GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation Espoo 1988

2 Mäkilä, Markku ja Grundström, Ale Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 217,102 pages, 50 figures and 37 tables. Geological Survey of Finland investigated the quantity and quality of the industrially exploitable peatlands in the municipality of Iitti, southeastern Finland, during 1964, 1981 and Altogether 1708 hectares of peatland were studied. This area covers 2.9 % of the land area. The total peatland area suitable for fuel peat production is 669 hectares. Useful peat resources are million m³ in situ. The energy content equals to 5.76 million MWh as calculated for 50 % moisture content. The area suitable for horticultural peat production is 439 hectares, containing about 6.45 million m³ of peat in situ. The average depth of peat deposits is 2.32 m, including 1.03 m of slightly humified surfical layer. The total amount of peat of the studied peatlands is 39.7 million m³. Area deeper than 2 m contains 32.1 million m³ or 81 % of the total reserves including 17.3 million m³ of better humified peat. 67 % of the peat layers are composed of sphagnum, 32 % Carex and the rest Bryales peat. The average net calorific value of dry peat is 20.6 MJ/kg and 9.1 MJ/kg when calculated for 50 % moisture content. The average dry bulk density of the samples is 75 kg /m³ in situ, moisture content 92.8 % of wet weight, ph-value 4.4, ash content 2.4 % and sulphure content 0.15 % on dry bases. Key words : bog, peat, inventory, fuel peat production, horticultural peat, Iitti. Markku Mäkilä and Ale Grundström Geological Survey of Finland Kivimiehentie 1 SF ESPOO FINLAND ISBN ISSN

3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 5 Sivu 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset Laskentaperusteet Tulosten esitys 8 3 SOIDEN YLEINEN KUVAUS 13 4 TUTKITUT SUOT Rajasuo Lakia-Haapasuo "Hiisiöistenlamminsuo" Täkkästensuo Räpilönsuo Silamasuo Terrisuo Kaakonsuo Hakosuo Veittoistensuo Kupparinsuo-Sääsniemensuo Räiskänsuo Vierunsuo Pukkisuo Mustanlamminsuo Suurisuo Puusuo Kattilasuo Kaakonlamminsuo Toittilansuo Ruokosuo Ikolanlammensuo Vähäjärvensuo Niemissuo-Kukkosuo 82

4 5 TULOSTEN TARKASTELU Turpeen paksuus ja turvemäärä Suotyypit Turvelajit ja turvetekijät Maatuneisuus Liekoisuus Pohjamaalajit ja liejut Happamuus Tuhkapitoisuus Vesipitoisuus Kuivatilavuuspaino Lämpöarvo Energiasisältö Rikkipitoisuus 98 6 TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT SUOT 98 7 YHTEENVETO 100 KIRJALLISUUTTA 102

5 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus teki vuosina 1981 ja 1985 turveraaka-aineen teollista soveltuvuutta selvittäviä tutkimuksia Iitin suoalueilla. Aikaisemmin on tehty maaperäkartoituksiin liittyviä tutkimuksia vuonna 1964 kolmella kunnan suoalueella. Vuosien 1964 ja 1981 tutkimuksista on julkaistu osaraportti (Mäkilä ja Grundström 1982). Tässä raportissa on vanhoja tutkimuksia tarkistettu ja täydennetty sekä lisätty v tutkimukset. Pääpaino asetettiin nykyisillä tuotantomenetelmillä hyödynnettävissä olevan turvemäärän ja turvetuotantoon soveltuvien alueiden selvittämiseen. Tutkittujen soiden sijainti näkyy kuvassa 1. Tutkimuksessa on mukana kaikki Iitin yli 20 hain suot sekä kaksi alle 20 hain suota. Kaikkiaan tutkittiin 1708 ha suota eli 2,9 % maa-alasta. 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA AINEISTOT 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittavalle suolle laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö, 1984). Poikkilinjojen väli on yleensä 400 m. Tutkimuspisteiden väli on 100 m. Linjoilta mitattiin lisäksi turpeen paksuus 50 m :n välein ; reunaosissa tiheämminkin. Tutkimuslinjat on vaaittu ja korkeudet on pyritty mahdollisuuksien mukaan sitomaan valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Osa soista tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen) sekä mättäiden peittävyysprosentti ja mättäisyyden keskimääräinen korkeus. Edelleen huomioitiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, mahdolliset hakkuut ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa määritettiin pääturvelaji sekä siinä mahdollisesti olevien lisätekijöiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla). Turpeen maatuneisuus määritettiin von Postin maastotöihin soveltuvalla menetelmällä (10-asteikko), kosteus (5-asteikolla) sekä tupasvillan kuitujen määrä (0-6 -asteikolla). Lisäksi määritettiin mahdolliset liejukerrokset ja pohjamaan laatu.

6 -6- Kuva 1. Iitissä tutkitut suot. 1. Rajasuo Veittoistensuo Kattilasuo Lakia-Haapasuo Kupparinsuo Kaakonlamminsuo Hiisiöistenlammi 1985 Sääsniemensuo Toittilansuo Täkkästensuo Räiskänsuo Ruokosuo Räpilönsuo Vierunsuo Ikolanlammensuo Silamasuo Pukkisuo Vähäjärvensuo Terrisuo Mustanlamminsuo Niemissuo-Kukkosuo Kaakonsuo Suurisuo Hakosuo Puusuo

7 7 Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö luodattiin kahden metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. 2.2 Laboratoriotutkimukset Eräiltä soilta otettiin kaksi pinnasta pohjaan ulottuvaa näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopaikat valittiin siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon turvekerrostumaa. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), kuivatilavuuspaino (kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25 C :ssa hehkutettuna) sekä lämpöarvo LECO AC 200 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Lämpöarvo on laskettu erikseen kuivalle turpeelle sekä 50 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta näytteitä on määritetty lisäksi rikkipitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. 2.3 Laskentaperusteet Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue käsitetään omana syvyysvyöhykkeenään (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemääriin painottaen. Todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 m :n ja 1-2 m :n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiuluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Turvetuotantoon soveltuvina alueina on yleensä pidetty suon yli 2 m syvää osaa. Laskettaessa käyttökelpoisia polttoturvevaroja on alueen turvemäärästä vähennetty suon pohjalle jäävä 0,5 metrin kerros. Kuivatus-

8 8 olosuhteista riippuen voi pohjalle jäävä kerros olla paksumpikin kuin edellä mainittu. Turpeen ominaisuuksia on tarkasteltu polttoturpeen kannalta. Laskettaessa 1aboratoriomääritysten keski arvoja käyttökelpoiselle turvekerrostumalle on näytesarjojen ylin ja alin näyte jätetty pois. Lisäksi jos näytesarjan toiseksi alimman näytteen tuhkapitoisuus on ylittänyt 10 % on myös se jätetty pois. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi nojaudutaan Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (taulukko 1). Kuivatilavuuspainon, lämpöarvon ja turvemäärän avulla on laskettu suon energiasisältö (Mäkilä 1981). Energiasisällöt on laskettu erikseen kuivalle turpeelle ja 50 % :n kosteudessa olevalle turpeelle. Niiden soiden osalta, joilta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on käytetty energiasisällön laskemisessa maatumis- ja kosteusasteen kaavaa (Mäkilä 1987). Kasvu- ja kuiviketurpeeksi sopivaksi on laskettu heikosti maatunut H 1-4 rahkavaltainen pintaturve, joka voi sisältää (tässä tarkastelussa) saraturvetta ja eri lisätekijöitä. Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardin mukaan turve kuuluu lähinnä II laatuluokkaan. 2.4 Tulosten esitys Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttojen ja profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linjaverkosto, keskimääräinen maatuneisuus tutkimuspisteittäin sekä heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta 1 m :n välein esittävät syvyyskäyrät sekä joissakin tapauksissa suon pinnan korkeuskäyrät. Maatuneisuusprofiileissa on turpeet jaettu maatuneisuuden mukaan kolmeen ryhmään : H1-3, H4 ja H5-10. Turvelajiprofiileissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi ja liekoisuus (0-1 m :n syvyyskerroksen osumat / 1-2 m :n syvyyskerroksen osumat). Lisäksi on ilmoitettu kunkin kairauspisteen pohjamaan laatu. Turvelajit ja pohjamaalajit on esitetty symbolein (kuva 2).

9 -9- Taulukko 1. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeet. PALATURPEEN LUOKITUS 1982 POS. * OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU P10 LAATU P12 LAATU P13 3 Kosteus, toimituserä % Tehollinen lämpöarvo MJ/kg saapumistilassa, vähintään MWh/m³ 1,0 1,2 1,3 5.1 Tuhka kuiva-aineessa, max - kuukausikeskiarvo % toimituserä (tarvitteessa) % Tuhkan sulamiskäyttäytyminen** 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x 10x100x Murskan määrä, alle 20 mm, max % Rikkipitoisuus, ilmoitetaan jos yli % 0,3 0,3 0,3 * Positionumerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 C (Turveteollisuus ) JYRSINTURPEEN LUOKITUS 1976 POS. OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU JI1 LAATU J11S 3 Kosteus % Tehollinen lämpöarvo Hu MJ/kg yli 8 11 ± 2 11 ± 2 MJ/m³ yli 2500 yli 3000 yli Tuhka, kuukausikeskiarvo, max % yksittäinen näyte, max % Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino likimain kg/m³ Karkeus, ritilän mitat Inm 100 x x x 40 9 Puun määrä, max % Rikkipitoisuus % y y y Tuotanto-, käsittely- ja kuljetustapa ym. lisätiedot x x x HUOM. : Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mahdollisimman vapaa lumesta ja jäästä. x - ilmoitetaan tarvittaessa y - ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksissa soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen (Turveteollisuus ) Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardi. VILJELYTURPEEN, TURVERAAKA-AINEEN, STANDARDIN MUKAISET LAATULUOKAT I Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa turvetta, H1-H3, jossa on Acutifolia- vähintään 90 % rahkasammaljäänteitä, ja joista valtaosa, yli 80 % on ryhmän jäänteitä. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä saa olla korkeintaan 3 % ja tupasvillan jäänteitä korkeintaan 6 % painosta. II Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa, H1-H3, tai tummaa, H4-H5 turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäänteitä.

