Turvetutkimusraportti 416

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Siikalatvan turvevarat Osa 2 Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland. Part 2 Hannu Pajunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 416 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 416 Hannu Pajunen SIIKALATVAN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland, Part 2 Espoo 2011

3 Pajunen, Hannu Siikalatvan turve va rat. Osa 2. Geologi an tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 416, 57 sivua, 24 kuvaa, 4 tauluk koa, 2 lii tet tä. Siikalatvan kunnan alueelta tutkittiin 20 suota, joista useimpien maastotyöt tehtiin vuonna Aineisto koot tiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tut ki mus pis teet sijaitse vat 50 metrin välein. Maastossa määri tet tiin pinnan korkeus, suo tyyppi, tur velaji, turpeen maa tunei suus ja pohja maalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otet tiin 309 näytettä, joista kaikista määritettiin vesija tuhkapitoisuus. Tiheys määritettiin 253 näytteestä, lämpöarvo 68 näytteestä, hiili- ja typpipitoisuus 42 näytteestä ja rikkipitoisuus 94 näytteestä. Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on 3390 ha. Soiden keskisyvyys on 0,8 m ja turvemäärä 28 milj. suo-m 3. Turpeesta on rahkavaltaista 40 % ja saraval taista 60 %. Keski määräinen maatu misaste on 5,4. Tur peen keskimääräinen vesipitoi suus on 87,3 %, ti heys 128 kg/m 3, tuhka pitoisuus 6,6 %, lämpö arvo 21,4 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,7 %, typpipitoisuus 2,44 % ja rikkipitoisuus 0,25 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 23 %. Turve tuotan toon soveltu via alueita on 14 suolla yhteensä 783 ha. Energiakäyttöön soveltuvaa turvetta on yhteensä 8,08 milj. suo-m 3. Turvekerrosten kuiva-aine sisältää energiaa yhteensä 22,82 milj. GJ eli 6,34 milj. MWh. Asiasanat: aapasuot, turve, turvemaat, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Siikalatva Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: hannu.pajunen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Pajunen, Hannu Siikalatvan turveva rat. Osa 2 - Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Fin land. Part 2. Geo logian tutkimuskes kus - Geological Survey of Finland, Turvetutkimusraport ti Report of peat investigation 416, 57 pages, 24 figures, 4 tables, 2 appendi ces. In the municipality of Siikalatva 20 peatlands were surveyed mainly in The data was col lected using survey grids with study sites at the inter vals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the de composition deg ree of peat and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the field. Alto gether 309 samples were taken to the laboratory. All of them were analy sed for water and ash content. A total of 253 samples were analysed for dry bulk density, 68 for net calorific value, 42 for carbon and nitrogen content and 94 for sulphur content. The peatlands cover altogether 3390 hectares. The average depth of the peat deposits is 0.8 m, and the peat quantity totals 28 million m3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 40% and Carex predo minant peat 60%. The average decomposition degree of peat is 5.4. Water content is 87.3%, dry bulk density 128 kg/m3, ash con tent 6.6%, net calorific value 21.4 MJ/kg, carbon content 52.7%, nitrogen content 2.44% and sulphur content 0.25% on an average. About 23% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in 14 peatlands covering an area of 783 ha. The quantity of fuel peat is 8.08 million m3 in situ. The energy content of fuel peat is million GJ or 6.34 million MWh as calculated on dry matter basis. Key words: mires, peat, peatlands, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Siikalatva Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI KUOPIO FINLAND hannu.pajunen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 Arviointiperusteet Raportointi TUTKITUT SUOT Halosenneva Haukkaneva Heinineva Kaarlensuo Kivinevansalmi Kotaneva Kuirinneva Kurkineva Käkisalmensuo Latvaneva Latvanneva Metsosaarensuo Murto Mutkasaarensuo Myllyrimpi Pukkiräme Rastimaanneva Susimaanneva Takaneva Varesneva TULOSTEN TARKASTELU Alueen kehityshistoria Suot ja niiden turvekerrokset Soveltuvuus turvetuotantoon LIITTEET

