Turvetutkimusraportti 395

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Central Finland Part 3 Ari Luukkanen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 395 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 395 Ari Luukkanen LAPINLAHDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Central Finland Part 3 Espoo 2009

3 Luukkanen Ari Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 395, 82 sivua, 58 kuvaa, 3 taulukkoa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina Lapinlahden kunnan alueella 33 suota yhteispinta-alaltaan 1392 ha. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,5 m, josta heikosti maatuneen rahkaturpeen osuus on keskimäärin 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4.8. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 419 ha ja turvemäärä 58 % koko tutkitun alan turvemäärästä. Turpeista on saravaltaisia 65 %, rahkavaltaisia 33 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Luonnontilaisen suon osuus on noin 9 % ja turvekankaan 44 % suotyyppihavainnoista pinta-alalla painotettuna. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %, vesipitoisuus 90,1 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 92 kg/m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Tutkituista soista 27 soveltuu energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuva pinta-ala on 579 ha, ja siinä on tuotantoon soveltuvaa turvetta noin 10,5 milj. suo-m 3. Tämän turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on noin 5,0 milj. MWh. Kolmella suolla on turvetuotantoon soveltuvaa, heikosti maatunutta pintarahkaturvetta. Tätä turvetta on 10 ha:n alueella noin suo-m 3. Avainsanat: suo, turvevarat, energiaturve, Lapinlahti Ari Luukkanen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Luukkanen Ari Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 The Peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Central Finland Part 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 395 Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 395, 82 pages, 58 figures, 3 tables and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Lapinlahti in Thirty three peatlands covering 1392 hectares were studied. The peatlands studied contain a total of million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 1.5 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer which averages 0.2 m in thickness. The mean humification degree of peat is H 4.8. The area deeper than two meters covers 419 hectares and contains 58 % of the total quantity of peat. Sixty five per cent of the peat is Carex predominant, 33 % Sphagnum predominant and 2 % Bryales predominant. Pristine peatland covers 9 % of the total area. Drained peatland forest covers 44 per cent of the studied peatland area. The average ash content of energy peat is 4.0 % of dry weight. The water content of energy peat is 90.1 % in situ. The average dry bulk density of energy peat is 92 kg per m 3 in situ and sulfur content 0.18 % of dry weight. The average effective calorific value of dry energy peat is 21.1 MJ/kg. Twentyseven mires are suitable for energy peat production. The total area suitable for energy peat production is 579 hectares. The amount of mineable energy peat is some 10.5 million m 3 in situ. The energy content at 50 % moisture content is about 5.0 million MWh. Three mires covering 10 hectares include surface peat layer which is weakly decomposed and mineable. The amount of that peat is some m 3 in situ. Key words: peatland, mire, peat reserves, energy peat, Lapinlahti Ari Luukkanen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO E- mail: ari.luukkanen@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Hanhisuo Laitilansuo Koukosuo Soidinsuo Vasamasuo Riikinsuo Askolansuo Kolmikannansuo Suurisuo Hangasmäensuo Honkasuo Haukisuo Tervassuo Kaivoslamminsuo Kirvessuo Lehmisuo Orisuo Hanhisuo Miettilänsuo Härkösuo Kuikkasuo Kaatransuo Hevossuo Pyöreisensuo Pällikkäänpuronsuo Perkkiöntaussuo Karhunpesänsuo Parkonkorvensuo Suurisuo Ruohosuo Hangassuo Lehtosuo Arabiansuo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Soidensuojelu... 68

6 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SOISTA Soistuminen Suotyypit Turvekerrostumat Turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET... 80

7 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 JOHDANTO Lapinlahti sijaitsee Pohjois-Savossa ja kuuluu Ylä-Savon talousalueeseen, rajanaapureinaan Siilinjärvi, Maaninka, Sonkajärvi ja Varpaisjärvi. Lapinlahdella on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan yli 20 ha:n suuruisia suokuvioita 61 kpl (Lappalainen & al. 1980). Tähän suolukuun on vielä lisättävä useita noin 20 ha:n soita sekä lukuisia turvepeltovaltaisia soita. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Lapinlahden raportoitavia turvevaroja ensimmäisen kerran vuonna 1990, jolloin tutkittiin kaksi suota lähinnä maaperäkartoitusta varten. Vuoden 2004 Turvetutkimusraportissa 354 olivat 16 suon tutkimustulokset (Luukkanen 2001 ja 2004), ja vuoden 2006 raportissa 23 suota. Tähän Lapinlahden kunnan kolmanteen turvetutkimusraporttiin sisältyy 33 suota. Lapinlahden turvetutkimukset liittyvät GTK:n tehtäväksi määrättyyn valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoitukseen. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Alueen turvetutkimukset sisältyvät myös nyt jo päättyneeseen GTK:n ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä tehtyyn maaperäkartoitukseen. Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus kustakin tutkitusta suosta ja arvio sen hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten yhteinen tarkasteluosa. Lopuksi tarkastellaan vielä yhteenvetona kaikkia Lapinlahdella tutkittuja soita (72 kpl). Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Itä-Suomen yksikössä Kuopiossa. 7

8 Ari Luukkanen Kuva 1. Lapinlahdella vuosina tutkitut suot ja niiden sijainti vesistö- ja valuma-alueilla. Kuvan vesistöalueet (Ekholm 1993). 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.5. Iisalmen reitin va 4.51 Onkiveden alue Onkiveden lähialue Nerkoonjärven alue Myllyjoen vesistöalue Koivujoen vesistöalue Kirmanjoen vesistöalue Mätäsjoen vesistöalue Suurijoen vesistöalue Kirjopuron vesistöalue 4.58 Sonkajärven reitin vesistöalue Kilpijärven-Hernejärven alue Varpasjoen vesistöalue 4.59 Naarvanjoen vesistöalue Naarvanjoen alaosan alue Ala-Pitkän alue Luhinjoen vesistöalue Torkonjoen vesistöalue 4.6 Nilsiän reitin vesistöalue 4.63 Syvärin alue Urimojoen vesistöalue Syvärinjoen vesistöalue 4.65 Siilinjoen vesistöalue Pöljänjoen vesistöalue 40. Hanhisuo 41. Laitilansuo 42. Koukosuo 43. Soidinsuo 44. Vasamasuo 45. Riikinsuo 46. Askolansuo 47. Kolmikannansuo 48. Suurisuo 49. Hangasmäensuo 50. Honkasuo 51. Haukisuo 52. Tervassuo 53. Kaivoslamminsuo 54. Kirvessuo 55. Lehmisuo 56. Orisuo 57. Hanhisuo 58. Miettilänsuo 59. Härkösuo 60. Kuikkasuo 61. Kaatransuo 62. Hevossuo 63. Pyöreinen 64. Pällikkäänpuronsuo 65. Perkkiöntaussuo 66. Karhunpesänsuo 67. Parkonkorvensuo 68. Suurisuo 69. Ruohosuo 70. Hangassuo 71. Lehtosuo 72. Arabiansuo 8

9 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa sovellettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jolloin GPS- satelliittipaikantimen avulla suon hallitsevan osan poikki määritetään selkälinja ja tälle poikkilinjoja. Poikkilinjat ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja niillä 50 m: n välein syvyysmittauspisteitä, joilla mitattiin turvekerrostuman paksuus. Tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Suon kasvukerroksesta arvioitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (% -osuus). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin sekä tarkkatilavuuksisia näytteitä mäntäkairalla että laippakairanäytteitä laboratoriotutkimuksia varten siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Näytteistä määritettiin GTK:n Geopalvelukeskuksen (GPK) geolaboratoriossa Kuopiossa turpeen happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ±250 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ) (kuva 4). Tarkkatilavuuksisista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ). Samalla analysoitiin osasta näytteitä rikkipitoisuus rikkianalysaattorilla (810L) ja hiili- sekä typpipitoisuus hiili-typpi- analysaattorilla (820L). Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita (menetelmänä 503P) kuningasvesiuutolla + 90o C:ssa ICP- AES- tekniikalla. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, La, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sn, Sr, Ti, V, ja Zn. 9

10 Ari Luukkanen Juurikka 120 Tulinurmi Rytkölä Mets.maja A /0 6 A / / /27 5/ / A Juurikanjärvi Askola A / / / / /0 4.0 A A / /0 13 1/ /320/0 A / A700+0 A /0 141/80/0 120 Sakari Askolansuo, 22399, Lapinlahti Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 120 Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus Syrjälä 2009 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 ja Logica Suomi Oy Haulikkorata Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 10

11 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. 11

12 Ari Luukkanen AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat, erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa, on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi vastaavista turvemääristä Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan suppean kuvauksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, suokartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Poikkileikkauskuvilla havainnollistetaan turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käyvät ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, suotyypit ja lieko-osumat (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Yhteen karttaan, yhdelle tutkimuspisteelle, voidaan merkitä samanaikaisesti kaksi eri tietoa. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H4. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu useimmiten ympäristöturpeeksi. Kasvuturpeen laatuvaatimukset ovat niin tiukat, ettei tältä alueelta kasvuturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta juurikaan löydy. Ympäristöturpeella tarkoitetaan tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Ohut, heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen, ja voidaan siten yhdistää varsinaiseen energiaturpeeseen. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on, kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä, menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä, kuin aikaisemmin. Lasinalaisviljelyssä, kuten vihannesten ja kukkien kasvattamisessa ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Turpeiden ja soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Nordtestin (2006) uuteen laadunmäärittelyohjeeseen. Tuhka- ja rikkipitoisuuden osalta on sovellettu jyrsin- ja palapolttoturpeille asetettuja laatuvaatimuksia (liite 2). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty noin 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta nykyisin hyödynnetään vieläkin matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole myöskään asetettu vähimmäiskokoa. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3-0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Käyttökelpoisen, ympäristöturpeeksi tuotettavan turpeen vähimmäissyvyytenä on pidetty 0,6 metriä. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. 12

13 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Hanhisuo (kl ) sijaitsee 16 km linnuntietä Lapinlahden keskustasta eteläkaakkoon. Suon ympäristö on melko jyrkkäpiirteistä hienoainesmoreenimaastoa, ja sen pohjois- ja länsilaidalla on pienialaisia savikerrostumia. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää kohti suon keskustaa sekä pohjoisluoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Hanhilampeen (99,7 m mpy), josta ojaa pitkin edelleen luoteeseen Kirjopuroon. Kirjopuro laskee lounaaseen Onkiveden Lajunlahteen (84,7 m mpy). Hanhisuo kuuluu Iisalmen reitin Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä Kirjopuron vesistöalueeseen (4.519). Suon pinta-ala on 49 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 m:n aluetta 31 ha ja yli kahden metrin aluetta 27 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m ja suurin havaittu paksuus 4,7 m. Tutkimuspistetiheys on 8,3 kpl/10 ha (kuva 4). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 48 %, rämeellä 37 %, turvepellolla 9 % ja 6 % korvessa. Puolukkaturvekangasta ja varsinaisen sararämeen muuttumaa on laajalti suon keskiosassa. Suon pohjoispäässä on ruohoturvekangasta. TUTKITUT SUOT 40. Hanhisuo Turve on saravaltaista (93 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 51 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 14 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 12 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 23 %, ja tupasvillaa lisätekijänä sisältävien osuus 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,3. Suon pohja on pääosin hiesua ja savea (65 %). Keskiosan halki virtaavan puron ympäristössä on turpeen alla vaihtelevanpaksuisesti liejua, paksuimmillaan noin kaksi metriä. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Käyttökelpoisen turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,6 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 84 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,3 MJ/kg. Hanhisuolla on 35 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,73 milj. suo-m 3. Suon pohjan liejukerrostumat hankaloittavat pohjaturpeen kuivatusta. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta löytyy suon luoteislaidalta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Hanhisuolla

14 Ari Luukkanen 41. Laitilansuo Laitilansuo (kl ) sijaitsee 17 km Lapinlahden keskustasta eteläkaakkoon. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia sekä pienialaisesti hiesua ja karkeaa hietaa. Ylä-Pitkän joki virtaa suon itäpuolitse. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon itäpuolitse virtaavaan Ylä-Pitkän jokeen. Ylä-Pitkän joki laskee etelälounaaseen Ala-Pitkään (106,3 m mpy) ja edelleen etelälounaaseen Ala-Pitkän jokeen. Laitilansuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Ala-Pitkän alueeseen (4.592). Suon pinta-ala on 41 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n aluetta 16 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m ja suurin havaittu paksuus 2,6 m. Tutkimuspistetiheys on 8,2 kpl/10 ha (kuva 5). Tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, turvekankaalla 35 %, korvessa 12 % ja turvepellolla 6 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja eteläosassa. Suon reunoilla on runsaasti puolukka- ja ruohoturvekangasta. Eteläosastaan suo päättyy ruohoiseen rantaniittyyn (kuva 6). Turpeen paksuus kuvanottopaikalla on 0,5 m. Turpeen alla on lähes puolitoista metriä järvimutaa ja detritusliejua ja näiden alla hiesua (kuva Kalle Husso 2004). Turve on saravaltaista (88 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 12 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 7 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Suon pohja on pääosin hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Käyttökelpoisen turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,6 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 96 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/ kg. Laitilansuolla on 22 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,35 milj. suo-m 3. Suon eteläpäässä on kuivatusvaikeuksia. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon kaakkoislaidalla, Ylä- Pitkän reuna-alueella km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Laitilansuolla

15 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 6. Laitilansuon eteläosa on ruohoista ja luhtaista korpea, joka päättyy Ylä-Pitkän joen rantaniittyyn. (Kuva Kalle Husso 2004). 15

16 Ari Luukkanen 42. Koukosuo Koukosuo (kl ) sijaitsee 15 km Lapinlahden keskustasta eteläkaakkoon pääasiassa hienoainesmoreenimaastossa. Suon itälaidalla on hiesua ja luoteisnurkkauksessa karkeaa hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon kaakkoispuolitse virtaavaan Ylä-Pitkän jokeen. Ylä-Pitkän joki laskee etelälounaaseen Ala-Pitkään (106,3 m mpy) ja edelleen etelälounaaseen Ala-Pitkän jokeen. Koukosuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Ala-Pitkän alueeseen (4.592). Suon pinta-ala on 37 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha, yli 1,5 m:n aluetta 26 ha ja yli kahden metrin aluetta 23 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,3 m ja suurin havaittu paksuus 4,4 m. Tutkimuspistetiheys on 7,8 kpl/10 ha (kuva 7). Tutkimuspisteistä on rämeellä 47 %, turvekankaalla 42 %, turvepellolla 7 % ja korvessa 4 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Suon eteläosan laidoilla on runsaasti puolukkaturvekangasta. Ruohoturvekangasta on suon pohjoisosassa. Suon pohjoisosan laidoilla on korpirämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (69 %). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 21 %. Tupasvillaa lisätekijöinä sisältäviä turpeita on vain 1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Suon pohja on lähes kauttaaltaan (94 %) hiesua. Yli metrin syvyisellä alueella suon pintakerroksessa (0-1 m) liekoja on erittäin runsaasti. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Käyttökelpoisen turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on 90 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg. Koukosuolla on 28 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,67 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on niukalti suon itälaidalla, Ylä-Pitkän joen läheisyydessä km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Koukosuolla

17 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Soidinsuo Soidinsuo (kl ) sijaitsee 15 km Lapinlahden keskustasta eteläkaakkoon. Suon länsilaidalla on karkeaa hietaa ja pohjois- sekä eteläpuolella hienoainesmoreenia. Keskellä suota on hienoainesmoreenin muodostamia kumpuja. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää länteen. Suon itä- ja eteläosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Tähinginjärveen (110,9 m mpy), josta edelleen ojaa pitkin luoteeseen Kirjopuroon. Kirjopuro laskee lounaaseen Onkiveteen (84,7 m mpy). Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen Pajujärveen (115,6 m mpy). Pajujärven vedet laskevat lounaaseen Kirjopuroon ja edelleen Onkiveteen. Suon länsiosan vedet laskevat ojia pitkin länteen Hepolampeen (116,3 m mpy), josta sitten pohjoiseen Keskimmäiseen (115,9 m mpy), Naapuriin (115,6 m mpy) ja Pajujärveen. Soidinsuo kuuluu Iisalmen reitin Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä Kirjopuron vesistöalueeseen (4.519). Suon pinta-ala on 65 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m ja suurin havaittu paksuus 2,5 m. Tutkimuspistetiheys on 6,4 kpl/10 ha (kuva 8). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 50 %, rämeellä 26 % ja korvessa 24 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon itäisen altaan keskiosassa ja läntisen altaan keski- ja pohjoisosassa. Itäisen altaan pohjoisosassa on korpirämeen muuttumaa. Kangaskorven muuttumaa on läntisen altaan pohjoisosassa sekä etelä- ja keskiosan laidoilla. Turpeesta on runsas puolet saravaltaista (56 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 44 %. Varpujen jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 %, puun jäännöksiä sisältävien 8 % ja tupasvillaa lisätekijänä sisältävien 5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Suon pohja on pääosin hietaa (53 %) ja hiekkaa (21 %). Moreenin osuus on 14 %. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Käyttökelpoisen tur peen tuhkapitoisuus on 4,1 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on 97 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Soidinsuolla on 7 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,10 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelälaidalla. 17

18 Ari Luukkanen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Soidinsuolla

19 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Vasamasuo Vasamasuo (kl ) sijaitsee 14 km Lapinlahden keskustasta kaakkoon hiesun ja hienoainesmoreenin ympäröimässä maastossa. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää suon keskelle ja etelään. Vedet laskevat ojia pitkin suon halki etelään virtaavaan Luhinjokeen. Luhinjoki laskee Ylä-Pitkän jokeen ja sitä pitkin edelleen etelälounaaseen Ala- Pitkään (106,3 m mpy) ja Ala-Pitkän jokeen. Vasamasuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Luhinjoen vesistöalueeseen (4.594). Suon pinta-ala on 58 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 32 ha, yli 1,5 m:n aluetta 27 ha ja yli kahden metrin aluetta 18 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m ja suurin havaittu paksuus 2,7 m. Tutkimuspistetiheys on 7,2 kpl/10 ha (kuva 9). Suotyypeistä on noin puolet turvekankaalla. Rämeen osuus on 37 % ja turvepellon 11 %. Ruohoturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon läntisen altaan keski- ja pohjoisosassa sekä itäisen altaan itälaidalla. Suon läntisen altaan etelä- ja keskiosassa on runsaasti varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turve on lähes kauttaaltaan saravaltaista (96 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 3 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Varpujen jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillaa lisätekijöinä sisältävien turpeiden 8 % ja puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Suon pohjalla on runsaan metrin vahvuinen liejukerros. Pohjan mineraalimaalajina on hiesu (48 %) ja savi (36 %). Reuna-alueiden pohjamaalajina on moreeni (13 %). Liekojen määrä on pieni. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta sekä puolukkaturvekankaalta. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 10,5 %. Suon halki virtaava Luhinjoki on tulviessaan tuonut runsaasti epäorgaanista ainesta, varsinkin suon länsiosaan. Käyttökelpoisen turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,6 %. Rikkipitoisuus on suhteellisen alhainen (keskimäärin 0,18 %) huolimatta korkeista tuhkapitoisuuksista. Käyttökelpoisen turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 88 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,6 MJ/kg. Vasamasuon turpeiden alkuainepitoisuudet ovat pääosin normaaleja tai alhaisia. Suon lounaisosan pohjaturpeen sinkkipitoisuus (Zn) (25,6 mg/kg) on huomattavan korkea verrattuna vastaaviin Lapinlahden pohjaturvenäytteisiin (Luukkanen 2004 ja 2007). Saman näytteen nikkelipitoisuus (Ni) (17,2 mg/kg) on myös normaalia korkeampi. Vasamasuon korkeat tuhkapitoisuudet sekä pohjan liejukerrostuma asettavat rajoituksia turpeen käytölle. Suolla on 30 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0.45 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon eteläosassa. 19

20 Ari Luukkanen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Vasamasuolla

21 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Riikinsuo Riikinsuo (kl ) sijaitsee 16 km Lapinlahden keskustasta kaakkoon saven ja hiesun sekä pienialaisten moreenimäkien ympäröimässä maastossa. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää lounaaseen ja luoteeseen. Riikinsuo sijaitsee vedenjakajalla. Suon pohjoisja keskiosan vedet virtaavat ojia pitkin pohjoisluoteeseen Luhinjokeen, joka laskee lounaaseen Ylä- Pitkän jokeen. Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin suon lounaispuolitse virtaavaan Juurikkajokeen, joka jatkuu etelään virtaavana Ylä-Pitkän jokena. Ylä-Pitkän joki laskee etelälounaaseen Ala-Pitkään (106,3 m mpy) ja Ala-Pitkän jokeen. Riikinsuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59). Suon pohjois- ja keskiosa kuuluu siinä Luhinjoen vesistöalueeseen (4.594) ja eteläosa Ala-Pitkän alueeseen (4.592). Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 12 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m ja suurin havaittu paksuus 3,7 m. Tutkimuspistetiheys on 5,7 kpl/10 ha (kuva 10). Suotyypeistä noin puolet on rämeellä ja kolmannes turvekankaalla. Korven osuus on 13 %. Tupasvillarämeen ojikko on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon länsi-, keski- ja eteläosassa. Suon itäisessä keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 20 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on runsaasti. Niiden osuus kokonaisturvemäärästä on lähes kolmannes (28 %). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Suon pohja on pääosin hiesua (63 %), savea (17 %) tai hietaa (11 %). Liekojen määrä on pieni. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on korkea (112 kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on hieman normaalia korkeampi (21,6 MJ/kg), samoin kuin hiilipitoisuuskin (C) (52,6 %). Turpeen alkuainepitoisuudet ovat normaaleja tai alhaisia verrattuna yleensä Lapinlahden turpeiden pitoisuuksiin (Luukkanen 2004 ja 2007). Riikinsuolla on 22 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,35 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvat alueet ovat vähissä, sillä pellot ympäröivät Riikinsuota kaikilla laskusuunnilla. Ojitettua, pintavalutuskentäksi soveltuvaa suoaluetta löytyy kuitenkin suon kaakkois- ja luoteislaidalta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Riikinsuolla

22 Ari Luukkanen 46. Askolansuo Askolansuo ( ) sijaitsee 18 km Lapinlahden keskustasta kaakkoon. Ympäröivä maasto on loivapiirteistä hienoainesmoreenia, jonka välisissä painanteissa on savea, hiesua ja hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää loivasti luoteeseen. Vedet laskevat suo-ojia pitkin länsiluoteeseen, soistuneeseen Ylä-Pitkään, josta edelleen Ylä-Pitkän jokea pitkin lounaaseen Ala-Pitkään (106,3 m mpy). Ala-Pitkä laskee lounaaseen Ala-Pitkän jokeen. Askolansuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Ala-Pitkän alueeseen (4.592). Suon pinta-ala on 25 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 13 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 11 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m ja suurin havaittu paksuus 3,2 m. Tutkimuspistetiheys on 8,0 kpl/10 ha (kuva 11). Tutkimuspisteistä valtaosa on turvekankaalla (69 %). Korpityypin osuus (25 %) on myös huomattavan suuri. Rämeen osuus on vain 6 %. Ruohoturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon eteläosassa. Suon pohjoispäässä on puolukkaturvekangasta ja keskiosassa varsinaisen korven muuttumaa. Turve on saravaltaista (79 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 21 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 5 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on vain 4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,4. Suon pohjalla on noin metrin paksuinen liejukerros ja tämän alla liejunsekaista hiesua. Varsinaisena pohjamaalajina on pääosin hiesu (86 %). Liekoja on erittäin vähän. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta korvelta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 6,5 %, sisältäen yhden runsastuhkaisen välikerroksen. Rikkipitoisuus on normaali (0,19 %). Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on hieman normaalia korkeampi (103 kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on hieman normaalia alhaisempi (20,0 MJ/kg), johtuen runsasrikkisen kerroksen normaalia alhaisemmasta (17,2 MJ/kg) lämpöarvosta. Turpeen alkuainepitoisuudet ovat normaaleja tai alhaisia. Askolansuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,17 milj. suo-m 3. Pohjan liejukerros hankaloittaa kuivatusta etenkin kosteina kesinä. Vesien virtaussuunnassa suo rajoittuu hienoainesmoreeniin. Tästä johtuen pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on niukalti suon länsilaidalla. 22

23 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Askolansuolla

24 Ari Luukkanen 47. Kolmikannansuo Kolmikannansuo (kl ) sijaitsee 12 km Lapinlahden keskustasta itään. Suon ympäristö on osittain hienoainesmoreenia ja osittain hiekkamoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon länsipuolitse virtaavaan Rajapuroon, joka virtaa etelälounaaseen Haukijärveen (141,3 m mpy). Haukijärvi laskee etelään Haukipuroon. Kolmikannansuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Luhinjoen vesistöalueeseen (4.594). Suon pinta-ala on 82 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 46 ha, yli 1,5 m:n aluetta 29 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 23 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m ja suurin havaittu paksuus 3,9 m. Tutkimuspistetiheys on 4,5 kpl/10 ha (kuva 12). Tutkimuspisteistä 64 % on rämeellä, 30 % turvekankaalla, 3 % avosuolla ja 3 % korvessa. Ruohoturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon etelä- ja länsilaidalla. Varsinaisen sararämeen muuttumaa ja tupasvillarämeen muuttumaa on laajalti suon keskiosassa. Turve on puolittain saraa (49 %) ja puolittain rahkaa (47 %). Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on kohtalaisen suuri (4 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on runsaasti (29 %). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Suon pohja on pääosin moreenia (69 %). Yli metrin syvyisellä suoalueella on liekoja kohtalaisesti. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumalta. Käyttökelpoisen turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 90 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,3 MJ/kg. Kolmikannansuolla on 40 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,80 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa, osittain ojitettua aluetta on suon lounaislaidalla Rajapuron läheisyydessä km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Kolmikannansuolla. 24

25 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Suurisuo Suurisuo (kl ) sijaitsee 12 km Lapinlahden keskustasta itäkaakkoon hienoainesmoreenimaastossa. Suon etelä-, lounais- ja länsilaidalla on kumpumoreenimuodostumia. Suo kuuluu NATU- RA- ohjelmaan ja se on lähes kauttaaltaan luonnontilainen. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää pääosin lounaaseen. Vedet laskevat reunaojia pitkin suon eteläpuolitse virtaavaan Haukipuroon. Haukipuro laskee etelään virtaavaan Koskutjokeen ja tämä edelleen etelään Luhinkijokeen. Suurisuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Luhinjoen vesistöalueeseen (4.594). Suon pinta-ala on 24 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 m:n aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys on 1,8 m ja suurin havaittu paksuus 6,0 m. Tutkimuspistetiheys on 7,5 kpl/10 ha (kuva 13). Tutkimuspisteistä on 45 % avosuolla, 26 % korvessa, 16 % rämeellä ja 13 % turvekankaalla. Varsinainen saraneva on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja keskiosassa. Ruohoisen saranevan vyöhyke sijaitsee varsinaisen saraneva-alueen itä- ja länsipuolella. Saraneva-alueen pohjoispuolella on nevakorpea, joka vaihettuu suon pohjoislaidalla kangaskorveksi. Saraneva-alueen etelälaidalla on lyhytkortista nevarämettä (kuva 14). Suon etelä- ja länsilaidat ovat turvekangasta. Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 19 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 54 %, sararahkaturve (CS-t) 13 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 8 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 4 %. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta saranevalta. Luonnontilaisen suoturpeen vesipitoisuus on korkea (93,3 %), mistä johtuen kuiva-aineen määrä alhainen (67 kg/m 3 ). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,5 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg. Turpeen alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna Lapinlahden turpeiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2004 ja 2007). Suurisuo kuuluu NATURA- ohjelmaan. Koko suon turvemäärä on 0,43 milj. suo-m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla

26 Ari Luukkanen Kuva 14. Suurisuon lounaislaitaa kesällä Etualalla lyhytkortista nevarämettä ja taustalla varsinaista ja ruohoista saranevaa (kuva AL). 26

27 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Hangasmäensuo Hangasmäensuo (kl ) sijaitsee 14 km Lapinlahden keskustasta kaakkoon hienoainesmoreenimaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää etelä- ja keskiosastaan lounaaseen. Koillisnurkkauksesta vietto on loivasti koilliseen. Vedet laskevat pääosin ojia pitkin etelälounaaseen Tervasuolle ja sen halki eteläkaakkoon virtaavaan Salapuroon. Salapuro laskee kaakkoon Pohjukkapuroon ja tämä edelleen etelään Hirvijärveen (126,0 m mpy). Suon koillisnurkkauksen vedet laskevat ojia pitkin itään Korpisjokeen, jota pitkin edelleen etelään Pohjukkajokeen ja Hirvijärveen sekä Torkonjokeen. Hangasmäensuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Torkonjoen vesistöalueeseen (4.595). Suon pinta-ala on 33 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 17 ha, yli 1,5 m:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 4 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m ja suurin havaittu paksuus 4,6 m. Tutkimuspistetiheys on 7,5 kpl/10 ha (kuva 15). Tutkimuspisteistä on 72 % rämeellä. Turvekankaan osuus on 17 % ja korven 11 %. Suon eteläinen allas on kohosuomainen ja sen yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämeen muuttuma sekä rahkarämeen muuttuma. Pohjoisempi allas on aapasuotyyppiä, ja siellä vuorottelevat varsinaisen sararämeen muuttuma sekä tupasvillarämeen muuttuma. Suon laitaosat ovat turvekangasta ja ruohoheinäkorven muuttumaa. Turve on saravaltaista (77 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 22 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävien turpeiden osuus on 26 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 11 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohja on pääasiassa hienoainesmoreenia. Hiesun osuus pohjamaalajeista on kolmannes. Yli kahden metrin syvyisellä alueella liekojen osuus on selvästi suurempi kuin yli metrin syvyisellä alueella. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu rahkarämeeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,6 %. Rikkipitoisuus (0,13 %) on myös alhainen. Turpeen vesipitoisuus on korkea, keskimäärin 92,5 %. Kuiva-aineen määrä (71 kg/m 3 ) suokuutiossa on tästä johtuen alhainen. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Hangasmäensuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,22 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa, ojitettua aluetta on sekä suon koillis- että etelälaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Hangasmäensuolla

28 Ari Luukkanen 50. Honkasuo Honkasuo (kl ) sijaitsee 11 km Lapinlahden keskustasta etelään korkeiden kallioiden ympäröimässä moreenimaastossa. Suon pohjoispuolella on hietamuodostuma. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pohjoiseen. Suovedet laskevat ojia pitkin pohjoisluoteeseen Leväpuroon, joka laskee edelleen länsiluoteeseen Onkiveden (84,7 m mpy) Levälahteen. Honkasuo kuuluu Iisalmen reitin Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä Onkiveden lähialueeseen (4.511). Suon pinta-ala on 12 ha ja koko suo on alle metrin syvyinen. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,5 m ja suurin havaittu paksuus 0,8 m. Tutkimuspistetiheys on 5,0 kpl/10 ha (kuva 16). Puolet suosta on kangaskorven muuttumaa ja puolet turvekangasta. Puolukkaturvekangas on yleisin turvekangastyyppi. Turve on saravaltaista (73 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 27 %. Varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 19 % kokonaisturvemäärästä. Puu- ja tupasvillaturpeita ei ole lainkaan. Suon pohja on pääosin moreenia. Honkasuo ei mataluutensa takia sovellu turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Honkasuolla

29 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Haukisuo Haukisuo (kl ) sijaitsee 13 km Lapinlahden keskustasta itäkaakkoon. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää pääosin pohjoisluoteeseen. Suon halki kulkee vedenjakaja. Pohjois-, länsi- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin pohjoisluoteeseen Haukipuroon. Haukipuro virtaa etelälounaaseen Koskutjokeen. Suon itä- ja eteläosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Suuri-Salmiseen (142,0 m mpy), josta edelleen ojia pitkin etelään Korpisjokeen. Haukisuo kuuluu Iisalmen reittiin ja siinä Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59). Suon pohjois-, länsi- ja keskiosa kuuluu pienvesistöllisesti Luhinjoen vesistöalueeseen (4.594) ja itä- sekä kaakkoisosa Torkonjoen vesistöalueeseen (4.595). Suon pinta-ala on 29 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m:n aluetta 19 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 17 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus (2,9 m) on poikkeuksellisen suuri. Syvin havaittu turvekerrostuman paksuus on 7,3 m. Tutkimuspistetiheys on 9,6 kpl/10 ha (kuva 17). Tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, avosuolla ja turvekankaalla 13 % sekä korvessa 11 %. Tupasvillarämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon reuna-alueilla. Suon keskiosa on lyhytkortista nevaa (kuva 18) ja sen ympärillä on lyhytkortisen nevarämeen vyöhyke (kuva 19). Suon etelälaidalla on varsinaisen korven muuttumaa. Kolmasosa suosta on luonnontilaista. Turve on saravaltaista (74 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 24 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohja on pääosin moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu sekä luonnontilaiselta lyhytkortiselta nevarämeeltä, että lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,0 %. Rikkipitoisuus on myös alhainen (0,12 %). Turpeen vesipitoisuus on korkea (94,2 %) ja kuiva-aineen määrä (58 kg/m 3 ) suokuutiossa tästä johtuen alhainen. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Pintaturpeen sinkkipitoisuus (Zn) (30,8 mg/kg) on lievästi kohonnut verrattuna Lapinlahden turpeiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2004 ja 2007). Haukisuolla on 20 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,60 milj. suo-m 3. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa rahkavaltaista vaaleaa tur vetta on suon keskiosassa 7 ha:n alueella suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon pohjois- ja kaakkoislaidalla. Suon luonnontilaisella avosuoalueella on maisemallisia arvoja km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Haukisuolla

30 Ari Luukkanen Kuva 18. Lyhytkortista nevaa Haukisuon keskiosassa. Kuvan keskellä turpeen syvyys on noin 5 metriä, ja pohjamaalajina on hiekkamoreeni. (kuva AL 2008). Kuva 19. Lyhytkortista nevarämettä Haukisuon itälaidalla. Suon syvin kohta (7,3 m) on kuvan vasemmassa laidassa (kuva AL 2008). 30

31 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Tervassuo Tervassuo (kl ) sijaitsee 15 km Lapinlahden keskustasta kaakkoon hinoainesmoreenimaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää pääosin etelään. Vedet laskevat ojia pitkin suolta lähtevään ja kaakkoon virtaavaan Salapuroon. Salapuro laskee Pohjukkajokeen, joka laskee etelään Hirvijärveen (126,0 m mpy). Tervassuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Torkonjoen vesistöalueeseen (4.595). Suon pinta-ala on 80 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 61 ha, yli 1,5 m:n aluetta 51 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 44 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,2 m, ja suurin havaittu paksuus 5,2 m. Tutkimuspistetiheys on 7,1 kpl/10 ha (kuva 20). Tutkimuspisteistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla 36 %, korvessa 9 % ja avosuolla 4 %. Yleisin suotyyppi on ruohoturvekangas ja sitä on laajalti suon pohjois- ja eteläpäässä. Suon keskiosassa on runsaasti varsinaisen sararämeen muuttumaa. Varsinainen sararäme vaihettuu tupasvillarämeen muuttumaksi suon reunoille päin mentäessä. Kaksi kolmannesta turpeesta on saravaltaista (67 %) ja viidennes rahkavaltaista (22 %). Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus (11 %) on huomattavan suuri. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 14 % ja tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohja on pääosin hiesumoreenia. Syvimmän altaan pohjalla on lähes kolme metriä liejua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumalta sekä ruohoturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus, ilman runsastuhkaista pohjakerrosta on keskimäärin 3,8 %. Rikkipitoisuus (0,18 %) on normaali. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on 83 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Suon eteläosassa, Salapuron läheisyydessä turpeen alkuaineista sinkin (Zn) korkea määrä (41,6 mg/ kg) poikkeaa huomattavasti vastaavista pohjaturpeen läheisyydessä olevista pitoisuuksista (Luukkanen 2004 ja 2007) km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Tervassuolla

32 Ari Luukkanen Taulukko 1. Tervassuon pinta-, väli- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/kg (Fe- ja S- pitoisuudet %:na). Näytepiste A900 A VSRmu Rhtk Syvyys 0-30 cm cm 0-30 cm cm cm Turvelaji CS-t CB-t SC-t BC-t CB-t Maatumisaste (H) ph 3,2 5,4 3,2 4,8 5,6 Vesipitoisuus % 89,8 93,5 87,6 84,7 87,1 Kuiva-aine kg/m 3 Tuhkapitoisuus 4,68 4,52 4,49 20,70 22,60 S % 0,20 0,36 C % 49,60 50,7 51,80 42,1 N % 1,98 1,62 2,48 2,11 Lämpöarvo MJ/kg 21,04 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 alle 10 alle 10 Ba mg/kg 75, , Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0.5 alle 0.5 alle 0.5 0,6 alle 0.5 Co mg/kg 1,0 1,9 1,8 2,6 4,9 Cr mg/kg 2,4 5,1 3,9 21,5 23,3 Cu mg/kg 3,6 11,7 2,9 10,2 31,3 Fe % 0,17 0,84 0,35 0,55 1,20 K mg/kg 177 alle Mg mg/kg Mn mg/kg 20, , Na mg/kg alle 50 alle 50 alle Ni mg/kg 3,1 5,9 2,4 6,7 18,3 P mg/kg Pb mg/kg 19,7 alle 5 11,1 alle 5 alle 5 S % 0,21 0,17 0,23 0,26 0,38 Sr mg/kg 22,7 41,1 23,0 43,4 57,2 Ti mg/kg 33,7 42,0 56, V mg/kg 5,0 7,7 6,1 19,7 35,6 Zn mg/kg 15,9 5,6 9,8 41,6 22,6 Tervassuolla on 55 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 1,26 milj. suo-m 3. Suon pohjalla oleva, paikoitellen paksu liejukerros hankaloittaa pohjaturpeen kuivatusta. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla. 32