Turvetutkimusraportti 413

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland, Part 3 Jukka Räisänen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 413 Jukka Räisänen RANUALLA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland Part 3 Espoo 2010

3 Räisänen Jukka, Ranualla tutkitut suot, niiden tur vevarat ja käyt tökelpoisuus. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 413,94 sivua, 39 kuvaa, 2 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Ranuan soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuonna Tänä aikana tutkittiin 36 suota kokonaispintaalaltaan ha. Tutkituista sois ta on rämeitä 53 %, avosoita 29 %, korpia 9 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 9 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 61 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,1 m ja kokonaisturvemäärä 61,3 milj. suom 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (27 %). Turpeista on 58 % saravaltaisia, 40 % rahkavaltaisia ja 2 % ruskosammalvaltaisia. Tutkittujen turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,3. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,6 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 97 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 32 suolla yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 24,1 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 49,2 milj. GJ eli 13,7 milj. MWh, ja 42,1 milj. GJ eli 11,7 milj. MWh 50 %:n käyttökosteudessa. Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Ranua Jukka Räisänen, geologi Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen yksikkö PL ROVANIEMI Sähköposti: jukka.raisanen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Räisänen Jukka, The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland. Part 3. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 413, 94 pages, 39 figures, 2 tables, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 36 peatlands in Ranua municipality (Northern Finland) in The total area of studied peatlands was hectares. The most common mire site types were pine mires 53 %, open fens 29 %, the cultivated peat soils or drained peatland forest types 9 % and spruce mires 9 %. The proportion of undrained peatlands was 61 %. The mean depth of studied peatlands was 1,1 m and the total storage of peat approximately 61,3 million m 3. The studied area deeper than 1,5 m covers hectares. Carex predominant of the peat layers is 58 %, Sphagnum predominant is 40 % and Bryales predominant is 2 %. The mean humification degree (H) of the peat is 4,3. The average ash content of peat is 5,2 % by dry weight and water content 90,6 % by wet weight. The dry weight density is 97 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20,7 MJ/kg and the sulphur content 0,21 % of dry weight. Altogether, 32 mires covering hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 24,1 million m 3 in situ. The energy content is 49,2 million GJ or 13,7 million MWh, and 41,1 million GJ or 11,7 million MWh at 50 % moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Ranua Jukka Räisänen, geologist Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI ROVANIEMI FINLAND jukka.raisanen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Nimetönsuo Niittylamminaapa Autionaapa Peura-aapa Peurajärvensuo Rytisuo Autiokankaansuo Tuumasuo Rautasuo Roominlamminsuo Kylmänpohjanvaaransuo Saarisuo Siltasuo Isosuo Iso latvasuo Pajusuo Ryyppysaarensuo Isoaapa Nuupasjärvensuo Näätäsuo Järvenpäänsuo Lakikummunsuo Särkilamminsuo Kotiojanvarsisuo Rovastinaapa Äijänsuo Teerisuo Kotisuo Kaakkurisuo Vesilaskunsuo Porokuusikonsuot Ylimmäinen makkara-aapa Lassinsuo Kaarlesuo p Korkiakummunsuo Mutjunlatvasuo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET... 89

7

8 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 JOHDANTO Ranuan kunnan alueella tehdyt turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat lisäksi tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Ranuan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita hehtaaria, mikä on 41 % kunnan maapinta-alasta. Soita on yhteensä 494 kappaletta ja niiden keskikoko on 303 hehtaaria (Virtanen ym. 2003). Tähän raporttiin liittyvät tutkimukset suoritettiin kesän 1984 aikana. Raportoituja soita on 36 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on hehtaaria. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kuvassa 1. Edelliset Ranuan turveraportit, osa 1 & 2, sisältävät yhteensä 101 suota, yhteispinta-alaltaan ha. Turveraportteja Ranuan kunnan alueelta tullaan julkaisemaan jatkossa lisää. Tässä raportissa julkaistaan lyhyet suoselostukset 36:sta Ranualla 1984 tutkitusta suosta sekä kuntakohtainen tarkasteluosa. Tämä raportti on julkaistu myös GTK:n karttapalveluiden internet-sivuilla ( Turvepaikka). Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, mitkä sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset ovat tilattavissa GTK:n Pohjois-Suomen yksiköstä Rovaniemeltä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. 7

