Turvetutkimusraportti 411

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 411 Jukka Leino JUUASSA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Espoo 2010

3 Leino, Jukka Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 411, 68 sivua, 27 kuvaa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina Juuassa 24 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Maastossa määritettiin suon pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 216 näytettä, joista kaikista määritettiin vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä ja lämpöarvo- ja rikkipitoisuus. Tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista on 40 % rämeitä, 14 % avosoita, 34 % turvekankaita, 5 % peltoja ja 7 % korpia. Luonnontilaisten tai luonnontilaista vastaavien suotyyppien osuus on 16 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 54 % ja saravaltaisia 46 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,0. Tässä raportissa olevien soiden keskisyvyys on 1,4 m ja kokonaisturvemäärä 26,7 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 721 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 17,6 milj. suom 3. Turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,4 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 82 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,35 % kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 20 suolta yhteensä 627 ha. Tämä on 33 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Tässä raportissa olevien soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 11,7 milj. suo-m 3. Tämän määrän energiasisältö on 50 %:n käyttökosteudessa noin 4,85 milj. MWh. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvia alueita löytyi kolmelta suolta yhteensä 101 ha. Käyttökelpoiset vaaleat rahkaturvevarat ovat yhteensä noin 0,36 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, ympäristöturve, Juuka Jukka Leino Geologian tutkimuskeskus PL Kuopio Sähköposti: jukka.leino@gtk.fi ISBN ISSN

4 Leino, Jukka Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. The peatlands and peat resources of Juuka, eastern Finland, Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 411, Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 411, 68 pages, 27 figures and 2 appendices. The Geological Survey of Finland studied 24 peatlands (total ha) in Juuka municipality in Elevation, site type, peat type and its decomposition degree, snag content and subsoil type were determined and recorded in the field. A total of 216 samples were analysed for water and ash content. A part of those were analysed for dry bulk density, net calorific value and sulphur content. The most common peatland types are pine bogs (40 %), open fens (14 %), drained peatland forest types (34 %), cultivated peat soils (5 %) and spruce mires (7 %). The proportion of undrained peatlands is 16 %. The distribution of Sphagnum dominated peat is 54 % and Carex dominated peat is 46 %. The mean degree of peat humification (H 1-10 ) is 5.0. The mean depth of studied peatlands is 1.4 m and the total storage of peat approximately 26.7 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers 721 hectares and contains about 17.6 million m 3 of peat. The average ash content of peat is 3.4 % of dry weight, the dry bulk density 82 kg/m 3, effective calorific value of dry peat 21.4 MJ/kg and the sulphur concentration 0.35 % of dry weight. Altogether, 20 mires covering 627 hectares are evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 33 % of the studied total peatland area. The available amount of fuel peat is about 11.7 million m 3. The energy content is 4.85 MWh at 50% moisture content. Three (3) peatlands are found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of these areas is 101 hectares and 0.36 million m 3. Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Juuka Jukka Leino Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI Kuopio Finland jukka.leino@gtk.fi

5

6 SISÄLTÖ JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 Aineisto käsittely ja tulokset SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON TUTKITUT SUOT Lehmisuo Sorveussuo Heinäsuo Pahankalansuo Palokankaansuo Tökrönsuo Miettilänsuo Lampisuo Sukkasuo Pyöreäsuo Löpösuo Virstosuo Teerisuo Aisussuo Rajasuo Pyöreäsuo Paalinsuo Hakmaninsalo Heinälamminpuro Laitissuo Ulkosuo Kytösuo Mustasuo Kiimasuo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET... 66

7

8 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 JOHDANTO Juuassa tehdyt turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat maankäytön suunnittelijoita, energiahuollon suunnittelijoita sekä nykyisiä ja tulevia turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä. Kartoituksen päätarkoituksena on löytää ja kuvata turvetuotantoon sopivat suoalueet, mutta tutkimustietoja voidaan hyödyntää myös soiden muussa käytössä kuten maa- ja metsätaloudessa, virkistyskäytössä ja suojelussa. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Juuan turvevaroja vuonna Nämä tutkimukset keskittyivät kunnan länsiosaan ja siitä on julkaistu raportti (Saarelainen 1988). Tutkimukset käsittävät 46 erillistä suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Tähän raporttiin on koottu Juuassa vuosina 1992, 1997, 2000 ja 2001 tutkitut 24 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Tutkimuksia on jatkettu vuosina ja näiden tutkimusten tulokset julkaistaan myöhemmin. Juuan kunnan alueella on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan yli 20 ha suuruisia soita 166 kpl, yhteensä ha. Tässä raportissa on yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Arviot soiden käyttökelpoisuudesta perustuvat turvetuotantoalueelle yleisesti ja eri käyttömuodoissa turpeen laatuominaisuuksille asetettuihin vaatimuksiin. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n yksiköistä. Yksityiskohtaiset tiedot soista tai niiden osista sisältävät mm. eri syvyysalueiden pinta-alat, turvemäärät, ja turvelajijakaumat, laboratorioanalyysien tulokset ja havainnot puustosta sekä suokartat halutussa mittakaavassa ja turvekerrostuman poikkileikkauskuvia. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata palstoittain, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. Suoselostusten yhteydessä on tutkimuspistekartta, jonka mittakaava on 1: Tämä painettu raportti ilmestyy myös GTK:n internet-sivuilla ( 7

9 Jukka Leino Juuka Juuka Pielinen Höytiäinen 0 10 km Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Juuassa tutkitut suot. Mustat pisteet = vuonna 1986 tutkitut suot Ruskeat pisteet = vuosina 1992, 1997, 2000 ja 2001 tutkitut suot Vuonna 1986 tutkitut suot: 1. Kiimasuo 17. Suurisuo 33. Huuvesuo 2. Porrassuo 18. Ahmonsuo 34. Suurisuo 3. Laajasuo 19. Vastalamminsuo 35. Tiiskinsuo 4. Konosensuo 20. Kylysuo 36. Petrasuo 5. Jokisuo 21. Tavisuo 37. Valkeissuo 6. Vellisuo 22. Teerisuo 38. Moskuunsuo 7. Suuri Heinäsuo 23. Rantosuo 39. Jokivarsisuo 8. Lotokkasuo 24. Suurisuo 40. Hirvolankoskenniskasuo 9. Kirsonpuronsuo 25. Suurisuo 41. Risusuo 10. Roikansuo 26. Hujanginsuo 42. Hoikansuo 11. Ruostesuo-Alussuo 27. Katajasuo 43. Pieni Koivusuo 12. Teerisuo 28. Riihisuo 44. Koivusuo 13. Lylysuo 29. Pihasuo 45. Loseikonkorpi 14. Riitasuo 30. Kuivesuo 46. Ollikkalansuo 15. Mutkasensuo 31. Joutensuo 16. Kurkisuo 32. Kotasuo Vuosina 1992, 1997, 2000 ja 2001 tutkitut suot: 47. Lehmisuo 59. Teerisuo 48. Sorveussuo 60. Aisussuo 49. Heinäsuo 61. Rajasuo 50. Pahankalansuo 62. Pyöreäsuo 51. Palokankaansuo 63. Paalinsuo 52. Tökrönsuo 64. Hakmaninsalo 53. Miettilänsuo 65. Heinälamminpuro 54. Lampisuo 66. Laitissuo 55. Sukkasuo 67. Ulkosuo 56. Pyöreäsuo 68. Kytösuo 57. Löpösuo 69. Mustasuo 58. Virstosuo 70. Kiimasuo 8

10 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatetettiin Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Lähes kaikille soille laadittiin linjasto, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein. Tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä, syvyyspisteiltä, kairattiin turvekerrostuman paksuus. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Tässä raportissa olevilla soilla on tutkimuspisteitä keskimäärin 4,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä keskimäärin 7,2 kpl/10 ha. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaaittiin, ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokat. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko) ja tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko). Turpeessa olevan lahoamattoman puuaineksen määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 metrin syvyyteen kymmenen kertaa (liekoisuus %). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteiden otossa käytettiin ns. tilavuustarkkaa näytekairaa (Korpijaakko 1981). Turvenäytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion turvelaboratoriossa (nykyisin Labtium) happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan pro sentteina mär käpainosta (kuivaus 105ºC:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D ). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). 9

11 Jukka Leino Aineiston käsittely ja tulokset Tutkimusaineistot on tallennettu GTK:n turvetutkimusaineiston tietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet laskettiin ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät laskettiin turvemäärillä painottaen. Turpeessa havaitut lieko-osumat muunnettiin tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksille. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon tehty laaja ja yksityiskohtainen tutkimusselostus. Tutkimusselosteissa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, suotyypeistä, pintaaloista, turvesyvyyksistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta sekä havaituista luonto- ja suojeluarvoista. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskukselta. 10

12 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Ojakselankorpi Kelosuo Koivuoja 130 Koivuojansuot A / / / Lehmikangas 1/ A / /0 19 0/7 2/ / A /3 2/ / A / /0 Lehmisuo3/ / / / /16 3/ A /0 1/ / / /8 Maito-oja 140 Torvisenautio A Lehmilammit Lehmisuo, 22051, Juuka Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Murasuo Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m 200 Lehmivaara Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 11

13 Jukka Leino Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvalajiprofiilista. 12

14 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Suon turvekerrostuman laatu ja turpeen määrä sekä suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, onko suo turvetuotantoon soveltuva. EU:n ilmastotavoitteiden mukaan turvetuotantoon tulisi ottaa ensisijaisesti suopeltoja ja metsäojitettuja soita (Valtion alueiden käyttötavoitteet 2008). Turvekerrostuman laajuus, paksuus, turvelajit, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia, kuivatusmahdollisuudet ja suon yleinen sijainti on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyttä (pellot ja turvekankaat), voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa myös metrin syvyiselle alueelle. Koska turvekerrosta ei voida käyttää aivan mineraalimaata myöten, on tässä raportissa vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa turpeen keskisyvyydestä 0,3 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee mm. pohjamaalajin, pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton (2006) sopimia laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: turpeen maatuneisuus on yli H 4 turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) suon syvyys on yli 1,5 m tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: turve on saravaltaista (H 1-10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4) suon syvyys on yli 1,5 m tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erot taa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pk-turvetuotanto ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Teollisen- ja pk-tuotannon tuotantoalat ovat yleensä kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin teolliseen- tai pk-tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Teollisen- ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala on noin 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarvetuotannossa kulkuyhteyden suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se voi olla kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristöturpeeksi (mm. kasvuturve, viherrakentaminen, maatalouskäyttö, öljyntorjunta ja jätevesien puhdistus) kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen (Kasvuturpeen laatuohje 2009). Nykyisin kasvuturpeina vaaleiden rahkaturpeiden rinnalla käytetään myös tummia turvelaatuja. Nämä tummat turpeet ovat pitemmälle maatuneita, usein eri maatumisasteilla olevia turpeita tai turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksia. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Valtioneuvoston asetus 2006). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Väyrynen ja muut 2008). Mikäli turvetuotantoalue on alle 10 ha, tuotantoalueesta on tehtävä ilmoitus alueelliseen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukseen (ELY, lukien). 13

15 Jukka Leino TUTKITUT SUOT 47. Lehmisuo Lehmisuo (kl , x=7013,1, y=3613,1, atknro 22051) sijaitsee Juuan kirkolta 4 km linnuntietä etelä-lounaaseen, Lehmivaaran pohjoispuolella. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä jyrkkärinteisiin moreeni- ja kalliomäkiin. Pohjois- ja luoteispuolella maasto on loivapiirteisempää. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 4). Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha ja syvyyspisteitä 10,1/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja se viettää luoteeseen 8 m/km. Vedet laskevat pääosin Koivuojaan, joka laskee Juuanjokeen (4.451 Juuanjoen alaosan a). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Lehmisuon kokonaispinta-ala on 52 ha, mistä on 27 ha yli metrin syvyistä aluetta, 17 ha yli 1,5 metrin aluetta ja 9 ha yli kahden metrin aluetta. Suurin kairattu turvekerroksen paksuus on 3,1 metriä. Suon pohja on moreenia ja pinnaltaan melko tasainen. Liejukerrostumia ei tavattu. Lehmisuon suotyypeistä on turvekankaalla 65 %, rämeellä 29 % ja avosuolla 6 %. Yleisimmät suotyypit ovat varputurvekangas ja sararämemuuttumat. Lehmisuon turpeista on rahkavaltaisia 62 %, saravaltaisia 37 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 25 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 3 %, rahkasaraturve (SC) 32 % ja ruskosammalsaraturve (3 %). Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suon luoteisosassa turvekerrostuma on rahkavaltainen, keski- ja kaakkoisosassa saravaltainen. Ruskosammalturvetta esiintyy keskiosan pohjakerrostumissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja pohjakerroksen 6,0. Heikosti maatunut pintakerros on ohut. Liekoja on vähän, 1,1 %. Yli 1 m syvällä suoalueella on liekoisuus 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,4 %. Lehmisuon keskiosasta otetussa näytesarjassa turvekerrostuman kuiva-aineen määrän keskiarvo on 88 kg/suo-m 3 ja tehollisen lämpöarvon 21,8 MJ/kg. Tuhka- ja rikkipitoisuuden keskiarvot ovat 2,8 % ja 0,6 %. Tuhka- ja rikkipitoisuus ovat kerrostuman puoliväliin asti alhaiset ja sen jälkeen korkeahkot. Lehmisuon yli 1,5 metrin syvyinen 17 ha:n alue soveltuu melko hyvin energiaturpeen tuotantoon. Huomattavaa on, että kerrostumassa on turvelajien vaihtelua ja puolivälin jälkeen rikki- ja tuhkapitoisuus nousevat. Alueen tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,28 milj. suo-m 3. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 14

16 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 4. Lehmisuon tutkimuslinjasto. 15

17 Jukka Leino 48. Sorveussuo Sorveussuo (kl , x=7016,3, y=3611,9, atknro 22052) sijaitsee Juuan taajaman läheisyydessä, 2 km keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu lännessä harjuun (soranottoalueeseen), pohjoisessa ja etelässä hietamaihin ja itäosastaan hienohieta- ja savimaihin (Saarelainen 2002). Aivan eteläisin osa on soistuvaa mineraalimaata. Suurin osa suosta on raivattu pelloksi. Kulkuyhteydet ovat tilusteitä myöten varsin hyvät (kuva 5). Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 43 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha ja syvyyspisteitä 10,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,5/10 ha. Pinta on m mpy ja viettää itään 10 m/km. Vedet laskevat Juuanjokeen (4.451 Juuanjoen alaosan a). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Myös suon pohja viettää itään ja koilliseen. Sorveussuon kokonaispinta-ala on 42 ha, mistä on 16 ha yli metrin syvyistä aluetta ja 5 ha yli 1,5 metrin aluetta. Suurin kairattu turvekerroksen paksuus on 3,2 metriä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (5 %), hiesu (17 %) ja hieta (78 %). Suon pohjoisosassa on turvekerroksen alla paikoin ohut liejukerros. Suotyypeistä on turvekankaalla 34 %, rämeellä 28 %, pellolla 27 % ja korvessa 11 %. Peltojen ulkopuolella yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja korpirämemuuttuma. Sorveussuon turpeista on rahkavaltaisia 57 %, ruskosammalvaltaisia 1 %, ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 17 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 16 %, ruskosammalturve (B) 1 %, rahkasaraturve (SC) 31 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 51 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 21 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat puunjäännöksiä sisältävät rahkasara-, sararahka- ja rahkaturpeet. Suon eteläosan turvekerrostuma on rahkavaltainen ja peltojen ympäröimä keskiosa saravaltainen ja siellä on pohjaosassa ruskosammalturpeita. Eteläosassa on turvekerrostuman pintaosa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Pintakerroksen heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen maatumisaste on 3,2 ja pohjaturpeen 5,3. Liekoja on erittäin vähän, 0,6 %. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,4 %. Näytesarja laboratoriotutkimuksia varten otettiin suon keskiosasta. Turpeen kuiva-aineen määrän keskiarvo on 117 kg/suo-m 3 ja tehollisen lämpöarvon 22,4 MJ/kg. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 8,3 % ja rikkipitoisuuden 0,13 %. Pintaturpeen korkea tuhkapitoisuus johtuu ympäristöstä tulleesta hiekasta. Sorveussuon turvekerros soveltuu pienimuotoiseen energiaturpeen tuotantoon. Turvekerros on ohut, mutta se on tiivistynyt kuivatuksen myötä ja pohjoisosan pellolla on yli metrin paksuinen kerros turvetta. Näin ollen tuotantoon soveltuvaksi on arvioitu suon yli metrin syvyinen alue, jonka tuotantokelpoinen turvemäärä on 0,15 milj. suo-m 3. Pohjalle on oletettu jäävän 0,3 m turvetta. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten viljelykseen tai metsänkasvatukseen. 16

18 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 5. Sorveussuon tutkimuslinjasto. 17

19 Jukka Leino 49. Heinäsuo Heinäsuo (kl , x=7027,4, y=3587,9, atknro 22197) sijaitsee Juuan keskustaajamasta 27 km länsiluoteeseen, lähellä Rautavaaran rajaa. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenikumpuihin. Pohjoisosa ulottuu lähes Petäsjokeen asti. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä myöten suon etelä- ja itäosaan hyvät (kuva 6). Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 75 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha ja syvyyspisteitä 8,4/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m, ja viettää länteen 5 m/km. Vedet laskevat Petäisjokeen (4.685 Petäisjoen va). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Heinäsuon kokonaispinta-ala on 88 ha, mistä on 48 ha yli metrin syvyistä aluetta, 34 ha yli 1,5 metrin syvyistä ja 20 ha yli kahden metrin syvyistä. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,0 metriä. Suon pohja on loivasti aaltoileva ja viettää länteen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (93 %). Liejukerrostumia ei tavattu. Heinäsuon suotyypeistä on rämeellä 68 %, korvessa 22 %, avosuolla 8 %, ja turvekankaalla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttuma ja korpirämemuuttuma. Suon länsiosan ojittamaton avosuoalue on rimpinevaa, saranevaa ja lyhytkorsinevaa. Heinäsuon turpeista on saravaltaisia 62 % ja rahkavaltaisia 38 %. Ruskosammalvaltaisten turpeiden osuus on alle prosentin. Pääturvelajeittain jakaan tuma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 30 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 6 %, saraturve (C) 12 %, rahkasaraturve (SC) 44 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman pintaosassa on lähes maatumatonta tupasvillasararahkaturvetta noin puolen metrin paksuinen kerros. Sen alla on heikosti ja kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta suon pohjalle saakka. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja pohjakerroksen 5,0. Liekoja on erittäin vähän, 0,6 %. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,6 %. Heinäsuolta otettiin kahdelta pisteeltä näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Turpeen kuiva-aineen määrän keskiarvo on 74 kg/suo-m 3 ja tehollisen lämpöarvon 20,4 MJ/kg. Turpeen tuhkapitoisuuden keskiarvo on 2,7 % ja rikkipitoisuuden 0,22 %. Heinäsuon yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu energiaturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen alue on noin 35 ha ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä on nion 0,64 milj. suo-m 3. Suon pohjalle on oletettu jäävän 30 cm turvetta. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 18

20 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 6. Heinäsuon tutkimuslinjasto. 19

21 Jukka Leino 50. Pahankalansuo Pahankalansuo (kl , x=7028,1, y=3589,4, atknro 22198) sijaitsee Juuan keskustaajamasta 26 km länsiluoteeseen, Rautavaaran kunnanrajan tuntumassa. Lahdekkeinen ja moreenikumpujen pirstoma suo rajoittuu idässä ja lännessä moreeniselänteisiin ja muualla moreenikumpuihin. Suon eteläosassa on Pahankalanlampi. Kulkuyhteydet ovat itäreunan lähelle metsäautoteitä myöten kohtalaisen hyvät, mutta muualle huonot (kuva 7). Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 137 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha ja syvyyspisteitä 8,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m mpy ja viettää luoteeseen 6 m/km. Vedet laskevat Petäisjokeen (4.685 Petäisjoen va). Kuivatusmahdollisuudet ovat länsiosaa lukuun ottamatta hyvät. Pahankalansuon kokonaispinta-ala on 159 ha, mistä on 110 ha yli metrin syvyistä aluetta, 87 ha yli 1,5 metrin syvyistä ja 64 ha yli kahden metrin aluetta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 7,3 m. Suon pohjan korkokuva on hyvin vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Suon pohjoisosan syvänteessä on turvekerroksen alla noin puoli metriä paksu kerros liejua. Muualla painanteissa on vain ohut liejukerros. Pahankalansuon suotyypeistä on rämeellä 70 %, avosuolla 19 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttuma, lyhytkorsineva ja tupasvillarämemuuttuma. Suon keskiosa ja Pahankalanlammen ympäristö on luonnontilainen ja siellä yleisin suotyyppi on lyhytkorsineva. Muualla vallitsevat rämemuuttumat. Pahankalansuon turpeista on saravaltaisia 79 %, rahkavaltaisia 20 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 16 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 14 %, rahkasaraturve (SC) 58 %, ruskosammalsaraturve (BC) 7 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännök siä (L) sisältäviä turpeita 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, puurahkasara- ja sararahkaturve. Suon keskiosassa turvekerrostuman lähes maatumaton, sararahkaturvetta oleva pintakerros on 0,5 1,0 metrin paksuinen. Sen alla on heikosti maatunutta saravaltaista turvetta. Suon pohjalla kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta, missä on melko runsaasti eri lisätekijöitä mukana. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja pohjakerroksen 4,7. Liekoja on kohtalaisesti, 2,4 %. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,3 %. Pahankalansuolta otettiin näytesarjat kahdelta pisteeltä laboratoriotutkimuksia varten. Turvekerrostuman kuiva-aineen määrän keskiarvo on 78 kg/suom 3 ja tehollisen lämpöarvon 21,4 MJ/kg. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 2,7 % ja rikkipitoisuuden 0,17 %. Pahankalansuon turvekerrostuma soveltuu ympäristö- ja energiaturpeen tuotantoon, mutta suo on kovin rikkonainen ja pohja on hyvin epätasainen. Suolle on vaikea muodostaa yhtenäisiä tuotantoalueita. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa tämä on huomioitu siten, että tuotantokelpoiseksi alueeksi on arvioitu suon lähes yli 1,5 metrin syvyinen alue, 80 ha, ja suon pohjalle on arvioitu jäävän keskimäärin 0,70 metriä turvetta. Ympäristöturpeen esiintyminen rajoittuu suoaltaiden luonnontilaisiin tai lähes luonnontilaisiin keskiosiin, se on laadultaan heikkoa, eikä sen määrä ole kovin suuri. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 1,73 milj. suo-m 3. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. Paikoin vaihtelevasta suon pohjan korkokuvasta johtuen myös osittainen uudelleen soistaminen on helposti toteutettavissa. 20

22 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 7. Pahankalansuon tutkimuslinjasto

23 Jukka Leino 51. Palokankaansuo Palokankaansuo (kl , x=7027,6, y=3590,9, atknro 22199) sijaitse Juuan keskustaajamasta 24 km länsiluoteeseen, Petäisjoen koillispuolella. Suo rajoittuu pitkänomaisiin, melko jyrkkärinteisiin moreeniselänteisiin. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä pitkin hyvät (kuva 8). Pinta on m mpy ja viettää kaakkoon 7,5 m/km. Vedet laskevat Petäisjokeen (4.685 Petäisjoen va). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,6/10 ha ja syvyyspisteitä 7,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,9/10 ha. Palokankaansuon kokonaispinta-ala on 108 ha, mistä on 71 ha yli metrin syvyistä aluetta, 52 ha yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ja 33 ha yli kahden metrin syvyistä aluetta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus oli 5,1 m. Suon pohja on moreenia. Muutamassa tutkimuspisteessä on turvekerrostuman alla ohut liejukerros. Palokankaansuon suotyypeistä on rämeellä 74 %, avosuolla 15 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 8 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsinevaräme ja varsinaisen sararämeen muuttuma. Suon pohjoisosa on pääasiassa lyhytkorsinevarämettä. Ojitettu keskiosa on paljolti sararämemuuttumaa. Eteläosassa on vallitsevana suotyyppinä rimpineva. Suon reunaosat ovat kangasrämettä. Palokankaansuon turpeista on saravaltaisia 60 % ja rahkavaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 19 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 2 %, rahkasaraturve (SC) 56 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisäl täviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, puurahkasara- ja tupasvillarahkaturve. Lähes koko suon alueella on turvekerrostuman pintaosassa noin puolen metrin paksuinen kerros heikosti maatunutta tupasvillarahka- tai tupasvillasararahkaturvetta. Turvekerrostuman pääosan muodostaa kohtalaisesti ja hyvin maatunut rahkasaraturve, jonka pohjaosassa on lisätekijänä mm. järviruo on ja puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja pohjakerroksen 5,1. Liekoja on kohtalaisesti, 2,3 %. Yli 1 m syvällä suoalueella on 0 1 m:n syvyydessä on keskimäärin 2,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,8 %. Palokankaansuolta otettiin kaksi näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Turvekerrostuman kuivaaineen määrän keskiarvo on 79 kg/suo-m 3 ja tehollisen lämpöarvon 21,6 MJ/kg. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 2,7 % ja rikkipitoisuuden 0,37 %. Palokankaansuosta noin 56 ha:n alue soveltuu ympäristö- ja energiaturpeen tuotantoon. Noin puolen metrin vahvuisesta pintakerroksesta on saatavissa noin 0,26 milj. suo-m 3 ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tämän kerroksen alapuolelta on saatavissa kohtalaisen hyvälaatuista energiaturvetta noin 0,77 milj. suo-m 3. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. Paikoin vaihtelevasta suon pohjan korkokuvasta johtuen myös osittainen uudelleen soistaminen on helposti toteutettavissa. 22

24 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 8. Palokankaansuon tutkimuslinjasto. 23

25 Jukka Leino 52. Tökrönsuo Tökrönsuo (kl , x=6997,5, y=3605,2, atknro 18172) sijaitsee noin 22 km Juuan kirkonkylältä lounaaseen, Kuusvaaran kylän kaakkoispuolella. Saarekkeinen ja pienten moreenikumpareiden ympäröimä suo rajoittuu kaakkoisosistaan Petrasuohon. Suon pohjois-, itä- ja länsireunoilla kulkee metsäautoteitä ja noin 2 km:n päässä on Luikonlahti-Juukamaantie. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 9). Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha ja syvyyspisteitä 5,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,0/10 ha. Pinta on 185,5 191 m mpy ja viettää kaakkoon 7 m/km. Vedet laskevat kaakkoon suo-ojituksia ja suon kaakkoispuolella virtaavaa Tökrönpuroa pitkin. Tökrönsuo kuuluu Kiskonjoen vesistöalueeseen (4.845 Toivalanpuron vesistöalue). Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tökrönsuon kokonaispinta-ala on 49 ha, mistä 18 ha on yli metrin syvvyistä aluetta, 10 ha yli 1,5 metrin syvyistä ja 4 ha yli kahden metrin syvyistä. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on moreenia. Liejukerrostumia ei tavattu. Tökrönsuon suotyypeistä turvekankaalla 86 % ja korvessa 14 %. Yleisin suotyyppi on mustikkaturvekangas. Tökrönsuon turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 65 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 21 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (45 %), rahka saraturve (21 %) ja puusararahka- (20 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja pohjakerroksen 5,6. Liekoja on runsaasti, 3,1 %. Yli 1 m syvällä suoalueella on 0 1 m:n syvyydessä on keskimäärin 6,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Suossa on kolme erillistä allasta ja niiden välillä turvekerrostuma on monin paikoin alle metrin paksuinen. Altaissa turvelajit vaihtelevat sara- ja rahkavaltaisiin. Näytteet laboratoriotutkimuksia varten otettiin yhdeltä pisteeltä. Turvekerrostuman kuiva-aineen määrän keskiarvo on 108 kg/suo-m 3 ja tehollisen lämpöarvon 20,8 MJ/kg. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 3,4 % ja rikkipitoisuuden 0,45 %. Tökrönsuon turvekerrostuma soveltuu energiaturpeen tuotantoon, mutta suo on pieni ja muodoltaan hyvin rikkonainen. Pohjoispäässä suo rajoittuu suopeltoon, joten siellä voisi tilakohtainen turvetuotanto olla helposti käynnistettävissä. Tuotantokelpoinen alue on rajattu suon yli 1,5 metrin syvyiseen alueeseen, joka jakautuu kolmeen osaan. Yhteenlaskettu tuotantokelpoinen alue on 11 ha ja sen turvemäärä on 0,17 milj. suo-m 3, kun suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metrin turvekerros. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. Paikoin vaihtelevasta suon pohjan korkokuvasta johtuen myös osittainen uudelleen soistaminen on helposti toteutettavissa. 24

26 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 9. Tökrönsuon tutkimuslinjasto

27 Jukka Leino 53. Miettilänsuo Miettilänsuo (kl , x=6996,7, y=3611,2, atknro 18175) sijaitsee noin 21 km Juuan keskustasta etelälounaaseen. Suo on hyvin rikkonainen johtuen pienikokoisista ja paikoin jyrkkäreunaisista moreenisaarekkeista. Suon länsipuoliset moreenikankaat (Marttilankangas) ovat loivapiirteisempiä. Miettilänsuon luoteispuolella on Sukkasuo ja Lampisuo. Suon ympäristössä on useita metsäautoteitä ja itäreunalla kulkee soratie. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 10). Suolla on 165 tutkimuspistettä ja 213 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha ja syvyyspisteitä 7,9/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,0/10 ha. Pinta on m mpy. Suon keskiosa viettää reunoilta keskusta kohti ja vedet laskevat ojituksia myöten eteläpuolella virtaavaan Lipaspuroon. Eteläosa viettää kaakkoon 5-6 m/km ja vedet laskevat ojituksia myöten Lipas- ja Mättäikköpuroon. Pohjoisosan länsipää viettää jyrkästi lounaaseen ja itäpää hieman loivemmin koilliseen (noin 4 m/km). Vedet laskevat ojituksia myöten etelään päin. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu Kiskonjoen vesistöalueeseen (4.846 Lipasjoen vesistöalue). Pieneltä alueelta, itä-ja pohjoispuolelta suota, vedet virtaavat Kukkaropuroon (4.847 Nisänkanavan va). Miettilänsuon kokonaispinta-ala on 267 ha, mistä 134 ha on yli metrin syvyistä aluetta, 90 ha yli 1,5 metrin syvyistä ja 55 ha yli kahden metrin syvyistä. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Suon pohja on epätasainen lukuisista saarekkeista ja lahdekkeista johtuen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Paikoin tavataan hietaa ja hiekkaa. Liejua esiintyy keskiosassa cm:n kerroksena. Miettilänsuon suotyypeistä on turvekankaalla 57 %, rämeellä 29 %, avosuolla 8 % ja korvessa 6 %. Suo on kokonaan ojitettu. Keskiosa on tupasvilla- ja rahkarämeen, rimpinevan, korpirämeen, ruohoisen sararämeen ja karhunsammaleen muuttumaa. Keskiosan eteläpuolella on rimpinevan, lyhytkortisen nevan ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa. Pohjoisosa on lähes kokonaan turvekangasta (mustikka-, puolukka- ja varputurvekangas). Länsiosassa on tupasvillarämeen, lyhytkortisen nevarämeen, rimpinevan ja karhunsammalen muuttumaa ja muilta osin mustikkaturvekangasta. Suon reuna-alueet ovat yleisimmin turvekangasta. Miettilänsuon turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 48 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Ruskosammalia sisältäviä turpeita esiintyy, mutta niiden osuus jää alle prosentin.tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka-, rahkasara ja rahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja pohjakerroksen 5,2. Liekoja on kohtalaisesti, 2,6 %. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,8 %. Miettilänsuosta on otettu näytesarjat viideltä pisteeltä, jotka sijoittuvat eri puolille suota. Turvekerrostuman kuiva-aineen määrän keskiarvo on 87 kg/ suo-m 3 ja tehollisen lämpöarvon 21,0 MJ/kg. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 4,5 % ja rikkipitoisuuden 0,51 %. Suon eteläosassa on turvekerrostuman keskiosassa runsastuhkainen kerros. Suon pohjakerroksen rikkipitoisuus on korkea. Miettilänsuo on muodoltaan hyvin rikkonainen suuresta moreenikumpujen määrästä johtuen. Myös suon pohja on hyvin epätasainen ja turvekerroksen paksuusvaihtelut ovat suuria. Yhtenäisiä ja laajempia yli kahden metrin syvyisiä alueita on vähän. Ainut vähän isompi on keskiosan länsireunalla. Yleispiirteisesti turvekerrostuman pintaosassa on ohuelti heikosti maatunutta rahka- tai tupasvillarahkaturvetta ja sen alla vaihtelevasti maatunutta sararahkaturvetta. Pohjakerros on vaihtelevasti maatunutta saravaltaista turvetta. Länsi- ja pohjoisosassa turvekerros on rahkavaltaista. Kaakkoisosassa on turvekerroksen alla paksu liejukerros ja tällä kohden turvekerros on kokonaan heikosti maatunutta ja rahkavaltaista. Miettilänsuon turvekerrostuma soveltuu hyvin energiaturpeen tuotantoon, mutta tuotantomahdollisuuksia heikentää huomattavasti suon saarekkeisuus ja yhtenäisten alueiden puute. Tuotantokelpoiseksi alueeksi arvioidaan 88 ha ja sen tuotantokelpoiseksi turvemääräksi 1,59 milj. suo-m 3. Pohjalle on oletettu jäävän 0,5 m turvetta. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen ja syvemmiltä osiltaan uudelleen soistamiseen. 26

28 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 10. Miettilänsuon tutkimuslinjasto

29 Jukka Leino 54. Lampisuo Lampisuo (kl , x=6997,0, y=3609,8, atknro 18174) sijaitsee noin 21 km Juuan keskutaajamasta etelälounaaseen, Mutkan kylän länsipuolella. Suota ympäröi pienet ja paikoin jyrkkäreunaiset moreenisaarekkeet, joista pohjoispuoliset erottavat Lampisuon Sukkasuosta. Suon pohjoispään poikki virtaa Suurenkorvenpuro. Suon keskiosassa on pieni, umpeenkasvava lampi. Suon itä- ja länsipuolelle tulee metsäautoteitä. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 11). Suon pinta on ,5 m mpy, ja se viettää jyrkästi kaakkoon (8 m/km). Suon pohjoisosan vedet laskevat Suurenkorvenpuroa pitkin ja muilta osin ojituksia pitkin kaakkoispuolella virtaavaan Lipaspuroon. Lampisuo kuuluu Kiskonjoen vesistöalueeseen (4.846 Lipasjoen va.) Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 57 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha ja syvyyspisteitä 10,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,2/10 ha. Lampisuon kokonaispinta-ala on 52 ha, mistä 27 ha on yli metrin syvyistä aluetta, 19 ha yli 1,5 metrin syvyistä ja 13 ha yli kahden metrin syvyistä. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,0 metriä. Lampisuon suotyypeistä on turvekankaalla 45 %, avosuolla 32 %, rämeellä 18 % ja korvessa 5 %. Suon pohjoispää ja länsireunat ovat mustikkaturvekangasta. Eteläosa on pääasiassa lyhytkortisen nevan ja tupasvillarämeen muuttumaa. Suo on kokonaan ojitettu. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon keskiosassa, lammen ympäristössä, esiintyy turvekerroksen alla liejua paksuimmillaan 40 cm:n kerroksena. Lampisuon turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 54 %, rahkasaraturve (SC) 12 % ja ruskosammalsaraturve (1 %). Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoja on vähän, 1,9 %. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,4 %. Suon keskiosasta, melko läheltä lampea, otetussa näytesarjassa turpeen kuiva-ainemäärän keskiarvo on 43 kg/suo-m 3 eli varsin alhainen. Myös tuhkapitoisuus on alhainen, keskiarvo on 1,9 %. Tehollinen lämpöarvo on turvekerroksen pintaosassa alhainen ja pohjaosassa keskimääräinen. Keskiarvo on 19,9 MJ/kg. Rikkipitoisuudesta on yksi määritys turvekerrostuman pintaosasta ja sen pitoisuus on 0,11 %. Lampisuo soveltuu välttävästi energiaturpeen tuotantoon. Suo on saarekkeinen, pohja epätasainen, turvekerrostuma vaihteleva ja keskiosan kuiva-ainesisältö alhainen. Pintakerroksesta on saatavissa vähäisiä määriä heikkolaatuista ympäristöturvetta. Tuotantokelpoiseksi alueeksi on rajattu suon yhtenäisemmät yli 1,5 metriä syvät alueet, yhteensä 20 ha. Niiden yhteenlaskettu tuotantokelpoinen turvemäärä on 0,41 milj. suo-m 3. Pohjalle on oletettu jäävän 0,5 m turvetta. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. Paikoin vaihtelevasta suon pohjan korkokuvasta johtuen myös osittainen uudelleen soistaminen on helposti toteutettavissa. 28

30 Juuassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 11. Lampisuon tutkimuslinjasto. 29

31 Jukka Leino 55. Sukkasuo Sukkasuo (kl , x=6998,2, y=3609,8, atknro 18173) sijaitsee noin 20 km Juuan keskustaajamasta etelä-lounaaseen, Mutkan kylän länsipuolella. Suon ympäristö koostuu rikkonaisista ja korkeudeltaan vaihtelevista moreenikumpareista. Suon itäreunalla sekä pohjois- ja länsipuolella kulkee metsäautoteitä. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 12). Pinta on m mpy ja viettää kaakkoon noin 7 m/km. Vedet laskevat Suurenkorvenpuroa Lipaspuroon ja edelleen Lipasjokea Kiskonjokeen (4.846 Lipasjoen va). Aivan suon pohjoisosasta vedet laskevat Kukkaropuroon (4.847 Nisänkanavan va). Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 46 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha ja syvyyspisteitä 9,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,7/10 ha. Sukkasuon kokonaispinta-ala on 51 ha, mistä 19 ha on yli metrin syvyistä aluetta, 10 ha yli 1,5 metrin aluetta ja 5 ha yli kahden metrin aluetta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on moreenia. Liejukerrostumia ei tavattu. Sukkasuon suotyypeistä on rämeellä 44 %, turvekankaalla 40 %, korvessa 9 % ja avosuolla 7 %. Suon itäosassa yleisiä suotyyppejä ovat mustikka-, puolukka- ja varputurvekangas. Suon keski- ja eteläosassa yleisimpiä suotyyppejä ovat lyhytkortinen nevaräme-, rimpineva- ja rahkarämemuuttuma. Suo on lähes kokonaan ojitettu lukuun ottamatta länsiosan pientä aluetta. Sukkasuon turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja sa ravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahka-, sararahka- ja rahkasaraturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja pohjakerroksen 6,4. Liekoja on kohtalaisesti, 2,5 %. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,9 %. Sukkasuon syvimmissä osissa turvekerrostuman pintaosa on heikosti (H4) maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Keski- ja pohjaosa on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta ja enimmäkseen saravaltaista turvetta. Suon keskiosasta otetussa näytesarjassa kuiva-aineen määrän keskiarvo on 60 kg/suo-m 3 eli alhainen. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 2,3 %, tehollisen lämpöarvon 19,5 ja rikkipitoisuuden 0,19 %. Sukkasuon yli 1,5 metrin syvyisistä alueista on saatavissa laadultaan keskinkertaista ympäristö- ja energiaturvetta. Tuotantokelpoinen alue on yhteensä noin 10 hehtaaria ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä 0,15 milj. suo-m 3. Pohjalle on oletettu jäävän 0,5 m turvetta. Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 30