GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen RUUKISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 3 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen RUUKISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I Kuopio 1987

2 Tekijöiden osoite : Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO 10 ISBN X ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esitys 9 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 10 4 TUTKITUT SUOT Haarasuo Matoneva Lehmineva Karjoneva Pullinneva Paloneva Ämmänmäensuo Sauvolanneva Turtaneva Rinkanneva Nissilänneva Olkineva Relletinsuo Olkineva (Lautakota) Meteliaro Kippakengänneva Valkeisneva Varesneva Kampuraneva Taarinneva Hukkaneva Ahvenharjunsuo Kouruneva Pohjanneva Karhuräme Tuomelansuo Viitaräme Itkonräme Siponneva Linnanräme 110

4 31. Laitumenneva Pahaojankorpi Pikkusaarenräme Hemminneva Idänräme Tervasneva Isoneva Järvineva Pahaneva Ruoneva Rahkaneva Selänräme Huhtineva Pesuanneva Tapaninneva Honkaneva 15 8 Tiedotuksia 16 2 KIRJALLISUUS 16 2 LIITTEET

5 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt turvetutkimuksi a Ruukin kunnassa vuosina 1975, 1976, 1979, 1982, 1983, ja Tutkimuksia on vielä täydennetty Vuosin a 1975 ja 1976 tehdyt tutkimukset on julkaistu Geologian tut - kimuskeskuksen tutkimusraportissa n :o 33 : "Siikajokilaakso n turvevarat ja niiden käyttömahdollisuudet" (Lappalainen, Häi - kiö, Korpijaakko ja Mäkilä 1978). Nyt julkaistavat Ruukin turvetutkimustiedot tuleva t kahtena erillisenä raporttina, joista osa I sisältää kuvauk - sen tutkimusmenetelmistä, vanhojen tutkimusten tarkennustie - dot ja selostukset kunnan länsi- ja pohjoisosien soista. Osa II sisältää selostukset kunnan itä- ja eteläosien soist a ja koko kunnan tutkimusaineiston yhteenvedon. Ruukissa on tutkittu kaikkiaan 85 suota, joiden yhteen - laskettu pinta-ala on ha. Tämä on n. 63 % kunnan yl i 20 ha :n suuruisten soiden pinta-alasta ( ha) (Lappalainen ym. 1980). Ruukin soista on jätetty tutkimuksen ulkopuo - lelle soidensuojelun perusohjelmaan (Maa- ja metsätalousminis - teriö 1981) kuuluva Revonnevan-Ruonevan-Kivikartanonneva n alue (3 430 ha) sekä kunnan luoteisosassa olevat rikkonaise t suoalueet, jotka gammasäteilykarttoja tulkitsemalla on todett u mataliksi (Virtanen ja Vironmäki 1985). Turvetutkimusten tarkoituksena on ollut käyttökelpois - ten poltto- ja kasvuturvevarojen selvittäminen, mutta tämä n lisäksi on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömah - dollisuudet. Ruukin lähialueilta on aiemmin julkaistu turvetutki - mustuloksia Siikajokilaaksosta (Lappalainen, Häikiö, Korpi - jaakko ja Mäkilä 1978), Pattijoelta (Virtanen 1985) ja Vi - hannista (Virtanen ja Herranen, osa I 1984 ja osa II 1986).

6 7 Kuva 1. Tutkitut suot. 1. Haarasuo 2. Matoneva 3. Lehmineva 4. Karjonev a 5. Pullinnev a 6. Paloneva 7. Ämmänmäensuo Sauvolanneva Turtanev a 10. Rinkannev a 11. Nissilänneva 12. Olkineva 13. Relletinsu o 14. Olkineva (Lautakota ) 15. Meteliaro 16. Kippakengänneva 17. Valkeisnev a 18. Varesneva 19. Kampuranev a 20. Taarinnev a 21. Hukkaneva 22. Ahvenharjunsu o 23. Kouruneva 24. Pohjannev a 25. Karhuräm e 26. Tuomelansu o 27. Viitaräme 28. Itkonräm e 29. Siponneva 30. Linnanräm e 31. Laitumenneva 32. Pahaojankorp i 33. Pikkusaarenräm e 34. Hemminneva 35. Idänräme 36. Tervasneva 37. Isonev a 38. Järvinev a 39. Pahaneva 40. Ruonev a 41. Rahkanev a 42. Selänräm e 43. Huhtinev a 44. Pesuannev a 45. Tapaninnev a 46. Honkanev a 47. Sarvisuo 48. Vesineva 49. Kotaneva 50. Hangasnev a 51. Jääräsuo 52. Katajamaanräm e 53. Kipsuanräm e 54. Lemetinsuo 55. Virsunsuo 56. Kuusimaannev a 57. Lumineva 58. Jussinsaarennev a 59. Ilvesnev a 60. Siliänev a 61. Rötösnev a 62. Nälkänev a 63. Honkiräm e 64. Soidinräm e 65. Löytönev a 66. Mikonnev a 67. Ruskianev a 68. Isoneva 69. Hankalansu o 70. Hoijakkaneva 71. Tervanev a 72. Riitasuo 73. Matoneva 74. Jokiperänsuo 75. Sauvonar o 76. Tuomaannev a 77. Piilineva 78. Aituuksennev a 79. Isoneva 80. Jylhänräm e 81. Akanneva 82. Hukannev a 83. Rimmennev a 84. Lemetinnev a 85. Salonräm e Suot 1-46 julkaistaan Ruukin turvevaroja käsitteleväss ä raportin I osassa ja suot raportin II osassa.

7 8 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimus - keskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja mene - telmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Tutkittavat suo - alueet valittiin käyttäen aerofysikaalisia matalalentokart - toja, joilta maaperän gammasäteilymäärästä voitiin etukätee n arvioida turpeen paksuutta (Virtanen & Vironmäki 1985). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmene - telmää, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkä - linja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 400 metri n etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoill a sadan metrin välein ja ne on merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta mitat - tiin turvekerrostuman paksuus 50 m :n välein. Pienet ja rik - konaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys - % ja kosteus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6 - asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määr ä (6-asteikko), liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuma n alla olevista maalajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettii n valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. 2.2 Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laborato - rionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvi n suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskukse n turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoi - suus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta

8 C :ssa hehkutettuna. Vesipitoisuus ilmoitetaa n prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoitta a suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikkö ä kohden (kg/suo-m³). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, ho - mogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteist ä LECO AC-200 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle tur - peelle ja 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipi - toisuudet LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. 2.3 Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esity s Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostu s sekä piirretty kartta ja profiileja. Piirroksissa käytety t symbolit on esitetty liitteessä 1. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeis - tä, ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigra - fiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotu - loksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on esitetty tau - lukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jos - sa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttava t tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskentamenetelmät on selvitetty Geologian tut - kimuskeskuksen maaperäosaston raportissa P 13,4/83/131 (Hän - ninen ym. 1983). Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonais - määrästä. Suoselostusten yhteydessä olevat turvelajien % - osuudet on laskettu erilaisin perustein kuin taulukossa ole - vat turvelajijakaumat, joten ne eivät vastaa täysin toisi - aan. Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueille heh - taarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhy - keittäin, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jaka - malla syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden

9 syvyyksien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuude t on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Täs - sä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan pro - senttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuainekse n osuuden suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pieni (alle 1 %), pieni (1-2 %), kes - kimääräinen (2-3 %), suuri (3-4 %) ja erittäin suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspistee n yhteydessä pisteen yläpuolella turpeen keskimaatuneisuus j a pisteen alapuolella heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4 ) ja koko turvekerroksen paksuus (desimetreinä). Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsott u joko yli 1 m :n, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset aluee t riippuen tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta sekä suon pohjan muodoista jne.. Tuotantokelpoisen alueen turve - määrää arvioitaessa on pohjalta yleensä vähennetty 0,5 metrin kerros. Soilta, joilta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, on turpeen kuivatilavuuspaino arvioitu suon ojitustilan - teen sekä turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella. 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa : teollinen, pienimuotoinen ja tilakohtainen. Teollinen turvetuotanto on joko jyrsinturve- tai palaturve - tuotantoa ja kaksi viimeksi mainittua tuotantomuotoa ova t pelkästään palaturvetuotantoa. Tilakohtaisella turvetuotannolla tarkoitetaan sellaista tuotantoa, jossa palaturve käy - tetään omalla tai lähitiloilla. Pienimuotoisella tuotannol - la tarkoitetaan sellaista turvetuotantoa, jolloin tuotanto - yksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Tilakohtaiseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille e i ole asetettu tuhkapitoisuuden, turvelajin ja tilavuuspaino n suhteen niin suuria laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen j a teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille.

10 Pienimuotoisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidet - ty 10 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alu - eesta. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Suon soveltuvuus poltto- ja kasvuturvetuotantoon riippuu useista tekijöistä. Teollisessa turvetuotannoss a pidetään sopivana kuljetusetäisyytenä maantiekuljetuksiss a alle 100 km. Tilakohtaisessa ja pienimuotoisessa turvetuotannoss a kulkuyhteys suolle olisi syytä olla jo valmiina ennen tuo - tannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Puus - ton ei katsota nykyisin olevan ongelmana teollista turvetuo - tantoa suunniteltaessa. Pienimuotoisessa ja tilakohtaisess a tuotannossa se on kuitenkin kustannuksia lisäävän vaikutuk - sensa vuoksi rajoittava tekijä. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle turvepohjaiset pellot ovat erinomaisia tuotanto - alueita. Liekojen eli turpeessa olevan lahoamattoman puun (kan - not, rungot ym) poisto on tuntuva lisäkustannuksia aiheut - tava tekijä suon kunnostus- ja tuotantovaiheessa. Suon muoto, pohjan topografia ja kuivatusmandollisuu - det on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaes - sa. Turvekerrostuman maatuneisuus, turvelaji ja paksuu s sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä teki - jöitä, kun arvioidaan suon soveltuvuutta polttoturvetuotan - toon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu turveteollisuusliiton esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- j a palaturpeille (liite 2). Arvioitaessa soveltuvuutta kasvu - turvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, sen rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman pak - suuteen (liite 3). Seuraavassa esitetään turvelajin, se n maatuneisuuden ja suon syvyyden vaatimuksia, joita on käy - tetty arvioitaessa suon soveltuvuutta polttoturve- ja kasvuturvetuotantoon.

11 Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalt a suolta edellytetään, ett ä - turpeen maatuneisuus on yli H 4 - turve ei ole puhdasta saraturvetta (tällaisesta turpeesta tehdyt turvepalat murenevat helposti ) - luonnontilaisen alueen vähimmäissyvyyten ä on 1,5 metriä (ei koske tilakohtaiseen tuotantoo n otettavia turvepeltoja ) - heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltav a alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla ) - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintää n 10 ha. Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalt a suolta edellytetään, ett ä - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuuden on oltava yli H4 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan aluee n vähimmäissyvyytenä on 1,5 metri ä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3 ) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla ) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yl i 25 ha. Jyrsinturvemenetelmällä kasvuturpeeksi soveltuvalt a suolta edellytetään, ett ä - turve on heikosti maatunutta (H1-3) ja valtaos a acutifolia- tyypin rahkaturvett a - turpeessa ei ole haittaavia määriä lisätekijöit ä (tupasvillaa, leväkköä, varpua, saraa yms. ) - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan aluee n vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä, josta kasvutur - peeksi sopivaa raaka-ainetta vähintään 1 metr i - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yl i 25 ha

12 TUTKITUT SUO T 1. Haarasuo (kl , x = 7186,2, y = 2550,0) si - jaitsee noin 7 km Revonlandelta koilliseen. Suo rajoittu u hiekkakankaisiin (kuva 2). Suo on tutkittu v (Lappalainen ym. 1978) ja tutkimuksia on täydennetty v Suon pinta-ala on 584 ha, mistä on yli metrin syvyis - tä aluetta 185 ha, yli 1,5 m :n 32 ha ja yli kanden metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 2,8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat saraneva ja lyhytkorti - nen neva. Suon itäosassa on runsaasti tupasvillarämettä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 35 %, rämeillä 60 %, korviss a 2 % ja turvekankailla 3 %. Haarasuon turvekerrostuman keskisyvyys on 0,9 m, yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on hiek - kavallien johdosta vaihteleva. Haarasuossa on rahkavaltaisia turpeita 24 % ja saravaltaisia 76 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara - (37 %), sara- (13 %), sararahka-(11 %) ja varpua sisältävä rahkasaraturve (11 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuu s on 4,7, pintakerroksen 2,9 ja pohjakerroksen 5,9. Haarasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 1800 ja A 2500 (taulukko 1). Turpeen tuhkapitoisuus o n keskimäärin 4,7 %. Tuhkapitoisuudet ovat korkeimmat suo n pintaosissa. Turpeen kuiva-ainemäärät ovat kohtalaisia (ka. 97 kg/suo-m³). Haarasuossa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³) eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 2,22 3,01 5,2 3 Yli 1 m 0,93 1,46 2,3 9 Yli 1,5 m 0,25 0,30 0,5 5 Yli 2 m 0,03 0,05 0,08 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 61 % pohjatur - vetta. Haarasuo kuuluu valtioneuvoston vahvistamaan soiden - suojelun perusohjelmaan (Maa- ja metsätalousministeri ö 1981).

13 2. Matoneva (k , x = 71745, y = 25583) si - jaitsee noin 7 km Ruukista itään. Suo on tutkittu v (Lappalainen ym. 1978). Syvyystutkimuksia on täydennetty v Suo rajoittuu pohjoisessa hiekkavalleihin ja muuall a kumpuilevaan moreenimaastoon (kuva 3). Suo on rikkonaine n ja matala. Suon pinta-ala on 580 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 100 ha, yli 1,5 m :n 47 ha ja yli kahden metrin 1 3 ha. Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuräme ja tupas - villaräme. Suon itäisen osan keskialueet ovat sararämettä j a pohjoisosat rahkarämettä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 9 % ja rämeillä 91 %. Vedet valuvat ojia myöten Siikajokeen.

14 Matonevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on tasainen ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (72 %) j a hiekka (23 %). Matonevassa on rahkavaltaisia turpeita 74 % ja sara - valtaisia 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (29 %), tupasvillarahka- (11 %) ja sararahkaturve (10 %). Turveker - rostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerroksen 2,9 ja poh - jakerroksen 6,9. Matonevalta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteel - tä A 400 (taulukko 2). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimää - rin 5,8 %. Korkea arvo johtuu lähinnä pintaturpeen suurest a tuhkapitoisuudesta. Kuiva-ainetta suolla on keskimäärin 10 1 kg/suo- m ³. Tehollinen lämpöarvo on 20,9 MJ/kg eli 50 % : n käyttökosteudella 9,2 MJ/kg. Matonevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,19 2,62 3,8 1 Yli 1 m 0,38 1,04 1,4 2 Yli 1,5 m 0,18 0,67 0,8 5 Yli 2 m 0,06 0,17 0,23 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 73 % pohjatur - vetta. Matonevasta soveltuu turvetuotantoon suon länsiosa n yli 1,5 m syvä alue, jonka pinta-ala on n. 40 ha. Matonevan käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,55 milj. suo-m³.

15 Lehmineva (kl , x = 71604, y = 25558) sijaitsee n. 10 km Paavolasta etelään. Suo on tutkitt u vuonna 1976 (Lappalainen ym. 1976) ja syvyystutkimukset on tehty v Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon. Lehmineva on kantatien n :o 86 itäpuolella (kuva 4). Suon pinta-ala on 260 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 125 ha, yli 1,5 metrin 51 ha ja yli kahden metri n 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpu- ja tupasvil - laräme. Suon keskiosassa on pienehkö saraneva- ja suon poh - joisosassa rahkaneva-alue. Tutkimuspisteistä on avosoilla 11 % ja rämeillä 81 %. Vedet valuvat Levanojaa ja Ohtuanojaa pitkin Siikajokeen. Lehminevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0m. Suon pohja on tasaine n ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja savi. Lehminevassa on rahkavaltaisia turpeita 49 % ja sara - valtaisia 51 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara - (22 %) ja sararahkaturpeet (18 %). Suon keskiosassa on

16 paksuhko heikosti maatunut rahkainen pintaturvekerros, jok a on muodostunut pääasiassa acutifolia-tyypin turpeista. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, pintakerroksen 2, 5 ja pohjakerroksen 7,0 (kuvat 5 ja 6). Liekoja ei ole tavat - tu. Lehminevalta on otettu näytteitä pisteeltä A 300 (tau - lukko 3). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,8 % j a vesipitoisuus 89,5 %. Lehminevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,93 1,86 2,7 9 Yli 1 m 0,53 1,25 1,7 8 Yli 1,5 m 0,30 0,58 0,8 8 Yli 2 m 0,01 0,03 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 70 % pohjatur - vetta. Lehmineva soveltuu turvetuotantoon. Suosta voidaa n ottaa tuotantoon noin 75 hehtaarin alue, joka on yli 1,5 m : n syvyistä. Suon keskiosissa on n. 20 hehtaarin alueella n. 0,5 m paksu, heikosti maatuneesta acutifolia-tyypin rahka - turpeesta muodostunut turvekerros, joka voidaan tuottaa kas - vuturpeena. Suon käyttökelpoiset polttoturvevarat ovat n. 0,75 milj. suo- m ³ ja kasvuturvevarat n. 0,1 milj. suo- m ³.

17 4. Karjoneva (kl , x = 71695, y = 25632) sijaitsee noin 5 km Paavolan keskustasta itään Saarikosken tie n pohjoispuolella (kuva 7). Suo on tutkittu vuonna 1975 (Lappalainen ym. 1978) ja tutkimuksia on täydennetty v Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon muuall a paitsi lännessä peltoihin, joiden maalaji on hiesua (kuva 8). Suon pinta-ala on 314 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 175 ha, yli 1,5 m :n 135 ha ja yli kahden metrin 6 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a 3,3 kpl/10 ha. Karjoneva on kohosuo, jossa keskustan suotyyppeinä ova t rahkaräme ja rahkaneva. Paikoin esiintyy myös lyhytkortista nevaa. Länsireunalla on sararämettä. Muilla reuna-alueill a yleisin suotyyppi on isovarpuräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 13 %, rämeillä 80 %, korvissa 4 % ja turvekankailla 3 %. Vedet valuvat Siikajokeen. Karjonevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,2 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suon pohja on tasaine n ja yleisin pohjamaalaji on hiesu. Karjonevassa on rahkavaltaisia turpeita 47 % ja sara - valtaisia 53 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 50 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta sisältävä saraturve (1 9 %), tupasvillaa sisältävä rahkaturve (14 %) ja rahkasaratur - ve (10 %). Suolla on paksuhko heikosti maatunut rahkaval - tainen pintaturvekerros (kuvat 9 ja 10). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintaker - roksen 3,3 ja pohjakerroksen 5,7. Liekoisuus on alhainen (1, 7 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (5,2 %). Karjonevalta on otettu turvenäytteet pisteeltä A (taulukko 4). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,0 % ja vesipitoisuus on keskimäärin 89,3 %. Karjonevassa turve - määrä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti :

18 H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,08 2,59 3,6 7 Yli 1 m 0,78 2,04 2,8 2 Yli 1,5 m 0,86 2,34 3,2 0 Yli 2 m 0,18 0,51 0,69 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 72 % pohjatur - vetta. Karjoneva soveltuu turvetuotantoon suon itäosassa ole - van lammen lähiympäristöä lukuun ottamatta. Turvetuotantoo n voidaan ottaa pääosin suon yli 1,5 m syvä alue. Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on n. 125 ha, josta osa on erillisinä alueina Saarikosken tien eteläpuolella. Suon keskiosass a on n. 40 ha :n alueella keskimäärin 0,45 m paksu heikosti maa - tunut rahkaturvekerros, joka on tuotettava kasvuturpeena enne n polttoturvetuotantoa. Suon käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 1,70 milj. suo- m ³, josta kasvuturvetta on n. 0,15 milj. suo-m³.

19 5. Pullinneva (kl , x = 71675, y = ) sijaitsee Mankilan tien eteläpuolella, n. 4 km itään Paavo - lasta. Suo rajoittuu kumpuilevaanmoreenimaastoon. Suon kes - kellä on Pullinjärvi (kuva 11). Suon pinta-ala on 500 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 250 ha, yli 1,5 metrin 135 ha ja yli kahden met - rin 6 ha. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyysmit - tauksia 5,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat sararäme ja tupasvilla - räme, jotka lähes kaikkialla ovat muuttuma-asteella. Puust o on pääosin keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 14 %, rämeillä 73 % ja korviss a 4 %. Lähes koko suo on ojitettu. Vain suon eteläosissa o n luonnontilaisia alueita. Vedet valuvat puroja pitkin Siikajo - keen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä Pullinjärv i (49,6 m mpy) on suunnilleen suon pohjan tasolla. Pullinnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on tasainen ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hiekka, jotka täyttävät moreenikumpareiden välisiä painanteitä. Pullinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 39 % ja sara - valtaisia 61 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 17 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävie n 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahkasaraturv e (29 %) ja rahkasaraturve, jossa on kortetta lisätekijänä sek ä sararahkaturve (14 %). Pullinnevalla ovat vallitsevina sara - valtaiset turpeet suon pintakerrosta lukuun ottamatta. Kui - tenkin suon keskiosissa ovat yleisiä heikosti maatuneet rahka - valtaiset turpeet (kuvat 12-17). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, pintaker - roksen 3,4 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoisuus on koko suoll a erittäin alhainen (0,1 %). Pullinnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 400, A 1000, B 500, C 400 ja C 1000 (taulukko 5). Turpee n tuhkapitoisuus on kohtalaisen korkea (ka. 4,9 %). Erityise n korkea tuhkapitoisuus on suon pohjoisosassa (A 400), joss a tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,9 %. Turpeen kuiva-ainemäärä

20 n n suolla muuten hyvä (n. 100 kg/suo- m ³ ), mutta suon keski - osissa (A 1000) se on vain 56 kg/suo- m ³. Teholline lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9, 1 MJ/kg. Suon keskustassa pisteellä (A 1000) lämpöarvot ovat alhaisia (teholl. 17,8-20,2 MJ/kg). Pullinnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,89 3,45 5,3 4 Yli 1 m 1,51 2,20 3,7 1 Yli 1,5 m 1,01 1,31 2,3 2 Yli 2 m 0,06 0,07 0,13 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 59,3 % pohjatur - vetta. Pullinneva soveltuu polttoturvetuotantoon. Tuotantoo n voidaan ottaa 120 ha eli lähes kaikki suon yli 1,5 m syvä t alueet. Tuotantoon sopiva alue on hajanainen. Suon pohjois - osassa turpeen tuhkapitoisuudet ovat paikoin liian korkeit a hyvälle polttoturpeelle ja suon keskiosissa turpeen kuiva - ainemäärät ja lämpöarvot ovat pieniä. Pullinnevan käyttökel - poinen turvemäärä on n. 1,4 milj. suo-m³.

21 Paloneva (kl , x = 71490, y = 25680) si - jaitsee Ruukin kunnan kaakkoiskulmauksessa. Suo on tutkittu vuonna 1975 (Lappalainen ym. 1978) ja otettu turvetuotantoo n vuonna Suon pinta-ala on n. 860 ha, josta on yli metrin syvyis - tä aluetta n. 550 ha ja yli kaksi metriä syvää n. 310 ha. 6). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin n. 6 % (taulukk o Palonevan käyttökelpoiset turvevarat ovat olleet enne n turvetuotannon aloittamista n. 7 milj. suo-m³.

22 Ämmänmäensuo (kl , x = 71706, y = ) sijaitsee noin 15 km Ruukista länsilounaaseen. Suo rajoit - tuu vaihtelevaan moreenimaastoon, paitsi eteläosassa kapeaan hiekkakaartoon ja hiekkakankaisiin. Suon pohjoisosassa kul - kee rautatie (kuva 18). Suon pinta-ala on 55 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 6 ha ja yli 1,5 metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on jäkäläkanervaturvekangas. Suon pohjoisosassa esiintyy puolukka- ja ruohoturvekangasta. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet valuvat metsäojia myö - ten luoteeseen Keropenojaan ja edelleen Pattijokeen. Ämmänmäensuon turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on

23 pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja o n epätasainen. Pohjamaalajina on hiekka. Ämmänmäensuossa on rahkavaltaisia turpeita 89 % ja sara - valtaisia 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturv e (78 %) ja varpua sisältävä sararahkaturve (10 %). Turveker - rostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerroksen 3,8 ja poh - jakerroksen 6,5. Ämmänmäensuossa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,12 0,24 0,3 6 Yli 1 m 0,02 0,06 0,0 8 Yli 1,5 m 0,01 0,03 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 70 % pohjatur - vetta. Ämmänmäensuo ei matalana sovellu turvetuotantoon.

24 Sauvolanneva (kl , x = 71715, y = ) sijaitsee noin 14 km Ruukista länsi-lounaaseen. Suo rajoit - tuu lännessä ja koillisessa hiekkavalleihin, etelässä ja idäs - sä moreenimaastoon (kuva 19). Suon pinta-ala on 160 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 90 ha, yli 1,5 metrin 41 ha ja yli kahden metrin 7 ha. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a 2,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat turvekankaat. Suoll a on vielä paikoin nähtävissä koivulettokorpimuuttumia. Puus - to on pääosin tiheää koivuvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 2 %, korvissa 4 %, pelloilla 4 % ja turvekankailla 90 %. Suo on ojitettu kokonaan n. 40 vuott a sitten. Vedet valuvat pohjoiseen, Olkijokeen. Sauvolannevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 1,0 m ja pohjakerrosta 0,4 m. Suon pohja on hiekkavalleista johtuen epätasainen. Yleisin pohjamaalaj i on hiekka. Paikoin esiintyy pienialaisia hieta-alueita. Hiekan alla on paikoin moreenia. Sauvolannevassa on rahkavaltaisia turpeita 12 %, sara - valtaisia 87 % ja ruskosammalvaltaisia 1 % (kuvat 20-22). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve 32 %, puu - ainesta sisältävät rahka- ja sararahkaturpeet 26 %. Turpees - sa on runsaasti rautasaostumia, jotka nostavat tuhkapitoisuut - ta. Yleisimmät lisätekijät ovat puu (8 %) ja raate (3 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintaker - roksen 3,5 ja pohjakerroksen 5,6. Sauvolannevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,08 0,65 1,7 3 Yli 1 m 0,88 0,39 1,2 7 Yli 1,5 m 0,48 0,20 0,6 8 Yli 2 m 0,14 0,01 0,15

25 Sauvolanneva ei sovellu turvetuotantoon. Tämä johtuu siitä, että suon syvimmät osat ovat hiekkavallien pirstomia, jolloin pohja on hyvin epätasainen. Lisäksi suolla on run - saasti rautasaostumia, jotka lisäävät huomattavasti turpee n tuhkapitoisuutta ja alentavat vastaavasti lämpöarvoa. Edel - leen suon turve on laadultaan palaturpeena helposti murene - vaa.

26 Turtaneva (kl , x = 71688, y = 25387) si - jaitsee noin 7 km Ruukista lounaaseen (kuva 23). Suo rajoittuu länsiosassa peltoihin, etelä- sekä pohjoislaidalla itä - länsisuuntaisiin hiekkavalleihin, muualla hiekka- sekä hiek - kamoreenimaastoon. Suon halki kulkee maantie (kuva 22). Suon pinta-ala on 291 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 98 ha, yli 1,5 m :n 22 ha ja yli kahden metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 5, 3 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on suon länsiosissa turvepelto, jonka ympäristö on sararämemuuttumaa. Muuten A-linjasto n alue on pääasiassa tupasvillarämettä, paikoin rahkarämettä. B-linjastolla, suon pohjoisosassa ovat vallitsevina lyhytkor - tinen neva ja lyhytkortinen nevaräme, joka kaakossa muuttu u sararämeeksi tai sararämemuuttumaksi. Tutkimuspisteistä on avosoilla 11 %, rämeillä 88 % ja turvekankailla 1 %. Suost a on ojitettu n. puolet. Vedet valuvat ojia pitkin Ristiojaan, josta edelleen Olkijoen kautta Perämereen. Turtanevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on hiekka - valleista johtuen vaihteleva. Turtanevassa on rahkavaltaisia turpeita 49 % ja sara - valtaisia 51 % (kuvat 24 ja 25). Puun jäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 24 %. Yleisimmät turvelajit ova t rahkasaraturve 37 %, puhdas rahkaturve 18 %, sararahkaturv e 16 %, puuta sisältävä rahkasaraturve 12 % ja puuta sisältäv ä sararahkaturve 11 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 6,6. Liekoisuu s on alhainen (1,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (2,9 %). Turtanevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteil - tä A ja B 700 (taulukko 7). Turpeen tuhkapitoisuu s on pisteellä A pieni (ka. 2,3 %) ja pisteellä B 70 0 keskimääräinen (ka. 4,1 %). Kuiva-ainetta on pisteellä A keskimäärin 89 kg/suo- m ³, mutta pisteellä B 700 perä - ti 137 kg/suo-m³. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin

27 ,7 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,6 MJ/kg. Turtanevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,12 1,27 2,3 9 Yli 1 m 0,52 0,74 1,2 6 Yli 1,5 m 0,15 0,22 0,3 7 Yli 2 m 0,02 0,02 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 59 % pohjatur - vetta. Turtaneva ei sovellu turvetuotantoon. Tämä johtuu sii - tä, että suon yli 1,5 m :n syvyiset alueet ovat pieniä ja ha - jallaan. Suon eteläosissa olevalla n. 15 hehtaarin suuruis - ella alueella (yli 1,5 m :n syvyinen) on taas paksu heikost i maatunut pintarahkaturvekerros, joka estää hyvälaatuisen polt - toturpeen tuottamisen ja kasvuturpeen tuottamiseen jyrsin - turvemenetelmällä alue on liian pieni.

28 Rinkanneva (kl , x = 71755, y = ) sijaitsee noin 12 km Ruukin keskustasta länteen. Suo rajoit - tuu hiekkakankaisiin (kuva 27). Suon pinta-ala on 420 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 17 ha. Tutkimuspisteitä on 1,0 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia 1,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääasiassa varsinaine n sararämemuuttuma, paikoin varputurvekangas ja ruohoturvekan - gas. Puusto on pääosin harvaa tai keskitiheää mäntyvaltaist a harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 77 % j a turvekankailla 23 %. Suoalasta on ojitettu 72 %. Vedet valu - vat Varpuojaa pitkin Siikajokeen. Rinkannevan turvekerrostuman keskisyvyys on vain 0, 5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä

29 on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohj a on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hiet a (15 %). Rinkannevassa on rahkavaltaisia turpeita 19 % ja sara - valtaisia 81 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus 28 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (48 %) ja puuta si - sältävä rahkasaraturve (26 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintaker - roksen 3,3 ja pohjakerroksen 5,7. Rinkannevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,28 0,89 2,1 7 Yli 1 m 0,08 0,13 0,21 Rinkanneva ei mataluudestaan johtuen sovellu turvetuo - tantoon. 11. Nissilänneva (kl , x = 71720, y = ) sijaitsee noin 11 km Ruukista lounaaseen. Suo rajoittu u moreeni- ja hiekkamaastoon (kuva 28). Suon pinta-ala on 252 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 9 ha. Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyysmit - tauksia 1,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuut - tuma ja ruohoturvekangas. Paikoin tavataan myös vanhaa peltoa. Puusto on valtaosin keskitiheää tai tiheää koivuvaltaista har - vennus- tai kasvatusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on rämeill ä 53 %, turvekankailla 33 % ja pelloilla 14 %. Suo on kauttaal - taan ojitettu. Vedet valuvat ojia pitkin suon halki kulkevaa n Olkijokeen ja siitä Perämereen. Nissilännevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 mja pohjakerrosta 0,5 m. Suon pohja on ta - sainen ja pohjamaalajina on hiekka. Nissilännevan turpeet ovat saravaltaisia. Puun

30 jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 15 %. Ylei - simmät turvelajit ovat rahkasaraturve 68 %, kortetta sisältäv ä rahkasaraturve 16 % ja puuta sisältävä rahkasaraturve 14 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 5,3. Nissilännevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,15 0,69 1,8 4 Yli 1 m 0,05 0,05 0,1 0 Nissilänneva ei matalana sovellu turvetuotantoon. 12. Olkineva (kl , x = 71733, y = 25474) si - jaitsee noin 6 km Ruukista länteen. Suo on syntynyt tasai - seen moreenimaastoon (kuva 29). Suon pinta-ala on 850 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 46 ha. Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia 1,6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet sararämee t ja tupasvillarämeet. Pohjoisosassa on laajahko alue melk o luonnontilaista tupasvillarämettä sekä hyvin tupasvillaist a sararämettä ja saranevaa. Puusto on pääosin harvaa tai kes - kitiheaäkoivuvaltaistaharvennusmetsikköä. Tutkimuspisteist ä on avosoilla 30 %, rämeillä 58 %, korvissa 10 % ja turvekan - kailla 2 %. Suoalasta on ojitettu 82 %. Olkinevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on tasainen ja pohjamaalajina on hiekka. Olkinevassa on rahkavaltaisia turpeita 25 % ja saravaltaisia 75 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta sisäl - tävä rahkasaraturve 40 %, puhdas rahkasaraturve 19 % ja puhdas rahkaturve 15 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 6,2.

31 Olkinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 2,45 3,23 5,6 8 Yli 1 m 0,20 0,30 0,5 0 Olkineva on matala, joten se ei sovellu turvetuotantoon. 13. Relletinsuo (kl , x = 71712, y = ) sijaitsee noin 8 km Ruukin keskustasta länsilounaaseen. Su o rajoittuu etelässä rautatiehen, muualla loivapiirteisiin hiek - kakankaisiin (kuva 30). Pinta-ala on 340 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 2 ha. Tutkimuspisteitä on 3,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 6,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat kangasramemuuttuma, sa - rarämemuuttuma,lyhytkorsinevaräme,pallosararämejalyhytkor - tinen neva. Puusto on pääosin keskitiheää tai harvaa mänty - ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 23 %, rä - meillä 69 %, korvissa 4 % ja turvekankailla 4 %. Suo on oji - tettu n. 20 vuotta sitten eteläreunan eräitä alueita lukuu n ottamatta. Vedet valuvat ojia myöten Olkijokeen. Relletinsuon turvekerrostuman keskisyvyys on 0,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Tästä on pintakerrosta 0,1 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on tasainen ja pohjamaalajina on hiekka. Suon syvemmissä osis - sa hiekan päällä on hieman hiesua. Relletinsuossa on rahkavaltaisia turpeita 24 % ja sa - ravaltaisia 76 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 65 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta si - sältävä rahkasaraturve 39 %, kortetta sisältävä rahkasaraturv e 12 %, rahkasaraturve 19 % ja puhdas rahkaturve 11 %. Turve - kerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, pintakerroksen 3,4 j a pohjakerroksen 6,9. Relletinsuon kokonaisturvemäärä on 0,3 milj. suo- m ³. Relletinsuo on matala, eikä näin ollen sovellu turve - tuotantoon.

32 Olkineva (kl , x = 71687, y = 25439) si - jaitsee noin 11 km Ruukista lounaaseen (kuva 31). Suo rajoit - tuu eteläosassa kapeisiin hiekkakaartoihin ja pohjoisosass a hiekkakankaisiin. Suon etelä- ja pohjoislaidalla on maanti e (kuva 32). Suon pinta-ala on 768 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 77 ha, yli 1,5 m :n 40 ha ja yli kahden metrin 12 ha. Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1, 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon itäosissa sararä - memuuttuma, keskiosissa ruohoturvekangas ja länsiosissa pel - lot. Puusto on pääosin keskitiheää tai tiheää koivuvaltaist a harvennusmetsikköä tai taimistoa. Tutkimuspisteistä on avo - soilla 3 %, rämeillä 40 %, turvekankailla 23 % ja pelloill a 34 %. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Vedet valuva t länsiosasta metsäojia myöten Olkijokeen ja sitä pitkin edel - leen Perämereen. Suon itäosasta vedet laskevat metsäoji a myöten Vuolunojaan ja sitä pitkin Siikajokeen. Olkinevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on länsiosassa vaihteleva ja itäosassa tasainen. Yleisin pohja - maalaji on hiekka. Olkinevassa on rahkavaltaisia turpeita 44 % ja sara - valtaisia 56 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturv e 50 %, sararahkaturve 28 % ja puhdas rahkaturve 12 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintaker - roksen 3,8 ja pohjakerroksen 6,0. Olkinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,25 2,84 4,0 9 Yli 1 m 0,42 0,77 1,1 9 Yli 1,5 m 0,26 0,50 0,7 6 Yli 2 m 0,13 0,15 0,28 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 64 % pohjatur - vetta.

33 Olkinevan länsiosassa on kaksi yli 1,5 m :n syvyist ä aluetta (n. 15 ja 25 ha), jotka soveltuvat polttoturvetuo - tantoon. Tuotantoon soveltuva alue on osittain peltoa, jote n tuhkamäärityksiä on ennen tuotannon aloittamista tehtävä li - sää. Turpeen alla on hiekkavalleja, joten myös syvyyssuh - teita on tarkennettava. Suon käyttökelpoiset turvevarat ova t n. 0,55 milj. suo-m³. 15. Meteliaro (kl , x = 71668, y = ) sijaitsee noin 16 km Ruukista lounaaseen (kuva 23). Suo ra - joittuu hiekka- sekä moreenimaastoon (kuva 33). Suon pinta-ala on 124 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 20 ha, yli 1,5 m :n 12 ha ja yli kahden metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2, 4 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon eteläosassa pää - asiassa sararämemuuttuma ja pohjoisosassa rimpineva sekä lai - teilla ojitettu tai luonnontilainen tupasvillaräme. Puusto on pääosin harvaa kitukasvuista männikköä. Tutkimuspisteist ä on avosoilla 30 % ja rämeillä 70 %. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Meteliaron turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on vaihte - leva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja hiesu. Meteliarossa on rahkavaltaisia turpeita 15 % ja sara - valtaisia 85 % (kuvat 34 ja 35). Puun jäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 17 %. Yleisimmät turvelajit ova t rahkasaraturve 63 %, puuta sisältävä rahkasaraturve 14 % j a puhdas rahkaturve 10 %. Puu ja korte ovat yleisimmät lisä - tekijät. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, pintaker - roksen 3,1 ja pohjakerroksen 5,6. Liekoisuus on alhaine n (1,4 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (3,3 %). Meteliarossa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti :

34 H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,56 0,35 0,9 1 Yli 1 m 0,19 0,14 0,3 3 Yli 1,5 m 0,12 0,11 0,2 3 Yli 2 m 0,04 0,06 0,10 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 42 % pohjatur - vetta. Suolla on n. 10 ha yhtenäinen yli 1,5 m syvyinen alue, joka ei kuitenkaan sovellu palaturvetuotantoon saravaltais - ten heikosti maatuneiden turpeidensa takia.

35 Kippakengänneva (kl , x = 71657, y = 25394) sijaitsee noin 10 km Ruukista lounaaseen (kuva 23). Suo rajoittuu länsilaidalla ajokuntoiseen metsäautotiehen, muutoin hiekkamoreenialueisiin (kuva 36). Suon pinta-ala on 79 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 29 ha, yli 1,5 m :n 19 ha ja yli kahden metrin 15 ha. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4, 6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat koillisosassa rahkaräm e ja rahkaneva, muualla varsinainen sararämemuuttuma. Puust o on pääosin keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 8 % ja rämeillä 92 %. Suo o n lähes kauttaaltaan ojitettu. Vedet valuvat ojia pitkin Lat - valampeen, josta edelleen Latvaojan kautta Haapajärven teko - järveen ja siitä edelleen Perämereen. Kuivatusmahdollisuu - det ovat hyvät Latvalampeen. Kippakengännevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1, 0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Täst ä on pintakerrosta 1,1 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohj a on vaihteleva ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja hieta. Kippakengännevassa on rahkavaltaisia turpeita 20 %, saravaltaisia 79 % ja ruskosammalvaltaisia 1 % (kuvat 37 j a 38). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve 56 %, puut a sisältävä rahkasaraturve 14 % ja puhdas rahkaturve 14 %. Puu ja korte ovat yleisimmät lisätekijät. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintaker - roksen 3,1 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on alhaine n (1,8 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (3, 9 %). Kippakengännevalta on tilavuustarkat näytteet pisteel - tä A 200 (taulukko 8). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimää - rin 4,8 %. Kuiva-ainemäärä on keskimäärin 101 kg/suo- m ³. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg eli 50 % : n käyttökosteudella 9,6 MJ/kg. Kippakengännevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ )

36 eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,50 0,32 0,8 2 Yli 1 m 0,32 0,25 0,5 7 Yli 1,5 m 0,24 0,19 0,4 3 Yli 2 m 0,21 0,17 0,38 % poh- Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 44 jaturvetta. Kippakengänneva soveltuu lisäalueena turvetuotantoon, mikäli sen läheisyydessä oleva Valkeisenneva otetaan turve - tuotantoon. Suon turpeet ovat heikosti maatuneina ja saravaltaisina parhaiten tuotettavissa jyrsinturvemenetelmällä. Kippakengännevan käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,35 milj. suo-m³.

37 Valkeisneva (kl , x = 71656, y = ) sijaitsee noin 15 km Ruukista lounaaseen (kuva 39). Suo ra - joittuu pääosin kapeisiin hiekkaharjanteisiin, joiden väli t ovat soistuneet. Koillisessa suo rajoittuu Valkeisjärvii n ja laajaan harjuselänteeseen, itäpäässä Vuolunojaan. Suo n länsipuolella on metsäautotie (kuva 40). Suon pinta-ala on 270 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 164 ha, yli 1,5 m :n 116 ha ja yli kahden metrin 5 0 ha. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 6, 0 kpl/10 ha. Suon keski- ja luoteisosassa on keidassuota ja muuall a aapasuota. Vallitsevana suotyyppinä on keidassuoalueella sil - mäkeneva. Sitä ympäröivät pohjoisessa ja lännessä rimpinevat. Suon itäosassa on laajoja sararämeitä ja saranevoja sekä pai - koin myös rahkarämeitä. Puusto on pääosin harvaa kitukasvuist a mäntyä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 42 %, rämeillä 57 % ja korvissa 1 %. Suo on ojittamaton. Vedet valuvat itää n Vuolunojaan osin Valkeisjärven kautta. Vuolunoja laskee Siika - jokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Valkeisjärvee n tai Vuolunojaan. Valkeisnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,3 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on vaihteleva ja pohjamaalajina on hiekka. Valkeisnevassa on rahkavaltaisia turpeita 61 % ja sa - ravaltaisia 39 % (kuvat 41-44). Puun jäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 30 % ja tupasvillan jäännöksi ä sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahka - turve 21 %, rahkasaraturve 12 % ja puuta sisältävä rahkasara - turve 11 %. Yleisimmät lisätekijät turpeessa ovat tupasvilla, varpu, puu ja korte. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerrok - sen 3,3 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on koko suoll a erittäin alhainen (0,1 %). Valkeisnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pis - teiltä A 200, A 900 ja A 1500 (taulukko 9). Turpeen tuhka - pitoisuus on pieni (ka. 1,7 %). Turpeessa on kuiva-ainett a keskimäärin 108 kg/suo-m³. Tehollinen lämpöarvo on keskimää - rin 21,3 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,4 MJ/kg.

38 Valkeisnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-0 Koko suo 1,75 1,68 3,4 3 Yli 1 m 1,50 1,32 2,8 2 Yli 1,5 m 1,24 1,00 2,2 4 Yli 2 m 0,62 0,50 1,12 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 47 % pohjatur - vetta. Valkeisneva soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrisel - tä osaltaan lukuun ottamatta Valkeisjärven ja Pieni Valkeise n ranta-aluetta. Turvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-al a on n. 100 ha. Suon länsi- ja keskiosissa on vaihtelevan pak - suinen heikosti maatunut rahkaturvekerros, joka on haittan a polttoturvetuotannolle. Pintarahka sopii vain osittain kas - vuturvetuotantoon. Kasvuturpeen raaka-aineeksi sopiva turv e on suolla laikuttain hajallaan ja muodostunut palustria- j a acutifolia-tyypin rahkasammalista. Valkeisnevan käyttökelpoi - set turvevarat ovat n. 1,2 milj. suo- m ³. Tästä on kasvuturvet - ta n. 0,2 milj. suo- m ³ ja polttoturvetta n. 1,0 milj.suo- m ³.

39 Varesneva (kl , x = 71670, y = ) sijaitsee noin 12 km Ruukin keskustasta lounaaseen (kuva 31). Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suon pohjoispuolella on maan - tie (kuva 45). Pinta-ala on 212 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluet - ta 72 ha, yli 1,5 m :n 29 ha ja yli kahden metrin 5 ha. Tutki - muspisteitä on 2,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4,1 kpl/1 0 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme - ja ruohoinen sararämemuuttuma, ruohoturvekangas, rimpinev a ja tupasvillaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 2 %, rämeillä 73 % ja turvekankailla 25 %. Suoalasta on ojitettu noin puolet. Suon keskiosa on ojittamaton. Vedet valuva t Varesnevan ja Läpisaarenkanavan kautta Vuoluanojaan ja siit ä edelleen Tuomiojan ja Ohtuanojan kautta Siikajokeen. Kuiva - tusmahdollisuudet ovat hyvät Vuoluanojaanja Kampurankanavaan. Varesnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,5 m. Suon pohja on vaihte - leva. Pohjamaalajina on hiekka. Varesnevassa on rahkavaltaisia turpeita 21 %, saraval - taisia 78 % ja ruskosammalvaltaisia turpeita 1 % (kuva 46). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve 32 % ja puuta si - sältävä rahkasaraturve 31 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 6,3. Varesnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,07 0,72 1,7 9 Yli 1 m 0,66 0,37 1,0 3 Yli 1,5 m 0,35 0,17 0,5 2 Yli 2 m 0,10 0,01 0,11 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 36 % pohjatur - vetta. Varesneva ei sovellu turvetuotantoon, sillä suon yl i 1,5 metriä syvällä alueella on paksu heikosti maatunut rahkaturvekerros, ja lisäksi suo on hiekkavallien pirstoma.

40 Kampuraneva (kl , x = 71676, y = ) sijaitsee noin 12 km Ruukin keskustasta lounaaseen (kuva 31). Suo rajoittuu hiekkakankaisiin (kuva 47). Suon pinta-ala on 113 ha. Yli metrin syvyistä aluett a ei ole tavattu. Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia 1,9 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa pääosi n ruohoinen sararämemuuttuma, etelässä paikoin varsinaine n sararämemuuttuma ja ruohoturvekangas. Puusto on pääosin kes - kitiheää tai tiheää koivu- ja mäntyvaltaista harvennusmetsik - köä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 36 % ja turvekankaill a 64 %. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kampuranevan turveker - rostuman keskisyvyys on 0,5 m. Suon pohja on tasainen j a pohjamaalajina on hiekka. Kampuranevan turpeet ovat saravaltaisia. Yleisimmä t turvelajit ovat puuta sisältävä rahkasaraturve 50 % ja rahka - saraturve 46 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerrok - sen 3,7 ja pohjakerroksen 5,5. Kampuranevassa on turvetta 0,59 milj. suo- m ³. Mataluu - tensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon. 20. Taarinneva (kl , x = 71643, y = ) sijaitsee noin 14 km Ruukin keskustasta lounaaseen. Suo ra - joittuu joka puolella kapeisiin hiekkankankaisiin (kuva 48). Suon etelä- ja pohjoispuolella on metsäautotie. Suon pinta-ala on 257 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 56 ha, yli 1,5 m :n 25 ha ja yli kahden metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 2,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2, 4 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat etelässä yleensä karu t rämeet ja nevat (lyhytkortinen neva, tupasvillaräme, silmdke - neva ja keidasräme), muualla lähinnä saraneva ja sararäme. Kaartojen ympärillä on korpia. Puusto on pääosin harvaa män - tytaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 27 %, rämeill ä 71 % ja korvissa 2 %. Suosta on ojitettu länsi- ja itäpäätä.