Turvetutkimusraportti 390

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Liminka, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 390 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 390 Hannu Pajunen LIMINGASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 Abstract: The mires and peat reserves of Liminka, Central Finland. Part 2. Kuopio 2008

3 Pajunen, Hannu Limingassa tutkitut suot ja niiden turve va rat. Osa 2. Geologi an tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Tur ve tutki musra portti 390, 48 si vua, 25 kuvaa, 3 tauluk koa, 2 lii tettä. Limingan kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien aikana 21 suota. Aineisto koot tiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tut ki mus pisteet sijaitse vat 50 metrin välein. Maastossa määri tet tiin pinnan korkeus, suotyyppi, tur velaji, turpeen maa tunei suus, lie koisuus ja pohja maalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otet tiin 263 näytettä. Vesi- ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. ph-arvo määritettiin 143 näytteestä, tiheys 204 näytteestä, lämpöarvo ja rikkipitoisuus 105 näytteestä ja hiili- ja typpipitoisuus 42 näytteestä. Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on noin 4100 ha. Soiden keskisyvyys on 0,9 m ja turvemäärä 36 milj. suo-m³. Turpeesta on rahkavaltaista 52 % ja saraval taista 48 %. Keski määräinen maatu misaste on 5,3. Tur peen keskimääräinen ph-arvo on 4,1, vesipitoi suus 89,5 %, ti heys 107 kg/m³, tuhkapitoisuus 5,8 %, tehollinen lämpö arvo 21,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,2 %, typpipitoisuus 2,4 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 16 %. Turve tuotantoon soveltu via alueita on 17 suolla yhteensä 643 ha. Tuo tanto kel poista turvetta on yhteensä 7,83 milj. m³. Siitä on ympäris töturvetta 0,39 milj. m³ ja energiaturvetta 7,44 milj. m³. Energiakäyttöön soveltuvat turvekerrok set sisältävät energiaa yhteensä 16,20 milj. GJ eli 4,50 milj. MWh. Asiasanat: aapasuot, turve, turvemaat, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Liminka Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO ISBN ISSN

4 Pajunen, Hannu Limingassa tutkitut suot ja niiden turveva rat. Osa 2 - The mires and peat reserves of Liminka, Central Fin land. Part 2. Geo logian tutkimuskes kus, Tur vetutkimuk set - Geo logical Survey of Finland, Peat Researches, Turvetutkimusraport ti Report of peat investigation 390, 48 pages, 25 figures, 3 tables, 2 appendices. In the municipality of Liminka 21 mires were surveyed in The data was col lected using survey grids with study sites at the inter vals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the de composition deg ree of peat, snag content and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the field. Alto gether 263 samples were taken to the laboratory. All of them were analy sed for water and ash content. A total 143 samples were analysed for ph value, 204 for dry bulk density, 105 for net calorific value and sulphur content and 42 for carbon and nitrogen content. The mires cover altogether c hectares. The average depth of the peat deposits is 0.9 m, and the peat quantity totals 36 million m³ in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 52% and Carex predo minant peat 48%. The average decomposition degree of peat is 5.3. ph value is 4.1, water content 89.5%, dry bulk density 107 kg/m³, ash con tent 5.8%, net calorific value 21.0 MJ/kg, carbon content 51.2%, nitrogen content 2.4% and sulphur content 0.24% on an average. About 16% of the surveyed area was considered suitable for peat producti on. Areas suitable for peat production were found in 17 mires covering an area of 643 ha. The quantity of useful peat is 7.83 million m³ in situ. The quantity of horticultural peat totals 0.39 milj. m³ and that of fuel peat 7.44 million m³. The energy content of fuel peat is million GJ or 4.50 million MWh. Key words: mires, peat, peatlands, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Liminka Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI KUOPIO FINLAND

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Jauranneva Kakarasuo Kirstinäräme Kivikkoräme Kivineva Konineva Kuurnajärvenrämeet Lauttaneva Lehmisuo Liminganjärvensuo Mustikkaneva Ojalanneva Pelsonneva Peräkankaansuo Pirttineva Punaneva Rahkasuo Ruostesuo Sortoneva Takaneva Tyrnävänsuo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Soveltuvuus turvetuotantoon KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET... 40

7

8 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 JOHDANTO Limingan kunta ulottuu Perämeren rannalta runsaat 60 km kaakkoon. Pohjoisosassa maan pinta on vain muutamia metrejä merenpinnan yläpuolella, mutta kohoaa kaakkoon mentäessä runsaan 100 m:n korkeuteen. Vanhin maa sijaitsee kaakkoisosassa ja nuorin pohjoisosassa, missä uutta maata syntyy jatkuvasti maankohoamisen seurauksena. Kunnan pohjoisosassa on laaja tasankoalue, jonka maaperä on hienojakoisista mineraalimaata (savea, hiesua, hietaa). Muualla vallitsevat moreeni-, hiekka- ja turvemaat. Turvemaat keskittyvät kunnan kaakkoisosaan, missä suot muodostavat laajan naapurikuntien puolelle ulottuvan verkoston. Kahtakymmentä hehtaaria suurempien soiden pinta-alaksi on 1980-luvulla mitattu ha (Lappalainen & Toivonen 1985), mikä on noin puolet kunnan pinta-alasta. Liminka kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen, missä mineraalimailta kulkeutuneet ravinteet ovat vaikuttaneet suokasvillisuuteen ja turvelajeihin. Ravinteikkaita soita on raivattu pelloksi tai niiden puuntuottokykyä parannettu vesitaloutta säätelemällä. Viime vuosikymmeninä Oulusta on tullut valtakunnallisesti merkittävä turpeen käyttökohde, mikä on lisännyt kiinnostusta lähitienoon turvevaroja kohtaan. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Oulun ympäristön soita vuosikymmenien ajan. Limingan soita tutkittiin ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla ja1980-luvulla. Tutkittuja soita kertyi 41 kpl, yhteensä ha (Lappalainen ym. 1978, Virtanen 1983, Virtanen ja Herranen 1990). Tässä toisessa rapor tissa käsitel lään vuosina tutkittuja soita (kuva 1). Luet telo kaikista tähän mennessä tutkituista soista on liitteenä 1. Tässä raportissa kuvataan lyhyesti kutakin suota ja esitetään arvio sen soveltu vuudesta turvetuotantoon. Arviot soiden käyttökel poisuu desta perustuvat maas to- ja laborato riotutki muk siin. Geologi an tutkimuskes kuksesta voi tilata raporttia täydentävää materiaa lia kuten suo kart toja (kuva 2), poikki leikkauskuvia (kuva 3), labora toriotu lok sia ja tutki musse lostuk sia. Limingan alueella on kaksi laajaa Natura 2000 aluetta: Loukkunevan - Isonevan alue ja Venenevan Pelson alue. Loukkuneva ja Isoneva tutkittiin 1980-luvulla (Virtanen & Herranen 1990). Lisäksi GTK:n arkistossa on tiedot neljästä Venenevan Pelson alueelta tutkitusta suosta. Nyt raportoitavat suot sijaitsevat kyseisten suojelualueiden ulkopuolella. 7

9 Hannu Pajunen Liminka Liminka km Geologian tutkimuskeskus 2008 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/08 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Limingassa vuosina tutkittujen soiden sijainti. Fig. 1. Location of mires surveyed in the municipality of Liminka in Jauranneva 2. Kakarasuo 3. Kirstinaräme 4. Kivikkoräme 5. Kivineva 6. Konineva 7. Kuurnajärvenrämeet 8. Lauttaneva 9. Lehmisuo 10. Liminganjärvensuo 11. Mustikkaneva 12. Ojalanneva 13. Pelsonneva 14. Peräkankaansuo 15. Pirttineva 16. Punaneva 17. Rahkasuo 18. Ruostesuo 19. Sortoneva 20. Takaneva 21. Tyrnävänsuo 8

10 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa A1150m A m 0 3,5 0/0 5/8 A m 0 4,50/0 4/8 A m /10 3,8 0/ /11 4,6 8/ ,310 5/18 4,1 0/0 10 6/ ,4 0 8/21 4,2 8 3,2 4, /14 0/0 2,8 8/19 7/ / ,310 04/5 19/ /9 0/0 4, /18 3,9 00/05 A m 8/ ,5 7/16 4/6 15 4, / /9 4,7 A m 0/ ,410 3/ /14 0/0 9 4,64 3/7 A m A m A m A0 Rahkasuo, Liminka Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus 2008 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/08 Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Fig. 2. A map indicating thickness of peat deposit. 9

11 Hannu Pajunen Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatuneisuus ja alemmastaturvelajit ja pohjamaalajit. Fig. 3. A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below). 10

12 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle suunniteltiin linjaverkosto, jossa sel kälinja kul kee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilin jat ovat sitä vas taan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin kairauspisteiltä ja syvyysmittauspisteiltä. Kairauspis teet si jaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikki linjoilla 200 m:n välein. Kairauspisteiden muodostamaa ver kostoa täyden nettiin syvyys mittaus pisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi linjoilla tuli enintään 50 m. Jo kaisella kairaus pis teellä määritet tiin suo tyyppi, suon pinnan vetisyys, mät täisyys ja mättäiden korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuh teet, tiheys- ja kehitys luokka sekä mahdolliset hak kuut. Maatumattoman puu ainek sen määrä eli lie koisuus sel vitet tiin plik taa malla turve kerros kairan varsil la kahden metrin syvyyteen saakka. Maas tossa määritettiin turve kerrok sen turve la ji, maatunei suus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupas vil lan kuitu jen suhteellinen osuus (F0-6) sekä pohja maa laji ja lieju kerrokset. Syvyys mittaus pisteil lä määri tet tiin turvekerroksen paksuuden li säksi suotyyppi ja pohja maalaji. Osa tutkimuslinjoista vaa ittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valta kunnalli seen kiintopiste verk koon. Labora to riomääri tyksiä var ten otettiin tila vuus tark koja näyt teitä. Tutki mus mene telmät on kuvattu yksi tyiskohtai sesti Geolo gian tutki mus kes kuk sen oppaas sa (Lappalainen ym. 1984). Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 263 turvenäy tet tä. ph-arvo mitattiin laboratoriossa välittömästi näytteiden avaamisen jälkeen. Vesipi toi suus määritettiin kuivat tamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopai noon. Tila vuus tar kois ta näytteistä lasket tiin tiheys (kuiva-aine määrä kiloina suo kuutiota kohti). Kuiva tuis ta tur venäyt teistä määritettiin tuhkapitoi suus hehkutta mal la ne 815 ± 25 C:ssa. Lämpö arvomääri tykset tehtiin IKA C 5000 kalorimet rillä. Rikki- hiili- ja typpipitoisuudet määritettiin analysaattoreilla LECO SC-132 ja Eltra CS-500. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Lämpöarvot ilmoitetaan kuiva-aineen tehollisina lämpöarvoina. Vesi- ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin 204 näytteestä, lämpöarvo ja rikkipitoisuus 105 näytteestä ja hiili- ja typpipitoisuus 42 näytteestä. 11

13 Hannu Pajunen ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena pidettiin yleen sä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turveker ros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoi nen alue ulottaa metrin syvyys käyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähen nettiin tuotantokelpoista turve määrää lasketta essa kes kisyvyy destä 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa on vesistöjen ympärille jätetty 100 m leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pump pauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Turvekerrokset on jaettu käyttötarkoituksen mukaan ympäristöturpeeseen ja energiaturpeeseen. Ympä ristötur peella ym märre tään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkaval taista turvetta. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy Acutifolia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, on siitä mainit tu erikseen. Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä kerroksen paksuuden perusteella. Jos pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, on sitä pidetty soveltuvana ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, on se luettu energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maa tunei suuden tulisi olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maa tunee na. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, rikkipitoisuus, lämpöarvo ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 2). Tässä raportissa esitettyjen keskimääräisten laboratoriotulosten perusteella ei voida suoraan päätellä tuotetun energiaturpeen laatuluokkaa. Viitteitä siitä kuitenkin saadaan. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. 12