10 SUO KARTTA : Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

11 Osasta soita on laadittu kolmiulotteinen profiili, jossa on selkälinjan lisäksi poikkilinjat kuvaamassa suon pinnan ja pohjan muotoja. Muu tutkimusaineisto on arkistoitu Geologian tutkimuskeskuksen turvearkistoon.

12 Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat : I Avosuot II Rämeet 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme LR 2. Rimpiletto RIL 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Rimpineva RIN 5. Tupasvillaräme TR 6. Lyhytkortinen neva LO 6. Pallosararäme PSR 7. Kalvakkaneva KN 7. Korpiräme KR 8. Silmäkeneva SIN 8. Kangasräme KGR 9. Rahkaneva RN 9. Isovarpuräme IR 10. Luhtaneva LUN 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneet suotyypit 1. Lettokorpi LK 1. Ojikko Koivuletto KOL 2. Muuttuma MU 3. Lehtokorpi LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Kangaskorpi KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Varsinainen korpi VK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Nevakorpi NK 7. Varputurvekangas VATK 8. Rääseikkö RAK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijät 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (Equisetwn) EQ 5. Rahkasaraturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Sararuskosammalturve CB 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP

13 SOIDEN YLEINEN KUVAUS Laajimmat suoalueet esiintyvät Iitin itäosassa ensimmäisen Salpausselän pohjoispuolella (kuva 3). Kunnan soiden keskikoko on noin 70 ha, yli 100 ha :n laajuista soita on kolme kappaletta (taulukko 2). Iitin suot kuuluvat Järvi-Suomen keidassoiden ja Rannikko-Suomen kermikeitaiden rajavyöhykkeeseen. Tutkittujen soiden pintaosissa on keskimäärin noin 1,0 m heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Avosuota on tutkittujen soiden pinta-alasta 5 %. Päätyypeittäin suotyyppijakauma on seuraava : nevoja 5 %, rämeitä 70 %, korpia 15 %. Loput ovat turvekankaita, peltoja ja vanhoja turpeennostoalueita. Suurin osa soista on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpu-, tupasvilla-, sara- ja rahkaräme. Avosuoalueilla on pääosin lyhytkorsinevaa ja ravinteisilla reunaosilla on korpisuotyyppejä. Tutkittujen soiden pinta-ala ja lukumäärä kokoluokittain näkyvät taulukossa 2. Taulukko 2. Tutkittujen soiden pinta-ala (ha) ja lukumäärä kokoluokittain Iitissä. Tutkittujen soiden pintaala (ha) ja ]km (kpl) > Pinta-alassa on mukana "Hiisiöistenlamminsuo", joka sijoittuu osaksi Nastolan kunnan alueelle. Sen sijaan pinta-alassa ei ole mukana osin Iitin kunnan alueelle sijoittuvaa Kollinsuo-Laurinsuota. Kollinsuo-Laurinsuon tiedot on julkaistu raportissa Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat (Mäkilä ja Grundström 1988).

14 Kuva 3. Soiden sijainti Iitissä (Suomen tiekartan GT suomaski).

15 4 TUTKITUT SUOT 1. Rajasuo (kl , x = 6749,5, y = 3452,5) sijaitsee noin 16 km Kausalan keskustasta lounaaseen ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha (kuva 4). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Rajasuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa rahkaräme ja reunoilla sararäme. Laajalta alueelta on nostettu kuiviketurvetta. Monin paikoin turve on nostettu lähes pohjamaahan asti. Turpeennostosta johtuen suon pinta on epätasainen. Puusto on pääosin riukuasteella ja harvaa tai keskitiheää. Rajasuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen, pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen, pohjakerroksen 5,7. Suurin turpeen paksuus, 4,7 m, havaittiin pisteessä P 9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja reunaosissa moreeni. Suon pohjalla on liejua noin puolen metrin paksuinen kerros.

16 Taulukko 3. Rajasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- ` Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 % Koko suo 30 1,31 1,02 2,33 0,39 0,31 0,70 100,0 Yli 1 m 19 2,04 1,39 3,43 0,39 0,26 0,65 92,9 Yli 2 m 16 2,18 1,63 3,81 0,35 0,26 0,61 87,1 Rajasuon turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 72 %, CS 5 %, C 2 %, SC 18 % ja BC 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 4 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 75 %, C 18 % ja ER 5 %. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotannon estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Pintakerros soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä on suon yli 2 m syvän 16 ha alueen keskimäärin 1,35 m paksussa kerroksessa 0,22 milj. suo-m³. Kasvuturpeen laatua heikentää tupasvillan jäännökset. 2. Lakia-Haapasuo (kl , x = 6755,2, y = 3457,4) sijaitsee noin 8 km Kausalan keskustasta länteen Kouvola-Lahti -tien eteläpuolella. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,3/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 2490 m (kuva 5). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti etelään (kuva 6). Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Lakia-Haapasuon yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosassa sararäme ja keskiosassa lyhytkortinen neva. Eteläosassa on myös tupasvillarämettä. Suotyypit ovat pääosin muuttuma-asteella. Pinnan keskimääräinen mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on riuku- tai pinotavaraasteella ja sen tiheys vaihtelee harvasta keskitiheään. Lakia-Haapasuo on kokonaan ojitettu.

