MULTIALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

Transkriptio

1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 352 MULTIALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The mires of Multia and their usefulness Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004

2

3 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 352 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 352 TapioToivonen MULTIALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The mires of Multia and their usefulness Part 2 Espoo

4 Toivonen, Tapio 2004 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus, Osa 2 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 352, 65 sivua, 5 kuvaa, 3 taulukkoa ja 4 liitettä Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Multian kunnan alueella 145 suota yhteispinta-alaltaan ha Näiden soiden tiedot löytyvät atk-rekisteristä Kunnan eteläosassa tutkituista soista on ilmestynyt vuonna 1993 Turvetutkimusraportti numero 272 Tässä osaraportissa on tiedot vuonna 1997 tutkituista 78 suosta sekä kuudesta vuonna 1965 tutkitusta suosta, joiden tiedot on siirretty atk:lle Soiden yhteispinta-ala on ha Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 98,7 milj suo-m 3 Soiden keskisyvyys on 1,6 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 0,3 m Turpeen keskimaatuneisuus on von Postin kymmenasteikolla 5,7 Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on 2010 ha ja turvemäärä 58,6 milj suom 3 Turpeista on saravaltaisia 54 % ja rahkavaltaisia 46 % Multian soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa sararahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi Tutkitusta suoalasta on ojitettu 91 % Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, rahkaräme ja varsinainen sararäme Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta ja vesipitoisuus 91,2 % märkäpainosta Kuiva-aineen määrä eli turpeen tiheys on 87 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,18 % kuivapainosta Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg Tutkituista soista soveltuu energiaturvetuotantoon 52 kpl Näistä vain yhdessä on pinnassa ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispinta-ala on ha Käyttökelpoiset energiaturvevarat ovat 30,0 milj suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n kosteudessa 13,6 milj MWh Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Multia Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti: tapio toivonen@gtk fi ISBN ISSN

5 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 Toivonen, Tapio 2004 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus, Osa 2 The mires of Multia and their usefulness, Part 2 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 352, 65 pages, 5 figures, 3 tables and 4 appendices The Geological Survey of Finland has studied the peat reserves in the municipality of Multia The total area of the 145 studied mires is hectates An earlier report was published in 1993 about mires in the southern part of Multia (Report of Peat Investigation 272) This report contains the results of peat investigations which took place in 1965 and 1997 in Multia The 84 studied mires cover a total of hectares The studied mires contain a total of 98 7 million m 3 of peat in situ The mean depth of the mires is 1 6 m, including the poorly humified Sphagnum surface layer, of 0 3 m in average The mean degree of humification (H) of the peat is 5 7 The area deeper than 2 m covers ha and contains 59 % of the total peat quantity (58 6 million m 3 ) Fifty four per cent of the peat is mainly Carex and 46 % Sphagnum The majority of the mires are drained The most common mire types are cottongrass pine bog, Sphagnum fuscum pine bog and tall-sedge fen The average ash content of peat is 3 3 % of dry weight, the water content 91 2 % of wet weight, the dry bulk density 87 kg m 3 in situ and the sulphur content 0 18 % of dry weight The effective calorific value of the dry peat is 21 2 MJ/kg on average Fifty two mires are suitable for fuel peat production The total area suitable for peat production is ha The available amount of fuel peat is 30 0 million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture content 13 6 million MWh Key words: mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, Multia Geological Survey of Finland P O Box 96 FIN ESPOO FINLAND tapio toivonen@gtk fi 3

6 4

7 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 7 AINEISTON KÄSITTELY 11 ARVIOINTIPERUSTEET 11 Energiaturve 11 Kasvu- ja ympäristöturve 11 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET 12 MULTIALLA TUTKITUT SUOT Valkeissuo Karjosuo Uuransuo Jauhostensuo-Soutujoensuo Kusisuo Heinälampi Isoneva Saikansuo Karakistosuo Kaakkolamminsuo Uuraanmäenniitynsuo Palosensuo-Loukkukorpi Teerisuo Heposuo Havusuo-Lappalaiskorpi Pitkäahonsuo Sorvalinsuo Pahanlamminneva Saarijärvensuo Kuoppasuo Karjusuo Yökkösuo Koppelosuo Ruostesuo Löytöpuronsuo Pitkäjärvensuo Rajasuo Haukkakallionsuo Lehtosuo Hirvo Isosuo Haukisensuo Vekurinsuo Isosuo Kurkisuo Kukkapäänniitty Laajansuo Mannissuo-Purnukorvensuo Pirttisuo-Karjosuo Niilessuo 32 5

8 60 Niittysuo Marketansuo Jälsisuo-Konkarinsuo Mutkalansuo Sainsyrjänsuo Kilpisuo Marjosuo Joutensuo Pieni Joensuo Kuvaslammensuo Isosuo Karistonneva Joensuo Teikkipuronsuo Alaneva Mustosensuo Tervasaarensuo Tervasuo-Kangassuo Vitikkoneva Kivisuo Partasuo Jänissuo Korvalammensuo Parantaisensuo Kangasjärvensuo Konkarinsuo Lauttasuo-Hautalansuo Niittysuo Sarvisuo Kivikallionsuo Tavisuo Puukkosuo Pirttijärvensuo Peurusuo Ison-Mustansuo Kiviharjunneva Sarvisuo Haukilamminneva Pökkösuo Korpisuo Kohtamatkanneva Pihtisuo Saarisuo Lauttasuo 57 TULOSTEN TARKASTELU 58 Suot ja turvekerrostumat 58 Laboratoriomääritysten tulokset 60 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon 60 Soidensuojelu 65 KIRJALLISUUTTA 65 LIITTEET 6

9 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Multian kunnan alueella vuosina 1965, 1984, 1987, Pääosa tutkimuksista on tehty vuosina 1996 ja 1997 Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energiaturvetuotantoon sekä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioimalla myös soiden mahdolliset luontoarvot Multialla on tutkittu kaikkiaan 145 suota yhteispinta-alaltaan ha Näiden soiden tiedot löytyvät GTK:n atk-rekisteristä Vuonna 1984 ja 1987 tehdyistä tutkimuksista on ilmestynyt Turvetutkimusraportti numero 272, jossa on tiedot 19 suosta kunnan eteläosassa (Korhonen 1993) Multian kunnan alueella on peruskartoilta tehdyissä mittauksissa erotettu 144 erillistä yli 20 ha:n laajuista suoaluetta, joiden yhteispinta-ala on ha (Virtanen ym 2003), eli käytännössä kaikista yli 20 ha:n laajuisista soista on saatavilla tutkimustietoa Tähän osaraporttiin on koottu Multialla 1997 tutkittujen soiden perustiedot sekä kuuden vuonna 1965 tutkitun suon tiedot, joiden tiedot on siirretty atk:lle Raportissa on tiedot 84 suosta yhteispintaalaltaan ha (kuva 1) Tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin, jotka eivät ole turvetuotannossa tai suojelussa Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Espoon yksiköstä Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauskuvasta kuvassa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984) Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m:n välein Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus Lisäksi määritettiin puulajisuhteet, puuston tiheys- ja kehitysluokka Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuituisuus asteikolla 0 6 Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji Kaikkien vuonna 1997 tutkittujen soiden heikosti maatunut (H1 4) rahkaturve on kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät) Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa Vuonna 1965 tutkittujen soiden osalta (suot ) ei ole tutkittu liekoisuutta, mättäisyyttä eikä puulajisuhteita Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perusteella turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 3 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä yleensä joka toisesta näytteestä lämpöarvo Leco AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286) Samoista näytteistä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132-rikkianalysaattorilla Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suom 3 ) 7

10 Kuva 1 Multialla 1965 (numerot ) ja 1997 tutkitut suot Kartassa on lisäksi suojelu- ja Natura-alueiden rajat 8

11 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 Multialla tutkitut suot 20. Valkeissuo 48. Lehtosuo 76. "Tervasaarensuo" 21. Karjosuo 49. Hirvo 77. Tervasuo-Kangassuo 22. Uuransuo 50. Isosuo 78. Vitikkoneva 23. "Jauhostensuo-Soutujoensuo" 51. Haukisensuo 79. Kivisuo 24. Kusisuo 52. Vekurinsuo 80. Partasuo 25. Heinälampi 53. Isosuo 81. Jänissuo 26. Isoneva 54. Kurkisuo 82. "Korvalammensuo" 27. Saikansuo 55. Kukkapäänniitty 83. Parantaisensuo 28. Karakistosuo 56. Laajansuo 84. "Kangasjärvensuo" 29. Kaakkolamminsuo 57. Mannissuo-Purnukorvensuo 85. Konkarinsuo 30. "Uuraanmäenniitynsuo" 58. Pirttisuo-Karjosuo 86. Lauttasuo-Hautalansuo 31. Palosensuo-Loukkukorpi 59. Niilessuo 87. Niittysuo 32. Teerisuo 60. Niittysuo 88. Sarvisuo 33. Heposuo 61. Marketansuo 89. Kivikallionsuo 34. Havusuo-Lappalaiskorpi 62. Jälsisuo-Konkarinsuo 90. Tavisuo 35. Pitkäahonsuo 63. "Mutkalansuo" 91. Puukkosuo 36. Sorvalinsuo 64. Sainsyrjänsuo 92. "Pirttijärvensuo" 37. Pahalamminneva 65. Kilpisuo 93. Peurusuo 38. "Saarijärvensuo" 66. Marjosuo 94. "Ison-Mustansuo" 39. Kuoppasuo 67. Joutensuo 95. Kiviharjunneva 40. Karjusuo 68. Pieni Joensuo 96. Sarvisuo 41. Yökkösuo 69. "Kuvaslammensuo" 97. Haukilamminneva 42. Koppelosuo 70. Isosuo 98. Pökkösuo 43. Ruostesuo 71. Karistonneva 99. Korpisuo 44. "Löytöpuronsuo" 72. Joensuo 100. Kohtamatkanneva 45. "Pitkäjärvensuo" 73. "Teikkipuronsuo" 101. Pihtisuo 46. Rajasuo 74. Alaneva 102. Saarisuo 47. "Haukkakallionsuo" 75. Mustosensuo 103. Lauttasuo 9

12 Kuva 2 Esimerkki suokartasta Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä Kuva 3 Esimerkki turvelaji- ja maatumisasteprofiilista Merkkien selitykset liitteessä 4 10

13 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983) Siinä jokainen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,3 0,9 m, 1,0 1,9 m jne ) Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville Heikosti maatuneen pintarahkaturpeen (H1 3) ja H4 maatuneen rahkavaltaisen väliturpeen määrät ja turvetekijöiden osuudet on laskettu erillisellä kasvuturveohjelmalla Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu laboratoriotulosten perusteella sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle Jos suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää menetelmää ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena Toisinaan käytetään myös H1 4 maatunutta rahkavaltaista turvetta heikkolaatuisena energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna Suota on suositeltu tässä raportissa energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään noin 5 ha yhtenäistä turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yli 1 ½ m syvää aluetta Paksu (>0,6 m), heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros eli ns pintarahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähennetty käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena Tuotantoalueen tulee olla lisäksi ilman suuria pumppaustoimenpiteitä kuivattavissa Oletuksena on ollut lisäksi, että soilla olevia lampia ei yleensä kuivata eikä niiden pintaa oleellisesti lasketa Käyttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty tilanteesta riippuen noin 0,5 m, joka vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, runsastuhkaista kerrosta Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon käyttökelpoinen pinta-ala Nämä pinta-alat ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä Liitteessä 1 on Turveteollisuusliiton polttoturpeen laatuohje Kasvu- ja ympäristöturve Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljelyturpeen laatuvaatimukset ovat tiukat Siihen soveltuu vain H1 3 maatunut rahkaturve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia-ryhmään Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteena pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 2) sekä maa- ja metsätalousministeriön päätöstä eräistä lannoitevalmisteista (Suomen säädöskokoelma N:o ) Laissa viljelyturpeella tarkoitetaan H1 3 maatunutta vaaleaa rahkaturvetta, joka sisältää vähintään 90 % rahkasammaljäännöksiä, joista yli 80 % tulee olla Acutifolia-ryhmän jäännöksiä Se vastaa kasvuturpeen laadunmääritysohjeessa viljelyturvetta Kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on laissa melko väljä Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suokasvien jäännöksiä ja maatumisasteen H1 6 Kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on vähintään 5 ha:n alueella yli 0,6 m paksu H1 3 maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta huomattava osa koostuu Acutifolia- tai Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä Mikäli suota on suositeltu ensisijaisesti viljelyturvetuotantoon, on Acutifolia- 11

14 turvetekijän osuus pintarahkasta vähintään 72 % Pelkästään tai valtaosin Cuspidata-ryhmän sammalista koostuvaa pintarahkakerrosta on mahdollista käyttää kasvuturpeena, maanparannusturpeena tai välttävästi kuiviketurpeena Tällaista turvetta on kuitenkin pyritty heikon laadun takia välttämään käyttämästä näihin tarkoituksiin Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvien soiden pintarahkaa ei ole laskettu mukaan käyttökelpoisen turpeen määrään Ympäristöturpeella tarkoitetaan lähinnä karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen ja sitomiseen käytettävää turvetta, mutta termi sisältää myös muihin ympäristösuojelutarkoituksiin käytettävän turpeen Käytettävällä turpeella ei ole tarkkoja laatukriteereitä, mutta valtaosa käytetystä turpeesta on H1 4 maatunutta rahkaturvetta, jossa tulisi olla mahdollisimman runsaasti Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksiä TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan suppean selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatumisasteesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat ja tutkimuspisteet, pisteiden turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumisaste Suokartassa on erotettu turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2) Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileikkausprofiileita, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein Poikkileikkausprofiileihin on lisäksi merkitty lyhentein suotyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3) Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joilla saadaan monipuolinen kuva suosta tai halutusta tutkimusalueesta Tulosteet ovat tasokarttoja ja listauksia tai näiden yhdistelmiä Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys Samaan karttaan yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa 12

15 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 MULTIALLA TUTKITUT SUOT 20 Valkeissuo Valkeissuo (kl , x = 6919,0, y = 2539,7) sijaitsee noin 4 km Multian keskustasta lounaaseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Pohjoisosan poikki kulkee paikallistie Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 9,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 64 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha, yli 1,5 m syvän 37 ha ja yli 2 m syvän 30 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä pohjoiseen ja etelään Valkeissuo on kokonaan ojitettu Kuivatusmahdollisuudet ovat pinnan vietosta johtuen hyvät Etelä- ja pohjoispäästä on ojayhteys länteen läheiseen Tarhapäänjärveen, josta on yhteys Keurusselkään Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Valkeissuon yleisimmät suotyypit ovat turvekankaita, joita on 49 % havainnoista Rämemuuttumia on 41 %, korpia 7 % ja avosoita 3 % Pohjoisosassa on mm mustikkaturvekangasta, tupasvillaräme- ja varsinaista sararämemuuttumaa Eteläosassa ovat puolukkaturvekangas ja isovarpurämemuuttuma tyypillisiä Puusto on keskitiheää ja paikoin tiheääkin pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa Valkeissuon turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 61 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 28 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolta on otettu laboratorionäytteitä kahdelta pisteeltä 4,8 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja muun osan 5,2 Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,6 m ovat moreeni (81 %) ja savi Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Suon pohjoisosassa on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on H4 5 maatunutta saravaltaista turvetta Puun jäännökset ovat yleinen lisätekijä Eteläosassa on paikoin paksumpi heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on saravaltaista turvetta Valkeissuo on turvetuotannon kannalta ongelmallinen Yli 1,5 m syvä alue koostuu neljästä erillisestä altaasta, joista yhden jakaa maantie Turve on keskimäärin melko heikosti maatunutta, puusto on kookasta ja liekoja on paikoin runsaasti Rikkija tuhkapitoisuudet voivat olla paikoin korkeita Suo soveltuu korkeintaan välttävästi turvetuotantoon Kolmella suurimmalla yli 1,5 m syvällä alueella on yhteensä noin 30 ha energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä soveltuvaa aluetta, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,75 milj suo-m 3 21 Karjosuo Karjosuo (kl , x = 6920,4, y = 2535,3) sijaitsee noin 10 km Multian keskustasta länteen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Metsäautotiet ympäröivät suota lähes joka puolelta Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 5,5/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 105 ha, yli 1 m syvän alueen 83 ha, yli 1,5 m syvän 68 ha ja yli 2 m syvän 54 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaisosassa etelään Karjosuo on kokonaan ojitettu Eteläosasta on laskuojia Suojokeen, joka johtaa etelään Suolahdenjärveen, josta on yhteys Keurusselkään Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Karjosuon yleisimmät suotyypit ovat turvekankaat (65 %) mm puolukka-, varpu- ja ruohoturvekangasta Rämemuuttumia on 27 %, korpimuuttumia 7 % ja avosoita 1 % Suolla on runsaasti vanhoja metsittyneitä turvepeltoalueita (kytöheittoja), pieniä palaturpeennostoalueita sekä hylättyjä turpeennostoalueita Reunaosissa on korpisuutta, mm korpirämemuuttumia ja varsinaista korpimuuttumaa 6,1 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 6,3 Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,5 m ovat savi (63 % ) ja moreeni (32 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohuehko kerros Karjosuon turpeista on rahkavaltaisia 16 % ja saravaltaisia 84 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 6 %, saraturve (C) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 62 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä Suolta on otettu laboratorionäytteitä yhdeltä pisteeltä Suolle on ominaista usein kokonaan puuttuva tai ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta (H5 7) saravaltaista turvetta pohjaan asti Paikoin turve 13

16 on puhdasta saraturvetta, ja saravaltainen turve ulottuu pintaan asti Karjosuo soveltuu energiaturvetuotantoon Turvetuotantoa suunniteltaessa tulee huomioida kookas puusto ja paikoin lähes puhdas saraturve Suolla on noin 55 ha yli 1,5 m syvää turvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat 1,26 milj suo-m 3 22 Uuransuo Uuransuo (kl , x = 6926,9, y = 2530,8) sijaitsee noin 12 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu moreenimaastoon Suon pohjoisreunaa sivuaa tilustie Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 2,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 35 ha, yli 1 m syvän alueen 26 ha, yli 1,5 m syvän 21 ha ja yli 2 m syvän 17 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen ja länteen Uuransuo on kokonaan ojitettu Suon pohjois- ja länsireunasta lähtee laskuoja läheiseen Uuranjärveen, josta lähtee Pesäjoki kohti Tarhapäänjärveä Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Uuransuon yleisimmät suotyypit ovat rämemuuttumat, joita on 90 % havainnoista Tupasvillarämemuuttuma on alueelle tyypillinen, mutta myös varsinaista sararämemuuttumaa ja isovarpurämemuuttumaa tavataan Suon pohjoisosassa on vanha hylätty pienialainen turpeennostoalue 6,6 Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja muun osan 7,3 Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,3 m ovat moreeni (90 %) ja hiesu Uuransuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 28 %, saraturve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 38 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % Suolla on yleensä alle puoli metriä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on selvästi maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi Uuransuon yli 2 m syvä alue muodostuu kolmesta erillisestä altaasta Koska turve on noin puoli metriä paksua pintakerrosta lukuun ottamatta melko maatunutta, on alueella mahdollista pienimuotoinen palaturvetuotanto Kahdella eteläisellä yli 1,5 m syvällä, yhteensä noin 15 ha:n alueella on noin 0,30 milj suo-m 3 energiaturvetta 23 "Jauhostensuo-Soutujoensuo" "Jauhostensuo-Soutujoensuo" (kl , x = 6927,0, y = 2535,4) sijaitsee noin 6 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu etelässä maantiehen, pohjoisessa peltoon, lännessä Soutujokeen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Eteläreunan tien lisäksi suon kapean keskiosan poikki kulkee metsäautotie Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 2,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 41 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 9 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Jauhostensuo-Soutujoensuo on kokonaan ojitettu Suon eteläosasta on useita laskuojia läheiseen Soutujokeen, joka johtaa Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Jauhostensuo-Soutujoensuon yleisimmät suotyypit ovat rämemuuttumat, joita on 79 % havainnoista Turvekankaita on loput 21 % Tupasvillarämemuuttuma on alueelle tyypillinen Puusto on yleensä keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä, joskin paikoin on myös sekapuustoa 6,0 Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja muun osan 6,3 Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,6 m ovat hieta (67 %), hiesu (20 %) ja moreeni (13 %) Liejua on suon pohjalla useassa pisteessä vaihtelevan paksuinen kerros Jauhostensuo-Soutujoensuon turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 55 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohuehko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa rahkasara- tai sararahkaturvetta Paikoin saravaltainen turve ulottuu pintaan asti Jauhostensuo-Soutujoensuo on muodoltaan melko rikkonainen, ja yli 1,5 m syvä alue koostuukin neljästä pienestä erillisestä altaasta Lisäksi turpeen maatumisaste on paikoin melko alhainen Suota ei suositella turvetuotantoon 24 Kusisuo Kusisuo (kl , x = 6925,7, y = 2541,6) sijaitsee noin 2 km Multian keskustasta pohjoi- 14

17 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 seen Suo rajoittuu etelässä Lehmilampeen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Länsireunaa sivuaa maantie Suolla on 8 tutkimuspistettä Tutkimuspistetiheys on 3,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 22 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 7 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Kusisuo on suurimmaksi osaksi ojitettu Suon pohjoisosassa sijaitsee Kusilampi (156,8 m mpy), josta lähtee laskuoja etelään Lehmilampeen (154,8 m mpy) Lehmilammesta on laskuoja Pieneen Multianjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 67, Multianjoen valuma-alue Kusisuon yleisimmät suotyypit ovat rämeet, jota on 50 % havainnoista Tupasvillaräme(muuttuma) on tyypillinen Turvekankaita on 38 % ja avosoita 12 % Turvekankaista puolukkaturvekangas on tyypillinen, ja ne sijoittuvat suon reunaosiin Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm Puusto on keskitiheää kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä 4,9 Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja muun osan 5,4 Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,3 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiekka (37 %) ja hieta (13 %) Liejua on suon pohjalla syvimmässä kohdassa 1,5 m paksu kerros Kusisuon turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 39 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 14 % kokonaisturvemäärästä Liekoja on erittäin runsaasti Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta Pohjaa kohti turve muuttuu saravaltaiseksi Paikoin saravaltainen turve voi ulottua lähelle pintaa Turvetuotantoa haittaavia tekijöitä ovat Kusisuolla oleva lampi, paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros ja korkea liekoisuus Suota ei suositella turvetuotantoon 25 Heinälampi Heinälampi (kl , x = 6927,7, y = 2540,8) sijaitsee noin 4 km Multian keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suota ympäröivät tiet lähes joka puolelta Suolla on 3 tutkimuspistettä Tutkimuspistetiheys on 1,0/ 10 ha Suon kokonaispinta-ala on 31 ha ja yli 1 m syvän alueen 8 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoislahdekkeessa etelään Suon keskiosa on tasainen Heinälammen pohjois- ja länsilahdeke on ojitettu Suon eteläosasta lähtee Lamminpuro itään Isoon Liesjärveen, josta on yhteys Uitamonjärven kautta Sinervään Suo kuluu vesistöalueeseen 35 67, Multianjoen valuma-alue Suo on umpeenkasvanut lampi, jonka pohjois- ja etelälahdekkeet ovat rahkoittuneet Keskellä on pieniä moreenisaarekkeita Heinälammensuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskellä ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva Etelä- ja pohjoislahdekkeissa on mm isovarpurämemuuttumaa 1,0 Maatumisaste on alhainen koska tutkimuspisteet osuvat umpeenkasvaneen lammen kohdalle Reunoilla on maatuneempaa turvetta Vallitseva pohjamaalaji on moreeni Suon keskellä on runsaan puolen metrin turvekerroksen alla 3 4 m paksu kerros liejua Heinälammensuon turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 77 % Suon keskellä on liejun päällä cm paksu lähes täysin maatumaton saravaltainen turvekerros Etelä- ja pohjoislahdekkeissa on yli metri turvetta Heinälampi ei sovellu turvetuotantoon 26 Isoneva Isoneva (kl , x = 6927,6, y = 2539,0) sijaitsee noin 5 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon itä-, etelä- ja länsipuolella kulkee metsäautotie Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 5,2/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 26 ha ja yli 2 m syvän 23 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään ja pohjoiseen Isoneva on kokonaan ojitettu Suon eteläpäästä on laskuoja Multianjokeen, joka yhtyy Soutujokeen Koillislahdekkeesta on laskuoja Väärälampeen (175,5 m mpy), josta on yhteys Soutujokeen ja edelleen Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Isonevan yleisimmät suotyypit ovat turvekankaat, joita on 60 % havainnoista Rämeitä on 30 % ja korpia 10 % Puolukka-, mustikka- ja varputur- 15

