GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Torvtillgångarna i Närpes och deras användbarhet Abstract : The peat resources of Närpiö and their potential use Espoo, Esbo 1988

2 Toivonen, Tapio Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Abstract : The peat resources of Närpiö and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation pages, 138 figures, 105 tables and 1 appendix. The Geological Survey of Finland studied peat resources in the commune of Närpiö in 1982 and bogs covering a total area of 9762 hectares were studied. This is more than 95% of the total peatland area. The bogs studied contain a total of million m³ of peat in situ. The mean depth of the bogs is 1.42 m, including the poorly humified surface layer, which averages 0.86 m in thickness. The mean humification degree (1-10 scala) of the peat is 4.3. The area deeper than 2 m covers 2570 ha and contains 49% of the total peat quantity (67.8 million m³). Seventy-seven per cent of the peat is S phagnum predominant, and the remaining 23% Carex predominant. More than falf of the bogs are drained. The most common site type is S phagnum bog with pines. The average ash content of peat is 2.7% of dry weight, the water content 92.5% of wet weight, the dry bulk density 74 kg per m³ in situ, and the sulphure content 0.13% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 19.2 MJ/kg. Twenty nine bogs are suitable for horticultural peat production. The total area suitable for peat production is 1949 ha and the abailable of peat is 25.0 milj. m³ in situ. Only five bogs are suitable for fuel peat production. The suitable area is 402 ha. The available amount of peat is 8,0 million m³ in situ and the energy content at 50% moisture 2.9 million MWh. Key words : bog, peat, inventory, peat production, Närpiö Tapio Toivonen Geological Survey of Finland Kivimiehentie 1 SF ESPOO FINLAND ISBN ISSN

3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset Tutkimusaineiston käsittely 10 3 ALUEEN LUONNONOLOT Maa- ja kallioperä Soiden yleinen kuvaus 13 4 TURPEEN ERI KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 15 5 TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON 18 6 TULOSTEN TARKASTELU Turpeen paksuus ja turvemäärä Suotyypit Turvelajit ja turvetekijät Maatuneisuus Liekoisuus Pohjamaalajit ja liejut Happamuus Tuhkapitoisuus Vesipitoisuus Kuivatilavuuspaino Lämpöarvo Rikkipitoisuus Turpeen fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksien ja syvyyden väliset riippuvuudet TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT SUOT SUOJELUSUOT YHTEENVETO SAMMANDRAG 269 KIRJALLISUUTTA 272 LIITE

4 -5-1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus teki vuonna 1984 valtakunnan turvevarojen inventointiin liittyviä turvetutkimuksia Närpiön kunnan alueella. Kenttätutkimukset tehtiin geologi Juha Saarisen johdolla. Vuonna 1982 on geologi Erkki Raikamon johdolla tutkittu yksi suo ; soidensuojeluohjelmaan kuuluva Risnäsmossen. Kaikkiaan kunnan alueella on tutkittu 56 suota yhteispinta-alaltaan 9762 ha. Käytännössä kaikki 20 ha ja sitä suuremmat geologiset suot, joilla on turvetuotannon kannalta merkitystä, on tutkittu (kuva 1). Turveraportin tarkoitus on antaa mahdollisimman monipuolinen ja luotettava kuva tutkituista soista, niiden sisältämästä turvemääristä, turvelajeista, maatumisasteesta, suotyypeistä sekä turpeen keskeisimmistä fysikaalis-kemiallisista ominaisuuksista. Pääpaino on asetettu turvetuotantoon soveltuvien suoalueiden sekä näiden turvemäärän, -laadun ja energiasisällön selvittämiseen.

5 - 6 - Kuva 1. Närpiön kunnan alueella tutkitut suot. Fig. 1. De undersökta myrarna i Närpes.

6 - 7 - sivu 1. ÄNKMOSSEN KVARNMOSSEN ROTMOSSEN BREDMOSSEN LÅNGMOSSEN 38 sivu 31. BLANKMOSSEN VÄSTRA MOSSEN ÖSTRA MOSSEN JÄMNÅSMOSSEN KAVELBROMOSSEN BRANDMOSSEN SLÄTMOSSEN FÅGELMOSSEN NIXMOSSEN HARSMOSSEN SIDLÄNSMOSSEN SKATTLIDMOSSEN SPIRMOSSEN KALKAMOSSEN STORMOSSEN NORRA NIXMOSSEN BREDÅSMOSSEN KARVAMOSSEN ORRMOSSEN STORMYRAN LILLA LAMMOSSEN FRÖNÄSMOSSEN GRÄSMOSSEN UGGELMOSSEN HÖGMOSSEN STARRMOSSEN ROTMOSSEN KROKSMOSSEN TOLFTMOSSEN HÖGÅSMOSSEN MÄSSMOSSEN RAINEMOSSEN VELKANEMOSSEN SÖDRA LAMMOSSEN TAKANEMOSSEN SIULANNEVA HÖGMOSSEN ÖMOSSEN REJTRÄSKMOSSEN LÅNGMYREN DRAMOSSEN RACKARMOSSEN NUKONE HERMANASMOSSEN HIRVINEVA - UUSINEVA SAARNINEVA NORRMOSSEN MÄRIMOSSEN HÖGBASKMOSSEN STENMOSSEN RISNÄSMOSSEN - ÖSTRA MOSSEN 143

7 - 8-2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että useimmille tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Poikkilinjojen väli vaihtelee yleensä 200 ja 400 m :n välillä. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m :n välein. Linjoilta mitattiin lisäksi turpeen paksuus 50 m :n välein ; reunaosissa tiheämminkin. Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Osa pienialaisista soista on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5- asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä ja rimpinen), mättäisyys (10 % :eina tasopinnasta) ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, mahdolliset hakkuut ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin 10 cm :n tarkkuudella pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikolla), kosteus 5-asteikolla sekä kuituisuus (0-6-asteikolla). Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaan laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 m :n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa.

8 - 9 - Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat : I Avosuot 1. Varsinainen letto VL 2. Rimpiletto RIL 3. Ruohoinen saraneva RHSN 4. Varsinainen saraneva VSN 5. Rimpineva RIN 6. Lyhytkortinen neva LKN 7. Kalvakkaneva KN 8. Silmäkeneva SIN 9. Rahkaneva RN 10. Luhtaneva LUN II Rämeet 1. Lettoräme LR 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Tupasvillaräme TR 6. Pallosararäme PSR 7. Korpiräme KR 8. Kangasräme KGR 9. Isovarpuräme IR 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneetsuotyypit 1. Lettokorpi LK 2. Koivuletto KOL 3. Lehtokorpi LHK 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 5. Kangaskorpi KGK 6. Varsinainen korpi VK 7. Nevakorpi NK 8. Rääseikkö RAK 1. Ojikko OJ 2. Muuttuma MU 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Varputurvekangas VATK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit 1. Rahkaturve S 2. Sararahkaturve CS 3. Ruskosammalrahkaturve BS 4. Saraturve C 5. Rahkasaraturve SC 6. Ruskosammalsaraturve BC 7. Ruskosammalturve B 8. Rahkaruskosammalturve SB 9. Sararuskosammalturve CB Lisätekijät 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP

9 Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perusteella turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1-5 pinnasta pohjaan ulottuvaa näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon turvekerrostumia. Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo Leco AC-200 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuivatilavuuspaino (kg/suo-m³ ). Joistakin näytteistä on määritetty rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta. 2.3 Tutkimusaineiston käsittely Kenttätutkimusaineiston käsittely on tapahtunut atk :ta hyväksi käyttäen. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue käsitetään omana syvyysvyöhykkeenään (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemääriin painottaen. Todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 ja 1-2 m :n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri ryhmään : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1,0-1,9 %), kohtalaisesti (2,0-2,9 %), runsaasti (3,0-3,9 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Kairaustuloksia on havainnollistettu karttojen ja profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linjaverkosto ja tutkimuspisteittäin heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus sekä keskimääräinen maatuneisuus. Karttoihin on piirretty myös turvekerroksen paksuutta esittävät syvyyskäyrät 1 m :n välein sekä suon pinnan korkeuskäyrät peruskartalta 5 m :n välein. Monien soiden tutkimuslinjastoista on laadittu kolmiulotteinen profiili, josta ilmenee suon pinnan ja pohjan

10 korkeus merenpinnasta. Maatuneisuusprofiileissa on von Postin 10-asteikko jaettu kolmeen osaan : heikosti (H 1-3) maatunut, vähän (H 4) maatunut sekä kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H 5-10). Turvelajiprofiileissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi ja liekoisuus (0-1 m syvyyskerroksen osumat / 1-2 m syvyyskerroksen osumat). Turvelajit ja pohjamaalajit on kuvattu symbolein (kuva 2).

11 Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet. Fig. 2. Använda symboler och förkortningar.

12 ALUEEN LUONNONOLOT 3.1 Maa- ja kallioperä Närpiö on tyypillinen eteläpohjalainen tasankopitäjä. Aluetta hallitsee viljava ja tiheästi asuttu Närpiönjoen laakso, joka kulkee pohjoiseteläsuunnassa koko kunnan halki. Närpiönjoen laakson savi- ja hiesualue on laajimmillaan alueen eteläosassa kaventuen pohjoista kohti. Tämän alueen ympärillä on melko tasainen moreenialue, jonka laakeisiin painanteisiin useimmat suot sijoittuvat. Kunnan pohjoisosassa, Pirttikylässä, on paikoin myös laakeita pohjoiseteläsuuntaisia harjuja, joiden liepeillä on rantavoimien levittämiä hiekkoja, jotka ovat levinneet osaksi jokilaakson savikoiden päälle. Kalliopaljastumia on rannikkoaluetta lukuun ottamatta vähän. Kiteiset liuskeet ovat vallitsevia. Lisäksi jokilaakson kohdalla ja länsireunassa on grano- ja kvartsidioriittia. 3.2 Soiden yleinen kuvaus Närpiön maapinta-ala on 934,95 km 2. Tästä alasta on 20 ha ja sitä suurempia soita 10,5 %, eli noin ha. Keskimäärin Vaasan läänissä on suota 20,5 % maa-alasta (Lappalainen ja Toivonen 1985). Kunnan soiden keskikoko on noin 140 ha. Yli 100 ha :n laajuisia soita on 36 kappaletta. Runsassoisin alue sijoittuu kunnan pohjois- ja itäosiin (kuva 3). Suuralueellisesti Närpiö kuuluu Rannikko-Suomen kermikeidasalueeseen. Soille on ominaista kupera kilpimäinen pinta. Kermit ja kuljut ovat kehässä suon korkeimman kohdan ympärillä. Osa soista on ojitettu, mutta myös laajoja luonnontilaisia soita ja suon osia on runsaasti. Turve on yleensä rahkavaltaista ja heikosti maatunutta. Alueen maankohoaminen on ollut verraten nopeaa, ja siksi suot ovat melko nuoria ja usein ohutturpeisia.

13 Kuva 3. Soiden sijoittuminen Närpiön kunnan alueella. Fig. 3. Torvmarkernas utbredning i Närpes.

14 TURPEEN ERI KÄYTTÖ MAHDOLLISUUDET Turpeen pääkäyttömuodot ovat nykyisin poltto- ja kasvuturve, joiden raakaainevaatimukset ovat hyvinkin erilaiset. Tässä kappaleessa käsitellään yleisesti turpeen eri käyttömuotoja ja niiden raaka-ainevaatimuksia keskittyen kasvu- ja polttoturpeeseen. Suomessa käytetään kasvuturpeena pääasiassa heikosti maatunutta rahkaturvetta. Hyvältä kasvuturpeelta vaaditaan alhaista maatumisastetta, korkeaa vaihtokapasiteettia ja hyvää vedenpidätyskykyä. Lisäksi turpeessa tulee olla lisätekijöitä mahdollisimman vähän. Edellä mainitut vaatimukset täyttävät parhaiten Acutifolia-ryhmän rahkaturpeet heikosti maatuneena (H 1-3). Hyvälaatuisen kasvuturpeen raaka-ainevaatimukset ovat huomattavasti tiukemmat kuin polttoturpeen. Kasvuturve jakaantuu viljelyturpeeksi ja maanparannusturpeeksi. Viljelyturve on turvetta, jota voidaan sellaisenaan, kuitenkin yleensä lannoitettuna käyttää kasvualustana. Puhuttaessa jäljempänä kasvuturpeesta, käsitetään se lähinnä viljelyturpeeksi. Viljelyturve jaetaan yleisesti kahteen laatuluokkaan (Turveteollisuusliitto 1980). I laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa turvetta, maatumisasteeltaan H 1-3, jossa on vähintään 90 % rahkasammalien jäänteitä. Näistä valtaosan, yli 80 %, on oltava Acutifolia-ryhmän jäänteitä. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä saa olla korkeintaan 3 % ja tupasvillan jäänteitä korkeintaan 6 % painosta. II laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa, maatumisasteeltaan H 1-3, tai tummaa H 4-5 turvetta, jossa on vähintään 80 rahkasammalien jäänteitä. Kaupallinen kasvuturve vastaa lähinnä I laatuluokkaa. Vanhastaan turvetta on käytetty maanparannusaineena ja kuivikeaineena (turvepehku) karjataloudessa. Kuiviketurpeeksi soveltuu parhaiten heikosti maatunut rahkavaltainen turve. Raaka-aineen laatuvaatimukset ovat kuitenkin huomattavasti väljemmät kuin kasvuturpeen kohdalla. Kuljetusetäisyys ja saatavuus ovatkin usein ratkaisevia tekijöitä tällaisen turpeen käyttöönotolle.

15 Soiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta. Maatumisen edistyessä kasviaineksen hiilipitoisuus lisääntyy ja lämpöarvo kasvaa. Maatuminen vaikuttaa turpeen lämpöarvoon myös siten, että kuivatilavuuspainon suuretessa energiasisältö tilavuusyksikköä kohden kasvaa. Rahkaturpeen katsotaan soveltuvan polttoturpeeksi, jos sen maatumisaste on korkeampi kuin H 4, kun taas saravaltainen turve sopii polttoturpeeksi heikomminkin maatuneena. Paikallisista olosuhteista riippuen käytetään myös H 4 maatunutta rahkavaltaista turvetta toisinaan polttoturpeena. Maatumisen edistyessä kasvaa kivennäisaineksen (tuhkan) osuus turpeessa. Tuhkapitoisuutta kasvattaa myös tulvan suolle mahdollisesti tuoma kivennäisaines. Tuhka alentaa lämpöarvoa osuutensa verran ja sintraantumalla toisinaan kattiloihin hankaloittaa samalla polttoa. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi nojaudutaan Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin 1976 ja 1982 (liite 1). Turpeen tuotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja edellä mainittujen turvetekijöiden ohella ovat suotekijät, joista tärkeimpiä ovat suon sijainti kulutuskohteeseen nähden ja tieyhteydet. Myös puuston laatu ja liekoisuus vaikuttavat tuotantokustannuksiin. Muita huomioon otettavia seikkoja arvioitaessa suon kelpoisuutta turvetuotantoon ovat mm. turvekerrostuman paksuus ja laatu, suon koko ja muoto, pohjamaan laatu, kuivatusmahdollisuudet ja ilmastolliset olosuhteet. Palaturpeen raaka-aineen tulisi olla maatumisasteeltaan yli H 4 ja turvelajiltaan mielellään rahka- tai sekaturvetta (sekä rahkaa että saraa). Heikosti maatunut pintaturve ei yleensä sovellu palaturpeeksi, samoin erittäin hyvin maatunut puhdas saraturve aiheuttaa usein vaikeuksia palan koossapysymisessä. Palaturvetuotanto soveltuu hyvin pienillekin tuotantoalueille. Siten mm. monet hylätyt turvepellot sopivat palaturvetuotantoon. Jyrsinturvetuotanto vaatii laajahkoja tuotantokenttiä ja melko kalliita koneinvestointeja. Jyrsinturvemenetelmä ei ole kovin vaativa turvelajin ja maatumisasteen suhteen, ja myös heikosti maatunut pintakerros on helposti hyödynnettävissä. Menetelmää käytetään laajasti sekä poltto- että kasvuturpeen tuottamisessa.

16 Kasvu- ja polttoturvekäytön ohella turve soveltuu myös kemianteollisuuden raaka-aineeksi. Valmistettavista lopputuotteista riippuen raaka-aineen laatuvaatimukset ovat hieman erilaiset kuin kasvu- ja polttoturpeen kohdalla, mutta tuotantomenetelmät ovat pääpiirteissään samoja. Turvetta käytetään tai on käytetty maassamme öljyntorjunnassa, suodatinaineena, aktiivihiilen ja turvekoksin raaka-aineena, eristysaineena ja pakkausmateriaalina. Useimpiin käyttömuotoihin turvekoksia lukuun ottamatta soveltuu parhaiten heikosti maatunut rahkaturve. Turpeen kemiallisessa hyödyntämisessä tulevat kasvilajikoostumus, maatumisaste ja useat fysikaalis-kemialliset ominaisuudet yleensä huomattavasti tärkeämmiksi kuin esimerkiksi polttoturvetuotannossa. Turpeen kemiallis-tekniset jalostusmuodot pohjautuvat ensisijaisesti joko turpeen hiiliaineksen hyväksikäyttöön, turpeen sisältämien ainesosien eristämiseen ja näiden edelleen jalostukseen tai turpeen fysikaalisten ja kemiallisten erikoisominaisuuksien hyväksikäyttöön. Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa toisistaan teollinen turvetuotanto, pientuotanto ja tilakohtainen tuotanto. Teollisessa turvetuotannossa turve voidaan tuottaa joko pala- tai jyrsinturpeena. Tuotantokenttien laajuus on vähintään useita kymmeniä hehtaareja. Tilakohtaisessa tuotannossa ei tuotantoalue yleensä ylitä viittä hehtaaria, ja turve käytetään yleensä omalla tai lähitiloilla. Tuotantomuotona on polttoturpeen kohdalla palaturve. Pientuotannossa tuotantoalueen laajuus on yleensä 5 ha :sta ylöspäin ja tuotantomuotona on yleensä polttoturpeen osalta palaturve, joka markkinoidaan muualle.

17 TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Tässä osassa käsitellään tutkittujen soiden yleis- ja erikoispiirteitä sekä soveltuvuutta turvetuotantoon. Suokohtaisesti on tietoja mm. suon sijainnista, kulkuyhteyksistä, tutkimustarkkuudesta, yleisimmistä suotyypeistä, puustosta sekä ojituksesta. Suotyyppi- ja ojitustiedot kuvastavat tutkimushetken tilannetta. Suon pinnan keskikorkeus ja viettosuunta perustuu vaaitus- ja/tai peruskarttatietoihin. Arviot kuivatusmahdollisuuksista ovat suuntaa-antavia. Jokaisesta suosta on suokartta. Useimmista linjoituksella tutkituista soista on ainakin selkälinjasta maatuneisuus- ja turvelajiprofiili, josta ilmenee myös liekoisuus, suotyypit ja pohjamaalajit. Kolmiulotteiset profiilit kuvaavat tutkimuslinjojen pinnan ja pohjan korkeutta merenpinnasta. Pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät ovat taulukossa koko suon, yli 1 ja yli 2 m :n syvyisen alueen osalta. Lisäksi taulukossa on sarake, josta näkyy yli 1 ja 2 m syvän alueen turvemäärän osuus koko turvemäärästä. Joistakin soista on tiedot myös yli 1,5 m syvän alueen osalta. Suoselostuksessa on lisäksi maatuneisuus- ja pohjamaalajitiedot sekä turvelajien ja turvetekijöiden prosenttiset osuudet suon koko turvemäärästä. Liekoisuus on ilmoitettu koko suon ja yli 2 m :n alueen osalta. Laboratoriomääritysten tulokset on näyte- ja pistekohtaisesti taulukoituna sekä keskiarvoina vaihteluväleineen. Koska Närpiön soiden turpeet ovat tutkimusten perusteella pääasiassa rahkavaltaisia ja melko heikosti maatuneita, ovat soiden käyttömahdollisuudet kasvuturvetuotantoon huomattavasti paremmat kuin polttoturvetuotantoon. Peruskriteerinä on ollut, että tuotantokelpoisen alueen pinta-ala on vähintään 10 ha ja käyttökelpoinen turvepaksuus yleensä vähintään 1 m. Lisäksi alue on oltava helposti kuivattavissa. Koska Närpiössä ja sen ympäristössä on runsaasti kasvihuoneviljelyä, joka käyttää kasvuturvetta, muodostuvat kuljetusetäisyys ja turpeen saatavuus omalta tai lähinaapurin suolta tärkeämmiksi kriteereiksi kuin turpeen korkea laatu.

18 Alueella tehdyn turvevarojen perusinventoinnin yhteydessä ei ole ollut mahdollista jakaa rahkaturvetta kasvilajikoostumuksen perusteella eri luokkiin. Ilmoitettu kasvuturvemäärä voi siten sisältää kaikkia kolmea pääryhmää (Acutifolia, Palustria ja Cuspidata). Vallitsevien suotyyppien ja rahkamättäiden määrän perusteella voidaan kuitenkin arvioida eri rahkasammalryhmien yleisyyttä turpeessa. Kasvuturpeen soveltuvuuskriteereinä on pidetty ensinnäkin sitä, että pintaturve on H 1-4 maatunutta rahkaturvetta, joka sisältää mahdollisimman vähän lisätekijöitä (tupasvillaa ja varpuja). Käyttökelpoiseksi ilmoitetun turpeen määrässä ei ole mukana sarapitoista turvetta, mutta käyttökelpoisella alueella voi olla pienialaisia sarapitoisia kohtia. Valtaosa soveltuvaksi ilmoitetusta turpeesta on maatumisasteeltaan H 1-3. Heikosti maatuneen pintakerroksen alapuolella oleva hyvin maatunut kerros soveltuu yleensä polttoturvetuotantoon, mutta sen paksuus Närpiön soilla on niin pieni (alle 1 m), ettei sitä kannata ottaa mukaan potentiaalisiin turvevaroihin. Eli taloudelliset laskelmat tulisi tehdä kasvuturvesoilla pelkästään kasvuturpeen varaan. Polttoturpeen soveltuvuuskriteereinä on pidetty, että suolta löytyy yhtenäinen vähintään 10 ha :n laajuinen alue, jolla käyttökelpoinen turvepaksuus on vähintään yksi metri ja heikosti maatunut pintakerros (H 1-3) on selvästi alle metrin paksuinen. Lisäksi liekoisuus ei saa olla korkea, ja alue on oltava kohtuullisin kustannuksin kuivattavissa. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Lisäksi on ilmoitettu käyttökelpoisen turpeen määrä (suo-m³ ), kuiva-aineen määrä (tn) ja energiasisältö 50 % :n kosteudessa (MWh) tuotantokelpoiselta alueelta, hehtaaria kohden. Myös niiltä soilta, joita ei varsinaisesti ole esitetty soveltuviksi turvetuotantoon, voi löytyä pienialaisia turpeen pientuotantoon soveltuvia alueita. Suokohtaiset yhteenvetotaulukot ovat tulosten tarkastelun yhteydessä.

19 -20-1.Änkmossen (kl , x = 6917,3, y = 1521,9) sijaitsee valtatie 8 itäpuolella noin 15 km Närpiön keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Länsi- ja pohjoisreunaa sivuaa maantie. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 3570 m (kuvat 4 ja 5).

20 Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 33,5-36,5 m, ja pinta viettää pääasiassa länteen. Änkmossen on osittain ojitettu. Ojat sijoittuvat yleensä suon reunaosiin. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pääasiallinen laskuoja lähtee suon luoteisreunasta länteen. Toinen laskuoja lähtee suon eteläpäästä lounaaseen Stormossenille. Änkmossenin yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa lyhytkorsineva ja rahkaneva. Pisteiden A 600 ja A 750 välisellä alueella on keidasrämettä. Reunemmalla tavataan rahkarämettä, isovarpurämettä ja tupasvillarämettä sekä näiden ojikkomuotoja. Aivan suon reunassa esiintyy paikoin korpiojikkoja. Suon pohjoisosassa on pienehkö kasvuturpeen tuotantoalue. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 49 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on suon keskiosan rämealueilla mäntyvaltaista, harvaa ja kitukasvuista. Reunaosissa esiintyy myös koivua ja kuusta, ja puusto on paikoin kookasta. Taulukko 1. Änkmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 1. Ankmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) alue ala (ha) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 95 0,81 0,66 1,47 0,77 0,63 1, Yli 1 m 50 1,41 0,90 2,31 0,71 0,45 1,16 84 " 1,5 m 40 1,63 0,95 2,58 0,65 0,38 1,03 74 " 2 m 27 2,14 0,87 3,01 0,58 0,23 0,81 58 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Suurin turpeen paksuus, 4,0 m, on tavattu pisteessä A 600. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liejua on pohjoisosassa suon pohjalla ohut kerros (kuva 6). Änkmossenin turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 68 %, CS 21 %, C 1 % ja SC 10 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 25 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 15 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 75 %, C 10 %, ER 3 %, L 6 %, N2% ja EQ2%.

21 Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 2,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,9 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,2 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä A on 1,1 (vaihteluväli 0,4-3,6) kuivapainosta, ph-arvo 3,7 (3,4-3,9), vesipitoisuus märkäpainosta 92,8 % (88,0-94,9) ja kuivatilavuuspaino 72 kg/m³ (57-119). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,1 MJ/kg (18,3-20,4) ja 50 % :n kosteudessa 8,3 MJ/kg (taulukko 2). Änkmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Suon yli 1,5 m syvä 35 ha :n alue soveltuu kasvuturvetuotantoon. Tämän alueen käyttökelpoiset pintaturvevarat ovat 0,56 milj. suo-m³. Tuotantoalueelta nostetun turpeen määrää ei ole vähennetty. Haittaavana tekijänä on paikoin runsas varpujen määrä. 2. Kvarnmossen (kl , x = 6919,3, y = 1521,0) sijaitsee valtatie 8 länsipuolella noin 13 km Närpiön keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Valtatie 8 leikkaa suon itäreunaa. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,6/10 ha (kuva 7).

22 Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 18,5-22,5 m, ja pinta viettää pääasiassa pohjoiseen ja luoteeseen. Kvarnmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pääasiallinen laskuoja, Kvarnbäcken, lähtee suon pohjoisreunasta länteen. Kvarnmossenin yleisimmät suotyypit ovat eteläosassa isovarpurämemuuttuma ja -ojikko, keskiosassa korpiräme- ja varsinainen korpiojikko ja pohjoisosassa isovarpurämeojikko. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on yleensä keskitiheää tai tiheää ja mäntyvaltaista, joskin paikoin kuusta ja koivua on runsaasti.

23 % Taulukko 3. Kvarnmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 3. Kvarnmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 25 0,12 0,53 0,65 0,03 0,13 0, Yli 1 m 5 0,61 0,65 1,26 0,03 0,03 0,06 38 Yli 2 m Turpeen keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Suurin turpeen paksuus, 1,8 m, on tavattu pisteessä P 4. Pääasiallinen pohjamaalaji on moreeni. Kvarnmossenin turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 68 %, CS 28 % ja SC 4 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 60 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 16 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 69 %, C 8 %, L 18 % ja N 3 %. Kvarnmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Ohuen turvekerroksen takia suo ei sovellu turvetuotantoon. 3.Rotmossen (kl , x = 6920,6, y = 1523,6) sijaitsee noin 14 km Närpiön keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Etelä- ja pohjoisosan (Lappnäsmyran) välillä on moreenikangas. Kulkuyhteyudet ovat hyvät. Itä- ja pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,1/10 ha (kuva 8). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Rotmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet virtaavat ojia myöten luoteeseen Lappnäsbäckeniin.

24 -27- Rotmossenin yleisimmät suotyypit erillisessä pohjoisosassa ovat varsinainen korpiojikko, isovarpurämeojikko ja mustikkaturvekangas. Eteläosassa esiintyy yleisesti tupasvilla-, rahkaräme- ja isovarpurämeojikoita. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 53 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on tiheys- ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa. Mänty on valtapuulaji, mutta koivua ja kuusta esiintyy paikoin runsaasti.

25 Taulukko 4. Rotmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 4. Rotmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 38 0,23 0,84 1,07 0,09 0,32 0, Yli 1 m 14 0,55 1,47 2,02 0,08 0,20 0,28 68 " 1,5 " 9 0,80 1,64 2,44 0,07 0,15 0,22 54 " 2 6 0,79 1,99 2,78 0,05 0,12 0,17 42 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,3. Suurin turpeen paksuus, 3,2 m, on tavattu pisteessä P 2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Rotmossenin turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 18 %, CS 37 % ja SC 45 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 22 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 47 %, C 32 %, L 6 %, N 4 ja EQ 6 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 4,8 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 1,7 %. Rotmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Käyttökelpoisen alueen pieni koko, vaihtelevan paksuinen pintakerros ja paikoin korkea liekoisuus tekevät suon soveltumattomaksi turvetuotantoon. 4. Bredmossen (kl , x = 6921,1, y = 1524,7) sijaitsee noin 15 km Närpiön keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Suon eri puolille johtaa useita metsäautoteitä. Suolla on 166 tutkimuspistettä ja 121 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on m (kuvat 9-12).

26 % Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskiosissa pääasiassa länteen, eteläpäässä kaakkoon ja pohjoispäässä koilliseen ja luoteeseen. Bredmossen on reuna- ja eteläosistaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Laskuojat lähtevät suon keskiosasta länteen, eteläpäästä itään ja pohjoispäästä koilliseen. Bredmossenin yleisimmät suotyypit ovat A-linjaston alueen reunaosissa varsinainen korpiojikko ja korpirämeojikko. Keskellä ovat lyhytkorsinevarämeojikko, rahkaräme ja isovarpuräme yleisiä. B-linjaston yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme, isovarpurämeojikko ja rahkaneva. Lammen eteläreunalla ja laskuojan ympärillä on saranevaa ja lyhytkorsinevaa. Linjaston reunaosissa on varsinainen korpi (ojikko) vallitseva, C-linjaston keskiosassa on keidasrämealue, jonka ympärillä on isovarpu- ja rahkarämettä. Linjaston eteläosassa on varsinaista saranevaa ja -rämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 44 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pääasiassa mäntyvaltaista ja kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa. Taulukko 5. Bredmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 5. Bredmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 370 0,69 0,65 1,34 2,54 2,41 4, " 1 m 185 1,10 0,94 2,04 2,03 1,75 3,78 76 " 1,5 " 130 1,39 1,04 2,43 1,80 1,36 3,16 64 " 2 " 95 1,64 1,06 2,70 1,56 1,00 2,56 52 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Suurin turpeen paksuus, 4,3 m, on tavattu pistessä C Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiekka (30 %) ja hieta (12 %). C-linjaston eteläpäässä on suon pohjalla laajahko liejualue, jonka päällä on järvimutakerros. Liejua on lisäksi turpeen alla suolla olevan lammen ympärillä (kuvat 13-15).

27 Bredmossenin turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 51 %, CS 30 %, C 1 % ja SC 18 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 30 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 14 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 65 %, C 17 %, ER 7 %, L 7 % ja N 3 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,3 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 500, B 800 ja C 800 on 2,4 % (vaihteluväli 0,4-8,0) kuivapainosta, ph-arvo 4,2 (3,5-5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (86,8-94,7) ja kuivatilavuuspaino 83 kg/m³ (50-123). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,5 MJ/kg (17,0-22,0) ja 50 % :n kosteudessa 8,5 MJ/kg (taulukko 6).

28 % Bredmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Paksu heikosti maatunut pintakerros estää suon käytön polttoturvetuotantoon. B-linjaston alueella sijaitseva lampi ja siihen johtava puro vaikeuttavat tämän alueen käyttöä kasvuturvetuotantoon. Parhaiten kasvuturvetuotantoon soveltuu C-linjaston yli 2 m syvä alue. Tämän alueen pinta-ala on 30 ha ja käyttökelpoiset kasvuturvevarat 0,60 milj. suo-m³. Lisäksi A- ja B-linjaston yli 2 m syvällä yhteensä noin 50 ha :n alueella on välttävästi kasvu- ja kuiviketurpeeksi soveltuvaa pintaturvetta noin 0,50 milj. suo-m³. Haittana ovat mm. tupasvillan jäänteet. 5.Långmossen (kl , x = 6923,5, y = 1524,5) sijaitsee noin 15 km Närpiön keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen harjumaastoon. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Pohjoispään poikki kulkee Teuvan- Kaskisten tie. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,1/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 3620 m (kuva 16). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 41,5-49,5 m, ja pinta viettää keskeltä sekä koilliseen että lounaaseen. Långmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon keskellä on vedenjakaja, josta vedet virtaavat ojia myöten koilliseen Karlåbäckeniin ja lounaaseen Lappnäsbäckeniin. Vanha ojauoma kulkee lähes A-linjan suuntaisena suon halki. Långmossenin yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja isovarpurämeojikot ja muuttumat. Lisäksi esiintyy varsinkin reunaosissa pallosararämeojikkoa, korpiojikoita ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 52 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on tiheys- ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa ja pääasiassa mäntyvaltaista. Varsinkin reunaosissa esiintyy myös kuusta ja koivua runsaasti. Taulukko 7. Långmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 7. Långmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) alue ala (ha) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 75 0,58 0,43 1,01 0,44 0,32 0, Yli 1 m 28 1,34 0,50 1,84 0,38 0,14 0,52 68 " 1,5 " 20 1,59 0,53 2,12 0,32 0,10 0,42 55 " 2 " 13 1,77 0,58 2,35 0,23 0,08 0,31 41

29 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Suurin turpeen paksuus, 2,5 m, on tavattu monella pisteellä suon keskiosassa. Vallitseva pohjamaalaji on hiekka (kuva 17). Långmossenin turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 77 %, CS 21 % ja SC 2 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 38 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 14 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 77 %, C 6 %, L 12 % ja N 3 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 1,9 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,2 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,9 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,4 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä A 1200 on 0,8 % (vaihteluväli 0,4-1,4) kuivapainosta, ph-arvo 3,6 (3,4-3,7), vesipitoisuus märkäpainosta 92,4 % (90,8-93,8) ja kuivatilavuuspaino 80 kg/m³ (62-92). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,4 MJ/kg (18,5-20,4) ja 50 % :n kosteudessa 8,5 MJ/kg (taulukko 8). Långmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Suon eteläosan yli 1,5 m syvän noin 15 ha :n alueen heikosti maatunut pintakerros soveltuu kasvuturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on 0,23 milj. suo-m³. Haittaavana tekijänä turpeessa ovat runsaana esiintyvät tupasvillan ja varpujen jäännökset.

30 Brandmossen (kl , x = 6923,2, y = 1524,8) sijaitsee Långmossenin itäpuolella noin 15 km Närpiön keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu harjualueeseen. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Kaakkoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,9/10 ha. 16). Tutkimuslinjaston pituus on 2970 m (kuva Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa koilliseen. Brandmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Laskuojat lähtevät pohjoispäästä pohjoiseen ja eteläosasta länteen Lappnäsbäckeniin. Brandmossenin yleisimmät suotyypit ovat reunaosissa pallosararäme- ja tupasvillarämeojikot sekä paikoin korpiojikot. Keskemmällä on rahkarämeojikko yleisin suotyyppi, mutta paikoin esiintyy myös rahkanevaojikkoa. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 46 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa ja mäntyvaltaista, joskin paikoin kuusta esiintyy runsaasti. Taulukko 9. Brandmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 9. Brandmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 70 0,52 0,38 0,90 0,36 0,27 0, Yli 1 m 18 1,05 0,64 1,69 0,19 0,11 0,30 48 " 1,5 " 12 1,25 0,76 2,01 0,15 0,09 0,24 38 " 2 " 5 1,39 0,95 2,34 0,07 0,05 0,12 19 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,6. Suurin turpeen paksuus, 2,7 m, on tavattu pisteessä A Vallitseva pohjamaalaji on hiekka. Liejua on suon pohjalla ohut kerros pisteiden A 1400, A 1500 välisellä alueella.

31 Brandmossenin turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 49 %, CS 14 % ja SC 37 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 33 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S63%, C23%, ER6 % ja L7%. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,6 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,8 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä A 1400 on 4,9 % (vaihteluväli 1,2-10,9) kuivapainosta, ph-arvo 4,8 (3,9-5,5), vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % (88,6-93,5) ja kuivatilavuuspaino 75 kg/m³ (48-110). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,4 MJ/kg (18,8-20,4) ja 50 % :n kosteudessa 8,5 MJ/kg (taulukko 10). Brandmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Suurin osa suosta on liian matala turvetuotantoon. Yli 2 m syvällä alueella on pienimuotoinen kasvuturvetuotanto mahdollista. 7. Slätmossen (kl , x = 6928,2, y = 1522,9) sijaitsee noin 5 km Närpiön keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä peltoihin ja muualla kallioisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat erittäin hyvät. Valtatie 8 kulkee suon halki, samoin rautatie. Suolla on 112 tutkimuspistettä ja 98 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,9/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 9755 m (kuvat 18 ja 19).

32 % Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Slätmossen on reunaosistaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pohjoisosan vedet laskevat viereiseen Molnåbäckeniin ja eteläosan etelään Bäcklidbäckeniin. Slätmossenin yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa rahkaneva ja lyhytkorsineva, jotka vaihtuvat reunaosia kohti rahkarämeeksi ja isovarpurämeeksi. Reunaosissa ovat turvekankaat yleisiä. Suon eteläosassa on jyrsinturvekenttä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 54 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on suon keskiosassa yleensä vajaatuottoista ja harvaa mäntyä. Reunaosissa on myös kookkaampaa puustoa ja koivu yleistyy. Taulukko 11. Slätmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 11. Slätmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 380 1,37 0,48 1,85 5,20 1,82 7, Yli 1 m 320 1,55 0,52 2,07 4,96 1,67 6,63 94 " 1,5 " 265 1,74 0,50 2,24 4,62 1,32 5,94 85 " 2 " 168 2,05 0,47 2,52 3,44 0,80 4,24 60 Turpeen keskimaatuneisuus on 3,7. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,3. Suurin turpeen paksuus, 3,0 m, on tavattu pisteessä A Suon pohja on verrattain tasainen. Vallitseva pohjamaalaji on hieta. Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella ohut kerros (kuva 20). Slätmossenin turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisia 33 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 38 %, CS 29 %, C 4 % ja SC 29 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 8 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 28 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 55 %, C 22 %, ER 2%, SH3%, N4% ja EQ10%.

33 Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,1 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 1600, A 2400 ja A on 2,8 % (vaihteluväli 1,2-8,1) kuivapainosta, ph-arvo 4,3 (3,0-5,5), vesipitoisuus märkäpainosta 93,3 % (91,4-95,9) ja kuivatilavuuspaino 72 kg /m³ (49-86). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 20,9 MJ/kg (18,8-20,7) ja 50 % :n kosteudessa 8,6 MJ/kg (taulukko 12). Slätmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Suolla on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka soveltuu parhaiten kasvuturvetuotantoon. Kun vähennetään suon pohjoisosan lahdekkeet sekä rauta- ja maantien viereen jäävät pientareet, muodostuu yli 1,5 m syväksi käyttökelpoiseksi alueeksi noin 240 ha. Käyttökelpoiset pintaturvevarat ovat noin 2,21 milj. suo-m³. Turpeen laatua heikentävät paikoin tupasillan ja varpujen jäänteet. Suon reunaosissa on paikoin pienimuotoinen polttoturvetuotanto mahdollista.

34 Fågelmossen (kl , 6937,4, y = 1513,3) sijaitsee noin 12 km Närpiön keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu mataliin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Suon länsipuolella on metsäautotie. Suolla on 1 tutkimuspiste ja 4 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 0,4/10 ha (kuva 21). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22,5-25 m, ja pinta viettää etelään. Fågelmossenin reunat ja eteläosa on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Laskuoja viettää etelään. Fågelmossenin yleisimmät suotyypit ovat suon keskustassa heikosti kehittynyt keidasräme ja muualla isovarpuräme (ojikko). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on vajaatuottoista ja harvaa mäntyä. Turpeen keskimaatuneisuus on 3,6. Suurin turpeen paksuus, 2,6 m, on tavattu suolla olevan lammen itäpuolella. Yleisin pohjamaalaji suon keskiosassa on hiekka ja reunoilla moreeni. Liejua on suon pohjalla lampien ympäristössä cm paksu kerros.

35 Puusto on suon keskiosissa mäntyvaltaista, yleensä harvaa ja vajaatuottoista. Reunaosissa koivu ja kuusi yleistyvät, ja puusto voi paikoin olla kookastakin.

36 % Taulukko 14. Nixmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 14. Nixmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) alue ala (ha) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 145 1,03 0,56 1,59 1,50 0,81 2, Yli 1 m 108 1,30 0,62 1,92 1,41 0,67 2,08 90 " 1,5 " 84 1,45 0,67 2,12 1,22 0,56 1,78 77 " 2 " 50 1,80 0,59 2,39 0,90 0,29 1,19 52 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,5. Suurin turpeen paksuus, 2,8 m, on tavattu useilla pisteillä suon keskiosassa. Vallitseva pohjamaalaji on hieta (kuva 24). Nixmossenin turpeista on rahkavaltaisia 73 %, saravaltaisia 26 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 34 %, CS 39 %, C 6 %, SC 20 % ja CB 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 18 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 30 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 48 %, C 22 %, ER 7 %, SH 7 %, N 6 %, EQ 6 % ja L 4 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 1,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,6 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 300 ja A 1200 on 4,2 (vaihteluväli 1,0-15,8) kuivapainosta, ph-arvo 4,8 (3,3-5,5), vesipitoisuus märkäpainosta 94,0 % (91,2-95,5) ja kuivatilavuuspaino 55 kg/m³ (42-79). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,4 MJ/kg (17,9-21,1) ja 50 % :n kosteudessa 8,5 MJ/kg (taulukko 15).

37 % Taulukko 13. Fågelmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 13. Fågelmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika djupområden. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 28 1,20-1,20 0,34-0, Yli 1 m 14 1,74-1,74 0,24-0,24 71 Yli 2 m 5 2, Fågelmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 100 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 54 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 17 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 74 %, ER 14 %, SH 8 % ja N 3 %. Fågelmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Turvelajin ja maatumisasteen puolesta suo sopisi kasvuturvetuotantoon, mutta käyttökelpoisen alueen pieni koko rajaa käytön maatilakohtaiseen tarpeeseen. 9. Nixmossen (kl , x = 6938,0, y = 1515,6) sijaitsee noin 10 km Närpiön keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pohjoisosastaan peltoihin ja muualla moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pohjoisreunaa sivuaa maantie. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha. 23). Tutkimuslinjaston pituus on 5510 m (kuvat 22 ja Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa pohjoiseen. Nixmossenin etelä- ja pohjoispää sekä reunat on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pääasiallinen laskuoja lähtee peltojen halki pohjoiseen Lidåhon. Nixmossenin yleisimmät suotyypit ovat keskiosissa suota lyhytkorsineva, -nevaräme ja rahkaneva. Reunemmalla esiintyy rahkarämettä ja tupasvillarämettä sekä näiden ojikko- ja muuttumamuotoja. Varsinainen korpiojikko, ruohoturvekangas sekä korpirämemuuttuma ovat reunaosien yleisimmät suotyypit. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 48 % ja mättäiden korkeus 3 dm.

38 -55- Nixmossenin soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat varpujen ja tupasvillan runsas esiintyminen heikosti maatuneessa pintakerroksessa sekä sarapitoisen turpeen ulottuminen paikoin lähes pintaan asti. Pintakerros on kuitenkin liian heikosti maatunut ja paksu soveltuakseen polttoturvetuotantoon. Epätasaisen turvelaadun takia suota ei voi suositella laajamittaiseen kasvuturvetuotantoon. Pienimuotoinen pintaturpeen nosto on kuitenkin mahdollista mm. A 400 -poikkilinjan ympäristössä. 10. Harsmossen (kl , x = 6936,3, y = 1515,5) sijaitsee Nixmossenin kaakkoispuolella noin 7 km Närpiön keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu eteläreunastaan peltoon ja muualla moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon itäpuolella on metsäautotie. Suolla on 1 tutkimuspiste ja 4 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 0,4/10 ha (kuva 25). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 17-19,5 m, ja pinta viettää etelään. Harsmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat suon vietosta johtuen hyvät. Laskuoja kulkee suon halki etelään. Harsmossenin yleisin suotyyppi on isovarpurämeojikko. Reunaosissa esiintyy korpiojikkoa. Suolla on vanha pienialainen turvepehkunnostoalue. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2 dm.

39 Kuva 25. Harsmossenin tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Fig. 25. Forskningspunkter, torvens humifieringsgrad och tjocklek på Harsmossen. Taulukko 16. Harsmossenin pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tabell 16. Harsmossens arealer, medeldjup och torvmängder inom olika ei iiinnmrår1pn - Puusto on mäntyvaltaista ja on pääasiassa taimi- tai riukuasteella. Turpeen keskimaatuneisuus on 3,1. Suurin turpeen paksuus, 1,8 m, on tavattu suon pohjoisosassa. Yleisin pohjamaalaji on suon keskiosassa hiekka, reunoilla moreeni. Harsmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 100 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 29 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 83 %, ER 5 %, SH 7 % ja N 5 %.