17 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,4. Suurin turpeen paksuus, 5,4 m, havaittiin pisteessä A 900. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suon keskiosassa on pohjalla liejua (kuva 7). Lakia-Haapasuon turpeista on rahkavaltaisia 30 % ja saravaltaisia 70 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 16 %, CS 14 %, C 25 %, SC 44 % ja CB 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 15 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 32 %, C 53 %, N 7 % ja ER 4 %.

18 % Taulukko 4. Lakia-Haapasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 54 0,97 1,42 2,39 0,52 0,77 1,29 100,0 Yli 1 m 44 1,13 1,74 2,87 0,50 0,76 1,26 97,7 Yli 2 m 35 1,30 1,96 3,26 0,46 0,68 1,14 88,4

19 Käyttökelpoisen turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 200 ja A 700 on 2,8 % (vaihteluväli 1,1-6,3) kuivapainosta, ph-arvo 4,7 (4,0-5,4), vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % (89,2-94,4), ja kuivatilavuuspaino 69 kg/m³ (52,4-97,4). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 20,8 MJ/kg (18,9-22,0) ja 50 % :n kosteudessa 9,2 MJ/kg (taulukko 5).

20 Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotantoa haittaa paksu, heikosti maatunut pintakerros, joka kuitenkin suureksi osaksi on saravaltainen. Myös pohjan epätasaisuus ja suon muoto vaikeuttavat hyödyntämistä. Kun heikosti maatunut turve lasketaan mukaan polttoturvemäärään ovat Lakia-Haapasuon yli 2 m syvän 35 ha alueen turvevarat 0,97 milj. suo-m³. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,067 milj. tn ja energiasisältö 1,39 milj. GJ eli 0,39 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 1,23 mil. GJ eli 0,34 milj. MWh. 3. "Hiisiöistenlamminsuo" (kl , x = 6757,7, y = 3455,3) sijaitsee noin 11 km Kausalan keskustasta länteen Kouvola-Lahti -tien pohjoispuolella. Suolla on 7 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,6/10 ha (kuva 8). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää jyrkästi itään kohti Hiisiöistenlampea. Suo rajoittuu idässä Hiisiöistenlampeen, etelässä Salpausselkään ja muualla moreenimäkiin. "Hiisiöistenlamminsuon" yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämemuuttuma ja mustikkaturvekangas. Länsiosassa on myös korpityyppejä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pinotavaratai tukkipuuasteella ja keskitiheää. "Hiisiöistenlamminsuo" on kokonaan ojitettu.

21 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,4. Suurin turpeen paksuus, 3,5 m, havaittiin pisteessä P 6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja hiekka. Suon pohjalla on paikoitellen liejua. Taulukko 6. "Hiisiöistenlamminsuon" pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 44 0,09 1,27 1,36 0,04 0,56 0,60 100,0 Yli 1 m 25 0,08 1,77 1,85 0,02 0,44 0,46 76,7 Yli 2 m 5 0,41 2,26 2,67 0,02 0,11 0,13 21,7

22 -23- "Hiisiöistenlamminsuon" turpeista on rahkavaltaisia 14 % ja saravaltaisia 86 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 4 %, CS 10 %, C 48 % ja SC 38 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 42 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 20 %, C 60 %, PR 11 % ja L 7 %. Liekoja on koko suon alueella 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta. Yli 2 m :n syvyisellä alueella 1-2 m :n syvyydessä liekojenmäärä on suuri, 3,5 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Hiisiöistenlampi vaikeuttaa suon kuivattamista. Suo ei sovellu rikkonaisuutensa, mataluutensa ja kuivatusvaikeuksien takia polttoturvetuotantoon. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on liian vähän kasvuturpeen tuotantoon. 4. Täkkästensuo (kl , x = 6760,6, y = 3451,8) sijaitsee noin 20 km Kouvolan keskustasta luoteeseen ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,8/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1620 m (kuva 9). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään (kuva 10). Suo rajoittuu etelässä Selkojärveen ja pohjoisessa peltoon. Idässä ja lännessä on jyrkkäpiirteistä moreeni- ja kalliomaastoa. Täkkästensuon yleisimmät suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillaräme. Eteläosassa on sararämettä. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on riukuasteella ja harvaa tai keskitiheää. Täkkästensuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 7. Täkkästensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 34 1,08 1,53 2,61 0,37 0,52 0,89 100,0 Yli 1 m 30 1,23 1,68 2,91 0,37 0,50 0,87 97,8 Yli 2 m 25 1,32 1,95 3,27 0,33 0,49 0,82 92,1

23 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,1. Suurin turpeen paksuus, 4,3 m, havaittiin pisteessä A 600. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Suon pohjalla on liejua noin puolen metrin paksuinen kerros (kuva 11). Täkkästensuon turpeista on rahkavaltaisia 46 % ja saravaltaisia 54 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 36 %,m CS 10 %, C 27 % ja SC 27 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 44 %, C 42 %, ER 5 %, PR 3 %, EQ 3 % ja N 2 %. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta.

24 -25- Käyttökelpoisuus Polttoturvetuotannon estävät paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros ja Selkojärven aiheuttamat kuivatusvaikeudet suon eteläosassa. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä on suon yli 3 m syvän, 17 ha alueen, keskimäärin 1,35 m paksussa kerroksessa 0,23 milj. suo-m³. Kasvuturpeen laatua heikentää tupasvillan jäännökset.

25 Räpilönsuo (kl , x = 6762,3, y = 3453,7) sijaitsee noin 24 km Kausalan keskustasta luoteeseen ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,1/10 ha (kuva 12). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiosissa etelään ja itäosissa itään. Suo rajoittuu hiekka- ja kalliomaastoon. Räpilönsuon yleisimmät suotyypit ovat länsiosassa sararäme, itäosassa tupasvillaräme ja keskiosassa lyhytkortinen neva. Suon eteläosasta on nostettu kuiviketurvetta. Pinnan keskimääräinen mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on riukuasteella ja keskitiheää tai tiheää. Räpilönsuo on keskiosiaan lukuun ottamatta ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 7,2. Suurin turpeen paksuus, 4,4 m, havaittiin pisteessä P 8. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suon koillis- ja itäosien pohjalla on liejua.

26 % Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 29 0,88 0,92 1,80 0,26 0,26 0,52 100,0 Yli 1 m 21 1,12 1,15 2,27 0,24 0,24 0,48 92,3 Yli 2 m 12 1,49 1,45 2,94 0,18 0,17 0,35 67,3 Räpilönsuon turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 28 %, CS 38 % ja SC 34 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 26 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 53 %, C 32 %, ER 7 %, L 5 % ja SH 3 %. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta.

27 Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotannon estävät paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve sekä suon rikkonaisuus. Turvelajikoostumuksensa takia pintakerros ei sovellu myöskään kasvuturpeeksi. 6. Silamasuo (kl , x = 6767,7, y = 3453,7) sijaitsee noin 28 km Kausalan keskustasta luoteeseen ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,7/ 10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1770 m (kuva 13). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen (kuva 14). Suo rajoittuu pohjoisessa järveen ja etelässä peltoon. Idässä ja lännessä on kalliojyrkänteitä. Silamasuon yleisimmät suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillaräme. Reunaosat ovat sararämettä. Suotyypit ovat muuttuma-asteella. Pinnan keskimääräinen mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pääosin pinotavara-asteella ja keskitiheää. Silamasuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,8. Suurin turpeen paksuus, 3,70 m, havaittiin pisteessä A 700. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Suon keskiosassa on pohjalla liejua (kuva 15). Taulukko 9. Silamasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 36 0,47 1,63 2,10 0,17 0,59 0,76 100,0 Yli 1 m 32 0,51 1,81 2,32 0,16 0,58 0,74 97,4 Yli 2 m 21 0,64 2,05 2,69 0,13 0,44 0,57 75,0

28 _29_ Silamasuon turpeista on rahkavaltaisia 31 % ja saravaltaisia 69 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 17 %, CS 14 %, C 16 % ja SC 53 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 33 %, C 47 %, EQ 7 %, L 6 % ja ER 3 %. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta.

29 Käyttökelpoisuus Polttoturvetuotantoa haittaavat paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve varsinkin yli 3 m :n syvyisellä alueella, sekä Arrajärven aiheuttamat suon pohjoisosien kuivatusvaikeudet. Silamasuolla on yli 2 m :n syvyisellä 21 ha :n alueella polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,46 milj. suo-m³. Tämän energiasisältö on 0,92 milj. GJ eli 0,25 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 0,82 milj. GJ eli 0,22 milj. MWh. Energiasisällön laskemisessa on käytetty maatumis- ja kosteusasteeseen perustuvaa kaavaa.

30 Terrisuo (kl , x = 6778,6, y = 3449,5) sijaitsee noin 40 km Kausalan keskustasta luoteeseen ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,5/10 ha (kuva 16). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa länteen ja muualla kaakkoon. Suo rajoittuu jyrkkäpiirteiseen hiekkamaastoon. Terrisuon yleisimmät suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillaräme. Eteläosassa on sararämemuuttumaa. Pohjoisosien suotyypit ovat ojikkoasteella. Pinnan keskimääräinen mättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on riuku- tai pinotavara-asteella ja keskitiheää tai tiheää. Terrisuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,9. Suurin turpeen paksuus, 5,0 m, havaittiin pisteessä P 5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja hiekka. Terrisuon turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 48 %, CS 18 %, C 12 % ja SC 22 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 4 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 62 %, C 31 % ja ER 4 %.

31 Taulukko 10. Terrisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta-, Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) alue ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 % Koko suo 20 1,01 1,65 2,66 0,20 0,33 0,53 100,0 Yli 1 m 17 1,13 1,88 3,01 0,19 0,32 0,51 96,2 Yli 2 m 12 1,31 2,33 3,64 0,18 0,28 0,44 83,0 Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suo ei sovellu paksun heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen takia polttoturvetuotantoon. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on liian vähän kasvuturpeen tuotantoon. 8. Kaakonsuo (kl , x = 6767,8, y = 3457,9) sijaitsee noin 22 km Kausalan keskustasta luoteeseen ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,4/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on m (kuva 17). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään (kuva 18). Suo rajoittuu kailioiseen moreenimaastoon. Suon länsiosia on raivattu pelloksi. Kaakkosuon yleisimmät suotyypit ovat rahka- ja tupasvillaräme. Reunoilla on sararämettä ja itäosassa myös mustikkaturvekangasta. Suon keskiosasta on nostettu laajalta alueelta kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on keskiosissa kitukasvuista tai riukuasteella ja harvaa. Reunaosien puusto on pääosin keskitiheää ja pinotavara-asteella. Kaakonsuo on lähes ojittamaton.

32 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,6. Suurin turpeen paksuus, 4,8 m, havaittiin pisteessä A 800. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Suon pohjalla on paksuhko kerros liejua (kuva 19). Taulukko 11. Kaakonsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 52 1,22 1,42 2,64 0,63 0,74 1,37 100,0 Yli 1 m 46 1,35 1,58 2,93 0,62 0,73 1,35 98,5 Yli 2 m 40 1,42 1,74 3,16 0,57 0,69 1,26 92,0

33 Kaakonsuon turpeista on rahkavaltaisia 69 %, saravaltaisia 30 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Turvelajeittain jakaantuma on S 43 %, CS 26 %, C 8 %, SC 18 %, BC 4 % ja CB 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 12 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 62 %, C 27 %, ER 4 ja L 2 %. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotannon estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros sekä pohjaosien kuivatusvaikeudet.

34 Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu varauksin kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä on suon yli 3 m syvän, 20 ha alueen keskimäärin 1,35 m paksussa kerroksessa 0,27 milj. suo-m³. Kasvuturpeen laatua heikentää tupasvillan jäännökset. 9. Hakosuo (kl , x = 6765,5, y = 3461,0) sijaitsee noin 18 km Kausalan keskustasta pohjoiseen. Suolla on 3 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,9/10 ha (kuva 20). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 85 m, ja pinta viettää itään. Suo rajoittuu pohjoisessa peltoon ja muualla kallioiseen moreenimaastoon. Hakosuon yleisin suotyyppi on isovarpurämeojikko. Keskiosassa on pieni alue rahkarämeojikkoa ja reunoilla muuttuma-asteella olevaa nevakorpea. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus on 2 dm. Puusto on pääosin pinotavara- tai riukuasteella olevaa mäntyä. Hakosuo kokonaan ojitettu. on

35 % Turpeen keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Suurin turpeen paksuus, 5,5 m, havaittiin pisteessä P 2. Pohjamaalajina on pääasiassa hiesu ja hiekka. Suon keskiosan pohjalla on liejua noin 1 metri. Taulukko 12. Hakosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 16 1,09 2,25 3,34 0,17 0,36 0,53 100,0 Yli 1 m 14 1,20 2,52 3,72 0,17 0,35 0,52 97,6 Yli 2 m 12 1,29 2,80 4,09 0,15 0,34 0,49 91,9

36 % Hakosuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja loput ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 33 %, CS 22 %, C 1 % ja SC 44 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 56 %, C 33 %, N 3 %, SH 3 %, ER 2 % ja EQ 2 %. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä vähän, 1,2 tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturpeen noston estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Suon keskiosasta on nostettu kuiviketurvetta. 10. Veittoistensuo (kl , x = 6755,4, y = 3462,7) sijaitsee noin 2 km Kausalan keskustasta luoteeseen ja sen halki kulkee Kouvola-Lahti -tie. Suolla on 62 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 6045 m (kuva 21). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m (kuva 22). Suo rajoittuu pohjoisessa Kirkkojärveen ja muualla moreenimäkiin ja savipeltoihin. Veittoistensuon yleisimmät suotyypit ovat rahka- ja keidasräme. Eteläosassa on tupasvillarämettä ja pohjoisosassa isovarpurämettä. Pohjoisosassa on lisäksi suursararantaniitty sekä umpeenkasvanut Luhtalampi. Suolta on nostettu laajalta alueelta kuiviketurvetta. Puusto on pääosin kitukasvuista mäntyä ja harvaa. Veittoistensuo on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Taulukko 13. Veittoistensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 157 1,72 0,70 2,42 2,69 1,11 3,80 100,0 Yli 1 m 134 1,96 0,80 2,76 2,63 1,07 3,70 97,4 Yli 2 m 106 2,34 0,77 3,11 2,48 0,82 3,30 86,8

37 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,8. Suurin turpeen paksuus, 5,2 m, havaittiin pisteessä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Suon pohjalla on liejua paikoin paksu kerros. Liejua on myös turpeiden välissä suon pohjoisosassa (kuva 23). Veittoistensuon turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 74 %, CS 3 %, C 19 % ja SC 4 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 66 %, C 16 %, ER 8 %, EQ 4 % ja SH 3 %. Käyttökelpoisen turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 800 ja A on 1,9 % (vaihteluväli 0,6-5,2) kuivapainosta, ph-arvo 4,2 (3,5-5,1), vesipitoisuus märkäpainosta 92,4 % (88,6-95,3), ja kuivatilavuuspaino 72 kg /m³ (43-108). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,6 MJ/kg (17,7-23,7) ja 50 % :n kosteudessa 8,6 MJ/kg (taulukko 14).

38 -43- Käyttökelpoisuus Polttoturvetuotannon estävät paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros sekä pohjaosien kuivatusvaikeudet. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä on suon yli 2 m syvän, 106 ha alueen, keskimäärin 1,88 m paksussa kerroksessa noin 2,0 milj. suo-m³. Kasvuturpeen laatua heikentävät tupasvillan jäännökset.

39 Kupparinsuo-Sääsniemensuo (kl , x = 6759,8, y = 3469,1) sijaitsee noin 9 km Kausalan keskustasta pohjoiseen ja sen halki kulkee autotie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,0/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 2180m (kuva 24). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 65-67m, ja pinta viettää sekä Kupparinsuolla että Sääsniemensuolla keskiosista reunoille päin. Suo rajoittuu idässä ja lännessä järveen. Muualla on peltoja ja moreenimäkiä. Suon jakaa kahtia sen keskiosan läpi virtaava leveä Kupparinoja.

40 Kupparinsuolla yleisimmät suotyypit ovat rahka- ja isovarpuräme ja Sääsniemensuolla tupasvilla- ja isovarpuräme. Kupparinojan ympäristössä on luhtanevaa ja sararämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskiosassa riukuasteella tai kitukasvuista. Reunaosat ovat pääosin keskitiheää pinotavaraa. Kupparinsuo -Sääsniemensuo on ojittamaton. Taulukko 15. Kupparinsuo-Sääsniemensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 52 0,39 1,03 1,42 0,20 0,54 0,74 100,0 Yli 1 m 27 0,63 1,68 2,31 0,17 0,45 0,62 83,8 Yli 2 m 16 0,61 2,23 2,84 0,10 0,36 0,46 62,2 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,3. Suurin turpeen paksuus, 4,1 m, havaittiin pisteessä B 400. Tällä tutkimuspisteellä on 2,90-3,40 m :n syvyydessä liejukerros, jonka alapuolella on vielä noin 70 cm turvetta. Suon pohjalla on liejua vaihtelevanpaksuinen kerros. Eteläosissa sitä on monin paikoin yli metrin paksuisena kerroksena. Liejua on paikoin myös turpeiden välissä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja savi. Esimerkkiprofiili on A-selkälinjasta (kuva 25). Kupparinsuon-Sääsniemensuon turpeista on rahkavaltaisia 44 % ja saravaltaisia 56 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 32 %. CS 12 %, C 37 %, SC 15 % ja BC 4 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 15 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 39 %, C 36 %, PR 10 %, EQ 6 %, L 4 ja ER 4 %. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän, alle 1 % tilavuudesta.

41 -46- Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Polttoturvetuotannon estävät paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, turpeen välissä paikoin olevat liejukerrokset sekä pohjaosien kuivatusvaikeudet. Kasvuturpeeksi soveltuva pintakerros on tuotantoa ajatellen keskimäärin liian ohut. Suolta on nostettu kuiviketurvetta. 12.Räiskänsuo (kl , x = 6753,3, y = 3467,4) sijaitsee noin 4 km Kausalan keskustasta itään Kouvola-Lahti -tien pohjoispuolella. Suolla on 5 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,2/10 ha (kuva 26). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen hiekkamaastoon.

42 % Räiskänsuon yleisimmät suotyypit ovat korpirämeojikko ja -muuttuma sekä ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on pääosin riukuasteella. Paikoin esiintyy myös pinotavaraa ja tukkipuuta. Puuston tiheys vaihtelee keskitiheästä tiheään. Räiskänsuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 16. Räiskänsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo - m ³ ) alue ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo ,18 0,44 0,62 0,04 0,10 0,14 100,0 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Suurin turpeen paksuus, 0,9 m, havaittiin pisteessä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hiesu.

43 Räiskänsuon turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on CS 39 %, C 26 % ja SC 35 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 100 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 26 %, C 51 % ja L 22 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä erittäin runsaasti, 7,4 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo ei sovellu mataluutensa takia turvetuotantoon. 13. Vierunsuo (k] , x = 6752,0, y = 3469,1) sijaitsee noin 6 km Kausalan keskustasta itään Lahti-Kouvola -tien eteläpuolella. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään (kuva 27). Suo rajoittuu pohjoisessa hiekkakankaaseen ja muualla moreenimaastoon.

