MULTIALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 1

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 272 Riitta Korhonen MULTIALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 1 Abstract : The mires of Multia and their usefulness. Part 1 Espoo 1993

2 Korhonen, Riitta1993 Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1 - The mires of Multia and their usefulness. Part 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Turvetutkimusraportti - Report of Peat Investigation pages, 3 figures, 2 appendices. Nineteen mires in the municipality of Multia were studied by Geological Survey of Finland during 1984 and Altogether hectares of peatland were studied, which represents about 10 % of the total peatland area of Multia. The field work was carried out on survey line transect with study sites at 100 metres intervals. At each site the following determinations were made and recorded : cover type, mire wetness, amount and height of peat hummocks, density, size and quality of trees, peat type, degree of humification, fibrousness and wetness of peat and the number of stumps and snags in the deposits. The mires studied contain a total of million of of peat in situ. The mean thickness of peat is 1.9 m, including the slightly humified Sphagnum -dominated surface layer, which averages 0.3 m in thickness. The mean degree of humification (H) of the peat is 5.8. The area deeper than 2 m covers 436 hectares and contains milliom m' of peat in situ. Sixty-six per cent of the peat is Carex-dominated, the remainder being 33 % Sphagnum dominated. The majority of the mires have been drained and most of the site types are various types of pine bogs. Twelve of the investigated mires are suitable for energy peat production, with a combined total area amounting to 280 hectares. The amount of mineable peat is 7.14 million m3 in situ and the energy content at 50% moisture is 3.20 million MWh. The average ash content of the peat is 2.6 % of dry weight, the water content 91.4 % of wet weight, the dry bulk density 84 kg/m 3 in situ and the sulphur content 0.17 % of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 21.6 MJ/kg. Key words : mire, peat, inventory, energy peat, Multia Riitta Korhonen Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja 4 SF FINLAND

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 7 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset 11 3 AINEISTON KÄSITTELY, TULOSTEET JA ARVIOINTIPERUSTEET Aineiston käsittely ja tulosteet Arviointiperusteet 12 4 TUTKITUT SUOT 14 5 YHTEENVETO 24 KIRJALLISUUS 25 LIITTEET

4 7 1 JOHDANTO Multialla on peruskartoilta tehdyn rajauksen mukaan 144 yli 20 ha :n suuruista suota ja niiden pinta-alaksi on mitattu ha (Lappalainen & al. 1980), mikä on 15 % kunnan maa-alasta. Geologian tutkimuskeskus tutki v Multialla Petäjäveden kartta-alueeseen kuuluvat 18 suota. Vuonna 1987 tutkittiin valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan kuuluva Lampuodinsuo. Näiden 19 tutkitun suon yhteenlaskettu pinta-ala on 1089 ha eli vajaat 10 % kunnan suopinta-alasta. Vuonna 1965 on Multialla tutkittu 10 suota, yhteensä ha. Näiden soiden tutkimustulokset on julkaistu Keski-Suomen läänin tutkitut turvevarat -raportissa (T. Toivonen, 1982). Tässä raportissa on lyhyt kuvaus vuosina 1984 ja 1987 tutkituista soista ja arvio niiden hyödyntämismahdollisuuksista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Yksityiskohtaisemmat tutkimustiedot, suokartat, poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset ovat saatavissa GTK :n Etelä-Suomen aluetoimistosta Espoosta. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja poikkileikkauskuvasta kuvassa 3.

5 8 VESISTÖ SUOJELUSUO LINJAVERKOSTOTUT KIMUS HAJAPISTETUTKIMUS Y Z O Y Y RA I SM ULT I II ;km Kuva 1. Multialla vuosina 1984 ja 1987 tutkitut suot. 1. Kummunsuo 2. Akkokorpi 3. Lompsansuo 4. Kipinäsuo 5. Paskolamminsuo 6. Vehkasuo 7. Huuhanneva-Lukkarinsuo 8. Saarisuo 9. Hirsisuo 10. Vehmassuo-Tervosuo 11. Tuohisuo 12. Miilusuo-Multapakansuo 13. Isosuo 14. Heinäsuo 15. Rautosuo 16. Aittosuo 17. Niinisuo 18. Kaijankorpi 19. Lampuodinsuo

6 9 N 17.60m /3.0 A m 0/9 51 0/ / 14 2m 5~ -7/ 3 :8 (2/35 \ ;2 A mö/+17 59/~ ~ 58 3/8 2113~ A m, 0/0 2/15 0/38.,<- ; A m 3m 4m2140 1/ \ \ /50y 5~ 52 \ -~ 2/22 i06213/ /28T4 m 4 1\5m L53 A m. 2 26\ 55 0!0 10/ KESKIMAATUN. S :H1-4 / KOKO PAKSUUS 7/495 1 m \ 5i 12/63!~3 6.1 \10l58 A mi~' l~ 2m / /3 AO Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella on turpeen keskimaatuneisuus von Postin asteikolla, alapuolella heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen paksuus/koko turvekerrostuman paksuus desimetreinä. Turvekerrostuman paksuutta osoittavat käyrät on piirretty metrin välein.

7 M N O Q) OD r (0 r r N r (0 (0 (0 (0 1 I I I I r 0 (V) N - C) U. CO r (0 z r r N r (0 (0 (0 (0 E 1 I 1 I I I I O a.. C) a ft1 C) O (d Ch Y O A a - O Q ('3 (V 0 C. p O \ 1 ('3 N ('3 O -) O ~, p \ m _O C) O CV IA 0 N O p \ Y N w z a a _ O O CD - w O Y a Y w I, p O Lw o Y _O 0 (0 o-- z w LU O a s ) O C) \ z o "7 N CD \ O C) - C) O _- N CD \ W m CD \ w c) Y ö \ N c- S S S S 3 w z a 0 d S 1 I I I I I I 1 (n N -+ C) CD CO r (0 r r N r (0 (0 (0 (0 r 1 I I I I I I I 0- T- m N O a) O N (0 r r r r (0 (0 (0 (0 $

8 1 1 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa (Lappalainen et al. 1984) kuvattuja menetelmiä. Suot on tutkittu pääasiassa linjatutkimusmenetelmällä, jota on täydennetty hajapistein. Jotkut pienet suot on tutkittu vain hajapistein. Tutkimuslinjastot on vaaittu ja korkeudet on sidottu mahdollisuuksien mukaan kiintopisteisiin. Hajapistetutkimuksissa ei ole tehty vaaitusta. Linjatutkimuksissa turvekerrostumat on tutkittu 100 metrin välein. Lisäksi tutkimuslinjalla on määritetty turpeen paksuus 50 metrin välipaalun kohdalta. Tutkimuspisteillä on määritetty suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyypeillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka sekä mahdolliset hakkuut. Kairalla otettiin turvenäytteet pinnasta kovaan mineraalimaahan saakka ja näytteistä määritettiin turvelaji lisätekijöineen, maatuneisuus, kosteus ja kuituisuus. Myös turvekerrostumien alla olevat liejut ja mineraalimaalajit määritettiin. Maatumattoman puuaineksen, ns. liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma kairanvarsilla tutkimuspisteiden ympärillä kymmenestä kohtaa kahden metrin syvyyteen saakka. 2.2 Laboratoriotutkimukset Soiden energiasisällön ja turpeen energiakäyttöön soveltuvuuden selvittämistä varten otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla turvenäytteitä kahdeksalta suolta. Laboratoriossa näytteistä määritettiin happamuus märästä näytteestä, vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C lämmössä vakiopainoon. Turpeen kuiva-aineen määrä eli suokuutiometrin irtotiheys laskettiin. Kuivatuista näytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla näytteet 815 ± 25 C :ssa ja lämpöarvo Leco AC 300 kalorimetrillä (ASTM D 3286) sekä rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta valikoiduista näytteistä Leco SC-39 rikkianalysaattorilla.

9 12 3 AINEISTON KÄSITTELY, TULOSTEET JA ARVIOINTIPERUSTEET 3.1 Aineiston käsittely ja tulosteet Kaikki tutkimushavainnot on tallennettu tiedostoihin, joista saadaan useita erilaisia tulosteita. Perustulosteena jokaisesta suosta on piirretty kartta, josta selviää turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen paksuus. Esimerkki kartasta on kuvassa 2. Soiden turvekerrostumia on havainnollistettu tutkimuslinjoista piirretyllä turvelaji- ja maatuneisuusprofiililla, josta on esimerkki kuvassa 3. Kuvaan on piirretty myös suon pohjamaalajit ja turvekerrostuman alla olevat liejukerrostumat, silloin kun niitä esiintyy. Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu tutkimusselostus, josta selviää suon sijainti, ympäristön topografia ja suon koko, suotyyppien jakauma, puustoisuus ja ojitustilanne sekä kuivatusmahdollisuudet. Turvekerrostumasta kuvataan turvelajit, maatumisaste ja liekoisuus sekä turpeen määrä koko suon osalta jaettuna eri syvyysalueisiin ( Hänninen & al, 1983). Suon energiasisältö ja turvetuotantoon soveltuvien alueiden turpeen määrä on laskettu niiltä soilta, joista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten. Tutkimustulokset kartta- ja kuvaliitteineen säilytetään GTK :n Etelä-Suomen aluetoimistossa. Yllä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK :n turvetutkimuksista on mahdollista saada erilaisia atk-tulostuksia, jotka antavat varsin monipuolisen kuvan suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet ovat tasokarttoja ja listauksia sekä näiden yhdistelmiä. Tasokartoilla voidaan esittää mm. suotyypit, liekoisuus, suon pinnan korkeus, suon pohjan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Yhdelle tutkimuspisteelle voidaan piirtää kaksi edellä mainittua tietoa kerrallaan. 3.2 Arviointiperusteet Tur eiden kävttökelnoisuutta arvioitaessa on perusteena käytetty Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjetta (liite 2). Mikäli turve täyttää nämä vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden sekä lämpöarvon suhteen, määritetään se energiaturpeeksi soveltuvaksi seuraavasti :

