Turvetutkimusraportti 439

Transkriptio

1 415. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranan (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen (2012). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Ari Luukkanen (2012). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Janne Kivilompolo (2012). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Timo Suomi (2012). Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2012). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2013). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2013). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. KOPIJYVÄ OY Kuopio 2013 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 439 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Hannu Pajunen info@gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala, Part Hannu Pajunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 439 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 439 Hannu Pajunen VAALASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 3 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 3 Espoo 2013

3 Pajunen, Hannu Vaalassa tutkitut suot ja niiden turve va rat, osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 439, 59 sivua, 42 kuvaa, 4 tauluk koa, 2 lii tettä. Vaalan kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien 2011 ja 2012 aikana 34 suota. Aineisto koot tiin tasavälistä tutkimuspisteverkkoa käyttäen. Maastossa määri tet tiin suo tyyppi, tur velaji, turpeen maa tunei suus ja pohjamaalaji. Labo ratoriomäärityksiä varten otet tiin 363 näytettä. Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on 5200 ha. Soiden keskisyvyys on 0,6 m ja turvemäärä 32 milj. suo-m 3. Turpeesta on rahkavaltaista 44 %, saraval taista 54 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Keski määräinen maatu misaste on 5,6. Tur peen keskimääräinen vesipitoi suus on 88,0 %, ti heys 114 kg/m 3, tuhka pitoisuus 4,9 %, tehollinen lämpö arvo 22,2 MJ/ kg, hiilipitoisuus 55,0 %, typpipitoisuus 2,10 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 7 %. Turvetuotan toon soveltu via alueita on 17 suolla yhteensä 370 ha. Tuo tanto kelpoista turvetta on yhteensä 5,3 milj. suo-m 3. Siitä on ympäris tökäyttöön soveltuvaa 0,56 milj. suo-m 3 ja loput energiakäyttöön soveltuvaa. Energiakäyttöön soveltuvien turvekerrosten kuiva-aine sisältää energiaa yhteensä 12 milj. GJ eli 3,4 milj. MWh. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, Vaala Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: hannu.pajunen@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Pajunen, Hannu Vaalassa tutkitut suot ja niiden turveva rat, osa 3 - The Peatlands and Peat Reserves of Vaala. Part 3. Geologian tutkimuskeskus - Geo logical Survey of Finland, Turvetutkimusraport ti 439 Report of Peat Investigation 439, 59 pages, 42 figures, 4 tables, 2 appendices. In the municipality of Vaala 34 peatlands were surveyed in 2011 and The data was col lected using survey grids. Site type, peat type, the de composition deg ree of peat and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the field. Alto gether 363 samples were taken to the laboratory. The mires cover altogether 5200 hectares. The average depth of the peat deposits is 0.6 m, and the peat quantity totals 32 million m 3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 44%, Carex predo minant peat 54% and Bryales predominant peat 2%. The average decomposition degree of peat is 5.6. Water content is 88.0%, dry bulk density 114 kg/m 3, ash content 4.9%, net calorific value 22.2 MJ/kg, carbon content 55.0%, nitrogen content 2.10% and sulphur content 0.22% on an average. About 7% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in 17 mires covering an area of 370 hectares. The quantity of useful peat is 5.3 million m 3 in situ of which 0.56 million m 3 was considered as horticultural peat and the rest as fuel peat. The energy content of fuel peat is 12 million GJ or 3.4 million MWh as calculated on dry matter bases. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Vaala Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI KUOPIO FINLAND hannu.pajunen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 7 Arviointiperusteet... 9 Raportointi... 9 TUTKITUT SUOT Aavaräme Akanneva Alaniitynsuo Haapalansuo Hetesaarensuo Hietarimpi Hukkasuo Isoräme Juhlikinsuo Jusinsuo Kaarteensuo Kirjavalansuo Konttirimpi Kotirimpi Lampelansuo Metsälamminsuo Mikonsalmi Mustapuronrimpi Mutkalansuo Mäntysaarensuo Nälkäsuo Ojanlatvarimpi Oravasuo Ouluneva Peltomännikönsuo Pienen Aukeansuo Porrassuo Rahkasuo Rimpineva Ristikivenneva Saukkosalmi Saunasuo Talasneva Vastassuo...54 TULOSTEN TARKASTELU...55 Suot ja niiden turvekerrokset...55 Soveltuvuus turvetuotantoon...58 KIITOKSET...59 KIRJALLISUUS...59 LIITTEET

7

8 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Suot peittävät huomattavan osan Vaalan maa-alasta. Metsäinventointien mukaan soiden osuus on hieman yli puolet (Tomppo ym. 1998, s. 679), mutta varsinaisten turvemaiden osuus jää huomattavasti pienemmäksi. Geologian tutkimuskeskus (GTK) mittasi 1980-luvun alussa peruskartoilta kahtakymmentä hehtaaria suurempien soiden pinta-alaksi 357 km 2 (Lappalainen & Toivonen 1985), mikä on noin 27 % Vaalan maapinta-alasta. GTK:n mittaamasta alasta on käytetty nimitystä geologinen suoala erotuksena metsäinventointien yhteydessä saadusta suoalasta. GTK aloitti Vaalan suotutkimukset toisen maailmansodan aikaan tutkimalla Pelson alueen soita noin 2000 ha (Salmi 1952). Vuosina tutkittiin suurimpia soita yhteensä ha (Häikiö 2008). Muutama vuosi sitten aloitettiin loppujen soiden kartoitus. Tavoitteena on löytää kaikki yli viiden hehtaarin tuotantokelpoiset alueet. Työ aloitettiin lännestä Siikalatvan rajalta. Ensimmäiset 4000 ha raportoitiin viime vuonna (Pajunen 2012). Nyt raportoitavat suot tutkittiin vuosina 2011 ja 2012, ja ne sijaitsevat Oulujärven länsipuolella, Rokua Säräisniemi -linjalta etelään (kuva 1). Soita on 34 kpl, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 5200 ha. Soilla ei ole suojeluvarauksia. Tämä raportti löytyy myös GTK:n internetsivuilta ( TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Aineisto koottiin käyttäen tasavälistä tutkimuspisteverkkoa (Laatikainen ym. 2011). Tutkimuspisteet paikannettiin GPS-laitteella. Tutkimuspisteiden sijainti ilmenee suokuvauksen yhteydessä olevasta kartasta. Tutkimuspisteitä on kahta lajia: varsinaisia tutkimuspisteitä (B-pisteet) ja syvyystutkimuspisteitä (Cpisteet). Jo kaisella B-pis teellä määritet tiin suo tyyppi, suon pinnan vetisyys, mät täisyys ja mättäiden korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuh teet, puuston tiheys ja kehitys luokka. Maas tossa määritet tiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupas vil lan kuitu jen suhteelli nen osuus (F0-6) sekä pohja maa laji ja lieju kerrok set (Lappalainen ym. 1984, kuva 2). C pisteil lä määri tet tiin turvekerroksen paksuus ja pohja maalaji, kesällä tutkituilla pisteillä myös suotyyppi. Suon pinnan korkeus määritettiin laserkeilausaineistosta. B-pisteitä on yhteensä 960 ja C-pisteitä Laippakairalla otettiin 363 turvenäytettä la bora toriomäärityksiä varten. Laboratoriomääritykset Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopai noon (Labtiumin menetelmätunnus 608G). Tiheys (kuiva-aineen määrä luonnontilaista tilavuusyksikköä kohti) laskettiin näytteistä, joiden tilavuus tiedettiin. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoi suus hehkutta mal la ne 815 ± 25 C:ssa (819G). Kuiva-aineesta tehtiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L). Monialkuainemääritykset (+503P) tehtiin ICP-OES-tekniikalla typpihappoliuotuksen (503) jälkeen. Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin 306 näytteestä, lämpöarvo 131 näytteestä, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus 82 näytteestä ja rikkipitoisuus 134 näytteestä. Monialkuainemäärityksiä tehtiin 56 (taulukko 1). Määritykset tehtiin Labtium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoitetaan kiloina suokuutiota kohti. Lämpöarvot ovat kuiva-aineen tehollisia lämpöarvoja (MJ/kg). 7

9 Hannu Pajunen Utajärvi Vaala Vaala Kestilä km Geologian tutkimuskeskus 2013 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Kuva 1. Vuosina tutkittujen soiden sijainti (tumma vihreä). Vaalea vihreä osoittaa muita soita ja pisterasteri Natura-alueita. Suon nimen perässä ATK-numero. Fig. 1. Location of peatlands surveyed in (dark green). Light green indicates other peatlands and dotted shading Natura areas. 1. Aavaräme (25155) 13. Konttirimpi (25109) 24. Ouluneva (25102) 2. Akanneva (25094) 14. Kotirimpi (25105) 25. Peltomännikönsuo (25101) 3. Alaniitynsuo (25116) 15. Lampelansuo (25090) 26. Pienen Aukeansuo (25084) 4. Haapalansuo (25115) 16. Metsälamminsuo (25086) 27. Porrassuo (25111) 5. Hetesaarensuo (25104) 17. Mikonsalmi (25088) 28. Rahkasuo (25108) 6. Hietarimpi (25107) 18. Mustapuronrimpi (25106) 29. Rimpineva (25110) 7. Hukkasuo (25112) 19. Mutkalansuo (25103) 30. Ristikivenneva (25095) 8. Isoräme (25114) 20. Mäntysaarensuo (25157) 31. Saukkosalmi (25089) 9. Juhlikinsuo (25156) 21. Nälkäsuo (25097) 32. Saunasuo (25098) 10. Jusinsuo (25113) 22. Ojanlatvarimpi (25100) 33. Talasneva (25092) 11. Kaarteensuo (25083) 23. Oravasuo (25087) 34. Vastassuo (25093) 12. Kirjavalansuo (25099) 8

10 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 2. Suon syvyys, turvelaji ja turpeen maatuneisuus määritettiin maastossa laippakairalla otetuista näytteistä. Fig. 2. Depth, peat type and the decomposition degree of peat was determined in the field using a Russian type peat sampler. Kuva/Photo: H. Pajunen, GTK. 9

11 Hannu Pajunen Taulukko 1. Laboratoriomääritysten lukumäärä. Table 1. Number of laboratory analyses. Suon nimi Peatland Vesipit. Water c. Tiheys Density Tuhkapit. Ash cont. Lämpöarvo Calorific v. C N S Alkuaineet (ICP) Elements (ICP) 1. Aavaräme Akanneva Alaniitynsuo Haapalansuo Hetesaarensuo Hietarimpi Jusinsuo Konttirimpi Kotirimpi Metsälamminsuo Mikonsalmi Mustapuronrimpi Mäntysaarensuo Nälkäsuo Oravasuo Ouluneva Pienen Aukeansuo Porrassuo Ristikivenneva Saukkosalmi Saunasuo Talasneva Yhteensä Total

12 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Arviointiperusteet Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli metrin syvyistä aluetta. Jos turveker ros on löyhä (tiheys alle 120 kg/m 3 ), edellytetään tuotantokelpoi selta alueelta vähintään 1,5 metrin syvyyttä. Tällaisia alueita on yleensä ojittamattomilla soilla. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa kes kisyvyy des tä 0,3 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa jätettiin vesistöjen ja suojelualueiden ympärille sata metriä leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen, yleensä tilaustyönä tehtävän suotutkimuksen yhteydessä. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkaval taista turvetta. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy runsaasti Acutifolia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, on siitä mainit tu erikseen. Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä kerroksen paksuuden perusteella. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, pidetään sitä soveltuvana ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, luetaan se energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maa tunei suuden tulisi olla vähintään H5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maa tunee na. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, rikkipitoisuus, lämpöarvo ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 1). Keskimääräiset laboratoriotulokset antavat viitteitä suosta saatavan turpeen laatuluokasta. Raportointi Paikanniminä käytetään peruskartalla esiintyviä nimiä. Jos jollakin suoalueella ei ole nimeä, annettiin sille työnimi lähitienoon nimistön perusteella. Otsikossa ja taulukoissa työnimi on sitaateissa. Suot raportoidaan aakkosjärjestyksessä. Teiden luokittelussa käytetään peruskartan luokittelua (autotie, ajotie, ajopolku), ja tiet pyrittiin nimeämään osoitekartan mukaan. Karttalehdet ovat yleislehtijaon ja koordinaatit kartastokoordinaattijärjestelmän (KKJ) mukaisia. Kunkin suon sijaintia, nykyistä tilaa ja turpeen ominaisuuksia kuvataan lyhyesti, ja suon soveltu vuus turvetuotan toon arvioidaan. Arviot perustuvat edellä kuvattuihin maasto- ja laboratoriotutkimuksiin. GTK:sta voi tilata raporttia täydentävää materiaalia kuten suo kart toja (kuva 3), poikki leik kauskuvia, laboratoriotuloksia ja tutkimusselostuksia. Tilattavissa olevat laboratoriotulokset ilmenevät taulukosta 1. Soiden luonnontila arvioidaan luonnontilaisuusasteikon (0 5) mukaan (Valtioneuvosto 2012). 0 vastaa peruuttamattomasti luonnontilansa menettänyttä ja 5 täysin luonnontilaista suota (liite 2). Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. Pinta-alat ja turvemäärät esitetään kahden merkitsevän numeron tarkkuudella. Kymmentä hehtaaria pienemmät pinta-alat ovat kuitenkin yhden merkitsevän numeron (hehtaarin) tarkkuudella. 11

13 Hannu Pajunen /1 4 3/ /4 14 7/ / / Toivola 0/1 3/ /8 1/7 Kärikänoja Kärikänperäkangas Aavaräme, 25155, Vaala Turvekerrostuman paksuusjyneikönkangas 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Karkukaarto Geologian tutkimuskeskus 2013 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Rankakangas Kuva 3. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Fig. 3. A map indicating thickness of peat deposit. 12

14 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat TUTKITUT SUOT 1. Aavaräme Aavaräme (kl , x=7139,5, y=3492,9) sijaitsee Salmenrannalla noin 23 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sitä ympäröivät Alassalmentie ja siltä erkanevat ajotiet (kuva 4). Suolla on 36 tutkimuspistettä, suurin osa C-pisteitä. Aavaräme on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin muutaman sadan metrin päässä olevaan Oulujärveen. Suon pinta-ala on 47 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 10 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 58 %, turvekankaalla 28 % ja avosuolla 14 %. Suo on niukkaravinteinen (kuva 5). Räme on enimmäkseen rahkarämettä, avosuo rahkanevaa ja turvekangas varputurvekangasta. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Keskimääräinen mättäisyys on 60 % ja mättäiden korkeus on 4 dm. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Turvetta on kaikkiaan 0,42 milj. m 3. Siitä on rah kavaltaista 90 % ja saravaltaisia 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 57 %, puun jäännöksiä sisältävää 35 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 5 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Heikosti maatunut pintaosa koostuu suurelta osalta ruskorahkasammalesta. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella erittäin runsaasti (4,2 % turvetilavuudesta). Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,0 %, tiheys 145 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,6 %, lämpöarvo 22,1 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,7 %, typpipitoisuus 1,26 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Näytesarjojen pintaosa on löyhä ja pohjaosa tiivis, mikä on tavanomaista rahkaturvekerroksille. Heikosti maatuneesta pintaosasta ei saatu tilavuudeltaan tunnettuja näytteitä. Edellä esitetty keskimääräinen tiheys kuvastaa lähinnä kerroksen keski- ja pohjaosaa. Aavarämeessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,24 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,4 m. Se on luettu energiaturvekerrokseen kuuluvaksi km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Aavarämeellä. Fig. 4. Location of survey sites in Aavaräme. 13

15 Hannu Pajunen Kuva 5. Niukkaravinteista rahkanevaa Aavarämeellä. Fig. 5. Nutrient-poor S. fuscum bog in Aavaräme. Kuva/Photo: H. Meriluoto, GTK. 14

16 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 2. Akanneva Akanneva (kl , x=7138,6, y=3488,3) sijaitsee Enonkylässä noin 24 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu idässä moreenimaastoon ja muualla loivapiirteisiin hiekka- ja hietamaihin. Suon koillispuolella on Vuolijoentie, jolta tulee ajoteitä ja -polkuja suon reunamille (kuva 6). Tutkimuspisteitä on yhteensä 27. Niistä suurin osa on C-pisteitä. Akanneva on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti koilliseen. Vedet laskevat Myllyojan kautta Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 39 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 57 % ja turvekankaalla 43 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää nuorta kasvatusmetsää, paikoin tiheää ja hieman varttuneempaa. Turvetta on kaikkiaan 0,27 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 24 % ja saravaltaista 76 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 45 % turvemäärästä. Muita lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,7. Lounaisreunalta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,4 % ja tiheys 125 kg/m 3. Turvekerroksen pintaosa on tiivis. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,3 MJ/kg, tuhkapitoisuus 6,2 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Akannevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä yli metrin syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,090 milj. m 3. Pintaosan tuhkapitoisuus on melko korkea km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Akannevalla. Fig. 6. Location of survey sites in Akanneva. 15

17 Hannu Pajunen 3. Alaniitynsuo Alaniitynsuo (kl , x=7157,8, y=3480,4) sijaitsee Neittävällä noin 12 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu koillisessa Rokuanvaaraan, muualla kaartoihin ja soihin. Länsipuolella on aiemmin tutkittu Tamma-aro (Häikiö 2008, s. 32). Kulkuyhteydet ovat hyvät: koillispuolella on Keisarintie, kaakkoispuolella Neittäväntie ja eteläpuolella Istulanperäntie (kuva 7). Lisäksi suolle tulee Neittäväntieltä erkaneva ajotie. Suolla on 344 tutkimuspistettä, niistä suurin osa (259) C-pisteitä. Alaniitynsuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Rokuanojan valuma-alueeseen (57.045). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Rokuanojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 490 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 190 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 71 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 3,1 m. Suon pohjalla on turpeeseen hautautuneita rantavalleja. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 63 %, rämeellä 35 %, pellolla 1 % ja avosuolla 1 %. Turvekangas on enimmäkseen ruohoturvekangasta ja puolukkaturvekangasta. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää tai taimistoa. Turvetta on kaikkiaan 4,3 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 29 %, ruskosammalvaltaista 14 % ja saravaltaista 57 %. Suo on kehittynyt niukkaravinteiseen suuntaan, mitä osoittaa ruskosammalen jäännösten väheneminen ja rahkasammalen jäännösten lisääntyminen pintaa kohti. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 %, puun jäännöksiä sisältävää 25 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 20 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,2. Liekoja on vähän: yli metrin syvyisellä alueella keskimäärin 0,7 %. Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,9 %, tiheys 105 kg/ m 3, tuhkapitoisuus 3,9 %, lämpöarvo 22,6 MJ/kg, hiilipitoisuus 55,8 % typpipitoisuus 2,28 % ja rikkipitoisuus 0,28 %. Rikkipitoisuus kohoaa syvyyden lisääntyessä ja ylittää 0,3 prosentin rajan lähellä pohjaa. Alaniitynsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 70 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 1,1 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Alue noudattaa kaartojen välisten painanteiden muotoa. 16

18 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Alaniitynsuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Alaniitynsuo

19 Hannu Pajunen 4. Haapalansuo Haapalansuo (kl , x=7153,6, y=3482,9) sijaitsee Neittävän Mökkiperällä noin 13 km kunnan keskustasta lounaaseen. Haapalansuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Suo rajoittuu loivapiirteisiin hiekka- ja turvemaihin. Tutkittu alue jatkuu länteen aiemmin tutkittuna Pikku-Pelsona (Häikiö 2008, s.33). Suon pohjoisreunaan tulee autotie Neittävältä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 233. Niistä suurin osa (175) on C-pisteitä. Haapalansuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Rokuanojan valuma-alueeseen (57.045). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 320 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 74 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 20 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,8 m. Suon keskiosassa on luode kaakko -suuntainen syvänne. Muuten pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 59 %, rämeellä 22 %, avosuolla 10 %, pellolla 8 % ja korvessa 1 %. Turvekankaasta puolet on ruohoturvekangasta ja neljäsosa karhunsammalmuuttumaa. Rämealueella on ravinteiden runsautta ilmentäviä suotyyppejä kuten lettorämettä ja ruohoista sararämettä. Peltoheittoa on lähes saman verran kuin viljelykäytössä olevaa peltoa. Puusto on enimmäkseen koivuvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan taimistoa (kuva 9). Luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 2,3 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 13 %, ruskosammalvaltaista 5 % ja saravaltaista 82 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, saraturve ja ruskosammalsaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 29 % turvemäärästä. Muita lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Turvekerrosten välissä on paikoin rautasaostumaa (kuva 10). Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,2 %, tiheys 97 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,6 %, lämpöarvo 21,1 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,0 %, typpipitoisuus 3,0 % ja rikkipitoisuus 0,26 %. Tiheys on luonnontilaiselle turvekerrokselle tavanomaisella tasolla, mikä on ristiriidassa suon luonnontilaisuusluokan kanssa. Typpipitoisuudet ovat melko korkeita. Muuten tulokset ovat saravaltaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Haapalansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,32 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa puuttuu. Ennen tuotantotoimiin ryhtymistä on syytä selvittää tarkemmin rautasaostumien sijainti. 18

20 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Haapalansuolla. Fig. 8. Location of survey sites in Haapalansuo. 19

21 Hannu Pajunen Kuva 9. Turvekangasta Haapalansuolla. Fig. 9. Drained peatland forest in Haapalansuo. Kuva/Photo: H. Meriluoto, GTK. Kuva 10. Hapettunutta rautasaostumaa Haapalansuolla. Fig. 10. Oxidized iron precipitate in Haapalansuo. Kuva/Photo: H. Meriluoto, GTK. 20

22 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 5. Hetesaarensuo Hetesaarensuo (kl , x=7146,4, y=3485,3) sijaitsee noin 17 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Siikajoen uittokanavaan, etelässä Konttirimpeen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella on Vuolijoentie, jolta erkanee eteläosaan johtava ajotie (kuva 11). Pohjoisreunaa sivuaa Talassaarentie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 93. Niistä lähes puolet on B-pisteitä. Hetesaarensuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Nikulanojan valuma-alueeseen (57.046). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Nikulanojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 150 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 21 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 2,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 51 %, avosuolla 39 %, turvekankaalla 8 % ja pellolla 2 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat muuttumavaiheen rimpineva ja rimpinevaräme. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Eteläosan puusto on paikoin harvaa ja vajaatuottoista. Turvetta on kaikkiaan 0,93 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 27 % ja saravaltaista 73 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 17 % ja puun jäännöksiä sisältävää 29 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,0. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,1 % ja tiheys 99 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,5 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,4 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Tuhkapitoisuus kohoaa lähellä pohjaa. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin vain toiselta näytteenottopaikalta ja keskiarvoiksi saatiin 56,1 % (C) ja 2,29 % (N). Hetesaarensuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 12 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,18 milj. m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Hetesaarensuolla. Fig. 11. Location of survey sites in Hetesaarensuo. 21

23 Hannu Pajunen 6. Hietarimpi Hietarimpi (kl , x=7143,5, y=3487,8) sijaitsee Enonkylässä noin 19 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä lohkareisiin moreenisaariin ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolella on Vuolijoentie, jolta erkaneva Hietalahdentie sivuaa suon pohjoisreunaa (kuva 12). Tutkimuspisteitä on yhteensä 28, joista suurin osa on C-pisteitä. Hietarimpi on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 44 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 27 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 17 ha. Keskisyvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hiesu. Liejua on neljällä tutkimuspisteellä. Tutkimuspisteistä on rämeellä 36 %, avosuolla 9 %, turvekankaalla 9 % ja pellolla 46 %. Suo on niukkaravinteinen. Rämetyyppeinä vaihtelevat rahka-, rimpineva- ja lyhytkortinen nevaräme. Avosuo on rahkanevaa ja turvekangas varputurvekangasta. Pelto on hiljattain raivattu. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 2. Puusto on pääosin pientä ja vajaatuottoista rämemännikköä, suon laitaosissa varttuneempaa keskinkertaisen tiheää mäntymetsää. Turvetta on kaikkiaan 0,52 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 37 %, saravaltaista 60 % ja ruskosammalvaltaista 3 %. Suo on kehittynyt niukkaravinteisempaan suuntaan, mikä näkyy turvelajien kerrosjärjestyksessä: pohjaosa on ruskosammalvaltainen, keskiosa on saravaltainen ja pintaosa rahkavaltainen. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Lisätekijöitä on vähän. Tupasvillaa sisältävää turvetta on 2 % ja puun jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,4. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,7 % ja tiheys 118 kg/ m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,6 MJ/ kg, tuhkapitoisuus 5,1 %, hiilipitoisuus 54,9 %, typpipitoisuus 2,00 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Hietarimmessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 17 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,27 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,4 m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Hietarimmellä. Fig. 12. Location of survey sites in Hietarimpi

24 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 7. Hukkasuo Hukkasuo (kl , x=7151,9, y=3487,9) sijaitsee Kentänkylässä noin 11 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Vuolijoentie sivuaa suon eteläreunaa (kuva 13). Suolla on 53 tutkimuspistettä, suurin osa (39) C-pisteitä. Haukkasuon on Siikajoen ja Oulujoen vesistöalueiden rajalla. Pohjoisosa kuuluu Neittävänjoen yläosan valuma-alueeseen (57.043) ja eteläosa Niskanselän lähialueeseen (59.311). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Suon pinta-ala on 77 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Keskisyvyys on 0,4 m ja suurin syvyys 1,4 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 76 % ja rämeellä 24 %. Turvekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta ja ruohoturvekangasta ja räme muuttumavaiheen varsinaista sararämettä. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta tai varttunutta kasvatusmetsää. Mänty on hieman koivua yleisempi puulaji. Turvetta on kaikkiaan 0,30 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 11 % ja saravaltaista 89 %. Rahkasaraturve on yleisin turvelaji. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 40 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Hukkasuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Hukkasuolla. Fig. 13. Location of survey sites in Hukkasuo. 23

25 Hannu Pajunen 8. Isoräme Isoräme (kl , x=7154,4, y=3484,3) sijaitsee Neittävän Mökkiperällä noin 11 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu idässä jäljempänä kuvattavaan Jusinsuohon ja muualla loivapiirteisiin hiekka- ja hietamaihin. Suon ympäristössä on matalia kaartoja. Suon kaakkoispäähän tulee ajotie Neittävältä (kuva 14). Suolla on 40 tutkimuspistettä, joista suurin osa (30) on C-pisteitä. Isoräme on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Neittävänjoen yläosan valuma-alueeseen (57.043). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää kohti suon halki virtaavaa Neittävänjokea. Vedet laskevat Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 56 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Keskisyvyys on 0,4 m ja suu rin syvyys 2,2 m. Syvyys ylittää 1,5 m vain yhdellä tutkimuspisteellä. Muuten pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Isoräme on kauttaaltaan turvekangasta. Yleisimmät turvekangastyypit ovat puolukkaturvekangas ja ruohoturvekangas. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää koivun ja männyn taimistoa. Turvetta on kaikkiaan 0,21 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 31 % ja saravaltaista 69 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 42 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,4. Isoräme on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Isorämeellä. Fig. 14. Location of survey sites in Isoräme. 24

26 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 9. Juhlikinsuo Juhlikinsuo (kl , x=7138,2, y=3490,5) sijaitsee Enonkylässä noin 24 km kunnan keskustasta etelään. Suolle annettiin työnimi alueen keskelle ulottuvan Juhlikinniemen mukaan. Vuolijoentie ja Alassalmentie halkovat tutkittua aluetta (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 78, useimmat (57) C-pisteitä. Juhlikinsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 130 ha. Suo on hyvin matala: keskisyvyys 0,4 m ja suurin syvyys 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 80 %, rämeellä 15 % ja pellolla 5 %. Puolukkaturvekangas on yleisin turvekangastyyppi. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,50 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 9 %, puun jäännöksiä sisältävää 53 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,3. Juhlikinsuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Juhlikinsuolla. Fig. 15. Location of survey sites in Juhlikinsuo

27 Hannu Pajunen 10. Jusinsuo Jusinsuo (kl , x=7154,3, y=3485,6) sijaitsee Neittävällä noin 10 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Osittain turpeeseen hautautuneet kaarrot näkyvät kartalla nieminä ja saarina (kuva 16). Länsipuolella on edellä kuvattu Isoräme. Pohjoisosan halki kulkee Neittäväntieltä erkaneva Romanontie. Tutkimuspisteitä on 133, suurin osa (100) C-pisteitä. Jusinsuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Neittävänjoen yläosan valuma-alueeseen (57.043). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 200 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 3 ha. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 49 %, turvekankaalla 47 % ja avosuolla 4 %. Rämealue on enimmäkseen varsinaista sararämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 2. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää ja mäntyvaltaista. Kehitysluokat vaihtelevat vajaatuottoisesta taimistoon ja varttuneeseen kasvatusmetsään. Turvetta on kaikkiaan 1,2 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 37 % ja saravaltaisia 63 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 4 %, puun jäännöksiä sisältävää 34 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 48 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,7 %, tiheys 128 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,4 %, lämpöarvo 22,4 MJ/ kg, hiilipitoisuus 55,9 %, typpipitoisuus 1,86 % ja rikkipitoisuus 0,30 %. Tuhkapitoisuudet ovat alhaisia alimpia näytteitä lukuun ottamatta. Lämpöarvot ja hiilipitoisuudet ovat korkeita varsinkin kerroksen keskiosassa. Jusinsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 28 ha ja sillä hyvin energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,25 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Jusinsuolla. Fig. 16. Location of survey sites in Jusinsuo. 26

28 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 11. Kaarteensuo Kaarteensuo (kl , x=7130,5, y=3486,2) sijaitsee noin 32 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu lännessä Metsälammentiehen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon (kuva 17). Tutkimuspisteitä on yhteensä 23, joista suurin osa on C- pisteitä. Kaarteensuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kuikkaojan valuma-alueeseen (57.054). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kuikkaojaan, josta edelleen Mulkuanjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 32 ha. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,0 m. Pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 10 % ja turvekankaalla 90 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturvekangas, puolukkaturvekangas ja karhunsammalmuuttuma. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Melko tiheä, mäntyvaltainen puusto on joko varttunutta tai nuorta kasvatusmetsää. Turvetta on kaikkiaan 0,13 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 23 % ja saravaltaista 77 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 62 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 23 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,3. Kaarteensuonsuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Kaarteensuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Kaarteensuo. 27

29 Hannu Pajunen 12. Kirjavalansuo Kirjavalansuo (kl , x=7147,3, y=3481,2) sijaitsee Veneheitossa noin 18 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu idässä moreenimäkiin, muualla loivapiirteisiin, soistuneisiin moreenija hietamaihin. Möykkääntieltä tulee ajotie suon eteläosaan (kuva 18). Tutkimuspisteitä on yhteensä 33, joista suurin osa on C-pisteitä. Kirjavalansuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Nikulanojan valuma-alueeseen (57.046). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Nikulanojaan, josta edelleen Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 50 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 1,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, avosuolla 7 %, turvekankaalla 14 % ja pellolla 14 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen muurainrahkaräme, pallosararäme ja tupasvillaräme sekä kytöheitto. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää nuorta kasvatusmetsää tai taimistoa, suon keski- ja eteläosissa hieman harvempaa ja vajaatuottoisempaa. Turvetta on kaikkiaan 0,24 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 70 % ja saravaltaista 30 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 30 %, puun jäännöksiä sisältävää 7 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 16 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Kirjavalansuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Kirjavalansuolla. Fig. 18. Location of survey sites in Kirjavalansuo. 28

30 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 13. Konttirimpi Konttirimpi (kl , x=7144,7, y=3485,9) sijaitsee noin 18 km kunnan keskustasta etelään. Tutkittu alue käsittää varsinaisen Konttirimmen lisäksi Ojanperärimmen ja Koivusaarenrimmen. Tutkittu alue rajoittuu idässä Vuolijoentiehen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon eteläpuolella on Möykkääntie ja pohjoispuolella Vuolijoentieltä erkaneva ajotie (kuva 19). Tutkimuspisteitä on yhteensä 221, joista puolet on B-pisteitä. Konttirimmen itäosa on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Länsiosa on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Nikulanojan valuma-alueeseen (57.046). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää suon pohjoisosassa koilliseen ja muualla pääosin luoteeseen. Itäosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Oulujärveen ja länsiosan vedet Nikulanojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 340 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 110 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, avosuolla 26 %, turvekankaalla 16 % ja pellolla 4 %. Suosta on ojitettu hieman yli puolet. Luonnontilaisen alueen yleisinä suotyyppeinä ovat niukkaravinteinen rimpineva ja tupasvillarahkaräme ja ojitetun alueen muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja pallosararäme sekä puolukkaturvekangas. Ojitettujen alueiden puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta tai varttunutta kasvatusmetsää. Luonnontilaisella alueella on harvaa, vajaatuottoista rämemännikköä. Luonnontilaisuusluokka on 2. Turvetta on kaikkiaan 2,6 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 54 % ja saravaltaista 46 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 33 %, puun jäännöksiä sisältävää 5 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 20 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,9 % ja tiheys 123 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,9 MJ/kg, tuhkapitoisuus 4,2 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä ja keskiarvoiksi saatiin 54,5 % (C) ja 2,31 % (N). Konttirimmellä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta yhteensä noin 16 ha. Ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta on 0,080 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa 0,14 milj. m 3. Ympäristökäyttöön soveltuvaa kerrosta on keskimäärin 0,5 m ja sen alla energiakäyttöön soveltuvaa 0,9 m. 29

31 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Konttirimmellä. Fig. 19. Location of survey sites in Konttirimpi. 30

32 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 14. Kotirimpi Kotirimpi (kl , x=7145,2, y=3488,3) sijaitsee noin 17 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu etelässä Mustapuronrimpeen, lännessä Vuolijoentiehen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella on Saarenrannantie, josta lähtee ajopolku suon pohjoispuolelle (kuva 20). Tutkimuspisteitä on yhteensä 47, joista puolet on B-pisteitä. Kotirimpi on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti itään. Vedet laskevat ojia pitkin Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 73 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 31 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 46 %, avosuolla 39 %, turvekankaalla 9 % ja pellolla 6 %. Yleisin rämetyyppi on varsinainen sararäme ja yleisin avosuotyyppi rimpineva. Suosta on ojitettu hieman yli puolet, ja sen luonnontilaisuusluokka on 2. Ojitettujen alueiden puusto on mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Luonnontilaisen alueen reunamilla on hieman harvempaa ja vajaatuottoista rämemännikköä. Turvetta on kaikkiaan 0,63 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 41 % ja saravaltaista 59 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 % ja puun jäännöksiä sisältävää 22 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 % ja tiheys 95 kg/m 3. Molemmat arvot ovat tyypillisiä luonnontilaiselle turvekerrokselle. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,4 MJ/kg, tuhkapitoisuus 3,4 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin vain toiselta näytteenottopaikalta ja keskiarvoiksi saatiin 54,5 % (C) ja 2,79 % (N). Kotirimmellä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 7 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,098 milj. m 3. Tuotantokelpoinen alue jatkuu etelässä Mustapuronrimmen puolelle km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Kotirimmellä. Fig. 20. Location of survey sites in Kotirimpi. 31

33 Hannu Pajunen 15. Lampelansuo Lampelansuo (kl , x=7137,4, y=3482,0) sijaitsee noin 27 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu lännessä Järvikaarronsuohon (Pajunen 2012), etelässä soidensuojelualueeseen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosaan tulee Oudonjärventieltä erkaneva ajotie (kuva 21). Tutkimuspisteitä on yhteensä 18, joista suurin osa on C-pisteitä. Lampelansuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Oudonjärveen, josta edelleen Oudonojan, Karkunojan, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 28 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,3 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 75 % ja turvekankaalla 25 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja puolukkaturvekangas. Suo on suurelta osalta ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Luonnontilaista aluetta on suon eteläosassa ja paikoin luoteisosassa. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, nuorta kasvatusmetsää. Koivua ja mäntyä on lähes yhtä paljon. Turvetta on kaikkiaan 0,12 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 24 % ja saravaltaista 76 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 % ja puun jäännöksiä sisältävää 32 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Lampelansuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Lampelansuolla. Fig. 21. Location of survey sites in Lampelansuo. 32

34 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 16. Metsälamminsuo Metsälamminsuo (kl , x=7132,3, y=3488,3) sijaitsee noin 30 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu suurimmaksi osaksi moreenimaastoon. Pohjoisreunalla on Metsälampi, ja suoalue jatkuu moreenisaarien välistä kaakkoon Turkkisuona. Suon halki kulkee Turkkisuontieltä Metsälammentielle johtava ajotie (kuva 22). Tutkimuspisteitä on yhteensä 104, joista kolmasosa on B-pisteitä. Metsälamminsuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kuikkaojan valuma-alueeseen (57.054). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kuikkaojaan, josta edelleen Mulkuanjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 150 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 38 %. Rämealueella on useita niukkaravinteisia suotyyppejä, yleisimpänä muuttumavaiheen isovarpuräme. Turvekangas on puolukkaturvekangasta. Kaakkoisosassa on pieni luonnontilainen alue. Muuten suo on ojitettu. Keskiosan puusto on pääasiassa harvahkoa ja vajaatuottoista rämemännikköä, muualla tiheämpää nuorta tai varttunutta mäntyvaltaista kasvatusmetsää. Luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 1,0 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 93 % ja saravaltaista 7 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 44 %, puun jäännöksiä sisältävää 8 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 28 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,7. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,7 % ja tiheys 89 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,2 MJ/kg, tuhkapitoisuus 3,3 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin vain toiselta näytteenottopaikalta ja keskiarvoiksi saatiin 56,8 % (C) ja 1,88 % (N). Metsälamminsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,17 milj. m 3. Lammen rannalle on rajattu sata metriä leveä suojavyöhyke. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,4 m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Metsälamminsuolla. Fig. 22. Location of survey sites in Metsälamminsuo. 33

35 Hannu Pajunen 17. Mikonsalmi Mikonsalmi (kl , x=7134,6, y=3486,0) sijaitsee noin 28 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu luoteessa soidensuojelualueeseen, kaakossa Metsälammentiehen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Metsälammentieltä johtaa ajopolku suon luoteisosaan (kuva 23). Tutkimuspisteitä on yhteensä 56, joista suurin osa on C-pisteitä. Mikonsalmi on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kuikkaojan valuma-alueeseen (57.054). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kuikkaojaan, josta edelleen Mulkuanjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 81 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,4 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, avosuolla 14 % ja turvekankaalla 24 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja ruohoinen sararäme. Pieni alue suon keskiosassa on luonnontilaisena. Muuten suo on ojitettu. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,34 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 44 % ja saravaltaista 56 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 15 % turvemäärästä. Muita lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Yhdeltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,8 % ja tiheys 115 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,8 MJ/kg, tuhkapitoisuus 7,7 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Mikonsalmi on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Mikonsalmessa. Fig. 23. Location of survey sites in Mikonsalmi. 34

36 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 18. Mustapuronrimpi Mustapuronrimpi (kl , x=7144,4, y=3488,1) sijaitsee noin 18 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa Kotirimpeen, etelässä Hietarimpeen ja muualla moreenimaastoon. Suon länsipuolella on Vuolijoentie, josta erkaneva Hietalahdentie sivuaa suon eteläreunaa. Vuolijoentieltä lähtee lisäksi huonokuntoinen ajoura suon keskiosaan (kuva 24). Tutkimuspisteitä on yhteensä 44, joista puolet on B- pisteitä. Mustapuronrimpi on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti itään. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 59 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 45 %, avosuolla 45 % ja turvekankaalla 10 %. Yleisin suotyyppi on rimpineva (kuva 25). Suo on suurelta osin luonnontilaisena, vain laitaosia on ojitettu. Puusto on suon keskiosissa vajaatuottoista. Rimpien välisillä jänteillä on rämemännikköä. Ojitetulla alueella on keskinkertaisen tiheää mäntyvaltaista kasvatusmetsää. Luonnontilaisuusluokka on 3. Turvetta on kaikkiaan 0,57 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 17 % ja saravaltaista 83 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 12 % ja puun jäännöksiä sisältävää 23 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,8 % ja tiheys 110 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 23,2 MJ/kg, tuhkapitoisuus 5,0 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Mustapuronrimpi on liian matala turvetuotantoon. Yli 1,5 metrin syvyinen alue jakautuu kolmeen osaan, joista suurin on noin 3 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Mustapuronrimmellä. Fig. 24. Location of survey sites in Mustapuronrimpi. 35

37 Hannu Pajunen Kuva 25. Rimpinevaa Mustapuronrimmellä. Fig. 25. Flark fen in Mustapuronrimpi. Kuva/ Photo: H. Pajunen, GTK. 36

38 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 19. Mutkalansuo Mutkalansuo (kl , x=7149,6, y=3485,2) sijaitsee noin 14 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Veneheitontiehen, muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon (kuva 26). Tutkimuspisteitä on yhteensä 60, joista hieman alle puolet on B-pisteitä. Mutkalansuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Neittävänjoen yläosan valuma-alueeseen (57.043). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Neittävänjokeen, josta edelleen Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 92 ha. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 37 %, turvekankaalla 57 % ja pellolla 6 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta (40 %) tai varttunutta (30 %) kasvatusmetsää. Turvetta on kaikkiaan 0,36 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 80 % ja saravaltaista 20 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 % ja puun jäännöksiä sisältävää 43 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,0. Mutkalansuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Mutkalansuolla. Fig. 26. Location of survey sites in Mutkalansuo. 37

39 Hannu Pajunen 20. Mäntysaarensuo Mäntysaarensuo (kl , x=7136,4, y=3493,6) sijaitsee Salmenrannalla noin 26 km kunnan keskustasta etelään. Mäntysaarensuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu moreenimaihin ja soihin ja jatkuu etelään aiemmin tutkittuna Kivinevana (Häikiö 2008, s. 21). Itäpuolella kiertää Salmenrannantie ja eteläreunaa sivuaa Kivinevantie (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 311, suurin osa (258) C-pisteitä. Mäntysaarensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Ärjänselän lähialueeseen (59.321). Pinta on m merenpintaa korkeammalla. Pohjoisosan km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Mäntysaarensuolla. Fig. 27. Location of survey sites in Mäntysaarensuo. 38

40 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Oulujärveen. Eteläosan vedet kerääntyvät Kivijärveen ja laskevat sieltä Kiviojan kautta Oulujärveen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 440 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 160 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 63 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 3,5 m. Itäosassa on reunoilta nopeasti syvenevä allas. Muualla pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, moreeni ja hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 46 %, turvekankaalla 33 %, avosuolla 17 % ja pellolla 4 %. Varsinainen sararäme on yleisin rämetyyppi, puolukkaturvekangas yleisin turvekangastyyppi ja rimpineva yleisin avosuotyyppi. Itäosassa on lyhytkortista nevarämettä (kuva 28). Keskimäärin 3 dm korkeat mättäät peittävät kolmasosaa suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan taimistoa ja nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 4,0 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 53 % ja saravaltaista 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 28 %, puun jäännöksiä sisältävää 39 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 5 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Liekoja on vähän: yli 1 m syvällä suoalueella vain 0,2 % turvetilavuudesta. Kuudelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,6 %, tiheys 117 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,8 %, lämpöarvo 22,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 55,3 %, typpipitoisuus 1,77 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Rahkaturvekerrosten tuhkapitoisuus on alhainen. Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat yleensä alimmissa näytteissä. Poikkeuksena on entiseltä pellolta otettu näytesarja, jossa korkein pitoisuus on ylimmässä näytteessä. Mäntysaarensuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 63 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta vaihtelevan paksuisena kerroksena 0,32 milj. m 3 ja sen alla energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 1,0 milj. m 3. Kuva 28. Lyhytkortista nevarämettä Mäntysaarensuon itäosassa. Fig. 28. Low sedge bog in the eastern part of Mäntysaarensuo. Kuva/Photo: H. Meriluoto, GTK. 39