Turvetutkimusraportti 430

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen

2

3 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 430 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen PIHTIPUTAALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Espoo 2012

4 Meriluoto, Heikki ja Turunen, Jukka Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 430, 63 sivua, 40 kuvaa, 1 taulukko ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina Pihtiputaalla 29 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Soilta määritettiin suon pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 512 näytettä, joista kaikista määritettiin vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Tiheysmäärityksiä tehtiin 493, lämpöarvomäärityksiä 100 sekä hiili-, typpi- ja rikkipitoisuusmäärityksiä 125 kappaletta kutakin. Pinta-alalla painotettuna tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista on 53 % rämeitä, 6 % avosoita, 38 % turvekankaita ja 3 % korpia. Luonnontilaisten tai luonnontilaista vastaavien suotyyppien osuus on 4 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 54 %, saravaltaisia 42 % ja ruskosammalvaltaisia 4 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus (H 1-10 ) on 5,6. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m ja kokonaisturvemäärä 27,0 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 733 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 16,9 milj. suo-m 3. Turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,8 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 102 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg, hiilipitoisuus 50,8 %, typpipitoisuus 1,78 % ja rikkipitoisuus 0,22 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 25 suolta yhteensä 670 ha. Tämä on 32 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 13,4 milj. suo-m 3 eli 1,4 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö (50 %:n käyttökosteudessa) on vastaavasti 23,7 milj. GJ eli noin 6,5 TWh. Vaalean rahkaturpeen (ympäristöturpeen) tuotantoon soveltuvia alueita löytyi kolmelta suolta yhteensä 24 ha ja niiden käyttökelpoiset vaaleat rahkaturvevarat ovat noin 0,18 milj. suo-m 3. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, Pihtipudas Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: heikki.meriluoto@gtk.fi jukka.turunen@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

5 Meriluoto, Heikki ja Turunen, Jukka Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 4xx, Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 430, 63 pages, 40 figures, 1 table and 4 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 29 peatlands (total ha) in Pihtipudas municipality in Elevation, site type, peat type and its decomposition degree, snag content and subsoil type were determined and recorded in the field. A total of 512 samples were analysed for water and ash content, 493 samples for dry bulk density, 100 samples for net calorific value, 125 samples of each carbon-, nitrogen and sulphur content. The most common peatland types were pine bogs (53 %), open fens (6 %), drained peatland forest types (38 %) and spruce mires (3 %). The proportion of undrained peatlands was 4 %. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 54, 42 and 4 %, respectively. The mean degree of peat humification (H 1-10 ) was 5.6. The mean depth of studied peatlands was 1.3 m and the total storage of peat approximately 27.0 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers 733 hectares and contains about 16.9 million m 3 of peat. The peat volume weighted average ash content of peat was 5.8 % of dry weight, the dry bulk density 102 kg/m 3, effective calorific value of dry peat 20.3 MJ/kg, carbon concentration 50.8 %, nitrogen concentration 1.78 % and the sulphur concentration 0.22 % of dry weight. Altogether, 25 mires covering 670 hectares were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 32 % of the studied total peatland area. The available amount of fuel peat is about 13.4 million m 3 or 1.4 million tons of dry weight. The energy content is 23.7 milj. GJ or 6.5 TWh at 50% moisture content. Three (3) peatlands were found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of these areas is 24 hectares and 0.18 million m 3. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Pihtipudas Heikki Meriluoto and Jukka Turunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO heikki.meriluoto@gtk.fi jukka.turunen@gtk.fi

6

7 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 Aineiston käsittely ja tulokset...10 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON...13 TUTKITUT SUOT Suurisuo Hoikkasuo Kettuneva Saarineva Lusikkapuronviidanneva Rimminniitynneva Välisuo Honkaneva Vihvilässuo Soidinsuo Iso Teerisuo Multasuo Hoikansuo Lepuusuo Lähdesuo Hongonneva Kinnusranta Ahontaussuo Väljänsuo Löyhinginneva Ruokosuo-Kiikkuneva Tiaisräme Rämeenneva Kankaanneva Karsikkoräme Kirppuneva Pökönsuo Suurenjärvenneva Kurkiräme...57 TULOSTEN TARKASTELU...58 Soiden levinneisyys ja soistuminen...58 Suoyhdistymät ja suotyypit...58 Turvekerrostumat...59 Alkuaineet...59 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon...59 Soidensuojelu...60 Yhteenveto Pihtiputaalla vuosina tutkituista soista...61 KIITOKSET...62 KIRJALLISUUS...62 LIITTEET

8

9 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. JOHDANTO Pihtiputaan turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antaen tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pihtiputaan turvevaroja vuosina Pihtiputaan kunta sijaitsee Keski-Suomen maakunnan pohjoisosassa. Tähän raporttiin on koottu Pihtiputaalla tutkitut 29 suota, joiden yhteenlaskettu pintaala on ha (kuva 1). Soiden sijainti vesistöalueilla perustuu Ekholm (1993) luokitteluun. Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo ym. 1998) eli noin 34 % kunnan metsätalousmaasta. Pihtiputaan kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on noin ha (Virtanen ym. 2003). Pihtiputaan kunnan alueelta on aikaisemmin julkaistu kolme turveraporttia (Toivonen 1982, Virtanen 1983 ja Turunen & Meriluoto 2011), joissa tutkittujen soiden pinta-ala oli yhteensä ha (kuva 1). Pihtiputaalla tutkittujen soiden kokonaispinta-ala ( ha) on täten noin 62 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Alueen suurimmat energiaturpeen käyttäjät ovat Jyväskylän Energian Keljonlahden voimala (1 3 TWh vuodessa) ja Kanteleen Voima Oy:n Haapaveden lauhdevoimala (vuotuinen turpeen käyttö keskimäärin 2,3 TWh). Turvetta käyttäviin Haapaveden ja Ylivieskan sähkö- ja lämpölaitoksiin on Pihtiputaan soilta pääasiassa alle 100 km:n kuljetusmatka, Jyväskylään n. 140 km. Pihtiputaan suot ovat myös Kokkolan, Oulun ja Pietarsaaren suurvoimaloiden hankinta-alueella (etäisyys km). Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n yksiköistä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. 7

10 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen / / Pihtipudas / / Pihtipudas km Geologian tutkimuskeskus 2012 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/12 ja Logica Suomi Oy Pihtipudas osa I Pihtipudas osa II Pihtipudas osa III Pihtipudas osa IV Kuva 1. Pihtiputaalla tutkitut suot. 77. Suurisuo 78. Hoikkasuo 79. Kettuneva 80. Saarineva 81. Lusikkapuronviidanneva 82. Rimminniitynneva 83. Välisuo 84. Honkaneva 85. Vihvilässuo 86. Soidinsuo 87. Iso Teerisuo 88. Multasuo 89. Hoikansuo 90. Lepuusuo 91. Lähdesuo 92. Hongonneva 93. Kinnusranta 94. Ahontaussuo 95. Väljänsuo 96. Löyhinginneva 97. Ruokosuo-Kiikkuneva 98. Tiaisräme 99. Rämeenneva 100. Kankaanneva 101. Karsikkoräme 102. Kirppuneva 103. Pökönsuo 104. Suurenjärvenneva 105. Kurkiräme 8

11 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineiston gammakarttoja (Virtanen 1997). Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Soita tutkittiin kahdella eri menetelmällä. Osa soista tutkittiin hilapisteverkkomenetelmällä, jossa suon alueella on tasavälein (suon koosta riippuen, m) tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä. Osa soista tutkittiin perinteisellä linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla yleensä 100 metrin välein, joillakin laajoilla suoalueilla myös 200 metrin välein. Tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Tutkituilla soilla on tutkimuspisteitä 1,7 11,4 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 6,0 9,9 kpl/10 ha. Matalilla soilla on paikoin käytetty harvaa tutkimuspisteverkkoa. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokat. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko, H 1-10 ), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja turpeessa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (liekoisuus -%). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet joko mäntäkairalla, laatikkokairalla tai venäläisellä turvekairalla. Yleisesti ottaen suon turve on heterogeenistä ja suon vesipitoisuus vaihtelee sekä pienpiirteisesti että suon eri osissa. Yhden tai kahden laboratoriopisteen perusteella ei suon energiasisältöä voida arvioida kuin suuntaa antavasti (Mäkilä ym. 2001). Turvenäytteistä määritettiin Kuopion Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa (nykyisin Labtium Oy) happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25 ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D ). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/ kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC- 32 -rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). Osasta turvenäytteistä on analysoitu hiili- ja typpipitoisuuksia (menetelmä 820L) sekä alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita ICP- AES -tekniikalla (menetelmä 503P). Polttoturpeen laatuohjeet ovat liitteessä 2. Turvenäytteitä otettiin myös ympäristö- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvien soiden pintaturpeista turpeen laadun määrittämiseksi. Näytteet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Toivonen 1997). Näytteistä määritettiin maatuneisuus, tuhka-, hiili-, typpi ja rikkipitoisuus. 9

12 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Aineiston käsittely ja tulokset Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet laskettiin ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät laskettiin turvemäärillä painottaen. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon tehty laaja ja yksityiskohtainen tutkimusselostus. Tutkimusselosteissa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, suotyypeistä, pinta-aloista, turvesyvyyksistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta sekä havaituista luonto- ja suojeluarvoista. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Jokaisesta raportoidusta suosta on tehty luonnontilaisuusluokka -määritys (liite 3), joka perustuu soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän loppuraporttiin (Maa- ja metsätalousministeriö 2011). Luokittelu on vielä toistaiseksi epävirallinen ja alustava. Luokitus perustuu maastohavaintoihin sekä uusimpiin GTK:lla käytössä olleisiin ilmakuviin ja peruskartta-aineistoihin. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskukselta. 10

13 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa / / / / / / /4 2/ Tiaisräme, 12908, Pihtipudas Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0-1m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 1-1,5m 1,5-2m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus 2012 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/12 ja Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 11

14 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. Lyhenteiden selitykset liitteessä 3. 12

15 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turpeen laatu ja määrä sekä suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, onko suo turvetuotantoon soveltuva. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997b). Nykyisin turvetuotantoon tulisi ottaa ensisijaisesti suopeltoja ja metsäojitettuja soita (Valtion alueiden käyttötavoitteet 2008). Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia, kuivatusmahdollisuudet ja suon yleinen sijainti on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm. sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km. Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyttä (pellot ja turvekankaat), voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa myös metrin syvyiselle alueelle. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa jätettiin vesistöjen ympärille 100 m leveä suojavyöhyke. Koska turvekerrosta ei voida käyttää aivan mineraalimaata myöten, on tässä raportissa vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa turpeen keskisyvyydestä 0,3 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee mm. pohjamaalajin, pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton (2006) sopimia laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1-10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pienten ja keskisuurten yritysten (pk) turvetuotanto ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Teollisen- ja pktuotannon tuotantoalat ovat yleensä kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin teolliseen- tai pk-tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Teollisen- ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala on noin 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarvetuotannossa kulkuyhteyden suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se voi olla kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristöturpeeksi (mm. kasvuturve, viherrakentaminen, maatalouskäyttö, öljyntorjunta ja jätevesien puhdistus) kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen eli vaalean rahkaturpeen (H1-4) laatuluokitusta. Nykyisin vaaleiden rahkaturpeiden rinnalla käytetään myös tummia turvelaatuja. Nämä tummat turpeet ovat pitemmälle maatuneita, usein eri maatumisasteilla olevia turpeita tai turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksia. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Valtioneuvoston asetus 2006). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Väyrynen ym. 2008). Mikäli turvetuotantoalue on alle 10 ha, tuotantoalueesta on tehtävä ilmoitus alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). 13

16 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen TUTKITUT SUOT 77. Suurisuo Suurisuo (kl , x=7052,6, y=3413,6) sijaitsee n. 26 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee Muuraksentie ja länsipuolella Junganjärventie (kuva 4). Suon länsipuolella on Muurasjärven kulttuurimaisema-alue. Suurisuon kokonaispinta-ala on 52 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 34 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 26 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m ja suurin havaittu syvyys 3,6 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Junganjoen valuma-alueeseen (14.488). Suopinta on noin m mpy ja viettää etelään n. 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Sääkkösen lampialueen kautta Muurasjärveen, josta edelleen Alvajärveen. Suolla on 33 tutkimuspistettä (6,3/10 ha) ja 37 syvyystutkimuspistettä (7,1/10 ha). Suurisuo on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 50 %, turvekankaalla 36 % ja korvessa 14 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas (kuva 5). Puusto on yleisesti harvennusvaiheen saavuttanutta keskitiheää mäntymetsää, suon kaakkoisosassa paikoin varttunutta ja tiheää kuusivaltaista metsää. Turpeesta 62 % on rahka-, 32 % sara- ja 6 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 35 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 24 %, ruskosammalsaraturve (BC) 7 % ja sararuskosammalturve (CB) 6 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 22 %, puujäännöksiä (L) sisältävien 26 % ja varpuainesta (N) sisältävien 8 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat hiesu 66 %, moreeni 21 %, savi 6 %, hieta 6 % ja kivi 1 %. Liejupisteiden osuus tutkimusja syvyystutkimuspisteistä on 51 %. Suurisuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 76 kg/suo-m³ ja tuhkapitoisuus 3,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 49,2 %, typpipitoisuus 1,31 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Suurisuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 26 ha. Tuotantoa mahdollisesti rajoittava tekijä on lähialueen asutusten sijainti. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,56 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20, N1.5. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Suurisuon tutkimuslinjasto

17 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Kuva 5. Tupasvillarämemuuttumaa Suurisuon keskiosasta. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 350 cm. Kuva: Jukka Turunen, GTK. 15

18 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 78. Hoikkasuo Hoikkasuo (kl , x=7043,1, y=3428,9) sijaitsee noin 12 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon etelä- ja länsipuolelle tulee metsäautotiet (kuva 6). Hoikkasuon kokonaispinta-ala on 101 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 41 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 14 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 m ja suurin havaittu syvyys 2,7 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Raudanjoen valuma-alueeseen (14.494) sekä Kortteisenkanavan alueeseen (14.492). Suopinta on noin m mpy ja viettää luoteeseen n. 2 m/km. Pääosa suon vesistä laskee ojia pitkin lännessä virtaavaan Riikinkoskeen, josta edelleen Raudanjokea pitkin Saanijärveen. Pieni osa suon kaakkoiskärjestä laskee vetensä Kortteisenkanavan kautta Saanijärveen. Suolla on 67 tutkimuspistettä (6,6/10 ha) ja 80 syvyystutkimuspistettä (7,9/10 ha). Hoikkasuo on lähes kokonaan ojitettu. Vain kaakkoisosassa on pieni ojittamaton alue. Tutkimuspisteistä on rämeellä 64 %, turvekankaalla 32 % ja korvessa 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja tupasvillarämemuuttuma. Ojitetuilla alueilla puusto on yleisesti keskitiheää, harvennusja riukuasteen saavuttanutta mäntyvaltaista metsää. Turpeesta 49 % on rahka-, 38 % sara- ja 13 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 28 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 12 %, rahkasaraturve (SC) 38 %, ruskosammalturve (B) 4 %, sararuskosammalturve (CB) 1 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 7 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 18 %, puujäännöksiä (L) sisältävien 14 % ja varpuainesta (N) sisältävien 6 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 88 %, hiesu 11 % ja hieta 1 %. Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Hoikkasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 124 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 49,7 %, typpipitoisuus 2,20 % ja rikkipitoisuus 0,26 %. Hoikkasuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 14 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,20 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.30, N2.5. Tuhkapitoisuus on korkea pohjaturpeissa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 1. 16

19 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Hoikkasuon tutkimuslinjasto

20 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 79. Kettuneva Kettuneva (kl , x=7048,8, y=3423,0) sijaitsee noin 18 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääosin lohkaremoreenimaastoon ja etelässä Hujakontiehen, josta johtaa metsäautotie suon länsiosaan (kuva 7). Kettunevan kokonaispinta-ala on 59 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 32 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 16 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,4 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Pajujoen valuma-alueeseen (14.489). Suon pinta on noin m mpy ja viettää pohjoiseen n. 3 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Lusikkapuron ja Rimminpuron kautta Pajujokeen, josta edelleen Muurasjärveen ja Alvajärveen. Suolla on 52 tutkimuspistettä (8,8/10 ha) ja 54 syvyystutkimuspistettä (9,1/10 ha). Kettuneva on ojitettu kauttaaltaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 64 %, turvekankaalla 26 %, avosuolla 9 % ja korvessa 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsinevarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas. Puusto on yleisesti keskitiheää mäntyvaltaista riuku- ja harvennusvaiheen metsää, suon eteläosassa paikoin hieman varttuneempaa. Turpeesta 60 % on rahka-, 29 % sara- ja 11 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 41 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 7 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 28 %, ruskosammalturve (B) 3 %, sararuskosammalturve (CB) 2 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 6 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 21 % ja varpuainesta (N) sisältävien 3 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 79 %, hiesu 11 %, hiekka 6 % ja hieta 4 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 3 %. Kettunevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 102 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,3 %, typpipitoisuus 1,89 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kettunevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,0 metrin syvyistä aluetta noin 21 ha, joka koostuu kolmesta eri altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,31 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25, N2.0. Tuhkapitoisuus on korkea pohjaturpeessa, joka käytännössä jää kuitenkin mahdollisen tuotannon ulkopuolelle. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 0. 18

21 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Kettunevan tutkimuslinjasto

22 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 80. Saarineva Saarineva (kl , x=7047,2, y=3423,3) sijaitsee noin 17 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Hujakontiehen, etelässä Neva-Kukkolampeen ja luonnonsuojelualueeseen (Natura 2000) sekä muualla lohkaremoreenimaastoon. Suon itä- ja länsipuolelle johtaa Hujakontieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 8). Saarinevan kokonaispinta-ala on 90 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 68 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 57 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m ja suurin havaittu syvyys 6,9 m. Suon itäosa kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Raudanjoen valuma-alueeseen (14.494). Länsiosa kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Muurasjärven alueeseen (14.482) ja Pajujoen valuma-alueeseen (14.489). Suon pinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan kaakkoon sekä luoteeseen n. 2 m/km. Suon itäosan vedet laskevat soidensuojelualueen halki virtaavaa Sepänpuroa pitkin Raudanjokeen, josta edelleen Saanijärveen. Suon luoteisosasta vedet laskevat ojia ja puroja pitkin Pajujokeen, josta edelleen Muurasjärven kautta Alvajärveen. Länsiosan vedet puolestaan Jouhilammen ja Jouhipuron kautta Muurasjärveen. Suolla on 69 tutkimuspistettä (7,7/10 ha) ja 75 syvyystutkimuspistettä (8,3/10 ha). Saarineva on lähes kokonaan ojitettu, ojittamatonta aluetta on vain suon länsiosassa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, turvekankaalla 21 % ja avosuolla 17 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsinevarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas (kuva 9). Puusto on pääosin harvahkoa, taimisto-riukuasteen saavuttanutta männikköä, suon reuna-alueilla ja eteläosassa keskitiheää harvennusvaiheen mäntymetsää. Turpeesta 62 % on rahka-, 33 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 42 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 4 %, saraturve (C) 4 %, rahkasaraturve (SC) 29 %, ruskosammalturve (B) 3 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 1 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 69 %, hiesu 20 %, hiekka 8 % ja hieta 3 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 5 %. Saarinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 79 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,0 %, typpipitoisuus 1,44 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Saarinevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 53 ha. Alue on muodoltaan rikkonainen ja sen sisällä on muutamia moreenisaarekkeita. Ympäristöturpeen ottoon soveltuvaa aluetta on noin 6 ha, josta on saatavissa Palustria-Cuspidata -turvetta 0,05 milj. suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on ympäristöturpeen oton jälkeen 1,18 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20, N1.5. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 1. 20

23 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Saarinevan tutkimuslinjasto. Kuva 9. Ombrotrofista lyhytkorsinevaa Saarinevan länsiosasta. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 260 cm. Kuva: Hannu Kinnunen, GTK. 21

24 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 81. Lusikkapuronviidanneva Lusikkapuronviidanneva (kl , x=7049,5, y=3423,0) sijaitsee noin 19 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon itäosaan johtaa Muurasjärventieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 10). Lusikkapuronviidannevan kokonaispinta-ala on 85 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 8 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on 0,5 m ja suurin havaittu syvyys 1,7 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Pajujoen valuma-alueeseen (14.489). Suon pinta on noin m mpy ja viettää luoteeseen n. 6 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Lusikkapuron ja Rimminpuron kautta Pajujokeen, josta edelleen Muurasjärveen ja Alvajärveen. Suolla on 64 tutkimuspistettä (7,6/10 ha) ja 70 syvyystutkimuspistettä (8,3/10 ha). Lusikkapuronviidanneva on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 56 % ja turvekankaalla 44 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevaräme- ja isovarpurämemuuttumat ja puolukkaturvekankaat. Puusto on yleisesti keskitiheää harvennusvaiheen saavuttanutta mäntyvaltaista sekametsää, suon keskiosissa paikoin harvahkoa. Turpeesta 72 % on rahka-, 3 % sara-, ja 25 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 43 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 21 %, rahkasaraturve (SC) 3 %, ruskosammalturve (B) 9 %, sararuskosammalturve (CB) 1 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 15 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 10 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Pohjamaalajit ovat moreeni 79 %, hieta 16 %, hiesu 4 % ja hiekka 1 %. Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Lusikkapuronviidannevalta ei otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Suo on liian matala turvetuotantoon. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Lusikkapuronviidannevan tutkimuslinjasto. 22

25 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rimminniitynneva Rimminniitynneva (kl , x=7048,9, y=3422,0) sijaitsee noin 19 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon kaakkoispuolelle johtaa Hujakontieltä lähtevä metsäautotie ja luoteisosan halki kulkee Kojolantieltä lähtevä pienempi ajoura (kuva 11). Rimminniitynnevan kokonaispinta-ala on 47 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 23 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 11 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Pajujoen valuma-alueeseen (14.489). Suon pinta on noin m mpy ja viettää länteen n. 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Pahkapuron ja Rimminpuron kautta Pajujokeen, josta edelleen Muurasjärveen ja Alvajärveen. Suolla on 31 tutkimuspistettä (6,5/10 ha) ja 35 syvyystutkimuspistettä (7,4/10 ha). Rimminniitynneva on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 49 %, turvekankaalla 48 % ja avosuolla 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas sekä tupasvillarämemuuttuma. Puusto on suon pohjoisosissa pääosin harvahkoa tai keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää, eteläosissa hieman varttuneempaa ja tiheämpää sekametsää. Turpeesta 66 % on rahka-, 13 % sara-, ja 21 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 45 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 11 %, rahkasaraturve (SC) 21 %, ruskosammalturve (B) 5 %, sararuskosammalturve (CB) 3 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 5 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 10 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat hiesu 53 %, moreeni 41 %, hieta 3 % ja hiekka 3 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 3 %. Rimminniitynnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 115 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,8 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,4 %, typpipitoisuus 1,82 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Rimminniitynnevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 11 ha, joka koostuu kolmesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,18 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A.6.0, Q8.0, S0.25, N2.0. Tuotanto on mahdollista ulottaa yli 1 m:n syvyiselle alueelle, jolloin muodostuu laajempi yhtenäinen tuotantoalue. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Rimminniitynnevan tutkimuslinjasto

26 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 83. Välisuo Välisuo (kl , x=7044,9, y=3428,7) sijaitsee noin 14 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu luode-kaakkosuuntaisiin moreeniharjanteisiin sekä etelässä osin Jouttenuslampeen. Suon itäpuolella kulkee Haapajärventie, josta johtaa muutamia metsäautoteitä ja ajouria suon alueelle (kuva 12). Välisuon kokonaispinta-ala on 111 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 72 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 41 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Raudanjoen valuma-alueeseen (14.494) luoteisosaltaan ja Kortteisenkanavan alueeseen (14.492) kaakkoisosaltaan. Suon pinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskialueeltaan luoteeseen n. 6 m/km ja kaakkoon n. 3 m/km. Luoteisosan vedet laskevat Palokosken ja Riikinkosken kautta Raudanjokeen, josta edelleen Saanijärveen. Kaakkoisosan vedet puolestaan ojaverkostoa pitkin Kortteisenkanavaan, joka laskee vetensä Saanijärveen. Suolla on 105 tutkimuspistettä (9,5/10 ha) ja 84 syvyystutkimuspistettä (7,6/10 ha). Välisuo on kokonaan ojitettu lukuun ottamatta pientä ojittamatonta aluetta Jouttenuslammen luoteispuolella. Tutkimuspisteistä on rämeellä 60 %, turvekankaalla 30 % ja korvessa 10 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat mustikkaturvekangas, tupasvillaräme- ja kangaskorpimuuttumat. Puusto on yleisesti keskitiheää harvennusvaiheen mäntyvaltaista metsää, suon reunaosissa paikoin varttuneempaa kuusivaltaista metsää. Turpeesta 74 % on rahka- ja 26 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 47 %, rahkasaraturve (SC) 25 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 10 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 65 %, hiesu 16 %, savi 13 % ja hiekka 6 %. Liejupisteiden osuus tutkimusja syvyystutkimuspisteistä on 8 %. Välisuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,3 %, typpipitoisuus 1,67 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Välisuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 35 ha. Suon eteläosassa sijaitseva Jouttenuslampi rajoittaa turvetuotantoon soveltuvaa potentiaalista turvetuotantoaluetta (kuva 13). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,65 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A.6.0, Q8.0, S0.25, N2.0. Tuotanto on mahdollista ulottaa yli 1 m:n syvyiselle alueelle, jolloin muodostuu huomattavasti laajempi tuotantoalue. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 0. 24

27 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Välisuon tutkimuslinjasto Kuva 13. Luonnontilaista lyhytkorsinevarämettä Jouttenuslammen pohjoispuolelta. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 180 cm. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK. 25

28 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 84. Honkaneva Honkaneva (kl , x=7039,2, y=3426,3) sijaitsee noin 8 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suota ympäröi moreenimaasto. Suon alueelle johtaa muutamia Kuljunperäntieltä ja Reisjärventieltä lähteviä metsäautoteitä (kuva 14). Honkanevan kokonaispinta-ala on 194 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 148 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 113 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 m ja suurin havaittu syvyys 5,5 m. Suon länsiosa kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Alvajärven lähialueeseen (14.481). Suon itäosa puolestaan Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Saanijärven lähialueeseen (14.491). Suon pinta on noin m mpy ja viettää kaakkoon n. 3 m/km. Länsiosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Häyhtiönjokeen, josta edelleen Alvajärveen. Itäosan vedet puolestaan Koirapuroa pitkin Saanijärveen. Suolla on 143 tutkimuspistettä (7,4/10 ha) ja 125 syvyystutkimuspistettä (6,4/10 ha). Honkaneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ojittamatonta aluetta on vain suon pohjoisosassa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 57 %, rämeellä 41 % ja avosuolla 2 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho-, mustikka- ja puolukkaturvekankaat sekä varsinaiset sararämemuuttumat (kuva 15). Puusto on yleisesti keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää. Turpeesta 29 % on rahka- ja 71 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 24 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 69 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 6 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 48 %, hiesu 33 % ja savi 19 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 3 %. Honkanevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 90 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,8 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 49,1 %, typpipitoisuus 1,90 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Honkanevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 112 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 2,55 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A.8.0, Q8.0, S0.25, N2.0. Tuhkapitoisuudet ovat varsin korkeat turvekerroksen pinta- ja pohjaosissa, ja alueelta suositellaan otettavaksi lisää turvenäytteitä korkeiden tuhkapitoisuuksien laajuuden määrittämiseksi. Suon ojittamattomalla alueella havaittiin rauhoitettua punakämmekkää sekä pienialainen lettoalue, joka metsälain 10 :n mukaan luokitellaan erityisen tärkeäksi elinympäristöksi. Edellä mainitut seikat tulee huomioida mahdollisen turvetuotannon suunnittelussa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 1. 26

29 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Honkanevan tutkimuslinjasto Kuva 15. Varsinaista sararämeojikkoa Honkanevan länsiosasta. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 180 cm. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK. 27

30 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 85. Vihvilässuo Vihvilässuo (kl , x=7025,0, y=3420,2) sijaitsee noin 10 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja etelässä Kinnulantiehen, suon pohjois- ja eteläosat rajoittuvat lisäksi luonnonsuojelualueisiin (Natura 2000). Suon ympärille johtaa useampia Kinnulantieltä ja Tervakankaantieltä lähteviä metsäautoteitä (kuva 16). Vihvilässuo on tutkittu ensimmäisen kerran vuonna 1962 ja se on raportoitu Pihtiputaan ensimmäisessä turveraportissa (Toivonen 1982). Tästä uudesta raportista löytyy tarkentavaa tietoa ko. suosta mm. tiheämmän tutkimuslinjaston ja laajemman tutkimusalueen johdosta. Vihvilässuon kokonaispinta-ala on 137 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 73 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 46 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu syvyys 4,1 m. Suon pohjoisosa kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Tervajoen valuma-alueeseen (14.483). Eteläosa kuuluu puolestaan Keiteleen pohjoisosan alueeseen (14.43) ja tarkemmin Löytänän valuma-alueeseen (14.438). Suon pinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan luoteeseen n. 3 m/km ja etelään noin 1 m/km. Pohjoisosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tervajokeen, josta edelleen Alvajärveen. Suon eteläosan vedet laskevat Mäntyjoen kautta Iso-Korppiseen, josta edelleen Jokelanjokea pitkin Löytänään ja Lökönjoen kautta Ylä-Keiteleeseen. Suolla on 108 tutkimuspistettä (7,9/10 ha) ja 101 syvyystutkimuspistettä (7,4/10 ha). Vihvilässuo on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 51 %, rämeellä 41 % ja avosuolla 8 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas sekä varsinainen sararämemuuttuma. Puusto on suon keskialueilla harvahkoa, paikoin koivuvaltaista ja vajaatuottoista taimisto- ja riukuasteen metsää. Suon laitaosat ovat varttuneempaa mäntyvaltaista metsää. Turpeesta 33 % on rahka- ja 67 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 67 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 5 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 80 %, hiesu 8 %, hiekka 7 % ja hieta 5 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 4 %. Vihvilässuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 104 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,4 %, typpipitoisuus 2,12 % ja rikkipitoisuus 0,28 %. Vihvilässuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 46 ha. Tuotantokelpoista aluetta on kahdessa eri altaassa. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,85 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A.6.0, Q8.0, S0.30, N2.5. Tuhkapitoisuus on korkeahko vain pohjaturpeissa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 0. 28

31 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Vihvilässuon tutkimuslinjasto

32 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 86. Soidinsuo Soidinsuo (kl , x=7045,1, y=3413,9) sijaitsee noin 20 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Soidinsuon halki kulkee Karhukalliontie, josta johtaa metsäautotiet suon pohjois- ja eteläpuolelle (kuva 17). Soidinsuon kokonaispinta-ala on 55 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 30 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 12 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 m ja suurin havaittu syvyys 2,6 m. Suo kuuluu Alvajärven valumaalueeseen (14.48) ja tarkemmin siten, että Karhukalliontien pohjoispuoli Vuohtojärven valuma-alueeseen (14.487) ja eteläpuoli Muurasjärven alueeseen (14.482). Suon pinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan pohjoiseen n. 7 m/km ja kaakkoon n. 5 m/km. Pohjoisosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Saukkopuron kautta Vuohtojärveen, josta edelleen Jokelanjokea pitkin Muurasjärven kautta Alvajärveen. Suon eteläosasta vedet laskevat Muurasjärveen pohjoisen Sulkavanpuron kautta ja osin suoraan, itäpuolen ojia pitkin. Suolla on 62 tutkimuspistettä (11,4/10 ha) ja 49 syvyystutkimuspistettä (9,0/10 ha). Soidinsuo on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 53 %, turvekankaalla 39 % ja korvessa 8 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä varsinainen sararämemuuttuma. Puusto on pääosin mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsää, monin paikoin jo varttunutta. Suon keski- ja pohjoisosan laita-alueilla on kuusivaltaista varttunutta metsää. Turpeesta 57 % on rahka- ja 43 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 48 % ja rahkasaraturve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 9 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 92 %, hiesu 3 %, hiekka 3 % ja savi 2 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 1 %. Soidinsuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 95 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 47,8 %, typpipitoisuus 1,61 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Soidinsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta yhteensä noin 11 ha kahdessa eri altaassa. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,17 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A.8.0, Q8.0, S0.25, N2.0. Tuhkapitoisuus on varsin korkea läpi koko turvekerroksen ja lisämäärityksiä tulisikin tehdä korkeiden tuhkapitoisuuksien laajuuden selvittämiseksi. Tuotantoaluetta on mahdollista laajentaa yli metrin syvyiselle ojitetulle alueelle. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Soidinsuon tutkimuslinjasto

33 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Iso Teerisuo Iso Teerisuo (kl , x=7044,1, y=3413,2) sijaitsee noin 20 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Iso Teerisuo on Nuorasentien ja Karhukalliontien välissä, joista molemmista johtaa metsäautoteitä suon läheisyyteen (kuva 18). Ison Teerisuon kokonaispinta-ala on 48 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 17 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 10 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 2,4 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin pohjoisosaltaan Vuohtojärven valuma-alueeseen (14.487) ja eteläosaltaan Karankajoen valuma-alueeseen (14.486). Suon pinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan pohjoiseen n. 3 m/km ja etelään noin 5 m/km. Pohjoisosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Pässi- ja Saukkopuron kautta Vuohtojärveen, josta edelleen Jokelanjokea pitkin Muurasjärven kautta Alvajärveen. Eteläosan vedet puolestaan ojien ja purojen kautta Karanganjokeen, josta edelleen Kalaksimenjärveen ja Alvajärveen. Suolla on 52 tutkimuspistettä (10,8/10 ha) ja 48 syvyystutkimuspistettä (9,9/10 ha). Iso Teerisuo on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, turvekankaalla 35 % ja avosuolla 8 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukka- ja varputurvekankaat sekä lyhytkorsinevaräme- ja kangasrämemuuttumat. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusvaiheen mäntymetsää. Turpeesta 81 % on rahka- ja 19 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 49 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 1 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 8 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 73 %, hiekka 24 % ja hieta 3 %. Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Isolta Teerisuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 110 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,1 %, typpipitoisuus 1,45 % ja rikkipitoisuus 0,13 %. Isolla Teerisuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 10 ha. Alueen pintaosasta on saatavissa ympäristöturvetta 0,06 milj. suo-m 3 ja energiaturvetta ympäristöturpeen oton jälkeen 0,10 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20, N1.5. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Ison Teerisuon tutkimuslinjasto

34 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 88. Multasuo Multasuo (kl , x=7037,8, y=3454,2) sijaitsee noin 26 km Pihtiputaan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon pohjois- ja itäpuolelle johtaa Pielavedentieltä lähtevä metsäautotie ja etelä- ja länsipuolelle Valkeismäentieltä tuleva metsäautotie (kuva 19). Multasuon kokonaispinta-ala on 66 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 50 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 34 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m ja suurin havaittu syvyys 3,0 m. Multasuo kuuluu Nilakan alueeseen (14.73) ja tarkemmin Sulkavanjoen valumaalueeseen (14.734). Suon pinta on noin m mpy ja viettää pääosin etelään n. 4 m/km. Suon vedet laskevat Särkipuron ja Yläjoen kautta Kumpusjärveen, josta edelleen Kumpusjokea myöten Sulkavanjärveen ja Sulkavanjokea pitkin Nilakkaan. Suolla on 15 tutkimuspistettä (2,3/10 ha) ja 41 syvyystutkimuspistettä (6,2/10 ha). Multasuo on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, turvekankaalla 30 % ja avosuolla 16 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat, karhunsammalmuuttumat ja rimpinevamuuttumat (kuva 20) sekä suon pohjoisosassa tupasvillarämemuuttumat ja puolukkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusvaiheen mäntymetsää. Turpeesta 57 % on rahka-, 29 % sara- ja 14 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 43 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, saraturve (C) 7 %, rahkasaraturve (SC) 21 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 %, sararuskosammalturve (CB) 13 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 2 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 50 %, hiesu 30 %, savi 18 % ja hieta 2 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 16 %. Multasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 93 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,8 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 49,4 %, typpipitoisuus 1,34 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Multasuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 32 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,61 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A.6.0, Q8.0, S0.20, N1.5. Tuhkapitoisuus on korkea pohjaturpeissa ja toisen näytepisteen pintaturpeissa. Lisämäärityksiä olisi hyvä tehdä myös Särkipuron läheisyydestä tuhkapitoisuuksien selvittämiseksi. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Multasuon tutkimuslinjasto

35 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Kuva 20. Oligotrofista rimpinevamuuttumaa Multasuon itäosasta. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 240 cm. Kuva: Jukka Turunen, GTK. 33

36 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 89. Hoikansuo Hoikansuo (kl , x=7024,7, y=3416,5) sijaitsee noin 13 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Hoikansuon luoteispuolella on Väljänneva, joka kuuluu luonnonsuojelualueeseen (Natura 2000). Suon itä- ja länsipuolelle johtaa Kinnulantieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 21). Hoikansuon kokonaispinta-ala on 86 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 63 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 43 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m ja suurin havaittu syvyys 3,5 m. Hoikansuo kuuluu kolmeen eri valuma-alueeseen. Suurin, pohjoispuolinen osa suosta on Kivijärven Vuosjärven aluetta (14.44) ja kuuluu tarkemmin Urpilanjoen valuma-alueeseen (14.449). Itäosa kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Tervajoen valuma-alueeseen (14.483). Eteläosa kuuluu Keiteleen pohjoisosan alueeseen (14.43) ja tarkemmin Löytänän- (14.438) sekä Komujoen valuma-alueeseen (14.437). Suon pinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan luoteeseen n. 3 m/km sekä kaakkoon n. 5 m/ km. Suon pohjoisosan vedet laskevat soidensuojelualueen läpi ojia pitkin läheiseen Kuivajärveen, josta edelleen Leväjoen kautta Urpilanjokeen ja Kivijärveen. Suon itä- ja kaakkoisosien vedet laskevat pääosin Mäntypuron kautta Mäntyjärveen, josta Mäntyjokea myöten Iso-Korppisen kautta Löytänäjärveen. Suon eteläosan vedet laskevat Hirvipuron kautta Hetteenjokeen, josta Salmi- ja Syväjärven kautta Komujärveen ja Komujokeen. Suolla on 17 tutkimuspistettä (2,0/10 ha) ja 57 syvyystutkimuspistettä (6,6/10 ha). Hoikansuo on ojitettu kauttaaltaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, turvekankaalla 19 % ja avosuolla 16 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämeojikko/muuttuma sekä kalvakkanevaojikko (kuva 22). Puusto on nuoremmilla ojitusalueilla harvahkoa ja vajaatuottoista männikköä, muuttuma- ja turvekangasvaiheen saavuttaneilla alueilla yleisesti varttuneempaa ja tiheämpää. Turpeesta 55 % on rahka- ja 45 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 3 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 88 %, hiesu 8 % ja hiekka 4 %. Liejupisteitä ei havaittu. Hoikansuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 93 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 49,4 %, typpipitoisuus 1,53 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Hoikansuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 36 ha. Alue on moreenisaarekkeiden rikkoma ja sen pinnassa on paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros, joka heikentää energiaturpeen laatua. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,71 milj. suom 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20, N2.0. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 0. 34

37 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 21. Hoikansuon tutkimuslinjasto Kuva 22. Oligotrofista kalvakkanevaojikkoa Hoikansuon keskiosasta, jossa mäntyä on kylvetty riveihin. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 120 cm. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK. 35

38 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 90. Lepuusuo Lepuusuo (kl , x=7025,8, y=3443,0) sijaitsee noin 14 km Pihtiputaan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon ympärille johtaa Keiteleentieltä ja Kolkuntieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 23). Lepuusuon kokonaispinta-ala on 48 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 30 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 17 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 4,1 m. Lepuusuo kuuluu Koliman alueeseen (14.47) ja tarkemmin Liesojoen valuma-alueeseen (14.474). Suon pinta on noin m mpy ja viettää loivasti n. 2 m/km kaakkoon. Suon vedet laskevat ojia pitkin Kertun- ja Heinäsuonpuron kautta Sirkkolampeen, josta edelleen Sirkonjokea myöten Myllyjokeen ja Kolimajärveen. Suolla on 11 tutkimuspistettä (2,3/10 ha) ja 34 syvyystutkimuspistettä (7,0/10 ha). Lepuusuo on ojitettu kauttaaltaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Yleisimmät suotyypit ovat vaivaiskoivuräme- ja tupasvillarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskitiheää taimisto- ja riukuasteen mäntymetsää. Turpeesta 58 % on rahka- ja 42 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 13 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 47 %, hiesu 40 %, savi 11 % ja hiekka 2 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 13 %. Lepuusuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 107 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,8 %, typpipitoisuus 1,51 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Lepuusuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 17 ha. Alue on muodoltaan epäsäännöllinen ja moreenisaarekkeiden rikkoma. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,34 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20, N2.0. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 23. Lepuusuon tutkimuslinjasto

39 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lähdesuo Lähdesuo (kl , x=7043,3, y=3427,1) sijaitsee noin 13 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee Karjasillankankaantie (kuva 24). Suon länsipuolella on luonnonsuojelualue (Natura 2000). Lähdesuon kokonaispinta-ala on 60 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 36 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 25 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 m ja suurin havaittu syvyys 4,3 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Raudanjoen valuma-alueeseen (14.494). Suopinta on noin m mpy ja viettää länteen n. 10 m/km. Suon vedet laskevat länsipuolella virtaavaa Raudanjokea pitkin Saanijärveen. Suolla on 10 tutkimuspistettä (1,7/10 ha) ja 56 syvyystutkimuspistettä (9,4/10 ha). Lähdesuo on ojitettu lähes kokonaan. Ojittamatonta aluetta on suon eteläosassa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, turvekankaalla 36 % ja korvessa 3 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat pallosararäme- ja tupasvillarämemuuttumat sekä puolukkaturvekankaat. Ojittamaton alue on pääosin tupasvillarämettä (kuva 25). Puusto on ojitetuilla alueilla pääosin keskitiheää harvennusmännikköä, ojittamattomalla alueella vajaatuottoisempaa ja harvempaa. Turpeesta 71 % on rahka-, 21 % sara- ja 8 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 18 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 %, sararuskosammalturve (CB) 8 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 22 % ja puun jäännöksiä (L) sisältävien 28 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 50 %, hiesu 32 %, savi 17 % ja hieta 1 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 2 %. Lähdesuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 111 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 8,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 49,3 %, typpipitoisuus 1,76 % ja rikkipitoisuus 0,37 %. Lähdesuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 19 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,46 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A10.0, Q8.0, S0.40, N2.0. Tuhka- ja rikkipitoisuus on erittäin korkea toisen näytepisteen pohjaturpeissa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 24. Lähdesuon tutkimuslinjasto

40 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Kuva 25. Tupasvillarämettä Lähdesuon eteläosasta. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 430 cm. Kuva: Hannu Kinnunen, GTK. 38

41 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hongonneva Hongonneva (kl , x=7044,4, y=3434,7) sijaitsee noin 15 km Pihtiputaan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu hienoainesmoreenimaastoon ja etelässä Elämäjärveen. Suon halki kulkee Pyhäsalmentie, josta johtaa suon itä- ja länsipuolelle ajotiet (kuva 26). Hongonnevan kokonaispinta-ala on 167 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 73 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 55 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,6 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin pohjoisosa Hongonjoen valuma-alueeseen (14.495) ja eteläosa Elämänjärven alueeseen (14.493). Suopinta on noin m mpy ja viettää kaakkoon n. 4 m/km. Suon vedet laskevat pääosin ojaverkostoa sekä suon halki virtaavaa Lapinpuroa pitkin Hongonjoen kautta Elämäjärveen, josta Kortteisenkanavaa myöten Saanijärveen. Suolla on 28 tutkimuspistettä (1,7/10 ha) ja 103 syvyystutkimuspistettä (6,2/10 ha). Hongonneva on ojitettu kauttaaltaan. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 48 %, rämeellä 41 %, korvessa 9 % ja pellolla 2 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumat sekä ruoho-, mustikka- ja puolukkaturvekankaat. Puusto on suon eteläosassa pääosin keskitiheää harvennusmännikköä, pohjoisessa varttuneempaa sekametsää. Turpeesta 84 % on rahka- ja 16 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 59 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 10 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat hiesu 48 %, hiekka 24 %, moreeni 19 % ja savi 9 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 5 %. Hongonnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 131 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,0 %, typpipitoisuus 1,58 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Hongonnevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 49 ha. Tuotantoa mahdollisesti rajoittava tekijä on lähialueen asutusten sijainti. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,96 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.25, N2.0. Tuhkapitoisuus on melko korkea koko turvekerroksessa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 0. 39

42 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 26. Hongonnevan tutkimuslinjasto. 40

43 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kinnusranta Kinnusranta (kl , x=7043,5, y=3436,8) sijaitsee noin 15 km Pihtiputaan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen hienoainesmoreenimaastoon sekä kaakossa Elämäjärveen. Suon lounaispuolella kulkee Kinnusrannantie, jolta lähtee suon halki koilliseen menevä ajotie (kuva 27). Kinnusrannan kokonaispinta-ala on 76 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 48 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 30 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 2,9 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin pohjoisosa Hongonjoen valuma-alueeseen (14.495) ja eteläosa Elämänjärven alueeseen (14.493). Suopinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan loivasti n. 2 m/km kaakkoon sekä luoteeseen. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin Hongonjoen kautta Elämäjärveen, josta Kortteisenkanavan kautta Saanijärveen. Eteläosan vedet laskevat suoraan ojia pitkin Elämäjärveen. Suolla on 15 tutkimuspistettä (2,0/10 ha) ja 48 syvyystutkimuspistettä (6,3/10 ha). Kinnusranta on ojitettu kauttaaltaan. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 81 %, rämeellä 14 % ja korvessa 5 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukka-, ruoho- ja mustikkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskitiheää mäntyvaltaista, paikoin varttunutta harvennusmetsää. Suon pohjoisosan reuna-alueilla varttunutta sekametsää. Turpeesta 78 % on rahka- ja 22 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 71 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 6 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat hiesu 60 %, moreeni 19 %, savi 11 %, hiekka 8 % ja hieta 2 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 3 %. Kinnusrannalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 125 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Lämpöarvoja ei ole suolle erikseen määritetty ja energiasisällön laskennassa on käytetty alueellisia keskiarvoja (taulukko 1). Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,9 %, typpipitoisuus 1,95 % ja rikkipitoisuus 0,34 %. Kinnusrannalla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 26 ha. Tuotantoa mahdollisesti rajoittava tekijä on lähialueen asutusten sijainti. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,45 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.35, N2.0. Tuhkapitoisuus on korkea erityisesti pintaturpeissa ja lisämäärityksiä tulisi tehdä korkeiden tuhkapitoisuuksien laajuuden määrittämiseksi. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 0. 41

44 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 27. Kinnusrannan tutkimuslinjasto. 42

45 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ahontaussuo Ahontaussuo (kl , x=7026,7, y=3420,1) sijaitsee noin 9 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa luode-kaakkosuuntaiseen moreeniselänteeseen, kaakossa Kallionevaan ja muualla hienoainesmoreenimaastoon. Suon ympärille johtaa Kautiansalontie ja siitä lähtevät metsäautotiet (kuva 28). Ahontaussuon kokonaispinta-ala on 43 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 31 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 26 ha. Suon keskisyvyys on 2,1 m ja suurin havaittu syvyys 4,5 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Tervajoen valuma-alueeseen (14.483). Suopinta on noin m mpy ja viettää pohjoisosaltaan n. 3 m/km luoteeseen, eteläosan ollessa hyvin tasainen pinnaltaan. Suon vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tervajokeen, josta edelleen Alvajärveen. Suolla on 43 tutkimuspistettä (10,0/10 ha) ja 35 syvyystutkimuspistettä (8,1/10 ha). Ahontaussuo on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, turvekankaalla 37 % ja avosuolla 9 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja ruohoturvekangas. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusvaiheen mäntymetsää, suon keskiosissa paikoin harvahkoa ja vajaatuottoisempaa. Turpeesta 28 % on rahka- ja 72 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 72 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 6 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat hiesu 44 %, moreeni 38 %, hiekka 14 %, hieta 3 % ja savi 1 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 22 %. Ahontaussuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 82 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,0 %, typpipitoisuus 1,89 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Ahontaussuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 26 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,67 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. N2.0. Tuhkapitoisuus on korkea erityisesti toisen näytepisteen pintaturpeissa, ja lisämäärityksiä tulisi tehdä korkeiden tuhkapitoisuuksien laajuuden määrittämiseksi. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 28. Ahontaussuon tutkimuslinjasto. 43

46 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 95. Väljänsuo Väljänsuo (kl , x=7022,5, y=3417,0) sijaitsee noin 14 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja luoteessa osin Likonevaan, joka kuuluu luonnonsuojelualueeseen (Natura 2000). Suon eteläosan halki kulkee Kinnulantie, josta johtaa suon ympärille metsäautoteitä (kuva 29). Väljänsuon kokonaispinta-ala on 71 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 26 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 16 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suon itäosa kuuluu Keiteleen pohjoisosan alueeseen (14.43) ja tarkemmin Komujoen valuma-alueeseen (14.437). Suon länsiosa kuuluu Kivijärven-Vuosjärven alueeseen (14.44) ja tarkemmin Urpilanjoen valuma-alueeseen (14.449) sekä Kivijärven alueeseen (14.443). Suopinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan loivasti, n. 3 m/km kaakkoon sekä luoteeseen. Suon itäosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Hirvipuroon, josta Hetteenjoen ja Salmijoen kautta Komujärveen ja Komujoen kautta Ylä-Keiteleeseen. Länsiosan vedet puolestaan laskevat osin Kangas- ja Pitkäjärvien kautta Naarajärveen ja Kivijärveen sekä osin Väljännevan kautta Kuivajärveen, josta Leväjoen kautta Urpilanjokeen ja Kivijärveen. Suolla on 58 tutkimuspistettä (8,1/10 ha) ja 65 syvyystutkimuspistettä (9,1/10 ha). Väljänsuo on suurelta osin ojitettu, ojittamatonta aluetta on suon keski- ja luoteisosassa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 50 %, avosuolla 32 % ja turvekankaalla 18 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen nevaräme- ja -nevamuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on suon keskiosissa pääosin harvahkoa taimisto-riukuasteen männikköä, laita-osissa varttuneempaa keskitiheää mäntyvaltaista sekametsää. Turpeesta 62 % on rahka-, 28 % sara- ja 10 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 27 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 7 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 27 %, ruskosammalturve (B) 6 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 4 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 2 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 89 %, hieta 7 %, hiekka 2 % ja hiesu 2 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 1 %. Väljänsuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 95 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Lämpöarvoja ei ole suolle erikseen määritetty ja energiasisällön laskennassa on käytetty alueellisia keskiarvoja (taulukko 1). Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,0 %, typpipitoisuus 1,84 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Väljänsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 12 ha. Ympäristöturpeen ottoon soveltuvaa aluetta on noin 7 ha, josta on saatavissa Cuspidata-valtaista turvetta 0,08 milj. suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on ympäristöturpeen oton jälkeen 0,17 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20, N2.0. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 2. 44

47 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 29. Väljänsuon tutkimuslinjasto

48 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 96. Löyhinginneva Löyhinginneva (kl , 09, x=7039,4, y=3409,9) sijaitsee noin 20 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon pohjoispuolella kulkee Jääkoluntie, josta johtaa suon ympärille metsäautotiet (kuva 30). Löyhinginnevan kokonaispinta-ala on 76 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 31 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 14 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 m ja suurin havaittu syvyys 3,1 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueeseen (14.486). Suopinta on noin m mpy ja viettää koilliseen n. 10 m/km. Suon vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Suurenjärvenjoen kautta Karanganjokeen ja Kalaksimenjärveen, josta edelleen Alvajärveen. Suolla on 19 tutkimuspistettä (2,5/10 ha) ja 51 syvyystutkimuspistettä (6,7/10 ha). Löyhinginneva on kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 70 %, turvekankaalla 23 % ja avosuolla 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen- ja varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukka- ja ruohoturvekangas. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusmännikköä. Turpeesta 49 % on rahka- ja 51 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 9 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 99 % ja hiekka 1 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 6 %. Löyhinginnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,7 %, typpipitoisuus 2,08 % ja rikkipitoisuus 0,28 %. Löyhinginneva ei sovellu turvetuotantoon. Yli 1,5 m:n syvyinen alue on jakaantunut useaan eri altaaseen ja on siksi vaikea hyödyntää turvetuotannossa. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 30. Löyhinginnevan tutkimuslinjasto. 46

49 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ruokosuo-Kiikkuneva Ruokosuo-Kiikkuneva (kl , x=7042,3, y=3414,5) sijaitsee noin 18 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu koillisessa Heinänevaan ja muualla moreenimaastoon. Suon eteläpuolella kulkee Jääkoluntie, josta lähtee suon etelä- ja länsiosiin johtavat metsäautotiet (kuva 31). Ruokosuo-Kiikkunevan kokonaispinta-ala on 82 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 19 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 6 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 m ja suurin havaittu syvyys 4,0 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueeseen (14.486) sekä Muurasjärven alueeseen (14.482). Suopinta on noin m mpy ja viettää lounaaseen n. 7 m/km. Suon vedet laskevat ojia pitkin pääosin Koirapuron kautta Karanganjokeen ja Kalaksimenjärveen, josta edelleen Alvajärveen. Suon itäosan vedet puolestaan ojaverkostoa pitkin Muurasjärveen ja edelleen Alvajärveen. Suolla on 21 tutkimuspistettä (2,5/10 ha) ja 51 syvyystutkimuspistettä (6,2/10 ha). Ruokosuo-Kiikkuneva on kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, turvekankaalla 22 % ja korvessa 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme- ja lyhytkorsinevarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusmännikköä. Turpeesta 66 % on rahka- ja 34 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 38 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, rahkasaraturve (SC) 33 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 13 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 88 %, hiesu 10 % ja hiekka 2 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 2 %. Ruokosuo-Kiikkunevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 85 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 8,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Lämpöarvoja ei ole suolle erikseen määritetty ja energiasisällön laskennassa on käytetty alueellisia keskiarvoja (taulukko 1). Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,9 %, typpipitoisuus 2,01 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Ruokosuo-Kiikkunevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 6 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,16 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.20, N2.5. Tuhkapitoisuus on korkea pohjaturpeissa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 31. Ruokosuo-Kiikkunevan tutkimuslinjasto. 47

50 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 98. Tiaisräme Tiaisräme (kl , x=7046,2, y=3421,6) sijaitsee noin 17 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu hienoainesmoreenimaastoon. Suon alueelle johtaa Hujakontieltä ja Lehtoperäntieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 32). Tiaisrämeen kokonaispinta-ala on 35 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 14 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 2,0 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Muurasjärven alueeseen (14.482). Suopinta on noin m mpy ja viettää pohjoiseen n. 5 m/km. Suon vedet laskevat ojia pitkin Jouhipuron kautta Muurasjärveen ja edelleen Alvajärveen. Suolla on 8 tutkimuspistettä (2,3/10 ha) ja 25 syvyystutkimuspistettä (7,1/10 ha). Tiaisräme on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 70 % ja turvekankaalla 30 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja lyhytkorsinevarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusmännikköä. Turpeesta 73 % on rahka-, 23 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 52 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 9 %, rahkasaraturve (SC) 23 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 4 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältävien 19 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Pohjamaalajit ovat moreeni 82 % ja hiesu 18 %. Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Tiaisrämeeltä ei otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Suo on liian matala ja pienialainen turvetuotantoon. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 32. Tiaisrämeen tutkimuslinjasto

51 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rämeenneva Rämeenneva (kl , x=7046,2, y=3422,9) sijaitsee noin 16 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suon kaakkoispuolella on Suurisuo, joka kuuluu luonnonsuojelualueeseen (Natura 2000). Muualla suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon alueelle johtaa Hujakontieltä ja Lehtoperäntieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 33). Rämeennevan kokonaispinta-ala on 122 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 72 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 44 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 4,6 m. Suon itäosa kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Raudanjoen valuma-alueeseen (14.494). Länsiosa puolestaan Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Muurasjärven alueeseen (14.482). Suopinta on noin m mpy ja viettää länteen n. 3 m/ km. Suon vedet laskevat ojia pitkin pääosin Tiaispuron ja Jouhipuron kautta Muurasjärveen ja edelleen Alvajärveen. Suolla on 22 tutkimuspistettä (1,8/10 ha) ja 88 syvyystutkimuspistettä (7,2/10 ha). Rämeenneva on lähes kokonaan ojitettu, vain suon kaakkoisosassa on ojittamatonta aluetta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 64 %, turvekankaalla 16 %, avosuolla 19 % ja korvessa 1 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat muuttumavaiheen saavuttaneet tupasvilla- ja lyhytkorsinevarämeet sekä varsinaiset saranevat. Mäntyvaltainen puusto vaihtelee keskitiheästä harvennusmetsästä aina harvahkoon ja vajaatuottoisempaan metsään. Turpeesta 45 % on rahka-, 52 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 27 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 4 %, saraturve (C) 3 %, rahkasaraturve (SC) 48 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 %, ruskosammalturve (B) 1 %, rahkaruskosammalturve (SB) 1 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus on 30 % ja puun jäännöksiä (L) sisältävien 7 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 76 %, hiesu 16 %, hieta 7 % ja hiekka 1 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 5 %. Rämeennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 101 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,7 %, typpipitoisuus 2,33 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Rämeennevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 37 ha. Tuotantokelpoinen alue koostuu viidestä eri altaasta, jotka ovat muodoiltaan rikkonaisia. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,70 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25, N2.5. Tuhkapitoisuus on korkea etenkin pohjaturpeissa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan 1. 49

52 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 33. Rämeennevan tutkimuslinjasto. 50

53 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kankaanneva Kankaanneva (kl , x=7038,7, y=3430,3) sijaitsee noin 8 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen hienoainesmoreenimaastoon. Suon eteläpuolella on Rönnyntie, josta johtaa suon halki kulkeva metsäautotie (kuva 34). Kankaannevan kokonaispinta-ala on 31 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 17 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 2,7 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Saanijärven lähialueeseen (14.491). Suopinta on noin m mpy ja viettää kaakkoon n. 3 m/km. Suon vedet laskevat ojia pitkin Juntinpuroon, josta edelleen Saanijärveen. Suolla on 10 tutkimuspistettä (3,2/10 ha) ja 26 syvyystutkimuspistettä (8,3/10 ha). Kankaanneva on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 78 %, korvessa 8 %, rämeellä 8 % ja pellolla 6 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho- ja puolukkaturvekankaat sekä karhunsammalmuuttumat. Puusto on suon eteläosissa keskitiheää harvennusvaiheen mäntymetsää, pohjoisosissa paikoin tiheämpää kuusi- ja koivuvaltaista sekametsää. Turpeesta 31 % on rahka- ja 69 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 69 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 7 % ja varpuainesta (N) sisältävien 2 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 47 %, hiesu 11 % ja savi 42 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 8 %. Kankaannevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 88 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 9,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Lämpöarvoja ei ole suolle erikseen määritetty ja energiasisällön laskennassa on käytetty alueellisia keskiarvoja (taulukko 1). Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 47,5 %, typpipitoisuus 1,88 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Kankaannevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 9 ha. Tuotantokelpoinen alue koostuu kahdesta eri altaasta ja se on mahdollista laajentaa yli 1 m:n syvyiselle alueelle, jolloin muodostuu yhtenäinen tuotantokenttä. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,17 milj. suom 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A10.0, Q8.0, S0.20, N2.0. Tuhkapitoisuus on korkea turvekerroksen pinta- ja pohjaosissa, ja lisämäärityksiä tulisi tehdä korkeiden tuhkapitoisuuksien laajuuden määrittämiseksi. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 34. Kankaannevan tutkimuslinjasto. 51

54 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 101. Karsikkoräme Karsikkoräme (kl , x=7046,5, y=3420,4) sijaitsee noin 18 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu hienoainesmoreenimaastoon. Suon pohjoispuolella on Hujakontie ja länsipuolella Lehtoperäntie, joista johtaa metsäautoteitä suon ympärille (kuva 35). Karsikkorämeen kokonaispinta-ala on 41 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 24 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 17 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 3,6 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Muurasjärven alueeseen (14.482). Suopinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan pohjoiseen n. 5 m/km ja etelään n. 2 m/km. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin Jouhipuroon, josta edelleen Muurasjärven kautta Alvajärveen. Eteläosan vedet laskevat suoraan ojia pitkin Muurasjärveen. Suolla on 9 tutkimuspistettä (2,2/10 ha) ja 32 syvyystutkimuspistettä (7,8/10 ha). Karsikkoräme on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 61 %, rämeellä 34 % ja korvessa 5 %. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat sekä ruoho-, mustikka- ja puolukkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskitiheää harvennusvaiheen saavuttanutta, paikoin varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Turpeesta 63 % on rahka- ja 37 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 44 %, rahkasaraturve (SC) 34 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 3 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 4 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 24 % ja varpuainesta (N) sisältävien 2 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat hiesu 70 %, hieta 15 % ja savi 15 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 43 %. Karsikkorämeeltä otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 123 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Lämpöarvoja ei ole suolle erikseen määritetty ja energiasisällön laskennassa on käytetty alueellisia keskiarvoja (taulukko 1). Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,1 %, typpipitoisuus 2,12 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Karsikkorämeellä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 17 ha. Tuotantokelpoinen alue koostuu kahdesta eri altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,31 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.20, N2.5. Tuhkapitoisuus on korkeahko koko turvekerroksessa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 35. Karsikkorämeen tutkimuslinjasto. 52

55 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kirppuneva Kirppuneva (kl , x=7041,5, y=3411,8) sijaitsee noin 20 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon ja koillisosassa on Kirppulampi. Suon ympärille johtaa Reisjärventieltä ja Jääkoluntieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 36). Kirppunevan kokonaispinta-ala on 29 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 22 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 17 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m ja suurin havaittu syvyys 6,0 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueeseen (14.486). Suopinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan n. 2 m/ km koilliseen sekä lounaaseen. Suon koillisosan vedet laskevat suoraan, ja lounaisosan vedet Hanhipuron kautta läheiseen Karanganjokeen, josta edelleen Kalaksimenjärven kautta Alvajärveen. Suolla on 6 tutkimuspistettä (2,1/10 ha) ja 21 syvyystutkimuspistettä (7,2/10 ha). Kirppuneva on lähes kauttaaltaan ojitettu, ojittamatonta aluetta on suon itäosassa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 7 %, rämeellä 85 % ja avosuolla 8 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararäme-, ruohoinen sararäme- ja lyhytkorsinevarämemuuttuma sekä ojittamattomalla alueella lyhytkorsinevaräme. Puusto on ojitetuilla alueilla pääosin keskitiheää harvennusvaiheen saavuttanutta sekä paikoin varttunutta mäntyvaltaista metsää, ojittamattomalla alueella vajaatuottoista ja harvaa. Turpeesta 29 % on rahka-, 67 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 20 %, saraturve (C) 6 %, rahkasaraturve (SC) 59 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 % ja sararuskosammalturve (CB) 4 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 14 % ja varpuainesta (N) sisältävien 6 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 70 % ja hiesu 30 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 19 %. Pohjaliejua havaittiin suon eteläosassa paksuimmillaan 1,7 m:n kerros. Kirppunevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 105 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 49,6 %, typpipitoisuus 1,87 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kirppunevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 13 ha. Tuotantokelpoinen alue koostuu kolmesta eri altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,31 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.20, N2.0. Tuhkapitoisuus on korkea pohjaturpeissa. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 36. Kirppunevan tutkimuslinjasto

56 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen 103. Pökönsuo Pökönsuo (kl , x=7023,8, y=3415,7) sijaitsee noin 14 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon ja kaakkoisosassa on Pökönlampi. Suon ympärille johtaa Kinnulantieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 37). Pökönsuon kokonaispinta-ala on 31 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 13 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 3 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 3,0 m. Suo kuuluu suurimmaksi osaksi Kivijärven-Vuosjärven alueeseen (14.44) ja tarkemmin Urpilanjoen valuma-alueeseen (14.449). Pienialue suon itäosasta kuuluu Keiteleen pohjoisosan alueeseen (14.43) ja tarkemmin Komujoen valuma-alueeseen (14.437). Suopinta on noin m mpy ja viettää korkeimmalta keskiosaltaan n. 8 m/km itään sekä n. 4 m/km luoteeseen. Suon itäosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Hirvipuroon, josta edelleen Hetteenjoen ja Salmijoen kautta Komujärveen ja Komujokeen. Länsiosan vedet laskevat ojia pitkin läheisen Väljännevan soidensuojelualueen läpi Kuivajärveen, josta edelleen Leväjoen kautta Urpilanjokeen ja Kivijärveen. Suolla on 9 tutkimuspistettä (2,9/10 ha) ja 25 syvyystutkimuspistettä (8,1/10 ha). Pökönsuo on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 59 % ja rämeellä 41 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja isovarpurämemuuttuma. Puusto on keskitiheää harvennusvaiheen saavuttanutta, paikoin varttunutta, mäntymetsää. Turpeesta 74 % on rahka-, 25 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, rahkasaraturve (SC) 25 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 25 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 29 % ja varpuainesta (N) sisältävien 16 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 97 % ja hiesu 3 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 3 %. Pökönsuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 108 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Lämpöarvoja ei ole suolle erikseen määritetty ja energiasisällön laskennassa on käytetty alueellisia keskiarvoja (taulukko 1). Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 56,1 %, typpipitoisuus 1,81 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Pökönsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,0 metrin syvyistä aluetta noin 12 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,13 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.25, N2.0. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 37. Pökönsuon tutkimuslinjasto

57 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Suurenjärvenneva Suurenjärvenneva (kl , x=7042,8, y=3408,8) sijaitsee noin 23 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon kaakkoisosan läheisyyteen johtaa Nuorasentieltä ja pohjoispuolelle Karhukalliontieltä tulevat metsäautotiet (kuva 38). Suurenjärvennevan kokonaispinta-ala on 36 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 26 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 20 ha. Suon keskisyvyys on 2,0 m ja suurin havaittu syvyys 4,7 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueeseen (14.486). Suopinta on noin m mpy ja viettää etelään n. 3 m/km. Suon vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Suurenjärvenjokeen, josta edelleen Karanganjokeen ja Alvajärveen. Suolla on 9 tutkimuspistettä (2,5/10 ha) ja 25 syvyystutkimuspistettä (7,0/10 ha). Suurenjärvenneva on ojitettu kauttaaltaan. Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, avosuolla 27 % ja turvekankaalla 18 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme- ja ruohoinen sararämemuuttuma sekä rimpinevamuuttuma (kuva 39). Puusto on pääosin keskitiheää taimisto-riukuasteen mäntymetsää, suon länsiosissa varttuneempaa. Turpeesta 25 % on rahka-, 68 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 8 %, rahkasaraturve (SC) 52 %, ruskosammalsaraturve (BC) 8 %, sararuskosammalturve (CB) 6 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 7 % ja varpuainesta (N) sisältävien 5 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 81 %, hiesu 16 % ja savi 3 %. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 28 %. Suurenjärvennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 85 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,3 %, typpipitoisuus 1,35 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Suurenjärvennevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 20 ha. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on 0,53 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20, N1.5. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 38. Suurenjärvennevan tutkimuslinjasto

58 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Kuva 39. Ruohoista sararämemuuttumaa Suurenjärvennevan keskiosasta. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 380 cm. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK. 56

59 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kurkiräme Kurkiräme (kl , x=7028,9, y=3420,4) sijaitsee noin 8 km Pihtiputaan keskustasta länteen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon ympärille johtaa Seläntauksentieltä lähtevät metsäautotiet (kuva 40). Kurkirämeen kokonaispinta-ala on 46 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 13 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 4 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 1,8 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Kontanjoen valuma-alueeseen (14.484). Suopinta on noin m mpy ja viettää pääosin kaakkoon n. 5 m/km. Suon vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Tervajokeen, josta edelleen Alvajärveen. Suon koillisosan vedet laskevat osin Kurkijärven kautta, osin suoraan ojaverkostoa pitkin Alvajärveen. Suolla on 9 tutkimuspistettä (1,9/10 ha) ja 28 syvyystutkimuspistettä (6,0/10 ha). Kurkiräme on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 51 % ja turvekankaalla 49 %. Yleisimmät suotyypit ovat pallosararämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskitiheää varttunutta mäntymetsää. Turpeesta 86 % on rahka- ja 14 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 55 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Puun jäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 44 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 15 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 % kokonaisturvemäärästä. Pohjamaalajit ovat moreeni 76 %, savi 21 % ja hiesu 3 %. Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Kurkirämeeltä otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 111 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,7 %, typpipitoisuus 2,07 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kurkiräme on liian matala turvetuotantoon. Luonnontilaisuusasteikolla suo kuuluu luokkaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 40. Kurkirämeen tutkimuslinjasto. 57

60 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen TULOSTEN TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Pihtiputaan kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on noin ha (Virtanen ym. 2003). Vuosina Pihtiputaan kunnan alueella tutkittiin 29 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Pihtiputaan kunnan alueelta on aikaisemmin julkaistu kolme turveraporttia (Toivonen 1982, Virtanen 1983 ja Turunen & Meriluoto 2011), joissa tutkittujen soiden pinta-ala oli ha. Pihtiputaalla tutkittujen soiden kokonaispinta-ala ( ha) on täten noin 62 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Suurin osa Pihtiputaan alueesta on sora- ja hiekkamoreenia, mutta myös savi- ja silttikerrostumia esiintyy. Pihtiputaan länsiosassa on myös laaja-alaisesti kumpumoreenia. Tyypillistä alueelle on myös moreenin kivisyys. Pihtiputaan länsi- ja keskiosien alueen kallioperä on pääosin granodioriittia, tonaliittia ja kvartsidioriittia sekä graniittia. Pihtiputaan itäosien kallioperä on pääosin metavulkaniittia, gneissistä tonaliittia ja granodioriittia sekä vähäisemmässä määrin kiillegneissiä. Tutkittujen soiden pinta on m merenpinnan yläpuolella. Skandinavian mannerjäätikkö peräytyi Pihtiputaan alueelta noin vuotta sitten (Johansson ym. 2011). Välittömästi mannerjäätikön vetäydyttyä aluetta peitti Ancylusjärvi. Maankohoamisen edistyessä nousi koko alue vähitellen vedenpinnan yläpuolelle. Osa vedestä paljastuneesta maasta alkoi soistua lähes välittömästi eli alkoi ns. primäärinen soistuminen. Primääristä soistumista tapahtuu edelleen maankohoamisrannikolla. Alueen laaja-alaisin soistumistapa on kuitenkin ollut metsämaan soistuminen, mikä voidaan päätellä mm. suopohjien puupitoisista turvekerroksista. Osa alueen soista on syntynyt myös lampien umpeenkasvun tuloksena, mistä kertovat soiden pohjalla olevat liejukerrostumat. Pinta-alalla painotettuna Pihtiputaan tähän raporttiin tutkituista soista on 63 % moreeni-, 23 % hiesu-, 6 % savi-, 5 % hiekka- ja 3 % hietapohjaisia. Suon pohjalla olevia liejukerrostumia havaittiin noin 7 % tutkimuspinta-alasta. Pinta-alaltaan raportin suurimpia tutkittuja soita olivat Honkaneva (194 ha), Hongonneva (167 ha) ja Vihvilässuo (137 ha; Liite 1). Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Pihtiputaan alueen suot kuuluvat keskiboreaalisiin aapasoihin, joita kutsutaan myös Pohjanmaan aapasoiksi (Vasander 1998). Aapasoiden esiintyminen keskittyy Pohjanmaalle ja maamme pohjoisosiin. Toisaalta suot kehittyvät paikallisten hydrologisten olosuhteiden sekä kallioperän ominaisuuksien ja maaston muotojen määrääminä ja osalla soista onkin läheisen viettokeidasvyöhykkeen eli eksentristen kohosoiden piirteitä. Keskiboreaaliset aapasuot voidaan jakaa välipintaisiin ja rimpipintaisiin aapasoihin. Välipintaisten aapasoiden alue sijoittuu Pohjanmaalle, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan pohjoisosiin sekä Kainuuseen. Rimpisyys yleistyy pohjoisemmaksi mentäessä. Eteläisimpiä Pohjanmaan aapasoita, kuten Pihtiputaan aluetta, luonnehtii välipintakasvillisuus, eikä selviä pintarakenteita erotu. Jänteet ovat yleensä matalia, mikäli niitä voi yleensä edes erottaa. Yleisinä suotyyppeinä ovat mm. saranevat, lyhytkortiset ja saraiset kalvakkanevat sekä minerotrofiset lyhytkorsinevat. Suoyhdistymän reunoilla on usein rämevyöhykkeitä, mm. pallosara-, rahka-, isovarpu- ja tupasvillarämeitä. Kivennäismaan tuntumassa ja purojen varsilla saattaa olla myös korpia (Kaakinen ym. 2008). Tehokkaan ojituksen seurauksena merkittävä osa Pihtiputaan soista on karuuntunut ja muuttunut lajistoltaan hyvin monotoniseksi. Kuivahtaminen on edistänyt välija mätäspintarahkasammalten kasvua, varvuttumista (mm. vaivaiskoivu) ja taimettumista aapasoiden luontaisen märkäpintalajiston kustannuksella. Ojitettujen soiden osuus on 96 % tutkitusta suoalasta. Pinta-alalla painotettuna tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista on 53 % rämeitä, 6 % avosoita, 38 % turvekankaita ja 3 % korpia. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus (H 1-10 ) on 5,6. 58

61 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Turvekerrostumat Pihtiputaalla tähän raporttiin tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m. Pihtiputaan suot ovat hiukan keskimääräistä matalampia, sillä koko Suomen tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,4 m (Virtanen ym. 2003). Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros (H 1-4 ) on Pihtiputaan soilla yleensä ohut, keskimäärin noin 0,2 m. Tutkituista soista on yli metrin syvyistä aluetta 54 % (1155 ha), yli 1,5 metrin 34 % (733 ha) ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 20 % (436 ha). Turvetilavuudella painotettuna tutkittujen soiden turpeista on rahkavaltaisia 54 %, saravaltaisia 42 % ja ruskosammalvaltaisia 4 %. Tupasvillapitoi- sia turpeita on 15 %, puuainespitoisia 14 % ja varpupitoisia 6 % koko turvemäärästä. Pihtiputaan tähän raporttiin tutkittujen turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,8 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 102 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/ kg, hiilipitoisuus 50,8 %, typpipitoisuus 1,78 % ja rikkipitoisuus 0,22 % turpeen kuivapainosta. Tähän raporttiin sisältyvien Pihtiputaan soiden kokonaisturvemäärä on 27,0 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on 16,9 milj. suo-m 3. Alkuaineet Turvenäytteistä tehtiin alkuaineanalyysejä 16 suolta yhteensä 700 kappaletta. Turpeista analysoitiin Al, As, B, Ba, Be, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sr, Ti, V, Zn. Tutkimussoiden turpeesta analysoidut metallipitoisuudet ovat pääosin turpeelle normaalisuuruisia pitoisuuksia. Tuloksia verrattiin Keski-Pohjanmaan alueellisiin anomaliarajoihin (Virtanen 1995). Ainoat yksittäisten näytteiden normaalia korkeammat eli anomaaliset pitoisuudet olivat arseenilla, kalsiumilla, koboltilla, kromilla, kuparilla, magnesiumilla, nikkelillä ja titaanilla. Normaalia korkeampia pitoisuuksia tavattiin vain soiden pohjaturpeista. Lähdesuolla anomaliaraja ylittyy arseenilla, koboltilla, kromilla, kuparilla, magnesiumilla, nikkelillä ja titaanilla. Välisuolla kalsium ylittää anomaliarajan ja Vihvilässuolla kupari. Kuparilla on erittäin merkitsevä korrelaatio raudan ja rikin kanssa sekä monien hivenaineiden kuten arseeni, koboltti, kromi ja nikkeli (Virtanen 1997). Kohonneiden alkuainepitoisuuksien syntytavan ja laajuuden selvittäminen vaatisi tarkempia tutkimuk- sia. Syntytapaan vaikuttavat mm. veden kapillaarinen nousukyky turpeen alaisista kerroksista, suon pohjalla liikkuvien vesien kulku, rikastuminen pohjaveden orgaanisen aineksen ja korkean ph:n vaikutuksesta sekä alueen kallioperän koostumus (Virtanen 1995). Lähdesuolla, Välisuolla ja Vihvilässuolla on turpeen alla eristävä hiesu- tai savikerros, josta voisi päätellä anomalian syntyneen suon pohjalle moreenista purkautuneista vesistä. Energiakäytössä ei ole rajoituksia esim. metallien enimmäismäärille turpeissa. Tämä johtuu voimaloiden tehokkaista suodatinjärjestelmistä ja vaihtoehtoisten polttoaineiden (kivihiili, öljy) korkeammista metallipitoisuuksista (Virtanen 2005). Kasvualustaksi toimitettaviin luonnonturpeisiin sovelletaan seuraavia haitallisten metallien raja-arvoja: As 25 mg/kg, Cd 1,5 mg/kg, Cr 300 mg/kg, Cu 600 mg/kg, Hg 1 mg/kg, Ni 100 mg/kg, Pb 100 mg/ kg, Zn 1500 mg/kg (Maa- ja metsätalousministeriö 2007). Turpeen luonnolliset pitoisuudet eivät yleensä yllä näihin raja-arvoihin ellei turpeeseen ole lisätty kalkkia, lannoitteita tai muita sekoiteaineita. Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvat suot, niiden käyttökelpoiset turvevarat ja energiasisältö on koottu taulukkoon 1. Kaikkiaan 25 tutkitulta suolta löytyi energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita yhteensä noin 670 ha. Tämä on 32 % tutkitusta kokonaissuoalasta (2 127 ha). Valtaosa turvetuotantoon soveltuvista soista voidaan käyttää teollisessa turvetuotannossa. Osa turvetuotantoon soveltuvista soista on pinta-alaltaan tai turvemäärältään niin pieniä, että ne soveltuvat lähinnä kotitarve- tai pk-turvetuotantoon (taulukko 1). Pihtiputaan soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 13,4 milj. suo-m 3 eli 1,4 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö on (50 %:n käyttökosteudessa) vastaavasti 23,7 milj. GJ eli noin 6,5 TWh. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on tutkituille soille 0,48 MWh. Kuivike- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa vaaleaa, heikosti maatunutta ja rahkavaltaista pintaturvetta löytyi kolmelta suolta yhteensä 24 ha. Vaalean rahkaturpeen käyttökelpoinen kokonaismäärä on noin 0,18 milj. suo-m 3, keskimäärin 0,7 metrin paksuisena kerroksena. 59

62 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Soidensuojelu Osa Rämeennevasta (99) sijaitsee luonnonsuojeluohjelma-alueella (Natura 2000). Muita Natura alueisiin rajoittuvia tai niiden välittömässä läheisyydessä olevia soita ovat Saarineva (80), Vihvilässuo (85), Hoikansuo (89), Lähdesuo (91) ja Väljänsuo (95). Suurisuon (77) länsipuolella on Muurasjärven kulttuurimaisema-alue. Yhteenveto Pihtiputaalla vuosina tutkituista soista Pihtiputaan kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on noin ha (Virtanen ym. 2003). Pihtiputaalla tutkittujen soiden kokonaispinta-ala ( ha) on täten noin 62 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m. Pihtiputaan suot ovat hiukan keskimääräistä matalampia, sillä koko Suomen tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,4 m (Virtanen ym. 2003). Suon heikosti maatunut pintakerros (H 1-3 ) on Pihtiputaan soilla yleensä ohut. Suuri osa Pihtiputaan soista on kokonaan ojitettuja. Tutkittujen soiden kokonaispinta-alasta on tutkimushetkellä ollut ojitettuna 75 %, mutta on todennäköistä, että vuonna 1962, 1981 ja 1982 tutkituille soille on tehty myöhemmin lisää ojituksia. Pintaalalla painotettuna tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista on 59 % rämeitä, 23 % turvekankaita, 13 % avosoita, 3 % korpia ja 2 % peltoja. Turvetilavuudella painotettuna tutkittujen soiden turpeista on rahkavaltaisia 43 %, saravaltaisia 55 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Tupasvillapitoisia turpeita on 16 %, puuainespitoisia 13 % ja varpupitoisia 5 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus (H 1-10 ) on 5,4 ja keskimääräinen tuhkapitoisuus 4,9 %. Pinta-alalla painotettuna tutkituista soista on 52 % moreeni-, 15 % hiesu-, 14 % hieta-, 14 % hiekka- ja 5 % savipohjaisia. Suon pohjalla olevia liejukerrostumia havaittiin noin 11 % tutkimuspinta-alasta. Pinta-alaltaan suurimpia tutkittuja soita olivat Suurisuo (505 ha) ja Pyytneva (335 ha). Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 113,5 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on 56,8 milj. suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuva (2973 ha) turvemäärä on yhteensä 54,9 milj. suo-m 3, ja vastaava energiasisältö (50 %:n käyttökosteudessa) 93,3 milj. GJ eli noin 25,8 TWh. 60

63 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Taulukko 1. Turvetuotantoon soveltuva suoala, turpeen määrä ja energiasisältö Pihtiputaan kunnan soissa. Keskiarvot ovat turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettuja. Suon nimi Š Pinta-ala Tuotantomuoto YmpŠ ristš - YmpŠ ristš - Energia- Energiasis. Energiasis. EnergiamŠ rš Tuhkapit. Rikkipit. Luonnontilaisuuskoti- pieni- teoll. turve turvevarat turvevarat tehollinen 50%:n kosteus 50%:n kosteus kuivapainosta kuivapainosta asteikko (ha) tarve muot. (ha) (milj. suo-m³) (milj. suo-m³) (milj. MWh) (milj. MWh/50%) (MWh/suo-m³/50%) (%) (%) Suurisuo 26 x 0,56 0,23 0,20 0,36 3,8 0, Hoikkasuo 14 x x 0,20 0,14 0,13 0,62 7,7 0, Kettuneva 21 x 0,31 0,18 0,16 0,52 4,6 0, Saarineva 53 x 6 0,05 1,18 0,53 0,46 0,39 2,5 0, Rimminniitynneva 11 x (x) 0,18 0,12 0,10 0,56 5,4 0, VŠ lisuo 35 x 0,65 0,36 0,32 0,49 4,2 0, Honkaneva 112 x 2,55 1,29 1,14 0,44 6,4 0, VihvilŠ ssuo 46 x 0,85 0,52 0,46 0,54 4,8 0, Soidinsuo 11 x (x) 0,17 0,09 0,08 0,44 7,2 0, Iso Teerisuo 10 x 11 0,06 0,10 0,06 0,06 0,55 2,2 0, Multasuo 32 x 0,61 0,32 0,28 0,45 5,5 0, Hoikansuo 36 x 0,71 0,40 0,35 0,48 5,8 0, Lepuusuo 17 x x 0,34 0,21 0,19 0,55 3,9 0, LŠ hdesuo 19 x x 0,46 0,27 0,24 0,52 8,9 0, Hongonneva 49 x 0,96 0,75 0,67 0,69 6,9 0, Kinnusranta* 26 x 0,45 0,31 0,27 0,60 5,9 0, Ahontaussuo 26 x 0,67 0,31 0,28 0,41 6,0 0, VŠ ljš nsuo* 12 x 7 0,08 0,17 0,09 0,08 0,47 2,4 0, Ruokosuo-Kiikkuneva* 6 (x) x 0,16 0,07 0,06 0,42 8,1 0, RŠ meenneva 37 x 0,70 0,43 0,38 0,55 5,8 0, Kankaanneva* 9 (x) x 0,17 0,08 0,07 0,43 9,5 0, KarsikkorŠ me* 17 x x 0,31 0,21 0,19 0,61 6,6 0, Kirppuneva 13 x x 0,31 0,17 0,15 0,50 7,6 0, Pš kš nsuo* 12 x x 0,13 0,08 0,07 0,54 1,9 0, SuurenjŠ rvenneva 20 x 0,53 0,24 0,21 0,40 4,9 0,19 0 YhteensŠ / Keskiarvo ,18 13,44 7,48 6,59 0,48 5,8 0,22 * KŠ ytetty alueellisia keskiarvoja (MJ/kg) 61

64 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen KIITOKSET Tutkijoina ovat Pihtiputaalla vuosina toimineet työnjohtaja Hannu Kinnunen, geologi Kaisa- Maria Remes sekä erikoistutkija Jukka Turunen. Laboratorionäytteiden otosta ovat vastanneet Hannu Kinnunen, Kaisa-Maria Remes sekä Jukka Turunen. Laboratoriomääritykset ovat tehneet laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari. Suokarttojen digitoinnista ja piirrosta ovat vastanneet kartanpiirtäjä Ritva Jokisaari, geologi Kaisa-Maria Remes, erikoistutkija Jukka Turunen ja tutkimusavustaja Hannu Nenola. Raportin on tarkastanut geologi Tapio Toivonen. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Energiateollisuus r.y., Metsäteollisuus r.y. ja Turveteollisuusliitto r.y. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/ s. Johansson, P., Lunkka, J. P. & Sarala, P The Glaciation of Finland. Julkaisussa: Ehlers, J., Gibbard, P. L. & Hughes P. D. (toim.) Quaternary Glaciations Extent and Chronology: a Closer Look. Elsevier B.V. 2011, Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.- P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K Suot. Julkaisussa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/ Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen ( ) taustaraportti: Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011: s. [Viitattu ] Saatavissa: fi/attachments/ymparisto/suojaturvemaat/6b0jtet7q/suoperiaatepaatos,_taustaraportti syyskuu_2012_.pdf 18 liitettä. [Viitattu ] Saatavissa: KTM, Energiaosasto Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus. Työryhmän raportti. Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista Lannoitevalmisteasetus 12/07, liite IV. Lappalainen, E., Stén, C.-G. & Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. Opas n:o 12, 62 s. Mäkilä, M., Vartiainen, S., Grundström, A. & Böök, P Turvekerrostumien energiasisällön laskeminen venäläisellä kairalla otettujen turvenäytteiden vesi- ja tuhkapitoisuuden perustella. Geologian tutkimuskeskus, raportti P , 7 s. Savolainen, J. (toim.) 1997a. Metsälaki perusteluineen. Lakikokoelma. Savolainen, J. (toim.) 1997b. Luonnonsuojelulaki perusteluineen. Lakikokoelma. 62

65 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Toivonen, T Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisinventoinnista. Turvetutkimusraportti 98, 75 s. Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti s. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja; 4B (1998): 839 s. ISSN Turunen, J. & Meriluoto, H Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Turvetutkimusraportti s. Valtion alueiden käyttötavoitteet Valtioneuvoston päätös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta Valtioneuvosto Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. 19 s. [Viitattu ] Saatavissa: suojaturvemaat/6ak6or04e/mmm v5-suostrategia_valtioneuvoston_periaatepaatos_v4_2.pdf Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä /713. Vasander, H. (toim.) Suomen suot. Suoseura ry. 168 s. Virtanen, K Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisselvityksestä. Turvetutkimusraportti s. Virtanen, K Turpeen geokemialliset tutkimukset Ylivieskan Sydännevalla ( ). Raporttitiedosto n:o s., 5 l. Geological Survey of Finland, Archive report, P Virtanen, K Turpeen geokemialliset tutkimukset Ilomantsin Pampalossa ( ). 20 s. Geological Survey of Finland, Archive report, P Virtanen, K Lentomittausten gamma-aineisto - Menetelmä arvioida turvekerrostumien paksuutta. Suo ja turve 3/97, liitteet. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat 2000, Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti s., 7 liitettä. Virtanen, K Turpeen geokemiasta. Seitsemännet geokemian päivät Tiivistelmät. Toim. Reijo Salminen. Vuorimiesyhdistys sarja B no 83, Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A-L., & Tukiainen, O Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Ympäristöopas, 87 s., Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Ympäristönsuojeluasetus /

66 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Liite 1. Pih/putaalla tutki+ujen soiden pinta- alat, turvekerrostumien paksuus, keskimaatuneisuus ja turvemäärät. Keskisyvyys (m) Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo- m3 Suon Suon nimi Kar+aleh/ ATK- Pinta- ala S1-3 S4 S5-10, Yht S1-4 S5-10, C1-10 Koko S1-3 S4 S5-10, Yht nro numero (ha) C1-10 suo C Suurisuo ,16 0,12 1,35 1,63 3,0 5,8 5,3 0,083 0,061 0,706 0, Hoikkasuo ,05 0,07 0,72 0,84 2,3 6,1 5,6 0,046 0,072 0,728 0, Ke+uneva ,07 0,10 0,88 1,05 2,3 6,1 5,5 0,041 0,059 0,523 0, Saarineva ,14 0,12 1,65 1,91 2,4 6,2 5,7 0,127 0,112 1,483 1, Lusikkapuronviidanneva ,01 0,08 0,45 0,55 1,7 5,5 4,8 0,012 0,070 0,380 0, Rimminniitynneva ,10 0,09 0,80 0,98 1,9 6,2 5,4 0,046 0,042 0,378 0, Välisuo ,12 0,19 1,01 1,32 3,6 6,3 5,7 0,132 0,207 1,117 1, Honkaneva ,02 0,15 1,68 1,85 3,8 5,5 5,3 0,033 0,287 3,267 3, Vihvilässuo ,02 0,08 1,14 1,24 3,8 5,9 5,7 0,021 0,116 1,552 1, Soidinsuo ,04 0,09 0,90 1,03 3,7 6,0 5,7 0,020 0,051 0,490 0, Iso Teerisuo ,11 0,21 0,62 0,94 3,6 6,5 5,5 0,054 0,103 0,299 0, Multasuo ,07 0,05 1,45 1,56 2,6 6,3 6,0 0,043 0,032 0,955 1, Hoikansuo ,19 0,12 1,24 1,55 3,3 6,0 5,4 0,164 0,108 1,068 1, Lepuusuo ,10 0,12 1,10 1,33 3,5 6,4 5,9 0,051 0,059 0,532 0, Lähdesuo ,13 0,04 1,28 1,45 2,5 6,1 5,7 0,079 0,024 0,764 0, Hongonneva ,02 0,16 0,97 1,15 3,9 6,5 6,0 0,028 0,268 1,615 1, Kinnusranta ,01 0,04 1,23 1,28 3,8 6,5 6,4 0,007 0,028 0,934 0, Ahontaussuo ,03 0,16 1,87 2,06 3,8 5,6 5,4 0,015 0,068 0,804 0, Valjansuo ,20 0,09 0,62 0,91 2,1 6,0 4,8 0,143 0,066 0,443 0, Löyhinginneva ,02 0,18 0,79 0,98 3,9 5,4 5,1 0,012 0,138 0,598 0, Ruokosuo- Kiikkuneva ,06 0,17 0,53 0,76 3,7 6,4 5,5 0,049 0,141 0,437 0, Tiaisräme ,06 0,10 0,70 0,85 2,4 6,6 5,8 0,020 0,034 0,245 0, Rämeenneva ,12 0,08 1,08 1,27 2,2 6,2 5,6 0,143 0,100 1,314 1, Kankaanneva ,01 0,03 1,07 1,11 3,0 5,5 5,4 0,005 0,009 0,334 0, Karsikkoräme ,06 0,13 1,13 1,32 3,7 6,1 5,7 0,024 0,053 0,462 0, Kirppuneva ,09 0,20 1,62 1,91 3,6 5,8 5,3 0,027 0,059 0,471 0, Pökönsuo ,01 0,23 0,68 0,93 3,8 6,5 5,8 0,004 0,071 0,211 0, Suurenjärvenneva ,06 0,07 1,87 2,00 3,6 5,2 5,2 0,020 0,026 0,669 0, Kurkiräme ,04 0,10 0,56 0,70 3,2 6,4 5,7 0,020 0,046 0,258 0,324 Yhteensä / keskiarvo ,07 0,12 1,08 1,27 3,2 6,0 5,6 1,468 2,510 23,038 27,016 LIITE 1

67 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. LIITE 2(1) NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 Taulukko. Laatuluokat palaturpeelle. Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Mitat (mm) a Muoto sylinteri D D Turve Palaturve Halkaisija (D) / pituus (L) P40 40 mm ja L 5 x halkaisija P60 60 mm ja L 5 x halkaisija P80 80 mm ja L 5 x halkaisija L L kuutio P30 L 1 30 mm, L 2 40 mm L mm L 1 L 2 L3 kaari (lainepalaturve) P70 L mm, L 2 70 mm L mm L 1 L 3 Velvoittavat Opastavat L 2 Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 700 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 900 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) M30 20 M 30 % M38 25 M 38 % M47 30 M 47 % M55 40 M 55 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A % A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t)) b, c Q14.0 Q12.0 Q10.0 Q8.0 14,0 ( 3,9 MWh/t) 12,0 ( 3,3 MWh/t) 10,0 ( 2,8 MWh/t) 8,0 ( 2,2 MWh/t) tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m 3 ) E1.30 1,30 MWh/irto-m 3 E1.15 1,15 MWh/irto-m 3 E1.00 1,00 MWh/irto-m 3 E0.80 0,80 MWh/irto-m 3 vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40 P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen F5.0 5,0 % F ,0 % F ,0 % F15.0+ > 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 S0.20 S0.25 S0.30 S0.35 S0.40 S0.45 S0.50 S ,15 % 0,20 % 0,25 % 0,30 % 0,35 % 0,40 % 0,45 % 0,50 % > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C a Lainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa turvepala katkeaa 2 4 osaan. Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. b Valitaan joko tehollinen lämpöarvo saapumistilassa tai energiatiheys. c Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

68 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen LIITE 2(2) NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 Velvoittavat Opastavat Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Ylisuuret kappaleet a Taulukko. Laatuluokat jyrsinturpeelle. Turve Jyrsinturve Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1000 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1500 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E) M45 40 M 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 % M50 40 M 50 % yksittäisessä kuormassa enintään 55 %, vähintään 38 % M55 45 M 55 % yksittäisessä kuormassa enintään 60 %, vähintään 38 % M60 50 M 60 % yksittäisessä kuormassa enintään 65 %, vähintään 38 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A ,0% A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg b = MWh/t) Q MJ/kg ( 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa Q8.0 8 MJ/kg ( 2,2 MWh/t) vastaa M50-kosteusarvoa Q6.0 6 MJ/kg ( 1,7 MWh/t) vastaa M55-kosteusarvoa Q5.0 5 MJ/kg ( 1,4 MWh/t) vastaa M60-kosteusarvoa Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus 60 p-% tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m 3 ) c E0.8 0,8 MWh/irto-m 3 vastaa M45-kosteusarvoa E0.7 0,7 MWh/irto-m 3 vastaa M50-kosteusarvoa E0.5 0,5 MWh/irto-m 3 vastaa M55-kosteusarvoa E0.4 0,4 MWh/irto-m 3 vastaa M60-kosteusarvoa Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 0,15 % S0.20 0,20 % S0.25 0,25 % S0.30 0,30 % S0.35 0,35 % S0.40 0,40 % S0.45 0,45 % S0.50 0,50 % S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden osalta. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään BD470. b Katso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio. c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energiatiheyttä. d Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

69 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. LIITE 3 Suotyyppien, pääturvelajien ja lisätekijöiden lyhenteet: I Avosuot II Rämeet 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme LR 2. Rimpiletto RIL 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Rimpineva RIN 5. Tupavillaräme TR 6. Lyhytkortinen neva LKN 6. Pallosararäme PSR 7. Kalvakkaneva KN 7. Korpiräme KR 8. Silmäkeneva SIN 8. Kangasräme KGR 9. Rahkaneva RN 9. Isovarpuräme IR 10. Luhtaneva LUN 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneet suotyypit 1. Lettokorpi LK 1. Ojikko OJ 2. Koivuletto KOL 2. Muuttuma MU 3. Lehtokorpi LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Kangaskorpi KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Varsinainen korpi VK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Nevakorpi NK 7. Varputurvekangas VATK 8. Rääseikkö RAK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijät 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Rahkasaraturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Sararuskosammalturve CB 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP

70 Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen Turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän ehdotus soiden luonnontilaisuusasteikoksi LIITE 4