10 1 3 -Saraturve (C) soveltuu myös heikosti maatuneena jyrsinturpeeksi. Palaturpeeksi se soveltuu, mikäli mukana on riittävästi maatunutta rahkaturvetta sidosaineeksi, jotta palat pysyvät koossa. -Rahkaturve (S) ja ns. sekaturve soveltuvat kohtalaisesti ja hyvin maatuneena (H5 - H10) sekä jyrsin- että palaturpeeksi. -Soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa käytetään yleensä nelijakoa : Energiaturvesuo, kasvuturvesuo, suojelusuo ja muu käyttö, joista jälkimmäinen tarkoittaa lähinnä suon jättämistä luonnontilaan tai käyttämistä metsänkasvatukseen. -Energiaturvetuotantoon soveltuvien alueiden vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. -Jyrsinturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäiskokona pidetään yleensä 20 ha. Myös pienemmät alueet tulevat kysymykseen, jos lähistöllä on isompia tuotantoalueita. -Palaturvetuotantoon soveltuu myös pienet muutaman hehtaarin alueet. -Kasvuturvetuotantoon soveltuvalla suolla pitäisi olla noin 60 cm heikosti maatunutta (H1-3) rahkaturvetta vähintään 20 hehtaarin alueella. Energiaturvetuotannossa olevilta soilta voidaan nostaa kasvuturvetta pienemmiltäkin alueilta.

11 1 4 4 TUTKITUT SUOT 1. Kummunsuo (kl , ) sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Multian kirkolta etelään. Suo rajoittuu moreenimäkiin muualla paitsi koillisosastaan se yhtyy Akkokorpeen. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pinta-ala on 115 syvyistä aluetta on 91 ha ja yli kahden metrin aluetta on 64 ha. ha, josta yli metrin Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää etelään. Suon vedet laskevat Uplanselkään, josta edelleen Tarhianjokea Tarhianjärveen ja edelleen Keurusselkään. Suotyypit ovat muuttuma-asteella ja niistä yleisimpiä ovat tupasvillaräme-, isovarpuräme- ja korpirämemuuttuma. Turvelajeista on 20 % rahka- ja 80 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 13 % ja varpuainesta sisältäviä turpeita on 36 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja savi. Liejua on turvekerrostuman alla ohuena kerroksena yhdeksällä tutkimuspisteellä. Kummunsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa alaa noin 65 ha. 2. Akkokorpi (kl ) sijaitsee noin seitsemän kilometriä Multian kirkolta etelään. Suo sijaitsee moreenimäkien välisessä painanteessa ja lännessä se rajoittuu Kummunsuohon. Kulkuyhteydet suolle eivät ole erityisen hyvät. Pinta-ala on 41 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää kaakkoon. Suon vedet laskevat Kypärälammen kautta Jukojärveen, josta edelleen Myllylammen ja Ruokosjärven kautta Keurusselkään. Suotyypit ovat muuttuma-asteella ja yleisimpiä ovat tupasvillaräme-, ja korpirämemuuttuma. Turvelajeista on 67 % rahka- ja 33 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 31 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Akkokorpi on ohutturpeinen ja soveltuu lähinnä metsätalouskäyttöön.

12 Lompsansuo (kl ) sijaitsee noin seitsemän kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pinta-ala on 21 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on neljä hehtaaria. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä, ja suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat Kylmänpuron kautta Jukojärveen, josta edelleen Ruokosjärven kautta Keurusselkään. Suotyypit ovat muuttuma-asteella ja yleisimpiä ovat varsinainen sararäme- ja korpirämemuuttuma. Turvelajeista on 6 % rahka- ja 94 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta 46 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Lompsansuo on saarekkeinen ja ohutturpeinen ja soveltuu lähinnä metsätalouskäyttöön. 4. Kipinäsuo (kl ) sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin mäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 18 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on kahdeksan hehtaaria. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää loivasti etelään. Vedet laskevat suon eteläreunassa virtaavaa Kolisevanpuroa Termitty-järveen, josta edelleen Sinervän, Tarhapääjärven ja Tarhian kautta Keurusselkään. Suotyypit ovat muuttuma-asteella ja vallitsevana tyyppinä on isovarpurämemuuttuma. Turvelajeista on 64 % rahka-, 35 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 45 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 16 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja savi. Liejua on turvekerrostuman alla kahdella tutkimuspisteellä ohut cm kerros. Kipinäsuo on pienialainen mutta melko paksuturpeinen suo, joten pienimuotoinen energiaturpeen tuottaminen voi tulla kysymykseen noin 10 hehtaarin alueella.

13 1 6 5.Paskolamminsuo (kl ) sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pintaala on 47 ha, josta yli metrin syvyistä on 36 haja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 16 ha. Paskolamminsuo on tutkittu hajapistein. Suon pinta viettää loivasti kaakkoon Paskolampeen ja suon vedet laskevat lammen kautta Isojärveen, josta edelleen Kulhapäähän ja siitä Hirsijokea Hyyrynpuroon ja edelleen Kulhanjokea ja Pengerjokea Jämsänveteen. Suotyypit ovat muuttuma-asteella ja vallitsevia ovat isovarpuräme-, lyhytkorsineva-, ja ruohoinen sararämemuuttuma. Turvelajeista on 24 % rahka- ja 76 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %, tupasvillan jäännöksiä sisältäviä on 8,5 % ja varpuainesta sisältäviä turvelajeja on 17 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka moreeni ja savi. Liejua on turvekerrostuman alla kahdella pisteellä 50 ja 90 cm. Paskolamminsuo on suokuvioltaan epäyhtenäinen. Pienimuotoinen energiaturvetuotanto voi tulla kysymykseen noin 10 hehtaarin alueella lähellä maantietä. 6.Vehkasuo (kl ) sijaitsee noin 12 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin ja pohjoisosastaan Isojärveen. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pinta-ala on 33 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Isojärveen, josta edelleen Kulhapään, Salosveteen. Hirsijoen ja Kulhanjoen kautta Suotyypit ovat pääasiassa ojikko- ja muuttuma-asteella. Vallitsevimpia suotyyppejä ovat korpiräme- ja tupavillarämemuuttuma. Suon keskiosassa on luonnontilaisena varsinaista ja ruohoista sararämettä. Turvelajeista on 27 % rahka- ja 73 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 26 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 24 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 8 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Liejua on suon keskiosassa cm paksuisena kerroksena. Vehkasuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 18 ha.

14 1 7 7.Huuhanneva-Lukkarinsuo (kl ) sijaitsee noin 12 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu melko korkeisiin moreenipeitteisiin mäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 30 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää itään ja pohjoiseen. Vedet laskevat Hyyrynpuroon ja siitä edelleen Kulhanjokea ja Pengerjokea Jämsänveteen. Suo kuuluu Kymijoen vesistöalueeseen. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella. Suon keskiosassa on isovarpuräme- ja tupasvillarämeojikkoa ja muuttumaa, reunoilla varsinaista sararämeojikkoa. Turvelajeista on 18 % rahka- ja 82 % saravaltaisia, pieniä määriä ruskosammalturvetta on paikoin. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 21 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 25 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hiekka ja moreeni. Liejua on turvekerrostuman alla ohuena cm kerroksena kolmella tutkimuspisteellä. Huuhanneva-Lukkarinsuo on suokuvioltaan kapea, mutta melko paksuturpeinen. Pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on noin 15 ha. 8. Saarisuo (kl ) sijaitsee noin 13 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä ja pohjoisessa moreeniin, idässä Pitkäkankaaseen ja etelässä Ylhäisenniitynkankaaseen. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pinta-ala on 99 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 71 haja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 46 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää kaakkoon. Suon länsiosan vedet laskevat Hyyrynpuron ja itäosan vedet Raatosuon kautta Kuihanjokeen, josta edelleen Pengerjokea Jämsänveteen. Saarisuo on kunnostettu turvetuotantoon. Vallitsevina suotyyppeinä suon keskiosissa olivat rahkaneva- ja kalvakkanevaojikot, suon reunaosissa rahkaräme- ja keidasrämeojikot. Turvelajeista on 47 % rahka- ja 53 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 36 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 10 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Saarisuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 45 ha.

15 1 8 9.Hirsisuo (kl ) sijaitsee noin 11 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä lajittuneisiin maalajeihin, idässä Vehmassuohon ja moreeniin. Suon läpi virtaa Hirsijoki. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. muilta osin Pinta-ala on 84 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 57 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää Hirsijokeen. Vedet laskevat Hirsijokea Hyyrynpuroon, josta edelleen Kulhanjokea ja Pengerjokea Jämsänveteen. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella ja yleisimpiä ovat tupasvillarämemuuttuma ja rahkarämeojikko. Turvelajeista on 54 % rahka-, 45 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 37 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 20 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hiekka. Liejua on Hirsijoen läheisyydessä turvekerrostuman alla cm kerroksena. Hirsijoki rikkoo suokuvion niin, että suolle on vaikea saada yhtenäistä turvetuotantokenttää. 10. Vehmassuo-Tervosuo (kl ) sijaitsee noin 11 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeniin. Suon keskiosassa on Vehmaslampi. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 85 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 60 haja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 31 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää etelään. Vedet laskevat Hirsijokeen, josta edelleen Hyyrynpuron, Kulhanjoen ja Pengerjoen kautta Jämsänveteen. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella. Vallitsevia suotyyppejä ovat tupasvillaräme-, korpiräme- ja varsinainen sararämeojikko. Turvelajeista on 30 % rahka- ja 70 % saravaltaisia. Pieniä määriä ruskosammalturvetta esiintyy paikoin. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 13 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 19 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja savi. Liejua on ohuena 10 cm kerroksena turvekerrostuman alla kolmella tutkimuspisteellä. Vehmassuo-Tervosuo on suokuvioltaan epäyhtenäinen ja saarekkeinen, pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on noin 26 ha.

16 Tuohisuo, (kl ) sijaitsee noin 15 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä hiekkamuodostumaan, muualla moreeniin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 38 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää kaakkoon ja luoteeseen. Vedet laskevat Pengerjokeen suon luoteis- ja kaakkoispäästä. Pengerjoesta vedet laskevat Jämsänveteen. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella ja yleisimpiä ovat korpiräme- ja isovarpurämemuuttuma. Turvelajeista on 28 % rahka- ja 72 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 23 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 17 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 28 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, moreeni ja hiekka. Tuohisuo on pääosin ohutturpeinen ja soveltuu lähinnä metsätalouskäyttöön. Suon kaakkoisosassa on kapea syvänne, jossa turvetta on 7,9 metriä ja liejua turpeen alla kaksi metriä. 12. Miilusuo-Multapakansuo (kl ) sijaitsee noin 12 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu hiekkamuodostumiin, joista osa pistää esiin myös suolla. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pinta-ala on 74 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää itään ja pohjoiseen. Pohjoisosan vedet laskevat Vekurinjokeen, josta edelleen Pengerjokeen, eteläosan vedet laskevat suoraan Pengerjokeen ja edelleen Jämsänveteen. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella. Yleisimmät suotyypit ovat kangasrämesekä rahkarämemuuttumat ja -ojikot. Turvelajeista on 43 % rahka- ja 57 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 31 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 10 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Liejua on turvekerrostuman alla suon luoteisosassa pienellä alueella 2,5 metriä. Miilusuo-Multapakansuo on suokuvioltaan rikkonainen ja ohutturpeinen. Suo soveltuu lähinnä metsätalouskäyttöön.

17 Isosuo (kl ) sijaitsee noin 13 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä kaakko-luodesuuntaiseen hiekkamuodostumaan ja muilta osin mataliin lajittuneen aineksen kumpareisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pintaala on 32 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää sekä pohjoiseen että etelään. Pohjoisosan vedet laskevat Härkäpuron kautta Pengerjokeen ja eteläosan vedet suoraan Pengerjokeen ja siitä edelleen Jämsänveteen. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme- ja rahkarämeojikot. Turvelajeista on 71 % rahka- ja 29 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 69 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 6 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Pohjamaalaji on hiekka. Isosuossa on noin 10 ha energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Heikosti maatunut pintakerros on suon keskiosassa metrin paksuinen. 14. Heinäsuo (kl ) sijaitsee noin 11 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä lajittuneisiin maalajeihin ja muualla moreeniin. Suon keskellä on melko suuri saareke. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pinta-ala on 68 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 32 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää koilliseen. Vedet laskevat Vekurinjokeen, josta edelleen Pengerjokea Jämsänveteen. Suotyypeistä yleisimpiä ovat varsinainen sararäme sekä rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Turvelajeista on 21 % rahka- ja 79 % saravaltaisia, ruskosammalturvetta esiintyy paikoin turvekerrostuman pohjaosassa. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 9 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liejua on kahdella pisteellä ohuena kerroksena. Heinäsuo on suokuvioltaan epäyhtenäinen ja saarekkeinen, lisäksi turvekerrostuman paksuus vaihtelee voimakkaasti. Suo ei sovellu turvetuotantoon.

18 Rautosuo (kl ) sijaitsee noin 10 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Pinta-ala on 90 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 61 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 46 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Yrjönlamminpuroon, josta edelleen Vekurinjokea ja Pengerjokea Jämsänveteen. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja tupasvillarämeojikko sekä varsinainen sararämeojikko. Turvelajeista on 4 % rahka- ja 96 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 21 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liejua on turvekerrostuman alla kahdella pisteellä 20 cm kerroksena. Rautosuossa on noin 38 ha energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. 16. Aittosuo (kl ) sijaitsee noin 9 kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin mäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 16 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 200 metriä ja pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Vekurinjoen ja Pengerjoen kautta Jämsänveteen. vesistöalueeseen. Suo kuuluu Kymijoen Suotyypit ovat rahkaräme-, lyhytkorsineva- ja lyhytkorsinevarämemuuttuma. Turvelajeista on 77 % rahka- ja 23 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 34 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 19 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Aittosuo on pienialainen mutta paksuturpeinen suo. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on noin 8 ha. 17. Niinisuo (kl ) sijaitsee noin seitsemän kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin mäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 52 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 39 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 24 ha.

19 22 Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää länteen. Vedet laskevat Kaijankorven kautta Termittyyn, josta edelleen Sinervän, Tarhapäänjärven ja Tarhian kautta Keurusselkään. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeojikko ja -muuttuma. Turvelajeista on 23 % rahka- ja 77 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 23 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 18 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 30 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liejua on kahdella tutkimuspisteellä 10 cm. Niinisuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 25 ha. 18. Kaiiankorpi (kl ) sijaitsee noin kuusi kilometriä Multian kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 42 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 11 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää länteen. Vedet laskevat Termittyyn, josta edelleen Sinervän, Tarhapäänjärven ja Tarhian kautta Keurusselkään. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeojikko ja korpirämemuuttuma. Turvelajeista on 37 % rahka- ja 63 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 25 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 22 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Yleisimmät pohjamaalajit hiekka ja moreeni. ovat Kaijankorvessa on noin 10 ha energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Tuotantoa suunniteltaessa on syytä huomioida, että suolla kasvaa enimmäkseen tukkipuuasteella oleva mäntymetsä. 19. Lampuodinsuo (kl ) sijaitsee noin 19 kilometriä Multian kirkolta koilliseen. Suo rajoittuu lännessä moreeniin ja muilta osin hiekkamuodostumiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pinta-ala on 89 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 80 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 61 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää kaakkoon.,vedet laskevat Lauttajärveen, josta edelleen Lauttapuroa, Hiukkajokea ja Jämsänveteen. Pengerjokea

20 2 3 Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, keidasräme ja lyhytkortinen nevaräme. Turvelajeista on 45 % rahka- ja 55 % saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 41 % ja varpuainesta sisältävien osuus on 20 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hiesu. Liejua on turvekerrostuman alla 13 tutkimuspisteellä cm kerroksena. Lampuodinsuo kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan.

21 24 5 YHTEENVETO Multialla tutkittiin vuosina 1984 ja 1987 yhteensä 19 suota. Vuoden 1984 tutkimukset liittyivät Petäjäveden kartta-alueen maaperäkartoitukseen ja vuonna 1987 tutkittu suo kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 738 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta on 436 ha. Suurin osa tutkituista soista on melko pienikokoisia, vain yksi suo on yli 100 ha. Tässä raportissa esitetyt suotutkimukset kattavat vajaat 10 % geologisesta suoalasta, joka on arvioitu hehtaariksi (Lappalainen & al.,1980). Tutkittujen soiden turvekerrostumien keskipaksuus on 1,9 m, mistä heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen osuus on 0,3 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8 von Postin asteikolla. Suotyypeistä vallitsevia ovat erilaiset rämeet, joita on 80 % suotyyppihavainnoista. Suot ovat pääasiassa ojitettuja ja suotyypit ovat ojikko- ja muuttumavaiheessa. Tutkitusta kokonaisturvemäärästä on 33 % rahkavaltaista ja 66 % saravaltaista. Tupasvilla on yleisin lisätekijä. Sen jäänteitä on 23 % :ssa turvelajeista, varvun jäänteitä on 20 % :ssa ja puun jäänteitä 14 % :ssa turvelajeista. Pohjamaalajeista yleisimpiä ovat hiekka (42 %) ja moreeni (33 %). Liejua on 13 suon pohjakerrostumana. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 20,03 milj. suo-m3 (liite 1). Tästä yli metrin syvyisissä suon osissa on 18,19 milj.suo-m3 ja yli kahden metrin syvyisillä alueilla on 13,78 milj.suo-m 3. Energiaturpeen tuotantoon soveltuvia alueita on 12 suolla yhteensä 280 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 7,14 milj. suo-m3, mikä sisältää myös heikosti maatuneen pintaturpeen. Energiaturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg, tuhkapitoisuus 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus 91,4 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä on 84 kg/m 3. Laboratorioanalyysien perusteella laskettu tuotantokelpoisen turpeen energiasisältö 50 % kosteudessa on 11,52 milj.gj eli 3,20 milj.mwh. Kuivan turpeen energiasisältö on 12,95 milj.gj. Tämä vastaa 3,60 milj. MWh. Kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita tutkitulla alueella ei ole. Valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan kuuluu Lampuodinsuo.

22 25 KIRJALLISUUS Energiataloudellinen yhdistys, Lämpölaitosyhdistys ry ja Turveteollisuusliitto ry, Polttoturpeen laatuohje. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A., Turvetutkimustietojen laskentamenetelelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto. Raportti P 13.4/83/131. Lappalainen, E., Sten, C-G. ja Heiskanen, P., Suomen suovarat. Geologinen tutkimuslaitos, Maaperäosasto. Raportti P 13.4/80/34. Lappalainen, E., Sten, C-G ja Häikiö, J Turvetutkimuksen maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, opas n :o 12. Espoo. Maa- ja metsätalousministeriö, Valtakunnallinen soidensuojelun perusohjelma. Toivonen, T., Keski-Suomen läänin tutkitut turvevarat. Geologinen tutkimuslaitos, Maaperäosasto, raportti P 13,4/82/102.

23 ^ EI >+ 1 0 :100 mr-i'-1 1 I nlnh riv]u E 1 H N tommm00inroiminulrd'nrd'oind N rir1 '-1000HH O HON N000000ririr-I HOrHON d'nmmgodotdd.-imd LnmH.Oc101 Ln0N N000000r-Iri H 000v-iri000r-I...., N000000rlriri000HH ri0MHHH0 HO r4 0000rn O O O O O O O O O O O O O O O O I r, r H Ii N, N r- 0 0 LIITE 1 0 A4 0 H00 ~4 H O O w r1 ri cn 1 1 V) U Ln N r-i :s, Ln t- :* on O dr en r r-i Op 0~ U1 0p 0 0N.. u1 td in In u) ln u1 ul u1 td t0 in t0 tn tn u1 in to u1 r00nrtdmr000nonrd'ri00c10d r Ln.o t0tdrt0tdt0tdtot0 LntoLnLnLnt0Lnt0 00 u1 N 0 Ei >i E00 H r-1 I I O In ri D V) O O H O M 00 in c,4 01 r d~ 0i to O) U1 0 u1 0t ot 00 H d 00 N0HNHr4N-4HHHHr-1rirHNNHN Hwln0000d'Hd d t0d'00hrot01otnn NOririHHNriHHH0HriririHriN NH0Mr4N1MMNNriH 0tONNd V) I 0r NO 1 O4 1 OOMOON H Co H Z4 (d Htx tnriri03n()0o)d'in00d'n000t0nnon ri d N H å' M M Ot 0000 M r M'0 0) H u1 -w 0) r 0 B NMMMMMMtDMMkgtDtOtOMMMMtn T. H HH H E-4 E-4 N d' d' d' d' d' d d' d' d' d' d d d d d d d' M a~x M f'l i'm M M M M M M M M M M M M M (') M d' to a~ å N N N N N N N N N N N N N N N N N N N H 0 H H O In H z H r- 00 Ot ri 0 å RC, h H O H H :D H O åz H 00 z ON 0O0 OOOOOH 000 OOOOa4A (n tn u) 0 tn tn v) cn ~ O h ~'''sss~~~ 03ZOi HH H00 :p 00- :3 x av)zhhzha E 0H0H',7E-IHH "' O H IQ,','7 H WO H t1w HH z a4rcaa4a~xinx ~HZHx 0C4z4 z Ww H z 1-1 ri N i") d ~n to r 00 0) O ri N M d in to r 00 0o H 0 0 H ri H H ri ri ri H H H x z o ON H tḍ H N 0 -i z H

24 POLTTOTURPEEN LAATUOHJE 1991 LIITE 2 (1) JYRSINPOLTTOTURPEEN LAATULUOKAT, OMINAISUUKSIEN RAJA-ARVOT Kohta Ominaisuus Raja-arvon kohdistuminen Yksikkö Ilmoitustarkkuus Raja-arvot Laatuluokittain Toteamistapa - kattavuus ja Laajuus J6 18 ilo l. KOSTEUS SAAPUMIS- Toimituserä -vähintään p-% 0,1 40,0 40,0 40,0 A, I/vrk TILASSA -onintään p-% 0,1 60,0 56,0 50,0 A, I/vrk Yksittiinen kuorma -vähintään p-% 0,1 38,0 38,0 38,0 -enintään p-% 0,1 65,0 63,0 60,0 2. TEHOLLINEN Toimituserå, LÅMPÖARVO vähintään MJ/kg 0,1 6,0 8,0 10,0 A, I/vrk SAAPUMIS- TILASSA 3. ENERGIA- Toimittserä, TIHEYS vähintään MWh/nr' 0,01 0,50 0,70 0,80 A, I/vrk SAAPUMIS- TILASSA 4. TEHOLLINEN Kuukausierä, LÄMPÖARVO vähintään MJ/kg 0,01 18,00 18,00 19,00 B, l/vrk KUIVA- AINEESSA 5. TUHKA- Kuukausieri PITOISUUS enintään p'% 0,1 10,0 10,0 10,0 B, 1/kk KUIVA- AINEESSA Toimituserä ja ktatlaueierä p-% 0,1 15,0 15,0 15,0 C yhdeltä toimituspaikala enintään 6. TUHKAN Kuukausierä, SULAMIS- puolipaiopiste 'C C KÅYTIÅYTYM. vähintäin ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 7. RIKKI- Kuukausierä, PITOISUUS enintään p-% 0,01 0,30 0,30 0,30 B, 1/kk KUIVA- AINEESSA ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 8. SUURET Kuorma, KAPPALEET silmikooltaan p-% 0,2 1,0 1,0 0,5 C 200x200 nun tiryritilällo jäävi osuus enintään Yksittäisen m 0,1 1,0 1,0 1,0 C kappaleen suurin sallittu ulottuvuus ja m' 0,2 0,2 0,2 C tilavuus ellei etukäteen toisin ole sovittu 9. KARKEA Toimituseri, AINES 200x200 mm p-% C täryritilän IIpiisevi, mutta 40x40 mm seulalle jäävi osuus enintään ellei etukäteen toisin ole sovittu 10. IRTOTIHEYS Kuorma, -vähintään kg/n? C -enintään kg/m' Raja-arvot Kattavuus Ominaisuuden arvon katsotaan olevan ilmoitetun arvon mukainen, mikäli se poikkeaa raja-arvosta enintään puolet ilmoilusarkkuudesa epäedulliseen suuntaan. A. Koko turvemäärin kattava säännöllinen ominaisuuden mäirilys turpeen arvon määrittärnistä varten. B. Koko turvemåirin kattava säännöllinen ominaisuuden miiritys, ei ole suoraan sidottu turpeen arvoon. C. Ominaisuus miiritetän satunnaisesti tai tarpeen vaatiessa. Taajuus Ilmoitettu aajuus on vä lmn,iistaajuus, jolla ominaisuus miiritetiin.

25 Korhonen, Riitta Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Turvetutkimusraportti 272, 25 sivua, 3 kuvaa ja 2 liitettä. Multialla tutkittiin vuosina 1984 ja 1987 yhteensä 19 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha ja turvemäärä 20,03 milj.suo-m3. Tutkimukset tehtiin suurempien soiden osalta tutkimuslinjastoilla, joissa tutkimuspisteet sijaitsevat 100 metrin välein. Pienet suot tutkittiin hajapistein. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja sen kosteusolosuhteet, mättäisyys, puuston tiheys, laatuja koko, turvelajit, turpeen maatuneisuus, kosteus ja kuituisuus, turvekerrostuman liekoisuus ja pohjamaan laatu. Soiden keskisyvyys on 1,9 metriä, josta heikosti maatuneen pintarahkan osuus on 0,3. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Yli kahden metrin syvyisen alueen pinta-ala on 436 ha ja turvemäärä 13,78 milj.suo-m3. Turpeista on 33 % rahka- ja 66 % saravaltaisia, ruskosammalturpeita on vähäisiä määriä turvekerrostumien pohjaosissa. Suurin osa soista on ojitettu ja vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita on 12 suolla yhteensä 280 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä noin 7,14 milj.suo-nf ja energiasisältö 50 % :n kosteudessa 3,20 milj.mwh. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus 91,4 % märkäpainosta, kuiva-aineen määrä 84 kg/suo-m3 ja rikkipitoisuus 0,17 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg. Avainsanat : suo, turve, turveinventointi, energiaturve, Multia Riitta Korhonen Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 4 SF ESPOO FINLAND

26 POLTTOTURPEEN LAATUOHJE 1991 LIITE 2 (2) PALATURPEEN LAATULUOKAT, OMINAISUUKSIEN RAJA-ARVOT Kohta ominaisuus Raja-arvon koldisttmninen Yksikkö Ilmoitustarkkuus Raja-arvot Laatuluokittain Toteamistapa - katiavuus ja laajuus P9 P11 P13 Pt5 ") 1. KOSTEUS Toimituseri SAAPUMIS- -vähintään p-% 0,1 35,0 30,0 27,0 20,0 A, I/vrk TILASSA tnintun p-% 0,1 53,0 47,0 40,0 33,0 A, t/vrk 2. TEHOLLINEN Toimituserä, LÄMPÖARVO vähintään Mi/kg 0,1 9,0 11,0 13,0 15,0 A, 1/vrk SAAPUMIS TILASSA 3. ENERGIA- Toimitusorii, TIHEYS vähintään MWh/m' 0,01 1, ,30 1,50 A, l/vrk SAAPUMIS TILASSA "") 4. TEHOLLINEN Kuukausierä, LÄMPÖARVO vähintään MJ/kg 0,01 18,00 19,00 19, B, I/vrk KUIVA- AINEESSA 5. TUHKA- Kuukausierä PITOISUUS enintään p-% 0,1 10,0 10,0 8,0 6,0 B, I/kk KUIVA- AINEESSA Toimituserä ja ktatkeusler8 p-% 0,1 15,0 15,0 12,0 8,0 C yhdeltä toindtuspaikala enintään 6. TUHKAN Kuukausierii, SULAMIS- puolipallopiste 'C C KÄYTTÄYTYM. VR~ ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 7. RIKKI- Kuukausierä, PITOISUUS enintään p-% 0,01 0,30 0,30 0,30 0,30 8, 1/kk 1 KUIVA- AINEESSA ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 8. SUURET Kuorma, KAPPALEET suurin ulottuvuus mm C enintään osuus enintään p-% 0,1 1,0 1,0 1,0 1,0 ellei etukäteen toisin ole sovittu 9. PALAKOKO Keskimääräiset mitat -halkaisija mm ellei etukäteen toisin c.pituus mm ole sovittu 10. HIENOAINEKSEN Kuorma, OSUUS silmäkooltaan 20x20 mm verk- p-% I ) 5 ") C koeculan läpåi- tai savi osuus 10 enintään ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 11. IRTOTIHEYS Kuorma -vähintään kg/m' C 'enintään kg/m' HUOMAUTUKSET : Pienkäytt6luoklm, jonka osalta toteamistapa (-katavos ja taajuus) sovitaan tapauskohtaisesti. Erityisrajoitus kohdassa 5.2 Sovitaan toimitussopimulmessa käytetäänkö MJ/kg vai MWh/m', ei molempia samanaikaisesti. Lisiihuanautus: MJ/kg- ja MWh/m'- arvoja ei ole tästä syystä synkronoitu keskenään. "") Seulottu kuormausvaiheessa. Raja-arvot Ominaisuuden arvon katsotaan olevan ilmoitetun arvon mukainen, mikäli et poikkeaa raja-arvosta enintään puolet ilmoitustarkkuudesta epäedulliseen suuntaan. Kattava s A. Koko turvemäinän kattava säännöllinen ominaisuuden mååritys turpeen arvon måärittåmistå varten. B. Koko turve~ kattava säännöllinen ominaisuuden mäåritys ei ole suoraan sidottu turpeen arvoon. C. Ominaisuus määritetåån satunnaisesti tai tarpeen vaatiessa. Taajuus Ilmoitettu laajuus on vähhmniistaaju s, jolla ominaisuus mååritetään.