KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 4. Abstract: The mires and peat reserves of Kiuruvesi Part 4

Transkriptio

1 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 341 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 341 KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 4 Abstract: The mires and peat reserves of Kiuruvesi Part 4 Espoo

2 Luukkanen Ari Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 341, 68 sivua, 60 kuvaa, 2 taulukkoa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuonna 1999 Kiuruveden kunnan alueella 34 suota yhteispinta-alaltaan 4118 ha. Tämä on noin 16 % kunnan koko suoalasta. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin 36 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 0,9 m, josta heikosti maatuneen rahkaturpeen osuus on 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on H 4,6. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 261 ha ja turvemäärä 17 % koko tutkitun alan turvemäärästä. Kiuruvedellä on tutkittu vuoteen 1999 mennessä soita kaikkiaan ha, mikä on noin 56 % Kiuruveden koko suoalasta. Turpeista on saravaltaisia 57 %, rahkavaltaisia 41 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Luonnontilaisen suon osuus on 4 % suotyyppihavainnoista pinta-alalla painotettuna. Puolet tutkituista soista on rämeitä. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus 88,9 % märkäpainosta, kuiva-aineen määrä 104 kg/m 3 ja rikkipitoisuus 0.18 % kuivapainosta. Kuivan energiaturpeeksi soveltuvan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg. Tutkituista soista 23 soveltuu energiaturvekäyttöön. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 767 ha. Käyttökelpoiset turvevarat tällä alueella ovat noin 10,4 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa noin 5,17 milj. MWh. Neljällä suolla on turvetuotantoon soveltuvaa, heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tätä turvetta on 42 ha:n alueella noin 0,42 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turvevarat, energiaturve, Kiuruvesi Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: ari.luukkanen@gsf.fi ISBN ISSN

3 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Luukkanen Ari Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 The mires and peat reserves of Kiuruvesi, Part 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 341, 68 pages, 60 figures, 2 tables and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Kiuruvesi in Thirty four mires and bogs covering 4118 hectares were studied. This is about 16 % of the total peatland area in Kiuruvesi. The mires studied contain a total of 36 million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 0.9 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer which averages 0.2 m in thickness. The mean humification degree of peat is H 4.6. The area deeper than two meters covers 261 hectares and contains 17 % of the total quantity of peat. We have surveyed in Kiuruvesi until 1999 totally hectares which contains about 56 % of the total quantity of peatland. Fiftyseven per cent of the peat is Carex predominant, 41 % Sphagnum predominant and 2 % Bryales predominant. Virgin peatland covers 4 % of the total peatland area. Bogs cover half of the surveyed peatland area. The average ash content of energy peat is 4.3 % of dry weight. The water content of energy peat is 88.9 % of wet weight. The average dry bulk density of energy peat is 104 kg per m 3 in situ and sulfur content 0.18 % of dry weight. The average effective caloric value of dry energy peat is 21.7 MJ/ kg. Twentythree of the investigated mires are suitable for energy peat production. The total area suitable for energy peat production is 767 hectares. The amount of mineable energy peat is some 10.4 million m 3 in situ. The energy content at 50 % moisture content is about 5.17 million MWh. Four bogs covered 42 hectares have mineable and weakly decomposed surface peat layer. The amount of that peat is some 0.42 million m 3 in situ. Key words: mire, bog, peat reserves, energy peat, Kiuruvesi Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO ari.luukkanen@gsf.fi 3

4 4

5 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 7 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Ristisuo Suursuo Luodesuo Matosuo Koivusuo Katajasuo Paavonsuo Suojoenräme Hukkasuo Rauskaräme Pohjoispäänlehto Köpössuo Sivakkasuo Kelasuo Talasräme Vaakaräme Ruunasuo Leppisuo Mankonräme Olkkossuo Mäntysuo Merkkikorvensuo Koirasuo Rantaräme Verkkoräme Patasuo Pieni Hangassuo Varpalehto Joussuo Vehkapuronsuo Porrassuo Ruokosuo Teerisuo Raskeensuo TULOSTEN TARKASTELUA Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET 5

6 6

7 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 JOHDANTO Kiuruvesi kuuluu maakunnallisesti Ylä-Savoon, rajanaapureinaan Vieremä, Sonkajärvi, Iisalmi, Pielavesi, Pyhäsalmi ja Pyhäntä. Kiuruvedellä on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan luetteloitu yli 20 ha:n suuruisia suokuvioita 282 kpl (Lappalainen & al. 1980). Geologista suota (turvetta yli 30 cm) näissä on yhteensä ha. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Kiuruveden turvevaroja ensimmäisen kerran vuosina 1984 ja 1987 (Luukkanen ja Porkka 1988). Tämän jälkeen vuonna 1990 (Luukkanen ja Porkka 1993) sekä vuosina ja 1998 (Luukkanen 2001). Ensimmäiseen raporttiin sisältyi 21 suota, toiseen 24 ja kolmanteen 26. Tähän raporttiin on koottu vuonna 1999 kartoitetut 34 suota yhteispinta-alaltaan 4118 ha (kuva 1). Tämä on noin 16 % kunnan geologisesta suoalasta. Kiuruveden turvetutkimukset ovat osana Geologian tutkimuskeskuksen tekemästä valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoituksesta. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maaja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Alueen turvetutkimukset ovat myös osana, nyt jo päättyneessä GTK:n ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä tehdyssä maaperäkartoituksessa, jossa kartoitettavina karttalehtinä olivat ja 09. Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus tutkituista soista ja arvio hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten tarkasteluosa. Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Kuopion yksikössä. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin lähes poikkeuksetta linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja syvyyspisteitä, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuudet 50 metrin välein. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Suon kasvukerroksesta havainnoitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin GTK:n Geopalvelukeskuksen (GPK) geolaboratoriossa Kuopiossa turpeen happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ± 25 0 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ). Samalla analysoitiin, osasta näytteitä rikkipitoisuus LECO SC-32- rikkianalysaattorilla ja typpi-, hiili- ja vetypitoisuus LECO CHNanalysaattorilla. Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita (menetelmänä 503P) kuningasvesiuutolla + 90 o C:ssa ICP- tekniikalla. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, La, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sn, Sr, Ti, V, ja Zn. 7

8 Kiuruvedellä vuonna 1999 tutkitut suot Kiuruvesi Ristisuo 73. Suursuo 74. Luodesuo 75. Matosuo 76. Koivusuo 77. Katajasuo 78. Paavonsuo 79. Suojoenräme 80. Hukkasuo km 81. Rauskaräme 82. Pohjoispäänlehto 83. Köpössuo 84. Sivakkasuo 85. Kelasuo 86. Talasräme 87. Vaakaräme 88. Ruunasuo 89. Leppisuo Kuva 1. Kiuruvedellä vuonna 1999 tutkitut suot. 90. Mankonräme 91. Olkkossuo 92. Mäntysuo 93. Merkkikorvensuo 94. Koirasuo 95. Rantaräme 96. Verkkoräme 97. Patasuo Tutkitut suot Suot Järvet Joet Tiet Rautatie 98. Pieni Hangassuo 99. Varpalehto 100. Joussuo 101. Vehkapuronsuo 102. Porrassuo 103. Ruokosuo 104. Teerisuo 105. Raskeensuo 8

9 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4-620m / 0 Turpeen paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m -480m -510m LEPPISUO, kl , 08, Kiuruvesi A1650m / 3 5 / / A m / / / / 18 2 / A m 4.3 / 0 6 / / / / 21 2 / A m 6.1 / / / 0 2 / / / 31 0 / / / / 0 0 / / 0 2 / 37 0 / / 6-460m / / 0 1 / / / 20 2 / 9 1 / / 5 0 / 0-500m / / / m / / 0 0 / N 3 / / / 0 2-3m 3-4m Tutk.piste Saareke m A m A m A0 A m Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 2. 9

10 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. Merkkien selite liitteessä 2. 10

11 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa. Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan suppean kuvauksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, suokartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimuspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Poikkileikkauskuvilla selvennetään turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käy ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, suotyypit ja lieko-osumat (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atktulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Samaan karttaan, yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi eri tietoa. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H 5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu käytettäväksi ympäristöturpeena. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H 1-4 ) rahkavaltaista turvetta. Ohut heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen ja voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Turpeiden ja soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen. Tuhka- ja rikkipitoisuuden osalta on sovellettu jyrsin- ja palapolttoturpeille asetettuja laatuvaatimuksia (liite 3). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta tuotetaan nykyisin vieläkin matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Käyttökelpoisen ympäristöturpeena tuotettavan turpeen vähimmäissyvyytenä on pidetty 0,6 metriä. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. 11

12 TUTKITUT SUOT 72. Ristisuo Ristisuo (kl ) sijaitsee 13 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Paikallistie kulkee suon eteläpuolitse. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin lounaaseen, osin kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Valkeispuroon, jota pitkin lounaaseen Osmanginjärveen (99,5 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Ristisuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Osmanginjärven - Jylängönjoen alueeseen (4.562). Suon pinta-ala on 67 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 43 ha ja yli kahden metrin aluetta 23 ha (kuva 4). Suon syvin piste on 4,4 m. Lähes kolmasosa suosta on turvepeltona. Rämeiden osuus on 41 % ja korpien 13 %. Korpirämeen muuttuma on yleisin suotyyppi. Turpeesta on 83 % saravaltaista, 14 % rahkavaltaista ja 3 % ruskosammalvaltaista. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC-t) 37 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Lähes puolet suon pohjamaalajista on hiesua tai savea. Moreenia on kolmasosa pohjan alasta. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu saraturvepellolta ja ruohoheinäkorven muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on peltonäytteen pinnassa ja pohjalla korkea. Suokohtainen keskiarvo on 6,0 %. Rikkipitoisuus alittaa kaikissa näytteissä ilmoitusrajan (0,3 %). Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,18 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 95 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,6 MJ/kg. Ristisuolla on 31 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,53 milj. suo-m 3. Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Ristisuolla. 12

13 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Suursuo Suursuo (kl ) sijaitsee 16 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Kiuruvesi-Pyhäntä paikallistie kulkee suon halki. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti länsiluoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin länteen Remesjokeen, jota pitkin etelään Jylängönjokeen ja Osmanginjärveen (99,5 m mpy). Suursuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Osmanginjärven-Jylängönjoen vesistöalueeseen (4.562). Suo on ojitettu eikä kuivatusvaikeuksia ole. Suon pinta-ala on 67 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 41 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha. Suon syvin piste on 2,9 m (kuva 5). Lähes kaksi kolmasosaa suota on rämettä. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sen osuus koko suoalasta on 38 %. Turvekankaiden ja turvepeltojen osuus on 26 %. Korpityyppien osuus (12 %) on huomattavan suuri. Turve on saravaltaista (91 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 9 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC-t) 70 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Hiekka on yleisin pohjamaalaji. Moreenin osuus on 25 % suon pohjamaalajeista. Tilavuustarkat laboratorionäytteet (2) on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus (4,0 %) on normaali. Pohjaturpeen tuhkapitoisuus on korkea. Kuivaaineen määrä turpeessa on korkea. Keskimäärin se on 104 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 22,1 MJ/kg. Suursuolla on 28 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,36 milj. suo-m 3. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Suursuolla. 13

14 74. Luodesuo Luodesuo (kl ) sijaitsee 19 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon halki kulkee Kiuruvesi-Pyhäntä - paikallistie. Yksityistiet ja peltotiet ympäröivät suota usealta suunnalta. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itään kohti Näläntöjärveä (124,1 m mpy). Vedet laskevat suo-ojia ja suon halki virtaavaa Luodepuroa Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Luodesuolla. 14

15 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 pitkin itään Näläntöjärveen ja edelleen Remesjokea pitkin etelään. Suon keskiosassa on luonnontilaista rimpinevaa. Muilta osin suo on ojitettu. Kuivatusvaikeuksia on ainoastaan Näläntöjärven läheisyydessä suon itäreunalla. Luodesuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Näläntöjärven vesistöalueeseen (4.563). Suon pinta-ala on 295 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 220 ha ja yli kahden metrin aluetta 136 ha (kuva 6). Tutkimuspisteistä on noin puolet rämeellä. Avosoiden osuus on 12 % ja turvekankaiden 34 %. Rämealueet ovat pääosin varsinaisen sararämeen sekä tupasvillarämeen muuttumaa. Avosuoalue on rimpinevan muuttumaa, joka on paikoitellen muuttunut karhunsammalmuuttumaksi (kuva 7). Turvekankaista yleisimmät ovat puolukka - ja ruohoheinäturvekankaat. Koko suon turve on saravaltaista (76 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 19 % ja ruskosammalvaltaisen 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 25 % ja ruskosammalsaraturve (BCt) 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Liekoja on suolla erittäin vähän. Suon pohja on pääosin hiesua, jonka päällä suon itäosassa on paksuimmillaan liejua 1,4 metriä. Suon reunoilla on pohjamaalajina moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu viideltä pisteeltä eri puolilta suota. Turpeen tuhkapitoisuus on suon pinnalla paikoitellen korkea. Tuhkapitoisuuden suokohtainen keskiarvo on 6,1 %. Rikkipitoisuus ylittää yhdessä (0,32 %) pintaturvenäytteessä 0,3 %:n ohjearvon. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,19 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 89 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg. Luodesuolla on 170 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 2,21 milj. suo-m 3. Kuva 7. Luodesuon keskistä reuna-aluetta, jossa rimpineva on vanhan ojituksen vaikutuksesta muuntumassa karhunsammalmuuttumaksi. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,4 m (kuva ). 15

16 75. Matosuo Matosuo (kl ) sijaitsee noin 30 km Kiuruveden keskustasta luoteeseen. Kulkuyhteydet suolle ovat heikot. Kiuruvesi - Pyhäntä - paikallistie kulkee suon länsipuolella noin kahden kilometrin etäisyydellä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itäkaakkoon kohti Rikkajokea. Vedet laskevat ojia pitkin sekä itäkaakkoon Rikkajokeen että etelälounaaseen samaiseen Rikkajokeen. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Matosuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Rikkajoen vesistöalueeseen (4.564). Suon pintaala on 59 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha (kuva 8). Tutkimuspisteistä on kaksi kolmannesta rämeillä. Avosoiden osuus on vajaa neljännes ja turvekankaiden runsaat 10 %. Suon keski- ja länsiosat ovat varsinaisen sararämeen muuttumaa. Kaakkoisosassa on rimpinevan muuttumaa. Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 65 % ja sararahkaturve (CSt) 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Suon pohja on pääosin hiekkaa ja moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen ojikolta ja muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,0 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 89 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,5 MJ/kg. Matosuolla on 11 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,27 milj. suo-m 3. Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Matosuolla. 16

17 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Koivusuo Koivusuo (kl ) sijaitsee 26 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Kiuruvesi-Vieremä - paikallistie kulkee suon kaakkoispuolitse. Lisäksi metsäautotiet ympäröivät suota lähes joka suunnalta. Suon länsija koillisosien halki kulkee myös metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin kaakkoon. Koillisosastaan suo viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon halki pohjoisesta etelään virtaavaan puroon, josta myöhemmin muotoutuu Suojoki. Suojoki laskee etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suolla on vanha ojitus (kuva 9). Keskellä suota on usean neliömetrin laajuinen lähde, jossa on runsaasti rautasaostumaa (kuva 10). Kuivatusvaikeuksia ei ole. Koivusuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Koivusuon länsipuolella sijaitseva Näätäsuo on laskettu mukaan Koivusuon pinta-alaan. Suon kokonaispinta-ala on 195 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 67 ha ja yli kahden metrin aluetta 25 ha. Tutkimuspisteistä on puolet rämeellä ja kolmasosa turvekankaalla. Avosoiden osuus on 15 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi ja sitä on pääasiassa suon keski- ja itäosissa. Suon länsiosassa on lyhytkortista nevarämettä (kuva 11). Lyhytkortisen nevan muuttumaa Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Koivusuolla. 17

18 on Näätäsuon alueella. Suon pohjoisosassa on ruohoheinä- ja puolukkaturvekangasta. Saostuma-alueen pohjoisreunalla on koivulettokorven muuttumaa. Turpeesta on 59 % saravaltaista, 38 % rahkavaltaista ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 31 %, sararahkaturve (CS-t) 12 % ja puusararahkaturve (LCS-t) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on hiekkaa ja moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu neljästä eri paikasta. Lisäksi lähteestä virtaavasta ojasta on otettu saostumanäytteet. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,9 %. Jokaisen näytepisteen pohjaturve on runsastuhkaista samoin kuin suon koillisosan näytteen pintaturvekin. Rikkipitoisuus ylittää 0,3 %:n ohjearvon ainoastaan eräässä pohjaturvenäytteessä. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,21 %. Turpeen kuiva-aineen määrä on melko korkea, keskimäärin 106 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 22,0 MJ/kg. Koivusuon pinta- ja pohjaturpeita edustavien näytteiden alkuainepitoisuudet (mg/kg tai %:na) on esitetty taulukossa 1. Turpeet ovat A1100-pisteen pintanäytettä lukuun ottamatta ravinteikkaita. Tuhkapitoisuudet ovat korkeita. Pohjaturpeiden alumiinin (Al) ja kalsiumin (Ca) pitoisuudet ovat lievästi koholla. Raskasmetalleista raudan (Fe) ja mangaanin (Mn) pitoisuudet ovat normaalia korkeammat. Kromin (Cr) määrä on pohjanäytteissä lievästi koholla. A pisteen saravaltaisissa turpeissa fosforin (P) määrä on huomattavan korkea (Virtanen, K. ja Herranen, T. 1986). Koivusuolla on 31 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,40 milj. suo-m 3. Kuva 10. Koivusuon keskiosassa on noin 10 neliömetrin laajuinen lähde, josta lähtevässä ojassa on runsaasti rautasaostumaa. Lähteen paikka on kuvan oikeassa ylälaidassa (kuva ). 18

19 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 11. Lyhytkortista nevarämettä Koivusuon länsiosassa. Lyhytkortiselle nevarämeelle on tyypillistä nevapintojen ja mätäspintojen vaihtelut (kuva Riitta-Liisa Kallinen). Taulukko 1. Koivusuon turvenäytteiden alkuainepitoisuuksia. Näytepist. A A1100 syv.cm turvelaji BC SC S EqCB ph Tuhk.pit % Al mg/kg As mg/kg >10 >10 >10 12 Ca mg/kg Cd mg/kg >0.5 >0.5 >0.5 >0.5 Co mg/kg 2.7 >1 >1 1.7 Cr mg/kg Cu mg/kg > Fe % K mg/kg Mg mg/kg Mn mg/kg Ni mg/kg >2 9.5 P mg/kg Pb mg/kg S % Zn mg/kg Zr mg/kg >

20 77. Katajasuo Katajasuo (kl ) sijaitsee 28 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Suon etelä- ja itäpuolisilta metsäautoteiltä on hyvät kulkuyhteydet suolle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää lounaaseen kohti suon länsipuolitse virtaavaa Pihlajapuroa. Pihlajapuro muuttuu myöhemmin Suojoeksi ja laskee Luupuveteen (126,9 m mpy). Suolla on vanha kattava ojitus. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Katajasuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen-Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 100 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha (kuva 12). Suon keskisyvyys on vain 0,6 m. Tutkimuspisteistä on kaksi kolmasosaa rämeillä. Turvekankaiden osuus on 22 % ja avosoiden 15 %. Suon pohjoisosa on ruohoisen sararämeen muuttumaa. Keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Suon eteläosa on pääosin puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 83 % saravaltaista ja 17 % rahkavaltaista. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC-t) 65 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Suon pohja on lähes kauttaaltaan hiekkaa. Katajasuon on niin matala ettei siltä ole otettu näytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Katajasuolla. 20

21 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Paavonsuo Paavonsuo (kl ) sijaitsee 28 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Katajasuon kaakkoispuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon joka puolella on metsäautoteitä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää paikoin voimakkaastikin itäkoilliseen. Vedet virtaavat ojia pitkin itään Peräpuroon (kuva 13), joka laskee kaakkoon Salahminjärveen (107,8-109,4 m mpy). Suolla on vanha, tiheä ojitus. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Paavonsuo kuuluu Salahmijärven vesistöalueeseen (4.54) ja siinä lähemmin Salahmijärven lähialueeseen (4.541). Suon pinta-ala on 115 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha. Suon syvin piste on vain 1,5 m ja keskisyvyys 0,7 m. Tutkimuspisteistä on noin puolet rämeellä. Turvekankaiden osuus on 27 % ja avosoiden 26 %. Suon keski- ja pohjoisosassa on varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa. Eteläosassa suota on rimpinevan muuttumaa (kuva 14). Suon reunaosissa on ruohoheinä- ja-puolukkaturvekankaita. Turpeesta on 63 % rahkavaltaista ja 37 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 38 %, rahkasaraturve (SC-t) 25 % ja rahkaturve (S-t) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Suon pohja on pääosin hiekkaa. Paavonsuo on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Paavonsuolla. 21

22 Kuva 14. Rimpinevan muuttumaa Paavonsuon eteläosassa. Niukkaravinteisen rimpinevan kenttäkerroksen valtalajeina ovat mm. mutasara ja leväkkö. Välipintalajeina viihtyvät suokukka ja tupasvilla (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 79. Suojoenräme Suojoenräme (kl ) sijaitsee 28 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Katajasuon länsipuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat heikohkot. Suon koillispuolitse kulkee metsäautotie. Suon pintaa ei ole vaaittu mutta sen korkeus merenpinnasta on noin m. Pinta viettää etelään kohti Suojokea, joka laskee etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suolla on vanhaa ojitusta. Suon luoteisosa on luonnontilainen (kuva 15). Kuivatusvaikeuksia ei ole. Suojoenräme kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pintaala on 80 ha. Suon syvin tutkimuspiste on 0,6 m ja keskisyvyys 0,3 m. Tutkimuspisteistä on runsaat puolet rämeellä ja vajaa puolet turvekankaalla. Suon pohjois- ja luoteisosa on luonnontilaista pallosararämettä. Keskiosassa on runsaasti puolukkaturvekangasta. Suon eteläosassa on karhunsammalmuuttumaa. Turpeesta on puolet rahka- ja puolet saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) 46 % ja sararahkaturve (CS-t) 43 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Suon pohja on hiekkaa. Suojoenräme on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. 22

23 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Suojoenrämeellä, peruskarttalehdellä Hukkasuo Hukkasuo (kl ) sijaitsee 26 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Katajasuon lounaispuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon etelälaitaa kulkee metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää länsilounaaseen. Vedet virtaavat ojia pitkin lounaaseen ja samalla suon länsipuolitse virtaavaan Suojokeen (kuva 16), joka laskee etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suolla on vanha kattava ojitus. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Hukkasuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 135 ha ja keskisyvyys vain 0,7 m. Tutkimuspisteistä on 77 % rämeellä. Turvekankaiden osuus on 12 % ja korpityyppien 10 %. Valtaosa suosta on joko varsinaista tai ruohoista sararämettä. Suon matalassa keskiosassa on puolukkaturvekangasta ja reunaosissa kangaskorven muuttumaa. Turpeesta on 87 % saravaltaista, 11 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 61 %, varpusararahkaturve (NCS-t) 7 % ja ruskosammalsaraturve (BC-t) 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Suon pohja on moreenia ja hiekkaa. Hukkasuo on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. 23

24 Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Hukkasuolla. 81. Rauskaräme Rauskaräme (kl ) sijaitsee 26 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Hukkasuon koillispuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon itä- ja pohjoispuolitse kulkee metsäautotie. Suota ei ole mataluuden takia vaaittu mutta sen pinnan korkeus merenpinnasta on noin m. Pinta viettää länsilounaaseen. Vedet virtaavat sekä ojia että Rauskarämeeltä alkunsa saavaa Kenkäpuroa pitkin länsilounaaseen kohti Suojokea (kuva 17) ja edelleen Luupuveteen (126,9 m mpy). Suolla on vanhaa, lähes umpeenkasvanutta ojitusta (kuva 18). Kuivatusvaikeuksia ei ole. Rauskaräme kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 100 ha ja keskisyvyys vain 0,5 m. Tutkimuspisteistä on runsaat puolet rämeellä. Turvekankaiden osuus on vajaa kolmannes ja korpityyppien 14 %. Suon keskiosassa on tupasvillarämeen ja pallosararämeen muuttumaa. Matala länsiosa on puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 74 % rahkavaltaista ja 26 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 49 % ja rahkasaraturve (SC-t) 26 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Suon pohja on pääosin hiekkaa. Rauskaräme on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. 24

25 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Rauskarämeellä. Kuva 18. Vanhaa lähes umpeenkasvanutta ojitusta Rauskarämeen itäosassa (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 25

26 82. Pohjoispäänlehto Pohjoispäänlehto (kl ) sijaitsee 26 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Rauskarämeen kaakkoispuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon länsi- ja eteläpuolitse kulkee metsäautotie. Suota ei ole mataluuden takia vaaittu mutta sen pinnan korkeus merenpinnasta on noin m. Pinta viettää itäkoilliseen. Vedet virtaavat ojia pitkin itään Paavonsuolle, josta edelleen itään Peräpuron kautta Salahminjärveen (107,8-109,4 m mpy). Suolla on vanha ojitus. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Pohjoispäänlehto kuuluu Salahmijärven vesistöalueeseen (4.54) ja siinä lähemmin Salahmijärven lähialueeseen (4.541). Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha (kuva 19). Suon keskisyvyys on vain 0,6 m. Tutkimuspisteistä on 83 % rämeellä ja 17 % turvekankaalla. Suon keskiosassa on lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa (kuva 20) ja pohjoisosassa rahkarämeen muuttumaa. Luoteisosassa oleva turvekangas on karua varputurvekangasta. Koko suon turve on rahkavaltaista turvetta. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S-t) 75 % ja sararahkaturve (CS-t) 19 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Suon pohja on pääosin hiekkaa. Pohjoispäänlehto on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Pohjoispäänlehdossa, peruskarttalehdellä

27 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 20. Lyhytkortista nevarämeen muuttumaa Pohjoispäänlehdon keskiosassa. Siinä nevapinnalle tyypillisiä kenttäkerroslajeja ovat rahkasara, tupasvilla ja tupasluikka. Pohjakerroksen valtalajeina ovat mm. joka suonrahkasammal ja punarahkasammal. Mäntypuusto ja rahkamättäisyys luonnehtivat suotyypin rämeisyyttä (kuva Riitta- Liisa Kallinen). 83. Köpössuo Köpössuo (kl ) sijaitsee 26 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Rauskarämeen länsipuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Metsäautotie kulkee suon koillispuolitse. Suota ei ole mataluuden takia vaaittu. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m ja se viettää kohtalaisen jyrkästi lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen kohti suon länsipuolitse virtaavaa Suojokea. Kenkäpuro virtaa suon eteläreunaa pitkin länsilounaaseen Suojokeen. Suolla on vanhaa sekä myös uudempaa ojitusta. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Köpössuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Köpössuon länsiosassa sijaitseva pienialainen Rytisuo on laskettu mukaan kokonaispinta-alaan, joka on 58 ha (kuva 21). Syvin tutkimuspiste on ainoastaan 1,0 m ja keskisyvyys vain 0,6 m. 27

28 Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Köpössuolla. Kuva 22. Köpössuon itäosan ojitettua rimpinevaa. Tilanrajaa pitkin tehty ojitus Rytisuon alueella on tehty vasta 1990-luvulla mutta läheinen vanha ojitus on kuivattanut suon pintaa jo merkittävästi (kuva Riitta- Liisa Kallinen). 28

29 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Tutkimuspisteistä on puolet avosoilla ja kolmasosa rämeellä. Turvekankaiden osuus on 12 %. Suon länsi- ja itäosat ovat rimpinevan muuttumaa (kuva 22). Keskiosa on varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa. Suon reunat ovat puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 53 % rahkavaltaista ja 47 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 39 % ja rahkasaraturve (SC-t) 36 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Suon pohja on pääosin hiekkaa. Köpössuo on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. 84. Sivakkasuo Sivakkasuo (kl ) sijaitsee 25 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Hukkasuon (80) eteläpuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Metsäautotie kulkee suon koillis- ja pohjoispuolitse. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin länsilounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen, suon eteläosan halki virtaavaan Sivakkapuroon (kuva 23). Sivakkapuro laskee suon länsipuolitse virtaavaan Suojokeen, jota pitkin edelleen etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suolla on tiheä, vanha ojitus. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Sivakkasuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon eteläosa on Vieremän puolella. Suon pinta-ala on 130 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha ja koko suon keskisyvyys vain 0,7 m. Tutkimuspisteistä on 81 % rämeellä, 16 % turvekankaalla ja 3 % korpityypin soilla. Suon keskiosassa on varsinaisen sararämeen ja ruohoisen sararämeen muuttumaa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa, jota on lähes kolmasosa suotyyppiha- Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Sivakkasuolla. 29

30 vainnoista, on runsaasti myös suon pohjoisosassa yhdessä puolukkaturvekankaan kanssa. Suon eteläosa on korpirämeen muuttumaa. Turpeesta on 77 % saravaltaista ja 23 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 62 % ja sararahkaturve (CS-t) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Energiaturpeeksi soveltuvan osan keskimaatuneisuus on 4,7, Suon pohja on pääosin hiekkaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,1 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kuivan turpeen määrä suokuutiossa on keskimäärin 90 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Sivakkasuolla on 8 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,10 milj. suo-m 3. Tuotantoon soveltuva alue on kokonaisuudessaan Vieremän kunnan puolella. 85. Kelasuo Kelasuo (kl ) sijaitsee 22 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon luoteispuolitse kulkee Kiuruvesi- Vieremä tie. Paikallistie kulkee suon koillis- ja itäpuolitse. Suon kaakkoispuolisille pelloille tulee useita kärryteitä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin kaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin eteläkaakkoon yhtyäkseen myöhemmin Suojokeen ja edelleen Luupuveteen (126,9 m mpy). Suolla on tiheä vanha ojitus. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Kelasuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 200 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha. Koko suon keskisyvyys on vain 0,6 m (kuva 24). Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Kelasuolla. 30

31 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Tutkimuspisteistä on runsaat puolet rämeellä. Turvekankaiden osuus on neljännes, korpityyppien 12 % ja turvepeltojen 5 %. Tupasvillarämeen muuttumaa on suon keskiosassa. Suon länsi-, luoteis- ja kaakkoisosassa on varsinaisen ja ruohoisen sararämeen muuttumaa (kuva 25). Turvekankaita on suon luoteis- ja kaakkoisosan laiteilla. Suon keskiosan reunamilla on varsinaisen korven muuttumaa. Turpeesta on 56 % rahkavaltaista, 43 % saravaltaista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 33 %, ruskosammalsaraturve (BC-t) 15 % ja rahkasaraturve (SC-t) 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumalta. Keskiarvotarkastelussa on otettu huomioon vain toinen näytepiste, koska hylätty ei sisälly tuotantoon soveltuvalle alueelle. Lisäksi hylätyn tuhkapitoisuus on huomattavan korkea, keskimäärin 11,9 %. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 91 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 22,0 MJ/kg. Kelasuolla on 13 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,14 milj. suo-m 3. Kuva 25. Varsinaisen sararämeen muuttumaa Kelasuon kaakkoisosassa. Luhtaisuutta ilmentävä järviruoko saattaa kasvaa karuillakin paikoilla usein ohutta turvekerrosta läpäisevänä. Tällä paikalla on turvetta 0,9 m (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 31

32 86. Talasräme Talasräme (kl ) sijaitsee 22 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Kiuruvesi-Vieremätien varrella. Suon poikki kulkevilta metsäautoteiltä on hyvät kulkuyhteydet suon joka puolelle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin lounaaseen. Vedet laskevat pääosin lounaaseen, suon länsipuolitse virtaavaan Vaakapuroon, joka laskee kaakkoon Suojokeen. Suolla on vanhaa ojitusta. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Talasräme kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 61 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha (kuva 26). Tutkimuspisteistä on lähes kaksi kolmasosaa turvekankaalla. Rämeiden osuus on 21 %, turvepeltojen 8 % ja korpityyppien 5 %. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon keski- ja eteläosassa (kuva 27). Suon kaakkois- ja pohjoisosassa on mustikkaturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi. Suon keskellä on kapea, kytöheittotilassa oleva turvepelto. Turpeesta on 50 % saravaltaista, 48 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 34 %, rahkasaraturve (SC-t) 23 % ja ruskosammalsaraturve (BC-t) 23 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,1 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Kuivaaineen määrä suokuutiossa on melko korkea, keskimäärin 113 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on myös korkea, keskimäärin 22,3 MJ/ kg. Talasrämeellä on 6 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,05 milj. suo-m 3. Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Talasrämeellä. 32

33 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 27. Puolukkaturvekangasta Talasrämeen keskiosassa. Puolukkaturvekankaan kenttäkerroksessa on yleisesti mustikkaa ja puolukkaa sekä suomuurainta. Rämevarpuja on harvakseltaan. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,2 metriä (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 87. Vaakaräme Vaakaräme (kl ) sijaitsee 23 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suolle ovat melko hyvät. Metsäautotiet ja kärrytiet ympäröivät suota koillis-, itä- ja lounaispuolelta. Suon pintaa ei ole vaaittu mutta pinnan korkeus merenpinnasta vaihtelee välillä m. Pinta viettää kohti suon keskustaa ja siellä sijaitsevaa Vaakapuron syntysijaa (kuva 28). Vaakapuroa pitkin suovedet laskevat kaakkoon Suojokeen, jota pitkin edelleen Luupuveteen (126,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan sekä vanhemmalla että uudemmalla ojituksella. Vaakaräme kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Kuivatusvaikeuksia ei ole. Suon pinta-ala on 200 ha ja keskisyvyys vain 0,4 m. Syvin tutkimuspiste on 0,7 m. Tutkimuspisteistä on lähes kaksi kolmasosaa turvekankaalla. Rämeiden osuus on 36 % ja korpityyppien 3 %. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon keskiosassa. Suon pohjois- ja kaakkoisosissa on mustikkaturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon eteläosassa. 33

34 Turve on rahkavaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on vain 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 55 % ja rahkaturve (S-t) 39 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Suon pohja on hiekkaa. Vaakaräme on niin matala, ettei siitä ole otettu laboratorionäytteitä. Vaakaräme ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Vaakarämeellä. 88. Ruunasuo Ruunasuo (kl ) sijaitsee 23 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen Vaakarämeen (87.) luoteispuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pohjoisosan halki kulkee metsäautotie ja kärrytie tulee suon pohjoispään pellolle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää keski- ja pohjoisosistaan länsilounaaseen. Eteläosassa suon pinta on lähes vaakasuorassa. Suon kaakkoisosa viettää kaakkoon Vaakarämeelle ja lounaisosa lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin pääasiassa länsilounaaseen Kivipuroon ja sitä pitkin edelleen etelään Näläntöjärveen (124,1 m mpy). Suo on ojitettu muualta paitsi eteläosastaan (kuva 29). Kuivatusvaikeuksia ei ole. Ruunasuo kuuluu Koskenjoen vesistöalueeseen (4.56) ja siinä lähemmin Rikkajoen vesistöalueeseen (4.564). Suon pinta-ala on 90 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha. Koko suon keskisyvyys on vain 0,7 m. Tutkimuspisteistä on lähes puolet rämeellä. Avosoiden osuus on 39 % ja turvekankaiden 15 %. Suon pohjois- ja luoteisosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Matala keskiosa on rimpine- 34

35 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Ruunasuolla. van muuttumaa. Suon luonnontilainen eteläosa on pääosin keidassuon piirteitä omaavaa rahkanevaa (kuva 30). Reunaosissa on puolukkaturvekangasta. Turve on puoliksi rahka- ja saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 38 %, sararahkaturve (CS-t) 25 % ja rahkaturve (St) 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 5,4. Suon pohja on pääosin hiekkaa, paikoitellen moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta sekä rahkanevalta. Rahkanevan näytteenottopiste sijaitsee turvetuotantoon soveltuvalla alueella. Näytepisteen turpeet ovat kaikki rahkavaltaisia ja pintaosa lähes maatumatonta Cuspidata ryhmän rahkaturvetta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin vain 2,1 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kuiva-aineen määrä pintanäytteessä (20-40 cm) on vain 44 kg/m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan osan kuiva-aineen määrä on korkea, keskimäärin 137 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 22,1 MJ/kg. Suon matalammassa päässä olevan näytepisteen, jonka syvyys on 1,0 m turpeet ovat saravaltaisia. Näytepisteen kahden turvenäytteen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 24,6 MJ/kg. Ruunasuolla on 7 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkaturvetta noin m 3. Tämä turve soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi. Lisäksi suolla on 6 ha:n alueella, osittain omana alueenaan osittain heikosti maatuneen rahkaturpeen alla energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta noin 0,08 milj. suo-m 3. 35

36 Kuva 30. Rahkanevaa Ruunasuon kaakkoisosassa. Rahkanevalle on tyypillistä lähes yhtenäinen ruskean rahkasammaleen mätäspeitto. Kenttäkerros rämevarpuineen on harvalajinen. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,2 m (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 89. Leppisuo Leppisuo (kl ) sijaitsee 17 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suo sijaitsee Kiuruvesi-Vieremä maantien länsilaidalla ja sen halki kulkee uusi metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää valtaosin kaakkoon, jyrkimmillään noin 7 m/km. Suovedet virtaavat ojia pitkin pääosin kaakkoon ja yhtyvät suon eteläosassa Leppisuolta alkunsa saavaan Sikapuroon. Suon lounaisosan vedet virtaavat ojia pitkin koilliseen Sikapuroon (kuva 31). Sikapuroa pitkin vedet laskevat kaakkoon Suojokeen, jota pitkin edelleen etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Leppisuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 180 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 75 ha ja yli kahden metrin aluetta 31 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m. Tutkimuspisteistä on 60 % rämeellä, 31 % turvekankaalla ja 9 % korvessa. Ruohoisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon keski- ja eteläosassa. Suon keskiosassa on myös varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turvekankaita on sekä pohjoisosassa että pohjoisosan laiteilla. Suon keskiosan reunamilla on ruohoheinäkorven muuttumaa. Silmiinpistävää on ruohoisuuden ja varsinkin erilaisten saniaisten runsaus (kuva 32). Sembramäntyä on istutettu suon pohjoisosaan. Turpeesta on 79 % saravaltaista, 20 % rahkavaltaista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 % ja varpuaineiden 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 42 %, saraturve (C-t) 7 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Liekoja on kohtalaisesti syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu sekä varsinaisen että ruohoisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Pohjimmaisessa turvenäytteessä rikkipitoisuus on korkea (0,40 %). Turpeen kuiva-aineen määrä on normaali, keskimäärin 88 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Leppisuolla on 60 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,90 milj. suo-m 3. 36

37 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Leppisuolla. Kuva 32. Metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana) on leveähkölehtinen, tummanvihreä monivuotinen saniainen, jonka lehdet ovat cm korkeita. Se on metsien kosteiden painanteiden, lehtojen, korpilaiteiden ja ruohokorpien kasvi. Osa metsäalvejuuren lehdistä talvehtii yleensä vihreinä, maata vasten painuneina. Seuraavan kesän aikana ne kuolevat uusien lehtien kehittyessä täyteen mittaansa. Kansan keskuudessa metsäalvejuurta onkin kutsuttu kuolleenkouraksi (kuva ). 37

38 90. Mankonräme Mankonräme (kl ) sijaitsee 14 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Suon länsipuolitse kulkee yksityistie ja kärrytie tulee suon pohjoisosan pellolle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon itäpuolitse virtaavaan Suojokeen ja sitä pitkin edelleen etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Suon pohjalla, varsinkin joen läheisyydessä on paksut liejukerrostumat, paksuimmillaan 2,1 m. Joen läheisyys ja paksut liejukerrostumat hankaloittavat kuivatusta. Mankonräme kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 59 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 38 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha (kuva 33). Suon keskisyvyys on 1,0 m. Tutkimuspisteistä on kaksi kolmasosaa turvekankaalla. Rämeiden osuus on 26 % ja korpityyppien 6 %. Puolet turvekankaista on karua varputurvekangasta (kuva 34). Suurin osa rämeestä on samoin karua isovarpurämeen muuttumaa. Suon reunaosissa on varsinaisen korven muuttumaa. Turpeesta on 92 % rahkavaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on 4 % samoin kuin ruskosammalvaltaisenkin. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S-t) 32 %, sararahkaturve (CS-t) 28 %, tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 11 % ja tupasvillarahkaturve (ErS-t) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on pääasiassa hiesua. Matalimpien alueiden pohjamaalajina on moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Koko näytesarja on rahkavaltaista turvetta. Turpeiden tuhkapitoisuudet ovat alhaiset, keskimäärin 1,2 %. Rikkipitoisuudet ovat myös alhaisia, keskimäärin 0,11 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 115 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg. Mankonrämeellä on 23 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,30 milj. suo-m 3. Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Mankonrämeellä. 38

39 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 34. Uudelleen ojitettua varputurvekangasta Mankonrämeen pohjoisosassa. Vanha tehokas ojitus on kuivattanut suon pinnan niin ettei rahkasammal siinä enää menesty. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,8 m (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 91. Olkkossuo Olkkossuo (kl ) sijaitsee 14 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suolle ovat melko hyvät. Suon luoteispuolitse kulkee yksityistie ja suota ympäröiviltä pelloilta on kulkuyhteydet suolle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin kaakkoon. Vedet laskevat joko ojia pitkin suon itäpuolitse virtaavaan Suojokeen tai suon länsiosassa luode-kaakko suunnassa virtaavaa Olkkospuroa pitkin samaiseen Suojokeen. Suojoki laskee Luupuveteen (126,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Suojoen läheisyydessä sekä myös suon länsilaidalla on pohjalla runsaasti liejua. Paksut liejukerrostumat ja Suojoen läheisyys hankaloittavat kuivatusta. Olkkossuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 170 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 76 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha (kuva 35). Tutkimuspisteistä on lähes puolet turvekankaalla. Rämeiden osuus on 35 %, turvepeltojen 12 % ja korpityyppien 5 %. Turvekankaita on runsaasti suon etelä- ja keskiosassa. Suon pohjoisosassa on karhunsammalmuuttumaa (kuva 36). Varsinaisen sararämeen muuttumaa on laajalti alueilla, missä ojituksen vaikutus ei ole vielä kuivattanut kaikkia rahkasammalia. Suon reunoilla on sekä turvepeltoja että kytöheittoja. Turpeesta on kaksi kolmasosaa saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 27 % ja ruskosammalvaltaisen 6 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 19 %, sararahkaturve (CS-t) 17 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Syvimpien altaiden pohjalla on liejua paksuimmillaan 2,5 m. Liejun alla on suopohjan yleisintä maalajia hiesua. Reuna-alueilla ja saarekkeiden ympäristössä on moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu kytöheitolta, varputurvekankaalta, mustikkaturvekankaalta ja varsinaisen sararämeen muuttumalta. Lähes kaikki turpeet ovat SC- turpeita lisätekijöinään korte ja puuaines. Turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Näytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 89 % ja kuiva-aineen määrä kuutiossa 105 kiloa. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg. Olkkossuolla on 54 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,76 milj. suo-m 3. Suojoen läheisyydessä sekä paksuliejuisilla alueilla on kuivatusvaikeuksia varsinkin sateisina ajanjaksoina. 39

40 Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Olkkossuolla. Kuva 36. Koivua kasvavaa karhunsammalmuuttumaa Olkkossuon koillisosassa. Kuvanottopaikalla on turvetta 0,9 m (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 40

41 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Mäntysuo Mäntysuo (kl ) sijaitsee 15 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suon eteläosaan ovat kärrytietä pitkin kohtalaiset. Suon pohjoispäähän on kulkuyhteys viereisen Lampisuon turvetuotantoalueen kautta. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää eteläosastaan loivasti luoteeseen. Pohjoisosassa suon pinta viettää loivasti lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon länsipuolitse virtaavaan Suojokeen, joka virtaa etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Suon pohjoisosassa on paksuja liejukerrostumia, paksuimmillaan 2,5 m. Suojoen läheisyys ja paksut liejukerrostumat hankaloittavat kuivatusta. Suo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä tarkemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 115 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 72 ha ja yli kahden metrin aluetta 24 ha (kuva 37). Tutkimuspisteistä on lähes puolet turvekankaalla. Rämeiden osuus on 43 % ja korpityyppien 8 %. Varpu- ja puolukkaturvekankaiden runsaus kuvastaa suon karua ilmettä. Suojoen läheisyydessä on viljavampaa ruohoheinäturvekangasta. Rämetyypeistä ovat myös ravinneköyhät tyypit kuten rahkarämeen ja tupasvillarämeen muuttumat yleisimmät (kuva 38). Lähes koko turvekerrostuma on rahkavaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on 6 % ja ruskosammalvaltaisen 2 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on suuri (28 %). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 25 %, rahkaturve (S-t) 24 % ja tupasvillarahkaturve (ErSt) 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 5,0. Kuva 37. Tutkimuspisteiden sijainti Mäntysuolla. 41

42 Turpeen alla on vaihtelevanpaksuinen liejukerros ja liejun alla hiesua. Suon reuna-alueiden pohja on moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu rahkarämeen ja tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 1,3 %. Rikkipitoisuus on myös alhainen (0,10 %). Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 86 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg. Mäntysuolla on 13 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkaturvetta noin 0,12 milj. suo-m 3. Tämä turve soveltuu lähinnä kuiviketurpeeksi. Lisäksi suolla on sekä rahkaturpeen alla että omana alueenaan 53 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,63 milj. suo-m 3. Turvekerrostuman keskiosissa on neljän hehtaarin alueella hyvin maatunutta CS- turvetta noin suo-m 3. Tämä turve saattaa soveltua esim. kylpyturpeeksi. Kuva 38. Vanhaa ojitusta rahkarämeellä Mäntysuon eteläosassa. Karusta suotyypistä johtuen puuston kasvu ei ole elpynyt, huolimatta vanhasta ojituksesta (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 93. Merkkikorvensuo Merkkikorvensuo (kl ) sijaitsee 11 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Kulkuyhteydet suon pohjoispäähän ovat sinne tulevan kärrytien kautta kohtalaiset. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää loivasti luoteeseen kohti suon länsipuolitse virtaavaa Suojokea. Vedet laskevat ojia pitkin Suojokeen, jota pitkin edelleen etelään Luupuveteen (126,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan ja sen pohjalla on liejua vaihtelevanpaksuisesti, paksuimmillaan 1,5 m. Suojoen läheisyys ja liejun olemassaolo hankaloittavat kuivatusta. Suo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä tarkemmin Välijoen - Suojoen vesistöalueeseen (4.573). Suon pinta-ala on 74 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 49 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha (kuva 39). Tutkimuspisteistä on noin puolet rämeellä. Turvekankaita on neljännes suotyyppihavainnoista. Avosoiden osuus on 18 % ja korpien 10 %. Rämeet ovat useimmiten karuja rahkarämeen ja tupasvillarämeen muuttumia. Rahkoittuminen on vieläkin nähtävissä suon pohjoisosan pinnan keidassuomaisena piirteenä. Turvekankaita on sekä suon keskiosassa (kuva 40) että laitamilla. Keskiosassa suota on myös rahkanevan ja lyhytkortisen nevan muuttumaa. 42

43 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 39. Tutkimuspisteiden sijainti Merkkikorvensuolla. Turpeesta on 69 % rahkavaltaista, 28 % saravaltaista ja 3 % ruskosammalvaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on runsaasti (36 %). Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErS-t) 26 %, sararahkaturve (CS-t) 18 % ja rahkasaraturve (SC-t) 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 4,9. Suon pohjan mineraalimaalaji on pääasiassa hiesua. Matalimmat alueet ovat moreenipohjaisia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta ja lyhytkortisen nevan muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,6 %. Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,16 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on normaalia alhaisempi, keskimäärin 76 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Merkkikorvensuolla on 20 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkaturvetta noin 0,24 suo-m 3. Tämä turve soveltuu lähinnä kuiviketurpeeksi. Lisäksi suon reunaosissa, 20 ha:n alueella on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta samoin noin 0,24 milj. suo-m 3. 43

44 Kuva 40. Puolukkaturvekangas on mänty- ja koivuvaltainen suotyyppi, jonka kenttäkerroksesta rahkasammaleet ovat jo lähes tyystin, ojituksen myötä hävinneet. Puolukan ja mustikan vallitsevuus on yleistä. Ruohoja ei juurikaan esiinny. Kuvanottopaikalla on turvetta 0,9 m (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 94. Koirasuo Koirasuo (kl ) sijaitsee 15 km Kiuruveden keskustasta länsilounaaseen lähellä Pyhäsalmen rajaa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pohjoispuolitse kulkee yksityistie ja itäpuolitse metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon kohti Myllypuroa. Myllypuro virtaa pohjoiseen Kuohunpuroon, joka taas laskee itäkaakkoon Vaaksjärveen (125,6 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Koirasuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä tarkemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon pinta-ala on 56 ha ja sen keskisyvyys on vain 0,7 m. Suon syvin tutkimuspiste on 1,1 m (kuva 41). Tutkimuspisteistä on puolet rämeellä ja puolet turvekankaalla. Puolet rämeestä on suon keskiosaan sijoittuvaa lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa. Tämän ympärillä on runsaspuustoisempaa tupasvillarämeen muuttumaa Suon reunamilla on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turvekankaista yleisin on puolukkaturvekangas, jota on varsinkin suon pohjois- ja eteläosissa. 44

45 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Lähes koko turvekerrostuma on rahkavaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on 3 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 49 %, rahkaturve (S-t) 26 % ja tupasvillarahkaturve (ErS-t) 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turvenäytteiden maatuneisuus on alhainen. Heikosti maatuneen (H 1-3) rahkaturvekerroksen paksuus on 0,7 m kun näytepisteen syvyys on vain 1,1 m. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,1 %. Kolmen tilavuustarkan näytteen keskimääräinen kuiva-aineen määrä on 78 kg/m 3. Koirasuo on matala varsinaiseen turvetuotantoon, mutta suon keskustassa on parin hehtaarin alueella heikosti maatunutta kuiviketurpeeksi soveltuvaa rahkaturvetta noin suo-m 3. Kuva 41. Tutkimuspisteiden sijainti Koirasuolla. 45

46 95. Rantaräme Rantaräme (kl ) sijaitsee 12 km Kiuruveden keskustasta länsilounaaseen Vaaksjärven (125,6 m mpy) länsirannalla. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon länsipuolitse kulkee paikallistie. Suolle on myös hyvät yhteydet ympäröiviltä pelloilta (kuva 42). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää loivasti itään kohti Vaaksjärveä ja Keskijärveä (125,6 m mpy). Vedet laskevat ojia pitkin itään Vaaksjärveen ja Keskijärveen. Suo on ojitettu. Kuivatusvaikeuksia on järvien läheisyydessä. Rantaräme kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon pinta-ala on 71 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 54 ha ja yli kahden metrin aluetta 15 ha. Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä ja noin viidennes turvekankaalla. Turvepeltojen osuus on 11 % ja avosoiden 10 %. Suon keskiosassa on runsaasti tupasvillarämeen ojikkoa (kuva 43) ja muuttumaa sekä lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa. Turvekangasta on suon länsilaidalla. Suon itälaidalla järven rannalla on paikoitellen luhtanevaa. Turpeesta on 53 % rahkavaltaista ja 43 % saravaltaista. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on 4 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 24 %, rahkasaraturve (SC-t) 20 % ja rahkaturve (S-t) 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Liekoja on paikoitellen runsaasti (kuva 43). Turpeen alla on liejua vaihtelevanpaksuisesti, paksuimmillaan järven läheisyydessä 1,8 m. Liejun alla on hiesua. Suon matalilla reunamilla on pohjamaalajina moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen ojikolta ja lyhytkortiselta nevarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,1 %. Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,13 %. Turpeen kuiva-aineen määrä on melko korkea, keskimäärin 107 kg/ m 3. Kuivan turpeen lämpöarvo on myös korkea, keskimäärin 22,3 MJ/kg. Rantarämeellä on 29 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,41 milj. suo-m 3. Kuva 42. Tutkimuspisteiden sijainti Rantarämeellä. 46

47 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 43. Ojitettua tupasvillarämettä Rantarämeen eteläosassa. Liekojen runsaus on silmiinpistävän runsasta suon pintakerroksessa. Kuvanottopaikalla on turpeen paksuus 2,3 m (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 96. Verkkoräme Verkkoräme (kl ) sijaitsee 11 km Kiuruveden keskustasta länsilounaaseen Keskijärven (125,6 m mpy) itärannalla. Kulkuyhteydet suon eteläosaan (Vaakssuon alue) ovat metsäautoteitä pitkin hyvät. Pohjoisosaan pääsee koillisnurkan pellolta. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää eteläosasta loivasti luoteeseen. Pohjoisosassa vietto on loivasti etelään kohti Verkkorämettä ja Vaakssuota erottavaa Ruunasalmea (kuva 44). Vedet laskevat ojia pitkin sekä Ruunasalmeen että Keskijärveen. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusvaikeuksia on vesistöjen läheisyydessä. Verkkoräme kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon kokonaispinta-ala on 79 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 62 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha. Tutkimuspisteistä on noin puolet rämeellä. Turvepeltojen osuus on 16 %, turvekankaiden 15 % ja avosoiden 12 %. Suon keski- ja pohjoisosissa on runsaasti tupasvillarämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa (kuva 45). Puolukkaturvekangasta on suon laiteilla. Vesistöjen rannoilla on paikoitellen luhtanevaa. 47

48 Turpeesta on 57 % rahkavaltaista ja 42 % saravaltaista. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 40 % ja rahkasaraturve 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Turpeen alla on liejua vaihtelevan paksuisesti, paksuimmillaan suon itälaidalla, Pääjärven rannalla 3,5 m. Liejunalainen pohjamaalaji on pääosin hiesua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus, ilman ohutta runsastuhkaista pohjakerrosta on keskimäärin 3,8 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 %. Turpeen vesipitoisuus on alhainen, keskimäärin 86,5 %. Turpeen kuiva-aineen määrä on taas huomattavan korkea, keskimäärin 138 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on myös erittäin korkea, keskimäärin 23,0 MJ/kg. Verkkorämeellä on 21 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,25 milj. suo-m 3. Suon sijainti vesistöjen ympäröimänä hankaloittaa kuivatusta. Kuva 44. Tutkimuspisteiden sijainti Verkkorämeellä. 48

49 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 45. Umpeutuvaa ojitusta Verkkorämeen keskiosassa. Kuvanottopaikalla on turpeen paksuus 1,8 m (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 97. Patasuo Patasuo (kl ) sijaitsee 14 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen läänin rajan tuntumassa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Metsäautotie kulkee suon länsipuolitse ja toinen tulee suon itälaidalle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin koilliseen. Pääosa suovedestä laskee ojia pitkin koilliseen ja lopuksi pohjoiseen Myllypuroon, joka jatkuu Kuohupurona itään Vaaksjärveen (125,6 m mpy). Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Pieni Hangassuolle. Suo on ojitettu ja kuivatusvaikeuksia ei ole. Patasuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon pinta-ala on 236 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 40 ha ja yli kahden metrin aluetta 18 ha (kuva 46). Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä. Turvekankaiden osuus on vajaa kolmannes ja avosoiden 11 %. Suon keskusta on varsinaista saranevan muuttumaa, jonka ympärillä on varsinaista sararämeen muuttumaa. Reunamilla on eri tyypin turvekankaita sekä pallosararämeen muuttumaa. Turpeesta on 60 % saravaltaista, 39 % rahkavaltaista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 % samoin kuin tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeidenkin. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) 34 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Suon pohja on moreenia ja hiekkaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta sekä ruohoisen saranevan muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus, ilman runsastuhkaista pintakerrosta on keskimäärin 3,7 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on normaalia tasoa eli keskimäärin 84 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg. Patasuolla on 27 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,51 milj. suo-m 3. 49

50 Kuva 46. Tutkimuspisteiden sijainti Patasuolla. Kuva 47. Varsinaisen saranevan muuttumaa Patasuon keskiosassa. Saranevalla kasvaa mm. tupasluikkaa ja jouhisaraa. Ojituksen myötä nevalle ovat ilmestyneet myös erilaiset varpukasvit ja vaivaiskoivu. Kuvanottopaikalla turpeen syvyys on 4,8 m (kuva ). 50

51 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pieni Hangassuo Pieni Hangassuo (kl ) sijaitsee 16 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen Patasuon kaakkoispuolella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Paikallistie kulkee suon itäpuolitse ja metsäautotie tulee suon itäosan pellolle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin itäkoilliseen. Eteläosassa vietto on kaakkoon. Koilliseen laskevat vedet virtaavat ojia pitkin Sopukanpuroon ja edelleen Ruunapuron kautta Keskijärveen (125,6 m mpy). Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Isolle Hangassuolle ja Kortepuron kautta edelleen kaakkoon Kalliojärveen (142,4 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Pieni Hangassuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon eteläosassa on pienialainen Ruostesuon malmio, jonka tärkeimmät malmimineraalit ovat kuparikiisu, rikkikiisu, magneettikiisu ja sinkkivälke. Suon pinta-ala on 220 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 62 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha (kuva 48). Tutkimuspisteistä on vajaa puolet rämeellä. Turvekankaiden osuus on 36 %, korpien 11 % ja avosoiden 8 %. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon etelä- ja pohjoisosissa. Suon reunaosat ovat eri tyyppisiä turvekankaita. Rimpinevan muuttumaa on paikoin suon eteläosassa. Turpeesta on 65 % saravaltaista, 33 % rahkavaltaista ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä on runsaasti. Niitä sisältävien turpeiden osuus on 25 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 26 %, sararahkaturve (CS-t) Kuva 48. Tutkimuspisteiden sijainti Pienellä Hangassuolla. 51

52 16 % ja puupitoinen korterahkasaraturve (LeqSCt) 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu rimpinevan muuttumalta, tupasvillarämeen muuttumalta sekä lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,1 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Rikkipitoisuus ylittää ilmoitusvelvollisuusrajan (0,3 %) suon pohjaturpeissa. Turpeen raskasmetallipitoisuudet suon keski- ja pohjoisosan turpeissa ovat normaaleja. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 81 kg/ m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Pienellä Hangassuolla on 35 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,46 milj. suo-m Varpalehto Varpalehto (kl ) sijaitsee 18 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen läänin rajan tuntumassa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon itälaidalle tulee metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää pohjoisosastaan luoteeseen ja eteläosastaan kaakkoon. Pohjoisosan vedet laskevat suon koillisreunaa pitkin virtaavaa ojaa myöten luoteeseen. Oja muuttuu myöhemmin Komunpuroksi, joka virtaa edelleen luoteeseen Komujärveen (148, ). Eteläosan vedet virtaavat ojia pitkin kaakkoon Matarasuolle ja edelleen Matarapuroa pitkin itään Kalliojärveen (142,4 m mpy). Suon luoteisosassa on 15 ha:n suuruinen luonnontilainen avosuoalue. Muilta osin suo on ojitettu. Kuivatusvaikeuksia ei periaatteessa ole. Varpalehto kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon pinta-ala on 117 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 47 ha ja yli kahden metrin aluetta 18 ha (kuva 49). Tutkimuspisteistä on runsas puolet turvekankaalla ja vajaa kolmannes rämeellä. Avosoiden Kuva 49. Tutkimuspisteiden sijainti Varpalehdossa. 52

53 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 osuus on 14 % ja turvepeltojen 4 %. Suon eteläosassa ja laiteilla on eri tyypin turvekankaita. Varsinaista saranevaa on suon luoteisosassa. Suon keskiosassa on varsinaista sararämettä. Turpeesta on 79 % saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 20 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 42 %, ruskosammalsaraturve (BC-t) 11 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta saranevalta sekä varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Kuivaaineen määrä turpeessa on keskimäärin 82 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,5 MJ/kg. Varpalehdossa on 34 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,54 milj. suo-m Joussuo Joussuo (kl ) sijaitsee 19 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen läänin rajan tuntumassa. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Metsäautotie tulee suon luoteispuoleiselle pellolle. Suon lounaispuolella kulkee yksityistie vajaan kilometrin etäisyydellä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä. Pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin kaakkoon Sarvisuolle ja sen pohjoisositse virtaavaan Leppäpuroon. Leppäpuro virtaa koilliseen Matarapuroon ja edelleen Kalliojärveen (142,4 m mpy). Suo on ojitettu eikä kuivatusvaikeuksia ole. Joussuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon pinta-ala on 138 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,7 m (kuva 50). Kuva 50. Tutkimuspisteiden sijainti Joussuolla. 53

54 Tutkimuspisteistä on puolet rämeellä. Turvekankaiden osuus on 42 % ja korpityyppien 7 %. Suon keskiosa on ruohoisen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Pohjoisosassa on karhunsammalmuuttumaa ja eteläosassa mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 76 % saravaltaista ja 23 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja varpuainesta sisältävien 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 50 %, varpusararahkaturve (NCS-t) 11 % ja puusararahkaturve (LCS-t) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0 ja energiatuotantoon soveltuvan osan 4,4. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,6 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Kuivaaineen määrä turpeessa on keskimäärin 95 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg. Joussuolla on 6 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,07 milj. suo-m Vehkapuronsuo Vehkapuronsuo (kl ) sijaitsee 22 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Kulkuyhteydet suolle ovat melko hyvät. Kärrytie tulee suon koillisreunan pellolle ja yksityistie suon kaakkoisnurkalle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä. Pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat suon itäositse virtaavaa Vehkapuroa pitkin etelään Haahkarinjoen kautta Koivujärveen (130,7 m mpy). Suo on ojitettu eikä kuivatusvaikeuksia ole. Vehkapuronsuo kuuluu Kymijoen vesistöalueeseen (14.), siinä Rautalamminreitin vesistöalueeseen (14.7) edelleen Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä lähemmin Haahkarinjoen vesistöalueeseen (14.758). Suon pinta-ala on 52 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha ja yli kahden metrin aluetta 7 ha (kuva 51). Tutkimuspisteistä on 65 % rämeellä, 24 % turvekankaalla ja 11 % korvessa. Korpirämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumat ovat yleisimmät rämetyypit. Puolukkaturvekangas on yleisin turvekangastyyppi. Turpeesta on 81 % saravaltaista ja 19 % rahka- Kuva 51. Tutkimuspisteiden sijainti Vehkapuronsuolla. 54

55 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 valtaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 42 % ja sararahkaturve (CS-t) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Liekoja on kohtalaisesti. Liekojen määrä on erittäin suuri syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon keski- ja pohjoisosan pohjamaalaji on moreenia. Eteläosassa, Vehkapuron ympäristössä on savensekaista hiesua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu ruohoisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on korkea, vaihdellen 7,3-14,3 %- yksikön välillä. Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat lähellä pohjaa olevissa puupitoisissa korterahkasaraturpeissa. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Turpeen vesipitoisuus on alhainen, keskimäärin 86,0 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on korkea, keskimäärin 125 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg. Vehkapuronsuolla on 11 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,12 milj. suom 3. Edellytyksenä on runsastuhkaisen turpeen sekoittaminen johonkin niukkatuhkaisempaan turpeeseen Porrassuo Porrassuo (kl ) sijaitsee 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Metsäautotie tulee sekä suon itälaidalle että luoteislaidalle. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pohjoisosastaan koilliseen. Keskiosassa vietto on koilliseen ja kaakkoon. Suon eteläosassa vietto on lounaaseen. Pohjoisosan vedet virtaavat ojia pitkin koilliseen Köpsinnevalle ja edelleen Sarvisuolle. Keskiosan vedet laskevat ojia pitkin etelään Pieni lehmisuolle ja Myllypuroon, jota pitkin edelleen lounaaseen Koivujärveen (130,7 m mpy). Suo on ojitettu eikä kuivatusvaikeuksia ole. Porrassuo kuuluu Kymijoen vesistöalueeseen (14.), siinä Koivujärven vesistöalueeseen (14.75) ja siinä tarkemmin Lehmipuron vesistöalueeseen (14.759). Suon pinta-ala on 175 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha. Suo keskisyvyys on vain 0,6 m (kuva 52). Kuva 52. Tutkimuspisteiden sijainti Porrassuolla. 55

56 Tutkimuspisteistä on 63 % rämeellä. Avosoiden osuus on neljännes ja turvekankaiden 11 %. Suon keski- ja eteläosissa on tupasvillarämeen muuttumaa. Lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa on suon luoteisosan rimpinevamuuttuman (kuva 53) ympärillä. Turve on rahkavaltaista (89 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 11 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 49 %, rahkaturve (S-t) 25 % ja rahkasaraturve 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu rahkanevalta, suon keskiosasta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 3,4 %. Kuivaaineen määrä turpeessa on keskimäärin 113 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 23,3 MJ/kg. Porrassuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Kuva 53. Rimpinevamuuttumaa Porrassuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla on turvetta noin metrin verran (kuva Riitta-Liisa Kallinen). Ruokosuo (kl ) sijaitsee 17 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Kortekylän paikallistie, yksityistie ja metsäautotiet ympäröivät suota joka puolelta (kuva 54). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on metriä. Pinta viettää pohjoisosastaan loivasti pohjoiseen. Keski- ja eteläosassa vietto on kaakkoon. Suon pohjoisosan vedet laskevat pohjoiseen Matarapuroon, jota pitkin sitten koilliseen Kalliojärveen (142,4 m mpy). Keski- ja eteläosien vedet laskevat suon halki kaakkoon virtaavaa Patviahonhaaraa pitkin Tuomijokeen, joka laskee Ylijärven (104,6 m mpy), Lähdejoen ja muutaman muun pienen järven kautta Aittojärveen (103,7 m mpy) Ruokosuo Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusvaikeuksia on ainoastaan suon keskiosan paksuliejuisilla alueilla. Ruokosuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Vaaksjoen vesistöalueeseen (4.557). Suon pinta-ala on 280 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 130 ha ja yli kahden metrin aluetta 29 ha. Tutkimuspisteistä on lähes puolet turvekankaalla ja kolmannes rämeellä. Korpityyppien osuus on 15 %. Suon keskiosassa on saraturvepelto. Keskija eteläosien halki virtaavan Patviahonhaaran ympäristössä on laajalla alueella pajuviitakorpea (kuva 55). 56

57 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Kuva 54. Tutkimuspisteiden sijainti Ruokosuolla, peruskarttalehdillä , 02 ja

58 Turpeesta on 69 % saravaltaista, 26 % rahkavaltaista ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 30 %, sararahkaturve (CS-t) 18 % ja ruskosammalsaraturve (BC-t) 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Suon keski- ja pohjoisosien pohjamaalaji on moreeni. Eteläosan turpeen alla on vaihtelevanpaksuinen liejukerrostuma, maksimissaan 2,2 m. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu neljältä pisteeltä. Turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee merkittävästi eri syvyyksillä sekä eri puolilla suota. Vaihteluväli on 1,3-15,4 % - yksikköä. Turpeen tuhkapitoisuus on korkeimmillaan sekä suon pinta-, keski- että pohjakerroksessa. Rikkipitoisuuden suokohtainen keskiarvo on 0, 17 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 93 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg. Ruokosuolla on 84 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 1,09 milj. suo-m 3. Kuva 55. Tiheää pajuviitakorpea Ruokosuon keskiosassa (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 58

59 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Teerisuo Teerisuo (kl ) sijaitsee 12 km Kiuruveden keskustasta kaakkoon. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Yksityistie tulee suon länsilaidalle sekä kaakkoisnurkalle. Suo on tutkittu hajapistein. tutkimuspistetiheys on 1,1 kpl/10 ha. Suon korkeus merenpinnasta on noin metriä. Pinta viettää pohjoisosastaan luoteeseen. Eteläosan vietto on kaakkoon. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Ruutananpuroon ja sitä pitkin Kiuruveteen (88,4 m mpy). Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon ja myöhemmin koilliseen Kiuruveteen. Suo on ojitettu eikä kuivatusvaikeuksia ole. Teerisuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Kiuruveden alueeseen (4.523). Suon pinta-ala on 57 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,7 m (kuva 56). Tutkimuspisteistä on runsas puolet turvekankaalla. Rämeiden osuus on 38 % ja korpityyppien 6 %. Korpityypin soilla ja rehevissä lehtomaissa metsissä kasvaa mm. riidenliekoa (kuva 57). Turpeesta on 59 % saravaltaista ja 41 % rahkavaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 % ja varpuainesta sisältävien samoin 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 44 %, tupasvillarahkaturve (ErS-t) 12 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Liekoja on erittäin runsaasti syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Hiesu ja moreeni ovat yleisimmät pohjamaalajit. Teerisuolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Teerisuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Kuva 56. Tutkimuspisteiden sijainti Teerisuolla. 59

60 Kuva 57. Riidenliekokasvustoa korpityypin soilla. Riidenlieko on varpumainen, itiötähkällinen, ainavihreä ja monivuotinen sanikkainen, joka on varsin yleinen koko Suomessa. Kansa on käyttänyt riidenliekoa mm. riisitaudin hoitoon, ihottumien ja tulehdusten hoitoon sekä "kärpäsruutina" -öljypitoiset itiöt ovat herkästi syttyviä. Kansanomaisia nimiä riidenliekolle ovat mm. harakanvarvas, mätiheinä, sudensammal ja riisiheinä (kuva ). 60

61 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Raskeensuo Raskeensuo (kl ) sijaitsee 9 km Kiuruveden keskustasta kaakkoon. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Yksityistie tulee suon etelälaidalle. Suo on tutkittu hajapistein ja tutkimuspistetiheys on 0,4 kpl/10 ha. Suon korkeus merenpinnasta on noin metriä ja suon pinta viettää lounaaseen. Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Mustalampeen (104,8 m mpy), josta edelleen Mustapuroa pitkin luoteeseen Korkeenjokeen ja Hautajärveen (95,8 m mpy). Suon luoteisosan vedet virtaavat ojia pitkin pohjoiseen Hautajärveen. Koillisosan vedet laskevat ojia pitkin aluksi koilliseen mutta lopulta pohjoiseen Hautajärveen. Suo on ojitettu eikä kuivatusvaikeuksia ole. Raskeensuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin Hautajärven-Kilpijärven alueeseen (4.551). Suon pinta-ala on 49 ha ja keskisyvyys ainoastaan 0,7 m (kuva 58). Tutkimuspisteistä on kolme neljännestä turvekankaalla ja loput rämeellä. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi. Turpeesta on 56 % rahkavaltaista ja 44 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja varpuainesta sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S-t) 37 %, rahkasaraturve (SC-t) 25 % ja varpurahkasaraturve (NSC-t) 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Raskeensuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Kuva 58. Tutkimuspisteiden sijainti Raskeensuolla. 61

62 Kiuruveden kunnan maapinta-alasta on noin 20 % geologisen suon peitossa (Lappalainen ym. 1980). Vuonna 1999 Kiuruvedellä tutkittiin 34 suota yhteispinta-alaltaan ha. Tämä on noin 16 % kunnan koko geologisesta suoalasta. Kiuruvedellä tutkitut suot kuuluvat pääosin Vuoksen vesistöalueeseen (4.) ja lähemmin Iisalmen reitin viiteen vesistöalueeseen (4.5.): Poroveden alue (4.52), Salahmijärven vesistöalue (4.54), Sulkavanjärven vesistöalue (4.55), Koskenjoen vesistöalue (4.56) ja Luupujoen vesistöalue (4.57). Luupujoen vesistöalueeseen kuuluu 16 suota ja Sulkavanjärven 8 suota (kuva 59). Kaksi suota kuuluu Kymijoen vesistöalueeseen (14.) ja siinä lähemmin Rautalamminreitin vesistöalueeseen (14.7). Ylä-Savon maaperä ja maaston muodot ovat peräisin jääkaudelta. Noin puolet maa-alasta on moreenikerrostumien peitossa. Suurin osa moreenista on ohutta, alle 5 metrin paksuista pohjamoreenia. Savikerrostumia on viidennes maa-alasta (Kukkonen & Sahala 1982). Uusimpien tutkimusten mukaa mannerjäätikkö suli alueelta hieman alle vuotta sitten. Alue peittyi aluksi kokonaan Itämeren muinaisen Yoldiamerivaiheen alle. Veden korkeus oli tuolloin noin 180 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Kiuruveden vesistöalueet: TULOSTEN TARKASTELUA Suot ja soistuminen Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui ja korkeimmat mäet paljastuivat saariksi. Soistuminen sai alkunsa Alueen yleisimmät soistumistavat ovat metsämaan soistuminen ja umpeenkasvu. Soistumisen katsotaan olleen metsämaan soistumista silloin kun suon pohjalla on runsaasti puupitoista turvetta. Kiuruveden alueella on runsaasti lampien ja järvien umpeenkasvun seurauksena syntyneitä soita. Tällaisia ovat mm Mankonräme, Olkkossuo, Mäntysuo ja Merkkikorvensuo. Näiden soiden pohjalla, turvekerroksen ja mineraalimaan välissä on liejukerrostumia. Kiuruveden soiden tutkimuspisteistä on moreenipohjaisia 32 %, hiekka- ja hietapohjaisia 46 % ja hienoainespohjaisia (savi ja hiesu) 22 %. Tutkituista soista noin 60 %:lla havaittiin turpeen alaista pohjaliejua. Pinta-alaltaan suurimmat suot ovat Luodesuo 295 ha, Ruokosuo 280 ha ja Patasuo 236 ha. Tutkituista soista 16 on alle 100 ha:n kokoisia. Tulosten tarkastelun yhteydessä, kuvassa 59 on esitetty kaikki Kiuruvedellä vuoteen 1999 mennessä tutkitut suot ja niiden sijoittuminen vesistöalueisiin nähden. 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.5. Iisalmen reitin va 4.52 Poroveden a Kiuruveden a Kourupuron va Ruutanapuron va 4.53 Iso-Iin a Vieremänjoen-Murennusjoen a 4.54 Salahmijärven va Salahmijärven lähialue Luvejoen a Kulvepuron va 4.55 Sulkavanjärven va Hautajärven-Kilpijärven a Rytkynjärven a Savijärven-Aittojärven a Sulkavanjärven va Lähdejoen va Niemisjärven a Vaaksjoen va 4.56 Koskenjoen va Koskenjoen alaosan a Osmanginjärven-Jylängönjoen a Näläntöjärven a Rikkajoen va Korpijoen va Lahnajoen va 4.57 Luupujoen va Luupujoen alaosan a Luupuveden a Välijoen-Suojoen va Välijärven-Yläjärven a Suojoen va Saarispuron va 14. KYMIJOEN VESISTÖALUE Rautalamminreitin va Pielaveden a Savijärven va Koivujärven va Koivujärven-Kolunjärven a Vehmaanpuron va Kokonpuron va Tikkasenjoen va Haahkarinjoen va Lehmipuron va 54. PYHÄJOEN VESISTÖALUE Komujoen va 62

63 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kiuruvesi Kuva 59. Kiuruvedellä vuoteen 1999 mennessä tutkitut suot ja niiden sijoittuminen vesistöalueisiin nähden (va = vesistöalue, a = alue) Kiuruvedellä vuoteen 1999 mennessä tutkitut suot km Suot Järvet Valumaalue Joet Tiet Rautatie 63

64 Kiuruvedellä 1999 mennessä tutkitut suot Karttalehti Raportti Indeksi n:o Karttalehti Raportti Indeksi n:o HALLASUO HAUKKASUO HEINÄSUO HEINÄSUO HERUKKASUO HUKKASUO HUTTUSUO HÄRKÄSUO ISO AITTOSUO ISO LEHMISUO ISO LINTUSUO ISO-TULPPO JOKISUO JOKISUO JOUSSUO JUURIKKASUO JÄNISSUO JÄRVENPÄÄNSUO KATAJASUO KEIKKUVANSUO KELASUO KIELISUO KIVISUO KIVISUO KOIRASUO KOIVUSUO KOLISEVANSUO KONIRÄME KUIKKASUO KUKKOSUO KURKISUO KUULASUO KÖPÖSSUO LAMMINNEVA LEPPISUO LIINALAMMINSUO LOUTESUO LUIKKUSUO LUODESUO LÄHDESUO MAJAKANKAANSUO MANKONRÄME MATOSUO MERKKIKORVENSUO MUSTASUO MÄKISUO MÄNTYSUO NAUHARÄME NUMMELANSUO OLKKOSSUO PAALSUO PAAVONSUO PAHKASUO PATASUO PIENI HANGASSUO PIENI LEHMISUO PIKKUNIITTY PILPANSUO PIRTTISUO PITKÄNSILLANSUO PITKÄRÄME POHJOISPÄÄNLEHTO PORRASSUO RAJAPETÄIKKÖ RAJARÄME RANTARÄME RANTALEHDONSUO RASINSUO RASKEENPERÄNSUO RASKEENSUO RAUSKARÄME RIKKASUO RISTISUO RUOKOSUO RUUNASUO RUUSKANSUO SAARISUO SAARISUO SARVISUO SELKÄTIENTAUSSUO SIKAKORPI SIVAKKASUO SOIDINSUO SONNISUO SUOJOENRÄME SUURSUO TALASRÄME TALVIAHONSUO TEERISUO TEERISUO TOIVAISSUO TOUKKASUO TULPONSUO TURRONSUO-POHJOISSUO VAAKARÄME VAARINRÄME VAIVAISSUO VALKEISSUO VARPALEHTO VEHKAPURONSUO VERKASUO VERKKORÄME VIHVILÄSUO VÄÄRÄNSUO YLPÄSSUO

65 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Kiuruveden alue sijaitsee Järvi-Suomen eksentristen kermikeidassoiden ja Pohjanmaan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeellä (Ruuhijärvi 1960 ja Eurola 1962). Kunnan pohjoisosan suot sijaitsevat Pohjanmaan aapasoiden alueella. Suoyhdistymätyypit kehittyvät kuitenkin paikallisten olosuhteiden määrääminä ja niiden vaihettuminen tapahtuu asteittain. Tutkituista suotyypeistä on avosoita 8 % (pintaalalla painotettuna), rämeitä 49 %, korpia 6 %, turvekankaita 34 % ja turvepeltoja 3 %. Tutkimuspisteistä on luonnontilaisilla suotyypeillä runsaat 4 %. Ojitustyyppien osuus on 1 % ja muuttumavaiheessa olevien 58 %. Suon katsotaan olevan luonnontilainen, jos siitä on ojitettu korkeintaan 1/3 pinta-alasta (Lappalainen ja Häikiö 1993). Tämän kriteerin mukaan Kiuruvedellä tutkituista soista ei yksikään ole luonnontilainen. Turvekerrostumat Kiuruvedellä vuonna 1999 tutkitut suot ovat matalia, keskisyvyys on vain 0,9 m. 22 suon keskisyvyys on alle metrin ja syvimmälläkin suolla (Ristisuo) se jää 1,5 metriin. Yli metrin syvyistä aluetta on 1298 ha (32 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 metrin aluetta 778 ha (19 %) ja yli kahden metrin aluetta 261 ha (6 %). Tutkittujen soiden turpeista on saravaltaista 57 % ja rahkavaltaista 41 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on 2 %. Rahkan ja saran seuralaisena turpeessa on mm. tupasvillaa sekä puun ja varpujen jäännöksiä. Tupasvillaa ja suoleväkköä sisältävät happamet rahkaturpeet sijaitsevat suon pintakerroksessa kun taas ravinteikkaammat ja emäksisemmät suokortetta ja raatetta sisältävät saraturpeet sijaitsevat suon keski- ja pohjakerroksissa. Suokortetta ja järviruokoa sisältävät ruskosammalvaltaiset turpeet muodostavat siellä täällä suon pohjakerroksen. Heikosti maatuneiden rahkaturpeiden happamuus on keskimäärin 3,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,3. Pintakerroksen vesipitoisuus on keskimäärin 88,3 % märkäpainosta ja pohjakerroksen 88,9 %. Kuiva-ainetta on suon energiaturpeeksi soveltuvassa osassa keskimäärin 104 kg/m 3. Suon pintakerroksen tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,9 % kuivapainosta eli 3,5 kg/suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan pohjakerroksen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 % eli 4,1 kg/suo-m 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo on pohjakerroksessa keskimäärin 21,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on energiaturpeeksi soveltuvassa osassa keskimäärin 0,18 % kuivapainosta eli 304 g/mwh. Polttoturpeen laatuohjeen (liite 1) mukaan turpeen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli pitoisuus ylittää 0,3 %. Tutkittujen soiden turvemäärä on noin 36 milj. suo-m 3. Tästä yli 1,5 metriä syvällä alueella on noin 15,3 milj. suo-m 3 (39 % koko turvemäärästä) ja yli kaksi metriä syvällä alueella noin 6,5 milj. suo-m 3 ( 17 %). Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Turvetuotantoon soveltuvat suot on lueteltu taulukossa 2. Taulukkoon on sisällytetty sekä heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen määrä että energiaturpeeksi soveltuva turve. Tutkituista 34 suosta 23 soveltuu energiaturvetuotantoon ja kolmessa on hyödyntämiskelpoista, heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Energiatuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 761 ha, mikä on noin 19 % tutkitusta suoalasta. Suurimmat tuotantoon soveltuvat alueet ovat Luodesuolla (170 ha), Ruokosuolla (84 ha) ja Leppisuolla (60 ha). Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen määrä on tutkituilla soilla yhteensä noin 10,4 milj. suo-m 3, eli keskimäärin noin m 3 / ha. Kuivan turpeen energiasisältö on noin 21,1 milj. GJ eli noin 5,9 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) vastaavat luvut ovat noin 18,7 milj. GJ eli noin 5,2 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa olevan suokuution energiasisältö on keskimäärin 0,49 MWh. Heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta on kolmella tuotantoon soveltuvalla suolla. Tuotan- 65

66 toon soveltuva ala on 42 hehtaaria ja turvetta siinä on noin 0,42 milj. suo-m 3. Suurimmat yksittäiset tuotantoalat ovat Merkkikorvensuolla (20 ha) ja Mäntysuolla (13 ha). Tämä turve soveltuu lähinnä kuivike- ja ympäristöturpeeksi. Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuva suoala, heikosti maatuneen rahkaturpeen (ympäristöturve) ja energiaturpeen määrät sekä energiasisältö. Suon nimi Tuotantokelpoinen Tuotantokelpoinen Energiaturpeen Huom. ala turvemäärä energiasisältö (ha) (milj. suo-m 3 ) (milj. GJ/ milj. MWh) Ympäristö Energia Ympäristö Energia Kuiva turve 50 % kost. turve turve turve turve GJ/MWh GJ/MWh 72. Ristisuo 31 0,53 1,04 / 0,29 0,92 / 0, Suursuo 28 0,36 0,83 / 0,23 0,73 / 0, Luodesuo 170 2,21 4,21 / 1,17 3,74 / 1,04 Osittain luonnontilainen 75. Matosuo 11 0,27 0,52 / 0,14 0,46 / 0, Koivusuo 31 0,40 0,93 / 0,26 0,83 / 0,23 Suolla rautasaostumaa 84. Sivakkasuo 8 0,10 0,19 / 0,05 0,17 / 0, Kelasuo 13 0,14 0,28 / 0,08 0,25 / 0, Talasräme 6 0,05 0,13 / 0,04 0,11 / 0, Ruunasuo ,05 0,08 0,24 / 0,07 0,21 / 0,06 Osittain luonnontilainen 89. Leppisuo 60 0,90 1,66 / 0,46 1,46 / 0, Mankonräme 23 0,30 0,76 / 0,21 0,68 / 0,19 Kuivatusvaik. & paksuja liejuja 91. Olkkossuo 54 0,76 1,72 / 0,48 1,52 / 0,42 Kuivatusvaik. & paksuja liejuja 92. Mäntysuo ,12 0,63 1,12 / 0,31 0,99 / 0,27 Kuivatusvaik. & paksuja liejuja 93. Merkkikorvensuo ,24 0,24 0,38 / 0,11 0,34 / 0,09 Kuivatusvaik. & paksuja liejuja 94. Koirasuo 2 0, Rantaräme 29 0,41 0,98 / 0,27 0,87 / 0,24 Kuivatusvaikeuksia 96. Verkkoräme 21 0,25 0,79 / 0,22 0,71 / 0,20 Kuivatusvaikeuksia 97. Patasuo 27 0,51 0,93 / 0,26 0,82 / 0, Pieni Hangassuo 35 0,46 0,78 / 0,22 0,69 / 0,19 Suon eteläosassa Ruostesuon malmio 99. Varpalehto 34 0,54 0,95 / 0,26 0,84 / 0,23 Osittain luonnontilainen 100. Joussuo 6 0,07 0,15 / 0,04 0,13 / 0, Vehkapuronsuo 11 0,12 0,31 / 0,09 0,28 / 0,08 Turve runsastuhkaista 103. Ruokosuo 84 1,09 2,15 / 0,60 1,91 / 0,53 Osittain paksuja liejuja YHTEENSÄ ,42 10,42 21,05 / 5,86 18,66 / 5,17 66

67 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Soidensuojelu Kiuruvedellä tutkituista soista ei yksikään kuulu soidensuojelun perusohjelmaan. Yksikään suo ei ole kokonaan luonnontilainen. Vain kolmella suolla on merkittävämpää luonnontilaista aluetta. Varpalehdon luoteisosassa on noin 15 hehtaarin avosuoalue, jolla on paikallista maisemallista luontoarvoa. Luodesuon keskiosa on luonnontilaista rimpinevaa. Ruunasuon eteläosa on luonnontilaista rahkanevaa. KIITOKSET Vuonna 1999 Kiuruveden soita ovat tutkineet allekirjoittaneen lisäksi silloinen kausiapulainen Riitta-Liisa Kallinen, työnjohtaja Reijo Rantapelkonen, tutkimusavustajat Sauli Uhlgren ja Kalle Husso. Työnjohtaja Reijo Rantapelkonen vastasi suolinjoituksesta yhdessä tutkimustyöntekijä Jouko Korven sekä paikallisten apumiesten kanssa. Turpeiden laboratorioanalyysit on tehty GTK:n Geopalvelukeskuksen geolaboratoriossa Kuopiossa. Analyysien tekijöinä olivat laboratoriomestari Seija Parviainen sekä laborantit Arja Salpakari ja Anne Backman. Suokarttojen piirtämisestä ovat vastanneet pääasiassa tutkimusavustajat Ritva Jokisaari ja Riitta Turunen. Valokuvien kuvankäsittelystä on huolehtinut Ritva Jokisaari. Raportin puhtaaksikirjoituksen ja taiton on tehnyt tutkimusavustaja Anne Grön. Hankepäällikkö Jukka Häikiö on tarkastanut raportin. Myös kaikille muille tämän raportin eri työvaiheisiin osallistuneille tekijä esittää parhaimmat kiitoksensa. Kuva 60. Kiuruveden suotutkimusryhmä Varpalehdon rimpinevan laidalla. Vasemmalta, Ossi Parhankangas, Reijo Rantapelkonen, Kalle Husso, Sauli Uhlgren, Aimo Pesiö ja Riitta-Liisa Kallinen (kuva Ari Luukkanen). 67