GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 230. Tapio Muurinen SIMOSSA VUOSINA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

Transkriptio

1 GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 230 Tapio Muurinen SMOSSA VUOSNA TUTKTUT SUOT JA NDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat resources of the commune of Simo in and their potential use. Rovaniemi 1989

2 Muurinen, Tapio Simossa vuosina tutkitut suot ja niiden turvevarat. - The mires and peat resources of the commune of Simo in and their potential use. Geologian tutkimuskeskus - Geological Survey of Finland, Turveraportti - Report of Peat nvestigation pages, 125 figures, 87 tables and 7 appendices. The Geological Survey of Finland made an inventory of peat resources in the commune of Simo in Altogether hectares of peatlands were surveyed. The main emphasis was to find peat for energy use. The field work was carried out using survey line grids with study sites at the intervals of 100 meters. At each site the following determinations were made and recorded : cover type, wetness of mire, amount and height of peat hummocks, density, size and quality of trees, peat type, humification degree, fibrousness and wetness of peat and the number of stumps and snags in the deposits. Altogether 858 peat samples were taken to the laboratory. The paet averages 4,7 % ash by dry weight and 90,1 % water by wet weight. t has an in situ dry bulk density of 96 kg/m3. The net calorific value of the dry peat is 20,5 Ml'/kg. Sulphur content of dry matter is 0,24 %. About hectares of peatland with a minimum depth of 1,5 m was considered good for fuel peat production. The quantity of usable peat is 23,78 million m 3 in situ. The energy content of the usable peat is 41,56 million GJ or 11,57 million MWh at the moisture content. Key words : peat, mires, inventory, fuel peat, Simo Geological Survy of Finland SBN P.O. Box 77 SSN SF Rovaniemi Finland

3 SSÄLLYSLUETTELO JOHDANTO TUTKMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset ANESTON KÄSTTELY JA TULOSTEN ESTYS Laskelmat TUTKTUT SUOT Tulosten esitys Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet 1. Purjekodanaapa 2. Mertasuo 3. Lakkasuo 4. Sarvisuo 5. Saunasuo 6. Rytisuo 7. Niskansuo Rasialamminaapa Rasialamminsuo Kalliosuo Saunasuo Ylisenlamminaapa Väärän-Martimon latva-aapa Äpylinmaansuo Järvikankaansuo Koukkusuo Pitkänmaansuo Pikku-Ristiaapa Tynnyriaapa Juurakkoaapa Hurtansuo Karsikkomaansuo Luolamaansuo Kirakkajärvensuo Mustankummunlamminaapa Rimpisuo Kuivasjärvensuo Yli-Kuivaksen niitty

4 29. Latva-aapa Tainivaaranaapa Raiskionkankaansuo Tuohilehdonsuo Viherinaapa somaansuo Hopeaperänsuo Sankasuo Tiehaaransuo Pitkänmaansuo Veitsiaapa Linna-aapa Saukkoaapa Haisuaapa Valajanaapa Korkianmaansuo Haaramaansuo Pitkänahonsuo Pikku-Karhusuo Käärmeaapa Kuurtosuo TULOSTEN TARKASTELU JA YHTEENVETO KRJALLSUUSLUETTELO LTTEET (7 kpl)

5 5 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tutkinut aikaisemmin Simon kunnan soita ja turvevaroja vuonna 1982, jolloin tutkittiin 10 suota pinta-alaltaan ha (Maunu 1984). Tutkimuksia jatkettiin vuonna 1985 ja ne saatiin päätökseen vuonna Tällöin tutkittiin kaikki suot, jotka eivät kuulu suojelu- tai jo tuotantotarkoituksessa varattuihin alueisiin. Vain hyvin matalat ja pienet suot (alle 50 ha) jätettiin tutkimatta. Työ on osa valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointia, joka palvelee paitsi turveteollisuuden tarpeita, antaa myös tietoja soiden ja turpeen muihin käyttömuotoihin. Simossa on luetteloitu yli 20 hain kokoisia soita 210 kpl yhteispinta-alaltaan ha. Tämä on noin 54 % kunnan maaalasta (Lappalainen ym 1980). Simo onkin prosentuaalisesti eräs maamme soisimmista kunnista. Suojelualueiksi on varattu yhteensä noin ha. Tutkimukset raportoidaan kahdessa osassa. Tässä raportissa on vuosina tutkitut 49 suota pinta-alaltaan ha. Soiden sijainti on kuvassa 1. TUTKMUSMENETEMAT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen menetelmien mukaan (Lappalainen ym 1984). Tutkittavalle suolle laadittiin linjasto, joka käsittää suon hallitsevan osan läpi vedetyn sekälinjan ja sitä vastaan kohtisuorat poikkilinjat yleensä 400 m :n välein. Tutkimuspisteet, jotka merkattiin paaluin ja pistetunnuksin, ovat linjoilla 100 metrin välein, suon reunoilla tiheämmässäkin. Suon muodosta riippuen voi linjastoja olla useampia, esiin. A, B, C jne. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin laskusuhteiden selvittämiseksi. Osa pienialaisista tai matalista soista tutkittiin hajapistein.

6 6 Syvyystietojen lisäämiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa yhdensuuntaiset lisälinjat, joilta turvepaksuus mitattiin 50 tai 100 m:n välein. Linjoja ei merkitty maastoon. Näitä ns. pliktauslinjoja ja -pisteitä tehtiin tarvittaessa muuallekin. Kullakin tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suonpinnan vetisyys, mättäisyys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla soilla puusto ja sen tila. Syvyyden mittaus ja suotyypin sekä pohjamaalajin määritys tehtiin linjoilla myös pisteiden puolivälissä. Turvekerrostuman rakenteen ja laadun selvittämiseksi otettiin kairalla turvenäytteet pinnasta mineraalimaahan saakka. Näytteistä määritettiin turvelaji lisätekijöineen, maatuneisuus (H1-10), kosteus ja kuituisuus. Mahdollisista liejuista ja pohjamaalajista tehtiin myös havainnot. Turpeeseen hautautuneiden ja maatumattomien liekopuiden määrän selvittämiseksi piiktattiin tutkimuspisteiden ympäristö kymmenestä eri kohdasta 2 m:n tangolla. Osumien perusteella liekoisuus voitiin määrittää. Tämä pliktaus tehtiin vain yli metrin syvyisillä alueilla. Viimeiseksi otettiin tilavuustarkat näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten suon keskeisiltä osilta. Näytepisteet valittiin siten, että ne edustaisivat mahdollisimman hyvin ko. suon turvekerrostumaa ja samalla myös mahdollista tuotantokelpoista aluetta. Laboratoriotutkimukset Tutkimukset tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta, kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Tuhkapitoisuus määritettiin hehkuttamalla näytteet C :ssa. Tulos

