LUUMAEN TURVEVARAT J A NIIDEN KAYTTOKELPOISUU S

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S MAAPERAOSASTO, raportti P13,4/82/9 7 Markku Mäkilä ja Tapio Toivone n LUUMAEN TURVEVARAT J A NIIDEN KAYTTOKELPOISUU S 0saraportti Luumäen soiden turve - varojen kokonaisselvityksest ä Espoo 1982

2 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13.4/82/9 7 Markku Mäkilä ja Tapio Toivone n LUUMÄEN TURVEVARAT JA NIIDE N KÄYTTÖKELPOISUU S Osaraportti Luumäen soiden turvevaroje n kokonaisselvityksest ä Espoo 1982

3 SISÄLTÖ 1. Johdanto Tutkimuksen tarkoitus Tutkimusmenetelmät ja aineistot Soiden yleinen kuvaus Tutkitut suot ja niiden soveltuvuu s turvetuotantoon Vuonna 1981 tutkitut suot Ennen vuotta 1981 tutkitut suot Tulosten tarkastelua Turpeen paksuus ja turvemäärä Turvelajit ja maatuneisuus Tuhkapitoisuus Lämpöarvo Tilavuuspaino Vesipitoisuus Happamuus Rikki Yhteenveto turvetuotantoon soveltuvist a soista 14 4 Kirjallisuus 147

4 JOHDANTO 1.1. Tutkimuksen tarkoitu s Geologisen tutkimuslaitoksen, Oy Partek Ab :n ja Luu - mäen kunnan välillä tehdyn yhteistyösopimuksen mukaan Geologinen tutkimuslaitos suoritti vuonna 1981 turveraakaaineen teollista soveltuvuutta selvitteleviä tutkimuksi a Luumäen kunnassa. Aikaisemmin on vuosina 1957, 1958, ja 1976 tutkittu 27 suota kunnan alueelta. Tutkimuksess a pääpaino asetettiin soiden energiasisällön samoin kuin tur - peen nykyisillä tuotantomenetelmillä hyödynnettävissä ole - van turvemäärän ja turvetuotantoon soveltuvien alueide n selvittämiseen. Tällöin suolle laadittua linjaverkosto a käyttäen tutkittiin paitsi itse turvelaji ja sen esiintymissyvyys myös maatuneisuus, suhteellinen kosteus sekä puuaineksen määrä. Lisäksi otettiin turvenäytteitä laboratorio - analyysejä varten. Näytteistä määritettiin tuhkapitoisuus, ph-arvo, lämpöarvo, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino sek ä osasta näytteistä rikkipitoisuus. Alueellisen kuvan saamiseksi soista selvitettiin myös suotyyppien esiintyminen j a vaihtelu. Tutkittavaksi valittiin lähinnä yli 100 ha :n suot. Tutkimuksia on tarkoitus jatkaa vuonna 1982, jolloin tarkoituksena on tutkia kaikki yli 20 ha :n suot. Tutkittujen soi - den sijainti näkyy kuvassa Tutkimusmenetelmät ja aineisto t Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että kulleki n tutkittavalle suolle laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjast a ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista (Lappalainen et al. 1978). Poikkilinjojen väli on yleensä 400 m. Tärkeimmille soille on lisäksi vedetty pliktauslinja t 200 m :n välein. Linjojen päissä käytettiin tiheämpää piste - väliä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Osa pienialaisist a soista tutkittiin hajapistein. Tutkimuslinjat on vaaittu ja

5 - 6 - Viereisen sivun suokartassa olevien soiden nimet. Vuonna 1981 tutkitut suot : 39. Virmosuo 74. Koirsorttimensuo 97. Koskisaarensu o 43. Lakiasuo 81. Murronsuo 98. Suurisuo 53. Pitkäsuo 86. Matalanmaansuo 101. Noidansu o 62. Leppisuo 87. Suoknuutinsuo 102. Suntionsu o 70. Haisevasuo (E) 88. Juvainsaarensuo 104. Reijokankaansu o 70. Haisevasuo (N) 89. Kotaniemensuo 110. Jokisu o 71. Härkinsuo 90. Hyrmäsaarensuo 112. Venksensu o 72. Puusuo 95. Suurisuo 118. Hyyrymäensu o 73. Hornionsuo 96. Koivistonsu o Ennen vuotta 1981 tutkitut suot : 5. Kaurasaarensuo 70. Haisevasuo (S) 107. Rautamullansuo 6. Simolamminsuo 70. Tervamäensuo 108. Kiiansu o 7. Suurisuo 71. Härkinsuo (W) 114. Säkkisu o 10. Suurisuo 80. Ukkosuo 115. Huuhansu o 24. Kuivasuo 94. Mustaksensuo 116. Paijainniemensu o 33. Sulkusensuc 101. Takkasuo 119. Virolaissuo- 65. Suuri Aittasuo 105. Niittyniemensuo Kotkatsaarensu o 69. Keskisillansuo 106. Pieni Suojärvensuo 120. Monnonsu o Kl Alamyllynsuo, Hallikaisensuo, Pornotkonsu o Kl Hevosniemensuo

6

7 - 8 - korkeudet on pyritty mandollisuuksien mukaan sitomaan valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimginen) samoin kuin mättäisyys (10 % :eina) ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Edelleen huomioitiin puusto n puulajisuhteet, tiheysluokat ja mahdolliset hakkuut. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin paitsi its e turvelaji, myös siinä olevien lisätekijöiden määrä (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla), kuituisuus (0 3-asteikolla) sekä analysoitii n siemenet ja sarojen pähkylät. Lisäksi määritettiin pohja - maan laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen ) esiintymisen arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympärist ö pliktattiin kanden metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0 1 metrin ja 1 2 m :n välisissä vyöhykkeissä kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viitee n eri ryhmään : liekoja esiintyy hyvin vähän (alle 1 %), vähä n (1 2 %), kohtalaisesti (2 3 %), runsaasti (3 4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Suotyyppien sekä turpeen ja pohjan mineraalimaan lyhentee t ovat seuraavat : I Avosuot II Rämee t 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme L R 2. Rimpiletto RiL 2. Kangasräme KgR 3. Saraneva SN 3. Sararäme S R 4. Lyhytkortinen neva LkN 4. Korpiräme KR 5. Rahkaneva RN 5. Isovarpuinen räme I R 6. Rimpineva RiN 6. Tupasvillaräme T R 7. Silmäkeneva SiN 7. Rahkaräme RR 8. Kalvakkane va KN 8. Keidasräme Ke R 9. Vesineva VN

8 - 9 - III Korvet IV Muuttuneet suotvvpi t 1. Lehtokorpi LhK 1. Ojikot O J 2. Lettokorpi LK 2. Muuttumat MU 3. Ruoho- ja heinäkorpi RhK 3. Turvekankaat TK 4. Nevakorpi NK - Ruohoturvekangas RhT K 5. Varsinainen korpi VK - Mustikkaturvekangas MT K 6. Kangaskorpi KgK - Puolukkaturvekangas PTK 7. Rääseikkökorpi RäK - Varputurvekangas VATK - Jäkäläturvekangas JATK 4. Kytöheitto KH 5. Pelto PE Pääturvelajit Lisätekijä t 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) E r 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidz) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Ncazoiignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (lquisetum) Eq 5. Rahkasaraturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) Phr 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheucnzerz:a) Sch 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trichophorum) T r 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate Nenyan,tes) Mn 9. Sararuskosammalturve CB Soista, joiden kenttätutkimusten perusteella voitiin katsoa soveltuvan turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippue n 1 3 pinnasta pohjaan ulottuvaa näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopaikka valittiin siten, että s e edustaa mandollisimman hyvin suon turvekerrostumia. Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivattuna), kuivatilavuuspaino (tilavuustarkalla kairalla otetuista näytteistä), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C :ssa polttamalla) kuivapainosta sekä lämpöarvo Gallenkampin ballistisella pommikalorimetrillä. Lämpöarvo on laskettu erikseen kuivalle turpeelle sekä 50 % :n käyttökosteudessa olevalla turpeelle. Lisäksi osassa näytteistä on määritetty rikkipitoisuus.

9 Kuva 1. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

10 Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttoje n ja profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linjaverkosto ja tutkimuspisteittäin heikosti maatuneen (H 1-4 ) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus sekä keskimääräine n maatuneisuus. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutt a esittävät syvyyskäyrät 1 m :n välein sekä suon pinnan korkeus - käyrät. Maatuneisuusprofiileissa on turpeet jaettu maatuneisuuden mukaan kolmeen ryhmään : H 1-3, H4 ja H5-10. Turvelajiprofiileissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suo - tyyppi ja liekoisuus (0 1 m :n syvyysvyöhykkeen osumat/1 2 m : n syvyysvyöhykkeen osumat). Turvelajit on esitetty symbolei n (kuva 2). Lisäksi on ilmoitettu kunkin kairauspisteen pohja - maan laatu. Muu tutkimusaineisto on arkistoituna Geologise n tutkimuslaitoksen turvearkistossa Soiden yleinen kuvau s Luumäen kunnan maapinta-ala on 757,7 k m2. Tästä alast a on yli 20 ha :n suuruisia soita 14,2 % eli ha. Täss ä osaraportissa on kunnan soista tutkittu v aikan a ha eli 41,9 Aikaisemmin on kunnan alueella tutkitt u soita ha_ Kaikkiaan on siten tutkittu ha. Suuri n osa näistä aikaisemmista tutkimuksista on kuitenkin katsottava lähinnä oriontoiviksi, joten täydennystutkimukset ova t tarpeellisia yhtenäisen ja luotettavan kuvan saamiseksi kunnan soista. Luumäen suot kuuluvat pääasiassa Etelä-Suomen rannikko - alueen konsentrisiin kermikeidassoihin, joiden pintaosiss a on keskimäärin 0,5 metriä heikosti maatunutta rahkaturvetta. Sen alapuolella on maatuneempi kerros. Turpeen laatu ja maatumisaste vaihtelevat kuitenkin eri soissa ja samankin suo n eri osissa ja eri syvyyksissä. Tämä vaihtelevuus heikentä ä usein koko suon turvekerrostumien taloudellista käyttöä.

11 Laaja-alaiset suot ovat turvelaadultaan heikompilaatuisi a kuin pienet suot, joissa turve on paremmin maatunutta. Toisaalta liekojen (lahoamattoman puuaineksen määrä) on suurempi pienissä soissa. Varsinkin Salpausselän eteläpuolella ole - vat suot ovat yleensä tasapohjaisia ja äkkisyviä, jolloi n soiden epämuotoisuusvähennykset ovat turvetuotantoa ajatelle n pieniä. Luumäen suoalasta on avosuota 12,7 %. Eri tyyppiset rä - meet ovatkin yleisimpiä alueen suotyypeistä (tupasvilla-, rahka- ja isovarpuinen räme). Soiden keskioaissa (avosuoalueella) tavataan pääasiassa lyhytkortista ja rahkanevaa. Ravinnerikkaimmilla reunaosilla esiintyy korpisuotyyppejä. Luumäen soista ovat miltei kaikki kokonaan tai ainakin osit - tain ojitettu. Luonnontilaisena on säilynyt Mustaksensuo, mikä on myös soidensuojelun perusohjelmassa. Pinta-alamittauksessa on yli 20 ha :n suuruistan soiden määräksi saat u 109 kpl. Soiden pinta-alat ja lukumäärä kokoluokittain näky - vät taulukosta 1. Taulukko 1. Soiden pinta-ala (ha) ja lukumäärä kokoluokit - tain Luumäen kunnassa (Lappalainen et al. 1980). Yli 20 ha : n suuruisten >50 0 soide n pinta-al a ha kpl

12 TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOO N Turpeen pääasiallisia lämmönlähteitä ovat hiili ja vety. Maatumisen edistyessä kasviaineksen hiilipitoisuus lisäänty y ja lämpöarvo kasvaa. Maatuminen vaikuttaa turpeen lämpöarvoon myös siten, että kuivatilavuuspainon suuretessa lämpö - arvo tilavuusyksikköä kohden kasvaa. Merkitys tuntuu mm. kuljetuskustannusten alenemisena. Luonnollisesti myös itse turvelaji on tärkeä tekijä tuotantokustannuksissa. Maatumisen edistyessä kasvaa kivennäisaineksen (tuhkan ) osuus turpeessa. Sen sisäksi, että tuhka alentaa lämpöarvoa, se sintraantumalla kattiloihin hankaloittaa polttoa. Tärke ä laatutekijä on myös puuaineksen osuus turpeessa. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi nojaudutaan Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (taulukko 2). Turpeen tuotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja edell ä mainittujen turvetekijöiden ohella ovat suotekijät, joist a tärkeimpiä ovat suon sijainti kulutuskohteeseen nähden ja tie - yhteydet. Myös kantoisuus ja liekoisuus ovat taloudellisest i merkittäviä tekijöitä. Muita tuotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja ovat mm. turvekerrostumien paksuus, pohjamaa n laatu, suon koko ja muoto, kuivatusmandollisuudet ja ilmastolliset olosuhteet. Polttoturpeella tarkoitetaan energiahuollossa lämmön j a sähkön tuotantoon käytettävää turvetta (Polttoturvekomitea n mietintö ). Nostotekniikan perusteella voidaan puhu a joko pala- tai jyrsinturpeesta. Palaturvemenetelmässä suosta nostettu turve sekoitetaa n ja muokataan sekä puristetaan lopuksi suuttimen läpi tuotantokentan pinnalle kuivumaan. Palaturpeen valmistusmenetelmien kehittyminen ja palakoon pienentäminen ovat tehneet siitä varteenotettavan vaihtoehdon jyrsinturpeelle. Polttokattilateknologian kehityksen myötä näyttää siltä, että halvempien käyttökulujen ansiosta palaturve on jyrsinturvetta edullisempaa polttoturveainetta vielä ainakin 10 MWh :n laitoksissa (Kotimaisten polttoaineiden käyttö kiinteistö- ja aluekohtaisissa lämpökeskuksissa 1979).

