Turvetutkimusraportti 397

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 397 Hannu Pajunen MUHOKSELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Espoo 2009

3 Pajunen, Hannu Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 397, 59 sivua, 33 kuvaa, 3 taulukkoa, 2 liitettä. Muhoksen kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien 1979 ja aikana 28 suota. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimuspisteet sijaitsevat 50 metrin välein. Maastossa määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 381 näytettä, joista kaikista määritettiin vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. ph-arvo määritettiin 230 näytteestä, tiheys 311 näytteestä, lämpöarvo 175 näytteestä, hiili- ja typpipitoisuus 36 näytteestä ja rikkipitoisuus 146 näytteestä. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 5400 ha. Soiden keskisyvyys on 1,1 m ja turvemäärä 57 milj. suo-m 3. Turpeesta on rahkavaltaista 35 %, saravaltaista 63 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Keskimääräinen maatumisaste on 4,9. Turpeen keskimääräinen ph-arvo on 4,1, vesipitoisuus 88,7 %, tiheys 112 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,9 %, lämpöarvo 21,2 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,7 %, typpipitoisuus 2,1 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 20 %. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 20 suolla yhteensä 1100 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 15,35 milj. m 3. Siitä on ympäristöturvetta 0,60 milj. m 3 ja energiaturvetta 14,75 milj. m 3. Energiakäyttöön soveltuvat turvekerrokset sisältävät energiaa yhteensä 35,94 milj. GJ eli 9,99 milj. MWh. Asiasanat: suot, turvemaat, turve, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Muhos Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: hannu.pajunen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Pajunen, Hannu Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 4 - The mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4. Geologian tutkimuskeskus - Geological Survey of Finland, Turvetutkimusraportti Report of peat investigation 397, 59 pages, 33 figures, 3 tables, 2 appendices. In the district of Muhos 28 peatlands were surveyed in 1979 and The data was collected using survey grids with study sites at the intervals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the decomposition degree of peat, snag content and the type of subsoil were determined and recorded in the field. Altogether 381 samples were taken to the laboratory. All of them were analysed for water content and ash content. A total of 230 samples were analysed for ph value, 311 for dry bulk density, 175 for net calorific value, 36 for carbon and nitrogen content and 146 for sulphur content. The peatlands cover altogether 5400 hectares. The average depth of the peat deposits is 1.1 m, and the peat quantity totals 57 million m 3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 35%, Carex predominant peat 63% and Bryales predominant peat 2%. The average decomposition degree of peat is 4.9. ph value is 4.1, water content 88.7%, dry bulk density 112 kg/m 3, ash content 4.9%, net calorific value 21.2 MJ/kg, carbon content 51.7%, nitrogen content 2.1% and sulphur content 0.23% on an average. About 20% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in 20 peatlands covering an area of 1100 ha. The quantity of useful peat is million m 3 in situ. The quantity of horticultural peat totals 0.60 milj. m 3 and that of fuel peat million m 3. The energy content of fuel peat is million GJ or 9.99 million MWh. Key words: mires, peatlands, peat, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Muhos Hannu Pajunen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI Kuopio Finland hannu.pajunen@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Iinattisuo Isoholi Isonkivensuo Jyrkänsuo Kaiposensuo Kalettomanräme Karho-ojansuo Karhujärvensuo Kuurimaansuo Laivasuo Leppirimpi Niskajärvensuo Oisavansuo Onteronsuo Pahanotko Pajuojansuo Pelsonsuo Pikku Murhi Pökkelöojansuo Rapakkosuo Saarisuo Savusteensuo Siltasuo Syväojansuo Tikkasensuo Vesikorpi Välisuo Yliniitynräme TULOSTEN TARKASTELU Alueen kehityshistoria Suot ja niiden turvekerrokset Soveltuvuus turvetuotantoon LIITTEET... 58

6 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 JOHDANTO Muhos on pinnanmuodoiltaan ja maaperältään moni-ilmeinen. Oulujoki Muhosjoki Poikajoki linjan pohjoispuolella on moreenimaata ja linjan eteläpuolella lajittunutta mineraalimaata, johon joet ovat uurtaneet syviä laaksoja. Maaston alavimmat paikat ovat soistuneet ja muuttuneet turvemaiksi. Laajin yhtenäinen turvealue sijaitsee Oulujoen pohjoispuolella. Suoyhdistymätyypiltään useimmat Muhoksen suot ovat Pohjanmaan aapasoita (Ruuhijärvi & Hosiaisluoma 1988). Soiden käyttö on monipuolista: osa soista on suojelualueena, osa peltona, osa metsämaana ja osa turvetuotantoalueena. Keskiosan ravinteikkaat ja pohjoisosan laajat niukkaravinteiset suot kuuluvat suurelta osalta Naturaan. Maa- ja metsätalouskäytöllä on pitkät perinteet, ja osa matalimmista soista on jo muuttunut multa- tai mineraalimaiksi. Soiden turveteollista merkitystä lisää sijainti lähellä Oulua. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Oulun ympäristön soita vuosikymmenien ajan. Muhokselta on tätä ennen julkaistu kolme turveraporttia (Häikiö ym. 1983, Pajunen 1994 ja 1996). Tähän neljänteen raporttiin koottiin tiedot 28 suosta (kuva 1), joista useimmat tutkittiin 2000-luvulla. Soita kuvataan lyhyesti, ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon arvioidaan. Arviot soiden käyttökelpoisuudesta perustuvat maasto- ja laboratoriotutkimuksiin. Geologian tutkimuskeskuksesta voi tilata raporttia täydentävää materiaalia kuten suokarttoja (kuva 2), poikkileikkauskuvia (kuva 3), laboratoriotuloksia ja tutkimusselostuksia. 7

7 Hannu Pajunen Muhos Muhos Tyrnävä Utajärvi km Geologian tutkimuskeskus 2009 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Kuva 1. Pyhännällä Vuoksen vesistöalueella tutkitut suot. ja Logica Suomi Oy 12 Kuva 1. Muhoksella vuosina 1979 ja tutkittujen soiden sijainti (tumma vihreä). Vaalea vihreä osoittaa soita ja pisterasteri Natura-alueita. Fig. 1. Location of peatlands surveyed in the district of Muhos in 1979 and (dark green). Light green indicates peatlands and dotted shading Natura areas. 8

8 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Laanisenkangas Oisava A0 A Oisavankangas 0.0 A / A / / A / / /19 A /7 2/ /0 A / Hautala / / / /10 0/ A / / / /0 0/ / / /12 A / / /0 19 0/18 0/ / / Pärekattoladonsaari 0/ / / / A /10 0/ Kotasaari 10 0/8 0/0 4 0/0 A A / Mustamaa 0/0 A /7 4 A Koivuoja Tahvonkorpi Oisavansuo, 12358, Muhos Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus 2009 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 ja Hanhiselkä Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Fig. 2. A map indicating the thickness of peat deposit. 9

9 Hannu Pajunen Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatuneisuus ja alemmasta turvelajit ja pohjamaalajit. Fig. 3. A cross-section indicating the decomposition degree of peat (above) and the peat types (below). 10

10 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle suunniteltiin linjaverkosto, jossa selkälinja kulkee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilinjat ovat sitä vastaan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin varsinaisilta tutkimuspisteiltä (B-pisteet) ja syvyystutkimuspisteiltä (C-pisteet). B-pisteet sijaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikkilinjoilla m:n välein. B- pisteiden muodostamaa verkostoa täydennettiin C- pisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi linjoilla tuli enintään 50 m. B-pisteitä on yhteensä 1700 ja C-pisteitä Jokaisella B-pisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, puuston tiheys ja kehitysluokka. Maatumattoman puuaineksen määrä eli liekoisuus selvitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsilla kahden metrin syvyyteen saakka. Maastossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F0-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset. C-pisteillä määritettiin turvekerroksen paksuus ja pohjamaalaji, kesällä tutkituilla pisteillä myös suotyyppi. Osa tutkimuslinjoista vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Mäntä- ja laippakairoilla otettiin näytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Tutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa (Lappalainen ym. 1984). Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 381 turvenäytettä. ph-arvo mitattiin laboratoriossa välittömästi näytteiden avaamisen jälkeen (GTK:n menetelmätunnus 606I). Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopainoon (608G). Tiheys (kuiva-aineen määrä luonnontilaista tilavuusyksikköä kohti) laskettiin näytteistä, joiden tilavuus tiedettiin. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 ± 25 C:ssa (819G). Kuiva-aineesta tehtiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L). Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. ph-arvo määritettiin 230 näytteestä, tiheys 311 näytteestä, lämpöarvo 175 näytteestä, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus 36 näytteestä ja rikkipitoisuus 146 näytteestä. Määritykset tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen Geolaboratoriossa Kuopiossa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoitetaan kiloina suokuutiota kohti. Lämpöarvot ovat kuiva-aineen tehollisia lämpöarvoja (MJ/kg). 11

11 Hannu Pajunen ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena pidettiin yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turvekerros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa metrin syvyyskäyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tavoitteena oli löytää kaikki yli viiden hehtaarin tuotantokelpoiset alueet. Pienempiäkin alueita voidaan pitää tuotantokelpoisina, mutta niiden esille tulo tällä tutkimustarkkuudella on sattumanvaraista. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa jätettiin vesistöjen ympärille 100 m leveä suojavyöhyke. Kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Turvekerrokset jaettiin käyttötarkoituksen mukaan ympäristöturpeeseen ja energiaturpeeseen. Ympäristöturpeella tarkoitetaan tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta (vaalea rahkaturve). Se sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Jos ympäristöturpeesta huomattava osa on muodostunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista, on siitä mainittu erikseen. Lähes kaikissa soissa on heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintaosa. Jos pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, pidettiin sitä riittävänä ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, luettiin se energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maatuneisuuden tulisi olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maatuneena. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, lämpöarvo, rikkipitoisuus ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 1). Tässä raportissa esitettyjen keskimääräisten laboratoriotulosten perusteella ei voida suoraan päätellä tuotetun energiaturpeen laatuluokkaa. Viitteitä siitä kuitenkin saadaan. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. Tutkimusajankohdan jälkeen on osa tutkituista soista liitetty Natura-verkostoon. Naturaan kuuluvien soiden turveteollinen käyttökelpoisuus arvioitiin samoin geologisin perustein. Alueiden käyttökelpoisuudella voi olla merkitystä lunastustoimien kannalta. 12

12 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 MUHOKSELLA TUTKITUT SUOT 1. Iinattisuo Iinattisuo (kl , x = 7206,7, y = 3455,3) sijaitsee Sanginjoella noin 16 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä Sanginjoen tulvamaihin, idässä Onteronsuohon ja muualla moreenimaihin (kuva 4). Autotie sivuaa suon pohjoisreunaa. Tutkimuspisteitä (B ja C) on yhteensä 76. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 70 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 10 ha. Suo on melko matala: keskisyvyys 1,0 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Tutkimuspisteistä on 62 % rämeellä, 17 % turvekankaalla, 8 % pellolla, 7 % avosuolla ja 7 % korvessa. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Vallitsevana suotyyppinä on muuttumavaiheen sararäme. Turpeesta on 66 % rahka ja 34 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 51 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 8 % ja varpuainesta sisältävän 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Itäosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,9 %, tiheys 102 kg/ m 3 ja tuhkapitoisuus 3,0 %. Iinattisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,050 milj. m 3 ja energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,080 milj. m 3. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa kerrosta on keskimäärin 0,5 m ja energiaturpeeksi soveltuvaa 0,8 m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Iinattisuolla. Musta piste osoittaa varsinaista tutkimuspistettä (B-piste) ja risti syvyystutkimuspistettä (C-piste). Fig. 4. Location of survey sites in Iinattisuo. Black dot indicates an actual survey site (B-site) and cross a depth measurement site (C-site). 13

13 Hannu Pajunen 2. Isoholi Isoholi (kl , x = 7201,6, y = 3449,1) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta pohjoisluoteeseen. Tutkittu alue on hajanainen, sillä siihen kuuluu Isoholin lisäksi Pikkuholi ja Hoikkamaan itäpuolinen suoalue (kuva 5). Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Alueen koillisreunaan tulee ajotie Ylikiimingintieltä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 108. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Hepoojan valuma-alueeseen (59.113). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Vedet laskevat Kiviojan ja Hepo-ojan kautta Oulujokeen. Pinta-ala on noin 105 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 2 ha. Suo on melko matalaa: keskisyvyys 0,8 m ja suurin syvyys 1,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on 42 % rämeellä, 40 % avosuolla, 17 % turvekankaalla ja 2 % korvessa. Avosuoalueet ovat enimmäkseen muuttumavaiheen ruohoista saranevaa ja rimpinevaa ja rämealueet muuttumavaiheen varsinaista ja ruohoista sararämettä. Alue on lähes kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on 60 % saravaltaista ja 40 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 % ja varpuainesta sisältävän 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Tutkitun alueen luoteisosassa on turvetuotantoon soveltuvaa, suurimmalta osalta yli 1,5 m syvää aluetta noin 3 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,033 milj. m 3. Tuotantokelpoisuus arvioitiin maastomääritysten perusteella. Laboratoriomäärityksiä ei tehty km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Isoholissa. Fig. 5. Location of survey sites in Isoholi

14 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 3. Isonkivensuo Isonkivensuo ( kl , x=7178,7, y=3455,9) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo on suuntautunut lounaasta koilliseen, ja se rajoittuu muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin (kuva 6). Rantavalleja on myös suolla pitkinä, kapeina saarina ja nieminä. Osa valleista on hautautunut turvekerroksen sisään. Suota ympäröivät ajotiet ja ajopolut. Tutkimuspisteitä on yhteensä 177. Isonkivensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Muhosjoen keskiosan alueeseen (59.162). Pinta on m merenpinnasta, ja se viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Muhosjokeen. Suolla on noin hehtaarin kokoinen Matolampi. Pinta-ala on noin 175 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 46 ha ja yli 1, 5 m:n syvyistä 22 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,2 m. Suon pohja on hautautuneiden kaartojen takia epätasainen. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 61 %, rämeellä 37 %, avosuolla 1 % ja pellolla 1 %. Rämealueen yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen rämemuuttuma ja tupasvillarämemuuttuma. Turvekankaasta puolet on ruohoturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on saravaltaista 58 %, rahkavaltaista 38 % ja ruskosammalvaltaista 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, saraturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 12 %, puun jäännöksiä sisältävää 19 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 8 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 118 kg/m 3, tuhkapitoisuus 8,1 %, lämpöarvo 19,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,22 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä, ja määritysten keskiarvoiksi saatiin 48,3 % (C) ja 2,4 % (N). Altaan koillispäässä turvekerros on tiivis (130 kg/m 3 ) ja sen tuhkapitoisuus varsin korkea (15 %). Isonkivensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,24 milj. m 3. Yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä on syytä selvittää pohjan muotoa ja runsastuhkaisen alueen laajuutta. Tiiviin turvekerroksen takia voidaan tuotantoaluetta tarvittaessa laajentaa matalammille alueille. 15

15 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Isonkivensuolla. Fig. 6. Location of survey sites in Isonkivensuo

16 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 4. Jyrkänsuo Jyrkänsuo (kl , x=7194,6, y=3444,1) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta länsiluoteeseen. Suolla ei ole nimeä peruskartalla, vaan Jyrkänsuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Suo rajoittuu mannerjäätikön sulamisvaiheen aikana muodostuneisiin moreeni- ja soramaihin (kuva 7). Moreenikumpuja on saarina suoalueella. Ajotiet ulottuvat suon koillis- ja lounaispuolelle. Tutkimuspisteitä on yhteensä 35. Jyrkänsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Tuohinonojan valuma-alueeseen (59.118). Suon pinta on m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tuohinonojaan. Pinta-ala on noin 22 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 1,6 m. Pohjamaa on moreenia. Tutkimuspisteistä on rämeellä 85 %, korvessa 6 %, turvekankaalla 6 % ja avosuolla 3 %. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme. Turpeesta on saravaltaista 80 % ja rahkavaltaista 20 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (74 %). Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 19 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Pohjoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,3 %, tiheys 117 kg/m 3, tuhkapitoisuus 7,4 %, lämpöarvo 20,8 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,5 %, typpipitoisuus 2,3 % ja rikkipitoisuus 0,42 %. Tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat lähellä pohjaa melko korkeita. Jyrkänsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta 5 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,040 milj. m 3. Turvekerros on kuivatuksen takia tiivistynyt, joten turvetuotanto on mahdollista tavanomaista matalammalla alueella. Toisaalta turpeen laatu huononee lähellä pohjaa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Jyrkänsuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Jyrkänsuo

17 Hannu Pajunen 5. Kaiposensuo Kaiposensuo (kl , x=7182,6, y=3456,0) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Tutkittu alue käsittää varsinaisen Kaiposensuon lisäksi sen pohjoispuolella, kaarron takana olevan suoalueen (kuva 8). Tutkittu alue rajoittuu hiekkamaihin. Pohjoispuolen kankaalle tulee ajotie ja reunamille useita ajopolkuja. Tutkimuspisteitä on yhteensä 68. Kaiposensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Muhosjoen keskiosan alueeseen (59.162). Pinta on m merenpinnasta ja viettää itään. Vedet laskevat Muhosjokeen. Pinta-ala on noin 110 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 9 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,7 m. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on puolet avosuolla, puolet rämeellä. Suo on niukkaravinteinen. Avosuoalue on suurimmaksi osaksi rahkanevaa ja rämealue rahkarämettä. Suotyyppimääritykset ovat luonnontilaiselta alueelta. Peruskartan mukaan tutkitusta alueesta lähes puolet (koillisosa ja eteläreuna) on ojitettu. Turvekerros on rahkavaltainen. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (69 %) ja sararahkaturve (31 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 29 % turvemäärästä. Muita lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,1. Tutkitun alueen keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,3 %, tiheys 122 kg/m 3, tuhkapitoisuus 1,3 %, lämpöarvo 19,7 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,0 %, typpipitoisuus 1,1 % ja rikkipitoisuus 0,11 %. Turvekerroksen pintaosa on löyhä ja pohjaosa tiivis, mikä ilmenee suurina vesipitoisuuden ja tiheyden eroina. Muuten tulokset ovat rahkavaltaiselle turpeelle tyypillisiä. Kaiposensuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Kaiposensuolla. Fig. 8. Location of survey sites in Kaiposensuo. 18

18 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 6. Kalettomanräme Kalettomanräme (kl , x=7162,2, y= 3464,0) sijaitsee noin 30 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu koillisreunalla Kalettomanjärveen, muualla loivapiirteiseen, soistuneeseen moreenimaastoon. Autotie sivuaa suon luoteisreunaa (kuva 9). Tutkimuspisteitä on yhteensä 171. Kalettomanräme on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Kelettomanjärven valuma-alueeseen (59.175). Kaakkoisosa kuuluu Muhosjoen yläosan valuma-alueeseen (59.172). Pinta on m merenpinnasta ja viettää kohti Kalettomanjärveä. Vedet laskevat Muhosjokeen kaakkoisosasta Sormusjoen kautta, muualta Kalettomanjärven kautta. Pinta-ala on noin 230 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 62 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 17 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Liejua on järven läheisyydessä. Tutkimuspisteistä on rämeellä 63 %, avosuolla 30 %, turvekankaalla 5 % ja pellolla 1 %. Suo on niukkaravinteinen (kuva 10). Rämealue on suurimmaksi osaksi rahkarämettä ja avosuoalue niukkaravinteista rimpinevaa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Turpeesta on rahkavaltaista 83 % ja saravaltaisia 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 30 %, puun jäännöksiä sisältävää 4 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 9 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Näytteitä laboratoriomäärityksiä varten otettiin neljältä tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tiheys on 132 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,4 %, lämpöarvo 21,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 %. Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä. Määritysten keskiarvoiksi saatiin 54,6 % (C) ja 1,9 % (N). Kalettomanrämeellä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,20 milj. m 3 ja energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,16 milj. m 3. Ympäristöturvekerroksen keskimääräinen paksuus on 0,5 m. Tiiviin turvekerroksen takia tuotanto on mahdollista tavanomaista matalammalla alueella. Toisaalta moreenipohjan lohkareet voivat vaikeuttaa loppuvaiheen tuotantoa. 19

19 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kalettomanrämeellä. Fig. 9. Location of survey sites in Kalettomanräme Kuva 10. Karua rahkarämettä Kalettomanrämeen keskiosassa (kuva H. Pajunen ). Kuva 10. Sphagnum fuscum bog in the cetral part of Kalettomanräme (Photo H. Pajunen ). 20

20 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 7. Karho-ojansuo Karho-ojansuo (kl , x = 7183,7, y = 3454,9) sijaitsee noin 7 km kunnan keskustasta etelään. Tutkittu alue käsittää Karho-ojansuon lisäksi sen itäpuolella olevan Ollin Karho-ojansuon (kuva 11). Suot ovat samaa allasta. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa ja etelässä rantavalleihin, lännessä Kylmälänkyläntiehen. Eteläreunaa sivuaa Karho-ojantie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 111. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Pohjukanojan valuma-alueeseen (59.164). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää itään. Vedet laskevat Karho-ojan ja Pohjukanojan kautta Muhosjokeen. Pinta-ala on noin 140 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 42 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 22 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,2 m. Pohjan muoto on turpeeseen hautautuneiden kaartojen takia vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Tutkimuspisteistä on 55 % rämeellä, 44 % turvekankaalla ja 1 % korvessa. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat ojituksen vaikutuksesta pitkälle muuttuneita. Yleisimpiä suotyyppejä ovat muuttumavaiheen isovarpuinen räme, karhunsammalmuuttuma ja puolukkaturvekangas. Turpeesta on 91 % rahka ja 9 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 23 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 23 % ja varpuainesta sisältävän 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,4 %, tuhkapitoisuus 3,7 %, rikkipitoisuus 0,36 % ja lämpöarvo 19,8 MJ/kg. Tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat korkeita lähellä pohjaa. Karho-ojansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 22 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,26 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,3 m. Tuotantokelpoisen alueen tarkka rajaaminen edellyttää huomattavasti suurempaa pistetiheyttä km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Karho-ojansuolla. Fig. 11. Location of survey sites in Karho-ojansuo

21 Hannu Pajunen 8. Karhujärvensuo Karhujärvensuo (kl , x=7177,3, y= 3457,2) sijaitsee noin 14 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Tutkittu alue käsittää Välikaarron ja Tauskaarron välisen suoalueen, ja siitä käytetään tässä yhteydessä työnimeä Karhujärvensuo. Tutkitun alueen pohjoispäässä on Juurikkasuo (kuva 12). Suota rajaavat muinaisen Itämeren kasaamat rantavallit. Valleja on myös suoalueella kapeina nieminä ja saarina. Tutkitun alueen koillispuolella on aiemmin raportoitu Ruostesuo, kaakkoispuolella Välisuo ja luoteispuolella jäljempänä kuvattava Tikkasensuo. Keskiosa on Natura-aluetta (Päijänne Välisuo ja Ruostesuo), ja Karhujärven eteläpuolella on pieni luonnonsuojelualue. Suon länsipuolen kaarroille tulee ajopolkuja Kylmälänkyläntieltä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 169, suurin osa (100) C-pisteitä. Karhujärvensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Muhosjoen keskiosan alueeseen (59.162). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Muhosjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 180 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 47 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 19 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 3,0 m. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, avosuolla 18 % ja turvekankaalla 13 %. Rämealue on enimmäkseen ruohoista ja varsinaista sararämettä. Yleisin avosuotyyppi on niukkaravinteinen rimpineva ja yleisin turvekangastyyppi ruohoturvekangas. Tutkitusta alueesta on luonnontilaista hieman yli puolet. Turpeesta on saravaltaista 82 % ja rahkavaltaista 18 %. Vallitsevana turvelajina on rahkasaraturve (77 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 3 %, puun jäännöksiä sisältävää 16 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Keski- ja eteläosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,2 %, tiheys 114 kg/ m 3, tuhkapitoisuus 10,3 % ja lämpöarvo 20,6 MJ/ kg. Hiili- typpi- ja rikkipitoisuus määritettiin yhdeltä eteläosan B-pisteeltä, ja tuloksiksi saatiin: 52,3 % (C), 2,5 % (N) ja 0,23 % (S). Keskiosan näytteenottopaikalla on tiivis ja runsastuhkainen kerros. Suurimmillaan tiheys on 240 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 48 %. Karhujärvensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 15 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,23 milj. m 3. Korkea tuhkapitoisuus rajoittaa paikoin suon käyttökelpoisuutta. Runsastuhkaisen kerroksen rajaaminen edellyttää yksityiskohtaisempaa tutkimusta. Tuotantokelpoinen alue kuuluu Naturaan, joten suojelu on sen todennäköisin käyttömuoto. 22

22 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Karhujärvensuolla. Fig. 12. Location of survey sites in Karhujärvensuo. 23

23 Hannu Pajunen 9. Kuurimaansuo Kuurimaansuo (kl , x = 7197,1, y = 3465,5) sijaitsee noin 14 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Tutkittu alue rajoittuu moreenisaariin, ja siitä käytetään tässä yhteydessä työnimeä Kuurimaansuo (kuva 13). Alue on osa laajaa suoverkostoa. Koillisessa on aiemmin tutkittu Räkäsuo (Häikiö ym. 1983, s ) ja etelässä Lääväsuo (Häikiö ym. 1983, s ). Tutkittu alue kuuluu Räkäsuon Natura-alueeseen. Lähimmälle ajotielle on matkaa 2 3 km. Tutkimuspisteitä on yhteensä 188, suurin osa (146) B-pisteitä. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Oisavanjoen valuma-alueeseen (59.123). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Vedet laskevat Heinäjoen ja Oisavanjärven kautta Oulujokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 270 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 232 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 205 ha. Keskisyvyys on 1,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Tutkimuspisteistä on 68 % avosuolla, 26 % rämeellä ja 6 % korvessa. Avosuoalueet ovat enimmäkseen ruohoista saranevaa, rimpinevaa ja varsinaista saranevaa ja rämealueet ruohoista sararämettä ja varsinaista sararämettä. Suo on kauttaaltaan luonnontilainen. Turpeesta on 79 % saravaltaista ja 21 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 8 % ja varpuainesta sisältävän 4 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, jonka osuus on peräti 74 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Länsiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 91,9 %, tiheys 92 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,6 % ja lämpöarvo 20,9 MJ/kg. Kuurimaansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 205 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 3,28 milj. m 3. Tuotantokelpoinen alue kuuluu Naturaan, joten suojelu on sen todennäköisin käyttömuoto km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Kuurimaansuolla. Fig. 13. Location of survey sites in Kuurimaansuo

24 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Laivasuo Laivasuo (kl , x = 7204,2, y = 3456,2) sijaitsee Sanginjoella noin 14 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen eteläreunaa sivuaa ajotie (kuva 14). Tutkimuspisteitä on yhteensä 29. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Koivuojan valuma-alueeseen (59.143). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Vedet laskevat Koivuojan kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 33 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,8 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on 44 % avosuolla, 40 % rämeellä ja 16 % korvessa. Avosuoalue on enimmäkseen lyhytkortista nevaa. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen tupasvillaräme ja yleisin korpityyppi ojikkovaiheen kangaskorpi. Suosta puolet on luonnontilaisena. Reunamien rämealueella on hyvin kasvava, varttunut männyn taimisto. Aluetta on hiljattain kunnostusojitettu. Turpeesta on 66 % rahka ja 34 % saravaltaista. Rahkavaltainen turve on enimmäkseen sararahkaturvetta ja saravaltainen lähes pelkästään rahkasaraturvetta. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 38 % ja varpuainesta sisältävän 14 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 92,6 %, tiheys 73 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,8 %, lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,32 %. Turvekerros on tavanomaista vetisempi. Laivasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,050 milj. m 3 ja energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,090 milj. m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Laivasuolla. Fig. 14. Location of survey sites in Laivasuo

25 Hannu Pajunen 11. Leppirimpi Leppirimpi (kl , x=7168,2, y=3466,9) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu luode kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin. Selänteiden väliset painanteet ovat soistuneet. Suon lounaisreunaa sivuaa ajotie (kuva 15). Tutkimuspisteitä on yhteensä 134. Leppirimpi on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Leppijoen valuma-alueeseen (59.173). Pinta on m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Leppijokeen. Pinta-ala on noin 240 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,6 m ja suurin syvyys 1,4 m. Pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 66 % ja turvekankaalla 34 %. Rämealueesta puolet on muuttumavaiheen tupasvillarämettä ja loppuosa muita niukkaravinteisia rämemuuttumia. Turvekankaasta osa on ruohoista, osa niukkaravinteista (puolukkaturvekangas, varputurvekangas, karhunsammalmuuttuma). Turpeesta on saravaltaista 67 % ja rahkavaltaista 33 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 28 %, puun jäännöksiä sisältävää 7 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 7 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 85,0 %, tiheys 151 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,3 %, lämpöarvo 22,2 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,20 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja tuloksiksi saatiin 53,8 % (C) ja 1,6 % (N). Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Turvekerros on molemmilla paikoilla hyvin tiivis. Leppirimpi on liian matala turvetuotantoon. 26

26 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Leppirimmellä. Fig. 15. Location of survey sites in Leppirimpi

27 Hannu Pajunen 12. Niskajärvensuo Niskajärvensuo (kl , x=7156,6, y=3465,8) sijaitsee noin 37 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Tutkittu alue käsittää varsinaisen Niskajärvensuon lisäksi sen kaakkoispuolisia suoalueita Tuulijärven Halmetsalon tasalle saakka (kuva 16). Tutkittu alue rajoittuu moreenimaihin ja soihin. Läntisin osa kuuluu Natura 2000 alueeseen. Tutkittua aluetta halkoo ajotieverkosto. Tutkimuspisteitä on yhteensä 237, joista suurin osa (158) on C-pisteitä. Suo tutkittiin jo vuonna 1979 Vaalan suotutkimusten yhteydessä. Aineistoa täydennettiin myöhemmin syvyysmittauksilla. Niskajärvensuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen yläosan valuma-alueeseen(58.053). Pinta on m merenpinnasta ja viettää länteen. Vedet laskevat Pitkäjärven kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 600 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 330 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 150 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä oli tutkimusajankohtana turvekankaalla 34 %, avosuolla 29 %, rämeellä 27 %, pellolla 9 % ja korvessa 1 %. Avosuoalue oli lähinnä muuttumavaiheen rimpinevaa ja rämealue rahkarämettä, isovarpuista rämettä ja tupasvillarämettä. Yleisin turvekangastyyppi oli varputurvekangas. Luonnontilaisen alueen osuus oli noin 10 %. Tutkimusajankohdan jälkeen on suotyyppijakauma ehtinyt muuttua. Todennäköisesti turvekankaiden osuus on lisääntynyt samalla kun muuttumavaiheen suotyyppien osuus on vähentynyt. Turpeesta on saravaltaista 69 %, rahkavaltaista 30 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (40 %) ja saraturve (25 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 17 % ja varpujen jäännöksiä sisältävä 21 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen ph-arvo on 4,0, vesipitoisuus 87,8 %, tiheys 115 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,8 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus määritettiin kolmelta pisteeltä, ja keskiarvoksi saatiin 0,18 %. Ylimmän näytteen tuhkapitoisuus on kahdessa näytesarjassa varsin korkea. Niskajärvensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 150 ha. Siitä vajaat 30 ha (noin 0,42 milj. m 3 ) kuuluu Naturaan. Jäljelle jäävällä 120 hehtaarin alueella on energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 1,68 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Tuotantokelpoinen alue koostuu kuudesta erillisestä altaasta, joista kaksi rajoittuu Natura-alueeseen ja yksi turvetuotantoalueeseen. 28

28 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Niskajärvensuolla. Fig. 16. Location of survey sites in Niskajärvensuo. 29

29 Hannu Pajunen 13. Oisavansuo Oisavansuo (kl , x = 7203,0, y = 3453,5) sijaitsee Ylikiimingintien varressa noin 13 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Varsinainen Oisavansuo tutkittiin aiemmin Viitasuon nimellä (Häikiö ym. 1983, s ). Nyt tutkittu alue käsittää Oisavansuon luoteeseen suuntautuvan lahden. Se rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin ja soihin: pohjoisessa Oisavankankaaseen, etelässä Tahvonkorpeen ja idässä Oisavansuohon (kuva 17). Ylikiimingintie sivuaa tutkitun alueen luoteisreunaa, ja sen pohjois- ja itäpuolelle ulottuu Ylikiimingintieltä lähtevä ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 105. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Koivuojan valuma-alueeseen (59.143). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää itään. Vedet laskevat Koivuojan kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 90 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 46 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 25 ha. Keskisyvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 2,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 32 % rämeellä, 27 % avosuolla, 26 % turvekankaalla ja 15 % korvessa. Avosuoalue on enimmäkseen muuttumavaiheen rimpinevaa ja rämealue muuttumavaiheen ruohoista sararämettä ja varsinaista sararämettä. Turvekankaat ovat suurimmaksi osaksi karhunsammalmuuttumaa. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on 87 % saravaltaista ja 13 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 28 % ja varpuainesta sisältävän 11 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (82 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Turve on varsin tasalaatuista. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,7 %, tiheys 91 kg/m 3, tuhkapitoisuus 7,1 %, rikkipitoisuus 0,29 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/ kg. Oisavansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 25 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,38 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa on ohut km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Oisavansuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Oisavansuo

30 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Onteronsuo Onteronsuo (kl , x=7206,2, y=3456,2) sijaitsee Sanginjoella noin 16 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä Sanginjoen tulvamaihin, muualla moreenimaihin ja ympäröiviin soihin (kuva 18). Itäpuolella on Saapukkasuo, länsipuolella Iinattisuo ja pohjoispuolella Isosuo (Häikiö ym. 1983, s ). Suon pohjoisreunaa sivuaa autotie (Laajintie). Tutkimuspisteitä on yhteensä 33. Onteronsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142). Pinta on m merenpinnasta ja viettää etelään. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Sanginjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 31 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 8 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,0 m. Pohjamaa on moreenia. Tutkimuspisteistä on rämeellä 85 % ja turvekankaalla 15 %. Vallitseva suotyyppi on tupasvillaräme (55 %). Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Turpeesta on rahkavaltaista 79 % ja saravaltaista 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 49 %, puun jäännöksiä sisältävää 25 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Liekoja on 0 1 m:n syvyydessä erittäin runsaasti (4,8 %). Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,8 %, tiheys 121 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,6 %, lämpöarvo 21,5 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,4 %, typpipitoisuus 1,5 % ja rikkipitoisuus 0,29 %. Turve soveltuu hyvin energiakäyttöön. Onteronsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa runsaan metrin syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,12 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,3 m. Turvekerros on tiivis, joten tuotantoalue voidaan ulottaa tavanomaista matalammalle alueelle km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Onteronsuolla. Fig. 18. Location of survey sites in Onteronsuo. 31

