GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVERAPORTTI 229. Hannu Pajunen UTAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IV

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVERAPORTTI 229 Hannu Pajunen UTAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IV Kuopio 1989

2 Pasunen, Hannu Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa IV. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusyksikkö, Turveraportti 229, 137 sivua, 56 kuvaa, 35 taulukkoa, 1 liite. Geologian tutkimuskeskus tutki vuonna 1987 Utajärvellä 15 suota. Niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 6760 ha. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimuspisteet sijaitsevat 100 metrin välein. Jokaisella pisteellä määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratorionäytteitä otettiin 696 kpl. Niistä määritettiin ph, vesipitoisuus, kuiva-ainepitoisuus ja tuhkapitoisuus. Lämpöarvo määritettiin 292 näytteestä, rikkipitoisuus 270 näytteestä, tuhkan sulamiskäyttäytyminen 47 näytteestä ja hivenainepitoisuuksia 62 näytteestä. Polttoturvetuotantoon soveltuvia alueita on 13 suolla yhteensä ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 21,85 milj. suo-m 3. Sen kuiva-aineen energiasisältö on 43,9 milj GJ eli 12,2 milj. MWh. Avainsanat : suo, turve, inventointi, Utajärvi Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO ISBN X ISSN

3 Rytisuo 119 Saukkosuo 124 LIITE :

4 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Utajärven soita vuodesta 1983 alkaen. Yli 20 ha :n laajuisten soiden pintaalaksi on mitattu peruskartoilta ha. Tähän mennessä siitä on tutkittu ha eli noin 45 %. Vuosien tutkimustulokset on julkaistu aiemmin kolmena raporttina. Tässä raportissa käsitellään vuoden 1987 tuloksia. Tutkimusmenetelmät ja arviointiperusteet ovat samat kuin edellisissä raporteissa. 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa selkälinja kulkee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilinjat sitä vastaan kohtisuoraan, tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä. Syvyyshavaintoja tehtiin varsinaisella linjastolla tutkimuspisteiden puolivälissä ja poikkilinjojen välissä sijaitsevilla syvyysmittauslinjoilla 50 m :n välein. Tutkittujen soiden sijainti ilmenee kuvasta 1 ja tutkimuspisteiden sijainti liitteestä 1. Tutkimuspisteet vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus ; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka sekä mahdolliset hakkuut. Maatumattoman puuaineksen määrä eli liekoisuus selvitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsilla kahden metrin syvyyteen saakka. Maastossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F1-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin tilavuustarkkoja näytteitä. Tutkimusmenetelmät on kuvattu

5 oi Ahteensuo 6. Latvasuo 11. Pieni Pyyhesuo 2. Herransuo 7. Leikonsuo 12. Piilisuo 3. Iso Pyyhesuo 8. Mustakorpi 13. Rahkasuo 4. Isosuo 9. Pajakansuo 14. Rytisuo 5. Koirasuo 10. Palkinsuo 15. Saukkosuo Kuva 1. Utajärvellä 1987 tutkitut suot. Kunnan pohjoisosa on Kiiminkijoen ja eteläosa Oulujoen valuma-aluetta. Valuma-alueiden raja on merkitty rasterilla.

6 7 yksityskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa numero Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 696 turvenäytettä. Niistä määritettiin ph märästä näytteestä ja vesipitoisuus kuivattamalla turve 105 asteessa vakiopainoon. Tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä suokuutiota kohti. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 +/- 25 C-asteessa. Osasta näytteitä määritettiin lisäksi lämpöarvo (ASTM D3286), rikkipitoisuus, tuhkan sulamispiste (DIN 51731) ja hivenainepitoisuuksia. Lämpöarvomäärityksiä tehtiin 292 kpl. Rikkipitoisuus määritettiin 270 näytteestä ja tuhkan sulamiskäyttäytyminen 47 näytteestä. As, Cr, Cu, Mn, Ni, Pb, Zn, U, Fe ja P-pitoisuuksia määritettiin 57 näytteestä. 3 TULOSTEN ESITYS 3.1 Kartat ja profiilit Jokaisesta suosta piirrettiin kartta mittakaavassa 1 : Siitä selviää turvekerroksen paksuus, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus ja koko turvekerroksen keskimääräinen maatuneisuus kullakin tutkimuspisteellä. Soiden turvekerroksia havainnollistetaan joiltakin tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Niiden pystymittakaavana käytettiin 1 :50 ja vaakamittakaavana 1 :4000. Turvelajien ja maatuneisuuden ohella niistä ilmenee myös suotyyppi, liekoisuus ja pohjamaalaji. Merkkien ja lyhenteiden selitys on sivulla 28. Tärkeimmistä tuotantosoista piirrettiin soveltuvuuskartta, josta ilmenevät tuotantokelpoiset alueet ja alueet, jotka rajattiin pois esim. kuivatusvaikeuksien takia (ks. sivu 52). Tuotantokelpoisille alueille merkittiin tilusrajat uusimpien peruskarttojen mukaan. Utajärven pohjoisosan peruskartat ovat 1960-luvulta ja eteläosan 1970-luvulta,

7 8 joten tilojen rajat ovat voineet muuttua useiden soiden osalta. Samassa kartassa on myös tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot. Kaikki raportissa esitetyt kartat ja profiilit ovat pienennettyjä. Alkuperäisessä mittakaavassa niitä saa Geologian tutkimuskeskuksesta Kuopiosta. 3.2 Taulukot Yhteenvetotaulukot ovat sivuilla ja suokohtaiset taulukot suoselostusten yhteydessä. Arvio käyttökelpoisen turpeen määrästä on taulukossa 1. Siitä ilmenevät tuotantokelpoisen alueen pinta-ala, turvemäärä, kuiva-ainemäärä, energiasisältö ja sopivimmaksi katsottu tuotantotapa. Turvemäärä saatiin kertomalla käyttökelpoiseksi arvioidun alueen pinta-ala käyttökelpoisen kerroksen paksuudella. Kuiva-ainemäärä saatiin kertomalla turvemäärä suokuution keskimääräisellä kuiva-ainemäärällä.kuiva-aineen energiasisältö saatiin kertomalla kuiva-ainemäärä keskimääräisellä lämpöarvolla. Energiasisältö on ilmoitettu myös hehtaaria kohden. Tavanomaisten laboratoriomääritysten keskiarvotiedot ovat taulukossa 2. Niissä ovat mukana kaikki näytepisteet. Osa pistekohtaisista keskiarvotiedoista näkyy myös soveltuvuuskartoista. Hivenainepitoisuuksien suokohtaiset keskiarvot ovat taulukossa 3. Suotyyppijakauma laskettiin prosentteina tutkimuspisteittäin tehdyistä määrityksistä. Tulokset esitetään taulukossa 4. Soiden kuivatustilanne ilmenee taulukosta 5. Rahkavaltaiset turvelajit jaettiin rahka-, sararahkaja ruskosammalrahkaturpeisiin ja saravaltaiset vastaavasti sara-, rahkasara- ja ruskosammalsaraturpeisiin (taulukko 6). Soiden turvevaroja ja maatuneisuutta koskevat tiedot ovat taulukossa 7. Se jakautuu syvyysalueiden mukaan neljään osaan : koko suo, yli 1 m syvä alue, yli 1,5 m syvä alue ja yli 2 m syvä alue. Turvekerrosten keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin heikosti maatuneelle (H1-3) rahkavaltaiselle turpeelle, H4 maatuneelle rahkaturpeelle ja hyvin maatuneelle (H5-10) rahkavaltaiselle turpeelle ja saravaltaiselle

