Turvetutkimusraportti 396

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 396"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3 Teuvo Herranen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 396 Teuvo Herranen PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3 Espoo 2009

3 Herranen, Teuvo Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 3. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 396, 87 sivua, 38 kuvaa, 4 tauluk koa ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pyhännän turvevaroja vuosina , Tähän osaraporttiin on koottu Vuoksen vesistöalueen suot (33 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Raportti sisältää myös yhteenvedon kaikista kunnan alueella tutkituista soista. Nyt raportoitavissa soissa on ollut turvetta ennen turvetuotannon aloittamista yhteensä 92,6 milj. suo-m 3. Soiden keski syvyys on ollut 1,2 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus 0,4 m. Turpeen keski maatu neisuus on ollut 4,7. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on ollut ha (24 % tutkitusta alasta) ja turve määrä 57 % turpeen kokonaismäärästä (52,4 milj. suo-m 3 ). Turpeista on ollut 60 % rahka valtaisia, 39 % sara valtaisia ja 1 % ruskosammalvaltaisia; ja näistä tupasvillapitoisia 38 %, puuainespitoisia 9 % ja varpupitoisia 7 %. Soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- ja rahkasaraturvetta. Suoalasta on tutkimusaikaan ollut ojitettu 55 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat olleet isovarpuinen räme, tupasvillaräme, varsinainen saraneva ja -räme ja lyhytkortinen neva. Suotyypeistä 55 % on ollut rämeitä, 33 % nevoja, 4 %, korpia, 6 % turvekankaita sekä 2 % peltoja ja turvetuotantoalueita. Ojitusvaiheessa olevien suotyyppien osuus on ollut 22 % ja muuttumavaiheessa olevien 26 %. Turvenäytteiden keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,6 % kuiva painosta, vesi pitoisuus märkä painosta 91,5 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 91,2 kg/ suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,15 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keski määrin 21,5 MJ/kg. Tutkituista soista 21 soveltuu energiaturve tuotantoon. Niistä 8 suolla on kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa pintaturvetta. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on ha (noin 16 % tutkitusta alasta). Tuotantokelpoiset energiaturvevarat ovat 21,26 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n kosteu dessa 10,24 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 498 ha ja tuotanto kelpoinen turvemäärä 4,69 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Pyhäntä Teuvo Herranen Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: ISBN ISSN

4 Herranen, Teuvo Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 396. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 396, 87 pages, 38 figures, 4 tables and 5 appendices. The Geological Survey of Finland has studied peatlands and peat reserves of the municipality of Pyhäntä. The field studies took place in This 3-volume includes the 33 peatlands situated at the river Vuoksi drainage basin. The total peatland area studied is ha. The report includes also the summary of the whole municipality The studied peatlands contained a total of 92.6 million m 3 of peat in situ (before peat production). The mean depth of the mires has been 1.2 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer, which has averaged 0.4 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat has been 4.7. The area deeper than 1.5 m has covered ha and has contained 57 % of the total peat quantity (52.4 million m 3 ). Sixty per cent of the peat has been Sphagnum predominant, 39 % Carex predominant and 1 % Bryales predominant. The majority (55 %) of the peatlands is drained. The most common site types are dwarf-shrub pine bog, cottongrass pine bog, tall-sedge pine fen, transitional dwarf-shrub sedge bog and little straw fen. Fifty-five per cent of peatland types were pine bogs, 33 % fens, 4 % spruce mires, 6 % drained peatland forest types and 2 % agricultural peat soils and peat production areas. The average ash content of peat is 3.6 % of dry weight, the water content 91.5 % of wet weight, the dry bulk density 91.2 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.15 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.5 MJ/kg. Twenty-one of the investigated peatlands are suitable for fuel peat production; 5 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is ha, of which 498 ha is suitable for harvesting horticultural and environmental peat. The feasible amount of fuel peat is million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture is MWh. For horticultural and environmental uses, the feasible amount of peat is 4.69 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, Pyhäntä Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset Tulosten esitys SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT (OSA 3) Sammakkoneva Pilpanneva Kurkisuo Väliräme Ranisuo Teerisuo Karkusaarenneva Lautasaarenneva Tynnyrisuo Istuinkivenräme Konnunsuo Rikkaneva Jälsneva Lamminneva Ahmonsuo Havukkaneva Kivenneva Pilpansuo Pahanpuronräme Lehdonneva Lummeneva Pieni Mätässuo Nimettömänneva Iso Mätässuo Pajusuo Omenasaarenneva Harakkaneva Teerisuo Leppineva Teeripuronsuo Teerisuo Mölkänräme Maaselänsuo TULOSTEN TARKASTELUA Soistuminen ja turvekerrostumat Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Soidensuojelu... 71

6 YHTEENVETO KOKO KUNNAN SOISTA KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET... 75

7 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 JOHDANTO Pyhäntä sijaitsee Oulun läänin eteläosassa, kolmen maakunnan, Kainuun, Pohjois- Savon ja Pohjois-Pohjanmaan yhtymäkohdassa. Pyhännän turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kokonaisarviointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet, kuten soveltuvuus maa- ja metsätalouskäyttöön, soiden suojeluja virkistysarvoja unohtamatta. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pyhännän turvevaroja vuosina , 1988, ja Pyhännältä on aiemmin julkaistu vuosien 1975 ja 1976 turvetutkimustulokset GTK:n tutkimusr aportissa N:o 33 (Lappalainen et al. 1978). Vuosina tutkituilla soilla on tehty täydennystutkimuksia ja suot ovat mukana vuosien 2008 ja 2009 raporteissa uudelleen arvioituina. Tutkimukset julkaistaan kolmena raporttina. Aiemmin ovat ilmestyneet Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 (Toivonen & Herranen, 2008) ja Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 (Herranen, 2009) Tähän raporttiin on koottu Vuoksen vesistöalueen suot (33 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Raportin suot sijoittuvat kunnan etelä-, kaakkoisja itäosaan. Tutkittu kokonaissuoala Pyhännällä on ha. Pyhännän kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on ha (Virtanen et al. 2003), joten tutkittu suoala on noin 84 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo et al. 1998), eli kunnan maaalasta on soita 62 %. Pyhännältä n. 150 km:n säteellä on useita turvevoimaloita; Haapavedellä, Kajaanissa, Iisalmessa, Oulussa, Kokkolassa ja Kuopiossa. Ympäristössä on lisäksi muutamia energiaturvetta käyttäviä kunnallisia lämpölaitoksia. Tämän raportin soiden turvetutkimuksista ovat vastanneet erikoistutkija Kimmo Virtanen ja erikoistutkija Markku Mäkilä. Tutkimuksia ovat maastossa tehneet edellä mainittujen lisäksi geologi Matti Maunu, valtion geologi Eino Lappalainen, geologi Teuvo Herranen, fil.yo Vesa Turkia, fil.yo Jari Savolainen, fil.yo Olavi Savolainen ja työnjohtaja Reijo Rantapelkonen. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä Kokkolasta. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. Tietoja voi tilata myös sähköisinä tiedostoina. 7

8 Teuvo Herranen Kuva 1. Pyhännällä Vuoksen vesistöalueella tutkitut suot. 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.56 Koskenjoen valuma-alue 4.54 Salahminjärven valuma-alue Lahnajoen valuma-alue 102. Sammakkoneva (17195) Rikkajoen valuma-alue 103. Pilpanneva (17193) 104. Kurkisuo (17178) 105. Väliräme (17424) 106. Ranisuo (17173) 107. Teerisuo (17176) 108. Karkusaarenneva (17174) 109. Lautasaarenneva (17182) 110. Tynnyrisuo (17407) 111. Istuinkivenräme (17406) 112. Konnunsuo (04001) 113. Rikkaneva (17190) 114. Jälsneva (17191) 115. Lamminneva (04000) 116. Ahmonsuo (04004) 117. Havukkaneva (17324) 118. Kivenneva (17412) 119. Pilpansuo (17169) Luvejoen yläosan valuma-alue 121. Lehdonneva (17262) 122. Lummeneva (17269) 123. Pieni Mätässuo (17257) 124. Nimettömänneva (17264) 125. Iso Mätässuo (04005) 126. Pajusuo (17297) 127. Omenasaarenneva (17402) 128. Harakkaneva (17400) 129. Teerisuo (17427) Makkolanpuron valuma-alue 130. Leppineva (17404) 131. Teeripuronsuo (17334) 132. Teerisuo (17327) 133. Mölkänräme (17415) Rahajoen valuma-alue 134. Maaselänsuo (17429) 120. Pahanpuronräme (17164)

9 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keski maatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 9

10 Teuvo Herranen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset ovat liitteissä 2 ja 3. 10

11 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lap palainen et al. 1984). Tutkittavien soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineistosta tulostettuja gammakarttoja (Virtanen 1997). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein, ja ne on merkitty maastoon paaluin. Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus on kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Selkälinjan pliktaustietojen ja gammakarttojen perusteella ohutturpeisilla soilla on linjaverkostoa harvennettu. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjoista syvyyksiltään, pituudeltaan ja tutkimustiheydeltään edustavimmat on vaaittu, ja korkeudet on yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi kairauksissa havainnoitiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjan mineraalimaalajit. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvista soista määritettiin rahkavaltaisen pintaturvekerroksen rahkasammallaji (uudemmissa tutkimuksissa) kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Turpeet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus, Toivonen 1997). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla laboratorionäytteet (Korpijaakko 1981). Turvenäytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan pro sentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta 815±25 C:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. Osasta turvenäytteitä on analysoitu hiili-typpianalysaattorilla hiili- ja typpipitoisuus (menetelmä 820L) sekä ICP-AES tekniikalla (menetelmä 503P) alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita. 11

12 Teuvo Herranen Aineiston käsittely ja tulosteet Tutkimusaineistot on tallennettu atk:lle numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän - tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon pinnan sekä pohjan korkeus. Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kokkolan yksiköstä. 12

13 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: valtakunnallinen, PKtuotanto ja kotitarveturvetuotanto. Valtakunnallinen ja PK-turvetuotanto ovat laajamittaista jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Kotitarveturvetuotanto on pienialaista palaturvetuotantoa. Valtakunnallisilla tuottajilla on tuhansia hehtaareja turvetuotannossa. PKtuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuottaja saa pääasiallisen toimeentulonsa turvetuotannosta, ja turve markkinoidaan muualle esimerkiksi voimalaitoskäyttöön. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kun turvetta käytetään kauppatavarana, turpeen laatuominaisuuksien suhteen sopimuksissa noudatetaan soveltaen Energiateollisuus ry:n, Metsäteollisuus ry:n, Turveteollisuusliitto ry:n ja Suomen turvetuottajat ry:n hyväksymää Energiaturpeen laatuohjetta 2006 (Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille, Virtanen & Hirvasniemi 2007). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on liitteenä (liite 4) Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhka- ja rikkipitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin PK- tai valtakunnalliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. PK- ja valtakunnallisen tason turvetuotannon yksittäisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha:n suuruista aluetta, joka voi koostua useasta lähekkäin olevasta lohkosta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarveturvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Suopeltojen ongelmana on kuitenkin usein ohutturpeisuus ja turpeen huono laatu. Peltojen turpeessa on usein korkea tuhkapitoisuus ja epäedulliset tuhkan sulamisominaisuudet pellolle vietyjen maa-ainesten ja lannoitteiden johdosta. Energiaturpeen tuhkan muodonmuutoslämpötila on ilmoitettava käyttäjälle, jos lämpötila on alle 1100 C (Energiaturpeen laatuohje 2006) Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma valtakunnallista tai PK-turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Toisaalta metsäojitettujen soiden puustosta voidaan saada tarvepuuta ja myyntituloja tuotannon alkuvaiheessa. Suon muoto, suon pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvetuotantoaluetta suunniteltaessa on huomioitava, että sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/ km. Suon luontoarvot määräävät nykyisin yhä enemmän, voidaanko suo ottaa turvetuotantoon. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997b) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997a). Turvetuotantoon otettavat suot ovat yleensä metsäojitettuja soita. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää ympäristölupavirasto (Ranta 2007). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain (Ranta 2007) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti. Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). Arvioitaessa suon soveltuvuutta vaalean rahkaturpeen tuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitusta (liite 5). Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin 13

14 Teuvo Herranen karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Turpeen etuina ovat hyvä nesteen- ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Yhdyskuntien ja teollisuuden jätehuollossa turve soveltuu erilaisten orgaanisten jätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuuden jätteiden, kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa ja suodatinaineena sekä ilman että jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuksessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on, kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä, menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä, kuin aikaisemmin. Lasinalaisviljelyssä, kuten vihannesten ja kukkien kasvattamisessa, ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Nykyisin kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu Vaalean rahkaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H 1 3 ) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta vaalean rahkaturpeen osuus on vähintään 0,6 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha Ympäristöturve käsittää kaikki heikosti maatuneet (H 1 4 ) rahkavaltaiset turpeet. Toisinaan käytetään myös heikosti maatuneita (H 1-4 ) rahkavaltaisia turpeita energiaturpeen tuotantoon, mikäli etäisyys käyttökohteelle ei ole kovin pitkä. Turvekerrostuman heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä pintakerroksen paksuuden perusteella siten, että yli 0,5 m:n keskimääräinen paksuus riittää ympäristöturpeen tuotantoon, ja tätä ohuemmat kerrokset soveltuvat energiaturpeen tuotantoon alla olevaan pohjaturvekerrokseen sekoitettuna, joka tapahtuu kunnostustoimien yhteydessä tai palaturvetta tuottamalla. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,3 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsastuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais määrässä. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on vesistöihin ja suojelualueisiin jätetty 100 m leveä suojavyöhyke. Vesistöjen osalta kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään tarkemman tutkimuksen yhteydessä. Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1 10 ) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4 ) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha 14

15 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT 102. Sammakkoneva Sammakkoneva (kl , x = 7084,5, y = 3464,0) sijaitsee Akanmäen pohjoispuolella noin 45 km Pyhännän keskustasta etelälounaaseen (kuva 4). Se rajoittuu pääosin loivapiirteisiin hiekkakankaisiin. Suon luoteispuol ella on Sammakkolampi ja suon lounaispuolella Sammakkolehdossa vanhojen metsien suojelualue Sammakkolammen metsä. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Sammakkoneva on kokonaan ojitettu ja pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat suolta ojia myöten etelään Sammakkopuroon, josta edelleen Lahnaseen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.566, Lahn ajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 80 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on vain 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajina on hiekka (100 %). Sammakkonevan suotyypeistä on rämeellä 38 %, turvekankaalla 38 % ja korvessa 24 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen rämemuuttuma, lehtokorpi ja karhunsammalmuuttuma. Sammakkonevan turpeista on saravaltaisia 60 % ja rahkavaltaisia 40 %. Yleisin pääturvelaji on rahkasaraturve (SC) 69 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Näytteitä ei otettu, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 4. Sammakkonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

16 Teuvo Herranen 103. Pilpanneva Pilpanneva (kl , x = 7088,9, y = 3465,9) sijaitsee noin 29 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 5). Se rajoittuu kaakossa Pilpansuohon, pohjoisessa Kuohunevaan ja muualla vaihtelevaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäja länsipuolelle johtaa metsäautoteitä. Suolla on 103 tutkimuspistettä ja 194 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 7,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon itäosassa kaakkoon noin 1 m/km ja suon länsiosassa länteen noin 4 m/km. Pilpannevan pohjoisosassa on vain reunaojitusta, mutta suon eteläosa on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon itäosasta kaakkoon Pilpanpuroon, josta Rikkajokeen. Suon länsiosan vedet laskevat ojia myöten lounaaseen ja luoteeseen Kärppinevalle. Pohjoisosasta vedet laskevat Kuohunevan kautta Hirvipuroon. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 400 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 142 ha, yli 1,5 metrin 93 ha ja yli 64 metrin 11 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (44 %), moreeni (40 %) ja hieta 12 %. Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Pilpannevan suotyypeistä on rämeellä 47 %, avosuolla 44 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 3 %. Suon kaakkoisosassa ojitettu rimpineva on yleisin suotyyppi. Suon keskiosassa lyhytkortinen neva on yleisin. Myös ojitettua ja luonnontilaista kalvakkanevaa ja lyhytkorsinevarämettä on yleisesti. Suon ohutturpeisessa länsiosassa ovat vallitsevina ojitettu tai muuttunut tupasvillaräme sekä muuttuneet varsinainen sararäme ja nevakorpi. Suon pohjoisosassa ovat vallitsevina rahkaräme, varsinainen sararäme ja varsinainen saraneva. Myös tupasvillaräme ja isovarpuinen räme ovat yleisiä. Pilpannevan turpeista on saravaltaisia 53 % ja rahkavaltaisia 47 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 52 %, sararahkaturve (CS) 31 %, rahkaturve (S) 16 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on paksu heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros, jossa tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Lisätekijöinä on yleisesti korte, suoleväkkö, varpu ja puu. Suon keski- ja kaakkoisosassa heikosti maatunut pintarahkakerros on ohut. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Lisätekijöinä on yleisesti korte ja puu. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Pilpannevasta on otettu näytteet kuudelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % ja kuiva-ainemäärä 87,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Pilpanjärven läheltä otetuissa näytteissä tavattiin korkea tuhkapitoisuus pintaturpeessa. Pilpannevan pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Kuohulampien ympäristössä suon pohjalla on järvimutakerros. Lampi ympäristöineen on jätettävä mahdollisen turvetuotannon ulkopuolelle. Pohjoisosan käyttökelpoinen tuotantoala on 54 ha. Käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on 0,45 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,89 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Suon kaakkoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (30 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on n. 0,70 milj. suo-m 3. Pilpanjärveä vasten on jätetty 100 metrin suojavyöhyke. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä suolla on noin 0,139 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,82 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,46 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

17 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 5. Pilpannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

18 Teuvo Herranen 104. Kurkisuo Kurkisuo (kl , x = 7093,1, y = 3468,9) sijaitsee noin 25 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 6). Se rajoittuu pääosin loivapiirteisiin hiekkakankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläosaan johtaa metsäautoteitä. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 2,6/10 ha. Suo on vedenjakajalla, ja suon pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen Kylmäpuroon ja eteläosassa etelään. Suota ei ole vaaittu. Kurkisuo on pohjoisosaa lukuun ottamatta ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat korkeuskäyrien perusteella hyvät. Vedet laskevat suon pohjoispäästä Kylmäpuroa Isoon Lamujärveen. Suon eteläosan vedet valuvat ojia pitkin kaakkoon Tuohipuroon. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 400 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 33 ha, yli 1,5 metrin 8 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (96 %) ja moreeni (4 %). Kurkisuon suotyypeistä on rämeellä 60 %, avosuolla 27 % ja turvekankaalla 13 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttunut varsinainen sararäme ja lyhytkortinen neva. Kurkisuon turpeista on saravaltaisia 53 % ja rahkavaltaisia 47 % ja. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 53 %, rahkaturve (S) 24 % ja sararahkaturve (CS) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 3 ) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohut kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Kurkisuosta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 98,1 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Kurkisuosta soveltuu turvetuotantoon suon keskiosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (5 ha). Alueella on noin 0,08 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Sen kuiva-ainemäärä on noin 0,008 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,04 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

19 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 6. Kurkisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

20 Teuvo Herranen 105. Väliräme Väliräme (kl , x = 7091,7, y = 3467,6) sijaitsee noin 27 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 7). Se rajoittuu idässä Kurkisuohon ja muualla moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Metsäautoteitä johtaa suon pohjois- ja eteläosan poikki, ja myös suon länsi- ja itäreunalla on metsäautotiet. Suolla on 77 tutkimuspistettä ja 167 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 7,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskiosasta etelään noin 3 m/km. Väliräme on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Suon eteläpäästä vedet laskevat Tuohipuroon ja edelleen Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 340 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 75 ha, yli 1,5 metrin 48 ha ja yli 2 metrin 28 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (66 %) ja moreeni (26 %). Välirämeen suotyypeistä on pellolla 37 %, rämeellä 32 %, avosuolla 21 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 3 %. Suon keskiosa on pääasiassa peltoa. Suon länsiosassa on pieni rahkaneva-alue, ja suon eteläosassa on vallitsevana lyhytkortinen neva. Välirämeen turpeista on saravaltaisia 57 % ja rahkavaltaisia 43 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 57 %, sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkaturve (S) 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pinnassa on ohuehko heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros, jossa on yleisesti sarojen ja tupasvillan jäänteitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Puu ja korte ovat yleisiä lisätekijöitä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Välirämeestä on otettu näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 94,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Välirämeen eteläosan yli 1,5 metrin syvyisen yhtenäisen alueen (35 ha) keskiosan keskimäärin 0,6 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu vaalean kasvuturpeen tuotantoon. Alueen pohjaturvekerros soveltuu energiaturvetuotantoon. Alueella on 0,16 milj. suo-m 3 kasvuturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja sivuilla on noin 0,53 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Suon länsiosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (9 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,12 milj. suo-m 3. Suon pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,061 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,37 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,51 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

21 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 7. Välirämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

22 Teuvo Herranen 106. Ranisuo Ranisuo (kl , x = 7091,1, y = 3469,6) sijaitsee noin 25 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 8). Se rajoittuu pääosin loivapiirteisiin osittain soistuneisiin hiekkakankaisiin. Etelässä suo rajoittuu Teerisuohon ja kaakossa Karkusaarennevaan. Suon länsi-, pohjois- ja itäpuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 81 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 6,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 6 m/km. Ranisuo on ojitettu lähes kokonaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta metsäojia pitkin etelään ja edelleen Tuohipuron kautta Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 180 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 36 ha, yli 1,5 metrin 19 ha ja yli 2 metrin 8 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on keskiosan syvännettä lukuun ottamatta melko tasainen. Pohjamaalajina on hiekka (100 %). Ranisuon suotyypeistä on rämeellä 61 %, avosuolla 19 % ja turvekankaalla 20 %. Muuttunut varsinainen sararäme on vallitseva suotyyppi. Suon eteläosassa muuttuneet rimpineva ja isovarpuräme ovat yleisiä. Ranisuon turpeista on rahkavaltaisia 24 % ja saravaltaisia 76 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 76 %, sararahkaturve (CS) 20 % ja rahkaturve (S) 4 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Lisätekijänä on yleisesti puuainesta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Ranisuosta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 89,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Ranisuosta soveltuu energiaturvetuotantoon suon keskiosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (19 ha). Alueella on noin 0,32 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,029 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,16 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

23 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 8. Ranisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

24 Teuvo Herranen 107. Teerisuo Teerisuo (kl , x = 7089,9, y = 3469,8) sijaitsee noin 25 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 9). Se rajoittuu pääosin mataliin hiekkakankaisiin. Suon länsi- ja kaakkoispuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 12 tutkimuspistettä (keskimäärin 1,7/10 ha). Suon pinta viettää lounaaseen. Teerisuo on lähes kokonaan ojitettu. Vedet laskevat ojia myöten suon eteläpäästä Sikapuroon ja länsipäästä Tuohipuroon. Molempien purojen vedet valuvat Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 70 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta vain 1 ha. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajina on hiekka (100 %) Teerisuon suotyypeistä on rämeellä 67 % ja avosuolla 33 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet varsinainen sararäme ja neva. Teerisuon turpeista on saravaltaisia 76 % ja rahkavaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 76 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkaturve (S) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Ohutturpeisuudestaan johtuen Teerisuo ei sovellu turvetuotantoon. Näytteitä ei otettu, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 9. Teerisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 24

25 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Karkusaarenneva Karkusaarenneva (kl , x = 7090,5, y = 3471,0) sijaitsee noin 23 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 10). Se rajoittuu soistuneisiin hiekkakankaisiin. Lännessä suo on yhteydessä Ranisuohon. Suon itä-, etelä-, pohjois- ja länsipuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 6,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 4 5 m/ km. Karkusaarenneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Teerisuolle, jolta Sikapuron ja Tuohipuron kautta Rikkajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 110 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 36 ha, yli 1,5 metrin 20 ha ja yli 2 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (94 %) ja moreeni (6 %). Karkusaarennevan suotyypeistä on rämeellä 80 % ja turvekankaalla 20 %. Suon itäosassa muuttunut isovarpuinen räme on vallitsevana. Keskiosassa muuttunut rahkaräme on yleisin, ja länsiosassa muuttunut varsinainen sararäme. Karkusaarennevan turpeista on saravaltaisia 66 % ja rahkavaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 66 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkaturve (S) 10 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 18 %, ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros on ohut. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, jossa puuta ja kortetta on lisätekijänä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Karkusaarennevasta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 89,2 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Karkusaarennevan yli 1,5 metrin syvyinen alue (20 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Suossa on noin 0,30 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,027 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,15 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,43 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.20. Kuva 10. Karkusaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

26 Teuvo Herranen 109. Lautasaarenneva Lautasaarenneva (kl , x = 7091,3, y = 3471,6) sijaitsee noin 22 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 11). Se rajoittuu lännessä hiekkakankaisiin, muualla moreenimaastoon. Luoteessa suo on yhteydessä Veteläsuohon. Suo sijaitsee Pyhäntä-Kiuruvesi-tien länsipuolella. Lisäksi suon pohjois- ja länsipuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 3,8/10 ha. Suon pinta viettää lounaaseen. Lautasaarenneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Karkusaarennevan läpi Teerisuolle, jolta Sikapuron ja Tuohipuron kautta Rikkajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 65 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta vain 3 ha. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajina on hiekka (100 %). Lautasaarennevan suotyypeistä on rämeellä 63 %, avosuolla 25 % ja turvekankaalla 12 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet kangasräme ja rimpineva. Lautasaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 64 %, rahkasaraturve (SC) 21 % ja rahkaturve (S) 15 %. Suon turvekerros on ohut. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Ohutturpeisuutensa vuoksi Lautasaarenneva ei sovellu turvetuotantoon. Näytteitä ei otettu, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 11. Lautasaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 26

27 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Tynnyrisuo Tynnyrisuo (kl , x = 7095,5, y = 3471,2) sijaitsee noin 19 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 12). Se rajoittuu jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella on Konnunsuo, länsipuolella Joutensuo ja Istuinkivenräme. Suon läpi ja suon länsipuolelle johtavat metsäautotiet. Suon lounaispuolella on Pyhäntä-Kiuruvesi tie ja eteläpuolella Konnunsuon turvetie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 8,6/10 ha. Suon pohjoisosan pinta viettää korkeuskäyrien mukaan länteen Joutensuolle noin 15 m/km, ja suon eteläosan pinta itään Konnunsuolle noin 8 m/km. Suota ei ole vaaittu. Vedet laskevat suolta ojia myöten suon itäpuolella olevalle Konnunsuon turvetuotantoalueelle, josta Rikkajokeen. Tynnyrisuon eteläosa ja itäreuna on ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 100 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 27 ha, yli 1,5 metrin 5 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on syvänteitä lukuun ottamatta melko tasainen. Pohjamaalajina on hiekka (100 %). Tynnyrisuon suotyypeistä on rämeellä 69 %, avosuolla 28 % ja turvekankaalla 3 %. Vallitsevan suotyyppinä on muuttunut isovarpuinen räme. Suon keskiosassa myös lyhytkortinen neva on yleinen ja suon luoteisosassa ojitettu rahkaneva. Tynnyrisuon turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 55 %, rahkaturve (S) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 54 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Tynnyrisuo ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuuden ja syvien alueiden hajanaisuuden vuoksi. Suolta ei otettu näytteitä. Kuva 12. Tynnyrisuon tutkimus- ja syvyyspisteet 27

28 Teuvo Herranen 111. Istuinkivenräme Istuinkivenräme (kl , x = 7094,8, y = 3471,1) sijaitsee noin 19 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 13). Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä moreenimaastoon, lounaassa Pyhäntä-Kiuruvesi tiehen. Etelässä suo rajoittuu Konnunsuon turvetiehen. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 10,0/10 ha. Suon pinta on tasainen, eikä selvää viettosuuntaa voida korkeuskäyrien perusteella havaita. Istuinkivenräme on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Konnunsuon kautta Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 55 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha. Yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on vain yhdellä pisteellä 1,6 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajeina ovat hiekka (86 %) ja moreeni (14 %). Istuinkivenrämeen suotyypeistä on rämeellä 65 %, avosuolla 29 % ja turvekankaalla 6 %. Vallitsevana suotyyppinä on muuttunut isovarpuinen räme. Yleisiä ovat myös ojitettu rahkaräme sekä luonnontilaiset rahkaneva ja lyhytkortinen neva. Istuinkivenrämeen turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 54 %, rahkaturve (S) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Liekoja on erittäin vähän. Ohutturpeisuudestaan johtuen Istuinkivenräme ei sovellu turvetuotantoon, joten näytteitä ei otettu, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 13. Istuinkivenrämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 28

29 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Konnunsuo Konnunsuo (kl , x = 7095,7, y = 3472,8) sijaitsee noin 19 km Pyhännän keskustasta eteläkaakkoon (kuva 14). Se rajoittuu pohjoisessa Pihlajanevaan, Sotapuronniittyyn ja Muurainsuohon, idässä Rikkanevaan ja Jälsnevaan sekä eteläosistaan Rikkajokeen ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suo muodostuu kahdesta altaasta, länsiosan varsinaisesta Konnunsuon altaasta ja itäosan Kydönniitystä. Kydönniityn pohjoispuoli on loivapiirteistä moreenimaastoa, eteläpuoli Rikkajoen laaksoa. Kydönniitystä osa toimii Konnunsuon kuivatusaltaina ja imeytyskenttänä, joten Kydönniitty on tässä tarkastelussa luettu osaksi Konnunsuota. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolella on Pyhäntä-Kiuruvesi -tie. Turvetie johtaa Viitamäestä Konnunsuon länsiosan halki ja suon pohjoispuolitse Ahokylään. Suon eteläpuolitse johtaa paikallistie Heinäperälle. Turvetieltä erkanee metsäautotie Kydönniityn itäpäähän. Konnunsuolla on 241 tutkimuspistettä. Tutkimuspisteitä on 1,1/10 ha. Konnunsuo on tutkittu vuonna 1975, ja suurin osa suosta on nykyisin turvetuotannossa. Kydönniityllä on 54 tutkimuspistettä ja 114 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 7,3/10 ha. Kydönniitty on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon Rikkajokeen noin 1 m/km. Konnunsuo on suurimmaksi osaksi ojitettu turvetuotantoa varten. Kydönniityn länsi ja pohjoisosa on lähes ojittamaton, itäosa suurimmaksi osaksi ojitettu. Konnunsuon turvetuotantoalueen kuivatusaltaat ja pintavalutuskenttä ovat kuivattaneet Kydönniityn ojittamattomiakin alueita. Vedet laskevat suolta ojia myöten Rikkajokeen, joka laskee Näläntöjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 1991 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on ollut ennen tuotannon aloittamista 1311 ha, yli 1,5 metrin 1055 ha ja yli 2 metrin 778 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 6,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit Konnunsuolla ovat hieta (46 %), hiekka (34 %) ja moreeni (19 %). Kydönniityn puolella pohjamaalajeina ovat hiekka (65 %), hieta (29 %) ja moreeni (6 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 5 15 cm. Konnunsuon suotyypeistä on tutkimusajankohtana ollut rämeellä 41 %, avosuolla 51 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 2 %. Pohjois- ja keskiosassa on ollut vallitsevana varsinainen saraneva, ja eteläosassa isovarpuinen räme, lyhytkortinen neva ja varsinainen sararäme ovat olleet yleisimmät. Kydönniityn puolella suotyypeistä on ollut rämeellä 46 %, avosuolla 20 %, turvekankaalla 26 % ja korvessa 8 %. Vallitseva suotyyppi on luonnontilainen tai muuttunut varsinainen sararäme. Yleisiä ovat myös eri ojitusasteilla olevat tupasvillarämeet ja ruohoturvekangas. Itäosa on turvekangasta tai muuttunutta luhtanevaa. Pääosa Kydönniitystä on rahkoittunutta sara- tai tupasvillarämettä. Konnunsuon turpeista on rahkavaltaisia 56 %, saravaltaisia 42 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 38 %, rahkasaraturve (SC) 28 %, rahkaturve (S) 16 %, saraturve(c) 12 %, ruskosammalsaraturve(bc) 3 %, ruskosammalrahkaturve(bs) 2 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Kydönniityn turpeista on saravaltaisia 76 % ja rahkavaltaisia 24 % ja. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 74 %, sararahkaturve (CS) 15 %, rahkaturve (S) 9 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa Konnunsuota heikosti maatunut pintarahka puuttuu. Suon länsi- ja keskiosassa se on kuitenkin laajalla alueella ollut ennen turvetuotannon aloittamista hyvinkin paksu (0,5 4,9 m), ja näillä alueilla on paikoin paksuja heikosti maatuneita pintarahkakerroksia jäljellä. Turvekerros on vaihtelevan paksuinen ja kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla ja korte ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Kydönniityllä on monin paikoin paksu heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on muodostunut eri rahkasammalryhmien sammalista. Joukossa on usein myös tupasvillan ja sarojen jäänteitä. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Lisätekijöinä on melko yleisesti puun ja varpujen jäännöksiä. Konnunsuolla turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Kydönniityllä turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Konnunsuosta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7 ja vesipitoisuus märkäpainosta 92,3 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Kydönniitystä on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % 29

30 Teuvo Herranen kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 93,0 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Konnunsuon turvetuotantoon soveltuvana alueena voidaan pitää sen yli 1,5 metrin syvyistä aluetta, joka on ennen turvetuotannon aloittamista ollut noin 1055 ha. Tästä noin 190 ha:n alueella suon keskiosassa on suon pinnassa ollut ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta noin 3,04 milj. suo-m 3. Suolla on ollut noin 20,17 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Suon tuotantoalueen ulkopuolinen yli 1,5 metrin syvyinen alue on kooltaan noin 505 ha. Tästä alueesta sopivat aluksi kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon suon länsiosassa oleva alue (32 ha) ja suon keskiosassa oleva alue (120 ha). Tuotantokelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti noin 1,26 milj. suo-m 3 ja noin 0,30 suo-m 3. Koko 505 ha:n alueella on noin 11,52 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 1,071 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 6,67 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,52 MWh. Turvetuotannossa pitkään olleet osat suosta eivät ole mukana tuotantokelpoisen alueen laskelmissa ja taulukossa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q10.0,S

31 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 14. Konnunsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

32 Teuvo Herranen 113. Rikkaneva Rikkaneva (kl , x = 7096,5, y = 3477,0) sijaitsee noin 21 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 15). Se rajoittuu soistuneisiin hiekkakankaisiin. Suon itä-, etelä- ja pohjoispuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 3,5/10 ha. Suon pinta viettää korkeuskäyrien mukaan lounaaseen noin 2,5 m/km. Rikkaneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia pitkin Jälsnevan, Kydönniityn ja Konnunsuon kautta Vehkapuroon ja Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 90 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta vain 1 ha. Suon hiekkapohja on tasainen. Rikkanevan suotyypeistä on rämeellä 46 %, avosuolla 36 % ja turvekankaalla 18 %. Suon keskiosassa ovat vallitsevina muuttuneet lyhytkortinen neva, rahkaneva ja räme, reunoilla muuttunut kangasräme ja ruohoturvekangas. Rikkanevan turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 77 %, rahkaturve (S) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Ohutturpeisuudestaan johtuen Rikkaneva ei sovellu turvetuotantoon. Näytteitä ei otettu, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 15. Rikkanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 32

33 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Jälsneva Jälsneva (kl , x = 7095,5, y = 3477,3) sijaitsee noin 21 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 16). Se rajoittuu osittain soistuneisiin hiekkakankaisiin. Suurin osa suosta on Vieremän puolella, vain suon länsi-, pohjois- ja itäreuna ovat osittain Pyhännän puolella. Suon pohjoisreunaan ja länsipuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 2,8/10 ha. Suon pinta viettää korkeuskäyrien mukaan etelään noin 2,5 6 m/km. Jälsnevan länsiosa on ojitettu, itäosa osittain ojittamatta. Vedet laskevat suolta ojia myöten Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 170 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 9 ha, yli 1,5 metrin 6 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suon hiekkapohja on tasainen. Jälsnevan suotyypeistä on rämeellä 59 % ja turvekankailla 41 %. Suon länsiosa on pääasiassa karhunsammalmuuttumaa ja ruohoturvekangasta, itäosa muuttunutta ruohoista sararämettä. Jälsnevan turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 75 %, rahkaturve (S) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Jälsneva on pääosin ohutturpeinen, eikä sovellu turvetuotantoon. Kuva 16. Jälsnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

34 Teuvo Herranen 115. Lamminneva Lamminneva (kl , x = 7097,3, y = 3477,8) sijaitsee noin 20 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 17). Se rajoittuu moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon keskiosan poikki johtaa turvetie Lamminnevan kautta Konnunsuolle, ja suon lounaispuolelle tulee metsäautotie. Lamminneva on tutkittu vuonna 1975 ja ollut sen jälkeen pitkään turvetuotannossa. Suolla on 113 tutkimuspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2,5 m/km. Vedet laskevat suolta Knuutilan kanavan ja ojien kautta Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 337 ha, josta on ollut yli metrin syvyistä aluetta (ennen turvetuotannon aloittamista) 247 ha, yli 1,5 metrin 207 ha ja yli 2 metrin 166 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 6,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajeina ovat moreeni (70 %), hieta (16 %) ja savi (14 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Lamminnevan suotyypeistä on tutkimusaikaan ollut rämeellä 59 %, avosuolla 26 %, pellolla 6 %, turvekankaalla 5 % ja korvessa 4 %. Suon pohjoispää on ollut lyhytkortista nevaa ja tupasvillarämettä, keskiosa lyhytkortista nevaa ja peltoa, eteläosa tupasvillarämettä ja isovarpuista rämettä. Lamminnevan turpeista on tutkimusaikaan ennen turvetuotantoa ollut rahkavaltaisia 98 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on ollut: rahkaturve (S) 79 %, sararahkaturve (CS) 14 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on ollut 93 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on ollut paksu heikosti (H 1 3) maatunut pintarahkakerros. Pohjaturve on ollut kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tupasvillaa on ollut yleisesti koko turvekerrostumassa ja kortetta suon pohjaturpeessa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on ollut 4,3. Lamminevasta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on ollut 2,7 % kuivapainosta ja ph-arvo 4,3. Suon 207 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on ennen turvetuotannon aloittamista ollut pinnassa heikosti maatunutta (H 1-4 ) rahkavaltaista turvetta keskimäärin 1,6 metrin kerros. Tuotantokelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on ollut 3,24 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on ollut noin 1,72 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Suon keskeinen osa on ollut jo pitkään turvetuotannossa, ja suon tuotantokelpoiset turpeet on suurelta osin tuotettu. Tuotantoalueen ulkopuoliset yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat hankalasti hyödynnettäviä hajanaisia reuna-alueita. Suon kaakkoispäässä olevalla yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on Lamminnevan laskeutusallas, ja Ketunpuro virtaa alueen halki. Siksi suo ei ole mukana tämän raportin eikä koko kunnan turvetuotantoon soveltuvien soiden taulukoissa ja summissa. 34

35 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 17. Lamminnevan tutkimuspisteet. 35

36 Teuvo Herranen 116. Ahmonsuo Ahmonsuo (kl , x = 7099,4, y = 3479,8) sijaitsee noin 17 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 18). Se rajoittuu pohjoisessa moreenimaastoon, peltoihin ja Leppiperän paikallistiehen, muualla moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsipuolella on Pulkkila-Iisalmi -tie. Suolla on 110 tutkimuspistettä ja 92 syvyyspistettä. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 7,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 5 m/km. Ahmonsuon keskiosa on luonnontilainen, muuten suo on ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten lounaaseen Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 280 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 135 ha, yli 1,5 metrin 85 ha ja yli 2 metrin 55 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (35 %), hieta (34 %) ja hiekka (31 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Ahmonsuon suotyypeistä on rämeellä 48 %, avosuolla 47 %, turvekankaalla 3 % ja korvessa 2 %. Suon keski- ja eteläosassa on laaja luonnontilainen rimpineva-alue, jonka reunoilla varsinainen sararäme ja lyhytkortinen neva ovat yleisiä. Suon reuna-alueilla ojitettu tai luonnontilainen isovarpuinen räme on yleinen. Suon pohjoisosassa ojitettu varsinainen sararäme on yleinen. Ahmonsuon turpeista on saravaltaisia 58 % ja rahkavaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 58 %, sararahkaturve (CS) 37 %, rahkaturve (S) 4 % ja saraturve 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros on ohut. Suon paksu turvekerros on kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvillaa on lisätekijänä suon pintaturpeessa ja kortetta pohjaturpeessa yleisesti. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Ahmonsuosta on otettu näytteet kahdeksalta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuiva-ainemäärä 81,4 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Ahmonsuon yli 1,5 metrin syvyinen alue (85 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Suolla on noin 1,45 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,118 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,71 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,43 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

37 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 18. Ahmonsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 37

38 Teuvo Herranen 117. Havukkaneva Havukkaneva (kl , x = 7098,2, y = 3480,4) sijaitsee noin 20 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 19). Se rajoittuu pääosin topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Pohjoisessa suo on yhteydessä Ahmonsuohon ja koillisessa Kivennevaan. Kaakossa rajana on Halmeaho. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä lounaassa suo rajoittuu Pulkkila-Iisalmi -tiehen. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 7,9/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 3 m/km. Havukkaneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suolta Riikinahon ja Ojanevan kautta Ketunpuroon, ja edelleen Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 155 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 55 ha, yli 1,5 metrin 35 ha ja yli 2 metrin 15 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (41 %), hieta (30 %) ja moreeni (27 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Havukkanevan suotyypeistä on rämeellä 81 %, avosuolla 12 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 4 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsiosassa ojitettu rahkaräme ja muuttunut tupasvillaräme. Suon itäosassa eri ojitusasteilla oleva lyhytkorsinevaräme on yleisin, ja suon kaakkoisosassa ojitettu tupasvillaräme. Havukkanevan turpeista on saravaltaisia 57 % ja rahkavaltaisia 43 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 56 %, sararahkaturve (CS) 29 %, rahkaturve (S) 14 % ja saraturve(c) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros on ohut. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, jossa puu ja korte ovat yleisiä lisätekijöitä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Havukkanevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % ja kuiva-ainemäärä 86,5 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Havukkanevasta soveltuu energiaturvetuotantoon kaksi yli 1,5 metrin syvyistä aluetta (yht. 35 ha). Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,53 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,046 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,29 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q10.0,S0.15. Kuva 19. Havukkanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

39 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kivenneva Kivenneva (kl , x = 7099,4, y = 3481,3) sijaitsee noin 19 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 20). Se rajoittuu rikkonaiseen moreenimaastoon. Suon luoteispäässä on Leppiperän paikallistie, ja etelä- ja kaakkoispuolelle johtaa metsäautoteitä. Suon suuresta koosta ja rikkonaisuudesta sekä ympäröivistä soista johtuen kulkuyhteydet suolle ovat kuitenkin huonot. Suolla on 97 tutkimuspistettä ja 158 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 9,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Kivenneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Ojitusta on paikoitellen reuna-alueilla. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjoisosan vedet laskevat lounaaseen ja keskiosan vedet länteen. Suon eteläosan vedet laskevat ensin pohjoiseen ja sitten länteen. Vedet valuvat suolta länteen Ahmonsuolle, josta Rikkajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 270 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 55 ha, yli 1,5 metrin 19 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %) ja hiekka (32 %). Kivennevan suotyypeistä on rämeellä 64 %, avosuolla 34 % ja turvekankaalla 2 %. Suon keskiosassa on märkä rimpineva-alue, jota ympäröi ojitettu rahkarämealue. Eteläosassa on yleisin lyhytkortinen neva ja pohjoisosassa ojitettu tupasvillaräme. Kivennevan turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 33 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut pintarahkakerros on yleensä ohut, mutta syvillä alueilla se on noin 0,5 m. Pohjalla on kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Kivennevalta on otettu näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 89,0 % ja kuiva-ainemäärä 119,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Kivenneva ei ohutturpeisuutensa, rikkonaisuutensa ja huonojen kulkuyhteyksien vuoksi sovellu turvetuotantoon. 39

40 Teuvo Herranen Kuva 20. Kivennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 40

41 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pilpansuo Pilpansuo (kl , x = 7086,7, y = 3467,5) sijaitsee noin 42 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 21). Se rajoittuu luoteessa Pilpannevaan, kaakossa Pilpansuon Kiuruveden puoleiseen osaan, muualla saarekkeiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispäässä on Pilpanjärvi ja eteläosassa Kiuruveden puolella rauhoitettu Pilpansuon tervaleppämetsikkö. Suolle johtaa huonokuntoisia metsäautoteitä. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 177 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 6,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäkoilliseen noin 4 10 m/ km. Pilpansuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vedet laskevat Pilpanjärvestä alkavan Pilpanpuron kautta kaakkoon. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 340 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 50 ha, yli 1,5 metrin 23 ha ja yli 2 metrin 16 ha. Suo on enimmäkseen ohutturpeinen. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m koillisosan syvällä alueella. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (63 %) ja moreeni (24 %). Liejua on syvän alueen pohjalla 10 cm. Pilpansuon suotyypeistä on rämeellä 80 %, avosuolla 10 % ja turvekankaalla 10 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon eteläosassa muuttuneet saranevat ja rämeet, pohjoisosassa ojitettu tupasvillaräme. Pilpansuon turpeista on saravaltaisia 65 % ja rahkavaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 64 %, sararahkaturve (CS) 20 %, rahkaturve (S) 14 % ja saraturve (C) 2 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti maatunut pintarahkakerros, jossa tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohut kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, jonka lisätekijöinä on yleisesti puun jäännöksiä ja kortetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Pilpansuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 91,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Pilpansuon yli 1,5 metrin syvyistä alueesta soveltuu 21 ha pohjoispuolella olevan Pilpanjärven läheisyydestä johtuen huonosti energiaturvetuotantoon. Järven pinta on alueella osittain lähes suon pinnan tasolla. Järven eteläpuolelle on jätettävä 100 metrin suojavyöhyke. Suolla on noin 0,32 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,029 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,18 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

42 Teuvo Herranen Kuva 21. Pilpansuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 42

43 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pahanpuronräme Pahanpuronräme (kl , x = 7089,5, y = 3468,5) sijaitsee noin 28 km Pyhännän keskustasta etelään (kuva 22). Se rajoittuu topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät useista metsäautoteistä johtuen. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 115 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 4,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäkaakkoon noin 6 m/km. Pahanpuronräme on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta itäkaakkoon Tuohipuroon. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.564, Rikkajoen valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 310 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 75 ha, yli 1,5 metrin 30 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (68 %), hieta (19 %) ja moreeni (13 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Pahanpuronrämeen suotyypeistä on rämeellä 63 %, korvessa 23 %, turvetuotantoalueella 9 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 3 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet nevakorpi ja varsinainen sararäme sekä ojitettu tupasvillaräme. Suolta on aiemmin tuotettu palaturvetta. Tuotantoalue on nyt peltona. Pahanpuronrämeen turpeista on saravaltaisia 65 % ja rahkavaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 64 %, sararahkaturve (CS) 20 %, rahkaturve (S) 15 % ja saraturve (C) 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut pintarahkakerros on yleensä ohut. Tupasvilla on sen yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihteleva kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, jossa lisätekijöinä on yleisesti puun jäännöksiä ja kortetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Liekoja on vähän. Pahanpuronrämeeltä on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 84,6 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta. Pahanpuronrämeen yli 1,5 metrin syvyinen alue (30 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Suolla on noin 0,36 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,030 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,17 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,42 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

44 Teuvo Herranen Kuva 22. Pahanpuronrämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 44

45 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Lehdonneva Lehdonneva (kl , x = 7103,9, y = 3482,0) sijaitsee noin 22 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 23). Se rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoispään läpi johtaa Leppiperän paikallistie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 7,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2,5 m/km. Lehdonnevan itäosa on ojitettu, länsiosa on lähes luonnontilainen. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta kaakkoon Ahvenpuroon, josta edelleen Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 90 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 43 ha, yli 1,5 metrin 32 ha ja yli 2 metrin 24 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat moreeni (53 %) ja hiekka (47 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Lehdonnevan suotyypeistä on avosuolla 50 %, rämeellä 42 %, pellolla 4 % ja turvekankaalla 4 %. Suon länsiosan luonnontilaisella alueella ovat vallitsevana lyhytkortinen neva, itäosan ojitusalueella ojitettu rimpineva. Lehdonnevan turpeista on saravaltaisia 58 % ja rahkavaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 57 %, sararahkaturve (CS) 30 %, rahkaturve (S) 12 % ja saraturve (C) 1 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä (L) sisältäviä turpeita on 26 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 16 %, ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon luoteisosassa on paksu heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu Acutifolia- ja Cuspidata -ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä länsiosan turvekerrostumassa. Suon itäosassa pintarahka on ohut. Pohjalla on kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta, jossa puun jäännöksiä, kortetta ja suoleväkköä on yleisesti lisätekijöinä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Lehdonnevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 87,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Lehdonnevan yli 1,5 metrin syvyinen alue (32 ha) soveltuu turvetuotantoon. Pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen (10 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvuturvetuotantoon. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon tuotantokelpoinen kasvuturvemäärä on noin 0,08 milj. suo-m 3 ja energiaturvemäärä noin 0,59 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,052 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,31 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.20. Kuva 23. Lehdonnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 45

46 Teuvo Herranen 122. Lummeneva Lummeneva (kl , x = 7103,2, y = 3483,6) sijaitsee noin 24 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 24). Se rajoittuu pääosin hiekkakankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon luoteispään läpi johtaa Leppiperän paikallistie. Suon pohjoisosaan johtaa metsäautotie, samoin kuin suon lounaispuolelle. Suon luoteispäässä on Koiralampi ja eteläpäässä Ahvenpuron Natura-alue. Suolla on 85 tutkimuspistettä ja 100 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 6,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää suon luoteisosassa pohjoiseen noin 4 m/km ja muualla kaakkoon noin 5 7 m/km. Lummeneva on lähes luonnontilainen. Kaakkoisosassa on vähän ojitusta. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten kaakkoon Ahvenpuroon, josta edelleen Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 280 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 79 ha, yli 1,5 metrin 50 ha ja yli 2 metrin 12 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat hiekka (99 %) ja moreeni (1 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Lummenevan suotyypeistä on rämeellä 69 %, avosuolla 30 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit suon luoteisosassa ovat silmäkeneva, lyhytkortinen neva ja kalvakkaneva. Suon länsiosassa tupasvillaräme on yleisin ja suon eteläpäässä varsinainen sararäme. Itäosassa on eniten rahkarämettä, suon keskiosassa lyhytkorsinevarämettä ja rimpinevaa. Lummenevan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 41 %, rahkasaraturve (SC) 33 %, rahkaturve (S) 25 %, saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä 0,5 1,1 m paksu heikosti maatunut (H 1 4 ) pintarahkakerros, jossa on runsaasti sarojen ja tupasvillan jäänteitä. Kerros soveltuu parhaiten ympäristöturpeen tuotantoon. Pohjalla on vaihteleva kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta, jossa on yleisesti lisätekijöinä kortetta ja puun jäännöksiä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Lummenevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 95,0 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Lummenevasta soveltuu ympäristöturpeen tuotantoon suon luoteisosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen (30 ha) keskimäärin 0,8 m paksu heikosti maatunut (H 1 4 ) pintaturvekerros. Tuotantokelpoinen ympäristöturvemäärä on noin 0,25 milj. suo-m 3. Alueen pohjaturvekerros soveltuu energiaturvetuotantoon, samoin kuin eteläosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (14 ha). Näillä alueilla on yhteensä noin 0,37 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,035 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,22 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,54 MWh. Ahvenpuron pohjoispuolelle ja Koiralammen eteläpuolelle on jätettävä suojavyöhykkeet. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q10.0,S

47 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 24. Lummenevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 47

48 Teuvo Herranen 123. Pieni Mätässuo Pieni Mätässuo (kl , x = 7107,0, y = 3486,0) sijaitsee noin 21 km Pyhännän keskustasta itäkaakkoon (kuva 25). Se rajoittuu pohjoisessa, lännessä ja etelässä harjumaastoon, idässä moreenimaastoon ja Isoon Mätässuohon. Suon eteläosassa on Heinälampi ja Pieni Heinälampi. Suon itäpuolella on Mäykänahon Naturaan kuuluva vanhojen metsien suojelualue. Kulkuyhteydet ovat hyvät useiden metsäautoteiden ansiosta. Suolla on 68 tutkimuspistettä ja 107 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 11,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pohjoisosan pinta viettää länteen noin 5 m/km, eteläosan pinta kaakkoon noin 2,5 7 m/km. Pieni Mätässuo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Suon keskiosassa on hyvin märkä alue. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Suo on vedenjakajalla, ja suon pohjoisosan vedet laskevat pohjoiseen Vesikkopuroon, josta Eteläjokea vanhan metsän suojelualueen läpi Siikajokeen. Suon eteläosan vedet laskevat kaakkoon Ison Lohilammen kautta Lohipuroon, ja edelleen useiden lampien läpi Luodejokeen ja Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 150 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 82 ha, yli 1,5 metrin 58 ha ja yli 2 metrin 43 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat hiekka (79 %) ja hieta (21 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Pienen Mätässuon suotyypeistä on rämeellä 50 % ja avosuolla 50 %. Suon pohjoisosassa ovat yleisimmät silmäkeneva ja lyhytkortinen neva. Suon keskiosan länsipäässä on rimpineva-alue. Eteläosa on pääosin eri ojitusasteilla olevaa isovarpuista rämettä ja tupasvillarämettä. Pienen Mätässuon turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 62 %, rahkaturve (S) 29 %, rahkasaraturve (SC) 8 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurelta osin Cuspidata -ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä lähes koko turvekerrostumassa. Pohjaturvekerroksessa esiintyy yleisesti myös puun ja suoleväkön jäännöksiä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Suon heikosti maatunut (H 4 ) rahkavaltainen pintakerros on suon pohjois- ja keskiosassa paksu (keskimäärin 1,3 m). Se on koostunut pinnimmaiselta osaltaan suurelta osin Cuspidata- ja Palustria ryhmien rahkasammalista ja tupasvillan jäänteistä, ja sisältää runsaasti etenkin sarojen ja suoleväkön jäännöksiä. Kerros soveltuu parhaiten ympäristöturpeen tuotantoon. Pieneltä Mätässuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 102,2kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta. Pienen Mätässuon yli 1,5 metrin syvyinen alue ilman eteläosan lampien ympäröimää aluetta soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 50 ha. Suolta voidaan tuottaa ensin ympäristöturvetta noin 0,65 milj. suo-m 3 ja sitten energiaturvetta noin 0,35 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,036 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,21 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,54 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S0.15. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue on osittain hyvin märkää ja lähes kokonaan luonnontilassa, mikä voi vaikeuttaa turvetuotantoluvan saantia. 48

49 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 25. Pienen Mätässuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 49

50 Teuvo Herranen 124. Nimettömänneva Nimettömänneva (kl , x = 7107,0, y = 3485,0) sijaitsee noin 21 km Pyhännän keskustasta itäkaakkoon (kuva 26). Se rajoittuu luoteessa Nurmilamminnevaan, lännessä Kotinevaan, idässä harjujaksoon ja muualla moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät harjualueen läpi sekä kaakkoisja lounaispuolelle johtavien metsäautoteiden kautta. Pieni-Martimo ja Suuri-Martimo sijaitsevat suon pohjoispäässä sekä Valkeisjärvi eteläpäässä. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 107 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 14,7/10 ha. Suo on vedenjakajalla. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa luoteeseen noin 4 5 m/km. Suon eteläosassa ei selvää viettoa voida havaita. Nimettömänneva on länsiosan reuna-alueita lukuun ottamatta luonnontilainen. Kuivatus mahdollisuudet ovat heikot. Suon pinta on monin paikoin lähellä järvien pinnan tasoa tai jopa sen alle. Suon pohjoisosan vedet laskevat Nurmilamminnevan kautta Myllypuroon, josta edelleen Eteläjokea vanhojen metsien suojelualueen läpi Siikajokeen. Suon eteläosan vedet valuvat Valkeisjärveen, josta Salmijärvien ja Pajusuon kautta Salmipuroon, ja edelleen Luodejokeen. Tästä vedet valuvat edelleen Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valumaalue. Suon kokonaispinta-ala on 110 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 70 ha, yli 1,5 metrin 55 ha ja yli 2 metrin 36 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (88 %) ja moreeni (7 %). Nimettömännevan suotyypeistä on avosuolla 75 % ja rämeellä 25 %. Vallitsevana suotyyppinä on lyhytkortinen neva. Suon itäosassa myös kalvakkaneva ja silmäkeneva ovat yleisiä. Suon ojitetulla länsireunalla tupasvillaräme on yleinen. Myös luonnontilainen rimpineva on yleinen suon eri osissa. Nimettömännevan turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 59 %, rahkasaraturve (SC) 25 % ja rahkaturve (S) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurelta osin Cuspidata- ja Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Rahkavaltainen väliturvekerros (H 4 ) on paksu (ka. 1,1 m). Tupasvilla ja suoleväkkö ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Myös sarojen jäänteitä on paljon. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puun jäännöksiä esiintyy melko yleisesti etenkin suon pohjalla. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Liekoja on erittäin vähän. Nimettömännevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % ja kuiva-ainemäärä 81,8 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Nimettömännevan yli 1,5 metrin syvyinen alue järvien ympärille jätettäviä suojakaistoja lukuun ottamatta soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Pintaturve soveltuu parhaiten ympäristöturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 42 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä noin 0,59 milj. suo-m 3. Muu osa tuotantoon sopivasta alueesta soveltuu energiaturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 45 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä noin 0,31 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,025 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,15 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,45 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.15. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat paikoin paksu heikosti maatunut pintarahka ja suon vetisyys. Suon järviin on tehty kalaistutuksia, joten turvetuotantoluvan saanti on vaikeaa. 50

51 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 26. Nimettömännevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

52 Teuvo Herranen 125. Iso Mätässuo Iso Mätässuo (kl , x = 7107,6, y = 3487,4) sijaitsee noin 23 km Pyhännän keskustasta itäkaakkoon (kuva 27). Se rajoittuu soistuneeseen moreenimaastoon. Mäykänahon Naturaan kuuluva vanhojen metsien suojelualue ulottuu suon eteläpäähän ja kaakkoiskulmaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjois-, etelä- ja itäpuolelle johtaa metsäautotiet. Suolla on 80 tutkimuspistettä ja 202 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 6,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Ison Mätässuon keskiosa on luonnontilainen ja reunaosat ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon keskiosassa on vedenjakaja. Pohjoisosan vedet valuvat koilliseen Kaukolanpuroon ja edelleen Siikajokeen. Suon etelä- ja keskiosan vedet laskevat ojien kautta Lohipuroon, josta Luodejokeen. Lohipuro virtaa Mäykänahon Natura-alueen halki. Tästä vedet valuvat edelleen Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 420 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 225 ha, yli 1,5 metrin 135 ha ja yli 2 metrin 35 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat moreeni (45 %), hiekka (34 %) ja hieta (21 %). Suon keskiosassa on hiekkaa ja hietaa, reunoilla ja pohjoisosassa moreenia. Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Ison Mätässuon suotyypeistä on rämeellä 64 %, avosuolla 32 % ja korvessa 4 %. Keskiosan nevaalue on pääasiassa lyhytkortista nevaa. Neva-alueen ympärillä ovat yleisimmät suotyypit ojitettu tai luonnontilainen isovarpuinen räme ja tupasvillaräme. Ison Mätässuon turpeet ovat rahkavaltaisia (100 %). Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 85 % ja sararahkaturve (CS) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 80 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on 0,5 1 m paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, jossa tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Isolta Mätässuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Niistä määritettiin vain tuhkapitoisuus. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta ja ph-arvo 3,4. Ison Mätässuon yli 1,5 metrin syvyisen alueen (135 ha) pintaosa soveltuu vaalean kasvuturpeen tuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,95 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,95 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,085 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,53 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,49 MWh. Puutteellisten laboratoriotulosten vuoksi laskelmissa on käytetty raportin keskiarvoja. 52

53 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 27. Ison Mätässuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

54 Teuvo Herranen 126. Pajusuo Pajusuo (kl , x = 7104,5, y = 3486,5) sijaitsee noin 24 km Pyhännän keskustasta itäkaakkoon (kuva 28). Se rajoittuu idässä hiekkakankaaseen ja muualla pääosin loivapiirteiseen moreenimaastoon. Etelässä suo rajoittuu Omenasaarennevaan. Suon pohjoisosassa ovat Pieni ja Iso Salmijärvi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpuolen harjualueelle johtaa metsäautotie. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 6,8/10 ha. Suon pinta viettää korkeuskäyrien mukaan kaakkoon noin 6 7 m/km. Suota ei ole vaaittu. Pajusuo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat heikot. Salmijärvien vedenpinta on jokseenkin suon pinnan tasossa. Vedet laskevat ojia myöten Salmipuron ja Heinälammen kautta Luodejokeen, josta edelleen Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 85 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha, yli 1,5 metrin 5 ha ja yli 2 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (69 %) ja hieta (31 %). Pajusuo on rämettä (100 %). Vallitsevina suotyyppeinä ovat ojitetut rahka- ja tupasvillaräme. Pajusuon turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 87 %, rahkasaraturve (SC) 9 % ja sararahkaturve (CS) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 89 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros ja vaihtelevan paksuinen rahka- tai saravaltainen pohjaturvekerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjaturvekerroksessa on lisätekijöinä yleisesti myös puun jäännöksiä ja kortetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Liekoja on erittäin vähän. Pajusuosta soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon suon eteläosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (3 ha). Salmijärvien ympärille jätettävästä suojavyöhykkeestä johtuen muu osa yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta ei sovellu turvetuotantoon. Salmijärviin on istutettu kalaa, joten turvetuotantoluvan saanti on vaikeaa. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,06 milj. suo-m 3. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,005 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,03 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,50 MWh. Suolta ei otettu näytteitä. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi laskelmissa on käytetty raportin keskiarvoja. Kuva 28. Pajusuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 54

55 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Omenasaarenneva Omenasaarenneva (kl , x = 7103,3, y = 3486,0) sijaitsee noin 24 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 29). Suo sijaitsee tasaisella hiekka-hietapohjalla. Alueella on myös hiekkadyynejä. Suon länsiosissa esiintyy myös moreenia. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolella olevan harjualueen läpi sekä suon pohjois- ja eteläpuolelle johtaa metsäautotiet. Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 106 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 6,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon länsiosan pinta viettää lounaaseen noin 4 12,5 m/km ja itäosan pinta itään noin 2 m/ km. Omenasaarenneva on pohjois- ja kaakkoisosaa lukuun ottamatta ojitettu. Vedet virtaavat suon länsiosasta ojia myöten lounaaseen Liinapäänpuroon, josta Ahvenpuron kautta Luvejokeen. Suon itäosan vedet laskevat itään Salmipuroon, josta Luodejoen kautta Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 270 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha, yli 1,5 metrin 4 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Enimmäkseen suo on ohutturpeinen. Pohjamaalajit ovat hieta (42 %), hiekka (39 %) ja moreeni (19 %). Omenasaarennevan suotyypeistä on rämeellä 72 %, avosuolla 19 % ja turvekankaalla 9 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eri ojitusasteilla olevat isovarpuiset rämeet sekä pallosara- ja tupasvillarämeet. Myös eriasteiset rahkarämeet ja luonnontilaiset rahkanevat ovat yleisiä. Omenasaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 40 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 62 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Omenasaarennevan yli 1,5 m syvät alueet ovat liian pieniä ja hajanaisia turvetuotantoon. Kuva 29. Omenasaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 55

56 Teuvo Herranen 128. Harakkaneva Harakkaneva (kl , x = 7102,4, y = 3487,0) sijaitsee noin 27 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 30). Suo on tasaisella hietakankaalla. Ympäristössä ja myös suolla on hiekkadyynejä. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset, sillä suon itäpuoliselle harjualueelle ja lounaispuolelle johtaa metsäautotiet. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 9,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km. Harakkaneva on itä- ja eteläosaa lukuun ottamatta luonnontilainen. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suon eteläosan ojien kautta Tupenpuroon, josta Ahvenpuroon ja edelleen Luvejokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 100 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 metrin 25 ha ja yli 2 metrin 12 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (52 %) ja hieta (48 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 5 20 cm. Harakkanevan suotyypeistä on rämeellä 54 %, avosuolla 42 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 2 %. Suon keskiosa on märkää rimpinevaa. Muita yleisiä suotyyppejä ovat luonnontilainen tai muuttunut tupasvillaräme ja luonnontilainen lyhytkortinen neva. Harakkanevan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 39 %, rahkasaraturve (SC) 34 % ja rahkaturve (S) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on cm paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, jossa tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Harakkanevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 96,0 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Harakkanevan pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (4 ha) soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon, samoin kuin suon länsi- ja eteläosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (21 ha). Etenkin pohjoisosassa suon pinnassa oleva heikosti maatunut rahkaturvekerros on haitallisen paksu. Tuotantokelpoiset turvemäärät ovat noin 0,09 milj. suo-m 3 ja 0,39 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on yhteensä noin 0,046 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,28 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,52 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

57 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 30. Harakkanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 57

58 Teuvo Herranen 129. Teerisuo Teerisuo (kl , x = 7102,2, y = 3489,5) sijaitsee noin 34 km Pyhännän keskustasta itäkaakkoon (kuva 31). Se rajoittuu loivapiirteisiin hiekkakankaisiin. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset, sillä suon pohjoispuolelle johtaa metsäautotie Itämäestä. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 81 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 10,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon eteläosassa etelään noin 1 m/km ja länsiosassa länteen noin 1,5 m/km. Teerisuo on pohjoisosaa ja eteläpäätä lukuun ottamatta luonnontilainen. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suo- ja metsäojien kautta lounaaseen Luodejokeen ja toisaalta kaakkoon Rahajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.543, Luvejoen yläosan valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 130 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha, yli 1,5 metrin 23 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon on saarekkeinen ja pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat hiekka (71 %) ja moreeni (29 %). Teerisuon suotyypeistä on rämeellä 51 %, avosuolla 46 % ja turvekankaalla 3 %. Suon etelä- ja keskiosassa on vallitsevana luonnontilainen lyhytkortinen neva. Myös varsinainen saraneva ja silmäkeneva ovat yleisiä. Suon pohjoisosassa yleisimmät suotyypit ovat muuttuneet varsinainen sararäme, tupasvillaräme ja pallosararäme. Teerisuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 45 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkaturve (S) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 58 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Keskiosaa lukuun ottamatta suolla on ohut heikosti (H 1 3 ) maatunut pintarahkakerros, jossa on runsaasti tupasvillan ja sarojen jäänteitä. Pohjaturve on kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvillaa on hyvin yleisesti lisätekijänä etenkin turvekerroksen pintaosassa. Paikoin myös suoleväkköä on runsaasti. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Liekoja on erittäin vähän. Teerisuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 92,8 % ja kuiva-ainemäärä 77,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Teerisuosta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (23 ha), joka muodostuu kolmesta erillisestä alueesta. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,30 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuivaainemäärä on noin 0,023 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,13 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,40 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.15. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat haitallisen paksu heikosti maatunut pintarahka (keskiosassa) ja suon rikkonaisuus. 58

59 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 31. Teerisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 59

60 Teuvo Herranen 130. Leppineva Leppineva (kl , x = 7101,3, y = 3481,3) sijaitsee noin 20 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 32). Suon ympäristö on enimmäkseen topografialtaan vaihtelevaa moreenimaastoa. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon luoteisreunaa sivuaa Leppiperän paikallistie, ja suon itäosan halki johtaa metsäautotie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 54 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 7,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 3 5 m/km. Suon länsiosa on ojitettu. Suon keski- ja itäosa on enimmäkseen luonnontilainen. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat Makkolanpuroon ja edelleen Luvejokeen. Makkolanpuro kuuluu Hällämönharju-Valkeiskankaan Natura-alueeseen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.545, Makkolanpuron valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 140 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 49 ha, yli 1,5 metrin 35 ha ja yli 2 metrin 14 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hiekka (18 %) ja hieta (18 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Leppinevan suotyypeistä on rämeellä 72 %, avosuolla 15 %, turvekankaalla 11 % ja korvessa 2 %. Suon keskiosa on pääosin ojikko- ja muuttuma-asteella olevaa tupasvilla- ja rahkarämettä sekä isovarpuista rämettä. Suon itäosassa luonnontilaiset tai muuttuneet varsinaiset ja ruohoiset sararämeet ovat yleisiä. Leppinevan turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 49 %, rahkaturve (S) 34 % ja sararahkaturve (CS) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros. Pohjaturve on kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on vähän. Leppinevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 94,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Leppinevan yli 1,5 metrin syvyiset alueet soveltuvat välttävästi energiaturvetuotantoon. Suon tuotantoon sopiva ala (35 ha) muodostuu viidestä erillisestä alueesta. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,53 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,050 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,30 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,51 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S0.15. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros ja suon rikkonaisuus. Lisäksi suon vedet laskevat Naturaan kuuluvan Makkolanpuron kautta. 60 Kuva 32. Leppinevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

61 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Teeripuronsuo Teeripuronsuo (kl , x = 7100,6, y = 3482,4) sijaitsee noin 23 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 33). Se rajoittuu loivapiirteisiin hiekkakankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon keskiosan läpi johtaa metsäautotie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 5,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 6 m/km. Teeripuronsuo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Etelä-, länsi- ja itäosan reunoja on vähän ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet valuvat suolta Teeripuroon ja edelleen Makkolanpuroa Luvejokeen. Makkolanpuro kuuluu Hällämönharju- Valkeiskankaan Natura-alueeseen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.545, Makkolanpuron valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 135 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 12 ha, yli 1,5 metrin 2 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajina on hiekka (100 %). Teeripuronsuon suotyypeistä on rämeellä 65 % ja avosuolla 35 %. Vallitsevina suotyyppeinä suon pohjoisosassa ovat luonnontilaiset varsinainen sararäme ja lyhytkorsinevaräme. Suon eteläosassa luonnontilainen rimpineva on yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 3,2 dm. Teeripuronsuon turpeista on saravaltaisia 68 % ja rahkavaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 68 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkaturve (S) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat hyvin pienialaisia ja hajallaan, joten Teeripuronsuo ei sovellu turvetuotantoon. Lisäksi suon vedet laskevat Naturaan kuuluvan Makkolanpuron kautta, ja Naturaalue ulottuu suon pohjoispäähän. Kuva 33. Teeripuronsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 61

62 Teuvo Herranen 132. Teerisuo Teerisuo (kl , x = 7099,4 y = 3483,3) sijaitsee noin 23 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 34). Se rajoittuu tasaiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset, suon pohjois- ja eteläpuolelle johtaa metsäautoteitä. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 4,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 6 m/km. Suo on länsi- ja eteläosia lukuun ottamatta luonnontilainen. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon eteläpäästä Kitinpuroa Makkolanpuroon, joka laskee Luvejokeen. Makkolanpuro kuuluu Hällämönharju-Valkeiskankaan Natura-alueeseen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.545, Makkolanpuron valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 80 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 15 ha, yli 1,5 metrin 3 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (86 %) ja hiesu (14 %). Teerisuon suotyypeistä on rämeellä 61 %, avosuolla 33 % ja korvessa 6 %. Suon keskiosa on ruohoista rimpinevaa, ruohoista saranevaa ja lettorämettä. Suolla tavattuja kasveja ovat mm. kaarlenvaltikka Pedicularis sceptrum-carolinum, paatsama Rhamnus frangula, mähkä Selaginella selaginoides, lettovilla Eriophorum latifolium, vaalea piirtoheinä Ryncospora alba, rimpivesiherne Utricularia intermedia, suo-orvokki Viola palustris, metsätähti Trientalis europaea, punakämmekkä Dactylorhiza incarnata, rätvänä Potentilla erecta, äimäsara Carex dioica, kataja Juniperus communis ja siniheinä Molinia caerulea. Suon reunaosat ovat tupasvillarämettä. Teerisuon turpeista on saravaltaisia 78 % ja rahkavaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 78 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkaturve (S) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Liekoja on erittäin vähän. Suosta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (3 ha). Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,05 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,005 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,03 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,40 MWh. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi laskelmissa on käytetty raportin keskiarvoja. Lettoisuuden selvittämiseksi suon kasvillisuus on kartoitettava tarkemmin ennen mahdollista tuotannon aloittamista. Kuva 34. Teerisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 62

63 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Mölkänräme Mölkänräme (kl , x = 7101,7, y = 3484,6) sijaitsee noin 25 km Pyhännän keskustasta kaakkoon (kuva 35). Se rajoittuu jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella on Ahvenpuro. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisosan halki johtaa metsäautotie. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 11,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon keskiosassa on vedenjakaja, josta pinta viettää etelään sekä kaakkoon ja pohjoiseen. Mölkänräme on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia myöten Ahvenpuroon ja edelleen Makkolanpuron kautta Luvejokeen. Suon eteläosan vedet laskevat ensin Särkijärviin, joista Jyrkänpuron kautta Makkolanpuroon ja edelleen Luvejokeen. Osa Ahvenpurosta ja Makkolanpuro kuuluvat Hällämönharju-Valkeiskankaan Natura-alueeseen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 4.545, Makkolanpuron valuma-alue. Suon kokonaispinta-ala on 110 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 22 ha, yli 1,5 metrin 14 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (96 %), hieta (2 %) ja moreeni (2 %). Mölkänrämeen suotyypeistä on rämeellä 68 %, avosuolla 31 % ja korvessa 1 %. Suon pohjoisosassa on vallitsevana ojitettu tupasvillaräme. Suon länsi- ja itäosassa ojitettu rahkaneva ja muuttunut isovarpuinen räme ovat yleisimmät. Myös ojitettu rahkaräme on yleinen suon eri osissa. Mölkänrämeen turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 52 %, rahkaturve (S) 28 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 53 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut pintarahkakerros. Pohjaturve on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Mölkänrämeestä soveltuu välttävästi energiatuotantoon suon länsiosan yhtenäinen yli 1,5 metrin syvyinen alue (10 ha). Alueella on noin 0,15 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,013 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,08 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,47 MWh. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi laskelmissa on käytetty raportin keskiarvoja. Turvetuotannon kannalta haittoja ovat suon rikkonaisuus ja Natura-alueen läheisyys. 63

64 Teuvo Herranen Kuva 35. Mölkänrämeen tutkimus- ja syvyyspisteet. 64

65 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Maaselänsuo Maaselänsuo (kl , x = 7103,4, y = 3491,2) sijaitsee noin 30 km Pyhännän keskustasta itäkaakkoon (kuva 36). Se rajoittuu topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eri puolille johtaa metsäautoteitä. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä keskimäärin 4,7/10 ha. Suon pinta viettää kaakkoon noin 6 25 m/km. Maaselänsuo on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia myöten Löytöpuron ja Maaselänjoen kautta Rahajärven luonnonsuojelualueelle. Rahajärvi-Kontteroinen on lintuvesiensuojeluohjelman kohde. Rahajärvestä vedet valuvat Kontteroisen kautta Rahajokeen, jonka valuma-alueeseen suo kuuluu. Suon kokonaispinta-ala on 190 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 metrin 5 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (52 %) ja moreeni (48 %). Liejua ei ole tavattu. Maaselänsuon suotyypeistä on rämeellä 55 %, korvessa 27 %, turvekankaalla 14 % ja avosuolla 4 %. Suon pohjoisosassa on vallitsevana ruohoturvekangas, eteläosassa yleisimmät suotyypit ovat muuttuneet varsinainen sararäme sekä ruoho- ja heinäkorpi. Maaselänsuon turpeista on saravaltaisia 57 % ja rahkavaltaisia 43 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 57 %, sararahkaturve (CS) 37 % ja rahkaturve (S) 6 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 21 %, ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Liekoja on erittäin vähän. Ohutturpeisuuden vuoksi Maaselänsuo ei sovellu turvetuotantoon. Suota ei vaaittu, eikä suolta otettu näytteitä. Kuva 36. Maaselänsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 65

66 Teuvo Herranen TULOSTEN TARKASTELUA Soistuminen ja turvekerrostumat Lähes koko Pyhännän kunnan alue on muinaista meren pohjaa. Soistuminen on alkanut pääosin alueen kohottua merenpinnan yläpuolelle. Pyhännän alueella Litorinameren ylin ranta on noin 100 m merenpinnan yläpuolella. Korkeimman eli Ancylusjärven rannan taso on Viitamäessä noin 180 m mpy ja Ahokylässä noin m mpy. Pyhännän rajan länsipuolelta Piippolan Pienen Hangasnevan ja Pellikaisennevan turpeista tehdyt radiohiiliajoitukset osoittavat soistumisen alkaneen alueella noin 7300 vuotta sitten. Pyhännän kaakkoispuolelta Kiuruveden Kolisevansuolta tehty radiohiiliajoitus taas on noin vuotta sitten. Pyhännän Tavastkengän Kurkelanjärvestä otettujen ajoitusnäytteiden ja läheisen Oulujärven jääpeitteestä vapautumisajan (Koutaniemi & Keränen 1983) perusteella on arveltu mannerjään vetäytyneen Tavastkengän alueelta noin vuotta sitten (Koutaniemi & Keränen 1983, Ikonen & Lappalainen 1976). Pyhännällä on tutkittu soita yhteensä ha, mikä on noin 84 % kunnan yli 20 ha:n soiden pintaalasta. Tähän raporttiin on koottu Vuoksen vesistöalueen suot (33 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Kaikki tulosten tarkastelussa esiintyvät luvut ja keskiarvot koskevat näitä soita. Raportissa esitettyjen Pyhännän soiden yleisin pohjamaalaji on hiekka, jota on 55 % (pinta-alalla painotettu keskiarvo). Moreenia on 22 %, hietaa 21 % sekä hiesua ja savea yhteensä 2 %. Suon pohjalla olevia liejukerrostumia havaittiin noin 4 %:lla tutkitusta pinta-alasta. Yleisin Pyhännän soiden soistumistapa on metsämaan soistuminen. Tämä voidaan päätellä soiden pohjalla tavattavista puupitoisista turvekerroksista. Alueella on kuitenkin paljon myös primäärisesti soistuneita altaita ja jossain määrin myös lampien umpeenkasvun tuloksena syntyneitä soistumia. Useimmat soista ovat muodoltaan rikkonaisia, niillä on useita mineraalimaasaarekkeita, ja ne liittyvät osin toisiinsa muodostaen verkkomaisen kuvion. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Pyhäntä on suoyhdistymiltään vaihettumisvyöhykkeessä. Suot kuuluvat pääosin Pohjanmaan aapasoiden alaryhmään Suomenselän aapasuot (sara-aavat) ja osaksi Pohjanmaan viettoja rahkakeitaisiin (Vasander 1998). Suoyhdistymätyypit muodostavat alueella vaihtelevan, mosaiikkimaisen kuvioituksen, sillä suot kehittyvät paikallisten hydrologisten olosuhteiden määrääminä. Tutkimusalueella suoyhdistymät vaihettuvat toisikseen leveässä vyöhykkeessä, eikä eri suoyhdistymien välillä ole mitään selvää rajaa. Useat Pyhännän suot ovat osittain minerotrofista aapasuota, osittain ombrotrofista keidassuota. Suomenselän aapasoille tyypillisiä piirteitä ovat kuivahkot välipintakasvustot, jotka ovat pääosin Sphagnum papillosum -nevoja ja usein niihin liittyy Carex lasiocarpa -välipintajänteitä. Näiden nevojen rimpisyys ja jänteisyys ovat heikosti kehittyneitä. Suon reunoilla esiintyy yleensä tupasvilla-, pallosara- ja nevarämeitä (Ruuhijärvi 1988). Pohjanmaan kermikeitaille on tyypillistä, että ne ovat usein viettäviä eli eksentrisiä, jolloin kuljuissa vallitsevat tavallisesti Scheuchzeria - Sphagnum balticum - kasvustot ja kermeillä yleisiä ovat Sphagnum fuscum ja Empetrun nigrum. Erityisen tyypillisiä tälle suoyhdistymätyypille ovat Sphagnum fuscum -keidassuot (Ruuhijärvi 1988). Pyhännällä suot ovat ojitustoiminnan seurauksena osittain rahkoittuneet, mikä on lisännyt keidassuotyyppisten niukkaravinteisten soiden määrää kunnassa. Tämän raportin soista yleisimpiä suotyyppejä ovat olleet erilaiset rämeet, joita on ollut 55 % pinta-alasta. Niistä yleisimpiä ovat olleet isovarpuinen räme, tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Avosoita eli nevoja on ollut 33 % pinta-alasta. Varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva ovat olleet yleisimmät nevatyypit. Tutkitusta suo-alasta on 44 % ollut luonnontilaista, 22 % ojitettua ja 27 % muuttunutta. Turvekankaiden ja turvepeltojen osuus on ollut yhteensä 7 %. 66

67 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Turvekerrostumat Pyhännän suot ovat yleensä ohutturpeisia, sillä tähän raporttiin tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m, kun koko Suomen tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,4 m (Virtanen ym. 2003). Tuotantokelpoisen suon syvyyden alarajana yleisesti pidettyä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 24 % tutkitusta alasta. Taulukossa 1 on syvyysalueittain soiden turvemäärät pääturvelajin ja maatuneisuuden mukaan. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen (S) pintaturpeen (H1-4) osuus on 32 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 30 %. Koko turvemäärästä 57 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Taulukko 1. Tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H 5-10 Yhteensä milj. ha H 1 3 H 4 C H 1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,87 21,68 63,01 92,56 Yli 1 m syvä alue ,49 15,31 45,77 65,57 Yli 1,5 m syvä alue ,33 13,51 36,55 52,39 Yli 2 m syvä alue ,25 10,31 28,05 40,61 Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 60 %, saravaltaisia 39 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Turpeista on tupasvillapitoisia 38 %, puuainespitoisia 9 % ja varpupitoisia 7 %. Yleensä ravinteikkaita saraturpeita tavataan soiden pohjalla, ja tupasvillaa sisältävät rahkaturpeet muodostavat suon pintakerroksen. Tällainen kerrosjärjestys on merkkinä turpeen paksuuskasvun kiihtymisestä ja suon pinnan kuivumisesta joko luonnollisesti suon kehityksen tai ojitustoiminnan seurauksena. Soiden kuivuminen ja rahkoittuminen on aiheuttanut soiden pintakerroksissa myös turpeen ph:n laskua. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H 1-4 ) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 3,2 ja pohjaturvekerroksen 5,4. Turvekerrostumien tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,6 %, kuiva-ainepitoisuus 91,2 kg/suo-m 3, vesipitoisuus 91,5 % märkäpainosta ja tehollinen lämpöarvo 22,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % turpeen kuivapainosta. Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Tämän raportin 33 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 21 suolta yhteensä ha (kuva 37) ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia alueita 8 suolta yhteensä 498 ha. Tutkitusta suoalasta (8 033 ha) noin 11 % soveltuu turvetuotantoon. Teolliseen turvetuotantoon soveltuu raportin soista 16 kpl. Suurimpia turvetuotantoon soveltuvia alueita on Konnunsuolla (112) 505 ha, Isolla Mätässuolla (125) 135 ha, Ahmonsuolla (116) 85 ha ja Pilpannevalla (103) 84 ha. Osa soista soveltuu turvetuotantoon yksinään, mutta osa soista on pieniä ja ne voidaan ottaa teolliseen turvetuotantoon vain jonkin toisen suon lisäalueena. Loput soveltuvista soista ovat kooltaan niin pieniä, että ne soveltuvat vain kotitarve- tai pienimuotoiseen turvetuotantoon. Muutamissa soissa on tavattu korkeita tuhka- ja rikkipitoisuuksia, mikä alentaa tuotettavan turpeen laatua. Myös pintarahka on paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon. Tiedot Pyhännän Vuoksen vesistöalueen tuotantoon soveltuvista soista, niiden käyttökelpoisista turvevaroista ja energiasisällöstä on koottu taulukkoon 2. Turvetuotannossa ovat olleet jo pitkään Konnunsuo ja Lamminneva. Pyhännän soilta tuotettua energiaturvetta käytetään Kajaanin, Oulun, Kuopion, Ylivieskan ja Kokkolan lämpövoimalaitoksissa sekä paikallisissa aluelämpölaitoksissa. 67

68 Teuvo Herranen Kuva 37. Raportissa turvetuotantoon soveltuviksi arvioidut suot. 68

69 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot. Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Nro Suon nimi Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m 3 Energiasis. 50 %:n kosteudessa milj. MWh Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m Pilpanneva 84 1,59 0, , Kurkisuo 5 0,08 0, Väliräme 44 0,65 0, , Ranisuo 19 0,32 0, Karkusaarenneva 20 0,30 0, Konnunsuo** ,52 5, , Ahmonsuo 85 1,45 0, Havukkaneva 35 0,53 0, Pilpansuo 21 0,32 0, Pahanpuronräme 30 0,36 0, Lehdonneva 32 0,59 0, , Lummeneva 44 0,37 0, , Pieni Mätässuo 50 0,35 0, , Nimettömäneva 45 0,31 0, , Iso Mätässuo* 135 0,95 0, , Pajusuo* 3 0,06 0, Harakkaneva 25 0,48 0, Teerisuo 23 0,30 0, Leppineva 35 0,53 0, Teerisuo* 3 0,05 0, Mölkänräme* 10 0,15 0,07 Yhteensä*** ,26 10, ,69 * = energiasisältö laskettu näytteiden puuttuessa kunnan keskiarvoja hyväksi käyttäen ** = tuotantoalueen ulkopuolinen alue (Konnunsuo ollut pitkään tuotannossa) *** = pitkään tuotannossa ollut Lamminneva ei ole mukana luvuissa Pyhännän Vuoksen vesistöalueen tutkittujen soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 21,26 milj. suo-m 3 eli n. 1,94 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö on vastaavasti noin 36,85 milj. GJ eli 10,24 TWh (50 %:n käyttökosteudessa). Kasvu- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi sopiva turve on soiden vaaleaa, heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta. Raportin soissa on kasvu- ja ympäristöturvetta kaikkiaan noin 498 hehtaarin alueella yhteensä n. 4,69 milj. suo-m 3 eli keskimäärin 0,9 metrin kerros tuotantokelpoisella alueella. 69

70 Teuvo Herranen Taulukko 3. Pyhännän Vuoksen vesistöalueen tutkittujen soiden pinta-ala, heikosti maatuneen pintaturvekerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus ja kokonaisturvemäärä. Nro Suon nimi Karttalehti Pintaala ha Pintakerros H 1-4 S m Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m SAMMAKKONEVA ,1 0,6 5,3 0, PILPANNNEVA ,4 1,1 4,5 4, KURKISUO ,2 0,7 5,1 2, VÄLIRÄME ,2 0,8 5,3 2, RANISUO ,1 0,8 5,7 1, TEERISUO ,2 0,6 4, KARKUSAARENNEVA ,3 0,9 5,0 1, LAUTASAARENNEVA ,1 0,6 5,9 0, TYNNYRISUO ,3 0,8 5,2 0, ISTUINKIVENRÄME ,5 0,7 4,1 0, KONNUNSUO ,5 1,7 4,5 34, RIKKANEVA ,1 0,6 6,4 0, JÄLSNEVA ,2 0,6 5,9 0, LAMMINNEVA ,2 2,1 4,4 6, AHMONSUO ,3 1,2 4,7 3, HAVUKKANEVA ,3 1,0 4,9 1, KIVENNEVA ,3 0,8 4,6 2, PILPANSUO ,2 1,0 5,0 3, PAHANPURONRÄME ,2 0,8 5,3 2, LEHDONNEVA ,2 1,3 4,9 1, LUMMENEVA ,4 0,9 4,5 2, PIENI MÄTÄSSUO ,7 1,4 4,8 2, NIMETTÖMÄNNEVA ,8 1,6 4,4 1, ISO MÄTÄSSUO ,5 1,1 4,9 4, PAJUSUO ,3 0,7 4,4 0, OMENASAARENNEVA ,3 0,6 4,5 1, HARAKKANEVA ,4 1,1 4,6 1, TEERISUO ,2 0,9 4,2 1, LEPPINEVA ,2 1,0 4,7 1, TEERIPURONSUO ,2 0,7 4,4 0, TEERISUO ,2 0,8 4,1 0, MÖLKÄNRÄME ,3 0,8 4,8 0, MAASELÄNSUO ,2 0,6 4,1 1,23 YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN ,4 1,2 4,9 92,56 70

71 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Soidensuojelu Pyhännällä on useita osittain tai kokonaan Natura ohjelmaan kuuluvia soita. Tähän raporttiin tutkituista soista Teeripuronsuon (131) pohjoispäähän ja Mölkänrämeen (133) länsireunaan ulottuu Hällämönharju-Valkeiskangas Natura-alue, joka on harjujensuojeluohjelman kohde. Mäykänahon vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluva Naturaalue ulottuu Ison Mätässuon kaakkois- ja eteläpäähän. YHTEENVETO KOKO KUNNAN SOISTA Pyhännän kunnan alueesta on yli 20 hehtaarin kokoisia soita ha, mikä on 47 % maapinta-alasta. Pyhännältä on tutkittu 134 suota yhteispinta-alaltaan ha (kuva 38). Tutkimusvaiheessa 25 suota oli ojitettu kokonaan ja pääosa soista ojituksen piirissä. Suotyypeistä 59 % oli rämeitä, 29 % nevoja, 8 % turvekankaita, 3 %, korpia sekä 1 % peltoja ja turvetuotantoalueita. Ojitettuja soita oli 19 % ja muuttumavaiheessa 35 %. Tutkitut suot olivat yleensä ohutturpeisia. Turpeen keskipaksuus oli vain 1,0 m. Yli 1,5 metrin syvyistä aluetta oli 18 % (5 797 ha). Tutkittujen soiden yhteenlaskettu turvemäärä on ollut ennen turvetuotantoa noin 307 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella noin 131 milj. suo-m 3. Taulukossa 4 on syvyysalueittain tutkittujen soiden yhteisturvemäärät pääturvelajin ja maatuneisuuden mukaan. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen (S) pintaturpeen (H 1-4 ) osuus on 29 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 24 %. Koko turvemäärästä 43 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Taulukko 4. Pyhännän tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H 1 3 H 4 C H 1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,98 58,93 218,47 307,32 Yli 1 m syvä alue ,92 29,83 131,75 175,48 Yli 1,5 m syvä alue ,25 21,58 100,03 130,87 Yli 2 m syvä alue ,09 15,69 66,86 87,02 71

72 Teuvo Herranen Kuva 38. Pyhännällä tutkitut suot. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia oli 56 % ja saravaltaisia 44 %. Tupasvillapitoisia turpeita oli 30 %, puuainespitoisia 15 % ja varpupitoisia 6 %. Turpeiden keskimaatuneisuus oli 4,8 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H 1-4 ) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keskimaatuneisuus oli 2,8 ja pohjaturvekerroksen 5,6. Pyhännän soiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,8 %. Turpeiden kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 99 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 21,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,19 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 74 suolta yhteensä ha eli noin 13 % tutkitusta suoalasta. Näistä 24 suolla on pinnassa yhteensä ha kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvia alueita. Tutkitusta suoalasta ( ha) noin 13 % soveltuu turvetuotantoon. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on noin 65 milj. suo-m 3 sekä kasvu- ja ympäristöturvemäärä noin 11 milj. suo-m 3. 72

73 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 KIITOKSET Tämän raportin soiden turvetutkimuksista ovat vastanneet erikoistutkija Kimmo Virtanen ja erikoistutkija Markku Mäkilä. Tutkimuksia ovat maastossa tehneet edellä mainittujen lisäksi geologi Matti Maunu, geologi Teuvo Herranen, fil.yo Vesa Turkia, fil.yo Jari Savolainen, fil. yo Olavi savolainen ja työnjohtaja Reijo Rantapelkonen. Linjoitus-, syvyyspliktaus-, vaaitus-, näytteenotto- ja kairaustyöstä on viimeksi mainitun lisäksi vastannut tutkimustyöntekijä Paavo Lippo. Pistekartat on tehnyt tutkija Onerva Valo, indeksikartat geologi Tuija Vähäkuopus ja esimerkkisuokartan tutkimusavustaja Heikki Kujala. Laboratorio näytteet analysoivat laboratoriomestari Seija Parviainen sekä laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari GTK:n Kuopion turvelaboratoriossa. Profiili kuvien ja suokarttojen piirtämisestä ovat vastanneet kartan piirt jät Ritva Jokisaari ja Riitta Turunen. Raportin on tarkas tanut geologi Tapio Muurinen ja taittanut Edita Prima Oy. Tekij esitt ä parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille 73

74 Teuvo Herranen KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Herranen, T Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 391. Espoo. ISBN , ISSN Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/ s. Ikonen, L. & Lappalainen, E Pyhäntä, Tavastkenkä, Kurkelanjärvi sarja. Ajoitusnäytteiden selostusteksti. Geologian tutkimuskeskus. Korpijaakko, M Uusi kairatyyppi tilavuustarkkojen turvenäytteiden ottamiseen. Suo 32 (1), 7-8. Koutaniemi, L. & Keränen, R Lake Oulujärvi, main Holocene developmental phases and associated geomorphic events. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 135. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia. 48 p. KTM, Energiaosasto Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus. Työryhmän raportti. Lappalainen, E., Sten, C.-G.,Häikiö, J Turvetutkimus ten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. Opas n:o 12, 62 s. Luukkanen, A. & Porkka, H Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 222, 168 s. Ranta, H. (toim.) Ympäristölainsäädäntö Talentum. Helsinki s. ISBN: Ruuhijärvi, R Suomen kasvillisuuden pääpiirteet: Suokas villisuus. Suomen kartasto. Vihko 141 Kasvillisuus ja kasvisto Savolainen, J. (toim.) 1997a. Luonnonsuojelulaki perusteluineen. Edita. Helsinki. 95 s. ISBN: Savolainen, J. (toim.) 1997b. Metsälaki perusteluineen. Edita. Helsinki. 53 [13] s. ISBN: Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti s. Toivonen, T. & Herranen, T Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 381. Espoo. ISBN , ISSN Tomppo, E.; Katila, M.; Moilanen, J.; Mäkelä, H.; Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja ; 4B (1998):, 839 s. ISSN Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Vasander, H.(toim.) Suomen suot. Suoseura ry, 168 s. Virtanen, K Lentomittausten gamma-aineisto - Menetelmä arvioida turvekerrostumien paksuutta. Suo ja tur ve 3/97. s liitteet. Virtanen, K., Kallinen, R-L. & Herranen, T Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 345. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti s., 7 liitettä. Virtanen, K. & Hirvasniemi, T Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 379, 45 s. 74

75 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 PYHÄNNÄLLÄ TUTKITUT SUOT LIITE 1(1) Suon nimi KL Raportti Ahmonsuo III Aidanpääräme I Haaposuo I Haaraneva II Hangasneva II Harakkaneva III Havukkaneva III Heinäneva II Heinäneva I Hirvineva I Hirvenneva II Hoikkaneva I Huhmarkangas II Hyvösenneva I Iso Hangasneva II Isolehdonsuo II Iso Mätässuo III Isonkivenneva I Isoräme I Isoräme I Istuinkivenräme III Jokineva II Joutensuo II Jälsneva III Kallioneva I Kansanneva I Kansanojansuo I Karjuneva I Karjunneva I Karkusaarenneva III Karmitunneva I Katajaneva I Kenkäsaarenneva II Kerosenkangas II Kinkerisaarenneva I Kirjavaneva I Kirjavaneva I Kivenneva III Kivineva I Kivineva II Suon nimi KL Raportti Koivikonneva II Kokkosuo II Konnunsuo III Kontioneva I Koppeloneva I Kotakankaansuo II Kotineva I Kotineva I Kotineva II Kuljunneva I Kuohuneva II Kurkineva II Kurkineva I Kurkisuo III Kuuraräme I Kärppineva II Lamminneva III Lassinahonkangas II Lautasaarenneva III Lehdonneva III Leppikankaansuo II Leppineva III Leskistenneva I Liejuneva II Lumihyvyys I Lummeneva I Lummeneva III Lummeräme I Luotakkoneva II Lähdeneva II Löytönevat I Maaselänneva I Maaselänsuo III Marronneva I Muurainsuo II Myllyneva I Mölkänräme III Niemelä II Nimettömänneva III Nikuneva I 75

76 Teuvo Herranen LIITE 1(2) Suon nimi KL Raportti Nurmilamminneva I Omenasaarenneva III Orsiniemenneva I Oulaistenneva II Pahaneva II Pahanpuronräme III Pajusuo III Paloneva I Patasuo II Peurasuo I Pienenmäenneva II Pieni Mätässuo III Pihlajaneva II Pilpanneva III Pilpansuo III Pohjoisräme I Porrasräme I Puronneva II Ranisuo III Rikkaneva III Rimminneva II Rujanneva II Ruoholamminneva I Ruosteneva I Ruuhikankaansuo II Ruunakorpi II Rytisalmi I Suon nimi KL Raportti Saarineva I Sammakkoneva III Sammakkosuo I Sauvasuo I Siltaräme II Soidinmaa II Sotapuronniitty II Suurisuo I Syrjäkangas II Talasneva I Talvineva II Tattarineva II Teerisuo III Teerisuo III Teerisuo III Teeripuronsuo III Tynnyrisuo III Tölpänneva II Varisneva II Varisneva I Vesikkosuo I Veteläsuo II Vorninneva I Vyöahonneva II Väliräme III Yrityksenneva I Yrkönneva II 76

77 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 LIITE 2 77

78 Teuvo Herranen Geologian tutkimuskeskus LIITE 3 Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat: I Avosuot II Rämeet 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme LR 2. Rimpiletto RIL 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Rimpineva RIN 5. Tupavillaräme TR 6. Lyhytkortinen neva LKN 6. Pallosararäme PSR 7. Kalvakkaneva KN 7. Korpiräme KR 8. Silmäkeneva SIN 8. Kangasräme KGR 9. Rahkaneva RN 9. Isovarpuräme IR 10. Luhtaneva LUN 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneet suotyypit 1. Lettokorpi LK 1. Ojikko OJ 2. Koivuletto KOL 2. Muuttuma MU 3. Lehtokorpi LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Kangaskorpi KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Varsinainen korpi VK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Nevakorpi NK 7. Varputurvekangas VATK 8. Rääseikkö RAK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijät 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Rahkasaraturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Sararuskosammalturve CB 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP 78

79 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 LIITE 4/1 79

80 Teuvo Herranen LIITE 4/2 80

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 417

Turvetutkimusraportti 417 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 417 2011 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 2 Abstract: The peatlands,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN

KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA VARTEN Itä-Suomen yksikkö/länsi-suomen yksikkö Turvetutkimusseloste 115/2008 17.12.2008 Kuopio/Kokkola KESKI-SUOMEN TURVEVAROJEN HARVAPISTEKARTOITUS KESKI- SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA MAAKUNTAKAAVOITUKSEN TARPEITA

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 318 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT OSA 1 Abstract : The mires and peat reserves in the municipality of Piippola,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 361 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Merijärvi,central

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Piippola, Central Finland Part 2

PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Piippola, Central Finland Part 2 Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 344 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 344 PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosasto Turveraportti 211 Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA 1985 Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 Rovaniemi 1988 Muurinen Tapio.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 266 Ari Luukkanen ja Heimo Porkka RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract : The mires and peat reserves

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 411

Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 2010 Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen

HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 257 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 Abstract : The mires and peat reserves of the commune of Haapavesi.

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 392

Turvetutkimusraportti 392 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 392 2009 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 450

Turvetutkimusraportti 450 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 4. Abstract: The mires and peat reserves of Kiuruvesi Part 4

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 4. Abstract: The mires and peat reserves of Kiuruvesi Part 4 Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 341 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 341 KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

TUTKIMUS HAUKIPUTAAN SOISTA JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUDESTA

TUTKIMUS HAUKIPUTAAN SOISTA JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUDESTA Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 342 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 342 TUTKIMUS HAUKIPUTAAN SOISTA

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 249 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Mäntsälä and their potential use. Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 10 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 366 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 10 Abstract: The mires

Lisätiedot

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 245 Tapio Toivonen TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Töysä and their potential use Espoo 1991 3 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 19 8. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosast o. Tapio Muurine n TURVEVAROJEN INVENTOINTI KITTILÄSSÄ VUONNA 198 4

TURVERAPORTTI 19 8. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosast o. Tapio Muurine n TURVEVAROJEN INVENTOINTI KITTILÄSSÄ VUONNA 198 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosast o TURVERAPORTTI 19 8 Tapio Muurine n TURVEVAROJEN INVENTOINTI KITTILÄSSÄ VUONNA 198 4 Abstract : The Inventory of the Peat Resources in the Municipalit y of Kittilä

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 219. Jukka Leino ja Pertti SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 219. Jukka Leino ja Pertti SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 219 Maaperäosasto Jukka Leino ja Pertti Silen SUONENJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Resources of the Commune of Suonenjoki

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot