GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/16 9. Jukka Leino. Kuopiossa tutkitut suot j a niiden turvevara t

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/16 9 Jukka Leino Kuopiossa tutkitut suot j a niiden turvevara t Kuopio 1985

2 Tekijän osoite : Geologian tutkimuskesku s PL Kuopio 10

3 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 3 Kenttätutkimukset 3 Laboratoriotutkimukset 6 Tutkimusaineiston käsittely 6 TUTKITUT SUOT 9 TULOSTEN TARKASTELU 8 2 Soiden esiintyminen ja tutkittu suoala 8 2 Suotyypit 8 2 Turvekerrostumien paksuus ja maatuneisuus sekä turvemäärä 8 3 Turvelajijakauma 8 3 Liekoisuus 8 4 Turpeen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet 8 4 Soveltuvuus turvetuotantoon 8 6 KIRJALLISUUTTA 8 9 LIITTEET

4 - 3 - JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (ent. Geologinen tutkimuslaitos ) on tehnyt turvetutkimuksia Kuopion ympäristössä jo 70-luvu n alussa. Tarkoituksena oli löytää polttoturvetuotantoon soveltu - via soita ja nämä lähinnä orientoivat tutkimukset tehtiin yhteistyössä Vapon kanssa. Tarkemman tutkimuksen kohteeksi Kuopi - on alueen soita tuli 1980, 1983 ja 1984 aluksi maaperäkartoituk - seen liittyvinä ja lopuksi täydennettiin selvitys käsittämään kaikki yli 20 ha :n laajuiset suot. Tutkimustulokset on koott u tähän raporttiin. Tutkittuja soita on 25 kpl, joista pääosa o n tutkittu linjaverkostoa käyttäen. Pienimmillä ja rikkonaisill a soilla on tyydytty hajapisteisiin. Tutkimuksen pääasia on selvittää turvekerrostumien sovel - tuvuus turvetuotantoon ja soiden käyttökelpoinen turvemäärä j a -laatu sekä energiasisältö. Monipuolinen tutkimus antaa perus - tietoja myös soiden muille käyttömahdollisuuksille. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskus - sen turvetutkimuksissa yleisesti käyttämiä menetelmiä (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1978). Tällöin tutkittavalle suolle laadit - tiin linjasto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vede - tystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista, jotka ovat tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimus - pisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoill a usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Syvyys - mittauksia tehtiin myös poikkilinjojen välisillä linjoilla 50 m : n välein. Näitä linjoja ei ole raivattu maastoon, eikä vaaittu. Kuvasta 1 selviää tutkittujen soiden sijainti.

5 Kuva 1. Kuopiossa tutkitut suot

6 - 5 - tutkitut suot : 1. Turvesuo 2. Varkaansu o 3. Kukkoneva 4. Kelkunsuo 5. Suurisuo 6. Kinnulanmäensuo 7. Soidinsuo 8. Vehmassuo 9. Tetrisuo 10. Tarvaisneva 11. Vasaralamminsuo 12. Iivonsuo 13. Ryönänsuo 14. Pehmeisensuo 15. Pehmeisennev a 16. Soidinsu o 17. Pehkulamminsuo 18. Suosaarensuo 19. Palossuo 20. Köttikorp i 21. Mustakorp i 22. Pöytäsuo 23. Riitasuo 24. Heinälamp i 25. Likolamp i Tutkimuslinjastot on vaaittu ja vaaitukset pyritty kiin - nittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisell a tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisi l - la suotyypeillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mahdol - liset hakkuut. Kairalla otetuista turvenäytteistä määritettii n turvelaji lisätekijöineen, maatuneisuus (H1-10), kosteus ja kui - tuisuus. Kairaushavaintoja tehtiin myös turpeen alla olevist a maalajeista. Maatumattoman puuaineksen, ns. liekoisuuden, selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma tutkimuspisteiden ympärillä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen saakka. Mäntäkairall a otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin ko. suon turvekerrostumaa.

7 - 6 - Laboratoriotutkimukse t Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märästä näy t teestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ssa vakiopainoon. Ns. tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä eli suo-m 3 :n irtotiheys. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin 815 ± 25 C :ssa hehkuttamalla tuhkapitoisuus ja osast a näytteitä lämpöarvo Leco AC-200 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tutkimusaineiston käsittel y Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus eri puolilla suota sekä suon pinna n kaltevuus. Joistakin soista on piirretty myös suotyyppien j a liekoisuuden esiintymistä kuvaavat kartat. Niissä on tutkimuspisteittäin suotyyppilyhenne ja liekomäärityksissä havaitut lie - ko-osumat (kpl) 0-0,5 m :n, 0,6-1,0 m :n, 1,1-1,5 m :n j a 1,6-2,0 m :n syvyysvyöhykkeissä. Soiden turvekerrostumia o n havainnollistettu tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- j a maatuneisuusprofiileilla. Selitykset käytetyistä merkinnöist ä on liitteessä 5. Turpeen käyttösuunnitelmien laatimisen kannalta välttämättömiä keskiarvoja on koottu taulukkoon (liite 1). Siinä oleva t turvekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin heikos - ti maatuneen pintakerroksen (H1-4), hyvin maatuneen pohjakerroksen (H5-10) ja koko turvekerrostuman (H1-10) osalta erikseen ko - ko suon, yli 1 m :n ja yli 2 m :n syvyisille suonosille. Tulokse t on ilmoitettu pyöristettyinä yhden tai kahden desimaalin tarkkuu - teen. Keskimaatuneisuuksien erot suon eri syvyysalueilla ova t niin pieniä, ettei niiden laskeminen erikseen ole tarpeellista. Pinta-alat määritettiin suokartoilta planimetrillä. Turvemäärät on laskettu käyttäen vyöhykkeistä laskutapaa. Syvyysvyöhyke on metrin välein piirrettyjen syvyyskäyrien välinen alue. Vyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla pinta-ala vyöhykkeellä ole - vien kairauspisteiden keskisyvyydellä. Syvyysalueiden turvemäärät on saatu laskemalla vyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Syvyys - alueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla turvemäärät pinta-aloilla.