9 Jukka Räisänen Kuva 1. Ranuan turvetutkimusraporttiin, osa 3, kuuluvat suot Nimetönsuo 113. Saarisuo 124. Särkilamminsuo 135. Kaarlesuo p 103. Niittylamminaapa 114. Siltasuo 125. Kotiojanvarsisuo 136. Korkiakummunsuo 104. Autionaapa 115. Isosuo 126. Rovastinaapa 137. Mutjunlatvasuo 105. Peura-aapa 116. Iso latvasuo 127. Äijänsuo 106. Peurajärvensuo 117. Pajusuo 128. Teerisuo 107. Rytisuo 118. Ryyppysaarensuo 129. Kotisuo 108. Autiokankaansuo 119. Isoaapa 130. Kaakkurisuo 109. Tuumasuo 120. Nuupasjärvensuo 131. Vesilaskunsuo 110. Rautasuo 121. Näätäsuo 132. Porokuusikonsuot 111. Roominlamminsuo 122. Järvenpäänsuo 133. Ylimmäinen makkara-aapa 112. Kylmänpohjanvaaransuo 123. Lakikummunsuo 134. Lassinsuo 8

10 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja sille poikkilinjoja 400 metrin välein. Tutkimuspisteet sijoittuvat linjoille sadan metrin välein. Suon syvyystietojen tarkentamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa samansuuntaiset pliktauslinjat, joilta turvekerrostuman paksuus mitattiin sadan metrin välein. Tutkimuspisteiltä määritettiin suotyyppi, sekä mät täisyys peittävyysprosenttina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, kehitysluokka ja hakkuut. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla ja tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä asteikolla 0 6. Lisäksi erotettiin mahdolliset saostumat ja liejukerrostumat sekä määritettiin pohjamaalajit. Maatumattoman puuaineksen eli liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma jokaisella yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympärillä 2 metrin syvyyteen saakka kymmenessä eri kohdassa. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen N-60 järjestelmän mukaiseen kiintopistekorkeuteen. Laboratoriomääritykset Jokaiselta tutkitulta suolta otettiin 1 5 tilavuustarkkaa näytesarjaa laboratoriomäärityksiä varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat hyvin mahdollista suon tuotantokelpoista aluetta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta (kuivatus 105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino laskettiin veden haihduttamisen jälkeen ja ilmoitetaan kuiva-aineen massana luonnontilaista tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m³). Lämpöarvot määritettiin kuivasta ja hienoksi jauhetusta turpeesta Gallenkamp- kalorimetrillä. Teholliset lämpöarvot ilmoitetaan kuivalle ja 50 %:n kosteudessa olevalle turpeelle. Laboratoriomääritykset tehtiin rikkimäärityksiä lukuun ottamatta Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Rikkimääritykset tehtiin Otaniemessä geokemian laboratoriossa. 9

11 Jukka Räisänen AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä (0 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan selville suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj. suo-m³) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty suon kunnostuksen ja tuotannon aikaisen hävikin sekä suon pohjalle jäävän turpeen osuutena keskimäärin 0,5 metriä paksu kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta soista ei ole määritetty lämpöarvoa, joten näiden soiden laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tässä raportissa tutkittujen soiden keskiarvoja. Arviointiperusteet Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Tuotantoon sopivan alueen turvekerrostuman vähimmäispaksuutena pidetään nykyisin 1,5 metriä. Tämä voi olla alempikin, jos suo on ojitettu, pohja on tasainen ja muodostunut kantavasta maalajista. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää paikallinen ELYkeskus (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja puhdistuslaitteista ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset sekä vaikutus terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturpeeksi soveltuvina pidetään yleensä saravaltaisia turpeita ja maatuneisuudeltaan vähintään H4 olevia rahkaturpeita. Energiaturvekerrostumia peittää usein ohut, alle 0,6 metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros. Tätä ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskiessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Ympäristöturpeina käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi kasvuturve viljelykäytössä, tummat turpeet lasinalaisviljelyssä, seosturpeet, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Koska raportoidut suot on tutkittu jo vuonna 1984, niiden ojitustilanne ja suotyypit ovat voineet muuttua vuosien myötä. Sen sijaan turvekerrostumiin viive tutkimusajankohdan ja raportoinnin välillä ei ole oleellisesti vaikuttanut. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii aina laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineksena myös hyvin maatunutta turvetta. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan energiaturpeen laatuohjeisiin (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. 10

