PULKKILASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S TURVERAPORTTI 19 0 Jukka Häiki ö PULKKILASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA 1 Kuopio 1986

2 Häikiö, Jukka Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden - turvevarat, osa I. Geologian tutkimuskeskus, Maaperäosasto, Turve - raportti 190,98 sivua, 40 kuvaa, 39 taulukkoa, 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Pulkkilassa 19 suota. Niiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimus - pisteet sijaitsevat 100 m :n välein. Jokaisella pisteellä määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratorionäytteitä otettiin 270 kpl. Niistä määritettiin ph, vesipitoisuus, tuhkapitoisuus ja osasta kuiva-ainepitoisuus. Lämpöarvo määritettiin 194 näytteestä, rikki- ja fosforipitoisuus 3 näytteestä. Polttoturvetuotantoon soveltuvia alueita on 17 suolla yhteens ä 2000 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 31,6 milj. suo-m 3. Sen kuiva-ainemäärä on 3,2 milj. t ja energiasisält ö 71,0 milj. GJ eli 19,7 milj. MWh. Avainsanat : suo, turve, inventointi, Pulkkil a Jukka Häiki ö Geologian tutkimuskesku s PL KUOPIO ISBN ISSN KUOPION TYOKESKUS, KUOPIO 1986

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 5 2. TUTKIMUSMENETELMÄT Maastotutkimukset Laboratoriotutkimukset Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esitys 8 3. TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Savonneva Ruskeanmullanneva Kaivosneva Haapa-ahonräme Keminneva Vasikkaneva Pienineva Tuomaanneva Hangasneva Rahkaneva Naarastenräme Koiraneva Lahnasneva ikkaanrimpi Saarineva Aliahonneva Vihtaneva TULOSTEN TARKASTELUA Turpeen paksuus ja turvemäärät Suotyypit Turvelajit ja turvetekijät Maatuneisuus Liekoisuus Happamuus Kuiva-aineen määrä Tuhkapitoisuus Lämpöarvo Rikki- ja fosforipitoisuus 85

4 5. SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Turvetuotanto Suojelukäyttö 87

5 JOHDANT O Peruskartoilta suoritetun mittauksen mukaan Pulkkilan kunnassa on yli 20 ha :n suuruisia suokuvioita 90 kpl yhteispintaalaltaan ha, joka on 37 % kunnan maa-alasta. Soisimma t alueet ovat kirkonkylän länsi- ja luoteispuolella (kuva 1). Geologian tutkimuskeskus on suorittanut valtakunnan turve - varojen kokonaisselvitykseen liittyviä turvetutkimuksia Pulkkilan soilla 1975 (Lappalainen ym. 1978) ja Tutkimuste n tarkoituksena on ollut käyttökelpoisten polttoturvevarojen selvittäminen, mutta lisäksi on huomioitu soiden muu käyttötarkoitus. Alueelta on tutkittu 19 suota. Niiden yhteispinta-ala o n 6172 ha, joka kattaa n. 45 % kunnan yli 20 ha suuruisten soide n pinta-alasta. Tähän julkaisuun sisältyvät yksityiskohtaise t tiedot 1979 tutkituista soista ja yhteenvetotiedot 1975 tutkituista soista, joista on tarkat kuvaukset Tutkimusrapostissa 3 3 (Lappalainen ym. 1978). Kaivosnevasta on Toivonen (1980) pro - gradu työssään selvittänyt kuivatilavuuspainon merkitystä suo n energiasisällön laskemisessa sekä tarkastellut keskeisimpie n fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksien välisiä suhteita ja muutosta syvyyden kasvaessa. Tutkittujen soiden sijainti näkyy kuvassa 1.

6 Savonneva 11. Naarastenräm e 2. Ruskeanmullanneva 12. Koiranev a 3. Kaivosneva 13. Lahnasnev a 4. Haapa-ahonräme ikkaanrimp i 5. Keminneva 15. Saarinev a 6. Vasikkaneva 16. Aliahonnev a 7. Pienineva 17. Vihtanev a 8. Tuomaanneva 18. Kivinev a 9. Hangasneva 19. Jyletnev a 10. Rahkanev a Kuva 1. Pulkkilan kunnassa tutkitut suot.

7 TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1. Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimuslaitoksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja manetelmi ä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1978). Suot on tutkittu käyttäe n linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan halki ve - detään selkälinja ja tälle kohtisuoria poikkilinjoja. Poikki - linjat ovat yleensä 400 m :n välein. Tutkimuspisteet ovat lin - joilla sadan metrin välein. Niiden sijainti maastossa on mer - kitty paaluin. Syvyydenmittauspisteitä on runkolinjastoll a tutkimuspisteiden välissä. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen kiintopisteverkostoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi (luonnontilaisen a ja/tai ojituksen myötä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :na peittävyys suon pinnasta) sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :nä), puuston puulajisuhteet (% :na), tiheys - luokka ja mandolliset hakkuut. Kairauksin selvitettiin turvekerrostuman rakenne. Näyt - teistä määritettiin turvelajit ja eri turvetekijöiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja kuituisuus (6-asteikolla). Lisäksi huomioitiin suon pohjamaalaji. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (liekoisuus ) määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympäristö pliktattii n kanden metrin syvyyteen kymmenessä eri kohdassa. Soilta otettiin lisäksi näytteitä laboratoriomäärityksi ä varten. Ne otettiin tutkimuspisteiltä, jotka edustavat mandollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Pien i osa näytteistä otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla (M. Korpijaakko 1981) ja suurin osa tavallisella 50 mm :n mäntäkairalla.

8 Laboratoriotutkimukse t Turpeen happamuus mitattiin suoraan märästä näytteestä. Vesipitoisuus laskettiin prosentteina märkäpainosta (kuivatu s 105 C :ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainost a (hehkutus 815 ± 25 C). Lämpöarvot määritettiin Gallenkamp- j a LECO AC 200-kalorimetreillä (ASTM D ). Tulokset o n ilmoitettu megajouleina kilogrammaa kohti (MJ/kg). Joistaki n näytteistä määritettiin rikki- ja fosforipitoisuus grammoin a kuivapainosta Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esity s Kenttätutkimusaineiston käsittely on tapahtunut atk :ta hyväksi käyttäen (Hänninen ym. 1983). Vanha tutkimusaineisto o n siirretty myös atk :lle ja käsitelty uusien tutkimusten tavoin. Tämän takia aikaisemmin esitetyt luvut ovat hieman muuttuneet. (Lappalainen ym. 1978). Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen. Siinä suokartalle piirretyn kanden vierekkäisen syvyyskäyrä n tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue käsitetään oman a syvyysvyöhykkeenään (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä. Vyöhyk - keiden turvemäärät summaamalla saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä- turvelajien ja turvetekijöiden määrät j a suhteet lasketaan turvemääriin painottaen. Liekoisuus on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan j a se on ilmoitettu tilavuusprosentteina 0-1 ja 1-2 metrin syvyyskerroksissa. Liekoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1,0-1,9 %), kohtalaisesti (2,0-2,9 %), runsaasti (3,0-3,9 %) ja erittäi n runsaasti (yli 4 %). Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suon sijainti, ympäristön topografia ja suon koko. Niissä kuvataa n suotyyppien jakauma, puustoisuus ja ojitustilanne tutkimusajankohtana. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta tärkeimpiä. Pintakerroksella

