REISJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimukset TURVERAPORTTI 233 Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto REISJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of seventeen peat deposits in the commune of Reisjärvi in Western Finland Kuopio 1989

2 Korpilaakko.Marttija Koivisto. Markku Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset. Turveraportti 233, 96 sivua, 58 kuvaa, 33 taulukkoa, 16 liitettä. Geologian tutkimuskeskuksen yhtenä tehtävänä on investoida Suomen turvevarat. Tässä osaraportissa käsitellään Reisjärvellä vuosina 1964 ja 1983 tutkittuja soita ja niiden turvevaroja. Kunnan alueella on tutkittu yhteensä 17 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3795 ha, mikä on noin 37 % Reisjärven yli 20 hehtaaria laajojen soiden hehtaarin kokonaisalasta. Polttoturvetuotantoon soveliasta aluetta on soilla yhteensä 1428 ha. Tuotettavissa olevaa turvetta tällä alueella on kaikkiaan 23,32 milj. suokuutiometriä. Sen kuiva-ainesisältö on 2,190 milj. tonnia ja energiasisältö kuivana 12,94 milj. MWh, 35 % kosteana 12,08 milj. MWh ja 50 % kosteana 11,40 milj. MWh. Avainsanat : turve, suo, inventointi, Reisjärvi Korpilaakko,Martti ja Koivisto, Markku1989. The peat resources of seventeen peat deposits in the commune of Reisjärvi in Western Finland. One of the tasks of the Geological Survey of Finland is to make an inventory of the peat resources of Finland. The main target is to map industrially useful peat deposits, but attention is paid also to the multiple use of mires, like conservation and regreation etc. The inventory work is nation wide, but the partial reports, like this, have mainly local interest. More information of the methods and results of the inventory work is available in the address given below. Key words : peat, mire, inventory, Reisjärvi. Martti Korpijaakko, Markku Koivisto Geologian tutkimuskeskus PL 237 SF Kuopio Finland ISBN ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO MENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset 2.2 Laboratoriotutkimukset 2.3 Arviointiperusteet 2.4 Laskelmat TULOSTEN ESITYS 3.1 Suoselostukset 3.2 Kartat 3.3 Profiilit SUOKOHTAISET TULOKSET 11 5 YHTEENVETO Yleistä 93 Polttoturvesuot 94 6 KIRJALLISUUS 96 LIITTEET

4 4 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Reisjärven kunnan alueelta kaikkiaan 17 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3795 ha (kuva 1). Tutkimus on osa Geologian tutkimuskeskuksen suorittamaa valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointia. Tehtävän päätarkoitus on Suomen teollisesti käyttökelpoisten turvevarojen selvitys, kuitenkin huomiota kiinnitetään myös soiden muihin mahdollisiin käyttömuotoihin mukaanlukien suojelu ja virkistyskäyttö. Tutkimuksiin ovat kirjoittajien lisäksi osallistuneet tutkijoina Jouko Oraviita, Kari Saari ja Veikko Suorsa sekä linjoitus-, kairaus-, vaaitus- ja näytteenottotehtävissä Lauri Harju, Jouko Korpi ja Kauko öljymäki. 2 MENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Suot on tutkittu käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan halki vedetään selkälinja ja tälle kohtisuoria poikkilinjoja. Poikkilinjat ovat yleensä 400 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein. Niiden sijainti maastossa on merkitty paaluin. Tutkimuslinjojen lisäksi on noille tehty syvyydenmittauslinjoja. Syvyydet näillä, samoinkuin tutkimuslinjoilla, on mitattu 50 m :n välein. Syvyyspisteitä ei ole paalutettu. Kullakin tutkimuspisteellä tehtiin seuraavat havainnot : suotyyppi, ojitustilanne, suon pinnan vetisyys ja mättäisyys sekä puuston tiheys ja laatu. Muita havaintoja on tehty tarpeen mukaan.

5 5 0 l0km I I I I I I Kuva 1. Reisjärvellä tutkitut suot. 1. Soinlamminneva 10. Rautamullansuo 2. Saarisenneva 11. Suolahdenneva 3. Iso Hiisijärvenneva 12. Lamminneva 4. Päällistenneva 13. Rahkaräme 5. Kurkineva 14. Lonkerinneva 6. Soidinneva 15. Ollinneva 7. Kattilaneva 16. Aijinneva 8. Isoneva 17. Luukonneva 9. Piilineva

6 6 Turvekerroksen rakenteen selvittämiseksi määritettiin kullakin tutkimuspisteellä turvelajit, turpeen maatuneisuus, kuituisuus ja kosteus. Näytteet otettiin ns. laippakairalla. Soissa esiintyvien liekopuiden määrää selvitettiin luotaamalla kahden metrin tangolla kymmenen kertaa kunkin tutkimuspisteen ympärillä. Lieko-osumat kirjattiin ja liekoisuus laskettiin soveltaen Pavlovin menetelmää. 2.2 Laboratoriotutkimukset Näytteet laboratoriotutkimuksia varten otettiin mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa edustavilta pisteiltä. Näytteet ovat tilavuustarkkoja ja ne on otettu tätä tarkoitusta varten kehitetyllä mäntäkairalla (Korpijaakko 1981). Turpeen happamuus on mitattu suoraan märästä näytteestä. Vesipitoisuus on ilmoitettu prosentteina turvenäytteen alkuperäisestä märkäpainosta (kuivatus 1050 C :ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 +_ 25 0C :- ssa). Lämpöarvot on määritetty LECO AC 300-kalorimetrillä (ASTM D ) ja tulokset on ilmoitettu megajouleina kilogrammaa kohti (MJ/kg). Rikkipitoisuudet on määritetty LECO-rikinmäärityslaitteella. Tulokset on ilmoitettu prosentteina kuiva-aineen painosta. 2.3 Arviointiperusteet Turpeiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen (liite 2). Mikäli turve täyttää vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden sekä lämpöarvon suhteen, se soveltuu polttoturpeeksi seuraavasti : - Saraturve (C) soveltuu myös heikosti maatuneena polttoturpeeksi jyrsinturpeena tuotettuna. Palaturpeeksi saraturve soveltuu kohtalaisesti tai hyvin maatuneena, mikäli siinä on mukana riittävästi paloja koossa pitäviä aineksia, esimerkiksi maatunutta rahkaa.