12 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Tulosten esitys Tähän raporttiin on kirjoitettu jokaisesta suosta selostus, jossa esitellään suon sijainti, kulkuyhteydet, tiedot suon ympäristöstä, laskusuhteet ja ojitus. Lisäksi esitetään yleisimmät suotyypit, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja liejut. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio ja energiasisältö on laskettu laboratoriomäärityksistä saatujen tulosten perusteella. Myös turvetuotannon kannalta haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokartoissa on esitelty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti. Jokaisesta suosta on myös laadittu yksityiskohtaisempi suoselostus, jossa tutkimuslinjojen ja -pisteiden lisäksi on tiedot turvekerrostuman paksuudesta tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartoissa on myös turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit, ja suon kaltevuus. Nykyisillä ATK-ohjelmilla saadaan monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Raportissa olevien karttojen kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. 11

13 Jukka Räisänen Kuva 2. Esimerkki suokartasta syvyysvyöhykkeineen ja tutkimuslinjastoineen. 12

14 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 3a. Esimerkki turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. Kuva 3b. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. 13

15 Jukka Räisänen RANUALLA TUTKITUT SUOT 102. Nimetönsuo Nimetönsuo (kl , x=7336,9, y=3463,5) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu rikkonaisiin moreenisaarekkeisiin, jotka ovat suon länsipuolella kumpumoreenimuodostumia. Suon pohjoisosan lähistölle tulee metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon pinta-ala on 87 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 3 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää pohjoiseen ja vedet laskevat pintavalumana ja lopuksi ojituksia pitkin suon pohjoispuolella sijaitsevaan Ylä-Portimojärveen. Suo on luonnontilainen lukuun ottamatta aivan pohjois- ja eteläosia. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suurin tavattu turvepaksuus on 2,0 m. Suon pohja on moreenia (75 %) tai hiekkaa (25 %). Liejua ei ole. Nimetönsuon suotyypeistä on rämeitä 68 % ja avosoita 32 %. Suon itäosassa on avosuoalue, joka on pääosin lyhytkortista nevaa. Muissa osissa suota ovat vallitsevina erilaiset rämeet; tupasvillaräme, pallosararäme ja kangasräme. Puusto on lähes täysin mäntyä. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai vajaatuottoista. Nimetönsuon turpeista on rahkavaltaista 89 %, saravaltaista 9 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 60 % ja rahkaturve S 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Liekoja on erittäin vähän. Nimetönsuolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, joten tietoa turpeen ominaisuuksista ei ole. Koska Nimetönsuo on hyvin matala ja yli puolitoista metriä syvää aluetta on vain 3 ha, sillä ei ole turveteollista merkitystä. 14

16 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 4. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Nimetönsuolla. 15

17 Jukka Räisänen 103. Niittylamminaapa Niittylamminaapa (kl , x=7336,9, y=3462,5) sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Yli-Portimojärveen, etelässä Niittylampeen sekä lännessä ja idässä moreenikankaisiin. Suon luoteisosan lähistöön tulee metsäautotie. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 60 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 6,2/10. Suon pinta-ala on 85 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 49 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 29 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 17 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää luoteeseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin suon läpi virtaavaan Niittylamminojaan, josta edelleen Yli-Portimojärveen. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Kuivatusta haittaa Yli- Portimojärven sijainti suon pohjoisosassa. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,9 m. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (55 %) ja moreeni (36 %). Liejua ei ole. Niittylamminaapan suotyypeistä on rämeitä 47 %, korpia 25 %, avosoita 19 % ja turvekankaita 9 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruoho- ja heinäkorpi, ruohoinen sararäme ja varsinainen sararäme. Suotyypit ovat pääasiassa muuttuma-asteella olevia. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokaltaan puusto on pääasiassa taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Niittylamminaapan turpeista on saravaltaista 71 %, rahkavaltaista 26 % ja ruskosammalvaltaista 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 47 % ja sararahkaturve (CS) 21 %. Puhtaita rahkaturpeita esiintyy ohuina pintakerroksina suon keskija pohjoisosissa. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Niittylamminaavalta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 97 kg/suo-m³. Niittylamminaavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 24 ha. Tämän alueen energiaturvemäärä on 0,45 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,24 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvon osalta tämän raportin soiden lämpöarvojen keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A

18 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 5. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Niittylamminaapalla. 17

19 Jukka Räisänen 104. Autionaapa Autionaapa (kl , x=7337,2, y=3461,4) sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suota ympäröivät moreenikankaat ja pohjoisosastaan se yhtyy Tuumasuohon. Suon koillisosan läheisyyteen tulee metsäautotie. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon pinta-ala on 80 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 2 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037) ja eteläosa Ruonajoen yläosan vesistöalueeseen (64.082). Suon pohjoisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat pintavalumana Tuumasuolla sijaitsevaan ojikkoon, josta edelleen Yli-Portimojärveen. Suon eteläosa viettää länteen ja vedet valuvat pintavalumana viereiselle Koivikkosuolle. Suo on kokonaan luonnontilainen ja se on varsin tasainen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Vallitseva pohjamaalaji on hiekka (72 %). Moreenipohjaista aluetta on 28 %. Suon pohjalla ei ole liejuja. Autionaapan suotyypeistä on avosoita 63 % ja rämeitä 37 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva. Reunamien rämevyöhyke on kapea ja pallosararäme ja kangasräme ovat vallitsevia suotyyppejä. Puusto on mäntyvaltaista. Rämealueiden puusto on kehitysluokaltaan vajaatuottoista. Aivan suon reunoilla esiintyy varttunutta kasvatusmetsikköä. Autionaapan turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 44 % ja sararahkaturve (CS) 39 %. Suon pinnalla on yleensä ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen turve, joka vaihettuu syvemmällä paremmin maatuneeksi saravaltaiseksi turpeeksi. Reuna-alueiden matalaturpeisilla alueilla rahkaturve on paikoin vallitsevana. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Autionaapalta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 105 kg/suo-m³. Autionaapalla on yli 1,5 metriä syvää aluetta vain 13 ha ja se on kokonaan luonnontilainen joten se soveltuu melko heikosti turvetuotantoon. Turveominaisuuksien puolesta jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on kahdessa altaassa yhteensä 0,19 milj suo-m³. Pohjamaa tuotantoon soveltuvalla alueella on hiekkaa, joten pohjavähennyksenä on käytetty 30 cm:iä. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,101 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty tämän raportin soiden keskiarvoa, koska lämpöarvoa ei ole määritetty. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A

20 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 6. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Autionaapalla. 19

21 Jukka Räisänen 105. Peura-aapa Peura-aapa (kl , x=7327,3, y=3464,6) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu yleensä moreenimaihin tai ohutturpeisiin soistumiin. Luoteisosastaan suo rajautuu Peurajärveen. Simojoki virtaa suon itäosan tuntumassa. Suon itäpuolella kulkee Simoon johtava maantie, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 120 tutkimuspistettä ja 140 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Suon pinta-ala on 243 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 135 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 83 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 53 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon länsipuoli kuuluu Peurajärven vesistöalueeseen (64.035). Tämän alueen pohjoisosan vedet valuvat suoraan Peurajärveen. Muualta vedet valuvat ojituksia ja Lammasojaa pitkin etelään, Peuraojaan, josta edelleen Simojokeen. Suon itäosa kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032) ja vedet valuvat ojituksia pitkin itään, Simojokeen. Kuivatusta haittaa Peurajärven läheisyys sekä pintavalutuskentän hankala sijoittaminen ennen Simojokea. Simojoki kuuluu koskiensuojelu- ja vesilain piiriin. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on pääasiassa hiekkaa. Liejua on jonkin verran suon syvien altaiden pohjilla. Liejukerrokset ovat melko ohuita. Enimmillään paksuutta on puoli metriä. Peura-aapan suotyypeistä on rämeitä 56 %, peltoa 20 %, avosoita 13 %, korpia 8 % ja turvekankaita 3 %. Suo on lähes kokonaan muuttuma-asteella. Suon lounaisosassa on peltoa. Suon keskiosa on varsinaista saranevamuuttumaa. Suon reunaosat ja kaakkoisosa ovat rämettä, lähinnä ruohoista sararämettä ja sen muuttumaa, pallosararämettä ja kor pirämettä. Puusto on yleensä mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai harvennusvaiheen metsikköä. Järeämpää puuta on jonkin verran suon reunoilla. Peura-aapan turpeista on saravaltaista 54 %, rahkavaltaista 41 % ja ruskosammalvaltaista 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 50 % ja sararahkaturve (CS) 36 %. Turve on suon syvemmillä alueilla joko sararahka- tai rahkasaraturvetta, jotka vaihettuvat ruskosammalta sisältäviksi turvekerrostuman pohjaosissa. Varpua (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä turpeita 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Peura-aapalta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 81 ha, joka jakautuu neljään eri altaaseen. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,336 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,688 Milj.MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat suon syvän alueen jakaantuminen neljään erilliseen altaaseen, ohuet liejukerrokset tuotantokelpoisen alueen pohjaosissa sekä Peurajärven ja Simojoen läheisyydestä johtuvat kuivatukselliset ongelmat. 20