31 Hannu Pajunen 15. Pahanotko Pahanotko (kl , x = 7205,5, y = 3454,8) sijaitsee Sanginjoella noin 15 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Tutkittu alue käsittää Tuppelantien varressa olevan suoalueen Korkiasaaren tasalta Kuoppakankaan - Venesaaren tasalle (kuva 19). Suo rajoittuu moreenimaihin. Tuppelantien lisäksi alueen halki kulkee kaksi pienempää ajotietä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 111. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 27 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha. Suo on varsin matala: keskisyvyys 0,8 m ja suurin syvyys 2,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiesu. Tutkimuspisteistä on 73 % rämeellä, 15 % turvekankaalla, 6 % pellolla, 4 % korvessa ja 2 % avosuolla. Rämeet ovat enimmäkseen muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja tupasvillarämettä ja turvekankaat puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on 61 % rahka ja 39 % saravaltaista. Rahkavaltainen turve on lähes pelkästään sararahkaturvetta ja saravaltainen rahkasaraturvetta. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 62 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 20 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Kaakkoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,8 %, tiheys 107 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,8 %, lämpöarvo 21,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,26 %. Pahanotkossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,16 milj. m 3. Alue jakautuu useaan erilliseen altaaseen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Pahassanotkossa. Fig. 19. Location of survey sites in Pahanotko. 32

32 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pajuojansuo Pajuojansuo (kl , x = 7204,6, y = 3454,6) sijaitsee Sanginjoella noin 14 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin (kuva 20). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Länsipuolella on Ylikiimingintie ja pohjoispuolelle tulee kaksi ajotietä Tuppelantieltä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 79. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Koivuojan valuma-alueeseen (59.143). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Vedet laskevat Koivuojan kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 49 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 27 ha. Keskisyvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 2,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Tutkimuspisteistä on 73 % rämeellä, 15 % turvekankaalla, 10 % korvessa ja 1 % avosuolla. Rämealueet ovat enimmäkseen muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja turvekankaat puolukkaturvekangasta. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Turpeesta on 51 % rahka ja 49 % saravaltaista. Rahkavaltainen turve on lähes pelkästään sararahkaturvetta (50 %) ja saravaltainen rahkasaraturvetta (48 %). Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 52 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 5 % ja varpuainesta sisältävän 20 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,9 %, tiheys 113 kg/m 3, tuhkapitoisuus 7,6 %, lämpöarvo 21,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,30 %. Tuhkapitoisuudet ovat korkeita lähellä pohjaa. Pajuojansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 27 ha ja sillä energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,41 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,3 m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Pajuojansuolla. Fig. 20. Location of survey sites in Pajuojansuo

33 Hannu Pajunen 17. Pelsonsuo Pelsonsuo (kl , x=7161,4, y=3471,3) sijaitsee noin 35 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo on osa laajaa, monen kunnan alueelle ulottuvaa suoverkostoa. Tutkittu alue ulottuu pohjoisessa Petäikönsuon turvetuotantoalueen eteläreunan tasalle ja etelässä Vesalanojan tasalle (kuva 21). Kaakkoisosa on Vaalan puolella. Suolla on hyvä ajotieverkosto. Tutkimuspisteitä on yhteensä 940. Niistä suurin osa (720) on C-pisteitä. Vaalan puoleinen osa tutkittiin orientoivasti pelkkiä syvyysmittauksia tehden. Pelsonsuo on Oulujoen vesistöalueella ja sen pohjoisosa kuuluu Kangasjoen valuma-alueeseen (59.174) ja eteläosa Muhosjoen yläosan valuma-alueeseen (59.172). Pinta on m merenpinnasta ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Muhosjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 1150 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 800 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 530 ha. Keskisyvyys on 1,4 m ja suurin syvyys 3,5 m. Suon pohja on hautautuneiden kaartojen takia vaihteleva. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 83 % ja rämeellä 17 %. Suotyypit ovat vaihtelevia, joskin niukkaravinteiset tyypit ovat vallitsevina. Yleisimmät rämetyypit ovat rahkaräme ja isovarpuinen räme ja yleisimmät turvekangastyypit puolukkaturvekangas ja varputurvekangas. Suo on tehokkaasti kuivattu, ja sen alkuperäiset suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Turpeesta on saravaltaista 75 %, rahkavaltaista 20 % ja ruskosammalvaltaista 5 %. Vallitseva turvelaji on rahkasaraturve (65 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 17 %, puun jäännöksiä sisältävää 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 8 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,4 %, tiheys 122 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,4 %, lämpöarvo 20,7 MJ/ kg ja rikkipitoisuus 0,30 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin 51,1 % (C) ja 3,1 % (N). Turvekerros on kuivatuksen takia tiivistynyt, mikä näkyy tavanomaista alhaisempina vesipitoisuuksina ja tavanomaista suurempina tiheyksinä. Pelsonsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 500 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 7,50 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Turvekerros on tiivis, joten tuotantoalueita voidaan laajentaa matalammille alueille. Toisaalta pohja on hautautuneiden kaartojen takia vaihteleva, mikä vaikeuttaa loppuvaiheen tuotantoa. Turvemääräarvio sisältää myös Vaalan puolelta orientoivasti tutkitun osan, joten siihen on syytä suhtautua varauksin. Yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä on syytä kiinnittää erityistä huomiota pohjan muotoon. 34