7 7 - Rahkaturve (S) soveltuu kohtalaisesti ja hyvin maatuneena (H5-10) polttoturpeeksi sekä jyrsin- että palaturpeena tuotettuna. Kasvuturpeeksi soveltuu heikosti maatunut (Hl-3) acutifolia-ryhmän rahkaturve, jossa ei ole haittaavia määriä lisätekijöitä (tupasvillaa, leväkköä, varpua yms.). Soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on käytetty nelijakoa : 1) polttoturvesuo, (2) kasvuturvesuo, (3) suojelusuo, (4) muu käyttö, joista viimeinen tarkoittaa esimerkiksi suon jättämistä luonnontilaiseksi tai sen metsittämistä. - Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä pidetään yleensä 1,5 m. Mikäli turpeen kuiva-ainepitoisuus on erittäin suuri on tuotantokelpoiseksi katsottu yli metrinkin syvyiset alueet. Käytettäessä jyrsinturvemenetelmää on tuotantoalueen vähimmäiskoko 20 ha. Käytännössä näin pienen kentän kunnostaminen vaatii, että lähistöllä on muitakin tuotantoalueita. Palaturvetuotantoon soveliaan alueen vähimmäiskokoa on vaikea määritellä, koska kyseeseen saattaa tulla myös pienimuotoinen kotitarvetuotanto. Tapaukset on arvioitava yksit täin ottaen huomioon mm. tiestö sekä kuivatus- ja kunnostustöiden vaikeus jne. - Kasvuturvetuotantoon soveliaaksi on katsottu suo, jossa pinnalla on vähintäin 80 cm :n vahvuudelta kasvuturpeeksi soveltuvaa turvetta 30 hain alalla. Soiden muita käyttömuotoja arvioitaessa (3,4) on otettu huomioon muun muassa soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä muut luonnonsuojelulliset näkökohdat sekä alueella mahdollisesti suoritetut metsänhoidolliset toimenpiteet jne. Soiden omistussuhteita ei tässä tutkimuksessa ole selvitelty. 2.4 Laskelmat Turvemäärät on laskettu käyttäen vyöhykkeistä laskutapaa. Syvyysvyöhyke on kartalle piirrettyjen syvyyskäyrien välinen alue. Syvyyskäyrät on piirretty osoittamaan 1, 1,5, 2, 3, 4 jne metrin paksuisten turvekerrosten rajoja. Syvyysvyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla vyöhykkeen

8 8 pinta-ala sillä olevien tutkimus- ja syvyyspisteiden keskisyvyydellä. Koko suon samoin kuin syvyysalueiden turvemäärät on saatu laskemalla koko suon tai vastaavasti kyseisen syvyysalueen sisältävien syvyysvyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Suossa olevan turpeen määrä on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m 3 ). Polttoturpeen tuotannossa mahdollisesti saatavissa olevan turpeen määrä on saatu vähentämällä kyseisen alueen turpeen kokonaismäärästä pinnan heikosti maatuneen rahkaisen sekä pohjalle jäävän noin 50 cm :n paksuisen turvekerroksen osuus. Tuotantomenetelmistä Johtuvia vähennvksiä ei ole otettu huomioon. Koko suon, samoinkuin eri syvyysalueiden keskisvvvvdet on saatu jakamalla turvemäärä pinta-alalla. Suossa olevan kuiva-aineen määrä on saatu kertomalla suokuutioiden lukumäärä yhden suokuution sisältämällä kuivaaineen määrällä (kg/suo-m 3 ). Suon kuiva-ainemäärä on ilmoitettu tuhansina tonneina (10 3 t). Energiasisältö on laskettu sekä kuivalle että 50 % ja 35 % kostealle turpeelle. Kuivalle turpeelle se saadaan kaavasta 1 ja kostealle turpeelle kaavasta 2 : E = Nsuo-m 3 ' Dd Hu E = Nsuo-m3 Dd (100/100-K) Hu jossa E = energiasisältö, Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ), Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u '= kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (% alkuperäisestä märkäpainosta). Tulos on ilmoitettu miljoonina gigajouleina (milj. GJ) sekä miljoonina megavattitunteina (milj. MWh). Mikäli suosta ei ole tilavuustarkkoja näytteitä, on suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä arvioitu sen ja vesipitoisuuden välisen riippuvuuden perusteella (Korpijaakko, Häikiö, Leino 1981). Jos suolta ei ole laboratorionäytteitä on laskelmissa käytetty muista vastaavista turvekerrostumista saatuja keskiarvolukemia.

