Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 125 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness Uusittu ja täydennetty painos Espoo 1990

2 Mäkilä, Markku ja Grundström, Ale Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Abstract : Th e peat resources of Miehikkälä and their usefulness. Geological Survey of Finland, Report of Pea t Investigation pages, 56 figures and 44 tables. The Geological Survey of Finland investigated th e quantity and quality of the industrially exploitabl e peatlands in the municipality of Miehikkälä, southeaster n Finland, during 1973, 1982 and Altogethe r 1616 hectares of peatland were studied. This area cover s 3,8 % of the land area. The total peatland area suitable for fuel peat productio n is 355 hectares. Useful peat resources are 8.25 millio n m3 in situ. The energy content equals to 3.17 millio n MWh as calculated for 50 % moisture content. The are a suitable for horticultural peat production i s 330 hectares, containing about 4.80 million m3 of pea t in situ. The average thickness of peat deposits is 2.33 m, including 0,89 m of slightly humified surfical layer. The total amount of peat is million m 3. Are a deeper than 2 m contains million m 3 or 80 % o f the total reserves including million m 3 of wel l humified peat. 63 % of the peat layers are composed o f Sphagnum, 36 % Carex and the rest Bryales peat. The average net calorific value of dry peat is 20.1 MJ/kg and 8.8 MJ/kg when calculated for 50 % moisture content. The average dry bulk density of the samples is 71 kg/m 3 in situ, moisture content 92.3 % of wet weight, ph-valu e 3.7, ash content 1.5 % and sulphur content 0.14 % on dry bases. Key words : bog, peat, inventory, fuel peat production, horticultural peat, Miehikkälä. Markku Mäkilä and Ale Grundström Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja 4 SF ESPOO FINLAND ISBN ISSN

3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset Laskentaperusteet Tulosten esitys SOIDEN YLEINEN KUVAUS TUTKITUT SUOT Veteläsuo Lakiasuo Aittokorpi Myllärinsuo Koirasalmensuo Suurisuo (Salo - Miehikkälä) Isovallansuo Kelusensuo Suurisuo-Vaajersuo (Vaajersuo-Heinäsuo) Kotasuo Läsönsuo Suurisuo (Metsä-Muuronen) Savansuo Pyyhinsuo Härkinsuo Saaravarsiensuo Oravasuo Leuksuo Piikinojansuo Lepästensuo Suurisuo (Saivikkala) Lakiasuo Pauniosuo Terttusuo II Terttusuo I Ruostesuo Kurkilamminsuo 82

4 4.28 Pulakesuo Raitasuo Kotisuo TULOSTEN TARKASTELU Turpeen paksuus ja turvemäärä Suotyypit Turvelajit ja turvetekijät Maatuneisuus Liekoisuus Pohjamaalajit ja liejut Happamuus Tuhkapitoisuus Vesipitoisuus Kuivatilavuuspaino Lämpäarvo Energiasisältö Rikkipitoisuus TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT SUOT YHTEENVETO 10 7 KIRJALLISUUTTA 109

5 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus teki vuosina 1973, 1982 ja 1985 valtakun - nan turvevarojen kokonaisinventointiin ja maaperäkartoituksee n liittyviä tutkimuksia Miehikkälän kunnan alueella. Vuoden tutkimuksista on julkaistu osaraportti (Mäkilä ja Grundströ m 1983). Tässä raportissa on vanhoja tutkimuksia tarkistettu j a täydennetty sekä lisätty v tutkimukset. Tarkoituksena ol i selvittää soihin sisältyvän turpeen määrä ja laatu sekä turve - tuotantoon soveltuvat alueet. Tutkittujen soiden sijainti näky y kuvassa 1. Tutkimuksessa on mukana Miehikkälän yli 20 hain suot. Kaikkiaa n tutkittiin 1616 ha suota eli 3,8 % maa-alasta. Tutkimukset liit - tyvät osaltaan myös Kymenlaakson seutukaavaliiton energiahuollo n ja soiden käytön suunnitteluun. 2 TUTKIMUSMENETELMAT JA AINEISTOT 2.1 Kenttätutkimukse t Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittavalle suoll e laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osa n poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraa n olevista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö, 1984). Poikkilinjojen väli on yleensä 400 m. Tutkimuspisteiden väli o n 100 m. Linjojen päissä käytettiin tiheämpää pisteväliä. Tutkimus - linjat on vaaittu ja korkeudet on pyritty mandollisuuksien mukaa n sitomaan valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Osa soist a tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyy s 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen) sek ä mättäiden peittävyysprosentti ja mättäisyyden keskimääräine n korkeus. Edelleen huomioitiin puuston puulajisuhteet, tiheysluok - ka, mandolliset hakkuut ja kehitysluokka.

6 6 Kuva 1. Miehikkälässä tutkitut suot. 1. Vatetisuo Lakiasuo Aittokorpi Myltärinsuo Koirasalmensuo Suurisuo Isovallansuo Kelusensuo Suurisuo-Vaajsrsuo Kotasuo Läsönsuo Suurisuo Savansuo Pyyhinsuo Närkinsuo Saaravarsiensuo Oravasuo Leuksuo Piikinojansuo Lepästensuo Suurisuo Lakiasuo Pauniosuo Terttusuo II Terttusuo I Ruostesuo Kurkilamminsuo Pulakesuo Raitasuo Kotisuo 1985

7 7 Turvekerrostumien kairauksissa määritettiin pääturvelaji sek ä siinä mandollisesti olevien lisätekijöiden suhteelliset osuude t (6-asteikolla). Turpeen maatuneisuus määritettiin von Posti n maastotöihin soveltuvalla menetelmällä (10-asteikko), kosteu s (5-asteikolla) sekä tupasvillan kuitujen määrä (0-6 -asteikol - la). Lisäksi määritettiin mandolliset liejukerrokset ja pohjamaa n laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö luodattiin kande n metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. 2.2 Laboratoriotutkimukse t Eräiltä soilta otettiin kaksi pinnasta pohjaan ulottuvaa näytesar - jaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopaikat valittii n siten, että ne edustavat mandollisimman hyvin suon turvekerros - tumaa. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin laboratorioss a ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), kuivatilavuuspaino (kg%suo-m 3 ), tuhkapitoisuus prosenttein a kuivapainosta (815 t 25 C :ssa hehkutettuna) sekä lämpöarvo LEC O AC 300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Lämpöarvo on laskett u erikseen kuivalle turpeelle sekä 50 % :n käyttökosteudessa olevall e turpeelle. Osasta näytteitä on määritetty lisäksi rikkipitoisuu s prosentteina turpeen kuivapainosta LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. 2.3 Laskentaperustee t Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöide n osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä suokartalle piirretyn kande n vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan väline n alue käsitetään omana syvyysvyöhykkeenään (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan eriksee n turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäär ä selville. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöide n määrät ja suhteet lasketaan turvemääriin painottaen.

8 8 Todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 m :n ja 1-2 m :n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosenttein a turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmä n mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (2-3 %), runsaast i (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Turvetuotantoon soveltuvina alueina on yleensä pidetty suon yl i 2 m syvää osaa. Laskettaessa käyttökelpoisia polttoturvevaroj a on alueen turvemäärästä vähennetty suon pohjalle jäävä 0,5 metri n kerros. Mikäli heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on ollu t enemmän kuin 0,9 metriä, on pintaturve vähennetty pois polttotur - vemäärästä. Turpeen ominaisuuksia on tarkasteltu polttoturpeen kannalta. Laskettaessa laboratoriomääritysten keskiarvoja käyttökelpoisell e turvekerrostumalle on näytesarjojen ylin ja alin näyte jätett y pois. Lisäksi jos näytesarjan toiseksi alimman näytteen tuhka - pitoisuus on ylittänyt 10 % on myös se jätetty pois. Arvioitaess a turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (taulukko 1). Kuivatilavuuspainon, lämpöarvon ja turvemäärän avulla on laskett u suon energiasisältö (Mäkilä 1981). Energiasisällöt on laskett u erikseen kuivalle turpelle ja 50 % :n kosteudessa olevalle tur - pelle. Niiden soiden osalta, joilta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on käytetty energiasisällön laskemisessa maatumis- ja kosteusas - teen kaavaa (Mäkilä 1987). Kasvu- ja kuiviketurpeeksi sopivaksi on laskettu heikosti maatunu t H1-4 rahkavaltainen pintaturve, joka voi sisältää (tässä tarkas - telussa) saraturvetta ja eri lisätekijöitä. Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardin mukaan turve kuuluu lähinn ä II laatuluokkaan.

9 Taulukko 1. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeet. 9 PALATURPEEN LUOKITUS POS. * OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU PlO LAATU P12 LAATU P1 3 3 Kosteus, toimituserä X Tehollinen lämpöarvo MJ/kg saapumistilassa, vähintään MWh/m ' 1,0 1,2 1, Tuhka kuiva-aineessa, ma x - kuukausikeskiarvo toimituserä (tarvitteessa) Tuhkan sulanis - käyttäytyminen* * 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x 1OxlOOx 10 Murskan määrä, alle 20 mm, max X Rikkipitoisuus, ilmoi - tetaan jos yli 0,3 0,3 0, 3 * Positionumerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeesee n ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 C (Turveteollisuus ) JYRSINTURPEEN LUOKITUS POS. OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU J11 LAATU J11 S 3 Kosteus Tehollinen lämpöarvo Hu MJ/kg yli 8 11 ± 2 11 ± Tuhka, kuukausikeskiarvo, MJ/m ' yli 2500 yli 3000 yli max X yksittäinen näyte, max X Tuhkan sulamiskäyttäytyninen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspain o likimain kg/m ' Karkeus, ritilän mitat mm 100 x x x Puun määrä, max Rikkipitoisuus y y y Tuotanto-, käsittely- ja kuljetus - tapa ym. lisätiedot x x x HUOM. : x - Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mandollisimman vapaa lumesta ja jäästä. ilmoitetaan tarvittaessa y - ilmoitetaan, jos on yli 0,3 X Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksiss a soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeesee n (Turveteollisuus ) Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardi. VILJELYTURPEEN, TURVERAAKA-AINEEN, STANDARDIN MUKAISETLAATULUOKA T I Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa turvetta, Hl-H3, jossa o n vähintään 90 rahkasammaljäänteitä, ja joista valtaosa, yli 80 X on Acutifoliaryhmän jäänteitä. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä saa olla korkeintaan 3 X ja tupas - villan jäänteitä korkeintaan 6 painosta. II Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa, H1 H3, tai tummaa, H4 H 5 turvetta, jossa on vähintään 80 X rahkasamnalien jäänteitä.

10 Tulosten esity s Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttojen j a profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linjaverkos - to, keskimääräinen maatuneisuus tutkimuspisteittäin sekä heikost i maatuneen (H1-4) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta 1 m :n välei n esittävät syvyyskäyrät sekä joissakin tapauksissa suon pinna n korkeuskäyrät. Maatuneisuusprofiileissa on turpeet jaettu maatuneisuuden mukaa n kolmeen ryhmään : H1-3, H4 ja H5-10. Turvelajiprofiileissa o n kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi ja liekoisuu s (0-1 m :n syvyyskerroksen osumat / 1-2 m :n syvyyskerrokse n osumat). Lisäksi on ilmoitettu kunkin kairauspisteen pohjamaa n laatu. Turvelajit ja pohjamaalajit on esitetty symbolein (kuva 2). Osasta soita on laadittu kolmiulotteinen profiili, jossa o n selkälinjan lisäksi poikkilinjat kuvaamassa suon pinnan ja pohjan - muotoja. Muu tutkimusaineisto on arkistoitu Geologian tutkimuskeskukse n turvearkistoon.

11 1 1 SUOKARTTA : Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

12 1 2 Suotyyppien, turvelajien ja -lisätekijöiden lyhenteet ovat seuraavat : Avosuot, 1. Varsinainen letto VL 2. Rimpiletto RI L 3. Ruohoinen saraneva RHSN 4. Varsinainen saraneva VSN 5. Rimpineva RIN 6. Lyhytkortinen neva LKN 7. Kalvakkaneva KN 8. Silmäkeneva SIN 9. Rahkaneva RN 10. Luhtaneva LUN III Korve t 1. Lettokorpi LK 2. Koivuletto KOL 3. Lehtokorpi LHK 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 5. Kangaskorpi KGK 6. Varsinainen korpi VK 7. Nevakorpi NK 8. Rääseikkö RAK Pääturvelaji t 1. Rahkaturve S 2. Sararahkaturve CS 3. Ruskosammalrahkaturve BS 4. Saraturve C 5. Rahkasaraturve S C 6. Ruskosammalsaraturve BC 7. Ruskosammalturve B 8. Rahkaruskosammalturve SB 9. Sararuskosammalturve CB II Rämee t 1. Lettoräme L R 2. Ruohoinen sararäme RHS R 3. Varsinainen sararäme VS R 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Tupasvillaräme TR 6. Pallosararäme PS R 7. Korpiräme KR 8. Kangasräme KGR 9. Isovarpuräme I R 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KE R IV Muuttuneetsuotyypi t 1. Ojikko OJ 2. Muuttuma MU 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Varputurvekangas VATK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto K H 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Lisätekijät, 1. Tupasvilla (Eriophorum) E R 2. Puuaines (Li gnidi ) L 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Järviruoko (Phra gmites) P R 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) S H 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) S P

13 1 3 3 SOIDEN YLEINEN KUVAU S Laajimmat suoalueet ovat kunnan keskiosan halki muodostunee n Miehikkälän harjun länsipuolella (kuva 3). Kunnan soiden keskikok o on noin 54 ha, yli 100 ha :n laajuisia soita on 4 kappalett a (taulukko 2). Taulukko 2. Tutkittujen soiden pinta-ala (ha) ja lukumäär ä kokoluokittain Miehikkälässä. Tutkittujen soiden pinta- > ala (ha) j a 1km (kpl) ha ha ha 1616 ha kpl Pinta-alassa ovat mukana Ruostesuo, Kurkilamminsuo ja Lakiasuo, jotka sijoittuvat osaksi muiden kuntien alueelle. Miehikkälän suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään Rannikko-Suome n kermikeidasvyöhykkeeseen. Tutkittujen soiden pintaosissa o n keskimäärin noin 0,9 m heikosti maatunutta rahkavaltaista turvet - ta. Päätyypeittäin suotyyppijakauma on seuraava : avosoita 16 %, rämeitä 61 % ja korpia 12 %. Loput ovat turvekankaita, peltoj a ja vanhoja turpeennostoalueita. Suurin osa soista on ojitettu.. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillaräme. Avosuoalueet ovat pääosin lyhytkorsinevaa. Ravinteisilla reunaosill a on korpityyppejä.

14 1 4 Kuva 3. Soiden sijainti Miehikkälässä. (Suomen tiekartan GT suomaski).

15 1 5 4 TUTKITUT SUO T 1. Veteläsuo (kl , x = 6727,2, y = 3525,5) sijaitsee noi n 18 km. Miehikkälän keskustasta länteen ja sille johtaa metsäautotie. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,3/10 ha (kuva 4). Suon pinnan korkeu s merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suo rajoittuu pohjoisessa savipeltoihin ja muualla hiekka- ja kallio - mäkiin. Veteläsuon yleisimmät suotyypit ovat ojikko-tai muuttuma-asteell a olevat lyhytkorsineva, tupasvilla- ja isovarpuräme sekä pohjois - osassa varsinainen sararäme. Reunaosassa on puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeu s 3 dm. Puusto on pääosin keskitiheää ja pinotavara-asteella. Laajoille alueille on istutettu taimikkoa. Taulukko 3. Veteläsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatu - neen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,8. Suurin turpee n paksuus, 4,5 m, on pisteessä S 2. Pohjamaalaji vaihtelee savest a hiekkaan. Suon koillisosan pohjalla on liejua. Veteläsuon turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisi a 27 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 22 %, CS 51 %, C 6 % j a SC 21 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 4 %. Yleisimpien turveteki - jöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 54 %, C 37 %, ER 4 % ja SH 2 %.

16 1 6 Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydess ä kohtalaisesti, 2,5 % tilavuudesta ja 1-2 m :n syvyydessä erittäi n vähän. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotanno n estää suon rikkonaisuus ja paksu heikosti maatunut rahkavaltaine n pintakerros. Kasvilajikoostumuksensa takia pintaturve ei sovell u myöskään kasvuturpeeksi. 2. Lakiasuo (kl , x = 6729,7, y = 3525,7) sijaitsee noi n 18 km Miehikkälän keskustasta länteen Maaskolan kylän lounais - puolella. Suolle ei johda tietä. Suolla on 26 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 7,2/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus o n 1840 m (kuva 5). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kohti pohjois- ja koillisreunall a virtaavaa Onkamaanjokea. Suo rajoittuu pääosin savipeltoihin.

17 1 7 Lakiasuon yleisimmät suotyypit ovat ojikko- tai muuttuma-asteell a olevat isovarpu- ja korpiräme. Suon keskiosassa on rahkanevaa j a laidoilla korpityyppejä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys o n 20 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on reunaosien korpivyöhyk - keellä ja pohjoislandekkeissa pinotavara-asteella ja keskitiheää. Muualla puusto on kitukasvuista tai riukuasteella ja keskitiheää. Lakiasuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 4. Lakiasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Alue Pinta - Keskisyvyys K (m) ala Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H1 4 H5 10 H1 10 H1 4 H5 10 H1 1 0 Koko suo 36 0,59 0,96 1,55 0,21 0,35 0, Yli 1 m 29 0,73 1,03 1,76 0,21 0,30 0, Yli 2 m 11 1,43 0,90 2,33 0,16 0,10 0,26 46 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatunee n pääasiassa rahkavaltaisen pohjakerroksen 5,4. Suurin turpee n paksuus, 2,7 m, on pisteessä A Yleisin pohjamaalaj i on savi, jonka päällä on paikoin paksu liejukerros (kuva 6).

18 1 8 Lakiasuon turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisi a 16 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 48 %, CS 36 % ja SC 16 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puu n jäännöksiä sisältäviä turpeita 8 %. Yleisimpien turvetekijöide n osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 68 %, C 15 %, EQ 6 %, ER 5 %, SH 3 % ja L 2 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella erittäin vähän, 0-1 m :n syvyydessä 0,6 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 % tilavuudesta.

19 1 9 Käyttökelpoisuu s Kuivatusta vaikeuttaa Onkamaan joki. Polttoturvetuotannon estävä t paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros j a suon pohjan paksu liejukerros. Kasvilajikoostumuksensa taki a pintaturve ei sovellu hyvin myöskään kasvuturpeeksi. Suolta o n nostettu kuiviketurvetta. 3. Aittokorpi, (kl , x = 6734,9, y = 3526,7) sijaitse e noin 16 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen ja sinne johta a metsäautotie. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistett ä ja tutkimuspistetiheys on 1,5/10 ha (kuva 7). Suon pinnan korkeu s merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäosissa pohjoisee n ja länsiosissa etelään. Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon.

20 2 0 Aittokorven yleisimmät suotyypit ovat ojikko- tai muuttuma-asteel - la olevat lyhytkorsi- ja rahkaneva sekä tupasvillaräme. Suon kapeimmilla osilla on lisäksi isovarpu- ja sararämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on pääosin riukuasteella ja keskitiheää. Aittokorpi o n kokonaan ojitettu. Taulukko 5. Aittokorven pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatu - neen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,6. Suurin turpee n paksuus, 5,8 m, on pisteessä P 4. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Aittokorven turpeista on rahkavaltaisia 33 %, saravaltaisia 66 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 29 %, CS 4 %, C 35 %, SC 31 % ja CB 1 %. Tupasvillaa lisä - tekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä sisältävi ä turpeita 29 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 34 %, C 48 %, L 5 %, ER 4 %, N 3 % ja E Q 3 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella vähän, 1-2 m : n syvyydessä 1 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Suo ei sovellu muotons a eikä turvelajikoostumuksensa takia turvetuotantoon.

21 Myllärinsuo (kl , x = 6723,6, y = 3527,7) sijaitse e noin 28 km Miehikkälän keskustasta lounaaseen Vallanjärven etelä - puolella ja sille johtaa metsäautotie. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,3/10 h a (kuva 8). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, j a pinta viettää kaakkoon. Suo rajoittuu rikkonaiseen hiekka- j a moreenimaastoon. Myllärinsuon yleisimmät suotyypit ovat karhunsammal- ja saranevamuuttuma. Lisäksi esiintyy sararämemuuttumaa ja eteläosass a isovarpurämeojikkoa. Keskimääräinenpinnan mättäisyys on 2 % j a mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pääasiasa taimikkoa. Myllärinsuo on kokonaan ojitettu.

22 2 2 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen pintakerrok - sen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Suurin turpeen paksuus, 4,2 m, on pisteessä S 1. Yleisimmä t pohjamaalajit ovat hiekka, sora ja savi. Suon itä- ja eteläosie n pohjalla on liejua. Myllärinsuon turpeista on saravaltaisia 82 % ja rahkavaltaisi a 18 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 4 %, CS 14 %, C 46 % j a SC 36 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % j a puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 3 %. Yleisimpien turveteki - jöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 21 %, C 68 % j a PR 4 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydess ä erittäin vähän, 0,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä vähän, 1,6 % tilavuudesta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä P 1 on 2,9 % (vaihteluväli 2,7-3,2) kuivapainosta, ph-arvo 3,9 (3,5-4,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % (90,2-90,4), ja kuivatila - vuuspaino 87 kg/ m3 (77-92). Keskimääräinen lämpöarvo laskettun a kuivalle turpeelle on 21,6 MJ/kg (20,1-23,0) ja 50 % :n kosteudessa 9,6 MJ/kg (taulukko 7). Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Turvelaatunsa puolest a suo soveltuu polttoturpeen maatilakohtaiseen nostoon palaturvemenetelmällä. Nostoa rajoittavia tekijöitä ovat suon rikkonai - suus, pohjan epätasaisuus ja suon eteläosassa oleva Myllärinlampi.

23 2 3 Myllärinsuolla on yli 2 m :n syvyisellä 16 ha :n alueella polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,36 milj. suo-m 3. Tämän kuivaainemäärä on 0,039 milj. tn ja energiasisältö 0,69 milj. GJ el i 0,19 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 0,63 milj. GJ eli 0,18 milj. MWh. 5. Koirasalmensuo (kl , x = 6726, 9, y = 3526,9) sijaitse e noin 15 km Miehikkälän keskustasta länteen ja sille johtaa metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,4/10 ha (kuva 9). Suon pinnan korkeu s merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiosassa luoteeseen ja itäosassa koilliseen. Suo rajoittuu kivikkoiseen hiekka - maastoon. Koirasalmensuon yleisimmät suotyypit ovat keski- ja itäosass a isovarpurämeojikko ja länsiosassa tupasvillarämeojikko ja lyhytkorsinevamuuttuma. Reunoilla vallitsevat sararäme sekä ruoho- j a heinäkorpi. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 19 % ja mättäide n korkeus on 2 dm. Puusto on pääosin riukuasteella ja keskitiheää. Koirasaarensuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 8. Koirasalmensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Alue Pinta - Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H1 4 H5 10 H1 10 H1 4 H5 10 H1 1 0 Koko suo 29 0,97 1,59 2,56 0,28 0,46 0, Yli 1 m 24 1,07 1,92 2,99 0,26 0,46 0, Yli 2 m 20 0,99 2,31 3,30 0,20 0,46 0,66 89

24 2 4 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvi n maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,2. Suuri n turpeen paksuus, 5,30 m, on pisteessä P 10. Yleisimmät pohjamaa - lajit ovat savi ja hieta. Suon pohjalla on paikoin liejua. Koirasalmensuon turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisi a 55 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 37 %, CS 8 %, C 11 %, SC 41 % ja BC 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeit a on 18 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 25 %. Yleisimpie n turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 47 %, C 35 %, ER 3 %, L 6 %, EQ 4 % ja PR 3 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella vähän, 0-1 m :n syvyy - dessä 1,8 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,4 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotannon estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Kasvi - lajikoostumuksensa takia pintaturve ei sovellu myöskään kasvutur - peeksi.

25 2 5 6.Suurisuo (kl , 09, x = 6729,9, y = 3528,4) sijaitse e noin 14 km Miehikkälän keskustasta länteen Salo Miehikkälään johtavan tien pohjoispuolella. Suolla on 27 tutkimuspistettä j a tutkimuspistetiheys on 5,4/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus o n 2005 m (kuva 10). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti etelään. Suo rajoittuu länsiosast a peltoon ja muualta kallioiseen moreenimaastoon. Suurisuon yleisimmät suotyypit ovat ojikko- tai muuttuma-asteell a olevat rahka- ja isovarpuräme suon pohjois- ja keskiosassa sek ä varsinainen sararäme eteläosassa. Pojoisosasta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pohjoisosassa pääosin riukuasteell a ja harvaa tai keskitiheää. Eteläosassa puusto on pinotavara-asteella ja keskitiheää tai tiheää. Suurisuo on kokonaan ojitettu.

26 2 6 Taulukko 9. Suurisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Alue Pinta - Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H1 4 H5 10 H1 10 H1 4 H5 10 H1 1 0 Koko suo 50 1,25 1,19 2,44 0,63 0,59 1, Yli 1 m 40 1,50 1,40 2,90 0,60 0,56 1, Yli 2 m 29 1,90 1,61 3,51 0,55 0,47 1,02 84 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatu - neen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 4,7. Suurin turpeen paksuus, 5,5 m, on pisteessä A O. Yleisimmät pohjamaalaji t ovat savi ja hiesu (kuva 11).

27 2 7 Suurisuon turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisi a 33 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 48 %, CS 19 % ja SC 33 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 % ja puu n jäännöksiä sisältäviä turpeita 5 %. Yleisimpien turvetekijöide n osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 65 %, C 24 %, ER 4 %, SH 3 % ja N 2 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m : n syvyydessä vähän, 1,0 % ja 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän, 0,2 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotannon estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve. Pintaturve soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi. Sitä on suon yli 3 m syvällä 16 hain alueella keskimäärin 2,4 m paksun a kerroksena 0,38 milj. suo-m 3. Kasvuturpeen laatua heikentävi ä tekijöitä ovat tupasvillan, suoleväkön ja varvun jäännökset. 7.Isovallansuo (kl , x = 6725,8, y = 3529,1) sijaitse e noin 15 km Miehikkälän keskustasta lounaaseen. Suolle ei johda tietä. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä ja tut - kimuspistetiheys on 1,1/10 ha (kuva 12). Suon pinnan korkeu s merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen koht i Vallanjärveä. Suo rajoittuu rikkonaiseen hiekka- ja kalliomaas - toon. Isovallansuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa keidasräm e ja reunoilla rahkaräme. Länsiosassa oleva Männikkösuon alue o n pääasiassa isovarpurämeojikkoa. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on keskiosass a kitukasvuista ja reunoilla pinotavara-asteella. Isovallansuo o n reunaosistaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvi n maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,3. Suuri n turpeen paksuus, 6,00 m, havaittiin pisteessä P 3. Yleisimmä t pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Suon pohjalla on liejua Isoval - lansuon eteläosassa sekä länsiosassa Männikkösuon alueella.

28 2 8 Taulukko 10. Isovallansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Alue Pinta - Keskisyvyys (m) ala Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H1 4 H5 10 H1 10 H1 4 H5 10 H1 1 0 Koko suo 58 1,69 0,73 2,42 0,98 0,42 1, Yli 1 m 48 1,97 0,84 2,81 0,94 0,41 1, Yli 2 m 30 2,42 1,13 3,55 0,73 0,34 1,07 76 Isovallansuon turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisi a 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 47 %, CS 27 %, C 5 % ja SC 21 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 7 %. Yleisimpien turveteki - jöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 67 %, C 26 %, ER 2 % ja SH 2 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m : n syvyydessä vähän, 1,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä kohtalaisesti, 2,4 % tilavuudesta.

29 2 9 Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat huonot. Polttoturvetuotannon estä ä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros ja suo n rikkonaisuus. Pintaturve soveltuu lähinnä kuiviketurpeeksi. Sitä on suon yli 3 m syvällä 16 ha :n alueella 2,4 m paksuna kerroksen a 0,39 milj. suo-m3. 8. Kelusensuo (kl , x = 6728,3, y = 3530,5) sijaitse e noin 12 km Miehikkälän keskustasta länteen Pitkäkoski Salo Miehikkälä -tien eteläpuolella. Suolla on 29 tutkimuspistettä j a tutkimuspistetiheys on 7,6/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus o n 2035 m (kuva 13). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettä ä koillisosassa loivasti itään, josta vedet virtaavat laskuoja a myöten Virojokeen. Lounaisosassa pinta viettää etelään, jost a vedet virtaavat Onkamaanjokeen. Suo rajoittuu etelässä osaks i peltoihin. Kelusensuon yleisimmät suotyypit ovat ojikko- tai muuttumaasteella olevat isovarpu-, rahka- ja sararäme. Koillisosassa on pieni rahkaneva-alue. Reunaosat ovat korpea. Suolta on nostett u kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 15 % j a mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on keskiosassa kitukasvuista ta i riukuasteella ja keskitiheää. Reunaosissa puusto on pinotavara - asteella ja keskitiheää. Kelusensuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 11. Kelusensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain.

30 3 0 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvi n maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,0. Suuri n turpen paksuus, 4,6 m, on pisteessä A O. Yleisin pohjamaa - laji on savi, reunoilla hiesu ja hiekka (kuva 14). Kelusensuon turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisi a 22 Pääturvelajeittain jakaantuma on S 53 %, CS 25 %, C 1 % j a SC 21 Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 % j a puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 9 Yleisimpien turveteki - jäiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 72 %, C 20 %, ER 4 % ja L 2 Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella erittäin vähän, 0-1 m :n syvyydessä 0,8 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,7 % tilavuu - desta.

31 3 1 Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisudet ovat tyydyttävät. Poittoturvetuotanno n estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Pintaturve soveltuu kasvu- tai kuiviketurpeeksi. Sitä on suon yl i 3 m syvällä 14 ha :n alueella keskimäärin 2,0 m paksuna kerroksen a 0,28 milj. suo-m Suurisuo-Vaajersuo (kl , 10, x = 6742,0, y = 3529,4 ) sijaitsee noin 17 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen ja sill e johtaa metsäautotie. Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 10 syvyys - pistettä. Tutkimuslinjaston pituus on 3900 m (kuva 15). Suo n pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettä ä etelään. Suo rajoittuu vaihtelevapirteisiin moreenikumpuihin, joita paikoin reunustavat hiekkaiset alueet.

32 3 2 Suurisuo-Vaajersuon yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosass a lyhytkorsineva ja keskiosassa rahka- ja tupasvillaräme. Etelä - ja reunaosat ovat pääosin isovarpurämettä. Puusto on suon keski - ja eteläosissa riukuasteella. Pohjoisosat ovat avosuota. Suurisuo - Vaajersuo on osittain ojitettu.

33 3 3 Taulukko 12. Suurisuo-Vaajersuon pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvi n maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,3. Suuri n turpeen paksuus, 6,3 m, on pisteessä B 200. Yleisimmät pohjamaa - lajit ovat hiekka ja hieta. Suon pohjoisosan pohjalla on lieju a (kuva 16). Suurisuo-Vaajersuon turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saraval - taisia 28 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 58 %, CS 14 %, C 15 % ja SC 13 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeit a on 39 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 %. Yleisimpie n turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 62 %, C 25 %, ER 7 % ja SH 2 %. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotanno n estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Heikost i maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu kuivike- tai kasvu - turpeeksi. Sitä on suon yli 2 m syvällä 79 ha :n alueella keskimäärin 1,3 m paksuna kerroksena 1,03 milj. suo- m 3. Tällöin e i ole mukana eteläosan yli 2 m :n syvyistä aluetta. Kasvuturpee n laatua heikentää tupasvillan ja suoleväkön suuri määrä. Samall a alueella on polttoturpeeksi soveltuvaa hyvin maatunutta turvett a 1,64 milj. suo-m 3. Tämän energiasisältö on 3,08 milj. GJ el i 0,86 milj. MWh (0,77 milj. 50 % :n kosteudessa). Energiasisällö t on laskettu turpeen kosteus- ja maatumisasteen perusteella (Mäkil ä 1987).

34 Kotasuo (kl , x = 6739, 5, y = 3529,8) sijaitsee noin 20 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen ja sinne johtaa metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä, tutkimuspistetiheys on 3,8/10 ha (kuva 17). Suon pinnan korkeu s merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Su o rajoittuu moreenimaastoon. Kotasuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa keidas- ja rahkaräme. Reunoilla on sara- ja isovarpurämettä sekä pohjoisosass a korpityyppejä. Suotyypit ovat pääosin ojikkoastella. Suon keski - osasta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäi - syys on 17 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on kitukasvuista

35 3 5 tai riukuasteella. Tiheysluokka vaihtelee harvasta keskitiheään. Kotasuo on keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu. Taulukko 13. Kotasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Alue Pinta - al a (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohj a yht. pinta pohja yht. H1 4 H5 10 H1 10 H1 4 H5 10 H1 10 Koko suo 26 1,01 2,57 3,58 0,26 0,67 0, Yli 1 m 23 1,15 2,82 3,97 0,26 0,65 0, Yli 2 m 20 1,32 3,04 4,36 0,26 0,61 0,87 94 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatu - neen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,4. Suurin turpee n paksuus, 6,3 m, on pisteessä P 3. Yleisimmät pohjamaalajit ova t hiesu ja hiekka. Kotasuon turpeista on rahkavaltaisia 72 %, saravaltaisia 27 % j a loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantum a on S 59 %, CS 13 %, C 2 %, SC 23 %, BC 2 % ja CB 1 %. Tupasvi l laa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksi ä (% )

36 3 6 sisältäviä turpeita 21 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuude t kokonaisturvemäärästä ovat S 68 %, C 21 %, L 4 % ja ER 3 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella erittäin vähän, 0-1 m :n syvyydessä 0,6 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,8 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuus, Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotannon estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Pintaturve soveltuu kasvu- tai kuiviketurpeeksi. Sitä on suon yl i 3 m syvällä 16 ha alueella keskimäärin 1,9 m paksuna kerroksen a 0,30 milj. suo-m Läsönsuo (kl , x = 6739,7, y = 3531,3) sijaitse e noin 14 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen Miehikkälä Taavett i -tien länsipuolella. Suolla on 47 tutkimuspistettä. Tutkimuspis - tetiheys on 4,3/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 3710 m (kuv a 18). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pint a viettää loivasti kaakkoon (kuva 19). Suo rajoittuu idässä hiekka - kankaaseen, etelässä Suurisuohon ja muualla kallioiseen moreeni - maastoon. Läsönsuon yleisimmät suotyypit ovat isovarpu-, rahka-, keidas - ja tupasvillaräme. Etelä- ja lounaisosassa on kangasrämettä j a reunaosissa varsinaista korpea. Keskimääräinen pinnan mättäisyy s on 10 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on suon pohjoisosass a kitukasvuista ja keskitiheää. Keskiosassa puusto on riukuasteell a ja keskitiheää tai tiheää, eteläosassa pinotavara-asteella j a keskitiheää. Läsönsuo on länsi- ja lounaisosiltaan ojitettu. Taulukko 14. Läsönsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain.

37 3 7 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvi n maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 4,8. Suuri n turpeen paksuus, 4,0 m, on pisteissä A 300 ja A Yleisi n pohjamaalaji suon keskiosassa on savi, muualla hiesu ja hiekka. Suon syvimpien osien pohjalla on liejua (kuva 20). Läsönsuon turpeista on rahkavaltaisia 49 %, saravaltaisia 48 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 36 %, CS 13 %, C 8 %, SC 38 %, BC 2 %, B 1 % ja CB 2 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 % ja puun

38 3 8 jäännöksiä sisältäviä turpeita 3 %. Yleisimpien turvetekijöide n osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 51 %, C 37 %, ER 4 %, B 2 %, EQ 2 % ja N 2 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella erittäi n vähän, 0-1 m :n syvyydessä 0,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 % tilavuudesta. Käyttökelpoisen turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteess ä A on 1,2 % (vaihteluväli 0,6-2,3) kuivapainosta, ph - arvo 3,3 (3,0-3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % (87,3-91,7), ja kuivatilavuuspaino 87 kg/ m3 (82-90). Keskimääräine n lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 20,1 MJ/kg (19,0-22,4) ja 50 % :n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keski - määrin 0,12 % kuivapainosta (taulukko 15).

39 Suon pohjois- ja keskiosat kuuluvat valtakunnalliseen soiden - suojelun perusohjelmaan Suurisuo (kl x = 6738,4, y = 3531,8) sijaitse e noin 13 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen Miehikkälä Taavett i -tien länsipuolella. Suolla on 78 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,0/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 4210 m (kuv a 21). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pint a viettää loivasti lounaaseen. Suo rajoittuu idässä hiekkakankaaseen, pohjoisessa Läsönsuohon, eteläosassa Savanjärveen j a Savansuohon ja muualla kallioiseen moreenimaastoon. Suurisuon yleisimmät suotyypit ovat koillis- ja pohjoisosass a lyhytkorsi-, silmäke- ja rahkaneva. Muualla on rahka-, isovarpuja keidasrämettä. Paikoin on myös saranevajuotteja. Suolta o n nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on

40 % ja mättäiden korkeus 1 dm. Puusto on suon länsiosass a riukuasteella ja keskitiheää tai tiheää, muualla se on kitukasvuista tai riukuasteella ja harvaa tai keskitiheää. Suurisuo n länsiosassa on vanhaa ojitusta. Taulukko 16. Suurisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Alue Pinta - ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H1 4 H5 10 H1 10 H1 4 H5 10 H1 1 0 Koko suo 156 1,02 1,21 2,23 1,59 1,89 3, Yli 1 m 110 1,39 1,51 2,90 1,53 1,68 3, Yli 2 m 79 1,61 1,88 3,49 1,27 1,49 2,76 72 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatu - neen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,9. Suurin turpee n paksuus, 5,5 m, on pisteessä P 1. Yleisin pohjamaalaji on suo n syvimmissä osissa savi, reunoilla hiekka. Lounaisosassa hiesu j a hieta ovat yleisimmät. Suon syvimpien osien pohjalla on lieju a (kuva 22).

41 Suurisuon turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisi a Pääturvelajeittain jakaantuma on S 49 %, CS 30 %, C 9 % j a SC 22 Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % j a puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 3 Yleisimpien turveteki - jöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 61 C 26 ER 5 SH 3 % ja N 2 Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella erittäi n vähän, 0-1 m :n syvyydessä 0,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 % tilavuudesta. Käyttökelpoisen turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteess ä A m on 1,2 % (vaihteluväli 0,8-1,7) kuivapainosta, ph-arvo 3,4 (3,2-3,6), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (85,3-93,4), ja kuivatilavuuspaino 89 kg/m 3 (60-148). Keski - määräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,9 MJ/k g (18,0-22,8) ja 50 % :n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus o n keskimäärin 0,10 % kuivapainosta (taulukko 17).

42 4 3 Valtaosa Suurisuosta kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelu n perusohjelmaan. 13. Savansuo (kl , x = 6736,0, y = 3532,9) sijaitse e noin 9 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen Miehikkälä Taavett i -tien länsipuolella. Suolla on 65 tutkimuspistettä. Tutkimuspis - tetiheys on 4,9/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 5690 m (kuv a 23). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pint a viettää pohjoiseen kohti Savanjärveä (kuva 24). Suo rajoittu u koillisessa Savanjärveen. Idässä on hiekkakangasta ja muuall a pääasiassa kallioista moreenimaastoa. Savansuon yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosassa isovarpu- j a lyhytkorsinevaräme, eteläosassa rahka- ja keidasräme. Keskiosa n avosuoalueella on rahka- ja lyhytkorsinevaa. Pohjoisosan suotyypi t ovat osin muuttuma-asteella. Suolta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeu s 2 dm. Puusto on suon pohjois- ja reunaosissa pinotavara-asteell a ja keskitiheää tai tiheää ja muualla se on kitukasvuista j a harvaa. Savansuo on ojitettu syvintä aluetta lukuun ottamatta. Taulukko 18. Savansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatu - neen, pääasiassa rahkavaltaisen pohjakerroksen 6,1. Suurin turpee n paksuus, 6,4 m, on pisteessä A 500. Yleisimmät pohjamaalaji t ovat pohjoisosassa savi ja hiesu, etelä- ja reunaosissa hieta j a hiekka. Suon pohjalla on liejua paikoin ohuena kerroksena (kuv a 25).

43 4 4 Savansuon turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisi a 12 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 66 %, CS 22 %, C 1 % ja SC 11 %. Tupasvillaa lisä-tekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 1 %. Yleisimpien turve - tekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 84 %, C 13 % j a SH 2 %.

44 Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella erittäin vähän, m :n syvyydessä 0,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä0,2 % tilavuudesta. Käyttökelpoisen turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteess ä A 700 on 0,9 % (vaihteluväli 0,3-1,8) kuivapainosta, ph-arv o 3,3 (3,2-3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % (88,9-93,8), ja kuivatilavuuspaino 76 kg/m 3 (58-109). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,6 MJ/kg (18,3-22,5) ja 50 % :n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (taulukko 19).

45 4 8 Käyttökelpoisuu s Suon pohjoisosassa oleva Savanjärvi vaikeuttaa suon kuivatusta. Lisäksi paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve var - sinkin suon syvimmissä osissa heikentää polttoturvetuotantoa. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu kasvu-ta i kuiviketurpeeksi. Sitä on suon yli 3 m syvällä 51 ha alueell a keskimäärin 0,9 m paksuna kerroksena noin 0,47 milj. suo-m3. Mikäli em. heikosti maatunut pintaturve voitaisiin käyttää kasvu - tai kuiviketurpeeksi on Savansuolla yli 3 m :n syvällä 51 ha : n alueella polttoturpeeksi varauksin soveltuvaa turvetta 1,20 milj. suo- m3. Turvemäärässä on mukana myös heikosti maatunutta rahkatur - vetta, jota on paikoin paremmin maatuneiden kerrosten välissä, varsinkin suon syvimmissä osissa. Turvelaatu ylittää kuitenki n keskimäärin jyrsinturpeen alimman laatuvaatimuksen (J 9). Tämän kuiva-ainemäärä on 0,091 milj. tn ja energiasisältö 1,79 milj. GJ eli 0,50 milj. MWh (0,43 milj. MWh 50 % :n kosteudessa). 14. Pyyhinsuo (kl , x = 6738,3, y = 3533,1) sijaitse e noin 16 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen Miehikkälä Taavett i -tien itäpuolella. Suolla on 11 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,2/10 ha (kuva 26). Suonpinnan korkeus merenpinnast a on noin 53 m, ja pinta viettää kaakkoon kohti Valkjärveä. Suo rajoittuu hiekkaiseen kangasmaastoon lukuun ottamatta itäosaa, missä on kalliota. Pyyhinsuon yleisimmät suotyypit ovat tupasvilla- ja isovarpuräme. Pohjoisosasta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinna n mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pinotavara-asteella ja keskitiheää. Pyyhinsuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatu - neen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,3. Suurin turpee n paksuus, 2,0 m, on pisteessä P 10. Yleisimmät pohjamaalajit ova t hiesu ja hieta, reunoilla hiekka.

46 4 9 Taulukko 20. Pyyhinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Alue Pinta - al a (ha) Keskisyvyys pinta H1 4 pohj a H5 10 (m) Turvemäärä (milj. suo- m 3 ) yht. H1 10 pinta H1 4 pohj a H5 10 yht. H1 10 Koko suo 26 0,50 0,47 0,97 0,13 0,12 0, Yli 1 m 11 0,67 0,62 1,29 0,07 0,07 0,14 56 % Pyyhinsuon turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisi a 46 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 34 %, CS 20 % ja SC 46 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 54 % ja puu n jäännöksiä sisältäviä turpeita 14 %. Yleisimpien turvetekijöide n osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 54 %, C 33 %, ER 10 % j a L 2 %. Liekoja on yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä kohtalaisesti, 2,4 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Pyyhinsuo ei sovellu mataluu - tensa takia turvetuotantoon.

47 Härkinsuo, (kl , x = 6739,1, y = 3533,5) sijaitse e noin 17 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen Miehikkälä Taavett i -tien itäpuolella. Suolla on 27 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 8,2/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1775 m (kuv a 27). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 50 m, ja pint a viettää länsiosassa länteen ja itäosassa etelään (kuva 28). Suo rajoittuu kallioiseen hiekkamaastoon. Härkinsuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa tupasvilla- j a isovarpuräme, reunaosissa varsinainen sararäme. Keskimääräine n pinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto o n pääosin riuku- tai pinotavara-asteella ja harvaa tai keskitiheää, reunoilla tiheämpää. Härkinsuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,3. Suurin turpee n paksuus, 3,8 m, on pisteessä A 200. Yleisimmät pohjamaalaji t ovat hiesu ja hieta, reunoilla hiekka (kuva 29).

48 5 1 Taulukko 21. Härkinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Alue Pinta - Keskisyvyys (m) ala Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H1 4 H5 10 H1 10 H1 4 H5 10 H1 1 0 Koko suo 33 0,73 1,06 1,79 0,24 0,35 0, Yli 1 m 21 0,97 1,49 2,46 0,20 0,32 0, Yli 2 m 14 1,16 1,80 2,96 0,16 0,25 0,41 70 Härkinsuon turpeista on rahkavaltaisia 62 %, saravaltaisia 36 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 38 %, CS 24 %, C 2 %, SC 34 % ja CB 2 %. Tupasvilla a lisätekijänä sisältäviä turpeita on 42 % ja puun jäännöksi ä sisältäviä turpeita 8 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuude t

49 5 2 kokonaisturvemäärästä ovat S 56 %, C 30 %, ER 8 % ja SH 2 Liekoja on yli 2 m :n syvyydessä runsaasti, 3,1 % ja 1-2 m : n syvyydessä vähän, 1,0 % tilavuudesta. Käyttökelpoisuu s Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturvetuotanno n estää paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve. Kasvi - lajikoostumuksensa ja suuren liekoisuuden takia pintaturve e i sovellu hyvin myöskään kasvuturpeeksi.

50 Saaravarsiensuo (kl , x = 6739,4, y = 3532,8) sijaitsee noin 17 km Miehikkälän keskustasta luoteeseen Miehikkäl ä Taavetti -tien itäpuolella. Suolla on 26 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 9,0/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus o n 1700 m (kuva 30). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti länteen (kuva 31). Suo rajoittu u pääosin hiekkakankaisiin. Saaravarsiensuon yleisimmät suotyypit ovat länsiosassa isovarpu - ja tupasvillarämeet ja itäosassa erilaiset korpityypit. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on korpialueilla pääosin pinotavara-asteella ja keski - tiheää, rämealueilla riukuasteella ja harvaa tai keskitiheää. Saaravarsiensuo on lähes kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen, yleens ä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvi n maatuneen, pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,4. Suuri n turpeen paksuus, 2,6 m, on pisteellä A