MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

Transkriptio

1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 361 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Merijärvi,central Finland Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2005

2 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 361 GEOLOGICAL SURVEY OF FILA Report of Peat Investigation 361 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIE TURVEVARAT OSA 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Merijärvi, Central Finland Part 2 Espoo

3 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen Häikiö, Jukka ja Herranen Teuvo Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. Geologian Tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 361, 31 sivua, 17 kuvaa, 1 taulukko ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Merijärven turvevaroja vuosina 1985, , 2001 ja Tutkimukset julkaistaan kahtena raporttina. Tähän raporttiin on koottu tutkitut 14 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 693 ha. Merijärven kunnan maapinta-alasta yli 20 ha:n kokoisia soita on ha, joten tutkittu suoala on 12 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Suot on ryhmitelty vesistöalueittain. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jolla tutkimuspisteet sijaitsevat 100 metrin välein. Maastossa määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratorionäytteistä määritettiin ph, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä analysoitiin myös lämpöarvo ja rikki. Merijärven suot ovat yleensä ohutturpeisia. Tämän raportin soiden keskisyvyys on 0,7 m, josta heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta on keskimäärin 0,1 m. Tutkitusta suoalasta yli 1,5 metrin syvyistä on 26 ha (4%). Soiden turpeista on noin 30 % rahka- ja 70 % saravaltaisia.rämeet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Tutkimuspisteistä 8 % on luonnontilaisilla soilla. Yhteensä 7 suota (68 ha) arvioitiin energiaturvetuotantoon sopiviksi ja 3 suota kasvuturvetuotantoon sopiviksi. Tuotantokelpoista energiaturvetta on noin 0,70 milj.-suo-m3 ja sen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 1,3 milj. GJ eli 0,4 milj. MWh. Kasvuturpeen määrä on 0,1 milj.suo-m 3. Avaisanat:suo,turve,energia,kasvuturve,Merijärvi Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: jukka.haikio@gtk.fi ISB ISS

4 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Häikiö, Jukka ja Herranen, Teuvo Merijärvellä tutkitut suo ja niiden turvevarat, Osa 1. The peatlands and peat reserves of Merijärvi, Part 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 361, 31 pages, 17 figures, 1 table and 5 appendices. The Geological Survey of Finland has studied the peat resources of Merijärvi in 1985, , 2001 and This report contains information on the 14 peatlands studiedby the years , covering total 693 ha. This is 12 % of the peatlands over 20 hectares in Merijärvi. Peatlands over 20 hectares is hectares, 25 % of the land area of Merijärvi. The peatlands are grouped according to the waterway areas. The data was collected using survey line grids with study site intervals of 100 m. Elevation, mire and peat type, the decomposition degree of peat, snag content and the subsoil type were determined in the field. Laboratory samples were taken from selected sites to determine ph value, water content, dry bulk density and ash content of the peat. Part of tehe samles were also analysed for heating value and sulphur. The peatlands of Merijärvi have commonly a thin peat layer. The mean depth is only 0,7 m, including the weakly humified surface layer dominated by Sphagnum, which average 0,1 m. The area deeper than 1,5 m covers only 26 hectares (4 % of the total area studied). Seventy per cent of the peat is Carex predominant and 30 % Sphagnum predominant. The most common peatland site types are pine bogs. Virgin mires cover 8 % of the total peatland area. Total 7 peatland, covering 68 hectares, were foud to be suitable for the fuel peat production and 3 peatlands for horticultural peat production. The available amount of fuel peat is about 0,3 million m 3 in situ and energy content 1,3 million GJ or 0,4 TWh at 50 % moisture content. The horticultural peat resource is about 0,1 million m 3 in situ. Keywords: mire, peatland, peat,energy, horticultural, Merijärvi Jukka Häikiö and Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI KUOPIO FILA jukka.haikio@gtk.fi 3

5 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen 4

6 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHATO... 7 TUTKIMUSMEETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 9 AIEISTO KÄSITTELY JA TULOKSET... 9 SOIE SOVELTUVUUS TURVETUOTATOO... 9 TUTKITUT SUOT Sikoneva Vuotinneva Lamppineva Kieräsuo Kaskela Rahkaräme Kurjenneva Pikku-Kurjenneva Viiansuo Kurkisuo Latvaneva Saukonneva Tähjänneva Pietarinneva TULOSTE TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Soidensuojelu Kiitokset KIRJALLISUUS LIITTEET 5

