Turvetutkimusraportti 434

Transkriptio

1 Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranan (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen (2012). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Ari Luukkanen (2012). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Janne Kivilompolo (2012). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Timo Suomi (2012). Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tutustu turvepaikkaan: Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, Kuopio Puh tai Fax s-posti: kuolibrary@gtk.fi KOPIJYVÄ OY Kuopio 2013 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 434 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1 Timo Suomi info@gtk.fi GOLOGIAN TUTKIMUSKSKUS Turvetutkimusraportti Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Ruokolahti Part Timo Suomi

2 GOLOGIAN TUTKIMUSKSKUS Turvetutkimusraportti 434 GOLOGICAL SURVY OF FINLAND Report of Peat Investigation 434 Timo Suomi RUOKOLAHDN TUTKITUT SUOT JA NIIDN TURVVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Ruokolahti Part1 spoo 2012

3 Suomi, Timo Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 434, 77 sivua, 31 kuvaa, 35 taulukkoa ja 2 liitettä. Tähän raporttiin on koottu tutkimustulokset vuosina 1986, 2008 ja 2009 tutkitusta 32 suosta. Soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 2482 ha. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 36,82 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,5 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5 (1 10 asteikolla). Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 m syvää aluetta 1112 ha (45 %), ja sen turvemäärä on 26,3 milj. suo-m 3. Rahkavaltaisten turpeiden osuus on 60 %, saravaltaisten 39 % ja ruskosammalvaltaisten 1 % kokonaisturvemäärästä. Vallitsevia suotyyppejä ovat turvekankaat ja rämeet. Ojittamattomien suotyyppien osuus on vain 4 % tutkitusta pinta-alasta. Tarkkatilavuuksisia näytteitä otettiin laboratoriomäärityksiä varten yhteensä 97 kpl. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 % ja rikkipitoisuus 0,33 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m 3. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 18 suolla. nergiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 805 ha ja sen käyttökelpoinen turvemäärä 16,37 milj. suo-m 3. nergiasisältö 50 %:n kosteudessa on 8,13 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pintaala on 116 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 0,9 milj. suo-m 3. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, kasvuturve, ympäristöturve, varat, Ruokolahti Timo Suomi Geologian tutkimuskeskus PL SPOO Sähköposti: timo.suomi@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Suomi, Timo Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1. The peatlands and peat resources of Ruokolahti. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 434, 77 pages, 31 figures, 35 tables and 2 appendices. This report contains the results of 32 peatlands surveyed in 1986, 2008 and The peatland studied contains 2482 hectares and a total of million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat layer is 1.5 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.2 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 5.5 (1 10 scale). The area deeper than 1.5 m covers 1112 hectares (45 %) and contains million m 3 peat in situ. Sixty per cent of the peat is Sphagnum predominant, 39 % Carex predominant and 1 % Bryales predominant. The most common mire site types are transformed peatlan forest and pine bogs. Pristine mire area covers only 4 % of studied peatland area. Altogether 97 peat samples were analysed in the laboratory. The average ash content of peat is 3.0 % and the sulphur content 0.33 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.0 MJ/kg and the dry bulk density 94 kg per m 3 in situ. Fifteen of the investigated mires are suitable for peat production. The total area suitable for fuel peat production is 805 hectares. The available amount of peat is million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture content 8.13 million MWh. The area suitable for environmental peat production is 116 hectares and the available amount of peat is 0.9 million m 3 in situ. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, reserves, Ruokolahti Timo Suomi Geological Survey of Finland P.O. Box 96 FIN SPOO FINLAND -mail: timo.suomi@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUTTLO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMNTLMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 7 LASKLMAT JA TULOSTN SITYS... 8 ARVIOINTIPRUSTT... 8 RUOKOLAHDN TUTKITUT SUOT Korosniemensuo Kuutikkolahdensuo Suurisuo Lääväsuo Järvisuo-Salmisiltoinsuo Ahkeissuo Vehmaansuo Korpisuo rijärvensuo Karvalamminsuo Tervahautoinsuo Vaarjärvensuo Kiveronsuo Lapinlahdenkorpi Repolahdensuo Leviänlahdensuo Rahalammensuo Herrasuo Lähtevänsuo Aukiasuo Huussuo Hauklamminsuo Männistönsuo Tukkimurronsuo Viirunsuo Mikonmäensuo Muurainsuo Kuopiinsuo Likolamminsuo Lehmilamminsuo Kumusuo Kaitasuo TULOSTN TARKASTLU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Luonnonsuojelualueet Soiden soveltuvuus turvetuotantoon KIITOKST KIRJALLISUUTTA LIITTT

7

8 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt maaperäkartoitukseen ja turvevarojen selvityksiin liittyviä suotutkimuksia Ruokolahdella vuosina 1975, 1986, 2008 ja Vuonna 1975 tehdyistä tutkimuksista vastasi geologi Jukka Leino ja vuonna 1986 tehdyistä tutkimuksista geologi Markku Mäkilä. Vuonna 2008 ja 2009 tehdyistä tutkimuksista vastasi geologi Timo Suomi. Valtaosa Ruokolahden soista keskittyy toisen Salpausselän ympäristöön. Peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan Ruokolahdella on 75 kpl yli 20 ha:n suuruista yhtenäistä suoaluetta yhteispinta-alaltaan 6050 ha (Virtanen ym. 2003). Kaikkiaan GTK on tutkinut Ruokolahdella 64 kpl yli 20 ha:n suuruista suota (5770 ha). Tähän raporttiin on koottu Ruokolahden länsiosan 32 suota, joiden yhteispinta-ala on 2482 ha. Tutkimusten päätarkoituksena on osoittaa energia- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvat suoalueet. Turvetuotannon lisäksi tutkimustietoja voidaan käyttää metsätalouden ja maatalouden suunnittelussa. Viime aikoina on turvekartoitusten tärkeäksi tehtäväksi tullut tiedon tuottaminen maankäytön suunnittelun pohjaksi esimerkiksi kaavoitukseen, suojeluohjelmiin ja rakentamiseen. Yksityiskohtaiset suoselostukset, jotka sisältävät mm. suokartan ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n telä-suomen yksiköstä. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kartassa (kuva 1), johon on merkitty myös suojelualueet. simerkkinä suokartasta on kuva 2 ja suon profiileista kuvat 3 ja 4. Raportin lopussa on tulosten tarkasteluosa, jossa on yhteenveto mm. tutkituista turvekerrostumista, suojelualueista, laboratoriomääritysten tuloksista ja turvetuotantoon soveltuvista soista. Kuvassa 31 on indeksikartalla kaikki tässä raportissa käsitellyt suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Tämä raportti on luettavissa myös GTK:n internet-sivuilta ( TUTKIMUSMNTLMÄT Kenttätutkimukset Suurimmat suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettyä selkälinjaa vastaan on kohtisuoraan sijoittuvia poikkilinjoja (Lappalainen, Stén & Häikiö 1984). Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein ja tarvittaessa tutkimuksia täydennettiin hajapisteillä. Pienet ja saarekkeiset suot tutkittiin hajapistein. Maastossa tietojen tallentamiseen käytettiin maastotietokoneita ja paikantamiseen niihin liitettyjä gps-laitteita. Korkeustietona on käytetty laseraineistoa. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin turvelajit lisätekijöineen ja turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko) ja kosteus (5-asteikko). Vuosina tehdyissä tutkimuksissa soiden heikosti maatunut (H1-4) rahkaturve on kenttätutkimusten yhteydessä jaoteltu kasvijäännöskoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät). Tutkimuksissa määritettiin liejukerrokset ja pohjamaalajit. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrää arvioitiin luotaamalla tutkimuspisteillä kymmenessä eri kohdassa kahden metrin syvyyteen. Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 6 suolta, 7 näytepisteeltä yhteensä 97 tarkkatilavuuksista turvenäytettä, joista tutkittiin maastossa turvelajit ja maatuneisuus (taulukko 33). Laboratoriossa määritettiin vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä (kg/suo-m3) ja tuhkapi- toisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Valikoiduista näytteistä on määritetty lämpöarvo IKA (C5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM ). Osasta näytteitä tehtiin myös rikkimäärityksiä Leco SC-32 rikkianalysaattorilla. 7

9 Timo Suomi LASKLMAT JA TULOSTN SITYS Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvetekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöönotetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen & Grundström 1983). Siinä syvyyskäyrien väliset alueet ovat vyöhykkeitä, joilta kultakin lasketaan erikseen turvemäärät. Nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Heikosti maatuneen (H1 3 ja H4) rahkavaltaisen pintaturpeen osuus kokonaisturvemäärästä on laskettu erikseen. Laskelmat soiden turvemääristä, energiasisällöistä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon perustuvat kenttätutkimuksiin ja laboratoriomäärityksiin. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle (taulukko 31). Mikäli tuotantoon soveltuvalta suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisältöä ja kuiva-ainemäärää laskettaessa käytetty menetelmää, joka perustuu maastossa määritettyihin kosteus- ja maatuneisuusarvoihin (Mäkilä 1994). Tässä raportissa tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m syvää, yli 5 ha:n suuruista aluetta. Soveltuvat alueet on digitoitu erikseen, eivätkä ne siten välttämättä noudattele täysin suon syvyyskäyriä. Rajattaessa turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on hyvin tiivistyneillä soilla (vanhat ojikot, turvekankaat, pellot yms.) tuotantokelpoinen alue ulotettu metrin syvyyskäyrälle asti. Käyttökelpoista tur- vemäärää laskettaessa on vähennetty suon pohjalta (30-50 cm) yleensä vaikeasti hyödynnettävä ja runsastuhkainen kerros. Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon soveltuva pinta-ala ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä (taulukko 34). Tässä raportissa olevan suppean suoselostuksen lisäksi jokaisesta tutkitusta suosta tehdään tilauksesta laajempi tutkimusselostus, jossa on tarkat tiedot myös laboratoriomääritysten tuloksista ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyvässä suokartassa on tutkimuspisteittäin turvekerroksen keskimääräinen maatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen ja koko turvekerrostuman paksuus sekä turvekerroksen paksuutta osoittavat syvyysvyöhykkeet (kuva 2). Soiden turvekerrostumista voidaan laatia erilaisia profiileja esim. maatuneisuuksista ja turvelajeista (kuvat 3 ja 4). Näiden perustulosteiden lisäksi voidaan tulostaa halutusta suosta tai suon osasta erilaisia taulukkomuotoisia listauksia ja karttoja, joilla havainnollistetaan suon ominaisuuksia, kuten esim. suotyyppejä, suon pinnan korkeutta, pohjamaalajeja, liejukerroksia tai tietoja puustosta. Suoselostuksien teossa on käytetty hyväksi myös kartta-aineistoja ja ilmakuvia sekä laserkeilausaineistoa korkeussuhteiden määrittämiseksi. ARVIOINTIPRUSTT Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Mikäli turvetuotantoalue on yli 10 ha, on suon ojittamiselle tai turvetuotannolle oltava ympäristölupa. Alle 10 ha:n alueesta tehdään ilmoitus ympäristökeskukselle. Yli 150 ha:n alueesta on tehtävä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi on nojauduttu energiaturpeen laatuohjeisiin (nergiaturpeen laatuohje 2006, liite1). nergiaturvetuotantoon soveltuvia ovat saravaltaiset turpeet sekä kohtalaisesti ja hyvin (H 5 10) maatuneet rahkavaltaiset turpeet. Toisinaan myös heikommin maatunutta (H1 4) rahkaturvetta käytetään energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna. Ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros (yleensä <60 cm) on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään, koska se voidaan sekoittaa muuhun turpeeseen ja tuottaa heikompilaatuisena energiaturpeena. Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1 4) rahkavaltaista turvetta, jota käytetään mm. kasvuturpeena, viherrakentamiseen ja maatalouskäyttöön. Heikosti maatunutta vaaleaa rahkaturvetta käytetään myös öljyntorjunnassa ja jätevesien puhdistuksessa. Hyvän pidätyskykynsä ansiosta heikosti maatunut rahkaturve soveltuu erityisen hyvin karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineen määrää. Lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä vaalea rahkaturve on menettämässä valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Vihannesten kasvattamisessa ollaankin usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturvetuotteet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksista. Käyttösuosituksissa on huomioitu myös soiden luonnonsuojelulliset arvot ja pohjaveden hankintaan liittyvät suoja-alueet. Raportin soista on määritetty luonnontilaisuusluokka (taulukko 34), joka perustuu valtioneuvoston soita ja turvemaiden käyttöä koskevaan periaatepäätökseen ( ). Tässä raportissa esitetty luonnontilaisuusluokitus on alustava ja se perustuu etupäässä ojitukseen ja sen vaikutukseen suon vesitalouteen. 8

