Turvetutkimusraportti 431

Transkriptio

1 Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranan (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen (2012). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tutustu turvepaikkaan: Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, Kuopio Puh tai Fax s-posti: kuolibrary@gtk.fi KOPIJYVÄ OY Kuopio 2012 ISBN (nid.) ISBN (PF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 431 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro info@gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland Part Tapio Muurinen ja Ilkka Aro

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 431 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAN Report of Peat Investigation 431 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro YLITORNIOLLA TUTKITUT SUOT, NIIEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 3 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland Part 3 Espoo 2012

3 Muurinen Tapio ja Aro Ilkka, Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 431, 79 sivua, 34 kuvaa, 33 taulukkoa ja 2 liitettä Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Ylitornion soita ja turvevaroja vuosina Tähän kolmanteen osaraporttiin kuuluu 31 suota, jotka on tutkittu vuosina 1995 ja Näiden yhteinen pinta-ala on ha. Tutkituista soista on rämeitä 52 %, avosoita 29 %, korpia 13 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 6 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 53 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,1 m ja kokonaisturvemäärä 53,47 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (26 %). Kokonaisturvemäärästä on 53 % rahkavaltaisia, 46 % saravaltaisia ja 1 % ruskosammalvaltaisia. Energiantuotantoon soveltuvien turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla H4,5. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89,3 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 107 kg/ suo-m 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,22 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa suoalaa on yhteensä noin 800 ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 13,54 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 7,28 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, varat, Ylitornio Tapio Muurinen, geologi Ilkka Aro, tutkimusassistentti Geologian tutkimuskeskus PL 77 FI ROVANIEMI FINLAN Sähköposti: tapio.muurinen@gtk.fi ilkka.aro@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PF) ISSN

4 Muurinen Tapio and Aro Ilkka, The peatlands, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland. Part 3 Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 431, 79 pages, 34 figures, 33 tables and 2 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in Ylitornio municipality (Northern Finland) in This report, part 3, contains the information of 31 peatlands studied 1995 and 1996; the total area of peatlands is hectares. The most common peatland types were pine mires (52%), open fens (29%), spruce mires (13%) and the cultivated peat soils or drained peatland forest types (6%). The proportion of undrained peatlands was 53%. The mean depth of studied peat lands was 1.1 m and the total storage of peat approximately million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers hectares (26%). 53% of peat is Sphagnum -predominant, 46% Carex -predominant and 1% is Bryales predominant. The mean humification degree (H) of the peat is 4.5. The average ash content of peat is 5.4% by dry weight and water content 89.3% by wet weight. The dry weight density is 107 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20.7 MJ/kg and the sulphur content 0.22% of dry weight. Altogether 799 hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is million m 3 in situ. The energy content is 7.28 million MWh at 50% moisture content. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, reserves, Ylitornio Tapio Muurinen, geologist Ilkka Aro, research assistant Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI ROVANIEMI FINLAN tapio.muurinen@gtk.fi ilkka.aro@gtk.fi

5

6 SISÄLTÖ JOHANTO... 7 ALUEKUVAUS... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Pohjanmaanvuoma Apukanjänkkä Isovuoma Takavuoma Lempeälänvuoma Pakisvuoma Leukumavuoma Viidanvuoma Täiharjunjänkkä Istumavuoma Lylynjänkkä Koiralehdonvuoma Kaitaojanvuoma Taipaleenjänkkä Pahtalaenvuoma Riipisenvuoma Ojamaanvuoma Romppaanvuoma Jänkkäjärvenvuoma Kivilehdonvuoma Lylynvuoma Lehdonjänkkä Männistönvuoma Koijumaanvuoma Koivikkorumavuoma Kylmänkaltionvuoma Välijänkkä Salmivaaranvuoma Juurakkovuoma Sikiöjänkkä Sepänjänkkä ALUEEN SOIEN KEHITYKSESTÄ TULOSTEN TARKASTELU KIITOKSET KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET

7

8 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. JOHANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut vuosina Ylitornion soita ja niiden sisältämiä turvevaroja. Työ kuuluu osana valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Tutkimuksilla saadaan monipuolista tietoa soista, turvevaroista ja turpeen laadusta. Tulokset palvelevat talousalueen nykyisiä ja tulevia turpeen käyttäjiä, sekä antavat tietoja soista esimerkiksi maankäytön suunnittelun, luonnonsuojelun, maa- ja metsätalouden tai virkistyskäytön kannalta. Tulokset julkaistaan kuntakohtaisina turvetutkimusraportteina. Ylitorniolla on luetteloitu yli 20 ha:n kokoisia soita 363 kpl yhteispinta-alaltaan ha, mikä on 31 % kunnan maa-alasta (Lappalainen ym ja Virtanen ym. 2003). Nyt raportoitavat 31 suota, jotka si jaitsevat kunnan keski- ja itäosassa, on tutkittu vuosina 1995 ja 1996 (kuva 1). Niiden yhteinen pinta-ala on ha (8 % suoalasta). Tämä on Ylitorni- on tutkimusten kolmas osaraportti. Ensimmäinen osa Ylitornion turvetutkimuksista sisältää 27 suota pinta-alaltaan ha (Muurinen ja Aro 2010) ja toinen osa 31 suota pinta-alaltaan ha (Muurinen ja Aro 2012). Tämä Ylitornion turvetutkimusraportti on julkaistu painettuna, sekä internetissä osoitteessa > Tietopalvelut > Julkaisut > Raportit > Turvetutkimusraportit > alasvetovalikosta [ hae kunnittain ]. Kaikkia tietoja raporteissa ei julkaista. Yksityiskohtaisia selosteita tehdään erikseen tilauksesta, ja niihin kuuluvia suokarttoja turveprofiileineen, sekä tutkimus- ja laboratoriotuloksia taulukoineen voi tilata GTK:n Pohjois- tai Itä-Suomen yksiköstä. Tietoja on saatavana esimerkiksi maakunnittain, vesistöalueittain, kunnittain, soittain tai tilakohtaisesti joko sähköisinä tiedostoina tai paperitulosteina. ALUEKUVAUS Ylitornion kallioperä jakautuu geologialtaan kahteen erilaiseen alueeseen; eteläosa kuuluu Peräpohjolan liuskealueeseen ja pohjoisosa Keski-Lapin granitoidikompleksiin. Näiden välissä on tektoninen kontaktivyöhyke. Liuskealueen kivilajit ovat pintasyntyisiä vulkaniitteja, kiilleliuskeita, kvartsiitti- ja dolomiittikerroksia, sekä niitä leikkaavia diabaasijuonia. Granitoidikompleksi on lähinnä graniitteja sekä metamorfoituneita gneissejä. Maaperä on enimmäkseen moreenia, joka peittää niin laaksoja kuin vaara-alueitakin. Korkeimmat vaarat kohoavat yli 200 m merenpinnan yläpuolella. Ne ovat osaksi avokallioita tai rakkakivikoita. Suhteelliset korkeuserot ovat yli 100 m. Matalimmat alueet ovat olleet Litorinameren lahtia. Nämä muinaiset lahdet ovat savi-, hiesu- ja liejupohjaisia, joiden sedimenttipaksuudet ovat paikoitellen 2 3 m. Tutkituista soista alimmalla korkeustasolla sijaitsevat Taipaleenjänkkä (nro 72) ja Pahtalaenvuoma (nro 73) alkaen 76 m nykyisestä merenpinnasta, ja korkeimmalla tasolla sijaitsee Kivilehdonvuoma (nro 78) alkaen 160 metriä merenpinnasta. Valtaosa tämän raportin soista sijaitsee noin metrin korkeudessa. Ylitornion alueella on monin paikoin vaarojen rinteille huuhtoutuneita muinaisten Ancylusjärven ja Litorinameren rantakivikoita ja -hiekkoja. Turpeen alla olevat hiesu-, savi- ja liejukerrostumat ovat syntyneet muinaisten meri- ja järvivaiheiden sedimenteistä laaksojen pohjalle. Paksuimmillaan ne ovat useita metrejä. Ylitornion vanhimmat todetut turvekerrostumat ovat yli 8700 vuotta vanhoja (Mäkilä ja Muurinen 2008). Raportin soista suurin osa kuuluu Tornionjokeen laskevaan Tengeliönjoen valuma-alueeseen (67.9). Kaakkoisimmat kolme suota kuuluvat Kemijokeen laskevaan Ala-Kemijoen valuma-alueeseen (65.1), (Ekholm 1993). Suurimmat vesistöt ovat Miekojärvi ja Iso-Lohijärvi, sekä niitä yhdistävä Tengelönjoki. Lisäksi on pienempiä järviä ja lampia kpl. 7

9 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 1. Ylitornion turvetutkimusraportin osaan 3 kuuluvat suot nrot (vaaleanvihreät suokuviot / mustat pisteet). Myös aikaisempiin raportteihin kuuluvat suot on merkitty pistein ja numeroin. Osa 1: nrot 1 27 (vihreät pisteet), ja osa 2: nrot (punaiset pisteet). Suojeluohjelmiin kuuluvat alueet on rasteroitu ja rajattu punaisella. 59. Pohjanmaanvuoma 60. Anukanjänkkä 61. Isovuoma 62. Takavuoma 63. Lempeälänvuoma 64. Pakisvuoma 65. Leukumavuoma 66. Viidanvuoma 67. Täiharjunjänkkä 68. Istumavuoma 69. Lylynjänkkä 70. Koiralehdonvuoma 71. Kaitaojanvuoma 72. Taipaleenjänkkä 73. Pahtalaenvuoma 74. Riipisenvuoma 75. Ojamaanvuoma 76. Romppaanvuoma 77. Jänkkäjärvenvuoma 78. Kivilehdonvuoma 79. Lylynvuoma 80. Lehdonjänkkä 81. Männistönvuoma 82. Koijumaanvuoma 83. Koivikkorumavuoma 84. Kylmänkaltionvuoma 85. Välijänkkä 86. Salmenvaaranvuoma 87. Juurakkovuoma 88. Sikiöjänkkä 89. Sepänjänkkä 8

10 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. Ylitornion turvetutkimusraportin 1.osaan (nro 410, v. 2010) kuuluvat suot. Kartassa vihreät pisteet: nrot Kuva Alinen Lihavuoma 2. Heinivuoma 3. Pietinvuoma 4. Levävuoma 5. Ylinen Riivinvuoma 6. Iso Mikkolanjänkä 7. Vittavuoma 8. Hämeenvuoma 9. Koijukkovuoma 10. Jylyvuoma 11. Juurakkovuoma 12. Haaravuoma 13. Riuttavuoma 14. Lalvikonvuoma 15. Kuusivuoma 16. Tuomijänkkä 17. Mellavuoma 18. Kiimavuoma 19. Saarivuoma 20. Itäinen Riivinvuoma 21. Romppaanvuoma 22. Mäntylaenaapa 23. Mäntylaenvuoma 24. Kahilanvuoma 25. Jänesvuoma 26. Kaupinvuoma 27. Alkiomaanvuoma Ylitornion turvetutkimusraportin 2.osaan (nro 425, v. 2012) kuuluvat suot. Kartassa punaiset pisteet: nrot Kuva Ylinen Rovavuoma 29. Horilanvuoma 30. Mustavuoma 31. Puonijänkkä 32. Jäivuoma 33. Juopavuoma 34. Hanhivuoma 35. Honkamaanvuoma 36. Merijänkkä 37. Vaarajänkkä 38. Haapamaanvuoma 39. Ruonavuoma 40. Isovuoma 41. Repojänkkä 42. Pirttivuoma 43. Kokkojoenlatvavuoma 44. Kokkolehdonvuoma 45. Niipajärvenjänkkä 46. Alinen Riivinvuoma 47. Keijastenvuoma 48. Kapustavuoma 49. Suukoskenvuoma 50. Niipajänkkä 51. Maunuksenvuoma 52. Sikiömaanvuoma 53. Leveänlahdenvuoma 54. Särkivuoma 55. Mustavuoma 56. Alkiomaanvuoma 57. Heinivuoma 58. Hangasvuoma 9

11 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka muodostuu suon läpi kulkevasta selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjoista (Lappalainen ym. 1984). Tutkimuspisteet ovat linjastoilla 100 metrin välein. Suon muodosta riippuen voi linjastoja olla useampia A, B, C jne. Tutkimusajankohtana linjastot raivattiin ja merkittiin maastoon. Rikkonaisia suoalueita täydennettiin hajapistein. Tarkemman syvyystiedon saamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin yhdensuuntaiset lisälinjat, ns. pliktauslinjat, joilta turvepaksuus mitattiin 50 m:n välein. Tällaisia linjoja tehtiin tarvittaessa muuallekin. Lähes kaikki tutkimuslinjat vaaittiin suon korkeus- ja kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja luonnontilaisuus, mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puulajisuhteet, puuston tiheys- ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman paksuus ja rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla. Turpeen maatuneisuus (H) määritettiin von Postin puristusmenetelmällä 10-asteikolla (1 10), kosteus 5-asteikolla (1 5) ja kuituisuus 6-asteikolla (0 6). Myös mahdolliset kemialliset saostumat sekä järvimuta- ja liejukerrostumat määritettiin ja mitattiin niiden paksuudet. Lopuksi havainnoitiin pohjamaalaji. (Ks. myös liite 1). Laboratoriotutkimukset Kenttätutkimustietojen perusteella ja suon koosta riippuen valittiin lähes jokaiselta suolta yksi, tai useampi piste, joista otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla turvenäytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Näytepisteet valittiin siten, että ne edustaisivat mahdollisimman hyvin soiden turvekerrostumia. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph-arvo), vesipitoisuus painoprosentteina (105 oc:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suom3), tuhkapitoisuus prosentteina (815 +/- 25oC:ssa hehkutettuna) kuivapainosta ja lämpöarvo. Lämpöarvomääritykset tehtiin kuivatuista ja jauhetuista turvepuristeista LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle, sekä 50 %:n ja 35 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle megajouleina kilogrammaa kohden (MJ/kg). Osasta näytteitä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta LECO SC-132-rikkianalysaattorilla. Pistekohtaisissa keskiarvoissa ylimmät ja alimmat näytteet eivät ole mukana. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on saatu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, ym. 1983). Syvyysvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden syvyyskäyrän välissä olevaa aluetta. Syvyysvyöhykkeiden pinta-alatiedot perustuvat alkuperäiseen aineistoon. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä on laskettu erikseen turvemäärä ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu heikosti maatuneen (H1-3 ja H4) rahkavaltaisen pintaturpeen osuudet. Maatuneisuudet sekä eri turvelajien ja -tekijöiden osuudet on laskettu turvemäärillä painottaen. Turvemäärät on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m 3 ). Keskisyvyydet eri syvyysalueille ja koko suolle on saatu jakamalla turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Käyttökelpoinen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 m syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty hävikkinä 0,5 m:n turvekerros pinnan muokkauksesta sekä pohjan kivisyydestä ja epätasaisuudesta johtuen. Turpeen kuiva-ainemäärä (massa, t) on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Kuivan turpeen energiasisältö saadaan kaavasta 1 ja kostean turpeen kaavasta E = Nsuo-m 3.. d H u 2. E = Nsuo-m 3. d. [100/(100 - K)]. H u, jossa E = energiasisältö, N suo-m 3 = suokuutioiden lukumäärä, d = suokuution sisältämä kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ), H u = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Laskettu energiasisältö on milj. gigajoulea (milj. GJ), joka on muutettu myös megawattitunneiksi (MWh) kertoimella 0,278. Edellä lasketuista arvoista saadaan laskentaohjelman mukaisesti myös yhden suo-m 3 :n energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa (MWh/suo 3 ). 10

12 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. Turvelajit on jaettu pääryhmittäin rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin. Ne ovat kerrostuneet joko sellaisenaan, mutta yleensä muodostavat toistensa kanssa sekaturpeita. Suhteelliset turvelajijakaumat on ilmoitettu prosentteina. Suotyyppimääritysten perusteella laskettiin soittain suotyyppijakaumat, jotka on saatu suon havaintopisteistä. Linjaverkostosta johtuen soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut tulokset kuvastavat sangen hyvin eri suotyyppien suhteita ja antavat kuvan esimerkiksi ojituksen laajuudesta tutkimusajankohtana. Samoin on laskettu tutkimuspisteistä muitakin suhteellisia osuuksia, kuten puustojakaumaa, pohjamaalajeja ja liejukerrostumien esiintymistä. Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Soiden eri käyttömahdollisuuksia ovat turvetuotanto joko energia- tai ympäristöturpeeksi, metsittäminen tai raivaaminen pelloksi, rauhoittaminen suojelusuoksi tai käyttö sellaisenaan marjastukseen, virkistykseen ja pohjoisessa porolaitumina. Turvetuotantoon vaikuttavat tekijät ovat muuttuvia. Sellaisia ovat mm. energian hinta, tuotantotekniikan kehittyminen, alueellinen tarve turpeen hyödyntämiseen ja erilaiset ympäristötekijät. Tuotantomenetelmiin tai tuotannon taloudellisiin riippuvuuksiin, kuten lunastus- ja kuljetuskysymyksiin ei arvioinnissa puututtu. Turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on noin 1,5 m. Kun suo on ojitettu ja pohja on suhteellisen tasainen ja vähäkivinen, voidaan tuotantoon ottaa turvepaksuudeltaan ohuempiakin alueita. Vaaitustuloksista saatujen suonpinnan ja -pohjan korkeustietojen perusteella on arvioitu suon kuivatusmahdollisuuksia. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on yleensä suurimittaista turvetuotantoa, joka vaatii laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää turvepalan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4-maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa on hyvä olla sitovana aineena myös paremmin maatunutta turvetta tai kuituisuutta. Energiaturpeeksi soveltuu H5 10 maatunut rahkaturve sekä kaikki saraturpeet. Käytännössä myös H4-maatunut rahkavaltainen turve, ns. väliturve voidaan käyttää energiaturpeena. Heikosti maatunut rahkainen pintaturve (taulukoissa H 1-3 S-t) voidaan tuottaa ympäristöturpeena, jos sitä on yli 0,6 m:n kerros. Ympäristöturvetta käytetään esim. karjatiloilla kuivikkeena, kompostoinnissa, maanparannuksessa, kasvualustoina tai imeytysturpeena. Ohut heikosti maatunut rahkainen pintaturvekerros sekoittuu muokkauksessa alla olevaan maatuneempaan turpeeseen ja käytetään energiaturpeena. Jyrsinturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäiskokona pidetään yleensä ha. Pienemmätkin alueet soveltuvat, mikäli ne ovat lähekkäin tai jonkin isomman tuotantoalueen vieressä. Tilakohtaiseen tarpeeseen palaturvetuotantoalueeksi soveltuvat myös pienet alueet, kuten vanhat suopellot. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu pääpiirteissään Energiaturpeen laatuohjeeseen (2006). Energiasisältöjä laskettaessa on käytetty jyrsinturpeen lämpöarvoa 50 %:n käyttökosteudessa (M50). Mikäli turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus täyttävät laatuohjeen vaatimukset, sitä on pidetty käyttökelpoisena energiaturpeena. Tulosten esitys Jokaisesta suosta on GTK:n turvearkistossa yksityiskohtainen suoseloste, jossa on käsitelty kunkin suon ympäristöä, sijaintia vesistöalueisiin nähden ja kulkuyhteyksiä. Suotyypeistä on mainittu yleisimmät ja kerrottu ojitustilanteesta sekä suon kuivatusmahdollisuuksista. Turvemäärät koko suolle, yli 1 m:n, yli 1,5 m:n ja yli 2 m:n syvyysalueille ovat taulukkomuodossa, jossa jako on turpeen maatuneisuuden mukaan; rahkavaltaiset H 1-3 S-t (vaalea rahkaturve) ja H 4 S-t (väliturve), sekä rahkavaltaiset H 5-10 S-t että saravaltaiset H 1-10 C- t (tumma turve). Suoselostuksissa on mainittu yleisimmät turvelajit, lisäksi tupasvillan kuituja, varpuja ja puuainesta sisältävät turpeet, jos niiden osuus ylittää 10 % kokonaisturvemäärästä. Keskimaatuneisuus on laskettu koko suolle sekä suon tuotantokelpoiselle osalle. Yleisimmät pohjamaalajit ja mahdolliset liejukerrostumat paksuuksineen on myös mainittu. Laboratoriotulokset on esitetty taulukkoina ja tuloksia on käsitelty lyhyesti. Suon käyttökelpoisista turvevaroista on laskelmat ympäristöturpeena tai energiaturpeena energiasisältöineen. Myös haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus on huomioitu. Suokartoissa on pisteittäin turvekerrostuman keskimaatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H 1-4 S-t) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen/koko turvekerroksen paksuus dm:nä. Myös hajapistein tehdyt tutkimukset ja kaikki syvyystiedot on merkitty. Suokarttaan on syvyystietojen perusteella piirretty syvyyskäyrät: 1 m, 1,5 m, 2 m, 3 m, jne. metrin välein. Suokartat ja suoprofiilit, joissa kuvataan turvekerrostuman rakenne, turvelajit lisätekijöineen, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suon pinnan ja pohjan korkeudet saadaan turvetietokannasta esimerkkikuvien mukaisina tulosteina (kuvat 2 ja 3). Profiileissa käytettyjen merkkien selostukset ovat liitteessä 1. 11

13 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 2. Malli suokartasta. 12

14 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. Kuva 3. Esimerkkiprofiilit suon turvekerrostumasta (3a, ylempi) ja maatuneisuudesta (3b, alempi); leikkaukset A-selkälinjalta. Käytetyt merkinnät ovat liitteessä 1. 13

15 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro TUTKITUT SUOT 59. Pohjanmaanvuoma Pohjanmaanvuoma (kl , x=7368,7, y=3380,4) sijaitsee noin 28 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 4). Lännessä suo rajoittuu Korkeaviiaan, idässä Pohjanmaahan, ja muualla loivapiirteiseen soistuneeseen moreenimaastoon. Muurolan Aavasaksan tie on 0,5 km suon eteläpuolella. Suolla on 25 tutkimuspistettä (3,7/10 ha) ja 68 syvyyspistettä (10,3/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Viettosuunta on etelään. Pohjanmaanvuomasta suurin osa on luonnontilaista, vain eteläosa on ojitettu. Rimpinen keskiosa on vedenjakajaa, jonka pohjoispuoli kuuluu Merijärven valuma-alueeseen (67.926) ja eteläosa Ahvenjoen valuma-alueeseen (67.999). Kuivatusmahdollisuudet eivät ole hyvät. Taulukko 1. Pohjanmaanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 66 0,0 0,1 0,9 1,0 0,02 0,05 0,61 0,68 Yli 1,0 m 29 0,0 0,0 1,6 1,6 0,00 0,01 0,47 0,48 Yli 1,5 m 16 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,00 0,33 0,33 Yli 2,0 m 9 0,0 0,0 2,3 2,3 0,00 0,00 0,21 0,21 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 51 %, hiekka 32 % ja savi 11 %. Liejupohjaisia pisteitä on 7 %. Liejukerrostumat ovat paksuudeltaan alle 0,3 m. Pohjanmaanvuoman suotyypeistä on avosuolla 74 %, rämeellä 19 % ja korvessa 6 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat rimpineva ja rimpiletto. Yhteensä niitä on yli puolet havainnoista. Puustoiset reuna-alueet ovat mäntyvaltaisia ja enimmäkseen vajaatuottoisia. Pohjanmaanvuoman turpeista on saravaltaisia 72 %, rahkavaltaisia 27 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 65 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkaturve (S) 6 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,7 ja energiaturpeen H4,9. Pohjanmaanvuomalta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä (12 kpl). Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,9 % kuivapainosta, ph-arvo 5,4, vesipitoisuus märkäpainosta 89,3 % ja kuiva-ainemäärä 110,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suon keskiosan yli 1,5 m syvästä, osittain rimpisestä alueesta on arvioitu soveltuvan turvetuotantoon 14 ha. Käyttökelpoinen turvemäärä on 0,21 milj. suom 3, jonka massa kuivana on 0,14 milj. t ja energiasisältö 0,47 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,42 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,55 MWh. Kahdessa ylimmässä näytteessä tuhkapitoisuus on %. Alueen luonnontilaisuus, rimpisyys ja vähäinen vietto vedenjakajineen voivat vaikeuttaa mahdollista turvetuotantoa. 14

16 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Pohjanmaanvuoma Kuva 4. Pohjanmaanvuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue (punaisella).

17 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 60. Anukanjänkkä Anukanjänkkä (kl , x=7373,7, y=3387,3) sijaitsee noin 38 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 5). Suo on Anukanvaaran koillispuolella. Eteläosassa on Anukanjärvi (+133,5 m), jonka läheisyydessä on talo ja peltoja. Kulkuyhteydet ovat talolle tulevan tien ja suon pohjoispäähän tulevan tien kautta. Suolla on 27 tutkimuspistettä (2,3/10 ha) ja 111 syvyyspistettä (9,7/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Viettosuunta on etelään kohti Anukanjärveä. Anukanjänkästä yli puolet on ojitettu. Myös rimpisen pohjoisosan läpi on kaivettu oja. Suo ympäristöineen kuuluu Lylyjoen valuma-alueeseen (67.996). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Taulukko 2. Anukanjänkän eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 114 0,0 0,1 0,7 0,8 0,00 0,12 0,84 0,96 Yli 1,0 m 29 0,0 0,1 1,6 1,7 0,00 0,03 0,48 0,51 Yli 1,5 m 18 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,01 0,38 0,39 Yli 2,0 m 10 0,0 0,1 2,3 2,4 0,00 0,01 0,25 0,26 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka 70 %, moreeni 13 % ja hieta 13 %. Liejupohjaisia pisteitä on vain Anukanjärven läheisyydessä. Anukanjänkän suotyypeistä on rämeellä 80 %, avosuolla 18 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat lettoräme, varsinainen sararäme, varsinainen sararämemuuttuma ja varsinainen saraneva. Yhteensä näiden osuus on kaksi kolmasosaa kaikista suotyyppihavainnoista. Puustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia ja enimmäkseen vajaatuottoisia. Anukanjänkän turpeista on saravaltaisia 76 %, rahkavaltaisia 21 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 63 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,2 ja energiaturpeen H4,3. Anukanjänkältä on otettu tilavuustarkat näytteet (11 kpl) yhdeltä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta (pintanäytteessä 18 %), ph-arvo 5,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 94,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei määritetty. Suon keskiosan yli 1,5 m syvästä, osittain rimpisestä alueesta on arvioitu olevan 13 ha turvetuotantoon soveltuvaa suota. Käyttökelpoinen turvemäärä on 0,20 milj. suo-m 3, jonka massa kuivana on 0,19 milj. t. Kuivan turpeen energiasisältö 0,39 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,35 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,47 MWh. Anukanjärven läheisyys on huomioitava mahdollisissa tuotantosuunnitelmissa. 16

18 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Anukanjänkkä Kuva 5. Anukanjänkän tutkimuslinjasto ja valuma-alue (punaisella).

19 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 61. Isovuoma Isovuoma (kl , x=7374,6, y=3385,1) sijaitsee noin 35 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 6). Suo rajoittuu itäreunaltaan Kaitaharjuun, joka kuuluu harjujensuojeluohjelmaan. Länsireunassa on moreeni- ja hiekkakumpareita sekä Pakisvaaran Mellakosken Tervolan tie. Pohjoisreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 50 tutkimuspistettä (2,8/10 ha) ja 146 syvyyspistettä (8,2/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Viettosuunta on loivasti länteen. Iso Lohijärvi (+74 m) on vajaan kilometrin päässä lännessä. Suo ympäristöineen kuuluu Lohijärven lähivaluma-alueeseen (67.922). Suurin osa suosta on ojitettu Kaitaharjuun rajoittuvaa koillisosaa lukuun ottamatta. Taulukko 3. Isovuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 175 0,1 0,4 0,9 1,4 0,09 0,72 1,53 2,34 Yli 1,0 m 85 0,1 0,6 1,5 2,2 0,06 0,48 1,32 1,86 Yli 1,5 m 65 0,1 0,7 1,8 2,6 0,04 0,43 1,15 1,62 Yli 2,0 m 45 0,1 0,7 1,9 2,7 0,04 0,34 0,89 1,27 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi 53 %, hiesu 28 %, moreeni 8 % ja hieta 8 %. Liejupohjaisia pisteitä on 37 %. Paksuimmat liejukerrostumat suon keskiosassa ovat 1,7 m. Lisäksi koko eteläosan syvän alueen pohjaa peittää pehmeä savikerros, jota on paksuimmillaan yli 2 m. Isovuoman suotyypeistä on rämeellä 47 %, avosuolla 37 %, korvessa 12 % ja pellolla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva, varsinainen sararämemuuttuma, nevakorpimuuttuma ja lyhytkortinen neva. Yhteensä näitä on yli puolet kaikista suotyyppihavainnoista. Puustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia, enimmäkseen harvoja ja riukuasteisia, sisältäen runsaasti koivua. Isovuoman turpeista on saravaltaisia 60 % ja rahkavaltaisia 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 55 % ja sararahkaturve (CS) 36 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,8 ja energiaturpeen H4,3. Isovuomalta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet (36 kpl) kolmelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 92,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus (17 näytettä) on keskimäärin 0,18 %. Suon turvetuotantoon soveltuviksi arvioidut yli 1,5 m alueet ovat kahdessa osassa. Suurempi alue Kaitaharjun länsipuolella on pinta-alaltaan 52 ha. Sen koillisosa on luonnontilaista avosuota. Pieni 6 ha:n lisäalue on luoteisosassa. Käyttökelpoinen turvemäärä on yhteensä 1,14 milj. suo-m 3, jonka massa kuivana on 0,105 milj. t. Kuivan turpeen energiasisältö on 2,17 milj. GJ eli 0,60 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,90 milj. GJ eli 0,53 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,47 MWh. Syvien alueiden kuivatus, heikosti kantava lieju- ja savipohja sekä Ison Lohijärven läheisyys tulee huomioida mahdollisissa tuotantosuunnitelmissa. 18

20 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Isovuoma Kuva 6. Isovuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue (punaisella).

21 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 62. Takavuoma Takavuoma (kl , x=7372,9, y=3385,1) sijaitsee Isovuoman eteläpuolella noin 34 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 7). Lännessä suo rajoittuu Palokankaaseen, idässä osittain Kotasenharjuun ja sen etelään suuntautuvaan jatkeeseen. Pakisvaaran Mellakosken Tervolan tie kulkee suon länsipuolella. Suolla on 20 tutkimuspistettä (6,2/10 ha) ja 28 syvyyspistettä (8,7/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Viettosuunta on loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat Isovuoman kautta. Molemmat suot kuuluvat Lohijärven lähivaluma-alueeseen (67.922). Suon reunoja on ojitettu, mutta rimpinen keskiosa on luonnontilainen. Taulukko 4. Takavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 31 0,0 0,7 1,1 1,8 0,01 0,24 0,34 0,59 Yli 1,0 m 23 0,0 0,8 1,5 2,3 0,01 0,19 0,34 0,54 Yli 1,5 m 19 0,0 0,8 1,7 2,5 0,01 0,16 0,32 0,49 Yli 2,0 m 14 0,0 1,0 1,8 2,8 0,01 0,14 0,26 0,41 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 54 %, savi 29 % ja moreeni 8 %. Liejupohjaisia pisteitä on 59 %. Liejukerrostumat ovat paksuimmillaan 0,7 m, ja niiden alla on savea yleisesti 1 2 m. Takavuoman suotyypeistä on avosuolla 65 %, rämeellä 30 % ja korvessa 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, rimpinevaojikko ja reunaosien pallosararämeojikko. Puustoisilla alueilla kasvava mäntyvaltainen sekapuusto on enimmäkseen harvaa ja riukuasteella. Takavuoman turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 49 %, rahkasaraturve (SC) 38 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 11 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,8 ja energiaturpeen H4,3. Isovuomalta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet (19 kpl) yhdeltä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 92,8 % ja kuiva-ainemäärä 74,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuuksia ei määritetty. Suon keskiosan yli 1,5 m syvästä, rimpisestä ja lähes ojittamattomasta alueesta on arvioitu soveltuvaksi turvetuotantoon 16 ha. Käyttökelpoinen turvemäärä on 0,33 milj. suo-m 3, jonka massa kuivana on 0,03 milj. t. Kuivan turpeen energiasisältö 0,69 milj. GJ eli 0,19 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,61 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,51 MWh. Syvimpien alueiden kuivattaminen, heikosti kantava savipohja ja Ison Lohijärven läheisyys tulee huomioida tuotantosuunnitelmissa. Takavuoma soveltuu turvetuotantoon parhaiten pohjoispuolella olevan Isovuoman lisäalueena. 20

22 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 7. Takavuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue (punaisella) Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Takavuoma

23 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 63. Lempeälänvuoma Lempeälänvuoma (kl , x=7373,9, y=3385,9) sijaitsee noin 34 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 8). Suo rajoittuu lännessä Kaitaharjuun, idässä Lempeälänvaaraan ja pohjoisessa Kaitajärveen (+86,9 m). Eteläpäätä sivuaa metsäautotie. Suolla on 61 tutkimuspistettä (4,0/10 ha) ja 107 syvyyspistettä (7,1/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Kuivatusmahdollisuudet eivät ole hyvät, sillä suon keskivaiheilla on vedenjakaja, joka jakaa vetisen ja lähes avoimen suon kahteen valuma-alueeseen. Pohjoisosa kuuluu Pessajoen (67.938) valuma-alueeseen, ja eteläosa Lohijärven lähivaluma-alueeseen (67.922). Vain suon eteläosan reunoja on ojitettu. Taulukko 5. Lempeälänvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 148 0,1 0,6 0,4 1,1 0,11 0,83 0,58 1,52 Yli 1,0 m 71 0,1 0,8 0,7 1,6 0,11 0,57 0,51 1,19 Yli 1,5 m 50 0,1 0,8 0,9 1,8 0,06 0,40 0,46 0,92 Yli 2,0 m 11 0,0 0,8 1,5 2,3 0,01 0,08 0,17 0,26 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 45 %, hieta 20 %, savi 13 % ja moreeni 13 %. Liejupohjaisia pisteitä on 3 %. Lempeälänvuoman suotyypeistä on avosuolla 65 %, rämeellä 34 %, korvessa 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva, varsinainen saraneva ja reunaosien pallosararämeojikko. Mäntyvaltaista, enimmäkseen riukuasteen puustoa kasvaa ainoastaan suon reunoilla. Lempeälänvuoman turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 78 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,7 ja energiaturpeen H5,0. Lempeälänvuomalta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet (27 kpl) kolmelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 87,2 % ja kuiva-ainemäärä 127,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus (13 näytettä) on keskimäärin 0,15 %. Turvetuotantoon soveltuvaksi arvioidun yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 30 ha. Se on lähes luonnontilainen ja keskiosaltaan rimpinen. Lisäksi heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on kohtalaisen paksu, mutta tästä suurin osa on H4-maatunutta sararahkaturvetta. Käyttökelpoinen turvemäärä on 0,41 milj. suo-m 3, jonka massa kuivana on 0,04 milj. t. Kuivan turpeen energiasisältö on 0,83 milj. GJ eli 0,23 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,73 milj. GJ eli 0,20 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Pitkän ja kapean (keskimäärin alle 200 m) käyttökelpoisen, sekä lähes luonnontilaisen alueen tuotantosuunnitelmissa on huomioitava Kaitajärven läheisyys ja sekä kuivatukseen vaikuttava vedenjakaja. 22

24 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 8. Lempeälänvuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue (punaisella) Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Lempeälänvuoma

25 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 64. Pakisvuoma Pakisvuoma (kl , x=7381,5, y=3380,4) sijaitsee Pakisjärven kaakkoispuolella noin 33 km Ylitornion keskustasta koilliseen (kuva 9). Suo rajoittuu moreenimaastoon, joka nousee itäpuolella varsin jyrkästi. Aavasaksan Raanujärven tie kulkee suon eteläpäästä ja Pakisjärven paikallistie lähellä itäreunaa. Suolla on 37 tutkimuspistettä (4,4/10 ha) ja 81 syvyyspistettä (9,7/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Viettosuunta on loivasti pohjoiseen kohti Pakisjärveä. Noin puolet suosta eli pohjoisosa on ojitettu ja raivattu osittain pelloksi. Eteläosa on märkä ja luonnontilainen. Suo ympäristöineen kuuluu Alposjoen valuma-alueeseen (67.932). Kuivatusmahdollisuudet eivät ole hyvät. Lisäksi suon turvekerrostumasta vain 1 2 m on järvenpinnan yläpuolella. Taulukko 6. Pakisvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 83 0,0 0,2 1,3 1,5 0,02 0,13 1,09 1,24 Yli 1,0 m 54 0,0 0,2 1,8 2,0 0,02 0,12 0,97 1,11 Yli 1,5 m 46 0,0 0,2 1,9 2,1 0,02 0,11 0,89 1,02 Yli 2,0 m 30 0,1 0,0 2,4 2,5 0,02 0,01 0,72 0,75 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi 64 %, moreeni 12 % ja hiekka 11 %. Liejupohjaisia pisteitä on 34 %. Suo on syntynyt järven umpeenkasvun seurauksena, ja liejukerrostumien paksuus pohjalla on yleisesti 2 4 m. Pakisvuoman suotyypeistä on avosuolla 53 %, rämeellä 35 %, pellolla 4 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, varsinainen saraneva ja lyhytkortinen nevaräme. Reunaalueilla kasvava mäntyvaltainen puusto on vajaatuottoista ja riukuasteella. Pakisvuoman turpeista on saravaltaisia 83 % ja rahkavaltaisia 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 42 %, saraturve (C) 39 % ja sararahkaturve (CS) 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,5 ja energiaturpeen H3,6. Pakisvuomalta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet (28 kpl) kahdelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuivaainemäärä 95,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus (14 näytettä) on keskimäärin 0,44 %. Turvetuotantoon soveltuvaksi arvioidun yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 26 ha. Rajaukseen vaikuttaa Pakisjärven läheisyys ja pieni korkeusero suon ja järven välillä. Käyttökelpoinen turvemäärä on 0,44 milj. suo-m 3, jonka massa kuivana on 0,04 milj. t. Kuivan turpeen energiasisältö on 0,89 milj. GJ eli 0,25 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,79 milj. GJ eli 0,22 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. Noin 0,5 m:n pohjakerroksessa turvenäytteiden rikkipitoisuus on korkea (0,6 1,2 %). Alueen eteläosa, joka on luonnontilaista, voi vähäisen kaltevuuden takia aiheuttaa kuivatusongelmia. 24

26 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 9. Pakisvuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue (punaisella) Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Pakisvuoma

27 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 65. Leukumavuoma Leukumavuoma (kl , x=7378,9, y=3383,6) sijaitsee noin 34 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 10). Suo rajoittuu etelässä Leukumajärveen (+86,4 m), muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Länsi- ja pohjoisreunaa sivuaa Lohijärven Pessalompolon tie. Suolla on 79 tutkimuspistettä (4,2/10 ha) ja 159 syvyyspistettä (8,6/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Viettosuunnat ovat loivasti pohjoiseen ja länteen. Suon ohutturpeiset reuna-alueet on ojitettu, mutta märkä keskialue on lähes luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat vähäisestä vietosta johtuen huonot. Suo ympäristöineen kuuluu Tengeliönjoen valuma-alueeseen (67.923). Taulukko 7. Leukumavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 183 0,1 0,3 0,5 0,9 0,27 0,48 0,92 1,67 Yli 1,0 m 72 0,2 0,4 0,9 1,5 0,16 0,30 0,68 1,14 Yli 1,5 m 40 0,3 0,5 1,0 1,8 0,11 0,22 0,42 0,75 Yli 2,0 m 11 0,1 0,7 1,4 2,2 0,01 0,08 0,16 0,25 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 50 %, savi 21 % ja hiesu 13 %. Liejupohjaisia pisteitä on 8 %. Liejukerrostumat ovat paksuimmillaan 0,8 m. Lisäksi savea on paikoitellen 1,4 m. Leukumavuoman suotyypeistä on rämeellä 62 %, avosuolla 21 %, korvessa 12 % ja turvekankaalla 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen rämeojikko, rahkaräme ja varsinainen sararäme. Noin puolet suotyyppihavainnoista on luonnontilaisia. Puustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia; seassa on runsaasti koivua. Kehitysluokaltaan puusto on vajaatuottoista ja enimmäkseen riukuasteella. Leukumavuoman turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 46 %, rahkaturve (S) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Varpuja (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % ja tupasvillan (ER) jäännöksiä 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,1 ja energiaturpeen H5,0. Heikosti maatunutta (H1-3) rahkavaltaista pintaturvetta on paikoitellen 0,7 m, mutta pienialaisina ne voidaan käyttää energiaturpeena. Leukumavuomalta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet (16 kpl) kahdelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 88,8 % ja kuiva-ainemäärä 111,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei määritetty. Turvetuotantoon soveltuvaksi arvioidun yli 1,5 m syvän keskiosan pinta-ala on 19 ha. Rajauksessa on huomioitu Leukumajärven läheisyys ja pieni korkeusero suon ja järven välillä. Järvenpinta on vajaan metrin suonpintaa alempana, mutta kuivatussuunta on järvestä poispäin pohjoiseen. Luonnontilainen keskiosa on vaikea kuivattaa vähäisen kaltevuuden johdosta. Käyttökelpoinen turvemäärä on 0,26 milj. suo-m 3, jonka massa kuivana on 0,03 milj. t. Kuivan turpeen energiasisältö on 0,61 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,54 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,59 MWh. 26

28 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 10. Leukumavuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue (punaisella) Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Leukumavuoma -

29 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 66. Viidanvuoma Viidanvuoma (kl , x=7385,7, y=3397,5) sijaitsee Meltosjärven itäpuolella noin 52 km Ylitornion keskustasta koilliseen (kuva 11). Suo rajoittuu luoteispuolella kohoavaan Ristivaaraan ja kaakkoispuolella Aukivaaraan. Muualla suota ympäröivät ohutturpeinen soistuva metsämaa moreenisaarekkeineen ja viereiset suot. Länsipuolella noin 0,5 km:n päässä on Aavasaksan Raanujärven tie. Suolla on 81 tutkimuspistettä (3,3/10 ha) ja 226 syvyyspistettä (9,2/10 ha). Suonpinnan korkeus on m merenpinnasta. Viettosuunta on etelään. Viidanvuoma on reunaojia lukuun ottamatta luonnontilainen. Suo ympäristöineen kuuluu Ison Meltosjärven valuma-alueeseen (67.982). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Taulukko 8. Viidanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 244 0,0 0,1 1,2 1,3 0,07 0,20 2,97 3,24 Yli 1,0 m 130 0,0 0,1 1,9 2,0 0,04 0,09 2,53 2,66 Yli 1,5 m 101 0,0 0,0 2,2 2,2 0,02 0,02 2,27 2,31 Yli 2,0 m 75 0,0 0,0 2,4 2,4 0,02 0,02 1,81 1,85 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka 34 %, hieta 31 % ja moreeni 16 %. Liejupohjaisia pisteitä on 14 %. Liejukerrostumat ovat paksuudeltaan alle 0,2 m. Viidanvuoman suotyypeistä on avosuolla 52 %, rämeellä 39 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen saraneva ja rimpineva, joita on lähinnä suon keskialueella. Ruohoista sararämettä on avosuon reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla. Mäntyvaltainen sekapuusto on vajaatuottoista ja riukuasteella. Viidanvuoman turpeista on saravaltaisia 82 % ja rahkavaltaisia 18 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 70 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,9 ja energiaturpeen H4,0. Heikosti maatunutta (H1-3) rahkavaltaista pintaturvetta on paksuimmillaan 0,7 m, mutta sitä on vain muutamalla pisteellä ja voidaan sekoittaa energiaturpeeseen. Viidanvuomalta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet (59 kpl) viideltä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 89,1 % ja kuivaainemäärä 110,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Kolmen pisteen näytteistä (17 kpl) analysoitu rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Turvetuotantoon soveltuvaksi arvioidun yli 1,5 m syvän keskiosan pinta-ala on 93 ha. Tämä on lähes kokonaan luonnontilaista suota. Käyttökelpoinen turvemäärä on 1,67 milj. suo-m 3, jonka massa kuivana on 0,18 milj. t. Kuivan turpeen energiasisältö on 3,78 milj. GJ eli 1,05 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 3,32 milj. GJ eli 0,95 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,55 MWh. 28