YLIKIIMINGIN INVENTOIDUT TURVEVARAT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOO N

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S MAAPER.AOSASTO, Raportti P 13.4/81/6 4 Jukka Häikiö ja Hannu Pajune n YLIKIIMINGIN INVENTOIDUT TURVEVARAT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOO N Kuopio 1981

2 SISÄLT Ö JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT 3 SUOKOHTAISET TULOKSET 6 1. Makkarasuo 6 2. Takasuo 9 3. Selänsuo Heposuo Haarasuo Vimparinsuo Hakasuo Tuohisuo Lavasuo Peurasuo Hirvisuo Luikkosuo Hautasuo Värkkisuo 5 0 TULOSTEN TARKASTELUA 53

3 3 JOHDANTO Turvevaroja inventoimalla saadaan soista tietoja, joiden perusteell a voidaan valita turvetuotantoon soveltuvat suot ja rajata karkeasti tuotan tokelpoiset alueet. Inventoinnin yhteydessä saadut tiedot voivat oll a perustana myös muulle soiden käytön suunnittelulle. Tässä raportissa tar kastellaan soita polttoturvetuotannon kannalta. Ylikiimingin soita on inventoitu neljänä kesänä ( ). Kaikkiaan on tutkittu 14 suota, joiden yhteenlaskettu pintaala on ha. Kunnan maapintaalasta on suota suunnilleen puolet, joten tutkittu alu e käsittää n. 8 % suopintaalasta. Mikäli tarkastellaan vain 20 ha suurempia soita, muodostuu tutkittu osuus n. 11 % :ksi. Tutkittujen soiden si jainti ilmenee kuvasta 1. TUPKIMUSNENETF'LMÄT Suot on tutkittu linjaverkostoa käyttäen. Tutkimuslinjaston muodos tavat selkälinja ja sitä vastaan kohtisuorat poikkilinjat. Selkälinj a kulkee yleensä pituussuunnassa suon vallitsevan osan halki. Poikkilinjat ovat 400 m:n päässä toisistaan. Tutkimuspisteitä on linjastossa sadan sadan metrin välein. Vuonna 1980 tutkituille soille on lisäksi tehty apu linjoja suon syvyys suhteiden tarkentamiseksi. Kenttätutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologisen tutkimuslaitoksen oppaassa n :o 6. Näytesarjoja laboratoriomäärityksiä varten on otettu lähes kaikilt a soilta. Näytteistä on määritetty vesipitoisuus, pharvo, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Määritysten tulokset on esitetty suokohtaisen tarkastelun yhteydessä. Jokaisesta suosta on piirretty 1 : mittakaavainen kartta, jost a ilmenee tutkimuspisteiden sijainti, turpeen maatuneisuus, turvekerrostuman paksuus ja syvyyskäyrien kulku. Turvekerrostuman havainnollistamisek si on tärkeimmistä linjoista piirretty turvelaji ja maatuneisuusprofiili. Pienennetyt suokartat ja profiilit on sijoitettu kyseisen suon yksityis kohtaisen tarkastelun yhteyteen. Suokartoissa ja profiileissa käytety t merkit ja lyhenteet on selitetty kuvassa 2.

4 4 Kuva 1. Tutkittujen soiden sijainti.

5 5 Kuva 2. Suokartoissa ja profiileissa käytetyt merkit ja lyhenteet.

6 6 SUOKOHTAISET TULOKSET 1. Makkarasuo (kl , x= 7212, y= 451) sijaitsee Ylikiiminki Oulu ja Sanginjoki Oulu teiden välissä Oulusta n. 28 km:n päässä. Ylikiimingin tieltä on suon pohjoispäähän vajaat 2 km ja Sanginjoen tielt ä eteläpäähän noin 0,5 km. Suoalueen pohjoispuolisko (Hautasuo) kuulu u Ylikiiminkiin ja eteläpuolisko (Makkarasuo) kuuluu Ouluun (kuva 3). Suon keskiosat sijaitsevat n. 63 m :n korkeudella, josta pinta viet tää kohti molempia päitä. Pohjoispäästä on lasku Kaukaojaa myöten Kali menjokeen ja eteläpäästä Murhiojaa myöten Sanginjokeen. Suo on mandollista kuivattaa pohjaansa myöten. Pintaala on 400 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä 280 ha ja yli 2 metrin syvyiseä 90 ha. Yli 2 m syvyiset alueet ovat viidessä syvänteessä. Keskisyvyys on 2,2 m, josta on heikosti maatunutta pintaturvetta 0,7 m. Keskisyvyys on yli 1 m syvällä osalla 2,4 m ja yli 2 m syvällä 3,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 5,5 m. Suoallas muodostuu useas ta syvänteestä. Pohjamaalajina on syvänteissä savi ja muualla pääasias sa hiekka. Erillisten altaiden keskiosissa on rimpinevalaikut, joita ympäröivä t saranevan ja lyhytkortisen nevan vyöhykkeet. Salmikapeikoissa ja reunasilla on sara, tupasvilla ja isovarpurämeitä. Makkarasuon itäpuoliskossa on vanhaa ojitusta, mistä johtuen suotyypit ovat muuttumaasteella. Turpeista on saravaltaisia 76 % ja rahkavaltaisia 24 %. Yleisimpiä turvelajeja ovat : NC (22 %), EqC (19 %), ShC (13 %) ja ShS (11 %) (tau lukko 17 ja kuva 4). Keskimaatuneisuus on pintaosassa 3,2, pohjaosassa 5,8 ja koko turve kerrostossa 4,9. Luonnontilaisen turpeen määrä on 9,0 milj. m3, yli 1 m syvällä osalla 6,6 milj. m3 ja yli 2 m syvällä 2,7 milj. m3. Turpeen tuhkapitoisuus on melko pieni. Kolmelta pisteeltä otetuista näytteistä on saatu tuhkapitoisuuden keskiarvoksi 3,4 % (taulukko 1). Makkarasuo soveltuu turpeen määrän ja laadun suhteen polttoturvetuo tantoon. Syvän alueen rikkonaisuudesta johtuen suota voidaan käyttää palaturvetuotannossa tai lisäalueena jyrsinturvetuotannossa. Suo liittyy välittömästi Takasuohon.

7 9 2. Takasuo (kl , x= 7214, y= 452) sijaitsee OuluYlikiiminki tien eteläpuolella 28 km :n päässä Oulusta. Suo on muodoltaan landekkeinen ja erityisesti länsireunaltaan moreenisaarekkeiden rikkoma (kuva 5). Pinta viettää verraten jyrkästi kohti suon keskiosaa, josta saa alkuns a Kalimenjokeen laskeva Kaukaoja. Suon kuivattamismandollisuudet Kaukaoja a myöten tai Hautasuon pohjoispään läpi vaatii lisäselvitystä. Pintaala on 330 ha, josta on yli 1 m syvää 190 ha ja yli 2 m syvää 140 ha. Suurin tavattu syvyys on 5,7. Keskisyvyys on koko suossa 3,0 m, yli 1 metriä syvemällä osalla 3,1 ja yli 2 metriä syvemällä 3,6 m. Suo allas on jyrkkärantainen. Pohjamaalajina on reunamilla hiekkamoreeni, syvemmillä osilla siltti ja savi. Pohjoisosassa on vallitsevana suotyyppinä kalvakkaneva, joka muuttu u keskiosissa saranevaksi. Eteläosassa vallitsevat korpirämeet.

8 l0 Turpeista on rahkavaltaisia 53 %, saravaltaisia 45 % ja ruskosammalturpeita loput 2 Yleisimpiä turvelajeja ovat : ShS (23 %), NC (19 %), NS (10 %), ErS (10 %), S (8 %). Suon pohjoisreunalla on pinnalla paksuhko rahkasammalturvekerros, joka ohenee nopeasti siirryttäessä koht i keskiosia. Keskiosissa ja eteläpuoliskolla ovat saravaltaiset turpee t vallitsevia (kuva 6). Keskimaatuneisuus on pintaosassa 3,2, pohjaosassa 5,3 ja koko turvekerrostossa 4,7. Heikosti maatunut pintakerros on paksuimmillaan suo n pohjoispuoliskolla. Lahoamatonta liekopuuta on tavattu vähän. 3 Luonnontilaisen turpeen määrä on koko suossa 10,0 milj. m, yli 1 m syvällä osalla 5,9 milj. m ja yli 2 m syvällä 5,0 milj. m 3. Todelliset turvemäärät ovat suuremmat, sillä laskelmassa ei ole otettu huomioon moreenisaarekkeiden rikkomaa ja ilmeisen syvää suon länsiosaa. Turpeiden tuhkapitoisuus on hyvin pieni. Kandelta pisteeltä otetuista näytteistä on saatu tuhkapitoisuuden keskiarvoksi 2,1 % (taulukko 2).

9 13 Sijaintinsa, syvyytensä ja turpeittensa puolesta Takasuo soveltu u hyvin turvetuotantoon. Heikosti maatunut pinta on paksuhko, mutta siit ä on suurin osa saraturvetta tai suoleväkkörahkaturvetta, jotka molemma t sopivat heikostikin maatuneina polttoturpeeksi. Makkarasuota voitaisii n käyttää tuotannon varaalueena. 3. Selänsuo (kl , x= 7209, y= 465) sijaitsee Vepsänjoen j a kirkonkylästä Vepsään menevän maantien välissä. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,9/10 ha (kuva 7). Suon pintaala on 220 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 130 ha j a yli 2 m syvää 25 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 1,7 m ja yli 2 m syvällä 2,7 m. Yli 1 m syvällä alueella o n heikosti maatunutta pintakerrosta 0,4 m. Suon turvemäärä on 3,2 milj. m 3, Siitä on yli 1 m syvällä alueella 66 % ja yli 2 m syvällä 22 %. Selänsuo on kauttaaltaan ojitettu ja osittain viljelty. Osa itäpuolen pelloista on hylätty. Suon itä ja keskiosissa on erilaisia turvekankaita ja muuttumia. Länsiosassa on lyhytkortinen neva ja tupasvilla rämemuuttumia ja ojikoita. Turpeesta on rahkavaltaista 33 %, saravaltaista 65 % ja ruskosammalvaltaista 2 Yleisimmät turvelajit ovat sa ra (31 %) ja tupasvillarahkaturve (24 å). Suon itä ja keskiosan turv e on lähes pelkkää saraturvetta. Länsiosassa on pääasiassa ErSturvett a (kuvat 8 ja 9).

10 15 Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneess a pintakerroksessa se on 3,3 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 6,4. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 ja lämpöarvo 21,8 MJ/k g (taulukko 3). Polttoturvetuotantoa puoltavia tekijöitä ovat turpeen maatuneisuus, suon ojitustilanne ja sijainti. Suon koko tarjoaa mandollisuudet ainoastaan pienimuotoiselle palaturvetuotannnolle. Turvelajista johtuen ova t luoteisosasta saatavat palat lujia ja kaakkoisosasta saatavat murenevia.

11 16 4. Heposuo (kl , x= 7206, y= 467) sijaitsee Vepsän kylässä. Se on muodoltaan hyvin rikkonainen. Suon pinnan korkeus on n. 79 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,6/10 ha (kuva 10). Suon pintaala on 250 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 160 ha ja yli 2 m syvää 50 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 2,1 m ja yli 2 m syvällä 2,5 m. Yli 1 m syvällä alueella o n heikosti maatunutta pintakerrosta 0,5 m. Suon turvemäärä on 4,5 milj. m 3, josta yli 1 m syvällä alueella on 73 % ja yli 2 m syvällä 27 %. Heposuolla ei juuri tavata luonnontilaisia suotyyppejä. Yleisimpi ä tyyppejä ovat sararäme ja tupasvillarämemuuttuma. Suo on ojitettu j a osittain viljelty. Rahkavaltaista turvetta on 73 % ja saravaltaista 27 %. Yleisimpiä turvelajeja ovat ErS (29 %) ja SCturve (21 %) (kuvat 11 ja 12). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneess a pintakerroksessa se on 3,3 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 6,3. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % ja lämpöarvo 21,7 MJ/k g (taulukko 4). Heposuon polttoturvetuotantoa puoltavia tekijöitä ovat turpeen laatu,

12 20 ojitustilanne ja suon sijainti. Suon rikkonaisesta muodosta johtuen sit ä voidaan käyttää vain pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Suon läntisimmässä syventeessä on heikosti tai keskinkertaisesti maatunutta saraturvetta, joten siltä saatavat palat ovat murenevia. 5. Haarasuo(kl , x= 7198, y= 472) sijaitsee Koivujoen molemmin puolin, Kivijärventien itäpuolella. Suon pinnan korkeus on n. 81 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,1/10 ha (kuva 13.). Suon pintaala on 310 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 120 ha j a yli 2 m syvää 50 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 2,1 m ja yli 2 m syvällä 2,6 m. Yli 1 m syvällä alueella on hei kosti maatunutta pintakerrosta 0,3 m. Suon turvemäärä on 5,5 milj. m 3. Siitä on yli 1 m syvällä alueella 45 % ja yli 2 m syvällä 24 %. Haarasuo on ojitettu suurimmaksi osaksi. Yleisimpiä suotyyppejä ova t lyhytkortinen neva ja tupasvillarämemuuttuma. Itäosan keskustassa o n pieni alue rahkanevaa ja lyhytkortista nevaa. Turpeesta on rahkavaltaista 82 %, saravaltaista 15 % ja ruskosammalvaltaista 3 Yleisin turve laji on ErSturve (kuva 14 ja 15). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,7 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 7,1. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 ja lämpöarvo 20,1 MJ/k g (taulukko 5).

13 24 Haarasuon käyttöä turveteollisuudessa puoltaa turpeen keskimääräistä parempi maatuneisuus ja suon ojitustilanne. Suoalueen rikkonaisuudesta johtuen sitä voidaan käyttää lähinnä pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Tuotantokelpoisena alueena voidaan tällöin pitää yli 1 m syvä ä aluetta. 6. Vimparinsuo (kl ja 05, x=7199, y= 473) sijaitsee Vepsästä Kivijärvelle menevän tien itäpuolella. Suon pinnan korkeus on n. 87 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha (kuva 16). Suon pintaala on 320 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 250 ha j a yli 2 m syvää 140 ha. Suon keskisyvyys on 2,3 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 2,8 m ja yli 2 m syvällä 3,2 m. Yli 1 m syvällä alueell a on heikosti maatunutta pintakerrosta 1,0 m. Suon turvemäärä on 7,5 milj. m 3, Siitä on yli 1 m syvällä alueella 96 % ja yli 2 m syvällä 60 %. Vimprinsuon länsiosa on lähes kokonaan ojitettu. Yleisin suotyypp i on tupasvillarämemuuttuma. Suon itäosa on pääasiassa luonnontilaist a nevaa. Reunamien rämealueet on ojitettu. Turpeesta on rahkavaltaist a 85 % ja saravaltaista 15 Yleisin turvelaji on ErSturve (24 %) (kuvat 17 ja 18).

14 25 Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 3,1 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 6,5. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % ja lämpöarvo 22,7 NJ/kg (tau lukko 6). Suon kaakkoisosan luonnontilaiselta alueelta ( A 2600) otettuje n tilavuustarkkojen näytteiden perusteella on suon kuivaainepitoisuudeks i saatu 71 kg/m 3 Vimprinsuon suoalue on muodoltaan rikkonainen ja se syvenee reunoilt a nopeasti. Tuotantokelpoisen alueen pintaala on riittävä teollista polttoturvetuotantoa ajatellen. Alueen sokkeloinen muoto vaikeuttaa kuitenki n sen teollista hyödyntämistä.

15 29 7. Hakasuo (kl , x=7207, y= 476) sijaitsee välittömästi kirkonkylästä YliVuottoon menevän maantien eteläpuolella. Suon pinnan korkeus on n. 91 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,6/10 ha (kuva 19). Suon pintaala on 150 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 80 ha ja yl i 2 m syvää 60 ha. Suon keskisyvyys on 2,2 m. Yli 1 m syvällä alueella s e on 2,7 m ja yli 2 m syvällä 3,2 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikost i maatunutta pintakerrosta 1,0 m. Suon turvemäärä on 3,4 milj. m 3. Siit ä on yli 1 m syvällä alueella 61 % ja yli 2 m syvällä 55 %. Hakasuo on osittain ojitettu. Osasta suota nostetaan nykyisin turvetta. Suon keskiosan yleisimmät suotyypit ovat (1978) rimpineva ja lyhytkortinen neva. Reunamat ovat pääasiassa tupasvilla ja sararämettä. Tur peesta on rahkavaltaista 27 % ja saravaltaista 73 Yleisimpiä turvelajeja ovat C SCturve (kuva 20). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 3,6 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 5,8. Tur peen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 Kerrostuman pintaosasta (20 50 cm) on saatu hyvin korkea tuhkapitoisuus (taulukko 7). Se ei kuitenkaa n estä suon käyttöä, sillä kerrostuman keskivaiheilla tuhkapitoisuus on hyvi n pieni.

16 31 8. Tuohisuo (kl , x= 7209, y= 478) sijaitsee n. 28 km :n päässä Ylikiimingin keskustasta. Kiiminkijoen itäpuolisen sijainnin vuoks i liikenneyhteydet ovat huonot. Suon luoteispää ja eteläreuna rajoittuva t Kiiminkijokeen. Pohjoispuolella olevasta Lavasuosta sitä erottaa kapeahk o mutta korkea moreeniselänne (kuva 21). Pintaala on 180 ha, josta on yli 1 m syvää 50 ha ja yli 2 m syvää 20 ha. Keskisyvyys on 1,6 m, yli 1 m syvällä osalla 1,9 m ja yli 2 m sy vällä 2,7. Heikosti maatuneen pintakerroksen osuus on yli puolet. Suo n keskiosissa on pitkänmuotoinen syvänne, jossa turpeen paksuus on 2,5 3,0 m. Erityisesti molemmissa päissä on laajalti ohutturpeista aluetta. Pohjamaalajina on savi ja siltti. Suon luoteispäässä on vanhaa ojitusaluetta, joka on paikoin verrate n hyvin metsittynyttä. Etelä ja kaakkoispäässä on nuorempaa ojitusta sara tupasvillarämealueilla. Suon keskiosat ovat luonnontilaista, tasapintais ta lyhytkortista nevaa. Turpeista on saravaltaisia 88 % ja loput 12 % rahkavaltaisia. Yleisimpiä turvelajeja ovat : C (53 %), SC (21 %), ErCS (6 %) ja CS (6 å). Rahkaturpeet sijoittuvat turvekerroston pintaosiin. Niinpä suurin osa hei kosti maatuneesta pintaturpeesta on saraturpeita. Puunjäänneturpeita o n aivan suon pohjoisosissa (kuva 22). Turpeiden keskimaatuneisuus (4,6) on heikko. Liekoja on tavattu vai n reunamien rämealueilla. Tuhkapitoisuus on verraten pieni. Kandelta pisteeltä tehtyjen määritysten keskiarvot ovat 4,4 % ja 4,1 % (taulukko 8).

17 34 Luonnontilaista turvetta on koko suossa 3,0 milj. m3, yli 1 m syväll ä osalla 0,9 milj. m3 ja yli 2 m syvällä 0,5 milj. m3. Turpeitten heikon maatuneisuuden vuoksi Tuohi suo soveltuisi parhaiten jyrsinturvetuotantoon, mutta siihen se on liian pienialainen. Mikäli lä heisillä suoalueilla käynnistetään turvetuotanto, niin sopivia koneita käyt täen se soveltuu palaturvetuotantoon. 9. Lavasuo (kl , x= 7210, y= 478) sijaitsee AlaVuoton kylässä Kiiminkijoen itäpuolella. Tiestön suhteen sijainti on huono. Lähimmälle maantielle on matkaa n. 2 km ja lisäksi välillä on Kiiminkijoki, jonka yli pääsee vain kevytrakenteista renkkusiltaa pitkin. Maaston epätasasuudesta johtuen suo on muodoltaan rikkonainen ja saarekkeinen (kuva 21). Pintaala on 300 ha, josta on yli 1 m syvää 120 ha ja yli 2 m syvää 35 ha. Yli 2 m syvät alueet ovat kolmessa erillisessä altaassa. Keski syvyys on koko suossa 1,4 m, yli 1 m syvällä osalla 1,8 m ja yli 2 m sy vällä 2,2 m. Heikosti maatuneen pintaturpeen osuus on yli 1'm syvemmill ä alueilla noin 0,6 m. Suon pohja on syvänteissä savea tai silttiä ja muualla silttimoreenia. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Pohjois ja eteläpäässä on suotyyppeinä lyhytkortisen nevan ojikkoja ja muuttumia, keskiosissa rimpineva ojikkoja ja muuttumia. Suolla on harvasta keskinkertaisen tiheään olev a männyntaimisto. Turpeista on saravaltaisia 74 % ja rahkavaltaisia 26 %. Yleisimpiä turvelajeja ovat : C (38 %), SC (24 %), ErS (12 %) ja ErSC (8 %). Tupasvil larahkaturpeita on pääasiassa pohjoispään ja laideosien pintakerroksissa. Saravaltaiset turpeet ovat taas luonteenomaisia keski ja eteläosalle, yleensä pinnasta pohjaan (kuva 23). Keskimaatuneisuus on koko suossa 5,7, heikommin maatuneessa pintakerroksessa 3,2 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 7,0. Liekopuuta on tavattu eniten reunamien rämealueilla. Liekoosumien määrä on 0 1 m kerroksessa ollut 1 3. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on koko suossa 4,3 % (taulukko 9). Pintaosat (01 m) ovat selvästi vahatuhlaisempia kuin syvemmällä olevat kerrostu mat. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin A 1200 piste, jossa suurimmat tuhka pitoisuudet ovat pintaturpeissa. Syynä saattaa olla metsäojien ympäristö n mineraalimailta tuoma sekundaarinen tuhkaaines. Ojituksen vaikutus näkyy turpeiden suhteellisen pienessä vesipitoisuudessa. Lavasuon käyttöönottoa turvetuotantoon vaikeuttavat huonot tieyhteydet. Suon rikkonainen muoto ja yli 2 metrin syvyisen alueen pienuus ovat esteenä

18 36 kannattavalle jyrsinturvetuotannolle.suon keski ja eteläosia, joissa o n verraten ohut heikosti maatunut pintakerros, voidaan pitää sopivina palaturvetuotantoon. 10. Peurasuo (kl , x= 7213, y= 477) sijaitsee AlaVuoton kylässä. Kiiminkijoen itäpuolella olevan sijainnin vuoksi tieyhteydet ova t huonot. Suo on pinnaltaan verraten tasainen, mutta molemmissa päiss ä maasto laskee suhteellisen nopeasti, joten suo on kuivattavissa pohjaans a myöten. Pintaala on 70 ha, josta on yli 1 m syvää 50 ha ja yli 2 m syvää 3 5 ha. Keskisyvyys on koko suossa 2,2 m, yli 1 m syvällä osalla 2,4 m ja yl i 2 m syvällä osalla 2,6 m. Suoallas on muodoltaan säännöllinen, jyrkkärantainen ja tasapohjainen (kuva 24). Pohjamaalajina on syvimmillä osill a savi ja reunamilla hiekka tai hiekkamoreeni. Suo on suurimmaksi osaksi rahkamättäistä lyhytkortista nevaa. Mättäisyys vaihtelee % :iin ja mättäiden korkeus 2 3 dm :iin. Reunamilla on kapea tupasvillarämevyöhyke. Turpeista on saravaltaisia 79 % ja rahkavaltaisia 21 Yleisimpi ä turvelajeja ovat SC (34 %), C (20 %) ja CS (12 å). Rahkavaltaisia turpeita on pääasiassa vain ohuessa pintakerroksessa saravaltaisten turpeiden

19 39 muodostaessa turvekerroston pääosan. Suon pohjaosissa on saraturpeiden lisätekijänä yleisesti järviruoko (Phr). Aivan suon pohjaosissa on runsaasti puunjäännepitoista turvetta (kuva 25). Keskimaaatuneisuus on koko suossa 5,5, heikommin maatuneessa pinta kerroksessa 2,9 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 6,6. Luonnontilaista turvetta on koko suossa 1,6 milj. m 3, yli 1 m syväll ä osalla 1,2 milj. m 3 ja yli 2 m syvällä 0,9 milj. m. Viimeksi mainitust a on heikommin maatunutta 0,3 milj. m 3. Tarpeiden tuhkapitoisuudet ovat hyvin pienet. Kandelta pisteeltä otetuissa näytteissä ovat tuhkapitoisuuksien keskiarvot 2,8 ja 2,1 % (taulukko 10). Tarpeiden kosteusprosentit edustavat luonnontilaiselle suolle tyypillisiä arvoja. Peurasuo soveltuu hyvin palaturvetuotantoon. Tosin heikosti maatunu t pintakerros saattaa ainakin aluksi vaikeuttaa tuotantoa ja eräin paikoi n pinnassa olevaa maatumatonta rahkaturvetta joudutaan kuorimaan kasvuturpeeksi.

20 Hirvisuo (kl , x 7213, y= 474) sijaitsee AlaVuoton luo teispuolella n. 18 km :n päässä Ylikiimingin kuntakeskuksesta. Tutkitt u alue käsittää vain Hirvisuon itäosat. Suo sijaitsee m mpy. Pint a viettää hyvin loivasti (n. 1 m/km) kohti itäpäätä, josta on lasku n. 3 alemmalle tasolla olevaan Kiiminkijokeen. Nyt tutkitun osan pintaala on 190 ha, josta on yli 1 m syvää 140 ha ja yli 2 m syvää 90 ha. Suo syvenee reunoilta verraten nopeasti (kuva 26). Keskisyvyys on koko suossa 1,8 m, yli 1 metrin osalla 2,1 m ja yli 2 metrin 2,5 m. Heikommin maatuneen pinnan paksuus on noin 0,6 m. Pohjamaalajina on siltti tai savi. Suo on suurimmaksi osaksi nevaa. Länsipään keskiosissa on rimpinevaa, jota ympäröi leveänä vyöhykkeenä lyhytkortisen nevan alue. Itäpäätä on ojitettu ja siellä ovat suotyyppeinä lyhytkortisen nevan ja rimpinevan ojikot. Reunojen vähäiset rämealueet ovat pääasiassa tupasvillarämettä. Turpeista on saravaltaisia 56 % ja rahkavaltaisia 44 Yleisimpi ä turvelajeja ovat : S (21 %), CS (16 %), C (15 %) ja SC (13 å). Rahkaturpee t muodostavat turvekerroston pintaosan ja saraturpeet sen pohjaosan (kuva 27). Keskimaatuneisuus on pintaturpeilla 3,1, pohjaturpeilla 6,3 ja koko turvekerrostolla 5,4. Heikosti maatunut pintakerros on paksuhko, mutta kun siitä on suurin osa H 4 olevaa saraturvetta, niin sillä ei ole turvetuotanno n kannalta ratkaisevaa merkitystä. Luonnontilaista turvetta on koko suossa 3,5 milj. m 3, yli 1 metri n alueella 2,8 milj. m ja yli 2 metrin alueella 2,1 milj. m3. m

21 43 Turpeiden tuhkapitoisuus on hyvin pieni. Kandelta pisteeltä otettuje n näytteiden tuhkapitoisuuden keskiarvo on 2,3 Yleensä arvot vaihteleva t 1,3 2,5 % välillä. Näitä suurempia arvoja on vain pohjan läheisissä kerrostumissa (taulukko 11). Syvyyssuhteittensa, turpeittensa ja sijaintinsa puolesta Hirvisuo soveltuu jyrsinturvetuotantoon. Todennäköisesti myöskin vielä tutkimattomilla Hirvisuon alueilla on turvetuotantoon sopivaa aluetta. 12. Luikkosuo (kl , x=7217, y= 470) sijaitsee Kiiminki joen varressa. Suon pinnan korkeus on n. 80 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 3,1/10 ha (kuva 28). Suon pintaala on 300 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 190 ha j a yli 2 m syvää 60 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 m. Yli 1 m syvällä alueell a se on 2,0 m ja yli 2 m syvällä 3,0 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikos 3 ti maatunutta pintakerrosta 0,6 m. Suon turvemäärä on 5,1 milj. m. tä on yli 1 m syvällä alueella 74 % ja yli 2 m syvällä 32 %. Luikkosuo on lounaisosan landeketta lukuunottamatta ojitettu ja suurelta osin viljelty. Ojitetulla alueella on turvekankaita ja muuttumia. Lounaisosan luonnontilainen landeke on vetistä rimpi ja saranevaa. Turpeesta on rahkavaltaista 69 % ja saravaltaista 31 Saravaltaista turvett a on pääasiassa ojitetulla alueella. Yleisimmät turvelajit ovat CS (20 % ) ja SC (17 %) (kuvat 29 ja 30).

22 46 Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 3,1 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 6,4. Tur peen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % ja lämpöarvo 22,0 M7/kg (tau lukko 12). Kuivaaineen määrä tilavuusyksikköä kohden vaihtelee suon er i osissa. Tilavuustarkkojen näytteiden perusteella on kuivaainepitoisuudeksi saatu luonnontilaisella alueella 79 kg/m 3 (B 500) ja muuttumaalueell a 91 kg/m 3 (A 1900) ja 130 kg/m 3 (A 500). Luikkosuo soveltuu polttoturvetuotantoon lounaisosan luonnontilaist a landeketta lukuunottamatta. Muuttumaalueen turvekerrostuma on tiivistynyt, ja heikosti maatunut pintakerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Tuotantokelpoisena alueena voidaan pitää yli 1 m syvää aluetta, jonka pintaal a on 140 ha. Turve voidaan nostaa joko pala tai jyrsinturvemenetelmällä.

23 Hautasuo (kl , x= 7225, y= 478) sijaitsee Ylikiimingi n ja Pudasjärven rajalla noin 25 km :n päässä Ylikiimingin kuntakeskuksesta. Suon itäreunaan tulee Kiiminkijoen yli tilustie. Pinta viettää verrate n jyrkästi kaakkoon kohti Kiiminkijokea. Pintaala on 350 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä 90 ha ja yli 2 met rin syvyistä 50 ha. Suon keskisyvyys on vain 1,3 m, mikä johtuu laiteit a kiertävän ohutturpeisen vyöhykkeen suuresta leveydestä. Yli 1 m syvän alueen keskisyvyys on jo 2,1 m ja yli 2 m syvän 2,6 m. Suurin tavattu syvyy s on 3,8 m. Suon pohjoispuoliskoon sijoittuva syvänne on muodoltaan säännöllinen ja jyrkkärantainen (kuva 31). Pohjamaana on silttimoreeni, paikoitellen myöskin hiekkamoreeni tai hiekka. Keskiosistaan suo on rimpinevaa, jossa jänteet ovat heikosti kehittyneet ja rimmet sarasammalpeitteisiä. Eteläosa on pääasiassa sararämett ä samoin kuin muutkin laitaosat. Rimpialueen pohjoispuolella on laajahkoj a saranevaalueita. Ojituksia on kauttaaltaan laideosissa. Turpeista on saravaltaisia 76 % ja rahkavaltaisia 24 Yleisimpi ä turvelaj ej a ovat : SC(41 å), Nc (23 å), CS (16 %). Suon syvimmät osat ova t lähes yksinomaan saraturvetta (kuva 32).

24 49 Keskimaatuneisuus on pintaosassa 3,7, pohjaosassa 6,2 ja koko suoss a 5,6. Heikosti maatunut pintakerros on keskimäärin 0,4 m paksu ja muodostu u keskiosissa pääasiassa saraturpeista. Liekopuuta ei juuri esiinny keskeisillä osilla. Luonnontilaista turvetta on koko suossa 4,6 milj. m 3, yli 1 metri n alueella 1,9 milj. m3 ja yli 2 metrin 1,3 milj. m 3. Turpeiden tuhkapitoisuus vaihtelee kolmelta pisteeltä otetuissa näytteissä 3,0 4,8 % välillä. Pinnassa 0 20 cm kerroksessa tuhkan määr ä on 8 9 %, mutta välittömästi sen alapuolella olevissa kerroksissa määr ä putoaa alle 4 % :n (taulukko 13). Hautasuossa on runsaan 50 ha :n alueella jyrsin tai palaturvetuotantoo n sopivaa aluetta.

25 Värkkisuo (kl , x= 7231, y= 467) sijaitsee n. 4 km Oulus ta Pudasjärvelle menevän maantien eteläpuolella. Suon pinnan korkeus o n n. 121 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 1,2/10 ha (kuva 33). Suon pintaala on 770 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 280 ha ja yli 2 m syvää 45 ha. Turvekerrosturran keskipaksuus on 1,2 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 1,5 m ja yli 2 m syvällä 2,3 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikosti maatunutta pintakerrosta 0,3 m. Suon turvemäärä on 9, 2 milj. m 3. Siitä on yli 1 m syvällä alueella 46 % ja yli 2 m syvällä alu eella 11 %. Värkkisuo on suurimmaksi osaksi luonnontilaista rimpinevaa. Reunamil la on eri tyyppisiä rämeitä. Turpeesta on rahkavaltaista 69 % ja saraval taista 31 %. Yleisimpiä turvelajeja ovat ErS (24 %), CS (22 %) ja SC (22 % ) ()vuva 34). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneessa pin takerroksessa se on 2,8 ja paremmin maatuneessa pohjakerroksessa 6,2. Suosta ei ole tehty laboratoriomäärityksiä. Suurin osa Värkkisuosta jää mataluuden takia turvetuotannon ulkopu o lelle. Suon keskiosassa on kuitenkin n. 50 hain syvänne, jota voitaisii n käyttää polttoturvetuotantoon.

26 53 TULOSTEN TARKASTELUA Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pintaala on ha, josta yl i 1 m syvää aluetta on ha ja yli 2 m syvää 885 ha. Soiden keskisyvyy s on 1,8 m, josta heikosti maatunutta pintakerrosta on 0,5 m. Yli 1 m syvien alueiden keskisyvyys on 2,2 m ja yli 2 m syvien 2,9 m. Tutkittujen soiden turvemäärä on 74,1 milj. m3. Siitä on yli 1 m syvillä alueilla 46,4 milj. m3 ja yli 2 m syvillä 25,3 milj. m3 (taulukot 14, 15 ja 16). Tutkittu turvemäärä jakaantuu jokseenkin tasan rahka ja saravaltaise n turpeen kesken. Ruskosammalvaltaista turvetta on tavattu vain muutamilt a soilta. Suurimmat suot ovat yleensä rahkavaltaisia ja pienimmät saravaltaisia. Yleisimpiä turvelajeja ovat ErS (15 %), SC (14 %), CS (10 %) ja C (10 %) (taulukko 17). Turvelajeilla on merkitystä polttoturvekäytön kan nalta vain heikosti maatuneena. Hyvin maatunut turve soveltuu poltettavak si turvelajista riippumatta. Saraturvetta voidaan käyttää heikommin maatu neena kuin rahkaturvetta. Turpeen polttoaineominaisuudet paranevat maatumisasteen kohotessa. Saraturpeen maatuneisuuden tulisi olla vähintään 4 ja rahkaturpeen 5. Tutkittujen soiden keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa vastaava keskiarvo on 3,2 ja paremmin maatuneessa pohjaker roksessa 6,2 (taulukko 14). Huomattavasti keskimääräistä paremmin maatu neita soita ovat Selänsuo, Haarasuo ja Lavasuo. Ne ovat pitkälle muutt u neita. Ojituksen vaikutuksesta suon pintakerros on tiivistynyt ja sen maatuneisuus on lisääntynyt. Keskimäärin heikoimmin maatuneita soita ova t Takasuo ja Tuohisuo. Useimpien näytteiden vesipitoisuus on laskettu painoprosentteina, kos ka tilavuustarkkoja näytteitä on otettu vasta vuoden 1980 tutkimusten yhteydessä. Vesipitoisuuksien vaihtelu johtuu lähinnä soiden ojitustilantees ta. Suon pintakerroksen kuivuminen on selvästi havaittavissa Selänsuossa, Heposuossa, Lavasuossa ja Luikkosuossa. Korkeimmat vesipitoisuudet ovat olleet Makkarasuon näytteissä. Kaikkiaan on tehty 217 vesipitoisuusmääri tystä. Niiden keskiarvoksi on saatu 90,8 %. Tuhkapitoisuusmääritysten suokohtaiset tulokset on esitetty taulukossa 18. Niitä laskettaessa on kunkin näytesarjan alin näyte jätetty pois. Tutkittujen soiden tuhkapitoisuus on niin alhainen, ettei se estä soiden polttoturvekäyttöä. Eräillä näytepisteillä kerrostuman pintaosan tuhkapi toisuus ylittää polttoturpeelle sallitun enimmäismäärän (6 %). Tällaisia pisteitä on Selänsuolla, Hakasuolla, Lavasuolla ja Hautasuolla. Runsastuh

27 Taulukko 14. Tutkittujen soiden turvevarat. Suon nimi Pinta ala (ha) Keskisyvyys Turvemäärä Keskimaatuneisuus (H ) (m) (milj.m3 ) a b c a b c a b c 1. Makkarasuo 400 0,7 1,5 2,2 2,9 6,1 9,0 3,2 5,8 4, 9 2. Takasuo 330 0,8 2,2 3,0 2,7 7,3 10,0 3,2 5,3 4, 7 3. Selänsuo 220 0,3 1,1 1,4 0,7 2,5 3,2 3,3 6,4 5, 8 4. Heposuo 250 0,4 1,4 1,8 1,0 3,5 4,5 3,3 6,3 5, 6 5. Haarasuo 310 0,3 1,5 1,8 1,0 4,5 5,5 2,7 7,1 6, 3 6. Vimparinsuo 320 0,8 1,5 2,3 2,7 4,8 7,5 3,1 6,5 5, 3 7. Hakasuo 150 0,9 1,4 2,3 1,3 2,0 3,3 3,6 5,8 5, 0 8. Tuohisuo 180 0,9 0,7 1,6 1,7 1,3 3,0 3,3 6,5 4, 6 9. Lavasuo 300 0,5 0,9 1,4 1,5 2,7 4,2 3,2 7,0 5, Peurasuo 70 0,6 1,6 2,2 0,5 1,1 1,6 2,9 6,6 5, Hirvisuo 190 0,5 1,3 1,8 1,0 2,5 3,5 3,1 6,3 5, Luikkosuo 300 0,5 1,2 1,7 1,5 3,6 5,1 3,1 6,4 5, Hautasuo 350 0,3 1,0 1,3 1,1 3,5 4,6 3,7 6,2 5, irärkkisuo 770 0,3 0,9 1,2 2,3 6,9 9,2 2,8 6,2 5, 3 Yht. /Keskiarvo ,5 1,3 1,8 21,9 52,3 74,2 3,2 6,2 5,3 a = heikosti maatunut pintakerros (H 14 ) b = paremmin maatunut pohjakerros (H 510 ) c = koko kerrostuma (H 110 ) kainen kerros on kuitenkin useimmiten ohut ja se rajoittuu pienelle alueelle, joten se ei ratkaisevasti heikennä soiden käyttömandollisuuksi a polttoturpeen tuotannossa. Kullakin turvelajilla on hieman toisistaan poikkeavat lämpöarvot. Turvelajien sisällä lämpöarvojen vaihtelu johtuu pääasiassa erilaisesta maa tuneisuudesta ja tuhkapitoisuudesta. Lämpöarvomääritysten keskiarvoksi o n saatu 21,4 MJ/kg. Suokohtaiset keskiarvot on esitetty taulukossa 18. Luonnontilaisilla soilla voidaan tuotantokelpoisena alueena pitää yli 2 m syvää aluetta ja vanhoilla ojitusalueilla yli 1 m syvää aluetta. Pienillä ja muodoltaan rikkonaisilla soilla tulee kyseeseen lähinnä palaturpeen pientuotanto. Palaturpeeksi soveltuu parhaiten hyvin maatunut turve, jossa on turpeen lujuutta lisääviä kuituja, esimerkiksi hyvin maatunut

28 55 Taulukko 15. Turvevarat yli 1 m syvillä alueilla. Suon nimi Pinta ala (ha) Keskisyvyys Turvemäärä (m) (milj.m3 ) a b c a b c 1. Makkarasuo 280 0,8 1,6 2,4 2,2 4,4 6, 6 2. Takasuo 190 0,8 2,3 3,1 1,6 4,3 5, 9 3. Selänsuo 130 0,4 1,3 1,7 0,5 1,6 2, 1 4. Heposuo 160 0,5 1,6 2,1 0,8 2,6 3, 4 5. Haarasuo 120 0,3 1,8 2,1 0,3 2,2 2, 5 6. Vimparinsuo 250 1,0 1,8 2,8 2,5 4,5 7, 0 7. Hakasuo 80 1,0 1,7 2,7 0,8 1,3 2, 1 8. Tuohisuo 50 1,1 0,8 1,9 0,5 0,4 0, 9 9. Lavasuo 120 0,6 1,2 1,8 0,7 1,4 2, Peurasuo 50 0,7 1,7 2,4 0,4 0,8 1, Hirvisuo ,6 1,5 2,1 0,8 2,0 2, Luikkosuo 190 0,6 1,4 2,0 1,1 2,7 3, Hautasuo 90 0,4 1,7 2,1 0,4 1,5 1, Värkkisuo 280 0,3 1,2 1,5 0,8 3,4 4, 2 Yht. /Keskiarvo ,6 1,6 2,2 13,4 33,1 46,4 a = heikosti maatunut pintakerros (H 14 ) b = paremmin maatunut pohjakerros (H 510 ) c = koko kerrostuma (H 110 ) tupasvillarahkaturve. Tutkituista soista ovat teollista jyrsinturvetuotantoa ajatellen riittävän suuria Makkarasuo, Takasuo ja Vimparinsuo. Makkarasuo ja Takasuo si jaitsevan lähellä toisiaan. Niillä on yli 2 m syvää aluetta yhteensä 23 0 ha. Vimparinsuolla on yli 2 m syvää aluetta 140 ha. Jyrsinturvetuotanto voi tulla kyseeseen myös pienemmillä soilla, mikäli niiden välittömästä läheisyydestä löydetään lisäalueita, jonne tuotantoa voidaan myöhemmin laa jentaa. Tälläisia soita ovat Hakasuo, Hirvisuo, Luikkosuo, Hautasuo j a Värkkisuo. Loput suot soveltuvat lähinnä palaturpeen pientuotantoon.

29 56 Taulukko 16. Turvevarat yli 2 m syvillä alueilla. Suon nimi Pintaala (ha) Keskisyvyy s (m) Turvemäärä (milj.m 3 ) a b c a b c 1. Makkarasuo 90 1,0 2,1 3,1 0,8 1,9 2, 7 2. Takasuo 140 0,9 2,7 3,6 1,3 3,7 5, 0 3. Selänsuo 25 1,2 1,5 2,7 0,3 0,4 0, 7 4. Heposuo 50 0,6 1,9 2,5 0,3 0,9 1, 2 5. Haarasuo 50 0,4 2,2 2,6 0,2 1,1 1, 3 6. Vi.mparinsuo 140 1,2 2,0 3,2 1,6 2,9 4, 5 7. Hakasuo 60 1,0 2,2 3,2 0,6 1,3 1, 9 8. Tuohisuo 20 1,8 0,9 2,7 0,3 0,2 0, 5 9. Lavasuo 35 0,7 1,6 2,3 0,2 0,6 0, Peurasuo 35 0,7 1,9 2,6 0,3 0,6 0, Hirvisuo 85 0,7 1,8 2,5 0,6 1,5 2, Luikkosuo 60 1,1 1,9 3,0 0,6 1,1 1, Hautasuo 50 0,4 2,2 2,6 0,2 1,1 1, Värkkisuo 45 0,4 1,9 2,3 0,2 0,8 1, 0 Yht. /Keskiarvo 890 0,9 2,0 2,9 7,5 18,1 25,6 a = heikosti maatunut pintakerros (H 14 ) b = paremmin maatunut pohjakerros (H 510 ) c = koko kerrostuma (H 110 )

30 Taulukko 17. Turvelajit ( % ) rahka (S) sararahka (CS) sara (C) rahkasara (SC) Suon nimi S ErS ShS NS LS Syht. CS ErCS ShCS NCS LCS CSyht. BS C ShC EqC PrC NC LC LEqC Cyht. SC ErSC ShSC EgSCPrSC NSC LSC SCyht BC S C B LPrC valt. valt. valt. 1. Makkarasuo Takasuo Selänsuo Heposuo Haarasuo Vingiarinsuo Hakasuo Tuohisuo Lavasuo 16. Peurasuo Hirvisuo Luikkosuo Hautasuo Varkkisuo Keskintaärin J