ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984

3 Tekijöiden osoite : Geologian tutkimuskesku s Kivimiehentie ESPOO 15

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO Tutkimuksen tarkoitus Tutkimusmenetelmät ja aineisto Turpeen tuotantoon vaikuttavia tekijöitä 9 2 ALUEEN LUONNONOLOT Maa- ja kallioperä Maanpinnan topografia Soiden yleinen kuvaus TUTKITUT SUOT 1 8 sivu sivu siv u 1. Koivusaari Seivässuo Lupansuo Suurisuo Koukkuhuhdansuo Riihilahdensuo Arolansuo- 30. Haukkasuo (E) Korvensuo 18 9 Veitsaarensuo Haapahaikulansuo Sammalsuo Karjasaarensuo Ihotinsuo Pohjaspäänsuo Sydänsuo Kalavansuo Kotosuo Pöllönsuo Kinturinsuo Syvälamminsuo Kinnassuo Saaritsansuo Karhusuo Rautakorpi Säärystenjärvi Kähösillansuo Pyörässuo Teerisuo Kähöjärvensuo Pitkäsuo Ruokosuo 1 9 ; 66. Niittosuo Rapajärvensuo Laihanlamminsu.3i 67. Teirisuo Sontasuo Saveronsuo Lakiasuo Honkalamminsuo Tupakankaansuo 139 Saaransuo Vehkaojansuo jantauksensuo Heposaarensuo Kajasuo Soidinsuo Rahikansuo Lamminsuo Sikasalonsuo Naulasillansuo Vähäjärvensno Kaihlassuo Pitkäsuo Muurainsuo Pakkulansuo Vuorisuo Hallasenlampi Saapaslahti Mäntysuo Vennasuo Karhunsuonsuo Usinsuo Hanaassuo Kivisaarensuo Suurisuo Haaraperänsuo Haukilamminsuo Pitkäsuo Satulasuo Kiikunsuo Kankaanrannan Kiukkaansuo 74 5?. Rautsuo 170 suo-pitkänahon Harjunsuo Keristahonsuo 173 suo Välisuo Vesioronsuo Autiosuo Peltosuo Enäsuo Riuhtoinsuo 250

5 4 TULOSTEN TARKASTELU Turpeen paksuus ja turvemäärä Suotyypit Turvelajit ja turvetekijät f4aatuneisuus Liekoisuus Pohjamaalajit ja liejut Happamuus Tuhkapitoisuus Vesipitoisuuus Kuivatilavuuspaino Lämpöarvo Rikkipitoisuus YHTEENVETO 27 6 KIRJALLISUUTTA

6 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tarkoitu s Geologinen tutkimuslaitos (vuoden 1984 alusta Geologia n tutkimuskeskus) teki vuosina turveraaka-ainee n teollista soveltuvuutta selvitteleviä tutkimuksia Anjalankoskella. Vuosina osallistui Kymenlaakson seutukaavaliitto kauppa- ja teollisuusministeriön rahoituksen turvi n tutkimuksiin. Aikaisemmin on Geologinen tutkimuslaitos suorittanut maaperäkartoituksiin liittyviä tutkimuksia vuosina 1956, 1957, 1961 ja 1973 Anjalankosken suoalueilla. Tutkimuksessa pääpaino asetettiin soiden energiasisällön samoi n kuin turpeen nykyisillä tuotantomenetelmillä hyödynnettäviss ä olevan turvemäärän ja turvetuotantoon soveltuvien alueide n selvittämiseen. Tutkittujen soiden sijainti näkyy kuvassa Tutkimusmenetelmät ja aineistot Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että kullekin tutkittavalle suolle laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suo n hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten, Häikiö, 1978). Poikkilinjojen väli on 400 m. Näin laaditull a linjastolla tutkimuspisteiden väli on 100 m. Linjojen päissä käytettiin tiheämpää pisteväliä. Osa soista tutkittiin haja - pistein. Tutkimuslinjat on vaaittu ja korkeudet on pyritt y mahdollisuuksien mukaan sitomaan valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi ja suon pinna n vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen) samoin kuin mättäiden peittävyysprosentti j a rnättäisyyden keskimääräinen korkeus. Edelleen huomioitii n puuston puulajisuhteet, tiheysluokat ja mahdolliset hakkuut.

7 - 6 - GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto Kuva 1. Anjalankoskella tutkitut suot. 1. Koivusaari 21. Hangassuo 40. Saveronsuo 61. Kotosu o 2. Suurisuo 22. Haaraperänsuo 41. Tupakankaansuo 62. Syvälamminsu o 3. Arolansuo- Veit- 23. Satulasuo 42. 0jantauksensuo 63. Karhusu o saarensuo 24. Kiukkaansuo 43. Soidinsuo 64. Kähösillansu o 4. Karjasaarensuo 25. Harjunsuo 44. Sikasalonsuo 65. Kähöjärvensu o 5. Sydänsuo 26. Välisuo 45.. Kaihlassuo 66. Niittosu o 6. Pöllönsuo 27. Peltosuo 46. Pakkulansuo 67. Teirisu o 7. Kinnassuo 28. Seivässuo 47. Saapaslahti 68. lakiasuo - 8. Rautakorpi 29. Koukkuhuhdan- 48. Karhunsuo Saaransu o 9. Pyörässuo suo 49. Kivisaarensuo 69. Heposaarensu o 10. Pitkäsuo 30. Haukkasuo (E) 50. Haukilamminsuo 70. Rahikansu o 11. Naulasillansu o 11. Rapajärvensuo 31. Haapahaikulan- 51. Kiikunsuo 72. Pitkäsu o 12. Sontasuo suo 52. Rautsuo 73. Vuorisu o 13. Honkalamminsuo 32. Ihotinsuo 53. Keristahonsuo 74. Mäntysu o 14. Vehkaojansuo 33. Kalavansuo 54. Vesioronsuo 75. Usinsu o 15. Kajasuo 34. Kinturinsuo 55. Enäsuo 76. Suurisu o 16. Lamminsuo 35. Saaritsansuo 56. Lupansuo 77. Pitkäsu o 17. Vähäjärvensuo 36. Säärystenjärvi 57. Riihilahdnesuo Kankaanrannansuo Muurainsuo 37. Teerisuo 58. Korvensuo Pitkänahonsu o 19. Hallasenlampi 38. Ruokosuo 59. Sammalsuo 79. Autiosu o 20. Vennasuo 39. Laihanlamminsuo 60. Pohjaspäänsuo 80. Riuhtoinsuo

8 - 7 - Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin, paitsi itse turve - laji, myös siinä olevien lisätekijöiden määrä (6-asteikolla). Turpeen maatuneisuus määritettiin von Postin maastotöihi n soveltuvalla menetelmällä (10-asteikko). Mitä maatuneempa a turve on, sitä enemmän siitä puristettaessa pursuaa sormie n välistä. Lisäksi määritettiin kosteus (5-asteikolla) sek ä kuituisuus (0-6-asteikolla). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrä n arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö luodattii n kahden metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Todetu t lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 m :n ja 1-2 m : n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turve - määrästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmä n mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on hyvin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 %) ja erittäi n runsaasti (yli 4 %). Soista, joiden kenttätutkimusten mukaan voitiin katso a soveltuvan turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1-2 pinnasta pohjaan ulottuvaa näytesarjaa laboratoriotutkimuksi a varten. Näytteenottopaikka valittiin siten, että se edusta a mahdollisimman hyvin suon turvekerrostumia. Tilavuustarkoist a näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuu s painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), kuivatilavuuspain o (kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C :ss a hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo Leco AC kalorimetrillä. Lämpöarvo, on laskettu erikseen kuivall e turpeelle sekä 50 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Anjalankosken alueelta otetuista laboratorionäytteistä o n selvitetty turpeen maatumisasteen ja lämpöarvon väline n riippuvuus. Suon energiasisällön selvittämiseksi on käytett y suokohtaisen maatumisasteen ja em. riippuvuuksien avull a saatuja arvoja. Suon energiasisältö on määritety kuivalle j a 50 ö :n käyttökosteudella olevalle turpeelle.

9 - 8 - Tutkittujen soiden polttoturve- sekä kuivike- ja kasvuturvemääristä on kerätty tiedot taulukkoon. Turvetuotantoo n soveltuvina alueina on pidetty suon yli 2 m syvää osaa. Polttoturvetuotantoon suon on katsottu soveltuvan, jos heikost i maatunut pintaturvekerros on alle 0,8 m paksu. Mukana on myö s soita, joissa heikommin maatunutta pintaturvetta on enemmän. Näillä soilla on katsottu melko kookkaan puuston olevan esteen ä heikosti maatuneen kerroksen käyttöön kasvuturpeena, mutt a pintaturpeen käyttöä poittoturpeena puoltaa kuitenkin niide n edullinen sijainti. Laskettaessa käyttökelpoisia polttoturvevaroja on alueen turve - määrästä vähennetty suon pohjalle jäävä keskimäärin 50 cm : n paksuinen runsastuhkainen turvekerros, jota ei käytännössä vo i hyödyntää. Kuivatusolosuhteista riippuen on suon pohjall e jäänyt turvekerros voinut olla myös suurempi. Muita teknillistaloudellisia tekijöitä ei ole huomioitu, ellei suoselostuksessa ole niistä erikseen mainittu. Osalla soita polttoturvetuotannon estää käytännössä paks u heikosti maatunut rahkaturvekerros. Näille soille on laskett u erikseen kasvu- ja polttoturvemäärät. Taulukossa ilmoitett u energiasisältö vastaa tällöin paremmin maatunutta pohja - turvetta. Suoselostuksien yhteydessä on myös ilmoitettu näide n soiden koko turvemäärän energiasisältö. Kasvu- tai kuiviketurpeeksi on laskettu ne suot, joill a heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on nii n paksulti, ettei suon pohjalle jää riittävästi käyttökelpoist a polttoturvetta. Puusto on näillä soilla vajaatuottoista ta i puuttuu kokonaan. Tutkimuspisteiden syvyyden aritmeettinen keskiarvo voi anta a suon turvevaroista virheellisen kuvan. Tässä tutkimusaineistossa onkin käytetty turvemäärien laskussa syvyysvyöhykkeittäi n pinta-alaan painotettuja keskisyvyyksiä, jolloin saadaa n luotettavampi kuva suon todellisista turvevaroista.

10 - 9 - Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttojen j a profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linja - verkosto ja tutkimuspisteittäin keskimääräinen maatuneisuu s sekä heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpeen ja koko kerros - tuman paksuus. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutt a esittävät syvyyskäyrät 1 m :n välein sekä suon pinnan korkeus - käyrät. Maatuneisuusprofiileissa on turpeet jaettu maatuneisuude n mukaan kolmeen ryhmään : H 1-3, H 4 ja H Turvelajiprofiileissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyypp i ja liekoisuus (0-1 m :n syvyyskerroksen osumat / 1-2 m : n syvyyskerroksen osumat). Turvelajit on esitetty symbolei n (kuva 2). Lisäksi on ilmoitettu kunkin kairauspisteen pohjamaa n laatu. Osasta soita on laadittu kolmiulotteinen profiili, joss a on selkälinjan lisäksi poikkilinjat kuvaamassa suon pinnan j a pohjan muotoja. Muu tutkimusaineisto on arkistoituna Geologian tutkimus - keskuksen turvearkistossa. 1.3 Tuotantoon vaikuttavia tekijöit ä Turpeen pääasiallisia lämmönlähteitä ovat hiili ja vety. Maatumisen edistyessä kasviaineksen hiilipitoisuus lisäänty y ja lämpöarvo kasvaa. Maatuminen vaikuttaa turpeen lämpöarvoo n myös siten, että maatumisen kasvaessa kuivatilavuuspaino suure - nee ja lämpoöarvo tilavuusyksikköä kohden kasvaa. Merkity s tuntuu mm. kuljetuskustannusten alenemisena. Myös itse turve - laji vaikuttaa turpeen käyttökelpoisuuteen siten, että sara - turve soveltuu polttoturpeeksi heikommin maatuneena kui n rahkaturve. Maatumisen edistyessä kasvaa kivennäisaineksen (tuhkan) osuu s turpeessa. Sen lisäksi, että tuhka alentaa lämpöarvoa, s e sintraantumalla kattiloihin hankaloitta polttoa ja aiheutta a mekaanista kulumista. Happamien turpeiden on puolestaan todett u aiheuttavan enemmän korroosiota kuin vähemmän happamien.

11 Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

12 Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat : I Avosuot II Rämeet 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme L R 2. Rimpiletto RIL 2. Ruohoinen sararäme RHS R 3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararäme VS R 4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaräme LKN R 5. Rimpineva RIN 5. Tupasvillaräme TR 6. Lyhytkortinen neva LKN 6. Pallosararäme PS R 7. Kalvakkaneva KN 7. Korpiräme KR 8. Silmäkeneva SIN 8. Kangasräme KGR 9. Rahkaneva RN 9. Isovarpuräme I R 10. Luhtaneva LUN 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneetsuotyypi t 1. Lettokorpi LK 1. Ojikko OJ 2. Koivuletto KOL 2. Muuttuma MU 3. Lehtokorpi LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK 5.'Kangaskorpi KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Varsinainen korpi VK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Nevakorpi NK 7. Varputurvekangas VATK 8. Rääseikkö RAK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijä t 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Rahkas,araturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) S H 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trzchophorum) T R 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate (Menyctnthes) MN 9. Sararuskosammalturve CB 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirous) SP

13 Turpeen ph-asteella on tässä mielesä merkitystä. Rikki o n vähemmän toivottava aine polttoturpeessa, koska se aiheutta a lämmityskattiloiden syöpymistä ja ympäristön saastekuormitukse n lisääntymistä. Tärkeä laatutekijä on myös puuaineksen osuu s turpeessa. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeks i nojaudutaan Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisii n (taulukko 1). Turpeen tauotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja edell ä mainittujen turvetekijöiden ohella ovat suotekijät, joist a tärkeimpiä ovat suon sijainti kulutuskohteeseen nähden ja tie - yhteydet. Myös kantoisuus ja liekoisuus ovat taloudellisest i merkittäviä tekijöitä. Muita tuotantokustannuksiin vaikuttavi a seikkoja ovat mm. turvekerrostumien paksuus, pohjamaan laatu, suon koko ja muoto, kuivatusmahdollisuudet ja ilmastollise t olosuhteet. Polttoturpeella tarkoitetaan energiahuollossa lämmön ja sähkö n tuotantoon käytettävää turvetta (Polttoturvekomitean mietint ö ). Nostotekniikan perusteella voidaan puhua jok o pala- tai jyrsinturpeesta. Palaturvemenetelmässä suosta nostettu turve sekoitetaan j a muokataan sekä puristetaan lopuksi suuttimen läpi tuotanto - kentän pinnalle kuivumaan. Palaturpeen valmistusmenetelmie n kehittyminen ja palakoon pienentäminen ovat tehneet siit ä varteenotettavan vaihtoehdon jyrsinturpeelle. Polttokattilateknologian kehityksen myötä näyttää siltä, että halvempie n käyttökulujen ansiosta palaturve on jyrsinturvetta edullisempaa polttoturveainetta vielä ainakin 10 MWh :n laitoksiss a (Kotimaisten polttoaineiden käyttö kiinteistö- ja aluekohtaisissa lämpökeskuksissa 1979). Polttoturpeen käytön yleistyessä pienissä yksiköissä, kute n maatiloilla, pientaloissa ja kuntien aluelämpökeskuksissa, heijastuu se tuotantojärjestelmään pientuottajia suosivasti. Uusimmat maataloustraktorin perään kiinnitettävät palaturvekoneet mahdollistavat yhä pienempien, käytännössä jopa all e 10 ha :n tuotantokenttien käyttöönoton.

14 Taulukko 1. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeet. PA1A'IURPEE LUOKITUS POS.* OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU P10 LAATU P12 LAA11J P1 3 3 Kosteus, toimituserä Tehollinen 1änpöazvo saa- M7/kg pumistilassa, vähintään Nbdh/m3 1,0 1,2 1, Tuhka kuiva-aineessa, ma x - kuukausikeskiarvo % toimituserä (tarvittaessa) % Tuhkan sulamiskäyttäytyminen* * 8 Kappalekoko, max mitat nai 150x200x 150x200x 100x100x Murskan määrä, alle 20 mm, max % P..ikkipitoisuus, ilmoitetaan % 0,3 0,3 0, 3 jos yl i * Positionumerot viittaavat turveteollisuusliiton laadunmääritys hjeeseer : ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 C (Turveteollisuus ) JYRSINTURPEEN LUOKITUS P'0S. OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU J11 LAATU J11 S 3 Kosteus % Tehollinen lam oarvo Itu M7/kg MJ/m yli 8 11 ± 2 yli 2500 yli yli Tuhka, kuukausikeskiarvc, max % yksittäinen näyte, max % Tuhkan sulanuskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino liki- kg/m main 7 Karkeus, ritilän mitat mn 100 x x x Puun määrä, max. % Rikkipitoisuus % y y y HUOM. Tuotanto-, käsittely- ja kul - jetustapa ym. lisätiedot x x x ; : Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mahdollisimman vapaa lumest a ja jäästä. X - ilmoitetaan tarvittaessa y - ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäista - pauksissa soveltaa poikkeavia laatuvaatirruksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeesee n (Turveteollisuus )

15 Siten mm. monet hylätyt turvepellot soveltuvat palaturvetuotantoon. Polttotekniikan kehittyessä voidaan käytettävä n turpeen laatuvaatimuksia muuttaa. Jyrsinturpeella tarkoitetaan ohuina kerroksina suon pinnalt a jyrsimällä irrotettua turvejauhoa. Jyrsinturvetuotanto vaati i laajoja tuotantokenttiä ja kalliita koneinvestointeja. Lisäks i jyrsinturpeen laatu vaihtelee tuntuvasti aiheuttaen vaikeuksi a polton säädössä. Turpeen tilavuuspaino on alhainen, mikä lisä ä kuljetus- ja varastointikustannuksia. Kuljetuksen osuus on ny t lähes kolmannes jyrsinturpeen kuluttajahinnasta ja tule e edelleen kasvamaan. Edellä mainitut tekijät tekevät jyrsinturpeen jalostamise n ajankohtaiseksi. Eräs jyrsinturpeesta saatava jaloste on turvepelletti. Tehdyt tutkimukset ja kokeet (Suoninen 1979 ) osoittavat jyrsinturpeen pelletöinnin mahdolliseksi verrate n laajalla laatu- ja kosteusalueella. Koska myös heikkolaatuine n jyrsinturve on pelletöitävissä, saattaa menetelmä tarjot a tähänastista edullisemman ratkaisun laadultaan heikkojen turve - kerrosten hyväksiksäyttöön. Turpeen keskeinen käyttömuoto on myös kasvuturve. Parast a kasvuturvetta on heikosti (H 1-3) maatunut rahkaturve, enne n kaikkea Sphagnum fuscum -turve, jolla on korkea ravinteide n pidätys- ja luovutuskyky. Kun kasvuturpeen tuotantoa harjoitetaan laajassa mittakaavassa edellytetään, että suossa o n vähintään 1 m :n paksuinen kerros kunnollista raaka-ainetta. Tuotantoon suunniteltavan alueen tulisi olla mieluummi n avosuota tai vähäpuustoista. Kuiviketurpeeksi soveltuu heikosti (H 1-4) maatunut rahkaturve. Kuiviketurve näyttäisi olevan taloudellisesti varsin järkev ä keino edistää karjatalouden jätehuoltoa pienillä tiloilla. Turpeeseen sidottuna pienenee lannan ravinnehävikki sit ä varastoitaessa ja levitettäessä pelloille. Kuiviketurpeen nost o mahdollistaa myös isäntälinjan polttoturvetuotannon varsinki n pienemmillä soilla, koska tällöin heikosti maatunnut pintaturv e poistetaan ennen tuotantoa.

16 ALUEEN LUONNONOLO T 2.1 Maa- ja kallioper ä Anjalankoski kuuluu kokonaisuudessaan Kaakkois-Suomen rapakivi - alueeseen. Korkeimmat paikat ovatkin kallioiden moroutuneit a lakiosia. Laajimmat savikot ovat kunnan länsiosassa Kymijoen laaksossa, mutta vähäisiä savikoita on myös idempänä virtaavien pikkujokien liepeillä. Itäosissa on yleisin kivennäismaalaji moreeni. Merkittävi n soramuodostuma on itä - länsisuuntainen Salpausselkä Anjalan - kosken pohjoisosassa. Soraa ja hiekkaa on lisäksi harjanteiss a ja kumpareissa eri puolilla aluetta sekä karkeampien moreenie n että hienompien, lajittuneiden ainesten lomassa. 2.2 Maanpinnan topografi a Tasaisimmat alueet ovat kunnan pohjoisosissa Kymijoen varsilla. Eteläosien tasanteet ovat keskimäärin 25 m ja pohjoisosien 45 m merenpinnan yläpuolella. Anjalankosken itäosissa maasto on epä - tasaisempaa ja monet mäet ulottuvat 90 m merenpinan ylä - puolelle. 2.3 Soiden yleinen kuvau s Kaikkiaan tutkittiin ha :n suoalueet, joista Anjalankoske n kaupungin alueelle sijoittuu ha eli 10,3 % maa-alasta. Pöllönsuo (6), Pitkäsuo (10), Haapahaikulansuo (31) Naulasillansuo (71) ja Arolansuo - Veitsaarensuo (3) sijoittuva t suureksi osaksi muiden kuntien alueille. Tutkimuksessa on mukana kaikki Anjalankosken yli 20 ha :n suo t sekä kolme alle 20 ha :n suota. Laajimmat suoalueet esiintyvä t Salpausselän eteläpuolella, missä sopivissa altaissa o n tapahtunut soistumista reunamuodostuman alta virtaavie n runsaiden pohjavesien vuoksi (kuva 3).

17 Suurin osa soista on ojitettu. Laajoja luonnontilaisia alueit a ovat soidensuojelun perusohjelmassa olevat eteläinen Haukkasu o (30), Hangassuo (21) ja Karhunsuon Saapaslahti(47), Enäsuo (55 ) ja Lupansuo (56). Anjalankosken suot kuuluvat pääasiassa Etelä-Suomen rannikko - alueen konsentrisiin kermikeidassoihin, joiden pintaosissa o n keskimäärin noin 1,0 m heikosti maatunutta rahkavaltaist a turvetta. Avosuota on tutkittujen soiden pinta-alasta 15 %. Päätyypeittäin suotyyppijakauma on seuraava : nevoja 15 %, rämeitä 55 %, korpia 10 %, turvekankaita 13 % ja loput turpeennostoalueita.

18 Yleisimmät suotyypit ovat tupasvilla-, isovarpu- ja rahkaräme. Avosuoalueilla on pääosin lyhytkorsinevaa ja ravinteisill a reunaosilla on korpisuotyyppejä. Tutkittujen soiden pinta-ala ja lukumäärä kokoluokittai n näkyvät taulukossa 2. Taulukko 2. Soiden pinta-ala (ha) ja lukumäärä kokoluokittai n Anjalankoskella. Tutkittujen 1 soiden pinta- I - 50 I 50 - I I I >500 I 1 ala (ha) ja I I 100 I 200 I I 1km (kpl) * I I - 80 I 35 I 22 I 11 I 8 4 * Pinta-alassa on mukana viisi suota, jotka suureksi osaksi sijoittuva t muiden kuntien alueille.

19 Tutkitut suo t 1. Koivusaari (kl , x = 67206, y = 34879) sijaitse e noin 31 km Anjalankosken keskustasta (Keltakangas) etelää n Kymijoen saarella. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 18 m. Suo rajoittuu Kymijokeen. Suolle ei johda tietä. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,0 / 10 ha (kuva 4).

20 Taulukko 3. Koivusaaren pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo ,03 0,20 0,39 0,59 100, 0 Yli 1 m 20 0,84 0,85 1,69 0,17 0,17 0,34 57, 6 Yli 2m 9 0,64 1,59 2,23 0,06 0,14 0,20 33, 9 Koivusaaren yleisimmät suotyypit ovat isovarpu-, rahka- j a sararäme. Pohjoisosassa on ruoho- ja heinäkorpea. Saaren reuna - osat ovat luhtamaista niittyä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus on 3 dm. Puusto on riuku- ta i pinotavara-asteella. Tiheysluokka vaihtelee harvasta keskinkertaisen tiheään. Koivusaari on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerrok - sen 7,1. Suurin turpeen paksuus, 2,50 m, on tavattu pisteess ä P 10. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiekka. Koivusaaren turpeista on rahkavaltaisia 49,6 % ja saravaltai - sia 50,4 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 38,5 %, CS 11,1 %, C 35,8 % ja SC 14,6 %. Tupasvillaa lisätekijän ä sisältäviä turpeita on 1,5 % ja puun jäännöksiä sisältävi ä turpeita 18,5 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonai s- turvemäärästä ovat S 49,0 %, C 47 % ja L 3,1 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,2 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella 0,3 %. liekoja on 0-1 m :n syvyydess ä Koivusaari ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa eik ä kuivatusvaikeuksien johdosta.

21 Suurisuo (kl , x = 67219, y = 34867) sijaitsee noi n 26 km Anjalankosken keskustasta etelään Itä-Vastilassa. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 20 m, ja pinta viettä ä pohjoiseen kohti Kymijokea. Suo rajoittuu pohjoisessa j a lännessä peltoihin. Etelässä ja idässä on kallioista moreenimaastoa. Suolle ei johda tietä. Suolla on 12 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,0 / 10 ha (kuva 5). Suurisuon yleisimmät suotyypit ovat ruoho- ja heinäkorpi sek ä puolukkaturvekangas. Pohjoisosassa on myös sararämemuuttumaa. Puusto on tiheää. Kehitysluokka vaihtelee pinotavarasta tukki - puihin. Suurisuo on länsiosaa lukuun ottamatta ojitettu.

