JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2

Transkriptio

1 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 343 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 343 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2 Espoo

2 Korhonen, Riitta ja Suomi, Timo Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 343, 36 sivua, 4 kuvaa, 2 taulukkoa ja 5 liitettä. Jalasjärvellä tutkittiin vuosina suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha, mikä on 48 % kunnan suoalasta. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 132,73 milj.suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,5 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 0,5 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1. Yli 1,5 m syvää aluetta on ha (41 %) ja sen turvemäärä 91,87 milj. suo-m 3. Rahkavaltaisten turpeiden osuus on 62 %, saravaltaisten 37 % ja ruskosammalvaltaisten 1 %. Vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 20 % suotyyppihavainnoista. Tilavuustarkkoja näytteitä otettiin laboratoriomäärityksiä varten yhteensä 413 kpl. Turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 %, ja rikkipitoisuus 0,17 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja kuiva-ainemäärä 86,7 kg/suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita on 36 suolla. Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ha ja turvemäärä 58 milj. suo-m 3. Tuotantokelpoisen turpeen kuiva-ainemäärä on 5,0 milj. tn ja energiasisältö 29,76 milj. MWh kuivalle turpeelle laskettuna. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Jalasjärvi. Riitta Korhonen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti: riitta.korhonen@gsf.fi ISBN ISSN

3 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Korhonen, Riitta and Suomi, Timo Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2- The mires and peat reserves of Jalasjärvi. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 343, 36 pages, 4 figures, 2 tables and 5 appendices. In the municipality of Jalasjärvi 66 mires covering hectares were surveyed in The mires studied contain a total of million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 1.5 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.5 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 5.1. The area deeper than 1.5 m covers hectares (41 %) and contains million m 3 peat in situ. Sixty two per cent of the peat is Sphagnum predominant, 37 % Carex predominant and 1 % Bryales predominant. The most common site types are pine bogs. Virgin peatland covers 20 % of the total peatland area. Altogether 413 peat samples were analysed in the laboratory. The average ash content of peat is 2.6 % and the sulphur content 0.17 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 20.5 MJ/kg and the dry bulk density 86.7 kg per m 3 in situ. Thirty six of the investigated mires are suitable for fuel peat production. The total area suitable for fuel peat production is hectares. The available amount of peat is 58 million m 3 in situ and the energy content million MWh as calculated for dry peat. Key words: mire, peat, fuel peat, horticultural peat, Jalasjärvi Riitta Korhonen Geological Survey of Finland P.O. Box 96 FIN ESPOO FINLAND riitta.korhonen@gsf.fi 3

4 4

5 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 7 AINEISTON KÄSITTELY... 9 ARVIOINTIPERUSTEET... 9 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET... 9 TUTKITUT SUOT Iso Korvaneva Kontionneva Kultaneva Tuohisaarenneva Hämeenneva (länt.) Koivusaarensuo Kilsiänrämäkkä Kiimaneva (länt.) Pyydysneva Suurämäkkä Järvineva Kytöneva Välineva Korvajärvenneva Pikku Korvaneva Kiimaneva (etel.) Rohmukallionsuo Ylinenneva Kettuneva (länt.) Ämmänneva Tupamäenneva Hautaneva Kyrönneva Mahlaneva Nevajärvenneva Lämpöisenlaksonneva Pitkänsillanneva Vesineva Kylmärämäkkä Kurkineva Isovuorenneva Iso- ja Pikku-Löyhinki Iso Noinneva Mattilannneva Saarelansuo Aidasrämäkkä Sanasjärvi Iso- ja Pikku Hautaneva Lehtisaarenneva Arhonneva- Aitaneva Susineva Madesneva

6 113. Palovuorenneva Porrasneva (etel.) Rahkapakka Porrasneva (pohj.) Kiimaneva (it.) Keidas Leppineva Peräneva Ristirämäkkä Karjasillanneva Pihlajasaarenneva Konttineva Haukineva Juurakkoneva (pohj.) Koppeloneva Kortesneva (pohj.) Linnusneva Lainesneva Näätäneva Palokallionsuo Peräneva Samperinontto Liikaneva Murronneva TULOSTEN TARKASTELU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon KIRJALLISUUS LIITTEET 6

7 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskuksen toimesta tehtiin Jalasjärven kunnan alueella maaperäkartoitukseen ja turvevarojen kokonaisinventointiin liittyviä turvetutkimuksia vuosina Tutkimusten päätarkoituksena oli selvittää soiden soveltuvuus turvetuotantoon. Jalasjärven soita on tutkittu jo 1950-luvulla professori Martti Salmen toimesta. Silloisten tutkimusten tarkoituksena oli löytää sopiva sijoituspaikka Suomen ensimmäiselle turvekäyttöiselle sähkövoimalalle. Tätä tarkoitusta varten Jalasjärvellä tutkittiin suohehtaaria (Salmi 1951, 1952, 1959). Turvetuotannossa oli Jalasjärven kunnan alueella vuonna 2002 yhteensä ha ja valmistelussa 520 ha (Vapo Oy). Lisäksi yksityisillä turvetuottajilla oli tuotannossa noin 600 ha. Vuosina tutkittiin 136 suota, joiden yhteispinta-ala on ha. Kunnan eteläosan 70 suon (6 135 ha) tutkimustulokset on julkaistu turvetutkimusraportissa 302 (Korhonen 1996). Tässä tutkimusraportissa on kunnan pohjoisosan 66 suon (8 577 ha) tutkimustulokset. Näissä raporteissa on julkaistu vain lyhyet suoselostukset tutkituista soista. Soiden yksityiskohtaiset suoselostukset, jotka sisältävät mm. suokartan ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Etelä-Suomen yksiköstä. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Suurimmat suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettyä selkälinjaa vastaan on kohtisuoraan sijoittuvia poikkilinjoja (Lappalainen, Stén & Häikiö 1984). Tutkimuslinjat on vaaittu. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein. Pienet ja saarekkeiset suot sekä turvetuotantoalueiden ympäristössä olevat pienialaiset lahdekkeet ja reuna-alueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys ja mättäisyys. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin turvelajit lisätekijöineen, turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), kosteus (5-asteikko) ja tupasvillan kuituisuus. Myös liejukerrokset ja pohjamaalajit määritettiin. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrää arvioitiin luotaamalla tutkimuspisteillä kymmenessä eri kohdassa kahden metrin syvyyteen. Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 14 suolta yhteensä 413 tilavuustarkkaa turvenäytettä, joista tutkittiin maastossa turvelajit ja maatuneisuus. Laboratoriossa määritettiin ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Lämpöarvo määritettiin Leco AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Valikoiduista näytteistä määritettiin myös rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132 rikkianalysaattorilla. 7