14 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 TUTKITUT SUOT 1. Jauranneva Jauranneva (kl , x = 7167,7, y = 3457,2) sijaitsee noin 40 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaihin. Suon lounaispuolella on autotie (kuva 4). Jauranneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Suutarinjärven valuma-alueeseen (58.043). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Pelsonnevan kautta Suutarinjärveen. Pinta-ala on noin 200 ha. Suo on matala, keskisyvyys vain 0,5 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on 37 % avosuolla, 56 % rämeellä ja 7 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararäme ja rimpineva. Turpeesta on 98 % rahka ja 2 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 3 %. Sararahkaturpeen osuus on peräti 95 %. Turvekerrostuma on hyvin maatunut, keskimaatuneisuus peräti 8,7. Jauranneva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Jaurannevalla. Fig. 4. Location of survey sites in Jauranneva. 13

15 Hannu Pajunen 2. Kakarasuo Kakarasuo ( kl , x=7182,8, y=3433,0) sijaitsee noin 11 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lajittuneisiin mineraalimaihin. Nelostielle on matkaa noin kilometri (kuva 5). Kakarasuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Temmeksen alueeseen (58.021). Pinta on m merenpinnasta ja viettää pohjoiseen. Pinta-ala on noin 310 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 45 ha. Suo on matala, keskisyvyys 0,6 m ja suurin syvyys 1,5 m. Vallitseva pohjamaalaji on hieta. Tutkimuspisteistä on muuttumavaiheen rämeellä 59 % ja turvekankaalla 41 %. Yleisin rämetyyppi on tupasvillaräme ja turvekangastyyppi ruohoturvekangas. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on rahkavaltaista 41 % ja saravaltaista 59 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 36 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 7 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 5 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 114 kg/m³, tuhkapitoisuus 2,6 %, lämpöarvo 20,5 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,3 %, typpipitoisuus 1,8 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Kakarasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,20 milj. m³ ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,12 milj. m³. Suon pohjalle on poikkeuksellisesti arvioitu jäävän keskimäärin 0,3 m paksun turvekerroksen. Turvekerroksen tarkempi hyödyntäminen on mahdollista, koska pohja on tasainen ja turve hyvälaatuista mineraalimaahan saakka. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Kakarasuolla. Fig. 5 Location of survey sites in Kakarasuo. 14

16 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 3. Kirstinäräme Kirstinäräme (kl , x = 7170,4, y = 3440,3) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu etelässä Kivikkorämeeseen, luoteessa Sortonevaan ja muualla moreenimaihin. Luoteisosaan ulottuu ajotie (kuva 6). Kirstinäräme on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Temmeksen alueeseen (58.021). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 60 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on matala - keskimääräinen syvyys 0,7 m ja suurin syvyys 1,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteet ovat rämeellä. Yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen isovarpuinen räme. Turvekerros on rahkavaltainen. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 24 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 44 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuma on hyvin maatunut, keskimaatuneisuus 7,1. Kirstinäräme ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Kirstinärämeellä. Fig. 6. Location of survey sites in Kirstinäräme. 15

17 Hannu Pajunen 4. Kivikkoräme Kivikkoräme (kl , x = 7169,6, y = 3440,8) sijaitsee noin 27 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu luoteessa Kirstinärämeeseen, muualla moreenimaihin. Suota ympäröivät auto- ja ajotiet (kuva 7). Kivikkoräme on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Poika-Temmeksen valuma-alueeseen (58.022). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkoston ja Poika-Temmeksen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 2 ha. Suo on matala. Keskimääräinen syvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 47 % rämeellä, 3 % korvessa, 43 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja isovarpuinen räme. Turpeesta on 52 % rahka ja 48 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 22 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 23 % ja varpuainesta sisältävän 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Länsiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,0 %, tiheys on 124 kg/m³, tuhkapitoisuus 4,2 %, lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,20 %. Vesipitoisuus on alhainen ja tiheys huomattavan suuri. Kivikkorämeen länsiosassa on turvetuotantoon soveltuvaa, yli metrin syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,070 milj. m³. Turvekerros on tiivis, joten tuotanto on mahdollista tavanomaista matalammilla alueilla. Lisäksi heikosti maatunut, rahkavaltainen pintakerros on ohut tai puuttuu tyystin. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Kivikkorämeellä. Fig. 7. Location of survey sites in Kivikkoräme. 16

18 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 5. Kivineva Kivineva ( kl , x=7163,7, y=3450,6) sijaitsee noin 37 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu luoteessa Koninevaan ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon (kuva 8). Lähimmälle autotielle on matkaa pari kolme kilometriä. Kivineva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Suon pinta on m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Taljaojan kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 160 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 96 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 61 ha. Keskimääräinen syvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 2,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on avosuolla 54 % ja rämeellä 46 %. Avosuoalue on suurimmaksi osaksi niukkaravinteista rimpinevaa ja rämealue varsinaista sararämettä. Suo on luonnontilainen. Turpeesta on rahkavaltaista 22 % ja saravaltaista 78 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 6 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 4 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 3 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 93 kg/m³, tuhkapitoisuus 7,1 %, lämpöarvo 20,5 MJ/kg, hiilipitoisuus 49,6 %, typpipitoisuus 2,7 % ja rikkipitoisuus 0,29 %. Tuhkapitoisuudet ovat paikoin melko korkeita (>10 %). Kivinevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 60 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,84 milj. m³. Tuotantokelpoinen alue on kahtena erillisenä altaana, joista suurempi jatkuu Koninevan puolelle. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Kivinevalla. Fig. 8. Location of survey sites in Kivineva. 17

19 Hannu Pajunen 6. Konineva Konineva (kl , x = 7165,3, y = 3449,0) sijaitsee noin 35 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaihin ja jatkuu kaakkoon Kivinevana (kuva 9). Pohjoisreunalta ja länsipäästä on autotielle matkaa kilometrin verran. Konineva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu osittain Röhmönojan valuma-alueeseen (58.055), osittain Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on 280 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 129 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 61 ha. Suon keskimääräinen syvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on 73 % avosuolla, 23 % rämeellä ja 4 % turvekankaalla. Avosuoalueet ovat enimmäkseen varsinaista saranevaa, rimpinevaa ja lyhytkortista nevaa. Varsinaisesta saranevasta lähes puolet on muuttumavaiheessa, kun taas lyhytkortisen nevan alueet ovat lähes luonnontilaisia. Yleisimmät rämeet ovat varsinainen sararäme ja kangasräme. Turpeesta puolet on rahka ja puolet saravaltaista. Rahkavaltainen turve on vallitsevana keskimääräistä matalammilla ja saravaltainen keskimääräistä syvemmillä alueilla. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 15 % ja varpuainesta sisältävän 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,1 %, tiheys 103 kg/m³, tuhkapitoisuus 5,1 %, lämpöarvo 20,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,22 %. Koninevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 60 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,84 milj. m³. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Koninevalla. Fig. 9. Location of survey sites in Konineva. 18

20 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 7. Kuurnajärvenrämeet Kuurnajärvenrämeet (kl , x = 7167,2, y = 3447,5) sijaitsevat noin 33 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää Kuurnajärven ympäristön lisäksi pohjois- ja luoteispuolella olevat suoalueet Pirttimaankankaalle menevälle ajotielle saakka (kuva 10). Suo rajoittuu moreenimaihin. Kuurnajärvenrämeet ovat Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluvat Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tyrnävänjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 300 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 50 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 22 ha. Suo on matala, keskisyvyys 0,8 m ja suurin syvyys 2,3 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 16 % avosuolla, 71 % rämeellä, 1 % korvessa ja 12 % turvekankaalla. Vallitsevat rämetyypit ovat isovarpuinen räme ja rahkaräme. Avosuoalueet ovat enimmäkseen rahkanevaa. Turpeesta on 83 % rahka ja 17 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 26 % ja varpuainesta sisältävän 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Kaakkoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 106 kg/m³, tuhkapitoisuus 7,2 %, lämpöarvo 21,1 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kuurnajärvenrämeillä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 22 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,26 milj. m³. Tuhkapitoisuudet ovat paikoin korkeita, joten yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä on syytä tehdä lisää tuhkapitoisuusmäärityksiä. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kuurnajärvenrämeillä. Fig. 10. Location of survey sites in Kuurnajärvenrämeet. 19

21 Hannu Pajunen 8. Lauttaneva Lauttaneva ( kl , x=7162,1, y=3452,4) sijaitsee noin 40 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon (kuva 11). Lähimmälle autotielle on matkaa noin kolme kilometriä. Lauttaneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Kivinevan kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 260 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 64 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 15 ha. Suo on varsin matala. Keskimääräinen syvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on avosuolla 64 %, rämeellä 35 % ja turvekankaalla 1 %. Avosuoalue on enimmäkseen joko niukkaravinteista tai mesotrofista rimpinevaa ja rämealue varsinaista sararämettä. Suo on pieniä reuna-alueita lukuun ottamatta luonnontilainen. Turpeesta on rahkavaltaista 29 % ja saravaltaisia 71 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,5. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 103 kg/m³, tuhkapitoisuus 8,3 %, lämpöarvo 21,4 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,2 %, typpipitoisuus 2,7 % ja rikkipitoisuus 0,27 %. Pintaosan (0 30 cm) tuhkapitoisuus on molemmilla näytteenottopaikoilla melko korkea. Lauttanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin15 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,18 milj. m³. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Lauttanevalla. Fig. 11. Location of survey sites in Lauttaneva. 20

22 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 9. Lehmisuo Lehmisuo (kl , x = 7171,0, y = 3443,0) sijaitsee noin 27 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää varsinaisen Lehmisuon lisäksi eteläpuolisia suoalueita Heinimaankankaalle saakka (kuva 12). Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen keskellä oleville pelloille tulee ajotie. Lehmisuo on Temmesjoen vesistöalueella ja sen itäosa kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052) ja länsiosa Röhmönojan valuma-alueeseen (58.055). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 210 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 53 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Suo matala - keskisyvyys vain 0,8 m ja suurin syvyys 1,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 6 % avosuolla, 44 % rämeellä, 41 % turvekankaalla ja 9 % pellolla. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja yleisin turvekangastyyppi puolukkaturvekangas. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on 74 % rahka ja 26 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 3 % ja varpuainesta sisältävän 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 117 kg/m³, tuhkapitoisuus 5,5 %, lämpöarvo 21,8 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,27 %. Lehmisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,30 milj. m³. Heikosti maatuneen pintakerroksen keskimääräinen paksuus on vain 0,1 m. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Lehmisuolla. Fig. 12. Location of survey sites in Lehmisuo. 21

23 Hannu Pajunen 10. Liminganjärvensuo Liminganjärvensuo (kl , x = 7186,4, y = 3419,7) sijaitsee noin 6 km kunnan keskustasta lounaaseen. Tutkittu alue käsittää umpeen kasvavaa Liminganjärveä ympäröivän suoalueen. Alueen halki virtaa Liminganjoki, ja sitä käytetään tulvasuojeluun (kuva 13). Suo rajoittuu soistuneisiin hiekka- ja moreenimaihin, ja sen luoteisreunaa sivuaa ajotie. Liminganjärvensuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Liminganjoen valuma-alueeseen (58.06). Pinta on m merenpinnan yläpuolella. Vedet laskevat Liminganjoen kautta Liminganlahteen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 120 ha. Suo on hyvin matala. Keskisyvyys on vain 0,5 m ja suurin syvyys 0,9 m. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Tutkimuspisteistä on 76 % avosuolla, 6 % rämeellä ja 18 % turvekankaalla. Avosuo on enimmäkseen luhtanevaa (46 %) tai ruohoista saranevaa (28 %) ja turvekangas ruohoturvekangasta. Turpeesta on 31 % rahka ja 69 % saravaltaista. Kortteen jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 48 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liminganjärvensuo on liian matala turvetuotantoon. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Liminganjärvensuolla. Fig. 13. Location of survey sites in Liminganjärvensuo. 22

24 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Mustikkaneva Mustikkaneva ( kl , x=7162,8, y=3454,2) sijaitsee noin 41 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää varsinaisen Mustikkanevan lisäksi Satiaisjärven ympäristön ja Lauttakankaan itäpuolisen alueen (kuva 14). Tutkittu alue rajoittuu moreenimaihin ja on etelässä yhteydessä Lauttanevaan ja idässä Punanevaan. Tutkitun alueen pohjoisreunalta on autotielle matkaa vajaa kilometri. Mustikkaneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu osittain Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052), osittain Katajaojan valuma-alueeseen (58.054). Pinta on m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tyrnävänjokeen. Suon eteläosassa on parin hehtaarin kokoinen Satiaisjärvi. Pinta-ala on noin 250 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 60 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 22 ha. Suo on matala. Keskimääräinen syvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on avosuolla 44 %, rämeellä 53 % ja turvekankaalla 3 %. Avosuolla on vallitsevana suotyyppinä niukkaravinteinen rimpineva ja rämeellä varsinainen sararäme. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Turpeesta on rahkavaltaista 44 % ja saravaltaista 56 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 6 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 5 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 120 kg/m 3, tuhkapitoisuus 7,8 %, lämpöarvo 21,6 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,30 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä otetuista näytteistä, ja keskiarvoksi saatiin 53,1 % ja 3,1 %. Molemmat pitoisuudet ovat aineiston korkeimpia. Mustikkanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 17 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,20 milj. m³. Alue jakautuu neljään erilliseen altaaseen. 23

25 Hannu Pajunen 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Mustikkanevalla. Fig. 14. Location of survey sites in Mustikkaneva. 24

26 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ojalanneva Ojalanneva ( kl , x=7163,1, y=3447,3) sijaitsee noin 36 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon (kuva 15). Lähimmälle autotielle on matkaa 4 5 km. Ojalanneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen (58.03). Pinta on m merenpinnasta ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 310 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 128 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 69 ha. Turvekerroksen keskimääräinen syvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,8 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on avosuolla 44 % ja rämeellä 56 %. Yleisimmät suotyypit ovat niukkaravinteinen rimpineva ja varsinainen sararäme. Suo on suurimmaksi osaksi (83 %) luonnontilainen. Turpeesta on rahkavaltaista 20 % ja saravaltaisia 80 %. Saravaltainen turve on kokonaan rahkasaraturvetta. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 5 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 103 kg/m³, tuhkapitoisuus 6,0 %, lämpöarvo 21,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,2 %, typpipitoisuus 2,3 % ja rikkipitoisuus 0,25 %. Ojalannevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 69 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,97 milj. m³. Alue on kahtena erillisenä altaana. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut, keskimäärin 0,2 m. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Ojalannevalla. Fig. 15. Location of survey sites in Ojalanneva. 25

27 Hannu Pajunen 13. Pelsonneva Pelsonneva (kl , x = 7169,8, y = 3453,2) sijaitsee 35 km kunnan keskustasta kaakkoon, ja sen lounaisreuna on Tyrnävän puolella. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 16). Pelsonneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Suutarinjärven valuma-alueeseen (58.043). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Suutarinjärveen. Pinta-ala on noin 240 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 72 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 27 ha. Suo on varsin matala, keskimääräinen syvyys 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on 23 % avosuolla, 76 % rämeellä ja 1 % turvekankaalla. Yleisin suotyyppi on ruohoinen sararäme, jonka osuus havainnoista on 44 %. Keskiosassa on rimpinevaa. Suo on reunamia lukuun ottamatta luonnontilainen. Turpeesta on 52 % rahka ja 48 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 2 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän samoin 2 %. Vallitsevat turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuma on varsin pitkälle maatunut, keskimaatuneisuus 7,4. Liekoja on erittäin vähän. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 111 kg/m³, tuhkapitoisuus 6,9 %, lämpöarvo 20,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,26 %. Turve on molemmilla pisteillä hyvin tasalaatuista. Pelsonnevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 27 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,32 milj. m³. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Pelsonnevalla. Fig. 16. Location of survey sites in Pelsonneva. 26

28 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Peräkankaansuo Peräkankaansuo (kl , x = 7167,0, y = 3445,9) sijaitsee noin 32 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää Peräkankaan ja Pirttimaankankaan välisen alueen (kuva 17). Suo rajoittuu moreenimaihin. Eteläreunaan ulottuu autotie. Peräkankaansuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Röhmönojan valuma-alueeseen (58.055). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Röhmönojan kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 200 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 76 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 40 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 3,2 m. Pohjamaa on reunamilla moreenia. Keskiosassa moreenin päällä on ohuena kerroksena hiekkaa ja hietaa. Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 66 % rämeellä, 8 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Avosuoalueet ovat lähinnä rimpinevaa ja rämealueet tupasvillarämettä ja isovarpuista rämettä. Tutkittu alue on suurimmaksi osaksi luonnontilaista. Ojien kuivattamaa suota on lähinnä itä- ja pohjoisosa. Turpeesta on 42 % rahka ja 58 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 16 % ja varpuainesta sisältävän 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Etelä- ja länsiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 103 kg/m³, tuhkapitoisuus 6,1 %, lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,25 %. Peräkankaansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,72 milj. m³. Tuhkapitoisuus on paikoin haitallisen korkea, joten yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä on syytä tehdä lisää määrityksiä. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Peräkankaansuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Peräkankaansuo. 27

29 Hannu Pajunen 15. Pirttineva Pirttineva (kl , x = 7165,0, y = 3446,5) sijaitsee noin 34 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaihin. Moreenisaarien takia suon luoteisosa on hyvin rikkonainen (kuva 18). Saarien välitse suo jatkuu länteen Loukkunevana. Pirttinevan pohjoispuolelle Peräkankaalle tulee autotie. Pirttineva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Poika-Temmeksen valuma-alueeseen (58.022). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Poika-Temmekseen ja sieltä edelleen Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 240 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 160 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 86 ha. Keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 3,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 64 % avosuolla ja 36 % rämeellä. Avosuoalueet ovat enimmäkseen rimpinevaa, varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevaa. Rämealueiden yleisin suotyyppi on varsinainen saraneva. Suo on reunamia lukuun ottamatta luonnontilainen. Turpeesta on 36 % rahka ja 64 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 14 % ja varpuainesta sisältävän 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Kaakkois- ja luoteisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 104 kg/m³, tuhkapitoisuus 4,4 % lämpöarvo 20,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,23 %. Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Pirttinevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 86 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 1,29 milj. m³. Heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,3 m. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Pirttinevalla. Fig. 18. Location of survey sites in Pirttineva. 28

30 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Punaneva Punaneva ( kl , x=7162,4, y=3456,0) sijaitsee noin 42 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä Mustikkanevaan, muualla soistuneeseen moreenimaastoon (kuva 19). Suon pohjoisreunalta on autotielle matkaa reilu kilometri. Punaneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Katajaojan valuma-alueeseen (58.054). Pinta on m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat suon halki virtaavaa Katajaojaa pitkin Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 170 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 51 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha. Turvekerroksen keskimääräinen syvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,5 m. Pohjamaa on moreenia. Sen päällä on paikoin ohut kerros hiekkaa. Tutkimuspisteistä on avosuolla 15 %, rämeellä 84 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja pallosararäme. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Turpeesta on rahkavaltaista 63 %, ruskosammalvaltaista 1 % ja saravaltaista 36 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 % ja puun jäännöksiä sisältävää turvetta 8 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,9. Katajaojan itäpuolelta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 117 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,7 %, lämpöarvo 21,3 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,8 %, typpipitoisuus 2,4 % ja rikkipitoisuus 0,29 %. Punanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 16 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,080 milj. m³ ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,11 milj. m³. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa kerrosta on keskimäärin 0,5 m. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Punanevalla. Fig. 19. Location of survey sites in Punaneva. 29

31 Hannu Pajunen 17. Rahkasuo Rahkasuo (kl , x = 7173,2, y = 3440,6) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa huuhtoutuneisiin moreenimaihin ja muualla rantavalleihin ja soihin (kuva 20). Suon eteläreunaan tulee yksikaistainen autotie. Rahkasuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää itään. Vedet laskevat Röhmönojan ja Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 70 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 23 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 10 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 67 % avosuolla, 23 % rämeellä, 3 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Suo on suurimmaksi osaksi rahkanevaa ja rahkarämettä. Pohjoisosassa on myös lyhytkortista nevaa ja reunamilla kangasrämettä. Turvekerros on kokonaan rahkavaltainen. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 24 % ja varpuainesta sisältävän 3 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve (69 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Liekoja on erittäin vähän. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,7 %, tuhkapitoisuus 3,8 %, lämpöarvo 20,3 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,8 %, typpipitoisuus 1,2 % ja rikkipitoisuus 0,13 %. Alimman näytteen tuhkapitoisuus on korkea (24 %). Jos se jätetään huomioimatta, saadaan turvekerroksen keskimääräiseksi tuhkapitoisuudeksi 1,6 %. Alhainen tuhka-, typpi- ja rikkipitoisuus on tyypillistä rahkavaltaiselle turvekerrokselle. Rahkasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 10 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,080 milj. m³ ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,050 milj. m³. Ympäristöturpeeksi soveltuvan kerroksen yläosa muodostuu Acutifolia-ryhmän ja alaosa Cuspidata-ryhmän rahkasammalista. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Rahkasuolla. Fig. 20. Location of survey sites in Rahkasuo. 30

32 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ruostesuo Ruostesuo ( kl , x=7183,1, y=3429,0) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lajittuneisiin, ohuen turvekerroksen peittämiin mineraalimaihin ja peltoihin. Suon luoteisreunaan ulottuu ajotie (kuva 21). Ruostesuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Lautuanojan valuma-alueeseen (58.025). Pinta on m merenpinnasta ja viettää koilliseen. Vedet laskevat Lautuanojan kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 28 ha. Suo on matala, keskimääräinen syvyys vain 0,5 m ja suurin tavattu syvyys on 0,8 m. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteet ovat turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas ja ruohoturvekangas. Suo on kauttaaltaan vanhaa ojitusaluetta. Turpeesta on rahkavaltaista 24 % ja saravaltaisia 76 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve ja ylisin lisätekijä varpujen jäänteet. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Ruostesuo on liian matala turvetuotantoon. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Ruostesuolla. Fig. 21. Location of survey sites in Ruostesuo. 31

33 Hannu Pajunen 19. Sortoneva Sortoneva (kl , x = 7171,8, y = 3439,4) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen pohjoisreunaa sivuaa autotie (kuva 22). Sortoneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Temmeksen alueeseen (58.021). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Akkonevan kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on 140 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 84 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 55 ha. Keskisyvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 2,7 m. Pohjamaa on reunamilla moreenia. Keskiosassa moreenia peittää reunamilta huuhtoutunut hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on 1 % avosuolla, 80 % rämeellä, 1 % korvessa ja 18 % turvekankaalla. Yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme, jota on varsinkin pohjoisosan keskustassa. Eteläosa on keskeltä tupasvillarämettä ja rahkarämettä. Reunoilla on muuttumavaiheen isovarpuista rämettä ja puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 54 % rahka, 42 % sara ja 4 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 17 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 12 % ja varpuainesta sisältävän samoin 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 105 kg/m³, tuhkapitoisuus 4,2 %, lämpöarvo 20,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 %. Tutkimuspisteiden väliset erot ovat huomattavia. Sortonevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 55 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,72 milj. m³. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskimääräinen paksuus on 0,3 m. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Sortonevalla. Fig. 22. Location of survey sites in Sortoneva. 32

34 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Takaneva Takaneva (kl , x = 7170,1, y = 3442,2) sijaitsee noin 28 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeni- ja hiekkamaihin. Autotie ulottuu suon länsi- ja eteläreunaan (kuva 23). Takaneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Röhmönojan valuma-alueeseen (58.055). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Röhmönojan kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on 320 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 36 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 2 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 1,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 74 % rämeellä, 3 % korvessa ja 23 % turvekankaalla. Niukkaravinteiset suotyypit ovat vallitsevina. Rämealueet ovat enimmäkseen isovarpuista rämettä, rahkarämettä ja tupasvillarämettä ja turvekankaat puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 90 % rahka ja 10 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 18 % ja varpuainesta sisältävän 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Eteläosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,3 %, tiheys 156 kg/m³, tuhkapitoisuus 2,7 %, lämpöarvo 22 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,16 %. Löyhästä pintaosasta ei saatu tilavuustarkkoja näytteitä, joten keskimääräiset vesipitoisuudet ja tiheydet eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Pohjaosan tiheys on suuri, tuhkapitoisuus alhainen ja lämpöarvo korkea, joten se soveltuu hyvin energiakäyttöön. Takanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,3 m:n syvyistä aluetta noin 6 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,030 milj. m³ ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,030 milj. m³. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Takanevalla. Fig. 23. Location of survey sites in Takaneva. 33

35 Hannu Pajunen 21. Tyrnävänsuo Tyrnävänsuo (kl , x = 7172,8, y = 3440,6) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu idässä ja etelässä moreenimaihin - lännessä ja pohjoisessa hiekkakankaisiin. Suon pohjoisreunaan ulottuu autotie (kuva 24). Tyrnävänsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Röhmönojan valuma-alueeseen (58.055). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää koilliseen. Vedet laskevat Röhmönojan ja Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 150 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 70 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha. Suo on melko matala, keskisyvyys 0,9 m. Suurin syvyys - 1,9 m - mitattiin läheltä pohjoisreunaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 39 % rämeellä, 1 % korvessa, 43 % turvekankaalla ja 17 % pellolla. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen isovarpuinen räme. Turvekankaat ovat enimmäkseen puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on 82 % rahka ja 18 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 8 % ja varpuainesta sisältävän 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (79 %) ja rahkasaraturve (18 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9. Liekoja on erittäin vähän. Länsiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 100 kg/m³, tuhkapitoisuus 5,5 %, lämpöarvo 20,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,20 %. Tyrnävänsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 60 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,42 milj. m³. 0 1km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/08 Kuva 24 Tutkimuspisteiden sijainti Tyrnävänsuolla. Fig. 24. Location of survey sites in Tyrnävänsuo. 34

36 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Tutkittuja soita on 21, ja niiden pinta-ala on yhteensä 4100 ha. Suurimpien soiden pinta-ala on noin 300 ha. Yli 200 hehtaarin soita on kymmenen, hehtaarin seitsemän ja alle 100 hehtaarin neljä (taulukko 1). Suot sijaitsevat kahta lukuun ottamatta kunnan kaakkoisosassa. Yksittäisten soiden rajaus ja tutkimuspisteiden sijain ti käyvät ilmi suose lostusten yhteydes sä olevista kartoista. Jääkauden jälkeen nykyisen Limingan alue oli muinaisen Itämeren peitossa. Kaakkoisosan korkeimmat seudut paljastuivat Itämeren Ancylusjärvi-vaiheesta noin 9500 vuotta sitten ja keskiosat Litorinameri-vaiheesta noin 5000 vuotta sitten. Väistyvä meri jätti jälkeensä kosteita painanteita ja matalia vesialtaita. Soistu mi nen alkoi edul li sim mis sa pai koissa heti merestä vapautumisen jälkeen. Myöhem min suot laajen ivat vesistö jen um peen kas vun ja metsä maan soistu misen seu rauksena. Maan pinnanmuodot ovat vaikuttaneet soiden kehitykseen. Loivapiirteisessä maastossa suot ovat voineet levittäytyä laajalle alueelle, mutta niiden turvekerrokset ovat jääneet ohuiksi. Mäkisemmässä maastossa taas pinnanmuodot rajoittavat soiden leviämistä ja suot kehittyvät yleensä syvemmiksi. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 0,9 m, mikä on 0,2 m pienempi kuin kaikkien Pohjois-Pohjanmaalta tutkittujen soiden keskisyvyys (Virtanen ym. 2003). Suokohtaiset keskisyvyydet vaihtelevat Jaurannevan, Liminganjärvensuon ja Ruostesuon 0,5 metristä Kivinevan ja Pirttinevan 1,3 metriin. Matalimmissa soissa ei ole lainkaan yli metrin syvyisiä alueita, kun taas syvimmissä niiden osuus on noin 60 %. Heikosti maatu neen rahkaval taisen pinta ker roksen paksuus on keskimää rin 0,2 m. Turvetta on yhteensä noin 36 milj. m 3, josta yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla vajaa kolmasosa. Suoalasta on avosuota 34 %, rämettä 51 %, turvekan gasta 13 % ja peltoa 2 %. Avosuot ja rämeet ovat suurimmaksi osaksi luonnontilaisia (kuva 25). Koko aineistossa luonnontilaisten alueiden osuus on 61 % ja ojitettujen 39 %. Luonnontilaisen alueen osuus vaihtelee soittain. Lähes luonnontilaisia soita ovat Kivineva ja Lauttaneva ja kauttaaltaan ojitettuja Kakarasuo, Ruostesuo ja Tyrnävänsuo. Ojitettujen alueiden suotyypit ovat joko muuttumavaiheessa, tai niiden kasvillisuus on muuttunut vielä pitemmälle turvekankaaksi. Turvekankaat ovat hyvin yleisiä (yli 40 %) Kakarasuolla, Kivikkorämeellä, Lehmisuolla, Ruostesuolla ja Tyrnävänsuolla. Peltojen osuus on suurin (12 %) Tyrnävänsuolla. Turpeesta on rahkavaltaista 52 % ja saraval taista 48 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus jää alle puolen prosentin. Kirstinarämeessä ja Rahkasuossa on pelkästään rahkavaltaista turvetta. Muissa kaikissa on sekä rahka- että saravaltaisia turvekerroksia. Rahkavaltainen turve on val lit se vana (yli 70 %) seitsemässä suossa ja saravaltainen neljässä. Lopuissa 10 suossa on rahka- ja saravaltaisen turpeen osuus %. Rahkavaltainen turve on yleensä keskittynyt matalille reuna-alueille, saravaltainen syvänteisiin. Yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla rahkavaltaisen turpeen osuus on 33 % ja saravaltaisen 67 %. Suurin osa turpeesta sisältää sekä rahkasammalien että sarojen jäännöksiä ja on luokiteltavissa vallitsevan osan (jälkimmäinen) mukaan joko sararahka- tai rahkasaraturpeeksi. Pelkän rahkaturpeen osuus ylittää 30 % Kakarasuossa, Kirstinarämeessä, Kuurnajärvenrämeissä, Rahkasuossa ja Takanevassa. Pelkän saraturpeen osuus on suurin (18 %) Sortonevassa. Tur peen keskimääräinen maa tuneisuus on 5,3. Suo koh taiset kes ki arvot vaih te levat 4,0 8,7. Jaurannevan, Kirstinärämeen ja Pelsonnevan turvekerrokset ovat pisimmälle maatuneita, keskiarvo >7,0. Maatunei suuserot voi vat olla suuria sekä alueit tain että kerrok sittain. Maa tunei suu den vaih telu on yleensä voimakkain ta rahkaval tai sissa turve ker roksissa. Keskimääräinen ph-arvo on 4,1, ja se vaihtelee soittain 3,4 4,6 (taulukko 2). Happamimpia soita ovat Takaneva ja Kivikkoräme ja vähiten happamia Peräkankaansuo ja Tyrnävänsuo. Turvekerrosten ph-arvo pienenee pintaa kohti, mikä kuvastaa soiden luonnollista kehitystä niukkaravinteisempaan suuntaan. Keski mää räi nen vesipitoisuus on 89,5 % ja tiheys 107 kg/m³. Tiheys vaihtelee soittain kg/ m³. Pienimmät keskimääräiset tiheydet ovat Kivinevalla ja suurimmat Takanevalla ja Kivikkorämeellä. Pienimpiä tiheyksiä vastaava vesipitoisuus on noin 91 % ja suurimpia tiheyksiä vastaava noin 86 %, joskaan kaikkien soiden osalta keskiarvot eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Tiheys vaihtelee merkittävästi myös suon eri osien välillä. Pieniä tiheyksiä tavataan yleensä umpeen kasvavien vesistöjen ympäristössä ja suurimpia ohutturpeisilla vanhoilla ojitusalueilla. Vesipitoisuuden ja tiheyden kerroksittainen vaihtelu voi olla huomattavasti alueellista vaihtelua suurempi. Esimerkiksi Takanevan näytteenottopaikalla pintaosan vesipitoisuus on 94,5 % ja pohjaosan 84,6 %. Pintaosan tiheyttä ei voitu määrittää, mutta pohjaosan tiheydeksi saatiin 156 kg/m³, mikä on sa- 35

37 Hannu Pajunen malla koko aineiston suurin suokohtainen keskiarvo. Soilla, joilla on useita näyt teenottopis teitä, keskiarvot lähenevät koko aineiston keskimääräisiä arvoja. Tutkittujen soiden keskimääräinen tiheys on huomattavasti Pohjois-Pohjanmaan keskiarvoa 92 kg/m³ (laskettu Virtanen ym perusteella) suurempi. Turvekerrosten tuhkapitoisuus alenee yleensä pintaa kohti, mikä ilmentää soiden lisääntyvää riippuvuutta sadevedestä. Poikkeuksen muodostavat purovarret ja vesien valumareitit, missä tuhkapitoisuus voi olla korkea myös turvekerroksen keski- ja yläosassa. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,8 %. Alhaisimmat pitoisuudet ovat Kakarasuossa, Takanevassa ja Rahkasuossa ja korkeimmat Lauttanevassa. Lämpöarvoon vaikuttavat lähinnä turpeen kasvilajikoostumus, maatuneisuus ja tuhkapitoisuus. Tutkittujen turvekerrosten lämpöarvot ovat hieman keskimääräistä suurempia, keskiarvo 21,0 MJ/kg. Pienimmätkin suokohtaiset keskiarvot ylittävät 20 MJ/ kg. Kuiva-aineen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,2 %. Se on hieman alle 50 % Kivinevassa, mutta ylittää 53 % Mustikkanevassa. Keskimääräinen typpipitoisuus on 2,4 %. Se on alhaisin (1,2 %) rahkaturvevaltaisessa Rahkasuossa ja korkein (3,1 %) Mustikkanevassa. Keskimääräistä korkeampia pitoisuuksia on myös muissa saraturvevaltaisissa soissa. Koko aineiston keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,24 %. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 0,13-0,30 %. Alhaisimmat pitoisuudet (<0,2 %) ovat Rahkasuossa ja Takanevassa ja korkeimmat Mustikkanevassa. Limingassa soiden rikkipitoisuudet ovat alhaisempia kuin Oulujoen pohjoispuolella, mikä johtuu lähinnä kallioperän erilaisuudesta. Kuva 25. Luonnontilaista rimpinevaa Mustikkanevalla Satiaisjärven kaakkoispuolella. (Kuva H. Meriluoto ) Fig. 25. Flark fen in Mustikkaneva, south-east of Lake Satiaisjärvi. (Photo H. Meriluoto ) 36