22 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 7. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Peura-aapalla. 21

23 Jukka Räisänen 106. Peurajärvensuo Peurajärvensuo (kl , x=7329,0, y=3463,2) sijaitsee noin 25 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Etelässä suo rajoittuu metsäautotiehen, jonka takana sijaitsee Peurajärvi. Muualla suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon keskialueelle tulee viljelystie. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha. Suon pinta-ala on 70 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 40 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 27 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 19 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää etelään ja vedet valuvat ojituksia pitkin Peurajärveen. Suo kuuluu Peurajärven vesistöalueeseen (64.035). Kuivatusta haittaa Peurajärven sijainti suon eteläpuolella. Peurajärven pinnan keskikorkeus on 146,8 m mpy. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (72 %), hiesu (21 %), hieta (3 %) ja kivi (3 %). Ohuita liejukerroksia on jonkin verran suon eteläosissa. Peurajärvensuon suotyypeistä on avosoita 33 %, peltoa 28 %, rämeitä 28 % ja korpia 12 %. Suon eteläosa on raivattu pelloksi. Muualla vallitsevana suotyyppinä on varsinainen saranevamuuttuma. Reunamien rämevyöhyke on kapea. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan harvennusvaiheessa olevaa. Peurajärvensuon turpeista on rahkavaltaista 52 %, saravaltaista 42 % ja ruskosammalvaltaista 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Rahkaturpeita esiintyy suon matalaturpeisillä keski- ja pohjoisalueilla. Syvien alueiden turve on yleensä rahkasaraturvetta, joka vaihettuu ruskosammalvaltaiseksi turvekerrostuman pohjaosissa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Peurajärvensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 92 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 26 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,552 milj.suo-m³. Pohjapoistona laskussa on käytetty 30 cm:iä, koska pohjamaalaji on tuotantokelpoisella alueella hiekka. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,251 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat Peurajärven läheisyydestä johtuvat ongelmat kuivatuksessa sekä turpeen korkea tuhkapitoisuus peltoalueen pintaosassa. 22

24 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 8. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Peurajärvensuolla. 23

25 Jukka Räisänen 107. Rytisuo Rytisuo (kl , x=7335,5, y=3459,4) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suota ympäröivät rikkonaiset moreenikankaat ja kaakkoisosastaan se yhtyy Särkilamminsuohon. Suo on rikkonainen ja saarekkeinen. Suon keskialueella on selvä kynnys, joka jakaa suon korkeusalueiltaan kahteen erilliseen altaaseen. Suon läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 90 tutkimuspistettä ja 111 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon pinta-ala on 215 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 146 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 101 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 67 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää eteläosasta kaakkoon ja vedet valuvat pintavalumana Särkiojaan, josta edelleen Suhankojokeen. Muualta suon pinta viettää länteen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Rytiojaan ja Saukko-ojaan. Suon eteläosa kuuluu Suhankojoen vesistöalueeseen (64.082) ja muu osa suosta Ruonajoen vesistöalueen yläosaan (64.082). Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 6,6 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (80 %), hiekka (19 %) ja hiesu (1 %). Liejukerroksia on suon etelä- ja pohjoisosien syvien altaiden pohjilla. Enimmillään liejua on 0,8 m. Rytisuon suotyypeistä on avosoita 61 %, rämeitä 30 % ja korpia 9 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpineva, ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva. Puusto on mäntyvaltaista sekametsää. Kehitysluokka on taimikkoa ja harvennusvaiheen metsikköä. Pääosa suosta on avosuota. Rytisuon turpeista on saravaltaista 81 %. rahkavaltaista 18 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 % ja saraturve (C) 28 %. Turve on syvemmillä alueilla saravaltaista pinnasta pohjaan. Paikoin esiintyy puhtaita saraturpeita, mikä heikentää palaturvetuotannossa palan koossa pysymistä. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, Tupasvillan jäänteitä (ER) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Rytisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % ja kuiva-ainemäärä 75 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 99 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,327 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,864 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, S0,20. Tuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon rikkonaisuus ja ohuehkot liejukerrostumat syvien altaiden pohjilla. Lisäksi suo on lähes kokonaan luonnontilainen. 24

26 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 9. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rytisuolla. 25