10 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. RUOKOLAHDN TUTKITUT SUOT (Osa1) 22 Raportoidut suot 2012 (osa1) Natura-alue Suojelualue Vesistö Suoalue Raportoitavat suot 2013 (osa2) Sulkava Punkaharju Puumala RUOKOLAHTI Karttalehden numero Puumala Maanmittauslaitos ja Hallinnon tietotekniikkakeskus Layout K.Keskisaari Parikkala Ruokolahti Rautjärvi 3 4 Taipalsaari Lappeenranta Imatra km Kuva 1. Tutkittujen soiden sijainti. Atk-nro 1. Korosniemensuo Rahalammensuo Kuutikkolahdensuo Herrasuo Suurisuo Lähtevänsuo Lääväsuo Aukiasuo Järvisuo-Salmisiltoinsuo Huussuo Ahkeissuo Hauklamminsuo Vehmaansuo Männistönsuo Korpisuo Tukkimurronsuo rijärvensuo Viirunsuo Karvalamminsuo Mikonmäensuo Tervahautoinsuo Muurainsuo Vaarjärvensuo Kuopiinsuo Kiveronsuo Likolamminsuo Lapinlahdenkorpi Lehmilamminsuo Repolahdensuo Kumusuo Leviänlahdensuo Kaitasuo

11 Timo Suomi Kuva 2. simerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella on turpeen keskimaatuneisuus ja alapuolella heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus / koko turvekerrostuman paksuus desimetreinä. 10

12 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Kuva 3. Maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. 11

13 Timo Suomi Kuva 4. simerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 12

14 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. RUOKOLAHDN TUTKITUT SUOT Mannerjäätikön vetäydyttyä Ruokolahden alueelta toisen Salpausselän muodostumisen jälkeen vuotta sitten, vedenpinta laski noin 28 m (Johansson et al. 2011). Korkeimmat alueet paljastuivat vedestä, ja varsin pian tämän jälkeen alkoi Salpausselän reunamuodostuman ympäristön voimakas soistuminen. Vanhin soistumisen alkamista osoittava pohjaturpeen radiohiiliajoitus tältä alueelta on Cal BP (Mäkilä ym. 2009). Turvekerrostuman paksuus tällä ajoituspisteellä on 6,9 m ja sen keskimääräinen turvekertymä 0,63 mm vuodessa. Ruokolahden keskustan kaakkoispuolelta ensimmäiseltä Salpausselältä on tehty Suurisuon pohjan liejusta radiohiiliajoitus (Ikonen 2000). Tämän mukaan suon orgaanisen aineksen kerrostuminen on alkanut noin (Cal BP) vuotta sitten, noin 1000 vuotta mannerjäätikön vetäytymisen jälkeen. Turpeen kerrostuminen tällä Suurisuolla alkoi noin 8100 vuotta sitten. Ruokolahden suot sijaitsevat telä-suomen viettoja rahkakeitaiden alueella. Suot ovat pääosin viettokeitaita, joissa on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Valtaosa soista on keskittynyt toisen Salpausselän ympäristöön. Vain yksittäisiä soita on harvakseltaan ensimmäisen ja toisen Salpausselän välimaastossa. Tähän raporttiin on koottu 32 tutkitun suon tutkimustulokset. Näiden soiden yhteispinta-ala on 2482 ha. Keskimääräinen turvepaksuus on 1,5 m, mistä heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Vain harvalla suolla on paksu rahkavaltainen pintaturvekerros. Paksuimmat turvekerrostumat ovat yli 5 m paksuja. Ruokolahden suot ovat lähes kauttaaltaan ojitettuja. Tutkittujen soiden pinta-alasta vain 4 % on luonnontilassa. Vallitsevia suotyyppejä ovat turvekankaat ja rämeet, avosuota on vain 2 %. Soiden pohjamaalajina on yleisimmin hiekka ja hieta. Liejua on soiden pohjalla noin kolmasosalla tutkitusta pinta-alasta. 13

15 Timo Suomi 1. Korosniemensuo Korosniemensuo (kl , x=6797,9, y=3585,0) sijaitsee noin 14 km Ruokolahden keskustasta länteen (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä kalliomäkiin ja muualla loivasti kumpuileviin hiekkamuodostumiin. Suon itäreunaa sivuaa autotie. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 32 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Korosniemensuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat Korosniemeä ympäröivälle Saimaan Korosniemenselälle. Vesistöalueeltaan Korosniemensuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin turvekerroksen paksuus (2,2 m) on havaittu tutkimuspisteillä P 1, P 4 ja S 6. Suon pohjamaalaji on keskiosassa savi ja hiesu sekä reunaosissa moreeni. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (71 %) sekä hiesu ja hiekka. Suon pohjalla on paksuimmillaan noin metrin paksuinen liejukerros. Suon pohjoisosassa liejukerros on turpeessa välikerroksena. Korosniemensuosta on turvekangasta 79 % ja rämettä 21 %. Yleisimmät suotyypit ovat varputurvekangas ja isovarpurämemuuttuma. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on pinotavara- ja tukkipuuasteen männikköä. Korosniemensuon turpeista on rahkavaltaisia 82 %, saravaltaisia 17 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 73 %, rahkasaraturve (SC) 17 %, sararahkaturve (CS) 9 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 %. Suon pintaosassa on ohut, muutaman desimetrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvekerros. Pintaturvekerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta, tupasvillaa sisältävää rahkavaltaista turvetta, ja pohjimmaisena on ohut saravaltainen turvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9 ja energiaturpeen 4,9. Turvekerrostumassa on liekoja erittäin vähän. Korosniemensuo ei sovellu turvetuotantoon. Suo sijaitsee Saimaan vesistön välittömässä läheisyydessä, yli 1,5 m syvät alueet ovat pieniä ja hajallaan kolmessa eri altaassa. Lisäksi suon pohjoisosan altaassa on liejua turpeen seassa välikerroksena. Taulukko 1. Korosniemensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 32 0,2 0,2 0,7 1,1 0,07 0,05 0,23 0,35 Yli 1,0 m 16 0,2 0,0 1,2 1,4 0,03 0,00 0,20 0,23 Yli 1,5 m 7 0,3 0,0 1,4 1,7 0,03 0,00 0,11 0,14 Yli 2,0 m 2 0,2 0,1 1,6 1,9 0,00 0,00 0,04 0,04 14

16 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa KOROSNIMNSUO KUUTIKKOLAHDNSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 5. Korosniemensuon ja Kuutikkolahdensuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

17 Timo Suomi 2. Kuutikkolahdensuo Kuutikkolahdensuo (kl , x=6798,3, y=3586,3) sijaitsee noin 11 km Ruokolahden keskustasta länteen (kuva 1). Suo rajoittuu pohjoisessa hiekkamuodostumaan ja muualla moreenimäkiin. Suolle johtaa useita ajoteitä. Suolla on 2 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,5/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 20 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. m. Suo on lähes luonnontilainen, vain pohjoisosassa on harvaa ojitusta. Kuutikkolahdensuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3. Vedet laskevat luoteisosasta, etelästä ja idästä Saimaan Riislahteen. Vesistöalueeltaan Kuutikkolahdensuo kuuluu alueen Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,6 m) on suon keskiosassa pisteellä P 1. Suon pohja on savea ja sen päällä on runsaan metrin paksuinen liejukerros. Suon syvimmällä osalla on liejua myös turpeen seassa välikerroksena. Kuutikkolahdensuon paksuturpeinen keskiosa on isovarpurämettä ja matalammat reunaosat varputurvekangasta. teläosat Likalahden ympäristössä ovat luhtanevaa. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on pääosin pinotavara-asteen männikköä. Kuutikkolahdensuon turpeista on rahkavaltaisia 69 %, saravaltaisia 30 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 45 %, rahkaturve (S) 24 %, saraturve (C) 26 %, rahkasaraturve (SC) 4 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on pääosin heikosti maatunutta tupasvillarahkaturvetta. Suon pohjalla ja reunoilla on myös saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,2 ja energiaturpeen 4,3. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Kuutikkolahdensuo ei sovellu turvetuotantoon. Suon turvekerrostuma on ohut, se sijaitsee Saimaan vesistön välittömässä läheisyydessä, ja syvimmällä alueella on liejua turpeen seassa välikerroksena. Taulukko 2. Kuutikkolahdensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 20 0,1 0,5 0,4 1,0 0,02 0,10 0,07 0,19 Yli 1,0 m 5 0,3 0,6 0,7 1,6 0,02 0,03 0,04 0,09 Yli 1,5 m 2 0,6 1,1 0,3 2,0 0,02 0,03 0,01 0,06 Yli 2,0 m 1 0,7 1,2 0,5 2,4 0,01 0,02 0,01 0,04 16

18 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Suurisuo Suurisuo (kl , x=6799,9, y=3585,6) sijaitsee noin 12 km Ruokolahden keskustasta länteen (kuva 1). Suo rajoittuu idässä hiekkamuodostumaan (Kosenharju) ja muualla kallioisiin moreenimäkiin. Suon eteläreunaa sivuaa maantie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 41 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 29 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suurisuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon pinta on erittäin tasainen ja vesien virtaus suuntautuu pohjoisimmasta osasta pohjoiseen ja muutoin pääosin suon länsiosien kautta etelään, Saimaan Riislahteen. Vesistöalueeltaan Suurisuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,4 m) on suon kaakkoisosassa syvyyspisteellä S 3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Suon syvimpien osien pohjalla on noin puolen metrin paksuinen liejukerros. Suurisuosta on rämettä 87 % ja turvekangasta 13 %. Yleisimmät suotyypit ovat kaakkoislahdekkeessa tupasvilla- ja isovarpuräme. Länsi- ja pohjoisosassa on isovarpurämeen lisäksi paikoin mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on pääosin pinotavara-asteen männikköä. Suurisuon turpeista on rahkavaltaisia 59 %, saravaltaisia 40 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 38 %, rahkasaraturve (SC) 26 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 11 %, ruskosammalsaraturve (BC) 3 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeen 5,7. Turvekerrostumassa on liekoja kohtalaisesti. Suurisuolla on paksuimmillaan noin metrin paksuinen (keskim. 0,2 m) heikosti maatunut rahkaturvekerros, jossa on yleisesti tupasvillaa lisätekijänä. Tämän kerroksen alla on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Pohjalla on saravaltainen turvekerros, jonka paksuus vaihtelee muutamasta desimetristä yli metriin. Suurisuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein yli 1,5 m syvän suoalueen. Tällä 29 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,63 milj.suo-m 3. Suurisuo rajoittuu itäosastaan pohjavesialueeseen (luokka 3). Taulukko 3. Suurisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 41 0,2 0,1 1,7 2,0 0,09 0,03 0,71 0,83 Yli 1,0 m 34 0,3 0,1 2,0 2,4 0,09 0,03 0,67 0,79 Yli 1,5 m 29 0,3 0,1 2,1 2,5 0,08 0,03 0,61 0,72 Yli 2,0 m 24 0,3 0,1 2,3 2,7 0,07 0,02 0,55 0,64 17

19 Timo Suomi LÄÄVÄSUO SUURISUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Suurisuon ja Lääväsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 18

20 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lääväsuo Lääväsuo (kl , x=6800,5, y=3586,8) sijaitsee noin 11 km Ruokolahden keskustasta länteen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenimäkiin ja idässä myös peltoihin. Suolle johtaa ajoteitä ja sen eteläreunaa sivuaa maantie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 88 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 57 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Lääväsuo on lähes kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet kerääntyvät suon pohjoisosan läpi idästä länteen virtaavaan Suurojaan ja edelleen Saimaan Soinilanlahteen. Vesistöalueeltaan Lääväsuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,9 m) on suon eteläosassa tutkimuspisteellä P 6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (73 %) ja moreeni. Lääväsuosta on turvekangasta 63 %, rämettä 34 %, korpea 2 % ja peltoa 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka-, puolukka- ja varputurvekangas sekä isovarpurämemuuttuma. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on pääosin mäntyvaltaista kookasta tukkipuuta. Lääväsuon turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 38 %, rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 25 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeen 5,0. Turvekerrostumassa on liekoja erittäin vähän. Turvekerrostuman pintaosa on pääosin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, missä puu on yleinen lisätekijä. Pohjaosa on valtaosin rahkasaraturvetta. teläosan paksuturpeisella osalla on paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suon syvimmillä osilla on turpeen alla ohut liejukerros. Lääväsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva osa käsittää Hauklammen pohjoispuolisen yli 1,5 m syvän suoalueen. Tällä 50 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,01 milj.suom 3. Hauklammen eteläpuolinen Savensuon alue on pienialainen, rajoittuu lounaassa pohjavesialueeseen (luokka 3), ja heikosti maatunut pintaturvekerros on paksu. Taulukko 4. Lääväsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 88 0,1 0,1 1,6 1,8 0,08 0,08 1,40 1,56 Yli 1,0 m 69 0,1 0,1 1,9 2,1 0,08 0,08 1,33 1,49 Yli 1,5 m 57 0,1 0,1 2,1 2,3 0,08 0,07 1,19 1,34 Yli 2,0 m 43 0,2 0,1 2,2 2,5 0,07 0,06 0,96 1,09 19

21 Timo Suomi 5. Järvisuo-Salmisiltoinsuo Järvisuo-Salmisiltoinsuo (kl , x=6804,2, y=3577,3) sijaitsee noin 21 km Ruokolahden keskustasta länsiluoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä II Salpausselkään ja muualla kallioisiin moreenimäkiin ja osin myös peltoihin. Suolle johtaa useita ajoteitä. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 2,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 47 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon lounais- ja eteläosasta Saimaan Lintusaarenselkään ja Pataslahteen, koillisosasta myös itään Kauvonselkään. Vesistöalueeltaan Järvisuo-Salmisiltoinsuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,5 m) on suon itäosassa tutkimuspisteellä P 7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (91 %) ja reunoilla paikoin myös hiekka. Itäosassa on suon pohjalla noin metrin paksuinen liejukerros. Suon keskiosassa lammen ympäristössä yleinen suotyyppi on tupasvillaräme, reunoilla on puolukkaturvekangasta ja itäosassa myös isovarpurämettä. Itäosan paksuturpeiselta alueelta on nostettu pintaturvetta kuivikkeeksi. Keskiosan läpi kulkevan tien molemmin puolin on suota raivattu pelloksi. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on valtaosin riuku- ja pinotavara-asteen männikköä. Järvisuo-Salmisiltoinsuon turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 38 %, rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 19 % ja saraturve (C) 10 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosassa on ohuehko (keskim. 0,5 m) heikosti maatunut rahkaturvekerros ja pohjalla saravaltainen turvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja energiaturpeen 4,8. Turvekerrostumassa on liekoja erittäin vähän. Järvisuo-Salmisiltoinsuo ei sovellu turvetuotantoon. Suo sijaitsee Saimaan vesistön välittömässä läheisyydessä, se rajoittuu pohjoisosastaan vedenhankintaan soveltuvaan pohjavesialueeseen (luokka 2), ja suon keskiosassa on umpeenkasvava lampi liejukerroksineen. Taulukko 5. Järvisuo-Salmisiltoinsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 47 0,2 0,3 0,9 14 0,08 0,13 0,45 0,66 Yli 1,0 m 28 0,3 0,4 1,2 1,9 0,08 0,11 0,35 0,54 Yli 1,5 m 16 0,2 0,3 1,9 2,4 0,04 0,05 0,30 0,39 Yli 2,0 m 6 0,5 0,4 2,4 3,3 0,04 0,03 0,16 0,23 20

22 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa JÄRVISUO-SALMISILTOINSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Järvisuo-Salmisiltoinsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 Timo Suomi 6. Ahkeissuo Ahkeissuo (kl , x=6804,7, y=3586,1) sijaitsee noin 13 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenimäkiin. Suon itäosan läpi kulkee ajotie. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 62 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 72 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 48 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Ahkeissuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat lounaaseen Saimaan vesistön Mustalahteen. Ahkeissuo kuuluu Ala- Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,6 m) on suon itäosassa pisteellä A 850. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (43 %), moreeni ja hiesu. Suon syvimpien osien pohjalla on noin puolen metrin paksuinen liejukerros. Ahkeissuosta on rämettä 53 %, turvekangasta 45 %, peltoa 1 % ja korpea 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä isovarpurämemuuttuma. teläosien syvimmillä alueilla on myös tupasvillarahkarämettä ja keidasrämettä. Suotyypit ovat pääosin muuttuma-asteella. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on valtaosin pinotavaraja tukkipuuasteen männikköä. Myös kuusta ja koivua on turvekankailla sekapuustona. Ahkeissuon turpeista on rahkavaltaisia 67 %, saravaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 43 %, rahkasaraturve (SC) 31 %, sararahkaturve (CS) 21 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 28 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 26 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosan heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros on ohut (keskim. 0,3 m). teläosassa on kuitenkin heikosti maatunutta rahkaturvetta välikerroksina maatuneen turpeen seassa. Turpeessa on runsaasti tupasvillaa, varpuja ja etenkin suon pohjoisosassa myös puuta lisätekijänä. Pohjakerrostuman saravaltaisessa turpeessa on korte yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeen 6,0. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Ahkeissuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva osa käsittää yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 48 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,35 milj.suo-m 3. Tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu suon eteläosasta pisteeltä A 200. nergiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,15 (liite 1). Taulukko 6. Ahkeissuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 72 0,2 0,1 2,0 2,3 0,12 0,06 1,45 1,63 Yli 1,0 m 55 0,2 0,1 2,4 2,7 0,12 0,06 1,37 1,55 Yli 1,5 m 48 0,3 0,1 2,6 3,0 0,12 0,06 1,27 1,45 Yli 2,0 m 39 0,3 0,1 2,9 3,3 0,11 0,06 1,14 1,31 22

24 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa AHKISSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Ahkeissuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

25 Timo Suomi 7. Vehmaansuo Vehmaansuo (kl , x=6807,7, y=3585,3) sijaitsee noin 15 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu pohjoisessa II Salpausselkään, idässä ja etelässä moreenimäkiin ja lännessä peltoihin. Myös suota on raivattu monin paikoin pelloksi. Suolle johtaa useita auto- ja ajoteitä. Vehmaansuolla on 47 tutkimuspistettä ja 56 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 161 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 72 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat lounaaseen Saimaan Suolahteen. Vesistöalueeltaan Vehmaansuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,1 m) on suon koillisosassa pisteellä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiekka (21) % ja hiesu (16 %). Suon syvimpien osien pohjalla on ohut liejukerros. Vehmaansuosta on turvekangasta 72 %, rämettä 17 %, peltoa 8 % ja korpea 3 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas. Paikoin on myös mustikkaja varputurvekangasta sekä isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on valtaosin mäntyvaltaista tukkipuuta. Vehmaansuon turpeista on rahkavaltaisia 50 % ja saravaltaisia 50 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 47 %, sararahkaturve (CS) 31 %, rahkaturve (S) 18 %, saraturve (C) 2 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 27 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeen 5,7. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Turvekerrostuman pintaosassa on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Pohjaosa on hyvin tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta, jossa on runsaasti puuta lisätekijänä. Yleisimmät lisätekijät ovat puun ja varpujen jäännökset sekä saravaltaisessa turpeessa myös järviruoko ja korte. Vehmaansuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon itäosan yhtenäisen yli 1,5 m syvän suoalueen. Saimaan vesistön ja Vehmaansuon lounaisosan väliin on jätetty noin 200 metrin suojavyöhyke, jonka sisältämää turvetta ei ole laskettu mukaan tuotantoon soveltuvaan turvemäärään. Tuotantoon soveltuvalla 63 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,42 milj.suo-m 3. Pohjaturpeessa on paikoin korkeahko rikkipitoisuus. Tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu suon koillis- ja lounaisosista pisteiltä A 200 ja A nergiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0 S0,45 (liite 1). Turvetuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat suon luoteispuolinen pohjavesialue (luokka 2), suon sijainti Saimaan vesistön välittömässä läheisyydessä sekä suolla sijaitsevat lähteet. Taulukko 7. Vehmaansuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 161 0,0 0,1 1,5 1,6 0,04 0,12 2,38 2,54 Yli 1,0 m 108 0,0 0,1 1,9 2,0 0,04 0,10 2,08 2,22 Yli 1,5 m 72 0,0 0,1 2,3 2,4 0,03 0,08 1,70 1,81 Yli 2,0 m 50 0,0 0,1 2,6 2,7 0,03 0,07 1,32 1,42 24

26 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kuva 9. Vehmaansuon tutkimus- ja syvyyspisteet. VHMAANSUO Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km 1:20 000

27 Timo Suomi 8. Korpisuo Korpisuo (kl , x=6809,0, y=3580,6) sijaitsee noin 20 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu II Salpausselän hiekkakankaisiin. Suolle johtaa useita ajoteitä. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 56 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 118 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 76 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään. Korpisuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat suon eteläpään kautta Pohjajokea myöten lounaaseen Saimaan Kyysmänlahteen. Vesistöalueeltaan Korpisuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,6 m) on suon pohjoisosassa tutkimuspisteellä P4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (57 %), hieta (22 %) ja moreeni (14 %). Suon pohjalla on paikoin ohut liejukerros. Korpisuosta on turvekangasta 59 %, rämettä 34 % ja korpea 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja isovarpurämemuuttuma. Paikoin on myös varpu- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on valtaosin mäntyvaltaista tukkipuuta. Korpisuon turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 39 %, rahkaturve (S) 31 %, rahka- saraturve (SC) 29 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeen 5,6 Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Korpisuon turvekerrostuma on valtaosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa on runsaasti puuta lisätekijänä. Saravaltainen turve on yleensä suon keski- tai pohjakerrostumissa. Koillisosassa Korpilammen itäpuolella on suon pintaosassa paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros. Korpisuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva osa käsittää suon yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 76 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,50 milj.suo-m 3. Tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu suon itäosasta pisteeltä A nergiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0 S0,85 (liite 1). Pohjaturpeessa on korkea rikkipitoisuus. Näytepisteen (A ) rikkipitoisuuden keskiarvo on 0,85 % kuivapainosta. Korkean rikkipitoisuuden lisäksi turvetuotantoa rajoittava tekijä on suon sijainti toisella Salpausselällä vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen ympäröimänä (luokka 2). Taulukko 8. Korpisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 118 0,0 0,1 1,7 1,8 0,06 0,09 1,99 2,14 Yli 1,0 m 99 0,1 0,1 1,9 2,1 0,06 0,09 1,87 2,02 Yli 1,5 m 76 0,1 0,1 2,1 2,3 0,06 0,08 1,60 1,74 Yli 2,0 m 45 0,1 0,1 2,5 2,7 0,04 0,06 1,12 1,22 26

28 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa KORPISUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Korpisuon tutkimus- ja syvyyspisteet

29 Timo Suomi 9. rijärvensuo rijärvensuo (kl ,02, x=6810,3, y=3581,1) sijaitsee noin 20 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä II Salpausselän tasaiseen deltamuodostumaan ja muualla kallioisiin hiekkamuodostumiin. Suolle johtaa autotie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 64 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 42 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. rijärvensuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat koilliseen Korkiakoskenojaan ja sitä myöten edelleen luoteeseen Saimaan Lahnalahteen. Vesistöalueeltaan Korpisuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,7 m on suon pohjoisosassa pisteellä A 750. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (53 %) sekä hiekka ja hiesu. Suon pohjalla on rijärven ympäristössä noin metrin paksuinen liejukerros. rijärvensuosta on rämettä 96 %, korpea 2 %, ja avosuota 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaja isovarpurämeojikko. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on pääosin riukuasteen männikköä. rijärvensuon turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 43 %, rahkasaraturve (SC) 32 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja saraturve (C) 3 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. rijärvensuon pintaosassa on paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros. (keskim. 0,7 m). Pintaturvekerroksen alla on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta ja paikoin myös saravaltaista turvetta. Pintaturpeessa yleisin lisätekijä on tupasvilla ja pohjaturpeessa puu sekä paikoin järviruoko. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 6,4. Turvekerrostumassa on liekoja erittäin vähän. rijärvensuo soveltuu turvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva osa käsittää yli 1,5 m syvän 40 ha:n suoalueen. rijärven ympärille on jätetty pieni suojavyöhyke tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa. Suon pohjalta on vähennetty 50 cm suon pohjan epätasaisuuden ja pohjaliejujen vuoksi. Pintaturvekerroksen rahkasammallajikoostumusta ei ole tutkimuksissa tarkemmin selvitetty. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta on keskimäärin metrin paksuudelta yhteensä 0,40 milj.suo-m 3. Heikosti maatuneen pintaturpeen alla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,8 metrin paksuudelta yhteensä 0,72 milj.suo-m3. Turvetuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat suon keskiosan lampi, suon rikkonainen muoto, sekä suon sijainti toisella Salpausselällä välittömästi vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen itäpuolella (luokka 2). Taulukko 9. rijärvensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 64 0,5 0,3 1,6 2,4 0,28 0,20 1,01 1,49 Yli 1,0 m 48 0,6 0,4 2,0 3,0 0,28 0,18 0,99 1,45 Yli 1,5 m 42 0,7 0,3 2,3 3,3 0,28 0,13 0,96 1,37 Yli 2,0 m 37 0,8 0,3 2,4 3,5 0,28 0,12 0,88 1,28 28

30 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Karvalamminsuo Karvalamminsuo (kl , x=6811,2, y=3581,8) sijaitsee noin 20 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen Puumalaan johtavan tien eteläpuolella (kuva 1). Suo rajoittuu idässä ja lounaassa II Salpausselän hiekkamuodostumiin ja muualla kallioisiin moreenimäkiin. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 1,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 75 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 38 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Karvalamminsuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon läpi länteen virtaavaan puroon ja sitä myöten edelleen koilliseen Saimaan Lahnalahteen. Karvalamminsuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,9 m) on suon eteläosassa pisteellä S 4. Suon pohjamaana on hieta. Suon pohjalla Karvalampien ympäristössä on paksu liejukerros. Karvalamminsuon itä- ja pohjoisosat ovat tupasvillarämettä ja länsiosat mustikkaturvekangasta ja sararämettä. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Puusto on rämealueilla pinotavara-asteen männikköä ja turvekankailla tukkipuu-asteella olevaa männyn ja kuusen sekapuustoa. Karvalamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 56 %, saravaltaisia 43 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 39 %, rahkasaraturve (SC) 33 %, rahkaturve (S) 17 %, saraturve (C) 10 %, ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 52 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosien rämealueilla on ohuen heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen alla puuta ja varpuja sisältävää maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Länsiosien turvekankailla on kohtalaisesti maatunutta puuta ja järviruokoa sisältävää sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 6,2. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Karvalamminsuo ei sovellu turvetuotantoon. Suon muoto on rikkonainen ja tuotantoon soveltuvat alueet ovat useassa altaassa ja pienialaisia. Suon itäosassa on kaksi suurehkoa lampea ja länsiosassa luonnontilainen puro. Suon lounaispuolella on vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (luokka 2) ja kaakkoispuolella muu pohjavesialue (luokka 3). Taulukko 10. Karvalamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 75 0,1 0,0 1,6 1,7 0,08 0,01 1,19 1,28 Yli 1,0 m 50 0,1 0,0 2,1 2,2 0,08 0,01 1,03 1,12 Yli 1,5 m 38 0,2 0,0 2,3 2,5 0,08 0,01 0,89 0,98 Yli 2,0 m 29 0,2 0,0 2,5 2,7 0,07 0,01 0,74 0,82 29

31 Timo Suomi KARVALAMMINSUO : RIJÄRVNSUO1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Karvalamminsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 30

32 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Tervahautoinsuo Tervahautoinsuo (kl ,02, x=6809,9, y=3582,4) sijaitsee noin 18 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu etelässä ja idässä II Salpausselän hiekkavaltaisiin suppamuodostumiin ja pohjoisessa kallioisiin hiekkavaltaisiin mäkiin. Suon läheisyyteen johtaa useita ajoteitä. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 55 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 20 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Tervahautoinsuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat koilliseen Korkiakoskenojaan ja edelleen Saimaan Lahnalahteen. Vesistöalueeltaan Tervahautoinsuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,8 m) on suon keskiosassa pisteellä A 600. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (65 %) sekä hiekka ja hiesu. Suon pohjalla on yleisesti noin metrin paksuinen (paksuimmillaan yli 5 m) liejukerros. Yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosassa saraneva- ja sararämemuuttuma. teläosassa on lisäksi tupasvillaräme- ja korpirämemuuttumaa sekä reunoilla myös varsinaista korpea. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm. Puusto on itäosassa riuku-asteen männikköä ja lännessä pinotavara-asteen männikköä, missä on kuusta ja vähän koivuakin sekapuustona. Tervahautoinsuon turpeista on rahkavaltaisia 36 % ja saravaltaisia 64 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 62 %, rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja saraturve (C) 2 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 36 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin varpuja ja puuta sisältävää heikosti tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Kaakkoisosassa turve on rahkavaltaisempaa ja sisältää lisätekijöinä tupasvillaa ja puun jäännöksiä. Pohjaliejut ja järviruo on yleisyys lisätekijänä viittaavat turpeen korkeaan rikkipitoisuuteen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja energiaturpeen 4,3. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Tervahautoinsuo ei sovellu turvetuotantoon. Suon muoto on rikkonainen ja yli 2 m:n alue on alle 10 ha. Paksut pohjaliejut vaikeuttavat tuotantoa ja ainakin rikkimäärityksiä olisi syytä tehdä ennen tuotannon aloittamista. Lisäksi suo rajoittuu itä- ja eteläosistaan vedenhankintaan soveltuvaan pohjavesialueeseen (luokka 2). Taulukko 11. Tervahautoinsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 55 0,1 0,1 1,1 1,3 0,06 0,04 0,62 0,72 Yli 1,0 m 37 0,2 0,0 1,5 1,7 0,06 0,02 0,55 0,63 Yli 1,5 m 20 0,1 0,1 1,9 2,1 0,01 0,02 0,39 0,42 Yli 2,0 m 10 0,1 0,2 2,2 2,5 0,01 0,02 0,23 0,26 31

33 Timo Suomi RIJÄRVNSUO TRVAHAUTOINSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. rijärvensuon ja Tervahautoinsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 32

34 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Vaarjärvensuo Vaarjärvensuo (kl , x=6810,6, y=3583,2) sijaitsee noin 18 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen Puumalaan johtavaan tien eteläpuolella (kuva 1). Suo rajoittuu II Salpausselän hiekkamuodostumiin. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 65 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 38 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Vaarjärvensuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat koillisosasta koilliseen Kiveronojaan ja edelleen Saimaan Lapinlahteen. Muualta vedet laskevat Vaarjärven kautta länteen Korkiakoskenojaan ja Saimaan Lahnalahteen. Vaarjärvensuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,5 m) on suon eteläosassa pisteellä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (60 %), hieta ja hiesu. Suon pohjalla on ohut liejukerros. Vaarjärvensuo on suurimmaksi osaksi puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Paikoin on myös isovarpu- ja tupasvillarämemuuttumaa. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on turvekangasalueilla tukkipuuasteen männikköä ja rämeillä pääasiassa pinotavara-asteella. Vaarjärvensuon turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 44, rahkaturve (S) 38 % ja sararahkaturve (CS) 18 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerrostuma on pääosin heikohkosti maatunutta rahkaturvetta sekä kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Puunjäännökset ovat yleisin lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeen 5,4. Turvekerrostumassa on liekoja erittäin vähän. Vaarjärvensuo ei sovellu turvetuotantoon. Suon muoto on rikkonainen ja tuotantoon mahdollisesti soveltuvat alueet ovat hajallaan ja pienialaisia. Suon länsiosassa on 10 ha:n kokoinen Vaarjärvi, joka vaikeuttaa suon kuivattamista. Vaarjärvensuo rajoittuu itä- ja eteläosistaan vedenhankintaan soveltuvaan pohjavesialueeseen (luokka 2) ja pohjoisosastaan muuhun pohjavesialueeseen (luokka 3). Taulukko 12. Vaarjärvensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 65 0,1 0,0 1,7 1,8 0,07 0,02 1,07 1,16 Yli 1,0 m 50 0,1 0,0 1,9 2,0 0,07 0,01 0,98 1,06 Yli 1,5 m 38 0,2 0,0 2,1 2,3 0,07 0,01 0,83 0,91 Yli 2,0 m 22 0,2 0,1 2,6 2,9 0,05 0,01 0,58 0,64 33

35 Timo Suomi VAARJÄRVNSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Vaarjärvensuon tutkimus- ja syvyyspisteet

36 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kiveronsuo Kiveronsuo (kl , x=6811,4, y=3584,6) sijaitsee noin 18 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suon läpi kulkee Ruokolahdelta Puumalaan johtava autotie. Suo rajoittuu koillisessa moreenimäkeen ja muualla II Salpausselän hiekkavaltaiseen suppamaastoon. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä pisteitä on yhteensä 12,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 49 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 34 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Kiveronsuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat pohjoiseen Kiveronojaan ja edelleen Saimaan Lapinlahteen. Vesistöalueeltaan Kiveronsuo kuuluu Pihlajanveden alueeseen (04.121). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,1 m) on suon kaakkoisosassa tutkimuspisteellä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (53 %) sekä hieta, hiekka ja moreeni. Liejua on vain eteläosassa suon syvimpien osien pohjakerrostumassa. Kiveronsuon yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja korpirämemuuttuma. Suon reunoilla on myös puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Kaakkoisosassa on uhanalaiseksi luokiteltua lettorämettä. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on valtaosin pinotavara-asteen sekapuustoa. Monin paikoin on myös tukkipuuta ja uudistuskypsyyden saavuttanutta metsikköä. Kiveronsuon turpeista on rahkavaltaisia 47 %, saravaltaisia 50 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 49 %, sararahkaturve (CS) 23 %, rahkaturve (S) 21 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, sararuskosammalturve (CB) 3 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 22 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta rahka-, sararahka- ja rahkasaraturvetta. Puun jäännösten ja varpujen lisäksi on suon pohjakerrostumissa myös järviruoko yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 ja energiaturpeen 6,0. Turvekerrostumassa on liekoja kohtalaisesti. Kiveronsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuu yli 1,5 m syvä alue. Tällä 34 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,72 milj.suom 3. Tuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat suon eteläpuolinen vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (luokka 2) ja länsipuolella oleva muu pohjavesialue (luokka 3). Lisäksi suon eteläosassa on lähteitä ja pienellä alueella uhanalaiseksi luokiteltua lettorämettä. Taulukko 13. Kiveronsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 49 0,0 0,1 1,8 1,9 0,02 0,06 0,85 0,93 Yli 1,0 m 42 0,0 0,1 1,9 2,0 0,02 0,06 0,82 0,90 Yli 1,5 m 34 0,0 0,1 2,1 2,2 0,02 0,05 0,74 0,81 Yli 2,0 m 24 0,1 0,2 2,3 2,6 0,02 0,04 0,56 0,62 35

37 Timo Suomi KIVRONSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Kiveronsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 36

38 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lapinlahdenkorpi Lapinlahdenkorpi (kl , x=6812,4, y=3583,4) sijaitsee noin 20 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen Puumalaan johtavan tien pohjoispuolella (kuva 1). Suo rajoittuu idässä kallioisiin moreenimäkiin ja muualla II Salpausselän hiekkamuodostumiin. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 72 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 102 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 53 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Lapinlahdenkorpi on pohjoisosan luhtaneva-aluetta lukuun ottamatta ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Vedet laskevat suon läpi pohjoiseen virtaavaan Koveronojaan ja edelleen Saimaan Lapinlahteen. Vesistöalueeltaan Lapinlahdenkorpi kuuluu Pihlajanveden alueeseen (04.121). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,0 m) on suon eteläosassa tutkimuspisteellä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (51 %) sekä hieta ja moreeni. Turvekerrostumassa on liejua välikerroksena. Lapinlahdenkorven suotyypeistä on turvekangasta 53 %, rämettä 36 %, korpea 5 % ja avosuota 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja korpirämemuuttuma sekä etenkin suon reunoilla ja itäosassa puolukka- ja mustikkaturvekangas. Pohjoisosassa on myös luhtanevaa ja lettorämettä. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 3,4 dm. Puusto on valtaosin pinotavara-asteella olevaa mäntyvaltaista sekametsää. Lapinlahdenkorven turpeista on rahkavaltaisia 29 %, saravaltaisia 70 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 69 %, sararahkaturve (CS) 13 %, rahkaturve (S) 12 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 4 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Turpeessa on runsaasti puunjäännöksiä ja pohjaturpeessa myös järviruokoa lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeen 6,2. Turvekerrostumassa on liekoja erittäin vähän. Lapinlahdenkorpi ei sovellu turvetuotantoon. Vaikka turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, on turvekerrostuman keskellä (noin 77 m mpy tasossa) muutamasta desimetristä metriin ulottuva liejukerros. Tämän Saimaan transgression aiheuttaman liejukerrostuman keskimääräinen paksuus yli 1,5 m syvällä alueella on 0,45 cm. Muita tuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat länsipuolella oleva vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (luokka 2) ja etelässä muu pohjavesialue (luokka 3). Lisäksi suon pohjoisosassa on osittain luonnontilainen puro ja pienellä alueella uhanalaiseksi luokiteltua lettorämettä. Taulukko 14. Lapinlahdenkorven eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 102 0,0 0,1 1,5 1,6 0,03 0,06 1,52 1,61 Yli 1,0 m 71 0,0 0,1 1,9 2,0 0,03 0,04 1,36 1,43 Yli 1,5 m 53 0,0 0,1 2,1 2,2 0,03 0,03 1,14 1,20 Yli 2,0 m 36 0,1 0,0 2,4 2,5 0,02 0,02 0,89 0,93 37

39 Timo Suomi LAPINLAHDNKORPI : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Lapinlahdenkorven tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

40 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Repolahdensuo Repolahdensuo (kl , x=6813,7, y=3585,0) sijaitsee noin 19 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu koillisessa Vehkajärveen ja muualla kallioisiin moreenimäkiin. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 25 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m. Repolahdensuo on lähes kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat koilliseen Vehkajärveen. Vesistöalueeltaan Repolahdensuo kuuluu Myllyjoen Vehkajärven valuma-alueeseen (04.129). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,0 m) on suon pohjoisosassa tutkimuspisteellä P 3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (50 %) ja moreeni. Suon pohjalla on ohut liejukerros. Repolahdensuon yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas, varputurvekangas ja isovarpurämemuuttuma. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on pinotavara- ja tukkipuuasteella. Repolahdensuon turpeista on rahkavaltaisia 32 %, saravaltaisia 56 % ja ruskosammalvaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 56 %, sararahkaturve (CS) 20 %, rahkaturve (S) 12 % ja ruskosammalturve (B) 12 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on suon pintaosassa kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta ja pohjaosassa valtaosin rahkasaraturvetta. Yleisimmät turpeen lisätekijät ovat tupasvilla ja puun jäännökset. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeen 5,6. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Repolahdensuo ei sovellu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvä alue on vain 5 ha:n kokoinen ja rajoittuu Vehkajärveen. Taulukko 15. Repolahdensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 25 0,0 0,1 1,0 1,1 0,00 0,03 0,24 0,27 Yli 1,0 m 15 0,0 0,2 1,2 1,4 0,00 0,03 0,19 0,22 Yli 1,5 m 5 0,1 0,1 1,5 1,7 0,00 0,00 0,08 0,08 Yli 2,0 m 0 0,2 0,0 1,8 2,0 0,00 0,00 0,01 0,01 39

41 Timo Suomi RPOLAHDNSUO LAPINLAHDNKORPI 0 1 km : Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Repolahdensuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 40

42 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Leviänlahdensuo Leviänlahdensuo (kl , x=6817,3, y=3587,1) sijaitsee noin 21 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu koillisessa II Salpausselän pohjoispuoliseen hiekkavaltaiseen suppamaastoon, etelässä Suuri-Kivistö järveen ja muualla kallioisiin moreenimäkiin. Suolle johtaa metsäautoteitä. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,1/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 147 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 64 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Leviänlahdensuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat etelään Suuri-Kivistöön ja länsiosasta myös Kaidanjärveen. Vesistöalueeltaan Leviänlahdensuo kuuluu Myllyjoen-Vehkajärven valuma-alueeseen (04.129). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,4 m) on suon koillisosassa syvyyspisteellä S 45. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (74 %), moreeni, hieta ja hiesu. Suon pohjalla on liejua vain suon lounaisosassa yhdellä tutkimuspisteellä. Leviänlahdensuosta on turvekangasta 68 %, rämettä 30 %, korpea 2 % ja avosuota 1 %. Yleisin suotyyppi on varputurvekangas. Suon syvimmillä osilla on myös keidasräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on pääosin pinotavara- ja tukkipuuasteen männikköä. Leviänlahdensuon turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 74 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % kokonaisturvemäärästä. Leviänlahdensuon yli 2 m syvän alueen pintaosassa on keskimäärin 0,6 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros. Pintaturvekerroksen alla on yleisimmin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Pintaturpeen yleisin lisätekijä on tupasvilla, pohjaturpeessa on myös puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 6,2. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Leviänlahdensuo soveltuu turvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvat alueet ovat kolmessa yli 2 m syvässä altaassa. Kaakossa ja etelässä kuivatusvaikeudet estävät tuotannon ulottamisen alle 2 m syvälle alueelle. Tuotantoon soveltuvalla 41 ha:n alueella on ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta 0,28 milj.suo-m 3. Tästä 2/3 on heikosti maatunutta (H 1 3) ja kolmannes H 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatunut rahkaturve koostuu pääosin Cuspidata ryhmän rahkasammalturpeesta, hyvälaatuista Acutifolia turvetta on rahkaturvekerroksessa vain vähän. Heikosti maatuneen pintaturvekerroksen alla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,5 metrin paksuudelta yhteensä 0,61 milj.suo-m3. Turvetuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat suon kaakkoisja eteläpuolella sijaitsevat järvet ja koillispuolella sijaitseva muu pohjavesialue (luokka 3). Taulukko 16. Leviänlahdensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 147 0,2 0,1 1,2 1,5 0,29 0,20 1,69 2,18 Yli 1,0 m 104 0,2 0,1 1,5 1,8 0,25 0,13 1,52 1,90 Yli 1,5 m 64 0,3 0,2 1,7 2,2 0,21 0,12 1,08 1,41 Yli 2,0 m 40 0,4 0,2 1,9 2,5 0,16 0,10 0,76 1,02 41

43 Timo Suomi 42 LVIÄNLAHDNSUO Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km 1: Kuva 17. Leviänlahdensuon tutkimus- ja syvyyspisteet.

44 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rahalammensuo Rahalammensuo (kl , x=6817,3, y=3588,6) sijaitsee noin 20 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu etelässä Kuvaja-järveen ja Samlampeen, lännessä II Salpausselän pohjoispuoliseen hiekkavaltaiseen suppamaastoon ja muualla kallioisiin moreenimäkiin. Suon keskiosassa on noin 7 ha:n suuruinen Rahalampi. Rahalammensuon pohjoisosaa sivuaa metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha ja syvyyspisteitä 4,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 28 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Rahalammensuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat Rahalammen kautta luoteeseen Suuri-Kivistöön. Vesistöalueeltaan Rahalammensuo kuuluu Myllyjoen - Vehkajärven valuma-alueeseen (04.129). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,0 m) on suon pohjoisosassa tutkimuspisteellä A 50. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hiekka. Suon pohjalla on ohut liejukerros. Rahalammensuo on pääosin varputurvekangasta. Puusto on järeäkasvuista männikköä. Rahalammensuon turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 34 %, rahkaturve (S) 33 % ja sararahkaturve (CS) 33 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 52 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 33 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on pääosin puuta ja varpuja sisältävää hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Pohjalla on paikoin saravaltaista turvetta, jossa on myös vähän kortetta ja järviruokoa lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 7,1. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Rahalammensuo ei sovellu turvetuotantoon. Yli 1,5 m syvä alue on pienialainen ja ympäröivät vesistöt aiheuttavat kuivatusvaikeuksia lähes koko suon alueella. Taulukko 17. Rahalammensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 28 0,1 0,1 1,1 1,3 0,01 0,02 0,31 0,34 Yli 1,0 m 20 0,0 0,1 1,4 1,5 0,01 0,01 0,29 0,31 Yli 1,5 m 10 0,1 0,0 1,6 1,7 0,01 0,00 0,16 0,17 Yli 2,0 m 0 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,00 0,01 0,01 43

45 Timo Suomi RAHALAMMNSUO HRRASUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Rahalammensuon ja Herrasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 44

46 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Herrasuo Herrasuo (kl , x=6817,5, y=3589,2) sijaitsee noin 20 km Ruokolahden keskustasta pohjoisluoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu kaakossa ja luoteessa II Salpausselän pohjoispuolisiin hiekkamuodostumiin ja muualla kallio- ja hiekkamäkiin. Suolle johtaa useita metsäautoteitä. Herrasuolla on 17 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 60 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Herrasuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat etelään Kuvaja-järveen. Vesistöalueeltaan Herrasuo kuuluu Myllyjoen- Vehkajärven valuma-alueeseen (04.129). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,5 m) on suon pohjoisosassa tutkimuspisteellä P 6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (63 %) sekä savi ja hiekka. Suon pohjalla on ohut liejukerros. Herrasuon suotyypeistä on turvekangasta 80 %, korpea 14 % ja rämettä 6 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Suolla on tehty laajalla alueella avohakkuita. Muilla osilla puusto on pääosin riuku- ja pinotavara-asteen sekametsää. Herrasuon turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 43 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Puun ja varpujen jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä, saravaltaisissa turpeissa on myös järviruokoa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeen 5,9. Turvekerrostumassa on liekoja kohtalaisesti. Herrasuo ei sovellu turvetuotantoon. Suon muoto on rikkonainen, yli 1,5 m syvien alueiden pinta-ala on vain 8 ha ja ne sijaitsevat hajallaan useassa altaassa. Lisäksi suon kaakkoispuolella on vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (luokka 2) ja luoteispuolella muu pohjavesialue (luokka 3). Taulukko 18. Herrasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 60 0,0 0,1 0,8 0,9 0,02 0,04 0,47 0,53 Yli 1,0 m 23 0,1 0,1 1,3 1,5 0,01 0,02 0,31 0,34 Yli 1,5 m 8 0,1 0,0 1,7 1,8 0,01 0,00 0,15 0,16 Yli 2,0 m 3 0,1 0,1 2,1 2,3 0,00 0,00 0,07 0,07 45

47 Timo Suomi 19. Lähtevänsuo Lähtevänsuo (kl , x=6817,9, y=3591,5) sijaitsee noin 19 km Ruokolahden keskustasta pohjoisluoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu etelässä ja osin pohjoisessa II Salpausselän pohjoispuolisiin hiekkamuodostumiin. Luoteessa ja koillisessa on pääosin kallioja moreenimäkiä. Suolle johtaa autoteitä. Lähtevänsuolla on 82 tutkimuspistettä ja 189 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 17,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 152 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 69 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Lähtevänsuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon läpi etelään virtaavaa Lähtevänjokea myöten Suuri-Tevani järveen. Vesistöalueeltaan Lähtevänsuo kuuluu Myllyjoen Vehkajärven valuma-alueeseen (04.129). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,0 m) on suon luoteisosassa tutkimuspisteellä P 56. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (59 %) sekä hiekka ja moreeni. Suon pohjalla on paikoin useita metrejä paksuja liejukerroksia. Lähtevänsuon suotyypeistä on rämettä 82 %, turvekangasta 10 %, korpea 4 % ja avosuota 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja korpirämemuuttuma. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on pääosin pinotavara-asteen männikköä, paikoin on myös koivua ja kuusta sekapuustona. Lähtevänsuon turpeista on rahkavaltaisia 60 %, saravaltaisia 38 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 38 %, sararahkaturve (CS) 29 %, rahkaturve (S) 28 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 % ja ruskosammalturve (B) 2 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 27 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut pintaturvekerros on joitakin syvänteitä lukuun ottamatta ohut (keskim. 0,1 m). Valtaosin turvekerrostuma on hyvin tai kohtalaisesti maatunutta puun ja varpujen jäännöksiä runsaasti sisältävää rahkasara- ja sararahkaturvetta. Saravaltaisessa pohjaturvekerroksessa on jonkin verran myös järviruokoa. Pintakerroksessa vallitseva turvelaji on rahkaturve, jossa on yleisesti tupasvillaa, puuta ja varpuja lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 ja energiaturpeen 6,7. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Lähtevänsuo soveltuu energiaturvetuotantoon, mutta tuotantoa rajoittavia tekijöitä on kuitenkin useita. Suon läpi virtaa Lähtevänjoki, suolla on useita lampia, ja tuotantoon soveltuvat alueet ovat kolmessa erillisessä altaassa. teläosastaan Lähteväsuo rajoittuu Suuri-Tevanin järveen. Suon syvänteiden lieju- ja järvimutakerrokset ovat paikoin paksuja. Lampien ympärille on jätetty suojavyöhykkeet, joiden sisältämää turvetta ei ole laskettu mukaan tuotantoon soveltuvaan turvemäärään. Soveltuvien alueiden yhteispinta-ala on 60 ha ja niillä on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin 1,6 metrin paksuudelta yhteensä 0,96 milj.suo-m 3. Taulukko 19. Lähtevänsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 152 0,0 0,2 1,2 1,4 0,06 0,21 1,83 2,10 Yli 1,0 m 112 0,0 0,2 1,4 1,6 0,05 0,21 1,60 1,86 Yli 1,5 m 69 0,1 0,3 1,6 2,0 0,04 0,19 1,12 1,35 Yli 2,0 m 24 0,1 0,7 1,7 2,5 0,03 0,16 0,42 0,61 46

48 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa LÄHTVÄNSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Lähtevänsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 47

49 Timo Suomi 20. Aukiasuo Aukiasuo (kl , x=6819,9, y=3592,2) sijaitsee noin 21 km Ruokolahden keskustasta pohjoisluoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä II Salpausselän pohjoispuolisiin hiekkamuodostumiin ja idässä kallio- ja moreenimäkiin. Suolle johtaa autoteitä. Suolla on 57 tutkimuspistettä ja 125 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 129 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 74 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m. Aukiasuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon läpi pohjoiseen virtaavaan Ryönänjokeen ja edelleen Lökkiönjokeen. Idästä virtaus kulkee Lökkiön järven kautta Lökkiönjokeen ja Saimaan Katosselkään. Vesistöalueeltaan Aukiasuo kuuluu Myllyjoen Vehkajärven valuma-alueeseen (04.129). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,7 m) on suon lounaisosassa tutkimuspisteellä P 43. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (48 %), hiekka, moreeni ja hiesu. Suon pohjalla on paikoin ohut liejukerros. Aukiasuon suotyypeistä on rämettä 80 %, turvekangasta 12 %, korpea 7 % ja avosuota 1 %. Yleisin suotyyppi on isovarpurämemuuttuma. Paikoin on myös varpu- ja puolukkaturvekangasta sekä korpi- ja rahkarämettä. Itäosan matalilla alueilla on myös sararämettä ja nevakorpea. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on pääosin pinotavara-asteen männikköä. Aukiasuon turpeista on rahkavaltaisia 64 %, saravaltaisia 34 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 38 %, rahkasaraturve (SC) 33 %, sararahkaturve (CS) 24 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, ruskosammalturve (B) 1 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 22 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosassa on ohut (keskim. 0,2 m) rahkavaltainen pintaturvekerros. Tämän kerroksen alla on hyvin tai kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Pohjaturve on yleensä saravaltaista. Turpeessa on runsaasti tupasvillaa, puuta ja varpuja, pohjaturpeessa jonkin verran myös järviruokoa lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 ja energiaturpeen 6,7. Turvekerrostumassa on liekoja kohtalaisesti. Aukiasuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat suon itäosan Ryönänjoki ja puro sekä suon lounaisosassa sijaitsevat useat lammet. Tuotantoon soveltuvat yli 1,5 m syvät alueet ovat kahdessa eri altaassa. Tuotantoon soveltuvilla yhteensä 60 ha:n alueilla on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin 2,0 metrin paksuudelta yhteensä 1,21 milj.suo-m 3. Lampien ympärille on jätetty suojavyöhykkeet, joiden sisältämää turvetta ei ole laskettu mukaan tuotantoon soveltuvaan turvemäärään. Tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu suon luoteisosasta pisteeltä A 400. nergiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,30 (liite 1). Taulukko 20. Aukiasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 129 0,1 0,1 1,5 1,7 0,14 0,16 1,90 2,20 Yli 1,0 m 98 0,1 0,1 1,8 2,0 0,12 0,14 1,76 2,02 Yli 1,5 m 74 0,2 0,2 2,0 2,4 0,12 0,13 1,47 1,72 Yli 2,0 m 43 0,3 0,2 2,3 2,8 0,11 0,11 0,97 1,19 48

50 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa AUKIASUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Aukiasuon tutkimus- ja syvyyspisteet

51 Timo Suomi 21. Huussuo Huussuo (kl , x=6811,4, y=3588,8) sijaitsee noin 15 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen Puumalaan johtavan tien pohjoispuolella (kuva 1). Suo rajoittuu II Salpausselän hiekkamuodostumiin. Lounaassa on kallioisia moreenimäkiä ja koillisessa suo jatkuu kalliosaarekkeiden välisinä kapeina suojuotteina Haukilamminsuolle. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 64 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 233 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Huussuo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat etelään Saimaan Syyspohjanlahteen. Vesistöalueeltaan Huussuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,9 m) on suon koillisosassa tutkimuspisteellä P 8. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (67 %). Huussuon suotyypeistä on turvekangasta 79 %, rämettä 19 % ja korpea 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja ruohoturvekangas. Paikoin on myös varpu- ja mustikkaturvekangasta. Rämeistä yleisimpiä ovat kangasräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Puusto on valtaosin mäntyvaltaista tukkipuuta. Huussuon turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 45 %, rahkasaraturve (SC) 31 % ja sararahkaturve (CS) 24 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on pääosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa tupasvilla on yleinen lisätekijä. Saravaltaiset turpeet ovat pääosin Huussuon keskiosien matalilla ruohoturvekangasalueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeen 5,9. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Huussuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerrostumansa vuoksi. Yli 1,5 m syvät yhteensä 16 ha:n alueet ovat hajallaan eri puolilla suota. Huussuon luoteispuolella on vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (luokka 2). Taulukko 21. Huussuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 233 0,1 0,0 0,5 0,6 0,20 0,15 1,14 1,49 Yli 1,0 m 41 0,2 0,1 1,2 1,5 0,07 0,05 0,48 0,60 Yli 1,5 m 16 0,1 0,1 1,6 1,8 0,02 0,02 0,26 0,30 Yli 2,0 m 5 0,3 0,1 1,8 2,2 0,02 0,01 0,10 0,13 50

52 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kuva 21. Huussuon tutkimus- ja syvyyspisteet. HUUSSUO Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km 1:20 000

53 Timo Suomi 22. Hauklamminsuo Hauklamminsuo (kl , 05, x=6812,3, y=3590,1) sijaitsee noin 15 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu luoteessa II Salpausselän hiekkamuodostumaan ja muualla kallio- ja moreenimäkiin. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,1/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 70 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 39 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat pääosin kaakkoon Hauklammen kautta Vehakonjokeen ja eteläosasta myös länteen Huussuolle, joista edelleen Saimaan Syyspohjanlahteen. Vesistöalueeltaan Hauklamminsuo kuuluu Virmutjoen valuma-alueeseen (04.118) lukuun ottamatta eteläisintä lahdekettaan, joka kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,0 m) tutkimuspisteillä A ja A 600. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (61 %). Hauklammen länsipuolella on suon pohjalla noin 10 ha:n alueella vajaan puolen metrin paksuinen liejukerros. Hauklamminsuon suotyypeistä on rämeellä 66 %, turvekankaalla 31 % ja korvessa 3 %. Yleisin suotyyppi on keidasräme. Reuna-alueille siirryttäessä tulevat lyhytkorsinevaräme, tupasvillaräme sekä varpuja puolukkaturvekangas vallitseviksi. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on rämealueilla taimikkoa ja riukua ja turvekankailla pinotavaraa ja tukkipuuta. Hauklamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 82 ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 66 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta tupasvillarahkaturvetta. Suon pintaosassa on keskimäärin 0,5 m paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkaturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeen 6,0. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Hauklamminsuosta soveltuu turvetuotantoon suurin piirtein suon yli 1,5 m syvä alue. Tuotantoon soveltuvan 35 ha:n alueen pintaosassa on keskimäärin 0,7 metrin paksuudelta ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta 0,24 milj.suo-m 3. Tästä puolet on heikosti maatunutta (H 1 3) ja puolet H 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatunut rahkaturve koostuu pääosin Cuspidata rahkasammalryhmän turpeesta, hyvälaatuista Acutifolia turvetta on vain vähän. Heikosti maatuneen pintaturvekerroksen alla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,25 metrin kerroksena yhteensä 0,44 milj.suo-m 3. Hauklammen ympärille on jätetty suojavyöhyke, jonka sisältämää turvetta ei ole laskettu mukaan tuotantoon soveltuvaan turvemäärään. Turvetuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat kaakkoisosan Hauklampi ja koillispuolella vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (luokka 2). Tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu suon keskiosasta pisteeltä A 600. nergiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2,0, Q8,0 S0,15 (liite 1). Taulukko 22. Hauklamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 70 0,3 0,2 1,1 1,6 0,21 0,14 0,77 1,12 Yli 1,0 m 52 0,4 0,2 1,4 2,0 0,19 0,12 0,73 1,04 Yli 1,5 m 39 0,4 0,3 1,6 2,3 0,15 0,12 0,61 0,88 Yli 2,0 m 29 0,3 0,3 1,8 2,4 0,10 0,09 0,52 0,71 52

54 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa MÄNNISTÖNSUO HAUKLAMMINSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 22. Hauklamminsuon ja Männistönsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

55 Timo Suomi 23. Männistönsuo Männistönsuo (kl , x=6813,1, y=3590,3) sijaitsee noin 16 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä, koillisessa ja idässä II Salpausselän lajittuneisiin hieta- ja hiekkakerrostumiin. Muualla on kallio- ja moreenimäkiä. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 49 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat itään Vehakonjokeen ja edelleen Saimaan Syyspohjanlahteen. Vesistöalueeltaan Männistönsuo kuuluu Virmutjoen valumaalueeseen. (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (0,8 m) on tutkimuspisteellä A 250. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (90 %). Männistönsuon suotyypeistä on turvekangasta 79 % ja rämettä 21 %. Pääosin suo on ohutturpeista puolukkaturvekangasta ja paikoin myös kangasrämemuuttumaa. Puusto on pääosin mäntyvaltaista tukkipuuta. Männistönsuon turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 37 %, rahkasaraturve (SC) 35 % ja sararahkaturve (CS) 28 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosassa on yleensä muutaman desimetrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvekerros. Pohjaturve on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeen 5,8. Männistönsuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerrostuman vuoksi. Suo rajoittuu lännessä vedenhankintaan soveltuvaan pohjavesialueeseen (luokka 2). Taulukko 23. Männistönsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Pintakerros H 1 10 C-t H 1 3 S-t H 4 S-t H 1 3 S-t H 4 S-t Koko suo 49 0,1 0,0 0,3 0,4 0,04 0,01 0,13 0,18 54

56 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Tukkimurronsuo Tukkimurronsuo (kl , x=6814,1, y=3590,0) sijaitsee noin 17 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä ja idässä toisen Salpausselän lajittuneisiin hiekkamuodostumiin ja muualla on moreenimäkiin. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 36 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat kaakkoon Vehakonjokeen ja edelleen Saimaan Syyspohjanlahteen. Vesistöalueeltaan Tukkimurronsuo kuuluu Virmutjoen valumaalueeseen (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,6 m) on syvyyspisteellä S 3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (53 %) sekä moreeni ja hieta. Suon länsiosassa lampien ympäristössä on pienellä alueella noin metrin paksuinen järvimuta- tai liejukerros. Tukkimurronsuon suotyypeistä on turvekangasta 52 %, rämettä 45 % ja avosuota 3 %. Yleisimmät suo- tyypit ovat suon länsiosassa isovarpu- ja tupasvillarämemuuttuma ja itäosassa puolukka- ja varputurvekangas. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on kehitysluokaltaan vaihtelevaa männikköä. Tukkimurronsuon turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 77 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeen 5,9. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Tukkimurronsuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerrostumansa vuoksi. Länsiosan syvänteelläkin yli 1,5 m syvä alue jää pienialaiseksi ja suolla olevat lammet vaikeuttavat suon kuivattamista. Lisäksi suo rajoittuu lännessä vedenhankintaan soveltuvaan pohjavesialueeseen (luokka 2). Taulukko 24. Tukkimurronsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Pintakerros H 1 10 C-t H 1 3 S-t H 4 S-t H 1 3 S-t H 4 S-t Koko suo 36 0,1 0,1 1,0 1,2 0,05 0,04 0,34 0,43 Yli 1,0 m 16 0,2 0,0 1,8 2,0 0,03 0,00 0,30 0,33 Yli 1,5 m 10 0,2 0,0 2,2 2,4 0,02 0,00 0,23 0,25 Yli 2,0 m 6 0,2 0,0 2,8 3,0 0,01 0,00 0,18 0,19 55

57 Timo Suomi TUKKIMURRONSUO MÄNNISTÖNSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 23. Männistönsuon ja Tukkimurronsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 56

58 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Viirunsuo Viirunsuo ( kl ,05, x=6810,5, y=3590,9) sijaitsee noin 13 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu kallio- ja moreenimäkiin. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 1,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 72 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 28 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat itään Vehakonjokeen ja edelleen Saimaan Syyspohjanlahteen. Vesistöalueeltaan Tukkimurronsuo kuuluu Virmutjoen valuma-alueeseen. (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,1 m) on tutkimuspisteellä P 9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Viirunsuon suotyypeistä on rämettä 77 %, korpea 15 % ja turvekangasta 8 %. Yleisin suotyyppi on tupasvillarämemuuttuma, itäosassa on myös sararämettä sekä ruoho- ja heinäkorpea. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on pääosin pinotavara-asteen männikköä, seassa on paikoin kuusta ja koivua. Viirunsuon turpeista on rahkavaltaisia 13 % ja saravaltaisia 87 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 84, sararahkaturve (CS) 7 %, rahkaturve (S) 6 % ja saraturve (C) 3 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on pääasiassa kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta. Pohjaturpeessa on puun lisäksi myös järviruokoa ja kortetta lisätekijänä. Suon länsiosassa on noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeen 4,9. Turvekerrostumassa on liekoja vähän. Viirunsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvalla yli 1,5 m syvällä 28 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin 1,9 metrin paksuudelta yhteensä 0,53 milj.suo-m 3. Taulukko 25. Viirunsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 72 0,1 0,1 1,1 1,3 0,04 0,07 0,85 0,96 Yli 1,0 m 43 0,1 0,2 1,5 1,8 0,04 0,07 0,66 0,77 Yli 1,5 m 28 0,1 0,2 1,8 2,1 0,04 0,05 0,49 0,58 Yli 2,0 m 12 0,3 0,2 2,0 2,5 0,03 0,03 0,24 0,30 57

59 Timo Suomi VIIRUNSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 24. Viirunsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 58

60 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Mikonmäensuo Mikonmäensuo (kl , x=6809,2, y=3591,3) sijaitsee noin 12 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu kallio- ja moreenimäkiin. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 25 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää lounaaseen. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat lounaaseen Latosuon kautta Listinginojaan ja edelleen Saimaan Haapaveteen. Vesistöalueeltaan Mikonmäensuo kuuluu Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,4 m) on tutkimuspisteellä P 8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Mikonmäensuo on ohutturpeista mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Puusto on valtaosin mänty- ja kuusivaltaista tukkipuuta. Mikonmäensuon turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 51 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 56 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on pääosin puuta sisältävää sararahkaturvetta. Koillisosan syvänteellä on suon pintaosassa kohtalaisesti maatunutta tupasvillarahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeen 5,8. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Mikonmäensuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerrostuman vuoksi. Taulukko 26. Mikonmäensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Pintakerros H 1 10 C-t H 1 3 S-t H 4 S-t H 1 3 S-t H 4 S-t Koko suo 25 0,1 0,0 0,6 0,7 0,02 0,00 0,16 0,18 Yli 1,0 m 3 0,0 0,0 1,5 1,5 0,00 0,00 0,05 0,05 Yli 1,5 m 2 0,0 0,0 1,8 1,8 0,00 0,00 0,03 0,03 Yli 2,0 m 0,4 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,00 0,01 0,01 59

61 Timo Suomi VIIRUNSUO MUURAINSUO MIKONMÄNSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 25. Mikonmäensuon ja Muurainsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

62 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Muurainsuo Muurainsuo ( kl , x=6810,1, y=3592,1) sijaitsee noin 12 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu luoteessa hiekkakankaaseen ja muualla kallio- ja moreenimäkiin. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,5/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m ja pinta viettää koilliseen. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat koilliseen Vehakonjokeen ja edelleen Saimaan Haapaveteen. Vesistöalueeltaan Muurainsuo kuuluu Virmutjoen valuma-alueeseen (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on (1,4 m) on tutkimuspisteellä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (73 %) sekä hieta ja moreeni. Muurain- suo on ohutturpeista mustikka- ja puolukkaturvekangasta, koillisosassa myös ruohoturvekangasta. Puusto on mäntyvaltaista tukkipuuta. Muurainsuon turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 38 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin kohtalaisesti maatunutta rahka- ja puurahkaturvetta. Suon reuna-alueilla on myös saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeen 6,2. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Muurainsuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerrostumansa vuoksi. Taulukko 27. Muurainsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Pintakerros H 1 10 C-t H 1 3 S-t H 4 S-t H 1 3 S-t H 4 S-t Koko suo 23 0,0 0,1 0,7 0,8 0,00 0,02 0,16 0,18 Yli 1,0 m 6 0,0 0,1 1,1 1,2 0,00 0,01 0,06 0,07 61

