GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Timo Varil a YLIKIIMINGIN INVENTOIDUT TURVEVARA T JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVE- TUOTANTOON OSA I I

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/82/11 6 Timo Varil a YLIKIIMINGIN INVENTOIDUT TURVEVARA T JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVE- TUOTANTOON OSA I I Kuopio 1982

2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 1 Kenttätutkimukset 1 Laboratoriotutkimukset 3 Tutkimusaineiston käsittely 3 TUTKITUT SUOT 6 TULOSTEN TARKASTELU 11 1 Tutkittu suoala ja suotyypit 11 1 Turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus 11 1 Turvelajijakauma ja liekoisuus 11 2 Laboratoriotulosten tarkastelu 11 2 Soveltuvuus turvetuotantoon 11 4 KIRJALLISUUTTA 11 6 LIITTEET

3 1 JOHDANTO Valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin liittye n jatkettiin kesällä 1981 turvetutkimuksia Ylikiimingin kunnan alueella. Työ tehtiin osittain yhteistyössä Turveruukki Oy : n ja Ylikiimingin kunnan kanssa, näiden huolehtiessa aputyövoiman palkkauksesta kesäkuun ajalla. Inventoinnin tarkoituksena o n lähinnä selvittää alueen soiden käyttökelpoisuutta polttoturve - tuotannon kannalta. Kunnassa on luetteloitu kaikkiaan 237 suota yhteisalaltaa n ha (Lappalainen, Häikiö ja Heiskanen 1980). Vuoteen mennessä oli tutkittu 4140 ha (Häikiö ja Pajunen 1981). Täss ä vaiheessa kunnan suopinta-alasta on tutkittu ha (31 % ) käsittäen yhteensä 41 kokonaan tai osittain kunnan alueella ole - vaa suota. Tutkimustoimintaa jatketaan edelleen. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimuslai - toksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" (Lappalainen, Sten, Häikiö 1978) kuvattuja menetelmiä. Suot on tutkittu käyttäe n linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan halki vedetään selkälinja ja tälle poikkilinjoja tavallisesti 400 m : n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden sel - vittämiseksi. Eräille soille on varsinaisten tutkimuslinjoje n väliin tehty pliktauslinjoja, joilla on tutkittu pelkkä syvyy s 50 m :n välein. Kuvasta 1 selviää tutkittujen soiden sijainti sekä linjastojen kulku. Tutkimuslinjastot on vaaittu ja vaaitukset on pyritt y kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisel - la tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (kuiva,normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyy s (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyy - peillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mandolliset

4 Aikaisemmin tutkitut suot. 11. Hirvisuo 15. Lusikkasu o 16. Leivonsu o 17. Jakosuo 18. Kalliosuo 19. Kontionsuo 20. Hevossuo 21 : Keihässuo 22. Välisuo 23. Lavasuo 24. Iso Lavasuo 25. Hirsisuo 26. Iso Heinäsuo 27. Susisuo 28. Saarisuo 30. Rytisuo 31. Kurkisuo 32. Syvänojansuo 33. Hoikkasuo 34. Ruostesuo 35. Rautasuo 36. Pieni Kortesuo 37. Solkkasu o 38. Kortesuo 39. Käärmesuo 40. Martimonsuo 41. Kellarisuo

5 3 hakkuut. Maatumattoman puuaineksen ns. liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma tutkimuspisteiden ympärill ä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen asti. Kairalla otetuista turve - näytteistä määritettiin turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus ja kuituisuus. Mäntäkairalla otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustivat mandollisimman hyvin kyseisen suon turvekerrostumaa. Laboratoriotutkimukse t Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph ja vesipi - toisuus kuivaamalla turve C :ssa vakiopainoon. Ns. tilavuus - tarkoissa näytteissä laskettiin kuiva-ainemäärä. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin C :ssa hehkuttamalla tuhkapitoisuus ja osasta näytteitä lämpöarvo Leco AC-200 kalorimet - rillä. Tutkimusaineiston käsittel y Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus eri puolilla suota sekä suon pinna n kaltevuus. Soiden turvekerrostumia on havainnollistettu joilta - kin tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Selitykset käytetyistä merkinnöistä ova t teessä 4. Turpeen käyttösuunnitelmien laatimisen kannalta välttämättömiä keskiarvoja on koottu taulukkoon (liite 1 ). Siinä oleva t turvekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin hei - kosti maatuneen pintakerroksen (H1-4), paremmin maatuneen pohjakerroksen (H5-10) ja koko turvekerrostuman (H1-10) osalt a erikseen koko suon, yli metrin ja yli kanden metrin syvyisill e suon osille. Eri soille tai soiden osa-alueille ilmoitetu t keskisyvyydet on laskettu havaintopisteiden syvyyksien keskiarvoina ja tu,rvemäärät on saatu kertomalla ko. alueen pinta-al a keskisyvyydellä. Turvelajijakaumat esitetään liitteessä 2. Siinä turve - lajit on jaettu rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin.

6 - -4 Rahkavaltaiset on jaettu rahka- ja sararahkaturpeisiin. Nämä on edelleen jaettu ryhmiin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Erikseen on laskettu puunjäännöksiä sisältävien turvelajien ko - konaisosuus. Lisäksi laskettiin turvelajien prosenttiosuude t koko turvemäärästä. Tutkimuspisteiden suotyyppimääritysten perusteella laskettiin suotyyppien prosenttijakauma (liite 3 ). Linjaverkost a johtuu, että saaduissa prosenttiluvuissa soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut keskiarvot kuvastavat sangen hyvin kunkin suon suotyyppien suhteita sekä antavat kuvan ojituksen laajuudesta. Liekojen 1. lahoamattoman puun määrää on selvitetty las - kemalla ns. Pavlov'in menetelmää soveltaen liekojen p rosentuaa - linen osuus turvekerrostumasta 0-1 m :n ja 1-2 m :n syvyysvä - leillä soiden 1 m :n ja > 2 m :n syvyisiltä alueilta. Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suo n sijainti, ympäristön topografia ja suon koko, suotyyppien jakau - ma, puustoisuus ja ojitustilanne tutkimusajankohtana ja kuiv a tusmandollisuus. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisempiä. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pinta - osan käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, missä maatuneisuus on korkeintaan H 4. Pohjaosalla tarkoitetaan tämän alle jäävää kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisesti (H5-6) ja/tai hyvin (H7-10) maatunut, mutta siinä voi esiin - tyä heikosti maatuneita kerroksia. Käytettyjen lyhenteiden j a luokitusten selitykset ovat liitteessä 4. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esite - tään ph, tuhkapitoisuus (% :eina märkäpainosta), kuiva-ainemäär ä (kg/suo-m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näide n keskiarvot. Keskiarvoja laskettaessa on jätetty huomioimatt a näytesarjan alin,runsastuhkainen näyte. Yleensä tämä osa tur - vekerrostumaa jää myöskin tuotannossa käyttämättä. Lopuks i on annettu arvio ko. suon turvekerrostuman käyttökelpoisuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tuotantokelpoisest a alasta ja sen sisältämästä polttoturpeeksi kelpaavasta luonnon - tilaisesta turvemäärästä sekä kuiva-ainemäärästä. Tuotantokelpoinen turvemäärä on laskettu vähentämällä suon pohjalle jäävä turvekerros (0,3-0,5 m) ja mandollinen pinnassa oleva heikost i maatunut rahkakerros.

7 5 Tutkimuspisteellä puuston kehitysluokan, liekoisuuden ja tur - peen maatuneisuuden määrittämisessä käytettävät asteikot : Puuston kehitysluokat (1-6) : Liekoja on : 1. Aukeat alat ja siemenpuusto t 2. Taimistot ja riukuasteen metsikö t 3. Harvennusmetsikö t 4. Varttuneet kasvatusmetsikö t 5. Uudistuskypsyyden saavuttaneet metsikö t 6. Vajaatuottoiset metsikö t erittäin vähän, kun liekoisuusprosentti on alle 1 % vähän, -"- 1-2 % kohtalaisesti, -"- 2-3 % runsaasti, -"- 3-4 % erittäin runsaasti, -"- yli 4 % Turpeen maatuneisuus (H1 - H10) : H1 Maatumatonta turvett a H2 Melkein maatumatonta turvett a H3 Tuskin maatunutta turvett a H4 Heikosti maatunutta turvett a H5 Jonkin verran maatunutta turvett a H6 Kohtalaisesti maatunutta turvett a H7 Melko maatunutta turvett a H8 Hyvin maatunutta turvett a H9 Melkein täysin maatunutta turvett a H10 Täysin maatunutta turvetta

8 6 TUTKITUT SUOT 11. Hirvisuo (kl , x = 7213,0, y = 473,0) sijaitsee noin 20 km päässä Ylikiimingin keskustasta Ala-Vuoton kylän länsipuolella. Suo kuuluu osana Kiiminginjoen ja Heinäjoen välissä olevaan moreenisaarekkeiden pirstomaan soistuneeseen aluee - seen (kuva 2). Se muodostuu useasta erillisestä allasalueesta, joita erottavat matalat saarekkeiset vyöhykkeet. Varsinkin suon etelä- ja kaakkoisosat ovat saarekkeisia. Kulkuyhteyde t ovat hyvät, sillä suo sijaitsee aivan maantien tuntumassa. Pinta-ala on 715 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta o n 440 ha ja yli kaksi metriä syvää 260 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha. Suon itäosa on tutkittu jo aikaisemmin (v. 1981). Suon itäosan vedet virtaavat Kiiminkijokeen ja länsiosan Uumajärvestä lähtevään Uumaojaan. Itä- ja pohjoisosat ova t osittain ojitetut, samoin kuin eteläosan saarekkeiset alueet. Vallitsevina suotyyppeinä keskiosan laajoilla aukeill a ovat lyhytkortinen neva ja rimpineva. Paikoitellen esiintyy saranevalaikkuja. Reunoilla on tupasvillaräme yleisin tyyppi. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,8 m ja hyvin maatuneen osuus 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m ja yli kande n metrin 2,7 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,8 m (C 600). Syvimmät alueet (> 4 m) sijaitsevat C-selkälinjalla ja B-linjas - ton alkupäässä (kuva 2). Pohjamaalajeina suon keskellä ovat hiekka ja siltti sek ä reunoilla moreeni (kuva 3). Turpeista on noin 55 % sara- ja 45 % rahkavaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (47 %), rahka- (24 %) ja sararahkaturve (21 %). Lisätekijöinä saravaltaisissa turpeiss a tavataan eniten tupasvillaa ja puunjäänteitä sekä rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden osuu s on 6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, heikost i maatuneen pinnan 3,2 ja hyvin maatuneen osan 5,9. Liekoja esiintyy koko suon alueella keskimäärin erittäi n vähän (0,2 %).

9 7 Tuhkapitoisuudet ovat keskimäärin hyvin alhaiset. Vai n lähellä pohjaa olevissa kerroksissa saattaa esiintyä korkeita arvoja. Pisteessä B on keskimäärin tuhkapitoisuus 1,9 % ja pisteessä B ,1 %. Lukua korottaa yksi muista poikkea - va arvo (17 %) yli 2 m :n syvyydessä. Suon pohjaosassa (C-linja ) tuhkapitoisuusarvot vaihtelevat 1,9-3,2 % välillä. Turpee n kuiva-ainepitoisuudet B-linjastolla ovat keskimäärin 100 kg/m 3 (vaihteluväli %), ja C-linjastolla 89 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,0 MJ/kg (taulukko 1). Turvetta on suossa vli metrin svvvisellä alueella kaikkiaan noin 5,72 milj. suo-m 3, josta heikosti maatunutta noin 2,34 mili. suo-m3 (41 %) ja hyvin maatunutta noin 3,38 milj. suo-m 3 (59 %). Arviot Hirvisuon itäosan (A-linjasto) kelpoisuudesta tur - vetuotantoon on esitetty aikaisemmin (Häikiö ja Pajunen 1981). Suon länsi- ja pohjoisosien (B- ja C-linjastot) tuotantokelpoi - nen pinta-ala on yhteensä 172 ha, josta on saatavissa polttotur - peeksi kelpaavaa turvetta 2,44 milj. suo-m 3. Tätä vastaava kui - va-ainemäärä on tn. Heikosti maatunut pintakerros on keskimäärin melko paksu, mutta vetisyydestä johtuen se painuu kuivattaessa runsaasti. Suo soveltuu sijaintinsa ja turvelajinsa puolesta jyrsin - turvetuotantoon. Hirvisuon välittömässä tuntumassa ovat Hirsisuo ja Iso Heinäsuo. 15. Lusikkasuo (kl , x = 7208,4, y = 461,5 sijaitsee noin 7 km Ylikiimingin keskustasta kaakkoon. Suo sijait - see moreeniselänteiden välisessä pitkänomaisessa painanteess a ja rajoittuu pohjoisessa osittain Vepsänjokeen ja etelässä Viita - jokeen (kuva 4). Kaakkoispään läheisyyteen tulee ajokelpoine n tie. Pinta-ala on 315 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluet - ta on 150 ha ja yli kanden metrin 55 ha. Tutkimuslinjaa o n m ja tutkimuspistetiheys 3,0/10 ha. Suo viettää keskustasta etelään ja luoteeseen purkae n vetensä Viitaojaan ja Vepsänjokeen, jotka yhtyvät lännempän ä laskien Kiiminkijokeen. Suon keski- ja pohjoisosat ovat suurim - maksi osaksi ojitetut. Vallitsevina suotyyppeinä ovat

10 12 lyhytkortinen neva, tupasvilla- ja sararäme. Reunamia hallitsee kangaskorpi. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,4 m ja hyvin maatuneen osuus 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskipaksuus on 2,1 m ja yli kande n metrin 2,6 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,7 m. Syvi n alue sijaitsee suon keskiosassa pisteiden A paikkeil - la (kuva 4). Suon pohja on keskiosistaan melko tasasyvyinen. Yleisimpinä pohjamaalajeina ovat hiekka ja siltti. Syvimmiss ä pisteissä esiintyy kivennäismaalajin päällä ohut liejukerro s (kuvat 5 ja 6). Turpeista on noin 50 % saravaltaisia ja 50 % rahkavaltai - sia. Saravaltaisissa esiintyy lisätekijöinä runsaimmin puut a ja varpujen jäänteitä sekä rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puun - jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 31 %. Varpujen jään - teitä sisältävien turpeiden osuus on 22 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, heikost i maatuneen pinnan 3,2 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja esiintyy yli metrin syvyisellä alueella 0-1 metrin syvyydellä vähän (1,4 %) ja 1-2 metrin syvyydellä erittäin vähän (0,4 %). Yli kanden metrin syvyisellä alueel - la esiintyy liekoja keskimäärin erittäin vähän (0,4 %). Kolmesta pisteestä eri puolilla suota otettujen näytesar - jojen tuhkapitoisuuksien keskiarvo on 3,4 % (vaihteluväli 1,4-7,0). Keskimäärin kuiva-ainepitoisuus on 91 kg/ m3 vaihdellen 66 kg/m 3 :stä 127 kg/m 3 :iin, sekä kuivan turpeen tehollinen läm - pöarvo on 21,3 MJ/kg (taulukko 2). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella kaikkiaan noin 3,15 milj. suo-m 3, josta heikosti maatunutta noin 0,75 mili. suo-m 3 (23 %) ja hyvin maatunutta noin 2,40 milj. suo-m 3 (67 %). Lusikkasuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvett a 1,18 milj. suo-m 3, jonka kuiva-ainepitoisuus on tn. Tuotantokelpoinen alue on 74 ha :n suuruinen, pitkänomainen, melko tasasyvyinen allas, jossa turvelajit ja maatuneisuu s vaihtelevat varsin vähän. Heikosti maatunut pintarahkakerro s on keskimäärin noin 0,5 m :n vahvuinen. Yleensä turve on rahka - valtaista melko syvälle. Suo soveltuu jyrsinturvetuotantoo n ja varsinkin kaakkoisosa myös palaturpeen nostoon.

11 ' Leivonsuo (kl , x = 7208,6, y = 462,8) sijaitsee noin 8 km Ylikiimingin keskustasta kaakkoon Vepsänkylää n johtavan tien varrella. Suo rajoittuu pohjoisessa Vepsänjokee n ja idässä Viitajärvelle menevään tiehen. Muualla suota ympäröi - vät moreeniselänteet. Lounaassa on kapeiden soistumien välityksellä yhteys Lusikkasuolle (kuva 7). Suo on hyvien liikenne - yhteyksien varrella. Pinta-ala on 325 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluet - ta on 120 ha ja yli kanden metrin 40 ha. Tutkimuslinjaa o n m ja tutkimuspistetiheys on 2,2/10 ha. Suo viettää pohjoiseen purkaen vetensä suurimmaksi osaks i Vepsänjokeen. Eteläosasta vedet kulkeutuvat myös Viitajärvee n ja Viitaojaan. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillaräme ojikkoinee n ja muuttumineen sekä sararäme, joka on suurimmaksi osaksi muut - tuma-asteella. Suon reunaosissa on eniten kangas- ja nevakorpi a sekä ruohoheinäkorpimuuttumaa. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,3 m ja hyvin maatuneen 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m ja yli kanden metri n 2,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,4 m (A ). Syvimmät alueet sijaitsevat suon itäosassa (kuva 7). Pohja o n suon saarekkeisuudesta huolimatta melko tasainen ja yleisimpinä pohjamaalajeina ovat hiekka ja siltti. Paikoin esiintyy ohu t liejukerros (kuva 8). Turpeista on noin 57 % sara- ja 43 % rahkavaltaisia. Turvelajeista ovat saraturve (33 %) ja sararahkaturve (29 % ) yleisimmät. Lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa eniten puu - ta sekä kortetta ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjääntei - tä sisältävien turpeiden osuus on 31 % ja varpujen jäänteitä sisältävien 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, heikost i maatuneen pinnan 3,2 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja esiintyy yli metrin syvyisellä alueella keskimää - rin kohtalaisesti (2,5 %). Suurin osa näistä tavataan alle metrin syvyisellä alueella. Yli kanden metrin syvyisellä alueell a on liekoja erittäin vähän (0,8 %). Tuhkapitoisuudet suon itäosassa, pisteessä A , ova t korkeahkot vaihdellen 2,4 % ja 8,8 % välillä (ka 6,5 %).

12 Länsiosassa tuhkapitoisuudet ovat alempia. Pisteessä B 100 ne vaihtelevat 2,1-4,8 välillä (ka 3,7 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,6 MJ/kg (taulukko 3). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella kaikkiaa n noin 2,28 milj. suo-m 3, josta on heikosti maatunutta noin 0,4 8 milj. suo-m 3 (21 %) ja hyvin maatunutta noin 1,80 milj. suo-m 3 (79 %). Leivonsuossa on tuotantokelpoista aluetta 92 ha, joka muodostuu itä- ja pohjoisosien melko yhtenäisestä suoalasta ja siitä etelään ja luoteeseen ulottuvista landekkeista. Polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta on 1,12 milj. suo-m 3. Tämä vasta a noin tn kuiva-ainetta. Ojitetussa itäosassa on hyvi n maatunutta saraturvetta lähes pinnasta lähtien. Keskiosass a on melko paksu rahkainen pintakerros. Suurin osa suota on Vepsäjoen tasossa, joten kuivatusongelmia saattaa esiintyä. Suo soveltuu jyrsinturvetuotantoon, joskin yhtenäinen tuotantokelpoinen alue on melko pieni. Välittömästi Leivonsuon itäpuolella sijaitsee toistaiseksi tutkimaton Pyöräsuo. Yhdessä suo t muodostavat melko laajan kokonaisuuden.

13 Jakosuo (kl , x = 7205,9, y = 462,6) sijaitsee noin 10 km :n päässä Ylikiimingin keskustasta Jokelan kylä n eteläpuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa ja koillisessa Viita - ojaan ja Heteojaan sekä etelässä Sanginjokeen ja mataliin luodekaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin (kuva 9). Lähimmäll e valtatielle on matkaa noin kolme kilometriä, mutta Jokelan kylästä johtaa suolle kapea kylätie. Pinta-ala on noin 710 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 520 ha ja yli kanden metrin 315 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspistetiheys 3,7/10 ha. Suurin osa suon vesistä kulkeutuu Viita-ojaan ja edellee n Kiiminkijokeen. Eteläosan vedet virtaavat Sanginjokeen ja si - tä myöten Oulujokeen. Suosta on ojitettu vähäisiä reuna-alueita. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkortinen neva ja rahkaneva. Suon reunaosissa esiintyy enimmäkseen rahkarämettä ja

14 19 rimpinevaa. Laidoilla on korpisuotyyppejä ja pallosararämettä. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,6 m ja hyvin maatuneen osuus 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 ja yli kanden metrin 2,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,5 m (B 800). Syvimmät alueet sijaitsevat suon keskiosassa A- ja B-linjoje n alussa sekä suon kaakkoisosassa (kuva 9). Saarekkeita on vähän ja pohja on kauttaaltaan melko tasainen. Yleisimpinä pohjamaalajeina ovat syvimmissä kohdissa

15 20 savi tai siltti. Reuna-alueilla esiintyy pohjalla hiekkaa ta i moreenia. Pohjamaalajien päällä tavataan monin paikoin ohu t liejukerros (kuvat 10, 11 ja 12). Turpeista on noin 51 % sara- ja 49 % rahkavaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (38 %) ja rahkaturpee t (28 %). Lisätekijöinä saravaltaisissa turpeista tavataan runsaimmin puunjäänteitä ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Sara - valtaiset turpeet esiintyvät tavallisesti suon pohjaosissa mel - ko paksun rahkakerroksen alla. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 23 % ja varpujen jäänteitä sisäl - tävien noin 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, heikost i maatuneen pinnan 2,8 ja hyvin maatuneen osan 5,9. Liekoja esiintyy yli yhden metrin syvyisellä alueella keskimäärin erittäin vähän (0,5 %), samoin yli kanden metrin syvyisellä alueella (0,4 %). Turpeen tuhkapitoisuudet Jakosuossa ovat erittäin alhai - set. Arvot vaihtelevat suon eri osissa hyvin vähän keskiarvo n ollessa 2,2 %. Kuiva-ainepitoisuudet sen sijaan vaihteleva t erittäin runsaasti samassakin näytesarjassa turpeen vesipitoi - suudesta riippuen, esim. pisteestä B kg/m 3 :stä 18 4 kg/m 3 :iin. Keskimääräinen kuiva-ainepitoisuus koko suon alueel - la on 103 kg/m3 sekä kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20, 7 MJ/kg (taulukko 4). Turvemäärä yli metrin syvyisellä alueella on kaikkiaa n 10,92 milj. suo-m3, josta heikosti maatunutta 3,64 milj. suo-m3 (33 %) ja hyvin maatunutta 7,25 milj. suo-m3 (67 %). Jakosuon tuotantokelpoisen alueen pinta-ala on 395 ha. Se käsittää melko laajoja aukeita neva-alueita suon keskiosiss a sekä myös joitakin kapeita landekkeita suon laitamilla. Polttoturpeeksi kelpaavaa turvetta on kaikkiaan noin 5,65 milj. suo-m3, josta saadaan kuiva-ainetta tn. Suo soveltuu jyrsinturvetuotantoon, vaikkakin turpeen laatu ei maatuneisuude n vaihtelevuuden takia ole paras mandollinen. Myös heikosti maatunut pintarahkakerros on melko paksu

16 Kalliosuo (kl , x = 7203,5, y = 467,0) sijaitsee noin 15 km päässä Ylikiimingin keskustasta Vepsän kylän eteläpuolella. Suo rajoittuu länsiosastaan korkeahkoihi n moreeniselänteisiin, joiden välistä on myös yhteys Jakosuolle. Idässä suon rajat ovat epämääräiset, sillä maasto on moreenisaarekkeiden ja soistumien muodostamaa mosaiikkia. Eteläss ä suo rajoittuu osittain Sanginjokeen. Liikenteellisesti sijainti on hyvä, sillä Vepsän ja Aittokylän välinen tie kulkee länsiosan poikki (kuva 13). Pinta-ala on 525 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 250 ha ja yli kanden metrin 65 ha. Tutkimuslinjaa o n m ja tutkimuspistetiheys 2,7/10 ha. Vedet virtaavat länsiosasta Heteojaa myöten Jakosuoll e ja edelleen Viitaojaan. Itäosan ojitukset johtavat Sanginjokeen. Suo on kokonaan ojitettu. Vallitsevina tyyppeinä suon länsiosassa ovat sararämeojikko sekä tupasvillaräme. Itäosas - sa vaihtelevat tupasvillaräme-, rahkaräme- ja isovarpuojikot.

17 30 Länsiosassa esiintyy melko paljon peltoa. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,4 m ja hyvin maatuneen osuus 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m ja yli kande n metrin 2,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,9 m (A 1400). Syvimmät alueet sijaitsevat suon länsiosassa (kuv a 13). Pohja on epätasainen ja yleisimpänä pohjamaalajina on siltti, joka on usein liejun sekaista (kuvat 14 ja 15). Turpeista on noin 77 % sara- ja 23 % rahkavaltaisia. Turvelajeista ovat yleisimmät sara- (40 %) ja rahkasaraturve (37 %). Lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa eniten puut a ja kortetta sekä rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäänteit ä sisältävien turpeiden osuus on 4,2 % ja varpujen jäänteitä si - sältävien 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, heikost i maatuneen pinnan 3,4 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja esiintyy yli metrin syvyisellä alueella 0-1 metrin syvyydellä vähän (1,8 %) ja 1-2 metrin syvyydellä erit - täin vähän (0,9 %) sekä yli kanden metrin syvyisellä alueell a keskimäärin erittäin vähän (0,9 %). Suokuution kuiva-ainemäärä vaihtelee pisteessä A kg/ m3 (ka 105 kg/ m3 ) ja pisteessä B kg/ m 3 (ka 98 kg/m3 ). Turpeen tuhkapitoisuus edellisellä pisteellä on kes - kimäärin 4,5 % (vaihteluväli 3,1-7,0 %) ja jälkimmäisell ä 5,2 %, sekä kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,0 MJ/k g (taulukko 5). Turvetta suossa yli metrin syvyisellä alueella on kaik - kiaan noin 4,50 milj. suo-m 3, josta heikosti maatunutta noi n 1,00 milj. suo-m 3 (22 %) ja hyvin maatunutta noin 3,50 milj. suo-m 3 (78 %). Kalliosuossa on tuotantokelpoista aluetta yhteensä 135 ha. Suon länsiosassa on melko yhtenäinen 75 ha :n suuruinen alue, josta saadaan polttoturpeeksi kelpaavaa luonnontilaista turvet - ta n. 1,20 milj. suo-m 3. Tämä vastaa tn kuiva-ainetta. Suon itäosa on hyvin saarekkeinen ja tuotantokelpoiset alueet ovat melko pieniä. Kaikkiaan turvetta 60 ha :n suuruiselt a alueelta saadaan n. 0,78 milj. suo-m 3, joka vastaa tn kui - va-ainetta. Turve on lähes pinnasta lähtien saravaltaista ja

18 31 heikosti maatunut pintarahkakerros on hyvin ohut, joten kyseeseen tulisi jyrsinturvetuotanto. 19. Kontionsuo (kl , x = 719,2, y = 473,0) sijaitsee noin 25 km päässä Ylikiimingin keskustasta Vepsänkylästä lähtevän tien päässä. Suota ympäröivät luode-kaakko suuntaiset moreeniselänteet. Suon lounaispuolella on laaja matala - turpeinen Kivisuo- Kanasuon alue. Koillisosassa suo rajoittu u osittain Koivujokeen (kuva 16).

19 32 Pinta-ala on 550 ha, josta yli metrin syvyistä aluett a on 525 ha ja yli kanden metrin 445 ha. Tutkimuslinjaa o n m ja tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha. Pinta viettää pääosin luoteeseen purkaen vetensä Koivu - jokeen tai lounaaseen virtaavaan Raiskio-ojaan. Kaakkoisosa n vedet kulkeutuvat Isokivijärveen. Reuna-alueita on vähäisess ä määrin ojitettu eri puolilla suota. Vallitsevana suotyyppinä on lyhytkortinen neva, jota esiin - tyy runsaasti suon luoteis- ja kaakkoisosissa. Keskiosissa e- siintyy runsaasti myös rimpisy_yttä. Kaakkoisosa on puustoisempaa ja siellä tavataan lyhytkortisen nevan lisäksi tupasvillaja sararämettä. Reunaosissa ovat tupasvilla- la isovarpuräm e yleisimpiä. Kaakkoisosassa on vanhoja peltoja. Turvekerrostuman keskipaksuus on 3,0 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 1,0 m ja hyvin maatuneen osuus 2,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,1 m ja yli kanden metrin 3,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,8 m (A 800). Syvimmät alueet sijaitsevat suon keski- ja luoteisosissa (kuva 16). Suon reunat ovat jyrkkäpiirteiset ja saarekkeita on hyvi n vähän. Yleisimpänä pohjamaalajina on moreeni. Suon syvimmiss ä kohdissa esiintyy savea ja sen päällä hieman liejua (kuvat 1 7 ja 18). Turpeista on noin 55 % sara- ja 45 % rahkavaltaisia. Turvelajeista on yleisin rahkasaraturve (47 %). Lisätekijöin ä esiintyy turpeissa eniten tupasvillan- ja puunjäänteitä. Puun - jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja varpujen jään - teitä sisältävien turpeiden osuus 6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, heikost i maatuneen pinnan 3,0 ja hyvin maatuneen osan 6,1. Liekoja esiintyy koko suon alueella erittäin vähän. Eniten niitä tavataan cm :n syvyysvyöhykkeessä. Turpeen tuhkapitoisuudet Kontionsuossa ovat erittäin alhaiset. Kandesta pisteestä (A 1200 ja A ) otettuje n nä_ytesarjojen keskiarvo on 2,1 %. Pisteessä A 1200 on keskimää - räinen kuiva-ainepitoisuus 87 kg/m 3. Pisteellä A o n turpeen vesipitoisuus pinnassa sekä lähellä pohjaa erittäin kor - kea ja kuiva-aineen määrä jää näin ollen vähäiseksi (ka 58 kg/ m3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,2 MJ/kg (taulukko 6).

20 Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella noi n 16,20 milj. suo-m 3,josta heikosti maatunutta noin 5,40 milj. suo-m 3 (33 %) ja hyvin maatunutta noin 10,80 milj. suo-m 3 (67 %). Kontionsuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta noi n 8,74 milj. suo-m ha :n suuruisella alueella. Suo on kuitenkin niin saarekkeinen, ettei kaikkia alueita saada tuotantoon. Lisäksi tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat esiintyvät kuivatus - vaikeudet, esim. Iso Kivijärven ympäristössä sekä heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus (paikoitellen jopa yli metrin paksuinen). Myös turpeen kuiva-ainepitoisuus on paikoin alhainen.

21 Hevossuo (kl ,08, x = 7292,1, y = 481,3) sijaitsee noin 30 km päässä Ylikiimingin keskustasta Sanginkylää n vievän tien eteläpuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä pitkänomaisiin moreeniselänteisiin. Kaakossa suo on yhteydessä viereiseen Keihässuohon (kuva 19). Kulkuyhteyde t suolle ovat kohtalaiset. Luoteisreunaan on matkaa tieltä noi n yksi kilometri. Pinta-ala on noin 180 ha, josta yli yhden metrin syvyist ä aluetta on 130 ha ja yli kanden metrin 55 ha. Tutkimuslinja a on m ja tutkimuspistetiheys 4,7/10 ha. Suon pinta viettää voimakkaasti luoteeseen. Vedet kulkeutuvat länteen päin virtaavaan Kiiskiojaan ja edelleen Iso-Vuotungin järveen. Suon pohjoisosan reuna-alueet on ojitettu.

22 35 Suon itäpäätä vallitsee rimpineva, joka länteenpäin mentäess ä vaihettuu sararämeeksi. Suon keskiosassa esiintyy vaihtelevasti rahka-, tupasvilla- ja sararämettä. Länsi- ja eteläosien suo - alueet ovat enimmäkseen lyhytkortista nevaa. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Tästä on heikosti

23 37 maatuneen turpeen osuus 0,6 m ja hyvin maatuneen osuus 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m ja yli kande n metrin 2,9 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,2 m (A ). Suurimmat syvyydet ovat suon keski- ja luoteisosiss a (kuva 19). Suon pohja on muodoltaan melko yhtenäinen. Keskiosassa on kuitenkin kaksi erillistä syvempää allasta. Suo on suurimmaksi osaksi hiekkapohjainen (kuva 20). Turpeista on noin 73 % sara- ja 27 % rahkavaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (40 %) ja saraturve (33 %). Lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa turpeissa eniten tup asvil - laa ja varpujen jäänteitä. Rahkavaltaisissa tavataan runsaimmi n tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden osuus on pie - ni (7 %). Varpujen jäänteitä sisältävien osuus on 31 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, heikost i maatuneen pinnan 2,8 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja esiintyy koko suon alueella erittäin vähän (0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,5 % ja 1-2 m :n 0,4 %). Tuhkapitoisuudet ovat Hevossuossa alhaiset. Pisteell ä A 400 tuhkapitoisuus vaihtelee 1,3-4,6 % (ka 2,7 %) ja pisteellä A ,8-2,8 % (ka 2,4 %). Kuiva-ainemäärät ovat vastaavasti 94 kg/suo- m 3 (vaihteluväli kg/ m 3 ) j a 72 kg/suo-m3 (vaihteluväli kg/suo- m3 ) sekä kuivan tur - peen tehollinen lämpöarvo on 22,0 MJ/kg (taulukko 7). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella kaikki - aan noin 2,73 milj. suo-m3, josta heikosti maatunutta on noi n 0,78 milj. suo-m 3 (29 %) ja hyvin maatunutta noin 1,95 milj. suo-m 3 (71 %). Tuotantoon sopivaa aluetta on 85 ha ja sillä on tuotanto - kelpoista turvetta n. 1,28 milj. suo-m3, jossa on kuiva-ainett a noin tn. Paikoin on heikosti maatunut pintakerros hai - tallisen paksu. Suo soveltuu jyrsinturvetuotantoon.

24 Keihässuo (kl ,08, x = 7200,7, y = 483,6 ) sijaitsee noin 30 km päässä Ylikiimingin keskustasta Sanginjoelle vievän tien eteläpuolella. Suota reunustaa pohjoispuolell a Puolivälinharju ja eteläpuolella Keihäs- ja Hevoskangas -nimise t selänteet. Kaakossa suo on yhteydessä Kaakkurinsuohon (kuva 21). Kulkuyhteydet ovat suolle hyvät, sillä se sijaitsee aivan tie n tuntumassa. Pinta-ala on noin 615 ha, josta yli yhden metrin syvyist ä aluetta on 415 ha ja yli kanden metrin 130 ha. Tutkimuslinja a on m, ja tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha. Pinta viettää koilliseen ja vedet kulkeutuvat pohjoisreu - nassa virtaavaan Keihäsojaan ja edelleen Kiiminkijokeen. Suon eteläosa on paikoitellen ojitettu. Suon luoteisosassa on laaja rimpineva-alue, jossa esiintyy myös kalvakkanevaa. Keskiosan matalaturpeisella alueella

25 esiintyy enimmäkseen sararämettä. B-linjaston kaakkoispääss ä ovat rahka-, tupasvilla- ja isovarpuräme- vallitsevimma t suotyypit. Suon kaakkoispäässä on runsaimmin tupasvillarämettä, sararämettä ja lyhytkortista nevaa. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,4 m ja hyvin maatuneen 1,2 m. Yli yhden metrin syvvisen alueen keskisyvyys on 2,1 m ja yl i kanden metrin 2,7 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,4 m (A ). Syvimmät alueet sijaitsevat suon luoteisosass a (kuva 21). Suo on hyvin vaihtelevan syvyinen. Kaakkoisosa on melko rikkonainen. Yhtenäisin ja samalla syvin alue sijaitse e suon luoteisosassa. Yleisimpinä pohjamaalajeina ovat hiekka

26 41 tai hiekkamoreeni. Kaakkois- ja luoteisosien syvimmillä aluei l - la esiintyy silttiä (kuva 22). Turpeista on noin 59 % rahka- ja 41 % saravaltaisia. Turvelajeista yleisimpiä ovat rahkasaraturve (37 %) ja sararahka - turve (34 %). Rahkaturvetta on 25 % ja saraturvetta vain 4 %. Rahkavaltaisissa esiintyy lisätekijöinä eniten tupasvillaa j a saravaltaisissa puunjäänteitä sekä tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, heikost i maatuneen pinnan 3,0 ja hyvin maatuneen osan 6,0. Liekoja esiintyy suon yli yhden metrin syvyisellä alueella keskimäärin erittäin vähän (0-1 m :n syvy_ysvyöhykkeessä 1,2 % ja 1-2 m :n 0,4 %). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella kaikkiaan noin 8,30 milj. suo-m 3, josta on heikosti maatunutta noin 2,0 7 milj. suo-m3 (25 %) ja hyvin maatunutta noin 6,23 milj. suo-m 3 (75 %). Tuotantokelpoinen suoala jakaantuu Keihässuossa kahtee n erilliseen aluekokonaisuuteen. Suon luoteisosassa on 70 hai n suuruinen _yhtenäinen suoallas, josta saadaan polttoturpeeks i kelpaavaa turvetta n. 1,40 milj. suo-m 3. Varsinainen heikosti maatunut pintakerros on melko ohut, mutta varsinkin alueen kes - kiosissa maatuneisuudeltaan H 4 :n arvoinen rahkaturve ulottu u paikoin lähes pohjaan asti. Aluetta ei voi suositella teolliseen turvetuotantoon. Suon kaakkoispäässä on lähes 150 ha tuotantokelpoista aluet - ta, josta saadaan noin 2,3 milj. suo-m 3 polttoturpeeksi kelpaavaa turvetta. Alue on saarekkeisuudesta johtuen hyvin rikkonainen eikä täten sovellu teolliseen turvetuotantoon. Suosta e i ole käytettävissä laboratoriotuloksia, mutta kenttätutkimusten mukaan alue soveltuu jyrsinturvetuotantoon ja monin paikoin turve on lähes pinnasta lähtien tarpeeksi maatunutta pysyäksee n koossa palana. 22. Välisuo (kl , 7202,7, y = 482,7) sijaitse e noin 30 km päässä Ylikiimingin keskustasta Sanginkylään johtavan tien eteläpuolella. Keihäsoja erottaa sen Keihässuosta. Pohjoisessa suo rajoittuu Puolivälinharjuun (kuva 21).

27 43 Suon pinta-ala on noin 50 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 28 ha ja yli kanden metrin 7 ha. Tutkimus - linjaa on m ja tutkimuspistetiheys 7,6/10 ha. Vedet kulkeutuvat suon eteläpuolella virtaavaan Keihäs - ojaan ja edelleen Kiiminkijokeen. Suota ei ole ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä suon keskustassa ovat tupasvilla- ja rahkaräme. Suon reunoilla tavataan isovarpuista rämettä ja kangaskorpea. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,3 m ja hyvin maatuneen 1,0 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m ja yli kanden metrin 2,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,5 m (A 100). Suon pohja on muodoltaan tasainen. Yleisimpänä pohjamaalajina on hiekka (kuva 23). Turpeista on noin 78 % rahka- ja noin 22 % saravaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (42 %) ja rahkaturve (36 %). Rahkavaltaisissa turpeissa esiintyy lisätekijöinä eniten tupasvillaa ja puunjäänteitä sekä saravaltaisissa

28 puunjäänteitä ja kortetta. Puunjäänteitä sisältävien turpeide n osuus on 32 % ja varpujen jäänteitä sisältävien osuus 1 9 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, heikost i maatuneen pinnan 3,8 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja esiintyy Välisuossa kohtalaisesti (2,3 %) 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä, kun niitä 1-2 metrin vyöhykkeess ä esiintyy erittäin vähän (0,1 %). Välisuossa on turpeiden tuhkapitoisuus erittäin alhainen. Pisteessä A 300 se on keskimäärin 1,4 % (vaihteluväli 0,9-1,8 %). Kuivapitoisuudet vaihtelevat välillä kg/m 3 (ka 106 kg/ m3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21, 2 MJ/kg (taulukko 8). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella noi n 0,44 milj. suo-m 3, josta on heikosti maatunutta 0,05 milj. suo- m 3 (11 %) ja hyvin maatunutta noin 0,39 milj. suo-m 3 (89 %). Suon tuotantokelpoisen alueen pinta-ala on 15 ha. Tästä saadaan polttoturpeeksi kelpaavaa turvetta 0,21 milj. suo-m 3, joka vastaa noin tn kuiva-ainetta. Heikosti maatunut pintakerros on ohut. Suo soveltuu korkeintaan jyrsinturvetuotantoo n Keihäs suon lisäalueena.

29 Lavasuo (kl , x = 7207,9, y = 483,5) sijaitsee noin 24 km Ylikiimingin keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu lännessä melko yhtenäiseen kalliopaljastumia sisältävään kangasmaastoon. Muualla suota ympäröivät epäyhtenäise t moreenisaarekkeet ja niiden väliset suoalueet (kuva 24). Kulku - yhteydet suolle ovat huonot, sillä lähistöllä ei ole tietä. Pinta-ala on 345 ha, josta yli metrin syvyistä aluett a on 130 ha ja yli kanden metrin 35 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspistetiheys 2,2/10 ha. Pinta viettää loivasti länteen päin ja vedet virtaava t joko suon luoteisosasta Haaraojaa myöten Pallo-ojaan tai etelä - osasta suoalueiden läpi Kiiminkijokeen. Länsiosa on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa saraneva j a saranevamuuttuma sekä rimpineva ja rimpinevamuuttuma. Myö s lyhytkorsinevaojikko on yleinen. Suon pohjoisosassa esiinty y runsaasti sararämettä. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,3 m ja hyvin maatuneen osuus 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m ja yli kande n metrin syvyisen 2,4 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2, 8 metriä (A ). Saarekkeita suolla on vähän ja pohja o n melko tasainen. Yleisimpänä pohjamaalajina on koko alueella moreeni. Liejuja ei esiinny (kuva 25).

30 Turpeista on noin 71 % sara- ja 29 % rahkavaltaisia. Turvelajeista ovat yleisimmät rahkasara- (39 %), sara- (32 %) j a sararahkaturpeet (25 %). Turpeen lisätekijöinä tavataan sara - valtaisissa runsaimmin tupasvillaa sekä kortetta ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puun- ja varpujen jäänteitä sisältävie n turpeiden osuus on hyvin vähäinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, heikost i maatuneen pinnan 3,2 ja hyvin maatuneen osan 6,4. Liekoja esiintyy koko suon alueella keskimäärin erittäi n vähän (0, 1 %). Turvetta on suossa yli yhden metrin syvyisellä alueell a noin 2,43 milj. suo-m 3, josta on heikosti maatunutta noin 0,5 4 milj. suo-m 3 (22 %) ja hyvin maatunutta noin 1,89 milj. suo-m 3 (78 %). Lavasuon tuotantokelpoinen alue on 103 ha :n suuruinen kä - sittäen laajan yhtenäisen alueen suon keski- ja itäosassa sekä pienen landekkeen suon pohjoisosassa. Polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta suosta saadaan noin 1,55 milj. suo-m3. Suo sovel - tuu turvetuotantoon edellyttäen etteivät turpeen tuhkapitoisuu - det ole liian korkeat (ei määritetty). Alue on laajuutensa j a muotonsa vuoksi sovelias jyrsinturpeen nostoon ja ojitettu län - siosa myös palaturpeen nostoon. Suo sijaitsee liian syrjässä, jotta sitä voitaisiin nykyään hyödyntää. 24. Iso-Lavasuo (kl , x = 7209,6, y = 484,2) si - jaitsee noin 24 km Ylikiimingin keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Lavajärveen, muualla moreeniselänteisii n ja -saarekkeisiin (kuva 26). Kulkuyhteydet alueella ovat huonot. Suon pohjoispuolella ulottuu huonokuntoinen metsäautotie. Pinta-ala on 335 ha, josta yli yhden metrin syvyist ä aluetta on 110 ha ja yli kanden metrin 50 ha. Tutkimuslinja a on ha ja tutkimuspistetiheys 4,2/10 ha. Pinta viettää pohjoiseen ja länteen. Vedet virtaavat La - vajärven kautta Lavaojaan ja edelleen Kiiminkijokeen sekä suon lounaisosasta Haaraojaan. Etelä- ja itäosia on ojitettu. Suon keskiosissa vaihtelevat saraneva ja rimpineva. Reunaosissa ja saarekkeiden läheisyydessä esiintyy sararämettä. Reunoilla tavataan myös kangaskorpea ja -rämettä.

31 48 Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,5 m ja hyvin maatuneen osuus 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m ja yli kande n metrin 2,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,1 m (B 600). Syvimmät alueet sijaitsevat suon kaakkoisosassa,(kuva 26). Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreen i (kuvat 27 ja 28). Turpeista on noin 73 % sara- ja 27 % rahkavaltaisia. Ylei - simmät turvelajit ovat rahkasara- (41 %) ja saraturpeet (28 %). Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuta ja kortetta sekä rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäänteit ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 38 %. Varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, heikost i maatuneen pinnan 3,1 ja hyvin maatuneen osan 6,1. Liekoja esiintyy koko suon alueella keskimäärin erittäi n vähän (0,5 %). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella noin 3,9 9 milj. suo-m3, josta on heikosti maatunutta noin 1,26 milj. suo- m3 (32 %) ja hyvin maatunutta noin 2,73 milj. suo-m 3 (68 %). Iso-Lavasuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvett a 1,54 milj. suo-m 3. Tuotantoon kelpaava alue on 92 hain suuruinen. Alue muodostuu kandesta erityyppisestä osasta. Suon keskustassa on matalahko epäyhtenäinen alue 140 ha). Eteläosass a suota on syvempi ja muodoltaan säännöllisempi alue. Heikost i maatunut pintakerros ei ole haittaavan paksu. Suo soveltu u jyrsinturvetuotantoon sillä varauksella, etteivät tuhkapitoisuu - det ole liian korkeita (ei määritetty). 25. Hirsisuo (kl , x = 7219,7, y = 473,6) sijait - see noin 23 km päässä Ylikiimingin keskustasta Ala-Vuoton lounaispuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa Hirvisuohon ja länness ä Isoon Heinäsuohon. Itä- ja eteläpuolella suota ympäröivät korkeat moreenikankaat (kuva 29). Suo on hyvien tieyhteyksien var - rella. Suon pinta-ala on 300 ha, josta yli yhden metrin syvyist ä aluetta on 180 ha ja yli kanden metrin 98 ha. Tutkimuslinjaa on 9640 m ja tutkimuspistetiheys 4,0/10 ha.

32 51 Pinta viettää loivasti lounaaseen purkaen vetensä länteen - päin virtaavaan Heinäjokeen. 0jitusta esiintyy suon pohjois- j a eteläosissa sekä länsireunalla. Suon keski- ja länsiosissa ovat saraneva ja -räme vallitsevat suotyypit. Pohjoisosassa esiintyy runsaimmin tupasvillarämettä, joka on enimmäkseen ojikko- tai muuttuma-asteella. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,6 m ja hyvin maatuneen osuus 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m ja yli kande n metrin 2,9 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,0 m (A ). Suon pohja on itäosassa tasainen ja reunat ovat jyrkkäpiirteiset. Länsiosa suosta on hyvin saarekkeinen. Syvimmät

33 52 alueet sijaitsevat suon keskiosissa (kuva 29). Yleisimmät poh - jamaalajit ovat hiekka ja siltti. Liejua esiintyy suon itäosas - sa (kuvat 30 ja 31). Turpeista on noin 55 % sara- ja 45 % rahkavaltaisia. Rahkasaraturve (42 %) ja sararahkaturve (35 %) ovat turvelajeist a yleisimmät. Lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa turpeist a eniten puun- ja varpujen jäänteitä sekä kortetta ja rahkavaltai - sissa tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden osuu s on 29 %. Varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus o n 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, heikost i maatuneen pinnan 3,2 ja hyvin maatuneen osan 5,9. Liekoja esiintyy yli kanden metrin syvyisellä alueell a 0-1 metrin syvyysvyöhykkeellä vähän (1,9 %) ja 1-2 metri n syvyysvyöhykkeellä erittäin vähän (0,9 %). Kolmesta pisteestä eri puolilta suota otetuista näytesar - joista tehtyjen määritysten mukaan turpeen tuhkapitoisuus on vä - häinen (ka 2,6). Kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 88 kg/m 3, (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,5 MJ/kg (taulukko 9). Turvetta suossa yli metrin syvyisellä alueella on kaik - kiaan noin 3,96 milj. suo-m 3, josta heikosti maatunutta on noi n 1,26 milj. suo-m 3 (32 %) ja hyvin maatunutta noin 2,70 milj. suo-m 3 (68 %). Hirsisuossa on 100 ha :n suuruinen yhtenäinen turvetuotan - toon sovelias alue. Vain sen kaakkoisosassa on pari pient ä saarta. Lisäksi suon luoteisosassa on 37 ha :n suuruinen rikko - nainen alue. Yhteensä suossa on polttoturpeeksi soveltuva a turvetta 2,48 milj. suo-m 3, josta saadaan kuiva-ainett a tn. Heikosti maatunutta pintaturvetta esiintyy merkit - tävästi vain pienellä alueella suon keskustassa. Suo soveltu u kokonaisuudessaan jyrsinturvetuotantoon. Palaturvetta voidaan nostaa suon etelä- ja paikoitellen myös luoteisosista.

34 Iso Heinäsuo (kl , x = 7212,1, y = 471,1) sijaitsee noin 11 km Ylikiimingin kirkolta kaakkoon Ala-Vuoton kylän länsipuolella. Suo kuuluu Hirvisuon ja Hirsisuon kanssa sa - maan laajaan moreenisaarekkeiden pirstomaan suokompleksiin ra - joittuen pohjoisessa osittain Uumaojaan ja etelässä Heinäjokee n (kuva 32). Lähimmälle tielle on matkaa noin kolme kilometriä. Suon pinta-ala on 240 ha, josta yli yhden metrin syvyist ä aluetta on 230 ha ja yli kanden metrin 160 ha. Tutkimuslinja a on 6960 m ja tutkimuspistetiheys on 3,4/10 ha. Suon pinnan korkeus on 79-82,5 m. Itäosan vedet virtaavat suon eteläpuolella olevaan Heinä - jokeen. Länsiosa viettää luoteeseen ja vedet kulkeutuvat länteenpäin virtaavaan Uumaojaan. Suon itä- ja kaakkoisosiss a esiintyy hieman ojitusta. Vallitsevana suotyyppinä on lyhytkortinen neva. Suon keskustassa tavataan lisäksi rimpinevaa. Luoteisosassa esiintyy kalvakkanevaa. Suon itäosassa on laaja tupasvillarämealue. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,6 m. Tästä on heikosti

35 57 maatuneen turpeen osuus 0,9 m ja hyvin maatuneen osuus 1,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,8 m ja yli kande n metrin 3,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,6 m (A 1900). Syvin alue sijaitsee suon länsiosassa (kuva 32). Suo on jyrk - käreunainen ja sen pohja on melko tasainen. Yleisimpinä pohjamaalajeina ovat keskiosissa siltti ja reunaosissa moreeni (kuva 33). Turpeista on noin 57 % rahka- ja 43 % saravaltaisia. Tur - velajeista tavataan eniten rahkasaraturvetta (40 %) ja sararah - katurvetta (39 %). Saraturvetta on vain noin 3 %. Lisätekijöinä esiintyy rahkaturpeissa eniten tupasvillaa ja saraturpei s - sa puunjäänteitä. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 13 % ja varpujen jääntietä sisältävien turpeiden osuu s 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikost i maatuneen pinnan 3,0 ja hyvin maatuneen osan 5,5. Liekoja esiintyy koko suon alueella keskimäärin erittäi n vähän (0,4 %). Turvekerroksen tuhkapitoisuudet ovat erittäin vähäiset. Suon länsiosassa pisteellä A on keskimääräinen tuhkapito i - suus 3,4 % (vaihteluväli 1,8-5,2 %)ja suon keskiosassa pisteel - lä A ,3 % (vaihteluväli 1,6-3,3 %). Keskimääräise t kuiva-ainepitoisuudet samoissa pisteissä ovat 100 kg/m 3 ja 7 2 kg/m3 sekä kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,9 MJ/k g (taulukko 10). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella noi n 5,98 milj. suo-m 3, josta on heikosti maatunutta noin 2,15 milj. suo-m 3 (36 %) ja hyvin maatunutta noin 3,83 milj. suo-m3 (64 %). Iso Heinäsuon tuotantokelpoinen pinta-ala on 150 ha. Polttoturpeeksi kelpaavaa turvetta suosta saadaan noin 2,70 milj. suo-m 3. Tämä vastaa tn kuiva-ainetta. Suo on pääosiltaan melko yhtenäinen ja säännöllisen muotoinen. Muutamat saarekkeet suon keskiosassa rikkovat kokonaisuutta ja itäosassa o n kapeahko landeke. Suurin osa suosta on luonnontilainen ja paks u heikosti maatunut pintakerros on hyvin vetinen. Kuivatuksess a pinta laskee voimakkaasti. Iso Heinäsuon turve on keskinkertaisesti maatunutta. Suo soveltuu teolliseen jyrsinturvetuotantoon. Liikenteellisesti suolla on huono sijainti, mutta yhdessä lähis - töllä olevien soiden kanssa alue muodostaa käyttökelpoisen koko - naisuuden.

36 Susisuo (kl , x = 7217,3, y = 472,2) sijaitsee noin 12 km Ylikiimingin keskustasta itäkoilliseen Kiiminki - joen pohjoispuolella, sen välittömässä läheisyydessä. Suon eteläreunaa leikkaa ajokelpoinen metsäautotie. Suota ympäröivä t korkeahkot moreenimuodostumat. Idässä on kapeiden soistumie n välityksellä yhteys Hiltusuohon ja kaakossa Metsosuohon (kuv a 34). Pinta-ala on noin 45 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 40 ha ja yli kanden metrin 28 ha. Tutkimuslinjaa on

37 m ja tutkimuspistetiheys 8,2/10 ha. Pinta viettää etelään ja vedet virtaavat etelä- ja kaakkoisosien kautta Metsosuolle. Suon kaakkoisosassa on vanhaa oj i- tusta. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkortinen neva, rim - pi- ja saranevat. Paikoin esiintyy kalvakkanevaa. Suon kaakkoisosassa on vanhan ojituksen seurauksena sararämemuuttumaa. Turvekerrostuman keskipaksuus on 3,0 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 1,2 m ja hyvin maatuneen osuus 1,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,1 m ja yli kande n metrin 3,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,6 m(pistees - sä A 600)(kuva 34). Suo on melko jyrkkäreunainen ja sen pohja n muoto on varsin tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Syvimmissä kohdissa esiintyy ohut liejusavikerros (kuva 35). Turpeista on noin 74 % sara- ja 26 % rahkavaltaisia. Turvelajeista yleisimmät ovat rahkasaraturve (63 %) ja sararahkaturve (24 %). Lisätekijöinä saravaltaisissa turpeissa esiintyy runsaimmin suoleväkköä ja varpujen jäänteitä sekä rahkavaltaisissa suoleväkköä ja tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältä - vien turpeiden osuus on noin 10 % ja varpujen jäänteitä sisältävien 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4, heikost i maatuneen pinnan 3,1 ja hyvin maatuneen osan 5,4. Liekoja esiintyy koko suon alueella erittäin vähän. Suokuution kuiva-ainemäärä pisteellä A vaihtelee välillä kg/m 3 keskiarvon ollessa 78 kg/ m3. Turpeen tuh - kapitoisuus on keskimäärin 2,9 % (vaihteluväli 2,2-4,6 %) sek ä kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg (taulukko 11). Turvetta suossa on yli metrin syvyisellä alueella kaik - kiaan noin 1,24 milj. suo- m 3, josta heikosti maatunutta noi n 0,52 milj. suo-m 3 (42 %) ja hyvin maatunutta noin 0,72 milj. suo-m 3 (58 %). Susisuon polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-al a on 33 ha, josta saadaan tuotantokelpoista turvetta n. 0,70 milj. suo-m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on m 3. Suolla on vähä n saarekkeita ja se on melko säännöllisen muotoinen. Heikost i maatunut (H 1-3) pintakerros on paksu ja hyvin vetinen. Su o soveltuu jyrsinturvetuotantoon.

38 Saarisuo (kl , x = 7219,5, y = 475,3) sijai t - see noin 20 km päässä Ylikiimingin keskustasta Nuorittan kylä n eteläpuolella. Suon ympäristö on moreenisaarekkeiden rikkoma a soistunutta aluetta (kuva 36). Suo sijaitsee hyvien tieyhteyk - sien varrella. Alueelle pääsee sekä pohjoisen että etelän kaut - ta. Pinta-ala on noin 650 ha, josta yli yhden metrin syvyis - tä aluetta on 430 ha ja yli kanden metrin 180 ha. Tutkimuslin - jaa on m ja tutkimuspistetiheys 3,3/10 ha. Suon pinta viettää lounaaseen ja vedet kulkeutuvat ojitusta myöten Pallo-ojaan ja edelleen Kiiminkijokeen. Suon itä - ja eteläosat ovat tiheästi ojitetut. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosissa sararäm e ja sararämemuuttumat. Myös sara- ja rimpinevoja muuttumineen esiintyy jonkin verran. Reunaosissa isovarpurämeet ova t yleisimpiä ja laidoilla esiintyy kangaskorpia. Turvekerroksen keskipaksuus on 1,6 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,3 m ja hyvin maatuneen osuus 1,3 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m ja yli kanden metrin 2,4 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,0 m (B ). Suon pohja on kauttaaltaan melko tasainen. Yleisimpin ä pohjamaalajeina ovat suon keskiosissa hiekka ja siltti. Reuna - osissa on pohjalla enimmäkseen moreenia (kuvat 37 ja 38). Turpeista on noin 87 % sara- ja 13 % rahkavaltaisia. Tur - velajeista ovat yleisimpiä rahkasara- (51 %) ja saraturpee t (34 %). Lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa turpeissa kortetta ja rahkavaltaisissa hieman tupasvillaa. Puunjäänteitä si - sältävien turpeiden osuus on 23 % ja varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus 21 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, heikost i maatuneen pinnan 3,7 ja hyvin maatuneen osan 5,9. Liekoja esiintyy yli kanden metrin syvyysalueella keski - määrin erittäin vähän (0,3 %). Suurimmillaan on liekoisuus al - le 0,5 metrin syvyysvyöhykkeessä (1,1 %). Turvetta on suossa yli metrin syvyisellä alueella noi n 8,60 milj. suo-m3, josta heikosti maatunutta 1,72 milj. suo-m3 (20 %) ja hyvin maatunutta noin 6,88 milj. suo-m 3 (80 %). Saarisuon tuotantokelpoinen alue on noin 290 ha ja se n turvemäärä on noin 4,76 milj. suo-m 3. Suon keskiosassa on