Turvetutkimusraportti 400

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 400"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern Finland Part 2 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 400 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro KOLARISSA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern Finland Part 2 Espoo 2009

3 Muurinen Tapio ja Aro Ilkka, Kolarissa tutkitut suot, niiden tur vevarat ja käyt tö kelpoi suus. Osa 2. Geolo gi an tut kimus kes kus, Turvetutkimusraportti 400, 73 sivua, 28 kuvaa, 2 liitettä Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Kolarin soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuosina Tänä aikana tutkittiin 23 suota kokonaispinta-alaltaan ha. Tutkituista sois ta on rämeitä 35 %, avosoi ta 23 %, korpia 16 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 26 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 47 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m ja kokonaisturvemäärä 80,73 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (30 %). Turpeista on 50 % saravaltaisia, 46 % rahkavaltaisia ja 4 % ruskosammalvaltaisia. Energiantuotantoon soveltuvien turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,8. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,3 % kuivapainosta ja vesipitoisuus 88,9 % märkäpainosta, kuiva-ainesisältö on 109 kg/ suo-m 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,40 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota on yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 26,15 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 14,20 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Kolari Tapio Muurinen, geologi Ilkka Aro, tutkimusavustaja Geologian tutkimuskeskus Rovaniemen yksikkö PL 77 SF ROVANIEMI FINLAND ISBN ISSN

4 Muurinen Tapio and Aro Ilkka, The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern Finland. Part 2 - Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 400, 73 pages, 28 figures, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 23 peatlands in Kolari municipality (Northern Finland) in The total area of studied peatlands is 6500 hectares. The most common peat land types were pine mires (35%), open fens (23%), spruce mires (1%) and the cultivated peat soils or drained peat land forest types (26%). The proportion of undrained peat lands was 31%. The mean depth of studied peat lands was 1.2 m and the total storage of peat approximately million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers hectares. 50% of peat is Carex predominant, 46% is Sphagnum predominant and 4% is Bryales predominant. The mean humification degree (H) of the peat is 4.8. The average ash content of peat is 5.3% by dry weight and water content 88.9% by wet weight. The dry weight density is 109 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20.4 MJ/kg and the sulphur content 0.40% of dry weight. Altogether hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is million m 3 in situ. The energy content is million MWh at 50% moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Kolari Tapio Muurinen, geologist Ilkka Aro, research assistant Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FIN ROVANIEMI FINLAND

5 SISÄLTÖ JOHDANTO... 7 ALUEKUVAUS... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriotutkimukset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Tuotan tokelpoisuus ja arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Kielisenvuoma Väli-Palasmännikönvuoma Hoikanjänkkä Käärmejänkkä Aihkirovanvuoma Vittarovanvuoma Jokinenänvuoma Järvenpäänvuoma Ollimaanräme Ollimaanvuoma Kielisenvuoma Poikkijärvenjänkkä Riita-Liianmaanjänkkä Koivurovanjänkkä Vittikkovuoma Kahrasenvuoma Vankanvuoma, pohj.osa Vankanvuoma, etelä-osa Iiskonjänkkä Vaarantakustajänkkä Kurkivuoma Kotivuoma Iso-Porovuoma ALUEEN SOIDEN KEHITYKSESTÄ TULOSTEN TARKASTELU KIITOKSET KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET... 64

6 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 JOHDANTO Vuodesta 1998 alkaen Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kolarin soita ja niiden sisältämiä turvevaroja. Tutkimukset keskitettiin lähinnä kunnan lounaisosaan. Työ kuuluu osana valtakun nan turvevarojen kokonaisinventointiin. Tutkimuksilla saadaan monipuolista tietoa soista, turve varoista ja turpeen laadusta. Tulokset palvelevat talousalueen nykyisiä ja tulevia turpeen käyttäjiä sekä antavat tietoja soista esimerkiksi maankäytön suunnittelun, luonnonsuojelun, maa- ja metsätalouden tai virkistyskäytön kannal ta. Tulokset julkaistaan kuntakohtaisina turvetutkimusraportteina. Kolarissa on luetteloitu yli 20 ha:n kokoisia soita 234 kpl yh teispin ta-alaltaan ha, mikä on 32 % kunnan maa-alasta (Lappalainen ym ja Virtanen ym. 2003). Nyt raportoitavat 23 suota on tutkittu vuosina (kuva 1). Niiden yhteinen pinta-ala on ha. Edellinen tutkimusraportti, osa I, sisältää 57 suota, yhteispinta-alaltaan ha (Muurinen ja Aro 2007). Tähän mennessä on Kolarin soista raportoitu noin neljäsosa. Kohdennetut tutkimukset lähinnä kunnan eteläosassa jatkuivat vielä ja Niiden tulokset julkaistaan tulevina vuosina. Tämä Kolarin turvetutkimusraportti, osa II, on painettuna julkaistuna, sekä internetissä osoitteessa Palvelut >> Tutkimus- ja kartoituspalvelut >> Turve >> Turvepaikka-Aineistopalveluun ALUEKUVAUS Kolarin maaperä on enimmäkseen moreenia, joka on jauhautunut alueen graniittisista migmatiiteista ja osittain vulkaanisperäisistä gneisseistä. Moreeni verhoaa niin laaksoja kuin vaara-alueita. Paikoitellen on moreenista huuhtoutuneita rantahietikoita ja laaksojen pohjalla ohuita hieta- ja hiesukerrostumia. Alueen korkeimmat vaarat Venejärven ja Pasmajärven ympäristössä ovat m (mpy). Ne ovat veden koskemattomia, eli supra-akvaattisia. Matalimmat alueet ovat olleet muinaisen Ancylusjärven lahtia. Tutkituista soista alimpana sijaitsevia ovat Vankanvuoma ja Palovinsanjänkkä 117 m, Koivusaajonvuoma 122 m ja Välijoen- Palasmännikönvuoma 123 m. Keskimäärin soiden pinta on m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Ancylusjärvestä kuroutuneiden ja nykyisin umpeenkasvaneiden lampien kohdalla on hiesu- ja hietakerrostumien päällä järvimutaa ja liejuja. Kolarin vanhimmat suot ovat yli vuotta vanhoja (Mäkilä ja Muurinen 2008). Alueen itäosan läpi virtaava Naamijoki sivujokineen kerää lähes kaikkien soiden vedet. Järviä on vähän. Suu rimmat järvet ovat Pasmajärvi ja Vaattojärvi. 7

7 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 1. Kolarin turvetutkimusraporttiin, osa II, kuuluvat suot. 58. Kielisenvuoma 59. Väli-Palasmännikönvuoma 60. Hoikanjänkkä 61. Käärmejänkkä 62. Aihkirovanvuoma 63. Vittarovanvuoma 64. Jokinenänvuoma 65. Järvenpäänvuoma 66. Ollimaanräme 67. Ollimaanvuoma 68. Kielisenvuoma Poikkijärvenjänkkä 70. Riita-Liianmaanjänkkä 71. Koivurovanjänkkä 72. Vittikkovuoma 73. Kahrasenvuoma 74. Vankanvuoma P-osa 75. Vankanvuoma E-osa 76. Iiskonjänkkä 77. Vaarantakustajänkkä 78. Kurkivuoma 79. Kotivuoma 80. Iso Porovuoma 8

8 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka muodostuu suon hallitsevan osan lävistävästä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjoista (Lappalainen ym. 1984). Tutkimuspisteet ovat linjastoilla 100 metrin välein. Suon muodosta riippuen voi linjas toja olla use ampia, esim. A, B, C jne. Linjastoja ei ole merkitty maas toon, sillä paikannus tapahtui GPS-paikannusmenetelmällä. Rikkonaisilla suoalueilla linjastoja täydennettiin hajapistein. Tarkemman syvyystiedon saamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin yhdensuuntaiset lisälinjat, joilta turvepaksuus mitattiin 50 m:n välein. Näitä ns. pliktauslinjoja ja -pisteitä tehtiin tarvit taessa muual le kin. Paksuturpeisten alueiden tutkimuslinjat vaaittiin suon kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja luonnontilaisuus, mät täisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puulajisuhteet, puuston tiheys- ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman paksuus ja rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla (1-6). Turpeen maatuneisuus (H) määritettiin von Postin puristusmenetelmällä 10-asteikolla (1-10), kosteus 5-asteikolla (1-5), sekä kuituisuus 6-asteikolla (0-6). Paksut heikosti maatuneet (H1-3) rahkavaltaiset pintaturpeet jaettiin kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät). Myös mahdolliset kemialliset saostumat sekä järvimuta- ja liejukerrostumat määritettiin ja mitattiin. Lopuksi havainnoitiin poh jamaa laji. (Ks. myös liite 1). Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttätutkimusten perusteella soveltuisivat turvetuotantoon, otettiin tilavuustarkat näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Näytepis teet valit tiin siten, että ne edus ta tuotantokelpoisia alueita. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph-arvo), vesipitoi suus painoprosentteina (105 oc:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus prosentteina (815 +/- 25oC:ssa hehkutettuna) kuivapainosta, sekä lämpöarvo lähes jokaisesta näytteestä. Lämpöar vomääritykset on tehty kuiva tuista ja jauhetuista tur vepuristeista LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tu lokset ilmoitetaan tehollisina lämpöar voina kuivalle sekä 50 %:n ja 35 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle megajouleina kilo grammaa kohden (MJ/kg). Noin joka 3-4. näytteestä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132-rikkianalysaattorilla. 9

9 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä tur vetekijöiden osuudet on saatu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Syvyysvyöhyk keellä tarkoitetaan kahden syvyys käyrän vä lissä olevaa aluetta. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistettynä saadaan kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu heikosti maatuneen (H1-3 ja H4) rahkavaltaisen pintaturpeen osuudet. Maatuneisuudet sekä eri turvelajien ja tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turvemäärät on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suom 3 ). Keski syvyy det eri syvyysalueille ja koko suolle on saatu jaka malla turvemäärä vastaavalla pintaalalla. Käyttökelpoinen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) on saatu kerto malla pinta-ala yli 1,5 m syvyisen alueen keski syvyydel lä, josta on vähennetty käyttämättä jäävä 0,5 m kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden mää rä yhden suokuu tion sisältämäl lä kuiva-ainemäärällä. Ener giasisältö on lasket tu kuival le sekä 50 %:n ja 35 %:n käyttö kosteudes sa ole valle turpeelle. Kuivan tur peen energiasisältö saa daan kaavasta 1 ja kostean turpeen kaavasta E = N 3 suo-m. D d. H u 2. E = N 3 suo-m. D d. [100/(100 - K)]. H u, jossa E = energiasisältö, N suo-m 3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämä kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ), H u = kuivan tur peen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u = kosteudessa K ole van turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Laskettu energiasisältö on milj. gigajoulea (milj. GJ), joka on muutettu myös megawattitunneiksi (MWh) kertoimel la 0,278. Turvelajit on jaettu pääryhmittäin rahka-, saraja ruskosammalvaltaisiin. Ne ovat voineet kerrostua joko sellaisenaan, mutta yleensä muodostavat toisten sa kanssa sekaturpeita. Suhteelliset turvelajija kaumat on ilmoitettu pro sent teina. Suotyyppimääritysten perusteella laskettiin soittain suotyyp pija kaumat, jotka on saa tu suon havainto pisteistä. Linjaverkostosta joh tuu, että soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suo tyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut tulokset kuvastavat san gen hyvin eri suotyyppien suhteita ja antavat kuvan esimerkik si ojituksen laajuu desta. Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Soiden eri käyttömahdollisuuksia ovat turvetuotanto joko energia- tai ympäristö turpeeksi, metsittäminen tai raivaaminen pelloksi, rauhoittaminen suojelusuoksi tai käyttö sellaisenaan marjastukseen, virkis tykseen ja pohjoisessa porolaitumina. Turvetuotannon soveltuvuusehdot muuttuvat ajan kuluessa. Muu toksen suuntia määräilevät mm. energian hinta, tuo tantotek nii kan kehittyminen, alueellinen tarve turpeen hyödyntämiseen ja erilaiset ympäristötekijät. Tuo tantomenetelmiin tai tuotannon taloudellisiin riippuvuuksiin, kuten lunastukseen tai kuljetukseen ei yleensä arvioinnissa puututtu. Muun muassa muutaman hehtaarin kokoiset turvealueetkin on arvioitu käyttökel poisiksi, jos ne sijaitsevat lähekkäin tai ovat valmiiksi kuivatettuja, esimerkiksi vanhoja suopeltoja. Turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on nykyään 1,5 m. Kun suo on ojitettu ja pohja on suhteellisen tasainen ja vähäkivinen, voidaan tuotantoon ottaa matalampiakin alueita. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on alueen keskisyvyydestä vähennetty yleensä 0,5 m, mikä on arvioitu kunnostuksen ja pohjalle jätettävän kerroksen hävikiksi. Vaaitustietojen perusteella on arvioitu kuivatusmahdollisuuksia pinta-alarajauksin läheisiin vesistöihin. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palatur vetuotan to. Edellinen on aina suurimittaista teollista tur vetuotantoa, joka vaatii laajan tuotantoken tän, mutta ei ole niinkään riip puvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jäl kimmäinen edel lyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4-maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäi si olla sitova na aineena myös hyvin maatunutta turvetta. Energiaturpeeksi soveltuu H5-10 maatu nut rahka turve sekä kaikki saraturpeet. Käytännössä myös H4-maatunut rahkavaltainen turve, ns. väliturve soveltuu käyttöön heikompilaatuisena energiaturpeena. 10

10 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Heikosti maatunutta rahkainen pinta kerros (H1-3S) voidaan tuottaa ympäristöturpeena, jos sitä on yli 0,6 m. Ympäristöturvetta käytetään esim. kompostoinnissa, maanparannuksessa, kasvualustoina tai imeytysturpeena. Ohut heikosti maatunut rahkainen pintakerros voidaan sekoittaa alla olevaan maatuneeseen turpeeseen ja käyttää energiaturpeena. Jyrsin turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäis koko na pi detään yleensä noin ha. Pienemmätkin alueet ovat soveli aita, mikäli ne ovat lähekkäin tai jon kin isomman alueen vie ressä. Palaturvetuotantoalueen koko voi olla vain muutama hehtaari; omaan tilakäyttöön riittää pienempikin alue. Edellytyksiä ovat tällöin valmis tieyhteys, alueen he lp po käyttöön otto, esimerkiksi valmis ojitus tai vanha suopelto. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu pää piir teissään Energiaturpeen laatuohjeeseen (2006). Energiasisältöjä laskettaessa on käytetty jyrsinturpeen lämpöarvoa 50 %:n kosteudessa (M50). Mikäli turpeen tuhka- ja rik kipitoisuus, sekä lämpöarvo ovat kohtuulliset, sitä on pidetty käyttökelpoisena energiaturpeena. Ympäristöturpeeksi soveltuvia, heikosti maatuneita (H1-3) rahkavaltaisia turve kerros tumia, jotka ovat riittävän paksuja ja laajoja, ei tutkitulla alueella juurikaan ole. Tulosten esitys Jokaisesta suosta on GTK:n turvearkistoon kirjoitettu yksityiskohtainen suoseloste, jossa on käsi telty kunkin suon sijaintia vesistöalueineen, ympä ristöä ja mahdollisia kulkuyh teyksiä. Suotyypeistä on mainittu ylei simmät ja kerrottu oji tusti lan teesta sekä kuivatusmahdollisuuksista. Turvemää rät koko suolle, yli 1 m:n, yli 1,5 m:n ja yli 2 m:n syvyysalueelle ovat taulukkomuodossa, jossa jako on maatuneisuuden mukaan, rahkavaltaiset H1-3 (vaalea rahkaturve) ja H4 (väliturve), sekä rahkavaltaiset H5-10 että saravaltaiset H1-10 (tumma turve). Eri turvela jeista on mainittu pari yleisintä, myös yleisimmät lisätekijät on mainittu. Keskimaatuneisuus on lasket tu koko suolle sekä suon tuotantokel poi selle osalle. Yleisin tai yleisimmät pohjamaalajit ja mahdolliset liejukerrostumat paksuuksineen on mai nittu. Laboratoriotulokset on esitetty taulukoina ja tuloksia on käsitelty lyhyesti. Suon käyttökelpoisista turvevaroista on laskelmat mahdollisena ympäristöturpeina, tai energiaturpeena energiasisältöineen. Myös haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat rajoitukset on huomioitu. Suokar toissa on pisteittäin turvekerros tuman keskimaatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1-4) rahka valtaisen pintaker roksen / koko turve kerroksen paksuus dm:nä. Myös hajapistein tehdyt tutki mukset ja kaikki syvyys tiedot on merkitty. Syvyys tietojen perus teella on piir retty syvyys käyrät metrin välein lisättynä 1,5 m:n syvyyskäyrällä. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty suoprofiilit, joissa kuvataan turvekerrostuman rakenne, turvelajit lisätekijöineen, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suon pinnan ja pohjan korkeudet. Nykyään kaikki suokartat ja uudemmat suoprofiilit saadaan turve tieto kannasta esimerkkikuvien mukaisina tulosteina (kuvat 2 ja 3). Profiilien merkinnät selostetaan liitteessä 1. Tässä painetussa raportissa kaikkia tietoja ei julkaista. Yksityiskohtaiset selosteet, tiedot taulukoina pisteittäin, suokartat turveprofiileineen ja laboratoriotulokset voi tilata GTK:n Pohjois- tai Itä-Suomen yksiköstä. Tietoja on saatavana esimerkiksi maakunnittain, vesistöalueittain, kunnittain, soittain tai tilakohtaisesti joko sähköisinä tiedostoina tai paperitulosteina. 11

11 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 2. Esimerkkimalli suokartasta. 12

12 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 3a. Esimerkkimalli suon turvekerrostuman leikkauksesta A-selkälinjalta. Käytetyt merkinnät liitteessä 1. Kuva 3b. Esimerkkimalli suon maatuneisuudesta A-selkälinjalta. Käytetyt merkinnät selostetaan liitteessä 1. 13

13 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 4. Raate (Menyanthes trifoliata) tyypillinen märkien aapasoiden laji kukkii kauniisti Kolarin Kurkivuomalla TUTKITUT SUOT 58. Kielisenvuoma Kielisenvuoma (kl , x=7439,1, y=3370,7) sijaitsee noin 36 km Kolarin keskustasta etelään (kuva 4). Suo rajoittuu idässä osittain valtatie 21:een, etelässä Olosjokeen, muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon ja viereisiin soihin. Lisäksi vanha tilustie ylittää suon, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja se viettää kaakkoon. Pohjoisosasta vedet laskevat Siikaojan kautta, jonka valuma-alueeseen (67.884) se kuuluu. Eteläosasta lasku on suoraan Olosjokeen (Olosjoen keskiosan valuma-alue ). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon keski-, itä- ja kaakkoisosassa on kolme vanhaa peltoa. Niiden takia suota on kuivatettu. Myös Siikaojaa, joka virtaa pohjoisosan läpi luoteesta kaakkoon, on suon kohdalla ruopattu ja oiottu. Koko suon pinta-ala on 198 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 98 ha, yli 1,5 m:n aluetta 57 ha ja yli 2 m:n aluetta 18 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on topografialtaan vaihteleva. Paikoitellen on saarekkeita ja ohutturpeisia alueita. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (39 %), hiesu (34 %) ja hieta (22 %). Lajittuneet hienoainekset ovat suon syvillä alueilla. Liejua on suon pohjalla paksuimmillaan 0,5 m. Kaikista tutkimuspisteistä laskettuna on liejupohjaisia 7 %. Kielisenvuoman tutkimuspisteistä on rämeellä 36 %, avosuolla 34 %, korvessa 16 %, turvekankaalla 2 % ja pellolla 12 %. Yli puolet suoalasta on luonnontilaista. Yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen sararäme, jota on suon eri osissa, sekä rimpineva suon pohjoisosassa. Muuttuneista suotyypeistä eniten on vanhoja käytöstä poistettuja peltoja. Turpeista on saravaltaisia 66 %, rahkavaltaisia 31 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 53 %, jota suo keskiosiltaan on, sekä sararahkaturve (CS) 28 % pohjoisen rämealueilla. Ruskosammalsaraturvetta on pohjoisosan lettoalueella pinnassa, sekä muutamilla syvillä pisteillä pohjalla. Puun jäännöksiä (L) ja varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita on 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4.4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskipaksuus on 0,2 m. Sen alla paremmin maatuneen pohjaturpeen maatumisaste on keskimäärin H4,6. 14

14 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Tilavuustarkat näytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Turpeen kuiva-ainesisältö on keskimäärin 153 kg/suo-m 3, mikä on poikkeuksellisen korkea varsinkin suon eteläosassa. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg, tuhkapitoisuus 6,2 % ja rikkipitoisuus 0,68 %. Rikin korkea keskiarvo johtuu pohjoisimman pisteen arvoista, jotka ovat enimmillään 1,4 %. Käyttökelpoiset turvevarat ovat kolmessa eri altaassa, jotka ovat kooltaan 23 ha, 10 ha ja 5 ha, yhteensä 38 ha. Energiantuotantoon soveltuvan turpeen määrä on 0,47 milj. suo-m 3. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon muoto ja syvien alueiden erillinen sijainti. Pohjoisosan alueet (23 ha ja 5 ha) sijaitsevat Siikaojan eri puolilla. Kummallekin on suunniteltava oma imeytyskenttänsä. Sen sijaan eteläinen alue (10 ha) rajoittuu lähes Olosjokeen, joten imeytyskentän löytyminen on vaikeaa. Kuva 5. Kielisenvuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 15

15 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 59. Väli-Palasmännikönvuoma Väli-Palasmännikönvuoma (kl , x=7439,1 y=3369,3) sijaitsee noin 36 km Kolarin keskustasta etelään Siikamännikön, Palo-Siikavaaran ja Palasmännikön rajaamalla alueella (kuva 5). Suokokonaisuus muodostuu pohjoisosan Palasmännikönvuomasta ja eteläosan Välijoenvuomasta. Etelässä rajana on Olosjoki. Lounaisosa on Pellon puolella. Kunnanrajassa on myös poroaita. Kulkuyhteydet ovat huonot. Valtatielle on matkaa pari kilometriä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Viettosuunta on etelään. Suo on tämän alueen harvoja luonnontilaisia soita. Kuivatusmahdollisuudet ovat pohjoisosassa hyvät, mutta eteläosassa marginaali Olosjoen pintaan jää pieneksi. Suo kuuluu Olosjoen keskiosan valuma-alueeseen (67.882). Koko suon pinta-ala on 126 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 88 ha, yli 1,5 m:n aluetta 75 ha ja yli 2 m:n aluetta 63 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on pohjoisosassa jokseenkin tasainen. Eteläosassa se on vaihtelevaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (40 %), hieta (37 %) ja hiesu (10 %). Moreenialueet ovat pohjoisessa ja lajittuneemmat alueet eteläosassa. Eteläosan syvät alueet ovat liejupohjaisia. Paksuimmat liejukerrostumat ovat yli 2 m. Kaikista tutkimuspisteistä laskettuna on liejupohjaisia 39 %. Väli-Palasmännikönvuoman tutkimuspisteistä on avosuolla 60 %, rämeellä 20 % ja korvessa 20 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat ruohoinen saraneva, jota on kaikista tutkimuspistehavainnoista lähes 40 %, sekä ruohoinen sararäme, noin 10 % havainnoista. Keskialueilla on ruohoisen saranevan lisäksi rimpilettoa, varsinaista lettoa ja varsinaista saranevaa. Puustoiset alueet ovat lähinnä harvaa rämemännikköä. Vanhoilla ojikoilla ja turvekankailla on paikoitellen vankempaakin puustoa. Turpeista on saravaltaisia 71 %, rahkavaltaisia 28 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 %, ruskosammalrahkaturve (BC) 27 % ja sararahkaturve (CS) 26 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman yläosassa on tavallisesti rahkasaraturve, eteläosan ravinteikkaimmilla suotyypeillä ruskosammalsaraturve. Syvemmällä on sararahkaturvetta, jota voi olla pohjaan saakka. Eteläosan liejualueen päällä turve on paikoitellen ruskosammalvaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,9. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta ei ole monin paikoin lainkaan. Paremmin maatuneen pohjaturpeen keskimaatuneisuus on H5,0. Tilavuustarkat näytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turpeen kuiva-ainemäärä on keskimäärin106 kg/ suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,58 %. Rikin korkea lukema johtuu eteläisen altaan yhdestä pohjanäytteestä, joka on 3,11 % Väli-Palasmännikönvuoman käyttökelpoiset turvevarat sijaitsevat kahdella lähes samansuuruisella, yhteensä 65 ha:n alueella. Eteläisen altaan, Välijoenvuoman, kuivattaminen syvemmältä ei todennäköisesti ole mahdollista ilman pumppaamista. Myös tällä alueella pohjaturpeen rikkipitoisuus on haitallisen suuri. Lisäksi paksu liejukerros haittaa pohjakerrostumien turvetuotantoa heikon kantavuuden takia. Edellä mainituin varauksin tuotantoon soveltuvan turpeen määrä on 1,42 milj. suo-m 3. 16

16 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 6. Väli-Palasmännikönvuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 17

17 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 60. Hoikanjänkkä Hoikanjänkkä (kl , x=7439,5, y=3376,6) sijaitsee noin 38 km Kolarin keskustasta eteläkaakkoon (kuva 6). Suo on korkeiden vaarojen ympäröimä. Eteläpuolella on yhteys viereiselle Käärmejänkälle. Pohjoisreunaa sivuaa Haukirovan metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pääviettosuunta on lounaaseen. Suo on ojitettu käytännössä kokonaan navero- ja runko-ojituksin. Ojitus laskee Peuraojaan. Suo ympäristöineen kuuluu Peuraojan valuma-alueeseen (67.885), jonka vedet laskevat Olosjoen kautta. Koko suon pinta-ala on 127 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 103 ha, yli 1,5 m:n aluetta 86 ha ja yli 2 m:n aluetta 67 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on loivapiirteinen ja yleisimmin hiekkapohjainen (50 %). Muita pohjamaalajeja ovat hieta (25 %) ja moreeni (20 %). Liejua löytyi vain yhdeltä pisteeltä 10 cm. Hoikanjänkän tutkimuspisteistä on turvekankaalla 74 %, rämeellä 16 %, korvessa 6 % ja avosuolla 4 %. Eri suotyypeistä yleisimmät ovat karhunsammalmuuttuma, jota on yli puolet kaikista havainnoista, sekä varputurvekangas noin 9 % havainnoista. Kaakkoinen lahdeke on karujen suotyyppien ojikkoa ja muuttumaa. Puusto on paikoitellen hyvin kehittynyttä ja harvennusvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 65 % ja rahkavaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 33 %, sararahkaturve (CS) 31 %, ruskosammalsaraturve (BC) 29 %, rahkaturve (S) 3 %, saraturve (C) 3 % ja sararuskosammalturve (1 %). Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suon yleinen kerrosjärjestys on suoaltaan pääosalla ruskosammal- tai rahkasaraturve pinnasta pohjaan. Kaakkoisosassa on pinnalla heikosti maatunutta rahkaturvetta (Acutifolia, Cuspidata). Sen alla on sararahkaturvetta ja pohjalla ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,1. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on kaakkoisosassa paikoitellen yli 0,5 m paksu. Energiaturpeeksi soveltuvan saravaltaisen turpeen ja muun pohjaturpeen keskimaatuneisuus on H5,3. Tilavuustarkat näytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Turpeen kuiva-ainemäärä on keskimäärin 109 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,9 MJ/kg, tuhkapitoisuus 4,0 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Yhtenäisen alueen pinta-ala on 69 ha, jolla on käyttökelpoista turvetta 1,27 milj. suo-m 3. Energiaturvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat kaakkoisosassa pienellä alalla heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve, jota on paksuimmillaan 70 cm. Myös pohjan topografia vaikeuttaa suon syvempien kerrostumien kuivatusta. 18

18 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 7. Hoikanjänkän linjasto ja tutkimuspisteet. 19

19 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 61. Käärmejänkkä Käärmejänkkä (kl , x=7437,0, y=3378,0) sijaitsee noin 40 km Kolarin keskustasta eteläkaakkoon (kuva 7). Suo sijaitsee laaksossa vaarojen ympäröimänä. Koillispuolella kohoaa Kaarrelaki, lounaispuolella Kaitarova. Kulkuyhteydet ovat heikot, mutta kunnostettavissa olevat tieurat tulevat Kaarrelaen ympäri suon itäreunaan ja Vittikkovuoman asutusalueen kautta suon länsireunaan. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Pitkänä ja kapeana suona se laskee maaston mukaisesti kaakkoon. Pinta viettää kuitenkin sivusuunnassa lounaaseen. Suo on lähes kokonaan naveroitu ja ojitettu, joten luonnontilaisia arvoja sillä sellaisenaan ei ole. Suon keskellä on kuitenkin Käärmelampi, muutamia allikoita, pari puroa ja lähdettä. Kaakkoisosasta vedet laskevat Nilkanojaan, pohjoisja luoteisosasta ensin puroa pitkin Nilkanojaan. Nilkanoja laskee Peuraojaan. Suo kuuluu Peuraojan valuma-alueeseen (67.885). Suon syvimmillä alueilla pohjaosien kuivatus ei todennäköisesti ole mahdollista pumppaamatta. Koko suon pinta-ala on 300 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 171 ha, yli 1,5 m:n aluetta 113 ha ja yli 2 m:n aluetta 77 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on loivasti vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hieta (27 %) ja hiekka (13 %). Liejupohjaisia tutkimuspisteistä on 19 %. Paksuimmillaan liejua on suon syvällä keskialueella 40 cm. Käärmejänkän tutkimuspisteistä on turvekankaalla 58 %, rämeellä 17 %, korvessa 13 % ja avosuolla 12 %. Vallitsevat suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma ja varputurvekangas, joita turvekankaat lähinnä ovat. Niitä on suon eri osissa, mutta ne painottuvat pohjoisosaan. Mäntyvaltainen puusto on paikoitellen harvennusvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 57 %, rahkavaltaisia 39 % ja ruskosammalvaltaisia 4 %. Kolme yleisintä pääturvelajia ovat: rahkasaraturve (SC) 34 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja ruskosammalsaraturveturve (BC) 20 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 26 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 6 % kokonaisturvemäärästä. Luoteisosassa, jossa suotyypit ovat karumpia, kerrostuma on rahkaturvevaltaista. Keskiosan syvällä alueella on rahkasara- ja ruskosammalsaraturvetta, pohjalla sararuskosammalturvetta. Syvemmällä on myös ruskosammalpitoisia kerrostumia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on keskimäärin ohut. Energiaturpeeksi soveltuvan pohjaturpeen keskimaatuneisuus on H5,1. Tilavuustarkat näytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turpeen kuiva-ainemäärä on keskimäärin 104 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg, tuhkapitoisuus 3,4 % ja rikkipitoisuus 0,50 %. Yhden pisteen kaikissa näytteissä rikkipitoisuus on korkea (keskiarvo 0,76 %). Suon yli 1,5 m:n syvä ja pitkä alue, joka sijaitsee Käärmelammen luoteispuolella, on yhtenäinen. Tällä 51 ha:n alueella on käyttökelpoisia turvevaroja 0,88 milj. suo-m 3. Pinnassa on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, mutta se on liian ohut kasvutai ympäristöturpeen tuotantoon. Käärmelammen läheisyydessä ja suon syvällä keskialueella voi tulla kuivatusongelmia. Myös yhden pisteen näytteissä korkea rikkipitoisuus on huomioitava. 20

20 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 8. Käärmejänkän linjastot ja tutkimuspisteet. 21

21 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 62. Aihkirovanvuoma Aihkirovanvuoma (kl , x=7464,4 y=3367,) on laaja suoalue. Sen keskiosa sijaitsee noin 13 km Kolarin keskustasta eteläkaakkoon (kuva 8). Suo rajoittuu lännessä osittain valtatie 21:een, etelässä Venetin-Venejärven tiehen, muualla moreenikumpareisiin ja mataliin vaaroihin. Suoalue on moreenisaarekkeiden - saajojen - rikkoma. Suon läpi valtatieltä Venejärventielle johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Koko suolla viettosuunta on länteen ja lounaaseen. Suo on suurimmalta osaltaan ojitettu. Luonnontilaisia alueita on keski-, itä- ja pohjoisosassa. Pohjoisosan vedet laskevat Pohjasenojan kautta Lompolojärveen (Lompolojoen valuma-alue 67.38), ja eteläosan vedet ensin Venettijärveen, josta edelleen Yliseen Sieppijärveen (Ylisen Sieppijärven valuma-alue ). Koko suon pinta-ala on 906 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 372 ha, yli 1,5 m:n aluetta 197 ha ja yli 2 m:n aluetta 88 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja kuvastaa ympäristön vaihtelevaa topografiaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (64 %) ja hiekka (23 %). Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 4 %. Liejukerrostumat ovat paksuimmillaan cm. Aihkirovanvuoman tutkimuspisteistä on rämeellä 30 %, avosuolla 30 %, turvekankaalla 28 % ja korvessa 12 % ja Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma (13 %) ja karhunsammalmuuttuma (9 %). Laajalla suolla myös seuraavaksi yleisimmät ovat muuttumia, mustikkaturvekangas (6 %) ja puolukkaturvekangas (5 %). Luonnontilaisista suotyypeistä eniten on varsinaista saranevaa (5 %). Puusto on enimmäkseen vajaatuottoista tai riukuasteella olevaa rämemännikköä. Paikoitellen turvekankailla on varttunutta kasvatusmetsikköä. Turpeista on saravaltaisia 67 %, rahkavaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain yleisimpiä ovat rahkasaraturve (SC) 38 % ja sararahkaturve (CS) 27 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostumat ovat suon syvemmillä keskialueilla saravaltaisia, jotka pohjalla muuttuvat paikoitellen ruskosammalvaltaisiksi. Itäosassa on karu syvä alue, jonka koko kerrostuma on rahkavaltaista. Turve on tällä osalla muutenkin rahkaisempaa kuin suon muissa osissa. Koko suon turvekerrostumien keskimaatuneisuus on H5,0. Itäosan rahkoittuneella alueella on heikosti maatunutta pintaturvetta, H1-4, metrin verran. Energiaturpeeksi soveltuvien kerrostumien keskimaatuneisuus on H5,2. Tilavuustarkat näytteet otettiin seitsemältä pisteeltä. Turpeen kuiva-ainemäärä on keskimäärin 111 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, tuhkapitoisuus 4,6 % ja rikkipitoisuus 0,29 %. Suolla on kuusi erillistä aluetta, joilla on tuotantoon soveltuvia turvevaroja. Suurimmat näistä ovat ha ja pienimmät alle 10 ha. Niiden yhteinen ala on 140 ha, ja käyttökelpoiset turvevarat 1,89 milj. suo-m 3. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat lähinnä alueen hajanaisuus ja niihin liittyvät kuivatus- ja muut kustannustekijät. 22

22 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 9. Aihkirovanvuoman linjastot ja tutkimuspisteet. 23

23 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 63. Vittarovanvuoma Vittarovanvuoma ( kl , x=7467,2 y=3368,7) sijaitsee noin 11 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 9). Suo rajoittuu pohjoisessa metsäautotiehen ja Vittarovaan. Lännessä on Pohjasenvaara ja kaakossa Aihkirova. Niiden välistä suo jatkuu ohutturpeisena muuttuen Aihkorovanvuomaksi. Kulkuyhteys on pohjoisreunaa sivuavan metsäautotien kautta. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Sijainti vaarojen välissä määrittää viettosuuntia. Pääsuunta on pohjoiseen, josta vedet laskevat Vittarovanojan kautta. Suon kaakkoisosa kuuluu lähinnä Ollimaanrämeen valuma-alueeseen (67.883). Pohjois- ja luoteisosa kuuluu Lompolojoen valuma-alueeseen (67.38). Koko suon pinta-ala on 292 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 89 ha, yli 1,5 m:n aluetta 50 ha ja yli 2 m:n aluetta 25 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Suon pohja on länsiosassa loivasti viettävää moreenirinnettä. Itäosassa pohjatopografia on vaihtelevaa, muodostaen omia altaita. Myös turve kerrostumat ovat itäosassa paksumpia kuin muualla. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hiekka (13 %). Liejupohjaisia tutkimuspisteistä on 5 %. Enimmäkseen ne ovat suon eteläaltaassa, missä liejun paksuus on cm. Vittarovanvuoman tutkimuspisteistä on avosuolla 37 %, turvekankaalla 26 %, rämeellä 19 % ja korvessa 18 %. Suo on suurimmalta osaltaan ojitettu, sillä vain 16 % tutkimuspisteistä on luonnontilaisella alueella. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma (15 % tutkimuspisteistä), jota on lähinnä suon eteläosassa, sekä puolukkaturvekangas (9 %). Puusto on enimmäkseen vajaatuottoista, harvaa tai keskinkertaisen tiheää rämemäntyä. Turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain kolme yleisintä ovat: rahkasaraturve (SC) 34 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 24 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 7 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma vaihtelee matalilla alueilla sararahka- ja rahkasaraturpeen välillä. Paksuturpeisilla alueilla on pinnassa saraturvetta, sekä ruskosammalsara- ja rahkasaraturvetta. Pohjaturve on ruskosammalvaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,9. Pohjaturpeen maatuneisuus on H5,2. Käytännössä koko kerrostuma on energiaturvetta, sillä heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut. Vittarovanvuomalta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 %, vesipitoisuus 89,4 %, kuiva-ainesisältö 105 kg/suo-m 3, lämpöarvo 20,7 MJ/ kg ja rikkipitoisuus 0,23 %. Suon käyttökelpoiset turvevarat sijaitsevat neljässä eri lohkossa, jotka sijaitsevat itäosassa. Niiden yhteinen pinta-ala on 35 ha. Kooltaan suurin on noin 20 ha ja pienin 4 ha. Alueet ovat kuitenkin muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Näillä alueilla on yhteensä 0,50 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. Epäyhtenäisen alueen kuivatukseen liittyvät asiat pitää huomioida. 24

24 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 10. Vittarovanvuoman linjastot ja tutkimuspisteet. 25

25 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 64. Jokinenänvuoma Jokinenänvuoma (kl , x=7460,8, y=3374,8) sijaitsee noin 20 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 10). Suo rajoittuu pohjoisessa Vaattojokeen, idässä Sieppijärven-Vaattojärven tiehen, etelässä ja lounaassa vaaroihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät itäpään tien kautta. Itäosassa on myös vanhoja peltoja. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Viettosuunta on pohjoiseen Vaattojokea kohti. Suo on ojitettu itä- ja länsipäästään. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu Vaattojoen valumaalueeseen (67.822). Koko suon pinta-ala on 161 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 89 ha, yli 1,5 m:n aluetta 60 ha ja yli 2 m:n aluetta 41 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,7 m. Suon pohja on loivasti vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (38 %), moreeni (22 %) ja hieta (19 %). Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 16 %. Liejukerrostumat ovat yleensä cm. Jokinenänvuoman tutkimuspisteistä on turvekankaalla 32 %, rämeellä 28 %, korvessa 18 %, avosuolla 13 % ja pellolla 9 %. Vallitsevia suotyyppejä ovat karhunsammalmuuttuma ja puolukkaturvekangas. Muuttumat ovat lähinnä ojitetulla alueella suon itäosassa. Ruohoinen sararämealue on suon pohjoisosassa lähellä Vaattojokea. Mäntyvaltaisesta puustosta kolmasosa on harvennushakkuuvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 72 %, rahkavaltaisia 23 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Pääturvelajeista yleisimpiä ovat rahkasaraturve (SC) 41 %, ruskosammalsaraturve (BC) 22 % ja sararahkaturve (CS) 21 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on pinnasta yleensä rahkasaraturvetta. Länsiosassa pintaturve on rahkavaltaista. Pohjakerros on ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,2. Heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista pintaturvetta on suon länsiosassa pienellä alueella noin 0,5 m. Pohjaturpeen keskimaatuneisuus on H5,4. Tilavuustarkat näytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 123 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,2 % ja rikkipitoisuus 0,27 %. Suon yli 1,5 m syvä 48 ha:n alue on yhtenäinen. Sillä on 0,87 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Mahdollista turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on Vaattojoen läheisyys ja tulvista johtuvat todennäköiset kuivatusvaikeudet. 26

26 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 11. Jokinenänvuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 27

27 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 65. Järvenpäänvuoma Järvenpäänvuoma (kl , x=7462,6, y=3375,0) sijaitsee noin 19 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 11). Suo sijaitsee Vaattojärven luoteispuolella Kuusivaaran ja Naamijoen välissä. Sieppijärven-Vaattojärven tie kulkee suon kaakkoispäästä. Luoteispäähän tulee pari tietä suopelloille. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Viettosuunta on loivasti suon pituussuunnassa kaakkoon. Samalla viettoa on myös sivusuunnassa kohti Naamijokea. Suo on suurimmalta osaltaan luonnontilainen. Vähäistä ojitusta on luoteispään ohutturpeisella alueella, missä on myös pieniä peltoja. Kuivatus on mahdollista tiettyyn tasoon saakka, sillä Vaattojärven keskivedenpinta on +156,9 m. Suosta suurin osa kuuluu Laajalan valuma-alueeseen (67.832), jonka läpi Venejoki virtaa. Pieni osa suon kaakkoispäästä kuuluu Vaattojärven valuma-alueeseen (67.831). Koko suon pinta-ala on 230 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 150 ha, yli 1,5 m:n aluetta 125 ha ja yli 2 m:n aluetta 98 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on loivasti vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (41 %) ja hiesu (38 %). Tutkimuspisteistä on liejupohjaisia 20 %. Liejukerrostumat ovat lähellä Naamijokea ja Vaattojärveä. Yleensä liejua on cm, mutta lähellä Vaattojärveä 110 cm. Järvenpäänvuoman tutkimuspisteistä on rämeellä 63 %, korvessa 16 %, avosuolla 14 %, pellolla 5 % ja turvekankaalla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, jota on suon ohutturpeisessa keskiosassa ja reunoilla, sekä lyhytkortinen neva suon syvällä alueella kaakossa. Harvapuustoiset alueet ovat valtaosaltaan rämemännikköä, josta noin puolet on pinotavaraa. Turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve 57 % ja rahkaturve 33 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 33 % kokonaisturvemäärästä. Pinnassa on keskimäärin 30 cm:n kerros heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Paikoin sitä on yli 50 cm. Syvemmällä saraturpeen suhteellinen osuus lisääntyy. Liejualueella on myös ruskosammalpitoista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,3 ja paremmin maatuneen pohjaturpeen H4,9. Tilavuustarkat näytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 136 kg/suo-m3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, tuhkapitoisuus 3,2 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 102 ha:n alueella on 0,95 milj. suo-m 3 energiatuotantoon soveltuvaa turvetta. Vaikka turve on rahkavaltaista ja paikoitellen on heikosti maatunutta pintaturvetta n. 0,5 m, ei sitä kuitenkaan ole riittävästi kasvuturvetuotantoon. Suon kuivatus- ja valmisteluvaiheessa pinta sekoittuu alla olevaan väliturpeeseen, jonka kuiva-aine- ja energiasisältö ovat hyvät. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat ennen kaikkea Naamijoen ja Vaattojärven läheisyys. Suon keskiosa on vain n. 2 m Vaattojärven keskiveden pinnasta. Myös pintavalutuskentän sijoittaminen voin olla vaikeaa, ellei sitä rajata tuotantoon soveltuvasta alueesta. 28

28 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 12. Järvenpäänvuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 29

29 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 66. Ollimaanräme Ollimaanräme (kl , x=7462,4, y=3371,1) on melko laaja suo, joka sijaitsee vajaa 20 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 12). Suo rajoittuu etelässä osittain Naamijokeen, pohjoisessa Vaattojärven-Venetin tiehen, ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon sekä viereisiin soihin. Kulkuyhteydet ovat mainittujen kautta. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Vallitseva viettosuunta on kaakko, eri osissa hieman vaihdellen. Suo on käytännössä kokonaan ojitettu. Myös asutustiloille on raivattu peltoja, joista osa on viljeltyjä. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo ympäristöineen kuuluu Vaattojoen valumaalueeseen (67.822). Koko suon pinta-ala on 573 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 140 ha, yli 1,5 m:n aluetta 80 ha ja yli 2 m:n aluetta 36 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on ohutturpeisilla alueilla moreenia, mutta syvemmillä alueilla on lajittuneita hienoaineksia, kuten hietaa ja hiesuakin. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), sekä hieta ja hiekka (28 % ja 28 %). Ollimaanrämeen tutkimuspisteistä on rämeellä 43 %, avosuolla 20 %, korvessa 25 %, turvekankaalla 7 % ja pellolla 5 %. Vallitsevat suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma. Yhteensä niitä on neljännes kaikista havainnoista. Ne sijaitsevat samoilla alueilla suon luoteisosassa. Puustoiset alueet ovat puoleksi mäntyvaltaisia, toinen puoli on kuusta ja koivua. Ne ovat osaksi harvennushakkuuvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 65 %, rahkavaltaisia 34 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat: rahkasaraturve (SC) 46 %, sararahkaturve (CS) 30 % ja saraturve (C) 12 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 20 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon kaakkoispää on rahkaturvevaltaista. Syvä keskialue on ollut rimpistä suota, jonka pintaosa on rahkasaraturvetta ja pohjaturve on ruskosammalpitoista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,4. Heikosti maatuneen H1-3 rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on ohut. Sen alla paremmin maatuneen pohjaturpeen maatuneisuus on H4,6. Tilavuustarkat näytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 135 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg, tuhkapitoisuus 6,2 % ja rikkipitoisuus 0,27 %. Suon yli 1,5 m syvät alueet ovat kolmessa osassa. Niillä on yhteensä 69 ha:n alalla 0,96 milj. suom 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Tuotantoon soveltuvat alueet ovat kooltaan 52 ha, 7 ha ja 10 ha. Alueista suurin on sijainniltaan edullisin. Kaikki sijaitsevat noin kilometrin päässä toisistaan. Alueista pienin on vanhaa peltoa, ja sen reunaan tulee tie. 30

30 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 13. Ollimaanrämeen linjasto ja tutkimuspisteet. 31

31 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 67. Ollimaanvuoma Ollimaanvuoma (kl , x=7463,7, y=3372,9) sijaitsee noin 16 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 13). Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä osittain Naamijokeen, luoteessa Vaatojärven tiehen, muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon ja viereisiin soihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät suon syville alueille. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Laajan ja enimmäkseen ohutturpeisen suon kaltevuus on loivasti itään. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Koillisosan matala alue on ojittamatta, tosin siitäkin osa on raivattu pelloksi. Suo kuuluu Laajalan valuma-alueeseen (67.832). Koko suon pinta-ala on 318 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 69 ha yli 1,5 m:n aluetta 30 ha ja yli 2 m:n aluetta 14 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Suon pohja on loivasti vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (45 %), hieta (40 %) ja moreeni (15 %). Liejua on muutamalla pisteellä cm suon syvällä alueella. Ollimaanvuoman tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, korvessa 27 % ja avosuolla 15 %. Loput ovat turvekankaalla ja pellolla. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararämeojikko syvän alueen ympäristössä ja varsinainen korpiojikko suon länsiosassa. Mäntyvaltainen sekapuusto on riukuasteella, osaksi harvennusvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 41 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon syvällä alueella on karuja suotyyppejä, joilla koko kerrostuma on rahkavaltaista. Muilla alueilla turve on yleensä saravaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,1. Heikosti maatuneen H1-3 rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus suon syvällä alueella on ohut, mutta H4 maatunutta rahkaturvetta voi olla koko kerrostuma. Sen alla paremmin maatuneen pohjaturpeen maatumisaste on keskimäärin H4,4. Tilavuustarkat näytteet otettiin kahdelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 137 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,4 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Suon kahdella yli 1,5 m:n syvällä, yhteensä 19 ha:n alueella (16 ha + 3 ha) on 0,16 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Suo on kuivattavissa, mutta edellyttää syvän ojan kaivamista tai pumppaamista. Pintavalutuskenttä on mahdollista löytää luonnontilaiselta suolta ennen Naamijokea, jonne on matkaa n.1,5 km. Turvetuotantoa haittaavat pienet tuotantoalat ja turpeen melko alhainen maatuneisuus. 32

32 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 14. Ollimaanvuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 33

33 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 68. Kielisenvuoma Kielisenvuoma 2 (kl , x=7461,7, y=3374,1) sijaitsee noin 17 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 14). Suo rajoittuu etelässä Vaattojokeen ja idässä Naamijokeen, muualla viereisiin soihin ja Ollimaan moreenisaarekkeeseen. Suon keskelle tulee heikkokuntoinen metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Pohjoisosan viettosuunta on loivasti itään kohti Venejokea (Laajalan valuma-alue, ). Kaakkoisja eteläosassa suunta kääntyy etelään kohti Vaattojokea (Vaattojoen valuma-alue, ). Suo on ojitettu melkein kokonaan. Vain jokien varsille on jätetty luonnontilaiset kaistat. Kuivatus on pintaosissa jo toteutunut. Koko suon pinta-ala on 428 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 126 ha, yli 1,5 m:n aluetta 40 ha ja yli 2 m:n aluetta 11 ha. Suo on kaiken kaikkiaan hyvin matala. Laajempi yhtenäinen alue, jossa turvetta on yli 1 m, sijaitsee Naamijoen varressa. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (51 % havainnoista) ja hiekkaa (34 %). Liejua on suon kaakkoisosassa syvän alueen pohjalla cm. Kielisenvuoma 2:n tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, korvessa 34 %, turvekankaalla 9 % ja avosuolla 9,0 %. Naamijoen varressa olevaa kaistaletta lukuun ottamatta koko laaja ohutturpeinen suo on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararämemuuttuma, rimpinevamuuttuma ja nevakorpimuuttuma. Yhteensä näitä suotyyppejä on kolmannes kaikista havainnoista. Mäntyvaltainen harva sekapuusto on harvennusvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 53 % ja rahkavaltaisia 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve 47 % ja sararahkaturve 40 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 21 % ja tupasvillan (ER) kuituja sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Kaakkoisosassa turve on muita alueita rahkaisempaa. Muilla alueilla turve on saravaltaista. Syvien alueiden pohjalla turve on ruskosammalvaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5, ja energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden maatuneisuus on keskimäärin H4,8. Tilavuustarkat näytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 137 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,6 MJ/kg, tuhkapitoisuus 4,8 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Suolla on kolme toisistaan erillään olevaa allasta pientä allasta. Tuotantoon soveltuvat pinta-alat ovat 4 ha, 7 ha ja 10 ha, yhteensä 21 ha. Näiden energiaturpeeksi soveltuva yhteinen turvemäärä on 0,20 milj. suo-m 3. Suon soveltuvuus turvetuotantoon on käytännössä hankalaa pienten alueiden syrjäisen sijainnin ja jokien läheisyyden vuoksi. Lounaisosan syvä alue voitaisiin ottaa turvetuotantoon viereisen Ollimaanrämeen vastaavan alueen kanssa. 34

34 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 15. Kielisenvuoma 2:n linjasto ja tutkimuspisteet. 35

35 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 69. Poikkijärvenjänkkä Poikkijärvenjänkkä (kl , x=7459,0, y=3376,1) sijaitsee Vaattojärven lounaispuolella noin 21 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 15). Lännessä suo rajoittuu Mukkavaaraan; idässä paikallistiehen, osittain Vaattojärveen ja Pasmajokeen. Pohjoisessa rajana on Sieppijärven-Vaattojärven maantie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Viettosuunta on itään kohti Vaattojärveä. Suo on suurimmalta osaltaan ojitettu. Keskellä on viljeltyjä peltoja. Kuivatusmahdollisuudet ovat tiettyyn tasoon saakka hyvät, mutta järven läheisyys (keskivedenpinta +156,9 m) on kuivatusta suunniteltaessa huomioitava. Suo kuuluu suurimmalta osaltaan Vaattojärven valuma-alueeseen (67.831). Eteläpää kuuluu Pasmajoen alaosan valuma-alueeseen (67.861). Koko suon pinta-ala on 170 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 66 ha, yli 1,5 m:n aluetta 44 ha ja yli 2 m:n aluetta 26 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Suon pohja on vaaran alarinteen loivaa osaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (52 % tutkimuspisteistä) ja moreeni (36 %). Liejua on suon pohjalla Vaattojärven läheisyydessä paksuimmillaan 60 cm. Sen alla on hiesu tai savi. Poikkijärvenjänkkän tutkimuspisteistä on rämeellä 45 %, korvessa 28 %, pellolla 21 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 3 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma, jota on eniten suon pohjoisosan ohutturpeisella alueella. Seuraavaksi yleisimmät ovat kytöheitto ja pelto. Yhteensä edellä mainittuja on yli kolmannes kaikista suotyyppihavainnoista. Mäntyvaltaisen puuston kehitysluokka vaihtelee harvasta ja vajaatuottoisesta jo harvennusvaiheessa olevaan. Turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (62 %) ja rahkasaraturve (32 %). Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 22 % ja tupasvillan (ER) kuituja sisältäviä turpeita 3 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on lähes koko suolla pinnasta alkaen sararahkaturvetta. Liejualueiden päällä on ruskosammalsaraturve, joka vaihtuu pintaa kohden rahkasaraturpeesta sararahkaturpeeksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,4. Heikosti maatuneen H1-4 rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on syvemmillä alueilla noin 0,5 m. Energiaturpeeksi soveltuvan osan keskimaatuneisuus on H4,8. Tilavuustarkat näytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 128 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, tuhkapitoisuus 4,7 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 36 ha:n alueella on 0,38 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Läheiset vesistöt vaikeuttavat turvetuotantoa, sillä länsiosassa suon pohja on samalla korkeudella Vaattojärven pinnan kanssa. Myös kaakkoisosassa Pasmajoen läheisyys on huomioitava. 36

36 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 16. Poikkijärvenjänkän linjasto ja tutkimuspisteet. 37

37 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 70. Riita-Liianmaanjänkkä Riita-Liianmaanjänkkä (kl , x=7457,5, y=3374,6) sijaitsee vaarojen välisessä painanteessa noin 22 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 16). Suo rajoittuu koillisessa Koivurovaan, lounaassa Palosaajoon ja Yliseen Honkalehtoon. Luoteispään katkaisee Sieppijärven-Vaattojärven tie. Riitajänkkän keskellä on laskettu lampi. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Viettosuunta on vaarojen juurelta kohti keskustaa, jonka läpi Puolivälinoja virtaa luoteeseen. Kaakkoisosassa kaltevuutta on vähän. Suo on itäosaltaan luonnontilainen. Ohutturpeinen länsiosa on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot itäosan pienestä kaltevuudesta johtuen. Suo kuuluu suurimmalta osaltaan Mäntyojan valuma-alueeseen (67.824). Kaakkoisin pää kuuluu Pasmajoen alaosan valumaalueeseen (67.861). Koko suon pinta-ala on 136 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 58 ha, yli 1,5 m:n aluetta 36 ha ja yli 2 m:n aluetta 28 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,1 m. Suon pohja on vaihtelevaa vaaran alarinnettä. Pohjamaalaji on enimmäkseen moreeni (63 % havainnoista). Keskemmällä on lajittunutta ainesta, hiekkaa (11 %) ja hietaa (11 %). Suon pohjalla on liejua syvillä alueilla cm. Riita-Liianmaanjänkkän tutkimuspisteistä on avosuolla 36 %, turvekankaalla 23 %, rämeellä 18 %, pellolla 12 % ja korvessa 11 %. Vallitsevat suotyypit ovat rimpineva, jota on suon kaakkoisosassa, sekä rimpinevamuuttuma peltojen ympäristössä. Muita yleisiä ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas. Näitä on lähinnä suon ohutturpeisilla, ojitetuilla alueilla. Puustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia, kehitysluokaltaan harvasta riukuasteisesta jo harvennusvaiheessa olevaan. Turpeista on saravaltaisia 67 %, rahkavaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (32 %), sararahkaturve (28 %), ruskosammalsaraturve (24 %). Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % ja tupasvillan (ER) kuituja sisältäviä turpeita 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon syvillä alueilla pohjaturve on yleensä ruskosammalsaraturvetta. Suurin osa turvekerrostumasta on rahkasaraturvetta, jota on laajalti paksuina kerrostumina rimpinevoilla. Myös pieniä rahkoittuneita suoalueita on varsinkin eteläosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,3. Heikosti maatuneen H1-4 rahkavaltaisen pintaturpeen paksuus on ohut. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen maatuneisuus on keskimäärin on H5,4. Tilavuustarkat näytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 95 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,1 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,2 % ja rikkipitoisuus 0,29 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä yhtenäisellä 31 ha:n alueella on 0,83 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon luonnontilaisen kaakkoisosan kuivatus, sillä alueella on vähän kaltevuutta. Lisäksi yhden näytepisteen tuhkapitoisuus on pinnassa noin metrin syvyyteen saakka yli 10 %. 38

38 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 17. Riita-Liianmaanjänkän linjastot ja tutkimuspisteet. 39

39 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 71. Koivurovanjänkkä Koivurovanjänkkä (kl , x=7455,8, y=3376,1) sijaitsee vaarojen välissä noin 25 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 17). Se rajoittuu pohjoisessa Koivurovaan ja lounaassa Honkavaaraan, muualla viereisiin soihin. Luoteessa on pieni Ylinen Honkajärvi. Tieyhteyksiä, vanhoja talviteitä lukuun ottamatta, suon reunaan ei ole. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja viettosuunta on kaakkoon. Suon itä- ja eteläosa on ojitettu. Ojitus on vaikuttanut ympäristöön laajemmalti. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät pohjoisosaa lukuun ottamatta, joka on hyvin tasaista. Suo kuuluu Pasmajoen alaosan valuma-alueeseen (67.861). Koko suon pinta-ala on 173 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 123 ha, yli 1,5 m:n aluetta 108 ha ja yli 2 m:n aluetta 84 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,7 m. Suon pohjatopografiassa on vaihtelua myös keskiosan syvällä alueella. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hieta (31 %) ja hiesu (17 %). Suon keskellä on liejualue, jossa pohjaliejua on paksuimmillaan 1,2 m. Liejupohjaisia tutkimuspisteistä on noin 30 %. Koivurovanjänkkän tutkimuspisteistä on avosuolla 43 %, turvekankaalla 28 %, rämeellä 19 % ja korvessa 10 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja varputurvekangas. Luonnontilaisista suotyypeistä eniten on varsinaista saranevaa, jota on suon pohjoisosassa. Mäntyvaltainen harva puusto on riukuasteella tai osittain harvennusvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain yleisimmät ovat ruskosammalsaraturve (34 %), sararahkaturve (29 %) ja rahkasaraturve (26 %). Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja tupasvillan (ER) kuituja sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on suon keskialueilla rahkasaraturvetta, paikoitellen on ravinteikkaimmilla alueilla ruskosammalsaraturvetta. Syvemmillä alueilla pohjaturpeessa ruskosammalten osuus lisääntyy. Suon reunoilla ja matalilla alueilla turvekerrostumat ovat rahkavaltaisia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on keskimäärin ohut, vaikkakin H4- maatunutta rahkavaltaista turvetta on muutamin paikoin puoli metriä. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimaatuneisuus on H5,4. Tilavuustarkat näytteet otettiin viideltä pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 101 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,8 MJ/kg, tuhkapitoisuus 4,3 % ja rikkipitoisuus 0,31 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 98 ha:n alueella on 2,14 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,216 milj. tn. Pohjoisin osa on hyvin tasaista, koska se on lähellä vedenjakajaa. Mahdollisen tuotannon myöhemmässä vaiheessa syvien alueiden pohjakuivatus voi edellyttää pumppausta. 40

40 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 18. Koivurovanjänkän linjasto ja tutkimuspisteet. 41

41 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 72. Vitikkovuoma Vitikkovuoma (kl , x=7454,4, y=3376,5) sijaitsee noin 24 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 18). Suo rajoittuu etelässä ja lounaassa Lylyvaaraan, muualla ympäröiviin soihin. Pohjoispäätä sivuaa pieni Uusijoki, ja kaakkoisreunaa Vasikkaoja. Kulkuyhteydet ovat tällä hetkellä vain vanhoja metsäauto- tai talviteiden pohjia. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suo on lähes kokonaan ojitettu pientä pohjoisosan aluetta lukuun ottamatta. Ojitus on vaikuttanut myös luonnontilaisille alueille kuivattavasti. Vesien virtaussuunta on lähinnä itään ja koilliseen. Pohjoiskärjestä lasku on pohjoiseen Uusijoen sivuhaaran kautta. Suo kuuluu Pasmajoen alaosan valuma-alueeseen (67.861). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,5 m. Pohjoisosassa on saarekkeita, ja topografia on vaihtelevaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (38 %), hiekka (28 %) ja hieta (17 %). Liejupohjaisia on tutkimuspisteistä 24 %. Yleensä liejun paksuus on cm. Eniten, 70 cm, on suon länsiosassa. Ojitus on muuttanut Vitikkovuomaa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 53 %, rämeellä 23 %, avosuolla 14 % ja korvessa 10 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturvekangas, mustikkaturvekangas ja varputurvekangas. Eniten näitä on suon syvällä keskialueella. Luonnontilaisilla osilla on pieniä alueita rahkarämettä ja rahkanevaa. Mäntyvaltaisen puusto on enimmäkseen harvennuspuuta, mutta on myös vahvempaa runkopuuta. Vitikkovuoman turpeista on saravaltaisia 50 %, rahkavaltaisia 36 % ja ruskosammalvaltaisia 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat ruskosammalsaraturve (30 %), sararahkaturve (21 %) ja rahkasaraturve (20 %). Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja tupasvillan (ER) kuituja sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon syvän keskiosan pohjakerrostumat ovat ruskosammalvaltaisia ja pintakerrostumat saravaltaisia. Pohjois- ja luoteisosan karut alueet ovat rahkavaltaisia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,2. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on keskimäärin ohut, mutta pohjoisosassa sitä on noin 0,5 m, josta suurin osa on H4 maatunutta. Energiaturpeen keskimaatuneisuus on H5,3. Tilavuustarkat näytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 103 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,2 % ja rikkipitoisuus 0,58 %. Yhdellä pisteellä tuhkapitoisuus on pohjalla hyvin korkea noin 3 m syvyydestä alkaen. Sen näytteet eivät ole laskelmissa mukana. Myös rikkipitoisuus on keskimäärin korkea, mikä johtuu erään länsiosan pisteen korkeista arvoista, enimmillään 1,6 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 141 ha:n alueella on 3,56 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turpeen käytön kannalta on huomioitava paikallisesti korkea tuhkapitoisuus, joka on ilmeisesti puron kuljettamaa, sekä yhdellä pisteellä todettu korkea (yli 1,0 %) rikkipitoisuus. 42

42 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 19. Vittikkovuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 43

43 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 73. Kahrasenvuoma Kahrasenvuoma (kl , x=7453,3, y=3377,7) sijaitsee noin 28 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 19). Suo rajoittuu lounaassa Asumamaanpäänvaaraan ja idässä Kahrasenmaahan. Pohjoisessa ja koillisessa se rajoittuu viereisiin soihin, pohjoisessa lisäksi Vasikkaojaan. Eteläpäätä sivuaa Sieppijärven-Lohinivan tie. Kulkuyhteydet ovat vain vanhoja metsäautotie- tai talvitieuria. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suon keskivaiheilta alkaa Kahrasenoja, joka laskee Pasmajokeen. Osa pohjoispään vesistä laskee Vasikkaojan kautta, joka niin ikään päätyy Pasmajokeen. Suo on käytännössä kokonaan ojitettu. Vain pieniä alueita pohjois- ja itäosassa on jätetty ojittamatta, mutta kuivumista on tapahtunut sielläkin. Suo kuuluu Pasmajoen alaosan valuma-alueeseen (67.861). Koko suon pinta-ala on 225 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 150 ha, yli 1,5 m:n aluetta 109 ha ja yli 2 m:n aluetta 85 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Suon pohja on loivasti vaihteleva, yleisimmin moreeni (50 % havainnoista). Seuraavaksi yleisimmät ovat hiekka (25 %) ja hieta (14 %). Pohjoisosassa lähellä Vasikkaojaa on liejua pienellä alalla suon pohjalla cm. Kahrasenvuoman tutkimuspisteistä on turvekankaalla 55 %, rämeellä 20 %, avosuolla 19 % ja korvessa 6 %. Vallitsevia ovat varputurvekangas (21 %), ruohoturvekangas (14 %) ja karhunsammalmuuttuma (11 %). Näitä on etenkin suon etelä- ja keskiosassa. Luonnontilaista suota on vähän. Harva mäntyvaltainen puusto on enimmäkseen riukuasteella. Osa on harvennusvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 52 %, rahkavaltaisia 37 % ja ruskosammalvaltaisia 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat ruskosammalrahkaturve (36 %), sararahkaturve (25 %), rahkasaraturve (14 %). Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 33 % kokonaisturvemäärästä. Laajan suon eri osissa turvekerrostumassa on vaihtelua. Syvien alueiden pohjakerrostumat ovat yleensä ruskosammalpitoisia, paikoitellen ruskosammalvaltaisia. Suon keskivaiheilla ja rämeillä turve on rahkavaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,1. Heikosti maatunutta (H1-3) rahkavaltaista pintaturvetta on yksittäisinä alueina. Pintaturpeen keskipaksuus on ohut. Syvemmällä olevan pohjaturpeen keskimaatuneisuus on H5,3. Tilavuustarkat näytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 99 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,9 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,0 % ja rikkipitoisuus 0,42 %. Rikkipitoisuutta nostaa erään eteläosan pisteen korkeat arvot (k.a %). Suon syvä alue koostuu kahdesta osasta, yhteensä 91 ha, joista suurempi pohjoisosa on 55 ha ja eteläosa on 46 ha. Eteläosan keskellä on maasaareke. Energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 1,73 milj. suo-m 3. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat lähinnä eteläisen alueen epäsäännöllinen muoto ja keskellä oleva maasaareke. Lisäksi korkea rikkipitoisuus yhdellä näytepisteellä voi aiheuttaa rajoituksia energiaturvekäytölle. 44

44 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 20. Kahrasenvuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 45

45 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 74. Vankanvuoma Vankanvuoma P-osa (kl , x=7453,3, y=3379,1) sijaitsee noin 27 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 20). Suo rajoittuu etelässä Sieppijärven-Lohinivan tiehen, lännessä ja idässä moreenimaastoon, joka itäpuolella on rikkonaista ja saarekkeista. Pohjoisessa rajana on Pasmajoki. Suon eteläosan pelloille menee viljelytie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja laskusuunta on etelästä pohjoiseen. Suo on käytännössä ojitettu kokonaan. Vain pieniä kaistaleita Pasmajoen ja Kahrasenojan varressa on luonnontilassa. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu Pasmajoen alaosan valuma-alueeseen (67.861). Koko suon pinta-ala on 380 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 119 ha, yli 1,5 m:n aluetta 45 ha ja yli 2 m:n aluetta 14 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on loivasti vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (39 %), hiesu (25 %) ja hieta (16 %). Liejua on muutamalla pisteellä cm suon pohjalla, mutta Pasmajoen varressa pohjaliejua on cm. Vankanvuoman p-osan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 56 %, korvessa 21 %, rämeellä 14 %, avosuolla 8 % ja pellolla 1 %. Vallitsevat suotyypit ovat ojituksesta johtuen muuttumia, joista yleisimmät ovat varputurvekangas, sekä puolukka- ja mustikkaturvekangas. Enimmäkseen harva, mäntyvaltainen puusto on riukuasteella. Osa on jo harvennusvaiheessa. Turpeista on rahkavaltaisia 71 %, saravaltaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (50 %), rahkaturve (19 %) ja rahkasaraturve (14 %). Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 59 % kokonaisturvemäärästä. Suon karussa keskiosassa turvekerrostuma on pinnassa rahka- ja sararahkaturvetta, pohjalla sararuskosammalturvetta. Laajat ohutturpeiset alueet ovat yleensä sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,4. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on keskimäärin ohut. Paikallisesti sitä voi olla cm. Alla olevan pohjaturpeen maatumisaste on H5,9. Tilavuustarkat näytteet otettiin kahdelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 112 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,4 MJ/kg, tuhkapitoisuus 7,2 % ja rikkipitoisuus 1,26 %. Rikkipitoisuus on lähes kaikissa näytteissä hyvin korkea. Suon yli 1,5 m:n syvällä 32 ha:n alueella on 0,38 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. Tämä kuitenkin varauksin, sillä rikkipitoisuusraja 0,3 %:n ylittyy kaikissa näytteissä. Eräissä näytteissä ylitys on viisinkertainen. 46

46 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 21. Vankavuoman P-osan linjasto ja tutkimuspisteet. 47

47 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 75. Vankanvuoma Vankanvuoma E-osa (kl , x=7450,2, y=3380,4) sijaitsee matalien moreenivaarojen välissä noin 30 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 21). Pohjoiskärkeä sivuaa Sieppijärven-Lohinivan tie. Muuta tietä suolle ei ole. Vain suon pohjoisosa vaaittiin. Sen pinnan korkeus merenpinnasta m. Suo on suurimmalta osaltaan luonnontilainen. Reunaojitusta on paikoitellen itäosassa. Keskiosan kuivatusmahdollisuudet eivät ole hyvät vähäisestä vietosta johtuen. Valtaosa suosta kuuluu Siikajoen valuma-alueen (67.867). Pohjoisosa kuuluu Pasmajoen alaosan valuma-alueen (67.861). Koko suon pinta-ala on 113 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 45 ha, yli 1,5 m:n aluetta 25 ha ja yli 2 m:n aluetta 9 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on moreenia, joka on yleisin pohjamaalaji (76 % havainnoista). Syvemmillä alueilla on myös hietaa (19 %) ja hiesua (5 %). Vankanvuoma e-osan tutkimuspisteistä on avosuolla 53 %, rämeellä 39 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 1 %. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen saraneva, rimpineva ja lyhytkortinen neva. Niitä on pieninä alueina suon eri osissa. Yhteensä mainittuja suotyyppejä on noin puolet kaikista tutkimus pistehavain noista. Harva mäntyvaltainen puusto on riukuasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 64 %, saravaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (45 %), rahkasaraturve (26 %) ja rahkaturve (18 %). Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, tupasvillan (ER) kuituja sisältäviä 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % kokonaisturvemäärästä. Suon karussa eteläosassa turvekerrostuma on rahkavaltaista. Ravinteisempi pohjoisosa on saravaltaista, paikoitellen ruskosammalvaltaista. Reunoilla ja paikoitellen pohjalla turve on rahkavaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on keskimäärin ohut, paikoitellen sitä on keskialueilla cm. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimaatuneisuus on H5,0. Tältä suolta ei otettu turvenäytteitä laboratorioon analysoitavaksi. Vankanvuoman eteläosalta ei otettu tilavuustarkkoja näytteitä. Energialaskelmissa on käytetty tämän raportin aineiston keskiarvoja: turpeen keskimääräinen vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 %, kuiva-ainemäärä 109,9 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suon yli 1,5 m:n syvistä alueista kaksi on arvioitu soveltuvaksi turvetuotantoon. Alueet ovat kooltaan pieniä, 6 ha ja 8 ha, eli yhteensä 14 ha. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrä on 0,21 milj. suo-m 3. Turvetuotannon kannalta haittana ovat pienet erilliset alueet. Ne sijaitsevat noin kilometrin etäisyydellä toisistaan, eikä valmiita teitä ole. 48

48 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 22. Vankanvuoman E-osan linjastot ja tutkimuspisteet. 49

49 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 76. Iiskonjänkkä Iiskonjänkkä (kl , x=7447,5, y=3380,9) sijaitsee noin 34 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 22). Suo rajoittuu muualla korkeisiin moreenipeitteisiin vaaroihin, paitsi koillisessa, mistä alkaa Vaarantakustajänkkä. Kulkuyhteydet ovat huonot, sillä lähin metsäautotie on 1,5 km:n päässä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää suurimmalta osaltaan pohjoiseen. Eteläisimmästä osasta lasku on etelään. Lähes koko alue kuuluu Siikajoen valuma-alueeseen (67.867). Suo on reunaojitusta lukuun ottamatta luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat rajalliset, sillä suo sijaitsee syvässä laaksossa. Koko suon pinta-ala on 170 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 128 ha, yli 1,5 m:n aluetta 105 ha ja yli 2 m:n aluetta 72 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,0 m. Suon pohja on loivasti vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (38 %), hieta (29 %) ja moreeni (27 %). Iiskonjänkkän tutkimuspisteistä on avosuolla 67 %, rämeellä 20 %, turvekankaalla 9 % ja korvessa 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat keskialueiden rimpineva, rimpinevamuuttuma ja varsinainen saraneva, joita on yhteensä noin puolet kaikista havainnoista. Eteläosa on laajalti lyhytkortista nevaa. Mäntyvaltainen harva puusto on riukuasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 49 %, saravaltaisia 45 % ja ruskosammalvaltaisia 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (41 %), rahkasaraturve (25 %) ja ruskosammalsaraturve (17 %). Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on eteläosan keskialueilla rahkavaltaista. Paikoitellen rimpiset alueet ovat saravaltaisia. Suon pohjoisosassa turve on pinnalla saravaltaista ja pohjalla ruskosammalvaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,3 m, joka on enimmäkseen H4-maatunutta. Syvemmällä olevan energiaturpeen maatuneisuus on H5,4. Tilavuustarkat näytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 93 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, tuhkapitoisuus 3,0 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Suon yli 1,5 m:n syvä alue on yhtenäinen, mutta pohjoisosa on lahdekkeinen. Tuotantokelpoinen alue on 91 ha, ja sillä on 1,53 milj. suo-m 3 energiakäyttöön soveltuvaa turvetta. Turvetuotannon kannalta on mainittava lähinnä suon loiva kaltevuus ja kuivatusjärjestelyt myöhemmässä vaiheessa. 50

50 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 23. Iiskonjänkän linjastot ja tutkimuspisteet. 51

51 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 77. Vaarantakustajänkkä Vaarantakustajänkkä (kl , x=7448,8, y=3383,1) sijaitsee Pasmajärven kylätien länsipuolella noin 34 km Kolari keskustasta kaakkoon (kuva 23). Suo rajoittuu lännessä Siikajokeen, joka kiertää alueen etelästä alkaen pohjoiseen. Keskellä on Ylisenvaaransaajo ja itäpuolella kohoaa Ylinenvaara. Suon pohjoisosassa on vanhoja peltoja, jonne idästä tulee tie. Muualla suota kiertää heikkokuntoinen metsäautotie/talvitieura. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Viettosuunta on eteläosassa länteen, muualla luoteeseen. Suon ohutturpeiset reuna-alueet on ojitettu ja pohjoisosaa on pellonraivaus kuivattanut. Luonnontilaisia alueita on lounaassa ja luoteessa. Kuivatusmahdollisuudet ovat muuten hyvät, mutta syvimpien pohjaosien kuivatus voi olla hankalaa. Suo ympäristöineen kuuluu Siikajoen valuma-alueeseen (67.867). Koko suon pinta-ala on 246 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 125 ha, yli 1,5 m:n aluetta 91 ha ja yli 2 m:n aluetta 59 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja kuvastaa ympäristön topografiaa 1-2 m:n vaihteluineen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hieta (12 %) hiesu (10 %). Liejua on pohjoisosassa suon pohjalla pienellä alueella paksuimmillaan 190 cm. Vaarantakustajänkkän tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, avosuolla 29 % sekä korvessa ja pellolla 7 %. Yleisimpiä ovat varsinainen sararäme, rimpineva ja varsinainen sararämeojikko. Näitä on yhteensä kolmasosa kaikista havainnoista. Rimpinevaa on lähinnä suon pohjoisosassa. Muut ovat pieninä alueina suon eri osissa. Rämeiden mäntypuusto on harvennusvaiheessa. Turpeista on rahkavaltaisia 60 %, saravaltaisia 38 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (51 %) ja rahkasaraturve (30 %). Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on lettoa, jonka turve on ruskosammalsaraturvetta. Muualla ruskosammalsaraturvetta tai sararuskosammalturvetta tavataan pohjakerrostumissa. Etelämpänä rahkaturpeen osuus lisääntyy. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,1, Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimaatuneisuus on H4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on keskimäärin ohut, vaikkakin paikallisesti sitä on pinnalla ja välikerroksina. Tilavuustarkat näytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 99 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,0 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,3 % ja rikkipitoisuus 0,61 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä, yhtenäisellä 80 ha:n alueella on 1,06 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvetuotannon kannalta ovat vaikuttavia alueen muoto, joka kuroutuu keskeltä kapeaksi, pohjan epätasaisuudesta johtuvat kuivatusjärjestelyt ja sopivan pintavalutuskentän löytäminen ennen Siikajokeen laskemista. Turpeen käytön kannalta rikkipitoisuus on huomioitava, sillä eri alueilla korkeita, n. 1 %:n rikkipitoisuuksia on sekä pinta- että pohjaturpeissa. 52

52 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 24. Vaarantakustajänkän linjastot ja tutkimuspisteet. Kuva 25. Entinen heinäjänkkä - haasion lahonneita riukuja. Taustalla kohoaa Ylinenvaara. Kurkivuoma

53 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 78. Kurkivuoma Kurkivuoma (kl , x=7446,7, y=3383,5) sijaitsee Pasmajärven länsipuolella korkeiden vaarojen välissä noin 34 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 24). Epäsäännöllinen, mutta laaja suo rajoittuu lännessä Mäntymaahan ja idässä Ylisenvaaraan sekä Kokonpesämaahan. Soistunut suolaakso jatkuu pohjoiseen ja etelään. Kulkuyhteydet ovat huonot vanhoja metsäautotieuria pitkin. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pääviettosuunta on pohjoiseen. Suo on suurimmalta osaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat yleensä hyvät, mutta syvimpien pohjakerrostumien kuivatus voi olla hankalaa. Kaakkoisosan läpi virtaa Pahanjärvenoja, joka yhtyy suon itäosassa suurempaan Siikajokeen, jonka valuma-alueeseen (67.867) suo kuuluu. Siikajoki laskee Pasmajärveen. Koko suon pinta-ala on 524 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 306 ha, yli 1,5 m:n aluetta 212 ha ja yli 2 m:n aluetta 92 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on keskiosiltaan melko tasainen. Reunaalueilla topografia ja rikkonaisuus vaihtelee. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %) ja hieta (22 %). Liejua on suon pohjalla laajoja alueita (23 %). Esimerkiksi suon itäosan syvä alue on kokonaan liejupohjainen. Paksuimmillaan liejua on 1,9 m. Kurkivuoman tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, avosuolla 18 %, korvessa 11 %, turvekankaalla 5 % ja pellolla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja rimpineva. Harvapuustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia, joista noin puolesta saa pinotavaraa. Turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (44 %), rahkasaraturve (27 %) ja rahkaturve (25 %). Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Länsiosat ovat rahkavaltaisia. Itäosan turve on pohjoispäässä saravaltaista, kuten peltoalueet, mutta kaakkoispäässä rahkaisuus jälleen lisääntyy. Paikoitellen rahkaturpeessa on heikosti ja paremmin maatuneita kerrostumia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,5. Suurin osa kaikista turpeista on H4-maatunutta rahkavaltaista väliturvetta. Yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla sitä on keskimäärin 0,7 m. Energiaturpeen keskimaatuneisuus on H4,0. Tilavuustarkat näytteet otettiin kuudelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 106 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,1 MJ/kg, tuhkapitoisuus 4,2 % ja rikkipitoisuus 0,47 %. Korkea rikkipitoisuus johtuu muutamien näytteiden 0,6-0,8 %:n arvoista. Suon yli 1,5 m:n syvällä, yhtenäisellä 190 ha:n alueella on keskimäärin 0,7 m paksun H4-maatuneen kerroksen alla 1,37 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Osa H4-maatuneesta pintaturpeesta voidaan käyttää energiaturpeeksi. Turvetuotannon kannalta on mainittava alueen epäsäännöllinen kuvio. Myös rahkavaltaisen turpeen alhainen maatuneisuus, sekä korkea rikkipitoisuus muutamilla näytepisteillä tulee huomioida. Itäosassa paksu ja laaja pohjaliejukerrostuma vaikuttaa kantavuuteen. 54

54 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 26. Kurkivuoman linjastot ja tutkimuspisteet. 55

55 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 79. Kotivuoma Kotivuoma (kl , x=7446,0, y=3386,1) sijaitsee Pasmajärven kylän eteläpuolella noin 38 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 25). Suo on suurten vaarojen ympäröimä. Eteläosan läpi virtaa Pahanjärvenoja. Pohjoisosassa on vanhoja peltoja, jonne tulee kärrytie. Eteläpäätä sivuaa Aalisjärven tie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Yleinen viettosuunta on sekä pohjoisesta että etelästä kohti Pahanjärvenojaa. Vain Pahanjärvenojan eteläpuoli on luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo ympäristöineen kuuluu Siikajoen valuma-alueeseen (67.867). Koko suon pinta-ala on 99 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 54 ha, yli 1,5 m:n aluetta 36 ha ja yli 2 m:n aluetta 24 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on jokseenkin tasainen, mutta vaarojen välissä vietto on voimakkaasti Pahanjärvenojaa kohti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %) ja hiekka (32 %), kivi (6 %). Liejua on suon pohjalla Pahanjärvenojan varressa 25 cm. Kotivuoman tutkimuspisteistä on pellolla 27 %, avosuolla 23 %, turvekankaalla 23 % rämeellä 20 % ja korvessa 7 %. Vallitsevat suotyypit ovat muuttumia, kuten kytöheittoa ja puolukkaturvekangasta, joita on yhteensä puolet havainnoista. Mäntyvaltainen harva sekapuusto on enimmäkseen riukuasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 63 %, saravaltaisia 34 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 54 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 32 % kokonaisturvemäärästä. Pohjoisosan pellot ovat rahkasaraturvetta. Muualla sararahkaturve on vallitseva. Pahanjärvenojan varressa on pohjalla ruskosammalturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,2. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on ohuelti suon eteläpäässä. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen maatuneisuus on H5,5. Tilavuustarkat näytteet otettiin kahdelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 101 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,8 MJ/kg ja tuhkapitoisuus 4,7 %. Rikkipitoisuutta ei analysoitu. Suon yli 1,5 m syvä alue on kahdessa osassa Pahanjärvenojan molemmin puolin. Yhteensä 31 ha:n alueilla on 0,49 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Tuotannon kannalta huomion arvoisia tekijöitä ovat alueen jakautuminen, sekä imeytyskenttien ja kuivatusojien suunnittelu ennen laskua Pahanjärvenojaan suhteellisen jyrkästi viettävällä suolla. 56

56 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 27. Kotivuoman linjasto ja tutkimuspisteet. 57

57 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 80. Iso Porovuoma Iso Porovuoma (kl , x=7444,5, y=3383,5) sijaitsee vaaramaisemassa noin 36 km Kolarin keskustasta kaakkoon (kuva 26). Suo rajoittuu pohjoisessa Kurkivuomaan. Länsipuolella kohoaa Järvilaki, etelässä Poromännikkö ja Idässä Pahanjärvenvaara. Pahanjärvenvaaran yli tulee metsäautotie suon pohjoisosaan. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Laajalla suolla vallitseva viettosuunta on pohjoiseen, jonne itäosan läpi virtaava Jupukanoja laskee. Suon muut osat viettävät Jupukanojaa kohti. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu Siikajoen valuma-alueeseen (67.867). Koko suon pinta-ala on 439 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 295 ha, yli 1,5 m:n aluetta 210 ha ja yli 2 m:n aluetta 131 ha. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Suolla on muutamia moreenisaarekkeita, mutta muuten pohja on topografialtaan suhteellisen tasainen vaarojen välinen laakso. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (48 % havainnoista) ja moreeni (34 %). Pohjalla on liejua yksittäisillä pisteillä cm. Ison Porovuoman tutkimuspisteistä on rämeellä 40 %, avosuolla 27 %, turvekankaalla 24 % ja korvessa 9 %. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen saraneva ja rahkaräme, joita on pieninä alueina suon eri osissa, sekä varputurvekangas suon reunaosissa ojitetuilla alueilla. Yhteensä näitä on kolmasosa kaikista suotyyppihavainnoista. Harva riukuasteinen puusto on lähinnä mäntyä; seassa jonkin verran kuusta. Ison Porovuoman turpeista on rahkavaltaisia 47 %, saravaltaisia 46 % ja ruskosammalvaltaisia 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 31 %, rahkasaraturve (SC) 20 % ja rahkaturve (S) 12 %, Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 27 % kokonaisturvemäärästä. Suon kerrosjärjestys vaihtelee paikallisesti rahkavaltaisen ja saravaltaisen turpeen välillä. Keskiosan karut alueet Jupukanojan molemmin puolin pintaosistaan, paikoitellen koko kerrostuma, ovat rahkavaltaista. Muualla paksut turvekerrostumat ovat saravaltaisia, joiden pohjakerrostumat ovat ruskosammalvaltaisia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,0. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on karuilla suotyypeillä cm, mutta keskimäärin kerrospaksuus on ohut. Sen alla olevan energiaturpeen maatuneisuus on H5,3. Tilavuustarkat näytteet otettiin seitsemältä pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainemäärä on103 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,6 MJ/kg, tuhkapitoisuus 3,3 % ja rikkipitoisuus 0,28 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 177 ha:n alueella on 2,91 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Käytännössä alue on yhtenäinen, mutta kaakkoisosan läpi laskevan Jupukanojan varressa on alle 1,5 m syvää aluetta ja oja jakaa muutenkin alueen. Kaakkoisosa on rikkonaisempi kuin suon muut alueet. 58

58 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 28. Ison Porovuoman linjastot ja tutkimuspisteet. 59

59 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro ALUEEN SOIDEN KEHITYKSESTÄ Tutkimusalue kuuluu Peräpohjolan aapasoiden suokasvillisuusvyöhykkeeseen. Suot ovat suurimmaksi osaksi minerotrofisia. Suotyyppien muodostumisen määräävät kasvutekijät, kuten ilmasto ja ravinteet. Valuma-alueiden omi naisuudet ja keväiset tulvat, sekä vesien mukana kulkeutuvat ravinteet ovat merkittäviä tekijöitä soiden kehi tyksessä. Primäärisesti soiden ravinnetaso riippuu alueen kallioperästä ja paikallisista maalajeista. Mikäli suo on syntynyt metsämaan soistumana, on turvekerrostuman pohjalla yleensä kohta laisesti tai hyvin maatunut, puunjäänteitä sisältävä kerros. Ravinteikkaimmat suot ovat eutrofisia. Suotyypit ovat tällöin ruohoisia tai lettoisia ja turpeessa on ruskosammalten jäänteitä. Karuimmat kasvuympäristöt ovat synnyttäneet rämeitä. Rämeitä on muodostunut joko alun perin ympäristön niukkaravinteisuudesta tai ravinneympäristön köyhtymisestä johtuen. Esimerkiksi sulamis vesien virtausten muuttuminen voi aiheuttaa tällaisia muutoksia. Jos suon kehitys on alkanut vesistön umpeenkasvusta, on suon pohjalla liejua tai järvimutaa, jonka päällä on joko rus kosam mal- tai saraturvetta. Kehitys on voinut jatkua rahkasaratur vetta muodos tavana aapasuona, tai mennä karumpaan ja rahkai sempaan suuntaan ja muodostua erilaisiksi nevoiksi tai rämeiksi. Itämeren kehityksessä Ancylusjärven rannat ovat näillä seuduilla korkeimmillaan n. 200 m:ssä. Maanpinnan nopeasti kohotessa ja paljastaessa uutta maata, alkoivat soistumisherkät alueet kasvaa suokasvillisuutta. Tutkitut suot sijaitsevat keskimäärin m:n korkeudessa merenpinnasta. Alin suo sijaitsee 117 m:ssä ja ylin 200 m:ssä, joten suot ovat syntyneet Ancylusjärven muinoin peittäneelle alueelle. TULOSTEN TARKASTELU Kolarissa tutkittiin vuosina valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin liittyen 23 suota, joiden kokonais pinta-ala on ha. Tutkitusta suoalasta on joko ojitettua tai ojituksen vaikutuksen alaista 69 %. Avosoi ta on 23 %, rämeitä 35 %, korpia 16 % sekä tur vekankaita ja peltoja yhteensä 26 %. Luonnontilaisia lettoja, rimpilettoa ja varsinaista lettoa on muutamia prosentteja kaikista suotyyppihavainnoista kolmella suolla Kielisenvuomalla, Väli-Palasmännikönjänkkällä ja Vaarantakustajänkkällä. Suurimpia soita ovat Aihkirovanvuoma (906 ha), Ollimaanräme (534 ha) ja Kurkivuoma (524 ha). Kaksi ensimmäistä ovat ohutturpeisia. Pienin tutkittu suo on Kotivuoma (99 ha). Soiden keski määräinen koko on 283 ha. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,2 m. Yli metrin alueita on ha (48 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 m:n alueita on ha (30 % ) ja yli kahden met rin alueita ha (19 %). Kolmella suolla turvetta on yli 5 m. Paksuin mitattu turvekerrostuma on 5,7 m. Turpeista on saravaltaisia 50 %, rahka valtaisia 46 % ja ruskosammalvaltaisia 4 %. Yleisimmät turvela jit ovat sararahkaturve (35 %), rahkasaraturve (29 %) ja ruskosammalsaraturve (17 %). Tavallisia tur peen lisätekijöitä ovat varpujen ja puiden jään teet. Tur peeseen hautautuneita liekoja soissa on erittäin vähän. Turpeiden keskimaatuneisuus on H4,8. Energiaturpeeksi soveltu vien turpeiden keskimaatuneisuus on H5,1. Useimmiten kairaus päättyi moreeniin (43 %), hietaan (22 %) tai hiekkaan (21 %). Vesistön umpeenkasvun seurauksena syntyneitä lieju- ja/tai mutapohjaisia soita on 10 % tutkitusta suoalasta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden ph-luku on keskimäärin 4,7 %, tuhkapitoisuus 5,3 % kuivapainosta ja vesi pitoi suus 88,9 % märkäpai nosta. Kuiva-ainetta on suo-m 3 :s sä keskimäärin 109 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpö arvo on 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Tuotantokelpoisten soiden näyt teistä määritetty rikki pitoi suus on keskimäärin 0,40 % kuiva-aineesta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota on yhteensä ha. Vain muutamalla suolla on kerrostuman pinnassa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, mutta sitä on yleensä niin ohut kerros (alle 0,5 m). Jos suo otetaan tuotantoon, kerros vähenee muokkauksessa ja sekoittuu syvemmällä olevaan energiaksi kelpaavaan turpeeseen. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 26,15 milj. suo-m 3. Turpeen kuiva-ainemäärä on 2,85 milj.t. Turpeen tehollinen energiasisältö on 16,14 milj. MWh ja 50 %:n käyttökosteudessa 14,20 milj. MWh. Yhden suo-m 3 :n sisältämä energiamäärä on keskimäärin 0,54 MWh 50 %:n käyttökosteudelle laskettuna. Turvetuotannon kannalta tärkeät tekijät, kuten suokuvioiden rikkonaisuus ja syvien altaiden jakautuminen eri altaiksi, sekä kuivatus vähäisen vieton tai lähellä sijaitsevan vesistön takia, on laskelmissa mahdollisuuksien mukaan huomioitu. Jopa muutaman hehtaarin kokoiset alueet on edullisissa tapauksissa laskettu mukaan soveltuviksi pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Sen sijaan alueiden omistussuhteita ja lunastusmahdollisuuksia ei ole tarkasteltu. 60

60 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 KIITOKSET Tämän raportin tekemiseen, myös maastossa tutkijana on osallistunut tutkimusavustaja Ilkka Aro. Turvenäytteiden laboratorioanalyysit rikkimäärityksiä lukuun ottamatta on Rovaniemellä tehnyt laborantti Maija Ylijääskö. Raportin käsikirjoituksen on tarkastanut tutkija Onerva Valo. Kaikille maastotöihin osallistuneille ja aineiston käsittelijöille, jotka työpanoksellaan ovat osallistuneet tämän raportin valmistumiseen, lausun lämpimät kiitokset. Taulukko 1. Suot (nro ja nimi), joilla on käyttökelpoisia turvevaroja: 1 = käyt tökelpoinen pinta-ala (ha), 2 = käyttökelpoinen energiaturvemäärä (milj. suo-m 3 ), 3 = vastaava kuiva-ainesisältö (mil j. t), 4 = kuivan turpeen energiasisältö (milj. MWh), 5 = 50% :n kosteudessa olevan turpeen energiasisältö (milj. MWh ), 6 = energiamäärä (MWh) / suo-m 3 :n turvesisältö (50 %:n käyttökosteudessa) Kielisenvuoma Väli-Palasmännikönvuoma Hoikanjänkkä Käärmejänkkä Aihkirovanvuoma Vittarovanvuoma Jokinenänvuoma Järvenpäänvuoma Ollimaanräme Ollimaanvuoma Kielisenvuoma Poikkijärvenjänkkä Riita-Liianmaanvuoma Koivurovanjänkkä Vittikkovuoma Kahrasenvuoma Vankanvuoma P-osa Vankanvuoma E-osa Iiskonjänkkä Vaarantakustajänkkä Kurkivuoma Kotivuoma Iso-Porovuoma Yhteensä

61 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Taulukko 2. Soiden kokonaispinta-ala, turvekerrostumien paksuus, maatuneisuus ja turvemäärä. SUON N:O JA NIMI KARTTA- LEHTI PINTA- ALA (ha) KESKIPAKSUUS (m) KESKIMAAT. TURVEMÄÄRÄ (milj.suo-m 3 ) S1-3 S4 S5-10 C1-10 YHT S5-10 KOKO C1-10 SUO S1-3 S4 S5-10 C KIELISENVUOMA ,0 0,2 0,9 1,1 4,6 4,4 0,01 0,38 1,71 2, VÄLI-PALASMÄNNIKÖN ,0 0,1 1,8 1,9 5,0 4,9 0,03 0,10 2,32 2, HOIKANJÄNKKÄ ,0 0,2 1,8 2,0 5,3 5,1 0,02 0,21 2,30 2, KÄÄRMEJÄNKKÄ ,0 0,1 1,3 1,4 5,1 5,0 0,05 0,36 3,73 4, AIHKIROVANVUOMA ,0 0,1 0,9 1,0 5,2 5,0 0,22 0,96 7,92 9,10 YHT 63. VITTAROVANVUOMA ,0 0,1 0,8 0,9 5,2 4,9 0,03 0,37 2,17 2, JOKINENÄNVUOMA ,0 0,1 1,2 1,3 5,4 5,2 0,01 0,20 1,94 2, JÄRVENPÄÄNVUOMA ,2 0,5 0,9 1,6 5,0 4,4 0,51 1,05 2,18 3, OLLIMAANRÄME ,0 0,1 0,7 0,8 4,6 4,4 0,04 0,75 3,58 4, OLLIMAANVUOMA ,0 0,2 0,5 0,7 4,4 4,1 0,05 0,77 1,54 2, KIELISENVUOMA ,0 0,2 0,6 0,8 4,8 4,5 0,02 0,77 2,57 3, POIKKIJÄRVENJÄNKKÄ ,0 0,3 0,7 1,0 4,8 4,4 0,03 0,51 1,22 1, RIITA-LIIANMAANJÄN ,0 0,1 1,2 1,3 5,4 5,3 0,03 0,11 1,68 1, KOIVUROVANJÄNKKÄ ,0 0,2 1,8 2,0 5,4 5,2 0,06 0,27 3,20 3, VITIKKOVUOMA ,0 0,1 2,5 2,6 5,3 5,2 0,06 0,31 4,91 5, KAHRASENVUOMA ,0 0,1 1,6 1,7 5,3 5,1 0,04 0,33 3,39 3, VANKANVUOMA P-OSA ,0 0,2 0,7 0,9 5,9 5,4 0,05 0,67 2,53 3, VANKANVUOMA E-OSA ,1 0,2 0,7 1,0 5,0 4,5 0,13 0,19 0,81 1, IISKONJÄNKKÄ ,0 0,2 1,6 1,8 5,4 5,1 0,06 0,39 2,68 3, VAARANTAKUSTAJÄNKK ,0 0,3 1,0 1,3 4,4 4,3 0,06 0,85 2,36 3, KURKIVUOMA ,0 0,4 0,9 1,3 4,5 4,2 0,16 2,18 4,26 6, KOTIVUOMA ,0 0,2 1,1 1,3 5,5 5,2 0,01 0,15 1,10 1, ISO POROVUOMA ,1 0,2 1,3 1,6 5,3 5,0 0,39 0,88 5,80 7,07 YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN ,0 0,2 1,0 1,2 5,1 4,8 2,08 12,76 65,90 80,73 62

62 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 KIRJALLISUUSLUETTELO Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallitus. Painatuskeskus Oy. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundsrtöm, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/131. Lappalainen, E., Häikiö, J. ja Heiskanen, P Suo men suovarat. Geologinen tutkimuslaitos, Maaperäosasto, Raportti P 13,4/ 80 /34. Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J Turvetutkimus ten maasto-opas. Geologian tutki muskeskus, Opas N:o 12. Mäkilä, M. ja Muurinen, T Kuinka vanhoja ovat Pohjois-Suomen suot? Suomen Geologinen Seura. Geologi 6: Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. ja Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. 63

63 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro LIITE 1(1) LEIKKAUSPROFIILEISSA KÄYTETYT MERKINNÄT JA LYHENTEET TURVEPROFIILIT: SUOTYYPIT Letot Rämeet WAL Warnstorfii -letto RHSR Ruohoinen sararäme CAL Campylium -letto VSR Varsinainen sararäme SRIL Scorpidium -rimpiletto LKNR Lyhytkorsinevaräme DRIL Revolvens -rimpiletto TR Tupasvillaräme CRIL Calliergon richardsonii -rimpiletto PSR Pallosararäme KOL Koivuletto KR Korpiräme LUL Luhtaletto KGR Kangasräme LASU Lähdesuo IR Isovarpuinen räme VKR Vaivaiskoivuräme Nevat RR Rahkaräme (vanh.) LUN Luhtaneva KARR Kanervarahkaräme RHSN Ruohoinen saraneva VARR Variksenmarjarahkaräme VSN Varsinainen saraneva TURR Tupasvillarahkaräme ORIN Oligotrofinen rimpineva MURR Muurainrahkaräme MRIN Mesotrofinen rimpineva KER Keidasräme OLKN Ombrotrofinen lyhytkortinen neva KANR Kalvakkanevaräme MLKN Minerotrofinen lyhytkortinen neva RINR Rimpinevaräme OKN Oligotrofinen kalvakkaneva LR Lettoräme MKN Mesotrofinen kalvakkaneva SIN Silmäkeneva Korvet RN Rahkaneva (vanh.) VK Varsinainen korpi (vanh.) KARN Kanervarahkaneva VLK Varsinainen lettokorpi VARN Variksenmarja rahkaneva KOLK Koivulettokorpi TURN Tupasvilla rahkaneva LHK Lehtokorpi MURN Muurainrahkaneva RHK Ruoho- ja heinäkorpi TIHP Tihkupinnat KGK Kangaskorpi KUN Kuljuneva VTEK Varsinainen tervaleppakorpi RTEK Ruohoinen tervaleppäkorpi Muuttumat MSK Mustikkakorpi SOTK Soistuva turvekangas MRK Muurainkorpi KSMU Karhunsammalmuuttuma MKK Metsäkortekorpi RHTK Ruohoturvekangas KUK Kurjenpolvikorpi MTK Mustikkaturvekangas SAK Saniaiskorpi PTK Puolukkaturvekangas NK Nevakorpi VATK Varputurvekangas PAVI Pajuviita JATK Jäkäläturvekangas RAK Rääseikkö KH Kytöheitto PE Pelto (turvepohjainen) Lisämerkinnät TA Tuotantoalue LU Luonnontilainen YHJA Yhdyskuntajäte alue OJ Ojikko MU Muuttuma TK Turvekangas UK Uusiokäyttö 64

64 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 LIITE 1(2) Turvelajit Värikoodi S Rahka (Sphagnum) Vihreä CS Carex-Sphagnum (sara-rahka) Vihreä BS Bryales-Sphagnum (ruskosammal-rahka) Vihreä C Sara (Carex) Oranssi SC Sphagnum-Carex (rahka-sara) Oranssi BC Bryales-Carex (ruskosammal-sara) Oranssi B Ruskosammal (Bryales) Violetti CB Carex-Bryales (sara-ruskosammal) Violetti SB Sphagnum-Bryales (rahka-ruskosammal) Violetti Turpeen lisätekijät ER Tupasvilla (Eriophorum) L Puuaines (Lignidi) N Varpuaines (Nanolignidi) EQ Korte (Equisetum) PR Järviruoko (Phragmites) SH Suoleväkkö (Scheuchzeria) TR Tupasluikka (Trichophorum) MN Raate (Menyanthes) ML Siniheinä (Molinia) SP Järvikaisla (Scirpus) SUON POHJALLA Liejut Mineraalimaalajeja JAMU Järvimuta SA Savi HDLJ Hieno detrituslieju HS Hiesu KDLJ Karkea detrituslieju HT Hieta SALJ Savilieju HK Hiekka HSLJ Hiesuinen lieju SR Sora MR Moreeni KI Kivikko LO Lohkareikko Kemiallisia saostumia (välikerroksina tai pinnassa/pohjalla) SISS Rautakarbonaatti (Sideriitti) LISS Suomalmi (Limoniitti) RASS Keltamulta (Rautaokra) VISS Sinimaa (Ferrofosfaatti, Vivianiitti) ALSS Aluna DOSS Doppleriitti MAATUNEISUUSPROFIILIT Maatuneisuus Värikoodi H1-3 Heikosti maatuneet pintaturpeet Tumman vihreä H4 Väliturpeet Keltainen H5-6 Kohtalaisen hyvin maatuneet turpeet Punainen H7- Hyvin maatuneet turpeet Vaalean ruskea 65

65 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 66

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 374

Turvetutkimusraportti 374 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 374 2007 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, osa 1 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

KUIVANIEMEN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa II

KUIVANIEMEN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa II GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 264 Tapio Muurinen KUIVANIEMEN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa II Abstract : The mires and peat reserves of Kuivaniemi and their usefulness Part

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosasto Turveraportti 211 Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA 1985 Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 Rovaniemi 1988 Muurinen Tapio.

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 19 8. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosast o. Tapio Muurine n TURVEVAROJEN INVENTOINTI KITTILÄSSÄ VUONNA 198 4

TURVERAPORTTI 19 8. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosast o. Tapio Muurine n TURVEVAROJEN INVENTOINTI KITTILÄSSÄ VUONNA 198 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosast o TURVERAPORTTI 19 8 Tapio Muurine n TURVEVAROJEN INVENTOINTI KITTILÄSSÄ VUONNA 198 4 Abstract : The Inventory of the Peat Resources in the Municipalit y of Kittilä

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

TUTKIMUS HAUKIPUTAAN SOISTA JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUDESTA

TUTKIMUS HAUKIPUTAAN SOISTA JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUDESTA Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 342 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 342 TUTKIMUS HAUKIPUTAAN SOISTA

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

Tapio Muurinen ja Anne Nokel a KITTILÄSSÄ VUOSINA TUTKITTUJEN SOIDE N TURVEVARAT JA NIIDEN TUOTANTOKELPOISUU S

Tapio Muurinen ja Anne Nokel a KITTILÄSSÄ VUOSINA TUTKITTUJEN SOIDE N TURVEVARAT JA NIIDEN TUOTANTOKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/15 4 Tapio Muurinen ja Anne Nokel a KITTILÄSSÄ VUOSINA 1981-1983 TUTKITTUJEN SOIDE N TURVEVARAT JA NIIDEN TUOTANTOKELPOISUU S Rovaniemi 1984

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 230. Tapio Muurinen SIMOSSA VUOSINA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 230. Tapio Muurinen SIMOSSA VUOSINA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 230 Tapio Muurinen SMOSSA VUOSNA 1985-1986 TUTKTUT SUOT JA NDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat resources of the commune of Simo in 1985-1986

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

ROVANIEMEN ALUEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ROVANIEMEN ALUEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosast o TURVERAPORTTI 20 1 Tapio Muurine n ROVANIEMEN ALUEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S OSA I I Abstract : Peat resources and their suitability in the area

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232 Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1989 Leino.Jukka 1989. Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON

JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti. P 13.4/83/ :13 8 Carl-Göran Sten ja Lasse Svahnback JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Espoo 1983 3 - SI SÄALLYSLUETTELq 1 Johdanto

Lisätiedot

Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/13 6

Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/13 6 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/13 6 Pauli Hänninen PUDASJÄRVEN INVENTOIDUT TURVEVARA T JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVE- TUOTANTOON OSA I I Kuopio 1983 - 1 - SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 10 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 366 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 10 Abstract: The mires

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 411

Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 2010 Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino GEOLOGIAN

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 2 Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka KAJAANISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA I I Kuopio 1985 Tekijöiden osoite : Geologian

Lisätiedot

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 243 Timo Suomi ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON OSA II Abstract : The mires and their potentialities in peat production

Lisätiedot

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä P13,6/80/16 Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä Espoo 1980 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 392

Turvetutkimusraportti 392 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 392 2009 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 4 Pauli Hännine n PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T Osa IV Kuopio 1985 Tekijän osoite : Geologian tutkimuskesku s PL 23 7

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 393

Turvetutkimusraportti 393 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 393 2009 Siikalatvan turvevarat Osa 1 Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland Part 1 Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto GEOLOGIAN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 9

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 9 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 9 Erkki Raikamo ja Pertti Silen KRISTIINAN KAUPUNGIN SUOT JA TURVEVAROJEN K.AYTTÖMAHDOLLISUUDE T Kuopio 1985 Tekijöiden osoitteet : Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 266 Ari Luukkanen ja Heimo Porkka RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract : The mires and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, OSA VIII - P. Hänninen ja A. Hyvönen, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, OSA VIII - P. Hänninen ja A. Hyvönen, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 240 Pauli Hänninen ja Arto Hyvärinen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa Vili Kuopio 1990 PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, OSA VIII - P. Hänninen ja A. Hyvönen, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1990

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA V

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA V GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S TURVERAPORTTI 19 2 Pauli Hännine n PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA V Kuopio 1986 Hänninen,Pauli1986. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niide n turvevarat, osa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 450

Turvetutkimusraportti 450 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN Itä-Suomen yksikkö/länsi-suomen yksikkö Turvetutkimusseloste 115/2008 17.12.2008 Kuopio/Kokkola KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 376

Turvetutkimusraportti 376 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 376 2007 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Part 2 Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1

Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1 Tapio Toivone n JAALAN TURVEVARAT JA NIIDE N KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Kivimiehentie 1 02150

Lisätiedot