63 Timo Suomi 28. Kuopiinsuo Kuopiinsuo (kl , x=6807,6, y=3592,3) sijaitsee noin 10 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu etelässä peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 46 ha, mistä yli 1,5 m syvää aluetta on 32 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat etelään Listinginojaan ja edelleen Saimaan Haapaveteen. Vesistöalueeltaan Kuopiinsuo kuuluu Virmutjoen valuma-alueeseen (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,7 m) on tutkimuspisteellä A 550. Suon eteläosassa (>3 m:n alue) on noin metrin paksuinen liejukerros. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (69 %) sekä hieta, moreeni ja hiesu. Kuopiinsuon suotyypeistä on turvekangasta 41 %, rämettä 42 %, korpea 11 %, avosuota 3 % ja turvepohjaista suopeltoa 3 %. Suon keskiosan yli 4 m syvä alue on pääasiassa tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Muu osa suosta on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on pinotavaraja tukkipuuasteen männikköä. Kuopiinsuon turpeista on rahkavaltaisia 63 %, saravaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 49 %, rahkasaraturve (SC) 34 %, rahkaturve (S) 12 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, rahkaruskosammalturve (SB) 2 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 41 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suon stratigrafia on tälle alueelle tyypillisesti vaihteleva. Turvelajit vaihtuvat usein ja jyrkkärajaisesti. Saravaltaisia turpeita on paitsi pohjakerrostumissa, myös ohuehkoina linsseinä rahkaturpeiden välissä. Puun, tupasvillan ja varpujen lisäksi turpeessa on yleisesti lisätekijänä suoleväkköä ja pohjaturpeissa myös kortetta ja järviruokoa. Turpeen maatuneisuus on ohutta pintaturvekerrosta lukuun ottamatta kohtalaisesti tai hyvin maatunutta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeen 5,9. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Kuopiinsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvalla yli 1,5 m syvällä 32 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin 2,0 metrin paksuudelta yhteensä 0,95 milj.suo-m 3. Turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on runsas liekoisuus. Pohjaturpeen laatu viittaa korkeaan rikkipitoisuuteen. Taulukko 28. Kuopiinsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Pintakerros H 1 10 C-t H 1 3 S-t H 4 S-t H 1 3 S-t H 4 S-t Koko suo 46 0,1 0,2 2,1 2,4 0,03 0,10 0,99 1,12 Yli 1,0 m 36 0,1 0,3 2,6 3,0 0,03 0,10 0,95 1,08 Yli 1,5 m 32 0,1 0,3 2,8 3,2 0,03 0,10 0,90 1,03 Yli 2,0 m 27 0,1 0,3 3,1 3,5 0,03 0,09 0,83 0,95 62

64 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa KUOPIINSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 26. Kuopiinsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 63

65 Timo Suomi 29. Likolamminsuo Likolamminsuo (kl , x=6808,4, y=3592,6) sijaitsee noin 10 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu kallio- ja moreenimäkiin. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,3 /10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 55 ha, mistä yli 1,5 m syvää aluetta on 39 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat etelään Lehmilamminsuon kautta Virmutjokeen ja edelleen Saimaan Haapaveteen. Vesistöalueeltaan Likolamminsuo kuuluu Virmutjoen valuma-alueeseen (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,9 m) on tutkimuspisteellä A 300. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (60 %) sekä moreeni ja savi. Lähes koko suon alueella turvekerrostuman alla on noin metrin paksuinen liejukerros. Likolamminsuon suotyypeistä on turvekangasta 47 %, rämettä 45 %, avosuota 5 % ja korpea 3 %. Suon keskiosat Likolammen ympäristössä ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reuna-alueilla on mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus on 1,7 dm. Puusto on pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa männikköä. Turvekangasalueilla on mäntyjen seassa myös kuusta ja koivua. Likolamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 73 %, saravaltaisia 26 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 45 %, rahkaturve (S) 28 %, rahkasaraturve (SC) 25 %, sararuskosammalturve (CB) 1 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Suon stratigrafia on tälle alueelle tyypillisesti vaihteleva. Turvelajit vaihtuvat usein ja jyrkkärajaisesti. Turvekerrostuma on valtaosin kohtalaisesti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Pintaturpeessa on tupasvillan lisäksi myös varpuja ja suoleväkköä yleisesti lisätekijänä. Saravaltaisimmat turvekerrostumat ovat suon reunaosissa turvekangasalueilla. Pohjaturpeissa on puun lisäksi jonkin verran myös kortetta ja järviruokoa lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeen 6,0. Turvekerrostumassa on liekoja kohtalaisesti, runsaimmin turvekangasalueilla. Likolamminsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvalla yli 1,5 m syvällä 36 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin 2,4 metrin paksuudelta yhteensä 0,88 milj.suo-m 3. Likolammin ympärille on jätetty suojavyöhyke, jonka sisältämää turvetta ei ole laskettu mukaan tuotantoon soveltuvaan turvemäärään. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat kuivatusvaikeudet ja paikoin runsas liekoisuus. Likolamminsuon keskiosasta pisteeltä A 400 on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten. nergiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A 4,0, Q 8,0, S 0,15 (liite 1). Taulukko 29. Likolamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Pintakerros H 1 10 C-t H 1 3 S-t H 4 S-t H 1 3 S-t H 4 S-t Koko suo 55 0,1 0,1 1,9 2,1 0,04 0,07 1,05 1,16 Yli 1,0 m 46 0,1 0,1 2,2 2,4 0,04 0,07 1,02 1,13 Yli 1,5 m 39 0,1 0,2 2,3 2,6 0,04 0,07 0,92 1,03 Yli 2,0 m 31 0,1 0,2 2,5 2,8 0,04 0,06 0,79 0,89 64

66 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa LIKOLAMMINSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 27. Likolamminsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 65

67 Timo Suomi 30. Lehmilamminsuo Lehmilamminsuo (kl , x=6809,2, y=3593,7) sijaitsee noin 11 km Ruokolahden keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu pääosin kallio- ja moreenimäkiin. Suon reunoille ja paikoin suollekin on raivattu peltoja. Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 101 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 219 ha, mistä yli 1,5 m syvää aluetta on 127 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää koilliseen. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat suon itäosassa virtaavaan Jaaranjokeen ja pohjoiseen Vehakonjokeen ja edelleen Virmutjokeen josta Saimaan Haapaveteen. Vesistöalueeltaan Lehmilamminsuo kuuluu Virmutjoen valuma-alueeseen (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,5 m) on syvyyspisteellä S 67. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (34 %), hieta, hiesu, hiekka ja moreeni. Lähes koko suon pohjalla on cm:n paksuinen liejukerros. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas, paikoin on myös ruohoturvekangasta ja korpityyppejä. Lehmilamminsuon suotyypeistä on turvekangasta 84 %, korpea 7 %, avosuota 5 %, rämettä 3 % ja turvepeltoa 1 %. Lehmilamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 53 %, saravaltaisia 46 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 43 %, sararahkaturve (CS) 39 %, rahkaturve (S) 14 %, saraturve (C) 3 % ja ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä (L) sisältäviä turpeita 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 25 % kokonaisturvemäärästä. Puusto on pääosin mäntyvaltaista tukkipuuta. Turvekerrostuma on valtaosin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta runsaasti puuta ja varpuja lisätekijänä sisältävää sararahka- ja rahkasaraturvetta. Pohjaturpeessa on jonkin verran myös kortetta ja järviruokoa. Saravaltaiset turpeet ovat yleensä suon pohjaosissa, mutta monin paikoin myös välikerroksina rahkavaltaisen turpeen seassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeen 6,0. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Lehmilamminsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuu Jaaranjoen länsipuolinen yli 1,5 m syvä 110 ha:n alue. Kaakkoisosan noin 10 ha:n kokoinen erillinen Jaaransuon alue on rajattu lampien vuoksi pois tuotantoon soveltuvasta alueesta. Tuotantokelpoista turvetta on keskimäärin 1,9 metrin paksuudelta yhteensä 2,12 milj.suo-m 3. Tuotantoa rajoittava tekijä ovat suolla sijaitsevat lammet. Lisäksi suon itäosassa virtaa Jaaranjoki ja pohjoisosassa Vehakonjoki. Lehmilamminsuo on hyvin metsää kasvavaa turvekangasta ja liekoisuus on paikoin runsasta. Lampien ympärille on jätetty suojavyöhykkeitä, joiden sisältämää turvetta ei ole laskettu mukaan tuotantoon soveltuvaan turvemäärään. Taulukko 30. Lehmilamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 219 0,0 0,1 1,5 1,7 0,03 0,12 3,42 3,57 Yli 1,0 m 166 0,0 0,1 1,9 2,0 0,03 0,10 3,11 3,24 Yli 1,5 m 127 0,0 0,1 2,1 2,2 0,01 0,07 2,71 2,79 Yli 2,0 m 78 0,0 0,1 2,4 2,5 0,00 0,05 1,88 1,93 66

68 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa LHMILAMMINSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 28. Lehmilamminsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 67

69 Timo Suomi 31. Kumusuo Kumusuo (kl , 05, x=6811,6, y=3594,6) sijaitsee noin 13 km Ruokolahden keskustasta pohjoiseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeni- ja kalliomäkiin. tenkin suon eteläpuolella on runsaasti kalliopaljastumia. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 2,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 70 ha, mistä yli 1,5 m syvää aluetta on 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon länsiosassa virtaavaan Virmutjokeen ja edelleen Saimaan Haapaveteen. Vesistöalueeltaan Kumusuo kuuluu Suur-Saimaan alueen Virmutjoen valumaalueeseen (04.118). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,8 m) on tutkimuspisteellä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Liejua on havaittu ohut kerros suon pohjalla vain kahdella tutkimuspisteellä. Kumusuon suotyypeistä on rämeellä 65 %, korvessa 29 % ja turvekankaalla 6 %. Yleisin suotyyppi on sararämemuuttuma. Reunoilla on reheviä korpityyppejä ja eteläosan syvänteellä myös isovarpurämettä. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Kumusuon turpeista on rahkavaltaisia 16 % ja saravaltaisia 84 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 62 %, saraturve (C) 15 %, sararahkaturve (CS) 12 %, ruskosammalsaraturve (BC) 7 % ja rahkaturve (S) 4 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on valtaosin rahkasaraturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. teläosan syvänteellä on suon pintaosassa noin metrin paksuinen heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen turvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeen 5,9. Turvekerrostumassa on liekoja kohtalaisesti. Kumusuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva alue on ulotettu monilta osin 1 m:n syvyyskäyrälle asti, koska suo on vanhaa ojikkoa ja turve suurelta osin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta tiivistynyttä saraturvetta. Suon pohja on pääosin hiekkaa tai hietaa. Tuotantoon soveltuvalla 39 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin 1,7 metrin paksuudelta yhteensä 0,69 milj.suo-m 3. Taulukko 31. Kumusuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 70 0,0 0,1 1,3 1,4 0,02 0,08 0,86 0,96 Yli 1,0 m 44 0,0 0,1 1,6 1,7 0,02 0,06 0,71 0,79 Yli 1,5 m 23 0,1 0,2 2,0 2,3 0,02 0,05 0,48 0,55 Yli 2,0 m 15 0,2 0,2 2,3 2,7 0,02 0,04 0,34 0,40 68

70 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa KUMUSUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 29. Kumusuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 69

71 Timo Suomi 32. Kaitasuo Kaitasuo (kl , x=6804,8, y=3596,9) sijaitsee noin 5 km Ruokolahden keskustasta pohjoiseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeni- ja kalliomäkiin. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 55 ha, mistä yli 1,5 m syvää aluetta on 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon pohjoisosasta Virmutjokeen ja edelleen Saimaan Haapaveteen. teläosan vedet kulkeutuvat Rampalanjärven, Syväjärven ja Särkijärven kautta Lanajokeen ja edelleen Saimaan Haapaveteen. Vesistöalueeltaan Kaitasuon pohjoisosa kuuluu Virmutjoen valuma-alueeseen (04.118) ja eteläosa Ala-Saimaan lähialueeseen (04.112). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,8 m) on syvyyspisteellä S 6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon pohjalla on muutamalla tutkimuspisteellä noin puolen metrin paksuinen liejukerros. Kaitasuon suotyypeistä on rämeellä 52 %, turvekankaalla 33 %, korvessa 10 % ja pellolla 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas ja tupasvillarämemuuttuma. teläosan ohutturpeinen alue on kangasrämettä. Keskimääräinen suonpinnan mättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on turvekangasalueilla tukkipuuta ja muualla pääosin riukupuuta. Kaitasuon turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 74 %, rahkaturve (S) 20 %, rahkasaraturve (SC) 4 % ja ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %. Tupasvillaa (R) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 49 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on pääosin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Puuta ja varpuja on lisätekijänä runsaasti koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeen 6,2. Turvekerrostumassa on liekoja runsaasti. Kaitasuon yli 1,5 m syvä alue soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvalla 24 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin 2,6 metrin paksuudelta yhteensä 0,63 milj.suo-m 3. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat suon kapea muoto ja turvekerrostuman runsas liekoisuus. Taulukko 32. Kaitasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 55 0,0 0,1 1,4 1,5 0,00 0,05 0,77 0,82 Yli 1,0 m 32 0,0 0,1 2,2 2,3 0,00 0,05 0,70 0,75 Yli 1,5 m 24 0,0 0,2 2,5 2,7 0,00 0,05 0,61 0,66 Yli 2,0 m 15 0,0 0,3 3,0 3,3 0,00 0,05 0,45 0,50 70

72 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa KAITASUO : km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 30. Kaitasuon tutkimus- ja syvyyspisteet 71

73 Timo Suomi TULOSTN TARKASTLU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan Ruokolahdella on yli 20 ha:n suuruisia yhtenäisiä geologisia suoalueita 75 kpl yhteispinta-alaltaan 6050 ha (Virtanen ym. 2003). Ruokolahden soista on tutkittu 64 kpl (5770 ha). Suurin tutkittu suo on 600 ha, mutta yleisimmin soiden koko vaihtelee välillä ha, ja keskikoko on 90 ha. Tähän raporttiin on koottu 32 suon tutkimustulokset, joiden yhteispinta-ala on 2482 ha. Soiden keskisyvyys on 1,5 m, mistä heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 0,2 m. Yli 1,5 m syvän alueen osuus on 1112 ha (45 %). Tutkitut suot ovat lähes kauttaaltaan ojitettuja, ojittamatonta suota on vain 4 % tutkimuspinta-alasta. Vallitsevia suotyyppejä ovat turvekankaat (50 %) ja rämeet (42 %), avosuota on vain 2 %. Turvekankaista yleisin on puolukkaturvekangas ja rämeistä isovarpuräme. Nämä suotyypit kattavat runsaan kolmanneksen tutkitusta pinta-alasta. Myös varpu- ja mustikkaturvekangasta sekä korpi- ja tupasvillarämettä on runsaasti. Kokonaisturvemäärästä on rahkavaltaista turvetta 60 %, saravaltaista 39 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Pohjamaalajina on yleisimmin hiekka (35 %) ja hieta (25 %). Moreenin osuus on 14 %, hiesun 12 % ja saven 10 %. Liejua on soiden pohjalla noin kolmasosalla tutkitusta pinta-alasta. Kokonaisturvemäärä tutkituissa soissa on 36,8 milj.suo-m 3, josta heikosti maatunutta (H 1 3) rahkavaltaista pintaturvetta on 2,3 milj.suo-m 3 ja H 4 maatunutta 2,6 milj. suo-m 3. nergiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 32,0 milj. suo-m 3. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin Ruokolahdelta turvenäytteitä 6 suolta, 7 näytepisteeltä yhteensä 97 kappaletta. Vesipitoisuuteen ja sitä kautta kuivaainemäärään vaikuttaa rahkaturpeissa ennen kaikkea turpeen maatuneisuus. Heikosti maatuneiden rahkaturpeiden tiheys (kuiva-ainemäärä) on alhainen ja se lisääntyy jyrkästi maatuneisuuden kasvaessa. Saraturpeiden tiheys on yleensä melko suuri jo heikosti maatuneina. Turpeen kuiva-ainemäärä on suurin suon energiasisältöön vaikuttava tekijä. Tutkittujen soiden turvenäytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 90,6 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 93,6 kg/suo-m3. Suokohtaiset kuiva-ainemäärät vaihtelevat 76 kg:sta 101 kg:aan suokuutiota kohden (taulukko 33). Myös turpeen lämpöarvo vaikuttaa merkittävästi energiasisältöön. Lämpöarvoon vaikuttavat ennen kaikkea turpeen maatuneisuus, vesipitoisuus, turvelaji ja tuhkapitoisuus. Heikosti maatuneella saraturpeella on selvästi korkeammat lämpöarvot kuin heikosti maatuneella rahkaturpeella. Näytteiden tehollinen lämpöarvo on kuivalle turpeelle laskettuna keskimäärin 21,00 MJ/kg ja 50 % käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turvenäytteiden tuhkapitoisuuden keskiarvo on 3,0 % ja rikkipitoisuuden 0,33 % kuivapainosta. Korkein suokohtainen rikkipitoisuus (0,85 %) on Korpisuolla (nro 8). nergiaturpeen laatuohjeen (liite 1) mukaan rikkipitoisuuden laatuluokka tulee aina ilmoittaa, ja mikäli se ylittää arvon 0,50 % kuivapainosta se on ilmoitettava tarkasti (esim %). 72

74 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Taulukko 33. Yhteenveto laboratoriomääritysten tuloksista Suo SUON NIMI Maatu- L-arvo L-arvo Vesipit. Kuiva- S Tuhka nro neisuus (teholl.) (50%) aine MJ/kg MJ/kg % kg/m3 % % Näyte H L + 602L 608G 608G + 810L 819G kpl 6 Ahkeissuo Vehmaansuo Korpisuo Aukiasuo Hauklamminsuo Likolamminsuo kpl Keskiarvo Luonnonsuojelualueet Luonnonsuojelualuetta on Ruokolahdella vain vähän. Pienten yksityisten suojelualueiden ja Haukkavuoren kallioalueen sekä siihen liittyvän maisemakokonaisuuden lisäksi on suojelun piirissä vain Ruokolahden kaakkoisosassa sijaitseva Kuokkalampi. Kuokkalampi on runsasravinteinen umpeenkasvava järvi. Järven pintaa on laskettu 1930 luvulla, ja nykyään sen yli 100 ha:n pinta-alasta on avovesialuetta jäljellä enää 5 ha. Kuokkalampi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja se on luokiteltu myös kansainvälisesti arvokkaaksi kohteeksi. Kuokkalampi on Haukkavuoren kallioalueen lisäksi Ruokolahden ainoa Natura-kohde. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkitusta 2482 ha:n suoalasta turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 805 ha, mikä on 32 % tutkitusta suopinta-alasta. Tuotantoon soveltuvia soita on 17. Näistä 14 soveltuu vain energiaturvetuotantoon. Kolmelta suolta on mahdollista ensin tuottaa suon pintaosasta vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristöturpeeksi, minkä jälkeen loppuosa soveltuu energiaturvetuotantoon. nergiaturpeen tuotantoon soveltuva suopinta-ala on 805 ha ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä 16,37 milj. suo-m 3. Turpeen energiasisältö on jyrsinturpeen käyttökosteuteen (50 %) laskettuna 8,13 milj. MWh. Kasvu- tai ympäristöturpeen tuotantoon soveltuva pinta-ala on 116 ha ja turpeen määrä 0,92 milj. suom 3 (taulukko 34). 73

75 Timo Suomi Taulukko 34. Turvetuotantoon soveltuvat suot nergiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Nro Suon nimi Tuotantokelpoinen pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj.suo- m 3 nergiasis. 50 %:n kost. milj. MWh Käyttökelp. pinta-ala ha Käyttökelp. turvemäärä milj.suo- m 3 suo- MWh/ m3 LAB 3 Suurisuo 29 0,63 0,289 0,459 4 Lääväsuo 50 1,01 0,456 0,451 5 Ahkeissuo 48 1,35 0,587 0,435 x 6 Vehmaansuo 63 1,42 0,663 0,467 x 8 Korpisuo 76 1,50 0,783 0,522 x 9 rijärvensuo 40 0,72 0, ,40 0, Kiveronsuo 34 0,72 0,398 0, Leviänlahdensuo 41 0,61 0, ,28 0, Lähtevänsuo 60 0,96 0,474 0, Aukiasuo 60 1,21 0,676 0,559 x 22 Hauklamminsuo 35 0,44 0, ,24 0,482 x 25 Viirunsuo 28 0,53 0,220 0, Kuopiinsuo 32 0,95 0,434 0, Likolamminsuo 36 0,88 0,347 0,394 x 30 Lehmilamminsuo 110 2,12 1,158 0, Kumusuo 39 0,69 0,467 0, Kaitasuo 24 0,63 0,244 0, kpl ,37 8, ,92 0,494 74

76 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. RUOKOLAHDN TURVTUOTANTOON SOVLTUVAT SUOT (Osa1) RUOKOLAHTI 22 Puumala nergiaturvetuotantoon soveltuvat suot Pintaturve ympäristöturvetta, pohjaturve energiaturvetta Raportoidut suot 2012 (osa1) Natura-alue Suojelualue Vesistö Suoalue Valuma-alueet jako3 Valuma-alueet jako2 Valuma-alueet jako Karttalehden numero Raportoitavat suot 2013 (osa2) Maanmittauslaitos ja Hallinnon tietotekniikkakeskus. Layout K.Keskisaari Ruokolahti Sulkava Punkaharju Rautjärvi Parikkala Taipalsaari Lappeenranta Imatra km Kuva 31. Ruokolahden tutkittujen soiden sijainti ja turvetuotantoon soveltuvat suot. SOVLTUVAT SUOT 3. Suurisuo 20. Aukiasuo 4. Lääväsuo 22. Hauklamminsuo 5. Ahkeissuo 25. Viirunsuo 6. Vehmaansuo 28. Kuopiinsuo 8. Korpisuo 29. Likolamminsuo 9. rijärvensuo 30. Lehmilamminsuo 13. Kiveronsuo 31. Kumusuo 16. Leviänlahdensuo 32. Kaitasuo 19. Lähtevänsuo 75

77 Timo Suomi Taulukko 35. Soiden turvekerrostiedot koko suon alueelta Nro Suon nimi ATK- nro Pinta- ala Pinta- kerros H1-3 KSKIPAKSUUS Pinta- kerros H 4 S H5-10, C H1-10 YHT Keskim aa tuneisu us Turvemäärä. milj. suo-m 3. 1 Korosniemensuo ,2 0,2 0,7 1,1 3,9 0, Kuu2kkolahdensuo ,1 0,5 0,4 1,0 3,2 0, Suurisuo ,2 0,1 1,7 2,0 5,2 0, Lääväsuo ,1 0,1 1,6 1,8 4,8 1, Järvisuo- Salmisiltoinsuo ,2 0,3 1,0 1,4 4,1 0, Ahkeissuo ,2 0,1 2,0 2,3 5,7 1, Vehmaansuo ,0 0,1 1,5 1,6 5,5 2, Korpisuo ,0 0,1 1,7 1,8 5,4 2, rijärvensuo ,4 0,3 1,6 2,3 5,4 1, Karvalamminsuo ,1 0,0 1,6 1,7 5,9 1, Tervahautoinsuo ,1 0,1 1,1 1,3 4,2 0, Vaarjärvensuo ,1 0,0 1,7 1,8 5,2 1, Kiveronsuo ,0 0,1 1,7 1,9 6,1 0, Lapinlahdenkorpi ,0 0,1 1,5 1,6 5,3 1, Repolahdensuo ,0 0,1 0,9 1,1 5,3 0, Leviänlahdensuo ,2 0,1 1,1 1,5 5,6 2, Rahalammensuo ,0 0,1 1,1 1,3 6,7 0, Herrasuo ,0 0,1 0,8 0,9 5,6 0, Lähtevänsuo ,0 0,1 1,2 1,4 6,3 2, Aukiasuo ,1 0,1 1,5 1,7 6,3 2, Huussuo ,1 0,1 0,5 0,6 5,3 1, Hauklamminsuo ,3 0,2 1,1 1,6 5,1 1, Männistönsuo ,1 0,0 0,3 0,4 4,8 0, Tukkimurronsuo ,1 0,1 1,0 1,2 5,1 0, Viirunsuo ,1 0,1 1,2 1,3 4,8 0, Mikonmäensuo ,1 0,0 0,6 0,7 5,6 0, Muurainsuo ,0 0,1 0,7 0,8 6,0 0, Kuopiinsuo ,1 0,2 2,1 2,4 5,6 1, Likolamminsuo ,1 0,1 1,9 2,1 5,7 1, Lehmilamminsuo ,0 0,1 1,6 1,6 5,9 3, Kumusuo ,0 0,1 1,2 1,4 5,6 0, Kaitasuo ,0 0,1 1,4 1,5 5,9 0,82 1 Keskimäärin/Yhteensä ,1 0,1 1,3 1,5 5,5 36,82 0,8 Luon- non-?la- luok- ka 76

78 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. KIITOKST Ruokolahden turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat geologi Markku Moisanen, tutkimusassistentti Kari Lehmuskoski sekä harjoittelijat Micaela Morero ja Jouko Karinen. Laboratorionäytteet on analysoitu Labtium Oy:n Kuopion laboratoriossa. Raportin on tarkastanut geologi Riitta-Liisa Kallinen. Tekijä esittää parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. KIRJALLISUUTTA kholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja A s. nergiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT NVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/ s. Ikonen, L Mikrofossiilitutkimuksia Ylämaan ja Imatran karttalehtien alueilla. Geologian tutkimuskeskus, raportti P s. Johansson, P., Lunkka, J. P. & Sarala, P The Glaciation of Finland. Quaternary Glaciations xtent and Chronology. (eds. hlers, J., Gibbard, P. L. And Hughes, P. D.) Developments in Quaternary Sciences, Volume 15, pp Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen ( ) taustaraportti: hdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011: s. Lappalainen,. & Häikiö, J Suomen suovarat. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P 13.4/85/ s. Lappalainen,., Stén, C.-G. & Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Opas n:o 12. spoo: Geologian tutkimuskeskus. 62 s. Mäkilä, M Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Tutkimusraportti 121. spoo: Geologian tutkimuskeskus. 84 s. Mäkilä, M., Säävuori, H. & Grundström, A Suomen soiden ikä. Geologian tutkimuskeskus, telä- Suomen yksikkö, turvetutkimusselostus 103/ s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti s., 7 liitettä. 77

79 Timo Suomi LIIT 1(1)

80 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. LIIT 1(2)