7 7 ilmoitetaan prosentteina kuivapainosta. Lämpöarvot on saatu kuivatuista ja jauhetuista turvepuristeista LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle ja 50 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle megajouleina kilogrammaa kohden (MJ/kg). Osasta näytteitä määritettiin Otaniemen geokemian laboratoriossa rikkipitoisuus, joka ilmoitetaan prosentteina kuivapainosta. ANESTON KÄSTTELY JA TULOSTEN ESTYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on saatu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen. Syvyysvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden peräkkäisen syvyyskäyrän välissä olevaa aluetta alkaen 0,3 metristä (suon geologinen syvyys). Käytetyt syvyysvyöhykkeet ovat : 0,30-0,99 m, 1,00-1,49 m, 1,50-1,99 m, 2,00-2,99 m jne. Koko suon turvetiedot on laskettu eri syvyysvyöhykkeiden summasta. Turvemäärät on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suom 3 ), suhteellisia osuuksia on kuvattu myös prosentteina. Keskisyvyydet koko suolle ja eri syvyysalueille on saatu jakamalla turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tuotantokelpoisen alueen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 m :n syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty käyttämättä jäävä 0,5 m :n kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on suoselostuksessa laskettu 50 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Kuivalle turpeelle se saadaan kaavasta 1 ja kostealle turpeelle kaavasta E = Nsuo-m3. Dd. Hu 2. E = Nsuo-m3. Dd. [100/(100 - K)]. Hu '

8 8 jossa E = energiasisältö, Nsuo-m 3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämä. kuiva-ainemäärä (kg/suo-m3 ), Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), Hu ' = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Laskettu energiasisältö on miljoonina gigajouleina (milj. GJ), joka on muutettu myös megawattitunneiksi (MWh) kertoimella 0,278. Turvelajijakaumat on ilmoitettu prosentteina liitteessä 2. Siinä turvelajit on jaettu pääryhmittäin rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin, jotka voivat olla joko puhtaina tai muodostaa toistensa kanssa sekaturpeita. Koko aineiston keskiarvot tässä, kuten muissakin vastaavissa tapauksissa, on laskettu painotettuna turvemääriin. Suotyyppimääritysten perusteella laskettiin soittain suotyyppien prosenttijakauma (liite 1). Kunkin suotyypin osuus on saatu suon havaintopisteiden määrästä. Linjaverkostosta johtuu, että soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut tulokset kuvastavat sangen hyvin eri suotyyppien suhteita ja antavat kuvan esimerkiksi ojituksen laajuudesta. Liekoisuus on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Lieko-osumien määrä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden turvemäärästä. Liekoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 %) j a erittäin runsaasti (yli 4 %). Tulosten esitys Jokaisesta suosta on kirjoitettu suoselostus sekä piirretty kartta ja lähes kaikista soista yhdeltä tai useammalta tutkimuslinjalta leikkausprofiili. Suoselostuksessa käsitellään suon sijaintia, ympäristöä ja valmiita tieyhteyksiä, kerrotaan suotyypeistä, ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä turvelajeista ja pohjan laadusta. Numerotietoja pinta-aloista, syvyyksistä ja turvemääristä esitetään taulukoina, joita on myös liitteinä. Laboratoriotulok-

9 9 sista on oma taulukkonsa tekstin yhteydessä. Suokarttaan on piirretty tutkimuslinjasto pisteineen. Tutkimuspisteen yläpuolella on turvekerrostuman keskimaatuneisuus, alapuolella heikosti maatuneen pintakerroksen (H 1-4) / koko turvekerroksen paksuus dm :nä. Tutkimuslinjastoon kuuluvat tai erilliset syvyydenmittauspisteet on myös merkitty. Syvyystietojen perusteella on piirretty syvyyskäyrät metrin välein lisättynä 1,5 m :n syvyyskäyrällä. Turvekerrostuman rakennetta on havainnollistettu leikkausprofiilein, joihin turvelajit, maatuneisuusluokat ja pohjamaalajit on merkitty symbolein. Tutkimuspisteen kohdalla on suotyyppi ja pohjamaalaji merkitty lyhentein, liekoisuus lieko-osumina (osumien lukumäärä 0-1 / 1-2 m :n syvyydessä). Pituus- ja korkeusmittakaavojen erosta johtuen suon profiili on "liioiteltu". Kuvien symbolit ja lyhenteet on esitetty kuvassa 2. Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Soiden eri käyttömuodot ovat turvetuotanto joko poltto- tai kasvuturpeena, suojelusuo ja muu käyttö, esimerkiksi viljely tai metsittäminen. Soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on lähdetty tämän päivän tilanteesta ja siitä, että käyttö tulee olemaan pääasiassa teollinen polttoturvetuotanto. Turvetuotannon soveltuvuuskriteerit muuttuvat koko ajan. Muutoksen suuntaan ja määrään vaikuttavat. mm. energian hinta, tuotantotekniikan kehittyminen, alueellinen tarve ja erilaiset arvokäsitykset. Turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on yleisesti pidetty kahta metriä. Käytännössä raja on nykyään 1,5 m. Simon soiden kohdalla tämä on perusteltavissa silläkin, että tutkitusta suoalasta noin puolet on ojitettu. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto.

10 1 0 Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4-maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineena myös hyvin maatunutta turvetta. Paksu, heikosti maatunut pintakerros voi estää palaturvetuotannon kokonaan. Jyrsinturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäiskokona on pidetty noin 20 ha. Tätä pienempiäkin alueita on pidetty soveliaina, mikäli ne ovat lähekkäin tai jonkin isomman alueen vieressä. Palaturvetuotanto voi olla myös tilakohtaista pientuotantoa. Tuotantoalueen koko voi olla vain muutama hehtaari. Tällöin edellytetään kuitenkin jo valmiita tieyhteyksiä ja alueen helppoa käyttöönottoa, esimerkiksi vanhaa suopeltoa tai avosuota. Joissakin tapauksissa heikosti maatunutta pintaturvetta joudutaan ensin poistamaan. Tätä voidaan käyttää esim. maanparannusaineena. Turvelajiltaan kasvuturpeeksi soveltuvia isoja rahkaturvesoita ei Simossa ole. Suon kuivatus on riippuvainen pinnan kaltevuudesta ja suunnasta, pohjatopografiasta sekä läheisistä vesistöistä. Nämä on otettu huomioon. Jos suo rajoittuu ja viettää järveen, on tuotantokelpoisen alueen oltava vähintään 1,5 m järvenpinnan yläpuolella. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu pääpiirteissään Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (liite 7). Mikäli turve täyttää vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden sekä lämpöarvon suhteen, sitä on pidetty polttoturpeeksi sopivana.

11 13 TUTKTUT SUOT 1. Purjekodanaapa (kl , x = 7295,8, y = 544,4) sijaitsee noin 12 km Simon keskustasta luoteeseen. Suon pohjoisosa rajoittuu peltoon. Muilta osin suota ympäröi lohkareinen, osittain rakkainen moreenimaasto. Länsipuolelle tulee tie. (Kuva 3). Suon pinta viettää loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat Viantienjokeen. Vallitseva suotyyppi on varsinainen saraneva, jota on suurin osa suon keski- ja eteläosasta. Suo on reunoja lukuunottamatta avosuota. Vain pohjoisosassa peltojen ympäristössä on ojitusta, muuten suo on luonnontilainen. Taulukko 1. Purjekodanaavan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyysalue 1 Pinta 1 Keskisyvyys (m) 1 Turvemäärä ala 1 (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohja) yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 H1-4 1 H5-101 H1-101 H1-4 1 H H1-10 Koko suo 162 0,88 0,20 1 1,08 1,44 10,32 1 1,76 Yli 1 m 87 1,30 0, ,58 11,33 i 0,25 1,38 1 1Yli 1,5 m 50 1,70 10,22 1 1, ,85 0,11 10,96 (Yli 2 m 22 1,69 0,50 2,19 0,37 0,11 0,48 Purjekodanaavan turpeista on rahkavaltaisia 31 %, saravaltaisia 62 %. ja ruskosammalvaltaisia 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (54 %) ja ruskosammalsaraturve (25 %). Kortteitten jäänteet ovat tavallisia lisätekijöitä. Maatumattomia liekoja suossa on erittäin vähän. (Kuva 4).

12 17 Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Liejua on paksuimmillaan 0,6 m. Pohja on epätasainen. Muutamia isoja lohkareita on pinnassa keskellä suota. Reunassa on myös kalliopaljastuma. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, heikosti maatuneen pintakerroksen 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Heikosti maatunut pintakerros on enimmäkseen H4-maatunutta rahkasaraturvetta. Laboratorionäytteet on otettu kolmesta pisteestä (taulukko 2). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,5 %, tuhkapitoisuus 4,7 %, kuiva-ainesisältö 92 kg/suo-m 3 50 % :n kosteudessa 9,0 MJ/kg. ja tehollinen lämpöarvo Purjekodanaavalla on tuotantoon soveltuvaa aluetta 18 ha. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,26 milj. suo-m3. Maatuneisuus on valtaosin H4. Energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudessa 0,42 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh. Turvetuotantoon suo soveltuu varauksin, sillä suolla todetut lohkareet ja pohjan epätasaisuus ovat haittana. Lisäksi saravaltaisen turpeen alhainen maatuneisuus heikentää palojen koossapysymistä palaturvetuotannossa. Jyrsinturvetuotantoon alue on yksin liian pieni. 2. Mertasuo (kl , x = 7288,1, y = 556,4) sijaitsee noin 7 km Simon keskustasta koilliseen. Suo, joka on muodoltaan pitkä ja kapea, rajoittuu lännessä hiekkamaastoon ja idässä moreenisaarekkeisiin. täpuolelle tulee metsäautotie. (Kuva 5). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat eteläpäästä alkavaan Mertaojaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruohoinen saraneva, jota on varsinkin keski- ja pohjoisosassa, sekä rimpineva eteläosassa.

13 20 Suo on lähes kokonaan avosuota. Rämeitä ja korpia on vain reunoil- la. Pohjois- ja eteläpäässä on ojitusta. Mertasuon turpeista on rahkavaltaisia 43 % ja saravaltaisia 57 %.Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (54 %) ja sararahkaturve (39 %). Maatumattomia liekoja on erittäin vähän. Pohjamaalaji on enimmäkseen hiekkaa, reuna-alueilla moreenia. Paikoitellen on pohjaliejua 0,6 m. (Kuva 6). Taulukko 3. Mertasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue r 1 Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä ala 1 (milj. suo-m3 ) (ha) r r r r 1 pintaa pohja yht. 1 pinta ( pohja 1 yht. H1-4 1 H5-10 H1-10 H1-4 1 H H1-10 Koko suo ,80 10,36 11,16 ( 1,50 10,68 12,18 Yli 1 m ,14 10,45 11,59 11,23 10,49 11,72 lyli 1,5 m ,48 1 0,42, 1,90 1 0,92 10,26 1 1,18 JYli 2 m 17 12,01 10,37 12,38 10,34 10,06 ( 0,40 r Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,8 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Heikosti maatunut pintakerros on lähes kokonaan rahkasaraturvetta. Laboratorionäytteet on otettu kahdesta pisteestä (taulukko 4). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,9 %, tuhkapitoisuus 5,4 %, kuiva-ainesisältö 89 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 8,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,26 %. Pisteellä A on pintanäytteessä korkea tuhkapitoisuus ja rikkipitoisuus ylittää 0,30 % 1,1 m :n syvyydessä. Mertasuolla on tuotantoon soveltuvaa aluetta 50 ha. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,70 milj. suo-m 3, josta suurin osa on heikosti, eli H4-maatunutta. Jyrsinpolttoturpeena tuotettuna energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudessa 1,10 milj. GJ eli 0,31 milj. MWh. Suon epäedullinen pitkä ja kapea muoto on tuotantohaitta.',

14 2 2 Kuva 7. Lakkasuon kartta. Suon pinta viettää etelään, josta vedet laskevat Lautakodanojaan ja edelleen Mertaojaan. Suo on lähes kokonaan avosuota. Reunaalueet on ojitettu kauttaaltaan, minkä vaikutus tuntuu myös suon keskellä. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja rimpinevaojikko. Lakkasuon turpeista on rahkavaltaisia 30 % ja saravaltaisia 70 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (67 %) ja sararahkaturve (29 %). Maatumattomia liekoja suossa on erittäin vähän. Pohjamaalaji on enimmäkseen moreenia. Paikoitellen on moreenin päällä ohuita liejukerrostumia. (Kuvat 8 ja 9).