44 % Vierunsuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa isovarpuräme ja muualla korpiräme ja kangaskorpi. Suon pohjoisosasta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pinotavara- tai tukkipuuasteella ja keskitiheää. Vierunsuo on lähes ojittamaton. Taulukko 17. Vierunsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 20 0,35 0,53 0,88 0,07 0,11 0,18 100,0 Yli 1 m Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,2. Suurin turpeen paksuus, 1,6 m, havaittiin pisteessä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Vierunsuon turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 15 %, CS 39 %, C 11 % ja SC 35 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 86 %. Yleisimpien turvetekijäiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 41 %, C 29 %, L 19 % ja PR 10 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä kohtalaisesti, 2,9 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Vierunsuo ei sovellu mataluutensa takia turvetuotantoon. Suolta on nostettu kuiviketurvetta. 14. Pukkisuo (kl , x = 6753,6, y = 3469,4) sijaitsee noin 6 km Kausalan keskustasta itään ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,2/10 ha (kuva 28). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo rajoittuu etelässä hiekkakankaaseen ja pohjoisessa moreenimaastoon.

45 % Pukkisuon yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas ja kangaskorpimuuttuma. Puusto on pinotavara- tai tukkipuuasteella. Pukkisuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 18. Pukkisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 19 0,28 0,46 0,74 0,05 0,09 0,14 100,0 Yli 1 m 4 0,30 1,36 1,66 0,01 0,06 0,07 50,0 Yli 2 m 1 0,00 2,30 2,30 0,00 0,02 0,02 14,3 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Suurin turpeen paksuus, 2,3 m, havaittiin pisteessä P 8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Pukkisuon turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 4 %, CS 33 %, C 25 % ja SC 38 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 91 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 23 %, C 36 %, L 33 % ja PR 8 %.

46 Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä vähän, 1,7 tilavuudesta. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa takia. 15. Mustanlamminsuo (kl , 02, x = 6753,0, y = 3470,2) sijaitsee noin 8 km Kausalan keskustasta itään Lahti-Kouvola -tien pohjoispuolella. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6,9/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1570 m (kuva 29). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen kohti Mustalampea. Suo rajoittuu idässä Mustalampeen ja muualla hiekkakankaisiin. Mustalamminsuon yleisimmät suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillaräme. Reunoilla on erilaisia korpityyppejä. Suotyypit ovat pääosin muuttumaasteella. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus

47 dm. Puusto on suon keskiosassa riukuasteella ja reunemmalla pinotavaratai tukkipuuasteella ja tiheydeltään keskitiheää. Mustalamminsuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 19. Mustalamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 32 0,48 1,50 1,98 0,15 0,48 0,63 100,0 Yli 1 m 26 0,56 1,78 2,34 0,14 0,47 0,61 96,8 Yli 2 m 18 0,53 2,21 2,74 0,10 0,39 0,49 77,8 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,8. Suurin turpeen paksuus, 3,5 m, havaittiin pisteessä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Suon itäosan pohjalla on liejua Mustalammen ympäristössä (kuva 30). Mustalamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 31 %, saravaltaisia 68 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 16 %, CS 15 %, C 38 %, SC 27 %, BC 3 % ja CB 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 65 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 28 %, C 40 %, L 15 % ja PR 12 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä erittäin runsaasti, 5,1 % tilavuudesta, ja 1-2 m :n syvyydessä 0,9 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m :n syvyydessä 5,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,4 %. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturpeen nostoa haittaavat liekojen suuri määrä ja pohjaosien kuivatusvaikeudet. Heikosti maatunut pintakerros on kasvuturpeen nostoon liian ohut.

48 Turpeen puolesta Mustalamminsuo soveltuu palaturvetuotantoon lukuun ottamatta Mustalammin ympäristöä. Mustalamminsuolla on yli 2 m :n syvyisellä 13 ha :n alueella polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,29 milj. suo-m³. Tämän energiasisältö on 0,58 milj. GJ eli 0,16 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 0,52 milj. GJ eli 0,14 milj. MWh. Energiasisällön laskemisessa on käytetty maatumis- ja kosteusasteeseen perustuvaa kaavaa. 16. Suurisuo (kl , 02, 04 ja 05, x = 6750,5, y = 3470,5) sijaitsee noin 7 km Kausalan keskustasta kaakkoon ja sinne johtaa metsäautotie. Suon pohjoisosan halki kulkee rautatie. Suolla on 87 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 8165 m (kuva 31). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon (kuva 32). Suo rajoittuu lännessä ja pohjoisessa peltoihin ja muualla jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon. Suurisuon yleisimmät suotyypit ovat tupasvilla-, isovarpu- ja keidasräme. Suolta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pääosin kitukasvuista tai

49 Taulukko 20. Suurisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 260 1,21 1,61 2,82 3,15 4,19 7,34 100,0 Yli 1 m 245 1,28 1,68 2,96 3,13 4,12 7,25 98,8 Yli 2 m 191 1,52 1,85 3,37 2,91 3,53 6,44 87,7 riukuasteella. Eteläosassa on myös pinotavaraa. Puuston tiheys vaihtelee harvasta keskitiheään. Suurisuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen