Turvetutkimusraportti 381

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 381"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 381 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Espoo 2008

3 Toivonen, Tapio ja Herranen, Teuvo Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 381, 89 sivua, 59 kuvaa, 3 tauluk koa ja 6 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pyhännän turvevaroja vuosina , 1988, ja Tutkittu kokonaissuoala on ha, mikä on noin 85 % yli 20 ha:n laajuisten soiden pinta-alasta. Tähän osaraporttiin on koottu Siikajoen vesistön yläosan suot (54 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Tutki tuissa soissa on turvetta yhteensä 96,3 milj. suo-m 3. Soiden keski syvyys on 1,0 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,3 m. Turpeen keski maatu neisuus on 4,8. Yli 1,5 m syvän alueen pintaala on ha ja turve määrä 37,5 milj. suo-m 3. Turpeista on rahka valtaisia 53 % ja loput 47 % sara valtaisia. Soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- ja rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu 61 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat tupasvillaräme, rimpineva, varsinainen sararäme ja isovarpuinen räme. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 4,1 % kuiva painosta, vesi pitoisuus märkä painosta 89,8 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 100 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,19 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg. Tutkituista soista 27 soveltuu turve tuotantoon. Niistä 7 suota soveltuu aluksi kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon ja sen jälkeen energia turve tuotantoon ja loput 20 energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispintaala on ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 20,82 milj. suo-m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 11,24 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 264 ha ja tuotanto kelpoinen turvemäärä 1,89 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Pyhäntä Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: ISBN ISSN

4 Toivonen, Tapio ja Herranen, Teuvo Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Part 1. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti 381. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 381, 89 pages, 59 figures, 3 tables and 6 appendices. The Geological Survey of Finland has studied peatlands and peat reserves of the municipality of Pyhäntä. The field studies took place in , 1988, and The total area of studied peatlands is ha, which covers about 85 % of all the peatlands in Pyhäntä over 20 ha large. This volume includes the 54 peatlands situated at the river Siikajoki upper drainage basin, and the total peatland area studied is ha. The studied peatlands contain a total of 96.3 million m 3 of peat in situ. The mean depth of the mires is 1.0 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer, which averages 0.3 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 4.8. The area deeper than 1.5 m covers ha and contains 39 % of the total peat quantity (37.5 million m 3 ). Fifty-three per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 47 % Carex predominant. The majority of the peatlands is drained. The most common site types are cottongrass pine bog, flark fen, tall-sedge pine fen and dwarf-shrub pine bog. The average ash content of peat is 4.1 % of dry weight, the water content 89.8 % of wet weight, the dry bulk density 100 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.19 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.8 MJ/kg. Twenty-seven of the investigated peatlands are suitable for peat production; 7 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production, and 20 only for fuel peat production. The total area suitable for peat production is ha, of which 264 ha is suitable for harvesting horticultural and environmental peat. The feasible amount of fuel peat is million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture is million MWh. For horticultural and environmental uses, the feasible amount of peat is 1.89 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, Pyhäntä Tapio Toivonen and Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset Aineiston käsittely ja tulosteet SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT Hyvösenneva Kuljunneva Suurisuo Isoräme Leskistenneva Nikuneva Yrityksenneva Karjuneva Hirvineva Porrasräme Vorninneva Isoräme Paloneva Heinäneva Varisneva Kuuraräme Orsiniemenneva Talasneva Kirjavaneva Koppeloneva Lumihyyvys Kansanojansuo Kansanneva Löytönevat Kurkineva II Sammakkosuo Karjunneva Kirjavaneva Aidanpääräme Peurasuo Ruosteneva Rytisalmi Katajaneva Ruoholamminneva Kivineva Lummeräme Lummeneva Isonkivenneva Kinkerisaarenneva Hoikkaneva Haaposuo... 67

6 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 42. Kallioneva Kontioneva Maaselänneva Marronneva Sauvasuo Kotineva Myllyneva Vesikkosuo Pohjoisräme Nurmilamminneva Kotineva Karmitunneva Saarineva...81 TULOSTEN TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen...83 Suoyhdistymät ja suotyypit...83 Turvekerrostumat...84 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon...85 Soidensuojelu...88 Kiitokset...88 KIRJALLISUUS LIITTEET 6

7 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 JOHDANTO Pyhäntä sijaitsee Oulun läänin eteläosassa, kolmen maakunnan, Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan yhtymäkohdassa. Pyhännän turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antamalla tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi energia- tai kasvuturvetuotantoon, maa- ja metsätalouskäyttöön soiden suojelu- ja virkistysarvojakaan unohtamatta. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pyhännän turvevaroja vuosina , 1988, ja Tutkimukset julkaistaan kolmena osaraporttina. Tähän ensimmäiseen osaraporttiin on koottu Siikajoen vesistön yläosan suot (54 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Tutkittu kokonaissuoala Pyhännällä on ha ja tutkittuja soita 135 kpl (liite 1). Pyhännän kunnan maapinta-alasta on yli 20 hehtaarin kokoisia geologisia soita ha (Virtanen ym. 2003), joten tutkittu suoala on noin 85 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Yhden suojelusuon lisäksi tutkimatta on jäänyt lähinnä pienialaisia soita. Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo ym. 1998) eli 62 % maa-alasta. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Fortumin Haapaveden lauhdevoimala, jonka vuotuinen turpeen käyttö on yli 3 milj. m 3. Turvetta käyttäviin Kajaanin ja Iisalmen sähkö- ja lämpölaitoksiin on Pyhännältä selvästi alle 100 km:n kuljetusmatka. Pyhännän suot ovat Oulun suuren turvevoimalan (noin 120 km:n kuljetusmatka), Kokkolan biopolttoaineita käyttävän lämpölaitoksen (noin 160 km:n kuljetusmatka), Kuopion turvevoimalan (noin 160 km:n kuljetusmatka), samoin kuin Pietarsaaren suurvoimalan (noin 200 km:n kuljetusmatka), turpeen hankinta-alueella. Pyhännän ympäristössä on lisäksi monia energiaturvetta käyttäviä kunnallisia lämpölaitoksia. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus tutkituista soista, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä Kokkolasta. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. Tietoja voi tilata myös sähköisinä tiedostoina. 7

8 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 1. Pyhännällä Siikajoen vesistön yläosan alueella tutkitut suot 57. SIIKAJOEN VESISTÖALUE Siikajoen yläosan alueen tutkitut suot: Ylipään alue 1. Hyvösenneva 2. Kuljunneva 3. Suurisuo 4. Isoräme 5. Leskistenneva 6. Nikuneva 7. Yrityksenneva Törmäsenjoen valuma-alue 8. Karjuneva 9. Hirvineva 10. Porrasräme 11. Vorninneva 12. Isoräme Kuurajoen valuma-alue 13. Paloneva 14. Heinäneva 15. Varisneva 16. Kuuraräme Pyhännänjoen valuma-alue 17. Orsiniemenneva 18. Talasneva 19. Kirjavaneva 20. Koppeloneva 21. Lumihyyvys 22. Kansanojansuo 23. Kansanneva 24. Löytönevat 25. Kurkineva II 26. Sammakkosuo 27. Karjunneva 28. Kirjavaneva 29. Aidanpääräme 30. Peurasuo 31. Ruosteneva Perukan alue 32. Rytisalmi 33. Katajaneva 34. Ruoholamminneva 35. Kivineva Eteläjoen valuma-alue 36. Lummeräme 37. Lummeneva 38. Isonkivenneva 39. Kinkerisaarenneva 40. Hoikkaneva 41. Haaposuo 42. Kallioneva 43. Kontioneva 44. Maaselänneva 45. Marronneva 46. Sauvasuo 47. Kotineva 48. Myllyneva 49. Vesikkosuo 50. Pohjoisräme 51. Nurmilamminneva 52. Kotineva Pahkapuron valuma-alue 53. Karmitunneva 54. Saarineva 8

9 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. Syvyystutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa turvepaksuuden desimetreinä. 9

10 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset ovat liitteissä 2 ja 3. 10

11 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Tutkittavien soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineistosta tulostettuja gammakarttoja (Virtanen 1997). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein. Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisil-tä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus on kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Soilla on tutkimuspisteitä yleensä 0,8 4,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0 6,6 kpl/10 ha. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjoista syvyyksiltään, pituudeltaan ja tutkimustiheydeltään edustavimmat on vaait- tu, ja korkeudet on yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi kairauksissa havainnoitiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjan mineraalimaalajit. Kasvuturvetuotantoon soveltuvista soista määritettiin rahkavaltaisen pintaturvekerroksen rahkasammallaji kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Turpeet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Kasvuturpeen laadunmääritysohje, Turveteollisuusliitto 2000 ja Toivonen 1997). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla laboratorionäytteet (Korpijaakko 1981). Turvenäytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815±25 C:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kui- va-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suom 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. Osasta turvenäytteitä on analysoitu hiili-typpianalysaattorilla hiili- ja typpipitoisuus (menetelmä 820L) sekä ICP-AES -tekniikalla (menetelmä 503P) alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita. Aineiston käsittely ja tulosteet Tutkimusaineistot on tallennettu atk:lle numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän - tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. 11

12 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon pinnan sekä pohjan korkeus. Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kokkolan yksiköstä. SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: valtakunnallinen, PK -tuotanto ja kotitarveturvetuotanto. Valtakunnallinen ja PK -turvetuotanto ovat laajamittaista jyrsintai palaturvetuotantoa. Kotitarveturvetuotanto on pienialaista palaturvetuotantoa. Valtakunnallisilla tuottajilla on tuhansia hehtaareja turvetuotannossa. PK -tuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuottaja saa pääasiallisen toimeentulonsa turvetuotannosta, ja turve markkinoidaan muualle esimerkiksi voimalaitoskäyttöön. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kun turvetta käytetään kauppatavarana, turpeen laatuominaisuuksien suhteen sopimuksissa noudatetaan soveltaen Energiateollisuus ry:n, Metsäteollisuus ry:n, Turveteollisuusliitto ry:n ja Suomen turvetuottajat ry:n hyväksymää Energiaturpeen laatuohjetta Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 4. Tietoa yleisestä soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon ja soiden hankin-nasta turvetuotantoon on saatavissa Turvetuotantoalueiden hankintaoppaassa PK-turvetuottajille (Virtanen ja Hirvasniemi 2007). Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhka- ja rikkipitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin PK- tai valtakunnalliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. PK- ja valtakunnallisen tason turvetuotannon yksittäisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha:n suuruista aluetta, joka voi koostua useasta lähekkäin olevasta lohkosta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarveturvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuo- tantoon. Suopeltojen ongelmana on kuitenkin usein ohutturpeisuus ja turpeen huono laatu. Peltojen turpeessa on usein korkea tuhkapitoisuus ja epäedulliset tuhkan sulamisominaisuudet pellolle vietyjen maa-ainesten ja lannoitteiden johdosta. Energiaturpeen tuhkan muodonmuutoslämpötila on ilmoitettava käyttäjälle, jos lämpötila on alle 1100 C (Energiaturpeen laatuohje 2006) Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma valtakunnallista tai PK -turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Toisaalta metsäojitettujen soiden puustosta voidaan saada tarvepuuta ja myyntituloja tuotannon alkuvaiheessa Suon muoto, suon pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvetuotantoaluetta suunniteltaessa on huomioitava, että sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/ km. Suon luontoarvot määräävät nykyisin yhä enemmän siitä, voidaanko suo ottaa turvetuotantoon. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997b) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997a). Nykyisin turvetuotantoon otettavat suot ovat yleensä ainakin osittain metsäojitettuja soita. Luonnontilaisia soita otetaan nykyisin turvetuotantoon vähän. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojit-tamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää ympäristölupavirasto (Ranta 2003). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista pääs- 12

13 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 töistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain (Ranta 2003) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuus-liitto 2002). Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu energiaturpeen uusiin laatuohjeisiin (Energiaturpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatuohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti. Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). Hyvälaatuisen kasvu- ja ympäristöturpeen tunnusmerkkejä ovat hyvä nesteen imu- ja pidätyskyky sekä kestävä rakenne. Parhaiten ne täyttyvät Acutifolia -valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidata -valtaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Nykyään on alettu käyttää myös hyvin maatuneita rahkavaltaisia turpeita kasvuturpeen raaka-aineena. Mikäli tällaisia turpeita halutaan etsiä tutkituista soista, otollisimpia kohteita ovat suot, joissa suurin osa turpeista on rahkavaltaisia, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut ja maatumisaste mahdollisimman korkea. Kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta huomattava osa koostuu Acutifolia- tai Palustria -ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Mikäli suota on suositeltu ensisijaisesti viljelyturvetuotantoon, on Acutifolia -turvetekijän osuus pintarahkasta vähintään 72 %. Pelkästään tai valtaosin Cuspidata -ryhmän sammalista koostuvaa pintarahkakerrosta on mahdollista käyttää kasvuturpeena, maanparannusturpeena tai välttävästi kuiviketurpeena. Tällaista turvetta on kuitenkin pyritty heikon laadun takia välttämään käyttämästä näihin tarkoituksiin. Ympäristöturpeella tarkoitetaan lähinnä karjanlannan ja orgaanisten jätteiden ja jätevesien imeyttämiseen ja sitomiseen käytettävää turvetta, mutta termi sisältää myös muihin ympäristönsuojelutarkoituksiin käytettävän turpeen. Käytettävällä turpeella ei ole tarkkoja laatukriteereitä, mutta valtaosa käytetystä turpeesta on H1 4 maatunutta rahkaturvetta, jossa tulisi olla mahdollsimman runsaasti Acutifolia -ryhmän rahkasammalien jäännöksiä. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitusta (liite 5) ja soveltaen Turveteollisuusliiton (2000) kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 6). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan vähintään 5 ha Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1 10) tai maatunutta rahkavaltaista (mielellään yli H 4) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1m * maatumaton pintakerros (H 1 4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha Viljelyturpeen (parhaan kasvuturpeen) tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H 1 3) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä, joista yli 80 % Acutifolia -ryhmään kuuluvia * varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä on alle 3 % ja tupasvillan jäänteitä alle 6 % kuiva-aineen painosta * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta viljelyturpeeksi soveltuvaa vähintään 0,6 m Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuudesta riippuen 0,3 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, usein runsastuhkaista kerrosta. Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotantokelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä. 13

14 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT 1. Hyvösenneva Hyvösenneva (kl , x = 7120,2, y = 3467,1) sijaitsee Pyhännän Alipään kylällä n. 15 km keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon länsipuolelle johtaa metsäautotie. Suon pinta on 114,7 122,5 m mpy ja viettää itään noin 4,5 6,5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Siikajokeen (kuva 4). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 115 ha, yli 1 m syvän alueen 60 ha, yli 1,5 m syvän 42 ha ja yli 2 m syvän 25 ha. Tutkimuspisteistä on 19 % avosuolla, 74 % rämeellä, 2 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Suo on kokonaan ojitettu. Vallitsevana suotyyppinä on ojitettu tai muuttunut isovarpuräme. Yleisiä ovat myös ojitetut tai muuttuneet korpiräme ja rimpineva. Suon puusto on pääosin keskitiheää mäntyvaltaista pinotavara- tai tukkipuustoa. Vajaatuottoisuuttakin on huomattavassa määrin. Turpeesta on 44 % rahka- ja 56 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 % ja varpuainesta sisältävien 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat kortepitoinen rahkasara- (29 %), rahkasara- (14 %), tupasvillapitoinen sararahka- (12 %) ja sararahkaturve (10 %). Suon pinnassa on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros tupasvilla- ja varpupitoista rahkavaltaista turvetta, jonka maatuneisuus vaihtelee suuresti. Pohjaturvekerros on yleensä paremmin maatu- nutta korte- ja puuainespitoista saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (39 %), moreeni (37 %) ja hiesu (16 %). Hyvösennevasta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 89 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %. Pohjaturpeessa on paikoin korkeita rikkipitoisuuksia. Hyvösennevasta soveltuu turvetuotantoon suon yli 1,5 metrin syvyinen alue, joka muodostuu isommasta altaasta suon pohjoisosassa ja pienemmästä suon eteläosassa. Isomman altaan itäosan keskimäärin 1,3 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon ja muu osa energiaturvetuotantoon. Kasvuturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on noin 7 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä noin 0,09 milj. suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuu suon pohjoisosasta 32 ha:n alue ja eteläosasta 10 ha:n alue. Käyttökelpoiset energiaturvevarat ovat yhteensä 0,67 milj. suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan Turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S Kuva 4. Hyvösennevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

15 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 2. Kuljunneva Kuljunneva (kl , x = 7120,9, y = 3468,2) sijaitsee Pyhännän Alipään kylällä n. 14 km keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon itäpuolella on autotie. Suon pinta viettää luoteeseen noin 4 8 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Siikajokeen (kuva 5). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,2 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 37 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha. Tutkimuspisteistä on 67 % rämeellä, 7 % korvessa ja 26 % turvekankaalla. Vallitsevana suotyyppinä on eri kehitysasteilla oleva korpiräme. Myös karhunsammalmuuttuma on yleinen. Puusto on keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen sekametsää. Turpeesta on 80 % rahka- ja 20 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (36 %), puuainespitoiset sararahka- ja rahkasara- (yht. 34 %) sekä puhdas rahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Liekoja on vähän (1,8 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (7,0 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hiekka. Ohutturpeisuutensa vuoksi Kuljunneva ei sovellu turvetuotantoon, eikä näytteitä ole otettu. Kuva 5. Kuljunnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 3. Suurisuo Suurisuo (kl , x = 7122,1, y = 3469,2) sijaitsee Pyhännän Alipään kylässä noin 14 km keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lännessä Siikajokeen, luoteessa peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon halki johtaa sähkölinja, Tavastkenkä Koskenkangas -paikallistie ja tilustie (kuva 6). Suon pinta on 95,7 104,6 m mpy ja viettää suon länsiosassa länteen Siikajokeen noin 3 4 m/km. Suon itäosan pinta viettää lounaaseen noin 8,5 m/ km. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Siikajokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,4 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 160 ha, yli 1 m syvän alueen 100 ha, yli 1,5 m syvän 75 ha ja yli 2 m syvän 60 ha. Tutkimuspisteistä on 15 % avosuolla, 45 % rämeellä, 21 % korvessa, 12 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Suo on ojitettu kokonaan. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuneet tai ojitetut rimpineva, isovarpuräme ja lyhytkorsinevaräme sekä muuttunut tai luonnontilainen ruoho- ja heinäkorpi. Suopuusto on pääosin keskitiheää mänty- ja koivuvaltaista pinotavara- tai tukkipuustoa. Turpeesta on 26 % rahka- ja 74 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 % ja varpuainesta sisältävien 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat kortepitoinen rahkasaraturve (37 %), puuainespitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 22 %) sekä rahkasara- (18 %) ja varpupitoinen rahkasaraturve (17 %). Heikosti maatunut rahkavaltainen 15

16 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen pintaturvekerros on ohut. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Runsaimmin liekoja esiintyy 1,1 1,5 m:n syvyysvälillä (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (45 %) ja hiekka (36 %). Moreeniakin esiintyy (9 %). Liejuja on tavattu vain muutamilla pisteillä enimmillään cm paksu kerros. Suurisuosta on otettu tilavuustarkat näytteet kuudelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 95 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,8 %. Tuhkapitoisuus on paikoin korkea (vaihteluväli 11,5 21,8 %) pohjaturpeissa. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %, Yhdellä pisteellä rikkipitoisuus on keskimäärin 0,40 %, ja turvekerroksen keskiosassa 0,57 %. Suurisuosta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue, joka koostuu kahdesta osasta. Pääosan muodostaa suon eteläosan allas, jonka tuotantokelpoinen alue on noin 70 ha. Suon luoteisosan tuotantokelpoisen alueen pinta-ala on noin 5 ha. Tuotantokelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti 1,33 milj. suo-m 3 ja 0,08 milj. suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Korkeahkot tuhka- ja rikkipitoisuudet voivat heikentää turpeen hyödyntämismahdollisuuksia etenkin suon keskiosassa. Kuva 6. Suurisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 16

17 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 4. Isoräme Isoräme (kl , x = 7120,1, y = 3468,9) sijaitsee Pyhännän Alipään kylällä noin 11 km keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Pohjoisessa suo on yhteydessä Kuljunnevaan. Suon koillispuolella kulkee autotie. Suon pinta on 107,8 111,8 m mpy ja viettää koilliseen noin 3 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Siikajokeen (kuva 7). Isoräme on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,4 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 75 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 5 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Tutkimuspisteistä on 16 % avosuolla, 76 % rämeellä ja 8 % korvessa. Suon itäosassa on ojit-tamaton alue. Muuten suo on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat muuttunut korpiräme, muut-tunut tai ojitettu isovarpuräme sekä luonnontilaiset tai ojitetut lyhytkortinen neva ja pallosararäme. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 44 % ja varpu- ainesta sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturpeet (yht. 37 %) sekä puuainespitoinen sararahka- (26 %) ja sararahkaturve (15 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (80 %). Moreenia on 5 %. Muutamilla pisteillä on tavattu suon pohjalla liejua cm paksu kerros. Isorämeestä on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 80 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,4 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Suon heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pinturvekerroksessa kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo ovat alhaiset ja keskellä turvekerrostumaa korkeimmat. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainota. Isoräme ei sovellu turvetuotantoon suon heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuudesta (0,5 1,3 m) ja yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuudesta (5 ha) johtuen. Kuva 7. Isorämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

18 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 5. Leskistenneva Leskistenneva (kl , x = 7118,6, y = 3468,1) sijaitsee Pyhännän Alipään kylällä noin 8 km keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Idässä suo on yhteydessä Isorämeeseen ja luoteessa Hyvösennevaan. Suon eteläpään halki johtaa Pyhäntä-Kestilä -autotie ja suon länsipuolelle tilustie (kuva 8). Suon pinta on 117,4 123,4 m mpy ja viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Vedet laskevat suolta Leskistennevan läpi virtaavaa kanavaa pohjoiseen ja edelleen Isorämeen ja Kuljunnevan kautta Siikajokeen. Leskistenneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 100 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Tutkimuspisteistä on 81 % rämeellä, 13 % korvessa ja 6 %. Vallitsevana suotyyppinä on eri kehitysasteilla oleva varsinainen sararäme. Yleisiä ovat myös muuttunut isovarpuräme ja eriasteiset tupasvillarämeet. Suolla on harvahko ojitus. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen ja vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Turpeesta on 69 % rahka- ja 31 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 60 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 15 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 42 %). Yleisiä ovat myös kortepitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 24 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän (ka. 0,4 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (0,9 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (81 %) ja moreeni (13 %). Liejuja ei tavattu. Leskistennevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 131 kg/suo-m 3 ), samoin tuhkapitoisuus (ka. 6,1 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta. Leskistennevasta soveltuu energiaturvetuotantoon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (5 ha). Käyttökelpoinen turvemäärä on noin suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.25. Kuva 8. Leskistennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 18

19 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 6. Nikuneva Nikuneva (kl , x = 7119,2, y = 3469,7) sijaitsee Pyhännän Alipään kylällä n. 9 km keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pääosin jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon. Lounaassa suo on yhteydessä Yrityksennevaan. Suon pohjoispuolella on peltoa sekä itä- ja kaakkoispuolella Pyhäntä-Kestilä autotie. Suon pohjoispuolelle johtaa tilustie (kuva 9). Suon pinta on 104,8 108,6 m mpy ja viettää itään noin 4 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Nikunevanojaan, josta edelleen Siikajokeen. Nikuneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,8 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 24 ha, yli 1,5 m syvän 21 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Tutkimuspisteistä on 75 % rämeellä, 13 % korvessa, 6 % turvekankaalla ja 6 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat muuttunut tai ojitettu varsinainen sararäme, muuttuneet isovarpuräme sekä ruoho- ja heinäkorpi. Suon pohjoisosa on ojitettu kokonaan ja eteläosa harvaan. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Turpeesta on 55 % rahka- ja 45 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja varpuainesta sisältävien 33 %. Yleisimmät tur- velajit ovat varpupitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 28 %), puuainespitoinen sararahka- (17 %), rahkasara- (15 %) ja sararahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liekoja on erittäin vähän (ka. 0,8 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (2,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (71 %) ja hiekka (21 %). Myös moreenia on (7 %). Järvimutaa esiintyy suon pohjalla lähes kauttaaltaan. Nikunevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 105 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,7 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %. Turvekerroksen pintaosassa ja suon pohjalla olevassa turvekerroksessa on korkeita rikkipitoisuuksia. Nikunevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (21 ha). Alueen käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on suon länsiosassa paikoin haitallisen paksu (0,8 m). Kuva 9. Nikunevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

20 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 7. Yrityksenneva Yrityksenneva (kl , x = 7118,7, y = 3469,1) sijaitsee Pyhännän Alipään kylällä noin 8 km keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon. Koillisessa suo on yhteydessä Nikunevaan. Suon kaakkoispuolella on Pyhäntä-Kestilä -autotie. Suon pinta viettää pohjois-koilliseen noin 7 10 m/km. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Nikunevanojaan, joka laskee Nikunevan läpi Siikajokeen (kuva 10). Yrityksennneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,7 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Tutkimuspisteistä on 93 % rämeellä ja 7 % korvessa. Suo on ojitettu kokonaan. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuneet tupasvilla-, isovarpu-pallosaraja korpiräme sekä luonnontilainen tai muuttunut varsinainen sararäme. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 86 % rahka- ja 14 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 47 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 11% ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahka- (41 %) ja sararahkaturve (18 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Pohjamaalajina on hiekka. Yrityksennevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 114 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,3 %. Yhden pisteen pohjaturpeesta on tavattu korkea tuhkapitoisuus (14,3 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski-määrin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %. Pohjaturpeessa on yhdellä pisteellä tavattu korkea S-pitoisuus (0,45 %). Yrityksennevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (7 ha). Suon käyttökelpoinen turvemäärä on noin suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin haitallisen paksu (0,5 0,9 m). Kuva 10. Yrityksennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 20

21 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 8. Karjuneva Karjuneva (kl , x = 7121,4, y = 3474,6) sijaitsee Pyhännän Törmälänperällä noin 15 km keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu topografialtaan jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon. Suon kaakkoispuolella on autotie. Suon pinta on 108,3 112,5 m mpy ja viettää luoteeseen noin 3 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten länteen Törmäsenjokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva 11). Karjuneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 130 ha, yli 1 m syvän alueen 63 ha, yli 1,5 m syvän 55 ha ja yli 2 m syvän 50 ha. Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 52 % rämeellä, 29 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Vallitsevana suotyyppinä on muuttunut nevakorpi. Yleisiä ovat myös ojitetut tupasvilla- ja rahkaräme. Suo on ojitettu kokonaan. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Turpeesta on 22 % rahka- ja 78 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 12 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (42 %) ja puuainespitoinen rahkasaraturve (14 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Runsaimmin liekoja esiintyy 1,1 1,5 m:n syvyysvälillä (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (60 %), savi (20 %) ja moreeni (16 %). Yhdeltä pisteeltä on tavattu liejua 100 cm. Muuten liejua on vain paikoin ohuesti suon pohjalla (10 cm). Karjunevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 85 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Korkeita tuhkapitoisuuksia on tavattu suon pohjaturpeissa. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Korkeimmat kuivatilavuuspainot ja lämpöarvot on yleensä tavattu läheltä suon pintaa otetuissa näytteissä. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Karjunevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 m:n syvyinen alue (55 ha). Alueen käyttökelpoinen turvemäärä on noin 1,60 milj. suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Kuva 11. Karjunevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

22 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 9. Hirvineva Hirvineva (kl , x = 7124,3, y = 3476,5) sijaitsee Pyhännän Törmälänperällä noin 18 km keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Luoteessa suo on yhteydessä Valkianevaan ja kaakossa Törmäsenjoen välityksellä Isorämeeseen. Lännessä suolla on yhteys myös Porrasrämeeseen. Suon kaakkoisosa kuuluu Törmäsenrimmen-Kolkannevan Natura alueeseen. Törmälänperän paikallistie kulkee suon lounaispuolella. Metsäautotie johtaa suon pohjoispuolitse sen itäpuolelle. Suon pinta on 119,0 122,7 m mpy ja viettää itään noin 2 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Törmäsenjokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva 12). Hirvineva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,0 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 250 ha, yli 1 m syvän alueen 105 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Tutkimuspisteistä on 11 % avosuolla, 83 % rämeellä, 4 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat pääosin ojitetut lyhytkorsineva-, tupasvilla-, rahka- ja isovarpuräme. Suon kaakkoisosan Natura aluetta lukuun ottamatta suo on ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen tai vajaatuottoista mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 35 %), rahkasara- (19 %), kortepitoinen rahkasara- (16 %) ja sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on vähän (ka. 1,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (2,8 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), savi (16 %) ja hiesu (16 %). Liejuja on tavattu suon pohjalla muutamilla pisteillä cm. Hirvinevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 96 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,7 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 22,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,0 MJ/ kg). Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Hirvinevasta soveltuu energiaturvetuotantoon suon länsiosassa sijaitseva yli 1,5 metrin syvyinen alue (27 ha), jonka käyttökelpoinen turvemäärä on noin suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S0.20. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin paksuhko (0,5 0,7 m). 22

23 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 12. Hirvinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

24 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 10. Porrasräme Porrasräme (kl , x = 7123,3, y = 3476,7) sijaitsee Pyhännän Törmälänperällä noin 17 km keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon muualla, paitsi etelässä osaksi peltoihin. Suon länsiosaan johtaa kaksi tilustietä. Vedet laskevat suolta ojia myöten etelään Törmäsenjokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva 13). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,8 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 50 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha. Tutkimuspisteet ovat rämeellä. Vallitsevana suotyyppinä on muuttunut tai ojitettu isovarpuräme. Myös ojitettu lyhytkorsinevaräme on yleinen. Suon pohjoisosa on ojitettu kokonaan, ja eteläosassa on harva ojitus. Suopuusto on keskitiheää pinotavaraasteen mäntyä ja koivua. Turpeesta on 22 % rahka- ja 78 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 46 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkasara- (45 %) ja rahkasaraturve (31 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Liekoja on kohtalaisesti (2,0 %). Run-saimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (8,2 %). Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Ohutturpeisuutensa vuoksi Porrasräme ei sovellu turvetuotantoon, eikä näytteitä ole otettu. Kuva 13. Porrasrämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 11. Vorninneva Vorninneva (kl , x = 7120,5, y = 3476,5) sijaitsee Pyhännän Punaperällä noin 17 km keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin hiekkakankaisiin. Suon itäpuolella kulkee Punaperän paikallistie. Länsi- ja pohjoispuolelle johtaa metsäautotie. Suon pinta on 116,9 120,6 m mpy ja viettää pohjoiseen noin 1 2 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten pohjoiseen Törmäsenjokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva 14). Vorninneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 200 ha, yli 1 m syvän alueen 120 ha, yli 1,5 m syvän 85 ha ja yli 2 m syvän 62 ha. Tutkimuspisteistä on 35 % avosuolla, 49 % rämeellä, 1 % korvessa, 5 % turvekankaalla ja 10 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat muuttunut tai ojitettu rimpineva sekä muuttuneet lyhytkortinen neva, varsinainen sara-, isovarpu- ja tupasvillaräme. Suon itä- ja länsireunalla on lähes ojittamattomia alueita, muuten suo on ojitettu. Suopuusto on tiheydeltään vaihtelevaa pääosin vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 54 % rahka- ja 46 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (27 %), tupasvillapitoinen sararahka- (17 %), sararahka- (15 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (92 %). Moreenia on 3 %. Muutamilla pisteillä on liejua cm. Vorninnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet 24

25 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 neljältä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 96 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,5 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Vorninnevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (noin 85 ha). Suon käyttökelpoinen turvemäärä on noin 1,78 milj. suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on monin paikoin haitallisen paksu (0,5 0,7 m). Kuva 14. Vorninnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

26 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 12. Isoräme Isoräme (kl , x = 7121,9, y = 3478,1) sijaitsee Pyhännän Punaperällä noin 19 km keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Luoteessa suo rajoittuu Törmäsenjoen luonnonsuojelualueeseen ja Hirvinevan Natura -alueeseen, etelässä Punaperän paikallistien välityksellä Palonevaan. Suon itäpuolelle johtaa metsäautotie ja lounaispuolelle tilustie. Suon pinta on 120,4 123,4 m mpy ja viettää länteen noin 5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Törmäsenjokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva15). Isoräme on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 210 ha, yli 1 m syvän alueen 36 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Tutkimuspisteistä on 11 % avosuolla, 84 % rämeellä ja 5 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet rahka- ja isovarpuräme. Yleisiä ovat myös eri kehitysasteilla oleva lyhytkorsinevaräme, luonnontilainen tai ojitettu tupasvillaräme ja muuttunut tai ojitettu varsinainen sararäme. Suon itäosassa on ojittamaton alue, muuten suo on ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Turpeesta on 65 % rahka- ja 35 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 47 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 41 %), tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 20 %) ja sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (42 %), moreeni (32 %) ja hiesu (19 %). Parilta pisteeltä on tavattu liejua cm. Isorämeestä soveltuu energiaturvetuotantoon suon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen noin 8 ha:n alue. Käyttökelpoinen turvemäärä on suo-m 3. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin haitallisen paksu (0,6 m). Koska suon pohjoisosan vedet laskevat Törmäsenjoen suojellulle osalle, voi tämä estää turvetuotannon suon pohjoisosassa. Suolta ei ole otettu turvenäytteitä. 26

27 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 15. Isorämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 27

28 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 13. Paloneva 13. Paloneva (kl , x = 7119,1, y = 3477,6) sijaitsee Pyhännän Punaperällä noin 17 km keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajautuu Punaperän tien välityksellä Isorämeeseen. Paikallistie kulkee suon länsi- ja pohjoispuolella. Suon pinta on 121,4 124,7 m mpy ja viettää lounaaseen noin 5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kiviojan kautta Kuurajokeen, josta edelleen Siikajokeen (kuva 16). Paloneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 140 ha, yli 1 m syvän alueen 70 ha, yli 1,5 m syvän 37 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Tutkimuspisteistä on 10 % avosuolla, 76 % rämeellä, 2 % korvessa, 6 % turvekankaalla ja 6 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat ojitetut tai muuttuneet rahka-, isovarpu- ja korpiräme sekä eri kehitysasteilla oleva tupasvillaräme. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Turpeesta on 59 % rahka- ja 41 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 39 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoiset sararahkaja rahkasaraturpeet (29 %), kortepitoinen rahkasara- (16 %), tupasvillapitoinen sararahka- (14 %) ja sararahkaturve (14 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on vähän (ka. 1,4 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (2,6 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (83 %) ja hiesu (12 %). Muutamilta pisteiltä on tavattu liejua cm. Palonevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 103 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,6 %. Turpeen lämpöarvoa ja rikkipitoisuut-ta ei ole määritetty. Palonevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyiset alueet, joista suon etelä-osassa oleva on kooltaan 25 ha ja suon keskiosassa oleva 9 ha. Käyttökelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti suo-m 3 ja suo-m 3. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on monin paikoin haitallisen paksu (0,5 0,8 m). 28

29 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 16. Palonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

30 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 14. Heinäneva Heinäneva (kl , x = 7117,8, y = 3479,6) sijaitsee Pyhännän Perukan kylän itäpuolella noin 19 km keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu pääosin hiekkakankaisiin ja etelässä Kivinevaan. Idässä suo rajoittuu Ruoholamminnevaan ja Ruoholampeen sekä osaksi Kuurajokeen. Suon eteläpuolelle johtaa metsäautotie (kuva 17). Suon pinta on 127,5 129,8 m mpy. Pinta on varsin tasainen, eikä selvää viettosuuntaa voida havaita. Suon keskusta on aavistuksen reunoja alempana. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Kuurajokeen, joka virtaa suon pohjoisosan halki. Kuurajoen vedet valuvat Siikajokeen. Heinäneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 180 ha, yli 1 m syvän alueen 120 ha, yli 1,5 m syvän 84 ha ja yli 2 m syvän 31 ha. Tutkimuspisteistä on 23 % avosuolla, 66 % rämeellä, 5 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Vallitsevana suotyyppinä on muuttunut tupasvillaräme. Suon keskiosassa on ojittamaton alue. Muualla suo on kokonaan ojitettu. Suopuusto on pääosin vajaatuottoista tai keskitiheää pinotavara-asteen mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 76 % rahka- ja 24 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 30 %), puuainespitoinen sararahka- (22 %) ja sararahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (58 %), moreeni (24 %) ja hiesu (13 %). Liejuja ei juuri ole tavattu. Järvimutaa esiintyy runsaasti Kuurajoen läheisyydessä suon pohjalla, jopa yli 2 metrin kerroksena. Heinänevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 128 kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus keskimäärin 3,8 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 22,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,0 MJ/kg). Korkeimmat kuivatilavuuspainot ja lämpöarvot on tavattu suon lounais- ja keskiosasta otetuista turpeista. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Suon halki virtaava Kuurajoki estää yhtenäisen tuotantoalueen muodostamisen. Heinänevan lounaisosassa on noin 20 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, jonka paksuhko (0, 0,9 m) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Alueen pinnassa oleva heikosti maatunut (H1-3) rahkavaltainen turve kuuluu laatuluokkaan 3a. Käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on noin suo-m 3. Alueen pohjaturvekerros soveltuu energiaturvetuotantoon. Alueen käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin suo-m 3. Suon muita yli 1,5 metrin syvyisiä alueita on vaikea ottaa turvetuotantoon näiden läpi virtaavan Kuurajoen vuoksi. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S

31 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 17. Heinänevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

32 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 15. Varisneva Varisneva (kl , x = 7118,5, y = 3482,6) sijaitsee Pyhännän Perukan kylän itäpuolella noin 25 km keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon, koillisessa suo on yhteydessä Saarinevaan, luoteessa Kurkinevaan ja etelässä Pyöriänevaan. Suon pohjois- ja eteläpuolelle johtaa metsäautoteitä (kuva 18). Suon pinta on 137,6 141,1 m mpy ja viettää länteen noin 1 2 m/km. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Ruoholamminnevan ja Kurkinevan läpi Kuurajokeen ja edelleen Siikajokeen. Varisneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 165 ha, yli 1 m syvän alueen 65 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Tutkimuspisteistä on 43 % avosuolla, 53 % rämeellä, 2 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Vallitsevana suotyyppinä on muuttunut varsinainen sararäme. Yleisiä ovat myös eri kehitysasteilla olevat rimpi- ja varsinainen saraneva sekä muuttunut tai ojitettu pallosararäme. Suon keskiosassa on ojittamattomia alueita, mutta muuten suo on ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa, vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 41 % rahka- ja 59 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara (41 %), sararahka- (12 %) ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,3 %). Pohjamaalajeina ovat hiekka (82 %) ja moreeni (18 %). Liejuja ei havaittu. Varisnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 108 kg/suo-m 3. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 23,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,3 MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Varisnevasta soveltuvat energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyiset alueet (24 ha) lukuun ottamatta kaakkoisosan pientä aluetta. Alueista läntisimmän pinta-ala on noin 5 ha, suon keskiosassa olevan noin 14 ha ja suon koillisosassa olevan noin 5 ha. Käyttökelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti noin suo-m 3, suo-m 3 ja suom 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S

33 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 18. Varisnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

34 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 16. Kuuraräme Kuuraräme (kl , x = 7117,1, y = 3477,7) sijaitsee Pyhännän Perukan kylän itäpuolella noin 17 km keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajoittuu osin Kuurajokeen ja etelässä metsäautotien välityksellä Sainilanrämeeseen. Suon länsipuolella on Palokangas ja Tavastkenkä-Ahokylä -autotie. Suon pinta viettää länsiluoteeseen noin 5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kuurajokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva 19). Kuuraräme on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 90 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Tutkimuspisteet ovat rämeellä. Yleisimmät suotyypit ovat ojitetut tai muuttuneet rahka-, pallosa- ra- ja tupasvillarämeräme. Suo on ojitettu kokonaan. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Turpeet ovat rahkavaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 26 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 57 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 50), sararahka- (26 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (14 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hieta (18 %). Ohutturpeisuutensa vuoksi Kuuraräme ei sovellu turvetuotantoon, eikä turvenäytteitä otettu. Kuva 19. Kuurarämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 17. Orsiniemenneva Orsiniemenneva (kl , x = 7114,5, y = 3468,3) sijaitsee noin 3 km Pyhännän keskustasta pohjoiseen Kestilän suuntaan autotien n:o 822 itäpuolella. Pohjoisosassa Pyhännänjoki erottaa Orsiniemennevan Talasnevasta. Pyhännänjoki virtaa Pyhännänjärvestä suon eteläosan halki. Muuten suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suon keskiosassa on suljettu kaatopaikka (kuva 20). Suon pinta on 123,0 126,6 m mpy ja viettää suon pohjoisosassa pohjoiseen noin 1 m/km, suon keskiosassa etelään noin 2 m/km ja eteläosassa pohjoiseen noin 6 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Pyhännänjokeen. Orsiniemenneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,7 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 140 ha, yli 1 m syvän alueen 49 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Tutkimuspisteistä on 14 % avosuolla, 80 % rämeellä, 1 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Vallitse- 34

35 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 vina suotyyppeinä ovat eri kehitysasteilla olevat tupasvilla- ja pallosararäme. Yleisiä ovat myös muuttuneet isovarpu- ja varsinainen sararäme sekä luonnontilainen lyhytkortinen neva. Kaakkoisosaa lukuun ottamatta ojitus on hyvin harvaa. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 90 % rahka- ja 10 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 35 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahka- (26 %), tupasvillapitoinen rahka- (25 %) ja sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (87 %) ja moreeni (9 %). Orsiniemennevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 118 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Orsiniemennevasta soveltuu energiaturvetuotantoon kaksi erillistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta, joista pohjoisimman pinta-ala on noin 10 ha (100 m:n suojakaista Pyhännänjokea vasten) ja suon keskiosassa olevan 7 ha. Tuotantokelpoinen turvemäärä on vastaavasti noin suo-m 3 ja suom 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 20. Orsiniemennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 35

36 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 18. Talasneva Talasneva (kl , x = 7115,2, y = 3469,4) sijaitsee Pyhännänjoen itäpuolella noin 6 km Pyhännän keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lännessä Pyhännänjokeen ja muualla pääosin moreenimaastoon. Pyhäntä-Kestilä maantie kulkee suon luoteispuolella (kuva 21). Suon pinta on 122,4 125,5 m mpy ja viettää länsiluoteeseen noin 1 1,5 m/km. Vedet laskevat pääosin länteen Pyhännänjokeen. Suon kaakkoiskulman vedet laskevat Kansanojan kautta Pyhännänjokeen. Talasneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 220 ha, yli 1 m syvän alueen 140 ha, yli 1,5 m syvän 95 ha ja yli 2 m syvän 27 ha. Tutkimuspisteistä on 47 % avosuolla ja 53 % rämeellä. Suo on kaakkoisosaa lukuun ottamatta ojittamaton. Vallitsevina suotyyppeinä ovat luonnontilaiset rahkaneva ja -räme. Suo on hyvä hilla- ja karpalosuo. Suopuusto on pääosin hyvin harvaa vajaatuottoista mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 64 % rahka- ja 36 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 17 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (25 %), tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (23 %), sararahka- (18 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (53 %), moreeni (23 %) ja hiesu (20 %). Suon pohjalla on paikoin cm liejua lähinnä aivan Pyhännänjoen varressa. Talasnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 121 kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus keskimäärin 3,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Rikkipitoisuuden vaihteluväli on 0,07 0,30 %, ja korkeimmat pitoisuudet ovat yleensä pohjaturvekerroksessa. Talasnevasta soveltuu turvetuotantoon suon yli 1,5 metrin syvyinen noin 70 ha alue. Suon pohjoisja keskiosassa on suon pinnassa 0,5 0,7 m:n kerros heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka on muodostunut pääosin Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmän rahkasammalista. Tämän alueen pintaturvekerros soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Alueen koko on noin 43 ha ja käyttökelpoinen kasvuturvemäärä noin suo-m 3. Suon keski- ja pohjoisosan käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Pyhännänjoen rannasta on vähennetty noin 100 m:n suojavyöhyke. Pyhännänjoen pinta on monin paikoin yli metrin suon pohjaa korkeammalla. Siksi turvekerroksen mahdollinen hyödyntäminen edellyttää pumppaustoimenpiteitä melko aikaisessa vaiheessa tuotannon alkamisen jälkeen. 36

37 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 21. Talasnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 37

38 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 19. Kirjavaneva Kirjavaneva (kl , x = 7112,8, y = 3467,9) sijaitsee noin 1,5 km Pyhännän keskustasta pohjoiseen Pyhännänjärven itäpuolella ja Pyhäntä-Kestilä maantien varrella. Suo rajoittuu pohjoisessa Pyhännänjokeen, lännessä Pyhännänjärveen, idässä moreenimaastoon ja osittain maantien välityksellä Orsiniemennevaan (kuva 22). Suon pinta viettää länteen noin 1,2 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Pyhännänjärveen ja edelleen Pyhännänjoen kautta Siikajokeen. Kirjavaneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 80 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Tutkimuspisteistä on 77 % rämeellä, 13 % korvessa ja 10 % turvekankaalla. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilainen tai ojitettu tupasvillaräme. Yleisiä ovat myös luonnontilaiset tai muuttuneet varsinainen sara- ja pallosararäme, luonnontilainen tai ojitettu lyhytkorsinevaräme, ojitettu isovarpuräme sekä ruoho- ja heinäkorpi. Suon eteläosa on ojitettu lähes kokonaan, pohjoisosa lähes ojittamaton. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista tai pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Turpeesta on 85 % rahka- ja 15 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 30 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (24 %), puuainespitoinen sararahka- (21 %) ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (20 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m:n syvyysvälillä 0,1 %. Pohjamaalajit ovat hiekka (46 %), moreeni (42 %) ja hiesu (12 %). Liejuja ei ole tavattu. Kirjavanevasta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on huomattavan korkea (ka. 168 kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus keskimäärin 2,6 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 23,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,4 MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Ohutturpeisuudestaan ja Pyhännänjärven läheisyydestä johtuen Kirjavanevaa ei suositella turvetuotantoon. Kuva 22. Kirjavanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

39 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Koppeloneva Koppeloneva (kl , x = 7114,3, y = 3471,0) sijaitsee noin 4 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen Kokkola-Kajaani -tien pohjoispuolella. Suo rajoittuu pääosin loivapiirteiseen moreenimaastoon. Etelässä ja kaakossa suo rajoittuu Kokkola-Kajaani -autotiehen ja Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen. Koppelonevan kaakkoiskulma on Natura -alueella. Idässä metsäautotie erottaa suon Lumihyvyydestä, lounaassa Kansanoja Kansanojansuosta. Lännessä suo rajoittuu Talasnevaan (kuva 23). Suon pinta on 121,2 131,3 m mpy ja viettää suon pohjoisosassa pohjoiseen noin 3,5 m/km ja eteläosassa luoteeseen noin 3 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin suon pohjoisosasta luoteeseen Pyhännänjokeen, eteläosasta Kansanojan kautta Pyhännänjokeen. Koppeloneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,2 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 360 ha, yli 1 m syvän alueen 85 ha, yli 1,5 m syvän 43 ha ja yli 2 m syvän 11 ha. Tutkimuspisteistä on 12 % avosuolla, 81 % rämeellä, 1 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Eteläja luoteisosaa lukuun ottamatta suo on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat eri kehitysasteilla olevat tupasvilla-, varsinainen ja ruohoinen sararäme sekä muuttunut rahkaräme. Rehevintä on suon etelä- ja länsiosissa, karuinta itä- ja pohjoisosissa. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa pinotavara- tai riukuasteen mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 46 % rahka- ja 54 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (41 %), tupasvillapitoinen sararahka- (14 %) ja sararahkaturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja on koko suossa erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (0,4 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %) ja hiekka (41 %). Suolla on paikoin ohut liejukerros (5 10 cm). Koppelonevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 114 kg/suo-m 3. Korkeimmat kuivatilavuuspainot on tavattu läheltä suon pintaa otetuissa näytteissä. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,2. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 22,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,0 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Koppelonevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue suon kaakkoisosan Natura aluetta ja sen vaatimaa suojakaistaa lukuun ottamatta. Suon pohjoisosan tuotantokelpoinen alue on kooltaan 20 ha ja keskiosan 20 ha. Tuotantokelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti noin suo-m 3 ja suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S

40 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 23. Koppelonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 21. Lumihyyvys Lumihyyvys (kl , x = 7114,8, y = 3472,4) sijaitsee noin 5 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen. Suo on rikkonainen ja rajoittuu pääosin loivapiirteiseen kallioiseen ja lohkareiseen moreenimaastoon. Etelässä suo rajoittuu Kokkola-Kajaani -autotien välityksellä Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen, johon myös Lumihyvyyden eteläosa kuuluu. Etenkin suon eteläosassa on paljon kallioisia saarekkeita. Lännessä suo on metsäautotien välityksellä yhteydessä Koppelonevaan (kuva 24). Suon pinta on 132,3 135,5 m mpy ja viettää luoteeseen noin 1,5 m/km. Vedet laskevat suolta metsäojia ja Pyhännänjokea pitkin Siikajokeen. 40

41 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Lumihyyvys on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,4 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 270 ha, yli 1 m syvän alueen 50 ha, yli 1,5 m syvän 24 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Tutkimuspisteistä on 22 % avosuolla, 73 % rämeellä ja 5 % turvekankaalla. Suon pohjoisosa on ojitettu ja eteläosa ojittamatta. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eri kehitysasteilla oleva tupasvillaräme ja muuttunut rahkaräme. Suopuusto on pääosin harvaa vajaatuottoista tai riukuasteen mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 58 % rahka- ja 42 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahkaja rahkaturpeet (yht. 37 %), rahkasara- (28 %) ja sararahkaturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (63 %) ja hiekka (31 %). Suolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimää- rin 116 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,4 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Suosta soveltuu turvetuotantoon suon itäosan yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue (noin 22 ha). Koska alueen kaakkoiskulma yltää Natura suojelualueelle, niin mahdolliselle tuotantoalueelle joudutaan jättämään 100 m:n suojakaista, jolloin käytettävissä oleva tuotantoalueen koko on noin 18 ha. Alueen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on vaihtelevan paksuinen (0,3 1,0 m), ja soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeeksi. Turve koostuu pääosin tupasvillasta sekä Acutifolia ja Palustria -ryhmien rahkasammalista. Aluetta, jonka heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on 0,5 1,0 m, on 12 ha. Alueen käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on noin suo-m 3. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisen yhtenäisen alueen turpeesta soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 24. Lumihyyvyksen tutkimus- ja syvyyspisteet. 41

42 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 22. Kansanojansuo Kansanojansuo (kl , x = 7113,6, y = 3470,1) sijaitsee noin 3 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu etelässä Kokkola-Kajaani -autotien välityksellä Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen, johon myös Kansanojansuon eteläosasta noin hehtaarin alue kuuluu. Idässä ja pohjoisessa suo rajoittuu Kansanojaan, luoteessa Pyhännänjokeen. Lännessä ovat rajana hiekkakankaat ja moreenimaasto. Suon pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kansanojan kautta Pyhännänjokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva 25). Kansanojansuo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,2 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 135 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Tutkimuspisteistä on 11 % avosuolla, 78 % rämeellä ja 11 % turvekankaalla. Vallitsevana suotyyppinä on eri kehitysasteilla oleva tupasvillaräme. Yleisiä ovat myös ojitettu luhtaneva, luonnontilainen lyhytkorsinevaräme, muuttunut varsinainen sararäme ja ruohoturvekangas sekä ojitettu tai muut- tunut pallosararäme. Ojitusta on lähinnä suon länsiosassa. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Turpeesta on 78 % rahka- ja 22 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 39 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 41 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 35 %), tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturpeet (yht. 33 %) sekä sararahkaturve (22 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Liekoja on koko suossa erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (56 %), moreeni (28 %) ja hiekka (11 %). Liejuja ei ole tavattu. Kansanojansuo on ohutturpeinen. Vain suon kaakkoisosassa on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 7 ha. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue sijoittuu kokonaan Natura alueen välittömään läheisyyteen, joten aluetta ei suositella turvetuotantoon. Suolta ei ole otettu näytteitä. Kuva 25. Kansanojansuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 42

43 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kansanneva Kansanneva ( kl , x = 7112,8, y = 3472,4) sijaitsee noin 4 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen Kokkola-Kajaani -autotien eteläpuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa Kansanojansuohon ja osittain lohkareiseen moreenimaastoon. Lännessä suo rajoittuu Kurkikankaan välityksellä Kurkinevaan. Muualla suo rajoittuu pääosin topografialtaan vaihtelevaan ja rikkonaiseen moreenimaastoon. Suon itä- ja eteläpuolella ovat Löytönevat. Suo kuuluu Kansannevan- Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen. Suon pinta on 130,2 136,8 m mpy ja viettää suon länsiosassa luoteeseen noin 2 8 m/km ja itäosassa pohjoiseen noin 3 5 m/km. Vedet laskevat suolta pohjoiseen Kansanojaan, josta Pyhännänjoen kautta Siikajokeen. Kansanneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0 kpl/10 ha (kuva 26). Suon kokonaispinta-ala on 370 ha, yli 1 m syvän alueen 210 ha, yli 1,5 m syvän 145 ha ja yli 2 m syvän 85 ha. Tutkimuspisteistä on 38 % avosuolla, 55 % rämeellä ja 7 % korvessa. Vain suon reunaosia on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääosin luonnontilaiset ruohoinen sararäme ja rimpiletto. Yleisiä ovat myös varsinainen sararäme ja rimpineva. Kurkikankaan laidassa on pienialainen tervaleppäkorpi. Kelopuita on suolla monin paikoin, samoin pihlajaa. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa vajaatuottoista mäntyvaltaista puustoa. Suokasveista on tavattu mm. luhtakuusio (Pedicularis palustris), suoputki (Peucedanum palustre), punakämmekkä (Dactylorhiza incarnata), maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata), terttualpi (Lysimachia thyrsifl ora), lettorikko (Saxifraga hirculus), paatsama (Rhamnus frangula), metsätähti (Trientalis europaea), pohjanpaju (Salix lapponum), talvikkeja, kastikoita, maitikoita, järviruoko (Phragmites australis), siniheinä (Molinia caerulea), rimpivesiherne (Utricularia intermedia) ja villapääluikka (Trichophorum alpinum). Turpeesta on 20 % rahka- ja 80 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat kortepitoinen rahkasara- (38 %), rahkasara- (28 %), ja sararahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on erittäin vähän (0,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (1,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (67 %) ja moreeni (30 %). Rautasaostumia on tavattu runsaasti rimpivesissä. Suolla on paljon kalliopaljastumia ja lohkareita. Kansannevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 91,6 % ollen suon pinnassa korkeimmillaan (93,9 95,0). Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 88 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Kansannevan yli 1,5 metrin syvyinen alue sijoittuu kokonaan Natura alueelle, joten aluetta ei voida ottaa turvetuotantoon. 43

44 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 26. Kansannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 44

45 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Löytönevat Löytönevat (kl , x = 7111,0, y = 3473,8) sijaitsee noin 6 km Pyhännän keskustasta itään Kokkola-Kajaani -autotien eteläpuolella. Suo kuuluu kaakkoislaitaa lukuun ottamatta Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen (kuva 27). Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä osittain moreeni- ja kalliosaarekkeiden välityksellä Kansannevaan, pohjoisessa lisäksi Lumihyyvykseen ja lännessä moreenisaarekkeiden välityksellä Kurkinevaan. Etelässä suo rajoittuu hiekkakaartoihin ja topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Idässä suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja Rytisalmeen. Suon pinta on 134,5 144,0 m mpy ja viettää suon itäosassa pohjoiseen noin 1 4 m/km ja länsiosassa luoteeseen noin 2,5 8 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta luoteeseen Kansannevalle, josta Kansanojan kautta Pyhännänjokeen ja edelleen Siikajokeen. Suon itäosan vedet laskevat pohjoiseen Lumihyvyyden puolelle, josta Koppelonevan kautta Pyhännänjokeen. Löytönevat on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 590 ha, yli 1 m syvän alueen 86 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Tutkimuspisteistä on 60 % avosuolla ja 40 % rämeellä. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpineva ja -letto, jotka ovat suon keskiosassa ojikko- ja muuttuma-asteella. Suon kaakkoisosassa on lyhytkorsi-, kalvakka- ja saraneva-alue. Suon keskiosa on ojitettu lähes kokonaan noin 40 vuotta sitten. Muuten suolla on vain vähäisiä reunaojituksia. Suopuusto on pääosin vajaatuottoista mäntyvaltaista puustoa. Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (43 %) ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suovesiin on saostunut rautaa, ja suolla on paljon lohkareita. Löytönevat ei ohutturpeisuutensa ja lohkareisuutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon. Lisäksi suon yli 1,5 metrin syvyinen alue on pienialainen ja alueella on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Löytönevojen yli 1,5 metrin syvyinen alue sijoittuu kokonaan Natura alueelle, joten aluetta ei voida ottaa turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä. Suo on keskiosan ojitettuja osia lukuun ottamatta erinomainen suojelukohde. Suon eteläosassa on runsas esiintymä luhtakuusioita (Pedicularis palustris). Suon kaakkoisosassa on paljon kämmeköitä. Ruskopiirtoheinä (Rhyncospora fusca) on yleinen suon rimmissä. Suon eteläosassa on paljon rätvänää (Potentilla erecta). 45

46 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 27. Löytönevojen tutkimus- ja syvyyspisteet. 46

47 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kurkineva II Kurkineva II (kl , x = 7111,5, y = 3470,9) sijaitsee noin 3 km Pyhännän keskustasta itään Kokkola-Kajaani -tien kaakkoispuolella. Suon länsireunaa lukuun ottamatta Kurkineva kuuluu Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen. Suo rajoittuu luoteessa tiehen, idässä Kurkikankaan välityksellä Kansannevan-Löytönevojen soidensuojelualueeseen, etelässä Muurainsuon soidensuojelualueeseen ja lännessä hiekkamuodostumiin (kuva 28). Suon pinta on 138,5 143,6 m mpy ja viettää luoteeseen noin 2,5 3 m/km. Vedet laskevat suolta suon pohjoispään veto-ojaan, ja edelleen Kansanojansuon kautta Kansanojaan. Siitä vedet laskevat Pyhännänjokea Siikajokeen. Kurkineva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 202 ha, yli 1 m syvän alueen 68 ha, yli 1,5 m syvän 30 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Tutkimuspisteistä on 35 % avosuolla ja 65 % rämeellä. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilaiset rimpineva (suon keskiosissa), varsinainen sara-, isovarpu- ja rahkaräme. Suon pohjoisosassa on tupasvillarämettä. Suo on lähes luonnontilainen. Suopuusto on tutkimusajankohtana ollut pääosin mäntyvaltaista keskitiheää tai lähes aukeaa riukupuuta tai taimikkoa. Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (52 %) ja tupasvillapitoiset sararahka-, rahka- ja rahkasaraturve (yht. 40 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Pohjamaalajeina ovat hiekka (71 %) ja moreeni (29 %). Liejua ei ole tavattu. Kurkinevasta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 %. Tuhkapitoisuuden lisäksi suon näytteistä on määritetty vain turvelaji, maatuneisuus ja ph. Kurkinevan yli 1,5 metrin syvyinen alue sijoittuu lähes kokonaan Natura alueelle, joten aluetta ei voida ottaa turvetuotantoon. 47

48 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 28. Kurkinevan tutkimuspisteet. 48

49 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Sammakkosuo Sammakkosuo (kl , x = 7111,0, y = 3469,0) sijaitsee noin kilometrin Pyhännän keskustasta itään Kokkola-Kajaani -autotien eteläpuolella. Suo rajoittuu pääosin hiekkakan-kaaseen ja lännessä osaksi peltoihin (kuva 29). Suon pinta viettää länteen noin 5 7,5 m/km. Vedet laskevat suolta Ukonojan kautta Pyhännänjärveen ja edelleen Pyhännänjokea Siikajokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,1 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 45 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei havaittu. Tutkimuspisteistä on 43 % avosuolla ja 57 % rä- meellä. Vallitsevana suotyyppinä on ojitettu tupasvillaräme. Sammakkosuon eteläosassa on ojittamaton alue, muuten suo on ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Turpeesta on 53 % rahka- ja 47 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (45 %) ja rahkasaraturve (21 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Pohjamaalajina on hiekka. Liejuja ei ole tavattu. Ohutturpeisuutensa vuoksi Sammakkosuo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 29. Sammakkosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 49

50 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 27. Karjunneva Karjunneva (kl , x = 7109,6, y = 3467,9) sijaitsee noin 0,5 km Pyhännän keskustasta etelään. Suo rajoittuu länsiosassa peltoihin, itäpuolella Kirjavanevaan, muualla topografialtaan loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon länsipään halki kulkee Kokkola-Kajaani -autotie ja lounaisosan läpi tilustie (kuva 30). Suon pinta on 128,6 135,9 m mpy ja viettää luoteeseen noin 8 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Karjunojaan ja edelleen Pyhännänjärveen, josta Pyhännänjokea pitkin Siikajokeen. Karjunneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,7 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 115 ha, yli 1 m syvän alueen 24 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Tutkimuspisteistä on 46 % rämeellä, 42 % turvekankaalla ja 12 % pellolla. Suo on kokonaan ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruohoturvekangas sekä muuttuneet isovarpu- ja varsinainen sararäme. Useita tutkimuspisteitä on myös pellolla. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen koivua ja mäntyä. Turpeesta on 71 % rahka- ja 29 % saravaltais- ta. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 51 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahka- (43 %), rahkasara- (22 %) ja sararahkaturve (18 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (97 %). Liejuja ei ole tavattu. Tien länsipuoleisilla pelloilla on saostumia, vähän myös tien itäpuolella. Karjunnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on huomattavan korkea (ka. 159 kg/suo-m 3 ), samoin tuhkapitoisuus (ka. 7,1 %). Korkeimmat tuhkapitoisuudet (9,9 %) on tavattu turvekerrostuman pinnasta ja pohjasta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 22,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,2 MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,36 %, ja korkein pitoisuus (0,49 %) on tavattu pohjaturvekerroksesta. Karjunnevaa ei suositella turvetuotantoon johtuen yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuudesta, alueella tavatuista saostumista sekä korkeista tuhkaja rikkipitoisuuksista. Kuva 30. Karjunnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 50

51 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kirjavaneva Kirjavaneva (kl , x = 7109,6, y = 3469,1) sijaitsee noin kilometri Pyhännän keskustasta kaakkoon Pulkkila-Iisalmi -autotien lounaispuolella. Suo rajoittuu etelässä moreenimaastoon, pohjoisessa hiekkakankaaseen ja idässä moreenimaastoon. Lännessä suo rajoittuu Karjunojan välityksellä Karjunnevaan (kuva 31). Suon pinta on 133,4 139,9 m mpy ja viettää luoteeseen noin 3 6 m/km. Vedet laskevat ojia myöten suon länsiosasta Karjunojan, itäosasta Ukonojan ja Roopinojan kautta Pyhännänjärveen, josta ne valuvat Pyhännänjoen kautta Siikajokeen. Kirjavaneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 8,0 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 135 ha, yli 1 m syvän alueen 60 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Tutkimuspisteistä on 28 % avosuolla, 17 % rämeellä ja 55 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat muuttunut rimpineva, karhunsammalmuuttuma ja ruohoturvekangas. Suon pohjoisosassa on pieni ojittamaton alue, muuten suo on ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu- ja pinotava- ra-asteen koivua ja mäntyä. Turpeesta on 17 % rahka- ja 83 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (36 %), kortepitoinen rahkasara- (28 %) ja puuainespitoinen rahkasaraturve (16 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liekoja on koko suossa erittäin vähän (0,7 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (93 %). Moreenia on 4 %. Liejuja ei havaittu. Kirjavanevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 96 kg/suo-m 3. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,4 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,41 %. Kirjavanevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (35 ha). Alueen käyttökelpoinen turvemäärä on noin suo-m 3. Suon itäosan näytepisteeltä on tavattu korkeita rikkipitoisuuksia, mikä voi vaikeuttaa turpeen hyödyntämistä. Kuva 31. Kirjavanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

52 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 29. Aidanpääräme Aidanpääräme (kl , x = 7108,3, y = 3468,6) sijaitsee noin 3 km Pyhännän keskustasta etelä-kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin hiekkakankaisiin. Lännessä suo on yhteydessä Tattarinevaan, idässä Lähdenevaan sekä pohjoisessa Karjunnevaan ja Kirjavanevaan. Karjunnevan länsiosan halki johtaa tilustie Aidanpäärämeen pohjoispuolelle (kuva 32). Suon pinta on 142,7 143,3 m mpy ja viettää länteen noin 4 m/km. Vedet laskevat suolta Tattarinevalle, josta Lammasojaa Pyhännänjärveen, josta Pyhännänjokea Siikajokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0,9 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 68 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Tutkimuspisteistä on 50 % avosuolla ja 50 % rämeellä. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilainen tai ojitettu rahkaneva sekä ojitetut rahkaräme ja pallosararäme. Ojitusta on vain suon reunaosissa. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa vajaatuottoista mäntyä. Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 92 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (92 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Pohjamaalajeina ovat hiekka (83 %) ja moreeni (17 %). Ohutturpeisuutensa vuoksi Aidanpääräme ei sovellu turvetuotantoon, eikä näytteitä ole otettu. Kuva 32. Aidanpäärämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 52

53 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Peurasuo Peurasuo (kl , x = 7107,3, y = 3475,5) sijaitsee noin 7 km Pyhännän keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu topografialtaan vaihtelevaan hiekkaja moreenimaastoon. Suon reunoilla on myös paljon kalliopaljastumia. Suon eteläpuolella on Pitkäkankaan harju. Harjulla kulkeva metsäautotie ulottuu suon itäpuolelle. Suo länsiosasta kuuluu palsta Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen. Suon länsipuolella kulkee Pulkkila-Iisalmi -autotie (kuva 33). Suon pinta on 154,1 164,6 m mpy ja viettää suon luoteisosassa luoteeseen noin 5 10 m/km ja kaakkoisosassa luoteeseen noin 1,5 m/km. Suon itäosan vedet laskevat Isonkivennevalle, josta Jänispuroa Eteläjoen kautta Siikajokeen. Suon länsiosan vedet valuvat Muurainsuon soidensuojelualueelle, josta Löytönevojen kautta Kansanojaan ja edelleen Pyhännänjokea Siikajokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 630 ha, yli 1 m syvän alueen 240 ha, yli 1,5 m syvän 110 ha ja yli 2 m syvän 21 ha. Tutkimuspisteistä on 44 % avosuolla, 54 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääosin luonnontilaiset rimpineva, keidasräme ja lyhytkorsinevaräme. Lähinnä vain suon laiteita on ojitettu. Itäosassa on poikkeuksellisen runsas mähkäkasvusto. Suon rimmissä havaittiin sorsia ja joutsenia. Suopuuston koko ja tiheys vaihtelevat. Turpeesta on 75 % rahka- ja 25 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 32 %), sararahka- (28 %) ja rahkasaraturve (21 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (93 %). Muutaman pisteen pohjalta havaittiin cm liejua. Peurasuosta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 97 kg/suo-m 3. Vaihteluväli on laaja ( kg/suo-m 3 ). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Peurasuosta soveltuu turvetuotantoon etelä- ja pohjoisosassa olevat yli 1,5 metrin syvyiset yhtenäiset alueet. Suon itäosassa olevaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ei pienialaisuutensa ja runsaan mähkäkasvuston vuoksi suositella turvetuotantoon. Suon länsiosassa oleva yli 1,5 metrin syvyinen alue on lähes kokonaan Natura aluetta. Suon eteläosan tuotantoon soveltuva alue on kooltaan noin 60 ha. Alueella on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka on muodostunut Cuspidata- ja Acutifolia -ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pintaturvekerros soveltuu kasvu- tai ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Alueen käyttökelpoiset kasvuturvevarat ovat noin suo-m 3 ja energiaturvevarat noin suo-m 3. Peurasuon pohjoisosasta soveltuu turvetuotantoon yhtenäinen (37 ha) yli 1,5 metrin syvyinen alue. Pinnassa on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros, joka on muodostunut Cuspidata- ja Acutifolia -ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Pintaturvekerroksessa on paljon erityisesti tupasvillan, mutta myös suoleväkön ja sarojen jäännöksiä. Alueen pintaturvekerros soveltuu parhaiten kasvu- tai ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Alueen tuotantokelpoinen kasvuturvemäärä on noin suo-m 3 ja energiaturvemäärä noin suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Peurasuo on hieno lähes luonnontilainen suo, jonka länsiosa kuuluu Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen. Suo on lähes kokonaan valtion omistuksessa, ja sitä on esitetty suojeltavaksi. 53

54 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 33. Peurasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 54

55 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Ruosteneva Ruosteneva (kl , x = 7117,2, y = 3467,3) sijaitsee noin 5 km Pyhännän keskustasta pohjoiseen Pyhäntä-Kestilä -autotien länsi- ja luoteispuolella. Tilustie johtaa suon koillispuolelle ja metsäautotie lounaispuolelle. Voimalinja kulkee suon itäosan halki. Suon itäpäässä on peltoja. Rikkonainen moreenimaasto ympäröi suota. Lounaassa suo rajoittuu metsäautotien välityksellä osin Oulaistennevaan ja luoteessa Turvakonnevaan, joka kuuluu ojitettu-ja reuna-alueita lukuun ottamatta Ison Suksinevan-Ahvenjärvennevan-Turvakonnevan Natura alueeseen (kuva 34). Suon pinta on 125,0 127,8 m mpy ja viettää kaakkoon noin 1,5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Pyhännänjokeen ja edelleen Siikajokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 300 ha, yli 1 m syvän alueen 110 ha, yli 1,5 m syvän 80 ha ja yli 2 m syvän 50 ha. Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 86 % rämeellä, 5 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet rahka- ja varsinainen sararäme sekä ojitettu kangasräme. Suon pohjoisosassa on tiheä ojitus, länsi-, etelä- ja itäosassa harva ojitus. Suon itäosassa on märkä ojittamaton alue. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai riukuasteen mäntyä. Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (34 %), puuainespitoinen rahkasara- (23 %) ja tupasvillapitoinen rahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on erittäin vähän (0,5 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (1,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (56 %) ja hiesu (30 %). Moreenia on 14 %. Ruostenevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 112 kg/suo-m 3. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,6 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Ruostenevasta soveltuvat energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyiset alueet, joista läntisemmän koko on noin 66 ha ja itäisemmän noin 14 ha. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on monin paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon, ja se soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Pintakerros on muodostunut lähinnä tupasvillan ja rahkasammalten jäännöksistä, mutta sarojen jäännöksiäkin on aika paljon mukana. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuva ala on noin 22 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä noin 0,14 milj.suo-m 3. Muu turve näiltä alueilta soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä suon länsiosassa on noin 1,11 milj.suom 3 ja itäosassa noin 0,18 milj.suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

56 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 34. Ruostenevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 56

57 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Rytisalmi Rytisalmi (kl , x = 7113,3, y = 3474,4) sijaitsee noin 7 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen Kokkola-Kajaani -autotien eteläpuolella. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajoittuu Katajanevaan ja lännessä Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura alueeseen (kuva 35). Suon pinta viettää pohjoisluoteeseen noin 4 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten pohjoiseen Katajanevalle, josta pohjoiseen Pahapuroon ja edelleen Siikajokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,0 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 50 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Tutkimuspisteistä on 50 % avosuolla ja 50 % rämeellä. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet tupasvilla- ja pallosararäme sekä rimpineva. Suon keskiosan rimpialueella on lettoisuutta. Keskiosaa lukuun ottamatta suo on ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 65 % rahka- ja 35 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (24 %), kortepitoinen rahkasara- (18 %), tupasvillapitoinen sararahka- (16 %) ja rahkasaraturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Liekoja on suolla erittäin vähän (0,3 %). Yleisin pohjamaalaji on moreeni (64 %). Ohutturpeisuudestaan sekä suon keskiosan vetisyydestä ja lettoisuudesta johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon eikä näytteitä ole otettu. Kuva 35. Rytisalmen tutkimus- ja syvyyspisteet. 57

58 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 33. Katajaneva Katajaneva (kl , x = 7114,2, y = 3474,4) sijaitsee noin 7 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen Kokkola-Kajaani -autotien pohjoispuolella. Suon pohjoisosan peltopalstalle johtaa tilustie. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, etelässä Rytisalmeen (kuva 36). Suon pinta on 130,3 132,0 m mpy ja viettää suon länsiosassa pohjoiseen noin 2,5 m/km ja itäosassa koilliseen noin 4 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta ojia myöten Perkkiönsuon ja Isonrämeen kautta Pahapuroon, josta edelleen Siikajokeen. Suon itäosan vedet valuvat Pirttirämeen kautta Siikajokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 85 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha ja yli 1,5 m syvän 8 ha. Tutkimuspisteistä on 91 % rämeellä, 6 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet pallosara- ja varsinainen sararäme. Suo on ojitettu kokonaan. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 83 % rahka- ja 17 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 55 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoiset sararahka-, rahka- ja rahkasaraturpeet (53 %) ja puhdas rahkaturve (14 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Pohjamaalajeina ovat hiekka (83 %) ja moreeni (17 %). Liejuja ei ole tavattu. Katajanevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 142 kg/suo-m 3 ). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,1 %. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 %, Yhden pisteen pohjaturpeista on tavattu korkeita tuhkapitoisuuksia (10,8 13,9 %) ja korkeita rikkipitoisuuksia (0,41 1,40 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Suurin osa Katajanevasta on ohutturpeista. Pienimuotoinen energiaturvetuotanto on mahdollista yli 1,5 m syvillä alueilla, joskin pohjaturpeen korkea rikki- ja tuhkapitoisuus heikentää turpeen laatua. Kuva 36. Katajanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 58

59 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Ruoholamminneva Ruoholamminneva (kl , x = 7118,0, y = 3481,5) sijaitsee noin 20 km Pyhännän keskustasta itä-koilliseen Tavastkengän kylän Perukassa. Suo rajoittuu luoteessa Heinänevaan ja Kivinevaan, muualla pääosin topografialtaan jyrkkäpiirteiseen lohkareiseen moreenimaastoon. Koillisessa suo rajoittuu Ruoholamminharjuun ja lounaassa saarien välistä Kivinevaan. Suon luoteisosassa on Ruoholampi. Suon eteläosan halki johtaa metsäautotie (kuva 37). Suon pinta on 128,7 132,6 m mpy ja viettää länteen noin 1 4 m/km. Vedet laskevat suon pohjoisosasta Ruoholammen kautta Kuurajokeen ja edelleen Siikajokeen. Suon eteläosan vedet laskevat Kivipuron, Lehmipuron, Taskupuron ja Varsapuron kautta Siikajokeen. Ruoholamminneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 290 ha, yli 1 m syvän alueen 165 ha, yli 1,5 m syvän 125 ha ja yli 2 m syvän 90 ha. Tutkimuspisteistä on 46 % avosuolla, 47 % rämeellä, 3 % korvessa ja 4 % turvekankaalla. Vain suon reunaosia ja pohjoisosa on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eri kehitysasteilla olevat rimpineva ja ruohoinen sararäme. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 27 % rahka- ja 73 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (27 %), kortepitoinen rahkasara- (23 %) ja puuainespitoinen rahkasaraturve (18 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (36 %), moreeni (22 %) ja hiesu (22 %). Liejua on paikoin 5 20 cm. Ruoholammen ympärillä on noin 0,5 1 metrin kerros järvimutaa. Ruoholamminnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kuudelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 99 kg/suo-m 3. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on laaja ( kg/suo-m3). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 %. Myös tuhkapitoisuuden vaihteluväli on laaja etenkin pintaturpeissa (1,2 10,1 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Lämpöarvot ovat korkeita etenkin turvekerrostuman keskiosassa. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Ruoholamminnevan energiaturvetuotantoon soveltuvan yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on noin 110 ha, jonka käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 2,53 milj. suo-m 3. Tuotantoon sopiva alue on muodoltaan rikkonainen ja saarekkeinen. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

60 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 37. Ruoholamminnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

61 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kivineva Kivineva (kl , x = 7116,6, y = 3480,3) sijaitsee noin 19 km Pyhännän keskustasta itä-koilliseen Tavastkengän kylän Perukassa. Suo rajoittuu mataliin, loivapiirteisiin hiekkakankaisiin, eteläpuolella osittain soistuneisiin hiekkakankaisiin. Suon pohjoispuolella on metsäautotie. Suon pinta on 125,2 128,2 m mpy ja viettää itä-kaakkoon noin 2 m/km. Vedet laskevat suolta ojia pitkin etelään Siikajokeen (kuva 38). Kivineva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 200 ha, yli 1 m syvän alueen 97 ha, yli 1,5 m syvän 63 ha ja yli 2 m syvän 35 ha. Tutkimuspisteistä on 20 % avosuolla, 73 % rämeellä ja 7 % turvekankaalla. Suon pohjoisosa on ojitettu kokonaan. Keskiosassa on ojittamaton alue. Suon reunat on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet tupasvilla- ja rahkaräme sekä luonnontilainen lyhytkortinen neva. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 79 % rahka- ja 21 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 33 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 34 %), puuainespitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 30 %), puhdas rahka- (12 %) ja rahkasaraturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (93 %). Muutamilla pisteillä on tavattu cm liejua. Kivinevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 124 kg/suo-m 3 ). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Kivinevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue (63 ha). Suon heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintaturvekerros (keskimäärin 0,6 m) soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Pintaturvekerros koostuu Cuspidata- ja Acutifolia -ryhmien rahkaturpeista, joiden lisätekijänä tavataan tupasvillaa. Syvemmällä pintaturvekerroksessa myös saran osuus on huomattava. Kasvuturvekerroksen paksuus vaihtelee suon eri osissa keskimäärin välillä 0,5 0,9 m. Suon käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,38 milj. suo-m 3. Tämän kerroksen alla on energiaturvetta noin 0,69 milj. suo-m 3. Turve kuuluu energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Kuva 38. Kivinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 61

62 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 36. Lummeräme Lummeräme (kl , x = 7114,2, y = 3476,6) sijaitsee Pyhännän Kituperällä noin 10 km keskustasta itäkoilliseen Kokkola-Kajaani -autotien pohjoispuolella. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon kaakkoiskulman läpi kulkee Kokkola-Kajaani -autotie ja metsäautotie suon itäpuolelle. Vedet laskevat suolta ojia myöten suon keskellä kulkevan veto-ojan kautta itään Lummelampeen, josta Eteläjokea Siikajokeen (kuva 39). Lummeräme on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,1 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 28 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei havaittu Tutkimuspisteistä on 86 % rämeellä ja 14 % kor- vessa. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet pallosara- ja korpiräme. Suo on kokonaan ojitettu. Suopuusto on keskitiheää tukkipuu- tai pinotavaraasteen koivua ja mäntyä. Turpeesta on 77 % rahka- ja 23 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 42 %) sekä sararahkaturve (39 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Pohjamaalajina on hieta. Ohutturpeisuutensa vuoksi Lummeräme ei sovellu turvetuotantoon, eikä näytteitä ole otettu. Kuva 39. Lummerämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 62

63 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Lummeneva Lummeneva (kl , x = 7111,6, y = 3476,5) sijaitsee Pyhännän Kituperällä noin 10 km keskustasta itään. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella on Kokkola-Kajaani -autotie. Suo rajoittuu eteläosastaan Jänispuron välityksellä Kinkerinsaarennevaan, jonka Natura alue ulottuu Lummenevan eteläpäähän, ja itäosastaan osittain Rimminnevaan (kuva 40). Suon pinta viettää pääosin pohjoiseen n. 5 6 m/ km. Vedet laskevat suon pohjoispäästä ojia myöten luoteeseen. Suon keskiosan vedet valuvat pohjoiseen Lummepuroon ja eteläosan vedet Jänispuroon, jonka vedet laskevat Eteläjokeen ja edelleen Siikajokeen. Lummeneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0,7 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 290 ha, yli 1 m syvän alueen 19 ha, yli 1,5 m syvän 2 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Tutkimuspisteistä on 14 % avosuolla, 54 % rämeellä ja 32 % turvekankaalla. Suo on ojitettu lä- hes kauttaaltaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keski- ja pohjoisosassa ojitettu tupasvillaräme ja eteläosassa puolukkaturvekangas. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää pinotavara- tai riukuasteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 58 % rahka- ja 42 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 21 %), rahkasara- (33 %), sararahka- (17 %) ja puhdas rahkaturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on erittäin vähän (0,5 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (1,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (85 %) ja moreeni (10 %). Lummeneva ei sovellu turvetuotantoon johtuen yli 1,5 metrin syvyisten alueiden pienialaisuudesta ja hajanaisuudesta. Suosta ei ole otettu turvenäytteitä. Kuva 40. Lummenevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 63

64 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 38. Isonkivenneva Isonkivenneva (kl , x = 7109,8, y = 3475,6) sijaitsee noin 12 km Pyhännän keskustasta itään. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Etelässä suo on yhteydessä Peurasuohon ja idässä Kinkerisaarennevan Natura alueen länsireuna ulottuu Isonkivennevalle. Suon pohjoispuolelle johtaa metsäautoteitä (kuva 41). Suon pinta viettää suon eteläosassa koilliseen noin 6 m/km ja pohjoisosassa itään noin 2,5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Jänispuroon, josta Eteläjoen kautta Siikajokeen. Isonkivenneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 100 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Tutkimuspisteistä on 21 % avosuolla, 58 % rämeellä ja 21 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyp- peinä ovat muuttuneet rahka- ja tupasvillaräme sekä varputurvekangas. Suo on ojitettu kokonaan. Suopuusto on keskitiheää pääosin pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 86 % rahka- ja 14 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 31 % ja varpuainesta sisältävien 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (31 %), tupasvillapitoinen rahka- (19 %), rahkasara- (14 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (14 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä (1,0 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (92 %). Ohutturpeisuudestaan johtuen Isonkivenneva ei sovellu turvetuotantoon eikä näytteitä otettu. Kuva 41. Isonkivennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 64

65 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kinkerisaarenneva Kinkerisaarenneva (kl , x = 7109,7, y = 3477,8) sijaitsee noin 13 km Pyhännän keskustasta itään. Suon länsi-, itä- ja eteläpuolella kulkee metsäautoteitä. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, idässä Haapasuohon, lounaassa Hoikkanevaan ja luoteessa Jänispuron välityksellä Lummenevaan. Kinkerisaarenneva on Natura aluetta suon itäosan ojitusaluetta lukuun ottamatta (kuva 42). Suon pinta viettää suon pohjoisosassa itään noin 2,5 5 m/km ja eteläosassa pohjoiseen noin 6 12 m/km. Vedet laskevat suolta pohjoiseen Jänispuroon ja Haapapuroon. Näiden vedet valuvat Eteläjokeen ja edelleen Siikajokeen. Kinkerisaarenneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,4 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 225 ha ja yli 1 m syvän alueen 21 ha. Tutkimuspisteistä on 75 % avosuolla ja 25 % rämeellä. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilainen rehevä ruohoinen rimpineva. Rimmissä on yleises- ti rautasaostumia. Kinkerisaarennevan itäosassa on ojitusta, muuten suo on luonnontilainen. Suopuusto on pääosin harvaa vajaatuottoista mäntyä. Turpeesta on 55 % rahka- ja 45 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (28 %), sararahka- (26 %), siniheinäpitoinen sararahka- (15 %) ja kortepitoinen rahkasaraturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (94 %). Kinkerisaarenneva ei ohutturpeisuutensa ja rautasaostumien vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suo on Natura aluetta itäosan ojitusaluetta lukuun ottamatta, ja sieltä on löydetty mm. kämmeköitä ja ruskopiirtoheinä (Rhynchospora fusca). Kinkerisaarennevalla on luonnontilaisia vanhan metsän saarekkeita. Suolta ei ole turvenäytteitä. Kuva 42. Kinkerisaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 65

66 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 40. Hoikkaneva Hoikkaneva (kl , x = 7109,5, y = 3476,7) sijaitsee noin 12 km Pyhännän keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Luoteessa suo rajoittuu Isonkivennevaan, koillisessa Kinkerisaarennevaan ja sen Natura alueeseen, joka ulottuu myös Hoikkanevan luoteisosaan. Suon länsi- ja itäpuolelle johtaa metsäautotie (kuva 43). Suon pinta viettää luoteeseen noin 5 8 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten pohjoiseen Kinkerisaarennevalle, josta Jänispuron kautta Eteläjokeen ja edelleen Siikajokeen. Hoikkaneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0,7 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 140 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha. Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla ja 91 % rä- meellä. Vallitsevana suotyyppinä on eri kehitysasteilla oleva lyhytkorsinevaräme. Yleinen on myös ojitettu tai muuttunut pallosararäme. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Turpeesta on 78 % rahka- ja 22 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (31 %), tupasvillapitoinen sararahka- (31 %) ja rahkasaraturve (19 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (1,4 %). Pohjamaalajina on hiekka. Liejuja ei ole tavattu. Hoikkaneva ei ohutturpeisuutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suolta ei otettu turvenäytteitä. Lisäksi suon luoteispää on Natura -alueella. Kuva 43. Hoikkanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 66

67 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Haaposuo Haaposuo (kl , x = 7109,2, y = 3472,9) sijaitsee noin 16 km Pyhännän keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä Kinkerisaarennevaan ja moreenisaarekkeisiin, pohjoisessa Jänisaroon ja Savinevaan, idässä Juutistenpuroon ja etelässä Rapisevankorpeen. Suon lounais- ja kaakkoispuolelle johtaa metsäautotie. Suon pinta viettää pohjoiseen noin 5 13 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Juutistenpuroon, josta Eteläjokea Siikajokeen (kuva 44). Haaposuo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,0 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 200 ha ja yli 1 m syvän alueen 3 ha. Tutkimuspisteistä on 38 % avosuolla, 52 % rämeellä, 5 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Ylei- simmät suotyypit ovat rimpiletto, luonnontilainen tai ojitettu tupasvillaräme, eri kehitysasteilla oleva ruohoinen sararäme, luonnontilainen lettoräme ja muuttunut pallosararäme. Suon reunaosia on ojitettu, keskiosa on ojittamatta. Suopuusto on pääosin harvaa pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Turpeesta on 42 % rahka- ja 58 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 16 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (39 %) ja sararahkaturve (21 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Pohjamaalajina on hiekka. Ohutturpeisuutensa vuoksi Haaposuo ei sovellu turvetuotantoon, eikä turvenäytteitä otettu. Kuva 44. Haaposuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 67

68 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 42. Kallioneva Kallioneva (kl , x = 7105,9, y = 3480,0) sijaitsee noin 13 km Pyhännän keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeni- ja soramaastoon sekä kalliopaljastumiin. Suon länsipuolelle johtaa metsäautoteitä (kuva 45). Suon pinta on 179,2 180,4 m mpy ja viettää länteen noin 1 m/km. Vedet laskevat eteläosasta ojia myöten Huhmarpuron kautta Isoon Lamujärveen, josta vedet valuvat Lamujokea Kortteisen tekojärven läpi Siikajokeen. Pohjoisosasta vedet virtaavat ojia pitkin pohjoiseen ja koilliseen Juutistenpuron kautta Siikajokeen. Kallioneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 230 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha ja yli 1,5 m syvän 6 ha. Tutkimuspisteistä on 22 % avosuolla ja 78 % rämeellä. Vallitsevina suotyyppeinä eteläosan nevaosalla ovat lyhytkortinen neva ja rahkaneva. Rämeosalla on vallitsevana ojitettu rahkaräme. Pohjoisosan länsiosassa yleisin suotyyppi on ojitettu kangasräme. Itä- ja keskiosassa ovat hallitsevina tupasvilla- ja rahkaräme, jotka ovat osin ojitettuja. Suon eteläisen linjaston koillis-, kaakkois- ja eteläosa on ojitettu n. 50 vuotta sitten. Muuten alue on ojittama- ton. Pohjoisosan linjaston alue on keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu n. 50 vuotta sitten. Suopuusto on pääosin lähes aukeasta keskitiheään vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyä. Turpeesta on 92 % rahka- ja 8 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 71 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahka (56 %), sararahka- (13 %) ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 7,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (68 %) ja lohkareinen moreeni (26 %). Liejuja ei ole tavattu. Suolla on siirtolohkareita. Kallionevasta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 115 kg/suo-m 3. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,3 %. Suolta ei ole lämpöarvo- ja rikkipitoisuusmäärityksiä. Kallioneva ei sovellu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuudesta, rikkonaisuudesta, pohjan lohkareisuudesta ja heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuudesta johtuen. Kuva 46. Kallionevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 68

69 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kontioneva Kontioneva (kl , x = 7114,0, y = 3481,4) sijaitsee Kituperän kylän itäpuolella noin 14 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon, etelässä Kokkola- Kajaani -autotiehen ja idässä osittain Sauvasuohon. Suon länsipäässä on Kontiolampi ja mökkitie (kuva 46). Suon pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km. Vedet laskevat eteläosasta metsäojia pitkin etelään Eteläjokeen, josta edelleen Siikajokeen. Suon pohjoisosan vedet valuvat ojia pitkin Siikajokeen. Kontioneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,4 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 115 ha, yli 1 m syvän alueen 31 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Tutkimuspisteistä on 94 % rämeellä ja 6 % korvessa. Koko suo on ojitettu. Suotyyppinä on yleen- sä muuttunut tupasvillaräme. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai riukuasteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 93 % rahka- ja 7 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 34 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 29 %) sekä puuainespitoinen sararahka- (29 %) ja sararahkaturve (17 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (96 %). Liejuja ei ole tavattu. Yli 1,5 metrin syvyisten alueiden pienialaisuudesta ja heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuudesta johtuen Kontioneva ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole otettu turvenäytteitä. Kuva 46. Kontionevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 69

70 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 44. Maaselänneva Maaselänneva (kl , x = 7112,3, y = 3481,6) sijaitsee Kituperän kylän itäpuolella noin 14 km Pyhännän keskustasta itään ja Eteläjoen eteläpuolella. Suo rajoittuu luoteessa, pohjoisessa ja koillisessa Eteläjokeen. Idässä, kaakossa ja etelässä suo rajoittuu hiekkakaartoihin ja loivapiirteisiin hiekkakankaisiin, lounaassa Tavastkenkä-Ahokylä -autotien välityksellä Marronnevaan. Suon koillispuolella on Eteläjoen Natura alue (vanhojen metsien suojelualue; kuva 47). Suon pinta on 136,0 143,4 m mpy ja viettää luoteeseen kohti Eteläjokea noin 5 12 m/km. Vedet laskevat suolta pohjoiskoilliseen Eteläjokeen, josta edelleen Siikajokeen. Maaselänneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 290 ha, yli 1 m syvän alueen 33 ha, yli 1,5 m syvän 18 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Tutkimuspisteistä on 84 % rämeellä ja 16 % turvekankaalla. Suon länsiosa ja itäpää on ojitettu kauttaaltaan, mutta suon itäosassa on laaja lähes luonnontilainen ja vetinen alue. Yleisimmät suotyypit ovat muuttunut tai ojitettu isovarpuräme, pääosin luonnontilainen varsinainen sararäme, varputurve- kangas ja muuttunut tupasvillaräme. Suopuusto on ollut tutkimusajankohtana pääosin keskitiheää pinotavara- tai riukuasteen mäntyä. Turpeesta on 49 % rahka- ja 51 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (42 %), tupasvillapitoinen rahka- (33 %) ja sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Liekoja on erittäin vähän (0,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (2,9 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (96 %). Maaselännevasta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,7 %. Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat turvekerrostuman pohjalla. Tuhkapitoisuuden lisäksi näytteistä on määritetty vain turvelaji, maatuneisuus ja ph. Maaselännevasta soveltuu energiaturvetuotantoon suon lounaisosan yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue (18 ha). Alueen käyttökelpoinen turvemäärä on noin suo-m 3. Mahdollisen tuotantoalueen vedet tulee johtaa Eteläjoen vanhojen metsien suojelualueen alapuoliseen joen osaan. Kuva 47. Maaselännevan tutkimuspisteet. 70

71 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Marronneva Marronneva (kl , x = 7110,7, y = 3480,9) sijaitsee noin 14 km Pyhännän keskustasta itään Juutisen kylän luoteispuolella. Suo rajoittuu koillisessa Tavastkenkä-Ahokylä -autotien välityksellä Maaselännevaan ja muualla moreenimaastoon. Suon kaakkoispuolelle ja eteläosaan johtaa metsäautoteitä. Suon pinta viettää luoteeseen noin 4 21 m/km. Vedet laskevat suolta ojia pitkin länteen Juutistenpuroon, josta Eteläjokeen ja edelleen Siikajokeen (kuva 48). Marronneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0,7 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 260 ha ja yli 1 m syvän alueen 20 ha. Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 90 % rämeellä ja 5 % korvessa. Suo on ojitettu kokonaan. Vallitsevana suotyyppinä on muuttunut pallosararäme. Yleisiä ovat myös ojitetut tai muuttuneet tupasvilla- ja ruohoinen sararäme sekä muuttunut isovarpuräme. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 60 % rahka- ja 40 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoiset sararahka- ja rahkasaraturpeet (yht. 46 %) sekä rahkasara- (25 %) ja sararahkaturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (94 %). Ohutturpeisuutensa vuoksi Marronneva ei sovellu turvetuotantoon, eikä turvenäytteitä otettu. Kuva 48. Marronnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 71

72 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 46. Sauvasuo Sauvasuo (kl , x = 7113,8, y = 3482,9) sijaitsee noin 15 km Pyhännän keskustasta itäkoilliseen Kituperän kylän itäpuolella. Kokkola-Kajaani -autotie johtaa suon eteläosan halki. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, lännessä osin Kontionevaan ja idässä osin Ylimmäiseen Sauvasuohon. Eteläjoen Natura alue ulottuu suon eteläpäähän (kuva 49). Suon pinta on 136,4 142,3 m mpy ja viettää länteen noin 3,5 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Eteläjokeen, josta edelleen Siikajokeen. Sauvasuo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 190 ha, yli 1 m syvän alueen 56 ha, yli 1,5 m syvän 32 ha ja yli 2 m syvän 16 ha. Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 59 % rämeellä ja 12 % turvekankaalla. Suon luoteis-osassa on ojittamaton alue, muuten suo on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuneet tupasvilla-, varsinainen sara- ja pallosararäme sekä luonnontilainen tai muuttunut rimpineva. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Turpeesta on 74 % rahka- ja 26 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 23 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturpeet (yht. 31 %), rahkasara- (22 %) ja sararahkaturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (89 %). Moreenia on 2 %. Liejuja ei ole tavattu. Sauvasuosta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 109 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,3 %. Korkeimmat tuhkapitoisuudet (7,0 13,2 %) on tavattu suon pinnassa olevasta turvekerroksesta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/ kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Sauvasuosta soveltuu energiaturvetuotantoon suon pohjoisosan yhtenäinen yli 1,5 metrin syvyinen alue (31 ha). Alueen tuotantokelpoinen turvemäärä on noin suo-m 3. Turve kuuluu energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Tuhkapitoisuus voi olla pintakerroksessa paikoin haitallisen korkea. Kuva 49. Sauvasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 72

73 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kotineva Kotineva (kl , x = 7108,1, y = 3481,6) sijaitsee noin 17 km Pyhännän keskustasta itään Juutisen kylän luoteispuolella. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Luoteessa suo rajoittuu metsäautotiehen ja lännessä Juutistenpuroon. Myös suon koillispuolelle johtaa metsäautotie (kuva 50). Suon pinta on 160,8 170,6 m mpy ja viettää luoteeseen noin 5 19 m/km. Vedet laskevat suolta Juutistenpuroon, josta Eteläjoen kautta Siikajokeen. Kotineva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 145 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha ja yli 1,5 m syvän 5 ha. Tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 64 % rämeellä, 9 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Suon koillis- ja keskiosat on ojitettu, muuten suo on luonnontilainen. Yleisimmät suotyypit ovat pääosin luonnontilainen ruohoinen sararäme, muuttunut isovarpuräme ja luonnontilainen ruohoinen rimpineva. Paikoin esiintyy myös lettorämettä. Suokasveista tavataan mm. mähkä (Selaginella selaginoides), kataja (Juniperus communis), siniheinä (Molinia caeru- lea), äimäsara (C. dioica) ja tähtisara (C. ecinata). Suolinnusto on runsas. Suopuusto on pääosin lähes aukeaa tai keskitiheää vajaatuottoista tai pinotavaraasteen mäntyä. Turpeesta on 46 % rahka- ja 54 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 18 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (39 %) ja sararahkaturve (17 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (84 %). Moreenia on 8 %. Liejuja ei ole tavattu. Kotinevasta soveltuu pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon suon keskiosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (5 ha). Alueen tuotantokelpoinen turvemäärä on noin suo-m 3. Suon luonnontilaisilla osilla on huomattavia suojeluarvoja, joten ne tulisi jättää mahdollisen turvetuotannon ulkopuolelle. Suosta ei ole otettu turvenäytteitä. Kuva 50. Kotinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 73

74 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 48. Myllyneva Myllyneva (kl , x = 7107,2, y = 3481,0) sijaitsee noin 14 km Pyhännän keskustasta kaakkoon Juutisen kylän länsipuolella. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Metsäautotie johtaa suon luoteiskulman läpi. Tavastkenkä-Ahokylä -autotie on suon itäpuolella, samoin kuin Juutistenpuro (kuva 51). Suon pinta viettää koilliseen noin 8 18 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten koilliseen Juutistenpuroon, josta Eteläjokea Siikajokeen. Myllyneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 150 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 82 % rämeellä, 6 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Keskiosaa lukuun ottamatta koko suo on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttunut tai ojitettu ruohoinen sararäme ja pääosin muuttunut pallosararäme. Suopuusto on pääosin tiheää tai keskitiheää pinotavaraasteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (44 %) ja sararahkaturve (19 %) sekä tupasvillapitoiset rahkasara- ja sararahkaturpeet (16 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,4 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (87 %). Ohutturpeisuudestaan johtuen Myllyneva ei sovellu turvetuotantoon, eikä näytteitä ole otettu. Kuva 51. Myllynevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 74

75 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Vesikkosuo Vesikkosuo (kl , x = 7109,5, y = 3484,2) sijaitsee noin 18 km Pyhännän keskustasta itään Juutisen kylän koillispuolella. Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suon länsipäähän johtaa tilustie ja eteläpuolelle metsäautotie (kuva 52). Suon pinta on 155,3 171,2 m mpy ja viettää voimakkaasti pohjoiseen (noin m/km). Vedet laskevat suolta ojia myöten Vesikkopuroon ja Myllypuroon, joista Eteläjokea vanhan metsän suojelualueen läpi Siikajokeen. Myllypuron lähellä on kuivunut lähde. Vesikkosuo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 5,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 130 ha, yli 1 m syvän alueen 80 ha, yli 1,5 m syvän 60 ha ja yli 2 m syvän 46 ha. Tutkimuspisteistä on 2 % avosuolla, 47 % rämeellä, 9 % korvessa ja 42 % turvekankaalla. Suo on ojitettu eteläosan pienialaista keskustaa lukuun ottamatta. Yleisimmät suotyypit ovat eri kehitysasteilla oleva rahkaräme, pääosin muuttunut isovarpuräme sekä mustikkaturvekangas. Suon kaakkoisosa on keidasrämettä. Myllypuron ranta on rautasaostumaketoa, jonka kasvillisuus on poikkeava. Puron varresta on tavattu mm. suo-orvokki (Viola palustris), rentukka (Caltha palustris), mesiangervo (Filipendula ulmaria), kataja (Juniperus communis) ja rämekynsisammal (Dicranum undulatum). Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista tai tukkipuuja pinotavara-asteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 31 % rahka- ja 69 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 26 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 14 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (25 %) ja puuainespitoinen rahkasaraturve (17 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka (97 %). Suon pohjalla on hiekkavalleja, jotka tekevät pohjan topografian vaihtelevaksi. Liejua on paikoin cm. Vesikkosuosta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 99 kg/suo-m 3. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,0 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 22,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10 MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 % kuivapainosta. Suon länsiosan turpeissa on tavattu korkeita rikkipitoisuuksia (0,39 0,51 %). Vesikkosuon länsiosaa ei suositella turvetuotantoon paikoin korkeiden rikkipitoisuuksien sekä turvekerrostumassa olevien liejujen ja saostumien vuoksi. Kasvistoltaan merkittävä Myllypuron alue tulisi suojella. Vesikkosuon itäosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (24 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,46 milj. suom 3. Ennen mahdollista turvetuotannon aloittamista tulee alueen turpeissa mahdollisesti tavattavat liejut ja saostumat kartoittaa. Kuva 52. Vesikkosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 75

76 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 50. Pohjoisräme Pohjoisräme (kl , x = 7108,6, y = 3482,7) sijaitsee noin 18 km Pyhännän keskustasta itään Juutisen kylän pohjoispuolella. Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suon pohjoispäähän johtaa metsäautotie. Tavastkenkä-Ahokylä -autotie on suon itäpuolella (kuva 53). Suon pinta viettää luoteeseen noin 1,5 5 m/km. Vedet laskevat ojia myöten suolta länteen Juutistenpuroon, josta Eteläjokea vanhan metsän suojelualueen läpi Siikajokeen. Pohjoisräme on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 60 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Tutkimuspisteistä on 17 % avosuolla, 50 % rä- meellä ja 33 % turvekankaalla. Koko suo on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat jäkälä- ja kanervaturvekangas, muuttunut tai ojitettu tupasvillaräme ja muuttunut rahkaneva. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyvaltaista metsää. Turpeet ovat rahkavaltaisia. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 78 %. Turvelajeina ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturpeet (yht. 78 %) sekä puhdas rahkaturve (22 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (88 %). Ohutturpeisuudestaan johtuen Pohjoisräme ei sovellu turvetuotantoon, eikä näytteitä ole otettu. Kuva 53. Pohjoisrämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 76

77 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Nurmilamminneva Nurmilamminneva (kl , x = 7108,1, y = 3483,7) sijaitsee noin 18 km Pyhännän keskustasta itään Juutisen kylän koillispuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä hiekkakankaaseen, lännessä pääosin moreenimaastoon. Suon pohjoisosassa on Nurmilampi. Kaakossa suo rajoittuu osittain Nimettömännevaan. Tavastkenkä-Ahokylä -autotie on suon länsipuolella. Metsäautotie johtaa suon pohjois- ja itäpuolelle (kuva 54). Suon pinta on 174,4 179,4 m mpy ja viettää koilliseen 3 18 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Nurmilampeen, josta pohjoiseen, Myllypuron kautta Eteläjokeen ja edelleen Siikajokeen. Nurmilamminneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,2 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 102 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 63 % rämeellä ja 11 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääosin muuttunut pallosararäme sekä luonnontilainen kalvakkaneva. Ojittamatonta aluetta on lähinnä Nurmilammen itäpuolella, muuten suo on ojitettu. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuutai pinotavara-asteen mäntyvaltaista metsää. Turpeesta on 60 % rahka- ja 40 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (31 %), sararahka- (23 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (23 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (1,0 %). Pohjamaalajit ovat hiekka (74 %), hieta (16 %) ja moreeni (10 %). Nurmilammen länsipuolelta on tavattu noin 2 metrin kerros järvimutaa. Nurmilamminneva ei sovellu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuuden, lammen ympäristön paksun järvimutakerrostuman ja Nurmilammen läheisyyden vuoksi. Nurmilammen vedenpinta on suon pinnan tasalla. Suolta ei ole otettu turvenäytteitä. Kuva 54. Nurmilamminnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 77

78 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen 52. Kotineva Kotineva (kl , x = 7106,0, y = 3484,0) sijaitsee noin 19 km Pyhännän keskustasta itään Juutisen kylän itäpuolella. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon itä- ja eteläpuolelle johtaa metsäautotie. Tavastkenkä-Ahokylä -autotie on suon länsipuolella (kuva 55). Kotineva on vedenjakajalla. Vedet laskevat suon pohjoisosasta ojia myöten koilliseen Nimettömännevalle, josta Nurmilamminnevan ja Nurmilammen kautta Myllypuroon ja edelleen Eteläjokea vanhan metsän suojelualueen läpi Siikajokeen. Suon eteläosan vedet valuvat ojia pitkin joko lounaaseen päätyen metsäojia Juutistenpuroon ja edelleen Eteläjokea Siikajokeen tai kaakkoon Lummenevalle, josta Liinapäänpuron ja Ahvenpuron kautta Vuoksen vesistöön. Kotineva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,3 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 170 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 2 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 78 % rämeellä ja 9 % turvekankaalla. Koko suo on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet tai ojitetut isovarpu- ja tupasvillaräme sekä muuttunut rimpineva. Suopuusto on pääosin harvaa pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Turpeesta on 73 % rahka- ja 27 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 43 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturpeet (yht. 35 %), rahkasara- (15 %), puuainespitoinen sararahka- (15 %) ja sararahkaturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (46 %), hiekka (40 %) ja moreeni (14 %). Liejuja ei ole tavattu. Kotineva ei sovellu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuudesta johtuen. Suolta ei ole otettu turvenäytteitä. Kuva 55. Kotinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 78

79 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Karmitunneva Karmitunneva (kl , x = 7120,4, y = 3487,0) sijaitsee n. 28 km Pyhännän keskustasta itä-koilliseen. Suo rajoittuu pääosin saarekkeiseen moreenimaastoon. Osittain Karmitunneva rajoittuu metsäautoteiden välityksellä pohjoisessa Karkusuohon ja lännessä Teerinevaan (tutkittu Saarinevan osana). Idässä suon pohjoisosa (varsinainen Karmitunneva) rajoittuu Karmitunviidan moreeniselänteeseen ja eteläosa (Iikkala) Matkarämeisiin (kuva 56). Suon pinta on 146,3 161,9 m mpy ja viettää etelään n. 1,5 12,5 m/km. Vedet laskevat suon pohjoisosasta ojia myöten eteläosaan, josta Teeripuroa Pahkapuroon ja Siikajokeen. Karmitunneva on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 360 ha, yli 1 m syvän alueen 122 ha, yli 1,5 m syvän 66 ha ja yli 2 m syvän 36 ha. Tutkimuspisteistä on 48 % avosuolla, 50 % rämeellä, 1 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eri kehitysasteilla olevat rimpineva ja sararämeet. Myös eriasteiset saranevat, lyhytkorsinevaräme ja pallosararäme ovat yleisiä. Karmitunneva on ojitettu lähes kokonaan, mutta Iikkalan puolella ei ojia juuri ole. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyä. Turpeesta on 43 % rahka ja 57 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (26 %), sararahka- (21 %) ja kortepitoinen rahkasaraturve (23 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (41 %) ja moreeni (44 %). Liejuja ei ole tavattu. Karmitunneva (pohjoisosa suokokonaisuudesta) on ravinteikas ja ohutturpeinen. Alueelta on tavattu rautasaostumaa turvekerrostumasta ja avovesirimmistä. Kasvillisuudesta mainittakoon erittäin runsaat siniheinä- ja katajaesiintymät. Lisäksi alueen eteläosasta on tavattu mm. karhunruoho (Tofi eldia pusilla), mähkä (Selaginella selaginoides) ja järviruoko (Phragmites australis) sekä paljon keloja. Eteläpäässä on kuvauskoju. Iikkala (eteläosa suokokonaisuudesta) on itäosaltaan märkää rimpinevaa. Rimpivesissä on yleisesti rautasaostumia. Alueen erikoisuutena ovat lohkarerimmet. Myös mm. mähkä, luhtakuusio (Pedicularis palustris), suo-orvokki (Viola palustris) suoputki (Peucedanum palustre) ja ruskopiirtoheinä (Rhynchospora fusca) on tavattu. Mätässaraa (Carex cespitosa) esiintyy suon eteläosassa pienialaisena keskittymänä. Iikkalassa on paljon komeita käkkyrämäntyjä. Suosaarekkeissa on yleensä vanhaa metsää. Alueen länsiosa on saranevaa sekä rämeitä. Karmitunnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 99 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,8 %. Korkeita kuivatilavuuspainoja esiintyy koko turvekerrostumassa ja korkeita tuhkapitoisuuksia lähinnä pintaturpeissa. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg eli 50 %:n käyttökosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta. Karmitunnevan pääosa ei sovellu turvetuotantoon suolla yleisesti tavattavista rautasaostumista ja paikoin hyvin runsastuhkaisesta pintakerroksesta johtuen. Karmitunnevan itä- ja eteläosat muodostavat rehevän ja erikoisen kasvillisuutensa ja kivikkorimpien vuoksi arvokkaan suojelukohteen. Suon länsiosassa on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Turvetuotantoon voitaisiin ottaa vain suon länsiosassa oleva pienehkö alue. Tuotantokelpoinen ala on 15 ha ja turvemäärä noin 0,28 milj.suo-m 3. Turve kuuluu energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on tällä alueella monin paikoin paksuhko. 79

80 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Kuva 56. Karmitunnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 80

81 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 57. Karmitunnevan rimpineva-aluetta (kuva Teuvo Herranen). 54. Saarineva Saarineva (kl , x = 7118,7, y = 3484,7) sijaitsee noin 25 km Pyhännän keskustasta itä-koilliseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon koillispuolella oleva Teerineva on tutkittu Saarinevan osana. Teerinevan itäosassa on Karmitunlampi. Suon joka puolelle johtaa metsäautoteitä. Etelässä suolla on yhteys Lahtirämeelle, idässä metsäautotien välityksellä Karmitunnevaan ja pohjoisessa metsäautotien välityksellä Kivennevaan, joka kuuluu Törmäsenrimpi-Kolkannevan Natura alueeseen (kuva 58). Suon pinta on 140,3 149,9 m mpy ja viettää suon pohjoisosassa luoteeseen noin 1 m/km ja keskiosassa lounaaseen noin 3 m/km. Suon eteläosassa ei viettoa juuri ole havaittavissa. Vedet laskevat suolta Pahkapuroon ja edelleen Siikajokeen. Saarineva on tutkittu vuonna 1975 sekä uudelleen arvioitu ja tarkennettu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,5 kpl/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 570 ha, yli 1 m syvän alueen 330 ha, yli 1,5 m syvän 240 ha ja yli 2 m syvän 160 ha. Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla, 50 % rämeellä ja 1 % turvekankaalla. Suon reuna-alueet on ojitettu, keskiosa on ojittamatta. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilaiset tai ojitetut rimpineva ja ly- hytkortinen neva sekä eri kehitysasteilla olevat isovarpu-, tupasvilla- ja varsinainen sararäme. Suopuusto on pääosin lähes aukeasta keskitiheään vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyä. Turpeesta on 46 % rahka- ja 54 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 29 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturpeet (yht. 25 %), rahkasara- (24 %), kortepitoinen rahkasara- (13 %) ja sararahkaturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (44 %), moreeni (38 %) ja hieta (14 %). Liejua on paikoin 5 20 cm. Saarinevasta on otettu tilavuustarkat näytteet 11 pisteeltä. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 94 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta. Saarinevasta soveltuvat energiaturvetuotantoon suon yli 1,5 metrin syvyiset yhtenäiset alueet, joista eteläisimmän (Saarinevan) pinta-ala on 180 ha ja pohjoisemman (Teerinevan pinta-ala) on noin 15 ha. 81

82 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Tuotantokelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti noin 3,78 milj.suo-m 3 ja 0,31 milj.suo-m 3. Turve kuuluu energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laa- tuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on monin paikoin paksuhko. Kuva 58. Saarinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 82

83 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 TULOSTEN TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Pyhännän kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on ha (Virtanen et al. 2003), mikä on (47 %) maapinta-alasta. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Pyhännän turvevaroja vuosina , 1988, ja Tutkimukset julkaistaan kolmena osaraporttina. Tähän raporttiin on koottu Siikajoen yläosan alueen suot (54 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Suot sijoittuvat kunnan itä- ja pohjoisosaan, ja ne on ryhmitelty vesistöalueittain. Kaikki tulosten tarkastelussa esiintyvät luvut ja keskiarvot koskevat näitä soita. Tutkittu kokonaissuoala Pyhännällä on ha, joten tutkittu suoala on noin 85 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Myöhemmin julkaistavassa Pyhännän turvetutkimusten kolmannessa osassa on yhteenveto turvetuotantoon soveltuvista soista koko kunnan alueelta. Lähes koko kunnan alue on muinaista meren pohjaa. Soistuminen Pyhännällä on alkanut pääosin alueen kohottua merenpinnan yläpuolelle. Pyhännän alueella Litorinameren ylin ranta on noin 100 m meren pinnan yläpuolella. Korkeimman rannan taso on Viitamäessä noin 180 m merenpinnan yläpuolella ja Ahokylässä noin m mpy. Pyhännän rajan läheltä Piippolan soiden turpeista tehdyt radiohiiliajoitukset osoittavat soistumisen alkaneen alueella noin vuotta sitten. Pyhännän kaakkoispuolelta Kiuruveden Kolisevansuolta tehty radiohii- liajoitus taas on 9150 ± 90 B.P. ja korjattu ikä noin B.P. Ancylusjärven ja Yoldiameren raja on siten noin vuotta sitten, joten kunnan kaakkoisosan (Ahokylän itäpuolella) ylimmän rannan yläpuolisilla alueilla soistuminen on voinut alkaa näihin aikoihin tai jo hieman tätä ennen alueen vapauduttua mannerjäästä. Pyhännän Tavastkengän Kurkelanjärvestä otettujen ajoitusnäytteiden ja läheisen Oulujärven jääpeitteestä vapautumisajan (Koutaniemi & Keränen 1983) perusteella on arveltu mannerjään vetäytyneen Tavastkengän alueelta noin BP (Koutaniemi & Keränen 1983, Ikonen & Lappalainen 1976). Raportissa esitettyjen Pyhännän soiden yleisin pohjamaalaji on hiekka, jota on 65 % (pinta-alalla painotettu keskiarvo). Moreenia on 22 %, hietaa 5 % ja hiesua ja savea yhteensä 8 %. Suon pohjalla olevia liejukerrostumia havaittiin noin 5 %:lla tutkitusta pinta-alasta. Yleisin Pyhännän soiden soistumistapa on metsämaan soistuminen. Tämä voidaan päätellä soiden pohjalla tavattavista puupitoisista turvekerroksista. Alueella on kuitenkin paljon myös primäärisesti soistuneita altaita ja jossain määrin myös lampien umpeenkasvun tuloksena syntyneitä soistumia. Useimmat tutkitut suot ovat muodoltaan rikkonaisia, niillä on useita mineraalimaasaarekkeita ja ne liittyvät osin toisiinsa muodostaen verkkomaisen kuvion. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen ilmaston, hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Pyhäntä on suoyhdistymiltään vaihettumisvyöhykkeessä. Suot kuuluvat pääosin Pohjanmaan aapasoiden alaryhmään Suomenselän aapasuot (saraaavat) ja osaksi Pohjanmaan vietto- ja rahkakeitaisiin (Vasander 1998). Suoyhdistymätyypit muodostavat alueella vaihtelevan, mosaiikkimaisen kuvioituksen, sillä suot kehittyvät paikallisten hydrologisten olosuhteiden määrääminä. Tutkimusalueella suoyhdistymät vaihettuvat toisikseen leveässä vyöhykkeessä, eikä eri suoyhdistymien välillä ole mitään selvää rajaa. Useat Pyhännän suot ovat osittain minerotrofista aapasuota, osittain ombrotrofista keidassuota. Suomenselän aapasoille tyypillisiä piirteitä ovat kuivahkot välipintakasvustot, jotka ovat pääosin Sphagnum papillosum -nevoja ja usein niihin liittyy Carex lasiocarpa -välipintajänteitä. Näiden nevojen rimpisyys ja jänteisyys ovat heikosti kehittyneitä. Suon reunoilla esiintyy yleensä tupasvilla-, pallosara- ja nevarämeitä (Ruuhijärvi 1988). Pohjanmaan kermikeitaille on tyypillistä, että ne ovat usein viettäviä eli eksentrisiä, jolloin kuljuissa vallitsevat tavallisesti Scheuchzeria - Sphagnum balticum - kasvustot ja kermeillä yleisiä ovat Sphagnum fuscum ja Empetrun nigrum. Erityisen tyypillisiä tälle suoyhdistymätyypille ovat Sphagnum fuscum -keidassuot (Ruuhijärvi 1988). Pyhännällä suot ovat ojitustoiminnan seurauksena osittain rahkoittuneet, mikä on lisännyt keidassuotyyppisten niukkaravinteisten soiden määrää kunnassa. 83

84 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Yleisimpiä suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 63 % pinta-alasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu havaintojen keskiarvo). Rämetyypeistä yleisimpiä ovat tupasvillaräme, varsinainen sararäme ja isovarpuinen räme. Avosoita eli nevoja on 27 % ja korpia 3 % pinta-alasta. Rimpineva on useimmin esiintyviä nevatyyppi varsinkin luonnontilaisilla alueilla. Ojikkovaiheessa olevaa suota on 21 % tutkitusta suopinta-alasta ja muuttumavaiheessa on 38 %. Luonnontilaisen suon osuus on 34 %. Turvekankaiden ja turvepeltojen osuus on yhteensä 7 %. Ojituksen vaikutuksen alaista suota on havainnoista kaikkiaan 66 %. Turvekerrostumat Pyhännän suot ovat yleensä ohutturpeisia, ja tutkittujen soiden keskisyvyys on vain 1,0 m, kun koko Suomen tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,4 m (Virtanen ym. 2003). Tuotantokelpoisen suon alarajana yleisesti pidettyä 1,5 m aluetta on vain 17 % tutkitusta alasta. Taulukossa 1 on luokiteltu tutkittujen soiden turvemäärät pääturvelajin ja maatuneisuuden mukaan. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen (S) pintaturpeen (H1 4) osuus on 27 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 17 %. Koko turvemäärästä 39 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Taulukko 1. Tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,54 17,55 70,22 96,31 Yli 1 m syvä alue ,00 6,73 42,33 53,06 Yli 1,5 m syvä alue ,43 3,88 31,22 37,53 Yli 2 m syvä alue 907 1,26 1,86 20,53 23,64 Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 53 % ja saravaltaisia 47 %. Pyhännän tutkituista turpeista on tupasvillapitoisia 24 %, puuainespitoisia 20 % ja varpupitoisia 5 %. Yleensä ravinteikkaita saraturpeita tavataan soiden pohjalla ja tupasvillaa sisältävät rahkaturpeet muodostavat suon pintakerroksen. Tällainen kerrosjärjestys on merkkinä turpeen paksuuskasvun kiihtymisestä ja suon pinnan kuivumisesta joko luonnollisesti suon kehityksen tai ojitustoiminnan seurauksena. Soiden kuivuminen ja rahkoittuminen on aiheuttanut soiden pintakerroksissa myös turpeen ph:n laskua. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keskimaatuneisuus on 4,8 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 2,6 ja maatuneemman pohjaosan 5,6. Pyhännän Siikajoen vesistön yläosan alueen soiden turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,1 %. Turpeen kuiva-ainepitoisuus on vastaavasti keskimäärin 100 kg/suo-m 3, vesipitoisuus 89,8 % märkäpainosta ja tehollinen lämpöarvo 21,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % turpeen kuivapainosta. Joidenkin soiden pohjaturpeiden tuhka- ja rikkipitoisuus on korkea. Paikoin myös pinnassa on esiintynyt korkeita tuhkapitoisuuksia. Jokien varsilla sijaitsevien soiden turpeen tuhkapitoisuus voi paikoin olla korkea joen tulvimisesta johtuvan epäorgaanisen aineksen kerrostumisesta johtuen. Muutamalla suolla on turvekerroksesta tavattu rautasaostumia, mikä heikentää oleellisesti turpeen käyttökelpoisuutta turvetuotantoon. Näillä soilla on yleensä myös tavattu korkeita tuhka- ja rikkipitoisuuksia. Tällaisia soita ovat mm. Karjunneva (27), Kirjavaneva (28), Vesikkosuo (49) ja Karmitunneva (53). 84

85 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Pyhännän soilta tuotettu energiaturve käytetään pääasiassa Haapaveden lauhdevoimalassa sekä Kajaanin, Oulun, Kuopion, Ylivieskan ja Kokkolan lämpövoimalaitoksissa. Myös kunnallisissa aluelämpölaitoksissa käytetään Pyhännällä tuotettua turvetta. Tiedot Pyhännän Siikajoen yläosan alueen tuotantoon soveltuvista soista, niiden käyttökelpoisista turvevaroista ja energiasisällöstä on koottu taulukkoon 2. Pyhännällä tutkituista soista turvetuotannossa ovat Konnunsuo ja Lamminneva. Tämän raportin 54 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 27 suolta yhteensä ha (kuva 59). Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 7 suolta yhteensä 264 ha. Koska kasvuturvekerroksen alla on lisäksi energiaturvetta, sisältyy pinta-ala energiaturvetuotantoon soveltuvaan pinta-alaan. Raporttiin tutkitusta suoalasta ( ha) noin 12 % soveltuu turvetuotantoon. Suurimpia turvetuotantoon soveltuvia alueita on Saarinevalla (54) 195 ha, Ruoholamminnevalla (34) 110 ha, Peurasuolla (30) 97 ha, Vorninnevalla (11) 85 ha, Ruostenevalla (31) 80 ha, Suurisuolla (3) 75 ha ja Talasnevalla (18) 70 ha. Kuva 59. Raportissa ilmoitetut turvetuotantoon soveltuvat suot Pyhännällä. 85

86 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Osa soista soveltuu turvetuotantoon yksinään, mutta osa soista on pieniä ja ne voidaan ottaa teolliseen turvetuotantoon vain jonkin toisen suon lisäalueena. Loput soveltuvista soista ovat kooltaan niin pieniä, että ne soveltuvat vain kotitarve- tai pienimuotoiseen turvetuotantoon. Pyhännän Siikajoen yläosan alueen tutkittujen soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on ollut soiden tutkimusaikaisen tilanteen perusteella arvioituna noin 20,82 milj. suo-m 3 eli noin tonnia. Soiden energiasisältö on vastaavasti noin 40,5 milj. GJ eli 11,2 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot. Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Nro Suon nimi Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suom 3 Energiasis. 50 %:n kosteudessa milj. MWh Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m 3 1 Hyvösenneva 42 0,67 0,31 7 0,09 3 Suurisuo 75 1,41 0,69 5 Leskistenneva 5 0,07 0,05 6 Nikuneva 21 0,46 0,26 7 Yrityksenneva 7 0,13 0,08 8 Karjuneva 55 1,60 0,73 9 Hirvineva 27 0,35 0,19 11 Vorninneva 85 1,78 0,91 12 Isoräme * 8 0,10 0,05 13 Paloneva * 34 0,51 0,28 14 Heinäneva 20 0,20 0, ,12 15 Varisneva 24 0,36 0,22 17 Orsiniemenneva 17 0,26 0,17 18 Talasneva 70 0,66 0, ,25 20 Koppeloneva 40 0,60 0,38 21 Lumihyvyys 18 0,20 0, ,09 28 Kirjavaneva 35 0,56 0,30 30 Peurasuo 97 0,65 0, ,82 31 Ruosteneva 80 1,29 0, ,14 34 Ruoholamminneva 110 2,53 1,35 35 Kivineva 63 0,69 0, ,38 44 Maaselänneva * 18 0,31 0,17 46 Sauvasuo 31 0,53 0,31 47 Kotineva * 5 0,07 0,04 49 Vesikkosuo 24 0,46 0,25 53 Karmitunneva 15 0,28 0,15 54 Saarineva 195 4,09 2,09 Yhteensä ,82 11, ,89 *= energiasisältö laskettu näytteiden puuttuessa kunnan keskiarvoja hyväksi käyttäen. 86

87 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Taulukko 3. Pyhännän Siikajokilaakson vesistön yläosan tutkittujen soiden pinta-ala, heikosti maatuneen pintaturvekerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus ja kokonaisturvemäärä. Nro Suon nimi Karttalehti Pintaala ha Pintakerros H1-4S m Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus 1 HYVÖSENNEVA ,3 1,3 5,3 1,54 2 KULJUNNEVA ,3 0,7 4,8 0,25 3 SUURISUO ,1 1,6 4,8 2,49 4 ISORÄME ,2 0,8 4,8 0,57 5 LESKISTENNEVA ,2 0,7 4,9 0,72 6 NIKUNEVA ,1 1,9 5,1 0,62 7 YRITYKSENNEVA ,3 1,0 4,9 0,30 8 KARJUNEVA ,3 1,7 4,8 2,27 9 HIRVINEVA ,2 0,9 5,2 2,30 10 PORRASRÄME ,2 0,8 5,3 0,39 11 VORNINNEVA ,2 1,5 4,4 2,94 12 ISORÄME ,2 0,8 4,9 1,59 13 PALONEVA ,3 1,1 5,2 1,50 14 HEINÄNEVA ,4 1,3 4,6 2,40 15 VARISNEVA ,1 0,9 4,9 1,55 16 KUURARÄME ,3 0,6 4,2 0,57 17 ORSINIEMENNEVA ,4 0,9 4,8 1,32 18 TALASNEVA ,4 1,2 5,2 2,71 19 KIRJAVANEVA ,2 0,7 5,0 0,59 20 KOPPELONEVA ,3 0,8 4,8 3,03 21 LUMIHYYVYS ,3 0,8 5,1 2,25 22 KANSANOJANSUO ,2 0,8 4,8 1,07 23 KANSANNEVA ,2 1,3 4,4 4,86 24 LÖYTÖNEVAT ,2 0,7 5,1 4,22 25 KURKINEVA ,2 0,9 4,1 1,89 26 SAMMAKKOSUO ,1 0,8 5,8 0,36 27 KARJUNNEVA ,1 0,7 5,7 0,83 28 KIRJAVANEVA ,1 1,0 5,1 1,38 29 AIDANPÄÄRÄME ,4 0,7 3,7 0,47 30 PEURASUO ,4 0,9 4,5 5,82 31 RUOSTENEVA ,3 1,1 5,3 3,29 32 RYTISALMI ,1 0,7 5,3 0,34 33 KATAJANEVA ,2 0,8 5,3 0,67 34 RUOHOLAMMINNEVA ,3 1,6 4,7 4,58 35 KIVINEVA ,5 1,2 4,6 2,35 36 LUMMERÄME ,1 0,6 5,4 0,17 37 LUMMENEVA ,3 0,7 4,7 2,17 38 ISONKIVENNEVA ,2 0,5 4,9 0,51 39 KINKERISAARENNEVA ,2 0,8 5,2 1,71 40 HOIKKANEVA ,3 0,7 4,9 0,95 41 HAAPOSUO ,1 0,6 4,8 1,23 42 KALLIONEVA ,4 0,7 4,5 1,55 43 KONTIONEVA ,4 0,8 4,3 0,90 44 MAASELÄNNEVA ,3 0,7 3,9 2,01 45 MARRONNEVA ,2 0,6 4,7 1,65 46 SAUVASUO ,3 0,9 5,0 1,66 47 KOTINEVA ,1 0,7 5,4 1,00 48 MYLLYNEVA ,1 0,5 4,8 0,72 49 VESIKKOSUO ,2 1,6 5,1 2,08 Turvemäärä milj. suo-m 3 87

88 Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen Nro Suon nimi Karttalehti Pintaala ha Pintakerros H1-4S Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m 3 m 50 POHJOISRÄME ,3 0,6 4,6 0,37 51 NURMILAMMINNEVA ,2 0,6 5,0 0,66 52 KOTINEVA ,2 0,7 4,9 1,19 53 KARMITUNNEVA ,2 1,0 5,4 3,47 54 SAARINEVA ,3 1,5 4,7 8,29 YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN ,3 1,0 4,8 96,31 Kasvu- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi sopiva turve on soiden vaaleaa, heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta. Raportin soissa on kasvuja ympäristöturvetta kaikkiaan noin 264 hehtaarin alueella yhteensä n. 1,89 milj. suo-m 3 eli keskimäärin 0,7 metrin kerros tuotantokelpoisella alueella. Useimmiten Pyhännällä on kerros kasvuturpeen raaka-ainetta energiakäyttöön sopivan turpeen päällä. Soidensuojelu Pyhännällä on useita osittain tai kokonaan Natura ohjelmaan kuuluvia soita. Laajin näistä suojelualueista on Kansannevan-Kurkinevan-Muurainsuon Natura 2000 alue (1659 ha). Huomattava on myös Kinkerisaarennevan (39) vanhojen metsien suojelualue (134 ha). Tutkituista soista ovat osit- tain tai kokonaan Natura 2000 ohjelmassa Hirvineva (9), Koppelonneva (20), Lumihyvyys (21), Kansanojansuo (22), Kansanneva (23), Löytönevat (24), Kurkineva II (25), Peurasuo (30), Isonkivenneva (38), Kinkerisaarenneva (39), Hoikkaneva (40) ja Sauvasuo (46). Kiitokset Pyhännän turvetutkimusten maastot istä ovat vastanneet erikoistutkijat Kimmo Virtanen ja Markku Mäkilä. Tutkimuksia maastossa ovat edellisten lisäksi tehneet geologi Matti Maunu, tutkimusassistentti Teuvo Herranen, kausiapulaiset Oiva Lämsä ja Rauno Malinen sekä työnjohtaja Reijo Rantapelkonen, Linjoitus-, syvyyspliktaus-, vaaitus-, näytteenottoja kairaustyöstä on viimeksi mainitun lisäksi vastannut tutkimustyöntekijä Paavo Lippo. Tutkimusaineiston jatko käsittelyssä ovat olleet mukana tutkija Onerva Valo ja tutkimusavustaja Heikki Kujala. Laboratorio näytteet analysoi laboratoriomestari Seija Parviainen ja laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari GTK:n Kuopion turve laboratoriossa. Profiili kuvien ja suokarttojen piirtämisestä ovat vastannut kartan piirt jät Ritva Jokisaari ja Riitta Turunen. Raportin on tarkas tanut erikoistutkija Jukka Turunen ja taittanut Edita Prima Oy. Tekij t esitt vät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille 88

89 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/ s. Ikonen, L. & Lappalainen, E Pyhäntä, Tavastkenkä, Kurkelanjärvi sarja. Ajoitusnäytteiden selostusteksti. Geologian tutkimuskeskus. Korpijaakko, M Uusi kairatyyppi tilavuustarkkojen turvenäytteiden ottamiseen. Suo 32 (1), 7-8. Koutaniemi, L. & Keränen, R Lake Oulujärvi, main Holocene developmental phases and associated geomorphic events. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 135. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia. 48 p. KTM, Energiaosasto Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus. Työryhmän raportti. Lappalainen, E., Sten, C.-G.,Häikiö, J Turvetutkimus ten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. Opas n:o 12, 62 s. Ranta, H. (toim.) Ympäristölainsäädäntö Talentum Media Oy s. Ruuhijärvi, R Suomen kasvillisuuden pääpiirteet : Suokas villisuus. Suomen kartasto. Vihko 141 Kasvillisuus ja kasvisto Savolainen, J. (toim.) 1997a. Luonnonsuojelulaki perusteluineen. Lakikokoelma. Savolainen, J. (toim.) 1997b. Metsälaki perusteluineen. Lakikokoelma. Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti s. Tomppo, Erkki; Katila, Matti; Moilanen, Juhani; Mäkelä, Helena; Peräsaari, Jouni Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja ; 4B (1998):, 839 s. ISSN Turveteollisuusliitto Kasvuturpeen laadunmääritysohje. Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Vasander, H.(toim.) Suomen suot. Suoseura ry, 168 s. Virtanen, K Lentomittausten gamma-aineisto - Menetelmä arvioida turvekerrostumien paksuutta. Suo ja tur ve 3/97. s liitteet. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti s., 7 liitettä. Virtanen, K. & Hirvasniemi, T Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 379, 45 s. 89

90 LIITE 1 PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT Suon nimi KL Raportti Ahmonsuo III Aidanpääräme I Haaposuo I Haaraneva II Hangasneva II Harakkaneva III Havukkaneva III Heinäneva II Heinäneva I Hirvineva I Hirvenneva II Hoikkaneva I Huhmarkangas II Hyvösenneva I Iso Hangasneva II Isolehdonsuo II Iso Mätässuo III Isonkivenneva I Isoräme I Isoräme I Istuinkivenräme III Jokineva II Joutensuo II Jälsneva III Kallioneva I Kansanneva I Kansanojansuo I Karjuneva I Karjunneva I Karkusaarenneva III Karmitunneva I Katajaneva I Kenkäsaarenneva II Kerosenkangas II Kinkerisaarenneva I Kirjavaneva I Kirjavaneva I Kivenneva III Kivineva I Kivineva II Koivikonneva II Kokkosuo II Konnunsuo III Kontioneva I Koppeloneva I Kotakankaansuo II Kotineva I Kotineva I

91 Suon nimi KL Raportti Kotineva II Kuljunneva I Kuohuneva II Kurkineva II Kurkineva I Kurkisuo III Kuuraräme I Kydönniitty III Kärppineva II Lamminneva III Lassinahonkangas II Lautasaarenneva III Lehdonneva III Leppikankaansuo II Leppineva III Leskistenneva I Liejuneva II Lumihyyvys I Lummeneva I Lummeneva III Lummeräme I Luotakkoneva II Lähdeneva II Löytönevat I Maaselänneva I Maaselänsuo III Marronneva I Muurainsuo II Myllyneva I Mölkänräme III Niemelä II Nimettömänneva III Nikuneva I Nurmilamminneva I Omenasaarenneva III Orsiniemenneva I Oulaistenneva II Pahaneva II Pahanpuronräme III Pajusuo III Paloneva I Patasuo II Peurasuo I Pienenmäenneva II Pieni Mätässuo III Pihlajaneva II Pilpanneva II Pilpansuo III Pohjoisräme I Porrasräme I Puronneva II

92 Suon nimi KL Raportti Ranisuo III Rikkaneva III Rimminneva II Rujanneva II Ruoholamminneva I Ruosteneva I Ruuhikankaansuo II Ruunakorpi II Rytisalmi I Saarineva I Sammakkoneva III Sammakkosuo I Sauvasuo I Siltaräme II Soidinmaa II Sotapuronniitty II Suurisuo I Syrjäkangas II Talasneva I Talvineva II Tattarineva II Teerisuo III Teerisuo III Teerisuo III Teeripuronsuo III Tynnyrisuo III Tölpänneva II Varisneva II Varisneva I Vesikkosuo I Veteläsuo II Vorninneva I Vyöahonneva II Väliräme III Yrityksenneva I Yrkönneva II

93 LIITE 2

94 LIITE 3 Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat: I Avosuot II Rämeet 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme LR 2. Rimpiletto RIL 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Rimpineva RIN 5. Tupavillaräme TR 6. Lyhytkortinen neva LKN 6. Pallosararäme PSR 7. Kalvakkaneva KN 7. Korpiräme KR 8. Silmäkeneva SIN 8. Kangasräme KGR 9. Rahkaneva RN 9. Isovarpuräme IR 10. Luhtaneva LUN 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneet suotyypit 1. Lettokorpi LK 1. Ojikko OJ 2. Koivuletto KOL 2. Muuttuma MU 3. Lehtokorpi LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Kangaskorpi KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Varsinainen korpi VK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Nevakorpi NK 7. Varputurvekangas VATK 8. Rääseikkö RAK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijät 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Rahkasaraturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Sararuskosammalturve CB 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP

95 LIITE 4 (1)

96 LIITE 4 (2)

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 318 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT OSA 1 Abstract : The mires and peat reserves in the municipality of Piippola,

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Piippola, Central Finland Part 2

PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Piippola, Central Finland Part 2 Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 344 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 344 PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 361 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Merijärvi,central

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 417

Turvetutkimusraportti 417 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 417 2011 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 2 Abstract: The peatlands,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN Itä-Suomen yksikkö/länsi-suomen yksikkö Turvetutkimusseloste 115/2008 17.12.2008 Kuopio/Kokkola KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosasto Turveraportti 211 Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA 1985 Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 Rovaniemi 1988 Muurinen Tapio.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 450

Turvetutkimusraportti 450 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON

ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 243 Timo Suomi ILOMANTSISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON OSA II Abstract : The mires and their potentialities in peat production

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232. Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 232 Jukka Leino HANKASALMELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1989 Leino.Jukka 1989. Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, OSA VIII - P. Hänninen ja A. Hyvönen, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, OSA VIII - P. Hänninen ja A. Hyvönen, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 240 Pauli Hänninen ja Arto Hyvärinen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa Vili Kuopio 1990 PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, OSA VIII - P. Hänninen ja A. Hyvönen, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1990

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen

HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 257 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 Abstract : The mires and peat reserves of the commune of Haapavesi.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 411

Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 2010 Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino GEOLOGIAN

Lisätiedot

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä P13,6/80/16 Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä Espoo 1980 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 266 Ari Luukkanen ja Heimo Porkka RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract : The mires and peat reserves

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 392

Turvetutkimusraportti 392 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 392 2009 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 10 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 366 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 10 Abstract: The mires

Lisätiedot