15 25 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,8 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Heikosti maatunut pintakerros on suurimmaksi osaksi H4-maatunutta rahkasaraturvetta. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 6). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 91,5 %, tuhkapitoisuus 4,1 %, kuiva-ainesisältö 84 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Pintanäytteen tuhkapitoisuus on korkea. Lakkasuolla on tuotantoon soveltuvaa aluetta 15 ha. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,24 milj. suo-m3, josta on heikosti maatunutta pintaturvetta 0,14 milj. suo-m3 (60 %). Polttoturpeena tuotettuna energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudessa 0,37 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh. Tuotantokelpoinen ala on melko pieni, joten nostotavaksi suositellaan palaturvemenetelmää.

16 Sarvisuo (kl , x = 7292,0, y = 555,4) sijaitsee noin 12 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu lännessä Simo- Nuupas maantiehen, idässä Sarvenselänmaanharjuun, etelässä vedenottamolle vievään tiehen ja pohjoisessa peltoihin. (Kuva 10). Suon pinta viettää hyvin loivasti länteen kohti Simojokea. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen turvekangas ja pelto. Sarvisuon turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (46 %) ja rahkasaraturve (37 %). Ohutturpeinen pohjoisosa on pääasiassa rahkavaltaista ja syvempi eteläosa saravaltaista. Pohjamaalaji on hiekkaa. (Kuva 11). Kuva 10. Sarvisuon kartta.

17 2 7 Taulukko 7. Sarvisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) ala Turvemäärä (milj. suo-m3 ) 1 (ha) 1 pinta pohja yht. pinta pohja yht. H1-4 H5-10 H1-10 Hl-4 H5-10 H1-10 Koko suo ,45 10,25 0,70 10,72 10,40 11,12 Yli 1 m 23 11,04 10,21 11,25 10,24 10,05 10,29 Yli 1,5 m 4 11,05 10,58 11,63 10,05 10,02 10,07 Yli2m Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,5 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä näytepisteestä (taulukko 8). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 89,1 %, tuhkapitoisuus 6,2 %, kuiva-ainesisältö 108 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 8,7 MJ/kg.

18 2 8 Suon eteläosasta on muutaman hehtaarin alalta nostettu palaturvetta. Muilta osin suo on liian matala soveltuakseen turvetuotantoon. Taulukko 8. Laboratoriomääritysten tuloksia Sarvisuolta. 5. Saunasuo (ki , x = 7291,2, y = 556,0) sijaitsee noin 8 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä osittain harjuun, muualla hiekkamaastoon. Suon länsipuolelle, jossa on pohjavesipumppaamo, tulee tie. (Kuva 12). Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Sarviojaan ja edelleen Simojokeen. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilaista avosuota. Yleisimmät suotyypit ovat kalvakkaneva, varsinainen saraneva ja rimpineva. Reunoilla vallitsevat rämetyypit, kuten tupasvillaräme ja korpiräme.

19 2 9 SAUNASUO SMO KL Kuva 12. Saunasuon kartta. Saunasuon turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (62 %) ja rahkasaraturve (27 %). Maatumattomia liekoja on erittäin vähän. Pohjamaalaji on hiekkaa. (Kuva 13). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Heikosti maatunut pintakerros on suon keskiosassa rahkavaltaista, reunoilla saravaltaista.

20 3 0 Taulukko 9. Saunasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala 1 (milj. suo-m 3 ) (ha) 1 pinta) pohja yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 1 H1-4 1 H5-101 H1-101 H1-4 1 H H Koko suo 70 10,32 10,40 1 0,72 10,23 10,27 10,50 Yli 1 m 18 10,77 10,77 11,54 10,14 10,14 10,28 Yli 1,5 m 10 11,08 10,78 11,86 10,08 10,11 10,19 Yli 2 m 3 10,79 11,28 12,07 10,02 10,04 10,06 Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 10). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 91,2 %, tuhkapitoisuus 5,1 %, kuiva-ainesisältö 90 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,2 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,29 %. Turvetuotantoon suota ei suositella, sillä käyttökelpoinen alue olisi alle 10 ha, jossa haittana on lisäksi heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Suon kuivattaminen voi myös vaikuttaa pohjavesipumppaamon toimintaan.

21 Rytisuo (ki , x = 7294, 5, y = 557,9) sijaitsee noin 12 km Simon keskustasta koilliseen. Suon luoteisreuna rajoittuu Simo -Nuupas tiehen. Etelässä rajana on Kihtelysoja, muualla soistuvat hiekkakankaat. (Kuva 14). Suon pinta viettää hyvin loivasti länteen kohti Simojokea. Läntisintä osaa lukuunottamatta, suo on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat pallosararämeojikko ja tupasvillarameojikko. Rytisuon turve on kokonaan rahkavaltaista. Yleisin turvelaji on rahkaturve (81 %). Pohjamaalaji on hiekkaa. RYTSUO SMO KL o 500 M OEOLOGRN TUTKMUSKESKUS MRRPERROSRSTO 1986 N Kuva 14. Rytisuon kartta.

22 3 3 Taulukko 11. Rytisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 1 Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala 1 (milj. suo-m3 ) (ha) pinta pohja yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. H1-4 1 H5-101 H1-101 H1-4 1 H H1-10 Koko suo 99 10,24 10,21 10,45 10,23 10,22 0,44 Yli 1 m 1 10,38 10,67 11,05 10,01 10,01 Yli 1,5 m j Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Suo on liian matala soveltuakseen turvetuotantoon. 7. Niskansuo (kl , x = 7293, 8, y = 562,0) sijaitsee noin 14 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu idässä metsäautotiehen ja lajittuneeseen rantamuodostumaan. Muualla suo on loivapiirteisten moreenikumpareiden ympäröimä. (Kuva 15). Länsiosassa viettosuunta on lounaaseen, itäosassa koilliseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkortinen neva ja rimpineva, joita suon avoimet keskiosat enimmäkseen ovat. Reuna-alueet, joita on ojitettu, ovat pallosararämettä ja erilaisia korpityyppejä. Niskansuon turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (58 %) ja rahkaturve (26 %). Suon matala länsiosa (B-linjasto) on turvelajiltaan saraisempaa kuin itäosa. Maatumattomia liekoja suossa on erittäin vähän. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. (Kuva 16).

23 36 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,3 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Suo on liian matala soveltuakseen turvetuotantoon. 8. Rasialamminaapa (kl , x = 7294,9, y = 563,7) sijaitsee noin 16 km Simon keskustasta koilliseen. Suon pohjoispuolelle tulee metsäautotie, johon suo osittain rajoittuu. Etelässä rajana on Luujoki. Lännessä ja idässä suo mataloituu ja muuttuu vähitellen soistuvaksi moreenimaastoksi. (Kuva 17). Suon pinta on tasainen ja viettää loivasti etelään. Vedet laskevat Luujokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa ruohoinen saraneva ja rimpineva. Suo on näiltä osin vetinen. Reunaosat ovat enimmäkseen ruohoista sararämettä. Suurin osa suosta on luonnontilaista. Vain länsiosan ohutturpeisia alueita on ojitettu. Taulukko 13. Rasialamminaavan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala 1 (milj. suo-m3 ) (ha) 1 pinta( pohjal yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. H1-4 1 H5-101 H1-101 H1-4 1 H H1-10 Koko suo 218 ~ 0,42 10,40 10,82 10,91 ( 0,87 11,78 Yli 1 m 72 10,65 ~ 0,65, 1,30 10,47 10,47 10,94 lyli 1,5 m 19 ~ 1,00 10,66 11,66 10,19 10,12 10,31 Yli 2 m 1

24 3 7 Kuva 17. Rasialamminaavan kartta. Rasialamminaavan turpeista on rahkavaltaisia 17 % ja saravaltaisia 83 %. Turve on lähes kokonaan rahkasaraturvetta. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Luuojan varressa pohja on soraa, jonka päällä on liejua. (Kuva 18). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, heikosti maatuneen Labora- pintakerroksen 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,5. torionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 14). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,8 %, tuhkapitoisuus 4,8 %, kuiva-ainesisältö 91 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Suo on liian matala soveltuakseen turvetuotantoon.

25 3 9 Taulukko 14. Laboratoriomääritysten tuloksia Rasialamminaavalta. Tutka Syvyys Turve Maa- ph Vesi- Kuiva- Tuhkapiste (cm) laji tu- pit. ainet- pit. nei (%) ta 3 (%) Suo- suus (kg/m ) tyyppi (H) Teholl.lämpö arvo (MJ/kg) kuiva- 50 % :n turve kost. 9. Rasialammins o (kl , x = 7296,0, y = 563,3) sijaitsee noin 16 km Simon keskustasta koilliseen. Suon länsiosa rajoittuu metsäautotiehen ja itäosa Rasialampeen sekä soidensuojelualueeseen. Pohjoisessa ja etelässä suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin ja soistuvaan moreenimaastoon. (Kuva 19). Taulukko 15. Rasialamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) ala (ha) pinta H1-4 Turvemäärä (milj. suo-m3 ) pohjal yht. pinta pohja yht. H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo ,38 10,46 10,84 10,54 10,65 11,19 Yli 1 m 67 10,52 10,65 11,17 10,35 10,44 10,79 Yli 1,5 m 7 11,09 10,53 11,61 10,08 10,04 10,11

26 4 0 RRSRLRMMNSUO SMO KL Kuva 19. Rasialamminsuon kartta. Suon pinta viettää loivasti etelään. Vedet virtaavat Luujokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa lyhytkortinen neva, kalvakkaneva ja rimpineva, sekä reunoilla pallosararämeojikko. Suon ohutturpeiset reuna-alueet on tiheästi ojitettu. Rasialamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Yleisimmät turvelaj it ovat sararahkaturve (49 %) j a rahkasaraturve (29 %). Pohjamaalaji on valtaosaltaan moreenia. (Kuva 20).

27 4 1 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,2 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 16). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,5 %, tuhkapitoisuus 5,4 %, kuiva-ainesisältö 95 kg/suo-m3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Suo on liian pieni ja matala soveltuakseen turvetuotantoon.

28 Kalliosuo (kl , x = 7300,7, y = 560,8) sijaitsee noin 19 km Simon keskustasta koilliseen. Lännessä suo rajoittuu Simo- Nuupas tiehen, etelässä Pruntinojaan ja pohjoisessa sekä idässä osittain soistuneisiin, ojitettuihin hiekkakankaisiin. (Kuva 21). Suon pinta viettää loivasti länteen ja vedet laskevat Simojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskellä lyhytkortinen neva, reunoilla pallosararäme sekä kangasräme. Suon reuna-alueet on ojitettu. Kalliosuon turpeet ovat rahkavaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (57 %) ja sararahkaturve (43 %). Pohjamaalaji on hiekkaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,2 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Suo ei sovellu turvetuotantoon.

29 4 3 Taulukko 17. Kalliosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä ala (ha) 1 (milj. suo-m 3 ) 1 pinta( pohja yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. H1-4 H5-101 H1-101 H1-4 1 H H1-10 Koko suo 93 10,22 10,19 10,41 10,21 10,17 10,38 Yli 1 m 1 0,40 10,80 11,20 10,01 ~ 0,01 ~ Yli 1,5 m VääränMartimon latva-aapa (kl , 06, x = 7299,9, y = 558,2) sijaitsee noin 17 km Simon keskustasta koilliseen. Etelä-ja länsiosa rajoittuu hiekkasaarekkeisiin, pohjois- ja itäosa moreenisaarekkeisiin. (Kuva 22). Taulukko 18. Väärän-Martimon latva-aavan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 1 Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala 1 (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohja yht. 1 pinta, pohja 1 yht. H1-4 1 H5-101 H1-10 H1-4 1 H H1-10 Koko suo 92 10,42 10,25 10,67 ( 0,38 10,23 10,61 Yli 1 m 20 0,80 0,52 11,32 ` 0,16 10,10 10,26 J Yli 1,5 m 5 1 1,14 1 0,65 1 1,79 1 0,06 1 0,03 1 0,09 JYli 2 m 1 11,80 10,60 12,40 1 0,01 1 0,01 1 0,02

30 4 4 Kuva 22. Väärän-Martimon latva-aavan kartta. Suon pinta viettää länsiosassa koilliseen ja itäosassa lounaaseen. Laskuoja johtaa vedet etelään. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpineva, rimpinevaojikko ja -'muuttuma. Matala länsiosa on lähes kokonaan karhunsammalmuuttumaa. Keskiosaa lukuunottamatta suo on ojitettu. Väärän-Martimon latva-aavan turpeista on rahkavaltaisia 8 % ja saravaltaisia 92 %. Valtaosa turpeista on rahkasaraturvetta. Pohja on enimmäkseen hiekkaa. (Kuva 23). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen pintakerroksen 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,5.

31 4 6 Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 19). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,6 %, tuhkapitoisuus 5,5 %, kuiva-ainesisältö 95 kg/suo-m3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Suo on liian pieni ja matala soveltuakseen turvetuotantoon. Taulukko 19. Laboratoriomääritysten tuloksia Väärän-MartimonLatva-aavalta. 12. Apylinmaansuo (kl , x = 7300,6, y = 556,7) sijaitsee noin 16 km Simon keskustasta koilliseen Martimoaavan itäpuolella. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin. (Kuva 24). Suon pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet laskevat Väärän-Martimon ojaan ja edelleen Simojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva ja lyhytkortinen nevaräme. Suo on kaakkoisreunaa lukuunottamatta luonnontilainen.

32 4 7 Taulukko 20. Äpylinmaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo ,49 10,30 10,79 10,68 10,43 11,11 Yli 1 m 49 10,80 10,47 11,27 10,39 10,23 10,62 Yli 1,5 m 9 11,19 10,47 11,66 10,11 10,04 10,15 Yli 2 m 1 11,25 10,80 12,05 10,01 10,01 10, Äpylinmaansuon turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (65 %) ja sararahkaturve (31 %). Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. (Kuva 25). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,7 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 21). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,2 %, tuhkapitoisuus 4,0 %, kuiva-ainesisältö 99 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Suo on pieni, melko matala ja vailla tieyhteyttä, joten turvetuotantoon se ei sovellu.

33 Järvikankaansuo (kl , x = 7303,6, y = 553,3) sijaitsee noin 17 km Simon keskustasta koilliseen. Moreenisaarekkeet erottavat suon viereisistä suoalueista. Pohjoisosassa suo rajoittuu peltoon, jonne tulee tie. (Kuva 26). Suon pinta viettää itään. Ojitus johtaa vedet Simojokeen. Suon keskiosa on avosuota, jonka yleisimmät suotyypit ovat keidasrämeoj ikko ja kalvakkanevaoj ikko. Reunat ovat enimmäkseen pallosararämeojikkoa. Ainoastaan keskellä on pieni ojittamaton avosuoalue. Kuva 26. Järvikankaansuon kartta.

34 5 1 Taulukko 22. Järvikankaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä ala 1 (milj. suo-m3 ) (ha) 1 pintaa pohja yht. 1 pinta 1 pohja ( yht. H1-4 H5-10 H1-101 H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 91 10,32 10,38 10,70 10,29 10,34 10,63 Yli 1 m 21 10,73 10,73 11,46 10,15 10,16 10,31 JYli 1,5 m 9 1 0,81 1 1,03 1 1,84 1 0,07 1 0,10 1 0,17 JYli 2 m 3 0,50 11,70 12,20 10,02 10,05 ~ 0,07 Järvikankaansuon turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (50 %) ja rahkaturve (22 %). Maatumattomia liekoja suossa on erittäin vähän. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. (Kuva 27). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,8 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 23). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 88,9 %, tuhkapitoisuus 3,4 %, kuiva-ainesisältö 116 kg/suo-m 3 lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,0 MJ/kg. ja tehollinen Suo on liian pieni soveltuakseen turvetuotantoon.

35 Koukkusuo (kl , x = 7303,8, y = 559,6) sijaitsee noin 21 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu lännessä viereiseen Järvikankaansuohon, etelässä peltoihin, idässä tiehen ja pohjoisessa soistuvaan moreenimaastoon. (Kuva 28). Suon pinta viettää loivasti kaakkoon. Peltoja raivattaessa suota on kuivattu. Ojat laskevat Simojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pallosararäme ja pallosrarämemuuttuma. Näiden osuus suoalasta on yli 80 %. Koukkusuon turpeista on rahkavaltaisia 78 ja saravaltaisia 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Pohjamaalaji on suurimmaksi osaksi hiekkaa. (Kuva 29). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, heikosti maatuneen pintakerroksen 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Suo ei sovellu turvetuotantoon.

36 Pitkänmaansuo (kl , x = 7303,0, y = 561,8) sijaitsee noin 21 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu etelässä Hömmönojaan, muualla moreenisaarekkeisiin. Pohjoisosan läpi menee metsäautotie. (Kuva 30). Suo on hyvin matala. Pinta viettää pääasiassa lounaaseen. Vedet laskevat Hömmönojaan. Vallitsevat suotyypit ovat sararämeojikko ja pallosararämeojikko. Länsiosassa on vanhoja peltoja. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Pitkänmaansuon turpeista on rahkavaltaisia 10 % ja saravaltaisia 90 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,7 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Suo ei sovellu turvetuotantoon. GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS MAAPERPOSASTO 1986 Kuva 30. Pitkänmaansuon kartta.

37 5 6 Taulukko 25. Pitkänmaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 1 Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala (milj. suo-m3 ) (ha) pinta pohja) yht. pinta pohja 1 yht. H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 91 10,43 10,17 10,60 10,39 10,16 10,55 Yli 1 m Pikku-Ristiaapa (kl , x = 7303,3, y = 563,0) sijaitsee noin 22 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin ja soistuviin moreenimaihin. Suon pohjoispuolelle tulee tie. (Kuva 31). Suon pinta viettää loivasti länteen. Aivan eteläosassa viettosuunta on etelään. Vedet laskevat Hömmönojaan. Taulukko 26. Pikku-Ristiaavan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) alue ala (ha) pinta 1 pohjal yht. H1-4 H5-10 Hl-101 Turvemäärä (milj. suo-m3 ) 1 1 pinta pohja yht. H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo Yli 1 m 1 30 Yli 1,5 m 1 8 0,30 0,65 0,68 0,44 10,74 0,65 11,30 1,01 11,69 0,39 0,59 0,98 0,19 0, ,05 1 0,08 1 0,14

38 5 7 Kuva 31. Pikku-Ristiaavan kartta. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskellä rimpineva ja rimpiletto. Reunoja kohden suotyypit muuttuvat varsinaiseksi saranevaksi ja varsinaiseksi sararämeeksi. Ojitusta on reuna-alueilla. Pikku-Ristiaavan turpeista on rahkavaltaisia 18 % ja saravaltaisia 82 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, jota on 65 % turvemäärästä. Pohjamaalaji on valtaosaltaan moreenia. (Kuva 32). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4.7, heikosti maatuneen

39 5 8 pintakerroksen 4.0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5.2. Pintakerros on enimmäkseen heikosti maatunutta rahkasaraturvetta. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteeltä (taulukko 27). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 91,5 %, tuhkapitoisuus 3,9 %, kuiva-ainesisältö 88 kg/suo-m3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Suo on liian pieni soveltuakseen turvetuotantoon.

40 Tynnyriaapa (ki , x = 7308,5, y = 566,6) sijaitsee noin 28 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin ja soistuvaan moreenimaastoon. Lähellä eteläreunaa kulkee tie Tainijoelta Alaniemeen. (Kuva 33). Suon pinta viettää hyvin loivasti etelään. Vedet laskevat noin puolen kilometrin päässä Simojokeen. Kuva 33. Tynnyriaavan kartta.

41 62 Taul,uk,ko 29. Laboratoriomääritysten tuloksia Tynnyriaavalta. Vallitseva suotyyppi on rimpineva, jota keskiosat enimmäkseen ovat. Kuivemmat alueet ovat lyhytkortista nevaa ja kalvakkanevaa. Vain reunaosia on ojitettu. Tynnyriaavan turpeista on rahkavaltaisia 40 % ja saravaltaisia 60 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (48 %) ja sararahkaturve (33 %). Pohj amaalaj it ovat moreeni j a hieta. (Kuvat 3 4 j a 35). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,7 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Pintakerros on enimmäkseen heikosti maatunutta rahkasaraturvetta.

42 6 3 Taulukko 28. Tynnyriaavan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala 1 ( (milj. suo-m3 ) (ha) pinta pohja yht. ( pinta 1 pohja 1 yht. H1-4 1 H5-101 H1-101 H1-4 1 H H1-10 Koko suo ,32 10,47 10,79 10,88 11,28 12,16 Yli 1 m 74 ~ 0,45 10,87 11,32 10,33 10,33 ~ 0,98 lyli 1,5 m 24 10,56 11,14 11,69 10,13 10,27 ( 0,41 Laboratorionäytteet on otettu kahdesta pisteestä (taulukko 29). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 89,8 %, tuhkapitoisuus 4,3 %, kuiva-ainesisältö 103 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,27 %. Turvetuotantoon suota ei voi suositella, sillä se on matala ja keskiosiltaan vetinen. 18. Juurakkoaapa (kl , x = 7308,5, y = 561,9) sijaitsee noin 26 km Simon keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo sijaitsee Alaniemi - Tainij oki tien pohjoispuolella. Pohjoisessa suo rajoittuu metsäautotiehen, muualla mataliin moreenisaarekkeisiin ja viereisiin soihin. (Kuva 36). Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet virtaavat Simojokeen sekä Juurakko-ojan kautta että suoraan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararämeojikko, jota suon keskiosa on suurimmaksi osaksi, sekä karhunsammalmuuttuma suon reuna-alueilla. Suo on lähes kokonaan ojitettu.

43 6 4 Kuva 36. Juurakkoaavan kartta. Juurakkoaavan turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (56 %) ja sararahkaturve (19 %). Lisätekijöistä on korteitten jäänteitä runsaasti (yli 10%). Maatumattomia liekoja on erittäin vähän. Pohjan maalaji on valtaosaltaan hiekkaa. (Kuva 37). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen pintakerroksen 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Suo on liian matala soveltuakseen turvetuotantoon.

44 6 6 Taulukko 30. Juurakkoaavan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyysalue 1 Pinta- Keskisyvyys (m) ( Turvemäärä ala (ha) 1 (milj. suo-m 3 ) pinta pohja) yht. ( pinta 1 pohja 1 yht. H1-4 1 H5-10) H1-10 H1-4 1 H5-10 Hl-10 Koko suo ,32 10,37 10,69 10,49 10,59 11,08 Yli 1 m 39 ~ 0,38 10,85 11,23 10,15 10,33 10,48 ~ Yli 1,5 m 3 10,54 11,09 11,63 10,02 10,03 10, Hurtansuo (kl , 09, x = 7308,8, y = 559,4) sijaitsee noin 25 km Simon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu lännessä Simoskanojaan, pohjoisessa Hurtanojaan ja etelässä Alaniemen- Tainijoen tiehen. dässä suo muuttuu vähitellen metsäiseksi moreenimaastoksi. (Kuva 38). Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat Simoskanojaan ja edelleen Simojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat karhunsammalmuuttuma, jota ohutturpeinen pohjoisosa on suurimmaksi osaksi, sekä varsinainen sararämemuuttuma. Eteläosan syvillä alueilla ovat yleisiä lyhytkortisen nevarämeen, isovarpuisen rämeen ja rahkarämeen muuttumat. Suo on ojitettu kokonaan. Hurtansuon turpeista on rahkavaltaisia 26 %, ja saravaltaisia 74 %. Yleisimmät turvelaj it ovat rahkasaraturve (68 %) j a sararahkaturve (19 %). Etelä- ja kaakkoisosan pintaturve on rahkavaltaista. Yleisiä lisätekijöitä ovat korteitten ja puiden jäänteet, rahkaturpeessa tupasvillan j äänteet. Liekoj a on erittäin vähän. Pohj amaalaj i on valtaosaltaan hiekkaa. (Kuvat 39, 40 ja 41).

45 72 Taulukko 32. Hurtansuo (jatkuu). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,9 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Laboratorionäytteet on otettu neljästä pisteestä (taulukko 32). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 88,5 %, tuhkapitoisuus 2,4 %, kuiva-ainesisältö 111 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,22 %. Hurtansuolla on tuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa osassa yhteensä 100 ha. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 1,18 milj. suom3, josta on heikosti maatunutta pintaturvetta 1,03 milj. suo-m3 (87 %). Jyrsinpolttoturpeena tuotettuna energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudessa 2,43 milj. GJ eli 0,68 milj. MWh. Molemmilla alueilla on hyvä mäntytaimikko. B-linjaston osalla on lisäksi polttoturvetuotantoa haittaava heikosti maatunut rahkainen pintakerros. 20. Karsikkomaansuo (kl , x = 7311,6, y = 556,1) sijaitsee noin 26 km Simon keskustasta pohjoiseen. Suon eteläpuolella on laaja soidensuojelualue. Muilta osin suota ympäröi moreenimaasto. Alaniemen - Sompujärven tie on länsipuolella. (Kuva 42).

46 7 3 KARSKKOMAANSUO SMO KL Kuva 42. Karsikkomaansuon kartta. GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS MRRPERROSRSTO 1986 Suon pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet laskevat Simoskanojaan. Suon kuivatus on ollut tehokasta. Valtaosa suosta on karhunsammalmuuttumaa. Karsikkomaansuon turpeista on rahkavaltaisia 17 % ja saravaltaisia 83 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (67 %). Turpeessa on liekoja erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. (Kuva 43).

47 7 4 Taulukko 33. Karsikkomaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue 1 1 Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä ala 1 ( (milj. suo-m3 ) (ha) pinta pohjal yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. H1-4 1 H5-101 H1-101 H1-4 1 H H1-10 Koko suo ,49 10,37 10,86 ( 0,91 0,68 ~ 1,59 Yli 1 m 59 10,60 ( 0,75 11,35 ( 0,35 0,45 0,80 J Yli 1,5 m ,66 1 1,07 1 1,73 1 0,13 1 0,20 1 0,33 JYli 2 m 61 0,75 1 1,29 1 2,04 1 0,04 1 0,08 1 0, Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen pintakerroksen 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Heikosti maatunut pintakerros on valtaosaltaan H4-maatunutta saraja rahkasaraturvetta. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 34). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,9 %, tuhkapitoisuus 5,3 %, kuiva-ainesisältö 91 kg/suo-m 3 lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 9,2 MJ/kg. ja tehollinen Karsikkomaansuolla on palaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 13 ha. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,16 milj. suo-m3, josta on heikosti maatunutta pintaturvetta 0,09 milj. suo-m 3 (56 %). Polttoturpeen energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudessa 0,27 milj. GJ eli 0,07 milj. MWh.

48 Luolamaansuo (kl , x = 7312,1, y = 554,9) sijaitsee noin 27 km Simon keskustasta pohjoiseen Alaniemestä Sompujärvelle vievän tien länsipuolella, johon suo osittain rajoittuu. Muilta osin suo rajoittuu kumpareiseen moreenimaastoon. (Kuva 44). Kuva 44. Luolamaansuon kartta.

49 7 7 Suon pinta viettää loivasti länteen. Vedet laskevat viereisen suon kautta Kirakkajokeen. Taulukko 35. Luolamaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyysalue Pinta-l ala Keskisyvyys (m) 1 1 Turvemäärä ~ (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohjal yht. 1 pinta pohja 1 yht. H1-4 1 H5-101 H1-101 H1-4 1 H5-10 H1-10 Koko suo ,54 10,41 10,95 10,70 10,53 1,23 Yli 1 m 43 10,74 10,91 11,65 ~ 0,32 ~ 0,39 10,71 lyli 1,5 m ,81 1 1,21 1 2,02 1 0,20 1 0,30 1 0,50 JYli 2 m ,95 1 1,43 1 2,38 0,11 1 0,18 1 0, LUOLRMRRNSUO R-SELKRLNJA. KL K MY MRRTUNESUUS Kuva 45. Luolamaansuon selkälinjan profiilit.

50 7 8 Vallitsevina suotyyppeinä ovat karhunsammalmuuttuma ja varsinainen saraneva. Suo on kokonaan ojitettu varsinaista saranevaa lukuunottamatta. Reunoilla on pallosararämemuuttumaaja isovarpuista rämemuuttumaa. Luolamaansuon turpeista on rahkavaltaisia 38 % ja saravaltaisia 62 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (56%) ja sararahkaturve (23%). Liekoja suossa on erittäin vähän. (Kuva 45). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Pohjalla on liejua paksuimmillaan 0,3 m. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,9 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Pintakerroksesta suurin osa on H4-maatunutta rahkasaraturvetta. Laboratorionäytteet on otettu yhdestä pisteestä (taulukko 36). Näytteiden keskimääräiset arvot ovat: vesipitoisuus 92,3 %, tuhkapitoisuus 4,6 %, kuiva-ainesisältö 76 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Taulukko 36. Laboratoriomääritysten tuloksia Luolamaansuolta. Tutk. Syvyys Turve- Maa- ph Vesi- Kuiva- Tuhkapiste (cm) laji tu- pit. ainet- pit. nei- (%) ta 3 (%) Suo- suus (kg/m ) tyyppi (H) Teholl.lämpöarvo (MJ/kg) kuiva- 50 % :n turve kost.

51 7 9 Luolamaansuolla on tuotantoon soveltuvaa aluetta 18 ha. Turveominaisuuksiensa puolesta suo soveltuu paremmin jyrsinturvetuotantoon. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,45 milj. suo-m3, josta on heikosti maatunutta pintaturvetta 0,15 milj. suo-m3 (33 %). Polttoturpeena tuotettuna energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudessa 0,61 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh. 22. Kirakkajärvensuo (kl , x = 7318,5, y = 556,7) sijaitsee noin 34 km Simon keskustasta lähes pohjoiseen. Suo on Kirakkajärven ympärillä. Reunat rajoittuvat pääasiassa moreenimaastoon. Eteläreunaa sivuaa tie. (Kuva 46). Suon pinta viettää keskellä olevaa järveä kohti. Järvestä laskee Kirakkajoki lounaaseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat karhunsammalmuuttuma, jota on järven kaakkois- ja koillispuolella, sekä varsinainen sararämemuuttuma eteläpuolella. Suo on järven rantoja lukuun ottamatta kokonaan ojitettu. Ojitus on vanhaa ja suotyypit ovat näiltä osin muuttuma-asteella. Taulukko 37. Kirakkajärvensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä alue ala (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohjal yht. pinta pohja yht. H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo ,72 10,45 11,17 11,79 11,10 12,89 Yli 1 m ,00 10,60 11,60 11,49 10,90 12,39 Yli 1,5 m 79 11,21 10,74 11,95 10,96 10,58 11,54 Yli 2 m 38 11,48 10,80 12,28 10,54 10,30 10,84 1 1

52 8 0 KRAKKAJRRVENSUO KL SMO M N GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS 11 MAAPERROSASTO 1986 Kuva 46. Kirakkajärvensuon kartta. Kirakkajärvensuon turpeista on rahkavaltaisia 21 %, saravaltaisia 7 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (70 %) ja sararahkaturve (18 %). Maatumattomia liekoja suossa on erittäin vähän. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kirakkajärven ympäristössä on pohjaliejua paksuimmillaan 2 m. (Kuva 47).