GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 2

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 2 Kimmo Virtanen TYRNÄVÄLLÄ TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARAT Kuopio 1983

2 SISÄLLYS Johdanto 1 Tutkimusmenetelmät ja tulosten esitys 1 Kenttätutkimukset 1 Laboratoriomääritykset 3 Tutkimusaineston käsittely ja tulosten esitys 3 Tutkitut suot 7 1. Isoneva 7 2. Sarvineva Pelsonneva Suutarinjärvenneva Kyykkään Isosuo Rahkasuo Haisunniitty Tikkalansuo Tupunsuo Lintusuo Meriaaronsuo Rahkasuo Saarisuo Mätässuo 3 9 Tutkimustulosten tarkastelua 4 1 Suotyypit 4 1 Turvekerrostumat 4 1 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon 4 2 Yhteenveto 4 3 Kirjallisuus 4 5 LIITTEET

3 1 JOHDANTO Geologinen tutkimuslaitos on tutkinut Tyrnävällä soita vuo sina 1976 ja 1981 (kuva 1). Tutkimus käsittää 14 suota, joide n yhteispintaala on 4610 hehtaaria. Se on n. 51 % Tyrnävän kai kista yli 50 hehtaarin soista (Lappalainen ym. 1980). Tutkimuksen päätarkoituksena on ollut teollisesti käyttö kelpoisten turve ja erityisesti polttoturvevarojen selvitys, mutta tämän ohella on otettu huomioon myös soiden muut käyttö muodot. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimuslaitok sen "Turvetutkimusten maastooppaassa" kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1978). Valtaosa soista tutkittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan halk i vedettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleens ä 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat lin joilla sadan metrin välein. Niiden sijainti maastossa on mer kitty paaluin. Lisäksi on soille tehty syvyysmittauslinjoja, joilla mitattiin turvekerrostuman paksuus 50 m :n välein. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suo.tyyppi, suon pinnan vetisyys (5asteikko) ja mättäisyys (peittävyys% ja kos teus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen, kosteus (5asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (3asteikko), lie koisuus (osuma%) ja turpeen maatuneisuus (10asteikko). Lisäk si tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maalajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valta kunnalliseen kiintopisteverkkoon.

4 2 1. Isoneva 8. Tikkalansuo 2. Sarvineva 9. Tupunsuo 3. Pelsonneva 10. Lintusuo 4. Suutarinjärvenneva 11. Meriaronsuo 5. Kyykkään Isosuo 12. Rahkasuo 6. Rahkasuo 13. Saarisuo 7. Haisunnitty 14. Mätässuo Kuva 1. Tyrnävällä tutkitut suot '

5 3 Laboratoriomääritykse t Kenttätutkimustietoihin perustuen otettiin laboratorio näytteet siten, että ne edustaisivat mandollisimman hyvin suo n käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologisen tutkimuslaitoksen turve laboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta, hehkutettuna 815 ± 25 C :ssa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Irtotiheys ilmoittaa suossa olevan turpeen kuivaainee n määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suom 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetusta, homogenisoidusta ja pilleriksi puristetuist a turvenäytteistä LECO AC200 isotermisellä kalorimetrillä (AST M D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivall e turpeelle ja 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esity s Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostus sek ä piirretty kartta ja poikkileikkausprofiileita. Piirroksissa käy tetyt symbolit on esitetty kuvassa 2. Selostuksessa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pintaaloista ja syvyyksistä, suotyypeistä, oji tustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigrafiasta, tur velajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotuloksia on käsite l ty lyhyesti ja lisäksi ne on annettu taulukoissa. Suon käyttö kelpoisuudesta on annettu selvitys, jossa on pyritty huomioimaa n tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Osa laskelmista o n tehty ATK :ta apuna käyttäen osa käsin. ATKmenetelmiä on selvitetty Geologisen tutkimuslaitoksen maaperäosaston raportiss a P 13.6/82/111 (Lummaa 1982). Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonaismäärästä. Suon pintaalat on ilmoitettu eri syvyysalueille hehtaa rin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu vyöhykkeittäin. Suoselostuksissa ja liitteessä esiintyvät turvelajien osuu det on laskettu prosentteina suon kaikkien kairauspisteiden tur peen paksuuksien summasta. Liekoisuudet on laskettu soveltae n Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovellutuksessa lieko

6 4 Luonnontilaiset suotyypit : Avosuot Rämeet Korve t VL Varsincinen letto LR Lettoräme LK Lettokorp i RI L Rimpiletto SR Sararäme LHK Lehtokorp i SN Saronevo TR Tupasvitlaräme RHK Ruoho ja heinäkorp i R I N Rimpineva PSR Paltosaroräme KGK Kangoskorp i KN Kalvakkaneva KR Korpiräme VK Varsinainen korp i LKN Lyhytkortinen neva KGR Kongasröme NK Nevakorp i SIN Silmäkeneva IR Isovarpuinen räme RAK Rääseikkökorp i RN Rahkaneva RR Rahkaräm e LUN Luhtanevc KER Keidasräm e Muuttuneet suotyypit : oj olikko ksmu Karhunsammalmuuttumc kh Kytoheitt o mu muuttumc rhtk Ruohoturvekangas pe Pelt o tk turvekongas mtk Mustikkaturvekangas tc Turpeennostoalu e ptk Puoiukkaturvekangas pta Palaturpeen nostoalu e vat k Varputurvekangas jta Jyrsinturpeen nostoalu e jä :k Jäkäläkanervaturvekanga s Kuva 2. Merkkien selitykset

7 5 osumien lukumäärä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoitta a lahoamattoman puuaineksen osuuden koko suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pieni (alle 1 %), pieni (12 %), keskimääräinen (23 %), suuri (34 %) ja erittäi n suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspisteen yhtey dessä turpeen keskimaatuneisuus, heikosti maatuneen pinnan pak suus (H14) ja koko turvekerroksen paksuus. Keskimaatuneisuu s on laskettu kaavalla : n H = i = 1 (di Hi) josta n = maatuneisuuskerroste n n lukumäär ä F i=1 di di = kerroksen paksuu s Hi = kerroksen maatuneisuu s Turvetuotantoon kelvollisiksi alueiksi on katsottu jok o yli metrin, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset alueet riippue n tuotantotavasta, turpeen laadusta, märkyydestä sekä suon pohja n muodoista jne. Tuotantokelpoisen alueen turvemäärää arvioitaess a on pohjalta vähennetty 0,3,5 metrin kerros. Turpeen fysikaalisten ominaisuuksien (tuhkapitoisuus, tehollinen lämpöarvo) osalta on seurattu turveteollisuusliito n esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin ja palaturpeille (taulukko 1).

8 6 Taulukko 1. Turveteollisuusliiton polttoturveluokitus PALATURPEEN LUOKITUS POS.* OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU P10 LAATU P12 LAATU P1 3 3 Kosteus, toimituserä % Tehollinen lämpöarvo saa M7/kg pumistilassa, vähintään MWh/m 1,0 1,2 1, Tuhka kuivaaineessa, max kuukausikeskiarvo % toimituserä (tarvittaessa) % Tuhkan sulamiskäyttäytyminen* * 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x x100x Morskan määrä, alle 20 mm, % max 11 Rikkipitoisuus, ilmoitetaan % 0,3 0,3 0, 3 jos yl i * Positionumerot viittaavat turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeesee n ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 oc (Turveteollisuus ) JYRSINTURPEEN LUOKITUS 1976 POS. CMINAISWS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU J11 LAATU J11 S 3 Kosteus % Tehollinen lämpöarvo Hu MJ/kg yli 8 11 ± 2 11 ± 2 M7/m yli 2500 yli 3000 yli Tuhka, kuukausikeskiarvo max % yksittäinen näyte,max % Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino liki kg/m3 main Karkeus, ritilän mitat mm 100 x x x Puun määrä, max. % Rikkipitoisuus % y y Tuotanto, käsittely ja kul jetustapa ym. lisätiedot HUOM. : Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mandollisimman vapaa lumest a ja jäästä. X ilmoitetaan tarvittaessa y ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäista pauksissa soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadinmaarittelyohjeeseen (Turveteollisuus ) x x x

9 7 TUTKITUT SUOT 1. Isoneva (kl , x=7169, y=452) sijaitsee noin 23 km Tyrnävältä kaakkoon 0,5 km länteen Tyrnävältä Kylmälään johtavas ta tiestä. Suota ympäröivät kaikkialta loivapiirteiset moreenimaat. Pohja on muodoltaan suhteeellisen tasainen ja sen maalaj i on pääasiassa hiekka tai hiekkainen moreeni. Liejua ei tavata. Pintaala on noin 620 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a noin 240 ha, yli 1,5 metrin 150 ha ja yli kanden metrin syvyistä aluetta 50 ha (kuva 3). Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (86 %), joista yleisimpiä ovat sararämeet. Yleisiä ovat myös rimpinevat, jotka ova t usein ruohoisia. Suolle kaivettujen kanavien varret ovat muuttuma asteella. Reunoilla ovat yleisimpinä tyyppeinä kangasrämeet j a pallosararämeet. Suoalasta on ojitettu 44 %. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät suon läpi kulkeviin kanaviin ja suon pinta viet tää luoteeseen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,47 m. Tästä on heikosti maatunutta pintakerrosta keskimäärin 0,29m ja hyvin maa tunutta pohjakerrosta 1,18 m. Yli 1,5 metrin syvyysalueen keski syvyys on 1,9 m. Isonevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 7 % ja saravaltaisia noin 93 %. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy suon luoteis osassa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 17%. Yleisimmät turvelajit ovat kortesara, sara ja korterahka saraturve (kuva 4). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, josta heikost i maatuneen pintakerroksen 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 6,7. Suon keskiosassa turpeen maatuneisuus on jonkin verran heikompi kuin suon eteläosassa. Liekoja Isonevassa on erittäin vähän. Isonevassa on turvetta kaikkiaan noin 6,17 milj. suom3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 3,76 milj. suom3, yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,85 milj. suom3 ja yli kande n metrin syvyisellä alueella 1,16 milj. suom3. Isonevan turve o n maatuneisuudeltaan ja kasviaineskoostumukseltaan tasalaatuista ja suo on muodoltaan tuotantoon sopiva. Tuotantoa haittaavana tekijänä on korkea tuhkapitoisuus suon pintaosissa (paikoin noin 10 %). Keskimääräinen tuhkapitoisuus kanden näytepisteen perusteella on 5,6. Korkea tuhkapitoisuus rajoittaa turpeen käyttöä.

10 9 Mikäli suo päätetään ottaa tuotantoon, vaatii tuhkan määrän arviointi lisäselvityksiä. Turpeen kuivaainemäärä on keskimääri n 91 kg/m 3 (taulukko 2). Suon yli 1,5 metrin syvyisellä osalla on turvetta 2,85 milj. suom 3, josta teollisesti käyttökelpoista noin 2,1 milj. suom 3. Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen energiasisältö on 50 % : n käyttökosteudella 3,55 milj. GJ eli 1,06 milj. MWh. Suo soveltuu tuotettavaksi vain jyrsinturvemenetelmällä.

11 10 2. Sarvineva (kl , x=7165, y=457) sijaitsee noi n 28 km Tyrnävältä kaakkoon, Kylmälänkylään johtavan tien varrella. Suo rajoittuu kaikkialla moreenikumpuihin, mutta sen pohj a on muodoltaan tasainen, ja pohjan maalaji on pääasiassa hiekk a tai huuhtoutunut moreeni. Suon pintaala on noin 335 ha ja ko ko suo on alle 1 m syvyinen. Sen keskisyvyys on 0,60 m (kuva 5). Vallitsevina suotyyppeinä ovat nevat (73 %), joista yleisimpiä ovat rimpinevat. Yleisiä ovat myös sararämeet. Suoll a esiintyy luhtaisuutta. Kuivatusmandollisuudet ovat huonot maaston tasaisuudesta johtuen. Sarvinevassa on rahkavaltaisai turpeita 17 % ja saravaltai sia 83 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 44 Yleisimmät turvelajit ovat puuainessara j a rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9,

12 12 josta heikosti maatuneen pintakerroksen 2,4 ja hyvin maatunee n pohjakerroksen 6,1. Sarvinevassa on turvetta noin 2,01 milj. suom3, joka kokonaisuudessaan on alle 1 m syvyisellä alueella. Lisäksi suo o n erittäin rikkonainen ja paikoin myös metsäinen, joten suo soveltuu parhaiten metsätalouden käyttöön. 3. Pelsonneva (kl , x=7167, y=457) sijaitsee noi n 20 km Muhokselta etelään. Sinne ei johda tietä. Pelsonneva o n 7,5 km pitkä ja 0,5 km leveä NWSE suuntainen saarien katkoma allas. Suo rajoittuu pääosin tasaiseen moreenimaastoon, mutt a suon etelärannalla tavataan myös lajittuneita kerrostumia. Suon pohja on yleensä lohkareista moreenia tai hiekkaa (kuva 6). Pelsonnevan pintaala on noin 615 ha, mistä on yli metrin sy vyistä aluetta noin 30 ha. Yli 2 metrin syvyistä aluetta ei tavattu lainkaan. Pelsonnevan keskisyvyys on 79 cm. Vallitsevina suotyyppeinä ovat nevat (72 %), joista yleisimpiä rimpinevat ja saranevat. Nämä ovat vetisiä ja ruohoisia. Ruohoista mainittakoon punakämmekkä, siniheinä, suoputki, villapääluikka, mesiangervo, ku.ltapiisku, mähkä, paatsama, vesiherne, rantamatara ja suohorsma. Ruohoisuus johtuu virtaavien vesie n tuomista ravinteista, sillä suon kaakkoisosat ovat noin 25 metri ä korkeammalla tasolla kuin suon luoteisosat. Suo on kokonaa n luonnontilainen. Pelsonnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 16 % ja sara valtaisia noin 84 %. Yleisimmät lisätekijät ovat korte ja raate. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 38 % Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, josta pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 6,0. Pelsonneva on pituudestaa n huolimatta turpeiltaan ja suotyypiltään homogeeninen suo. Pelsonnevassa on turvetta kaikkiaan noin 3,72 milj. suom3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella ainoastaan noin 0,3 4 milj. suom 3. Pelsonneva ei mataluutensa ja vetisvvtensä taki a sovellu turvetuotantoon, eikä metsätalouden tarpeisiin. Suon voisi säilyttää luonnontilaisena uhanalaiseksi luokitellun kasvillisuutensa takia.

13 14 4. Suutarinjärvenneva (kl , x=7171, y=451) sijaitse e noin 20 km Tyrnävältä kaakkoon. Suolle ei johda tietä. Ylioj a jakaa suon kahteen erilliseen osaan. Suo rajoittuu lännessä Suutarinjärveen ja muilta suunnilta loivapiirteiseen moreenimaastoon. Sen pohjalla tavataan moreenin lisäksi silttikerrostumia. Tur peen ja mineraalimaan välillä on paikoin liejuja (kuva 7). Suon pintaala on 220 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 140 ha ja yli kanden metrin 15 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (96 %), joista yleisimpiä ovat ruohoiset sararämeet. Yliojan länsipuolinen alue on kokonaan ojitettu, mutta sen itäpuoli on voimalinjaaluetta lukuunottamatta luonnontilainen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvä t Suutarinjärveen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on

14 15 heikosti maatunutta pintakerrosta keskimäärin 1,39 m, mutta s e on yleensä saraturvetta. Suutarinjärvennevan turpeista on sara valtaisia 93,3 % ja rahkavaltaisia vain 6,7 % (kuva 8). Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 2 9 Yleisimmät lisätekijät turpeessa puun ohella ovat korte ja varpu. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimäärin 3,7 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,1. Yliojan läheisyydessä turpeessa on runsaasti tulvien tuomaa silttiä, joten sen tuhkapitoisuus on korkea. Suutarinjärvennevassa on turvetta noin 2,84 milj. suom 3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 2,34 milj. suom 3, yli 1,5 m :n syvyisellä alueella noin 1,4 milj. suom 3 ja yli kahden metrin syvyisellä alueella noin 0,56 milj. suom 3. Suutarinjärvenneva on muodoltaan yhtenäinen ja sen turve o n keskinkertaisesti maatunutta saraturvetta, jonka laatu on tasainen. Turpeen tuhkapitoisuus on Yliojan varressa liian korkea j a ennen tuotannon aloittamista on runsastuhkainen alue kartoitettava. Suutarinjärvennevan tuotantokelpoisena alueena voidaan pitää yl i 1,5 metrin syvyistä aluetta, jota suolla on noin 75 hehtaaria. Tällä alueella on teollisesti käyttökelpoista turvetta noin 1, 2 milj. suom 3. Tämän energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudella

15 16 ja 90 kg/m 3 tilavuuspainolla noin 1,9 milj. GJ eli 0,5 milj. MWh. Lämpöarvona on laskuissa käytetty 9,0 MJ/kg. 5. Kyykkään Isosuo (kl , x=7172, y=453) sijaitse e noin 17 km Muhokselta etelään. Sinne ei johda tietä. Kyykkään Isosuolla tarkoitetaan aluetta, joka käsittää Niskanevan ja Kyyk kään Isosuon. Suo rajoittuu kaikkialla lohkareiseen loivapiirteiseen moreenimaastoon. Se on rikkonainen, täynnä karikkoja j a se muodostuu monesta erillisestä ahtaasta. Suon pohja on muodol taan vaihteleva ja on muodostunut yleensä hiekasta, jonka all a on moreeni tai punertava suurilustoinen siltti (kuva 9). Suon pintaala on noin 325 ha, mistä on yli 1 m syvyistä aluett a noin 140 ha, yli 1,5 m :n 70 ha ja yli kanden metrin 30 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (75 %), joista ylei simpiä ovat sararämeet. Yleisiä ovat myös saranevat ja rimpine vat. Näitä avosoita on lähinnä suon itäosissa. Suoalasta on ojitettu 28 %. Alueen kuivatus saattaa oll a vaikeaa maaston tasaisuudesta johtuen. Kyykkään Isosuon yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,42 m. Tästä on heikosti maatunutta pintakerrosta 0,52 m j a pohjakerrosta 0,90 m. Suossa on rahkavaltaisia turpeita noin 4 % ja saravaltaisi a noin 96 %. Turpeen yleisimmät lisätekijät ovat korte ja varpu aines. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 10 % (kuva 10). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimäärin 3,7 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen keskimäärin 5,5. Liekojen osuus Kyykkään Isosuoll a on pieni. Kyykkään Isosuon tuhkapitoisuus on alhainen ollen keskimää rin 4,6 %. Turpeen kuivaaineen määrä on melko korkea vaihdellen 75 kg/m3 ja 115 kg/ m 3 välillä (ka 101 kg/m3 ). Turpeen tehol linen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg (taulukko 3). Kyykkään Isosuossa on turvetta noin 3,48 milj. suom 3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 2,27 milj. suom 3, yl i 1,5 m :n syvyisellä alueella 1,20 milj. suom 3 ja yli kanden met rin syvyisellä alueella noin 0,64 milj. suom 3. Kyykkään Isosuo on saarien pirstoma ja epäyhtenäinen. Kui tenkin suolta löytyy noin 55 hehtaarin yli 1,5 metrin syvyinen

16 19 yhtenäinen tuotantoon sopiva alue. Tämä alue on valtaosaltaa n luonnontilainen ja paikoin erittäin vetinen. Sen turpeet ova t tasalaatuisia keskinkertaisesti maatuneita saraturpeita. Teollisesti käyttökelpoista turvetta on tällä alueella noin 1,0 milj. suom 3. Tämän energiasisältö on 50 % :n kosteudella noin 1, 6 milj. GJ eli 0,5 milj. MWh. Suo soveltuu turpeen laadun vuoks i tuotettavaksi ainoastaan jyrsinturvemenetelmällä. 6. Rahkasuo (kl , x=7184, y=454) sijaitsee noin 1 7 km Muhokselta etelään. Se on noin 2 km länteen Muhokselta Kylmälänkylään menevästä tiestä itään. Sinne ei johda tietä, Rahkasuo on rikkonainen itälänsi suuntainen suo, joka muodostuu useammasta erillisestä osasta. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon muualla, paitsi lounaassa se rajoittuu loivapiirteisii n hiekkakankaisiin ja idässä silttitasankoon. Sen pohja on yleensä moreenia, mutta paikoin tavataan myös hiekkaa. Suon itäosissa tavataan punertavaa suurilustoista silttiä (kuva 11). Rahkasuon pintaala on noin 295 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 60 ha, yli 1,5 m syvyistä 10 ha ja yli kande n metrin syvyistä 3 ha. Vallitsevana suotyppinä on suon itä ja keskiosassa rahkarahkaneva ja suon länsiosassa rimpineva. Rimpinevat ovat yleensä hyvin vetisiä. Rahkasuon itäosan poikki on kaivettu kanava,

17 21 jota myöten vedet virtaavat Muhosjokeen. Suoalasta on ojitett u noin 2 6 Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,42 m. Tästä o n heikosti maatunutta pintakerrosta keskimäärin 0,55 m ja hyvi n maatunutta pohjakerrosta 0,87 m. Suon itä ja länsiosissa hei kosti maatunut rahkainen pintakerros on ohut, kun taas suon keskiosissa se on noin metrin paksuinen. Rahkasuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 40 % ja saraval taisia noin 60 Yleisin lisätekijä rahkaturpeissa on tupasvilla ja saraturpeissa varpuaines. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 6 % (kuvat 12 ja 13). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, josta heikost i maatuneen pintakerroksen 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 5,8. Liekojen osuus suolla on erittäin pieni. Rahkasuolla turpeen tuhkapitoisuus on PohjoisPohjalaiseks i suoksi alhainen ollen keskimäärin 3,6 Suon kuivaaineen määr ä on heikosti maatuneita rahkaturpeita lukuunottamatta korkea ( kg/suom 3 ) (taulukko 4). Rahkasuossa on turvetta noin 2,30 milj. suom 3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,82 milj. suom 3, yli 1,5 m syvyisen alueen 0,20 milj. suom 3 ja yli 2 m syvyisellä alueell a 0,06 milj. suom 3. Rahkasuo on matala ja rikkonainen ja lisäksi

18 24 sen syvimmissä osissa on turve heikosti maatunutta rahkaturvetta. Jos tuotantoon kannattavana syvyytenä pidetään metriä, suoll e saadaan noin 50 hehtaarin yhtenäinen tuotantoalue, jolla on teol lisesti käyttökelpoista turvetta noin suom 3. Jos taa s tuotantoon soveltuvan alueen on oltava syvempi kuin 1 metri, e i suota kannata ottaa tuotantoon. 7. Haisunniitty (kl , x=7173, y=451) sijaitsee noi n 20 km Tyrnävältä kaakkoon, Suutarinjärven pohjoispuolella. Sinne ei johda tietä. Suo rajoittuu ablaatiomoreeniin, jonk a pinnalla on runsaasti lohkareita. Myös suoallason rikkonaine n ja karikkoinen ja suon pohja on muodoltaan vaihteleva. Pohja n maaperä on yleensä lohkareista moreenia tai silttiä. Paikoin o n myös ohuita liejukerroksia. Suon pintaala on noin 190 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 60 ha, yli 1,5 m syvyistä noin 3 0 ha ja yli kanden metrin syvyistä aluetta noin 10 ha (kuva 14). Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskustassa vetiset sara nevat ja luhtanevat, joiden tyypillisiä kasveja ovat mm. suovehka, myrkkykeiso, hoikkavilla, suohorsma ja terttualpi. Näitä ympäröi vät erilaiset rämeet, jotka ovat valtaosin ojitettu. Suoalast a on ojitettu noin 39 %. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät Haisunojaa myöten Ängeslevänjokeen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,63 m. Tästä on heikosti maatunutta pintakerrosta 0,64 m ja pohjakerrosta 0,99 m. Syvimmät alueet ovat suon keskiosissa. Haisunniityssä on rahkavaltaisia turpeita noin 12 % ja sara valtaisia noin 88 %. Yleisimmät lisätekijät saraturpeissa ova t korte, varpu ja ruskosammal. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 29 % (kuva 15). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, josta pintakerroksen 3,5 ja pohjakerroksen 5,2. Heikoimmin maatuneet turpee t ovat suon keskiosien luhtaisilla alueilla. Liekoja Haisunniityll ä on keskimäärin 1,0 %. Nämä ovat kaikki syvyydellä 01 m. Haisunniityssä on turvetta 1,74 milj. suom3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 1,01 milj. suom3, yli 1,5 met rin syvyisellä alueella noin 0,50 milj. suom3 ja yli kande n metrin syvyisellä alueella noin 0,22 milj. suom 3. Haisunniitty on rikkonainen ja karikkoinen. Se on erittäi n vetinen, eikä sinne johda tietä. Siellä on noin 30 hehtaarin

19 27 yhtenäinen alue, jonka syvyys on yli 1,5 m, mutta koska suo n turve ei laadultaan sovellu palaturpeen tuottamiseen, ei si tä suositella turvetuotantoon. 8. Tikkalansuo (kl , x=7187, y=453) sijaitsee noi n 13 km Muhokselta etelään. Suo rajoittuu etelässä lohkareisee n kumpuilevaan moreenimaastoon ja idässä ja pohjoisessa Muhosjoki varren siltteihin (kuva 16). Tikkalansuon pintaala on noin. 310 ha, mistä on yli metri n syvyistä aluetta noin 15 ha. Yli kanden metrin syvyistä aluett a ei tavattu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat nevat (82 %), joista yleisim piä ovat rimpinevat. Yleisiä ovat myös rahkarämeet ja kangasrämeet. Suon pohjoisosa on ojitettu ja se on muuttumaasteell a kasvaen vaivaiskoivua. Suon poikki on kaivettu kanava Muhosjokeen. Tikkalansuon keskisyvyys on vain 82 cm. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Suossa on rahkavaltaisia turpeita noin 22 % ja saravaltaisi a noin 78 %. Tikkalansuossa on turvetta kaikkiaan noin 1,82 milj. suom3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,19 milj. suom3. Suota ei kannata ottaa tuotantoon sen mataluuden takia. 9. Tupunsuo (kl , x=7177, y=452) sijaitsee noin 1 0 km Muhokselta etelään. Suo rajoittuu kaikkialla lohkareiseen mo reenimaastoon (kuva 17). Tupunsuon pintaala on noin 180 ha, mistä yli metrin syvyis tä aluetta on noin 40 ha. Yli 2 metrin syvyistä aluetta ei tavattu lainkaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat nevat (70 %), joista ylei simpiä ovat sara ja rahkanevat. Yleisiä ovat myös sararämeet. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,24 m. Tästä on pintakerrosta keskimäärin 0,56 m ja pohjakerrosta 0,68 m. Syvimmät alueet ovat suon eteläosissa, mutta siellä on myös pak suin pintakerros. Tupunsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 24 % ja sara valtaisia noin 76 %. Yleisin lisätekijä on tupasvilla. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, josta heikosti

20 29 maatuneen pintakerroksen 3,5 ja hyvin maatuneen pohlakerroksen 5,8. Tupunsuossa on turvetta noin 1,73 milj. suom, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,57 milj. suom 3. Suota e i rikkonaisuutensa takia kannata ottaa tuotantoon. 10. Lintusuo (kl , x=7180, y=451) sijaitsee noin 1 0 km Muhokselta lounaaseen, Muhoksen Tupunkylän ja Tyrnävän Ylipäänkylän välisellä alueella. Suon itäosiin on kohtalaiset kulkuyhteydet. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä hiekkavalleihin, idässä silttipeltoihin ja etelässä loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suo muodostuu kolmesta erilaisesta osasta, joista poh

21 30 joinen osa muodostaa syvimmän altaan ja on syntynyt hiekkavallie n väliseen painanteeseen. Suon länsiosa on matala ja kokonaan hiek kavallien pirstoma ja suon kaakkoisosassa on syvyydeltään vaihte leva moreenisaarekkeiden ympäröimä allas (kuva 18). Lintusuon pintaala on noin 430 ha, mistä on yli metrin sy vyistä aluetta noin 70 ha, yli 1,5 metrin 55 ha ja yli kanden metrin syvyistä aluetta 20 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suoaltaiden keskiosissa veti set, ruohoiset rimpinevat ja saranevat sekä saarien läheisyydess ä tupasvilla, sara ja pallosararämeet. Ruohoisuutta edustava t paikoin rimpinevoilla suovalkku, punakämmekkä, vehka, sinihein ä ja monitähkävilla. Suoalasta on ojitettu noin 20 %. Ojat ovat suon koillisosis sa. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät Lintusuon pohjoisosissa, josta vedet virtaavat Muhosjokeen. Sen sijaan suon eteläosa t kallistuvat länteen, joten niiden kuivatus on hankalaa. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä o n pintakerrosta 1,3 m ja pohjakerrosta 0,4 m. Lintusuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 14 % ja saraval taisia noin 86 %. Yleisimmät lisätekijät saraturpeissa suon poh joisosissa ovat korte, varpu ja raate ja suon eteläosissa kort e ja leväkkö (kuva 19). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on ainoastaan 4,1, mutt a kokonaisuutena kerrostuman maatuneisuus on suon eri osissa ja er i syvyyksillä tasainen. Lintusuon tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,2 % ja turpeen kuivatilavuuspaino on 85 kg/ m 3. Turpeen lämpöarvot ovat korkei ta (ka 21,7 MJ/kg) (taulukko 5). Lintusuossa on turvetta noin 3,0 milj. suom 3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 1,2 milj. suom3, yli 1,5 m syvyisellä alueella noin 1,0 milj. suom 3 ja yli kanden metrin sy vyisellä alueella noin 0,40 milj.suom 3. Lintusuo muodostuu kol mesta osasta, joista suon länsiosa on turvetuotantoon liian mata la ja eteläosan soveltuva alue on liian pieni jyrsinturvetuotan toon. Suon pohjoisosa on valtaosaltaan luonnontilainen ja näil tä osin hyvin vetinen. Sen turve on heikosti maatunutta sara turvetta, jota voidaan tuottaa vain jyrsinturpeena. Tuotantoo n soveltuva yli 1,5 m syvyinen alue on 35 ha. Tämän alueen teolli sesti käyttökelpoiset turvevarat ovat noin suo m3. Tämän

22 33 energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudella noin 0,8 milj. GJ el i 0,2 milj. MWh. 11. Meriaronsuo (kl , x=7180, y=451) sijaitsee noi n 9 km Muhokselta etelään. Suo rajoittuu itälänsisuuntaisii n hiekkavalleihin. Valleja kulkee myös suon poikki. Meriaronsuo n itäosa on ohutturpeista, pääosin biologista suota (kuva 20). Suon pintaala on noin 125 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta noin 18 ha, yli 1,5 m :n syvyistä aluetta ei suolla tavattu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat länsiosassa rahkaneva j a rahkaräme. Ohutturpeinen itäosa on kangasrämettä. Tämä alue on

23 34 ojitettu. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,30 m. Tästä on heikosti maatunutta pintakerrosta 0,51 m ja hyvin maatunutt a pohjakerrosta 0,79 m. Yli metrin syvyinen alue on suon länsi päässä. Meriaronsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 69 % ja sara valtaisia noin 31 Yleisimmät lisätekijät ovat tupasvilla j a varpuaines. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, josta heikost i maatuneen pintakerroksen 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 5.8. Meriaronsuossa on turvetta noin 0,91 milj. suom 3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella 0,23 milj. suom 3. Suo on rikkonainen, matala ja lisäksi turpeen heikosti maatunut rahkainen pintakerros muodostaa turvekerrostumasta valtaosan, jote n Meriaronsuo ei sovellu turvetuotantoon. 12. Rahkasuo (kl , x=7187, y=446) sijaitsee noi n 10 km Tyrnävältä länteen Muhokselle menevän tien varressa. Suo rajoittuu idässä peltoihin ja lännessä tasaiseen hiekkamaastoon. Suo on muodoltaan yhtenäinen. Pintaala on noin 165 ha, mistä

24 35 on yli metrin syvyistä aluetta noin 125 ha, yli 1,5 metrin 90 ha ja yli kanden metrin 20 ha (kuva 21). Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosassa lyhytkortine n neva, joka on paikoin vetistä ja etelä ja pohjoisosassa rahkaneva ja rahkaräme. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät, sillä

25 36 suon itärannalla on kanava. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,76 m. Tästä on pintakerrosta 1,35 m ja pohjakerrosta 0,41 m. Suon pohj a on muodoltaan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkaa j a silttiä. Rahkasuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 89 % ja sara valtaisia noin 11 Turpeista 83 % :ssa on lisätekijänä tupasvillan jäänteitä, mutta puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on vain 0,5 % (kuva 22). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 5,0. Liekoja on yleensä erittäin vähän, mutta suon eteläosassa liekoja on kohtalaisesti. Turpeen tuhka pitoisuus on alhainen (ka 1,2 %) (taulukko 6). Rahkasuossa on turvetta noin 2,22 milj. suom 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 1,98 milj. suom 3 ja yl i kanden metrin syvyisellä alueella noin 0,42 milj, suom 3. Rahkasuo on yhtenäinen ja sen yli 1,5 metrin syvyinen alue o n 90 ha, mutta koska suon turpeet ovat heikosti maatuneita rahkaturpeita, ei suo sovellu polttoturvetuotantoon. Myöskään suo

26 38 ei sovellu kasvuturvetuotantoon, sillä turpeessa on erittäi n runsaasti tupasvillan jäänteitä ja osittain turve on Cuspidat a tyypin turvetta, joka ei ole hyvää kasvuturpeen raakaainetta. Suolla on vanha pehkuturpeen nostoalue. 13. Saarisuo (kl , x=7197, y=441) sijaitsee noi n 10 km Tyrnävältä pohjoiseen. Sinne ei johda tietä. Suo rajoittuu kaikkialla hiekkavalleihin. Se on rikkonainen ja saarie n pirstoma. Pintaala on noin 350 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 110 ha, yli 1,5 m syvyistä aluetta on 44 ha. Yli kanden metrin syvyistä aluetta ei tavata (kuva 23). Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosissa saranev a ja ruopparimpineva. Reunoja kohti vetisyys vähenee ja suotyyppi