7 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen 6

8 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 JOHATO Merijärven kunta sijaitsee Oulun läänin eteläosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa Merijärven turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energiaja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluja virkistyskäyttöön Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Merijärven turvevaroja vuosina 1985, , 2001, 2003 ja 2004 Merijärvellä tutkituista soista on julkaistu yksi turvetutkimusraportti (Häikiö, J ja Herranen, T, 2004) Raportti sisältää 26 tutkitun suon ja yhteensä 4465 suohehtaarin tiedot Tähän toiseen raporttiin sisältyvät Merijärvellä vuosina 2003 ja 2004 tutkitut 14 suota, joiden yhteenlaskettu pinta- ala on 693 ha Tutkitut suot ja niiden sijainti näkyvät kuvassa 1 Kuvassa suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993) Merijärven kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on ha (Lappalainen ym 1980), josta on nyt tutkittu ha eli noin 90 % Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo ym 1998) Tähän sisältyvät myös biologiset suot eli suokasvillisuuden peittämät alueet ja pienet geologiset (turvetta yli 30 cm) suokuviot Merijärven kunnan maa-alasta on soita 38 % Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Fortumin Haapaveden lauhdevoimala, jonka vuotuinen turpeen käyttö on yli 3 milj m 3 Turvetta käyttäviin Kokkolan ja Ylivieskan sähkö- ja lämpölaitoksiin on Merijärveltä alle 100 km:n kuljetusmatka Merijärven suot ovat Oulun suuren turvevoimalan ja myös Pietarsaaren suurvoimalan turpeen hankinta-alueella Merijärven ympäristössä on lisäksi monia energiaturvetta käyttäviä kunnallisia lämpölaitoksia Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Kuopion yksiköstä Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa ja tutkimussuunnitelmien teossa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineistosta tulostettuja gammakarttoja (Virtanen 1997) Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym 1984) Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein, ja ne on merkitty maastoon paaluin Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus on kairattu 50 metrin välein Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä Tutkimuspisteiden määrä vaihtelee 1,4 6,7 kpl/ 10 ha välillä ja syvyyspisteiden määrä 1,8 9,0 kpl/ 10 ha välillä Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat on vaaittu, ja korkeudet yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus) Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%- osuus) Lisäksi kairauksissa havainnoitiin mahdolliset liejukerrostumat sekä pohjamaalaji 7

9 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen Ñ Merijärvi MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT Raportin, osa 2 suot Raportin, osa 1 suot Valuma-alue Tiet Vesistö Suot Pellot 0 10km Kuva 1. Merijärvellä tutkitut suot. Suoluettelo liitteissä 1 ja Sikoneva 28. Vuotinneva 29. Lamppineva 30. Kieräsuo 31. Kaskela 32. Rahkaräme 33. Kurjenneva 34. Pikku-Kurjenneva 35. Viiansuo 36. Kurkisuo 37. Latvaneva 38. Saukonneva 39. Tähjänneva 40. Pietarinneva 8

10 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla laboratorionäytteet (Korpijaakko 1981) Turvenäytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion turvelaboratoriossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ) Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC- 300 kalorimetrillä (ASTM 3286) Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg) Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla AIEISTO KÄSITTELY JA TULOKSET Tutkimusaineistot on tallennettu numeeriseen muotoon Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet on laskettu ns vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym, 1983) Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen Turpeessa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksille Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta Turvenäytteiden laboratorio-määritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Itä-Suomen yksiköstä SOIE SOVELTUVUUS TURVETUOTATOO Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pienimuotoinen ja kotitarveturvetuotanto Teollinen turvetuotanto on joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa Pienimuotoisella tuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen tai teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille Pienimuotoisen turvetuotantoalueen vähimmäispinta-ala on 5 ha Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta Kotitarveturvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa Kotitarve- ja pienimuotoisessa turvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi Esim turvepohjaiset pellot ovat usein 9

11 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen / / / A / / / / / 16 7 / / 17 0 / / / / / / / 18 1 / / 17 0 / KÄKIRÄME, 17535, kl , Merijärvi Turpeen paksuus 0-1m 1,5-2m 1-1,5m 2-3m 6.4 Keskimääräinen maatuneisuus 2/17 Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) Turvekerrostuman paksuus (dm) m B1850m 5 / A1100m -120m 0 / / / / / / / 14 1 / / / / / 12 B / B m 4 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 4. 10

12 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selite liitteessä 4. helposti otettavissa turvetuotantoon Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta pienimuotoisessa ja kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000) Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin Ympäristöluvassa määrätään mm sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain (1994) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002) Luvan saannin esteenä voivat olla merkittävät luontoarvot kuten harvinaiset eliölajit ja ns avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997b) ykyisin turvetuotantoon otettavat suot ovat yleensä metsäojitettuja soita Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatu- 11

13 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen neisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon Suon muoto, suopohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiataloudellisen yhdistyksen, Lämpölaitosyhdistyksen ja Turveteollisuusliiton (1991) esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2) Laatuvaatimusten mukaan turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 %, eikä rikkipitoisuus 0,3 % Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitusta ja soveltaen Turveteollisuusliiton (2000) kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 3) Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1 10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitus alueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Viljelyturpeen (parhaan kasvuturpeen) tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H 1 3) ja si sältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä, jois ta yli 80 % Acutifolia -ryhmään kuuluvia * varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä on alle 3 % ja tupasvillan jäänteitä alle 6 % kuiva-aineen painosta * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta viljely-turpeeksi soveltuvaa vähintään 0,8 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kool taan yli 15 ha 12

14 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 TUTKITUT SUOT 27. Sikoneva Sikoneva (kl , x = 7141,3, y = 2526,9) sijaitsee n 9 km Merijärven keskustasta koilliseen Pahkasalon kylän länsipuolella Suo rajoittuu moreenimaastoon Itäpuolella on maantie ja eteläosaan tulee viljelystie (kuva 4) Tutkimuspisteitä on 4,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 8,5 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2003 Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen n 1,5 m/km Vedet laskevat suolta ojia myöten Viirelänojaan, josta Pyhäjokeen Suo kuuluu Viirelänojan valuma-alueeseen (54 06) ja tarkemmin Vitojärven valuma-alueeseen (54 063) Sikonevan pinta-ala on 142 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 19 ha Turvekerroksen syvyys on suurimmaksi osaksi alle yhden metrin Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m Koko suon keskisyvyys on 0,6 m ja yli 1 metrin syvyisen alueen 1,1 m Koko suon turvemäärä on 0,91 milj suo-m 3, josta on yli 1 metrin syvyisellä osalla 0,21 milj suo-m 3 Pohjamaalajina on suurimmaksi osaksi moreeni (99 %) Sikoneva on ojitettu kokonaan Tutkimuspisteistä 28 % rämeillä, 4 % korvissa, 50 % turvekankailla ja loput 18 % pelloilla Suopuusto on pääosin varttunutta, keskinkertaisen tiheää m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 4. Sikonevan tutkimuslinjasto. 13

