Turvetutkimusraportti 462

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract:The Peatlands and Peat Reserves of Nilsiä (Kuopio) Part 2 Ari Luukkanen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 462 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 462 NILSIÄSSÄ (KUOPIOSSA) TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Nilsiä (Kuopio) Part 2 Espoo 2015

3 Luukkanen, A Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 462, 101 sivua, 64 kuvaa, 42 taulukkoa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 1993, 2007 ja 2008 Nilsiän kunnan alueella 40 suota yhteispinta-alaltaan 1541 ha. Nilsiä kuuluu nykyisin Kuopioon. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 19,75 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,3 m. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen osuus on 0,3 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 325 ha ja sen turvemäärä on 21 % koko tutkitun alan turvemäärästä. Turpeista on saravaltaisia 56 %, rahkavaltaisia 42 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Turvekangas on yleisin suotyyppi ja sen osuus suotyyppihavainnoista on 53 %. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta, rikkipitoisuus keskimäärin 0,24 % kuivapainosta, kuiva-aineen määrä 100 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo keskimäärin 21,3 MJ/kg. Tutkituista soista 25 soveltuu energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuva pinta-ala on 415 ha, ja siinä on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 8,0 milj. suo-m 3. Tämän turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on noin 4,0 milj. MWh. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta on 7 suolla 52 ha:n alueella noin 0,43 milj. suo-m 3. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, Nilsiä, Kuopio Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Luukkanen, A Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. The Peatlands and Peat Reserves of Nilsiä. Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 462, Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 462, 101 pages, 64 figures, 42 tables and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Nilsiä in 1993, 2007 and Nilsiä is now a part of Kuopio. Forty peatlands covering 1541 hectares were investigated. The peatlands studied contain a total of million m 3 of peat in situ. The mean thickness of the peat is 1.3 m. The thickness of the slightly humified Sphagnumdominated surface layer is 0.3 m. The mean humification degree of the peat is 4.7 on the von Post scale. The area deeper than two metres covers 325 hectares and contains 21% of the total quantity of peat. Fifty-six per cent of the peat is Carex dominated, 42% is Sphagnum dominated and 2% Bryales dominated. Drained peatland forest is the most common peat type and covers 53% of the studied peatland area. The energy peat has an average ash content of 3.4% of dry weight, an average dry bulk density of 100 kg per m 3 in situ and a sulphur content of 0.24% of dry weight. The average effective calorific value of the dry energy peat is 21.3 MJ/kg. Twenty-five peatlands with a total area of 415 hectares are suitable for energy peat production. The amount of mineable energy peat is some 8.0 million m 3 in situ. The energy content at 50% moisture content is about 4.0 million MWh. The weakly decomposed surface peat layer covers an area of 52 hectares and comprises some 0.4 million m 3 in situ. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Nilsiä, Kuopio Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO E- mail: ari.luukkanen@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...7 VESISTÖ- JA VALUMA-ALUEIDEN SEKÄ NIIDEN ALAJAKOJEN NIMITYKSET JA TUTKITUT SUOT...9 TUTKIMUSMENETELMÄT...10 Kenttätutkimukset...10 Laboratoriomääritykset...11 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET...12 ARVIOINTIPERUSTEET...12 TUTKITUT SUOT Kettusuo Pajussuo Lähtevänpuronsuo Aukeasuo Isosuo Kokkosuo Sohvinkolonsuo Volusuo Likolamminsuo Honkasuo Karpalosuo Pohjukkalehto Teerisuo Karppila Uudispiha Kilpasuo Multapuro Rummakko Pursiaissuo Nevalansuo Ruohosuo Paavonraivionsuo Koivupuronsuo Iso-Pajunen Parvialansalonsuo Pieni Pajusensuo Vasikkasuo Ahmosuo Heinäsuo Kettukankaansuo Pyöreäsuo Reposärkänsuo Karkusuo Sirppisuo

6 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Töyrisuo Petronsuo Teerisuo Venepuronsuo Kuikkasuo Niittypuro...91 TULOSTEN TARKASTELUA...94 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...94 Soidensuojelu...95 YHTEENVETO NILSIÄN SOISTA...96 Suot ja soistuminen...96 Suoyhdistymät ja suotyypit...97 Turvekerrostumat...97 Turpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia...98 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...99 Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET

7 6

8 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. JOHDANTO Nilsiä sijaitsee Pohjois-Savossa, rajanaapureinaan Juankoski, Rautavaara, Lapinlahti ja Siilinjärvi. Nilsiä ja Kuopio yhdistyivät Entisessä Nilsiän kunnassa on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan yli 20 ha:n suuruisia suokuvioita 60 kpl pinta-alaltaan 3590 ha (Virtanen et al. 2003). Tähän suolukuun on vielä lisättävä useita noin 20 ha:n soita sekä joitakin turvepeltovaltaisia soita. Geologian tutkimuskeskus tutki Nilsiän turvevaroja ensimmäisen kerran vuosina 1974, 1984 ja 1985, jolloin tutkittiin 11 suota. Tätä raporttia varten, vuosina 2007 ja 2008 tutkittiin kunnan loput suot (40 kpl) ja täydennettiin vanhoja vuoden 1993 tutkimuksia. Nilsiän turvetutkimukset liittyvät GTK: n tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoitukseen. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. (Valtioneuvosto 2012). Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus kustakin tutkitusta suosta ja arvio sen hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten yhteinen tarkasteluosa. Lisäksi raportin lopussa on yhteenveto Nilsiän alueella tutkituista 51 suosta. Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Itä-Suomen yksikössä Kuopiossa. 7

9 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 462, Keyritty Nurmesjärvi Syväri NILSIÄ Vuotjärvi SIILINJÄRVI JUANKOSKI Suuri-Pieksä Iso-Jälä Juurusvesi Muuruvesi Tutkittu suo Natura- ja suojelualueet Valuma-alue Vaajasalo Suo 3242 Nilsiä Säyneensalo Tuusjärvi 10 km Suotiedot GTK Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Suojelu- ja valuma-alueet SYKE Kuva 1. Nilsiässä vuosina 1993, 2007 ja 2008 tutkitut suot ja niiden sijoittuminen vesistö ja valumaalueisiin nähden. 12. Kettusuo 13. Pajussuo 14. Lähtevänpuronsuo 15. Aukeasuo 16. Isosuo 17. Kokkosuo 18. Sohvinkolonsuo 19. Volusuo 20. Likolamminsuo 21. Honkasuo Karpalosuo 23. Pohjukkalehto 24. Teerisuo 25. Karppila 26. Uudispiha 27. Kilpasuo 28. Multapuro 29. Rummakko 30. Pursiaissuo 31. Nevalansuo 32. Ruohosuo 33. Paavonraivionsuo 34. Koivupuronsuo 35. Iso-Pajunen 36. Parvialansalonsuo 37. Pieni Pajusensuo 38. Vasikkasuo 39. Ahmosuo 40. Heinäsuo 41. Kettukankaansuo 42. Pyöreäsuo 43. Reposärkänsuo 44. Karkusuo 45. Sirppisuo 46. Töyrisuo 47. Petronsuo 48. Teerisuo 49. Venepuronsuo 50. Kuikkasuo 51. Niittypuro

10 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. VESISTÖ- JA VALUMA-ALUEIDEN SEKÄ NIIDEN ALAJAKOJEN NIMITYKSET JA TUTKITUT SUOT 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.5. Iisalmen reitin va 4.59 Naarvanjoen va Pyöreisen alue 20. Likolamminsuo 33. Paavonraivionsuo 34. Koivupuronsuo 4.6. Nilsiän reitin va 4.61 Juurusveden alue Ventojoen va 13. Pajussuo 14. Lähtevänpuronsuo 15. Aukeasuo 16. Isosuo 35. Iso-Pajunen 36. Parvialansalonsuo ½ (osa suosta) 37. Pieni Pajusensuo Ylä-Pieksän va 22. Karpalosuo 4.62 Vuotjärven alue Ala-Siikajärven alue 12. Kettusuo 32. Ruohosuo ½ 51. Niittypuro Nurmijoen alue 27. Kilpasuo 29. Rummakko 48. Teerisuo 49. Venepuronsuo 4.63 Syvärin alue Syvärin lähialue 44. Karkusuo ½ 45. Sirppisuo 47. Petronsuo 50. Kuikkasuo ½ Ruokosjoen va 17. Kokkosuo 18. Sohvinkolonsuo 36. Parvialansalonsuo ½ 44. Karkusuo ½ Säyneenpuron va 50. Kuikkasuo ½ Nurmesjoen va 23. Pohjukkalehto 24. Teerisuo 43. Reposärkänsuo 46. Töyrisuo 4.67 Keyritynjoen va Keyritynjoen alaosan alue 19. Volusuo 21. Honkasuo 25. Karppila 26. Uudispiha 28. Multapuro 30. Pursiaissuo 32. Ruohosuo ½ 38. Vasikkasuo 39. Ahmosuo 40. Heinäsuo 41. Kettukankaansuo Keyritynjoen keskiosan alue 31. Nevalansuo 42. Pyöreäsuo 9

11 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa sovellettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin vielä vuosina 1993, 2007 ja 2008 pääosin linjatutkimusmenetelmällä, jolloin suon hallitsevan osan poikki asetettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja. Tutkimus- ja syvyyspisteet paikannettiin vuosina 2007 ja 2008 gps- satelliittipaikantimella. Poikkilinjat ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja niillä 50 m: n välein syvyysmittauspisteitä, joilla mitattiin turvekerrostuman paksuus ja määritettiin suotyyppi. Tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan mättäiden osuus prosentteina suonpinnasta sekä mättäiden korkeus. Suon kasvukerroksesta arvioitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Tutkimuspisteillä selvitettiin myös maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä pliktaamalla 10 kertaa kahden metrin tangolla tutkimuspisteen ympäristössä. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko) ja tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3) Suoniemi Saarisuo Nurkkala A0 A A Suoranta A / / / / / / / / A /47 1/ / / A /0 1/ / / /0 40 1/ / /37 6/ /0 A /0 1/ A /0 A Ikäväniitty 12 0/0 Marttila A Alaraivio Salomäki Rasimäki Topinsuo Karpalosuo, 22546, Nilsiä Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0-1m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 1-1,5m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) 1,5-2m Syvyystutkimuspiste 2-3m Turvekerrostuman paksuus (dm) m m 4-5m Kustinniitty Suomäenlahti 5-6m GTK 2015 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Kuva 2. Esimerkki suokartasta

12 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin sekä tarkkatilavuuksisia että ei-tarkkatilavuuksisia laboratorionäytteitä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Näytteistä määritettiin sekä GTK:n Geopalvelukeskuksen (GPK) geolaboratoriossa että Labtium Oy:n tiloissa Kuopiossa turpeen vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ±25 0 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Tarkkatilavuuksisista näytteistä määritettiin lisäksi kuivaaineen määrä (kg/suo-m 3 ). Samalla analysoitiin osasta näytteitä rikkipitoisuus rikkianalysaattorilla (810L) ja hiili- sekä typpipitoisuus hiili-typpi- analysaattorilla (820L). Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita menetelmänä 503P eli kuningasvesiuutto + 90 o C: ssa käyttämällä ICP- AEStekniikkaa. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ba, Be, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sr, Ti, V ja Zn. 11

13 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat, erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa, on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi vastaavista turvemääristä Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan kuvauksen lisäksi laadittu suokartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Poikkileikkauskuvilla havainnollistetaan turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käy ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, mahdolliset liejukerrokset ja suotyypit (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atktulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia tietoja voi tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H 5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena (Mäkilä ym. 2001). Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu useimmiten käytettäväksi ympäristöturpeena. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H 1-4 ) rahkavaltaista turvetta. Ohut heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen, ja voidaan siten yhdistää varsinaiseen energiaturpeeseen. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatuohjeessa olevan taulukon mukaisesti (liite 2 (2)). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat liitteessä 2 (1). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta hyödynnetään nykyisin vieläkin matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3-0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Käyttökelpoisen, ympäristöturpeeksi tuotettavan rahkavaltaisen turpeen vähimmäispaksuutena on pidetty 0,6 metriä. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. Soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansallisen strategian mukaisesti määritettiin lisäksi kaikille soille luonnontilaisuusasteikon (0 5) mukainen luokka. (Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä 2012). Luokka 0 on muuttunein ja luokka 5 luonnontilaisin. Luokat ilmentävät ojituksen vaikutusta suon vesitalouteen ja suokasvillisuuden muutoksiin (liite 3). Turvetuotanto voidaan, ympäristönsuojelulain 13 : n 4 momentin mukaan sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut. Lain 13 : ää ei sovelleta lainkaan luonnontilaisuusasteikon 0-2 luokan soihin ja 12

14 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. mitään yhteensopivuusarviota ei tehdä, vaan soveltamispoikkeus on kategorinen (YSL ). Turvetuotanto on aina luvanvaraista toimintaa, joten ennen mahdollista tuotantoa on aina otettava yhteys paikallisiin ympäristöviranomaisiin. Jos tuotettava ala on yli 150 ha on aina teetettävä YVA- selvitys. Jos tuotantoala on alle 150 ha on ympäristölupa hankittava paikalliselta AVI- keskukselta. Luvan saannin ehtona on usein vielä selvitys pintavalutuskentän sijainnista. Vedet pintavalutuskentälle voidaan johtaa joko luonnollisesti virtaamaa hyväksikäyttäen tai pumppaamalla. TUTKITUT SUOT 12. Kettusuo Kettusuo (x = 7018,6, y = 5703,9) sijaitsee 19 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia ja kalliomaastoa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti eteläkaakkoon (kuva 4). Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Keyritynjokeen. Kettusuo kuuluu Nilsiän reittiin (4.6) ja siinä Vuotjärven alueeseen (4.62) ja lähemmin Ala-Siikajärven alueeseen (4.622). Suon pinta-ala on 29 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 m:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 2,2 m ja suon keskisyvyys 1,0 m (taulukko 1). Tutkimuspistetiheys on 5,8/10 ha. Suo on tutkittu v Kuva 4. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Kettusuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 1. Kettusuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 29 0,1 0,1 0,8 1,0 0,02 0,03 0,24 0,29 Yli 1,0 m 13 0,2 0,1 1,3 1,6 0,02 0,01 0,17 0,20 Yli 1,5 m 8 0,2 0,1 1,4 1,7 0,02 0,01 0,12 0,15 Yli 2,0 m 2 0,4 0,1 1,6 2,1 0,01 0,00 0,04 0,05 13

15 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 46 %, rämeellä 39 % ja korvessa 15 %. Varputurvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja itäosassa. Suon pohjois- ja etelälaidalla on puolukkaturvekangasta. Tutkimusvuonna (1993) suon keskustassa oli lyhytkortisen nevarämeen ojikkoa. Kettusuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet pääasiassa turvekangas- ja muuttumavaiheeseen. Vesitalouden ja kasvillisuuden muutokset ovat selviä ja ne ovat edenneet pitkälle. Turve on lähes täysin (99 %) rahkavaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ERS) 39 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja puhdas rahkaturve (S) 12 %. Tupasvillaturvetta (ER) on runsaasti (53 %). Puuturvetta (L) ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on korkea (H 6,4 ). Tumman turpeen keskimaatuneisuus (H 7,0 ) on huomattavan korkea. Suon pohja on pääasiassa hietaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varputurvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,6 %. Rikkipitoisuus (0,14 %) on myös alhainen. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on korkeahko, keskimäärin 119 kg/m 3. Turpeen vesipitoisuus (88,1 %) on normaali. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (23,4 MJ/kg) on korkeahko. Kettusuolla on 2 ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo-m 3 ja se soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Lisäksi suolla on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,14 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S0.20 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 14

16 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pajussuo Pajussuo (x = 7013,1, y = 5451,9) sijaitsee 10 km linnuntietä Nilsiän keskustasta itäluoteeseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia ja suo rajoittuu etelässä Iso Pajuseen (127,8 m mpy). Suon luoteislaidalla on Eitikansalon luonnonsuojelualue ja lounaislaidalla Iso-Pajusen soidensuojelualue (kuva 5). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti etelään. Suovedet laskevat ojia pitkin etelään Iso Pajuseen. Pajussuo kuuluu Nilsiän reitin vesistö- alueeseen (4.6) ja siinä Juurusveden alueeseen (4.61) ja vielä lähemmin Ventojoen valuma-alueeseen (4.614). Suon pinta-ala on 57 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 36 ha, yli 1,5 m:n aluetta 31 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 23 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,0 m ja suon keskisyvyys 1,7 m (taulukko 2). Tutkimuspistetiheys on 6,4/10 ha. Kuva 5. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Pajussuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Suojelualueiden rajat on merkitty vihreällä vinoviivoituksella. Taulukko 2. Pajussuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 57 0,1 0,1 1,5 1,7 0,05 0,07 0,87 0,99 Yli 1,0 m 36 0,1 0,2 2,1 2,4 0,04 0,06 0,76 0,86 Yli 1,5 m 31 0,1 0,2 2,3 2,6 0,04 0,06 0,70 0,80 Yli 2,0 m 23 0,1 0,2 2,5 2,8 0,03 0,06 0,58 0,67 15

17 Tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, turvekankaalla 42 % ja korvessa 10 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon laitaosissa. Suon keskiosassa on laajalti tupasvillarahkarämeen muuttumaa. Varsinaisen korven muuttumaa on suon kaakkoisosassa. Suon koillisosassa on mustikkaturvekangasta. Pajussuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vesitalous on muuttunut kauttaaltaan ja kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Turve on saravaltaista (70 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 26 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- turve (SC) 33 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 20 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 8 %. Puuturpeen (L) osuus on 21 % ja tupasvillaturpeen (ER) 20 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja tumman turpeen 5,0. Syvimmän altaan pohjalla on noin metrin paksuinen järvimutakerros. Suon pohja on pääosin moreenia. Paikoin pohjalla on myös hietaa ja hiesua. Pajussuo sijaitsee kahden suojelualueen välissä ja rajoittuu Iso-Pajusen järveen. Suo ei sovellu turvetuotantoon vaikean sijaintinsa takia. Suon kokonaisturvemäärä on 0,99 milj. suo-m 3. 16

18 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lähtevänpuronsuo Lähtevänpuronsuo (x = 7011,2, y = 5421,6) sijaitsee 13 km linnuntietä Nilsiän keskustasta länteen. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin kaakkoon (kuva 6). Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Lähtevänpuroon, jota pitkin edelleen etelään virtaavaan Ventojokeen. Lähtevänpuronsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Juurusveden alueeseen (4.61) ja lähemmin Ventojoen valumaalueeseen (4.614). Suon pinta-ala on 75 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 20 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 8 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m ja suon keskisyvyys 1,1 m (taulukko 3). Tutkimuspistetiheys on 8,4/10 ha. Kuva 6. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Lähtevänpuronsuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 3. Lähtevänpuronsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 75 0,1 0,1 0,9 1,1 0,05 0,09 0,67 0,81 Yli 1,0 m 30 0,1 0,2 1,6 1,9 0,02 0,05 0,47 0,54 Yli 1,5 m 20 0,1 0,2 1,9 2,2 0,01 0,04 0,37 0,42 Yli 2,0 m 8 0,1 0,1 2,5 2,7 0,01 0,01 0,20 0,22 17

19 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 40 %, rämeellä 38 %, korvessa 9 %, avosuolla 8 % ja turvepellolla 5 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Ruohoturvekangasta on runsaasti suon koillis ja luoteislaidalla. Suon keskiosan matalilla alueilla on puolukkaturvekangasta. Suon länsiosan avosuoalue on ojittamatonta varsinaista saranevaa. Lähtevänpuronsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suon vesitalous on muuttunut kauttaaltaan ja kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Paikoitellen ojitus ei ylety suon reunaan asti. Turve on saravaltaista (60 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 39 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 43 %, tupasvillasararahkaturve (ERCS) 15 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 13 %. Puuturpeiden (L) osuus on 25 % ja tupasvillaturpeiden (ER) 24 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja tumman turpeen 5,1. Suon pohja on pääosin moreenia. Syvimpien altaiden pohjalla on liejunsekaista hiesua ja tämän alla hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta saranevalta ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 3,3 % (vaihteluväli 1,7 5,6 %). Rikkipitoisuus (S) on myös alhainen, keskimäärin 0,16 % (vaihteluväli 0,12 0,20 %). Turpeen vesipitoisuus on melko korkea (keskimäärin 92,4 %) sekä muuttumalla että luonnontilaisella avosuolla. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on melko alhainen, keskimäärin 74 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo (20,9 MJ/kg) on normaali (vaihteluväli 20,1 22,3 MJ/kg). Turpeen raskasmetalli- ja ravinnealkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna lähialueiden pitoisuuksiin (Luukkanen 2012 ja 2014a). Lähtevänpuronsuolla on kahdessa altaassa 20 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,34 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.20 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 18

20 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Aukeasuo Aukeasuo (x = 7010,7, y = 5418,9) sijaitsee 13 km linnuntietä Nilsiän keskustasta länteen. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää eteläosastaan etelälounaaseen ja itäosastaan itään. Suolla on keidassuon piirteitä. Keski- ja pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin itään Lähtevänpuroon (kuva 7) ja edelleen Ventojokeen. Suon eteläosan vedet laskevat lounaaseen Saarvonpuroon. Aukeasuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Juurusveden alueeseen (4.61) ja lähemmin Ventojoen valuma-alueeseen (4.614). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 10 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,4 m ja suon keskisyvyys on 1,3 m (taulukko 4). Tutkimuspistetiheys on 7,7/10 ha. Tutkimuspisteistä on rämeellä 59 %, turvekankaalla 37 % ja korvessa 4 %. Varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumat ovat yleisimmät suotyypit. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon eteläosassa ja tupasvillarämeen muuttumaa suon keskiosassa. Suon keskiosassa on myös muurainrahkarämeen ja tupasvillarahkarämeen muuttumaa. Suon pohjoisosassa on ruohoturvekangasta ja eri korpityypin soita. Aukeasuo kuuluu luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja sen vesitalous on muuttunut peruuttamattomasti. Kasvillisuuden muutos on myös edennyt pitkälle. Suo on pääosin muuttumaja turvekangasvaiheessa. Kuva 7. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Aukeasuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 4. Aukeasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 30 0,2 0,0 1,1 1,3 0,06 0,01 0,33 0,40 Yli 1,0 m 15 0,3 0,0 1,8 2,1 0,05 0,00 0,27 0,32 Yli 1,5 m 10 0,4 0,0 2,2 2,6 0,04 0,00 0,21 0,25 Yli 2,0 m 6 0,3 0,0 2,9 3,2 0,02 0,00 0,16 0,18 19

21 Turve on saravaltaista (82 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 57 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 10 %. Tupasvillaturvetta (ER) on melko vähän (7 %) ja samoin on puuturvettakin (L) (6 %). Acutifolia-turvetekijän (A) osuus yli 1,5 m syvällä alueella on 10 %. Tämä rahkaturpeen fraktio soveltuisi parhaiten kasvuturpeeksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja tumman turpeen 4,9. Suon pohja on pääosin hienoainesmoreenia ja hiekansekaista hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu muurainrahkarämeen muuttumalta ja varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,6 % ja rikkipitoisuus 0,15 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 86 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg. Turpeen ravinnealkuaine- ja raskasmetallipitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja. Ainoastaan pohjaturpeen mangaanin (Mn) pitoisuus (633 mg/kg) on lähialueen pitoisuuksia selvästi korkeampi (Luukkanen 2012 ja 2014a). Aukeasuolla on 10 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,21 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0, S0.20 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 20

22 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Isosuo Isosuo (x = 7009,9, y = 5416,7) sijaitsee 13 km linnuntietä Nilsiän keskustasta länteen. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon länsipuolitse etelään virtaavaan Saarvonpuroon (kuva 8) ja edelleen Ventojokeen. Isosuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Juurusveden alueeseen (4.61) ja lähemmin Ventojoen valuma-alueeseen (4.614). Suon pinta-ala on 77 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 44 ha, yli 1,5 m:n aluetta 32 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 25 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,3 m ja suon keskisyvyys on 1,5 m (taulukko 5). Tutkimuspistetiheys on 5,4/10 ha. Kuva 8. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Isosuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 5. Isosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 77 0,1 0,0 1,4 1,5 0,06 0,03 1,07 1,16 Yli 1,0 m 44 0,1 0,1 2,1 2,3 0,06 0,03 0,91 1,00 Yli 1,5 m 32 0,1 0,0 2,5 2,6 0,05 0,01 0,81 0,87 Yli 2,0 m 25 0,1 0,0 2,7 2,8 0,04 0,01 0,68 0,73 21

23 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 65 % ja rämeellä 35 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä ja keskiosassa. Mustikkaturvekangasta ja ruohoturvekangasta on runsaasti suon länsilaidalla. Suon keskiosassa on vielä varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa. Isosuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suon kasvillisuus on muuttunut kauttaaltaan ja sen kehitys on edennyt pääosin turvekangasvaiheeseen. Suoveden pinta on alentunut kauttaaltaan. Turve on saravaltaista (92 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 7 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 48 %, ruskosammalsaraturve (BC) 11 % ja kortepitoinen rahkasaraturve (EQSC) 10 %. B turpeiden osuus (18 %) on keskimääräistä selvästi suurempi. Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 10 % ja puuturpeen (L) 6 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 4,8. Suon syvimpien altaiden pohjalla on noin metrin paksuudelta järvimutaa ja tämän alla useimmiten detritusliejua. Syvimpien alueiden pohjan mineraalimaalajina vaihtelevat hiesu ja savi. Suon reuna-alueiden pohjamaalajina on moreeni. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 3,9 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Turpeen vesipitoisuus on melko korkea, keskimäärin 91,7 % ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä keskimääräistä alhaisempi (80 kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg. Turpeen alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna lähialueiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2012 ja 2014a). Isosuolla on 34 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,75 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0,40 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 22

24 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kokkosuo Kokkosuo (x = 7015,4, y = 5477,9) sijaitsee 10 km linnuntietä Nilsiän keskustasta luoteeseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia. Koillislaidalla on harjumuodostuma sekä kalliomaastoa idässä, pohjoisessa, kaakossa ja etelässä. Kolmen hehtaarin kokoinen Kokkolampi (147,1 m mpy) (kuva 9) on suon pohjoispäässä. Suon eteläisen keskiosan poikki kulkee sähkölinja. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti luoteeseen ja lounaaseen. Suovedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Pitkä- Viitaseen (110,9 m mpy) ja sieltä edelleen pohjoiseen Syvärin Maislahteen. Kokkosuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Ruokosjoen valumaalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 17 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 12 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 9 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,7 m ja suon keskisyvyys on 2,0 m (taulukko 6). Tutkimuspistetiheys on 10,0/10 ha. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 55 %, rämeellä 39 % ja avosuolla 6 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon länsi- ja itälaidalla. Suon eteläosassa on ruohoturvekangasta ja keskiosassa tupasvillarämeen ja lyhytkorsinevarämeen muuttumaa. Kokkosuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 2. Vajaa neljäsosa suosta on ojittamatta, mutta valtaosa suosta on jo turvekangasvaiheessa. Suon itäreunassa ei ole ojitusta ja siellä on säilynyt hydrologinen yhteys ympäristön mineraalimaahan. Suon vesitalous on muuttunut lähes kauttaaltaan ja kasvillisuusmuutokset ovat paikoin selviä. Kuva 9. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Kokkosuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Suojelualueet on merkitty vihreällä vinoviivoituksella. Taulukko 6. Kokkosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 17 0,2 0,4 1,4 2,0 0,03 0,07 0,24 0,34 Yli 1,0 m 14 0,1 0,5 1,7 2,3 0,02 0,07 0,23 0,32 Yli 1,5 m 12 0,2 0,6 1,7 2,5 0,02 0,07 0,21 0,30 Yli 2,0 m 9 0,2 0,7 1,8 2,7 0,02 0,07 0,17 0,26 23

25 Turve on rahkavaltaista (85 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 9 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 6 %. Ruskosammalta sisältävien turpeiden määrä (12 %) on huomattavan suuri. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 43 %, tupasvillasararahkaturve (ERCS) 15 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS) 12 %. Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 23 % ja puuturpeen (L) 15 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 6,1. Suon pohjoispäässä, Kokkolammen rannalla turpeen alla on vajaan kahden metrin vahvuinen järvimutakerros ja tämän alla puolen metrin paksuinen liejukerros. Muualla suon pohjamaalajina on pääasiassa hiekkamoreeni. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 1,2 % (vaihteluväli 1,0 2,1 %). Rikkipitoisuus (0,09 %) on myös alhainen (vaihteluväli 0,08 0,10). Turpeen vesipitoisuus (91,8 %) on keskimääräistä korkeampi ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (84 kg/m 3 ) keskimääräistä alhaisempi (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo (21,0 MJ/kg) on normaali (vaihteluväli 19,2 22,1 MJ/kg), vaikka turvenäytteet ovat hyvin maatuneita SC- turpeita (H 7-9 ). Turvenäytteiden (3 kpl) raskasmetallipitoisuudet ovat alhaisia. Kokkosuolla on 8 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,17 milj. suo-m 3. Kokkolammen läheisyys rajoittaa mahdollista turvetuotantoa. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0, S0.15 ja N1.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 24

26 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Sohvinkolonsuo Sohvinkolonsuo (x = 7012,6, y = 5485,2) sijaitsee 8 km linnuntietä Nilsiän keskustasta luoteeseen. Suon itäpuolella on hienoainesmoreenia ja jyrkkää kalliomaata (kuva 10). Länsipuolella suo rajoittuu hiekkamoreeniin. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti länteen. Suovedet laskevat ojia pitkin länteen Eitikkaan (127,8 m mpy). Sohvinkolonsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Ruokosjoen valumaalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 27 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 9 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,8 m ja suon keskisyvyys 1,4 m (taulukko 7). Tutkimuspistetiheys on 7,4/10 ha. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 66 %, rämeellä 26 % ja korvessa 8 %. Mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat yleisimmät suotyypit. Mustikkaturvekangasta on laajalti suon pohjoisosassa. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon etelä- ja pohjoisosassa. Suon itälaidalla on ruohoturvekangasta ja keskiosassa varsinaisen sararämeen muuttumaa. Suon pohjoislaidalla on myös korpityypin muuttumavaiheessa olevia soita. Sohvinkolonsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suon itälaidalla on ojittamattomia alueita mutta muuten suo on ojitettu kokonaan. Vesitalous on muuttunut kauttaaltaan ja kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Turve on rahkavaltaista (69 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 27 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS) 27 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 22 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (41 %), samoin kuin tupasvillaturvettakin (ER) 38 % Kuva 10. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Sohvinkolonsuolla. Valuma-alue on merkitty sinesellä numerolla. Taulukko 7. Sohvinkolonsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 27 0,0 0,1 1,3 1,4 0,01 0,04 0,35 0,40 Yli 1,0 m 14 0,0 0,2 2,1 2,3 0,01 0,03 0,30 0,34 Yli 1,5 m 11 0,1 0,2 2,4 2,7 0,01 0,02 0,26 0,29 Yli 2,0 m 9 0,1 0,2 2,5 2,8 0,01 0,02 0,24 0,27 25

27 kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja tumman turpeen 6,0. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia ja itälaidalla hietamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 3,0 % (vaihteluväli 2,0 5,4 %). Rikkipitoisuus on myös alhainen 0,17 % (vaihteluväli 0,13 0,21 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (101 kg/m 3 ) on normaali. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo, keskimäärin 21,4 MJ/kg on myös normaali. Turvenäytteiden raskasmetallipitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna lähialueiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2012 ja 2014a). Sohvinkolonsuolla on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,26 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.25 ja N2.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 26

28 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Volusuo Volusuo (x = 7020,0, y = 5699,7) sijaitsee 20 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia. Koillislaidalla on karkeaa hietaa. Suolla on kolme eri allasta (kuva 11). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pohjoisosastaan pohjoiseen, itäosastaan itään ja eteläosastaan kaakkoon. Suon etelä- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Ahmapuroon, jota pitkin edelleen etelään virtaavaan Köyritynjokeen. Pohjoisosan vedet laskevat Vasikkapuron kautta Ahmapuroon ja itäosan ojia pitkin suoraan itään Ahmapuroon. Volusuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) ja vielä lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 123 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 40 ha, yli 1,5 m:n aluetta 21 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 4 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 2,5 m ja suon keskisyvyys 0,8 m (taulukko 8). Kuva 11. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Volusuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. 27

29 Taulukko 8. Volusuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 123 0,1 0,1 0,6 0,8 0,16 0,14 0,74 1,04 Yli 1,0 m 40 0,2 0,2 1,0 1,4 0,09 0,10 0,42 0,61 Yli 1,5 m 21 0,3 0,3 1,2 1,8 0,06 0,05 0,25 0,36 Yli 2,0 m 4 0,8 0,0 1,4 2,2 0,03 0,00 0,06 0,09 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 48 %, rämeellä 26 %, korvessa 13 %, avosuolla 11 % ja turvepellolla 2 %. Ojittamattomien suotyyppien osuus on 29 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä-, pohjois- ja luoteisosassa. Suon keskiosassa on luonnontilaista tupasvillarämettä sekä niukkaravinteista lyhytkortista nevaa. Itäisessä koillisosassa on kangaskorven muuttumaa. Volusuolla on kolme eri allasta. Pohjoinen ja koillinen allas on ojitettu kauttaltaan ja ne kuuluvat soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Eteläinen allas on pääosin ojittamaton. Se kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 3. Suoaltaan keskiosa on keidassuomainen. Ojitusta on altaan länsi- ja pohjoislaidalla. Keidassuon keskiosan muutokset ovat vähäisiä. Pohjoisosassa suotyyppimuutokset ovat edenneet jo turvekangasvaiheeseen. Turve on rahkavaltaista (57 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 37 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat puurahkasaraturve (LSC) 20 %, puusararahkaturve (LCS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Puuturpeen osuus (40 %) on huomattavan suuri, samoin kuin tupasvillaturpeenkin (ER) 37 %. Volusuon eteläisellä osalla on keidassuon piirteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja tumman turpeen 5,6. Lähes maatumattoman rahkavaltaisen pintaturpeen keskimaatuneisuus on 2,3. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia, paikoitellen on myös hietaa ja hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta, tupasvillarämeen muuttumalta ja lyhytkortiselta nevarämeeltä. Näytepistekohtaiset erot eivät ole merkittäviä, ainoastaan kuiva-aineen määrässä on merkittäviä eroja. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 3,1 % (vaihteluväli 1,6 5,4 %). Rikkipitoisuus on normaali, keskimäärin 0,23 % ja vaihteluväli 0,12 0,36 %. Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 90,9 % (vaihteluväli 82,0 95,5 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on puolukkaturvekankaalla keskimäärin 125 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ) ja rämeillä keskimäärin 72 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg (vaihteluväli 19,2 23,3 MJ/ kg). Pohjaturpeen alkuainepitoisuuksista kuparin (Cu) pitoisuus 73,2 mg/kg on selvästi korkeampi kuin alueen vastaavat pitoisuudet (Luukkanen 2012 ja 2014a). Muut alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja. Volusuolla on 10 ha: n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo m 3. Lisäksi suolla on kolmessa altaassa yhteensä 29 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,38 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.40 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 28

30 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Likolamminsuo Likolamminsuo (x = 7015,2, y = 5405,2) sijaitsee 16 km linnuntietä Nilsiän keskustasta luoteeseen. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia ja siellä on myös hienoainesmoreenipitoisia kumpumoreenimuodostumia. Suon luoteisosassa on runsaan hehtaarin kokoinen Likolampi (160,4 m mpy) (kuva 12). Suo sijaitsee osittain Lapinlahden puolella. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin luoteeseen. Suovedet laskevat ojia pitkin ja osittain Likolammin kautta luoteeseen ja edelleen lounaaseen Hirvipuroon. Likolamminsuo kuuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen valuma-alueeseen (4.59) ja lähemmin Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 33 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 m:n aluetta 14 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 12 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,9 m ja suon keskisyvyys 1,6 m (taulukko 8). Tutkimuspistetiheys on 8,1/10 ha. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 69 %, rämeellä 25 %, avosuolla 4 % ja korvessa 2 %. Mustikkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja koillisosassa. Ruohoturvekangasta on runsaasti suon etelä- ja itäosassa. Suon keskiosassa on runsaasti myös varsinaisen sararämeen muuttumaa. Likolammen ympäristössä on luhtanevaa ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Likolamminsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suo on ojitettu kauttaaltaan paitsi Likolammin ympäristössä. Kasvillisuus ja suon vesitalous ovat muuttuneet. Suotyypit ovat pääosin turvekangasvaiheessa. Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 11 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 51 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) Kuva 12. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Likolamminsuolla. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisillä viivoilla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko8. Likolamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 33 0,0 0,1 1,5 1,6 0,01 0,03 0,48 0,52 Yli 1,0 m 19 0,0 0,1 2,2 2,3 0,01 0,02 0,43 0,46 Yli 1,5 m 14 0,1 0,1 2,6 2,8 0,01 0,02 0,37 0,40 Yli 2,0 m 12 0,1 0,2 2,8 3,1 0,01 0,02 0,33 0,36 29

31 18 % ja sararuskosammalturve (CB) 8 %. B- turpeen runsaus on huomattava, varsinkin syvissä altaissa (yli 3,0 metrin alueella noin 20 %). Puuturpeen (L) osuus on 19 % ja tupasvillaturpeen (ER) 9 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on alhainen (H 3,9 ). Tummalla turpeella se on myös alhainen (H 4,1 ). Suon pohja on pääosin moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 % (vaihteluväli 1,9 7,2 %) ja rikkipitoisuus 0,21 % (vaihteluväli 0,15 0,27 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (105 kg/m 3 ) on hieman yli keskiarvon. Kuivaaineen määrä (vaihteluväli kg/m 3 ) vaihteli melkoisesti. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg (vaihteluväli 19,5 20,4 MJ/kg). Pintaturpeen (NS, H 2 ) hiilipitoisuus (C) on 49,9 % ja typpipitoisuus (N) 1,98 %. Likolamminsuolla on 14 ha:n alueella, kahdessa altaassa energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,34 milj. suo-m 3. Likolammen ympäristö on jätetty pois turvevaralaskuista. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0, S0.30 ja N2.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 30

32 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Honkasuo Honkasuo (x = 7022,2, y = 5674,8) sijaitsee 19 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on moreenia, itäpuolella on hiekkamuodostumia. Suon keskiosassa on alle hehtaarin kokoinen Honkalampi (142,6 m mpy) (kuva 13). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti kaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Vasikkapuroon ja edelleen Ahmapuron kautta Keyritynjokeen. Honkasuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) sekä lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 46 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 20 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 10 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,1 m ja suon keskisyvyys 1,4 m (taulukko 9). Tutkimuspistetiheys on 9,5/10 ha. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 62 %, rämeellä 26 %, korvessa 6 % ja myös avosuolla 6 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon joka puolella. Mustikkaturvekangasta on suon etelä- ja pohjoisosassa ja soistuvaa turvekangasta myös suon pohjoisosassa. Suon keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Honkalammen ympäristössä on niukkaravinteisia avosuotyyppejä. Honkasuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 2. Suon itäosa ja Honkalammen ympäristö on ojittamaton. Siellä Kuva 13. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Honkasuolla. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisillä viivoilla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 9. Honkasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 46 0,2 0,1 1,1 1,4 0,09 0,05 0,50 0,64 Yli 1,0 m 30 0,2 0,1 1,4 1,7 0,07 0,04 0,42 0,53 Yli 1,5 m 20 0,3 0,2 1,6 2,1 0,06 0,03 0,33 0,42 Yli 2,0 m 10 0,5 0,2 1,8 2,5 0,05 0,02 0,19 0,26 31

33 kasvillisuuden muutokset ovat vähäisiä. Muualla suokasvillisuus on jo pääosin turvekangasvaiheessa ja vesitalouden muutokset ovat selviä. Turve on rahkavaltaista (68 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 21 % ja ruskosammalvaltaisen 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS) 31 %, rahkasaraturve (SC) 9 % ja sararahkaturve (CS) 7 %. Ruskosammalpitoisen turpeen osuus (14 %) on huomattava. Puuturpeen (L) osuus (45 %) on huomattavan suuri. Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 24 % ja varputurpeen (N) 7 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4.9 ja tumman turpeen 5,7. Suon keskiosan pohjalla, turpeen alla on noin 1,5 metrin paksuinen liejukerros ja tämän alla liejua. Honkalammen luoteispuolella, turpeen alla on noin 1,5 metrin paksuinen järvimutakerros ja tämän alla vielä noin metri liejua. Muualla suon pohja on pääasiassa moreenia ja itäosassa hiekkaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu soistuvalta turvekankaalta, rahkarämeeltä ja varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 3,5 % ja vaihteluväli 1,5 6,0 %. Rikkipitoisuus on taas melko korkea, keskimäärin 0,38 % ja vaihteluväli 0,23 0,81 %. Suokuution sisältämän kuivaaineen määrä on melko korkea, keskimäärin 108 kg/m 3. Suotyypeittäin kuiva-aineen määrä vaihtelee, mutta ei merkittävästi. Turvekankaalla se on 123 kg/m 3, muuttumalla 102 kg/m 3 ja luonnontilaisella rahkarämeellä 96 kg/m 3. Kuiva-aineen määrän vaihteluväli on kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on kohtalaisen korkea, keskimäärin 22,2 MJ/kg, vaihteluvälin ollessa 20,7 24,5 MJ/kg. Rahkarämeellä pintaturpeen (ERS, H 2 ) hiilipitoisuus (C) on 46,9 % ja typpipitoisuus (N) vain 1,08 %. Pohjaturpeen (SC, H 7 ) hiilipitoisuus on 56,4 % ja typpipitoisuus 1,89 %. Honkasuolla on 22 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,37 milj. suo-m 3. Jos jätetään Honkalammen koko ojittamaton ympäristö pois laskuista, niin tuotantokelpoiseksi alaksi saadaan 16 ha ja tuotantokelpoiseksi turpeeksi 0,27 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.50+ ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 32

34 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Karpalosuo Karpalosuo (x = 6999,3, y = 5560,0) sijaitsee 9 km linnuntietä Nilsiän keskustasta etelään. Suon ympäristö on moreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti kaakkoon (kuva 14). Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Lieju- Paloseen (119,8 m mpy) ja sieltä edelleen Pukkipuroa pitkin länteen. Karpalosuo kuuluu Nilsiä reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Juuresveden alueeseen (4.61) ja lähemmin Ylä-Pieksän valuma-alueeseen (4.617). Suon pinta-ala on 41 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 26 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 23 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 6,0 m ja suon keskisyvyys 2,4 m (taulukko 10). Tutkimuspistetiheys on 7,0/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 83 %, rämeellä 9 %, korvessa 4 % ja myös turvepohjaisella pellolla 4 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon joka puolella. Mustikkaturvekangasta on suon etelä- ja keskiosassa. Suon luoteisosassa on soistuvaa turvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon eteläisessä keskiosassa. Turvepeltoa on suon luoteisosassa. Karpalosuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Suon vesitalous on muuttunut peruuttamattomasti ja kasvillisuuden muutokset ovat edenneet pitkälle. Turve on saravaltaista (94 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 4 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 24 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 23 % ja korteruskosammalsaraturve (EQBC) 11 %. Kuva 14. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Karpalosuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 10. Karpalosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 41 0,0 0,1 2,3 2,4 0,01 0,03 0,95 0,99 Yli 1,0 m 30 0,0 0,1 3,0 3,1 0,01 0,03 0,89 0,93 Yli 1,5 m 26 0,0 0,1 3,3 3,4 0,01 0,03 0,85 0,89 Yli 2,0 m 23 0,1 0,1 3,5 3,7 0,01 0,03 0,79 0,83 33

35 Ruskosammalpitoista turvetta on syvänteissä runsaasti, esimerkiksi yli 5 metrin alueella noin 50 % turvelajeista sisältää ruskosammalta. Puuturvetta (L) on melko runsaasti (30 %) ja tupasvillaturvettakin (ER) 9 % kokonaisturpeen määrästä. Turve on pääosin heikosti maatunutta saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 4,7. Syvimpien altaiden pohjalla on noin metrin verran järvimutaa ja sen alla pääosin hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta, mustikkaturvekankaalta ja soistuvalta turvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on soistuvalla turvekankaalla korkein, keskimäärin 6,5 % (vaihteluväli 2,9 18,0 %) ja mustikkaturvekankaalla alhaisin, keskimäärin 3,5 % (vaihteluväli 2,1 4,8 %). Keskimäärin tuhkapitoisuus on 4,8 %. Rikkipitoisuuksissa ei ole merkittäviä eroja eri näytepaikkojen suhteen. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,26 % (vaihteluväli 0,15 0,51 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on suurin soistuvalla turvekankaalla, keskimäärin 107 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Alhaisin se on mustikkaturvekankaalla, keskimäärin 86 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Keskimääräinen kuiva-aineen määrä on 96 kg/m 3. Lämpöarvoissa ei ole merkittäviä eroja. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg (vaihteluväli 19,9 22,4 MJ/kg). Näytteiden ravinneaine ja raskasmetallipitoisuudet ovat normaaleja tai alhaisia verrattuna lähialueiden soiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2011, 2012 ja 2014). Karpalosuolla on 26 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,75 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.50+ ja N3.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 34

36 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pohjukkalehto Pohjukkalehto (x = 7024,7, y = 5609,1) sijaitsee 18 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoiskoilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin koilliseen (kuva 15). Vedet laskevat ojia pitkin suon koillisreunaan, missä Myllypuro virtaa pohjoiseen Nurmesjärveen (110,1 m mpy). Pohjukkalehto kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Nurmesjoen valuma-alueeseen (4.639). Suon pinta-ala on 49 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n aluetta 23 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 16 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m ja suon keskisyvyys 1,7 m (taulukko 11). Tutkimuspistetiheys on 6,9/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 46 %, rämeellä 42 %, korvessa 10 % ja avosuolla 2 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä-, kaakkois- ja koillisosassa. Mustikkaturvekangasta on suon etelä- ja koillisosassa ja varputurvekangasta suon keskiosassa. Suon keskiosassa on tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Pohjukkalehto kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suon pohjoisreuna on ojittamatta, muualla on kattava ojitus. Ojitusalueella on tapahtunut merkittävää kuivahtamista lähes puolet suotyypeistä on turvekangasvaiheessa. Turve on saravaltaista (67 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 28 % ja ruskosammalvaltaisen 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 28 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 27 % ja Kuva 15. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Pohjukkalehdossa. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 11. Pohjukkalehdon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 49 0,1 0,2 1,4 1,7 0,04 0,08 0,70 0,82 Yli 1,0 m 28 0,1 0,2 2,1 2,4 0,04 0,07 0,58 0,69 Yli 1,5 m 23 0,2 0,3 2,3 2,8 0,04 0,06 0,51 0,61 Yli 2,0 m 16 0,2 0,3 2,6 3,1 0,04 0,04 0,42 0,50 35

37 tupasvillasararahkaturve (ERCS) 9 %. Puuturpeen (L) osuus on huomattava (37 %) ja tupasvillaturpeen (ER) (19 %) normaali kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja tumman turpeen 5,1. Suon syvimpien altaiden pohjalla on liejua, paksuimmillaan 1,2 m. Liejun alla on pääosin hiesua. Muualla suon pohja on valtaosin hiesu-, hiekka- tai lohkaremoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta ja isovarpurämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,8 % (vaihteluväli 1,2 19,4 %) ja tuotantoon soveltuvin osin 3,4 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % (vaihteluväli 0,13 0,31 %) ja tuotantoon soveltuvin osin 0,19 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 113 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo keskimäärin 21,6 MJ/kg (vaihteluväli 20,7 22,7 MJ/kg). Pohjaturpeen kuparipitoisuus (Cu) on korkea (101 mg/kg). Se on korkeampi kuin lähialueilla on tavattu (Luukkanen 2011, 2012 ja 2014). Pohjukkalehdossa on 25 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,56 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.35 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 36

38 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Teerisuo Teerisuo (x = 7023,0, y = 5612,7) sijaitsee 16 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on moreenia. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin luoteeseen (kuva 16). Suovedet laskevat pääosin ojia pitkin luoteeseen ja länsilounaaseen Ala-Nurmekseen (105,2 m mpy). Kaakkoisosan vedet laskevat kaakkoon Suuri-Paavaliseen (113,8 m mpy) ja sieltä edelleen etelään Paavalisenpuroon. Teerisuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä (4.63) ja lähemmin (4.639). Suon pinta-ala on 37 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 25 ha, yli 1,5 m:n aluetta 21 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 16 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,3 m ja suon keskisyvyys 2,1 m (taulukko 12). Tutkimuspistetiheys on 7,2/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 61 %, rämeellä 27 % ja korvessa 12 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja luoteisosassa. Varputurvekangasta on myös runsaasti suon keskiosan reunamilla. Suon keskiosassa on tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Ruohoheinäkorven muuttumaa on suon pohjoisosassa. Teerisuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Suon vesitalous on muuttunut ja kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle. Turve on saravaltaista (65 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 27 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 22 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS) 11 %. Puuturvetta (L) on runsaasti 37 %). Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 17 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman Kuva 16. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Teerisuolla. Valuma-alueiden raja merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 12. Teerisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 37 0,1 0,3 1,7 2,1 0,05 0,10 0,61 0,76 Yli 1,0 m 25 0,2 0,3 2,2 2,7 0,05 0,08 0,55 0,68 Yli 1,5 m 21 0,2 0,3 2,5 3,0 0,04 0,07 0,51 0,62 Yli 2,0 m 16 0,3 0,4 2,7 3,4 0,04 0,06 0,44 0,54 37

39 keskimaatuneisuus on 4,4 ja tumman turpeen 4,8. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia. Syvimmän altaan pohjalla on 1,5 metrin paksuudelta järvimutaa ja tämän alla detritusliejua sekä hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta ja varputurvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimääri 4,0 % (vaihteluväli 1,7 10,7 %). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,32 % (vaihteluväli 0,13 0,63 %). Pohjaturpeen rikkipitoisuus on korkea (0,5 0,6 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 100 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan tuotantokelpoisen turpeen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg (vaihteluväli 19,5 22,6 MJ/kg). Turvenäytteiden hiilipitoisuus (C) on keskimäärin 50,9 % (vaihteluväli 47,9 53,9 %) ja typpi- pitoisuus (N) keskimäärin 1,60 % (vaihteluväli 1,28 2,16 %). Pohjaturpeen (LBC- turve) kalsiumin (Ca) pitoisuus mg/kg ja kuparin (Cu) pitoisuus 62,1 mg/kg ovat kalsiumilla kolminkertaisesti ja kuparilla kaksinkertaisesti alueen vastaavien pitoisuuksien keskiarvoja korkeammat (Luukkanen 2011, 2012 ja 2014). Teerisuolla on 24 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,57 milj. suo-m 3. Lisäksi suolla on 5 ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo-m 3. Tämä turve soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi. Energiatuotantoon soveltuva turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.50+ ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 38

40 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Karppila Karppila (x = 7020,1, y = 5717,1) sijaitsee 20 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon pohjois - ja länsilaidalla on karkeaa hietaa sekä itä ja etelälaidalla hienoa hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin etelälounaaseen. Suovedet laskevat ojia pitkin suon lounais-eteläpuolitse virtaavaan Ahmapuroon. Ahmapuro laskee suon eteläpäässä etelään virtaavaan Keyritynjokeen (kuva 17). Karppila kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 24 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha, yli 1,5 m:n aluetta 7 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 4 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,9 m ja suon keskisyvyys on 1,1 m (taulukko 13). Tutkimuspistetiheys on 8,3/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 75 %, rämeellä 22 % ja korvessa 3 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti joka puolella suota. Suon keskiosassa on uudelleen soistuvaa turvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon länsiosassa. Karppila kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja se on jo turvekangasvaiheessa. Kasvillisuus ja suon vesitalous ovat muuttuneet pysyvästi. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 58 % ja raatepitoinen rahkasaraturve (MNSC) 7 %. Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 8 % ja puuturpeen 7 % kokonaisturpeen Kuva 17. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Karppilassa. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisillä viivoilla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 13. Karppilan eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 24 0,1 0,0 1,0 1,1 0,02 0,01 0,23 0,26 Yli 1,0 m 10 0,1 0,0 1,7 1,8 0,01 0,00 0,18 0,19 Yli 1,5 m 7 0,1 0,1 2,0 2,2 0,01 0,00 0,14 0,15 Yli 2,0 m 4 0,1 0,1 2,4 2,6 0,01 0,00 0,10 0,11 39

41 määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 5,0. Suon pohja on hiesua ja hietaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 21,6 % (vaihteluväli 2,2 63,8 %). Varsinkin pohjaturpeet ovat huomattavan tuhkapitoisia. Rikkipitoisuus (S) on keskimäärin 0,20 % (vaihteluväli 0,18 0,21 %). Käyttökelpoisen suokuution sisältämän turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 108 kg/m 3. Runsastuhkaisten pohjaturpeiden kuiva-aineen määrä vaihtelee kg/m 3 välillä. Yhden kuivan turvenäytteen tehollinen lämpöarvo on 23,4 MJ/kg. Alkuainepitoisuuksista pohjaturpeen magnesiumin (Mg) pitoisuus (3790 mg/kg) on huomattavan korkea. Samoin on pohjaturpeen titaanin (Ti) pitoisuus (1420 mg/kg) verrattuna naapurikunnan turpeiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2011 ja 2012). Karppilassa on 8 ha: n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,14 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.25 ja N1.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 40

42 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Uudispiha Uudispiha (x = 7019,4, y = 5719,5) sijaitsee 20 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suo sijaitsee hiesu- ja hietamaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää itäkoilliseen ja kaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin suon eteläpuolella olevaan Multapuron Mykrälampeen (kuva 18) ja sieltä edelleen eteläkaakkoon Köyritynjokeen. Uudispiha kuuluu Nilsiä reittiin (4.6), siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 21 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 3 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha. Suurin havaittu turvesyvyys on 3,8 m ja suon keskisyvyys on 1,0 m (taulukko 14). Tutkimuspistetiheys on 8,5/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 75 %, turvepellolla 15 %, korvessa 9 % ja rämeellä 3 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja eteläosassa. Suon pohjois- ja kaakkoislaidalla on turvepeltoja. Ruohoturvekangasta ja varsinaisen korven muuttumaa on suon länsilaidalla. Uudispiha kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja on pääosin turvekangasvaiheessa. Suon vesitalous on muuttunut ja kasvillisuuden muutokset ovat edenneet pitkälle. Turve on rahkavaltaista (76 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS) 46 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 18 % ja sararahkaturve (CS). Puuturpeen (L) osuus (66 %) on erittäin suuri. Tupasvillaturvetta (ER) on erittäin vähän (1 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja tumman turpeen 5,9. Suon pohjamaalaji on hiesua ja hietaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,6 % ja vaihteluväli 2,1 6,2 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % ja vaihteluväli 0,18 0,30 %. Turvenäytteiden vesi- Kuva 18. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Uudispihalla. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisillä viivoilla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 14. Uudispihan eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 21 0,0 0,2 0,8 1,0 0,01 0,05 0,18 0,24 Yli 1,0 m 12 0,1 0,3 1,2 1,6 0,01 0,04 0,14 0,19 Yli 1,5 m 3 0,0 0,5 1,8 2,3 0,00 0,02 0,06 0,08 Yli 2,0 m 2 0,0 0,8 2,0 2,8 0,00 0,02 0,04 0,06 41

43 pitoisuus on alhainen, keskimäärin 84,8 % (vaihteluväli 82,1 87,3 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on korkea, keskimäärin 155 kg/m 3 ja vaihteluväli kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja vaihteluväli 19,9 22,0 MJ/kg. Uudispihalla on 7 ha: n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,12 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0, S0.30 ja N2.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 42

44 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kilpasuo Kilpasuo (x = 7022,0, y = 5620,9) sijaitsee 16 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoiskoilliseen hiekkamoreeniympäristössä. Suon kaakkoispäässä on Suuri-Paavalinen (113,8 m mpy) (kuva 19). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää kaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Suuri- Paavaliseen. Kilpasuo kuuluu Nilsiän reittiin (4.6) ja siinä Vuotjärven alueeseen (4.62) ja lähemmin Ylä-Siikajärven valuma-alueeseen (4.624). Suon pinta-ala on 33 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 m:n aluetta 10 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,4 m ja suon keskisyvyys 1,1 m (taulukko 15). Tutkimuspistetiheys on 9,6/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 51 %, korvessa 40 %, rämeellä 7 % ja avosuolla 2 %. Ruohoheinäturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon keski- ja pohjoisosassa. Suon keski- ja kaakkoisosassa on laajalti ruohoheinäkorven muuttumaa. Mustikkaturvekangasta on suon kaakkoisosassa. Korpityyppien runsaus näkyy myös puulajisuhteessa. Kuusen osuus on 50 %, koivun 38 %, männyn 8 % ja lehtipuiden 4 %. Turve on saravaltaista (66 %). Rahkavaltaista (S) turvetta on 28 %. Ruskosammalvaltaisen (B) turpeen osuus (7 %) on huomattavan suuri. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 47 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Puuturpeen (L) osuus (65 %) on erittäin suuri. Tupasvillaturvetta Kuva 19. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Kilpasuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 15. Kilpasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 33 0,0 0,1 1,0 1,1 0,00 0,04 0,32 0,36 Yli 1,0 m 13 0,0 0,2 1,7 1,9 0,00 0,02 0,23 0,25 Yli 1,5 m 10 0,0 0,1 2,0 2,1 0,00 0,01 0,20 0,21 Yli 2,0 m 6 0,0 0,1 2,3 2,4 0,00 0,01 0,14 0,15 43

45 (ER) ei ole juuri lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja tumman turpeen 5,6. Suon syvimpien altaiden pohjalla on 1 2 metrin paksuudelta järvimutaa ja liejua ja näiden alla vielä liejunsekaista hiesua. Pohjan mineraalimaalajina on pääasiassa moreeni. Savensekaista hiesua on myös laajalti. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu ruohoheinäkorven muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on korkea, keskimäärin 14,4 % (vaihteluväli 8,2 26,1 %). Rikkipitoisuus on myös korkea, keskimäärin 0,57 % (vaihteluväli 0,23 0,86 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (115 kg/m 3 ) on keskimääräistä korkeampi. Kuiva-aineen vaihteluväli on kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on alhainen, keskimäärin 18,4 MJ/kg. Kilpasuon pohjaturpeen (SC-t, H 5 ) kuparin (Cu) pitoisuus (147 mg/kg), mangaanin (Mn) pitoisuus (466 mg/kg), molybdeenin (Mo) pitoisuus (6,9 mg/kg) ja sinkin (Zn) pitoisuus (51,1 mg/kg) ovat selvästi korkeammat kuin lähialueen keskimääräiset pitoisuudet (Luukkanen 2011 ja 2012). Kilpasuon eteläisestä keskiosasta otettu turvenäytteet ovat niin runsastuhkaisia ja rikkisiä, ettei suota voi, tältä osin suositella turvetuotantoon. Lisäksi näytteen raskasmetallipitoisuudet ovat korkeita. 44

46 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Multapuro Multapuro (x = 7018,5, y = 5725,9) sijaitsee 20 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristön maaperä on hiesua ja hietaa ja alueen pohjoispäässä on alle hehtaarin kokoinen Mykrälampi (kuva 20). Suon lounaislaidalla on kumpumoreenimuodostumia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti itään. Suovedet laskevat ojia pitkin suon itäpuolitse virtaavaan Köyritynjokeen. Köyritynjoki laskee lounaaseen Ala-Siikajärveen (95,6 m mpy). Multapuro kuuluu Nilsiä reittiin (4.6), siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 24 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 7 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha. Suurin havaittu Kuva 20. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Multapurolla. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisillä viivoilla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. turvepaksuus on 3,7 m ja suon keskisyvyys 1,1 m (taulukko 16). Tutkimuspistetiheys on 9,1/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 77 %, rämeellä 13 % ja korvessa 10 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjoisja keskiosassa. Ruohoturvekangasta on myös runsaasti suon keski- ja pohjoisosassa. Suon eteläosassa on mustikkaturvekangasta ja erilaisia korpityypin soita. Multapuro kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Mykrälammen ympäristö on pääosin ojittamatta. Muualla suon kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet valtaosin turvekangasvaiheeseen. Turve on saravaltaista (68 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 28 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoi- Taulukko 16. Multapuron eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 24 0,1 0,1 0,9 1,1 0,01 0,02 0,21 0,24 Yli 1,0 m 7 0,1 0,2 1,6 1,9 0,01 0,01 0,11 0,13 Yli 1,5 m 4 0,1 0,2 2,2 2,5 0,00 0,01 0,08 0,09 Yli 2,0 m 2 0,1 0,2 2,6 2,9 0,00 0,01 0,06 0,07 45

47 nen rahkasaraturve (LSC) 50 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Puuturpeen (L) osuus (67 %) on erittäin suuri. Tupasvillaturvetta (ER) on vain vähän (3 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja tumman turpeen 6,2. Suon pohja on hiesua ja hietaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu uudelleensoistuvalta turvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,8 % (vaihteluväli 2,3 3,2 %). Rikkipitoisuus (S) on myös alhainen, keskimäärin 0,19 %. Turpeen vesipitoisuus (85,4 %) on alhainen ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä, keskimäärin 138 kg/m 3 taas korkea. Mykrälammin sijainti suon syvimmässä osassa sekä suoalueen pienuus estävät suon turvetuotannollisen käytön. 46

48 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rummakko Rummakko (x = 7020,8, y = 5622,6) sijaitsee 15 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoiskoilliseen. Keskellä suota on runsaan 4 ha:n kokoinen Rummakko (121,0 m mpy) ja suon eteläpäässä alle hehtaarin kokoinen lampi (kuva 21). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää sekä kohti suon keskustaa että loivasti itään. Vedet laskevat ojia pitkin suon keskelle Rummakkoon, mistä sitten ojaa pitkin koilliseen Suuri- Paavaliseen (113,8 m mpy). Rummakko kuuluu Nilsiän reittiin (4.6) ja siinä Vuotjärven alueeseen (4.62) ja lähemmin Ylä-Siikajärven valuma-alueeseen (4.624). Suon pinta-ala on 23 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,7 m ja suon keskisyvyys 1,5 m (taulukko 17). Tutkimuspistetiheys on 14,3/10 ha. Suotyypeistä on rämeellä 45 %, korvessa 33 % ja turvekankaalla 22 %. Luonnontilaisia suotyyppihavaintoja on 51 %. Kangasräme on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon keskiosassa. Suon keskiosassa on myös varsinaista korpea, varsinaista sararämettä ja puolukkaturvekangasta. Ruohoja heinäkorpea on suon eteläosassa. Rummakko kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 3. Suon reunaosat ovat monin paikoin luonnontilaisina ja suon eteläosan kasvillisuus ja vesitalous ovat pääosin säilyneet muuttumattomina. Suon keski- ja pohjoisosassa on ojitusta. Kuva 21. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Rummakolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 17. Rummakkon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 23 0,0 0,1 1,4 1,5 0,01 0,02 0,31 0,34 Yli 1,0 m 14 0,0 0,1 1,9 2,0 0,01 0,02 0,27 0,30 Yli 1,5 m 9 0,0 0,1 2,5 2,6 0,00 0,01 0,22 0,23 Yli 2,0 m 6 0,0 0,1 2,9 3,0 0,00 0,01 0,17 0,18 47

49 Turve on saravaltaista (65 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 27 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 8 %. Ruskosammalturvetta on huomattavan paljon suon syvimpien altaiden pohjakerrostumissa. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 28 %, rahkasaraturve (SC) 23 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS) 19 %. Puuturpeen (L) osuus (47 %) on erittäin suuri. Tupasvillaturvetta (ER) on vain vähän (3 %). Lähes puhtaan (B6) ruskosammalturpeen osuus on merkittävä (yli 3 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,2. Syvimpien altaiden pohjalla on liejua maksimissaan 1,5 m. Liejun alainen mineraalimaa on pääosin hiesua. Muualla suon pohja on pääosin moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen korven muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko korkea, keskimäärin 7,7 % (vaihteluväli 4,3 10,0 %). Rikkipitoisuus on myös korkea, keskimäärin 0,83 % ja vaihteluväli 0,41 1,30 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on korkea, keskimäärin 143 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja vaihteluväli 20,2 20,8 MJ/kg. Pohjaturpeen (CB-turve H 3 ) alkuaineanalyysissä havaittiin normaalia korkeampia pitoisuuksia kalsiumin (Ca) mg/kg, kuparin (Cu) 95,1 mg/kg, molybdeenin (Mo) 7,3 mg/kg ja nikkelin (Ni) 42,7 mg/kg pitoisuuksissa verrattuna lähialueiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2011, 2012, 2014a ja 2014b). Rummakko kuuluu soiden luonnontilaisuusluokkaan 3 eli sitä ei suositella turvetuotantoon kuin poikkeustapauksissa. Suon kokonaisturvemäärä on 0,34 milj. suo-m 3. 48

50 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pursiaissuo Pursiaissuo (x = 7023,6, y = 5675,2) sijaitsee hiekkamoreeniympäristössä 20 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon koillispuolella on Rahkasuon turvetuotantoalue (kuva 22). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää kaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Ahmapuroon. Pursiaissuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valumaalueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 37 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m:n aluetta 14 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,7 m ja suon keskisyvyys on 1,3 m (taulukko 18). Tutkimuspistetiheys on 9,7/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 54 %, rämeellä 38 %, avosuolla 5 % ja korvessa 3 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon reuna-alueilla. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon eteläosassa. Suon luoteisosassa on umpeen kasvava kytöheittoalue. Suon keskiosassa on sekä ruohoisen sararämeen muuttumaa että ruohoturvekangasta. Pursiaissuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Ojitus on kattavaa ja kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Kuva 22. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Pursiaissuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko18. Pursiaissuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 37 0,0 0,2 1,1 1,3 0,00 0,07 0,39 0,46 Yli 1,0 m 22 0,0 0,2 1,5 1,7 0,00 0,05 0,33 0,38 Yli 1,5 m 14 0,0 0,3 1,7 2,0 0,00 0,04 0,25 0,29 Yli 2,0 m 6 0,0 0,4 2,0 2,4 0,00 0,03 0,13 0,16 49

51 Turve on saravaltaista (63 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 35 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 38 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS) 12 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 11 %. Yli 3 metrin syvyisellä alueella B- turpeen osuus (22 %) on huomattavan suuri. Puuturvetta (L) on runsaasti (22 %). Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 16 % ja varputurpeen 13 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 5,0. Suon pohjamaalaji on hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu pallosararämeeltä ja kytöheitolta. Turpeen tuhkapitoisuus on pallosararämeellä alhainen, keskimäärin 2,2 % (vaihteluväli 1,5 3,4 %). Kytöheitolla tuhkapitoisuus on keskimäärin 6,7 % ja vaihteluväli 3,7 16,1 %. Rikkipitoisuus on pallosararämeellä keskimäärin 0,14 % (vaihteluväli 0,07 0,21 %) ja kytöheitolla keskimäärin 0,32 % (vaihteluväli 0,31 0,33 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on pallosararämeellä keskimäärin 83 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ) ja kytöheitolla keskimäärin 100 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg (vaihteluväli 19,3 22,1MJ/kg). Turpeen raskasmetallipitoisuudet ovat alhaisia. Ravinnealkuaineiden pitoisuudet ovat normaaleja verrattuna lähialueen vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2012, 2013 ja 2014a). Pursiaissuolla on kolmessa eri altaassa 16 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,26 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.35 ja N1.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 50

52 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Nevalansuo Nevalansuo (x = 7022,7, y = 5719,0) sijaitsee 22 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon pohjois- ja koillislaidalla maaperä on karkeaa hietaa. Suon etelä- itä- ja luoteislaidalla on hienoa hietaa ja länsilaidalla hiekkamoreenia. Keyritynjoki virtaa suon itäpuolella (kuva 23). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin itään. Suo sijaitsee vedenjakajalla. Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin suon itäpuolitse virtaavaan Keyritynjokeen. Pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Keyritynjokeen. Nevalansuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67). Suon eteläosa kuuluu lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671) ja pohjoisosa Keyritynjoen keskiosan alueeseen (4.672). Suon pinta-ala on 79 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha, yli 1,5 m:n aluetta 2 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 1 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,7 m ja suon keskisyvyys on 0,5 m (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 3,6/10 ha. Kuva 23. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Nevalansuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. 51

53 Taulukko 19. Nevalansuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 79 0,0 0,2 0,3 0,5 0,02 0,13 0,24 0,39 Yli 1,0 m 5 0,0 0,1 1,4 1,5 0,00 0,01 0,07 0,08 Yli 1,5 m 2 0,0 0,1 1,8 1,9 0,00 0,00 0,04 0,04 Yli 2,0 m 1 0,0 0,2 2,2 2,4 0,00 0,00 0,01 0,01 Nevalansuon suotyypeistä on turvekankaalla 70 %, rämeellä 19 %, korvessa 6 % ja turvepellolla 5 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja pohjoisosassa. Mustikkaturvekangasta on suon pohjoisessa keskiosassa. Korpityypin soita on suon eteläosassa sekä pohjoisessa keskiosassa. Nevalansuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suokasvillisuus ja suon vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet pääosin turvekangasvaiheeseen. Turve on rahkavaltaista (53 %). Saravaltaisen (C) turpeen osuus on 46 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 35 %, varpurahkaturve (NS) 19 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS) 15 %. Puuturpeen kokonaisosuus (50 %) on suuri. Varputurpeen (N) osuus (33 %) on myös merkittävä. Tupasvillaturvetta (ER) on vain vähän (5 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 6,0. Suon pohjan maalajit vaihtelevat kuten ympäristönkin maalajit. Pohjan maalajit ovat pääosin hiekkaa, hietaa, hiesua ja hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 3,7 %. Rikkipitoisuus on normaali, keskimäärin 0,29 %. Turve on melko kuivaa, vesipitoisuus on 87,2 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (134 kg/m 3 ) on suuri. Pintaturpeen mangaanin (Mn) pitoisuus 228 mg/kg on selvästi korkeampi kuin lähialueen pintaturpeessa yleisesti (Luukkanen 2012, 2013 ja 2014a). Pinnanalaisen (0,3-0,5 m) turpeen (CS-t, H 4 ) hiilipitoisuus (C) on 53,7 % ja typpipitoisuus (N) 1,66 %. Nevalansuon syvä alue on niin pienialainen, ettei suota voi suositella turvetuotantoon. 52

54 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ruohosuo Kuva 24. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Ruohosuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Ruohosuo (x = 7021,3, y = 5679,1) sijaitsee 19 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on moreenia. Pohjoislaidalla on hiekkaesiintymä. Vasikkapuro saa alkunsa suon keskiosasta. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin itäkaakkoon. Suo sijaitsee vedenjakajalla. Pääosa vesistä laskee ojia pitkin itäkaakkoon Vasikkapuroon ja edelleen Ahmapuroon. Eteläosan (Teerisuo) vedet laskevat etelään Hyvölänpuroon ja edelleen Puntinjokeen. Ruohosuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja pääosa siitä Keyritynjoen vesistöalueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon eteläosa kuuluu Vuotjärven alueeseen (4.62) ja siinä Ala-Siikajärven alueeseen (4.622) (kuva 24). Suon pinta-ala on 48 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n aluetta 19 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 12 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,4 m ja suon keskisyvyys on 1,4 m (taulukko 20). Tutkimuspistetiheys on 5,3/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 52 %, rämeellä 37 %, korvessa 7 % ja avosuolla 4 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Suon pohjoisosassa on varputurve- Taulukko 20. Ruohosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 48 0,2 0,1 1,2 1,5 0,09 0,07 0,56 0,72 Yli 1,0 m 28 0,3 0,2 1,6 2,1 0,09 0,04 0,45 0,58 Yli 1,5 m 19 0,4 0,2 1,8 2,4 0,08 0,04 0,35 0,47 Yli 2,0 m 12 0,5 0,2 2,2 2,9 0,06 0,03 0,27 0,36 53

55 kangasta ja suon keskiosassa erilaisia rämetyyppien muuttumia. Kangaskorven muuttumaa on paikoin suon reunaosissa. Ruohosuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Ojitus on kattavaa ja suotyypit ovat pääosin turvekangasvaiheessa. Kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle. Turve on rahkavaltaista (56 %). Saravaltaisen (C) turpeen osuus on 37 %. Ruskosammalvaltaisen (B) turpeen osuus (7 %) on huomattavan korkea. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 18 %, tupasvillarahkaturve (ERS) 16 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS) 15 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (34 %). Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 27 % ja varputurpeen (N) 11 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 5,8. Suon pohja on pääosin moreenia. Suon pohjoispäässä turpeen alla on hiekkaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarahkarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 1,8 % (vaihteluväli 1,1 3,0 %). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % (vaihteluväli 0,11 0,53 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen keskiarvo (91 kg/m 3 ) on normaali ja vaihteluväli kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on hieman yli normaalin, keskimäärin 22,2 MJ/kg (vaihteluväli 21,4 22,9 MJ/kg). Turpeen raskasmetalli- ja ravinnealkuainepitoisuudet ovat selvästi lähialueen keskiarvoja alhaisempia (Luukkanen 2012, 2013 ja 2014a). Ruohosuolla on 20 ha: n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,35 milj. suo-m 3. Lisäksi suolla on 7 ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo-m 3. Tämä turve soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Energiatuotantoon soveltuva turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0, S0.50+ ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 54

56 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Paavonraivionsuo Paavonraivionsuo (x = 7013,3, y = 5371,4) sijaitsee 18 km linnuntietä Nilsiän keskustasta länsiluoteeseen. Suon ympäristössä on runsaasti hienoainesmoreenia olevaa kumpumoreenia. Suon etelälaidan pellot ovat karkeaa ja hienoa hietaa (kuva 25). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti pääosin etelään ja pohjoisosassa myös luoteeseen. Pohjoisosan suovedet laskevat ojia pitkin länsiluoteeseen Koivupuroon ja tätä kautta edelleen länteen Pyöreiseen (122,0 m mpy). Eteläosa vedet laskevat ojia pitkin länteen Pyöreiseen. Paavonraivionsuo kuuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen valuma-alueeseen (4.59) ja vielä lähemmin Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 26 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli Kuva 25. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Paavonraivionsuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. kahden metrin syvyistä aluetta 4 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,7 m ja suon keskisyvyys on 1,1 m (taulukko 21). Suotyypeistä on turvekankaalla 77 %, rämeellä 10 %, turvepellolla 10 % ja korvessa 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Suon pohjoisosassa on mustikkaturvekangasta ja soistuvaa turvekangasta. Hietapohjaista peltoa on suon eteläosassa. Paavonraivionsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suon vesitalous on muuttunut peruuttamattomasti ja kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle. Ojitus on kattavaa ja suotyypit ovat valtaosin turvekangasvaiheessa. Turve on lähes kokonaan saravaltaista (94 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 %, puupitoi- Taulukko 21. Paavonraivionsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 26 0,0 0,0 1,1 1,1 0,01 0,00 0,28 0,29 Yli 1,0 m 9 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,00 0,18 0,18 Yli 1,5 m 6 0,0 0,0 2,4 2,4 0,00 0,00 0,15 0,15 Yli 2,0 m 4 0,0 0,0 2,7 2,7 0,00 0,00 0,11 0,11 55

57 nen rahkasaraturve (LSC) 15 % ja korterahkasaraturve (EQSC) 11 %. Puuturvetta (L) on 19 % kokonaisturpeen määrästä. Tupasvillaturvetta (ER) ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja tumman turpeen 4,7, Suon pohja on pääosin hietaa, hietaa ja paikoitellen hienoainesmoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,0 % (vaihteluväli 2,9 10,9 %). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % (vaihteluväli 0,15 0,24 %). Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 90,2 % ja suokuution sisältämän kuivaaineen määrä keskimäärin 93 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja vaihteluväli 19,0 22,1 MJ/kg. Pintaturpeen (LNCS, H 3 ) hiilipitoisuus (C) on 52,2 % ja typpipitoisuus (N) 2,19 %. Pohjaturpeen (CB, H 3 ) hiilipitoisuus on 49,6 % ja typpipitoisuus 1,24 %. Paavonraivionsuolla on 6 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,12 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.25 ja N3.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 56

58 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Koivupuronsuo Kuva 26. Tutkimuspisteen ja syvyyspisteiden sijainnit Koivupuronsuolla. Valuma-alueet on merkitty sinisillä numeroilla ja valuma-alueiden raja sinisellä viivalla. Koivupuronsuo (x = 7013,6, y = 5366,1) sijaitsee 19 km linnuntietä Nilsiän keskustasta länsiluoteeseen, Nilsiän ja Lapinlahden rajalla. Suon ympäristö on pääasiassa hienoainesmoreenia, mihin liittyy useassa tapauksessa kumpumoreenimuodostumia. Suon luoteispäässä on hienoa hietaa ja kaakkoispäässä karkeaa hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin luoteeseen. Suovedet laskevat pääosin ojia pitkin luoteeseen Koivupuroon (kuva 26) ja edelleen Pyöreiseen (122,0 m mpy). Kaakkoisnurkkauksen vedet laskevat ojia pitkin länsiluoteeseen Pyöreiseen. Koivupuronsuo kuuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen valuma-alueeseen (4.59) ja lähemmin Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 11 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha, yli 1,5 m:n aluetta 3 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,1 m ja keskisyvyys 1,0 m (taulukko 22). Koivupuronsuon suotyypeistä on turvekankaalla 38 %, rämeellä samoin 38 % ja turvetuotantoalueella 25 %. Turvekangas on puolukkaturvekangasta. Suon luoteisosassa on kytöheittoa ja kaakkoisosassa pienialainen ja kapea turvetuotantoalue. Koivupuronsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu ja vesitalous on muuttunut kauttaaltaan. Kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle. Tutkimuspiste on niin matala, ettei se anna täyttä kuvaa suon turvelajien jakautumasta. Suon eteläosan pohja on hiekkamoreenia ja kivistä moreenia. Pohjoisosan syvänteen pohjalla on hietaa ja savensekaista hietaa. Pienialaisena Koivupuronsuo ei sovellu turvetuotantoon. Taulukko 22. Koivupuronsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 11 0,2 0,0 0,8 1,0 0,02 0,00 0,10 0,12 Yli 1,0 m 5 0,1 0,0 2,1 2,2 0,01 0,00 0,10 0,11 Yli 1,5 m 3 0,2 0,0 2,5 2,7 0,01 0,00 0,08 0,09 Yli 2,0 m 2 0,2 0,0 2,9 3,1 0,00 0,00 0,07 0,07 57

59 35. Iso-Pajunen Iso-Pajunen (x = 7012,5, y = 5445,2) sijaitsee 11 km linnuntietä Nilsiän keskustasta länsiluoteeseen. Iso-Pajunen sijaitsee Iso-Pajusen (127,8 m mpy) länsirannalla ja suo kuuluu kokonaisuudessaan NATURA ohjelmaan (kuva 27). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti etelään. Iso-Pajunen rajoittuu viereiseen Iso-Pajusen järveen. Vedet laskevat suon eteläpuolitse länsiluoteeseen virtaavaan Pajusenpuroon ja edelleen etelään Ventojokeen. Suo kuuluu iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Juurusveden alueeseen (4.61) ja lähemmin Ventojoen valuma-alueeseen (4.614). Suon pinta-ala on 48 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 41 ha, yli 1,5 m:n aluetta 35 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 16 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m ja suon keskisyvyys on 1,8 m (taulukko 22). Tutkimuspistetiheys on 2,9/10 ha. Suotyypeistä on avosuolla 53 %, rämeellä 44 % ja turvekankaalla 3 %. Tupasvillarahkaneva on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä ja pohjoisosassa (kuva 28). Suon keskiosassa on runsaasti muurainrahkanevaa (kuva 29) ja kypsiä karpaloita (kuva 30). Suon eteläosassa on tupasvillarahkarämettä ja variksenmarjarahkarämettä. Suon eteläosassa, lähellä Iso-Pajusen rantaa on kalasääsken pesäpuu (kuva 31). Iso-Pajunen kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 3. Itse suo on lähes ojittamaton, mutta ojitukset tulevat aivan suorajauksen reunaan asti, kaikkialla muualla paitsi järvenrannan etelä- ja keskiosassa. Suon kasvillisuus on muuttunut, mikä ilmenee mm. vaivaiskoivun merkittävänä lisääntymisenä. Turve on saravaltaista (59 %). Rahkavaltaisen Kuva 27. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Iso-Pajusella. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Luonnonsuojelualue on rajattu vihreällä vinoviivoituksella. Taulukko 22. Iso-Pajusen eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 48 0,5 0,2 1,1 1,8 0,23 0,10 0,52 0,85 Yli 1,0 m 41 0,5 0,2 1,2 1,9 0,21 0,09 0,51 0,81 Yli 1,5 m 35 0,5 0,2 1,3 2,0 0,18 0,08 0,48 0,74 Yli 2,0 m 16 0,4 0,3 1,7 2,4 0,07 0,05 0,28 0,40 58

60 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. (S) turpeen osuus on 39 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 38 %, tupasvillarahkaturve (ERS) 22 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 7 %. Tupasvillaturpeen (ER) määrä (35 %) on huomattava. Ruskosammalsaraturpeen (BC) osuus yli 2 metriä syvällä alueella on kohtalaisen suuri (17 %). Puuturpeen (L) osuus on alle 1 % kokonaisturpeen määrästä. Kuva 28. Tupasvillarahkanevaa Iso-Pajusen pohjoisosassa lokakuussa Kuva:, GTK Kuva 29. Muurainrahkanevaa Iso-Pajusen keskiosassa lokakuussa Kuva:, GTK

61 Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu variksenmarjarahkanevalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,3 %. Pintaturpeen hiilipitoisuus (C) on 45,5 % ja typpipitoisuus (N) 0,80 %. Pohjaturpeen hiilipitoisuus on 49,9 % ja typpipitoisuus 1,17 %. Iso-Pajunen kuuluu NATURA:aan ja suon kokonaisturvemäärä on 0,85 milj. suo-m 3. Kuva 30. Pakkasen pirtsakoittamia karpaloita Iso-Pajusen muurainrahkanevalla. Kuva:, GTK Kuva 31. Kalasääsken pesäpuu Iso-Pajusen rannalla. Kuva:, GTK

62 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Parvialansalonsuo Parvialansalonsuo (x = 7012,2, y = 5461,2) sijaitsee 9 km linnuntietä Nilsiän keskustasta luoteeseen Eitikan (127,8 m mpy) ja Iso-Pajusen (127,8 m mpy) välisellä kannaksella (kuva 32). Suon ympäristö on hiekkamoreenia ja alueen etelälaidalla on kalliomaata. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti pääosin luoteeseen. Suon kaakkoislaidalla vietto on koilliseen. Suo sijaitsee vedenjakajalla. Suon pohjois-, keski- ja lounaisosan vedet laskevat ojia pitkin länteen Iso-Pajuseen ja edelleen länteen Pajusenpuroon. Suon itä- ja kaakkoisosan vedet laskevat ojia pitkin itään Eitikkaan ja Eitikasta edelleen pohjoiseen virtaavaan Eitikanjokeen. Parvialansalonsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6). Suon pohjois- ja keskiosa kuuluvat siinä Juurusveden alueeseen (4.61) ja lähemmin Ventojoen valumaalueeseen (4.614). Suon itä- ja kaakkoisosa kuuluvat Nilsiän reitissä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Ruokosjoen valuma-alueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 67 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 40 ha, yli 1,5 m:n aluetta 29 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 25 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,2 m ja suon keskisyvyys on 1,6 m (taulukko 23). Tutkimuspistetiheys on 7,3/10 ha. Kuva 32. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Parvialansalonsuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Luonnonsuojelualue on rajattu vihreällä vinoviivoituksella. Taulukko 23. Parvialansalonsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 67 0,2 0,1 1,3 1,6 0,16 0,08 0,87 1,11 Yli 1,0 m 40 0,3 0,1 1,8 2,2 0,14 0,05 0,72 0,91 Yli 1,5 m 29 0,5 0,1 2,0 2,6 0,14 0,04 0,59 0,77 Yli 2,0 m 25 0,5 0,1 2,1 2,7 0,13 0,04 0,53 0,70 61

63 Suotyypeistä on turvekankaalla ja rämeellä molemmilla 45 %. Korven osuus on 5 % samoin kuin avosuonkin. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjois- ja keskiosassa. Mustikkaturvekangasta on suon lounaisja itäosassa. Suon keskiosassa on luonnontilaista rahkarämettä ja tupasvillarahkarämettä. Tämä alue on noin 15 ha. Ojittamattomien suotyyppien osuus on 27 %. Parvialansalonsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suon keskiosassa on isohko ojittamaton alue, mutta ojittamatonta reunusta ei ole ja lähes puolet suosta on turvekangasasteella. Turve on saravaltaista (56 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 42 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 23 %, rahkasaraturve (SC) 19 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 11 %. Tupasvillaturpeen (ER) osuus (36 %) on huomattava. Puuturvetta (L) on myös runsaasti (32 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja tumman turpeen 5,5. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Syvimpien altaiden pohjalla on hietaa tai hiedansekaista hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu rahkarämeeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 1,6 % (vaihteluväli 1,0 2,6 %). Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 91,4 % ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä keskimäärin 84 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Parvialansalonsuolla on 17 ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo-m 3. Tämä turve soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Lisäksi suolla on 30 ha: n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,52 milj. suo-m 3. Tuotantoa suunniteltaessa läheinen NA- TURA-2000 alue tulee ottaa huomioon. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 62

64 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pieni Pajusensuo Pieni Pajusensuo (x = 7011,2, y = 5437,2) sijaitsee 12 km linnuntietä Nilsiän keskustasta länsiluoteeseen. Suon ympäristö on pääasiassa hienoainesmoreenia. Etelä- ja luoteislaidalla on hienoa hietaa sekä koillisosassa turpeen alla karkeaa hietaa. Pieni-Pajunen (119,3 m mpy) on suon luoteislaidalla. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää sekä lounaaseen että luoteeseen. Suovedet laskevat ojia pitkin sekä länteen Ventojokeen että luoteeseen Pieni-Pajuseen (kuva 33). Pieni Pajusensuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Juurusveden alueeseen (4.61) ja lähemmin Ventojoen valuma-alueeseen (4.614). Suon pinta-ala on 28 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha. Suurin havaittu turpeen syvyys on 4,0 m ja suon keskisyvyys on 1,1 m (taulukko 24). Tutkimuspistetiheys on 8,2/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 56 %, rämeellä 33 %, korvessa 7 % ja turvepellolla 4 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja keskiosan laitamilla (kuva 34). Suon etelä- ja länsiosan laitaosissa on myös ruohoturvekangasta. Suon keskiosassa on sekä varsinaista sararämettä että varsinaisen sararämeen muuttumaa. Toisin paikoin ojat ovat umpeenkasvaneita (kuva 35). Sararämeen vieressä on myös tupasvillarahkarämeen muuttumaa. Suon pohjoisosassa on turvepohjainen pelto. Pieni Pajusensuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suo on ojitettu valtaosin ja Kuva 33. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainti Pieni Pajusensuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 24. Pieni Pajusensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 28 0,1 0,1 0,9 1,1 0,03 0,04 0,26 0,33 Yli 1,0 m 14 0,2 0,2 1,6 2,0 0,02 0,03 0,22 0,27 Yli 1,5 m 9 0,2 0,2 1,9 2,3 0,02 0,02 0,18 0,22 Yli 2,0 m 6 0,2 0,2 2,1 2,5 0,01 0,02 0,13 0,16 63

65 Kuva 34. Puolukkaturvekangasta Pieni Pajusensuon eteläosassa. Kuva GTK Kuva 35. Umpeenkasvanutta suo-ojaa Pieni Pajusensuon eteläisessä keskiosassa. Kuva, GTK

66 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. se on pääosin turvekangasvaiheessa. Reunaojitusta puuttuu suon itäisestä keskiosasta. Kasvillisuuden muutokset ovat selviä. Turve on saravaltaista (62 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 37 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 35 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 15 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 11 %. Puuturpeen (L) osuus on 23 %, varputurpeen (N) 22 % ja tupasvillaturpeen (ER) 19 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 5,7. Suon pohja on pääasiassa hiesua, hietaa ja hienoainesmoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,8 % (vaihteluväli 1,6 4,8 %). Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,15 % (vaihteluväli 0,10 0,17 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 92 kg/m 3 (vaihteluväli kg/ m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on hieman alueellista keskiarvoa korkeampi, keskimäärin 22,1 MJ/kg (vaihteluväli 21,8 22,9 MJ/kg). Turpeen raskasmetallipitoisuudet ovat matalia tai normaaleja. Ravinnealkuaineiden pitoisuudet ovat normaaleja. Pintakerroksen alapuolisen turvekerroksen (0,3 0, 5 m, ERSC- turve, H 5 ) hiilipitoisuus on 56,5 % ja pohjaturpeen (SC- turve, H 7 ) 55,1 %. Pohjaturpeen typpipitoisuus (2,67 %) on keskimääräistä selvästi korkeampi (Luukkanen 2012, 2013, 2014a ja 2014b). Pieni Pajusensuolla on 10 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,19 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.20 ja N3.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 65

67 38. Vasikkasuo Vasikkasuo (x = 7023,1, y = 5690,9) sijaitsee 21 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on karkeaa ja hienoa hietaa sekä hiekkamoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti etelään (kuva 36). Vedet laskevat ojia pitkin suon länsipuolitse etelään virtaavaan Ahmapuroon. Vasikkasuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 29 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 4 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,5 m ja suon keskisyvyys vain 0,7 m (taulukko 25). Tutkimuspistetiheys on 5,5/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 61 %, rämeellä 36 % ja korvessa 3 %. Puolukkaturvekangas on selvästi yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjois-, keski- ja eteläosassa. Suon eteläosassa on myös tupasvillarämeen muuttumaa. Vasikkasuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja on pääosin turvekangasvaiheessa. Suon vesitalous on muuttunut ja kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle. Turve on rahkavaltaista (66 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 24 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja tupasvillarahkaturve (ERS) 11 %. Tupasvillaturpeen (ER) osuus on kolmannes, varputurpeen (N) 23 % ja puuturpeen (L) 11 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja tumman turpeen 6,1. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Vasikkasuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Kuva 36. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Vasikkasuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 25. Vasikkasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 29 0,1 0,2 0,4 0,7 0,04 0,04 0,11 0,19 Yli 1,0 m 4 0,3 0,1 0,9 1,3 0,01 0,00 0,03 0,04 66

68 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Ahmosuo Kuva 37. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Ahmosuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Ahmosuo (x = 7022,4, y = 5686,4) sijaitsee 21 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia, hiekkaa ja karkeaa hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää melko jyrkästi itäkoilliseen. Suovedet laskevat ojia pitkin itään Ahmapuroon (kuva 37). Ahmosuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valumaalueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 42 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 4 ha. Yli 1,5 m:ä syvää aluetta on alle hehtaarin. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m ja suon keskisyvyys vain 0,6 m (taulukko 26). Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 76 % ja rämeellä 24 %. Valtaosa suotyypeistä on puolukkaturvekangasta ja sitä on suon joka puolella. Suon keskiosassa on tupasvillarahkarämettä sekä vaivaiskoivurämeen muuttumaa. Ahmosuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan ja se on pääosin turvekangasvaiheessa. Kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle ja suon vesitalous on muuttunut. Turve on rahkavaltaista (90 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkaturve (NS) 40 %, sararahkaturve (CS) 33 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Varputupeen (N) osuus (41 %) on huomattava. Puuturpeen (L) osuus on 10 % ja tupasvillaturpeen (ER) vain 3 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja tumman turpeen 6,0. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Ahmosuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Taulukko 26. Ahmosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 42 0,2 0,2 0,2 0,6 0,08 0,08 0,07 0,23 Yli 1,0 m 4 0,2 0,1 0,9 1,2 0,01 0,00 0,04 0,05 Yli 1,5 m 0 0,4 0,0 1,1 1,5 0,00 0,00 0,00 0,00 67

69 40. Heinäsuo Heinäsuo (x = 7022,5, y = 5696,0) sijaitsee 20 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on karkeaa ja hienoa hietaa sekä hiekkamoreenia. Paikoitellen on myös hiesua. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin eteläkaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin etelään Ahmopuroon (kuva 38). Heinäsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valumaalueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 29 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 1 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 1,8 m ja suon keskisyvyys vain 0,7 m (taulukko 27). Tutkimuspistetiheys on 5,1/10 ha. Suotyypeistä on rämeellä 53 %, turvekankaalla 41 % ja turvepellolla 6 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjois- ja itäosassa. Tupasvillarämeen muuttumaa on runsaasti suon keski- ja länsiosassa. Suon eteläosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Heinäsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle. Turve on rahkavaltaista (55 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 45 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ERS) 22 %, rahkasaraturve (SC) 21 % ja sararahkaturve (CS) 16 %. Tupasvillaturvetta (ER) on runsaasti (38 %). Varputurpeen (N) osuus on 20 % ja puuturpeen (L) 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja tumman turpeen 5,6. Suon pohja on pääasiassa hiekkaa ja hiekkamoreenia. Heinäsuo on matalaturpeinen, eikä se sovellu turvetuotantoon. Kuva 38. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Heinäsuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 27. Heinäsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 29 0,2 0,0 0,5 0,7 0,07 0,01 0,14 0,22 Yli 1,0 m 6 0,0 0,1 1,2 1,3 0,00 0,01 0,07 0,08 Yli 1,5 m 1 0,0 0,2 1,5 1,7 0,00 0,00 0,02 0,02 68

70 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kettukankaansuo Kettukankaansuo (x = 7024,0, y = 5708,2) sijaitsee 22 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia ja etelälaidan pellot hienoa hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin kaakkoon (kuva 39). Suovedet laskevat ojia pitkin Keyritynjokeen sekä kaakossa että itäkoillisessa. Kettukankaansuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen alaosan alueeseen (4.671). Suon pinta-ala on 44 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha ja yli 1,5 m:n aluetta alle hehtaarin. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,6 m ja suon keskisyvyys vain 0,8 m (taulukko 28). Tutkimuspistetiheys on 4,7/10 ha. Suotyypeistä on turvekankaalla 76 %, korvessa 17 % ja rämeellä 7 %. Lähes koko suo on puolukkaturvekangasta. Suon eteläosassa on kangaskorven muuttumaa sekä korpirämeen muuttumaa. Kettukankaansuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suokasvillisuus ja suon vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet turvekangas- ja muuttumavaiheeseen. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Lähes puolet turpeesta on puupitoista rahkasaraturvetta (LSC). Rahkasaraturpeen (SC) osuus on 33 % ja varpurahkaturpeen (NS) 14 %. Puuturpeen (L) osuus (51 %) on huomattavan suuri. Varputurvetta (N) on 15 % ja tupasvillaturvetta (ER) vain 1 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja tumman turpeen 5,4. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia. Kettukankaansuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Kuva 39. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Kettukankaansuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 28. Kettukankaansuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 44 0,0 0,1 0,7 0,8 0,02 0,04 0,33 0,39 Yli 1,0 m 9 0,1 0,1 1,1 1,3 0,01 0,01 0,10 0,12 Yli 1,5 m 0 0,0 0,0 1,4 1,4 0,00 0,00 0,01 0,01 69

71 42. Pyöreäsuo Pyöreäsuo (x = 7025,4, y = 5704,4) sijaitsee 23 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon itälaidalla on laaja-alainen pääosin hiekkamuodostumasta koostuva deltta. Suon länsipuolen ympäristö on hiekkamoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin itäkaakkoon (kuva 40). Suovedet laskevat ojia pitkin kaakkoon ja Petronpuron kautta itään Keyritynjokeen. Pyöreäsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Keyritynjoen valuma-alueeseen (4.67) ja lähemmin Keyritynjoen keskiosan alueeseen (4.672). Suon pinta-ala on 22 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 10 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 7 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,0 m ja suon keskisyvyys 1,4 m (taulukko 29). Suotyypeistä on rämeellä 54 %, turvekankaalla 42 % ja avosuolla 4 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä ja länsiosassa. Suon keskiosassa on tupasvillarahkarämeen muuttumaa ja ojikkoa sekä varsinaisen saranevan ojikkoa. Pyöreäsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusluokittelussa luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Vesitalous on myös muuttunut. Turve on rahkavaltaista (74 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve (ERCS) 25 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS) 18 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 11 %. Tupasvillaturvetta (ER) on erittäin runsaasti (46 %). Puuturpeen (L) osuus (29 %) kokonaisturpeen määrästä on myös suuri. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja tumman turpeen 5,8. Suon pohja on hiekkaa, hietaa ja hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarahkarämeen muuttumalta. Turpeen Kuva 40. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Pyöreäsuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 29. Pyöreäsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 22 0,2 0,5 0,7 1,4 0,05 0,10 0,16 0,31 Yli 1,0 m 12 0,4 0,8 0,9 2,1 0,05 0,10 0,11 0,26 Yli 1,5 m 10 0,3 1,0 1,0 2,3 0,03 0,09 0,09 0,21 Yli 2,0 m 7 0,4 1,1 1,0 2,5 0,03 0,08 0,07 0,18 70

72 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 1,6 % (vaihteluväli 1,2 3,5 %). Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,14 % (vaihteluväli 0,12 0,17 %). Turpeen vesipitoisuus on melko korkea, keskimäärin 91,8 % (vaihteluväli 89,1 94,9 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on melko alhainen, keskimäärin 78 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,7 MJ/kg (vaihteluväli 19,2 20,2 MJ/kg). Turpeen raskasmetalli ja ravinnealkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna lähipitäjien vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2012, 2013 ja 2014a). Pintaturpeen (NERS, H 3 ) hiilipitoisuus (C) on 49,4 % ja typpipitoisuus (N) 1,69 %. Pyöreäsuolla on 6 ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo m 3. Tämä turve soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Lisäksi suolla on 11 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,14 milj. suo-m 3. Tämä turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0, S0.20 ja N2.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 71

73 43. Reposärkänsuo Reposärkänsuo (x = 7030,2, y = 5554,1) sijaitsee 22 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoiseen. Suon ympäristö on hiekkaa ja moreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää sekä länteen että koilliseen. Pääosa suovesistä laskee ojia pitkin länsiluoteeseen Syvä-Kankaiseen (121,5 m mpy) (kuva 41). Koillisosan vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen Syvänpuroon, jota pitkin länteen Syvä-Kankaiseen. Reposärkänsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Nurmesjoen valuma-alueeseen (4.639). Suon pinta-ala on 33 ha ja yli metrin syvyistä aluetta on vain 4 ha. Koko suo on alle 1,5 m:n syvyinen. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,5 m ja suon keskisyvyys on vain 0,7 m (taulukko 30). Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha. Suo on ojitettu vain pohjois ja länsiosastaan. Suotyypeistä on 70 % luonnontilaisia ja rämeellä niistä on 53 %, avosuolla 27 %, turvekankaalla 17 % ja korvessa 3 %. Suon keskiosa on tupasvillarahkanevaa (kuva 42) ja sen ympärillä on tupasvillarahkarämettä. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon pohjoislaidalla. Reposärkänsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 3. Puolet suosta on ojittamatta ja suolla on runsaasti ojittamatonta reunaosaa. Suoveden pinta on alentunut ojien tuntumassa. Turve on lähes kokonaan rahkavaltaista (97 %). Saravaltaisen turpeen osuus on vain 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ERS) 39 %, sararahkaturve (CS) 25 % ja varpurahkaturve (NS) 13 %. Tupasvillaturpeen (ER) määrä on erittäin suuri (50 %). Varputurpeen (N) osuus on 18 % ja puuturpeen (L) vain 1 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0 ja tumman turpeen 6,5. Suon pohja on pääosin hiekkaa ja hiekkamoreenia. Reposärkänsuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Suolta on ennen muinoin nostettu turvepehkua (kuva 43). Kuva 41. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Reposärkänsuolla. Valuma-alue on merkitty sinisillä numeroilla. Taulukko 30. Reposärkansuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 32 0,4 0,1 0,2 0,7 0,12 0,03 0,08 0,23 Yli 1,0 m 4 0,6 0,1 0,5 1,2 0,02 0,01 0,02 0,05 72

74 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 42. Tupasvillarahkanevaa Reposärkänsuon keskiosassa. Kuva, GTK Kuva 43. Turvepehkulato ja turvepehkun nostoalue Reposärkänsuon pohjoisessa keskiosassa. Kuva Ari Luukkanen, GTK

75 44. Karkusuo Karkusuo (x = 7017,9, y = 5493,9) sijaitsee 11 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoisluoteeseen, korkealla Tahkovuoren ympäristössä, Pesämäen ja Välimäen (314,9 mmpy) välissä (kuva 44). Suo sijaitsee ortokvartsiitin ja amfiboliitin leikkauskohdassa. Suon keskellä on alle hehtaarin kokoinen Karkulampi (223,2 m mpy). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pohjoisosastaan koilliseen ja eteläosastaan lounaaseen. Pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Kohisovaan (195,0 m mpy) ja edelleen Kohisovanpuron kautta Syväriin. Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin aluksi lounaaseen ja myöhemmin pohjoiseen Ruhaseen (98,7 m mpy) ja lopulta myös Syväriin. Karkusuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63). Suon pohjoisosa kuuluu lähemmin Syvärin lähialueeseen (4.631) ja eteläosa Ruokosjoen valumaalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 12 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 4 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 6,1 m ja suon keskisyvyys 2,0 m (taulukko 31). Tutkimuspisteitä on vain yksi ja syvyyspistetiheys on 5,8/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Suon koillisosassa on rehevää saniaiskorpea ja metsäkortekorpea. Keskiosassa on varsinaista saranevaa ja varsinaista sararämettä sekä reunaosissa ruohoheinäkorpea (kuva 45), missä kasvaa mm. maariankämmekkää (kuva 46). Suon eteläosa on niukkaravinteisempi. Kanervarahkarämettä esiintyy suon eteläosassa. Suon lounaisosassa on pienialainen kytöheittoalue, ja siellä kasvaa mm. rätvänää (kuva 47). Suo on pääosin luonnontilainen. Karkusuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 4. Suon eteläosassa on pienialaista ojitusta ja suon Kuva 44. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Karkusuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 31. Karkusuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 12 0,0 0,1 1,9 2,0 0,00 0,01 0,23 0,24 Yli 1,0 m 9 0,0 0,1 2,5 2,6 0,00 0,01 0,22 0,23 Yli 1,5 m 6 0,0 0,2 3,0 3,2 0,00 0,01 0,19 0,20 Yli 2,0 m 4 0,0 0,2 3,5 3,7 0,00 0,01 0,16 0,17 74

76 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. halki virtaa Kohisovanpuro. Suolla ei ole reunaojitusta ja kasvillisuus ja vesitalous ovat pysyneet pääosin muuttumattomina. Turve on saravaltaista (92 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on vain 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 36 %, puusaraturve (LC) 21 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 18 %. Ruskosammalta sisältävän saravaltaisen turpeen osuus (31 %) on huomattavan suuri. Puuturpeen osuus on 21 % ja tupasvillaturpeen (ER) 8 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja tumman turpeen 5,6. Suon pohja on hiekkamoreenia. Karkusuon pintaturpeesta (CS, H 3 ) on tehty alkuaineanalyysi. Turpeen alkuainepitoisuudet ovat normaaleja tai alhaisia. Pintaturpeen hiilipitoisuus (C) on 47,5 % ja typpipitoisuus (N) 1,60 %. Karkusuo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 45. Ruohoheinäkorpea Karkusuon keskiosan reunamilla. Kuva, GTK

77 Kuva 46. Maariankämmekkä (Dachtylorhiza maculata) viihtyy karuissa tuoreissa metsissä, ruohoheinäkorvissa ja soistuvilla kankailla. Kuva, GTK Kuva 47. Rätvänä (Potentilla erecta) on hanhikkeihin kuuluva soiden reunoilla, letoilla ja rantaluhdilla viihtyvä putkilokasvi, jolla on neljä terälehteä (Flora 1987). Kuva, GTK

78 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Sirppisuo Sirppisuo (x = 7019,9, y = 5494,1) sijaitsee 13 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoisluoteeseen, korkealla Tahkovuoren painanteessa (kuva 48). Suon etelälaidalla on hiekkamoreenia ja pohjoislaidalla hienoainesmoreenia. Muualla on jyrkkäpiirteistä kalliomaastoa. Kallio on ortokvartsiittia. Sirppisuon keskiosassa on pienialainen luonnonsuojelualue (kuva 49). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pohjoisluoteeseen. Suovedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen Sirppipuroon ja Suuri-Kaatioon (171,8 m mpy). Sirppisuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Syvärin lähialueeseen (4.631). Suon pinta-ala on 13 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha, yli 1,5 m:n aluetta 7 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 7,4 m ja suon keskisyvyys on 2,7 m (taulukko 32). Tutkimuspistetiheys on 1,6/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Suotyyppihavainnoista on korpityypin soilla 44 %, rämeillä 37 %, avosuolla 13 % ja turvekankaalla 6 %. Suon pohjoisosassa on saniaiskorpea (kuva 50) ja ruohoheinäkorpea. Suon keskiosassa on lettorämeen muuttumaa ja mesotrofista rimpi- nevaa (kuva 51). Korpirämeen muuttumaa on suon eteläosassa. Sirppisuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 3. Ojitusta on vain suon eteläpäässä ja suon keski- ja pohjoisosien reunat ovat luonnontilaisia. Sirppipuro virtaa suon halki pohjoiseen. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 32 %, varpurahkasaraturve (NSC) 12 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 10 %. Varputurvetta (N) on runsaasti (27 %). Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 11 %. Puuturvetta (L) ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja tumman turpeen 5,2. Suon pohja on pääosin moreenia. Sirppisuon pintaturpeesta (S- t, H 2 ) on tehty alkuaineanalyysi. Raskasmetallipitoisuudet ovat pääosin alhaisia verrattuna lähialueiden soiden vastaaviin pitoisuuksiin, poikkeuksena lyijyn (Pb) pitoisuus 34,6 mg/kg, joka on keskimääräistä selvästi korkeampi kuin lähialueilla (Luukkanen 2011 ja 2012) ja kaksinkertainen Vihannin pintaturpeiden maksimipitoisuuteen verrattuna (Virtanen ja Herranen 1986). Pintaturpeen hiilipitoisuus (C) on 47,4 % ja typpipitoisuus (N) 0,84 %. Sirppisuo on luonnonsuojelun piirissä. Kuva 48. Sirppisuo sijaitsee Tahkovuoren kapeassa painanteessa. Kuva:, GTK

79 Kuva 49. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainti Sirppisuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Luonnonsuojelualue on merkitty vihreällä vinoviivoituksella. Taulukko 32. Sirppisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 13 0,4 0,4 1,9 2,7 0,05 0,05 0,24 0,34 Yli 1,0 m 9 0,6 0,6 2,5 3,7 0,05 0,05 0,22 0,32 Yli 1,5 m 7 0,7 0,7 2,8 4,2 0,05 0,05 0,20 0,30 Yli 2,0 m 6 0,8 0,8 3,1 4,7 0,05 0,05 0,19 0,29 78

80 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 50. Sirppipuron varrella olevaa saniaiskorpea Sirppisuon pohjoisosassa. Kuva:, GTK Kuva 51. Sirppisuon mesotrofista rimpinevaa suon keskiosassa. Mesotrofiaa eli ruohoisuutta edustavia kasveja ovat mm. villapääluikka (Trichophorum alpinum), suoputki (Peucedanum palustre) ja suohorsma (Epilobium palustre). Kuva:, GTK

81 46. Töyrisuo Töyrisuo (x = 7024,6, y = 5579,6) sijaitsee 17 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoiseen hiekkamoreeniympäristössä. Suon lounaisosassa on alle hehtaarin kokoinen Soidinlampi (138,9 m mpy) (kuva 52). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti pohjoiseen. Suovedet laskevat ojia pitkin koilliseen Nurmesjärven (110,1 m mpy) Leväniskanlahteen. Töyrisuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Nurmesjoen valuma-alueeseen (4.639). Suon pinta-ala on 21 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 m:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 5 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,9 m ja suon keskisyvyys on 1,3 m (taulukko 33). Tutkimuspistetiheys on 1,4/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Töyrisuon suotyypeistä rämeellä on 50 %, turvekankaalla 38 % ja avosuolla 12 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon laitamilla. Suon eteläkaakkoinen syvänne on niukkaravinteista rimpinevan muuttumaa. Varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa on suon keskiosassa. Soidinlammen ympäristö on varsinaista sararämettä. Töyrisuo kuuluu, kyseisellä rajauksella soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1, poikkeuksena luonnontilainen lounaisosa eli Soidinlammen ympäristö, joka kuuluisi luokkaan 4. Turve on saravaltaista (76 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 50 %, ruskosammalsaraturve (BC) 10 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 10 %. BC turpeen kokonaismäärä (14 %) Kuva 52. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainti Töyrisuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 33. Töyrisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 21 0,1 0,1 1,1 1,3 0,03 0,02 0,24 0,29 Yli 1,0 m 13 0,2 0,1 1,6 1,9 0,03 0,02 0,21 0,26 Yli 1,5 m 8 0,2 0,0 2,2 2,4 0,02 0,00 0,18 0,20 Yli 2,0 m 5 0,3 0,0 2,6 2,9 0,02 0,00 0,12 0,14 80

82 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. on huomattavan suuri. Varputurpeen (N) määrä on 23 % ja tupasvillaturpeen (ER) 16 % kokonaisturpeen määrästä. Puuturvetta (L) ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja tumman turpeen 6,0. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia. Töyrisuolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Töyrisuolla on 6 ha:n alueella, hyvällä sijainnilla teiden varrella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,14 milj. suo-m 3. 81

83 47. Petronsuo Petronsuo (x = 7020,8, y = 5556,6) sijaitsee 13 km linnuntietä Nilsiän keskustasta pohjoiseen. Suon ympäristö on pääosin hienoainesmoreenia. Suon pohjois ja itäpuolella on karkeaa ja hienoa hietaa. Umpeenkasvava Petronlampi (108,3 m mpy) sijaitsee suon itäisen altaan pohjoisosassa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin lounaaseen sekä suon keskellä olevaan Petronlampeen (kuva 53). Suon länsi- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Kivipuroon ja Syvärin Petronlahteen (95,5 m mpy). Kaakkoisosan vedet laskevat ojia pitkin etelään ja mutkan kautta myös Syväriin. Petronsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) sekä lähemmin Syvärin lähialueeseen (4.631). Suon pinta-ala on 62 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 32 ha, yli 1,5 m:n aluetta 21 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 15 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,7 m ja suon keskisyvyys on 1,2 m (taulukko 34). Tutkimuspistetiheys on 4,8/10 ha. Petronsuon suotyypeistä on turvekankaalla 64 %, rämeellä 21 %, turvepellolla 7 %, avosuolla 7 % ja korvessa 1 %. Puolukkaturvekangas (kuva 54) on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon itä- ja kaakkoisosassa. Suon etelä ja kaakkoisosassa on mustikkaturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa (kuva 55) on sekä itäisen että läntisen altaan keskiosassa. Läntisen altaan itä ja luoteisosassa on turvepohjaista peltoa ja kytöheittoa (kuva 56). Kuva 53. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Petronsuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 34. Petronsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 62 0,0 0,1 1,1 1,2 0,02 0,09 0,70 0,81 Yli 1,0 m 32 0,1 0,2 1,8 2,1 0,02 0,05 0,58 0,65 Yli 1,5 m 21 0,0 0,2 2,3 2,5 0,01 0,04 0,48 0,53 Yli 2,0 m 15 0,0 0,2 2,6 2,8 0,01 0,03 0,38 0,42 82

84 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 54. Puolukkaturvekangasta ja umpeenkasvava oja Petronsuon itäisen altaan pohjoisessa keskiosassa. Kuva:, GTK Kuva 55. Varsinaisen sararämeen muuttumaa Petronsuon läntisen altaan eteläisessä keskiosassa. Seisovaa vettä on suo-ojassa elokuun puolivälissä. Kuva:, GTK

85 Suon läntisen altaan luoteisosan mesotrofisella rimpinevan muuttumalla kasvaa runsaasti pyöreälehtistä kihokkia (kuva 57). Petronlammen rantavedessä kasvaa mm. ratamosarpiota (kuva 58). Petronsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja Kuva 56. Petronsuon läntisen altaan eteläisessä keskiosassa on vanhaa kytöheittoa, missä ojavarsien kuuset ja männyt ovat kasvaneet jo suuriksi. Kuva:, GTK Kuva 57. Pyöreälehtistä kihokkia (Drosera rotundifolia) Petronsuon mesotrofisen rimpinevan muuttumalla. Kuva:, GTK

86 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 58. Ratamosarpio (Alisma plantago-aquatica) kasvaa Petronlammen eteläisessä rantavedessä. Kuva:, GTK sen vesitalous on muuttunut. Turvekangas-alueilla kasvillisuuden muutos on edennyt pitkälle. Rämemuuttumilla kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Turve on saravaltaista (71 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 21 % ja ruskosammalvaltaisen 8 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on huomattavan suuri. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 49 %, sararahkaturve (CS) 8 % ja korteruskosammalsaraturve (EQBC) 7 %. Varputurpeen (N) osuus on 8 %, tupasvillaturpeen (ER) 7 % ja puuturpeen (L) 5 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja tumman turpeen 5,5. Petronlammen läheisyydessä suon pohjalla, turpeen alla on noin 1,8 metrin vahvuudelta järvimutaa ja tämän alla vielä detritusliejua sekä mineraalimaana savea. Muualla suon pohja on pääasiassa hiesua ja moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on normaali (4,8 %) (vaihteluväli 2,9 11,6 %). Rikkipitoisuus on lievästi koholla, keskimäärin 0,26 % (vaihteluväli 0,16 0,37 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (97 kg/m 3 ) on keskimääräinen ja sen vaihteluväli on kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg (vaihteluväli 18,5 21,8 MJ/kg). Petronsuon alkuaineista ravinnealkuaineiden pitoisuudet ovat alhaiset tai normaalit. Välikerroksen ( cm) pitoisuudet ovat lähes kauttaaltaan korkeammat kuin pinta- tai pohjakerroksen pitoisuudet. Varsinkin bariumin (Ba) pitoisuus 266 mg/kg, kuparin (Cu) pitoisuus 86,3 mg/kg ja nikkelin (Ni) pitoisuus 19,6 mg/kg ovat selvästi korkeammat kuin lähialueen vastaavat pitoisuudet (taulukko 35) (Luukkanen 20111, 2012 ja 2014). Petronsuolla on kolmessa altaassa 15 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,30 milj. suo-m 3. Petronlammen lähiympäristö on rajattu pois tuotantokelpoisesta alueesta. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.40 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 85

87 Taulukko 35. Petronsuon pinta- väli ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/kg (Fe pitoisuudet %:na). Näytepiste B400 VSRmu Syvyys 0-30 cm cm cm Turvelaji CS SC EQB Maatuneisuus Vesipitoisuus % S % Tuhkapitoisuus % Lämpöarvo MJ/kg C % N % Al mg/kg As mg/kg B mg/kg Ba mg/kg Be mg/kg Ca mg/kg Cd mg/kg Co mg/kg Cr mg/kg Cu mg/kg Fe % K mg/kg Mg mg/kg Mn mg/kg Mo mg/kg alle 1 alle 1 alle 1 Na mg/kg Ni mg/kg P mg/kg Pb mg/kg 13.7 alle 5 alle 5 S mg/kg Sb mg/kg alle 15 alle 15 alle 15 Sc mg/kg Sr mg/kg Ti mg/kg V mg/kg Zn mg/kg

88 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Teerisuo Teerisuo (x = 7022,8, y = 5636,2) sijaitsee 17 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen, Rautavaaran rajalla. Suon ympäristö on pääasiassa moreenia ja länsilaidalla kalliomaata. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin kaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin sekä kaakkoon Venepuroon että lounaaseen Mutapuroon (kuva 59). Mutapuro yhtyy etelässä Venepuroon. Teerisuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Vuotjärven alueeseen (4.62) ja lähemmin Ylä- Siikajärven valuma-alueeseen (4.624). Suon pinta-ala on 21 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 9 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 6,0 m ja suon keskisyvyys 1,6 m (taulukko 36). Tutkimuspistetiheys on 1,3/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Kuva 59. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Teerisuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Teerisuon suotyypeistä on rämeellä 78 %, turvekankaalla 11 %, korvessa 6 % ja myös avosuolla 6 %. Suon ojittamaton keskiosa on lyhytkorsinevarämettä ja ombrotrofista lyhytkortista nevaa. Itäosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa ja luoteisosassa kanervarahkarämeen muuttumaa. Teerisuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suon keskiosa on ojittamaton. Muualla ojitus on kattavaa ja kasvillisuus sekä vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan. Suotyypit ovat kehittyneet valtaosin muuttumavaiheeseen. Turve on niukasti rahkavaltaista (51 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 39 %, tupasvillarahkaturve (ERS) 27 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 15 %. Tupasvillaturvetta (ER) on runsaasti (45 %). Puuturpeen (L) osuus (9 %) on vähäinen kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostu- Taulukko 36. Teerisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 21 0,4 0,1 1,1 1,6 0,09 0,03 0,24 0,36 Yli 1,0 m 14 0,6 0,2 1,4 2,2 0,09 0,03 0,20 0,32 Yli 1,5 m 11 0,7 0,2 1,5 2,4 0,08 0,02 0,17 0,27 Yli 2,0 m 9 0,8 0,2 1,5 2,5 0,07 0,02 0,13 0,22 87

89 man keskimaatuneisuus on alhainen (3,9) ja samoin myös tumman turpeenkin (4,8). Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 3,6 % (vaihteluväli 1,9 7,2 %). Turvenäytteen (0,3 0,5 m) rikkipitoisuus (S) on melko alhainen (0,15 %). Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 90,8 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg. Pintaturpeen (ErS-t, H 2 ) hiilipitoisuus (C) on 48,3 % ja typpipitoisuus (N) 1,25 %. Teerisuolla on 5 ha: n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista pintaturvetta noin suo-m 3. Tämä turve soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Lisäksi suolla on 11 ha:n alalla energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,18 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0, S0.20 ja N1.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 88

90 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Venepuronsuo Venepuronsuo (x = 7021,9, y = 5639,4) sijaitsee 17 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon pohjois ja itäpuolella on moreenimaastoa, etelässä kalliota ja lännessä karkearakeista maalajia. Venepuro virtaa suon halki (kuva 60). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti länteen. Vedet laskevat ojia pitkin suon halki idästä länteen virtaavaan Venepuroon ja sitä kautta edelleen etelään Nilakanjokeen. Venepuronsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Vuotjärven alueeseen (4.62) ja lähemmin Ylä-Siikajärven valuma-alueeseen (4.624). Suon pinta-ala on 14 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 4 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,2 m ja suon keskisyvyys on 1,4 m (taulukko 37). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Suotyypeistä on turvekankaalla 77 %, korvessa 15 % ja rämeellä 8 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja pohjoisosassa. Suon eteläosassa on varsinaista korpea ja tupasvillarämeen muuttumaa. Venepuronsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suo on pääosin ojitettu. Ojittamatta ovat suon eteläosa ja osia reuna-alueista. Venepuron ympäristö on ojitettu. Turve on saravaltaista (61 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 38 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 42 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 12 % ja tupasvillasararahkaturve (ERCS) 10 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (25 %). Tupasvillaturpeen (ER) osuus kokonaisturpeen määrästä on 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,7. Suon pohja on hietaa, hiekkaa ja hiekkamoreenia. Venepuronsuon pintaturpeesta (ERCS-t, H 3 ) on otettu laboratorionäyte. Sen tuhkapitoisuus on 2,4 % ja vesipitoisuus 92,5 %. Venepuronsuolla on 6 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,11 milj. suo-m 3. Kuva 60. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Venepuronsuolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 37. Venepuronsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 14 0,1 0,2 1,1 1,4 0,02 0,03 0,15 0,20 Yli 1,0 m 8 0,2 0,3 1,5 2,0 0,01 0,02 0,12 0,15 Yli 1,5 m 6 0,2 0,3 1,7 2,2 0,01 0,02 0,10 0,13 Yli 2,0 m 4 0,2 0,3 1,9 2,4 0,01 0,01 0,07 0,09 89

91 50. Kuikkasuo Kuikkasuo (x = 7024,6, y = 5512,9) sijaitsee 17 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristössä on moreenia, hiesua ja savea. Suon läntisessä keskiosassa on lähes umpeenkasvanut ja alle hehtaarin kokoinen Kuikkalampi (kuva 61). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin etelälounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin pääasiassa suon keskellä olevan Kuikkalammen kautta etelään Syväriin. Luoteisosan vedet laskevat luoteeseen Säyneenpuroon ja sitä kautta Syväriin. Kuikkasuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63). Suon pohjois ja keskiosa kuuluvat lähemmin Säyneenpuron valumaalueeseen (4.636) ja suon eteläosa Syvärin lähialueeseen (4.631). Suon pinta-ala on 22 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 5 ha. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,8 m ja suon keskisyvyys on 1,1 m (taulukko 38). Tutkimuspistetiheys on 1,8/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Suotyypeistä turvekankaalla on 81 % ja rämeellä 19 %. Valtaosa suosta on puolukkaturvekangasta. Kuikkalammen ympäristössä on tupasvillarämeen muuttumaa ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Kuikkasuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Ojitus kattaa lähes koko suon. Paikoitellen reunaojitusta ei ole. Vesitalous on muuttunut kauttaaltaan ja kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Turve on saravaltaista (77 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 34 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 23 % ja korterahkasaraturve (EQSC) 20 %. Puuturpeen (L) kokonaismäärä on 23 %, varputurpeen (N) 13 % ja tupasvillaturpeen (ER) 9 % turpeen kokonaismäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus (H 3,6 ) on alhainen. Samoin on laita tumman turpeenkin (H 3,9 ). Suon pohja on pääosin savea ja hiesua. Reuna-alueilla on moreenia. Kuikkasuon pintaturpeen (NS-t, H 2 ) hiilipitoisuus (C) on 48,7 % ja typpipitoisuus (N) 1,20 %. Kuikkasuo on niin pienialainen, ettei se sovellu turvetuotantoon. Kuva 61. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Kuikkasuolla. Valuma alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 38. Kuikkasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 22 0,1 0,1 0,9 1,1 0,02 0,02 0,19 0,23 Yli 1,0 m 14 0,1 0,2 1,1 1,4 0,02 0,02 0,15 0,19 Yli 1,5 m 5 0,3 0,1 1,2 1,6 0,02 0,01 0,07 0,10 90

92 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Niittypuro Niittypuro (x = 7017,3, y = 5692,0) sijaitsee 17 km linnuntietä Nilsiän keskustasta koilliseen. Suon ympäristössä on hiekkamoreenia, savea ja hienoa hietaa. Hyvölänpuro virtaa suon länsipuolitse Puntinjokeen. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin lounaaseen. Suovedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Puntinjokeen, mitä pitkin edelleen lounaaseen Ala- Siikajärveen (96 m mpy) (kuva 62). Niittypuro kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Vuotjärven alueeseen (4.62) ja lähemmin Ala- Siikajärven alueeseen (4.622). Suon pinta-ala on 62 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 38 ha, yli 1,5 m:n aluetta 31 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 18 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,6 m ja suon keskisyvyys on 1,5 m (taulukko 39). Tutkimuspistetiheys on 3,7/10 ha. Suotyypeistä on valtaosa (85 %) turvekankaalla. Rämeellä on 10 %, turvepellolla 3 % ja korvessa 2 % suotyyppihavainnoista. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskija kaakkoisosassa (kuva 63). Suon pohjoisosassa on ruohoturvekangasta ja mustikkaturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on keskisen suon eteläosassa. Niittypuro kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja kasvillisuusmuutokset ovat selviä. Turve on pääosin (91 %) saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 7 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 33 %, puupitoinen rahkasaraturve Kuva 62. Tutkimuspisteiden ja syvyyspisteiden sijainnit Niittypurolla. Valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 39. Niittypuron eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 62 0,1 0,0 1,4 1,5 0,04 0,02 0,87 0,93 Yli 1,0 m 38 0,1 0,0 1,9 2,0 0,04 0,02 0,72 0,78 Yli 1,5 m 31 0,1 0,0 2,1 2,2 0,04 0,01 0,64 0,69 Yli 2,0 m 18 0,1 0,0 2,6 2,7 0,03 0,00 0,45 0,48 91

93 Kuva 63. Puolukkaturvekangasta Niittypuron eteläisessä keskiosassa. Kuva GTK (LSC) 12 % ja korterahkasaraturve (EQSC) 11 %. Puuturpeen (L) osuus on 16 % ja varputurpeen (N) 15 %. Tupasvillaturvetta (ER) ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja tumman turpeen 4,7. Suon pohja on pääosin hiesua. Paikoitellen on myös savea, hietaa ja reunoilla moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta ja pallosararämeen muuttumalta. Puolukkaturvekankaalla turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,2 % (vaihteluväli 3,0 11,5 %) ja pallosararämeen muuttumalla keskimäärin 2,3 % (vaihteluväli 1,9 3,1 %). Rikkipitoisuus on puolukkaturvekankaalla keskimäärin 0,28 % (vaihteluväli 0,21 0,35 %) ja pallosararämeen muuttumalla keskimäärin 0,15 % (vaihteluväli 0,11 0,21 %). Turpeen vesipitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 87,7 % (vaihteluväli 80,5 93,3 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on pallosararämeen muuttumalla normaali, keskimäärin 101 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali, keskimäärin 20,8 MJ/kg (vaihteluväli 19,1 22,1 MJ/kg). Pintaturpeen alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja. Pohjaturpeen raskasmetalleista kuparin (Cu) pitoisuus 102 mg/kg, mangaanin (Mn) pitoisuus 847 mg/kg ja titaanin (Ti) pitoisuus 332 mg/kg ovat selvästi alueen vastaavia pitoisuuksia korkeammat (taulukko 40) (Luukkanen 2012, 2013 ja 2014a). Niittypurolla on 33 ha: n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,59 milj. suo-m 3. Suon poikki kulkeva sähkölinja saattaa hankaloittaa mahdollista tuotantoa. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0+, S0.35 ja N2.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). 92

94 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Taulukko 40. Niittypuron pinta- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/kg (Fe- pitoisuudet %: na). Näytepiste A A500 PSRmu ptk Syvyys 0-30 cm cm cm Turvelaji S MNEQBC LSC Maatuneisuus Vesipitoisuus % S % Tuhkapitoisuus % C % N % Al mg/kg As mg/kg alle 5 alle B mg/kg alle 5 alle 5 alle 5 Ba mg/kg Be mg/kg alle Ca mg/kg Cd mg/kg 0.7 alle Co mg/kg alle Cr mg/kg Cu mg/kg Fe % K mg/kg 492 alle Mg mg/kg Mn mg/kg Mo mg/kg alle Na mg/kg alle 50 alle Ni mg/kg P mg/kg Pb mg/kg 13.8 alle 5 alle 5 S mg/kg Sc mg/kg Sr mg/kg Ti mg/kg V mg/kg Zn mg/kg

95 TULOSTEN TARKASTELUA Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkittujen soiden energiaturpeeksi soveltuvassa osassa on kuiva-ainetta keskimäärin 100 kg/suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen tuhka- pitoisuus on keskimäärin 3,4 % eli noin 3,4 kg/ suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,24 % kuivapainosta. Rikkipitoisuudet ilmoitetaan turpeen laatu- Taulukko 41. Turvetuotantoon soveltuva suoala, ympäristöturpeen ja energiaturpeen määrät sekä energiasisältö. Suon nimi Tuotantokelpoinen ala (ha) Ympäristö turve Energia turve Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Ympäristö turve Energia turve Tuotantokelpoisen turpeen energiasisältö Kuiva turve milj. milj. MWh GJ 50 % kosteudessa. milj. milj. MWh GJ Huomautuksia 12. Kettusuo Lähtevänpuronsuo Aukeasuo Isosuo Kokkosuo lammen rannalla 18. Sohvinkolonsuo Volusuo ojittamatonta aluetta 20. Likolamminsuo kaksi allasta 21. Honkasuo Honkalammen ympäristö 22. Karpalosuo Pohjukkalehto Teerisuo Karppila Uudispiha liejunsekaista hiesua pohjalla 30. Pursiaissuo kolme allasta 32. Ruohosuo kolme allasta 33. Paavonraivionsuo Parvialansalonsuo Pieni Pajusensuo Pyöreäsuo Töyrisuo Petronsuo kolme allasta 48. Teerisuo Venepuronsuo Niittypuro sähkölinja poikki suon Yhteensä

96 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. luokkina. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on energiaturpeeksi soveltuvassa kerroksessa keskimäärin 21,3 MJ/kg. Turvetuotantoon soveltuvat suot on lueteltu taulukossa 41. Taulukkoon on sisällytetty sekä heikosti maatunut rahkavaltainen turve että energiaturpeeksi soveltuva turve. Energiaturvetuotantoon soveltuu 25 suota. Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 415 ha, mikä on noin 27 % tutkitusta suoalasta. Suurimmat tuotantoon soveltuvat suot ovat Isosuo (16.), Niittypuro (51.) ja Parvialansalonsuo (36.). Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen määrä on tutkituilla soilla yhteensä noin 7,86 milj. suo-m 3, eli keskimäärin noin suo-m 3 / ha. Kuivan turpeen energiasisältö on noin 16,2 milj. GJ eli noin 4,5 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) vastaavat luvut ovat noin 14,3 milj. GJ eli noin 4,0 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa olevan suokuution energiasisältö on keskimäärin 0,51 MWh. Seitsemällä suolla on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Tuotantoon soveltuva ala on 52 hehtaaria, ja lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta siinä on noin 0,43 milj. suo-m 3 (taulukko 41). Soidensuojelu NATURA ohjelmaan kuuluvia soita ovat Iso-Pajunen (35.) ja Sirppisuo (45.). Karkusuolla (44.) ja Reposärkänsuolla (43.) on sekä soidensuojelullisia että paikallisia luontoarvoja. 95

97 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 462, 2015 YHTEENVETO NILSIÄN SOISTA Suot ja soistuminen Nilsiän maapinta-alasta on noin 5 % soiden peitossa (Lappalainen et al.1980). Nilsiän soita on tutkittu aikaisemmin vuosina 1974, 1984 ja 1985 (Luukkanen 1989). Tämän raportin suot (40 kpl), yhteispinta-alaltaan 1541 ha on tutkittu vuosina 1993, 2007 ja Näiden tutkimusten jälkeen Nilsiän suoalasta on tutkittu 79 %. Nilsiässä tutkitut suot (51 kpl) kuuluvat pääosin Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) (48 kpl). Vain kolme suota kuuluu Iisalmen reitin valuma- alueeseen (4.5). Nilsiän reitin runsassoisimmat alueet ovat Keyritynjoen valuma-alue (4.67) 16 suota, Juurusveden alue (4.61) 13 suota ja Syvärin alue (4.63) 12 suota. Keyritynjoen alaosan alue (4.671) ja Ventojoen valuma-alue (4.614) ovat näistä lähialueista suorikkaimpia. Molempiin kuuluu 12 suota. Iisalmen reitin (4.5) suot (3 kpl) kuuluvat Naarvanjoen valuma-alueeseen (4.59) ja siinä Pyöreisen alueeseen (4.593) (Ekholm 1993) (kuva 64) Keyritty Nurmesjärvi Syväri NILSIÄ 5 11 Vuotjärvi Iso-Karkeinen 22 JUANKOSKI Suuri-Pieksä SIILINJÄRVI Iso-Jälä Juurusvesi Muuruvesi Tutkittu suo, osa 1 Tutkittu suo, osa 2 Vaajasalo 3242 Nilsiä Säyneensalo Kuva 64. Kaikki Nilsiässä tutkitut suot. 96 Natura- ja suojelualueet Tuusjärvi 10 km Suotiedot GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Suojelu- ja valuma-alueet SYKE

98 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Ylä-Savon maaperä ja maaston muodot ovat peräisin jääkaudelta. Noin puolet maa-alasta on moreenikerrostumien peitossa. Suurin osa moreenista on ohutta, alle 5 metrin paksuista pohjamoreenia. Savikerrostumia on viidennes maa-alasta (Kukkonen & Sahala 1982). Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjäätikkö suli alueelta noin vuotta sitten. Alue peittyi aluksi kokonaan Itämeren muinaisen vaiheen, Yoldiameren alle. Muinaisen Yoldiarannan korkeus on nyt noin 180 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui, ja vähitellen koko alue vapautui vedestä. Korkeimmat mäet paljastuivat saariksi (Saarnisto & Saarinen 2001). Soistuminen on alkanut alueella noin vuotta sitten. Voimakkaammin turvetta alkoi muodostua noin 8000 vuotta sitten rahkasammalten (Sphagnum) yleistyttyä (Mäkilä et al. 2013). Alueen yleisimmät soistumistavat ovat metsämaan soistuminen ja vesistön umpeenkasvu. Soistumisen katsotaan olleen metsämaan soistumista silloin, kun suon pohjalla on runsaasti puupitoista turvetta. Vesistön umpeenkasvu voi olla joko pinnanmyötäistä tai pohjanmyötäistä. Vesistön umpeenkasvussa soiden pohjalle, turvekerroksen ja mineraalimaan väliin syntyy vaihtelevanpaksuisia lieju- tai järvimutakerrostumia. Nilsiän soiden tutkimuspisteistä on moreenipohjaisia 40 %, hiekka- ja hietapohjaisia 39 % sekä hienoainespohjaisia (savi ja hiesu) 21 %. Turpeenalaista liejua tai järvimutaa on 38 suon pohjalla. Pinta-alaltaan suurimmat suot ovat (1.) Eitikansuo 182 ha, (6.) Konttimäenalussuo 180 ha ja (9.) Rahkasuo 151 ha. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan sitä kokonaisuutta, jonka yhtenäisen suon puitteissa sen eri suotyypit luonteenomaisine kasviyhdyskuntineen muodostavat. Samanlaisten ilmasto-olojen sekä samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena kasviyhdyskunnat kehittyvät kasvillisuudeltaan ja rakenteeltaan siinä määrin samankaltaisiksi, että ne voidaan lukea samaan suoyhdistymätyyppiin. Pääyhdistymätyyppejä ovat keidassuot ja aapasuot (Kalliola 1973). Nilsiän suot sijaitsevat Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeitaiden sekä Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeellä (Ruuhijärvi 1960 ja Eurola 1962). Kunnan pohjoisosan suot sijaitsevat Pohjanmaan aapasoiden alueella. Suoyhdistymätyypit kehittyvät kuitenkin paikallisten olosuhteiden määrääminä ja niiden vaihettuminen tapahtuu asteittain. Tutkituista suotyypeistä oli turvekankaita 44 %, rämeitä 39 %, korpia 8 %, turvepeltoja 2 % ja avosoita 7 % (pinta-alalla painotettuna). Turvekankaiden osuus on jäänyt selvästi lähialueiden kuntien turvekankaiden osuutta pienemmäksi. Tämä selittyy luvun soiden osuudella, missä turvekankaiden osuus oli vain 9 % ja rämeiden 64 %. Jälkimmäisen raportin tuloksissa turvekankaiden osuus oli 53 % ja rämeiden 32 %. Pienialaisten puronvarsisoiden runsaudesta johtuen korpityypin soiden osuus on suurempi kuin GTK: n koko maassa tutkimissa (keskimäärin 6 %) soissa (Virtanen et al. 2003). Turvekerrostumat Nilsiässä tutkittujen soiden keskisyvyys (1,4 m) on hieman suurempi kuin entisen Kuopion läänin soiden keskisyvyys (1,3 m) (Lappalainen ja Toivonen 1985). Keskisyvyys on kaksi metriä tai enemmän 8 suossa. Syvin tutkittu suo on Sirppisuo (no: 45) (keskisyvyys 2,7 m). Koko tutkittu pinta-ala on 2845 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 1557 ha (55 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 metrin aluetta 1138 ha (40 %) ja yli kahden metrin aluetta 789 ha (28 %). Tutkittujen soiden turpeista on saravaltaista 55 % ja rahkavaltaista 42 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on 3 %. Rahkan ja saran seuralaisena turpeessa on mm. tupasvillaa sekä puun ja varpujen jäännöksiä. Tupasvillaa ja suoleväkköä sisältävät happamet rahkaturpeet ovat suon pintakerroksessa, kun taas ravinteikkaammat ja lähempänä neutraalia ph- astetta olevat, kortetta ja 97

99 raatetta sisältävät saraturpeet löytyvät useimmiten suon keski- ja pohjakerroksista. Kortetta ja järviruokoa sisältävät ruskosammalvaltaiset turpeet muodostavat siellä täällä suon pohjakerroksen. Tutkittujen soiden energiaturpeeksi soveltuvassa osassa on kuiva-ainetta keskimäärin 99 kg/suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 % eli noin 3,3 kg/suo-m 3. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on energiaturpeeksi soveltuvassa kerroksessa keskimäärin 21,4 MJ/kg. Polttoturpeen laatuohjeen (liite 3) mukaan turpeen rikkipitoisuuden todellinen arvo on ilmoitettava, mikäli turve on S0.50+ luokkaa eli rikkipitoisuus on yli 0,50 %. Tutkittujen soiden turvemäärä on noin 41,5 milj. suo-m 3. Tästä yli 1,5 metriä syvällä alueella turvetta on 29,4 milj. suo-m 3 (noin 71 % koko turvemäärästä) ja yli kaksi metriä syvällä alueella noin 23,5 milj. suo-m 3 eli noin 57 % koko tutkitusta turvemäärästä. Turpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia Nilsiän soiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 99 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg. Nilsiän turvenäytteistä on määritetty useita eri alkuaineita. Monialkuainemääritys on tehty ICP- AES- tekniikalla. Pintaturpeiden rikkipitoisuus (S) on keskimäärin 1529 mg/kg (ppm) ja maksimissaan 3000 mg/kg. Pohjaturpeiden vastaava keskipitoisuus on 3863 mg/kg ja maksimipitoisuus mg/kg. Hiili ja typpimääritykset on tehty hiili- ja typpianalysaattorilla. Pintaturpeiden typpipitoisuus (N) on keskimäärin 1,41 % ja maksimissaan 2,37 %. Turpeen ravinteisuus, samoin kuin typpipitoisuuskin, kasvavat yleensä syvemmälle turpeeseen mentäessä. Pohjaturpeiden typpipitoisuus on keskimäärin 1,77 % ja maksimissaan 2,67 %. Hiilipitoisuus on pintaturpeessa keskimäärin 48,9 % ja pohjaturpeessa vastaavasti 52,0 %. Pintaturpeiden ravinteisuutta kuvastava kalsiumpitoisuus (Ca) vaihtelee huomattavasti eri turvelajeilla. Keskimääräinen Ca - pitoisuus on pintaturpeilla 2724 mg/kg ja pohjaturpeilla 6447 mg/kg. Pohjaturpeilla Ca pitoisuuden vaihteluväli mg/kg on huomattavan suuri. Samoin turpeen ravinteisuutta kuvastava magnesiumpitoisuus (Mg) vaihtelee, mutta vähemmän kuin kalsiumilla. Pintaturpeen Mg - pitoisuus on keskimäärin 597 mg/kg ja pohjaturpeella lähes kaksinkertainen (1064 mg/kg). Pinta ja pohjaturpeiden fosforipitoisuus (P) on lähes samansuuruinen, pintaturpeessa keskimäärin 621 mg/kg ja pohjaturpeessa 611 mg/kg. Pintaturpeen kaliumpitoisuus (K) on keskimäärin (604 mg/kg) lähes nelinkertainen pohjaturpeen pitoisuuteen verrattuna (taulukko 42). Alkuaineet siirtyvät vesiliukoisina ioneina kasveihin. Turvenäytteiden raskasmetalleista lyijypitoisuudet (Pb) ovat yleensä maksimissaan suon pintakerroksessa (Virtanen ja Herranen 1986). Nilsiän pintaturpeiden lyijypitoisuus on keskimäärin 17,9 mg/kg ja maksimissaan 35,0 mg/kg. Pintaturpeiden lyijypitoisuus on noin 10 kertainen verrattuna pohjaturpeiden vastaavaan pitoisuuteen. Pohjaturpeiden lyijypitoisuus on keskimäärin vain 1,7 mg/kg. Turpeen sinkkipitoisuus (Zn) on myös yleensä maksimissaan pintanäytteessä. Pintaturpeiden sinkkipitoisuus on keskimäärin 26,0 mg/kg ja maksimissaan 49,1 mg/kg. Pohjaturpeiden sinkkipitoisuus on keskimäärin 7,3 mg/kg (taulukko 42). Kadmium on metallinen alkuaine, jota kerääntyy haitallisissa määrin eläviin olioihin. Nilsiän turpeiden kadmiumpitoisuus (Cd) on alhainen ja vaihteluväli pieni. Pintaturpeilla sen pitoisuus on keskimäärin 0,3 mg/kg ja pohjaturpeissa keskimäärin 0,2 mg/kg. Kuparin pitoisuus pohjaturpeessa on noin 8 kertainen pintaturpeeseen verrattuna. Pintaturpeen kuparipitoisuus on keskimäärin 5,2 mg/kg ja pohjaturpeessa keskimäärin 40,6 mg/kg. Pohjaturpeen korkein kuparipitoisuus (147 mg/kg) on Kilpasuon (n:27) keskinkertaisesti maatuneessa SC- turpeessa. Pohjaturpeiden Cu pitoisuuden vaihteluväli (2,8 147 mg/kg) on suuri. Turpeiden rautapitoisuudet (Fe) ovat alhaisia tai normaaleja. Pintaturpeessa Fe- pitoisuus on keskimäärin 1443 mg/kg ja pohjaturpeessa 7414 mg/kg. Pohjaturpeessa vaihteluväli mg/kg on suuri. Mangaanin (Mn) pitoisuus pohjaturpeessa on noin kaksinkertainen verrattuna pintaturpeeseen. Pintaturpeen mangaanipitoisuus on keskimäärin 66,6 mg/kg ja vastaavasti pohjaturpeen 98

100 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Taulukko 42. Nilsiän soiden pinta- ja pohjaturpeiden alkuainepitoisuuksia (mg/kg). PINTATURVE POHJATURVE k.a min max k.a. min max (mg/kg) (mg/kg) Fosfori P Hiili C Kadmium Cd Kalium K Kalsium Ca Kupari Cu Lyijy Pb Magnesium Mg Mangaani Mn Natrium Na Nikkeli Ni Rauta Fe Rikki S Sinkki Zn Strontium Sr Typpi N Vanadiini V keskimäärin 133 mg/kg. Vanadiini (V) on myös metallinen alkuaine ja samalla ravinne, vaikkakin jotkin sen yhdisteet ovat myrkyllisiä (Koljonen 1992). Pohjaturpeen vanadiinipitoisuus on noin viisinkertainen verrattuna pintaturpeen pitoisuuteen. Pintaturpeen pitoisuus on keskimäärin 2,9 mg/kg ja pohjaturpeen 16,5 mg/kg (taulukko 42). Fosfori (P) on epämetallinen alkuaine, jolla on tärkeä tehtävä kasvien energia-aineenvaihdunnassa, eikä mikään muu aine pysty sitä korvaamaan (Laiho et al.1999). Nilsiän pinta- ja pohjaturpeiden fosforipitoisuudet ovat lähes yhtä suuret, pintaturpeessa keskimäärin 621 mg/kg ja pohjaturpeessa 611 mg/kg (taulukko 42). Korkein fosforipitoisuus on Isosuon (16.) pohjaturpeessa (BC-t, H 6 ), missä myös Ca ja Mg pitoisuudet ovat korkeita. Strontium (Sr) on maa-alkalimetalli, jota esiintyy Nilsiän pintaturpeissa keskimäärin 30,9 mg/ kg ja pohjaturpeissa 32,7 mg/kg. Karpalosuon (22.) puolukkaturvekankaalla olevan pintaturpeen strontiumpitoisuus 172 mg/kg on huomattavan korkea. Yleisesti ottaen Nilsiän soiden metallipitoisuudet eivät poikkea muualla Suomessa todetuista pitoisuuksista. Suomessa ei ole raskasmetallien pitoisuusrajaa energiaturpeelle. Kasvualustana käytetylle kasvuturpeelle on määritelty seuraavat enimmäispitoisuudet: Kadmium (Cd) 0,5 mg/l, Arseeni (As) 10 mg/l, Nikkeli (Ni) 60 mg/l, Lyijy (Pb) 60 mg/l, Kupari (Cu) 100 mg/l ja Sinkki (Zn) 150 mg/l (Turveteollisuusliitto ry 2000). Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Nilsiän kaikista tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuu 34 suota. Tuotantokelpoista pinta-alaa näissä soissa on 857 ha, mikä on noin 30 % tutkitusta suoalasta. Suurimmat tuotantoon soveltuvat suot ovat Konttimäenalussuo (6.) 90 ha, Vilponsuo (7.) 76 ha ja Rahkasuo (9.) 71 ha. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen määrä on tutkituilla soilla yhteensä noin 18,4 milj. suo-m 3 99

101 (noin 44 % tutkitusta turvemäärästä), eli keskimäärin noin suo-m 3 / ha. Kuivan turpeen energiasisältö on noin 34,5 milj. GJ eli noin 9,6 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) vastaavat luvut ovat noin 30,5 milj. GJ eli noin 8,5 milj. MWh. Jyrsinturpeen käyttökosteudessa olevan suokuution energiasisältö on keskimäärin 0,46 MWh. Heikosti maatunutta rahkavaltaista tuotantokelpoista turvetta on 10 suon pintakerroksessa. Tämä turve soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi. Tuotantoon soveltuva ala on yhteensä noin 70 hehtaaria, ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta siinä on noin 0,57 milj. suo-m 3. Turvetuotannossa on ainoastaan ensimmäisessä Nilsiän raportissa tutkittuja soita, kuten; Kaijanpäänsuo, Konttimäenalussuo, Vilponsuo, Latosuo ja Rahkasuo. Näiltä soilta tuotettu energiaturve menee pääosin Kuopion Energialaitokselle Kuopioon, Lapinlahden Kuivamaito Oy:lle ja Savon Voimalle Iisalmeen sekä Savon Sellu Oy:lle Kuopioon. Soidensuojelu Neljä Nilsiän suota (Eitikansuo, Ristikkosuo, Iso- Pajunen ja Sirppisuo) kuuluu soidensuojeluohjelmaan tai NATURA:aan. Kahdella suolla (Reposärkänsuo ja Karkusuo) on sekä soidensuojelullista että paikallista luontoarvoa. KIITOKSET Vuosina 1974, 1984, 1985 ja 2007 sekä 2008 Nilsiän soita ovat allekirjoittaneen lisäksi tutkineet geologi Jukka Leino, silloinen geologian ylioppilas Jouko Jylänki ja geologi Kaisa-Maria Remes sekä silloinen työnjohtaja Reijo Rantapelkonen ja tutkimusavustaja Kalle Husso. Työnjohtaja Reijo Rantapelkonen vastasi luvun suolinjoituksista yhdessä tutkimustyöntekijöiden Esa Marttilan, Paavo Lipon, Hannu Revon, Kari Savolaisen ja Seppo Karjalaisen kanssa. Turpeiden laboratorioanalyysit on tehty sekä GTK:n Geopalvelukeskuksen geolaboratoriossa Kuopiossa että Labtium Oy:n tiloissa Kuopiossa. Analyysien tekijöinä olivat laboratoriomestari Seija Parviainen sekä laborantit Arja Salpakari ja Anne Backman. Suokarttojen piirtämisestä ja kuvankäsittelystä ovat vastanneet tutkimusavustajat Ritva Jokisaari ja Riitta Turunen. Tutkija Onerva Valo on tarkastanut raportin. Myös kaikille muille tämän raportin eri työvaiheisiin osallistuneille tekijä esittää parhaimmat kiitoksensa. KIRJALLISUUTTA Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja A n: 126. Vesi- ja ympäristöhallitus. Painatuskeskus. Helsinki Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Eurola, S Uber die regionale Einteilung der sudfinnischen Moore. - Ann.Bot.Soc. `Vanamo` 33 (2), Flora Suomen suurkasvio I-II. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/ s. Kalliola, R Suomen kasvimaantiede. WSOY, Porvoo. 308 s. Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen ( ) taustaraportti: Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011: s. [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: trm2011_1_suostrategia.pdf/40955cea f0b e021f1, 18 liitettä [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: 100

102 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Koljonen, T. (toim.) Suomen geokemian atlas, Osa 2: Moreeni. Geologian tutkimuskeskus. Espoo Korpijaakko, M Uusi kaira turvenäytteiden ottoa varten. Suo 32 (1), 7 8. Kukkonen, E. & Sahala, L Geological map of Finland. Quaternary deposits. Sheet Iisalmi. Geological survey of Finland. Laiho, R., Sallantaus, T. & Laine, J The effect of forestry drainage on vertical distributions of major plants nutrients in peat soils. Plant and Soil 207, Lappalainen, E., Häikiö, J. & Heiskanen, P Kuopion läänin suoinventointi. Yhdistelmä pinta-alamittausten tuloksista. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,6/1980/26. Lappalainen, E., Sten, C.-G. & Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas n:o s. Lappalainen, E. & Toivonen, T Laskelmat Suomen turvevaroista. Yhteenveto vuosien turvetutkimuksista. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Luukkanen, A Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Luukkanen, A Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Luukkanen, A Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Luukkanen, A Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Luukkanen, A. 2014a. Iisalmen turpeiden kemiasta. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Luukkanen, A. 2014b. Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Mäkilä, M., Vartiainen, S., Grundström, A. & Böök, P Turvekerrostumien energiasisällön laskeminen venäläisellä kairalla otettujen turvenäytteiden vesi- ja tuhkapitoisuuden perusteella. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimus ja kehitys. Raportti P , Espoo Mäkilä, M., Säävuori,H., Kuznetsov, O.& Grundström, A Soiden ikä ja kehitys Suomessa. Abstract. Mire age and dynamics in Finland, Turvetutkimusraportti 443. Ruuhijärvi, R Uber die regionale Einteilung der nordfinnischen Moore. - Ann.Bot.Soc. `Vanamo` 31 (1), Saarnisto, M. & Saarinen, T Deglaciation chronology of the Scandinavian Ice Sheet from the Lake Onega Basin to the Salpausselkä End Moraines. Global and Planetary Change 31, Valtioneuvosto Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. 19 s. [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: suot-ja-turvemaat Virtanen, K. & Herranen, T Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s., 7 liitettä. Ympäristönsuojelulaki 527/ Ajantasainen lainsäädäntö. Valtion säädöstietopankki. [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: laki/alkup/2014/

103 LIITE 1 Keskipaksuus Turvemäärä milj. suo-m 3 Pinta-ala S1-3 S4 S5-10, Yht S1-3 S4 S5-10, Yht C1-10 C Kettusuo Pajussuo Lähtevänpuronsuo Aukeasuo Isosuo Kokkosuo Sohvinkolonsuo Volusuo Likolamminsuo Honkasuo Karpalosuo Pohjukkalehto Teerisuo Karppila Uudispiha Kilpasuo Multapuro Rummakko Pursiaissuo Nevalansuo Ruohosuo Paavonraivionsuo Koivupuronsuo Iso-Pajunen Parvialansalonsuo Pieni Pajusensuo Vasikkasuo Ahmosuo Heinäsuo Kettukankaansuo Pyöreäsuo Reposärkänsuo Karkusuo Sirppisuo Töyrisuo Petronsuo Teerisuo Venepuronsuo Kuikkasuo Niittypuro Yhteensä / Keskiarvo

104 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. LIITE 2 (1) 103

105 LIITE 2 (2) 104

106 Nilsiässä (Kuopiossa) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. LIITE 3 Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen ( ) taustaraportissa esitetty soiden luonnontilaisuusasteikko (Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011:1). Taulukossa aapasoista sanottu koskee myös varhaisvaiheessa olevia keidassoita sekä aapasoiden ja keidassoiden sekayhdistymiä. 105