27 39 muuttuu rimpinevan kautta sara ja lyhytkorsinevaojikoksi. Suon reunoilla on kangasrämettä ja yleensä ne on ojitettu. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät, sillä suon poikki kulke e Tuohinonoja. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,43 m. Tästä on pintakerrosta 0,34 m ja pohjakerrosta 1,09 m. Syvimmät alueet ovat suon keskiosissa. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva, johtuen hiekkavalleista. Saarisuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 7 % ja saraval taisia noin 93 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais osuus on 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturpeet (83 %), joissa on lisätekijänä yleensä varpua tai kortetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 5,6. Suon eteläosan turpeet ovat heikom min maatuneet kuin pohjoisosan turpeet. Saarisuossa on turvetta noin 2,35 milj. suom3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 1,32 milj. suom3, ja yl i 1,5 metrin syvyisellä alueella 0,73 milj. suom 3. Saarisuost a olisi mandollista ottaa polttoturvetuotantoon suon keskustast a noin 35 hehtaarin suuruinen alue yli 1,5 metrin syvyistä suota, jonka teollisesti käyttökelpoinen turvemäärä on noin suom Mätässuo (kl , x=7195, y=430) sijaitsee noi n 10 km Muhokselta pohjoiseen. Sinne ei johda tietä. Suo rajoittuu kaikkialta mataliin hiekkavalleihin ja myös koko suo on vallien pirstoma. Pintaala on noin 450 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta ei ole lainkaan. Suon keskisyvyys on vai n 0,51 m, josta pintakerrosta on 0,33 m (kuva 24). Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme ja neva sek ä reunoilla isovarpuräme. Suoalasta on ojitettu noin 60 %. Suon pohja on muodoltaan tasainen ja sen maalji on pääasi assa hiekka. Mätässuossa on rahkavaltaisia turpeita 100 % ja yleisimmä t turvelajit ovat puhdas rahkaturve ja tupasvillarahkaturpeet. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Mätässuossa on turvetta noin 2,30 milj. suom3, mutta koska suo on erittäin matala, ei turvetta voida tuottaa. Suo soveltuu parhaiten metsätalouden käyttöön.

28 41 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA Suotyypi t Tutkimusalue kuuluu aapasuoalueen alatyyppiin Pohjanmaa n aapasuot (Ruuhijärvi 1960). Alueen suot ovatkin Rahkasuota (12 ) lukuun ottamatta tyypillisiä aapasoita. Rahkasuo on, alueen ta saisuudesta ja vesien virtailuolosuhteista johtuen, kehittyny t keidassuoksi. Tutkimuspisteistä on luonnontilaisilla suotyypeillä noi n 75 %, ojikoilla 15 % ja muuttumilla 10 %. Nevoja on noin 51 % ja rämeitä noin 48 %. Tutkittujen soiden yleisimmät suotyypi t ovat rimpineva (28 %), sararäme (28 %) ja saraneva (9 %) (liite 1). Tyypillinen piirre Tyrnävän soille on luhtaisuus, jota tavattii n mm. Sarvinevalla, Pelsonnevalla, Haisunniityllä ja Lintusuolla. Luhtaisuutta ilmentävistä kasveista tavattiin mm. suoputki, mesi angervo, paatsama, myrkkykeiso, suoohdake, suohorsma, rantamatara, terttualpi, suovehka (Eurola ym. 1978). Turvekerrostuma t Tyrnävän suot ovat matalia. Ne ovat yleensä muodostunee t vetisesta saravaltaisesta turpeesta (75,1 %), jonka maatuneisuu s on, heikko tai kohtalainen (H46). Rahkaturpeisia soita ovat Mä tässuo (14), Rahkasuo (12) ja Meriaronsuo (11) (liite 2). Yleisin lisätekijä rahkaturpeissa on tupasvilla. Sitä on runsaimmin Rahkasuolla (12). Yleisimmät lisätekijät saraturpeis sa ovat korte, varpu ja puuaines. Kortetta on runsaimmin Isonevalla (1) ja Saarisuolla (13), varpua Rahkasuolla (6), Kyykkää n Isosuolla (5) ja Suutarinjärvennevalla (4) sekä puunjäänteit ä Sarvinevalla (2), Pelsonnevalla (3), Haisunniityllä (7) ja Suutarinjärvennevalla (4). Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,05 m ja tutkimusaluees ta vain 3,4 % on yli 2 metrin syvyistä. Turpeiden keskimaatunei neisuus on 4,7. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 36,25 milj. suom 3, josta yli metrin syvyisellä alueella on 15,69 milj. suom 3 j a yli 2 metrin syvyisellä alueella 3,44 milj. suom 3 (liite 3).

29 42 Soiden soveltuvuus turvetuotantoo n Soiden soveltuvuus turvetuotantoon riippuu turpeen laadusta, turvekerroksen paksuudesta, tuotantokelpoisesta pintaalasta, suon liekoisuudesta ja kuivatusmandollisuuksista. Suon käyttö kelpoisuuteen vaikuttaa vielä ratkaisevasti tuotantomenetelmä. Turpeen tärkeimmät käyttömuodot ovat tällä hetkellä poltto turve ja kasvuturve. Poittoturpeeksi sopii turve, jonka tuhkapi toisuus on alle 7 % ja jonka maatuneisuus on vähintään H5. Poik keuksen tästä tekee saraturve, joka kelpaa heikomminkin maatuneena. Tämä johtuu heikosti maatuneen saraturpeen suuresta irto tiheydestä ja korkeasta lämpöarvosta. Kasvuturpeen raakaaineena parasta on homogeeninen, Acutifoliaryhmän rahkasammalista muodostunut, heikosti maatunut (Hl3 ) turve. Tupasvillan ja varpujen esiintyminen turpeessa heikentävät huomattavasi sen laatua. Yleisimmät tuotantomenetelmät tällä hetkellä ovat jyrsinturve ja palaturvemenetelmä. Jyrsinturvetta tuotetaan suuriss a yksiköissä, palaturvetuotanto on yleensä pientuotantoa. Jyrsinturvetta käytetään suurissa laitoksissa. Palaturve on yleens ä polttoaineena pienissä aluelämpölaitoksissa ja pienkattiloissa. Jyrsinturvetta voidaan tuottaa soilta, joille voidaan muo dostaa suuria tuotantokenttiä. Koska jyrsinturvetuotanto tule e suurissa yksiköissä edullisemmaksi olisi hyvä, jos tuotantoo n voitaisiin ottaa useita lähekkäin olevia soita. Palaturvetuotanto vaatii turpeen laadulta enemmän kuin jyr sinturvetuotanto. Turpeen maatuneisuuden on oltava yli H5. Lisäksi puhdas saraturve ei kelpaa palaturpeen raakaaineeksi, sillä saraturpeesta tehdyt turvepalat murenevat eivätkä täytä laatuvaatimuksia. Tyrnävällä tutkituista 14 suosta on turvetuotantoon arvioi tu soveltuvan Isonevan (1), Suutarinjärvennevan (4), Kyykkää n Isosuon (5), Lintusuon (10) ja Saarisuon (13). Nämä soveltuva t Saarisuota lukuunottamatta parhaiten teolliseen jyrsinturvetuo tantoon. Saarisuo soveltuu pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Myös Isonevalta, Suutarinjärvennevalta ja Kyykkään Isosuolta o n mandollisuus nostaa palaturvetta, mutta ainoastaan niiden hyvi n maatuneilta rahkasaraturveosilta.

30 43 Tuotantokelpoisen alueen pintaala on yhteensä 350 ha j a yhteenlaskettu käyttökelpoinen turvemäärä noin 5,2 milj. suom 3. Tämän tehollinen energiasisältö on yhteensä noin 9,8 milj. GJ eli 2,7 milj. MWh. YHTEENVETO Geologinen tutkimuslaitos on tutkinut Tyrnävän soita vuosin a 1976 ja Nämä tutkimukset käsittävät 51 % kunnan yli 5 0 hehtaarin soista. Näiden tutkimusten tarkoituksena on ollut sel vittää soiden teollista käyttökelpoisuutta, mutta tutkimuksiss a on pyritty huomioimaan myös soiden muut käyttömuodot. Tutkittu suoala on 4610 ha. Tästä on yli metrin syvyistä alu etta 1032 ha eli 22,4 % ja yli 2 metrin syvyistä 155 ha eli 3,4 %. Tyrnävän suot ovat siis syvyyssuhteiltaan erittäin matalia. Tutkituista soista on nevoja 51 % ja rämeitä 48 %. Luonnontilaisia tutkimuspisteitä on 75 %, ojikoita 15 % ja muuttumia 10 %. Turvekerroston keskipaksuus on 1,05 m, josta heikosti maatu nutta pintakerrosta on 0,47 m ja hyvin maatunutta pohjakerrost a 0,58 m. Soiden keskimaatuneisuus on 4,7. Pintaturpeissa keskimaatuneisuus on 3,4 ja pohjaturpeissa 5,8. Turpeista on saravaltaisia 75,1 % ja rahkavaltaisia 24,9 %. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 36,25 milj. suom3, josta yli metrin syvyisellä alueella on 15,69 milj. suom3 j a yli 2 metrin alueella 3,44 milj. suom 3. Tuhkapitoisuus on turpeissa keskimäärin 3,9 % kuivapainosta, mutta varsinkin saraturpeissa suon pintaosissa tavataan huomatta vasti korkeampia tuhkapitoisuuksia. Happamuuden keskiarvo o n 4,6. Turpeiden vesipitoisuus on normaalisti 8595 % (ka 90,2 %), mutta monet Luhtaiset suot ovat niin märkiä, ettei tilavuustark kojen näytteiden ottaminen niistä ole ollut mandollista. Keskimääräinen irtotiheys on 95 kg/m 3. Turpeiden tehollinen lämpö arvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 % :n kosteudella 9,5 MJ/kg. Teolliseen jyrsinturvetuotantoon ovat sopivia Isoneva, Suuta rinjärvenneva, Kyykkään Isosuo ja Lintusuo. Pienimuotoiseen pa

31 44 laturvetuotantoon soveltuu Saarisuo. Tutkitusta 4610 hehtaarilta turvetuotantoon soveltuu 350 ha eli 7,6 %. Teollisesti käyttökelpoiset turvevarat ovat 5,2 milj. suom3, joiden energiasisältö on noin 9,8 milj. GJ eli 2,7 MWh. Tutkituista soista ovat luonnontilaisena säilyttämisen arvoisia Haisunniitty ja Pelsonneva. Näiden soiden turveteolline n merkitys on olematon ja myös niiden ottaminen metsätalouden käyt töön on kannattamatonta. Kiitokset : Geologisen tutkimuslaitoksen turvetutkimuksia Tyrnäväll ä ovat johtaneen 1976 ja 1981 tutkija Jukka Häikiö ja geolog i Kimmo Virtanen. Kenttätutkimuksia ovat myös suorittaneet harjoittelijat Veijo Klemetti, Esko Luomaaho, Sakari Rehell j a Pentti Zetterberg. Linjoitukset ja vaaitukset on tehty työn johtaja Reijo Rantapelkosen johdolla. Turpeen laboratorioana lyysit ovat tehneet laboratoriomestari Seija Parviainen sek ä laboratorioapulaiset Ulla Hirvonen, Aino Saastamoinen, Päiv i Tuhkanen ja Arja Tuovinen. Suokartat ja profiilit ovat puhtaaksi piirtäneet piirtäjät Ritva Jokisaari, Riitta Käsnänen ja Tuul a Vornanen. Puhtaaksikirjoituksen on suorittanut toimistosihteer i Eija Parviainen. Kaikille tämän raportin eri työvaiheisiin osallistuneill e tekijä esittää parhaimmat kiitoksensa.

32 45 KIRJALLISUU S Eurola, S. ja Kaakinen, E Suotyyppiopas. Lappalainen, E., Häikiö, J. ja Heiskanen, P., Suomen suovarat. Geologinen tutkimuslaitos, Maaperäosasto, Raportt i P 13.4/80/ s. Lappalainen, E., Sten CG. ja Häikiö, J., Turve tutkimusten maastoopas. Geologinen tutkimuslaitos, Opas N : o s. Lummaa, M Turvetutkimusten tietojenkäsittelyjärjestelmän kuvaus. Geologinen tutkimuslaitos, Maaperäosasto, Raport ti P 13.4/82/111. Ruuhijärvi, R Uber die regionale Einteilung de r Nordfinnischen Moore. Ann. Bot. Soc. "Vanamo" 31 (1). Turveteollisuusliitto, Turveteollisuusliiton poltto turpeen laadunmääritysohje. Turveteollisuus 1976 (3), Turveteollisuusliitto Turveteollisuusliiton pala turpeen luokitus Turveteollisuus 1982 (3) 64.

33 SUOTYYPPIJAKAUMA ( %osuus ) Suon nimi Pinta al a (ha) S N LIN lu oj mu lu oj mu AVOSUOT RN RIN KN LON SIN lu oj mu lu oj mu lu oj mu lu oj mu lu oj mu YHT. 8 lu oj mu LR KER lu oj mu lu oj KG R mu lu oj mu S R lu oj RAMEET KR mu lu oj mu I R lu oj TR mu lu oj R R mu lu oj mu PS R lu oj mu lu YHT. oj $ mu KORVET TURVE KAN KAAT PELLOT ksmu KOK O SUO lu oj mu Isoneva Sarvineva Pelsonneva Suutarinjärvennev a Kyykkään Isosuo Rahkasuo Haisunnitty Tikkalansuo Tupunsuo Lintusuo Meriaronsuo Rahkasuo Saarisuo Mätässuo Yhteensä/keskiarvo lu = luonnontilainen, oj = ojikko, mu = muuttuma

34 Pahkavaltaiset (S) Sararahkavaltaiset (CS) Saravaltaiset (C) Pahkasaravaltaiset (SC ) ES, PrC EC, Suon nimi S ErS ShS DgS PrS NS IS ES CS ErCS ShCS D3CSPrCS NCS LCS E CS BS ~,BS C ShC D3C ErC NC LC_ EC SC ErSC ShSCEqSC PrSC NSC LSC ESC BC SC,BC EB E L 1. Isoneva 1,6 1,0 0,2 2,8 1,7 0,8 0,2 1,1 3,8 6,6 15,9 22,8 12, ,9 9,0 0,1 11,5 0,1 5,4 4,4 30,5 93,4 17, 0 2. Sarvineva 16,7 16,7 16,7 1,2 11,9 2,4 30,9 46,4 17,9 5,9 13,1 36,9 83,3 44, 0 3. Pelsonnetra 15,5 0,3 0,5 16,3 16,3 4,4 9,0 0,6 25,7 39,7 21,3 0,3 8,7 1,6 12,2 44,0 83,7 37, 9 4. Suutarinjäxvennevra 0,4 1,8 0,7 2,9 1,2 0,4 0,2 0,6 1,4 3,8 6,7 2,8 5,1 13,4 21,3 8,3 1,2 0,6 14,7 31,6 12,0 68,4 3,6 93,3 27, 5 5. Kyykkään Isosuo 0,9 1,2 0,2 0,3 0,4 3,0 0,3 0,2 0,3 0,8 3,8 30,6 17,0 0,4 23,6 6,8 78,4 8,1 0,6 2,6 3,8 2,7 17,8 96,2 10, 2 6. Pahkaneva 18,3 8,0 0,9 0,4 27,6 4,0 3,7 0,2 3,9 0,8 12,6 40,2 10,2 2,2 18,2 2,8 33,4 8,3 2,8 1,3 11,8 2,2 26,4 59,8 6, 2 7. Haisunniitty 0,6 1,3 1,0 2,9 0,8 0,4 1,9 5,1 8,2 0,6 11,7 5,3 2,9 10,6 18,8 3,5 13,3 21,7 11,3 49,8 19,7 88,3 27, 0 8. Tikkalansuo 7,0 5,9 1,9 14,8 2,2 3,3 1,1 0,8 7,4 22,2 23,8 2,2 11,1 5,9 43,0 20,7 3,0 1,5 5,9 3,7 34,8 77,8 10, 4 9. Tupunsuo 10,5 10,5 12,9 0,8 13,7 24,2 11,3 4,9 14,5 1,6 32,3 16,9 11,3 1,6 12,1 1,6 43,5 75,8 4, Lintusuo 0,7 3,2 0,2 0,9 0,5 5,5 3,5 3,0 0,5 1,2 8,2 13,7 1,4 1,2 3,0 8,5 14,1 15,7 0,8 3,1 5,2 35,5 9,2 69,5 2,7 86,3 19, Meriaronsuo 38,2 6,1 2,8 0,5 47,6 9,4 6,6 5,5 21,5 69,1 9,4 1,1 5,0 0,5 16,0 5,0 9,3 0,6 14,9 30,9 1, Pahkasuo 64,6 0,8 0,5 65,9 5,7 13,7 3,2 0,5 23,1 89,0 4,3 4,9 1,8 11,0 0, Saarisuo 2,2 0,8 1,0 4,0 1,0 1,5 0,3 2,8 6,8 8,5 1,3 9,8 6,7 1,2 9,8 42,5 19,2 4,0 83,4 93,2 4, Måtässuo 31,0 45,1 15,5 91,6 2,1 2,8 3,5 8,4 100,0 Keskiarvo 5,5 8,4 0,1 1,6 0,2 15,8 5,0 2,0 0,4 0,9 0,8 9,1.. 24,9 9,5. 8,1 0,1 8,0 9,7 35,4 10,7 1,5 0,9 8,6 10,8 5,8 38,3 1,4 75,1 16,5

35 Koko suo Yli 1 m:n syvyinen alue Yli 2 m:n syvyinen alu e Keskisyvyys Keskimaatuneisuus Turvemää' Keskisyvyys Turvemää' Keskisyvyys Turvemä0 ä Suon nimi Pinta (m) (milj. m) Pinta (m) (milj. m) Pinta (m) (milj. m ) Tutkimus ala ala ala linjasto a (ha) H14 H510 H110 H14 H510 H110 H14 H510 H110 (ha) H14 H510 H110 H14 H510 H110 (ha) H14 H510 H11 0 H14 H510 H110 (m ) 1. Isoneva 620 0,25 0,98 1,23 3,5 5,7 5,2 1,24 4,93 6, ,29 1,18 1,47 0,75 3,01 3, ,45 1,86 2,31 0,23 0,93 1, Sarvineva 335 0,19 0,41 0,60 2,4 6,1 5,0 0,62 1,39 2,01 3. Pelsonneva 615 0,39 0,40 0,79 3,2 6,0 4,6 1,84 1,88 3, ,50 0,62 1,12 0,17 0,17 0, Suutarinjärvenneva 220 0,98 0,43 1,41 3,7 5,1 4,2 1,93 0,91 2, ,16 0,51 1,67 1,59 0,75 2, ,87 0,38 2,25 0,38 0,18 0, Kyykkään Isosuo 325 0,52 0,90 1,42 3,7 5,5 4,9 1,27 2,21 3, ,60 1,05 1,65 0,83 1,44 2, ,69 1,31 2,00 0,23 0,41 0, Rahkasuo 295 0,42 0,67 1,09 3,4 5,8 4,9 0,88 1,42 2, ,55 0,87 1,42 0,31 0,51 0,82 3 0,75 1,38 2,13 0,02 0,04 0, Haisunniitty 190 0,50 0,75 1,25 3,5 5,2 4,5 0,71 1,03 1, ,64 0,99 1,63 0,42 0,59 1, ,62 1,60 2,22 0,09 0,13 0, Tikkalansuo 310 0,32 0,50 0,82 3,2 6,2 5,0 0,71 1,11 1, ,51 0,78 1,29 0,07 0,12 0, Tupunsuo 180 0,56 0,68 1,24 3,5 5,8 4,7 0,78 0,95 1, ,67 0,74 1,41 0,26 0,31 0, Lintusuo 430 0,85 0,31 1,16 3,7 5,3 4,1 1,98 0,68 2, ,33 0,40 1,73 0,64 0,22 0, ,89 0,35 2,24 0,28 0,10 0, Meriaronsuo 125 0,48 0,58 1,06 3,8 5,8 4,9 0,41 0,50 0, ,51 0,79 1,30 0,10 0,13 0, Rahkasuo 165 1,29 0,39 1,68 3,3 5,0 3,7 1,71 0,51 2, ,35 0,41 1,76 1,52 0,46 1, ,37 0,70 2,07 0,28 0,14 0, Saarisuo 350 0,31 0,97 1,28 3,3 5,6 5,1 0,57 1,78 2, ,34 1,09 1,43 0,31 1,01 1, Mätässuo 450 0,33 0,18 0,51 2,6 7,1 4,2 1,49 0,81 2, Yhteensä/Keskiarvo ,47 0,58 1,05 3,4 5,8 4,7 16,14 20,11 36, ,70 0,86 1,56 6,97 8,72 15, ,02 1,17 2,19 1,51 1,93 3,