Turvetutkimusraportti 392

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 392 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 392 Hannu Pajunen TYRNÄVÄLLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Kuopio 2009

3 Pajunen, Hannu Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turve va rat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Turvetutkimusraportti 392, 55 si vua, 35 kuvaa, 3 tauluk koa, 2 lii tet tä. Tyrnävän kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien aikana 32 suota. Aineisto koot tiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tut ki mus pisteet sijaitse vat 50 metrin välein. Maastossa määri tet tiin pinnan korkeus, suotyyppi, tur velaji, turpeen maa tunei suus, lie koisuus ja pohja maalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otet tiin 198 näytettä, joista kaikista määritettiin vesija tuhkapitoisuus. Muita määrityksiä tehtiin seuraavat määrät: ph 144, tiheys 145, lämpöarvo 83, hiili- ja typpipitoisuus 25 ja rikkipitoisuus 81. Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on 4615 ha. Soiden keskisyvyys on 0,8 m ja turvemäärä 35,49 milj. suo-m 3. Turpeesta on rahkavaltaista 69 % ja saraval taista 31 %. Keski määräinen maatu misaste on 5,2. Tur peen keskimääräinen ph-arvo on 4,0, vesipitoi suus 89,7 %, ti heys 102 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, lämpö arvo 20,2 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,7 %, typpipitoisuus 2,1 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 12 %. Turve tuotantoon soveltu via alueita on 13 suolla yhteensä 540 ha. Tuo tanto kel poista turvetta on yhteensä 6,27 milj. m 3. Siitä on ympäris töturvetta 0,90 milj. m 3 ja energiaturvetta 5,37 milj. m 3. Energiakäyttöön soveltuvat turvekerrok set sisältävät energiaa yhteensä 10,49 milj. GJ eli 4,58 milj. MWh. Asiasanat: aapasuot, turve, turvemaat, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Tyrnävä Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO ISBN ISSN

4 Pajunen, Hannu Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turveva rat. Osa 2 - The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Fin land. Part 2. Geologian tutkimuskes kus, Tur vetutkimuk set - Geo logical Survey of Finland, Peat Researches, Turvetutkimusraport ti Report of peat investigation 392, 55 pages, 35 figures, 3 tables, 2 appendi ces. In the municipality of Tyrnävä, 32 mires were surveyed in The data was col lected using survey grids with study sites at the inter vals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the de composition deg ree of peat, snag content and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the field. Alto gether, 198 samples were taken for the laboratory. All of them were analy sed for water and ash content. A total of 144 samples were analysed for ph value, 145 for dry bulk density, 83 for net calorific value, 25 for carbon and nitrogen content and 81 for sulphur content. The mires cover altogether 4615 hectares. The average depth of the peat deposits is 0.8 m, and the peat quantity totals million m 3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 69% and Carex predo minant peat 31%. The average decomposition degree of peat is 5.2, ph value 4.0, water content 89.7%, dry bulk density 102 kg/m 3, ash con tent 4.6%, net calorific value 20.2 MJ/kg, carbon content 51.7%, nitrogen content 2.1% and sulphur content 0.21%. About 12% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in 13 mires covering 540 ha. The quantity of useful peat is 6.27 million m 3 in situ. The quantity of horticultural peat totals 0.90 milj. m 3 and that of fuel peat 5.37 million m 3. The energy content of fuel peat is million GJ or 4.58 million MWh. Key words: mires, peat, peatlands, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Tyrnävä Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI KUOPIO FINLAND

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Akkoneva Haapasuo Haarasuo Haisunräme Isosuo Jaakonsuo Kertturäme Kilpasuo Kivineva Kurjensuo Laaksonsuo Leppineva Linnunsilmänsuo Louhikkosuo Luomatienräme Matinsuo Navettasuo Niittykoskensuo Nikunneva Pispanneva Polvensuo Porkkanen Pukansuo Pyöriäsuo Pörhönneva Roustinsuo Saarisuo Säynäjäsuo Tupunsuo Uusisuo Vaaransuo Ylä-Murtosuo TULOSTEN TARKASTELU Alueen kehityshistoria Suot ja niiden turvekerrokset Soveltuvuus turvetuotantoon LIITTEET

6 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 JOHDANTO Tyrnävä on suurelta osalta jokien halkomaa tasankoa, jonka pinta kohoaa vähitellen luoteesta kaakkoon. Luoteisosan maaperä muodostuu lajittuneista meri-, ranta- ja jokikerrostumista, kun taas kaakkoisosassa vallitsevat moreeni- ja turvemaat. Tyrnävä kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen, missä veden alkuperä vaikuttaa soiden kasvillisuuteen ja sitä kautta turvelajeihin. Mineraalimailta vettä saavat suot ovat ravinteikkaampia kuin pelkän sadeveden varassa elävät. Ihmisen toiminta on muuttanut monin tavoin alkuperäistä suoluontoa. Soita on käytetty ennen kaikkea maa- ja metsätalousmaana. Soista nostetulla turpeella on merkitystä kasvualustana ja energialähteenä. Oulussa - muutaman kymmenen kilometrin päässä - on yksi valtakunnan suurimmista turpeen käyttökohteista. Oulun ympäristö onkin ollut viime vuosikymmeninä yksi turvetutkimusten painopistealueita. Tyrnävällä ei ole Natura alueita. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Tyrnävältä muutama vuosikymmen sitten neljätoista suota, yhteensä 4600 ha (Virtanen 1983). Tuolloin tutkituista soista neljä, runsaat 1000 ha, sijaitsee alueliitosten takia nykyisen Limingan ja Muhoksen puolella. Toisaalta Temmekseltä hieman myöhemmin tutkitut kolme suota (Virtanen & Herranen 1990) kuuluvat kuntaliitoksen takia nykyiseen Tyrnävän kuntaan. Tässä raportissa käsitellään vuosina tutkittuja soita (kuva 1). Kaikki nykyisen Tyrnävän alueelta tutkitut suot on lueteltu liitteessä 1. Tässä raportissa kuvataan lyhyesti kutakin suota ja esitetään arvio sen soveltu vuudesta turvetuotantoon. Arviot soiden käyttökelpoisuudesta perustuvat maasto- ja laboratoriotutkimuksiin. Geologi an tutkimuskes kuksesta voi tilata raporttia täydentävää materiaa lia kuten suo kart toja (kuva 2), poikki leikkauskuvia (kuva 3), labora toriotu lok sia ja tutki musselostuksia. 7

7 Hannu Pajunen Tyrnävä Liminka Muhos 2 Tyrnävä km Geologian tutkimuskeskus 2009 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Tyrnävällä vuosina tutkittujen soiden sijainti. Fig. 1. Location of mires surveyed in the municipality of Tyrnävä in

8 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 A / A Jyrkkäselkä /0 A / / / / / A A /1919 3/13 6/24 0/ / / / / /13 A / /0 5/18 2 0/ / / / / Matinsuo7/ A900 3/ Matinsuonsaaret Siiranselkä Matinsuo, 12428, Tyrnävä Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 45 Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus 2009 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 ja Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoitta vasta suo kar tasta. Fig. 2. A map indicating thickness of peat deposit. 9

9 Hannu Pajunen Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatunei suus ja alemmasta tur velajit ja pohjamaalajit. Fig. 3. A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below). 10

10 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa sel kälinja kul kee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilin jat ovat sitä vas taan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin kairauspisteiltä ja syvyyspisteiltä. Kairauspis teet si jaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikki linjoilla m:n välein. Kairauspisteiden muodostamaa ver kostoa täyden nettiin syvyys pisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi linjoilla tuli enintään 50 m. Jokaisella kairauspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mät täisyys ja mättäiden korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuh teet, tiheys- ja kehitys luokka sekä mahdolliset hak kuut. Maatumattoman puu ainek sen määrä eli lie koisuus sel vitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsilla kahden metrin syvyyteen saakka. Maas tossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupas vil lan kuitu jen suhteelli nen osuus (F0-6) sekä pohja maa laji ja lieju kerrok set. Kairauspisteitä on yhteensä Syvyys pisteitä on 2190, ja niil lä määri tet tiin turvekerroksen paksuuden li säksi suotyyppi ja pohja maalaji. Osa tutkimuslinjoista vaa ittiin ja vaaitukset kiin nitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Laboratoriomäärityksiä var ten otettiin näyt teitä, joista useimpien luonnontilainen tilavuus tunnetaan. Tutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskes kuk sen oppaas sa (Lappalainen ym. 1984). Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 198 turvenäy tet tä. ph-arvo mitattiin laboratoriossa välittömästi näytteiden avaamisen jälkeen (menetelmätunnus 606I). Vesipitoisuus määritettiin kuivat tamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopai noon (608G). Tilavuudeltaan tarkoista näytteistä lasket tiin tiheys (kuiva-aine määrä kiloina suo kuutiota kohti). Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkutta mal la ne 815 ± 25 C:ssa (819G). Kuiva-aineesta tehtiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L). Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. ph-arvo määritettiin 144 näytteestä, tiheys 145 näytteestä, lämpöarvo 83 näytteestä, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus 25 näytteestä ja rikkipitoisuus 81 näytteestä. Määritykset tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen Geolaboratoriossa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Lämpöarvot ilmoitetaan kuiva-aineen tehollisina lämpöarvoina. 11

11 Hannu Pajunen ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena pidettiin yleen sä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turveker ros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoi nen alue ulottaa metrin syvyys käyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähen nettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä yleensä 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tavoitteena oli löytää kaikki yli viiden hehtaarin tuotantokelpoiset alueet. Pienempiäkin alueita voidaan pitää tuotantokelpoisina, mutta niiden esille tulo tällä tutkimustarkkuudella on sattumanvaraista. Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa jätettiin vesistöjen ympärille 100 m leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pump pauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Turvekerrokset luokiteltiin niiden laadun mukaan ympäristöturpeeksi ja energiaturpeeksi. Ympä ristötur peella tarkoitetaan tässä raportis sa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4), rahkaval taista turvetta (vaalea rahkaturve). Se sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Jos ympäristöturpeesta huomattava osa on muodostunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista, on siitä mainit tu erikseen. Lähes kaikissa soissa on heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintaosa. Jos pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, pidettiin sitä riittävänä ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, luettiin se energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maa tunei suuden tulisi olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maa tunee na. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, lämpöarvo, rikkipitoisuus ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 2). Tässä raportissa esitettyjen keskimääräisten laboratoriotulosten perusteella ei voida suoraan päätellä tuotetun energiaturpeen laatuluokkaa. Viitteitä siitä kuitenkin saadaan. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. 12

12 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 TUTKITUT SUOT 1. Akkoneva Akkoneva (kl , x = 7172,9, y = 3437,5) sijaitsee noin 13 km kunnan keskustasta etelään. Tutkittu alue käsittää myös Akkonevan pohjoispuolella olevan Remesnevan (kuva 4). Suo rajoittuu luoteessa Pispannevaan, muualla moreenimaihin. Kaakkoisosan halki kulkee autotie, ja pohjoispuolella on ajotie. Kairauspisteitä on 110 ja syvyyspisteitä 135. Akkoneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Temmeksen alueeseen (58.021). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 270 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 140 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 90 ha. Keskisyvyys on 1,2 m. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu poikkeuksellisesti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Tutkimuspisteistä on 1 % avosuolla, 43 % rämeellä, 1 % korvessa ja 55 % turvekankaalla. Rämealueet ovat enimmäkseen varsinaista sararämettä ja isovarpuista rämettä. Yleisimmät turvekangastyypit ovat puolukkaturvekangas, ruohoturvekangas ja karhunsammalmuuttuma. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Turpeesta on 55 % rahka- ja 45 % saravaltaista. Syvänteessä on vallitsevana saravaltainen turve. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaja rahkasaraturve. Turvekerrostuma on hyvin maatunut, keskimaatuneisuus on 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,0 %, tiheys 97 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,5 %, rikkipitoisuus 0,29 % ja lämpöarvo 20,0 MJ/kg. Turvekerroksen pintaosan kuivuminen näkyy erityisesti vesipitoisuudessa ja tiheydessä. Akkonevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 90 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 1,35 milj. m 3. Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Akkonevalla. Fig. 4. Location of survey sites in Akkoneva. 13

13 Hannu Pajunen 2. Haapasuo Haapasuo (kl , x=7178,3, y=3430,9) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta lounaaseen. Haapasuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu lounaassa Haapakankaaseen ja muualla hienojakoisiin mineraalimaihin (kuva 5). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 11 kairauspistettä ja 19 syvyyspistettä. Suo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala- Temmeksen alueeseen (58.021). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on 43 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,4 m ja suurin syvyys 1,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 50 % ja turvekankaalla 50 %. Rämealue on luonnontilainen, ja sen vallitsevat suotyypit ovat tupasvillaräme, varsinainen sararäme ja pallosararäme. Turvekangas on tyypiltään varputurvekangasta. Turpeesta on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaisia 44 %. Rahkavaltainen turve on tupasvillan jäännöksiä sisältävää rahkaturvetta ja saravaltainen rahkasaraturvetta. Varpujen jäännöksiä sisältävää turvetta on 18 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Haapasuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Haapasuolla. Fig. 5. Location of survey sites in Haapasuo. 14

14 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3. Haarasuo Haarasuo (kl , x=7176,9, y=3440,4) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu luoteessa peltoihin ja muualla soistuneisiin moreeni- ja hiekkamaihin (kuva 6). Suolta on autotielle matkaa noin kilometri. Suolla on 15 kairauspistettä ja 16 syvyyspistettä. Haarasuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen(58.052). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Lipposenkursun kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 60 ha. Suo on matala: keskimääräinen syvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 0,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 % ja turvekankaalla 45 %. Vallitseva rämetyyppi on varsinainen sararäme ja vallitseva turvekangastyyppi varputurvekangas. Suotyyppihavaintojen mukaan kolmasosa suosta on luonnontilaisena. Turpeesta on rahkavaltaista 23 % ja saravaltaista 77 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (68 %). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 10 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 3 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Haarasuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Haarasuolla. Fig. 6. Location of survey sites in Haarasuo. 15

15 Hannu Pajunen 4. Haisunräme Haisunräme (kl , x = 7174,9, y = 3449,0) sijaitsee noin 16 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä ja etelässä loivapiirteiseen moreenimaastoon - pohjoisessa ja idässä kumpumoreenialueeseen (kuva 7). Moreenikummut muodostavat saaria suoalueelle. Suolta on matkaa autotielle vajaa kilometri. Kairauspisteitä on 103 ja syvyyspisteitä 109. Haisunräme on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Ängeslevänjoen ja Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 170 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 85 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 36 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,3 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 12 % avosuolla, 84 % rämeellä ja 3 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, varsinainen sararäme ja rahkaräme. Suo on lähes luonnontilainen. Turpeesta on 84 % rahka- ja 16 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 5 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden perusteella turpeen keskimääräinen tiheys on 126 kg/m 3, mikä on luonnontilaiselle suolle varsin suuri. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,6 %, rikkipitoisuus 0,27 % ja lämpöarvo 20,3 MJ/kg. Haisunrämeellä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 36 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,47 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,4 m. Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Haisunrämeellä. Fig. 7. Location of survey sites in Haisunräme. 16

16 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 5. Isosuo Isosuo (kl , x = 7181,8, y = 3441,0) sijaitsee noin 7 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää Isosuon lisäksi sen luoteispuolella olevan Vahvistuskorven (kuva 8). Alue rajoittuu etelässä moreenimaihin, idässä rantavalleihin ja muualla lajittuneesta aineksesta muodostuneisiin alaviin maihin. Tutkitun alueen pohjoispuolella on autotie. Kairauspisteitä on 41 ja syvyyspisteitä 97. Tutkittu suoalue on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Kiviojan valuma-alueeseen (58.012). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiviojaan. Pinta-ala on noin 360 ha. Suo on hyvin matala, keskisyvyys vain 0,5 m. Suurin syvyys - 1,5 m - mitattiin kaakkoisosasta. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Tutkimuspisteistä on 72 % rämeellä, 26 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen isovarpuinen räme ja puolukkaturvekangas. Turpeesta on 96 % rahka- ja 4 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 14 % ja varpuainesta sisältävän 1 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (86 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,4. Isosuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Isosuolla. Fig. 8. Location of survey sites in Isosuo. 17

17 Hannu Pajunen 6. Jaakonsuo Jaakonsuo (kl , x=7176,6, y=3439,3) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu suurelta osin viljelykäytössä oleviin, hienojakoisiin mineraalimaihin (kuva 9). Suon länsireunaa kiertää autotie. Suolla on 11 kairauspistettä ja 13 syvyyspistettä. Jaakonsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen(58.052). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on 30 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 0,6 m. Pohjamaa on hietaa. Jaakonsuon tutkimuspisteistä on rämeellä 92 % ja turvekankaalla 8 %. Yleisimmät rämetyypit ovat pallosararäme ja tupasvillaräme. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Turvekerros on rahkavaltainen. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja pelkkä rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 48 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 22 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Jaakonsuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Jaakonsuolla. Fig. 9. Location of survey sites in Jaakonsuo. 18

18 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 7. Kertturäme Kertturäme (kl , x = 7183,5, y = 3442,5) sijaitsee 4-8 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Suon lähiympäristö on lajittuneen aineksen tasaamaa ja pinnanmuodoiltaan hyvin loivapiirteistä. Suo rajoittuu peltoihin ja hietamaihin, ja sitä ympäröivät autotiet (kuva 10). Kairauspisteitä on 62 ja syvyyspisteitä 75. Kertturäme on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Kiviojan valuma-alueeseen (58.012). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Kiviojan kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 240 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Kertturäme on matala. Keskimääräinen syvyys on vain 0,6 m ja suurin tavattu syvyys 1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on 65 % rämeellä, 33 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen isovarpuinen räme ja puolukkaturvekangas. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on 91 % rahka- ja 9 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerros on hyvin maatunut, keskimaatuneisuus 7,2. Kertturäme ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kertturämeellä. Fig. 10. Location of survey sites in Kertturäme. 19

19 Hannu Pajunen 8. Kilpasuo Kilpasuo (kl , x = 7176,2, y = 3447,5) sijaitsee noin 15 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu suurimmalta osalta moreenimaihin ja on moreenisaarien välitse yhteydessä koillispuolella olevaan Uusisuohon (kuva 11). Lähimmälle ajotielle on matkaa noin kilometri. Kairauspisteitä on 119 ja syvyyspisteitä 133. Kilpasuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Ängeslevänjoen ja Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 230 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 145 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 90 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 2,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Tutkimuspisteistä on 44 % avosuolla, 53 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla. Yleisimmät avosuotyypit ovat lyhytkortinen neva ja varsinainen saraneva ja yleisimmät rämetyypit isovarpuinen räme ja keidasräme. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Turpeesta on 61 % rahka- ja 39 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 17 % ja varpuainesta sisältävän 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerroksen pohjaosa on yleensä rahkavaltainen ja pintaosa saravaltainen. Keskimaatuneisuus on 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden perusteella turpeen keskimääräinen tiheys on 94 kg/ m 3, tuhkapitoisuus 5,9 %, rikkipitoisuus 0,24 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Kilpasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 90 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 1,17 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kilpasuolla. Fig. 11. Location of survey sites in Kilpasuo. 20

20 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 9. Kivineva Kivineva (kl , x=7176,6, y=3435,7) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu muinaisiin rantavalleihin ja huuhtoutuneeseen, sittemmin soistuneeseen moreenimaastoon (kuva 12). Suon pohjoisreunaan ulottuu ajopolku. Autotielle on matkaa pari kilometriä. Suolla on 56 kairauspistettä ja 86 syvyyspistettä. Kivineva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu osittain Ala-Temmeksen alueeseen (58.021) ja osittain Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Suon pinta on m merenpinnasta. Länsi- ja keskiosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen ja itäosan vedet Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 180 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Suo on varsin matala, keskisyvyys 0,6 m ja suurin syvyys 1,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on avosuolla 19 %, rämeellä 65 % ja turvekankaalla 16 %. Avosuoalue on suurimmaksi osaksi varsinaista saranevaa ja niukkaravinteista rimpinevaa. Yleisimmät rämetyypit ovat isovarpuinen räme, varsinainen sararäme ja pallosararäme ja yleisimmät turvekangastyypit karhunsammalmuuttuma ja puolukkaturvekangas. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja ojitetun alueen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Suotyyppihavaintojen mukaan luonnontilaista aluetta on vajaa viidesosa. Turpeesta on rahkavaltaista 33 % ja saravaltaista 67 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 6 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Luoteisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,8 %, tiheys 107 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,1 %, hiilipitoisuus 52,0 %, typpipitoisuus 2,6 % ja rikkipitoisuus 0,26 %. Kivineva on liian matala turvetuotantoon. Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Kivinevalla. Fig. 12. Location of survey sites in Kivineva. 21

21 Hannu Pajunen 10. Kurjensuo Kurjensuo (kl , x=7178,4, y=3437,0) sijaitsee noin 7 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu lounaassa Leppikankaaseen, muualla lajittuneisiin ja soistuneisiin mineraalimaihin (kuva 13). Suolta on autotielle matkaa 1 2 km. Suolla on 17 kairauspistettä ja 27 syvyyspistettä. Kurjensuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Leppiojan valuma-alueeseen (58.056). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Leppiojan kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 105 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,5 m ja suurin syvyys 0,8 m. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 34 %, turvekankaalla 59 % ja pellolla 7 %. Vallitseva rämetyyppi on muuttumavaiheen tupasvillaräme. Turvekankaat ovat puolukkaturvekangasta ja varputurvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Turvekerros on rahkavaltainen. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (55 %) ja rahkaturve (45 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 15 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävää 37 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Kurjensuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Kurjensuolla. Fig. 13. Location of survey sites in Kurjensuo. 22

22 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Laaksonsuo Laaksonsuo (kl , x=7170,8, y=3447,0) sijaitsee noin 18 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Laaksonsuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja on luode kaakko -suuntainen (kuva 14). Autotielle on matkaa vajaa kilometri. Suolla on 31 kairauspistettä ja 33 syvyyspistettä. Laaksonsuo on Temmesjoen vesistöalueella. Sen luoteisosa kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052) ja kaakkoisosa Suutarinjärven valuma-alueeseen (58.043). Pinta on m merenpinnasta. Luoteisosan vedet laskevat Tyrnävänjokeen ja kaakkoisosan vedet Suutarinjärveen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 90 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,6 m ja suurin syvyys 1,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 59 % ja turvekankaalla 41 %. Yleisimmät rämetyypit ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme ja yleisimmät turvekangastyypit varputurvekangas ja jäkäläturvekangas. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja ojitetun alueen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Luonnontilaisen alueen osuus on vajaa viidennes. Turpeesta on rahkavaltaista 74 % ja saravaltaista 26 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Laaksonsuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Laaksonsuolla. Fig. 14. Location of survey sites in Laaksonsuo. 23

23 Hannu Pajunen 12. Leppineva Leppineva (kl , x=7178,4, y=3434,8) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu idässä Leppikankaaseen, etelässä Pitkäkankaaseen ja muualla huuhtoutuneisiin ja soistuneisiin moreenimaihin (kuva 15). Pohjoisreunaa sivuaa autotie. Suolla on 122 kairauspistettä ja 194 syvyyspistettä. Leppineva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Leppiojan valuma-alueeseen (58.056). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Leppiojan kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 290 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 75 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 1,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 76 %, avosuolla 2 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 20 % ja pellolla 1 %. Vallitseva rämetyyppi on varsinainen sararäme (27 %) ja vallitseva turvekangastyyppi ruohoturvekangas (10 %). Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Luonnontilaista aluetta on vajaa kymmenesosa. Turpeesta on rahkavaltaista 34 % ja saravaltaista 66 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (63 %) ja sararahkaturve (20 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 3 %, puun jäännöksiä sisältävää 18 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Itäosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 121 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,3 %, lämpöarvo 20,3 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,7 %, typpipitoisuus 2,5 % ja rikkipitoisuus 0,28 %. Turvekerros on vesipitoisuutta ja tiheyttä lukuun ottamatta varsin tasalaatuinen. Ojituksen takia turvekerros on tiivistynyt, mikä ilmenee vesipitoisuuden alenemisena ja tiheyden kasvuna pintaa kohti. Leppinevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 15 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,090 milj. m 3. 24

24 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Leppinevalla. Fig. 15. Location of survey sites in Leppineva. 25

25 Hannu Pajunen 13. Linnunsilmänsuo Linnunsilmänsuo (kl , x = 7197,1, y = 3439,0) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu soistuneeseen moreenimaastoon (kuva 16). Lähimmälle tielle on matkaa runsas kilometri. Kairauspisteitä on 20 ja syvyyspisteitä 22. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Merikosken alueeseen (59.111). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Oulujokeen. Pinta-ala on noin 37 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha. Keskisyvyys on 1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 79 % avosuolla, 17 % rämeellä ja 5 % turvekankaalla. Suotyypit ovat suurimmassa osassa suota muuttumavaiheessa. Keskiosassa on luonnontilaista lyhytkortista nevaa ja rahkanevaa. Turpeesta on 50 % rahka- ja 50 % saravaltaista. Yli metrin syvyinen alue on selvästi saraturvevaltainen. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 15 % ja varpuainesta sisältävän 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (50 %) ja rahkaturve (29 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Linnunsilmänsuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Linnunsilmänsuolla. Fig. 16. Location of survey sites in Linnunsilmänsuo. 26

26 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Louhikkosuo Louhikkosuo (kl , x=7172,5, y=3449,3) sijaitsee noin 19 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Louhikkosuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu lounaassa Suutarinjärveen ja muualla lohkareisiin moreenisaariin (kuva 17). Alueen pohjoisreunaa sivuaa ajotie. Suolla on 14 kairauspistettä ja 21 syvyyspistettä. Louhikkosuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Pinta on noin 64 m merenpinnasta. Vedet laskevat Haisunojan ja Ängeslevänojan kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 48 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Louhikkosuon tutkimuspisteistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Yleisimmät rämetyypit ovat varsinainen korpiräme ja isovarpuinen räme. Turvekangas on suurimmaksi osaksi varputurvekangasta. Suo on ojitettu, ja sen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Turpeesta on rahkavaltaista 42 % ja saravaltaista 58 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (58 %) ja sararahkaturve (27 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 %, puun jäännöksiä sisältävää 10 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 15 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Louhikkosuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Louhikkosuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Louhikkosuo. 27

27 Hannu Pajunen 15. Luomatienräme Luomatienräme (kl , x = 7167,9, y = 3449,5) sijaitsee noin 22 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Eteläreunaa sivuaa autotie (kuva 18). Kairauspisteitä on 52 ja syvyyspisteitä 52. Suo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojia pitkin Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 100 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta 10 ha. Keskisyvyys on 0,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 36 % avosuolla, 62 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla. Suo on niukkaravinteinen. Avosuoalue on enimmäkseen rahkanevaa ja rämealue tupasvillarämettä ja rahkarämettä. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Turpeesta on 98 % rahka- ja 2 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Yhdeltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,4 %, tiheys 104 kg/ m 3, tuhkapitoisuus 2,7 %, rikkipitoisuus 0,16 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Turvekerros jakautuu selvästi löyhään pintaosaan ja tiiviiseen pohjaosaan. Kerrosten tiheysero on yli kaksinkertainen. Luomatienräme on liian matala turvetuotantoon. Pintaosan turvekerros on löyhää ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa ja pohjaosan turve tiivistä ja hyvin energiakäyttöön sopivaa. Hyödynnettävä kerros on kuitenkin liian ohut. Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Luomatienrämeellä. Fig. 18. Location of survey sites in Luomatienräme. 28

28 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Matinsuo Matinsuo (kl , x = 7193,8, y = 3444,0) sijaitsee noin 11 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu soistuneeseen moreenimaastoon ja on lohkareisten moreenisaarien rikkoma (kuva 19). Ajotie ulottuu luoteis- ja kaakkoispäähän. Kairauspisteitä on 28 ja syvyyspisteitä 80. Matinsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Rauhionojan valuma-alueeseen (58.045). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Rauhionojaan ja sieltä edelleen Ängeslevänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 125 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 23 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 63 % rämeellä ja 11 % turvekankaalla. Yleisin avosuotyyppi on muuttumavaiheen rimpineva ja yleisin rämetyyppi muuttumavaiheen isovarpuinen räme. Turvekankaat ovat enimmäkseen varputurvekangasta. Turpeesta on 82 % rahka- ja 18 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 37 %, puun jäännöksiä sisältävän 3 % ja varpuainesta sisältävän 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Yhdeltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 86 kg/m 3, tuhkapitoisuus 1,4 %, rikkipitoisuus 0,08 % ja lämpöarvo 19,5 MJ/ kg. Tulokset ovat tyypillisiä lähelle vedenjakajaa syntyneelle rahkaturvekerrokselle. Matinsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 9 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,054 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,072 milj. m 3. Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Matinsuolla. Fig. 19. Location of survey sites in Matinsuo. 29

29 Hannu Pajunen 17. Navettasuo Navettasuo (kl , x=7174,6, y=3443,9) sijaitsee noin 14 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkitulle alueelle on annettu työnimi viereisen Navettakankaan mukaan. Alue rajoittuu loivapiirteiseen, huuhtoutuneeseen moreenimaastoon (kuva 20). Suon itäpuolelle Navettakankaaseen ulottuu ajotie. Suolla on 51 kairauspistettä ja 50 syvyyspistettä. Navettasuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 75 %, avosuolla 6 % ja turvekankaalla 19 %. Rämealue jakautuu jokseenkin tasan luonnontilaisen ja ojituksen vaikutuksesta muuttuneen kesken. Luonnontilaisen puolen yleisin suotyyppi on rahkaräme ja ojitetun isovarpuisen rämeen muuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 24 % ja saravaltaista 76 %. Vallitsevana turvelajina on rahkasaraturve (72 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 %, puun jäännöksiä sisältävää 21 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 18 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 115 kg/m 3, tuhkapitoisuus 7,7 %, lämpöarvo 20,6 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,23 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja keskimääräisiksi pitoisuuksiksi saatiin 50,2 % (C) ja 2,3 % (N). Navettasuo on liian matala turvetuotantoon. Yli metrin syvyinen alue on suurimmaksi osaksi luonnontilaista, ja yli 1,5 m:n syvyinen alue koostuu useista pienistä syvänteistä. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Navettasuolla. Fig. 20. Location of survey sites in Navettasuo. 30

30 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Niittykoskensuo Niittykoskensuo (kl , x=7177,3, y=3444,9) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Niittykoskensuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu muinaisen Itämeren rantavoimien muokkaamaan moreenimaastoon. Muinaiset rantavallit näkyvät suolle työntyvinä nieminä ja saarina (kuva 21). Suon pohjoisreunaa sivuaa ajotie. Suolla on 27 kairauspistettä ja 38 syvyyspistettä. Niittykoskensuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Ängeslevänjokeen. Pinta-ala on noin 90 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on matala, keskisyvyys vain 0,6 m ja suurin syvyys 1,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Niittykoskensuon tutkimuspisteistä on avosuolla 28 %, rämeellä 65 % ja turvekankaalla 8 %. Yleisin avosuotyyppi on rahkaneva ja yleisin rämetyyppi rahkaräme. Suo on niukkaravinteinen ja suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Turpeesta on rahkavaltaista 94 % ja saravaltaista 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä sisältävää 4 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Niittykoskensuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 21 Tutkimuspisteiden sijainti Niittykoskensuolla. Fig. 21. Location of survey sites in Niittykoskensuo. 31

31 Hannu Pajunen 19. Nikunneva Nikunneva (kl , x=7171,8, y=3433,0) sijaitsee noin 14 km kunnan keskustasta etelään. Tutkittu alue käsittää Nikunnevan lisäksi luoteispuolella olevan Porkoolinnevan. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteisiin moreeni- ja hiekkamaihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 22). Suolla on 25 kairauspistettä ja 24 syvyyspistettä. Nikunneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Jouttenoisen valuma-alueeseen (58.023). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Jouttenoisen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 29 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 7 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 1,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on avosuolla 23 % ja rämeellä 77 %. Suo on niukkaravinteinen ja lähes luonnontilainen. Avosuoalueen yleisin suotyyppi on rahkaneva ja rämealueen yleisin suotyyppi rahkaräme. Turvekerros on rahkavaltainen. Yleisin turvelaji on rahkaturve (78 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 42 % ja puun jäännöksiä sisältävää 5 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,2 %, tuhkapitoisuus 1,2 %, lämpöarvo 20,4 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,7 %, typpipitoisuus 1,1 % ja rikkipitoisuus 0,12 %. Tulokset ovat rahkavaltaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Alhainen vesipitoisuus osoittaa turvekerroksen kuivahtaneen ympäröivien ojien takia. Nikunnevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 5 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,045 milj. m 3. Pohja on melko tasainen ja turve hyvälaatuista mineraalimaahan saakka. Suon pohjalle on arvioitu jäävän keskimäärin 0,3 m paksun kerroksen. Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Nikunnevalla. Fig. 22. Location of survey sites in Nikunneva. 32

32 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pispanneva Pispanneva (kl , x=7174,2, y=3435,5) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja on kaakossa yhteydessä edellä kuvattuun Akkonevaan (kuva 23). Suon etelä- ja pohjoispuolella on ajotiet. Suolla on 74 kairauspistettä ja 81 syvyyspistettä. Pispanneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Temmeksen alueeseen (58.021). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 150 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 45 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Keskimääräinen syvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 1,8 m. Pohjamaa suurimmalta osalta hiesua, hietaa ja hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 56 %, korvessa 3 %, turvekankaalla 21 % ja pellolla 20 %. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen isovarpuinen räme ja yleisin turvekangastyyppi puolukkaturvekangas. Turpeesta on rahkavaltaista 62 % ja saravaltaista 38 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (57 %) ja rahkasaraturve (38 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 5 % ja puun jäännöksiä sisältävää 37 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Pispanneva on liian matala turvetuotantoon. Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Pispannevalla. Fig. 23. Location of survey sites in Pispanneva. 33

33 Hannu Pajunen 21. Polvensuo Polvensuo (kl , x = 7191,2, y = 3443,5) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu idässä ja etelässä peltoihin, lännessä muinaisen Itämeren rantavalleihin ja pohjoisessa rantavoimien tasoittelemaan harjuun (kuva 24). Ajotie ulottuu eteläreunan pelloille ja suon pohjoisreunaan. Kairauspisteitä on 121 ja syvyyspisteitä 158. Polvensuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Rauhionojan valuma-alueeseen (58.045). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Rauhionojan ja Ängeslevänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 300 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 145 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 17 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiekka ja hiesu. Tutkimuspisteistä on 15 % avosuolla, 51 % rämeellä, 4 % korvessa, 26 % turvekankaalla ja 4 % pellolla. Suon länsiosassa on luonnontilainen alue, jolla on niukkaravinteisia suotyyppejä kuten rahkanevaa, lyhytkortista nevaa, rimpinevaa, rahkarämettä ja tupasvillarämettä. Suurin osa suosta on kuitenkin ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja isovarpuinen rämemuuttuma. Turpeesta on 52 % rahka- ja 48 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 5 % ja varpuainesta sisältävän 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Yli 1,5 m:n syvyinen alue on selvästi rahkaturvevaltainen (76 %). Matalampien alueiden turvekerros on sitä vastoin enimmäkseen saravaltainen. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Liekoja on erittäin vähän. Länsiosan niukkaravinteiselta rahkaturvealueelta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 93 kg/ m 3, tuhkapitoisuus 1,2 %, rikkipitoisuus 0,11 % ja lämpöarvo 19,5 MJ/kg. Polvensuon pohja on tasainen ja matalat alueet ojituksen vaikutuksesta tiivistyneitä, joten tuotantokelpoisena voidaan pitää yli metrin syvyistä aluetta. Sen pinta-ala on 145 ha ja sillä on tuotantokelpoista energiaturvetta 1,16 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,3 m. Kerroksen paksuus kuitenkin vaihtelee ja on suurimmillaan (0,8 m) länsiosan yli 1,5 m:n syvyisellä alueella. Vaalea rahkaturve on suurelta osalta muodostunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista. 34

34 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Polvensuolla. Fig. 24. Location of survey sites in Polvensuo. 35

35 Hannu Pajunen 22. Porkkanen Porkkanen (kl , x=7177,3, y=3437,5) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Luoteispäässä on muinaisen Itämeren aaltojen kasaamia rantavalleja (kuva 25). Suon pohjoisreunaa sivuaa pellolle johtava ajopolku, ja sen itäpuolella on autotie. Suolla on 26 kairauspistettä ja 39 syvyyspistettä. Porkkanen on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Luoteisosa kuuluu Leppiojan valuma-alueeseen (58.056). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Tyrnävänjokeen itäosasta ojaverkostoa pitkin ja luoteisosasta pitempää reittiä ojaverkostoa ja Leppiojaa pitkin. Pinta-ala on noin 65 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 3 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,6 m ja suurin syvyys 1,1 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on avosuolla 9 %, rämeellä 72 % ja turvekankaalla 19 %. Yleisin rämetyyppi on rahkaräme, josta suurin osa on jo muuttumavaiheessa. Muita yleisiä rämeitä ovat isovarpuinen räme ja tupasvillaräme. Niistä puolet on luonnontilaisina. Turvekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta. Turpeesta on rahkavaltaista 89 % ja saravaltaista 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 10 %, puun jäännöksiä sisältävää 11 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 23 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Luoteisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,9 %, tuhkapitoisuus 3,6 %, lämpöarvo 20,2 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,7 %, typpipitoisuus 1,6 % ja rikkipitoisuus 0,30 %. Alhainen vesipitoisuus osoittaa turvekerroksen kuivahtaneen ojituksen vaikutuksesta. Porkkanen on liian matala turvetuotantoon. Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Porkkasella. Fig. 25. Location of survey sites in Porkkanen. 36

36 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pukansuo Pukansuo (kl , x=7180,3, y=3443,4) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen moreeni- ja hiekkamaastoon. Koillisreunalle ulottuu useita muinaisen Itämeren aaltojen kasaamia rantavalleja (kuva 26). Ajotie ulottuu vajaan kilometrin päähän suon lounaispuolelle. Suolla on 29 kairauspistettä ja 33 syvyyspistettä. Pukansuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Kiviojan valuma-alueeseen (58.012). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiviojaan. Suon pinta-ala on noin 75 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,6 m ja suurin syvyys 1,4 m. Pohja on hautautuneiden kaartojen takia epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on avosuolla 3 %, rämeellä 82 % ja turvekankaalla 15 %. Rämealueen vallitseva suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme. Turvekankaista yleisin on puolukkaturvekangas. Turpeesta on rahkavaltaista 40 % ja saravaltaisia 60 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 31 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 5 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Pukansuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Pukansuolla. Fig. 26. Location of survey sites in Pukansuo. 37

37 Hannu Pajunen 24. Pyöriäsuo Pyöriäsuo (kl , x=7188,6, y=3445,2) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta itään. Tutkittu alue rajoittuu peltoihin ja hiekkamaihin (kuva 27). Alueen keskelle jää muinaisen Itämeren kasaamia rantavalleja. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Eteläreunaa sivuaa autotie ja alueen keskelle tulee useita ajoteitä ja ajopolkuja. Suolla on 66 kairauspistettä ja 89 syvyyspistettä. Pyöriäsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Rauhionojan valuma-alueeseen (58.045). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Rouhionojan kautta Ängeslevänjokeen. Pinta-ala on noin 230 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 50 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha. Suo on varsin matala: keskisyvyys 0,7 m ja suurin syvyys 1,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on avosuolla 1 %, rämeellä 81 % ja turvekankaalla 18 %. Suo on varsin niukkaravinteinen. Rämealueet ovat enimmäkseen tupasvillarämettä ja rahkarämettä ja turvekankaat puolukkaturvekangasta. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Suotyyppihavaintojen mukaan luonnontilaista aluetta on vajaa kymmenesosa. Turpeesta on rahkavaltaista 94 % ja saravaltaista 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (54 %) ja sararahkaturve (39 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 40 %, puun jäännöksiä sisältävää 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 142 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,2 %, lämpöarvo 21,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,2 %, typpipitoisuus 1,9 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Kuivatus on tiivistänyt turvekerrosta, mikä ilmenee suurena tiheytenä. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on turvelajiin nähden melko korkea. Syynä siihen ovat näytesarjojen alimmat näytteet, joiden tuhkapitoisuus on noin 20 %. Jos ne jätetään huomioimatta, tulee keskimääräiseksi tuhkapitoisuudeksi rahkaturpeelle tavanomainen 2,1 %. Pyöriäsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 5 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,030 milj. m 3 ja energiaturvetta samoin 0,030 milj. m 3. Suon pohja on tasainen, joten sinne on arvioitu jäävän poikkeuksellisesti vain 0,3 m paksun kerroksen. 38

38 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Pyöriäsuolla. Fig. 27. Location of survey sites in Pyöriäsuo. 39

39 Hannu Pajunen 25. Pörhönneva Pörhönneva (kl , x = 7175,6, y = 3434,7) sijaitsee Temmeksessä noin 10 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaihin, pohjoisessa myös soistuviin moreenimaihin ja soihin (kuva 28). Suolta on nelostielle matkaa kilometri, ja sen eteläreunaa sivuaa ajotie. Kairauspisteitä on 16 ja syvyyspisteitä 32. Pörhönneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Temmeksen alueeseen (58.021). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 120 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Suo on matala: keskisyvyys vain 0,6 m. Pohjamaa on keskiosassa yleisimmin hiekkaa ja hietaa ja reunamilla moreenia. Tutkimuspisteistä on 36 % avosuolla, 30 % rämeellä ja 33 % turvekankaalla. Suo on lähes täysin ojitettu. Avosuoksi luokitellut alueet ovat enimmäkseen muuttumavaiheen varsinaista saranevaa ja rämeet muuttumavaiheen korpirämettä. Turvekankaat ovat enimmäkseen puolukkaturvekangasta ja karhunsammalmuuttumaa. Turpeesta on 12 % rahka- ja 88 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 33 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 1 % ja varpuainesta sisältävän 12 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, jonka osuus on peräti 87 %. Yli metrin syvyisen alueen turvekerros on lähes täysin (96 %) saravaltainen. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Pohjoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,1 %, tuhkapitoisuus 10,3 %, rikkipitoisuus 0,27 %, hiilipitoisuus 49,9 % ja typpipitoisuus 2,7 %. Lämpöarvo on keskimäärin 19,7 MJ/kg. Pörhönnevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 18 ha, ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,13 milj. m 3. Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Pörhönnevalla. Fig. 28. Location of survey sites in Pörhönneva. 40

40 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Roustinsuo Roustinsuo ( kl , x=7179,9, y=3447,3) sijaitsee noin 13 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan sille on annettu työnimi koillispuolella olevan Roustinkorven mukaan. Tutkittu alue on osa laajaa, muinaisen Itämeren rantavallien rikkomaa suoaluetta (kuva 29). Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Kukkolanvaaraan. Alueen luoteisreunaan ulottuu ajotie. Suolla on 29 kairauspistettä ja 28 syvyyspistettä. Roustinsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Keskusojan valuma-alueeseen (58.046). Suon pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Keskusojan kautta Ängeslevänjokeen. Pinta-ala on noin 170 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,5 m ja suurin syvyys 0,8 m. Pohjamaa on maastomääritysten mukaan moreenia. Tutkimuspisteistä on avosuolla 12 %, rämeellä 63 %, turvekankaalla 16 % ja pellolla 9 %. Rämealueen vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme. Turvekangas on enimmäkseen varputurvekangasta. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Luonnontilaista aluetta on noin neljäsosa. Turpeesta on rahkavaltaista 68 % ja saravaltaista 32 %. Sararahkaturvetta on lähes puolet turvemäärästä. Toinen puoli jakautuu jokseenkin tasan rahkaturpeen ja rahkasaraturpeen kesken. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 16 %, puun jäännöksiä sisältävää 15 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 10 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Roustinsuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Roustinsuolla. Fig. 29. Location of survey sites in Roustinsuo. 41

41 Hannu Pajunen 27. Saarisuo Saarisuo ( kl , x=7178,2, y=3445,3) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu koillisessa lajittuneisiin mineraalimaihin, muualla voimakkaasti huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon reunamilla on muinaisen Itämeren kasaamia rantavalleja (kuva 30). Luoteispäähän ja eteläreunaan tulee ajotie. Suolla on 17 kairauspistettä ja 80 syvyyspistettä. Saarisuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojia pitkin viereiseen Ängeslevänjokeen. Pinta-ala on noin 160 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,6 m ja suurin syvyys 2,3 m. Pohjamaa on suurimmaksi osaksi hiekkaa. Tutkimuspisteistä on avosuolla 21 %, rämeellä 71 % ja turvekankaalla 8 %. Avosuoalue on niukkaravinteista rimpinevaa ja rämealue tupasvillarämettä ja varsinaista sararämettä. Suotyypit ovat suurimmaksi osaksi muuttumavaiheessa. Luonnontilaista aluetta on noin kolmasosa. Turpeesta on rahkavaltaista puolet ja saravaltaista puolet. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 15 %, puun jäännöksiä sisältävää 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 18 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Saarisuo on liian matala turvetuotantoon. Yli metrin syvyinen alue on enimmäkseen luonnontilaista, ja se on jakautunut kolmeen erilliseen altaaseen. Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Saarisuolla. Fig. 30. Location of survey sites in Saarisuo. 42

42 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Säynäjäsuo Säynäjäsuo (kl , x = 7174,2, y = 3438,4) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta etelään. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja ympäröiviin soihin (kuva 31). Säynäjäsuon eteläreunalle tulee ajotie. Kairauspisteitä on 42 ja syvyyspisteitä 51. Säynäjäsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tyrnävänjokeen. Suon pinta-ala on noin 80 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 27 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 8 ha. Keskisyvyys on 0,9 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka, jota on huuhtoutunut suoaltaan pohjalle ylemmiltä mailta ennen sen paljastumista muinaisen Itämeren alta. Tutkimuspisteistä on 67 % avosuolla ja 33 % rämeellä. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaneva ja lyhytkortinen neva. Suo on luonnontilainen lukuun ottamatta luoteis- ja koillisreunaa. Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 44 % ja varpuainesta sisältävän 3 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve (86 %). Turvekerros on heikosti maatunut, keskimaatuneisuus vain 3,7. Liekoja on erittäin vähän. Tuhkapitoisuus on alhainen (keskimäärin 1,6 %), samoin rikkipitoisuus (0,10 %). Tiheys on luonnontilaiselle suolle tavanomainen (90 kg/m3). Lämpöarvo jää heikon maatuneisuuden takia melko pieneksi ja on keskimäärin 18,9 MJ/kg. Lähelle vedenjakajaa syntyneen Säynäjäsuon turvekerros on rahkavaltainen ja heikosti maatunut. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta on yli metrin syvyisellä alueella (27 ha) noin 0,21 milj. m 3. Kerroksen keskimääräinen paksuus on 0,8 m. Se koostuu osittain Cuspidata- ja osittain Acutifolia-ryhmän rahkasammalista. Ympäristöturpeen alla on turvetta keskimäärin 0,5 m, joten sen arvioidaan jäävän suon pohjalle mahdollisen tuotannon jälkeen. Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Säynäjäsuolla. Fig. 31. Location of survey sites in Säynäjäsuo. 43

43 Hannu Pajunen 29. Tupunsuo Tupunsuo (kl , x = 7181,0, y = 3449,9) sijaitsee Kukkolanvaaran itäpuolella noin 14 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu suurimmalta osin rantavalleihin (kuva 32). Osa valleista muodostaa suolle niemiä ja saaria. Länsireunalta on ajotielle matkaa runsas kilometri. Kairauspisteitä on 94 ja syvyyspisteitä 89. Tupunsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Pohjukanojan valuma-alueeseen (59.164). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Muhosjoen kautta Oulujokeen. Pinta-ala on noin 200 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 46 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 24 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,3 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tutkimuspisteistä on 37 % avosuolla, 61 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla. Vallitsevina ovat niukkaravinteiset suotyypit kuten rahkaneva, lyhytkortinen nevaräme, rahkaräme ja keidasräme. Suo on lähes luonnontilainen. Turpeesta on 92 % rahka- ja 8 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 29 % ja varpuainesta sisältävän 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,6 %, tiheys 117 kg/m 3, tuhkapitoisuus 1,6 %, rikkipitoisuus 0,11 % ja lämpöarvo 19,6 MJ/kg. Keskimääräinen tiheys on vesipitoisuuteen nähden liian korkea, sillä tiheyttä ei voitu määrittää kaikista löyhän pintaosan näytteistä. Tupunsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 24 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,17 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,12 milj. m 3. Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Tupunsuolla. Fig. 32. Location of survey sites in Tupunsuo. 44

44 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Uusisuo Uusisuo (kl , x = 7177,4, y = 3448,5) sijaitsee noin 15 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Tutkittu alue käsittää Uusisuon lisäksi sen länsipuolella olevat suoalueet Kilanperämaan tasalle saakka. Alue rajoittuu moreenimaihin ja jatkuu etelään Kilpasuona (kuva 33). Alueen länsireunasta on ajotielle matkaa noin kilometri. Kairauspisteitä on 95 ja syvyyspisteitä 103. Uusisuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Keskusojan valuma-alueeseen (58.046). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat Keskusojan, Ängeslevänjoen ja Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 160 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 95 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 65 ha. Keskisyvyys on 1,4 m ja suurin syvyys 4,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla, 50 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme. Reunamilla on lähinnä isovarpuista rämettä. Suo on luonnontilainen. Turpeesta on 89 % rahka- ja 11 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 16 % ja varpuainesta sisältävän 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen ph-arvo on 4,4, vesipitoisuus 92,8 %, tiheys 76 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,7 %, rikkipitoisuus 0,21 % ja lämpöarvo 20,2 MJ/kg. Vesipitoisuus on tavanomaista korkeampi ja tiheys tavanomaista pienempi. Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Uusisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 65 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,39 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,65 milj. m 3. Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Uusisuolla. Fig. 33. Location of survey sites in Uusisuo. 45

45 Hannu Pajunen 31. Vaaransuo Vaaransuo (kl , x = 7182,7, y = 3447,7) sijaitsee Kukkolanvaaran luoteispuolella noin 12 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu rantavalleihin (kuva 34). Osa rantavalleista on hautautunut turpeeseen, osa ulottuu suon pinnan yläpuolelle muodostaen saaria ja niemiä. Suon eteläreunaan tulee ajotie. Kairauspisteitä on 59 ja syvyyspisteitä 140. Vaaransuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Keskusojan valuma-alueeseen (58.046). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Keskusojaan. Pinta-ala on noin 180 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 34 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha. Keskimääräinen syvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 72 % rämeellä ja 4 % turvekankaalla. Avosoiden yleisin suotyyppi on rimpineva. Rämeet ovat enimmäkseen tupasvillarämettä, rahkarämettä ja lyhytkortista nevarämettä. Suo on lounaispäätä lukuun ottamatta luonnontilainen. Turpeesta on 77 % rahka- ja 23 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 14 % ja varpuainesta sisältävän 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Turpeen keskimääräinen ph-arvo on 4,2, vesipitoisuus 89,2 %, tiheys 110 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,1 %, rikkipitoisuus 0,20 % ja lämpöarvo 21,4 MJ/ kg. ph, vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kahdelta, muut ominaisuudet yhdeltä tutkimuspisteeltä otetuista näytteistä. Vaaransuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 11 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,13 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,3 m. Syvänteet ovat kapeita ja pitkiä, ja niiden yksityiskohtainen kartoittaminen edellyttää tavanomaista tiheämpää tutkimuspisteverkostoa. 46

46 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Vaaransuolla. Fig. 34. Location of survey sites in Vaaransuo. 47

47 Hannu Pajunen 32. Ylä-Murtosuo Ylä-Murtosuo ( kl , x=7179,5, y=3445,5) sijaitsee noin 11 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Tutkittu alue käsittää myös Ala-Murtosuon. Alue rajoittuu hiekkakankaisiin, ja sen luoteispäässä on runsaasti muinaisen Itämeren kasaamia rantavalleja (kuva 35). Ajotie sivuaa länsi- ja eteläreunaa. Suolla on 59 kairauspistettä ja 45 syvyyspistettä. Ylä-Murtosuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Pinta on m merenpinnasta. Vedet laskevat ojia pitkin viereiseen Ängeslevänjokeen. Pinta-ala on noin 130 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 3 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,5 m ja suurin syvyys 1,4 m. Suon pohja on keski- ja kaakkoisosassa tasainen, luoteisosassa hautautuneiden kaartojen takia epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Tutkimuspisteistä on avosuolla 18 %, rämeellä 54 %, turvekankaalla 13 % ja pellolla 15 %. Suolla vallitsevat niukkaravinteiset suotyypit. Avosuoalue on suurimmaksi osaksi rahkanevaa, rämealue tupasvillarämettä, pallosararämettä ja rahkarämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Turpeesta on rahkavaltaista 96 % ja saravaltaista 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (73 %) ja sararahkaturve (20 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 50 % ja puun jäännöksiä sisältävää 12 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Ylä-Murtosuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Ylä-Murtosuolla. Fig. 35. Location of survey sites in Ylä-Murtosuo. 48