22 Taulukko 4. Suurisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys_(m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 Koko suo 20 0,41 0,18 0,59 0,08 0,04 0,12 100, 0 Yli 1 m Yli 2m ` Turpeen keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerrokseri 5,5. Suurin turpeen paksuus, 1,10 m, on tavattu pisteessä P 12. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Suurisuon turpeista on rahkavaltaisia 31,0 % ja saravaltaisi a 69,0 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on CS 31,0 %, C 36,6 % ja SC 32,4 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 88,7 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ova t S 21,6 %, C 45,1 % ja L 33,3 %. Suurisuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa johdosta. 3. Arolansuo-Veitsaarensuo (kl , x = 67220, y = ) sijaitsee noin 26 km Anjalankosken keskustasta lounaaseen Itä - Vastilan kylässä. Suo on osaksi Ruotsinpyhtään kunnan alueella. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 22 m. Suo rajoittu u idässä kallioiseen moreenimaastoon, muualla on savikkoa j a hiekkakankaita. Suolle johtaa autotie. Suolla on 14 tutkimus - pistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,5 / 10 ha (kuva 6). Arolansuon yleisin suotyyppi on korpirämeojikko. Veitsaaren - suon yleisimmät suotyypit ovat rahka- ja tupasvillarämeojikko. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeu s on 2 dm. Puusto on riuku- tai pinotavara-asteella. Tiheys - luokka vaihtelee harvasta tiheään. Arolansuo-Veitsaarensuo o n kokonaan ojitettu.

23 Taulukko 5. Arolansuon-Veitsaarensuon pinta-alat, keskisyvyyde t ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo 56 0,40. 0,44 0,84 0,22 0,25 0, Yli l m 18 0,47 0,91 1,38 0,09 0,15 0,24 51, 1 Yli 2m 3 0,83 1,27 2,10 0,03 0,03 0,06 12, 8 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 6,1. Suurin turpeen paksuus, 2,30 m, on tavattu pisteessä P 12. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu.

24 Arolansuo-Veitsaarensuon turpeista on rahkavaltaisia 58,7 % ja saravaltaisia 41,3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma o n S 28,8 %, CS 29,9 %, C 5,4 % ja SC 36,0 %. Tupasvillaa lisä - tekijänä sisältäviä turpeita on 14,6 % ja puun jäännöksi ä sisältäviä turpeita 61,9 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuude t kokonaisturvemäärästä ovat S 46,2 %, C 31,8 %, ER 2,4 % j a L 19,3 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydess ä keskimäärin 2,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,3 %. Yli 2 m : n syvyisellä alueella 1-2 m :n syvyydessä 3,7 %. liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 3,9 % j a Arolansuo-Veitsaarensuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutens a johdosta. 4. Karjasaarensuo (kl , x = 67235, y = 34869) sijaitse e noin 24 km Anjalankosken keskustasta lounaaseen Kymijoen saarella. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 20 m. Suo rajoittuu Kymijokeen. Suolle ei johda tietä. Suolla on 8 tutkimus - pistettä ja 8 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,8 / 10 ha (kuva 7). Karjasaarensuon yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosassa ruoho - ja heinäkorpi sekä ruohoinen sararäme. Keski- ja eteläosa t ovat pääasiassa isovarpu-, rahka- ja sararämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus on 3 dm. Puusto vaihtelee riukuasteesta aina tukkipuihin ja on pääosi n keskinkertaisen tiheää. Karjasaarensuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 6. Karjasaarensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys(m) Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H 5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 z Koko suo 45 0,11 0,73 0,84 0,05 0,33 0,38 100, 0 Yli 1 m 14 0,26 1,28 1,54 0,04 0,18 0,22 57, 9 Yli 2 m 4 0,48 1,65 2,13 0,02 0,07 0,09 23,7

25 Turpeen keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 6,9 Suurin turpeen paksuus, 2,00 m, on tavattu pisteiltä P 2 ja P 7. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Karjasaarensuon turpeista on rahkavaltaisia 48,7 % ja saraval - taisia 51,3 Pääturvelajeittain jakaantuma on S 22,7 C S 26,0 C 21,1 % ja SC 30,3 Tupasvillaa lisätekijänä sisältä - viä turpeita on 4,7 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeit a 59,3 Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturve - määrästä ovat S 43,0 C 43,8 % ja L 12,4 Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 2,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,9 Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoj a on 0-1 m :n syvyydessä 2,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 2,1 %.

26 Karjasaarensuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa j a kuivatusvaikeuksien johdosta. 5. Sydänsuo (kl , x = 67253, y 34851) sijaitsee noi n 22 km Anjalankosken keskustasta lounaaseen Ahvion kylässä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m :n välillä. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suolle johtaa autotie. Suolla on 3 7 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys o n 7,9 / 10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on m (kuva 8).

27 Taulukko 7. Sydänsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys(m) Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo 47 0,14 1,05 1,19 0,07 0,49 0,56 100, 0 Yli 1 m 25 0,26 1,59 1,85 0,07 0,39 0,46 82, 1 Yli 2m 9 0,55 2,09 2,64 0,05 0,19 0,24 42, 9 Sydänsuon yleisimmät suotyypit ovat ojikko- ja muuttumaasteella olevia isovarpu-, sara- ja korpirämeitä. Myös mustikka - turvekangasta esiintyy. Reunoilla on korpityyppejä. Puust o vaihtelee riukuasteesta reunaosien tukkipuihin. Tiheysluokk a on pääosin keskimääräisen tiheää. Sydänsuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 6,5. Suurin turpeen paksuus, 4,20 m, on tavattu pisteessä O. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja savi. Lieju a on tavattu C-linjaston alueelta suon pohjalta. Sydänsuon turpeista on rahkavaltaisia 24,8 % ja saravaltaisi a 75,2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 12,1 %, CS 12,7 %, C 32,0 % ja SC 43,2 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävi ä turpeita on 1,4 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 45,5 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ova t S 30,3 %, C 54,5 %, L 11,5 % ja EQ 2,9 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimääri n 0,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,6 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Sydänsuo ei sovellu. tu.rvetuotantoon mataluutensa, rikkonaise n muotonsa sekä paikoin kookkaan puustonsa, johdosta.

28 Pällönsuo (kl , x = 67255, y = 34812) sijaitsee noi n 22 km Anjalankosken keskustasta lounaaseen. Suo on suurimmaks i osaksi Ruotsinpyhtään kunnan alueella ja osa suosta sijaitse e myös Elimäen kunnan alueella. Suon pinnan korkeus merenpinnast a on m :n välillä (kuva 10). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suolle ei johda tietä. Suolla on 84 tutkimuspistettä j a 63 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,6 / 10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on m (kuva 9). Pöllönsuon yleisimmät suotyypit ovat ojikko- ja muuttumaasteella olevat isovarpu-, tupasvilla-, rahka- ja keidasrämeet. Myös rahkaneva on yleinen. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus on 2 dm. Puuston kehitysluokk a vaihtelee vajaatuottoisesta pinotavara-asteelle ja on pää - asiassa keskimääräisen tiheää. Pöllönsuo on kokonaan ojitettu.

29 Taulukko 8. Pöllönsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (n) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo 231 1,10 0,85 1,95 2,53 1,98 4,51 100, 0 Yli 1 m 190 1,30 0,97 2,27 2,47 1,85 4,32 95, 8 Yli 2 m 123 1,69 0,98 2,67 2,08 1,20 3,28 72, 7 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,2. Suuri n turpeen paksuus, 3,60 m, on tavattu pisteessä A Yleisin pohjamaalaji on savi. Liejua on tavattu suon pohjalt a keskiosista (kuva 11). Pöllösuon turpeista on rahkavaltaisia 40,5 % ja saravaltaisi a 59,5 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 30,9 %, CS 9,6 %, C 41,2 %, SC 18,1 % ja BC 0,2 %. Tupasvillaa lisätekijän ä sisältäviä turpeita on 8,5 % ja puun jäännöksiä sisältävi ä turpeita 14,7 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 40,6 %, C 50,7 %, ER 1,4 %, L 3,5 % j a EQ 3,2 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydess ä keskimäärin 0,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m : n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,2 % j a 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä A o n 1,6 % (vaihteluväli 0,6-3,6) kuivapainosta, ph-arvo 3,7 (3, 4-4,3), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (89,4-93,9), vesi - pitoisuus tilavuudesta 88,9 % (79,3-93,9) ja kuivatilavuus - paino 81,0 kg/m 3 (64,0-106,3). Keskimääräinen lämpöarv o laskettuna kuivalle turpeelle on 19,9 MJ/k.g (18,2-21,8) j a 50 % :n kosteudessa 8,7 MJ/kg.

30 Käyttökelpoisuu s Kuivatusmahdoilisuudet ovat hyvät. Heikosti, maatunut pintaturv e soveltuu lähinnä kuivike- tai kasvuturpeeksi ja sitä saadaa n suon yli 2 m syvän 123 ha alueen 1,69 m paksusta pintakerroksesta 2,08 milj. suo-m Kinnassuo (kl , x = 67349, y = 34845) sijaitse e noin 10 km Anjalankosken keskustasta lounaaseen Korvenkylässä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 43 m. Suo rajoittu u lännessä kallioiseen moreenimaastoon, muualla suota ympärö i hiekkakankaat. Suolle johtaa autotie. Suolla on 12 tutkimus - pistettä. Tutkimuspistetiheys ori 3,9 / 10 ha (kuva 12). Kinnassuon yleisimmät suotyypit ovat kangas- sekä isovarpuräm e - ojikko ja suon reunaosissa kangaskorpiojikko. Keskimääräine n pinnan mättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus on 2 dm. Puusto vaihtelee riukuasteen metsiköstä tukkipuumetsikköön ja on keskinkertaisen tiheää, tai tiheää. Kinnassuo on kokonaa n ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,4. Suuri n turpeen paksuus, 2,90 m, on tavattu pisteessä P 12. Yleisi n pohjamaalaji on hiekka. Liejua on tavattu pisteeltä P 10. Taulukko 9. Kinnassuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä(milj.suo-m3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H I-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo 31 0,45 0,51 0,96 0,14 0,16 0,30 100, 0 Yli 1 m 10 0,90 1,37 2,27 0,09 0,14 0,23 76, 7 Yli 2 m 7 0,83 1,77 2,60 0,06 0,12 0,18 60,0

31 Kinnassuon turpeista on rahkavaltaisia 78,0 % ja saravaltaisia 22,0 Pääturvelajeittain jakaantuma on S 32, 1 CS 45,8 %,SC 6,3 % ja C 15,7 Tupasvillaa lisätekijän ä sisältäviä turpeita on 11,8 % ja puun jäännöksiä sisältävi ä turpeita 50,6 Yleisimpien turvetekijöiden osuude t kokonaisturvemäärästä ovat S 52,4 C 29,1 ER 2, 8 SH 2,9 % ja L 12,8 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keski - määrin 0 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydesä 0 % ja 1-2 m : n syvyydessä 0,5 %. Kinnassuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa johdosta.

32 Rautakorpi (kl , x = 67408, y = 34848) sijaitse e noin 9 km Anjalankosken keskustasta luoteeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m :n välillä. Rautakorp i rajoittuu hiekkakankaisiin. Suolle johtaa autotie. Suolla o n 10 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,1 / 10 ha (kuva 13). Rautakorven yleisimmät suotyypit ovat turvekangas (puolukka- j a varputurvekangas) ja kangaskorpimuuttuma. Puusto on pääasiass a pinotavara-asteella, mutta myös tukkipuita esiintyy. Puusto o n keskinkertaisen tiheää tai tiheää. Rautakorpi on kokonaa n ojitettu.

33 Taulukko 10. Rautakorven pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys(m) Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H H1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo ' 88 0,33 0,02 0,35 0,29 0,02 0,31 100, 0 Turpeen keskimaatuneisuus on 3,5. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 6,0. Suurin turpeen paksuus, 0,60 m, on tavattu pisteessä P 7. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Rautakorven turpeista on rahkavaltaisia 91,4 % ja saravaltaisi a 8,6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 40,0 %, CS 51,4 % j a SC 8,6 %. Rautakorpi ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa johdosta. 9. Pyörässuo (kl , x = 67413, y = 34832) sijaitsee noi n 10 km Anjalankosken keskustasta luoteeseen Takamaan kylässä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m :n välillä, j a pinta viettää etelään. Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suoll e johtaa autotie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 30 syvyys - pistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,4 / 10 ha. Tutkimuslinjasto n pituus on m (kuva 14). Suurin osa Pyörässuosta on vanhaa palaturpeennostoaluetta. Vallitsevat suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas sek ä isovarpu- ja sararämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan mättäisyy s on 5 % ja mättäiden korkeus on 2 dm. Puusto on tiheää. Kehitys - luokka vaihtelee riukuasteesta tukkipuihin. Pyörässuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen pintakerrok - sen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Suurin turpeen paksuus, 2,50 m, on tavattu pisteissä A ja A Yleisin pohjamaalaji on hiekka.

34 Taulukko 11. Pyörässuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo 61 0,51 0,38 0,89 0,31 0,23 0,54 100, 0 Yli l m 21 0,76 0,95 1,71 0,16 0,20 0,36 66, 7 Yli 2 m 6 1,27 1,11 2,38 0,08 0,06 0,14 25, 9 Pyörässuon turpeista on rahkavaltaisia 43,0 % ja saravaltaisi a 57,0 Pääturvelajeittain jakaantuma on, S 18,6 CS 24,3 %, C 6,6 % js SC 50,5 Tupasvillaa lisätekijänä sisältävi ä turpeita on 9,8 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 36, 9 Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ova t S 45,9 C 44,1 ER 1,6 L 7,5 % ja N 1,0 %.

35 Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimääri n 0,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,4 %. Yli 2 m :n syvyisell ä alueella liekoja on 0-1 rn :n syvyydessä 0,5 % ja 1-2 m : n syvyydessä 1,2 %. Pyärässuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa ja suurell a osalla olevan kookkaan puuston johdosta. 10. Pitkäsuo (kl , x = 67433, y = 34825) sijaitsee noi n 14 km Anjalankosken keskustasta luoteeseen. Suuri osa suost a on Minden kunnan alueella. Suon pinnan korkeus merenpinnast a on m :n välillä, ja pinta viettää lounaaseen. Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suolle johtaa autotie. Suolla o n 14 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,5 / 10 ha (kuva 15). Pitkäsuon yleisimmät - suotyypit ovat ojikko- ja muuttumaasteella olevat ' kangaskorpi- ja räme, pohjoisosassa ja etelä - osassa isovarpuräme. Reunoilla on kangas- ja korpirämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeu s on 2 dm. Puusto on keskitiheää ja pääosin pinotavara- ta i riukuasteella. Pitkäsuo on kokonaan öjitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 6,4. Suurin turpeen paksuus, 2,80 m, on tavattu pisteissä P 9 ja P 10. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Taulukko 12. Pitkäsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo 31 0,43 0,48 0,91 0,13 0,15 0,28 100, 0 Yli 1 m 8 0,92 0,84 1,76 0,07 0,07 0,14 50, 0 Yli 2 m 3 1,53 1,24 2,77 0,05 0,03 0,08 28,6

36 Pitkäsuon turpeista on rahkavaltaisia 79,3 % ja saravaltaisi a 20,7%. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 38,9 %, C 40,4 %, C 5,6 % ja SC 15,1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17,1 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 66,8 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ova t S 53,3 %, C 23,5 %, ER 3,2 % ja L 20,1 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 2,3 % ja 1-2 m : n syvyydessä 0,5 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0 % ja 1-2 m :n syvyydessä 3,5 %. Pitkäsuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa johdosta.

37 Rapajärvensuo (kl , x = 67258, y = 34926) sijaitse e noin 12 km Anjalankosken keskustasta etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 22 m, ja pinta viettää itää n kohti Rapakivenjärveä. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon j a idässä umpeenkasvavaan Rapakivenjärveen ja peltoihin. Suoll e ei johda tietä. Tutkimuspistetiheys on 5,9 / 10 ha (kuva 16). Rapajärvensuon yleisemmät suotyypit ovat sara- ja tupasvillarämemuuttuma. Reunaosissa on korpirämettä. Keskimääräine n pinnan mättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus on 2 dm. Puusto on riuku- tai pinotavara-asteella. Tiheysluokka on keskin - kertaisen tiheää tai tiheää. Rapajärvensuo on lounaisosa a lukuunottamatta ojitettu.

38 Taulukko 13. Rapajärvensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä(milj.suo-m3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H I-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 Z Koko suo 22 0,32 0,70 1,02 0,07 0,15 0,22 100, 0 Yli 1 ' m 12 0,33 1,08 1,41 0,04 0,13 0,17 77, 3 Yli 2m 1 0,30 1,80 2,10 0,02 0,02 9, 1 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 5,9. Suurin turpeen paksuus, 2,10 m, on tavattu pisteessä P 10. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Rapajärvensuon turpeista on rahkavaltaisia 19,3 % ja saraval - taisia 80,7 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 5,2 %, C S 14,1 %, C 33,2 % ja SC 47,6 %. Tupasvillaa lisätekijän ä sisältäviä turpeita on 1,8 % ja puun jäännöksiä sisältävi ä turpeita 21,2 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonais - turvemäärästä ovat S 22,6 %, C 69,4 %, L 5,0 % ja EQ 1,8 %. Rapajärvensuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa sek ä kuivatusvaikeuksien johdosta. 12. Sontasu.o (kl , x = 67274, y = 34919) sijaitsee noi n 11 km Anjalankosken keskustasta etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 24 m, ja pinta viettää länteen koht i Kymijokea. Suo rajoittuu idässä ja etelässä jyrkkiin kallioihin, muualla Kymijokeen ja peltoihin. Suolle johtaa autotie. Suoll a on 15 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,0 / 10 ha (kuva 17). Sontasuon yleisin suotyyppi on isovarpurämeojikko. Reunoilla o n lännessä kangaskorpiråmettä ja idässä korpirämeojikkoa. Keski - määräinen pinnan mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus o n 2 dm. Puusto vaihtelee riukuasteen metsiköstä aina reunaosie n tukkipuihin. Puusto on keskinkertaisen tiheää tai tiheää. Sontasuo on kokonaan ojitettu.

39 Turpeen keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 7,2. Suuri n turpeen paksuus, 2,60 m, on tavattu pisteessä, P 10. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiekka.

40 Taulukko 14. Sontasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys(m) Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 E1 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 25 0,34 0,74 1,08 0,09 0,18 0,27 100, 0 Yli 1 m 15 0,34 1,16 1,50 0,05 0,18 0,23 85, 2 Yli 2 m 4 0,40 1,85 2,25 0,02 0,07 0,09 33, 3 Sontasuon turpeista on rahkavaltaisia 85,3 % ja saravaltaisi a 14,7 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 38,7 %, CS 46,6 %, C 3,0 % ja SC 11,7 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18,8 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 32,0 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ova t S 68,1 %, C 20,5 %, ER 3,1 % ja L 8,3 %. Liekoja on koko suo n alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 2,3 %. Yli 2 m : n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 3,5 %. Sontasuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa ja kuivatus - vaikeuksien johdosta. 13. Honkalamminsuo (kl , x = 67263, y = 34952) sijaitsee noin 13 km Anjalankosken keskustasta etelään. Suon pinna n korkeus merenpinnasta on m :n välillä, ja pinta viettä ä kaakkoon (kuva 18). Suo rajoittuu moreenimaihin. Pohjoisess a on yhteys Vehkaojansuohon ja idässä Tolppasuohon. Suolle johta a metsäautotie. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,8 / 10 ha. Tutkimuslinjasto n pituus on m (kuva 19). Honkalamminsuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa lyhytkorsi- ja silmäkeneva. Reunemmalla on tupasvilla- ja isovarpurämettä ja laiteet ovat kangasrämettä tai korpityyppejä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus o n 2 dm. Puusto on riukuasteella tai vajaatuottoista. Tiheysluokk a vaihtelee harvasta keskinkertaisen tiheään. Honkalamminsuo o n luonnontilainen reunaosiaan lukuun ottamatta.

41 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pääasiassa saraval.taisen pohjakerroksen 5,7. Suurin turpeen paksuus, 6,80 m, on tavattu pisteessä A 200. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiekka (kuva 20).

42 Taulukko 15. Honkalamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H Koko suo 73 2,23 1,50 3,73 1,63 1,09 2,72 100, 0 Yli 1 m 67 2,42 1,60 4,02 1,62 1,07 2,69 98, 9 Yli 2m 61 2,62 1,67 4,29 1,60 1,02 2,62 96, 3 Honkalamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 87,8 % ja saravaltai - sia 12,2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 73,7 %, CS 14,1 %, C 2,9 % ja SC 9,3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävi ä turpeita on 19,1 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 4,0 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ova t S 78,6 %, C 11,6 %, ER 3,3 %, SH 3,5 % ja N 1,3 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,4 % j a 1-2 m :n syvyydessä 0 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoj a on 0-1 m :n syvyydessä 0,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,8 %. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Heikosti maatunu t pintaturve soveltuu lähinnä kuivike- tai kasvuturpeeksija sit ä saadaan suon yli 2 m syvän 61 ha alueen 2,62 m paksusta pinta - kerroksesta 1,60 milj. suo-m Vehkaojansuo (kl , x = 67278, y = 34948) sijaitse e noin 11 km Anjalankosken keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m :n välillä. Suon itä- j a pohjoisosan pinta viettää luoteeseen kohti Kortesuonojaa. Länsi- ja eteläosan pinta viettää kaakkoon kohti Vehkaojaa. Su o rajoittuu lännessä hiekkakankaaseen, koillisessa Vähäjärvensuohon ja muualla suo rajoittuu moreenimaastoon. Suolle johta a metsäautotie. Suolla on 88 tutkimuspistettä ja 162 syvyys - pistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,9 / 10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on m (kuva 21).

43 Vehkaojansuon keskiosan yleisimmät suotyypit ovat ojikkoasteella olevat rahkaräme, lyhytkorsi- ja rahkaneva. Reunaosie n vallitsevat suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillarämettä.

44 Taulukko 16. Vehkaojan,Suon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 Koko suo 303 1,72 1,31 3,03 5,22 3,96 9,18 100, 0 Yli 1 m 264 1,93 1,48 3,41 5,10 3,90 9,00 98, 0 Yli 2m 224 2,11 1,62 3,73 4,73 3, , 1 7 Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeu s on 2 dm. Puusto on pääosin keskitiheää ja riukuasteella. Vehkaojansuo on ojitettu keskiosiaan lukuunottamatta. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maa - tuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,8. Suuri n turpeen paksuus, 5,70 m, on tavattu pisteessä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiekka (kuva 22). Vehkaojansuon turpeista on rahkavaltaisia 60,4 % ja saravaltai - sia 39,6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 49,9 %, CS 10,5 %, C 20,8 %, SC 18,8 % ja BC 0,1 %. Tupasvillaa lisä - tekijänä sisältäviä turpeita on 7,5 % ja puun jäännöksi ä sisältäviä turpeita 7,8 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuude t kokopaisturvemäärästä ovat S 59,8 %, C 33,6 %, ER 1,4 %, L 1,8 % ja EQ 2,6 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m : n syvyydessä keskimäärin 0,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Yl i 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydess ä 0,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 1300 j a A on 2,6 % (vaihteluväli 1,2-6,7) kuivapainosta, ph-arvo 4,5 (3,1-6,1), vesipitoisuus märkäpainosta 92,8 % (95,4-87,6), vesipitoisuus tilavuudesta 87,0 % (83,1-92,7 ) ja kuivatilavuuspaino 77,2 kg/ m3 (41,6-120,4). Keskimääräine n lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 20,1 MJ/kg (18,0-23,7) ja 50 % :n kosteudessa 8,8 MJ/kg (taulukko 17).

45 Käyttökelpoisuu s Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Vehkaojansuolla o n yli 2 m syvyisellä 224 ha alueella polttoturpeeksi soveltuva a paremmin maatunutta turvetta 2,50 milj. suo-m 3. Tämän kuivaainemäärä on 0,194 milj. tn ja energiasisältö 3,89 milj. GJ el i 1,08 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energia - sisältö 3,42 milj. GJ eli 0,95 milj. MWh. Heikosti maatunu t pintaturve soveltuu lähinnä kuivike- tai kasvuturpeeksi ja sit ä saadaan suon yli 2 m syvän 224 ha alueen 2,11 m paksusta pintakerroksesta 4,73 milj. suo-m 3. Mikäli heikosti maatunut turve lasketaan mukaan polttoturvemäärään ovat Vehkaojansuon yli 2 m syvän 224 ha alueen turve - varat 7,23 milj. suo-m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,558 milj. tn ja energiasisältö 11,23 milj. GJ eli 3,13 milj. MWh. Turpee n käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 9,86 milj. GJ eli 2,75 milj. MWh. 15. Kajasuo (kl , x = 67270, y = 34979) sijaitsee noi n 22 km Anjalankosken keskustasta kaakkoon. Suurin osa suosta o n Vehkalahden kunnan alueella. Suo on tarkoitus tutkia tarkemmi n kesällä 1984, jolloin se tulee mukaan Vehkalahden kunna n tutkimusraporttiin. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m :n välillä. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Lounais - osassa on hiekkakangasta. Suolle johtaa metsäautotie. Suoll a on 68 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,5 / 10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on m (kuva 23 ) Taulukko 18. Kajasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä(milj.suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H I-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 455 1,75 0,67 2,42 7,96 3,05 11,01 100, 0 Yli 1 m 342 2,17 0,83 3,00 7,42 2,85 10,27 93, 3 Yli 2 m 273 2,43 0,94 3,37 6,63 2,57 9,20 83,6