GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232 Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1989

2 Leino.Jukka Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimus, Turveraportti 232, 112 sivua, 60 kuvaa, 32 taulukkoa, 6 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Hankasalmen kunnan alueen soita vuosina 1962, Tässä raportissa on 19 suoalueen tutkimustulokset ja ne kattavat noin 1375 ha. Tutkimuksen päätarkoitus oli polttoturvetuotantoon soveltuvien suoalueiden löytäminen. Työ on osa valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointia. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu turvemäärä on noin 22 milj. suo-m3. Turvekerrostumien keskisyvyys on 1,7 m ja keskimaatuneisuus 5,6. Yli metrin syvyisten alueiden keskisyvyys on 2,3 m, mistä heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 0,2 m. Turpeesta on 46 % rahkavaltaista ja 54 % saravaltaista. Suot on suurimmaksi osaksi ojitettu. Tupasvillaräme ja varsinainen korpi ovat yleisimmät suotyypit. Laboratorionäytteitä otettiin 12 suolta yhteensä 223 kpl. Näistä saatiin ph :n keskiarvoksi 4,5 ja tuhkapitoisuuden keskiarvoksi 4,5 %. Yksi suokuutio sisältää keskimäärin 92 kg kuiva-ainetta. Turpeen tehollinen lämpöarvo on turvetuotannon kannalta käyttökelpoisten näytteiden osalta keskimäärin 20,9 MJ/kg. Rikkipitoisuuden keskiarvo on 0,24 %. Turvetuhkan sulamispisteen keskiarvoksi saatiin C. Polttoturvetuotantoon soveltuvia alueita on 9 suolla yhteensä noin 335 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 6,8 milj. suo-m3. Sen energiasisältö on 3,4 milj. MWh, kun käyttökosteus on 35 %. Kasvuturvetuotantoon soveltuvia alueita ei löytynyt. Avainsanat : suo, turve, inventointi, Hankasalmi Jukka Leino Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO ISBN ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset Arviointiperusteet Laskelmat 10 3 TULOSTEN ESITYS 12 4 TUTKITUT SUOT 14 5 TULOSTEN TARKASTELU Yleistä Suotyypit ja ojitustilanne Turvekerrostumien paksuus Turvelajisuhteet Maatuneisuus ja liekoisuus Turpeen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet 6 SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON KIRJALLISUUS 112 LIITTEET

4 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (ent. Geologinen tutkimuslaitos) on tehnyt turvetutkimuksia Hankasalmen kunnan alueella jo vuonna Silloin tutkittiin yhteistyössä kunnan kanssa kaikkiaan 15 suota. Tutkimustuloksista laadittiin lausunto kunnalle. Vuosina 1986 ja 1987 tehtiin turvetutkimuksia kunnan itäosassa. Vuonna 1988 täydennettiin vanhoja, 1962 tehtyjä tutkimuksia kuuden suon osalta ja tutkittiin kaksi uutta suota. Vanhojen tutkimustulosten tarkentamiseen oli syynä mm. nykyisten peruskarttojen parempi tarkkuus esimerkiksi pinta-alamittauksissa. Joissain tapauksissa oli myös syytä tehdä lisää kairauksia suon syvyyssuhteiden tarkempaa selvitystä varten. Hankasalmen kunnan alueella on valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiohjelmaan kuuluvaa suoalaa noin 2800 kun jo turvetuotannossa olevat alueet jätetään pois laskuista. Käsillä olevaan raporttiin sisältyy tutkimustulokset 19 suosta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 1400 ha eli puolet inventoitavasta suoalasta. Jäljelle jää noin 30 suota, jotka suurimmaksi osaksi ovat pieniä. Tutkittujen soiden sijainti selviää kuvassa 1. ha,

5 7 HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT Sivulla 1. Valkealamminsuo Angerkorpi Välisuo Itälahdensuo Ridansuo Isonlehdonsuo Haukilamminsuo Leväsuo Jänkkäränpuronsuo Suurisuo Heinäsuo Paljakansuo S Tervapuronsuo Teurisuo Suojärvensuo Leväsensuo Haarajoenneva Paljakansuo N Kääkkö 104

6 8 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimuksissa käyttämien menetelmien mukaisesti (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Tällöin tutkittavalle suolle laadittiin linjasto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista, jotka ovat tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Syvyysmittauksia tehtiin myös tutkimuspisteiden välissä. Runkolinjastoa täydennettiin poikkilinjojen väliin sijoitetuilla apulinjoilla, joilla turvekerrostuman paksuus mitattiin 50 m :n välein. Näitä linjoja ei ole raivattu maastoon eikä vaaittu, mutta tiedot on käytetty suokarttojen piirtämisessä ja syvyysalueiden rajaamisessa. Tutkimuslinjastot on vaaittu ja vaaitukset on pyritty kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Vuonna 1962 tutkittuja soita täydennettiin hajapistekairauksin ja syvyysmittauksin. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyyden peittävyys prosentteina ja mättäiden korkeus sekä puita kasvavilla suotyypeillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mahdolliset hakkuut. Kairalla otetuista turvenäytteistä määritettiin turvelaji lisätekijöineen (6-asteikolla), maatuneisuus (H1-10), kosteus (5-asteikolla) ja kuituisuus. Kairaushavaintoja tehtiin myös turpeen alla olevista maalajeista. Maatumattoman puuaineksen, niin sanotun liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma tutkimuspisteiden ympärillä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen saakka. Tilavuustarkalla mäntäkairalla otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin kyseisen suon turvekerrostumaa/soiden turvekerrostumia. Vuonna 1962 tutkittujen soiden tutkimustulokset siirrettiin soveltuvin osin atk :lle. Liekoisuusmäärityksiä ei näistä soista ole tehty.

7 9 2.2 Laboratoriotutkimukset Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märästä näytteestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ssa vakiopainoon. Tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä eli suokuutiometrin irtotiheys. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin 815 ± 25 0C :ssa hehkuttamalla tuhkapitoisuus ja osasta näytteitä lämpöarvo LECO AC 200 kalorimetrillä (ASTM D ) sekä rikkipitoisuus LECO-rikinmäärityslaitteella. Joistakin näytteistä määritettiin tuhkan sulamiskäyttäytyminen (DIN 51731). 2.3 Arviointiperusteet Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on noudatettu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjetta (liite 5). Mikäli turve täyttää nämä vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden ja lämpäarvon suhteen, määritetään se polttoturpeeksi soveltuvaksi seuraavasti : - Saraturve (C) soveltuu myös heikosti maatuneena jyrsinturpeeksi. Palaturpeeksi se soveltuu mikäli mukana on riittävästi sitovaa ainetta, esim. maatunutta rahkaa, jotta palat pysyvät koossa. - Rahkaturve (S) ja sekaturve soveltuvat kohtalaisesti ja hyvin maatuneena (H5-10) joko jyrsin- tai palaturpeeksi. Soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on käytetty nelijakoa : polttoturvesuo, kasvuturvesuo, suojelusuo ja muu käyttö, joista jälkimmäinen tarkoittaa lähinnä suon jättämistä luonnontilaiseksi tai käyttää metsänviljelyyn. Perinteisesti polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty kahta metriä, mutta käytännön raja on nykyään 1,5 m. Mikäli turpeen kuiva-ainepitoisuus on suuri, on tuotantokelpoiseksi katsottu 1 metriä syvemmät alueet. Jyrsinturvetuotantoon soveliaan alueen vähimmäiskooksi on otettu 20 hehtaaria. Käytännössä näin pienen kentän kunnostaminen tuotantoon vaatinee, että lähistöllä on muitakin tuotantoalueita.

8 1 0 Palaturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäiskokoa on vaikea määritellä, koska kyseeseen saattaa tulla myös pienimuotoinen kotitarvetuotanto. Tapaukset on arvioitava yksittäin ottaen huomioon muun muassa tiestö sekä kuivatus ja kunnostustyöt sekä kerrostuman liekoisuus. Yksinomaan kasvuturvetuotantoon soveltuvaksi on katsottu suo, jossa pinnalla on vähintään 80 cm heikosti maatunutta (H1-3) rahkaturvetta 30 ha :n alalla. Suon omistussuhteita ei tässä tutkimuksessa ole otettu huomioon. Sen sijaan mm. pitkälle viedyt metsähoidolliset toimenpiteet, turvealueiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat on huomioitu. 2.4 Laskelmat Turvemäärät on laskettu käyttäen vyöhykkeistä laskutapaa. Syvyysvyöhyke on metrin tai puolen metrin välein piirrettyjen syvyyskäyrien välinen alue. Syvyysvyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla vyöhykkeen pinta-ala sillä olevien tutkimusja syvyyspisteiden keskisyvyydellä. Tämän jälkeen on koko suon ja eri syvyysalueiden turvemäärät saatu laskemalla vyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Tulokset kaikista tutkituista soista ovat liite l :n taulukossa. Polttoturpeen tuotannossa mahdollisesti saatavissa olevan turpeen määrä on laskettu vähentämällä kyseisen alueen turpeen kokonaismäärästä mahdollisen heikosti maatuneen pintarahkan ja pohjalle jäävän noin 50 cm :n paksuisen turvekerroksen osuus. Tuotantomenetelmistä johtuvia vähennyksiä ei ole otettu huomioon. Koko suon samoinkuin eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla turvemäärä pinta-alalla. Suossa olevan turpeen määrä on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m3 ). Suossa olevan kuiva-aineen määrä on saatu kertomalla suokuutioiden lukumäärä yhden suokuution sisältämällä kuivaainemäärällä (kg/suo-m3 ). Kuiva-ainemäärä ilmoitetaan tuhansina tonneina (10 3 t). Energiasisältö on laskettu sekä kuivalle että 50 %

9 11 kostealle ja 35 % kostealle turpeelle. Kuivalle turpeelle se saadaan kaavasta 1 ja kostealle turpeelle kaavasta E = Nsuo-m3. Dd. Hu 2. E = Nsuo-m3. Dd. (100/100-K). Hu, jossa E = energiasisältö, Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämä kuiva-aine (kg/suo-m 3 ), Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), Hu = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpäarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). MWh). Tulos on ilmoitettu miljoonina megawattitunteina (milj. Turvelajijakaumat esitetään liitteessä 2. Siinä turvelajit on jaettu rahka- sara- ja ruskosammalvaltaisiin. Rahkavaltaiset on jaettu rahka- ja sararahkaturpeisiin ja saravaltaiset vastaavasti sara- ja rahkasaraturpeisiin. Nämä on edelleen jaettu ryhmiin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Erikseen on laskettu puunjäännöksiä sisältävien turvelajien kokonaisosuus. Koko aineiston keskiarvot on laskettu turvemääriin painotettuna. Tutkimuspisteiden ja syvyysmittauspisteiden suotyyppimääritysten perusteella laskettiin suotyyppien prosenttijakauma (liite 3). Kunkin suotyypin osuus on laskettu prosentteina suon havaintopisteiden määrästä. Linjaverkostosta johtuu, että saaduissa prosenttiluvuissa soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut keskiarvot kuvastavat sangen hyvin kunkin suon suotyyppien suhteita sekä antavat kuvan ojituksen laajuudesta. Liekojen määrää, eli soiden liekoisuutta, ja jakautumista on selvitetty laskemalla ns. Pavlovin menetelmää soveltaen liekojen prosentuaalinen osuus turvekerrostuman 0-0,5 metrin, 6-1, 0 metrin, 1,1-1, 5 metrin ja 1, 6-2, 0 metrin syvyysvälien tilavuudesta soiden yli metrin ja yli 2 metrin syvyisten alueiden osalta (liite 4). Käytetty luokitus on %-osuus < 1 % 1-1,9 % 2-2,9 % 3-3,9 % > 4 % seuraava : liekoisuus erittäin alhainen alhainen keskimääräinen korkea erittäin korkea

10 12 3 TULOSTEN ESITYS Suoselostukset : Kustakin suosta on kirjoitettu selostus, jossa käsitellään suon sijaintia, ympäristöä, suotyyppej ä, oj itustilannetta, laskusuhteita, turvelajeja, maatumisastetta, turvemääriä, liekoisuutta, pohjamaalajeja ja suon käyttömahdollisuuksia. Käytettyjen lyhenteiden ja luokitusten selitykset ovat liitteessä 6. Turvekerrostumaa koskevista numerotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Kunkin suon eri syvyysalueiden pinta-ala, keskisyvyys ja turvemäärä esitetään taulukossa. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pintaosan käsittävää, yleensä yhtenäistä rahkavaltaista turvekerrosta, missä maatuneisuus on korkeintaan H4. Pohjaosalla (pohjaturpeella) tarkoitetaan tämän alle jäävää kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisesti (H5-6) ja/tai hyvin (H7-10) maatunut, mutta siinä voi esiintyä heikostikin maatuneita kerroksia. Pinnasta lähtien saravaltaisessa turvekerrostumassa ei eroteta pinta- ja pohjakerrosta. Suon keskustan turvekerrostuman rakenteesta on lyhyt kuvaus. Liekoisuuden suhteen tarkastellaan suon yli metrin syvyistä aluetta. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esitetään ph, tuhkapitoisuus (% :eina kuivapainosta), vesipitoisuus (% :eina märkäpainosta), kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot taulukkona. Keskiarvoj a laskettaessa on näytesarj an alin näyte jätetty yleensä huomioimatta. Alimpaan näytteeseen vaikuttaa suon pohjan mineraalimaa ja toisaalta tämä osa jää turvetuotannossa käyttämättä. Suon aivan pinnimmainen kerros on jätetty huomioimatta, jos se on katsottu tulevan poistetuksi ennen polttoturvetuotantoa. Huomioimatta jätetyt näytteet on taulukossa merkitty sulkuihin. Turvemäärätietojen jälkeen on arvio ko. suon turvekerrostuman käyttömahdollisuudesta ja siihen vaikuttavista eri tekijöistä. Turvetuotantoon soveltuvista soista on esitetty arvio tuotantokelpoisesta alasta ja sen sisältämästä tuotantokelpoisesta luonnontilaisesta turvemäärästä. Tämä turvemäärä on laskettu vähentämällä suon pohjalle jäävä turvekerros ja mahdollinen pinnasta poistettava kerros.