8 9 turpeelle. Keskimääräinen maatuneisuus laskettiin hyvin maatuneelle (H5-10) rahkavaltaiselle turpeelle ja saravaltaiselle turpeelle ja koko turvekerrokselle. Heikosti maatunut (H1-3) rahkavaltainen turve nimettiin taulukossa 7 kasvuturpeeksi, H4 maatunut rahkavaltainen turve väliturpeeksi ja hyvin maatunut (H5-10) rahkavaltainen turve ja saravaltainen turve polttoturpeeksi. Nimitykset ovat vain suuntaa-antavia. Ilmoitettuihin kasvuturvemääriin on syytä suhtautua varauksella sillä varsinaisia kasvuturvetutkimuksia ei Utajärvellä ole tehty. Turvemäärät laskettiin syvyysvyöhykkeittäin. Eri syvyysalueiden turvemäärät saatiin laskemalla yhteen kyseisen alueen syvyysvyöhykkeiden turvemäärät. Liekoisuus ilmenee taulukosta 8. Se laskettiin tilavuusprosentteina 0,5 ja 1,0 m :n paksuisille kerroksille kahden metrin syvyyteen saakka. Yhteenvetotaulukoiden keskiarvot laskettiin painottamalla suokohtaiset tulokset taulukoissa 2, 3 ja 6 turvemäärillä ja taulukoissa 4 ja 5 pinta-aloilla. Suoselostusten yhteydessä esitetään taulukkoina kaikki laboratoriomääritysten tulokset. Suon pohjalle turvetuotannossa jäävän osan tulokset ovat suluissa. Niitä ei ole huomioitu keskiarvoja laskettaessa. 3.3 Suoselostukset Suoselostuksissa kuvataan suoaltaan ja sen ympäristön pinnanmuotoja, suotyyppejä, ojitustilannetta ja turvekerroksen rakennetta. Taulukkoina esitetyistä tuloksista kommentoidaan tärkeimpiä. Suoselostuksen lopussa on arvio suon soveltuvuudesta polttoturvetuotantoon.

9 1 0 4 ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena alueena pidettiin yleensä yli 1,5 m syvää aluetta. Kapeat lahdekkeet, saarekkeiset alueet ja kymmentä hehtaaria pienemmät erilliset altaat rajattiin pois. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,5 m. Polttoturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maatuneisuuden tulee olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu polttoturpeeksi myös heikommin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on yli 0,6 m, on sitä pidetty turvetuotantoa haittaavana tekijänä. Heikosti maatuneen pintakerroksen alla olevan polttoturpeen laatu ja määrä määräävät turvekerroksen käyttökelpoisuuden. Turvepalojen murenemisen takia suositellaan palaturvetuotantoon pääasiassa hyvin tai kohtalaisesti maatuneita rahkavaltaisia turvekerroksia. Heikosti maatunut turve ja puhdas saraturve soveltuvat paremmin tuotettavaksi jyrsinturpeena. Kuivatusmahdollisuudet arvioitiin tavanomaisen painovoimalla tapahtuvan kuivatuksen perusteella. Pumppaamalla kuivattavia tai märillä menetelmillä nostettavia turvekerroksia ei ole pidetty tuotantokelpoisina. Jos aineisto ei ole riittävä kuivatusmahdollisuuksien selvittämiseen, on siitä maininta suoselostuksessa.

10 1 1 TULOSTEN TARKASTELU 5.1 Suot ja niiden turvekerrokset Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on (taulukko 6). Aineiston pienin suo on 130 ha ja suurin ha. Useimmat suot kuuluvat kokoluokkaan ha. Yli metrin syvyistä aluetta on yhteensä ha ja yli 1,5 metrin syvyistä ha. Tutkitusta suoalasta on avosuota 38 %, rämettä 55 % ja korpea 3 %. Loppuosa on turvekangasta (3 %) ja peltoa (1 %). Yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme (taulukko 3). Se on vallitsevana suotyyppinä Koirasuolla ja Piilisuolla. Yleisimmät avosuotyypit ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Rimpineva on hyvin yleinen Isolla Pyyhesuolla j a Isosuolla j a varsinainen saraneva Ahteensuolla. Korpia on Utajärvellä hyvin vähän. Suoalasta on ojitettu hieman yli puolet (53 %). Ojitetut alueet ovat pääasiassa muuttuma-asteella (taulukko 4). Ainoastaan Rahkasuossa ojitetut alueet ovat enimmäkseen ojikkoasteella. Luonnontilaisimpia soita ovat Palkinsuo ja Pieni Pyyhesuo. Laajoja luonnontilaisia alueita on lisäksi Isolla Pyyhesuolla ja Mustakorvessa. Eniten ojitettuja soita ovat Latvasuo ja Pajakansuo. Vanhoja ojitusalueita kuten turvekankaita ja peltoja on eniten Piilisuolla. Soiden keskisyvyys on 1,1 m. Yli 1,5 m syvällä alueella se on 2,3 m. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta on yli 1,5 m syvällä alueella keskimäärin 0,3 m. Matalimpia soita ovat Iso Pyyhesuo, Leikonsuo, Pajakansuo ja Rytisuo. Niissä keskisyvyys on vain 0,8-0,9 m. Syvimpiä soita ovat Isosuo, Mustakorpi ja Piilisuo. Leikonsuossa, joka on aineiston matalin, on yli 1,5 m syvää aluetta vain 5 % suon pinta-alasta. Syvimmässä suossa, Isosuossa, on sitävastoin yli 1,5 m syvää aluetta lähes puolet. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 4,2-5,2 (taulukko 6). Maatuneinta turvetta on Isossa Pyyhesuossa, Pajakansuossa ja Saukkosuossa. Turpeesta on saravaltaista 66 % ja rahkavaltaista 34 % (taulukko 5). Saran ja rahkan seosturpeiden osuus on noin ha

11 12 60 %. Sarojen jäänteet ovat niissä selvästi vallitsevina. Saraturpeen osuus on 25 % ja rahkaturpeen 15 %. Ruskosammalvaltaista turvetta on hyvin vähän. Saravaltaisen turpeen osuus on suurimmillaan yli 80 % ja rahkavaltaisen turpeen noin 60 %. KeskimÄÄrÄinen liekoisuus on kaikissa soissa erittäin alhainen, alle 1 %. Yli prosentin liekoisuuksia on vain Herransuolla 0,6-1,5 m :n syvyydessä yli 2 m syvällä alueella (taulukko 7). Aineisto ei ole kaikkien soiden osalta vertailukelpoinen. KesÄllÄ 1987 routa viipyi soissa pitkään ja vaikeutti siten liekopliktauksia. ph-lukujen suokohtaiset keskiarvot ovat 3,9-5,2 (taulukko 2). Happamimpia soita ovat Herransuo, Latvasuo ja Leikonsuo. NiissÄ rahkavaltaisen turpeen osuus on suunnilleen puolet. VÄhiten happamia ovat Iso Pyyhesuo ja Rytisuo. Ne ovat selvästi saravaltaisia. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 % ja kuivaainepitoisuus 97 kg/suo-m 3. Korkeimmat vesipitoisuudet ovat Herransuossa ja pienimmät Koirasuossa ja Leikonsuossa. Kuivimpien soiden keskimääräiset kuiva-ainepitoisuudet ovat kg/suo-m3 korkeammat kuin vetisimpien soiden keskimääräiset pitoisuudet. NÄytteiden väliset erot ovat kuitenkin huomattavasti suuremmat. Esimerkiksi Herransuossa on alhaisin kuivaainepitoisuus 23 kg/suo-m 3 ja korkein 157 kg/suo-m 3. Rahkavaltaisissa soissa näytteiden väliset erot ovat yleensä suurempia kuin saravaltaisissa soissa. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 %. Alhaisimmat tuhkapitoisuudet ovat rahkaturvealueilla ja korkeimmat saraturvealueilla. Hyvin alhaisia tuhkapitoisuuksia on myäs voimakkaasti viettävillä alueilla kuten Latvasuolla ja Saukkosuon itäreunalla. Niiden tuhkapitoisuudet ovat alhaisia turvelajista riippumatta. KeskimÄÄrÄiseksi rikkipitoisuudeksi saatiin 0,20 %. YksittÄisten näytteiden pitoisuudet vaihtelevat 0,06-0,82 %. Alhaisimmat pitoisuudet ovat rahkaturvenäytteissä. YmpÄristävaikutusten takia tulisi polttoturpeen rikkipitoisuuden olla alle 0,3 %. Suokohtaiset keskiarvot jäävät kaikkien tutkittujen soiden osalta alle kyseisen arvon. Kivihiileen verrattuna turpeen rikkipitoisuus on alhainen.

12 1 3 Tuhkallisen turpeen kuiva-aineen keskimääräinen lämpäarvo on 21,1 MJ/kg. Useimpien soiden keskiarvot ovat 20,5-21,5 MJ/kg. NÄytekohtaiset erot ovat kuitenkin huomattavia, suurimmillaan 15,9-25,0 MJ/kg. PienimmÄt lämpäarvot ovat heikosti maatuneella rahkaturpeella ja suurimmat hyvin maatuneella turpeella turvelajista riippumatta. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeen mukaan tulisi polttoturpeen tuhkan sulamispisteen olla yli 1120 C-astetta. Kaikki tehdyt määritykset ylittävät kyseisen arvon. TÄssÄ ja aiemmissa raporteissa esitettyjen sulamispistetietojen perusteella turpeen sulamispiste ei ole kriittinen tekijä arvioitaessa UtajÄrven soiden turveteollista käyttäkelpoisuutta. Alhaisen tuhkan sulamispisteen takia ei ole hylätty yhtään suota. Hivenainepitoisuuksille ovat tyypillistä hyvin suuret, jopa satakertaiset, näytekohtaiset vaihtelut. Suokohtaisissa keskiarvoissa (taulukko 3) on pienimpien ja suurimpien pitoisuuksien ero kymmenkertainen arseenin, kromin, kuparin, nikkelin, lyijyn ja sinkin osalta. Mangaanipitoisuuksissa vastaava ero on lähes kolmekymmenkertainen. Kaikki keskimääräiset pitoisuudet ovat silti alhaisia. 5.2 Soveltuvuus turvetuotantoon Polttoturvetuotantoon soveltuvia alueita on 13 suolla yhteensä ha. Tuotantokelpoista aluetta on suurimmilla soilla, Latvasuolla ja Saukkosuolla, yli 200 ha. Ahteensuolla, Mustakorvessa ja Piilisuolla on tuotantokelpoista aluetta yli 100 ha, joten nekin soveltuvat pinta-alojen puolesta hyvin teolliseen turvetuotantoon. ViidellÄ suolla on tuotantokelpoista aluetta ha. Kolmella pienimmällä suolla on tuotantokelpoista aluetta vain hieman yli 20 ha. NiillÄ tulee kyseeseen lähinnä pientuotanto tai käyttä lisäalueena. Kahdella suolla ei ole lainkaan tuotantokelpoista aluetta. Tuotantokelpoisesta turvemäärästä ja energiasisällästä yli puolet on kolmessa suurimmassa suossa. Hehtaaria kohti laskettu energiasisältä on suurin Isosuossa, Mustakorvessa ja Piilisuossa. PienimmÄt energiasisällät taas ovat Herransuossa, PienessÄ Pyyhesuossa ja Rahkasuossa. Pinta-alayksikkäÄ

13 14 kohti laskettu energiasisältä mahdollistaa soiden vertailun. KÄyttäkelpoisuuteen vaikuttavia tekijäitä on kuitenkin paljon ja niiden keskinäinen painotus riippuu turvetuottajasta, joten soiden välistä paremmuutta kuvaavia vertailulukuja on vaikea esittää. Tuotantokelpoisuutta rajoittavista tekijäistä tärkeimpiä ovat soiden mataluus, liian paksu rahkavaltainen pintakerros ja kuivatusvaikeudet. Leikonsuo ei sovellu turvetuotantoon mataluuden takia. LisÄksi Isosta Pyyhesuosta, Pajakansuosta ja Palkinsuosta jää laajoja alueita mataluuden takia tuotannon ulkopuolelle. Mataluuden ohella kuivatusvaikeudet estävät Koirasuon käytän. Kuivatusvaikeuksien takia joudutaan rajaamaan pois osa Isosuosta ja Mustakorvesta. Paksu rahkavaltainen pintakerros estää kannattavan polttoturvetuotannon osassa Isosuota ja Saukkosuota. UtajÄrven soiden käyttäkelpoisuuteen vaikuttaa merkittävästi sijainti alapuoliseen vesistään nähden. Kiiminkijoen kuuluminen kansainväliseen vesiensuojeluohjelmaan hidastaa turvetuotannon laajentamista tai estää kokonaan uusien tuotantosoiden avaamisen kunnan pohjoisosassa. Tuotantokelpoisista soista kahdeksan on kokonaan Kiiminkijoen valuma-alueella ja neljä Oulujoen valuma-alueella. Saukkosuon tuotantokelpoisesta alueesta on 16 ha Kiiminkijoen ja 246 ha Oulujoen puolella. Kiiminkijoen valuma-alueella on tuotantokelpoisesta pintaalasta yhteensä 663 ha ja Oulujoen valuma-alueella 568 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 21,85 milj. suo-m 3. Kyseisen turvemäärän energiasisältä on kuivana 43,9 milj. GJ (12,2 milj. MWh) ja 50 % kosteana 40,8 milj. GJ (11,4 milj. MWh). UtajÄrvellÄ on tutkittu tähän mennessä ( ) yhteensä ha. SiitÄ on arvioitu tuotantokelpoiseksi 5625 ha eli 17,5 %.

14 15 6 YHTEENVETOTAULUKOT sivu Taulukko 1. KÄyttäkelpoiset turvevarat 16 Taulukko 2. LaboratoriomÄÄritykset 17 Taulukko 3. Hivenainepitoisuudet 18 Taulukko 4. Suotyypit 19 Taulukko 5. Kuivatustilanne 21 Taulukko 6. Turvelajit 22 Taulukko 7. Soiden kokoa ja turpeen maatuneisuutta koskevia numerotietoja 23 Taulukko 8. Liekoisuus 25 Taulukko 9. Soiden sijainti ja tutkimustarkkuus 26

15 1 6 Taulukko 1. KÄyttäkelpoiset turvevarat. Pintaala (ha) TurvemÄÄrÄ (milj. KuivaainemÄÄrÄ Kuiva-aineen energiasisältä suo-m3 ) (1000 t) (milj. GJ) (1000 GJ/ha) Sopiva tuotantotapa Ahteensuo 102 1, , Herransuo 43 0, ,1 27 J,P Iso Pyyheso 50 0, ,7 35 J,P Isosuo 23 0, ,9 39 P Latvasuo 205 3, ,7 37 J,P Mustakorpi 185 3, ,0 38 J,P Pajakansuo 26 0, ,8 30 P Palkinsuo 58 1, ,9 33 J,P Pieni Pyyhesuo 20 0, ,5 26 P Piilisuo 160 3, ,2 39 J,P Rahkasuo 47 0, ,3 27 J,P Rytisuo 50 0, ,5 31 J,P Saukkosuo 262 4, ,7 37 J,P , ,9 J jyrsinturvetuotanto P polttoturvetuotanto

16 1 8 Taulukko 3. Hivenainepitoisuudet (ppm, Fe ja P prosentteina). n As Cr u Mn Ni Pb Zn U Fe P Ahteensuo 3 0,2 9,9 3,9 27 3,0 9,8 8,7 0,1 0,3 0,03 Iso Pyyhesuo 3 2,3 32,5 16, ,6 12,7 17,1 0,6 1,5 0,04 Isosuo 4 0,0 3,1 1,6 21 0,9 1,0 4,5-0,2 0,01 Iatvasuo 3 0,8 5,4 2,6 93 1,5 4,8 12,7 0,1 0,2 0,08 Mustakorpi 6 1,2 17,7 4,7 60 4,0 6,5 8,7 0,1 0,8 0,03 Pajakansuo 3 0,4 15,0 11,1 5 3,7 5,5 3,2 0,5 0,2 0,04 Palkinsuo 4 1,1 17,1 10,9 17 4,4 2,2 2,3 0,5 0,4 0,05 Piilisuo 14 2,8 21,8 6, ,4 4,5 25,7 0,4 1,3 0,04 Rahkasuo 3 2,0 18,1 4,4 98 3,9 5,1 7,1 0,2 1,1 0,02 Rytisuo 3 2,5 29,3 6, ,0 8,9 6,6 0,2 1,7 0,07 Saukkosuo 11 1,1 19,4 7,2 67 3,5 3,7 3,4 0,4 0,8 0,03 Keskiarvo 1,3 17,0 6,4 73 4,0 5,4 9,1 0,3 0,7 0,03

17 19 a m r-i r-i H N H t- r-i r-i 0 H H LO O N m 0 d r-i H 0 d In O H H N H r-i ri r-i N r4 H H h 0o 00 r 01 r-i o 10-0 %D 0 0 d N a ri ri N N r-i H r-i N r-i r-i 0i.0 0 In 00 N In I- In N 01 Cr 0 d N N N H H r-i N r-i r-i N r-i ri H In In r-i d d In Co N d In N N r-i 0 a 010 H ri 0 a 4).rl a a r-i 0 P 4) In 0 0 U) 4 U).ri a) a) 0 a :j ;j UI E-I E-I ED (A 1 W 0 ui N N 0 N 0 0 a) 0 :3 m d 0 0o. -r1 -ri -rl 0 U1 F4 -H U) (1) 4 Ul i-1 M 4J to r-i G) m H H ui 0 Co a a N i -( ni -H -r I ( a i a Co C n Ul a)

18 a O H N r-i 2 0 N l N H N H H r-i ri r-1 H r-i r-i r-i r-i ri M M ri ri N N r-i r-i 0 H 0 H W D a O r-i U) 0 H r-i 00 H rl U) r-i N H M r-i d M M N M N M N d (M CY) N N U) r-i N U) P4 Ur r r r-i r-i r-i N N N r-i H r-i r-i 0 a p4 r H M H N H C) U) ri ri M N N N N M N U) N N d d U) d M d U) U) O M 00 d N M r-i r-i 0D U) %O r-i.o N 10 r-i N r-i r-i r-i N U) 0 H 0) O U) r-i r-i H 01 M r-i U) M M rl 00 O r-i H H r - NT 0) d N 00 H r-i N N M N C) (3) d M W 00 H N r-i N ri r-i r-i %D d N M 0 ri N r-i r-i N 0 d d N d a) U) N r-i N t- 0 0 Ul H ö Ul Cr :j ö ö ö P4 0 as ö ul V) 0 ö -ri 0 ö ö N 0 i O O 0 ö a ö I ö ui ui 0 O hl ö ö a4 ö ƒ p4 l ƒ ƒ ƒ ƒ m ö 0 Ul N

19 2 1 Taulukko 5. Kuivatustilanne (%). Luonnontilainen oj Kuivatettu mu tk pe Ahteensuo Herransuo Iso Pyyhesuo Isosuo Koirasuo Latvasuo Leikonsuo Mustakorpi Pa j akansuo Palkinsuo Pieni Pyyhesuo Piilisuo Rahkasuo Rytisuo Saukkosuo Keskiarvo

20 22 Taulukko 6. Turvelajit (%). Rahkavaltaiset Saravaltaiset Ruskosammalvalt. yht S CS BS yht. C SC BC yht.. Ahteensuo Herransuo Iso Pyyhesuo Isosuo Koirasuo Latvasuo Leikonsuo Mustakorpi Pajakansuo Palkinsuo Pieni Pyyhesuo Piilisuo Rahkasuo Rytisuo Saukkosuo Keskiarvo

21 23 Taulukko 7. Soiden kokoa ja turpeen maatuneisuutta koskevia numerotietoja. SYUYYSALUE 0.3 m SUON NIMI PINTA- KESKISYUYYS m KESKIMAAT. TURUEMÄ RÄ MILJ. M3 ALA HA Kasvu-UÄli- Poltto-YHT Poitto YHT Kasvu- UÄli- Poltto- YHT turve turve turve turve turve turve turva AHTEENSUO HERRANSUO ISO PYYHESUO S I50SUO KOIRASUO LATUASUO LEIKONSUO f f f MUSTAKDRPI f PAJAKANSUO S PALKINSUO t f 3.22 PIENI PYYHESUO PIILISUO RAHKASUO RYTISUO SAUKKOSUO YHTEENS /KESKIM SYUYYSALUE 1.0 m SUON NIMI PINTA- KESKISYUYYS m KESKIMAAT. TURUEMA RA MILJ. M3 ALA HA Kasvu-UÄli- Poltto-YHT Poitto YHT Kasvu- UÄli- Poltto- YHT turve turve turve turve turve turve turve AHTEENSUO HERRANSUO ISO PYYHESUO ISOSUO KOIRASUO LATUASUO LEIKONSUO MUSTAKORPI PAJAKANSUO PALKINSUO PIENI PYYHESUO PIILISUO RAHKASUO RYTISUD SAUKKOSUO YHTEENSA/KESKIM

22 24 Taulukko 7 jatkuu. SYVYYSALUE 1.5 m SUON NIMI PINTA- KESKISYUYYS m KESKIMAAT. TURUEMAAR MILJ. M3 ALA HA Kasvu-VÄli- Poltto-YHT Poitto YHT Kasvu- VÄli- Poltto- YHT turve turve turva turve turve turve turva AHTEENSUO HERRANSUO ISO PYYHESUO ISOSUO t KOIRASUO LATUASUO LEIKONSUO MUSTAKORPI , PAJAKANSUO PALKINSUO PIENI PYYHESUO PIILISUO RAHKASUO RYTISUO SAUKKOSUO YHTEENSA/KESKIM SYUYYSALUE 2.0 m SUON NIMI PINTA- KESKISYUYYS m KESKIMAAT. TURUEMAARA MILJ. M3 ALA HA Kasvu-VÄli- Poltto-YHT Poltto YHT Kasvu- VÄli- Polttoturva turve turve turve turve turve turve AHTEENSUO HERRANSUO ISO PYYHESUO ISOSUO KOIRASUO LATUASUO LEIKONSUO MUSTAKORPI PAJAKANSUO 30 0, PALKINSUO PIENI PYYHESUO PIILISUO RAHKASUO RYTISUO SAUKKOSUO , YHT YHTEENS /KESKIM

23 ö ru 1-10 m Lil J, ru a o Ln :V a3 ö ö ö m Ln 0 LO M ru I -it-,lo 0 Ln 0 m nj (u o o m v-, o o Ri m ö I 1-4 I-i nimonjo OCOO, LnoLnoLo or,,r om ö :V -ioulo -ior Ln H OMO :ro -i (U. M ru ö 000 r.0 ö I LO orulno m I LO m :rom ö -4 :J--iOLJ30 1,Orylt, :r OLnLna)M onio -Inj i.... 0,- Oo....,-. OCDOOO Ul LnmoLno mooo Or-,O,-io. oo -Ho O-loom O.-i00, O nd ui :rrri :rru 0N mmoo.... :r oonimm..... Lo M-40LOO MOMON omomv ooo..... oomm mm..... W 0, Ln Lnooninj oornoo omomr, ö - fuoor, 000 o OOWON I A In ö 0 I -4 0 moomo oot OMOOLO C 0 0 ö H 0 In D ö in - 0 X ö 0 l :3 D M: 0 Cl :3 M En - 1 ö0 0 0 ö n n - 0 Z)Cno (n 0.o5 o in in 1 l Ul M 14 C ul (f) ) 0 rl + 0..o O C M X :I- 64 UI 64 D M il CL X Z -4 M N4 ö H OX OO H-Mllj UJ- H ) ö E-1 :1--W n no W ::) ( -- -(E ö X--X TZ- ri. 0 IL (). X 04 Ul 0 ru 0 -I n 11 0 ul D uj m - C X 0 0 C3 0 a. Z) o - 0 -A :3 :3 0 0 :3m n :l ö C In ul ö o :3 En En CL ::) D C3 En in ZZ :,-OEn En ).4 U : C 0 C X- - - C M M. m nv- :)M H X Z-JM-M D F-D400 H- ni j W-XF- ) ö X nulo (EWZI ( --( - En (E --V -J.JE:CL.CL IL(LIX04ul

24 26 Taulukko 9. Soiden sijainti ja tutkimustarkkuus. Kartta- Koordinaatit Pinnan Tutki- Syvyys- Lab.nÄytt./ lehti korkeus muspisteitä/ mittauksia/ha turvemäärä, yli 1 m y m mpy ha syvä alue Ahteensuo ,7 3507, ,33 0,50 17 Herransuo ,8 3504, ,35 0,54 17 Iso Pyyhesuo ,2 3495, ,37 0,64 13 Isosuo ,2 3503, ,39 0,64 18 Koirasuo ,0 3503, ,32 0,64 9 hatvasuo ,0 3503, ,35 0,75 11 Leikonsuo ,3 3484, ,42 0,68 31 Mustakorpi ,5 3490, ,37 0,69 9 Pajakansuo ,0 3514, ,40 0,64 16 Palkinsuo ,0 3506, ,24 0,53 20 Pieni Pyyhesuo ,0 3497, ,38 0,65 18 Piilisuo ,5 3512, ,33 0,60 14 Rahkasuo ,5 3482, ,54 0,80 17 Rytisuo ,3 3507, ,20 0,42 12 Saukkosuo ,5 3511, ,32 0,71 10

25 2 7 7 SUOKOHTAISET TULOKSET Ahteensuo Herransuo Iso Pyyhesuo Isosuo Koirasuo Latvasuo Leikonsuo Mustakorpi Pajakansuo Palkinsuo sivu Pieni Pyyhesuo 97 Piilisuo 101 Rahkasuo 113 Rytisuo 119 Saukkosuo 124

26 2 8 SUO KARTTA Suon ja mineraalim aan raja Pelto järvi tai lampi f Oja ja veden virtaussuunta Puro tai joki Lohkare 51 KeskimÄÄrÄinen mootuneisuus Heikosti maatuneen (H1-4) rahkavattaisen pintakerroksen/ 7/23 koko turvekerrostumon paksuus dm 22,,2 m2 Suon syvyyskäyrät IM-.1 Turvekerrostuman paksuus dm PROFIILIT Turvelajit Pohjamootajit Turpeen mootuneisuus : Rahko ( Sphagnum ) 5 Sara ( Care ) C Ruskosammal ( Brya ( es ) B Sararohka ( Care - Sphagnum ) CS Karkeadetrituslieju KdLj Oil Hienodetritus - HdLj lieju F/ JÄrvimuta JaMu Savilieju SaLj H 1-3 H 4 H 5-6 H 7-10 Rahkosora ( Sphagnum-Care I SC Ruskosammat-1 Bryales-Care ) BC Sara Tuposvilla ( Eriophorum ) Er Liejusavi LjSo Savi Sa Muita symboleja : Hiesu HS IAAA Hiilikerros Tupasluikka ( Tri hophorum ) Tr Hieta Ht I SS J Soostuma SiniheinÄ ( M olinia ) Ml Hiekka Hk r r r r r I Ti 1,1 l SuolevakkÄ ( S heu h eria ) Sh Korte ( E uisetum ) E JÄrviruoko 1 Phragmites ) Pr Sora Sr Liekoisuus : Moreeni Kallio Mr Ka 3/2 Lieko-osumat syvyydessä 0-tm/1-2m Raate 1 Menyanthes I Mn PK-1 Lohkareita Lo Varpuaines 1 Nanolignidi ) N n n n A A Puuaines ( Lignidi ) L Luonnontilaiset suotyypit : Avosuot RÄmeet Korvet VL Varsinainen letto LR LettorÄme V LK Varsinainen lettokorpi R I L Rimpiletto RHSR Ruohoinen sararame KOLK Koivutettokorpi VSN Varsinainen saraneva VSR Varsinainen sorarome LHK Lehtokorpi RHSN Ruohoinen saraneva LKNR Lyhytkorsinevarame RHK Ruoho-ja heinakorpi RIN Rimpineva TR TupasvillarÄme KGK Kangas korpi KN Kalvakkoneva PSR Pallosarorome VK Varsinainen korpi LKN Lyhytkortinen neva KOR Kangasrame NK Nevokoroi SIN Silmakeneva IR Isovarpuinen räme RAK Raaseikko RN Rahkaneva RR Rahkarame LUN Luhtaneva KER Keidasrome KR Korpirame Muuttuneet Suotyyppi- ja IRmu Suotyyppi suotyypit oj ojikko ksmu Karhunsammalmuuttuma kh Kytoheitto mu muu ttuma rhtk Ruohoturvekangos pe Pelto t k turvekongos mlk M ustikkaturvekangas ta Turpeennostoalue ptk Puolukkaturvekongos pito Poloturpeen nostoalue vatk Varputurvekangas jta Jyrsinturpeen nostoalue jatk Jako läkanervaturvekongas liekoisuuskortta 1230 Lieko-osumat (kpl) syvyysvaleilla 0-0.5, ,0-1,5 ja 1,5-2,Onri Suon syvyyskoyra Kuva 2. Merkit j lyhenteet.

27 2 9 Ahteensuo (kl ) sijaitsee noin 35 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Se rajoittuu etelässä Ylilamminkankaaseen, idässä Pieneen Saukkosuohon, pohjoisessa SÄynÄjÄnpÄÄsuohon ja lännessä NuanjÄrveen. Ahteensuon itäosaa sivuaa SÄrkijÄrveltÄ Ylilamminkankaalle menevä metsätie (kuva 3). Suon pinta-ala on noin 340 ha. Ahteensuo sijaitsee Kiiminkijoen valuma-alueella. Keskija itäosassa suon pinta viettää pohjoiseen ja länsiosassa länteen. Vedet virtaavat länsiosasta NuanjÄrveen ja sieltä edelleen Nuanjoen kautta SÄynÄjÄÄn. ItÄosan vedet virtaavat SÄynÄjÄÄn VÄliojan ja Nuanjoen kautta. Suon pohja on noin kolme metriä SÄynÄjÄn pinnan yläpuolella. Suon pohjoisreunalta Kuva 3. Ahteensuon kartta. Suon pinta-ala on 340 ha keskisyvyys 1,2 m. ja

28 3 0 Kuva 4. Ahteensuon A-selkÄlinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Keskiosan turvekerros on heikosti maatunut. Saravaltaisena se kuitenkin soveltuu polttoturpeeksi. on SÄynÄj ÄÄn matkaa kolme kilometriä, joten suo on kuivattavissa. Laskuojan kaivaminen tai ruoppaaminen lisää huomattavasti kunnostuskustannuksia. Yleisin suotyyppi on varsinainen saraneva. SitÄ on B- linjaston länsiosassa ja A-linjastossa selkälinjan eteläpuolella. Saraneva-alueiden välissä on lyhytkortista nevaa ja lyhytkortista nevarämettä. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Ojia on vain reunamilla. Ojitetun alueen suotyypit ovat pääasiassa muuttuma-asteella.

29 3 1 Kuva 5. Ahteensuon A 1000-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Turpeesta on saravaltaista 60 %, loput rahkavaltaista. Heikosti maatunutta sararahkaturvetta on monin paikoin ohuena pintakerroksena (kuvat 5 ja 6). ItÄosan syvänteessä sitä on myäs pohjalla (kuva 4). Pohjoisreunalla on edellisiä paksumpi hyvin maatunut rahkaturvekerros. ItÄosan saraturvekerroksen maatumisaste on pääasiassa 4. EtelÄ- ja länsiosan saraturvekerrokset ovat hieman paremmin maatuneita. ItÄosan syvänteen pohjalla on vajaan metrin paksuinen liejukerros. YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. LaboratorionÄytteitÄ otettiin neljältä tutkimuspisteeltä (taulukko 11). NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % ja lämpäarvo 20,9 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 89 kg. NÄytepiste A 600 edustaa parhaiten suurinta syvännettä itäosassa. Turvekerros on maatuneisuuden, vesipitoisuuden ja kuiva-ainemäärän suhteen hyvin tasalaatuinen. Kahden ylimmän näytteen tuhkapitoisuudet ovat melko korkeita.

30 3 2 Kuva 6. Ahteensuon B 1200-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Muuten tuhkapitoisuus on 4-5 %, jota voidaan pitää saravaltaiselle turpeelle tyypillisenä. LÄmpäarvo on korkeimmillaan 0,5-2,0 metrin syvyydessä. Pinnassa lämpäarvoa alentaa korkea tuhkapitoisuus ja pohjalla turvekerroksen vähittäinen muuttuminen rahkavaltaiseksi. Saman syvänteen länsireunalla (näytepiste A 1200) turvekerros on rahkavaltainen ja paremmin maatunut. MerkittÄvimpinÄ eroina edellä kuvattuun pisteeseen verrattuna ovat lähes puolta pienempi tuhkapitoisuus ja huomattavasti korkeampi lämpäarvo. EtelÄ-ja länsiosan näytepisteiden (A ja B 1100) turvekerros on pintaa lukuunottamatta saravaltainen. Pisteiden välinen yhtäläisyys ilmenee myäs laboratoriotuloksissa (kuva 7). Suurimpaan syvänteeseen verrattuna turpeen vesipitoisuus on pienempi ja kuiva-aineen määrä suurempi. Tuhkan sulamispiste määritettiin kahdesta näytteestä pisteeltä A Molemmat määritykset ylittävät 1200 C- astetta.

31 3 3 Taulukko 10. Hivenainepitoisuuksia Ahteensuosta (ppm kuiva-aineesta, Fe ja P prosentteina). Kuva 7. Ahteensuon polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet, yhteensä 102 ha. Ympyräiden sisällä tuhkapitoisuuden (%), lämpäarvon (MJ/kg) ja kuiva-ainepitoisuuden (kg/suo-m 3 ) pistekohtaiset keskiarvot.

32 34 Hivenainepitoisuudet ovat useimpien alkuaineiden osalta keskimääräistä pienempiä (taulukko 10). Nikkeli-, sinkki- ja fosforipitoisuudet vastaavat keskimääräisiä arvoja. Lyijypitoisuudet ovat keskimääräistä korkeampia pintanäytteen korkean pitoisuuden takia. Yli 1,5 m syvä alue soveltuu kokonaan polttoturvetuotantoon. Sen pinta-ala on 102 ha. SiitÄ on itäosassa 80 ha ja länsiosassa 22 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 1,94 milj. suo-m3. Taulukko 11. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Ahteensuosta.

33 36 Herransuo (kl ) sijaitsee SÄrkijÄrvellÄ noin 40 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisreunalla HakojÄrveen, muualla moreenimäkiin. Tieyhteydet ovat hyvät. PuolangantieltÄ Kaihlaseen menevä tie kulkee suon pohjoisosan halki (kuva 8). Suon pinta-ala on noin 210 ha. Herransuo kuuluu Kiiminkijoen valuma-alueeseen. Vedet virtaavat ojaverkostoa pitkin HakojÄrveen. Suon keski- ja eteläosan kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Sen sijaan pohjoisosan HakojÄrveen rajoittuvien syvänteiden turvekerroksia ei voida kuivattaa ojittamalla. KevÄttulvat ulottuvat suoalueelle saakka. Vallitsevana suotyyppinä on keskiosassa lyhytkortinen neva. Reunamat ovat eri tyyppisiä rämeitä. Puolet

34 3 7 HERRANSUO, ki UtajÄrvi Kuva 8. Herransuon kartta. Suon pinta-ala on 210 ha ja keskisyvyys 1,1 m. tutkimuspisteiden suotyypeistä on luonnontilaisia. Oj itetun alueen suotyypit ovat pääasiassa muuttuma-asteella. Turpeesta on hieman yli puolet rahkavaltaista. Pohjoisosan turvekerros on saravaltainen. Keskiosassa saravaltaista turvetta on vain ohuena kerroksena suon pohjalla. EtelÄosan syvänteessä saraturvekerros on taas paksumpi (kuvat 9 ja 10). Rahkaturvealueilla maatuneisuuserot ovat jyrkkiä. Keskiosassa on pinnalla runsaan puolen metrin paksuinen heikosti maatunut kerros. Sen alla on hyvin maatunutta turvet

35 39 Kuva 10. Herransuon A 1300-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Turvekerros on enimmäkseen rahkavaltainen ja keskinkertaisesti maatunut. ta. EtelÄosassa vaihtelevat hyvin ja heikosti maatuneet kerrokset. EtelÄosan syvänteen pohjalla on ohut liejukerros. SyvÄnteiden yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Reunamilla on moreenia. LaboratorionÄytteitÄ otettiin kahdelta pisteeltä ; keskiosasta ja eteläosasta (taulukko 12). Molemmat pisteet ovat rahkaturvealueella. KeskimÄÄrÄiseksi tuhkapitoisuudeksi saatiin 2,0 % ja lämpäarvoksi 19,3 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 86 kg. Keskiosan näytepisteellä (A 1200) on ylinnä 0,6 m paksu, hyvin vetinen turvekerros, jossa kuiva-ainepitoisuus on vain noin 60 kg/suo-m 3. Sen alla on saman paksuinen kuivempi kerros, jossa kuiva-ainepitoisuudet kohoavat 2-3 kertaisiksi. 1,2 metrin alapuolella kuiva-ainepitoisuudet laskevat alle 100 kg/suo-m3. LÄhellÄ pohjaa on taas kuivempaa turvetta ja korkeampia kuiva-ainepitoisuuksia. Vastaavanlainen vesipitoisuuden ja kuiva-ainepitoisuuden vaihtelu on havaittavissa myäs eteläosan näytepisteellä (A ). SiellÄ

36 42 IsoPvyhesuo (kl ) sijaitsee noin 5 km Potkulta itään Vaalan rajan tuntumassa (kuva 11). Sen pinta-ala on noin 370 ha. Suo rajoittuu mataliin moreenisaariin. Saarien takia suo on melko rikkonainen. Suon pohjalla ja saarien reunamilla on paikoin ohuita hiekkakerroksia. Tieyhteydet suolle ovat hyvät. Potkulta tulee uusi metsätie suon länsipäähän. Turvetuotannon aloittaminen edellyttää yleensä ympärivuoden liikennäitäviä teitä, joten Potkunjoen yli joudutaan rakentamaan uusi silta. Kuva 11. Ison Pyyhesuon kartta. Suon pinta-ala on 370 ha ja keskisyvyys 0,9 m.

