Turvetutkimusraportti 436

Transkriptio

1 Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranan (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen (2012). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Ari Luukkanen (2012). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Janne Kivilompolo (2012). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Timo Suomi (2012). Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2012). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. KOPIJYVÄ OY Kuopio 2013 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 436 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Tapio Toivonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Korsnäs, Ostrobothnia Abstrakt: Undersökta myrar i Korsnäs och deras torvtillgångar Tapio Toivonen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 436 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 436 Tapio Toivonen KORSNÄSISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat resources of Korsnäs, Ostrobothnia Abstrakt: Undersökta myrar i Korsnäs och deras torvtillgångar Espoo 2013

3 Toivonen, Tapio Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turve varat. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 436, 53 sivua, 32 kuvaa, 3 tauluk koa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Korsnäsin turvevaroja vuosina 1986, 2006 ja Kaikkiaan on tutkittu 19 suota yhteispintaalaltaan ha. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 16,6 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,1 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on keskimäärin 0,7 m. Turpeen keski maatu neisuus on 3,7. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 477 ha ja sen turvemäärä on 10,2 milj. suo m 3. Turpeista on 89 % rahkavaltaisia ja 11 % sara valtaisia. Korsnäsin soille on tyypillistä paksu heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on ohut kerros hieman maatu neempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu noin 56 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat, isovarpu räme, rahka räme, rahkaneva ja erilaiset turvekankaat. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 2,1 % kuiva painosta, vesipitoisuus märkä painosta 92,9 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 63 kg/ suo m 3 ja rikkipitoisuus 0,11 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keski määrin 18,7 MJ/kg. Tutkituista soista 8 soveltuu turve tuotantoon. Suot soveltuvat parhaiten kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon. Neljältä suolta on tuotettavissa jonkin verran energia turvetta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen käytön jälkeen. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on 145 ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 0,58 milj. suo m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 0,24 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 143 ha ja tuotantokelpoinen turve määrä 1,96 milj. suo m 3. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, kasvuturve, ympäristöturve, polttoturve, varat, Korsnäs Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Toivonen, Tapio Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. The peatlands and peat resources of Korsnäs. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti 436. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 436, 53 pages, 32 figures, 3 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the area of Korsnäs in 1986, 2006 and In all, 19 mires covering a total of hectares were studied, including all mires potentially suitable for peat production. The peatlands studied contain a total of 16.6 million m 3 peat in situ. The mean depth of the mires is 1.1 m, including the averagely 0.7 m thick poorly humified Sphagnum predominant sur face layer. The mean humification degree (H) of the peat is 3.7. The area deeper than 1.5 m covers 477 ha and contains 61% of the total peat quantity (10.2 million m 3 ). Eighty nine per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 11% is Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common mire site types are, dwarf-shrub pine bog, Sphagnum fuscum pine bog, Sphagnum fuscum bog and transformed drained peatland. The average ash content of peat is 2.1% of dry weight, the water content 92.9% of wet weight, the dry bulk density 63 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.11% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 18.7 MJ/kg on an average. Eight of the investigated mires are suitable for peat production, and all they are suitable for horticultural peat production. Four of them are suitable for fuel peat production after the horticultural peat production. The total area suitable for peat production is 145 ha. The available amount of fuel peat is 0.58 million m 3 in situ and the energy content is 0.24 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 143 ha and the available amount of the peat is 1.96 million m 3 in situ. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, horticultural peat, environmental peat, fuel peat, reserves, Korsnäs Tapio Toivonen Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland tapio.toivonen@gtk.fi

5 Toivonen, Tapio Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Undersökta myrar i Korsnäs och deras torvtillgångar, Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 436. Geologiska forskningscentralen, Torvundersökningsrapport 436, 53 sidor, 32 figurer, 3 tabeller och 4 bilagor. Geologiska forskningscentralen har åren 1986, 2006 och 2011 undersökt 19 myrar med en sammanlagd areal av ha inom Korsnäs kommuns gränser. Alla myrar potentiellt lämpliga för torvproduktion har undersökts. Torvmängden i de undersökta myrarna är sammanlagt 16,6 milj. myr-m 3. Myrarnas medeldjup är 1,1 m, varav det låghumifierade, vitmossdominerade ytlagrets andel är 0,7 m. Torvens medelhumifieringsgrad är 3,7. Den över 1,5 m djupa myrarealen är 477 ha och torvmängden 10,2 milj. myr-m 3. Den vitmossdominerade torven uppgår till 89 % och resten, 11 %, är starrdominerad. Typiskt för myrarna i Korsnäs är det tjock låghumifierade, vitmossdominerade ytlagret, under vilket det finns en mera humifierad starrvitmosstorv. Myrarealen har till 56 % utdikats. De allmännaste myrtyperna är rismyr (IR), fuscum-tallmyr (RR), fuscum mosse (RN) och torvmo (TK). Askhalten i torven är i medeltal 2,1 % av torrvikten. Vattenhalten är 92,9 % av våtvikten, torrsubstansen eller torvens täthet är 63 kg/myr-m 3 och svavelhalten är 0,11 % av torrvikten i medeltal. Torrsubstansens effektiva värmevärde är i medeltal 18,7 MJ/kg. Åtta av de undersökta myrarna är lämpliga för torvproduktion. Alla myrarna är lämpade för växt- eller miljötorvproduktion, och 4 efter växt- eller miljötorvproduktion för energitorvproduktion. Den sammanlagda arealen som lämpar sig för torvproduktion är 145 ha. De energitorvtillgångar som är lämpade för torvproduktion uppgår till 0,58 milj. myr m 3 och energiinnehållet med 50 %:s fukthalt är 0,24 milj. MWh. Växt- och miljötorvmängden uppgår till 1,96 milj. myr-m 3. Nyckelord: torvförekomst, myrar, torv, växttorv, miljötorv, energitorv, reserver, Korsnäs Tapio Toivonen Geologiska forskningscentralen PB Karleby E-post: tapio.toivonen@gtk.fi

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...7 TUTKIMUSMENETELMÄT...7 Kenttätutkimukset...7 Laboratoriotutkimukset...7 AINEISTON KÄSITTELY...11 ARVIOINTIPERUSTEET...11 Energiaturve...11 Kasvu- ja ympäristöturve...12 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET...13 KORSNÄSISSÄ TUTKITUT SUOT Degermossen Kambmossen Träskviksmossen Stubbriketkärret Hästuddmossen Kalkamossen Stormossen Smalmossen Östranbackensmossen Högmossen Stenmossen Snickarmossen Edvikmossen Högmossen Långmossen Stenträskmossen Pitsjömossen Stormossen Tilträsket...45 TULOSTEN TARKASTELU...46 Suot ja turvekerrostumat...46 Laboratoriomääritysten tulokset...47 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...48 Soidensuojelu...50 KIITOKSET...52 KIRJALLISUUTTA...52 LIITTEET

7

8 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Korsnäsissä vuosina 1986, 2006 ja Kambmossen on tutkittu 1986, Degermossen 2006 ja muut suot vuonna Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Korsnäsissä on tutkittu kaikkiaan 19 suota yhteispinta-alaltaan ha (kuva 1). Tutkimukset ovat kohdis tuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimus piste kartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta ( Raportissa esitettyjen soiden yksityis kohtaisemmat suo selostukset, jotka sisältävät suo kartan, suurimmista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että vuosina 1986 ja 2006 tutkituille soille laadittiin karttapohjalle linja verkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Vuoden 2011 tutkimukset tehtiin uudella hilaverkkomenetelmällä, jolloin pisteiden väli on noin 125 m ja pisteet muodostavat kattavasti koko suolle kolmionmuotoisen verkoston. Pisteiden korkeudet on saatu Maanmittauslaitoksen laserkeilausaneistosta, mikä mahdollistaa jokaiselle tutkimus- ja syvyyspisteelle korkeuden merenpinnasta riittävällä tarkkuudella. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi (liite 1), mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäi den keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitys- luokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mahdollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6 asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10 asteikolla, kosteus 5 asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Tutkimustiedot tallennettiin maastossa tietokoneelle paikkatietoineen. Heikosti maatunut (H1 4) rahka turve on vuosien kenttä tutki muksen yhteydessä jaoteltu kasvi jäännöskoostu muksen mukaan kol meen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttä tutkimusten perusteella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 2 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin Kuopiossa Labtium Oy:n laboratoriossa vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaa malla) ja tuhka pitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta. Lämpö arvot on määri tetty laboratoriossa IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näyt teistä analysoitiin rikki pitoisuus prosent teina kuiva painosta Leco SC-132 rikkianalysaattorilla. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo m3). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. energiaturpeen laatu uusien ohjearvojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006). 7

9 Tapio Toivonen Kuva 1.Korsnäsissä tutkitut suot. 1 Degermossen 2 Kambmossen 3 Träskviksmossen 4 Stubbriketkärret 5 Hästuddmossen 6 Kalkamossen 7 Stormossen 8 Smalmossen 9 Östranbackensmossen 10 Högmossen 11 Stenmossen 12 Snickarmossen 13 Edvikmossen 14 Högmossen 15 Långmossen 16 Stenträskmossen 17 Pitsjömossen 18 Stormossen 19 Tilträsket 8

10 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa turpeen keski maatuneisuuden ja alapuolella olevat luvut heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 9

11 Tapio Toivonen Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. Suotyypeistä-, turvelajeista ja pohjamaalajeista käytetyt lyhenteet on selostettu liitteessä 1. 10

12 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhyke lasku tapaa käyttäen, joka perustuu vuonna 1983 kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänninen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhyk keensä (0,1 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyys vyöhykkeeltä laske taan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Jokaisesta suosta on määritetty luonnontilaisuusluokka (liite 4), joka perustuu soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän loppuraporttiin (Valtioneuvoston periaatepäätöksen taustaraportti: Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä 2011). Luokittelu on toistaiseksi epävirallinen ja alustava. Luokituksessa on käytetty hyväksi GTK:n tietoaineiston lisäksi uusimpia ilmakuvia ja peruskartta-aineistoa. Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyys kerroksissa kanto pitoisuusprosent teina turve määrästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialli set ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltu-vuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupa viranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristö vaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Mikäli turve tuotanto alue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luonto selvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelaji koostumuksesta, turpeen maatuneisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikomminkin maatu neena. Toisinaan käyte tään myös H1 3 maatunutta rahka turvetta ja H4 maatu nutta rahkavaltaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suon on tässä raportissa katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pintaturve kerros eli ns. pinta rahka on usein este pala turvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotanto kelpoista turvemäärää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikko laatuisena energiaturpeena. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,2 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Yleensä vähennys on ollut 0,3 m. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritel- 11

13 Tapio Toivonen ty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen laatu ohjeisiin (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 3). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatuohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 3). Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristö turpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuk sessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnus merkkejä ovat hyvä nesteen- ja hajunpidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasin alais viljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvu turvetuotantoon on arviointi perus teina huomioitu myös Maa- ja metsä talous ministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen säädös kokoelma N:o ) ja siihen liittyvät täydennykset sekä Kauppapuutarhaliiton, Turveteollisuusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. Kasvuja maan parannus turpeen määri telmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostu mukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja orgaanisen aineksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tutkittujen soiden tuotanto kelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahka turve on tässä raportissa jaettu rahkasammalkoostumuksen perusteella kolmeen pää laatu luokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 2 (Toivonen 1997). H4 maatunut rahka valtainen turve on jaettu kahteen laatu luokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pintakerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pintakerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. 12

14 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitus tilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoisuudesta, laboratorio tuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja pisteet, turve paksuudet sekä turpeen keski mä äräinen maatuneisuus tutkimus pisteillä. Suo kartassa on erotettu turve kerrostuman paksuutta osoit tavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkaus profiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maa lajit on merkitty symbolein (kuva 3). Niihin on lisäksi merkitty lyhen tein suo tyypit (liite 1). Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 13

15 Tapio Toivonen KORSNÄSISSÄ TUTKITUT SUOT 1. Degermossen Degermossen (kl , x=6974,2, y=3208,2) sijaitsee noin 5 km Korsnäsin keskustasta itäkaakkoon. Degermossen on tutkittu kesällä Suo rajoittuu etelässä ja kaakossa paikoin peltoihin ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Paikallis- ja metsätiet ympäröivät suota. Suolla on 190 tutkimuspistettä ja niiden välissä lähinnä tutkimuslinjoilla 173 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 516 ha, yli 1 m syvän alueen410 ha, yli 1,5 m syvän 323 ha ja yli 2 m syvän 225 ha. Degermossenin pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3. Vain suon reunoilla on ojitusta. Suon luoteisreunasta lähtee useita laskuojia pohjoiseen päätyen mereen. Itäreunasta on laskuoja etelään peltojen halki Bjurbäckeniin, joka laskee Töl-jokeen. Suon itä- ja eteläosa kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue ja luoteisosa vesistöalueeseen , Storbäckenin valuma-alue. Lisäksi pieni alue pohjoispäässä kuuluu vesistöalueeseen , Äppelträskdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hieta (16 %) ja hiekka (16 %) ja hiesu (6 %). Hiesua ja hietaa on yleensä suon syvimmissä kohdissa. Liejua esiintyy vain parilla pisteellä ohut kerros suon pohjalla. Degermossenin suotyypeistä on rämeellä 52 %, avosuolla 44 %, turvekankaalla 3 % ja korvessa 1 %. Suolla on useita puuttomia laaja-alaisia neva-alueita, jotka ovat pääasiassa rahkanevaa ja lyhytkorsinevaa. Muutamassa kohdassa on silmäkenevaa ja kalvakkanevaa. Rämealueilla rahkaräme on tyypillinen. Paikoin on melko heikosti kehittynyttä keidasrämettä. Isovarpuräme ja lyhytkorsinevaräme ovat myös yleisiä. Reunaosissa ojitusalueilla on mm. turvekankaita, tupasvillarämemuuttumaa, kangaskorpea ja kangasrämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 45 % ja mättäiden keskikorkeus 2,3 dm. Suolle onkin tyypillistä melko laajat yhtenäiset rahkamätäsalueet rahkanevoilla ja rahkarämeillä. Puusto on suon keskiosien luonnontilaisilla rämealueilla harvaa ja kitukasvuista mäntyä. Reunaosien ojitusalueilla mäntyvaltainen puusto on paikoin kookasta ja tiheää. Degermossenin turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 82 %, sararahkaturve (CS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerroksen turvelajikoostumus ja maatumisaste on eri puolilla suota melko samankaltainen. Suurimmassa osassa Degermossenia on paksu heikosti (H1 3) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- (A) ja Cuspidataryhmän (Q) rahkasammalien jäännöksistä. Cuspidata-ryhmän sammalet kasvavat vetisillä kulju- ja nevaalueilla ja Acutifolia-ryhmän sammalet mätäsalueilla. Paikoin on jonkin verran Palustria-ryhmän (P) rahkasammalien jäännöksistä koostuvaa turvetta (erityisesti kalvakkaneva-alueet). Tupasvillan jäännökset ovat yleinen lisätekijä. Heikoimmin maatuneen pintakerroksen (H1-3) alapuolella on paikoin ohut kerros lähinnä H4 maatunutta rahkavaltaista turvetta. Suon pohjalla on keskimäärin alle puolen metrin paksuinen sarapitoinen tai -valtainen turvekerros, jonka maatumisaste on H5 6. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on von Postin kymmenasteikolla (H1 10) 3,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen (H1 4S) maatumisaste on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen ja saravaltaisen turpeen 5,8. Eli keskimääräinen maatumisaste on sangen alhainen. Tämä johtuu suon nopeasti kasvavasta pintakerroksesta, jonka maatumisaste on vain H1 2. Degermossen on Natura-aluetta, ja suurin osa suosta on lunastettu suojeluun. 14

16 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 4. Degermossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

17 Tapio Toivonen Kuva 5. Näkymä Degermossenin keskiosan keidasrämealueelta. Kuva: Tapio Toivonen, GTK. 16

18 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 2. Kambmossen Kambmossen (kl , x=6974,7, y=3212,0) sijaitsee noin 12 km Korsnäsin keskustasta itäkaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 175 ha, yli 1 m syvän alueen50 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km. Kambmossen on osittain ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Länsiosassa on laajahko ojittamaton alue. Suon eteläpäästä lähtee laskuoja kohti Bjurbäckeniä, joka johtaa Harvungåhon ja edelleen mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %) ja hiekka (48 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kambmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, avosuolla 15 %, korvessa 7 %, turvekankaalla 7 %. Suon länsiosan ojittamattomalla alueella on lyhytkorsinevaa, rahkanevaa, rahkarämettä ja tupasvillarämettä. Ojitusalueilla on mm. tupasvillarämemuuttumaa, pallosararämemuuttumaa, karhunsammamuuttumaa ja ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä mäntyvaltaista ja kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa. Kambmossenin turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 50 %, sararahkaturve (CS) 10 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 73 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Länsiosan ojittamattomalla alueella on yli metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, joka sisältää erittäin runsaasti lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Pohjalla on ohuehko kerros heikohkosti maatunutta sekaturvetta. Ojitetulla alueella, joka on yleensä ohutturpeista, on heikohkosti maatunut sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Kambmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,6 11,0), vesipitoisuus märkäpainosta 92,8 % (91,7 93,4) ja kuiva-ainemäärä 67,6 kg/suo m 3 (59,9 81,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/kg (17,0 20,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Kambmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 19 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,19 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,10 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 17

19 Tapio Toivonen Kuva 6. Kambmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 18

20 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 3. Träskviksmossen Träskviksmossen (kl , x=6968,8, y=3208,1) sijaitsee noin 11 km Korsnäsin keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee paikallistie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 39 ha, yli 1 m syvän alueen20 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläkaakkoon noin 2 m/km. Träskviksmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon kaakkoisreunasta on laskuoja itään kohti Hinjärvträsketiä (17,2 m mpy), josta lähtee Hinjärvå kohti merta. Suo kuuluu vesistöalueeseen numero , Harrströmmin valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (81 %), hieta (16 %) ja hiesu (3 %). Liejua on suon pohjalla parilla pisteellä hyvin ohut kerros. Träskviksmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 66 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 31 %. Isovarpuräme-, kanervarahkaräme- ja tupasvillarahkarämemuuttumat ovat yleisimmät suotyypit suon keskiosassa. Reunaosissa on turvekankaita, joista yleisimmät ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 39 % ja mättäiden korkeus 23 dm. Puusto on yleensä keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä. Reunaosissa on paikoin tukkipuustoa. Träskviksmossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 80 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohuehko kerros hieman maatuneempaa rahkavaltaista turvetta. Myös ohutturpeisilla reuna-alueilla turvekerros on yleensä rahkavaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Träskviksmosseniltä on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 7,9), vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % (86,3 92,3) kuiva-ainemäärä 82,2 kg/suo m 3 (63,4 97,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/ kg (17,9 19,8) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (0,09 0,15). Träsviksmossenin soveltuu turvetuotantoon. Suon tien länsipuolisella 10 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,13 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2 3. Kuva 7. Träskviksmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

21 Tapio Toivonen 4. Stubbriketkärret Stubbriketkärret (kl , x=6970,8, y=3209,2) sijaitsee noin 12 km Korsnäsin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 8,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 24 ha, yli 1 m syvän alueen7 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä etelään ja pohjoiseen noin 1 m/km. Stubbriketkärret on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon eteläpäästä on laskuoja Hinjärvträsketiin (17,2 m mpy), josta lähtee Hinjärvå kohti merta. Myös pohjoispäästä lähtevän laskuojan vedet kulkeutuvat Hinjärvåhon. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreenia. Stubbriketkärretin tutkimuspisteistä on rämeellä 60 % ja, turvekankaalla 40 %. Suon keskiosassa on tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa, etelässä kanervarahkarämemuuttumaa. Muualla ovat varpu- ja mustikkaturvekangas yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen mäntyä. Stubbriketkärretin turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 87 % ja sararahkaturve (CS) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Suon eteläosassa on paikoin lähes metrin paksuinen rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Tämän kerroksen alla ja ohutturpeisilla alueilla on hieman maatuneempaa rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on paikoin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Stubbriketkärretiä ei suositella turvetuotantoon. Kuva 8. Stubbriketkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 20

22 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 9. Kanervarahkarämemuuttumaa Stubbriketkärretin eteläosassa. Kuva: Tapio Toivonen, GTK. 21

23 Tapio Toivonen 5. Hästuddmossen Hästuddmossen (kl , x=6970,8, y=3209,7) sijaitsee noin 12 km Korsnäsin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon eteläreunaa sivuaa paikallistie ja länsipuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 23 ha ja yli 1 m syvän alueen 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä loivasti etelään ja pohjoiseen noin 1 m/km. Hästuddmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon eteläpäästä on laskuoja läheiseen Hinjärvträsketiin 817,1 m mpy), josta lähtee Hinjärvå kohti merta. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (92 %), hiekka (4 %) ja hiesu (4 %). Hästuddmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 27 % ja turvekankaalla 73 %. Varpu- ja puolukkaturvekangas ovat selvästi yleisimmät suotyypit. Suon keskiosassa on jonkin verran isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on keskitiheää, melko kookasta ja mäntyvaltaista. Hästuddmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 89 %, sararahkaturve (CS) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Länsi- ja pohjoisosan yli 1 m syvällä alueella koko turvekerrostuma koostuu heikosti maatuneesta rahkaturpeesta, jossa on lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Hästuddmossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 10. Hästuddmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 22

24 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 6. Kalkamossen Kalkamossen (kl , x=6971,8, y=3209,4) sijaitsee noin 13 km Korsnäsin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolelle ulottuu metsäautotien pää. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 18 ha ja yli 1 m syvän alueen11 ha ja yli 1,5 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Kalkamossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon luoteisreunasta lähtee laskuojia kohti Bjurbäckeniä, joka johtaa Harvungåhon ja edelleen mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (69 %) ja moreeni (31 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kalkamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 81 % ja turvekankaalla 19 %. Suon keskiosassa on pääasiassa kanervarahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla on paikoin puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää riuku- tai harvennusvaiheen mäntyä. Reunaosissa on tukkipuustoa. Kalkamossenin turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 64 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 25 %. Suon keskellä on laajahkolla alueella pinnassa yli metri heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka koostuu vaihtelevasti Cuspidata- ja Acutifolia-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohuehko kerros heikohkosti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Kalkamossen soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon 7 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,11 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Tämän kerroksen alla on lisäksi noin 0,04 milj. suo m 3 energia- tai ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 11. Kalkamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

25 Tapio Toivonen 7. Stormossen Stormossen (kl , x=6972,1, y=3211,1) sijaitsee noin 13 km Korsnäsin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä ja etelässä paikoin hiekkamaastoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon länsi- ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 68 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 135 ha, yli 1 m syvän alueen75 ha, yli 1,5 m syvän 63 ha ja yli 2 m syvän 50 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä pohjoiseen ja etelään noin 1 m/km. Suon keskellä on kalasääsken pesäpuu. Stormossen on osittain ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Suon keskellä on laaja ojittamaton alue. Suon eteläpäästä on laskuoja läheiseen Hinjärvträsketiin (17,2 m mpy), josta lähtee laskuoma (Harvungån) länteen kohti merta. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (65 %) ja hiekka (35 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa noin 10 cm:n kerros. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 66 %, avosuolla 6 % ja turvekankaalla 28 %. Suon keski- ja itäosan ojittamattomalla alueella on kanervarahkarämettä, lyhytkorsinevarämettä, lyhytkorsinevaa ja paikoin keidasrämettä. Etelä- ja pohjoisosan ojitusalueella ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas tyypillisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Ojitusalueilla on paikoin tukkipuustoa. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 75 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan ojittamattomalla alueella on laajalla alueella yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä yleisesti tupasvillan jäännöksiä. Turve koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohuehko kerros hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Ojitusalueilla turvekerros on yleensä ohut, kohtalaisesti maatunutta ja yleensä sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Stormossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,4 9,7), vesipitoisuus märkäpainosta 93,2 % (90,4 95,0) ja kuivaainemäärä 56,8 kg/suo m 3 (44,0 90.2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,4 MJ/ kg (17,7 20,9) ja 50 %:n kosteudessa 8,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,05 0,46). Stormossen soveltuu turvetuotantoon. Huomionarvoisia seikkoja ovat mahdollista turvetuotantoa suunniteltaessa suon luonnontilaisuus ja kalasääsken pesä. Suon 63 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,86 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,38 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.30. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,37 MWh. 24

26 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 12. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

27 Tapio Toivonen Kuva 13. Lyhytkorsinevaa Stormossenin keskiosassa. Kuva: Asta Harju, GTK. 26

28 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 8. Smalmossen Smalmossen ( kl , x=6972,8, y=3212,1) sijaitsee noin 13 km Korsnäsin keskustasta kaakkoon. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon itä-, lounaisja pohjoisreunaan johtaa metsäautotie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 78 ha, yli 1 m syvän alueen16 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lähinnä luoteeseen noin 4 m/km. Smalmossen on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon eteläosasta on laskuoja Hinjärvträsketiin (17,2 m mpy), josta lähtee Hinjärvå kohti merta. Myös suon pohjoisosasta on ojayhteys Bjurbäckenin kautta Hinjärvåhon. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (96 %), hiekka (2 %) ja hieta (2 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa noin 10 cm paksu kerros. Smalmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 50 % ja turvekankaalla 50 %. Suon keskiosan paksuturpeisella alueella on lähinnä kanervarahkarämemuuttumaa. Muualla ovat mustikka-, varpu- ja puolukkaturvekangas vallitsevia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon keskellä paikoin kitukasvuista ja harvahkoa mäntyä. Muualla on osin melko kookasta mäntyvaltaista sekapuustoa. Smalmossenin turpeista on rahkavaltaisia 42 % ja saravaltaisia 58 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 56 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan pienehköllä paksuturpeisella alueella on paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, Joka koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tämän kerroksen alla on hieman maatuneempaa saravaltaista turvetta. Turvekangasalueilla on pääasiassa kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on vähän. Smalmossen soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon 8 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,11 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä yhteensä 10 ha:n alueella on noin 0,06 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,46 MWh. 27

29 Tapio Toivonen Kuva 14. Smalmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 15. Kanervarahkarämemuuttumaa Smalmossenin keskiosassa. Kuva: Tuija Vähäkuopus, GTK. 28

30 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 9. Östranbackensmossen Östranbackensmossen (kl , x=6974,9, y=3210,5) sijaitsee noin 9 km Korsnäsin keskustasta itäkaakkoon. Se rajoittuu kaakossa peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee tilustie ja länsi- ja pohjoispuolella paikallistie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha ja yli 1 m syvän alueen3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Östranbackensmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon eteläpäästä on laskuoja Bjurbäckeniin, joka johtaa Harvungåhon ja edelleen mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreenia. Östranbackensmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 29 % ja turvekankaalla 71 %. Suon eteläosassa on isovarpurämemuuttumaa. Muualla on pääasiassa mustikka-, ruoho- ja paikoin varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää tai paikoin tukkipuustoa. Östranbackensmossenin turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 5 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 58 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 63 %. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Eteläosassa on paikoin yli puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Ohutturpeisella alueella turve on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Östranbackensmossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 16. Östranbackensmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

31 Tapio Toivonen 10. Högmossen Högmossen (kl , x=6976,1, y=3211,0) sijaitsee noin 8 km Korsnäsin keskustasta itään. Suo rajoittuu etelässä peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon keskiosan poikki kulkee paikallistie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 109 ha, yli 1 m syvän alueen26 ha, yli 1,5 m syvän 16 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä etelään ja pohjoiseen noin 2 m/km. Högmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon pohjoisosan ojittamaton alue kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 ja tien eteläpuolinen alue luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja, Träskdiket, kohti merta. Myös suon eteläpäästä lähtee laskuoja, joka yhtyy Bjurbäckenin kautta Harvungåhon. Suon eteläosa kuuluu vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue ja pohjoisosa vesistöalueeseen , Äppelträskdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (78 %) ja hiekka (22 %). Högmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 41 %, avosuolla 10 % ja, turvekankaalla 49 %. Pohjoisosan ojittamattomalla alueella on kanerva- ja variksenmarjarahkanevaa ja kanervarahkarämettä. Suon eteläosassa on keskellä suota isovarpurämemuuttumaa. Ohutturpeisilla alueilla ja suon reunaosissa on pääasiassa puolukkaturvekangasta sekä paikoin varpu- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon keskellä ojittamattomalla alueella kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Ojitusalueilla on melko kookasta keskitiheää mäntyvaltaista puustoa. Högmossenin turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 68 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosan ojittamattomalla alueella on paikoin yli 2 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, josta enemmistö koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohut kerros hieman maatuneempaa rahkavaltaista turvetta. Alle metrin syvyisellä alueella turve on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Högmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,4 2,6), vesipitoisuus märkäpainosta 93,3 % (91,3 94,5) ja kuiva-ainemäärä 62,2 kg/suo m 3 (45,7 85,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/kg (17,8 19,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,1MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,05 0,14). Högmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 16 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,25 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. 30

32 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 17. Högmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

33 Tapio Toivonen Kuva 18. Variksenmarjarahkanevaa Högmossenin pohjoisosassa. Kuva: Toni Varila, GTK. 32

34 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 11. Stenmossen Stenmossen (kl , x=6976,4, y=3210,1)sijaitsee noin 9 km Korsnäsin keskustasta itään. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee paikallistie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 62 ha, yli 1 m syvän alueen16 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäosassa pohjoiseen noin 1 m/km. Stenmossen on pientä keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Pohjoisosasta on laskuojia Träskdiketiin, joka johtaa Äppelfjärdsdiketiin ja edelleen mereen. Länsiosan vedet kulkeutuvat Degermossenille. Suuri osa suosta kuuluu vesistöalueeseen , Äppelträskdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, on 2,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja hiesu (2 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa noin 10 cm paksu kerros. Stenmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 32 % ja turvekankaalla 68 %. Suon keskiosan ojittamattomalla alueella on kanerva- ja variksenmarjarahkarämettä ja tämä alueen ympärillä näiden suotyyppien muuttumia sekä isovarpurämemuuttumaa. Muualla ojitusalueilla on pääasiassa puolukkaturvekangasta, paikoin varpu- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla on paikoin tukkipuustoa. Stenmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 72 % ja sararahkaturve (CS) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan ojittamattomalla alueella on paikoin yli 2 m paksu lähes pohjaan asti ulottuva heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Ohutturpeisilla alueilla turve koostuu melko hyvin maatuneesta rahka- tai sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on vähän. Stenmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,5 2,6), vesipitoisuus märkäpainosta 93,2 % (91,7 94,3) ja kuiva-ainemäärä 60,8 kg/suo m 3 (47,4 78,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,0 MJ/kg (17,8 18,3) ja 50 %:n kosteudessa 7,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta (0,05 0,21). Stenmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 12 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,20 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Kuva 19. Stenmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

35 Tapio Toivonen Kuva 20. Kanervarahkarämettä Stenmossenin keskiosassa. Kuva: Toni Varila, GTK. 34

36 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 12. Snickarmossen Snickarmossen (kl , x=6972,5, y=3205,0) sijaitsee noin 9 km Korsnäsin keskustasta etelään. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suolle johtaa heikkokuntoinen metsäautotien ura. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 65 ha, yli 1 m syvän alueen23 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä loivasti länteen ja itään. Snickarsrmossen on suureksi osaksi ojitettu. Itäosassa on ojittamaton alue. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon länsiosasta on ojayhteys mereen ja itäosasta lähtee laskuoja kohti Bjurbäckeniä, joka johtaa Harvungåhon ja edelleen mereen. Suon länsiosa kuuluu vesistöalueeseen 83V103, ja itäosa vesistöalueeseen , Harrströmmin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (71 %) ja hiekka (29 %). Snickarmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, avosuolla 6 %, turvekankaalla 23 %. Suon itäosan ojittamattomalla alueella on lähinnä kanervarahkarämettä, jonka ympärillä on isovarpurämemuuttumaa. Suon länsiosassa on isovarpurämemuuttuman ohella paikoin tupasvilla- ja kanervarahkarämemuuttumaa. Ohutturpeisilla alueilla on isovarpurämemuututtuman ohella turvekankaita, joista puolukkaturvekangas on yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Puusto on ojittamattomalla alueella kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Muualla on yleensä keskitiheää harvennusvaiheen mäntyvaltaista puustoa. Snickarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 62 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosan paksuturpeisella alueella on paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu pääasiassa Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Myös suon länsiosassa tämä kerros on paikoin yli metrin paksuinen. Ohutturpeisilla alueilla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Snickarmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 2,7), vesipitoisuus märkäpainosta 92,6 % (89,6 94,1) ja kuivaainemäärä 65,9 kg/suo m 3 (48,9 83,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,4 MJ/ kg (17,3 19,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta (0,07 0,15). Snickarmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon itäosan 8 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,11 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2. Kuva 21. Snickarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 35

37 Tapio Toivonen Kuva 22. Isovarpurämemuuttumaa Snickarmossenilla. Kuva: Tuija Vähäkuopus, GTK. 36

38 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 13. Edvikmossen Edvikmossen (kl , x=6974,9, y=3205,0) sijaitsee noin 5 km Korsnäsin keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon eteläpuolella kulkee paikallistie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 6,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 35 ha ja yli 1 m syvän alueen8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 9 10 m, ja pinta viettää loivasti etelään. Edvikmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon eteläpäästä on laskuoja länteen kohti merta. Suo kuuluu vesistöalueeseen 83V103. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (43 %), hieta (30 %) ja moreeni (27 %). Edvikmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 50 % ja turvekankaalla 50 % ja pellolla 5 %. Suon keskiosassa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa. Reunaosissa ovat varpu- ja puolukkaturvekangas tyypillisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen mäntyä tai sekapuustoa. Edvikmossenin turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 42 %, saraturve (C) 9 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on paikoin yli metrin paksuinen lähes pohjaan ulottuva heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros. Muualla suota turvekerros on ohut ja koostuu yleensä sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Ohuen turvekerroksen takia Edvikmossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 23. Edvikmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 37

39 Tapio Toivonen 14. Högmossen Högmossen (kl , x=6975,8, y=3206,1) sijaitsee noin 6 km Korsnäsin keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 23 ha ja yli 1 m syvän alueen8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 8 m, ja pinta viettää loivasti länteen. Högmossen on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon länsireunasta lähtee laskuoja kohti Innefjärdsdiketiä ja merta. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Innefjärd diketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), hieta (33 %)hiekka (14 %). Högmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, avosuolla 5 % ja turvekankaalla 24 %. Suon keskiosassa on kanervarahkanevaa, kanervarahkarämeojikkoa ja -muuttumaa. Reunaosissa on isovarpurämemuuttumaa ja turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 42 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon keskellä harvahkoa osin kitukasvuista mäntyä. Reunempana on kookkaampaa mäntyvaltaista puustoa. Högmossenin turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 76 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on yli metri heikosti maatunutta rahkaturvetta. Kerros ulottuu lähes pohjaan asti. Reunaosissa on paikoin sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Högmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 2,4), vesipitoisuus märkäpainosta 92,7 % (90,7 94,3) ja kuiva-ainemäärä 56,8 kg/suo m 3 (42,8 79,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 17,3 MJ/kg (17,1 17,7) ja 50 %:n kosteudessa 7,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,06 0,13). Ohuen turvekerroksen takia Högmossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 24. Högmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

40 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 25. Kanervarahkarämeojikkoa Högmossenilla. Kuva: Toni Varila, GTK. 39

41 Tapio Toivonen 15. Långmossen Långmossen (kl , x=6975,8, y=3206,9) sijaitsee noin 6 km Korsnäsin keskustasta itäkaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolelle ulottuu metsäautotien pää. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 41 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 8 10 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Långmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä on laskuoja Poikeldiket kohti merta. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Storbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (49 %), hiekka (27 %) ja hiesu (24 %). Långmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 3 % ja turvekankaalla 97 %. Mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat yleisimmät suotyypit. Paikoin esiintyy myös varpu- ja ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää tukkipuuasteen sekapuustoa. Långmossenin turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 30 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 35 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerrostuma on selvästi alle metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on out, tai se puuttuu kokonaan. Turvekerrostuma koostuu yleensä kohtalaisesti tai hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Ohuen turvekerroksen takia Långmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 26. Långmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 40

42 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 16. Stenträskmossen Stenträskmossen (kl , x=6980,8, y=3209,6) sijaitsee noin 8 km Korsnäsin keskustasta koilliseen. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 7,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 23 ha, yli 1 m syvän alueen4 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 9 11 m, ja pinta viettää lähinnä pohjoiseen. Stenträskmossen on osittain ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon pohjoisosassa sijaitsee Stenrträsket (9,4 m mpy). Stenträsketistä lähtee laskuoja, Stenträskdiket, pohjoiseen kohti Pörsbäckeniä, joka johtaa mereen. Suon eteläpäästä on ojayhteys Äppelfjärdsdiketiin ja edelleen mereen. Suon pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Pörsbäckenin valuma-alue, ja eteläosa vesistöalueeseen , Äppelträskdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (53 %), hiekka (41 %) ja hieta (6 %). Moreeni on lohkareista. Liejua on suon pohjalla paikoin alle puolen metrin paksuinen kerros. Stenträskmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 56 %, avosuolla 13 % ja turvekankaalla 31 %. Stenträsketin ympärillä on ojittamatonta lyhytkorsinevarämettä ja varsinaista saranevaa. Suon eteläosassa on isovarpurämemuuttumaa ja reunaosissa mustikka- ja varputurvekangasta. Puusto on suon eteläosassa keskitiheää paikoin kookasta mäntyä. Järven ympäristö on lähes avointa. Stenträskmossenin turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 72 %, sararahkaturve (CS) 20 % ja saraturve (C) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on pienehköllä alueella yli metri heikosti maatunutta pintarahkaturvetta. Muualla suota turvekerros on alle metrin paksuinen, ja koostuu yleensä rahka- tai sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Stenträskmossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 27. Stenträskmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 41

43 Tapio Toivonen Kuva 28. Varsinaista saranevaa Stenträskmossenin pohjoisosassa. Kuva: Toni Varila, GTK. 42

44 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 17. Pitsjömossen Pitsjömossen (kl , x=6981,4, y=3209,5) sijaitsee noin 8 km Korsnäsin keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella on metsäautotie, koillisreunaan ulottuu metsäautotien pää ja lounaispuolella kulkee paikallistie. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 60 ha, yli 1 m syvän alueen17 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 9 11 m, ja pinta viettää keskeltä loivasti länteen ja itään. Pitsjömossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon länsireunasta on ojayhteys mereen, ja itäosan kautta virtaa Stenträskdiket pohjoiseen kohti Pörsbäckeniä, joka laskee mereen. Suon itäosa kuuluu vesistöalueeseen , Pörsbäckenin valuma-alue, ja länsiosa vesistöalueeseen 83V109. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (43 %), moreeni (41 %) ja sora (5 %). Moreeni on paikoin lohkareista. Liejua on suon pohjalla paikoin yli puoli metriä paksu kerros. Pitsjömossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, avosuolla 2 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 39 %. Isovarpuräme ja sen ojikko- ja muuttumamuodot on yleisin suotyyppi. Länsiosassa on pienialainen saraneva-alue. Itäosassa on laaja kytöheittoalue. Monin paikoin on lisäksi turvekankaita, joista mustikkaturvekangas on yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista sekapuustoa. Pitsjömossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 48 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on melko ohutturpeista. Paikoitellen pinnassa on yli metri heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Muualla kerrostuma on enimmäkseen kohtalaisesti maatunut sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Pitsjömossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 29. Pitsjömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

45 Tapio Toivonen 18. Stormossen Stormossen (kl , x=6982,4, y=3209,7)) sijaitsee noin 9 km Korsnäsin keskustasta koilliseen, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 24 ha ja yli 1 m syvän alueen7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 8 10 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 1 m/km. Stormossen on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon pohjoispäästä on laskuojia Pörsbäckenin kautta mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Pörsbäckenin valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (35 %), hiekka (40 %) ja hieta (25 %). Suon pohjalla on liejua laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 85 % ja turvekankaalla 15 %. Isovarpurämemuuttuma on yleisin suotyyppi. Lisäksi suolla esiintyy kanervarahkarämettä ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyriukua, joskin paikoin on myös kookkaampaa mäntyvaltaista puustoa. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 72 %, sararahkaturve (CS) 7 %, saraturve (C) 10 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paikoin metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Pohjalla on hieman maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,8. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Stormossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 30. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 44

46 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat 19. Tilträsket Tilträsket (kl , x=6977,5, y=3201,5) sijaitsee noin 3 km Korsnäsin keskustasta länteen. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon halki ja eteläpuolella kulkee mökkitie ja itäpuolella metsäautotie. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 4 m/km. Tilträsket on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon länsireunasta lähtee laskuojia läheiseen mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 83V103. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %), hieta (21 %) ja hiekka (11 %). Moreeni on lohkareista. Tilträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 74 % ja turvekankaalla 26 %. Isovarpurämemuuttuma on yleisin suotyyppi. Lisäksi suolla on tupasvillarämemuuttumaa puolukka- ja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää. Tilträsketin turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 71 %, sararahkaturve (CS) 22 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 %. Turvekerros on alle metrin paksuinen. Suolla on monin paikoin noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on jonkin verran hieman maatuneempaa sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Ohuen turvekerroksen takia Tilträsket ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 31. Tillträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 45

47 Tapio Toivonen TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Korsnäsin maapinta-ala on 230 km 2. Peruskartoilta tehtyjen soiden pinta-alamittausten (Virtanen ym. 2003) mukaan Korsnäsissä on geologisten, 20 ha ja sitä suurempien soiden kokonaispinta-ala ha, mikä on 7 % maa-alasta. Kaikkien soiden ja soistumien pinta-ala on ha (metsätieteellinen suoala), mikä on 12 % maa-alasta (Tomppo ym. 1998). Korsnäsin suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään vietto- ja rahkakeitaiden alueeseen, jossa tyypil liset keidas suot ovat pinnan- ja pohjan muodoltaan johonkin suuntaan viettäviä. Suot sijaitsevat pääasiassa kunnan keski- ja itäosassa. Suurin osa soista sijoittuu m:n korkeuteen merenpinnasta. Tällä korkeudella useimmat suot ovat syntyneet vuotta sitten. Rannikon lähellä olevat soistumat ovat alle 10 m merenpinnan yläpuolella. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 52 % tutkitusta suopinta-alasta (suokohtaisesti pinta-aloihin paino tettu keski arvo). Rämetyypeistä yleisimpiä ovat isovarpu räme ja rahkaräme. Turvekankaita on 26 %. Turvekankaista yleisimpiä ovat puolukka- ja mustikka turvekangas. Avosoita eli nevoja on 21 % ja korpia 1 % pinta-alasta. Rahka neva ja lyhytkorsi neva ja ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Ojikkoja on 3 % ja muuttuma vaiheessa olevia 27 % tutkitusta suopinta-alasta. Ojittamattoman suon osuus on 44 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota on kaikkiaan 56 % tutkitusta suopinta-alasta. Ojittamaton alue on selvästi suurempi kuin muualla Pohjanmaan maakunnassa. Tämä johtuu siitä, että kunnan suurin suo, Degermossen (numero 1), on valtaosin luonnontilassa, ja muutaman suuremman suon keskiosa on niin ikään ojittamaton. Kaikki tutkitut suot ovat kuitenkin ainakin osittain ojitettuja. Useimmat suot ovat kasvilli suudeltaan melko karuja. Useimmat tutkitut suot kuuluvat luonnontilaisuusluokkaan 0 tai 1, eli suot ovat kokonaan tai lähes kokonaan ojitettuja ja vesitalous on kokonaan muuttunut (liite 4). Luokkaan 2 kuuluvia soita on 3 kpl. Luokkaan 3 kuuluvia soita on vain 1 kpl, Degermossen (1). Tutkitut suot kuuluvat Selkämeren rannikkoalueen vesistöalueeseen (nro 83). Useimpien soiden kuivatusmahdollisuudet turvetuotannon tai metsänkasvatuksen kannalta ovat melko hyvät. Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turvemäärät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen (S) pinta turpeen osuus on 67 % koko turve määrästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 80 %. Koko turve määrästä 61 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Soiden keskisyvyys on vain 1,1 m, josta heikosti (H1 4) maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,7 m. Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suo alasta on 32 %. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keskipaksuus on 1,8 m, yli 1,5 m syvien 2,1 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,4 m. Suurin havaittu piste kohtainen turve paksuus, 3,0 m, on Degermossenilla (suo nro 1). Muilla paksuturpeisilla soilla turvekerrostuman paksuus jää selvästi sen alle. Laaja-alaisimmille soille on tyypillistä keskiosan paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla on ohuehko kerros hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Reunaosat ovat yleensä ohutturpeisia samoin pienehköt suot. Taulukko 1. Korsnäsissä tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve Yhteensä milj. ha H1 3 H4 S H5 10 suo-m 3 C H1 10 milj. suo-m 3 Kokonaissuoala ,08 2,07 5,44 16,59 Yli 1 m syvä alue 709 8,37 1,60 2,92 12,89 Yli 1,5 m syvä alue 477 6,92 1,22 2,03 10,17 Yli 2 m syvä alue 297 5,00 0,80 1,29 7,09 46

48 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 89 %, kun se Pohjanmaan tutkituissa soissa on keskimäärin 77 % (Virtanen ym. 2003). Sara valtaisten turpeiden osuus on 11 %. Tutkituille soille on tyypillistä paksu heikosti (H1 4) maatunut rahka valtainen pintaturvekerros. Paksu turpei silla soilla tämä kerros voi olla yli kaksi metriä, kun taas ohutturpeisilla soilla se voi puuttua paikoin lähes kokonaan. Turpeen lisätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 33 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännökset sijoittuvat yleensä turvekerroksen pohjaosiin ja ohutturpeisille alueille. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % kokonais turvemäärästä. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 3,7 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 2,7 ja maatu neemman pohjaosan 5,8. Paksu heikosti maatuntu rahkavaltainen pintaturvekerros suurimmilla soilla laskee turpeen keskimaatuneisuuden melko alhaiseksi. Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on suurimmilla tutkituilla soilla yleensä alhainen, mutta joillakin pienillä ja usein metsäisillä soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisä kustannuksia turve tuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pien tuotanto tai tila kohtainen pala turvetuotanto. Nykyisillä tuotanto menetelmillä liekoisuus ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle. Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moreeni, jota esiin tyy 65 %:ssa suoalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekka on pohjamaalajina 23 %:ssa suo alasta, hieta 9 %:ssa ja hiesu 3 %:ssa. Soille on tyypillistä moreenipohja, joka on monin paikoin lohkareista. Moreenin päällä voi olla paikoin ohuehko kerros lajittunutta maalajia, yleensä hiekkaa tai hietaa. Liejuhavaintoja on 10 suon pohjalla. Liejukerrokset ovat yleensä ohuita, selvästi alle puolen metrin paksuisia, eivätkä kovin laaja-alaisia. Tutkittujen soiden tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiinty mis prosentti on 3. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin 45 ha:n alueella. Lieju osoittaa suon syntyneen vesistön, yleensä lammen tai merenlahden umpeen kasvun seurauksena. Suuri osa alueen soista näyttää syntyneen suoraan merestä paljastuneen mineraalimaan päälle ilman pitkäaikaista järvivaihetta. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 7 suosta 8 näyte pisteeltä yhteensä 80 turve näytettä. Turpeiden keski määräinen tuhka pitoisuus on 2,1 % kuivapainosta. Turpeiden vesipitoisuus riippuu mm. turve lajista, maatunei suudesta sekä suon ojituksesta. Keski määräinen vesi pitoisuus on 92,9 % märkäpainosta. Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnon tilassa olevassa tilavuus yksikössä on kuiva-ainetta. Suhde ilmaistaan tavallisesti kilogrammoina suokuutiometriä kohti. Tutkituissa soissa on kuiva-ainetta keski määrin 63 kg/suo m3. Suossa olevan turpeen kuiva-ainepitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea vesi pitoisuus sekä maatu neisuus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikut taja suo kuution energiasisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pinta osan turpeen energia sisältö tilavuus yksikköä kohden on usein selvästi korkeampi ojittamattomaan suohon verrattuna. Energiaturpeen yksi tärkeä soveltuvuuden mitta on sen tehol linen lämpö arvo, joka riippuu turvelajista, maatu neisuudesta, tuhka pitoisuudesta ja vesipitoisuudesta. Tutkittu jen soiden turve määriin painotettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuivalla turpeella on 18,7 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kosteudessa on 8,2 MJ/kg. Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,11 % kuiva painosta. Energiaturpeen laatu ohjeen (liite 4) mukaan turpeen eräänä velvoittavana luokitteluarvona on rikkipitoisuus, jonka todellinen arvo tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää 0,50 %:n pitoisuuden. Turpeen rikki pitoisuus nousee yleen sä jonkin verran suon pohjaturpeessa, ja varsinkin järvi ruoko turpeen lisä tekijänä kohottaa arvoja. Johtuen paksusta heikosti maatuneesta rahkavaltaisesta pintaturvekerroksesta ja yleensäkin turpeen alhaisesta keskimaatuneisuudesta Korsnäsin soille on ominaista turpeen alhainen kuiva-ainemäärä, alhainen tuhka- ja rikkipitoisuus, alhainen lämpöarvo sekä ojittamattomilla alueilla korkeahko turpeen vesipitoisuus. 47

49 Tapio Toivonen Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkituista soista 8 soveltuu turvelajin, maatuneisuuden ja turve määrän perusteella turve tuotantoon (kuva 32, taulukko 2). Suot soveltuvat ensisijaisesti kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Neljältä suolta on heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen käytön jälkeen nostettavissa jonkin verran energia turvetta. Turve tuotantoon (sekä kasvuettä energia turve) soveltuvien alueiden yhteis pintaala on 145 ha. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon soveltuu 8 suota, joiden tuotanto kelpoinen pinta-ala on yhteensä 143 ha. Tuotanto kelpoista, heikosti maatunutta pinta turve tta on 1,96 milj. suo m 3. Turve soveltuu lähinnä vaalean kasvu turpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristö turve) raaka-aineeksi. Energiaturve tuotantoon soveltuvaa aluetta on 4 suolla yhteensä 99 ha. Näillä alueilla on hyödynnettävä ensin heikosti maatunut rahka valtainen pintakerros kasvu- tai ympäristöturpeena tai tarvittaessa energiaturpeena. Tuotantokelpoisen energiaturpeen kokonais määrä on 0,58 milj. suo-m3, ja kuivan turpeen energia sisältö on 0,27 milj. MWh. Jyrsin turpeelle lasketussa tuotanto kosteudessa (50 %) energia sisältö on 0,24 milj. MWh, jolloin yhden suo kuution keskimääräinen energia sisältö on 0,41 MWh. Pala turpeen tuotantokosteuteen (35 %) laskettuna suokuution energia sisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energia turpeen laatu vaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristö turve tuotan toon suositeltuja pintaturve kerroksia mahdollista käyttää myös energia turpeen raaka-aineeksi. Tällöin energiasisältö tilavuusyksikköä kohden jää kuitenkin melko alhaiseksi ja tuotantomuoto on jyrsinturvemenetelmä. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhka pitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Mikäli heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta käytetään energiaturpeena, sen lämpöarvoluokka on usein Q6. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaaantavia, ja ne ovat riippuvaisia mm. toimitetun turpeen kosteudesta ja mineraalimaan sekoittu misesta turpeeseen tuotantoprosessissa. 48

50 Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 32. Korsnäsin turvetuotantoon soveltuvat suot. 49