9 - 9 - tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pintaosan käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, jonka maatuneisuus on korkeintaan H4. Pohjaosalla ja pohjaturpeella tarkoitetaan tämä n alle jäävää kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisest i (H5-6) tai hyvin (H7-10) maatunut, mutta siinä voi esiinty ä heikostikin maatuneita kerroksia. Suon turvekerrostuman rakenteesta on lyhyt kuvaus. Liekoisuutta tarkastellaan yli metrin syvyisellä alueella. Laboratoriomäärityksistä esitetään ph, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ) ja kuivan turpeen teholline n lämpöarvo sekä näiden keskiarvot taulukkona. Keskiarvoja laskettaessa on näytesarjan alin, cm pitkä näyte jätett y huomioimatta. Alimpaan näytteeseen vaikuttaa suon pohjan mineraalimaa ja toisaalta tämä osa jää turvetuotannossa käyttämät - tä. Myös ylin kerros on jätetty huomioimatta, jos se joudutaa n poistamaan ennen polttoturvetuotantoa. Lopuksi on arvioitu suon turvekerrostuman käyttömandollisuus ja siihen vaikuttavat tekijät. Tuotantoon soveltuvist a soista on ilmoitettu tuotantokelpoisen alueen pinta-ala ja turvemäärä. Tätä turvemäärää laskettaessa on huomioitu suon pohjalle jäävä turvekerros (0,5 m) ja mandollisesti pinnasta pois - tettava kerros. Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisält ö on laskettu sekä kuivalle että 50 % kostealle turpeelle. Kuivalle turpeelle se saadaan kaavasta 1 ja kostealle turpeell e kaavasta E = N suo-m 3. D d. H u 2. E = Nsuo-m3 D d, (100/100-K). H u E = energiasisältö, Nsuo-m3 =suokuutioiden lukumäärä, jos - sa Dd = suokuution sisältämä kuiva aine (kg/suo-m 3 ), H u = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), Hu = kosteudessa K. olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Tulos on ilmoitettu miljoonina gigajouleina (milj. GJ). Mikäli suosta ei ole tilavuustarkkoja näytteitä, on suo - kuution sisältämä kuiva-ainemäärä arvioitu sen ja vesipitoisuuden välisen riippuvuuden perusteella (Korpijaakko, Häikiö,

10 Leino 1981). Jos suolta ei ole saatu ollenkaan laboratorio - näytteitä, on laskelmissa käytetty muista vastaavista turvekerrostumista saatuja keskiarvolukuja. Soista on laadittu suokartat. Niistä ilmenee kairauspisteiden sijainti. Pisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa tur - peen keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevan luvun osoittaj a heikosti maatuneen pintakerroksen ja nimittäjä koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. Karttoihin on piirretty myö s korkeuskäyrät ja turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät 1 m :n välein. Kartat on laadittu 1 : mittakaavaan. Julkaisuteknisistä syistä ne ovat raportissa pienennettyinä mielivaltaiseen mittakaavaan. Tärkeimmistä soista on tutkimuspisteide n paikantamisen helpottamiseksi myös 1 : peruskarttapohjainen kartta. Kerrostumien rakennetta on havainnollistettu poikkileikkauskuvien avulla. Maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa 10 - asteikko on jaettu neljään eri luokkaan : maatumaton (H1-3), heikosti maatunut (H4), kohtalaisesti (H5-6) ja hyvin maatunu t turve (H7-10). Turvelajiprofiileissa on kairauspisteen yläpuolelle merkitty suotyyppi ja liekoisuus (osoittajana on 0-1 m : n kerroksen osumien ja nimittäjänä 1-2 m :n kerroksen osumien lukumäärä). Profiileissa käytettyjen merkkien selitykset ova t liitteessä 1.

11 TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON 1. Savonneva (kl , x = 7127,0, y = 448,0) sijaitsee noin neljä kilometriä Pulkkilan kirkolta kaakkoon Piippolaan menevän tien itäpuolella. Sen lounaispuolella sijaitse e Ruskeanmullanneva. Kaakkoiskulmalla kulkee metsäautotie (kuva t 2 ja 3). Suon pinta on 74,6-80,0 m mpy ja viettää pohjoiskoilliseen keskimäärin 3 m /km. Vedet laskevat Savonojaa myöten Lamujokeen. Pohjamaana on pääasiassa hiesu, jonka päällä on suo n pohjoispäässä jonkin verran karkeaa detritusliejua. Koko suo on ojitettu yli 20 vuotta sitten. Vallitsevin a suotyyppeinä ovat pitkälle muuttuneet rimpinevat, jotka ova t paikoin turvekangasasteella. Sararämemuuttumilla on voimaka s vaivaiskoivukasvusto. Suota on raivattu aikanaan pelloks i etenkin pohjois- ja keskiosissa, mutta ainakin tutkimusajankohtana pellot olivat enimmäkseen viljelemättä. Valtapuina suoalueella ovat riukuasteiset ja harvennusvaiheessa olevat koivu ja mänty. Suon pohja on loivasti kumpuilevaa. Suoallas on melko yhtenäinen, vain sen kaakkoisosassa on saarekkeita (kuva 3). Turvepaksuus ylittää 1,5 m 3/4 :lla tutkitusta alueesta. Taulukossa 1 näkyvät pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. Taulukko 1. Savonnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H5-10 H 1-10 % Koko suo 320 0,49 1,24 1,73 1,56 3,97 5, Yli 1 m 270 0,55 1,38 1,93 1,47 3,74 5, Yli 1,5 m 190 0,69 1,51 2,20 1,31 2,88 4, Yli 2 m 125 0,82 1,63 2,45 1,02 2,04 3,06 55

12 Savonnevan turpeista on 97 % sara- ja 3 % rahkavaltaisia. Suon keskiosissa on puhtaan saraturpeen kerros, joka syvimmill ä alueilla on parin metrin paksuinen. Tämän kerroksen alla j a suon reunaosilla on saraturvetta, jossa esiintyy lisätekijöin ä rahkaa, kortetta, varpua ja puuta (kuva 4 ). Heikosti maatu - nutta pintarahkaturvetta on erittäin vähän. Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,02 %), ja 1-2 m :n syvyydessä niitä ei esiinny lainkaan. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen pintaturpeen 4,0 ja hyvin maatuneen kerrostuman 5,4 (kuva 4). Suosta on otettu laboratorionäytteet kuudelta pisteelt ä (taulukko 2). Tuhkapitoisuuksien keskiarvot ovat pisteittäi n 5,6, 4,6, 4,8, 5,1, 6,0 ja 5,4 Aivan pinnassa tavataa n usein keskiarvon ylittäviä pitoisuuksia. Happamuus on 3,1-5,4. Turpeiden vesipitoisuudet ovat alhaiset tehokkaan ojituk - sen ansiosta. Teholliset lämpöarvot ovat hyvät keskiarvoje n ollessa 19,9-21,8 MJ/kg. Jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluett a on 190 ha ja sillä on tuotantokelpoista turvetta 3,2 milj. suo-m3. Edullisina puolina turvetuotannon kannalta ovat vanh a ojitus sekä hyvät liikenneyhteydet. 2. Ruskeanmullanneva (kl , x = 7126,0, y = 447,9) sijaitsee 4 km Pulkkilan kirkolta kaakkoon aivan Piippolaan menevän tien varressa, joten kulkuyhteydet sille ova t erinomaiset. Suon länsipuolella oleva harju on vaikuttanut se n kehitykseen ruokkimalla suota ravinteikkailla vesillään. Itä - puolella suo rajoittuu kumpareiseen moreenimaastoon (kuvat 2 ja 3). Suon pinta on 98,4-105,6 m mpy ja viettää itään keski - määrin 14 m/km. Vedet laskevat suon luoteisosasta lasku-uoma a myöten Savonojaan, josta edelleen Lamujokeen. Pohjamaana o n hiekka. Koko suo on ojitettu. Suotyypit ovat eriasteisesti muuttuneita isovarpurämeitä ja rahkarämeitä suon eteläpäässä. Pohjoispäässä on sararämeen muuttumaa, joka on paikoin turvekangasasteella.

13 Valtapuuna on kasvava riukuasteinen ja harvennusvaiheess a oleva mänty, mutta paikoin on tyypillistä vajaatuottoista rämemännikköä. Suon pohja on loivasti kumpuilevaa. Suoallas muodostu u kandesta syvänteestä. Turvepaksuus ylittää 1,5 m noin kolmas - osalla tutkitusta alueesta (taulukko 3). Taulukko 3. Ruskeanmullannevan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H I-4 H5-10 H1-10 H I-4 H5-10 H 1-10 % Koko suo 100 0,20 0,94 1,14 0,20 0,95 1, Yli 1 m 48 0,23 1,47 1,70 0,11 0,71 0, Yli 1,5 m 30 0,34 1,69 2,03 0,10 0,51 0, Yli 2 m 15 0,33 2,01 2,34 0,05 0,30 0,35 30 Ruskeanmullannevan turpeista on 62 % sara- ja 38 % rahkavaltaisia. Suon pintaosissa on rahka- ja sararahkaturvetta. Sen alla on sara- ja rahkasaraturvetta. Saraturpeet vallitsevat suon pohjoispäässä ja rahkaturpeet keski- sekä eteläosiss a (kuva 5). Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on yli 1,5 m syvällä alueella cm :n paksuinen kerros. Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä kohtalaisesti (2,3 %) ja 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,7 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,7 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,2. Eteläpäässä turpeet ovat paremmin maatuneita kuin pohjoispääss ä (kuva 5). Laboratorionäytteet on otettu kandelta pisteeltä (taulukk o 4). Rahkaturpeissa tuhkapitoisuudet ovat hyvin pienet, alle 2 %. Saraturpeissa tuhkapitoisuudet vaihtelevat 4-7 %. Happamuus on rahkaturpeissa noin 3,5 ja saraturpeissa 4,5. Ojitu s ei ole paljon vaikuttanut vesipitoisuuksiin, sillä keskiarvo t ovat päälle 90 %. Teholliset lämpöarvot ovat kohtalaisen hyvä t keskiarvojen ollessa 20,4 ja 21,0 MJ/kg.

14 Ruskeanmullannevalla on polttoturvetuotantoon soveltuva a yli 1,5 m syvää aluetta noin 25 ha, jossa on tuotantokelpoist a turvetta noin 0,35 milj. suo-m3. Haittana on paikoin suurehk o liekomäärä, suon suuri kaltevuus sekä tuotantoalueen pienuus.

15 Kaivosneva (kl , x = 7132, 0, y = 442,0) sijaitsee noin 4 km Pulkkilan kirkolta luoteeseen Viitastenjärventien länsipuolella. Se liittyy pohjoispäästään Haapa-ahon - rämeeseen. Muuten ympäristö on loivapiirteistä moreeni- j a hiekkamaastoa. Suolle on hyvät kulkuyhteydet, sillä tie tule e sekä suon pohjoispäähän että keskiosiin (kuva 6). Suon pinta on 76,9-89,9 m mpy ja viettää itäkaakkoo n noin 2 m/km. Vedet laskevat Lusikkaojan kautta Lamujokeen. Pohjamaalajina on hiesu ja suon reuna-alueilla paikoin hiekka. Pohjamaan päällä on paksuimmillaan noin 30 cm karkeaa detritus - liejua. Koko suon alueella on vanhaa ojitusta. Suotyypit ova t pitkälle muuttuneita. Alkuaan suo on ollut rimpistä saranevaa, mutta nyt turvekankaiden osuus on noin 34 Suosta on raivat - tu pelloksi noin 25 Koivu on valtapuuna. Suon pohja on loivapiirteinen. Suoallas on yhtenäinen, karikoita ei ole tavattu (kuva 7). Turvepaksuus ylittää kaks i metriä lähes puolella tutkitusta alueesta (taulukko 5). Taulukko 5. Kaivosnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta - ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H 5-10 H I-1 0 Koko suo 280 0,29 1,10 1,39 0,81 3,09 3, Yli 1 m 185 0,41 1,38 1,79 0,76 2,55 3, Yli 1,5 m 130 0,53 1,50 2,03 0,70 1,94 2, Yli 2 m 75 0,68 1,56 2,24 0,51 1,17 1,68 43 Kaivosnevan turpeista on 89 % sara- ja 11 % rahkavaltaisia. Rahkavaltaiset turpeet sijoittuvat yleensä suon pohja - osiin. Liekoja on sekä 0-1 m :n syvyydessä että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,4 % ja 0,1 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, heikosti maatuneen pintaturpeen 4,0 ja hyvin maatuneen kerrostuman 5,7. Hei - kosti maatunutta pintakerrosta on vain paikoin (kuva 8).

16 Suosta on otettu laboratorionäytteet kandeksalta pisteelt ä (taulukko 6). Tuhkapitoisuudet ovat yleensä alle 6 % keskiarvon ollessa 5,9 %. Happamuus vaihtelee 4,0-5,5 välillä. Keskiarvo on 5,1. Vesipitoisuudet ovat pudonneet ojitukse n vaikutuksesta alle 90 % :n. Keskiarvo on 89,5 %. Tehollise t lämpöarvot ovat hyvät keskiarvon ollessa 22,6 MJ/kg. Kuivatilavuuspainojen keskiarvo on 109 kg/m 3. Kaivosnevalla on polttoturvetuotantoon sopivaa aluetta 14 0 ha, jossa on tuotantokelpoista turvetta 2,2 milj. suo- 3. Tä - män laskennallinen lämpöarvo on 4,8 milj. GJ. Polttoturvetuotantoa puoltavia seikkoja ovat mm. vanha ojitus, riittävä pinta-ala ja tasalaatuinen turve, jolla on korkea lämpöarvo. Käyttökelpoisuutta heikentävät korkeahko tuhkapitoisuus ja paikoi n hyvin kasvava, tiheä puusto (Toivonen 1980). 4. Haapa-ahonräme (kl , x = 7134,0, y = 442,0 ) sijaitsee noin 5 km Pulkkilan kirkolta luoteeseen edellä käsi - tellyn Kaivosnevan pohjoispuolella. Liikenneyhteydet suoll e ovat hyvät, sillä sekä itä että eteläpuolitse kulkee tie. Suota rajoittavat loivapiirteiset moreeni- ja hiekkakankaa t (kuva 6). Suon pinta on 77,9-84,7 m mpy ja viettää eteläkaakkoon keskimäärin 1 m/km. Vedet laskevat Lusikkaojan kautta Lamujokeen. Pohjamaalajina on etupäässä hiesu. Lusikkalammen ympäristössä on paksuimmillaan 0,8 m karkeaa detritusliejua. Suo n reuna-alueilla on usein hiekkaa ja moreenia. Suo on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja saranevamuuttuma. Karhunsammalmuuttumia ja ruohoturvekankaita esiintyy jonkin verran. Laitaosia on paikoin raivatt u pelloiksi. Valtapuina ovat mänty ja koivu, jotka ovat taimistoina j a riukuasteen sekä harvennusvaiheen metsikköinä. Suon pohja on loivapiirteinen ja suoallas on melko yhtenäinen sekä laiteilta nopeasti syvenevä (kuva 7). Turvepaksuu s ylittää 1,5 metriä puolella tutkitusta alueesta (taulukko 7).

17 Taulukko 7. Haapa-ahonrämeen pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. Pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 270 0,33 1,08 1,41 0,88 2,93 3, Yli 1 m 175 0,45 1,44 1,89 0,79 2,52 3, Yli 1,5 m 135 0,53 1,58 2,11 0,72 2,13 2, Yli 2 m 90 0,53 1,79 2,32 0,48 1,61 2,09 55 Haapa-ahonrämeen turpeista on 91 % sara- ja 9 % rahkavaltaisia. Turpeen lisätekijänä on pohjakerroksissa puuta ja varpua. Liekoja on sekä 0-1 m :n syvyydessä että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,3 % ja 0,1 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,9 ja hyvin maatuneen kerrostuman 5,8. Hei - kosti maatunutta pintarahkaturvetta ei esiinny juuri lainkaa n (kuva 9). Suosta on otettu laboratorionäytteet neljältä pisteelt ä (taulukko 8). Tuhkapitoisuuksien pistekohtaiset keskiarvo t ovat 5,5 %, 4,9 %, 8,2 % ja 5,7 Näytekohtaiset tulokse t vaihtelevat paljon. Happamuus on pinnassa suurin, ph-arvo o n alle neljän, mutta pienenee pohjaan päin ja ph-lukuna nouse e viiteen. Vesipitoisuuksien keskiarvo on laskenut ojitukse n seurauksena 88,6 % :iin. Kuivan turpeen teholliset lämpöarvo t ovat hyvät, keskimäärin 21,6 MJ/kg. Haapa-ahonräme soveltuu melko hyvin polttoturpeen tuotantoon. Ongelmana on korkeahko tuhkapitoisuus. Yli 1,5 m :n syvyisellä alueella on tuotantokelpoista turvetta noin 2,16 milj. suo-m 3.

18 Keminneva (kl , x = 7136,0, y = 441,0) sijaitsee noin 8 km Pulkkilan kirkolta luoteeseen Viitastenjärventie n eteläpuolella. Ympäristö on loivapiirteistä hiekka- ja hiekkamoreenimaastoa (kuva 10). Suon pinta on 85,9-95,6 m mpy ja viettää koilliseen noi n 5 m/km. Vedet laskevat Saarinevan suuntaan. Pohjamaalajina o n hiekka. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Vallitsevat suotyypi t ovat sararämemuuttuma, rimpinevamuuttuma ja isovarpurämeojikko. Suon laidoilla on pallosararämettä. Valtapuuna on taimikko- j a riukuasteinen mänty. Suon pohja on loivapiirteinen. Turvekerrostuma on ohut. Yli 1,5 m syvää on vain yhden hehtaarin alueella (taulukko 9). Taulukko 9. Keminnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta - al a (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H I-4 H5-10 H1-10 H I-4 H5-10 H Koko suo 110 0,06 0,65 0,71 0,06 0,72 0, Yli 1 m 20 0,20 0,87 1,07 0,04 0,17 0,21 27 Yli 1,5 m 1 0,60 1,05 1,65 0,01 0,01 0,02 2 Yli 2 m Keminnevan turpeista on 97 % sara- ja 3 % rahkavaltaisia. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy pääasiassa suon eteläosassa. Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä kohtalaisesti (2,6 %) j a yli 1 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,0 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, heikosti maatu - neen pintaturpeen 3,9 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,1. Keminneva ei sovellu mataluutensa takia polttoturvetuo - tantoon. Suosta ei ole otettu myöskään laboratorionäytteitä.

19 Vasikkaneva (kl , x = 7136,0, y = 439,0) sijaitsee noin 10 km Pulkkilan kirkolta luoteeseen Viitastenjärventien eteläpuolella. Ympäristö on moreenimaastoa, myös suolla on moreenisaarekkeita. Suon luoteisosassa sijaitsee Viitastenjärvi. Vasikkanevalle on hyvät kulkuyhteydet pohjois- j a koillisosan kautta (kuva 12). Suon pinta on m mpy ja viettää luoteeseen noin 2 m/km. Vedet laskevat suon koillisosassa olevaa veto-ojaa myöten Viitastenjärveen. Pohjamaalajina on painanteissa hiesu j a muualla moreeni. Suon länsi- ja eteläosa on ojitettu. Vallitsevat suotyypit ovat suon keskiosissa rahkaneva ja rahkaräme. Eteläosiss a on sararämemuuttumaa. Valtapuuna on taimikko- ja riukuastee n mänty.

20 Suon pohja on melko loivapiirteinen. Suoallas on saarekkeiden rikkoma ja yli 2 m :n syvyinen alue muodostuu kandest a osasta. Turvepaksuus ylittää 1,5 m vain noin 12 % :lla tutkitusta alueesta (taulukko 10). Taulukko 10. Vasikkanevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H 5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H1-10 % Koko suo 200 0,26 0,57 0,83 0,52 1,14 1, Yli 1 m 60 0,30 1,13 1,43 0,18 0,68 0, Yli 1,5 m 25 0,37 1,54 1,91 0,09 0,39 0, Yli 2 m 9 0,58 1,76 2,34 0,05 0,16 0, Vasikkanevan turpeista on 76 % rahka- ja 24 % saravaltaisia. Saraturpeita on vain paikoin suon pohjaosissa (kuva 13). Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä erittäin runsaasti (5, 6 %),mutta 1-2 m :n syvyydessä niitä ei tavattu lainkaan. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen pintaturpeen 2,8 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,0. Hei - kosti maatuneen pintarahkaturpeen paksuus vaihtelee cm :n välillä. Paksuimmillaan tämä kerros on suon pohjoisosass a (kuva 13). Laboratorionäytteet ovat kandelta pisteeltä (taulukko 11). Turpeen tuhkapitoisuus on pieni, keskiarvot pisteittäin 2,0 % ja 2,7 %. Happamuus on suurin pinnassa pienentyen pohjaa kohti. Vesipitoisuuksia on ojitus laskenut erityisesti suon länsiosassa. Teholliset lämpöarvot ovat hyvät, keskiarvot pisteittäin 21,3 ja 23,6 MJ/kg. Tuotantokelpoista turvetta on yli 1,5 m syvällä alueell a 0,28 milj. suo-m 3 ja yli 2,0 m syvällä alueella 0,14 milj. suo-m3. Isäntälinjan palaturvetuotantoon turpeet sopivat verraten hyvin. Suon pohjoispäässä nostosyvyydelle asettaa oma t rajansa Viitastenjärven pinta (96 m mpy).

21 36-7. Pienineva (kl , x = 7133,0, y 446,0) sijaitsee Pulkkilan kirkolta 2 km pohjoiseen, vanhan nelostie n länsipuolella. Suota ympäröi loivapiirteinen melko lajittunu t hiekka- ja hiekkamoreenimaasto. Suolla on saarekkeita (kuv a 14). Suon pinta on 84,6-86,8 m mpy ja viettää länteen noin 2 m/km. Vedet laskevat sekä etelä- että luoteispäästä Lamuj o keen. Pohjamaana on painanteissa hiesu, jonka päällä on paikoin hienodetritusliejua. Reunaosissa on pohjamaana hiekka. Lähes koko suo on ojitettu. Vallitsevat suotyypit ova t suon keskiosassa rimpinevaojikko ja -muuttuma. Lisäksi tavataan rahkarämeojikkoa ja laitaosissa isovarpurämettä sekä sara - rämettä ojikkoina ja muuttumina. Vallitsevana puuna on pääasiassa riukuasteella oleva män - ty. Suon pohja on loivapiirteinen. Suoallas on melko yhtenäinen, joskin suon itäreunalla on moreenisaarekkeita (kuva 15). Turvepaksuus ylittää 1,5 m 28 % :lla tutkitusta alueesta (tau - lukko 12).

22 Taulukko 12. Pieninevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H5-10 H I-10 % Koko suo 100 0,14 0,82 0,96 0,14 0,82 0, Yli 1 m 40 0,34 1,31 1,65 0,14 0,52 0, Yli 1,5 m 28 0,48 1,37 1,85 0,14 0,38 0, Yli 2 m 10 0,89 1,22 2,11 0,09 0,12 0 ; Pieninevan turpeista on 56 % rahka- ja 44 % saravaltaisia. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on suon keskiosissa noi n 10 ha alueella lähes kanden metrin paksuudelta (kuva 16). Liekoja on sekä 0-1 m :n syvyydessä että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,2 % ja 0,0 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,6 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,1. Laboratorionäytteet on kandelta pisteeltä (taulukko 13). Tuhkapitoisuudet näyttävät vaihtelevan suuresti suon eri osis - sa, sillä keskiarvot ovat pisteittäin 2,7 % ja 6,6 %. Happa - muus on pinnassa suuri, syvempänä noin 5 ph-yksikköä. Ojitu s on eteläosassa alentanut turpeen vesipitoisuutta keskimääri n 88 % :iin. Kuivan turpeen teholliset lämpöarvot ovat hyvät, keskiarvot ovat pisteittäin 21,6 ja 22,8 MJ/kg. Pieninevan yli 1,5 m syvä alue soveltuu polttoturvetuotantoon lukuunottamatta suon keskiosaa, jossa on paksulti maatuma - tonta rahkaturvetta. Tuotantokelpoisella 20 ha :n alueella o n käyttökelpoista polttoturvetta 0,26 milj. suo-m 3. Heikost i maatunutta kasvu- ja kuiviketurpeeksi soveltuvaa pintaturvett a on 0,14 milj. suo-m 3.

23 Tuomaanneva (kl , x = 7132,0, y = 448,0) sijaitsee noin 2 km Pulkkilan kirkolta koilliseen edellä käsitellyn Pieninevan itäpuolella. Ympäristö on loivapiirteistä moreenimaastoa. Suolla on useita moreenisaarekkeita (kuva 14). Suon pinta on 82,8-91,5 m mpy ja viettää länteen noin 4 m/km. Vedet laskevat etelään Viitaojaan, josta edelleen Lamu - jokeen. Pohjamaana on länsipäässä hiesu ja savi, joka vaihettuu itään päin siirryttäessä hiekaksi ja moreeniksi. Suo on kokonaan ojitettu, itäpäässä on vanhaa ojitusta j a länsipäässä uutta. Vallitsevat suotyypit ovat suon länsiosass a rimpineva-, rahkaneva- ja rahkarämeojikko, selkälinjan keski - osissa isovarpurämeojikko ja itäpäässä puolukkaturvekangas. Vallitsevina ovat taimikko- ja riukuasteella sekä harvennusvaiheessa olevat mänty- ja koivumetsiköt. Suo on ohutturpeinen. Länsipuoliskossa on syvänne, joss a on suurin syvyys 2,8 m (kuva 15). Turvepaksuus ylittää 1,5 m vain runsaalla 12 % :lla koko alueesta (taulukko 14).

24 Taulukko 14. Tuomaannevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H5-10 H I-10 % Koko suo 120 0,13 0,68 0,81 0,15 0,82 0, Yli 1 m 35 0,35 1,14 1,49 0,12 0,40 0, Yli 1,5 m 15 0,67 1,25 1,92 0,10 0,19 0, Yli 2 m 5 1,25 1,17 2,42 0,06 0,06.0 ; Tuomaannevan turpeista on 76 % rahka- ja 24 % saravaltaisia. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on suon länsiosassa cm :n kerros (kuva 17). Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä vähän (1,4 %) ja 1-2 m : n syvyydessä erittäin vähän (0,2 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,7 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,0. Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä (taulukk o 15). Turpeiden tuhkapitoisuus on melko pieni, pintakerroksess a 2-4 Happamuus vaihtelee välillä 3,6-4,5. Vesipitoisuu s on ojituksen takia pudonnut alle 90 % :n. Kuivan turpeen teholliset lämpöarvot ovat hyvät, keskiarvo on 21,2 MJ/kg. Tuomaannevan yli 1,5 m syvä alue soveltuu palaturvetuotantoon. Tällä 15 hain alueella on tuotantokelpoista turvett a noin 0,22 milj. suo-m 3. Tuotantoa haittaa alkuvaiheessa paikoin paksuhko kerros heikosti maatunutta pintarahkaturvetta.

25 Hangasneva (kl , x = 7125,0, y = 434,0) sijaitsee 15 km lounaaseen Pulkkilan kirkolta osittain Haapavede n puolella. Suo on n. 4 km pitkä ja 0,1-1 km leveä. Eteläpää n läheltä kulkee Pulkkila-Haapavesi -tie (kuva 18). Suon pinta on 105,4-113,7 m mpy. Pohjoisosa on verrate n tasainen, mutta keski- ja eteläosat viettävät etelä-lounaasee n noin 2 m/km. Vedet laskevat suon eteläpäästä Hangasojaa myöte n Pasko-ojaan, josta edelleen Lamujokeen. Pohjamaalajeina ova t pääasiassa hiesu ja hiekka. Pohjoispään keskiosia lukuunottamatta suo on ojitettu. Niinpä vallitsevat suotyypit ovat eteläosassa rimpinevamuuttum a ja suon matalassa keskiosassa turvekangas. Pohjoispäässä o n rahkarämettä, rahkanevaa ja tupasvillarämettä sekä laiteill a näiden ojikkoja. Valtapuuna on riukuasteella ja harvennusvaiheessa olev a mänty. Suon molemmissa päissä on yli 1,5 m syvät alueet, joide n ala (50 ha) on vajaat 14 % koko suoalasta (taulukko 16). Taulukko 16. Hangasnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H5-10 H I-10 % Koko suo 470 0,16 0,69 0,85 0,74 3,25 3, Yli 1 m 130 0,44 1,22 1,66 0,57 1,58 2, Yli 1,5 m 64 0,68 1,52 2,20 0,43 0,98 1, Yli 2 m 35 0,94 1,73 2,67 0,33 0,61 0, Hangasnevan turpeista on 59 % rahka- ja 41 % saravaltaisia. Yleisimmät lisätekijät ovat tupasvilla ja puu. Rahkavaltaiset turpeet vallitsevat suon pohjoisosassa ja saravaltaise t suon eteläosassa (kuva 19). Liekoja on sekä 0-1 m :n syvyydessä että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,9 % ja 0,0 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,7 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,1. (Kuva 19).

26 Suosta on otettu laboratorionäytteet kandelta pisteelt ä (taulukko 17). Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on pis - teittäin 6,4 % ja 4,1 %. Happamuus on suuri pinnassa, mutt a vähentyy pohjaa kohti. Vesipitoisuudet ovat painuneet ojitetuilla alueilla reulusti alle 90 % :n. Lämpöarvoja ei ole mitattu. Hangasnevan eteläpäässä on turvetuotantoon sopivaa yli 1, 5 m syvää aluetta noin 40 ha, jossa on polttoturpeeksi soveltuva a saravaltaista turvetta noin 0,68 milj. suo-m 3. Suon pohjois - osassa on noin 24 ha :n alueella turvetuotantoon sopivaa hyvi n maatunutta rahkaturvetta noin 0,26 milj.suo-m 3.

27 Rahkaneva (kl , x = 7127,7, y = 433,0) sijaitsee noin 15 km Pulkkilan kirkolta länteen. Pulkkila-Vihannin -tieltä on suolle matkaa 3-4 km (kuva 20). Suon pinta on 117,2-119,8 m mpy ja viettää pääosin koilliseen keskimäärin 1,5 m/km. Vedet laskevat kohti koillisess a olevaa Naarastenojaa. Eteläpään vedet on johdettu Pasko-ojaan, josta ne laskevat Ristisenojaa myöten Lamujokeen. Pohjamaalajeina ovat hiekka ja suon eteläpäässä hiesumoreeni. Suon pohjoispäässä ja reunoilla on ojitusta. Vallitsevin a suotyyppeinä on suon keskiosassa rahkaneva ja karu rimpineva. Pohjoispäässä on rahkanevan ojikkoa ja muuttumaa sekä lyhytkor - sinevamuuttumaa. Eteläpäässä on isovarpurämeojikkoa. Valta - puuna on taimikko- ja riukuasteen mänty. Suon pohja on loivapiirteinen ja suoallas melko yhtenäinen. Puolet suosta on metriä syvempää ja neljäsosa yli 1,5 m syvää (taulukko 18). Taulukko 18. Rahkanevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H 5-10 H I-10 H 1-4 H 5-10 H I-10 % Koko suo 220 0,28 0,68 0,96 0,61 1,49 2, Yli 1 m 95 0,44 1,02 1,46 0,42 0,97 1, Yli 1,5 m 55 0,51 1,15 1,66 0,28 0,63 0, Yli 2 m 10 0,58 1,45 2,03 0,06 0,14 0, Rahkanevan turpeista on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaisia. Yleisimpiä turvelajeja ovat tupasvillarahka- ja pelkkä rahkaturve (kuva 21). Liekoja on sekä 0-1 m :n syvyydessä että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,4 % ja 0,0 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, heikosti maatuneen pintaturpeen 2,6 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,2. Hei - kosti maatunutta pintarahkaturvetta on yhtenäisenä kerroksen a suon keskiosissa. Sen paksuus vaihtelee cm :n välill ä keskiarvon ollessa noin 40 cm (kuva 21).

28 Rahkanevalta on laboratorionäytteet kolmelta pisteelt ä (taulukko 19). Tuhkapitoisuudet ovat pienet, keskiarvot ova t pisteittäin 1,4 %, 1,7 % ja 3,3 %. Happamuus on suuri eli ph - -arvo on alle 4. Vesipitoisuudet ovat pinnassa yleensä suuret, mutta vähenevät pohjaa kohti. Teholliset lämpöarvot ovat hei - kosti maatuneessa pinnassa pienet, mutta maatuneessa pohjaosas - sa hyvät. Syvyyden puolesta turvetuotantoon sopivalla 55 hain alueella on kasvu- ja kuiviketurpeeksi sopivaa heikosti maatunutt a pintarahkaturvetta 0,28 milj. suo-m 3 ja sen alla polttoturpeek - si sopivaa tuotantokelpoista maatunutta turvetta 0,33 milj.suo - -m 3.

29 Naarastenräme (kl , x = 7131,9, y = 429,4 ) sijaitsee noin 17 km Pulkkilan kirkolta länteen Vihantiin menevän tien lounaispuolella. Naarastenräme on Pulkkilan kunna n puolella oleva osa laajaa suoaluetta, joka jatkuu Haapavede n puolella Selkänevana. Tutkittua aluetta rajoittavat pohjois-, itä- ja eteläpuolella loivapiirteiset moreenimäet ja rantavallijonot (kuva 22). Suon pinta on 112,8-116,1 m mpy ja viettää itään keski - määrin 2,5 m/km. Pohja on suon eteläpäässä moreenia ja pohjoispäässä hiesua, hiekkaa ja soraa. Lähes koko suo on ojitettu. Vallitsevat suotyypit ova t suon keskiosissa rimpinevat ja niiden ojikot, tämän ympärill ä on useimmiten rahkaräme-, rahkaneva- ja lyhytkortisen neva n ojikoita. Reunoilla on sararämeojikkoa ja puolukkaturvekangasta. Valtapuuna on taimikkoasteella oleva mänty. Naarastenrämeen pohja kumpuilee jonkin verran. Suoalla s on rikkonainen ja muodostuu kandesta erillisestä altaast a (kuva 23). Turvepaksuus ylittää 1,5 m lähes 40 o :lla tutkitust a alueesta (taulukko 20). Taulukko 20. Naarastenrämeen pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H5-10 H I-10 % Koko suo 280 0,15 1,14 1,29 0,41 3,20 3, Yli 1 m 170 0,20 1,56 1,76 0,35 2,64 2, Yli 1,5 m 110 0,23 1,85 1,08 0,25 2,04 2, Yli 2 m 60 0,24 2,18 2,42 0,14 1,31 1, Naarastenrämeen turpeista on 54 % sara- ja 46 % rahkavaltaisia. Matala pohjoisosa on rahkaturvetta, syvä eteläosa o n laidoilta sara- ja keskeltä rahkaturvetta (kuvat 24-26). Liekoja on sekä 0 1 m :n että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,3 % ja 0,0 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,4 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,1. Hei - kosti maatunutta pintarahkaturvetta on vähän ja se on keskittynyt suon pohjoisosiin (kuva 24-26).

30 Laboratorionäytteitä on otettu kolmelta pisteeltä (tauluk - ko 21). Tuhkaa on keskimäärin 4,1 Keskimääräinen vesipi - toisuus on 89,5 Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 19, 8 MJ/kg ja 50 ö :n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Naarastenrämeen keskeiset osat sisältyvät Soidensuojelu n perusohjelmaan kuuluvaan Köyrynrimmen suojelualueeseen. Eteläosasssa on 100 ha polttoturvetuotantoon sopivaa aluetta, joss a on 1,5 milj. suo-m 3 tuotantokelpoista turvetta. Tästä alueest a jää suojelualueen ulkopuolelle eteläpäähän 55 ha :n alue, joss a on käyttökelpoista turvetta 0,8 milj. suo-m 3.

31 Koiraneva (kl , x = 7131,3, y = 434,3) sijaitsee noin 13 km Pulkkilan kirkolta länteen Vihantiin menevä n tien eteläpuolella. Se liittyy samaan suokompleksiin pohjois - puolella olevan Isorämeen kanssa. Ympäristö on loivapiirteistä moreenimaastoa. Suolla on useita moreenisaarekkeita. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset, sillä pohjoispäästään se rajoittu u tiehen (kuva 27). Suon pinta on 90,4-96,9 m mpy ja viettää kaakkoon noin 3 m/km. Vedet laskevat Keikkarinkanavaa myöten Naarastenojaan j a Lamujokeen. Pohjamaalajina ovat pohjoispäässä hiekka ja etelä - päässä hiesu sekä moreeni. Suo on kokonaan ojitettu ja se on metsittynyt melko täydellisesti. Yleisimmät suotyypit ovat turvekankaiden ohell a rimpinevamuuttuma, karhunsammalmuuttuma ja sararämemuuttuma. Valtapuina ovat riukuasteella ja harvennusvaiheessa olevat män - ty ja koivu. Suon pohja on loivapiirteinen. Turvepaksuus ylittää 1,5 m noin 30 % :lla tutkitusta alueesta. Keskisyvyydet jäävät suh - teellisen pieniksi, sillä suurin syvyys on 2 m (taulukko 22). Taulukko 22. Koiranevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala _ (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H Koko suo 160 0,07 0,94 1,01 0,10 1,52 1, Yli 1 m 80 0,13 1,36 1,49 0,10 1,09 1, Yli 1,5 m 49 0,16 1,54 1,70 0,08 0,75 0, Yli 2 m 5 0,38 1,62 2,00 0,02 0,08 0,10 6 Koiranevan turpeista on 55 % sara- ja 45 % rahkavaltaisia. Yleisimpiä turvelajeja ovat rahkasara-, puurahkasara- ja sararahkaturve (kuva 28). Liekoja on sekä 0-1 m :n että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,7 % ja 0,1 ö). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, heikosti maat u neen pintaturpeen 4,0 ja hyvin maatuneen kerrostuman 5,9. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on hyvin vähän (kuv a 28).

32 Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Tuhkapitoisuudet vaihtelevat paljon turpeessa olevien saostumien taki a (taulukko 23). Happamuusaste on noin 4. Turpeen vesipitoisuudet ovat hyvin alhaiset ojituksen vaikutuksesta. Polttoturvetuotantoon soveltuvalla yli 1,5 m syvällä alueella on hyödynnettäväksi sopivaa turvetta noin 0,60 milj, suom 3. Sideriittisaostumien takia on syytä tehdä ennen turvetuotannon aloittamista lisää tuhkapitoisuusmäärityksiä. 13. Lahnasneva (kl , x = 7134,9, y = 431,5) sijaitsee noin 18 km Pulkkilan kirkolta länteen Vihantiin menevä n tien pohjoispuolella. Se on osa laajaa suokompleksia, joho n kuuluvat idässä Kivineva ja Isoräme ja luoteessa Kärenahonkort - teikko sekä Savalonneva. Suon eteläosassa sijaitsee osittai n kuivattu Lahnasjärvi. Lähimmältä tieltä on suolle matkaa noi n kilometri (kuvat 29-30). Suon pinta on m mpy. Mitään selvää viettosuunta a ei ole vaan vedet purkautuvat suolta eri suuntiin, pohjois- j a länsiosista Köyrynojaan, eteläpäästä Naarastenojaan. Pohjamaana on suon keskiosassa pääasiassa hiesu, länsiosissa hiekka j a itäosissa moreeni. Lahnasjärven ympäristössä on turpeen all a pari metriä liejua. Suon etelä- ja keskiosat ovat osittain ojittamatta, muute n Lahnasneva on kokonaan ojitettu. Osa ojista on vanhoja. Su o sijaitsee vedenjakaja-alueella. Vallitsevat suotyypit ova t rahka- ja rimpineva sekä niiden ojikot ja muuttumat. Laidoill a on erilaisia rämeitä ja länsiosissa lähellä harjua ruohoturvekangasta. Valtapuuna on taimikko- ja riukuasteella oleva män - ty.

33 vuoksi. Eteläpäässä on muutaman hehtaarin alueella hyvin maatunutta turvetta esim. palaturvetuotantoon.

34 Suon pohja on loivapiirteinen. Nevan keskiosa on noin 40 0 m leveä ja 2,5 km pitkä kaukalomainen jyrkkäreunainen allas. Turvepaksuus ylittää 1,5 m noin puolella tutkitusta alueest a (taulukko 24). Taulukko 24. Lahnasnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala - (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. g H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H5-10 H Koko suo 280 0,58 1,01 1,59 1,62 2,82 4, Yli 1 m 170 0,92 1,34 2,26 1,56 2,29 3, Yli 1,5 m 140 1,02 1,50 2,52 1,43 2,10 3, Yli 2 m 100 1,31 1,55 2,86 1,31 1,55 2, Lahnasnevan turpeista on 94 % rahka- ja 6 % saravaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- ja rahkaturve (kuv a 31). Liekoja on sekä 0-1 m :n että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,4 % ja 0,1 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,8 ja hyvin maatuneen kerrostuman 5,8. Hei - kosti maatunutta pintarahkaturvetta on lähes koko suon alueella. Suon keskiosissa sitä on enimmillään 1,8 m :n paksuudelta. Laboratorionäytteitä on otettu kolmelta pisteeltä (taulukko 25). Tuhkapitoisuudet ovat pienehköt, keskiarvot 2,8 %, 2, 7 % ja 4,0 %. Happamuus vähenee pinnasta pohjaan. Pisteittäi n keskiarvot ovat 4,0, 4,1 ja 4,4. Näytepisteet sijaitsevat ojittamattomalla alueella, joten vesipitoisuudet ovat luonnontilai - selle suolle tyypillisiä. Teholliset lämpöarvot ovat piene t etenkin suon pintaosissa. Luoteisosassa A 2400 poikkilinja n loppupäässä on tavattu rautasaostumia. Lahnasnevassa on yli 2 m syvää aluetta 100 ha. Suo ei kuitenkaan sovi polttoturvetuotantoon, koska turpeet ovat pääasiassa heikosti maatunutta rahkaturvetta. Kasvuturvetuotantoo n sopivaa turvetta on suon keskiosissa vaihtelevan paksuisen a kerroksena yhteensä 1,3 milj. suo-m 3. Hyvä kasvuturvesuo s e kuitenkaan ei ole turvelajien ja maatuneisuuden vaihteluiden

35 ikkaanrimpi (kl , x = 7128,8, y 428,7 ) sijaitsee noin 17 km Pulkkilan kirkolta länteen. Suota ympä - röivät pääasiassa moreenikankaat. Suon lähelle ei tule tietä. Tässä tutkittu alue käsittää pääasiassa Pulkkilan kunnan puolella olevan osan laajasta 011ikkaanrimmen suoalueesta. Etelälaidalta on yhteys Hevossaarennevaan (kuva 32). Suon pinta on m mpy ja viettää pohjoisosaltaa n luoteeseen, keskiosaltaan itäkoilliseen ja eteläosaltaan kaak - koon. Vietto on hyvin vähäistä. Pohjamaana on pääasiass a hiekkamoreeni. Suon saarekkeinen itäosa on ojitettu, mutta muuten suo o n luonnontilainen. Vallitsevina suotyyppeinä esiintyvät keski - osissa rahka- ja rimpinevat sekä rahkarämeet. Laidoilla on tupasvilla-, isovarpu-, pallosara- ja kangasrämeitä. Valtapuun a on taimikkoasteella oleva mänty. Suon pohja on loivapiirteinen. Suoallas on yhtenäinen, joskin reunoiltaan moreenisaarekkeiden rikkoma. Turvepaksuu s ylittää 1,5 m runsaalla kolmasosalla tutkitusta alueesta. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 220 ha, josta Pulkkilan puolell a on noin 140 ha (taulukko 26). Taulukko ikkaanrimmen pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) al a (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H5-10 H I-1 0 Koko suo 140 0,25 1,02 1,31 0,41 1,42 1, Yli 1 m 101 0,32 1,31 1,63 0,32 1,33 1, Yli 1,5 m 55 0,34 1,59 1,93 0,19 0,87 1, Yli 2 m 25 0,42 1,82 2,24 0,11 0,45 0, ikkaanrimmen turpeista on 97 % rahka- ja 3 % saravaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja tupasvillarahkaturve (kuvat 33-35). Liekoja on sekä 0-1 m :n että 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,4 % ja 0,0 %).

36 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, heikosti maatu - neen pintaturpeen 2,7 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,3. Hei - kosti maatunutta pintarahkaturvetta on lähes koko suon alueella. Sen keskipaksuus on noin 40 cm (kuvat 33-35). Laboratorionäytteet on otettu kandelta pisteeltä (taulukk o 27). Tuhkapitoisuuksien keskiarvot ovat pisteittäin 1,9 % j a 4,5 %. Happamuus vähenee pinnasta pohjaan keskiarvojen olless a 3,6 ja 4,6. Vesipitoisuuksien keskiarvot ovat 89,1 % ja 90,8 %. Lämpöarvoa ei ole määritetty. 011ikkaanrimmessä on 94 ha yli 1,5 m syvää aluetta, joss a on suon pohjalle jäävä kerros huomioiden tuotantokelpoista tur - vetta 1,3 milj. suo-m 3. Tästä on heikosti maatunutta rahkaist a pintakerrosta 0,3 milj. suo-m 3. Suo jää kuitenkin turvetuotannon ulkopuolelle, sillä sen ojittamattomat keskiosat kuuluva t Köyrynrimmen suojelualueeseen. Pulkkilan puolella olevasta 14 0 suohehtaarista kuuluu suojelualueeseen 65 ha ja Haapaveden puo - lella olevasta 80 ha :sta on rajattu suojeluun 60 ha.

37 Saarineva (kl , x = 7137,0, y = 441,6) sijaitsee Viitastenjärvelle menevän tien pohjoispuolella, Rantsilan rajalla, 8 km Pulkkilan kirkolta luoteesen. Suota ympärö i loivapiirteinen silttimoreenimaasto. Suolla on useita saarekkeita. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät (kuva 10). Suon pinta on m mpy ja viettää itäkaakkoon keski - määrin 2 m/km. Pohjan maalajit vaihtelevat hiekan ollessa vallitsevin. Suo on ojitettu kokonaan. Vallitsevat suotyypit ovat keskiosissa rimpinevamuuttuma ja saranevamuuttuma. Laidoilla tavataan sararäme-, isovarpuräme- ja rahkarämeojikkoa. Osa suosta on jo turvekangasasteella. Vallitsevana puuna on taimikko - ja riukuasteen mänty. Suon pohja on melko loivapiirteinen, joskin suoallas o n moreenisaarekkeitten rikkoma. Turvepaksuus ylittää 1,5 m vajaalla kolmasosalla tutkitusta alueesta (taulukko 28). Taulukko 28. Saarinevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H 5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H1-10 Koko suo 230 0,13 0,78 0,91 0,30 1,80 2, Yli 1 m 100 0,23 1,15 1,38 0,23 1,15 1, Yli 1,5 m 35 0,27 1,38 1,65 0,10 0,48 0, Yli 2 m 5 0,43 1,75 2,18 0,02 0,09 0 ;11 5 Saarinevan turpeista on 73 % rahka- ja 27 % saravaltaisia. Rahkavaltaiset turpeet sijoittuvat suon pohjalle ja laidoille. Yleisimmät turvelajit ovat puurahka-, sararahka-, rahka- j a rahkasaraturve (kuva 36). Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä kohtalaisesti (2,8 %) ja 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,2 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, heikosti maatuneen pintaturpeen 4,0 ja hyvin maatuneen kerrostuman 5,9. Hei - kosti maatunutta pintakerrosta on vain paikoin (kuva 36). Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä tutkimuspisteelt ä (taulukko 29). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,6 %.

38 Happamuus on keskimäärin 4,8. Vesipitoisuudet ovat pudonnee t ojituksen vaikutuksesta keskimäärin 85 ö :iin. Saarinevan yli 1,5 m syvällä 35 ha :n alueella on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta noin 0,40 milj. suo-m3. Turpee t sopivat hyvin esim. palaturpeeksi. 16. Aliahonneva (kl , x = 7139,4, y = 439,3) sijaitsee noin 11 km Pulkkilan kirkolta luoteeseen,suureksi osaksi Rantsilan puolella. Suo liittyy samaan suokompleksiin itä - puolella olevan Vihtanevan kanssa. Länsipuolella on lajittuneesta aineksesta muodostunut Makkosenkangas (kuva 37). Suon pinta on m mpy ja viettää koilliseen keski - määrin 6 m/km. Pohja on pääasisassa hiekkaa suon länsiosass a ja moreenia suon itäosassa. Koko suo on ojitettu. Vallitsevat suotyypit ovat isovarpurämeen, sararämeen ja rahkarämeen muuttumat. Puusto on hakattu noin 30 vuotta sitten ja tällä hetkellä suolla on paikoi n hyvä riukuasteen männikkö. Suon pohja on loivapiirteinen. Suoallas on yhtenäinen j a yhtyy salmien kautta Vihtanevaan. Turvekerrostuma on ohut j a ylittää 1,5 m :n syvyyden vain vajaalla kymmenesosalla tutkitusta alueesta (taulukko 30).

39 Taulukko 30. Aliahonnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H I-10 % Koko suo 240 0,09 0,74 0,83 0,22 1,77 1, Yli 1 m 50 0,08 1,33 1,41 0,04 0,67 0, Yli 1,5 m 20 0,02 1,72 1,74 0,01 0,34 0, Yli 2m 1 0,30 1,80 2,10 0,00 0,02 0,02 1 Aliahonnevan turpeista on 80 % rahka- ja 20 % saravaltaisia. Vallitsevat turvelajit ovat rahka- ja sararahkaturve (kuva 38). Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä erittäin runsaasti (7,4 % ) ja 1-2 m :n syvyydessä erittäin vähän (0,1 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,5 ja hyvin maatuneen kerrostuman 6,0. Hei - kosti maatunutta pintaa on hyvin vähän (kuva 38). Laboratorionäytteet on kandelta pisteeltä (taulukko 31). Keskimääräiset tuhkapitoisuudet ovat tutkimuspisteittäin 5,7 % ja 7,2 % eli korkeahkot. Happamuus vaihtelee 3,8-5,0. Vesi - pitoisuudet ovat alhaiset (keskimäärin 86 ja 88 %). Aliahonneva ei sovi turvetuotantoon, sillä turvekerrostum a on ohut, tuotantoon sopiva alue pieni ja liekoisuus on paikoi n suuri. Myös tuhkapitoisuus on melko korkea.

40 Vihtaneva (kl , x = 7139, 4, y = 440,5) sijaitsee Saarinevan luoteispuolella ja kuuluu samaan suokompleksiin kuin länsipuolella oleva Aliahonnevakin. Ympäristö on moreenimaastoa. Suolla on useita mineraalimaan saarekkeita. Suo n lähistölle ei tule tietä (kuva 37). Suon pinta on m mpy ja viettää koilliseen keski - määrin 2,5 m/km. Pohja on muodostunut hiesusta ja hiekasta. Suo on lähes kokonaan ojitettu niin, että ojittamattomillakin alueilla suotyypit ovat muuttuneet. Vallitsevat suotyypit ovat saranevamuuttuma, sararämemuuttuma, isovarpurämeojikk o ja ruoho- ja heinäkorpiojikko. Valtapuina ovat riukuasteell a olevat koivu ja mänty. Suon pohja on melko loivapiirteinen. Suoallas on rikko - nainen ja siinä on kaksi erillistä syvännettä. Turvepaksuu s ylittää 1,5 m vain 8 % :lla tutkitusta alueesta (taulukko 32). Taulukko 32. Vihtanevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H I-10 % Koko suo 360 0,09 0,64 0,73 0,32 2,31 2, yli 1 m 60 0,28 1,12 1,40 0,17 0,67 0, Yli 1,5 m 28 0,43 1,29 1,72 0,12 0,36 0, Yli 2 m 1 0,00 2,20 2,20 0,00 0, Vihtanevan turpeista on 75 % rahka- ja 25 % saravaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka-, rahka, puurahka- ja rahkasaraturve. Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä vähän (1,8 %) ja 1-2 m : n syvyydessä erittäin vähän (0,2 %). Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuusaste on 5,7, heikosti maatuneen pintaturpeen 4,0 ja hyvin maatuneen kerros - tuman 5,9. Heikosti maatunutta pintakerrosta on hyvin vähän. Laboratorionäytteet on yhdeltä pisteeltä (taulukko 33). Tuhkapitoisuus on turvepatjan pintaosissa keskimäärin 4 %, mutta 1,5 m :n alapuolella lähes 40 %. Vesipitoisuudet ovat