KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 5. Abstract: The mires and peat reserves of Kiuruvesi Part 5

Transkriptio

1 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 346 GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Report of Peat Investigation 346 KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT OSA 5 Abstract: The mires and peat reserves of Kiuruvesi Part 5 Espoo

2 Luukkanen Ari Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 346, 69 sivua, 56 kuvaa, 9 taulukkoa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuonna 2000 Kiuruveden kunnan alueella 35 suota yhteispinta-alaltaan ha. Tämä on noin 11 % kunnan koko suoalasta. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin 27,3 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,1 m, josta heikosti maatuneen rahkaturpeen osuus on 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 240 ha. Sen turvemäärä on 23 % koko tutkitun alan turvemäärästä. Turpeista on saravaltaisia 65 %, rahkavaltaisia 33 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Luonnontilaisen suon osuus on 3 % suotyyppihavainnoista pinta-alalla painotettuna. Runsas kolmannes tutkituista soista on rämeitä. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89,5 % märkäpainosta, kuiva-aineen määrä 96 kg/m 3 ja rikkipitoisuus 0,20 % kuivapainosta. Energiaturpeeksi soveltuvan kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/ kg. Tutkituista soista 29 soveltuu energiaturvekäyttöön. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 517 ha. Käyttökelpoiset turvevarat tällä alueella ovat noin 7,35 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa noin 3,7 milj. MWh. Kuudella suolla on tuotantoon soveltuvaa, heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tätä turvetta on 24 ha:n alueella noin 0,16 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turvevarat, energiaturve, Kiuruvesi Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gsf.fi ISB ISS

3 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Luukkanen Ari Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 The mires and peat reserves of Kiuruvesi, Part 5. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 346, 69 pages, 56 figures, 9 tables and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Kiuruvesi in Thirty five mires covering hectares were studied. This is about 11 % of the total peatland area in Kiuruvesi. The mires studied contain a total of 27.3 million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 1.1 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer which averages 0.2 m in thickness. The mean humification degree of peat is 5.1. The area deeper than two meters covers 240 hectares and contains 23 % of the total quantity of peat. Sixtyfive per cent of the peat is Carex predominant, 33 % Sphagnum predominant and 2 % Bryales predominant. Virgin peatland covers 3 % of the total peatland area. Bogs cover one third of the surveyed peatland area. The average ash content of energy peat is 5.0 % of dry weight. The water content of energy peat is 89.5 % of wet weight. The average dry bulk density of energy peat is 96 kg per m 3 in situ and sulfur content 0.20 % of dry weight. The average effective caloric value of dry energy peat is 21.3 MJ/kg. Twentynine of the investigated mires are suitable for energy peat production. The total area suitable for energy peat production is 517 hectares. The amount of mineable energy peat is some 7.35 million m 3 in situ. The energy content at 50 % moisture content is about 3.7 million MWh. Six bogs covered 24 hectares have weakly decomposed mineable surface peat. The amount of that peat is some 0.16 million m 3 in situ. Key words: mire, bog, peat reserves, energy peat, Kiuruvesi Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI KUOPIO ari.luukkanen@gsf.fi 3

4 4

5 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO... 7 TUTKIMUSMEETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 7 AIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOITIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Suurisuo Kunnassuo Vaakssuo-Siltasuo Matinlampi Muurainsuo Kylmälahti Tervasuo Ilvessuo Lamminsuonlampi Kalettomanlampi Löytösuo Pirttisuo Ohtasuo Muuraissuo Pattosuo Kokkosuo Välisuo Kukonaro Virosensuo Isoräme Liisteräme Mätässuo Salosuo Koivuräme Kukkaroräme Tuohisuo Riidansuo Kangaslamminsuo Ohensuo Kylmäniitty Saarisuo Jokihaaransuo Keltasuo Lahnasensuo Puukkosuo TULOSTE TARKASTELUA Suot ja soistuminen Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Soidensuojelu Kiitokset KIRJALLISUUTTA LIITTEET 5

6 6

7 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 JOHDATO Kiuruvesi kuuluu maakunnallisesti Ylä-Savoon, rajanaapureinaan Vieremä, Sonkajärvi, Iisalmi, Pielavesi, Pyhäsalmi ja Pyhäntä. Kiuruvedellä on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan luetteloitu yli 20 ha:n suuruisia suokuvioita 282 kpl (Lappalainen & al. 1980). Geologista suota (turvetta yli 30 cm) näissä on yhteensä ha. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Kiuruveden turvevaroja ensimmäisen kerran vuosina 1984 ja 1987 (Luukkanen ja Porkka 1988). Tämän jälkeen vuonna 1990 (Luukkanen ja Porkka 1993) sekä vuosina ja 1998 (Luukkanen 2001) ja vuonna 1999 (Luukkanen 2002). Ensimmäiseen raporttiin sisältyi 21 suota, toiseen 24, kolmanteen 26 ja neljänteen 34 suota. Tähän raporttiin on koottu vuonna 2000 kartoitetut 35 suota yhteispinta-alaltaan 2812 ha (kuva 1). Tämä on noin 11 % kunnan geologisesta suoalasta. Kiuruvedellä on vuoteen 2000 mennessä tutkittu runsaat ha suota. Tämä on noin 67 % Kiuruveden geologisesta suoalasta. Tutkittuja soita on kaikkiaan 140 kpl. Kiuruveden turvetutkimukset ovat osana Geologian tutkimuskeskuksen tekemästä valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoituksesta. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maaja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Alueen turvetutkimukset ovat myös osana, nyt jo päättyneessä GTK:n ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä tehdyssä maaperäkartoituksessa. Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus tutkituista soista ja arvio hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten tarkasteluosa. Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Kuopion yksikössä. TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Stén & Häikiö 1984). Suot tutkittiin, lähes poikkeuksetta linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja pisteitä, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuudet 50 metrin välein. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Suon kasvukerroksesta havainnoitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa. äytteistä määritettiin GTK:n Geopalvelukeskuksen (GPK) geolaboratoriossa Kuopiossa turpeen happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ± 25 0 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ). Samalla analysoitiin, osasta näytteistä rikkipitoisuus LECO SC-32 rikkianalysaattorilla hiili- ja typpipitoisuus LECO CHanalysaattorilla. Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita (menetelmänä 503P) kuningasvesiuutolla + 90 o C:ssa ICP- tekniikalla. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, La, Mg, Mn, Mo, a, i, P, Pb, S, Sb, Sn, Sr, Ti, V, ja Zn. 7

8 Kiuruvedellä vuonna 2000 tutkitut suot Kiuruvesi Tutkitut suot Valuma-alue Tiet km Rautatie Joet Järvet Suot Kuva 1. Kiuruvedellä vuonna 2000 tutkitut suot Suurisuo 107. Kunnassuo 108. Vaakssuo 109. Matinlampi 110. Muurainsuo 111. Kylmälahti 112. Tervasuo 113. Ilvessuo 114. Lamminsuonlampi 115. Kalettomanlampi 116. Löytösuo 117. Pirttisuo 118. Ohtasuo 119. Muuraissuo 120. Pattosuo 121. Kokkosuo 122. Välisuo 123. Kukonaro 124. Virosensuo 125. Isoräme 126. Liisteräme 127. Mätässuo 128. Salosuo 129. Koivuräme 130. Kukkaroräme 131. Tuohisuo 132. Riidansuo 133. Kangaslamminsuo 134. Ohensuo 135. Kylmäniitty 136. Saarisuo 137. Jokihaaransuo 138. Keltasuo 139. Lahnasensuo 140. Puukkosuo 8

9 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 2. 9

10 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. Merkkien selite liitteessä 2. 10

11 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 AIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa. Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan suppean kuvauksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, suokartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Tässä raportissa olevat suokohtaiset tutkimuspistekartat ovat kaikki mittakaavassa 1:20 000, poikkeuksena Pattosuo (1:30 000). Poikkileikkauskuvilla selvennetään turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käy ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, suotyypit ja lieko-osumat (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atktulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Samaan karttaan, yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi eri tietoa. ARVIOITIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H 5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m, se soveltuu käytettäväksi ympäristöturpeena. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H 1-4 ) rahkavaltaista turvetta. Ohut heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen ja voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Turpeiden ja soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen. Tuhka- ja rikkipitoisuuden osalta on sovellettu jyrsin- ja palapolttoturpeille asetettuja laatuvaatimuksia (liite 3). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty noin 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta tuotetaan nykyisin vieläkin matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Käyttökelpoisen, ympäristöturpeena tuotettavan turpeen vähimmäissyvyytenä on pidetty 0,6 metriä. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. 11

12 TUTKITUT SUOT 106. Suurisuo Suurisuo (kl ) sijaitsee 5 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääasiassa matalapiirteisiin moreenikankaisiin. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen virtaavaan valtaojaan, jota pitkin edelleen iemisjärveen. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja kuivatusvaikeuksia ei ole. Suurisuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Hautajärven - Kilpijärven alueeseen (4.551). Tutkimuspistetiheys on 6,2 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 50 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n aluetta 13 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha (kuva 4). Lähes puolet suosta on turvekangasta. Rämeiden osuus on 39 % ja korpien 15 %. Puolukkaturvekangas on yleisin turvekangastyyppi (kuva 5). Suon eteläosassa on runsaasti tupasvillarämeen muuttumaa. Turpeesta on 57 % rahkavaltaista. Saraturpeen osuus on 41 % ja ruskosammalvaltaisen 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 23 % ja tupasvillarahkaturve (ErS-t) 15 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 %, varpuainesta sisältävien 16 % ja puun jäännöksiä sisältävien 12 %. Koko turvekerrostuman keski- Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla. 12

13 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 maatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja on kohtalaisesti syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Kaksi kolmasosaa suon pohjasta on moreenia. Hiesun osuus pohjamaalajeista on 18 %. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,0 % ja rikkipitoisuus keskimäärin 0,18 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on korkea, keskimäärin 118 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 22,2 MJ/kg. Suurisuon pinta- ja pohjaturpeita edustavien näytteiden alkuainepitoisuuksia on esitetty taulukossa 1. Pintaturve on heikosti maatunutta rahkaturvetta (S-t) ja pohjaturve keskinkertaisesti maatunutta korteruskosammalsaraturvetta (EqBC-t). Molempien turvenäytteiden tuhkapitoisuudet ovat suhteellisen alhaiset. äytteiden sekä ravinnealkuaineiden että raskasmetalleiden pitoisuudet ovat turpeelle jokseenkin normaaleja (Virtanen ja Herranen 1986). Pintaturpeen lyijypitoisuus (Pb) on hieman koholla. Ravinteista kaliumin (K) pitoisuus on myös lievästi kohonnut (taulukko1). Suurisuon keskiosassa on kahden hehtaarin alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin suo-m 3. Energiatuotantoon soveltuvaa turvetta on 17 ha:n alueella noin 0,17 milj. suo-m 3. Suon keskiosassa sijaitsevista kolmesta pitkästä altaasta on aikoinaan nostettu rahkavaltaista turvetta. Kuva 5. Suurisuon keskiosaa, jossa puolukkaturvekangasta on kunnostusojitettu. Ojan penkalla liekojen määrä on huomattavan suuri. Kuvanottopaikalla on turvetta 2,0 m (kuva ). 13

14 Taulukko 1. Suurisuon pinta- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia pisteeltä A 600. äytepiste A 600 Syvyys 0-30 cm cm Turvelaji S-t Eq BC-t Maatumisaste (H) 3 6 ph 3,0 3,7 Vesipitoisuus % 82,7 89,1 Tuhkapitoisuus % 2,6 3,4 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg alle 1 2,3 Cr mg/kg 1,7 7,0 Cu mg/kg alle 5 21,8 Fe % 0,15 0,59 K mg/kg Mg mg/kg Mn mg/kg 20,1 42,9 i mg/kg alle 2 8,7 P mg/kg Pb mg/kg 23,3 alle 5 S % 0,14 0,22 Zn mg/kg 16,7 1, Kunnassuo Kunnassuo (kl ) sijaitsee 22 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen, Pihlajamaan kylätaajaman länsipuolella. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreeniselänteisiin. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon virtaavaan valtaojaan, josta edelleen Remesjokeen. Suo on ojitettu. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Kunnassuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Osmanginjärven-Jylängönjoen alueeseen (4.562). Tutkimuspistetiheys on 9,3 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 44 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 25 ha, yli 1,5 m:n aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta 10 ha (kuva 6). Tutkimuspisteistä on 64 % rämeellä, 23 % turvekankaalla ja 7 % turvepellolla. Suon etelä- ja keskiosissa on runsaasti tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumia. Riippasara kasvaa kostealla sararämeellä (kuva 7). Ruohoheinäturvekangasta on suon keskiosan laiteilla. Suon keskiosassa on turvepelto, jonka laidalla on komea kulleroesiintymä (kuva 8). Turpeesta on 62 % saravaltaista ja 38 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 34 % ja tupasvillarahkaturve (ErS-t) 13 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 27 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Puolet suon pohjamaalajista on hietaa. Hieta - alue sijoittuu sekä suon etelä- että pohjoisosaan. Hiekkaa on neljännes ja moreenin osuus on 15 %. Tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä on otettu usealta eri pisteeltä liittyen pääasiassa gradu-työhön (kuva 9) (Putkinen 2002). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,6 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 84 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg. Kunnassuon eteläosan pinta- ja pohjaturpeita edustavien näytteiden alkuainepitoisuuksia on taulukossa 2. Pintanäyte on lähes maatumatonta rahkaturvetta (S-t) ja pohjanäyte heikosti maatunutta korterahkasaraturvetta (EqSC-t). Turpeiden tuhkapitoisuus on normaali. 14

15 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Kunnassuolla. Kuva 7. Riippasara (Carex magellanica) on pienehkö löyhästi mätästävä sarakasvi, jonka 3-4 tähkäisessä latvakukinnossa on alinna 2 tai 3 riippuvaa emitähkää. Ylinnä on yksi hoikka hedetähkä. Riippasara on märkien suoniittyjen ja rämeiden sekä avosoiden monivuotiskasvi (kuva Ari Luukkanen). 15

16 Turpeiden ravinnealkuaineiden ja raskasmetallien pitoisuudet ovat melko normaaleja vaikkakin suo sijaitsee Kiuruveden mustaliuskealueella. Ainoastaan pintaturpeen lyijy (Pb) ja pohjaturpeen mangaani (Mn) ovat lievästi koholla. Pohjaturpeen fosforin (P) pitoisuus on myös lievästi kohonnut (taulukko 2). Kunnassuolla on 7 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin suo-m 3. Lisäksi suolla on 16 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,17 milj. suo-m 3. Kuva 8. Kullero (Trollius europaeus) on leinikkikasveihin kuuluva rehevien lehtojen ja ravinteikkaiden metsäisten soiden kasvi, joka on hanakasti siirtynyt ihmisen muokkaamille paikoille. Sen kansan käyttämiä nimiä ovat mm. juhannuskukka, kulkuskukka, pulpukka ja mäkiulpukka (kuva ). 16

17 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Kuva 9. äytteenottoa Kunnassuon turvepellolla tilavuustarkalla mäntäkairalla. äytettä ottamassa työnjohtaja Reijo Rantapelkonen sekä pyhäjärveläiset Markku Jauhiainen ja Heikki Ryynänen (kuva ). äytepiste B 100 Syvyys 0-30 cm cm Turvelaji S-t Eq SC-t Maatumisaste (H) 2 4 ph 2,9 4,7 Vesipitoisuus % 92,2 92,0 Tuhkapitoisuus % 4,0 6,6 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg alle 1 1,1 Cr mg/kg 1,6 8,1 Cu mg/kg alle 5 8,5 Fe % 0, 17 1, 95 K mg/kg 183 alle 100 Mg mg/kg Mn mg/kg 5,5 217 i mg/kg alle 2 3,5 P mg/kg Pb mg/kg 19 alle 5 S % 0,19 0,18 Zn mg/kg 6,7 1,5 Taulukko 2. Kunnassuon pinta- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia pisteeltä B

18 108. Vaakssuo-Siltasuo Vaakssuo-Siltasuo (kl ) sijaitsee 14 km Kiuruveden keskustasta länteen Iisalmi-Ylivieska rautatien kahden puolen. Suo rajoittuu etelässä jyrkkäpiirteiseen iskanmäkeen ja muualla mataliin moreeniselänteisiin. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itäkoilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen Osmankisuolle ja sieltä Hanhisuon kautta Hanhilampeen (115,7 m mpy). Hanhilammesta lähtevä Hanhipuro laskee koilliseen Korpijokeen. Suo on ojitettu ja kuivatusvaikeuksia ei ole. Vaakssuo - Siltasuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Tutkimuspistetiheys on 1,1 kpl/10 ha. Eteläisemmällä Vaakssuon alueella on 20 ha turvetuotantoalue. Suoalueen kokonaispinta-ala on 205 ha, mistä yli metrin syvyistä 75 ha, yli 1,5 m:n aluetta 39 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha (kuva 10). Tutkimuspisteistä on 35 % rämeellä, 30 % turvekankaalla, 26 % jyrsinturpeen nostoalueella ja 8 % turvepellolla. Suon pohjoisosassa, Siltasuon alueella on varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa. Suon laitamien turvekankaat ovat pääasiassa ruohoheinäturvekangasta, jolla kasvaa mm. isotalvikkia (kuva 11). Turvepeltoa on Vaakssuon itä- ja länsilaidalla. Turpeesta on 69 % rahkavaltaista, 30 % saravaltaista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 22 %, sararahkaturve (CS-t) 16 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 14 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 36 % ja puun jäännöksiä sisältävien 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan H 6,2. Liekoja on kohtalaisesti. Erittäin runsaasti niitä esiintyy syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (44 %) ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,5 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on korkea, keskimäärin 110 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,3 MJ/kg. Vaakssuo - Siltasuolla on 35 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,49 milj. suo-m 3. Tällä hetkellä turvetuotannossa olevan alueen keskisyvyys on vain 0,6 m. 346 Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Vaakssuo-Siltasuolla. 18

19 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Kuva 11. Isotalvikilla (Pyrola rotundifolia) on nahkamaiset lehdet, jotka säilyvät vihreinä yli talven. Kasvin varsi on cm pitkä ja joskus punertava. Isotalvikki viihtyy tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä sekä lehdoissa ja rehevissä korpityypin metsissä (kuva ) Matinlampi Matinlampi (kl ) sijaitsee 24 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen Koivujärven länsirannalla. Suo rajoittuu jyrkkäpiirteisiin moreenimuodostelmiin. imeä vailla olevasta suosta on käytetty nimeä Matinlampi suolla sijaitsevan Matinlammen johdosta Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää eteläkaakkoon. Keski- ja pohjoisosien vedet virtaavat suon itäreunalla sijaitsevan Matinlammen (135,1 m mpy) kautta itään Koivujärveen (130,7 m mpy). Eteläosan vedet laskevat suon eteläpuolella sijaitsevaan Pikku - Paskoon (133,9 m mpy), josta edelleen kaakkoon Koivujärveen. Suo on ojitettu. Suon koillisnurkassa sijaitseva Matinlampi vaikeuttaa alueen kuivatusta. Matinlampi kuuluu Sulkavanjoen vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Tutkimuspistetiheys on 9,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 25 ha, yli 1,5 m:n aluetta 13 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha (kuva 12). Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä. Turvekankaiden osuus on 24 % ja korpien 16 %. Tupasvillarämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi. Ruohoheinäturvekangasta on runsaasti suon reunamilla. Suon keskiosassa on rahkarämeen 19

20 muuttumaa. Pienialainen pirunpelto on suon pohjoisosassa. Turpeesta on 57 % rahkavaltaista ja 43 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 21 %, tupasvillarahkaturve (ErS-t) 14 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 11 %. Suon keskiosassa on runsaan puolen metrin paksuinen, heikosti maatunut tupasvillarahkakerros. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 35 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 21 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Liekoja on vähän. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Suon matalien reunaosien pohjamaalajina on moreeni. Matinlammen ympäristössä suon pohjalla on liejua ja järvimutaa paksuimmillaan 1,5 metriä. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,3 %. Energiatuotantoon soveltuvan turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,4 %. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,21 % ja energiatuotantoon soveltuvan osan 0,19 %. Kuivaaineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 116 kg/ m 3 ja energiatuotantoon soveltuvan turpeen 128 kg/m 3. Kuiva-aineen määrä on huomattavan korkea (keskimäärin 154 kg/m 3 ) heti pintakerroksen alla (0,3-0,7 m syvyydessä), keskinkertaisesti maatuneessa tupasvillarahkaturvekerrostumassa. Kuivan energiatuotantoon soveltuvan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,4 MJ/kg. Matinlammella on runsaan hehtaarin alueella ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin 7500 suo-m 3. Energiatuotantoon soveltuvaa turvetta on 9 ha:n alueella noin 0,11 milj. suo-m 3. Matinlammen läheisyys vaikeuttaa kuivatusta. Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Matinlammella. 20

21 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Muurainsuo Muurainsuo (kl ) sijaitsee 11 km Kiuruveden keskustasta koilliseen. Suo on moreenisaarekkeiden ympäröimä ja sen korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Luupuveteen (126,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Muurainsuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Luupuveden alueeseen (4.572). Tutkimuspistetiheys on 10,4 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 23 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha (kuva 13). Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Muurainsuolla. Tutkimuspisteistä on 65 % rämeellä, 28 % turvekankaalla ja 7 % korpityypin soilla. Lähes puolet suotyyppihavainnoista on tupasvillarämeen muuttumaa. Tupasvillarämeen muuttumalla kasvaa paikoitellen runsaasti hillaa. Hyvin kuivahtaneilla ojanpenkoilla kasvaa punatorvijäkälää. Suon pohjoispäässä on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Suon laiteilla on puolukkaturvekangasta ja kangaskorven muuttumaa. Turpeesta on puolet rahka- ja puolet saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) 38 %, tupasvillarahkaturve (ErS-t) 14 % ja sararahkaturve (CS-t) 10 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 % ja varpuainesta sisältävien 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on runsaasti ja erittäin suuri niiden määrä on syvyysvälillä 1,1-1,5 m. oin puolet suon pohjasta on moreenia. Hiedan osuus on neljännes. Liejua on ohuelti suon syvänteissä. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Lisäksi on otettu mustaliusketutkimuksiin liittyviä Gradu-näytteitään suon pinta- ja pohjakerroksista koko suoaltaan pituudelta (Putkinen 2002). Tuhkapitoisuus on varsinaisen näytepisteen turpeilla alhainen, keskimäärin 2,2 %. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on korkea, keskimäärin 114 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on myös korkea, varsinkin hyvin maatuneessa kerrostumassa. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,5 MJ/kg. Muurainsuon pinta- ja pohjaturpeita edustavien 21

22 näytteiden alkuainepitoisuuksia (mg/kg tai %:na) on esitetty taulukossa 3. Pintaturve on heikosti ja pohjaturve hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Turpeiden tuhkapitoisuus on alhainen. Muurainsuo sijaitsee Kiuruveden mustaliuskealueella (Satu Putkinen 2002). Turpeiden alkuainepitoisuudet ovat muuten normaaleja paitsi pintaturpeen kaliumin (K) pitoisuus, joka on kohtalaisen korkea (taulukko 3). Muurainsuolla on 9 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,12 milj. suo-m 3. Suon pinnalla on vajaan 3 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin suo-m 3. Tämä turve soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi. Suon pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros hyvin maatunutta turvetta, joka saattaa soveltua kylpyturpeeksi Taulukko 3. Muurainsuon pinta- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia pisteellä A 400. äytepiste A 400 Syvyys 0-30 cm cm Turvelaji Er S Er CS-t Maatumisaste (H) 2 7 ph 3,0 3,6 Vesipitoisuus % 92,3 88,7 Tuhkapitoisuus % 1,8 2,4 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg alle 1 1,8 Cr mg/kg 1,8 2,6 Cu mg/kg alle 5 alle 5 Fe % 0,06 0,39 K mg/kg 966 alle 100 Mg mg/kg Mn mg/kg 22,0 26,8 i mg/kg alle 2 4,2 P mg/kg Pb mg/kg 12,1 alle 5 S % 0,09 0,18 Zn mg/kg 22,6 2, Kylmälahti Kylmälahti (kl ) sijaitsee 23 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen Koivujärven luoteispäässä. Muualta suo rajoittuu moreenialueisiin. imeä vailla olevasta suosta on käytetty nimeä Kylmälahti läheisen Kylmälahden talon ja läheisen Koivujärven Kylmälahden johdosta. Suota ei ole vaaittu mutta sen korkeus merenpinnasta on noin m. Pinta viettää maljamaisesti kohti kaakkoa. Vedet laskevat suon keskiosan halki kaakkoon virtaavaan Tikkasenjokeen ja sitä pitkin edelleen Koivujärveen (130,7 m mpy). Suo on eteläosastaan luonnontilainen. Tikkasenjoen ja Koivujärven läheisyys vaikeuttaa kuivatusta. Kylmälahti kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Tikkasenjoen vesistöalueeseen (14.757). Tutkimuspistetiheys on 7,3 kpl/10 ha. Suon pintaala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on vain 5 ha (kuva 14). Tutkimuspisteistä on kolmannes turvekankaalla, kolmannes korpityypin soilla, neljännes rämeellä ja loput avosuolla. Turvekankaista on ruohoheinä- 22

23 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 turvekangas yleisin. Suon eteläosan laiteilla on ruohoheinäkorven muuttumaa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon keskiosassa. Suon eteläosa on luhtanevaa ja ruohoista saranevaa. Turpeesta on kaksi kolmannesta saravaltaista ja kolmannes rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 37 %, korterahkasaraturve (EqSC-t) 24 % ja sararahkaturve (CS-t) 18 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Liekoja on kohtalaisesti. Suon pohja on pääosin hiesua. Hiesu vaihettuu liejunsekaiseksi hiesuksi, jonka päällä on vielä vajaan metrin kerros liejua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,8 % ja rikkipitoisuus 0,26 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on korkea, keskimäärin 121 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Kylmälahti ei sovellu turvetuotantoon. Suo on matala ja liejupohjainen sekä sijaitsee Koivujärven rannalla. Kuivatusolosuhteet ovat vaikeat. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Kylmälahdessa Tervasuo Tervasuo (kl ) sijaitsee 5 km Kiuruveden keskustasta länteen Iisalmi Pyhäsalmi tien varrella. Suo rajoittuu pohjois- ja luoteispäästään peltoihin. Tervalampi (117,0 m mpy) sijaitsee suon luoteispäässä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja se viettää sekä luoteeseen että lounaaseen. Pohjois ja keskiosien vedet laskevat Tervalammin kautta koilliseen Tervapuroon ja kaakkoon virtaavaan Koskenjokeen. Suon kaakkoisosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Kypäräpuroon, jota pitkin edelleen lounaaseen Hirvijärveen (98,3 m mpy). Tervasuo kuuluu valtaosin Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Koskenjoen alaosan alueeseen (4.561). Eteläosastaan suo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Hautajärven Kilpijärven alueeseen (4.551). Tutkimuspistetiheys on 7,6 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 37 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha (kuva 15). Tutkimuspisteistä on vajaa puolet turvekankaalla. Rämeiden osuus on 27 %, korpien 15 % ja myös turvepeltojen 15 %. Puolukkaturvekangas on turvekankaista yleisin. Yleisin rämetyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma. Turpeesta on kaksi kolmasosaa saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 26 % ja ruskosammalvaltaisen 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 46 % ja sararahkaturve (CS-t) 9 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 % ja varpuainesta sisältävien 14 %. Koko 23

24 turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja on erittäin runsaasti syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Syvimpien alueiden pohjamaalajina on hiesu ja matalampien moreeni. Tervalammin läheisyydessä on turpeen alla vajaan metrin paksuinen järvimutakerros. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varputurvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,0 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Kuivaaineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 104 kg/ m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Tervasuolla on 6 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,05 milj. suo-m 3. Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Tervasuolla Ilvessuo Ilvessuo (kl ) sijaitsee 15 km Kiuruveden keskustasta länteen. Suo on moreenisaarekkeiden ympäröimä. Kaakkoisnurkastaan suo rajoittuu peltoon. Suon korkeus merenpinnasta on m ja se viettää pohjois- ja keskiosastaan luoteeseen. Etelä- ja kaakkoisosasta vietto on kaakkoon. Pohjois- ja keskiosien vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Osmankisuolle ja edelleen pohjoiseen Korpijokeen. Eteläosan vedet laskevat kaakkoon virtaavaan Ylännepuroon, jota pitkin edelleen iemisjärveen (98,9 m mpy). Koko suo on ojitettu. Ilvessuo kuuluu pohjoisosastaan Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Korpijoen vesistöalueeseen (4.565). Eteläosastaan suo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin iemisjärven alueeseen (4.556). Tutkimuspistetiheys on 6,6 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 85 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha (kuva 16). Tutkimuspisteistä on 44 % rämeellä. Turvekankaiden osuus on 30 % ja korpien 24 %. Yleisimmät rämetyypit ovat korpirämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumat. Ruohoheinäturvekangas on yleisin turvekangastyyppi ja siellä kasvaa mm. kurjen- 24

25 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 jalkaa (kuva 17). Yleisin korpityyppi on ruohoheinäkorven muuttuma. Turpeesta on 79 % saravaltaista, 17 % rahkavaltaista ja 4 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 46 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 12 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 % ja varpuainesta sisältävien osuus 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Liekoja on kohtalaisesti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta ja korpirämeen muuttumalta. Turpeen kaikkien näytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,0 % ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3 %. Varsinaisen sararämeen alueella tuhkapitoisuus on huomattavasti korkeampi kuin korpirämeen alueella. Turvenäytteiden rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 100 kg/ m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Ilvessuolla on 8 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,08 milj. suo-m 3. Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Ilvessuolla. 25

26 Kuva 17. Kurjenjalka (Potentilla palustris) on ruusukasveihin kuuluva kosteiden nevojen, lettojen, luhtien, korpien ja rantojen monivuotisruoho, jonka hedelmät ovat pieniä pähkylöitä. Sen kansanomaisia nimiä ovat mm. suoapila, harakanmarja ja karhunmansikka (kuva ) Lamminsuonlampi Lamminsuonlampi (kl ) sijaitsee noin 20 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääosin matalapiirteisiin moreeniselänteisiin. Lamminsuonlampi (125 m mpy) on keskellä suota ja sen ympärillä on peltoa. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin länsiluoteeseen. Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin Lamminsuonlammen kautta luoteeseen Soidinsuolle, jolta edelleen kaakkoon virtaavaan Lahnajokeen. Osa suon lounaisosan vesistä laskee suoraan länsilounaassa virtaavaan Lahnajokeen. Koko suo on ojitettu. Lamminsuonlampi kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Lahnajoen vesistöalueeseen (4.566). Tutkimuspistetiheys on 6,0 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 52 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha (kuva 18). Tutkimuspisteistä on lähes puolet rämeellä. Turvepeltojen osuus on 29 % ja turvekankaiden 17 %. Rahkarämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi. Sitä on laajalla alueella suon eteläosassa. 26

27 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Turpeesta on 77 % saravaltaista ja 23 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 37 % ja sararahkaturve (CS-t) 13 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohjasta on puolet hietaa ja hiesua sekä runsas kolmannes moreenia. Lamminsuonlammen ympäristössä suon pohjalla on vain ohut liejukerros. Maksimissaan (1,5 m) liejua on suon lounaislaidan syvänteessä. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu rahkarämeen muuttumalta (RRmu) sekä varputurvekankaalta (VATK). Turpeen tuhkapitoisuus on RRmu:n ympäristöturpeeksi soveltuvassa pintakerroksessa keskimäärin sama (3,5 %) kuin koko kerrostumassakin. VATK:lla tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaista pinta- ja pohjakerrosta keskimäärin 5,3 %. Turvenäytteiden rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 105 kg/m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Lamminsuonlammella on 6 ha:n alueella ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta noin suom 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 12 ha:n alueella noin 0,14 milj. suo-m 3. Suon pohjoisosan alueen kuivatus vaatisi pumppukuivatusta. Lamminsuonlammen läheisyys vaikeuttaa suon kuivatusta. Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Lamminsuonlammella. 27

28 115. Kalettomanlampi Kalettomanlampi (kl ) sijaitsee 16 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu lähes joka puolelta turve- tai mineraalimaan peltoihin. imeä vailla olevasta suosta on käytetty nimeä Kalettomanlampi suolla sijaitsevan saman nimisen lammen johdosta. Kalettomanlampi (151,3 m mpy) on suon eteläpäässä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää eteläkaakkoon. Pohjoisosan suopeltojen vedet laskevat pohjoiseen Marjopuroon, jota pitkin edelleen luoteeseen Kalliojärven (142,4 m mpy) Etelälahteen. Suon keski- ja eteläosien vedet laskevat suon eteläosassa sijaitsevan Kalettomanlammen kautta kaakkoon Linnanpuroon, jota pitkin edelleen itään Toiviaisjärveen (121,4 m mpy) ja Toiviaisjoen kautta Rytkynjärveen (96,2 m mpy). Koko suo on ojitettu. Kalettomanlampi kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55). Suon pohjoisosa kuuluu lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557) ja keskisekä eteläosat Rytkynjärven alueeseen (4.552). Tutkimuspistetiheys on 5,5 kpl/10 ha. Suon syvin tutkimuspiste on 6,7 m. Pinta-alaltaan suo on 51 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha ja yli kahden metrin aluetta 16 ha (kuva 19). Tutkimuspisteistä on kaksi kolmasosaa turvekankaalla. Korpien osuus on 18 % ja turvepeltojen 13 %. Ruohoheinäturvekangas on yleisin turvekangastyyppi. Suon eteläosassa on varsinaisen korven muuttumaa. Turpeesta on 80 % saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 19 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 42 % ja puupitoinen korterahkasaraturve (LEqSC-t) 14 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Lammen läheisyydessä suon pohjalla on puolen metrin kerros järvimutaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu saraturvepellolta ja mustikkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus ilman runsastuhkaisia pinta- ja pohjanäytteitä on keskimäärin 4,0 %. Turvenäytteiden rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 79 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Kalettomanlammella on 16 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,35 milj. suo-m 3. Lammen läheisyys hankaloittaa kuivatusta. Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Kalettomanlammella. 28

29 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Löytösuo Löytösuo (kl ) sijaitsee 19 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen moreenisaarekkeiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin etelälounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Kuikkasuolle, Soidinsuolle ja Lahnajokeen, jota pitkin kaakkoon Osmanginjärveen (99,4 m mpy). Koko suo on ojitettu. Löytösuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Lahnajoen vesistöalueeseen (4.566). Tutkimuspistetiheys on 6,3 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 62 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha (kuva 20). Tutkimuspisteistä on 38 % turvekankaalla ja 36 % rämeellä. Korpityypin osuus on 12 % ja turvepellon 9 %. Suon keskiosassa on runsaasti karhunsammalmuuttumaa. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi. Rämealueilla kasvaa paikoitellen runsaasti isokarpaloa (kuva 21). Turpeesta on 75 % saravaltaista, 23 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 54 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 10 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Liekoja esiintyy runsaasti syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon pohjalla on sekä moreenia että hiesua. Hiesua esiintyy pääosin suon eteläosassa. Suon eteläosassa on pohjalla paikoitellen ohuelti liejua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on korkeahko, keskimäärin 6,5 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 96 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg. Löytösuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,18 milj. suo-m 3. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Löytösuolla. 29

30 Kuva 21. Isokarpalo (Vaccinium oxycoccos) on kanervakasveihin kuuluva ainavihreä varpu, jonka hennot sammaleissa luikertelevat varret voivat tulla lähes metrin mittaiseksi. Kosteuden vaihtelun suhteen se on varvuista vaativin; se menestyy vain veden korkeuden välillä 0-30 cm (kuva ) Pirttisuo Pirttisuo (kl ) sijaitsee 16 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen peltojen ja moreenimäkien ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti itäkoilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin pääasiassa koilliseen Kalliojokeen, jota pitkin luoteeseen Vaaksjärveen (125,6 m mpy). Suon luoteisosan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Sopukanpuroon ja Ruunapuroon, joita pitkin sitten Vaaksjärveen. Koko suo on ojitettu. Pirttisuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Tutkimuspistetiheys on 6,3 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 86 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 44 ha ja yli kahden metrin aluetta 18 ha (kuva 22). Tutkimuspisteistä on 39 % rämeellä, 28 % turvekankaalla ja 20 % turvepellolla. Korpien osuus on 13 %. Korpirämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumat ovat yleisimmät rämetyypit. Mustikkaturvekangasta on runsaasti suon eteläosassa. Turpeesta on 85 % saravaltaista, 14 % rahkaval- 30

31 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 taista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 45 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiatuotantoon soveltuvan osan 5,6. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,1 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kuivaaineen määrä turpeessa on keskimäärin 84 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,0 MJ/kg. Pirttisuolla on 35 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,56 milj. suo-m 3. Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Pirttisuolla. 31

32 118. Ohtasuo Ohtasuo (kl ) sijaitsee 12 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Suon lounaispuolella on loivapiirteinen Koiraharju. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet virtaavat ojia pitkin kaakkoon Heinäsuon turvetuotantoalueen kautta Heinäpuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon Luupuveteen (126,9 m mpy). Koko suo on ojitettu. Ohtasuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen-Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Tutkimuspistetiheys on 9,0 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha (kuva 23). Tutkimuspisteistä on 64 % rämeellä, 21 % turvekankaalla, 11 % avosuolla ja 4 % korvessa. Tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumat ovat yleisimmät rämetyypit. Suon keskiosassa on paikoin rahkarämeen ojikkoa. Ruohoheinäturvekangasta on suon luoteisosassa. Suon eteläosassa on lyhytkortisen nevan muuttumaa. Turpeesta on 79 % rahkavaltaista ja 21 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErS-t) 31 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 15 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 13 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on erittäin suuri (47 %). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on runsaasti. Liekojen määrä on erittäin suuri syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon lounaispuolitse kulkee Koiraharju ja sen liepeillä pohjamaalajina on hiekka. Muualla suon pohja on moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,5 % ja rikkipitoisuus 0,15 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on alhainen, keskimäärin 79 kg/m 3. Energiaturpeeksi soveltuvassa osassa se on 81 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 20,4 MJ/ kg ja energiaturpeeksi soveltuvalle osalle 20,6 MJ/ kg. Ohtasuolla on 3 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin suo-m 3. Tämä soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi. Rahkaturpeen alla ja osittain muuallakin on 7 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,08 milj. suo-m 3. Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Ohtasuolla. 32

33 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Muuraissuo Muuraissuo (kl ) sijaitsee 11 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenimäkien ympäröimänä. Suoalueella on peltoa 24 ha. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteisosastaan luoteeseen ja länsiosastaan länsiluoteeseen. Itäosan vietto on itäkaakkoon. Suon luoteisosan vedet laskevat luoteeseen Koirapuroon, jota pitkin edelleen luoteeseen Kalliojokeen. Länsiosan vedet laskevat Marjopuron kautta länsiluoteeseen Kalliojärvestä (142,4 m mpy) lähtevään samaiseen Kalliojokeen. Suon koillisosan vedet laskevat itään Paskolammen (123,8 m mpy) ja Tivonlammen (122,8 m mpy) kautta Tivonpuroon, jota pitkin etelään Toiviaisjärveen (121,4 m mpy). Itäosan vedet laskevat ojia pitkin itään Myllyojaan, jota pitkin yllä mainittujen lampien kautta Toiviaisjärveen. Koko suo on ojitettu. Muuraissuo kuuluu kokonaisuudessaan Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) vaikkakin vedenjakaja kulkee suon halki suurin piirtein pohjoisesta etelään. Tämä vedenjakaja jakaa suon länsiosan kuuluvaksi pienalueena Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557) ja itäosan Rytkynjärven alueeseen (4.552). Tutkimuspistetiheys on 8,0 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 110 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 54 ha ja yli kahden metrin aluetta 29 ha (kuva 24). Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Muuraissuolla. 33

34 Lähes kolmasosa tutkimuspisteistä on pellolla. Rämeiden osuus on 28 %, korpien 23 %, turvekankaiden 15 % ja avosoiden 3 %. Turvepeltoa on pääasiassa suon keski-, itä- ja pohjoisosissa. Valtaosa rämeistä on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Korpien yleisin tyyppi on ruohoheinäkorven muuttuma. Turvekankaat ovat pääasiassa vaateliaita ruohoheinä- ja mustikkaturvekankaita. Turpeesta on 72 % saravaltaista, 26 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 41 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 14 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 27 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Suon pohja on pääosin moreenia. Syvimpien altaiden pohjalla on ohut kerros järvimutaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu korpirämeen ja rahkarämeen muuttumalta sekä saraturvepellolta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,1 %. Turvepellon pintanäytteen tuhkapitoisuus (8,7 %) on korkea. Korpirämeen kohdalla pohjimmainen metrin kerros on erittäin runsastuhkainen. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 91 kg/m 3. Rahkarämeen muuttumalla kuiva-aineen määrä on keskimäärin 80 kg/m 3 kun se turvepellolla on 101 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Lämpöarvoissa ei ole merkittäviä näytepistekohtaisia eroja. Muuraissuon pinta-, väli- ja pohjaturpeita edustavien näytteiden alkuainepitoisuuksia (mg/kg tai %:na) on esitetty taulukossa 4. Pintaturve on lähes maatumatonta rahkaturvetta. Muut turpeet ovat heikosti tai keskinkertaisesti maatuneita saravaltaisia turpeita. Kaikkien turpeiden tuhkapitoisuudet ovat alhaisia. Pintarahkaturpeen kaliumin (K) ja magnesiumin (Mg) pitoisuudet ovat lievästi koholla. Turvenäytteissä on raskasmetalleja, kuten kobolttia (Co), kromia (Cr), mangaania (Mn) ja nikkeliä (i) vähän (Virtanen ja Herranen 1986). Muuraissuolla on 50 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,80 milj. suo-m 3. Taulukko 4. Muuraissuon pinta-, väli- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia pisteeltä A 500. äytepiste A 500 Syvyys 0-30 cm cm cm Turvelaji QA-t SC-t SC-t SC-t Maatumisaste (H) ph 2,8 4,1 4,6 4,4 Vesipitoisuus % 91,4 91,5 90,4 92,6 Tuhkapitoisuus % 4,6 3,0 3,5 3,1 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg alle 1 alle 1 alle 1 alle 1 Cr mg/kg 1,1 1,4 2,2 2,6 Cu mg/kg alle 5 alle 5 alle 5 alle 5 Fe % 0,10 0,40 0,85 0,99 K mg/kg 521 alle 100 alle 100 alle 100 Mg mg/kg Mn mg/kg 20,8 13,0 76,5 108 i mg/kg alle 2 alle 2 alle 2 alle 2 P mg/kg Pb mg/kg 15,6 alle 5 alle 5 alle 5 S % 0,13 0,21 0,16 0,22 Zn mg/kg 20,8 1,8 2,3 4,4 34

35 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pattosuo Pattosuo (kl ja 04) sijaitsee noin 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu usealta suunnalta jyrkkäpiirteisiin moreenimäkiin. Suon keskellä on vajaan 4 ha:n kokoinen Pattolampi (147,4 m mpy). Suolla on ollut 295 ha:n turvetuotantoalue, joka kesällä 2000 oli valtaosin ohraja kaurapeltona (kuva 25). Suon korkeus merenpinnasta on m ja sen pinta viettää pääosin itäkaakkoon (kuva 26). Luoteisnurkan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Lehmipuroon, jota pitkin lounaaseen Koivujärveen (130,7 m mpy). Pääosa suon vesistä virtaa ojia pitkin kaakkoon. Suon keskellä sijaitsevasta Pattolammesta lähtee Pattojoki, joka virtaa edelleen kaakkoon Murronjokeen. Koko suo on ojitettu. Pattosuo kuuluu Rautalamminreitin vesistöalueeseen (14.7) ja siinä valtaosin Pielaveden alueeseen (14.74) ja vielä tarkemmin Savijärven vesistöalueeseen (14.743). Suon luoteisnurkkaus kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Lehmipuron vesistöalueeseen (14.759). Tutkimuspistetiheys on 1,3 kpl/10 ha. Suon pintaala on 628 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 90 ha ja yli kahden metrin aluetta 23 ha. Kolmannes tutkimuspisteistä on turvekankaalla. Rämeen osuus on 30 %, jyrsinturpeentuotantoalueen 23 % ja korven 10 %. Mustikkaturvekangas on yleisin turvekangas ja varsinaisen sararämeen muuttuma yleisin rämetyyppi. Suon luoteisosassa on varsinaisen korven muuttumaa. Turpeesta on 75 % saravaltaista, 22 % rahkavaltaista ja 3 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 50 % ja sararahkaturve (CS-t) 7 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Länsiosissa on pohjalla hiekkaa ja hietaa. Syvimpien altaiden pohjalla on ohuelti liejua sekä liejunsekaista savea. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta ja karhunsammalmuuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 %. Karhunsammalmuuttuman pintanäytteen tuhkapitoisuus on korkea (9,4 %). Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,7 %.Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 87 kg/m 3. Energiatuotantoon soveltuvan turpeen kuiva-aineen määrä on samoin 87 kg/ m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 20,8 MJ/kg. Kuva 25. Pattosuon keskiosaa, jossa turvetuotanto on jo loppunut. Kesällä 2000 alue oli kauranviljelyssä. Takana näkyvällä turvepellolla turpeen paksuus on 0,5-0,9 m. Turvetta tutkimassa kausiapulainen Satu Putkinen ja kairanvarressa Heikki Ryynänen. Tutkimuspisteellä turpeen paksuus on 2,0 m (kuva ). 35

36 36 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 346, 2003 Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Pattosuolla. Kartan mittakaava on 1:

37 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Pattosuon pinta-, väli- ja pohjaturpeita edustavien näytteiden alkuainepitoisuuksia (mg/kg tai %:na) on esitetty taulukossa 5. Pintaturve on runsastuhkaista sararahkaturvetta (CS-t). Väli- ja pohjaturpeet ovat vähätuhkaisia rahkasaraturpeita (SC-t). Alumiinin (Al) pitoisuus väli- ja pohjaturpeessa on lievästi kohonnut. Kalsiumin (Ca) määrä pohjaturpeessa on huomattavan suuri. Muidenkin ravinnealkuaineiden kuten kaliumin (K), magnesiumin (Mg) ja fosforin (P) pitoisuudet pohjaturpeessa ovat lievästi kohonneet. Raskasmetalleja on normaalisti tai vähän (taulukko 5). Pattosuolla on 46 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,83 milj. suo-m 3. Suoalueella on ollut tuotannossa olevaa suota 295 ha, josta valtaosa on tuotannosta poistunutta aluetta (kuva 25). Taulukko 5. Pattosuon pinta-, väli- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia pisteeltä A 800. äytepiste A 800 Syvyys 0-30 cm cm cm Turvelaji CS-t SC-t SC-t Maatumisaste (H) ph 3,8 3,9 4,3 Vesipitoisuus % 82,3 90,3 90,4 Tuhkapitoisuus % 9,4 3,1 4,3 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg 1,3 2,3 2,9 Cr mg/kg 4,6 5 6,4 Cu mg/kg 5, ,5 Fe % 0,72 0,39 0,78 K mg/kg 468 alle Mg mg/kg Mn mg/kg 27 39,5 238 i mg/kg 2,3 3,8 3,8 P mg/kg Pb mg/kg 24,4 alle 5 alle 5 S % 0,21 0,18 0,35 Zn mg/kg 8,4 alle 1 12, Kokkosuo Kokkosuo (kl ) sijaitsee 18 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen peltojen ja moreenisaarekkeiden ympäröimänä. Suon keskiosassa on 85 ha:n laajuinen turvetuotantoalue. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin kaakkoon. Valtaosa vesistä laskee suon keskiosan halki kaakkoon virtaavaan Kokkosuonkanavaan, jota pitkin edelleen kaakkoon Korpijokeen ja Osmanginjärveen (99,4 m mpy). Suon pohjois- ja luoteisosien vedet laskevat suon koillispuolitse virtaavaan Lahnajokeen. Lahnajoki laskee kaakkoon Jylängönjokeen ja edelleen Osmanginjärveen. Koko suo on ojitettu. Kokkosuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56). Suon pohjois- ja luoteisosat kuuluvat siinä lähemmin Lahnajoen vesistöalueeseen (4.566). Pääosa eli loppuosa suosta kuuluu Korpijoen vesistöalueeseen (4.565). Tutkimuspistetiheys on 2,9 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 300 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 145 ha. Koko suo on alle kahden metrin syvyinen (kuva 27). 37

38 Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Kokkosuolla. 38

39 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Tutkimuspisteistä on runsas kolmannes turvekankaalla ja vajaa kolmannes turvepellolla. Rämeiden osuus on 10 %, avosoiden 3 % (kuva 28) ja korpien 2 %. Jyrsinturpeen nostoalueen osuus on 17 % suotyyppihavainnoista (kuva 29). Lähes kolmannes suosta on ruohoheinäturvekangasta. Kuva 28. Luonnontilaista rahkanevaa Kokkosuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla on turvetta 0,6 metriä (kuva Ari Luukkanen). Kuva 29. Jyrsinturpeen nostoaluetta Kokkosuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,2 metriä (kuva Ari Luukkanen). 39

40 Turpeesta on 85 % saravaltaista, 13 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 48 % ja saraturve (C-t) 11 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on koko suossa vähän mutta syvyysvälillä 0,6-1,0 m niitä on runsaasti. Suon pohja on valtaosin hiesua ja savea. Liejua on ohuena kerroksena. Matalat reuna-alueet ovat moreenipohjaisia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu ruohoheinäturvekankaalta, rahkarämeen muuttumalta sekä kaksi näytettä turvepellolta. Turpeen tuhkapitoisuus on turvekankaalla keskimäärin 6,3 % ja rahkarämeen muuttumalla 5,0 %. Peltopisteillä turpeen tuhkapitoisuus on sekä pintanäytteissä (keskimäärin 43,4 %) että pohjanäytteissä (36,3 %) erittäin korkea. Tuotantoon soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,6 %. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 120 kg/m 3. Peltopisteillä kuiva-aineen määrä on keskimäärin 128 kg/m 3 ja energiaturpeeksi soveltuvalla osalla 120 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo energiatuotantoon soveltuvalle kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,2 MJ/kg. Kokkosuon pinta- ja pohjaturpeita edustavien näytteiden alkuainepitoisuuksia (mg/kg tai %:na) on esitetty taulukossa 6. äytepiste A 1500 on ruohoheinäturvekankaalla, A käytöstä poistuneella pellolla ja B 300 heinäpellolla. Peltopisteiden turpeiden tuhkapitoisuudet ovat huomattavan korkeita. Alumiinin (Al) pitoisuus on sekä pelto- että turvekankaan näytepisteen pohjaturpeessa korkea. Ravinnealkuainepitoisuudet, kuten kalsium (Ca), kalium (K) ja magnesium (Mg) ovat myös koholla. Fosforin (P) määrä on peltonäytteiden pintaturpeissa lievästi koholla. Raudan (Fe) pitoisuus (9,0 %) peltonäytteen pintaturpeessa on huomattavan korkea (taulukko 6). Muista raskasmetalleista sinkin (Zn) määrä on käytöstä poistuneen pellon pintaturpeessa lievästi koholla. Kokkosuolla on 58 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,64 milj. suo-m 3. Taulukko 6. Kokkosuon pinta- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia näytepisteillä A 1500, A ja B 300. äytepiste A 1500 A B 300 Syvyys 0-30 cm cm 0-30 cm 0-30 cm cm Turvelaji SC-t L Eq SC-t CS-t CS-t L Eq SC-t Maatumisaste (H) ph 3,6 4,1 4,9 4,4 3,9 Vesipitoisuus % 78,2 87,4 52,7 71,3 74,0 Tuhkapitoisuus % 6,7 9,7 63,9 22,8 52,5 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 alle 10 alle10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 0,5 alle 0,5 alle 0,5 0,8 Co mg/kg 1,8 3,7 5,5 2,9 4,9 Cr mg/kg 3, ,6 36,5 Cu mg/kg alle 5 31,9 alle 5 65,3 40,6 Fe % 1,68 1,68 9,00 0,81 2,10 K mg/kg Mg mg/kg Mn mg/kg i mg/kg 2,9 8,6 10,8 8,5 19,6 P mg/kg Pb mg/kg 13,5 alle 5 alle 5 5,7 alle 5 S % 0,22 0,19 0,09 0,20 0,16 Zn mg/kg 8,6 5,8 51,8 36,5 12,1 40

41 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Välisuo Välisuo (kl ) sijaitsee 23 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenimäkien ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen. Suovedet laskevat ojia pitkin luoteeseen ja länteen Koivujärveen (130,7 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Välisuo kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Koivujärven- Kolunjärven alueeseen (14.753). Tutkimuspistetiheys on 4,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 36 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha (kuva 30). Tutkimuspisteistä on 59 % rämeellä, 24 % turvekankaalla ja 17 % korvessa. Räme on kauttaaltaan varsinaisen sararämeen muuttumaa. Mustikkaturvekangas on yleisin turvekangastyyppi. Korpi on varsinaisen korven muuttumaa. Turpeesta on 55 % saravaltaista ja 45 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 40 %, sararahkaturve (CS-t) 19 % ja varpusararahkaturve (CS-t) 13 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja puun jäännöksiä sisältävien turpeiden 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on koko suossa runsaasti. Liekojen määrä on erittäin suuri syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Syvimmillä alueilla on suon pohjalla liejua. Liejun alla on hietaa ja hiekkaa. Matalat reuna-alueet ovat pohjaltaan moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,0 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 87 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,5 MJ/kg. Välisuolla on 7 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,08 milj. suo-m 3. Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Välisuolla. 41

42 123. Kukonaro Kukonaro (kl ) sijaitsee 21 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen moreenikankaiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin kaakkoon. Luoteisnurkassa vietto on länteen päin. Suovedet laskevat pääosin ojia pitkin kaakkoon Remesjokeen ja Osmanginjärveen (99,4 m mpy). Suon luoteisosan vedet laskevat ojia pitkin länteen Lahnaseen (113,8 m mpy), josta edelleen Lahnajokea pitkin kaakkoon Osmanginjärveen. Suolla on tiheä vanha ojitus. Kukonaro kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56). Pääosa suosta kuuluu lähemmin Osmanginjärven-Jylängönjoen alueeseen (4.562). Suon luoteisnurkkaus kuuluu Lahnajoen vesistöalueeseen (4.566). Tutkimuspistetiheys on 6,1 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 44 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha (kuva 31). Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä ja vajaa puolet turvekankaalla. Varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumat ovat yleisimmät rämetyypit. Yleisimmät turvekankaat ovat puolukka- ja mustikkaturvekankaat (kuva 32). Turpeesta on 63 % saravaltaista, 36 % rahkavaltaista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 43 % ja varpurahkaturve (S-t) 9 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 20 % ja puuainesta sisältävien 10 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Liekoja on vähän. Suon pohja on hiesua ja hietaa sekä reunamilla moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,6 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 106 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on korkea, keskimäärin 22,0 MJ/kg. Kukonarolla on 11 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,11 milj. suo-m 3. ( ( ( ( (( ( ( ( ( (( ( ( (( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( 346 Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Kukonarolla. 42

43 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Kuva 32. Kunnostusojitusta Kukonaron pohjoisosassa. Ympäristön suotyyppinä on puolukkaturvekangas. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,0 m (kuva ) Virosensuo Virosensuo (kl ) sijaitsee 23 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenimäkien ja saarekkeiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin kaakkoon. Luoteisosassa vietto on länteen. Suon luoteisosan vedet laskevat ojia pitkin länteen Tikkasenjokeen, jota pitkin edelleen eteläkaakkoon Koivujärveen (130,7 m mpy). Valtaosa suovesistä laskee ojia pitkin eteläkaakkoon Tikkasenjokeen ja edelleen Koivujärveen. Suo on ojitettu kokonaan. Virosensuo kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Tikkasenjoen vesistöalueeseen (14.757). Tutkimuspistetiheys on 5,3 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha (kuva 33). Tutkimuspisteistä on 71 % rämeellä, 17 % turvekankaalla ja 12 % korvessa. Tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumat ovat yleisimmät rämetyypit. Yleisimmät turvekankaat ovat mustikka- ja ruohoheinäturvekankaat. Suon pohjoisosassa on varsinaisen korven muuttumaa. Turpeesta on 64 % saravaltaista, 34 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 26 %, korterahkasaraturve (EqSC-t) 15 % ja puupitoinen korterahkasaraturve (LEqSC-t) 14 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiatur- 43

44 peeksi soveltuvan osan 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin hiesumoreenia, jonka päällä on paikoitellen hiesua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,6 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Turpeen pohjakerrostuma on runsastuhkainen. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 75 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Virosensuon pinnalla on 4 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin suo-m 3. Tämä pääasiassa tupasvillarahkaturve soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi. Suolla on 19 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,31 milj. suo-m 3. Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Virosensuolla Isoräme Isoräme (kl ) sijaitsee 19 km Kiuruveden keskustasta länsiluoteeseen loivapiirteisessä moreenimaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon pohjoispuolitse itään virtaavaan Huuhtopuroon, joka yhtyy myöhemmin Korpijokeen (kuva 34). Korpijoki laskee Osmanginjärveen (99,4 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Isoräme kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Korpijoen vesistöalueeseen (4.565). Tutkimuspistetiheys on 2,5 kpl/ 10 ha. Koko suon pinta-ala on 68 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,6 m. Tutkimuspisteistä on 78 % rämeellä ja 22 % turvekankaalla. Runsas kaksi kolmasosaa suosta on varsinaisen sararämeen muuttumaa (kuva 35). Suon laidoilla on puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 83 % saravaltaista ja 17 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 56 % ja saraturve (C-t) 13 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja on runsaasti. Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni. Isorämeeltä ei ole otettu laboratorionäytteitä. Isoräme on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. 44

45 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Isorämeellä. Kuva 35. Kostea elokuinen aamu varsinaisen sararämeen muuttumalla. Kosteus on tiivistynyt myös laakiokeidasta muistuttavaan hämähäkinseittiin (kuva ). 45

46 126. Liisteräme Liisteräme (kl ) sijaitsee 14 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenikumpareiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Kortepuroon, jota pitkin Kalliojärveen (142,5 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Liisteräme kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Tutkimuspistetiheys on 2,5 kpl/ 10 ha. Koko suon pinta-ala on 56 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha (kuva 36). Tutkimuspisteistä on 45 % rämeellä, 35 % turvekankaalla, 10 % korvessa ja 10 % turvepellolla. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi. Suon laidoilla on puolukka- ja ruohoheinäturvekankaita. Turpeesta on 88 % saravaltaista, 11 % rahkavaltaista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 56 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 11 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %.Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on runsaasti ja niiden määrä on erittäin suuri syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon pohja on pääosin moreenia. Suon eteläosassa turpeen alla on noin puolen metrin vahvuinen järvimuta kerros. Tämän järvimudan alla on detritusliejua ja saviliejua. Liejun alla on lisäksi noin puolen metrin kerros savea ja lopuksi moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,7 % ja tuotantoon soveltuvassa osassa 4,0 %. Tuhkapitoi- Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Liisterämeellä. 46

47 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 suus on huomattavan korkea suon eteläosassa sekä kerrostuman keski- että pohjaosassa. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,31 % ja soveltuvassa osassa 0,26 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on huomattavan korkea keskimäärin 118 kg/m 3. Tämä johtuu pääosin alhaisesta vesipitoisuudesta. Tuotantoon soveltuvassa osassa kuiva-ainetta on keskimäärin 112 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on soveltuvassa osassa keskimäärin 21,6 MJ/kg. Liisterämeellä on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,22 milj. suo-m Mätässuo Mätässuo (kl ) sijaitsee 15 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen Kalliojärven luoteispuolella. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin itään Kortepuroon, jota pitkin sitten kaakkoon Kalliojärveen (142,5 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Suon kaakkoispäässä on laaja turvepeltoalue. Mätässuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Tutkimuspistetiheys on 4,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 47 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha ja yli kahden metrin aluetta 15 ha (kuva 37). Tutkimuspisteistä on runsas kolmannes turvepellolla ja kolmannes turvekankaalla. Rämeiden osuus on 27 % ja korpien 2 %. Yleisimmät turvekankaat ovat ruohoheinä- ja mustikkaturvekankaat. Metsätähti on mustikkaturvekankaan eräs tyyppilaji (kuva 38). Suon keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Lähes koko turvekerrostuma on saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 34 %, korterahkasaraturve (EqSC-t) 20 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 10 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja on vähän. Suon eteläosassa turpeen alla on ohuelti järvimutaa ja detritusliejua. Liejunalainen mineraalimaa on hiesua. Matalien reuna-alueiden pohjamaa on moreenia. Kuva 37. Tutkimuspisteiden sijainti Mätässuolla. 47

48 Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,4 % ja energiatuotantoon soveltuvalta osin 4,2 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 89 kg/m 3 ja soveltuvassa osassa 86 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg. Mätässuolla on 25 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,40 milj. suo-m 3. Kuva 38. Metsätähti (Trientalis europaea) on hento esikkokasveihin kuuluva monivuotisruoho, joka levittäytyy tehokkaasti jopa toista metriä pitkien maarönsyjensä avulla. Kansan keskuudessa sitä on kutsuttu mm. aamutähdeksi, iltatähdeksi ja routavuokoksi. Metsätähti kasvaa tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä mutta se viihtyy myös letoilla ja korpityypin soilla (kuva ). 48

49 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Salosuo Salosuo (kl ) sijaitsee 22 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat suon itä- ja eteläpuolitse virtaavaan Pönkäpuroon, jota pitkin edelleen etelään Haahkarinjokeen ja Koivujärveen (130,7 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Salosuo kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Haahkarinjoen vesistöalueeseen (14.758). Tutkimuspistetiheys on 8,6 kpl/10 ha (kuva 39). Suon pinta-ala on 28 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha ja yli kahden metrin aluetta vain 1 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,9 m. Tutkimuspisteistä on runsas kolmannes turvekankaalla ja neljännes korvessa. Rämeitten osuus on 20 % ja turvepeltojen 18 %. Turvepellot ovat saraturvepeltoja. Turpeesta on 84 % saravaltaista ja 16 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 62 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSCt) 8 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Syvimmän altaan pohja on hiesua ja hietaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu ruohoheinäturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,3 % ja energiaturpeeksi soveltuvalta osalta 5,2 %. Pinta- ja pohjaturpeet ovat runsastuhkaisia. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 108 kg/m 3 ja energiatuotantoon soveltuvin osin 101 kg/ m 3. Kuivan turpeen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 22,1 MJ/kg. Salosuolla on 4 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,06 milj. suo-m 3. Kuva 39. Tutkimuspisteiden sijainti Salosuolla. 49

50 129. Koivuräme Koivuräme (kl ) sijaitsee 16 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen Kangasjärven (154,9 m mpy) etelärannalla. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin pohjoiseen kohti Kangasjärveä. Valtaosa suovesistä laskee ojia pitkin pohjoiseen Kangasjärveen, josta edelleen Kangasjokea pitkin pohjoiseen Löytänänjärveen (151,2 m mpy). Suon lounaisnurkassa on Vuoksen ja Kymijoen vesistöalueitten vedenjakaja. Lounaisosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Isolle Lehmisuolle ja sieltä kohti Koivujärveä (130,7 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusvaikeuksia on suon pohjoisosassa Kangasjärven läheisyydessä. Koivuräme kuuluu valtaosin Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Lähdejoen vesistöalueeseen (4.555). Suon lounaisnurkkaus kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Lehmipuron vesistöalueeseen (14.759). Tutkimuspistetiheys on 4,4 kpl/10 ha (kuva 40). Suon pinta-ala on 41 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,9 m. Tutkimuspisteistä on runsas puolet korvessa. Rämeiden osuus on 38 % ja turvekankaiden 8 %. Suon etelä- ja keskiosissa on runsaasti varsinaisen korven muuttumaa. Ruohoheinäkorven muuttumaa on suon pohjoisosassa. Turpeesta on 56 % rahkavaltaista ja 44 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 35 % ja rahkasaraturve 27 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen korven muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,1 % ja soveltuvalta osin 4,5 %. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on tuotantoon soveltuvassa osassa 106 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 22,4 MJ/kg. Koivurämeellä on 3 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,04 milj. suo-m 3. Tästä on lähes puolet hyvin maatunutta turvetta ja se saattaisi soveltua esim. kylpyturvetuotantoon. Suon pohjoisosassa on kuivatusvaikeuksia. Kuva 40. Tutkimuspisteiden sijainti Koivurämeellä. 50

51 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 346, 2003 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kukkaroräme Kukkaroräme (kl ) sijaitsee 17 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenisaarekkeiden ympäröimänä. Suota ei ole vaaittu mutta sen korkeus merenpinnasta on noin m. Suon pinta viettää kaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Leppäpuroon, jota pitkin koilliseen Matarapuroon ja Kalliojärveen (142,4 m mpy). Suo on kokonaan ojitettu ja kuivatusvaikeuksia ei ole. Kukkaroräme kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Tutkimuspistetiheys on 3,1 kpl/10 ha (kuva 41). Suon pinta-ala on 48 ha. Koko suo on alle metrin syvyinen ja keskisyvyys on vain 0,7 m. Tutkimuspisteistä on puolet turvekankaalla ja runsas kolmannes rämeellä. Korpien osuus on 15 %. Mustikkaturvekangas on yleisin turvekangas ja varsinaisen sararämeen muuttuma yleisin rämetyyppi. Turpeesta on 54 % saravaltaista ja 46 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 52 % ja sararahkaturve (CS-t) 20 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Suon pohja on pääosin moreenia. Kukkaroräme on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 41. Tutkimuspisteiden sijainti Kukkarorämeellä Tuohisuo Tuohisuo (kl ) sijaitsee 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenimäkien ympäröimänä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen. Vedet laskevat suo-ojia pitkin luoteeseen Myllypuroon, jota pitkin sitten lounaaseen Koivujärveen (130,7 m mpy). Suon kaakkoisosan varsinainen sararämealue on luonnontilainen. Muualta suo on ojitettu. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Tuohisuo kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Koivujärven-Kolunjärven alueeseen (14.753). Tutkimuspistetiheys on 4,4 kpl/10 ha (kuva 42). Pinta-alaltaan suo on 50 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,8 m. Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä. 51

52 Turvekankaan osuus on 22 % ja korpityypin 20 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi. Suon reunoilla on ruohoheinä- ja mustikkaturvekangasta. Ruohoheinäkorven muuttumaa on paikoitellen suon keski- ja pohjoisosissa. Turpeesta on kaksi kolmannesta saravaltaista ja yksi kolmannes rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 51 % ja sararahkaturve (CS-t) 18 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta sararämeeltä. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,4 %. Pohjaturvenäyte, joka on puolen metrin etäisyydeltä mineraalimaasta on runsastuhkainen (52,6 %). Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on alhainen, keskimäärin 73 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on energiaturpeeksi soveltuvalla turpeella keskimäärin 21,0 MJ/kg. Tuohisuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,14 milj. suo-m 3. Kuva 42. Tutkimuspisteiden sijainti Tuohisuolla Riidansuo Riidansuo (kl ) sijaitsee 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenimäkien ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja sen pinta viettää eteläkaakkoon. Vedet laskevat suon halki etelään virtaavaa Ruotepuroa pitkin eteläkaakkoon Myllypuroon, jota pitkin lounaaseen Koivujärveen (130,7 m mpy). Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Suon keskiosassa on noin 15 ha:n turvepeltoalue. Riidansuo kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Lehmipuron vesistöalueeseen (14.759). Tutkimuspistetiheys on 4,9 52

53 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 75 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha (kuva 43). Tutkimuspisteistä on puolet turvekankaalla ja neljännes rämeellä. Turvepeltojen osuus on 22 %. Ruohoheinäturvekangasta on runsaasti suon keskija pohjoisosissa. Suon eteläosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Lähes koko turvekerrostuma on saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 7 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC-t) 87 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on erittäin runsaasti syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon pohja on moreenia ja hiekkaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,6 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 105 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 22,2 MJ/kg. Riidansuolla on 7 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,08 milj. suo-m 3. Kuva 43. Tutkimuspisteiden sijainti Riidansuolla. 53

54 133. Kangaslamminsuo Kangaslamminsuo (kl ) sijaitsee 15 km kiuruveden keskustasta lounaaseen Kangasjärven (154,9 m mpy) länsirannalla. Suon korkeus merenpinnasta on m ja suon pinta viettää eteläosastaan itään ja pohjoisosastaan itäkoilliseen. Suon eteläisessä keskiosassa on vajaan kahden hehtaarin kokoinen Paskolampi (157,4 m mpy). Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin itään sekä Kangasjärveen että siitä pohjoiseen virtaavaan Kangasjokeen. Pohjoisosan vedet laskevat suon itäosan halki pohjoiseen virtaavaan Kangasjokeen, joka laskee Löytänänjärveen (151,2 m mpy). Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kangasjärven läheisyys ja Paskolammen sijainti suon keskellä vaikeuttavat kuivatusta. Kangaslamminsuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Lähdejoen vesistöalueeseen (4.555). Tutkimuspistetiheys on 4,2 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 130 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 72 ha ja yli kahden metrin aluetta 29 ha (kuva 44). Tutkimuspisteistä on puolet rämeellä ja vajaa kolmannes korvessa. Avosuon osuus on 10 % ja turvekankaan 7 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi. Paikoitellen rämeellä kasvaa runsaasti hillaa eli muurainta (kuva 45). Varsinaisen korven ja ruohoheinäkorven muuttumaa on runsaasti suon reunaosissa. Turpeesta on 56 % rahkavaltaista ja 44 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 28 % ja sararahkaturve (CS-t) 26 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 11 %. Koko tur- Kuva 44. Tutkimuspisteiden sijainti Kangaslamminsuolla. Uusimmissa kartoissa Kangaslamminsuo on nimetty Kangasjärvensuoksi. 54

55 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 vekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Paskolammen ympäristössä turpeen alla on paksuhko järvimutakerros, maksimissaan1,7 m. Järvimudan alla on paksu hiesukerros. Kangasjärven ympäristössä suon pohjalla ei havaittu liejukerrostumia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta sekä varsinaisen saranevan muuttumalta. Koko suon turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 %. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen vastaava tuhkapitoisuus on 4,5 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 105 kg/m 3 ja energiaturpeeksi soveltuvassa osassa 107 kg/m 3. Paikoitellen kuiva-aineen määrä on huomattavan korkea. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 22,1 MJ/kg. Kangaslamminsuolla on 33 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,53 milj. suo-m 3. Osittaisia kuivatusvaikeuksia. lakankukka Kuva 45. Muurain (Rubus chamaemorus) on valkokukkainen, oranssinkeltamarjainen monivuotisruoho, joka on enimmäkseen rahkaisten soiden laji ja viihtyy karullakin alustalla. Muurain eli lakka eli valokki eli lintti on kaksikotinen eli hede- ja emikukat ovat eri yksilössä. On löydetty myös yksikotisia yksilöitä eli samassa kukassa on sekä heteitä että emiä (kuva ). 55

56 134. Ohensuo Ohensuo (kl ) sijaitsee 16 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen moreenimäkien ja kumpareiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää keski- ja pohjoisosistaan pohjoisluoteeseen sekä eteläosastaan kaakkoon. Suon keski- ja pohjoisosien vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen Lahnajokeen, jota pitkin kaakkoon Osmanginjärveen (99,4 m mpy). Eteläosan vedet laskevat kaakkoon Pihkapuroon, jota pitkin edelleen Korpijokeen ja Osmanginjärveen. Suo on ojitettu. Keskiosassa suota on turvepeltoja. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Ohensuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja suon eteläosa siinä lähemmin Korpijoen vesistöalueeseen (4.565). Suon keski- ja pohjoisosat kuuluvat pienipiirteisesti Lahnajoen vesistöalueeseen (4.566). Tutkimuspistetiheys on 8,6 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 28 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha (kuva 46). Tutkimuspisteistä on kolmasosa turvekankaalla. Turvepeltojen osuus on 30 %, rämeiden 19 % ja Kuva 46. Tutkimuspisteiden sijainti Ohensuolla. 56

57 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 myös korpien 19 %. Ruohoheinä- ja mustikkaturvekangas ovat yleisimmät turvekankaat. Suon keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Ruohoheinäkorven muuttumaa on suon pohjoisosassa. Valtaosa turpeesta on saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 62 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 11 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin hiesua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu karhunsammalmuuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on korkea, keskimäärin 9,4 %. Energiaturpeeksi soveltuvan osan pitoisuus on myös korkea, keskimäärin 7,7 %. Turpeen rikkipitoisuus on joka näytteessä alle ilmoitusrajan (0,3 %) ja keskimäärin 0,23 %. Kuiva-aineen määrä energiaturpeeksi soveltuvassa turpeessa on keskimäärin 95 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on energiaturpeeksi soveltuvalla turpeella alhainen, keskimäärin 19,9 MJ/kg. Ohensuon pinta- ja pohjaturpeita edustavien näytteiden alkuainepitoisuuksia (mg/kg tai %:na) on esitetty taulukossa 7. Turvenäytteet ovat runsastuhkaisia saravaltaisia turpeita. Liejunsekainen hiesu alkaa jo 10 cm:n päästä pohjanäytteestä ja varsinainen hiesu 20 cm:n päästä. Pintaturpeen rauta (Fe) ja lyijy (Pb) ovat lievästi koholla. Pohjaturpeen koboltin (Co), raudan (Fe), magnesiumin (Mg) ja mangaanin pitoisuudet ovat lievästi kohonneet. Muut alkuainepitoisuudet ovat saravaltaiselle turpeelle normaaleja (taulukko 7). Ohensuolla on 11 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,15 milj. suo-m 3. Taulukko 7. Ohensuon pinta- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia pisteellä A 800. äytepiste A 800 Syvyys 0-30 cm cm turvelaji SC LSC maatumisaste (H) 4 6 ph 4,0 4,8 vesipitoisuus % 78,8 % 88,6 % tuhkapitoisuus % 8,5 % 21,2 % Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg 2,4 4,5 Cr mg/kg 8,7 30,7 Cu mg/kg alle 5 26,8 Fe % 1,72 2,61 K mg/kg Mg mg/kg Mn mg/kg i mg/kg 4,6 15 P mg/kg Pb mg/kg 38,4 alle 5 S % 0,24 0,20 Zn mg/kg 7,9 24,6 57

58 135. Kylmäniitty Kylmäniitty (kl ) sijaitsee 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen Koivujärven koillisrannalla. Suon korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää eteläosastaan luoteeseen kohti suon halki koillisesta lounaaseen virtaavaa Myllypuroa (kuva 47). Pohjoisosastaan suon pinta viettää eteläkaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin Myllypuroon, jota pitkin lounaaseen Koivujärveen (130,7 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Sen keskiosassa on laaja-alainen saraturvepelto, joka on paikoitellen kytöheittona. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Kylmäniitty kuuluu Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Lehmipuron vesistöalueeseen (14.759). Tutkimuspistetiheys on 5,5 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha. Tutkimuspisteistä on kolmasosa turvekankaalla. Rämeiden osuus on 30 %, turvepeltojen 26 % ja korpien 11 %. Ruohoheinäturvekangasta on suon etelä- ja pohjoisosissa. Suon eteläisessä keskiosassa on laajalti varsinaisen sararämeen muuttumaa. Ruohoheinäkorven muuttumaa on suon keskiosan laitamilla. Turpeesta on 65 % rahkavaltaista, 32 % saravaltaista ja 3 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 29 %, rahkasaraturve (SC-t) 24 % ja sararahkaturve (CS-t) 21 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääasiassa hiesua tai hietaa. Kuva 47. Tutkimuspisteiden sijainti Kylmäniityllä. 58

59 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turve on runsaan metrin syvyydelle asti hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Käyttökelpoisen turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,0 %. Pintaturpeen tuhkapitoisuus on korkea (13,1 %). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on melko korkea, keskimäärin 111 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Kylmäniityllä on 10 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,11 milj. suo-m Saarisuo Saarisuo (kl ) sijaitsee 7 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen moreenikumpareiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja sen pinta viettää etelälounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Varttilampeen (106,2 m mpy), josta edelleen Varttipuroa pitkin länsiluoteeseen Palosjärveen (97,7 m mpy). Suolla on tiheä vanha ojitus. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Saarisuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Koskenjoen alaosan alueeseen (4.561). Tutkimuspistetiheys on 9,1 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 32 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha (kuva 48). Tutkimuspisteistä on lähes puolet rämeellä. Korpityypin osuus on 23 %, turvekankaan 17 % ja avosuon 12 %. Lähes koko rämealue on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Korvet ovat ruohoheinäkorven ja varsinaisen korven muuttumia. Suon kaakkoisosassa on pienialainen avosuoalue. Turpeesta on 61 % saravaltaista, 37 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 37 % ja sararahkaturve (CS-t) 16 %. Puun jäännöksiä sisältävi- Kuva 48. Tutkimuspisteiden sijainti Saarisuolla. 59

60 en turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 11 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on energiaturpeeksi soveltuvan turpeen osalta keskimäärin 5,1 % ja rikkipitoisuus keskimäärin 0,20 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 77 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 20,2 MJ/kg. Saarisuolla on 13 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,21 milj. suo-m Jokihaaransuo Jokihaaransuo (kl ) sijaitsee 22 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenimäkien ja saarekkeiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja sen pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon itäpuolella kaakkoon virtaavaan Tuomijokeen, jota pitkin edelleen Ylijärven (104,6 m mpy), Lähdejoen ja Ohnonjärven (104,2 m mpy) kautta Aittojärveen (103,7 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Jokihaaransuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Lähdejoen vesistöalueeseen (4.555). Tutkimuspistetiheys on 4,0 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 43 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha (kuva 49). Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä. Turvekankaan osuus on 24 %, korven 12 % ja turvepellon 7 %. Lähes koko rämealue on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Ruohoheinä- ja mustikkaturvekangas ovat yleisimmät turvekankaat. Suon kaakkoisosassa on varsinaisen korven muuttumaa. Turpeesta on 55 % saravaltaista ja 45 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 34 %, sararahkaturve (CS-t) 20 % ja tupasvilla sararahkaturve (ErCS-t) 14 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on Kuva 49. Tutkimuspisteiden sijainti Jokihaaransuolla. 60

61 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 346, 2003 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 25 % ja puun jäännöksiä sisältävien 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,5 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 84 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Jokihaaransuolla on 10 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,14 milj. suo-m Keltasuo Keltasuo (kl ) sijaitsee 20 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen vaihtelevapiirteisen moreenimaaston ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää eteläkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon lounaispuolitse virtaavaan Sarvipuroon, jota pitkin kaakkoon Korpijokeen ja edelleen itään Osmanginjärveen (99,4 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Keltasuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Korpijoen vesistöalueeseen (4.565). Tutkimuspistetiheys on 8,6 kpl/10 ha (kuva 50). Suon pinta-ala on 70 ha ja yli metrin syvyistä aluetta on vain 1 ha. Suon keskisyvyys on ainoastaan 0,6 m. Tutkimuspisteistä on puolet turvekankaalla. Rämeen osuus on 29 % ja korven 20 %. Ruohoheinä- ja mustikkaturvekankaat ovat yleisimmät turvekankaat. Suon keskiosassa on korpirämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Ruohoheinäkorven muuttumaa on runsaasti suon luoteisosassa. Kuva 50. Tutkimuspisteiden sijainti Keltasuolla. 61

62 Turpeesta on 53 % rahkavaltaista ja 47 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 23 %, sararahkaturve (CS-t) 20 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 20 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 38 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Suon pohja on pääosin moreenia. Suo on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Keltasuo ei mataluutensa takia sovellu turvetuotantoon Lahnasensuo Lahnasensuo (kl ) sijaitsee 18 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen Lahnasen (113,8 m mpy) lounaisrannalla. Suon korkeus merenpinnasta on m ja sen pinta viettää kaakkoon kohti suon kaakkoisositse virtaavaa Lahnajokea. Suovedet virtaavat ojia pitkin Lahnajokeen, jota pitkin edelleen kaakkoon Osmanginjärveen (99,4 m mpy). Suolla on tiheä ojitus. Lahnasen läheisyys ja suon halki virtaava Lahnajoki vaikeuttavat kuivatusta. Lahnasensuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Lahnajoen vesistöalueeseen (4.566). Tutkimuspistetiheys on 2,9 kpl/10 ha (kuva 51). Suon pinta-ala on 58 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 3 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,7 m. Tutkimuspisteistä on kolme neljännestä turvekankaalla. Korven osuus on 16 % ja rämeen 9 %. Ruohoheinäturvekangas on yleisin turvekangas. Suon keskiosassa on ruohoheinäkorven muuttumaa. Turpeesta on 68 % rahkavaltaista ja 32 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 35 %, sararahkaturve (CSt) 24 % ja rahkasaraturve (SC-t) 22 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Suon pohja on pääasiassa hiesua ja savea. Tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä ei ole otettu koska suo on niin matala. Lahnasensuo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 51. Tutkimuspisteiden sijainti Lahnasensuolla. 62

63 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Puukkosuo Puukkosuo (kl ) sijaitsee 22 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen moreenimäkien ympäröimänä. Suo on niin matala, ettei sitä ole vaaittu. Sen korkeus merenpinnasta on noin m ja sen pinta viettää loivasti itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon Kiertosuon halki virtaavaan Kiertojokeen, jota pitkin edelleen kaakkoon Murronjokeen ja edelleen Pielaveteen (102,2 m mpy). Suolla on tiheä ojitus eikä kuivatusvaikeuksia ole. Puukkosuo kuuluu Rautalamminreittiin, Pielaveden alueeseen (14.74) ja siinä lähemmin Savijärven vesistöalueeseen (14.743). Tutkimuspistetiheys on 1,4 kpl/10 ha (kuva 52). Suon pinta-ala on 59 ha. Koko suo on alle metrin syvyinen keskisyvyyden ollessa 0,6 m. Tutkimuspisteistä on kolme neljäsosaa turvekankaalla ja neljännes rämeellä. Mustikkaturvekangas on yleisin suotyyppi. Turpeesta on kaksi kolmasosaa rahkavaltaista ja kolmannes saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 28 %, varpurahkaturve (St) 25 % ja puusararahkaturve (LCS-t) 13 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 31 % ja puun jäännöksiä sisältävien 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Moreeni on yleisin pohjamaalaji. Puukkosuo on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Puukkosuo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 52. Tutkimuspisteiden sijainti Puukkosuolla. 63

64 TULOSTE TARKASTELUA Suot ja soistuminen Kiuruveden kunnan maapinta-alasta on noin 20 % geologisen suon peitossa (Lappalainen ym. 1980). Vuonna 2000 Kiuruvedellä tutkittiin 35 suota yhteispinta-alaltaan 2812 ha. Tämä on noin 11 % kunnan koko geologisesta suoalasta. Kiuruvedellä tutkitut suot kuuluvat pääosin Vuoksen vesistöalueeseen (4.) ja lähemmin Iisalmen reitin (4.5.) kolmeen vesistöalueeseen; Sulkavanjärven vesistöalue (4.55), Koskenjoen vesistöalue (4.56) ja Luupujoen vesistöalue (4.57). Sulkavanjärven (4.55) vesistöalueeseen kuuluu 12 suota ja Koskenjoen vesistöalueeseen samoin 12 suota. Kymijoen vesistöalueeseen (14.) kuuluu 9 suota. ämä Kymijoen vesistöalueen suot kuuluvat lähemmin Rautalamminreitin vesistöalueeseen (14.7) (kuva 55). Ylä-Savon maaperä ja maaston muodot ovat peräisin jääkaudelta. oin puolet maa-alasta on moreenikerrostumien peitossa. Suurin osa moreenista on ohutta, alle 5 metrin paksuista pohjamoreenia. Savikerrostumia on viidennes maa-alasta (Kukkonen & Sahala 1982). Uusimpien tutkimusten mukaa mannerjäätikkö suli alueelta hieman alle vuotta sitten. Alue peittyi aluksi kokonaan Itämeren muinaisen Yoldiamerivaiheen alle. Veden korkeus oli tuolloin Kiuruveden vesistöalueet: 4. VUOKSE VESISTÖALUE 4.5. Iisalmen reitin va 4.52 Poroveden a Kiuruveden a Kourupuron va Ruutanapuron va 4.53 Iso-Iin a Vieremänjoen-Murennusjoen a 4.54 Salahmijärven va Salahmijärven lähialue Luvejoen a Kulvepuron va 4.55 Sulkavanjärven va Hautajärven-Kilpijärven a Rytkynjärven a Savijärven-Aittojärven a Sulkavanjärven va Lähdejoen va iemisjärven a Vaaksjoen va 4.56 Koskenjoen va Koskenjoen alaosan a Osmanginjärven-Jylängönjoen a äläntöjärven a noin 180 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui ja korkeimmat mäet paljastuivat saariksi. Soistuminen sai alkunsa. Alueen yleisimmät soistumistavat ovat metsämaan soistuminen ja umpeenkasvu. Soistumisen katsotaan olleen metsämaan soistumista silloin kun suon pohjalla on runsaasti puupitoista turvetta. Kiuruveden alueella on runsaasti lampien ja järvien umpeenkasvun seurauksena syntyneitä soita. Tällaisia soita ovat mm. äiden soiden pohjalla, turvekerroksen ja mineraalimaan välissä on liejukerrostumia. Kiuruveden soiden tutkimuspisteistä on moreenipohjaisia 47 %, hiekka- ja hietapohjaisia 27 % ja hienoainespohjaisia (savi ja hiesu) 26 %. Kolmella neljäsosalla tutkituista soista on enemmän tai vähemmän turpeenalaista pohjaliejua. Joka kuudennelta tutkimuspisteeltä löytyi liejua. Pinta-alaltaan suurimmat suot ovat Pattosuo 628 ha, Kokkosuo 300 ha ja Vaakssuo-Siltasuo 205 ha. Tutkituista 36 suosta 31 on alle 100 ha:n kokoisia. Kuvassa 55 ja liitteessä 4 on esitetty kaikki Kiuruvedellä vuoteen 2000 mennessä tutkitut suot ja niiden sijoittuminen vesistöalueisiin nähden Rikkajoen va Korpijoen va Lahnajoen va 4.57 Luupujoen va Luupujoen alaosan a Luupuveden a Välijoen-Suojoen va Välijärven-Yläjärven a Suojoen va Saarispuron va 14. KYMIJOE VESISTÖALUE Rautalamminreitin va Pielaveden a Savijärven va Koivujärven va Koivujärven-Kolunjärven a Vehmaanpuron va Kokonpuron va Tikkasenjoen va Haahkarinjoen va Lehmipuron va 54. PYHÄJOE VESISTÖALUE Komujoen va 64

65 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 Kiuruvedellä vuoteen 2000 mennessä tutkitut suot Kiuruvesi km Tutkitut suot Suot Järvet Valuma-alue Joet Tiet Rautatie Kuva 55. Kiuruvedellä vuoteen 2000 mennessä tutkitut suot ja niiden sijoittuminen vesistöalueisiin nähden (va = vesistöalue, a = alue). 65

66 Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Kiuruveden alue sijaitsee Järvi-Suomen eksentristen kermikeidassoiden ja Pohjanmaan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeellä (Ruuhijärvi 1960 ja Eurola 1962). Kunnan pohjoisosan suot sijaitsevat Pohjanmaan aapasoiden alueella. Suoyhdistymätyypit kehittyvät kuitenkin paikallisten olosuhteiden määrääminä ja niiden vaihettuminen tapahtuu asteittain. Tutkituista suotyypeistä on avosoita 2 % (pintaalalla painotettuna), rämeitä 35 %, korpia 12 %, turvekankaita 33 % ja turvepeltoja 10 %. Muiden suotyyppien osuus (8 %) on huomattavan suuri. iitä ovat mm. turvetuotantoalueet, joita Kiuruvedellä on runsaasti. Tutkimuspisteistä on luonnontilaisilla suotyypeillä vain 3 %. Ojitusvaiheessa olevien suotyyppien osuus on 0,2 % ja muuttumavaiheessa olevien 46 %. Suon katsotaan olevan luonnontilainen, jos siitä on ojitettu korkeintaan 1/3 pinta-alasta (Lappalainen ja Häikiö 1993). Tämän kriteerin mukaan Kiuruvedellä vuonna 2000 tutkituista soista ei yksikään ole luonnontilainen. Turvekerrostumat Kiuruvedellä vuonna 2000 tutkitut suot ovat matalia, keskisyvyys on vain 1,1 m. Keskisyvyys on alle metrin 14:ssa suossa ja syvimmälläkin suolla (Kalettomanlampi) keskisyvyys jää 1,7 metriin. Yli metrin syvyistä aluetta on 951 ha (33 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 metrin aluetta 516 ha (18 %) ja yli kahden metrin aluetta 240 ha (8 %). Tutkittujen soiden turpeista on saravaltaista 65 % ja rahkavaltaista 33 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on 2 %. Rahkan ja saran seuralaisena turpeessa on mm. tupasvillaa sekä puun ja varpujen jäännöksiä. Tupasvillaa ja suoleväkköä sisältävät happamet rahkaturpeet sijaitsevat suon pintakerroksessa kun taas ravinteikkaammat ja emäksisemmät suokortetta ja raatetta sisältävät saraturpeet sijaitsevat useimmiten suon keski- ja pohjakerroksissa. Suokortetta ja järviruokoa sisältävät ruskosammalvaltaiset turpeet muodostavat siellä täällä suon pohjakerroksen. Heikosti maatuneiden rahkaturpeiden happamuus on keskimäärin ph 3,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan ph 4,1. Pintakerroksen vesipitoisuus on keskimäärin 89,8 % märkäpainosta ja pohjakerroksen 89,5 %. Kuiva-ainetta on suon energiaturpeeksi soveltuvassa osassa keskimäärin 96 kg/m 3. Suon pintakerroksen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,5 % kuivapainosta eli 1,5 kg/suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan pohjakerroksen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,0 % eli 4,9 kg/suom 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo on kyseisessä pohjakerroksessa keskimäärin 21,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on energiaturpeeksi soveltuvassa osassa keskimäärin 0,20 % kuivapainosta eli 384 g/mwh. Polttoturpeen laatuohjeen (liite 3) mukaan turpeen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli pitoisuus ylittää 0,3 %. Tutkittujen soiden turvemäärä on noin 27,3 milj. suo-m 3. Tästä yli 1,5 metriä syvällä alueella on noin 11,2 milj. suo-m 3 (41 % koko turvemäärästä) ja yli kaksi metriä syvällä alueella noin 6,5 milj. suo-m 3 (23 %). Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Turvetuotantoon soveltuvat suot on lueteltu taulukossa 8. Taulukkoon on sisällytetty sekä heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen määrä että energiaturpeeksi soveltuva turve. Tutkituista 35 suosta 29 soveltuu energiaturvetuotantoon ja kuudessa on hyödyntämiskelpoista, heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Energiatuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 517 ha, mikä on noin 18 % tutkitusta suoalasta. Suurimmat tuotantoon soveltuvat alueet ovat Kokkosuolla (58 ha), Muuraissuolla (50 ha) ja Pattosuolla (46 ha). Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen määrä on tutkituilla soilla yhteensä noin 7,35 milj. suo-m 3, eli keskimäärin noin m 3 / ha. Kuivan turpeen energiasisältö on noin 15,0 milj. GJ eli noin 4,2 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) vastaavat luvut ovat noin 13,3 milj. GJ eli noin 3,7 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa olevan suokuution energiasisältö on keskimäärin 0,50 MWh. Heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta on kuudella tuotantoon soveltuvalla suolla. Tuotan- 66

67 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5 toon soveltuva ala on 24 hehtaaria ja turvetta siinä on noin 0,16 milj. suo-m 3. Suurimmat yksittäiset tuotantoalat ovat Kunnassuolla (7 ha) ja Lamminsuonlammella (6 ha). Tämä turve soveltuu lähinnä kuivike- ja ympäristöturpeeksi. Kiuruvedellä tuotettu turve menee pääosin Kuopion Energialaitokselle. Muita käyttökohteita ovat mm. Oulun lämpövoimalaitos, Lapinlahden meijeri ja Iisalmi. Taulukko 8. Turvetuotantoon soveltuva suoala, heikosti maatuneen rahkaturpeen (ympäristöturve) ja energiaturpeen määrät sekä energiasisältö. Suon nimi Tuotantokelpoinen ala (ha) Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj.suo-m 3 ) Energiaturpeen energiasisältö (milj.gj/milj.mwh) Ympäristö Energia Ympäristö Energia Kuiva turve 50 % kost. turve turve turve turve GJ/MWh GJ/MWh Huom Suurisuo 17 0,17 0,46/0,13 0,41/0,11 suolta nostettu pehkua 107. Kunnassuo ,042 0,17 0,29/0,08 0,25/0, Vaakssuo-Siltasuo 35 0,49 1,20/0,33 1,07/0, Matinlampi 1 9 0,008 0,11 0,32/0,09 0,28/0,08 ositt.kuivatusvaikeuksia 110. Muurainsuo 3 9 0,015 0,12 0,31/0,09 0,27/0, Tervasuo 6 0,05 0,11/0,03 0,10/0, Ilvessuo 8 0,08 0,17/0,05 0,15/0, Lamminsuonlampi ,048 0,14 0,31/0,09 0,28/0,08 ositt.kuivatusvaikeuksia 115. Kalettomanlampi 16 0,35 0,58/0,16 0,51/0,14 ositt.kuivatusvaikeuksia 116. Löytösuo 14 0,18 0,36/0,10 0,31/0, Pirttisuo 35 0,56 0,99/0,27 0,87/0, Ohtasuo 3 7 0,020 0,08 0,13/0,04 0,12/0, Muuraissuo 50 0,80 1,54/0,43 1,35/0, Pattosuo 46 0,83 1,50/0,42 1,33/0,37 Vanhaa tuotantoaluetta 295 ha 121. Kokkosuo 58 0,64 1,63/0,45 1,44/0, Välisuo 7 0,08 0,15/0,04 0,13/0, Kukonaro 11 0,11 0,26/0,07 0,23/0, Virosensuo ,028 0,31 0,48/0,13 0,42/0, Liisteräme 12 0,22 0,53/0,15 0,47/0, Mätässuo 25 0,40 0,72/0,20 0,63/0, Salosuo 4 0,06 0,13/0,04 0,12/0, Koivuräme 3 0,04 0,09/0,03 0,08/0,02 ositt.kuivatusvaik. & ositt.hyvin maat.turvetta 131. Tuohisuo 14 0,14 0,21/0,06 0,19/0, Riidansuo 7 0,08 0,19/0,05 0,17/0, Kangaslamminsuo 33 0,53 1,25/0,35 1,11/0,31 ositt.kuivatusvaikeuksia 134. Ohensuo 11 0,15 0,28/0,08 0,25/0, Kylmäniitty 10 0,11 0,26/0,07 0,23/0, Saarisuo 13 0,21 0,33/0,09 0,29/0, Jokihaaransuo 10 0,14 0,25/0,07 0,23/0,06 YHTEESÄ ,161 7,35 15,03/4,19 13,29/3,71 67

68 Soidensuojelu atura-2000 ohjelmaan kuuluu Kiuruvedellä kolme suota Toukkamäen-Saarimäen alueelta. e suot ovat Toukkasuo, Huttusuo ja osittain Liinalamminsuo. Kiuruvedellä vuonna 2000 tutkituista soista ei yksikään kuulu soidensuojelun perusohjelmaan. Yksikään suo ei ole kokonaan luonnontilainen. Vain kahdella suolla on merkittävämpää luonnontilaista aluetta. Kylmälahden eteläosassa on noin kahden hehtaarin laajuinen luhtaneva ruohoinen saraneva- alue, jolla on paikallista maisemallista luontoarvoa. Tuohisuon kaakkoisosassa on luonnontilaista varsinaista sararämettä. KIITOKSET Vuonna 2000 Kiuruveden soita ovat tutkineet tekijän lisäksi kausiapulainen Satu Putkinen, työnjohtaja Reijo Rantapelkonen, tutkimusavustajat Sauli Uhlgren ja Kalle Husso. Työnjohtaja Reijo Rantapelkonen vastasi suolinjoituksesta yhdessä tutkimustyöntekijä Aimo Pesiön sekä paikallisten apumiesten kanssa. Turpeiden laboratorioanalyysit on tehty GTK:n Geopalvelukeskuksen geolaboratoriossa Kuopiossa. Analyysien tekijöinä olivat laboratoriomestari Seija Parviainen sekä laborantit Arja Salpakari ja Anne Backman. Suokarttojen piirtämisestä on pääasiassa vastannut tutkimusavustaja Ritva Jokisaari samoin kuin valokuvien kuvankäsittelystäkin. Raportin puhtaaksikirjoituksen ja taiton on tehnyt tutkimusavustaja Anne Grön. Hankepäällikkö Jukka Häikiö on tarkastanut raportin. Myös kaikille muille tämän raportin eri työvaiheisiin osallistuneille tekijä esittää parhaimmat kiitoksensa. Kuva 56. Kiuruveden turvetutkimusryhmä Pyhäsalmen tukikohdassa kesäkuussa Kuvassa vasemmalta seisomassa Heikki Ryynänen,, Kalle Husso, Markku Jauhiainen ja Reijo Rantapelkonen. Istumassa vasemmalta Sanna Lemettinen ja Satu Putkinen (kuva ). 68