18 vekangas ovat suolle tyypillisiä Lisäksi suolla on korpirämemuuttumaa, sararämemuuttumaa ja varsinaista korpimuuttumaa Suolla on vanhoja hylättyjä turpeennostohautoja Itäreunassa on pieni lähde Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm Puusto on keskitiheää tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekametsää 6,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 1,8 ja muun osan 6,7 Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,6 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 82 % ja savi (18 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Isonevan turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 71 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu suolta lähes kokonaan Turve on yleensä pinnasta pohjaan asti hyvin saravaltaista ja kohtalaisesti maatunutta, joskin maatumisaste kasvaa pohjaa kohti Kortteen jäännökset ovat yleisin lisätekijä Suosta on otettu laboratorionäytteitä yhdeltä pisteeltä Isoneva soveltuu energiaturvetuotantoon Suolla on noin 20 ha yhtenäistä turvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,60 milj suo-m 3 27 Saikansuo Saikansuo (kl , x = 6929,7, y = 2538,0) sijaitsee noin 7 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon etelä- ja pohjoispuolella kulkee metsäautotie Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 5,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 67 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 3 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Saikansuo on kokonaan ojitettu Suon pohjoisosan poikki virtaa Saikanjoki länteen, johon suo-ojien vedet johtavat Saikanjoki yhtyy Soutujokeen, joka johtaa Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Saikansuon yleisimmät suotyypit ovat rämeet, joita on 77 % havainnoista Korpia on 7 %, avosoita 3 % ja turvekankaita 13 % Varsinainen sararämemuuttuma on tyypillisin suotyyppi, mutta yleisiä ovat myös lyhytkorsinevarämemuutuma ja tupasvillarämemuuttuma Ohutturpeisilla alueilla on kangasrämemuuttumaa ja turvekankaita Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm Puusto on pääasiassa keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä, joskin paikoin on seassa runsaasti koivua 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 5,5 Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,1 m ovat moreeni (43 %) ja savi (20 %) Liejua on suon pohjalla paikoin yli metrin paksuinen kerros Saikansuon turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 15 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 50 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % kokonaisturvemäärästä Suolla on yleensä ohuehko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatumisasteeltaan vaihtelevaa sarapitoista tai -valtaista turvetta Turvekerroksen keskimaatuneisuus on melko alhainen Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat Saikansuon pohjoisosassa virtaava Saikanjoki ja keskimäärin melko ohut turvekerros ja palaturvetuotantoa ajatellen alhainen maatumisaste Lisäksi puusto on melko kookasta Suota ei suositella turvetuotantoon 28 Karakistosuo Karakistosuo (kl , x = 6929,9, y = 2535,1) sijaitsee noin 8 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu moreenimaastoon Pohjoispään poikki kulkee metsäautotie Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 6,1/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 28 ha, yli 1 m syvän alueen 3 ha, yli 1,5 m syvän 2 ha ja yli 2 m syvän 1 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään ja pohjoiseen Karakistosuo on kokonaan ojitettu Etelä- ja pohjoispäästä on ojayhteys Soutujokeen, joka laskee Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Karakistosuon yleisimmät suotyypit ovat turvekankaat, joita on 63 % havainnoista Rämeitä on 31 % ja korpia 6 % Puolukkaturvekangas on mo- 16

19 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 nin paikoin vallitseva suotyyppi Lisäksi suolla on runsaasti tupasvillarämemuuttumaa Puusto on pääasiassa keskitiheää mäntyvaltaista tukkipuustoa Paikoin on seassa runsaasti kuusia ja koivuja 6,4 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja muun osan 7,3 Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,0 m Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (48 %) ja moreeni (46 %) Karakistosuon turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 52 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros on ohut, tai se puuttuu kokonaan Turvekerros on suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta Pohjalla on lisätekijänä yleensä puun jäännöksiä Ohuen turvekerroksen takia Karakistosuo ei sovellu turvetuotantoon 4,2 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 4,7 Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,3 m Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (90 %) ja hieta Liejua on suon pohjalla lampien lähellä paikoin yli metrin paksuinen kerros Kaakkolamminsuo turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 31 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 3% kokonaisturvemäärästä Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle puolen metrin paksuinen Vain suon koillisosassa lampien lähellä on pienialainen paksuturpeinen alue, jossa on paikoin yli kolme metriä heikosti maatunutta rahkaturvetta liejukerroksen päällä Ohuen turvekerroksen ja suolla olevien lampien takia Kaakkolamminsuo ei sovellu turvetuotantoon Suon itäosa kuuluu osittain Natura-alueeseen 29 Kaakkolamminsuo Kaakkolamminsuo (kl , x = 6932,2, y = 2534,7) sijaitsee noin 11 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu idässä harjuun ja lampeen ja muualla moreenimaastoon Metsäautotiet ympäröivät suota Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 3,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 59 ha, yli 1 m syvän alueen 19 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 6 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään ja kaakkoon Kaakkolamminsuo on suurimmaksi osaksi ojitettu Suon itäosassa on lampia Pohjoisosasta on ojayhteys Hännättömänjokeen, joka yhtyy Soutujokeen Soutujoki laskee Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Kaakkolamminsuon yleisimmät suotyypit ovat turvekankaat, joita on 47 % havainnoista Rämeitä on 25 %, korpia 25 % ja avosoita 3 % Varputurvekangas, kangaskorpimuuttuma ja kangasrämemuuttuma ovat suolle tyypillisiä Koillisosassa on pienialainen karhunsammalmuuttuma-alue ja kalvakkanevaa Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on suureksi osaksi keskitiheää tukkipuuasteen männikköä, jossa on sekapuustona paikoin on koivua ja kuusta 30 "Uuraanmäenniitynsuo" "Uuraanmäenniitynsuo" (kl , x = 6933,8, y = 2529,2) sijaitsee noin 18 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu etelässä Vesilahdensuohon, joka kuuluu Natura-varauksiin ja muualla moreenimaastoon Suon itäpuolella kulkee metsäautotie Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys 5,5/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 49 ha, yli 1 m syvän alueen 39 ha, yli 1,5 m syvän 28 ha ja yli 2 m syvän 21 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon Uuraanmäenniitynsuo on kokonaan ojitettu Vedet laskevat suon keskeltä laskuojaa myöten länteen Hirvijärveen ja siitä edelleen Hirvijoen kautta Liesjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Uuraanmäenniitynsuon yleisimmät suotyypit ovat rämemuuttumat, joita on 71 % havainnoista Varsinainen sararämemuuttuma on suolle tyypillinen Lisäksi suolla tavataan mm tupasvillarämeja rahkarämemuuttumaa ja reunoilla kangasrämemuuttumaa Turvekankaita on 24 %, ja niistä ruohoturvekangas on yleisin Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm Puusto on yleensä keskitiheää pinotavara-asteen mäntyvaltaista sekapuustoa Paikoin on myös tukkipuustoa 17

20 5,1 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja muun osan 5,4 Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,8 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja hieta Moreeni on monin paikoin lohkareista Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Uuraanmäenniitynsuon turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 63 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Liekoja on paikoin runsaasti Suosta on otettu laboratorionäytteitä yhdeltä pisteeltä Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta Paikoin saravaltainen turve ulottuu pintaan asti Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Uuraanmäenniitynsuo soveltuu energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä Haittaavia tekijöitä ovat epätasainen pohja, korkeahko liekoisuus ja paikoin kookas puusto Suolla on 28 ha energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,56 milj suo-m 3 31 Palosensuo-Loukkukorpi Palosensuo-Loukkukorpi (kl , x = 6934,3, y = 2531,0) sijaitsee noin 17 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Itäreunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 6,1/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 56 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 15 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen Palosensuo- Loukkukorpi on kokonaan ojitettu Pohjoisosasta on laskuoja Hännättömänjokeen, joka yhtyy Soutujokeen Soutujoki laskee Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Palosensuo-Loukkukorven yleisimmät suotyypit ovat turvekankaat, joita on 52 % havainnoista Rämeitä on 41 % ja korpia 7 % Puolukkaturvekangas ja tupasvillarämemuuttuma ovat suolle tyypillisiä Yleisiä ovat lisäksi varsinainen sararämemuuttuma ja mustikkaturvekangas Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 0,3 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekametsää 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 5,3 Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,6 m ovat moreeni (88 %) ja hiekka Liejua on suon pohjalla parissa pisteessä ohut kerros Palosensuo-Loukkukorven turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 61% Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 18 % kokonaisturvemäärästä Suolla on yleensä ohuehko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on hieman maatuneempaa sarapitoista tai -valtaista turvetta Tupasvilla on yleinen lisätekijä pintaosassa ja puun jäännökset pohjaosassa Palosensuo-Loukkukorven etelä- ja keskiosassa on yhtenäinen noin 15 ha laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,42 milj suo-m 3 32 Teerisuo Teerisuo (kl , x = 6935,8, y = 2528,4) sijaitsee noin 19 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Metsäautotiet sivuavat suota lähes joka puolelta Suolla on 68 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 5,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 91 ha, yli 1 m syvän alueen 64 ha, yli 1,5 m syvän 50 ha ja yli 2 m syvän 41 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Teerisuo on osittain ojitettu Länsi- ja eteläosassa on laajahkoja luonnontilaisia alueita Pohjois- ja itäosasta on laskuojia Hännättömänjokeen, joka johtaa Soutujokeen ja edelleen Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Teerisuon yleisimmät suotyypit ovat rämeet, joita on 82 % havainnoista Korpia on 7 %, avosoita 5 % ja turvekankaita 6 % Pohjoisosan lähes erillisellä alueella on keskellä keidasrämemuuttumalaikku, jonka ympärillä on rahkaräme- ja isovarpurämemuuttumia ja varsinaista sararämemuuttumaa Länsiosassa on suon keskellä keidasrämettä ja silmäkenevaa sekä reunemmalla mm rahka- ja tupasvillarämettä Kaakkoisosan ojitusalueella on mm rahka- ja isovarpurämemuuttumia sekä mustikkaturvekangasta Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 18

21 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus Osa 2 34 % ja mättäiden korkeus 3,1 dm Puusto on ojitusalueella yleensä melko kookasta, usein tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa Luonnontilaisella alueella on kitukasvuista männikköä 5,3 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 6,0 Suurin havaittu turpeen paksuus on 6,2 m Suon pohja on paikoin epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni Liejua on suon pohjalla paikoin vaihtelevan paksuinen kerros Teerisuon turpeista on rahkavaltaisia 47 % ja saravaltaisia 53 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 48 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 21 % Suosta on otettu laboratorionäytteitä kahdelta pisteeltä Teerisuon länsiosassa on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka sisältää kuitenkin useita ohuita maatuneempia rahkakerroksia Turve koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Pohjoisosassa on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta Kaakkoislahdekkeessa on vaihtelua turvepaksuudessa ja -turvelaadussa Paikoin paksun, heikosti maatuneen ja heikkolaatuisen rahkavaltaisen pintakerroksen takia Teerisuonsuo ei sovellu hyvin turvetuotantoon Suolla on lähinnä energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä välttävästi soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta noin 39 ha, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat 1,13 milj suo-m 3 Osa pintaturpeesta voidaan tarvittaessa käyttää myös ympäristöturpeena 33 Heposuo Heposuo (kl , x = 6937,4, y = 2528,4) sijaitsee Ähtärin vastaisella rajalla noin 20 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon poikki kulkee metsäautotie Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 6,5/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 75 ha, yli 1 m syvän alueen 50 ha, yli 1,5 m syvän 33 ha ja yli 2 m syvän 23 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiosassa pohjoiseen ja itäosassa itään Heposuo on kokonaan ojitettu Kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät Itäosasta on laskuoja läheiseen Hännättömänjokeen, joka johtaa Soutujokeen ja edelleen Tarhapäänjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen 35 63, Tarhianjoen alue Heposuon yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet, joita on 90 % havainnoista Länsiosassa on keskellä tupasvillarämemuuttumaa ja reunemmalla mm varsinaista sararämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta Pohjoisosassa on ruohoista ja varsinaista sararämemuuttumaa ja ohutturpeisella alueella kangasrämemuuttumaa Kaakkoisosassa on mm rahkaräme- ja keidasrämemuuttumaa sekä lettorämelaikkuja Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm Puusto on mäntyvaltaista ja kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa 6,0 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja muun osan 6,5 Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,6 m ovat moreeni (71 %) ja hiekka Liejua on suon pohjalla paikoin yli 2 m paksu kerros Heposuon turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 52 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä Suosta on otettu laboratorionäytteitä yhdeltä pisteeltä Heposuolla on yleensä ohut heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta sarapitoista tai -valtaista turvetta pohjaan asti Turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus voi paikoin olla korkea Heposuon länsi- ja pohjoisosassa on noin 20 ha lähinnä yli 1,5 m syvää energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,50 milj suo-m 3 34 Havusuo-Lappalaiskorpi Havusuo-Lappalaiskorpi (kl , x = 6937,3, y = 2530,7 ) sijaitsee noin 19 km Multian keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suolle johtaa metsäautotie Suolla on 22 tutkimuspistettä Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 66 ha, yli 1 m syvän alueen 39 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 19 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa itään ja kaakkoon Havusuo-Lappalaiskorpi on kokonaan oji- 19