8 - 7 - Turvelajijakaumat esitetään liitteessä 2. Siinä turvelaji t on jaettu rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin. Rahkavaltaise t on jaettu rahka- ja sararahkaturpeisiin ja saravaltaiset vastaa - vasti sara- ja rahkasaraturpeisiin. Nämä on edelleen jaettu ryh - miin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Erikseen on laskett u puun jäännöksiä sisältävien turvelajien kokonaisosuus. Koko aineiston keskiarvot on laskettu turvemääriin painotettuna. Tutkimuspisteiden ja syvyysmittauspisteiden suotyyppimääri - tysten perusteella laskettiin suotyyppien prosenttijakauma (lii - te 3). Kunkin suotyypin osuus on laskettu prosentteina suon havaintopisteiden määrästä. Taulukon koko aineistoa koskeva keskiarvorivi laskettiin havaintopisteiden osuutena koko havainto - määrästä. Linjaverkostosta johtuu, että saaduissa prosenttiluvuissa soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suo - tyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut keskiarvot kuvastavat sange n hyvin kunkin suon suotyyppien suhteita sekä antavat kuvan ojituk - sen laajuudesta. Liekojen määrää, eli soiden liekoisuutta, ja jakautumist a on selvitetty laskemalla ns. Pavlovin menetelmää soveltaen liekojen prosentuaalinen osuus turvekerrostuman 0-0,5 m :n, 0,6-1, 0 m :n, 1,1-1,5 m :n ja 1,6-2,0 m :n syvyysvälien tilavuudest a soiden? 1 m :n ja? 2 m :n syvyisten alueiden osalta (liite 4). Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suon sijainti, ympäristön topografia ja suon koko. Niissä kuvataan suo - tyyppien jakauma, puustoisuus ja ojitustilanne tutkimusajankohta - na. Käytettyjen lyhenteiden ja luokitusten selitykset ovat sivul - la 8 ja liitteessä 5. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pintaosa n käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, missä maatuneisuu s on korkeintaan H 4. Pohjaosalla tarkoitetaan tämän alle jäävää kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisesti (H5-6) ja/ta i hyvin (H7-10) maatunut, mutta siinä voi esiintyä heikostikin maa - tuneita kerroksia. Suon keskustan turvekerrostuman rakenteest a on lyhyt kuvaus. Liekoisuuden suhteen tarkastellaan suon yl i metrin syvyistä aluetta. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esitetään ph, tuhkapitoisuus (% :eina kuivapainosta), vesipitoisuus (% :eina märkäpainosta), kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot tau - lukkona. Keskiarvoja laskettaessa on näytesarjan alin cm :n

9 - 8 - pituinen näyte jätetty huomioimatta. Alimpaan näytteeseen vaikuttaa suon pohjan mineraalimaa, toisaalta tämä osa jää turvetu o- tannossa käyttämättä. Suon aivan pinnimmainen kerros on jätett y huomioimatta, jos se on katsottu tulevan poistetuksi ennen poltto - turvetuotantoa. Turvemäärätietojen jälkeen on arvio ko. suo n turvekerrostuman käyttömahdollisuudesta ja siihen vaikuttavist a eri tekijöistä. Turvetuotantoon soveltuvista soista on esitetty arvio tuotantokelpoisesta alasta ja sen sisältämästä tuotantokel - poisesta luonnontilaisesta turvemäärästä. Tämä turvemäärä on laskettu vähentämällä suon pohjalle jäävä turvekerros ja mahdollinen pinnasta poistettava kerros. Puuston kehitysluokan, liekoisuuden ja turpeen maatuneisuude n yhteydessä on käytetty seuraavia luokitteluja : Puuston kehitysluokat (1-6) : 1. Aukeat alat ja siemenpuusto t 2. Taimistot ja riukuasteen metsikö t 3. Harvennusmetsikö t 4. Varttuneet kasvatusmetsikö t 5. Uudistuskypsyyden saavuttaneet metsikö t 6. Vajaatuottoiset metsikö t Liekoisuus : erittäin alhainen, kun liekoisuusprosentti on alle 1 % alhainen, % keskimääräinen, % korkea, % erittäin korkea, - - yli 4 % Turpeen maatuneisuus yleistetysti : H1-3 (lähes) maatumaton turv e H4 heikosti maatunut turv e H5-6 kohtalaisesti maatunut turv e H7-10 hyvin maatunut turve

10 - 9 - TUTKITUT SUO T 1. Turvesuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35260). Lahdekkeinen suo rajoittuu pohjoisessa Laukaanjokee n ja muualla loivapiirteisiin moreenimäkiin. Eteläosan poikki kulkee voimalinja. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 2). Pinta-ala on noin 40 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha ja yl i kanden metrin 12 ha. Tutkimuspisteitä on 6,3 kpl/10 ha.

11 Kuva 3. Turvesuon suotyyppi- ja liekoisuuskartta. Suon keskustassa on laajahko entinen turvepehkun nostoalue, joka on istutettu männylle. Länsiosassa on kytöheittoa ja räme - sekä korpimuuttumia (kuva 3). Puusto on reunoilla kasvuisaa, keskustassa taimikkoa. Tutkimuspisteistä on rämeillä 48 % j a korvissa 20 %. Vanhan turpeennostoalueen osuus on 24 %. Su o on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat pohjoiseen, Laukaanjokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat pohjoisosassa heikot, eikä keskusta a sakaan turvekerrostuman pohjaosaa saada ojittamalla kuivatuksi.

12 Turvesuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pintakerrost a 0,1 m ja pohjakerrosta 1,8 m. Keskustassa on turvetta noin 3 m. Eteläinen lahdeke on hyvin ohutturpeinen. Suon pohja on muodoltaan tasaisen maljamainen (kuvat 4 ja 5). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Keskustassa on paksuhko liejukerros. Turvesuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 75 %, saraval - taisia 24 % ja ruskosammalvaltaisia noin 1 %. Puunjäännöksi ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 17 %. Yleisimmä t turvelajit ovat CS- (24 %), ErS- (14 %) ja SC-turve (14 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3, pintakerroksen 2, 3 ja pohjakerroksen 6,8. Heikosti maatunut pintakerros on hyvin

13 ohut. Sen alla on hyvin maatunutta ErS- ja ErCS-turvetta run - saan metrin paksuudelta. Tämän jälkeen seuraa keskustassa paksu, reunoilla ohuempi, saravaltaisen turpeen kerros, jonka pohjaosassa on runsaasti eri lisätekijöitä (kuvat 4 ja 5). Liekoisuus o n keskimääräinen (2,7 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (5,85 %). Liekoja on tasaisesti koko suon alueella (kuv a 3). Suon keskustassa otetussa näytesarjassa turpeen tuhkapitoisuus nousee noin 1,5 m :n syvyydessä 5 % :iin. Keskiarvo on 3,65%. Vesipitoisuuden keskiarvo on 90,4 %. Tehollinen lämpöarvo on melko korkea : keskiarvo 22,2 MJ/kg (taulukko 1). Näytteenottokairan koekäytössä on turvekerrostuman keskimääräiseksi kuivaainesisällöksi saatu 100 kg/suo-m 3.

14 Turvesuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,06 0,52 0,5 7 Yli 1 m 0,03 0,45 0,4 8 Yli 2 m 0,02 0,29 0,3 0 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 94 % pohjaturvetta. Turvesuo soveltuu turvekerrostumansa ominaisuuksien puolesta hyvin polttoturvetuotantoon, mutta käyttöä rajoittaa kuivatusvaikeudet. Tuotantokelpoista aluetta on likipitäen vanha pehkunnostoalue, noin 25 ha ja sen käyttökelpoisen turpeen määrä o n noin 0,40 milj. suo-m 3, kun huomioidaan kuivatusvaikeudet.

15 Varkaansuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35263). Varkaanlampien välinen suo rajoittuu pohjoisessa jyrkärinteiseen ja kallioiseen mäkeen ja etelässä taas alavaan soistuneeseen moreenimaastoon (kuva 6). Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Suon poikki kulkee sähkölinja A 250 :n poikkilinja n kohdalta. Pinta-ala on noin 30 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 27 ha ja yli kahden metrin 15 ha. Tutkimuspisteitä o n 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskustassa tiheäpuustoine n rahkarämemuuttuma ja reunempana isovarpurämemuuttuma. Mineraalimaan läheisyydessä on korpityyppejä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 54 %, korvissa 38 % ja muita 8 %. Suo on ojitettu kokonaan.

16 Vedet valuvat itäosasta Kurkilampeen ja edelleen ojia myöten itään. Kuivatusmahdollisuudet ovat lasku-uoman osalta hyvät, mutta lammet vaikeuttavat kuivatusta. Varkaansuon turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m. Tästä on pintaker - rosta 0,2 m ja pohjakerrosta 2,0 m. Suo syvenee reunoistaan nopeasti. Suon pohja on muodoltaan tasaisen maljamainen (kuva 6). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Liejua on lähes koko suon alueella 0,2-1,0 m paksulti. Varkaansuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 63 % ja sara - valtaisia noin 37 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC- (15 %), ErS- (14 %), CS- (14 %) ja LCS-turve (13 %). Järviruo' on jäännöksiä on runsaasti lisätekijänä turvekerroston alaosassa (kuva 7). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, pintakerroksen 2,2 j a pohjakerroksen 6,1. Kerrosjärjestys on samanlainen lähes kok o suon alueella. Pinnassa on noin 0,5 m :n vahvuudelta heikost i maatunutta rahka- ja tupasvillarahkaturvetta. Sen alla on metri n vahvuinen, hyvin maatuneen ErS-, CS- ja LCS-turpeen kerros. Sitten turve vaihtuu saravaltaiseksi ja maatuneisuus laskee H4 :ään. Liejun yläpuolella on runsaasti järviruo'on ja kortteen jäännöksiä. Liekoisuus on keskimääräinen (2,9 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (4,2 %). Liekojen jakauma on epätasainen ja vaihteleva. Pisteellä A 250 otetussa näytesarjassa ph kasvaa tasaisest i pohjaa kohden, tuhkapitoisuus on varsin alhainen (ka 2,2 %), kui - va-ainemäärä vaihteleva kg/suo- m3 (ka 21,3 MJ/kg, taulukko 2 ) ja lämpöarvo korkeahko Varkaansuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo- m3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,06 0,54 0,6 1 Yli 1 m 0,06 0,53 0,5 9 Yli 2 m 0,05 0,35 0,4 0 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 90 % pohjaturvetta. Turvekerrostuman puolesta Varkaansuo soveltuu hyvin poltto - turvetuotantoon, mutta sijainti kahden lammen välissä vaikeutta a merkittävasti suon kuivatusta.

17 Kukkoneva sijaitsee karttalehdellä (x= ja y= 35270). Pitkänomainen suo rajoittuu jyrkähköihin, suuntautuneisiin moreenimäkiin, luoteessa peltoon. Kulkuyhteyde t ovat varsin hyvät (kuva 8). Pinta-ala on noin 25 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli kahden metrin 12 ha. Tutkimuspisteitä on 8,8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskustassa lyhytkorsineva - muuttuma, jolla on mäntytaimikko. Reunenpana on tupasvillarämemuuttumaa ja korpimuuttumaa. Pohjoisreunalla on sararämemuuttumaa. Puusto on taimikkoasteella ja tiheää. Tutkimus - pisteistä on nevamuuttumilla 18 %, rämeillä 46 % ja korviss a 36 %. Suo on ojitettu koko alaltaan. Kuivatusmandollisuude t ovat hyvät.

18 Kukkonevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m. Tästä on pintakerrosta 1,1 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Suo syvenee reunoistaa n nopeasti ja sen pohja on muodoltaan allasmainen. Yleisimmä t pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Liejua ei tavattu. Kukkonevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 54 % ja saravaltaisia noin 46 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat LCS- (14 %), SC- (11 %) ja LSC-turve (11 %). Lisätekijöitä esiintyy runsaas - ti (kuva 9 ja liite 2). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerroksen 3,4 ja pohjakerrosken 6,5. Keskustassa o n paksu heikosti maatunut ErS-turvekerros. Reunoilla se on ohut. Turvekerroston keskiosa on maatuneisuudeltaan H4-6. Keskustass a se koostuu suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä sisältävistä CS - turpeista, reunoilla taas on saravaltaista turvetta. Suon pohjalla on hyvin maatuneita puuturpeita (kuva 9). Liekoisuus on alhainen (1,3 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (2,0 %). Kukkonevassa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,21 0,24 0,4 5 Yli 1 m 0,19 0,20 0,3 9 Yli 2 m 0,16 0,15 0,3 1 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 51 % pohjaturvetta. Paksun heikosti maatuneen pintakerroksen takia Kukkonev a ei sovellu polttoturvetuotantoon. Pintakerroksesta ei ole saa - tavissa hyvälaatuista kasvuturvetta lisätekijöiden runsaan mää - rän takia.

19 Kelkunsuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35230). Pitkänomainen suo rajoittuu luoteesta kaakkoon suuntautuneisiin moreeniselänteisiin. Luoteispäätä on raivattu pelloksi. Kulkuyhteydet ovat varsin hyvät (kuva 10). ; Pinta-ala o n noin 25 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha ja yl i kahden metrin 12 ha. Tutkimuspisteitä on 7,6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme- ja tupasvillaräme - muuttuma. Reunoilla on kapea korpivyöhyke (kuva 11). Puusto o n harvahkoa taimikkoasteen männikköä. Tutkimuspisteistä on rämeill ä 84 % ja korvissa 16 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vede t valuvat keskikohdalta ojia myöten etelään. Kuivatusmahdollisuu - det ovat varsin hyvät.

20 Kelkunsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,8 m. Tästä on pintakerrosta 1,3 m ja pohjakerrosta 1,5 m. Suo syvenee nopeasti reunoiltaan. Vain kaakkoispää on ohutturpeinen. Suon pohja on muodoltaan tasaisen maljamainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekk a ja moreeni. Liejua tavataan ohut kerros vain syvimmissä pisteissä. Kelkunsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 48 % ja sara - valtaisia noin 52 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat ShSC-- (18 %), LSC- (13 %) ja ErS-turve (12 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerroksen 3,5 ja pohjakerroksen 6,3. Kerrosjärjestys on selkeä : ohuen heikosti maatuneen ErS - pintaturpeen alla on varsin ohut kohtalaisesti tai hyvin maatunu t CS-turvekerros. Tämän alla on turvekerrostuman pääosan muodosta.

21 va H4- ja alempana H5-6-maatunut, runsaasti eri lisätekijöitä sisältävä saravaltainen turvekerros. Pohjalla on noin puoli metri ä paksulti hyvin maatunutta puuturvetta ja paikoin heikosti maatunutta saravaltaista turvetta (kuva 12). Liekoisuus on erittäin al - nainen (0,9 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (1,2 %). Liekoja on eniten suon reunoilla, keskustassa vai n vähän (kuva 11). Pisteeltä A 800 otetussa näytesarjassa tuhkapitoisuus o n alhainen (ka 2,7 %), vesipitoisuus on melko korkea (ka 92,2 %), kuiva-aineen määrä alhainen (ka 72 kg/suo-m 3 ) ja lämpöarvo kohtalainen (ka 20,4 MJ/kg) (taulukko 3).

22 Kelkunsuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,22 0,29 0,5 0 Yli 1 m 0,21 0,25 0,4 5 Yli 2 m 0,19 0,20 0,3 9 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 54 % pohjaturvetta. Kelkunsuo soveltuu kohtalaisen hyvin polttoturpeen tuotantoon. Turve on laadultaan kohtalaista, mutta suon yhtenäine n muoto, kuivatusmahdollisuudet, alhainen liekoisuus ja hyvä si-

23 jainti tiestöön nähden ovat tuotannon kannalta posiitiivisi a tekijöitä. Tuotantokelpoisen alueen pienuuden (15 ha) takia on palaturvetuotanto suositeltavin tuotantotapa. Tuotantokelpoista turvetta on noin 0,35 milj. suo-m 3, kun huomioidaan pohjalle jää - vä turve. 5. Suurisuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35220). Pyöreähkö suo rajoittuu moreenikumpareisiin, keskusaa ja eteläpäätä on raivattu viljelykseen. Kulkuyhteydet ova t erittäin hyvät (kuva 13). Pinta-ala on noin 60 ha, mistä on yl i metrin syvyistä aluetta 50 ha ja yli kahden metrin 30 ha. Tutkimuspisteitä on 5,8 kpl/10 ha.

24 Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttuma suo n keski- ja itäosassa, puron varrella ruoho- ja heinäkorven muuttu - ma (kuva 14). Puusto on harvaa tai keskitiheää ja taimikko- j a riukuasteella. Tutkimuspisteistä on rämeillä 77 %, korvissa 14 %j a turvekankailla 9 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet valuva t keskellä virtaavaan Myllyjokeen ja edelleen pohjoiseen. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät.

25 Suurisuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,9 m. Suo syvenee nopeasti reunois - taan ja keskusta on yli 3 m syvä. Keskustassa on tosin myö s pieni alle 2 m :n syvyinen alue (kuva 13). Suon pohja on muodol - taan melko tasainen ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka j a moreeni. Keskustan paksuturpeisella alueella on suon pohjall a paksu liejukerros ja sen alla savea ja hietaa (kuva 15 ja 16).

26 Suurisuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 75 % ja sara - valtaisia noin 25 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat LCS- (23 %), ErS- (20 %) ja CS-turve(14 %). Eri lisätekijöitä tavataan runsaasti. Saravaltainen turve esiintyy Myllyjoen varrella ja suo n länsiosassa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5, pinta - kerroksen 2,2 ja pohjakerroksen 7,1. Myllyjoen ympäristö ja saravaltaisen turvekerroston alueet ovat keskimäärin heikosti maa - tuneita, muualla turve on pitkälle maatunutta. Liekoisuus on korkea (3,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (5,6 %). Pisteen A 700 turvekerrostumassa on tuhkapitoisuus varsi n alhainen (ka 1,6 %), kuiva-ainemäärä alhainen (ka 81 kg/suo- m 3 ) ja lämpöarvo kohtalaisen korkea (ka 21,0 MJ/kg, taulukko 4).

27 Suurisuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H4-10 H1-1 0 Koko suo 0,14 1,01 1,1 5 Yli 1 m 0,12 0,97 1,0 9 Yli 2 m 0,08 0,70 0,7 8 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 89 % pohjaturvetta. Suurisuo soveltuu tyydyttävästi polttoturvetuotantoon. Hyviä puolia ovat ohut heikosti maatunut pintakerros, pitkälle maa - tunut ja paksuhko turvekerros, alhainen tuhkapitoisuus, korkeahk o lämpöarvo, hyvät kulkuyhteydet. Huonoja puolia taas ovat turve - kerroksen epähomogeenisuus, korkea liekoisuus, suokuution alhai - nen kuiva-ainesisältö ja suon poikki virtaava Myllyjoki. Tuotan - toon soveltuva ala on suon yli 2 m :n syvyinen alue, noin 30 ha ja sen sisältämä tuotantokelpoinen turvemäärä 0,70 milj. suo- m3. 6. Kinnulanmäensuo sijaitsee karttalehdellä (x = ja y= 35300). Lahdekkeinen suo rajoittuu pääosaltaa n jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Pohjoisosaa on raivattu pelloik - si (kuva 17). Kulkuyhteydet ovat huonot. Pinta-ala on noin 5 0 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha ja yli kahden metrin 30 ha. Tutkimuspisteitä on 5,8 kpl/10 ha. Suon pohjoispää on tupasvillarämemuuttumaa ja reunoill a korpimuuttumaa. Keskustassa on pieni lyhytkorsinevan alue, muu - toin keskustassa ja eteläosassa vallitsevat tupasvillaräme, sa - raräme ja paikoin saranevakin. Reunoilla on vetistä nevakorpea. Eteläisin osa on ojitettu. Puusto on ojittamattomalla alueell a kitukasvuista ja suureksi osaksi kelokkoa. Ojitetulla alueell a puusto on osaksi hakattu ja taimikkoasteella. Reunoilla puusto on kookkaampaa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 7 %, rämeill ä 55 %, korvissa 34 % ja muita 4 %. Suoalasta on ojitettu noi n 50 %. Vedet valuvat pääosalta pohjoiseen ja ojia myöten Hiltulanlahteen. Kuivatusmahdollisuudet ovat syvimpiä kohtia lukuun - ottamatta tyydyttävät. Kinnulanmäensuon turvekerrostuman keskipaksuus on 2,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,0 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 2,4 m. Suo on syvä ja syvenee

28 reunoistaan varsin nopeasti (kuva 17). Myös luoteisosaan rajoittuvalla pellolla on turvetta. Suon pohja on muodoltaan hiema n epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hieta ja moreeni. Keskustassa on paksu liejukerros (kuva 18). Kinnulanmäensuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 88 % j a saravaltaisia noin 12 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on noin 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat CS- (27%), LCS- (22 %) ja ErS-turve (12 %).Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintakerroksen 2,5 ja pohjakerroksen 5,9. Turvekerrostumassa on runsaasti vaihteluita niin turvelajien kuin maatuneisuudenkin suhteen. Liekoisuus on korkea (3,8 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (5,7 %).

29 Kinnulanmäensuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m 3 ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,31 0,95 1,2 6 Yli 1 m 0,25 0,95 1,2 0 Yli 2 m 0,23 0,81 1,0 4 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 79 % pohjaturvetta.

30 Pääosa suosta soveltuu huonosti polttoturvetuotantoon turvekerrostuman turvelaji- ja maatuneisuusvaihteluiden vuoksi. Pohjoisosa, A 200-poikkilinjan alue, voisi tulla kyseeseen pala - turpeen pientuotantoalueena, mutta siellä turvekerrostossa o n erittäin runsaasti liekoja. Suon keskustan ojittamaton alue on vaihtelevien suotyyppiensä ansiosta sovelias luonnonsuojelukohteeksi. Sijainti lähellä Kuopiota antaa merkitystä esim. opetuskohteena. 7. Soidinsuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35330). Pitkänomainen suo rajoittuu loivasti nouseviin moreeniselänteisiin. Kulkuyhteydet ovat varsin hyvät (kuva 19). Pinta-ala on noin 30 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a 15 ha ja yli kahden metrin 1 ha. Tutkimuspisteitä on 9,7 kpl / 10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat olleet tupasvillarämemuuttuma ja lyhytkorsirämemuuttuma. Reunoilla on kapea korpivyöhyke. Keskustassa on aiemmin nostettu turvepehkua. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat pohjoiseen.

31 Soidinsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Vain yhdellä kairauspisteellä on turvetta yli 2 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hiekka ja hieta. Lieju a on ohut kerros ennen savea. Usein on liejun ja saven väliss ä ohut hiekkakerros. Suon eteläpäässä on liejua turvekerroste n välissä. Soidinsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 93 % ja sara - valtaisia noin 7 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErS- (54 %), ErCS- (17 %) ja CS-turve (9 %). Turvekerrostuman keskimaatunei - suus on 5,2, pintakerroksen 1,9 ja pohjakerroksen 7,0. Pinta - kerros, lähes kolmasosa turvekerrostumasta, on heikosti maatunut - ta ErS-turvetta. Turvekerrostuman keskiosa on hyvin maatunutt a ErS- ja ErCS-turvetta. Pohjalla on heikosti maatunutta, runsaasti korteenjäännöksiä sisältävää paikoin saravaltaista turvett a (kuva 20). Liekoisuus on korkea (3,9 %). Liekoja on eniten syvvvsvälillä m (7.7 %).

32 Soidinsuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,11 0,20 0,3 1 Yli 1 m 0,07 0,15 0,2 1 Yli 2 m 0,01 0,02 0,0 2 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 69 pohjaturvetta. Pääosa suosta on otettu palaturpeen nostoalueeksi. 8. Vehmassuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35245). Pohjoisosastaan saarekkeinen suo rajoittuu jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteit ä myöten hyvät (kuva 21). Pinta-ala on 89 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 66 ha ja yli kahden metrin 35 ha. Tutkimuspisteitä on 3,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 5,8 kpl/10ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvilla- ja korpirämemuut - tuma. Luoteisosassa on turvekangasta (kuva 22). Puusto on harvaa tai keskitiheää, taimikko- ja riukuvaiheen männikköä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 56 %, korvissa 17 % ja turvekankaill a 27 %. Suo on ojitettu kokonaan. Suon pintaosa on melko kuiva. Vedet valuvat luoteiskulmasta länteen, Vehmasjärveen. Kuivatus - mahdollisuudet ovat melko hyvät. Vehmassuon turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,4 m. Tästä on pintakerrost a 0,4 m ja pohjakerrosta 2,0 m. Keskustassa on turvetta parhaimmillaan yli 5 m ja yli 4 m :n aluetta on 12 ha. Luoteisosass a turvekerros on ohuempi (kuva 21). Suon pohja on muodoltaan tasaisen allasmainen, paitsi luoteispää. Yleisimmät pohjamaalaji t ovat lohkareinen moreeni ja hiesu. Liejua on syvimmissä kohdissa ohuehko kerros (kuvat 23-25). Vehmassuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 49 % ja sara - valtaisia noin 51 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on noin 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat LSC- (15 %), LCS-(11 %) ja LS-turve(10 %). Eri lisätekijöitä tavataan runsaasti (liite 2, kuvat 23-25). Turvekerrostuman keskimaatunei - suus on 5,7, pintakerroksen 3,4 ja pohjakerroksen 6,3. Heikost i maatuneen turpeen osuus on suurin pohjoisosassa (kuva 21).

33 Suon turvekerrostuman pääosan muodostaa kohtalaisesti ja hyvi n maatunut, runsaasti eri lisäkekijöitä sisältävä saravaltainen turve. Rahkavaltaista turvetta on enemmälti vain itään pistävässä lahdekkeessa (kuvat 23-25). Liekoisuus on korkea (3,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (4,1 %), mutta niit ä esiintyy tasaisen runsaasti koko turvekerrostumassa (kuva 22, liite 4). Pisteen A 500 turvekerrostumassa vesipitoisuus ja kuivaainemäärä ovat keskimääräiset, tuhkapitoisuus alhainen (ka 3,0% ) ja lämpöarvo korkea (ka 22,5 %, taulukko 5).

34 Vehmassuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,32 1,45 1,7 7 Yli 1 m 0,27 1,34 1,6 1 Yli 2 m 0,16 1,02 1,1 8 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 83 % pohjaturvetta. Suo soveltuu hyvin polttoturvetuotantoon. Pahimmat haita t ovat korkea liekoisuusja pohjamaan lohkareisuus. Tuotantokelpoinen alue on suon yli 1,5 m :n syvyinen alue, noin 45 ha ja sen sisältämä turvemäärä noin 1,0 milj. suo-m 3.

35 Tetrisuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35254). Pitkänomainen suo rajoittuu lohkareisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat metsäautotietä myöten hyvät (kuva 26). Pinta-ala on 68 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 44 h a ja yli kahden metrin 39 ha. Tutkimuspisteitä on 5,0 kpl/10 h a ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 9,7 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on tupasvillarämemuuttuma. Reunoilla on kapea korpirämemuuttuman ja varsinaisen korven vyöhyk e (kuva 27). Keskustan entiset lyhytkorsineva-alueet ovat lähe s kokonaan taimettuneet. Puusto on keskitiheää tai tiheää, taimikko- ja riukuvaiheen männikköä. Tutkimuspisteistä on avosoill a 2 %, rämeillä 77 %, korvissa 19 % ja muita 2 %. Suo on ojitett u kokonaan. Vedet valuvat itään Tetrijärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat varsin hyvät.

36 Tetrisuon turvekerrostuman keskipaksuus on 2,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,8 m. Tästä on pintakerros - ta 1,0 m ja pohjakerrosta 1,8 m. Suo syvenee reunoiltaan nopeas - ti. Suon pohja on muodoltaan hiukan epätasainen. Suo koostuu kolmesta altaasta (kuva 26). Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Kiviä ja lohkareita on melko runsaasti (kuvat 28-31). Liejua on pienialaisesti syvimmissä painanteissa. Tetrisuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 36 % ja saravaltaisia noin 64 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat ShSC- (19 %), ErS- (17% ) ja ErCS-turve (12 %). Lisätekijöitä on runsaasti (liite 2, kuva t 28-31). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 6,3. B-linjastolla ja A 0-poikkilinjan alueella turvekerroksen pääosan muodostaa H 4-maatunut ShSC-turve. A-linjastolla maatuneemman turpeen osuus on suurempi. Suon pinnassa on ohut (10-30 cm), maatumaton rahkavaltaine n turvekerros (kuvat 28-31). Liekoisuus on keskimääräinen (2,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (3,2 %). Liekoja on melko paljon myös syvemmällä turvekerrostossa (kuva 27). Laboratoriotutkimuksia tehtiin pisteiden A = B 30 0 ja A 600 turvekerrostoista. Pisteiden tulokset ovat lähes yhtenevät (taulukko 6) : vesipitoisuus on korkeahko ja kuiva-ainesisä l - tö keskimääräistä alhaisempi. Tuhkapitoisuus on alhainen ja läm - pöarvo korkea. Tetrisuossa jakautuu turvemäärä (milj. suo-m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,50 0,90 1,4 1 Yli 1 m 0,46 0,78 1,2 4 Yli 2 m 0,43 0,75 1,1 7 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 63 % pohjaturvetta. Suo soveltuu hyvin polttoturpeen tuotantoon jyrsin- tai pa - laturpeena. Tuotantokelpoinen alue on noin 40 ha ja sen tuotan - tokelpoinen turvemäärä 0,90 milj. suo-m3.

37 Tarvaisneva sijaitsee karttalehdellä (x= ja y= 35226), Kurkimäestä Pihkainmäkeen vievän tien pohjoispuolella. Lahdekkeinen suo rajoittuu pohjoisessa Sopenlampeen, muu - alla moreenikumpareisiin. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset (kuv a 32). Pinta-ala on 29 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 2 1 ha ja yli kahden metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 5,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 8,6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eri rämemuuttumat (liite 3, kuva 33). Keskustassa on pieni alue lyhytkorsinevan muuttumaa. Puusto on pääosin taimistoasteella, reunoilla kookkaampaa. Tut - kimuspisteistä on avosoilla 12 %, rämeillä 80 % ja korvissa 8 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat pohjoiseen, Sopenlampeen. Kuivatusmandollisuudet ovat melko hyvät.

38 Tarvaisnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodoltaan epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kiviä ja lohkareita on runsaasti. Keskustan syvänteessä on pohjalla liejukerros ja sen alla hiesusavea (kuva 34). Tarvaisnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 92 % ja sara - valtaisia noin 8 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErS- (40 %) j a LCS-turve (14 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, pintakerroksen 2,2 ja pohjakerroksen 6,7. Pintakerros on melko ohut ja ErS-turvetta. Pääosa turvekerrostumasta on hyvin maatunutta ErS-turvetta (kuvat 34 ja 35). Liekoisuus on korkea (3,4 %). Liekola on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (5,5 %).

39 Pisteen A 200 turvekerrostumassa on kuiva-ainesisältö melk o korkea (ka 115 kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus on alhainen (ka 2,3 % ) ja lämpöarvo kohtalaisen korkea (ka 21,4 MJ/kg, taulukko 7). Tarvaisnevassa turvemäärä (milj. suo-m 3 ) jakautuu eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,07 0,35 0,4 2 Yli 1 m 0,06 0,31 0,3 6 Yli 2 m 0,02 0,09 0,1 1 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 85 % pohjaturvetta. Suo soveltuu polttoturpeen pientuotantoon. Sopivin tuotantotapa on palaturve. Tuotantokelpoinen alue on A-linjasto n yli 1,5 m :n alue, noin 5 ha. Sen tuotantokelpoinen turpeen mää - rä on noin 0,10 milj. suo-m 3, 11. Vasaralamminsuo sijaitsee karttalehdellä (x= ja y= 35216). Lahdekkeinen suo rajoittuu moreenikumpareisiin. Itäosassa on Vasaralampi. Kulkuyhteydet ovat erittäin hyvät (kuva 32). Pinta-ala on 28 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluet-

40 ta 23 ha ja yli kahden metrin 9 ha. Tutkimuspisteitä on 5,7 kpl / 10 ha ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 10 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvilla- ja isovarpurämemuuttuma sekä varsinaisen korven muuttuma (kuva 33). Puusto o n keskitiheää, yleensä taimikkovaiheen männikköä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 89 % ja korvissa 11 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat luoteeseen ja kaakkoon (kuva 32). Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Vasaralamminsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,5 m. Suo syvenee nopeasti reunoiltaan. Suon pohja on muodoltaan melko tasainen, kun lahdekkeisuus otetaan huomioon. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreen i ja hiesu. Kiviä ja lohkareita esiintyy usein. Syvimmissä kohdissa on ohut liejukerros (kuva 36 ja 37).

41 Vasaralamminsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 90 % j a saravaltaisia noin 10 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErS- (33 %), ErCS- (15 %) ja S-turve (12 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, pintakerroksen 3,5 ja pohjakerroksen 6,8. Pääos a turvekerrostumasta on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta tupasvillarahka- ja rahkaturvetta. Pintakerros on ohut ja tupasvillarahkaturvetta. Saravaltainen turve on suon syvimmissä kohdissa j a siinä on runsaasti järviruo'on ja kortteen jäännöksiä (kuvat 3 6 ja 37). Liekoisuus on korkea (3,0 %). Liekoja on eniten syvyys - välillä 0,6-1,0 m (5,5 %). Vasaralamminsuossa turvemäärä (milj. suo-m 3 ) jakautuu er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 Hl-l 0 Koko suo 0,12 0,35 0,4 7 Yli 1 m 0,10 0,34 0,4 4 Yli 2 m 0,04 0,19 0,2 3 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 76 % pohjaturvetta. Suo soveltuu hyvin polttoturpeen pientuotantoon. Pahimmat haitat ovat korkea liekoisuus ja suon rikkonainen muoto. Tuotantokelpoista aluetta on noin 10 ha ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä 0,17 milj. suo-m 3.

