YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 250 Hannu Pajunen YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IV Abstract : The mires and peat reserves of Ylikiiminki. Part IV Kuopio 1992

2 Paiunen, Hannu Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa IV. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Turvetutkimusraportti 250, 22 sivua, 3 kuvaa, 1 taulukko, 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 1986 ja 1989 Ylikiimingissä 12 suota. Niiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimuspisteet sijaitsevat 100 metrin välein. Jokaisella pisteellä määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratorionäytteitä otettiin 391 kpl. Niistä määritettiin ph, vesipitoisuus, kuiva-ainepitoisuus ja tuhkapitoisuus. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin 140 näytteestä ja alkuainepitoisuuksia 41 näytteestä. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita on 10 suolla yhteensä ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 18,71 milj. suo-m'. Sen kuiva-aineen energiasisältö on 36,6 milj. GJ eli 10,2 milj. MWh. Avainsanat : suo, energiaturve, Ylikiiminki Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 SF KUOPIO FINLAND

3 Abstract : Paiunen,Hannu1992. Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa IV - The mires and peat reserves of Ylikiiminki, part IV. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of peat investigation 250, 22 pages, 3 figures, 1 table, 3 appendices. The Geological Survey of Finland surveyed 12 mires in the commune of Ylikiiminki in 1986 and The mires cover altogether ha. The data was collected using survey grids with study sites at the intervals of 100 m. At each site the elevation, the site type, the peat type, the decomposition degree of peat, the snag content and the type of subsoil was determined and recorded. Altogether 391 samples were taken to the laboratory. All of them were analysed for ph-value, water content, dry matter content and ash content. 140 samples were analysed for heating value and sulphur content and 41 samples for elements. Areas suitable for energy peat production were found in 10 mires covering altogether an area of ha. The volume of useful peat is milj. m3 in situ and the energy content 36.6 milj. GJ or 10.2 milj. MWh as calculated for dry peat. Key words : mire, energy peat, Ylikiiminki Hannu Pajunen Geological Survey of Finland P.O.Box 1237 SF KUOPIO FINLAND

4 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 7 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset 10 3 ARVIOINTIPERUSTEET 11 4 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Soveltuvuus turvetuotantoon 14 5 TUTKITUT SUOT Ahvensuo Iso Joutensuo Kivilamminsuo Kortesuo (Vepsä) Kortesuo (Nuoritta) Lieppäänsuo Makkarasuo Mustikkasuo Myllysuo Paskasuo Pyyräsuo Uusisuo 22

5 7 I JOHDANTO Turve on yksi Ylikiimingin maaperän merkittävimmistä raaka-aihevaroista. Turpeen merkitystä lisää sijainti lähellä Oulun suuria kulutuskohteita. Kun valtakunnan turvevarojen inventointia tehostettiin 1980-luvun alussa, oli Ylikiiminki eräs ensimmäisistä tutkimuskohteista. Ylikiimingin yli 20 ha suurempien soiden pinta-alaksi on mitattu ha eli noin 40 % kunnan maapinta-alasta. Tähän mennessä on tutkittu noin ha eli hieman yli puolet suoalasta. Luettelo tutkituista soista on liitteenä 3. Tutkimukset ovat keskittyneet suurimpiin tai muuten turvetuotannon kannalta kiinnostaviin suoalueisiin. Alkuvaiheen tutkimuksista ilmestyivät turveraportit vuosina 1981, 1982 ja Vuonna 1986 tutkittiin kolme suota ympäristöviranomaisten ja turvetuottajien toivomuksesta. Vuonna 1989 täydennettiin aineistoa tutkimalla yhdeksän suota kunnan kaakkoisosasta. Tässä raportissa käsitellään vuosien 1986 ja 1989 tutkimustuloksia. Tutkimusmenetelmät ja arviointiperusteet ovat pääpiirteissään samat kuin edellisissä raporteissa. Sen sijaan raportointi on muuttunut aiempaan käytäntöön verrattuna. Tulokset esitetään nyt lyhyemmän yhteenvedon muodossa. Tutkimusselostuksista puuttuvat suokartat, poikkileikkauskuvat ja laboratoriotulokset. Kyseinen aineisto ja yksityskohtaiset tutkimusselostukset ovat tilattavissa Geologian tutkimuskeskuksesta. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja poikkileikkauskuvasta kuvassa 3. Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi atk-ohjelmilla saadaan suosta tai halutusta tutkimusalueesta tasokarttoja ja listauksia. Tasokartoilla voidaan esittää tutkimuspisteittäin mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, suon pohjan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Yhdelle tutkimuspisteelle voidaan piirtää kerralla kaksi edellä mainittuja tietoa. Listauksia saadaan esim. suotyypeistä, turvelajeista ja turpeen määrästä.

6 8 0 10km 1 1 I I I I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1. Ahvensuo 5. Kortesuo N 9. Myllysuo 2. Iso Joutensuo 6. Lieppäänsuo 10. Paskasuo 3. Kivilamminsuo 7. Makkarasuo 11. Pyyräsuo 4. Kortesuo V 8. Mustikkasuo 12. Uusisuo Kuva 1. Ylikiimingissä vuosina 1986 ja 1989 tutkitut suot.

7 9 HAASIANSUO, Utajärvi kl /1 ' m / 5 0 // 5. /3 _ 0 / * Z~i i5% /3 4 // 20 / Y32 SB / \ 4m =10m ~ 16.E 27/4/1~/ /13 33 A m /2 5. -/ v 13 m, m_ ' im 60 p 4.5 1/3 2%4 -~ z 2 m A m 0 500m 24 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 2. Esimerkki suokartasta. MRNTILRNSUO UTRJRRVI.C2000-POIKKILINJR M MPY MAATUNEISUUS M MPY _ _ _ _ _ _119 M MPY SUOTYYPPI,LIEKOISUUS,TURVELRJIT JA POHJRMRRLRJIT M MPY V8R 0/ C2000± m a0lefan TUTMIMUN KIMUe MMPefOMITO Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta.

8 10 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa selkälinja kulkee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilinjat sitä vastaan kohtisuoraan, tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä. Syvyyshavaintoja tehtiin varsinaisella linjastolla tutkimuspisteiden puolivälissä ja poikkilinjojen välissä sijaitsevilla syvyysmittauslinjoilla 50 m :n välein. Tutkittujen soiden sijainti ilmenee kuvasta 1. Tutkimuspisteet vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus ; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka sekä mahdolliset hakkuut. Maatumattoman puuaineksen määrä eli liekoisuus selvitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsilla kahden metrin syvyyteen saakka. Maastossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F1-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin tilavuustarkkoja näytteitä. Tutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa numero Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 391 turvenäytettä. Niistä määritettiin ph märästä näytteestä ja vesipitoisuus kuivattamalla turve 105 C :ssa vakiopainoon. Tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä suokuutiota kohti. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 ± 25 C :ssa. Osasta näytteitä määritettiin lisäksi lämpöarvo (ASTM D3286), rikkipitoisuus ja alkuainepitoisuuksia. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin 140 näytteestä. Arseeni (516A), kromi (400A), kupari (400A), mangaani (400A), nikkeli (400A), lyijy (400A), sinkki (400A), rauta (400A) ja fosfori (4000) -pitoisuus määritettiin 41 näytteestä. Tuhkan sulamispistemäärityksiä tehtiin kolmelta suolta.

9 1 1 3 ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena alueena pidettiin yleensä yli 1,5 m syvää aluetta. Kapeat lahdekkeet, saarekkeiset alueet ja kymmentä hehtaaria pienemmät erilliset altaat rajattiin pois. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,5 m. Joillakin soilla jouduttiin vähentämään paksumpi kerros pohjan epätasaisuuden tai turpeen ominaisuuksien takia. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maatuneisuuden tulee olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu polttoturpeeksi myös heikommin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on yli 0,6 m, on sitä pidetty energiaturvetuotantoa haittaavana tekijänä. Heikosti maatuneen pintakerroksen alla olevan energiaturpeen laatu ja määrä määräävät turvekerroksen käyttökelpoisuuden. Kuivatusmahdollisuudet arvioitiin tavanomaisen painovoimalla tapahtuvan kuivatuksen perusteella. Pumppaamalla kuivattavia tai märillä menetelmillä nostettavia turvekerroksia ei ole pidetty tuotantokelpoisina. 4 TULOSTEN TARKASTELU 4.1 Suot ja niiden turvekerrokset Useimmat tutkituista soista sijaitsevat metrin korkeudessa. Yli 100 metrin korkeudella sijaitsevia soita ovat Kivilamminsuo, Nuorittan Kortesuo ja Mustikkasuo. Suoaltaat kohosivat muinaisen Itämeren vedenpinnan yläpuolelle noin vuotta sitten. Korkeimmalla olevat suoaltaat paljastuivat Ancylusjärvestä ja alimpana olevat Litorinamerestä. Soistuminen alkoi edullisimmissa kohdissa pian vedestä paljastumisen jälkeen. Suot ovat vähitellen laajentuneet ympäröivän metsämaan soistuessa. nykyisestä suoalasta on soistunut viimeisten 5000 vuoden aikana. Suurin osa Tutkitut suot ovat melko suuria. Niiden keskikoko on noin 300 ha. Useimmat suot sijoittuvat kokoluokkaan ha. Aineiston suurin suo on pinta-alaltaan lähes ha. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3630 ha. Yli 1,5 m syvää aluetta on yhteensä ha.

10 12 Taulukko 1. Soiden pinta-ala, keskisyvyys, turvemäärä ja turpeen maatuneisuus. Suon nimi Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Keskimaaala tuneisuus (ha) Pintarahkturvrahka Poltto- Yht. Pinta- Polttoturve Yht. (H) Ahvensuo 400 0,4 1,2 1,6 1,79 4,60 6,39 5,2 Iso Joutensuo 330 0,3 1,1 1,4 0,96 3,52 4,48 5,3 Kivilamminsuo 195 0,4 1,1 1,5 0,63 2,20 2,83 5,4 Kortesuo V 200 0,3 1,0 1,3 0,76 1,93 2,69 5,4 Kortesuo N 960 0,1 1,0 1,1 0,64 9,75 10,39 5,2 Lieppäänsuo 155 0,4 0,7 1,1 0,68 1,09 1,77 4,9 Makkarasuo 135 0,3 1,5 1,8 0,41 1,98 2,39 5,0 Mustikkasuo 410 0,3 1,0 1,3 1,27 4,01 5,28 5,4 Myllysuo 310 0,2 0,8 1,0 0,88 2,35 3,23 5,3 Paskasuo 130 0,5 1,2 1,7 0,71 1,54 2,25 5,5 Pyyräsuo 95 0,3 1,1 1,4 0,29 1,05 1,34 5,5 Uusisuo 310 0,3 1,3 1,6 0,97 3,89 4,86 5,4 Yhteensä/ keskimäärin ,3 1,0 1,3 9,99 37,91 47,90 5,3 Soiden keskisyvyys on 1,3 m. Yli 1,5 m syvällä alueella se on 2,2 m. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta on yli 1,5 m syvällä alueella keskimäärin 0,4 m. Aineistoon ei kuulu yhtään erittäin matalaa suota. Matalimmissakin soissa on keskisyvyys noin 1 m. Syvimpiä soita ovat Makkarasuo ja Paskasuo. Yli 1,5 m syvän alueen osuus on matalimmissa soissa noin 27 %, syvimmissä soissa suunnilleen puolet. Tutkitusta suoalasta on avo suota 41 %, rämettä 49 %, korpea 5 % ja turvekangasta 5 %. Avosoiden osuus on suurin Mustikkasuolla, rämeiden Myllysuolla ja korpien Nuorittan Kortesuolla. Suoalasta on ojitettu noin 45 %. Lähes kokonaan ojitettuja soita ovat Pyyräsuo ja Uusisuo. Suurin osa ojitetusta alueesta on muuttuma-asteella. Luonnontilaisimpia soita ovat Kivilamminsuo ja Mustikkasuo. Niissä on luonnontilaisen alueen osuus yli 90 %. Suuria luonnontilaisia alueita on myös Isolla Joutensuolla ja Nuorittan Kortesuolla.

11 1 3 Turpeesta on rahkavaltaista 55 %, saravaltaista 44 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Selvästi rahkavaltaisia soita ovat Ahvensuo, Vepsän Kortesuo, Lieppäänsuo, Myllysuo ja Paskasuo. Niissä on rahkavaltaisen turpeen osuus yli 80 %. Vastaavasti selvästi saravaltaisia soita on vain yksi, Nuorittan Kortesuo. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 4,9-5,5. Korkein keskimääräinen maatumisaste on Paskasuossa ja Pyyräsuossa ja alhaisin Lieppäänsuossa. Soiden väliset maatuneisuuserot ovat verrattain pieniä. Sen sijaan kerrostuman eri osissa voivat maatuneisuuserot olla suuria. Maatuneisuuserot ovat rahkaturvekerroksissa suurempia kuin saraturvekerroksissa. ph-lukujen suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 3,9 5,0. Happamimpia soita ovat Kivilamminsuo ja Uusisuo. Vähiten happamia taas ovat Nuorittan Kortesuo ja Makkarasuo. Rahkaturve on yleensä happamampaa kuin sara- ja ruskosammalturve. Turvelajit selittävät soiden väliset happamuuserot. Selvästi rahkavaltaisissa soissa vaihtelee phlukujen keskiarvo 3,9-4,1. Saravaltaisin suo taas on vähiten hapan. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,6 % ja kuiva-ainepitoisuus 91 kg/suom3. Korkeimmat vesipitoisuudet ovat Paskasuossa ja Isossa Joutensuossa. Niissä keskimääräiset kuiva-ainepitoisuudet jäävät alle 80 kg/suo-m 3. Paskasuon kuiva-ainepitoisuus on vain puolet koko aineiston keskiarvosta. Alhaisimmat vesipitoisuudet ovat Myllysuossa, Pyyräsuossa ja Uusisuossa. Kuivimpien soiden keskimääräiset kuiva-ainepitoisuudet ylittävät 100 kg/suo-m 3. Kuivimmat suot ovat lähes kokonaan ojitettuja. Vanhojen ojitusalueiden osuus on Myllysuossa 60 % ja Pyyräsuossa ja Uusisuossa yli 90 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 %. Alhaisimmat tuhkapitoisuudet ovat rahkaturvenäytteissä ja korkeimmat saraturvenäytteissä. Rahkaturvetta muodostuu yleensä alueilla, jonne tulvavedet eivät ulotu. Rahkaturpeen tuhka-aines onkin suurelta osalta peräisin suokasveista ja ilmakehästä. Saraturvetta esiintyy yleensä tulvien vaikutuspiiriin kuuluvilla alueilla. Virtaava vesi kuljettaa mineraaliainesta, joka kerrostuu turpeen joukkoon ja kohottaa siten tuhkapitoisuutta. Runsastuhkaiset tulva-alueet ovat usein sopimattomia turvetuotantoon myös kuivatusvaikeuksien takia. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,28 %. Yksittäisten näytteiden pitoisuudet vaihtelevat 0,01-4,92 %. Alhaisimmat pitoisuudet ovat rahkaturvenäytteissä ja korkeimmat sara- ja ruskosammalturvenäytteissä. Ympäristövaikutusten takia tulisi polttoturpeen rikkipitoisuuden olla alle 0,3 %.

12 1 4 Useimpien tutkittujen soiden keskimääräinen rikkipitoisuus on noin 0,2 %. Keskiarvo ylittää 0,3 % Ahvensuossa, Vepsän Kortesuossa, Myllysuossa ja Pyyräsuossa. Tuhkallisen turpeen kuiva-aineen keskimääräinen lämpöarvo on 21,0 MJ/kg. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat verrattain vähän. Suurimmat keskimääräiset lämpöarvot ovat Myllysuossa (21,7 MJ/kg) ja pienimmät Lieppäänsuossa (20,6 MJ/kg). Näytekohtaiset erot ovat kuitenkin huomattavia, suurimmillaan 17,1-24,4 MJ/kg. Pienimmät lämpöarvot ovat heikosti maatuneella rahkaturpeella ja suurimmat hyvin maatuneella turpeella turvelajista riippumatta. Alkuainepitoisuuksille ovat tyypillisiä suuret näytekohtaiset vaihtelut. Kymmenkertaiset vaihtelut ovat tavallisia yhdessä näytesarjassa. Korkeimman ja alhaisimman pitoisuuden ero on mangaanin kohdalla yli satakertainen ja nikkelin kohdalla lähes satakertainen. Useimpien alkuaineiden keskimääräiset pitoisuudet ovat Ylikiimingin aineistossa pienempiä kuin Utajärvellä (Pajunen 1990, turveraportti 241). Ero johtunee siitä, että Utajärven aineistossa oli saraturpeen osuus huomattavasti suurempi. Rahkaturpeen alkuainepitoisuudet ovat yleensä hieman alhaisempia kuin saraturpeen. Ylikiimingin aineistossa olivat korkeampia ainoastaan kupari- ja nikkelipitoisuudet. Parin näytteen korkeat pitoisuudet näkyvät suokohtaisissa ja koko aineiston keskiarvoissa. Alkuainemäärityksiä on tehty tutkituilta soilta niin vähän, ettei niiden perusteella voida luotettavasti arvioida jonkin suon tai vielä vähemmän sitä laajemman alueen turpeen keskimääräisiä pitoisuuksia. Jos inventoinnin yhteydessä on tavattu haitallisen korkeita pitoisuuksia, ovat lisämääritykset tarpeen ennen turvetuotannon aloittamista. 4.2 Soveltuvuus turvetuotantoon Tutkituista soista kymmenellä on energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita. Tuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä ha. Siitä on lähes neljäsosa (250 ha) Nuorittan Kortesuolla. Kortesuon tuotantokelpoinen alue on yhtenäinen. Sen käyttöä vaikeuttavat kuitenkin huonot tieyhteydet ja sijainti Kiiminkijoen valuma-alueella. Kivilamminsuo ja Mustikkasuo rajoittuvat toisiinsa. Niissä on tuotantokelpoista aluetta yhteensä noin 200 ha. Myös niiden turveteollista käyttöä rajoittavat huonot tieyhteydet ja sijainti Kiiminkijoen valuma-alueella. Molemmat suot kuuluvat soidensuojelun perusohjelmaan, joten suojelu on niiden todennäköisin käyttömuoto.

13 1 5 Loput yhdeksän suota liittyvät toisiinsa lähes jatkuvana verkostona. Vepsän Kortesuossa ja Makkarasuossa on tuotantokelpoista aluetta yhteensä noin 148 ha. Ne rajoittuvat Hakasuon laajaan tuotantoalueeseen. Isossa Joutensuossa on tuotantoon soveltuvaa aluetta 110 ha. Suoallas on turvetuotannon kannalta hyvä ja suo kuuluu Oulujoen valuma-alueeseen. Itäpäässä oleva Pyyräsuo (36 ha) soveltuu Ison Joutensuon lisäalueeksi. Myllysuossa on tuotantokelpoista aluetta 58 ha. Sen tieyhteydet ovat hyvät ja se sijaitsee Oulujoen valuma-alueella.. Ahvensuossa on tuotantokelpoista aluetta 130 ha ja Uusisuossa 150 ha. Molemmat suot sijaitsevat Oulujoen valuma-alueella ja niiden tieyhteydet ovat hyvät. Saarekkeisuus vaikeuttaa molempien soiden käyttöä. Ahvensuon turveteollista käyttöä haittaavat paikoin korkeat rikkipitoisuudet ja turpeen heikko maatuneisuus. Lieppäänsuo ja Paskasuo eivät sovellu energiaturvetuotantoon heikon maatuneisuuden takia. Lieppäänsuossa on lisäksi kuivatusvaikeuksia. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 18,71 milj. suo-m 3. Kyseisen turvemäärän energiasisältö on kuivana 36,6 milj. GJ eli 10,2 milj. MWh. Hehtaaria kohti laskettu energiasisältö on suurin Makkarasuossa (48000 GJ) ja pienin Vepsän Kortesuossa (26000 GJ). Ylikiimingissä on tutkittu tähän mennessä yhteensä ha. Siitä on arvioitu tuotantokelpoiseksi noin ha eli 35 %.

14 1 6 5 TUTKITUT SUOT 5.1. Ahvensuo Ahvensuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 130ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 400 ha. Suo sijaitsee karttalehden alueella noin 23 km kunnan keskustasta kaakkoon. Kivijärventieltä lähtevistä metsäteistä toinen kulkee suon etelä- ja toinen pohjoispuolitse. Suo rajoittuu moreenisaariin ja ympäröiviin soihin. on moreenisaarien takia muodoltaan hajanainen. Suo Ahvensuo on Oulujoen valuma-alueella. Suon halki virtaa Karvasoja, johon vedet kerääntyvät suurimmasta osasta suota. Karvasoja laskee Koivujoen ja Sanginjoen kautta Olujokeen. Turvekerros on kuivattavissa ojittamalla. Suo on suurimmaksi osaksi muuttuma-asteella olevaa rämettä. Yleisimpiä suotyyppejä ovat rahkaräme-, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Luonnontilaista aluetta on vain suurimpien yhtenäisten suoalueiden keskiosissa ja suon luoteisosassa. Turve on enimmäkseen rahkavaltaista. Yleisimpiä turvelajeja ovat tupasvillarahkaturve, sararahkaturve ja rahkaturve. Pohjamaa on reunamilla moreenia ja syvänteissä useimmiten hiesua ja hietaa. 5.2 Iso Joutensuo Isossa Joutensuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 110ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 330 ha. Suo sijaitsee karttalehdellä noin 18 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu länsiluoteesta itäkaakkoon suuntautuneisiin moreenimuodostumiin. Vastaava suuntautuneisuus on havaittavissa myös suon syvänteiden suunnassa. Iso Joutensuo on Kiiminkijoen ja Oulujoen vedenjakajalla. Suurin osa suosta kuuluu Oulujoen valuma-alueeseen. Kiiminkijoen valuma-alueeseen kuuluu Vuotonojan varressa oleva alue. Turvekerros on kuivattavissa Sanginjoen kautta ojittamalla. Yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen saraneva, rimpineva, varsinainen sararäme ja isovarpuräme. Varsinainen saraneva ja rimpineva ovat enimmäkseen luonnontilaisia. Varsinaisesta sararämeestä on puolet luonnontilaista ja puolet muuttuma-asteella olevaa.

15 17 Isovarpuräme on enimmäkseen muuttuma-asteella. Luonnontilaista nevaa on pääasiassa A-linjaston keskiosassa. Reunamat ja koko länsiosa on ojitettu. Yleisimpiä turvelajeja ovat rahkaturve, sararahkaturve ja rahkasaraturve. Pohjamaa on moreenia. Sen päällä on paikoin ohuita kerroksia hiekkaa ja liejusavea. 5.3 Kivilamminsuo Kivilamminsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 93ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 195 ha. Suo kuuluu soidensuoielun perusohjelmaan. Kivilamminsuo sijaitsee karttalehdellä noin 28 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Se rajoittuu moreenisaariin ja ympäröiviin soihin. Suo on muodoltaan hajanainen. Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet virtaavat Kivilammesta lähtevää puroa pitkin Pieneen Torvenjärveen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsineva, rimpineva, varsinainen sararäme ja varsinainen saraneva. Suo on kokonaan luonnontilainen. Turpeesta on 61 % saravaltaista, loput rahkavaltaista. Pohjamaa on syvänteissä hiesua tai hietaa ja muualla moreenia. 5.4 Kortesuo (Vepsä) Vepsän Kortesuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 85ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 200 ha. Suo sijaitsee karttalehden alueella noin 15 km kunnan keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimäkiin. Suon pohjoispäästä on maantielle matkaa noin 1,5 km. Kortesuo on Kiiminkijoen valuma-alueella. Vedet kerääntyvät suon halki virtaavaan Vuotonojaan. Vuotonoja laskee Vepsänjoen kautta Kiiminkijokeen. Turvekerroksen kuivattaminen ojittamalla edellyttää lasku-uomana toimivan Vuotonojan syventämistä. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja varsinainen saraneva. Vuotonojan varressa on ruohoisen sararämeen vyöhyke. Sen ulkopuolella on varsinaista saranevaa ja varsinaista sararämettä. Kauimpana purosta on lyhytkorsinevaa ja muita karuja suotyyppejä. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Ojia on vain suon reunamilla. Ojitettujen alueiden suotyypit ovat muuttuma-asteella.

16 1 8 Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve, rahkaturve ja tupasvillarahkaturve. Saravaltaista turvetta on lähinnä keskiosassa Vuotonojan varressa. Samalla alueella tavataan myös liejukerroksia. Pohjamaa on moreenia. Sen päällä on paikoin ohuita kerroksia hiekkaa ja liejusavea. 5.5 Kortesuo (Nuoritta) Nuorittan Kortesuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 250ha. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 960 ha. Suo sijaitsee karttalehdellä noin 19 km kunnan keskustasta koilliseen. Se on osa laajaa suoaluetta, johon kuuluvat myös Kortesuota ympäröivät Värkkisuo, Kauhasuo, Hautasuo ja Kallasuo. Kortesuo rajoittuu edellä mainittujen soiden lisäksi rantavalleihin ja pieniin moreenisaariin. Kortesuo on Kiiminkijoen valuma-alueella. Suon pinta viettää kaakkoon. Itäosan kautta virtaa Juurikkaoja, joka kerää itäosan vedet ja kuljettaa ne Nuorittajokeen. Kaistonoja laskee suolle luoteesta. Vedet leviävät Kortesuon keskiosaan ja valuvat sieltä eteläosan kautta Kauhasuolle ja sieltä edelleen Kauhaojan kautta Nuorittajokeen. Kortesuon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Yleisin suotyyppi on rimpineva, joka käsittää koko etelä- ja keskiosan. Huomattava osa rimpineva-alueesta on mesotrofista. Rimpineva-alueen pohjoispuolella on koivulettokorpea ja ruohoista saranevaa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. koillisosassa Juurikkaojan varressa ja länsiosassa. Ojia on Turpeesta on saravaltaista 88 %. Rahkavaltaista turvetta on ohuena kerroksena matalilla reuna-alueilla. Lisätekijöitä on hyvin vähän, samoin liekoja. Itäosassa on saostumia. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. 5.6 Lieppäänsuo Lieppäänsuo ei sovellu energiaturvetuotantoon. Sen pinta-ala on 155 ha. Suo sijaitsee karttalehden alueella noin 20 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Vähä-Vuotunki -järveen ja muualla moreenimäkiin. Suo on muodoltaan hajanainen mineraalimaan saarien takia. Suon itäreunaan tulee tie Vähä-Vuoton kylältä.

17 19 Lieppäänsuo on Kiiminkijoen ja Oulujoen vedenjakajalla. Vähä-Vuotunki laskee Kiiminkijokeen ja eteläreunaa sivuava Sanginjoki Oulujokeen. Pohjoisosan syvännettä ei voida kuivattaa ojittamalla. Eteläosan syvänne on sitävastoin helposti kuivattavissa. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsineva, isovarpuräme ja rahkaräme. Lyhytkorsinevaa on sekä pohjois- että eteläosan suurimmilla yhtenäisillä alueilla. Reunamat ovat karuja rämeitä. Nevat ovat pääasiassa luonnontilaisia ja rämeet muuttumia. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja tupasvillarahkaturve. Liejua on ohut kerros pohjoisosan syvänteen pohjalla ja eteläosassa Sanginjoen varressa. Pohjamaana on reunamilla ja saarekkeiden ympärillä moreeni. Moreenin päällä on eteläosan syvänteessä hiekkaa ja hietaa ja pohjoisosan syvänteessä hiesua ja savea. 5.7 Makkarasuo Makkarasuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 63 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 135 ha. Suo sijaitsee karttalehden alueella noin 14 km kunnan keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisreunalta hiekkamuodostumiin ja eteläreunalta moreenimäkiin. Tieyhteydet ovat hyvät. Kirkonkylästä Yli-Vuottoon kulkee suon pohjoispuolitse. menevä maantie Makkarasuo on Kiiminkijoen valuma-alueella. Suon pinta viettää länteen ja vedet virtaavat länsipäätä sivuavaan Vuotonojaan. Suon kuivatusmahdollisuudet hyvät. ovat melko Suon keskiosassa on peltoa noin 15 ha. Sen ympärillä on rämemuuttumia. Itäosassa on luonnontilaista ruohoista saranevaa ja varsinaista saranevaa. Saraneva-alueen länsi- ja eteläpuolella on lyhytkorsinevaa. Pääosa syvän alueen turvekerroksesta on saravaltaista. Rahkavaltaista turvetta on lähinnä pinta- ja pohjaosassa. Ruskosammalvaltaista turvetta on syvänteen itäosassa. Pohjamaa on pohjoisreunalla hiekkaa, eteläreunalla moreenia. Syvänteessä on hietaa ja hiesua.

18 Mustikkasuo Mustikkasuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 106ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 410 ha. Suo kuuluu soidensuojelun perusohjelmaan. Se sijaitsee karttalehden alueella noin 29 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Se on osa suojeltavaksi suunniteltua suoaluetta, joka jatkuu pohjoiseen Kivilamminsuona ja kaakkoon Viidansuona. Suoalue on moreenisaarien rikkoma. Pohja on epätasainen keski- ja pohjoisosassa. Tieyhteydet ovat huonot. Keskiosasta on lähimmälle tielle matkaa noin neljä kilometriä. Mustikkasuo on Kiiminkijoen valuma-alueella. Suon pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet valuvat Viidansuon kautta Kiiminkijokeen. Turvekerros voidaan tarvittaessa kuivattaa pohjaan saakka ojittamalla. Suurin osa tutkimuspisteistä sijaitsee rimpinevalla. Muita yleisiä suotyyppejä ovat varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva. Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. on vain itäosan reunamilla. Ojia Saravaltaista turvetta on lähinnä pohjoisosassa ja rahkavaltaista Mustikkalammen pohjoispuolella olevassa syvänteessä. Liekoja ei ole juuri lainkaan. syvänteissä hiesua, muualla moreenia. Pohjamaa on 5.9 Myllysuo Myllysuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 58ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 310 ha. Suo sijaitsee karttalehden alueella noin 22 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue on suurten moreenisaarten rikkoma. Tieyhteydet suon pohjoisreunaan ovat hyvät. Myllysuo on Oulujoen valuma-alueella. Suo rajoittuu pohjoisessa Iso-Vuotunkiin ja etelässä Sanginjokeen. Iso-Vuotungista Sanginjokeen laskeva Järvioja virtaa suon pohjoisosan halki. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet, joiden osuus havainnoista on 80 %. Yleisimpiä rämetyyppejä ovat isovarpuräme ja rahkaräme. Luonnontilaista suota on A- linjaston suurimmalla yhtenäisellä alueella. Muu osa suosta on pääasiassa muuttumaa. Turpeesta on 91 % rahkavaltaista, loput sara- ja ruskosammalvaltaista. Rahkaturpeen yleisimmät lisätekijät ovat puu ja tupasvilla. Liekoja on enemmän kuin muissa

19 21 tutkituissa soissa. Suon pohjalla on ohut liejukerros B-linjaston pohjoisosassa. Pohjamaa on reunamilla moreenia ja syvänteissä hiesua ja hiekkaa Paskasuo Paskasuo ei sovellu energiaturvetuotantoon. Sen pinta-ala on 130 ha. Suo sijaitsee karttalehtien ja 05 alueella noin 21 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenisaariin. Suoallas on muodoltaan hajanainen. Kivijärventieltä tulee metsätie eteläreunaan. Paskasuo on Oulujoen valuma-alueella. Vedet virtaavat Sanginjoen kautta Oulujokeen. Turvekerros ulottuu keskiosassa metrin Sanginjoen vedenpinnan alapuolelle, joten sitä ei voida kuivattaa ojittamalla pohjaan saakka. Suon keskiosa on luonnontilaista lyhytkorsinevaa ja karua rimpinevaa. Neva-alue on hyvin vetinen. Reunamat ovat muuttuma-asteella olevia karuja rämeitä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve, sararahkaturve ja tupasvillarahkaturve. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on paksu varsinkin keskiosassa. Moreeni on yleisin pohjamaalaji reunamilla ja saarien ympärillä. Syvänteissä on moreenin päällä hietaa, hiesua ja liejusavea Pyyräsuo Pyyräsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 36ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 95 ha. Suo sijaitsee karttalehden alueella noin 20 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä moreeni- ja kalliomäkiin. Mäkien välisten painanteiden kautta suo on yhteydessä Isoon Joutensuohon ja Lieppäänsuohon. Eteläreunalla on pienpiirteistä moreenimaastoa. Pyyräsuo on Oulujoen valuma-alueella. Suon pinta viettää etelään. Vedet virtaavat Sanginjoen kautta Oulujokeen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pyyräsuo on kokonaan vanhaa ojitusaluetta. Suotyypit ovat pääasiassa muuttumia ja turvekankaita. Keskiosassa on varsinaista saranevamuuttumaa ja reunamilla rämemuuttumia. Turpeesta on hieman yli puolet rahkavaltaista, loput pääasiassa saravaltaista. Rahkavaltaista turvetta on suon pinta- ja pohjaosassa. Saravaltaista turvetta on kerros-

20 22 tuman keskivaiheilla. Pohjamaa on reunamilla moreenia, syvänteissä hiekkaa, hietaa ja hiesua Uusisuo Uusisuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 150ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 310 ha. Suo sijaitsee karttalehtien ja 05 alueella noin 23 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Sanginjokeen, muualla moreenimäkiin. Moreenisaarien takia suoallas on muodoltaan hajanainen. Suon länsireunaan tulee metsätie. Uusisuo on Oulujoen valuma-alueella. Suon pinta viettää länteen. Vedet virtaavat Sanginjoen kautta Oulujokeen. Eteläosan kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Suo on kauttaaltaan vanhaa ojitusaluetta. Muuttumien ja turvekankaiden osuus suotyyppimäärityksistä on yli 90 %. Alkuperäiset suotyypit ovat olleet pääasiassa karuja rämeitä. Eteläosassa vuorottelevat sara- ja rahkavaltaisen turpeen kerrokset. Rahkaturve on saraturvetta paremmin maatunutta. Keski- ja pohjoisosan turvekerros on lähes kokonaan rahkavaltainen. Pohjamaa on reunamilla ja saarien ympärillä moreenia. Syvänteissä on moreenin päällä ohut hiekka- tai hietakerros.

21 22 tuman keskivaiheilla. Pohjamaa on reunamilla moreenia, syvänteissä hiekkaa, hietaa ja hiesua Uusisuo Uusisuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 150ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 310 ha. Suo sijaitsee karttalehtien ja 05 alueella noin 23 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Sanginjokeen, muualla moreenimäkiin. Moreenisaarien takia suoallas on muodoltaan hajanainen. Suon länsireunaan tulee metsätie. Uusisuo on Oulujoen valuma-alueella. Suon pinta viettää länteen. Vedet virtaavat Sanginjoen kautta Oulujokeen. Eteläosan kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Suo on kauttaaltaan vanhaa ojitusaluetta. Muuttumien ja turvekankaiden osuus suotyyppimäärityksistä on yli 90 %. Alkuperäiset suotyypit ovat olleet pääasiassa karuja rämeitä. Eteläosassa vuorottelevat sara- ja rahkavaltaisen turpeen kerrokset. Rahkaturve on saraturvetta paremmin maatunutta. Keski- ja pohjoisosan turvekerros on lähes kokonaan rahkavaltainen. Pohjamaa on reunamilla ja saarien ympärillä moreenia. Syvänteissä on moreenin päällä ohut hiekka- tai hietakerros.

22 4-1W O LIITE 1 0 O w U O O vi >C ~C X x X x x X ~C >C x >C F 5. C05 a > Z O II cl ~ = cl Ii =a O a) c b ö 03 w 0 0 _~ 0 0 O ~$ N 0 0 c~ ~ ~ ~ x x å ~Z : a w ~) - N K1 Nt r ~O

23 LIITE 2 SUOKARTTA Suon 1a mineraalim aan raja k Q pelto 1_ 5.1 7/23 Lohkare Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maat uneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus, dm järvi tai lampi ~/ Oja ja veden virtaussuunta Puro toi joki 22 Turvekerrostuman paksuus dm,2m- Suon syvyyskäyrä i go.1 Suon pinnan korkeuskäyrä Tie PROFIILIT Turvelajit, Pohjamaalajit Turpeen maatuneisuus : Rahka ( Sphagnum 1 S Sara (Carex 1 C Ruskosammal ( Bryales 1 B å) Karkeadetritus- KdLj lieju M Hienodetritus- Hdlj lieju Järvimuta II (I H 4 H 1-3 JaMu H 5-6 Sorarohka ( Carex-Sphagnum 1 CS Sovilieju Salj II"II H 7-10 tt f1 T 6S5 (s e Rahkasora ( Sphagnum-Carex 1 SC Ruskosammal-1 Bryoles-Carex 1 sara i Suolevakkö ( Scheuchzeria 1 f'111 1 I f X s i l M M, M IM 1 Tuposville (Eriophorum I BC Tuposluikka ( Trichophorum ( Tr Siniheinä 1 Molima 1 Ml Korte 1 Equisetum 1 Er Järviruoko 1 Phrogmites 1 Pr Raot* 1 Menyonthes 1 Mn Varpuaines ( Nanolignidi I Puuaines ( Lignidi 1 l. Sh I... Liejusavi Sovi Hiesu Hieta Hiekka LjSa Sa Hs Ht Hk sora Sr Liekoisuus : Eq p Moreeni Mr k~_ l~ Kallio Lohkareita Ka Lo Muita symboleja : F A A Hiilikerros Saostuma 3/2 Lieko-osumat syvyydessa 0-Im/1-2m Luonnontilaiset suotyypit : Avosuot Rämeet Korvet VI Varsinainen letto LR R I L Rimpiletto RHSR VSN Varsinainen saroneva VSR RHSN Ruohomen soraneva LKNR R I N Rimpmeva TR KN Kalvakkoneva PSR LKN Lyhytkortinen neva KGR SIN Silmakeneva IR RN Rahkaneva RR LUN Luhtoneva KER KR Muuttuneet suotyypit oj ojikko ksmu mu muuttuma rhtk tk turvekongas mtk ptk vatk jatk Suotyyppi- ja IRmu Suotyyppi liekoisuuskartta 1230 Lieko-osumal (kpll syvyysvoleillå QS ,5 jo Om Lettorame Ruohoinen sarorame Varsinainen sarorome Lyhytkorsinevarame Tupasvillorame Pollosoraräme Kongasrome Isovorpuinen räme Rohkorome Keidosrome Korpi ro me Korhunsammelmuuttuma Ruohoturvekongas Mustikkoturvekongos Puolukkaturvekongos Varpu turve kangas Jäkölökanervaturvekangas tm Suon syvyyskayra VLK Varsinainen lettokorpi KOLK Korvulettokorpe LHK Lehtokorpi RHK Ruoho-joheinokorpi KGK Kangaskorpi VK Varsinainen korpi NK Nevakorpi RAK Roäseikkö kh Kytöheitto pe pelto ta Turpeennastoalue pto Paloturpeen nostoolue jta Jyrsinturpeen nostoalue

24 LIITE 3/ 1 YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT Suo Karttalehti Raportti n :o Ahonräme Ahvensuo Haarasuo Haarasuo Hakasuo Hannunsuo Hautasuo Heikkilänsuo Heposuo Hevossuo Hevossuo Hiivasuo Hiltusuo Hirsisuo Hirvisuo Hirvisuo Hoikkasuo Iso Heinäsuo Iso Hevossuo Iso Joutensuo Iso Lavasuo Iso Palvasuo Isosuo Isosuo Jakosuo Joutensuo Juopulinsuo Kalliosuo Kalliosuo Kauhasuo

25 LIITE 3/2 Kaunissuo Keihässuo Kellarisuo Kirvessuo Kivilamminsuo Kokkareensuo Kolmikannansuo Kontionsuo Korppisuo Kortesuo Kortesuo (Vepsä) Kortesuo Kortesuo (Nuoritta) Kurkisuo Kurkisuo Käärmesuo Lavasuo Lavasuo Leivonsuo Lieppäansuo Lietsuo Louhelansuo Luikkosuo , Luiikkasuo Maijansuo Makkarasuo Makkarasuo Mankilansuo Martimonsuo Mustamaansuo Mustikkasuo Myllysuo Niemisuo

26 Ojalatvansuo Pappilanniitty Paskasuo , Peurasuo Pieni Heinäsuo Pieni Kortesuo Pikku Hevossuo LIITE 3/3 Pirttisaarensuo Puijonsuo Purosuo Pyyräsuo Pyöräsuo Rautasuo Ruostesuo Rytisuo Saarenmaanräme Saarensuo I Saarensuo II Saarisuo Selänsuo Solkkasuo Suolamminsuo Susisuo Syvänojasuo Takasuo Tuohisuo Tölpänaapa Uusisuo , Vesisuo Vimparinsuo , Välisuo Värkkisuo Värkkisuo