Turvetutkimusraportti 423

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 423"

Transkriptio

1 Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa s. Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s. Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Tutustu turvepaikkaan: Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, Kuopio Puh tai Fax s-posti: KOPIJYVÄ OY Kuopio 2012 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 423 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat Timo Suomi ja Ale Grundström GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hyvinkää, southern Finland Timo Suomi ja Ale Grundström

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 423 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 423 Timo Suomi ja Ale Grundström HYVINKÄÄN TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat resources of Hyvinkää, southern Finland Espoo 2011

3 Suomi, Timo ja Grundström Ale Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 423, 75 sivua, 36 kuvaa, 31 taulukkoa ja 2 liitettä. Tähän raporttiin on koottu tutkimustulokset vuosina tutkitusta 28 suosta. Soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 2900 ha, mikä on yli 90 % kunnan suoalasta. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 66,40 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 2,3 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 1,0 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8 (1 10 asteikolla). Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 m syvää aluetta 1755 ha (61 %) ja sen turvemäärä 56,91 milj. suo-m 3. Rahkavaltaisten turpeiden osuus on 66 % ja saravaltaisten 34 %. Vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 28 % tutkitusta pinta-alasta. Tarkkatilavuuksisia näytteitä otettiin laboratoriomäärityksiä varten yhteensä 145 kpl. Niiden perusteella keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % ja rikkipitoisuus 0,25 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,7 MJ/kg ja kuiva-ainemäärä 80,6 kg/suo-m 3. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 15 suolla. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 916 ha ja sen käyttökelpoinen turvemäärä 13,55 milj. suo-m 3. Energiasisältö on 6,20 milj. MWh 50 % kosteudessa. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 661 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 9,97 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, ympäristöturve, Hyvinkää. Timo Suomi ja Ale Grundström Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti: ale ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Suomi, Timo ja Grundström, Ale Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. The peatlands and peat resources of Hyvinkää. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 423, 75 pages, 36 figures, 31 tables and 2 appendix. In the municipality of Hyvinkää 28 peatlands covering 2900 hectares were surveyed in The peatland studied contain a total of million m3 of peat in situ. The mean thickness of peat layer is 2.3 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 1.0 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 4.8 (1 10 scale). The area deeper than 1.5 m covers 1755 hectares (61 %) and contains million m3 peat in situ. Sixty six per cent 66 % of the peat is Sphagnum predominant and 34 % Carex predominant. The most common mire site types are pine bogs. Pristine mire area covers 28% of the total peatland area. Altogether 145 peat samples were analysed in the laboratory. The average ash content of peat is 3.5 % and the sulphur content 0.25 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 19.7 MJ/kg and the dry bulk density 80.6 kg per m 3 in situ. Fifteen of the investigated mires are suitable for peat production. The total area suitable for fuel peat production is 916 hectares. The available amount of peat is million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture content 6.20 million MWh. The area suitable for environmental peat production is 661 hectares and the available amount of peat is 9.97 million m 3 in situ. Key words: mire, peat, fuel peat, horticultural peat, Hyvinkää Timo Suomi and Ale Grundström Geological Survey of Finland P.O. Box 96 FIN ESPOO FINLAND ale

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 6 TUTKIMUSMENETELMÄT... 6 Kenttätutkimukset... 6 Laboratoriomääritykset... 6 AINEISTON KÄSITTELY... 7 ARVIOINTIPERUSTEET... 7 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET... 8 HYVINKÄÄN TUTKITUT SUOT Matkunsuo Isosuo Kalkkilamminsuo Kalatiensuo Kurkisuo Keimonsuo Lauttasuo Joentaka Lamminsuo Tihkusuo Petkelsuo Hirvisuo Härkävehmaansuo Hähkäsuo Tehtaansuo Kartanonsuo-Juvansuo Teerilehdonsuo Ritassaarensuo-Järvisuo Matinsuo-Kiimasuo Hevossuo Lempiönsuo Rajasaarensuo Kunnarinsuo Vehkasuo Tervalamminsuo Haukilamminsuo Mastosuo Rajasuo-Välisuo TULOSTEN TARKASTELU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Luonnonsuojelualueet Soiden soveltuvuus turvetuotantoon KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET

7 Timo Suomi ja Ale Grundström JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt maaperän ja turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Hyvinkäällä vuosina 1950, 1986, 1987, 1988, 1990, 2001, 2003 ja Vuosina tehdyistä tutkimuksista vastasivat geologit C-G. Stèn ja Markku Mäkilä. Vuonna 2007 tehdyistä tutkimuksista vastasi geologi Timo Suomi. Vuonna 1950 tehty tutkimus on sovitettu vastaamaan nykykäytäntöä ja siirretty atk:lle. Valtaosa soista sijaitsee Hyvinkään itä- ja lounaisosissa, mutta myös Salpausselän reunamille on muodostunut suoalueita. Peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan Hyvinkäällä on 28 yli 20 ha:n suuruista yhtenäistä suoaluetta yhteispinta-alaltaan 2945 ha (Virtanen ym. 2003). Tässä raportissa on Hyvinkään kaikki yli 20 ha suot, ja niiden tutkittu pinta-ala on yhteensä 2900 ha. Tutkimusten päätarkoituksena on osoittaa energia- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvat suoalueet. Turvetuotannon lisäksi tutkimustie- toja voidaan käyttää ojituksen, metsänkasvatuksen ja maatalouden suunnittelussa. Viime aikoina on turvekartoitusten tärkeäksi tehtäväksi tullut tiedon tuottaminen maankäytön suunnittelun pohjaksi esimerkiksi suojeluohjelmiin, kaavoitukseen ja rakentamiseen. Yksityiskohtaiset suoselostukset, jotka sisältävät mm. suokartan ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Etelä-Suomen yksiköstä. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kartassa (kuva 1), johon on merkitty myös suojelualueet. Esimerkkinä suokartasta on kuva 2 ja suon poikkileikkauskuvista kuvat 3 ja 4. Raportin lopussa on tulosten tarkasteluosa, jossa on yhteenveto mm. tutkituista turvekerrostumista, suojelualueista, laboratoriomääritysten tuloksista ja turvetuotantoon soveltuvista soista. Kuvassa 36 on indeksikartalla kaikki Hyvinkään tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon sekä suojelutilanne. Tämä raportti on luettavissa myös GTK:n internet-sivuilta ( TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Suurimmat suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettyä selkälinjaa vastaan on kohtisuoraan sijoittuvia poikkilinjoja (Lappalainen, Stén & Häikiö 1984). Osa tutkimuslinjoista on vaaittu. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein. Pienet ja saarekkeiset suot tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin turvelajit lisätekijöineen ja turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko) ja kosteus (5-asteikko). Vuonna 2007 tehdyissä tutkimuksissa soiden heikosti maatunut (H1 4) rahkaturve on kenttätutkimusten yhteydessä jaoteltu kasvijäännöskoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät). Tutkimuksissa määritettiin liejukerrokset ja pohjamaalajit. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrää arvioitiin luotaamalla tutkimuspisteillä kymmenessä eri kohdassa kahden metrin syvyyteen. Laboratoriotutkimukset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 6 suolta, 8 näytepisteeltä yhteensä 145 tarkkatilavuuksista turvenäytettä, joista tutkittiin maastossa turvelajit ja maatuneisuus. Laboratoriossa määritettiin vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Valikoiduista näytteistä määritettiin lämpöarvo Leco AC-200 -kalorimetrillä ja IKA (C5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM ). Osasta näytteitä tehtiin myös rikkimäärityksiä Leco SC-132 rikkianalysaattorilla sekä hiili- ja typpimäärityksiä hiili-typpianalysaattorilla. 6

8 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvetekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöönotetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä syvyyskäyrien väliset alueet ovat vyöhykkeitä, joilta kultakin lasketaan erikseen turvemäärät. Nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu heikosti maatuneen (H1 3 ja H4) rahkavaltaisen pintaturpeen osuus kokonaisturvemäärästä. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle (taulukko 2). Mikäli tuotantoon soveltuvalta suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisältöä ja kuiva-ainemäärää laskettaessa käytetty menetelmää, joka perustuu maastossa määritettyihin kosteus- ja maatuneisuusarvoihin (Mäkilä 1994). ARVIOINTIPERUSTEET Laskelmat soiden turvemääristä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon perustuvat kenttätutkimuksiin ja laboratoriomäärityksiin. Suoselostuksien teossa on käytetty hyväksi myös kartta-aineistoja ja ilmakuvia sekä laserkeilausaineistoa korkeussuhteiden määrittämiseksi. Käyttösuosituksissa on huomioitu myös soiden luonnonsuojelulliset arvot ja pohjaveden hankintaan liittyvät suoja-alueet. Työryhmämuistioon MMM 2011:1 (Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi) liittyen strategian jatkovalmisteluryhmä valmistelee esitystä soiden luonnontilaisuusasteikon soveltamisesta ja soiden erityisistä luonnonarvoista. Sen on ilmoitettu valmistuvan vuoden 2012 aikana, mistä johtuen tässä raportissa suoselostuksissa ei ole käytetty soiden kuusijakoista luonnontilaisuusasteikkoa. Mikäli turvetuotantoalue on yli 10 ha, on suon ojittamiselle tai turvetuotannolle oltava ympäristölupa. Alle 10 ha:n alueesta tehdään ilmoitus ympäristökeskukselle. Yli 150 ha:n alueesta on tehtävä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi on nojauduttu energiaturpeen laatuohjeisiin (liite 1(1), Laatuluokat palaturpeelle ja liite 1(2), Laatuluokat jyrsinturpeelle, 2006). Energiaturvetuotantoon soveltuvia ovat saravaltaiset turpeet ja kohtalaisesti sekä hyvin (H 5 10) maatuneet rahkavaltaiset turpeet. Toisinaan myös heikommin maatunutta (H1 4) rahkaturvetta käytetään energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna. Ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros (yleensä <60 cm) on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään, koska se voidaan sekoittaa muuhun turpeeseen ja tuottaa heikompilaatuisena energiaturpeena. Tässä raportissa tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m syvää, yli 5 ha:n suuruista aluetta. Soveltuvat alueet on digitoitu erikseen, eivätkä siten välttämättä noudattele suon syvyyskäyriä. Rajattaessa turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on hyvin tiivistyneillä soilla (vanhat ojikot, turvekankaat, pellot yms.) tuotantokelpoinen alue ulotettu metrin syvyyskäyrälle asti. Käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa on vähennetty suon pohjalle jääväksi oletettu, keskimäärin 30 cm paksu, yleensä vaikeasti hyödynnettävä ja runsastuhkainen kerros. Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon soveltuvaksi katsottu pinta-ala ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä (taulukko 2). Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1 4) rahkavaltaista turvetta, jota käytetään mm. kasvuturpeena, viherrakentamiseen ja maatalouskäyttöön. Heikosti maatunutta vaaleaa rahkaturvetta käytetään myös öljyntorjunnassa ja jätevesien puhdistuksessa. Hyvän pidätyskykynsä ansiosta heikosti maatunut rahkaturve soveltuu erityisen hyvin karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineen määrää. Lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä vaalea rahkaturve on menettämässä valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Vihannesten kasvattamisessa ollaankin usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturvetuotteet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksista. 7

9 Timo Suomi ja Ale Grundström TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Tässä raportissa olevan suppean suoselostuksen lisäksi jokaisesta tutkitusta suosta on tehty laajempi tutkimusselostus, jossa on tarkat tiedot myös laboratoriomääritysten tuloksista ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyvässä suokartassa on tutkimuspisteittäin turvekerroksen keskimääräinen maatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen ja koko turvekerrostuman paksuus. Suokartoissa on turvekerroksen paksuutta osoittavat syvyysvyö- hykkeet (kuva 2). Soiden turvekerrostumista voidaan laatia erilaisia poikkileikkauskuvia esim. maatuneisuuksista ja turvelajeista (kuvat 3 ja 4). Näiden perustulosteiden lisäksi voidaan tulostaa halutusta suosta tai suon osasta erilaisia taulukkomuotoisia listauksia ja karttoja, joilla havainnollistetaan suon ominaisuuksia, kuten esim. suotyyppejä, suon pinnan korkeutta, pohjamaalajeja, liejukerroksia tai tietoja puustosta. Samassa kartassa voidaan yhdellä tutkimuspisteellä esittää kaksi edellä mainituista tiedoista kerrallaan. Kuva 1. Tutkittujen soiden sijainti. 1. Matkunsuo 15. Tehtaansuo 2. Isosuo 16. Kartanonsuo-Juvansuo 3. Kalkkilamminsuo 17. Teerilehdonsuo 4. Kalatiensuo 18. Ritassaarensuo-Järvisuo 5. Kurkisuo 19. Matinsuo-Kiimasuo 6. Keimonsuo 20. Hevossuo 7. Lauttasuo 21. Lempiönsuo 8. Joentaka 22. Rajasaarensuo 9. Lamminsuo 23. Kunnarinsuo 10. Tihkusuo 24. Vehkasuo 11. Petkelsuo 25. Tervalamminsuo 12. Hirvisuo 26. Haukilamminsuo 13. Härkävehmaansuo 27. Mastosuo 14. Hähkäsuo 28. Rajasuo-Välisuo 8

10 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella on turpeen keskimaatuneisuus ja alapuolella heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus / koko turvekerrostuman paksuus desimetreinä. 9

11 Timo Suomi ja Ale Grundström Kuva 3. Maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Suotyypit: RHTK= Ruohoturvekangas, VATK= Varputurvekangas, IRMU= Isovarpurämemuuttuma, TRMU= Tupasvillarämemuuttuma, RRMU= Rahkarämemuuttuma, RROJ= Rahkarämeojikko 10

12 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 4. Esimerkki Tuppo-profiilinpiirto-ohjelman laatimasta maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 11

13 Timo Suomi ja Ale Grundström HYVINKÄÄN TUTKITUT SUOT Hyvinkään suot sijaitsevat Etelä-Suomen kilpikeitaiden alueella. Kilpikeitaat eli konsentriset kermikeitaat ovat kuperia, kilpimäisiä soita, missä kermit eli mätäspinnat ovat kehämäisesti suon korkeimman kohdan ympärillä. Vetiset kuljut ovat etenkin suon tasaisilla kohdilla laajoja ja allikoita on usein runsaasti. Hyvinkään alueella on myös viettokeitaita sekä tasaisempia rahka- ja metsäkeitaita. Mannerjäätikkö vetäytyi Hyvinkään alueelta ensimmäisen Salpausselän syntyessä noin vuotta sitten. Mannerjäätikön vetäydyttyä toiselta Salpausselältä noin vuotta sitten vedenpinta laski m, jolloin merestä paljastuivat Hyvinkään korkeimmat alueet (>110 m.mpy) ja soistuminen alkoi. Hyvinkään ja Hausjärven rajalla olevasta Mustasuosta tehty pohjaturpeen ikämääritys (Poz-3703) osoittaa soistumisen alkaneen Mustasuolla vuotta sitten (Mäkilä ym. 2009). Keskimääräinen turpeen kertymä on tällä ajoituspisteellä ollut 0,9 mm vuodessa. Hyvinkään järvet ja suot ovat pääosin m merenpinnan yläpuolella. Kunnan keskiosan halkaiseva reunamuodostuma (Salpausselkä I) on monissa kohdin yli 120 m mpy. Myös luoteisosassa on runsaasti yli 120 m korkeita kallioalueita. Hyvinkäällä on Etelä-Suomen olosuhteisiin nähden suhteellisen paljon luonnontilaista suoaluetta. Tutkitusta suopinta-alasta on vajaa kolmannes ojit- tamatonta. Luonnontilaisen suon suuri osuus selittyy osaksi suojelualueiden runsaudella. Hyvinkään tutkituista soista on Natura-ohjelmassa kokonaan tai osittain 5 suota, 1. Matkunsuo, 3. Kalkkilamminsuo, 11. Petkelsuo, 18. Ritassaarensuo ja 21. Lempiönsuo. Tutkitusta 2900 ha:n suoalasta on Naturassa tai muun suojelun piirissä noin 550 ha (19 % tutkimusalasta). Tutkittujen soiden vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet (66 %). Peräti 18 suolla on räme vallitseva suotyyppi. Yleisin rämetyppi on isovarpuräme, mutta myös keidasrämettä ja korpirämettä on runsaasti. Turvekankaista (25 % suopinta-alasta) vallitsevana suotyyppinä on mustikka- ja ruohoturvekangas. Viidellä suolla turvekangas on yleisin suotyyppi. Korpia on 8 % ja avosoita 4 % tutkitusta pinta-alasta. Soille on tyypillistä paksuhko, keskimäärin noin metrin paksuinen rahkavaltainen pintaturvekerros. Soittain tämän pintakerroksen keskimääräinen paksuus vaihtelee muutamasta cm:stä yli kahteen metriin. Soiden pohjakerrostumissa turve on yleensä saravaltaista. Tutkittujen turvekerrostumien keskimääräinen paksuus on 2,3 m. Paksuin turvekerrostuma on havaittu Petkelsuolla (8,2 m). Soiden pohjamaalajina on yleisimmin savi (60 %). Liejua on soiden pohjalla 51 %:lla tutkitusta pinta-alasta. 12

