GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 6

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 6 Kimmo Virtanen PATTIJOELLA TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARAT Kuopio 1985

2 Tekijän osoite : Geologian tutkimuskesku s PL KUOPIO 10

3 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 5 TUTKIMUSMENETELMÄT 5 Kenttätutkimukset 5 Laboratoriomääritykset 8 Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esitys 8 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 1 0 TUTKITUT SUOT Honkaneva Nikkarinkaarto Kakaraneva Voineva Kytöneva Pitkäsneva Melalampinneva Tynnyrineva Tuohineva Viitaneva Myllysaarensuo Löytöneva Kallioneva Vasanneva Pahaneva Pakkaneva Ulmanen Paskaneva Heiniräme Kylmäkorpi Toraneva-Saraneva Kursunneva Saloistenneva Konikaaransuo Rutonaro Lähdeneva Pikkupirtinneva Haapasaarenneva 121

4 29. Linnaräme Soramäenkankaansuo Sorttastenneva Säilynneva Alajärvi Jokikankaansuo Heposuo Riutanneva Arkkuneva Eteläneva 14 7 TULOSTEN TARKASTELUA 14 9 Suotyypit 14 9 Turvekerrostumat 14 9 Turpeen fysikaaliset ominaisuudet 15 0 Turpeen rikkipitoisuus 15 1 SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 16 0 Turvetuotanto 16 0 Soiden suojelu 16 2 KIITOKSET 16 2 KIRJALLISUUS 16 3 LIITE

5 - 5 - JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt turvetutkimuksia Pat - tijoen kunnan alueella vuonna Tutkimukset liittyvät valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Pattijoella tutkittiin 38 suota, joiden yhteenlaskett u pinta-ala on 5726 ha. Tämä käsittää käytännössä kaikki kun - nan yli 20 ha :n suuruiset suot (kuva 1). Turvetutkimusten tarkoituksena on ollut käyttökelpoiste n poltto- ja kasvuturvevarojen selvittäminen, mutta tämän lisäk - si on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömandollisuudet. Pattijoen lähialueilta on aiemmin julkaistu turvetutki - mustuloksia Siikajokilaaksosta (Lappalainen, Häikiö, Korpi - jaakko ja Mäkilä 1978) ja Vihannista (Virtanen ja Herrane n 1984). TUTKIMUSMENETELMriT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimus - keskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Isot, yhtenäise t suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suo n hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja tälle poikki - linjoja, jotka olivat yleensä 400 metrin etäisyydellä toisis - taan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein. Niiden sijainti maastossa on merkitty paaluin. Lisäksi soil - le on tehty syvyysmittauslinjoja, joilla mitattiin turvekerros - tuman paksuus 50 m :n välein. Pienet ja rikkonaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys- % ja kosteus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-as - teikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä,

6 - 6 -

7 - 7 - Kuva 1. Pattijoella tutkitut suot. 1. Honkaneva 2. Nikkarinkaart o 3. Kakaraneva 4. Voineva 5. Kytöneva 6. Pitkäsneva 7. Melalampinneva 8. Tynnyrineva 9. Tuohinev a 10. Viitaneva 11. Myllysaarensuo 12. Löytöneva 13. Kallionev a 14. Vasanneva 15. Pahaneva 16. Pakkaneva 17. Ulmanen 18. Paskaneva 19. Heiniräme 20. Kylmäkorpi 21. Toraneva - Saraneva 22. Kursunnev a 23. Saloistenneva 24. Konikaaransuo 25. Rutonaro 26. Lähdeneva 27. Pikkupirtinnev a 28. Haapasaarennev a 29. Linnaräme 30. Soramäenkankaansu o 31. Sorttastenneva 32. Säilynneva 33. Alajärv i 34. Jokikankaansu o 35. Heposuo 36. Riutanneva 37. Arkkuneva 38. Eteläneva

8 - 8 - liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maa - lajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin val - takunnalliseen kiintopisteverkkoon. Laboratoriomääritykse t Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laboratorio - näytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suo n käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen tur - velaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipi - toisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus il - moitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta, hehkutettuna 815 t 25 0C :ssa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan tur - peen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo- m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pil - leriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-200 isotermi - sellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 % :n käyttö - kosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipitoi - suudet LECO SC-32 :11a, rikkianalysaattorilla. Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esity s Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostus se - kä piirretty kartta ja profiileja. Piirroksissa käytetyt sym - bolit on esitetty liitteessä 1. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ym - päristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigrafiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotuloksia on kä - sitelty lyhyesti ja lisäksi ne on annettu taulukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jossa on pyritt y huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Os a laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin.

9 - 9 - Laskentamenetelmät on selvitetty Geologisen tutkimuslaitoksen maaperäosaston raportissa P 13,4/83/131 (Hänninen ym. 1983). Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonais - määrästä. Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueill e hehtaarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhykeittäin, mutta il - moitettu syvyysalueittain. Laskuissa on käytetty seuraavi a syvyysvyöhykkeitä : cm, cm, cm, cm, cm, cm. A d1-10 n A = syvyysvyöhykkeen pinta-al a d 1-10 = -"- tutkimuspisteiden yhteenlas - kettu turvekerroksen paksuu s n = -"- tutkimuspisteiden lukumäär ä Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamall a syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden syvyyk - sien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuudet on las - kettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovel - lutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden suon tilavuu - desta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäi n pieni (alle 1 %), pieni (1-2 %), keskimääräinen (2-3 %), suu - ri (3-4 %) ja erittäin suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspisteen yh - teydessä turpeen keskimaatuneisuus, heikosti maatuneen pinna n paksuus (H1-4) ja koko turvekerroksen paksuus. Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsott u joko yli metrin, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset aluee t riippuen tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta sek ä suon pohjan muodoista jne. Tuotantokelpoisen alueen turvemää - rää arvioitaessa on pohjalta yleensä vähennetty 0,5 metri n kerros. Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisällöt on lasket - tu seuraavilla kaavoilla : E = Nsuo-m3. Dd. Hu (kuiva turve ) E = N suo-m 3. Dd. (100/100-K). Hu(kosteudessa K % ole - va turve)

10 E = energiasisältö Nsuo-m3 = suokuutioiden määr ä Dd = suokuution sisältämä kuivan turpeen määrä (kg/ m3 ) Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg ) Hu = kosteudessa K(%) olevan turpeen tehollinen lämpöar - vo (MJ/kg ) K = turpeen kosteus (%). Energiasisältö ilmoitetaan yksiköissä GJ ja MWh. Soilta, joilta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, on turpeen kuivatilavuuspaino arvioitu suon ojitustilantee n sekä turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella käyttäe n Korpijaakon ym. (1981) aineistoa. SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOO N Raportissa on erotettu kolme tuotantomuotoa : teollinen, pienimuotoinen ja tilakohtainen. Teollinen turvetuotanto o n joko jyrsinturve- tai palaturvetuotantoa ja kaksi viimeksimai - nittua tuotantomuotoa ovat pelkästään palaturvetuotantoa. Tilakohtaisella turvetuotannolla on ymmärretty sellainen tuotanto, jossa palaturve käytetään omalla tai lähitiloilla. Pienimuotoisella tuotannolla on taas ymmärretty sellaista turvetuotan - toa, jolloin tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Tilakohtaiseen tuotantoon soveltuvien soide n turpeille ei ole asetettu tuhkapitoisuuden, turvelajin ja tila - vuuspainon suhteen niin suuria laatuvaatimuksia kuin pienimuo - toiseen ja teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Pienimuotoisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidett y 10 ha. Tämä voi olla useammassa lähekkäin olevassa osassa. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle ei ole asetettu alarajaa. Suon soveltuvuus poltto- tai kasvuturvetuotantoon riip - puu useista tekijöistä. Teollisessa turvetuotannossa pidetää n sopivana etäisyytenä maantiekuljetuksissa alle 100 km. Tilakohtaisessa ja pienimuotoisessa turvetuotannoss a kulkuyhteys suolle olisi syytä olla jo valmiina ennen tuo - tannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelmana teollist a turvetuotantoa suunniteltaessa. Pienimuotoisessa ja

11 tilakohtaisessa tuotannossa se on kuitenkin kustannuksia li - säävän vaikutuksensa vuoksi rajoittava tekijä. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle suopohjaiset pellot ovat erinomaisi a tuotantoalueita. Liekojen eli turpeessa olevan lahoamattoman puun (kannot, rungot ym) poisto on tuntuva lisäkustannuksia aiheuttava tekijä suon kunnostus- ja tuotantovaiheessa. Suon muoto, pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuude t on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvekerrostuman maatuneisuus, turvelaji ja paksuus sek ä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat tärkeimmät tekijät, kun arvioidaan suon soveltuvuutta polttoturvetuotantoon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu turveteollisuus - liiton esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palaturpeill e (taulukko 1). Arvioitaessa soveltuvuutta kasvuturvetuotantoo n kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, se n rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen (taulukko 2). Seuraavassa esitetään turvelajin, sen maatuneisuuden ja paksuuden vaatimuksia, joita on käytetty määrättäessä suon sovel - tuvuutta polttoturve- ja kasvuturvetuotantoon. Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suol - ta edellytetään, ett ä - turpeen maatuneisuus on yli H 4 - turve ei ole puhdasta saraturvetta (tällaisesta tur - peesta tehdyt turvepalat murenevat helposti ) - suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyyten ä on 1,5 metriä (ei koske tilakohtaiseen tuotantoon otet - tavia turvepeltoja ) - heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltava all e 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla ) - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintää n 10 ha.

12 Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolt a edellytetään, ett ä - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuude n on oltava yli H 5 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metri ä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla ) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan noi n 25 ha. Jyrsinturvemenetelmällä kasvuturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, ett ä - turve on heikosti maatunutta (H1-3) acutifolia -tyypi n rahkaturvett a - turpeessa ei ole haittaavia määriä lisätekijöitä (tupasvillaa, leväkköä, varpua, saraa yms. ) - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä, josta kasvuturpeeksi sopivaa raaka-ainetta vähintään 1 metr i - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan noin 25 ha. Taulukko 2. Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardi. VILJELYTURPEEN, TURVERAAKA-AINEEN, MUKAISET LAATULUOKA T STANDARDI N I Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee oll a vaaleaa turvetta, H 1 3, jossa on vähintään 90 % rahkasammaljäänteitä, ja joista valtaosa, yli 80 % on acutifolia-ryhmän jäänteitä. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteit ä saa olla korkeintaan 3 % ja tupasvillan jäänteit ä korkeintaan 6 painosta. II Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee oll a vaaleaa, H 1 3, tai tummaa, H4 5 turvetta, jossa o n vähintään 80 % rahkasammalien jäänteitä.

13 TUTKITUT SUO T 1. Honkaneva (kl , x = 71455, y = 25430) sijaitsee 35 km Pattijoen kirkolta kaakkoon Vihannista Kilpuaa n menevän tien varrella. Suo rajoittuu etelässä lohkareisee n moreenimaastoon ja muualla hiekkakankaisiin (kuva 2).

14 Pinta-ala on noin 230 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 106 ha, yli 1,5 metrin 60 ha ja yli kahden metrin 43 ha. Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 4, 4 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat länsiosassa tupasvillaräme ja varsinainen saraneva, jotka on osittain ojitettu. Suon itäpäässä vallitsevat lyhytkorsinevaräme ja rahkaneva. Luoteis - osassa on rimpinevaojikko vallitsevana. Tutkimuspisteist ä on avosoilla 27 %, rämeillä 69 %, korvissa 2 % ja turvekankaal - la 2 %. Suoalasta on ojitettu 57 %. Vedet valuvat kaakkois - päästä ojia myöten Leinoslampeen, joka laskee Vihanninjoke a Pyhäjokeen. Honkanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Syvimmät alueet ova t suon itäosissa, jossa heikosti maatunut rahkainen pintaturveker - ros on paksuin. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Honkanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 50 %, sara - valtaisia noin 49 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Puunjäännök - siä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on n. 5 %. Yleisimmä t turvelajit ovat rahkasaraturve (36 %), tupasvillaa sisältävä rahkaturve (18 %) ja saraturve (16 %) (kuvat 3, 4 ja 5). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, pintakerroksen 2,7 ja pohjakerroksen 7,1. Liekoisuus on erittäin alhaine n (0,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (0,5 %). Honkanevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteelt ä A 300 ja tuhkanäytteet pisteeltä A (taulukko 3). Tur - peen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,0 %. Sen kuiva-ainesisäl - tö on kohtalainen (ka. 92 kg/suo-m 3 ) suon pintakerrosta lukuun - ottamatta. Turpeen lämpöarvo on korkea, tehollinen lämpöarv o keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudella 9,5 MJ/kg.

15 Honkanevassa turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,10 1,79 2,8 9 Yli 1 m 0,80 1,33 2,1 3 Yli 1,5 m 0,68 1,01 1,6 9 Yli 2 m 0,54 0,72 1,2 6 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 62,6 pohjaturvetta. Honkanevalla on n. 70 ha :n yhtenäinen, yli 1,5 m syvyinen alue, joka on valtaosin saravaltaista turvetta. Su o soveltuu hyvin polttoturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä. Käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 1,3 milj. suo-m 3.

16 Nikkarinkaarto (kl , x = 71459, y = ) sijaitsee Pattijoen kirkolta 36 km etelä-kaakkoon. Suo rajoittuu mataliin hiekkakankaisiin. Suon länsiosan halkaisee luodekaakko suunnassa metsäautotie (kuva 6). Pinta-ala on noin 43 ha. Yli metrin syvyistä aluetta o n hehtaari. Tutkimuspisteitä on 0,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 2,1 kpl/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Vallitsevina suotyyppeinä ovat sararäme ja tupasvillaräme. Koko suo on ojitettu. Vedet valuvat metsäojia myöten Liminkaojaan ja sitä pitkin Perämereen. Nikkarinkaarron turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %) ja hiekka (50 %). Nikkarinkaarrossa on rahkavaltaisia turpeita noin 56 % ja saravaltaisia noin 44 Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (44 %) ja puhdas rahkaturve (33 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8, pintakerrokse n 2,7 ja pohjakerroksen 6,0. Nikkarinkaarron turvemäärä on 0,25 milj. suo-m 3, mutt a matalana suona se ei sovellu turvetuotantoon.

17 Kakaraneva (kl , x = 71472, y = ) sijaitsee Pattijoen kirkolta 33 km etelä-kaakkoon Vihanti-Pyhä - joki -tien varrella (kuva 7). Suo rajoittuu hiekkakankaisin. Pinta-ala on noin 165 ha. Tutkimuspisteitä on 0,5 kpl / 10 ha ja syvyysmittauksia on 1,8 kpl/10 ha. Suo on tutkitt u hajapistein.

18 Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvilla- ja rahkaräme. Suon itäosassa on ruohoturvekangasta. Tutkimuspisteistä on rä - meillä 75 % ja turvekankaalla 25 %. Koko suo on ojitettu. Vedet valuvat länsiosasta ojia myöten Liminkaojaan, eteläosas - ta ojia myöten Yliojaan ja edelleen Piipsanjokeen ja Pyhäjokeen. Pohjoisosasta vedet laskevat ojia pitkin Peuraojaan ja edellee n Vihanninjokeen. Kakaranevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,5 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekk a (75 %). Kakaranevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 87 % j a saravaltaisia noin 13 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerrokse n 2,8 ja pohjakerroksen 6,1. Kakaranevan turvemäärä on 0,83 milj. suo-m 3, mutta mata - luutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. 4. Voineva (kl , x = 71470, y = 25427) sijai t see Pattijoen kirkolta n. 35 km kaakkoon. Suo rajoittuu hiek - kakankaisiin (kuva 8). Pinta-ala on noin 265 ha, mutta yli metrin syvyistä alu - etta ei tavattu lainkaan. Tutkimus- ja syvyyspisteitä o n 0,9 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas. Koko suo on ojitettu metsätaloutta varten. Vedet valuvat ojia pitki n Leinosenjärven kautta Piipsanjokeen ja siitä edelleen Pyhäjoen kautta Perämereen. Voinevan turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,3 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Yleisin turvelaji on saraturve, jossa on puuta lisäteki - jänä (84 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Voinevassa on turvetta kaikkiaan noin 0,8 milj. suo-m 3, mutta mataluutensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon.

19 Kytöneva (kl , x = 71491, y = 25410) sijait - see Pattijoen kirkolta 31 km etelä-kaakkoon Vihanti-Pyhäjok i -tien varrella. Suo muodostuu kolmesta osasta : lännessä on Kytöneva, keskellä Kivenrauta ja idässä Kurunräme. Suo rajoittuu idässä loiviin luode-kaakko suuntaisiin moreenikumpuihi n sekä lännessä hiekkakankaisiin (kuva 9). Pinta-ala on noin 350ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 43 ha, yli 1,5 m :n 23 ha ja yli kanden metrin 18 ha. Tutkimuspisteitä on 0,7 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 2, 0 kpl/10 ha. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä.

20 Vallitsevina suotyyppeinä ovat Kivenraudan ja Kurunrämee n alueella rahkaräme ja lyhytkortinen räme. Kytönevan alue o n vanhaa ojitusaluetta, jossa suotyypit ovat muuntuma-asteell a olevia sararämeitä ja nevakorpia sekä turvekankaita. Tutkimuspisteistä on avosoilla 31 %, rämeillä 39 %, korvissa 13 % ja turvekankailla 17 Suoalasta on ojitettu 74 Vede t valuvat suolta pohjoiseen Ahmaojaan, josta ne kulkevat Vihanninjoen kautta Pyhäjokeen.

21 Kytönevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Suon syvimmät osat ova t Kurunrämeellä. Länsiosa on alle metrin syvyistä. Suon pohj a on länsiosassa muodoltaan tasainen ja itäosassa vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hiesu (24 %) j a hiekka (14 %). Länsiosassa suon pohja on moreenia, itäosass a yleensä hiesua, jonka päällä on ohut liejukerros. Kytönevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 31 % j a saravaltaisia noin 69 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 60 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta sisäl - tävä rahkasaraturve (34 %), rahkasaraturve (17 %) ja puuta si - sältävä sararahkaturve (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerrokse n 3,4 ja pohjakerroksen 6,4. Liekoisuus on erittäin alhaine n (0,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (0,7 %). Kytönevassa turvemäärä jakautuu (milj. m3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,69 1,94 2,6 3 Yli 1 m 0,29 0,56 0,8 5 Yli 1,5 m 0,25 0,36 0,6 1 Yli 2 m 0,24 0,28 0,5 2 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 66 % pohja - turvetta. Kytönevan länsi- ja keskiosa ovat turvetuotantoa ajatel - len liian matalia. Suon itäosa on syvä, mutta siinä on paikoin paksu heikosti maatunut rahkainen pintakerros, joka e i sovellu kasvuturpeeksi eikä polttoturpeeksi. Lisäksi aluee n muoto on turvetuotantoon epäedullinen.

22 Pitkäsneva (kl , x = 71516, y = 25387) sijaitsee Pattijoen kirkolta vajaa 30 km kaakkoon (kuva 10). Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon, muualla paits i lännessä, jossa se rajoittuu hiekkakankaisiin. Suon keskellä on Pitkäsjärvi. Kulkuyhteydet ovat suolle pohjoisesta metsä - autotietä, etelästä Nikulan tilatietä tai idästä Ahmanevalta (kuva 11). Pinta-ala on noin 700 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 530 ha, yli 1,5 m :n 493 ha ja yli kanden metrin 431 ha. Tutkimuspisteitä on 3,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 3, 1 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat avosuot ja rämeet. Suon keskellä on laaja vetinen keidassuoalue, joka on pääosin muodostunut silmäkenevasta. Silmäkenevan ympärillä tavataan yleisesti saranevaa, kalvakkanevaa, rimpinevaa ja lyhytkortist a nevaa. Suon reunoilla ja Pitkäsnevan eteläpuolella yleisimmä t suotyypit ovat tupasvillaräme, rahkaräme ja sararäme. Pitkäsjärven kaakkoispuolella on "kraaterimainen" lähde, jonka ympärillä tavataan luhta- ja lettokasvillisuutta. Tutkimuspisteistä on avosoilla 45 %, rämeillä 50 %, korvissa 4 % ja turvekankaalla 1 %. Suoalasta on ojitettu n. 20 %. Suurin ojitusalue on Pitkäsjärven kaakkoispuolella. Vedet valuvat Pitkäsjärveen ja siitä Piehinginjokeen. Suon itäosista vedet va - luvat ojia myöten Ahmanevalle. Kuivatusmandollisuudet ova t huonot suon keskiosissa Pitkäsjärven takia. Suon kuivatus edel - lyttäisi myös Pitkäsjärven osittaista kuivatusta. Pitkäsnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 2,5 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on n. 3,0 m. Tästä on pin - takerrosta n. 2,0 m ja pohjakerrosta n. 1,0 m. Syvimmäll ä pisteellä kaakkoisosassa on 6,2 m turvetta. Myös Pitkäslähteen ympärillä turvetta on yli 6 m. Suon pohja on muodoltaa n loivapiirteinen, mutta pohjoisosassa oleva lohkareinen moree - ni aiheuttaa syvyyssuhteisiin yllättävää vaihtelua. Yleisimmät pohj amaalaj it ovat hiesu (46 %), moreeni (36 %) ja hieta (12 %). Turvekerrosten välissä tavataan yleisesti ohuit a mutakerroksia.

23 Pitkäsnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 39 %, saravaltaisia noin 60 % ja ruskosammalvaltaisia 0,5 Puunjään - nöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 18 Saraval - taisia turpeita tavataan suon etelä- ja länsiosassa (B-linjaston alueella ja A-linjaston loppupäässä sekä C-linjaston itä - päässä, suon koillisosassa). Rahkaturpeiden yleisimpinä lisätekijöinä ovat tupasvilla ja leväkkö ja saraturpeiden korte, puunjäänteet, leväkkö ja suon eteläosassa ruskosammal(kuvatl2-28).

24 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, pintakerroksen 3,3 ja pohjakerroksen 5,5. Suon keskiosien turpeet ova t yleensä heikosti maatuneita ja vetisia. Yleensä heikosti maatuneessa turpeessa on ohuita hyvin maatuneita linssejä. Parhaiten maatuneita turpeet ovat C-linjaston länsiosassa. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,3 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (0,8 %). Eniten liekoja on suon etelä - osissa (B-linjaston alueella alle 0,5 m kerroksissa 1,7 %). Pitkäsnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 400, A 1000, A 1600, A 2200, B 500, B 1300, C 1200 ja C (taulukko 4 ). Turpeen ph on matala suon keskustassa pintaturpeissa ja suhteellisen korkea suon etelä- ja itäosissa. Turpeen vesipitoisuus on A-linjaston itäpäässä korkea (ka. 94,7 %) ja muualla suolla keskinkertainen (ka. 90,9 %). Tur - peen kuiva-ainesisältö on suon keskustassa erittäin pieni, A 1000 (ka. 50 kg/suo-m 3 ), A 1600 (ka. 55 kg/suo-m 3 ) ja A (ka. 41 kg/suo- m3 ). Turpeen korkean vesipitoisuuden ja piene n kuiva-ainesisällön takia ei kaikkia näytteitä pystytty ede s ottamaan. Turpeen tuhkapitoisuus on koko suolla pieni (ka. 2,8 %). Poikkeuksellisen korkea se on ainoastaan pisteellä A 2200, jos - sa minerotrofisissa turpeissa suon pinnalla on yli 10 % tuhkaa. Tuhkan sulamislämpötila on koko suolla normaali (ka ) (taulukko 5). Turpeen lämpöarvo on keskimäärin 20, 3 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudella 8,9 MJ/kq. Pitkäsnevassa turvemäärä jakautuu (milj. m3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 10,77 6,44 17,2 1 Yli 1 m 10,46 5,48 15,9 4 Yli 1,5 m 10,29 5,21 15,5 0 Yli 2 m 9,87 4,56 14,4 3 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 34 % pohja - turvetta.

25 Taulukko 5. Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (0c) Pitkäsnevall a Tutk. Syvyys Sintr. Pehme- Sula- Juokset - piste (cm) piste nemis- mis- tumis - piste piste pist e A A A ' A B B

26 Pitkäsnevan yli 1,5 m syvyinen alue on lähes 500 ha. Valtaosa tästä alueesta on turvetuotantoon sopimatonta johtue n kuivatusvaikeuksista ja heikkolaatuisista turpeista. Turvetuotantoon soveltuu Pitkäsnevasta vain 165 ha (kuva 29). Tä - mä pinta-ala koostuu kuudesta erillisestä alueesta : 1. Lounainen alue on rikkonainen, mutta sen turpeet ovat hy - vin maatuneita ja turvelajiltaan palaturvetuotantoon sopi - via. Alueen pinta-ala on n. 35 ha ja käyttökelpoiset tur - vevarat n suo-m Eteläinen alue on suorakaiteen muotoinen ja se soveltu u turvelajiensa takia vain jyrsinturvetuotantoon. Aluee n pinta-ala on n. 30 ha ja käyttökelpoiset turvevarat n suo-m Koillinen alue soveltuu heikosti maatuneena ja saravaltaisena jyrsinturvetuotantoon. Sen pinta-ala on noin 42 ha ja käyttökelpoiset turvevarat n suo-m C-linjaston eteläreunassa on n. 10 ha alue, joka hyvin maatuneiden turpeiden takia soveltuu palaturvetuotantoon. Sen käyttökelpoiset turvevarat ovat n suo-m Luoteinen alue on pinta-alaltaan 25 ha. Se sopii jyrsinturvemenetelmällä tuotettavaksi. Alueen itäosissa on n. 10 ha alueella keskimäärin 0,75 m paksu kerros heikost i maatunutta acutifolia-ryhmän rahkaturvetta, joka sopi i kasvuturpeeksi. Alueen kasvuturvevarat ovat n suo-m 3 ja polttoturvevarat suo-m Edelliseen alueeseen liittyy kiinteästi pohjoinen alue, joka soveltuu turpeiltaan hyvin palaturvetuotantoon. Haittana ovat alueella esiintyvät siirtolohkareet, jotka o n paikannettava ennen tuotantoa. Pinta-ala on n. 20 hehtaaria ja käyttökelpoiset turvevarat suo-m 3. Pitkäsneva on turvetuotantosuona kokoonsa nähden huono j a rikkonainen. Sen sijaan suolla on monia suojelullisia arvo - ja. Maassamme ainutlaatuinen luonnonnähtävyys on Pitkäslähde, joka olisi ehdottomasti suojeltava. Myös Pitkäsjärvi ja laaja keidassuoalue suokompleksin keskiosassa muodostaisivat ar - vokkaan suojelukokonaisuuden.

27 Melalampinneva (kl , x = 71536, y = ) sijaitsee Pattijoen kirkolta 26 km etelä-kaakkoon Lukkaroisten - perän tien ja Pitkäsjärven välisellä alueella. Suo rajoittu u lohkareiseen, kumpuilevaan moreenimaastoon. Se on rikkonaine n ja saarien pirstoma. Melalampinnevaan kuuluvat lisäksi Kirkko - Melaneva ja Karhuräme. Suon keskiosassa on Melalampi (kuva 30).

28 Pinta-ala on noin 72 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 28 ha, yli 1,5 m :n 19 ha ja yli kahden metrin 10 ha. Tutkimuspisteitä on 0,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 6, 5 kpl/10 ha. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä. Vallitsevina suotyyppeinä ovat Karhurämeellä tupasvillaräme ja lyhytkorsineva sekä Melalampinnevalla kalvakka- ja suursaraneva. Koko suo on luonnontilainen. Tutkimuspisteistä o n avosoilla 67 % ja rämeillä 33 %. Vedet valuvat pohjoisee n Viitanevan läpi ja laskevat Piehinginjokeen. Melalampinnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva ja lohkareinen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Melalampinnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 43 % ja saravaltaisia noin 57 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 39 %. Yleisimmät turvelajit ova t tupasvillaa sisältävä rahkaturve (17 %), puuta ja tupasvilla a sisältävä rahkasaraturve (17 %) ja rahkasaraturve (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerrokse n 2,6 ja pohjakerroksen 6,0. Liekoisuus on erittäin alhaine n (0,9 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (1,7 %). Melalamminnevassa turvemäärä jakautuu (milj. m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : turvetta. H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,32 0,47 0,7 9 Yli 1 m 0,23 0,29 0,5 2 Yli 1,5 m 0,19 0,23 0,4 2 Yli 2 m 0,11 0,16 0,2 7 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 56 % pohja - Melalampinneva ei rikkonaisuutensa ja lohkareisuutens a takia sovellu turvetuotantoon.

29 Tynnyrineva (kl , x = 71538, y = 25394) si - jaitsee Pattijoen kirkolta 26 km etelä-kaakkoon Lukkaroistenperän tien lähellä. Suo on muodoltaan pitkänomainen ja s e rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon (kuva 31). Kulkuyhteydet ovat hyvät metsäautotietä pitkin.

30 Pinta-ala on noin 99 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 36 ha, yli 1,5 metrin 20 ha ja yli kahden metrin 13 ha. Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksiaon 5,8 kpl / 10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eteläosassa tupasvilla - ja rahkaräme, luoteisosassa lyhytkortinen neva ja lyhytkorsine - varäme, muualla sararäme. Suo on luonnontilainen. Tutkimus - pisteistä on avosoilla 27 % ja rämeillä 73 %. Vedet valuva t ojia pitkin Piehinginjokeen, josta Pyhäjoen kautta Perämereen. Tynnyrinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pinta - kerrosta 1,1 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Heikosti maatunut pintakerros on pääosin saraturvetta. Suon pohja on muodoltaan jyrkkäpiirteinen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (55 % ) suon keskellä ja moreeni (25 %) ja hiekka (15 %) suon laidoil - la. Tynnyrinevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 39 % j a saravaltaisia noin 61 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (39 %), sararahkaturve (26 %), puuta sisältävä rahkasara - turve (14 %) ja rahkaturve (11 %) (kuva 32). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4, pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 6,6. Liekoisuus on erittäin alhaine n (0,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 1,1-1,5 m (0,8 %). Tynnyrinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteil - tä A 700 ja A (taulukko 6). Turpeen tuhkapitoisuu s on pieni (ka. 2,6 %). Sen kuiva-ainemäärä on korkea (ka kg/suo-m 3 ) varsinkin eteläosassa, jossa kuiva-ainemäärä on keskimäärin 140 kg/suo- m 3. Lämpöarvo on korkea (ka. 21,8 MJ/k g eli 50 % :n käyttökosteudella 9,7 MJ/kg). Tynnyrinevassa turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : turvetta. H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,62 0,36 0,9 8 Yli 1 m 0,40 0,23 0,6 3 Yli 1,5 m 0,32 0,12 0,4 4 Yli 2 m 0,23 0,08 0,3 1 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 37 % pohja -

31 Tynnyrinevan yli 1,5 m syvyinen alue on pinta-alaltaa n n. 20 ha. Suo soveltuu saravaltaisena parhaiten jyrsinturvemenetelmällä tuotettavaksi. Sen tuotantokelpoinen pinta-al a on pieni, mutta se soveltuu Pitkäsnevan pohjoisosien lisä - alueeksi. Suon käyttökelpoiset turvevarat ovat yhteens ä n suo-m 3,

32 Tuohineva (kl , x = 25417, y = 71534) sijaitsee Pattijoen kirkolta 27 km kaakkoon. Suo rajoittuu mo - reenimaastoon. Topografia on erittäin vaihteleva. Tuohineva muodostaa verkoston moreenisaarten väliin. Sinne ei johd a tietä (kuva 34).

33 Pinta-ala on noin 179 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 41 ha, yli 1,5 m 20 ha ja yli kanden metrin 10 ha. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 3, 1 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvilla- ja rahkaräme. Suon keskustassa on myös rimpinevaa ja saranevaa. Tutkimus - pisteistä on avosoilla 29 % ja rämeillä 71 %. Koko suo on luon - nontilainen. Vedet valuvat kaakkoon Ahmaojaan ja siitä edelleen Vihanninjokeen. Tuohinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pinta - kerrosta 1,0 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Heikosti maatunut pintakerros on osittain sara- ja osittain rahkaturvetta. Suoll a on useita pieniä syvänteitä, joita moreenisaaret erottavat toi - sistaan. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (60 %) ja moreeni (32 %). Tuohinevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 30 % j a saravaltaisia noin 70 %. Puunjäännöksiä sisältävien tarpeiden kokonaisosuus on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (58 %), rahkaturve (28 %) ja puuta sisältävä rahkasaraturve (10 %) (kuva 33).

34 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9, pintakerrokse n 2,9 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoisuus on erittäin alhainen. Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m(0,9 %). Tuohinevassa turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,00 0,39 1,3 9 Yli 1 m 0,42 0,25 0,6 7 Yli 1,5 m 0,26 0,16 0,4 2 Yli 2 m 0,14 0,11 0,2 5 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 37 % pohja - turvetta. Tuohinevalla on noin 15 hehtaarin yhtenäinen yli 1,5 m syvyinen alue, mutta paksun rahkaisen pintaturvekerroksen, turpeen heikon maatumisasteen ja turpeen saravaltaisuuden ta - kia Tuohineva ei sovellu palaturvetuotantoon ja jyrsinturve - tuotantoon sen yli 1,5 m syvyinen alue on pinta-alaltaan liian pieni. 10. Viitaneva (kl , x = 71553, y = 25366) sijait - see Pattijoen kirkolta 24 km etelä-kaakkoon Lukkaroistenperä n tien varrella. Viitanevaan on tässä laskettu kuuluvaksi myö s Hautaräme, Ala-Melaneva ja Pölkkyräme. Suo rajoittuu laajoihin moreenin peittämiin kallioisiin mäkiin. Suon pohjoisosassa kulkee Piehinginjoki (kuva 35). Kulkuyhteydet suolle ova t hyvät. Pinta-ala on noin 181 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 70 ha, yli 1,5 m :n 44 ha ja yli kahden metrin 19 ha. Tutkimuspisteitä on 0,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia o n 7,5 kpl/10 ha. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä.

35 Vallitsevina suotyyppeinä ovat Viitanevan alueella muuttuma-asteinen saraneva ja -räme. Piehinginjoen varressa o n tulvaniittyä. Hautaräme on sara- ja tupasvillarämettä. Sen pohjoisosassa on osittain luhtaisia suotyyppejä. Viitanevan puusto on ojien varsilla tiheää ja muualla suolla kitukasvuista. Tutkimuspisteistä on avosoilla 29 %, rämeillä 65 % ja turvekankaalla 6 %. Suoalasta on ojitettu 47 %. Viitanevan alueella on vanha ojitus. Hautaräme on luonnontilainen. Vedet valuvat Piehinginjokeen.

36 Viitanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on muodol - taan tasainen, mutta reunoilta suo on nopeasti syvenevä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %) ja hiesu (23 %). Viitanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 36 %, sara - valtaisia noin 63 % ja ruskosammalvaltaisia 0,2 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta sisältävä rahkasaraturve (22 %), puhdas rahkasaraturve (12 %), puhdas sararahkaturve (12%) j a puuta ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on erittäin alhaine n (0,7 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (1,3 %). Viitanevassa turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,96 0,86 1,8 2 Yli 1 m 0,63 0,55 1,1 8 Yli 1,5 m 0,53 0,34 0,8 7 Yli 2 m 0,27 0,18 0,4 5 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 47 % pohja - turvetta. Hautarämeen alue ei heikosti maatuneiden turpeidens a takia sovellu turvetuotantoon. Viitanevalla on n. 20 ha vanhaa ojitusaluetta Piehinginjoen eteläpuolella, joka soveltuu pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltu - vat Viitanevasta vain sellaiset alueet, jotka voidaan kuivata. Ennen tuotannon aloittamista on alueelta lisäksi tehtävä tuh - kapitoisuusmäärityksiä. Alueen käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,2 milj. suo-m 3.

37 Myllysaarensuo (kl , x = 71566, y = ) sijaitsee Pattijoen kirkolta 24 km kaakkoon Lukkaroistenperä n tien varrella. Suo muodostaa verkoston moreenisaarekkeide n väliin (kuva 36).

38 Pinta-ala on noin 146 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 76 ha, yli 1,5 metrin 54 ha ja yli kahden metrin 32 ha. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 5, 3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa lyhytkor - tinen neva ja -nevaräme. Länsi- ja lounaisosat ovat rahka- j a tupasvillarämettä. Reunoilla ja suon pohjoisosassa yleisi n tyyppi on sararäme. Suo on lähes luonnontilainen. Tutkimus - pisteistä on avosoilla 16 %, rämeillä 79 %, korvissa 3 % j a turvekankaalla 2 %. Vedet valuvat Piehinginjokeen ja siit ä Pyhäjoen kautta Perämereen. Myllysaarensuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon keskustass a syvyyttä on n. 4,5 m. Pintakerros on yleisimmin saraturvetta. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalaji t ovat hieta (36 %), moreeni (33 %) ja hiesu (31 %). Suon keskustassa ja Piehinginjoen varressa pohjamaa on yleensä hiesua, muualla hiekkaa tai moreenia. Myllysaarensuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 22 % ja saravaltaisia noin 78 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (51 %), puuta sisältävä rahkasaraturve (20 %), rahkaturve (13 %) ja sararahkaturve (9 %) (kuvat 37, 38 ja 39). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerrok - sen 3,0 ja pohjakerroksen 5,8. Liekoisuus on erittäin alhai - nen (0,8 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (1,3 %). Myllysaarensuolta otettiin tilavuustarkat näytteet pis - teiltä A 400, A 800 ja B 600 (taulukko 7). Turpeen tuhkapitoisuus on normaali (ka. 3,0 %). Kuiva - ainemäärä on B-linjastolla hyvä (ka. 103 kg/suo-m 3 ) mutta A 800 :11a suon pohjaosassa pieni (n kg/suo- m 3 ). Tämä johtuu turpeen suuresta vesipitoisuudesta. Turpeen lämpöarvo on koko suolla hyvä (ka. 21,5 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteu - della 9,5 MJ/kg).

39 Myllysaarensuossa turvemäärä jakautuu (milj. m3) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : turvetta. H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,82 1,20 2,0 2 Yli 1 m 0,64 1,02 1,6 6 Yli 1,5 m 0,54 0,85 1,3 9 Yli 2 m 0,41 0,60 1,0 1 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 62 pohja - Myllysaarensuolla on turvetuotantoon soveltuvaa, yl i 1,5 m syvyistä aluetta n. 50 ha. Saravaltaisena suo soveltuu parhaiten jyrsinturvemenetelmällä tuotettavaksi. Suon etelä - osassa tuotantoa haittaa paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suon käyttökelpoiset turvevara t ovat n. 1 milj. suo-m 3.

40 Löytöneva (kl , x = 71574, y = ) sijaitsee Pattijoen kirkolta 21 km etelä-kaakkoon Lukkaroistenperän tien varrella. Suo rajoittuu topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Se on muodoltaan rikkonainen (kuv a 40).

41 Pinta-ala on noin 76 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 11 ha ja yli 1,5 metrin 6 ha. Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 5,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa rahkaräm e ja eteläosissa tupasvillaräme. Suoalasta on ojitettu 13 %. Vedet valuvat ojia myöten Piehinginjokeen ja sitä pitkin Perä - mereen. Löytönevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 % ) ja hiekka (37 %). Löytönevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 99 %. Puun - jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (32 %), rahkaturve (25 % ) ja tupasvillaa sisältävä rahkaturve (14 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, pintakerroksen 2,6 ja pohjakerroksen 7,5. Liekoisuus on alhainen (1,1 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (3,2 %). Löytönevassa turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,18 0,32 0,5 0 Yli 1 m 0,04 0,09 0,1 3 Yli 1,5 m 0,01 0,09 0,1 0 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 67 % pohja - turvetta. Löytöneva ei rikkonaisuutensa ja mataluutensa takia so - vellu teolliseen turvetuotantoon. Kuitenkin suolla on kolm e erillistä n. 2 hehtaarin suuruista, yli 1,5 m syvyistä aluet - ta, joiden turve on hyvin maatunutta rahkaturvetta, joka sopi i tilakohtaiseen turvetuotantoon. Suon käyttökelpoiset turve - varat ovat n suo-m 3.

42 Kallioneva (k , x = 71570, y = ) sijaitsee Pattijoen kirkolta 22 km kaakkoon Lukkaroistenperän tien varrella (kuva 41). Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Se on rikkonainen ja jakaantunut useaan erillisee n osaan (kuva 42).

43 Pinta-ala on noin 134 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 49 ha, yli 1,5 m 24 ha ja yli kanden metrin 15 ha. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 6, 6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsiosassa rahkaräme, suon keskustassa tupasvillaräme ja lyhytkortinen nevaräm e ja suon itäosassa sararäme ja tupasvillaräme. Reunoilla yleisin tyyppi on pallosararäme. Tutkimuspisteistä on avosoill a 5 % ja rämeillä 95 Suoalasta on ojitettu 4 % suon kaakkois - osassa, mutta koko suo on linjoitettu äskettäin ojitusta silmälläpitäen. Vedet valuvat ojia pitkin Piehinginjokeen j a siitä Pyhäjoen kautta Perämereen.

44 Kallionevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on muodol - taan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (45 %), hieta (45 %) ja hiesu (10 %). Kallionevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 44 % j a saravaltaisia noin 56 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (40 %), rahkaturve (18 %), puuta sisältävä rahkasaraturve (14 %) ja sararahkaturve (12 %) (kuvat 43 ja 44).

45 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerrokse n 3,1 ja pohjakerroksen 6,4. Liekoisuus on alhainen (1,1 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (1,9 %).

46 Kallionevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 300 ja A 800 (taulukko 8). Turpeen tuhkapitoisuus on pie - ni johtuen rahkavaltaisista turpeista (ka. 1,8 %). Kallionevan keskiosassa (A 800) turpeen kuiva-ainemäärä on kohtalai - nen lähes kaikissa näytteissä (ka. 97 kg/suo-m 3 ), mutt a pisteellä A 300 kuiva-ainemäärä on pieni (ka. 76 kg/suo-m 3 ). Pienin se on pintakerroksessa ja n. 1,5 m syvyydessä. Pisteellä A 300 turpeen lämpöarvo on pieni (ka. 19,6 MJ/kg) el i 50 % :n käyttökosteudella 8,6 MJ/kg). Pisteellä A 800 sen si - jaan lämpöarvot ovat kohtalaisia (ka. 21,1 MJ/kg eli 50 % : n käyttökosteudella 9,3 MJ/kg). Lämpöarvot vaihtelevat suoll a huomattavasti johtuen maatuneisuuden vaihteluista. Kallionevassa turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,83 0,46 1,2 9 Yli 1 m 0,43 0,39 0,8 2 Yli 1,5 m 0,31 0,22 0,5 3 Yli 2 m 0,23 0,15 0,3 8 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 48 % pohja - turvetta. Kallioneva on pääosin muodostunut heikosti maatuneest a rahkaturpeesta, joka ei sovellu polttoturpeen raaka-aineeksi. Kallionevan rahkaturve ei myöskään Cuspidata-ryhmään kuuluvan a ja runsaasti saran- ja tupasvillan jäänteitä sekä maatuneit a linssejä sisältävänä sovellu kasvuturpeen raaka-aineeksi.

47 Vasanneva (kl , x = 71589, v = 25354) sijaitsee Pattijoen kirkolta 20 km etelä-kaakkoon Lukkaroistenperän tien varrella (kuva 45). Suo rajoittuu topografialtaa n vaihtelevaan moreenimaastoon. Suolla on runsaasti moreeni- j a kalliosaaria sekä siirtolohkareita. Näiden takia suo muodostuu monesta pienestä altaasta (kuva 46).

48 Pinta-ala on noin 208 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 105 ha, yli 1,5 m :n 75 ha ja yli kanden metrin 43 ha. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 5, 8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on suon etelä- ja itäosassa lyhytkortinen neva. Keskellä suota yleisin tyyppi on rimpineva, joka on osittain muuttuma-asteella. Suon reunat ovat yleens ä turvekangasasteella, jotka etelä- ja länsiosassa ovat ravinteisia. Tutkimuspisteistä on avosoilla 47 %, rämeillä 46 %, korvissa 6 % ja turvekankaalla 1 Suoalasta on ojitett u 44 Vedet valuvat ojia myöten länteen Patamanojaan ja edel - leen Ispinänojan kautta Piehinginjokeen.

49 Vasannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pinta - kerrosta 1,2 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Syvyyssuhteet suoll a ovat hyvin vaihtelevat. Suon pohja on muodoltaan erittäin vaihteleva. Yleis immät pohj amaalaj it ovat moreeni (68 %) j a hiekka (25 %). Vasannevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 62 % ja sa - ravaltaisia noin 38 Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 12 Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (32 %), sararahkaturve (31 %) ja tupasvillaa sisältäv ä sararahkaturve (6 %) (kuvat 47, 48 ja 49).

50 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 6,3. Suon keski- ja itäosassa (selkä - linjalla) on paksu heikosti maatunut rahkainen pintaturvekerros. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (0,4 %). Vasannevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 300, A 700 ja A 1200 (taulukko 9). Turpeen tuhkapitoisuu s vaihtelee melkoisesti turvelajista ja suotyypistä johtuen. Suon länsiosassa,rehevillä suotyypeillä,tuhkapitoisuus on kor - kea (A 300 : ka. 6,7 % ja A 700 : ka. 18,0 %). Sen sijaan itäosassa tuhkapitoisuus on pieni (A 1200 : ka. 3,6 %). Tur - peen kuiva-ainesisältö on suon länsiosassa turvetuotantoo n hyvä (ka. 96 kg/suo-m 3 ), mutta suon itäosassa se on pien i (ka. 76 kg/suo-m 3 ). Turpeen lämpöarvot ovat koko suolla tasaiset (ka. 20,4 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,0 MJ/kg).

51 Vasannevassa turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,64 1,06 2,7 0 Yli 1 m 1,27 0,76 2,0 3 Yli 1,5 m 1,00 0,68 1,6 8 Yli 2 m 0,69 0,44 1,1 3 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 38 % pohja - turvetta. Vasannevalla on yli 1,5 m syvyistä aluetta yhteensä n. 75 ha, mutta tästä vain 45 ha soveltuu turvetuotantoon edellyt - täen, että jatkotutkimuksissa turpeen tuhkapitoisuus todetaan riittävän pieneksi. Soveltuva alue on suon pohjois- ja itä - osassa ja se sopii parhaiten jyrsinturvetuotantoon. Tuotantoon ei voida ottaa rikkonaista eteläosaa eikä itäosaa, joss a on paksu heikosti maatunut pintakerros ja pieni turpeen kuiva - ainesisältö. Mikäli pohjois- ja itäosan tuhkapitoisuus o n riittävän pieni, ovat Vasannevan käyttökelpoiset turvevara t n. 0,8 milj. suo-m Pahaneva (kl , x = 71585, y = 25376) sijaitsee Pattijoen kirkolta 22 km kaakkoon Lukkaroistenperä n tien varrella (kuva 41). Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon, jonka pinnalla on runsaasti lohkareita. Suon länsi - puolella on moreenin lisäksi myös avokallioita. Kulkuyhteyde t ovat huonot, sillä lähin tie on suon eteläpuolella, 1,5 km : n päässä sen keskustasta (kuva 50). Pinta-ala on noin 298 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 152 ha, yli 1,5 metrin 118 ha ja yli kahden metri n 84 ha. Tutkimuspiste- ja syvyysmittauspisteitä on yhteensä n. 11 kp/10 ha. Pahaneva muodostuu neljästä eksentrisisestä kermikei - taasta sekä näiden väliin jäävistä rahkarämeistä, tupasvillarämeistä, silmäkenevoista, lyhytkorsinevoista j a saranevoista.

52 Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskustassa keidas - räme, silmäkeneva ja lyhytkortinen neva. D-linjaston aluss a tavataan saranevaa suon laidoilla. Yleisimmät suotyypit ova t rahka- ja tupasvillaräme. Puusto on pääosin rämemännikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 16,5 %, rämeillä 82,7 % j a korvissa 0,8 %. Suosta on ojitettu n. 6 %. Suo on eteläosiaa n lukuunottamatta ojittamaton. Vedet valuvat suon eteläosist a Kallionevan kautta Piehinginjokeen ja suon pohjoisosista Vasannevan kautta Piehinginjokeen. Pahanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yl i 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,5 m. Tästä on pintakerrosta 1,8 m ja pohjakerrosta vain 0,7 m. Syvimmät aluee t sijaitsevat suon keskiosissa. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka sek ä suon keskustassa (D-linjasto) hiesu. Paikoin on turpeen j a pohjamaan välillä ohut liejukerros. Pahanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 94 % ja saravaltaisia noin 6 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahkaturve 27,5 % ja tupasvillan jäänteitä sisältävä rahkavaltainen turve 34 %. Leväkköä lisätekijänä olevia turpeita on 13,5 % (kuvat 51, 52, 53, 54 ja 55). Turvekerrostuman keskimaatunei - suus on 4,3, pintakerroksen 3,3 ja pohjakerroksen 6,5. Turve on maatuneisuudeltaan vaihtelevaa ja pääosin heikosti maatuneissa turpeissa on runsaasti hyvin maatuneita linssejä. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (0,4 %). Pahanevalta on otettu tilavuustarkkoja näytteitä seitse - mältä pisteeltä yhteensä 98 kpl (taulukko 10). Näiden perus - teella voidaan todeta, että turpeen tuhkapitoisuus on erittäi n pieni (ka. 1,7 %). Vesipitoisuus on korkea suon luonnontilai - suudesta johtuen (89-97 %) ja tästä sekä turpeen heikost a maatumisasteesta seuraa, että turpeen kuiva-ainesisällöt ova t pieniä (ka. 76 kg/suo-m 3 ). Erityisen pieniä turpeen kuivaainesisällöt ovat suon keskiosissa (A 700, D 400 ja D 800). Turpeen tehollinen lämpöarvo on matala, keskimäärin 20 MJ/k g ja 50 % käyttökosteudelle laskettuna 8,8 MJ/kg. All e turveteollisuusliiton polttoturvestandardin (8,0 MJ/kg) jä ä osa näytteistä suon pinnalla ja myös heikosti maatuneissa vä - likerroksissa.