GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/84/16 7 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herrane n VIHANNISSA TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I Kuopio 1984

2 Tekijöiden osoite : Geologian tutkimuskesku s PL KUOPIO 10

3 SISÄLLYSLUETTEL O JOHDANTO 5 LUONNONOLOT 5 Kallioperä 5 Maaperä 7 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 8 Kenttätutkimukset 8 Laboratoriomääritykset 9 Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esitys 9 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 1 1 TUTKITUT SUOT Latvalammensuo Rahkaneva (Leinosperä) Lampinneva Ojaneva Rahkaneva (Mehtäperä) Mätäskorpi Unikovonräme Peuraneva Hevoskorpi Männikönkankaansuo Katuneva Raitaräme Tavaskanneva Kirkkoräme Paloneva Ahmaneva (Myllyperä) Mustaräme Talliviidanneva Huhtaneva Kokonneva Iso Kaijanneva Pikku Kaijanneva Piehinginneva Kangaslammensuo Saarelanjärvi 95

4 26. Kaijanräme Rantasenjärvi Heinineva Vaippaneva (Ojasti) Lysteikönneva Puuroneva Lantonneva Konnunneva Ahmaneva (Ahonpää) Marjoneva Mäntylammensuo Alaneva Temppelineva Vaippaneva (MÖVkkyper) Mustanlähteenneva Mäntyräme Koivulammenneva Koivukaaransuo 16 7 KIRJALLISUUS 16 9 LIITTEET

5 - 5 - JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on suorittanut turvetutkimuksi a Vihannin kunnan alueella vuosina 1975, 1982 ja Tutkimukset liittyvät valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Vihannin tutkimustulokset julkaistaan kandessa osassa. Nyt julkaistava käsittää länsiosan suot. Myöhemmin julkaistava raportt i koskee kunnan itäosan soita. Kunnan länsiosan raportissa o n 43 suota (kuva 1). Vihannissa on tutkittu 95 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Tämä on noin 82,5 % kunnan yli 20 ha : n suuruisten soiden pinta-alasta ( ha) (Lappalainen ym. 1980). Kunnan soista on turvetuotannossa lisäksi noin 500 ha, joten turvetutkimukset Vihannin kunnassa kattavat lähes kaikki turvetuotantoon mandollisesti sopivat suot. Turvetutkimusten tarkoituksena on ollut käyttökelpoiste n poltto- ja kasvuturvevarojen selvittäminen,mutta tämän lisäks i on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömandollisuudet. LUONNONO LO T Kallio- ja maaperä ratkaisevat, millainen maaston topografiasta muodostuu ja topografiasta taas riippuu millaiset edellytykset alueella on soiden syntyyn ja kehitykseen. Kallioperästä ovat alunperin lähtöisin kaikki maaperä n ravinteet ja maaperän ravinteilla on ratkaiseva merkitys sille, minkä tyyppisiä soista kehittyy. Maaperän laatu määrää, yhdessä ilmastotekijöiden kanssa, pohjaveden pinnan korkeuden ja vesien purkautumisen maan pinnalle. Pohjaveden tasolla ja liikkeillä on ratkaiseva merkity s soiden synnylle ja kehitykselle. Kallioperä Kalliopaljastumia on Vihannin alueella vähän. Yleisimpi ä kivilajeja Vihannin alueella ovat erilaiset happamat syväkive t (mm. granodioriitti, porfyyrigraniitti ja kaliumgraniitti).

6 - 6 - Kuva 1. Vihannissa tutkitut suot. 1. Latvalammensuo 16. Ahmaneva (Myllyperä ) 2. Rahkaneva (Leinosperä) 17. Mustaräm e 3. Lampinneva 18. Talliviidannev a 4. Ojaneva 19. Huhtaneva 5. Rahkaneva (Mehtäperä) 20. Kokonneva 6. Mätäskorpi 21. Iso Kaijannev a 7. Unikovonräme 22. Pikku Kaijanneva 8. Peuraneva 23. Piehinginnev a 9. Hevoskorpi 24. Kangaslammensu o 10. Männikönkankaansuo 25. Saarelanjärv i 11. Katuneva 26. Kaijanräme 12. Raitaräme 27. Rantasenjärv i 13. Tavaskanneva 28. Heinineva 14. Kirkkoräme 2g, Vaippaneva (0j asti ) 15. Paloneva 30. Lysteikönneva

7 Puuronev a 32. Lantonneva 33. Konnunneva 34. Ahmaneva (Ahonpää ) 35. Marjoneva 36. "Mäntylammensuo " 37. Alaneva 38. Temppelinev a 39. Vaippaneva (Möykkyperä ) 40. Mustanlähteennev a 41. Mäntyräme 42. Koivulammenneva 43. "Koivukaaransuo " Suot julkaistaan raportissa "Vihannissa tutki - tut suot ja niiden turvevarat, II itäosa". Kunnan keski- ja länsiosissa tavataan gabroja ja dioriitteja. Vihannin pohjois-, keski- ja itäosissa kallioperä muodostuu liuskeista, joihin liittyy paikoin amfiboliitteja ja ns. Lampinsaarityypin kiviä, jotka käsittävät mm. dolomiitteja, ka r- sikiviä, kordieriittigneissiä ja mustaliuskeita. (Salli ja Huhtala ym. 1978). Lampinsaari-tyypin kivilajeja tavataan Lampinsaaressa, Alpuassa, Vilminqossa ja Vihannin kirkonkylän pohjois- ja länsipuolella. Happamat syväkivet aiheuttavat yleensä soiden muodostum i - sen niukkaravinteisista turvelajeista. Gabro-, amfiboliitti - ja liuskealueilla suokasvillisuudessa tavataan usein rehevi ä suotyyppejä, jotka muodostavat ravinnerikkaita turvelajeja. Erityisen ravinnerikkaita soita esiintyy kalsiumpitoisten ki - vilajien yhteydessä, joita mm. Lampinsaari-tyypin kivilaji t ovat. Maaper ä Vihannin alueella on yleensä paksu moreenista muodostu - nut irtomaapeite ja kalliopaljastumia on kunnan alueella vähän. Paksusta irtomaapeitteestä johtuen maasto on tasainen, lukuun - ottamatta kunnan poikki luodekaakko suunnassa kulkevaa Alpuan harjua, joka paikoin on ainakin 20 m korkea ja pääosin muodos - tunut sorasta. Harjuun liittyy laajoja hiekka- ja hieta-alue i - ta, jotka peittävät moreenia yleensä 1-2 metrin paksuisin a kerroksina (Kauranne 1979). Moreenipeite on yleensä tasainen, mutta Alpuan harjuvyöhykkeen läheisyydessä tavataan

8 - 8 - lohkareisia ablaatiomoreenikumpuja. Savi- ja hiesukerrostumi a tavataan moreenikumpujen välissä ja jokien varsilla. Maaperän yleisesti ottaen tasainen, mutta pienissä piirteissä vaihteleva topografia on edistänyt soiden syntyä. Vihan - nin alueella on runsaasti harjun kupeessa olevia hiekka-alueita, joilta pohjavesi purkaantuu maan pinnalle edistäen soistumista. Laajoilla alueilla tavataan myös hienorakeisia maalajeja, jotk a vettä pidättävinä ovat myös edistäneet soistumista. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimus - laitoksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja men e- telmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Valtaosa soista tu t - kittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallit - sevan osan poikki vedettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka olivat yleensä 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein. Niiden sijainti maastossa on merkitty paaluin. Lisäksi soille on teh - ty syvyysmittauslinjoja, joilla mitattiin turvekerrostuma n paksuus 50 m :n välein. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5 asteikko) ja mättäisyys (peittävyys- % ja kosteus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen, kos - teus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko), liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maa - lajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin val - takunnalliseen kiintopisteverkkoon.

9 9 - Laboratoriomääritykse t Kenttätutkimustietoihin perustuen otettiin laboratorio - näytteet siten, että ne edustavat mandollisimman hyvin suo n käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen tur - velaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipi - toisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus il - moitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta, hehkutettuna C :ssa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan tur - peen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo- m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pille - riksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-200 isotermisell ä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisin a lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 % :n käyttökosteudell e (MJ/kg). Kasvuturvenäytteistä määritettiin turpeen vaihtokapasiteetti (CEC), joka ilmoittaa turpeen kyvyn luovuttaa siihen si - dottuja kasviravinteita. Vaihtokapasiteetti määritettii n bariumin sitoutumisena turpeeseen. Titrauksessa käytettii n NaOH :ta (Peat Testing Manual 1979). Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esity s Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostus sek ä piirretty kartta ja profiileja. Piirroksissa käytetyt symbolit on esitetty liitteessä 1. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigrafiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotuloksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on annettu taulukoissa. Suo n käyttökelpoisuudesta on annettu selvitys, jossa on pyritty huo - mioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskenta - menetelmät on selvitetty Geologisen tutkimuslaitoksen maaperä - osaston raportissa P 13,4/83/131 (Hänninen ym. 1983).

10 Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonaismää - rästä. Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueille heh - taarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhykeittäin, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Laskuissa on käytetty seuraavia syvyys - vyöhykkeitä : cm " " " " " A. d 1-10 A = syvyysvyöhykkeen pinta-al a n d1-1 = -"- tutkimuspisteiden yhteenlas - kett u kettu turvekerroksen paksuu s n = -"- tutkimuspisteiden lukumäär ä Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamall a syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden syvyyksie n keskiarvo kullakin syvyysalueella. Suoselostuksissa ja liitteess ä esiintyvät turvelajien osuudet on laskettu prosentteina suo n kaikkien kairauspisteiden turpeen paksuuksien summasta. Liekoisuudet on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan prosent - tiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden suo n tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pieni (alle 1 %), pieni (1-2 %), keskimääräinen (2-3 %), suuri (3-4 %) ja erittäin suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspisteen yhtey - dessä turpeen keskimaatuneisuus, heikosti maatuneen pinnan pak - suus (H1-4) ja koko turvekerroksen paksuus. Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on katsottu joko yl i metrin, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset alueet riippue n tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta sekä suon poh - jan muodoista jne. Tuotantokelpoisen alueen turvemäärää arvioitaessa on pohjalta yleensä vähennetty 0,5 metrin kerros.

11 Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisällöt on laskett u seuraavilla kaavoilla : E = Nsuo-m3 Dd Hu (kuiva turve ) E = Nsuo-m3 Dd (100/100-K) Hd (kosteudessa K % oleva turve ) E = energiasisältö Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäär ä Dd = suokuution sisältämä kuivan turpeen määrä (kg/ m 3 ) Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg ) H d = kosteudessa K(%) olevan turpeen tehollinen lämpöarv o (MJ/kg ) K = turpeen kosteu s Energiasisältö ilmoitetaan yksiköissä GJ ja MWh. Soilta, joilta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, on turpeen kuivatilavuuspaino arvioitu suon ojitustilantee n sekä turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella käyttäe n Korpijaakon ym. (1981) aineistoa. SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOO N Raportissa on erotettu kolme tuotantomuotoa : teollinen, pienimuotoinen ja tilakohtainen. Teollinen turvetuotanto o n joko jyrsinturve- tai palaturvetuotantoa ja kaksi viimeksimai - nittua tuotantomuotoa ovat pelkästään palaturvetuotantoa. Tilakohtaisella turvetuotannolla on ymmärretty sellainen tuotanto, jossa palaturve käytetään omalla tai lähitiloilla. Pienimuotoisella tuotannolla on taas ymmärretty sellaista turvetuotan - toa, jolloin tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Tilakohtaiseen tuotantoon soveltuvien soide n turpeille ei ole asetettu tuhkapitoisuuden, turvelajin ja tila - vuuspainon suhteen niin suuria laatuvaatimuksia kuin pienimuo - toiseen ja teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Pienimuotoisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidett y 10 ha. Tämä voi olla useammassa lähekkäin olevassa osassa. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle ei ole asetettu alarajaa. Suon soveltuvuus poltto- tai kasvuturvetuotantoon riippuu

12 useista tekijöistä. Teollisessa turvetuotannossa pidetään so - pivana etäisyytenä maantiekuljetuksissa alle 100 km. Valmis kulkuyhteys suolle on tilakohtaisessa ja pienimuo - toisessa turvetuotannossa välttämäton tientekokustannuste n vuoksi. Sen sijaan teollisessa turvetuotannossa ei tien puut - tuminen ole este suon käyttöönotolle. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelmana teollista tur - vetuotantoa suunniteltaessa. Pienimuotoisessa ja tilakohtaisessa tuotannossa se on kuitenkin kustannuksia lisäävän vaiku - tuksensa vuoksi rajoittava tekijä. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle suopohjaiset pellot ovat erinomaisia tuotantoalueita. Liekojen eli turpeessa olevan lahoamattoman puun (kannot, rungot ym.) poisto on tuntuva lisäkustannuksia aiheuttava te - kijä suon kunnostus- ja tuotantovaiheessa. Suon muoto, pohjan topografia ja kuivatusmandollisuude t on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvekerrostuman maatuneisuus, turvelaji ja paksuus sek ä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat tärkeimmät tekijät, ku n arvioidaan suon soveltuvuutta polttoturvetuotantoon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu turveteollisuus - liiton esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palaturpeill e (taulukko 1). Arvioitaessa soveltuvuutta kasvuturvetuotantoo n kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, se n rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen (taulukko 2). Seuraavassa esitetään turvelajin, sen maatuneisuuden ja pak - suuden vaatimuksia, joita on käytetty määrättäessäsuon sovel - tuvuutta polttoturve- ja kasvuturvetuotantoon. Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edel - lytetään, ett ä - turpeen maatuneisuus on yli H 4 - turve ei ole puhdasta saraturvetta (tällaisesta turpees - ta tehdyt turvepalat murenevat helposti ) - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metri ä - vanhan ojitusalueen ja pellon tuotantoon soveltuvan alu - een vähimmäissyvyytenä on 1 metr i - heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltava all e 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla). - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintään 10 ha.

13 Taulukko 1. Turpeen laatuvaatimukse t PALATURPEEDi LUOKITUS 1982 POS.* OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU P10 LAATU P12 LAATU P1 3 3 Kosteus, toimituserä å Tehollinen lämpöarvo saa- MJ/kg pumistilassa, vähintään Ndah/m 1,0 1,2 1, Tuhka kuiva-aineessa, ma x - kuukausikeskiarvo % toimituserä (tarvittaessa) % Tuhkan sulamiskäyttäytyminen* * 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x 100x100x Murskan määrä, alle 20 mm, % max 11 Rikkipitoisuus, ilmoitetaan % jos yli 0,3 0,3 0,3 * Positionumerot viittaavat turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 C (Turveteollisuus ) JYRSINIURPEEV LUOKITUS 1976 PCS. OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU J11 LAATU J11S 3 Kosteus Tehollinen lämpöarvo Hu M7/kg yli 8 11 ± 2 11 ± 2 MI/m yli 2500 yli 3000 yli Tuhka, kuukausikeskiarvo, ; max % yksittäinen näyte, max % Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino liki- kg/m mai n 7 Karkeus, ritilän mitat mm 100 x x x 40 9 Puun määrä, max. % Rikkipitoisuus % y y y Tuotanto-, käsittely- ja kuljetustapa ym. lisätiedot x x x HUOM.: Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mahdollisimman vapaa lumesta ja jäästä. X - ilmoitetaan tarvittaessa y - ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksissa soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadinmäärittelyohjeeseen (Turveteollisuus )

14 Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolt a edellytetään, ett ä - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuude n on oltava yli H 5 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metri ä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suo l- la ) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan vähintään 25 ha. Jyrsinturvemenetelmällä kasvuturpeeksi soveltuvalta suolta edel - lytetään, ett ä - turve on heikosti maatunutta (H1-3) acutifolia -tyypi n rahkaturvett a - turpeessa ei ole haittaavia määriä lisätekijöitä (tupasvillaa, leväkköä, varpua, saraa yms. ) - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä, josta kasvuturpeeksi sopivaa raaka-ainetta vähintään 1 metr i - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan vähintään 30 ha. Taulukko 2. Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardi. VILJELYTURPEEN, TURVERAAKA-AINEEN, MUKAISET LAATULUOKA T STANDARDI N I Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee oll a vaaleaa turvetta, H1 3, jossa on vähintään 90 % rahkasammaljäänteitä, ja joista valtaosa, yli 80 % on acutifolia-ryhmän jäänteitä. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteit ä saa olla korkeintaan 3 % ja tupasvillan jäänteit ä korkeintaan 6 % painosta. II Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee oll a vaaleaa, H 1 3, tai tummaa, H 4 5 turvetta, jossa o n vähintään 80 % rahkasammalien jäänteitä.

15 TUTKITUT SUO T 1. Latvalammensuo (kl , x = 7158, 0, y = 2542, 6 ) sijaitsee noin 8 km Vihannin keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu jyrkkäreunaisiin ja lohkareisiin moreenikumpuihin. S e muodostuu kandesta saarekkeiden toisistaan erottamasta altaasta. Eteläinen allas on saarekkeiden ja lohkareiden rikkoma. Suon koillisosassa on Latvalampi (kuva 2). Suon länsipuolella kulkee metsäautotie Puuronevalle. Pinta-ala on 37 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 m :n 16 ha ja yli kanden metrin 10 ha. Syvyys- ja tutkimuspistetiheys on 4,6 kpl/10 ha. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä. Suo viettää koilliseen purkaen vetensä Latvalampeen, jos - ta Myllylampiin ja edelleen Jussinojan, Vihanninjoen ja

16 Piipsanjoen kautta Pyhäjokeen. Vallitsevana suotyyppinä on varsinainen sararäme. Suo on kokonaan ojitettu. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,45 m. Tästä on heikos - ti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,97 m ja hyvin maat u - neen osuus 0,48 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,85 m, yli 1,5 metrin 2,18 m ja yli kanden metrin 2,48 m. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva ja yleisimpänä pohjamaala - jina on hiesu. Latvalammen läheisyydessä on suon pohjalla n. 0,4 m paksu järvimutakerros. Turpeista on noin 70 % sara- ja 30 % rahkavaltaisia. Suon pinnalla on ohut rahkavaltainen turvekerros ja pohjalla turpee t ovat pääosin saravaltaisia. Eniten on rahkasaraturpeita (n. 44 %). Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 37 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0, heikost i maatuneen pinnan 3,5 ja hyvin maatuneen osan 4,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Turvetta on suossa kaikkiaan noin 0,54 milj. suo-m 3, jost a on heikosti maatunutta noin 0,36 milj. suo-m 3 (68 %) ja hyvi n maatunutta noin 0,18 milj. suo-m 3 (32 %). "Latvalammensuo" soveltuisi turvetuotantoon syvyytens ä puolesta, mutta rikkonaisena ja pienenä se ei sovellu jyrsintur - vetuotantoon ja turpeen heikko maatuneisuus estää myös palatur - vetuotannon. 2. Rahkaneva (kl , x = 7143,3, y = 2544,2 ) sijaitsee noin 12 km Vihannin keskustasta lounaaseen (kuva 3). Suo rajoittuu itäosiltaan pieneen peltoalueeseen ja. Vihanti - Rakeenperä-Kilpua -tiehen, muutoin se rajoittuu moreenimaas - toon. Se on saarekkeinen ja lahdekkeinen ja sen ympäristön topografia on vaihteleva. Pinta-ala on 118 ha, josta yli yhden metrin syvyistä alu - etta on 51 ha, yli 1,5 m :n 33 ha ja yli kahden metrin 21 ha. Tutkimuslinjaa on 3100 m ja syvyys- ja tutkimuspistetihey s 7,8 kpl/10 ha. Suo viettää itään purkaen vetensä ojia pitkin Kilpua n ojan kautta Piipsanjokeen ja edelleen Pyhäjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat itäosissa isovarpurämemuuttuma j a turvekangas, keskiosissa kalvakkaneva, rimpineva ja lyhytkor - sinevaräme, eteläosissa sararämemuuttuma ja pohjoisosissa

17 tupasvillaräme ja rahkaräme. Suo on keski- ja pohjoisosa a lukuunottamatta ojitettu. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,15 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,41 m ja hyvin maatuneen osuus 0,75 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,83 m, yli 1,5 metrin 2,15 m ja yli kanden metrin 2,39 m. Suon pohja on muodoltaan epäsäännöllinen ja yleisimpinä pohjamaalajeina ovat keskustassa hieta ja hiesu, reunoilla hiekk a ja moreeni. Keski- ja luoteisosissa on ohut kerros lieju a turpeen ja mineraalimaan välissä.

18 Turpeista on noin 84 % sara- ja 15 % rahkavaltaisia. Ruskosammalvaltaisia turpeita on noin 1 Suon pinnalla o n yleensä ohut rahkaturvekerros. Muuten sen turpeet ovat sara - valtaisia. Eniten on rahkasaraturpeita (n. 19 %) (kuvat 4, 5 ja 6). Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 29 Varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 18

19 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, heikost i maatuneen pinnan 3,0 ja hyvin maatuneen osan 6,4. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Rahkanevalta on otettu tilavuustarkka näytesarja pisteel tä A 700 (taulukko 3). Turpeen vesipitoisuus on keskimääri n 91,8 % ja kuiva-ainesisältö 84 kg/suo-m 3. Turpeen tuhkapitoi - suus on suhteellisen alhainen (ka. 3,6 %) ja sen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudell a 9,7 MJ/kg. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 1,36 milj. suo-m 3,jos - ta on heikosti maatunutta noin 0,49 milj. suo-m 3 (35 %) ja hyvin maatunutta noin 0,87 milj. suo-m 3 (65 %). Rahkanevalla on turvetuotantoon sopivaa, yli 1,5 metri n syvyistä aluetta noin 30 ha. Koska turpeet ovat saravaltaisi a ja varsinkin suon keskustan heikosti maatunut turvekerros o n paksu, soveltuu Rahkaneva ainoastaan jyrsinturvetuotantoon. Suon teollisesti tuotantokelpoiset turvevarat ovat noin 0,5 milj. 3 suo-m.

20 Lampinneva (k , x = 7144, 5, y = 2546,1) sijaitsee noin 12 km Vihannin keskustasta etelälounaaseen (kuva 7). Suo rajoittuu etelä-,itä-, koillis- ja länsiosiltaan vaihtele - vaan moreenimaastoon. Pohjois- ja luoteispuolella on Ojaneva n turvetuotantoalue. Suon keskellä on Leinoslampi. Suo muodostu u kandesta yli metrin syvyisestä altaasta, jotka lampi lievealuei - neen erottaa toisistaan. Sinne ei johda tietä. Pinta-ala on 175 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 34 ha, yli 1,5 m :n 7 ha ja yli kanden metrin 1 ha. Tutkimuslinjaa on 3110 m ja syvyys- ja tutkimuspistetiheys 3,8 kpl / 10 ha. Pinta viettää suon itäosassa länteen ja länsiosassa kaakkoon. Suovedet valuvat ojia pitkin Leinoslammen kautta Kilpuanojaan, Piipsanjokeen ja Pyhäjokeen. Vallitsevana suotyyppinä on suon keskiosassa tupasvillarämemuuttuma. Leinoslammen

21 ympäristö on luhtanevaa ja, suon reuna-alueet isovarpurämemuut - tumaa. Pohjoisosissa on paikoin rahkarämealueita. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,3 m ja hyvin maatunee n osuus 0,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m, yli 1,5 metrin 1,7 m ja yli kanden metrin 2,2 m. Suon pohja on muodoltaan epäsäännöllinen ja yleisimpinä pohjamaalajeina ova t keskiosissa hiesu ja reunoilla moreeni. Leinoslammen ympäristössä on järvimuta- ja liejukerrostumia melkein suon pinnasta pohjaan. Turpeista on noin 73 % rahka- ja 26 % saravaltaisia. Ruskosammalvaltaisia turpeita on n. 1 Suon luoteisosassa turpeet ovat saravaltaisia ja pääosin heikosti maatuneita pinnas - ta pohjaan. Itäosan turpeet ovat hyvin maatuneita sararahkaja rahkasaraturpeita (kuva 8).

22 Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 46 Varpu - jen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 25 Korttee n jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, heikost i maatuneen pinnan 2,5 ja hyvin maatuneen osan 6,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 1,18 milj. suo-m 3,jost a on heikosti maatunutta noin 0,45 milj. suo-m 3 (38,1 %) ja hyvi n maatunutta noin 0,73 milj. suo-m 3 (61,9 %). Lampinnevalle ei johda tietä, se on suhteellisen matal a ja Leinoslampien takia vaikea kuivata, joten Lampinneva ei sovellu turvetuotantoon. 4. Ojaneva (k , x = 7146,0, y = 2545,5) sijait - see noin 10 km Vihannin keskustasta etelälounaaseen (kuva 9).

23 Suo on tutkittu v Nykyisin se on osittain tuotannossa. Suo rajoittuu lännessä maantiehen, idässä rautatiehen, etelässä Leinoslampeen ja Lampinnevaan sekä pohjoisessa moreenimaastoon. Suolla on kaksi itä-länsisuuntaista allasta (kuva 10). Pinta-ala on 485 ha, josta yli kanden metrin 160 ha. Tutkimuslinjaa on 2980 m ja syvyys- ja tutkimuspistetiheys on vai n 0,6 kpl/10 ha. Pinta viettää suon länsiosassa etelä-kaakkoon purkaen vetensä Leinoslampeen, josta Kilpuanojan kautta Piipsanjokeen. Piipsanjoki laskee Pyhäjokeen. Suon itäosan vedet laskevat Rahkanevalle ja edelleen Ahtaanojan kautta Piipsanjokeen.

24 Vallitsevana suotyyppinä on suon keskiosassa tupasvilla - räme ja suon itäosassa rahkaräme. Länsiosa on turvetuotannos - sa. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,61 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,31 m ja hyvin maatuneen osuus 1,30 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,93 m, yli 1,5 metrin 2,08 m ja yli kanden metrin 2,39 m. Suon pohjamaalajina on hiekka. Turpeista on noin 59 % sara- ja 41 % rahkavaltaisia. Turpeet ovat suon länsi- ja itäosassa saravaltaisia, keskiosass a rahkavaltaisia. Suon itäosassa on pinnalla ja yleensä myös poh - jalla ohut rahkavaltainen kerros. Puun jäänteitä sisältävie n turpeiden osuus on n. 8 Varpujen jäänteitä sisältävien tur - peiden osuus on n. 11 Tupasvillaa sisältävien turpeiden osuu s on n. 20 % ja kortetta sisältävien turpeiden osuus n. 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, heikost i maatuneen pinnan 1,7 ja hyvin maatuneen osan 6,8. Ojanevalta on laboratorionäytteet otettu pisteeltä A 50 0 (taulukko 4). Turpeen tuhkapitoisuus on korkea 5,2-13,7 % (ka. 7,5 å). Tämä ylittää Turveteollisuusliton suositukset par - haille turveluokille. Tehollinen lämpöarvo on 20,0 MJ/kg el i 50 % :n käyttökosteudella 8,8 MJ/kg. Tämä on riittävän korke a turvetuotantoa ajatellen.

25 Turvetta on suossa kaikkiaan noin 5,39 milj. suo-m 3, josta on heikosti maatunutta noin 1,47 milj. suo-m 3 (27,3 %) ja hy - vin maatunutta noin 3,92 milj. suo-m 3 (72,7 %). Ojanevan länsiosassa on otettu turvetuotantoon noin 5 0 hehtaarin alue, huolimatta korkeahkosta tuhkapitoisuudesta. Suon itäosassa on lisäksi n. 37 ha jyrsinturvetuotantoon sove l- tuvaa aluetta. Ojanevalla on käyttökelpoista turvetta yhteens ä noin 1,4 milj. suo-m Rahkaneva (kl , x = 7145,5, y = 2547,8) sijaitsee noin 10 km Vihannin keskustasta etelään (kuva 12). Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Se muodostuu lounais-koillissuntaisesta altaasta. Sen reunoilla on laajoja ohutturpeisi a alueita. Suon ympäristön topografia on vaihteleva. Länness ä suo rajoittuu rautatiehen. Sen länsipuolella on Oulu-Yliviesk a -kantatie, jolta tilustie ulottuu suon kaakkoislaidan peltoalu - eelle. Pinta-ala on 125 ha, josta yli yhden metrin syvyistä alue t - ta on 24 ha ja yli 1,5 m :n 8 ha. Tutkimuslinjaa on 1670 m j a syvyys- ja tutkimuspistetiheys 4,9/10 ha. Suo viettää itään purkaen vetensä ojia pitkin Ahtaan - ojaan ja edelleen Vihanninjoen, Piipsanjoen ja Piipsjärven kaut - ta Pyhäjokeen. Vallitsevana suotyyppinä on keskiosissa isovarpu - rämemuuttuma. Reunoilla on varsinaisia sararämemuuttumi a sekä varsinaista sararämeojikkoa. Suo on ojitettu osittain n. 25 vuotta sitten ja lisäojitus on suoritettu n. 10 vuotta sit - ten. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,72 m. Tästä on heikos - ti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,17 m ja hyvin maatunee n osuus 0,55 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,31 m ja yli 1,5 metrin 1,66 m. Suon pohja on muodoltaan säännölli - nen ja yleisimpänä pohjamaalajina on sen keskiosissa hiekka j a reunoilla moreeni. Turpeista on noin 81 % sara- ja 19 % rahkavaltaisia. Suon pinnalla on yleensä ohut rahkavaltainen turvekerros, jonka all a turpeet ovat saravaltaisia. Puurahkasaraturpeita on enite n (n. 40 %). Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 52 %. Varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 10 %. (kuva 1 3).

26 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, heikost i maatuneen pinnan 3,4 ja hyvin maatuneen osan 6,0. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Rahkanevalta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteelt ä A 500 (taulukko 5). Turpeen vesipitoisuus vaihtelee melkoisesti kerroksittain (ka 88,1 %). Kuiva-ainesisältö on korkea. Se vaihtelee välillä kg/suo-m 3 (ka. 115 kg/suo-m 3 ). Turpeen tuhkapitoisuus on 2,4-5,6 %, joka on riittävän alhainen polttoturpeelle. Turpeen tehollinen lämpöarvo on korke a (ka 22,0 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,8 MJ/kg). Turvetta on suossa kaikkiaan noin 0,9 milj. suo-m 3,jost a on heikosti maatunutta noin 0,2 milj. suo-m 3 (23,2 %) ja hyvin

27 maatunutta noin 0, 7 milj. suo-m 3 (76,8 %). Rahkanevalla on yleensä noin 10 ha palaturvetuotantoon sopivaa aluetta. Suon tuotantokelpoiset turvevarat ovat noi n suo-m 3.

28 Mätäskorpi (kl , x = 7147,8, y = 2547,0 ) sijaitsee noin 8 km Vihannin keskustasta etelään (kuva 14). Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin ja idässä osaks i myös peltoihin. Rautatie kulkee suon poikki. Radan itäpuolella on itä-länsisuuntainen allas. Suon länsiosa on ohutturpeinen.

29 Pinta-ala on 140 ha, josta yli yhden metrin syvyistä alu - etta on 18 ha ja yli 1,5 m :n 7 ha. Tutkimuslinjaa on 2345 m ja syvyys- ja tutkimuspistetiheys on 4,2 kpl/10 ha. Suo viettää A-linjastolla itään ja B-linjastolla itä - koilliseen purkaen vetensä Hevoskorven ja"männikkökankaansuo n " kautta Vihanninjokeen, josta Piipsanjoen ja Piipsjärven kautta Pyhäjokeen. Vallitsevana suotyyppinä on länsiosassa kangasr ä- me ja suon itäosassa nevakorpi. Suon luoteisosa on ojitettu ti - heään, mutta muuten suo on lähes ojittamaton. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,75 m. Tästä o n heikosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,49 m ja hyvin maa - tuneen osuus 0,26 m. Varsinkin suon länsiosan turvekerros o n ohut. Suon pohja on muodoltaan säännöllinen ja yleisimpinä poh - jamaalajeina ovat hiekka ja moreeni. Turpeista on noin 72 % rahka- ja 28 % saravaltaisia. Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 12 % ja tupasvillan jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikost i maatuneen pinnan 3,3 ja hyvin maatuneen osan 7,1. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 1,05 milj. suo-m 3, jos - ta on heikosti maatunutta noin 0,68 milj. suo-m 3 (65,1 %) j a hyvin maatunutta noin 0,37 milj. suo-m 3 (34,9 %). Mätäskorpi ei sovellu turvetuotantoon suon mataluuden, yl i metrin syvyisen alueen pienuuden ja turpeen heikon maatuneisu u - den vuoksi. 7. Unikovonräme (kl , x = 7148,2, y = 2544,2 ) sijaitsee noin 7 km Vihannin keskustasta lounaaseen (kuva 15). Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Se muodostu u pohjois-eteläsuuntaisesta altaasta, joka on yhteydessä Peuran - nevaan ja ohutturpeisista reuna-alueista (kuva 16). Suon län - sipuolitse kulkee Vihanti-Rakeenperä-Kilpua -maantie. Pinta-ala on 202 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 82 ha, yli 1,5 m :n 44 ha ja yli kanden metrin 17 ha. Tutkimuslinjaa on 5205 m ja syvyys- ja tutkimuspistetiheys 8,8kpl / 10 ha. Suo viettää itäkoilliseen purkaen vetensä Peuraojaan,

30 josta Vihanninjoen, Piipsanjoen ja Piipsjärven kautta Pyhäjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet sararämeet. Keskellä on paikoin tupasvillarämeitä ja rahkarämeitä. Koillisosassa on luonnontilaista sararämettä, länsiosassa viljelemättömiä peltoja. Suo on ojitettu kokonaan koillisosaa lukuunottamatta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,99 m. Tästä on heikos - ti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,47 m ja hyvin maatunee n osuus 0,52 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,59 m, yli 1,5 metrin 1,92 m ja yli kanden metrin 2,35 m. Suon pohj a on muodoltaan epäsäännöllinen ja yleisimpänä pohjamaalajina o n moreeni. Turpeista on noin 86 % sara- ja 14 % rahkavaltaisia. Turvekerrostuma on yleensä saravaltainen. Paikoin suon pin - nalla on ohut rahkaturvekerros. Rahkasaraturpeita on enite n (n. 26 å). Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 37 Varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 12 %

31 ja kortteen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 41 % (kuvat 17, 18 ja 19). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, heikost i maatuneen pinnan 3,5 ja hyvin maatuneen osan 5,5. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Unikovonrämeeltä on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 1000 (taulukko 6). Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 88,9 % ja kuiva-ainesisältö 101 kg/suo-m 3. Turpeen tuhkapitoisuus on suon pinnalla 13,8 %, mutta muualla noin 4 %, jote n se soveltuu polttoturpeen raaka-aineeksi. Tehollinen lämpöarv o on keskimäärin 21,3 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,4 MJ/kg. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 2,01 milj. suo-m 3,josta on heikosti maatunutta noin 0,95 milj. suo-m 3 (47,4 %) ja

32 hyvin maatunutta noin 1,06 milj. suo-m 3 (52,6 %). Unikovonrämeellä on turvetuotantoon soveltuvaa, yli 1,5 syvyistä aluetta ja yli metrin syvyistä peltoa yhteensä noi n 50 ha. Turve on yleensä saravaltaista ja peltoaluetta lukuun - ottamatta heikosti maatunutta, joten se soveltuu kokonaisuutena vain jyrsinturvemenetelmällä tuotettavaksi. Unikovonrämee n teollisesti tuotantokelpoiset turvevarat ovat noin 0,7 milj. suo-m 3. Unikovonrämeelle on mandollisuus muodostaa tuotanto - kentät yhdessä sen pohjoispuolella olevan Peurannevan kanssa, jolloin tuotantoon saadaan n. 90 ha suota. m 8. Peuraneva (kl , x = 7149,6, y = 2544,4) sijaitsee noin 6 km Vihannin keskustasta lounaaseen (kuva 18). Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin. Sen länsipuolel - la on kalliopaljastumia. Suon itäosassa on syvä pohjois-etelä - suuntainen allas. Sen länsiosa on ohutturpeisempi ja saarekkeisempi kuin itäosa. Suon länsipuolella kulkee Vihanti-Rakeenperä-Kilpua -maantie (kuva 20). Pinta-ala on 140 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 72 ha, yli 1,5 m :n 42 ha ja yli kanden metrin 26 ha. Tutkimuslinjaa on 2580 m ja syvyys- ja tutkimuspistetihey s 7,6 kpl/10 ha. Suo viettää koilliseen purkaen vetensä Peuralammen kautta Peuraojaan, edelleen Vihanninjokeen, Piipsanjokeen,

33 Piipsjärveen ja Pyhäjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ova t ruohoinen sararäme, ruohoinen saraneva, varsinainen sararäme, varsinainen saraneva ja nevakorpi. Karummalla paikalla suo n keskellä ovat vallitsevina kalvakkaneva ja lyhytkortinen neva - räme. Lammen rannalla on märkää luhtanevaa. Reunat ovat luhtaisia korpia ja nevakorpia. Suon itäreunassa on vanha valtaoja, muuten se on ojittamaton. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,18 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,92 m ja hyvin maatuneen osuus 0,26 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,81 m, yli 1,5 metrin 2,24 m ja yli kanden metrin 2,59 m. Suon pohja on muodoltaan säännöllinen ja yleisimpänä pohjamaalajina on moreeni. Lammen lähellä on ohut lieju- ja mutaker - ros.

34 Turpeista on noin 84 % sara- ja 16 % rahkavaltaisia. Suon pinnalla on ohut rahkavaltainen turvekerros, jonka all a olevat turpeet ovat saravaltaisia. Eniten on rahkasaraturpeita (n. 33 %). Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus o n n. 16 %, varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 8 % ja kortteen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 45 % (kuvat 21 ja 22).

35 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7, heikost i maatuneen pinnan 3,3 ja hyvin maatuneen osan 5,1. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Peuranevalta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteelt ä A 400 (taulukko 7). Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus o n 91,2 % ja kuiva-ainesisältö 92 kg/suo-m 3. Sen tuhkapitoisuu s on keskimäärin 4,2 %. Turpeen lämpöarvo on korkea. Teholline n lämpöarvo on 22,2 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,9 MJ/kg. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 1,66 milj. suo-m 3, jos - ta on heikosti maatunutta noin 1,30 milj. suo-m 3 (78,0 %) j a hyvin maatunutta 0,36 milj. suo-m 3 (22,0 %). Peuranevalla on turvetuotantoon soveltuvaa, yli 1,5 metri n syvyistä aluetta noin 40 ha. Koska suon turve on saravaltaista

36 ja heikosti maatunutta, se soveltuu tuotettavaksi parhaite n jyrsinturvemenetelmällä. Turvetuotanto edellyttää Peuralamme n kuivatusta ja huolimatta kuivatuksesta suon syvimpiä osia e i ilmeisesti pystytä tuottamaan pohjaan asti altaan jyrkkäpiirteisyyden takia. Suon teollisesti käyttökelpoiset turvevara t ovat noin 0,6 milj. suo-m 3. Peuranevalle on mandollista muodostaa yhteiset tuotantoalueet Unikovonrämeen kanssa, jolloi n tuotantoon saadaan yhteensä noin 90 hehtaarin alue. 9. Hevoskorpi (k , x = 7148,1 y = 2548,5) si - jaitsee noin 7 km Vihannin keskustasta etelään (kuva 23). Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja peltoihin. Pinta-ala on 35 ha. Yli yhden metrin syvyistä aluetta e i ole tavattu. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä. Suo viettää pohjois-koilliseen purkaen vetensä ojia pit - kin Vihanninjokeen, josta Piipsanjoen ja Piipsjärven kautt a Pyhäjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruohoinen sararämeojikko ja ruohoinen sararämemuuttuma. Suolla on n. 5 vuott a vanha ojitus. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,26 m. Tästä on

37 heikosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,20 m ja hyvi n maatuneen osuus 0,06 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen j a yleisimpänä pohjamaalajina on moreeni. Turpeista on noin 78 % sara- ja 22 % rahkavaltaisia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8, heikost i maatuneen pinnan 3,0 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja e i tavattu. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 0,09 milj. suo-m 3, jos - ta on heikosti maatunutta noin 0,07 milj. suo-m 3 (77,8 %) j a hyvin maatunutta noin 0,02 milj. suo-m 3 (22,2 %). Hevoskorpi ei mataluutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon. 10. Männikönkankaansuo (kl , x = 7150,0, y = 2548,4) sijaitsee noin 6 km Vihannin keskustasta etelään (kuv a 24). Suo muodostuu kandesta isosta Vihanninjoen erottamast a kaakko-luode -suuntaisesta altaasta. Suo rajoittuu kaakoss a ja idässä peltoihin ja Oulu-Ylivieska -kantatiehen, muuall a laajoihin loivapiirteisiin moreenimaihin (kuva 25). Pinta-ala on 230 ha, josta yli yhden metrin syvyistä

38 aluetta on 128 ha ja yli 1,5 m :n 69 ha. Tutkimuslinjaa o n 7010 m ja syvyys- ja tutkimuspistetiheys 9,9kpl/10 ha. Suon pinta viettää B-linjastolta etelä-lounaaseen ja A - linjastolta koilliseen. Vedet virtaavat Vihanninjokeen, jost a Piipsanjoen ja Piipsjärven kautta Pyhäjokeen. Vallitsevana suotyyppinä on keskustassa ruohoinen sararä - me. Suolla on v vanha ojitus ja tämän seurauksena sararämemuuttumia. Se on ojitettu lähes kokonaan. Suon läp i virtaava Vihanninjoki on ruopattu. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,12 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,67 m ja hyvin maatuneen osuus 0,45 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,43 m ja yli 1,5 metrin 1,72 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen ja yleisimpänä pohjamaalajina on moreeni. Syvänteiss ä on ohuehko liejukerros ja sen alla hiesua. Turpeista on noin 85 % sara- ja 14 % rahkavaltaisia. Ruskosammalvaltaisia turpeita on n. 1 % ja ne esiintyvät suon pohjaturpeissa. Vihanninjoen pohjoispuolella turpeet ovat varsinkin pintaosastaan rahkavaltaisia. Joen eteläpuolella turvekerrostuma on saravaltainen, jonka päällä suon eteläosass a on ohut rahkaturvekerros. Puun jäänteitä sisältävien turpeiden

39 osuus on n. 19 Varpujen jäänteitä sisältävien turpeide n osuus on n. 3 Kortteen jäänteitä sisältävien turpeide n osuus on n. 43 Eniten on kortesara- ja rahkasaraturpeita, n. 20 % molempia (kuvat 26, 27 ja 28). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, heikost i maatuneen pinnan 3,5 ja hyvin maatuneen osan 5,3. esiintyy erittäin vähän. Liekoj a Männikönkankaansuolta otettiin tilavuustarkat näyttee t pisteiltä A 700 ja A 1500 (taulukko 8). Turpeen vesipitoisuu s on keskimäärin 90,6 % ja kuiva-ainesisältö on 93 kq/suo- m Kuiva-ainesisältö on suurin suon pintaosissa. Tuhkapitoisuus

40 on suurin aivan suon pinnalla. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 4,8 %. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg el i 50 % :n käyttökosteudella 9,2 MJ/kg. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 2,80 milj. suo-m 3, jos - ta on heikosti maatunutta noin 1,67 milj. suo-m 3 (59,7 %) j a hyvin maatunutta noin 1,13 milj. suo-m3 (40,3 %). Männikönkankaansuolla on turvetuotantoon soveltuva yhte - näinen, yli 1,5 metrin syvyinen alue, jonka pinta-ala on noin 65 ha. Koska suon turpeet ovat saravaltaisia ja osittain hei - kosti maatuneita, suo soveltuu vain jyrsinturvetuotantoon. "Männikönkankaansuon" teollisesti käyttökelpoiset turvevara t ovat noin 0,8 milj. suo-m Katuneva (kl , x = 7147,2, y = 2549,8 ) sijaitsee noin 6 km Vihannin keskustasta eteläkaakkoon (kuv a 29). Suo rajoittuu idässä ja osin pohjoisessa Vihanninjokeen, lännessä ja etelässä loivapiirteiseen moreenimaastoon ja pel - toihin. Suon luoteispuolella kulkee Oulu-Ylivieska -kantatie. Katuneva muodostuu kolmesta altaasta ja niiden välisistä ohut - turpeisista alueista. Pinta-ala on 294 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluet - ta on 55 ha, yli 1,5 m :n 12 ha ja yli kanden metrin 3 ha. Tutkimuslinjaa on 6400 m ja syvyys- ja tutkimuspistetihey s 6,9/10 ha. Pinta viettää itään purkaen vetensä Vihanninjokeen, jok a laskee Piipsanjoen ja Piipsjärven kautta Pyhäjokeen. Vallitsevana suotyyppinä on muuttunut sararäme. Monin paikoin on myös tupasvillarämettä ja rahkarämettä. Reunoilla on muuttuneita korpityyppejä. Ruopatun Vihanninjoen varressa on ruoho - turvekangasta. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,63 m. Tästä on hei - kosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,11 m ja hyvin maa - tuneen osuus 0,52 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyy s on 1,28 m, yli 1,5 metrin 1,69 m ja yli kanden metrin 2,03 m. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva ja yleisimpänä pohjamaalajina on moreeni. Turpeista on noin 90 % sara- ja 9 % rahkavaltaisia. Ruskosammalvaltaisia turpeita on n. 1 %. Suon pinnalla on paikoin

41 ohut rahkaturvekerros. Muuten turpeet ovat saravaltaisia. Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 48 Varpu - jen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 16 Kort - teen jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on n. 54 % (kuvat 30 ja 31). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, heikost i maatuneen pinnan 3,5 ja hyvin maatuneen osan 5,8. Liekoja o n koko suossa erittäin vähän. Katunevalta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteelt ä A 100 (taulukko 9). Turpeen vesipitoisuus on alhainen (ka. 87,6 %) ja pienin se on turvekerrostuman pintaosassa. Turpee n kuiva-ainesisältö on korkea (ka. 114 kg/suo-m 3 ). Suon pinta - osassa se on yli 150 kg/suo-m 3 Tuhkapitoisuus on korkea (ka. 7,5 å). Korkeimmat tuhkapitoisuudet tavataan suon pintake r roksessa ja kerrostuman pohjaosissa. Tehollinen lämpöarvo o n keskimäärin 20,3 MJ/kg eli 50 % :n kosteudella 8,9 MJ/kg. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 1,84 milj. suo-m 3 jos - ta on heikosti maatunutta noin 0,32 milj. suo-m 3 (17,5 %) j a hyvin maatunutta noin 1,52 milj. suo-m 3 (82,5 $ ) Katunevan pohjois- ja eteläosissa on yli 1,5 metrin syvyiset alueet, joiden yhteinen pinta-ala on noin 10 ha. Mutt a koska Katunevan turpeen tuhkapitoisuus on korkea ja koska

42 turpeet ovat lähes puhtaita saraturpeita, jotka eivät pys y palaturpeeksi tuotettuna koossa, ei Katuneva sovellu kui n mandollisesti tilakohtaiseen turvetuotantoon. 12. Raitaräme (kl , x = 7151,1, y = 2547,2 ) sijaitsee noin 2 km Vihannin keskustasta etelään (kuva 32). Suo rajoittuu etelässä ja lounaassa moreenimaastoon, idäss ä rautatiehen ja pohjoisessa Vihanninjokeen sekä turve- ja hiesu - pohjaisiin peltoihin. Suon pohjoislaitaan johtaa maantie (kuva 33). Pinta-ala on 341 ha, josta yli yhden metrin syvyistä alue t - ta on 129 ha, yli 1,5 m :n 89 ha ja yli kanden metrin 35 ha. Tutkimuslinjaa on m ja syvyys- ja tutkimuspistetihey s 7,2 kpl/10 ha. Suo viettää itään purkaen vetensä Vihanninjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset muuttumat ja ojikot, jotka ovat alunperin olleet yleensä sararämeitä tai tupasvillarä - meitä. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,02 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,17 m ja hyvin maatunee n osuus 0,85 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,67 m, yli 1,5 metrin 1,90 m ja yli kanden metrin 2,16 m. Suon pohja on itä- ja pohjoisosissa tasainen, etelä- j a lounaisosassa lohkareinen ja yleisimpinä pohjamaalajeina ova t hiesu ja hieta suon pohjoisosassa ja moreeni suon eteläosassa. Turpeista on noin 59 % sara- ja 41 % rahkavaltaisia. Rahkaturpeet ovat yleisiä suon pohjoisosissa, muualla saraturpee t ovat vallitsevia. Yleisimmät saraturpeiden lisätekijät ova t korte ja puun jäänteet. Puun jäänteitä sisältävien turpeide n osuus on n. 6 % (kuvat 34, 35 ja 36). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, heikost i maatuneen pinnan 3,3 ja hyvin maatuneen osan 6,5. Suon turve - kerros on maatuneisuudeltaan vaihteleva. Liekoja on koko suol - la erittäin vähän. Raitarämeeltä on otettu tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 1400 ja A 2300 (taulukko 10). Tuloksista ilmenee, että tur - peen kuiva-ainesisältö on suhteellisen korkea (ka. 98,6 MJ/kg). Tuhkapitoisuus on muuten normaali (ka. 4,5), mutta eteläosassa

43 suon pohjalla tavataan noin 20 % :n tuhkapitoisuuksia, jotk a ylittävät tuotantoon soveltuvalle turpeelle asetetut vaatimuk - set. Turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/k q eli 50 % :n käyttökosteudella 9,1 MJ/kg. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 3,49 milj. suo-m 3, jost a on heikosti maatunutta noin 0,60 milj. suo-m 3 (83 %) ja hyvin maatunutta noin 2,89 milj. suo-m 3 (17 %). Raitarämeellä on turvetuotantoon soveltuvaa, yli 1,5 metri n syvyistä aluetta noin 90 ha.

44 Tuhkapitoisuusmäärityksiä on suolla kuitenkin tehtävä lisää ennen tuotannon aloittamista. Raitarämeen käyttökelpoise t turvevarat ovat noin 1,0 milj. suo-m 3. Tässä arviossa on oletettu, että suon eteläosassa joudutaan jättämään noin metri n paksuinen runsastuhkainen turvekerros suon pohjalle. Parhaiten Raitaräme sopii saravaltaisena jyrsinturvemenetelmällä tuotetta - vaksi.

45 Tavaskanneva (kl , x = 7151,4, y 2548,8 ) sijaitsee noin 3 km Vihannin keskustasta etelään (kuva 37). Suo rajoittuu lännessä rautatiehen, idässä hiekkakankaaseen j a pohjoisessa peltoihin sekä kaakossa ja etelässä Vihanninjokeen. Tavaskannevan läpi kulkee toinen rautatie, jonka pohjoispuole l - le jää iso yhtenäinen alue ja eteläpuolelle rikkonainen ja ma - tala suon osa. Suon itäpuolella kulkee Oulu-Ylivieska -kanta - tie, jolta tulee tilustie suon läpi. Suon keskiosassa tilus - tien molemmin puolin on harjoitettu turvetuotantoa. Pinta-ala on 1380 ha, josta yli yhden metrin syvyistä alu - etta on 150 ha, yli 1,5 m :n 36 ha ja yli kanden metrin 1 ha. Tutkimuslinjaa on 7720 m ja syvyys- ja tutkimuspistetiheys 6, 9 kpl/10 ha. Suo viettää lounaaseen purkaen vetensä Vihanninjokeen, josta Piipsanjoen ja Piipsjärven kautta Pyhäjokeen. Vallitse - vina suotyyppeinä ovat eteläosassa rahkaräme ja kangaskorpi, pohjoisosassa ruohoinen saranevamuuttuma ja ruohoinen saraneva. N. 2/3 suosta on ojitettu. Suon pohjoisosa on ojitettu kokonaan. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,88 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus keskimäärin 0,50 m ja hyvi n maatuneen osuus 0,38 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyy s on 1,30 m, yli 1,5 metrin 1,68 m ja yli kahden metrin 2,07 m. Suon pohja on muodoltaan epäsäännöllinen. Yleisimpinä pohjamaalajeina ovat eteläosassa hiekka, pohjoisosassa hieta ja hi e - su. Suon pohjoisosassa on yleisesti hiekan päällä c m liejua. Suon pohjoisosassa oleva Lillukansaari on muodostunu t turpeesta ja rautasaostumasta. Turpeista on noin 53 % rahka- ja 45 % saravaltaisia. Ruskosammalvaltaisia turpeita on n. 2 %. Suon pohjoisosassa on pinnalla yleensä ohut rahkaturvekerros ja sen alla saravalta i- sia turpeita. Keskiosassa suota pintarahka on paksu ja etelä - osassa turpeet ovat yleensä rahkavaltaisia. Rahkasara- ja sararahkaturpeita on eniten, lähes 30 % molempia. Puun jäänteit ä sisältävien turpeiden osuus on n. 6 %. Tupasvillan jäänteit ä sisältävien turpeiden osuus on n. 11 % (kuvat 38, 39 ja 40). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, heikost i maatuneen pinnan 3,1 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja on koko suossa erittäin vähän.

46 Tavaskannevalta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 1700 ja B 1300 (taulukko 11). Turpeen ph on korkea (ka. 5,0). Vesipitoisuus on keskimäärin 89 % ja kuiva-ainesisält ö keskimäärin 104 kg/suo-m 3. Kuiva-ainesisältö on suurin turvekerrostuman pintaosissa. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,1 %. Turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali, keskimäärin 21,4 MJ / kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,6 MJ/kg. Turvetta on suossa kaikkiaan noin 3,32 milj. suo-m 3,jost a on heikosti maatunutta noin 1,87 milj. suo-m 3 (56,3 %) ja hy - vin maatunutta noin 1,45 milj. suo-m 3 (43,7 %). Tavaskannevalla on jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa, yl i metrin syvyistä aluetta n. 75 ha, jonka teollisesti käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,8 milj. suo-m 3 Tuotantoon soveltuvasta alasta on jo aiemmin n. 34 ha otettu jyrsinturvetuotantoon ja suon keskiosassa on lisäksi n. 12 ha palaturvetuotan - toon valmisteltua aluetta.