42 Iivonsuo sijaitsee karttalehdellä (x= j a y= 35345). Suo rajoittuu Ritisenjärveen, peltoihin ja alavaa n moreenimaastoon (kuva 38). Kulkuyhteydet ovat melko huonot. Pinta-ala on 73 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha. Yli kanden metrin turvekerroksia ei tavattu. Tutkimuspisteit ä on 2,3 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 4,8 kpl/10 ha.

43 Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillaräme ja suon reunoilla eri korpityypit. Ritisenjärven lähellä ja laskuojien var - rella on vetistä nevakorpea. Puusto on reunoilla keskitiheää j a tiheää, keskustassa harvaa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 3 %, rämeillä 61 % ja korvissa 27 % sekä turvekankailla 9 %. Suoalas - ta on ojitettu noin 30 % lähinnä suon itäosasta. Vedet valuva t länteen Ritisenlampeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvin huonot. Iivonsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Suon pohja on muodoltaan varsin tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu, joiden päällä on vajaan puolen metrin liejukerros. Iivonsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 60 % ja saravaltaisia noin 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErS- (27 %), ShS- (25 %) ja SC-turve (20 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,2, pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 5,0. Turveker - kostuman pääosa on heikosti maatunutta ErS- ja ShS-turvetta. Kohtalaisesti maatunutta turvetta on vain vähän. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,0 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (0,1 %). Iivonsuossa turvemäärä (milj. suo- m 3 ) jakautuu eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,55 0,07 0,6 2 Yli 1 m 0,33 0,01 0,3 4 Yli 2 m Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 2,3 % pohjaturvetta. Suo ei sovellu polttoturvetuotantoon eikä siitä saa hyvälaatuista kasvuturvettakaan.

44 Ryönänsuo sijaitsee karttalehdellä (x= y= 35352). Lahdekkeinen suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Keskustassa on umpeenkasvava Kokonlampi. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 38). Pinta-ala on 34 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta ei tavat - tu. Tutkimuspisteitä on 4,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia kaikkiaan 4,8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillaräme ja nevamuuttu - mat. Puusto on vaihtelevan kokoista ja tiheyksistä. Tutkimus - pisteistä on avosoilla 15 %, rämeillä 62 % ja korvissa 23 %. Suoalasta on ojitettu noin 25 %. Vedet valuvat Kokonlampeen j a sen laskuojaa myöten Kallaveteen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvin huonot. Ryönänsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yli met - rin syvysen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä on pintakerrost a 0,9 m ja pohjakerrosta 0,3 m. Suon pohja on muodoltaan varsi n tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, moreeni ja hiesu. Lähes koko suon alueella on turvekerrostuman alla paksuhko lie - jukerros. Ryönänsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 56 % ja sara - valtaisia noin 44 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC- (25 %), ErS - (24 %) ja LSC-turve (12 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuu s on 4,6, pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 6,9. Turvekerrostuman paksu heikosti maatunut pintakerros on pääosassa ErS-tur - vetta. Sen alla on noin puolen metrin vahvuinen saravaltaine n turvekerros ennen liejua. Saravaltaisessa turpeessa on runsaas - ti eri lisätekijöitä. Liekoisuus on keskimääräinen (2,1 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (6,3 %). Ryönänsuossa turvemäärä (milj. suo-m 3 ) jakautuu eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,20 0,13 0,3 3 Yli 1 m 0,14 0,04 0,1 8 Yli 2 m - - -

45 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 21 % pohjaturvetta. Suo ei kelpaa turvetuotantoon ohuen turvekerroksen ja kui - vatusvaikeuksien takia. Linjaston alkuosan luonnontilaiset suo - tyypit voisivat olla paikallisesti merkittäviä suojelukohteita. 14. Pehmeisensuo sijaitsee karttalehdellä (x= y= 35224). Suo rajoittuu puoliksi Pehmeinen-järveen, puoliks i moreenimäkiin (kuva 39). Kulkuyhteydet ovat huonot. Pinta-al a on 27 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 15 ha. Yli kahden metrin syvyisiä alueita ei tavattu. Tutkimuspisteitä on 3, 7 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 5,7 kpl/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eri rämetyypit, pääasiass a isovarpurämemuuttuma (kuva 40). Puusto on harvaa tai keskitiheä ä pinotavara-asteen männikköä. Kaikki tutkimuspisteet ovat rä - meillä. Suoalasta on ojitettu 90 %. Järven ranta on ojittamatta. Vedet valuvat Pehmeisenjokeen. Kuivatusmahdollisuudet ova t huonot. Pehmeisensuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,1 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Suon pohja on muodoltaan ta - sainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Liejua tavattiin järven lähellä paksulti, muualla ohut kerros. Pehmeisensuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 96 % ja sa - ravaltaisia noin 4 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErS- (30 %), ErCS - (17 %) ja CS-turve (17 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8, pintakerroksen 2,5 ja pohjakerroksen 7,5. Liekoisuus on korkea (3,3 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (10,0 %). Pehmeisensuossa turvemäärä (milj. suo- m 3 ) jakautuu eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,04 0,25 0,2 9 Yli 1 m 0,02 0,19 0,2 1 Yli 2 m Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 92 % pohjaturvetta.

46 Ohuen turvekerrostuman ja sen kuivatusvaikeuksien vuoks i suo ei sovellu turvetuotantoon. 15. Pehmeisenneva sijaitsee karttalehdellä (x= ja y= 35225). Saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu moreeni - mäkiin ja eteläosastaan Pehmeinen-järveen (kuva 39). A-selkälinja on vedetty sähkölinjaa myöten. Kulkuyhteydet ovat huonot. Suon keskustasta on lähimmälle tielle runsas kilometri. Pintaala on 98 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 58 ha ja yl i kahden metrin 20 ha. Tutkimuspisteitä on 5,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 8,6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat A-linjastolla varsinaise n korven muuttuma ja rämemuuttumat. B-linjastolla vallitsevat rämemuuttumat (kuva 40). Puusto on vaihtelevan kokoista ja tiheyk - sistä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 8 %, rämeillä 62 % ja kor - vissa 26 % sekä turvekankailla 2 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat A-linjaston alueilta Pehmeinen-järveen, muualt a luoteeseen, Lauas-järviin. Kuivatusmahdollisuudet ovat A-linjas - tolla huonot, B-linjastolla tyydyttävät. Pehmeisennevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,4 m. A-linjaston alkuosa on mata - la, loppuosassa on turvetta yli 2 m. B-linjaston alueilla on melko syvä, jyrkkäreunainen allas (kuva 39). Suon pohja on muodoltaan altaat huomioiden melko tasainen. Yleisin pohjamaalaj i on moreeni. Painanteissa on pienialaisia ohuita liejukerroksia. Pehmeisennevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 48 % ja saravaltaisia noin 52 %. Ruskosammalturvetta on ohuelti B-linjaston pohjakerroksessa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC- (26 %), LSC - (14 %) ja CS-turve (12 %). A-linjaston alussa on puolet turve - kerroksesta rahkavaltaista turvetta, muualla sitä on vain ohuelt i pintakerroksessa (kuvat 41-43). Pääosa turvekerrostumasta o n runsaasti eri lisätekijöitä sisältävää saravaltaista turvetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerroksen 3,3 j a pohjakerroksen 6,6. Maatuneisuus kohoaa kerroksittain pinnast a pohjaan(kuvat 41-43). Liekoisuus on korkea (3,8 %). Liekoj a on eniten syvyysvälillä 0,0-0,5 m (5,2 %), mutta niitä on pal - jon myös syvemällä turvekerrostossa (kuva 40, liite 4).

47 Pisteen B 500 turvekerrostumassa kuiva-ainesisältö nouse e 1,5 m :n syvyydessä yli 100 kg :n. Tuhkapitoisuus on alhainen (k a 2,6 %) ja lämpöarvo korkea (ka 23,6 MJ/kg, taulukko 8). Pehmeisennevassa turvemäärä (milj. suo-m 3 ) jakautuu eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,38 0,94 1,3 2 Yli 1 m 0,28.0, 79 1,0 7 Yli 2 m 0,15 0,39 0,5 4 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 74 % pohjaturvetta.

48 B-linjaston alueesta on polttoturvetuotantoon soveltuva a aluetta suon 1,5 m :n syvyinen alue, noin 15 ha. Tällä on tuotantokelpoista turvetta noin 0,30 milj. suo-m 3. Pahimmat haita t ovat korkea liekoisuus, heikot kulkuyhteydet ja pohjoisosan kuivatusvaikeudet.

49 Soidinsuo sijaitsee karttalehdellä (x= ja Y= 35282). Kandesta altaasta koostuva suo rajoittuu jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Kahdessa kohdassa suon reunoja o n raivattu pelloksi. Kulkuyhteydet ovat pohjoisosaan melko hyvät, muualle huonot (kuva 44). Pinta-ala on 29 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli kahden metrin 11 ha. Tutkimus - pisteitä on 2,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 4,5kpl / 10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset räme- ja korpimuuttumat. Puusto on varsin tiheää, melko järeää sekametsää. Tutkimuspisteistä on rämeillä 23 % ja korvissa 46 %. Loput ovat turvekankailla ja pelloilla. Suoalasta on ojitettu 90 %. Vedet va - luvat Koijokea myöten etelään. Kuivatusmahdollisuudet ovat melk o hyvät peruskartan tietojen perusteella.

50 Soidinsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintakerrost a 0,3 m ja pohjakerrrosta 1,7 m. Suolla on kaksi allasta, joist a eteläisen keskustassa on yli 3 m turvetta. Suon pohja on muodol - taan tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni. Turvekerroksen alla on paksu liejukerros, joka on pisteellä P 3 syvyysvälillä cm todettu piimaaksi. Soidinsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 56 % ja sara - valtaisia noin 44 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat CS- (21 %), PrSC - (19 %) ja S-turve (16 %). Rahkaturve esiintyy suon pintakerroksessa, puunjäännöksiä on runsaasti keskiosassa ja järviruo'o n määrä lisääntyy pohjaa kohden. Koijoen lähellä on turvekerrostossa runsaasti mineraaliainesta sisältäviä kerroksia. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerroksen 3,5 ja pohja - kerroksen 5,1. Maatuneisuusvaihtelut ovat melko suuret. Liekoisuus on korkea (3,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,0-0,5 m (8,3 %). Soidinsuossa turvemäärä (milj. suo-m 3 ) jakautuu eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,07 0,39 0,4 6 Yli 1 m 0,06 0,34 0,4 0 Yli 2 m 0,04 0,24 0,2 7 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 86 % pohjaturvetta. Epähomogeenisen turvekerroston, korkean liekoisuuden j a Koijoen ilmeisesti aiheuttaman korkean tuhkapitoisuuden vuoks i suo soveltuu huonosti polttoturvetuotantoon. Piimaakerrostuma n laajuus on alustavien selvitysten perusteella vain muutama hehtaari. 17. Pehkulamminsuo sijaitsee karttalehdellä (x = ja y= 35240). Pitkänomainen lahdekkeinen suo rajoittu u luoteispäässä Haukilampeen, kaakossa alavaan soistuvaan moreeni - maastoon ja muualla jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Keskustass a on Pehkulampi. Kulkuyhteydet ovat varsin hyvät uutta metsäauto - tietä myöten (kuva 45). Suo on tutkittu hajapistein. Pinta-ala

51 Pehkulamminsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 17 % j a saravaltaisia noin 29 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on noin 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErS-turv e (30 %) ja Pr :n ja Sh :n jäännöksiä sisältävät saravaltaiset turpeet. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerrokse n 2,6 ja pohjakerroksen 6,7. Pehkulammin ympäristössä turvekerros - to on epähomogeeninen niin turvelajien kuin maatuneisuudenkin suh - teen. Keski- ja luoteisosassa on turve ohuen rahkavaltaisen pin - takerroksen jälkeen saravaltaista ja kohtalaisesti maatunutta. Yläosassa on lisätekijöinä Sh ja alaosassa Pr. Liekoisuus on keskimääräinen (2,8 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (4,5 %). Pehkulamminsuossa turvemäärä (milj. suo- m3 ) jakautuu eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,17 0,46 0,6 3 Yli 1 m 0,15 0,38 0,5 3 Yli 2 m 0,04 0,25 0,2 9 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 71 % pohjaturvetta. Pehkulamminsuon luoteisosa soveltuu polttoturvetuotantoon. Haittana ovat pienehkö koko, syrjäinen sijainti ja liekoisuus. Tuotantokelpoinen ala on noin 7 ha ja sen tuotantokelpoinen tur - vemäärä 0,15 milj. suo-m3. Turvekerrostumasta ei ole tehty labo - ratoriomäärityksiä. 18. Suosaarensuo sijaitsee karttalehdellä (x= ja y= 35231). Pitkänomainen suo rajoittuu kaakossa alavaan sois - tuneeseen moreenimaastoon, muualla jyrkähköihin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat uutta metsäautotietä myöten kaakkoisosaan hy - vät, muualle heikot (kuva 45). Suo on tutkittu hajapistein. Pinta-ala on noin 34 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 2 4 ha ja yli kahden metrin 11 ha. Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 h a ja syvyysmittauksia on kaikkiaan 5,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat sararäme- ja korpirämemuuttu - ma. Reunoilla on varsinaisen korven muuttumaa. Puusto on harva a tai keskitiheää, taimikosta kasvatusmetsään. Tutkimuspisteistä