GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORM 239. Tapio Muurinen SIMON SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA U

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORM 239 Tapio Muurinen SIMON SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA U Abstract : Inventory of Mires and Peat Resources in Simo, Part 2 Rovaniemi 1990,

2 Muurinen, Tapio Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus, Osa II. - Inventory of Mires and Peat Recources in Simo, Part 2. Geologian tutkimuskeskus - Geological Survey of Finland, Turveraportti - Report of Peat Investigation pages, 136 figures, 97 tables and 7 appendices. The Geological Survey of Finland made an inventory of peat resources in the commune of Simo in Altogether hectares of peatlands were surveyed. The main emphasis was to find peat for energy use. The field work was carried out using survey line grids with study sites at the intervals of 100 meters. At each site the following determinations were made and recorded : cover type, wetness of mire, amount and height of peat hummocs, density, size and quality of trees, peat type, humification degree, fibrousness and wetness of peat and the number of stumps and snags in the deposits. Altogether 837 peat samples were taken to the laboratory. The average ash content is 4,9 % by dry weight and water content 90,2 % by wet weiht. It has an in situ dry bulk density of 96 kg. The net calorific value of the dry peat is 20,3 MJ/kg. Sulphur content of dry matter is 0,28 %. The total area suitable for fuel peat production is 892 hectares. The quantity of usable peat is 12,07 million m 3 in situ. The energy content of the usable peat is 5,91 million MWh at the 50 % moisture content. Key words : peat, mire, inventory, fuel peat, Simo Geological Survey of Finland P.O. Box 77 SF Rovaniemi Finland ISBN ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset AINEISTON KÄSITTELY JA TUTKIMUKSET Laskelmat Tulosten esitys Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet TUTKITUT SUOT 50. Ylimaansuo 51. Pirttimaansuo 52. Sipojuntinsuo 53. Haapamaansuo 54. Kruununjänkä 55. Kivalonsuo 56. Pömiönlehdonsuo 57. Kivisuo 58. Ansamaansuo 59. Hanhisuo 60. Iso Välisuo 61. Leilisuo 62. Leilisuo 63. Kotasuo 64. Kortesuo 65. Honkamaansuo 66. Ison Poromaan suo 67. Iso-Leipiä 68. Kivimaansuo 69. Palkkiosuo 70. Halluanaapa 71. Halmesuo 72. Lehtimaansuo 73. Musta-aapa 74. Kihtelyssuo 75. Kihtelyssuo 76. Tammensuo 77. Koninraatosuo

4 78. Ansakaarronsuo Simoskanaapa Väärän-Kuivaksen suo Siiviläniemenaapa, eteläosa Väliahonsuo Sarvijärvenpalonsuo Sarvijärvenaapa Palo-ojanaapa Onkilamminahonsuo Taka-Hataran suo Ahma-aapa, eteläosa Hyöteikönsuo Lintulamminaapa Tökerövaaransuo Rämälänkankaansuo Koivikkomaansuo Rautuojanaapa Ahmalehdonsuo Tarinaharjunsuo Aaporinlamminsuo Velliaapa Tukkikummunsuo Pyhävaaransuo Jänesaapa Pikku-Tuohiaapa Leväaapa Rekiaapa Jäkäläaapa Varesaapa Halmeahonsuo Sankajärvenaapa Luolaojanaapa Ylioiansuo Yliojanvittikkosuo Ristipalonsuo 228 YHTEENVETO JA TULOSTEN TARKASTELU 234 KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET (7 kpl) 238

5 5 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tutkinut aikaisemmin Simon kunnan soita ja turvevaroja vuonna 1982, jolloin tutkittiin 10 suota pinta-alaltaan ha (Maunu 1984). Tutkimuksia jatkettiin vuodesta 1985 ja ne saatiin päätökseen vuonna Tällöin tutkittiin 112 suota pinta-alaltaan ha. Tutkimatta jätettiin suojelualueet ja tuotantoon varatut suot sekä suuri joukko etenkin rannikkoseudun pienistä ja matalista soista, joilla ei ole turveteollista merkitystä. Työ on osa Geologian tutkimuskeskuksen suorittamasta valtakunnan turvevarojen kokonaisinventoinnista. Tässä tapauksessa se palvelee paitsi alueen nykyisiä ja tulevia turpeen käyttäjiä, antaa myös tietoja soiden ja turpeen muista mahdollisuuksista esimerkiksi maa- ja metsätalouden sekä virkistyskäytön kannalta. Simossa on luetteloitu yli 20 ha :n kokoisia soita 210 kpl yhteispinta-alaltaan ha. Tämä on noin 54 % kunnan maaalasta (Lappalainen ym 1980). Suojelualueiksi on varattu yhteensä noin ha. Tutkimusten tulokset on julkaistu kahdessa osassa. Ensimmäisessä raportissa on vuosina tutkitut 49 suota (Muurinen 1989). Tässä toisessa osassa on loput 63 suota pinta-alaltaan ha. Soiden sijainti on kuvassa 1. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen menetelmien mukaan (Lappalainen ym 1984). Tutkittavalle suolle laadittiin linjasto, joka käsittää suon hallitsevan osan läpi vedetyn selkälinjan ja sitä vastaan kohtisuorat poikkilinjat yleensä 400 m :n välein. Tutkimuspisteet, jotka merkattiin paaluin ja pistetunnuksin, ovat linjoilla 100 metrin välein, suon reunoilla

6 6 tiheämmässäkin. Suon muodosta riippuen voi linjastoja olla useampia, esim. A, B, C jne. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin laskusuhteiden selvittämiseksi. Osa pienialaisista tai matalista soista tutkittiin hajapistein. Syvyystietojen lisäämiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa yhdensuuntaiset lisälinjat, joilta turvepaksuus mitattiin 50 tai 100 m :n välein. Linjoja ei merkitty maastoon. Näitä ns. pliktauslinjoja ja -pisteitä tehtiin tarvittaessa muuallekin. Kullakin tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suonpinnan vetisyys, mättäisyys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puuston laji, tiheys ja kehitysluokka. Syvyyden mittaus ja suotyypin sekä pohjamaalajin määritys tehtiin linjoilla myös pisteiden puolivälissä. Turvekerrostuman rakenteen ja laadun selvittämiseksi otettiin kairalla turvenäytteet pinnasta mineraalimaahan saakka. Näytteistä määritettiin turvelaji lisätekijöineen, maatuneisuus (H1-10), kosteus ja kuituisuus. Mahdollisista liejuista ja pohjamaalajista tehtiin myös havainnot. Turpeeseen hautautuneiden ja maatumattomien liekopuiden määrän selvittämiseksi pliktattiin tutkimuspisteiden ympäristö kymmenestä eri kohdasta 2 m :n tangolla. Osumien perusteella liekoisuus voitiin määrittää. Tämä pliktaus tehtiin vain yli metrin syvyisillä alueilla. Viimeiseksi valittiin osa soista, joista otettiin tilavuustarkat näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Näytepisteet valittiin soiden keskeisiltä osilta siten, että ne edustaisivat hyvin kysymyksessä olevan suon turvekerrostumaa ja samalla myös mahdollista tuotantokelpoista aluetta.

7 7 Laboratoriotutkimukset Tutkimukset tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta, kuivatilavuuspaino eli kuiva-ainesisältä ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suom3 ). Tuhkapitoisuus määritettiin hehkuttamalla näytteet C :ssa. Tulos ilmoitetaan prosentteina kuivapainosta. Lämpäarvot on saatu kuivatuista ja jauhetuista turvepuristeista LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle sekä 50 % :n ja 35 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle megajouleina kilogrammaa kohden (MJ/kg). Osasta näytteitä määritettiin geokemian laboratoriossa Kuopiossa rikkipitoisuus, joka ilmoitetaan prosentteina kuivapainosta. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on saatu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen. Syvyysvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden peräkkäisen syvyyskäyrän välissä olevaa aluetta alkaen 0,3 metristä (geologisen suon minimisyvyys). Käytetyt syvyysvyöhykkeet ovat : 0,30-0,99 m, 1,00-1,49 m, 1,50-1,99 m, 2,00-2,99 m jne. Koko suon turvetiedot on laskettu eri syvyysvyöhykkeiden summasta. Turvemäärät on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m3), suhteellisia osuuksia on kuvattu myös prosentteina. Keskisyvyydet koko suolle ja eri syvyysalueille on saatu jakamalla turvemäärä vastaavalla pinta-alalla.

8 Laboratoriotuloksista on oma taulukkonsa tekstin yhteydessä. Tulosten keskiarvoja laskettaessa ne on rajattu siten, että ne koskevat suon käyttökelpoisia osia, mikäli suo on arvioitu tuotantoon soveltuvaksi. Siten esimerkiksi runsastuhkaiset ja -rikkiset alueet eivät ole keskirvoissa mukana. Tuotantokelpoisen alueen turvemäärä (milj. suo-m3 ) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 m :n syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty käyttämättä jäävä 0,5 m :n kerros. Kuivaainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % :n ja 35 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Kuivan turpeen energiasisältö saadaan kaavasta 1 ja kostean turpeen kaavasta E = Nsuo-m 3 - Dd ' H u 2. E = Nsuo-m 3. Dd ' [ 100/ (100 - K) ] ' H u ' jossa E = energiasisältö, Nsuo-m 3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämä kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ), Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u i = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Laskettu energiasisältö on miljoonina gigajouleina (milj. GJ), joka on muutettu myös megawattitunneiksi (MWh) kertoimella 0,278. Turvelajit on jaettu pääryhmittäin rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin, jotka voivat olla joko puhtaina tai muodostaa toistensa kanssa sekaturpeita. Lisätekijä on mainittu, jos sitä on yli 10 %. Turvelajijakaumat on ilmoitettu myös prosentteina liitteessä 2 (keskiarvot turvemäärillä painotettuna). Suotyyppimääritysten perusteella laskettiin soittain suotyyppien prosenttijakauma (liite 1). Kunkin suotyypin osuus on saatu suon havaintopisteiden määrästä. Linjaverkostosta johtuu,

9 9 että soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut tulokset kuvastavat sangen hyvin eri suotyyppien suhteita ja antavat kuvan esimerkiksi ojituksen laajuudesta. Liekoisuus on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Lieko-osumien määrä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden turvemäärästä. Liekoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Tulosten esitys Jokaisesta suosta on kirjoitettu suoselostus sekä piirretty kartta ja lähes kaikista soista yhdeltä tai useammalta tutkimuslinjalta profiili. Suoselostuksessa käsitellään suon sijaintia, ympäristöä ja valmiita tieyhteyksiä, kerrotaan suotyypeistä, ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä turvelajeista ja pohjan laadusta. Numerotiedot pinta-aloista, syvyyksistä ja turvemääristä esitetään taulukoina. Niissä jako turvelajin ja maatuneisuuden mukaan on tehty syvyysalueittain siten, että heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve (H1-4S) on omana sarakkeenaan ja paremmin maatunut rahkavaltainen turve (H5-10S) yhdessä saravaltaisen turpeen (Hl-lOC) kanssa ovat omana sarakkeenaan. Kolmantena on edellisten summasarake. Samat tiedot syvyysalueittain ovat myös liitteissä 3-6. Suokarttaan on piirretty tutkimuslinjasto pisteineen. Tutkimuspisteen yläpuolella on turvekerrostuman keskimaatuneisuus, alapuolella heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintakerroksen / koko turvekerroksen paksuus dm :nä. Tutkimuslinjastoon kuuluvat tai erilliset syvyydenmittauspisteet on myös merkitty. Syvyystietojen perusteella on piirretty syvyyskäyrät metrin

10 10 välein lisättynä 1,5 m :n syvyyskäyrällä. Turvekerrostuman rakennetta on havainnollistettu leikkausprof iilein, joihin turvelajit, maatuneisuusluokat ja pohjamaalajit on merkitty symbolein. Tutkimuspisteen kohdalla on suotyyppi ja pohjamaalaji merkitty lyhentein, liekoisuus lieko-osumina (osumien lukumäärä 0-1 / 1-2 m :n syvyydessä). Pituus- ja korkeusmittakaavojen erosta johtuen suon profiili on "liioiteltu". Kuvien symbolit ja lyhenteet on esitetty kuvassa 2. Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Soiden eri käyttömahdollisuuksia ovat turvetuotanto joko polttotai kasvuturpeena, suojelusuo ja käyttö esimerkiksi viljelyyn, metsittämiseen tai sellaisenaan virkistykseen. Tässä tarkastelussa soiden käyttökelpoisuus on arvioitu turvetuotannon kannalta ja siitä, että käyttö tulee olemaan pääasiassa teollinen polttoturvetuotanto. Turvetuotannon soveltuvuuskriteerit muuttuvat koko ajan. Muutoksen suuntaan ja määrään vaikuttavat mm. energian hinta, tuotantotekniikan kehittyminen, alueellinen tarve turpeen käyttämiseen ja erilaiset ympäristökysymykset. Turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on yleisesti pidetty kahta metriä. Käytännössä raja on nykyään 1,5 m. Simon soiden kohdalla tämä on perusteltavissa silläkin, että tutkitusta suoalasta noin puolet on ojitettu. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineena myös hyvin maatunutta turvetta. Paksu,

11 1 1 heikosti maatunut pintakerros voi estää palaturvetuotannon kokonaan. Polttoturpeeksi soveltuu H5-10 maatunut rahkaturve sekä kaikki saraturpeet. Mikäli heikosti maatunutta pintarahkakerrosta (H1-4S) on yli 0,5 m, on se tuotannon alkuvaiheessa haittatekijä, jota joudutaan ohentamaan. Tällaista turvetta voidaan käyttää esim. maanparannusaineena. Simossa ei ole kasvuturpeeksi soveltuvia isoja rahkaturvesoita. Jyrsinturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäiskokona on pidetty noin 20 ha. Tätä pienempiäkin alueita on pidetty soveliaina, mikäli ne ovat lähekkäin tai jonkin isomman alueen vieressä. Palaturvetuotanto voi olla myös tilakohtaista pientuotantoa. Tuotantoalueen koko voi olla vain muutama hehtaari. Tällöin edellytetään kuitenkin jo valmiita tieyhteyksiä ja alueen helppoa käyttöönottoa, esimerkiksi vanhaa suopeltoa tai avosuota. Suon kuivatus on riippuvainen pinnan kaltevuudesta ja suunnasta, pohjatopografiasta sekä läheisistä vesistöistä. Nämä on otettu huomioon. Jos suo rajoittuu ja viettää järveen, on tuotantokelpoisen alueen oltava vähintään 1,5 m järvenpinnan yläpuolella. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu pääpiirteissään Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (liite 7). Mikäli turve täyttää vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden sekä lämpöarvon suhteen, sitä on pidetty polttoturpeeksi sopivana.

12 KEMINMAA v umo14r \\ 2 5 YIIkh99* \ \ 08 u O4.pr KUIVANIEMI mc~ SIMO i Kuva 1. Raporttiin II kuuluvat suot nrot

13 1 3 SUO KARTTA Suon jo mineraalimaan raja Pelto PROFIILIT Turve lajit Järvi tai lampi Oja ja veden virtaussuunta Puro tai joki I_l Sara c iffi Ruskosam mal Sararahka B CS Rahkasara SC Ruskosammalsora BC Sararuskosammat CB o.. 1f9f1 16 %1 I u uui 1'y' 1 hl11 IFf~I 1MM 1 I /1 Rahko Rahkaruskosammal SB Ruskosammatrahko Tupasvilta Tupastuikka Siniheinä Suoleväkkö Korte Järviruoko Raate Varpuaines Puuaines S BS Er Tr ml Sh Eq Pr Mn N L 5.1 7/23.2 m Pohjamaalajit. ~A WAI 1 xxxxx l '1I IA e 1 I- 1 w ~' Tie Karkeadetritus- KdLj lieju Hienodetritus- HdLj lieju Järvimuta Sovi lieju JäMu SaLi Liejusavi LjSa Savi Hiesu Hieta Hiekka Sora Moreeni Kallio Lohkare Lohkareita Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkpvaltaisen pinfokerr,/ koko turvekerrostuman paksuus dm Suon syvyyskäyrä Turvekerrostuman paksuus dm Lj Hs Lj Ht Lj Hk Lj Sr 0 Veden pinta Sa Hs Ht Hk Sr Mr Ka Lo Turpeen maatuneisuus I *I II II IIIIo' IAÅÅI ss I H7-10 Muita symboleja : Hiitikerros Saostuma Liekoisuus : 3/2 Lieko-osumat syvyydessä O-lm / 1-2m Luonnontilaiset suotyypit : Avosuot VI Varsinainen tetto RIL Rimpiletto VSN Varsinainen saraneva RHSN Ruohoinen saraneva RIN Rimpineva KN Katvakkaneva LKN Lyhytkortinen neva SIN Silmökeneva RN Rahkaneva LUN Luhtaneva Muuttuneet suotyypit : oj ojikko mu muuttuma tk turvekangas Rämeet LR Lettoräme RHSR Ruohoinen sarardrrme VSR Varsinainen soraräme LKNR Lyhytkorsinevaräme TR Tupasvillaräme PSR Patlosararäme KGR Kangasräme IR Isovarpuinen räme RR Rahkaräme KER Keidasräme KR Korpiräme Korvet LK Lettokorpi KOLK Kaivuletto LHK Lehtokorpi RHK Ruoho ja heinäkorpi KGK Kangaskorpi VK Varsinainen korpi NK Nevakorpi RAK Rääseikkä ksmu Karhunsammalmuuttuma kh Kytöheitto rhtk Ruohoturvekongos pc Pelto mtk Mustikkaturvekongas ta lurpeennostoatue ptk Puolukkaturvekangas pta Patoturpeen nostoolue vatk Varputurvekangas jta Jyrsinturpeen nostoalue jätk Jäkätäkanervaturvekangas Kuva 2. Kartoissa ja profiileissa käytetyt merkit ja lyhenteet.

14 1 4 TUTKITUT SUOT 50. Ylimaansuo (kl , x = 7294,7, y = 2540,2) sijaitsee noin 26 km Simon keskustasta luoteeseen (kuva 3). Suo on rikkonainen ja rajoittuu moreenimaastoon. Etelä- ja itäreunaa sivuaa tie. YLIMRANSUO SIMO KL Kuva 3. Ylimaansuon kartta.

15 Taulukko 1. Ylimaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 140 0,1 0,5 0,6 0,20 0,70 0,90 Yli 1,0 m 16 0,3 0,9 1,2 0,05 0,14 0,19 Yli 1,5 m 1 0,0 1,6 1,6 0,00 0,02 0, Pinta on 24,5-28,5 m mpy ja viettää etelään. Suo on kokonaan ojitettu. Pohjoisosassa ojitus on harvaa. Tutkimuspisteistä on 46 % turvekankaalla, 31 % rämeellä ja 23 % avosuolla. Vallit- YLIMRRNSUO SIMO R-SELKMLINJR. KL M MPY MRRTUNEISUUS Kuva 4. Ylimaansuon A-selkälinjan profiilit.

16 1 6 seva suotyyppi on karhunsammalmuuttuma. Pohjoisosassa on paikoitellen ruohoista saranevaa. Vedet laskevat ojia pitkin Tikkalanoj aan. Turpeesta on 58 % rahka- ja 42 % saravaltaisia (kuva 4). Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (55 %) ja rahkasaraturve (42 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Rikkonaisena ja matalana suo ei sovellu turvetuotantoon. 51. Pirttimaansuo (kl , x = 7293,6, y = 2541,0) sijaitsee noin 11 km Simon keskustasta luoteeseen (kuva 5) rajoittuu etelässä tiehen, muualla moreenimaastoon.. Suo Taulukko 2. Pirttimaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 35 0,1 0,7 0,8 0,02 0,26 0,28 Yli 1,0 m 12 0,1 1,1 1,2 0,01 0,13 0,14 Yli 1,5 m 1 0,0 1,6 1,6 0,00 0,02 0,02 Pinta on 28,0-29,3 m mpy ja viettää etelään. Suota on ojitet- tu keskeltä sekä etelä- ja länsireunasta. Vedet laskevat ojia pitkin Tikkalanojaan. Tutkimuspisteistä on 59 % avosuolla ja 41 % rämeellä. Vallitsevat suotyypit ovat ruohoinen saraneva ja lyhytkortinen neva.

17 17 PIRTTIMRRNSUO SIMO KL Kuva 5. Pirttimaansuon kartta. Turpeista on 72 % rahka- ja 28 % saravaltaisia (kuva 6). Turvelajeista on eniten sararahkaturvetta (72 %) ja rahkasaraturvetta (27 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. YleisimmÄt pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suo on liian pieni ja matala soveltuakseen turvetuotantoon.

18 18 Kuva 6. Pirttimaansuon selkälinjan profiilit. 52. Sipojuntinsuo (kl , x = 7293,0, y = 2541,9) sijaitsee noin 10 km Simon keskustasta koilliseen (kuva 7). Suo rajoittuu etelässä tiehen, muualla moreenimaastoon. Pinta on 26,8-29,4 m mpy ja viettää kaakkoon. Suon reunat ja kaakkoisosa on ojitettu. Vedet laskevat ojia pitkin Viantienjo-

19 19 SIPOJUNTINSUO SIMO KL Kuva 7. Sipojuntinsuon kartta. Taulukko 3. Sipojuntinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S Hi-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 44 0,3 0,4 0,7 0,15 0,16 0,31 Yli 1,0 m 10 0,5 0,7 1,2 0,05 0,07 0,12 Yli 1,5 m 1 1,7 0,0 1,7 0,02 0,00 0,02

20 2 0 keen. TutkimuspisteistÄ on 50 % rämeellä, 32 %, avosuolla ja 18 turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat pallosararäme ja kalvakkaneva. Ojitusta on kaakkoisosassa ja suon reunoilla. SIPOJUNTINSUO SIMO R-SELKMLINJR. KL M MPY MRRTUNEISUUS Kuva 8. Sipojuntinsuon selkälinjan profiilit. Turpeista on 80 % rahka- ja 20 % saravaltaista (kuva 8). Turvelajeista on eniten sararahkaturvetta (42 %) ja rahkaturvetta (38 %). Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suo on liian matala soveltuakseen turvetuotantoon. 53. Haapamaansuo (kl , x = 7291,8, y = 2542,3 sijaitsee noin 9 km Simon keskustasta luoteeseen (kuva 9). Suo rajoittuu moreenimaastoon.

21 2 1 HRRPRMAANSUO SIMO KL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 9. Haapamaansuon kartta. Taulukko 4. Haapamaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 35 0,4 0,4 0,8 0,15 0,13 0,28 Yli 1,0 m 10 0,8 0,5 1,3 0,08 0,05 0,13 Yli 1,5 m 3 1,2 0,4 1,7 0,04 0,01 0,05

22 2 2 Pinta on 23,5-24,9 m mpy ja viettää etelään. Keskiosia lukuun ottamatta suo on ojitettu. Vedet laskevat ojia pitkin Viantienjokeen. TutkimuspisteistÄ on 54 % avosuolla, 33 turvekankaalla ja 13 % rämeellä. Vallitseva suotyyppi suoaltaiden keskellä on kalvakkaneva ja reunoilla karhunsammalmuuttuma. Kuva 10. Haapamaansuon A-selkÄlinjan profiilit.

23 2 3 Turpeista on 78 % rahka- ja 22 % saravaltaista (kuva 10). Turvelajeista yleisimpiä ovat rahkaturve (53 %) ja sararahkaturve (25 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suo on liian pieni ja matala soveltuakseen turvetuotantoon. 54. KruununjÄnkÄ (kl , x = 7298,1, y = 2542,4) sijaitsee osittain Keminmaan puolella noin 14 km Simon keskustasta luoteeseen (kuva 11). Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja -saarekkeisiin. Kuva 1 1. KruununjÄngÄn kartta.

24 2 4 Taulukko 5. KruununjÄngÄn pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H Koko suo 172 0,1 0,7 0,8 0,10 1,27 1,37 Yli 1,0 m 53 0,0 1,3 1,3 0,00 0,66 0,66 Yli 1,5 m 9 0,0 1,7 1,7 0,00 0,15 0,15 Yli 2,0 m 1 0,0 2,0 2,0 0,00 0,02 0,02 Kuva 12. KruununjÄngÄrN selkälinjan profiilit.

25 2 5 Pinta on 30,4-38,5 m mpy ja viettää etelälounaaseen. Vedet laskevat Viantienjokeen. TutkimuspisteistÄ on 31 % avosuolla, samoin rämeellä, 24 % turvekankaalla ja 14 % korvessa. Vallitsevat suotyypit ovat eteläosan ojitetulla alueella karhunsammalmuuttuma ja pohjoisosan luonnontilaisella alueella lettoräme. Turpeista on 84 % sara- ja 16 % rahkavaltaisia (kuva 12). YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (82 %) ja sararahkaturve (16 %). Korteitten jäänteitä on runsaasti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Pohja on suurimmaksi osaksi hiekkaa. Reunoilla on moreenia. Suon syrjäinen sijainti j a suhteellisen pieni koko sekä mataluus ovat turvetuotannon esteinä. 55. Kivalonsuo (kl , x = 7300,3, y = 2545,7) sijaitsee noin 17 km Simon keskustasta pohjoisluoteeseen (kuva 13). Suo rajoittuu pohjoisessa Kivalojaksoon kuuluviin Ala-Penikkaan ja Paasivaaraan, muualla moreenimaastoon. EtelÄreunaa sivuaa tie. Pinta viettää etelään ja vedet laskevat Viantienjokeen. Suon keskusta on avosuota ja reunoilla rämettä. Vallitseva suotyyppi on pellon lisäksi lettoräme. Ojitusta on eteläosassa sekä länsiosassa pellon ympäristössä. Taulukko 6. Kivalonsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S Hi-10 Koko suo 113 0,0 0,6 0,6 0,00 0,66 0,66 Yli 1,0 m 8 0,0 1,1 1,1 0,00 0,09 0,09

26 2 6 KIVALONSUO SIMO KL , GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 13. Kivalonsuon kartta. Turpeista on 88 % sara- ja 12 % rahkavaltaisia. YleisimmÄt turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (53 %) ja rahkasaraturve (33 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Turvetuotantoon suo on liian matala. 56. PÖmiÖnlehdonsuo (kl , x = 7301,2, y = 2547,3) sijaitsee noin 16 km Simon keskustasta pohjoiseen (kuva 14). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Kaakkoisosaa sivuaa tie.

27 Taulukko 7. PÖmiÖnlehdonsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja 2 7 turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 26 0,0 0,7 0,7 0,00 0,18 0,18 Yli 1,0 m 3 0,0 1,3 1,3 0,00 0,04 0,04 PtMI1NLEHDONSUO SIMO KL Kuva 14. PÖmiÖnlehdonsuon kartta.

28 2 8 Pinta viettää kaakkoon ja vedet laskevat Viantienjokeen. Suo on lähes kokonaan avosuota, joka on ojitettu. Vallitsevat suotyypit pellon lisäksi ovat rimpiletto- ja rimpinevamuuttuma. Turpeesta on 98 % sara- ja 2 % rahkavaltaisia. YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (49 %) ja ruskosammalsaraturve (38 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suo ei sovellu turvetuotantoon. 57. Kivisuo (kl , x = 7298,8, y = 2552,5) sijaitsee noin 14 km Simon keskustasta pohjoiseen (kuva 15). Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon ja moreenisaarekkeisiin sekä viereisiin soihin. Pohjoispuolella on Martimoaavan - Lumiaavan soidensuojelualue. Taulukko 8. Kivisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 149 0,2 0,7 0,9 0,35 0,99 1,34 Yli 1,0 m 73 0,3 1,0 1,2 0,20 0,70 0,89 Yli 1,5 m 13 0,5 1,2 1,7 0,07 0,15 0,22 Yli 2,0 m 2 0,3 1,8 2,1 0,01 0,04 0,04 Pinta on 65,7-70,5 m mpy ja viettää koilliseen lukuun otta- matta B-linjaston eteläisintä osaa, missä vietto on etelään. Vedet laskevat Martimo-ojaan. TutkimuspisteistÄ on 62 % avosuolla ja 38 % rämeellä. Suo on luonnontilainen. Vallitsevat suotyypit ovat ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva, joita

29 on A-linjaston koillis- ja keskiosassa. B-linjaston eteläosa on enimmäkseen kalvakkanevaa. 2 9 Turpeista on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaisia (kuva 16). YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (43 %), joka on vallitsevana A-linjastolla ja sararahkaturve (41 %) B-linjastolla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Liejua on B- linjaston pohjoisosassa 0,7 m. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kuva 15. Kivisuon kartta.

30 Taulukko. LaboratoriomÄÄritysten tulokset Kivisuolta Tutk. Turve- ph Vesi- Kuiva- Tuhka Teholliset lämpiste laji, lab. pit. ainet- pit. päarvot (MJ/kg) 3 1 maatu- (%) ta (%) Syv. neis. (kg/ kosteus (cm) (H) suo-m3 ) kuiva 50 % LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä (taulukko 9). NÄytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 88,5 %, tuhkapitoisuus 5,2 %, kuiva-ainesisältö 117 kg, sekä teholliset lämpöarvot kuivana 21,8 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 9,7 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 13,3 MJ/kg. Turvetuotantoon suo on liian pieni ja rikkonainen. 58. Ansamaansuo (kl , x = 7297,5, y = 2553,4) sijaitsee noin 12 km Simon keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 17). Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Pohjoisosaa sivuaa metsäautotie.

31 3 2 Pinta on 60,8-64,3 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat Martimo-ojaan. Suo on lähes kokonaan ojitettu. TutkimuspisteistÄ on 46 % turvekankaalla, 32 % rämeellä, 14 % avosuolla ja 7 korvessa. Vallitseva suotyyppi on karhunsammalmuuttuma, jota on varsinkin suon pohjois- ja eteläpäässä, sekä länsiosassa. Keskiosa on varsinaista saranevamuuttumaa. ANSAMAANSUO SIMO KL Kuva 17. Ansamaansuon kartta.

32 3 4 Turpeista on 56 % sara- ja 43 % rahkavaltaisia (kuva 18). YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (57 %) ja sararahkaturve (40 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä (taulukko 11). NÄytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,3 %, tuhkapitoisuus 5,0, kuiva-ainesisältö 102 kg, sekä teholliset lämpöarvot kuivalle turpeelle 20,6 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 9.1 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 12.6 MJ/kg. Taulukko 11. LaboratoriomÄÄritysten tulokset Ansamaansuolta.

33 Ansamaansuosta soveltuu polttoturvetuotantoon noin 10 ha. Haittana on osalla aluetta hyväkasvuinen mäntypuusto. KÄyttÖkelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 8). KÄyttÖkelp. Turvetta Kuiva- Tehollinen energiasisältö pinta-ala (milj. ainetta (milj. MWh) 3 5 (ha) suo-m3 ) (milj.tn ) kuivana 50% kost. 35% kost Hanhisuo (kl , x = 7297,9, y = 2554,9) sijaitsee noin 13 km Simon keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 19) rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon.. Suo Kuva 19. Hanhisuon kartta

34 3 7 Pinta on 58,9-60,1 m mpy ja viettää hyvin loivasti etelään. Vedet kertyvät suolla olevaan Paskalampeen. TutkimuspisteistÄ on 69 % avosuolla, 19 % rämeellä ja 12 % turvekankaalla. Suo on luonnontilainen. Vallitseva suotyyppi on varsinainen saraneva, jota keskiosa on suurimmaksi osaksi. Reunat ovat pallosararämettä. Turpeista on 73 % rahka- ja 27 % saravaltaisia (kuva 20). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (60 %) ja rahkasaraturve (27 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Lammen läheisyydessä on pohjalla liejua paksuimmillaan 0,9 m. Turvetuotantoon suo on liian pieni. LisÄksi lampi vaikeuttaisi kuivatusta. 60. Iso VÄlisuo (kl , x = 7298,5, y = 2557,7) sijaitsee noin 15 km Simon keskustasta koilliseen (kuva 21). Kaakossa suo rajoittuu VÄÄrÄn-Martimon ojaan, muualla moreenimaastoon. Pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat VÄÄrÄn-Martimon ojaan. TutkimuspisteistÄ on 57 % avosuolla ja 43 % rämeellä. Reuna- Taulukko 13. Ison VÄlisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m 3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 72 0,1 0,8 0,8 0,06 0,54 0,61 Yli 1,0 m 8 0,0 1,5 1,5 0,00 0,12 0,12 Yli 1,5 m 3 0,0 1,7 1,8 0,00 0,05 0,05

35 3 8 Kuva 21. Ison VÄlisuon kartta. alueita sekä eteläosa kokonaan on ojitettu. Yleisin suotyyppi on varsinainen saranevaojikko. Turpeesta on 84 % saravaltaista ja 16 % rahkavaltaista. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, jota on yli 70 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suo on matala eikä sovellu turvetuotantoon.

36 Leilisuo (kl , x = 7295,7, y = 2553,1) sijaitsee noin 10 km Simon keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 22). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisosan moreeni on pinnaltaan lohkareista. MetsÄautotie johtaa suon länsiosan poikki. Pinta on 50,2-55,0 m mpy ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat Martimo-ojaan. TutkimuspisteistÄ on 49 % avosuolla, 32 % rämeellä, 14 % turvekankaalla ja 5 % korvessa. Vallitseva suotyyppi on ruohoinen saraneva, jota on varsinkin syvällä keskialueella. Reunoilla on ruohoista sararämettä ja karhunsammalmuuttumaa. Ojitettuja alueita on luoteis- ja kaakkoisosassa sekä metsäautotien varressa. LEILISUO SIMO KL Kuva 22. Leilisuon kartta.

37 4 1 Turpeesta on 54 % rahka- ja 46 % saravaltaista (kuva 23). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (48 %) ja rahkasaraturve (44 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä (taulukko 15). NÄytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,0 %, tuhkapitoisuus 5,8 %, kuivaainesisältö 111 kg ja teholliset lämpöarvot kuivalle turpeelle 20,6 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 9,1 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 12,5 MJ/kg. Laskelmissa on käytetty oheisia arvoja. Taulukko 15. LaboratoriomÄÄritysten tulokset Leilisuolta Tutk. Turve- ph Vesi- Kuiva- Tuhka Teholliset lämpiste laji, lab. pit. ainet- pit. pöarvot (MJ/kg) maatu- (%) ta (%) Syv. neis. (kg/ kosteus (cm) (H) suo-m3 ) kuiva 50 %

38 4 2 Leilisuosta soveltuu pienimuotoiseen palaturvetuotantoon noin 8 ha. Alue on luonnontilaista ruohoista saranevaa. Pintaosassa turve on saravaltaista, syvemmällä maatuneisuus lisääntyy ja turve muuttuu rahkavaltaiseksi. KÄyttÖkelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 8) : KÄyttÖkelp. Turvetta Kuiva- Tehollinen energiasisältö pinta-ala (milj. ainetta (milj. MWh) (ha) suo-m3 ) ( milj.tn ) kuivana 50% kost. 35% kost. 8 0,104 0,011 0,066 0,058 0, Leilisuo (kl , x = 7294,0, y = 2551,0) sijaitsee noin 8 km Simon keskustasta pohjoiseen (kuva24). Suo on pitkänomainen ja rajoittuu moreeniselänteisiin. Pohjois- ja länsireunaan tulee metsäautotie. Pinta on 45,3-48,8 m mpy ja viettää etelään. Keski- ja luoteisosaa lukuun ottamatta suo on ojitettu.vedet laskevat ojia pitkin Koivuojaan. TutkimuspisteistÄ on 85 % rämeellä, 6 avosuolla, 4 % korvessa ja 4 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat keskustan avosuolla lyhytkortinen nevaräme ja reunaalueilla sekä matalilla osilla pallosararäme. Taulukko 16. Leilisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 78 0,2 0,8 1,0 0,14 0,63 0,76 Yli 1,0 m 32 0,2 1,2 1,3 0,06 0,37 0,43 Yli 1,5 m 11 0,3 1,4 1,7 0,03 0,16 0,19 Yli 2,0 m 1 1,5 0,6 2,1 0,01 0,01 0,02

39 Turpeesta on 56 % rahka- ja 44 % saravaltaista (kuvat 25, 26). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (56 %) ja rahkasaraturve (36 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Pohja on valtaosaltaan moreenia. 4 3 LEILISUO SIMO KL Kuva 24. Leilisuon kartta.

40 4 4 Kuva 25. Leilisuon selkälinjan profiilit. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä (taulukko 17). NÄytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 90,5 %, tuhkapitoisuus 4,5 %, kuiva-ainesisältö 99 kg sekä teholliset lämpöarvot kuivalle turpeelle 20,9 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 9,2 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 12,7 MJ/kg. Laskelmissa on käytetty oheisia arvoja. Leilisuosta soveltuu isäntälinjan palaturveturvetuotantoon 5 ha. Alue on suurimmaksi osaksi lyhytkortista nevarämettä ja kasvaa

41 4 5 harvaa kitukasvuista männikköä. KÄyttÖkelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 8) : KÄyttÖkelp. Turvetta Kuiva- Tehollinen energiasisältö pinta-ala (milj. ainetta (milj. MWh) (ha) suo-m3) ( milj.tn) kuivana 50% kost. 35% kost. 5 0,046 0,005 0,027 0,023 0,025

42 Taulukko 17. LaboratoriomÄÄritysten tulokset Leilisuolta Kotasuo (kl , x = 7292,0, y = 2551,7) sijaitsee moreeniselänteiden välissä noin 7 km Simon keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 27). TieyhteyttÄ sinne ei ole. Pinta on 37,3-40,1 m mpy ja viettää etelään. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat ojia pitkin Tiihonojaan. TutkimuspisteistÄ on 67 % rämeellä ja 33 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma, jota on varsinkin suon keski- ja eteläosassa, sekä lettorämeojikko pohjoisosassa. Turpeesta on 64 % sara- ja 36 % rahkavaltaista (kuva 28). YleisimmÄt turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (42 %) ja sararahkaturve (36 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka.

43 4 7 KOTASUO SIMO KL Kuva 27. Kotasuon kartta. GEOLOGIRN TUTKIMUSKESKUS Taulukko 18. Kotasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 70 0,0 0,9 0,9 0,03 0,63 0,66 Yli 1,0 m 29 0,1 1,3 1,4 0,03 0,36 0,39 Yli 1,5 m 9 0,3 1,5 1,8 0,03 0,13 0,16 Yli 2,0 m 1 0,0 2,1 2,1 0,00 0,02 0,02

44 4 8 Kuva 28. Kotasuon selkälinjan profiilit. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä (taulukko 19). NÄytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 89,8 %, tuhkapitoisuus 4,9 %, kuiva-ainesisältö 88 kg sekä teholliset lämpöarvot kuivalle turpeelle 19,6 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 8,6 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 11,9 MJ/kg. Laskelmissa on käytetty oheisia arvoja.

45 Taulukko 19. LaboratoriomÄÄritysten tulokset Kotasuolta Kotasuon pohjoisosassa on isäntälinjan palaturvetuotantoon soveltuvaa ojitettua aluetta 6 ha. KÄyttÖkelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 8) : KÄyttÖkelp. Turvetta Kuiva- Tehollinen energiasisältö pinta-ala (milj. ainetta (milj. MWh) (ha) suo-m3 ) (milj.tn) kuivana 50% kost. 35% kost. 6 0,057 0,005 0,027 0,024 0, Kortesuo (kl , x = 7292,5, y = 2548,6) sijaitsee noin 7 km Simon keskustasta pohjoiseen (kuva 29). Suo rajoittuu kauttaaltaan moreenimaastoon.

46 Honkamaansuo (kl , x = 7294,1, y = 2549,5) sijaitsee noin 9 km Simon keskustasta pohjoiseen (kuva 31). Suo rajoittuu pohjoisessa metsäautotiehen ja idässä Koivuojaan, muualla moreenisaarekkeisiin. Pinta on 48,8-52,4 m mpy ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat Koivuojaan. Suon itäosaa on ojitettu. TutkimuspisteistÄ on 35 % avosuolla, 63 % rämeellä ja 2 % korvessa. Vallitsevat suotyypit ovat lyhytkortinen neva ja lyhytkortinen nevaräme. HONKAMAANSUO SIMO KL Kuva 31. Honkamaansuon kartta.

47 54 Turpeesta on 81 % rahka- ja 19 % saravaltaisia (kuva 32). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (77 %) ja rahkasaraturve (14 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Pohja on valtaosaltaan moreenia. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä (taulukko 22). NÄytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 88,7 %, tuhkapitoisuus 3,1 %, kuiva-ainesisältö 125 kg sekä teholliset lämpöarvot kuivalle turpeelle 21,2 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 9,4 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 12,9 MJ/kg. Laskelmissa on käytetty oheisia arvoja. Taulukko 22. LaboratoriomÄÄritysten tulokset Honkamaansuolta Tutk. Turve- ph Vesi- Kuiva- Tuhka Teholliset lämpiste laji, lab. pit. ainet- pit. pöarvot (MJ/kg) maatu- (%) ta (%) Syv. neis. (kg/ kosteus (cm) (H) suo-m 3 ) kuiva 50 %

48 ovat (laskentaperusteet s. 8) : 5 5 KÄyttÖkelp. Turvetta Kuiva- Tehollinen energiasisältö pinta-ala (milj. ainetta (milj. MWh) (ha) suo-m3 ) ( milj.tn ) kuivana 50% kost. 35% kost. 5 0,060 0,007 0,044 0,039 0, Ison Poromaan suo (kl , x = 7293,9, y = 2546,9) sijaitsee noin 8 km Simon keskustasta pohjoisluoteeseen (kuva 33). Suo rajoittuu kauttaaltaan moreenimaastoon, joka on itäosastaan huuhtoutunutta sisältäen rantakivikkovalleja. MetsÄautotie ylittää suon pohjoisosan. ISON POROMRRN SUO SIMO KL GEOLOGIRN TUTKIMUSKESKUS Kuva 33. Ison Poromaan suon kartta.

49 Pinta on 41,2-50,7 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat Sarviojaan. TutkimuspisteistÄ on 76 % rämeellä, 16 % avosuolla, 6 % turvekankaalla ja 2 % korvessa. Vallitsevat suotyypit ovat pallosararäme, lyhytkortinen nevaräme ja isovarpuinen rame. Ojitusta on vain suon reunoilla. 5 7 ISON POROMRRN SUO B-SELKMLINJR. KL M MPY MRRTUNEISUUS Kuva 3 5. Ison Poromaan suon B-selkÄlinjan profiilit.

50 5 8 Turpeesta on 53 % rahka- ja 47 % saravaltaista (kuvat 34, 35). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (52 %) ja rahkasaraturve (33 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Pohja on suurimmaksi osaksi moreenia. Suo on liian pieni ja matala turvetuotantoon. 67. Iso-LeipiÖ (kl , x = 7289,1, y = 2547,0) sijaitsee noin 4 km Simon keskustasta luoteeseen (kuva 36). Suo rajoittuu kauttaaltaan moreenimaastoon. Pinta on 17,2-22,8 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat LeipiÖojaan ja Myllyojaan. TutkimuspisteistÄ on 51 % rämeellä, 29 % avosuolla, 12 % korvessa ja 8 % turvekankaalla. YleisimmÄt suotyypit ovat lyhytkortinen neva, lettoräme, korpiräme ja karhunsammalmuuttuma. Niiden suhteelliset osuudet ovat alle 10 % pinta-alasta. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Vain pohjoisosaa ja reunoja on jonkin verran ojitettu. Taulukko 24. Iso-LeipiÖn pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m 3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S Hl-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 199 0,0 0,7 0,7 0,08 1,33 1,41 Yli 1,0 m 32 0,1 1,0 1,2 0,04 0,33 0,37 Yli 1,5 m 2 0,2 1,5 1,6 0,00 0,03 0,03 Turpeesta on 52 % rahka- ja 48 % saravaltaista. YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (52 %) ja rahkasaraturve (35 %).

51 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. 59 Suo on liian matala turvetuotantoon. ISO-LEIPIO SIMO KL Kuva 3 6. Iso-LeipiÖn kartta.

52 Kivimaansuo (kl , x = 7288,4, y = 2552,3) sijaitsee noin 4 km Simon keskustasta koilliseen (kuva 37). Suo rajoittuu pohjoisessa osittain Simo - Nuupas tiehen ja peltoon, muualla moreenimaastoon. KIVIMRRNSUO SIMO KL Kuva 3 7. Kivimaansuon kartta.

53 6 1 Suon pinta viettää pohjoisosassa koilliseen, eteläosassa lounaaseen. Vedet laskevat Simojokeen. Suo on vanhaa ojitusaluetta ja suotyypit ovat muuttuneet turvekankaiksi. Vallitsevat suotyypit ovat ruohoturvekangas, varputurvekangas ja puolukkaturvekangas. Taulukko 25. Kivimaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S Hi-10 Koko suo 40 0,2 0,6 0,8 0,09 0,23 0,32 Yli 1,0 m 12 0,5 0,9 1,4 0,06 0,11 0,17 Yli 1,5 m 5 0,4 1,4 1,9 0,02 0,07 0,09 Yli 2,0 m 2 1,1 1,1 2,2 0,02 0,02 0,04 Turpeesta on 51 % rahka-, 41 % sara- ja 8 % ruskosammalvaltaista. YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (37 %) ja rahkasaraturve (36 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suo on pieni ja otettu metsänkasvatukseen. Turvetuotantoon se ei sovellu. 69. Palkkiosuo (kl , x = 7287,7, y = 2553,4) sijaitsee noin 5 km Simon keskustasta koilliseen (kuva 38). Suo rajoittuu kauttaaltaan lohkareiseen moreenimaastoon.

54 Taulukko Palkkiosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 36 0,4 0,5 1,0 0,16 0,19 0,35 Yli 1,0 m 17 0,5 0,9 1,4 0,08 0,15 0,23 Yli 1,5 m 5 0,5 1,3 1,8 0,03 0,07 0,09 Yli 2,0 m 1 0,8 1,6 2,3 0,01 0,02 0,02 Pinta on 40,4-41,4 m mpy ja viettää loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat ojitusta pitkin Simojokeen. TutkimuspisteistÄ on 72 % avosuolla ja 28 % rämeellä. Vallitsevat suotyypit ovat kalvakkaneva ja rimpineva, joita on suon keskiosassa. Lounaisreunaa lukuun ottamatta suo on luonnontilainen. PRLKKIOSUO SIMO KL Kuva 38. Palkkiosuon kartta.

55 6 3 Kuva 39. Palkkiosuon selkälinjan profiilit. Turve on valtaosaltaan sararahkaturvetta, jonka keskimaatuneisuus on 4,9 (kuva 39). Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suo on liian pieni ja matala turvetuotantoon.

56 Halluanaapa (kl , x = 7286,1, y = 2553,8) sijaitsee noin 4 km Simon keskustasta itään (kuva 40). Suo rajoittuu etelässä HalluanjÄrveen, muualla moreenisaarekkeisiin. Pinta on 33,7-35,7 m mpy ja viettää hyvin loivasti etelään. Vedet laskevat osittain HalluanjÄrveen, pohjoisosasta ojitusta pitkin Pato-ojaan. TutkimuspisteistÄ on 67 % avosuolla ja 33 rämeellä. Vallitsevat suotyypit ovat kalvakkaneva, jota on varsinkin järven ympäristössä, sekä lyhytkortinen neva suon pohjoisosassa. Ojitusta on vain suon reunoilla. HRLLURNRRPR SIMO KL Kuva 40. Halluanaavan kartta.

57 6 6 Turpeesta on 82 % rahka- ja 18 % saravaltaista (kuva 41). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (70 %) ja rahkasaraturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Pohjamaalaji on moreenia. Suo on pieni ja matala eikä sovellu turvetuotantoon. 71. Halmesuo (kl , x = 7284, 5, y = 2553,7) sijaitsee noin 4 km Simon keskustasta itäkaakkoon (kuva 42). Suo rajoittuu etelässä ja idässä osittain metsäautotiehen, muualla moreenisaarekkeisiin. Kuva 4 2. Halmesuon kartta.

58 67 Pinta on 30,8-33,7 m mpy ja viettää loivasti länteen. Vedet laskevat ojitusta pitkin Pato-ojaan. TutkimuspisteistÄ on 63 avosuolla, 19 % rämeellä, 16 % turvekankaalla ja 3 % korvessa. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen saraneva, jota on suon itä-, ruohoinen saraneva keski-, sekä karhunsammalmuuttuma ojitetussa länsiosassa. ItÄosa on luonnontilainen. Turpeesta on 50 % rahka- ja 50 % saravaltaista (kuva 43). YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (50 %) ja sararahkaturve (35 %). Korteitten jäänteitä on runsaasti lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suo on pieni ja matala eikä sovellu turvetuotantoon. HRLMESUO R-SELKMLINJR. KL M MPY MRRTUNEISUUS Kuva 4 3. Halmesuon selkälinjan profiilit.

59 Taulukko 28. Halmesuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 68 Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-10S H1-10 H1-4S H5-10S Hl-10 Koko suo 40 0,2 0,7 0,9 0,09 0,27 0,36 Yli 1,0 m 18 0,4 0,8 1,2 0,07 0,15 0,22 Yli 1,5 m 6 0,2 1,4 1,6 0,01 0,08 0, Lehtimaansuo (kl , x = 7290,8, y = 2556,9) sijaitsee noin 9 km Simon keskustasta koilliseen (kuva 44). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisosaa sivuaa metsäautotie. Kuva 44. Lehtimaansuon kartta.

60 69 Suon pinta viettää länteen. Pohjoisosasta vedet laskevat Lehtimaanojaan ja eteläosasta, joka on kokonaan ojitettu, metsäojia pitkin Simojokeen. EtelÄosa on enimmäkseen karhunsammalmuuttumaa. Pohjoisosan luonnontilainen alue on kalvakkanevaa, ojitettu alue varsinaista sararämeojikkoa ja lyhytkorsinevarämeojikkoa. Taulukko 29. Lehtimaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj.suo-m3 ) alue ala Pinta H1-10C yht. Pinta H1-10C yht. (ha) H1-4S H5-1OS H1-10 H1-4S H5-10S H1-10 Koko suo 50 0,0 0,8 0,8 0,02 0,39 0,41 Yli 1,0 m 5 0,5 1,2 1,7 0,02 0,06 0,08 Yli 1,5 m 3 0,8 1,2 2,0 0,02 0,04 0,06 Yli 2,0 m 2 0,8 1,3 2,1 0,02 0,03 0,04 Turpeesta on 76 % sara- ja 24 % rahkavaltaista. YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (53 %) ja sararahkaturve (21 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suo on liian pieni ja matala turvetuotantoon. 73. Musta-aapa (kl , x = 7290,6, y = 2558,3) sijaitsee noin 10 km Simon keskustasta koilliseen (kuva 45). Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä osittain soidensuojelualueisiin. Muuten ympärillä on moreenimaastoa. MetsÄautotie sivuaa länsireunaa.

61 70 Pinta on 56,7-63,9 m mpy ja viettää länteen. Suon pohjoisja eteläpää sekä reunoj a on ojitettu. Vedet laskevat pohjoispäästä Lehtimaanojaan, eteläpäästä Kiviojaan. TutkimuspisteistÄ on 71 % avosuolla, 28 % rämeellä ja 1 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpineva A-linjaston keskipaikkeilla, sekä kalvakkaneva rimpineva-alueen ympärillä. MUSTA-RAPR SIMO KL Kuva 45. Musta-aavan kartta.

62 74 Turpeesta on 64 % rahka- ja 36 % saravaltaista (kuvat 46, 47). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (64 %) ja rahkasaraturve (36 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä (taulukko 31). NÄytteiden keskimääräiset arvot ovat : vesipitoisuus 92,3 %, tuhkapitoisuus 4,7 %, kuiva-

63 7 5 ainesisältö 80 kg, rikkipitoisuus 0,28 % sekä teholliset lämpöarvot kuivalle turpeelle 20,4 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 9,0 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 12,4 MJ/kg. Laskelmissa on käytetty oheisia arvoja. Kahdessa näytesarjassa on pintanäytteiden tuhkapitoisuus melko korkea. MyÖs rikkipitoisuus kohoaa yli 0,3 % :n pisteen A 1000 pohjanäytteissä. Musta-aavalla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa osassa yhteensä 37 ha. KÄyttÖkelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 8) : KÄyttÖkelp. Turvetta Kuiva- Tehollinen energiasisältö pinta-ala (milj. ainetta (milj. MWh) (ha) suo-m3 ) (milj.tn ) kuivana 50% kost. 35% kost Kihtelyssuo (kl , x = 7293,2, y = 2560,7) sijaitsee noin 13 km Simon keskustasta koilliseen (kuva 48). Suo rajoittuu moreenimaastoon. ItÄpuoli on laajalti soistuvaa moreenikangasta. Pinta on 68,5-72,4 m mpy ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Kihtelysojaan. Osa vedestä kertyy suon keskellä olevaan Kihtelyslampeen. TutkimuspisteistÄ on 84 % avosuolla ja 16 rämeellä. Vallitsevat suotyypit ovat kalvakkaneva ja rimpineva, joita on lammen ympäristössä. Vain suon reunoja on ojitettu. Turpeesta on 77 % rahka- ja 23 % saravaltaista (kuvat 49, 50). YleisimmÄt turvelajit ovat sararahkaturve (77 %) ja rahkasaraturve (23 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Lammen ympäristössä on liejua paksuimmillaan 0,5 m.