37 4 4 Suo kuuluu Oulujoen valuma-alueeseen. Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet virtaavat reunamilta alkavaa ojaverkostoa pitkin Potkunjokeen ja sieltä edelleen Utosjoen kautta Oulujokeen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon reunasta on Potkunjokeen matkaa noin kilometri. Suoaltaan pohjan ja Potkunjoen välinen korkeusero on noin seitsemän metriä. A-linjaston alue on lähes kokonaan luonnontilaista rimpinevaa. LÄnsiosassa se on monin paikoin ruohoista. B- linjaston alue on ojitettu kokonaan. Suotyypit ovat siellä muuttuma-asteella. AlkuperÄisenÄ suotyyppinä on ollut pääasiassa varsinainen sararäme. Turpeesta on saravaltaista 86 % ja rahkavaltaista 14. Yleisin turvelaji on saraturve, jota on peräti 51 % koko turvemäärästä. Turpeen maatumisaste on ohutta pintakerrosta lukuunottamatta 5 tai sitä suurempi (kuva 12). Kasvilajikoostumukseen nähden turpeen maatuneisuus on varsin korkea. LaboratorionÄytteitÄ otettiin kolmelta A-linjaston tutkimuspisteeltä ; pohjoisosan syvänteestä (A ), keskiosan syvänteestä (A 700) ja eteläosan pienestä syvänteestä (A 2000). Eri näytepisteiden turvekerrokset ovat turvelajin, maatuneisuuden ja happamuuden suhteen hyvin tasalaatuisia (taulukko 14). Syvyyssunnassa poikkeavat vain ylimmät näytteet e.m. ominaisuuksien suhteen. Suon pinta on hyvin vetinen. Silti korkeita vesipitoisuuksia saatiin vain ylimmistä näytteistä. 0,2-1,0 metrin syvyydessä on kaikilla pisteillä kuivempi kerros, jossa vesipitoisuudet ovat alle 90 % ja kuiva-ainepitoisuudet yli 100 kg/suo-m 3. Pisteiden keskimääräiset kuiva-ainepitoisuudet ovat hieman todellista korkeammat. YlimmÄt näytteet eivät ole tilavuustarkkoja eikä niistä siten voitu laskea kuivaainepitoisuuksia. NÄytteet jouduttiin suon vetisyyden takia ottamaan jänteiden reunoilta. Rimpikohdissa vetinen pintakerros on todennäkäisesti paksumpi. Tuhkapitoisuudet ovat kaikilla pisteillä melko korkeita, kuitenkin vielä saraturpeelle tyypillisiä. Pohjoisosassa rikkipitoisuus on hieman yli 0,3 %. Keski- ja eteläosassa se on 0,2-0,3 %. LÄmpäarvojen suhteen turve on melko tasalaatuista. Keski- ja eteläosan ylimpien näytteiden pienemmät

38 4 5 ISO PYYHES JO, UtajÄrvi kl Kuva 13. Ison Pyyhesuon polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet, yhteensä 50 ha. Tuotantokelpoisesta alueesta on suunnilleen puolet valtionmaata. lämpäarvot johtuvat heikosta maatuneisuudesta ja keskimääräistä korkeammasta tuhkapitoisuudesta. Tuhkan sulamispiste määritettiin kahdesta näytteestä pisteeltä A 700. Molemmista määrityksistä saatiin tulokseksi 1310 C-astetta. Hivenainepitoisuudet ovat kaikkien määritettyjen alkuaineiden osalta keskimääräistä korkeampia (taulukko 13). Arseeni-, mangaani-, lyijy-, sinkki-, ja rautapitoisuudet ovat suurimmillaan pintanäytteessä. Kupari- ja uraanipitoisuudet taas ovat suurimmillaan suon pohjalla.

39 4 6 Taulukko 13. Hivenainepitoisuuksia Isosta Pyyhesuosta (ppm kuiva-aineesta, Fe ja P prosentteina) NÄytepiste A 700 Syvyys ( m) As Cr Cu Mn Ni Pb Zn U Fe P ,3 24,4 5, ,3 29,4 36,9 0,1 2,9 0, ,3 36,9 13, ,5 6,4 12,1 0,2 0,9 0, ,2 36,1 29,1 39 8,9 2,3 2,2 1,5 0,7 0,04 Keskiarvo 2,3 32,5 16, ,6 12,7 17,1 0,6 1,5 0,04 Isossa Pyyhesuossa on polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 50 ha. SiitÄ on keskiosan syvänteessä 38 ha ja pohjoisosan syvänteessä 12 ha (kuva 13). Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 0,80 milj. suo-m3. Turvekerroksen pinta tulee kuivattaessa painumaan huomattavasti, joten hyädynnettävä kerros jää ohueksi varsinkin pohjoisosan syvänteessä. Taulukko 14. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Isosta Pyyhesuosta. Tutk. - Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- Teholl. lämpä.- Rikkipiste ( m) laji neisuur (%) ta (%) (%) pit. ainet- pit. arvo (MY/kg) pit. Suo- (H) ( ) g/m3 ) kuiva 50 % :n tyyppi turve kost.

40 4 8 Isosuo (kl ) sijaitsee SÄrkijÄrvellÄ noin 40 km kunnan keskustasta koilliseen, Puolangan tien molemmin puolin. Suon pinta-ala on noin 250 ha. Muodoltaan se on hajanainen (kuva 14). Suo rajottuu suuriin moreeniselänteisiin. Niiden rinteiltä on huuhtoutunut hienoa ainesta maaston painanteisiin. Suon yleisin pohjamaalaji on hieta. Isosuo kuuluu Kiiminkijoen valuma-alueeseen. Suon pinta viettää kohti eteläosan halki virtaavaa SÄrkijokea. Vedet virtaavat SÄrkijoen kautta HakojÄrveen. Kuivatusmahdollisuudet Kuva 14. Isosuon kartta. Suon pinta-ala on 250 ha ja keskisyvyys 1,6 m. Puolangantie menee tutkitun alueen halki.

41 5 0 ISOSJO UTRJRRVI B-SELKMLINJR Kuva 16. Isosuon B-selkÄlinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on keskiosan matalikon kaakkoispuolella (kuvassa oikealla). ovat kohtalaiset lukuunottamatta SÄrkijokeen rajoittuvia eteläosan syvänteitä. Yleisin suotyyppi on karu rimpineva. SitÄ on keski- ja pohjoisosan avosuoalue lähes kokonaan. EtelÄ- ja kaakkoisosassa on pääasiassa muuttuma-asteella olevaa varsinaista sararämettä. TutkimuspisteistÄ on 70 % luonnontilaisella alueella. Ojitukset ovat keskittyneet etelä- ja kaakkoisosaan. Turpeesta on rahkavaltaista 63 % ja saravaltaista 37. Pohjoisosan turvekerros on lähes kokonaan rahkavaltainen (kuva 15). Saravaltaista turvetta on vain ohuena kerroksena suon pohjalla. B-selkÄlinjan puolivälissä olevan kynnäksen kaakkoispuolella turvekerros muuttuu saravaltaiseksi (kuva 16). Puolangantien ja SÄrkijoen välissä olevan syvänteen

42 5 1 turvekerros on pintaosaa lukuunottamatta saravaltainen. Turve on melko heikosti maatunutta. Heikosti maatunutta pintakerrosta on pohjois- ja keskiosassa 0,7-1,5 m. LaboratorionÄytteitÄ otettiin neljältä tutkimuspisteeltä (taulukko 16). NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % ja lämpäarvo 20,5 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 94 kg. NÄytepisteistÄ kaksi on rahkaturvealueella ja kaksi saraturvealueella. Rahkaturvealueella (pisteet A 200 ja A ) on ph-aste ja tuhkapitoisuus alhaisempi kuin saraturvealueella. PisteellÄ A ovat lämpäarvot pieniä turpeen heikon maatuneisuuden takia. ItÄosan pisteellä (B 900) on lähellä pohjaa melko korkeita tuhkapitoisuuksia. Korkeimmista tuhkapitoisuuksista huolimatta ovat tämän pisteen lämpäarvot suurimmat (kuva 17). Tuhkan sulamispiste määritettiin kolmesta näytteestä pisteeltä A Tulokset ovat C-astetta. Hivenainepitoisuudet ovat hyvin pieniä. Kaikki määritykset ovat alle koko aineiston keskiarvon. Taulukko 15. Hivenainepitoisuuksia Isosuosta (ppm kuiva-aineesta, Fe ja P prosentteina). Pohjoisosan turvekerros on pisteelle B 600 saakka rahkavaltainen ja heikosti maatunut. Paksun heikosti maatuneen pintakerroksen takia pohjoisosa ei sovellu polttoturvetuotantoon (kuva 17). SÄrkijokeen rajoittuvat syvänteet sopisivat turpeen ominaisuuksien puolesta polttoturpeeksi, mutta

43 52 kuivatusvaikeuksien takia ne jäävät tuotannon ulkopuolelle. Ainut poittoturvetuotantoon soveltuva syvänne on itäosassa. Sen pinta-ala on 23 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä 0,46 milj. suo-m3. ISOSUO, UtajÄrvi kl Kuva 17. Isosuon yli 1,5 m syvät alueet. ItÄosan syvänne (23 ha) soveltuu polttoturvetuotantoon. Pisterasterilla merkityllä alueella on heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros liian paksu. Vaakarasterilla merkittyjen alueiden turvekerroksia ei voida kuivattaa pohjaan saakka.

44 56 Koirasuo (kl ) sijaitsee kunnan pohjoisosassa Iso-Ruohosen itäpuolella. MarttisjÄrvestÄ Iso-Ruohoseen laskeva Marttisjoki virtaa tutkitun alueen halki (kuva 18). Suo rajoittuu lännessä Iso-Ruohoseen ja muualla moreenisaariin. Saarien välisten alueiden kautta suo on yhteydessä ympäräiviin soihin. Koirasuon pinta-ala on noin 260 ha. Koirasuo kuuluu Kiiminkijoen valuma-alueeseen. Suon syvimpien alueiden kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Kuivatusta vaikeuttaa erityisesti Marttisjoen vedenpinnan vaihtelu. MetsÄntutkimuslaitos on tehnyt suon länsiosassa valunnansäätelykokeita. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme, ruohoinen sararäme ja varsinainen saraneva. ItÄosassa on pieni alue lyhytkortista nevaa. Suosta on ojitettu suunnilleen puolet. Luonnontilainen alue on itäosassa. Turpeesta on 80 % saravaltaista ja 20 % rahkavaltaista. Rahkavaltainen turve on itäosassa pintakerroksena. Se on KOIRASUO, UtajÄrvi kl Kuva 18. Koirasuon kartta. Suon pinta-ala on 260 ha keskisyvyys 1,0 m. ja

45 5 8 heikosti maatunutta (kuva 19). Pohjaosassa on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. LaboratorionÄytteitÄ otettiin kahdelta tutkimuspisteeltä. NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % ja lämpäarvo 21,3 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 115 kg. Keskiosan näytepisteellä (A 1000) vesipitoisuudet ovat alhaisia ja sen takia kuiva-ainepitoisuudet korkeita (taulukko 17). Tuhkapitoisuudet ovat Marttisjoen tulvien takia korkeita varsinkin kerroksen alaosassa. Korkeista tuhkapitoisuuksista huolimatta lämpäarvot ovat melko suuria. ItÄosan näytepisteellä heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen vesipitoisuus on korkea ja kuiva-ainepitoisuus alhainen. Pintarahkaturpeen lämpäarvo on pieni verrattuna alempana olevan saraturpeen lämpäarvoihin. Rikkipitoisuudet ovat länsiosassa hieman korkeammat kuin itäosassa. Kaikki määritykset jäävät kuitenkin alle 0,3 %. Koirasuo ei sovellu turvetuotantoon kuivatusvaikeuksien takia. Keskiosan turvekerros on osittain Iso-Ruohosen vedenpinnan alapuolella. ItÄosan käyttäkelpoisuutta rajoittavat heikosti maatunut pintarahka ja pohjaosan kuivatusmahdollisuudet. LisÄksi suo on matala.

46 61 Latvasuo (kl ) sijaitsee Yli-Utoksen itäpuolella noin 30 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Se rajoittuu pohjoisessa Utosjokeen ja Piltunginjokeen ja etelässä Sarvikankaaseen. Suon itäosa ulottuu Vaalan kunnan puolelle (kuva 20). Tieyhteydet ovat hyvät. Yli-Utokselta tuleva metsätie kulkee länsiosan poikki ja pitkin suon etelä- ja itäreunaa. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 650 ha. Suon pinta viettää länsiosassa (B-linjasto) länteen, muualla pohjoiseen kohti Utosjokea. Suo kuuluu Oulujoen valumaalueeseen. Sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet. YleisimpiÄ rämeitä ovat tupasvillaräme, varsinainen sararäme ja isovarpuinen räme. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. SuotyypeistÄ on puolet muuttuma-asteella. Kuva 21. Latvasuon A 1400-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Turpeen maatuneisuus vaihtelee kerroksittain.

47 62 Turpeesta on jokseenkin puolet saravaltaista, puolet rahkavaltaista. LÄnsiosa on pääasiassa saravaltainen ja keskija itäosa rahkavaltainen (kuvat 21, 22, 23, 24 ja 25). Keskiosassa turvekerroksen pääosa on tupasvillarahkaturvetta. Pohjalla on saran, rahkan ja puun jäänteistä syntynyttä seosturvetta. Turpeen maatuneisuus vaihtelee kerroksittain. Liekoisuus on erittäin alhainen. LaboratorionÄytteitÄ otettiin kahdelta länsiosan syvänteen ja neljältä keski- ja itäosan syvänteen näytepisteeltä. NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % ja lämpäarvo 21,2 MJ/kg (taulukko 19). Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 98 kg. Tuhkapitoisuudet ovat keski- ja itäosassa erittäin alhaisia turvelajista riippumatta (kuva 26). KyseisellÄ alueella suon pinta viettää voimakkaasti pohjoiseen. Pinnalla valuva vesi on keskittynyt voimakkaan vieton takia uomiin. Uomien välisille alueille on kerrostunut vähätuhkaista turvetta. LÄmpäarvot ovat keskiosassa heikosti maatuneen rahkaturpeen takia pienempiä kuin itä- ja länsiosassa. Tuhkan sulamispiste määritettiin kahdesta keskiosan (A 2000) ja neljästä länsiosan (B ) näytteestä. LÄnsiosassa sulamispisteet ovat korkeampia kuin keskiosassa. Tulokset ovat C-astetta.