11 13 Kartat : Selostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat, tutkimus- ja syvyydenmittauspisteet, pisteiden syvyydet sekä tutkimuspisteiden keskimääräiset maatumisasteet. Lisäksi on piirretty turvekerrostuman paksuutta osoittavat käyrät ja suon pinnan korkeuskäyrät. Merkkien selitykset ovat liitteessä 6. Tutkimuslinjastot ja pisteet on merkitty peruskarttapohj alle ja nämä 1 : mittakaavaiset kartat ovat kuvina suoselostusten yhteydessä. Prof iilit : Turvekerrostumien rakennetta on havainnollistettu poikkileikkauskuvin, joihin turvelajit, maatuneisuudet ja pohjamaalajit on merkitty symbolein sekä lisäksi suotyypit lyhentein ja lieko-osumien määrät (liite 6).

12 14 4 TUTKITUT SUOT 1. Valkealamminsuo (kl , x = 6899,3, y = 3486,9) sijaitsee noin 30 km Hankasalmen kirkolta kaakkoon, Hankasalmen kuntaan kuuluvalla erillisellä alueella (kuvat 1, 2 ja 3). Suo rajoittuu loivahkoihin, luode-kaakko -suuntautuneisiin moreeniselänteisiin. Kuva 2. Valkealamminsuon tutkimuspisteiden sijainti.

13 15 Pohjoisosaan on tilusteitä myöten tyydyttävät kulkuyhteydet, muualle huonot. Pinta on m mpy ja viettää itään. Vedet laskevat ojia myöten Kolmipohjaan (125,1 m mpy). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 10,0 kpl/10 ha. Syvyys- ja tutkimuspisteitä on yhteensä 24,7 kpl/10 ha. Taulukko 1. Valkealamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suom3 ) (ha) s-t ( 1 ) c-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 Yht. s-t(1) c-t( 2 ) Hl-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m ,1 0,2 0,2 0,3 1,0 1,6 1,9 2,4 1,1 1,8 2,1 2,7 0,01 0,01 0,01 0,00 0,16 0,11 0,08 0,05 0,17 0,12 0,09 0,05 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 96 % rämeellä ja 4 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja korpirämemuuttuma. Turpeesta on 88 % rahka- ja 12 % saravaltaista (kuva 3). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on noin 60 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien noin 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (42 %), sararahka- (14 %) ja puurahkaturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,8. Heikosti maatunut pintakerros on ohut tai puuttuu (kuva 3).

14 16 VALKEALAMM INSUO, Hankasalmi kl Kuva 3. Valkealamminsuon turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella runsaasti (3,0 ~). Eniten liekoja esiintyy 0,6-1,0 metrin syvyysvälillä (4,8 ~). Yleisimmät pohj amaalaj it ovat hiekka, hiesu j a hieta. Suon syvimmässä kohdassa on ohut kerros liejua. Turvekerrostumansa puolesta Valkealamminsuo soveltuu hyvin polttoturvetuotantoon, mutta alue on pieni (noin 4 ha yli 1,5 m syvää aluetta) ja sijainniltaan syrjäinen. Tilakohtainen palaturvetuotanto on mahdollinen hyödyntämistapa, mutta sitä haittaa turvekerrostumassa olevien liekojen suuri määrä.

15 Angerkorpi (kl , x = 6925,5, y = 3484,5) sijaitsee noin 22 km Hankasalmen kirkolta itään, kunnan- ja lääninraj al la (kuvat 5 j a 6). Suo rajoittuu alavaan moreenimaastoon. Pohjoisosaa on raivattu pelloksi. Kuva 5. Angerkorven tutkimuspisteiden sijainti.

16 19 Kulkuyhteydet ovat huonot. Lähin tieyhteys on pohjoisosan pelloille tuleva tilustie. Pinta on m mpy ja viettää loivasti pohjoiskoilliseen. Vedet laskevat suon poikki virtaavaan Imujokeen, joka laskee Virtanen-järveen (107,2 m mpy). Tutkimuspisteitä on 4,7 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 16,7 kpl/10 ha. ANGERKORPI, Hankasalmi, k Kuva 6. Angerkorven turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus.

17 2 0 Taulukko 2. Angerkorven pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys SAM CA(2) H 1-10 H 5-10 (m) SAM Turvemäärä (milj. suo-m3 ) CA (2) Hl-10 H5-10 Y ht. Koko suo yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m, 43 0,2 1,4 1,6 0,10 0,59 0, ,2 1,9 2,1 0,06 0,55 0, ,1 2,2 2,3 0,03 0,51 0, ,2 2,4 2,6 0,02 0,41 0,43 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 6 % rämeellä, 80 % korvessa ja 14 % turvekankaalla. Varsinaisen korven muuttuma on vallitseva suotyyppi. Suo on kokonaan ojitettu ja kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä lähes puolet turvekerrostumasta on Virtanenjärven pinnan alapuolella (kuvat 7 ja 8). Turpeesta on 91 % rahka- ja 9 % saravaltaista. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 77 %. Yleisimmät turvelajit ovat runsaasti puunjäännöksiä sisältävät turpeet (liite 2). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,8. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella keskimääräisesti (2,4 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (3,9 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hiesu. Pisteeltä A otetussa näytesarjassa ph kohoaa voimakkaasti pinnasta pohjaan mentäessä. Kuiva-ainesisältö on pinnasta turvekerrostuman puoliväliin saakka varsin korkea, mutta pohjalla alhainen. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on melko korkea. Lähempänä Imujokea tuhkapitoisuus on todennäköisesti tätä pistettä korkeampi. Lämpöarvo on kohtalaisen korkea, mutta rikkipitoisuus on turvekerrostuman pääosassa yli 0,3 % ja keskiarvo on 0,4 % (taulukko 3). Syrjäisen sijainnin, kuivatusvaikeuksien ja huonolaatuisen turvekerrostuman johdosta Angerkorpi ei sovellu turvetuotantoon.

18 2 1 Taulukko 3. Laboratoriomääritysten tuloksia Angerkorvesta. 3. Välisuo (kl , x = 6919,2, y = 3480,0) sijaitsee noin 14 km Hankasalmen kirkolta itään, valtatie n :o 9 :n eteläpuolella (kuvat 9 ja 10). Pitkänomainen suo rajoittuu lännessä alavaan moreenimaastoon ja idässä moreeniselänteeseen. tilusteitä. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon poikki kulkee useampia Pinta on 112,5-114 m mpy ja viettää loivasti pohjoiseen. Suo on kokonaan ojitettu ja eteläpäätä lukuun ottamatta vedet valuvat pohjoiseen, Armisveteen (105,9 m mpy). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 8,4 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 19,2 kpl/10 ha.

19 24 Taulukko 4. Välisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys s-t( 1 ) c-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 (m) Yht. s-t( 1 ) Turvemaara (milj. suo-m3 ) c-t (2) H1-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m ,3 0,3 0,4 0,3 1,1 1,7 1,9 2,3 1,4 2,0 2,3 2,6 0,10 0,06 0,05 0,03 0,42 0,37 0,31 0,23 0,52 0,43 0,36 0,26 (1) Heikosti maatunut pi.ntarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 84 % rämeellä ja 16 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja isovarpurämemuuttuma. Suon reunat ovat varsinaisen korven muuttumaa (liite 3). Suon keskiosassa on vanha, noin puolen hehtaarin kokoinen turvepehkun nostopaikka. Turpeesta on 84 % rahka- ja 16 % saravaltaista. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 39 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (26 %) ja tupasvillarahkaturve (22 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 7,5. Ohuen, tupasvillarahkaturvetta olevan pintakerroksen jälkeen turvekerrostuma on hyvin maatunutta, tupasvillan ja puun jäännöksiä sisältävää sararahkaturvetta suon pohjalle saakka (kuva 11). Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella keskimääräisesti (2,2 %). Runsaimmin niitä esiintyy 0,1-0,5 metrin syvyysvälillä (3,4 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Suon syvimmässä kohdassa on ohut kerros liejua (kuva 11). Pisteeltä A 400 otetussa näytesarjassa turpeen ph kohoaa pintakerroksen 3,5 :stä pohjaosan 5,5 :een. Samoin tuhkapitoisuus nousee noin 2 % :sta 7 % :iin. Kuiva-ainesisältö on korkea : yhtä lukuun ottamatta kaikki näytteet ovat yli 100 kg/suo-m3 ja keskiarvo on 113 kg/suo-m 3. Lämpöarvo on korkea. Pohjaosa pois

20 2 6 lukien rikkipitoisuus on alle 0,3 %. Kolmen tuhkan sulamispisteen määrityksen keskiarvo on noin 1250 oc (taulukko 5). Taulukko 5. Laboratoriomääritysten tuloksia Välisuosta. Itztk. Syvyys Turve- Maat u- ph Vesi- Bå va- 'Nahka- Teboll. lärq~ ö- piste (cm) laji nai- pit. ainet pit. arvo (M /Jg) sluas (%) ta (%) (H) (1r 3 ) kuiva 50 %:n 35 % :n Rikki turve kost. kret. % Välisuon yli 1,5 m syvä alue soveltuu polttoturvetuotantoon. Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältä ovat (laskentaperusteet s. 9-11) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj. MWh) ala (milj. ainetta kuiva 35 % (ha) suo-m 3 ) (milj. tn ) turve kostea 16 0,288 0,032 0,199 0,187 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määärä 112,6 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,1 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,5 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros on niin ohut, että sitä ei ole ajateltu erikseen poistettavaksi.

21 2 8 Kuva 13. Itälahdensuon turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus. Pinta on 113,5-116,5 m mpy ja viettää koilliseen. Vedet laskevat ojia myöten Peräselänojaan ja sitä myöten Armisveden Hallanlahteen (105,9 M mpy). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 7,7 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 11,8 kpl/10 ha.

22 2 9 Taulukko 6. Itälahdensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turveaddrä (milj. suo-m3 ) (ha) ( 1 ) C-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 Yht. (1 ) C-t (2) H1-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m ,3 0,2 0,1 0,1 0,6 1,2 1,9 2,3 0,9 1,4 2,0 2,4 0,06 0,02 0,00 0,00 0,14 0,10 0,04 0,02 0,20 0,12 0,04 0,02 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 43 % rämeellä ja 57 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen korven muuttuma ja korpirämemuuttuma. Turpeesta on 98 % rahka- ja 2 % saravaltaista. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 98 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 6,5 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (52 %) ja puurahkaturpeet (46 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 7,3. Ohuen heikosti maatuneen pintarahkan jälkeen turvekerrostuman muodostaa hyvin maatunut puurahkasaraturve (kuva 14). Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella runsaasti (3,5 Eniten liekoja esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (5,7 ~). Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Liejua on ohut kerros suon syvimmässä pisteessä (kuva 14). Koska yli 1,5 m :n syvyinen alue on kovin pieni, suo ei kelpaa polttoturvetuotantoon.

23 Ridansuo (kl , x = 6917,2, y = 3478,4) sijaitsee noin 10 M Hankasalmen kirkolta itään. Suo rajoittuu teihin ja alavaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset (kuva 12). Kuva 15. Ridansuon turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus. Pinta on m mpy ja viettää loivasti etelään. Vedet laskevat ojia myöten Isolehdonsuolle ja edelleen Suoliveteen. Tutkimuspisteitä on 5,6 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 9,6 01/10 ha.

24 3 2 Taulukko 7. Ridansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemaarä (milj. suo m3 ) (ha) (1) C-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 Yht. ( 1 ) C-t( 2 ) H1-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 25 0,2 0,4 0,6 0,05 0,10 0,15 1 0,1 1,0 1,1 0,00 0,01 0,01 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 83 % rämeellä ja 17 % korvessa. Suon keskiosa on isovarpurämemuuttumaa ja reunat varsinaisen korven muuttumaa. Ridansuon turvekerrostuma on hyvin ohut (kuva 15). Suon keskiosassa se koostuu heikosti maatuneesta tupasvillarahkaturpeesta ja kohtalaisesti maatuneesta puurahka- ja tupasvillasararahkaturpeesta. Reunoilta pintakerros puuttuu. Yleisin pohj amaalaji on hiekka. Ohuen turvekerroksen takia Ridansuo ei sovellu turvetuotantoon. 6. Isonlehdonsuo (kl , x = 6916,4, y = 3477,9) sijaitsee noin 10 km Hankasalmen kirkolta itään. Suo rajoittuu valtatie n :o 9 :ään ja moreenimäkiin (kuva 12). Kulkuyhteydet ovat erinomaiset. Pinta on m mpy ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojia myöten Suoliveteen (99,1 m mpy). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 7,1 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 12,9 kpl/10 ha.

25 3 4 Tutkimuspisteistä on 51 % rämeellä, 43 % korvessa ja 6 % pellolla tai vanhalla turpeennostopaikalla. Varsinaisen korven muuttuma on yleisin suotyyppi. Suon keskiosassa on korpirämeja isovarpurämemuuttumaa. Hakkuista johtuen puuston koko ja tiheys vaihtelevat suon eri puolilla. Turpeesta on 72 % rahka- ja 28 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (21 %), puurahka- (17 %) ja varpusararahkaturve (17 %). Turvelajit vaihtelevat melko runsaasti (kuva 17 ja liite 2). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,7. Turvekerrostuma on pisteen A 400 ympäristössä heikosti maatunutta saravaltaista turvetta (kuva 17). Muualla turve on ohutta pintakerrosta lukuun ottamatta kohtalaisesti ja hyvin maatunutta sararahkaturvetta, jossa on runsaasti eri lisätekijöitä. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella vähän (1,9 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (3,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja hieta. Liejua esiintyy paksuhkona kerroksena välillä A A 600. Pisteeltä A 300 otetussa näytesarjassa ph kohoaa tasaisesti pinnasta pohjaan päin (3,2-4,6). Suokuution kuiva-ainesisältö on pinnasta metrin syvyyteen asti kg, mutta nousee sitten noin 100 kg :aan. Tuhkapitoisuus on alhainen (ka 2,7 %). Lämpöarvo on korkea, varsinkin turvekerrostuman alaosassa. Tuhkan sulamispiste on korkea : kolmen näytteen keskiarvo on C. Rikkipitoisuus on alhainen (ka 0,20 %).

26 3 5 Taulukko 9. Laboratoriomääritysten tuloksia Isonlehdonsuosta. Tutk. Syvyys Turve- Maaåi- ph Vesi- Kuiva- Tubka- Th11. lä npöpiste (cm) laji net pit. ainet- pit. arvo (MI/]g) suur (%) ta (%) (H) (]<[,/M3) kuiva 50 %:n 35 % :n Rikki turve lost. lost. Isonlehdonsuon yli 1,5 m :n syvyinen alue soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Suolle on hyvät kulkuyhteydet, turvekerros on paksu j a maatunut, liekoj a on vähän j a laboratoriotulokset osoittavat turpeen hyvälaatuiseksi polttoturpeeksi. Haittoja ovat lahdekkeinen muoto, pohjan epätasaisuus ja turvelajien vaihtelu. Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-11) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj. MWh) ala (milj. ainetta kuiva 35 % (ha) suo-m 3 ) (milj. tn ) turve kostea 19 0,399 0,041 0,252 0,237 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 102,0 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,3 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,6 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros on niin ohut, että sitä ei ole ajateltu erikseen poistettavaksi.

27 Haukilamminsuo (kl , x = 6917,1, y = 3483,9) sijaitsee noin 17 km Hankasalmen kirkolta itään, Myllynkylässä. Suo rajoittuu jyrkkärinteisiin ja lohkareisiin moreenimäkiin. Suolla on kolme isohkoa lampea (kuva 18). Itäosan reunalla olevaa metsäautotietä ja suon poikki kulkevaa tilustietä myöten kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Pinta on m mpy ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia myöten lampiin ja luoteiskulmasta Jänkkäränpuroon ja sitä pitkin Leväseen (114,4 m mpy). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, mutta lammet ovat tietysti haittana. Tutkimuspisteitä on 5,5 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 7,3 kpl/10 ha. Haukilamminsuota on tutkittu vuonna 1962 ja Vanhat tutkimustulokset on soveltuvin osin tallennettu atk :lle ja näin hyödynnetty karttoja piirrettäessä ja turvemääriä laskettaessa. Taulukko 10. Haukilamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) ( 1 ) C-t( 2 ) H 1-10 Yht. (1) C-t( 2 ) H1-10 H 5-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 95 0,4 2,4 2,8 0, ,5 2,8 3,3 0, ,5 2,9 3,4 0, ,5 3,1 3,6 0,35 2,27 2,70 2,22 2,59 2,17 2,54 2,05 2,40 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 4 % avosuolla, 61 % rämeellä, 12 % korvessa, 19 % turvekankaalla ja 4 % pellolla. Keskiosan pelloista vain tilustien eteläpuolinen on käytössä, pohjoispuoliset on istutettu männylle. Suotyypijakaumaan,(liite 3) vaikuttavat vuonna 1962 tutkitut pisteet. Nykyään suo on kokonaan oj itettu. Turpeesta on 45 % rahka- j a 55 % saravaltaista. Puun Jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 18 % ja varpuainesta sisältävien 10 %.

28 39 Haukilamminsuon yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturpeet. Eri lisätekijöitä on hyvin runsaasti (kuvat ja liite 2). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja poittoturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Haukilamminsuon turvekerrostuma on suurimmaksi osaksi kohtalaisesti ja hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Heikosti maatunut pintakerros on ohut, paitsi Iso Haukilammin länsipuolella, missä turvekerrostuma muutenkin on rahkavaltainen (kuvat 20-22). Liekoja on A- ja B-linjastojen alueella vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Liejua on vain lampien ympäristössä. Pisteeltä A 300 otetussa näytesarjassa ph ei paljon vaihtele, vaan on pääasiassa noin 4,5. Suokuution kuiva-ainesisältö on pintakerroksessa kohtalaisen korkea, pohjakerroksessa alhainen. Tuhkapitoisuus on melko korkea. Tehollinen lämpöarvo vaihtelee välillä 20,0-20,7 MJ/kg, eli ei ole kovin korkea. Tuhkan sulamispiste on korkea : C. Rikkipitoisuus on selvästi yli 0,3 % ja keskiarvo 0,42 % (taulukko 11). Taulukko 11. Laboratoriomääritysten tuloksia Haukilamminsuosta. Tutk. Syvyys Turve- Maata- ph Vesi- 1biva- Tuhka- Teholl. lcaugupiste (cm) laji nai pit. aimt pit. arvo (MT/kg) sues (%) ta (%) (H) (kwm3 ) kuiva 50 % :n 35 % :n Rikki turve kost. kost.

29 43 8. Leväsuo (kl , x = 6917,6, y = 3485,1) sijaitsee noin 19 km Hankasalmen kirkolta itään, Myllynkylässä, Haukilamminsuon koillis- ja pohjoispuolella (kuva 18). Rikkonainen suo rajoittuu lohkareisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä myöten kohtalaisen hyvät (kuva 19). Pinta on m mpy ja viettää A-linjaston alueella koilliseen ja B-linjaston alueella pohjoiseen. Vedet laskevat A-linjaston alueelta ojia myöten Saarinen -lampeen (125,8 m mpy) j a B-linjaston alueelta Jänkkärään (123,6 m mpy) j a Jänkkäränpuroon. Suo on kokonaan ojitettu. Suon syvimpiä kohtia lukuun ottamatta kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 3,4 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 6,2 kpl/10 ha. Leväsuota on tutkittu 1962, 1986 ja Vanhat tutkimustulokset on soveltuvin osin siirretty atk :lle ja hyödynnetty karttojen piirtämisessä. Taulukko 12. Leväsuon pinta-alat, keskisyvyydet j turvemäärät syvyysalueittain. Turvemäärä Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) (milj. suo-m3 ) ala (ha) s-t( 1 ) c-t(2) H 1-10 H 5-10 Yht. s-t(1) c-t (2) H1-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 115 0,3 1,3 1,6 0,30 1,51 1, ,3 2,0 2,3 0,20 1,34 1, ,3 2,4 2,7 0,17 1,15 1, ,4 2,8 3,2 0,12 0,96 1,08 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 1 % avosuolla, 66 % rämeellä, 32 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. B-linjaston suotyyppimääritykset ovat vuodelta Ojituksen johdosta ne ovat nykyisin oj ikkoj a ja muuttumia. Turpeesta on 64 % rahka- j a 3 6 % saravaltaista. Puun Jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 17 % ja varpuainesta sisältävien 13 %.

30 49 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,0. A-linjaston alueen turvekerrostumassa on ohut pintarahka ja huomattava osa turpeesta on saravaltaista. Maatuneisuus ja turvelajisuhteet ovat vaihtelevia (kuvat 23-25). B-linjastolla rahkavaltaisen turpeen osuus on suurempi ja turvekerrostuman pääosa on kohtalaisesti maatunutta. Heikosti maatunut pintakerros on tälläkin osalla ohut (kuvat 26 ja 27). Liekoja on A-linjaston yli metrin syvyisellä alueella keskimääräisesti (2,4 %). B-linjaston alueelta ei ole tehty määrityksiä. Yleisimmät pohj amaalaj it ovat moreeni, hiesu j a hiekka. Liejua on syvimmissä pisteissä yli 2 metriä paksu kerros,mutta pienellä alueella (kuvat 23-27). Hajapistein (n :ot 11 ja 12) tutkitussa pitkässä lahdekkeessa on turvekerroksen alla paksulti liejua. Pisteeltä A 200 otetussa näytesarjassa ph-arvo on tasainen ja keskiarvo 4,5. Suokuution kuiva-ainesisältä on alhainen (keskiarvo 69 kg) ja tuhkapitoisuus kohtalaisen korkea (keskiarvo 3,8 %). Tehollinen lämpöarvo on turvekerrostuman yläosassa noin 21 MJ/kg, mutta alaosassa noin 20 MJ/kg. Tuhkan sulamispiste on alhainen. Rikkipitoisuus on korkeahko, mutta alle 0,3 % (taulukko 13). Leväsuon A-linjaston 1,5 m syvä alue soveltuu välttävästi polttoturvetuotantoon. Turpeen laatu on heikko, alue on epäyhtenäinen, sijainti syrjäinen ja tieyhteys vaatii parantamista. Turpeen laadun selvittäminen vaatii lisää laboratorioanalyysejä. Kuivatusvaikeuksista johtuen suon syvimpiä osia ei saada ojittamalla kuivatuksi. Tästä johtuen on seuraavassa käyttökelpoisen turpeen laskussa otettu huomioon vain ojittamalla kuivattavissa oleva turvekerros. Pintarahka on niin ohut, että sitä ei ole ajateltu erikseen poistettavaksi. Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj. MWh) ala (milj. ainetta kuiva 35 % (ha) suo-m3 ) (milj. tn ) turve kostea 20 0,410 0,028 0,159 0,149 Laskelmissa on käytety seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 68,6 kg,

31 5 0 kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,4 MJ/kg. Taulukko 13. Laboratoriomääritysten tuloksia Leväsuosta. Tutk. Syvyys nilarve- ~t u- ph Vesi- Kiva- TUhkka- Teholl. länpöpiste (cm) laji nei pit. ainet pit. arvo (M /}g) suns (%) ta (%) (H) (la ma) kuiva 50 %:n 35 % :n Rikki turve lost. kdst. % B-linjaston alueella jää kuivatusvaikeuksien takia hyödyntämiskelpoinen kerros melko ohueksi ja koska se koostuu suureksi osaksi heikosti maatuneesta rahkavaltaisesta turpeesta, aluetta ei kannata ottaa polttoturvetuotantoon. Pintakerros ei kelpaa kasvu- tai kuiviketurpeeksi, koska se sisältää runsaasti tupasvillan ja varvun jäännöksiä.

32 Jänkkäränpuronsuo (kl , x = 6918,1, y = 3483,3) sijaitsee noin 17 km Hankasalmen kirkolta itään, Myllynkylässä, Haukilamminsuon luoteispuolella (kuva 18). Lahdekkeinen suo on syntynyt Jänkkäränpuron varrelle ja rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon länsiosaan on melko hyvä kulkuyhteys, mutta muualle se on huono (kuva 19). Pinta on m mpy ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Jänkkäränpuroon, joka laskee Leväseen (114,4 m mpy). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 9,4 kpl/l0 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 15,0 kpl/10 ha. Taulukko 14. Jänkkäränpuronsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Turvemäärä Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) (milj. suo-m3 ) (ha) (l) C-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 Yht. (1) C-t( 2 ) H1-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 36 0,1 1,0 1,1 0,04 0,36 0, ,1 1,7 1,8 0,01 0,24 0,25 9 0,0 2,1 2,1 0,00 0,19 0,19 5 0,0 2,5 2,5 0,00 0,12 0,12 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 50 % rämeellä ja 50 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen korven muuttuma (48 %) ja korpirämemuuttuma (36 %). Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 52 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat puurahka- (34 %), järviruokorahka- (25 %) ja puusararahkaturve (18 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7 ja poittoturpeeksi soveltuvan osan 7,1. Jänkkäränpuronsuon ohut turvekerrostuma on kohtalaisesti

33 5 2 ja hyvin maatunut. Pintaosassa on puurahka- ja sararahkaturvetta ja pohjaosassa paljon järviruokorahkaturvetta (kuva 28). OEOLODIRN TUTKIKU5KE5KUS Kuva 28. Jänkkäränpuronsuon A-selkälinjan maatuneisuusja turvelajiprofiili.

34 5 4 jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 3 Yleisimät turvelajit ovat rahkasara- (51 %) ja järviruokorahkasaraturve (12 %). SUURISUO, Hankasalmi, k , Kuva 29. Suurisuon turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus.

35 5 5 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Turvekerrostuman pääosan muodostaa kohtalaisesti maatunut rahkasaraturve (kuvat 30-32). Kerrostuman keski- ja alaosassa on paksuhkoja, hyvin maatuneita sararahkaosuuksia. Suon keskija eteläosassa on liejua turvekerrosten välissä. Heikosti maatunutta pintarahkaa on ohuelti vain suon pohjoisosassa. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella vähän (1,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (2,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja hieta. Keskija pohjoisosassa on noin puoli metriä paksu kerros liejua suon pohjalla tai sen lähellä (kuvat 30-32). Pisteiltä A 400 ja C otetiin näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten (taulukko 16). Näytekohtainen vaihtelu huomioiden näytesarjojen tulokset eivät paljoa poikkea toisistaan. Polttoturpeen laadun kannalta tuhkapitoisuus on korkea (keskiarvo 5,3), samoin rikkipitoisuus (keskiarvo 0,27). Toisaalta lämpöarvo on kohtalaisen korkea (keskiarvo 20,3). Suokuution kuiva-ainesisältö vaihtelee paljon : koko aineiston vaihteluväli on kg. Suurisuon yli 1,5 m :n syvyinen alue soveltuu polttoturvetuotantoon, mutta turpeen laatu on huono korkean tuhka- ja rikkipitoisuuden takia. Alue on laaja, joten turpeen laadun tarkempi selvitys on välttämätöntä ennen mahdollista käyttöön ottoa. Lisäksi suosta on huomattava osa nykyään viljelyksessä. Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-11) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj. MWh) ala (milj. ainetta kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m3 ) (milj. tn ) turve kostea kostea 100 2,30 0,218 1,228 1,077 1,154 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 94,6 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 20,3 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 8,9 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,4 MJ/kg.

36 62 Kulkuyhteydet ovat hyvät. Länsireunaan tulee uusi metsäautotie. Eteläosan poikki kulkee tilustie. Pinta on m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat ojia pitkin Hankaveteen. Koko suo on ojitettu. Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 12,8 kpl/10 ha. Suo on tutkittu 1962 ja tutkimuksia täydennettiin Vanhat tutkimustulokset siirrettiin soveltuvin osin atk :lle ja hyödynnettiin karttojen piirtämisessä. Taulukko 17. Heinäsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) s-t(1) c-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 Yht. s-t (1) c-t(2) Hl-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 83 0,1 1,9 2,0 0,10 1,55 1, ,2 2,2 2,4 0,10 1,42 1, ,1 2,5 2,6 0,09 1,30 1, ,1 3,0 3,1 0,05 1,04 1,09 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 27 % rämeellä, 43 % korvessa, 16 % turvekankaalla ja 14 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen korven ojikko ja muuttuma, sekä varsinaisen sararämeen muuttuma. Suon keskiosaa on raivattu viljelykseen. Turpeesta on 7 % rahka- ja 93 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 35 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat puurahkasara- (35 %) ja rahkasaraturve (21 ~). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Turvekerrostuma koostuu runsaasti eri lisätekijöitä sisältävästä saraturpeesta. Maatuneisuus on pintaosassa H 4, mutta

37 65 kohoaa syvemmälle mentäessä. Suon pohjoisosassa on ohut kerros pintarahkaa (kuvat 35 ja 36). Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella erittäin vähän (0,05 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Syvimmissä painanteissa on ohut kerros liejua. Pisteiltä B 300, A 100 j a P 1 otettiin näytesarj at laboratoriotutkimuksia varten. Suon pohjoisosan turvekerrostuman näytteistä on saatu alhaisimmat arvot muiden paitsi ph :n osalta (taulukko 18). Koko suota tarkasteltuna tuhkapitoisuus on suurehko (ka 4,1 %), samoin rikkipitoisuus (ka 0,31 %), etenkin eteläosassa. Suokuution kuiva-ainesisältö on keskimääräinen (ka 90 kg). Lämpöarvo ja tuhkan sulamispiste ovat kohtalaisen korkeat, joskin vaihtelua esiintyy. Taulukko 18. Laboratoriomääritysten tuloksia Heinäsuosta. Tutk. Syvyys Turve- ~tu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- T~l. l~ piste (cm) laji nei pit. ainst- pit. arvo (MT/kg) suur (%) ta (%) (H) (kg/ u3 ) kuiva 50 %:n 35 % :n Rikki turve ]cost. lost. 5%

38 53 Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella keskimääräisesti (2,6 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m :n syvyysvälillä (7, 0 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Ohuen turvekerrostuman takia Jänkkäränpuronsuo ei kelpaa turvetuotantoon. 10. Suurisuo (kl , x = 6919,8, y = 3480,7) sijaitsee noin 14 km Hankasalmen kirkolta itään, valtatie n :o 9 :n kahden puolen (kuva 9). Pitkänomainen suo rajoittuu moreeniselänteisiin. Suon keskiosassa on useita peltoja. Kulkuyhteydet ovat varsin hyvät. Pinta on m mpy j a viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia myöten Kirkkoahonjokeen, joka laskee Hiidenjärveen (106,0 m mpy). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 10,1 kpl/10 ha. Taulukko 15. Suurisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) s-t( 1 ) c-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 Yht. s-t(1) c-t( 2 ) Hl-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 153 0,0 2,1 2,1 0,08 3,19 3, ,0 2,5 2,5 0,08 3,03 3, ,1 2,7 2,8 0,08 2,82 2, ,1 3,0 3,1 0,05 2,47 2,52 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 50 % rämeellä, 11 % korvessa, 9 % turvekankaalla, 1 % karhunsammalmuuttumalla ja 29 % pellolla. Yleisimmät suotyypit peltojen ulkopuolella ovat varsinaisen sararämeen muuttuma (23 %) suon etelä- ja keskiosassa ja tupasvillarämemuuttuma (17 %) suon pohjoisosassa. Turpeesta on 23 % rahka- ja 77 % saravaltaista. Puun

39 6 7 Heinäsuosta soveltuu polttoturvetuotantoon yli 1,5 m :n syvyinen alue, noin 50 ha, mutta haittatekijöitä on paljon : turvekerrostuman suuret paksuusvaihtelut, suon pitkänomainen muoto, keskiosan viljelykset, suurehko tuhka- ja rikkipitoisuus ja yleensä turpeen laadun vaihtelevuus. Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-11) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj. MWh) ala (milj. ainetta kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 ) ( milj. t n) turve kostea kostea 50 1,00 0,090 0,525 0,462 0,490 Laskelmissa on käytety seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 90,3 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,9 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,2 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,7 MJ/kg. 12. Paliakansuo-S (k , x = 6907,5, y = 3477,5) sijaitsee noin 15 km Hankasalmen kirkolta etelään, Murtoisissa. Pitkänomainen suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat varsin hyvät (kuva 37). Pinta on 113,5-116 m mpy ja viettää etelään ja pohjoiseen. Vedet laskevat pohjoisosasta ojia myöten Pieni-Virmasj ärveen (107,6 m mpy) j a eteläosasta Tervasuolle, josta edelleen Kuuhankaveteen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 4,9 kpl/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1962 ja tutkimustulokset siirrettiin soveltuvin osin atk :lle. Lisätutkimuksia ei tehty, koska suon pääosa on nykyään turvetuotantoalueena (kuva 38).

40 70 Taulukko 19. Paljakansuo-S :n pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo1n 3 ) (ha) (1) C-t( 2 ) H 1-10 Yht. ( 1 ) C-t( 2 ) H1-10 H 5-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 94 0,3 1,5 1,8 0, ,4 1,9 2,3 0, ,4 2,2 2,6 0, ,5 2,6 3,1 0,17 1,44 1,67 1,23 1,46 1,09 1,29 0,90 2,07 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Vuonna 1962 tutkimuspisteistä oli 2 % avosuolla, 94 % rämeellä ja 5 % korvessa. Nykyään keskiosassa on turvetuotantoalue. Reunat ovat pohjoisosassa tupasvillarämemuuttumaa ja eteläosassa varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turpeesta on 97 % rahka-, 1 % sara- j a 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- (39 %) ja rahkaturve (35 %) (kuva 39). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 7,0. on 1 3 %. Liekoisuutta ei ole määritetty. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Vuonna 1962 tehdyissä määrityksissä turpeen tuhkapitoisuus Nykyistä polttoturvetuotantoaluetta on mahdollista jonkin verran vielä laajentaa etelään (noin 15 ha) ja pohjoiseen (noin 5 ha) päin. Käytökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj. MWh) ala (milj. ainetta kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m3 ) (milj. t n ) turve kostea kostea 20 0,311 0,028 0,159 0,140 0,149 Turvekerrostuman ominaisuuksista ei ole käytettävissä laboratoriotutkimusten tuloksia. Laskelmissa on käytetty seuraavia arvioita : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 90,0 kg,

41 7 2 kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,5 MJ/kg. Arviot perustuvat vastaavanlaisten turvekerrostumien ominaisuuksiin. Kyseiset arviot on näytteiden otolla ja laboratoriotutkimuksin tarkistettava, mikäli alue aiotaan ottaa turvetuotantoon. 13. Tervajoensuo (kl , x = 6909,0, y = 3472,7) sijaitsee noin 12 km Hankasalmen kirkolta etelään, Hankasalmen aseman lounaispuolella (kuva 40). Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Tervajoki j a siihen laskeva Haaraj oki virtaavat suon poikki. Suon pohjois- ja itäosaan on hyvä kulkuyhteys, eteläosaan huono. Joet ovat huomattava haitta. Pinta on noin 100,5 m mpy ja viettää loivasti Tervajokeen päin. Vedet laskevat Kuuhankaveteen (98,6 m mpy). Suota ei ole vaaittu, mutta ainakin pohjoisosassa on turvekerrostuman pohjaosan kuivatus vaikeaa. Tutkimuspisteitä on 3,0 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 5,9 kpl/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1962 ja täydennystutkimuksia tehtiin Vanha aineisto siirrettiin soveltuvin osin atk :lle. Taulukko 20. Tervajoensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemaara (milj. suo-m3 ) (ha) s-t( 1 ) C-t( 2 ) H 1-10 H 5-10 Yht. (1) C-t (2) H1-10 H5-10 Yht. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 m yli 2,0 m 93 0,1 1,5 1,6 70 0,1 1,8 2,0 53 0,2 2,0 2,2 32 0,2 2,3 2,5 0,10 0,10 0,09 0,06 1,41 1,51 1,29 1,39 1,08 1,17 0,75 0,81 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 72 % rämeellä, 17 % korvessa ja 11 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämemuuttuma

42 7 3 Kuva 40. Tervajoensuon tutkimuspisteiden sijainti. (19 %), tupasvillarämemuuttuma (17 %), varsinaisen sararämeen muuttuma (11 %) ja ruohoturvekangas (11 %). A-linjaston alue on pääasiassa sararämemuuttumaa, reunoilla ja jokien varrella on ruohoturvekangasta. Suon etelä- ja kaakkoisosassa vallitsevat isovarpu- ja tupasvillarämemuuttumat. Turpeesta on 41 % rahka- ja 59 % saravaltaista. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 33 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat puurahkasara- (28 %), sararahka- (20 %) ja rahkasaraturve (17 %).

43 7 5 A-linjaston alueen turvekerrostuma on kokonaan saravaltainen. Pintarahkaa ei ole. Pinnasta turvekerrostuman puoliväliin asti maatuneisuus on H 3-4 ja lisätekijöinä esiintyy rahkaa ja kortteen jäännöksiä. Pohjaosassa on kortteen ja puun jäännöksiä ja maatuneisuus on H 5 - ja hiesua. 7. Pohjamaana on hiekkaa, hietaa Suon eteläosassa, pisteiden P 1 - P 5 alueella, turvekerrostuman pinnassa on ohut heikosti maatunut tupasvillarahkaturvekerros. Sen alla on noin metrin syvyyteen asti kohtalaisesti maatunutta tupasvillasararahkaturvetta. Pohjaosa on hyvin maatunutta puurahkasaraturvetta. Lounaisosassa tämä saravaltaisen turpeen osuus on suurempi. Pohjamaana on kaakkoisosassa hiekka ja lounaisosassa ohuen liejukerroksen alla hiesu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Pisteeltä A 400 otetussa näytesarjassa ph on pintakerrosta lukuun ottamatta korkea. Tuhkapitoisuus kohoaa pohjaan päin mentäessä yli 10 % :n. Suokuution kuiva-ainesisältö on korkea (ka 115 kg). Lämpöarvo on pinnasta turvekerrostuman puoliväliin saakka korkea. Rikkipitoisuuden arvot ovat tasaiset ja korkeahkot (taulukko 21). Taulukko 21. Laboratoriomääritysten tuloksia Tervajoensuosta. Ttatk. Syvyys 'Itmv-e Maatu- ph Vesi- Laiva- Tuhka Teholl. lämpöpiste (cm) laji nei pit. ainet- pit. arvo (Ntr/l<g) suas (%) ta (%) (H) (1 u3 ) kuiva 50 % :n 35 % :n Rikki terve kost. kcst. %