27 Jukka Räisänen 108. Autiokankaansuo Autiokankaansuo (kl , x=7335,7, y=3461,3) sijaitsee noin 29 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Metsäautotie kulkee noin 300 metrin päässä suon eteläreunasta. Suolla on 50 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 10). Suon pintaala on 82 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 60 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 49 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 39 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää etelään ja vedet valuvat suolla alkavaa luonnonojaa pitkin Särkilampeen. Suo kuuluu Suhankojoen vesistöalueeseen (64.084). Suo on lähes kokonaan luonnontilainen ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (76 %) ja hieta (15 %). Liejua on enimmillään 0,7 m ja kerrostumat sijaitsevat suon keski- ja eteläosissa. Suon pohjalla esiintyy jonkin verran lohkareita. Autiokankaansuon suotyypeistä on rämeitä 52 %, avosoita 30 % ja korpia 18 %. Reuna-alueiden rämeiden yleisimmät suotyypit ovat lettoräme, varsinainen sararäme ja pallosararäme. Keskiosan avosuoalue on varsinaista lettoa, varsinaista saranevaa ja rimpinevaa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan yleensä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Eteläosan reuna-alueilla esiintyy myös järeämpää puustoa. Autiokankaansuon turpeista on saravaltaista 67 %, rahkavaltaista 26 % ja ruskosammalvaltaista 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 % ja sararahkaturve (CS) 18 %. Rahkaturpeita esiintyy reunamien matalaturpeisilla alueilla. Syvempien alueiden turve on pääasiassa rahkasaratai ruskosammalsaraturvetta. Syvemmillä alueilla on myös puhdasta saraturvetta, mikä heikentää turvepalan koossapysymistä. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on vähän. Autiokankaansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,3 % kuivapainosta, ph-arvo 5,0, vesipitoisuus märkäpainosta 92,3 % ja kuiva-ainemäärä 80 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 49 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,107 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,448 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, Suolla on luonnontilaisia lettoja, mikä on otettava huomioon tuotantoa suunniteltaessa. 26

28 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 10. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Autiokankaansuolla. 27

29 Jukka Räisänen 109. Tuumasuo Tuumasuo (kl , x=7338,3, y=3460,6) sijaitsee noin 37 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lännessä Palovaaraan. Kaakkoisosastaan se yhtyy Autionaapaan. Muualta suo rajoittuu mataliin moreenikumpareihin, joita on myös suon sisällä. Palovaaraan johtava maantie kulkee aivan suon pohjoisosan vieressä. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon pinta-ala on 134 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 21 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää koilliseen ja vedet valuvat suon pohjois- ja itäosissa olevia ojikkoja pitkin Yli-portimojärveen. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (63 %) ja moreeni (30 %). Liejua ei ole. Tuumasuon suotyypeistä on avosoita 46 %, rämeitä 38 %, peltoa 8 %, korpia 4 % ja turvekankaita 4 %. Vallitsevana suotyyppinä on rimpineva. Suon eteläosassa on rämealue, joka on pääosin lyhytkortista nevarämettä. Suon pohjoisosa on ojitettu ja sin ne on myös raivattu peltoa. Pääosa suosta on kuitenkin luonnontilaista. Puusto on mäntyvaltaista, vajaa neljännes puista on koivua. Puusto on kehitysluokaltaan vajaatuottoista tai taimikkoa. Suon pinta-alasta hieman yli puolet on avosuota. Tuumasuon turpeista on saravaltaista 54 %, rahkavaltaista 45 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 % ja sararahkaturve (CS) 23 %. Puhtaita rahkaturpeita esiintyy suon matalaturpeisilla reuna-alueilla, eivätkä ne ole hyödynnettävissä. Syvien alueiden turve on pääasiassa heikosti tai jonkin verran maatunutta rahkasaraturvetta. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Tuumasuolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, joten tietoa turpeen kemiallisista ominaisuuksista ei ole. Suolla on turveominaisuuksien puolesta energiaturvekäyttöön soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 17 ha, jossa on tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,301 milj. suo-m³. 28

30 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 11. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Tuumasuolla. 29

31 Jukka Räisänen 110. Rautasuo Rautasuo (kl , x=7310,5, y=3473,9) sijaitsee noin 6 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Lännessä suo yhtyy viereisiin soihin ja muualla sitä ympäröivät moreenikumpareet. Moreenisaarekkeita on runsaasti myös suon sisällä. Noin kilometrin päässä Rautasuon länsilaidasta alkaa tunnettu Litokairan luonnonsuojelualue. Metsäautotie kulkee suon keskiosan läpi ja sille tulee lisäksi useita viljelysteitä. Suolla on 155 tutkimuspistettä ja 267 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha. Suon pinta-ala on 462 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 262 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 150 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 53 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää reunoilta kohti suon läpi virtaavaa Heinijokea, johon myös suolta valuvat vedet laskevat. Suo kuuluu Heinijoen vesistöalueeseen (63.055). Heinijoen sijainti heikentää suon kuivatettavuutta. Lähes koko suo on harvakseen ojitettua. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (79 %) ja moreeni (11 %). Ohuita liejukerroksia on lähinnä Heinijoen ympäristössä. Rautasuon suotyypeistä on rämeitä 59 %, avosoita 22 %, korpia 9 %, peltoa 8 % ja turvekankaita 2 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset rämeet; Varsinainen sararäme, tupasvillaräme ja ruohoinen sararäme. Avosuoalueiden varsinaista saranevaa ja rimpinevaa tavataan lähinnä suon länsiosassa. Osa suosta on käytössä olevia peltoja. Puusto on pääasiassa mäntyä ja kehitysluokaltaan taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Avosuota on hieman yli neljännes kokonaispinta-alasta. Rautasuon turpeista on saravaltaista 59 % ja rahkavaltaista 41 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 38 % ja sararahkaturve (CS) 33 %. Turvekerrostuman pinnassa on usein melko paksu heikosti maatunut saravaltainen turve, joka soveltuu kuitenkin jyrsinturvetuotantoon. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 4,1. Liekoja on erittäin vähän. Rautasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 102 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,28 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa 139 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,258 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,204 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,30. Tuotantoa vaikeuttaa tuotantokelpoisen alueen rikkonaisuus sekä Heinijoen sijainnista johtuvat kuivatukselliset ongelmat. Pinnassa oleva paksu saravaltainen turvekerros on heikosti maatunut, mutta soveltuu kuitenkin jyrsinturvetuotantoon. 30

32 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 12. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rautasuolla. 31

33 Jukka Räisänen 111. Roominlamminsuo Roominlamminsuo (kl , x=7335,6, y=3472,6) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä Roominjokeen ja muualla rikkonaisiin moreenisaarekkeisiin, jotka ovat kumpumoreenimuodostumia. Myös suon sisäosissa on runsaasti moreenikumpuja. Suon koillis- ja länsilaitaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 121 tutkimuspistettä ja 157 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon pinta-ala on 306 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 81 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 34 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 12 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää etelään ja vedet valuvat ojia pitkin Roominlampeen ja edelleen Roominjokea pitkin Simojokeen. Kuivatusmahdollisuudet suon luoteisosan syvällä alueella ovat melko huonot, johtuen Lassinlammen sijainnista. Suo kuuluu Portimojärven- Toljanjärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) ja hiesu (18 %). Liejukerroksia on Lassinlammen ja Roominlammen lähistöillä. Liejua on enimmillään 2,5 metriä. Roominlamminsuon suotyypeistä on rämeitä 57 %, avosoita 30 %, korpia 12 % ja turvekankaita 1 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva, varsinainen sararäme ja pallosararäme. Suo on ojitettu lähes kokonaan ja suotyypit ovat nykyisellään muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan joko taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Avosuota on noin neljännes pintaalasta. Roominlamminsuon turpeista on saravaltaista 58 %, rahkavaltaista 40 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 50 % ja sararahkaturve (CS) 27 %. Turve on pääasiassa saravaltaista, joskin turvekerrostuman sisäosissa on varsinkin suon pohjoisosassa hyvin maatuneita puhtaita rahkakerroksia. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja tupasvillan (ER) jäännöksiä sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on vähän. Roominlamminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 116 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 27 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,417 milj.suo-m³. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,245 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0. Tuotantoa vaikeuttaa Lassinlammen sijainnista johtuvat kuivatukselliset ongelmat sekä paksut liejukerrostumat tuotantokelpoisella alueella. Turve on varsinkin suon pohjoisosissa rahkavaltaista ja hyvin maatunutta, joten myös palaturvetuotanto on paikoin mahdollista. 32

34 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 13. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Roominlamminsuolla. 33

35 Jukka Räisänen 112. Kylmänpohjanvaaransuo Kylmänpohjanvaaransuo (kl , x=7329,4, y=3474,3) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu eteläosastaan Kylmäsuohon ja kaakkoisosastaan Saarisuohon. Myös pohjoisosastaan suo yhtyy suoalueisiin. Koillisosassa suo rajautuu kumpumoreenimuodostumiin, joita on myös suon sisäosissa. Muualla suo rajautuu moreenimaihin. Suon koillisosaan tulee metsäautotie. Suolla on 92 tutkimuspistettä ja 152 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon pinta-ala on 185 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 107 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 72 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 42 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on pohjoiseen. Vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Kokalmuslampeen, josta edelleen Simojokeen. Suon koillisosan vedet valuvat ojituksia pitkin itään, Saukkojärveen, josta edelleen Simojokeen. Suosta yli puolet on luonnontilaista. Suo kuuluu Portimojärven- Toljajärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (33 %) ja hiekka (28 %). Pohjamaalajin päällä on monin paikoin muutaman kymmenen sentin paksuisia liejuisen hiesun kerroksia. Kylmänpohjanvaaransuon suotyypeistä on rämeitä 72 %, turvekankaita 16 %, avosoita 11 % ja korpia 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva, varsinainen sararäme, rimpineva ja ruohoinen sararäme. Nämä ovat paikoin muuttuma-asteella. Suon pohjoisosassa on kytöheittoa. Puusto on mänty- ja koivuvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Reunamilla on myös varttunutta metsää. Kylmänpohjanvaaransuon turpeista on saravaltaista 79 % ja rahkavaltaista 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja saraturve (C) 28 %. Turve on syvemmillä alueilla saravaltaista pinnasta pohjaan. Raate on hyvin yleinen lisätekijä turpeen seassa. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, tupasvillan jäänteitä (ER) sisältäviä 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Kylmänpohjanvaaransuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 %, kuiva-ainemäärä 109 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta useassa altaassa 72 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,2 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,683 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.15 Tuotantomahdollisuuksia heikentää suon rikkonaisuus ja syvien alueiden jakaantuminen useaan altaaseen. 34

36 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 14. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kylmänpohjanvaaransuolla. 35

37 Jukka Räisänen 113. Saarisuo Saarisuo (kl , x=7329,2, y=3475,8) sijaitsee noin 14 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu idästä Saarijärveen ja muualla sitä ympäröivät moreenisaarekkeet. Suon pohjoisosa kuuluu kumpumoreenialueeseen. Kumpuja on myös suon sisällä. Suon itäosan läpi kulkee maantie. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 100 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon pinta-ala on 154 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 96 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 56 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 26 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää itään ja vedet valuvat pintavalumana ja ojia pitkin Saarijärveen. Suo on ojitettu lukuun ottamatta sen pohjoisosaa. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, mutta Saarijärven läheinen alue, eli maantien itäpuolinen alue on kuivatuksellisesti hyvin ongelmallinen. Suo kuuluu Portimojärven- Toljanjärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (41 %), hiesu (30 %), moreeni (17 %), kivi (7 %) ja hieta (6 %). Liejua on 10 %:ssa tutkimuspisteistä. Paksuimmat liejukerrokset (> 1,5 m) sijoittuvat suon eteläosiin sekä Saarijärven lähistölle. Lisäksi suolla on yleisesti liejuisen saven kerroksia pohjamaalajin päällä. Saarisuon suotyypeistä on rämeitä 83 %, turvekankaita 10 %, avosoita 5 % ja korpia 2 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme, isovarpuräme ja korpiräme. Nämä ovat yleisesti muuttuma-asteella. Suon itä- ja eteläosia on raivattu pelloiksi. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan yleensä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Saarisuon turpeista on saravaltaista 75 % ja rahkavaltaista 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 39 % ja saraturve (C) 30 %. Puhtaita rahkaturpeita esiintyy vain reunamien matalaturpeisilla alueilla. Syvien alueiden turve on yleensä saravaltaista, runsaasti raatetta lisätekijänä sisältävää turvetta. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on vähän. Saarisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 89,8 % ja kuiva-ainemäärä 107 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 43 ha. Saarijärven ja maantien välistä aluetta ei ole huomioitu arvioitaessa tuotantokelpoista aluetta. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,697 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,377 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A10.0, Q8.0. Suo soveltuu tuotantoon vain varauksin. Suon lähistöllä on runsaasti asutusta. Saarijärvi, johon suon vedet valuvat liittyy suoraan Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen. Lisäksi turvenäytteissä tuhkapitoisuudet olivat melko korkeat. 36