8 Kuva 1. Jalasjärvellä tutkitut suot. 71. Iso Korvaneva 72. Kontionneva 73. Kultaneva 74. Tuohisaarenneva 75. Hämeenneva (länt.) 76. Koivusaarensuo 77. Kilsiänrämäkkä 78. Kiimaneva (länt.) 79. Pyydysneva 80. Suurämäkkä 81. Järvineva 82. Kytöneva 83. Välineva 84. Korvajärvenneva 85. Pikku Korvaneva 86. Kiimaneva (etel.) 87. Rohmukallionsuo 88. Ylinenneva 89. Kettuneva (länt.) 90. Ämmänneva 91. Tupamäenneva 92. Hautaneva 93. Kyrönneva 94. Mahlaneva 95. Nevajärvenneva 96. Lämpöisenlaksonneva 97. Pitkänsillanneva 98. Vesineva 99. Kylmärämäkkä 100. Kurkineva 101. Isovuorenneva 102. Iso-ja Pikku-Löyhinki 103. Iso Noinneva 104. Mattilanneva 105. Saarelansuo 106. Aidasrämäkkä 107. Sanasjärvi 108. Iso-ja Pikku Hautaneva 109. Lehtisaarenneva 110. Arhonneva-Aitaneva 111. Susineva 112. Madesneva 113. Palovuorenneva 114. Porrasneva (etel.) 115. Rahkapakka 116. Porrasneva (pohj.) 117. Kiimaneva (it.) 118. Keidas 119. Leppineva 120. Peräneva 121. Ristirämäkkä 122. Karjasillanneva 123. Pihlajasaarenneva 124. Konttineva 125. Haukineva 126. Juurakkoneva (pohj.) 127. Koppeloneva 128. Kortesneva (pohj.) 129. Linnusneva 130. Lainesneva 131. Näätäneva 132. Palokallionsuo 133. Peräneva 134. Samperinontto 135. Liikaneva 136. Murronneva 8

9 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä syvyyskäyrien väliset alueet ovat vyöhykkeitä, joilta lasketaan erikseen turvemäärät. Nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu H1-3 ja H4 maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus kokonaisturvemäärästä. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu kuivalle turpeelle. Mikäli tuotantoon soveltuvalta suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisältöä ja kuiva ainemäärää laskettaessa käytetty menetelmää, joka perustuu maastossa määritettyihin kosteus- ja maatuneisuusarvoihin (Mäkilä 1994). ARVIOINTIPERUSTEET Soiden käyttökelpoisuuden määräävät turpeen laatu ja määrä. Energiaturvetuotantoon hyvin soveltuvia ovat saravaltaiset turpeet ja H5-10 maatuneet rahkavaltaiset turpeet (liite 2). Tässä raportissa tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m syvää, vähintään 10 ha:n suuruista aluetta. Käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa on vähennetty suon pohjalle jääväksi oletettu, keskimäärin 30 cm paksu, yleensä vaikeasti hyödynnettävä ja runsastuhkainen kerros. Suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus kuitenkin vaihtelee pohjan kivisyyden ja turpeen laadun mukaan. Heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintaturvekerros on vähennetty energiaturpeen kokonaismäärästä vain joissakin tapauksissa, missä ko. kerros on ollut merkittävän paksu (>1 m). Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljelyturpeen laatuvaatimukset ovat erittäin tiukat, kun taas kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on melko väljä (liite 3). Parhaiten kasvuturpeeksi soveltuu H1-3 maatunut Acutifolia-ryhmän rahkaturve. Heikointa kasvuturvetta saadaan Cuspidata-ryhmän rahkasammalista muodostuneesta turpeesta. Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu lähinnä karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen tai muihin ympäristönsuojelutarkoituksiin. Suoselostuksissa on arvioitu kasvuturpeen laatua (kenttätutkimusten tarkkuudesta riippuen) ottamalla huomioon turpeen maatuneisuus, lisätekijöiden määrä ja rahkasammalryhmät (Acutifolia, Palustria, Cuspidata). TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Tässä raportissa olevan suppean suoselostuksen lisäksi jokaisesta tutkitusta suosta on tehty laajempi tutkimusselostus, jossa on tarkat tiedot myös laboratoriotuloksista ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyvässä suokartassa on tutkimuspisteittäin turvekerroksen keskimääräinen maatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen ja koko turvekerrostuman paksuus. Suokartoissa on myös turvekerroksen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Soiden turvekerrostumista voidaan laatia erilaisia poikkileikkauskuvia esim. maatuneisuuksista ja turvelajeista (kuva 3). Näiden perustulostusten lisäksi voidaan atk-ohjelmin tulostaa erilaisia tasokarttoja, joilla havainnollistetaan suon ominaisuuksia, kuten suotyyppejä, liekoisuutta, suon pinnan korkeutta, pohjamaalajeja, liejukerroksia sekä tietoja puustosta, mättäisyydestä ja vetisyydestä. Samaan karttaan voidaan yhdelle tutkimuspisteelle merkitä korkeintaan kaksi edellä mainituista tiedoista kerrallaan. 9

10 Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella on turpeen keskimaatuneisuus ja alapuolella heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus / koko turvekerrostuman paksuus desimetreinä. Merkkien tarkempi selitys on liitteessä 5. 10

11 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien tarkempi selitys on liitteessä 5. 11

12 TUTKITUT SUOT 71. Iso Korvaneva Iso Korvaneva (kl ) sijaitsee noin 8 km Jalasjärven kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suurin osa suosta on turvetuotannossa ja siitä johtuen kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suosta on tutkittu reuna-alueet, jotka eivät ole tuotannossa. Tutkitun alueen pinta-ala on 1474 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 724 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 353 ha ja yli 2 metrin syvyistä 121 ha. Tutkimuspisteitä on 469 (3,2/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itäosassa itään ja länsiosassa länteen. Suon vedet laskevat itäosasta Koronojaan ja edelleen Mustajokea ja Jalasjokea Kyrönjokeen. Eteläosasta vedet laskevat Korvajärveen, josta Korvaluomaa ja Ilvesjokea myöten Jalasjokeen. Länsiosan vedet laskevat Jalasjärveen, josta edelleen Jalasjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaräme-, isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma sekä turvekankaat. Turpeesta on 68 % rahkavaltaista ja 32 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka-, rahka- ja rahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 39 %:ssa, puun jäännöksiä 13 %:ssa ja varvun jäännöksiä 5 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Isossa Korvanevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta useana erillisenä altaana yhteensä 353 ha. Energiaturvetuotantoa haittaa paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Lisäksi suon pintaosan liekoisuus on paikoin kohtalaisen runsasta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. Kontionneva (kl ) sijaitsee noin 9 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu mataliin hiekkamuodostumiin. Suuri osa suosta on turvetuotannossa, joten kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Tutkitun alueen pinta-ala on 212 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 130 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 88 ha ja yli 2 metrin syvyistä 60 ha. Tutkimuspisteitä on 98 (4,6/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itään. Suon vedet laskevat Jukaluomaan, josta Jalasjärven kautta Jalasjokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat isovarpurämemuuttuma ja erilaiset turvekankaat. Turpeesta on 46 % rahkavaltaista ja 54 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkasara- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 40 %:ssa, puun jäännöksiä 2 %:ssa ja varvun jäännöksiä 56 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Kontionnevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta yhteensä 88 ha. 73. Kultaneva Kultaneva (kl ) sijaitsee noin 10 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin hiekkamuodostumiin ja etelässä myös moreeni- ja kalliomäkiin. Kaakossa on Pallonevan turvetuotantoalue. Suon pinta-ala on 128 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 67 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 34 ha ja yli 2 metrin syvyistä 7 ha. Tutkimuspisteitä on 63 (4,9 /10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Suon vedet laskevat ojia myöten Pettuluomaan, joka laskee koilliseen Jalasjokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Vallitseva suotyyppi on isovarpurämemuuttuma. Turpeesta on 57 % rahkavaltaista ja 43 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkasara- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 44 %:ssa, puun jäännöksiä 3 %:ssa ja varvun jäännöksiä 59 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Kultanevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 34 ha. Tuotantoa haittaa suon pintaosan runsas liekoisuus. 72. Kontionneva 74. Tuohisaarenneva Tuohisaarenneva (kl ) sijaitsee noin 7 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu etelässä turvetuotantoalueisiin ja muualla loiviin hiekkamuodostumiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät turvetuotantoalueille kulkevien teiden ansiosta. Tutkittu pinta-ala on 180 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 136 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 46 ha ja yli 2 metrin syvyistä 18 ha. Tutkimuspisteitä on 88 (4,9/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Suon vedet laskevat Ämmänluomaa myöten Jalasjokeen, josta edelleen Kyrönjokeen. 12

13 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme sekä näiden muuttumat. Turpeesta on 40 % rahkavaltaista ja 60 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkasara- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 33 %:ssa, puun jäännöksiä 4 %:ssa ja varvun jäännöksiä 43 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tuohisaarennevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta useassa eri altaassa yhteensä 46 ha. Suon länsiosassa turvetuotantoa haittaa noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka kasvuturpeenakin on heikkolaatuista. Itäosassa turve on saravaltaista ja soveltuu hyvin energiaturpeeksi. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. 75. Hämeenneva (länt.) Hämeenneva (länt.) (kl ) sijaitsee noin 8 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu pohjoisessa mataliin hiekkamuodostumiin ja etelässä moreeniin. Suon pinta-ala on 25 ha. Turvekerrostuma on alle metrin paksuinen ja se on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteitä on 3 (1,2 /10 ha). Suon vedet laskevat itään Pettuluomaan, josta edelleen Jalasjokea myöten Kyrönjokeen. Turpeesta on 77 % rahkavaltaista ja 23 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- ja varpusararahkaturve. Puun jäännöksiä on 36 %:ssa ja varvun jäännöksiä 55 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,6. Pohjamaalaji on hiekka. Hämeenneva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. Parhaiten se soveltuu metsätalouskäyttöön. 76. Koivusaarensuo Koivusaarensuo (kl ) sijaitsee noin 9 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu etelässä kallio- ja moreenimäkiin ja muualla loivapiirteisiin hiekkakankaisiin, pohjoispuolella on maantie. Suon pinta-ala on 13 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 4 ha. Tutkimuspisteitä on 3. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 140 m ja pinta viettää itään. Suon vedet laskevat Lippinevan kautta Pettuluomaan, josta edelleen Jalasjokea myöten Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat puolukka- ja varputurvekankaat. Turve on rahkavaltaista. Yleisin turvelaji on varpusararahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 25 %:ssa ja varvun jäännöksiä 78 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,0. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Koivusaarenneva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen ja pienen pinta-alansa takia. Parhaiten se soveltuu metsätalouskäyttöön. 77. Kilsiänrämäkkä Kilsiänrämäkkä (kl ) sijaitsee noin 11 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu hiekkaan ja moreeniin sekä etelässä maantiehen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinta-ala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 7 ha ja yli 2 metrin syvyistä 2 ha. Tutkimuspisteitä on 3 (1/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen. Suon vedet laskevat Ponsijärveen, josta Ponsiluomaa myöten Pitkämön tekojärven kautta Kyrönjokeen. Vallitseva suotyyppi on lyhytkortinen nevarämemuuttuma. Turpeesta on 98 % rahkavaltaista ja 2 % saravaltaista. Yleisin turvelaji on tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 70 %:ssa, puun jäännöksiä 19 %:ssa ja varvun jäännöksiä 10 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Pohjamaalajeina ovat moreeni ja hiekka. Kilsiänrämäkkä ei sovellu laajamittaiseen turvetuotantoon ohuen turvekerroksen ja pienen pinta-alansa takia. Parhaiten se soveltuu metsätalouskäyttöön. Turve on valtaosin hyvin maatunutta rahkaturvetta. 78. Kiimaneva (länt.) Kiimaneva (läntinen) (kl ) sijaitsee noin 10 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu kallioisiin moreeni- ja hiekkamäkiin, länsireunaa sivuaa maantie. Suon pinta-ala on 47 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 25 ha ja yli 2 metrin syvyistä 16 ha. Tutkimuspisteitä on 27 (5,7/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää koilliseen. Suon vedet laskevat Pyydysnevan kautta Lehmiluomaan, josta edelleen Jalasjokea myöten Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat isovarpuräme- ja korpirämemuuttuma. Turpeesta on 37 % rahkavaltaista ja 63 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkasara- ja rahkasaraturve. Tupasvil- 13

14 lan jäännöksiä on 37 %:ssa, puun jäännöksiä 3 %:ssa ja varvun jäännöksiä 39 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Kiimanevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 25 ha. Turvelaatunsa puolesta Kiimaneva soveltuu hyvin energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaa runsas liekoisuus. 79. Pyydysneva Pyydysneva (kl ) sijaitsee noin 8 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu hiekkaan ja paikoin moreeniin. Suon pinta-ala on 78 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 41 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 20 ha ja yli 2 metrin syvyistä 6 ha. Tutkimuspisteitä on 29 (3,7/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää koilliseen. Suon vedet laskevat Lehmiluomaan, josta edelleen Jalasjoen kautta Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat saraneva-, sararäme- ja varsinainen korpimuuttuma. Turpeesta on 11 % rahkavaltaista ja 89 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkasara- ja rahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 7 %:ssa, puun jäännöksiä 14 %:ssa ja varvun jäännöksiä 32 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Pyydysnevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 20 ha. Turve on saravaltaista ja soveltuu hyvin energiaturvetuotantoon. Suolta otettujen turvenäytteiden tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat korkeahkoja. Turpeen laadun selvittämiseksi tulisi ainakin rikkimäärityksiä tehdä lisää. 80. Suurämäkkä Suurämäkkä (kl ) sijaitsee noin 10 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu idässä suurikiviseen Kuoppaharjuun, muualla moreeniin ja hiekkaan. Suon halki kulkee paikallistie. Suon pinta-ala on 16 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteitä on 9 (5,6/10 ha). Suon vedet laskevat ojia myöten pohjoiseen Haukkaluomaan, josta edelleen Jalasjoen kautta Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaräme- ja kangasrämemuuttuma. Turpeesta on 91 % rahkavaltaista ja 9 % saravaltaista. Yleisin turvelaji on tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 43 %:ssa ja puun jäännöksiä 37 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Suurämäkkä ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. 81. Järvineva Järvineva (kl ) sijaitsee noin 10 km Jalasjärven kirkolta luoteeseen. Suo rajoittuu lännessä moreeniin ja muualla kalliomäkiin. Suon pinta-ala on 18 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 8 ha ja yli 2 metrin syvyistä 5 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteitä on 6 (3,3/10 ha). Suon vedet laskevat koilliseen Jalasjokeen, josta edelleen Kyrönjokeen. Vallitseva suotyyppi on isovarpurämemuuttuma. Turpeesta on 80 % rahka-, 19 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 16 %:ssa ja puun jäännöksiä 35 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Suon keski- ja itäosien pohjalla on liejua tai järvimutaa noin puolen metrin paksuinen kerros. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Järvineva ei sovellu energiaturvetuotantoon paksun heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen vuoksi. Pintaturve sisältää runsaasti cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksiä. Lisäksi siinä on tupasvillaa ja suoleväkköä lisätekijöinä, joten kasvuturpeenakin se on heikkolaatuista. Turve soveltuu lähinnä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi. 82. Kytöneva Kytöneva (kl ) sijaitsee noin 10 km Jalasjärven kirkolta etelään. Suo rajoittuu hiekkamuodostumiin. Suon eteläosan halki kulkee paikallistie. Suon pinta-ala on 165 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 12 ha. Tutkimuspisteitä on 68 (4,1/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pohjoisosassa Aittamäennevan alueella koilliseen ja muualla etelään. Suon vedet laskevat Viluojaan ja edelleen Ilvesjoki- Mustajoki-Jalasjoki-reittiä Kyrönjokeen. Pohjoisosan vedet laskevat Pikku Korvanevan kautta Mustajokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat tupasvillaräme- ja kangasrämemuuttuma. Turpeesta on 86 % rahkavaltaista ja 14 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- ja rahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 47 %:ssa, puun jäännöksiä 25 %:ssa 14

15 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja varvun jäännöksiä 1 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Kytöneva ei sovellu ohuen turvekerroksen takia laajamittaiseen energiaturvetuotantoon. Suossa on neljä erillistä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta, joiden pinta-ala on yhteensä 12 ha. Näissä pienimuotoinen tuotanto on mahdollista. Yli 1,5 m syvällä alueella on puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää runsaasti tupasvillaa lisätekijänä ja soveltuu lähinnä kuivike- ja imeytysturpeeksi. Tämän pintakerroksen alla on noin metrin paksuudelta energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. 83. Välineva Välineva (kl ) sijaitsee noin 10 km Jalasjärven kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu hiekkamuodostumiin ja kalliosaarekkeisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinta-ala on 85 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 4 ha. Tutkimuspisteitä on 42 (4,9/ 10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää länsiosassa lounaaseen ja itäosassa koilliseen. Suon vedet laskevat eteläosasta Korvaluomaan ja edelleen Liikaluoman, Ilvesjoen, Mustajoen ja Jalasjoen kautta Kyrönjokeen. Pohjoisosan vedet laskevat Pikku Korvanevan kautta Mustajokeen ja päätyvät samaa reittiä kuin eteläosan vedet Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat isovarpurämemuuttuma ja rahkaneva. Turpeesta on 94 % rahkavaltaista ja 6 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 32 %:ssa ja puun jäännöksiä 27 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Välineva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. Lisäksi liekoisuus suolla on runsasta. 84. Korvajärvenneva Korvajärvenneva (kl ) sijaitsee noin 11 km Jalasjärven kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu idässä Korvajärveen, lännessä Parjakannevaan ja pohjoisessa Isoon Korvanevaan. Etelässä on hiekkaa, moreenia ja kalliota. Suon keskiosa on turvetuotannossa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Tutkitun alueen pinta-ala on 107 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 63 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 32 ha ja yli 2 metrin syvyistä 14 ha. Tutkimuspisteitä on 9 (0,8/10 ha) ja ne sijoittuvat suon reunoille tuotantoalueen ympäristöön. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suurin osa suon vesistä laskee Korvaluomaan, josta edelleen Liikaluomaa, Ilvesjokea, Mustajokea ja Jalasjokea pitkin Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat varputurvekangas ja lyhytkortinen nevarämeojikko ja -muuttuma. Turpeesta on 90 % rahkavaltaista ja 10 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 24 %:ssa, puun jäännöksiä 1 %:ssa ja varvun jäännöksiä 23 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Liejua on suon pohjalla Korvajärven länsipuolella. Korvajärvennevan tutkitulla yli 1,5 m:n syvyisellä osalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 32 ha. 85. Pikku Korvaneva Pikku Korvaneva (kl ) sijaitsee noin 9 km Jalasjärven kirkolta etelään. Suo rajoittuu moreeni- ja hiekkamuodostumiin. Myös suolla on hiekkasaarekkeita. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suo rajoittuu etelässä ja luoteessa maantiehen. Suon pinta-ala on 167 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 72 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 31 ha ja yli 2 metrin syvyistä 8 ha. Tutkimuspisteitä on 63 (3,8/ 10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itään. Suon vedet laskevat ojia myöten itäosasta Mustajokeen, josta edelleen Jalasjokea myöten Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma. Turpeesta on 76 % rahkavaltaista ja 24 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- ja rahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 46 %:ssa ja puun jäännöksiä 16 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta on kolmessa erillisessä altaassa yhteensä 31 ha. Tuotantoa haittaa paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Lisäksi suon pintaosan liekoisuus on runsasta. Pintaturve sisältää usein tupasvillaa lisätekijänä ja soveltuu lähinnä kuivike- ja imeytysturpeeksi. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. 15

16 86. Kiimaneva (etel.) Kiimaneva (etel.) (kl ) sijaitsee noin 5 km Jalasjärven kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä hiekkamuodostumiin ja muualla moreeniin. Paikallistie kulkee suon lounais- ja länsipuolella. Suon pinta-ala on 65 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 48 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 35 ha ja yli 2 metrin syvyistä 20 ha. Tutkimuspisteitä on 41 (7,7/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää koilliseen. Suon vedet laskevat Jalasjokeen, josta edelleen Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Turpeesta on 51 % rahkavaltaista, 39 % saravaltaista ja 10 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- ja varpurahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 25 %:ssa, puun jäännöksiä 20 %:ssa ja varvun jäännöksiä 47 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Kiimanevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 35 ha. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut ja turve pääosin energiaturpeeksi soveltuvaa. Energiaturpeeksi heikommin soveltuvaa rahkaturvetta on paikoin linsseinä maatuneemman turpeen välissä. 87. Rohmukallionsuo Rohmukallionsuo (kl ) sijaitsee noin 6 km Jalasjärven kirkolta etelään. Suo rajoittuu moreeniin ja kallioihin. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaisen hyvät. Suon pinta-ala on 10 ha ja turvekerrostuma alle metrin paksuinen. Tutkimuspisteitä on 3. Suon vedet laskevat Ylisennevan kautta Mustajokeen, josta edelleen Jalasjokea pitkin Kyrönjokeen. Vallitseva suotyyppi on isovarpurämemuuttuma. Turve on rahkavaltaista ja yleisin turvelaji on puurahkaturve. Puun jäännöksiä on 40 %:ssa ja varvun jäännöksiä 30 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Rohmukallionsuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen ja pienen pinta-alansa takia. 88. Ylinenneva Ylinenneva (kl ) sijaitsee noin 6 km Jalasjärven kirkolta etelään. Suo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pintaala on 10 ha ja turvekerrostuma alle metrin paksuinen. Tutkimuspisteitä on 4. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 107 m ja pinta viettää itään. Suon vedet laskevat Mustajokeen, josta edelleen Jalasjoen kautta Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinainen sararämemuuttuma ja -ojikko. Turpeesta on 62 % rahkavaltaista ja 38 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahka- ja puurahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 44 %:ssa, puun jäännöksiä 19 %:ssa ja varvun jäännöksiä 38 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,8. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Ylisenneva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen ja pienen pinta-alansa takia. 89. Kettuneva (länt.) Kettuneva (länt.) (kl ) sijaitsee noin 5 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet Kettunevalle ovat hyvät, suon halki kulkee paikallistie. Suon pinta-ala on 152 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 99 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 82 ha ja yli 2 metrin syvyistä 51 ha. Tutkimuspisteitä on 67 (4,4/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pohjoiseen. Suon vedet laskevat koilliseen Jukaluomaan ja siitä edelleen Jalasjärven ja Jalasjoen kautta Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma sekä varputurvekangas. Turpeesta on 66 % rahkavaltaista ja 34 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- ja rahkaturve sekä rahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 35 %:ssa, puun jäännöksiä 10 %:ssa ja varvun jäännöksiä 2 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kettunevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 82 ha. Tuotantoa haittaa paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Pintakerros on valtaosin H4 maatunutta tupasvillarahkaturvetta, ja se soveltuu lähinnä kuivike- ja imeytysturpeeksi. Laadultaan parasta energiaturvetta on suon luoteisosan turvekankailla. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. 16

17 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ämmänneva Ämmänneva (kl ) sijaitsee noin 6 km Jalasjärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu idässä hiekkaan ja muualla moreeniin. Paikallistie kulkee suon eteläosan halki ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suon pinta-ala on 84 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 7 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteitä on 23 (2,7/10 ha). Suon vedet laskevat ojia myöten pohjoiseen Alasenojaan, josta edelleen Jalasjärven ja Jalasjoen kautta Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Turpeesta on 70 % rahkavaltaista ja 30 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka-, rahkasara- ja rahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 44 %:ssa ja puun jäännöksiä 7 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Ämmänneva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. 91. Tupamäenneva Tupamäenneva (kl ) sijaitsee noin 5 km Jalasjärven kirkolta koilliseen. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä peltoihin. Pohjoisessa ja idässä on moreeni- ja kalliomäkiä. Paikallistie kulkee suon itä- ja eteläpuolella. Suon pinta-ala on 62 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 44 ha ja yli 2 metrin syvyistä 35 ha. Tutkimuspisteitä on 31 (5/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Suon vedet laskevat etelään Hirvijärveen, josta edelleen Jalasjokea pitkin Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat rahkarämeojikko ja rahkarämemuuttuma. Turpeesta on 55 % rahkavaltaista ja 45 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, sararahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 31 %:ssa, puun jäännöksiä 2 %:ssa ja varvun jäännöksiä 5 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (71 %), hiekka ja moreeni. Tupamäennevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 44 ha. Energiaturvetuotantoa haittaa paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Heikosti maatunut pintaturve sisältää tupasvillaa ja paikoin saraakin, joten se soveltuu lähinnä kuivike- ja imeytysturpeeksi. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. 92. Hautaneva Hautaneva (kl ) sijaitsee noin 7 km Jalasjärven kirkolta koilliseen. Suo rajoittuu hiekkaan ja kallioihin. Paikallistie kulkee suon pohjoispuolella. Suon pinta-ala on 57 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Tutkimuspisteitä on 13 (2,3/10 ha). Suo on tutkittu hajapistein, joten sen pinnanmuotoja ei ole vaaittu. Suon vedet laskevat Peränevan kautta Hirviluomaan, josta edelleen Hirvijärven ja Jalasjoen kautta Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Turpeesta on 95 % rahkavaltaista ja 5 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 26 %:ssa ja puun jäännöksiä 25 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Hautaneva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. 93. Kyrönneva Kyrönneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Jalasjärven kirkolta pohjoiseen. Kyrönneva ja Koirainneva ovat yhteydessä toisiinsa, joten ne on tutkittu yhtenä suona. Suo rajoittuu etelässä ja osittain idässäkin peltoihin ja muualla pääasiassa kallioiseen moreenimaastoon. Kyrönnevan ja Koirainnevan erottaa toisistaan kaksi kookasta kalliosaareketta. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Kyrönneva-Koirainnevan pinta-ala on 906 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 777 ha, josta yli 1,5 m:n syvyistä aluetta on 701 ha ja yli 2 metrin syvyistä 624 ha. Tutkimuspisteitä on 290 (5,8/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Suon vedet laskevat Järviluomaan, josta edelleen Matoluoman kautta Jalasjokeen ja Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat lyhytkorsineva, rahkarämeojikko sekä tupasvillaräme- ja keidasrämeojikko. Turpeesta on 66 % rahkavaltaista ja 34 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka-, rahka- ja rahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 36 %:ssa, puun jäännöksiä 6 %:ssa ja varvun jäännöksiä 6 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Yleisimmät 17

18 pohjamaalajit ovat hiesu (54 %), savi ja moreeni. Suon pohjoisosassa on turvekerrostuman alla paikoitellen liejua ohuena 5-25 cm:n kerroksena. Kyrönnevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 701 ha. Suon pohjoisosassa Kyrönnevan alueella on noin metrin paksuinen heikosti (H1-3) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu valtaosin Cuspidata-ryhmän rahkasammalista. Tupasvilla on yleinen turpeen lisätekijä. Tämän kerroksen alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohden vaihtuu uudelleen heikommin maatuneeksi ja saravaltaiseksi. Suon pohjalla on yleensä ohut kerros maatunutta saravaltaista turvetta. Kyrönnevan soveltuvuus kasvuturvetuotantoon on selostettu tarkemmin Etelä-Pohjanmaan ympäristö- ja kasvuturveprojektin raportissa (Toivonen 2001). Sen mukaan Kyrönnevan heikosti (H1-3) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä heikkolaatuista. Vain reunaosien rahka- ja keidasrämealueilla turpeen laatu on paikoin parempaa. Suon pohjaosan paremmin maatunutta turvetta on mahdollista käyttää energiaturpeena, mutta ensin olisi hyödynnettävä heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Koirainnevan alue on pääpiirteissään Kyrönnevan kaltainen. Heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin jopa 3 m paksu. Heikosti maatuneessa turpeessa on usein paremmin maatuneita turvekerroksia välikerroksina. Energiasisältöä laskettaessa on heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros (keskim. 1,4 m) vähennetty kokonaisturvemäärästä. 94. Mahlaneva Mahlaneva (kl ) sijaitsee noin 13 km Jalasjärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä ja kaakossa peltoihin, muualla moreeni- ja kalliomäkiin. Kulkuyhteydet Mahlanevalle ovat hyvät. Paikallistie kulkee suon länsi- ja pohjoispuolella. Suon pinta-ala on 105 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 61 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 52 ha ja yli 2 metrin syvyistä 43 ha. Tutkimuspisteitä on 40 (3,8/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää koilliseen. Suon vedet laskevat Järviluomaan, josta edelleen Matoluoman kautta Jalasjokeen ja Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat lyhytkortinen neva ja lyhytkortinen nevarämeojikko. Turpeesta on 60 % rahkavaltaista ja 40 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahka-, tupasvillarahka- ja rahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 24 %:ssa, puun jäännöksiä 16 %:ssa ja varvun jäännöksiä 4 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta, hiekka ja savi. Mahlanevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 52 ha. Energiaturvetuotantoa haittaa heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka paksuudessa on suurta vaihtelua. Paikoin rahkavaltainen pintaturve (H1-4) on yli 3 m paksu ja paikoin taas saravaltainen turve alkaa lähes pinnasta. Heikosti maatunut pintaturve on pääosin H 4 maatunutta ja sisältää usein saraa ja tupasvillaa, joten se on kasvuturpeena heikkolaatuista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. 95. Nevajärvenneva Nevajärvenneva (kl ) sijaitsee noin 13 km Jalasjärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon, paikoin myös kalliomäkiin. Kulkuyhteydet Nevajärvennevalle ovat hyvät. Paikallistie kulkee suon eteläosan halki. Suon pintaala on 109 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 64 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 53 ha ja yli 2 metrin syvyistä 39 ha. Tutkimuspisteitä on 45 (4,1/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Suon vedet laskevat Järviluomaan, josta Jalasjokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Koillisosan vedet laskevat Pitkänsillannevalle, josta Ahvenlammin kautta Kruununojaan. Vallitsevia suotyyppejä ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma. Turpeesta on 90 % rahkavaltaista ja 10 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 25 %:ssa ja puun jäännöksiä 15 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon keskiosassa on turpeen alla liejua 5-20 cm:n paksuisena kerroksena. Nevajärvennevaa ei voida suositella energiaturvetuotantoon turpeen heikon laadun vuoksi. Turvekerrostumat ovat maatuneisuudeltaan erittäin vaihtelevia eikä paksuja yhtenäisiä energiaturpeeksi soveltuvia turvekerrostumia ole. Turve on pohjaosan saravaltaista turvekerrosta lukuun ottamatta pääosin heikosti maatunutta tupasvillarahkaturvetta. Välikerroksina on paremmin maatuneita ohuita rahkaturvelinssejä. Heikosti maatunut rahkavaltainen turve soveltuu lähinnä kuivike- ja imeytysturpeeksi. 18

19 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lämpöisenlaksonneva Lämpöisenlaksonneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Jalasjärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreeni- ja kalliomäkiin. Kulkuyhteydet Lämpöisenlaksonnevalle ovat hyvät. Paikallistie kulkee suon halki. Suon pinta-ala on 24 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha ja yli 2 metrin syvyistä 2 ha. Tutkimuspisteitä on 4 (1,7/10 ha). Suo on tutkittu hajapistein. Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Tuoresluomaan, josta edelleen Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinainen sararäme- ja tupasvillarämemuuttuma. Turpeesta on 76 % rahkavaltaista ja 24 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat varpusararahka- ja varputupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 45 %:ssa, puun jäännöksiä 8 %:ssa ja varvun jäännöksiä 60 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja moreeni. Liejua on ohuena kerroksena turpeen alla suon pohjoisosassa. Lämpöisenlaksonneva ei sovellu laajamittaiseen turvetuotantoon ohuen turvekerroksen ja pienen pinta-alansa vuoksi. Suo on ojitettu metsätalouskäyttöön. Pienimuotoinen turvetuotanto on mahdollista suon pohjoisosassa olevalla yli 1,5 m:n syvyisellä 5 ha:n alueella. 97. Pitkänsillanneva Pitkänsillanneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Jalasjärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä kallioiseen moreenimaastoon ja muualla Karhukankaan hiekkamuodostumaan. Suon kaakkoisosassa sijaitsee Ahvenlammi. Kulkuyhteydet ovat hyvät suon kaakkoisosaan kulkevan metsäautotien ansiosta. Suon pinta-ala on 69 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 46 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 40 ha ja yli 2 metrin syvyistä 31 ha. Tutkimuspisteitä on 28 (4,1/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Suon vedet laskevat Kruununojaan, josta edelleen Ojajärven ja Ojaluoman kautta Seinäjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat rahkarämeojikko ja -muuttuma sekä tupasvillarämemuuttuma. Turpeesta on 80 % rahkavaltaista ja 20 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 29 %:ssa, puun jäännöksiä 12 %:ssa ja varvun jäännöksiä 7 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hiekka ja moreeni. Liejua on suon pohjalla noin puolen metrin paksuinen kerros. Pitkänsillannevaa ei voida suositella energiaturvetuotantoon turpeen heikon laadun vuoksi. Turvekerrostumat ovat maatuneisuudeltaan erittäin vaihtelevia, eikä paksuja yhtenäisiä energiaturpeeksi soveltuvia turvekerrostumia ole. Turve on pohjaosan saravaltaista turvekerrosta lukuun ottamatta pääosin heikosti maatunutta rahkaturvetta. Välikerroksina on paremmin maatuneita ohuita rahkaturvelinssejä. Lisäksi tuotantoa haittaa Ahvenlammi suon kaakkoisosassa. Heikosti maatunut rahkavaltainen turve soveltuu lähinnä kuivikeja imeytysturpeeksi. 98. Vesineva Vesineva (kl ) sijaitsee noin 12 km Jalasjärven kirkolta etelään. Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Pohjoisosaan johtaa metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 47 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 26 ha ja yli 2 metrin syvyistä 20 ha. Vesineva on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteitä on 16 (3,4/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen ja eteläosassa etelään. Suon vedet laskevat Koskutjokea ja Jalasjokea myöten Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat lyhytkorsinevaräme- ja tupasvillaräme sekä niiden ojikot ja muuttumat. Noin kolmasosa suosta on luonnontilaista (keskiosan avosuoalue). Turpeesta on 80 % rahkavaltaista ja 20 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 36 %:ssa, varpuainesta 35 %:ssa ja puun jäännöksiä 4 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Vesinevassa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 26 ha. Energiaturvetuotantoa haittaa paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta on usein syvemmälläkin maatuneen rahkaturpeen alla. Pienellä alueella suon keskiosassa on noin metrin paksuinen kerros kasvu/kuivike-turpeen raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta. Yleensä kuitenkin heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut laajamittaiseen kasvuturvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. 19

20 99. Kylmärämäkkä Kylmärämäkkä (kl ) sijaitsee noin 11 km Jalasjärven kirkolta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon, kaakkoisosassa myös kalliomäkiin. Tutkitun alueen pinta-ala on 24 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 11 ha ja yli 2 metrin syvyistä 7 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteitä on 8 (3,3 / 10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen ja eteläosassa etelään. Vedet laskevat ojia myöten Koskutjokeen, Jalasjokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat lyhytkorsinevarämeen, tupasvillarämeen ja sararämeen muuttumat. Turpeesta on 47 % rahkavaltaista ja 53 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkasaraja tupasvillarahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 32 %:ssa, varpuainesta 42 %:ssa ja puunjäännöksiä 7 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kylmärämäkässä on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 11 ha. Energiaturvetuotantoa haittaa paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tämän pintakerroksen alla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. Pieneltä alueelta on kuitenkin mahdollista nostaa kasvu/kuiviketurvetta ennen energiaturvetuotannon aloittamista Kurkineva Kurkineva (kl ) sijaitsee noin 12 km Jalasjärven kirkolta eteläkaakkoon. Länsiosassa suo rajoittuu peltoihin, jotka ovat osittain turvepeltoja. Etelässä turvepellot erottavat Kurkinevan Välirämäkästä. Muualla on kallioista hiekka- ja moreenimaastoa. Tutkitun alueen pinta-ala on 147 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 89 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 54 ha ja yli 2 metrin syvyistä 27 ha. Tutkimuspisteitä on 60 (4,1/10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Suon vedet laskevat ojia myöten Koskutjokeen, Jalasjokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Vallitseva suotyyppi on rahkaräme. Suon länsija reunaosissa on isovarpurämeen muuttumaa ja turvekankaita. Turpeesta on 58 % rahkavaltaista ja 42 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- ja rahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä on 42 %:ssa, varpuainesta 2 %:ssa ja puun jäännöksiä 17 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suon itäosan kolmessa yli 1,5 m syvässä altaassa (yhteensä 10 ha) energiaturvetuotannon estää suon syvyyteen nähden liian paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Pintaturve on kasvuturpeena heikkolaatuista ja soveltuu lähinnä kuivike- ja imeytysturpeeksi. Kurkinevan länsiosan yhtenäinen yli 1,5 m syvä 44 ha:n alue soveltuu energiaturvetuotantoon. Länsiosien turvekankailla puusto on kookasta ja turve on pääosin saravaltaista ja energiaturpeeksi soveltuvaa Isovuorenneva Isovuorenneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Jalasjärven kirkolta etelään. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Kalliopaljastumia on runsaasti etenkin suon eteläpuolella. Suon pinta-ala on 74 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 42 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 27 ha ja yli 2 metrin syvyistä 17 ha. Tutkimuspisteitä on 48 (6,5 /10 ha). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää koilliseen. Suon vedet laskevat ojia myöten Sanasluomaan, Hirvijokeen, Jalasjokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Vallitsevia suotyyppejä ovat suon itä- ja pohjoisosassa tupasvillarämemuuttuma ja etelämpänä rahkarämeojikko. Pohjoisosassa on myös turvekankaita ja reunoilla pääasiassa kangasrämettä. Turpeesta on 70 % rahkavaltaista ja 30 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve sekä rahka- ja rahkasaraturve. Tupasvillan jäännöksiä on 43 %:ssa, varpuainesta 9 %:ssa ja puun jäännöksiä 1 %:ssa turpeesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (63 %) ja hiesu. Isovuorennevassa on kahdessa altaassa energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta yhteensä 27 ha. Energiaturpeen laatua heikentävät heikosti maatuneet rahkaturvevälikerrokset. Suon pohjaosassa on saravaltaista turvetta vajaan metrin paksuinen kerros Iso- ja Pikku-Löyhinki Iso- ja Pikku-Löyhinki (kl ) sijaitsee noin 10 km Jalasjärven kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin kallioiseen moreenimaastoon. 20