TURVERAPORTTI Ari Luukkane n PIELAVEDELLÄ 1983 TUTKITTUJEN SOIDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURVERAPORTTI Ari Luukkane n PIELAVEDELLÄ 1983 TUTKITTUJEN SOIDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 18 0 MAAPERÄOSAST O Ari Luukkane n PIELAVEDELLÄ 1983 TUTKITTUJEN SOIDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The studied peat resources and thei r potential use in Pielaves i Kuopio 1986

2 Luukkanen, Ari1986. Pielavedellä 1983 tutkittujen soide n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Summary : The studie d peat resources and their potential use in Pielaves i municipality Geological Survey of Finland. Report P 13,4 / 86/ pages, 121 figures, 41 tables and 5 appendices. The Geological Survey is carrying out a total inventory o f the peat resources of Finland. In the summer 1983 altogethe r ha of mires were studied in Pielavesi municipality i n Central Finland. The main purpose of this study was to fin d out fuel peat. Other uses of mires and peat deposits, suc h as production of horticultural peat, rawmaterial for th e chemical processing, conservation and recreation were als o considered. Most of the field work was carried out on a survey grid wit h study sites at intervals of 100 meters. At each site th e following determinations were made and recorded : cover type, wetness of mire, amount and height of peat hummocks, density, size and quality of trees, peat type, humification degree, fibrousness and wetness of peat and the number of stumps an d snags in the deposits. Laboratory samples were taken from selected sites fo r determining the ash content, water content, bulk density an d heating value. In addition to peat type and degree o f humification these data are essential in order to assess th e usefulness of a mire. Altogether about 800 ha of peatland were considered suitabl e for fuel peat production. This is about 24 % the mire are a investigated. The amount of available fuel peat is about 1 6 millions of m 3 "in situ". Key words : peat, inventory, utilization, mire, Pielavesi, Central Finland. Ari Luukkanen Geological Survey of Finlan d P.O. Box 23 7 SF Kuopio ISBN ISSN KUOPION TYOKESKUS, KUOPIO 1986

3 - 3 - SISÄLLYSLUETTEL O JOHDANTO 5 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 5 Kenttätutkimukset 5 Laboratoriotutkimukset 7 Tutkimusaineiston käsittely 7 TUTKITUT SUOT Kirjavaisensuo Sorosuo Ohensuo Kortesuo Kaakkosuo Suurisuo Kurjenjärvensuo Kaunissuo Pilkkainsuo Katajasuo Sumpunkorpi Niinisuo Löytänänsuo Soidinsuo Luttisuo Paasisuo Hietasuo Latvonsuo Kurkisuo Jokivarsikankaansuo Pitkäkankaansuo Palosuo Välisuo Livonsuo Kortesuo Valkeasuo Rimminniska Pahkaräme Kolunsuo Teerisuo Välisuo 135

4 Rimpisuo Lähdesuo Kuoppasuo Lantereensuo Supukansuo Lamminsuo Kolunpuronsuo 16 1 TULOSTEN TARKASTELUA 16 5 Tutkittu suoala 16 5 Suotyypit 16 5 Turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus 16 5 Turvelajijakauma 16 6 Liekoisuus 16 7 Laboratoriotulokset 16 9 SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON : 17 1 KIRJALLISUUTTA 17 3 LIITTEET

5 - 5 - JOHDANT O Valtakunnan turvevarojen kokonaisinventoinnin vhteydes - sä tehtiin kesällä 1983 turvetutkimuksia Pielaveden kunna n alueella. Alustavat linjoitukset tehtiin syksyllä Tutkimus rahoitettiin pääasiallisesti kauppa- ja teollisuusministeriön Pohjois-Savon seutukaavaliitolle myöntämän erillisrahoituksen turvin. Työ tehtiin yhteistyössä Geologian tutkimus - keskuksen, Pielaveden kunnan, Kuopion kaupungin ja Pohjois - Savon seutukaavaliiton kanssa. GTK :lta saatiin tarvittav a kalusto sekä laboratoriotulostus. Pielaveden kunta osallistu i tutkimuksiin palkkaamalla tarvittavan aputyövoiman. Kuopio n kaupungin metsätoimistolta saatiin kolme tutkimusapulaista. Selvityksen kohteeksi valittiin soita lähinnä kunna n etelä-, länsi- ja pohjoisosista. Tutkittuja soita oli kaikkiaan 38 kpl yhteispinta-alaltaan ha. Selvityksen perusteella määritettiin tutkittujen soiden käyttömahdollisuuksi a polttoturvetuotannossa lähinnä pala- ja jyrsinturpeen saanni n kannalta. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologisen tutkimuslaitoksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" (Lappalainen, Sten j a Häikiö 1978) kuvattuja menetelmiä. Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki vedetää n selkälinja ja tälle poikkilinjoja m :n välein. Tutkimuslinjastot vaaittiin ja korkeudet pyrittiin kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisell a tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon p innan vetisyv s (kuiva,normaali, vetinen, hvllyvä, rimpinen), mättäisyys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyvpeill ä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mahdolliset hakkuut. Maatumattoman puuaineksen eli ns. liekoisuuden selvittämiseksi turvekerrostuma pliktattiin tutkimuspisteiden ympäriltä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen asti.

6 6 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperaosasto Kuva 1. Pielavedellä 1983 tutkitut suot. 1. Kirjavaisensu o 2. Sorosu o 3. 0hensu o 4. Kortesuo 11. Sumpunkorp i 21."Pitkäkankaansuo" 31. Välisu o 12. Niinisuo 13."Löytänänsuo" 14. Soidinsuo Palosuo Välisuo Livonsu o 32. Rimpisu o 33. Lähdesu o 34. Kuoppasu o 5. Kaakkosu o 6. Suurisuo 7. "Kurjenjärvensuo " 8. Kaunissu o 9. Pilkkainsuo 10. Katajasuo 15. Luttisuo 25. Kortesu o 16. Paasisuo 26. Valkeasuo 17. Hietasuo 27. Rimminnisk a 18. Latvonsuo 28. Pahkaräm e 19. Kurkisuo 29. Kolunsu o 20. "Jokivarsikankaansuo" 30. Teerisuo 35. Lantereensuo 36. Supukansu o 37. Lamminsuo 38. "Kolunpuronsuo "

7 - 7 - Hiller-kairalla otetuista turvenäytteistä määritettiin turve - laji, maatuneisuus (H1-10), kosteus ja turpeessa olevien tupasvillan kuitujen määrä. Tilavuustarkalla mäntäkairalla otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytepisteet (1/100 ha) valittiin siten, että ne edustivat mahdollisimman hyvin kyseisen suon turvekerrostumaa. Kuvassa 1 on esitetty vinoviivoituksella tutkittujen soi - den sijainti Pielaveden kunnan alueella. Laboratoriotutkimukse t Laboratoriossa määritettiin turvenäytteistä ph suoraan märästä näytteestä, vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ss a vakiopainoon, tuhkapitoisuus hehkuttamalla kuiva näyte C :ssa ja turpeen lämpöarvo LECO AC 200-kalorimetrill ä (ASTM D 3286). Tutkimusaineiston käsittel y Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus. Soiden turvekerrostumia o n havainnollistettu piirtämällä turvelaji- ja maatuneisuusprofi i - leja eri linjastoilta. Selitykset käytetyistä merkinnöist ä ovat liitteessä 4. Turpeen käyttösuunnitelman laatimisen kannalta tarpeellisia keskiarvoja on koottu liitteeseen 2. Siinä olevat turvekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin hei - kosti maatuneen pintakerroksen (H1-4), hyvin maatuneen pohja - kerroksen (H5-10) ja koko turvekerrostuman (H1-10) osalta erikseen koko suon, yli 1 m :n, yli 1,5 m :n ja yli 2 m :n syvyisille suon osille. Keskimaatuneisuuksien muutokset ovat niin pieniä, ettei niiden laskeminen eri syvyisille suon osille ol e tarpeellista. Soiden turvemäärät on laskettu vyöhykkeittäin, mutta ilmoitettu alueittain. Laskuissa on käytetty seuraavi a syvyysvyöhykkeitä : cm, cm, cm, cm, cm ja cm (Tuittila 1982).

8 - 8 - Syvyysvyöhykkeen turvemäärä : A d n A = syvyysvyöhykkeen pinta-al a d1-10 tutkimuspisteiden yhteenlaskettu turve - kerroksen paksuu s n = syvyysvyöhykkeen tutkimuspisteiden lukumäär ä Soiden pinta-alat määritettiin suokartoilta planimetrimittausten perusteella. Turvelajijakaumat esitetään liitteessä 3. Siinä turve - lajit on jaettu rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin ja nä - mä vielä useampiin alaryhmiin. Alaryhmät on vielä jaettu ryhmiin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Puun ja varvun jäännöksiä sisältävien turvelajien kokonaisosuus on laskettu erikseen. Taulukon keskiarvorivi saatiin laskemalla turvelajie n kokonaismäärien prosenttisouudet koko tutkitusta turvemäärästä. Tutkimuspisteiden suotvyppimääritysten perusteella laskettiin suotyyppien %-jakauma (liite 1). Saadut keskiarvo t kuvastavat melko hyvin kunkin suon suotyyppien suhteita sek ä antavat kuvan ojituksen laajuudesta. Liekojen eli lahoamattoman puun määrää ja jakautumist a on selvitetty laskemalla ns. Pavlov - in menetelmää soveltae n liekojen prosentuaalinen osuus turvekerrostuman tilavuudest a (taulukot 38 ja 39). Kerroksittaiset liekoisuus-% :t on laskett u 0-0,5 m, 0,6-1,0 m, 1,1-1,5 m ja 1,6-2,0 m syvyysväleille. Keskimääräiset liekoisuudet on vielä laskettu 0-1 ja 1-2 m syvyysväleille. Liekojen määrää kuvaavat termi t ovat : liekoisuus on liekoja on liekojen määrä o n alle 1 % erittäin alhainen erittäin vähän erittäin pien i 1-2 % alhainen vähän pien i 2-3 % keskimääräinen kohtalaisesti keskimääräine n 3-4 % korkea runsaasti suur i yli 4 % erittäin korkea erittäin run- erittäin suur i saast i Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suon sijainti, kulkuvhteydet ja ympäristön topografia sekä suon ko - ko, suotyyppien jakautuminen, puustoisuus ja ojitus sekä m

9 - 9 - kuivatusmahdollisuudet. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvo - tiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksess a suon pintaosan käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, missä maatuneisuus on korkeintaan H4. Pohjaosalla tämän all e jäävää kerrostuman osaa, joka on tavallisesti kohtalaisest i (H5-6) ja/tai hyvin (H7-10) maatunut, vaikka siinä esiintyisi - kin heikosti maatuneita kerroksia. Käytettyjen lyhenteide n ja luokitusten selitykset ovat liitteessä 4. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esitetään tuhkapitoisuus (% :eina kuivapainosta), ph, vesipitoisuus, kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot. Keskiarvoja laskettaessa on jätetty huomioimatta nävtesarjan ylin ja alin (yli 10 % tuhkapitoisuudet) runsastuhkainen näyte. Nämä osat jäävätki n yleensä turvetuotannossa käyttämättä. Lopuksi on annettu arvio ko. suon turvekerrostuman käyttökelpoisuudesta, siihe n vaikuttavista tekijöistä, tuotantokelpoisesta alasta ja se n sisältämästä polttoturpeeksi kelpaavasta luonnontilaisest a turvemäärästä sekä sen energiasisällöstä. Tuotantokelpoine n turvemäärä on laskettu vähentämällä suon pohjalle jäävä kerros (0,3-0,6 m) ja mahdollinen pinnasta poistettava kerros. Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisältö on laskettu seuraavalla kaavalla : E = Nsuo-m3. Dd. H u E = energiasisältö (GJ ja MWh ) Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäär ä Dd = suokuution sisältämä kuivan turpeen määr ä ( kg / m3 ) Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg)

10 TUTKITUT SUO T 1. Kirjavaisensuo (kl , x = 69995, y = 4864 ) sijaitsee vajaat 20 km Pielaveden kirkolta etelään, Jokijärven kylässä. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, paikallisti e kulkee suon itä- ja eteläpuolitse (kuva 2). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 76 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 58 ha, yli 1,5 m aluetta 40 ha ja yli 2 m aluetta 25 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 3,2 kpl/10 ha.

11 Vallitsevana suotyyppinä on keski- ja pohjoisosassa puolukkaturvekangas. Eteläosa on korpirämemuuttumaa (kuvat 3 j a 4). Puusto on keskinkertaisen tiheää, riukuasteen metsikköä. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat suo n halki virtaavaa Kivipuroa pitkin kaakkoon Kumpuseen. Kuiva. - tusmahdollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,53 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,81 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,34 m (liite 2). Suon pohja on hiesu a ja savea (kuvat 3 ja 4).

12 - 1 2 Saravaltaisen turpeen osuus on 68 % ja rahkasammalvaltaisen 29 %. Ruskosa mmalvaltaista turvetta on 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat EqC-t (20 %), SC-t (18 %) ja CS-t (9 % ) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 2 %. Puunjäännösturvetta on 16 % ja varputurvetta 11 %.

13 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9, heikosti maatunee n pintakerroksen 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Hy - vin maatunutta turvetta on vain muutama ohut linssi. Heikosti maatunutta (H4) turvetta on runsaasti suon pohjaosiss a (kuvat 3 ja 4). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,7 %). Liekoi - suus on erittäin korkea (5,5 %) 0,6-1,0 m välisessä kerrok - sessa (taulukko 38). Pisteellä A 300 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välil - lä 2,4-6,3 % ja on keskimäärin 4,3 %. Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,2-5,7 (taulukko 1). Vesipitoisuuden keskiarvo on 88,4 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m ja keskiarvo 114 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivall e turpeelle on keskimäärin 21,6 MJ/kg (taulukko 40). Kirjavaisensuon luonnontilainen turvemäärä on n. 1,1 6 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,22 milj. m 3 (19 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 1,05 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,82 milj. suo-m 3 ja yli 2 m alueella n. 0,57 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 35 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,56 milj. suo-m 3 Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 1,37 milj. GJ eli n. 0,38 milj. MWh (taulukko 41). Kirjavaisensuo soveltuu jyrsinturvetuotantoon.

14 Sorosuo (kl , x = 69968, y = 4815) sijait - see runsaat 20 km Pielaveden kirkolta etelään. Kulkuyhteydet

15 suolle ovat hyvät, paikallistie kulkee suon pohjois- ja yksityistie suon itäpuolitse (kuva 5). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 374 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 277 ha, yli 1,5 m aluetta 198 ha ja yl i 2 m aluetta 116 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys o n 3,9 kpl/10 ha. Sorosuo on suotyypeiltään melko vaihteleva. Suon aiva n eteläosa on korpirämeojikkoa. Tästä pohjoiseen on varsinais - ta sararämettä ja tupasvillarämettä. Itäisen altaan keski - osassa on varputurvekangasalue. Suon pohjoisosassa on ruohoista saranevaa ja ruohoista sararämettä. Länsiosassa tavataan tupasvillarämemuuttumaa (kuva 6). Puusto on keskinkertaisen tiheää riukuasteen metsikköä. Suo on ojitettu ainoastaan luoteis- ja länsiosastaan. Vedet laskevat suon keskiosassa sijaitsevan Sorolammen kautta luoteeseen Sorojokeen, jota pitkin edelleen luoteeseen Nilakkaan. Suon länsiosassa sijaitseva Kotkatlampi ja keski - osan Sorolampi vaikeuttavat kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,61 m. Yli 1 m alueen keskisyvyys on 1,96 m ja tästä on heikosti maatunee n pintakerroksen (H1-4) osuus 0,66 m (liite 2). Suon pohja on pääasiassa hiesua. Reunaosissa tavataan moreenia (kuvat 7 j a 8). Saravaltaisen turpeen osuus on 70 % ja rahkasammalvaltaisen 27 %. Ruskosammalvaltaista turvetta on 3 %. Yleisimmä t turvelajit ovat SC-t (19 %), EqC-t (12 %) ja CS-t (8 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 12 %. Puunjäännösturvett a on 6 % (n. 0,37 milj. m 3 ) ja varputurvetta 9 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatunee n pintakerroksen 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Suon keskiosissa on ohuita, hyvin maatuneen turpeen linssej ä (kuvat 6 ja 10). Maatuneisuusvaihtelut ovat huomattavia suo n eri osissa (kuvat 6-10). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,3 %). Liekoje n määrä on 0,6-1,0 m kerroksessa erittäin suuri (4,4 %) (tau - lukko 38). Yli 1 m syvyisellä alueella liekoisuus on keskimäärin 2,5 % eli hiukan korkeampi kuin koko suon alueella (tau - lukko 39).

16 Kolmen näytteenottopisteen turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välillä 1,6-5,7 % ja on keskimäärin 2,9 %. Turpee n ph :n vaihteluväli on 3,2-5,5 (taulukko 2). Vesipitoisuude n keskiarvo on 89,8 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m ja keskiarvo 96 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 22,0 MJ/kg (taulukko 40). Seuraavassa eri näytteenottopisteiden keskiarvotuloksia : Näytteen- ph tuhka- Vesi- Kuiva- Teholl. lämpö - ottopiste pit. pit. aine arvo (MJ/kg ) (%) (%) (kg/m 3 ) A ,2 2,9 91, , 8 A 200 4,7 4,0 90, , 6 C 200 3,7 1,9 88, , 6 Sorosuon luonnontilainen turvemäärä on n. 6,04 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 2,08 milj. m3 (34 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n 3 5,4 3 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 4,48 milj. suo-m ja yl i 2 m alueella n. 3,06 milj. suo-m 3 (liite 2).

17 Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on n ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 2,58 milj. suo-m Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 5,45 milj. GJ eli n. 1,51 milj. MWh (taulukko 41). - jyrsinturvetuotan- Turpeensa puolesta Sorosuo soveltu u toon. Paksuhko, lähes maatumaton, pintatupasvillarahkaturv e joudutaan tosin poistamaan suon itäosista. Sorolampi ja Kotkatlampi vaikeuttavat suon kuivatusta.

18 Ohensuo (kl , x = 69997, y = 4890) sijai t- see vajaat 20 km Pielaveden kirkolta etelään, Ohenmäen kylässä. -

19 Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, yksityistie tulee suon luo - teis- ja eteläosiin (kuva 11). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 117 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 68 ha, yli 1,5 m aluetta 51 ha ja yli 2 m aluetta 36 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on5,2 kpl/10 ha. Suon keskiosa on kytöheittoa ja ruohoista sararämemuut - tumaa (kuva 12). Pohjois- ja eteläosat ovat peltona. Puust o on keskinkertaisen tiheää riukuasteen metsikköä. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat suo n halki virtaavaa Ohenpuroa pitkin kaakkoon Iso-Vehmaaseen, jos - ta edelleen etelään Takunpuroon ja Pikku-Vehmaaseen (kuva 11). Suon pohjoispuolella sijaitseva Pieni Ohenjärvi ei juurikaa n vaikeuta kuivatusta. Iso-Vehmas suon kaakkoisnurkassa vaikeut - taa eteläosien kuivatusta (kuva 11).

20 Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,43 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,04 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,74 m (liite 2). Suon pohjalla on pää - asiassa savea ja hiesua (kuvat 12, 13, 14 ja 15). Saravaltaisen turpeen osuus on 77 % ja rahkasa mmalvaltaisen 23 %. Yleisi mm ät turvelajit ovat C-t (26 %), EqC-t (21 % ) ja SC-t (13 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 2 %. Puunjäännösturvetta on 2 % samoinkuin varputurvettakin. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Hyvin maatunutta turvetta on vain ohuina linsseinä suon keskiosiss a (kuvat 12 ja 14) ja paikoitellen myös suon pohjaosissa (kuva t 13 ja 15).

21 Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,5 %). Liekoisuus on korkea (3,9 %) 0,6-1,0 m välisessä kerroksessa (ta u lukko 38). Yli 1 m syvyisellä alueella 0,6-1,0 m kerroksessa on liekojen määrä erittäin suuri (4,2 %) (taulukko 39). Pisteellä A 900 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,9-5,7 % ja on keskimäärin 4,0 %. Turpeen ph :n vaihteluväli on 4,1-5,5 (taulukko 3). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 90,3 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 93 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,6 MJ/kg (taulukko 40).

22 Ohensuon luonnontilainen turvemäärä on n. 1,68 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,68 milj. m 3 (41 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 1,3 9 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 1,18 milj. suo-m 3 ja yl i 2 m alueella n. 0,93 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 51 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,98 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 1,70 milj. GJ eli n. 0,47 milj. MWh (taulukko 41). Ohensuo soveltuu turpeensa puolesta jyrsinturvetuotantoon. Suon eteläosien kuivatusvaikeudet rajoittavat tuotantoa. 4. Kortesuo (kl , x = 70095, y = 4740) sijait - see n. 25 km Pielaveden kirkolta lounaaseen, Keiteleen raja n tuntumassa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Kärrytie kulke e suon halki ja paikallistie suon itäpuolitse (kuva 16). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 31 ha. Yli 1 metri n syvyistä aluetta ei ole lainkaan (kuva 16). Tutkimuspisteti - heys on 4,5 kpl/10 ha. Suo on pääasiassa peltona tai kytöheittona. Pienialaise n ruoho-heinäturvekankaan puusto on tiheää riukuasteen metsikköä.

23 Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat etelään Nilakkaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,65 m. Suon pohjalla on pääasiassa hietaa. Saravaltaisen turpeen osuus on 31 % ja rahkasammalvaltaisen 69 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC-t (22 %), EqCS- t (20 %) ja NS-t (20 %) (liite 3). Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Kortesuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,20 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,06 milj. m 3 (30 %). Kortesuo soveltuu osittain peltoviljelyyn ja osittain metsänkasvatukseen.

24 Kaakkosuo (kl , x = 70075, y = 4743) sijait - see vajaat 30 km Pielaveden kirkolta lounaaseen, Keiteleen ra - jan tuntumassa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, Metsäautoti e kulkee suon eteläosan ja kärrytie suon keskiosan halki (kuv a 17).

25 Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 181 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 131 ha, yli 1,5 m aluetta 80 ha ja yli 2 m aluetta 20 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 4,6 kpl/1 Oha. Vallitsevana suotyyppinä on etelä- ja kaakkoisosass a tupasvillaräme sekä keski- ja luoteisosassa mustikkaturvekan - gas. Suon itä- ja länsilaidalla on peltoviljelyksiä (kuva 17). Puusto on tiheää harvennusmetsikköä. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat ete - lään Nilakkaan. Nilakan (t 102,2 m) läheisyys vaikeuttaa suo n etelä- ja länsiosien kuivatusta. Suon keskiosassa sijaitsev a Iso Kaakkolampi (V 104,0 m) hankaloittaa myös kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,29 m. Yli 1 m alueen keskisyvyys on 1,56 m ja tästä on heikosti maatuneen pintaker - roksen (H1-4) osuus 0,53 m (liite 2). Suon pohjalla on ohut kerros liejua ja tämän alla pääasiassa hiesua (kuvat 18 ja 19). Reunaosissa pohjalla on moreenia. Saravaltaisen turpeen osuus on 36 % ja rahkasammalvaltai - sen 58 %. Yleisimmät turvelajit ovat CS-t (16 %), ErS-t (10 % ) ja SC-t (10 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 13 %. Puunjäännösturvetta on 15 % ja varputurvetta 5 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8, heikosti maatunee n pintakerroksen 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Turvekerrostuma on maatuneisuuden suhteen vaihteleva (kuvat 18, 19 ja 20). Heikosti maatunutta turvetta on runsaasti suon poh - jaosissa (kuva 19). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,9 %), mutta 0,1-1 m välisessä kerroksessa niitä on erittäin runsaasti (5,3 %). Suon yli 1 m syvyisellä alueella on liekojen määrä 0,1-1 m kerroksessa myös erittäin suuri (5,5 %). Pisteellä A 800 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 1,8-3,1 % ja on keskimäärin 2,4 %. Turpeen ph :n vaihteluväl i on 3,7-4,6 (taulukko 4). Vesipitoisuuden keskiarvo on 90,3 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/ m 3 ja keskiar - vo 94 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle o n keskimäärin 22,6 MJ/kg (taulukko 40). Pisteellä A0-200 tur - peen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,0 %. Kuivatilavuuspaino n vaihteluväli on kg/ m 3 ja keskiarvo 105 kg/ m 3. Tehol - linen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,1 MJ/k g (taulukko 40).

26 Kaakkosuon luonnontilainen turvemäärä on n. 2,34 milj. m 3 j a tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,8 0 milj. m 3 (34 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 2,05 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 1,43 milj. suo-m 3 j a yli 2 m alueella n. 0,41 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 79 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,88 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 1,91 milj. G J eli n. 0,53 milj. MWh (taulukko 41). Kaakkosuon pohjois-, koillis- ja länsiosat soveltuvat palaturvetuotantoon. Suon keskiosa soveltuu parhaiten jyrsinturvetuotantoon.

27 Suurisuo (kl , x = 70168, y = 4740) sijaitsee n. 25 km Pielaveden kirkolta länteen, Länsi-Säviän kylässä.

28 Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Paikallistie kulkee suo n (ku- kaakkoispuolitse ja yksityistie tulee suon koillisreunaan va 21). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 146 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 68 ha, yli 1,5 m aluetta 71 ha ja yli 2 m aluetta 31 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 3,8 kpl / 10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on keskiosassa varsinainen kor - pi ja varsinainen korpimuuttuma. Pohjoisosassa on tupasvillarämemuuttumaa ja varsinaista korpea. Suon eteläosa on ruohoista sararämemuuttumaa. Puusto on tiheää, varttunutta harvennusmetsikköä.

29 Suo on ojitettu etelä- ja pohjoisosastaan. Keskiosass a on pienehkö luonnontilainen alue. Vedet laskevat ojia myöte n kaakkoon Matopuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon Nilakkaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset, vaikkakin suon kaakkoispuolella sijaitseva Matojärvi (V113,0 m) saattaa hankaloittaa kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,26 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,97 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,68 m (liite 2). Suon pohjalla on pääasiassa savensekaista hiesua tai hietaa (kuvat 22, 23 ja 24).

30 Saravaltaisen turpeen osuus on 54 % ja rahkasammalvaltaisen 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat EqSC-t (12 %), NS- t (11 %) ja SC-t (11 % ) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus o n 14 %. Puunjäännösturvetta on 3 % ja varputurvetta 21 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen pin - takerroksen 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Turve - kerrostuma on maatuneisuuden suhteen melko selväpiirteinen el i maatuneisuus kasvaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, poh - jaa kohti mentäessä (kuvat 22, 23 ja 24). Koko suossa on liekoja vähän (1,5 %). Yli 1 m syvyisellä alueella liekoisuus on 0,6-1,0 m välisessä kerroksess a keskimääräistä (2,7 %) luokkaa (taulukko 39). Pisteellä A 400 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,5-8,7 % ja on keskimäärin 3,7 %. Turpeen ph :n vaihteluväl i on 3,8-5,4 (taulukko 5). Vesipitoisuuden keskiarvo on 91,3 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiar - vo 85 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keski - määrin 21,4 MJ/kg (taulukko 40). Suurisuon luonnontilainen turvemäärä on n. 1,84 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,68 milj.

31 m 3 (37 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 1,34 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 1,10 milj. suo-m3 ja yli 2 m alueella n. 0,80 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 46 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,88 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 1,60 milj. GJ eli n. 0,44 milj. MWh (taulukko 41). Suurisuon etelä- ja pohjoisosat soveltuvat turpeensa puo - lesta jyrsinturvetuotantoon. Suon keskiosa on matalaa.

32 "Kurjenjärvensuo" (kl , x = 70137, y = 4756) sijaitsee runsaat 20 km Pielaveden kirkolta länteen, Länsi-Säviän kylässä. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Paikallistie kulkee suon länsi-, kärrytie pohjois- ja yksityisti e itäpuolitse (kuva 25). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 63 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 44 ha, yli 1,5 m aluetta 24 ha ja yli 2 m aluetta 10 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 6,2 kpl/ 1 0 ha. " Kurjenjärvensuo" on suotyypiltään pääasiassa tupasvillarämettä tai tupasvillarämemuuttumaa. Eteläosassa on ruohoist a sararämettä (kuvat 26, 27 ja 28). Puusto on tiheää, riukuastee n metsikköä.

33 Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat suo n eteläosassa sijaitsevaan Kurjenjärveen, josta edelleen etelää n Matopuroon ja lopulta Nilakkaan. Kurjenjärvi vaikeuttaa suo n etelä- ja itäosien kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,32 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,61 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,22 m (liite 2). Suon pohjalla on vaihtelevan paksuisia liejukerroksia (kuvat 26, 27 ja 28) ja näide n alla pääasiassa savea. Saravaltaisen turpeen osuus on 32 % ja rahkasammalvaltaisen 68 %. Yleisi mmät turvelajit ovat ErS-t (35 % ), S-t (11 % ) ja CS-t (11 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 41 %. Puunjäännösturvetta on 4 % (0,03 milj. m 3 ) ja varputurvetta 4 %.

34 Turpeen keskimaatuneisuus on 6,0, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Suoss a on runsaasti hyvin maatuneen turpeen kerroksia (kuvat 26, 2 7 ja 28). Koko suossa on liekoja vähän (1,8 %). Yli 1 m syvyisellä alueella liekoisuus on korkea (3,2 %) 0,1-1,0 m välisess ä kerroksessa (taulukko 39 ) Pisteellä A 300 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 0,7-1,2 % ja on keskimäärin 0,8 %. Turpeen ph :n vaihteluväli on 2,9-3,3 (taulukko 6). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 88,6 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 109 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 22,0 MJ/kg (taulukko 40). Kurjenjärvensuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,8 3 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,16 milj. m 3 (19 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvett a n. 0,71 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,48 milj. suo-m 3 ja yli 2 m alueella n. 0,24 milj. suo-m 3 (liite 2).

35 Poltttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 21 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,33 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,79 milj. G J eli n. 0,21 milj. MWh (taulukko 41). "Kurjenjärvensuo" soveltuu turpeensa puolesta palaturvetuotantoon. Turvenäytteiden melko korkeat bitumipitoisuudet ounastelisivat myös suon soveltuvuutta turvevahan tuottamiseen.

36 Kaunissuo (kl , x = 70152, y = 4734) sijaitsee n. 25 km Pielaveden kirkolta länteen, Länsi-Säviän kylässä. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Yksityistie tulee suo n kaakkoispuolella (kuva 29). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 55 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 17 ha, yli 1,5 m aluetta 10 ha ja yli 2 m aluetta 1 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 4,5kp1/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on etelä- ja keskiosassa lyhytkorsinevarämemuuttuma sekä luoteis- ja pohjoisosassa kangaskorpi. Puusto on tiheää harvennusmetsikköä. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan, vain pohjois- ja luoteisosat ovat luonnontilaisina. Vedet laskevat Leppäpuroa pit - kin kaakkoon Matopuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon Nilakkaan. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät.

37 Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,84 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,58 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 1,00 m (liite 2). Suon pohja on pohjois - osassa pääasiassa hietaa ja eteläosassa moreenia (kuva 30). Saravaltaisen turpeen osuus on 33 % ja rahkasammalvaltai - sen 67 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC-t (16 %), ErCS-t (14 % ) ja LCS-t (9 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 19 %. Puunjäännösturvetta on 19 % ja varputurvetta 10 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,2, heikosti maatuneen pin - takerroksen 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Turve - kerrostuma on maatuneisuuden suhteen selväpiirteinen eli

38 maatuneisuus kasvaa pohjaa kohti mentäessä (kuva 30). Koko suossa on liekoja vähän (1,4 %). Yli 1 m syvyisellä alueella liekojen määrä on erittäin pieni (0,7 %) (taulukk o 39). Pisteellä A 400 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 3,6-6,8 % ja on keskimäärin 4,5 %. Turpeen ph :n vaihteluväli on 4,0-4,3 (taulukko 7). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 91 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 j a keskiarvo 85 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle o n keskimäärin 21,9 MJ/kg (taulukko 40). Kaunissuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,46 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,29 milj. m 3 (63 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,27 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,18 milj. suo-m 3 ja yli 2 m alueella n. 0,02 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 10 ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,13 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,24 milj. GJ eli n. 0,06 milj. MWh (taulukko 41). Kaunissuo soveltuu turpeensa puolesta sekä pala- ett ä jyrsinturvetuotantoon. Tämä edellyttää kuitenkin lähes maatumattoman pintarahkaturpeen poistamista. ha

39 Pilkkainsuo (kl , x = 70131, y = 4772) sijaitsee vajaat 20 km Pielaveden kirkolta länteen, Länsi-Säviä n kylässä. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Kantatie (n :o 557 ) Siilinjärveltä kulkee suon halki samoinkuin paikallistie suo n eteläosien halki. Yksityistie menee suon itäpuolitse (kuva 31).

40 49 - Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 162 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 105 ha, yli 1,5 m aluetta 75 ha ja yli 2 m aluetta 58 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 4,2 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä suon keskiosassa on ruohoine n sararämemuuttuma ja pohjoisosassa puolukka- ja varputurvekanga s (kuva 32). Suon eteläosassa on myös puolukkaturvekangasta j a ruohoista sararämemuuttumaa (kuva 34). Puusto on keskinkertaisen tiheää, varttunutta harvennusmetsikkö. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat oji a myöten etelään Nilakkaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät.

41 Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,60 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,15 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,60 m (liite 2). Suon pohjalla on keski - ja pohjoisosassa liejua (kuvat 32 ja 33). Pohjan mineraalimaalajina on pääasiassa savensekainen hiesu (kuvat 32, 33 j a 34). Saravaltaisen turpeen osuus on 79 % ja rahkasammalval - taisen 20 %. Ruskosammalvaltaista turvetta on 1 %. Yleisimmä t turvela j it ovat EqSC-t (29 %), EqC-t (13 %) ja SC-t (12 % ) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 8 %. Puunjäännösturvetta on 3 % ja varputurvetta 6 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Hyvin maatunutta turvetta on vain ohuita linssejä siellä tääll ä (kuvat 32, 33 ja 34).

42 Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,0 %) (taulukk o 38). Yli 1 metrin syvyisellä alueella liekojen määrä on keski - määrin hieman suurempi (2,2 %) (taulukko 39). Pisteellä A 300 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 1,4-5,0 % ja on keskimäärin 3,1 %. Turpeen ph :n vaihtelu - väli on 2,9-4,7 (taulukko 8). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 88,8 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 103 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,8 MJ/kg (taulukko 40). Pilkkainsuon luonnontilainen turvemäärä on n. 2,60 milj. m 3 j a tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,7 5 milj. m 3 (29 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 2,26 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 1,90 milj. suo-m 3 j a yli 2 m alueella n. 1,61 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 75 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 1,58 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 3,54 milj. GJ el i n. 0,98 milj. MWh (taulukko 41). Pilkkainsuo soveltuu turpeensa puolesta jyrsinturvetuotantoon.

43 Katajasuo (kl , x = 70165, y = 4769) sijaitsee runsaat 20 km Pielaveden kirkolta länteen, Länsi-Sä - viän kylässä. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Paikallisti e kulkee suon keskiosan halki (kuva 35). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 60 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m aluetta 14 ha ja yli 2 m aluetta 10 ha ( taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 5,3 kpl/1 0 ha. Suon keskiosassa on ruohoista sararämemuuttumaa ja peltoa. Eteläosa on korpirämemuuttumaa ja ruohoheinäkorpimuuttumaa. Pohjoisosassa on ruohoista sararämemuuttumaa. Puusto on tiheää, varttunutta harvennusmetsikköä.

44 Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskeva t suon halki virtaavia ojia pitkin pohjoiseen Kohisevanlampeen, josta edelleen pohjoiseen Pielaveteen. Katajalampi suon eteläosassa ja Kohisevanlampi suon pohjoisosassa vaikeuttava t jonkin verran kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,25 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,63 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,67 m (liite 2). Suon pohjalla on ohuelti liejua ja tämän alla pääasiassa savea tai hietaa (kuvat 36, 37 ja 38). Saravaltaisen turpeen osuus on 46 % ja rahkasammalvaltaisen 54 Yleisimmät turvelajit ovat S-t (12 %), EqC- t (10 %) ja EqSC-t (9 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus o n 10 Puunjäännösturvetta on 11 % ja varputurvetta 1 3 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Paikoitellen maatuneisuus kasvaa säännöllisesti pohjaa kohti mentäessä (kuva 37), paikoitellen turvekerrostuman keskiosiss a on hyvin maatuneen turpeen linssejä (kuvat 36 ja 38).

45 Koko suossa on liekoja runsaasti (3,6 %), 0,1-1,0 m välisessä kerroksessa on liekoja erittäin runsaasti (6,0 % ) (taulukko 38). Yli 1 m syvyisellä alueella liekojen määrä o n erittäin suuri (8,1 %) 0,6-1,0 m kerroksessa (taulukko 39). Pisteellä A 200 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 3,5-8,6 % ja on keskimäärin 5,7 Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,3-5,5 (taulukko 9). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 88,4 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 j a keskiarvo 111 kg/m 3, Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle

46 on keskimäärin 20,8 MJ/kg (taulukko 40). Katajasuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,75 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,3 3 milj. m 3 (44 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,57 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,31 milj. suo-m 3 ja yli 2 m alueella n. 0,24 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 20 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,35 milj. suo -m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,80 milj. GJ eli n. 0,22 milj. MWh (taulukko 41).

47 Katajasuon keskiosa soveltuu pienialaiseen palaturvetuotantoon ja kaakkoisosa jyrsinturvetuotantoon. Suon korke a liekoisuus nostaa turpeen tuotantokustannuksia.

48 Sumpunkorpi (kl , x = 70242, y = 4727) si - jaitsee vajaat 30 km Pielaveden kirkolta luoteeseen. Kulku - yhteydet suolle ovat hyvät. Yksityistie menee suon kaakkois - osan halki (kuva 39). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 47 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m aluetta 11 ha ja yli 2 m aluetta 4 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 5,5 kpl / 10 ha. Suon eteläosa on korpirämemuuttumaa, keskiosassa on peltoa ja pohjoisosassa tupasvillarämemuuttumaa (kuva 40). Puusto on keskinkertaisen tiheää, varttunutta kasvatusmetsikköä. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskeva t suon halki virtaavaa Myllypuroa pitkin itään Pielaveteen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät.

49 Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,02 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,59 m ja tästä on heikosti maatuneen pintaker - roksen (H1-4) osuus 0,27 m (liite 2). Suon pohjalla on ohuel - ti liejua. Pohjan mineraalimaalajina on pääasiassa savense - kainen hieta (kuva 40). Saravaltaisen turpeen osuus on 31 % ja rahkasammalval - taisen 64 Ruskosammalvaltaista turvetta on 5 Yleisim - mät turvelajit ovat ErS-t (19 %), LS-t (15 %) ja NSC-t (11 % ) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 22 Puunjäännöstur - vetta on 24 % ja varputurvetta 22 %.

50 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Turvekerrostuman keskiosassa on sekä heikosti että hyvin maatuneen turpeen linssejä (kuva 40). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,5 %), mutta 0,1-1,0 m välisessä kerroksessa niitä on erittäin runsaasti (4,5 % ) (taulukko 38). Yli 1 m syvyisellä alueella liekojen määrä o n erittäin suuri (5,0 %) 0,1-1,0 m kerroksessa (taulukko 39). Pisteellä A 300 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 5,6-10,9 % ja on keskimäärin 7,1 Turpeen ph :n vaihtelu - väli on 4,2-5,6 (taulukko 10). Vesipitoisuuden keskiarvo on 84,7 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg / m 3 ja keskiarvo 131 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 20,6 MJ/kg (taulukko 40). Sumpunkorven luonnontilainen turvemäärä on n. 0,48 milj. m 3a j tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,1 2 milj. m 3 (25 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,22 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,09 milj. suo-m 3 ja yli 2 m alueella n. 0,09 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 12 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,18 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,48 milj. GJ eli n. 0,13 milj. MWh (taulukko 41). Sumpunkorpi soveltuu keskiosaltaan pienialaiseen jyrsinturvetuotantoon sekä etelä- ja pohjoisosiltaan palaturvetuotantoon. Erittäin suuri liekojen määrä 0,1-1,0 m syvyydessä nostaa tuotantokustannuksia.

51 Niinisuo (kl , x = 70392, y = 4946) sijaitsee vajaat 30 km Pielaveden kirkolta pohjoiseen. Kulku - yhteydet suolle ovat heikot (kuva 41). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 48 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 25 ha, yli 1,5 m aluetta 13 ha ja yli 2 m aluetta 6 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 4,6 kp/10 ha. Vallitsevia suotyyppejä ovat tupasvillarämemuuttuma, ruohoinen sararämemuuttuma ja rahkarämeojikko. Reunamilla o n kangaskorpiojikkoa. Puusto on harvaa riukuasteen metsikköä. Suolla on melko uusi, kattava ojitus. Vedet laskeva t ojia myöten pohjoiseen. Kuivatusmandollisuudet ovat, hyvät.

52 Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,13 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,68 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,68 m (liite 2). Suon pohjalla on pää - asiassa moreenia tai hiekkaa (kuvat 42 ja 43). Saravaltaisen turpeen osuus on 44 % ja rahkasammalval - taisen 56 Yleisimmät turvelajit ovat SC-t (15 %), S- t (14 %) ja ErCS-t (13 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus o n 23 Puunjäännösturvetta on 5 % ja varputurvetta 7 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Paikoitellen maatuneisuus kasvaa selväpiirteisesti pohjaa koht i (kuva 43). Toisaalla turvekerroksen keskiosassa on hyvin maatuneen turpeen linssejä (kuva 42).

53 Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,9 %). 0,1-1,0 m välisessä kerroksessa liekoisuus on erittäin korke a (4,3 %) (taulukko 38). Yli 1 m syvyisellä alueella liekoje n määrä on erittäin suuri (7,1 %) 0,6-1,0 m kerroksessa (tau lukko 39). Pisteellä A 300 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 1,9-4,3 % ja on keskimäärin 2,7 Turpeen ph :n vaihteluväl i on 4,1-4,9 (taulukko 11). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 90,4 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 j a keskiarvo 88 kg/m 3, Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeell e on keskimäärin 21,6 MJ/kg (taulukko 40). Niinisuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,54 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,23 milj. m 3 (43 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n.

54 - 63-0,42 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,27 milj. suo-m 3 j a yli 2 m alueella n. 0,15 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 11 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,20 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,38 milj. G J eli n. 0,10 milj. MWh (taulukko 41). Niinisuo soveltuu turpeensa puolesta jyrsinturvetuotantoon. Suon keskiosan lähes maatumaton pintarahkaturve o n syytä poistaa ennen jyrsinturpeen tuotantoa. Niinisuon korke a liekoisuus nostaa tuotantokustannuksia.

55 "Löytänänsuo" (kl , x = 70333, y = 4922 ) sijaitsee n. 25 km Pielaveden kirkolta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suolle ovat melko hyvät. Metsäautotie tulee suon länsi - laidalle (kuva 44). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 103 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 54 ha, yli 1,5 m aluetta 34 ha ja yli 2 m aluetta 9 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 4,3 kpl/10ha.

56 Varsinainen korpi on yleisin suotyyppi suon eteläosissa. Keskiosissa on korpirämettä ja erilaisia turvekankaita. Suo n pohjoisosassa on tavattavissa useita eri suotyyppejä esim. ruo - hoheinäkorpea ja rääseikkökorpea. Puusto on keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Suo on ojitettu harvakseltaan koko alueelta. Vedet laskevat ojia myöten kaakkoon Löytänänjärveen, jonka läheisyys vaikeuttaa suon etelä- ja keskiosien kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,16 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,65 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,39 m (liite 2). Suon pohjalla on, Löytänän lähistössä, vaihtelevanpaksuisia liejukerrostumia (kuv a 42). Pohjan mineraalimaalajeina vaihtelevat savi, hiesu ja pohjoisosassa moreeni.

57 Saravaltaisen turpeen osuus on 35 % ja rahkasammalvaltai - sen 64 Ruskosammalvaltaista turvetta on 1 Yleisimmä t turvelajit ovat LCS-t (14 %), CS-t (10 %) ja SC-t (10 %) ( lii - te 3). Tupasvillaturpeen osuus on 13 Puunjäännösturvett a on 30 % (0,14 milj. m 3 ) ja varputurvetta 1 5 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,4, heikosti maatuneen pin - takerroksen 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Turve - kerrostuma on maatuneisuuden suhteen vaihteleva. Paikoitelle n maatuneisuus kasvaa normaalisti pohjaa kohti mentäessä, paikoitellen heikosti maatunutta turvetta on myös suon pohjaosiss a (kuvat 45 ja 46). Koko suossa on liekoja runsaasti (3,7 å). Liekoisuus o n erittäin korkea (7,6 %) 0,6-1,0 m välisessä kerroksessa (tau - lukko 38). Yli 1 m syvyisellä alueella liekojen määrä on vieläkin suurempi (taulukko 39). Pisteellä A 700 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,8-7,3 % ja on keskimäärin 4,4 Turpeen ph :n vaihteluväl i on 4,0-4,8 (taulukko 12). Vesipitoisuuden keskiarvo on 84,8 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 155 kg/m3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,4 MJ/ka (taulukko 40).

58 "Löytänänsuon" luonnontilainen turvemäärä on n. 1,1 9 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuu s n. 0,32 milj. m 3 (27 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on tur - vetta n. 0,89 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,66 milj. suo-m 3 ja yli 2 m alueella n. 0,24 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 17 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,25 milj. suo- m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,82 milj. GJ eli n. 0,22 milj. MWh (taulukko 41). "Löytänänsuo" soveltuu turpeensa puolesta sekä jyrsinettä palaturvetuotantoon. Suon etelä-, itä- ja kaakkoisosa t jäävät kuivatusvaikeuksien takia polttoturvetuotannon ulkopuolelle. 14. Soidinsuo (kl , x = 70352, y = 4787) sijaitsee runsaat 30 km Pielaveden kirkolta luoteeseen, Laukkalan kylässä. Kulkuyhteydet suolle ovat melko hyvät. Paikallisti e kulkee suon luoteispuolitse (kuva 47).

59 Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 27 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 17 ha, yli 1,5 m aluetta 11 ha ja yli 2 m aluetta 4 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 5,6 kpl / 10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on suon pohjoisosassa kangaskorpimuuttuma ja keski- ja eteläosissa tupasvillarämemuuttum a (kuva 48). Puusto on keskinkertaisen tiheää, harvennusmetsikköä. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat oji a myöten pohjoiseen Selkäydenkanavaan, jota pitkin edelleen lounaaseen Savijärveen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,26 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,65 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,71 m (liite 2). Suon pohjalla on muuta - ma dm liejua lähes kauttaaltaan (kuva 48). Pohjan mineraali - maalajina on pääasiassa hiesu (kuvat 48 ja 49).

60 Saravaltaisen turpeen osuus on 72 % ja rahkasammalvaltaisen 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat CS-t (39 %), SC-t (19 % ) ja ErS-t (11 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 15 %, Puunjäännösturvetta on 9 % ja varputurvetta 2 %, Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Kohtalaisesti maatuneen turpeen linssejä on hyvin maatuneen turpee n seassa (kuvat 48 ja 49). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,5 %). Liekoisuu s on erittäin korkea (4,9 %) aivan suon pintakerroksessa (0-0,5 m) (taulukko 38). Yli 1 m syvyisellä alueella liekojen mää - rä on keskimääräistä (2,8 %) luokkaa (taulukko 39). Pisteellä A 400 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 4,1-8,6 % ja on keskimäärin 7,0 Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,8-6,0 (taulukko 13). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 86,2 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 166 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,1 MJ/kg (taulukko 40).

61 Soidinsuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,34 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,14 milj. m 3 (41 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,2 8 milj. suo-m 3, yli 1,5 m alueella n. 0,21 milj. suo-m 3 ja yl i 2 m alueella n. 0,09 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 9 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,13 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,31 milj. GJ eli n. 0,08 milj. MWh (taulukko 41). Soidinsuo soveltuu pienialaiseen palaturvetuotantoon. Tämä edellyttää kuitenkin lähes maatumattoman pintarahkaturpee n poistamista. Korkea liekoisuus nostaa kustannuksia jonkin verran. 15. Luttisuo (kl , x = 70345, y = 4795) sijait - see runsaat 30 km Pielaveden kirkolta luoteeseen, Laukkalan kylässä. Kulkuyhteydet suolle ovat heikohkot. Kärrytie tule e suon lounaispuoliselle pellolle (kuva 50). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 46 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m aluetta 11 ha ja yli 2 m aluetta 4 ha (taulukko 37). Tutkimuspistetiheys on 4,6 kpl / 10 ha.

62 Luttisuo on lähes kauttaaltaan mustikkaturvekangasta (kuva 51). Puusto on tiheää harvennusmetsikköä. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskevat suo n halki virtaavaa Luttipuroa pitkin lounaaseen Kivikanavaan, jota pitkin edelleen pohjoiseen Savijärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,04 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,59 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) osuus 0,36 m (liite 2). Suon pohjalla on, syvimmissä paikoissa paksultikin (kuva 51), liejua. Pohjan mineraalimaalajeina vaihtelevat hiesu ja hiekka (kuva 51).