14 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 5. Hyvinkään Petkelsuon keidasrämettä (Kuva: Markku Mäkilä). Kuva 6. Rahkarämettä Petkelsuolla (Kuva: Markku Mäkilä). 13

15 Timo Suomi ja Ale Grundström 1. Matkunsuo Matkunsuo (kl , x = 6715,3, y = 3374,3) sijaitsee noin 13 km Hyvinkään keskustasta lounaaseen Nurmijärven kunnan rajalla Rajamäen kylän länsipuolella (kuva 1). Suon itäosat ovat Nurmijärven kunnan alueella. Suon pohjoisosassa sijaitsee 9 ha:n suuruinen Matkunlammi. Matkunsuo rajoittuu Ensimmäiseen Salpausselkään liittyviin moreeni- ja hiekkamuodostumiin ja sen pohjoisosaa sivuaa Hyvinkää Hanko-valtatie. Suolla on 76 tutkimuspistettä ja 45 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 6,9/10 ha ja syvyyspisteitä 4,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 110 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 89 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon. Suo on lähes kokonaan ojittamaton. Vain kaakkoislahdekkeen itäosa on ojitettu ja sieltä vedet virtaavat metsäojia pitkin Matkunojaan, joka laskee Kyläjokeen. Matkunsuo kuuluu Matkunojan valuma-alueeseen (21.056). Suurin turvekerroksen paksuus (7,1 m) on havaittu suon luoteisosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (59 %), moreeni (14 %) ja savi (14 %). Liejua on Matkunlammin läheisyydessä suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä noin puolen metrin paksuisena kerroksena ja muualla suon syvimmissä osissa pohjalla ohuena kerroksena. Matkunsuon suotyypeistä on rämeitä 72 %, nevoja 13 % ja korpia 4 %. Loput ovat käytöstä poistuneita kuiviketurpeen nostoalueita, joita on suon itäosassa. Suon keskiosissa vallitsevana suotyyppinä on keidasräme ja paikoin silmäkeneva sekä rahkarä- me. Reunaosissa on isovarpurämettä ja laidoilla kangasrämettä ja kangaskorpea. Pinnan mättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 3 dm. Puusto on ilmakuvan (MML 2010) perusteella vajaatuottoista, kitukasvuista ja harvaa lukuun ottamatta länsireunaa ja kaakkoisosan ojitettua aluetta, joissa puuston kasvu on elpynyt. Matkunsuon turpeesta on rahkavaltaista 88 % ja saravaltaista 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 72 %, sararahkaturvetta (CS) 16 %, rahkasaraturvetta (SC) 11 % ja saraturvetta (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 51 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on tupasvillaa sisältävä heikosti maatunut, keskiosissa paikoin jopa 4 m paksu pintarahkaturvekerros, jonka rahkasammallajeja ei ole määritetty. Alempana turvekerros vaihettuu ensin kohtalaisesti tai hyvin maatuneeksi, samalla kun lisätekijäksi tulee myös puuta. Syvemmällä turvekerrostuma on hyvin maatunutta sararahkaturvetta, jossa on lisätekijänä tupasvillaa ja puuta. Pohjakerroksena on rahkasaraturvetta, jossa lisätekijöinä on puuta, kortetta ja järviruokoa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 6,5. Liekoja on Matkunsuolla erittäin vähän. Matkunsuo on lähes kokonaan luonnontilainen ja kuuluu Naturaan, mikä sulkee sen turvetuotantosuunnitelmien ulkopuolelle. Taulukko 1. Matkunsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 110 1,1 0,8 1,2 3,1 1,17 0,89 1,33 3,39 Yli 1,0 m 95 1,2 0,9 1,4 3,5 1,14 0,88 1,29 3,31 Yli 1,5 m 89 1,2 1,0 1,4 3,6 1,13 0,86 1,25 3,24 Yli 2,0 m 83 1,4 1,0 1,4 3,8 1,09 0,85 1,19 3,13 14

16 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Matkunsuolla. 15

17 Timo Suomi ja Ale Grundström 2. Isosuo Isosuo (kl , x = 6715,8, y = 3371,9) sijaitsee noin 15 km Hyvinkään keskustasta lounaaseen Ensimmäisen Salpausselän pohjoispuolella (kuva 1). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suo on välittömästi Hyvinkää Hanko-valtatien pohjoispuolella ja sen eri osiin johtaa autoteitä. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha ja syvyyspisteitä 3,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 62 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 35 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kokonaan ojitettu, ja kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Isosuo sijaitsee vedenjakajalla. Koillisosa kuuluu Keihäsjoen keskiosan valuma-alueeseen (21.062), ja sen vedet laskevat metsäojia myöten Lepänojaan ja siitä Keihäsjokeen, mistä edelleen Vantaaseen. Muu osa suota kuuluu Vihtijärven valuma-alueeseen (23.093), ja sen eteläosasta vedet valuvat ojia myöten Vihtijärveen ja länsiosasta Löytlammin kautta Vihtijärveen. Suurin turvekerroksen paksuus (6,3 m) on havaittu suon itäosan keskustassa. Suon pohjamaalaji on keskiosassa savi ja hiesu sekä reunaosissa moreeni. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (42 %), savi (29 %) ja hiesu (12 %). Liejua on suon syvimmän alueen pohjalla ohuena kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä sekä paikoin mineraalimaahan sekoittuneena. Isosuon suotyypeistä on turvekankaita 66 %, rämeitä 17 % ja korpia 17 %. Suon keski- ja itäosassa vallitsevat karut suotyypit, isovarpu- ja rahkaräme sekä varputurvekangas. Länsiosassa vallitsevat ravinteiset suotyypit, ruohoturvekangas ja erilaiset korvet. Pinnan mättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Puusto on itäosan keskustassa mäntyvaltaista riukuasteen metsikköä ja reunaosissa järeämpää. Länsiosan puusto on pääosin kuusivaltaista, paikoin myös koivuvaltaista harvennus- metsikköä ja varttunutta kasvatusmetsikköä. Isosuon turpeesta on rahkavaltaista 69 %, saravaltaista 30 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 39 %, sararahkaturvetta (CS) 30 %, rahkasaraturvetta (SC) 29 %, saraturvetta (C) 1 % ja loppu on ruskosammaltupeita. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 22 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältävää turvetta 19 % ja puun jäännöksiä (L) sisältävää 15 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosan turvekerrostuman pintaosassa on paksu rahkaturvekerros jossa on lisätekijänä tupasvillaa. Sen maatuneisuus vaihtelee ohuehkoina kerroksina. Pohjaosassa on hyvin maatunutta sararahka- ja saraturvetta. Länsiosan turvekerrostuman pintaosassa on alle metrin syvä heikosti maatunut rahkaturvekerros, jonka alapuolella on hyvin maatunutta sararahka- ja alimpana rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 6,0. Liekoja on Isosuolla vähän. Isosuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon pohjoisosan yhtenäisen yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 34 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,265 milj.suo-m3. Suon pintaosassa on lähinnä ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1 4) keskimäärin 1,1 metrin paksuudelta 0,381 milj.suo-m 3. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa on paremmin maatuneita turvekerroksia ohuina linsseinä. Suon pohjalla on tuotantokelpoista energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 2,6 metrin paksuudelta 0,884 milj.suo-m 3. Tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu suon itäosasta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2,0, Q10,0 S0,15 (liite 1). Tuotantoa rajoittavana tekijänä on suon itäpuolinen pohjavesialue. Taulukko 2. Isosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 62 0,4 0,2 1,9 2,5 0,24 0,14 1,17 1,55 Yli 1,0 m 47 0,5 0,3 2,3 3,1 0,24 0,14 1,10 1,48 Yli 1,5 m 35 0,7 0,3 2,8 3,8 0,24 0,14 0,96 1,34 Yli 2,0 m 28 0,9 0,4 3,0 4,3 0,24 0,14 0,85 1,23 16

18 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Isosuolla. 17

19 Timo Suomi ja Ale Grundström 3. Kalkkilamminsuo Kalkkilamminsuo (kl , x = 6717,2, y = 3370,9) sijaitsee noin 15 km Hyvinkään keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenipeitteiseen kalliomaastoon ja sen läpi johtaa autotie Hyvinkää Hanko-tielle. Suolla on 11 tutkimuspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha (kuva 9). Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 21 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 13 ha. Kalkkilamminsuon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja se on kokonaan ojitettu. Suon läntinen pää kuuluu Vihtijärven valuma-alueeseen (23.093), ja vedet valuvat metsäojaa myöten Pitkäsuolle josta Löytlammen kautta Vihtijärveen. Suon itäosa kuuluu Keihäsjoen keskiosan valuma-alueeseen (21.062), ja sen vedet laskevat Kalkkilamminojaa myöten Lepänojaan, Keihäsjokeen ja edelleen Vantaaseen. Suurin turvekerroksen paksuus (6,0 m) on havaittu suon länsiosassa. Tavatut pohjamaalajit ovat moreeni (46 %), savi (27 %), hiesu (27 %). Savea ja hiesua on suon syvimmillä osilla, ja muualla on moreenia. Liejua on länsipään syvällä alueella noin puoli metriä paksu kerros suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä. Itäosassa Kalkkilammin läheisyydessä on liejua lähes kolme metriä osoituksena lammen hitaasta umpeenkasvusta. Kalkkilamminsuon suotyypeistä on rämeitä 46 %, korpia 36 % ja turvekankaita 18 %. Yleisin suotyyppi on lettoräme. Pinnan mättäisyys on 10 %, ja mättäiden korkeus keskimäärin 3 dm. Puusto on pääosin kuusi- ja koivuvaltaista, ja se on ilmakuvan (MML 2008) perusteella keskitiheää ja riuku- tai pinotavara-asteella. Kalkkilamminsuon turpeesta on saravaltaista 92 % ja rahkavaltaista 8 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkasaraturvetta (SC) 83 %, saraturvetta (C) 9 %, sararahkaturvetta (CS) 6 %, rahkaturvetta (S) 1 %, ja ruskosammalrahkaturvetta (BS) 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältävää turvetta on 64 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältävää turvetta 13 % ja tupasvillaa (ER) sisältävää 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pinnalla on ohut heikosti maatunut rahkaturvekerros. Sen alapuolella on hyvin maatunut sararahka- ja rahkasaraturvekerros, jossa lisätekijöinä on puuta ja varpua. Alimpana kerroksena on järviruokoa ja puuta sisältävä rahkasaraturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,1. Liekoja on Kalkkilamminsuolla runsaasti. Kalkkilamminsuon itäosa kuuluu Naturaan. Taulukko 3. Kalkkilamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 21 0,0 0,0 2,0 2,0 0,01 0,01 0,41 0,43 Yli 1,0 m 16 0,1 0,3 2,2 2,6 0,01 0,01 0,39 0,41 Yli 1,5 m 13 0,0 0,3 2,5 2,8 0,00 0,01 0,35 0,36 Yli 2,0 m 9 0,0 0,4 2,9 3,3 0,00 0,01 0,29 0,30 18

20 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kalkkilamminsuolla. 19

21 Timo Suomi ja Ale Grundström 4. Kalatiensuo Kalatiensuo (kl , x = 6717,5, y = 3375,0) sijaitsee noin 12 km Hyvinkään keskustasta lounaaseen Nurmijärven kunnan rajalla Rajamäen kylän luoteispuolella (kuva 1). Osa suosta on Nurmijärven kunnan alueella. Suo rajoittuu Ensimmäiseen Salpausselkään liittyviin moreeni- ja hiekkamuodostumiin. Eteläosaa sivuaa Hyvinkää Hanko-valtatie. Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha ja syvyyspisteitä 4,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 85 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 49 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää itäosassa luoteeseen ja länsiosassa länteen. Suon itäosa on tiheään ojitettu, keskiosa on lähes ojittamaton ja länsiosa ojitettu. Länsiosan vedet valuvat ojia myöten länteen Lepänojaan. Itä- ja keskiosan vedet valuvat suo-ojia pohjoiseen Lähdeojaan, josta Lepänojan kautta Keihäsjokeen ja edelleen Vantaaseen. Kalatiensuo kuuluu Keihäsjoen keskiosan valuma-alueeseen (21.062). Suurin turvekerroksen paksuus (3,8 m) on havaittu suon eteläisessä lahdekkeessa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (44 %), hiekka (27 %) ja hiesu (17 %). Liejua on havaittu paikoin ohuena kerroksena suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä. Kalatiensuon suotyypeistä on turvekankaita 58 %, rämeitä 33 %, ja korpia 9 %. Suon itäosan tiheästi ojitettu alue on puolukka- ja varputurvekangasta. Keskiosan pohjoispuolen harvaan ojitetulla alueella on mustikkaturvekangasta, varsinaista korpea ja varsinaista sararämettä. Keskiosan ojittamaton alue on isovarpu-, rahka- ja lyhytkorsinevarämettä. Eteläisimmällä lahdekkeella on lettorämettä. Keskiosan reunoilla on nevakorpea ja varsinaista lettokorpea. Suon länsiosan ojitettu alue on puolukka-, mustikkaja ruohoturvekangasta. Pinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Puusto on suon itäosassa pääosin mäntyvaltaista ja keskitiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Keskiosan ojittamattomalla alueella puusto on harvaa ja kitukasvuista. Ilmakuvan (MML 2008) mukaan suon länsiosan ojitetulla alueella on tehty hakkuita. Kalatiensuon turpeesta on rahkavaltaista 63 %, saravaltaista 36 %, ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 41 %, rahkasaraturvetta (SC) 30 %, sararahkaturvetta (CS) 22 %, saraturvetta (C) 6 %. Loppuosa on ruskosammal- ja sararuskosammalturvetta. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältävää turvetta on 27 %, tupasvillaa (ER) sisältävää turvetta 14 %, ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 1 % kokonaisturvemäärästä. Itäosan pintakerros on hyvin maatunutta rahkaturvetta, joka syvemmällä muuttuu sararahkaturpeeksi. Sen alla on järviruokoa sisältävää rahkasaraturvetta ja pohjimmaisena ohut kerros sararuskosammal- ja ruskosammalturvetta. Keskiosassa on hyvin maatunutta puunjäännöksiä sisältävää rahka- ja sararahkaturvetta. Sen syvimmällä osalla on pohjalla hyvin maatunutta, paikoin puunjäännöksiä sisältävää rahkasaraturvetta. Länsiosan keskellä on ohut kerros heikosti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Sen alapuolella ja reunaosissa on hyvin maatunutta puunjäännöksiä sisältävää rahka- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja on Kalatiensuolla kohtalaisesti. Kalatiensuo sijaitsee vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella, mikä sulkee sen turvetuotantosuunnitelmien ulkopuolelle. Suon itäreunalla on vedenottamo ja lisäksi sen eteläisimmässä lahdekkeessa on Etelä-Suomen alueella uhanalaiseksi luokiteltua luonnontilaista lettorämettä. Taulukko 4. Kalatiensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 85 0,4 0,1 1,4 1,8 0,31 0,06 1,20 1,57 Yli 1,0 m 60 0,5 0,2 1,7 2,4 0,30 0,04 1,11 1,45 Yli 1,5 m 49 0,6 0,3 1,8 2,7 0,29 0,04 0,98 1,31 Yli 2,0 m 40 0,5 0,4 2,1 2,9 0,20 0,04 0,94 1,17 20

22 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kalatiensuolla. 21

23 Timo Suomi ja Ale Grundström 5. Kurkisuo Kurkisuo (kl , x = 6720,0, y = 3373,5) sijaitsee noin 10 km Hyvinkään keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu etelässä ja lännessä moreenimaastoon. Muualla se rajoittuu savipeltoihin sekä paikoin sora- ja moreenimuodostumiin. Peltoja on raivattu suon itä-, pohjois- ja koillisosaan (kuva 12). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoispuolta kiertää autotie ja muihin osiin johtaa metsäautoteitä. Suolla on 172 tutkimuspistettä ja 164 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 2,4/10 ha ja syvyyspisteitä 2,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 718 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 408 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon itäpuoli on kokonaan ojitettu, paikoin hyvinkin tiheästi. Länsipuoli on harvasti ojitettu, ja ojittamatonta aluetta on etelä- ja länsiosassa. Kurkisuon halki länsi itäsuunnassa virtaa Keihäsjoki. Suon itäosassa pinta viettää kohti suon läpi kulkevaa Lepänojaa, joka laskee Keihäsjokeen. Länsiosan pinta viettää kohti suon pohjoisosassa virtaavaa Keihäsjokea, joka laskee edelleen Kytäjoen kautta Vantaaseen. Kurkisuo on Keihäsjoen keskiosan valumaalueella (21.062). Suurin turvekerroksen paksuus (6,3 m) on havaittu suon lounaisosassa. Suon pohja on tasainen ja yleisin pohjamaalaji on savi (96 %). Moreenia ja hiekkaa on ainoastaan suon reunaosilla. Liejua on lähes koko suon alueella vaihtelevan paksuisena (paikoin jopa 3 m) kerroksena turpeen ja pohjamaan välissä. Kurkisuon suotyypeistä on rämeitä 58 %, turvekankaita 29 %, peltoja 5 %, korpia 3 %, avosuota 3 % ja loput ovat pienialaisia kuiviketurpeennostoalueita. Suon paksuturpeisimmilla alueilla etelä- ja länsiosassa yleisimmät suotyypit ovat keidasräme ja isovarpuräme. Reunoilla on sararämettä, varsinaista korpea sekä mustikka- ja ruohoturvekangasta. Keskiosassa on isovarpu- ja tupasvillarämettä ja alueen ohutturpeisessa osassa mustikka-, puolukka- ja varputurvekangasta. Koillisosan paksuturpeinen alue on isovarpurämettä ja pohjoisosa ruoho- ja mustikkaturvekangasta. Pinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 3 dm. Puusto on suon länsipuolen syvällä ojittamattomalla alueella harvaa, vajaatuottoista mäntyä. Länsipuolen syvällä ojitetulla alueella puusto on mäntyä kasvavaa keskitiheää harvennusmetsikköä. Suon itäosan syvällä alueella puusto on mäntyä tai mäntyvaltaista harvennus- tai varttunutta kasvatusmetsikköä. Suon matalilla osilla puusto on yleensä uudistuskypsyyden tai harvennusvaiheen saavuttanutta pääosin mäntyvaltaista sekametsää. Kurkisuon turpeesta on rahkavaltaista 59 %, saravaltaista 40 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Pääturvelajeittain Jakauma on rahkaturvetta (S) 53 %, rahkasaraturvetta (SC) 29 %, saraturvetta (C) 11 %, sararahkaturvetta (CS) 6 % ja loppu on ruskosammalsaraturvetta sekä ruskosammalturvetta. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon paksuturpeisimmissa osissa on paksu heikosti maatunut pintarahkaturvekerros, jossa on paikoin ohuita paremmin maatuneita linssejä. Sen alapuolella on yleensä paremmin maatunut rahka- tai sararahkaturvekerros. Suon alimpana kerroksena ja muualla ohutturpeisella alueella on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Pohjaturpeen sisältämät kortteen ja järviruo on jäännökset sekä turpeen alapuolella oleva liejukerros ovat viitteenä suon synnystä vesistön umpeenkasvuna. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja on Kurkisuolla erittäin vähän. Kurkisuon turvetuotantoon soveltuva osa koostuu Lepänojan länsipuolisesta yli 1,5 m syvästä 308 ha:n altaasta sekä Lepänojan itäpuolisesta kahdesta altaasta koostuvasta yli 1,5 m syvästä yhteensä 100 ha:n alueesta. Näillä yli 1,5 m syvillä altailla on 408 ha:n alueella tuotantokelpoista turvetta 11,517 milj. suo-m3. Suon pintaosassa on kasvu- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1 4) keskimäärin 1,7 metrin paksuudelta 6,900 milj.suo-m 3. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa on paikoin paremmin maatuneita turvekerroksia ohuina linsseinä. Suon pohjalla on tuotantokelpoista energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin noin 1,1 metrin paksuudelta 4,617 milj.suo-m 3. Tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu suon länsi- ja lounaisosasta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q10,0 S0,30 (liite 1). Kurkisuon läpi kulkevat Keihäsjoki ja Lepänoja kuuluvat Vantaanjoen valuma-alueeseen. Turvetuotantoa Kurkisuolla onkin vastustettu mahdollisilla vesistövaikutuksilla koko valuma-alueelle, pohjavesiin, Vantaanjoen tulviin sekä koko suon ja sitä ympäröivän alueen ekologiaan. Suojelutarpeen perusteina ovat olleet myös Kurkisuon uhanalaiset kasvilajit ja luontotyypit. Altia Oyj on vuoden 2011 lopulla hakenut omistamalleen noin 140 ha:n alueelle suojelua turvatakseen yhtiön toiminnalle tärkeitä pohjavesivaroja. Viime vuodet suo on ollut toimenpidekiellossa ja turveyhtiö Vapo Oy käy parhaillaan neuvotteluja omistamansa Kurkisuon osan vaihtamisesta muuhun turvetuotantoon soveltuvaan suohon. 22

24 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat Taulukko 5. Kurkisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo Yli 1,0 m Yli 1,5 m Yli 2,0 m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kurkisuolla. 23

25 Timo Suomi ja Ale Grundström Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/11 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/11 Kurkisuo 1956 Kurkisuo 2000 Kuva 12. Kurkisuon ojituksen ja ympäristön raivauksen muutokset vuodesta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Keimonsuolla. 24

26 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat 6. Keimonsuo Keimonsuo (kl , x = 6722,1, y = 3371,9) sijaitsee noin 9 km Hyvinkään keskustasta länsi-lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenipeitteiseen kalliomaastoon sekä savi- ja turvepeltoihin. Suon länsireunaan johtaa tie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 7,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 37 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 31 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, ja sen länsiosa on ojitettu. Keimonsuon vedet kulkeutuvat suon länsi- ja eteläosasta pelto-ojia myöten Keihäsjokeen ja edelleen Kytäjoen kautta Vantaaseen. Keimonsuo on Keihäsjoen keskiosan valuma-alueella (21.062). Suurin turvekerroksen paksuus (4,6 m) on havaittu suon keskiosassa. Yleisin pohjamaalaji on savi (91 %). Moreenia, soraa ja hiesua on paikoin suon reunoilla. Keimonsuon länsiosassa on turvekerroksen alapuolella jopa kolme metriä paksu liejukerros, joka vaihettuu vähitellen saviliejun ja liejusaven kautta saveksi. Keimonsuon suotyypeistä on rämeitä 62 %, turvekankaita 15 %, avosoita 13 %, korpia 6 % ja kytöheittoja 4 %. Suon länsiosan ojitettu alue on kokonaan muuttuma-asteella, keskiosa on rahka- ja keidasrämettä sekä reunoille päin siirryttäessä isovarpurämettä. Alueen laitaosat ovat ruoho- ja mustikkaturvekangasta sekä kytöheittoa. Itäosan ojittamaton alue on keskiosassa rahka- ja keidasrämettä, koillisosassa lyhytkorsi- ja rahkanevaa ja laitaosissa isovarpu- ja tupasvillarämettä sekä korpityyppejä. Pinnan mättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 4 dm. Puusto on ilmakuvan (MML 2008) perusteella suon ojitetulla alueella keskitiheää harvennusmetsää ja ojittamattomalla alueella harvaa kitukasvuista mäntyä. Keimonsuon turpeesta on rahkavaltaista 75 % ja saravaltaista 25 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 64 %, rahkasaraturvetta (SC) 21 %, sararahkaturvetta (CS) 11 % ja saraturvetta (C) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) 6 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksu heikosti maatunut pintarahkaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä tupasvillaa. Rahkaturpeen rahkasammallajeja ei ole määritetty. Pintaturpeen alapuolella on kerroksittain voimakkaasti maatuneisuudeltaan vaihtelevaa tupasvillarahkaturvetta. Alinna on hyvin maatunutta, tupasvillaa, varpuja ja puun jäännöksiä sisältävää sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 5,7. Liekoja on Keimonsuolla erittäin vähän. Turvetuotantoon soveltuu yli 1,5 m syvä 31 ha:n alue. Tällä alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,886 milj.suo-m 3. Suon pintaosassa on kasvu- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1 4) keskimäärin 1,6 metrin paksuudelta 0,489 milj.suo-m 3. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa on paikoin paremmin maatuneita turvekerroksia ohuina linsseinä. Suon pohjalla on tuotantokelpoista energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,3 metrin paksuudelta 0,398 milj.suo-m 3. Keimonsuon itäosat (noin 15 ha) ovat luonnontilaista rahkaja keidasrämettä. Taulukko 6. Keimonsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 37 0,8 0,5 1,4 2,7 0,30 0,19 0,52 1,01 Yli 1,0 m 34 0,9 0,6 1,4 2,9 0,30 0,19 0,50 0,99 Yli 1,5 m 31 1,0 0,6 1,5 3,1 0,30 0,19 0,48 0,97 Yli 2,0 m 28 1,1 0,7 1,5 3,3 0,30 0,19 0,42 0,91 25

27 Timo Suomi ja Ale Grundström 7. Lauttasuo Lauttasuo ( , x = 6721,6, y = 3370,8) sijaitsee noin 13 km Hyvinkään keskustasta länsilounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu länsiosassa pienialaiseen hiekkakankaaseen, muualla savi- ja turvepeltoihin. Sen luoteisreunaa sivuaa autotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha ja syvyyspisteitä 3,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pintaala on 51 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 29 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti pohjois- ja koillislaitaa sivuavaa Keihäsjokea. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Lauttasuo on kokonaan ojitettu, ja sen vedet kulkeutuvat ojia myöten Keihäsjokeen, mistä edelleen Kytäjoen kautta Vantaaseen. Keimonsuo on Keihäsjoen keskiosan valuma-alueella (21.062). Suurin turvekerroksen paksuus (2,8 m) on havaittu suon keskiosassa. Suon pohjamaalaji on savi (98 %), hiesua on vain länsireunan kankaaseen rajoittuvalla kapealla alueella. Liejua on lähes koko alueella suon pohjalla noin puolen metrin paksuisena kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä. Lauttasuon suotyypeistä on rämeitä 82 %, ja korpia 18 %. Suon keskiosassa on rahkarämettä ja reunoille päin siirryttäessä isovarpurämettä. Laidoilla on ruoho- ja heinäkorpea sekä korpirämettä ja korpia. Suotyypit ovat muuttuma-asteella. Pinnan mättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on ilmakuvan (MML 2008) perusteella tiheää taimisto- tai riukuasteen mäntymetsikköä. Laitaosissa on paikoin koivua ja kuusta. Lauttasuon turpeesta on saravaltaisia 51 % ja rahkavaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: saraturvetta (C) 36 %, rahkaturvetta (S) 34 %, sararahkaturvetta (CS) 15 % ja rahkasaraturvetta (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Lauttasuon pintaturve on rahkaturvetta. Siinä on lisätekijänä tupasvillaa ja paikoin puuta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut, mutta maatuneemmassa turpeessa on paikoin heikosti maatuneita rahkaturvelinssejä. Syvemmällä kerrostuma on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta. Rahkaturvekerrostuman alapuolella on ensin tupasvillaa sisältävää sararahkaturvetta ja syvemmällä puuta sisältävää rahkasaraturvetta. Alimpana on hyvin maatunutta saraturvetta, joka sisältää järviruokoa ja kortetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 6,1. Liekoja on Lauttasuolla erittäin vähän. Lauttasuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,0 m syvän alueen. Tällä 42 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,666 milj.suo-m 3. Turve soveltuu energiaturpeeksi. Taulukko 7. Lauttasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo Yli 1,0 m Yli 1,5 m Yli 2,0 m

28 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Lauttasuolla

29 Timo Suomi ja Ale Grundström 8. Joentaka Joentaka (kl , x = 6721,7, y = 3369,1) sijaitsee noin 14 km Hyvinkään keskustasta länteen. (kuva 1). Suo rajoittuu pohjoisessa moreenipeitteiseen kalliomaastoon, lännessä hiesusavipeltoon ja muualla turvepeltoon. Suon itä- ja länsipuolelle johtaa autotie. Suolla on 6 tutkimuspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 1,8/10. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 36 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää kaakkoon kohti saostusaltaita, johon ojat laskevat ennen Keihäsjokea. Suo on kokonaan ojitettu. Joentaka kuuluu Keihäsjoen keskiosan (21.062) valuma-alueeseen. Suurin turvekerroksen paksuus (2,4 m) on havaittu suon keskiosassa. Suon pohja on tasaista savikkoa. Tavatut pohjamaalajit ovat savi (67 %) ja hiesu (33 %). Liejua on suon pohjalla saven päällä cm paksuisena kerroksena. Joentaan suotyypeistä on korpia 67 %, ja ne ovat muuttuma-asteella olevaa varsinaista korpea ja ruoho- ja heinäkorpea. Rämeitä on 33 %, ja ne ovat korpirämeojikkoa ja -muuttumaa. Pinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Puusto on ilmakuvan (MML 2008) perusteella pääasiassa keskitiheää sekä riuku- ja pinotavara-asteella. Joentaan turpeesta on saravaltaista 99 % ja rahkavaltaista 1 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: saraturvetta (C) 55 %, rahkasaraturvetta (SC) 44 % ja rahkaturvetta (S) 1 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 81 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosassa on 1,5 m:n paksuudelta hyvin maatunutta puusaraturvetta. Sen alapuolella on hyvin maatunutta korte-järviruokosaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 ja energiaturpeen 6,5. Liekoja on suolla vähän. Joentaan turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,0 m syvän alueen. Tällä 25 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,391 milj.suo-m 3. Turve soveltuu energiaturpeeksi. Taulukko 8. Joentaan eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 36 0,0 0,0 1,4 1,4 0,00 0,00 0,50 0,50 Yli 1,0 m 25 0,0 0,0 1,8 1,8 0,00 0,00 0,44 0,44 Yli 1,5 m 17 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,00 0,34 0,34 Yli 2,0 m 9 0,0 0,0 2,3 2,3 0,00 0,00 0,20 0,20 28

30 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Joentaalla. 29

31 Timo Suomi ja Ale Grundström 9. Lamminsuo Lamminsuo (kl , x = 6725,8, y = 3367,7) sijaitsee noin 15 km Hyvinkään keskustasta länteen Kytäjärven koillispuolella (kuva 1). Suo rajoittuu jyrkkäpiirteiseen kalliomaastoon, jota etelässä ja lännessä peittää moreeni sekä idässä ja pohjoisessa hieno hiekka. Suon etelä- ja länsipuolelle johtaa autotie. Suolla on 29 tutkimuspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha (kuva 16). Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 51 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 20 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää kohti suon keskustassa sijaitsevaa umpeenkasvanutta Urikanlammia. Suon länsiosa on harvaan ojitettu. Kuivatusta vaikeuttaa umpeenkasvanut Urikanlammi ja paksu turvekerrostuman alainen liejukerros. Vedet kulkeutuvat suon eteläosan kautta ojia myöten Mustajokeen, joka virtaa Kytäjärveen mistä edelleen Kytäjokeen ja Vantaaseen. Suo kuuluu Kupparojan valuma-alueeseen (21.035). Suurin turvekerroksen paksuus (2,4 m) on havaittu suon pohjoisosassa. Suon pohjamaalaji on savi (92 %). Hietaa, hiekkaa ja moreenia on suon reunoilla. Suon keskiosassa sijaitsevan umpeenkasvaneen Urikanlammin alla on paikoin lähes 4 m paksu liejukerros, joka jatkuu vaihtelevan paksuna kerroksena lähes koko suon alalla. Lamminsuon suotyypeistä on korpia 31 %, avosoita 24 %, rämeitä 21 % ja turvekankaita 17 %. Suon reunaosille on raivattu peltoja (tutkimuspisteistä 7 %). Suon keskiosassa sijaitseva umpeenkasvanut Urikanlammi on ohutturpeinen (20 cm) luhtaneva. Luhtaneva rajoittuu ruohoturve- ja mustikkaturvekankaaseen sekä varsinaiseen korpeen. Pohjoisosan paksuturpeinen alue on rahka-, isovarpu- ja korpirämettä. Suon reunaosat ovat ruoho- ja heinäkorpea, ruohoturvekangasta ja varsinaista korpea. Pinnan mättäisyys on alle 10 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Puusto on ilmakuvan (MML 2008) perusteella pääosin keskinkertaisen tiheää riukuasteella ja paikoin harvennusvaiheessa olevaa metsikköä. Lamminsuon turpeesta on saravaltaista 78 %, rahkavaltaista 20 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkasaraturvetta (SC) 65 %, rahkaturvetta (S) 16 %, saraturvetta (C) 12 %, sararahkaturvetta (CS) 4 %, sararuskosammalturvetta (CB) 2 % ja ruskosammalsaraturvetta (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 55 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 4 % kokonaisturvemäärästä. Umpeenkasvaneen Urikanlammin pinnalla on liejun päällä ohut heikosti maatunut sararuskosammal- ja ruskosammalsaraturvekerros. Lammen koillispuolella, suon paksuturpeisimman osan keskellä on paksu tupasvillaa lisätekijänä sisältävä rahkaturvekerros, jonka rahkasammallajeja ei ole määritetty. Sen pintaosa on heikosti maatunut, mutta alapuolella maatuneisuus vaihtelee voimakkaasti. Rahkaturvekerroksen alapuolella on ohut kohtalaisesti tai hyvin maatunut sararahkaturvekerros, joka syvemmällä vaihtuu hyvin maatuneeksi saratupeeksi ja suon pohjalla on kohtalaisesti maatunut saraturvekerros. Alueen reunaosilla turve on pääosin hyvin maatunutta saraturvetta. Muualla Urikanlammista poispäin suon reunoille siirryttäessä turvekerrostuma on hyvin maatunutta puun ja järviruo on sekaista saraturvetta, joka pohjan lähellä on vain kohtalaisesti maatunutta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen kerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja on Lamminsuolla vähän. Lamminsuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää umpeen kasvaneen Urikanlammin koillispuolisen yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 16 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,415 milj.suo-m 3. Turve soveltuu energiaturpeeksi. Suon syvimpien osien pintaturvekerros on kuitenkin energiaturpeena heikkolaatuista heikosti maatunutta rahkaturvetta. Lamminsuon pohjoisosat ovat luonnontilaista rahka- ja isovarpurämettä. Etelässä alue rajoittuu umpeen kasvaneeseen Urikanlammiin. Taulukko 9. Lamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 51 0,1 0,1 1,2 1,4 0,03 0,06 0,63 0,72 Yli 1,0 m 30 0,1 0,2 1,8 2,1 0,03 0,06 0,54 0,63 Yli 1,5 m 20 0,1 0,3 2,2 2,6 0,03 0,06 0,43 0,52 Yli 2,0 m 13 0,1 0,4 2,5 3,0 0,03 0,05 0,32 0,40 30

32 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Lamminsuolla. 31

33 Timo Suomi ja Ale Grundström 10. Tihkusuo Tihkusuo (kl , x = 6723,5, y = 3375,2) sijaitsee noin 8 km Hyvinkään keskustasta länsilounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu savi- ja turvepeltoihin, pohjoisreunaa sivuaa Kytäjoki ja itäreunaa Keihäsjoki. Suon länsireunalla on moreenipeitteinen kallioinen Tihkumäki. Suon läpi johtaa useita autoteitä. Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha ja syvyyspisteitä 3,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 125 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 68 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää loivasti itään, mistä vedet valuvat Keihäsjokeen ja Kytäjokeen ja edelleen Vantaaseen. Suo on kokonaan ojitettu. Tihkusuon eteläosa kuuluu Keihäsjoen alaosan valuma-alueeseen (21.061) ja pohjoisosa Kytäjoen alaosan alueeseen (21.031). Suurin turvekerroksen paksuus (2,3 m) on havaittu suon koillisosassa. Suon pohjalla on vaihtelevan paksuinen liejukerros, joka vaihettuu liejusaven kautta saveksi. Yleisin pohjamaalaji on savi (99 %). Tihkusuon suotyypeistä on rämeitä 62 %, turvekankaita 32 %, korpia 4 %, ja loput ovat vanhoja kuiviketurpeen nostoalueita. Ilmavalokuvan vuodelta 2008 (MML Kansalaisen karttapaikka) mukaan suolla on tehty uudisojitus ja puusto on poistettu laajoilta alueilta. Suoluonto on muuttunut merkittävästi. Tihkusuon turpeesta on saravaltaista 72 % ja rahkavaltaista 28 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkasaraturvetta (SC) 59 %, sararahkaturvetta (CS) 21 %, saraturvetta (C) 13 % ja rahkaturvetta (S) 7 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältävää turvetta on 67 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältävää turvetta 9 % ja tupasvillaa (ER) sisältävää 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerrostuma on yläosaltaan puunjäänteitä sekä varpua sisältävää rahka- ja sararahkaturvetta, jossa on ohut heikosti tai kohtalaisesti maatunut pintakerros ja muu osa on hyvin maatunutta. Alapuoleinen turvekerrostuma on hyvin maatunutta yläosaltaan rahkasaraturvetta, joka vaihettuu alaspäin puunjäänteitä sekä varpuja sisältäväksi saraturpeeksi. Pohjaosa on puunjäänteitä, järviruokoa ja kortetta sisältävää saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 6,9. Liekoja on Tihkusuolla erittäin vähän. Tihkusuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 69 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,044 milj.suo-m 3. Turve soveltuu energiaturpeeksi. Taulukko 10. Tihkusuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo Yli 1,0 m Yli 1,5 m , Yli 2,0 m ,

34 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Tihkusuolla. 33

35 Timo Suomi ja Ale Grundström 11. Petkelsuo Petkelsuo (kl , x = 6722,5, y = 3377,3) sijaitsee noin 7 km Hyvinkään keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suon lounaisosa on Nurmijärven kunnan alueella. Suo rajoittuu kaakossa Salpausselkään, luoteessa Keihäsjokeen sekä Kytäjokeen ja muualla savi- ja turvepeltoihin. Suolle johtaa useita autoteitä. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 82 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 1,1/10 ha ja syvyyspisteitä 1,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Petkelsuon ojittamaton osa on Natura-aluetta ja rajoittuu eteläosassa pienialaiseen luonnonsuojelualueeseen ja vedenottamoon. Tutkitun alueen pinta-ala on 433 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 377 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää luoteeseen kohti Kytäjokea, johon suon vedet valuvat. Suon luoteisosa on tiheään ojitettu, länsireuna on harvaan ojitettu, ja muualla suo on ojittamaton. Petkelsuon länsiosa kuuluu Keihäsjoen alaosan valuma-alueeseen (21.061) ja muu osa kuuluu Kytäjoen alaosan alueeseen (21.031). Suurin turvekerroksen paksuus (8,2 m) on havaittu suon eteläosan keskustassa. Yleisin pohjamaalaji on savi (57 %). Hiesua (10 %), hietaa(5 %), hiekkaa (3 %) ja moreenia (2 %) on suon reunaosissa. Suon pohjalla on ohut liejukerros, joka on sekoittunut alla olevaan mineraalimaahan. Petkelsuon suotyypeistä on rämeitä 75 %, turvekankaita 21 %, nevoja 2 % ja korpia 2 %. Suon ojitettu alue on tupasvilla- ja isovarpurämettä, ja luoteisosassa on varpu-, puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Suon keskiosassa on isovarpu- ja rahkarämettä. Muu osa suosta on rahka- ja keidasrämettä. Kaakkoisosassa on silmäkeneva-alue. Pinnan mättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 3 dm. Puusto on ojittamattomalla keskialueella mätäspinnalla ja jänteillä kasvavaa riukuasteella olevaa ja vajaatuottoista mäntyä. Ojitetuilla alueilla puusto on keskitiheää harvennus- ja varttunutta kasvatusmetsikköasteella olevaa mäntyä lukuun ottamatta reunaosia, jossa puusto on varttunutta kasvatus- tai uudistuskypsyyden saavuttanutta kuusta. Petkelsuon turpeesta on rahkavaltaista 81 % ja saravaltaista 19 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 71 %, rahkasaraturve (SC) 18 %, sararahkaturvetta (CS) 10 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosassa on paksu (keskimäärin 2,5 m) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Kerroksessa on runsaasti maatuneempia turvekerroksia. Pohjalla on noin metrin paksuinen pääasiassa hyvin maatunut sara- ja rahkasaraturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 5,6. Liekoja on Petkelsuolla erittäin vähän. Petekelsuo kuuluu valtaosin Naturaan, suon eteläreunalla on pieni luonnonsuojelualue ja vedenottamo. Petkelsuo rajoittuu eteläosastaan vedenhankintaa varten tärkeään pohjavesialueeseen. Taulukko 11. Petkelsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 433 1,7 0,8 1,5 4,0 7,49 3,48 6,50 17,47 Yli 1,0 m 409 1,8 0,9 1,6 4,3 7,47 3,48 6,45 17,40 Yli 1,5 m 377 2,0 0,9 1,6 4,5 7,47 3,48 6,06 17,01 Yli 2,0 m 317 2,3 1,1 1,7 5,1 7,43 3,45 5,13 16,06 34

36 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Petkelsuolla. 35

37 Timo Suomi ja Ale Grundström 12. Hirvisuo Hirvisuo (kl , x = 6720,5, y = 3380,8) sijaitsee noin 6 km Hyvinkään keskustasta etelään (kuva 1). Suo rajoittuu idässä hiekkaharjuun, etelässä hieta- ja hiekkamuodostumaan, lännessä moreenimaastoon ja pohjoisessa turvepeltoihin. Suon pohjoispuolella on Sikatalouden tutkimusasema. Hirvisuota sivuavat Helsinki Hämeenlinna-moottoritie sekä Hyvinkää Hanko-tie, ja suon keskelle johtaa metsäautotie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja pistetiheys on 3,2/10 ha (kuva 19). Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 83 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 30 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää luoteeseen. Suon pohjoisosa on harvaan ojitettu, ja suon vedet kulkeutuvat luoteisosan kautta puroon, joka laskee Vantaaseen. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Hirvisuo kuuluu Nukarin Hyvinkään valuma-alueeseen (21.022). Suurin turvekerroksen paksuus (3,5 m) on havaittu suon länsiosassa. Yleisin pohjamaalaji on hieta (71 %). Hiesua ja hiekkaa on suon reunaosilla. Hirvisuon suotyypeistä on vuonna 1950 tehdyn tutkimuksen aikana ollut rämeitä 85 % ja avosoita 15 %. Ilmakuvan (Kansalaisen karttapaikka MML 2008, 2009) perusteella avosuo-osat ovat suurelta osin metsittyneet. Hirvisuon turpeesta on rahkavaltaista 95 % ja saravaltaista 5 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 81 %, sararahkaturvetta (CS) 14 %, ja rahkasaraturvetta (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 44 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 2 % kokonaisturvemäärästä. Hirvisuon keski- ja eteläosan paksun rahkaturvekerroksen maatuneisuus vaihtelee kohtalaisesta hyvin maatuneeseen. Suon pohjalla on ohut hyvin maatunut rahkasara- ja sararahkaturvekerros. Pohjoisosan rahkaturvekerroksen maatuneisuus vaihtelee alaosan hyvin maatuneesta pintaosan heikosti maatuneeseen turpeeseen ollen paksuimmillaan suon itäreunalla. Rahkasammallajeja ei Hirvisuolla ole määritetty. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 6,7. Liekojen määrää ei ole tutkittu. Hirvisuo sijaitsee Hyvinkään keskustan eteläpuolella ja on vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen ympäröimä. Hirvisuo on lähes luonnontilainen. Taulukko 12. Hirvisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo ,06 Yli 1,0 m Yli 1,5 m Yli 2,0 m

38 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Hirvisuolla. 37

39 Timo Suomi ja Ale Grundström 13. Härkävehmaansuo Härkävehmaansuo (kl , x = 6727,4, y = 3380,7) sijaitsee noin 2 km Hyvinkään keskustasta länteen (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä savipeltoihin, pohjoisessa savi- ja silttimaihin, idässä hiekkaharjuun sekä etelässä siltti- ja hietamaihin. Suon länsireunaa sivuaa vanha Helsinki Hämeenlinnamaantie. Suolla on 7 tutkimuspistettä (kuva 20). Tutkimuspistetiheys on 0,8/10 ha. Suon itäreunalla on pohjavedenottamo ja lähteitä. Sveitsin puiston luonnonsuojelualue ulottuu suon itäosaan. Suo on tutkittu vuonna 1990 maaperäkartoitukseen liittyen harvalla hajapisteverkolla. Tutkitun alueen pinta-ala on 61 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 58 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää lounaaseen kohti Vapunojaa, josta vedet kulkeutuvat Lähteenpuroa pitkin Vantaaseen. Suon keskiosassa on sarkaojitusta, muualla suo on harvaan ojitettu. Härkävehmaansuo kuuluu Nukarin Hyvinkään valuma-alueeseen (21.022). Suurin turvekerroksen paksuus (5,8 m) on havaittu suon pohjoisosan keskustassa. Tavatut pohjamaalajit ovat savi (86 %) ja hieta (14 %). Liejua on ohuena kerroksena suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä. Härkävehmaansuon suotyypeistä on turvekankaita 71 % ja rämeitä 29 % ja suon pohjoisosassa on pienialaisia vanhoja palaturpeen nostoalueita. Suo on reunaosilla ja ojituksen läheisyydessä turvekangasasteella, itäosan ravinteisella alueella mustikkaturvekangasta ja ruohoturvekangasta ja muualla varputurvekangasta. Ojittamattomilla alueilla on isovarpurämettä. Pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2,5 dm. Puusto on suon pohjois- ja itäosassa kuusivaltaista varttunutta kasvatusmetsikköä ja muualla mäntyvaltaista harvennus- tai uudistuskypsyyden saavuttanutta metsikköä. Härkävehmaansuon turpeesta on saravaltaista 61 % ja rahkavaltaista 39 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkasaraturvetta (SC) 40 %, sararahkaturvetta (CS) 24 %, saraturvetta (C) 21 % ja rahkaturvetta (S) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 55 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon pinnalla on kohtalaisesti tai heikosti maatunutta sararahka- ja rahkaturvetta. Pohjalla on paksu hyvin tai kohtalaisesti maatunut saravaltainen turvekerros. Suon pohjois- ja itäosassa saravaltainen ja sararahkavaltainen turve jatkuu hyvin tai kohtalaisesti maatuneena pintaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 5,5. Liekojen määrää ei ole tutkittu. Härkävehmaansuo on tärkeällä pohjavesialueella ja siellä on vedenottamo. Suon itäosat ovat suojelualuetta. Taulukko 13. Härkävehmaansuon syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo Yli 1,0 m Yli 1,5 m Yli 2,0 m

40 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Härkävehmaansuolla. 39

41 Timo Suomi ja Ale Grundström 14. Hähkäsuo Hähkäsuo (kl , x = 6729,9, y = 3381,5) sijaitsee noin 3 km Hyvinkään keskustasta pohjoisluoteeseen (kuva 1.) Suo rajoittuu idässä ja pohjoisessa savi-, siltti- ja turvepeltoihin. Lännessä suo rajoittuu Salpausselkään liittyvään harjuun ja etelässä Kulomäen maantäyttöalueeseen. Hähkäsuon eteläosan poikki kulkee Pohjoinen Kehätie ja länsiosaa sivuaa Riihimäentie. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 1,1/10 ha ja syvyyspisteitä 1,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1987 maaperäkartoitukseen liittyen harvalla hajapisteverkolla. Tutkitun alueen pinta-ala on 44 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Pohjoisen Kehätien pohjoispuolisen osan pinta viettää koilliseen, mistä vedet valuvat pelto-ojia myöten Vantaaseen. Pohjoisen Kehätien eteläpuolisen pienialaisen osan vedet kulkeutuvat länteen Koskelan kautta Vantaaseen. Suolla on harva ojitus. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Hähkäsuo kuuluu Vantaan Herajoen valuma-alueeseen Suurin turvekerroksen paksuus (2,7 m) on havaittu suon keskiosassa Pohjoisen Kehätien pohjoispuolella. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (33 %), hiesu (33 %), hieta (17 %) ja hiekka (17 %). Liejua on suon pohjoisosan savisella alueella suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä ohuehkona kerroksena. Hähkäsuon suotyypeistä on rämeitä 42 %, korpia 33 % ja turvekankaita 25 %. Ilmakuvan (Kansalaisen karttapaikka v. 2010) perusteella puusto on hakattu Pohjoisen Kehätien pohjoispuolen osalta kokonaan. Hähkäsuon turpeista on rahkavaltaista 83 %, ja saravaltaista 17 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: sararahkaturvetta (CS) 71 %, rahkasaraturvetta (SC) 14 %, rahkaturvetta (S) 12 % ja saraturvetta (C) 3 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 61 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 17 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suon pinnalla on ohut heikosti maatunut rahkaturvekerros. Sen alapuolella on ohut kohtalaisesti maatunut sararahkaturvekerros jatkuen hyvin maatuneena lähelle pohjaa, jossa se muuttuu rahkasara- ja saraturpeeksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,3. Liekoja on Hähkäsuolla runsaasti. Hähkäsuo on tiheään rakennetun asutusalueen pohjoispuolella. Etelässä ja lännessä suo rajoittuu tärkeään pohjavesialueeseen. Taulukko 14. Hähkäsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo Yli 1,0 m Yli 1,5 m Yli 2,0 m

42 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Hähkäsuolla. 41

43 Timo Suomi ja Ale Grundström 15. Tehtaansuo Tehtaansuo (kl , x = 6726,6, y = 3384,5) sijaitsee noin 1 km Hyvinkään rautatieasemalta itään (kuva 1) keskustan, Tapainlinnan ja Ahdenkallion kaupunginosien välisellä alueella. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 1,2/10 ha ja syvyyspisteitä 1,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1987 maaperäkartoitukseen liittyen harvalla hajapisteverkolla. Tutkitun alueen pintaala on 60 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 46 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää lounaaseen. Tehtaansuon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon luoteispuoli on harvakseltaan ojitettu ja kaakkoispuoli on ojittamaton. Eteläosaa halkoo luonnonpuro, johon ojitetun alueen vedet kulkeutuvat, ja josta suon vedet virtaavat ojia pitkin Palojokeen ja edelleen Vantaaseen. Tehtaansuo kuuluu Palojoen yläosan valuma-alueeseen (21.073). Suurin turvekerroksen paksuus (6,1 m) on havaittu suon koillisosassa. Pohjamaalajina on hiekka (100 %). Liejua on ohuena kerroksena suon länsiosan pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä. Tehtaansuon suotyypeistä on rämeitä 54 %, turvekankaita 31 % ja korpia 15 %. Suon keskiosat ovat isovarpurämettä, joka on ojitetulla alueella muuttu- ma-asteella ja vain koillisosan syvällä alueella luonnontilaista. Luonnontilaisen alueen itäinen lahdeke on varsinaista korpea ja läntinen osa korpirämettä. Keskiosan matala ojittamaton alue on mustikkaturvekangasta ja ojitettu alue mustikkaturvekangasta sekä ruohoturvekangasta. Pinnan mättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2,5 dm. Ilmakuvan (Kansalaisen karttapaikka v. 2009) perusteella puusto on rämealueilla mäntyvaltaista harvennusmetsikköä ja muualla varttunutta kasvatusmetsikköä. Tehtaansuon turpeista on rahkavaltaista 90 % ja saravaltaista 10 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: sararahkaturve (CS) 50 %, rahkaturvetta (S) 40 %, rahkasaraturvetta (SC) 9 % ja saraturvetta (C) 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 8 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,7. Tehtaansuo sijaitsee Hyvinkään ydinkeskustan tuntumassa asutusalueen ympäröimänä ja rajoittuu pohjavesialueeseen. Taulukko 15. Tehtaansuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 60 0,2 0,2 2,0 2,4 0,13 0,09 1,20 1,42 Yli 1,0 m 51 0,2 0,2 2,3 2,7 0,12 0,09 1,16 1,37 Yli 1,5 m 46 0,3 0,2 2,4 2,9 0,12 0,08 1,11 1,31 Yli 2,0 m 38 0,3 0,1 2,7 3,1 0,11 0,04 1,02 1,17 42

44 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Tehtaansuolla. 43

45 Timo Suomi ja Ale Grundström 16. Kartanonsuo-Juvansuo Kartanonsuo-Juvansuo (kl , x = 6724,1, y = 3386,7) sijaitsee noin 5 km Hyvinkään keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se muodostuu Kartanonsuon pohjoisesta altaasta ja Juvansuon eteläisestä altaasta. Suo rajoittuu moreenipeitteiseen kalliomaaston. Suon pohjoispäätä sivuaa Hyvinkää Mäntsälämaantie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha ja syvyyspisteitä 0,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1987 maaperäkartoitukseen liittyen harvalla hajapisteverkolla. Tutkitun alueen pinta-ala on 68 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 40 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Pinta viettää pohjoiseen, mistä suon pääosan vedet kulkeutuvat ojia myöten Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja siitä Vantaaseen. Alue kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Etelä- ja lounaisosan vedet kulkeutuvat ojia myöten etelään Palojokeen ja edelleen Vantaaseen. Alue kuuluu Palojoen yläosan valuma-alueeseen (21.073). Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin turvekerroksen paksuus (3,9 m) on havaittu suon eteläosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat syvimmällä alueella liejunsekainen savi (65 %), hiesu (15 %) suon pohjoispäässä ja kivinen moreeni (20 %) suon reunaosissa. Liejua on paikoin ohuena kerroksena suon pohjalla. Kartanonsuo-Juvansuon suotyypeistä on rämeitä 60 %, korpia 25 %, ja turvekankaita 15 %. Suon syvimmät osat ovat isovarpurämeojikkoa ja -muuttumaa sekä tupasvilla- ja keidasrämeojikkoa. Matalilla osilla ja reunoilla on varsinaista korpea ja kangaskorpea sekä mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Pinnan mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2,5 dm. Kartanonsuo-Juvansuon turpeesta on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista 49 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 43 %, sararahkaturvetta (CS) 8 %, saraturvetta (C) 16 % ja rahkasaraturvetta (SC) 33 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 16 % kokonaisturvemäärästä. Pohjoisen altaan reunaosien matalilla alueilla turve on pinnasta pohjaan hyvin maatunutta saraturvetta, jossa on lisätekijöinä varpuja ja puun jäännöksiä. Syvemmällä alueella pinnalla on tupasvillaa sisältävää rahkaturvetta, joka vaihettuu syvemmällä kohtalaisesti maatuneeksi sararahkaturpeeksi. Pohjalla on hyvin tai kohtalaisesti maatunutta järviruokoa ja puun jäännöksiä sisältävää rahkasara- tai saraturvetta. Eteläisen altaan matalien osien pinnalla on pääosin heikosti maatunut tupasvillaa sisältävä rahkaturvekerros, jonka rahkasammallajeja ei ole määritetty. Se sisältää monin paikoin kohtalaisesti tai hyvin maatuneita välikerroksia, ja vaihettuu syvemmällä sararahkaturpeeksi. Pohjalla on pääosin hyvin maatunut puun jäännöksiä ja järviruokoa lisätekijänä sisältävää rahkasara- ja saraturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,5. Liekoja on Kartanonsuo-Juvansuolla erittäin vähän. Kartanonsuo-Juvansuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 37 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,821 milj.suo-m 3. Suon pintaosassa on keskimäärin 1,1 metrin paksuudelta lähinnä ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1-4) 0,403 milj.suo-m 3. Sen alapuolella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,3 metrin paksuudelta 0,418 milj.suo-m 3. Taulukko 16. Kartanonsuo-Juvansuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 68 0,3 0,3 1,2 1,8 0,18 0,24 0,79 1,21 Yli 1,0 m 50 0,4 0,5 1,3 2,2 0,18 0,24 0,68 1,10 Yli 1,5 m 40 0,4 0,6 1,5 2,5 0,18 0,24 0,56 0,98 Yli 2,0 m 32 0,4 0,6 1,6 2,6 0,16 0,23 0,45 0,84 44

46 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Kartanonsuo-Juvansuolla. 45

47 Timo Suomi ja Ale Grundström 17. Teerilehdonsuo Teerilehdonsuo (kl , x = 6729,2, y = 3386,5) sijaitsee noin 4 km Hyvinkään keskustasta koilliseen (kuva 1), ja sen luoteisosa on Hausjärven kunnan aluetta. Suo rajoittuu idässä hiesupeltoon sekä moreenipeitteiseen Perämäkeen ja pohjoisessa metsäiseen hietamaastoon. Lounaassa suo rajoittuu hietamaastoon ja etelässä sekä lännessä Salpausselkään. Suon poikki johtaa Ridasjärventie. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 2,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1988 (kuva 24). Tutkitun alueen pintaala on 70 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Ridasjärventien pohjoispuoleisen osan pinta viettää pohjoiseen, josta vedet valuvat ojia myöten Panninjokeen ja Ridasjärveen. Suon eteläpuolen pinta viettää voimakkaasti kaakkoon, mistä vedet kulkeutuvat Marjomäenojaa myöten Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja siitä Vantaaseen. Suo kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Suon Ridasjärventien pohjoispuoleinen osa on ojitettu. Eteläpuolen kaakkoisosa on ojitettu, ja lounaisosassa on harvaa ojitusta. Teerilehdonsuon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin turvekerroksen paksuus (2,8 m) on havaittu suon lounaisosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (82 %) ja hiekka (10 %). Teerilehdonsuon suotyypeistä on rämeitä 94 %, korpia 3 % ja turvekankaita 3 %. Yleisin suotyyppi on isovarpurämemuuttuma ja -ojikko. Lounaisosassa on korpirämemuuttumaa ja reunaosissa kangasrämeojikkoa ja -muuttumaa sekä turvekangasta. Pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Teerilehdonsuon turpeesta on rahkavaltaista 99 % ja loppu on saravaltaista. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 58 %, sararahkaturvetta (CS) 41 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 18 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Turve on pääosin hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 6,1. Liekoja on Teerilehdonsuolla vähän. Teerilehdon eteläosan yli 1,5 m syvä alue soveltuu energiaturvetuotantoon. Tällä 12 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,203 milj.suo-m 3. Taulukko 17. Teerilehdonsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 70 0,3 0,1 0,6 1,0 0,23 0,07 0,39 0,69 Yli 1,0 m 23 0,5 0,1 1,2 1,8 0,12 0,01 0,28 0,41 Yli 1,5 m 15 0,4 0,0 1,6 2,0 0,07 0,01 0,22 0,30 Yli 2,0 m 7 0,4 0,1 1,9 2,4 0,03 0,01 0,13 0,17 46

48 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Teerilehdonsuolla. 47

49 Timo Suomi ja Ale Grundström 18. Ritassaarensuo-Järvisuo Ritassaarensuo-Järvisuo (kl , x = 6726,9, y = 3388,6) sijaitsee noin 5 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1). Ridasjärveen laskeva Parikkaanoja jakaa sen pohjoiseen Ritassaarensuohon ja eteläiseen Järvisuohon. Suo reunustaa Ridasjärven pohjois-, länsi- ja etelärantoja. Ritassaarensuon pohjoispuoli rajoittuu savipeltoihin sekä hieta ja moreenimäkeen. Lännessä se rajoittuu moreenipeitteiseen kalliomaastoon ja etelässä savipeltoihin. Järvisuo rajoittuu suurimmalta osalta moreenimaastoon ja paikoin savikkoon. Suon eri puolille johtaa autoteitä. Ritassaarensuo-Järvisuolla on soidensuojelualuetta yhteensä 276 ha, josta Ritassaarensuon alueella on 132 ha ja Järvisuon alueella 144 ha. Vuonna 2001 tutkittiin vain silloisen soidensuojelualueen ulkopuoliset osat. Kaikki jäljempänä ilmoitetut tiedot koskevat vain tutkittua 152 ha:n aluetta. Nykyisin lähes koko suoalue kuuluu Naturaan. Vain pohjoisin osa on Naturan ulkopuolella, mutta alue on soidensuojelun piirissä. Tutkituilla suoalueilla on 46 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha ja syvyyspisteitä 1,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää kohti Ridasjärveä. Suon pohjoisosa on tiheään ojitettu, ja Parikkaanojan läheisyydessä on harvaa ojitusta. Vedet kulkeutuvat ojia myöten Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja siitä Vantaaseen. Alue kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Suurin turvekerroksen (5,7 m) paksuus on havaittu suon eteläosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (75 %), moreeni (12 %) ja hieta (10 %). Liejua on lähes koko suon alueella turpeen ja mineraalimaan välissä vaihtelevan paksuisena (0,2 1 m) kerroksena. Tutkitusta alueesta on rämeitä on 57 %, turvekankaita 22 %, korpia 14 % ja avosoita 6 %. Loppuosa on vanhaa kuivike- ja maanparannusturpeen nostoaluetta. Ritassaarensuon pohjoisosa on lähes kokonaan turvekangas- ja muuttuma asteella. Kapea länsireuna, samoin Parikkanojan pohjoispuolinen alue ovat luonnontilaista tupasvilla-, isovarpu-, rahka- ja keidasrämettä sekä silmäke- ja rahkanevaa. Parikkaanojan eteläpuolella on turvekangasta ja muuttuma- asteella olevia korpia sekä korpi- ja isovarpurämettä. Pinnan mättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 3 dm. Turpeesta on rahkavaltaista 65 % ja saravaltaista 35 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 43 %, sararahkaturvetta (CS) 22 %, rahkasaraturvetta (SC) 34 % ja saraturvetta (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 7,2. Liekoja on suolla erittäin vähän. Ritassaarensuo-Järvisuo on valtakunnallisesti merkittävä konsentrinen kermikeidas. Ridasjärvi taas on merkittävä lintujärvi, joka ympäröivine suoalueineen kuuluu Naturaan (luonto- ja lintudirektiivi). Taulukko 18. Ritassaarensuo-Järvisuon tutkitun suoalueen eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo Yli 1,0 m Yli 1,5 m Yli 2,0 m

50 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Ritassaarensuo-Järvisuolla. 49

51 Timo Suomi ja Ale Grundström 19. Matinsuo-Kiimasuo Matinsuo-Kiimasuo (kl , x = 6723,9, y=3389,6) sijaitsee noin 7 km Hyvinkään keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Suo rajoittuu idässä hiekka- ja soraharjuun ja muualla moreenipeitteiseen kalliomaastoon. Suon pohjoispuolella on Hyvinkää Mäntsälä-maantie ja itäpuolella Ridasjärvi Jokela-tie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 1,8/10 ha ja syvyyspisteitä 2,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1988 maaperäkartoitukseen liittyen harvalla hajapisteverkolla. Tutkitun alueen pinta-ala on 70 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää länteen. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet kulkeutuvat ojia myöten Parikkaanojan kautta Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja siitä Vantaaseen. Suo kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Suurin turvekerroksen paksuus (6,7 m) on havaittu suon itäosan keskustassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (29 %), hieta (22 %), savi (15 %) ja hiekka (15 %). Liejua on suon syvimpien osien pohjalla jopa yli metrin paksuisena kerroksena. Matinsuo-Kiimasuon suotyypeistä on rämeitä 89 % ja korpia 11 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma, isovarpurämeojikko ja -muuttuma sekä rahkarämemuuttuma. Pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Matinsuo-Kiimasuon turpeesta on rahkavaltaista 81 % ja saravaltaista 19 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 58 %, sararahkaturvetta (CS) 23 % ja rahkasaraturvetta (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosassa on suon syvimmillä osilla noin 2 m paksu heikosti maatunut rahkaturvekerros. Rahkaturpeessa on monin paikoin ohuita maatuneempia turvekerroksia. Rahkasammallajeja ei ole määritetty. Suon pohjalla on hyvin maatunutta sararahka ja -rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 5,7. Liekoja on suolla vähän. Matinsuo-Kiimasuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 44 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,454 milj.suo-m 3. Suon pintaosassa on keskimäärin 1,6 metrin paksuudelta lähinnä ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1-4) 0,697 milj.suo-m 3. Suon pohjalla on tuotantokelpoista energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,7 metrin paksuudelta 0,756 milj.suo-m 3. Suon rikkonainen muoto vaikeuttaa tuotantokenttien muodostamista. Taulukko 19. Matinsuo-Kiimasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 71 0,8 0,3 1,4 2,5 0,55 0,24 0,95 1,74 Yli 1,0 m 56 0,8 0,4 1,7 2,9 0,46 0,24 0,95 1,65 Yli 1,5 m 46 1,0 0,5 1,8 3,3 0,44 0,22 0,86 1,52 Yli 2,0 m 39 1,1 0,5 2,0 3,6 0,42 0,19 0,78 1,39 50

52 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Matinsuo-Kiimasuolla. 51

53 Timo Suomi ja Ale Grundström 20. Hevossuo Hevossuo (kl , x = 6724,5, y = 3390,2) sijaitsee noin 8 km Hyvinkään keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Suo rajoittuu idässä hiekka- ja soraharjuun ja muualla moreenipeitteiseen kalliomaastoon. Suon pohjoispuolella on Hyvinkää Mäntsälä-maantie ja itäpuolella on Ridasjärvi Jokela-tie. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha ja syvyyspisteitä 3,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1988 maaperäkartoitukseen liittyen harvalla hajapisteverkolla. Tutkitun alueen pinta-ala on 22 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet kulkeutuvat ojia myöten Keravanjokeen ja siitä Vantaaseen. Suo kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Suurin turvekerroksen paksuus (2,3 m) on havaittu suon keskiosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat lohkareinen moreeni (40 %), hiesu (33 %) ja hieta (20 %). Hevossuon suotyypeistä on rämeitä 80 % ja korpia 20 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat rahka- ja tupasvillaräme sekä varsinainen sararäme. Korpityypit ovat kangas- ja nevakor- pimuuttumaa. Pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm Hevossuon turpeesta on rahkavaltaista 61 % ja saravaltaista 39 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 44 %, sararahkaturvetta (CS) 17 % ja rahkasaraturvetta (SC) 39 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältävää turvetta on 38 % ja tupasvillaa (ER) sisältävää turvetta 21 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut pintarahkaturvekerros, jonka rahkasammallajeja ei ole määritetty. Sen alapuolella on kohtalaisesti tai hyvin maatunut rahkaturvekerros joka vaihettuu puuta lisätekijänä sisältäväksi sararahkaturpeeksi. Pohjalla on hyvin maatunutta puuta ja kortetta sisältävää rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja on Hevossuolla vähän. Hevossuon yli 1,5 m syvä alue on vain 5 ha:n laajuinen. Tällä alueella on suon pintaosassa noin metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros ja pohjalla vajaan metrin paksuinen tuotantokelpoinen energiaturvekerros. Taulukko 20. Hevossuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 22 0,3 0,1 0,6 1,0 0,06 0,03 0,13 0,22 Yli 1,0 m 10 0,5 0,2 0,9 1,6 0,05 0,02 0,09 0,16 Yli 1,5 m 5 0,6 0,4 1,1 2,1 0,03 0,02 0,06 0,11 Yli 2,0 m 3 0,6 0,5 1,1 2,2 0,02 0,02 0,03 0,07 52

54 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Hevossuolla. 53

55 Timo Suomi ja Ale Grundström 21. Lempiönsuo Lempiönsuo (kl , x = 6726,5, y = 3390,8) sijaitsee noin 8 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä Ridasjärveen ja siitä etelään laskevaan Keravanjokeen, etelässä moreenimaastoon ja idässä harjujaksoon liittyvään siltti- ja hiekkamaastoon. Suon itäpuolella kulkee Hyvinkää Mäntsälä-tieltä Ridasjärvelle johtava maantie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha ja syvyyspisteitä 3,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 66 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 48 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää länteen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vedet kulkeutuvat Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja Vantaaseen. Lempiönsuo kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Suurin turvekerroksen paksuus (4,4 m) on havaittu suon koillisosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat suon itä- ja eteläosassa hiekka (39 %), länsiosassa savi (33 %), reunoilla moreeni (13 %) ja pohjoisosassa myös hiesu (11 %). Liejua on koko suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä vaihtelevan paksuisena kerroksena. Lempiönsuon suotyypeistä on rämeitä 50 %, turvekankaita 46 % ja loput ovat vanhoja kuiviketurpeen nostoalueita. Suon länsiosassa on isovarpurämettä ja keski- sekä pohjoisosassa isovarpu- ja tupasvillarahkarämemuuttumaa. Itäosat ovat mustikka- ja puolukkaturvekangasta ja eteläosat sararämemuuttumaa. Pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 3 dm. Puusto on länsiosan ojittamatto- malla alueella taimisto- ja riukuasteen mäntyä. Suon ojitetulla alueella puusto on mäntyvaltaista varttunutta kasvatus- ja harvennusmetsikköä. Lempiönsuon turpeesta on rahkavaltaista 74 % ja saravaltaista 26 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon etelä- ja länsiosassa on paksu heikosti maatunut puun jäänteitä ja varpuja sisältävä rahkaturvekerros, joka syvemmällä muuttuu kohtalaisesti maatuneeksi paikoin tupasvillaa sisältäväksi rahkaturpeeksi. Sen alapuolella on hyvin maatunut puun jäänteitä ja varpuja sisältävä sararahkaturvekerros. Pohjimmaisena on kortetta ja järviruokoa sisältävä sararahkaturvekerros. Muualla suon pinnassa on ohut heikosti maatunut tupasvillaa sisältävä rahkaturvekerros, syvemmällä maatuneisuus vaihtelee voimakkaasti kerroksittain heikosti maatuneesta hyvin maatuneeseen. Suon pohjalla on hyvin maatunut kortetta ja järviruokoa sisältävä rahkasaraturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 5,5. Liekoja on Lempiönsuolla vähän. Lempiönsuon luoteisosa kuuluu Naturaan. Lempiönsuon vedet laskevat Ridasjärveen, joka on merkittävä lintujärvi ja Natura-aluetta (luonto- ja lintudirektiivi). Idässä Lempiönsuo rajoittuu vedenhankintaan soveltuvaan pohjavesialueeseen. Taulukko 21. Lempiönsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 66 0,3 0,2 1,8 2,3 0,18 0,14 1,10 1,42 Yli 1,0 m 59 0,3 0,2 1,8 2,3 0,18 0,14 1,05 1,37 Yli 1,5 m 48 0,3 0,3 2,0 2,6 0,14 0,14 0,96 1,24 Yli 2,0 m 38 0,3 0,2 2,2 2,7 0,13 0,09 0,85 1,07 54

56 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Lempiönsuolla. 55

57 Timo Suomi ja Ale Grundström 22. Rajasaarensuo Rajasaarensuo (kl , x = 6727,7, y = 3392,7) sijaitsee noin 10 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1). Suo rajoittuu idässä sora- ja hiekkamaastoon, muualla moreenipeitteiseen maastoon. Suon pohjoispuolella sijaitsee Haaviston vedenottamo ja eteläosassa ampumarata. Suon etelä- ja koillisosaan johtaa autotie. Suolla on 66 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha ja syvyyspisteitä 1,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1988 maaperäkartoitukseen liittyen. Tutkitun alueen pinta-ala on 120 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 55 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Itä- ja pohjoisosa, sekä lounainen lahdeke on tiheään ojitettu, muualla ojitus on harvaa. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Vedet kulkeutuvat suon länsi- ja luoteisosasta ojia myöten Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja Vantaaseen. Rajasaarensuo kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Suurin turvekerroksen paksuus (4,0 m) on havaittu suon luoteis- ja kaakkoisosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (78 %), savi (17 %) ja hiekka (6 %). Liejua on paikoin suon kaakkoisosan pohjalla ohuelti turpeen ja mineraalimaan välissä, sekä kaakkoisosan syvimmällä alueella pohjan saveen sekoittuneena. Rajasaarensuon suotyypeistä on rämeitä 77 %, avosoita 12 %, korpia 10 % ja turvekankaita 1 %. Suon keskiosat ovat suurimmaksi osaksi isovarpuräme- ja tupasvillarämeojikkoa. Ojittamattomalla ja harvaan ojitetulla alueella on sararämettä sekä lyhytkortista nevaa ja lyhytkorsinevarämettä. Reunaosissa on korpirämettä, nevakorpea ja kangaskorpea. Pin- nan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Rajasaarensuon turpeesta on rahkavaltaista 55 % ja saravaltaista 45 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 34 %, sararahkaturvetta (CS) 21 %, rahkasaraturvetta (SC) 42 % ja saraturvetta (C) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 10 % kokonaisturvemäärästä. Rajasaarensuon pintaosassa on paksuimmillaan yli 2 metrin paksuinen tupasvillaa lisätekijänä sisältävä rahkaturvekerros, jonka maatuneisuus vaihtelee paikoin voimakkaasti hyvin maatuneesta heikosti maatuneeksi. Sen alapuolella on puuta, varpuja, järviruokoa ja tupasvillaa lisätekijänä sisältävä sararahkaturvekerros, jonka maatuneisuus vaihtelee hyvin maatuneesta heikosti maatuneeksi. Pohjalla on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, jossa on lisätekijänä puunjäänteitä ja järviruokoa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 5,5. Liekoja on Rajasaarensuolla erittäin vähän. Rajasaarensuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 55 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,225 milj.suo-m 3. Suon pintaosassa on runsaan metrin paksuudelta lähinnä ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1 4) 0,566 milj.suo-m 3. Suon pohjalla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,2 metrin paksuudelta 0,659 milj. suo-m 3. Suon itäpuolella on pohjavesialue. Taulukko 22. Rajasaarensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 120 0,3 0,3 0,9 1,5 0,34 0,32 1,15 1,81 Yli 1,0 m 74 0,4 0,4 1,4 2,2 0,32 0,29 1,00 1,61 Yli 1,5 m 55 0,5 0,5 1,5 2,5 0,29 0,26 0,84 1,39 Yli 2,0 m 38 0,7 0,5 1,6 2,8 0,27 0,20 0,61 1,08 56

58 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Rajasaarensuolla. 57

59 Timo Suomi ja Ale Grundström 23. Kunnarinsuo Kunnarinsuo (kl , x = 6725,5, y = 3393,0) sijaitsee noin 10 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1). Suo rajoittuu lännessä ja pohjoisessa savipeltoihin ja muualla moreenipeitteiseen kalliomaastoon. Kunnarinsuon pohjoispuolelle johtaa autotie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 7,4/10 ha ja syvyyspisteitä 4,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1988 maaperäkartoitukseen liittyen. Suon luoteisosaan on perustettu tutkimuksen jälkeen turvetuotantoalue. Tutkitun alueen pinta-ala on 41 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 25 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää itään. Suon reunaosat on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet kulkeutuvat suon länsiosasta Paha-ojaa myöten Keravanjokeen ja eteläosasta Ojanhaaran kautta Keravanjokeen ja Vantaaseen. Kunnarinsuo kuuluu Keravanjoen yläosan valuma-alueeseen (21.093). Suurin turvekerroksen paksuus (3,0 m) on havaittu suon itäosassa. Yleisin pohjamaalaji on savi (92 %). Hiekkaa on kapeana vyöhykkeenä suon etelä- ja itäreunalla. Kunnarinsuon suotyypeistä on rämeitä 83 %, korpia 15 % ja avosoita 2 %. Suon länsiosat ovat isovarpurämemuuttumaa ja keski- sekä itäosat keidas- ja rahkarämettä. Suon reunoilla on ojikkoasteen korpea ja korpirämettä. Pinnan mättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Puusto on harvaa, kitukasvuista tai vajatuottoista mäntyä. Kunnarinsuon turpeesta on rahkavaltaista 88 % ja saravaltaista 12 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 61 %, sararahkaturvetta (CS) 27 %, rahkasaraturvetta (SC) 10 % ja saraturvetta (C) 2 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältävää turvetta on 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon pintaosassa on paksu heikosti maatunut rahkaturvekerros. Sen alapuolella on hyvin maatunut rahkavaltainen turvekerros. Pohjalla on hyvin maatunut puuta, järviruokoa ja varpuja sisältävä rahkasara- ja sararahkaturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 5,7. Liekoja on Kunnarinsuolla erittäin vähän. Kunnarinsuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,0 m syvän alueen. Tällä 32 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,569 milj.suo-m 3. Suon pintaosassa on runsaan metrin paksuudelta lähinnä ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1 4) 0,363 milj. suo-m 3. Suon pohjalla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 0,6 metrin paksuudelta 0,206 milj.suo-m 3. Taulukko 23. Kunnarinsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 41 0,7 0,2 0,8 1,7 0,29 0,08 0,33 0,70 Yli 1,0 m 33 0,9 0,2 0,9 2,0 0,29 0,08 0,30 0,67 Yli 1,5 m 25 1,2 0,2 0,9 2,3 0,28 0,05 0,24 0,57 Yli 2,0 m 17 1,3 0,3 0,9 2,5 0,23 0,05 0,15 0,43 58

60 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Kunnarinsuolla. 59

61 Timo Suomi ja Ale Grundström 24. Vehkasuo Vehkasuo (kl , x = 6725,4, y = 3394,1) sijaitsee noin 11 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1) Hyvinkää Mäntsälä-maantien pohjoispuolella. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon pohjoisosaan johtaa metsäautotie. Tutkittuun suoalueeseen sisältyy sen länsiosassa sijaitseva umpeenkasvanut Kalalammi. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 1,8/10 ha ja syvyyspisteitä 2,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 44 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää lounaaseen. Suo on ojitettu Kalalammin osaa lukuun ottamatta. Umpeenkasvanut Kalalammi vaikeuttaa kuivatusta. Vehkasuon vedet kulkeutuvat Kalalammin länsiosasta Ojanhaaran kautta Keravanjokeen ja siitä Vantaaseen. Vehkasuo kuuluu Keravanjoen yläosan valuma-alueeseen (21.093). Suurin turvekerroksen paksuus (2,4 m) on havaittu suon keskiosassa. Yleisin pohjamaalaji on savi (44 %), moreenia ja hiesua tavataan suon reunoilla sekä turvekerrostuman alla olevilla De Geermoreenimuodostumilla. Liejua on paikoin yli kaksi metriä paksu kerros Kalalammin alueella. Kalalammin itäpuolisella Vehkasuon osalla on turvekankaita 83 %, avosoita 11 % ja korpia 6 %. Kalalammin alue on lähes kokonaan varsinaista saranevaa, ja reunoilla on kapea nevakorpialue. Vehkasuolla on mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Tutkimuksen jälkeen ilmakuvan (Kansalaisen karttapaikka, MML 2009) mukaan suon puusto on hakattu. Vehkasuon turpeesta on rahkavaltaista 86 % ja saravaltaista 14 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 53 %, sararahkaturvetta (CS) 33 % ja rahkasaraturvetta (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 8 % kokonaisturvemäärästä. Vehkasuon alueella turve on pääosin hyvin maatunutta. Pohjalla on rahkasara- ja sararahkaturvetta, jossa lisätekijänä on kortetta sekä järviruokoa, ja sen yläpuolella on puun jäännöksiä sekä tupasvillaa lisätekijänä sisältävää rahkaturvetta. Kalalammin alueella turve on keskiosassa heikosti maatunutta märälle paikalle tyypillistä Cuspidata-rahkaturvetta. Reunaosilla turve on kohtalaisesti maatunutta varpujen jäänteitä sisältävää sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,1 ja energiaturpeen 6,8. Liekoja on Vehkasuosuolla yli 1,5 m syvällä suoalueella kohtalaisesti. Vehkasuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein Kalalammin itäpuolisen yli 1,0 m syvän alueen. Tällä 14 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,209 milj.suo-m 3. Turve soveltuu energiaturpeeksi. Taulukko 24. Vehkasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 44 0,0 0,3 0,8 1,2 0,01 0,13 0,38 0,52 Yli 1,0 m 30 0,0 0,3 1,1 1,4 0,01 0,09 0,32 0,42 Yli 1,5 m 9 0,0 0,0 1,9 1,9 0,00 0,00 0,17 0,17 Yli 2,0 m 4 0,0 0,0 2,2 2,2 0,00 0,00 0,09 0,09 60

62 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Vehkasuolla. 61

63 Timo Suomi ja Ale Grundström 25. Tervalamminsuo Tervalamminsuo (kl , x = 6726,7, y = 3395,0) sijaitsee noin 12 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1). Suo rajoittuu etelässä Keravanjärveen ja idässä sekä lännessä moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajoittuu sora- ja hienoainesmuodostumiin sekä Tervalammiin ja Sykäri-järveen. Suon pohjoisosan poikki johtaa autotie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha ja syvyyspisteitä 2,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 69 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 51 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja viettää etelässä kohti Keravanjärveä ja pohjoisessa kohti Sykäriä. Suo on kokonaan ojitettu, keskiosassa ojitus on harvaa. Eteläosan vedet virtaavat Keravanjärveen, josta puroa myöten Ohkolanjokeen ja edelleen Keravanjokea Vantaaseen. Pohjoisosan vedet virtaavat Tervalammin kautta Sykäriin, josta Aulinjokea myöten Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja Vantaaseen. Tervalamminsuon pohjoisosa kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094) ja eteläosa Ohkolanjoen valuma-alueeseen (21.096). Suurin turvekerroksen paksuus (4,8 m) on havaittu suon keskiosasta pohjoiseen. Yleisin pohjamaalajin on savi (60 %). Hietaa, hiesua, hiekkaa ja moreenia on lähinnä suon reunaosissa. Liejua on suon pohjalla paikoin ohuena kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä. Tervalamminsuon suotyypeistä on rämeitä 82 % ja korpia 18 %. Suon keskiosa on isovarpurämeojikkoa. Reunoja kohti siirryttäessä suo vaihtuu isovarpurämemuuttumaksi ja edelleen korpirämemuuttumaksi. Kapea reunaosa on varsinaista korpea. Pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus keski- määrin 3 dm. Puusto on suon keskiosassa keskinkertaisen tiheää riukuasteen männikköä. Reunaosia lähestyttäessä puusto muuttuu mäntyvaltaiseksi sekametsäksi. Tervalamminsuon turpeesta on saravaltaista 58 %, rahkavaltaista 39 % ja loppu on ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 30 %, sararahkaturvetta (CS) 9 %, saraturvetta (C) 44 %, rahkasaraturvetta (SC) 13 %, ruskosammalsaraturvetta (BC) 1 %, ruskosammalturvetta (B) 1 %, sararuskosammalturvetta (CB) 1 % ja rahkaruskosammalturvetta (SB) 1 %. Puunjäännöksiä (L) lisätekijänä sisältävää turvetta on 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää turvetta 9 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjalla on paksu hyvin maatunut saravaltainen turvekerros, joka vaihettuu sararahkaturpeeksi reunaosilla aina pintaan asti. Suon keskiosassa turvekerrostuma on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa on välissä heikosti ja kohtalaisesti maatuneita kerroksia. Pintaosassa on ohut kohtalaisesti tai heikosti maatunut rahkaturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 6,1. Liekoja on Tervalamminsuolla erittäin vähän. Tervalamminsuon turvetuotantoa ja kuivatusta vaikeuttavat etelä- ja pohjoispäässä sijaitsevat vesistöt. Pohjoisessa suo rajoittuu laajahkoon pohjavesialueeseen. Myös suon kaakkoispuolella on pieni vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue. Tervalamminsuon keskiosat ovat noin 2 m pohjavedenpinnan yläpuolella, siten valtaosa turvekerrostumasta on pohjavedenpinnan alapuolella. Taulukko 25. Tervalamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 69 0,1 0,1 2,2 2,4 0,09 0,04 1,51 1,64 Yli 1,0 m 60 0,1 0,1 2,5 2,7 0,08 0,04 1,49 1,61 Yli 1,5 m 51 0,2 0,1 2,7 3,0 0,08 0,04 1,39 1,51 Yli 2,0 m 45 0,2 0,1 2,8 3,1 0,07 0,04 1,29 1,40 62

64 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Tervalamminsuolla. 63

65 Timo Suomi ja Ale Grundström 26. Haukilamminsuo Haukilamminsuo (kl , x = 6728,2, y = 3395,6) sijaitsee noin 13 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1). Suo rajoittuu suurimmalta osin moreenipeitteiseen maastoon. Kaakossa on Kivilamminsuo. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimuspisteitä on 2,3/10 ha ja syvyyspisteitä 3,0/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 30 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää kaakkoon. Suon pohjoinen osa on kokonaan ojitettu, kun taas eteläinen osa, joka muodostuu umpeen kasvaneesta Haukilammista, on lähes ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Vedet valuvat Haukilammin alueen kautta Kivilammin ojaa myöten Tervalamminsuolle ja sieltä Sykäriin, josta Aulinjokea Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokeen ja Vantaaseen. Haukilamminsuo kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094). Suurin turvekerroksen paksuus (1,2 m) on havaittu suon pohjoispuolen länsiosasta. Yleisin pohjamaalaji on savi (62 %). Suon ympäristössä havaittavat De Geer-moreenimuodostumat jatkuvat suon pohjalla. Liejua on Haukilammin alueella jopa noin kolme metriä paksuna kerroksena turpeen alla. Haukilamminsuon suotyypeistä on turvekankaita 68 %, rämeitä 13 % ja avosoita 13 %, ja loput ovat vanhoja kuiviketurpeen nostoalueita. Pohjoispuolen länsiosan keskellä suon syvin osa on tupasvillarämemuuttumaa. Etelässä Haukilammin alue on saranevaa, ja muu osa suosta on erilaista turvekangasta. Pinnan mättäisyys on 1 %, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Haukilamminsuon turpeesta on saravaltaista 70 % ja rahkavaltaista 30 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkasaraturvetta (SC) 70 %, sararahkaturvetta (CS) 26 % ja rahkaturvetta (S) 4 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerrostuma on pääosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta, joka pintaa kohti muuttuu sararahkaturpeeksi ja pinnalla paikoin rahkaturpeeksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on Haukilamminsuolla erittäin vähän. Haukilamminsuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa vuoksi. Taulukko 26. Haukilamminsuon syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 30 0,0 0,1 0,5 0,6 0,00 0,03 0,16 0,19 Yli 1,0 m 2 0,0 0,4 0,9 1,3 0,00 0,01 0,02 0,03 64

66 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Haukilamminsuolla. 65

67 Timo Suomi ja Ale Grundström 27. Mastosuo Mastosuo (kl , x = 6729,8, y = 3395,5) sijaitsee noin 13 km Hyvinkään keskustasta itään (kuva 1), ja sen pohjoisosa on Hausjärven kunnan alueella. Suo rajoittuu Moreenipeitteiseen kalliomaastoon. Suon länsi- ja eteläosaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 57 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (kuva 34). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha ja syvyyspisteitä 8,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Tutkitun alueen pinta-ala on 130 ha, mistä yli 1,5 m syvää on 87 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää keski- ja pohjoisosasta pohjoiseen ja kaakkoisosasta etelään. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Mastosuon pohjoisosa kuuluu Hirvihaaranjoen valuma-alueeseen (19.004) ja sen vedet kulkeutuvat Sahaojan kautta Kaanaanjokeen, josta edelleen Mustijokeen. Mastosuon eteläosa kuuluu Ridasjärven valuma-alueeseen (21.094) ja sen vedet valuvat Kivilamminsuolle josta Kivilamminojaa myöten Tervalamminsuon kautta Sykäriin, josta Aulinjokea Ridasjärveen ja edelleen Keravanjokea myöten Vantaaseen. Suurin turvekerroksen paksuus (5,4 m) on havaittu suon keskiosasta. Suon ympäristössä havaittavat De Geer-moreenimuodostumat jatkuvat suon pohjalla. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %) ja savi (39 %). Liejua on paikoin suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä vaihtelevan paksuna kerroksena. Mastosuon suotyypeistä on rämeitä 61 %, turvekankaita 36 % ja avosoita 3 %. Suotyypit ovat lähes kokonaan muuttuma-asteella tai turvekankaita. Suon keski- ja eteläosat ovat lyhytkorsinevarämettä ja tupasvillarahkarämettä. Pohjoisessa suotyyppi vaihtuu reunoja kohti siirryttäessä ensin sararämeeksi ja laidoilla mustikka- ja puolukkaturvekankaaksi. Pinnan mättäisyys on 30 %, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on pääosin keskitiheää, riukuasteella olevaa, mäntyvaltaista sekametsää. Mastosuon turpeesta on saravaltaista 70 % ja rahkavaltaista 30 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkasaraturvetta (SC) 70 %, rahkaturvetta (S) 16 %, sararahkaturvetta (CS) 13 % ja ruskosammalrahkaturvetta 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 50 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosan pohjalla on paksu saravaltainen hyvin maatunut turvekerros, jossa on paikoin paksuja kohtalaisesti maatuneita kerroksia. Pintaa kohti turve muuttuu kohtalaisesti maatuneeksi ja paikoin heikosti maatuneeksi sararahka- ja rahkaturpeeksi. Suon keskiosan pohjalla on paksu hyvin maatunut saravaltainen turvekerrostuma, jossa on ohuita kohtalaisesti maatuneita kerroksia. Sen yläpuolella on ohut sararahkakerros, joka pintaa kohden vaihettuu heikosti maatuneeksi rahkaturvekerrokseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,5. Liekoja on Mastosuolla yli 1,5 m syvällä suoalueella erittäin vähän. Mastosuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suurin piirtein suon yli 1,5 m syvän 78 ha:n alueen. Suon pintaosassa on paikoin ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1 4) 0,412 milj. suo-m 3. Mikäli koko turvekerrostuma hyödynnetään energiaturpeena on turvetta keskimäärin 3 metrin paksuudelta 2,372milj.suo-m 3. Suolta on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet suon keski- ja pohjoisosasta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q10,0 S0,15 (liite 1). Taulukko 27. Mastosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 130 0,1 0,2 2,0 2,3 0,19 0,26 2,56 3,01 Yli 1,0 m 102 0,2 0,2 2,4 2,8 0,19 0,25 2,42 2,86 Yli 1,5 m 87 0,2 0,3 2,6 3,1 0,19 0,23 2,27 2,69 Yli 2,0 m 73 0,3 0,3 2,8 3,4 0,19 0,21 2,05 2,45 66

68 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Mastosuolla. 67

69 Timo Suomi ja Ale Grundström 28. Rajasuo-Välisuo Rajasuo-Välisuo (kl , x = 6730,1, y = 3394,7) sijaitsee noin 12 km Hyvinkään keskustasta itäkoilliseen (kuva 1). Suon pohjoisosa on Hausjärven kunnan alueella. Suo rajoittuu moreenipeitteiseen kalliomaastoon ja idässä se liittyy kapeiden suojuottien kautta Mastosuohon. Sen länsireunalle johtaa autotie. Suo on tutkittu vuonna Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 2,4/10 ha ja syvyyspisteitä 3,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo on kokonaan ojitettu. Suon pinta viettää länsireunan keskustaa kohti, josta sen vedet kulkeutuvat Mastosuolle ja sieltä Sahaojan kautta Kaanaanjokeen, mistä edelleen Mustijokeen. Rajasuo-Välisuon pohjoisosa kuuluu Hirvihaaranjoen valuma-alueeseen (19.004). Suurin turvekerroksen paksuus (4,0 m) on havaittu suon eteläosasta. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat syvimmillä alueilla savi (46 %), matalammilla alueilla sekä reunaosissa moreeni (46 %) ja hiesu (8 %). Liejua on paikoin ohuena kerroksena suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä. Rajasuo-Välisuon suotyypeistä on rämeitä 79 %, turvekankaita 17 % ja avosoita 4 %. Suon keskiosan ojitetut alueet ovat pääosin lyhytkorsinevarämeen muuttumaa. Reunaosat ovat ojitetuilla osilla puolukkaturvekangasta sekä isovarpu- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunaosien pienialaisilla ojittamattomilla alueilla on varsinaista saranevaa, isovarpurämettä ja lyhytkorsinevarämettä. Pinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus keskimäärin 2 dm. Puusto on suon pohjoisosassa tiheää, mäntyä kasvavaa harvennusmetsikköä. Keski- ja eteläosassa puusto on mäntyä kasvavaa pääosin keskitiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Rajasuo-Välisuon turpeesta on rahkavaltaista 84 % ja saravaltaista 16 %. Pääturvelajeittain Jakauma on: rahkaturvetta (S) 59 %, sararahkaturvetta (CS) 25 % ja rahkasaraturvetta (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksu rahkaturvekerros jonka pintaosa on heikosti maatunutta cuspidata-ryhmän rahkasammalta, joka vaihettuu kohtalaisesti ja hyvin maatuneeksi. Sen alapuolella on hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Suon syvimpien osien pohjalla on paikoin ohut liejukerros turpeen ja mineraalimaan välissä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 6,4. Liekoja on Rajasuo-Välisuolla vähän. Rajasuo-Välisuon turvetuotantoon soveltuva osa käsittää suon eteläisen yhtenäisen yli 1,5 m syvän alueen. Tällä 20 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,480 milj.suo-m 3. Suon pintaosassa on vajaan metrin paksuudelta lähinnä ympäristöturpeeksi soveltuvaa vaaleaa rahkaturvetta (H1-4) 0,173 milj. suo-m 3. Suon pohjalla on tuotantokelpoista energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta keskimäärin 1,5 metrin paksuudelta 0,307 milj.suo-m 3. Taulukko 28. Rajasuo-Välisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 41 0,4 0,1 1,2 1,7 0,15 0,05 0,50 0,70 Yli 1,0 m 30 0,4 0,1 1,6 2,1 0,13 0,04 0,46 0,63 Yli 1,5 m 22 0,6 0,2 1,7 2,5 0,13 0,04 0,37 0,54 Yli 2,0 m 15 0,8 0,2 1,8 2,8 0,12 0,03 0,27 0,42 68

70 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Rajasuo-Välisuolla. 69

71 Timo Suomi ja Ale Grundström TULOSTEN TARKASTELU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Tähän raporttiin on koottu tutkimustulokset vuosina tutkitusta 28 suosta, joiden yhteispinta-ala on 2900 ha. Peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan Hyvinkäällä on yli 20 ha:n suuruisia yhtenäisiä geologisia suoalueita 28 kpl, yhteispinta-alaltaan 2945 ha (Virtanen ym. 2003). Kaikki Hyvinkään yli 20 ha:n suuruiset suot on tutkittu. Tutkittujen soiden koko vaihtelee 20 hehtaarista yli 700 hehtaariin, keskikoon ollessa 104 ha. Hyvinkään kallioperä on vaihteleva. Luoteessa on suojeltu gabroalue, etelämpänä graniittia sekä liuskeita ja gneissejä. Maaperä on valtaosin moreenia ja savea. Jäätikön reunan perääntyessä on syntynyt pieniä reunamoreeniselänteitä tiheinä parvina (De- Geer moreenit). Hyvinkään maisemaa hallitsee kuntaa lounas koillissuunnassa halkova hiekkavaltainen reunamuodostuma (Salpausselkä I). Reunamuodostuman liepeillä on hieta- ja silttikerrostumia. Harjuista huomattavin on kuntakeskuksen länsipuolinen harjujakso sekä Ridasjärven itäpuolinen katkeileva harju. Salpausselkä kohoaa etelän noin 110 metristä pohjoisosien yli 130 metriin. Itäosat ovat pääsääntöisesti m mpy. Hyvinkään järvet ja suot ovat pääosin m merenpinnan yläpuolella. Valtaosa soista sijaitsee Hyvinkään länsi- ja itäosissa, mutta myös Salpausselän liepeille on muodostunut pienialaisia soita. Tutkitut suot sijaitsevat Etelä-Suomen kilpikeitaiden alueella. Osa soista on viettokeitaita tai tasaisempia rahka- ja metsäkeitaita. Suurimmissa soissa on kuitenkin selviä kilpikeitaiden piirteitä. Mannerjäätikkö vetäytyi Hyvinkään alueelta ensimmäisen Salpausselän syntyessä noin vuotta sitten. Mannerjäätikön vetäydyttyä toiselta Salpausselältä noin vuotta sitten vedenpinta laski m, jolloin merestä paljastuivat Hyvinkään korkeimmat alueet (>110 m mpy) ja soistuminen alkoi. Hyvinkään ja Hausjärven rajalla olevasta Mustasuosta tehty pohjaturpeen ikämääritys (Poz-3703) osoittaa soistumisen alkaneen Mustasuolla vuotta sitten (Mäkilä ym. 2009). Keskimääräinen turpeen kertymä on tällä ajoituspisteellä ollut 0,9 mm vuodessa. Tutkittujen soiden vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet (62 %). Peräti 18 suolla on räme vallitseva suotyyppi. Yleisin rämetyppi on isovarpuräme, mutta myös keidasrämettä ja korpirämettä on runsaasti. Turvekankaista (25 % suopinta-alasta) vallitsevana suotyyppinä on mustikka- ja ruohoturvekangas. Viidellä suolla turvekangas on yleisin suotyyppi. Korpia on 8 % ja avosoita 4 % tutkitusta pinta-alasta. Soille on tyypillistä paksuhko, keskimäärin noin metrin paksuinen rahkavaltainen pintaturvekerros. Soittain tämän pintakerroksen keskimääräinen paksuus vaihtelee muutamasta cm:stä yli kahteen metriin. Soiden pohjakerrostumissa turve on yleensä saravaltaista. Tutkittujen turvekerrostumien keskimääräinen paksuus on 2,3 m. Paksuin turvekerrostuma on havaittu Petkelsuolla (8,2 m). Soiden pohjamaalajina on yleisimmin savi (60 %). Liejua on soiden pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä 51 %:lla tutkitusta pinta-alasta. Kokonaisturvemäärä tutkituissa soissa on 66,40 milj.suo-m 3, josta heikoimmin maatunutta (H 1 3) rahkavaltaista pintaturvetta on 18,96 milj.suo-m 3 ja heikohkosti maatunutta (H 4) 8,67 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 38,77 milj. suo-m 3. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Kokonaisturvemäärästä on rahkavaltaista turvetta 66 % ja saravaltaista 34 %. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 1755 ha eli 61 % soiden kokonaispinta-alasta. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin Hyvinkäältä turvenäytteitä 6 suolta, 8 näytepisteeltä yhteensä 145 kappaletta. Vesipitoisuuteen ja sitä kautta kuivaainemäärään vaikuttaa rahkaturpeissa ennen kaikkea turpeen maatuneisuus. Heikosti maatuneiden rahkaturpeiden tiheys (kuiva-ainemäärä) on alhainen ja se lisääntyy jyrkästi maatuneisuuden kasvaessa. Saraturpeiden tiheys on yleensä melko suuri jo heikosti maatuneina. Turpeen kuiva-ainemäärä on suurin suon energiasisältöön vaikuttava tekijä. Näytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 91,5 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 80,6 kg/suo-m 3. Suokohtaiset kuiva-ainemäärät vaihtelevat 72 kg:sta 85 kg:aan suokuutiota kohden (taulukko 29). Myös turpeen lämpöarvo vaikuttaa merkittävästi energiasisältöön. Lämpöarvoon vaikuttavat ennen kaikkea maatuneisuus, vesipitoisuus, turvelaji ja tuhkapitoisuus. Heikosti maatuneella saraturpeella on selvästi korkeammat lämpöarvot kuin heikosti maatuneella rahkaturpeella. Näytteiden teholli- 70

72 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat nen lämpöarvo on kuivalle turpeelle laskettuna keskimäärin 19,7 MJ/kg eli 50 % käyttökosteudessa 8,6 MJ/kg. Näytteiden tuhkapitoisuuden keskiarvo on 3,5 % ja rikkipitoisuuden 0,25 % kuivapainosta. Korkein suokohtainen rikkipitoisuus (0,47 %) on Kalatiensuolla. Energiaturpeen laatuohjeen (liite 1) mukaan rikkipitoisuuden laatuluokka tulee aina ilmoittaa, ja mikäli se ylittää arvon 0,50 % kuivapainosta se on ilmoitettava tarkasti (esim %). Typpimääritysten keskiarvo on 1,2 % kuivapainosta. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan typpipitoisuuden laatuluokka tulee aina ilmoittaa, ja mikäli se ylittää arvon 3 % kuivapainosta se on ilmoitettava tarkasti (esim. 4,3 %). Taulukko 29. Yhteenveto laboratoriomääritysten tuloksista L-arvo, L-arvo, Vesiteholl. 50% kost. pitoisuus Kuiva-aine S TUHKA C N Nro Suon nimi MJ/kg MJ/kg % kg/m 3 % % % % + 602L + 602L 608G 608G + 810L 819G + 820L + 820L 2 Isosuo Kalatiensuo Kurkisuo Petkelsuo Lempiönsuo Mastosuo Keskiarvo Luonnonsuojelualueet Tutkituista soista valtakunnalliseen Natura ohjelmaan kuuluvat Matkunsuo (nro 1), Petkelsuon etelä- ja itäosat (nro 11), Kalkkilammensuon itäosa (nro 3), Ritassaarensuo-Järvisuo (nro 18) ja luoteisosastaan myös Lempiönsuo (nro 21). Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkitusta 2900 ha:n suoalasta turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 916 ha, mikä on 32 % tutkitusta suopinta-alasta. Tuotantoon soveltuvia soita on 15. Näistä 7 soveltuu vain energiaturvetuotantoon. Kahdeksalta suolta on mahdollista ensin tuottaa suon pintaosasta vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristöturpeeksi, minkä jälkeen loppuosa soveltuu energiaturvetuotantoon. Energiaturpeen tuotantoon soveltuva suopintaala on 916 ha ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä 13,55 suo-m 3. Turpeen energiasisältö on jyrsinturpeen käyttökosteuteen (50 %) laskettuna 6,20 milj. MWh. Kasvu- tai ympäristöturpeen tuotantoon soveltuva pinta-ala on 661 ha ja turpeen määrä 9,97 milj. suo-m 3 (taulukko 30). 71

73 Timo Suomi ja Ale Grundström Taulukko 30. Turvetuotantoon soveltuvat suot. Nro Suon nimi Käyttökelp. pintaala ha Energiaturve Käyttökelp. turvemäärä milj.suo- m 3 Energiasis. 50 %:n kost. milj. MWh Kasvu- ja ympäristöturve Käyttökelp. pinta-ala ha Käyttökelp. turvemäärä milj.suo- m 3 Huomautuksia 2 Isosuo 34 0,884 0, ,381 Itäpuolella pohjavesialue 5 Kurkisuo 408 4,617 1, ,900 *** 6 Keimonsuo 31 0,398 0, ,489 7 Lauttasuo 42 0,666 0,364 8 Joentaka 24 0,391 0,265 9 Lamminsuo 16 0,415 0,215 Etelässä Urikanlammi 10 Tihkusuo 69 1,044 0, Kartanonsuo-Juvansuo 37 0,418 0, , Teerilehdonsuo 12 0,203 0, Matinsuo-Kiimasuo 44 0,756 0, ,697 Rikkonainen muoto 22 Rajasaarensuo 55 0,659 0, ,566 Itäpuolella pohjavesialue 23 Kunnarinsuo 32 0,206 0, , Vehkasuo 14 0,209 0, Mastosuo 78 2,372 0, Rajasuo-Välisuo 20 0,307 0, , suota ,545 6, ,972 *** Turvetuotantoa Kurkisuolla on vastustettu mahdollisilla vesistövaikutuksilla pohjavesiin ja koko suota ympäröivän alueen ekologiaan. Kurkisuota on haluttu suojella myös sen uhanalaisten kasvilajien ja luontotyyppien esiintymisen perusteella. Altia Oyj on vuoden 2011 lopulla hakenut omistamalleen noin 140 ha:n alueelle suojelua turvatakseen yhtiön toiminnalle tärkeitä pohjavesivaroja. Viime vuodet suo on ollut toimenpidekiellossa ja turveyhtiö Vapo Oy käy parhaillaan neuvotteluja omistamansa Kurkisuon osan vaihtamisesta muuhun turvetuotantoon soveltuvaan suohon. 72

74 Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 36. Hyvinkään tutkittujen soiden sijainti ja turvetuotantoon soveltuvat suot. SOVELTUVAT SUOT 2. Isosuo 17. Teerilehdonsuo 5. Kurkisuo 19. Matinsuo-Kiimasuo 6. Keimonsuo 22. Rajasaarensuo 7. Lauttasuo 23. Kunnarinsuo 8. Joentaka 24. Vehkasuo 9. Lamminsuo 27. Mastosuo 10. Tihkusuo 28. Rajasuo-Välisuo 16. Kartanonsuo-Juvansuo 73

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 243 Timo Suomi ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON OSA II Abstract : The mires and their potentialities in peat production

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 249 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Mäntsälä and their potential use. Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.12.2012 Asta Harju 1 GTK:n systemaattinen turvevarojen kartoitus GTK kartoittaa vuosittain

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN LASSE SVAHNBÄCK JA KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires in the western part

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosasto Turveraportti 211 Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA 1985 Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 Rovaniemi 1988 Muurinen Tapio.

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 361 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Merijärvi,central

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 392

Turvetutkimusraportti 392 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 392 2009 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 411

Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 2010 Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino GEOLOGIAN

Lisätiedot

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 343 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 343 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 219. Jukka Leino ja Pertti SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 219. Jukka Leino ja Pertti SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 219 Maaperäosasto Jukka Leino ja Pertti Silen SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Resources of the Commune of Suonenjoki

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232 Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1989 Leino.Jukka 1989. Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 298. Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 298. Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 298 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Summary : The mires and peat resources in Lappi, southwestern Finland Espoo

Lisätiedot

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä P13,6/80/16 Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä Espoo 1980 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 265 Riitta Korhonen PERÄSEIÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires of Peräseinäjoki and their usefulness Espoo 1993 Korhonen Riitta

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 416

Turvetutkimusraportti 416 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 416 2011 Siikalatvan turvevarat Osa 2 Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland. Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 399

Turvetutkimusraportti 399 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 399 2009 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Keuruu, Southern Finland Part 3 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot