Turvetutkimusraportti 415

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 415 Riitta-Liisa Kallinen KARSTULASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Espoo 2010

3 Kallinen, Riitta-Liisa Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 415, 69 sivua, 34 kuvaa, 1 taulukko ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan alueen soita vuosina Tässä raportissa julkaistaan 30 suon tutkimustulokset. Soiden yhteispinta-ala on ha, mikä on 18 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tutkituissa soissa on yhteensä 37,4 milj. suo-m 3 turvetta. Soiden keskisyvyys on 1,4 metriä, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on 0,1 metriä. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,4. Tutkituilla soilla on yli 1,5 metrin syvyisiä alueita ha, joiden turvemäärä on yhteensä 25,4 milj. suo-m 3. Turvemäärä on noin 68 % tutkittujen soiden turvemäärästä. Turpeesta on rahkavaltaista 51 %, saravaltaista 48 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Rämeet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 8 % suotyyppihavainnoista. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 94,1 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen happamuus (ph) on 4,1, tuhkapitoisuus 3,6 % kuivapainosta ja rikkipitoisuus 0,19 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 29 suolta, yhteensä 977 ha:n alalta. Näiden soiden energiaturvevarat ovat yhteensä 17,4 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa 29,9 milj. GJ eli 8,3 milj. MWh. Ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita on 11 suolla, yhteensä 114 ha:n alalla. Ympäristöturpeen määrä on 1,2 milj. suo-m 3. Tutkituista soista 25 kuuluu suojeluohjelmiin (Natura 2000-kohteisiin). Asiasanat: suo, turve, energia, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: riitta-liisa.kallinen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Kallinen, Riitta-Liisa Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 - The peatlands and peat reserves in Karstula. Part 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 415, 69 pages, 34 figures, 1 table and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands in the municipality of Karstula in This report contains results of 30 peatlands, which cover hectares. This is about 18 % of the peatlands over 20 hectares area in Karstula, and contains about 37.4 million m 3 of peat in situ. The mean depth of peat is 1.4 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.1 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 4.4. The area deeper than 1.5 m covers hectares and contains about 25.4 million m 3 of peat in situ which is 68 % of the total peat quantity. The portion of Sphagnum predominant peat is 51 % and Carex predominant peat 48 % and Bryales predominant peat 1 %. The most common site types are pine bogs. Pristine mires cover 8 % of the total peatland area. The average water content of peat is 90.3 % of wet weight and the dry bulk density is 94.1 kg/per m 3 in situ. The average ph value is 4.1, the average ash content of peat is 3.6 % of dry weight and sulphur content 0.19 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.3 MJ/kg. Altogether 29 peatlands covering 977 hectares were evaluated suitable for energy peat production. The available amount of energy peat is about 17.4 million m 3 in situ and energy content at 50 % moisture 29.9 million GJ or 8.3 million MWh. 11 peatlands are suitable for horticultural peat production, covering 114 hectares. The quantity of horticultural peat is about 1.2 million m 3 in situ. Altogether 25 peatlands studied are belonging to conservation program (Natura 2000 areas). Key words: peatland, peat, energy, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO riitta-liisa.kallinen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriomääritykset... 8 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Haapisuo Vihurisuo Murtosuo Kivisuo Heinäsuo Isoneva Töyrineva Pirttiperänneva Renkaisensuo Soppisenneva Eteläahonneva Palmasuo Untamonneva Alusneva Isoneva Paskosuo Ukonsuo Karhusaarenneva Konnonsuo Patinsuo Lehtolamminneva Vihurinahonsuo Pirttisuo Puroahonsuo Riekinneva Tuohisaarenneva Kortesuo Hepolamminneva Karhusaarenneva Kalsonsuo... 51

