Turvetutkimusraportti 435

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 435"

Transkriptio

1 Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranan (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen (2012). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Ari Luukkanen (2012). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Janne Kivilompolo (2012). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Timo Suomi (2012). Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2012). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. KOPIJYVÄ OY Kuopio 2013 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 435 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi, Ostrobothnia Part Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 435 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 435 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus LAPPAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi, Ostrobothnia Part 1 Espoo 2012

3 Valo, Onerva, Harju, Asta ja Vähäkuopus, Tuija Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 435, 123 sivua, 72 kuvaa, 3 taulukkoa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Lappajärven turvevaroja vuosina 1988, 1990, , 2009 ja Kaikkiaan on tutkittu 122 suota yhteispinta-alaltaan ha. Kaikki kokonsa puolesta turvetuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tässä ensimmäisessä osaraportissa on tiedot 60 tutkitusta suosta, joiden yhteispinta-ala on ha. Näissä soissa on turvetta yhteensä 84,4 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,3 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on keskimäärin 0,4 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on ha ja sen turvemäärä on 56,4 milj. suom 3. Turpeista on 73 % rahkavaltaisia ja 27 % saravaltaisia. Lappajärven soilla on paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on maatuneempaa rahka-, sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu yli 72 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat tupasvillaräme, isovarpuräme ja rahkaräme sekä erilaiset turvekankaat. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 88,2 kg/ suom 3 ja rikkipitoisuus 0,17 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Tutkituista soista 34 soveltuu turvetuotantoon. Niistä 14 soveltuu aluksi parhaiten kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon ja sen jälkeen energiaturvetuotantoon, ja loput 20 energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispinta-ala on ha. Tuotantokelpoiset energiaturvevarat ovat 33,0 milj. suom 3 ja energiasisältö 50 %:n kosteudessa 15,5 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 438 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä 4,25 milj. suom 3. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, kasvuturve, ympäristöturve, varat, Lappajärvi Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Valo, Onerva, Harju, Asta and Vähäkuopus, Tuija Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. The peatlands and peat resources of Lappajärvi. Ostrobothnia, Part 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 435. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 435, 123 pages, 72 figures, 3 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat resources in the area of Lappajärvi in 1988, 1990, , 2009 and In all, 122 mires covering a total of hectares were studied, including all mires potentially suitable for peat production. This report contains the information of 60 mires. The total area of studied peatland in this report is hectares, which contains 84.4 million m 3 peat in situ. The mean depth of the mires is 1.3 m, including the averagely 0.4 m thick poorly humified Sphagnum predominant surface layer. The mean humification degree (H) of the peat is 4.9 on von Post humification scale. The area deeper than 1.5 m covers ha and contains 67% of the total peat quantity (56.4 million m 3 ). Seventy three per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 27% is Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common mire site types are cottongrass pine bog, Sphagnum fuscum pine bog and dwarf-shrub pine bog. The average ash content of peat is 2.7% of dry weight, the water content 91.0% of wet weight, the dry bulk density 88.2 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.17% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 21.1 MJ/kg on an average. 34 of the investigated mires are suitable for peat production, 14 of them for horticultural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is ha. The available amount of fuel peat is 33.0 million m 3 in situ and the energy content is 15.5 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 438 ha and the available amount of the peat is 4.25 million m 3 in situ. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, reserves, Lappajärvi Onerva Valo, Asta Harju and Tuija Vähäkuopus Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset... 7 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET LAPPAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT (SUOT 1 60) Nyöreinneva Västäränginneva Lamminneva Lehtisaarenneva Kivineva Harjunneva Vanhaneva Maha-Paavonneva Piippunanneva Peuraneva Kainaloneva Hirvineva Kärmesneva Lumimurronneva Tiilineva Kivineva Tausneva Kokkoneva Keeslanti Toinensaari Kokkosaari Hanhilamminneva Pihlajakankaanneva Haasiahonkangas Viinakallio Tapolanniitty Ruohoneva Harjunneva Tikkakankaanneva Hyppienneva Heinineva Siipilautakorvenneva Haarukkaneva Konttineva Uudenkydönneva Haikaranneva Tuohimaankangas Tuohimaanneva... 76

7 39. Kakkurilampi Kottarinkangas Mustikkavuori Isonkydönneva Talvitienneva Hanhivuorenneva Hankijärvi Vähä Varisneva Leppäsaarenneva Perämaankankaanneva Perämaankangas Viinikaisenneva Lehtisalonkytö Multavaarunkangas Karhusaari Eksymäsaari Kirsinneva Hirssaarenneva Ahosaari Nevankantti Kirsinpäkinneva Reipakanneva TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET

8 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Lappajärven kunnassa vuosina 1988, 1990, , 2009 ja Suurin osa soista on tutkittu vuosina 2009 ja Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Lappajärvellä on tutkittu kaikkiaan 122 suota yhteispinta-alaltaan ha. Tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turvetuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tutkimustulokset julkaistaan kahtena osaraporttina. Tähän ensimmäiseen osaraporttiin on koottu 60 suota, joiden yhteispinta-ala on ha (kuva 1). Tässä tutkimustuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimuspistekartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Joissakin kartoissa näkyy suojelualueita, jotka on erotettu oranssilla reunaviivalla. Suojelualuetiedot ovat peräisin Suomen ympäristökeskukselta. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta (www. geo.fi). Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkittaville soille laadittiin karttapohjalle linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi (liite 1), mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mah- dollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuituisuus asteikolla 0 6. Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Tutkimustiedot tallennettiin maastossa tietokoneelle paikkatietoineen. Heikosti maatunut (H1 4) rahkaturve on vuosien kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttätutkimusten perusteella soveltuvat turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 6 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteistä määritettiin Kuopiossa Labtium Oy:n laboratoriossa vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla) ja tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta. Lämpöarvot on määritetty laboratoriossa IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näytteistä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132 rikkianalysaattorilla. Halkaisijaltaan 5 cm:n laippakairalla otetuista tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3 ). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. ener- giaturpeen laatu ohjearvojen mukaisesti (Energiaturpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaa-antavia, ja ne ovat riippuvaisia mm. toimitetun turpeen kosteudesta ja mineraalimaan sekoittumisesta turpeeseen tuotantoprosessissa. 7

9 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 1. Lappajärven turvetutkimusraportin osan 1 suot. 1 Nyöreinneva 2 Västäränginneva 3 Lamminneva 4 Lehtisaarenneva 5 Kivineva 6 Harjunneva 7 Vanhaneva 8 Maha-Paavonneva 9 Piippunanneva 10 Peuraneva 11 Kainaloneva 12 Hirvineva 13 Kärmesneva 14 Lumimurronneva 15 Tiilineva 16 Kivineva 17 Tausneva 18 Kokkoneva 19 Keeslanti 20 Toinensaari 21 Kokkosaari 22 Hanhilamminneva 23 Pihlajakankaanneva 24 Haasiahonkangas 25 Viinakallio 26 Tapolanniitty 27 Ruohoneva 28 Harjunneva 29 Tikkakankaanneva 30 Hyppienneva 31 Heinineva 32 Siipilautakorvenneva 33 Haarukkaneva 34 Konttineva 35 Uudenkydönneva 36 Haikaranneva 37 Tuohimaankangas 38 Tuohimaanneva 39 Kakkurilampi 40 Kottarinkangas 41 Mustikkavuori 42 Isonkydönneva 43 Talvitienneva 44 Hanhivuorenneva 45 Hankijärvi 46 Vähä Varisneva 47 Leppäsaarenneva 48 Perämaankankaanneva 49 Perämaankangas 2 50 Viinikaisenneva 51 Lehtisalonkytö 52 Multavaarunkangas 53 Karhusaari 54 Eksymäsaari 55 Kirsinneva 56 Hirssaarenneva 57 Ahosaari 58 Nevankantti 59 Kirsinpäkinneva 60 Reipakanneva 8

10 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa turpeen keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat luvut heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 9

11 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. 10

12 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen, joka perustuu v kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä jokainen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,3 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Jokaisesta suosta on määritetty luonnontilaluokka (liite 4), joka perustuu Kansallisen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmän (2012) loppuraporttiin. Luokituksessa on käytetty hyväksi GTK:n tietoaineiston lisäksi uusimpia ilmakuvia ja peruskartta-aineistoa. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskentamenetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, turvetuotannolle on oltava ympäristölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteis- ta. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVAlain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Antamansa lupauksen perusteella ( ) turveteollisuus ei hae tuotantolupia luonnontilaluokissa 4 tai 5 oleville soille. Tässä raportissa kyseisiin luonnontilaluokkiin kuuluvia soita ei kuitenkaan ole. Energiaturve Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, turpeen maatuneisuudesta ja tuhkapitoisuudesta. Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Toisinaan käytetään myös H1 3-maatunutta rahkaturvetta ja H4-maatunutta rahkavaltaista turvetta energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suon on tässä raportissa katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turvelajiltaan ja maa- tuneisuudeltaan tuotantoon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros eli ns. pintarahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuudesta riippuen 0,2 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, usein runsastuhkaista kerrosta. Yleensä vähennys on ollut 0,3 m. Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala 11

13 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus ja alueen tuotantokelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu energiaturpeen uusiin laatuohjeisiin (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 3). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatuohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50- kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 3). Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuksessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnusmerkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteina huomioitu myös Maaja metsätalousministeriön päätöstä eräistä lannoitevalmisteista (Suomen säädöskokoelma N:o ) ja Kauppapuutarhaliiton, Turveteollisuusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. Kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suokasvien jäännöksiä ja orgaanisen aineksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4-maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tutkittujen soiden tuotantokelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahkaturve on tässä raportissa jaettu rahkasammalkoostumuksen perusteella kolmeen päälaatuluokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 2 (Toivonen 1997). H4- maatunut rahkavaltainen turve on jaettu kahteen laatuluokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epäyhtenäinen. Pintakerroksen maatuneisuusvaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahkavaltaista pintakerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. 12

14 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtaisempi tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat ja pisteet, turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumisaste tutkimuspisteillä. Suokartassa on erotettu turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileikkausprofiileja, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein (kuva 3). Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suotyypit (liite 2). Edellä mainittujen perustulosteiden lisäksi GTK:n turvetutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta ja suon pinnan mättäisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 13

15 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus LAPPAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT (1-60) 1. Nyöreinneva Nyöreinneva (kl , x = 6992,4, y = 3324,1) sijaitsee noin 38 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Suon etelä- ja kaakkoisosat kuuluvat Alajärven kaupunkiin ja länsireuna sivuaa Lapuan rajaa. Se rajoittuu pohjoisessa tiehen ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa maantie, ja eteläreunaan ulottuu metsäautoteitä. Suolla on 173 tutkimuspistettä ja 397 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 527 ha, yli 1 m syvän alueen 335 ha, yli 1,5 m syvän 246 ha ja yli 2 m syvän 174 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Nyöreinnevan pohjoisosa on suurimmaksi osaksi ojitettu, etelä- ja keskiosa vain reunoilta. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 2. Suon keski- ja pohjoisosan vedet virtaavat suo-ojia pitkin Kivipuron ja Kurejoen kautta Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suon keski- ja pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Eteläosan vedet virtaavat kolmea reittiä pitkin Lapuanjokeen: Kauhajärven ja Kauhavanjoen kautta, Hirvijärven ja Hirvijoen kautta sekä Menkijärven ja Lakajoen kautta. Vastaavat vesistöalueet ovat , Kauhajärven valuma-alue, , Hirvijoen valumaalue ja , Lakajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (50 %) ja moreeni (46 %). Liejua on suon pohjalla syvimmissä altaissa pienellä alueella ohuelti. Nyöreinnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 84 %, avosuolla 13 %, korvessa 2 % ja pellolla 1 %. Suon eteläosan ojittamaton alue on enimmäkseen rahkarämettä ja keidasrämettä. Keskiosassa on näiden lisäksi yleisesti myös tupasvillarämettä. Pohjoisosan ojittamattomalla alueella on lyhytkorsinevaa. Reunoilla ja muualla ojitetulla ja ohutturpeisella alueella on yleisesti isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 58 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on enimmäkseen vajaatuottoista, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä. Nyöreinnevan turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 23 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suo koostuu neljästä erillisestä altaasta. Vain etelälounaisessa altaassa on yhtenäinen, yli metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Muualla kerros on ohuempi ja epäyhtenäisempi, ja sarapitoinen turve ulottuu paikoin lähelle pintaa. Suon eteläosassa on syvemmällä yleensä rahkavaltaista, hieman maatuneempaa turvetta. Pohjoisosassa vaihtelevanpaksuisen rahkakerroksen alla on saravaltaista turvetta, jonka maatumisaste jää yleensä alle H5:n. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Nyöreinnevalta on otettu näytteet kuudelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 7,9), ph-arvo 4,0 (3,3 5,3), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (81,9 98,7) ja kuiva-ainemäärä 91,7 kg/suo-m 3 (47,2 154,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg (17,9 23,4) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta (0,09 0,89). Nyöreinneva soveltuu turvetuotantoon. Suon eteläosassa on 74 ha:n laajuinen, yli 1,5 m syvä alue, jolla on 0,68 milj. suo-m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Sen alla ja muualla, yhteensä 245 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 4,27 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,47 MWh. 14

16 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 4. Nyöreinnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

17 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 2. Västäränginneva Västäränginneva (kl , x = 6997,1, y = 3325,4) sijaitsee noin 24 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu pohjoisessa ja lännessä suohon ja turvetuotantoalueeseen, kaakossa peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon etelä- ja pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 90 tutkimuspistettä ja 128 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 251 ha, yli 1 m syvän alueen 118 ha, yli 1,5 m syvän 80 ha ja yli 2 m syvän 38 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Västäränginneva on suurimmaksi osaksi ojitettu mutta eteläosassa on iso ojittamaton alue. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 2. Suon kaakkoispäästä on laskuoja Kivipuroon, joka johtaa Kurejoen kautta Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja hiekka (38 %). Liejua ei ole havaittu. Västäränginnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 80 %, avosuolla 19 % ja turvekankaalla 1 %. Ojittamaton eteläosa on enimmäkseen lyhytkorsinevaa ja varsinaista saranevaa. Luoteisosa on enimmäkseen isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa, ohutturpeinen pohjois- ja koillisosa taas pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 3,5 dm. Puusto on ojittamattomalla neva-alueella kitukasvuista ja harvaa, muualla keskitiheää, melko varttunutta männikköä. Västäränginnevan turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää paikoin toisena päätekijänä saraa. Syvemmällä on yleensä sararahka- tai rahkasaraturvetta, jonka maatuneisuus ei ole kovin korkea. Tupasvillan jäänteet ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Västäränginnevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 4,8), ph-arvo 3,9 (3,6 4,2), vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % (88,3 93,8) ja kuiva-ainemäärä 89,8 kg/suo-m 3 (58,5 116,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg (19,2 23,3) ja 50 %:n kosteudessa 7,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta (0,13 0,16). Västäränginneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 80 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 1,40 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q6.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,48 MWh. 16

18 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 5. Västäränginnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

19 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 3. Lamminneva Lamminneva (kl , x = 6997,5, y = 3323,9) sijaitsee noin 24 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu etelässä turvetuotantoalueeseen ja muualla moreenimaastoon. Suon länsireunaa sivuaa tuotantoalueelle johtava tie. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 111 ha, yli 1 m syvän alueen 75 ha, yli 1,5 m syvän 61 ha ja yli 2 m syvän 34 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 1 m/km. Lamminneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon eteläpäästä vedet valuvat tuotantoalueen ojien kautta Kivipuroon, joka johtaa Kurejoen kautta Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %), hiekka (27 %) ja savi (8 %). Liejua ei ole havaittu. Lamminnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 94 % ja turvekankaalla 6 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja rahkarämemuuttumaa. Eteläpäässä on tupasvillaräme- ja reunoilla pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on melko kitukasvuista ja harvaa männikköä, seassa koivua. Lamminnevan turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 95 %, sararahkaturve (CS) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja ei ole havaittu. Lamminnevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,7 4,1; pohjan korkeita arvoja 25,0 ja 29,6 ei ole huomioitu), ph-arvo 4,1 (3,1 5,4), vesipitoisuus märkäpainosta 88,8 % (83,1 93,0) ja kuiva-ainemäärä 104,8 kg/suo-m 3 (67,5 166,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg (20,1 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 7,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,11 0,17). Lamminneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 60 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 1,04 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q6.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. 18

20 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 6. Lamminnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

21 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 4. Lehtisaarenneva Lehtisaarenneva (kl , x = 6998,6, y = 3324,6) sijaitsee noin 23 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu etelässä suohon ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisreunan sivuitse kulkee maantie. Suolla on 62 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 108 ha, yli 1 m syvän alueen 74 ha, yli 1,5 m syvän 59 ha ja yli 2 m syvän 38 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Lehtisaarenneva on keskiosaa lukuunottamatta ojitettu ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet virtaavat suo-ojia pitkin etelään Kivipuroon, joka johtaa Kurejoen kautta Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (89 %) ja hiekka (11 %). Liejua ei ole havaittu. Lehtisaarennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 92 %, avosuolla 3 %, turvekankaalla 4 % ja pellolla 1 %. Suon ojittamaton keskiosa on pääasiassa lyhytkorsinevaa ja nevarämettä sekä varsinaista sararämettä. Ojitetulla alueella vallitsevat pallosararäme-, isovarpuräme- ja rahkarämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 3,2 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä, reunemmalla varttuneempaa keskitiheää mäntyvaltaista sekametsää. Lehtisaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 74 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 23 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on maatumisasteeltaan vaihtelevaa rahkaturvetta usein pohjaan asti. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Lehtisaarennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,6 4,4), ph-arvo 3,8 (3,5 4,0), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (89,3 92,1) ja kuiva-ainemäärä 89,9 kg/suo-m 3 (76,6 108,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg (21,0 23,7) ja 50 %:n kosteudessa 7,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta (0,12 0,16). Lehtisaarenneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 58 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 1,15 milj. suo-m 3 maatumisastevaihtelun takia parhaiten energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q6.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. 20

22 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 7. Lehtisaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 5. Kivineva Kivineva (kl , x = 7000,1, y = 3323,5) sijaitsee noin 22 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu kaakossa tiehen ja muualla moreenimaastoon. Suon länsi- ja itäreunaa sivuaa metsäautotie ja kaakkoisreunaa maantie. Suolla on 70 tutkimuspistettä ja 97 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 142 ha, yli 1 m syvän alueen 83 ha, yli 1,5 m syvän 56 ha ja yli 2 m syvän 41 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Kivineva on vain reunoiltaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 3. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon kaakkoispuolen vedet virtaavat suo-ojia pitkin etelään Kivipuroon, joka johtaa Kurejoen kautta Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Luoteispuolelta vedet kulkeutuvat ojia pitkin länteen, Nokuanluoman kautta Kauhajärveen ja edelleen Kauhavanjoen kautta Lapuanjokeen. Suon kaakkoispuoli kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue; luoteispuoli vesistöalueeseen , Kauhajärven valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiekka (3 %). Liejua on suon pohjalla syvimmässä kohdassa ohut kerros. Kivinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 84 % ja avosuolla 16 %. Suon keskellä, ojittamattoman alueen pohjoisosassa on lyhytkorsinevaa ja rahkanevaa. Muuten ojittamaton alue on enimmäkseen tupasvillaja rahkarämettä. Ojitetuilla reuna-alueilla on tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 45 % ja mättäiden korkeus 3,4 dm. Puusto on enimmäkseen kitukasvuista, keskitiheää tai harvaa männikköä. Kivinevan turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 90 %, sararahkaturve (CS) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jossa on kuitenkin monin paikoin ohuehkoja maatuneempia rahkakerroksia tai linssejä välissä. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Pohjalla on yleensä hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja ei ole havaittu. Kivinevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 2,6), ph-arvo 3,2 (3,0 3,3), vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % (84,8 95,1) ja kuiva-ainemäärä 88,8 kg/suo-m 3 (47,7 156,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg (17,7 22,1) ja 50 %:n kosteudessa 7,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,07 0,17). Kivineva soveltuu turvetuotantoon. Suon 55 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,38 milj. suo-m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 1,18 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q6.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. Kivinevan läheisyydessä sijaitseva Natura-alue (Vanhaneva) saattaa vaikeuttaa suon mahdollista turvetuotantoa. 22

24 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 8. Kivinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

25 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 6. Harjunneva Harjunneva (kl , x = 7000,7, y = 3326,0) sijaitsee noin 22 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu kaakossa hietaan, muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon itä- ja länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 67 tutkimuspistettä ja 78 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 12,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 120 ha, yli 1 m syvän alueen 49 ha, yli 1,5 m syvän 28 ha ja yli 2 m syvän 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 4 m/km. Harjunneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet virtaavat ojia pitkin kaakkoon Kivipuroon, joka johtaa Kurejoen kautta Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (85 %) ja hiekka (15 %). Liejua ei ole havaittu. Harjunnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 93 %, avosuolla 6 % ja korvessa 1 %. Suo koostuu kahdesta lahdekkeesta. Kummankin keskiosat ovat lähinnä rahkarämettä. Länsilahdekkeessa on reunemmalla tupasvillaräme- ja pallosararämemuuttumaa. Itälahdekkeen ohutturpeiset osat ovat enimmäkseen isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 39 % ja mättäiden korkeus 3,4 dm. Puusto on länsilahdekkeen keskiosissa kitukasvuista, muualla enimmäkseen melko varttunutta, keskitiheää mäntyvaltaista sekametsää. Harjunnevan turve on kokonaan rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 86 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosassa on noin pinnassa noin metri heikosti maatunutta rahkaturvetta, jonka alla on hieman maatuneempaa rahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Suon itäosa on ohutturpeista. Turvekerros on tälläkin alueella rahkavaltaista, joskin jonkin verran maatuneempaa kuin suon länsiosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Harjunnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 1,5), ph-arvo 3,0 (2,8 3,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % (88,0 93,8) ja kuiva-ainemäärä 98,1 kg/suo-m 3 (60,0 123,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg (17,9 22,4) ja 50 %:n kosteudessa 7,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,9 % kuivapainosta (0,06 0,11). Harjunneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 25 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,23 milj. suo-m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,44 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q6.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. 24

26 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 9. Harjunnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

27 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 7. Vanhaneva Vanhaneva (kl , x = 7002,0, y = 3323,9) sijaitsee noin 16 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Tutkittu suoalue rajoittuu hiekkamoreenimaastoon ja jatkuu idässä toisena, erikseen tutkittuna Harjunevan kokonaisuutena. Suolla on 95 tutkimuspistettä ja 89 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 326 ha, yli 1 m syvän alueen 260 ha, yli 1,5 m syvän 230 ha ja yli 2 m syvän 190 ha. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Soidensuojeluohjelman piiriin ja on suojeltu Natura verkoston osana edustavana pohjoisena keidassuona sekä arvokkaan linnustonsa vuoksi. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Vanhaneva on vain reunaosistaan ojitettu ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 3. Suon valumavedet jakaantuvat kolmeen eri suuntaan. Vedet valuvat ojaverkostoja pitkin lännessä Nokuanluoman kautta Kauhajärveen, ja idässä Kokonpuron kautta Lappajärveen. Suon eteläosasta valumavedet kulkeutuvat suoverkoston ojien kautta etelään Kivipuroon ja edelleen Vähäjoen ja Kurejoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kauhajärven valuma-alue, , Kokonpuron valuma-alue ja , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 6,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (56 %) ja moreeni (26 %). Vanhanevan tutkimuspisteistä on rämeellä 73 %, avosuolla 24 % ja turvekankaalla 3 %. Suo on pääasiassa keidasrämettä, jonka kermi-kulju-rakenteet ovat hyvin kehittyneitä, ja suon keskiosassa esiintyy myös silmäkenevaa, jonka allikot ovat varsin kookkaita. Keidasrämealueen reunoilla on myös lyhytkortista nevaa sekä rahka- ja isovarpurämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Suo on avosuota tai puusto on kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Vanhanevan turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 78 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Lähes koko suon alueella on paksu heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jonka paksuus on monin paikoin yli 2 m. Pintakerroksen alla tai linsseinä kerroksen sisällä on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta ja pohjalla ohut kerros sararahkaturvetta. Suon reunaosissa, erityisesti itäpuolella, on myös kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Vanhanevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 5,2), ph-arvo 4,3 (3,4 5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 92,4 % (88,0 96,1) ja kuiva-ainemäärä 77,8 kg/suo-m 3 (35,0 121,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,6 MJ/kg (22,3 22,9) ja 50 %:n kosteudessa 10,1 MJ/kg. Suojeluohjelmiin kuulumisen vuoksi Vanhanevaa ei suositella turvetuotantoon. 26

28 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 10. Vanhanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 27

29 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 8. Maha-Paavonneva Maha-Paavonneva (kl , x = 7007,0, y = 3322,2) sijaitsee noin 13 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Suolle kulkee useita metsäautoteitä. Se rajoittuu pohjoisessa hietaisen juotin kautta viereiseen suoalueeseen, keskiosissa peltoihin ja muualla hiekkamoreenimaastoon. Suon pohjoisosassa on pieni Mustalampi. Suolla on 102 tutkimuspistettä ja 117 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,1/10 ha. Suon kokonaispintaala on 218 ha, yli 1 m syvän alueen 99 ha, yli 1,5 m syvän 55 ha ja yli 2 m syvän 18 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon luoteisosassa pohjoisluoteeseen, itäosassa loivasti länsilounaaseen ja lounaisosassa eteläkaakkoon. Maha-Paavonneva on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilauokkaan 1. Suon luoteisosasta vedet laskevat laskuojan kautta Mustalamminluoman kautta Renkolanluomaan ja edelleen Kauhavanjoen kautta Lapuanjokeen. Suon itä- ja eteläosista vedet valuvat ojaverkostojen kautta eteläkaakkoon Kokkopuroon ja sen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kramsunluoman valuma-alue, ja , Kokonpuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (79 %) ja hiekka (20 %). Maha-Paavonnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, avosuolla 3 %, turvekankaalla 5 % ja pellolla 5 %. Suon tyypillisimpiä suotyyppejä ovat tupasvillaräme sekä tupasvillaräme-, pallosararäme- isovarpurämemuuttumat. Suon yhtenäisempien altaiden keskiosissa on rahkarämettä ja paikoin esiintyy myös rahkanevaa. Paikoin on silmäkenevaa ja rahkarämettä. Keskustan keidasrämealueen ympärillä on rahkarämettä ja isovarpurämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on pääasiassa keskitiheää harvennusasteista männikköä. Maha-Paavonnevan turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 49 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosassa on laajempi alue, jolla on keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, joka muutoin on ohuehko. Sen alla on kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta, jonka seassa on yleisesti tupasvillaa. Syvemmällä turve on kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta. Pohjakerroksissa puu on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Maha-Paavonnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 0,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 1,2), ph-arvo 3,1 (3,0 3,1), vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % (87,4 94,5) ja kuiva-ainemäärä 81,9 kg/suo-m 3 (54,2 128,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg (18,8 20,8) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta (0,06 0,11). Maha-Paavonneva soveltuu turvetuotantoon. Muodoltaan rikkonaisen suon itäosan 19 ha:n laajuisella yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on 0,21 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Koko suon kolmesta erillisestä alueesta koostuvalla, yhteensä noin 50 ha:n laajuisella yli 1,5 metrin syvyisellä alueella yhteensä noin 0,58 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,37 MWh. 28

30 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 11. Maha-Paavonnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

31 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 9. Piippunanneva Piippunanneva (kl , x = 7009,6, y = 3320,7) sijaitsee noin 15 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon ja paikoin myös kallioihin. Suon eteläosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 57 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 118 ha, yli 1 m syvän alueen 80 ha, yli 1,5 m syvän 63 ha ja yli 2 m syvän 39 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiluoteeseen noin 3 m/km. Piippunanneva on kokonaisuudessaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet valuvat pääosin länteen ojaverkostoja pitkin Lummukkaluoman, Kramsunluoman ja Renkolanluoman kautta Kauhavanjokeen ja edelleen Lapuanjokeen. Suon pohjoisimmasta osasta vedet valuvat pohjoiseen ojaverkostoja myöden Tyynispäkin kautta Orpäkkiin ja edelleen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kramsunluoman valuma-alue, ja , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Suon pohja on monin paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (49 %) ja hiekka (49 %). Piippunannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 93 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 5 %. Suon vallitseva suotyyppi on tupasvillarämemuuttuma, mutta myös isovarpurämemuuttumaa on yleisesti. Paikoin on rahkarämemuuttumnaa ja suon reunoilla pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suon puusto pääasiassa keskitiheää harvennusasteista männikköä. Piippunannevan turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 42 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosissa laajahkoilla alueilla on keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1-4) maatunut pintarahkakerros, ja tämän alla edelleen melko heikosti maatunutta sararahkaturvetta. Pintakerroksissa tupasvilla on erittäin yleinen lisätekijä. Alemmissa kerroksissa turve on melko heikosti tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista sekaturvetta, jonka seassa on yleisesti varpujen ja kortteen jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Piippunannevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 4,2), ph-arvo 4,0 (3,0 4,4), vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % (87,7 92,4) ja kuiva-ainemäärä 85,6 kg/suo-m 3 (71,6 115,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg (20,5 23,4) ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta (0,14 0,2). Piippunanneva soveltuu turvetuotantoon. Noin 20 ha:n laajuisella alalla 0,20 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Tämän alla sekä muualla suon 60 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 1,08 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,46 MWh. 30

32 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 12. Piippunannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

33 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 10. Peuraneva Peuraneva (kl , x = 7009,9, y = 3322,7) sijaitsee noin 13 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Peuranevalla on 197 tutkimuspistettä ja 229 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 338 ha, yli 1 m syvän alueen 270 ha, yli 1,5 m syvän 189 ha ja yli 2 m syvän 130 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pohjoisosassa pohjoisluoteeseen 2,5 m/km. Peuranevan pohjoisosa on ojitettu, mutta eteläosa reunaojia lukuun ottamatta kokonaan ojittamaton. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 3. Suon vedet valuvat pohjoispäästä ojaverkostoja myöden pohjoisluoteeseen Tyynispäkin kautta Orpäkkiin ja edelleen Purmonjokeen. Suon etelä- ja länsiosien vedet valuvat länteen ojaverkostojen ja Kotalahdenpuron kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Orpäkin valuma-alue, ja , Lappajärven alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on, 3,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (68 %) ja moreeni (32 %). Peuranevan tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, avosuolla 30 % ja turvekankaalla 2 %. Suon ojittamaton osa on lyhytkortista nevaa ja keidasrämettä, eteläreunalla myös tupasvillarämettä. Pohjoisosa on isovarpurämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Reunaosissa kautta suon pallosararämemuuttuma on yleinen tyyppi. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 3,1 dm. Suon ojittamaton osa on laajalti puutonta, pohjoisosassa puusto on keskitiheää harvennusasteista männikköä. Peuranevan turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 68 %, sararahkaturve (CS) 10 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon ojittamattomassa osassa on laaja, keskimäärin 0,6 m paksu heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros. Lisäksi turvekerroksissa on melko heikosti maatuneita (H4) sekä rahka- että saravaltaisia linssejä. Pintarahkakerroksen alla on pääasiassa rahkaturvetta, jonka maatuneisuus vaihtelee kohtalaisesta hyvin maatuneeseen. Tupasvillan jäänteitä esiintyy hyvin yleisesti turvekerrostumissa. Suon ojitetussa osassa pintarahkakerros on ohut ja sen alla on pääasiassa kohtalaisesti sekä pohjalla hyvin maatunutta saravaltaista sekaturvetta. Pohjoisimmissa osissa on myös saraturvetta, jonka seassa on suoleväkön jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Peuranevalta on otettu näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 17,3), ph-arvo 4,0 (3,0 5,3), vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % (75,7 97,7) ja kuiva-ainemäärä 83,4 kg/suo-m 3 (42,9 129,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg (18,0 22,5) ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,04 0,22). Peuraneva soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvällä alueella on noin 110 ha:n alalla 0,66 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Suon 189 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 3,08 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,43 MWh. 32

34 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 13. Peuranevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

35 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 11. Kainaloneva Kainaloneva (kl , x = 7013,1, y = 3323,2) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu idässä soramuodostumaan, etelässä peltoon ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 36 ha, yli 1 m syvän alueen 24 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on tasainen. Kainaloneva on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Vedet valuvat etelään ja länteen ojaverkostojen kautta Tyynispäkin ja Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (50 %), moreeni (27 %) ja hiesu (23 %). Kainalonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 11 %. Suon vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Paikoin on myös isovarpurämemuuttumaa, suon reunoilla pallosararämemuuttuma ja varputurvekangas ovat tavallisia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Suon puusto on pääasiassa vajaatuottoista mäntyä. Kainalonevan turve on kokonaan rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 99 % ja sararahkaturve (CS) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 78 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on epäyhtenäinen, vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros ja pintarahkan alla pääasiassa hyvin maatunutta rahkaturvetta. Tupasvilla on erittäin yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on erittäin vähän. Kainalonevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 2,5), ph-arvo 3,4 (3,0 3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % (85,5 93,5) ja kuiva-ainemäärä 101,1 kg/suo-m 3 (64,9 136,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg (19,8 22,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 % kuivapainosta (0,14 0,48). Kainaloneva soveltuu turvetuotantoon. Noin 17 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,27 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.30. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. 34 Kuva 14. Kainalonevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

36 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hirvineva Hirvineva (kl , x = 7012,6, y = 3319,4) sijaitsee noin 14 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu pohjoisessa toiseen suohon ja muualla moreenimaastoon. Suon itäreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 170 tutkimuspistettä ja 242 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 339 ha, yli 1 m syvän alueen 270 ha, yli 1,5 m syvän 220 ha ja yli 2 m syvän 160 ha. Hirvinevan pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Suon eteläosa on turvetuotannossa, ja suo on suurelta osin ojitettu, mutta sen keski- ja pohjoisosissa on muutamia kohtalaisen kokoisia ojittamattomia laikkuja. Hirvineva kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon vedet valuvat pohjoiseen Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) ja hiekka (21 %). Suon itäosien syvien altaiden pohjalla on keskimäärin 30 cm:n paksuinen liejukerros. Hirvinevan tutkimuspisteistä on tutkimuksen aikaan (1995) ollut rämeellä 82 %, avosuolla 8 %, korvessa 1 %, ja turvekankaalla 9 %. Nykyään suon eteläosa on valtaosin tuotantoaluetta. Suon yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, tupasvillaräme, rahkaräme sekä niiden muuttumat. Myös isovarpurämemuuttumaa esiintyy ja suon reunoilla on yleisesti pallosararämemuutumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 3,6 dm. Puusto on suon ojitetuissa osissa harvennusasteista ja ojittamattomissa osissa vajaatuottoista keskitiheää männikköä. Hirvinevan turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on laajalla alueella yli 2 m paksu heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jonka alla on ohut kerros kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta tai sararahkaturvetta. Suon keskiosassa turve on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Suon pohjalla on paikoin ohut hyvin maatunut kerros rahkaturvetta. Suon pohjoisosassa on myös kohtalaisen kokoinen alue, jonka pintarahkakerroksen paksuus on keskimäärin 1,5 m. Pintarahkan alla on pääasiassa saravaltaista turvetta, jonka maatumisaste vaihtelee heikosta kohtalaiseen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Hirvinevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 7,4), ph-arvo 3,8 (3,4 4,4), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (85,1 93,6) ja kuiva-ainemäärä 86,9 kg/suo-m 3 (62,0 148,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg (19,2 23,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta (0,05 0,23). Hirvineva on jo osittain turvetuotannossa: eteläosassa on noin 60 ha:n laajuinen turvetuotantoalue. Suon yli 1,5 m syvällä alueella, tuotantoalueen ulkopuolella, on noin 20 ha:n alalla 0,35 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla suon tuotantoalueen ulkopuolisella, noin 163 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 3,05 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,47 MWh. 35

37 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 36 Kuva 15. Hirvinevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

38 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kärmesneva Kärmesneva (kl , x=7014,0, y=3318,1) sijaitsee noin 20 km Lappajärven keskustasta itään, lähellä Kauhajoen rajaa. Se rajoittuu koillis- ja kaakkoisosistaan Hirvinevaan, jolla on tuotantoalue, ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon lounaisreunaan ulottuu autotie ja itäiseen osaan metsäautotie. Suolla on 157 tutkimuspistettä ja 206 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 366 ha, yli 1 m syvän alueen 224 ha, yli 1,5 m syvän 124 ha ja yli 2 m syvän 86 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pohjoisosan pinta viettää pohjoiseen noin 2,5 m/km ja eteläosan lounaaseen noin 5 m/km. Kärmesneva on osin ojitettu, keski- ja pohjoisosissa sekä lounaisosissa on ojittamatonta suoaluetta. Se kuuluu luonnontilaluokkaan 2. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja jolta vedet laskevat Tyynispäkin ja Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suon eteläosasta lähtee laskuoja, Pakasluoma, josta vedet virtaavat kahden turvetuotantoalueen, Lummukkaluoman, Kramsunluoman ja Perkolanluoman kautta Kauhavanjokeen ja siitä Lapuanjokeen. Suon pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue ja eteläosa vesistöalueeseen , Kramsunluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (88 %), moreeni (6 %) ja hieta (3 %). Liejua esiintyy suon pohjoisosan koillislaidan pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros ja suon eteläosassa kuivahtaneen Pakasjärven alueella laajahko paikoin jopa yli metrin paksuinen kerros. Kärmesnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 70 %, avosuolla 22 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 6 %. Suon pohjoisosan ojittamaton alue on pääosin rahkanevaa ja -rämettä ja varsinaista saranevaa. Ojitettu pohjoisosa on pääosin isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla esiintyy turvekankaita, kangaskorpea ja pallosararämettä. Suon ojittamaton keskiosa on pääosin rahkanevaa ja -rämettä, reunoilla esiintyy tupasvillarämemuuttumaa ja ohutturpeisella osalla esiintyy pallosararäme- ja isovarpurämemuuttumaa. Suon eteläosan ojitetussa osassa esiintyy pääosin tupasvillarämemuuttumaa, ojittamattomassa lounaisosassa esiintyy pääosin lyhytkorsinevaa. Reunoilla esiintyy kangaskorpea ja pallosararämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon pohjois- ja eteläosan ojitetuilla alueilla mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsää, ojittamattomilla alueilla melkein avoimesta harvaan kasvavaa kitukasvuista mäntyvaltaista metsikköä. Kärmesnevan turpeista on rahkavaltaisia 46 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 53 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 29 %, sararahkaturve (CS) 17 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on laajahko, vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut (H1 4) pintarahkakerros joka sisältää osin päätekijänä saraa. Syvemmällä turve muuttuu saravaltaiseksi, osin heikosti maatuneeksi. Suon keskiosassa on vajaan metrin paksuinen heikosti maatunut (H1 3) pintarahkakerros. Syvemmällä on kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Suon eteläosassa heikosti maatunut pintarahkakerros on ohut, ja sen alla on kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Poikkeuksena on lounaisosassa Pakasjärven alue, jossa heikosti maatunut rahkaturve yltää pinnasta pohjaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Kärmesnevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 22,2), ph-arvo 3,8 (2,9 4,8), vesipitoisuus märkäpainosta 89,3 % (81,4 92,3) ja kuiva-ainemäärä 103,7 kg/suo-m 3 (72,4 180,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 23,1 MJ/kg (21,7 25,7) ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,09 0,33). Kärmesneva soveltuu turvetuotantoon. Suon keskiosan yhteensä 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,112 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 3-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Kahdessa altaassa suon pohjoisja keskiosassa yhteensä 115 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvältä alueella on noin 2,41 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,56 MWh. 37

39 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 38 Kuva 16. Kärmesnevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

40 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lumimurronneva Lumimurronneva (kl , x=7015,3, y=3321,7) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta itään. Suo rajoittuu luoteessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisja luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 136 ha, yli 1 m syvän alueen 61 ha, yli 1,5 m syvän 43 ha ja yli 2 m syvän 22 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 3,5 m/km. Lumimurronneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, keskiosassa on vajaan 8 hehtaarin ojittamaton alue, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon kaakkoisosasta lähtee laskuoja Norijokeen, joka virtaa Ruuhijärven ja Kerttuanjärven kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen - Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (66 %) ja hiekka (34 %). Liejua on suon pohjalla keski- ja eteläosissa sekä koillisosassa laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros, paikoin paksumminkin. Lumimurronnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 96 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 2 %. Suon keskiosan ojittamattomalla alueella on pääasiassa rahkarämettä ja sen muuttumaa. Alueen ympärillä ojitetulla alueella on tupasvillaräme- ja pallosararämemuuttumaa. Ohutturpeisimmilla ojitetuilla alueilla on isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 45 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä, muilta osin keskitiheää mänty- ja koivuvaltaista harvennusmetsää. Lumimurronnevan turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 66 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, jossa on osin saraa päätekijänä ja tupasvillaa lisätekijänä. Kerroksen alla on maatuneempi rahkavaltainen kerros, ja syvemmällä taas heikommin maatunut rahkavaltainen kerros. Syvemmällä on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa esiintyy siellä täällä saravaltaisia linssejä. Pohjalla on paikoin ohuehko kerros hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Lumimurronnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,4 3,4), ph-arvo 3,3 (2,9 3,5), vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % (82,4 94,7) ja kuiva-ainemäärä 98,2 kg/ suo-m 3 (49,0 173,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg (18,3 22,6) ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,11 0,14). Lumimurronneva soveltuu turvetuotantoon, parhaiten energiaturvetuotantoon vaihtelevan maatuneisuusasteen takia. Suon kahdessa osassa yhteensä 43 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,73 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on paikoittain kohtalaisen paksu liejukerros suon pohjalla. 39

41 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 17. Lumimurronnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 40

42 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Tiilineva Tiilineva (kl , x=7016,0, y=3320,7) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta itään. Se rajoittuu etelässä Lumimurronnevaan ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon koillisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 76 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha ja yli 1,5 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Itäosan pinta viettää loivasti itään, länsiosan pohjoisosa loivasti luoteeseen ja eteläosa loivasti lounaaseen. Tiilineva on suurimmaksi osaksi ojittamaton, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 3. Vedet valuvat suon itäosasta ojia pitkin Hankinevan kautta laskuojaan, joka kulkee Norijokeen, edelleen Ruuhijärven ja Kerttuanjärven kautta Purmonjokeen. Suon länsiosasta vedet virtaavat suon lounaisosan ojien kautta Vinnivuorennevan kautta laskuojaan, josta vedet virtaavat Tyynispäkin ja Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu pääosin vesistöalueeseen , Norijoen Koivupäkin valuma-alueeseen, suon lounais- ja luodenurkat kuuluvat vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaa on moreenia. Liejua on suon pohjalla hyvin pienellä alueella hyvin ohut kerros. Tiilinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 100 %. Suolla on pääasiassa tupasvillarämettä ja varsinaista sararämettä, paikoin pallosararämettä. Kaakkoisosassa on jonkun verran rahka- ja lyhytkorsinevarämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm. Puusto on pääosin kitukasvuista ja harvaa mäntyä, ojitetuilla alueilla ja reunoilla esiintyy mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsikköä. Tiilinevan turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 91 %, sararahkaturve (CS) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros. Syvemmällä on rahkavaltaista kohtalaisen maatunutta turvetta, paikoin heikommin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Pohjalla on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkavaltaista siellä täällä saravaltaisia linssejä sisältävää turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Tiilinevaa ei suositella turvetuotantoon, koska se on pääosin ojittamaton ja luonnontilaluokka on 3. Kuva 18. Tiilinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 41

43 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 16. Kivineva Kivineva (kl , x=7017,2, y=3320,9) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta itään. Se rajoittuu pohjoisessa suohon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon lounaisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 81 ha, yli 1 m syvän alueen 59 ha, yli 1,5 m syvän 48 ha ja yli 2 m syvän 36 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 6 m/km. Kivineva on suurimmaksi osaksi ojitettu, suon pohjoisessa osassa on reilun 10 hehtaarin ojittamaton alue. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Vedet virtaavat suon pohjoispäästä suo-ojien kautta laskuojaan joka virtaa Norijokeen, ja edelleen Ruuhijärven ja Kerttuanjärven kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (94 %), hieta (5 %) ja moreeni (1 %). Liejua on suon pohjalla hyvin pienellä alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Kivinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 83 %, turvekankaalla 13 %, avosuolla 3 % ja korvessa 1 %. Suon ojittamaton osa on pääasiassa rahka- ja tupasvillarämettä. Ojitettu keskiosa on pääasiassa rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunoilla on tupasvillarämettä ja sen muuttumaa, suon kaakkoisosassa on ruohoturvekangasta ja kytöheittoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla puusto on mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsikköä, osin tiheää tukkipuustoa. Kivinevan turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 30 %, ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jossa tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Syvemmälle mentäessä suon eteläosassa on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta, ja sen alapuolella voi paikoin esiintyä heikommin maatunutta saravaltaista turvetta. Pohjalla on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Reunoja kohti mentäessä turve muuttuu saravaltaiseksi. Suon pohjoisosassa heikosti maatuneen rahkavaltaisen kerroksen alla on heikosti maatunutta saravaltaista turvetta, jossa on linsseinä maatuneempaa saravaltaista turvetta. Syvemmälle mentäessä on saravaltaista, paikoin rahkavaltaista, kohtalaisen hyvin maatunutta turvetta. Pohjalla on ohuehko kerros hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Kivinevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 4,9), ph-arvo 4,0 (3,7 4,5), vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % (89,9 93,2) ja kuiva-ainemäärä 77,7 kg/suo-m 3 (64,4 101,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg (19,2 22,5) ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,11 0,17). Kivineva soveltuu turvetuotantoon. Suon 48 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 1,06 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,41 MWh. 42

44 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 19. Kivinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

45 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 17. Tausneva Tausneva (kl , x=7016,6, y=3323,3) sijaitsee noin 9 km Lappajärven keskustasta itään. Se rajoittuu kaakossa peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon kaakkoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 75 ha, yli 1 m syvän alueen 45 ha, yli 1,5 m syvän 29 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Tausneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon lounaisosasta lähtee laskuoja Norijokeen, joka virtaa edelleen Ruuhijärven ja Kerttuanjärven kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (58 %), hiekka (39 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla hyvin pienellä alueella ohut kerros. Tausnevan suotyypeistä on rämeellä 95 %, pellolla 3 %, turvekankaalla 1 % ja avosuolla 1 %. Suon eteläosassa on pieni rahkarämemuuttuma-alue, jonka ympärillä on pääasiassa tupasvillaräme- ja kangasrämemuuttumaa. Suon eteläisin laita on kytöheittoa. Kapeassa keskiosassa on isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Pohjoisosassa on pienehköllä alueella rahkarämemuuttumaa, jonka ympärillä on tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla on korpiräme- ja pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 39 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusmännikköä, paikoin puusto on kitukasvuista ja harvaa. Reunoilla esiintyy sekapuustoista harvennusmetsikköä. Tausnevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 52 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohuehko heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunut rahkavaltainen kerros, jossa tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko hyvin maatunut saravaltainen kerros, jossa on yleisesti puuta lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Tausnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,9 7,1), ph-arvo 4,6 (3,8 5,0), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (89,7 92,3) ja kuiva-ainemäärä 84,4 kg/suo-m 3 (74,5 103,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg (21,3 22,3) ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,14 0,16). Tausneva soveltuu turvetuotantoon. Suon yhtenäisellä 29 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,49 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. 44

46 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 20. Tausnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 45

47 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 18. Kokkoneva Kokkoneva (kl , x = 6994,0, y = 3323,4) sijaitsee noin 32 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu pohjoisessa turvetuotantoalueeseen, ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreuna rajoittuu valtatie 16:een. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 130 ha, yli 1 m syvän alueen 90 ha, yli 1,5 m syvän 71 ha ja yli 2 m syvän 58 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Kokkoneva on pääosin ojitettu, mutta sen länsi- ja pohjoisosissa on pieniä ojittamattomia alueita. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Kokkonevan vedet valuvat luoteeseen laskuojia pitkin Kauhajärveen ja edelleen Kauhavanjoen kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kauhajärven valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (86 %), hiekka (9 %) ja hiesu (4 %). Suon läntisimmässä lahdekkeessa suon pohjalla on keskimäärin 30 cm kerros liejua. Kokkonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 97 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 1 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä ja sen muuttumaa. Turpasvillarämemuuttuma sekä lyhytkorsinevaräme ja sen muuttuma ovat myös yleisiä. Suon reunoilla on isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on riuku- tai harvennusasteista männikköä. Kokkonevan turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 34 %, sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon läntisimmässä osassa on laajempi keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata- ja Acutifolia-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Muualla pintarahkakerros on ohuehko. Pintarahkan alla on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta, jonka seassa on yleisesti tupasvillan jäänteitä. Heikommin maatuneita linssejä esiintyy paikoin. Erityisesti suon pohjoisosassa syvemmissä kerroksissa turve muuttuu kohtalaisesti maatuneeksi saravaltaiseksi turpeeksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Kokkonevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 4,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (86,5 93,9) ja kuiva-ainemäärä 70,0 kg/suo-m 3 (58,8 96,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg (17,1 22,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta (0,08 0,5). Kokkoneva soveltuu turvetuotantoon. Noin 10 ha:n alalla on 0,10 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 3-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Muualla suon yhteensä 71 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 1,66 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,34 MWh. 46

48 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 21. Kokkonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 47

49 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 19. Keeslanti Keeslanti (kl , x=6992,4, y=3325,4) sijaitsee noin 37 km Lappajärven keskustasta etelään Lappajärven ja Alajärven kuntarajalla. Se rajoittuu lounaassa soihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Rikkonainen suo koostuu neljästä eri altaasta. Suon lounaisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 7,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 71 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pohjoisosassa pinta viettää koilliseen noin 2 m/km ja suon eteläosassa lounaaseen noin 4 m/km. Keeslanti on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon lounaispäästä vedet virtaavat ojia pitkin kahden suon kautta laskuojaan, joka laskee Hirvijärveen, josta vedet virtaavat Hirvijoen kautta Kauhavanjokeen, joka yhtyy Lapuanjokeen. Suon pohjoisosasta vedet virtaavat ojia pitkin soiden kautta Kivipuroon, joka yhtyy Vähäjoen kautta Kurejokeen, joka virtaa Lappajärveen. Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suon eteläosa kuuluu vesistöalueeseen , Hirvijoen valuma-alue, ja pohjoisosa vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaa on moreenia. Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Keeslannin tutkimuspisteistä on rämeellä 70 % ja turvekankaalla 30 %. Suurimman, pohjoisen altaan keskiosa on variksemarjarahkarämemuuttumaa, jonka ympärillä on isovarpurämemuuttumaa ja reunoilla turvekankaita. Suon muiden altaiden keskiosassa on variksenmarjarahkarämemuuttumaa ja niiden ympärillä isovarpurämettä ja turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntymetsää. Reunoilla on paikoin keskitiheää tai tiheää varttunutta sekametsää. Keeslannin turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 67 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 67 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 25 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvilla on hyvin yleinen lisätekijä. Syvemmällä on kohtalaisen hyvin tai hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, tupasvilla on yleinen tekijä myös tässä kerroksessa. Paikoin pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on erittäin vähän. Keeslanti ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia, lisäksi suo on rikkonainen. 48 Kuva 22. Keeslannin tutkimus- ja syvyyspisteet.

50 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Toinensaari Toinensaari (kl , x=6993,8, y=3326,1) sijaitsee noin 36 km Lappajärven keskustasta etelään Lappajärven ja Alajärven kunnanrajalla. Se rajoittuu pohjoisessa valtatie 16:een ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suo on muodoltaan rikkonainen. Suon pohjoisreunaan ulottuu valtatie ja itärajaan metsäautotie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 50 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Toinensaari on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Vedet virtaavat suon luoteispäästä ojien kautta Kivipuroon joka yhtyy Vähäjoen kautta Kurejokeen, joka virtaa Lappajärveen. Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (96 %) ja hiekka (4 %). Liejua ei ole havaittu suon pohjalla. Toisensaaren tutkimuspisteistä on turvekankaalla 69 % ja rämeellä 31 %. Suo on pääsääntöisesti puolukka- mustikka- ja varputurvekangasta. Harvakseltaan esiintyy isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on varttunutta keskitiheää mäntyvaltaista sekametsää. Toisensaaren turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 57 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 29 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Kerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunut rahkavaltainen kerros, jossa puun jäännökset ovat yleinen lisätekijä. Paikoin pintarahkakerroksen alla on erittäin hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on runsaasti. Toinensaari ei sovellu turvetuotantoon, koska turvekerros on ohut. Kuva 23. Toisensaaren tutkimus- ja syvyyspisteet. 49

51 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 21. Kokkosaari Kokkosaari (kl , x = 6994,7, y = 3325,0) sijaitsee noin 30 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen ja on käytännössä samaa suoallasta kuin Nyöreinneva. Se rajoittuu etelässä tiehen, pohjoisessa turvetuotantoalueeseen ja muualla moreenimaastoon. Suon eteläreunaa sivuaa maantie. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 59 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 120 ha, yli 1 m syvän alueen 85 ha, yli 1,5 m syvän 72 ha ja yli 2 m syvän 51 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Kokkosaari on reunoiltaan ojitettu mutta itäosassa on laajahko ojittamaton alue. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 2. Suon pohjoispäästä on laskuoja Kivipuroon, joka johtaa Kurejoen kautta Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %), hiesu (26 %) ja hiekka (4 %). Liejua ei ole havaittu. Kokkosaaren tutkimuspisteistä on rämeellä 76 %, avosuolla 7 %, turvekankaalla 16 % ja tuotantoalueella 1 %. Suon ojittamaton alue on pääasiassa lyhytkorsinevarämettä ja tupasvillarämettä. Muualla yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Reunoilla on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojittamattoman alueen keskellä kitukasvuista ja harvaa, muualla enimmäkseen keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä. Kokkosaaren turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 13 %, saraturve (C) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 61 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on suolla ohut tai se puuttuu monin paikoin kokonaan. Turvekerrostuma koostuu suurimmaksi osaksi heikohkosti tai kohtalaisesti maatuneesta rahkasaraja saraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Kokkosaarelta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 02,4 22,4), vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % (86,6 92,2) ja kuiva-ainemäärä 73,6 kg/suo-m 3 (54,1 108,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/ kg (20,3 21,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta (0,14 0,19). Kokkosaari soveltuu turvetuotantoon. Suon 72 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 1,45 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,38 MWh. 50

52 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 24. Kokkosaaren tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

53 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 22. Hanhilamminneva Hanhilamminneva (kl , x = 6995,8, y = 3325,6) sijaitsee noin 26 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen. Suon eteläosassa on lähes umpeenkasvanut Hanhilampi, jonka läpi itään virtaa Kivipuro. Hanhilamminneva rajoittuu lännessä turvetuotantoalueeseen ja muualla moreenimaastoon. Itäreunaan kulkee tilustie. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,4/10 ha. Suon kokonaispintaala on 73 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Hanhilamminneva on ojitettu lukuun ottamatta Hanhilammen umpeenkasvanutta osaa ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon vedet kulkevat itään Kivipuron kautta Vähäjokeen, Kurejokeen ja Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja hieta (2 %). Umpeenkasvaneen Hanhilammen pohjalla on keskimäärin metrin paksuinen liejukerros. Hanhilamminnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 46 %, avosuolla 16 % ja turvekankaalla 38 %. Suon tuotantoalueeseen rajoittuva länsiosa on rahkarämemuuttumaa, keskiosa tupasvillarämemuuttumaa ja umpeenkasvanut itäosa luhtanevaa. Suon reunaosissa on yleisesti puolukkaturvekangasta. Suolla on havaittu punakämmekkää. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suon puusto on umpeenkasvaneen Hanhilammen osassa koivua ja muualla mäntyvaltaista. Puuston kehitysluokka vaihtelee. Hanhilamminnevan turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 51 %, sararahkaturve (CS) 48 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosassa on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, ja sen alla kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Umpeenkasvaneen Hanhilammen kohdalla on ohut kerros heikosti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta, jonka alla on paksu liejukerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Hanhilamminneva on ohutturpeinen, eikä sovellu turvetuotantoon. 52 Kuva 25. Hanhilamminnevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

54 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pihlajakankaanneva Pihlajakankaanneva (kl , x=6994,6, y=3326,3) sijaitsee noin 36 km Lappajärven keskustasta etelään. Se rajoittuu koillisessa peltoihin, etelässä valtatie 16:een ja muualla moreenimaastoon ja suoalueisiin. Suo on muodoltaan rikkonainen ja koostuu useammasta altaasta. Suon eteläreunalla kulkee valtatie ja koilliskulmaan tulee metsäautotie. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 95 ha, yli 1 m syvän alueen 8 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 6 m/km. Pihlajakankaanneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon pohjoispäästä vedet virtaavat ojia pitkin Kivipuroon, joka yhtyy Vähäjoen kautta Kurejokeen, joka virtaa Lappajärveen. Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vähäjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaa on moreenia. Liejua ei ole havaittu suon pohjalla. Pihlajakankaannevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 54 % ja rämeellä 46 %. Suon itäosan keskiosa on isovarpuräme- ja varsinaista sararämemuuttumaa, reunoilla on puolukka- ja ruohoturvekankaita. Suon matala keskiosa on isovarpurämemuuttumaa ja varpu- ja puolukkaturvekangasta. Länsiosassa on tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa, reunoilla turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on mäntyvaltaista, varttunutta keskitiheää sekametsää. Pihlajakankaannevan turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 68 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 31 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros. Tupasvillan ja varvun jäänteet ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pintarahkakerroksen alla on kohtalaisen tai erittäin hyvin maatunut rahkavaltainen kerros, jossa on tupasvillan ja puun jäännöksiä lisätekijöinä. Paikoin pohjalla on kerros erittäin hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on kohtalaisesti. Ohuen turvekerroksen takia Pihlajakankaanneva ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 26. Pihlajakankaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

55 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 24. Haasiahonkangas Haasiahonkangas (kl , x = 7000,7, y = 3321,7) sijaitsee noin 22 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen, lähellä Kauhavan ja Lapuan rajaa. Se rajoittuu luoteessa Kauhavan puolella tutkittuun Järvenpäännevaan, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon eteläosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 81 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha, yli 1,5 m syvän 16 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 1 m/km. Haasiahonkangas on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon pohjoispäästä on laskuoja Nokuanluomaan, siitä vedet virtaavat Kauhajärveen ja edelleen Kauhavanjoen kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kauhajärven valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (93 %), hiesu (3 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla vain syvimmässä altaassa pienellä alueella ohuelti. Haasiahonkankaan tutkimuspisteistä on rämeellä 74 % ja turvekankaalla 26 %. Suon pohjoisosan paksuturpeisilla alueilla rahkarämeet ovat yleisiä. Ohutturpeinen eteläosa on enimmäkseen isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunoilla on kangaskor- pimuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, melko varttunutta männikköä, seassa koivua. Haasiahonkankaan turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 57 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosa on ohutturpeista. Pohjoisosan paksuturpeisella alueella on paikoin yli puoli metriä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta tupasvillarahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu yleensä sarapitoiseksi tai valtaiseksi. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,5. Liekoja on vähän. Haasiahonkangas soveltuu turvetuotantoon. Suon 10 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,16 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,54 MWh. 54

56 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 27. Haasiahonkankaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 55

57 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 25. Viinakallio Viinakallio (kl , x = 7000,0, y = 3322,6) sijaitsee noin 21 km Lappajärven keskustasta etelälounaaseen, lähellä Kauhavan rajaa. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 59 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,8/10 ha. Suon kokonaispintaala on 94 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Viinakallio on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon luoteispäästä on laskuoja Nokuanluomaan, siitä vedet virtaavat Kauhajärveen ja edelleen Kauhavanjoen kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kauhajärven valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaa on moreenia. Liejua ei ole havaittu. Viinakallion tutkimuspisteistä on rämeellä 67 % ja turvekankaalla 33 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumaa, paikoin myös pallosararämemuuttumaa (kuva 29). Reunoilla on puolukka- ja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, melko varttunutta männikköä, seassa koivua. Viinakallion turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suo on suurimmaksi osaksi hyvin ohutturpeinen. Pinnassa on paikoin yleensä alla puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen kerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,6. Liekoja on erittäin runsaasti. Viinakallio ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen vuoksi. 56 Kuva 28. Viinakallion tutkimus- ja syvyyspisteet.

58 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 29. Tupasvillarahkarämemuuttumaa Viinakalliolta. Kuva: Tapio Toivonen, GTK. 57

59 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 26. Tapolanniitty Tapolanniitty (kl , x=7001,4, y=3323,1) sijaitsee noin 25 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu koillisessa ja kaakossa suoalueisiin ja muualla moreenimaastoon. Suo koostuu kolmesta eri altaasta ja on paikoin rikkonainen. Suon eteläosan läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 54 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 8 m/km. Tapolanniitty on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Vedet laskevat suon luoteisosasta ojien kautta laskuojaan, joka yhtyy Nokuanluomaan. Se laskee Kauhajärveen, josta vedet virtaavat Kauhajoen kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kauhajärven valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaa on moreenia. Liejua ei ole havaittu suon pohjalla. Tapolanniityn tutkimuspisteistä on turvekankaalla 69 % ja rämeellä 31 %. Suo on pääasiassa puolukka- varpu- ja ruohoturvekangasta. Suon itäisellä osalla esiintyy hieman varsinaista sararäme- ja isovarpurämemuuttumaa. Suon lounaisreunassa on kytöheittoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on keskitiheää, varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Tapolanniityn turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 95 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 69 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmasta osasta suota puuttuu heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, vain pienessä osassa suon luoteisreunaa tällainen esiintyy. Heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pintakerroksessa on varpujen jäännöksiä yleisesti lisätekijänä. Syvemmälle mentäessä turve muuttuu kohtalaisesti maatuneeksi rahkavaltaiseksi turpeeksi, jossa on saraa mukana. Pohjalla turve on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Puun jäännökset ovat yleinen lisätekijä syvemmissä kerroksissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on runsaasti. Turvekerros on ohut ja Tapolanniitty muodoltaan rikkonainen, joten suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 30. Tapolanniityn tutkimus- ja syvyyspisteet. 58

60 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ruohoneva Ruohoneva (kl , x=7002,7, y=3325,3) sijaitsee noin 20 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu pohjoisessa ja etelässä peltoihin, lounaassa suohon ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjois- ja eteläosaan ulottuu peltotie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 62 ha, yli 1 m syvän alueen 26 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 4 m/km. Ruohoneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon lounais- ja luoteispäästä lähtee laskuojat jotka yhdistyvät Kokonpuroon, joka laskee Lappajärveen (69.5). Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen (61.7), joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kokonpuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (82 %), hiekka (15 %) ja hiesu (3 %). Liejua on suon itäisen altaan pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Ruohonevan tutkimuspisteistä on pellolla 55 %, turvekankaalla 43 % ja rämeellä 2 %. Suo on pääasiassa peltoa. Koillisreunassa on puolukka- ja varputurvekangasta. Suon lounaisreunassa on kytöheittoa, mustikka- ja ruohoturvekangasta. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on pääosin mäntyvaltaista varttunutta keskitiheää sekametsää, suon koillisreunalla on tiheää sekapuustoista taimikkoa. Ruohonevan turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 28 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 36 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Pintarahkakerroksen alla turve muuttuu heikosti tai kohtalaisen maatuneeksi saravaltaiseksi turpeeksi. Kohtalaisen maatuneen saravaltaisen turvekerroksen alla voi olla heikommin maatunutta saravaltaista turvetta. Pohjalla on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, jossa puun jäännökset ovat melko yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Ruohonevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,1 5,4), vesipitoisuus märkäpainosta 87,3 % (76,3 90,8) ja kuiva-ainemäärä 97,1 kg/suo-m 3 (78,9 109,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg (20,7 21,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta (0,17 0,22). Ruohoneva soveltuu turvetuotantoon, parhaiten energiaturvetuotantoon vaihtelevan maatuneisuusasteen takia. Suon yhtenäisellä 17 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,31 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,52 MWh. 59

61 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 31. Ruohonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

62 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Harjunneva Harjunneva (kl , x=7003,4, y=3324,5) sijaitsee noin 18 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu koillisessa peltoihin, lounaassa ja idässä suohon ja muualla moreenimaastoon. Harjunneva sivuaa idässä Vanhanevaa, joka kuuluu Natura- ja soidensuojeluohjelmiin. Suon koillisosaa sivuaa 1. luokan Matinharjun pohjavesialue. Suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 70 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 148 ha, yli 1 m syvän alueen 90 ha, yli 1,5 m syvän 73 ha ja yli 2 m syvän 46 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 3 m/km. Harjunneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon kaakkoispäästä on laskuoja Kokonpuroon, mikä laskee Lappajärveen. Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kokonpuron valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (81 %), hiekka (16 %) ja hiesu (3 %). Liejua on suon eteläosan pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Harjunnevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 83 %, rämeellä 11 % ja pellolla 6 %. Suo on pääasiassa puolukka- ja varputurvekangasta. Suon koillisosassa on peltoa, pohjoisosassa paikoin kytöheittoa. Suon eteläisessä keskiosassa on hieman isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on mäntyvaltaista varttunutta harvennusmetsää, koillis- ja luoteisreunoissa on tiheää mänty- ja koivutaimikkoa. Harjunnevan turpeista on rahkavaltaisia 36 % ja saravaltaisia 64 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 64 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on hyvin ohut heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, osin se puuttuu kokonaan. Pintarahkakerroksen alla on ohut kerros hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, jonka alla on heikommin maatunutta saravaltaista turvetta. Molemmissa kerroksissa tupasvillan jäännökset ovat kohtalaisen yleinen lisätekijä. Syvemmälle mentäessä on kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Paikoin tämänkin kerroksen alla on vähemmän maatunutta saravaltaista turvetta. Paikoin pohjalla esiintyy erittäin hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Harjunnevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 4,4), vesipitoisuus märkäpainosta 89,8 % (84,5 91,6) ja kuiva-ainemäärä 96,6 kg/suo-m 3 (78,7 129,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg (20,7 24,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 % kuivapainosta (0,17 0,46). Harjunneva soveltuu varauksella turvetuotantoon, parhaiten energiaturpeeksi vaihtelevan maatumisasteen takia. Suon yhtenäisellä 73 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 1,53 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon itäpuolella oleva Natura- ja soidensuojeluohjelmaan kuuluva Vanhaneva, sekä suon koillisosaa sivuava 1. luokan Matinharjun pohjavesialue. 61

63 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 32. Harjunnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 62

64 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Tikkakankaanneva Tikkakankaanneva (kl , x=7005,3, y=3322,5) sijaitsee noin 17 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu koillisessa ja kaakossa peltoihin, pohjoisessa suohon ja muualla moreenimaastoon. Suo koostuu kahdesta altaasta, joita yhdistää suon keskellä oleva kapea luiru. Suon keskiosan läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 78 ha ja yli 1 m syvän alueen 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 3 m/km. Tikkakankaanneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Vedet virtaavat suon kaakkoispään ojien kautta Kokonpuroon, mikä laskee Lappajärveen. Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kokonpuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (99 %) ja hiekka (1 %). Liejua ei ole havaittu suon pohjalla. Tikkakankaannevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 59 %, rämeellä 38 %, pellolla 2 % ja avosuolla 1 %. Suon eteläisen altaan keskiosa on pääasiassa kanervarahkarämemuuttumaa. Alueen ympärillä on isovarpurämettä, reunoilla on jäkälä-, varpuja puolukkaturvekangasta ja kaakkoisosassa peltoa. Suon kapea keskiosa on kanervarahkaräme- ja variksenmarjarahkarämemuuttumaa. Suon pohjoisen altaan eteläosissa on pienellä alueella lyhytkorsinevarämettä ja tupasvillarahkarämettä, alueen ympärillä on tupasvillarämettä ja isovarpurämemuuttumaa. Suon pohjoisimmassa osassa on kytöheittoa. Muualla esiintyy puolukka- ja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon eteläosassa mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsää, suon kapeassa keskiosassa mäntyvaltaista keskitiheää taimikkoa, suon pohjoisosassa mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsää, paikoin varttunutta metsää. Pohjoisimman osan kytöheittoalueella puusto on koivuvaltaista keskitiheää tai tiheää varttunutta metsää. Tikkakankaannevan turve on rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 % ja sararahkaturve (CS) 65 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 22 % kokonaisturvemäärästä. Suon heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros on ohut ja paikoin se puuttuu kokonaan. Pintakerros koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pintarahkakerroksen alla oleva turve on erittäin hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa on mukana saraa. Kerros jatkuu yleensä pohjaan asti, syvemmällä puun jäänteet ovat melko yleinen lisätekijä. Paikoin esiintyy kohtalaisen hyvin maatuneita rahkavaltaisia linssejä. Suon pohjoisosassa pintarahkakerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta pohjaan saakka. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on erittäin vähän. Tikkakankaanneva ei sovellu turvetuotantoon suon ohuen turvekerroksen takia. 63

65 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 33. Tikkakankaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 64

66 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hyppienneva Hyppienneva (kl , x=7008,1, y=3322,0) sijaitsee noin 15 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu pohjoisessa maantiehen ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisreunassa kulkee maantie ja itä- ja länsireunoja sivuaa metsäautotiet. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä (kuva 34). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 53 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km. Hyppienneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Vedet virtaavat suon lounaisosan ja viereisen suon ojien kautta Mustalampeen (105,3 m mpy). Lammesta lähtee Mustalamminluoma, josta vedet virtaavat Kramsunluoman ja Perkolanluoman kautta Kauhavanjokeen, joka yhtyy Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kramsunluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hiekka (24 %) ja hieta (2 %). Liejua on suon pohjalla hyvin pienellä alueella ohut kerros. Hyppiennevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 59 %, rämeellä 37 % ja avosuolla 4 %. Suon keskiosassa on pääasiassa variksenmarja- ja kanervarahkarämemuuttumaa. Alueen ympärillä on isovarpuräme-, pallosararäme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Pohjoisosassa ja reunoilla on puolukka- ja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 44 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Pohjoisosassa ja reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Hyppiennevan turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 51 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 83 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäänteet ovat melko yleinen lisätekijä. Pintakerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa on saraa mukana ja tupasvillan jäänteitä yleisenä lisätekijänä. Syvemmälle mentäessä turve on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Paikoin pohjalla on kuitenkin kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on erittäin vähän. Hyppiennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,8 10,3), vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % (88,5 92,1) ja kuiva-ainemäärä 113,1 kg/suo-m 3 (107,0 126,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/ kg (19,0 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta (0,13 0,38). Hyppienneva soveltuu turvetuotantoon, parhaiten energiaturvetuotantoon. Suon 7 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,10 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,58 MWh. 65

67 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 34. Hyppiennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 66

68 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Heinineva Heinineva (kl , x=7009,2, y=3321,7) sijaitsee noin 15 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Suo koostuu kolmesta erillisestä altaasta ja rajoittuu moreenimaastoon. Suon eteläosan läpi kulkee maantie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 96 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon itäaltaan pinta viettää loivasti lounaaseen, keskiallas viettää loivasti kaakkoon ja länsiallas viettää loivasti luoteeseen. Heinineva on melkein kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon keski- ja länsialtaan vedet virtaavat keskialtaan lounaisreunan ojia myöten Mustalampeen, siitä Mustalamminluoman, Kramsunluoman ja Perkolanluoman kautta Kauhavanjokeen, joka yhtyy Lapuanjokeen. Suon itäaltaan vedet virtaavat altaan eteläosan ja viereisen suon ojien kautta laskuojaan, edelleen Lummukkaluoman, Kramsunluoman ja Perkolanluoman kautta Kauhavanjokeen ja edelleen Lapuanjokeen. Suon itä- ja keskiallas kuuluvat vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue ja länsiallas vesistöalueeseen , Kramsunluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (80 %) ja hiekka (20 %). Liejua ei ole havaittu suon pohjalla. Heininevan tutkimuspisteistä on rämeellä 88 % ja turvekankaalla 12 %. Suon keskialtaan keskiosa on pääasiassa variksenmarja- ja tupasvillarahkarämettä. Alueen ympärillä esiintyy tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla esiintyy puolukkaturvekangasta. Itäallas on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa. Länsialtaassa esiintyy tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa (kuva 36). Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on suon keskialtaassa kitukasvuista ja harvaa mäntyä, reunoilla keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää. Suon itä- ja länsialtaissa puusto on pääasiassa keskitiheää mäntyvaltaista taimikkoa. Heininevan turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 25 % ja rahkasaraturve (SC) 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Osassa suota pintarahkakerros puuttuu kokonaan. Tupasvillan jäännökset on melko yleinen lisätekijä pintakerroksessa. Syvemmälle mentäessä turve muuttuu kohtalaisen hyvin maatuneeksi rahkavaltaiseksi turpeeksi. Pohjalla on kerros hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Paikoin turvekerrostuma on pinnasta pohjaan kohtalaisesti tai hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on vähän. Heinineva soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon, tuotantokelpoinen ala koostuu kahdesta noin 4 hehtaarin alueesta. 67

69 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 35. Heininevan tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 36. Tupasvillarämemuuttumaa Heininevalta. Kuva: Tuija Vähäkuopus, GTK. 68

70 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Siipilautakorvenneva Siipilautakorvenneva (kl , x=7011,3, y=3321,7) sijaitsee noin 16 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon, suon lounais- pohjois- ja koillisreunoilla on rantavalleja. Suon lounaisreunasta on noin 250 m lähimpään metsäautotiehen. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 37). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 29 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 4 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti länteen. Siipilautakorvenneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon itäisessä osassa on tavattu maariankämmekkää (Dactylorhiza maculata). Vedet virtaavat suo-ojien kautta laskuojaan, joka yhtyy Tyynispäkkiin ja edelleen Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (50 %) ja hiekka (50 %). Liejua on suon pohjalla pienehköllä alueella vajaa puolen metrin paksuinen kerros. Siipilautakorvennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 64 %, avosuolla 29 % ja turvekankaalla 7 %. Suon keskiosa on pääasiassa kanervarahkaneva- ja variksenmarjarahkanevamuuttumaa. Paikoin on variksenmarjarahkaräme- ja tupasvillarahkarämemuuttumaa (kuva 38). Reunoilla on pallosararäme- ja tupasvillarämemuuttumaa, paikoin myös varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on pääosin taimikkoasteen harvaa mäntyä. Reunoilla on hieman mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsää. Siipilautakorvennevan turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 61 %, sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 71 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pintarahkakerroksen alla on heti hyvin maatunut rahkavaltainen kerros, jossa tupasvillan jäännökset ovat yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohut kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on kohtalaisesti. Siipilautakorvenneva ei sovellu turvetuotantoon koska yli 1,5 hehtaarin alue on alle 5 hehtaarin laajuinen. Kuva 37. Siipilautakorvennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 69

71 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 38. Variksenmarjarahkarämemuuttumaa Siipilautakorvennevalta. Kuva: Teuvo Herranen, GTK. 70

72 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Haarukkaneva Haarukkaneva (kl , x=7011,1, y=3323,2) sijaitsee noin 11 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon koillisreunasta on noin 400 m lähimpään peltoautotiehen. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 39). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 26 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti itään. Haarukkaneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon itäreunasta on laskuoja Kotalahdenpuroon, joka yhtyy Lappajärveen. Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lappajärven lähialue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hiekka (26 %) ja hiesu (12 %). Liejua on suon eteläosan pohjalla pienellä alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Haarukkanevan tutkimuspisteistä on rämeellä 59 %, avosuolla 29 % ja turvekankaalla 12 %. Suon keskiosassa on oligotrofista lyhytkorsinevaa, jonka ympärillä on lyhytkorsinevarämemuuttumaa. Paikoin on kanervarahkaräme- ja variksenmarjarahkarämemuuttumaa. Reunoilla on puolukka-, mustikkaja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Suon keskiosa on puutonta, reunoja kohti mentäessä puusto muuttuu mäntyvaltaiseksi keskitiheäksi taimikoksi ja lopulta keskitiheäksi mäntyvaltaiseksi harvennusmetsäksi. Haarukkanevan turve on kokonaan rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 56 % ja sararahkaturve (CS) 44 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 88 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohuehko heikosti maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Syvemmälle mentäessä turve on pääosin hyvin tai erittäin hyvin maatunutta tupasvillaa yleisesti sisältävää rahkaturvetta tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on erittäin vähän. Haarukkaneva ei sovellu turvetuotantoon koska se on verrattain pieni suo ja yli 1,5 m syvä alue on alle 5 ha. Kuva 39. Haarukkanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 71

73 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 34. Konttineva Konttineva (kl , x = 7012,6, y = 3322,9) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu etelässä peltoon ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon eri puolille ulottuu metsäautoteitä. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä (kuva 40). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Konttineva on osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon vedet virtaavat suoojia pitkin länteen Tyynispäkkiin ja edelleen Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hiesu (24 %) ja hieta (11 %). Liejua on suon pohjalla syvimmissä kohdissa ohut kerros. Konttinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 40 %, avosuolla 1 % ja turvekankaalla 59 %. Suon pohjoisosa on suurimmalta osin puolukkaturvekangasta. Syvimmällä alueella on jonkin verran tupasvillarahkarämemuuttumaa. Eteläosassa on rahkarämemuuttumia sekä lyhytkorsinevarämettä ja muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on eteläosassa enimmäkseen kitukasvuista ja harvaa, pohjoisosassa varttunutta keskitiheää mäntyvaltaista sekametsää. Konttinevan turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on suon pohjoisosassa kohtalaisen hyvin maatunutta sarapitoista tai valtaista turvetta. Suon eteläosassa rahkavaltainen turve ulottuu pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,3. Liekoja on erittäin vähän. Konttinevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 3,4), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (87,0 95,8) ja kuiva-ainemäärä 92,2 kg/suo-m 3 (70,8 121,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg (18,6 19,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,07 0,14). Konttineva soveltuu turvetuotantoon. Suon 19 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,33 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,43 MWh. 72 Kuva 40. Konttinevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

74 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Uudenkydönneva Uudenkydönneva (kl , x = 7013,2, y = 3321,0) sijaitsee noin 12 km Lappajärven keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja eteläpäähän ulottuu metsäautotie. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 41). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 179 ha ja yli 1 m syvän alueen 19 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 5 m/km. Uudenkydönneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon länsipäästä on laskuojat Tyynispäkkiin mistä vedet virtaavat Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (99 %) ja hiekka (1 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Uudenkydönnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 1 % ja turvekankaalla 99 %. Suo on pääasiassa puolukka- ja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on enimmäkseen melko varttunutta, keskitiheää männyn ja koivun muodostamaa sekametsää. Uudenkydönnevan turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 52 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 79 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerrostuma on ohut. Turve koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen vuoksi Uudenkydönneva ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 41. Uudenkydönnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 73

75 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 36. Haikaranneva Haikaranneva (kl , x = 7010,4, y = 3330,7) sijaitsee noin 6 km Lappajärven keskustasta etelään, Lappajärven pohjoislaidalla olevan Kärnäsaaren eteläkärjessä. Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä savipohjaisiin peltoihin ja muualla hiekkamoreenimaastoon. Suon itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 60 tutkimuspistettä ja 57 syvyyspistettä (kuva 42). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 115 ha, yli 1 m syvän alueen 88 ha, yli 1,5 m syvän 73 ha ja yli 2 m syvän 46 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Haikaranneva on vain pohjois- ja itäreunaltaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 3. Suon vedet virtaavat ojia pitkin Lappajärveen, siitä Välijoen kautta Evijärveen, joka laskee Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lappajärven lähialue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (35 %), hiesu (32 %) ja moreeni (18 %). Liejua on suon pohjalla eteläosassa laajalla alueella ohut kerros. Haikarannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 76 %, avosuolla 5 %, turvekankaalla 18 % ja pellolla 1 %. Suon keskiosa on pääasiassa variksenmarjarahkarämettä, isovarpurämettä ja lyhytkorsinevarämettä. Reunoilla on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on suon keskellä enimmäkseen kitukasvuista ja harvahkoa, reunemmalla varttuneempaa ja tiheämpää männikköä. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Haikarannevan turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 29 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 42 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla on maatumisasteeltaan vaihtelevaa rahka- tai sararahkaturvetta. Suon pohjois- ja eteläpäässä sekä reunaosissa saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on vähän. Haikarannevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 2,3), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (80,6 92,9) ja kuivaainemäärä 84,7 kg/suo-m 3 (69,6 106,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/ kg (18,4 19,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,07 % kuivapainosta (0,06 0,12). Haikarannevaa ei suositella turvetuotantoon maisemallisen arvon ja loma-asuntojen läheisyyden vuoksi. 74

76 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 42. Haikarannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 75

77 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 37. Tuohimaankangas Tuohimaankangas (kl , x = 7017,0, y = 3313,5) sijaitsee noin 25 km Lappajärven keskustasta länteen. Se rajoittuu luoteessa kallioiseen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon sekä soihin. Suon itäreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 43). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Tuohimaankankaan luoteisosa on ojittamaton, muilta osin suo on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon vedet ohjautuvat luoteenseen ojaverkostojen kautta Takalahdenpäkin kautta Palojärveen, josta edelleen Läskilahdenpuron kautta Orpäkkiin ja Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), hiekka (25 %) ja hiesu (10 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella vaihteleva, kuitenkin alle metrin paksuinen kerros. Tuohimaankankaan tutkimuspisteistä on rämeellä 71 % ja turvekankaalla 29 %. Suo on tyypiltään pääasiassa tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Pohjoisosassa on myös rahkarämettä ja sen muuttumaa. Suon reunoilla on yleisesti puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on keskitiheää kehitysasteeltaan vaihtelevaa mäntyä. Tuohimaankankaan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 25 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 55 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, jonka alla on suon eteläosassa rahkavaltaista ja suon pohjoisosassa pääasiassa saravaltaista kohtalaisesti maatunutta sekaturvetta. Tupasvilla on hyvin yleinen lisätekijä. Pohjakerroksissa turve muuttuu hyvin maatuneeksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on kohtalaisesti. Tuohimaankangas on muodoltaan melko rikkonainen, mutta soveltuu varauksin pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon n. 12 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,19 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. Kuva 43. Tuohimaankankaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 76

78 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Tuohimaanneva Tuohimaanneva (kl , x = 7016,8, y = 3314,9) sijaitsee noin 24 km Lappajärven keskustasta länteen. Se rajoittuu etelässä turvetuotantoalueeseen ja muualla mäkiseen ja paikoin hiekkaiseen moreenimaastoon. Suon itäreunassa kulkee maantie. Suolla on 70 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä (kuva 44). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 100 ha, yli 1 m syvän alueen 82 ha, yli 1,5 m syvän 71 ha ja yli 2 m syvän 60 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Tuohimaannevalla on ojittamattomia laikkuja, mutta on pääosin ojitettu. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon eteläisimmän osan vedet valuvat etelään ojaverkostoja pitkin Hongikonluomaan ja Ohraluomaan, josta edelleen Kauhavanjokeen. Suurin osa suon vesistä kulkeutuu kohti pohjoista Salapäkin, Tyynispäkin ja Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ohraluoman valuma-alue ja , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (44 %), hiesu (27 %) ja moreeni (19 %). Suon pohjalla on liejua laajalla alueella suon keskiosissa keskimäärin 1,5 metrin paksuinen kerros. Tuohimaannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 75 % ja turvekankaalla 25 %. Suon yleisin suotyyppi on tupasvillarahkaräme ja sen muuttumat. Ojittamattomissa osissa esiintyy myös lyhytkorsinevarämettä ja paikoin keidasrämettä. Tupasvillarämettä on myös melko yleisesti. Suon reunaosissa on isovarpuisen rämeen muuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokka vaihtelee ojitustilan mukaan vajaatuottoisesta harvennusasteiseen. Tuohimaannevan turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on 1 2 m:n paksuinen pääosin heikosti (H1 3) maatunut ja Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä koostuva pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pintarahkan alla on paikoin rahkavaltainen kohtalaisesti maatunut kerros. Näiden kerrosten alla valtaosassa suota on kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Suon länsiosan linjastolla turve on rahkavaltaista ja paikoin hyvin maatunutta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Tuohimaannevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 10,2) vesipitoisuus märkäpainosta 92,9 % (87,2 96,3) ja kuivaainemäärä 77,4 kg/suo-m 3 (57,4 121,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/ kg (17,6 22,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,31 % kuivapainosta (0,06 0,69). Tuohimaanneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 1,5 m syvällä alueella on noin 60 ha:n alalla 0,82 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Suon kokonaisuudessaan 71 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella, heikosti maatuneen rahkakerroksen alla, on noin 1,27 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.35. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,41 MWh. 77

79 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 44. Tuohimaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 78

80 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kakkurilampi Kakkurilampi (kl , x = 7017,4, y = 3314,3) sijaitsee noin 24 km Lappajärven keskustasta länteen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suota kiertää metsäautotie. Suon keskellä on pieni lampi. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 45). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Suo on reunoja lukuun ottamatta ojittamaton, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 3. Suon vedet valuvat pohjoiseena Salapäkkiin, ja edelleen Tyynispäkin ja Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (40 %), hiekka (36 %) ja hieta (13 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin metrin paksuinen kerros. Suon tutkimuspisteistä on rämeellä 75 %, turvekankaalla 20 % ja avosuolla 5 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä sekä lyhytkorsinevarämettä ja oligotrofista lyhytkortista nevaa. Reunoilla on isovarpuista rämettä sekä turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 47 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Puusto on vajaatuottoista keskitiheää mäntyä. Paikoin suo on puuton. Kakkurilammen turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 53 %, sararahkaturve (CS) 34 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on yli 1 m paksu heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu osin Acutifolia, osin Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pintarahkan alla ja suon reunaosissa on pääosin hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on erittäin vähän. Suolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 7,2), vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % (87,2 95,0) ja kuiva-ainemäärä 87,6 kg/ suo-m 3 (54,9 132,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg (17,5 21,8) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta (0,05 0,87). Kakkurilammen eteläosassa 10 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,12 milj. suo-m 3 viljelytai ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta, joka kuuluu suurimmaksi osaksi laatuluokkaan 3. Pienellä alalla on myös laadultaan luokkiin 1 ja 2 sopivaa turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,19 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. Suo on valtaosin ojittamaton ja sen pohjoisosassa on pieni Kakkurilampi, mikä vaikeuttaa suon ottamista turvetuotantoon. Kuva 45. Kakkurilammen tutkimus- ja syvyyspisteet. 79

81 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 40. Kottarinkangas Kottarinkangas (kl , x = 7017,1, y = 3316,0) sijaitsee noin 23 km Lappajärven keskustasta länteen, osittain Kauhavan puolella. Se rajoittuu lounaassa suohon, pohjoisessa paikoin peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsireunaa sivuaa maantie ja muualla metsäautotie. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 59 syvyyspistettä (kuva 46). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 93 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Kottarinkangas on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon pohjoispäästä on laskuojat Tyynispäkkiin mistä vedet virtaavat Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (47 %), hiesu (27 %) ja hiekka (18 %). Liejua on suon pohjalla paikoin pohjoisosassa alle puolen metrin paksuudelta. Kottarinkankaan tutkimuspisteistä on rämeellä 72 %, avosuolla 4 % ja turvekankaalla 24 %. Suon keskiosat ovat pääasiassa rahkarämeitä, yleisimpinä varpu- ja tupasvillarahkarämemuuttuma. Myös isovarpurämemuuttumaa esiintyy. Ohutturpeisimmat alueet ovat enimmäkseen puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä, missä on koivua seassa. Kottarinkankaan turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 37 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Muodoltaan rikkonaisella suolla on keskimäärin noin puolen metrin paksuinen rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on hyvin maatunutta rahka tai sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,4. Liekoja on kohtalaisesti. Kottarinkankaalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,0 6,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % (88,3 93,1) ja kuivaainemäärä 98,0 kg/suo-m 3 (84,3 121,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/ kg (18,2 21,7) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta (0,14 0,28). Kottarinkangas soveltuu turvetuotantoon. Suon 33 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,57 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. 80

82 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 46. Kottarinkankaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 81

83 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 41. Mustikkavuori Mustikkavuori (kl , x = 7016,0, y = 3317,0) sijaitsee noin 26 km Lappajärven keskustasta länteen, lähellä Kauhavan rajaa. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 47). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,2/10 ha. Suon kokonaispintaala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Mustikkavuori on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet virtaavat ojia pitkin itään Tyynispäkkiin ja edelleen Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hieta (18 %), hiekka (11 %) ja hiesu (11 %). Liejua on suon pohjalla syvimmässä kohdassa alle puolen metrin paksuinen kerros. Mustikkavuoren tutkimuspisteistä on rämeellä 71 % ja turvekankaalla 29 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja kanervarahkarämemuuttumaa. Reunoilla on kangasrämemuuttumaa ja turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta männikköä, seassa koivua. Mustikkavuoren turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 73 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 37 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 22 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerrostuma koostuu suurimmaksi osaksi hyvin maatuneesta sararahkaturpeesta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on erittäin runsaasti. Mustikkavuori ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen vuoksi. Kuva 47. Mustikkavuoren tutkimus- ja syvyyspisteet. 82

84 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Isonkydönneva Isonkydönneva (kl , x = 7015,2, y = 3320,3) sijaitsee noin 12 km Lappajärven keskustasta länteen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon eteläreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 75 syvyyspistettä (kuva 48). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 146 ha, yli 1 m syvän alueen 19 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 5 m/km. Isonkydönneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet virtaavat länteen Tyynispäkkiin ja edelleen Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiekka (34 %) ja hieta (9 %). Liejua ei ole havaittu. Isonkydönnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 38 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 61 %. Suon syvimmät alueet ovat pääasiassa varsinaista sararäme- ja isovarpurämemuuttumaa. Muualla vallitsevat suotyypit ovat puolukkaturvekangas, kangasrämemuuttuma ja soistuva turvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta männyn ja koivun sekapuustoa. Isonkydönnevan turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 62 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % kokonaisturvemäärästä. Valtaosa suosta on ohutturpeista. Suurin osa turvekerrostumasta koostuu maatumisasteeltaan vaihtelevasta sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on kohtalaisesti. Isonkydönnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 3,3 10,3), vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 % (85,9 90,1) ja kuiva-ainemäärä 121,7 kg/suo-m 3 (107,0 157,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/ kg (21,4 22,5) ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta (0,20 0,29). Ohuen turvekerroksen vuoksi Isonkydönneva ei sovellu turvetuotantoon. 83

85 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 48. Isonkydönnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 84

86 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Talvitienneva Talvitienneva (kl , x = 7018,2, y = 3318,2) sijaitsee noin 21 km Lappajärven keskustasta länteen, osittain Kauhavan puolella. Se rajoittuu etelässä suohon ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 49). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 98 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha ja yli 1,5 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 5 m/km. Talvitienneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon pohjoisreunasta on laskuojat Tyynispäkkiin, mistä vedet virtaavat edelleen Orpäkin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (72 %), hiekka (15 %) ja hiesu (10 %). Liejua ei ole havaittu. Talvitiennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 26 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillarämettä ja varsinaista sararämettä (kuva 50). Myös rahkarämeitä esiin- tyy. Reunoilla on erityisesti puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista sekametsää. Talvitiennevan turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 44 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suo on ohutturpeinen. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on vain yli metrin syvillä laikuilla, selvästi alle puolen metrin paksuudelta. Muualla sitä ei juuri esiinny. Suon turvekerrostuma koostuu suurimmaksi osaksi hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,1. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen vuoksi Talvitienneva ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 49. Talvitiennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 85

87 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 50. Tupasvillarämemuuttumaa Talvitiennevalla. Kuva: Tapio Toivonen, GTK. 86

88 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hanhivuorenneva Hanhivuorenneva (kl , x = 7018,1, y = 3319,6) sijaitsee noin 13 km Lappajärven keskustasta länteen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 51). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 83 ha, yli 1 m syvän alueen 9 ha ja yli 1,5 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Hanhivuorenneva on suurimmaksi osaksi ojitettu mutta pohjoisosassa on laajahko ojittamaton alue. Suo kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon länsiosan vedet virtaavat länteen Tyynispäkkiin ja edelleen Orpäkin kautta Purmonjokeen. Itäosan vedet virtaavat ojia pitkin koilliseen Haarapuroon, siitä Norijokeen ja edelleen Kerttuanjärven kautta Purmonjoen pohjoishaaraan. Suon länsiosa kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue, itäosa vesistöalueeseen , Norijoen Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (54 %), hiekka (38 %) ja hiesu (8 %). Liejua on suon pohjalla syvimmällä alueella ohut kerros. Hanhivuorennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 93 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 4 %. Suon keskiosa on eteläpäässä enimmäkseen isovarpurämeja kanervarahkarämrmuuttumaa, pohjoispäässä lyhytkorsinevarämettä (kuva 52). Ohutturpeiset alueet ovat kangaskorpimuuttumaa ja turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on keskitiheää tai harvaa nuorta männikköä. Hanhivuorennevan turve on rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 90 % ja sararahkaturve (CS) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suo on ohutturpeinen. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on keskimäärin 0,2 m paksu. Sen alla on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,4. Liekoja on erittäin vähän. Hanhivuorenneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 5 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,07 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Kuva 51. Hanhivuorennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 87

89 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 52. Lyhytkorsinevarämettä Hanhivuorennevalla. Kuva: Tapio Toivonen, GTK. 88

90 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hankijärvi 45. Hankijärvi (kl , x = 7018,1, y = 3321,4) sijaitsee noin 12 km Lappajärven keskustasta länteen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäreunaan tulee tilustie. Suolla on 50 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä (kuva 53). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,6/10 ha. Suon kokonaispintaala on 92 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiskoilliseen noin 3 m/km. Suo on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet valuvat itäreunalla kulkevaan laskuojan kautta pohjoiseen Norijokeen ja edelleen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen-Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (90 %) ja hiesu (10 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Suon tutkimuspisteistä on turvekankaalla 83 % ja rämeellä 17 %. Suo on pääosin puolukka- tai mustikkaturvekangasta. Keskiosassa on myös varsinaista sararämemuuttumaa ja paikoin ruohoturvekangasta. Puusto on pääasiassa varttunutta sekametsää. Hankijärven turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 92 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Suo on ohutturpeinen ja turve on pääasiassa kohtalaisesti tai hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Hankijärvi on ohutturpeinen eikä sovellu turvetuotantoon. Kuva 53. Hankijärven tutkimus- ja syvyyspisteet. 89

91 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 46. Vähä Varisneva Vähä Varisneva (kl , x = 7018,4, y = 3323,0) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta länteen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 54). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha ja yli 1,5 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 2 m/km. Vähä Varisneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet virtaavat pohjoiseen Haarapuroon, siitä Norijokeen ja edelleen Kerttuanjärven kautta Purmonjoen pohjoishaaraan. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaa on moreenia. Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa pienellä alueella ohut kerros. Vähä Varisnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 42 % ja turvekankaalla 58 %. Yleisimmät suotyypit ovat varputurvekangas ja isovarpurämemuuttuma. Eteläosassa on myös tupasvillarämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on melko tiheää ja varttunutta männikköä, seassa koivua. Vähä Varisnevan turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 49 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 37 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut. Turvekerrostuma koostuu suurimmaksi osaksi hyvin maatuneesta rahka- ja sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,9. Liekoja on erittäin runsaasti. Vähä Varisneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 5 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,07 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,58 MWh. Kuva 54. Vähä Varisnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 90

92 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Leppäsaarenneva Leppäsaarenneva (kl , x = 7018,7, y = 3325,2) sijaitsee noin 7 km Lappajärven keskustasta länteen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 55). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,7/10 ha. Suon kokonaispintaala on 96 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää melko voimakkaasti etelään. Leppäsaarenneva on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet valuvat laskuojia pitkin eteläkaakkoon Matopuroon ja edelleen Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lappajärven lähialue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja hiekka (2 %). Leppäsaarennevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 83 % ja rämeellä 17 %. Suo on pääosin puolukkaturvekangasta, mutta myös isovarpurämemuuttumaa ja varputurvekangasta esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on varttunutta keskitiheää männikköä. Suon turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 66 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paikoin heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Sen alla on pääasiassa kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on melko runsaasti. Leppäsaarenneva on ohutturpeinen eikä siten sovellu turvetuotantoon. Kuva 55. Leppäsaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 91

93 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 48. Perämaankankaanneva Perämaankankaanneva (kl , x = 7019,9, y = 3318,5) sijaitsee noin 18 km Lappajärven keskustasta länsiluoteeseen. Se rajoittuu idässä ja kaakossa kallioihin ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 56). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha, yli 1,5 m syvän 2 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Perämaankankaanneva on valtaosin ojitettu, mutta länsiosassa on myös ojittamatonta aluetta. Kokonaisuutena suo kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet valuvat luoteeseen ojaverkostoja pitkin Purmojärveen ja sieltä edelleen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Orpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja hiekka (2 %). Suon tutkimuspisteistä on turvekankaalla 71 % ja rämeellä 29 %. Suo on pääosin puolukkaturvekangasta. Myös isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on keskitiheää harvennusasteista tai varttunutta männikköä. Perämaankankaannevan turve on kokonaan rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 % ja sararahkaturve (CS) 67 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Suon turve on pääasiassa kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta, jonka seassa on tupasvillan jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on runsaasti. Perämaankankaanneva ei ohutturpeisuutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon. Kuva 56. Perämaankankaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 92

94 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Perämaankangas 2 Perämaankangas 2 (kl , x = 7021,2, y = 3318,8) sijaitsee noin 16 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu pohjoisessa Lappisenjärveen (76,6 m mpy) ja muualla moreenimaastoon. Suon koillisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä (kuva 57). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 26 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Perämaankangas 2 on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon pohjoispäästä on laskuoja Lappisenjärveen, mistä vedet virtaavat Ruutnevanojan kautta Purmojärveen ja siitä edelleen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ruutnevanojan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %) ja hiekka (26 %). Perämaankangas 2:n tutkimuspisteistä on turvekankaalla 63 % ja rämeellä 37 %. Suon pohjoisosassa on pallosararämemuuttumaa ja reunaosissa puolukkaturvekangasta. Suon eteläosissa on isovarpurämemuuttumaa, varpu- puolukka- ja ruohoturvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on pääosin sekapuustoista mäntyvaltaista varttunutta kasvatusmetsää. Perämaankangas 2:n turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 83 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota heikosti maatunut pintarahkakerros puuttuu, ja siellä missä sitä esiintyy, se on erittäin ohut ja koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pääosin turvekerros koostuu hyvin maatuneesta saraa sisältävästä rahkavaltaisesta turpeesta. Puun jäännökset ovat melko yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Perämaankangas 2 ei sovellu turvetuotantoon koska se on hyvin matala suo; turvekerroksen paksuus on kauttaaltaan alle metrin. Kuva 57. Perämaankangas 2:n tutkimus- ja syvyyspisteet. 93

95 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 50. Viinikaisenneva Viinikaisenneva (kl , x = 7022,8, y = 3320,6) sijaitsee noin 12 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu lounaassa maantiehen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 58). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 67 ha, yli 1 m syvän alueen 41 ha, yli 1,5 m syvän 21 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää on melko tasainen lukuun ottamatta Norijoen uoman ympäristöä. Viinikaisennevan kaakkoiskulmassa on pieni ojitamaton alue, mutta muuten suo on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon vedet valuvat Norijokeen, joka virtaa pohjoiseen ja yhtyy Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen-Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (75 %), hiekka (17 %) ja hiesu (4 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Viinikaisennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 70 %, rämeellä 24 % ja pellolla 6 %. Suon yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Ojittamaton alue on tupasvillarämettä. Puolukkaturvekangasta ja varsinaista sararämemuuttumaa esiintyy myös. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 1,2 dm. Suon puusto on keskitiheää harvennusasteista tai varttunutta männikköä. Viinikaisennevan turpeista on rahkavaltaisia 47 % ja saravaltaisia 53 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 53 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Pintarahkan alla turve on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta sekaturvetta, jonka pääturvelaji vaihtelee saraturpeesta rahkaturpeeseen. Pintakerroksissa tupasvilla ja syvemmällä puu ovat yleisiä lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on melko runsaasti. Viinikaisenneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,21 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,58 MWh. Viinikaisenneva soveltuvuutta turvetuotantoon heikentää merkittävästi sen rikkonainen muoto ja läpi virtaava Norijoki. Kuva 58. Viinikaisennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 94

96 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lehtisalonkytö Lehtisalonkytö (kl , x = 7020,7, y = 2231,2) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta länsiluoteeseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäreunalle tulee metsäautotie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 59). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 24 ha ja yli 1 m syvän alueen 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti luoteeseen. Lehtisalonkydön pohjoisosa on peltoa, suo on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet valuvat itäreunassa kulkevan laskuojan kautta pohjoiseen Norijokeen, jonka kautta edelleen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen-Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (49 %), moreeni (27 %) ja hiekka (16 %). Suon tutkimuspisteistä on turvekankaalla 62 %, pellolla 24 % % ja rämeellä 14 %. Suo on pohjoispään peltoa lukuun ottamatta pääosin puolukkaturvekangasta.. Puusto on pääosin varttunutta männikköä. Lehtisalonkydön turpeista on rahkavaltaisia 17 % ja saravaltaisia 83 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 83 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros ja sen alla hyvin maatunutta saravaltaista sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on kohtalaisesti. Lehtisalonkytö on ohutturpeinen, eikä sovellu turvetuotantoon. Kuva 59. Lehtisalonkydön tutkimus- ja syvyyspisteet. 95

97 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 52. Multavaarunkangas Multavaarunkangas (kl , x = 7020,5, y = 3324,0) sijaitsee noin 8 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon lounaisreunasta 100 m päässä kulkee autotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 60). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään. Multavaarunkangas on suurimmalta osin ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon länsireunasta lähtee oja joka yhtyy Peurannevan ojituksiin, mistä vedet kulkevat Runninginnevan ojien kautta laskuojaan, joka yhtyy Norijokeen. Se laskee Ruuhijärven ja Kerttuanjärven kautta ja yhtyy Purmonjoen pohjoishaaran kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen-Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 %), hiesu (16 %) ja hieta (11 %). Liejua ei ole havaittu. Multavaarunkankaan tutkimuspisteistä on rämeellä 88 % ja turvekankaalla 12 %. Suon keskiosa on pääasiassa kanervarahkarämettä ja kanervarahkarämemuuttumaa. Paikoin on tupasvillarahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla on mustikkaturvekangasta sekä pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto suon keskellä on mäntyvaltaista, vaihdellen keskitiheästä vajaatuottoisesta metsästä harvennusmetsikköön. Reunoilla on paikoin keskitiheää mäntyvaltaista varttunutta kasvatusmetsikköä. Multavaarunkankaan turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 49 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 63 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohuehko heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Varvun ja tupasvillan jäänteet ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pintarahkakerroksen alla on pääosin hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä, paikoin esiintyy myös puun jäänteitä. Reunoilla tämä kerros ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on kohtalaisesti. Multavaarunkangas ei sovellu turvetuotantoon, koska sen yli 1.5 m syvyinen alue on alle 5 ha ja sijaitsee hajallaan eri altaissa. Kuva 60. Multavaarunkankaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 96

98 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Karhusaari Karhusaari (kl , x = 7021,5, y = 3324,1) sijaitsee noin 8 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 61). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 16,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 27 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 4 m/km. Karhusaari on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon vedet virtaavat ojia pitkin länteen Norijokeen ja edelleen Kerttuanjärven kautta Purmonjoen pohjoishaaraan. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (72 %), hieta (22 %) ja hiekka (4 %). Liejua on suon pohjalla syvimmissä kohdissa alle puolen metrin paksuinen kerros. Karhusaaren tutkimuspisteistä on rämeellä 70 %, avosuolla 5 % ja turvekankaalla 25 %. Suon pohjoispäässä ojittamattomalla alueella on kanerva- ja varpurahkarämettä (kuva 62). Muualla yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma, reunoilla puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on keskitiheää tai harvaa, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä. Karhusaaren turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 57 %, sararahkaturve (CS) 30 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suon koillis- ja lounaisosassa on pinnassa paikoin yli metri heikosti maatunutta rahkaturvetta. Kerroksen alla ja muualla turve koostuu yleensä hyvin maatuneesta rahka- ja sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on runsaasti. Karhusaarelta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,9 3,1), vesipitoisuus märkäpainosta 88,8 % (83,9 92,9) ja kuiva-ainemäärä 134,2 kg/suo-m 3 (101,0 167,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/ kg (17,8 22,4) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta (0,12 0,28). Karhusaari soveltuu turvetuotantoon. Suon koillisosan 6 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,04 milj. suo-m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,67 MWh. Kuva 61. Karhusaaren tutkimus- ja syvyyspisteet. 97

99 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 62. Kanervarahkarämettä Karhusaarella. Kuva: Tapio Toivonen, GTK. 98

100 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Eksymäsaari Eksymäsaari (kl , x = 7022,6, y = 3323,8) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 67 tutkimuspistettä ja 82 syvyyspistettä (kuva 63). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 122 ha, yli 1 m syvän alueen 73 ha, yli 1,5 m syvän 44 ha ja yli 2 m syvän 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 6 m/km. Erittäin rikkonainen Eksymäsaari on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet virtaavat ojia pitkin luoteeseen Koivupäkkiin, siitä Norijokeen ja edelleen Kerttuanjärven kautta Purmonjoen pohjoishaaraan. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Norijoen Koivupäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (82 %), hiekka (11 %) ja hiesu (4 %). Liejua on suon pohjalla vain parilla pisteellä ohut kerros. Eksymäsaaren tutkimuspisteistä on rämeellä 61 % ja turvekankaalla 39 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme-, tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumat (kuva 64). Ohutturpeiset alueet ovat lähinnä puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta koivunsekaista männikköä. Eksymäsaaren turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 29 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on yleensä ohut. Turvekerrostuma koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on vähän. Eksymäsaarelta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,8 5,1), vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 % (84,9 91,5) ja kuiva-ainemäärä 106,5 kg/suo-m 3 (90,2 150,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/ kg (20,3 22,0) ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta (0,16 0,28). Eksymäsaari soveltuu varauksella turvetuotantoon. Tuotantokelpoinen alue koostuu useasta turvetuotannon kannalta hankalan muotoisesta alueesta. Suon 30 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,46 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,57 MWh. 99

101 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 63. Eksymäsaaren tutkimus- ja syvyyspisteet. 100

102 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 64. Isovarpurämemuuttumaa Eksymäsaarella. Kuva: Tapio Toivonen, GTK. 101

103 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 55. Kirsinneva Kirsinneva (kl , x = 7021,1, y = 3327,2) sijaitsee noin 7 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Suo on muodoltaan lahdekkeinen. Se rajoittuu kaakossa peltoihin, suon itäosassa on puhdistamo. Koillisosassa on yhteys toiseen suohon, muualla Kirsinneva rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suolla on vanhempia ja uudempia peltoja. Pohjoisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 65). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 135 ha, yli 1 m syvän alueen 88 ha, yli 1,5 m syvän 66 ha ja yli 2 m syvän 36 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pohjoisosan pinta viettää luoteeseen. Eteläosan pinta viettää kaakkoon. Kirsinneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon luoteispäästä on laskuoja Niivilänniityn turvetuotantoalueen kautta Kirsinpäkin laskuojaan, joka laskee Evijärveen, josta vedet virtaavat Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suon pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Kirsinpäkin valuma-alue. Eteläosasta vedet virtaavat kaakosta lähtevää laskuojaa pitkin Myllypuroon, ja edelleen Lappajärveen. Siitä vedet virtaavat Välijoen kautta Evijärveen, josta vedet virtaavat Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Eteläosa kuuluu vesistöalueeseen , Lappajärven alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hiesu (18 %) ja hiekka (7 %). Liejua on suon pohjoisaltaan pohjalla paikoin ohuehko kerros. Kirsinnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, turvekankaalla 39 % ja pellolla 7 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa uutta peltoa ja kytöheittoa, paikoin on ruohoturvekangasta. Keskellä on isovarpurämeja pallosararämemuuttumaa (kuva 66). Suon eteläallas on pääosin isovarpurämemuuttumaa, reunoilla on pallosararäme- ja korpirämemuuttumaa sekä ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamät- täisyys on 0,6 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Puusto on kytöheittoalueilla keskitiheää harvennuskypsää koivua. Muissa osissa suota puusto on mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsää. Reunoilla on paikoin tiheää koivuvaltaista taimikkoa. Kirsinnevan turpeista on rahkavaltaisia 9 % ja saravaltaisia 91 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 80 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota heikosti maatunut pintarahkakerros puuttuu. Pintaosissa on saravaltaista kohtalaisen hyvin maatunutta turvetta, jossa esiintyy yleisesti puun jäännöksiä lisätekijänä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Paikoin tämä kerros ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Kirsinnevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,7 18,0), vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % (81,0 93,5) ja kuiva-ainemäärä 93,7 kg/suo-m 3 (68,0 133,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/ kg (18,7 22,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,35 % kuivapainosta (0,08 1,37). Kirsinneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 64 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 1,22 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.35. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,48 MWh. 102

104 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 65. Kirsinnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 103

105 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 66. Isovarpurämemuuttumaa Kirsinnevalta. Kuva: Tuija Vähäkuopus, GTK. 104

106 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hirssaarenneva Hirssaarenneva (kl , x = 7021,4, y = 3325,6) sijaitsee noin 8 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä (kuva 67). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvän alueen 6 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Hirssaarenneva on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet valuvat itään ja laskuojan kautta itäkoilliseen Kirsinpäkkiin, joka laskee Evijärveen, josta vedet virtaavat Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kirsinpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (87 %), hiesu (6 %) ja hieta (5 %). Hirssaarennevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 62 %, rämeellä 35 % ja korvessa 3 %. Suon itäosa on pääosin mustikka- ja puolukkaturvekangasta ja länsiosa tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 1,5 dm. Suon puusto on pääasiassa keskitiheää, harvennusasteista ja varttunutta männikköä, mutta myös kuusta ja koivua esiintyy. Hirssaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosassa on ohut heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, ja sen alla kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta. Suon itäosassa kohtalaisesti maatunut rahkavaltainen sekaturve ulottuu pintaan asti. Turpeen seassa on yleisesti puun jäännöksiä etenkin syvemmissä kerroksissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on vähän. Hirssaarenneva ei ohutturpeisuutensa ja rikkonaisen muotonsa vuoksi sovellu turvetuotantoon. Kuva 67. Hirssaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 105

107 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 57. Ahosaari Ahosaari (kl , x = 7022,5, y = 3325,0) sijaitsee noin 8 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon ympäri kulkevat metsäautotiet. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä (kuva 68). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,9/10 ha. Suon kokonaispintaala on 93 ha, yli 1 m syvän alueen 43 ha, yli 1,5 m syvän 21 ha ja yli 2 m syvän 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää suon itäosassa jyrkästi itään. Länsiosassa suon pinta on melko tasainen. Ahosaaren länsiosassa on pienehkö ojittamaton laikku, mutta muuten suo on ojitettu ja kuuluu luonnontilaluokkaan 1. Suon vedet valuvat itään ja Kirsinpäkkiin, josta edelleen Evijärveen ja Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kirsinpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hiesu (14 %) ja hiekka (10 %). Suon länsiosassa pohjalla on ohut kerros liejua. Ahosaaren tutkimuspisteistä on rämeellä 88 % ja turvekankaalla 12 %. Suon länsiosan ojittamaton alue ympäristöineen on tupasvillarahkarämettä. Muualla yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma, reunaosissa myös puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Puusto on pääasiassa harvennusasteen männikköä. Ahosaaren turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 56 %, sararahkaturve (CS) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 56 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Pintakerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta, jonka seassa on runsaasti tupasvillan jäänteitä. Syvemmällä turpeen maatumisaste nousee paikoin hyvin maatuneeseen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vähän. Suolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 3,4), vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % (87,5 93,6) ja kuiva-ainemäärä 74,7 kg/ suo-m 3 (62,2 90,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,5 MJ/kg (17,9 20,9) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta (0,05 0,12). Ahosaari soveltuu turvetuotantoon. Suo on muodoltaan melko rikkonainen, mutta länsiosan noin 16 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,35 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,35 MWh. 106

108 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 68. Ahosaaren tutkimus- ja syvyyspisteet. 107

109 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus 58. Nevankantti Nevankantti (kl , x = 7022,3, y = 3326,0) sijaitsee noin 8 km Lappajärven keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu pohjoisessa, kaakossa ja lounaassa toiseen suohon, muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon eteläosien läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 69). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha ja yli 1,5 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Nevankantti on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet kulkevat Niivilänniityn turvetuotantoalueen, Kirsinpäkin, Evijärven ja Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kirsinpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hieta (26 %) ja hiesu (17 %). Liejua on havaittu yhdellä pisteellä alle puolen metrin paksuinen kerros. Nevankantin tutkimuspisteistä on rämeellä 78 %, turvekankaalla 15 % ja pellolla 7 %. Suon lounaisosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa. Suon kaakkoisreunassa on peltoa ja tupasvillarämemuuttumaa. Suon keski- ja pohjoisosissa on isovarpuräme-, korpiräme- ja vaivaiskoivurämemuuttumaa. Reunoilla on puolukka- ja ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on suon keskellä harvennuskelpoista ja keskitiheää mäntyvaltaista metsää. Pohjoisosassa puusto on keskitiheää taimi- ja riukuvaiheen sekametsää. Nevankantin turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 61 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on hyvin ohut heikosti maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Sen alla on erittäin hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka syvemmälle mennessä muuttuu saravaltaiseksi turpeeksi ja siinä esiintyy puun jäänteitä lisätekijänä. Reunoilla hyvin maatunut kerros yltää pintaan. Paikoin erittäin hyvin maatuneen kerroksen alla on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa on tupasvillaa lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on kohtalaisesti. Nevankantti ei sovellu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvä alue on alle 5 hehtaarin kokoinen ja rikkonainen. Kuva 69. Nevankantin tutkimus- ja syvyyspisteet. 108

110 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kirsinpäkinneva Kirsinpäkinneva (kl , x = 7024,5, y = 3324,9) sijaitsee noin 10 km Lappajärven keskustasta pohjoisluoteeseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, ja luoteessa tutkimusalue rajoittuu viereiseen suotutkimuskokonaisuuteen. Suota ympäröi metsäautotieverkosto. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 46 syvyyspistettä (kuva 70). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 74 ha, yli 1 m syvän alueen 43 ha, yli 1,5 m syvän 34 ha ja yli 2 m syvän 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta on suon luoteiskulmassa melko tasainen, ja muualla pinta viettää kaakkoon ja itään. Kirsinpäkinnevan luoteisosa on ojittamaton ja erillisenä sen luonnontilaluokka olisi korkeampi kuin muun suon. Muuten suo ojitettu, ja tutkimuskokonaisuutena se kuuluu luonnontilaluokkaan 2. Suon vedet valuvat kaakkoon ja länteen laskuojia myöten Kirsinpäkkiin, joka laskee Evijärveen, josta vedet virtaavat Moskuanvirran kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kirsinpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,7 m. Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (82 %), hiekka (17 %) ja hiesu (1 %). Suon pohjalla on liejua vaihtelevasti eri puolilla suota alle puolen metrin paksuinen kerros. Kirsinpäkinnevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 53 %, rämeellä 33 %, avosuolla 13 % ja pellolla 1 %. Suon länsipuoli on rahkarämettä ja sen muuttumaa, ojittamaton osa pääasiassa oligotrofista lyhytkorsinevaa. Suon itäpuoli on pääasiassa puolukkaturvekangasta, myös isovarpurämemuuttumaa esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Suon ojittamatton alue on puutonta tai puusto vajaatuottoista. Muualla puusto on valtaosin keskitiheää varttunutta männikköä. Kirsinpäkinnevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 40 %, ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon luoteis- ja länsiosissa on keskimäärin alle 1,5 m paksu heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidataryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvilla on hyvin yleinen lisätekijä. Pintarahkan alla on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta, syvemmissä kerroksissa myös hyvin maatuneita linssejä. Suon itäosassa kohtalaisesti maatunut saravaltainen sekaturve ulottuu pintaan saakka, ja turpeen seassa on yleisesti puun jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Kirsinpäkinnnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,4 5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 92,4 % (90,2 95,1) ja kuivaainemäärä 81,5 kg/suo-m 3 (63,0 103,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/ kg (17,0 21,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta (0,04 0,42). Kirsinpäkinneva soveltuu turvetuotantoon. Suon länsiosassa on noin 25 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,35 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta, joka kuuluu pääasiassa laatuluokkaan 3. Koko suon 33 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,59 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,43 MWh. 109

111 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Kuva 70. Kirsinpäkinnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 110

112 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Reipakanneva Reipakanneva (kl , x = 7025,9, y = 3325,3) sijaitsee noin 13 km Lappajärven keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suota ympäröi tieverkosto. Suolla on 66 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 71). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 113 ha ja yli 1 m syvän alueen 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisluoteeseen. Reipakanneva on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaluokkaan 0. Suon vedet valuvat suon keskellä kulkevaan Kirsinpäkkiin, josta edelleen Evijärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kirsinpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (93 %), hiekka (4 %) ja savi (3 %). Reipakannevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 74 %, rämeellä 25 % ja pellolla 1 %. Suon eteläosa on pääasiassa puolukkaturvekangasta, ja pohjoisosassa vaihtelevat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 1,1 dm. Puusto on harvennusasteista tai varttunutta männikköä. Reipakannevan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Sen alla on suon eteläosassa hyvin maatunutta, pääasiassa saravaltaista sekaturvetta, jossa on yleisesti puun jäänteitä. Suon pohjoisosassa turve on kohtalaisesti maatunutta ja rahkavaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on vähän. Reipakanneva on ohutturpeinen eikä sovellu turvetuotantoon. Kuva 71. Reipakannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 111

113 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Lappajärven maapinta-ala on 384 km 2. Peruskartoilta tehtyjen soiden pinta-alamittausten (Virtanen ym. 2003) mukaan Lappajärvellä on geologisten, 20 ha ja sitä suurempien soiden kokonaispinta-ala ha, mikä on 31 % maa-alasta. Kaikkien soiden ja soistumien pinta-ala on ha (metsätieteellinen suoala), mikä on 39 % maa-alasta (Tomppo ym. 1998). Lappajärven suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään viettokeitaiden alueeseen, jossa tyypilliset keidassuot ovat pinnan- ja pohjanmuodoltaan johonkin suuntaan viettäviä. Monilla varsinkin kunnan pohjoisosassa sijaitsevilla soilla on kuitenkin selviä aapasoiden piirteitä. Raportin suot sijaitsevat kunnan länsiosassa Lappajärven etelä- ja länsipuolella. Suurin osa soista sijoittuu m:n korkeuteen merenpinnasta. Tällä korkeudella useimmat suot ovat syntyneet vuotta sitten. Lappajärvellä tutkittujen 122 suon tiedot julkaistaan kahtena osaraporttina. Tässä ensimmäisessä osaraportissa on tiedot 60 suosta, jotka sijoittuvat kunnan länsi- ja keskiosaan. Kaikki jäljempänä esitettävät tiedot koskevat näitä soita. Suurin raportissa esitetty suoalue on 527 ha:n laajuinen Nyöreinneva (numero 1). Tutkittujen soiden keskikoko on 111 ha, mutta soiden koko vaihtelee paljon. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa. Yleisimpiä suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 67 % tutkitusta suopinta-alasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Rämetyypeistä yleisimpiä ovat tupasvillaräme, isovarpuräme ja rahkaräme. Rämeet ovat suureksi osaksi muuttuma-asteella. Turvekankaita on 23 %. Turvekankaista yleisimpiä ovat puolukka- ja varputurvekangas. Turvekankaiden runsaus merkitsee sitä, että monet suot ovat olleet jo pitkään ojitettuina, metsäkasvillisuus on vallannut tilaa alkuperäiseltä suokasvillisuudelta ja puuston kasvu on ollut voimakasta. Avosoita eli nevoja on 8 % ja korpia alle 1 % tutkitusta pinta-alasta. Lyhytkorsineva ja rahkaneva ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Turvepelloilla on 1 % tutkimus- ja syvyyspisteistä. Ojikkoja on 20 % ja muuttumavaiheessa olevia 27 % tutkitusta suopinta-alasta. Ojittamattoman suon osuus on 28 %. Ojituksen vaikutuksen alaista suota on kaikkiaan 72 % tutkitusta suopinta-alasta. Luonnontilaisia alueita on keskimääräistä enemmän verrattuna muuhun Etelä-Pohjanmaahan, koska tutkituissa soissa on muutama laaja-alainen suureksi osaksi ojittamaton suo. Kaikki raportin suot ovat kuitenkin joko kokonaan tai ainakin osittain ojitettuja. Useimmat suot ovat kasvillisuudeltaan melko karuja. Useimmat tutkitut suot kuuluvat luonnontilaluokkaan 0 tai 1, eli ne ovat kokonaan tai lähes kokonaan ojitettuja ja vesitalous on kokonaan muuttunut (liite 4). Luokkaan 2 kuuluvia soita on 5 kpl ja luokkaan 3 kuuluvia 4 kpl (taulukko 2). Mikäli luonnontilaluokan kohdalla on taulukossa kaksi numeroa, esim. 3 (2), on ensimmäinen numero määräävä, mutta johtuen mm. suon rajauksesta tai sijoittumisesta kahden luokan rajapintaan voi osalla suota olla suurempi tai pienempi arvo. Tutkitut suot kuuluvat lähinnä Purmonjoen (nro 46) ja Ähtävänjoen (nro 47) vesistöalueisiin, kunnan länsireunassa myös Lapuanjoen (nro 44) vesistöalueeseen (Ekholm 1993). Useimpien soiden kuivatusmahdollisuudet turvetuotannon tai metsänkasvatuksen kannalta ovat melko hyvät. Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turvemäärät pääturvelajin ja maatuneisuuden mukaan. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen (S) pintaturpeen osuus on 31 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 32 %. Koko turvemäärästä 67 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Tässä raportissa esitettyjen soiden keskisyvyys on 1,3 m, josta heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,4 m. Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suoalasta on 34 %. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turvekerrostuman keskipaksuus on 2,1 m, yli 1,5 m syvien 2,4 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,9 m. Suurin havaittu pistekohtainen turvepaksuus, 6,2 m, on Vanhanevalla (suo nro 7). Taulukko 1. Lappajärvellä (osaraportti 1) tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 milj. suo-m 3 Kokonaissuoala ,25 11,14 58,00 84,39 Yli 1 m syvä alue ,82 9,65 46,88 68,35 Yli 1,5 m syvä alue ,19 8,70 38,53 56,42 Yli 2 m syvä alue ,98 7,47 27,85 42,30 112

114 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 73 %, kun se Pohjanmaan tutkituissa soissa on keskimäärin 77 % (Virtanen ym. 2003). Saravaltaisten turpeiden osuus on 27 %. Tutkituille soille on tyypillistä paikoin paksuhko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Paksuturpeisilla soilla tämä kerros voi olla selvästi yli metrin paksuinen, kun taas ohutturpeisilla soilla se voi puuttua lähes kokonaan. Joillakin, usein ohutturpeisilla soilla tai alueilla turvekerros voi olla pinnasta asti saravaltaista. Turpeen lisätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 29 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännökset sijoittuvat yleensä turvekerroksen pohjaosiin ja ohutturpeisille alueille. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 13 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keskimaatuneisuus on 4,9 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 5,8. Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on suurimmilla tutkituilla soilla yleensä alhainen, mutta joillakin pienillä ja usein metsäisillä soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisäkustannuksia turvetuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pientuotanto tai tilakohtainen palaturvetuotanto. Nykyisillä tuotantomenetelmillä liekoisuus ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle. Tutkittujen soiden yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota esiintyy 63 %:ssa suoalasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekka on pohjamaalajina 28 %:ssa suoalasta, hiesu 5 %:ssa, hieta 3 %:ssa ja savi 1 %:ssa. Koska savea ja hiesua on melko vähän, on sulfidimaaongelma alueella melko vähäinen. Liejua on havaittu 47 suon pohjalla. Liejukerrokset ovat yleensä alle metrin paksuisia. Tutkittujen soiden tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiintymisprosentti on 8. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin 530 ha:n alueella. Lieju osoittaa suon syntyneen vesistön, yleensä lammen tai merenlahden umpeenkasvun seurauksena. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin näytteet 32 suosta. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turvelajista, maatuneisuudesta sekä suon ojituksesta. Keskimääräinen vesipitoisuus on 91,0 % märkäpainosta. Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnontilassa olevassa tilavuusyksikössä on kuiva-ainetta. Suhde ilmaistaan tavallisesti kilogrammoina suokuutiometriä kohti. Tutkituissa soissa on kuiva-ainetta keskimäärin 88.2 kg/suo-m 3. Suossa olevan turpeen kuiva-ainepitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea vesipitoisuus sekä maatuneisuus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikuttaja suokuution energiasisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pintaosan turpeen energiasisältö tilavuusyksikköä kohden on usein selvästi korkeampi ojittamattomaan suohon verrattuna. Energiaturpeen yksi tärkeä soveltuvuuden mitta on sen tehollinen lämpöarvo, joka riippuu turvelajista, maatuneisuudesta, tuhkapitoisuudesta ja vesipitoisuudesta. Tutkittujen soiden turvemääriin painotettu keskimääräinen tehollinen lämpöarvo kuivalla turpeella on 21,1 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kosteudessa on 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,17 % kuivapainosta. Energiaturpeen laatuohjeen (liite 4) mukaan turpeen eräänä velvoittavana luokitteluarvona on rikkipitoisuus, jonka todellinen arvo tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää 0,50 %:n pitoisuuden. Turpeen rikkipitoisuus nousee yleensä jonkin verran suon pohjaturpeessa, ja varsinkin järviruoko turpeen lisätekijänä kohottaa arvoja. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Valtioneuvosto on v laatimassaan periaatepäätöksessä asettanut linjaukset soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. Sen perusteella on arvioitu raportin soiden soveltuvuutta turvetuotantoon. Tutkituista soista 34 soveltuu turvelajin, maatuneisuuden ja turvemäärän perusteella turvetuotantoon (kuva 86, taulukko 2). 14 suon pintakerroksesta on ensin nostettavissa vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristöturpeeksi, minkä jälkeen loppuosa turpeesta soveltuu energiaturvetuotantoon. Taulukossa 2 lueteltujen soiden lisäksi on joillakin soilla pieniä, lähinnä tilakohtaiseen turvetuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu tuotantokelpoista turvemäärää. Turvetuotantoon (sekä kasvu- 113

115 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus että energiaturve) soveltuvien alueiden yhteispintaala on ha. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvien alueiden tuotantokelpoinen pinta-ala on yhteensä 438 ha. Tuotantokelpoista, heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on 4,25 milj. suo-m 3. Turve soveltuu lähinnä vaalean kasvuturpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristöturve) raaka-aineeksi. Hyvälaatuista viljelyturvetuotantoon soveltuvaa aluetta ja turvetta on vähän. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 34 suolla, ja tuotantokelpoinen pinta-ala on ha. 22 suolla on yhteensä 728 ha pelkästään energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Muilla alueilla on hyödynnettävä ensin heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros kasvu- tai ympäristöturpeena tai tarvittaessa energiaturpeena. Tuotantokelpoisen energiaturpeen kokonaismäärä on 33,03 milj. suo-m 3. Jyrsinturpeelle lasketussa tuotantokosteudessa (50 %) energiasisältö on 15,45 milj. MWh, jolloin yhden suokuution keskimääräinen energiasisältö on 0,47 MWh. Palaturpeen tuotantokosteuteen (35 %) laskettuna suokuution energiasisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energiaturpeen laatuvaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon suositeltuja pintaturvekerroksia mahdollista käyttää myös energiaturpeen raaka-aineeksi. Tällöin energiasisältö tilavuusyksikköä kohden jää kuitenkin melko alhaiseksi ja tuotantomuoto on jyrsinturvemenetelmä. 114

116 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 72. Turvetuotantoon soveltuvat suot. 115

117 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot. Nro Suon nimi Tuotantokelp. pinta-ala ha Energiaturve Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m³ Energiasis. 50 %:n kosteudessa milj. MWh Kasvu- ja ympäristöturve Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m³ 1 Nyöreinneva 245 4,27 2, ,68 2 Västäränginneva 80 1,40 0,67 0 0,00 3 Lamminneva 60 1,04 0,55 0 0,00 4 Lehtisaarenneva 58 1,15 0,56 0 0,00 5 Kivineva 55 1,18 0, ,38 6 Harjunneva 25 0,44 0, ,23 8 Maha-Paavonneva 50 0,58 0, ,21 9 Piippunanneva 60 1,08 0, ,20 10 Peuraneva 189 3,08 1, ,66 11 Kainaloneva 17 0,27 0,14 0 0,00 12 Hirvineva 163 3,05 1, ,35 13 Kärmesneva 115 2,41 1, ,11 14 Lumimurronneva 43 0,73 0,36 0 0,00 16 Kivineva 48 1,06 0,49 0 0,00 17 Tausneva 29 0,49 0,22 0 0,00 18 Kokkoneva 71 1,66 0, ,10 21 Kokkosaari 72 1,45 0,55 0 0,00 24 Haasiahonkangas 10 0,16 0,09 0 0,00 27 Ruohoneva 17 0,31 0,18 0 0,00 28 Harjunneva 73 1,53 0,91 0 0,00 30 Hyppienneva 7 0,10 0,06 0 0,00 34 Konttineva 19 0,33 0,14 0 0,00 37 Tuohimaankangas 12 0,19 0,10 0 0,00 38 Tuohimaanneva 71 1,27 0, ,82 39 Kakkurilampi 10 0,19 0, ,12 40 Kottarinkangas 33 0,57 0,29 0 0,00 44 Hanhivuorenneva 5 0,07 0,03 0 0,00 46 Vähä Varisneva 5 0,07 0,04 0 0,00 50 Viinikaisenneva 14 0,21 0,11 0 0,00 53 Karhusaari 6 0,07 0,03 6 0,04 54 Eksymäsaari 30 0,46 0,26 0 0,00 55 Kirsinneva 64 1,22 0,59 0 0,00 57 Ahosaari 16 0,35 0,12 0 0,00 59 Kirsinpäkinneva 33 0,59 0, ,35 Yhteensä ,03 15, ,25 116

118 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Taulukko 3. Tutkittujen soiden atk-numero, luonnontilaluokka, pinta-ala, heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus, kokonaisturvemäärä ja vesistöalueen numero. Nro Suon nimi Atk- Luonnon- Pinta-ala Pinta- Keski- Keski- Turve- Vesistönumero tilaluokka ha kerros syvyys m maatu- määrä milj. alueen H1-4S m neisuus suo-m 3 numero 1 Nyöreinneva (3) 527 0,6 1,5 4,3 7, ,44.068, Västäränginneva (1) 326 1,4 2,8 4,5 9, Lamminneva ,7 1,7 4,5 1, Lehtisaarenneva ,4 0,7 4,1 0, Kivineva (3) 136 0,3 1,1 4,9 1, , Harjunneva (2) 75 0,5 1,2 4,7 0, Vanhaneva ,6 1,7 4,8 5, ,47.033, Maha-Paavonneva ,7 1,9 4,3 6, Piippunanneva ,3 1,3 5,9 0, , Peuraneva (2) 367 0,4 1,4 4,3 4, , Kainaloneva ,5 1,7 4,5 2, Hirvineva (2) 218 0,4 1,0 4,7 2, Kärmesneva (3) 142 0,7 1,4 4,5 1, , Lumimurronneva ,3 1,1 4,6 2, Tiilineva (2) 108 0,5 1,6 4,9 1, Kivineva ,4 1,0 4,9 1, Tausneva ,3 1,4 5,9 1, Kokkoneva ,4 1,8 5,2 2, Keeslanti ,3 0,7 4,7 0, , Toinensaari ,1 0,5 5,5 0, Kokkosaari (1) 120 0,1 1,7 5,6 2, Hanhilamminneva ,3 0,7 4,7 0, Pihlajakankaanneva ,2 0,4 5,0 0, Haasiahonkangas ,2 0,9 6,4 0, Viinakallio ,2 0,6 6,2 0, Tapolanniitty ,1 0,4 5,6 0, Ruohoneva ,2 1,0 4,7 0, Harjunneva ,2 1,5 4,6 2, Tikkakankaanneva ,1 0,5 5,6 0, Hyppienneva ,2 0,6 5,4 0, Heinineva ,1 0,6 5,5 0, , Siipilautakorvenneva ,4 0,9 5,1 0, Haarukkaneva ,2 0,8 6,1 0, Konttineva ,2 1,2 6,7 0, Uudenkydönneva ,0 0,5 6,4 0, Haikaranneva (2) 115 0,4 1,7 5,1 1, Tuohimaankangas ,2 1,1 5,5 0, Tuohimaanneva ,9 2,5 4,9 2, , Kakkurilampi ,6 1,7 5,4 0, Kottarinkangas ,2 1,2 6,5 1, Mustikkavuori ,1 0,6 6,0 0, Isonkydönneva ,1 0,5 5,5 0, Talvitienneva ,1 0,7 6,5 0, Hanhivuorenneva ,2 0,6 5,6 0, , Hankijärvi ,0 0,3 6,2 0, Vähä Varisneva ,1 0,8 7,3 0, Leppäsaarenneva ,1 0,5 5,4 0, Perämaankankaanneva ,0 0,5 5,4 0, Perämaankangas ,1 0,4 6,1 0, Viinikaisenneva ,2 1,2 5,9 0, Lehtisalonkytö ,1 0,7 6,6 0, Multavaarunkangas ,2 0,8 5,9 0, Karhusaari ,3 1,3 5,9 0, Eksymäsaari ,1 1,3 6,2 1, Kirsinneva ,0 1,4 5,9 1, , Hirssaarenneva ,1 0,6 5,4 0, Ahosaari ,2 1,1 5,4 1, Nevankantti ,1 0,9 5,6 0, Kirsinpäkinneva (2) 74 0,5 1,8 5,2 1, Reipakanneva ,1 0,5 5,7 0, Yhteensä/keskimäärin ,4 1,3 4,9 84,39

119 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus Soidensuojelu Tutkituista soista Vanhaneva (7) kuuluu Natura-alueeseen. Luonnontilaluokkaan 3 kuuluvat Peuraneva (10), Tiilineva (15), Haikaranneva (36) ja Kakkurilampi (39) Luonnontilaluokkaan 2 kuuluu 5 suota. Tutkituista soista Vanhaneva (7) kuuluu Natura-alueeseen ja valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan (Maa-ja metsätalousministeriö 1981). KIITOKSET Lappajärven turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat tutkijoina vuosina geologit Samu Valpola, Tapio Toivonen, Asta Harju, Tuija Vähäkuopus, Teuvo Herranen, tutkija Onerva Valo ja tutkimusavustaja Reijo Rantapelkonen. Tutkimustyöntekijöinä maastotöihin osallistuivat Petri Sandvik, Ari-Pekka Orava, Petri Toppinen, Juho Porthén, Erik Söder- Kultalahti, Jouko Korpi, Lauri Harju ja Jouko Pöytälaakso. Vanhemmat maastotutkimukset (suot 1 17) on tehty geologi Martti Korpijaakon johdolla. Laboratorionäytteet analysoitiin Labtium Oy:n Kuopion laboratoriossa. Suokarttojen digitoinnista on vastannut tutkimusavustaja Heikki Kujala ja indeksikartat on laatinut geologi Tuija Vähäkuopus. Raportin on tarkastanut erikoistutkija Hannu Pajunen ja taittanut Anne Räisänen/Kopijyvä Oy. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. KIRJALLISUUTTA Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/ s. Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen ( ) taustaraportti: Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011: s. [Viitattu ] Saatavissa: suojaturvemaat/6b0jtet7q/suoperiaatepaatos,_taustaraportti syyskuu_2012_.pdf, 18 liitettä. [Viitattu ] Saatavissa: Kauppapuutarhaliitto ry, Turveteollisuusliitto ry & Viherympäristöliitto ry Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. 12 s. Lappalainen, E., Stén, C.-G. & Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o s. Maa- ja metsätalousministeriö Valtakunnallinen soidensuojelun perusohjelma. 164 s. ja 1 liite. Mäkilä, M Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Suomen säädöskokoelma Maa- ja metsätalousministeriön päätös eräistä lannoitevalmisteista 46,

120 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Folia Forestalia 4B/1998, Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Valtioneuvosto Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. 19 s. [Viitattu ] Saatavissa: suojaturvemaat/6ak6or04e/mmm v5-suostrategia_valtioneuvoston_periaatepaatos_v4_2.pdf Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A.-L. & Tukiainen, O Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s 119

121 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus LIITE 1(1)

122 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. LIITE 1(2)

123 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus LIITE 2 HEIKOSTI MAATUNEEN RAHKATURPEEN LAATULUOKITUS, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tapio Toivonen Peruslähtökohta käyttökelpoiselle suolle: Vähintään 10 ha:n laajuinen yhtenäinen alue, jossa on yli 0,6 m paksu pintakerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, jonka keskimaatuneisuus on korkeintaan 3,0. 1-laatuluokka eli viljelyturve Heikosti maatunutta (H1 3) turvetta, jossa on vähintään 90 % rahkasammalien jäännöksiä. Näistä yli 80 % täytyy kuulua Acutifolia-ryhmään, Acutifolia-turvetekijää on oltava koko turvemäärästä yli 72 %. Turveinventoinnissa heikosti maatunut rahkaturve jaetaan kolmeen ryhmään (A, Q, P). Lisätekijöinä saa paikallisesti olla tupasvillan, tupasluikan ja varpujen jäännöksiä. Tupasvillaturvetekijän määrä ei saisi ylittää 6 % eikä varputurvetekijän määrä 3 %. Muutamia ohuita maatuneempia rahkavaltaisia linssejä saa olla. Laatuluokkaan 1 kuuluvaa turvetta on pääasiassa keidassuoalueen soissa, joiden vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaneva, rahkaräme, keidasräme sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot. Mättäisyys on runsasta. Mikäli suolla on sarapitoisia alueita, on ne rajattava käyttökelpoisen alueen ulkopuolelle. Vaihtokapasiteettimäärityksissä näytteiden keskiarvon tulee olla yli 100 mek/100 g. Mikäli turve koostuu lähes puhtaasta H1 3 maatuneesta Acutifolia-turvetekijästä, eikä siinä ole juuri lainkaan havaittavissa varpujen jäännöksiä, ja turvekerros on vähintään 1 m paksu, voidaan puhua EKSTRA-laatuluokan viljelyturpeesta. Tällaiset turvealueet ovat harvinaisia. 1-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu viljelyturpeen, vaalean kasvuturpeen sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi. 2-laatuluokka Heikosti maatunutta (H1 4) turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Keskimaatuneisuus on korkeintaan H4. Maatuneempia cm paksuja rahkavaltaisia linssejä saa olla. Turvetekijöiden kokonaismäärästä tulee yli 50 % kuulua Acutifolia- tai Palustria-ryhmään. Lisätekijöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 20 %. Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 2-laatuluokan turvetta, ovat 1-laatuluokan kohdalla mainittujen suotyyppien lisäksi isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja silmäkeneva sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot. Mättäisyys on yleensä runsasta. Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 2a-laatuluokka Maatumisaste on H1 3. 2b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4. 2-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu osin vaalean kasvuturpeen (2a), osin tumman kasvuturpeen (2b) sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi. 3-laatuluokka Tähän ryhmään kuuluu kaikki muu heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintaturve, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Eli ryhmään kuuluu mm. lähes kaikki heikosti maatunut (H1 4), selvästi Cuspidata-valtainen rahkaturve. Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 3-laatuluokan turvetta, ovat lyhytkorsineva, kalvakkaneva, lyhytkorsinevaräme ja tupasvillaräme sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot. Mättäisyys on ojittamattomalla alueella vähäistä. Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 3a-laatuluokka Maatumisaste on H1 3. 3b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4. 3-laatuluokkaan sijoittuvaa suota tai turvetta ei yleensä suositella kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon, mutta tähän ryhmään sijoittuvia turpeita on käytetty jonkin verran kuivike- ja imeytysturpeena. Määrittelemätön rahkaturve sijoittuu aina 3-luokkaan, Raja 1- ja 2-luokan välillä on helppo. Se on suoraan luettavissa lannoitelaissa, 2- ja 3-luokan välistä rajaa ei ole missään määritelty, mutta käytännössä paksun heikosti maatuneen, selvästi Cuspidata-valtaisen pintaturpeen omaavat suot ovat jääneet hyödyntämättä. Edellä kuvatun luokituksen lisäksi voidaan suot esimerkiksi kunta- tai kuntainliittokohtaisessa tarkastelussa asettaa heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen sisältämien turvetekijöiden osuuksien perusteella paremmuusjärjestykseen, jolloin on entistä helpompi valita kiinnostavimmat suot lähemmän tarkastelun kohteeksi. Yksinkertaistettuna 1-laatuluokkaan sijoittuva turve on hyvää kasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta, 2-laatuluokkaan kuuluva turve keskinkertaista ja 3-laatuluokkaan kuuluva huonoa raaka-ainetta.

124 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. LIITE 3(1)

125 Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus LIITE 3(2)

126 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. LIITE 4

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 417

Turvetutkimusraportti 417 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 417 2011 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 2 Abstract: The peatlands,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 245 Tapio Toivonen TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Töysä and their potential use Espoo 1991 3 SISÄLTÖ

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN Itä-Suomen yksikkö/länsi-suomen yksikkö Turvetutkimusseloste 115/2008 17.12.2008 Kuopio/Kokkola KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosasto Turveraportti 211 Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA 1985 Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 Rovaniemi 1988 Muurinen Tapio.

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 219. Jukka Leino ja Pertti SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 219. Jukka Leino ja Pertti SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 219 Maaperäosasto Jukka Leino ja Pertti Silen SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Resources of the Commune of Suonenjoki

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot

Avainsanat : suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Laihia. Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO

Avainsanat : suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Laihia. Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 304 Tapio Toivonen LAIHIALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT The Mires and Peat Reserves of Laihia Espoo 1997 Toivonen, Tapio, 1997 Laihialla tutkitut

Lisätiedot

Turveraportti 236. Carl-Göran Sten ja Tapio Toivonen KIHNIÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary :

Turveraportti 236. Carl-Göran Sten ja Tapio Toivonen KIHNIÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 236 Turvetutkimus Carl-Göran Sten ja Tapio Toivonen KIHNIÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary : The peat resources and their potential use in Kihniö,

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN LASSE SVAHNBÄCK JA KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires in the western part

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 411

Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 2010 Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino GEOLOGIAN

Lisätiedot

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 266 Ari Luukkanen ja Heimo Porkka RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract : The mires and peat reserves

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232 Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1989 Leino.Jukka 1989. Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 10 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 366 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 10 Abstract: The mires

Lisätiedot

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 361 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Merijärvi,central

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.12.2012 Asta Harju 1 GTK:n systemaattinen turvevarojen kartoitus GTK kartoittaa vuosittain

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 249 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Mäntsälä and their potential use. Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot