Turvetutkimusraportti 424

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi), Central Finland Part 4 Ari Luukkanen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 424 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 424 Ari Luukkanen LAPINLAHDELLA (VARPAISJÄRVELLÄ) TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 4 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi), Cenral Finland Part 4 Espoo 2011

3 Luukkanen Ari Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus., Turvetutkimusraportti 424, 57 sivua, 41 kuvaa, 2 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 1977, 1985 sekä Varpaisjärven kunnan alueella 29 suota yhteispinta-alaltaan 2134 ha. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin 28,5 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,3 m. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen osuus on vähäinen. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 473 ha ja turvemäärä 22 % koko tutkitun alan turvemäärästä. Turpeista on saravaltaisia 71 %, rahkavaltaisia 27 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Ojittamattoman suon osuus on noin 11 % ja turvekankaan 47 % suotyyppihavainnoista pinta-alalla painotettuna. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % ja kuivaaineen määrä 94 kg/m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Tutkituista soista 22 soveltuu energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuva pinta-ala on 429 ha, ja siinä on tuotantoon soveltuvaa turvetta noin 8,36 milj. suo-m 3. Tämän turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on noin 4,0 milj. MWh. Kahdessa suossa on turvetuotantoon soveltuvaa, heikosti maatunutta pintarahkaturvetta. Tätä turvetta on 16 ha:n alueella noin suo-m 3. Avainsanat: suo, turvevarat, energiaturve, Lapinlahti (Varpaisjärvi) Ari Luukkanen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gtk.fi ISBN (nid.) (PDF) ISSN

4 Luukkanen Ari Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. The Peatlands and peat reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi). Part 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 424, 57 pages, 41 figures, 2 tables and 2 appendices. The Geological survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Varpaisjärvi in1977, 1985 and Twenty-nine peatlands covering 2134 hectares were studied. The peatlands studied contain a total of 28.5 million m3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 1.3 m. The thickness of slightly humified Sphagnum predominant surface layer is low. The mean humification degree of peat is H 5.0 in von Post degree. The area deeper than two meters covers 473 hectares and contains 22 % of the total quantity of peat. Seventyone per cent of the peat is Carex predominant, 27 % Sphagnum predominant and 2 % Bryales predominant. Pristine peatland covers 11 % of the total area. Drained peatland forest covers 47 per cent of the studied peatland area. The average ash content of energy peat is 4.4 % of dry weight. The average dry bulk density of energy peat is 94 kg per m 3 in situ and sulfur content 0.22 % of dry weight. The average effective calorific value of dry energy peat is 20.9 MJ/kg. Twenty-two peatlands are suitable for energy peat production. The total area suitable for energy peat production is 429 hectares. The amount of mineable energy peat is some 8.36 million m 3 in situ. The energy content at 50 % moisture content is about 4.0 million MWh. Two peatlands covering 16 hectares include surface peat layer which is weakly decomposed and mineable. The amount of that peat is some m 3 in situ. Key words: peatland, mire, peat reserves, energy peat, Lapinlahti (Varpaisjärvi) Ari Luukkanen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO ari.luukkanen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 6 TUTKIMUSMENETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriomääritykset... 8 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Lantonsuo-W Lantonsuo- E Torvenperänsuo Kivisuo Hukkaviidansuo , Kyllinsuo Hangassuo Pajuharjunkorpi Kuikkasuo Leväsuo Pölöhneva Sopensuo Karhusuo Kurikansuo Paskosuo Peipussuo Alussuo Suurisuo Suurisuo Hirvisuo Teerisuo Kuikkasuo Selkäkorpeinen Pahakalasensuo Levälahdensuo Löngänsuo Hanhisuo Pohjoispäänsuo Keskimmäisensuo TULOSTEN TARKASTELUA Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET

7 Ari Luukkanen JOHDANTO Lapinlahti (Varpaisjärvi) sijaitsee Pohjois-Savossa, rajanaapureinaan Nilsiä, Siilinjärvi, Sonkajärvi ja Rautavaara. Varpaisjärvellä on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan yli 20 ha:n suuruisia suokuvioita 67 kpl pinta-alaltaan 3935 ha (Lappalainen ja Hänninen 1993, Virtanen ym.2003). Tähän suolukuun on vielä lisättävä useita noin 20 ha:n soita sekä joitakin turvepeltovaltaisia soita. Geologian tutkimuskeskus tutki Varpaisjärven turvevaroja ensimmäisen kerran vuosina 1977 ja 1985, jolloin tutkittiin 7 suota. Vuosina 2004 ja 2005 tutkittiin 22 uutta suota, ja täydennettiin vanhoja tutkimuksia Tähän raporttiin on koottu kaikki 29 tutkittua suota. Varpaisjärven turvetutkimukset liittyvät GTK: n tehtäväksi määrättyyn valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoitukseen. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Alueen turvetutkimukset sisältyvät myös nyt jo päättyneeseen GTK:n ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä tehtyyn maaperäkartoitukseen. Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus kustakin tutkitusta suosta ja arvio sen hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten yhteinen tarkasteluosa. Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Itä-Suomen yksikössä Kuopiossa. 6

8 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Iisalmi Lapinlahti Varpaisjärvi Nilsiä Lapinlahti Maaninka Siilinjärvi km Geologian tutkimuskeskus 2011 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/11 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. vuosina 1977, 1985, 2004 ja 2005 tutkitut suot ja niiden sijainti vesistö- ja valuma-alueilla. Kuvan vesistöalueet (Ekholm 1993). 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.5. Iisalmen reitin va 4.59 Naarvanjoen va Pyöreisen alue 73. Lantonsuo-W 74. Lantonsuo-E 75. Torvenperänsuo 86. Kurikansuo 90. Suurisuo 92. Hirvisuo 93. Teerisuo Torkonjoen va 73. Lantonsuo-W 74. Lantonsuo-E 75. Torvenperänsuo 76. Kivisuo 81. Kuikkasuo 94. Kuikkasuo 4.6 Nilsiän reitin va 4.63 Syvärin alue Syvärin lähialue 91. Suurisuo 98. Löngänsuo Ruokosjoen va 78. Kyllinsuo 79. Hangassuo 80. Pajuharjunkorpi 91. Suurisuo 95. Selkäkorpeinen 96. Pahakalasensuo 97. Levälahdensuo Urimojoen va 77. Hukkaviidansuo 78. Kyllinsuo 82. Leväsuo 83. Pölöhneva 84. Sopensuo 85. Karhusuo 88. Peipussuo 89. Alussuo 100. Pohjoispäänsuo Syvärinjoen va 101. Keskimmäisensuo 4.64 Nurmijoen alue 4.641Korpisen alue 99. Hanhisuo 7

9 Ari Luukkanen TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa sovellettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin pääosin linjatutkimusmenetelmällä, jolloin suon hallitsevan osan poikki määritettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja. Poikkilinjat ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja niillä 50 m:n välein syvyysmittauspisteitä, joilla mitattiin turvekerrostuman paksuus ja määritettiin suotyyppi. Tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyp- pi ja suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Suon kasvukerroksesta arvioitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Tutkimuspisteillä selvitettiin myös maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä pliktaamalla 10 kertaa kahden metrin tangolla tutkimuspisteen ympäristössä. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (% -osuus). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin sekä tarkkatilavuuksisia että ei-tarkkatilavuuksisia laboratorionäytteitä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Näytteistä määritettiin sekä GTK:n Geopalvelukeskuksen (GPK) geolaboratoriossa että Labtium Oy:n tiloissa Kuopiossa turpeen happamuus eli pharvo, vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ±250 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ) (kuva 4). Tarkkatilavuuksisista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä (kg/suom 3 ). Samalla analysoitiin osasta näytteitä rikkipitoisuus rikkianalysaattorilla (810L) ja hiili- sekä typpipitoisuus hiili-typpi- analysaattorilla (820L). Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita (menetelmänä 503P) kuningasvesiuutolla + 90 C:ssa ICP- AES- tekniikalla. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, La, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sn, Sr, Ti, V, ja Zn. 8

10 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Uudispiha A / A / /0 A A Pirttisuo A A / /0 0/0 3/48 2/ / / /13 2/40 0/0 2/ Alussuo1/ /30 1/23 0/ A / /36 A A /0 3/ / Tervapuro 7/55 A Peipussuo Peiposenmeri 37 Alussuo, 22439, Lapinlahti Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 4-5m 5-6m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) 140 Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus 2011 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/11 ja Logica Suomi Oy Hetekangas Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 9

11 Ari Luukkanen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. 10

12 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat, erikseen 0 1 ja 1 2 metrin välisissä syvyyskerroksissa, on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi vastaavista turvemääristä Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan suppean kuvauksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, suokartta, poikkileikkauskuvia sekä suokohtainen energiaturpeen laatuluokka. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Poikkileikkauskuvilla havainnollistetaan turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käy ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, mahdolliset liejukerrokset ja suotyypit (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia tietoja voi tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu useimmiten ympäristöturpeeksi. Kasvuturpeen laatuvaatimukset ovat niin tiukat, ettei tältä alueelta kasvuturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta juurikaan löydy. Ympäristöturpeella tarkoitetaan tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Ohut, heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen, ja voidaan siten yhdistää varsinaiseen energiaturpeeseen. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen Laatuohjeessa olevan taulukon mukaisesti (liite 2(2)). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat liitteessä 2(1). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty noin 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta hyödynnetään nykyisin vieläkin matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole myöskään asetettu vähimmäiskokoa. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Käyttökelpoisen, ympäristöturpeeksi tuotettavan turpeen vähimmäissyvyytenä on pidetty 0,6 metriä. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. Turvetuotanto on aina luvanvaraista toimintaa. Ennen mahdollista tuotantoa on aina otettava yhteys paikallisiin ympäristöviranomaisiin. Jos tuotettava ala on yli 150 ha on aina teetettävä YVA-selvitys. Jos tuotantoala on alle 150 ha on ympäristölupa hankittava paikalliselta ELY-keskukselta. Jos tuotantoala on alle 10 ha on tehtävä ilmoitus paikalliselle ympäristökeskukselle. Luvan saannin ehtona on usein vielä selvitys pintavalutuskentän sijainnista. Vedet pintavalutuskentälle voidaan johtaa joko luonnollisesti virtaamaa hyväksikäyttäen tai pumppaamalla. 11

13 Ari Luukkanen TUTKITUT SUOT 73. Lantonsuo W Lantonsuo W (karttalehti , x = 7024,0, y = 3536,0) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta lounaaseen. Suo rajautuu hienoainesmoreeniin. Länsilaidalla on hietaesiintymiä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää eteläosastaan pohjoisluoteeseen ja muualta pääosin lounaaseen kohti Kivijokea (kuva 4). Vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Kivijokeen, jota pitkin edelleen Korpisen (130,2 metriä merenpinnan yläpuolella) kautta etelään Korpisjokeen, Pohjukkajokeen ja Torkonjokeen. Lantonsuo W kuuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59). Naarvanjoen vesistöalue jakautuu Lantonsuon kohdalla lähemmin kahteen eri alueeseen, Torkonjoen vesistöalue (4.595) ja Pyöreisen alue (4.593). Suon pinta-ala on 181 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta oli 104 ha, yli 1,5 m:n aluetta 64 ha ja yli kahden metrin aluetta 29 ha. Suon syvin turvepaksuus oli 3,5 m ja keskisyvyys 1,3 m. Suo on tutkittu kesällä Nykyään suo on pääosin turvetuotannossa (kuva 5). Tutkimuspistetiheys oli 3,3/10 ha. Tutkimuspisteistä oli 55 % rämeellä, 25 % korvessa ja 20 % avosuolla. Yleisin suotyyppi oli tupasvillarämeen muuttuma, ja sitä oli laajalti suon etelä-, pohjois- ja itäosassa. Tupasvillarämeen ja korpirämeen ojikkoa oli runsaasti suon itäosassa. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen saraturve (LC) 14 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 12 % ja puupitoinen kortesaraturve (LEqC) 10 %. Puuturvetta (L) on erittäin runsaasti, 44 % kokonaisturvemäärästä. Tupasvillaturvetta (Er) on 13 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus (H6,4) on korkea. Tumman turpeen (= kaikki C-turpeet ja S-turpeet, joiden H5-10) keskimaatuneisuus on 6,8. Suon pohja on pääosin savea. Syvemmissä altaissa saven päällä on paksuimmillaan runsaan metrin verran liejua. Reunaosat ovat moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu kesällä 2010 turvetuotantokentältä. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaisia pohjanäytteitä keskimäärin 4,6 % ja rikkipitoisuus 0,25 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (137 kg/m 3 ) on korkea ja samoin kuivan turpeen tehollinen lämpöarvokin (22.9 MJ/kg). Lantonsuo W:llä on noin 50 ha:n alue turvetuotannossa (kuva 6). Suolla on lisäksi noin 25 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,42 milj. suo-m 3. Nykyiseltä tuotantoalueelta otetut turvenäytteet sijoittuvat tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S0.30. Tuotantoalueen pintavalutuskenttänä oleva alue sijaitsee suon luoteislaidalla. 12

14 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Lantonsuolla. 13

15 Ari Luukkanen Kuva 5. Lantonsuo W:n turvetuotantoaluetta kesäkuussa 2010 (kuva Ari Luukkanen). Kuva 6. Turvetuotanto käynnissä Lantonsuo W:llä. Jyrsittyä turvetta viedään aumaan (kuva Ari Luukkanen 2010). 14

16 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lantonsuo E Lantonsuo E (kl , x = 70232, y = 3537,3) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta lounaaseen Suo rajoittuu hienoainesmoreeniin. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Lantonsuo W:lle ja sieltä edelleen Kiviojaan. Lantonsuo E kuuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59). Suon pinta-ala on 103 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta oli 78 ha, yli 1,5 m:n aluetta 56 ha ja yli 2 m:n aluetta 39 ha. Suon syvin turvepaksuus oli 4,0 m ja keskisyvyys 1,6 m. Suo on tutkittu kesällä Nykyään suo on pääosin turvetuotannossa. Tutkimuspistetiheys oli 3,2/10 ha (kuva 7). Tutkimuspisteistä oli 70 % rämeellä, 15 % avosuolla, 9 % turvekankaalla ja 6 % korvessa. Yleisin suotyyppi oli luonnontilainen tupasvillaräme ja sitä oli laajalti suon pohjoisosassa. Sekä tupasvillarämeen ojikkoa että muuttumaa oli runsaasti. Yleisin avosuon tyyppi oli lyhytkortisen nevan ojikko. Suon keskiosan itälaidalla oli varsinaisen leton muuttumaa. Turve on puoliksi rahkavaltaista (51 %) ja puoliksi saravaltaista (49 %). Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErS) 23 %, rahkasaraturve (SC) 11 % ja kortepitoinen saraturve (EqC) 10 %. Tupasvil- laturvetta (Er) on erittäin runsaasti (35 %) ja puuturvetta (L) 12 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja tumman turpeen 6,1. Suon pohja on pääosin hietaa ja matalilla reuna-alueilla moreenia. Suon pohjoisosan syvänteen pohjalla on puolitoista metriä liejua ja järvimutaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet otettiin kesällä 2010 (kuva 8). Turpeen paksuus oli näytteenottopaikalla (turvetuotantoaluetta) 2,0 m. Turpeen tuhkapitoisuus oli tuotantokentän näytteissä keskimäärin 3,9 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä oli keskimäärin 118 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,3 MJ/kg. Turpeen ravinnealkuaineiden ja raskasmetallien pitoisuudet olivat alhaisia tai normaaleja (Luukkanen 2009). Lantonsuo E on edelleen turvetuotannossa (37 ha) ja sitä ollaan laajentamassa koillisen suuntaan. Tuotantoalueen ulkopuolella on 16 ha turvetuotantoon soveltuvaa kenttää ja siinä on noin 0,32 milj. suo-m 3 energiatuotantoon soveltuvaa turvetta. Nykyiseltä tuotantoalueelta otetut turvenäytteet sijoittuvat tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon luoteispuolella. 15

17 Ari Luukkanen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Lantonsuo E:llä. 16

18 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Kuva 8. Näytteenottoa Lantonsuo E:n tuotantoalueella. Kairanvarressa Hannu Nenola ja Silvo Asikainen (kuva Ari Luukkanen 2010). 17

19 Ari Luukkanen 75. Torvenperänsuo Torvenperänsuo (kl , x = 7022,9, y = 3536,4) sijaitsee 6 km Varpaisjärven keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu hienoainesmoreeniin. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin pohjoiseen. Lounaisnurkkauksessa vietto on loivasti lounaaseen. Suon lounaisosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Lahnajärveen (138,8 m mpy), josta edelleen etelään Lahnajokeen. Pääosa suovesistä laskee ojia pitkin pohjoiseen Lantonsuolle, josta edelleen länteen Kivijokeen. Kivijoki laskee länsilounaaseen Korpiseen (130,2 m mpy) ja tämä edelleen etelään Korpijokeen. Torvenperänsuo kuuluu Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59), ja siinä pääosin Torkonjoen vesistöalueeseen (4.595). Suon lounaisosa kuuluu Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 66 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 25 ha, yli 1,5 metrin aluetta 12 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Suon syvin turvepaksuus on 2,5 m ja keskisyvyys 1,0 m. Suo tutkittiin kesällä Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha (kuva 9). Suo on pääosin (74 %) turvekangasvaiheessa. Korven osuus on 20 %, rämeen 4 % ja turvepellon 2 %. Turve on saravaltaista (70 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 27 % ja ruskosammalvaltaisen 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 37 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 17 % ja sararahkaturve (CS) 12 %. Puunjäännösturvetta (L) on kohtalaisen runsaasti (26 %). Tupasvillaturpeen (Er) osuus (3 %) kokonaisturvemäärästä on vähäinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja tumman turpeen 5,3. Kaksi kolmasosaa suon pohjamaalajeista on hiesua ja hietaa. Matalat alueet ovat paikoitellen moreenia. Suon kaakkoisnurkan syvänteen pohjalla on puolisen metriä järvimutaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on normaali, keskimäärin 4,1 % ja rikkipitoisuus samoin normaali (0,20 %). Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 94 kg/m 3 ja vesipitoisuus 90,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaalia korkeampi (22,2 MJ/kg). Turpeen ravinnealkuaineet ja raskasmetallit ovat normaaleja tai alhaisia. Ainoastaan kalsiumin (Ca) pitoisuus ( mg/ kg) pohjaturpeessa on keskimääräistä korkeampi. Torvenperänsuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,24 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi heikosti soveltuvaa ojitettua aluetta on suon pohjoislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Torvenperänsuolla. 18

20 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kivisuo Kivisuo (kl , x = 7024,4, y = 3534,8) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta lounaaseen. Suo rajautuu hienoainesmoreeniin ja lännessä sekä lounaassa hietaesiintymiin. Kivijärvi (141,2 m mpy) sijaitsee suon koillislaidalla. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti itäkoilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon koillislaidalla olevaan Kivijärveen, josta edelleen etelään Kivijokeen. Kivijoki laskee Korpisen (130,2 m mpy), Korpisjoen, Pohjukkajoen, Torkonjoen, Päähisjoen ja Juurikkajoen kautta Ala-Pitkään (106,3 m mpy). Kivisuo kuuluu Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Torkonjoen vesistöalueeseen (4.595). Suon pinta-ala on 48 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n aluetta 25 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha. Suon syvin turvepaksuus on 3,3 m ja keskisyvyys 1,5 m. Suo on tutkittu kesällä Nykyään suo on pääosin turvetuotannossa. Tutkimuspistetiheys oli 2,0/10 ha (kuva 10). Tutkimuspisteistä oli avosuolla 40 %, rämeellä 30 %, turvekankaalla 20 % ja korvessa 10 %. Varsinaisen saranevan muuttuma oli yleisin suotyyppi. Turve on saravalaista (96 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 24 %, kortesaraturve (EqC) 19 % ja kortepitoinen suoleväkkösaraturve (EqShC) 11 %. Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 8 % ja tupasvillaa (Er) lisätekijänä sisältäviä turpeita 6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja tumman turpeen 6,0. Suon pohja on pääosin savea. Kivisuolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Kivisuon käytössä oleva turvetuotantoalue on noin 17 ha:n laajuinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kivisuolla. 19

21 Ari Luukkanen 77. Hukkaviidansuo Hukkaviidansuo (kl , x=7023,5, y=3539,5) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta eteläkaakkoon. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia. Suon länsipuolella on korkea kalliomäki. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat suon halki pohjoiseen virtaavaa Mantinanpuroa pitkin Sopenjärveen (113,6 m mpy). Sopenjärvi laskee pohjoiseen Varpaseen (112,6 m mpy). Hukkaviidansuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä lähemmin Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 166 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 55 ha, yli 1,5 m:n aluetta 33 ha ja yli kahden metrin aluetta 23 ha. Suurin havaittu turvepaksuus oli 4,2 m ja keskisyvyys 1,1 m. Suo on tutkittu kesällä Tutkimuspistetiheys oli 3,1/10 ha (kuva 11). Tutkimuspisteistä oli 70 % rämeellä ja 30 % korvessa. Noin neljäsosa suosta oli tupasvillarämeen ojikkona. Korpirämeen ojikkoa oli lähes viidennes suotyypeistä. Tupasvillarämeen ja ruohoheinäkorven muuttumaa oli noin kymmenesosa suotyypeis- tä. Tällä hetkellä Hukkaviidansuon turve on pääosin tuotettu (kuva 12). Turve on niukasti rahkavaltaista ( 51 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 48 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 16 %, rahkasaraturve (SC) 15 % ja tupasvillarahkaturve (ErS) 13 %. Puun jäänteitä sisältävän turpeen osuus on 31 % ja varvun jäänteitä sisältävän 5 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 21 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja tumman turpeen 6,2. Suon reunaosien pohjamaalajina on moreeni. Syvimpien altaiden pohjalla on savea ja muualla hietaa. Kesällä 2010 otettiin tuotantokentän pintaturpeesta laboratorionäytteet. Turpeen tuhkapitoisuus oli keskimäärin 8,4 % ja rikkipitoisuus 0,39 %. Näytteiden raskasmetallipitoisuudet olivat normaalit tai lievästi koholla. Hukkaviidansuolla on noin 60 ha:n turvetuotantoalue, joka on pääosin jo käytetty loppuun. Tuotantoalueella harjoitetaan ruokohelven viljelyä km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Hukkaviidansuolla

22 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Kuva 12. Hukkaviidansuota kesällä Suon pohjamaa on jo paikoitellen näkyvissä pitkäaikaisen turpeennoston seurauksena. Aumoissa vielä vähän turvetta ja aumojen vieressä ruokohelpirullia (kuva Ari Luukkanen 2010). 21

23 Ari Luukkanen 78. Kyllinsuo Kyllinsuo (kl , x = 7021,6, y = 3541,6) sijaitsee 8 km Varpaisjärven keskustasta kaakkoon. Suon ympäristö on moreenia. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää pohjoisosastaan luoteeseen ja muualla pääosin kaakon suuntaan. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Mantinanpuroon, joka laskee edelleen pohjoiseen Sopenjärveen (113,6 m mpy) ja Varpaseen (112,6 m mpy). Keski- ja eteläosan vedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon, Putkipuroon ja sitä pitkin Saariseen (127,6 m mpy). Saarinen laskee koilliseen Saarispuroon, Viitasjokeen ja Reittiönjärveen (103,9 m mpy), jonka vedet päätyvät muutaman pikku joen kautta Syvärin Sormunselälle (95,5 m mpy). Kyllinsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63). Suon pohjoisosa kuuluu lähemmin Urimojoen vesistöalueeseen (4.634) ja loput suosta Ruokosjoen vesistöalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 96 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 70 ha, yli 1,5 m:n aluetta 50 ha ja yli kahden metrin aluetta 36 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,3 m ja keskisyvyys 1,8 m. Tutkimuspistetiheys on 9,5/10 ha (kuva 13). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 46 %, rämeellä 40 %, korvessa 9 % ja avosuolla 5 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas ja sitä on laajalti suon pohjoisosassa. Ruohoturvekangasta on runsaasti pohjoisosan laitamilla sekä suon eteläosassa. Suon keskiosassa on mustikkaturvekangasta ja korpirämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (69 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 25 % ja ruskosammalvaltaisen huomattavan suuri (6 %). Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 29 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 9 %. Puun jäänteitä sisältävän turpeen osuus on 22 % ja tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus 16 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja tumman turpeen 4,9. Suon pohjamaalaji on pääosin hienoainesmoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,6 %. Suon eteläosassa tuhkapitoisuus on keskimäärin 6,4 % ja pohjoisosassa 3,2 %. Turpeen rikkipitoisuus on ilman runsasrikkistä pohjakerrosta keskimäärin 0,26 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 96 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg. Kyllinsuolla on 50 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 1,06 milj. suo-m 3. Lisäksi suolla on, kahdessa altaassa ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta 11 ha:n alueella noin 0,09 milj. suo-m 3. Korkeat rikkipitoisuudet vaikeuttavat turpeen energiakäyttöä. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S Pintavalutuskentäksi heikosti soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelä- ja kaakkoislaidalla. 22

24 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Kyllinsuolla. 23

25 Ari Luukkanen 79. Hangassuo Hangassuo (kl , x = 7024,4, y = 3543,7) sijaitsee 7 km Varpaisjärven keskustasta kaakkoon. Suon poikki kulkee harjujakso, ja sen laitamilla, suon länsi- ja itälaidalla on hietakerrostumia. Kuikkalampi (126,1 m mpy) ja Neulalampi (126,3 m mpy) sijaitsevat suon eteläisessä ja itäisessä keskiosassa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin pohjoiskoilliseen Valkeispuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon Selkäkorpeisenpuroon ja Ruokosjärveen (98,0 m mpy). Hangassuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Ruokosjoen vesistöalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 96 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 58 ha, yli 1,5 m:n aluetta 47 ha ja yli kahden metrin aluetta 36 ha. Suo on tutkittu kesällä Suurin havaittu turvepaksuus on 5,5 m ja keskisyvyys 1,7 m. Tutkimuspistetiheys on 3,5/10 ha (kuva 14). Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä. Avosuon osuus on neljännes, korven 12 % ja turvekankaan 8 %. Lyhytkortinen nevaräme on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon eteläisen altaan keskiosassa. Pohjoisen altaan keskiosassa on runsaasti varsinaista saranevaa. Suon etelä- ja pohjoislaidalla on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Pohjoisen altaan reunamilla on korpityypin soita. Turve on saravaltaista (68 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 29 % ja ruskosammalvaltaisen 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 24 %, rahkasaraturve (SC) 17 % ja sararahkaturve (CS) 13 %. Puun jäänteitä sisältävän turpeen osuus on 11 % ja varpujen jäänteitä sisältävän 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja tumman turpeen 4,7. Suon pohja on pääosin hiekkaa ja hietaa. Kuikkalammen ja Neulalammen ympäristössä suon pohjalla on vaihtelevanpaksuisesti järvimutaa ja liejua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta saranevalta. Turpeen vesipitoisuus on huomattavan korkea (93,0 %) ja kuiva-aineen määrä (75 kg/m 3 ) normaalia alhaisempi. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus (2,6 %) on saravaltaiselle turpeelle alhainen. Rikkipitoisuus (0,16 %) on myös alhainen. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (19,4 MJ/kg) on myös normaalia alhaisempi. Hangassuossa on turvetta kaikkiaan 1,62 milj. suo-m 3. Hangassuo kuuluu valtaosin NATURA ohjelmaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Hangassuolla. 24

26 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pajuharjunkorpi Pajuharjunkorpi (kl , x = 7023,4, y = 3542,8) sijaitsee 7 km Varpaisjärven keskustasta kaakkoon. Hiekka- ja hienoainesmoreeni muodostavat pääosin suota ympäröivän maalajin. Suon etelä- ja pohjoislaidalla ympäristön mineraalimaalajina on karkea hieta. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Saarispuroon ja tämä edelleen itäkaakkoon Viitasjokeen. Viitasjoki laskee itään Reittiönjärveen (103,9 m mpy), mistä vedet virtaavat edelleen Reittiönjokea pitkin Rahaseen (98,7 m mpy) ja Ruokosjärveen (98,0 m mpy). Ruokosjärvi laskee Ruokosjokea pitkin Syväriin. Pajuharjunkorpi kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Ruokosjoen vesistöalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 60 ha, mistä yli metrin syvyisellä alueella on 25 ha, yli 1,5 m:n alueella 14 ha ja yli kahden metrin alueella 4 ha. Suo on tutkittu kesällä Suurin havaittu turvepaksuus on 3,0 m ja keskisyvyys 1,0 m. Tutkimuspistetiheys on 3,1/10 ha (kuva 15). Tutkimuspisteistä on valtaosa (84 %) rämeellä. Turvekankaan osuus on 13 % ja korven 3 %. Lyhytkortisen nevarämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon reunamilla. Turve on saravaltaista (46 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 43 %. Suon pohjalla on runsaasti (11 %) ruskosammalvaltaista turvetta. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 22 %, puupitoinen saraturve (LC) 12 % ja sararahkaturve (CS) 9 %. Puun jäänteitä (L) sisältävää turvetta (31 %) on runsaasti, samoin kuin varvun jäänteitä (N) sisältävääkin (23 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja tumman turpeen 5,0. Suon pohja on pääosin hiekkaa ja hietaa. Saven ja hiesun osuus on noin viidennes. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 6,9 %. Pohjaturpeen tuhkapitoisuus on korkea. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 108 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,5 MJ/kg. Pajuharjunkorvessa on 16 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,24 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0 ja S0.20. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Pajuharjunkorvessa. 25

27 Ari Luukkanen 81. Kuikkasuo Kuikkasuo (kl , x = 7026,4, y = 3534,5) sijaitsee 4 km Varpaisjärven keskustasta lounaaseen hiekka- ja hienoainesmoreenin ympäröimässä maastossa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin eteläkaakkoon Kivijärveen (141,2 m mpy), josta Kivijoekea pitkin lounaaseen Korpiseen (130,2 m mpy). Korpisen vedet laskevat Korpisjoekea ja Pohjukkajokea pitkin etelään Hirvijärveen (126,0 m mpy). Hirvijärvi laskee etelään Torkonjokeen ja edelleen Päähisjokeen. Kuikkasuo luuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja lähemmin Torkonjoen vesistöalueeseen (4.595). Suon pinta-ala on 77 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 41 ha, yli 1,5 m:n aluetta 31 ha ja yli kahden metrin aluetta 22 ha. Suo on tutkittu kesällä Suurin havaittu turvepaksuus on 4,1 m ja keskisyvyys 1,4 m. Tutkimuspistetiheys on 4,8/10 ha (kuva 16). Tutkimuspisteistä on vajaa puolet (46 %) rämeellä. Turvekankaan osuus on 32 %. Korpityypin soita on 22 % ja avosoita 1 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja keskiosassa. Varsinaisen sararämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa on myös runsaasti suon keskiosassa. Suon lounaisosassa on runsaasti korpityypin soita. Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 40 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 20 %. Puun jäänteitä (L) sisältävää turvetta on runsaasti (30 %). Tupasvillaa (Er) lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja tumman turpeen 4,8. Suon pohja on pääosin hienoaines- ja hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus (3,9 %) on melko alhainen. Rikkipitoisuus (0,18 %) on myös alhainen. Turpeen kuiva-aineen määrä (90 kg/m 3 ) suokuutiossa on normaali. Kuivan turpeen keskimääräinen lämpöarvo (21,9 MJ/kg) on myös normaali. Kuikkasuolla on 33 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,66 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.20. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelälaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Kuikkasuolla. 26

28 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Leväsuo Leväsuo (kl , x = 7028,7, y = 3534,3) sijaitsee 4 km Varpaisjärven keskustasta länteen hiekkamoreenin ja hienoainesmoreenin ympäristössä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon eteläpuolitse virtaavaa Leväjokea pitkin itäkaakkoon Heinäjokeen ja Syrjäjokeen. Syrjäjoki laskee Sopenjärven (113,6 m mpy) ja Varpasen (112,6 m mpy) kautta itään Niemenjokeen, Pitkäjokeen ja Urimojokeen. Urimojoki laskee lopulta Syvärin Urimolahteen (95,5 m mpy). Leväsuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 43 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 23 ha ja yli kahden metrin aluetta 15 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,7 m ja keskisyvyys 1,6 m. Tutkimuspistetiheys on 7,2/10 ha (kuva 17). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 60 %, korvessa 21 %, rämeellä 15 %, avosuolla 2 % ja pellolla 2 %. Ruohoturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja pohjoislaidalla. Turve on rahkavaltaista (55 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 29 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus (16 %) on huomattavan suuri. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 24 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS) 14 % ja rahkasaratur- ve (SC) 12 %. Puun jäänteitä sisältävien turpeiden osuus (25 %) on suuri. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja tumman turpeen 6,0. Suon pohja on pääosin moreenia. Syvimpien altaiden pohjalla on vaihtelevanpaksuisesti liejua ja tämän alla hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,8 %. Ilman pohjaturpeen (BC-turvetta) runsasrikkistä kerrosta pitoisuus on 4,1 %. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen keskimäärin (0,19 %), ilman pohjaturpeen runsasrikkistä (0,56 %) kerrosta. Suokuution sisältämän kuivan turpeen määrä on keskimäärin 101 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,1 MJ/kg. Pohjaturpeen sinkin (Zn) (48,5 mg/kg), koboltin (Co) (5,8 mg/kg) ja kromin (Cr) (15,5 mg/kg) pitoisuudet ovat alueen vastaavia pitoisuuksia korkeammat (Luukkanen 2007 ja 2009). Leväsuolla on 18 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,36 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0 ja S0.20. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon itälaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Leväsuolla. 27

29 Ari Luukkanen 83. Pölöhneva Pölöhneva (kl , x = 7026,7, y = 3536,6) sijaitsee 3 km Varpaisjärven keskustasta lounaaseen hiekkamoreenimaastossa. Suon lounaislaidalla on hietaa ja joitain kalliopaljastumia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon kaakkois- ja itäpuolitse virtaavaan Pölöhpuroon. Pölöhpuro laskee koilliseen Syrjäjokeen ja tämä edelleen Sopenjärven (113,6 m mpy) ja Varpasen (112,6 m mpy) kautta itään Niemenjokeen, Pitkäjokeen ja Urimojokeen. Urimojoki laskee lopulta itään Syvärin Urimolahteen (95,5 m mpy). Pölöhneva kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 69 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 m:n aluetta 16 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,7 m ja keskisyvyys 1,1 m. Tutkimuspistetiheys on 6,8/10 ha (kuva 18). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 41 %, korvessa 31 %, rämeellä 25 % ja turvepellolla 3 %. Ruohoturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja eteläosassa. Korpityypin soita on huomattavan runsaasti. Yleisin korpityyppi on varsinaisen korven muuttuma ja sitä on runsaasti suon pohjoisosassa. Korpirämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi ja sitä on runsaasti suon eteläosassa. Puolukkaturvekangasta on paikoitellen runsaasti suon keskiosassa. Turve on saravaltaista (86 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 13 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 33 % ja rahkasaraturve (SC) 31 %. Puuturpeiden osuus (37 %) kokonaisturvemäärästä on melko suuri. Er- ja N- turpeiden osuus on alhainen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 5,4. Suon eteläpään pohjalla on maksimissaan 2,5 metrin paksuinen liejukerrostuma ja tämän alla savea. Tämä noin 4 ha:n alue on Pölöhpuron lähtöpaikka. Muualla suon pohja on pääosin hiekkamoreenia ja paikoitellen hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen korven muuttumalta ja korpirämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on normaali (4,7 %) ja rikkipitoisuus (0,19 %) samoin. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 79 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,7 MJ/kg. Pinta- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna lähialueiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2009). Pölöhnevalla on 17 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,36 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S0.20. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Pölöhnevalla

30 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Sopensuo Sopensuo (kl , x = 7025,6, y = 3539,4) sijaitsee 4 km Varpaisjärven keskustasta eteläkaakkoon. Suon ympäristö on pääosin moreenia. Suon koillispuolella kulkee harjujakso, ja pohjoislaidalla on hienosta hiedasta koostuva pelto. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon kaakkoispuolitse virtaavaan Mantinanpuroon. Mantinanpuro virtaa pohjoiseen Sopenjärveen (113,6 m mpy) ja edelleen Varpasen (112,6 m mpy) kautta Niemenjokeen, Pitkäjokeen ja Urimojokeen. Urimojoki laskee Syvärin Urimolahteen (95,5 m mpy). Sopensuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 32 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,8 m ja keskisyvyys 1,1 m. Tutkimuspistetiheys on 7,2/10 ha (kuva 19). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 46 %, korvessa 33 %, rämeellä 19 % ja pellolla 2 %. Varsinainen korpi on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjois- ja luoteisosassa. Ruohoturvekangas on yleinen suon keski- ja itäosassa. Suon keskiosassa on myös puolukkaturvekangasta. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 44 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 32 % ja varpurahkaturve (NS) 9 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (38 % kokonaisturvemäärästä). Varputurpeen (N) osuus on 11 %. Tupasvillaturvetta (Er) on niukasti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja tumman turpeen 5,1. Suon pohja on pääosin moreenia. Suon koillislaidalla suon pohjalla on hiekkaa ja pohjoislaidalla hiesua. Suon pohjalla on paikoitellen ohuelti liejua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta ja puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus, ilman runsastuhkaista pohjakerrosta on keskimäärin 4,9 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (106 kg/m 3 ) on hieman keskimääräistä korkeampi, johtuen runsaasta puuturpeen (L) määrästä. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg. Sopensuolla on 10 ha:n alueella, kahdessa altaassa energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,18 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelä- ja itälaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Sopensuolla. 29

31 Ari Luukkanen 85. Karhusuo Karhusuo (kl , x = 7025,7, y = 3538,4) sijaitsee 3 km Varpaisjärven keskustasta etelään. Suon ympäristö on pääosin hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin itäkoilliseen. Suon keski- ja pohjoisosan vedet laskevat koilliseen Syrjäjokeen ja sitä pitkin kaakkoon Sopenjärveen (113,6 m mpy). Suon kaakkois- ja lounaisosan vedet laskevat itään Sopensuolle ja sieltä Sopenjärveen. Etelänurkkauksen vedet laskevat kaakkoon Mankinanpuroon, jota pitkin koilliseen Sopenjärveen. Sopenjärven vedet laskevat useamman joen kautta Syvärin Urimolahteen (95,5 m mpy). Karhusuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 52 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 40 ha, yli 1,5 m:n aluetta 33 ha ja yli kahden metrin aluetta 27 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,6 m ja keskisyvyys 2,0 m. Tutkimuspistetiheys on 7,7/10 ha (kuva 20). Tutkimuspisteistä on rämeellä 44 %, turvekankaalla 34 %, avosuolla 11 % ja korvessa 11 %. Avosuot ja osa rämeistä on luonnontilaisina. Yleisin suotyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma ja sitä on laajalti suon koillis- ja luoteisosassa. Puolukkaturvekangasta ja kangaskorven muuttumaa on suon keskiosan reunamilla. Suon eteläosan luonnontilaisella alueella on lyhytkortista nevaa ja lyhytkortista nevarämettä. Turve on saravaltaista (85 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 14 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Valtaosa (60 %) turpeesta on rahkasaraturvetta (SC). Seuraavaksi yleisimmän turvelajin (LSC) osuus on vain 6 %. Puuturpeita (L), tupasvillaturpeita (Er) ja varputurpeita (N) on melko vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 4,9. Suon pohja on pääosin hiesunsekaista savea ja reunaosissa hienoainesmoreenia. Kahden syvimmän altaan pohjalla on maksimissaan lähes kaksi metriä järvimutaa ja tämän alla vielä detritusliejua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu luonnontilaiselta lyhytkortiselta nevalta sekä varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 3,2 %. Rikkipitoisuus (0,16 %) on myös melko alhainen. Turpeen vesipitoisuus (93,2 %) on huomattavan korkea ja suokuution sisältämä turpeen kuiva-aineen määrä (67 kg/m 3 ) huomattavan alhainen. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (20,6 MJ/kg) on myös keskimääräistä alhaisempi. Karhusuolla on ympäristöturpeeksi soveltuvaa lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta 5 ha:n alueella suo-m 3. Lisäksi suolla on 34 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,81 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.20. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon itä- ja koillislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Karhusuolla. 30

32 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kurikansuo Kurikansuo (kl , x = 7018,9, y = 3538,5) sijaitsee 10 km Varpaisjärven keskustasta etelään. Suon ympäristö on hienoainesmoreenipitoista kumpumoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon länsipuolitse länsilounaaseen virtaavaan Tähysjokeen. Tähysjoki laskee edelleen Lahnajokeen ja tämä edelleen lounaaseen Pyöreiseen (122,0 m mpy). Kurikansuo kuuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja lähemmin Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 115 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 54 ha, yli 1,5 m:n aluetta 38 ha ja yli kahden metrin aluetta 28 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,3 m ja keskisyvyys 1,2 m. Tutkimuspistetiheys on 7,2/10 ha (kuva 21). Tutkimuspisteistä on lähes puolet (46 %) rämeellä. Turvekankaan osuus on 38 %, avosuon 9 % ja korven 7 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas ja sitä on laajalti suon etelä- ja itäosassa. Suon pohjoisosassa on ruohoturvekangasta ja uudelleen soistuvaa turvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon keskiosassa. Suo on ojitettu kauttaaltaan, paitsi suojelualueeltaan suon kaakkoisosasta. Turve on saravaltaista (68 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 30 % ja ruskosammalvaltaisen 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 49 %, sararahkaturve (CS) 13 % ja tupasvillarahkasaraturve (ErSC) 8 %. Tupasvillaturpeen (Er) osuus on 19 % kokonaisturvemäärästä. Puuturvetta (L) on niukasti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,5. Suon pohja on pääosin moreenia. Suon luoteisosan pohjalla, turpeen alla on maksimissaan kahden metrin paksuinen järvimutakerros Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumalta, korpirämeen muuttumalta sekä soistuvalta turvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,2 % ja rikkipitoisuus 0,26 %. Suokuution sisältämän turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 90 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,4 MJ/kg. Suon keskiosassa olevan pintaturpeen lyijypitoisuus (Pb) on lievästi koholla. Kurikansuon pohjois- ja keskiosassa on 25 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,50 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S0.30. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon länsilaidalla. Kurikansuon etelä- ja kaakkoisosa kuuluu Hirvisuon soidensuojelualueeseen. 31

33 Ari Luukkanen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Kurikansuolla. 32

34 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Paskosuo Paskosuo (kl , x = 7017,7, y = 3534,7) sijaitsee 11 km Varpaisjärven keskustasta etelälounaaseen. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia ja sen keskellä on noin 1,5 ha kokoinen Paskolampi (130,5 m mpy). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin aluksi luoteeseen ja sitten etelään Pyöreiseen (122,0 m mpy). Pyöreinen laskee Kyläjokea pitkin etelään Polvijärveen (121,4 m mpy), ja tämä edelleen Rakkinejokea, Päähisjokea, Juurikkajokea ja Ylä-Pitkänjokea pitkin lounaaseen Ala-Pitkään (106,3 m mpy). Paskosuo kuuluu Iisalmen reittiin (4.5) ja siinä Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja lähemmin Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 20 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 m:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 2,9 m ja keskisyvyys 1,3 m. Tutkimuspistetiheys on 9,3/10 ha (kuva 22). Tutkimuspisteistä on 70 % turvekankaalla ja 30 % rämeellä. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas ja sitä on suon keski- ja kaakkoisosassa. Suon luo- teis- ja keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (87 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 39 %, tupasvillarahkasaraturve (ErSC) 13 % ja suoleväkkörahkasaraturve (ShSC) 10 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 23 % ja varputurpeen 18 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,3. Suon pohja on pääosin moreenista huuhtoutunutta hiesua (43 %), hiekkaa (36 %) ja hietaa (14 %). Näiden alla ja ympäristössä on hienoainesmoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus (1,3 %) on alhainen, samoin kuin rikkipitoisuuskin (0,11 %). Suokuution sisältämän turpeen kuiva-aineen määrä (103 kg/m 3 ) on normaali. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Paskosuo on pienialainen eikä se sovellu turvetuotantoon suon keskellä sijaitsevan 1,5 ha:n kokoisen Paskolammen takia km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Paskosuolla. 33

35 Ari Luukkanen 88. Peipussuo Peipussuo (kl , x = 7031,7, y = 3533,6) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta luoteeseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia ja suon länsilaidalla on pitkänomaisia hiekkamoreenipohjaisia kumpumoreeneja. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Pinnunjokeen, jota pitkin itään Ylemmäiseen (114,5 m mpy). Ylemmäinen laskee kaakkoon Ylemmäisenpuroon ja sitä pitkin Varpaseen (112,6 m mpy). Peipussuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha, yli 1,5 m:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,8 m ja keskisyvyys 1,3 m. Tutkimuspistetiheys on 6,6/10 ha (kuva 23). Tutkimuspisteistä on valtaosa turvekankaalla (86 %). Rämeen osuus on 11 % ja korpityypin 3 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti lähes koko suon alueella. Suon kaakkoisja luoteisnurkkauksessa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (87 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 55 %, varpusararahkaturve (NCS) 8 % ja tupasvillarahkasaraturve (ErSC) 8 %. Varpupitoisen turpeen osuus on 15 % ja tupasvillaa sisältävän turpeen osuus 10 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja tumman turpeen 5,2. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,6 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suokuution sisältämä kuivaaineen määrä (101 kg/m 3 ) on normaali. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/ kg. Turpeen ravinne- ja raskasmineraalipitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja. Peipussuolla on 8 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,20 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Peipussuolla. 34

36 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Alussuo Alussuo (kl , x = 7032,2, y = 3533,0) sijaitsee 6 km Varpaisjärven keskustasta luoteeseen. Suon ympäristö on pääasiassa hiekkamoreenia ja erilaisia kumpumoreenimuodostumia. Lounaislaidalla on pienialainen hienoainesmoreenimuodostuma. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää kaakkoon. Pääosa suovedestä laskee ojia pitkin kaakkoon, Peipussuon kautta Pinnunjokeen ja Ylemmäiseen (114,5 m mpy). Suon länsiosan vedet laskevat ojia pitkin etelään Tervapuroon ja edelleen Pinnunjokeen. Alussuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n aluetta 17 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,5 m ja keskisyvyys 2,2 m. Tutkimuspistetiheys on 8,0/10 ha (kuva 24). Tutkimuspisteistä on valtaosa turvekankaalla (84 %). Rämeen osuus on 14 % ja korpityypin 2 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on lähes kauttaaltaan koko suolla. Tätä kuvastaa myös varttuneen puuston (kehitysluokka 4) suuri osuus (50 %). Suon keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (89 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 14 % ja tupasvillarahkasaraturve (ErSC) 10 %. Puuturpeen (L) osuus on 16 % ja tupasvillaturpeen (Er) 14 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 5,3. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia ja siitä huuhtoutunutta hiekkaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on saraturpeeksi alhainen (3,3 %). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Turpeen vesipitoisuus (91,6 %) on turvekangasvaiheessa olevalle suolle suhteellisen korkea. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on 92 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Turpeen raskasmetallipitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna alueen keskiarvopitoisuuksiin. Alussuolla on 15 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta0,45 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.20. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Alussuolla. 35

37 Ari Luukkanen 90. Suurisuo Suurisuo (kl , x = 7018,3, y = 3535,2) sijaitsee 11 km Varpaisjärven keskustasta etelälounaaseen. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia ja pohjoislaidalla myös kumpumoreenimuodostumia. Suon itä- ja etelälaidalla on hienoa hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin itään. Vedet laskevat ojia pitkin suon koillispuolitse virtaavaan Höyrypuroon, joka sitten yhtyy Lahnajokeen. Lahnajoki laskee lounaaseen Pyöreiseen (122,0 m mpy) ja tämä edelleen Kyläjokea, Rakkinejokea, Päähisjokea ja Juurikkajokea pitkin Ala- Pitkään (106,3 m mpy). Suurisuo kuuluu Iisalmen reittiin (4.5) ja siinä Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja lähemmin Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 57 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha, yli 1,5 m:n aluetta 14 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 9 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,5 m ja keskisyvyys 1,2 m. Tutkimuspistetiheys on 7,8/10 ha (kuva 25). Tutkimuspisteistä on puolet turvekankaalla, rämeellä 45 % ja korpityypin soilla 5 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja länsiosassa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon keski- ja pohjoisosassa. Suon itä- ja keskiosassa on mustikkaturvekangasta. Ruohoturvekangasta on suon itäosassa. Suon lounaisosassa on korpityypin soita. Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen tur- peen osuus on 19 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 48 %, sararahkaturve (CS) 10 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 8 %. Puuturpeen (L) kokonaisosuus on 10 % ja varputurpeen (N) sekä tupasvillaturpeen (Er) 8 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja tumman turpeen 5,5. Suon pohja on hienoainesmoreenia ja siitä huuhtoutunutta hiesua, hiekkaa ja savea. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu kolmelta erilaiselta rämemuuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 6,6 % ja ilman runsastuhkaisia pohjaturpeita 4,8 %. Turpeen rikkipitoisuus on normaali (0,22 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on alueen pitoisuuksia korkeampi, keskimäärin 105 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (20,5 MJ/kg) on normaali. Pohjaturpeen raskasmetallipitoisuudet ovat suon eteläisessä keskiosassa lievästi koholla. Varsinkin kuparin (Cu) 29,5 mg/kg, nikkelin (Ni) 31,7 mg/kg ja sinkin (Zn) 67,1 mg/kg pitoisuudet (taulukko 1) ovat alueen muihin vastaaviin pitoisuuksiin verrattuna normaalia korkeammat (Luukkanen 2008 ja 2009). Suurisuolla on 14 ha:n alueella useassa kapeassa altaassa energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,32 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon itä- ja kaakkoislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla

38 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Taulukko 1. Suurisuon turpeiden fysikaalisia ja kemiallisia pitoisuuksia (mg/kg ja %). Näytepiste A PSRmu Syvyys 0 30 cm cm cm Turvelaji CS - t SC - t LSC - t Maatumisaste (H) ph Vesipitoisuus % Kuiva-aine kg/m Tuhkapitoisuus Lämpöarvo MJ/kg 20.1 C % 46.9 N % 1.58 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 B mg/kg alle 5 alle 5 5 Ba mg/kg Be mg/kg alle 0.5 alle 0.5 alle 0.5 Ca mg/kg Cd mg/kg alle alle 0.5 Co mg/kg Cr mg/kg Cu mg/kg Fe % K mg/kg 431 alle Mg mg/kg Mn mg/kg Na mg/kg alle 50 alle Ni mg/kg P mg/kg Pb mg/kg 21.6 alle 5 alle 5 S % Sb mg/kg alle 15 alle 15 alle 15 Sr mg/kg Ti mg/kg V mg/kg Zn mg/kg

39 Ari Luukkanen 91. Suurisuo Suurisuo (kl , x = 7026,5, y = 3445,7) sijaitsee 8 km Varpaisjärven keskustasta itäkaakkoon. Suon ympäristössä on runsaasti moreeni- ja kalliosaarekkeita. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin pohjoiskoilliseen. Pääosa suovesistä laskee ojia pitkin pohjoiskoilliseen Pohjukkajokeen ja sitä myöten pohjoiseen Syvärin Urimolahteen (95,5 m mpy). Suon lounaisnurkkauksen vedet laskevat ojia pitkin suon eteläpuolitse virtaavaa Selkäkorpeisenpuroa pitkin itään Ruokosjärveen (98,0 m mpy). Ruokosjärvi laskee Ruokosjokea pitkin koilliseen Syvärin Jouhulahteen (95,5 m mpy). Pääosa Suurisuosta kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Syvärin lähialueeseen (4.631). Suon lounaisnurkkaus kuuluu Syvärin alueen Ruokosjoen vesistöalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 88 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 48 ha, yli 1,5 m:n aluetta 28 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 12 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,3 m ja keskisyvyys 1,2 m. Tutkimuspistetiheys on 6,9/10 ha (kuva 26). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 65 %, rämeellä 29 %, avosuolla 4 % ja turvepellolla 2 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja eteläosassa. Mustikkaturvekangasta on runsaasti suon pohjoislaidalla. Suon länsiosassa on ruohoturvekangasta ja pohjoisosassa soistuvaa turvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon itäosassa. Suon lounaisosassa on tupasvillarämeen muuttumaa ja koillisnurkkauksessa turvepeltoja. Turpeesta on 2/3 saravaltaista ja 1/3 osa rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja korterahkasaraturve (EqSC) 14 %. Korteturpeen (Eq) osuus on melko suuri 17 % kokonaisturvemäärästä. Tupasvillaturpeen (Er) osuus on 14 %. Puuturvetta (L) on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja tumman turpeen 5,5. Suon pohja on pääasiassa hiesua ja savea sekä reuna-alueilla moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu turvekankaalta ja kahdelta rämetyypin muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaisia pohjanäytteitä keskimäärin 3,7 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Suokuution sisältämän turpeen kuiva-aineen määrä (88 kg/m 3 ) on keskimääräistä alhaisempi. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Turvenäytteiden raskasmetalli- ja ravinnealkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja. Suurisuolla on 30 ha:n alueella kolmessa eri altaassa energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,49 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon pohjoislaidalla sekä suon keskiosassa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla

40 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hirvisuo Hirvisuo (kl , x = 7017,6, y = 3538,8) sijaitsee 11 km Varpaisjärven keskustasta etelään. Suon ympäristö on hienoainesmoreenista koostuvaa kumpumoreenia. Suon luonnontilainen osa, noin puolet suosta kuuluu NATURA-2006 ohjelmaan (kuva 27). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti etelälounaaseen. Suo on luonnontilainen etelä-, keski- ja pohjoisosaltaan. Suon koillis-, itä-, länsi- ja luoteisosa on ojitettu. Vedet laskevat ojia pitkin suon eteläpuolitse virtaavaan Hirvipuroon. Hirvipuro laskee länsiluoteeseen Lahnajokeen ja tämä edelleen lounaaseen Pyöreiseen (122,0 m mpy). Hirvisuo kuuluu Iisalmen reittiin (4.5), Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 112 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 56 ha, yli 1,5 m:n aluetta 39 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 30 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 6,2 m ja keskisyvyys 1,4 m. Tutkimuspistetiheys 5,7/10 ha (kuva 27). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 41 %, rämeellä 27 %, avosuolla 26 % ja korpityypin soilla 6 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon luoteis- ja eteläosassa. Suon keskiosa on keski- ja niukkaravinteista lyhytkortista nevaa. Lyhytkortista nevarämettä on suon lounaisosassa ja varsinaisen sararämeen muuttumaa suon länsiosassa. Suon itäosassa on mustikka- ja ruohoturvekangasta. Turve on saravaltaista (68 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 31 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 40 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS) 8 %. Tupasvillaturvetta (Er) on kohtalaisen runsaasti (25 %) ja puuturvetta (L) vähän (3 %) kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 5,5. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia ja paikoin moreenista huuhtoutunutta hiekkaa tai hietaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta ja keskiravinteiselta lyhytkorsinevalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,8 %. Rikkipitoisuus (S) (0,15 %) on myös alhainen. Suokuution sisältämän turpeen kuiva-aineen määrä ( kg/m 3 ) vaihtelee merkittävästi. Luonnontilaisella neva-alueella se on 83 kg/ m3 ja puolukkaturvekankaalla 114 kg/m 3. Keskimäärin kuiva-ainetta on 97 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg. Näytteiden alkuainemäärityksistä pintaturpeen lyijypitoisuus (Pb) (25,3 mg/kg) on suon koillisosan puolukkaturvekankaalla lievästi koholla. Hirvisuo kuuluu luonnontilaiselta osaltaan NA- TURA-alueeseen. Koko suon turvemäärä on noin 1,60 milj. suo-m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Hirvisuolla

41 Ari Luukkanen 93. Teerisuo Teerisuo (kl , x = 7018,7, y = 3540,7) sijaitsee 10 km Varpaisjärven keskustasta lounaaseen. Suon ympäristö on hienoainesmoreenia ja kyseisestä aineksesta muodostuneita kumpumoreeneja. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti länsiluoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin länteen Kurikansuolle, josta edelleen ojia pitkin etelään Hirvisuolle ja Hirvipuroon sekä Pyöreiseen (122,0 m mpy). Teerisuo kuuluu Iisalmen reittiin (4.5), Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 21 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 12 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 10 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,0 m ja keskisyvyys 1,8 m. Tutkimuspistetiheys on 7,6/10 ha (kuva 28). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 59 % ja rämeellä 41 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttuma ja puolukkaturvekangas. Suon keskiosa on pääosin varsinaisen sararämeen muuttumaa ja tämän ympärillä on puolukkaturvekangasta. Ruohoturvekangasta on suon itä- ja lounaisosan laitamilla. Turve on saravaltaista (72 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 42 %, suoleväkkörahkasaraturve (ShSC) 14 % ja sararahkaturve (CS) 13 %. Tupasvillaturpeen (Er) osuus on 14 % kokonaisturvemäärästä. Puuturvetta (L) on melko vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja tumman turpeen 5,3. Suon pohja on moreenia. Moreenin päällä suon syvimmässä altaassa on noin puolen metrin vahvuinen liejukerros. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu korpirämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 %. Suokuution sisältämän turpeen kuiva-aineen määrä on 90 kg/m 3. Teerisuolla on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,26 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon länsilaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Teerisuolla. 40

42 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kuikkasuo Kuikkasuo (kl , x = 7024,5, y = 3533,5) sijaitsee 11 km Varpaisjärven keskustasta. Suon länsi- ja lounaislaidalla on karkealajitteisia hienoainesmoreenimuodostumia. Muuten ympäristö on hienoainesmoreenia. Suolla on 10 pienikokoista lampea, joista 8 on kooltaan alle yhden hehtaarin. Lampien korkeudet vaihtelevat (141,2 146,1 m mpy). Suon luonnontilainen keskiosa, mikä on noin puolet suon pinta-alasta kuuluu NATURA-ohjelmaan. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pohjoisosastaan koilliseen ja muualla pääosin etelään ja kaakkoon. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin itään Kivijärveen (141,2 m mpy) ja sieltä Kiviojaa pitkin etelään ja länteen Korpiseen (130,2 m mpy). Suon etelä- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Kiviojaan ja Korpiseen. Suon itäosan vedet laskevat ojia pitkin koilliseen ja kaakkoon Kiviojaan. Kuikkasuo kuuluu Iisalmen reitin Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) ja siinä Torkonjoen vesistöalueeseen (4.595). Suon pinta-ala on 184 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 121 ha, yli 1,5 m:n aluetta 93 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 70 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 6,0 m ja keskisyvyys 1,8 m. Tutkimuspistetiheys on 5,1/10 ha (kuva 29). Tutkimuspisteistä on puolet rämeellä. Turvekankaan osuus on 31 %, avosuon 16 % ja korpityypin 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttuma ja puolukkaturvekangas. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on laajalti suon itä-, länsi- ja luoteisosassa. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon länsi-, itä- ja etelälaidalla. Lyhytkortista nevarämettä on laajalti luonnontilaisen avosuoalueen ympäristössä. Avosuoalue on pääasiassa keskiravinteista tai niukkaravinteista lyhytkortista nevaa (kuva 30). Suon pohjoisosan ravinteikas alue on ruohoista sararämemuuttumaa ja ruohoturvekangasta. Pohjoisosan turvekangas on paikoitellen soistumassa uudelleen. Suon keskiosassa suolammen rannalla kasvaa runsaasti valkopiirtoheinää (kuva 31). Turve on saravaltaista (67 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 32 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 43 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS) 11 %. Tupasvillaa (Er) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 % ja varpujen (N) jäännöksiä sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja tumman turpeen 5,5. Puunjäännösturpeita (L) on vain vähän. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu keskiravinteiselta lyhytkortiselta nevalta, lyhytkortiselta nevarämeeltä ja puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,3 %. Rikkipitoisuus (0,17 %) on myös alhainen. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (91 kg/m 3 ) on normaali. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on kohtalaisen korkea, keskimäärin 22,1 MJ/kg. Kuikkasuon kokonaisturvemäärä on noin 3,21 milj. suo-m 3. Kuikkasuo kuuluu keskiosaltaan NA- TURA ohjelmaan. 41

43 Ari Luukkanen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Kuikkasuolla. Kuva 30. Niukkaravinteista lyhytkorsinevaa Kuikkasuon keskiosassa Rajalammen (146,1 m mpy) ympäristössä (kuva Ari Luukkanen 2005). 42

44 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Kuva 31. Valkopiirtoheinä (Rhynchospora alba) on yleinen karuilla ja keskiravinteisilla nevoilla sekä suolampien rannoilla. Valkopiirtoheinä kuuluu löyhästi mätästäviin sarakasveihin (Flora 1987) (kuva Ari Luukkanen 2005). 43

45 Ari Luukkanen 95. Selkäkorpeinen Selkäkorpeinen (kl , x = 7025,4, y = 3545,1) sijaitsee 8 km Varpaisjärven keskustasta itäkaakkoon vaihtelevapiirteisessä moreenimaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Selkäkorpeisenpuroon, jota pitkin edelleen Ruokosjärveen (98,0 m mpy). Ruokosjärvesta vedet virtaavat Ruokosjoekea pitkin pohjoiskoilliseen Syvärin Jouhulahteen (95,5 m mpy). Selkäkorpeinen kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Ruokosjoen vesistöalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 33 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 2,2 m ja keskisyvyys 1,0 m. Tutkimuspistetiheys on 7,2/10 ha (kuva 32). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 77 %, rämeellä 21 % ja korpityypin suolla 2 %. Yleisin suotyyppi on ruohoturvekangas ja sitä on laajalti suon pohjoisosassa ja Selkäkorpeisenpuron varrella. Suon eteläosassa on mustikkaturvekangasta ja paikoitellen myös soistuvaa turvekangasta. Suon keskiosassa on varsinaisen ja ruohoisen sararämeen muuttumaa. Samalla seudulla on majavan pesintäalue. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 %, korterahkasaraturve (EqSC) 13 % ja raatepitoinen rahkasaraturve (MnSC) 8 %. Tupasvillaturvetta (Er) ei ole lainkaan. Puunjään- nösturvetta (L) on 8 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja tumman turpeen 4,9. Suon pohjalla on paksulti järvimutaa ja liejua, varsinkin Selkäkorpeisenpuron ympäristössä sekä suon keski- ja pohjoisosassa (kuva 33). Suon pohjan mineraalimaalajeina vaihtelevat savi, hiesu, hieta ja moreeni. Perimätiedon mukaan Selkäkorpeisella harrastettiin purokalastusta vielä 60 vuotta sitten. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu ruohoturvekankaalta ja mustikkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on lähes koko turvekerrostuman paksuudelta korkea, keskimäärin 7,5 %. Rikkipitoisuus (0,21 %) on normaalia luokkaa. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (91 kg/m 3 ) on normaali. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (19,3 MJ/kg) on keskimääräistä alhaisempi, johtuen korkeista tuhkapitoisuuksista. Puronvarren pintaturpeen raskasmetalleiden pitoisuuksista lyijyn (Pb) (32,2 mg/kg) ja mangaanin (Mn) (1420 mg/kg) pitoisuudet ovat normaalia korkeammat (Virtanen ja Herranen 1986). Selkäkorpeisella on 10 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,14 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Selkäkorpeisella. 44

46 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Kuva 33. Orgaanista järvimutaa laippakairassa (kuva Ari Luukkanen 2005). 45

47 Ari Luukkanen 96. Pahakalasensuo Pahakalasensuo (kl , x = 7025,9, y = 3546,6) sijaitsee 9 km Varpaisjärven keskustasta itäkaakkoon kallioisessa moreenimaastossa. Suon kaakkoislaidalla on savipohjainen peltoalue. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti itään. Vedet laskevat ojia pitkin itään Ruokosjokeen ja sitä pitkin edelleen koilliseen Syvärin Jouhulahteen (95,5 m mpy). Pahakalasensuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Ruokosjoen vesistöalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 42 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on12 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 4 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 2,6 m ja keskisyvyys 0,8 m. Tutkimuspistetiheys on 6,1/10 ha (kuva 34). Tutkimuspisteistä on 47 % turvekankaalla. Rämeen osuus on 16 %, turvepellon 15 %, avosuon 13 % ja korpityypin 9 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas ja sitä on laajalti suon länsi- ja pohjoisosassa. Suon itä- ja pohjoisosassa on mustikkaturvekangasta. Luonnontilaista luhtanevaa on suon pohjoisessa keskiosassa (kuva 35) ja uutta turvepeltoa suon eteläisessä keskiosassa. Turve on rahkavaltaista (61 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 37 % ja ruskosammalvaltaisen 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 32 %, rahkasaraturve (SC) 19 % ja korterahkasaraturve (EqSC) 12 %. Puupitoista turvetta (L) ei ole lainkaan ja tupasvillaturvettakin (Er) erittäin vähän. Varputurpeen (N) osuus on 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja tumman turpeen 4,7. Suon pohjalla on paksulti järvimutaa, maksimissaan suon pohjoisessa keskiosassa 2,5 m. Järvimudan alla, samalla alueella on vielä liejua, maksimissaan 3,0 m. Suon pohjan yleisin mineraalimaalaji on hiesu. Suon matalat reunaalueet ovat moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen (3,2 %) ilman runsastuhkaista pohjaturvetta. Rikkipitoisuus (0,17 %) on myös alhainen. Turpeen vesipitoisuus (87,6 %) on normaalia alhaisempi ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (108 kg/m 3 ) keskimääräistä korkeampi. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/ kg. Pahakalasensuo ei sovellu turvetuotantoon pienialaisuuden ja pohjan paksujen liejukerrosten takia. Pahakalasensuon koko turvemäärä on 0,43 milj. suo-m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Pahakalasensuolla. 46

48 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Kuva 35. Luhtanevaa Pahakalasensuon keskiosassa (kuva Kaisa-Maria Remes 2005). 47

49 Ari Luukkanen 97. Levälahdensuo Levälahdensuo (kl , x = 7025,0, y = 3546,1) sijaitsee 9 km Varpaisjärven keskustasta itäkaakkoon moreeniympäristössä. Suon länsilaidat pellot ovat hiesu- ja hietapohjaisia. Selkäkorpeisenpuro virtaa suon halki luoteesta kaakkoon. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti itäkaakkoon ja kohti suon keskellä virtaavaa puroa. Vedet laskevat Selkäkorpeisenpuroa pitkin Ruokosjärveen (98,0 m mpy), mistä edelleen Ruokosjokea pitkin koilliseen Syvärin Jouhulahteen (95,5 m mpy). Levälahdensuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Ruokosjoen vesistöalueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 66 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 34 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 12 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m ja keskisyvyys 1,0 m. Tutkimuspistetiheys on 7,4/10 ha (kuva 36). Tutkimuspisteistä valtaosa (85 %) on turvekankaalla. Rämeen osuus on 10 % ja korpityypin 5 %. Yleisin suotyyppi on ruohoturvekangas ja sitä on laajalti suon etelä- ja länsiosassa. Mustikkaturvekangasta on runsaasti suon itä- ja pohjoisosassa. Suon keski- ja pohjoisosassa on laajalti puolukkaturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon kaakkoisosassa. Turve on saravaltaista (58 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 42 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 31 %, sararahkaturve (CS) 28 % ja kortepitoinen rahkasaraturve (EqSC) 14 %. Tupasvillaturvetta (Er) ja puuturvetta (L) on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja tumman turpeen 4,8. Turpeen alla on runsaasti liejua. Suon pohja on pääosin hiesua, hietaa ja savea. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu mustikkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus, ilman runsastuhkaista pohjakerrosta on keskimäärin 5,9 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Turpeen vesipitoisuus (87,8 %) on alhainen ja kuiva-aineen määrä suokuutiossa (104 kg/m 3 ) normaali. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (19,9 MJ/kg) on keskimääräistä alhaisempi. Pohjaturpeen raskasmetalleista mangaanin (Mn) pitoisuus (918 mg/kg) on normaalia suurempi. Levälahdensuolla on 13 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,17 milj. suo-m 3. Suon pohjan paksut liejukerrostumat hankaloittavat kuivatusta. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon itälaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Levälahdensuolla. 48

50 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Löngänsuo Löngänsuo (kl , x = 7036,9, y = 3543,7) sijaitsee 10 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen hienoainesmoreenimaastossa. Suon itälaidalla on korkea kalliomäki ja kaakkoislaidalla savikkoalue. Suon kaakkoisosassa on kivilouhos, mistä louhitaan anortosiittia (plagioklaasirikas vulkaaninen syväkivi). Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää loivasti kaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin eteläkaakkoon läheiselle Syvärin Sompsanselälle (95,5 m mpy). Löngänsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6), Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä Syvärin lähialueeseen (4.631). Suon pinta-ala on 75 ha, mistä yli metrin syvyisellä alueella on 28 ha, yli 1,5 m:n alueella 15 ha ja yli kahden metrin syvyisellä alueella 3 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 2,5 m ja keskisyvyys 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 4,4/10 ha (kuva 37). Tutkimuspisteistä on valtaosa turvekankaalla (90 %) ja loput rämeellä. Lähes koko (3/4) suo on puolukkaturvekangasta. Suon kaakkoisosassa on tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 62 %, sararahkaturve (CS) 7 % ja kortepitoinen rahkasaraturve (EqSC) 6 %. Puuturvetta (L) on erittäin vähän (1 % kokonaisturvemäärästä) ja tupasvillaturvettakin (Er) vain 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,2. Suon keskisessä länsiosassa turpeen alla on paksulti (1,8 m) liejua. Suon syvimpien alueiden pohjamaalajina on pääasiassa savi ja hiesu. Matalat reuna-alueet ovat hienoainesmoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus (3,9 %) ja rikkipitoisuus (0,20 %) ovat normaaleja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (96 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (21,2 MJ/kg) ovat myös lähellä kuntakohtaisia keskiarvoja. Löngänsuolla on 20 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,32 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelälaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 37. Tutkimuspisteiden sijainti Löngänsuolla. 49

51 Ari Luukkanen 99. Hanhisuo Hanhisuo (kl , x = 7036,1, y = 3548,0) sijaitsee 13 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suon länsipuoleinen mineraalimaa on hiekkamoreenia. Itä- ja eteläpuoliset pellot ja alavat alueet ovat hienoa hietaa, hiesua sekä savea. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti kaakkoon. Suon keski- ja pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin itäpuolella olevaan Härönlampeen (99,8 m mpy). Eteläosan vedet laskevat suo-ojia pitkin kaakkoon Atronjoen Luomalahteen. Atronjoki laskee länteen Syväriin (95,5 m mpy). Suon pinta-ala on 63 ha, mistä yli metrin syvyisellä alueella on 31 ha, yli 1,5 m:n alueella 20 ha ja yli kahden metrin syvyisellä alueella 12 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,8 m ja keskisyvyys 1,1 m. Tutkimuspistetiheys on 6,1/10 ha (kuva 38). Tutkimuspisteistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla 40 % ja turvepellolla 9 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Suon eteläosassa on ruohoja mustikkaturvekangasta. Turvepohjaista peltoa on suon pohjoispäässä. Turve on saravaltaista (74 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 26 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja suoleväkköpitoinen kortesaraturve (ShEqC) 9 %. Tupasvillaturpeen (Er) osuus on 10 % ja puuturpeen (L) 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja tumman turpeen 4,9. Suon pohjalla, lähes kauttaaltaan on 1 1,5 metrin vahvuinen liejukerros. Suon pohjan mineraaliaines on pääosin hiesua, hietaa ja savea. Reuna-alueiden pohjamaalajina on usein moreeni. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta ja turvepellolta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,2 % ja ilman runsastuhkaisia pinta- ja pohjakerroksia 5,9 %. Peltoturpeen tuhkapitoisuudet ovat keskimäärin 2 3 %- yksikköä korkeammat kuin turvekankaan turpeen pitoisuudet. Rikkipitoisuudet ovat normaaleja, keskimäärin 0,20 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on alhainen, keskimäärin 73 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on myös alhainen, keskimäärin 19,8 MJ/kg. Turvepellon pintakerroksen fosforin (P) 2960 mg/ kg, sinkin (Zn) 46,4 mg/kg ja kuparin (Cu) 91,8 mg/ kg pitoisuudet ovat kunnan keskiarvopitoisuuksia selvästi korkeammat. Hanhisuolla on 21 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,35 milj. suo-m 3. Suon pohjoisosan halki kulkeva Rummakonpuro sekä Härönlammen läheisyys yhdessä korkeiden raskasmetallipitoisuuksien kanssa hankaloittavat mahdollista turvetuotantoa. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0 ja S0.25. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on niukasti suon keskiosan laitaosissa. 50

52 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 38. Tutkimuspisteiden sijainti Hanhisuolla. 51

53 Ari Luukkanen 100. Pohjoispäänsuo Pohjoispäänsuo (kl , x = 7024,6, y = 3540,8) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta kaakkoon hienoainesmoreeniympäristössä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää enemmän tai vähemmän jyrkästi luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Mantinanpuroon, joka virtaa pohjoiseen Sopenjärveen (113,6 m mpy). Sopenjärvi laskee Varpasen (112,6 m mpy) kautta itään Niemenjokeen. Pohjoispäänsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6), siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 73 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli kahden metrin aluetta 7 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,8 m ja keskisyvyys 0,8 m. Tutkimuspistetiheys on 6,1/10 ha (kuva39). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 71 %, korvessa 16 %, rämeellä 11 % ja turvepellolla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas suon keskiosassa ja ruohoturvekangas suon itäisessä eteläosassa. Suon luoteisosassa on puolukkaturvekangasta. Ruohoheinäkorven muuttuma on yleisin korpityyppi. Turve on saravaltaista (75 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 16 % ja sararahkaturve (CS) 13 %. Puu- pitoisen turpeen (L) osuus on varsinkin syvemmillä alueilla erittäin suuri. Tupasvillaturpeen (Er) osuus (1 %) kokonaisturvemäärästä on erittäin vähäinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja tumman turpeen 5,2. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukka- ja mustikkaturvekankaalta. Kaikkien turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on huomattavan korkea (9,4 %). Ilman runsastuhkaisia kerroksia tuhkapitoisuus on silti melko korkea, keskimäärin 6,2 %. Rikkipitoisuus on myös korkea, keskimäärin 0,53 % ja ilman runsastuhkaista kerrosta 0,40 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 119 kg/m 3. Kuivan turpeen (ilman runsastuhkaista kerrosta) tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,7 MJ/kg. Suon luoteisosan pohjaturpeen kuparin (Cu) 46,7 mg/kg ja nikkelin (Ni) 26,7 mg/kg pitoisuudet ovat normaalia korkeammat (Luukkanen 2009). Pohjoispäänsuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,22 milj. suo-m 3. Korkeat tuhka- ja rikkipitoisuudet vaikeuttavat turpeen energiakäyttöä. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0 ja S0.45. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon luoteislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 39. Tutkimuspisteiden sijainti Pohjoispäänsuolla.

54 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Keskimmäisensuo Keskimmäisensuo (kl , x = 7037,9, y = 3537,5) sijaitsee 9 km Varpaisjärven keskustasta pohjoiseen. Suon ympäristö on pääasiassa hienoainesmoreenia. Suon pohjoislaidalla on hiekkamuodostuma sekä moreenimuodostuma. Suon korkeus merenpinnasta on m ja sen pinta viettää luoteeseen. Vedet laskevat sekä ojia pitkin luoteeseen suoraan Keskimmäiseen (121,4 m mpy) että suon lounaispuolitse Keskimmäiseen virtaavaan Vuorisjokeen. Keskimmäisensuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6), siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja vielä Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635). Suon pinta-ala on 36 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m:n aluetta 17 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 11 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,2 m ja keskisyvyys 1,6 m. Tutkimuspistetiheys on 6,3/10 ha (kuva 40). Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 56 %, rämeellä 36 %, avosuolla 6 % ja turvepellolla 2 %. Puolukkaturvekangasta on lähes puolet suotyyppihavainnoista ja varsinaisen sararämeen muuttumaa viidennes. Turve on saravaltaista (67 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 48 %, tupasvillasararahkaturve (ErCS) ja sararahkaturve (CS) 8 %. Tupasvillaturvetta (Er) on lähes kolmannes (30 %) turpeen kokonaismäärästä. Puuturpeen määrä (1 %) on erittäin pieni. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja tumman turpeen 6,1. Suon pohja on pääasiassa hienoainesmoreenia ja hiesunsekaista hietaa. Syvimpien altaiden pohjalla on järvimutaa ja liejua runsas puolitoista metriä. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu kahdesta kohtaa puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,9 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 90 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,5 MJ/kg. Turpeen sisältämien raskasmetallien pitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja alueen keskimääräisiin pitoisuuksiin verrattuna (Luukkanen 2009). Keskimmäisensuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,29 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin (Energiaturpeen laatuohje 2006) jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0 ja S0.20. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon luoteislaidalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 40. Tutkimuspisteiden sijainti Keskimmäisensuolla. 53

55 Ari Luukkanen TULOSTEN TARKASTELUA Suot ja soistuminen Lapinlahden ja siihen liitetyn Varpaisjärven maapinta-alasta on noin 8 % geologisen suon peitossa (Lappalainen ym. 1980). Varpaisjärven alueella on tutkittu soita vuosina 1977, 1985, Tähän raporttiin on otettu vuosina 1997 ja 1985 tutkitut sekä osa vuosina 2004 ja 2005 tutkituista soista, kaikkiaan 29 suota yhteispinta-alaltaan 2134 ha. Tämä on noin 54 % entisen Varpaisjärven kunnan koko geologisesta suoalasta (Lappalainen ja Toivonen 1985). Kyseisinä vuosina Varpaisjärvellä tutkitut suot kuuluvat sekä Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) että Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6). Iisalmen reitille kuuluu 11 suota ja Nilsiän reitille 18 suota. Useimmat suot (17 kpl) kuuluvat Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä 9 kpl Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Nurmijoen alueeseen (4.64) kuuluu vain yksi suo. Kaikki Iisalmen reitin (4.5) suot kuuluvat Naarvanjoen vesistöalueeseen (4.59) (kuva 1 ja Ekholm 1993). Ylä-Savon maaperä ja maaston muodot ovat peräisin jääkaudelta. Noin puolet maa-alasta on moreenikerrostumien peitossa. Suurin osa moreenista on ohutta, alle 5 metrin paksuista pohjamoreenia. Savikerrostumia on viidennes maa-alasta (Kukkonen & Sahala 1982). Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjäätikkö suli alueelta hieman alle vuotta sitten. Alue peittyi aluksi kokonaan Itämeren muinaisen vaiheen, Yoldiameren alle. Senaikaisen Yoldiarannan korkeus on nyt noin 180 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui, ja korkeimmat mäet paljastuivat saariksi (Saarnisto & Saarinen 2001). Soistuminen sai alkunsa, mutta voimakkaammin turvetta alkoi muodostua vasta noin 8000 vuotta sitten rahkasammalten (Sphagnum) yleistyttyä. Alueen yleisimmät soistumistavat ovat metsämaan soistuminen ja vesistön umpeenkasvu. Soistumisen katsotaan olleen metsämaan soistumista silloin, kun suon pohjalla on runsaasti puupitoista turvetta. Tämän raportin soista on lampien ja järvien umpeenkasvun seurauksena syntynyt 19 kappaletta. Tällaisia soita ovat mm. Lantonsuot, Hangassuo, Karhusuo, Alussuo ja Levälahdensuo. Näiden soiden pohjalla, turvekerroksen ja mineraalimaan välissä on vaihtelevanpaksuisia liejukerrostumia. Varpaisjärven soiden tutkimuspisteistä on moreenipohjaisia 34 %, hienoainespohjaisia (savi ja hiesu) 33 % sekä hiekka- ja hietapohjaisia samoin 33 %. Turpeenalaista liejua löytyi keskimäärin joka neljännen tutkimuspisteen pohjalta. Noin16 suon pohjalla on merkittävä liejukerrostuma. Pinta-alaltaan suurimmat suot ovat Kuikkasuo (184 ha), Lantonsuo-W (181 ha) ja Hukkaviidansuo (116 ha). Keskimääräinen suokoko on 74 ha. Tutkituista 29 suosta 10 on alle 50 ha:n kokoista. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan sitä kokonaisuutta, jonka yhtenäisen suon puitteissa sen eri suotyypit luonteenomaisine kasviyhdyskuntineen muodostavat. Samanlaisten ilmasto-olojen sekä samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena suoyhdistymät kehittyvät kasvillisuudeltaan ja rakenteeltaan siinä määrin samankaltaisiksi, että ne voidaan lukea samaan suoyhdistymätyyppiin. Päätyyppejä ovat keidassuot ja aapasuot (Kalliola 1973). Varpaisjärven suot sijaitsevat Sisä-Suomen viettoja rahkakeitaiden sekä Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeellä (Ruuhijärvi 1960 ja Eurola 1962). Kunnan pohjoisosan suot sijaitsevat Pohjanmaan aapasoiden alueella. Suoyhdistymätyypit kehittyvät kuitenkin paikallisten olosuhteiden määrääminä ja niiden vaihettuminen tapahtuu asteittain. Tutkituista suotyypeistä on turvekankaita 47 %, rämeitä 35 %, korpia 10 %, avosoita 7 % (pinta-alalla painotettuna), ja turvepeltoja 1 %. Tutkimuspisteistä oli luonnontilaisilla suotyypeillä 11 %. Ojitusvaiheessa olevia suotyyppejä oli 6 % ja muuttumavaiheessa olevia 35 %. 54

56 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Turvekerrostumat Varpaisjärvellä tutkittujen soiden keskisyvyys (1,3 m) on sama kuin entisen Kuopion läänin soiden keskisyvyys (Lappalainen ja Toivonen 1985). Keskisyvyys on kaksi metriä tai enemmän vain kahdessa suossa. Keskisyvyydeltään (2,2 m) syvin suo on Alussuo. Yli metrin syvyistä aluetta on 1031 ha (48 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 metrin aluetta 758 ha (36 %) ja yli kahden metrin aluetta 473 ha (22 %). Tutkittujen soiden turpeista on saravaltaista 71 % ja rahkavaltaista 27 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on 2 %. Rahkan ja saran seuralaisena turpeessa on mm. tupasvillaa sekä puun ja varpujen jäännöksiä. Tupasvillaa ja suoleväkköä sisältävät happamet rahkaturpeet ovat suon pintakerroksessa, kun taas ravinteikkaammat ja emäksisemmät kortetta ja raatetta sisältävät saraturpeet löytyvät useimmiten suon keski- ja pohjakerroksista. Kortetta ja järviruokoa sisältävät ruskosammalvaltaiset turpeet muodostavat siellä täällä suon pohjakerroksen. Kuva 41. Turvetutkimusta Varpaisjärvellä kesällä Geologian yo Kaisa-Maria Remes määrittelemässä turvelajia ja turpeen maatuneisuutta sekä tallentamassa tutkimustietoja silloiselle Recon-tallennuslaitteelle. Kairanvarressa Arttu (kuva Kalle Husso 2005). Tutkittujen soiden energiaturpeeksi soveltuvassa osassa on kuiva-ainetta keskimäärin 94 kg/m3. Energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % eli noin 4,1 kg/suo-m3. Rikkipitoisuus on 0,22 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on energiaturpeeksi soveltuvassa kerroksessa keskimäärin 20,9 MJ/kg. Polttoturpeen laatuohjeen (liite 2) mukaan turpeen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli pitoisuus on enemmän kuin 0,3 % kuivapainosta. Tutkittujen soiden turvemäärä on noin 28,5 milj. suo-m 3. Tästä yli 1,5 metriä syvällä alueella on 18,45 milj. suo-m 3 (65 % koko turvemäärästä) ja yli kaksi metriä syvällä alueella noin 13,72 milj. suo-m 3 (48 % koko turvemäärästä). 55