13 Taulukko 2. Polttotu rp een laatuluokitus

14 Polttoturpeen käytön yleistyessä pienissä yksiköissä, kuten maatiloilla, pientaloissa ja kuntien aluelämpökeskuksissa, heijastuu se tuotantojärjestelmään pientuottajia suosivasti. Uusimmat maataloustraktorin perään kiinnitettävä t palaturvekoneet mahdollistavat yhä pienempien, käytännöss ä jopa alle 10 ha :n tuotantokenttien käyttöönoton. Siten mm. monet hylätyt turvepellot soveltuvat palaturvetuotantoon. Polttotekniikan kehittyessä voidaan käytettävän turpeen laatuvaatimuksia muuttaa. Jyrsinturpeella tarkoitetaan ohuina kerroksina suo n pinnalta jyrsimällä irrotettua turvejauhoa. Jyrsinturvetuotanto vaatii laajoja tuotantokenttiä ja kalliita koneinvestointeja. Lisäksi jyrsinturpeen laatu vaihtelee tuntuvast i aiheuttaen vaikeuksia polton säädössä. Turpeen tilavuuspain o on alhainen, mikä lisää kuljetus- ja varastointikustannuksia. Kuljetuksen osuus on nyt lähes kolmannes jyrsinturpeen kuluttajahinnasta ja tulee edelleen kasvamaan. Edellä mainitut tekijät tekevät jyrsinturpeen jalostamisen ajankohtaiseksi. Eräs jyrsinturpeesta saatava jalost e on turvepelletti. Tehdyt tutkimukset ja kohteet (Suonine n 1979) osoittavat jyrsinturpeen pelletöinnin mahdolliseks i verraten laajalla laatu- ja kosteusalueella. Koska myös heikkolaatuinen jyrsinturve on pelletöitävissä, saattaa menetelmä tarjota tähänastista edullisemman ratkaisun laadultaa n heikkojen turvekerrosten hyväksikäyttöön. Turpeen keskeinen käyttömuoto on myös kasvuturve. Paras - ta kasvuturvetta on heikosti (H 1_3 ) maatunut rahkaturve, ennen kaikkea Sp%zagnum fuscum-turve. Kun kasvuturpeen tuotan - toa harjoitetaan laajassa mittakaavassa edellytetään, ett ä suossa on vähintään 1 m :n paksuinen kerros kunnollista raaka - ainetta. Luumäen kunnasta löytyi kasvuturpeen nostoon soveliaita suoalueita vähän, käytännössä vain parilta suolta. Tällöinkään turpeen laatu ei ole tähän tarkoitukseen para s mahdollinen. Lasketut käyttökelpoiset turvevarat ovat suon ojitus - tilanteesta ja rikkonaisuudesta riippuen joko yli 2 m :n ta i yli 3 m :n syvyisten alueiden turvevaroja. Niistä on vähennetty laadullisesti kelpaamattomat alueet ja suon pohjalle jäävä

15 keskimäärin 50 cm :n paksuinen runsastuhkainen turvekerros, jota ei käytännössä voi hyödyntää. Kuivatusolosuhteista riippuen on suon pohjalle jäänyt turvekerros voinut olla myö s suurempi. Muita teknillis-taloudellisia tekijöitä ei ol e huomioitu. Suon energiasisältö on määritetty ilmakuivalle (50 % : n kosteus) turpeelle. Jos tilavuustarkkoja näytteitä ei ol e otettu on suokuution kuivatilavuuspaino saatu koko aineistolle lasketusta kuivatilavuuspainon ja maatuneisuuden välisestä regressiosuorasta. Lämpöarvot on saatu vastaavasti lämpöarvon ja maatuneisuuden välisestä regressiosuorasta Vuonna 1981 tutkitut suo t 39. Virmosuo (kl ) sijaitsee noin 28 km Taavetista luoteeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta vaihtelee 86 ja 91 m :n välillä. Suon pinta-ala on 508 ha, jost a yli 1 m :n syvyistä aluetta on 428 ha ja yli 2 m :n 321 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (112 pistettä) ja tutkimus - pisteitä on keskimäärin 2,2 kappaletta 10 hehtaarilla (kuv a 3). Tyypillisin suotyyppi suon länsiosassa on isovarpuine n räme. Itäosassa ovat rahkaräme ja tupasvillaräme vallitsevia. Itäosan pohjoislahdekkeessa esiintyy pääasiassa lyhytkortista nevaa ja kalvakkanevaa. Suosta on yli 90 % ojitettu. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,46 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,85 m ja yli 2 m :n alueella 3,31 m. Suurin turvepaksuus, 5,80 m, on tavattu pisteeltä A Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea ja silttiä (kuv a 4). Turpeista on rahkavaltaisia 58,6 %, saravaltaisi a 41,2 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittai n jakaantuma on S 24,8 %, CS 33,7 %, BS 0,1 %, C 6,7 %, S C 33,1 %, BC 1,4 %, B 0,1 % ja CB 0,1 %. Tupasvillaa esiinty y turpeessa lisätekijänä 29,0 % :ssa ja puun jäänteitä 7,0 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen (0,53 m) maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatunee n kerroksen 5,6.

16 Virmosuon luonnontilaisen turpeen määrä on 12,52 milj. m 3 ; josta 21,3 % eli 2,67 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 97,4 % koko turvemäärästä eli 12,20 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 9,64 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 84,7 % koko turvemäärästä eli 10,61 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 8,17 milj. m3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,4 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 2,0 %. Suon muoto on melko rikkonainen. Kuivatusmahdollisuude t ovat kohtalaiset, joskin suon syvimpien kohtien kuivattaminen voi tuottaa vaikeuksia. Virmosuon yli 3 m :n syvyisen 174 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 4,89 milj. m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,391 milj. tn ja energiasisält ö 8,60 milj. GJ eli 2,39 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 7,66 milj. GJ el i 2,13 milj. MWh. 43. Lakiasuo (kl ) sijaitsee noin 8 km Taavetista länteen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 82 m ja pinta viettää etelään. Suon pinta-ala on 595 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 363 ha ja yli 2 m :n 215 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (145 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 2,4 kappaletta 10 hehtaarill a (kuva 5). Suon länsiosassa on isovarpurämettä ja erilaisia turve - kankaita. Itäosat ovat luonnontilaista rahka- ja lyhytkortista nevaa. Eteläinen haarake on pääasiassa tupasvilla- j a rahkarämettä. Suoalasta on ojitettu 68 %. Suon länsi- ja keskiosissa on keskinkertaisen tiheä puusto, josta saadaan pää - asiassa pinotavaraa ja tukkipuuta. Länsi- ja eteläosa suot a on aukea tai harvaa metsikköä, joka on pääasiassa vajaatuottoista ja riukuasteella. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,64 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,39 m ja yli 2 m :n alueella 2,97 m. Suurin turvepaksuus, 4,9 m, on tavattu pisteeltä B O. Suon pohjamaalaji on pääasiassa silttiä, reunoilla hiekka a ja hiekkamoreenia.

17 Turpeista on rahkavaltaisia 81,8 %, saravaltaisi a 18,1 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 32,0 %, CS 49,7 %, BS 0,1 %, SC 17, 7 BC 0,4 % ja CB 0,1 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisä - tekijänä 20,0 % :ssa ja puun jäänteitä 4,1 % :ssa. Turpeide n keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen p intakerrokse n (0,31 m) maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen kerrokse n 6,2. Lakiasuon luonnontilaisen turpeen määrä on 9,73 milj. m ' ; josta 18,7 % eli 1,82 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 89,3 % koko turvemäärästä eli 8,69 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 7,08 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 65,7 % koko turvemäärästä eli 6,39 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 5,05 milj. m3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,8 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,4 %. Lakiasuon länsiosa on suhteellisen matala ja puusto o n paikoin kookasta. Eteläosassa ovat mahdollisen turvetuotannon haittana kuivatusvaikeudet sekä suon rikkonaisuus. Käy t - tökelpoisin alue turvetuotantoa ajatellen on suon koillis - osan yli 2 m syvä alue, joskin sielläkin heikosti maatunee n rahkavaltaisen pintaturpeen paksuus on paikoin haitallise n suuri. Lakiasuon koillisosan yli 2 m :n syvyisen 80 ha aluee n käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ova t 1,76 milj. m3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,148 milj. tn j a energiasisältö 3,29 milj. GJ eli 0,91 milj. MWh. Tuotanto - kuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö o n 2,93 milj. GJ eli 0,81 milj. MWh. 53. Pitkäsuo (kl ) sijaitsee noin 6 km Taavetista lounaaseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 74 m ja pinta viettää kaakkoon. Suon pinta-ala on 120 ha, josta yli 1 m :n sv vvyistä aluetta on 103 ha ja yli 2 m : n 72 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (51 pistettä), j a tutkimuspisteitä on keskimäärin 4,3 kappaletta 10 hehtaaril - la (kuva 6). Suon keskiosissa vallitseva suotyyppi on isovarpuräme.

18 Kuva 6. Pitkäsuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuu s ja paksuus. Tupasvillarämettä tavataan suon itä- ja eteläosissa. Reuna - osissa suota on korpirämettä ja varsinaista korpea. Suoalasta on ojitettu 71 %. Suolla on keskinkertaisen tiheä puusto, josta saadaan pääasiassa pinotavaraa ja tukkipuuta. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,33 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,63 m ja yli 2 m :n alueella 3,04 m. Suurin turvepaksuus, 4,80 m, on tavattu pisteeltä A 300 ja 800. Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea, reunoilla silttiä ja hiekkaa (kuvat 7 ja 8). Turpeista on rahkavaltaisia 72,3 ja loput ovat sara - valtaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 27,2 A

19 CS 45,0 %, C 0,3 %, SC 27,3 % ja BC 0,1 %. T up asvillaa esiin - tyy turpeissa lisätekijänä 15,9 % :ssa ja p uun jäänteit ä 3,1 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,26 m) maatuneisuus on 3,0 ja hyvi n maatuneen kerroksen 6,2. Pitkäsuon luonnontilaisen turpeen määrä on 2,80 milj. m 3 ; j osta 11,1 % eli 0,31 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 96,8 % koko turvemäärästä eli 2,71 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 2,42 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 78,2 % koko turvemäärästä eli 2,19 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 2,05 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 2,3 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,3 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteillä A 300, A 800 ja A on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, rikkipitoisuus 0,22 %, vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % j a kuivatilavuuspaino 75,6 kg/m 3. Ilmakuivan 50 % kostean tur - peen saanto yhdestä suokuutiometristä on 151,2 kg/m 3. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät lukuu n ottamatta Joutjärven ympäristöä. Puusto on paikoin varsi n kookasta. Pitkäsuon yli 2 m :n syvyisen 72 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 1,83 milj. m 3. Tä - män kuiva-ainemäärä on 0,138 milj. tn ja energiasisält ö 3,09 milj. GJ eli 0,86 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 2,76 milj. GJ el i 0,77 milj. MWh. 62. Leppisuo (kl ) sijaitsee noin 13 km Taavetista pohjoiseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 81 m ja pinta viettää kaakkoon. Suon p inta-ala on 254 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 214 ha ja yli 2 m : n 170 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (90 pistettä), j a tutkimuspisteitä on keskimäärin 3,5 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 9). Suotyypit ovat pääasiassa erilaisia muuttumia ja turve - kankaita. Vallitsevat suotyypit ovat sararäme, isovarpuine n räme ja tupasvillaräme. Suoalasta on ojitettu 94

20 Kuva 9. Leppisuon tutkimuslinjasto, paksuus. turpeen maatuneisuus j a 0jitetusta alueesta 6 % on ojitus-, 41 % muuttuma- ja lopu t turvek an gas asteella.

21 Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,66 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 3,08 m ja yli 2 m :n alueella 3,49 m. Suurin turvepaksuus, 7,20 m, on tavattu pisteeltä A Suo n pohjamaalaji on pääasiassa moreenia ja silttiä, paikoin hiekkaa (kuva 10). Turpeista on rahkavaltaisia 52,7 %, saravaltaisia 45,5 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 17,7 %, CS 34,9 %, BS 0,1 %, C 5,4 %, S C 39,8 %, BC 0,3 %, SB 0,6 % ja CB 1,2 %. Tupasvillaa esiinty y turpeissa lisätekijänä 6,7 % :ssa ja puun jäänteitä 11,2 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen (0,19 m) maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen kerroksen 5,9. Leppisuon luonnontilaisen turpeen määrä on 6,76 milj. m3 ; josta 7,1 % eli 0,48 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 97,5 % koko turvemäärästä el i 6,59 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 6,11 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 87,7 % koko turvemäärästä eli 5,93 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 5,49 milj. m3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 2,1 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,2 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon pohja o n paikoin hyvin epätasainen. Suokasjoki saa alkunsa suolta j a virtaa sen eteläosan halki. Turpeessa esiintyy paikoin lieju - linssejä. Suon muoto ei ole paras mahdollinen turvetuotanto a ajatellen. Kokonaisuutena suo soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Leppisuon yli 3 m :n syvyisen 112 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 2,80 milj. m3. Tä - män kuiva-ainemäärä on 0,238 milj. tn ja energiasisält ö 5,31 milj. GJ eli 1,48 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 4,71 milj. GJ el i 1,31 milj. MWh. 70. Haisevasuo (E) (kl , 10) sijaitsee noi n 9 km Taavetista etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnast a on noin 71 m ja pinta viettää kaakkoon kohti Luotosenjärveä. Suon pinta-ala on 127 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta

22 Kuva 11. Haisevasuon (E) tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. on 115 ha ja yli 2 m :n 96 ha. Suolla on tutkimuslinja a m (51 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 4, 0 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 11). Vallitsevat suotyypit ovat rahka-, tupasvilla ja isovarpuräme. Suoalasta on ojitettu 59 Suolla on harva- tai keskinkertainen puusto, joka on riuku- tai pinotavara-asteella. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,94 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 3,19 m ja yli 2 m :n alueella 3,49 m. Suuri n turvepaksuus, 4,80 m, on tavattu pisteeltä A 1400 ja A Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea. ja silttiä. Turpeista on rahkavaltaisia 80,8 ja loput ovat sara - valtaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 39,5 CS 41,1 BS 0,2 C 0,1 % ja SC 19,1 Tupasvillaa esiinty y turpeissa lisätekijänä 11,9 % :ssa ja puun jäänteitä 3,5 % :ssa.

23 Tu rp eiden keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen p inta - kerroksen (0,31 m) maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatunee n kerroksen 6,4. Haisevasuon luonnontilaisen turpeen määrä on 3,73 milj. m 3 ; j osta 10,7 % eli 0,40 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 98,4 % koko turvemääräs - tä eli 3,67 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 3,28 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 89,8 % ko - ko turvemäärästä eli 3,35 milj. m 3, josta on hyvin maatunutt a turvetta 3,01 milj. m 3. Liekoja on 0 1 m :n syvyysvyöhykkeess ä 2,1 % ja 1 2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,1 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä A on 2,2 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6 ja vesipitoisuus märkä - painosta 90,5 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat heikohkot, koska Haisevanlammen pinta on vain noin 0,5 1,5 m suon pintaa alempana. Siksi käyttökelpoisena alueena voidaan pitää korkeintaan suo n yli 3 m :n syvyistä aluetta, jonka tuotantokelpoisen turpee n paksuudeksi on arvioitu 2 m. Haisevasuon yli 3 m :n syvyisen 32 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 0,64 milj. m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,057 milj. tn ja energiasisält ö 1,28 milj. GJ eli 0,36 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 1,14 milj. GJ el i 0,32 milj. MWh. 70. Haisevasuo (N) (kl , 08, 10, 11) sijaitse e noin 9 km Taavetista etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 75 m. Suon pinta-ala on 264 ha, josta yli 1 m : n syvyistä aluetta on 165 ha ja yli 2 m :n 140 ha. Suolla on 41 tutkimuspistettä (kuva 12). Tyypillisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva, rahkaneva, tupasvillaräme, keidasräme ja isovarpuinen räme. Su o on suurimmaksi osaksi avosuota ja osaksi ojitettu. Turvekerrostumien keskipaksuus on 3,64 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 3,95 m ja yli 2 m :n alueella 4,24 m. Suurin turvepaksuus, 7,20 m, on tavattu pisteeltä B Suon pohjamaalaji on pääasiassa silttiä.

24 Turpeista on rahkavaltaisia 61,2 %, saravaltaisia 37,0 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 42,1 %, CS 19,1 %, C 3,0 %, SC 33,4 %, B C 0,6 %, B 0,5 % ja CB 1,3 %. Tupasvillaa esiintyy turpeiss a lisätekijänä 18,3 % :ssa ja puun jäänteitä 0,9 % :ssa. Turpee n keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen pintakerrokse n (0,64 m) maatuneisuus on 2,2 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,6. Haisevasuon luonnontilaisen turpeen määrä on 8,08 milj. m 3 ; josta 17,5 % eli 1,41 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 98,3 % koko turvemääräst ä eli 7,94 milj. m 3. T.ä on hyvin maatunutta turvett a 6,56 milj. m 3. Yli 2 n syvyisellä suon osalla on 83, 8 % koko turvemäärästä el_ 7,55 milj. m 3. Tästä on hyvin maatunutta turvetta 6,33 milj. m 3. Kuivatusmahdollisuudet ovat suon syvimpiä kohtia lukuu n ottamatta kohtalaisen hyvät. Haisevasuon (N) yli 2 m :n syvyisen 140 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 4,90 milj. m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,433 milj. tn ja energiasisält ö 9,92 milj. GJ eli 2,76 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 8,66 milj. GJ el i 2,41 milj. MWh. 71. Härkinsuo (k , 11) sijaitsee noin 9 km Taavetista etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 70 m. Suon pinta-ala on 86 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 78 ha ja yli 2 m :n 61 ha. Suolla on tutkimuslinja a m (42 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 4, 9 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 13). Vallitsevat suotyypit ovat tupasvilla- ja isovarpuräme. Avosuoalueella on lyhytkortista ja rahkanevaa. Suoalasta on ojitettu 93 %. Puuston tiheys vaihtelee aukeasta tiheään j a se on pääasiassa riukuasteella. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,85 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 3,10 m ja yli 2 m :n alueella 3,50 m. Suurin turvepaksuus, 5,40 m, on tavattu p isteeltä A Suo n pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa ja silttiä. Turpeista on rahkavaltaisia 91,9 % ja loput ovat sara-

25 Kuva 13. Härkinsuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuu s ja paksuus. valtaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 20,8 70,7 %, BS 0,4 ja SC 8,1 %. Tupasvillaa esiintyy turpeiss a lisätekijänä 16,1 % :ssa ja puun jäänteitä 5,2 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,27 m) maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen kerrokse n 5,6, Härkinsuon luonnontilaisen turpeen määrä on 2,45 milj. 3 m ; josta 93,9 5 eli 0,23 milj. m3 on heikosti maatunutta. C S

26 Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 98,8 % koko turvemäärästä eli 2,42 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 2,19 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 78,8 % koko turvemäärästä eli 2,13 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,93 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,8 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,1 %. Kuivatusmahdollisuudet itään Mustaojan kautta Urpalanjokeen ja länteen Haisevasuon kautta Luotasenjärveen ova t tyydyttävät. Syvimpiä kohtia on todennäköisesti hyvin vaike a kuivattaa. Härkinsuon yli 2 m :n syvyisen 61 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 1,65 milj. m 3. Tä - män kuiva-ainemäärä on 0,136 milj. tn ja energiasisält ö 3,01 milj. GJ eli 0,84 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 2,67 milj. GJ el i 0,74 milj. MWh. 72. Puusuo (k ) sijaitsee noin 7 km Taavetist a etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 73 m j a pinta viettää pohjoiskoilliseen. Suon pinta-ala on 42 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 30 ha ja yli 2 m :n 21 ha. Suo on tutkittu 11 hajapisteellä, ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 2,6 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 14). Suon keski- ja pohjoisosassa on sararäme vallitseva suo - tyyppi. Eteläosassa tupasvillaräme on yleisin. Suo on kokonaan ojitettu. Puusto on harvahkoa mäntyä ja pääasiassa riukuasteella. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,93 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,45 m ja yli 2 m :n alueella 2,81 m. Suurin turvepaksuus, 3,60 m, on tavattu pisteeltä P 3. Suon pohjamaalaji on pääasiassa silttiä. Turpeista on rahkavaltaisia 54,5 %, saravaltaisia 41,6 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 18,7 %, CS 34,8 %, BS 1,0 %, C 7,1 %, SC 29,7 %, BC 4,8 %, B 1,3 % ja CB 2,6 %. Tupasvillaa esiintyy turpeiss a lisätekijänä 14,5 % :ssa ja puun jäänteitä 12,6 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,27 m) maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen

27 Kuva 14. Puusuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus j a p aksuus. kerroksen 6,3. Puusuon luonnontilaisen turpeen määrä on 0,81 milj. m 3 ; josta 13,6 % eli 0,11 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 90,1 % koko turvemäärästä el i 0,73 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 0,63 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 72,8 % koko turvemäärästä eli 0,59 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,52 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 4,0 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,6 %. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Liekoja esiintyy paikoitellen erittäin runsaasti, mikä tulee haittaamaa n huomattavasti mahdollista turvetuotantoa. Myös tuhkapitoisuu s voi olla keskimääräistä korkeam p i. Kokonaisuutena suo soveltuu korkeintaan välttävästi turvetuotantoon. Puusuon yli 2 m :n syvyisen 21 ha alueen käyttökelpoise t luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 0,49 milj. m 3. Tämä n kuiva-ainemäärä on 0,043 milj. to ja energiasisältö

28 on 0,96 milj. milj. GJ eli 0,27 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 0,86 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh. 73. Hornionsuo (kl , 11) sijaitsee noin 3 k m Taavetista etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 70 m ja pinta viettää luoteeseen. Suon pinta-ala on 295 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 236 ha ja yli 2 m :n 106 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (76 pistettä), ja tutkimus - pisteitä on keskimäärin 2,6 kappaletta 10 hehtaarilla (kuv a 15). Vallitsevat suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillaräme. Avosuoalueella on lyhytkortista nevaa. Reunaosissa tavataa n korpityyppejä. Suoalasta on ojitettu 84 %. Suolla on keskinkertaisen tiheä puusto, josta saadaan pääasiassa pinotavaraa. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,79 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,11 m ja yli 2 m :n alueella 2,81 m. Suurin turvepaksuus, 4,70 m, on tavattu pisteeltä A 500 ja A Suon pohjamaalaji on pääasiassa silttiä. Turpeista on rahkavaltaisia 54,1 %, saravaltaisi a 45,7 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittai n jakaantuma on S 14,8 %, CS 39,2 %, BS 0,1 %, C 1,5 %, S C 41,2 %, BC 3,0 % ja CB 0,2 %. Tupasvillaa esiintyy turpeiss a lisätekijänä 14,0 % :ssa ja puun jäänteitä 2,4 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen pintakerrok - sen (0,21 m) maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen kerroksen 5,7. Hornionsuon luonnontilaisen turpeen määrä on 5,29 milj. m3 ; j osta 11,7 % eli 0,62 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 94,3 % koko turvemääräs - tä eli 4,99 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 4,40 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 56,3 % ko - ko turvemäärästä eli 2,98 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 2,64 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,8 %. Suon halki virtaava Hornionoja haittaa mahdollista turvetuotantoa. Ojan tulvimisen seurauksena suolle kertynyt mi - neraaliaines nostaa tuhkapitoisuutta, jonka määrä olisikin

29 tutkittava ennen turvetuotannon aloittamista. Hornionsuon yli 2 m :n syvyisen 106 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 2,45 milj. m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,206 milj. tn ja energiasisält ö 4,57 milj. GJ eli 1,27 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n. kosteus) laskettuna energiasisältö on 4,08 milj. GJ el i 1,13 milj. MWh. 74. Koirsorttimensuo (kl ) sijaitsee noin 3 k m Taavetista etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 73 m ja pinta viettää kaakkoon. Suon pinta-ala on 86 ha, jos - ta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 67 ha ja yli 2 m :n 51 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (40 pistettä), ja tutkimus - pisteitä on keskimäärin 4,7 kappaletta 10 hehtaarilla (kuv a 16). Suon keskiosissa vallitsevat suotyypit ovat rahka- j a lyhytkortinen neva sekä rahkaräme. Paikoin esiintyy myös iso - varpu-, tupasvilla- ja sararämettä. Suoalasta on ojitett u 85 %. Suolla on keskinkertaisen tiheä puusto, joka on pää - asiassa vajaatuottoista ja riukuasteella. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,30 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,85 m ja yli 2 m :n alueella 3,32 m. Suurin turvepaksuus, 4,5 m, on tavattu pisteeltä A Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea tai silttiä, reunoill a hiekkaa (kuvat 17 ja 18). Turpeista on rahkavaltaisia 88,9 %, ja loput ovat sara - valtaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 62,6 %, C S 25,8 %, BS 0,5 % ja SC 11,1 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijänä 3,4 % :ssa ja puun jäänteitä 2,9 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen (0,26 m) maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatunee n kerroksen 6,1. Koirsorttimensuon luonnontilaisen turpeen määrä o n 1,98 milj. m 3 ; josta 11,1 % eli 0,22 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 96,5 % koko turvemäärästä eli 1,91 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta tur - vetta 1,69 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla o n 85,4 % koko turvemäärästä eli 1,69 milj. m, 3 josta on hyvin

30 Kuva 16. Koirsorttimensuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. maatunutta turvetta 1,50 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 2,3 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,2 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteillä A 30 0 ja A on 1,4 % kuivapainosta, ph -arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuivatilavuusnaino 77,5 ku/ m 3

31 Ilmakuivan 50 % kostean turpeen saarto yhdestä suokuutiometristä on 155 kg. Kuivatusmahdollisuudet ja tieyhteydet ovat hyvät. Suo n keskiosassa on laajoilta alueilta nostettu heikosti maatunu t pintaturve pois. Suon muoto ei ole turvetuotantoa ajatelle n paras mahdollinen. Koirsorttimensuon yli 2 m :n syvyisen 51 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 1,44 milj. m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,112 milj. tn ja energiasisältö 2,50 milj. GJ eli 0,70 milj. MWh. Tuotantokuutioiks i (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 2,22 milj. GJ eli 0,62 milj. MWh. 81. Murronsuo (kl ) sijaitsee noin 15 km Taavetista kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 65 m ja pinta viettää luoteeseen. Suon pinta-ala on 90 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 70 ha ja yli 2 m :n 61 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (37 pistettä), ja tutkimus - pisteitä on keskimäärin 4,1 kappaletta 10 hehtaarilla (kuv a 19). Vallitsevat suotyypit suon pohjoisosassa ovat isovarpuinen rämeja tupasvillaräme. Eteläosassa ovat tyypillisiä keidasräme, rahkaräme ja lyhytkortinen neva. Suo on kokonaan ojitettu. Puusto on varsinkin suon keskiosassa yleensä keskitiheää, mäntyvaltaista ja soveltuu pinotavaraksi. Eteläosa suosta on suureksi osaksi lähes avointa nevaa. Turvekerrostumien keski p aksuus on 3,24 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 3,99 m ja yli 2 m :n alueella 4,35 m. Suurin turvepaksuus, 8,10 m, on tavattu pisteeltä A 600. Suo n pohjamaalaji on pääasiassa silttiä ja hiekkaa. Turpeista on rahkavaltaisia 75,8, saravaltaisia 21,5 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 51,7 %, CS 22,9 %, BS 1,2 %, C 1,5 %, SC 19,0 %, BC 1,0 %, B 0,6 %, SB 0,1 % ja CB 2,0 %. Tu pasvillaa esiinty y turpeissa lisätekijänä 22,7 % :ssa ja puun jäänteitä 3,2 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen (0.47 nl) maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatunee n kerroksen 5,7.

32 Kuva 19. Murronsuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuu s ja paksuus. Murronsuon luonnontilaisen turpeen määrä on 2,92 milj. m 3 ; josta 14,7 % eli 0,43 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 95,9 % koko turvemäärästä el i 2,80 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 2,39 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 90,8 % koko turvemää - rästä eli 2,65 milj. m, 3 josta on hyvin maatunutta turvetta

33 - 44-2,25 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,9 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,1 %. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Heikost i maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen paksuus suon etelä - osassa on huomattavan suuri, paikoin jopa 4 m. Suon syvimpien osien kuivattaminen voi olla vaikeata. Kokonaisuuten a suo soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Murronsuon yli 2 m :n syvyisen 61 ha alueen käyttökelpoi - set luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 2,04 milj. m 3. Tä - män kuiva-ainemäärä on 0,166 milj. tn ja energiasisält ö 3,65 milj. GJ eli 1,01 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 3,25 milj. GJ el i 0,90 milj. MWh. 86. Matalanmaansuo (kl ) sijaitsee noin 15 k m Taavetista kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 57 m ja pinta viettää koilliseen. Suon pinta-ala on 111 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 82 ha ja yli 2 m :n 64 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (48 pistettä), ja tutkimus - p isteitä on keskimäärin 4,3 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 20). Suon keskustan vallitsevat suotyypit ovat tupasvilla-, rahka- ja isovarpuräme. Reunaosissa tavataan varsinaista kor - pea sekä korpi- ja kangasrämettä. Suoalasta on ojitettu 83 %. Suolla on keskinkertaisen tiheä puusto, joka on pääasiass a pinotavara- ja riukuasteen metsikköä. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,28 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,91 m ja yli 2 m :n alueella 3,33 m. Suuri n turvepaksuus, 5,3 m, on tavattu pisteeltä A Suo n pohjamaalaji on pääasiassa savea, reunoilla hiekkaa, siltti ä ja moreenia (kuva 21). Turpeista on rahkavaltaisia 58,2 % ja loput ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 30,0 %, CS 28,2 %, C 2,1 % ja SC 39,7 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijänä 22,3 % :ssa ja puun jäänteitä 8,3 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen pintakerrokse n (0,20 m) maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen kerroksen 5,7. Matalanmaansuon luonnontilaisen turpeen määrä o n 2,54 milj. m 3 ; josta 9,1 % eli 0,23 milj. m 3 on heikosti

34 Kuva 20. Matalanmaansuon tutkimuslinjasto, turpeen maatunei - suus ja paksuus. maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 94,1 % koko turvemäärästä eli 2,39 milj. m3, josta on hyvin maatunutt a turvetta 2,19 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla o n 83,9 % koko turvemäärästä eli 2,13 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,98 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 2,2 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,6 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteillä A 80 0 ja A on 2,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, rikkipitoisuus 0,25 %, vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % ja kuivatilavuuspaino 81,9 kg/m 3. Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 23,6 MJ/kg ja polttoturpeen käyttökosteuteen 10,5 MJ/kg. Ilmakuivan 50 % kostean turpeen saanto yhdestä suokuutiometristä on 164 kg/m 3 ja tämän energiasisältö on keskimäärin 0,48 MWh/m 3. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Liekoja esiintyy paikoin keskimääräistä enemmän varsinkin 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä.

35 Matalanmaansuon yli 2 m :n syvyisen 64 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 1,81 milj. m 3. Tömän kuiva-ainemäärä on 0,148 milj. tn ja energiasisält ö 3,49 milj. GJ eli 0,97 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 3,11 milj. GJ el i 0,86 milj. MWh. 87. Suoknuutinsuo (kl ) sijaitsee noin 11 km Taavetista kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 58 m ja pinta viettää kaakkoon kohti Urpalanjokea. Suon pinta - ala on 28 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 25 ha j a yli 2 m :n 16 ha. Suo on tutkittu 9 llä hajapisteellä, ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 3,2 kappaletta 10 hehtaarill a (kuva 2 2). Vallitsevat suotyypit ovat isovarpu-, tupasvilla ja sara - räme. Suo on kokonaan ojitettu. Suolla on keskinkertaisen tiheä puusto, josta saadaan pääasiassa pinotavaraa. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,92 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,07 m ja yli 2 m :n alueella 2,37 m. Suuri n turvepaksuus, 2,8 m, on tavattu pisteeltä P 7. Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea. Turpeista on rahkavaltaisia 82,7 %, ja loput ovat sara - valtaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 21,8 %, CS 60,9 % ja SC 17,3 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijänä 8,6 % :ssa ja puun jäänteitä 7,6 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen pintakerrokse n (0,19 m) maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,7. Suoknuutinsuon luonnontilaisen turpeen määrä on 0,54 milj. m 3 ; josta 9,3 % eli 0,05 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 96,3 % koko turvemäärästä el i 0,52 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 0,47 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 70,3 % koko turvemäärästä eli 0,38 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,35 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 4,5 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,6 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Haittaavana te - kijänä on liekojen erittäin runsas esiintyminen turvekerrostumassa.

36 Kuva 22. Suoknuutinsuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Suoknuutinsuon yli 2 m :n syvyisen 16 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 0,30 milj. m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,028 milj. tn ja energiasisält ö 0,64 milj. GJ eli 0,18 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 0,57 milj. GJ el i 0,16 milj. MWh. 88. Juvainsaarensuo (kl ) sijaitsee noin 9 k m Taavetista etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta vaihtelee 59 ja 67 m :n välillä ja pinta viettää kaakkoon. Suon pinta-ala on 200 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 188 h a ja yli 2 m :n 169 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (86 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 4,3 kappalett a 10 hehtaarilla (kuva 23). Vallitsevat suotyypit ovat isovarpu-, rahka- ja tupasvillaräme. Reunaosissa suota on varsinaista- ja kangaskorpea. Suo on kokonaan ojitettu. Suolla on keskinkertaisen tihe ä puusto, josta saadaan pääasiassa pinotavaraa.

37 Kuva 23. Juvainsaarensuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Turvekerrostumien keskipaksuus on 3,31 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 3,49 m ja yli 2 m :n alueella 3,71 m. Suuri n turvepaksuus, 6,40 m, on tavattu pisteeltä A Suo n ponjamaalaji on pääasiassa savea (kuvat 24, 25, 26 ja 27). Turpeista on rahkavaltaisia 65,1 %, saravaltaisia 34,7 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain

38 jakaantuma on S 44,1 %, CS 21,0 %, C 1,6 %, SC 33,1 % ja CB 0,2 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijänä 15,1 % :ss a ja puun jäänteitä 4,0 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,29 m) maatuneisuu s on 3,5 ja hyvin maatuneen kerroksen 5,9. Juvainsaarensuon luonnontilaisen turpeen määrä o n 6,63 milj. m3 ; josta 8,7 % eli 0,58 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 98,9 % koko turvemäärästä eli 6,56 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta tur - vetta 5,99 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla o n 56,0 % koko turvemäärästä eli 3,71 milj. m 3, josta on hyvi n maatunutta turvetta 3,39 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,0 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,4 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteillä A 1000, A ja A on 2,0 % kuivapainosta, ph-arv o 4,1, rikkipitoisuus 0,21 %, vesipitoisuuus märkäpainost a 91,7 % ja kuivatilavuuspaino 79,3 kg/m 3. Keskimääräinen lämpö - arvo laskettuna kuivalle turpeelle on 22,8 MJ/kg ja polttoturpeen käyttökosteuteen 10,2 MJ/kg. Ilmakuivan 50 % kostea n turpeen saanto yhdestä suokuutiometristä on 158,6 kg ja tämä n energiasisältö on keskimäärin 0,50 MWh/m 3. Tieyhteydet suolle ovat hyvät. Puusto on paikoin melk o kookasta ja tiheää. Kuivatusmahdollisuuksia heikentää suo n eteläpäässä sijaitseva Suuri-Rasanen, jonka pinta on vai n noin metrin suon kaakkoisosan pintaa alempana. Juvainsaarensuon yli 2 m :n syvyisen 170 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 5,08 milj. m3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,403 milj. tn ja energiasisält ö 9,19 milj. GJ eli 2,55 MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 8,22 milj. GJ el i 2,29 milj. MWh. 89. Kotaniemensuo (kl ) sijaitsee noin 12 km Taavetista kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 60 m ja pinta viettää koilliseen. Suon pinta-ala on 135 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 127 ha ja yli 2 m :n 100 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m ( 6 9 p istettä), ja tutkimus - pisteitä on keskimäärin 5, 1 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva. 28).

39 Kuva 28. Kotaniemensuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Suon keskiosissa ovat lyhytkortinen neva ja tupasvillaräme yleisimmät suotyypit. Paikoin esiintyy myös keidasrämettä. Reunoilla ovat kangasräme ja -korpi yleisiä. Puusto o n suon pohjoisosaa lukuun ottamatta harvaa ja kitukasvuista. Suon keskiosa on lähes avointa nevaa. Suoalasta on suurin os a ojitettu. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,96 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 3,12 m ja yli 2 m :n alueella 3,56 m. Suurin turvepaksuus, 5,50 m, on tavattu pisteiltä A 900, A 1000 j a A Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea, paikoi n silttiä ja hiekkaa. Reunoilla on yleensä moreenia (kuva 29). Turpeista on rahkavaltaisia 74,3 %, saravaltaisia 25,3 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 44,1 %, CS 30,2 %, C 0,7 %, SC 24,5 %, BC 0,1 % j a CB 0,4 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijänä

40 ,2 % :ssa ja puun jäänteitä 5,7 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatun_een pintakerroksen (0,68 m ) maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,3. Kotaniemensuon luonnontilaisen turpeen määrä on 3,99 milj. m3 ; josta 23,1 % eli 0,92 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvisellä suon osalla on 99,2 % koko turvemääräst ä eli 3,96 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 3,05 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 89,2 % koko turvemäärästä eli 3,56 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 2,72 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 2,5 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,6 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteillä A 90 0 ja A on 1,3 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, rikkipitoisuus 0,16 %, vesipitoisuus märkäpainosta 92,3 % ja kuivatilavuuspaino 74,5 kg/m 3. Keskimääräinen lämpöarvo laskettun a kuivalle turpeelle on 21,8 MJ/kg ja polttoturpeen käyttökosteuteen 9,7 MJ/kg. Ilmakuivan 50 % kostean turpeen saant o yhdestä suokuutiometristä on 149 kg ja tämän energiasisält ö on keskimäärin 0,40 MWh/m 3. Kuivatusmahdollisuudet Saarenpuron kautta Urpalanjokee n ovat hyvät. Parhaiten turvetuotantoon soveltuu suon laaja lä - hes puuton keskiosa, joskin heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on paikoin yli 1,50 m. Liekoja esiintyy runsaasti suon luoteisosassa. Kotaniemensuon yli 2 m :n syvyisen 100 ha alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 3,06 milj. m 3. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,228 milj. tn ja energiasisält ö 4,97 milj. GJ eli 1,38 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 4,42 milj. GJ el i 1,23 milj. MWh. 90. Hyrmäsaarensuo (kl ) sijaitsee noin 10 k m Taavetista kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 62 m ja pinta viettää etelään. Suon pinta-ala on 235 ha, jos - ta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 224 ha ja yli 2 m :n 203 ha. Suolla on tutkimuslinjaa m (62 pistettä), ja tutkimus - pisteitä on keskimäärin 2,8 kappaletta 10 hehtaarilla (kuv a 30).