7

8 Siikalatvan turvevarat Osa 2 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) mittasi vuonna 1980 Kestilän, Piippolan, Pulkkilan ja Rantsilan 20 ha suurempien, yhtenäisten suokuvioiden pintaalaksi ha (Lappalainen & Toivonen 1985), mikä on 37 % nykyisen Siikalatvan kunnan pintaalasta. Soiden rajaus perustui silloin käytössä olleisiin peruskarttoihin. Kuntarajoja on mittausajankohdan jälkeen muutettu, joten silloiset kunnat eivät täysin vastaa nykyistä Siikalatvan kuntaa. Mittaustulos osoittaa kuitenkin alueen soistuneisuutta. Entisen Oulun läänin alueella saatiin vastaavaksi soiden osuudeksi 27 % ja koko maassa 17 % (Lappalainen & Toivonen 1985). GTK tutki Siikajokilaakson soita ensimmäisen kerran 1970-luvulla (Lappalainen ym. 1978). Seuraavalla vuosikymmenellä tutkittiin Pulkkilan (Häikiö 1986), sitä seuraavalla Piippolan (Virtanen & Herranen 1999, 2003) ja 2000-luvulla Rantsilan soita (Pajunen & Meriluoto 2009). Useimmat nyt raportoitavista soista sijaitsevat entisen Rantsilan kunnan alueella, ja niiden kenttätyöt tehtiin vuonna 2009 (kuva 1). Tämänhetkinen tutkimustilanne vaihtelee Siikalatvan eri osissa. Kestilän soista on tutkittu viidesosa, Pulkkilan soista lähes puolet, Rantsilan soista nyt raportoitavat mukaan lukien lähes kaikki (noin 90 %) ja Piippolan soista kaikki. Kestilän osalta tilanne paranee, kun keskeneräiset tutkimukset (noin 2200 ha) saadaan päätökseen. Liitteessä 1 on lueteltu kaikki Siikalatvan alueelta tutkitut suot, ja kunkin suon painopisteen sijainti on esitetty karttapohjalla. 7

9 Hannu Pajunen Rantsila Siikalatva 15 Kestilä Pulkkila Piippola Haapavesi Pyhäntä 0 10 km Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy Kärsämäki Kuva 1. Tutkittujen soiden sijainti (tumma vihreä). Vaalea vihreä osoittaa muita soita ja pisterasteri Natura-alueita. Fig. 1. Location of surveyed peatlands (dark green). Light green indicates other peatlands and dotted shading Natura areas. 1. Halosenneva 2. Haukkaneva 3. Heinineva 4. Kaarlensuo 5. Kivinevansalmi 6. Kotaneva 7. Kuirinneva 8. Kurkineva 9. Käkisalmensuo 10. Latvaneva 11. Latvanneva 12. Metsosaarensuo 13. Murto 14. Mutkasaarensuo 15. Myllyrimpi 16. Pukkiräme 17. Rastimaanneva 18. Susimaanneva 19. Takaneva 20. Varesneva 8

10 Siikalatvan turvevarat Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle suunniteltiin linjaverkosto. Sel kälinja kul kee pitkin suon hallitsevaa osaa, ja poikkilin jat ovat sitä vas taan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin varsinaisilta tutkimuspisteiltä (B-pisteet) ja syvyystutkimuspisteiltä (C-pisteet). B-pis teet si jaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikki linjoilla m:n välein. B- pisteiden muodostamaa ver kos toa täyden nettiin C pisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi linjoilla tuli enintään 50 m. Tutkimuspisteet paikannettiin GPS-laitteella. B-pisteitä on yhteensä 1428 ja C-pisteitä Jokaisella B-pisteellä määritettiin suotyyppi, mättäisyys ja mättäiden korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuh teet, puuston tiheys ja kehitysluokka. Maastossa määritettiin turvekerroksen turvela ji, maatunei suus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupasvil lan kuitu jen suhteelli nen osuus (F0-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset. C pisteillä määritettiin turvekerroksen paksuus ja pohja maalaji, kesällä tutkituilla pisteillä myös suotyyppi. Osa tutkimuslinjoista vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopiste verk koon. Mäntä- ja laippakairoilla otettiin näytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Kenttätutkimukset on kuvattu yksi tyis kohtai sesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa (Lappalainen ym. 1984). Laboratoriomääritykset Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopai noon (Labtiumin menetelmätunnus 608G). Tiheys (kuiva-aineen määrä luonnontilaista tilavuusyksikköä kohti) laskettiin näytteistä, joiden tilavuus tiedettiin. Kuiva tuis ta turvenäyt teistä määritettiin tuhkapitoi suus hehkuttamal la ne 815 ± 25 C:ssa (819G). Kuiva-aineesta tehtiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L). Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 309 turvenäy tet tä. Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin 253 näytteestä, lämpöarvo 68 näytteestä, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus 42 näytteestä ja rikkipitoisuus 94 näytteestä (taulukko 1). Määritykset tehtiin Labtium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoitetaan kiloina suokuutiota kohti. Lämpöarvot ovat kuiva-aineen tehollisia lämpöarvoja (MJ/kg). 9

11 Hannu Pajunen Taulukko 1. Laboratoriomääritysten lukumäärä. Table 1. Number of laboratory analyses. Suon nimi 1) Vesipit. 2) Tiheys 3) Tuhkapit. 4) Lämpöarvo 5) C N S 1. Halosenneva Heinineva Kaarlensuo Kivinevansalmi Kotaneva Kuirinneva Kurkineva Latvaneva Latvanneva Metsosaarensuo Mutkasaarensuo Myllyrimpi Rastimaanneva Susimaanneva Takaneva Yhteensä 6) ) Peatland, 2) Water content, 3) Dry bulk density, 4) Ash content, 5) Calorific value, 6) Total 10

12 Siikalatvan turvevarat Osa 2 ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena pidettiin yleen sä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turveker ros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoi nen alue ulottaa metrin syvyys käyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähen nettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,3-0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan tasaisuuden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa on vesistöjen ympärille jätetty 100 m leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pump pauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkaval taista turvetta. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy Acutifolia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, on siitä mainit tu erikseen. Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä kerroksen paksuuden perusteella. Jos pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, on sitä pidetty soveltuvana ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, on se luettu energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maa tunei suuden tulisi olla vähintään H5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maa tunee na. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, rikkipitoisuus, lämpöarvo ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 2). Tässä raportissa esitettyjen keskimääräisten laboratoriotulosten perusteella ei voida suoraan päätellä tuotetun energiaturpeen laatuluokkaa. Viitteitä siitä kuitenkin saadaan. Raportointi Paikanniminä käytettiin peruskartalla esiintyviä nimiä. Jos jollakin suoalueella ei ole nimeä, annettiin sille työnimi lähitienoon nimistön perusteella. Teiden luokittelussa käytettiin peruskartan luokittelua (autotie, ajotie, ajopolku). Tiet pyrittiin nimeämään osoitekartan mukaan. Kunkin suon sijaintia, nykyistä tilaa ja turpeen ominaisuuksia kuvataan lyhyesti, ja suon soveltuvuus turvetuotan toon arvioidaan. Arviot perustuvat edellä kuvattuihin maas to- ja laborato riotutkimuk siin. GTK:sta voi tilata raporttia täydentävää materiaa lia kuten suo kart toja (kuva 2), poikki leikkauskuvia (kuva 3), labora toriotu lok sia ja tutki musselostuksia. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. 11

13 Hannu Pajunen 3.0 A A / A A A /2 4/8 4.0 A A /2 4.3 Latosaaret 21 1/13 6/8 4.0 A / /2 1/ /5 Konttisaari / /16 14 A / / / /2 0/ / / /6 0/ / /21 4 3/ Kaarlensuo /3 3/ A / / / /3 0/7 2/ /20 6 3/ /2 0/4 A /10 Palokkokangas 5.09 A /2 Kaarlensuo, 25043, Siikalatva Kuusela Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Kintaskivenniityt Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta kartasta. Fig. 2. A map indicating thickness of peat deposit. 12

14 Siikalatvan turvevarat Osa 2 Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee maatuneisuus ja alemmasta turvelajit ja pohjamaalajit. Fig. 3. A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below). 13

15 Hannu Pajunen TUTKITUT SUOT 1. Halosenneva Halosenneva ( kl , x=7170,2, y=3430,0) sijaitsee noin 14 km Rantsilasta pohjoisluoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa muinaisen Itämeren rantavalliin ja etelässä Siikajoen tulvakerrostumiin. Hartaanselän tie kulkee tutkitun alueen halki (kuva 4). Suolla on yhteensä 50 tutkimuspistettä, joista suurin osa C-pisteitä. Halosenneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Saarikosken alueeseen (57.014). Pinta on noin 53 m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin Siikajokeen. Pinta-ala on noin 65 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,1 m. Pohjamaa on suurimmaksi osaksi (74 %) hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 59 % ja turvekankaalla 41 %. Suo on niukkaravinteinen. Rä mealue on enimmäkseen rahkarämettä ja turvekangas jäkäläturvekangasta. Hieman yli puolet suon pinnasta on keskimäärin cm korkeiden mättäiden peittämää. Suon luoteisosa on ojitettu. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 98 % ja saravaltaista 2 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 61 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 18 % turvemäärästä. Turvekerros on heikosti maatunut, keskimääräinen maatuneisuus vain 3,2. Suon keskiosasta on otettu kaksi näytettä. Kerroksen pintaosa on löyhä (vesipitoisuus 93,2 %) ja pohjaosa tiivis (vesipitoisuus 82,2 % ja tiheys 176 kg/m 3 ). Tuhkapitoisuus on pintaosassa alhainen ja pohjaosassa korkea. Halosenneva on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Halosennevalla. Fig. 4. Location of survey sites in Halosenneva. 14

16 Siikalatvan turvevarat Osa 2 2. Haukkaneva Haukkaneva (kl , x=7160,1, y=3431,1) sijaitsee noin 5 km Rantsilasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaihin, idässä myös Siikajokivarren hiesumaihin. Suoalue on moreenisaarien takia rikkonainen (kuva 5). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Itäpuolella on autotie (Pasontie) ja eteläpuolella ajotie (Tuoreenmaantie). Tutkimuspisteitä on yhteensä 218, niistä suurin osa C-pisteitä. Haukkaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu osittain Rantsilan alueeseen (57.021) ja osittain Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää itä- ja keskiosassa koilliseen ja länsiosassa länteen. Itä- ja keskiosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siikajokeen. Länsiosan vedet päätyvät Siikajokeen Savalojan kautta. Pinta-ala on noin 200 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja moreeni. Moreenia on lähinnä suon reunoilla. Tutkimuspisteistä on rämeellä 32 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 38 % ja pellolla 29 %. Rämealue on enimmäkseen isovarpuista rämettä ja rahkarämettä, jotka molemmat ovat muuttumavaiheessa. Turvekangas on lähes kokonaan puolukkaturvekangasta. Metsäisten alueiden puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Haukkasaaren pohjoispuolella on uutta peltoa. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeesta on rahkavaltaista 67 % ja saravaltaista 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 21 %, puun jäännöksiä sisältävää 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,4. Laboratoriomäärityksiä ei tehty. Haukkanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,32 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 20 cm ja sen alla energiaturvetta 60 cm. Suon pohjalle on arvioitu jäävän 30 cm paksun kerroksen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Haukkanevalla. Fig. 5. Location of survey sites in Haukkaneva. 15

17 Hannu Pajunen 3. Heinineva Heinineva (kl , x=7138,5, y=3471,2) sijaitsee noin 6 km Kestilästä itään. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Autotielle on matkaa noin kilometri. Koillispuolella on Navettakankaantie ja lounaispuolella Vuolijoentie. Tutkimuspisteitä on 52, kaikki B-pisteitä (kuva 6). Suo tutkittiin jo vuonna 1980, eikä aineistoa ole täydennetty tai päivitetty. Suota valmistellaan turvetuotantoon. Heinineva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Mattilanperän alueeseen (57.031). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Heiniojan kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 380 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 156 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 73 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä oli tutkimusajankohtana rämeellä 46 %, avosuolla 52 % ja turvekankaalla 2 %. Yleisin rämetyyppi oli varsinainen sararäme ja yleisin avosuotyyppi varsinainen sarane va. Suo oli suurimmaksi osaksi (87 %) ojitettu, ja sen puusto oli enimmäkseen harvaa männyn taimistoa. Suosta oli muuttumavaiheessa 56 %, joten turvekankaiden osuuden voidaan päätellä lisääntyneen tutkimusajankohdan jälkeen. Turpeesta on rahkavaltaista 32 % ja saravaltaista 68 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Lisätekijöitä on vähän. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 %, puun jäännöksiä sisältävää 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,0. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen ph-arvo on 4,5, vesipitoisuus 88,0 %, tuhkapitoisuus 7,5 % ja lämpöarvo 21,2 MJ/kg. Tuhkapitoisuus on paikoin lähellä pohjaa korkea. Tiheys ja rikkipitoisuus määritettiin kolmelta pisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin 121 kg/m 3 ja 0,21 %. Heininevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 73 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,95 milj. m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Heininevalla. Fig. 6. Location of survey sites in Heinineva.

18 Siikalatvan turvevarat Osa 2 4. Kaarlensuo Kaarlensuo (kl , x=7146,6, y=3446,5) sijaitsee noin 15 km Rantsilasta kaakkoon. Suo rajoittuu etelässä hiekkamaihin, muualla moreenimaihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Eteläpuolella on Kurrantie, itäpuolella Viionkankaantie ja pohjoispuolella siitä erkaneva ajotie (kuva 7). Suolla on yhteensä 97 tutkimuspistettä. Niistä suurin osa on C-pisteitä. Kaarlensuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kurranojan valuma-alueeseen (57.026). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Pakkulanojan ja Kurranojan kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 85 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 23 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 22 %, turvekankaalla 65 % ja pellolla 13 %. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja yleisin turvekangastyyppi ruohoturvekangas. Suo on kauttaaltaan (98 %) ojitettu. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 47 % ja saravaltaista 53 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 9 %, puun jäännöksiä sisältävää 33 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 45 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,0 %, tiheys 136 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,7 %. Vesipitoisuudet ovat alhaisia ja tiheydet suuria molemmilla tutkimuspisteillä. Lämpöarvo, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus määritettiin neljästä kaakkoisosan tutkimuspisteen näytteestä ja keskiarvoiksi saatiin 22,4 MJ/kg, 55,0 % (C), 2,56 % (N) ja 0,29 % (S). Kaarlensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,52 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 20 cm. Koska pohja on pääasiassa lajittunutta ainesta ja turve jatkuu hyvälaatuisena pohjaan saakka, on suon pohjalle arvioitu jäävän keskimäärin 30 cm paksun kerroksen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Kaarlensuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Kaarlensuo. 17

19 Hannu Pajunen 5. Kivinevansalmi Kivinevansalmi (kl , x=7149,3, y=3433,9) sijaitsee noin 8 km Rantsilasta etelään. Tutkittu alue ulottuu Kivinevansalmelta Pirttisaaren Somerosaarten tasalle. Alue rajoittuu pohjoisessa Kurunnevan tuotantoalueeseen, kaakossa Kivinevaan ja muualla moreenisaariin (kuva 8). Saaria on myös suoalueella. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Kaakkoisreunaa sivuaa Tahkokalliontie ja lounaisreunaa siltä lähtevä ajotie. Suolla on yhteensä 234 tutkimuspistettä. Niistä suurin osa (134) on C-pisteitä. Kivinevansalmi on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Koskitalonkosken alueeseen (57.022). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siikajokeen. Pinta-ala on noin 190 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 102 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 51 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 45 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 48 %. Rämealueen vallitseva suotyyppi on isovarpuinen räme ja turvekangasalueen puolukkaturvekangas. Suo on suurimmaksi osaksi (88 %) ojitettu, ja sen suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Keskimäärin cm korkeat mät täät peittävät lähes puolet suon pinnasta. Puusto on suurimmaksi osaksi keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 43 % ja saravaltaista 57 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 %, puun jäännöksiä sisältävää 30 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,2 %, tiheys 121 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Luonnontilaiselta nevalta (LKN) otetun näytesarjan vesipitoisuus on hieman keskimääräistä korkeampi ja tuhkapitoisuus keskimääräistä alhaisempi. Muuten tutkimuspisteiden väliset erot ovat pieniä. Lämpöarvo määritettiin kahdelta, hiili- ja typpipitoisuus yhdeltä ja rikkipitoisuus kolmelta tutkimuspisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 21,7 MJ/kg, 54,3 % (C), 2,28 % (N) ja 0,21 % (S). Kivinevansalmessa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,60 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa on ohut km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Kivinevansalmella. Fig. 8. Location of survey sites in Kivinevansalmi.

20 Siikalatvan turvevarat Osa 2 6. Kotaneva Kotaneva (kl , x=7160,1, y=3428,5) sijaitsee noin 7 km Rantsilasta länsiluoteeseen. Tutkittu alue käsittää Kotanevan lisäksi sen eteläpuolisia suoalueita Sarkkisenkankaan Savalojan tasalle saakka (kuva 9). Suo rajoittuu lännessä Pikarinnevaan ja idässä Savalojaan. Tutkitun alueen halki menee autotie (Mankilantie) ja siitä erkanevat ajotiet (Häkkisentie ja Hutuntie). Tutkimuspisteitä on yhteensä 479. Niistä suurin osa (247) on B-pisteitä. Kotaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Pinta on m merenpintaa korkeammalla. Vedet laskevat Savalojan kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 480 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 190 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 47 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Moreenia on saarekkeiden reunoilla. Tutkimuspisteistä on rämeellä 29 %, turvekankaalla 56 % ja pellolla 15 %. Rämealueesta kolmasosa on tupasvillarämettä, kolmasosa varsinaista sararämettä ja loput muita niukkaravinteisia rämetyyppejä. Turvekangas on suurimmaksi osaksi (31 %) ruohoturvekangasta. Peruskartta-aineiston mukaan ojitetun alueen osuudeksi tulee 97 %. Keskimäärin 20 cm korkeat mättäät peittävät viidesosan suon pin nasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää tai tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 45 % ja saravaltaista 55 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 10 %, puun jäännöksiä sisältävää 47 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 24 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,7 %, tiheys 135 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,3 %. Tutkimuspisteistä yksi on rahkaturvealueella, ja sen tulokset poikkeavat muista lähinnä alhaisemman tuhkapitoisuuden takia. Lämpöarvo määritettiin kahdelta, hiili- ja typpipitoisuus yhdeltä ja rikkipitoisuus kolmelta tutkimuspisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 21,3 MJ/kg, 52,9 % (C), 2,34 % (N) ja 0,21 % (S). Kotanevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 180 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 1,80 milj. m 3. Tuotantokelpoiseksi arvioitua kerrosta on keskimäärin 100 cm, josta heikosti maatunutta pintaosaa on 20 cm. Lajittuneen pohjamaan takia on suon pohjalle arvioitu jäävän keskimäärin 30 cm paksun kerroksen. 19

21 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kotanevalla. Fig. 9. Location of survey sites in Kotaneva. 20

22 Siikalatvan turvevarat Osa 2 7. "Kuirinneva" Kuirinneva ( kl , x=7151,6, y=3433,8) sijaitsee 5-6 km Rantsilasta etelään. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Kuirinneva on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Suo rajoittuu idässä Siikajokilaakson viljelyalueisiin, muualla soistuneeseen moreenimaastoon (kuva 10). Suolta on Jylhänrannantielle matkaa noin kilometri. Tutkimuspisteitä on yhteensä 93, joista puolet B-pisteitä. Kuirinneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Koskitalonkosken alueeseen (57.022). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siikajokeen. Pinta-ala on noin 120 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 3 ha. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 1,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 17 % ja turvekankaalla 83 %. Rämealue on suurimmaksi osak si muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja turvekangas ruohoturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Puusto on tiheää tai keskinkertaisen tiheää mäntyvaltaista sekametsää. Vallitsevat kehitysluokat ovat nuori ja varttunut kasvatusmetsä. Turpeesta on rahkavaltaista 30 % ja saravaltaista 70 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 72 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 21 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Luoteisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 85,2 %, tiheys 162 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 8,8 %. Turvekerros on tiivistynyt ojituksen takia, mikä näkyy alhaisena vesipitoisuutena ja suurena tiheytenä. Tuhkapitoisuus kohoaa lähellä pohjaa. Kuirinneva on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kuirinnevalla. Fig. 10. Location of survey sites in Kuirinneva. 21

23 Hannu Pajunen 8. Kurkineva Kurkineva (kl , x=7156,1, y=3438,1) sijaitsee 2 3 km Rantsilasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin, ja moreenikumpareet muodostavat saaria suoalueelle (kuva 11). Koillispuolella on ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 98, niistä puolet B-pisteitä. Kurkineva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siikajokeen. Pinta ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 56 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 18 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 9 %, turvekankaalla 88 % ja pellolla 3 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan, ja sen suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Yleisimmät suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma ja puolukkaturvekangas. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan varttunutta tai nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 12 % ja saravaltaista 88 %. Vallitseva turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 3 %, puun jäännöksiä sisältävää 55 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 7 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,7 %, tiheys 131 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 6,1 %. Tutkimuspisteiden väliset erot ovat pieniä. Lämpöarvo, hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä ja rikkipitoisuus kahdelta. Määritysten keskiarvoiksi saatiin 21,7 MJ/kg, 54,6 % (C), 2,59 % (N) ja 0,33 % (S). Kurkinevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,55 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 10 cm. Suon pohjalle arvioidaan jäävän keskimäärin 30 cm paksun kerroksen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kurkinevalla. Fig. 11. Location of survey sites in Kurkineva. 22

24 Siikalatvan turvevarat Osa 2 9. "Käkisalmensuo" Käkisalmensuo (kl , x=7158,1, y=3452,6) sijaitsee noin 17 km Rantsilasta itään. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan sille on annettu työnimi pohjoispuolella olevien Käkisalmenkankaiden mukaan. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteisiin hiekkamaihin. Suoalueella ja sen reunamilla on muinaisen Itämeren kasaamia rantavalleja (kuva 12). Suolta on ajotielle matkaa pari kilometriä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 94. Niistä suurin osa on B-pisteitä. Käkisalmensuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen (58.03). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat viereiseen Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 125 ha. Suo on matala. Yli metrin syvyistä aluetta on vain 2 ha, ja se jakautuu neljään erilliseen altaaseen. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 1,4 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (85 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, avosuolla 37 % ja turvekankaalla 2 %. Rämealue on enimmäkseen luonnontilaista varsinaista sararämettä ja tupasvillarämettä ja avosuoalue luonnontilaista, niukkaravinteista rimpinevaa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Luoteis- ja kaakkoisosaa on ojitettu. Keskimäärin cm korkeat mättäät peittävät vajaata puolta suon pinnasta. Turpeesta on rahkavaltaista 62 % ja saravaltaista 38 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 45 %, puun jäännöksiä sisältävää 3 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Käkisalmensuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Käkisalmensuolla. Fig. 12. Location of survey sites in Käkisalmensuo. 23

25 Hannu Pajunen 10. Latvaneva Latvaneva (kl , x=7140,9, y=3469,8) sijaitsee noin 4 km Kestilästä itäkoilliseen. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon, ja sen lounaisreunaa sivuaa Navettakankaantie (kuva 13). Suolla on 88 tutkimuspistettä, joista suurin osa C- pisteitä. Latvaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Neittävänjoen alaosan alueeseen (57.041). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Kylmäojan kautta Neittävänjokeen. Pinta-ala on noin 60 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Sen päällä on paikoin ohut hiesu- tai hietakerros. Tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, turvekankaalla 27 % ja pellolla 5 %. Vallitseva rämetyyppi on muuttumavaiheen rahkaräme ja yleisin turvekangastyyppi puolukkaturvekangas. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Keskimäärin 40 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosan suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää. Ylei simmät kehitysluokat ovat nuoret (27 %) ja varttuneet (24 %) kasvatusmetsät ja vajaatuottoiset alueet (29 %). Turpeesta on rahkavaltaista 50 % ja saravaltaista samoin 50 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Rahkasaraturvetta on lähinnä kerrostuman pohjaosassa ja sararahkaturvetta pintaosassa. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 15 %, puun jäännöksiä sisältävää 51 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,6 %, tiheys 123 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 6,3 %. Kaakkoisosasta määritettiin lisäksi lämpöarvo, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus. Keskiarvoiksi saatiin 21,6 MJ/kg, 51,3 % (C), 2,25 % (N) ja 0,23 % (S). Latvanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 25 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,25 milj. m 3. Suoallas on säännöllisen muotoinen ja tasapohjainen. Suo sijaitsee ajotien varressa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Latvanevalla. Fig. 13. Location of survey sites in Latvaneva. 24

26 Siikalatvan turvevarat Osa Latvanneva Latvanneva (kl , x=7155,7, y=3455,1) sijaitsee noin 20 km Rantsilasta itään. Suo rajoittuu moreenisaariin ja ympäröiviin soihin (kuva 14). Länsipuolella on Loukkeenneva ja pohjoispuolella Heponeva. Ajotielle on matkaa pari kilometriä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 143. Niistä puolet on B- pisteitä. Latvanneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen (58.03). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää kohti suon halki virtaavaa Temmesjokea. Pinta-ala on noin 125 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (53 %) ja moreeni (27 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 75 %, avosuolla 24 % ja turvekankaalla 1 %. Räme on suurimmaksi osaksi varsinaista sararämettä ja avosuo varsinaista saranevaa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Etelään suuntautuva lahdeke on ojitettu. Jokivarsi ja joen pohjoispuoli ovat Natura-aluetta. Keski määrin 30 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosaa suon pinnasta. Turpeesta on rahkavaltaista 11 % ja saravaltaista 89 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (73 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 6 %, puun jäännöksiä sisältävää 16 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89, 2 %, tiheys 112 kg/m 3, tuhkapitoisuus 7,7 %, lämpöarvo 20,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,29 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin 51,5 % (C) ja 2,80 % (N). Temmesjoen tulvien vaikutus näkyy varsinkin pintaosassa. Tuhka- ja typpipitoisuus ovat korkeita ja lämpöarvo jää alle 20 MJ/kg. Latvannevan syvänne on suurimmaksi osaksi Natura-alueella ja jokivarren suojavyöhykkeellä. Niiden eteläpuolelle jää yli 1,5 m:n syvyisestä alueesta noin 3 ha. Alue jatkuu Loukkeennevan (Pajunen & Meriluoto 2009, s ) puolelle km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Latvannevalla. Fig. 14. Location of survey sites in Latvanneva. 25

27 Hannu Pajunen 12. "Metsosaarensuo" Metsosaarensuo (kl , x=7166,5, y=3431,1) sijaitsee noin 10 km Rantsilasta pohjoisluoteeseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Metsosaarensuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu moreenisaariin ja liittyy saarien välitse ympäröiviin soihin (kuva 15). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pohjoispuolella on Akanmaantie ja eteläpuolen pelloille tulee ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 88. Niistä puolet on B-pisteitä. Metsosaarensuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin Mankilanjärveen ja sieltä edelleen Siikajokeen. Pinta-ala on noin 75 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 52 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 25 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Hiesua on lähinnä altaiden pohjalla ja moreenia reunamilla. Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, turvekankaalla 38 % ja pellolla 7 %. Räme on suurimmaksi osaksi muuttumavaiheen varsinaista sararämettä (49 %) ja turvekangas puolukkaturvekangasta (19 %) ja ruohoturvekangasta (13 %). Suo on kauttaaltaan oji tettu. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 9 %, ruskosammalvaltaista 1 % ja saravaltaista 90 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, joka sisältää yleisesti raatteen ja kortteen jäännöksiä. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 45 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,1 %, tiheys 130 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 10,9 %. Tuhkapitoisuudet ovat kaikilla pisteillä melko korkeita. Lämpöarvo määritettiin yhdeltä ja hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus kahdelta tutkimuspisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 20,4 MJ/kg, 50,4 % (C), 2,38 % (N) ja 0,20 % (S). Turpeen sisältämä mineraaliaines pienentää lämpöarvoa ja ale ntaa hiilipitoisuutta. Metsosaarensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,50 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 10 cm. Turvekerros on tavanomaista tiiviimpi. Korkea tuhkapitoisuus huonontaa turpeen laatua km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Metsosaarensuolla. Fig. 15. Location of survey sites in Metsosaarensuo. 26

28 Siikalatvan turvevarat Osa Murto Murto (kl , x=7153,1, y=3434,3) sijaitsee noin 4 km Rantsilasta etelään. Suo rajoittuu Siikajokilaakson hieta- ja hiesumaihin ja sen eteläreunaa sivuaa autotie (Kurunneva) (kuva 16). Tutkimuspisteitä on yhteensä 25. Niistä suurin osa on C-pisteitä. Murto on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat Kantolanojan kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 35 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,3 m ja suurin syvyys 0,6 m. Pohja on tasainen, ja pohjamaa on hietaa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 64 % ja pellolla 36 %. Yleisin turvekangastyyppi on ruohoturvekangas (60 %). Suo on kauttaaltaan ojitettu. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, koivuvaltaista sekametsää. Vallitsevat kehitysluokat ovat taimisto ja varttunut kasvatusmetsä. Turvekerros on rahkavaltainen, ja yleisin turvelaji on sararahkaturve (95 %). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 5 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Murto on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Murrolla. Fig. 16. Location of survey sites in Murto. 27

29 Hannu Pajunen 14. "Mutkasaarensuo" Mutkasaarensuo (kl , x=7166,5, y=3433,1) sijaitsee noin 10 km Rantsilasta pohjoiseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Mutkasaarensuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Mankilanjärveen, ja sen halki virtaa Ylioja (kuva 17). Tutkittu alue jatkuu länteen edellä kuvattuna Metsosaarensuona ja etelään Hättiönnevana. Alueen länsiosaan tulee Akanmaantie ja pohjoisosaan Kätöntie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 162. Niistä suurin osa on C- pisteitä. Mutkasaarensuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää Yliojan länsipuolella pohjoiseen ja itäpuolella luoteeseen. Vedet laskevat Mankilanjärven kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 200 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 114 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 50 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,3 m. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 46 % ja turvekankaalla 54 %. Räme on enimmäkseen joko varsinaista tai ruohoista sararämettä (yhteensä 42 %) ja turvekangas puolukkaturvekangasta (28 %) ja karhunsammalmuuttumaa (19 %). Suo on suurimmaksi osaksi (88 %) ojitettu. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan joko nuorta kasvatusmetsää tai taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 12 % ja saravaltaista 88 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, joka sisältää usein kortteen ja raatteen jäännöksiä. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 3 %, puun jäännöksiä sisältävää 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,3 %, tiheys 113 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 9,1 %. Tuhkapitoisuudet ovat paikoin korkeita. Lämpöarvo, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä ja rikkipitoisuus kahdelta. Keskiarvoiksi saatiin 21,0 MJ/ kg, 53,2 % (C), 2,45 % (N) ja 0,25 % (S). Mutkasaarensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,52 milj. m 3. Mankilanjärven rantavyöhyke on rajattu tuotantokelpoisen alueen ulkopuolelle. Korkea tuhkapitoisuus huonontaa paikoin turpeen laatua. Yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä on syytä kiinnittää erityistä huomiota turpeen tuhkapitoisuuteen. 28

30 Siikalatvan turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Mutkasaarensuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Mutkasaarensuo. 29

31 Hannu Pajunen 15. Myllyrimpi Myllyrimpi (kl , x=7143,7, y=3470,3) sijaitsee noin 6 km Kestilästä koilliseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, soistuneeseen moreenimaastoon (kuva 18). Kaakkoispäästä on ajotielle matkaa vajaa kilometri, luoteispäästä reilu kilometri. Tutkimuspisteitä on yhteensä 183. Niistä suurin osa on C- pisteitä. Myllyrimpi on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Neittävänjoen keskiosan alueeseen (57.042). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Myllyojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 170 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 63 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 1,8 m. Pohjamaa on moreeni. Sen päällä on paikoin ohut kerros lajittunutta ainesta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, avosuolla 21 % ja turvekankaalla 25 %. Suo on niukkaravinteinen. Räme on enimmäkseen rahkarämettä ja avosuo niukkaravinteista rimpinevaa ja rahkanevaa. Eteläreunalla on pieni alue minerotrofista rimpinevaa (kuva 19). Turvekangas on suurimmaksi osaksi puo lukkaturvekangasta. Peruskartta-aineiston mukaan suo on suurimmaksi osaksi (82 %) ojitettu. Keskimäärin 40 cm korkeat mättäät peittävät vajaata puolta suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa tai kitukasvuista rämemännikköä. Turpeesta on rahkavaltaista 39 % ja saravaltaista 61 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 19 %, puun jäännöksiä sisältävää 13 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 8 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,7 %, tiheys 129 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,0 %. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin yhdeltä keskiosan tutkimuspisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin 22,4 MJ/kg ja 0,22 %. Myllyrimmessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 60 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,48 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 10 cm km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Myllyrimmellä. Fig. 18. Location of survey sites in Myllyrimpi.

32 Siikalatvan turvevarat Osa 2 Kuva 19. Rimpinevaa Myllyrimmen eteläreunalla (kuva H. Pajunen ). Fig. 19. Flark fen near the southern margin of Myllyrimpi (Photo H. Pajunen ). 31

33 Hannu Pajunen 16. Pukkiräme Pukkiräme (kl , x=7154,9, y=3436,4) sijaitsee noin 3 km Rantsilasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin ja alaviin hieta- ja hiesumaihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Itäpuolella on Ouluntie ja länsipuolella Keräläntie, ja niiltä tulee useita ajoteitä ja -polkuja suolle (kuva 20). Tutkimuspisteitä on yhteensä 137. Niistä lähes puolet on B-pisteitä. Pukkiräme on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin Siikajokeen. Pinta-ala on noin 100 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (51 %) ja hieta (31 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 28 %, turvekankaalla 50 % ja pellolla 22 %. Räme on enimmäkseen tupasvillarämettä ja varsinaista sararämettä ja turve kangas puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan taimistoa tai nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 71 % ja saravaltaista 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve, sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä sisältävää 34 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 12 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Pukkirämeessä on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,090 milj. m 3. Alue on kahtena erillisenä altaana. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 20 cm, ja suon pohjalle arvioidaan jäävän keskimäärin 30 cm paksun kerroksen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Pukkirämeellä. Fig. 20. Location of survey sites in Pukkiräme