Turvetutkimusraportti 373

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Oulun turvevarat, osa 1 Abstract: Peat reserves in the district of Oulu, Central Finland, Part I Hannu Pajunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 373 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 373 Hannu Pajunen OULUN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: Peat reserves in the district of Oulu, Central Finland Part 1 Espoo 2007

3 Pajunen, Hannu Oulun turve va rat, osa 1. Geologi an tutkimuskeskus, Turvet utki musra portti 373, 42 si vua, 27 kuvaa, 2 tauluk koa, 1 lii te. Oulun kaupungin alueelta tutkittiin kenttätyökausien 1978 ja aikana 24 suota. Aineisto koot tiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tut ki muspis teet sijaitse vat 50 metrin välein. Maastossa määri tet tiin pinnan korkeus, suo tyyppi, tur velaji, turpeen maa tunei suus, lie koisuus ja pohja maalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otet tiin 385 näytettä, joista kaikista määritettiin pharvo, vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Tiheysmäärityksiä tehtiin 337, lämpöarvomäärityksiä 130 ja rikkipitoisuusmäärityksiä 117. Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on 2674 ha. Soiden keskisyvyys on 1,2 m ja turvemäärä 33,04 milj. suo-m 3. Turpeesta on rahkavaltaista 55 % ja saraval taista 45 %. Keski määräinen maatu misaste on 4,8. Tur peen keskimääräinen ph-arvo on 4,0, vesipitoi suus 90,6 %, ti heys 90 kg/m 3, tuhka pitoisuus 4,1 %, rikkipitoisuus 0,32 % ja lämpö arvo 20,6 MJ/kg. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 30 %. Turve tuotan toon soveltu via alueita on 21 suolla yhteensä 817 ha. Tuo tanto kel poista turvetta on yhteensä 12,24 milj. m 3. Siitä on ympäris töturvetta 2,05 milj. m 3 ja energiaturvetta 10,19 milj. m 3. Energiakäyttöön soveltuvat turvekerrok set sisältävät energiaa yhteensä 19,42 milj. GJ eli 5,40 milj. MWh. Asiasanat: suot, turvemaat, turve, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Oulu Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO ISBN ISSN

4 Pajunen, Hannu Oulun turveva rat, osa 1 - Peat reserves in the district of Oulu, Central Fin land. Part 1. Geo logian tutkimuskes kus - Geo logical Survey of Finland, Turvetutkimusraport ti Report of peat investigation 373, 42 pages, 27 figures, 2 tables, 1 appendi x. In the district of Oulu 24 peatlands were surveyed in 1978 and The data was col lected using survey grids with study sites at the inter vals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the de composition deg ree of peat, snag content and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the field. Alto gether 385 samples were taken to the laboratory. All of them were analy sed for ph value, water content and ash content. A total 337 samples were analysed for dry bulk density, 130 for net calorific value and 117 for sulphur content. The peatlands cover altogether 2674 hectares. The average depth of the peat deposits is 1.2 m, and the peat quantity totals million m 3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 55% and Carex predo minant peat 45%. The average decomposition degree of peat is 4.8. ph value is 4.0, water content 90.6%, dry bulk density 90 kg/m 3, ash con tent 4.1%, sulphur content 0.32% and net calorific value 20.6 MJ/kg on an average. About 30% of the surveyed area was considered suitable for peat producti on. Areas suitable for peat production were found in 21 peatlands covering an area of 817 ha. The quantity of useful peat is million m 3 in situ. The quantity of horticultural peat totals 2.05 milj. m 3 and that of fuel peat million m 3. The energy content of fuel peat is million GJ or 5.40 million MWh. Key words: mires, peatlands, peat, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Oulu Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI KUOPIO FINLAND

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 8 ARVIOINTIPERUSTEET... 8 TUTKITUT SUOT Asmonkorpi Halmemaansuo Iso Murhisuo Isosuo Joutsensuo Jäkäläahonsuo Kahlonsuo Kalimeensuo Kalimeensuo Konnansuo Korpikoskensuo Korpilamminsuo Kotisuo Kyhälänsuo Matkalamminsuo Miehonsuo Mämmisuo Mämmisuo Paikkasuo Pikkusuo Pöytäsaarensuo Tuppisuo Turvakkosuo Varpusuo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Soveltuvuus turvetuotantoon LIITTEET

6 Oulun turvevarat, osa 1 JOHDANTO Pohjois-Pohjanmaa on Suomen soistuneimpia alueita, joten edellytykset löytää teollisesti käyttökelpoisia turvekerroksia Oulun ympäristöstä ovat hyvät. Maakunnittain tarkasteltuna geologisten soiden osuus on Pohjois-Pohjanmaalla valtakunnan suurimpia, mutta toisaalta suot ovat matalimpia (Virtanen ym. 2003, sivut 25 ja 27). Oulussa sijaitsee yksi valtakunnan suurimmista turpeen käyttökohteista, minne turvetta kuljetetaan ympäristökunnista sadan rekka-auton vuorokausivauhdilla. Kuljetusmatkan kasvu lisää energian tuotantokustannuksia, joten raakaainetta tulisi löytää mahdollisimman läheltä käyttökohdetta. Oulun ympäristö onkin ollut yksi turvetutkimusten painopistealueita jo vuosikymmenien ajan. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Oulun soita ensimmäisen kerran maaperäkartoituksen yhteydessä vuonna Osa silloin tutkituista, matalista soista on nykyisin asuinalueena tai muussa käytössä. Varsinainen turvevarojen kartoitus tehtiin vuosina Tutkittuja soita on yhteensä 24. Tutkittu suoalue voi koostua useasta erillisestä altaasta. Soiden sijainti ilmenee kuvasta 1, ja tutkimuspisteiden sijain ti selviää suose lostusten yhteydes sä olevista kartoista. Tässä raportissa kuvataan lyhyesti kutakin suota ja esitetään arvio sen soveltu vuudesta turvetuotan toon. Arviot soiden käyttökel poisuudesta perustuvat maas to- ja laborato riotutkimuksiin. Geologian tutkimuskeskuksesta voi tilata raporttia täydentävää materiaalia kuten suokarttoja (kuva 2), poikkileikkauskuvia (kuva 3), laboratoriotuloksia ja tutkimusselostuksia. Oulun soista yksi, Pilpasuo, kuuluu Natura ohjelmaan. Natura-alueen pinta-ala on 367 ha, ja puolet (45 %) siitä on yksityisenä luonnonsuojelualueena. GTK ei ole tutkinut Pilpasuota. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa sel kälinja kul kee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilin jat ovat sitä vas taan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin kairauspisteiltä ja syvyysmittauspisteiltä. Kairauspisteet sijaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikki linjoilla 200 m: n välein. Kairauspisteiden muodostamaa ver kos toa täydennettiin syvyysmittauspisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi tuli enintään 50 m. Jokaisella kairauspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mät täisyys ja mättäiden korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuh teet, tiheys- ja kehitys luokka. Maatumattoman puu ainek sen määrä eli lie koisuus selvitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsil la kahden metrin syvyyteen saakka. Maas tossa määritet tiin turvekerroksen turvelaji, maatunei suus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupas villan kuitu jen suhteelli nen osuus (F0-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset. Syvyysmittauspisteillä määri tet tiin turvekerroksen paksuuden li säksi suotyyppi ja pohja maalaji. Osa tutkimuslinjoista vaaittiin ja vaaitukset kiin nitettiin valta kunnalli seen kiintopisteverkkoon. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin tilavuustarkkoja näytteitä. Tutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa numero 12 (Lappalainen ym. 1984). 7

7 Hannu Pajunen Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 385 turvenäy tet tä. ph-arvo mitattiin laboratoriossa välittömästi näytteiden avaamisen jälkeen. Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopainoon. Tilavuustarkoista näytteistä lasket tiin tiheys (kuiva-aine määrä kiloina suokuutiota kohti). Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoi suus hehkutta mal la ne 815 ± 25 C:ssa. Lämpö arvomääri tykset tehtiin IKApommikalorimet rillä (CEN/TS 14918) ja rikkipitoisuusmäärityk set LECO SC-132 -analysaattorilla. ph-arvo, vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin 385 näytteestä, tiheys 337 näytteestä, lämpöarvo 130 näytteestä ja rikkipitoisuus 117 näytteestä. ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena pidettiin yleen sä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turveker ros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoi nen alue ulottaa metrin syvyys käyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähen nettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa on vesistöjen ympärille jätetty 100 m leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pump pauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Turvekerrokset on jaettu käyttötarkoituksen mukaan ympäristöturpeeseen ja energiaturpeeseen. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkaval taista turvetta. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy kasvuturpeen laatuvaatimukset täyttävää, Acutifolia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, on siitä mainittu erikseen. Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä kerroksen paksuuden perusteella. Jos pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, on sitä pidetty soveltuvana ympäristöturpeen tuotantoon. Muussa tapauksessa pintaosa sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maa tunei suuden tulee olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maa tuneena. Energiaturpeen tuhkapitoisuuden, rikkipitoisuuden ja lämpöarvon tulee olla Polttoturpeen laatuohjeen (1991) määräämissä rajoissa. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. 8

8 Oulun turvevarat, osa 1 Kuva 1. Oulussa vuosina 1978 ja tutkittujen soiden sijainti. Fig. 1. Location of peatlands surveyed in the district of Oulu in 1978 and Asmonkorpi 2. Halmemaansuo 3. Iso Murhisuo 4. Isosuo 5. Joutsensuo 6. Jäkäläahonsuo 7. Kahlonsuo 8. Kalimeensuo 9. Kalimeensuo 10. Konnansuo 11. Korpikoskensuo 12. Korpilamminsuo 13. Kotisuo 14. Kyhälänsuo 15. Matkalamminsuo 16. Miehonsuo 17. Mämmisuo 18. Mämmisuo 19. Paikkasuo 20. Pikkusuo 21. Pöytäsaarensuo 22. Tuppisuo 23. Turvakkosuo 24. Varpusuo 9

9 Hannu Pajunen A1050m A m A m -155m -260m 5 3 0/ / / A / / m -100m 15 / / 28 0/ / / / 36 3/ / A m / 31 7/20 7/26 12 / /16 7 A m Halmemaansuo, 12343, Oulu, kl Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus 2/17 Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) 0 500m 15 Turvekerrostuman paksuus (dm) Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoitta vasta suo kar tasta. Fig. 2. A map indicating the thickness of peat deposit. 10

10 Oulun turvevarat, osa 1 Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatunei suus ja alemmasta turvelajit ja pohjamaalajit. Fig. 3. A cross-section indicating the decomposition degree of peat (above) and the peat types (be low). 11

11 Hannu Pajunen TUTKITUT SUOT 1. Asmonkorpi Asmonkorpi (kl , x = 7213,3, y = 3445,8) sijaitsee noin 17 km kaupungin keskustasta itään. Tutkittu alue käsittää Asmonkorven lisäksi Kummunkorven, Kotikorven ja Santerinrämeen (kuva 4). Alue rajoittuu idässä ja pohjoisessa Isokankaaseen, muualla moreenimaihin. Sen keskellä on pieni suojelualue. Tutkitun alueen eteläreunaa sivuaa autotie. Tutkittu alue on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Sanginjokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on 140 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 56 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 31 ha. Keskimääräinen syvyys on 1,0 m. Suurin syvyys 3,2 m mitattiin Kummunkorvessa. Tutkimuspisteistä on 1 % avosuolla, 57 % rämeellä, 23 % korvessa, 17 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja yleisin korpityyppi muuttumavaiheen kangaskorpi. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja metsätalouskäytössä. Turpeesta on 55 % rahka- ja 45 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 28 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 12 % ja varpuainesta sisältävän 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 96 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,1 %, rikkipitoisuus 0,26 % ja lämpöarvo 22,0 MJ/kg. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Tutkitun alueen koillis- ja lounaisosassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta yhteensä 31 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,47 milj. m 3. Pintakerros on keskimäärin 0,2 m paksu. Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Asmonkorvessa. Fig. 4. Location of survey sites in Asmonkorpi. 12

12 Oulun turvevarat, osa 1 2. Halmemaansuo Halmemaansuo (kl , x = 7209,0, y = 3450,6) sijaitsee Sanginjoen varressa noin 22 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisessa Sanginjoen tulvamaihin, muualla moreenimaihin (kuva 5). Eteläpuolella on ajotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on 36 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 21 ha. Keskimääräinen syvyys on 1,7 m ja suurin syvyys 3,6 m. Tutkimuspisteistä on 33 % avosuolla, 55 % rämeellä, 7 % korvessa ja 5 % pellolla. Yleisin avosuotyyppi on muuttumavaiheen rimpineva ja yleisin rämetyyppi rahkaräme. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu metsätalouskäyttöä varten. Ojituksen vaikutukset ovat kuitenkin jääneet vähäisiksi suon niukkaravinteisuuden ja ojien umpeutumisen takia. Turpeesta on 66 % rahka- ja 34 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 22 % ja varpuainesta sisältävän 21 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 69 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,5 %, rikkipitoisuus 0,13 % ja lämpöarvo 20,1 MJ/kg. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja savi. Halmemaansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 21 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,21 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,19 milj. m 3. Ympäristöturpeeksi soveltuva kerros on keskimäärin metrin paksuinen. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Halmemaansuolla. Fig. 5. Location of survey sites in Halmemaansuo. 13

13 Hannu Pajunen 3. Iso Murhisuo Iso Murhisuo (kl , x = 7210,5, y = 3452,0) sijaitsee Sanginjoen pohjoispuolella 23 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu moreenimaihin. Sen luoteisosassa on turvetuotantoalue (kuva 6). Lounaisreunaa sivuaa autotie ja kaakkoisreunaa pienempi ajotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on 220 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 162 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 120 ha. Keskisyvyys on 1,6 m. Suurin syvyys (3,8 m) mitattiin pohjoisosasta. Tutkimuspisteistä on 25 % avosuolla, 32 % rämeellä, 29 % korvessa ja 14 % turvekankaalla. Yleisimmät avosuotyypit ovat ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva ja yleisimmät rämetyypit ruohoinen sararäme ja varsinainen sararäme. Nevakorpi on yleisin korpityyppi. Pohjoisosa on ojitettu kokonaan, eteläosa vain reunamilta. Turpeesta on 25 % rahka- ja 75 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 9 % ja varpuainesta sisältävän 25 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (65 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 87 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,7 %. Rikkipitoisuuksia ei ole määritetty. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hieta. Isossa Murhisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 120 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,60 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 1,56 milj. m 3. Murhiojan varsilla voi olla energiaturvetuotantoa haittaavia korkeita tuhka- ja rikkipitoisuuksia. Tuotantoon soveltumattoman alueen rajaaminen on syytä tehdä yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Ympäristöturpeeksi soveltuva pintakerros on keskimäärin 0,5 m paksu. Kerroksen paksuus vaihtelee, ja monin paikoin se puuttuu tyystin. Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Isolla Murhisuolla. Fig. 6. Location of survey sites in Iso Murhisuo. 14

14 Oulun turvevarat, osa 1 4. Isosuo Isosuo (kl , x = 7213,4, y = 3441,3) sijaitsee noin 13 km kaupungin keskustasta itään. Tutkittu alue käsittää Isosuon lisäksi sen luoteispuolella olevan Suolamminsuon (kuva 7). Alue rajoittuu luoteessa hiekkakankaisiin ja muualla moreenimaihin. Eteläpuolella on autotie, jolta tulee ajotie keskiosan peltoalueelle. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 145 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 66 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,4 m. Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 32 % rämeellä, 6 % korvessa, 48 % turvekankaalla ja 11 % pellolla. Rämealueen yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen ja ruohoinen sararäme. Turvekankaat ovat suurelta osin karhunsammalmuuttumaa. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja metsätalouskäytössä. Turpeesta on 31 % rahka- ja 69 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 4 % ja varpuainesta sisältävän 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Itäosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 108 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,8 %. Rikkipitoisuutta ja lämpöarvoa ei ole määritetty. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Isosuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,28 milj. m 3. Ennen tuotantotoimiin ryhtymistä on syytä tarkistaa turpeen rikkipitoisuus. Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Isosuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Isosuo. 15

15 Hannu Pajunen 5. Joutsensuo Joutsensuo (kl , x = 7211,5, y = 3437,5) sijaitsee Sanginjoelle menevän tien varressa noin 9 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu loivapiirteisiin hiekkakankaisiin (kuva 8). Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on 33 metriä merenpinnasta ja viettää etelään. Vedet laskevat Lylyjärven kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 40 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 10 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,3 m. Tutkimuspisteistä on 64 % avosuolla ja 36 % rämeellä. Keskiosa on enimmäkseen rahkanevaa ja lyhytkortista nevaa. Reunamilla on niukkaravinteisia rämeitä. Suo on reunamia lukuun ottamatta luonnontilainen.turpeesta on 98 % rahka- ja 2 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 55 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve. Turvekerrostuma on heikosti maatunut, keskimaatuneisuus vain 3,1. Läheltä länsireunaa otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 91 kg/m 3, tuhkapitoisuus 1,3 %, rikkipitoisuus 0,11 % ja lämpöarvo 18,9 MJ/kg. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Joutsensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,13 milj. m 3. Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Joutsensuolla. Fig. 8. Location of survey sites in Joutsensuo. 6. "Jäkäläahonsuo" Jäkäläahonsuo (kl , x = 7206,7, y = 3449,2) sijaitsee noin 22 km kaupungin keskustasta itään. Tutkittu alue käsittää peruskartalla nimeämättömiä suoalueita Isoahon eteläpuolelta Ruutikorpeen saakka (kuva 9). Alue rajoittuu suurimmalta osin moreenimaihin. Moreenimäkien rinteillä on paikoin rantakerrostumia. Suon länsipuolella on ajotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella. Sen pohjoisosa kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142) ja eteläosa Pilpaojan valuma-alueeseen (59.144). Pinta on metriä merenpinnasta. Pohjoisosan vedet laskevat Sanginjokeen Kylmäojan kautta ja eteläosan vedet Pilpaojan kautta. Pinta-ala on noin 190 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 113 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 68 ha. Keskisyvyys on 1,4 m. Suurin syvyys (4,7 m) mitattiin alueen pohjoisosasta. 16

16 Oulun turvevarat, osa 1 Tutkimuspisteistä on 10 % avosuolla, 57 % rämeellä, 4 % korvessa ja 29 % turvekankaalla. Yleisimpiä rämeitä ovat muuttumavaiheeseen ehtineet rahkaräme, isovarpuinen räme, lyhytkortinen nevaräme ja varsinainen sararäme. Turvekankaat ovat enimmäkseen varputurvekangasta ja puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja metsätalouskäytössä. Turpeesta on 83 % rahka- ja 17 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 23 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 19 % ja varpuainesta sisältävän 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 90 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,1 %, rikkipitoisuus 0,81 % ja lämpöarvo 20,7 MJ/kg. Rikkipitoisuudet ovat korkeita alueen pohjoisosassa. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Jäkäläahonsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 18 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,23 milj. m 3. Pohjoisosa ei sovellu energiaturpeen tuotantoon turpeen korkean rikkipitoisuuden takia. Tuotantokelpoisen alueen yksityiskohtainen rajaaminen edellyttää lisää rikkipitoisuusmäärityksiä. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Jäkäläahonsuolla. Fig. 9. Location of survey sites in Jäkäläahonsuo. 17

17 Hannu Pajunen 7. "Kahlonsuo" Kahlonsuo (kl , x = 7205,7, y = 3449,9) sijaitsee noin 22 km kaupungin keskustasta itäkaakkoon. Tutkittu alue käsittää Kahlonsaaren, Isonahonhiekan ja Yli-Mäntymaan välisen suoalueen (kuva 10), josta tässä yhteydessä käytetään nimeä Kahlonsuo. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen länsipäähän ulottuu ajotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella, ja se kuuluu Pilpaojan valuma-alueeseen (59.144). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Miehonojan ja Pilpaojan kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 44 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha. Keskisyvyys on 1,1 m. Suurin syvyys (2,2 m) mitattiin kaakkoisosasta. Tutkimuspisteistä on 27 % avosuolla, 58 % rämeellä, 4 % korvessa ja 11 % turvekankaalla. Avosuoalueet ovat enimmäkseen muuttumavaiheen karua rimpinevaa ja rämealueet muuttumavaiheen isovarpuista rämettä ja varsinaista sararämettä. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Ohutturpeiset alueet ovat metsätalouskäytössä. Sen sijaan syvänteen metsittyminen ei ole onnistunut harvan ojaverkoston, ojien umpeutumisen ja niukkaravinteisuuden takia. Turpeesta on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 3 % ja varpuainesta sisältävän 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 76 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,4 %, rikkipitoisuus 0,17 % ja lämpöarvo 20,6 MJ/ kg. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kahlonsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 9 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,13 milj. m 3. Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kahlonsuolla. Fig. 10. Location of survey sites in Kahlonsuo. 18

18 Oulun turvevarat, osa 1 8. Kalimeensuo Kalimeensuo (kl , x = 7215,7, y = 3443,5) sijaitsee noin 15 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu etelässä Isoon Polvikankaaseen, pohjoisessa Kalimeenojaan ja idässä Kalimeenlampeen (kuva 11). Suon länsi- ja itäreunalta on ajotielle matkaa noin puoli kilometriä. Suolla on moottorikelkkareitti ja sen etelä- ja pohjoispuolella retkeilypolku. Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää pohjoiseen, itäosassa kohti Kalimeenlampea. Vedet laskevat itäosasta Kalimeenlampeen, muualta suoraan Kalimeenojaan. Suo kuuluu vesistöaluejaossa Perämeren rannikkoalueeseen (84.043). Pinta-ala on noin 45 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 10 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,2 m. Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 88 % rämeellä ja 4 % turvekankaalla. Vallitsevina ovat niukkaravinteiset muuttumavaiheen rämeet. Niistä yleisimpiä ovat tupasvillaräme, rahkaräme ja isovarpuinen räme. Niukkaravinteisuudesta huolimatta suolla on hyvin kasvava varttunut männyn taimisto. Suo on ojitettu lammen rantaa lukuun ottamatta. Turpeesta on 82 % rahka- ja 18 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 20 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 30 % ja varpuainesta sisältävän 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Laboratoriomäärityksiä ei ole tehty. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiesu. Kalimeensuon länsi- ja keskiosassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 8 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,10 milj. m 3. Turpeen laatu on syytä tarkistaa laboratoriomäärityksin ennen tuotantotoimiin ryhtymistä. Suolla on merkitystä myös metsätalousmaana. Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kalimeensuolla. Fig. 11. Location of survey sites in Kalimeensuo. 19

19 Hannu Pajunen 9. Kalimeensuo Kalimeensuo (kl , x = 7214,9, y = 3440,7) sijaitsee noin 12 km kaupungin keskustasta itään ja noin 3 km edellä kuvatulta Kalimeensuolta länteen. Suo rajoittuu luoteessa hiekkakankaisiin ja muualla moreenimaihin. Suon länsi- ja itäreunaan ulottuu ajotie (kuva 12). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää kohti Kalimeenojaa. Vedet laskevat Kalimeenojan kautta Perämereen. Suo kuuluu vesistöaluejaossa Perämeren rannikkoalueeseen (84.043). Pinta-ala on noin 135 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 68 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 2 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 1,9 m. Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 43 % rämeellä, 4 % korvessa ja 47 % turvekankaalla. Yleisimmät rämetyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja ruohoinen sararäme ja yleisimmät turvekankaat karhunsammalmuuttuma ja puolukkaturvekangas. Suo on metsätalouskäytössä. Puusto on varttunutta taimistoa ja nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on 45 % rahka- ja 55 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 23 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 9 % ja varpuainesta sisältävän 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Laboratoriomäärityksiä ei ole tehty. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni. Kalimeensuon turvekerros on ohut. Suon pohja on kuitenkin melko tasainen ja turvekerros ojituksen takia tiivistynyt. Turvetuotanto voidaan tarvittaessa ulottaa metrin syvyyskäyrälle saakka. Tuotantokelpoista aluetta on noin 40 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,28 milj. m 3. Turpeen laatu on syytä selvittää laboratoriomäärityksin ennen tuotantotoimiin ryhtymistä. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota rikkipitoisuuteen ja Kalimeenojan tulvien vaikutukseen. Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Kalimeensuolla. Fig. 12. Location of survey sites in Kalimeensuo. 20

20 Oulun turvevarat, osa Konnansuo Konnansuo (kl , x = 7208,4, y = 3448,5) sijaitsee noin 21 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen eteläreunaan ulottuu ajotie (kuva 13). Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Tuppisuon kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 55 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 48 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 43 ha. Suo on tavanomaista syvempi - keskisyvyys 2,0 m ja suurin syvyys 3,9 m. Tutkimuspisteistä oli tutkimusajankohtana 58 % avosuolla, 15 % rämeellä ja 11 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit olivat muuttumavaiheen rahkaneva ja lyhytkortinen neva. Suo on nykyisin turvetuotantoalueena. Turpeesta on 69 % rahka- ja 31 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 17 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 14 % ja varpuainesta sisältävän 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka-, rahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Laboratoriomäärityksiä ei ole tehty. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja moreeni. Pohjamaan ja turvekerroksen välissä on useimmilla tutkimuspisteillä veteen kerrostuneita sedimenttejä todisteena soistumista edeltäneestä järvivaiheesta. Konnansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 43 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,39 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta samoin 0,39 milj. m 3. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Konnansuolla. Suo on nykyisin turvetuotantoalueena. Fig. 13. Location of survey sites in Konnansuo. Currently the area is used in peat production. 21

21 Hannu Pajunen 11. Korpikoskensuo Korpikoskensuo (kl , x = 7212,0, y = 3443,4) sijaitsee Sanginjoen varressa noin 15 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisessa Sanginjoen tulvamaihin, muualla moreenimaihin (kuva 14). Pohjoisreunaan ulottuu ajotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 43 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Suo on matala - keskisyvyys vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,1 m. Tutkimuspisteistä on 67 % rämeellä, 12 % korvessa, 9 % turvekankaalla ja 12 % pellolla. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen korpiräme ja varsinainen sararäme. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja metsätalouskäytössä. Turpeesta on 92 % rahka- ja 8 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 86 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 6 % ja varpuainesta sisältävän 4 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (80 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Korpikoskensuo on turvetuotantoa ajatellen liian matala. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Korpikoskensuolla. Fig. 14. Location of survey sites in Korpikoskensuo. 22

22 Oulun turvevarat, osa Korpilamminsuo Korpilamminsuo (kl , x = 7214,5, y = 3444,3) sijaitsee noin 16 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisessa Kalimeenlampeen, kaakossa Korpilampeen ja muualla moreenimaihin (kuva 15). Suon etelä- ja pohjoisreunalle ulottuu ajotie. Suolla ja sen ympäristössä on retkeilypolkuverkosto. Suo on Oulujoen vesistöalueen ja Perämeren rannikkoalueen (84.043) rajalla. Oulujoen vesistöalueen puoleinen eteläosa kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on metriä merenpinnasta. Vedet laskevat eteläosasta Korpiojan kautta Sanginjokeen ja pohjoisosasta Kalimeenojan kautta Perämereen. Pinta-ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 57 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 42 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 m. Suurin syvyys (3,2 m) mitattiin läheltä itäreunaa. Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 77 % rämeellä, 8 % korvessa ja 12 % turvekankaalla. Vallitsevana suotyyppinä on muuttumavaiheen tupasvillaräme. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja metsätalouskäytössä. Turpeesta on 80 % rahka- ja 20 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 26 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 19 % ja varpuainesta sisältävän 19 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 95 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,5 %, rikkipitoisuus 0,29 % ja lämpöarvo 20,9 MJ/kg. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Korpilamminsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 36 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,58 milj. m 3. Pintakerroksen keskimääräinen paksuus on 0,4 m, mutta se vaihtelee alueittain 0-1,2 m. Lampien rannoille on arvioitu jäävän 100 m leveä suojavyöhyke. Suolla on merkitystä myös metsätalousmaana. Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Korpilamminsuolla. Fig. 15. Location of survey sites in Korpilamminsuo. 23

23 Hannu Pajunen 13. Kotisuo Kotisuo (kl , x = 7210,0, y = 3453,6) sijaitsee Sanginjoen pohjoispuolella noin 25 km kaupungin keskustasta itään. Suo pohjoisosa ulottuu Ylikiimingin puolelle. Tutkittu alue käsittää Kotisuon lisäksi sen lounaispuolella olevan Karahkan- Murhin (kuva 16). Tutkittu alue rajoittuu etelässä Matinsuohon, muualla moreenimaihin. Suon länsireunaan ulottuu ajotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää Kotisuon puolella lounaaseen ja Karahkan Murhin puolella luoteeseen. Vedet laskevat Murhiojan kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 58 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 33 ha. Keskisyvyys on 1,3 m. Suurin syvyys (2,3 m) mitattiin koillisosasta. Tutkimuspisteistä on 21 % avosuolla, 55 % rämeellä, 11 % korvessa, 11 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme. Murhiojan varsilla on luonnontilaista luhtanevaa, muualla lähinnä muuttumavaiheen suotyyppejä. Turpeesta on 40 % rahka-, 56 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 31 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 8 % ja varpuainesta sisältävän 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 82 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 10,2 %. Pohjaosan tuhkapitoisuus on korkea varsinkin Murhiojan varsilla. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni. Kotisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 33 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,17 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,36 milj. m 3. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa kerrosta on keskimäärin 0,5 m. Muuttuma-alueilla on varttuneen männyn taimiston takia myös metsätaloudellista merkitystä. Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Kotisuolla. Fig. 16. Location of survey sites in Kotisuo. 24

24 Oulun turvevarat, osa Kyhälänsuo Kyhälänsuo (kl , x = 7211,8, y = 3444,8) sijaitsee Sanginjoen varressa noin 16 km kaupungin keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisessa Sanginjoen tulvamaihin ja muualla moreenimaihin (kuva 17). Suon länsipuolella on ajotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 33 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on matala - keskisyvyys vain 0,7 m ja suurin syvyys 1,1 m. Tutkimuspisteistä on 23 % avosuolla, 60 % rämeellä, 13 % turvekankaalla ja 5 % pellolla. Yleisin avosuotyyppi on rimpinevamuuttuma, ja yleisimmät rämetyypit ovat lyhytkortinen nevaräme ja tupasvillarämemuuttuma. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Turpeesta on 84 % rahka- ja 16 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 9 % ja varpuainesta sisältävän 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Kyhälänsuo on turvetuotantoa ajatellen liian matala, ja sen metsätalouskäyttöä haittaa niukkaravinteisuus. Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Kyhälänsuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Kyhälänsuo. 25

25 Hannu Pajunen 15. "Matkalamminsuo" Matkalamminsuo (kl , x = 7205,3, y = 3445,5) sijaitsee noin 19 km kaupungin keskustasta itäkaakkoon. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Matkalamminsuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Suo rajoittuu lännessä ja pohjoisessa hiekkakankaisiin, muualla moreenimaihin. Suon keskellä on Matkalampi ja sen länsireunaan ulottuu ajotie (kuva 18). Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginsuun - Muhoksen alueeseen (59.112). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää etelään. Vedet laskevat ojaa pitkin Oulujokeen. Pinta-ala on noin 43 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 31 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 24 ha. Keskisyvyys on 1,6 m ja suurin syvyys 2,8 m. Tutkimuspisteistä on 44 % avosuolla, 52 % rämeellä ja 4 % korvessa. Vallitsevina ovat niukkaravinteiset suotyypit kuten rahkaneva, tupasvillaräme, isovarpuinen räme ja rahkaräme. Suo on reunamia lukuun ottamatta luonnontilainen. Turpeesta on 76 % rahka- ja 24 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 21 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 18 % ja varpuainesta sisältävän 13 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Pohjoisreunalta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 77 kg/m 3, tuhkapitoisuus 1,3 %, rikkipitoisuus 0,34 % ja lämpöarvo 19,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on lähellä pohjaa korkea. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiekka ja moreeni. Matkalamminsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 13 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,13 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,065 milj. m 3. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on oletettu, että lammen ympärille jää 100 m leveä suojavyöhyke ja pohjalle runsasrikkisen turpeen takia tavanomaista paksumpi (0,7 m) kerros. Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Matkalamminsuolla. Fig. 18. Location of survey sites in Matkalamminsuo. 26

26 Oulun turvevarat, osa Miehonsuo Miehonsuo (kl , x = 7209,5, y = 3445,0) sijaitsee noin 16 km kaupungin keskustasta itään. Tutkittu alue käsittää Miehonselän itäpuoliset suoalueet Isolta Raivonkankaalta Vilpeikon tasalle saakka (kuva 19). Alueen pohjois- ja eteläosassa on turvetuotantoalueet, jotka eivät sisälly tutkittuun alueeseen. Alueen keskiosan turvetuotantoalue sitä vastoin kuuluu tutkittuun alueeseen, sillä se on otettu turvetuotantoon tutkimusajankohdan jälkeen. Tutkitulle alueelle ulottuu ajotieverkosto. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Pilpaojan valuma-alueeseen (59.144). Pinta on metriä merenpinnasta. Vedet laskevat Miehonojan ja Pilpaojan kautta Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 350 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 180 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 62 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,6 m. Tutkimuspisteistä oli tutkimusajankohtana 13 % avosuolla, 65 % rämeellä, 2 % korvessa ja 19 % turvekankaalla. Yleisimpiä rämeitä olivat varsinainen sararäme ja lyhytkortinen räme. Ne olivat suurimmalta osin muuttumavaiheessa. Turpeesta on 47 % rahka- ja 53 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 14 % ja varpuainesta sisältävän 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 92 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,2 %, rikkipitoisuus 0,21 % ja lämpöarvo 20,7 MJ/kg. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Moreenia on lähinnä altaan reunoilla ja hiekkaa keskiosassa. Miehonsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 62 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,74 milj. m 3. 27

27 Hannu Pajunen Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Miehonsuolla. Osa alueesta on nykyään turvetuotantoalueena. Fig. 19. Location of survey sites in Miehonsuo. Part of the area is currently used in peat production. 28

28 Oulun turvevarat, osa Mämmisuo Mämmisuo (kl , x = 7204,6, y = 3447,1) sijaitsee noin 21 km kaupungin keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen itäreunalle ulottuu ajotie (kuva 20). Suo on Oulujoen vesistöalueella, ja sen eteläosa kuuluu Hepo-ojan valuma-alueeseen (59.113) ja pohjoisosa Pilpaojan valuma-alueeseen (59.144). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää pohjoisosassa luoteeseen ja eteläosassa lounaaseen. Pohjoisosan vedet laskevat Mämmiojan kautta Pilpajärveen ja eteläosan vedet Rito-ojan ja Hepo-ojan kautta Oulujokeen. Pinta-ala on noin 200 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 119 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 56 ha. Keskisyvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 3,1 m. Tutkimuspisteistä on 58 % avosuolla, 31 % rämeellä, 2 % korvessa ja 9 % turvekankaalla. Avosuoalueet ovat suurimmalta osin rimpinevaa, varsinaista saranevaa ja ruohoista saranevaa ja rämealueet varsinaista sararämettä. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu metsän kasvatusta varten, ja sen suotyypit ovat enimmäkseen muuttumavaiheessa. Ojittamatta jääneet alueet ovat kuivahtaneet ympäröivien ojien takia. Turpeesta on 49 % rahka- ja 51 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 6 % ja varpuainesta sisältävän 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 102 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,0 %, rikkipitoisuus 0,28 % ja lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Mämmisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 56 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,84 milj. m 3. Pintaosa on keskimäärin 0,3 m paksu, joten se tulee sekoittumaan alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Mämmisuolla. Fig. 20. Location of survey sites in Mämmisuo. 29

29 Hannu Pajunen 18. Mämmisuo Mämmisuo (kl , x = 7206,2, y = 3443,9) sijaitsee noin 16 km kaupungin keskustasta itäkaakkoon ja noin 3 km edellä kuvatulta Mämmisuolta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin, joiden rinteillä on paikoin lajittuneita rantakerrostumia. Länsi- ja pohjoisreunaan ulottuu ajotie (kuva 21). Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Pilpaojan valuma-alueeseen (59.144). Pinta on metriä merenpinnasta. Vedet laskevat Mämmiojan kautta Pilpajärveen. Pinta-ala on noin 150 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 101 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 72 ha. Keskisyvyys on 1,4 m ja suurin syvyys 2,9 m. Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 31 % rämeellä, 1 % korvessa, 52 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Yleisin suotyyppi on turvekankaisiin kuuluva karhunsammalmuuttuma. Kaakkoisosassa on muuttumavaiheen rahkarämettä. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja metsätalouskäytössä. Turpeesta on 53 % rahka- ja 47 % saravaltaista. Saravaltainen turve on vallitsevana syvillä alueilla. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 36 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 4 % ja varpuainesta sisältävän 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 97 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,0 %, rikkipitoisuus 0,25 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreenimäkien rinteiltä huuhtoutuneet hieta, hiesu ja hiekka. Mämmisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 72 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 1,08 milj. m 3. Pintaosan paksuus vaihtelee 0-1,5 m ja on suurimmillaan rahkarämealueella. Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Mämmisuolla. Fig. 21. Location of survey sites in Mämmisuo. 30

30 Oulun turvevarat, osa Paikkasuo Paikkasuo (kl , x = 7206,4, y = 3446,9) sijaitsee noin 20 km kaupungin keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Miehonsuon turvetuotantoalueeseen, muualla moreenimaihin (kuva 22). Ajotieverkosto ulottuu suon itäreunaan. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Pilpaojan valuma-alueeseen (59.144). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Mämmiojan kautta Pilpajärveen. Pinta-ala on noin 170 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 115 ha yli 1,5 m:n syvyistä 84 ha. Keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 2,7 m. Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 60 % rämeellä, 1 % korvessa ja 14 % turvekankaalla. Suo on kauttaaltaan ojitettu metsän kasvatusta varten, ja sen suotyypit ovat muuttumavaiheessa. Yleisimpiä alkuperäisiä suotyyppejä ovat olleet varsinainen saraneva, varsinainen sararäme, isovarpuinen räme ja rahkaräme. Suolla on nykyisin hyvin kasvava, varttunut männyn taimisto. Turpeesta on 64 % rahka- ja 36 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 17 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 14 % ja varpuainesta sisältävän 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 104 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,9 %, rikkipitoisuus 0,37 % ja lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Paikkasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 84 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 1,09 milj. m 3. Turpeen rikkipitoisuudet ovat melko korkeita. Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Paikkasuolla. Fig. 22. Location of survey sites in Paikkasuo. 31

31 Hannu Pajunen 20. Pikkusuo Pikkusuo (kl , x = 7211,5, y = 3449,6) sijaitsee Ylikiimingin rajan tuntumassa noin 22 km kaupungin keskustasta itään. Tutkittu alue käsittää Pikkusuon lisäksi sen kaakkoispuolella olevan Takasuon ja lounaispuolella olevan Turakkasuon (kuva 23). Alue rajoittuu pohjoisessa Isokankaan harjumuodostumaan, muualla moreenimaihin. Tutkitun alueen eteläreunaa sivuaa autotie. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sankilammen alueeseen (59.142). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää etelään. Vedet laskevat ojia pitkin Sankilampeen. Pinta-ala on noin 175 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 91 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 52 ha. Keskisyvyys on 1,3 m. Suurin syvyys (3,8 m) mitattiin Soidinmaan itäpuolelta. Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 51 % rämeellä, 6 % korvessa, 27 % turvekankaalla ja 13 % pellolla. Pohjoisosan ojittamaton alue on luonnontilaista rahkarämettä. Soidinmaan itäpuolella oleva ojittamaton alue on kuivahtanut ympäristön ojitusten takia, ja sen suotyypit ovat muuttumavaiheessa. Lounaisosassa on viljelemättömiä peltoja. Muualla vallitsevat muuttumavaiheen rämeet ja turvekankaat. Turpeesta on 42 % rahka- ja 58 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 34 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 94 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,2 %, rikkipitoisuus 0,29 % ja lämpöarvo 21,1 MJ/kg. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Hiekkaa on lähinnä pohjoisosassa ja moreenia eteläosan matalilla alueilla. Pikkusuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 52 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,83 milj. m 3. Pohjaosan rikkipitoisuudet ovat paikoin korkeita. Tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa on suon pohjalle arvioitu jäävän tavanomaista paksumman (0,6 m) turvekerroksen. Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Pikkusuolla. Fig. 23. Location of survey sites in Pikkusuo. 32

32 Oulun turvevarat, osa Pöytäsaarensuo Pöytäsaarensuo (kl , x = 7211,4, y = 3447,8) sijaitsee noin 19 km kaupungin keskustasta itään. Tutkittu alue käsittää Pöytäsaarensuon lisäksi sen kaakkoispuolella olevan Isokankaansuon (kuva 24). Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Isonkankaan hiekka- ja soramuodostumaan ja etelässä moreenimaihin, ja sen reunamille ulottuu useita ajopolkuja. Suo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Sanginjoen suualueeseen (59.141). Pinta on metriä merenpinnasta ja viettää voimakkaasti etelään. Vedet laskevat ojia pitkin Sanginjokeen. Pinta-ala on noin 80 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 39 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 21 ha. Keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 4,4 m. Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 45 % rämeellä, 10 % korvessa, 20 % turvekankaalla ja 17 % pellolla. Rämealueet ovat enimmäkseen muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja ruohoista sararämettä. Turvekankaita ja peltoja on suon eteläosassa. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on 38 % rahka-, 61 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 44 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 1 % ja varpuainesta sisältävän 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 90 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,7 %, rikkipitoisuus 0,38 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/m 3. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Pöytäsaarensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 21 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,44 milj. m 3. Rikkipitoisuudet ovat melko korkeita, mikä on syytä huomioida suon energiakäyttöä suunniteltaessa. Pohjoisreunalla on syytä välttää ojien kaivamista mineraalimaahan saakka, jotta estetään pohjavedenpinnan aleneminen Isokankaan puolella. Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Pöytäsaarensuolla. Fig. 24. Location of survey sites in Pöytäsaarensuo. 33