15 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen mänty-koivu-kuusi -kasvatusmetsikköä Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruoho- ja mustikkaturvekankaat sekä turvepellot Turpeesta 14 % on rahka- ja 86 % saravaltaista Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 51 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 1 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t, 24%), puupitoiset rahkasara- (LSC-t, 16%) ja korterahkasaraturve (LEqSC-t, 15%) sekä kortesaraturve (EqC-t, 14%) Sikonevan turvekerros on ohut ja pohjamaalajina on osin lohkareinen moreeni, joten suota ei suositella turvetuotantoon 28. Vuotinneva Vuotinneva (kl , x = 7142,3, y = 2526,9) sijaitsee n 10 km Merijärven keskustasta koilliseen Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, lännessä osaksi kalliomaastoon Suon itäpäähän tulee viljelystie (kuva 5) Tutkimuspisteitä on 5,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,6 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2003 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länsiluoteeseen n 1 m/km Suo kuuluu Viirelänojan valuma-alueeseen (54 06) ja siinä Vitojärven valuma-alueeseen (54 063) Vedet laskevat suon itäosasta ojia myöten etelään Sikonevalle, josta edelleen Viirelänojan kautta Pyhäjokeen Suon länsiosan vedet laskevat metsä m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 5. Vuotinnevan tutkimuslinjasto. 14

16 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ojia myöten luoteeseen Iso-ojaan ja Kupulisojaa myöten edelleen Pyhäjokeen Vuotinnevan pinta-ala on 95 ha, mistä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 5 ha Turvekerros on ohut Suurin havaittu turvepaksuus on 1,2 m Suon kokonaisturve-määrä on 0,61 milj suo-m 3, mistä on yli 1 metrin syvyisellä alueella 0,06 milj suom 3 Pohjamaalajina on lohkareinen moreeni ja hiekkamoreeni Vuotinneva on ojitettu kokonaan Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 32 % rämeellä, 2 % korvessa, 47 % turvekankaalla ja 11 % pellolla Suopuusto on pääosin varttunutta, keskinkertaisen tiheää mänty-koivu-kuusi -kasvatusmetsikköä Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas Yleisiä ovat myös muuttuneet varsinainen sararäme, tupasvilla-räme ja isovarpuräme sekä puolukkaturvekangas Turpeesta on 37 % rahka- ja 63 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 6 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SC-t 32%), sararahka- (CS-t 19%), kortepitoinen rahkasara- (EqSC-t 12%) ja puupitoinen rahkasara-turve (LSC-t 11%) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 Pohjamaalajit ovat lohkareinen moreeni ja hiekkamoreeni Liejuja ei havaittu Vuotinnevan turvekerros on ohut ja pohjamaalajina on suurelta osin lohkareinen moreeni, joten se ei sovellu turvetuotantoon 29. Lamppineva Lamppineva (kl , x = 7131,6, y = 2522,1) sijaitsee n 1 km Merijärven keskustasta eteläkaakkoon Suo rajoittuu lännessä Merijärvi- Alavieska maantiehen, pohjoisessa Oulainen- Kalajoki-maantiehen, etelässä moreeni- ja kalliomaastoon sekä Jahtavisnevan turvetuotantoalueeseen (kuva 6) Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1/10 ha Suon tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on keskimäärin 47 m merenpinnan yläpuolella ja viettää länsiluoteeseen 0,8 1,5 m/ km Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54 01) ja tarkemmin Uitonojan valuma-alueeseen (54 018) Vedet laskevat ojia myöten Uitonojaan, josta Toholanojan ja Tähjänojan kautta Pyhäjokeen Lamppinevan pinta-ala on n 100 ha, mistä on yli 1 metrin syvyistä aluetta 16 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 1ha Turvekerros on ohut Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m Koko suon turvemäärä on 0,78 milj suo-m 3, mistä on yli 1 metriä syvillä osilla yhteensä 0,19 milj suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 1 % rämeellä, 45 % turvekankaalla ja 54 % pellolla Suopuusto on pääosin koivua, mäntyä ja kuusta kasvavaa keskitiheää nuorta kasvatusmetsikköä tai varttunutta kasvatusmetsikköä Vallitsevina suotyyppeinä ovat peltoalueiden ulkopuolella puolukka- ja ruohoturvekangas Turpeesta on 22 % rahka- ja 78 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 % ja varpuainesta sisältävien 19 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SC-t 41%), kortepitoinen rahkasara- (EqSC-t 20%), varpupitoinen rahkasara- (SC-t 12%) ja sararahkaturve (CS-t 12%) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (72 %) ja moreeni (26 %) Turvekerros on kuivatuksen vaikutuksesta tiivistynyt ja tilavuuspaino on korkea Sen ja osin tasaisen hiesupohjan ansiosta Lamppinevan itäosan yli metrin syvyiset lähes yhtenäiset alueet (14 ha) soveltuvat energiaturvetuotantoon Alueet ovat peltoa ja turvekangasta Energiaturpeeksi sopivaa tuotantokelpoista turvetta on noin 0,1 milj suom 3 Suon pohjalle ja muuten tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,5 m:ä vastaava turvekerros 15

17 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 6. Lamppinevan tutkimuslinjasto. 30. Kieräsuo Kieräsuo (kl , x = 7131,8, y = 2524,8) sijaitsee n 3 km Merijärven keskustasta itään Suo rajoittuu pääosin moreeni- ja kalliomaastoon, lännessä osaksi peltoihin Pohjoislaidalla on metsäautotie ja siltä tulee viljelystie suon eteläpuoliskon pelloille (kuva 7) Tutkimuspisteitä on 6,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,3 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta m merenpinnan yläpuolella ja se viettää suon reunoilta keskelle 1 3 m/km Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54 01) ja tarkemmin Tähjänjoen alaosan alueeseen (54 017) Vedet laskevat ojia myöten Toholanojan kautta Tähjänjokeen ja edelleen Pyhäjokeen Kieräsuon kokonaispinta-ala on noin 52 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 5 ha ja yli 2 metrin syvyistä 1 ha Koko suon keskisyvyys on 0,8 m, yli 1 m:n syvyisen alueen 1,3 m ja yli 1,5 m:n syvyisen 1,7 m Suurin havaittu turvepaksuus on 2 m Koko suon turvemäärä on 0,42 milj suo-m 3, josta on yli 1 metrin syvyisellä alueella 0,22 milj suo-m 3 ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 0,09 milj suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 7 % avosuolla, 44 % rämeellä, 3 % korvessa, 35 % turvekankaalla ja 10 % pellolla Suopuusto on pääosin keskitiheää mänty-koivu-kuusi harvennusmetsikköä Vallitsevina suotyyppeinä ovat varpu- ja puolukkaturvekangas sekä isovarpu- ja korpirämemuuttuma 16

18 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 7. Kieräsuon tutkimuslinjasto. Turpeesta on 40 % rahka- ja 60 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 17 % ja varpuainesta sisältävien 11 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SC-t 19%), puupitoinen rahkasara- (LSC-t 16%), tupasvillapitoinen rahka- (ErS-t 15%), kortepitoinen rahkasara- (EqSC-t 15%) ja sararahkaturve (CS-t 14%) Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %) ja hiesu (39 %) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7 Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,6%) Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (1,5%) Kieräsuon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu energiaturvetuotantoon Suon pinnassa on 0,5 m paksulti heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu kuivike- ja muuhun ympäristökäyttöön Tuotantokelpoinen pinta-ala on 4 ha, ja tuotantokelpoista turvetta on suo-m 3, josta on energiakäyttöön sopivaa turvetta suo-m 3 Suon pohjalle on oletettu jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros Suon kaakkoisosassa on yli 1 metrin syvyistä tuotantoon sopivaa aluetta 7 ha Tästä on puolet peltoa Laboratoriomääritysten mukaan turpeen kuivatilavuuspaino on korkea, tuhkapitoisuus pieni ja rikkipitoisuus alle ilmoitusrajan Tuotantokelpoista turvetta alueella on suo-m 3 17

19 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen 31. Kaskela Kaskela (kl , x = 7134,1, y = 2514,9) sijaitsee Saukonperällä n 7 km Merijärven keskustasta länteen Suo rajoittuu moreenimaastoon ja peltoihin Suon eteläosan halkaisee Oulainen- Kalajoki maantie (kuva 8) Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti koillisreunaa Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54 01) ja tarkemmin Talusojan valuma-alueeseen (54 019) Vedet laskevat suolta metsäojia myöten Saukonojaan, josta Talusojan ja Tähjänjoen kautta Pyhäjokeen Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1 kpl/10 ha Kaskelan pinta-ala on 31 ha, mistä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 1 ha Turvekerros on ohut Koko suon keskisyvyys on 0,7 m Koko suon turvemäärä on 0,21 milj suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 94 % turvekankaalla ja 6 % pellolla Suopuusto on pääosin keskitiheää mänty-koivu-kuusi kasvatusmetsikköä Vallitsevina suotyyppeinä ovat puolukka-, ruoho- ja mustikkaturvekankaat Turpeesta on 49 % rahka- ja 51 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 53 % ja varpuainesta sisältävien 4 % Yleisimmät turvelajit ovat puupitoiset rahkasara- (LSC-t 32%) ja sararahka- (LCS-t 21%) sekä sararahkaturve (CS-t 15%) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (89%) ja hiesu (11%) Ohuen turvekerroksen takia suo ei sovellu turvetuotantoon m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 8. Kaskelan tutkimuslinjasto. 18

20 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rahkaräme Rahkaräme (kl , x = 7141,0, y = 2520,9) sijaitsee Kupulisperän eteläpuolella n 8 km Merijärven keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu loiviin lohkaremoreenikankaisiin Suon luoteis- ja pohjoispuolelle johtaa Kupulisperän paikallistie ja suon koillispuolelle heikkokuntoinen metsäautotie Suon keskiosan läpi johtaa voimalinja (kuva 9) Tutkimuspisteitä on 8,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,4 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää suon länsiosassa luoteeseen verraten jyrkästi (n 5m/km) Muuten suon pinta on aika tasainen Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54 01) ja tarkemmin Lampinnevanojan valumaalueeseen (54 013) Suon vedet laskevat metsäojia myöten Kupulisojan ja Lampinnevanojan kautta Pyhäjokeen m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 9. Rahkarämeen tutkimuslinjasto. Rahkarämeen pinta-ala on noin 26 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 3 ha Turvekerros on ohut Koko suon keskisyvyys on 0,6 m ja yli 1 metriä syvän alueen 1,2 m Suurin havaittu turvepaksuus on 1,3 m Suo on suurelta osin luonnontilassa Suon luoteisosa on ojitettu Tutkimuspisteistä on 6 % avosuolla, 83 % rämeellä ja 11 % turvekankaalla Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää harvennusmetsikköä tai vajaatuottoista metsikköä Vallitsevina suotyyppeinä luonnontilaisella alueella ovat rahkaräme, reunaosissa tupasvillaräme, kangasräme ja pallosararäme sekä ojitetulla alueella puolukka- ja varputurvekangas Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on runsaasti hillaa Turpeesta on 93 % rahka- ja 7 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 23 % ja varpuainesta sisältävien 11 % Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (S-t 32%), tupasvillapitoinen rahka (ErS-t 16%), sararahka- (CS-t 15%) ja varpupitoinen rahkaturve (S-t 11%) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 Yleisin pohjamaalaji on lohkareinen moreeni Rahkarämeen ohut turvekerros ei sovellu turvetuotantoon 19

21 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen 33. Kurjenneva Kurjenneva (kl , x = 7125,7, y = 2533,3) sijaitsee n 14 km Merijärven keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon Suon koillispuolella on Pikku-Kurjenneva, kaakkoispuolella Viiansuo ja eteläpuolella Kurkisuo (kuva 10) Tutkimuspisteitä on 3,0 kpl/ 10 ha ja syvyyspisteitä 5,0 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on keskimäärin 62 m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen n 3 m/km Suo kuuluu Vaikonojan valuma-alueeseen (54 09) ja tarkemmin Kallionevanojan valuma-alueeseen (54 094) Vedet laskevat metsäojia myöten luoteispäästä lähtevään Kurkiojaan, josta Kallionevanojan kautta Vaikonojaan ja edelleen Pyhäjokeen Kurjennevan pinta-ala on noin 20 ha Yli metrin syvyistä aluetta ei tavattu Suon kokonaisturvemäärä on noin suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 19 % turvekankaalla ja 81 % pellolla Suopuusto on peltoalueen ulkopuolella keskitiheää koivu-kuusi -kasvatusmetsää tai uudistuskypsää metsää Turpeesta on 40 % rahka- ja 60 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 52 % Yleisimmät turvelajit ovat puupitoiset sararahka- (LCS-t 24%) ja rahkasaraturve (LSC-t 24%) sekä rahkasaraturve (SC-t 20%) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,2 Yleisin pohjamaalaji on moreeni Kurjennevan turvekerros ohut, joten suo ei sovellu turvetuotantoon m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 10. Kurjennevan tutkimuslinjasto. 34. Pikku-Kurjenneva Pikku-Kurjenneva (kl , x = 7126,2, y = 2533,6) sijaitsee n 14 km Merijärven keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu moreenimaastoon Etelässä suo on yhteydessä Kurjennevaan (kuva 11) Tutkimuspisteitä on 6,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,5 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella Suo kuuluu Vaikonojan vesistöalueeseen (54 09) Vedet laskevat suolta kaakkoispään kautta kuivatusojaa myöten Vaikonojaan, josta edelleen Pyhäjokeen 20

22 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Pikku-Kurjennevan kokonaispinta-ala on noin 12 ha Yli metrin syvyistä aluetta ei tavattu Suon kokonaisturvemäärä on noin suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 53 % turvekankaalla ja 47 % pellolla Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa koivuvaltaista harvennusmetsikköä Peltoalue on pahoin pusikoitunut, ja suurin osa siitä on karhunsammalta kasvavaa kytöheittoa Muu osa suosta on puolukka-, ruoho- ja mustikkaturvekankaita Turpeet ovat rahkavaltaisia Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 % Yleisin turvelaji on sararahkaturve (CS-t 80%) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,4 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiesu Turvekerros on ohut, joten suo ei sovellu turvetuotantoon m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 11. Pikku-Kurjennevan tutkimuslinjasto. 35. Viiansuo Viiansuo (kl , x = 7125,2, y = 2533,7) sijaitsee n 15 km Merijärven keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pääosin moreeni- ja kalliomaastoon Luoteessa suo on yhteydessä Kurjennevaan ja lännessä Kurkisuohon (kuva 12) Tutkimuspisteitä on 3,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 9,0 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti luodetta Suo kuuluu Vaikonojan valuma-alueeseen (54 09) ja tarkemmin Kallionevanojan valuma-alueeseeen (54 094) Suon vedet laskevat viereisen Kurjennevan kautta Kurkiojaan ja siitä edelleen Kallionevanojaan, Vaikonojaan ja lopulta Pyhäjokeen Viiansuon pinta-ala on noin 29 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 2 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 1 ha Turvekerros on ohut Koko suon keskisyvyys on 0 6 m, yli 1 m syvän alueen 1,3 m ja yli 1,5 m syvän 1,5 m Koko suon turvemäärä on 0,18 milj suo-m 3, mistä on yli 1 metriä syvällä alueella 0,03 milj suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 42 % rämeellä, 19 % korvessa, 31 % turvekankaalla ja 8 % pellolla Suopuusto on pääosin keskitiheää koivu-mänty-kuusi harvennus- tai kasvatusmetsikköä Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruoho- 21

23 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen ja puolukkaturvekangas sekä ruoho- ja heinäkorpiojikko Turpeesta on 43 % rahka- ja 57 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 21 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien 33 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (CS-t 26 %), rahkasara- (SC-t 20%), puupitoinen rahkasara (LSC-t 20%) ja varpupitoinen rahkasaraturve (SC-t 17%) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja hyvin maatuneen osan 5,8 Pohjamaalajina on moreeni Viiansuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 12. Viiansuon tutkimuslinjasto. 36. Kurkisuo Kurkisuo (kl , x = 7125,1, y = 2533,2) sijaitsee n 15 km Merijärven keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon (kuva 13) Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,5 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoiseen n 3 m/km Kurkisuo kuuluu Vaikonojan valuma-alueeseen (54 09) ja tarkemmin Kallionevanojan valuma-alueeseen (54 094) Suon vedet laskevat metsäojia myöten pohjoispuolella olevan Kurjennevan kautta Kurkiojaan, josta Kallionevanojan kautta Vaikonojaan ja edelleen Pyhäjokeen Kurkisuon pinta-ala on noin 20 ha, mistä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 2 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha Turvekerroksen keskisyvyys on koko suossa vain 0,6 m ja yli 1 m syvällä alueella 1,5 m Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 36 % rämeellä ja 59 % turvekankaalla Suopuusto on pääosin keskitiheää mänty-koivu kasvatusmetsikköä Vallitsevana suotyyppinä suon eteläosassa on puolukkaturvekangas ja pohjoisosassa variksenmarjarahkarämeojikko Suon pohjoisosassa on runsas hillakasvusto Turpeesta on 78 % rahka- ja 22 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 12 % Yleisimmät turve- 22

24 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 lajit ovat sararahka- (CS-t 30 %), puupitoinen sararahka- (LCS-t 24 %), kortepitoinen rahkasara- (EqSC-t 16 %) ja varpupitoinen rahkaturve (S-t 12 %) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (89 %) ja hiesu (11 %) Kurkisuon pohjoisosassa on yli 1 metrin syvyistä, turvetuotantoon sopivaa aluetta 2 ha, jossa on tuotantokelpoista turvetta noin suo-m m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 13. Kurkisuon tutkimuslinjasto. 37. Latvaneva Latvaneva (kl , x = 7124,9, y = 2532,7) sijaitsee n 14 km Merijärven keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu moreenimaastoon (kuva 14) Pohjoispäähän tulee viljelystie Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 9,2 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoiseen n 1,5 m/km Suo kuuluu Vaikonojan valuma-alueeseen (54 09) ja tarkemmin Kallionevanojan valuma-alueeseen (54 094) Vedet laskevat suolta ojia myöten Kallionevanojaan, josta Vaikonojan kautta Pyhäjokeen Latvanevan pinta-ala on 53 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha ja yli 2 m:n syvyistä 3 ha Turvekerroksen keskisyvyys on 1,0 m Suon keskellä on pohjois-etelä suuntainen syvänne, jonka keskiosasta on kairattu suurimmat turvepaksuudet (2,2 m) Yli 1 m syvän alueen keskisyvyys on 1,5 m ja yli 1,5 m syvän 1,9 m Koko suon turvemäärä on 0,51 milj suom 3, mistä on yli 1 m syvällä alueella 0,28 milj suom 3 ja yli 1,5 m syvällä alueella 0,14 milj suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 13 % rämeellä, 54 % turvekankaalla ja 33 % pellolla Suopuusto on pääosin keskitiheää koivu-mäntykuusi kasvatusmetsikköä Suon pohjoisosa on pääosin peltoa ja eteläosa lähinnä ruoho- ja puolukkaturvekangasta Turpeesta on 10 % rahka- ja 90 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 1 % Yleisimmät turvelajit ovat kortepitoinen rahkasara- (EqSC-t 58 %) ja rahkasaraturve (SC-t 19 %) Koko turve- 23

25 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 14. Latvanevan tutkimuslinjasto. kerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 Liekoja on pintaosassa, 0,1-0,5 m syvyysvälillä (0,1 %) Yleisin pohjamaalaji on moreeni Latvanevan keskiosasta on otettu laboratorionäytesarja Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 104 kg ja tuhkapitoisuus 4,3 % Tehollinen lämpöarvo on hyvä ja rikkipitoisuus keskimäärin 0,2 % Latvaneva on metsäojitettu ja osittain raivattu pelloksi Turvekerros on kuivatuksen ansiosta tiivistynyt, joten turvetuotantoon sopivaa on yli 1 metrin syvyinen 19 ha:n alue Tuotantokelpoisen turpeen määrä on noin 0,25 milj suo-m 3 Suon pohjalle ja muuten tuotannon ulkopuolelle on oletettu jäävän 0,5 metriä vastaava kerros turvetta 38. Saukonneva Saukonneva (kl , x = 7134,9, y = 2513,9) sijaitsee Saukonperällä n 8 km Merijärven keskustasta länteen Suo rajoittuu moreeni- ja kalliomaastoon (kuva 15) Eteläreunalle tulee viljelysteitä Tutkimuspisteitä on 4,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 8,9 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon n 1,7 m/km Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54 01) ja tarkemmin Talusojan valuma-alueeseen (54 019) Vedet laskevat suolta ojia myöten Sarpaojaan, josta Talusojan ja Tähjänjoen kautta Pyhäjokeen Saukonnevan pinta-ala on 44 ha, mistä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 11 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 4 ha Suon turvekerros on ohut Keskisyvyys on koko suolla 0,7 m, yli 1 metriä syvällä alueella 1,4 m ja yli 1,5 metriä syvällä alueella 1,6 m Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m Koko suon turvemäärä on 0,32 milj suo-m 3, yli 1 metriä sy- 24

26 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 vän alueen 0,15 milj suo-m 3 ja yli 1,5 metriä syvän alueen 0,06 milj suo-m 3 Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä on 71 % rämeellä ja 29 % turvekankaalla Suopuusto on keskitiheää eri kehitysasteilla olevaa mäntyä ja koivua lähinnä Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset ojitetut rahkarämeet ja isovarpuräme Turpeesta on 85 % rahka- ja 15 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 37 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 34 % ja varpuainesta sisältävien 14 % Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahka- (LCS-t 31 %), tupasvillapitoinen sararahka- (ErCS-t 25 %) ja varpupitoinen rahkaturve (S-t 14 %) Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja hiesu (35 %) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8 Liekoja on vähän (1,3 %) Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 0,5 m syvyysvälillä (2,6 %) Saukonneva on metsäojitettu ja turvekerros on kuivanut ja tiivistynyt Yhdestä näytesarjasta tehtyjen määritysten mukaan turpeen kuivatilavuuspaino on korkea, tuhkapitoisuus on pieni ja rikkipitoisuus alle ilmoitusrajan Turvetuotantoon soveltuvaksi katsotaan yli 1 metrin syvyinen alue (noin 10 ha) Pinnassa on 0,4 m:n paksuinen kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta ja sen alla on 1,0 m:n kerros maatunutta turvetta Tuotantokelpoinen turvemäärä on 0,1 milj suo-m m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 15. Saukonnevan tutkimuslinjasto. 39. Tähjänneva Tähjänneva (kl , x = 7137,0, y = 2519,7) sijaitsee n 4 km Merijärven keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu moreeni- ja kalliomaastoon Suon luoteispuolella on käytöstä poistettu kaato- paikka (kuva 16) Tutkimuspisteitä on 6,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,4 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suopinta on noin m meren pinnan ylä- 25

27 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 16. Tähjännevan tutkimuslinjasto. puolella ja viettää etelään n 1 m/km Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54 01) ja tarkemmin Tähjänjoen alaosan alueeseen (54 017) Suon vedet laskevat metsäojia myöten Toholanojaan, jos Tähjänjoen kautta Pyhäjokeen Tähjännevan pinta-ala on 28 ha, mistä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 12 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 7 ha ja yli 2 m:n syvyistä 1 ha Turvekerros on suhteellisen ohut Keskisyvyys on koko suossa 1,0 m, yli 1 metriä syvällä alueella 1,6 m, yli 1,5 metriä syvällä 1,8 m Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m Koko suon turvemäärä on 0,27 milj suo-m 3, josta on yli 1,5 metriä syvällä alueella 0,13 milj suo-m 3 Suon pohjoisosassa ja eteläosan reunoilla on metsäojia, mutta muuten suo on luonnontilainen Tutkimuspisteistä on 22 % avosuolla, 56 % rämeellä ja 22 % turvekankaalla Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa vajaatuottoista mäntyä Turpeesta on 85 % rahka- ja 15 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 24 % ja varpuainesta sisältävien 7 % Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (S-t 33 %), sararahka- (CS-t 19 %), tupasvillapitoinen rahka- (ErS-t 17 %) ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t 14 %) Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,7 Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %) Tähjännevassa on turvetuotantoon sopivaa yli 1,5 metriä syvää aluetta 7 ha Alueen pintaosassa on keskimäärin 0,7 m:n kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka rahkasammalkoostumuksensa puolesta sopii osin viljelyturpeen raaka-aineeksi Tämän alla on 1,1 metrin kerros energiakäyttöön sopivaa maatunutta turvetta Kahdelta pisteeltä otettujen laboratorionäytesarjojen mukaan turpeet sopivat hyvin ympäristö- ja energiakäyttöön Yli 1,5 m syvällä alueella on ympäristökäyttöön sopivaa rahkaturvetta on suo-m 3 ja energiakäyttöön sopivaa turvetta suo-m 3 Ojitukselta säästyneen eteläosan ansiosta suolla on myös suojelullisia arvoja mm hillasuona 26

28 Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pietarinneva Pietarinneva (kl , x = 7135,5, y = 2513,8) sijaitsee n 8 km Merijärven keskustasta länteen Suo rajoittuu pääosin moreeni- ja kalliomaastoon Lounaassa suo rajoittuu osaksi Saukonnevaan (kuva 17) Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 9,0 kpl/10 ha Suo on tutkittu vuonna 2004 Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon n 2,5 m/km Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54 01) ja tarkemmin Talusojan valuma-alueeseen (54 019) Vedet laskevat suolta ojia myöten Sarpaojaan, josta Talusojan ja Tähjänjoen kautta Pyhäjokeen Pietarinnevan pinta-ala on 40 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 5 ha Turvekerros on hyvin ohut, keskimäärin 0,6 m paksu Suurin havaittu turvepaksuus on 1,2 m Koko suo on ojitettu Tutkimuspisteistä 51 % turvekankaalla ja 49 % pellolla Suopuusto on pääosin keskitiheää kuusi-koivu-mänty kasvatusmetsikköä Suon eteläosa on pääosin peltoa ja pohjoisosa, ruoho-, puolukka- ja mustikkaturvekangasta Turpeesta on 55 % rahka- ja 45 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 Turvelajit ovat puupitoinen sararahka- (LCS-t 29 %), sararahka- (CS-t 26 %), kortepitoinen rahkasara- (EqSC-t 25 %) ja rahkasaraturve (20 %) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9 Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,4 %) Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (77 %) ja moreeni (21 %) Pietarinnevan keskiosassa on tasapohjainen n 5 ha:n suuruinen alue, jossa on tiivistynyttä, energiakäyttöön sopivaa turvetta 1,0 1,2 metriä paksuna kerroksena Tuotantokelpoisen turpeen määrä on n suo-m 3 Tuotannon jälkeen alue voitaisiin ottaa maatalouskäyttöön m ' Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero 420/MYY/05 Kuva 17. Pietarinnevan tutkimuslinjasto. 27

29 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen TULOSTE TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Merijärven kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on ha Vähiten suota on kunnan keskiosassa Eniten suota on kunnan etelä- ja itäosassa, jossa yli puolet maa-alasta on suota Merijärvellä on tutkittu 40 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1ja liite1) Tutkittu suoala on noin 90 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta Tutkimus kattaa käytännössä kaikki suoalueet, joilla karttatarkastelun perusteella voisi olla turveteollista merkitystä Koko kunnan alue on muinaista meren pohjaa, joka on kohonnut vedestä noin vuotta sitten Tutkittujen soiden pinnan korkeus merenpinnasta on noin m Soistuminen on voinut alkaa heti alueen kohottua merenpinnan yläpuolelle Yleisin alueen soiden soistumistapa on metsämaan soistuminen Tämä voidaan päätellä soiden pohjalla tavattavista puupitoisista turvekerroksista Alueella on yleisesti myös primaarisesti eli välittömästi merestä kohoamisen jälkeen soistuneita altaita Joissain tapauksissa soistuminen on saanut alkunsa lampien umpeenkasvun seurauksena Metsämaan soistumisessa on maassamme kaksi erityisen intensiivistä ajanjaksoa: noin ja noin vuotta ennen nykyaikaa Vesistöjen umpeen kasvu näyttäisi puolestaan olleen erityisen yleistä näiden väliin jäävällä ajanjaksolla Kyseinen säännönmukaisuus ilmentää mitä todennäköisemmin suurilmastossa tapahtuneita muutoksia, erityisesti sademäärän ja haihtumisen keskinäistä suhdetta Kosteampien ilmastojaksojen aikana maaperän vettyminen oli yleistä ja kasvimateriaalin hajoaminen normaalia hitaampaa, mikä suosi kivennäis-maiden soistumista Kuivien ilmastovaiheiden aikana sitävastoin altaiden vedenpinnat olivat tavallista alempana, mikä kiihdytti pohjanmyötäistä umpeenkasvua Myös metsäpalot ovat edesauttaneet metsämaiden muuttumista soiksi (Korhola & Tolonen 1998) Tutkimus- ja syvyyspisteillä tehdyistä suon pohja-maalimäärityksistä on 33 % moreenia, 33 % hienosedimenttejä (savi - hiesu), 25 % hiekkaa ja 8 % hietaa Suon pohjalla mineraalimaan päällä olevia liejukerrostumia oli noin 7 %:lla tutkimuspisteistä Suuria soita kunnassa ovat Kopakkaneva (575 ha), Jahtavisneva (480 ha), Lintapieska (300 ha), Hillurahka (245 ha), Kupulisneva (240 ha), Maljaneva (220 ha), Savanneva (200 ha), Aittoneva (180 ha), Paloneva (180 ha), Paskosuo (175 ha) ja Sillanpää (165 ha) (liite 1) Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena Merijärvi on suoyhdistymiltään vaihettumisvyöhykkeessä Suot kuuluvat pääosin Pohjanmaan aapasoiden alaryhmään Suomenselän aapasuot (saraaavat) ja osaksi Pohjanmaan vietto- ja rahkakeitaisiin (Vasander 1998) Suoyhdistymätyypit muodostavat alueella vaihtelevan, mosaiikkimaisen kuvioituksen, sillä suot kehittyvät paikallisten hydrologisten olosuhteiden määrääminä Tutkimusalueella suoyhdistymät vaihettuvat toisikseen leveässä vyöhykkeessä, eikä eri suoyhdistymien välillä ole mitään selvää rajaa Useat Merijärven suot ovat osittain minerotrofista aapasuota, osittain ombrotrofista keidassuota Suomenselän aapasoille tyypillisiä piirteitä ovat kuivahkot välipintakasvustot, jotka ovat pääosin kalvakkanevoja (Sphagnum papillosum nevoja) ja usein niihin liittyy jouhisaraa (Carex lasiocarpa) kasvavia välipintajänteitä. äiden nevojen rimpisyys ja jänteisyys ovat heikosti kehittyneitä. Suon reunoilla esiintyy yleensä tupasvilla-, pallosara- ja nevarämeitä (Ruuhijärvi 1988). Merijärvellä aitoja aapasoiden piirteitä ei ojituksen seurauksena löydy enää moneltakaan suolta. Pohjanmaan kermikeitaille on tyypillistä, että ne ovat usein viettäviä eli eksentrisiä, jolloin kuljuissa vallitsevat tavallisesti suoleväkkö silmäkerahkasammal (Scheuchzeria - Sphagnum balticum) - kasvustot ja kermeillä yleisiä ovat ruskorahkasammal (Sphagnum fuscum) ja variksenmarja (Empetrun nigrum). Erityisen tyypillisiä tälle suoyhdistymätyypille ovat Sphagnum fuscum -keidassuot (Ruuhijärvi 1988). Merijärvellä suot ovat tehokkaan ojitustoiminnan seurauksena osittain rahkoittuneet, mikä on lisännyt keidassuotyyppisten niukkaravinteisten soiden määrää kunnassa. Kunnan kaikilla soilla on ainakin jossain määrin ojitusta. Luonnontilaisilla suotyypeillä tutkimuspisteistä on vain 7 %. Vain Hillurahkalla tutkimuspisteistä yli puolet on luonnontilaisella ojittamattomalla suolla. Merijärvellä tutkituista 28