7 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET... 57

8 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 JOHDANTO Karstulan kunta sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa ja Länsi-Suomen läänissä. Karstulan turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä turvetuotantoon soveltuvia soita sekä selvittää käyttökelpoisten turvevarojen laatu ja määrä. Tutkimuksissa huomioidaan myös soiden ja turpeen muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat soiden käyttäjiä ja antavat tietoja soiden soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Karstulan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita ha, mikä on 17 % kunnan maapintaalasta (Lappalainen, Häikiö & Heiskanen 1980, Virtanen & al. 2003). Soita on yhteensä 140 kpl, ja niiden keskikoko on 105 ha (Virtanen & al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo & al. 1998). Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan kunnassa sijaitsevia suoalueita vuosina 1965, 1975, , 1990, Vuosien välisenä aikana tutkitut suot (yht. 54 kpl) on julkaistu raporteissa Korpijaakko 1997 ja Kallinen 2008 (liite 3). Tässä raportissa julkaistaan osa niiden 30 suon keskeisistä tuloksista, jotka on tutkittu vuosina Näiden soiden pintaala on yhteensä ha (kuva 1, liite 1), mikä on noin viidesosa (18 %) kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tähän mennessä Karstulan soista on raportoitu yhteensä ha, mikä on noin 70 % kunnan yli 20 ha:n soiden kokonaisalasta. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus Karstulassa tutkituista soista, niiden turvemääristä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaisempia suoselosteita on mahdollista tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. Selosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia (profiileja) sekä tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tuloksia on saatavissa kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. 7

9 Riitta-Liisa Kallinen TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin ns. linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet merkittiin maastoon paaluin selkä- ja poikkilinjoille 100 metrin välein. Tutkimuslinjalta ja erillisiltä syvyysmittauslinjoilta turvekerrostuman paksuus määritettiin linjoilta kairaamalla 50 metrin välein. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan mättäisyys (peittävyys- % ja korkeus) ja marjaisuus. Puustosta määritettiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä puuston kehitys- ja tiheysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvekerroksen paksuus, turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), turpeen kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%- osuus). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella soista otettiin tarkkatilavuuksisia laboratorionäytteitä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Turvenäytteistä määritettiin GTK:n geolaboratoriossa Kuopiossa happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus, lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan painopro sentteina (+ 105 o C:ssa kuivaamalla) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta (+ 815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-132 -rikkianalysaattorilla. 8

10 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kyyjärvi Karstula Karstula Kannonkoski Saarijärvi Saarijärven reitti Suojelualueet 0 10 km Pylkönmäki Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Karstulassa vuosina tutkittujen soiden sijainti. Vesistöalueet ovat Ekholmin (1993) mukaan. 55. Haapisuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Puukonjoen va) 56. Vihurisuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 57. Murtosuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 58. Kivisuo Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 59. Heinäsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 60. Isoneva 1 Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 61. Töyrineva Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 62. Pirttiperänneva Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 9

11 Riitta-Liisa Kallinen 63. Renkaisensuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 64. Soppisenneva Saarijärven reitin valuma-alue (pohjoisosa: Kyyjärven va/ Napolanjoen va, eteläosa: Vahankajoen va/ Vahankajoen a) 65. Eteläahonneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 66. Palmasuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.64 Kyyjärven va/ Kiminginjärven-Oikarinjoen a) 67. Untamonneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 68. Alusneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va, eteläosa: Vahangan a, pohjoisosa: Mustapuron va) 69. Isoneva 2 Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va, itäosa: Vahangan a, länsiosa: Mustapuron va) 70. Paskosuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 71. Ukonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 72. Karhusaarenneva 1 Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 73. Konnonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 74. Patinsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 75. Lehtolamminneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 76. Vihurinahonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 77. Pirttisuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 78. Puroahonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Vihanninjoen va) 79. Riekinneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 80. Tuohisaarenneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va / Vahankajoen a) 81. Kortesuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 82. Hepolamminneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 83. Karhusaarenneva 2 Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 84. Kalsonsuo Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 10

12 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen & Grundström 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Jokaisesta tutkitusta suosta on arkistoitu GTK:n turvearkistoon yksityiskohtainen suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista, turpeen maatuneisuudesta ja turvemääristä. Turvenäytteiden laboratoriotulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on tehty lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on laadittu arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Esimerkkinä olevassa suokartassa (kuva 2) on esitetty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, turvekerrostuman paksuus tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät. Syvimmistä tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon kaltevuus. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerroksen poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Itä- Suomen yksiköstä Kuopiosta. 11

13 Riitta-Liisa Kallinen Konipuronaho 3.8 A Tapiola A A A A A / /0 A /0 5/ / / / / / / / / / / / /27 5/ / / / / / / /18 0/0 41 1/ / / / Haapisuo / / / / / / / / /21 0/ / /27 1/26 8 1/ / / /0 1/ / A / / Myllyaho 4.1 0/ / A /16 0/0 10/ /5 2/ /0 A Kieräperä A Uusitalo A0 Kuivala Hamari Aropelto Kivipelto Haapisuo,13058, Karstula Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 4-5m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 12

14 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 13

15 Riitta-Liisa Kallinen ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman paksuus, turpeen maatuneisuus, turvelaji ja turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa, vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Energiaturpeiksi soveltuvat saraturpeet sekä rahkaturpeet. Rahkaturpeen maatuneisuuden tulisi olla korkeampi kuin H4, kun taas saraturve soveltuu energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan energiaturpeen laatuohjeisiin (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristö- ja kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja turvekerrostuman paksuuteen. Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi, jos kerroksen paksuus on yli 0,6 m. Mikäli heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, voidaan se luokitella energiaturpeeksi, koska kunnostusvaiheessa kerros sekoittuu alla olevaan maatuneempaan turpeeseen ja se voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Vaaleaa rahkaturvetta (kasvualustakäyttöön) ei juurikaan löydy tutkituilta soilta. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. 14

16 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKITUT SUOT 55. Haapisuo Haapisuo (kl ) sijaitsee noin 11 km Karstulan keskustasta luoteeseen Haapalahden Kieräperän tien länsipuolella ja Kotajärvelle johtavan tien eteläpuolella. Suo rajoittuu eteläpuoleltaan kumpumoreenimaastoon ja muilta osin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjois- ja itäpuolella on maantie ja eteläpuolella tilustie. Suo sijaitsee Saarijärven reitillä, joka on yksi Järvi-Suomen reittivesistöistä ja kuuluu rantoineen Natura-2000 alueisiin ja rantojensuojeluohjelmaan (Keski-Suomen ympäristökeskus 2010). Haapisuon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Vedet laskevat suoojia pitkin eteläpuolella virtaavaan Puukonjokeen, joka laskee Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Puukonjoen va). Suon pinta-ala on 128 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 104 ha, yli 1,5 metrin aluetta 87 ha ja yli kahden metrin aluetta 65 ha. Suon keskisyvyys on 2,0 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,2 m. Suolla on 62 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (kuva 4). Suotyypeistä on rämeellä 70 %, turvekankaalla 22 %, korvessa 5 % ja avosuolla 3 %. Suo on lähes ko- konaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 9 % on luonnontilaisella alueella. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma, korpirämeojikko ja suon länsiosassa karhunsammalmuuttuma. Turpeesta on saravaltaista 66 % ja rahkavaltaista 34 %. Varpuainesta (N) lisätekijänä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 10 % ja tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,5. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %) ja hiekka (28 %). Haapisuon etelä- ja pohjoisosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 %, kuiva-ainemäärä 77,5 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,18 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Haapisuon yli 1,5 metrin syvyisellä ja 87 ha:n alueella on 1,57 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Haapisuolla. 15

17 Riitta-Liisa Kallinen 56. Vihurisuo Vihurisuo (kl ) sijaitsee noin 13 km Karstulan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu länsiosistaan Martinsuon turvetuotantoalueeseen ja muilta osin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itä- ja länsipuolella kulkee metsäautotiet. Eteläpuolella virtaa Vihurinjoki, joka yhtyy suon eteläkärjessä Löytöpuroon. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va). Suon pinnan korkeutta ei ole vaaittu. Vedet laskevat suon eteläpuolella virtaavaan Löytöpuroon, joka laskee kohti pohjoista yhtyen Luksanjokeen, joka laskee edelleen Luksanjärveen (148,7 m mpy). Suon pinta-ala on 68 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 metrin aluetta 17 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,5 m. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 43 syvyyspistettä (kuva 5). Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 54 %, turvekankaalla 42 % ja avosuolla 4 %. Puolukkaturvekangas on yleinen suotyyppi reunaalueella. Suon keskiosa on pääasiassa varsinaista sararämettä ja tupasvillarämettä. Turpeesta on rahkavaltaista 64 % ja saravaltaista 36 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 11 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,7. Suon pohja on paikoin epätasainen ja pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (43 %) ja moreeni (30 %). Vihurisuon luoteisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 88,3 % ja kuiva-ainemäärä 108,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Vihurisuon yli 1,5 metrin syvyisellä noin 15 ha:n alueella on 0,21 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Vihurisuolla. 16

18 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Murtosuo Murtosuo (kl ) sijaitsee noin 10 km Karstulan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu pääosin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisreunaa sivuaa valtatie 13:lle johtava soratie ja länsipuolitse suon eteläkärjen kautta kulkeva metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Vedet laskevat suon läpi virtaavaan Murtopuroon, joka laskee etelään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 151 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha, yli 1,5 metrin aluetta 37 ha ja yli kahden metrin aluetta 22 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys 4,4 m. Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 72 syvyyspistettä (kuva 6). Suo on ojitettu kokonaan. Suotyypeistä on turvekankaalla 51 %, rämeellä 47 %, avosuolla 1 % ja korvessa 1 %. Reuna-alueilla yleinen suotyyppi on puolukkaturvekangas, keskiosassa on vaihtelevasti tupasvillarämemuuttumaa, varsinaista sararämemuuttumaa ja karhunsammalmuuttumaa. Turpeesta on rahkavaltaista 70 %, saravaltaista 28 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Ylei- simmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 27 %, rahkasaraturve (15 %) ja tupasvillapitoinen rahkaturve (9 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,4. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa (54 %) ja suon syvänteissä on myös hiesua (34 %). Liejupisteitä on 34 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerroksen paksuus vaihtelee välillä cm. Paksuimmillaan liejukerros on suon keskiosan syvänteessä. Murtosuon kaakkois-, keski- ja pohjoisosasta, yhteensä kolmelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 88,0 % ja kuivaainemäärä 118,8 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Murtosuon yli 1,5 metrin syvyinen ja 37 ha:n kokoinen alue on kolmessa eri altaassa. Näissä on yhteensä 0,67 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on suon läpi virtaava Murtopuro. Lisäksi suon pohjoisosasta otetun pohjaturvenäytteen tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat korkeita, mutta tämän kerroksen voidaan olettaa sisältyvän mahdollisen tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävään kerrokseen. 17

19 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Murtosuolla. 18

20 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kivisuo Kivisuo (kl ) sijaitsee noin 14 km Karstulan keskustasta koilliseen Karstulan Kivijärven maantien länsipuolella. Suo rajoittuu etelä- ja kaakkoispäästä Saarilampeen ja muilta osiin moreenikankaisiin. Suon koillispuolella on Rahkaneva. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin Saarilammen (194,0 m mpy) kautta kaakkoon ja pohjoisosan vedet luoteispuolella olevaan Lahnajärveen (182,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 217 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 145 ha, yli 1,5 metrin aluetta 114 ha ja yli kahden metrin aluetta 79 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,0 m. Suolla on 105 tutkimuspistettä ja 139 syvyyspistettä (kuva 7). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tutkimuspisteistä 4 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 74 %, korvessa 12 %, turvekankaalla 8 % ja avosuolla 6 %. Suon pohjoisosassa yleinen suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma ja eteläosassa sekä reuna-alueilla korpirämeojikko. Turpeesta on saravaltaista 51 % ja rahkavaltaista 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 21 %, rahkasaraturve (SC) 16 %, sararahkaturve (CS) 12 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,7. Suon pohja on pääasiassa moreenia (62 %). Liejua on suon keski- ja eteläosassa cm:n kerroksena. Liejupisteitä on 7 % havaintojen lukumäärästä. Kivisuon etelä-, keski- ja pohjoisosasta, yhteensä neljältä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % ja kuiva-ainemäärä 78,1 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Kivisuon eteläosassa noin 24 ha:n alueella on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,28 milj. suo-m 3, joka soveltuu ympäristöturpeeksi. Tämän kerroksen alla 114 ha:n alueella on 2,1 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. 19

21 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Kivisuolla. 20

22 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Heinäsuo Heinäsuo (kl ) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja kaakkoisosassa kantatiehen 58 Karstulan ja Kivijärven välillä. Lisäksi suon pohjoispäähän tulee metsäautotie, joten kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon länsireunalla, keskiosassa ja luoteisosassa on peltoa. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää lounaaseen. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia ja kanavia pitkin länsipuolella virtaavaan Riitaniitynpuroon ja eteläosan vedet ojia pitkin eteläpuolella sijaitsevan Untamonnevan kautta Untamonpuroon, joka laskee lounaaseen päin. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 133 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 120 ha, yli 1,5 metrin aluetta 99 ha ja yli kahden metrin aluetta 88 ha. Suon keskisyvyys on 2,9 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 6,5 m. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 66 syvyyspistettä (kuva 8). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tutkimuspisteistä 5 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 66 %, korvessa 14 %, turvekankaalla 14 %, pellolla 4 % ja avosuolla 2 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on saravaltaisia 75 %, rahkavaltaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 26 %, kortepitoinen rahkasaraturve (17 %) ja saraturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,3. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia (90 %) ja on melko tasainen. Liejupisteitä on 25 % havaintojen lukumäärästä. Suon keskiosan syvänteessä on cm:n paksuinen liejukerros. Heinäsuon pohjois- ja eteläosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % ja kuiva-ainemäärä 103,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,4 %. Lähes kaikkien turvenäytteiden rikkipitoisuudet ylittävät raja-arvon 0,3 %. Myös tuhkapitoisuudet ovat kohonneita (> 10 %) noin cm:n paksuisessa pohjaturvekerroksessa. Heinäsuon yli 1,5 metrin syvyisellä 99 ha:n alueella on 3,07 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on turvekerrostuman korkea rikki- ja tuhkapitoisuus. 21

23 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Heinäsuolla

24 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Isoneva 1 Isoneva 1 (kl ) sijaitsee noin 19 km Karstulan keskustasta koilliseen kantatien 77 varrella lähellä Kivijärven rajaa. Suo rajoittuu eteläreunaltaan maantiehen ja muilta osin moreenikankaisiin. Pohjoispuolella virtaa Lahnajoki. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pohjois-koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin Lahnajokeen, joka laskee suon koillispuolella olevaan Ylä-Kastejärveen (166,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valumaalueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 57 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha, yli 1,5 metrin aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys 3,6 m. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä (kuva 9). Suo on ojitettu kokonaan. Suotyypeistä on turvekankaalla 64 % ja rämeellä 36 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas, karhunsammalmuuttuma, tupasvillarämemuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 70 %, saravaltaista 23 % ja ruskosammalvaltaista 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,3. Suon pohja on paikoin epätasainen. Suon reunaalueilla yleisin pohjamaalaji on moreeni (45 %), keskiosassa hiekka (24 %) ja hiesu (22 %). Suon itäosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 90,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Suon yli 1,5 metrin syvyinen ja 18 ha:n kokoinen alue on kahdessa altaassa. Niissä on yhteensä 0,30 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Isoneva 1:llä. 23

25 Riitta-Liisa Kallinen 61. Töyrineva Töyrineva (kl ) sijaitsee noin 18 km Karstulan keskustasta koilliseen kantatien 77 varrella lähellä Kivijärven rajaa. Suo rajoittuu pohjoispuolelta tiehen ja muilta osin moreenikankaisiin. Suon kaakkoispuolella on Kortelampi (172,3 m mpy). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja suon pinta viettää loivasti luoteeseen. Vedet laskevat suo-ojia pitkin pohjoispuolella olevan Isonevan (suo nro 60) kautta Lahnajokeen, joka laskee koillispuolella olevaan Ylä-Kastejärveen (166,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 19 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 metrin aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 2,4 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,6 m. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 10). Suo on harvaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 40 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 93 % ja turvekankaalla 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja tupasvillarämemuuttuma, korpiräme ja korpirämeojikko. Turpeesta on rahkavaltaisia 67 %, saravaltaisia 28 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 20 %, sararahkaturve (CS) 17 %, tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 14 %, tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,7. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (41 %) ja moreeni (32 %). Liejupisteitä on 32 % havaintojen lukumäärästä. Liejua on suon pohjois- ja keskiosassa cm:n kerroksina. Töyrinevan pohjoisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 105,0 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 %. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 10 ha:n alueella on 0,21 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Töyrinevalla. 24

26 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pirttiperänneva Pirttiperänneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suon kaakkoispää rajoittuu Rahkanevaan, muualla suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon länsipuolella on Lahnajärvi (182,1 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon ympärillä on useita metsäautoteitä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin luoteeseen kohti Lahnajärveä. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 49 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 metrin aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,2 m. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 11). Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Koko suon alueella yleinen suotyyppi on tupasvillarämemuuttuma. Pohjoisosan reuna-alueilla esiintyy myös puolukkaturvekangasta. Pirttiperännevan turpeesta on rahkavaltaista 58 % ja saravaltaista 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 16 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,8. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (57 %) ja moreeni (32 %). Pirttiperännevan etelä- ja keskiosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % ja kuiva-ainemäärä 83,1 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 %. Suon etelä- ja keskiosan yli 1,5 m:n syvyisellä ja noin 7 ha:n alueella on 0,05 milj. suo-m 3 ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta. Tämän kerroksen alla, 18 ha:n alueella, on 0,25 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Pirttiperännevalla. 25

27 Riitta-Liisa Kallinen 63. Renkaisensuo Renkaisensuo (kl ) sijaitsee noin 16 km Karstulan keskustasta lounaaseen. Suon läpi kulkee kantatie 58 Karstulan ja Multian välillä. Suon luoteisosa kuuluu Aittosuon-Leppäsuon-Uitusharjun Natura 2000 kohteeseen. Renkaisensuo kuuluu myös Saarijärven reitin alueeseen. Suon ja länsipuolella olevan Aittosuon välissä on pieniä kalliomäkiä, jotka ovat ohuen moreenikerroksen ja lohkareiden peittämiä. Muilta osin suo on moreenikankaiden ympäröimä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 203,5 207,5 m ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Vedet laskevat suon pohjoispuolella virtaavaa Vihurinjokea pitkin pohjoiseen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va). Suon pinta-ala on 55 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 metrin aluetta 28 ha ja yli kahden metrin aluetta 22 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,9 m. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 12). Suon pohjois- ja keskiosa on luonnontilaista aluetta, eteläosa on ojitettu. Tutkimuspisteistä 72 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 73 %, avosuolla 20 % ja turvekankaalla 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme, lyhytkorsinevaräme ja lyhytkorsineva. Turpeesta on rahkavaltaista 63 %, saravaltaista 36 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,6. Suon pohja on epätasainen. Suon reuna-alueiden pohjamaalaji on pääasiassa moreenia ja kivistä moreenia (33 %), keskiosassa on hiekkaa (20 %), hietaa (4 %) ja hiesua (4 %). Liejupisteitä on 13 % havaintojen lukumäärästä ja ne sijoittuvat suon pohjoiskärkeen ja keskiosaan. Liejukerrosten paksuus vaihtelee cm:iin. Renkaisensuon pohjoisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 90,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Renkaisensuon itä- ja kaakkoisosassa yli 1,5 m:n syvyisellä ja noin 12 ha:n alueella on 0,13 milj. suom 3 ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tämän kerroksen alla noin 22 ha:n alueella on 0,42 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Renkaisensuolla

28 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Soppisenneva Soppisenneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Karstulan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Itäpuolella mäet ovat pieniä, rikkonaisia ja lohkareiden peittämiä. Pohjoisreunalla on Ruuhilampi (199,2 m mpy) ja itäosassa Pikku-Kaija (195,9 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon läpi kulkee metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa viettää pohjois-luoteeseen ja vedet laskevat Ruuhilampeen, josta edelleen Sarantajärven (184,5 m mpy), Nurmijoen, Hirvijoen ja Nopolanjoen kautta Kyyjärveen (150,5 m mpy). Suon etelä- ja keskiosa viettää itäkaakkoon ja vedet laskevat ojia pitkin Heinäsuonpuron ja Vahanganjoen kautta Pääjärveen (144,4 m mpy). Suo sijaitsee Saarijärven reitin valuma-alueella; pohjoisosa kuuluu Kyyjärven valuma-alueeseen (Napolanjoen va ) ja eteläosa Vahankajoen valuma-alueeseen (Vahankajoen a ). Suon pinta-ala on 160 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 98 ha, yli 1,5 metrin aluetta 76 ha ja yli kahden metrin aluetta 52 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,0 m. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 78 syvyyspistettä (kuva 13). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suotyypeistä on rämeellä 99 % ja turvekankaalla 1 %. Tupasvillarämemuuttuma on yleinen suotyyppi koko suon alueella. Keski- ja pohjoisosassa varsinainen sararäme- muuttuma on yleinen ja reuna-alueella pallosararämeojikko. Turpeesta on rahkavaltaista 63 % ja saravaltaista 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 17 %, tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,1. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %) ja hiekka (27 %). Liejupisteitä on 10 % havaintojen lukumäärästä. Liejua on eri puolilla suota cm:n paksuisena kerroksena. Soppisennevan keskiosan kahdelta tutkimuspisteeltä ja pohjoisluoteisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % ja kuiva-ainemäärä 76,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Soppisennevan yli 1,5 m syvyinen alue on kahdessa altaassa. Suolla on ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta yhteensä 10 ha:n alueella 0,12 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 76 ha:n alueella 1,2 milj. suo-m 3. 27

29 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Soppisennevalla. 28

30 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Eteläahonneva Eteläahonneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Karstulan keskustasta pohjoiseen. Suon pohjois- ja länsiosat kuuluvat osittain Kilpisuon Natura 2000-kohteeseen, joka on luonnontilainen ja yhtenäinen keidassuoalue (Keski-Suomen ympäristökeskus 2005). Suo kuuluu myös Saarijärven reitin alueeseen. Muilta osin suo rajoittuu moreenikankaisiin ja niiden välisiin soistumiin. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie ja kaakkoispuolella noin 1 km:n etäisyydellä on Tynnörsuon turvetuotantoalue. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti (n. 0,5 m/km) kaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin kaakkoon. Suo sijaitsee Saarijärven reitin valuma-alueella (Pääjärven a 14.63/Päällinjärven va ). Suon pinta-ala on 34 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 metrin aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,5 m. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 14). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 7 % on luonnontilaisella suon keskialueella. Suotyypeistä on rämeellä 96 % ja turvekankaalla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeojikko ja -muuttuma, korpirämeojikko ja isovarpurämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 71 % ja saravaltaista 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 18 %, tupasvillapitoinen sararahkaturve (CS) 17 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,1. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %) ja hiekka (39 %). Eteläahonnevan keski- ja länsiosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 85,1 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 %. Eteläahonnevan yli 1,5 m:n syvyisellä ja noin 9 ha:n alueella on 0,17 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Eteläahonnevalla. 29

31 Riitta-Liisa Kallinen 66. Palmasuo Palmasuo (kl ) sijaitsee noin 8 km Karstulan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pohjoisja itäpuolelta moreenikankaisiin ja etelä- ja länsipuolelta harjujaksoon. Suon keskiosassa on Päälampi (176,3 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispuolella on valtatie 13 Kyyjärven ja Saarijärven välillä sekä pohjoisosassa metsäautotie. Palmasuo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 175,5 181 m mpy. Suon keski- ja eteläosa viettää länsilounaaseen 2 7 m/km ja pohjoisosa luoteeseen noin 5 m/km. Suon pohjoisosan vedet laskevat suo-ojia pitkin luoteeseen Kalmupuron kautta Kiminginjärveen (150,4 m mpy). Keski- ja eteläosan vedet laskevat ensin Päälampeen, josta suo-ojia pitkin Kalmupuroon ja edelleen Kiminginjärveen. Suo sijaitsee Saarijärven reitin Kyyjärven valuma-alueella (Kiminginjärven-Oikarinjoen a ). Suon pinta-ala on 93 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 47 ha, yli 1,5 metrin aluetta 26 ha ja yli kahden metrin aluetta 16 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,6 m. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 15). Suo on kokonaan ojitettu, Päälammen itäpuolella olevaa pientä luonnontilaista aluetta lukuun ottamatta. Tutkimuspisteistä 7 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 93 %, turvekankaalla 6 % ja avosuolla 1 %. Suon keskiosassa yleinen suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma ja pohjoisosassa korpirämeojikko, tupasvillarämeojikko ja -muuttuma. Palmasuon turpeesta on rahkavaltaista 72 % ja saravaltaista 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 19 %, tupasvillarahkaturve (ERS) 12 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 11 % sekä suoleväkköpitoiset sararahkaturve (SHCS) 10 % ja rahkasaraturve (SHSC) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,0. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (61 %) ja moreeni (37 %). Liejupisteitä on 2 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset ovat 20 cm:n paksuisia ja ne sijoittuvat suon itäosaan. Palmasuon pohjois- ja eteläosasta, yhteensä kolmelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 101,5 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Suon yli 1,5 m:n syvyinen alue on kolmessa altaassa, joista laajin ympäröi suon keskellä olevaa Päälampea. Päälammen koillispuolella noin 5 ha:n alueella on ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,06 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m syvyisellä ja 26 ha:n alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta noin 0,38 milj. suo-m 3. 30