Turvetutkimusraportti 374

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern Finland, Part I Tapio Muurinen ja Ilkka Aro

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 374 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 374 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro KOLARISSA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern Finland Part 1 Espoo 2007

3 Muurinen Tapio ja Aro Ilkka, Kolarissa tutkitut suot, niiden tur vevarat ja käyt tö kelpoi suus. Osa I. Geolo gi an tut kimus kes kus, Turvetutkimusraportti 374, 73 sivua, 59 kuvaa, 2 liitettä Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Kolarin soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuosina Tänä aikana tutkittiin 57 suota kokonaispintaalaltaan ha. Tutkituista sois ta on rämeitä 40 %, avosoi ta 26 %, korpia 19 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 12 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 47 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m ja kokonaisturvemäärä 161,1 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (30 %). Turpeista on 70 % saravaltaisia, 26 % rahkavaltaisia ja 4 % ruskosammalvaltaisia. Kaikkien turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,6. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,5 % kuivapainosta ja vesipitoisuus 88,5 % märkäpainosta, kuiva-ainesisältö on 115 kg/suo-m 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,34 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota on yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 47,18 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 111,2 milj. GJ eli 30,9 milj. MWh, ja 98.0 milj. GJ eli 27,2 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Kolari Tapio Muurinen, geologi Ilkka Aro, tutkimusavustaja Geologian tutkimuskeskus Rovaniemen yksikkö PL 77 SF ROVANIEMI FINLAND ISBN ISSN

4 Muurinen Tapio and Aro Ilkka, The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern Finland. Part I - Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 374, 73 pages, 59 figures, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 57 peat lands in Kolari municipality (Northern Finland) in The total area of studied peat lands was hectares. The most common peat land types were pine mires (40 %), open fens (26 %), spruce mires (19 %) and the cultivated peat soils or drained peat land forest types (12 %). The proportion of undrained peat lands was 47 %. The mean depth of studied peat lands was 1,2 m and the total storage of peat approximately 161,06 million m 3. The studied area deeper than 1,5 m covers hectares. Carex predominant of the peat layers is 70 %, Sphagnum predominant is 26 % and Bryales predominant is 4 %. The mean humification degree (H) of the peat is 4,6. The average ash content of peat is 5,5 % by dry weight and water content 88,5 % by wet weight. The dry weight density is 115 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20,5 MJ/kg and the sulphur content 0,34 % of dry weight. Altogether, 50 mires covering hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 47,18 million m 3 in situ. The energy content is 111,2 million GJ or 30,9 million MWh, and 98,0 million GJ or 27,2 million MWh at 50 % moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Kolari Tapio Muurinen, geologist Ilkka Aro, research assistant Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FIN ROVANIEMI FINLAND ISBN ISSN

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 ALUEKUVAUS... 7 TUTKITUT SUOT... 8 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriotutkimukset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Laurinjänkkä Syväjärvenjänkkä Maittenvälijänkkä Kunnittajanvuoma Kaivosjänkkä Suksivuoma Teenlehtiautto Uusijänkkä Ryökönvuoma Mustavuoma Haukivuoma Yhteinenvuoma Vehkavuoma Sietkivuoma Säynäjävuoma Poikkikäytävänvuoma Perävaaranvuoma Ympyräjänkkä Ilmarisenvuoma Kaakkuririmpi Kuurusenvuoma Isovuoma Välijänkkä Kuoppainojanjänkkä Heinävuoma Järvivuoma Vinsanjänkkä Suntiovuoma Mäntyvaaranjänkkä Sieppijänkkä Vinsarovanjänkkä Jalomaanjänkkä Kassajänkkä Äijävuoma Venettivuoma... 48

7 36. Vankanvuoma Palovinsanjänkkä Vuolittajanjänkkä Oravavuoma Korkealehdonjänkkä Ylinenvuoma Nilimaanjänkkä Sammalvuoma Iiskonjänkkä Sieppuvaaranjänkkä Mäntyjänkkä Lakkarovanjänkkä Varisvuoma Mukkavaaranjänkkä Siikavaaranvuoma Koivusaajonvuoma Välijoen-Palasmännikönvuoma Takajänkkä Peurajänkkä Oravavuoma Karjalaisenvuoma Kontiovuoma...70 ALUEEN SOIDEN KEHITYKSESTÄ...71 YHTEENVETO...72 KIRJALLISUUSLUETTELO...74

8 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 JOHDANTO Vuodesta 1998 alkaen Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kolarin soita ja niiden sisältämiä turvevaroja. Tutkimukset keskitettiin lähinnä kunnan lounaiosaan. Suot tut kittiin systemaattisesti ja tutkimustulokset julkaistaan lopuksi kuntakohtaisina loppuraporttina. Työ kuuluu osana valtakun nan turvevarojen kokonaisinventointiin. Tutkimuksilla saadaan monipuolista tietoa soista, tur vevaroista ja turpeen laadusta. Tulokset palvelevat talousalueen nykyisiä ja tulevia turpeen käyttäjiä sekä antavat tietoja soista esimerkiksi maankäytön suunnittelun, luonnonsuojelun, maa- ja metsätalo uden tai vir kistyskäytön kannalta. Aikaisemmin Kolarin soita on tutkittu vuosina 1951, 1967 ja 1976 (Kojuvuoma, Kattilavuoma ja Teuravuoma), sekä vuonna 1991 (Rytijänkkä). Niiden yhteinen pinta-ala on 3580 ha. Kolarissa on luetteloitu yli 20 ha:n kokoisia soita 234 kpl yh teispin ta-alaltaan ha, mikä on 32 % kunnan maa-alasta (Lappalainen ym 1980). Nyt raportoitavat 57 suota on tutkittu vuosina (kuva1). Niiden yhteinen pinta-ala on ha. Tämä raportti on julkaistu paperisena tulosteena, sekä internetissä osoitteessa Palvelut >> Tutkimus- ja kartoituspalvelut >> Turve >> Turvepaikka-Aineistopalveluun ALUEKUVAUS Tutkimusalue on kallioperältään lähinnä migmatiittia eli seoskiveä, joka koostuu sedimenttiperäisistä gneisseistä, kuten kiillegneissistä ja arkoosigneissistä, sekä graniittijuonista ja kvartsiitista. Gneissien tummat kerrokset ilmentävät muinaista tulivuoritoimintaa lähes 2 mrd vuotta sitten. Samoihin aikoihin vuorijonotoiminnat vaimenivat ja kallioperä kului vähitellen useita kilometrejä nykyiseen tasoonsa. Maaperä on enimmäkseen moreenia, joka verhoaa niin laaksoja kuin vaara-alueita. Sieppijärven kaakkoispuolella on Naalastontievat Karjalaisentievat lajittunut muodostuma jyrkkäpiirteisine harjuineen ja laajoine hiekka- ja sorakankaineen. Naalastojoki virtaa mutkitellen tämän alueen läpi. Matalimmat alueet ovat olleet muinaisen Ancylus-järven lahtia. Paikoitellen on moreenista huuhtoutuneita rantahietikoita ja laaksojen pohjalla ohuita hieta- ja hiesu- kerrostumia. Ancylus-järvestä kuroutuneiden ja nykyisin umpeenkasvaneiden lampien kohdalla on järvimuta- ja liejukerrostumia soiden pohjalla. Alueen korkeimmat vaarat ovat Korkealehto 268 m (mpy), Sieppuvaara 265 m ja Äijävaara 235 m. Tutkituista soista alimpana sijaitsevia ovat Vankanvuoma ja Palovinsanjänkkä (alkaen 117 m mpy), Koivusaajonvuoma 122 m ja Välijoen- Palasmännikönvuoma 123 m. Keskimäärin soiden pinta on m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Kolarin vanhimmat suot ovat yli vuotta vanhoja (Mäkilä 2005). Alueen itäosan läpi virtaava Naamijoki sivujokineen kerää lähes kaikkien soiden vedet. Järviä on vähän. Suu rimpia ovat Ylinen Sieppijärvi, Sieppijärvi, jonka kautta Naamijoki laskee, sekä Äijäjärvi. Lisäksi on muutamia pienempiä järviä ja lampia. 7

9 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro TUTKITUT SUOT Kuva 1. Kolarin turvetutkimusraporttiin kuuluvat suot 1. Laurinjänkkä 2. Syväjärvenjänkkä 3. Maittenvälijänkkä 4. Kunnittajanvuoma 5. Kaivosjänkkä 6. Suksivuoma 7. Teenlehtiautto 8. Uusijänkkä 9. Ryökönvuoma 10. Mustavuoma 11. Haukivuoma 12. Yhteinenvuoma 13. Vehkavuoma 14. Sietkivuoma 15. Säynäjävuoma 16. Poikkikäytävänvuoma 17. Perävaaranvuoma 18. Ympyräjänkkä 19. Ilmaraisenvuoma 20. Kaakkuririmpi 21. Kuurusenvuoma 22. Isovuoma 23. Välijänkkä 24. Kuoppainojanjänkkä 25. Heinävuoma 26. Järvivuoma 27. Vinsanjänkkä 28. Suntiovuoma 29. Mäntyvaaranjänkkä 30. Sieppijänkkä 31. Vinsarovanjänkkä 32. Jalomaanjänkkä 33. Kassajänkkä 34. Äijävuoma 35. Venettivuoma 36. Vankanvuoma 37. Palovinsanjänkkä 38. Vuolittajanjänkkä 39. Oravavuoma 40. Korkealehdonjänkkä 41. Ylinenvuoma 42. Nilimaanjänkkä 43. Sammalvuoma 44. Iiskonjänkkä 45. Sieppuvaaranjänkkä 46. Mäntyjänkkä 47. Lakkarovanjänkkä 48. Varisvuoma 49. Mukkavaaranjänkkä 50. Siikavaaranvuoma 51. Koivusaajonvuoma 52. Väli- Palasmännikönvuoma 53. Takajänkkä 54. Peurajänkkä 55. Oravavuoma 56. Karjalaisenvuoma 57. Kontiovuoma 8

10 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka muodostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinkasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lap palainen, ym 1984). Tutkimuspisteet ovat linjastoilla 100 metrin välein. Suon muodosta riippuen voi linjas toja olla use ampia, esim. A, B, C jne. Linjastoja ei merkitty maas toon. Ne ovat vain kartoilla ja paikannus tapahtui GPS-paikannusmenetelmällä.Rikkonaisia suoalueita täydennettiin hajapistein. Tarkemman syvyystiedon saamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa yhdensuuntaiset lisälinjat, joilta turvepaksuus mitattiin 50 m:n välein. Näitä ns. pliktauslinjoja ja -pisteitä tehtiin tarvit taessa muual lekin. Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puulajisuhteet, puuston tiheys- ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla, sekä kuituisuus asteikolla 0-6. Heikosti maatuneet (H1-4), paksut, rahkavaltaiset pintaturpeet jaettiin kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustriaryhmät). Tosin tällaisia alueita on Kolarissa melko vähän. Myös mahdolliset liejukerrostumat erotettiin ja määritettiin poh jamaalaji. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttätutkimusten perusteella soveltuisivat turvetuotantoon, otettiin tilavuus tarkat näytesarjat laboratoriotut kimuksia varten. Näytepisteet valit tiin siten, että ne edus taisivat myös mah dollisia tuotan tokelpoisia alueita. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph-arvo), vesipitoi suus painoprosentteina (105 oc:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m3), tuh kapitoi suus prosentteina (815 +/- 25oC:ssa hehkutettuna) kuivapainosta, sekä lämpöarvo noin joka toisesta tai kolmannesta näytteestä. Lämpöar vomääritykset on tehty kuiva tuista ja jauhetuista tur vepuristeista LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tu lokset ilmoitetaan tehollisina lämpöar voina kuivalle sekä 50 %:n ja 35 %: n käyttökosteudessa olevalle turpeelle megajouleina kilo grammaa kohden (MJ/kg). Samoista näytteistä analysoitiin rikki pitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132-rikkianalysaattorilla. 9

11 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä tur vetekijöiden osuudet on saatu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen. Syvyysvyöhyk keellä tarkoitetaan kahden syvyyskäy rän vä lissä olevaa aluetta alkaen 0,3 metristä (geologi sen suon minimisy vyys). Käyte tyt syvyysvyöhyk keet ovat : 0,30-0,99 m, 1,00-1,49 m, 1,50-1,99 m, 2,00-2,99 m jne. metrin välein. Koko suon turvetiedot on laskettu eri syvyysvyöhykkeiden summasta painotettuna turvemäärällä. Tiedot saadaan myös tarvittaessa syvyysalueittain. Turvemäärät on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m 3 ), suhteel lisia osuuksia on kuvattu myös prosentteina. Kes kisyvyy det koko suolle ja eri syvyysalueille on saatu jaka malla turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Laborato rio tulok sista on oma tauluk konsa tekstin yhteydessä. Käyttökelpoinen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) on saatu kerto malla pinta-ala yli 1,5 m:n syvyisen alueen kes kisyvyydel lä, josta on vähennetty käyttämättä jäävä 0,5 m:n kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden mää rä yhden suokuu tion sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on lasket tu kuival le sekä 50 %:n ja 35 %:n käyttö kosteudes sa ole valle turpeelle. Kuivan tur peen energiasisältö saa daan kaavasta 1 ja kostean turpeen kaavasta E = Nsuo-m 3. Dd. Hu 2. E = Nsuo-m 3. Dd. [100/(100 - K)]. Hu, jossa E = energiasisältö, Nsuo-m 3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämä kuivaainemäärä (kg/suo-m3), Hu = kuivan tur peen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), Hu = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Laskettu energiasisältö on miljoonina gigajouleina (milj. GJ), joka on muutettu myös megawattitunneiksi (MWh) kertoimel la 0,278. Turvelajit on jaettu pääryhmittäin rahka-, saraja ruskosammalvaltaisiin. Ne ovat voineet kerrostua joko sellaisenaan tai muodos taa toisten sa kanssa sekaturpeita. Turvelajija kaumat on ilmoitettu myös prosentteina turvemäärillä painotettuna. Suotyyppimääritysten perusteella laskettiin soittain suotyyp pien prosenttija kauma. Kunkin suotyypin osuus on saa tu suon havaintopisteiden määrästä. Linjaverkostosta joh tuu, että soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suo tyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut tulokset kuvastavat sangen hyvin eri suotyyppien suhteita ja antavat kuvan esimerkik si ojituksen laajuu desta. Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Soiden eri käyttömahdollisuuksia ovat turvetuotanto joko energia- tai ympäristö turpeeksi, metsittäminen tai raivaaminen pelloksi, rauhoittaminen suojelusuoksi tai käyttö sellaisenaan marjastukseen ja virkistykseen. Turvetuotannon soveltuvuuskriteerit ovat muuttuvia. Muu toksen suuntaan ja määrään vaikuttavat mm. energian hinta, tuo tantotek nii kan kehittyminen, alueellinen tarve turpeen hyödyntämiseen ja erilaiset ympäristökysymykset. Tuo tantomenetelmiin tai tuotannon taloudellisiin riippuvuuksiin, kuten lunastus, kuivatus ja kuljetuskysymyksiin ei yleensä arvioinnissa puututtu, elleivät jotkin kohdat ole itsestään selviä. Pie net, muutaman hehtaarin kokoiset turvealueetkin on täten arvioitu käyttökel poisiksi. Turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on ylei sesti pidetty kahta metriä. Käytännössä raja on nykyään 1,5 m ja jopa sen alle silloin, kun suo on ojitettu ja pohja on suhteellisen tasaisia ja vähäkivinen. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palatur vetuotan to. Edellinen on aina suurimittaista teollista tur vetuotantoa, joka vaatii laajan tuotantoken tän, mutta ei ole niinkään riip puvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jäl kimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4-maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäi si olla sitova na aineena myös hyvin maatunutta turvetta. Energiaturpeeksi soveltuu H5-10 maatu nut rahka turve sekä kaikki saraturpeet. Ohut, heikosti maatunut rahkainen pintakerros ei estä energiaturvetuotantoa, vaan se sekoitetaan alla olevaan maatuneeseen turpeeseen ja tuotetaan heik- 10

12 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 kolaatuisena energiaturpeena. Mikäli heikosti maatunutta rahkaista pinta kerrosta (H1-4S) on yli 0,6 m, voidaan siitä tuottaa ympäristöturvetta, jota käytetään esim. kompostoinnissa, maanparannuksessa, kasvualustoina tai imeytysturpeena. Jyrsin turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäiskokona pidetään yleensä noin ha. Pienemmätkin alueet ovat soveli aita, mikäli ne ovat lähekkäin tai jon kin isomman alueen vie ressä. Palaturvetuotanto voi olla myös tilakohtaista pientuotantoa. Tuotan toalueen koko voi olla vain muutama hehtaari; omaan käyttöön riittää pienempikin alue. Kannattavuuden edellytyksiä ovat tällöin tieyhteys, alueen he lp po käyttöön otto, esimerkiksi valmis ojitus tai vanha suopelto. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu pääpiirteissään Turveteollisuusliiton vanhaan laadunmääritysohjeeseen (1991). Energiasisältöjä laskettaessa on käytetty jyrsinturpeen lämpöarvoa 50 %:n kosteudessa. Uuden laatuohjeen (2006) mukaiset luokitukset jyrsinturpeelle olisivat M50 (kosteus), joka vastaisi teholliselta lämpöarvoltaan saapumistilassa arvoa noin Q8. Mikäli turve täyt tää vaatimukset tuhka- ja rik kipitoisuuden sekä lämpöarvon suhteen, sitä on pidetty käyttökelpoisena energiaturpeena. Heikosti maatuneet (H1-3) Acutifolia-, Palustria- ja Cuspidata-ryhmiin kuuluvat rahkavaltaiset pintaturvekerrostumat, jos ne ovat riittävän paksuja ja laajoja, on laskettu ympäristöturpeiksi. Energiaturpeeksi niiden lämpöarvo on alhainen. Tutkitulla alueella tällaisia paksuturpeisia kerrostumia ei juuri ole. Tulosten esitys Jokaisesta suosta on kirjoitettu suoselostus, jossa on käsi telty lyhyesti kunkin suon sijaintia, ympäristöä ja mahdollisia kulkuyh teyksiä. Suotyypeistä on mainittu ylei simmät esiintymisalueineen ja kerrottu oji tustilanteesta sekä suovesien laskusuhteista ympäristöön nähden. Turvemää rät koko suolle, yli 1 m:n, yli 1,5 m:n ja yli 2 m:n syvyysalueelle ovat taulukkomuodossa, jossa heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros (H1-4) on laskettu erikseen. Turvelajijakauma on ilmoi tettu pääturvela jeittain. Eri turvela jeista on mainittu pari yleisintä, myös yleisimmät lisätekijät on mainittu. Keski maa tuneisuus on lasket tu koko suolle sekä suon tuotantokelpoi selle osalle. Yleisin tai yleisimmät pohja maa lajit ja mahdol li set liejukerros tumat paksuuksineen on mai nittu. Viimeisenä on arvio suon käyttökelpoisista turvevaroista. Laboratoriotulokset on esi tetty taulu koi na ja tuloksia on käsitelty lyhyesti. Suon käyttökelpoisuudesta tehty arvio ja mahdollinen energiasisältö on laskettu laboratoriotuloksista saatujen tulosten perusteella. Myös haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokar toissa on pisteittäin turvekerros tuman keskimaatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaker roksen / ko ko turve kerroksen paksuus dm: nä. Myös hajapistein tehdyt tutki mukset ja kaikki syvyystie dot on merkitty. Syvyys tietojen perus teella on piir retty syvyys käyrät metrin välein lisättynä 1,5 m:n syvyyskäyrällä. 11

13 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 2a. Esimerkki suokartasta syvyysalueineen ja tutkimuslinjastoineen 12

14 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 Kuva 2b. Esimerkki erään suon tutkimuslinjan profiilista 13

15 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro TUTKITUT SUOT 1. Laurinjänkkä 1. Laurinjänkkä (kl , x = 7447,1, y = 2502,8) sijaitsee noin 27 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu etelässä Isoon Laurinjärveen lännessä ja pohjoisessa harjumaastoon, sekä idässä viereiseen Syväjärvenjänkkään ja moreenisaarekkeeseen. Länsireunaa sivuaa metsäautotie. (Kuva 3). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Vedet kertyvät Isoon Laurinjärveen, josta on lasku Laurinojaan. Suo ympäristöineen kuuluu Laurinojan vesistöalueeseen (67.825). Pinta-ala on 39 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 25 ha ja yli 2 metrin aluetta 21 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,9 m (paksuin turvekerrostuma 4,2 m). Tutkimuspisteistä on 44 % avosuolla, 44 % rämeellä, 5 % korvessa ja 8 % turvekankaalla. Yleisin suotyyppi on rimpineva, jota on yli neljäsosa havainnoista. Sitä on varsinkin suon länsiosassa. Muita yleisiä suotyyppejä ovat varsinainen sararämeojikko ja varsinainen saraneva lähinnä suon itäosassa. Turpeesta on 42 % rahka- ja 58 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (44 %) ja sararahkaturve (33 %). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 35 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdesta näytepisteestä. on 103 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,0 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,3 MJ/kg. Laurinjänkkän syvästä alueesta pohjoisin osa soveltuu turvetuotantoon. Järven läheisyys vaikuttaa turvetuotantoon soveltuvan alueen kokoon. Energiaturvetuotantoon soveltuvalla 5 ha:n alueella on käyttökelpoisen turpeen määrä 0,09 milj. suo-m 3. Kuva 3. Laurinjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 14

16 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 2. Syväjärvenjänkkä 2. Syvänjärvenjänkkä (kl , x = 7446,5, y = 2503,4) sijaitsee Laurinjänkkän kaakkoispuolella noin 28 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Suksiselän harjuun ja metsäautotiehen, idässä ja etelässä Naukulehdon harjuun. Lännessä on kaksi pientä järveä ja moreenisaarekkeita, joiden välistä on suoyhteys viereiselle suolle. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisja itäreunaa sivuavat metsäautotiet. (Kuva 4). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon. Vedet kertyvät ensin suon länsireunassa oleviin pieniin järviin, Pikku Lauriin ja Naukujärveen. Edellisestä on yhteys Isoon Lauriin. Naukujärvi on laskujoeton. Suo ympäristöineen kuuluu Laurinojan vesistöalueeseen (67.825). Pinta-ala on 47 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 41 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 33 ha ja yli 2 metrin aluetta 27 ha. Koko suon keskisyvyys on 2,1 m (paksuin turvekerrostuma 4,3 m). Tutkimuspisteistä on 56 % avosuolla, 32 % rämeellä, 7 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja varsinainen saraneva, ja ne ovat lähinnä suon keskialueella. Yhteensä niitä on noin kolmasosa havainnoista. Turpeesta on 25 % rahka-, 73 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (49 %) ja sararahkaturve (22 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdesta näytepisteestä. on 106 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,3 %, rikkipitoisuus 0,34 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg. Syväjärvenjänkkällä on syvyytensä ja turvelajiensa puolesta energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota 17 ha. Länsiosan pienet järvet haittaavat niiden läheisyydessä olevien alueiden kuivattamista. Käyttö- Kuva 4.Syväjärvenjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 15

17 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 3. Maittenvälijänkkä 3. Maittenvälijänkkä (kl , x = 7445,9, y = 2504,3) sijaitsee Suksiselän harjun lounaispuolella noin 29 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu koillisessa Suksiselkään, lännessä Naukulehdon harjuun, ja muualla mineraalimaasaarekkeisiin ja niiden välistä viereisiin soihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät läheisten teiden johdosta. (Kuva 5). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti etelään. Vedet laskevat viereisten soiden kautta Naalastojokeen, jonka alaosan vesistöalueeseen (67.871) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 54 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 29 ha ja yli 2 metrin aluetta 19 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m (paksuin turvekerrostuma 3,8 m). Tutkimuspisteistä on 64 % avosuolla, 32 % rämeellä ja 4 % korvessa. Vallitseva suotyyppi on ruohoinen saraneva, jota on lähes puolet havainnoista, ja jota suon keskialueet suurimmalta osaltaan ovat. Muita yleisiä suotyyppejä ovat varsinainen sararäme, lähinnä suon reunoilla, ja lyhytkortinen nevaojikko suon kaakkoisosassa. Turpeesta on 21 % rahka-, 74 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (44 %) ja rahkasaraturve (26 %). Suon eutrofisella keskiosalla turvekerrostuma on ruskosammalpitoista pinnasta pohjaan. Paikoitellen pohjaturve on ruskosammalvaltaista. Eutrofiselle suolle ominaiset kemialliset saostumat ovat turvekerrostumassa yleisiä. Myös harjujen läheisyydessä niitä tavataan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hieta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdestä pisteestä suon keskeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 181 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 24,1 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 15,1 MJ/kg. Kemiallisista saostumista johtuen turpeen tuhkapitoisuus on hyvin korkea. Energiakäyttöön tällainen turve ei sovellu. Kuva 5. Maittenvälijänkkän kartta ja tutkimuspisteet 16

18 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 4 Kunnittajanvuoma 4. Kunnittajanvuoma (kl , x = 7445,4, y = 2503,5) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 30 km eteläkaakkoon. Suo on rikkonaisessa harjumaastossa, joka on topografialtaan vaihtelevaa ja paikoitellen jyrkkäpiirteistä. Hallitsevin on Naukulehdon muodostuma, joka suuntautuu koillisesta ja lähes katkaisee suon. Pohjoiskärki rajoittuu Isoon Laurinjärveen, lännessä moreenipeitteiseen vaaraan, ja muualla mineraalimaasaarekkeisiin ja niiden välistä viereisiin soihin. Eteläpäätä sivuaa Naalastojoki. Lyhyin tieyhteys on Naukulehdon kautta sorakuopan tietä. (Kuva 6). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Vedet laskevat Naalastojokeen, jonka alaosan vesistöalueeseen (67.871) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 168 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 115 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 90 ha ja yli 2 metrin aluetta 72 ha. Koko suon keskisyvyys on 2,0 m (paksuin turvekerrostuma 5,8 m). Tutkimuspisteistä on 52 % avosuolla, 31 % rämeellä, 16 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Vallitseva suotyyppi on ruohoinen saraneva, jota suon itäosan keskeiset alueet suurimmalta osaltaan ovat. Seuraavaksi yleisimpiä ovat varsinainen saraneva Ison Laurinjärven eteläpuolella ja varsinainen sararäme lähinnä reuna-alueilla luoteis- ja kaakkoisosassa. Turpeesta on 29 % rahka-, 64 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (33 %) ja rahkasaraturve (25 %). Suon itäosan yhtenäinen syvä allas on turvekerrostumaltaan lähinnä ruskosammalsaraturvetta, pohjalla turve on monin paikoin ruskosammalvaltaista. Sideriittisaostumia on paikoitellen muutaman cm:n paksuisina kerrostumina. Suoaltaan reunoilla on pieninä laikkuina karuja suotyyppejä kuten lyhytkortista nevaa ja lyhytkortista nevarämettä. Näiden pintaturve on heikosti maatunutta rahkaturvetta. Länsiosan pitkänomainen ja kapea suoallas on itäosaa jonkin verran karumpi ja turvelajeiltaan enimmäkseen rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9.Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin neljältä näytepisteestä. on 111 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 8,3 %, rikkipitoisuus 0,33 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,3 MJ/kg. Kunnittajanvuomasta soveltuu 62 ha turvetuotantoon. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,60 milj. suo-m 3. Ravinnepitoisella suolla rikkipitoisuus ylittää ilmoitusrajan (0,3 %) hieman. Kemiallisten saostumien nostattama tuhkapitoisuus haittaa pohjaturpeiden käyttöä energiaturpeena. Kuva 6. Kunnittajanvuoman kartta ja tutkimuspisteet 17

19 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 5. Kaivosjänkkä 5. Kaivosjänkkä (kl , x = 7447,7, y = 2503,2) sijaitsee noin 27 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Länsiosa on vanhaa peltoa. Eteläpuolella on harju, jota seuraa Mustaselän tie. Luoteispäässä olevan talon kautta on myös tieyhteys. (Kuva 7). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Suon kaakkoisosan läpi virtaa Perävaaranoja, jonka kautta vedet laskevat. Suo ympäristöineen kuuluu Laurinojan vesistöalueeseen (67.825). Pinta-ala on 49 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 14 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 8 ha ja yli 2 metrin aluetta 4 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m (paksuin turvekerrostuma 3,6 m). Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 38 % rämeellä, 19 % korvessa ja 17 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat kytöheitto (viljelemätön pelto suon länsiosassa) ja varsinainen saraneva suon keskialueella. Näiden välissä on varsinaista sararämettä. Yhteensä näitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Turpeesta on 37 % rahka-, 61 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 17 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (35 %) ja sararahkaturve (33 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Tilavuustarkkoja turvenäytteitä ei otettu. Suolla on yhteensä 8 ha kahdessa osassa lähinnä pienimuotoiseen turvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,13 milj. suo-m 3. Kuva 7. Kaivosjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 18

20 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 6. Suksivuoma 6. Suksivuoma (kl , x = 7446,6, y = 2504,6) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km eteläkaakkoon. Suon lounaisreuna rajoittuu Suksiselän harjuun. Koillispuolella ovat moreeniselänteet Suksiauttomaa ja Mustaselkä. Koillispäässä on Syväjärvi. Suolle on hyvä tieyhteys harjua reunustavan Mustaselän tien kautta. (Kuva 8). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoisosassa länteen. Vedet laskevat ojituksen kautta Perävaaranojaan tai kertyvät osittain Syväjärveen. Suon suurempi kaakkoisosa viettää kaakkoon ja vedet laskevat ojituksen ja viereisen suon kautta edelleen Ryökönjokeen (Ryökönjoen vesistöalue ). Pohjoisin osa kuuluu Laurinojan vesistöalueeseen (67.825), ja vedet laskevat itään. Pinta-ala on 128 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 72 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 59 ha ja yli 2 metrin aluetta 42 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m (paksuin turvekerrostuma 4,8 m). Tutkimuspisteistä on 40 % avosuolla, 50 % rämeellä, 4 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpineva, jota on lähinnä suon keski- ja kaakkoisosassa, sekä isovarpuinen rämeojikko suon luoteispäässä. Yhteensä näitä kahta suotyyppiä on kolmasosa kaikista havainnoista. Turpeesta on 29 % rahka-, 69 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (34 %) ja saraturve (23 %). Suon luoteisosassa, Syväjärven ympäristössä turvekerrostumat ovat rahkavaltaisia. Syvimmillä alueilla on pohjalla myös ruskosammalvaltaisia turvekerrostumia. Keski- ja kaakkoisosassa pintaturve on yleisesti saraturvetta ja syvemmällä rahkasaraturvetta, paikoitellen ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, jota on noin puolet havainnoista, sekä hieta ja hiesu. Syvien alueiden pohjalla on 10 cm liejua. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta näytepisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 109 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,4 %, rikkipitoisuus 0,42 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg. Suksivuomalla on kaksi erillistä suoallasta. Niistä pienempi rajoittuu Syväjärveen. Laboratorionäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Kaikissa niissä on korkea rikkipitoisuus, minkä johdosta turvetta ei sellaisenaan suositella energiakäyttöön. Yhdessä hakkeen tai vähärikkisen turpeen kanssa se on kuitenkin käyttökelpoista. Yli 2 m:n syvyisten alueiden (42 ha) turpeen määrä on 1,1 milj. suo-m 3. Kuva 8. Suksivuoman kartta ja tutkimuspisteet 19

21 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 7. Teenlehtiautto 7. Teenlehtiautto (kl , x = 7447,1, y = 2505,8) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km kaakkoon. Suo on muodoltaan rikkonainen. Se rajoittuu lukuisiin moreenisaarekkeisiin ja niiden välistä viereisiin soihin. Tieyhteyttä suolle ei ole. (Kuva 9). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää enimmäkseen etelään, länsiosasta lounaaseen. Suota on ojitettu monin paikoin, mutta keskiosa on luonnontilainen.vedet laskevat suurimmaksi osaksi Ryökönjokeen (vesistöalue ). Länsiojan ojitus laskee Perävaaranojaan (Laurinojan vesistöalue ). Pinta-ala on 127 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 45 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 26 ha ja yli 2 metrin aluetta 16 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m (paksuin turvekerrostuma 3,3 m). Tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 64 % rämeellä, 11 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma suon länsija keskiosassa, sekä rimpineva suon itäosassa. Yhteensä näitä on puolet kaikista havainnoista. Keskellä on muutama hehtaari rahkarämettä. Turpeesta on 15 % rahka- ja 85 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (51 %) ja saraturve (34 %). Karu rahkarämealue on pinnasta noin 0,5 m heikosti maatunutta rahkaturvetta. Paksuin turvekerrostuma on 3,3 m. Koko turvekerrostuman ja energiaturpeeksi soveltuvan osan keskimaatuneisuus on 4,5. Pohjamaalaji on suurimmalta osaltaan moreenia. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 101 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 2,7 %, rikkipitoisuus 0,23 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,7 MJ/kg. Teenlehtiauttosta soveltuu turvetuotantoon 18 ha. Se jakautuu kolmeen osaan, joista keskellä oleva suurin on kooltaan 12 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,25 milj.suo-m 3. Kuva 9. Teenlehtiautton kartta ja tutkimuspisteet 20

22 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 8. Uusijänkkä 8. Uusijänkkä (kl , x = 7447,5, y = 2506,9) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km kaakkoon. Suo on moreeniselänteiden välissä, rajoittuen osaksi myös moreenisaarekkeisiin ja niiden välistä viereisiin soihin. Lähin tie on 1,5 km: n päässä. (Kuva 10). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Suo on suurimmalta osaltaan ojitettu. Vain länsiosassa on ojittamatonta aluetta. Ojitus laskee Uudenjänkänojan kautta Ryökönjokeen, jonka vesistöalueeseen (67.874) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 55 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 17 ha ja yli 2 metrin aluetta 7 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 3,3 m). Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla, 47 % rämeellä, 2 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpineva ja sen ojikko suon keskialueella. Yhteensä näitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Seuraavaksi yleisin on suon ohutturpeisten alueiden pallosararämeojikko. Turpeesta on 12 % rahka- ja 88 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (55 %) ja rahkasaraturve (33 %). Rimpinevoilla turvekerrostuma on pinnasta alkaen saraturvetta. Muualla pintakerros on tavallisesti sararahkaturvetta ja sen alla pohjaan saakka rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Pohjamaalaji on moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdelta pisteeltä. on 97 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 8,8 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,9 MJ/kg. Uusijänkkän syvä osa on muodoltaan pitkä ja kapea. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on paikoitellen hyvin korkea, minkä vuoksi suota ei suositella energiaturvetuotantoon. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella (17 ha) olevan turpeen määrä on 0,33 milj.suo-m 3. Kuva 10. Uusijänkkän kartta ja tutkimuspisteet 21

23 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 9. Ryökönvuoma 9. Ryökönvuoma (kl , x = 7446,1, y = 2505,9) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 30 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Monin paikoin moreenisaarekkeisiin ja niiden välistä viereisiin soihin. Lounaispuolella on Mustaselän tie. (Kuva 11). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon. Länsiosan pientä aluetta lukuun ottamatta suo on ojitettu. Vedet laskevat kaakkoispäästä Ryökönjokeen, jonka vesistöalueeseen (67.874) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 92 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 47 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 34 ha ja yli 2 metrin aluetta 24 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m (paksuin turvekerrostuma 3,4 m). Tutkimuspisteistä on 48 % avosuolla, 32 % rämeellä, 8 % korvessa ja 12 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja luonnontilainen rimpineva, joista jälkimmäistä on varsinkin suon keskialueella. Kaakkoisosan ohutturpeisilla alueilla on runsaasti varsinaista sararämemuuttumaa ja karhunsammalmuuttumaa. Turpeesta on 6 % rahka-, 90 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (43 %) ja rahkasaraturve (35 %). Turvekerrostuma on pinnasta alkaen yleensä saraturvetta. Pohjalla on myös ruskosammalvaltaisia turpeita. Koko turvekerrostuman ja energiaturpeeksi soveltuvan osan keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdelta pisteeltä. on 121 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 8,0 %, rikkipitoisuus 1,83 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg. Ryökönvuomalla todettiin toisella näytepisteellä hyvin korkea rikkipitoisuus keskiarvon ollessa yli 3 % ja yksittäisen näytteen maksimiarvo oli 4,6 %. Tällaista turvetta ei suositella energiaturpeeksi. Sen sijaan syvän alueen kaakkoisosassa laboratorionäytteiden arvot ovat normaalit, ja tästä alueesta 14 ha soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,27 milj.suo-m 3. Kuva 11. Ryökönvuoman kartta ja tutkimuspisteet 22

24 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Mustavuoma 10. Mustavuoma (kl , x = 7444,9, y = 2505,8) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 30 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu lounaassa Suksiselänharjuun ja koillisessa moreeniselänteeseen, jonka reunassa on tie. (Kuva 12). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon. Suon luoteisosasta on noin puolet ojitettu. Enimmäkseen suo on luonnontilainen. Vedet kertyvät kaakkoisosassa olevaan lampeen, josta pintavaluntana Ryökönjokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Ryökönjoen vesistöalueeseen (67.874). Pinta-ala on 54 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 33 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 21 ha ja yli 2 metrin aluetta 11 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m (paksuin turvekerrostuma 2,6 m). Tutkimuspisteistä on 20 % avosuolla, 62 % rämeellä ja 18 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen nevaräme ja varsinainen sararäme sekä sen ojikko. Yhteensä niitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Ne ovat hajallaan suon eri osissa. Turpeesta on 76 % rahka- ja 24 saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (62 %) ja rahkasaraturve (18 %). Karuimmilla alueilla heikosti maatunutta rahkaturvetta on paksuimmillaan 0,7 m. Yleensä suon matalat osat ovat rahkasaraturvetta ja muualla on sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu, joita on noin kolmasosa havainnoista. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on kolmasosa. Liejukerros on paksuimmillaan 2.4 m suon kaakkoisosassa, jossa on lähes kokonaan umpeenkasvanut lampi. Laboratorionäytteitä suolta ei otettu. Suolla on kaksi toisistaan erillään olevaa 6 ha:n aluetta, joilla on käyttökelpoisia turvevaroja 0.18 milj. suo-m 3. Pinnassa on heikosti maatunutta rahka- sararahkaturvetta noin 0,5 m. Sen alla on hyvin maatunutta turvetta, joka soveltuu energiaturpeeksi. Kuva 12. Mustavuoman kartta ja tutkimuspisteet 23

25 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 11. Haukivuoma 11. Haukivuoma (kl , x = 7444,1, y = 2507,4) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 33 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu koillispuolella moreenikangasmaastoon ja lounaispuolella vaihtelevaan, kumpareita ja suppia sisältävään harjumaastoon. Pohjoisosan poikki virtaa Uudenjänkänoja Ryökönjoki. Kaakkoispäästä alkava Juoksevapuro virtaa suon läpi ja laskee Ryökönjokeen. Metsäautotie tulee suon reunaan kahdelta vastakkaiselta suunnalta. (Kuva 13). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen. Yli puolet suoalasta on ojitettu. Ojitusta on suon luoteisosassa ja keskiosassa. Vedet laskevat Ryökönjokeen, jonka vesistöalueeseen (67.874) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 227 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 155 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 125 ha ja yli 2 metrin aluetta 91 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m (paksuin turvekerrostuma 3,6 m). Tutkimuspisteistä on 45 % avosuolla, 43 % rämeellä, 6 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma, jota on suon pohjoisosassa, varsinainen sararäme pieninä alueina pohjois- ja eteläpäässä sekä varsinainen saraneva keskiosassa. Turpeesta on 39 % rahka-, 57 % sara- ja 4 % rus- kosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (35 %) ja sararahkaturve (33 %). Turvekerrostuma on pinnaltaan yleensä rahkasaraturvetta ja syvemmällä sekä sararahkaturvetta että ruskosammalsaraturvetta. Paikoitellen eteläosan ravinteikkailla alueilla pinta on ruskosammalsaraturvetta ja pohjakerrostuma ruskosammalvaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hieta. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on yli neljäsosa. Paksuimmillaan liejua on 1,4 m suon luoteisosassa. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 116 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,8 %, rikkipitoisuus 0,4 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg. Haukivuomalla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa osassa yhteensä 120 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 2,07 milj.suo-m 3. Luonnontilaisen eteläosan näytteissä on korkeita rikkipitoisuuksia. Kuva 13. Haukivuoman kartta ja tutkimuspisteet 24

26 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Yhteinenvuoma 12.Yhteinenvuoma (kl , x = 7443,7, y = 2499,7) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu lännessä Naamijokeen ja pohjoisessa Naalastojokeen, muualla moreenimaastoon. Idässä valtatie 21 sivuaa osittain suota. (Kuva 14). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Pohjoisosan vedet laskevat Naalastojoen kautta ja muualla suoraan Naamijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Naamijoen alaosan vesistöalueeseen (67.812). Pinta-ala on 346 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 155 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 92 ha ja yli 2 metrin aluetta 50 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 3,6 m). Tutkimuspisteistä on 19 % avosuolla, 60 % rämeellä, 20 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat tupasvillaräme, etenkin suon ohutturpeisilla alueilla eri osissa, sekä varsinainen sararäme suon keskellä. Karuimmat suotyypit, rahkaneva, rahkaräme ja keidasräme, ovat suon eteläosassa. Turpeesta on 50 % rahka-, 49 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 8 % ja varpuainesta sisältävien 18 %. Ylei- simmät turvelajit ovat rahkasaraturve (44 %) ja sararahkaturve (26 %). Syvillä alueilla turvekerrostuman pintaosa on enimmäkseen rahka- ja sararahkaturvetta. Pohjaosa on rahkasaraturvetta. Alle metrin turvekerrostumia on yli puolet koko suoalasta. Ne ovat yleensä rahka- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on keskimäärin noin 0,5 m, mutta paikoitellen se on suon eteläosassa 0,8 1,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu syvillä alueilla, ja moreeni matalilla alueilla. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta näytepisteeltä. on 119 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,5 %, rikkipitoisuus 0,32 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,0 MJ/kg. Yhteisenvuoman pohjois- ja eteläosassa on syvät alueet, joissa on käyttökelpoista turvetta. Alueet ovat noin kilometrin päässä toisistaan. Pohjoinen alue on kooltaan 10 ha ja eteläinen 75 ha. Eteläisimmän näytepisteen laboratorionäytteissä on korkea rikkipitoisuus. Pohjoisosan kuivattaminen on mahdollista vain pumppaamalla. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,06 milj.suo-m 3. Kuva 14. Yhteinenvuoman kartta ja tutkimuspisteet 25

27 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 13. Vehkavuoma 13.Vehkavuoma (kl , x = 7441,3, y = 2496,0) sijaitsee noin 30 km Kolarin kuntakeskuksesta etelään. Suo rajoittuu idässä moreenivaaraan ja lännessä moreenisaarekkeisiin. Eteläreunassa on Sammalvaaran Väylänpään tie ja luoteisosaa sivuaa Kolarin rautatie. (Kuva 15). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää suurimmalta osaltaan lounaaseen. Pohjoisosa on ojitettu. Muualla on paikallista ojitusta. Reunaojien kautta vedet laskevat Naamijokeen, jonka alaosan vesistöalueeseen (67.812) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 405 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 226 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 175 ha ja yli 2 metrin aluetta 129 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m (paksuin turvekerrostuma 3,6 m). Tutkimuspisteistä on 46 % avosuolla, 42 % rämeellä, 5 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma, jota on etenkin suon pohjoisosassa, sekä varsinainen saraneva ja lyhytkortinen nevarämeojikko suon eri osissa. Yhteensä näitä on lähes kolmannes kaikista havainnoista. Turpeesta on 44 % rahka-, 54 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 % ja varpuainesta sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (34 %) ja rahkasaraturve (30 %). Laajalla, epäyhtenäisellä suolla myös turvelajeittain on paikallista vaihtelua. Syvillä alueilla pohjaturve on yleensä rahkasara- ja ruskosammalsaraturvetta. Väli- ja pintaturve on sararahkaturvetta sekä saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2.Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu syvillä alueilla ja moreeni ohutturpeisilla alueilla. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin neljästä pisteestä. on 126 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,9 %, rikkipitoisuus 0,27 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg. Vehkavuomasta soveltuu turvetuotantoon 146 ha. Alue on muodoltaan lahdekkeinen ja sisältää muutamia saarekkeita. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 2,68 milj.suo-m 3. Kuva 15. Vehkavuoman kartta ja tutkimuspisteet 26

28 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Sietkivuoma 14. Sietkivuoma (kl , x = 7443,3, y = 2492,7) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 30 km etelään. Suo rajoittuu lännessä moreenivaaraan ja etelämpänä lisäksi Suntiojokeen. Idässä suo rajoittuu Sietkijokeen. Lähellä länsireunaa on metsäautotie. (Kuva 16). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää suurimmalta osaltaan kaakkoon. Suon etelä- ja kaakkoisosa on ojitettu. Muualla ojitusta on harvakseltaan lähinnä reunoilla. Pohjois- ja itäosasta vedet laskevat Sietkijokeen, muualta Suntiojokeen. Etelämpänä joen yhtyvät ja laskevat Naamijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Sietkijoen vesistöalueeseen (67.952). Pinta-ala on 390 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 242 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 190 ha ja yli 2 metrin aluetta 114 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m (paksuin turvekerrostuma 3,6 m). Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 26 % rämeellä, 8 % korvessa ja 37 % turvekankaalla. Vallitseva suotyyppi on karhunsammalmuuttuma, jota on yli kolmasosa kaikista havainnoista. Sitä on paitsi ojitetuilla alueilla, myös laajoilla ojittamattomilla alueilla, jonne tehokas kuivatus on vaikuttanut. Seuraavaksi yleisempiä, mutta huomattavasti pienialaisempia, keskenään yhtä suuria, ovat ruohoinen saranevamuuttuma, var- sinainen saranevamuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Turpeesta on 38 % rahka-, 61 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (33 %) ja rahkasaraturve (33 %). Syvillä alueilla pohjaturve on ruskosammalsaraturvetta. Länsiosan karun keskustan turve on rahkavaltaista ja pintaosastaan heikosti maatunutta. Syvillä alueilla on pohjalla liejua jopa 2,9 m. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Yleisin pohjamaalaji on hiesu, jota on kolme neljäsosaa havainnoista. Moreenia on reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla. Kaikista tutkimuspisteistä on liejupohjaisia lähes 20 %. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin neljästä pisteestä. on 127 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,9 %, rikkipitoisuus 0,28 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg. Sietkivuoman tuotantokelpoinen alue 159 ha on kahdessa osassa. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 2,51 milj.suo-m 3. Paksut liejukerrostuvamat aiheuttavat kantavuusongelmia ja siten vaikeuttavat mahdollista tuotantoa. Kuva 16. Sietkivuoman kartta ja tutkimuspisteet 27

29 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 15. Säynäjävuoma 15. Säynäjävuoma (kl , x = 7449,9, y = 2501,0) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 25 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Sieppijärven Lohinivan tiehen ja idässä Mustaselän metsäautotiehen. Lähes puolet suosta on peltoja, joista suurin osa on viljeltyjä. (Kuva 17). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Peltojen takia suo on kuivatettu. Tutkimuspisteistä laskettuna luonnontilaista suota on alle 10 %. Vedet laskevat Säynäjäojaan ja edelleen Naamijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Sieppijärven vesistöalueeseen (67.82). Pinta-ala on 123 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 75 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 57 ha ja yli 2 metrin aluetta 44 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m (paksuin turvekerrostuma 4,4 m). Tutkimuspisteistä on 1 % avosuolla, 13 % rämeellä, 1 korvessa, 24 % turvekankaalla ja 60 % pellolla. Peltojen lisäksi seuraavaksi yleisin suotyyppi on karhunsammalmuuttuma. Turpeesta on 17 % rahka-, 80 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (51 %) ja rahkasaraturve (19 %). Syvillä alueilla ruskosammalsaraturvetta on paikoitellen koko kerrostuma. Eteläosassa pohjaturve on ruskosammalvaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hieta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 101 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,8 %, rikkipitoisuus 0,61 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,8 MJ/kg. Säynäjävuoman turvenäytteiden rikkipitoisuus ylittää paikoitellen ilmoitusrajan (0,3 %) jopa nelikertaisesti. Kaikkien pisteiden keskimääräinen rikkipitoisuus on reilusti tämän rajan yläpuolella. Suopellot ovat lisäksi viljeltyjä. Näistä syistä johtuen suo ei sovellu energiaturpeen tuotantoon. Turvemäärät on kuitenkin laskettu. Ne ovat 1,46 milj.suo-m 3 (yli 1,5 m:n syvyinen alue) ja 1,24 milj.milj.suo-m 3 (yli 2 m: n syvyinen alue). Kuva 17. Säynäjävuoman kartta ja tutkimuspisteet 28

30 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Poikkikäytävänvuoma 16. Poikkikäytävänvuoma (kl , x = 7446,0, y = 2508,6) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km kaakkoon. Suo rajoittuu eteläpuolella vaaroihin. Pohjoispuolella on loivapiirteinen, osittain kumpareinen moreenimaasto. Itäpäätä sivuaa metsäautotie. (Kuva 18). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suon läpi virtaavaan Uudenjänkänojaan. Suo ympäristöineen kuuluu Ryökönjoen vesistöalueeseen (67.874). Pinta-ala on 117 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 60 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 45 ha ja yli 2 metrin aluetta 30 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 4,3 m). Tutkimuspisteistä on 42 % avosuolla, 33 % rämeellä, 17 % korvessa ja 8 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat ruohoinen saranevamuuttuma, jota on varsinkin suon länsiosassa, sekä varsinainen saranevamuuttuma ja varsinainen sararämeojikko suon eri osissa. Yhteensä näitä on yli kolmasosa kaikista havainnoista. Turpeesta on 48 % rahka-, 51 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 50 %. Yleisim- mät turvelajit ovat sararahkaturve (44 %) ja rahkasaraturve (31 %). Pintaturve, ja ohutturpeisilla alueilla koko turvekerrostuma, on yleensä sararahkaturvetta. Syvemmällä on rahkasaraturvetta. Ruohoisilla suotyypeillä on myös ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu suon syvillä alueilla, ja moreeni ohutturpeisilla alueilla. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on neljäsosa. Paksuimmillaan liejua on 1 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdelta pisteeltä. on 109 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 6,8 %, rikkipitoisuus 0,54 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,4 MJ/kg. Poikkikäytävänvuomalta otettujen turvenäytteiden rikkipitoisuus on korkea. Se ylittää ilmoitusrajan (0,30 %) keskiarvona kaksinkertaisesti ja yksittäisissä näytteissä jopa kolminkertaisesti. Lisäksi länsiosan pohjanäytteiden tuhkapitoisuus on hyvin korkea yli 1,7 m:n syvyydestä alkaen. Näillä perusteilla suota ei pidetä turvetuotantoon sopivana. Turvemäärät on kuitenkin laskettu. Esimerkiksi yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla turvetta on 0,88 milj. milj.suo-m 3. Kuva 18. Poikkikäytävänvuoman kartta ja tutkimuspisteet 29

31 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 17. Perävaaranvuoma 17. Perävaaranvuoma (kl , x = 7448,9, y = 2504,2) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 25 km kaakkoon. Suo rajoittuu moreenivaaroihin. Pohjoisosassa on viljelemätön pelto, jonne tulee tilustie. (Kuva 19). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Pohjoisosaa lukuun ottamatta suo on luonnontilainen. Suon läpi virtaa Perävaaranoja, joka laskee Laurinojaan. Suo ympäristöineen kuuluu Laurinojan vesistöalueeseen (67.825). Pinta-ala on 46 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 7 ha ja yli 2 metrin aluetta 3 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m (paksuin turvekerrostuma 4,0 m).tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 29 % rämeellä, 29 % korvessa, 3 % turvekankaalla ja 15 % pellolla. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja kytö- heitto. Ne ovat suon pohjoisosassa, ja yhteensä niitä on kolmasosa kaikista havainnoista. Turpeesta on 33 % rahka- ja 67 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, ja varpuainesta sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (65 %) ja sararahkaturve (33 %). Pintakerros ja ohutturpeiset alueet ovat yleensä rahkasaraturvetta ja syvemmät kerrostumat sararahkaturvetta. Paksuin turvekerrostuma 4,0 m on suon eteläosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni suon reunoilla, sekä hiekka ja hieta syvemmillä keskialueilla. Tilavuustarkkoja näytteitä ei otettu. Suon eteläosassa oleva syvä alue on kooltaan vain muutamia hehtaareja. Pienimuotoinen palaturvetuotanto on mahdollista. Kuva 19. Perävaaranvuoman kartta ja tutkimuspisteet 30

32 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Ympyräjänkkä 18. Ympyräjänkkä (kl , x = 7448,1, y = 2500,6) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 26 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaan tulee metsäautotie. (Kuva 20). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti länteen. Noin puolet suosta, eli eteläosa on ojitettu. Vedet laskevat Naamijokeen, jonka alajakoalueeseen ( Männistönperä) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 45 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 24 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 10 ha ja yli 2 metrin aluetta 3 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 2,4 m). Tutkimuspisteistä on 14 % avosuolla, 66 % rämeellä, 3 % korvessa ja 17 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma suon pohjois- ja keskiosassa, sekä varsinainen sararämeojikko suon eteläosassa. Yhteensä näitä on kolmannes kaikista havainnoista. Turpeesta on 12 % rahka- ja 88 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (64 %) ja saraturve (21 %) kaikista turpeista. Rämeillä pintaturve on sararahkaturvetta, jonka heikosti maatunut kerros on enintään 0,5 m. Suurin osa turvekerrostumasta on rahkasaraturvetta. Syvän alueen pohjalla on ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiesu ja moreeni. Suolta ei otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiin. Suon syvästä pohjoisosasta soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon 6 ha. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,09 milj. suo-m 3. Kuva 20. Ympyräjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 31

33 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 19. Ilmarisenvuoma 19. Ilmaraisenvuoma (kl , x = 7448,9, y = 2506,3) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km kaakkoon. Suo on vaarojen ympäröimä muilta osin, paitsi pohjoisessa, missä suo rajoittuu Sieppijärven Lohinivan tiehen. (Kuva 21). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Suon itä- ja eteläosa on ojitettu kokonaan. Länsiosassa on pelto. Vain pieniä erillisiä alueita on luonnontilaisena. Vedet laskevat viereisten soiden kautta Uudenjänkänojaan. Suo ympäristöineen kuuluu Ryökönjoen vesistöalueeseen (67.874). Pinta-ala on 51 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 34 ha ja yli 2 metrin aluetta 23 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,9 m (paksuin turvekerrostuma 4,5 m). Tutkimuspisteistä on 63 % avosuolla, 26 % rämeellä, 7 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma, joka on yleinen kaikkialla suon keskialueilla, ja ruohoinen saranevamuuttuma suon pohjois- ja kaakkoispäässä. Yhteensä näitä on puolet kaikista havainnoista. Turpeesta on 13 % rahka-, 82 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 % ja varpuainesta sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (34 %) ja rahkasaraturve (27 %). Pintaturve on yleensä suon keskialueilla saravaltaista. Syvemmät kerrostumat ovat ruskosammalsaraturvetta ja pohjalla on paikoitellen ruskosammalvaltaista turvetta. Syvillä alueella on pohjalla liejua 10 cm. Koko turvekerrostuman, samoin kuin energiaturpeeksi soveltuvan osan keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdestä pisteestä. on 81 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,1 %, rikkipitoisuus 0,20 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg. Ilmaraisenvuomalla on energiaturvetuotantoon soveltuvan yhtenäisen alueen koko 32 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,66 milj.suo-m 3. Kuva 21. Ilmarisenvuoman kartta ja tutkimuspisteet 32

34 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Kaakkuririmpi 20. Kaakkuririmpi (kl , x = 7447,2, y = 2496,2) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 24 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu muualla moreenisaarekkeisiin ja viereisiin soihin, kaakossa 30 korkeaan vaaraan. Pohjois- ja eteläpäätä sekä osittain länsireunaa sivuavat metsäautotiet. (Kuva 22). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoisosassa itään, josta ojitus laskee Naamijokeen (Männistönperän alajakoalue ). Eteläosan vedet laskevat ojitusta pitkin länteen, Kuurusenjokeen (Sietkijoen vesistöalue ). Suon keskeinen itäosa, noin puolet suoalasta on luonnontilaista. Pinta-ala on 135 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 70 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 48 ha ja yli 2 metrin aluetta 20 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 3,3 m). Tutkimuspisteistä on 30 % avosuolla, 49 % rämeellä, 19 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen saraneva suon kapeassa keskiosassa, rimpineva suon eteläosassa, ja isovarpuinen rämeojikko länsiosassa. Yhteensä näitä on noin kolmasosa kaikista havainnoista. Turpeesta on 56 % rahka-, 40 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 8 % ja varpuainesta sisältävien 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (29 %) ja rahkaturve (32 %). Suon syvässä pohjoispäässä pintakerros on rahkasaraturvetta ja pohjalla ruskosammalsaraturvetta. Eteläosan karu avosuo on pinnaltaan rahkavaltaista, jonka heikosti maatunut kerros on paksuimmillaan lähes 2 m. Pohjalla on rahkasaraturvetta. Ojitettu länsiosa on ohutturpeinen. Se on pinnaltaan rahka- ja sararahkaturvetta, pohjalla rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7.Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hieta. Etelä- ja kapeassa keskiosassa on pohjalla liejua paksuimmillaan 35 cm. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 114 kg/suo-m3, tuhkapitoisuus 5,9 %, rikkipitoisuus 0,21 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,0 MJ/kg. Kaakkuririmmestä soveltuu turvetuotantoon yhteensä 40 ha. Pohjoinen alue soveltuu sellaisenaan energiaturvetuotantoon. Rimpinen eteläosa on suurimmalta osaltaan heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Se soveltuu paremmin ympäristöturpeeksi, jota on 0,15 milj.suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,34 milj.suo-m 3. Kuva 22. Kaakkurinrimmen kartta ja tutkimuspisteet 33

35 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 21. Kuurusenvuoma 21. Kuurusenvuoma (kl , x = 7449,0, y = 2491,3) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 22 km etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa Sieppijänkkän Pieruvuoman soidensuojelualueeseen, idässä Kuurusenvaaraan sekä lännessä Suntiolehdon- ja Korkealehdon vaaroihin. Eteläreunaa sivuaa metsäautotie. (Kuva 23). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Eteläpuolisko, joka on keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu, viettää etelään, ja vedet laskevat Kuurusenjokeen (Sietkijoen vesistöalue ). Pohjoisosa on luonnontilaista ja vedet laskevat pohjoiseen, Muonionjokeen, kuuluen Ääverjoen vesistöalueeseen (67.312). Pinta-ala on 702 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 332 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 230 ha ja yli 2 metrin aluetta 149 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m (paksuin turvekerrostuma 5,5 m). Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla, 31 % rämeellä, 11 % korvessa ja 9 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpiletto suon pohjoisosassa, ja ruohoinen saraneva suon eteläosassa. Muita laajoina esiintyviä suotyyppejä luonnontilaisilla alueilla ovat rimpineva ja varsinainen saraneva, sekä karhunsammalmuuttuma ojitetuilla alueilla. Turpeesta on 27 % rahka-, 71 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (27 %) ja rahkasaraturve (27 %). Heikosti maatuneet, rahkavaltaiset alueet ovat lähinnä suon reunaosia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Liejua on pohjalla vähän ja vain muutamalla tutkimuspisteellä. Paksuimmillaan sitä on 30 cm. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin viideltä pisteeltä. on 102 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,4 %, rikkipitoisuus 0,23 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,7 MJ/kg. Kuurusenvuomalla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa osassa yhteensä 190 ha. Näistä suurin on pohjoisosassa, mutta se rajoittuu soidensuojelualueeseen. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 3,96 milj.suo-m 3. Kuva 23. Kuurusenvuoman kartta ja tutkimuspisteet 34

36 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Isovuoma 22. Isovuoma (kl , x = 7439,6, y = 2495,3) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 33 km etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa Sammalvaaran Väylänpään tiehen, kaakossa Naamijokeen, lännessä osittain Sietkijokeen ja muualla moreenisaarekkeisiin. (Kuva 24). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Eteläosa viettää kaakkoon ja pohjoisosa länteen. Keskellä suota on peltoja. Suurin osa suosta on ojitettu. Luonnontilaista suota on lähinnä luoteisosassa. Vedet laskevat Naamijokeen ja sen sivujokeen Sietkijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Naamijoen vesistöalueeseen (Koivumaan alajakoalue ). Pinta-ala on 79 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 31 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 18 ha ja yli 2 metrin aluetta 5 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m (paksuin turvekerrostuma 2,5 m).tutkimuspisteistä on 2 % avosuolla, 32 % rämeellä, 22 % korvessa, 22 % turvekankaalla ja 22 % pellolla. Vallitsevat suo- tyypit ovat karhunsammalmuuttuma ja kytöheitto suon keskialueilla. Turpeesta on 40 % rahka-, 58 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (24 %) ja rahkaturve (21 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hieta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 167 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,7 %, rikkipitoisuus 0,54 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,7 MJ/kg. Isovuoman keskellä on 13 ha energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,15 milj.suo-m 3. Kuva 24. Isovuoman kartta ja tutkimuspisteet 35

37 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 23. Välijänkkä 23. Välijänkkä (kl , x = 7441,7, y = 2499,4) sijaitsee vaarojen välisessä painanteessa noin 32 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Lähimmälle tielle on matkaa 0,2 km. (Kuva 25). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. ja viettää länteen. Rimpistä lounaisosaa lukuun ottamatta suo on ojitettu. Suo ympäristöineen kuuluu Naamijoen vesistöalueeseen (Koivumaan alajakoalue ). Pinta-ala on 49 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 18 ha ja yli 2 metrin aluetta 10 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m (paksuin turvekerrostuma 5,3 m). Tutkimuspisteistä on 27 % avosuolla, 63 % rämeellä ja 10 % korvessa. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma suon keskialueella, sekä varsinainen saraneva kaakkoisosassa. Yhteensä näitä on puolet havainnoista. Lounaisosan vedenkertymäalue on rimpinen. Turpeesta on 43 % rahka- ja 57 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2 % ja varpuainesta sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (57 %) ja sararahkaturve (42 %). Suon syvä kaakkoisosa on pinnaltaan sararahkaturvetta. Pohjakerrostumat ovat rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat syvillä alueilla hieta ja hiesu, reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 103 kg/suo-m3, tuhkapitoisuus 4,0 %, rikkipitoisuus 0,20 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,4 MJ/kg. Välijänkkän eteläosasta soveltuu energiaturvetuotantoon 10 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,15 milj.suo-m3. Lounaisosan syvimpien alueiden kuivattaminen on hankalaa ilman pumppaamista. Kuva 25. Välijänkkän kartta ja tutkimuspisteet 36

38 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Kuoppainojanjänkkä 24. Kuoppainojanjänkkä (kl , x = 7447,9, y = 2493,0) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 24 km etelään. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja saarekkeiden välistä viereisiin soihin. Suon yli keskeltä johtaa metsäautotie. (Kuva 26). Suonpinta on 137,9 55,8 metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Suo on kauttaaltaan ojitettu Vedet laskevat Kuopppainojan kautta Kuurusenjokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Sietkijoen vesistöalueeseen (67.852). Pinta-ala on 66 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 10 ha ja yli 2 metrin aluetta 3 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m (paksuin turvekerrostuma 2,4 m). Tutkimuspisteistä on 4 % avosuolla, 78 % rämeellä, 17 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma sekä isovarpuinen räme- ojikko ja muuttuma. Yhteensä näitä on yli puolet havainnoista. Turpeesta on 83 % rahka- ja 17 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (54 %) ja rahkaturve (29 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiekka ja moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 144 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,7 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,5 MJ/kg. Kuoppainojanjänkkän pohjoisosassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 6 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,06 milj.suo-m 3. Kuva 26. Kuoppainojanänkkän kartta ja tutkimuspisteet 37

39 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 25. Heinävuoma 25. Heinävuoma (kl , x = 7451,4, y = 2496,0) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 21 km etelään. Suo on osittain moreenisaarekkeiden rajoittama. Kaakkoispuolella on Sieppuvaara. Pohjoisessa suo rajoittuu VR:n Sieppijärven vaihteelle vievään tiehen, lännessä rautatiehen. (Kuva 27). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää suurimmalta osaltaan etelään. Pohjoisin osa viettää pohjoiseen. Suosta noin puolet, eteläosa, on harvakseltaan ojitettu. Suosta suurin osa kuuluu Männistönperän vesistöalueeseen (67.821), pohjoisosa Vaattojoen vesistöalueeseen (67.822). Pinta-ala on 248 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 90 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 58 ha ja yli 2 metrin aluetta 32 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m (paksuin turvekerrostuma 5,2 m). Tutkimuspisteistä on 35 % avosuolla, 35 % rämeellä, 29 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpineva lähinnä suon pohjois- ja länsiosassa, sekä rääseikkö ohutturpeisilla alueilla ja reunoilla. Rimpinevojen kanssa samoilla alueilla on myös rimpilettoja. Turpeesta on 27 % rahka-, 72 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (61 %) ja sararahkaturve (25 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, moreeni ja hiesu. Syvien alueiden pohjalla on liejua paksuimmillaan 50 cm. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 125 kg/suo-m3, tuhkapitoisuus 6,9 %, rikkipitoisuus 0,39 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg. Heinävuomalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa osassa yhteensä 28 ha. Näistä läntinen pienempi alue on kooltaan 10 ha. Tällä alueella näytteiden keskimääräinen rikkipitoisuus on n. 0,50 %. Myös suuremman alueen eteläosassa pohjanäytteiden rikkipitoisuus on haitallisen suuri. Mainituista syistä johtuen rajoitettu käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,47 milj.suo-m 3. Kuva 27. Heinävuoman kartta ja tutkimuspisteet 38

40 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Järvivuoma 26. Järvivuoma (kl , x = 7453,2, y = 2495,1) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 20 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu lännessä osittain Tornion Kolarin rautatiehen, etelässä VR:n vaihteelle vievään tiehen sekä itä- ja koillispuolella vaaroihin ja viereisiin soihin. (Kuva 28). Suonpinta on 153,7 175,6 metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Suon keskiosa on märkä. Osa vesistä kertyy Rapakkolampeen, josta Rapakkojoki laskee luoteeseen Lompolojärveen. Suo ympäristöineen kuuluu Lompolojoen vesistöalueeseen (68.38). Pinta-ala on 499 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 197 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 147 ha ja yli 2 metrin aluetta 103 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 3,6 m). Tutkimuspisteistä on 34 % avosuolla, 41 % rämeellä ja 24 % korvessa. Vallitseva suotyyppi on varsinainen sararäme, jota on viidennes kaikista havainnoista. Ne ovat lähinnä suon ohutturpeisia alueita. Seuraavaksi yleisimpiä ovat varsinainen saraneva, jota on lähinnä eteläosassa, sekä rimpineva ja rimpiletto suon keskialueella. Turpeesta on 36 % rahka-, 62 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien tur- peiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (54 %) ja sararahkaturve (31 %). Karuja suotyyppejä ja niiden heikosti maatuneita rahkavaltaisia pintaturpeita on Rapakkolammen läheisyydessä 0,4 0,6 m. Ruskosammalvaltaiset turpeet ovat syvien kerrostumien pohjalla ja usein liejun päällä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,5.Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, jota on yli puolet havainnoista, moreeni ja hiesu. Tutkimuspisteistä on liejupohjaisia viidennes. Liejua on varsinkin Rapakkolammen alueella paksuimmillaan 1,9 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin viidellstä pisteeltä. on 119 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,5 %, rikkipitoisuus 0,27 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,0 MJ/kg. Järvivuomalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yhtenäinstä suoalaa 117 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,67 milj.suo-m 3. Vain yhdellä näytepisteellä viidestä rikkipitoisuus ylittää ilmoitusrajan 0,3 %. Koko alueen kuivattamisessa saattaa olla vaikeuksia. Kuva 28. Järvivuoman kartta ja tutkimuspisteet 39

41 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 27. Vinsanjänkkä 27. Vinsanjänkkä (kl , x = 7444,8, y = 2490,7) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km etelään. Suo rajoittuu topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon ja viereisiin soihin. Suon itäreunaan sekä eteläosan yli tulee metsäautotie. (Kuva 29). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Suo on suurimmalta osaltaan luonnontilainen. Vain tien eteläpuoli ja itäosa on ojitettu. Suo ympäristöineen kuuluu Sietkijoen vesistöalueeseen (67.852). Pinta-ala on 156 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 38 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 16 ha ja yli 2 metrin aluetta 5 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m (paksuin turvekerrostuma 2,8 m). Tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 38 % rämeellä, 24 % korvessa ja 14 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpiletto ja rimpineva luonnontilaisilla keskialueilla, sekä ojitetuilla alueilla itäosassa ruohoinen sararämemuuttuma ja karhunsammalmuuttuma eteläosassa. Turpeesta on 31 % rahka- ja 69 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (41 %) ja sararahkaturve (26 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Suon syvällä alueella on pohjaliejua pienellä alalla paksuimmillaan 0,7 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 140 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 9,5 %, rikkipitoisuus 0,29 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,7 MJ/kg. Vinsajänkkän syvällä keskialueella on turvetuotantoon soveltuva yhtenäinen 12 ha:n alue. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,16 milj.suo-m 3. Näytteiden tuhkapitoisuus on korkea alkaen 1,5 m:n syvyydestä pohjaan saakka. Kuva 29. Vinsanjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 40

42 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Suntiovuoma 28. Suntiovuoma (kl , x = 7447,8, y = 2487,1) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 23 km etelälounaaseen. Suo rajoittuu pieniin vaaroihin ja niiden välistä viereisiin soihin. Metsäautotiet tulevat suon etelä- ja luoteisreunaan. (Kuva 30). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Suo on suurimmalta osaltaan luonnontilainen. Ohutturpeinen eteläosa on ojitettu. Muualla ojitettuja alueita on lähinnä suon itäosassa. Suon pohjoisosasta alkava Alajoki (Suntiojoen jatke) virtaa suon läpi ja laskee Naamijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Suntiojoen vesistöalueeseen (67.851). Pinta-ala on 1010 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 326 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 190 ha ja yli 2 metrin aluetta 103 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m (paksuin turvekerrostuma 4,0 m). Tutkimuspisteistä on 30 % avosuolla, 44 % rämeellä, 23 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Laajan suon monista suotyypeistä ovat yleisimpiä ruohoinen sararäme ja varsinainen sararäme. Näitä on etenkin suon ohutturpeisilla- ja reuna-alueilla. Suntiojoki virtaa suon syvimpien alueiden läpi. Näillä alueilla yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen saraneva ja varsinainen letto. Turpeesta on 37 % rahka-, 62 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisäl- tävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (34 %) ja sararahkaturve (29 %). Paikoitellen on pintaosassa heikosti maatunutta rahkaturvetta paksuimmillaan 0,6 m. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on lähes kaksi kolmasosaa havainnoista. Muita ovat hiekka ja hieta. Keskiosan syvällä alueella on vielä liejua pohjalla yli 2 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin seitsemältä pisteeltä. on 117 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 8,9 %, rikkipitoisuus 0,33 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,5 MJ/kg. Suntiovuomalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota kolmessa osassa yhteensä 72 ha. Näistä alueista suurin on 42 ha pienin 9 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,06 milj.suo-m3. Tuhkapitoisuus nousee joen varressa haitallisen suureksi. Samoin rikkipitoisuus on paikoitellen liian korkea. Sellaiset alueet on vähennetty käyttökelpoiseksi arvioidusta turvemäärästä. Joen läheisyys vaikeuttaa vieressä olevien alueiden kuivattamista. Tutkittu alue rajoittuu pohjoispuolella soidensuojelualueeseen. Tutkimusten jälkeen aluetta on laajennettu Natura 2000-suojeluohjelmalla. Kuva 30. Suntiovuoman kartta ja tutkimuspisteet 41

43 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 29. Mäntyvaaranjänkkä 29. Mäntyvaaranjänkkä (kl , x = 7444,1, y = 2488,9) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km etelään. Suon länsi- ja itäreuna rajoittuu vaaroihin. Eteläpuolella on moreenisaarekkeiden rikkoma suomaasto. Pohjoisessa sama suoalue jatkuu Suntiovuomana. Länsi- ja itäreunoja sivuavat metsäautotiet. (Kuva 31). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti suon keskellä virtaavaa Alajokea (Suntiojoen jatke). Suurimmalta osaltaan suo on ojitettu. Vain pohjois- ja keskiosassa on luonnontilaisia alueita. Suo ympäristöineen kuuluu Suntiojoen vesistöalueeseen (67.851), jonka vedet laskevat Naamijokeen (67.81) Pinta-ala on 570 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 175 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 99 ha ja yli 2 metrin aluetta 46 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m (paksuin turvekerrostuma 3,3 m). Tutkimuspisteistä on 21 % avosuolla, 47 % rämeellä, 30 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinainen sararäme ja sen muuttuma, ruohoinen sararäme muuttumineen sekä varsinainen saraneva muuttumineen. Yhteensä näitä on lähes puolet havainnoista. Suon halki virtaavan Alajoen varret ovat yleensä nevakorpea sekä ruoho- ja heinäkorpea. Turpeesta on 60 % rahka- ja 40 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (52 %) ja rahkasaraturve (31 %). Syvillä alueilla rahkavaltaisten turpeiden suhteellinen osuus entisestään lisääntyy. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on noin puolet havainnoista. Syvät alueet ovat hiesupohjaisia. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kuudelta pisteeltä. on 120 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, rikkipitoisuus 0,33 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,9 MJ/kg. Mäntyvaaranjänkkä on laaja, mutta suurimmalta osaltaan ohutturpeinen. Suolla on yhteensä 74 ha energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta neljässä eri osassa. Näistä suurin on 44 ha ja muut noin 10 ha:n kokoisia. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,80 milj.suo-m 3. Turpeen rikkipitoisuus on paikoitellen korkea, myös keskiarvona ilmoitusraja (0,3 %) ylittyy. Kuva 31. Mäntyvaaranjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 42

44 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Sieppijänkkä 30. Sieppijänkkä (kl , x = 7450,9, y = 2498,5) sijaitsee Sieppijärven kylän länsipuolella noin 22 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu lännessä Sieppuvaaraan, idässä Sieppijärven kylän asutukseen ja pohjoisessa osittain lajittuneeseen kangasmaastoon sekä VR:n vaihteelle vievään tiehen. (Kuva 32). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää suurimmalta osaltaan etelään. Suon pohjoisosa on vedenjakaja-aluetta. Ojitusta on lähinnä kylän läheisyydessä ja suon keskiosassa, jossa on vanhoja peltoja. Suon keskellä virtaa Saarikoskenoja, joka laskee Naamijokeen. Valtaosa suosta kuuluu Männistönperän vesistöalueeseen (67.821) ja pohjoisin osa Lompolojoen vesistöalueeseen (67.38), vesien laskiessa länteen Heinävuomalle. Pinta-ala on 241 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 108 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 78 ha ja yli 2 metrin aluetta 54 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m (paksuin turvekerrostuma 4,3 m). Tutkimuspisteistä on 33 % avosuolla, 53 % rämeellä, 12 % korvessa ja 2 % pellolla. Pohjoisosa on rimpinevaa. Se on tutkimuspisteistä laskettuna yleisin suotyyppi. Seuraavaksi yleisin on varsinainen sararäme, jota on suon eri osissa lähinnä ohutturpeisilla alueilla. Yhteensä näitä on kolmannes havainnoista. Turpeesta on 49 % rahka- ja 51 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 30 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (40 %) ja sararahkaturve (34 %). Heikosti maatunutta rahkaturvetta on paksuimmillaan suon pinnassa 1,8 m, ja sen osuus kokonaisturvemäärästä on 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, jota on lähes puolet havainnoista. Syvien alueiden pohjalla on hieta ja hiesu. Samoilla syvillä alueilla on pohjalla vielä liejua noin 1 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 107 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,1 %, rikkipitoisuus 0,25 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,6 MJ/kg. Sieppijänkkällä on turvetuotantoon soveltuvaa suota kolmessa osassa yhteensä 61 ha. Suon pohjoisja eteläosassa sijaitsevat kaksi suurinta aluetta ovat kooltaan n. 25 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,93 milj.suo-m 3. Kaikkia alueita peittää osaksi heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros. Muutamien turvenäytteiden rikkipitoisuus ylittää 0,3 %:n ilmoitusrajan, mutta keskiarvo jää sen alle. Kuva 32. Sieppijänkkän kartta ja tutkimuspisteet 43

45 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 31.Vinsarovanjänkkä 31.Vinsarovanjänkkä (kl , x = 7441,0, y = 2493,0) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 30 km etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä Suntiojokeen, etelässä Sammalvaaran Väylänpään tiehen ja lännessä moreenipeitteiseen vaaraan. Länsireunaa sivuaa metsäautotie. (Kuva 33). Suon pintaa ei vaaittu, koska tutkimus tehtiin hajapistein ojalinjoja pitkin. Korkeuskäyrien ja ojien mukaan viettosuunta on itään. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat Suntiojokeen (vesistöalue ). Pinta-ala on 209 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 94 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 57 ha ja yli 2 metrin aluetta 33 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 4,0 m). Tutkimuspisteistä on 37 % avosuolla, 47 % rämeellä, 13 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma, varsinainen saranevamuuttuma ja rahkanevaojikko. Näitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Turpeesta on 67 % rahka-, 32 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 % ja varpuainesta sisältävien 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (49 %) ja rahkasaraturve (26 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Yleisin pohjamaalaji on hiekka, jota on kaksi kolmasosaa havainnoista. Luoteisosan syvällä alueella on lisäksi liejua paksuimmillaan 2,3 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 136 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,8 %, rikkipitoisuus 0,49 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,2 MJ/kg. Vinsarovanjänkkällä on energiaturveturvetuotantoon soveltuva 37 ha:n alue, joka on kuitenkin muodoltaan epäsäännöllinen ja lahdekkeinen. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,43 milj.suo-m 3. Luoteisosan paksu liejukerrostuma heikentää suon kantavuutta. Eteläosan näytteissä on yli 1 %:n rikkipitoisuus. Tämä alue ei kuulu laskelmiin. Kuva 33. Vinsarovanjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 44

46 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Jalomaanjänkkä 32. Jalomaanjänkkä (kl , x = 7449,0, y = 2496,0) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 23 km etelään. Suo rajoittuu idässä osittain moreenisaarekkeisiin ja Sieppuvaaraan, jota kiertää metsäautotie, lännessä Kolarin rautatiehen, etelässä metsäautotiehen ja pohjoisessa viereiseen Heinävuomaan. (Kuva 34). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Suo on suurimmalta osaltaan ojitettu. Eteläosasta, joka on ojitettu kokonaan, vedet laskevat kaakkoon ja päätyvät Naamijokeen (Männistönperän vesistöalue ). Suon pohjoisin osa on luonnontilaista. Rautatien varsi on ojitettu ja vedet laskevat lounaaseen, Karhakkaojaan (Sietkijoen vesistöalue ). Tutkimuspisteistä on 27 % avosuolla, 64 % rämeellä, 6 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma, rimpinevamuuttuma ja varsinainen sararämeojikko. Ne ovat suon etelä- ja keskiosassa, ja niitä on lähes puolet havainnoista. Pinta-ala on 196 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 84 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 53 ha ja yli 2 metrin aluetta 30 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 4,4 m). Turpeesta on 34 % rahka- ja 66 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (56 %) ja sararahkaturve (32 %). Eteläosan paksut turvekerrostumat ovat pinnaltaan saraja sararahkaturvetta ja syvemmällä rahkasaraturvetta. Pohjoisosan kerrostumat ovat lähes kokonaan rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on yli puolet havainnoista. Syvimmät alueet ovat hieta- ja hiesupohjaisia. Muutamilla syvillä pisteillä on pohjaliejua 0,2 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdelta pisteeltä. on 135 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 8,4 %, rikkipitoisuus 0,34 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg. Jalomaanjänkkällä on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa osassa yhteensä 46 ha. Alueet ovat lähes saman suuruisia, mutta eteläosan alueeseen kuuluu pitkä, luoteeseen suuntautuva lahdeke. Eteläisen alueen turvenäytteissä rikkipitoisuus ylittää 0,3 %:n ilmoitusrajan ja pohjoisen alueen näytteissä tuhkapitoisuus on muutamassa näytteessä yli 10 %. Käyttökelpoisen turpeen määrä on mainituin varauksin 0,651 milj.suo-m 3. Kuva 34. Jalomaanjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 45

47 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 33. Kassajänkkä 33. Kassajänkkä (kl , x = 7442,3, y = 2488,0) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 28 km etelään. Suo on lähes pohjois-eteläsuunnassa kahden moreenipeitteisen vaaran välissä. Molemmista päistään suo on yhteydessä viereisille soille. Itäpuolen vaaraan tulee metsäautotie, josta haarautuu heikkokuntoinen tilustie suon pohjoisosan yli. (Kuva 35). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Pohjoisosan vedet laskevat Hautaojan kautta ( Lappean alue) reilun kilometrin päässä virtaavaan Tornionjokeen. Eteläosasta vedet laskevat Väylänpäänojan kautta ( Väylänpään lähialue) Tornionjokeen. Pinta-ala on 279 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 86 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 56 ha ja yli 2 metrin aluetta 32 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m (paksuin turvekerrostuma 4,1 m). Tutkimuspisteistä on 14 % avosuolla, 76 % rämeellä, 8 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Vallitseva suotyyppi on varsinainen sararäme ojikkoineen ja muuttumineen. Yhteensä näitä on lähes puolet havainnoista. Paikoitellen keski- ja pohjoisosassa on ojittamattomia, karuja suotyyppejä, kuten tupasvilla-, isovarpu- ja rahkarämettä. Turpeesta on 51 % rahka-, 48 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 30 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (47 %) ja sararahkaturve (39 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, jota suon syvät alueet enimmäkseen ovat, ja moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 105 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, rikkipitoisuus 0,38 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Kassajänkkällä on turvetuotantoon soveltuvaa suota kahdessa osassa yhteensä 48 ha. Molemmat alueet ovat lähes saman kokoiset. Yhdessä näytepisteessä näytteiden rikkipitoisuus on keskimäärin 0,5 %. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on eteläosassa paikoitellen paksuimmillaan 0,6 m. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrä on 0,74 milj. suo-m 3. Kuva 35. Kassajänkkän kartta ja tutkimuspisteet 46

48 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Äijävuoma 34. Äijävuoma (kl , x = 7445,5, y = 2495,5) sijaitsee Äijävaaran luoteispuolella noin 26 km Kolarin kirkolta etelään. Suo on laaja, mutta monin paikoin moreenisaarekkeiden rikkoma. Lännessä suo rajoittuu Kemin Kolarin rautatiehen. Itäpuolitse suoalueen ympäri kiertää metsäautotie. (Kuva 36). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Koko pohjoisosa, eli noin puolet suosta, on ojitettu. Muualla ojitusta on lounaisosassa. Suon läpi virtaavan Äijänojan kautta vedet laskevat Sietkijokeen, jonka vesistöalueeseen (67.852) suo ympäristöineen kuuluu. Pinta-ala on 442 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 174 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 114 ha ja yli 2 metrin aluetta 83 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 3,9 m). Tutkimuspisteistä on 30 % avosuolla, 45 % rämeellä, 19 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja varsinainen sararämeojikko. Ne ovat lähinnä suon pohjoisosassa, ja yhteensä niitä on kolmasosa kaikista havainnoista. Turpeesta on 48 % rahka- ja 52 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (43 %), jota suon syvät alueet enimmäkseen ovat, ja sararahkaturve (34 %) pintakerroksessa ja reuna-alueilla. Rahkainen, heikosti maatunut (H1-4) pintakerros on keskimäärin 0,4 m paksu. Paikoitellen suon eteläosassa sen paksuus on yli 1 m. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 28 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, jota on yli puolet havainnoista. Syvät alueet ovat yleensä hietaja hiesupohjaisia. Näillä alueilla on myös paikoitellen liejua, jota on paksuimmillaan Äijänojan varressa 1,9 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kuudelta pisteeltä. on 124 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,7 %, rikkipitoisuus 0,45 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,0 MJ/kg. Äijävuomalla on turvetuotantoon soveltuvaa suota kolmessa osassa yhteensä 82 ha. Suurimmat alueet ovat lännessä lähellä rautatietä. Käyttökelpoisen turpeen määrä 1,301 milj. suo-m 3. Haittana on korkeahko rikkipitoisuus, joka useimmissa näytteissä ylittää ilmoitusrajan 0,3 %. Kuva 36. Äijänvuoman kartta ja tutkimuspisteet 47

49 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 35. Venettivuoma 35. Venettivuoma (kl , x = 7459,0, y = 2495,4) sijaitsee noin 12 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Idässä suo rajoittuu valtatiehen nro 21, lännessä Mäntyvaaraan, muualla viereisiin soihin. (Kuva 37). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti kaakkoon. Käytännössä suo on ojitettu kokonaan, mutta ojitustiheys vaihtelee. Itäosassa on vanhoja peltoja. Vedet laskevat kaakossa valtatien ali pieneen Venettijärveen, josta edelleen Yliseen Sieppijärveen. Suo ympäristöineen kuuluu Ylisen Sieppijärven vesistöalueeseen (67.832). Pinta-ala on 167 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 62 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 47 ha ja yli 2 metrin aluetta 28 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 4,9 m). Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 39 % rämeellä, 15 % korvessa ja 17 % turvekankaalla. Muuttumia ja turvekankaita on lähes puolet havainnoista. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma, jotka ovat suon itäosassa. Turpeesta on 28 % rahka- ja 72 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 % ja varpuainesta sisältävien 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (52 %) ja sararahkaturve (18 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, mutta syvät alueet ovat hieta- ja hiesupohjaisia. Muutaman pisteen pohjalla on liejua 5 cm. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 108 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,4 %, rikkipitoisuus 0,21 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,6 MJ/kg. Venettivuoman itäosassa on energiaturvetuotantoon soveltuva suoala 35 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,64 milj. suo-m 3. Kuva 37. Venettivuoman kartta ja tutkimuspisteet 48

50 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Vankanvuoma 36. Vankanvuoma (kl , x = 7436,6, y = 2497,6) on laaja, epäyhtenäinen suoalue, joka sijaitsee Naamijoen itäpuolella km Kolarin kuntakeskuksesta etelään. Suo rajoittuu enimmäkseen mataliin moreenivaaroihin, ja on myös moreenisaarekkeiden rikkoma. Luoteisreunaa sivuaa osittain Naamijoki, ja eteläreunaa Olosjoki. Suon itäpuolitse on metsäautotie eteläosaan saakka. (Kuva 38). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää suurimmalta osaltaan etelään, Olosjokeen (Olosjoen alaosan vesistöalue ). Pohjoisosasta vedet laskevat Naamijokeen (67.81 Naamijoen alaosa). Eteläosan pientä aluetta lukuun ottamatta suo on ojitettu. Pinta-ala on 876 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 388 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 253 ha ja yli 2 metrin aluetta 158 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 3,9 m). Tutkimuspisteistä on 15 % avosuolla, 31 % rämeellä, 14 % korvessa ja 40 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma, jota on suon eri osissa yhteensä kolmannes havainnoista, sekä varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on 22 % rahka-, 77 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (40 %) ja ruskosammalsaraturve (30 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, jota on lähes puolet kaikista havainnoista, sekä hiesu ja hieta yleensä syvillä alueilla. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kymmeneltä pisteeltä. on 119 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,5 %, rikkipitoisuus 0,26 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Vankanvuomalla on yhteensä 180 ha energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, joka jakautuu viiteen eri lohkoon. Suurin yhtenäinen alue on suon eteläosassa. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 3,10 milj. suo-m 3. Kuva 38. Vankanvuoman kartta ja tutkimuspisteet 49

51 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 37. Palovinsanjänkkä 37. Palovinsanjänkkä (kl , x = 7438,9, y = 2493,2) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 32 km etelään. Lännessä suo rajoittuu Palovinsan vaaraan, pohjoisessa Väylänpään tiehen, ja ohutturpeinen itäosa Kolarin rautatiehen. Kulkuyhteys suolle on Väylänpään tien kautta. (Kuva 39). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää eteläkaakkoon. Suo on keskeisiltä osiltaan ojitettu. Vain ohutturpeinen itäosa on luonnontilainen. Vedet laskevat suurimmaksi osaksi Siuntiojokeen (vesistöalue ). Eteläisin osa kuuluu Naamijoen vesistöalueeseen (67.81). Pinta-ala on 353 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 125 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 88 ha ja yli 2 metrin aluetta 52 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m (paksuin turvekerrostuma 4,3 m). Tutkimuspisteistä on 22 % avosuolla, 43 % rämeellä ja 35 % korvessa. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja varsinainen sararämeojikko, joita on yhteensä kolmasosa havainnoista. Ne sijaitsevat suon länsiosassa. Turpeesta on 35 % rahka-, ja 65 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (56 %) ja sararahkaturve (28 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu, joita kumpiakin on kolmannes havainnoista. Moreeni on enimmäkseen ohutturpeisilla alueilla. Syvillä alueilla on hiesun lisäksi myös hietaa. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin neljältä pisteeltä. on 114 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,1 %, rikkipitoisuus 0,26 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Palovinsanjänkkällä on energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota kolmella lähekkäin olevalla alueella 66 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,060 milj. suo-m 3. Kuva 39. Palovinsanjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 50

52 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Vuolittajanjänkkä 38. Vuolittajanjänkkä (kl , x = 7438,0, y = 2492,1) sijaitsee noin 34 km Kolarin kuntakeskuksesta etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä vaaroihin. Idässä ja etelässä jatkuu saarekkeinen suomaasto. Kaakkoisreunaa sivuaa Kolarin rautatie. Lounaassa noin 0,5 km:n päähän tulee metsäautotie. (Kuva 40). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon. Suon syvät alueet on ensin kuivatettu naveroin ja sen jälkeen suo on ojitettu kokonaan. Suo ympäristöineen kuuluu Siuntiojoen vesistöalueeseen (67.851). Vedet laskevat Naamijokeen. Pinta-ala on 489 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 176 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 115 ha ja yli 2 metrin aluetta 71 ha. Koko suon keskisyvyys on 1.0 m (paksuin turvekerrostuma 3,9 m). Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 42 % rämeellä, 23 % korvessa, 5 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Ne ovat yksittäisinä alueina suon eri osissa. Turpeesta on 34 % rahka- ja 66 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 42 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (50 %) ja sararahkaturve (23 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, jota on puolet havainnoista. Sitä on reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla. Syvillä alueilla ovat hiekka ja hieta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin neljältä pisteeltä. on 115 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,5 %, rikkipitoisuus 0,62 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,9 MJ/kg. Vuolittajanjängällä on turvetuotantoon soveltuvaa suota kahdella alueella yhteensä 48 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,74 milj. suo-m3. Turpeen käyttöä haittaavana tekijänä on useissa näytteissä todettu yli 1 %:n rikkipitoisuus. Tällaiset korkearikkiset alueet on rajattu pois käyttökelpoisista alueista, vaikka ne muuten tuotantoon soveltuisivatkin. Kuva 40. Vuolittajanjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 51

53 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 39. Oravavuoma 39. Oravavuoma (kl , x = 7441,8, y = 2523,1) sijaitsee vaarojen ympäröimänä noin 40 km Kolarin kuntakeskuksesta kaakkoon. Suon reunoilla on vanhoja asutustiloja ja koko alueen ympäri kiertää tie. Eteläosassa on pieni Munajärvi ja kaakkoisosassa Umolampi. (Kuva 41). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää suurimmalta osaltaan itään. Vedet laskevat Nuottalompolon kautta Nuottajärveen (Nuottajoen vesistöalue ). Lounasosa viettää etelään ja se kuuluu Aalisjärven vesistöalueeseen (67.954). Koko suo on kuivatettu valtaojin ja suolla on vanhoja peltoja. Pinta-ala on 338 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 243 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 181 ha ja yli 2 metrin aluetta 123 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m (paksuin turvekerrostuma 4,0 m). Tutkimuspisteistä on 34 % avosuolla, 27 % rämeellä, 2 % korvessa, 17 % turvekankaalla ja 20 % pellolla. Vallitsevat suotyypit ovat kytöheitto, karhunsammalmuuttu- ma ja rimpinevamuuttuma. Näitä on yhteensä lähes puolet kaikista havainnoista. Turpeesta on 29 % rahka-, 70 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (60 %) ja sararahkaturve (23 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Pohjamaalaji on valtaosaltaan moreeni (80 % havainnoista). Syvimmillä alueilla on hieta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kuudelta pisteeltä. on 108 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,7 %, rikkipitoisuus 0,21 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,5 MJ/kg. Oravavuomasta soveltuu turvetuotantoon 134 ha: n alue. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 2,03 milj. suo-m 3. Kuva 41. Oravavuoman kartta ja tutkimuspisteet 52

54 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Korkealehdonjänkkä 40. Korkealehdonjänkkä (kl , x = 7448,8, y = 2488,8) sijaitsee 23 km Kolarin kuntakeskuksesta etelälounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä vaaroihin, lännessä suureen Suntiovuomaan, ja idässä metsäautotiehen. (Kuva 42). Suonpinnan korkeutta ei vaaittu, mutta korkeuskäyrien mukaan se sijaitsee m metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vain lännessä, Suntiovuomaan rajoittuva ohutturpeinen alue on luonnontilainen. Vedet laskevat viereiselle Suntiovuomalle. Suo ympäristöineen kuuluu Suntiojoen vesistöalueeseen (67.851). Pinta-ala on 113 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 14 ha ja yli 2 metrin aluetta 6 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m (paksuin turvekerrostuma 2,8 m). Tutkimuspisteistä on 25 % avosuolla, 34 % rämeellä, 19 % korvessa ja 22 % turvekankaalla. Kaksi kolmasosaa suos- ta on ojikoita ja muuttumia. Yleisimmät suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma ja ruohoinen sararämemuuttuma. Turpeesta on 28 % rahka-, 70 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3,6 % ja varpuainesta sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (40 %) ja ruskosammalsaraturve (25 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Liekoja on erittäin vähän 0,1 %. Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m syvyysvälillä 0,3 %. Pohjamaalaji on valtaosaltaan moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 111 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,4 % ja tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg. Korkealehdonjänkkällä on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 10 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä Kuva 42. Korkealehdonjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 53

55 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 41 Ylinenvuoma 41.Ylinenvuoma (kl , x = 7456,9, y = 2495,0) sijaitsee noin 15 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu lännessä Kolarin rautatiehen, idässä valtatiehen 21, sekä pohjoisessa ja etelässä vaaroihin. Keskellä suota on Jänkkäjärvi ja ilmeisesti kuivatuksen yhteydessä laskettu Lehtolampi. Kuivatusojan varressa on vanhoja peltoja.(kuva 43). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Jänkkäjärvi on vedenjakajalla, jonka länsipuolelta vedet laskevat luoteeseen Rapakkojokeen (Lompolojoen vesistöalue 67.38). Järven itäpuolelta, eli suon suurimmalta osalta lasku on kaakkoon ja vedet laskevat kaivettua valtaojaa pitkin Yliseen Sieppijärveen (vesistöalue ). Noin kolmasosa suosta on luonnontilaista, kuten Jänkkäjärven ympäristö ja ohutturpeinen koillisosa. Pinta-ala on 511 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 176 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 132 ha ja yli 2 metrin aluetta 100 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 5,9 m). Tutkimuspisteistä on 27 % avosuolla, 21 % rämeellä, 29 % korvessa, 17 % turvekankaalla ja 6 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Yhteensä niitä on neljännes kaikista havainnoista, ja ne sijaitsevat lähinnä suon ojitetulla keskialueella. Turpeesta on 28 % rahka-, 68 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (32 %) ja ruskosammalsaraturve (34 %). Ne ovat lähinnä suon syvällä keskialueella. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Suon syvillä alueilla pohjamaalaji on hiesu. Se on samalla koko suon yleisin maalaji. Seuraavaksi yleisin on moreeni. Yhteensä näitä on kaksi kolmasosaa kaikista maalajihavainnoista. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdelta pisteeltä. on 101 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,6 %, rikkipitoisuus 0,23 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg. Ylisenvuomalla on turvetuotantoon soveltuvaa suota kahdessa osassa yhteensä 89 ha. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,99 milj. suo-m 3. Kuva 43. Ylinenvuoman kartta ja tutkimuspisteet 54

56 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Nilimaanjänkkä 42. Nilimaanjänkkä (kl , x = 7442,0, y = 2497,3) sijaitsee Äijävaaran eteläpuolella, Äijäjärvestä kaakkoon jatkuvassa laaksossa noin 30 km Kolarin kuntakeskuksesta etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa Äijäjärveen, muualla moreenivaaroihin. Eteläosaa lounaassa sivuaa metsäautotie. (Kuva 44). Suonpintaa ei vaaittu, mutta korkeuskäyrien mukaan se sijaitsee m metriä merenpinnan yläpuolella. Viettosuunta on valtaosaltaan kaakkoon. Pohjoisin osa viettää Äijäjärveen. Suon eteläosat on raivattu pelloksi. Pohjoisosa on ojitettu. Eteläosasta kaivettu valtaoja laskee Naamijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Naamijoen alaosan vesistöalueeseen (67.812). Pinta-ala on 101 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 46 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 32 ha ja yli 2 metrin aluetta 19 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 4,2 m). Tutkimuspisteistä on 14 % avosuolla, 34 % rämeellä, 12 % korvessa, 11 % turvekankaalla ja 29 % pellolla. Suotyypeistä lähes puolet on peltoa, kytöheittoa ja rim- pinevamuuttumaa. Turpeesta on 30 % rahka-, 65 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (38 %) ja ruskosammalsaraturve (22 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, jota on lähes puolet kaikista havainnoista, hieta ja hiesu. Ympeenkasvun seurauksena syntyneen suon pohjalla liejut ovat hyvin yleisiä. Noin neljännes kairauspisteistä on liejupohjaisia. Liejua ja järvimutaa on paksuimmillaan jopa 4 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdestä pisteestä. on 108 kg/suo-m3, tuhkapitoisuus 6,0 %, rikkipitoisuus 0,32 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,0 MJ/kg. Nilimaanjänkkällä on 14 ha:n kokoinen alue turvetuotantoon soveltuvaa suota. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,25 milj. suo-m 3. Turpeen käyttön kannalta ovat haitallisia pinnasta noin metrin syvyyteen saakka korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, sekä kantavuuteen vaikuttavat paksut lieju- ja mutakerrostumat. Kuva 44. Nilimaanjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 55

57 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 43. Sammalvuoma 43. Sammalvuoma (kl , x = 7443,4, y = 2502,0) sijaitsee Sammalvaaran pohjoispuolella noin 30 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suon eteläreuna rajoittuu Pohjaisnenä-nimiseen korkeaan vaaraan, pohjoispuolella on moreenisaarekkeita, saajoja. Suon itäpäähän tulee metsäautotie. (Kuva 45). Suon pintaa ei vaaittu. Korkeuskäyrien mukaan se sijaitsee noin m merenpinnan yläpuolella. Viettosuunta on reunoilta kohti suon keskellä virtaavaa Sammalojaa, jonka vesistöalueeseen (67.875) suo ympäristöineen kuuluu. Sammaloja laskee Naalastojokeen. Pinta-ala on 131 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 65 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 36 ha ja yli 2 metrin aluetta 22 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 4,0 m). Tutkimuspisteistä on 18 % avosuolla, 50 % rämeellä, 25 % korvessa ja 7 % turvekankaalla. Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinaisen sararämeen muuttuma sekä ojikko, rimpinevamuuttuma ja nevakorpi. Näitä kutakin on noin 1/10-osa havainnoista, ja ne ovat keskittyneet suon itäosaan. Turpeesta on 39 % rahka-, 60 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (35 %) ja sararahkaturve (31 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat syvillä alueilla hiesu ja hieta, reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 129 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 11,7 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 17,9 MJ/kg. Suon länsiosan pieni, syvä alue on suotyypeiltään karu ja turvelajeiltaan rahkainen. Heikosti maatunut pintakerros on paksuimmillaan yli 2 m. Alue on kuitenkin vain muutaman hehtaarin suuruinen, joten turvetuotantoon se ei sovellu. Itäosan syvä alue on Sammalojan varressa. Ojan tulvat ovat nostaneet tuhkapitoisuuden hyvin korkeaksi. Näytepisteellä se on keskimäärin yli 18 %. Tällainen turve ei sovellu energiaturpeeksi. Kuva 45. Sammalvuoman kartta ja tutkimuspisteet 56

58 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Iiskonjänkkä 44. Iiskonjänkkä (kl , x = 7447,1, y = 2500,2) sijaitsee noin 26 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu lännessä valtatiehen nro 21, muualla moreenikumpareisiin, joiden rinteillä on lajittuneita rantakerrostumia. Suon poikki virtaa Laurinoja. (Kuva 46). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Suo ympäristöineen kuuluu Laurinojan vesistöalueeseen (67.825). Laurinoja laskee Naamijokeen. Pinta-ala on 187 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 91 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 66 ha ja yli 2 metrin aluetta 47 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m (paksuin turvekerrostuma 4,1 m). Tutkimuspisteistä on 27 % avosuolla, 36 % rämeellä, 29 % korvessa, 7 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinainen sararämemuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Suurin osa suosta on ojitettu. Laurinojan eteläpuolella on luonnontilaisia alueita, kuten rimpinevaa, varsinaista sararämettä ja varsinaista saranevaa. Turpeesta on 34 % rahka-, 58 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien tur- peiden osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (38 %) ja sararahkaturve (31 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat syvillä keskialueilla hiesu ja hieta, sekä reunoilla moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 119 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 8,3 %, rikkipitoisuus 1,01 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,5 MJ/kg. Iiskonjänkkällä on syvyytensä puolesta kolme aluetta, yhteensä 54 ha, jotka voisivat soveltua energiaturvetuotantoon. Niistä suurin on 37 ha ja pienin 3 ha. Kaikilla tutkimuspisteillä analysoitu rikkipitoisuus ylittää ilmoitusrajan (0,3 %). Eteläosassa ylitys on pieni, mutta muualla keskimääräinen rikkipitoisuus on hyvin korkea, jopa yli 1,0 %:n. Tällaista turvetta ei voi suositella energiaturpeeksi. Teknisesti tuotantokelpoisen turpeen määrä on 0,96 milj. suo-m 3. Kuva 46. Iiskonjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 57

59 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 45. Sieppuvaaranjänkkä 45. Sieppuvaaranjänkkä (kl , x = 7445,8, y = 2498,5) on laaja, n. 5 km pitkä ja leveimmillään 2 km käsittävä suoalue, joka sijaitsee Naamijoen länsipuolella noin 26 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu idässä Naamijokeen, lännessä Äijävaraan ja matalampaan Huttisenvaaraan. Pohjoisreunaa ja lounaisreunaa sivuaa metsäautotie. (Kuva 47). Suonpintaa ei vaaittu, mutta korkeuskäyrien mukaan se sijaitsee noin m metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää itään Naamijokea kohti. Korkeimmat paikat ovat suon luoteisosassa ja alhaisimmat eteläosassa. Laajalla suolla on ojitusta monin paikoin, mutta yhtenäisin ojitus on suon keskiosassa. Yhteensä koko suosta on ojitettu 2/3 osaa. Vedet laskevat Naamojikeen. Suurin osa suosta, eli pohjoisosa kuuluu Männistönperän vesistöalueeseen (67.821) ja eteläosa Koivumaan vesistöalueeseen (67.812). Pinta-ala on 664 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 166 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 87 ha ja yli 2 metrin aluetta 39 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m (paksuin turvekerrostuma 3,6 m). Tutkimuspisteistä on 11 % avosuolla, 46 % rämeellä ja 42 % korvessa. Laajalla suolla yleisimmin esiintyvä suotyyppi on varsinainen sararäme. Luonnontilaisena, ojikkona ja muuttumana sararämettä on noin ¼ osa kaikista havainnoista. Turpeesta on 50 % rahka- ja 50 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (49 %) ja sararahkaturve (39 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Yleisin pohjamaalaji on hieta, jota on noin puolet havainnoista. Lähes yhtä paljon on moreenia. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 127 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, rikkipitoisuus 0,32 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,1 MJ/kg. Sieppuvaaranjänkkän pohjois- ja eteläpäässä ovat pienet alueet, kooltaan 7 ha ja 13 ha, eli yhteensä 20 ha, jotka soveltuvat turvetuotantoon. Muut alueet ovat vielä pienempiä ja hankalasti hyödynnettävissä, esimerkiksi aivan Naamijoen varressa. Pohjoisosan näytteissä rikkipitoisuus on yli 0,3 %. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,19 milj. suo-m 3. Kuva 47. Sieppuvaaranjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 58

60 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Mäntyjänkkä 46. Mäntyjänkkä (kl , x = 7453,9, y = 2500,9) sijaitsee Sieppijärven pohjoispuolella, noin 20 km Kolarin kuntakeskuksesta kaakkoon. Laaja suoalue rajoittuu lännessä Naamijokeen, idässä vaaroihin, kuten Mäntyvaaran ja Lakkarovaan. Sieppijärven Vaattojärven tie sivuaa suon kaakkoisosaa. (Kuva 48). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen kohti Vaattojokea. Laajoja alueita suosta on ojitettu, mutta myös luonnontilaisia alueita on, kuten Mäntyvaaraan ja Lakkarovaan rajoittuva osa ja suon ohutturpeinen pohjoisosa. Suon pohjoisosan poikki virtaa Mäntyoja. Eteläosaa sivuaa Varisoja. Molemmat laskevat Vaattojokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Vaattojoen vesistöalueeseen (67.822). Pinta-ala on 723 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 216 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 140 ha ja yli 2 metrin aluetta 78 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m (paksuin turvekerrostuma 4,3 m). Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 36 % rämeellä, 26 % korvessa ja 12 % turvekankaalla. Laajalla suolla on lukuisia eri suotyyppejä, joista yleisimpiä ovat rimpinevamuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma. Luonnontilaisista suotyypeistä yleisin on ruohoinen saraneva, jota on varsinkin suon keskialueella. Turpeesta on 40 % rahka-, 57 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (38 %) ja sararahkaturve (27 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Valtaosa pohjamaalajeista on hiesua ja moreenia. Näitä on lähes saman verran havaintopisteistä laskettuna. Suon länsiosassa, lähellä jokea, on pienellä alalla turpeen alla liejua paksuimmillaan 1,3 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 120 kg/suo-m3, tuhkapitoisuus 4,7 %, rikkipitoisuus 0,28 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,7 MJ/kg. Mäntyjänkkällä on 4 turvetuotantoon soveltuvaa aluetta, yhteensä 120 ha. Niistä suurin yhtenäinen alue suon keskivaiheilla on noin 100 ha. Muut pienet alueet ovat siitä kilometrin etäisyydellä. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,92 milj. suo-m 3. Kuva 48. Mäntyjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 59

61 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 47. Lakkarovanjänkkä 47. Lakkarovanjänkkä (kl , x = 7452,8, y = 2502,8) sijaitsee Sieppijärven - Vaattojärven tien kaakkoispuolella, noin 22 km Kolarin kuntakeskuksesta kaakkoon. Suo rajoittuu osittain tiehen, mutta suurimmalta osaltaan moreenimaastoon, joka on topografialtaan paikoitellen jyrkkäpiirteistä. (Kuva 49). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Pinta viettää eteläosassa länteen, ja vedet laskevat Varsiojan kautta Sieppijärveen. Pohjoisosa viettää koilliseen, ja vedet laskevat Honkajärvenojaan, joka alempana muuttuu Mäntyojaksi laskien Vaattojokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Sieppijärven vesistöalueeseen (67.82). Pinta-ala on 84 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 23 ha ja yli 2 metrin aluetta 13 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m (paksuin turvekerrostuma 4,0 m). Tutkimuspisteistä on 35 % avosuolla, 39 % rämeellä, 12 % korvessa ja 16 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma, turvekankaat ja varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on 35 % rahka-, 63 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (52 %) ja sararahkaturve (26 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Lähes kaikki pohjamaalajihavainnot ovat moreenia. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 123 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,4 %, rikkipitoisuus 0,19 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,7 MJ/kg. Lakkarovanjänkkällä on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa osassa yhteensä 18 ha. Ne sijaitsevat noin kilometrin päässä toisistaan. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,28 milj. suo-m 3. Kuva 49. Lakkarovanjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 60

62 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Varisvuoma 48. Varisvuoma (kl , x = 7451,7, y = 2501,3) sijaitsee Sieppijärven koillispuolella noin 22 km Kolarin kuntakeskuksesta kaakkoon. Suo rajoittuu paitsi Sieppijärveen, luoteessa Varisojaan, eteläosassa peltoihin ja kaakossa Käkivaaraan sekä Vaattojärven tiehen. (Kuva 50). Suonpinta on 150,8 162,6 metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen kohti Sieppijärveä. Ojitusta on lähinnä suon eteläosassa. Suo ympäristöineen kuuluu Sieppijärven vesistöalueeseen (67.82). Pinta-ala on 54 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 9 ha ja yli 2 metrin aluetta 5 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m (paksuin turvekerrostuma 3,7 m). Tutkimuspisteistä on 21 % avosuolla, 46 % rämeellä, 17 % korvessa ja 15 % pellolla. Vallitsevat suotyypit ovat rahkaräme, jota on keski- ja pohjoisosassa, sekä eteläosan ojitetuilla alueilla rimpinevamuuttuma ja pelto. Turpeesta on 72 % rahka- ja 28 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (43 %) ja rahkaturve (30 %). Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 110 kg/suo-m3, tuhkapitoisuus 2,7 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,9 MJ/kg. Varisvuoman itäosassa on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 8 ha. Nämä alueet ovat suon karua osaa, jossa pinnalla on heikosti maatunutta (H1-4) rahkaturvetta noin 1,5 m:n kerroksena. Tämä pintaturve 0,12 milj. suo-m 3 soveltuu käytettäväksi ympäristöturpeena. Syvemmällä olevan energiaturpeeksi soveltuvan turpeen määrä on 0,04 milj. suo-m 3. Kuva 50 Varisvuoman kartta ja tutkimuspisteet 61

63 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 49. Mukkavaaranjänkkä 49. Mukkavaaranjänkkä (kl , x = 7456,1, y = 2502,5) sijaitsee noin 20 km Kolarin kuntakeskuksesta kaakkoon. Suo rajoittuu vaaroihin koillisessa, lounaassa ja luoteessa. Idässä rajana on Vaattojärven tie. Pohjois- ja keskiosassa on peltoja. (Kuva 51). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää suurimmaksi osaksi pohjoiseen ja vedet laskevat Naamijokeen. Eteläosasta laskua on myös länteen, josta vedet laskevat Mäntyojan kautta Naamijokeen (Vaattojokeen). Eteläosa on ojitettu lähes kokonaan, mutta pohjoisosassa on ojitusta vain paikoitellen reunoilla. Suon pohjoisosa kuuluu Vaattojoen vesistöalueeseen (67.822) ja eteläosa Mäntyojan vesistöalueeseen (67.824). Pinta-ala on 292 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 131 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 102 ha ja yli 2 metrin aluetta 80 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m (paksuin turvekerrostuma 5,6 m). Tutkimuspisteistä on 35 % avosuolla, 21 % rämeellä, 22 % korvessa, 16 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja pelto. Luonnontilaisista tyypeistä yleisin on rimpiletto, jota on pohjoisosassa. Turpeesta on 34 % rahka-, 58 % sara- ja 8 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (29 %) ja sararahkaturve (25 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiesu. Turpeen alla on liejuja vähän. Eteläosassa, Mäntyojan varressa liejua on pienellä alueella paksuimmillaan 1,3 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin viideltä pisteeltä. on 109 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,6 %, rikkipitoisuus 0,29 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg. Mukkavaaranjänkkällä on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 92 ha. Alueen pohjoisosan muutamassa näytteessä rikkipitoisuus ylittää ilmoitusraja-arvon 0,3 %, mutta keskiarvo jää tämän alle. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 2,08 milj. suo-m 3. Kuva 51. Mukkavaaranjänkkän kartta ja tutkimuspisteet 62

64 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Siikavaaranvuoma 50. Siikavaaranvuoma (kl , x = 7438,3, y = 2500,4) sijaitsee korkeiden vaarojen välissä, noin 34 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suon kaakkoispää sivuaa valtatietä 21. Luoteessa suo rajoittuu metsäautotiehen. Toinen metsäautotie ylittää suon kaakkoisosan. (Kuva 52). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon. Suon pinta-alasta kolme neljäsosaa on ojitettu. Luonnontilaista suota on lähinnä lounaisreunassa alueella, joka rajoittuu Palo-Siikavaaraan. Siikaoja virtaa suon läpi kaakkoon ja laskee Olosjokeen. Kaakkoisosassa Siikaoja on oikaistu suureksi kanavaksi. Suo ympäristöineen kuuluu Olosjoen alaosan vesistöalueeseen (67.881). Olosjoki laskee Naamijokeen. Pinta-ala on 220 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 115 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 88 ha ja yli 2 metrin aluetta 65 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m (paksuin turvekerrostuma 5,4 m). Tutkimuspisteistä on 31 % avosuolla, 33 % rämeellä, 32 % korvessa, 2 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Vallitsevat suotyypit ovat nevakorpimuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma. Niitä on erillisinä alueina suon eri osissa, ja yhteensä lähes 40 % kaikista ha- vainnoista. Varsinaista sararämemuuttumaa on eniten tiheästi ojitetussa luoteisosassa. Turpeesta on 23 % rahka-, 76 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 27 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (71 %) ja sararahkaturve (19 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat syvillä alueilla hieta ja hiesu, joita on yli puolet kaikista havainnoista. Ohutturpeisilla reuna-alueilla moreeni on yleisin. Liejupohjaisia pisteitä on noin 10 %. Paksuimmillaan liejua on 0,8 m. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 134 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 6,1 %, rikkipitoisuus 0,33 (korkein 0,44 %) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg. Siikavaaranvuomalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 67 ha. Kaakkoisosan ylittävä metsäautotie jakaa alueen. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,00 milj. suo-m 3. Kuva 52. Siikavaaranvuoman kartta ja tutkimuspisteet 63

65 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 51. Koivusaajonvuoma 51. Koivusaajonvuoma (kl , x = 7435,4, y = 2499,3) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta noin 37 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin. Koillispuolella kohoaa Siikamännikkö. Länsireunaa sivuaa osittain metsäautotie. (Kuva 53). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Tosin ojitustiheys vaihtelee. Vedet laskevat Olosjokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Olosjoen keskiosan vesistöalueeseen (67.882). Pinta-ala on 131 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 85 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 71 ha ja yli 2 metrin aluetta 52 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m (paksuin turvekerrostuma 4,2 m). Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 21 % rämeellä, 12 % korvessa ja 41 % turvekankaalla. Vallitsevat suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma, ruohoinen saranevamuuttuma ja puolukkaturvekangas. Karhunsammalmuuttumaa on eniten. Sitä on neljäsosa suon kaikista suotyyppihavainnoista. Turpeesta on 33 % rahka-, 56 % sara- ja 11 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien tur- peiden osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (33 %) ja rahkasaraturve (29 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on yli puolet havainnoista. Syvien alueiden pohjalla on hiesu. Liejupohjaisia pisteitä on lähes puolet. Paksuimmillaan liejua on 4 m, joka kertoo suon kehityshistorian pitkästä avovesivaiheesta ja umpeenkasvusta. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdesta pisteestä. on 137 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 7,5 %, rikkipitoisuus 0,36 (korkein 0,52 %) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,2 MJ/kg. Koivusaajonvuomalla on yhtenäinen 62 ha:n suuruinen alue, joka soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,05 milj. suom3. Pohjoisosassa syvemmällä olevan turpeen rikkipitoisuus ylittää selvästi ilmoitusrajan (0,30 %). Paksu liejukerrostuma aiheuttaa suolle kantavuusongelmia. Kuva 53. Koivusaajonvuoman kartta ja tutkimuspisteet 64

66 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Välijoen-Palasmännikönvuoma 52. Välijoen-Palasmännikönvuoma (kl , x = 7436,0, y = 2500,1) sijaitsee 36 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suoalue muodostuu kahdesta suosta ilman selvää rajaa, pohjoisesta Palasmännikönvuomasta ja eteläisestä Välijoenvuomasta. Etelässä rajana on Olosjoki ja pohjoisessa Palo-Siikavaara. Muualla on matalampia moreenisaarekkeita. Lähin tie on Siikamännikön länsipuolella noin kilometrin päässä. (Kuva 54). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Palasmännikönvuomalla vietto on jyrkempi kuin Välijoenvuomalla. Vedet laskevat Olosjokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Olosjoen keskiosan vesistöalueeseen (67.882). Pinta-ala on 126 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 88 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 75 ha ja yli 2 metrin aluetta 63 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,9 m (paksuin turvekerrostuma 4,4 m). Tutkimuspisteistä on 60 % avosuolla, 20 % rämeellä ja 20 % korvessa. Vallitseva suotyyppi on ruohoinen saraneva, jota on yli kolmasosa havainnoista. Seuraavaksi yleisin on ruohoinen sararäme. Yhteensä näitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Turpeesta on 28 % rahka-, 71 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja varpuainesta sisältävien 30 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (41 %) ja sararahkaturve (26 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta, joita on saman verran, ja yhteensä valtaosa kaikista havainnoista. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdelta pisteeltä. on 106 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 6,2 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,2 MJ/kg. Sekä Välijoenvuoman että Palasmännikönvuoman syvä alue soveltuu turvetuotantoon. Aluetta on yhteensä 65 ha, ja käyttökelpoisen turpeen määrä on 1,42 milj. suo-m 3. Kuva 54. Välijoen-Palasmännikönvuoman kartta ja tutkimuspisteet 65

67 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 53. Takajänkkä 53. Takajänkkä (kl , x = 7437,1, y = 2503,9) sijaitsee Peuravaaran pohjoispuolella noin 36 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Keskiosa suosta on raivattu pelloksi. Eteläreunaa sivuaa metsäautotie. (Kuva 55). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen. Suo on kokonaan harvakseltaan ojitettu, ja keskiosassa on peltoa. Pellon länsipäästä vedet laskevat eteläosan kautta Viitakodanojaan (Olosjoen yläosan vesistöalue ), ja pohjoisosan kautta Oravaojaan (Siikaojan vesistöalue ). Molemmat ojat päätyvät myöhemmin Olosjokeen. Pinta-ala on 40 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 22 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 15 ha ja yli 2 metrin aluetta 10 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m (paksuin turvekerrostuma 3,5 m). Tutkimuspisteistä on 37 % avosuolla, 17 % rämeellä, 2 % korvessa, 37 % turvekankaalla ja 8 % pellolla. Suotyypeistä lähes puolet on muuttumia. joista yleisimpiä ovat rimpinevamuuttuma ja karhunsammalmuuttuma. Näitä on kolmannes kaikista havainnoista. Turpeesta on 29 % rahka-, 69 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 44 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (56 %) ja sararahkaturve (21 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Suurin osa pohjamaalajeista on moreenia ja hiekkaa. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. on 126 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,3 %, rikkipitoisuus 0,70 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,4 MJ/kg. Takajänkkän keskiosassa on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 9 ha. Suurin osa tästä on vanhaa peltoa. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,14 milj. suo-m 3. Kuva 55. Takajänkkän kartta ja tutkimuspisteet 66

68 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Peurajänkkä 54. Peurajänkkä (kl , x = 7438,2, y = 2504,3) sijaitsee noin 35 km Kolarin kuntakeskuksesta eteläkaakkoon. Suo on pitkänomainen rajoittuen moreenivaaroihin ja selänteisiin. Lähellä eteläpäätä ja hieman kauempana itäpuolella on metsäautotie. (Kuva 56). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Kummastakin päästä pinta viettää suon keskelle, jonka läpi Oravaoja virtaa. Koko suo on ojitettu. Oravaoja laskee Siikaojaan. Suo ympäristöineen kuuluu Siikaojan vesistöalueeseen (67.884). Pinta-ala on 77 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 51 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 38 ha ja yli 2 metrin aluetta 25 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m (paksuin turvekerrostuma 4,3 m). Tutkimuspisteistä on 31 % avosuolla, 38 % rämeellä, 5 % korvessa ja 26 % turvekankaalla. Kaikki suotyypit ovat ojikko- tai muuttumavaiheessa. Vallitsevia ovat karhunsammalmuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Yhteensä näitä on lähes puolet havainnoista. Turpeesta on 41 % rahka-, 53 % sara- ja 6 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien tur- peiden osuus on 6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 36 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (33 %) ja sararahkaturve (33 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, jota on yli puolet havainnoista. Syvillä alueilla on paitsi moreenia, myös hiekkaa ja hietaa. Pisteistä on liejupohjaisia neljäsosa. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdesta pisteestä. on 105 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 6,3 %, rikkipitoisuus 0,75 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,6 MJ/kg. Peurajänkkällä on turvetuotantoon soveltuvaa suota 27 ha. Muodoltaan alue on pitkänomainen ja kapeimmillaan noin 100 m. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,47 milj. suo-m 3. Käyttökelpoisuus energiaturpeeksi on muuten kohtalainen, mutta pohjoisosan näytepisteellä rikkipitoisuus ylittää ilmoitusrajan (0,3 %) kolminkertaisesti. Eteläosassa rikkipitoisuus on normaali. Kuva 56. Peurajänkkän kartta ja tutkimuspisteet 67

69 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 55. Oravavuoma 55. Oravavuoma (kl , x = 7440,2, y = 2505,3) sijaitsee korkeiden vaarojen välissä, Kolarin kuntakeskuksesta noin 35 km eteläkaakkoon. Kulkuyhteyttä suolle ei ole, tosin jonkin matkaa on alussa heikkokuntoista metsäautotietä. (Kuva 57). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Suon keskivaiheilla on vedenjakaja. Vedet vedet laskevat kaakkoispään kautta Karjalaisenjärveen (Peuraojan vesistöalue ), ja luoteispään kautta Oravajärven laskuojaan. Tämä alue kuuluu Siikaojan vesistöalueeseen (67.884). Pinta-ala on 53 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 34 ha ja yli 2 metrin aluetta 30 ha. Koko suon keskisyvyys on 2,8 m (paksuin turvekerrostuma 6,1 m). Tutkimuspisteistä on 56 % avosuolla, 33 % rämeellä, 8 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Vallitseva suotyyppi on varsinainen saraneva, jota on yli kolmasosa kaikista havainnoista. Seuraavaksi eniten on ruohoista saranevaa. Yhteensä näitä on puolet kaikista havainnoista. Turpeesta on 24 % rahka-, 71 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien tur- peiden osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararuskosammalturve (39 %) ja rahkasaraturve (26 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Pohjamaalajeista noin puolet on moreenia ja lähes puolet hiekkaa. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 80 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, rikkipitoisuus 0,19 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Oravavuoma on jyrkästi syvenevä suo, josta 24 ha:n alue soveltuu turvetuotantoon. Paikoitellen pintaturve on rahkavaltaista ja heikosti maatunutta. H4-maatunut turve mukaan luettuna on pintakerrosta paksuimmillaan 1,2 m. Tätä ympäristökäyttöön sopivaa turvetta on 0,12 milj. suo-m 3. Syvemmällä olevan käyttökelpoisen energiaturpeen määrä on 0,66 milj. suo-m 3. Kuva 57. Oravavuoman kartta ja tutkimuspisteet 68

70 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa Karjalaisenvuoma 56. Karjalaisenvuoma (kl , x = 7439,5, y = 2506,7) koostuu eri suoaltaista. Se sijaitsee vaarojen välissä Kolarin kuntakeskuksesta 36 km eteläkaakkoon. Suo rajoittuu paitsi näihin vaaroihin, pohjoisessa myös Karjalaisenylipääntievaan. Suon keskivaiheilla on pieni Karjalaisenjärvi. Eteläpäätä sivuaa metsäautotie. (Kuva 58). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoiseen. Vedet kertyvät ensin pieneen Karjalaisenjärveen. Järvestä alkava Karjalaisenoja virtaa suon suurimman, pohjoisen altaan läpi, ja laskee Naalastojokeen. Ojitusta on vain Karjalaisenjärven eteläpuolella. Suo ympäristöineen kuuluu Naalastojoen keskiosan vesistöalueeseen (67.872). Pinta-ala on 187 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 116 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 91 ha ja yli 2 metrin aluetta 62 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m (paksuin turvekerrostuma 4,4 m). Tutkimuspisteistä on 39 % avosuolla, 43 % rämeellä, 13 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Suokokonaisuus koostuu useista eri alueista. Myös suotyyppejä on useita. Karjalaisenjärven läheisyydessä on lettoa ja ruohoista saranevaa. Pohjoisosassa karut suotyypit, lyhytkortinen neva ja lyhytkortinen nevaräme ovat vallitsevia. Yleisimpiin kuuluu myös varsinainen sarane- va, jota on lähinnä eteläosassa. Yhteensä edellä mainittuja on noin kolmasosa kaikista suotyypeistä. Turpeesta on 43 % rahka-, 51 % sara- ja 6 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 15 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (28 %) ja sararahkaturve (26 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on lähes puolet havainnoista. Hiekkaa ja hietaa on yhteensä saman verran kuin moreenia. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmesta pisteestä. on 116 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 5,4 %, rikkipitoisuus 0,71 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Karjalaisenvuomalla on turvetuotantoon soveltuvaa suota tietyin varauksin yhteensä 63 ha. Suurin yhtenäinen alue on suon pohjoisosassa. Tällä alueella on kuitenkin toisen näytepisteen tuhkapitoisuus 1 1,5 metrin syvyydessä haitallisen korkea. Useimmissa analysoiduissa näytteissä myös rikkipitoisuus ylitti 0,3 %:n ilmoitusrajan. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,98 milj. suo-m 3. Kuva 58. Karjalaisenvuoman kartta ja tutkimuspisteet 69

71 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 57. Kontiovuoma 57. Kontiovuoma (kl , x = 7440,4, y = 2508,6) sijaitsee Kolarin kuntakeskuksesta 37 km eteläkaakkoon. Luonnontilainen suo rajoittuu lounaassa komeaan Karjalaisentievojen harjuun, joka on suojeltu. Pohjoispuolella on osittain moreenipeitteinen Haukiselkä, joka liittyy samaan mannerjäätikön sulamisvaiheeseen. Metsäautotiet kiertävät suon reunoja. (Kuva 59). Suonpinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää reunoilta kohti Naalastojokea, joka virtaa luoteeseen. Suo ympäristöineen kuuluu Naalastojoen keskiosan vesistöalueeseen (67.872). Pinta-ala on 181 ha. Tästä on yli metrin syvyistä aluetta 89 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 67 ha ja yli 2 metrin aluetta 38 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m (paksuin turvekerrostuma 4,7 m). Tutkimuspisteistä on 47 % avosuolla, 34 % rämeellä, 16 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Suo on keskeisiltä osiltaan varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevaa. Yhteensä näitä on kolmasosa kaikista havainnoista. Ohutturpeinen eteläosa on suurelta osaltaan pallosararämettä. Turpeesta on 57 % rahka-, 39 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 8 % ja varpuainesta sisältävien 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (45 %) ja rahkasaraturve (24 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Yleisin pohjamaalaji on hiekka, jota on lähes puolet havainnoista. Itäosassa ja ohutturpeisessa eteläosassa on moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. on 120 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 3,1 %, rikkipitoisuus 0,31 % ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg. Kontiovuomalla on tuotantoon soveltuvaa aluetta 55 ha. Itäosan muutamissa näytteissä rikkipitoisuus ylittää ilmoitusrajan (0,3 %) kaksinkertaisesti. Ne nostavat kaikista näytteistä laskettua keskiarvoa. Myös yhdessä näytteessä tuhkapitoisuus on yli 11 %. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 0,78 milj. suo-m 3. Kuva 59. Kontiovuoman kartta ja tutkimuspisteet 70