Turvetutkimusraportti 412

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 412"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 412 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen HATTULAN TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland Espoo 2010

3 Suomi, T., Lehmuskoski, K. ja Moisanen, M Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 412, 118 sivua, 54 kuvaa, 3 taulukkoa ja 2 liitettä. Tähän raporttiin on koottu tutkimustulokset vuosina 1985, 1987, 2000, 2005 ja 2006 tutkitusta 47 suosta. Soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3120 ha, mikä on 90 % kunnan suoalasta. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 64,76 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 2,1 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 0,6 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,4. Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 m syvää aluetta 1678 ha (54 %) ja sen turvemäärä 53,65 milj. suo-m 3. Rahkavaltaisten turpeiden osuus on 61 % ja saravaltaisten 39 %. Vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 38 % suotyyppihavainnoista. Tarkkatilavuuksisia näytteitä otettiin laboratoriomäärityksiä varten yhteensä 282 kpl. Niiden perusteella keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % ja rikkipitoisuus 0,34 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja kuiva-ainemäärä 86,5 kg/suo-m 3. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 25 suolla. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 1026 ha ja sen käyttökelpoinen turvemäärä 22,75 milj. suo-m 3. Energiasisältö on 11,46 milj. MWh 50 % kosteudessa. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 480 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 6,15 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, ympäristöturve, Hattula. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti: ISBN ISSN

4 Suomi, T., Lehmuskoski, K. ja Moisanen, M Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 412, 118 pages, 54 figures, 3 tables and 2 appendice. In the municipality of Hattula 47 peatlands covering 3120 hectares were surveyed in 1985,1987, 2000, 2005 and The peatland studied contain a total of million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 2.1 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.6 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 5.4. The area deeper than 1.5 m covers 1678 hectares (54%) and contains million m 3 peat in situ. Sixty one per cent of the peat is Sphagnum predominant and 39% Carex predominant. The most common site types are pine bogs. Pristine peatland covers 38% of the total peatland area. Altogether 282 peat samples were analysed in the laboratory. The average ash content of peat is 2.8% and the sulphur content 0.34% of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 20.3 MJ/kg and the dry bulk density 86.5 kg per m 3 in situ. Twenty five of the investigated peatlands are suitable for peat production. The total area suitable for fuel peat production is 1026 hectares. The available amount of peat is million m 3 in situ and the energy content at 50% moisture content million MWh. The area suitable for environmental peat production is 480 ha and the available amount of peat is 6.15 milj. m 3 in situ. Key words: mire, peat, fuel peat, horticultural peat, Hattula Timo Suomi, Kari Lehmuskoski and Markku Moisanen Geological Survey of Finland P.O. Box 96 FIN ESPOO FINLAND

5

6 JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriomääritykset... 8 AINEISTON KÄSITTELY... 8 ARVIOINTIPERUSTEET... 9 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET... 9 HATTULAN TUTKITUT SUOT Hirvilamminsuo Karhumäensuo Suntintaustanletto Valkealamminsuo Pahasuo Kilpilamminsuo Takajärvensuo Vaarinsuo Pillisuo Pikkulamminsuo Kiimasuo Kaivettusuo Porrassuo Salmenvuorensuo Löyttysuo Hepolamminsuo Ruokosuo Taipaleensuo Kolisevankorpi Huhtisuo Isosuo Haapasuo Valkeasuo Heinisuo Hanhisuo Saunasuo Vinjalamminsuo Pitäjänsuo Kuivajärvensuo Leteensuo Mervensuo Pahakorpi Jumoinsuo Ihanasuo Annalansuo Muurainsuo Vittiänsuo Pitkäsuo Uttilansuo Suurisuo Pissinkorpi... 96

7 42. Lintusuo Lauttasuo Koivikonsuo Linnokankaansuo Hietasuo Kouransuo TULOSTEN TARKASTELU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Luonnonsuojelualueet Soiden soveltuvuus turvetuotantoon KIRJALLISUUTTA LIITTEET

8 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt maaperän ja turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Hattulassa vuosina 1985, 1987, 2000, 2005 ja Vuonna tutkittiin 14 suota, vuonna 2000 yksi suo ja vuosina suota. Vuosina 1985, 1987 ja 2000 tehdyistä maastotöistä vastasi geologi C-G. Stèn. Tutkimusten jälkeen on Hattulan eteläosassa tullut muutoksia kunnanrajaan. Tässä raportissa on käytetty Hattulan vanhaa, ennen vuotta 2009 voimassa ollutta kuntarajaa. Taulukoihin on merkitty vahvennettuna ne suot, jotka ovat jääneet kokonaan Hämeenlinnan alueelle vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen. Valtaosa soista sijaitsee Hattulan etelä- ja keskiosassa, mutta myös pohjoisosassa on laajoja suoalueita. Peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan Hattulassa on 50 kpl, yhteispinta-alaltaan 3450 ha, yli 20 ha:n suuruisia yhtenäisiä suoalueita (Virtanen ym. 2003). Tästä pinta-alasta on tutkittu 90 % (47 suota). Kaikki Hattulan yli 20 ha:n suuruiset suot, joilla on tuotantoedellytyksiä, on tutkittu. Tutkimusten päätarkoituksena on osoittaa energia- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvat suoalueet. Turvetuotannon lisäksi tutkimustietoja voidaan käyttää ojituksen, metsänkasvatuksen ja maatalouden suunnittelussa. Viime aikoina on turvekartoitusten tärkeäksi tehtäväksi tullut tiedon tuottaminen maankäytön suunnittelun pohjaksi esimerkiksi suojeluohjelmiin, kaavoitukseen ja rakentamiseen. Yksityiskohtaiset suoselostukset, jotka sisältävät mm. suokartan ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Etelä-Suomen yksiköstä. Nyt julkaistavaan turveraporttiin on koottu vuosien 2005 ja 2006 tutkimusten lisäksi vuosina 1985,1987 ja 2000 tutkittujen soiden perustiedot päivittämättöminä eli sellaisina, kuin ne olivat tutkimusajankohtana. Esimerkkinä suokartasta on kuva 2 ja suon poikkileikkauskuvasta kuva 3. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kartassa (kuva 1), johon on merkitty myös suojelualueet. Raportin lopussa on tulosten tarkasteluosa, jossa on yhteenveto mm. tutkituista turvekerrostumista, suojelualueista, laboratoriomääritysten tuloksista ja turvetuotantoon soveltuvista soista. Kuvassa 54 on indeksikartalla kaikki Hattulan tutkitut suot ja turvetuotantoon soveltuvat suot. Tämä raportti on luettavissa myös GTK:n internet-sivuilta ( 7

9 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Suurimmat suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettyä selkälinjaa vastaan on kohtisuoraan sijoittuvia poikkilinjoja (Lappalainen, Stén & Häikiö 1984). Osa tutkimuslinjoista on vaaittu. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein. Pienet ja saarekkeiset suot tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin turvelajit lisätekijöineen, turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko) ja kosteus (5-asteikko). Vuosina 2005 ja 2006 tehdyissä tutkimuksissa soiden heikosti maatunut (H1-4) rahkaturve on kenttätutkimusten yhteydessä jaoteltu kasvijäännöskoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät). Myös liejukerrokset ja pohjamaalajit määritettiin. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrää arvioitiin luotaamalla tutkimuspisteillä kymmenessä eri kohdassa kahden metrin syvyyteen. Tiedot tallennettiin maastossa jatkokäsittelyä varten maastotietokoneelle. Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 15 suolta, 17 näytepisteeltä yhteensä 282 tarkkatilavuuksista turvenäytettä, joista tutkittiin maastossa turvelajit ja maatuneisuus. Laboratoriossa määritettiin ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Valikoiduista näytteistä määritettiin lämpöarvo Leco AC-200 -kalorimetrillä ja tutkittujen soiden näytteistä IKA (C5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM ). Osasta näytteitä tehtiin myös rikkimäärityksiä Leco SC-132 rikkianalysaattorilla sekä hiili- ja typpimäärityksiä hiili-typpianalysaattorilla. AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä syvyyskäyrien väliset alueet ovat vyöhykkeitä, joilta kultakin lasketaan erikseen turvemäärät. Nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu heikosti maatuneen (H1 3 ja H4) rahkavaltaisen pintaturpeen osuus kokonaisturvemäärästä. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle (taulukko 2). Mikäli tuotantoon soveltuvalta suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisältöä ja kuiva-ainemäärää laskettaessa käytetty menetelmää, joka perustuu maastossa määritettyihin kosteus- ja maatuneisuusarvoihin (Mäkilä 1994). 8

10 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat ARVIOINTIPERUSTEET Mikäli turvetuotantoalue on yli 10 ha, on suon ojittamiselle tai turvetuotannolle oltava ympäristölupa. Alle 10 ha:n alueesta tehdään ilmoitus ympäristökeskukselle. Yli 150 ha:n alueesta on tehtävä YVAlain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi on nojauduttu energiaturpeen laatuohjeisiin (Energiaturpeen laatuohje 2006). Energiaturvetuotantoon soveltuvia ovat saravaltaiset turpeet ja kohtalaisesti sekä hyvin (H 5 10) maatuneet rahkavaltaiset turpeet. Toisinaan myös heikommin maatunutta (H1 4) rahkaturvetta käytetään energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna. Ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros (yleensä <60 cm) on laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään, koska se voidaan sekoittaa muuhun turpeeseen ja tuottaa heikompilaatuisena energiaturpeena. Tässä raportissa tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m syvää, noin 10 ha:n suuruista aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyt (turvekankaat, pellot yms.) voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa metrin syvyyskäyrälle asti. Käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa on vähennetty suon pohjalle jääväksi oletettu, keskimäärin 30 cm paksu, yleensä vaikeasti hyödynnettävä ja runsastuhkainen kerros. Käyttösuosituksissa huomioidaan myös soiden luonnonsuojelulliset arvot. Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon soveltuvaksi katsottu pinta-ala ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä (taulukko 2). Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1 4) rahkavaltaista turvetta, jota käytetään mm. kasvuturpeena, viherrakentamiseen ja maatalouskäyttöön. Heikosti maatunutta vaaleaa rahkaturvetta käytetään myös öljyntorjunnassa ja jätevesien puhdistuksessa. Hyvän pidätyskykynsä ansiosta heikosti maatunut rahkaturve soveltuu erityisen hyvin karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineen määrää. Lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä vaalea rahkaturve on menettämässä valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Vihannesten kasvattamisessa ollaankin usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturvetuotteet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksista. Mikäli heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus turvekerrostumasta on suhteellisen vähäinen, on koko suon turvemäärää ehdotettu turvemullan raaka-aineeksi energiaturpeen vaihtoehtona. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Tässä raportissa olevan suppean suoselostuksen lisäksi jokaisesta tutkitusta suosta on tehty laajempi tutkimusselostus, jossa on tarkat tiedot myös laboratoriomääritysten tuloksista ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyvässä suokartassa on tutkimuspisteittäin turvekerroksen keskimääräinen maatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen ja koko turvekerrostuman paksuus. Suokartoissa on turvekerroksen paksuutta osoittavat syvyysvyö- hykkeet (kuva 2). Soiden turvekerrostumista voidaan laatia erilaisia poikkileikkauskuvia esim. maatuneisuuksista ja turvelajeista (kuva 3). Näiden perustulosteiden lisäksi voidaan tulostaa erilaisia tasokarttoja, joilla havainnollistetaan suon ominaisuuksia, kuten suotyyppejä, liekoisuutta, suon pinnan korkeutta, pohjamaalajeja, liejukerroksia sekä tietoja puustosta, mättäisyydestä ja vetisyydestä. Samaan karttaan voidaan yhdelle tutkimuspisteelle merkitä kaksi edellä mainituista tiedoista kerrallaan. 9

11 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen Kuva 1. Tutkittujen soiden sijainti. 10

12 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat 1. Hirvilamminsuo (nykyisen Hämeenlinnan alueella; kuntaliitos v. 2009) 2. Karhumäensuo (nykyisen Hämeenlinnan alueella; kuntaliitos v. 2009) 3. Suntintaustanletto (nykyisen Hämeenlinnan alueella; kuntaliitos v. 2009) 4. Valkealamminsuo 5. Pahasuo 6. Kilpilamminsuo (nykyisen Hämeenlinnan alueella; kuntaliitos v. 2009) 7. Takajärvensuo (nykyisen Hämeenlinnan alueella; kuntaliitos v. 2009) 8. Vaarinsuo (nykyisen Hämeenlinnan alueella; kuntaliitos v. 2009) 9. Pillisuo 10. Pikkulamminsuo 11. Kiimasuo 12. Kaivettusuo 13. Porrassuo 14. Salmenvuorensuo 15. Löyttysuo 16. Hepolamminsuo 17. Ruokosuo 18. Taipaleensuo 19. Kolisevankorpi 20. Huhtisuo 21. Isosuo 22. Haapasuo 23. Valkeasuo 24. Heinisuo 25. Hanhisuo 26. Saunasuo 27. Vinjalamminsuo 28. Pitäjänsuo 29. Kuivajärvensuo 30. Leteensuo 31. Mervensuo 32. Pahakorpi 33. Jumoinsuo 34. Ihanasuo 35. Annalansuo 36. Muurainsuo 37. Vittiänsuo 38. Pitkäsuo 39. Uttilansuo 40. Suurisuo 41. Pissinkorpi 42. Lintusuo 43. Lauttasuo 44. Koivikonsuo 45. Linnokankaansuo 46. Hietasuo 47. Kouransuo 11

13 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella on turpeen keskimaatuneisuus ja alapuolella heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus / koko turvekerrostuman paksuus desimetreinä. 12

14 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Suotyypit: RHTK= Ruohoturvekangas, VATK= Varputurvekangas, IRMU= Isovarpurämemuuttuma, TRMU= Tupasvillarämemuuttuma, RRMU= Rahkarämemuuttuma, RROJ= Rahkarämeojikko 13

15 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen HATTULAN TUTKITUT SUOT Hattulan suot sijaitsevat Etelä-Suomen kilpikeitaiden ja Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeitaiden rajavyöhykkeessä. Suurin osa soista onkin viettokeitaita tai tasaisia rahka- ja metsäkeitaita. Suurimmissa soissa on kuitenkin selviä kilpikeitaiden piirteitä. Mannerjäätikön vetäydyttyä Hattulan alueelta vuotta sitten, olivat vain yli 130 m mpy. olevat huiput vedenkoskematonta maata. Ancylus-järvivaiheen aikana vuotta sitten veden pinnan laskiessa noin metrin tasoon paljastui suuri osa Hattulaa merestä ja soistuminen alkoi (Mäkilä ym. 2009). Hattulan Hanhisuosta (noin 120 m mpy.) tehty pohjaturpeen ikämääritys (Poz-27032) osoittaa soistumisen alkaneen Hanhisuolla vuotta sitten. Keskimääräinen turpeen kertymä on tällä ajoituspisteellä ollut 0,8 mm vuodessa. Hattulan lounaisosan suot ovat noin 130 m, keskiosan suot m ja koillisosan savikkoalueen suot noin 80 m meren pinnan yläpuolella. Kunnan koillisrajaa kohden maasto kohoaa jälleen niin, että suot ovat pääosin metrin tasossa. Hattulassa on Etelä-Suomen olosuhteisiin nähden suhteellisen paljon luonnontilaista suoaluetta. Tutkitusta suopinta-alasta kolmannes on ojittamatonta. Luonnontilaisen suon suuri osuus selittyy osaksi suojelualueiden runsaudella. Hattulan tutkituista soista on Natura-ohjelmassa 6 suota, yhteispintaalaltaan noin 300 ha (10 % tutkitusta suopinta-alas- ta). Yhteensä Natura-aluetta on Hattulassa runsaat 1000 ha. Hattulan pohjoisosassa sijaitseva Suurisuo (64 ha) kuuluu Soidensuojelun perusohjelmaan mutta ei Natura-ohjelmaan. Hattulassa on lisäksi laajoja vesistöjen varsille sijoittuvia valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Laajaa teollista turvetuotantoa on vain Hattulan kaakkoisosassa olevalla Isosuon alueella. Tutkittujen soiden vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet (66 %). Peräti 35 suolla on räme vallitseva suotyyppi. Yleisin rämetyppi on rahkaräme, mutta myös keidasrämettä, isovarpurämettä ja tupasvillarämettä on runsaasti. Turvekankaista (20 % suopinta-alasta) vallitsevana suotyyppinä on puolukkaturvekangas. Seitsemällä suolla turvekangas on yleisin suotyyppi. Korpia on 9 % ja avosoita 5 % tutkitusta pinta-alasta. Soille on tyypillistä ohuehko, keskimäärin noin puolen metrin paksuinen rahkavaltainen pintaturvekerros. Soittain tämän pintakerroksen paksuus vaihtelee muutamasta cm:stä yli kahteen metriin. Soiden pohjakerrostumissa turve on yleensä saravaltaista. Tutkittujen turvekerrostumien keskimääräinen paksuus on 2,1 m. Paksuin turvekerrostuma on Leteensuolla (10,2 m). Soiden pohjamaalajina on yleisimmin moreeni (49 %) ja alavimmilla mailla myös savi (28 %). Liejua on soiden pohjalla 25 %:lla tutkitusta pinta-alasta. Kuva 4. Sararämettä Hattulan Porrassuolla. Sararäme on yleisin suotyyppi kuudella tutkitulla suolla. 14

16 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 5. Esimerkki Hattulan yleisimmästä suotyypistä: Taipaleensuon luonnontilaista rahkarämettä. Kuva 6. Taipaleensuon rehevää ruoho- ja heinäkorpea. Rehevät suotyypit ovat Hattulassa yleensä pienialaisia. 15

17 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 1. Hirvilamminsuo Hirvilamminsuo (atk-nro. 9969, kl , x = 6752,3, y = 3342,5) sijaitsee noin 28 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Alue, jolla suo sijaitsee, kuului ennen Hattulan kuntaan, nykyisin Hämeenlinnaan. Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon sekä pohjoisreunaltaan Mustalammiin (136 m mpy.). Lisäksi suon eteläosassa on Hirvilammi-niminen suurehko lampi (138 m mpy.) ja lounaislahdekkeessa aivan pieni Pikku Hirvilammi. Kulkuyhteydet suolle ovat erinomaiset: suon etelälaidan lähellä kulkee Forssan Hämeenlinnan valtatie, ja muualla tulee suolle eri puolilta metsäautoteitä (kuva 7). Tutkitun alueen pinta-ala on 121 ha, josta yli metrin syvyistä on 98 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 81 ha ja yli 2 m:n syvyistä 64 ha. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosastaan pohjoiseen kohti Mustalammia. Suon eteläosasta vedet laskevat etelään kohti Hirvilammia, josta edelleen etelään päin Pitkäjärven, Myllyjärven ja Rietajärven kautta Pääjärveen. Suon pohjoisosa kuuluu Ruokojoen valuma-alueeseen (35.889), eteläosa Loimijoen vesistöalueen Ilmetynjoen valuma-alueeseen (35.984). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,6 m) on suon lounaisosassa. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (75 %), hiekka (7 %) ja hiesu (7 % havainnoista). Liejua on suon länsiosassa, Hirvilammista länteen, enimmillään 90 cm:n paksuudelta. Myös Hirvilammista pohjoiseen olevalla suon syvällä alueella on liejua noin 30 cm. Hirvilamminsuon suotyypit ovat enimmäkseen erilaisia rämeitä (81 %). Korpia on 7 %, avosoita 1 % ja turvekankaita 11 %. Suon eteläinen osa Hirvilammista länteen on rahkarämettä, muilta osiltaan suo on enimmäkseen tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa sekä reunojen lähellä mustikkakorpimuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Suurin osa suosta on ojitettu, vain Hirvilammista länteen ja etelään oleva alue on luonnontilaista. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä suuri osa suon turvekerroksesta on Hirvilammin vedenpinnan tason alapuolella. Suon pinnasta on mätäspintaa 22 %, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on enimmäkseen taimi- ja pinotavaravaiheen männikköä, jossa suon reunoilla on lisäksi kuusta ja hieman koivua. Hirvilamminsuon turpeesta on rahkavaltaista 78 % ja saravaltaista 22 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 50 %, sararahkaturvetta (CS) 27 %, ja rahkasaraturvetta (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 47 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko suon turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on melko ohut, yleensä alle puoli metriä, ja sen keskimaatuneisuus on 3,2. Suurin osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta saransekaista rahkaturvetta, jossa lisätekijöinä on tupasvillaa (ER) ja puuta (L). Suon pohjalla on jonkin verran rahkan sekaista saraturvetta. Liekoja suolla on kohtalaisesti: yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on, noin 2,5 % ko. alueen turvemäärästä. Hirvilamminsuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 81 ha ja sen kokonaisturvemäärä 2,35 milj. suo-m³. Ympäristö- ja imeytysturpeeksi tai korkeintaan kohtalaisesti kasvuturpeeksi kelpaavaa, heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,3) rahkavaltaista pintaturvetta on yhteensä 25 ha:n alalla suon lounais-, keski- ja pohjoisosassa keskimäärin noin 70 cm:n paksuudelta 0,18 milj.suo-m³. Tuotannon kannalta haitallisesti kolmeen 5 12 ha:n alueeseen jakautunut pintaturve voidaan hyödyntää myös varsinaiseen energiaturpeeseen sekoitettuna, vaikka se heikentääkin polttoturpeen energiaominaisuuksia. Turvemullaksi sekoitus (keskimaatuneisuus 6,1) kokonaisuudessaan kelpaa hyvin. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 1,932 milj. suo-m³. Mahdollista turvetuotantoa haittaavat paitsi epäyhtenäinen tuotantoalue myös turvekerrostumiin rajoittuvat lammet, erityisesti Hirvilammi, jonka pinnan alapuolella suuri osa läheisistä turvekerrostumista sijaitsee. Hirvilamminsuolta on otettu suon keskiosasta Hirvilammin pohjoispuolelta tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,15 (liite 1). 16

18 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Hirvilamminsuolla

19 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 2. Karhumäensuo Karhumäensuo (atk-nro. 9983, kl , x = 6752,7, y = 3343,3) sijaitsee noin 28 km Hattulan keskustasta lounaaseen alueella, joka ennen kuului Hattulan kuntaan, nykyisin Hämeenlinnaan (kuva 1). Suo rajoittuu epätasaiseen moreenimaastoon sekä koillisreunaltaan harjuun. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsi- ja pohjoispuolella on metsäautotie (kuva 8). Tutkitun alueen pinta-ala on 38 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 10 ha ja yli 2 m:n syvyistä 2 ha. Tutkitulla suonosalla on 9 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,9/10 ha. Suon länsiosat ovat nykyisen Hämeenlinnan alueella. Suo on tutkittu vuonna Suon pinta, jonka korkeus merenpinnasta on m, viettää koilliseen ja itään. Suon vedet laskevat itä- ja koillisreunoilta ojia myöten Ruokojokeen, jonka valuma-alueeseen (35.889) Karhumäensuo kuuluu. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,7 m) on suon pohjoisosassa. Suon pohja on epätasainen: pohjamaalajina on moreeni. Liejua on havaittu suon pohjalla yhdellä pisteellä, sen syvimmällä alueella, 30 cm:n paksuudelta. Karhumäensuon suotyypeistä on rämeitä 92 % ja korpia 8 %. Suon pohjois- ja keskiosa on rahkarämettä ja tupasvillarämettä, eteläosa sekä itäinen lahdeke varsinaista sararämettä. Suon reunat ovat korpirämettä ja kangaskorpea. Koko suo on ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pinnasta on mätäspintaa 16 %, ja mättäiden keskimääräinen korkeus on 2 dm. Puusto on taimi- ja harvennusvaiheen mäntyä sekä varsinkin reunoilla myös koivua, jota on noin viidesosa puustosta. Karhumäensuon turpeesta on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista 49 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 15 %, sararahkaturvetta (CS) 36 % ja rahkasaraturvetta (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 53 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko suon turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 6,5. Suurin osa turpeesta on rahka-sara -sekaturvetta, jossa on runsaasti puuainesta lisätekijänä. Liekoja suolla on kohtalaisesti: yli 1,5 m syvällä suoalueella niitä on 2,7 % alueen turvemäärästä. Karhumäensuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 10 ha ja sen kokonaisturvemäärä 0,20 milj.suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,17 milj. suo-m³. Turve soveltuu kokonaisuudessaan energiaturpeeksi, sillä rahkaturvealueen heikosti maatunut (keskimaatuneisuus 3,5) pintaturvekerros on niin ohut, että se voidaan tuotettaessa sekoittaa muuhun turpeeseen. Tällöin energiaturpeen keskimaatuneisuus on 6,2. Myös turvemullan raakaaineeksi turve kelpaa hyvin. Suo on kuitenkin pieni ja sen yli 1,5 m:n alue hieman hankalan muotoinen. Pienimuotoinen energiaturvetuotanto voi hyvinkin tulla kyseeseen. 18

20 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Karhumäensuolla

21 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 3. Suntintaustanletto Suntintaustanletto (atk-nro. 9975, kl , 02, x = 6753,4, y = 3340,6) sijaitsee noin 27 km Hattulan keskustasta lounaaseen alueella, joka ennen kuului Hattulan kuntaan, mutta kuuluu nykyisin Hämeenlinnaan (kuva 1). Suo rajoittuu pohjoisessa hiekkaan, idässä ja etelässä Suojärveen sekä lännessä moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon länsipuolen lähellä kulkevasta metsäautotiestä erkanee traktoritie suolle (kuva 9). Tutkitun alueen pinta-ala on 29 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha ja yli 2 m:n syvyistä 5 ha. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 129,5 131 m, ja pinta viettää hyvin loivasti kohti Suojärveä, josta vedet laskevat Suojärvenjokea myöten koilliseen Uljasjärveen. Suo sijaitsee Teuronjoen valuma-alueella (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,6 m) on suon länsiosassa. Suon pohja on epätasainen, ja pohjamaalajeina ovat moreeni (85 % havainnoista) ja hieta (15 %). Liejua on suon pohjalla yli metrin syvyisellä suoalueella paksuimmillaan noin puolentoista metrin verran. Suntintaustanleton suotyypeistä on rämeitä 95 % ja avosoita 5 %. Yleisin suotyyppi on isovarpuräme, jonka lisäksi on pallosararämettä sekä suon reunoilla kangasrämettä. Suojärven ranta on luhtanevaa. Melkein koko suo on luonnontilainen, vain sen länsiosaan on suon poikki vedetty muutama kuivatusoja. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä turvepatjasta on vain aivan sen pintaosa Suojärven vedenpinnan tasoa ylempänä. Mättäitä suon pinnasta on ainoastaan 6 %, ja niiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on varttunutta kasvatusvaiheen mäntyä. Suntintaustanleton turpeesta on rahkavaltaista 87 % ja saravaltaista 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 51 %, sararahkaturvetta (CS) 36 %, saraturvetta (C) 3 % ja rahkasaraturvetta (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 26 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatunut (keskimaatuneisuus 3,6), rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut, vain muutaman kymmenen cm:n vahvuinen. Suurin osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, jonka lisäksi pohjan lähellä on hieman saravaltaista turvetta. Puuainesta ja tupasvillaa on lisätekijänä koko kerrostumassa melko runsaasti. Liekoja suolla on kohtalaisesti: yli puolentoista metrin syvyisellä suonosalla niitä on 2,3 % ko. alueen turvemäärästä. Suntintaustanletolla on yli 1,5 m syvää aluetta 9 ha, ja sen kokonaisturvemäärä on 0,20 milj.suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,17 milj. suo-m³. Turve on energiaturpeeksi soveltuvaa, sillä suon pinnan ohut, heikosti maatunut rahkaturvekerros voidaan tuotannossa sekoittaa muuhun turpeeseen. Tällöin turpeen keskimaatuneisuus on tosin vain 5,3. Turvemullan raaka-aineeksi turve kelpaa hyvin. Suo on kuitenkin pieni, ja siihen rajoittuva Suojärvi aiheuttaa kuivatusvaikeuksia. Suon keskellä on vielä moreenisaarekkeita, joten vain pienimuotoinen energiaturvetuotanto voi tulla kyseeseen. 20

22 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Suntintaustanletolla

23 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 4. Valkealamminsuo Valkealamminsuo (atk-nro. 9961, kl , x = 6754,2, y = 3342,0) sijaitsee noin 26 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu eteläosastaan harjuun ja muualla moreeniin. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset, sillä sekä suon itä- että pohjoispuolella on metsäautotie (kuva 10). Tutkitun alueen pinta-ala on 57 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 38 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 26 ha ja yli 2 m:n syvyistä 15 ha. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 132,5 135 m, ja pinta viettää loivasti länteen. Suon vedet laskevat lounaispäästä Suojärveen ja edelleen Suojärvenjokea myöten Uljasjärveen. Pohjoisosasta vedet laskevat Tuiskulammen kautta Raidonjärveen. Suo sijaitsee Ruokojoen valuma-alueella (35.889), mutta länsipäästä vedet virtaavat Teuronjoen valuma-alueelle (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,8 m) on suon kaakkoisosassa. Suon pohja on epätasainen, ja sen yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 % havainnoista), hieta (15 %) ja hiekka (10 %). Liejua on tavattu eri puolilla suota pohjan painanteissa, enimmillään 90 cm:n paksuudelta. Valkealamminsuon suotyypeistä on rämeitä 87 %, korpia 10 % ja turvekankaita 3 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme, jonka lisäksi myös lyhytkortista nevarämettä sekä isovarpurämettä esiintyy yleisesti. Suon itä- ja kaakkoisosassa on rahkarämettä. Suurin osa suosta on ojitettu, vain itäosa on luonnontilaista. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pinnasta on 33 % mättäitä, ja niiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on keskitiheää harvennusvaiheen männikköä, jossa on sekä koivua että hieman kuusta. Valkealamminsuon turpeesta on rahkavaltaista 27 % ja saravaltaista 73 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 10 %, sararahkaturvetta (CS) 16 %, ruskosammalrahkaturvetta (BS) 1 % ja rahkasaraturvetta (SC) 73 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 50 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 14 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 6,5. Pintarahkakerrosta ei suurimmalla osalla suota ole lainkaan tai se on vain cm:n paksuinen. Suurimmalla osalla suota turve on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkasaraturvetta, jossa on lisätekijänä runsaasti puuainesta. Vain suon kaakkoisosan syvällä alueella on turvepatjan yläosa rahkavaltaista, yleensä saransekaista, ja lisätekijänä siinä on kohtalaisesti tupasvillaa. Liekoja suolla on kohtalaisesti; yli 1,5 m:n syvällä suon osalla niitä on 2,9 % alueen turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä, 26 ha:n alueella on turvetta yhteensä 0,60 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,52 milj. suo-m³. Turve on kokonaisuudessaan energiaturpeeksi (keskimaatuneisuus 6,2) tai turvemullan raaka-aineeksi soveltuvaa. Valkealamminsuo on kuitenkin monien saarekkeiden rikkoma, joten epäyhtenäisiä ja hankalan muotoisia tuotantokenttiä voitaisiin muodostaa vain pienimuotoisen turvetuotannon tarpeisiin. 22

24 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Valkealamminsuolla

25 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 5. Pahasuo Pahasuo (atk-nro , kl , x = 6755,2, y = 3341,6) sijaitsee noin 25 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suon läpi kulkee katkeileva, matala harju, mutta ulkoreunoiltaan suo rajoittuu moreeniin. Suon kaakkoisosassa on kaksi pientä lampea, Tuiskulammi ja Haaralammi. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät: autotiet, joista yksi ylittää suon luoteisen, yksi kaakkoisen lahdekkeen, miltei ympäröivät suon (kuva 11). Tutkitun alueen pinta-ala on 73 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 45 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 26 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä; tutkimus- ja syvyyspisteitä on siten yhteensä 8,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 3 m/km. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat Tuiskulammin ja Haaralammin kautta kaakkoon Raidonjärveen. Suo sijaitsee Ruokojoen valuma-alueella (35.889). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,9 m) on suoaltaan keskellä. Suon pohja on moreenia, ja se on hyvin epätasainen. Liejua ja järvimutaa on suon pohjan painanteissa monin paikoin, yleensä 1 2 m:n paksuudelta, mutta Tuiskulammin luoteispään lähellä on havaittu 3,1 metrinkin liejukerrostuma. Pahasuon suotyypeistä on rämeitä 73 %, avosoita 2 %, korpia 2 % ja turvekankaita 23 %. Yleisin suotyyppi on sararämemuuttuma, joka on vallitsevana suon keski- ja länsiosassa. Suon itäosassa, lampien läheisyydessä, vallitsee isovarpurämemuuttuma. Pienellä alueella Tuiskulammista luoteeseen on hiukan avosuota, luonnontilaista saranevaa. Suon reunaosat ovat turvekangasta, yleisimpänä puolukkaturvekangas, sekä paikoin varsinaista korpea. Myös keskustan saarekkeiden lähellä on puolukkaturvekangasta. Mättäitä suolla on vähän, vain 10 % pintaalasta on mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto suolla on riuku- ja ainespuuvaltaista mäntyä, jonka lisäksi on koivua, noin neljäsosa puustosta. Suon reunaosilla koivu on vallitsevana puulajina, ja metsiköissä on hieman kuustakin. Pahasuon turpeesta on rahkavaltaista 23 % ja saravaltaista 77 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 10 %, sararahkaturvetta (CS) 13 % ja rahkasaraturvetta (SC) 77 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 50 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 8 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta saraturvetta, jossa on mukana noin kolmasosa rahkaturvetta sekä puuainesta, jota on kymmenisen prosenttia turvemäärästä. Paikoin on suon sisäosissa päällimmäisenä kerroksena heikosti maatunutta rahkaturvetta, mutta tämä kerros on ohut, vain muutaman dm:n paksuinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,5. Liekoja suolla on vähän: yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on 1,7 % turvemäärästä. Pahasuolla on yli 1,5 m:n syvyisellä 26 ha:n alueella turvetta kaikkiaan 0,50 milj. suo-m³. Turve on kokonaisuudessaan energiaturvetta (keskimaatuneisuus 6,2). Suo soveltuu kuitenkin rikkonaisuutensa ja epätasaisen pohjansa vuoksi huonosti turvetuotantoon. Vaikka pienimuotoinen turpeennosto muutamalla erillisellä turvekentällä olisikin suolla mahdollista, se suhteellisen ravinteikkaana ja tiheästi ojitettuna soveltunee parhaiten metsänkasvatukseen. 24

26 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Pahasuolla. 25

27 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 6. Kilpilamminsuo Kilpilamminsuo (atk-nro. 9958, kl , x = 6754,2, y = 3338,9) sijaitsee noin 27 km Hattulan keskustasta lounaaseen alueella, joka ennen kuului Hattulan kuntaan, mutta kuuluu nykyisin Hämeenlinnaan (kuva 1). Suo rajoittuu pohjoisosastaan harjuun, eteläosastaan moreeniin, muualla hiekkamuodostumiin. Suon pohjoisosassa on Kilpilammi-niminen lampi. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon itä- ja länsipuolitse kulkee metsäautotie (kuva 12). Tutkitun alueen pinta-ala on 94 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 66 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 47 ha ja yli 2 m:n syvyistä 33 ha. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,5/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta 133,5 135 m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Suon vedet virtaavat ojia myöten Uljasjärveen ja siitä Rautijärveen. Suo sijaitsee Teuronjoen valuma-alueella (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,8 m) on suon koillisen lahdekkeen pohjukassa jyrkkäreunaisen harjun liepeillä. Suon pohja on epätasainen; yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (81 %) ja hieta (13 % havainnoista). Liejua on Kilpilammin lähellä metrin paksuudelta sekä suon eteläosan paksuturpeisella alueella cm:n kerrostumana. Kilpilamminsuon suotyypeistä on rämeitä 90 %, korpia 2 % ja turvekankaita 8 %. Yleisin suotyyppi on isovarpurämemuuttuma, jonka lisäksi on tupasvillarämemuuttumaa. Suon reunoilla ja lahdekkeissa on mustikkaturvekangasta sekä hieman korpirämettä. Melkein koko suo on ojitettu, vain luoteiset lahdekkeet, eteläisempi kokonaan ja pohjoisempi pohjukastaan sekä pieni alue suon eteläreunalla ovat luonnontilaisia. Kuivatusmahdollisuudet ovat erinomaiset, korkeuseroa Uljasjärveen on kymmenisen metriä. Suon pinnasta on 28 % mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on pääasiassa harvahkoa harvennusvaiheen männikköä, jossa lisäksi on koivua noin viidesosa ja kuusta noin kymmenesosa puustosta. Kilpilamminsuon turpeesta on rahkavaltaista 65 % ja saravaltaista 35 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 42 %, sararahkaturvetta (CS) 22 %, ruskosammalrahkaturvetta 1 % ja rahkasaraturvetta (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 53 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 50 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 10 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen, joka on melko ohut, maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 7,1. Pääosa turpeesta on kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta, jossa lisätekijänä on runsaasti tupasvillaa. Pohjan läheisyydessä turve on saransekaista rahkaturvetta tai rahkansekaista saraturvetta, jossa on runsaasti puuainesta lisätekijänä. Liekoja suolla on runsaasti, yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on yli 3 % alueen turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 47 ha:n alueella on turvetta yhteensä 1,18 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 1,04 milj. suo-m³. Turvetta voidaan pitää kokonaisuudessaan energiaturpeena (keskimaatuneisuus 6,4) tai myös turvemullan raaka-aineena. Suon pohjoisosa on hankalan muotoinen ja rikkonainen siellä sijaitsevien saarekkeiden ja Kilpilammin vuoksi, ja turpeen hyödyntäminen onkin tällä suon osalla hankalaa. Eteläosassa on suon energiaturpeesta noin kaksi kolmasosaa. Kilpilamminsuolta on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten suoaltaan eteläosan keskeltä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2,0, Q8,0, S0,15 (liite 1). 26

28 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Kilpilamminsuolla. 27

29 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 7. Takajärvensuo Takajärvensuo (atk-nro. 9974, kl , x = 6755,1, y = 3339,6) sijaitsee noin 27 km Hattulan keskustasta lounaaseen alueella, joka ennen kuului Hattulan kuntaan, mutta kuuluu nykyisin Hämeenlinnaan (kuva 1). Suo rajoittuu itäosastaan moreenimaastoon, pohjoisosastaan Iso Tähilammi -järveen, länsiosastaan hiekkamuodostumaan sekä eteläosastaan harjuun, joka erottaa suon sen eteläpuolella sijaitsevasta Kilpilamminsuosta. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset, sillä tiet lähes ympäröivät suon (kuva 13). Tutkitun alueen pinta-ala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha ja yli 2 m:n syvyistä 4 ha. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 132,5 134 m, ja pinta viettää reunoilta keskustaan. Suon läpi kulkevaa puroa myöten vedet laskevat Rimpilammin kautta etelään Suojärveen. Suo sijaitsee Teuronjoen valuma-alueella (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,3 m) on suon länsiosassa. Suon pohja on epätasainen, ja pohjamaalajina on yleisimmin moreeni, jonka lisäksi noin neljäsosa suon pohja-alasta on hiekkaa. Liejua on suon keskustassa, suon syvimmällä alueella, paksuimmillaan runsaan metrin verran. Takajärvensuon suotyypeistä on rämeitä 31 %, korpia 4 % sekä turvekankaita 65 %. Suurin osa suosta on puolukka- ja varputurvekangasta. Suon reunat ovat korpirämettä sekä kangaskorpea ja -rämettä, kaikki muuttumina. Koko suo on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonohkot, sillä Ison Tähilammin lasku-uoma kulkee suon halki. Suon kuivaaminen edellyttää tämän laskupuron syventämistä aina Suojärveen saakka. Puusto on varttunut- ta kasvatusmetsää, jossa pääpuulajina on mänty. Lisäksi on kuusta ja koivua yhteensä noin kolmasosa puustosta. Takajärvensuon turpeesta on rahkavaltaista 74 % ja saravaltaista 26 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 33 %, sararahkaturvetta (CS) 41 % ja rahkasaraturvetta (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 18 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 6,7. Heikosti maatunut pintarahkakerros on hyvin ohut, vain cm. Sen alla oleva turvekerros on melko maatunutta, saransekaista rahkaturvetta, ja pohjan lähellä on osin heikosti, mutta pääasiassa kohtalaisesti maatunutta saraturvetta sekä rahkasaraturvetta. Lisätekijöinä on koko turvekerrostumassa puuainesta sekä pohjan läheisessä saraturpeessa lisäksi järviruokoa (PR). Liekoja suolla on melko runsaasti. Yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on yli 3 % alueen turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 12 ha:n alueella on turvetta yhteensä 0,23 milj. suo-m³. Turvetta voidaan pitää kokonaisuudessaan energiaturpeena tai myös turvemullan raaka-aineena, sillä ohut pintarahkakerros (keskimaatuneisuus tällä alueella 4,0) on tuotannossa järkevintä sekoittaa muuhun turpeeseen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on tällöin 6,2. Takajärvensuon turvekentästä tulisi hankalan muotoinen eikä kovin yhtenäinen, mutta eniten tuotantoa haittaisivat melko runsasliekoistenkin turvekerrosten kuivaamisvaikeudet. Suon melko pienen koon ja hankalan muodon vuoksi on vain pienimuotoinen turvetuotanto mahdollista. 28

30 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Takajärvensuolla. 29

31 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 8. Vaarinsuo Vaarinsuo (atk-nro. 9978, kl , x = 6755,5, y = 3338,6) sijaitsee noin 27 km Hattulan keskustasta lounaaseen alueella, joka ennen kuului Hattulan kuntaan, mutta kuuluu nykyisin Hämeenlinnaan (kuva 1). Suo rajoittuu idässä ja lännessä hiekkamuodostumiin, etelässä harjuun sekä pohjoisessa moreeniin. Aivan pohjoisimmasta osastaan se on yhteydessä Pikkulamminsuohon. Suon sisällä on kolme pientä lampea. Kulkuyhteydet ovat hyvät: maantie kulkee Vaarinsuon ja Pikkulamminsuon välitse, ja lähellä itä- ja länsireunaa on metsäautoteitä (kuva 14). Tutkitun alueen pinta-ala on 23 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 17 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha ja yli 2 m:n syvyistä 8 ha. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 135,5 137 m, ja pinta viettää pohjoiseen kohti Isoa Tähilammia, jonne suon vedet laskevat. Tästä ne laskevat edelleen kaakkoon päin Suojärveen. Suo sijaitsee Teurojoen valuma-alueella (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,2 m) on Kissalammin pohjoispuolella. Suon pohja on epätasainen, ja sen pohjamaalajeina ovat moreeni (78 %) ja hiekka (22 % havainnoista). Liejua on havaittu suon syvimmällä alueella yhdessä paikassa 60 cm paksu kerros. Suotyypiltään Vaarinsuo on enimmäkseen rahkarämettä, vain reunojen läheisyydessä on pallosararämettä ja isovarpurämettä. Suurin osa suosta on luonnontilaista, vain kaakkoislahdeke on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, viettoa Isoon Tähilammiin on 2,5 4,5 m. Keskimäärin suon pinnasta on mättäitä 42 %, ja niiden korkeus on 2 dm. Puusto on keskitiheää taimi- ja riukuvaiheen mäntyä. Vaarinsuon turpeesta on rahkavaltaista 76 %, ruskosammalvaltaista 5 % ja saravaltaista 19 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 57 %, sararahkaturvetta (CS) 18 %, rahkasaraturvetta (SC) 19 %, ruskosammalsaraturvetta (BC) 1 % ja ruskosammalturvetta (B) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 45 % ja puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 13 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 2,5 ja energiaturpeen 6,2. Heikosti maatunut pintarahkakerros on suon sisäosissa vajaan metrin paksuinen, mutta laadultaan se on huonoa, sillä yli puolet siitä on muodostunut Cuspidata-ryhmän rahkasammalista. Muu osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta sekä sararahka- ja rahkasaraturvetta, jota on pohjan lähellä. Liekoja Vaarinsuolla on kohtalaisesti, yli 1,5 m syvällä suon osalla niitä on 2,7 % turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 12 ha:n alueella on turvetta yhteensä 0,31 milj. suo-m³. Tästä on suoaltaan keskiosassa, yli kahden metrin syvyisellä alueella noin 7 ha:n alalla ja 70 cm:n paksuisena kerrostumana heikkolaatuista ympäristö- ja kasvuturpeen raaka-ainetta (keskimaatuneisuus 2,5) 0,05 milj. suo-m³. Se voidaan tosin yhdistettynä muuhun turpeeseen tuottaa myös energiaturpeeksi, vaikkakin se tällöin heikentää tuotettavan polttoturpeen energiaominaisuuksia (sekoituksen keskimaatuneisuus on 5,3). Turvemullaksi turvesekoitus sitä vastoin kelpaa hyvin. Vaarinsuo soveltuu vain pienimuotoiseen turvetuotantoon, sillä yhtenäisestä turvekentästä tulisi pieni ja hankalan muotoinen. Myös suolla sijaitsevat pikkulammet haittaisivat energiaturvetuotantoa. Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. 30

32 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Vaarinsuolla. 31

33 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 9. Pillisuo Pillisuo (atk-nro. 9979, kl , x = 6756,2, y = 3338,0) sijaitsee noin 27 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu hiekkamuodostumiin sekä aivan pohjoisosastaan moreeniin. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset: auto- ja traktoritiet ympäröivät suota (kuva 15). Tutkitun alueen pinta-ala on 29 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä 8 ha. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 2,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 132,5 137 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat suon pohjoiskärjestä Sotkajärveen. Suo sijaitsee Pyhäjärven alueen Teuronjoen valuma-alueella (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,0 m) on suon keskiosan painanteessa. Suon pohja on hyvin epätasainen, ja sen pohjamaalajeina ovat moreeni ja hiekka. Suppealla alueella suon etelä- ja keskiosan painanteissa on pohjamaan päältä havaittu vajaan metrin liejukerrostuma. Pillisuon suotyypeistä on rämeitä 87 % ja korpia 13 %. Suon keskiosat ovat enimmäkseen rahkarämettä, jonka lisäksi on lyhytkorsinevarämettä ja tupasvillarämettä. Suon reunaosat ovat pallosararämettä sekä paikoin ruoho- ja heinäkorpea. Suo on täysin luonnontilassa. Sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät, sillä korkeuseroa Sotkajärveen on useita metrejä. Suon pinnasta on mätäspintaa 30 %, ja mättäiden korkeus on 2 dm. Puusto on taimi- ja riukuvaiheen enimmäkseen melko harvaa männikköä. Pillisuon turpeesta on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaista 44 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 9 %, sararahkaturvetta (CS) 47 % ja rahkasaraturvetta (SC) 44 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 64 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 6,7. Suon paksuturpeisella alueella on heikosti maatunutta rahkaturvetta yleensä runsaan puolen metrin kerrostumana. Muu osa turvepatjasta on kohtalaisesti maatunutta, saransekaista rahkaturvetta sekä kerrostuman pohjaosassa rahkan sekaista saraturvetta. Liekoja suolla on runsaasti: yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 3,7 % turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 13 ha:n alueella on turvetta yhteensä 0,32 milj. suo-m³. Turvetta voidaan pitää kokonaisuudessaan energiatupeena, koska heikosti maatunut rahkaturvekerros suon pinnalla on varsin ohut. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Turvemullaksi Pillisuon turvesekoitus kelpaa hyvin. Saarekkeiden rikkoman Pillisuon yli 1,5 m:n alueelle ei kuitenkaan saada yhtenäistä turvekenttää, joten suo soveltuu vain pienimuotoiseen turvetuotantoon. Näin ollen lähes kokonaan luonnontilaisen suon jättämiselle tuotannon ulkopuolelle on vahvat perusteet. 32

34 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Pillisuolla

35 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 10. Pikkulamminsuo Pikkulamminsuo (atk-nro. 9963, kl , x = 6756,5, y = 3339,5) sijaitsee noin 25 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeniin sekä kaakossa Karhulammiin ja lounaassa osin Iso Tähilammi -järveen sekä Vaarinsuohon. Suon eteläosa sulkee sisäänsä Pikku Tähilammin. Kulkuyhteydet ovat hyvät: eri puolille suota tulee mökki- ja metsäautoteitä (kuva 16). Tutkitun alueen pinta-ala on 174 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 95 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 49 ha ja yli 2 m:n syvyistä 22 ha. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti Pikku Tähilammia ja Isoa Tähilammia sekä luoteisosastaan kohti Sotkajärveä. Tämä osa suosta sijaitsee Teuronjoen valuma-alueella (35.934), mutta kaakkoinen osa, josta vedet laskevat Karhulammin kautta Pahasuolle, sijaitsee Ruokojoen valuma-alueella (35.889). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,3 m) on rikkonaisen suoaltaan länsiosassa, lähellä Pikku Tähilammia. Suon pohja on epätasainen: pohjamaalajeina ovat moreeni (85 % havainnoista), hieta (10 %) ja hiekka (5 %). Liejua on suon pohjalla Pikku Tähilammin länsipuolella monin paikoin, enimmillään yli kahden metrin, mutta yleensä vajaan metrin paksuudelta. Pikkulamminsuon suotyypeistä on rämeitä 70 %, korpia 13 % ja turvekankaita 17 %. Yleisin suotyyppi on tupasvillaräme. Suon paksuturpeinen alue Pikku Tähilammista luoteeseen on rahkarämettä, reunat sekä ohutturpeiset lahdekkeet isovarpurämettä ja aivan reunoilla kangasrämettä; paikoin on lahdekkeissa korpirämettä sekä varsinaista korpea. Suon koillinen, moreenisaarekkeiden muusta suosta osittain erottama alue on ojitettu, samoin Pikku Tähilammin itä-, pohjois- ja lounaispuoliset alueet, sekä vähäisin osin Ison Tähilammin länsi- ja pohjoisranta ja suon länsireuna. Muuten suo on luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset: vedet voidaan johtaa Isoon Tähilammiin, mutta suuri osa turvekerrostumasta on Pikku Tähilammin vedenpinnan tason alapuolella, joten tämä alue on jätettävä ojittamatta. Mättäät peittävät 19 % suon pinnasta, ja niiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on mäntyvaltaista kasvatusmetsikköä, jossa männyn lisäksi on koivua ja kuusta, kumpaakin noin 10 % puustosta. Pikkulamminsuon turpeesta on rahkavaltaista 77 % ja saravaltaista 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 31 %, sararahkaturvetta (CS) 46 % ja rahkasaraturvetta (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 39 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 55 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 6,9. Pääosa turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta, jossa kerrostuman alaosassa on mukana saraturvetta, sekä lisätekijöinä tupasvillaa ja runsaasti puuainesta. Lähellä pohjaa turve on hyvin maatunutta, paikoin rahkavaltaista, paikoin saravaltaista. Suon paksuturpeisella alueella on turvepatjassa heikosti maatunut pintarahkaturvekerros, jonka paksuus vaihtelee 0,3:sta 1,5 m:iin. Liekoja suolla on kohtalaisen paljon, yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 3 % alueen kokonaisturvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 49 ha:n alueella on turvetta yhteensä 1,09 milj. suo-m³. Energiaturpeen tuottaminen suolta on hankalaa. Yli puolentoista metrin syvyinen suoalue on pirstoutunut moneen osaan, suurimman yhtenäisen alueen sijaitessa juuri Pikku Tähilammen luoteis- ja länsipuolella. Tämä alue on kuitenkin luonnontilainen, ja turvekerrostumat ovat lähes kokonaan Pikku Tähilammen vedenpinnan tason alapuolella. Pikku Tähilammista luoteeseen ja länteen sijaitsevalla suon osalla on noin 12 ha:n alueella arviolta keskimäärin 70 cm:n paksuudelta heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,0) pintarahkaturvetta yhteensä 0,08 milj. suo-m³. Se koostuu suureksi osaksi Cuspidata-rahkaturpeesta eli on lähinnä ympäristöja imeytysturvetta, joka kelpaa korkeintaan kohtalaisesti kasvuturpeeksi. 34

36 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Pikkulamminsuolla

37 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 11. Kiimasuo Kiimasuo (atk-nro. 9960, kl , x = 6758,7, y = 3342,8) sijaitsee noin 21 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu epätasaiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon itäpuolen läheisyydessä on maantie, ja monin paikoin suon reunalle tulee metsäautotie (kuva 17). Tutkitun alueen pinta-ala on 113 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 70 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 46 ha ja yli 2 m:n syvyistä 29 ha. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 74 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti, noin 1 m/km, etelään, sekä aivan pohjoisosastaan pohjoiseen. Suon vedet laskevat eteläpäästä Kakarilammin ja Takalammin kautta Vaimaroinen-järveen sekä pohjoisosasta Löyttysuon kautta Renkajärveen. Suon pohjoisosa kuuluu Renkajoen yläosan valuma-alueeseen (35.885), eteläosa Renkajoen keskiosan alueeseen (35.884). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,1 m) on suon keskustasta hieman pohjoiseen. Suossa on epätasainen moreenipohja. Liejua on havaittu muutamalla pisteellä suon pohjan painanteissa muutaman desimetrin paksuudelta. Kiimasuon suotyypeistä on rämeitä 82 %, avosoita 10 %, korpia 7 % ja turvekankaita 1 %. Suon pohjois- ja keskiosa on enimmäkseen rahkarämettä sekä lyhytkortista nevaa, eteläosa varsinaista sararämettä. Suon reunat ovat yleensä kangasrämettä; eteläosassa on reunojen läheisyydessä myös erilaisia korpia sekä korpirämettä. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät, mutta etelä-, kaakkoisja luoteisosaansa lukuun ottamatta eli suurimmaksi osaksi se on täysin luonnontilainen. Mättäät peittävät 38 % suon pinnasta, ja niiden keskimääräinen korkeus on 3 dm. Puusto on harvahkoa riukuvaiheen männikköä, jossa lisäksi on koivua ja kuusta yhteensä noin viidesosa puustosta. Kiimasuon turpeesta on rahkavaltaista 44 % ja saravaltaista 56 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 25 %, sararahkaturvetta (CS) 19 % ja rahkasaraturvetta (SC) 56 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 6,5. Suon keskeisellä alueella on paksu heikosti maatunut pintarahkakerros; paksuimmillaan se on 180 cm, mutta yleensä se on noin metrin paksuinen. Reunaosissa heikosti maatunut pintarahkakerros on ohut ja paikoin sitä ei ole lainkaan. Pintarahkaturve sisältää usein tupasvillaa, hiukan varpuja ja joskus suoaltaan keskiosassa suoleväkköäkin. Reunoilla rahkakerros saattaa sisältää vielä saraakin. Heikosti maatuneen pintarahkaturpeen alla on kohtalaisesti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, jossa lisätekijänä on puuainesta ja tupasvillaa. Suon pohjalla ja reunaosissa on kohtalaisesti maatunutta puurahkasaraturvetta, jossa on lisäksi varpuainesta ja erityisesti suoaltaan reunaosissa kortetta ja järviruokoa. Liekoja suolla on kohtalaisesti. Yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 2,3 % alueen turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 46 ha:n alueella on turvetta yhteensä 1,07 milj. suo-m³. Suoaltaan keskija pohjoisosassa on noin 13 ha:n alueella keskimäärin metrin paksuudelta heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 2,8) pintarahkaturvetta yhteensä 0,13 milj. suo-m³. Se koostuu vaihtelevin osuuksin Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-rahkaturpeesta ja sisältää lisätekijöinä tupasvillaa sekä hieman varpujen jäännöksiä ja Cuspidata-rahkan yhteydessä paikoin suoleväkköä. Pintarahkaturve on lähinnä ympäristöja imeytysturvetta, mutta kelpaa kohtalaisesti kasvuturpeeksikin. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 0,80 milj. suo-m³. Tuotantokenttien suunnittelua vaikeuttaa suon rikkonainen muoto. Yhtenäisimmät alueet ovat suon keskiosassa, joka on luonnontilainen. 36

38 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Kiimasuolla

39 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 12. Kaivettusuo Kaivettusuo (atk-nro. 9986, kl , x = 6757,0, y = 3343,6) sijaitsee noin 23 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenimaastoon sekä pohjois- ja koillisreunansa pohjoispuolella kulkevaan harjuun. Suon kaakkoispäässä on kaksi lampea: Kakarilammi, sekä toinen, pieni, nimetön lampi. Suon luoteispäässä on vielä yksi lampi, Pelilammi. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät: suon luoteisreunan lähellä on maantie, josta erkanee metsäautoteitä eri puolille suon lähettyville (kuva 18). Tutkitun alueen pinta-ala on 24 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha ja yli 2 m:n syvyistä 3 ha. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on näin ollen yhteensä 4,1/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja pinta viettää kaakkoon kohti Kakarilammia ja sen laskupuroa. Suon vedet laskevat etelään Takalammin ja Keskilammin kautta Vaimaroinen-järveen. Suo, jonka kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, sijaitsee Renkajoen keskiosan alueella (35.884). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,4 m) on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasaista moreenia. Liejua suon pohjalla on monin paikoin cm:n paksuudelta. Kaivettusuon suotyypeistä on rämeitä 80 % ja turvekankaita 20 %. Vallitseva suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Suon matalat reunaosat ovat puolukkaturvekangasta. Suo on lampien ympäristö- jä lukuun ottamatta ojitettu. Mättäitä suolla ei juurikaan ole. Puustossa on suon sararämealueilla kasvatusvaiheen mäntyä, turvekangasalueilla koivua, jota on kaikkiaan kolmasosa puustosta, sekä kuusta. Kaivettusuon turpeesta on 96 % saravaltaista ja rahkavaltaista 4 %. Turve on melkein pelkästään rahkasaraturvetta; vain 4 % turpeesta on sararahkaturvetta. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 53 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Ainoastaan suon luoteisosassa, Pelilammin ympäristössä, on suon pintaosassa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Pintaturpeen paksuus on vain muutamia kymmeniä cm:jä ja se sisältää hieman myös saraa. Sen maatumisaste on 4,0, varsinaisen energiaturpeen puolestaan 5,7. Suurimmalla osalla suota koko turvekerrostuma on jonkin verran maatunutta saravaltaista turvetta, jossa on lisätekijänä runsaasti puuainesta. Liekoja suolla on kohtalaisen runsaasti: yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 3 % alueen turvemäärästä. Kaivettusuolla on yli puolentoista metrin syvyistä aluetta vain 5 ha, ja sekin on pirstoutunut kahdeksi osa-alueeksi, jotka sijaitsevat suon keskustassa sekä Pelilammin ympäristössä luoteessa. Pienimuotoiseenkin turvetuotantoon suon turvevarat ovat liian niukat, joten tiheästi ojitettu suo soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 38

40 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Kaivettusuolla

41 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 13. Porrassuo Porrassuo (atk-nro. 9967, kl , x = 6758,0, y = 3344,9) sijaitsee noin 21 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu mäkiseen moreenimastoon, ja suon sisälläkin on useita moreenisaarekkeita. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lähellä eri puolilla on metsäautoteitä (kuva 19). Tutkitun alueen pinta-ala 65 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä 5 ha. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 142,5 149 m, ja pinta viettää itään noin 3 4 m/km. Vedet laskevat itään Mustalammiin ja edelleen Naarajärven ja Naarajärvenojan kautta Yläjärveen ja siitä Renkajokeen. Suon itäosa sijaitsee Renkajoen keskiosan alueella (35.884), länsiosa kuuluu Renkajoen yläosan valuma-alueeseen (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,2 m) on suon keskiosassa. Suon pohja on hyvin epätasaista moreenia. Liejua on suon pohjalla muutamin paikoin pohjan painaumissa muutaman kymmenen cm:n paksuudelta. Porrassuon suotyypeistä on rämeitä 88 %, korpia 10 % ja turvekankaita 2 %. Vallitseva rämetyyppi on varsinainen sararäme, jonka lisäksi on tupasvillarämettä sekä tupasvillarahkarämettä. Suon eteläisellä ja läntisellä lahdekkeella on rahkaisia suotyyppejä: isovarpurämettä sekä korpirämettä. Lisäksi suon reunoilla on kangasrämettä sekä ruohoista sararämettä. Suon pinnasta on 18 % mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Lähes täysin luonnontilaisen Porrassuon kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät. Puusto on taimi- ja riukuvaiheen, paikoin järeämpääkin männikköä, jossa lisäksi on koivua sekä hieman kuusta. Koivua on vajaa neljäsosa puustosta, ja se on paikoin metsiköiden valta- puuna. Suolla on myös vajaatuottoista puustoa. Porrassuon turpeesta on rahkavaltaista 79 % ja saravaltaista 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 23 %, sararahkaturvetta (CS) 55 %, saraturvetta (C) 2 % ja rahkasaraturvetta (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 18 % kokonaisturvemäärästä. Suon syvillä osilla, jotka sijaitsevat erillisinä alueina suon eri puolilla, on heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka paksuus vaihtelee 30 ja 90 cm:n välillä. Vallitsevana turvetekijänä siinä on yleensä Cuspidata-ryhmän rahkaturve. Kasvuturpeeksi parhaiten soveltuvaa Acutifolia-turvetta on melko vähän, ja paikoin pintaturpeessa on myös hiukan saraa. Lisätekijänä tässä pintakerroksessa on tupasvillaa. Pintakerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta saransekaista rahkaturvetta sekä lähinnä pohjaa hyvin maatunutta saraturvetta; näissä osissa kerrostumaa on runsaasti puuainesta lisätekijänä. Koko suon turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatuneisuus on keskimäärin 3,1 ja muun osan 7,1. Liekoja suolla on paljon: yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on 3,2 % alueen turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 13 ha:n alueella on turvetta yhteensä 0,25 milj. suo-m³. Tätä voidaan pitää kokonaisuudessaan energiatupeena, koska heikosti maatunut rahkaturvekerros suon pinnalla on melko ohut ja hajallaan suon eri osissa. Turvemullaksi Porrassuon turve kelpaa hyvin, energiaturpeeksi kohtalaisesti. Suo on kuitenkin rikkonainen, ja yli 1,5 m syvät alueet ovat hajallaan eri puolilla suota. Näin ollen vain pienimuotoinen turvetuotanto tulee Porrassuolla kyseeseen. Lähestulkoon luonnontilaisen suon jättäminen kokonaan tuotannon ulkopuolelle on siten hyvin perusteltua. 40

42 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Porrassuolla. 41

43 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 14. Salmenvuorensuo Salmenvuorensuo (atk-nro. 9985, kl , x = 6760,1, y = 3344,3) sijaitsee noin 20 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenimaastoon, esimerkiksi koko pohjois-, koillisja itäreunaltaan Salmenvuori-nimiseen moreenimäkeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoispään läpi kulkee autotie ja pohjoisosaan tulee traktoritie (kuva 20). Tutkitun alueen pinta-ala on 40 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha ja yli 2 m:n syvyistä 6 ha. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,5/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskustasta kaakkoon ja luoteeseen. Vedet laskevat ojia myöten niin suon luoteis- kuin kaakkoispäästäkin Renkajärveen. Suo kuuluu Renkajoen yläosan valuma-alueeseen (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,2 m) on suon luoteispuoliskon keskustassa. Suon pohja on epätasaista moreenia. Salmenvuorensuon suotyypeistä on rämeitä 36 %, korpia 14 % ja turvekankaita 50 %. Turvekankaista on eniten puolukkaturvekangasta, reunojen lähellä on myös mustikka- sekä ruohoturvekangasta. Yleisin rämetyyppi on isovarpuisen rämeen muuttuma. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Mättäät peittävät 10 % suon pinnasta, ja niiden keskimääräinen korkeus on 2 dm. Puusto on kasvatusvaiheen sekametsää, jossa valtapuuna on mänty. Salmenvuorensuon turpeesta on rahkavaltaista 70 % ja saravaltaista 30 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 13 %, sararahkaturvetta (CS) 57 % ja rahkasaraturvetta (SC) 30 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 84 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 28 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,7. Vain suon keskeisillä alueilla on heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka paksuus vaihtelee puolesta metristä vajaaseen metriin. Muuten turve on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta saransekaista rahkaturvetta sekä, lähinnä pohjaa, rahkansekaista saraturvetta. Liekoja on kohtalaisesti: yli 1,5 m:n syvyisellä suonosalla niitä on 2,9 % turvemäärästä. Salmenvuorensuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 12 ha, ja sen turvemäärä on 0,28 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,24 milj. suo-m³. Turve soveltuu kokonaisuudessaan energiaturpeeksi tai myös turvemullan raaka-aineeksi, sillä yli puolentoista metrin syvyisen alueen koko kerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Tosin vain pienimuotoinen tuotanto on suolla mahdollinen: yli puolentoista metrin syvyinen turvekerrostuma on jakautunut suoaltaan luoteis- ja kaakkoisosaan. 42

44 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Salmenvuorensuolla

45 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 15. Löyttysuo Löyttysuo (atk-nro. 9968, kl , x = 6760,6, y = 3343,1) sijaitsee noin 22 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, ja se on hyvin rikkonainen monine moreenisaarekkeineen. Kulkuyhteydet ovat hyvät: maan- ja ajotiet melkeinpä ympäröivät suon (kuva 21). Tutkitun alueen pinta-ala on 98 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 67 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 50 ha ja yli 2 m:n syvyistä 37 ha. Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 94 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiskoilliseen noin 2 m/km. Löyttysuo on luoteis- ja kaakkoispäästään ojitettu, muuten suo on suurimmaksi osaksi luonnontilaista. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, vedet laskevat ojia myöten Renkajärveen. Suo kuuluu Renkajoen yläosan valuma-alueeseen (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,9 m) on suoaltaan keskiosassa. Suon pohja on epätasainen; pohjamaana on moreeni, paikoin hieta. Liejua on suon pohjalla ohuelti muutamin paikoin suon eteläpäässä. Löyttysuon suotyypeistä on rämeitä 78 %, avosoita 11 %, korpia 8 % ja turvekankaita 3 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme sekä sen muuttuma. Suon keskiosa on lyhytkortista nevarämettä, jonkin verran on myös mesotrofista rimpinevaa. Suon reunat ovat kangasräme- ja kangaskorpimuuttumaa sekä paikoin mustikkaturvekangasta. Suon pinnasta on mättäitä 30 %, ja niiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on kasvatusvaiheen keskitiheää männikköä, paitsi suon keskiosalla, jossa puusto on vajaatuottoista. Löyttysuon turpeesta on rahkavaltaista 11 % ja saravaltaista 89 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah- katurvetta (S) 5 %, sararahkaturvetta (CS) 5 %, saraturvetta (C) 1 % ja rahkasaraturvetta (SC) 89 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 27 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa turvekerrostumasta on rahkan sekaista saraturvetta, joka turvepatjan yläosasta, noin metrin syvyyteen saakka, on heikosti maatunutta, alempana kohtalaisesti, syvimmissä paikoissa lähellä pohjaa hyvinkin maatunutta. Vain paikoin, varsinkin suon keskiosalla, on kerrostuman yläosa heikosti maatunutta rahkaturvetta, mutta tämä kerros on ohut, paksuimmillaankin vain puolisen metriä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja muun osan 5,5. Liekoja suolla on vähän: yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on 1,3 % alueen turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 50 ha:n alueella on turvetta yhteensä 1,33 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 1,18 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on niukasti ja tällöinkin vaihtelevan paksuisina kerroksina, joten syvyysalueen koko turvekerrostumaa voidaan pitää energiaturpeena, joskin koko kerrostuman keskimaatuneisuus on alhainen eli 5,2. Turvemullan raaka-aineeksi turveseos kelpaa hyvin. Tuotannon kannalta keskeinen suoaltaan osa on monien moreenisaarekkeiden rikkoma ja lisäksi luonnontilainen sisältäen melko harvinaista punakämmekkää kasvavia reheviä avosuotyyppejä. Turvelaatunsa puolesta Löyttysuo kuitenkin soveltuu kohtalaisesti energiaturpeen tuotantoon. Löyttysuolta on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten hieman suoaltaan keskustan eteläpuolelta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,25 (liite 1). 44

46 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Löyttysuolla

47 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 16. Hepolamminsuo Hepolamminsuo (atk-nro. 9973, kl , x = 6761,3, y = 3340,5) sijaitsee noin 23 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenimuodostumiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät: eri puolilla suota on metsäautoteitä (kuva 22). Tutkitun alueen pinta-ala on 81 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 65 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 54 ha ja yli 2 m:n syvyistä 45 ha. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kohti Hepolammia, josta vedet laskevat Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan valuma-alueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,5 m) on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen; yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %) ja hieta (19 % havainnoista). Liejua on suon pohjois- ja eteläosassa suurella alueella melko paljon; paksuimmillaan liejukerros on kahden metrin paksuinen. Hepolamminsuon suotyypeistä on rämeitä 78 %, korpia 5 % ja turvekankaita 17 %. Pääasiassa suo on keidasrämettä ja rahkarämettä, jotka tupasvillarämeen ja isovarpurämeen kautta vaihettuvat laitaosien turvekankaiksi, joista yleisin on puolukkaturvekangas. Aivan suon reunoilla on kangasrämettä ja -korpea. Suurin osa suosta on luonnontilaista, vain reunat sekä suon eteläinen ja itäinen lahdeke on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät ainakin Hepolammin pinnan korkeuteen saakka. Suon pinnasta on 32 % mättäiden peitossa, ja niiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on suon keskiosassa vajaatuottoista männikköä, mutta reunaosilla sekä suon ojitetuilla alueilla on puuston kasvu elpynyt aina harvennusvaiheeseen saakka; näillä alueilla on metsiköissä männyn lisäksi jonkin verran kuusta ja koivua. Hepolamminsuon turpeesta on rahkavaltaista 86 % ja saravaltaista 14 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 61 %, sararahkaturvetta (CS) 25 % ja rahkasaraturvetta (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 37 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 11 % kokonaisturvemäärästä. Hepolamminsuon turvekerrostumassa on suon pohjois- ja keskiosassa paikoin paksu (paksuimmillaan 3 m), heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Laadultaan tämän kerroksen turve on melko sekalaista koostuen milloin puhtaasta Acutifolia-ryhmän, milloin Cuspidata-ryhmän rahkaturpeesta tai näiden sekoituksesta. Tämä turvekerros ulottuu joskus melkein pohjaan saakka, mutta yleensä siinä on silloin maatuneempia kerroksia välissä. Aivan pohjimmainen turvekerros on saravaltaista turvetta, jossa on lisätekijöinä kortetta ja järviruokoa. Suon kaakkoispään turvekerrostuma koostuu hyvin maatuneesta turpeesta, joka pinnassa on rahkavaltaista, muuten saravaltaista. Suon koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 6,0. Liekoja suolla on vähän, yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 1,6 % turvemäärästä. Turvetuotanto on mahdollista suon yli kahden metrin syvyisellä alueella, mutta tällöinkin on pohjoisosan Hepolammin läheisyydessä varauduttava huomattaviin kuivatusvaikeuksiin, itä- ja eteläosassa puolestaan moreenisaarekkeet rikkovat yhtenäistä suoalaa. Lisäksi otollisimmat tuotantoalueet ovat luonnontilaisia, mikä asettaa omat rajoituksensa tuotantosuunnitelmille. Hepolamminsuon yli kahden metrin syvyisellä 41 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 1,38 milj. suo-m³. Suon keskiosassa on noin 15 ha:n alalla keskimäärin noin 1,5 metrin paksuudelta heikosti maatunutta Acutifolia/Cuspidata-rahkaturvetta, kohtalaista kasvuturvetta ja hyvää ympäristöturvetta, kaikkiaan 0,26 milj. suo-m³. Muu osa turpeesta kelpaa kohtalaisen hyvin energiaturpeeksi (keskimaatuneisuus 5,8) ja hyvin turvemullan raakaaineeksi. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 2,0 m syvän 41 ha:n alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 1,03 milj. suo-m³. 46

48 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Hepolamminsuolla. 47

49 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 17. Ruokosuo Ruokosuo (atk-nro. 9962, kl , x = 6762,5, y = 3342,1) sijaitsee noin 20 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon kauttaaltaan, ja sen länsilaidalla virtaa Ruokosuonoja-puro. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon etelälaidan vieritse kulkee maantie (kuva 23). Tutkitun alueen pinta-ala on 34 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Ruokosuon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen kohti Ruokosuonojaa, jota myöten suon vedet virtaavat Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan valumaalueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,2 m) on suoaltaan eteläosassa täällä sijaitsevan suuren moreenisaarekkeen luoteisreunan tuntumassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on 68 % havainnoista. Lisäksi on hiesua (7 %), hietaa (11 %) ja hiekkaa (14 %). Liejua on suon keskustan ja lounaisosan painanteissa muutamin paikoin noin puolen metrin paksuinen kerros. Ruokosuon suotyypeistä on rämeitä 32 %, korpia 7 % ja turvekankaita 61 %. Suurin osa suosta on puolukkaturvekangasta. Vain suon syvä keskiosa on säilynyt alkuperäisen kaltaisena suona ollen tyypiltään rahkarämemuuttumaa. Aivan reunoiltaan suo on kangasrämemuuttumaa. Suo on kokonaan tiheästi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Mättäitä suon pinnalla ei juurikaan ole. Puusto on varttunutta kasvatusmetsää, jonka puista 75 % on mäntyä, 17 % kuusta sekä 8 % koivua. Ruokosuon turpeesta on rahkavaltaista 79 % ja saravaltaista 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah- katurvetta (S) 24 %, sararahkaturvetta (CS) 55 %, saraturvetta (C) 1 %, ruskosammalsaraturvetta (BC) 5 % ja rahkasaraturvetta (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 55 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 11 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta saransekaista rahkaturvetta. Kerrostuman alaosa on rahkansekaista saraturvetta, ja aivan pohjimmainen osa on ruskosammalsaraturvetta. Puuta on lisätekijänä runsaasti koko turvekerrostumassa, jonka lisäksi sen pintaosassa on lisätekijöinä tupasvillaa ja varpuainesta. Pohjimmainen, saravaltainen turvekerroksen osa on paikoin vain heikosti maatunutta. Heikosti maatunutta pintaturvetta ei Ruokosuossa ole kuin muutaman desimetrin verran. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen, mutta ohuen, rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,5. Liekoja suolla on kohtalaisesti. Yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 2,8 % turvemäärästä. Ruokosuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 16 ha, ja sen turvemäärä on 0,37 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,32 milj. suo-m³. Turve soveltuu kokonaisuudessaan energiaturpeeksi, tai myös turvemullan raaka-aineeksi, vaikka alueen koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on melko alhainen eli 5,9. Pienimuotoiseen tuotantoon suo soveltuu varsin hyvin: vain suon koillisreunan tuntumassa vajaan hehtaarin laajuinen matala alue rikkoisi turvekentän yhtenäisyyttä, samoin kuin lounaisosan matala salmi, joka erottaa yli puolentoista metrin syvyisen parin hehtaarin laajuisen lounaiskolkan muusta suosta. Tiheän ojituksen ansiosta varteen otettava suon käyttömuoto on myös metsänkasvatus. 48

50 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Ruokosuolla. 49

51 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 18. Taipaleensuo Taipaleensuo (atk-nro. 9980, kl , x = 6767,8, y = 3344,1) sijaitsee noin 15 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Osa suosta, sen länsiosa, sijaitsee Hämeenlinnan alueella, mutta suon pääosa on Hattulassa. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suolla on kaksi pientä lampea, Iso Rastaslammi sekä Pikku Rastaslammi, jotka molemmat ovat Hämeenlinnan puolella. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoispuolen lähellä on autotie (kuva 24). Tutkitun alueen pinta-ala on 66 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 51 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 41 ha ja yli 2 m:n syvyistä 30 ha. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti itään. Lähes koko suo on luonnontilainen, vain Rastaslampien väliin on vedetty yhdysoja. Taipaleensuon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet laskevat suon halki virtaavaa Rastaslamminojaa pitkin itään kohden parikymmentä metriä alempana sijaitsevaa Takajärveä. Suo kuuluu Alajoen valuma-alueeseen (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,1 m) on suon Hattulan puoleisessa itäosassa, juuri kunnanrajan itäpuolella. Suon pohja on jonkin verran epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (58 % havainnoista), hiesu (11 %), hieta (5 %) ja hiekka (5 %). Liejua on suon syvillä osilla runsaan metrin paksuudelta. Taipaleensuon suotyypeistä on rämeitä 60 %, korpia 15 % ja turvekankaita 25 %. Suurin osa suon itäosan pääaltaasta on syvältä osaltaan rahkarämettä, reunemmalta tupasvillarämettä ja sararämettä. Pohjoiset lahdekkeet ovat varsinaista korpea. Läntinen osa Rastaslammien lähellä on isovarpurämettä ja sararämettä sekä ojan lähellä puolukka- sekä ruohoturvekangasta. Suosta on mätäspintaa 12 %, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puustosta 60 % on mäntyä, loput kuusta ja lehtipuuta, lähinnä koivua; Männyt ovat enimmäkseen kasvatusvaiheessa, mutta suon reunoilla on myös jonkin verran tukkipuuta, ja suon sisäosien rahkarämeosuuksien puut ovat vajaatuottoisia. Taipaleensuon turpeesta on rahkavaltaista 74 %, ruskosammalvaltaista 1 % ja saravaltaista 25 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 29 %, sararahkaturvetta (CS) 45 %, sararuskosammaltur- vetta (CB) 1 %, ruskosammalsaraturvetta (BC) 1 % ja rahkasaraturvetta (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 55 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 12 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmalla osalla suon paksuturpeista aluetta on hyvin paksu rahkavaltainen pintarahkakerros; paksuimmillaan se on suon kaakkoisosassa, missä se ulottuu lähes neljään metriin saakka. Tämä kerros on parhaimmillaan melko puhdasta Acutifolia-ryhmän rahkasammalista muodostunutta turvetta, mutta paikoin se, vaikkakin on kokonaisuutena heikosti maatunutta, sisältää linsseinä runsaasti kohtalaisesti maatunutta, sekalaista turvetta. Tähän pintarahkaan kuuluu usein Cuspidata-rahkasammalturpeen muodostamia kerroksia, ja yleisesti lisätekijänä on tupasvillaa. Suon pintakerroksena on paikoin myös kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta, jossa lisätekijänä on tavallisesti puuta ja varpua. Itä- ja kaakkoisosan pohjaturvekin on usein heikosti tai vain kohtalaisesti maatunutta rahkasara- tai sararahkaturvetta, jossa lisätekijänä on mm. järviruokoa. Järviruokoa tavataan suon pohjalla muuallakin puuaineksen ohella, joskus on lisäksi kortetta. Rastaslamminojan pohjoispuolella, suon itäosassa pohjakerroksena on muutamin paikoin hieman sararuskosammal- ja ruskosammalsaraturvetta. Turvekerros suon pohjalla on tavallisimmin kohtalaisesti maatunutta, puuta ja järviruokoa sisältävää sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko suon turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 3,5 ja muun osan 6,0. Liekoja suolla on kohtalaisesti, yli puolentoista metrin syvyisellä alueella niitä on 2,3 % turvemäärästä. Taipaleensuossa on yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 41 ha, mistä Hattulan kunnan alueella on 25 ha. Turvetuotannon kannalta käyttökelpoisin on 13 ha: suuruinen yli 4 m syvä alue. Turvetta tällä alueella on kaikkiaan 0,55 milj. suo-m³, josta ympäristö- ja imeytysturpeeksi tai korkeintaan kohtalaisesti kasvuturpeeksi kelpaavaa, heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,4) rahkavaltaista pintaturvetta on keskimäärin noin kahden metrin paksuudelta 0,23 milj suo-m³. Mahdollinen tuotantoalue on kuitenkin täysin luonnontilainen, sen halki virtaa luonnonpuro ja se kuuluu Natura-alueeseen. 50

52 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Taipaleensuolla. 51

53 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 19. Kolisevankorpi Kolisevankorpi (atk-nro. 9982, kl , x = 6767,0, y = 3344,4) sijaitsee noin 15 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispään vierellä on autotie (kuva 25). Tutkitun alueen pinta-ala on 19 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha ja yli 2 m:n syvyistä 8 ha. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 5 m/600 m. Suo on ojitettu muutamalla ojalla itäreunaltaan, josta vedet laskevat suon koillispäästä kohden Takajärveä. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo sijaitsee Alajoen valuma-alueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,0 m) on suon koillisosassa. Suon pohja on epätasainen; yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 % havainnoista) ja hiesu (22 %). Suon koillisosan syvänteessä on suon pohjalla jonkin verran liejua, samoin lounaassa, missä liejua on vain parinkymmenen cm:n kerrostumana. Kolisevankorpi on suotyypeiltään melko rehevää: eniten on ruohoista sararämettä, mutta suon lounaispäässä on lettorämettäkin. Lisäksi on ruohoturvekangasta ja mustikkaturvekangasta sekä koillisosan paksuturpeisella alueella puolukkaturvekangasta. Suon reunat ovat korpirämettä ja varsinaista korpea. Mättäitä suon pinnassa ei juurikaan ole. Puusto on suurimmalla osalla suota kasvatusvaiheen mäntyä. Suo pohjoisosassa on osa männyistä tukkipuuvaiheessa, suon eteläosassa valtapuina ovat kuusi ja koivu. Kolisevankorven turpeesta on rahkavaltaista 66 % ja saravaltaista 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 33 %, sararahkaturvetta (CS) 31 %, ruskosammalrahkaturvetta 2 %, ruskosammalsaraturvetta 10 % ja rahkasaraturvetta (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 75 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 9 % kokonaisturvemäärästä. Kolisevankorven turvekerrostuma on pinnasta alkaen kohtalaisesti maatunutta, vain koillisosan paksu turvepatja on aivan pintaosaltaan heikosti maatunutta rahkaturvetta. Suurin osa turvekerrostumasta on rahkavaltaista turvetta, mutta suon eteläosassa turve on saraturvetta pinnasta lähtien. Myös suon koillisosan paksun turvepatjan alaosa on saraturvetta. Puuta on lisätekijänä runsaasti koko turvekerrostumassa, jonka lisäksi suon pohjaosassa on jonkin verran järviruokoa (PR). Tupasvillaa ja varpuainesta on lähinnä turvekerroksen yläosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen, joka on hyvin ohut, maatumisaste on 4,0 ja muun osan 6,1. Liekoja suolla on vähän. Yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on 1,4 % turvemäärästä. Kolisevankorvessa on yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 11 ha. Turvetta tällä alueella on yhteensä 0,33 milj. suo-m³. Tämä on kaikki energiaturpeeksi soveltuvaa, mutta suo on tuotantoa ajatellen pieni ja muodoltaan hieman hankala, ja tarjoaisi siten mahdollisuudet vain pienimuotoiseen turvetuotantoon. Varsin reheviäkin suotyyppejä, jopa lettoa, sisältävä Kolisevankorpi on suureksi osaksi luonnontilaisena luokiteltu Natura-alueeksi, mikä sulkee suon tuotantosuunnitelmien ulkopuolelle. 52

54 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Kolisevankorvella. 53

55 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 20. Huhtisuo Huhtisuo (atk-nro. 9959, kl , x = 6766,2, y = 3344,0) sijaitsee noin 16 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä autotie sivuaa suota sen pohjois-, itä- ja eteläreunalla. (kuva 26). Tutkitun alueen pinta-ala on 43 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 32 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 26 ha ja yli 2 m:n syvyistä 18 ha. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä, eli tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää hyvin loivasti sekä lounaaseen että koilliseen päin. Suo on kokonaisuudessaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon koillispäästä Kolisevankorven kautta kohden Takajärveä sekä lounaislahdekkeesta Renkajärveen, joka kuuluu Renkajoen yläosan valuma-alueeseen (35.885); muutoin suo sijaitsee Alajoen valuma-alueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,2 m) on suunnilleen suon keskustassa. Suolla on epätasainen moreenipohja, jonka päällä on paikoin suon syvimmissä kohdissa hietaa. Liejua on näillä syvillä paikoilla suon pohjalla paksuimmillaan puolitoista metriä. Huhtisuon suotyypeistä on rämeitä 19 %, korpia 34 % ja turvekankaita 47 %. Turvekankaista yleisin on puolukkaturvekangas. Suon luoteinen osa on isovarpurämemuuttumaa, lounaisella ja itäisellä lahdekkeella on mm. varsinaisen korven muuttumaa. Reunoiltaan suo on kangasräme ja -korpimuuttumaa sekä ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa ja mustikkaturvekangasta. Mättäitä suolla ei ole kuin paikoin iso- varpurämeosuuksilla. Puusto on pääosalla suota harvennusvaiheen mäntyä; korpialueilla suon lahdekkeissa puusto on varttunutta kasvatusvaiheen kuusta, jonka lisäksi on jonkin verran koivua. Huhtisuon turpeesta on rahkavaltaista 92 % ja saravaltaista 8 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 25 %, sararahkaturvetta (CS) 67 % ja rahkasaraturvetta (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 66 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 9 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on jo pinnasta lähtien melko maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa lähellä pohjaa on mukana jonkin verran saraa. Muutamin paikoin on sara päätekijänä pohjanläheisissä kerrostuman osissa, ja paikoin on tämän saraturpeen ja yläosan maatuneen rahkaturpeen välissä heikosti maatunut, noin metrin paksuinen rahkaturvekerros. Koko turvekerrostumassa on lisätekijänä puuta, jonka lisäksi kerrostuman pintaosassa on varpuainesta ja pohjaosassa järviruokoa (PR). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen, rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja muun osan 6,3. Liekoja suolla on kohtalaisesti, yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 2,4 % turvemäärästä. Huhtisuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 26 ha, ja sen turvemäärä on 0,64 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,56 milj. suo-m³. Turve soveltuu kokonaisuudessaan energiaturpeeksi ja myös turvemullaksi, sillä heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, ja turvekerros kokonaisuudessaan on kohtalaisen hyvin maatunutta (syvyysalueen turpeen keskimaatuneisuus on 6,1). 54

56 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Huhtisuolla. 55

57 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 21. Isosuo Isosuo (atk-nro. 9965, kl , x = 6764,8, y = 3344,2) sijaitsee noin 16 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1) ja rajoittuu moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisreunan vieressä on metsäautotie ja kaakkoislahdekkeen läpi kulkee maantie (kuva 27). Tutkitun alueen pinta-ala on 109 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 67 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 47 ha ja yli 2 m:n syvyistä 35 ha. Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 71 syvyyspistettä; tutkimus- ja syvyyspisteitä on siis yhteensä 8,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 139,5 142 m, ja pinta viettää suon keskustasta kaakkoon noin 2 m/600 m sekä loivasti koilliseen. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet virtaavat suon eteläreunasta kaakkoon päin Onkilammen kautta Renkajokeen. Suon läntisen osan vesiä laskee viereisen Pikkusuon kautta Renkajärveen, josta ne edelleen virtaavat Renkajokeen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan valuma-alueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,3 m) on suon keskustasta hieman pohjoiseen. Suon pohja on epätasainen, ja sen pohjamaalajina on lähinnä moreeni (87 % havainnoista), vain paikoin hiesu (11 %). Liejua on suon syvimmillä alueilla yleensä muutaman kymmenen cm:n paksuudelta, mutta suoaltaan eteläosassa ja keskustasta hieman pohjoiseen havaitut liejukerrostumat ovat paksuimmillaan cm. Isosuon suotyypeistä on rämeitä 86 %, korpia 9 % ja turvekankaita 5 %. Suurin osa suosta on isovarpurämeojikkoa ja -muuttumaa; luoteisosa suosta on sisäosiltaan keidasrämemuuttumaa. Suon reunat ovat kangaskorpi- ja kangasrämeojikkoa sekä siellä täällä mustikkakorpimuuttumaa. Mustikkaturvekangasta sekä muuttunutta korpirämettä, nevakorpea ja lyhytkorsinevarämettä tavataan reunoilla niin ikään. Mättäät peittävät 30 % suon pinnasta, ja niiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on harvennusmetsää, jonka pääpuulajina on mänty. Kuusta ja koivua on puustosta yhteensä noin kolmasosa, ja paikoin suon reunoilla on kuusi metsiköiden valtapuuna. Isosuon turpeesta on rahkavaltaista 83 % ja saravaltaista 17 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 56 %, sararahkaturvetta (CS) 27 % ja rahkasaraturvetta (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 63 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 52 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 10 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerroksen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaosa on ohut, yleensä muutaman dm:n paksuinen, paikoin sitä ei ole lainkaan, mutta parissa paikassa se on metrinkin paksuinen. Tämän kerroksen alla on ohuehko kohtalaisesti ja hyvin maatunut rahkaturvekerros, jonka alla suon syvillä sisäosilla on taas heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tämä, samoin kuin pintakerros, on muodostunut pääasiassa Acutifoliaryhmän rahkasammalista. Tämän kerroksen alla on melko maatunutta, pääosin rahkavaltaista, saransekaista sekä lähinnä pohjaa saravaltaista turvetta, jossa lisätekijöinä on puuainesta sekä pohjan lähellä hieman kortetta ja järviruokoa. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja muun osan 6,7. Liekoja suolla on kohtalaisesti: yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 2,6 % turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 47 ha:n alueella on turvetta yhteensä 1,45 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 1,31 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on niukasti ja varsin vaihtelevan paksuisina kerroksina, joten syvyysalueen koko turvekerrostumaa voidaan pitää energiaturpeena. Sen keskimaatuneisuus on kohtalainen eli 6,1. Turvemullan raaka-aineeksi turveseos kelpaa hyvin. Tiheästi ojitettu syvyysalue muodostaa pääosan suon keskeisestä altaasta ja on muodoltaan yhtenäinen sekä tuotantoon sopiva. Isosuolta on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten melko läheltä keskeisen suoaltaan luoteisreunaa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2,0, Q8,0, S0,20 (liite 1). 56

58 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Isosuolla

59 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 22. Haapasuo Haapasuo (atk-nro. 9964, kl , x = 6763,2, y = 3345,3) sijaitsee noin 16 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeniin sekä eteläosastaan hiekkamuodostumiin ja hietaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon lounais- ja eteläreunaa seuraava metsäautotie menee suon kaakkoista lahdeketta muuhun suohon yhdistävän kapean salmen poikki ja yhtyy suon itä- ja kaakkoisreunan tuntumassa kulkevaan metsäautotiehen (kuva 28). Tutkitun alueen pinta-ala on 62 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 15 ha ja yli 2 m:n syvyistä 6 ha. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,1/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti suon keskustan läpi virtaavaa laskuojaa sekä suon läntisimmästä päästä länteen. Suo on lähes kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vain pieni alue suon länsipäässä on luonnontilaista. Vedet laskevat Renkajärven ja Onkilammen kautta Renkajokeen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan valuma-alueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,8 m) on suon lähes erillisessä kaakkoislahdekkeessa. Suon pohja on epätasainen: pohjamaalajina on moreeni, jota on 91 % havainnoista. Vain muutamassa pisteessä on havaittu hietaa ja hiesua. Haapasuon suotyypeistä on rämeitä 10 %, korpia 9 % ja turvekankaita 81 %. Yleisin turvekangas on mustikkaturvekangas, jonka lisäksi on runsaasti puolukkaturvekangasta. Osia suosta on aikoinaan raivattu pelloksi, mutta nämä alueet ovat nyttemmin hylättyinä muuttuneet kytöheitoiksi. Suon itäinen osa on vähemmän muuttunutta kuin muu suo: sen keskiosa on rahkarämemuuttumaa, reunoilla on korpirämemuuttumaa sekä puolukkaturvekangasta. Mättäitä suolla ei juurikaan ole. Puusto, josta vajaa puolet on mäntyä, kolmasosa kuusta ja loput koivua, muodostaa varttunutta kasvatusmetsää. Kuusi on vallitsevana puuna länsi- ja itäosan metsitetyillä pelloilla, mänty muilla suon osilla. Haapasuon turpeesta on rahkavaltaista 63 % ja saravaltaista 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 14 %, sararahkaturvetta (CS) 49 % ja rahkasaraturvetta (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 78 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 28 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa turvekerrostumasta, joka on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta, on yläosastaan rahkaturvetta, keskiosastaan saransekaista rahkaturvetta ja alaosastaan rahkansekaista saravaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on epäyhtenäinen ja ohut, vain muutaman dm:n paksuinen. Puuainesta on lisätekijänä koko turvekerrostumassa lukuun ottamatta pintaosaa, jossa on tupasvillaa ja varpuainesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja energiaturpeen 6,3. Liekoja suolla on kohtalaisesti: yli 1,5 m:n syvyisellä suoalueella ne muodostavat 2,8 % turvemäärästä. Haapasuossa on yli 1,5 m:n syvyisellä 15 ha:n alueella turvetta kaikkiaan 0,29 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,25 milj. suo-m³. Turve soveltuu kokonaisuudessaan energiaturpeeksi heikosti maatuneen pintarahkaturpeen niukkuuden vuoksi (turpeen keskimaatuneisuus on 6,0). Syvyysalue on kuitenkin kolmeen osaan pirstoutuneena laajimman osa-alueen sijaitessa kaakkoisella lahdekkeella, joten edellytyksiä on vain pienimuotoiselle tuotannolle. Tiheästi ojitettu Haapasuo soveltuu hyvin myös metsänkasvatukseen. 58

60 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Haapasuolla. 59

61 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 23. Valkeasuo Valkeasuo (atk-nro. 9976, kl , x = 6763,7, y = 3348,0) sijaitsee noin 15 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeniin sekä eteläreunaltaan hiekkamuodostumiin. Muodoltaan suo on hyvin rikkonainen monine lahdekkeineen ja moreenisaarekkeineen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä metsäautotiet lähes ympäröivät suon (kuva 29). Tutkitun alueen pinta-ala on 129 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 71 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 46 ha ja yli 2 m:n syvistä 32 ha. Suolla on 73 tutkimuspistettä ja 82 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon eteläosassa lounaaseen ja pohjoisosassa itään. Suo on kokonaan ojitettu, mutta sen kuivatusmahdollisuudet ovat vain kohtalaiset, sillä viettoa on vähän. Vedet laskevat suon koillisreunan ojaa pitkin Heinisuonojaan, joka laskee Takajärveen, kun taas eteläosan vedet laskevat Renkajokeen. Suon pohjoisosa sijaitsee Alajoen valumaalueella (35.893), eteläosa Renkajoen yläosan valuma-alueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,8 m) on suon länsiosassa melko lähellä sen pohjoisreunaa. Suon pohja on hyvin epätasainen. Pohjamaalajeina ovat moreeni (noin 80 % havainnoista), suon pohjoisosassa hieta (11 %) ja vielä paikoin mm. hiekka (5 %). Liejua esiintyy usein suon keskeisillä syvillä alueilla kerrostumin, joiden paksuus vaihtelee muutamasta desimetristä metriin. Valkeasuon suotyypeistä on rämeitä 73 %, korpia 12 % ja turvekankaita 15 %. Suon sisäosat ovat enimmäkseen keidas- ja rahkarämeojikkoa ja -muuttumaa, jotka reunoja kohti vaihettuvat isovarpu- ja tupasvillarämemuuttumien kautta korpirämemuuttumaksi sekä mustikkakorveksi. Suon pohjoisosassa on erilaisia turvekankaita, joista yleisin on puolukkaturvekangas. Suon pinnasta on 19 % mätäspintaa, ja mättäiden keskimääräinen korkeus on 3 dm. Valkeasuon turpeesta on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista 49 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 22 %, sararahkaturvetta (CS) 27 %, ruskosammalrahkaturvetta (BS) 2 % ja rahkasaraturvetta (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 18 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa turvekerrostumasta on jo pinnasta lähtien kohtalaisesti maatunutta. Suon syvillä osilla on pinnassa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, yleensä melko ohuena kerroksena, muutamin paikoin tosin metrinkin verran. Suon länsiosan syvillä alueilla tämä kerros on melko yhtenäinen, ja turve on muodostunut pääosin Acutifolia-ryhmän rahkasammalista. Noin puoleen väliin syvyyssuunnassa on turvekerros rahkavaltaista, tästä pohjaa kohti rahkansekaista mutta saravaltaista. Lisätekijänä on koko kerrostumassa puuainesta, jonka lisäksi sen yläosassa on tupasvillaa ja lähinnä pintaa myös varpuainesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 6,8. Liekoja suolla on runsaasti: yli 1,5 m syvällä suon osalla niitä on 3,2 % turvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 46 ha:n alueella on turvetta yhteensä 1,15 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 1,01 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on yleensä melko niukasti ja varsin vaihtelevan paksuisina kerroksina. Yhtenäisin ja laadultaan paras kasvuturvekerrostuma suon länsiosassa on tuotantoa ajatellen sekin liian pienialainen, joten syvyysalueen koko turvekerrostumaa voidaan pitää energiaturpeena. Sen keskimaatuneisuus on näinkin kohtalaisen hyvä eli 6,4. Turvemullan raaka-aineeksi turveseos niin ikään kelpaa hyvin. Vaikka Valkeasuon lukuisat moreenisaarekkeet pirstovatkin tiheästi ojitetun syvyysalueen useaan osaan, ovat suurimmat alueet soveliaita ainakin pienimuotoiseen tuotantoon. Valkeasuolta on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten suon itäosan keskustasta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,20 (liite 1). 60

62 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Valkeasuolla. 61

63 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 24. Heinisuo Heinisuo (atk-nro. 9977, kl , x = 6763,4, y = 3348,9) sijaitsee noin 13 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeniin sekä eteläpäästään hiekkaan ja itäpäästään hietaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät: lähellä suon itäreunaa on maantie, ja metsäautoteitä on eri puolilla suota (kuva 30). Tutkitun alueen pinta-ala on 40 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha ja yli 2 m:n syvyistä 4 ha. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti pohjoista ja luodetta. Koko suo on ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät: vedet virtaavat suon pohjoisosasta Heinisuonojaa myöten luoteeseen päin Takajärveen. Suo sijaitsee Alajoen valuma-alueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,1m) on suon itäosassa. Suon pohja on epätasainen, ja yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 % havainnoista) sekä hiekka (43 %). Liejua on suon itäosan syvänteessä cm:n paksuisena kerrostumana. Heinisuon suotyypeistä on rämeitä 33 %, korpia 17 % ja turvekankaita 50 %. Turvekankaista puolet on mustikka-, puolet puolukkaturvekangasta, mustikkaturvekankaan esiintyessä runsaimmin suon länsiosassa. Rämeet ovat enimmäkseen matalien suonosien kangasräme- ja isovarpurämemuuttumaa, vain suon syvillä osilla, pohjois- ja itälahdekkeissa, on rahkarämemuuttumaa. Mättäitä suolla ei ole juuri lainkaan, vain suon rahkarämeosuuksilla on 2 dm:n korkuisia mättäitä. Puusto muodostaa harven- nusmetsää ja varttunutta kasvatusmetsää. Pääpuulajina on suon länsiosassa kuusi, muualla mänty; koivua on sekapuuna koko suon alueella lukuun ottamatta sen syviä rahkarämealueita. Heinisuon turpeesta on rahkavaltaista 36 %, ruskosammalvaltaista 2 % ja saravaltaista 62 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 11 %, sararahkaturvetta (CS) 25 %, sararuskosammalturvetta (CB) 2 % ja rahkasaraturvetta (SC) 62 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 84 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosan syvällä alueella on turvekerrostumassa paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, joka aina 4 m:n syvyyteen saakka on kasvuturpeeksi hyvin soveltuvaa Acutifolia-turvetta. Muutoin turvekerrostuma koostuu kohtalaisesti ja hyvin maatuneesta turpeesta, joka kerrostuman yläosassa on saransekaista rahkaturvetta ja alaosastaan rahkan sekaista saraturvetta. Lisätekijänä on koko turvepatjassa runsaasti puuta, jonka lisäksi suon pohjaosan turpeessa on järviruokoa (PR). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 6,3. Liekoja suolla on kohtalaisesti: yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 2,4 % turvemäärästä. Tiheästi ojitettu suoallas on suurimmaksi osaksi matalaa: yli 1,5 m:n syvyinen alue on vain seitsemän hehtaarin laajuinen ja lisäksi jakautunut kahdeksi osa-alueeksi. Hyvälaatuista kasvuturpeen raaka-ainetta on vain suppealla, parin hehtaarin alueella suon itäosassa. Suo soveltuukin parhaiten metsänkasvatukseen. 62

64 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Heinisuolla. 63

65 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 25. Hanhisuo Hanhisuo (atk-nro. 9984, kl , x = 6766,1, y = 3350,3) sijaitsee noin 11 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1) rajoittuen pohjois- ja itäreunaltaan harjuun, muualla moreeniin. Suon pohjoisosassa on kaksi pientä lampea, Kakarilammi ja suon syvällä itäreunalla sijaitseva Seitsenlammi. Kulkuyhteydet ovat kohtuulliset: suon etelä- ja pohjoispään lähelle tulee autoteitä, joista erkanee suon laidoille traktoriteitä (kuva 31). Tutkitun alueen pinta-ala on 52 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 43 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 36 ha ja yli 2 m:n syvyistä 29 ha. Tutkimuspisteitä suolla on 8 ja syvyyspisteitä 5 kpl, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 2,4/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suo on melkein luonnontilainen, vain muutama oja on vedetty suon pohjoispäähän. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtuulliset; suon vedet laskevat suon pohjoisreunasta Verilammin kautta Alajokeen sekä luoteispäästä Takajärveen, joka niin ikään laskee Alajokea myöten Alajärveen. Hanhisuo sijaitsee Alajoen valuma-alueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (8,4 m) on suon pohjoisreunan tuntumassa, itäisen lahdekkeen suulla Seitsenlammista pohjoiseen. Suon pohja on epätasainen, ja pohjamaalajeina ovat moreeni (62 % havainnoista), hieta (23 %) ja hiekka (15 %). Liejukerrostumia ei ole havaittu syvimmilläkään suon osilla. Suotyypeiltään Hanhisuo on pääasiassa rahkarämettä ja keidasrämettä. Seitsenlammin läheisyydessä on avosuota: silmäkenevaa sekä lyhytkortista nevaa, ja suon luoteislahdekkeessa sekä länsilaidalla sararämettä. Suon pinnasta 30 % on mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on vajaatuottoista mäntyä, paitsi suon länsiosan sara- suoalueella, missä männyn lisäksi on koivua ja kuusta, ja puusto on kasvatusvaiheessa. Hanhisuon turpeesta on rahkavaltaista 84 % ja saravaltaista 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 45 %, sararahkaturvetta (CS) 39 % ja rahkasaraturvetta (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 19 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on hyvin paksu, paikoin pinnasta lähes pohjaan asti ulottuva heikosti maatunut rahkaturvekerros. Tämä koostuu enimmäkseen Cuspidata-ryhmän rahkasammalista, hyvälaatuista Acutifolia-turvetta on rahkakerroksessa vain vähän. Paksun rahkakerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta saransekaista rahkaturvetta sekä aivan pohjan tuntumassa rahkan sekaista saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 5,7. Liekoja suolla on erittäin vähän: yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on vain 0,2 % turvemäärästä. Suon yli puolentoista metrin syvyisellä 36 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 1,38 milj. suo-m³. Tästä määrästä on heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 2,9) rahkavaltaista turvetta 29 ha:n alalla keskimäärin noin 2,6 metrin paksuudelta kaikkiaan 0,75 milj. suo-m³. Rahkaturve on koostumuksensa puolesta lähinnä imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-ainetta, joka korkeintaan välttävästi kelpaa kasvuturpeeksi. Rahkakerroksen alapuolisen, energiaturpeeksi luokiteltavan turvekerrostuman keskimaatuneisuus yli puolentoista metrin syvyisellä alueella on alhainen eli noin 5,5. Mahdollista turvetuotantoa haittaisivat lammet sekä suuret moreenisaarekkeet. Suo on lähes luonnontilaisena luokiteltu Natura-alueeksi, mikä sulkee sen turvetuotantosuunnitelmien ulkopuolelle. 64

66 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Hanhisuolla. 65

67 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 26. Saunasuo Saunasuo (atk-nro. 651, kl , x = 6767,6, y = 3349,5) sijaitsee noin 16 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu eteläosastaan Ruokolahdenharjuun, muilta osiltaan mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsipuolella on maantie, josta erkanee ajo- ja traktoriteitä eri puolille suon vierelle (kuva 32). Tutkitun alueen pinta-ala on 61 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 53 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 48 ha ja yli 2 m:n syvyistä 42 ha. Tutkimuspisteitä suolla on 38 ja syvyyspisteitä 31 kpl, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen, kohti suon pohjoisreunalla virtaavaa Alajokea, noin 3,5 m/km. Suo on melkein luonnontilainen, vain itäreunalla on hieman ojitusta. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä viettoa Alajokeen on riittävästi, vaikkakin turvepatjan syvimmät osat runsaan metrin paksuudelta ovat Takajärven ja sen laskujoen Alajoen vedenpinnan tason alapuolella. Saunasuo sijaitsee Alajoen valumaalueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (6,1 m) on suo lounaisosassa. Suon pohja on suon syvällä alueella, suon länsiosassa, savea, muualla hiesua ja moreenia. Liejua on suurimmalla osalla suon pohjaa; paksuimmillaan sitä on lähes kahden metrin, mutta yleensä noin puolen metrin kerrostumana. Saunasuon suotyypeistä on rämeitä 74 %, avosoita 3 %, korpia 22 % ja turvekankaita 1 %. Suurin osa suon sisäosasta on rahkarämettä, joka reunoja kohti vaihettuu tupasvillarämeen ja isosvarpurämeen kautta varsinaiseksi korveksi sekä nevakorveksi. Mättäitä suon pinnasta on 38 % ja niiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on suon sisäosissa vajaatuottoista, harvaa männikköä, reuna-alueiden metsiköissä jo kasvatusvaiheen saavuttaneen männyn lisäksi on myös koivua ja kuusta, ja paikoin on puusto varttunut aina tukkipuuvaiheeseen saakka. Saunasuon turpeesta on rahkavaltaista 57 % ja saravaltaista 43 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah- katurvetta (S) 50 %, sararahkaturvetta (CS) 7 %, saraturvetta (C) 10 % ja rahkasaraturvetta (SC) 33 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 37 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 3 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on hyvin vaihteleva: suurimmalla osalla suota on paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, mutta tämän kerroksen rahkaturvetta ei ole luokiteltu tarkemmin eri rahkasammalryhmien perusteella, ja joka tapauksessa kerrostuman yhtenäisyyttä rikkovat myös lukuisat maatuneet välikerrokset. Tupasvillaa on tässä kerroksessa runsaasti lisätekijänä. Tupasvillan ohella on myös puuainesta. Suon syvemmät kerrostumat muodostuvat rahkansekaisesta saraturpeesta sekä paikoin melkein pohjaan asti ulottuvasta rahkaturpeesta. Maatuneisuudeltaan nämä turpeet ovat vaihtelevia: kohtalaisesti ja hyvin maatuneet kerrokset vuorottelevat heikosti maatuneiden turvekerrostumien kanssa. Lisätekijänä suon pohjaosan turpeessa on puun ohella järviruokoa (PR). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 6,0. Liekoja suolla on vähän: yli 1,5 m:n syvyisellä suoalueella niitä on 1,9 % turvemäärästä. Saunasuolla on yli 1,5 m syvää ja yhtenäistä aluetta 48 ha, ja turvetta tällä suon osalla kaikkiaan 1,82 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,7), lähinnä ympäristöturpeeksi luokiteltavaa rahkaturvetta, joka välttävästi soveltuisi kasvuturpeeksikin, on syvyysalueella 31 ha:n alalla ja keskimäärin 1,9 m:n paksuudelta noin 0,59 milj. suo-m³. Rahkakerroksen alla olevan ja paikoin runsaasti järviruokoa sisältävän energiaturpeen keskimaatuneisuus on syvyysalueella kohtalainen eli 5,9. Likipitäen luonnontilainen Saunasuo on luonnonarvojensa perusteella määritelty Natura-alueeksi, joten tuotantosuunnitelmat tällä suojelusuolla eivät tule kysymykseen. Suosta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten suoaltaan keskiosasta. 66

68 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Saunasuolla. 67

69 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 27. Vinjalamminsuo Vinjalamminsuo (atk-nro. 9987, kl , x = 6769,6, y = 3348,2) sijaitsee noin 11 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu pohjois- ja luoteisosastaan moreeniin, etelä-, lounais- ja länsiosastaan Vinjalamminharjuun sekä itäosastaan hietaan. Suo käsittää kolme erillistä osaa Vinjalammi-järven luoteis-, itä- ja eteläpuolella. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä Vinjalammille tulee kaksi autotietä (kuva 33). Tutkitun alueen pinta-ala on 20 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eri osat ovat tasaisia, viettoa on hyvin vähän Vinjalammiin, joten kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Lisäksi suurin osa turvekerrostumasta on Vinjalammin vedenpinnan tason alapuolella. Erillinen eteläinen suonosa on harjukuopassa, josta vedet eivät valu minnekään. Eteläinen suon osa on täysin luonnontilainen, muissa on pari ojaa ja lisäksi itäisen suon osan eteläreunaa seurailee Vinjalammista kaakkoon virtaava ja Takajärveen laskeva luonnonpuro. Suo sijaitsee Alajoen vesistöalueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,5 m) on Vinjalammin itäpuoleisen suonosan itäreunalla. Suon pohja on epätasainen; yleisin pohjamaalaji on moreeni (70 % havainnoista), jonka lisäksi on hietaa ja savea. Liejua on suon syvillä osilla pohjamaan päällä muutaman desimetrin paksuudelta. Vinjalamminsuon suotyypeistä on rämeitä 70 % ja korpia 30 %. Vinjalammin lännenpuoleinen suonosa on sarasuota, jossa suotyyppeinä ovat ruoho- ja heinäkorpi sekä ruohoinen sararäme, kun taas suon muut osat ovat rahkasoita, joilla vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme ja isovarpuräme. Puusto on riuku- ja kasvatusvaiheen mäntyä, jonka lisäksi läntisessä suonosassa on kuusta ja koivua. Suon pinnasta on 24 % mättäiden peitossa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Vinjalamminsuon turpeesta on rahkavaltaista 73 %, ruskosammalvaltaista 6 % ja saravaltaista 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 37 %, sararahkaturvetta (CS) 36 %, sararuskosammalturvetta (CB) 6 % ja rahkasaraturvetta (SC) 21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 9 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman yläosa on enimmillään vajaan metrin syvyyteen ulottuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka pääasiassa koostuu Cuspidata-ryhmän rahkasammalista. Tämän alla on kohtalaisesti maatunutta saransekaista rahkaturvetta ja rahkan sekaista saraturvetta sekä aivan pohjimmaisena saransekaista ruskosammalturvetta, jossa on lisätekijänä järviruokoa (PR). Läntisen suoalueen turve on pinnasta lähtien kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta, jossa on runsaasti puuainesta lisätekijänä. Erillisen, pienen eteläisen suonosan turve on pinnaltaan heikosti maatunutta Cuspidata-rahkaturvetta, muuten kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 6,0. Liekoja suolla on vähän: yli 1,5 m syvyisellä suon osalla niitä on 1,7 % turvemäärästä. Suon yli puolentoista metrin syvyisellä 11 ha:n osa-alueella on turvetta kaikkiaan 0,39 milj. suo-m³. Koko turvemäärää on heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen niukkuuden vuoksi syytä pitää energiaturpeena, jonka keskimaatuneisuus on tosin suhteellisen alhainen eli 5,7. Turvemullaksi kerrostuma sen sijaan kelpaa hyvin. Vain pieni osa tästä turpeesta on Vinjalammin luoteisrannalla, mutta järven itäpuolisenkin, yhtenäisen alueen hyödyntäminen olisi kuivatusvaikeuksien vuoksi varsin hankalaa. Suo on likipitäen luonnontilainen, ja lisäksi sitä rajoittaa etelässä, lounaassa ja lännessä Natura-alueeksi luokiteltu Vinjalamminharju. Turvetuotantoon Vinjalamminsuo ei näistä syistä sovellu. 68

70 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Vinjalamminsuolla. 69

71 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 28. Pitäjänsuo Pitäjänsuo (atk-nro. 663, kl , x = 6769,3, y = 3350,0) sijaitsee noin 9 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon sekä paikoin idässä saveen ja hiesuun, lounaassa hiesuun ja pohjoisessa hietaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon reunan tuntumassa on teitä eri puolilla, ja pohjoispuolella autotie sivuaa suota (kuva 34). Tutkitun alueen pinta-ala on 69 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 32 ha ja yli 2 m:n syvyistä 28 ha. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskiosan kapeikosta kohti etelää noin 2 m/km ja saman verran pohjoiseen ja sittemmin itään kohti Alista Savijärveä. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Eteläosasta vedet laskevat Äijänsuon kautta Alajokeen ja edelleen Alajärveen, kun taas pohjoisosan vedet laskevat Alisen Savijärven kautta Äimäjärveen. Suurin osa suosta kuuluukin Äimäjärven alueeseen (35.262), mutta eteläosa sijaitsee Alajoen valuma-alueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,1 m) on suon eteläosassa. Suon pohja on melko epätasainen, yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (36 % havainnoista), hiesu (26 %) ja hieta (24 %). Suon syvällä alueella on savipohjan päällä liejua puolen puolentoista metrin paksuudelta. Liejukerrostumasta, suon eteläosasta, on löydetty nykyisin melko harvinaisen vesikasvin, sarvikarvalehden (Ceratophyllum demersum) siemen, osoituksena paikalla sijainneen muinaisen vesialtaan ravinteikkuudesta (Mossberg & Stenberg 2003, s.159). Pitäjänsuon suotyypeistä on rämeitä 51 %, korpia 16 % ja turvekankaita 33 %. Suon pohjoisosalla, jossa ei turvetta ole juuri lainkaan, on vallitsevana suotyyppinä ruohoturvekangas. Paksuturpeisella suon keski- ja eteläosalla vallitsee rahkaräme, jonka lisäksi eteläisimmässä osassa on tupasvillarämettä ja isovarpurämettä. Suon reunoilla on erilaisia korpia. Mättäitä suon pinnasta on eniten suon etelä- ja kes- kiosassa, mutta kaikkiaan noin 11 % koko suon pinnasta on mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on tavallisimmin riuku- ja kasvatusvaiheessa, mutta suon syvimmällä alueella se on vajaatuottoista. Pääpuulajina on suon keski- ja eteläosassa mänty, pohjoisosassa puolestaan valtapuina ovat koivu ja kuusi, ja siellä puusto on varttunut osittain tukkipuuvaiheeseen. Pitäjänsuon turpeesta on rahkavaltaista 68 % ja saravaltaista 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 45 %, sararahkaturvetta (CS) 23 %, saraturvetta (C) 2 % ja rahkasaraturvetta (SC) 30 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 59 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa ei turvetta ole juuri lainkaan, mutta muualla on turvekerrostuma melko paksu. Kerrostuman yläosa, jonka paksuus vaihtelee metristä kolmeen metriin, on heikosti maatunutta rahkaturvetta, mutta tämän rahkaturpeen koostumusta ei ole tarkemmin selvitetty. Sen alla on maatuneisuudeltaan vaihtelevaa rahkaturvetta, jossa on runsaasti puuta lisätekijänä, ja aivan alimmaisena kerroksena on rahkansekaista saraturvetta, jossa niin ikään on runsaasti puuainesta. Suon reunoilla alkaa saraturvekerros jo lähellä pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 6,3. Liekoja suossa on kohtuullisesti: yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on 2,3 % turvemäärästä. Yli puolentoista metrin syvyisellä 32 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 1,12 milj. suo-m³. Tällä syvyysalueella on noin 10 ha:n alalla ja keskimäärin 2,7 metrin paksuudelta ainakin imeytys- ja ympäristöturpeen, mutta kohtuullisesti myös kasvuturpeen raaka-aineeksi kelpaavaa, heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,8) rahkaturvetta yhteensä 0,27 milj. suo-m³. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 0,75 milj. suom³. Tiheästi ojitettu syvyysalue käsittää lähes koko suon eteläpuoliskon. Se on yhtenäinen ja varsin sopiva turvekentäksi. 70

72 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Pitäjänsuolla. 71

73 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 29. Kuivajärvensuo Kuivajärvensuo (atk-nro. 685, kl , x = 6769,6, y = 3352,4) sijaitsee noin 7 km Hattulan keskustasta lounaaseen (kuva 1). Suo rajoittuu pohjoisosastaan Yliseen Savijärveen, muualla moreeniin. Suon sisällä sen eteläosassa on pieni järvi, Kuivajärvi. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon reunalle sen pohjoisosaan tulee sekä idässä että lännessä autotie, ja eteläreunaa seurailee tähän autotiehen liittyvä ajoura (kuva 35). Tutkitun alueen pinta-ala on 44 ha. Suolla on 1 tutkimuspiste, joten sen tutkimuspistetiheys on vain 0,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 118,5 119 m, ja pinta on hyvin tasainen. Suo on ojittamaton, ja kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä suon pinta on melkein samalla tasolla kuin Ylinen Savijärvi. Suo sijaitsee Äimäjärven alueella (35.262). Kuivajärvensuo on ennen soistumistaan ollut osa Ylistä Savijärveä, eikä siihen ole turvetta ehtinyt muodostua kovinkaan paljon. Esimerkiksi suon pohjoisosassa on turvetta ainoastaan kymmenen sentin paksuudelta, eteläosassa tosin paikoin jo puolisen metriä. Luhtanevalle tyypillisen, hyvin vetisen ja heikosti maatuneen järviruoko-ruskosammal/rahkasammal-saraturvekerrostuman alla on liejua runsaan puolentoista metrin verran. Suon pohjamaana on savi. Ylisen Savijärven muinaisesta eteläisestä lahdesta muodostunut kosteikko on luonnonarvojensa perusteella luokiteltu Natura-alueeksi. 72

74 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Kuivajärvensuolla. 73

75 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 30. Leteensuo Leteensuo (atk-nro. 534, kl , x = 6776,3, y = 3352,2) sijaitsee noin 6 km Hattulan keskustasta länsiluoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu itä- ja pohjoisreunaltaan turvepeltoihin, länsireunaltaan savipeltoihin sekä eteläosastaan savipeltoon ja moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät: autotiet kulkevat pelloilla lähellä suota, suon pohjoisreunaa sivuaa moottoritie E 12, ja eteläreunan vierellä kulkee Hämeenlinna Tampere-rautatie (kuva 36). Tutkitun alueen pinta-ala on 156 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 139 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 132 ha ja yli 2 m:n syvyistä 127 ha. Suolla on 62 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti itää ja pohjoista n. 2 m/km. Suota on keskiosastaan aikoinaan ojitettu turvetuotantoa varten, mutta muualla ojitusta on enimmäkseen suon reunoilla. Kuivatusmahdollisuudet ovat suon ylimpien kerrostumien kohdalla hyvät: vedet laskevat suon itäreunaa kulkevaa Vanhaojaa myöten Vanajanselkään sekä suon eteläpäästä Lehijärveen, mutta suon syvimmät turvekerrostumat sijaitsevat näiden järvien vedenpinnan alapuolella. Suurin osa suosta sijaitsee Vanajanselän lähialueella (35.231), mutta sen kaakkoiskulma kuuluu Leteenojan valuma-alueeseen (35.237). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (10,2 m) on pisteellä A , suon koillisosassa. Suon pohjana on melko epätasainen savipohja, jonka päällä suon syvällä koillisosalla on liejua paksuimmillaan parin metrin verran. Leteensuon suotyypeistä on rämeitä 74 %, avosoita 3 %, korpia 9 % ja turvekankaita 14 %. Leteensuo on keidassuo, jonka yleisimmät alkuperäiset suotyypit ovat keidasräme ja rahkaräme. Näiden lisäksi on, varsinkin suon eteläosassa, tupasvillarämettä ja isovarpurämettä sekä suon laidoilla ruoho- ja heinäkorpea ja ruohoturvekangasta. Suon keskiosa, joka alun perin on ollut keidasrämettä, on aikoinaan ollut turvetuotannossa, mutta sittemmin on tuotanto alueella lopetettu. Mättäitä suolla on runsaasti, 34 % suon pinnasta on mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on suon sisäosissa mäntyä, joka enimmäkseen on riukuvaiheessa, mutta entisellä tuotantoalueella riuku- ja kasvatusvaiheessa. Suon reunaosissa on runsaasti harvennusvaiheessa olevaa koivuvaltaista metsää. Leteensuon turpeesta on rahkavaltaista 32 % ja saravaltaista 68 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 29 %, sararahkaturvetta (CS) 3 %, saraturvetta (C) 56 % ja rahkasaraturvetta (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 36 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 8 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostumassa on paksu yläosa, joka koostuu heikosti maatuneesta rahkaturpeesta, mutta tämän rahkaturpeen koostumusta rahkasammalryhmittäin ei ole tarkemmin selvitetty. Lisätekijänä pintarahkaturpeessa on melko paljon tupasvillaa. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta saraturvetta, jossa kerroksen yläosassa on mukana rahkaturvetta alaosan ollessa pelkkää saraturvetta, jossa lisätekijänä on runsaasti puuainesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,2 ja energiaturpeen 5,9. Liekoja suolla on erittäin vähän. Yli puolentoista metrin syvyisellä alueella niitä on 0,3 % turvemäärästä. Leteensuon yli 1,5 m:n syvyisellä, 132 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 6,40 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,2), kohtalaisesti kasvuturpeeksi ja ainakin imeytys- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa rahkaturvetta on syvyysalueella 127 ha:n alalla ja keskimäärin 1,6 m:n paksuudelta noin 2,03 milj. suo-m³. Rahkakerroksen alla olevan, energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus on kohtalainen eli 5,8. Leteensuolle voidaan laatia laajat, yhtenäiset turvekentät, joskin syvimpien kerrostumien hyödyntämistä suon pohjois- ja koillisosassa haittaisivat huomattavat kuivatusvaikeudet. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 3,97 milj. suo-m³. Suosta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten suon eteläosan keskustasta sekä suon syvältä alueelta, pohjoisosan keskustasta. Jälkimmäisestä paikasta on näytteitä otettu vain turvekerrostuman helposti hyödynnettävään syvyyteen saakka. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0 (liite 1). 74

76 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Leteensuolla. 75

77 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 31. Mervensuo Mervensuo (atk-nro. 539, kl , x = 6777,0, y = 3357,9) sijaitsee noin 2 km Hattulan keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu turvepeltoihin sekä itäreunaltaan Vanajanselkään laskevaan Mervenselkään. Suon pohjoisosassa on pieni järvi nimeltä Mustameri eli Mervenmeri. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon länsi- ja lounaisosaan tulee autotie (kuva 37). Tutkitun alueen pinta-ala on 61 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 57 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 53 ha ja yli 2 m:n syvyistä 49 ha. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 79,5 82,5 m, ja pinta viettää koilliseen kohti Mervenselkää. Suo on reunoiltaan sekä itäosaltaan ja jonkin verran länsiosaltaan ojitettu, muutoin se on luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät, mutta turvekerrostuman alaosa sijaitsee Mervenselän vedenpinnan tason alapuolella. Suon vedet laskevat osin Mustameren kautta, osin suoraan ojia myöten Mervenselkään ja edelleen Vanajaveteen. Suo sijaitsee Vanajanselän alueeseen kuuluvalla Mervenselän alueella (35.232). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,7 m) on suon itäosassa. Suon pohja on melko tasainen savipohja, jonka painanteessa suon itäosassa on saven päällä liejua noin metrin paksuudelta. Aivan suon itäreunalla on suon ja Mervenselän välissä liejua usean metrin verran. Mervensuon suotyypeistä on rämeitä 55 %, avosoita 15 %, korpia 2 % ja turvekankaita 28 %. Suon sisäosa on keidasrämettä ja lyhytkortista nevaa, paikoin rahkarämettä. Varsinkin suon itäosassa, mutta reunojen lähellä suon muillakin osilla on isovarpurämettä. Aivan suon reunoilla on turvekankaita, joista eniten on mustikkaturvekangasta, melko paljon myös varputurvekangasta. Aivan Mervenselän rannalla on suotyyppinä tiheän isosorsimo (Glyceria maxima)-kasvuston luonnehtima luhtaneva. Suon pinnasta on 33 % mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on harvaa harven- nusvaiheessa olevaa mäntyä, paitsi suon keskiosassa, missä puusto on vajaatuottoista. Koivua on suon reunaosilla melko runsaasti. Mervensuon turpeesta on rahkavaltaista 58 % ja saravaltaista 42 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 42 %, sararahkaturvetta (CS) 16 %, saraturvetta (C) 3 % ja rahkasaraturvetta (SC) 39 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 48 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurella osalla suota on paksu heikosti maatunut pintaturvekerros. Se koostuu tarkemmin määrittelemättömästä rahkaturpeesta, jossa on lisätekijänä runsaasti tupasvillaa. Muu osa turvekerrostumasta on rahkan ja saran sekaturvetta, joka pohjan läheisyydessä sekä suon reunaosissa on saravaltaista. Puuainesta tässä turpeessa on runsaasti, ja turve on kohtalaisesti, pohjan lähellä jopa hyvinkin maatunutta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,6. Liekoja suolla on erittäin vähän. Yli puolentoista metrin syvyisellä alueella niitä on 0,4 % turvemäärästä. Mervensuon yli puolentoista metrin syvyisellä 53 ha:n alalla on turvetta kaikkiaan 1,79 milj. suo-m³. Tällä suon osalla heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,6) pintarahkaturvetta on 49 ha:n alalla noin 1,5 m:n paksuudelta 0,74 milj. suo-m³. Turve kelpaa kohtalaisesti kasvuturpeen ja ainakin imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi. Pintakerroksen alla oleva turve voidaan luokitella energiaturpeeksi tai myös turvemullan raaka-aineeksi. Sen keskimaatuneisuus on syvyysalueella varsin kohtalainen eli 6,5. Suon yli 1,5 m:n syvyiselle osalle on mahdollista laatia yhtenäiset ja melko laajat turvekentät, mutta polttoturvetuotannon yhteydessä syvempien turvekerrostumien kuivattaminen tuottaa hankaluuksia, koska ne ovat sekä Mustameri-lammen että Mervenselän vedenpinnan alapuolella. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 0,90 milj. suo-m. 76

78 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 37. Tutkimuspisteiden sijainti Mervensuolla. 77

79 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 32. Pahakorpi Pahakorpi (atk-nro. 533, kl , x = 6779,9, y = 3355,8) sijaitsee noin 5 km Hattulan keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu länsi-, lounais-, eteläja kaakkoisreunoiltaan turvepeltoihin, muualla savipeltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon pohjoisja itäreunan vieritse kulkee autotie (kuva 38). Tutkitun alueen pinta-ala on 60 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 59 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 57 ha ja yli 2 m:n syvyistä 55 ha. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,1/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti keskustasta reunoja kohti sekä pohjoiseen. Suo on melkein kokonaan ojitettu, ja keskiosan etelä- ja kaakkoispuolella on suon läpi raivattu kaistale pelloksi. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset: pintaosan kuivatus on helppoa, mutta puolet suon turvekerrostumasta on Rääkinlahden vedenpinnan tason alapuolella. Vedet laskevat ojia myöten Rääkinlahteen ja edelleen Vanajanselkään. Pahakorpi sijaitsee Vanajanselän alueen Mervenselän alueella (35.232). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,8 m) on suon kaakkoispäässä. Suossa on melko tasainen savipohja, jonka päällä on runsaan metrin paksuinen liejukerros. Tästä liejukerrostumasta on suon kaakkoisreunalta (pisteestä A ) löydetty vesipähkinän (Trapa natans), Suomesta jo kadonneen vesikasvin hedelmien, pähkinöiden, sirpaleita (Valovirta 1957). Pahakorven varsinaisista suotyypeistä on rämeitä 76 %, korpia 2 % ja turvekankaita 22 %. Tähän suotyyppijakaumaan ei sisälly suon läpäisevä turvepeltokaistale. Yleisin suotyyppi on kuitenkin isovarpurämemuuttuma. Muutamin paikoin on rahkarämettä ja varsinaista sararämettä. Suon pohjoisosassa sekä eteläreunalla on varputurvekangasta. Mätäspintaa suolla on 14 % pinta-alasta, ja mättäiden keskimääräinen korkeus on 3 dm. Puusto on pääosin kasvatusvaiheessa olevaa männyn ja koivun muodostamaa sekametsää, jossa on jonkin verran tukkipuitakin. Pahakorven turpeesta on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaista 44 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 41 %, sararahkaturvetta (CS) 15 %, saraturvetta (C) 15 % ja rahkasaraturvetta (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 45 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 6,3. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on paksu, monin paikoin 1,5 m, jopa 2 m, mutta sen rahkalajikoostumusta ei ole tarkemmin selvitetty. Heikosti maatuneeseen pintarahkaan sisältyy myös maatuneemman turpeen kerroksia, linssejä. Tämän pintakerroksen alla on saransekaista rahkaturvetta, ja tämän alla taas, lähinnä pohjaa, on saraturvetta, jossa on lisätekijöinä runsaasti puuainesta sekä jonkin verran järviruokoa (PR). Liekoja suolla on erittäin vähän. Yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on noin prosentti turvemäärästä. Pahakorven yli 1,5 m:n syvyisellä 57 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 2,01 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,8), vähintäänkin välttävästi kasvuturpeeksi ja joka tapauksessa imeytys- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa rahkaturvetta on syvyysalueella 55 ha:n alalla keskimäärin 0,9 m:n paksuudelta noin 0,50 milj. suo-m³. Rahkakerroksen alle jäävän, energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus on syvyysalueella kohtalaisen hyvä eli 6,2. Pahakorpi sopii tietyin varauksin turvetuotantoon. Sen muoto on yhtenäisten turvetuotantokenttien laatimiseen varsin sopiva, mutta syvemmät kerrostumat, peräti noin puolet turvepatjasta on läheisen Rääkinlahden vedenpinnan alapuolella, mikä tuo mukanaan huomattavia kuivatusvaikeuksia. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 1,344 milj. suo-m³. Suosta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten läheltä suon pohjoisreunaa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0 (liite 1). 78

80 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 38. Tutkimuspisteiden sijainti Pahakorvella

81 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 33. Jumoinsuo Jumoinsuo (atk-nro. 536, kl , x = 6782,1, y = 3354,0) sijaitsee noin 8 km Hattulan keskustasta luoteeseen (kuva 1). Suo rajoittuu länsipuoleltaan Ruskeenharjuun sekä sen liepeillä oleviin turve/savi/ hiesupohjaisiin peltoihin ja eteläosassa hietaan. Itäja pohjoispuoleltaan Jumoinsuo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset, sillä suo on autoteiden ympäröimä (kuva 39). Tutkitun alueen pinta-ala on 84 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 76 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 70 ha ja yli 2 m:n syvyistä 64 ha. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen viettäen loivasti länteen sekä pohjoiseen. Suo on reunoiltaan ojitettu, muutoin luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, vedet laskevat luoteisosan laskupuron kautta sekä pohjoisreunan ojia myöten Vanajanselkään. Turvekerrostuman alin osa, noin metrin paksuudelta, on Vanajanselän vedenpinnan tason alapuolella. Suo kuuluu Vanajanselän lähialueeseen (35.231). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,9 m) on suon keskialueella. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajeina ovat savi, jota on kaksi kolmannesta havainnoista, sekä hiesu. Jumoinsuon varsinaisista suotyypeistä on rämeitä 42 %, avosoita 49 %, korpia 7 % ja turvekankaita 2 %. Lisäksi suon länsireunalla on pienehkö turpeennostoalue. Suo on kohosuo, jossa suotyyppeinä vaihtelevat keidasräme ja silmäkeneva; reunoja kohden ne vaihettuvat isovarpurämeiksi sekä ruoho- ja heinäkorviksi. Mätäspintaa suosta on 36 %, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on suon sisäosilla vajaatuottoista mäntyä. Reunaosien metsiköt, joissa on runsaasti koivua, ovat osin riuku-, osin kasvatusvaiheessa, mutta seassa on tukkipuitakin. Suolla kasvaa Hämeessä suhteellisen harvoin tavattava suovarpu, vaivero (Chamaedaphne calyculata), ja erityisesti suon luoteiskolkassa Vanajaveden rannoilla yleisemminkin viihtyvä pensas, suomyrt- ti (Myrica gale) sekä alun perin rehevien vesien rannoille rehukasviksi istutettu ja siten myös Vanajaveden piiriin laajemmalti levinnyt kookas heinä, isosorsimo (Glyceria maxima) (Mossberg & Stenberg 2003, s. 842). Jumoinsuon turpeesta on rahkavaltaista 79 % ja saravaltaista 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 75 %, sararahkaturvetta (CS) 4 %, saraturvetta (C) 12 % ja rahkasaraturvetta (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 1 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 5,5. Suurin osa turvekerrostumasta on heikosti maatunutta rahkaturvetta, mutta tämän rahkalajikoostumusta ei ole tarkemmin selvitetty. Pohjan lähellä on saraturvetta, jossa on jonkin verran rahkaa seassa sekä lisätekijänä runsaasti puuainesta; paikoin on turve puhdasta saraturvetta. Liekoja suolla ei ole juuri lainkaan. Yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on vain noin 0,1 % turvemäärästä. Jumoinsuon yli 1,5 m:n syvyisellä 70 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 2,97 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus syvyysalueella on 3,1), kohtalaisesti kasvuturpeeksi ja ainakin imeytys- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa rahkaturvetta on syvyysalueella 64 ha:n alalla keskimäärin 3,2 m:n paksuudelta noin 2,05 milj. suo-m³. Rahkakerroksen alle jäävän, energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus on syvyysalueella melko alhainen eli 5,4. Koko syvyysalue sopisi muotonsa puolesta erinomaisesti yhtenäiseksi turvekentäksi, mutta Jumoinsuon ojittamaton keskiosa on suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualuetta, ja koko suo luonnonarvojensa perusteella on luokiteltu Natura-alueeksi. Turvetuotanto ei Jumoinsuolla näin ollen tule kysymykseen. Suosta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten pisteestä A 500, suon keskiosan luonnonsuojelualueelta. 80

82 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 39. Tutkimuspisteiden sijainti Jumoinsuolla. 81

83 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 34. Ihanasuo Ihanasuo (atk-nro. 562, kl , x = 6784,7, y = 3357,9) sijaitsee noin 10 km Hattulan keskustasta pohjoiseen Vanajaveden rannalla (kuva 1). Suo rajoittuu luoteis-, länsi-, ja eteläreunaltaan savikkoon ja hiesuun (peltoihin), etelässä myös, samoin kuin kaakossakin vähäisin osin moreeniin, muualla Vanajaveteen, jonka rannalla suon itäreunalla on pieni moreeniniemi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon läpi menee muutama mökkitie (kuva 40). Tutkitun alueen pinta-ala on 28 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 22 ha ja yli 2 m:n syvyistä 20 ha. Tutkimuspisteitä suolla on 8 kpl, joten tutkimuspistetiheys on 2,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 80 81,5 m, ja pinta on melko tasainen viettäen itään ja pohjoiseen kohti Vanajavettä. Suo on kokonaan ojitettu, mutta harvalla ojaverkolla. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä turvekerrostumasta suurin osa on Vanajaveden pinnan tason alapuolella. Ihanasuo kuuluu Vanajanselän lähialueeseen (35.231). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (6,2 m) on suon itäosassa. Suon pohja on tasaisesti syvenevä, ja pohjamaalajeina ovat savi ja hiesu. Liejua suon pohjalla on muutaman dm:n paksuudelta. Ihanasuon suotyypeistä on rämeitä 63 % ja turvekankaita 37 %: keskustaa hallitsee rahkarämeojikko, reunoja isovarpurämeojikko sekä puolukkaturvekangas. Suon luoteispää on aikoinaan raivattu pelloksi, josta osa on nyttemmin hylätty kytöheitoksi, ja suon keskustassa on jäljellä muutamia hyvin vanhoja turvehautoja, muistona turpeen nostosta lähinnä kuivikekäyttöön. Mättäitä suon pinnasta on 23 %, ja niiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on suon keskiosassa vajaatuottoista mäntyä, muilla suon osilla metsiköissä on riuku- ja harvennusvaiheen mäntyä ja koivua. Ihanasuon kasvillisuuteen kuuluvat Hämeessä melko harvoin tavattava suovarpu, vaivero (Chamaedaphne calyculata) sekä Vanajaveden rannoilla viihtyvä pensas, suomyrtti (Myrica gale). Ihanasuon turpeesta on rahkavaltaista 65 % ja saravaltaista 35 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 52 %, sararahkaturvetta (CS) 13 %, saraturvetta (C) 22 % ja rahkasaraturvetta (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 30 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 17 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 6,9. Suon sisäosissa on turvekerrostuman yläosa, noin puolet kerrostumasta, heikosti maatunutta, tarkemmin rahkaryhmittäin määrittelemätöntä rahkaturvetta. Tämän alla sekä suon reunaosissa pinnasta lähtien on saraturvetta, jossa on runsaasti puuainesta lisätekijänä. Liekoja suolla on erittäin vähän. Yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on noin 0,4 % turvemäärästä. Ihanasuon yli puolentoista metrin syvyisellä 22 ha:n alalla on turvetta kaikkiaan 0,83 milj. suo-m³. Tällä suon osalla heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,4) pintarahkaturvetta on 15 ha:n alalla noin 2,4 m:n paksuudelta 0,36 milj. suo-m³. Turve kelpaa vähintäänkin kohtalaisesti kasvuturpeen ja ainakin imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi. Tämän pintakerroksen alla oleva turve voidaan luokitella energiaturpeeksi tai myös turvemullan raakaaineeksi. Sen keskimaatuneisuus syvyysalueella on kohtalainen eli 6,7. Suon yli 1,5 m:n syvyinen osa on ehjä ja yhtenäinen ja muodoltaan sopiva turvekentäksi. Mahdollisessa turvetuotannossa tulisi kuitenkin kuivatusvaikeuksia, sillä suurin osa turvekerrostumasta on viereisen Vanajaveden pinnan alapuolella. Paitsi suuren vesistön läheisyys (mm. sopivan pintavalutuskentän puute), myös Ihanasuon Vanajaveden puoleiselle rannalle muodostunut huvila-asutus asettaa omat rajoituksensa turvetuotantosuunnitelmille. 82

84 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 40. Tutkimuspisteiden sijainti Ihanasuolla. 83

85 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 35. Annalansuo Annalansuo (atk-nro. 552, kl , x = 6782,6, y = 3358,7) sijaitsee noin 7 km Hattulan keskustasta pohjoiseen Vanajaveden rannalla (kuva 1). Suon kaakosta luoteeseen suuntautuva itäreuna rajoittuu Vanajaveden Lusinselkään, muilta osiltaan suo rajoittuu savi- ja turvepeltoihin sekä moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eri puolille tulee useita autoteitä (kuva 41). Tutkitun alueen pinta-ala on 153 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 146 ha, yli 1,5 m syvyistä 138 ha ja yli 2 m:n syvyistä 126 ha. Tutkimuspisteitä on 47 kpl, ja pistetiheys siten 3,0/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 80 82,5 m, ja pinta viettää hyvin loivasti kohti Vanajavettä. Suo on suurimmalta osaltaan luonnontilassa, mutta reunoilla sekä suon pohjois- ja kaakkoisosassa on jonkin verran ojitusta. Kuivatusmahdollisuudet ovat suon pintaosan kohdalta hyvät, mutta turvepatjan alaosa sijaitsee Vanajaveden pinnan tason alapuolella. Vedet laskevat Vanajaveteen, ja suo kuuluukin Vanajanselän lähialueeseen (35.231). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (7,7 m) on suon pohjoisreunan lähellä. Suolla on melko tasainen savipohja. Liejua on vain paikoin: suon länteen pistävällä lahdekkeella 90 cm:n ja kaakkoisosassa cm:n kerrostumana. Annalansuon suotyypit ovat enimmäkseen erilaisia rämeitä, joita on yhteensä 82 % havainnoista. Suon keskiosa on keidasrämettä reunaosien ollessa isovarpurämettä sekä muutamin paikoin tupasvillarämettä. Aivan suon reunoilla on varsinaista korpea ja ruoho- ja heinäkorpea, yhteensä 5 %, sekä erilaisia turvekankaita 9 % suotyyppihavainnoista. Muutamin paikoin suon keskustan keidasrämealueella on silmäkenevaa, yhteensä 4 % havainnoista. Suon reunoilla mm. kaakossa ja luoteessa on vanhoja turvehautoja, joista turvetta on otettu maanparannusaineeksi, kaakossa vielä hieman keskemmällä turvehauta, josta puolestaan on nostettu pintaturvetta kuivikkeeksi. Suon luoteeseen pistävistä lahdekkeista eteläisemmän poikki on raivattu kapea peltokaistale. Suon pinnasta on mätäspintaa 19 %, ja mättäiden korkeus on 3 dm. Puusto on mäntyvaltaista, suon keskialueella vajaatuottoista, reunemmalla riuku- ja ainespuuta. Suon reunaosien metsiköissä on paikoin runsaastikin koivua männyn seassa. Lusinselän rannalla suon kasvillisuuteen kuuluu Vanajaveden piirissä viihtyvä pensas, suomyrtti (Myrica gale). Annalansuon turpeesta on rahkavaltaista 68 % ja saravaltaista 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 59 %, sararahkaturvetta (CS) 9 %, saraturvetta (C) 24 % ja rahkasaraturvetta (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 30 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 6,1. Suurin osa turvekerrostumasta on heikosti maatunutta rahkaturvetta; paikoin tämä kerros ulottuu pinnasta lähes pohjaan saakka, mutta yleensä se muodostaa puolet turvekerrostumasta. Pintarahkaturpeen koostumusta ei ole kuitenkaan tarkemmin selvitetty. Turvepatjan alaosa on saraturvetta, jossa on seassa rahkaturvetta, sekä, lähinnä pohjaa, pelkkää saraturvetta; näissä turpeissa on runsaasti puuainesta lisätekijänä. Liekoja suolla on erittäin vähän. Yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on vain 0,4 % turvemäärästä. Annalansuon yli 1,5 m syvyisellä 138 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 5,86 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,1), kohtalaisesti kasvuturpeeksi ja ainakin imeytys- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa rahkaturvetta on syvyysalueella 126 ha:n alalla ja keskimäärin 2,5 m:n paksuudelta noin 3,15 milj. suo-m³. Rahkakerroksen alla olevan, energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus on syvyysalueella kohtalainen eli 5,9. Turvetuotantoa kuitenkin haittaisivat huomattavat kuivatusvaikeudet: noin puolet turvepatjasta sijaitsee Vanajaveden pinnan alapuolella. Paitsi suuren vesistön läheisyys, myös tämän vesistön rannoille suonkin kohdalle muodostunut tiheä huvila-asutus asettaa omat rajoituksensa turvetuotannolle. Lisäksi Annalansuo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Suosta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten suon syvimmältä alueelta, pohjoisreunan tuntumasta, läheltä Vanajaveden Lusinselän rantaa. Näytteenotto ulotettiin vain 5,7 m:n syvyyteen, kaksi metriä pohjamaan yläpuolelle. 84

86 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 41. Tutkimuspisteiden sijainti Annalansuolla

87 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 36. Muurainsuo Muurainsuo (atk-nro. 561, kl , x = 6781,0, y = 3359,8) sijaitsee noin 6 km Hattulan keskustasta pohjoiseen (kuva 1). Suo rajoittuu pohjois- ja luoteispäästään Vanajaveden Lusinselkään laskevan Valteenjoen suuhun sekä Annalansuohon jatkuvaan turvepeltoon, muilta osiltaan moreenimäkien rikkomiin savipeltoihin sekä kaakkoispäästään moreenimäkeen. Kulkuyhteydet suolle ovat melko hyvät, sillä eri puolilla sen läheisyydessä on autoteitä (kuva 42). Tutkitun alueen pinta-ala on 63 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 51 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 43 ha ja yli 2 m:n syvyistä 35 ha. Suolla on 17 tutkimuspistettä, joten pistetiheys on 2,6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta 80 82,5 m, ja pinta viettää muuten loivasti, mutta luoteispäästään jyrkästi, n. 1,5 m/200 m, kohti Vanajavettä ja Valteenjokea, jonne suon vedet laskevat. Suo on eteläosastaan ojitettu, samoin osittain itä-, länsi- ja luoteisreunaltaan, ja lisäksi suon keskiosan läpi on vedetty yksi valtaoja, joka johtaa vedet suon läpäisevään Porkkoonojaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä puolet suon turvekerrostumasta on Vanajaveden pinnan tason alapuolella. Suo kuuluu Vanajanselän lähialueeseen (35.231). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,3 m) on suon pohjoispuoliskolla. Suolla on tasaisesti syvenevä savipohja, jonka päällä aivan suon pohjoisosassa on 30 cm liejua. Muurainsuon suotyypeistä on rämeitä 77 %, korpia 15 % ja turvekankaita 8 %. Suon sisäosalla vallitsee rahkaräme, joka reunoja kohden vaihettuu isovarpurämemuuttuman kautta reunaosien varsinaiseksi korveksi sekä kangaskorveksi. Suon pohjoispäässä on mustikkaturvekangasta. Suon keski- ja luoteisosassa on vanhoja kuiviketurvehautoja, kun taas eteläreunan turvehaudasta on aikoinaan nostettu turvetta maanparannusaineeksi. Mättäät peittävät 49 % suon pinnasta ja niiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto, joka suon sisäosissa on vajaatuottoista mäntyä, on reunaosilla riuku- ja ainespuuvaiheessa, ja täällä metsiköissä on männyn lisäksi koivua ja kuusta, paikoin runsaastikin. Muurainsuon turpeesta on rahkavaltaista 47 % ja saravaltaista 53 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 47 %, saraturvetta (C) 48 % ja rahkasaraturvetta (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 7 % kokonaisturvemäärästä. Noin puolet turvekerrostumasta, sen ylin osa, on heikosti maatunutta rahkaturvetta, jossa on runsaasti tupasvillaa lisätekijänä. Rahkaturpeen rahkasammalkoostumusta ja samalla turpeen laatua ei ole tarkemmin määritetty. Kerrostuman alaosa on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta saraturvetta, jossa on lisätekijöinä runsaasti puuainesta sekä jonkin verran kortetta (EQ). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 6,7. Liekoja suolla on vähän: yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on 1,3 % turvemäärästä. Muurainsuon yli 1,5 m:n syvyisellä 43 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 1,36 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,2), hyvin tai kohtalaisesti kasvuturpeeksi ja joka tapauksessa imeytys- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa rahkaturvetta on syvyysalueella koko sen alalla ja keskimäärin 1,2 m:n paksuudelta noin 0,52 milj. suo-m³. Rahkakerroksen alla olevan, energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus on syvyysalueella tällöinkin kohtalaisen hyvä eli 6,7. Turvetuotantoa kuitenkin haittaisivat huomattavat kuivatusvaikeudet, koska noin puolet turvepatjasta sijaitsee Vanajaveden pinnan alapuolella. Suuren vesistön läheisyyden ohella turvetuotantosuunnitelmille asettaa omat rajoituksensa suon kohtalainen luonnontilaisuus: noin puolet suon pinta-alasta on ojittamatta. Lisäksi suon luoteisosasta on pienehkö alue, Hervannonkorpi lähteineen sekä luoteisosan vanhoihin turvehautoihin muodostuneet lammikot luokiteltu Natura-alueeksi. Suosta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten suon syvimmältä alueelta sen pohjoisosasta. Näytteenotto ulotettiin vain Vanajaveden pinnan tasoon eli tällä kohdalla 2,1 m:n syvyyteen, 3,2 m savipohjan yläpuolelle. 86

88 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 42. Tutkimuspisteiden sijainti Muurainsuolla

89 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 37. Vittiänsuo Vittiänsuo (atk-nro. 576, kl , x = 6788,5, y = 3357,5) sijaitsee noin 14 km Hattulan keskustasta pohjoiseen Vittiänlahden ja Retulansalmen välissä (kuva 1). Suo rajoittuu länsi- ja kaakkoisreunaltaan Vanajaveteen, muilta osiltaan peltoihin: pohjois- ja eteläreunalta turvepeltoon, muilta osilta savipeltoihin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon keskustan läpi kulkee autotie (kuva 43). Tutkitun alueen pinta-ala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 27 ha ja yli 2 m:n syvyistä 26 ha. Suolla on kolme tutkimuspistettä, joten tutkimuspisteitä on 0,9/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m, ja se on melko tasainen. Suon reunaosat sekä itäinen ja koillinen osa on ojitettu, muutoin se on luonnontilainen. Vedet laskevat Vanajaveteen. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä pääosa turvekerrostumasta on Vanajaveden pinnan tason alapuolella. Vittiänsuo kuuluu Vanajanselän lähialueeseen (35.231). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (6,2 m) on suon länsiosassa. Suolla on tasainen savipohja. Vittiänsuo on suotyypiltään enimmäkseen rahkarämettä, joka länsiosassa suota on luonnontilaista, itäosassa osaksi muuttuma-asteella. Aivan Vanajaveden rannoilla on nevatyyppejä: ruohoista saranevaa, varsinaista saranevaa, luhtanevaa, suon muilla reunoilla isovarpurämettä, korpirämettä ja varsinaista sararämettä. Suoaltaan keski- ja eteläosassa, lähinnä länsipuoliskolla, on vanhoja turvehautoja, joista on nostettu turvetta kuivikkeeksi. Mättäiden osuus suon pinnasta on 26 %, ja niiden keskimääräinen korkeus on 2 dm. Puusto on lähinnä riuku- ja ainespuuvaiheessa olevaa mäntyä, reunametsiköissä on myös koivua. Vittiänsuon turpeesta on rahkavaltaista 45 % ja saravaltaista 55 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 44 %, sararahkaturvetta (CS) 1 %, saraturvetta (C) 17 % ja rahkasaraturvetta (SC) 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 45 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 11 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman pintaosa, paikoin hieman yli 2 m:n syvyyteen saakka, on heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tämän alla on keskimäärin puolen metrin paksuudelta kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta, ja loput turvekerrostumasta on melko maatunutta rahkansekaista saraturvetta. Rahkaturveosuudessa on lisätekijänä runsaasti tupasvillaa, kun taas saraturpeessa on runsaasti puuainesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 6,0. Liekoja suolla on erittäin vähän. Yli puolentoista metrin syvyisellä suon osalla niitä on vain noin 0,6 % turvemäärästä. Vittiänsuon yli puolentoista metrin syvyisellä 27 ha:n alalla on turvetta kaikkiaan 1,14 milj. suo-m³, ja tällä alueella on heikosti maatunutta rahkaturvetta keskimäärin 1,1 metrin paksuudelta 0,30 milj. suom³. Rahkaturpeen rahkasammallajikoostumusta ja samalla sen laatua ei ole tarkemmin määritelty, mutta turve sopinee kohtalaisesti kasvuturpeeksi, ja ainakin imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi. Pintarahkaturpeen alla olevan, energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus syvyysalueella on kohtalainen eli 5,9. Näillä perusteilla muodoltaan yhtenäinen Vittiänsuo sopisi turvetuotantoon. Suurin osa turvekerrostumasta on kuitenkin Vanajaveden pinnan alapuolella, mikä johtaisi tuotannon edetessä suuriin kuivatusvaikeuksiin. Omat rajoituksensa turvetuotantosuunnitelmille asettavat lisäksi suolla sijaitsevat kesämökit sekä suon kaakkoisreunaan rajoittuva Vittiänlahti, joka on luonnonarvojensa puolesta määritelty Natura-alueeksi ja osin myös luonnonsuojelualueeksi. Suon naapurina lännessä Retulansalmen vastakkaisella rannalla on vielä kulttuurihistoriallisesti arvokas Retulansaari muinaismuistoalueineen. 88

90 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 43. Tutkimuspisteiden sijainti Vittiänsuolla. 89

91 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 38. Pitkäsuo Pitkäsuo (atk-nro. 9988, kl , x = 6786,2, y = 3361,0) sijaitsee noin 12 km Hattulan keskustasta pohjoiskoilliseen, Hattulan ja Hämeenlinnan, entisen Hauhon, rajalla (kuva 1). Yli puolet suosta onkin Hämeenlinnan puolella rajaa. Suo rajoittuu länsireunaltaan harjuun, muilta osiltaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät: suon viereistä harjua pitkin kulkee autotie, ja suon pohjoisosaa sivuaa Hämeenlinna Tampere-tie (kuva 44). Koko tutkitun suoalueen pinta-ala on 23 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha ja yli 2 m:n syvyistä 2 ha. Hattulan puolen vastaavat pinta-alat ovat 10 ha, 7 ha, 4 ha ja 1 ha. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,2/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on ,5 m, ja pinta viettää loivasti kaakkoon päin. Kokonaan ojitetun suon vedet laskevat länsireunan eteläosasta Myllyojaa myöten Vanajaveden Lusinselkään. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pitkäsuo kuuluu Vanajanselän lähialueeseen (35.231). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,4 m) on suon luoteispuoliskolla länsireunan lähellä. Suon pohja on melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on 66 % havainnoista, lisäksi on hiesua ja hiekkaa, kumpaakin 17 %. Pitkäsuon suotyypeistä on rämeitä 42 %, korpia 33 % ja turvekankaita 25 %. Suon läntinen, Hattulan puoleinen osa, on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, itäinen osa taas on varsinaista korpea. Paikoin on suo jo muuttunut turvekankaiksi, joista eni- ten on puolukkaturvekangasta, mutta myös varputurvekangasta esiintyy. Mättäitä suolla on vähän, vain 10 % pinnasta on mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on suon länsiosassa mäntyvaltaista, osittain jo tukkipuuvaiheeseen varttunutta, mutta suon itäosan korpialueen metsiköissä lähinnä harvennusvaiheen kuusta. Pitkäsuon turpeesta on rahkavaltaista 65 % ja saravaltaista 35 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 14 %, sararahkaturvetta (CS) 51 %, saraturvetta (C) 1 % ja rahkasaraturvetta (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 61 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja energiaturpeen 6,8. Heikosti maatunut rahkainen pintaturvekerros on hyvin ohut tai sitä ei ole lainkaan. Suon länsiosan turve on hyvin maatunutta saransekaista rahkaturvetta sekä aivan pohjalla saraturvetta, joka on kohtalaisesti maatunutta. Paikoin on pohjimmaisena turpeena ruskosammalsaraturvetta, jossa on järviruokoa (PR) ja kortetta (EQ) lisätekijöinä. Suon itäosassa on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta saraturvetta. Lisätekijänä saravaltaisessa turpeessa on erittäin runsaasti puuainesta. Liekoja suolla on vähän, yli 1,5 m:n syvyisellä suon osalla niitä on prosentin verran turvemäärästä. Pienialainen ja suhteellisen matala, tiheästi ojitettu sekä paikoin melko ravinteikaskin Pitkäsuo soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 90

92 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 44. Tutkimuspisteiden sijainti Pitkäsuolla. 91

93 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 39. Uttilansuo Uttilansuo (atk-nro. 9989, kl , x = 6783,9, y = 3361,3) sijaitsee noin 10 km Hattulan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1). Suo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolen vierestä kulkee Hämeenlinna Tampere-valtatie, josta erkanee autotie suon pohjoispuolen tuntumaan (kuva 45). Tutkitun alueen pinta-ala on 29 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kohti etelää ja länttä. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat luoteisreunalta ojaa myöten Vanajaveteen, ja toisaalta suon eteläisimmän osan vedet johtuvat ojia myöten usean kilometrin päähän Valteenjokeen, joka laskee Vanajaveden Lusinselän kaakkoispäähän. Uttilansuo kuuluu Vanajanselän lähialueeseen (35.231), mutta aivan kaakkoispäästään se kuuluu Valteenjoen valuma-alueeseen (35.235). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,0 m) on suon syvimmällä alueella, kaakkoon pistävän lahdekkeen suulla. Suon pohja on suhteellisen tasaista moreenia. Uttilansuon suotyypeistä on rämeitä 64 %, korpia 27 % ja turvekankaita 9 %. Yleisimpiä rämetyyppejä ovat korpiräme ja isovarpuräme, joiden lisäksi on tupasvillarämettä sekä pallosararämettä. Suon eteläpäässä on varsinaista korpea sekä puolukkaturvekangasta. Mättäitä suolla ei ole. Puusto on suon keskiosissa lähinnä pinotavaravaiheessa olevaa mäntyä, reuna-alueiden pinotavaravaiheen metsiköissä valtapuun kuusen ohella on mäntyä ja koivua, ja täällä puusto on paikoin järeämpääkin. Uttilansuon turve on rahkavaltaista: rahkaturvetta (S) on 45 % ja sararahkaturvetta (CS) 55 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 67 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 12 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuma on ohut: vain pienellä alueella suon eteläosassa se on metrin paksuinen, muualla turvetta on alle metrin kerrostumana. Turve on pinnasta lähtien hyvin maatunutta, yleensä saransekaista rahkaturvetta, jossa lisätekijänä on puuainesta koko kerrostumassa. Vain paikoin suolla on turvekerrostuman pintaosana ohut, heikosti maatunut rahkaturvekerros, paksuudeltaan 4 dm. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja energiaturpeen 6,8. Tiheästi ojitettu Uttilansuo soveltuu ohuen turvekerroksensa takia parhaiten metsänkasvatukseen. 92

94 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 45. Tutkimuspisteiden sijainti Uttilansuolla. 93

95 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 40. Suurisuo Suurisuo (atk-nro. 559, kl , x = 6783,8, y = 3362,5) sijaitsee noin 10 km Hattulan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1). Suo rajoittuu itä- ja pohjoisosastaan harjuun, muilta osiltaan moreeniin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä viereisellä harjulla on autotie, ja myös suon länsireunan lähelle tulee metsäautotie (kuva 46). Tutkitun alueen pinta-ala on 64 ha, josta yli metrin paksuista aluetta on 39 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 114,5 116,5 m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/ km. Suon eteläosaa ja luoteisinta kolkkaa on ojitettu, muutoin suo on luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät: vedet laskevat suon kaakkoispäästä usean kilometrin päässä olevan Valteenjoen kautta Lusinselän kaakkoispäähän. Aivan suon luoteiskolkasta vedet laskevat Uttilansuon kautta Lusinselkään. Suurisuo kuuluu pohjoisosaltaan Vanajanselän lähialueeseen (35.231), mutta eteläosaltaan Valteenjoen valuma-alueeseen (35.235). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,8 m) on suon eteläosassa. Suon pohja on melko tasainen, ja maalajeina siinä on eniten hiekkaa, jota on 35 % havainnoista, sekä savea (27 %) ja hiesua (19 %). Suon eteläreunalla on pohjamaalajina moreeni. Suurisuon suotyypeistä on rämeitä 89 % ja korpia 11 %. Yleisin suotyyppi on tupasvillaräme, joka on vallitsevana suon sisäosissa, kun taas reuna-alueilla vallitsee isovarpuräme sekä, suon pohjois- ja länsiosassa, varsinainen sararäme. Aivan suon ja mineraalimaan rajalla on kangaskorpea ja -rämettä. Mättäitä suolla on vähän, noin 9 % suon pinnasta on niiden peitossa, ja niiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on suon sisäosissa vajaatuottoista mäntyä. Reuna-alueiden sekametsiköissä, kehitykseltään lähinnä pinotavaravaiheen kasvatusmetsissä, on vallitsevana puulajina koivu, paikoin kuusikin. Suurisuon turpeesta on rahkavaltaista 35 % ja saravaltaista 65 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 28 %, sararahkaturvetta (CS) 7 %, saraturvetta (C) 51 % ja rahkasaraturvetta (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 30 % kokonaisturvemäärästä. Suon sisäosissa, yli 1,5 m:n syvyisellä alueella, on turvekerrostuman yläosa, puolet kerrostuman paksuudesta, heikosti maatunutta rahkaturvetta, jossa on runsaasti tupasvillaa lisätekijänä. Tämän turpeen koostumusta rahkasammalryhmittäin ei ole selvitetty. Loput turvekerrostumasta on melko hyvin ja hyvin maatunutta saraturvetta, jossa on runsaasti puuainesta sekä myös melko paljon varpuainesta lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen maatuneisuus on 2,2 ja energiaturpeen 6,7. Liekoja Suurisuolla on runsaasti: yli 1,5 m:n syvyisellä suoalueella niitä on 3 % turvemäärästä. Suurisuon yli 1,5 m:n syvyisellä 16 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 0,25 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta rahkaturvetta (keskimaatuneisuus 2,4) syvyysalueella on keskimäärin 0,7 metrin paksuudelta 0,11 milj. suo-m³. Rahkaturve soveltuu kohtuullisesti kasvuturpeeksi ja ainakin imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi. Heikosti maatuneen pintakerroksen alla olevan ja energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus on varsin hyvä eli 6,8. Näillä perusteilla, ja koska syvyysalue on vielä muodoltaan yhtenäinen, soveltuisi Suurisuo pienimittakaavaiseen turvetuotantoon. Suurimmaksi osaksi luonnontilainen Suurisuo, jonka pohjoisin kolkka on luonnonsuojelualuetta, ja jonka eteläreunalla on kalasääsken pesäpuu, kuuluu kuitenkin valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan. Suo jäänee näin ollen tuotantosuunnitelmien ulkopuolelle. 94

96 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 46. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla. 95

97 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 41. Pissinkorpi Pissinkorpi (atk-nro. 556, kl , x = 6779,5, y = 3361,9) sijaitsee noin 6 km Hattulan keskustasta koilliseen (kuva 1). Suo rajoittuu turvepeltoihin sekä itä- ja kaakkoisreunaltaan savipeltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä lähellä suota on auto- ja traktoriteitä (kuva 47). Tutkitun alueen pinta-ala on 21 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha ja yli 2 m:n syvyistä 5 ha. Suolla on 7 tutkimuspistettä, joten pistetiheys on 3,3/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen kohti Valteenjokea, jota myöten vedet laskevat Vanajaveden Lusinselkään. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pissinkorpi sijaitsee Valteenjoen valuma-alueella (35.235). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,3 m) on suon pohjoisreunan lähellä. Suon pohja on tasainen, ja pohjamaalajina on savi, jonka päällä, lähinnä suon pohjoispuoliskolla, on liejua melko paksulti, enimmillään yli 2 metriä. Pissinkorpi on ojituksen johdosta kuivunut jo turvekangasasteelle: suon pohjoisosa on puolukkaturvekangasta, eteläosa ruoho- ja heinäturvekangasta, vain suon keskustassa on jonkin verran vielä muuttuma-asteella olevaa isovarpurämettä. Mättäitä suolla on 9 % suon pinta-alasta, ja niiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on kuusivaltaista, varttunut- ta kasvatusmetsää, jossa kuusen lisäksi on mäntyä, noin neljäsosa puustosta, sekä koivua vajaa viidesosa. Pissinkorven turpeesta on rahkavaltaista 15 % ja saravaltaista 85 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 8 %, sararahkaturvetta (CS) 7 %, saraturvetta (C) 16 % ja rahkasaraturvetta (SC) 69 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta on 75 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman pintaosassa on ohut rahkaturvekerros, mutta muuten turve on saravaltaista, jossa rahkan ohella on runsaasti puuainesta sekä pohjan lähellä järviruokoa (PR). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen, jota turvekerrostumassa on vain muutamin paikoin, maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 6,5. Liekoja suolla on vähän: yli puolentoista metrin syvyisellä suoalueella niitä on alle prosentti turvemäärästä. Pissinkorven yli 1,5 m:n syvyisellä 9 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 0,17 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,14 milj. suo-m³. Turve soveltuu hyvin energiaturpeeksi (keskimaatuneisuus syvyysalueella on 6,4) tai myös turvemullan raaka-aineeksi. Muotonsakin puolesta Pissinkorpi soveltuu hyvin pienimuotoiseen turvetuotantoon. Tehokkaasti kuivattu ja varsin ravinteikas suo sopii erinomaisesti myös metsänkasvatukseen. 96

98 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 47. Tutkimuspisteiden sijainti Pissinkorvella

99 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 42. Lintusuo Lintusuo (atk-nro. 9981, kl , x = 6779,4, y = 3364,6) sijaitsee noin 8 km Hattulan keskustasta koilliseen (kuva 1). Suo rajoittuu koillis- ja kaakkoisreunaltaan harjuun, eteläosastaan Lintukankaan hietamuodostumaan, muualla moreeniin sekä paikoin savikkoon. Suon keskustan itäreunalla on nyttemmin jo umpeenkasvanut järvi, Kultiojärvi. Kulkuyhteydet ovat hyvät: harjulla, suon itäpuolella, on autotie, ja lisäksi suon läpi menee useita traktoriteitä (kuva 48). Tutkitun alueen pinta-ala on 204 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 155 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 125 ha ja yli 2 m:n syvyistä 92 ha. Suolla on 87 tutkimuspistettä ja 121 syvyyspistettä, joten tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 10,1/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen sekä suon länsireunalla suurin piirtein suon keskellä länteen virtaavan Kultionojan pohjoispuolella etelään ja eteläpuolella pohjoiseen. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet laskevat suon länsireunalta Kultiojärven laskuojaa Kultionojaa myöten Valteenjokeen ja edelleen Vanajaveden Lusinselkään. Lintusuo sijaitsee Valteenjoen valuma-alueella (35.235). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,4 m) on Kultiojärven eteläpuolella. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on savi, jota on noin puolet pohja-alasta. Epätasaisen pohjan korkeimmat kohdat ovat moreenia. Liejua on suon pohjalla vaihtelevan paksuisesti: eniten sitä on Kultiojärven kohdalla, jopa kolmen metrin kerrostumana, mutta muualla suon sisäosissa liejukerrostuman paksuus on muutamasta desimetristä metriin. Lintusuon havaituista suotyypeistä on rämeitä 40 %, avosoita 1 %, korpia 5 %, turvekankaita 53 % ja peltoja 1 %. Yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekangas, ja runsaasti on myös varputurvekangasta. Suon syvimmät alueet sen keski- ja eteläosassa ovat vasta muuttuma-asteella, ja näiden alueiden yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme- ja keidasrämemuuttuma. Kuivattu Kultiojärvi on nykyisin luhtanevaa sekä varsinaista saranevaa. Suon reunaosat, missä ne eivät ole vielä muuttuneet turvekankaiksi, ovat isovarpurämemuuttumaa tai varsinaista korpea sekä kangaskorpea. Lintusuon pohjoispään itäosassa on turvepeltoa, joka on laskettu mukaan suon pintaalaan. Mättäitä suolla on vähän: 6 % suon pinnasta on mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 2 dm. Puusto on varttuneessa kasvatusvaiheessa olevaa mäntyä. Suon reunoilla on männyn lisäksi runsaasti koivua ja kuusta, joka on paikoin valtapuuna. Lintusuon turpeesta on rahkavaltaista 76 % ja sa- ravaltaista 24 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 59 %, sararahkaturvetta (CS) 17 %, saraturvetta (C) 1 % ja rahkasaraturvetta (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon sisäosissa on turvekerroksen pintaosana paksu, heikosti maatunut rahkaturve, jota monin paikoin on yli 2 m:n kerrostumana. Laadultaan tämä on melko vaihtelevaa: viljelyturpeeksi parhaiten soveltuvaa Acutifolia-ryhmän rahkaturvetta siitä on selvästi vähemmän kuin heikkolaatuista Cuspidata-rahkaa tai näiden sekoitusta, mutta paikoin suon eteläosan keidasrämealueella Acutifolia-rahkaa on kuitenkin parinkin metrin paksuudelta. Pintaturpeen alla oleva turvekerrostuma on suurimmalla osalla suota hyvin maatunutta saran sekaista rahkaturvetta, jossa on runsaasti puuta lisätekijänä. Suon pohjoisosassa on turve jo melkein pinnasta lähtien saravaltaista. Kultiojärven paikalle on ehtinyt kerrostua runsaan puolen metrin verran heikosti maatunutta sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,4. Liekoja suolla on erittäin vähän, alle prosentti turvemäärästä. Lintusuon yli 1,5 m:n syvyisellä 125 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 3,39 milj. suo-m³. Syvyysalueella on 92 hehtaarin alalla heikosti maatunutta rahkaturvetta (tällöinkin keskimaatuneisuus on 3,6), keskimäärin 1,2 metrin paksuudelta 1,10 milj. suo-m³. Rahkaturvekerrostuma soveltuu kohtalaisen hyvin kasvuturpeeksi ja joka tapauksessa imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi. Muun, energiaturpeeksi luokiteltavan turpeen keskimaatuneisuus syvyysalueella on kohtalainen eli 6,2. Kokonaan ja paikoin tiheästi ojitettu Lintusuo sopii myös muotonsa puolesta hyvin turvetuotantoon: laajojen, yhtenäisten turvekenttien laatiminen ei tuota vaikeuksia, koska harvat moreenisaarekkeet sijaitsevat suon laidalla lännessä ja pohjoisessa, eivätkä ulotu yli 2 m:n syvyiselle suon osalle. Itäreunan umpeenkasvanut Kultiojärvi on niin ikään suon laidalla. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 1,91 milj. suo-m³. Lintusuon turvekerrostumista on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten suon pohjoisosasta, missä heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on vähiten sekä suon eteläosasta, missä heikosti maatunut pintarahkaturve on puolestaan paksuimmillaan. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, S0,72 (liite 1). 98

100 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 48. Tutkimuspisteiden sijainti Lintusuolla. 99

101 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 43. Lauttasuo Lauttasuo (atk-nro. 9971, kl , x = 6778,1, y = 3365,9) sijaitsee noin 9 km Hattulan keskustasta itäkoilliseen (kuva 1). Suo rajoittuu länsipuoleltaan harjuun, luoteiskolkastaan vähäisin osin suohon, muilta osiltaan moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, eri puolilla suota on autoteitä, joista erkanee suolle traktoriteitä (kuva 49). Tutkitun alueen pinta-ala on 96 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 76 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 63 ha ja yli 2 m:n syvyistä 54 ha. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 56 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,5/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 10 m/km. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat suuresta vietosta johtuen erinomaiset. Vedet laskevat suon itäreunalta koilliseen Hanhijärveen ja edelleen Haarajokea myöten Vuolujokeen ja sitä myöten Hauhonselkään. Suo sijaitsee Vuolujoen valumaalueella (35.775). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (6,0 m) on suon länsiosan keskustassa. Suon pohja on melko tasainen savi- ja hiesupohja; vain itä- ja eteläreunalla on pohjamaana moreeni. Pohjan syvimmissä painanteissa on saven päällä aivan ohuelti liejua. Lauttasuon suotyypeistä on rämeitä 67 %, korpia 5 % ja turvekankaita 28 %. Suon sisäosat ovat keidasrämettä ja rahkarämettä, jotka reunoja kohti vaihettuvat isovarpurämeen ja korpirämeen kautta kangasrämeeksi ja -korveksi. Suon eteläinen ja kaakkoinen osa ovat ojituksen vaikutuksesta jo voimakkaasti muuttuneet. Siellä yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, mutta myös mustikkaturvekangasta tavataan. Suon pinnasta on 23 % mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on suon sisäosissa harvennusvaiheen mäntyä. Reunaosissa on männyn ohella kuusta ja koivua, ja paikoin puut ovat kehitysvaiheeltaan keskiosien puita järeämpiä. Suon eteläosan turvekangasalueen puusto on koivuja kuusivaltaista. Lauttasuon turpeesta on rahkavaltaista 77 % ja saravaltaista 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah- katurvetta (S) 57 %, sararahkaturvetta (CS) 20 % ja rahkasaraturvetta (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 20 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on, sen ohutturpeista itäosaa lukuun ottamatta, vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros; paikoin on sen paksuus alle puoli metriä, paikoin yli kaksi metriä. Rahkalajikoostumukseltaan se on melko sekalaista, mutta hyvälaatuista Acutifoliaturvetta on kuitenkin yhtenäisinäkin kerroksina. Tämän pintakerroksen alla on hyvin maatunutta, rahkan ja saran muodostamaa turvetta, joka varsinkin pohjan läheisyydessä on saravaltaista. Lisätekijöinä on runsaasti puuainesta sekä pohjan läheisyydessä järviruokoa (PR). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 6,3. Liekoja suolla on melko vähän: yli 1,5 m:n syvyisellä suoalueella niitä on 1,8 % turvemäärästä. Lauttasuon yli puolentoista metrin syvyisellä 63 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 2,25 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta (keskimaatuneisuus 3,4) on syvyysalueella 38 ha:n alalla ja keskimäärin 1,2 metrin paksuisena kerrostumana 0,46 milj. suo-m³. Tämä rahkaturve soveltuu melko hyvin kasvuturpeeksi ja joka tapauksessa imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi. Muu osa syvyysalueen turpeesta voidaan luokitella energiaturpeeksi, jonka keskimaatuneisuus tällöin on kohtalainen eli 6,0. Tiheästi ojitettu ja muodoltaan yhtenäinen Lauttasuo soveltuu hyvin turvetuotantoon. Yli puolentoista metrin syvyisellä alueella on vain yksi pieni moreenisaareke lähellä suon eteläreunaa. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 1,61 milj. suo-m³. Lauttasuon turvekerrostumasta on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten suon syvältä länsipuoliskolta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, S0,82 (liite 1). 100

102 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 49. Tutkimuspisteiden sijainti Lauttasuolla. 101

103 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 44. Koivikonsuo Koivikonsuo (atk-nro. 9990, kl , x = 6776,1, y = 3363,8) sijaitsee noin 4 km Hattulan keskustasta itäkoilliseen (kuva 1). Suo rajoittuu itäpuoleltaan hietaan, muualla moreenimäkiin ja niiden väliseen saveen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, monin paikoin tulee autotie suon viereen (kuva 50). Tutkitun alueen pinta-ala on 20 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä, joten tutkimus- ja syvyyspistetiheys on yhteensä 6/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 87,5 90 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen ja länteen. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat ojia myöten pohjoiseen Valteenjokeen ja sitä myöten Vanajaveden Lusinselkään. Koivikonsuo sijaitsee Valteenjoen valuma-alueella (35.235). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,0 m) on suon keskiosassa. Suolla on tasainen savipohja, jonka päällä suon syvällä alueella on enimmillään kaksi metriä liejua. Koivikonsuon suotyypeistä on puolet rämeitä ja puolet turvekankaita. Yleisin suotyyppi on isovarpurämemuuttuma, jota on kolmasosa suotyyppihavainnoista. Lisäksi tavataan tupasvillarämemuuttumaa sekä varputurvekangasta ja puolukkaturvekangasta, joita kutakin on havainnoista kuudesosa, sekä ruohoturvekangasta suon eteläosassa. Mättäitä suon pinnasta on 18 %, ja niiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on harvennusvaiheen mäntyä, mutta suon eteläosassa puustossa on koivua lähes yhtä paljon kuin mäntyä. Koivikonsuon turpeesta on rahkavaltaista 68 % ja saravaltaista 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 42 %, sararahkaturvetta (CS) 26 % ja rahkasaraturvetta (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 12 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman pintaosa on heikosti ja kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta, jossa on lisätekijänä melko paljon tupasvillaa. Turvepatjan syvemmät osat ovat pääasiassa hyvin maatunutta saransekaista rahkaturvetta, jossa on mukana runsaasti puuainesta lisätekijänä, mutta lähinnä pohjaa on turve saravaltaista, ja tässä turpeessa on lisätekijänä melko paljon järviruokoa (PR). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja energiaturpeen 6,0. Liekoja suolla on runsaasti: yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on runsas kolme prosenttia turvemäärästä. Koivikonsuon yli puolentoista metrin syvyisellä 11 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan noin 0,32 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,29 milj. suo-m³. Turvetta voidaan kokonaisuudessaan pitää energiaturpeena tai myös turvemullan raaka-aineena. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus syvyysalueella on tosin polttoturpeeksi melko alhainen eli 5,7. Pinta-alaltaan pieni Koivikonsuo soveltuu muotonsa puolesta hyvin pienimuotoiseen turvetuotantoon taikka tiheästi ojitettuna metsänkasvatukseen. 102

104 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 50. Tutkimuspisteiden sijainti Koivikonsuolla. 103

105 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 45. Linnokankaansuo Linnokankaansuo (atk-nro. 9970, kl , x = 6776,9, y = 3366,2) sijaitsee noin 7 km Hattulan keskustasta itäkoilliseen (kuva 1). Suo rajoittuu länsireunaltaan Linnokangas-harjuun, muilta osiltaan moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä eri puolille suota tulee metsäautoteitä (kuva 51). Tutkitun alueen pinta-ala on 71 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 41 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha ja yli 2 m:n syvyistä 11 ha. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä, joten yhteensä niitä on 8,7/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää sekä länteen että itään kohden pohjoiseen virtaavia laskuojia. Viettoa pohjoiseen päin on noin 5 m/km. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat pohjoiseen Lauttasuolle ja sieltä edelleen Hanhijärven ja Haarajoen kautta Vuolujokeen ja sitä myöten Hauhonselkään. Linnokankaansuo sijaitsee Vuolujoen valuma-alueella (35.775). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,5 m) on syvimmällä alueella suon länsiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on kaksi kolmasosaa suon pohjamaahavainnoista. Syvillä paikoilla suon keski- ja länsiosassa on pohjamaana enimmäkseen hiesu, mutta myös savea ja hietaa esiintyy. Liejua ei ole havaittu. Linnokankaansuon suotyypeistä on rämeitä 38 %, korpia 11 % ja turvekankaita 51 %. Suon länsi- ja keskiosan syvät alueet ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa, mutta muuten suolla vallitsevat turvekankaat: suon sisäosat ovat puolukkaturvekangasta, reunaosat mustikkaturvekangasta, joiden lisäksi muutamin paikoin on varputurvekangasta. Lisäksi suon reunat ovat paikoin varsinaisen korven muuttumaa. Mättäitä suolla ei ole. Puusto on suon sisäosissa varttunutta mäntymetsää, mutta ohuttur- peisilla reuna-alueilla sekapuustoa, jossa pääpuulajeina ovat kuusi ja koivu. Suon länsiosassa ja eteläisessä lahdekkeessa on tämä sekametsä jo hakkuukypsää, muualla sekin on lähinnä varttunutta kasvatusmetsää. Linnokankaansuon turve on rahkavaltaista; vain 9 % turpeesta on saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 67 %, sararahkaturvetta (CS) 24 % ja rahkasaraturvetta (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 58 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostumassa on hyvin ohut, vain muutaman desimetrin paksuinen heikosti maatunut pintakerros, joka on muodostunut Cuspidata-ryhmän rahkasammalista. Tämän alla oleva turve on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahkaturvetta, jossa pohjan läheisyydessä on jonkin verran saraa mukana. Suon länsiosan syvällä alueella pohjaturve on saravaltaista, rahkansekaista, ja vain heikosti maatunutta. Pintaa lukuun ottamatta on koko turvekerrostumassa runsaasti puuainesta lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 6,9. Liekoja suolla on runsaasti: yli 1,5 m syvällä suon osalla niitä on yli kolme prosenttia turvemäärästä. Linnokankaansuon yli 1,5 m:n syvyisellä 20 ha:n alueella on turvetta kaikkiaan 0,39 milj. suo-m³. Tämän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,33 milj. suo-m³. Turve soveltuu kokonaisuudessaan energiaturpeeksi ja turvemullan raaka-aineeksi (keskimaatuneisuus tällöin 6,4). Syvyysalue sijaitsee miltei kokonaisuudessaan suon länsiosassa ja yhtenäisenä sekä tiheästi ojitettuna soveltuu hyvin turvetuotantoon. Suon matalat osat, yli kaksi kolmasosaa suosta, soveltuvat erinomaisesti metsänkasvatukseen. 104

106 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 51. Tutkimuspisteiden sijainti Linnokankaansuolla. 105

107 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 46. Hietasuo Hietasuo (atk-nro. 9972, kl , x = 6774,9, y = 3366,6) sijaitsee noin 7 km Hattulan keskustasta itään (kuva 1). Suo rajoittuu itäpuoleltaan moreeniin, muualla harjuun ja siihen liittyviin hiekkamuodostumiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät: kolmella puolella suota on sen lähellä autotie (kuva 52). Tutkitun alueen pinta-ala on 45 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 27 ha ja yli 2 m:n syvyistä 22 ha. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä, joten pistetiheys on yhteensä 10,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 4 m/800 m. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon kaakkoispäästä Myllyojaan ja edelleen Soltinojaan, joka laskee Hanhijärveen. Täältä vedet laskevat lopulta pohjoiseen Haarajoen ja Vuolujoen kautta Hauhonselkään. Suon länsiosan vedet laskevat lounaislahdekkeesta ojaa myöten länteen Valteenojaan ja sitä myöten Vanajaveden Lusinselkään. Pääosa suosta sijaitsee Vuolujoen valuma-alueella (35.775), mutta sen länsiosa kuuluu Valteenjoen valuma-alueeseen (35.235). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (5,2 m) on suon keskiosasta länteen, lounaisen lahdekkeen suulla. Suon pohja on loivasti epätasainen, ja pohjamaalajina on enimmäkseen moreeni. Suon länsi- ja pohjoisreunalla on pohjamaana hiekka. Liejua ei ole havaittu. Hietasuon suotyypit ovat erilaisia rämeitä. Suurin osa suosta on rahkarämettä, joka reunoja kohden vaihettuu tupasvillarämeen ja isovarpurämeen kautta reunojen kangasrämeeksi. Ojituksen vaikutuksesta koko suo on muuttuma-asteella. Suon pinnasta on 28 % mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on riuku- ja propsivaiheen mäntyä. Suon reunan metsiköissä on lisäksi myös koivua ja kuusta; yhteensä näitä on alle kymmenen prosenttia suon puustosta. Hietasuon turpeesta on rahkavaltaista 82 % ja saravaltaista 18 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah- katurvetta (S) 50 %, sararahkaturvetta (CS) 29 %, saraturvetta (C) 2 % ja rahkasaraturvetta (SC) 13 %, ruskosammalrahkaturvetta (BS) 3 % sekä vielä ruskosammalsaraturvetta (BC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 4 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on melko paksu: enimmillään se on puolentoista metrin, mutta yleensä vajaan metrin paksuinen. Rahkan koostumus on jokseenkin sekalainen: eniten siinä on kasvuturpeeksi huonosti sopivaa Cuspidata-turvetta, kun taas tähän tarkoitukseen käyttökelpoisinta Acutifolia- turvetta on selvästi vähemmän. Paikoin Acutifolia-rahkaturvetta on kuitenkin yhtenäisenä, puolen metrin vahvuisena kerroksena. Rahkaisen pintakerroksen alla oleva turve on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahkaturvetta, jossa syvemmälle mentäessä saraturpeen osuus kasvaa siten, että pohjaturve on saravaltaista. Tupasvillaa on lisätekijänä koko turvepatjassa melko runsaasti, jonka lisäksi sen maatuneessa alaosassa on runsaasti puuainesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,6. Liekoja suolla on erittäin vähän, alle prosentti turvemäärästä. Hietasuon yli puolentoista metrin syvyisellä 27 ha:n alalla on turvetta kaikkiaan 0,83 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,6) pintarahkaturvetta on syvyysalueella 22 ha:n alalla ja keskimäärin noin 0,7 metrin paksuudelta 0,15 milj. suo-m³. Rahkapatja kelpaa kohtalaisesti viljelyturpeeksi ja joka tapauksessa imeytys- ja ympäristöturpeeksi. Muuta osaa syvyysalueen turvekerrostumasta voidaan pitää energiaturpeena tai myös turvemullan raaka-aineena. Sen keskimaatuneisuus on kohtalaisen hyvä eli 6,5. Suon länsireunassa on kuitenkin pieni, vajaan kahden hehtaarin laajuinen Naturaja suojelualue, joka ulottuu itä- ja pohjoisreunaltaan Hietasuon matalalle reuna-alueelle. 106

108 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 52. Tutkimuspisteiden sijainti Hietasuolla

109 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen 47. Kouransuo Kouransuo (atk-nro. 540, kl , x = 6774,1, y = 3368,6) sijaitsee noin 9 km Hattulan keskustasta itään (kuva 1). Suo sijaitsee osittain Hämeenlinnan kaupungin alueella, mutta valtaosa tutkimus- ja syvyyspisteistä on Hattulan puoleisella osalla, joka kattaa yli puolet koko Kouransuon alueesta. Tutkittu suoalue on rajattu Hämeenlinnan puolella kaakkoon suuntautuvan suolahden poikki kulkevaan metsätiehen, koska tiestä noin 400 m:n päässä kaakossa ja etelässä sijaitsee armeijan Hätilän ampuma-alueen raja. Paitsi tähän metsätiehen rajoittuu tutkittu suoalue moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsireunalla on maantie, josta erkanee kaksi metsäautotietä suon poikki (kuva 53). Tutkitun alueen pinta-ala on 73 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 61 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 52 ha ja yli 2 m:n syvyistä 45 ha. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä, joten pistetiheys on yhteensä 8,8/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 4 m/800 m. Suo on kokonaan ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat pohjoispäästä Myllyojaa ja Soltinojaa pitkin Hanhijärveen ja edelleen Haarajokea ja Vuolujokea myöten Hauhonselkään. Suo sijaitsee Vuolujoen valuma-alueella (35.775). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,5 m) on suon kaakkoon pistävän lahden suulla, Hattulan ja Hämeenlinnan välisellä kunnanrajalla. Suon pohja on melko tasainen, ja sen yleisimpänä maalajina on hiesu, jota on 44 % havainnoista. Lisäksi on hietaa (28 %), hiekkaa (18 %) sekä moreenia (10 %). Liejua on suon pohjalla paikka paikoin ohuena kerroksena. Kouransuon suotyypeistä on rämeitä 62 %, korpia 35 % ja turvekankaita 3 %. Suon paksuturpeisella sisäosalla on vallitsevana suotyyppinä rahkarämeojikko ja -muuttuma, joka reunoja kohden vaihettuu tupasvillarämemuuttuman ja isovarpurämemuuttuman kautta korpirämemuuttumaksi ja varsinaisen korven muuttumaksi. Muutamin paikoin suon pohjoisosa on jo muuttunut mustikkaturvekankaaksi. Suon pinnasta on 14 % mätäspintaa, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 3 dm. Puusto on suon sisäosissa riukuasteen mäntyä. Reunemmalla on sekametsää, missä valtapuulajin asemassa on paikoin kuusi, paikoin koivu, ja näiden ohella on myös hieman mäntyä. Tämä sekapuusto on varttunutta kasvatusmetsää, jossa osa rungoista on jo varttunut tukkipuiksi. Siellä täällä eri puolilla suota on puusto samaten jo saavuttanut uudistuskypsyyden. Kouransuon turpeesta on rahkavaltaista 35 %, saravaltaista 64 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturvetta (S) 20 %, sararahkaturvetta (CS) 15 %, saraturvetta (C) 2 %, rahkasaraturvetta (SC) 62 % ja sararuskosammalturvetta (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältävää turvetta on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää turvetta 45 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 12 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostumassa on keskimäärin metrin paksuinen heikosti maatunut pintaturvekerros, joka koostuu tarkemmin määrittelemättömästä rahkaturpeesta. Kerroksen paksuus kuitenkin vaihtelee desimetristä kahteen metriin. Tämän kerroksen alla on saravaltaista turvetta, jossa toisena päätekijänä on rahkaturve ja vielä lisätekijänä puuainesta. Lähellä pohjaa on rahkan osuus vähäinen, tai se puuttuu kokonaan. Suon itäreunalla alkaa saraturve paikoin jo pinnasta lähtien, ja muutamassa kohdassa on pohjaturve saransekaista ruskosammalturvetta. Tämä pintakerroksen alla oleva osuus turvepatjasta on enimmäkseen kohtalaisesti ja hyvin maatunutta, mutta muutamin paikoin lähellä pohjaa se on ohuelti heikosti maatunutta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 6,4. Liekoja suolla on vähän, yli 1,5 m:n syvyisellä alueella niitä on 1,4 % turvemäärästä. Kouransuon tutkittua osaa on käsitelty kokonaisuutena, eli huomattavasti pienempi Hämeenlinnan alue ja sen noin viidesosa koko turvemäärästä on myös liitetty Hattulaan. Kouransuon tutkitun alueen yli puolentoista metrin syvyisellä 52 ha:n alalla on turvetta kaikkiaan 1,56 milj. suo-m³. Heikosti maatunutta (keskimaatuneisuus 3,7) rahkaturvetta on syvyysalueella noin 44 ha:n alalla ja keskimäärin metrin paksuudelta 0,44 milj. suo-m³. Turpeen rahkasammallajeja ei ole määritetty. Heikosti maatunut pintarahkaturve soveltunee kuitenkin välttävästi viljelyturpeeksi, mutta ainakin imeytys- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi. Syvyysalueen turpeen muun osan keskimaatuneisuus on tällöin kohtalainen eli 6,3, joten se voidaan luokitella energiatupeeksi sekä turvemullan raaka-aineeksi. Melkoisen tiheästi ojitettu Kouransuo soveltuu hyvin turvetuotantoon. Yli puolentoista metrin syvyiselle alueelle on mahdollista laatia laajat, yhtenäiset turvekentät. Ainoastaan alueen pohjoisosassa, itäreunan tuntumassa on pieni moreenisaareke. Noin puolen kilometrin päähän tutkitun suoalueen etelä- ja kaakkoispuolelle ulottuva armeijan Hätilän ampuma-aluekaan ei aiheuta esteitä turvetuotannolle. Mikäli pintaturve hyödynnetään ympäristö- tai kasvuturpeena on yli 1,5 m syvän alueen tuotantokelpoinen energiaturvemäärä 0,96 milj. suo-m³. Kouransuolta on otettu tarkkatilavuuksiset näytteet laboratoriomäärityksiä varten suurin piirtein tutkitun suoaltaan keskeltä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,30 (liite 1). 108

110 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat km MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 53. Tutkimuspisteiden sijainti Kouransuolla

111 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen TULOSTEN TARKASTELU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Tähän raporttiin on koottu tutkimustulokset vuosina 1985, 1987, 2000, 2005 ja 2006 tutkitusta 47 suosta, joiden yhteispinta-ala on 3120 ha. Peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan Hattulassa on yli 20 ha:n suuruisia yhtenäisiä suoalueita 50 kpl, yhteispintaalaltaan 3450 ha (Virtanen ym. 2003). Tästä pintaalasta on tutkittu 90 % (47 suota). Kaikki Hattulan yli 20 ha:n suuruiset suot, joilla on tuotantoedellytyksiä, on tutkittu. Tutkittujen soiden koko vaihtelee 19 hehtaarista 204 hehtaariin keskikoon ollessa 66 ha. Tässä raportissa on käytetty Hattulan vanhaa, ennen vuotta 2009 voimassa ollutta kunnanrajaa. Taulukoihin on merkitty vahvennettuna ne suot, jotka ovat jääneet kokonaan Hattulasta vuonna 2009 Hämeenlinnaan luovutetulle alueelle. Hattulan maaston vyöhykkeellisyys näkyy jo kallioperässä. Pohjoisessa on dioriittia ja gneissiä, keskiosassa on laajahko uraliittiporfyriittialue ja eteläosa on valtaosin graniittia. Jäätikön luode kaakkosuuntainen virtaus näkyy maaston muodoissa ja erityisesti Hattulan järvissä, joista suurin osa on Vanajaveden reittiä. Maaperä on valtaosin moreenia. Kuntaa luode-kaakko -suunnassa halkovista harjuista huomattavin on Parolanharju, joka on jatke Hattelmalan harjujonolle. Koillisosassa on tasainen, noin 8 km leveä savimaiden muodostama vyöhyke. Harjujen liepeillä on hietakerrostumia, ja korkeimmat kohdat ovat kalliohuippuisia moreenimäkiä. Koko laaja lounaisosa on katkeilevia harjujonoja lukuun ottamatta moreenia. Pohjoisosien maasto on loivasti kumpuilevaa, missä vain harvat mäet kohoavat yli 120 metrin, joskin Parolanharju on korkeimmillaan 160 m mpy. kohoten 60 m Vanajaveden pintaa korkeammalle. Lehijärven lounaispuolella maasto muuttuu vaihtelevammaksi, ja tällä alueella onkin Hattulan korkein kohta (180 m mpy.). Takajärven lounaispuoliset alueet ovat pienikumpareista ja runsassoista metsämaastoa. Valtaosa soista sijaitsee Hattulan etelä- ja keskiosassa, mutta myös pohjoisosassa on laajoja suoalueita. Tutkitut suot sijaitsevat Etelä-Suomen kilpikeitaiden ja Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeitaiden rajavyöhykkeessä. Suurin osa soista voidaankin luokitella viettokeitaiksi tai tasaisiksi rahka- ja metsäkeitaiksi. Suurimmissa soissa on kuitenkin selviä kilpikeitaiden piirteitä. Hattulan koillisosan suot ovat Vanajaveden-Pyhäjärven alueella (35.2) ja lounaisosan suot Vanajan reitin (35.8) valuma-alueella. Hattulan lounaisimman osan suot ovat Loimijoen valuma-alueella (35.9) ja aivan itäisimmän nurkan suot Längelmäveden ja Hauhon reittien valuma-alueella (35.7). Mannerjäätikön vetäydyttyä Hattulan alueelta vuotta sitten yli 130 m mpy. olevat huiput olivat vedenkoskematonta maata. Maankohoamisen seurauksena yhteys valtamereen katkesi ja alkoi ns. Ancylus-järvivaihe. Ancylusjärven aikana vuotta sitten veden pinnan laskiessa noin metrin tasoon paljastui suuri osa Hattulaa merestä ja soistuminen alkoi (Mäkilä ym. 2009). Hattulan Hanhisuosta (noin 120 m mpy.) tehty pohjaturpeen ikämääritys (Poz-27032) osoittaa soistumisen alkaneen Hanhisuolla vuotta sitten. Hattulan lounaisosan suot ovat noin 130 m, keskiosan suot ja koillisosan savikkoalueen suot noin 80 metriä meren pinnan yläpuolella. Kunnan koillisrajaa kohden maasto kohoaa jälleen niin, että suot ovat pääosin metrin tasossa. Tutkittujen soiden vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset rämeet (66 %), turvekankaita on 20 %, korpia 9 % ja avosoita eli nevoja 5 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 38 % suotyyppihavainnoista. Soille on tyypillistä ohuehko, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Soiden pohjakerrostumissa turve on yleensä saravaltaista. Tutkittujen turvekerrostumien keskimääräinen paksuus on 2,1 m, josta heikosti maatuneen (H 1 4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,6 m. Soiden pohjamaalajina on yleisimmin moreeni (49 %) ja alavimmilla alueilla myös savi (28 %). Useimpien (39 kpl) tutkittujen soiden pohjalla on liejua. Suon pohjalla olevia liejukerroksia havaittiin 25 %:lla tutkitusta pinta-alasta. Kokonaisturvemäärä tutkituissa soissa on 64,76 milj.suo-m 3, josta heikoimmin maatunutta (H 1 3) rahkavaltaista pintaturvetta on 11,80 milj.suo-m 3 ja heikohkosti maatunutta (H 4) 7,36 milj. suo-m 3. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,4. Kokonaisturvemäärästä on rahkavaltaista turvetta 61 % ja saravaltaista 39 %. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 1678 ha eli 54 % soiden kokonaispinta-alasta. 110

112 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin Hattulasta turvenäytteitä 15 suolta, 17 näytepisteeltä yhteensä 282 kappaletta. Vesipitoisuuteen ja sitä kautta kuivaainemäärään vaikuttaa rahkaturpeissa ennen kaikkea turpeen maatuneisuus. Heikosti maatuneiden rahkaturpeiden tiheys (kuiva-ainemäärä) on alhainen ja se lisääntyy jyrkästi maatuneisuuden kasvaessa. Saraturpeiden tiheys on yleensä aika suuri jo heikosti maatuneina. Turpeen kuiva-ainemäärä on suurin suon energiasisältöön vaikuttava tekijä. Näytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 91,0 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 86,5 kg/suo-m 3. Suokohtaiset kuiva-ainemäärät vaihtelevat 64 kg:sta 104 kg:aan suokuutiota kohden (taulukko 1). Myös turpeen lämpöarvo vaikuttaa merkittävästi energiasisältöön. Lämpöarvoon vaikuttavat en- nen kaikkea maatuneisuus, vesipitoisuus, turvelaji ja tuhkapitoisuus. Heikosti maatuneella saraturpeella on selvästi korkeammat lämpöarvot kuin heikosti maatuneella rahkaturpeella. Näytteiden tehollinen lämpöarvo on kuivalle turpeelle laskettuna keskimäärin 20,3 MJ/kg. Näytteiden tuhkapitoisuuden keskiarvo on 2,80 % ja rikkipitoisuuden 0,34 % kuivapainosta. Energiaturpeen laatuohjeen (liite 1) mukaan rikkipitoisuus tulee ilmoittaa mikäli se ylittää arvon 0,50 % kuivapainosta. Korkein suokohtainen rikkipitoisuus (0,82 %) on Lauttasuolla, missä etenkin pohjaturpeessa on erittäin korkea rikkipitoisuus. Myös Lintusuon (0,59 %) ja Saunasuon (0,52 %) suokohtaiset rikkipitoisuudet ylittävät arvon 0,50 %. Typpimääritysten keskiarvo on 1,4 % kuivapainosta (ilmoitusraja >3,0 %). Taulukko 1. Yhteenveto laboratoriomääritysten tuloksista Vesipit. Kuiva-aine Tuhkap. L-arvo L-arvo Rikki Hiili Typpi nro Suon nimi % % MJ/kg MJ/kg % % % märkäp. kg/m3 kuivap. kuiva 50 % kuivap. kuivap. kuivap. 1 Hirvilamminsuo Kilpilamminsuo Löyttysuo Hepolamminsuo Isosuo Valkeasuo Saunasuo Leteensuo Pahakorpi Jumoinsuo Annalansuo Muurainsuo Lintusuo Lauttasuo Kouransuo Keskimäärin Luonnonsuojelualueet Tutkituista soista valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja Natura ohjelmaan kuuluvat Hanhisuo (nro 25), Saunasuo (nro 26), Taipaleensuo(nro 12), Kolisevankorpi(nro 19), Jumoinsuo(nro 33) ja Kuivajärvensuo(nro 29). Hattulan ja Hämeenlinnan (Hauho) rajalla oleva Suurisuo on valtakunnallisessa soidensuojeluohjelmassa. Lisäksi Vittiänsuo rajoittuu eteläosastaan Vittiänlahden luonnonsuojelualueeseen ja Vinjalamminsuo suojeltuun harjualueeseen (Natura 2000). 111

113 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkitusta 3120 ha:n suoalasta turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 1038 ha, mikä on 33 % tutkitusta suopinta-alasta. Tuotantoon soveltuvia soita on 25. Näistä 14 soveltuu vain energiaturvetuotantoon, Pikkulamminsuo soveltuu kasvuturpeen tuotantoon, ja kymmeneltä suolta on mahdollista ensin tuottaa suon pintaosasta vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristöturpeeksi, minkä jälkeen loppuosa soveltuu energiaturvetuotantoon. Kasvu- tai ym- päristöturpeen tuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 480 ha, ja turpeen määrä on 6,15 milj. suo-m 3 (taulukko 2). Energiaturpeen tuotantoon soveltuva suopinta-ala on 1026 ha. Tuotantokelpoisen energiaturpeen kokonaismäärä on 22,75 milj. suo-m 3 ja kuiva-ainemäärä 2,20 milj. tonnia. Energiasisältö on jyrsinturpeen käyttökosteuteen (50 %) laskettuna 11,46 milj. MWh. Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Käyttö- Käyttökelp. Energiasis. Käyttö- Käyttökelp. kelp. turvemäärä 50 %:n kelp. turvemäärä Nro Suon nimi pinta- milj. suo- kost. milj. pinta- milj. suo- Huomautuksia ala ha m 3 MWh ala ha m 3 1 Hirvilamminsuo 81 1,932 0, ,175 Lampia 2 Karhumäensuo 10 0,170 0,090 3 Suntintaustanletto 9 0,173 0,080 4 Valkealamminsuo 26 0,522 0,291 6 Kilpilamminsuo 47 1,039 0,444 Rikkonainen muoto, Lampi 10 Pikkulamminsuo 12 0,084 Rikkonainen muoto, Lampi 11 Kiimasuo 46 0,802 0, ,130 Lähes luonnontilainen 14 almenvuorensuo 12 0,244 0, Löyttysuo 50 1,180 0,400 Punakämmekkä, luonnontilainen 16 Hepolamminsuo 41 1,032 0, ,225 Lampi, valtaosin luonnontilainen 17 Ruokosuo 16 0,322 0, Huhtisuo 26 0,562 0, Isosuo 47 1,309 0, Haapasuo 15 0,245 0,135 Ei yhtenäistä kenttää 23 Valkeasuo 46 1,012 0, Pitäjänsuo 32 0,754 0, , Leteensuo 132 3,972 2, , Mervensuo 53 0,896 0, ,735 Lampi, Kuivatusvaikeuksia 32 Pahakorpi 57 1,344 0, ,495 Kuivatusvaikeuksia 41 Pissinkorpi 9 0,143 0, Lintusuo 125 1,911 0, ,104 Ump. kasvava lampi 43 Lauttasuo 63 1,605 0, , Koivikonsuo 11 0,287 0, Linnokangas 20 0,330 0, Kouransuo 52 0,964 0, , suota ,750 11, ,146 Taulukkoon on merkitty vahvennettuna suot, jotka ovat jääneet kokonaan Hämeenlinnan alueelle vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen. 112

114 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 54. Hattulan tutkittujen soiden sijainti ja turvetuotantoon soveltuvat suot. Seuraavassa luettelossa turvetuotantoon soveltuvat suot on merkitty tähdellä. Vahvennettuna on merkitty suot, jotka ovat jääneet kokonaan Hämeenlinnan alueelle vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen. 113

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 399

Turvetutkimusraportti 399 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 399 2009 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Keuruu, Southern Finland Part 3 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 411

Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 2010 Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino GEOLOGIAN

Lisätiedot

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 343 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 343 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 243 Timo Suomi ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON OSA II Abstract : The mires and their potentialities in peat production

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 392

Turvetutkimusraportti 392 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 392 2009 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 298. Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 298. Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 298 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Summary : The mires and peat resources in Lappi, southwestern Finland Espoo

Lisätiedot

TAMMELAN SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

TAMMELAN SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 358 Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen TAMMELAN SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands and the usefulness of peat in Tammela,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 249 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Mäntsälä and their potential use. Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 266 Ari Luukkanen ja Heimo Porkka RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract : The mires and peat reserves

Lisätiedot

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosasto Turveraportti 211 Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA 1985 Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 Rovaniemi 1988 Muurinen Tapio.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 376

Turvetutkimusraportti 376 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 376 2007 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Part 2 Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 265 Riitta Korhonen PERÄSEIÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires of Peräseinäjoki and their usefulness Espoo 1993 Korhonen Riitta

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 457

Turvetutkimusraportti 457 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 457 451 458 2014 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat janiiden käyttökelpoisuus Iisalmen turpeiden kemiasta Lopen tutkitut suot ja turvevarat Osa 27

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 395

Turvetutkimusraportti 395 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 395 2009 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Central Finland Part 3 Ari Luukkanen

Lisätiedot

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä P13,6/80/16 Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä Espoo 1980 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 417

Turvetutkimusraportti 417 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 417 2011 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 2 Abstract: The peatlands,

Lisätiedot