9 9 3. TULOSTEN ESITYS 3.1 Suoselostukset Kustakin suosta on kirjoitettu selostus, jossa käsitellään suon sijaintia, laskusuhteita, suotyyppejä, ojitustilannetta, turvelajeja, maatumisastetta jne. Pinta-alatiedot, keskisyvyydet ja turvemäärät samoinkuin laboratoriomääritysten tulokset ilmenevät mukaan liitetyistä taulukoista. Selostuksen lopussa on arvio suon soveltuvuudesta eri käyttötarkoituksiin sekä, mikäli suo soveltuu polttoturvetuotantoon, laskelma mahdollisesti nostettavissa olevan, tuotantoon kelpaavan turpeen määrästä ja energiasisällöstä. 3.2 Kartat Selostuksen mukana seuraa suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat, tutkimus- ja syvyydenmittauspisteet, kunkin tutkimuspisteen keskimääräinen maatumisaste ja heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen sekä koko turvekerroksen paksuus. Lisäksi karttoihin on piirretty turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät. Suokartat on piirretty mittakaavaan 1 :10 000, josta ne on pienennetty sivuille hyvin sopiviksi. Merkkien selitykset ovat liitteessä 1. Tutkimuslinjojenja soiden paikantamisen helpottamiseksi on mukaan liitetty myös kopiot Maanmittaushallituksen 1 : mittakaavaisista peruskartoista, joihin on merkitty tutkimuslinjastot ja -pisteet. 3.3 Profiilit Turvekerrostumien rakennetta on havainnollistettu poikkileikkauskuvin, joihin turvelajit, maatuneisuudet ja pohjamaalajit on merkitty symbolein, suotyypit lyhentein sekä liekoisuus numeroin (selitykset liitteessä 1). Alkuperäisistä 1 : mittakaavaisista kartoista,

10 1 0 kuten myös alkuperäisistä poikkileikkauskuvioista on saatavissa kopioita Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusyksiköstä Kuopiosta.

11 SUOKOHTAISET TULOKSET 1. Soinlamminneya (kl , x = 7041,5, y = 2552,8) sijaitsee noin 16 M kaakkoon Reisjärven kirkolta Etelä-Sydänmaan valtionpuistossa. Suota ympäröivät ja pirstovat lohkareiset moreenimäet. Eteläreunaa sivuaa Jääjoki ja itäreunaa sen sivuhaara. Pinta on m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat Jääjokeen, jota myöten edelleen Kivijärveen. Alue kuuluu Kivijärven pohjoisosan vesistöalueeseen (vesistöluokitus n :o 14.45) (kuva 2, liite 3). Taulukko 1. Soinlamminnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 22 % avosuolla, 77 % rämeellä ja 1 % turvekankaalla. Avosuot ovat pääosin varsinaisen saranevan muuttumaa ja niitä esiintyy suon keskiosissa. Puustoiset alueet ovat isovarpuisen rämeen, varsinaisen sararämeen ja rahkarämeen ojikkoa ja muuttumaa. Suo on ojitettu. Turpeesta on 46 % rahka-, 53 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (22 sara- (19 %) ja sararahkaturve (9 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoj a on erittäin vähän (0,1 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 :n ja 0,5 m :n syvyysvälillä (0,3 %).

12 12 SOINLAMMINNEVA, REISJARVI ki Kuva 2. Soinlamminnevan suokartta. (Selitykset liitteessä 1). Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jossa esiintyy runsaasti kiviä ja lohkareita. Paikoin on myös savea. Soinlamminneva ei repaleisuutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon.

13 Saarisenneva (kl , x = 7042,4, y = 2554,4) sijaitsee noin 16 km kaakkoon Reisjärven kirkolta Pihtiputaan ja Reisjärven rajan tuntumassa. Suon kaakkoisreunalla on Saarisen lampi, josta myös suolle on johdettu nimi, jota ei peruskartalla esiinny. Suota pirstovat ja reunustavat jyrkät moreenikankaat ja -saarekkeet. Pinta on 168,3-170,4 m mpy ja viettää kaakkoon. Suon vedet laskevat Jääjokeen, jota myöten etelään Kivijärveen (Kivijärven pohjoisosan vesistöalue, vesistöluokitus n :o 14.45) (Kuva 3, liite 3). Taulukko 2. Saarisennevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 60 % avosuolla, 40 % rämeellä. Itä- ja keskiosat ovat rimpinevan ja paikoin varsinaisen sararämeen muuttumaa. Länsiosat ovat rimpi- ja varsinaista saranevaa. Länsiosa on luonnontilaista ja itäosa ojitettu. 4 ja 5). Turpeesta on 10 % rahka- ja 90 % saravaltaista. (kuvat Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Pohjamaalaji on moreeni. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A (taulukko 3) : Turvelajiensa puolesta Saarisenneva soveltuu hyvin polttoturvetuotantoon jyrsinturvemenetelmällä. Tuotantoa haittaa suon repaleisuus ja pienuus sekä pohjan epätasaisuus. Lisäksi lampi voi vaikeuttaa suon kuivatusta. Lammen pinta ei ole paljoa suon pinnan alapuolella.

14 1 4 SAARISENNEVA, Reisj ä rvi R Kuva 3. Saarisennevan suokartta. Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna suosta mahdollisesti saatavan polttoturpeen määrä ja energiasisältö (laskentaperusteet s. 7) : Syvyysalue Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältä milj.~lj=h ala (milj. ainetta kuiva turve 50 % kostea 35 % kostea (ha) suo-m3) (Alj.tn) (tehollinen) turve turve Yli 1,5 m 36 0,684 0,058 1,22/0,34 1,08/0,30 1,14/0,32 Yli 2 m 25 0,575 0,049 1,03/0,28 0,91/0,25 0,96/0,27

15 1 5 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 85 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,3 MJ/kg ja 35 % kostean 12,8 MJ/kg. SRRRISENNEVR REISJRRVI R-SELKRLINJR Kuva. Saarisennevan A-selkälinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili.

16 IsoHiisijärvenneva (kl , x = 7043,2, y = 2553,3) sijaitsee noin 14 km kaakkoon Reisjärven kirkolta Etelä-Sydänmaan valtionpuistossa. Suo rajoittuu luoteessa Isoon-Hiisijärveen, josta sille on johdettu nimi, jota ei peruskartalla esiinny. Muualla suo rajoittuu sitä myös pirstoviin jyrkähköihin moreenimäkiin. Pohjoisosassa on Mustanjärvi niminen lampi. Pinta on 171,8-174,0 m mpy ja viettää loivasti kaakkoon (kuva 6, liite 3). Taulukko 4. Ison Hiisijärvennevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 52 % avosuolla ja 48 % rämeellä. Yleisin suotyyppi on lyhytkortinen neva sekä puustoisilla alueilla lyhytkortinen nevaräme ja rahkaräme. Turpeesta on 29 % rahka- ja 71 % saravaltaista. (kuvat 7 ja 8). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 20 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja saraturve. Koko tuvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Pohj amaalaj i on moreeni. Syvänteissä on paikoin hiesua ja savea, jonka päällä esiintyy myös liejua. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 800 (taulukko 5). Turvekerrostuman rakenteen puolesta suo soveltuu polttoturvetuotantoon, mutta suon pohjan epätasaisuus ja suota reunustavat lammet tekevät turvetuotannon alueella hankalaksi

17 1 8 ISO HIISIJÄRVENNEVA, Reisjärvi, ki Kuva 6. Ison Hiisijärvennevan suokartta. ja käytännössä kannattamattomaksi. Allaolevassa jaotelmassa on kuitenkin laskettuna mahdollisesti saatavissa olevan polttoturpeen määrä ja energiasisältö (laskentaperusteet s.7). Syvyysalue Pinta- Turvetta Kuiva- Eneigiasisältö milj.gt/milj.mwh ala (milj. ainetta kuiva turve 50 % kostea 35 % kostea (ha) suo-m3) (m ilj.tn) (tehollinen) turve turve Yli 1,5 m 39 0,702 0,059 1,32/0,37 1,18/0,33 1,24/0,34 Yli 2 m 31 0,620 0,052 1,17/0,32 1,04/0,29 1,10/0,31

18 19 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 84 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,4 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 10,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,7 MJ/kg. Kuva 7. Ison Hiisijärvennevan A-selkälinjan maatuneisuusja turvelajiprofiili.

19 Päällistenneva (kl , x = 7046,5, y = 2551,1) sijaitsee noin 11 km kaakkoon Reisjärven kirkolta Etelä-Sydänmaan valtionpuistossa. Suota ympäröivät jyrkkärinteiset lohkareiset moreenimäet. Itäpuolella puolen kilometrin päässä on metsäautotie. Pinta on 159,8-163,8 m mpy ja viettää länteen noin 4 m/km. Vedet laskevat suon halki virtaavaa ojaa myöten länteen Raateojaan, jota myöten edelleen Vuohtojärveen, joka kuuluu Kalajoen vesistöalueen Kalajanjoen alueeseen (vesistöluokitus n :o 53.05) (kuva 9, liite 4). Taulukko 6. Päällistennevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 28 % avosuolla ja 72 % rämeellä. Valtaosa suosta on lyhytkortista nevarämettä. Eteläosassa olevan suolammen ympäristössä, samoinkuin kapeina juotteina muuallakin on varsinaista saranevaa. Suo on luonnontilainen lukuunottamatta keskustassa virtaavaa uudehkoa kaivettua laskuojaa. Puusto on harvaa vajaatuottoista männikköä. Turpeesta on 46 % rahka- ja 54 % saravaltaista (kuvat 10 ja 11). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 34 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 :n ja 1,0 m :n syvyysvälillä (0,5 %). Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Laboratoriomäärityksiä

20 2 2 PAALLISTENNEVA, Reisjärvi Kuva 9. Päällistennevan suokartta. varten on otettu.tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 500 (taulukko 7). Näytteenottopiste sijaitsee keskellä suota sata metriä pienestä suolammesta pohjoiseen. Turpeiden tuhkapitoisuus on erittäin korkea syvyydestä 160 cm alaspäin ja vastaavasti näiden näytteiden lämpöarvot ovat alhaiset. Myös rikkipitoisuus on näytteissä korkea. Päällistenneva ei sovellu polttoturpeen tuotantoon turpeen korkean tuhkapitoisuuden vuoksi. Suo on lisäksi pieni, joten vähätuhkaisen turpeen määrä jää vähäiseksi.

21 25 Taulukko 7. Laboratoriomääritysten tuloksia Päällistennevalta. 5. Kurkineva (kl , x = 7048,2, y = 2550,4) sijaitsee 9 km kaakkoon Reisjärven kirkolta Etelä-Sydänmaan valtionpuistossa. Suota ympäröivät jyrkähköt moreenimäet. Pinta on 149,6-154,0 m mpy ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Eteläjokeen, jota myöten edelleen Vuohtojärveen (vesistöluokitus n :o 53.05). Taulukko 8. Kurkinevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) ala Turvemäärä (Mlj. suo-m3 ) (ha) S-t(1) H 1-4 CA (2) H 1-10 S-t H 5-10 W. S-t( 1 ) H 1-4 CA (2) M-10 S-t M-10 M. Koko suo Yli 1,0 m yli 1,5 M yli 2,0 m 40 0,4 2,6 3,0 0,16 1,06 1, ,4 2,9 3,3 0,15 1,03 1, ,5 3,2 3,7 0,14 0,97 1, ,5 3,6 4,1 0,14 0,89 1,03 (1) Wikosti'ma-at- u-nue- pi-ntar -ahk-atui ;~e- (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Tutkimuspisteistä on 37 % avosuolla ja 63 % rämeellä. Keskiosat ovat varsinaista sara- ja ruohoista saranevaa sekä kalvakka- ja lyhykorsinevaa. Reunamilla on varsinaista sara- ja paikoin tupasvillarämettä. Suo on luonnontilainen.

22 2 6 KURKINEVA, Reisjärvi ki Kuva 12. Kurkinevan suokartta. Turpeesta on 25 % rahka- ja 75 % saravaltaista (kuvat 13 ja 14). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 13 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 1,1-1,5 m :n syvyysvälillä (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja savi.

23 2 7 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 700 (taulukko 9). Kerrostuma on erittäin märkä, josta johtuen turpeen kuiva-ainepitoisuus on alhainen. Kerrostuman rikkipitoisuus on poikkeuksellisen korkea ylittäen lähes pinnasta pohjaan asti 0,3 prosentin ohjearvon. Kerrostuma soveltuu turvelajiensa ja syvyytensä puolesta hyvin poittoturvetuotantoon. Myöskään kuivatusongelmia ei ole. Märkyytensä vuoksi kerrostuma painuu kuivattaessa huomattavasti. Turpeen korkea rikkipitoisuus estää kuitenkin polttoturvetuotannon. Taulukko 9. Laboratoriomääritystin tuloksia Kurkinevalta.

24 2 9 KURKINEVA REISJARVI R 500-POIKKILINJR Kuva 14. Kurkinevan A 500-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. 6. Soidinneva (kl , x = 7044,7, y = 2548,5) sijaitsee noin 12 km etelään Reisjärven kirkolta. Suo rajoittuu kivikkoisiin moreenikumpareisiin. Pinta on 156,5-160 m mpy ja viettää itään. Vedet laskevat Huttupuroon, jota myöten edelleen Vuohtojärveen (vesistäluokitus n :o 53.05) (kuva 15, liite 5).

25 3 1 Suon alasta on noin 70 % rämettä, jota luonnehtivat rahkaräme, tupasvillaräme ja kangasräme. Loput alasta on rahka- ja lyhytkorsinevaa. Suo on ojitettu osittain. Turpeesta on 76 % rahka- ja 24 % saravaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,. Pohjamaalaji on moreeni. Soidinneva ei pienuutensa ja mataluutensa vuoksi kelpaa turvetuotantoon. 7. Kattilaneva (kl , x = 7047,2, y = 2546,7) sijaitsee noin 8 km etelään Reisjärven kirkolta lähellä läänin rajaa. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Pinta on 137,2-149,1 m mpy ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat suon koillispuolella virtaavaan Raatepuroon, jota myöten edelleen Vuohtojärveen (vesistöluokitus n :o 53.05) (kuva 16, liite 6). Taulukko 11. Kattilanevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Kauttaaltaan oj itettua suota leimaavat varsinaisen sararämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumat. Puusto on valtaosin keskinkertaisen tiheää riukuasteen mänty- ja koivumetsikköä. Turpeesta on 24 % rahka- ja 76 % saravaltaista (kuvat 17-19). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 33 % ja varpuainesta sisältävien 18 %.

26 3 2 Kuva 16. Kattilanevan suokartta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja poittoturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Liekoja on kohtalaisesti (2,8 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 :n ja 1,0 m syvyysvälillä (6,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 1000 ja B 400 (taulukko 12).

27 3 3 Kattilaneva soveltuu turvekerrostuman rakenteen ja turvelajiensa puolesta hyvin polttoturvetuotantoon. Haittaavana tekijänä on liekojen korkeahko määrä. Allaolevassa jaotelmassa on laskettuna suon yli 1,5 m syvältä alueelta saatavissa olevan polttoturpeen määrä (laskentaperusteet s. 7). Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj.gt/milj.mwh alue ala (milj. ainetta kuiva turve 50 % kostea 35 % kostea (ha) suo-m3) ( milj.tn) (tehollinen) turve turve Yli 1,5 m 70 1,05 0,093 2,01/0,56 1,78/0,50 1,89/0,52 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriomääritysten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 88,5 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,6 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,6 MJ/kg ja 35 % kostean 13,2 MJ/kg. Taulukko 12. Laboratoriomääritysten tuloksia Kattilanevalta.

28 37 8. Isoneva (kl , x = 7052,5, y = 2542,0) sijaitsee noin 10 km länteen Reisj ärven kirkolta Lestij ärven j a Reis j ärven rajalla. Tämä, jo vuonna 1964 tutkittu suoalue käsittää noin 9 km pitkän Isonevan, joka rajoittu kaakossa tiehen n :o 7594 ja luoteessa tiehen n :o 751 sekä tästä tiestä Pitkäjärveen ulottuvan Kataj anevan j a Varpunevan alueen. Suo rajoittuu luode-kaakko -suuntaisiin moreenikankaisiin (kuva 20, liitteet 7-9). Pinta on m mpy ja viettää Isonevan alueella itään ja Katajanevan alueella pohjoiseen. Isonevan vedet laskevat Vuohtojärveen (vesistöluokitus n :o 53.05) ja Katajanevan Pitkäjärveen (vesistäluokitus n :o 53.09). Taulukko 13. Isonevan pinta-alat, keskisyvyyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 28 % avosuolla, 70 % rämeellä, 1 % korvessa ja 1 % pellolla. Etelästä lähtien, noin viiden kilometrin matkalla suo on pääosin isovarpuista-, rahka- ja sararämettä. Paikoin on vähäisiä neva-alueita. Siitä edelleen suon poikki kulkevaan maantiehen saakka on laaja neva-alue, jota luonnehtivat lyhytkortinen-, suursara- ja rimpineva. Reunamilla on mm. sararämettä. B-linjaston alueella (Katajaneva) on välillä 1 km - 1,6 km laajahko neva-alue, jota luonnehtii Pitkäjärven suuntaan jatkuva lettomainen juotti. Alueen rämeet ovat isovarpu-, rahka- ja sararämettä. Turpeesta on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaista (kuvat 22-27). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 30 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Vallitsevina turvelajeina ovat rahkasara (SC) ja

29 3 9 sararahkaturve (CS). Ohuehko heikosti maatunut pintarahkaturvekerros on laajoilla alueilla tupasvillarahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,6. Liekoja kerrostumassa on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka sekä suon pohjoisosassa savi. Isonevalta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä tutkimuspisteeltä (taulukko 14). Lisäksi on otettu tuhkanmääritysnäytteitä sekä A- että B-injaston alueelta. A-linjastolla se vaihtelee 2 ja 4 prosentin sekä lähellä pohjaa 5,4 :n ja 6 prosentin välillä. Isoneva soveltuu polttoturvetuotantoon sekä jyrsin- että palaturvemenetelmällä. Allaolevassa jaotelmassa on laskettuna Isonevalta saatavissa olevan polttoturpeen määrät ja energiasisältö (laskentaperusteet s. 7). Syvyysalue Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj.g7/milj.mwh ala (milj. ainetta kuiva turve 50 % kostea 35 % kostea (ha) suo-m3) (milj.tn) (tehollinen) turve turve Yli 1,5 m ,800 1,242 26,70/7,42 23,60/6,56 25,02/6,96 Yli 2,1 m ,937 20,15/5,60 17,80/4,95 18,88/5,25 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten arvioituja keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 97 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,5 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,5 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,1 MJ/kg.

30 47 9. Piilineva (kl , 12, x = 7059,5, y = 2535,3) sijaitsee noin 10 km länteen Reisj ärven kirkolta. Pitkä kapeahko suo rajoittuu luode-kaakko -suuntaisiin moreenikankaisiin. Pinta on 137,9-142,9 m mpy ja viettää. Vedet laskevat eteläosasta Pitkäj ärveen j a pohj oisosasta luoteeseen kohti Pirttij ärveä (vesistöluokitus n :o 53.09) (kuva 28, liite 10). Taulukko 15. Pii-linevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 60 % avosuolla, 34 % rämeellä, 1 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. A-linjaston eteläisin osa A 0 :sta A 600 :aan on luonnontilaista. Yleisimmät suotyypit siellä ovat lyhytkortinen ja varsinainen saraneva. Loput A-linjaston alueesta on ojitettu ja vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinaisen saranevan ja lyhytkortisen nevan muuttumat sekä karhunsammalmuuttuma. B-linjaston alueella reunamat on ojittu. Alueen eteläosa on pääosin rahkanevaa ja sen ojikkoa. Keski- ja pohjoisosan luonnehtivat rimpineva ja lyhytkortinen neva. Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista (kuvat 29-31). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 34 % ja varpuainesta sisältävien 4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy syvyysvälillä 0,6-1,0 m (0,4 %).

31 4 9 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tilavuustarkat näytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu kolmelta pisteeltä : A 500, A 2800 ja B (taulukko 16). Piilinevan eteläpuoleisella osalla, A-linjastolla, on hyvin polttoturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta noin 80 ha. Tämän alueen turve on saravaltaista pinnasta pohjaan. Tuotantotavaksi soveltuu jyrsinturvemenetelmä hyvin. Mikäli palaturvetta suunnitellaan tuotettavaksi pitäisi ensin tehdä koepalat niiden koossapysyvyyden testaamiseksi. Piilinevan pohjoisosa soveltuu polttoturvetuotantoon välttävästi. Siellä on vaikeutena luonnontilaisen suon märkyys sekä paikoin paksu heikosti maatunut pintarahkakerros. Allaolevassa jaotelmassa on laskettuna erikseen A- ja B-linjastojen yli 1,5 m syvien alueiden tuotettavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja :suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 85 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,3 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,9 MJ/kg.

32 53 Taulukko 16. Laboratoriomääritysten tuloksia Piilinevalta. = Syvyys Rmve- Maatu-, ~> Iåaiva- TUbka- TLeholl. 1ainpöaxvo Rikki piste (cm) laji nei- pit. ai et pit. % somas ta (%) (H) (k;40) kuiva 50 %:n 35 %:n trove kwt. 10. Raut~llansuo (kl , x = 7062,8, y = 2534,0) sijaitsee noin 13 km Reisjärven kirkolta luoteeseen Pitkäjärven länsipuolella. Suo rajoittuu luode-kaakko -suuntaisiin moreenikankaisiin. Pinta on 129,7-137,6 m mpy ja viettää pohjoiseen ja luoteseen. Luoteisosan vedet laskevat luoteeseen Pirttinevan kautta Pirttijärveen, josta edelleen Vääräjokeen. Muualta vedet on ohjattu Pitkäjärveen. Suo kuuluu Kalajoen vesistöalueen Vääräjoen vesistöalueeseen (vesistöluokitus n :o 53.09) (kuva 32, liite 11). Tutkimusajankohtana Pitkänevan keskialueet olivat turvetuotannossa ja oli siksi jätettävä tutkimatta. Taulukossa on esitetty tutkittujen alueiden yhteenlasketut pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät.

33 55 Taulukko 17. Rautamullansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 36 % avosuolla, 63 % rämeellä ja 1 % turvekankaalla. Keskusta on turvetuotantokenttänä. A-linjaston alue on kauttaaltaan ojitettu ja suotyypit ovat muuttumia. Vallitsevia tyyppejä ovat varsinaisen saranevan ja lyhytkortisen nevan muuttumat sekä reunamilla varsinaisen sararämeen muuttumat. B-linjaston aluetta leimaavat tupasvilla- ja luhytkortisen nevarämeen ojikot ja muuttumat. Suon luoteisosa, C-linjaston alue, oli tutkimusajankohtana lähes luonnontilainen ja suotyyppeinä varsinainen sararäme, ruohoinen sararäme sekä paikoin varsinainen saraneva. Turpeesta on 34 % rahka- ja 66 % saravaltaisia (kuvat 33-37). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (33 %), rahkasaraturve (18 %) ja sararahkaturve (13 %). Suurin osa rahkavaltaisista turpeista on B-linjaston alueella (kuva 35). Muualla saravaltaiset ovat vallitsevina. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja kerrostumassa on erittäin vähän (0,1 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 :n ja 0,5 m :n syvyysvälillä (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiekka. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä : A , B ja C (taulukko 18). Pintaturpeiden tuhkapitoisuudet ovat korkeahkot. Pohjanäytteiden rikkipitoisuudet ylittävät ohjearvon 0,3 %.

34 56 Rautamullansuon nyt tutkitut alueet soveltuvat hyvin polttoturvetuotantoon. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on erittäin vähän. Vain B-linjaston alueella sitä joudutaan poistamaan jonkin verran. Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna kolmelta tutkitulta alueelta yhteensä saatavissa olevan polttoturpeen määrä ja energiasisältä (laskentaperusteet sivulla 8). Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltä milj.gj/milj.mwh alue ala (milj. ainetta kuiva turve 50 % kostea 35 % kostea (ha) suo-m3) ( milj.tn) (tehollinen) turve turve Yli 1,5 m 127 3,17 0,28 5,68/1,58 4,93/1,37 5,21/1,4 Yli 2 m 106 2,96 0,26 5,29/1,47 4,58/1,27 4,84/1,34 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 89,4 kg,kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 20,0 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 8,8 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,1 MJ/kg. Taulukko 18. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Rautamullansuolta.

35 61 Kuva 37. Rautamullansuon C 800-poikkilinjan maatuneisuusj a turvelaj iprofiili. 11. Suolahdenneva (kl , x = 7064,8, y = 2535,4) sijaitsee noin 13 km luoteeseen ReisjÄrven kirkolta kilometrin etäisyydellä PitkÄjÄrven itäpuolella. Suota reunustavat paikoin jyrkät moreenikankaat ja saarekkeet, joiden väliset salmet liittävät sen ympäräiviin saarekkeisiin soihin. Pinta on 131,5-133,7 m mpy ja viettää luoteeseen noin 1 m/km. Vedet laskevat PitkÄjÄrveen. Suo kuuluu Kalajoen vesistäalueen VÄÄrÄjoen alueeseen (vesistäluokitus 53.09) (kuva 38, liite 12).

36 6 3 TutkimuspisteistÄ on 17 % avosuolla ja 83 % rämeellä. Avosuon tyypit ovat varsinaisen saranevan, lyhytkorsinevan ja rimpinevan muuttumia. Puustoisen alueen yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortisen nevarämeen ja tupasvillarämeen muuttuma ja ojikko. Paikoin esiintyy varsinaisen sararämeen muuttumaa. Reunamilla on myäs kangasrämeen ja pallosararämeen muuttumia. Puusto on keskinkertaisen tiheää mäntyvaltaista, sekä vajaatuottoista että riukuasteen metsää. Koko suo on ojitettu. Turpeesta on 52 % rahka- ja 48 % saravaltaista. Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillan jäännäksiä sisältävien 30 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (23 %), puunjäännesararahkaturve (14 %) ja puunjäännerahkasaraturve (10 %). Rahkaja saravaltaiset turpeet vaihtelevat kerrostuman eri syvyyksillä. Pintakerroksessa ovat kuitenkin rahkaturpeet vallitsevina (kuvat 39 ja 40). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Liekoja on erittäin vähän (0,1 Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1 :n ja 0,5 m :n syvyysvälillä (0,3 %). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 800 (taulukko 20). Kahden pohjimmaisen näytteen rikkipitoisuudet ylittävät ohjearvon 0,3 %. Suolahdenneva soveltuu turvelajiensa puolesta kohtalaisen hyvin polttoturpeen tuotantoon. Suon keskustassa on paksuhkosti heikosti maatunutta pintarahkaturvetta (110 cm), joka pitää poistaa ennen polttoturvetuotantoa. Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna suon yli 1,5 ja yli 2 m syvältä alueelta saatavissa olevan polttoturpeen määrä ja energiasisältä (laskentaperusteet s. 8).

37 64 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 89 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 21,2 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,5 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,9 MJ/kg. Taulukko 20. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Suolahdennevalta.

38 6 6 SUOLRHDENNEVR REISJPRVI R 800-POIKKILINJR M MPY MRRTUNEISUUS M MPY Kuva 40. Suolahdennevan A 800-poikkilinjan maatuneisuusja turvelajiprofiili. 12. Lamminneva (kl , x = 7063,5, y = 2538,3) sijaitsee noin 10 km luoteeseen ReisjÄrven kirkolta. TÄllÄ nimellä on tutkittu runsaat kolme kilometriä pitkä kapea suoalue, jota rajoittavat moreenikankaat ja -saarekkeet. Suon koillisreunalla on joukko lampia. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät (kuva 41, liite 12). Pinta on 126,6-128,7 m mpy ja viettää itään. Vedet laskevat suon koillisreunalla sijaitsevien lampien ja Lamminpuron kautta KangasjÄrveen, josta edelleen KiljanjÄrveen. KiljanjÄrvi kuuluu Kalajoen vesistäalueen Kalajanjoen alueseen (vesistäluokitus n :o 53.05).

39 6 8 Taulukko 21. Lamminnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Kauttaaltaan ojitettua suota luonnehtivat varsinaisen sararämeen, tupasvillarämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumat. Puusto on tiheää, pääasiassa vajaatuottoista, mutta paikoin myäs riukuasteen metsikkää. Taimikkoa ja myäs harvennusmetsikkää esiintyy paikoin. Turpeesta on 51 % rahka- ja 49 % saravaltaista (kuvat 42 ja 43). Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden osuus on 18,8 %, tupasvillan jäännäksiä sisältävien 19 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasara-, tupasvillarahka-, puunjäännerahkasara ja sararahkaturve. Turvekerrostuma on paikoin verrattain epäyhtenäinen siten, että sara- ja rahkavaltaiset turpeet esiintyvät vaihtelevina kerroksina eri syvyyksissä. Tupasvillarahkaturpeet ovat keskittyneet B-linjaston keskivaiheille. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja kerrostumassa on vähän (1,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy syvyysvälillä 0,6-1,9 m (3,7 %). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat savi, hiesu ja moreeni. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 700 (taulukko 22). Lamminneva soveltuu turvelajiensa puolesta kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Rajoittavia tekijäitä ovat alueen repaleisuus sekä jo pitkälle viedyt metsänkasvatustoimenpiteet.

40 6 9 Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna yli 1,5 ja 2,0 m syvien alueiden saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältä (laskentaperusteet s. 8). Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 104 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 22,0 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,8 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,5 MJ/kg. Taulukko 22. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Lamminnevalta.

41 RahkarÄme (kl , x = 7071,9, y = 2548,0) sijaitsee noin 17 km pohjoiseen ReisjÄrven kirkolta Sievin rajan tuntumassa. Suo rajoittuu luoteessa Iso-JuurikkajÄrveen muualla moreenikankaisiin. Pinta on 135,2-135,4 m mpy ja viettää loivasti etelään. Iso-Juurikan pinta on 135 m mpy (kuva 44, liite 33). Taulukko 23. RahkarÄmen pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suon keskusta on kalvakka-, lyhytkorsi- ja rimpinevaa. Muualla esiintyy lyhytkortista nevarämettä, varsinaista sararämettä sekä aivan reunamilla myäs pallosararämettä. Suon reunamia on ojitettu, mutta valtaosa on luonnontilaista. Turpeesta on 19 % rahka- ja 81 % saravaltaista (kuvat 45 ja 46). Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on erittäin vähän. Pohjamaalaji on moreeni. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 500 (taulukko 24). Turvelajiensa ja suon syvyyden vuoksi RahkarÄme soveltuisi polttoturvetuotantoon, mutta suon kuivattaminen ei ole mahdollista laskematta myäs Iso-Juurikkaa, mikä estää RahkarÄmeen käytän turvetuotantoon.

42 76 Taulukko 24. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia RahkarÄmeeltÄ 14. Lonkerinneva (kl , x = 7072,3, y = 2550,5) sijaitsee noin.15 km ReisjÄrven kirkolta pohjoiseen. Suon pohjoisin nurkkaus kuuluu HaapajÄrven kuntaan. Suo rajoittuu moreenikankaisiin, joiden väliset salmet liittävät sen pohjoisessa Juurikkanevaan ja koillisessa Ollinnevaan (kuva 47, liite 14). Pinta on 123,7-127,7 m mpy ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat lounaisreunalla virtaavaan Juurikkaojaan, jota myäten edelleen Kalajanjokeen (vesistäluokitus n :o 53.05). Taulukko 25. Lonkerinnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. TurvemÄÄrÄ Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) (milj. suo-m3 ) ala

43 7 8 TutkimuspisteistÄ on 12 % avosuolla, 80 % rämeellä, 3 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Suotyypit ovat tupasvillarämeen, isovarpurämeen, lyhytkortisen nevarämeen ja lyhytkortisen nevan ojikkoja ja muuttumia. Puusto on pääosin vajaatuottoista, paikoin riukuasteen männikkää ja koivikkoa. Turpeesta on 56 % rahka- ja 44 % saravaltaista (kuvat 48 ja 49). Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillan jäännäksiä sisältävien 14 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasara- (34 %), sararahka- (26 %), tupasvillarahka- (25 %) ja saraturve (15 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja poittoturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on erittäin vähän (0,2 esiintyy 0,1 :n ja 0,5 m :n syvyysvälillä (0,7 %). Runsaimmin liekoja LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 900 (taulukko 26) : Lonkerinneva soveltuu polttoturvetuotantoon. EtelÄosa soveltuu hyvin, pohjoisosassa on haittana paksuhko pintarahkaturvekerros. Allaolevassa jaotelmassa on laskettuna lonkerinnevan yli 1,5 m syvältä alueelta nostettavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältä (laskentaperusteet s. 8). Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltä Ali.~li. Mh alue ala (Ali. ainetta kuiva turve 50 % kostea 35 % kostea (ha) suo-m3) (Alj.U) (tehollinen) turve turve Yli 1,5 n 150 2,25 0,209 4,39/1,22 3,89/1,08 4,12/1,14 Laskelmissa on käytetty seuraavia 1 aboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 93 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 21,0 MJ/kg, 50 % kostean turpeen länpäarvo 9,3 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,8 MJ/kg.

44 Ollinneva (kl , x = 7071,5, y = 2552,4) sijaitsee noin 16 km koilliseen ReisjÄrven kirkolta LevonperÄltÄ Autiorantaan johtavan tien luoteispuolella. Osa suosta kuuluu HaapajÄrveen. Suo rajoittuu kaikkialla moreenikankaisiin, joiden väliset salmet liittävät sen lännessä Lonkerinnevaan. Pinta on 129,7-132,5 m mpy ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Lonke rinnevan kautta Juurikkaojaan, jota myäten edelleen Kalajanjokeen (vesistäluokitus n :o 53.05) (kuva 50, liite 14). Taulukko 27. Ollinnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. TutkimuspisteistÄ on 95 % puustoisella alueella ja 5 % turvekankaalla. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Suotyypit ovat lyhytkortisen nevan, rahkanevan, tupasvillarämeen ja rahkarämeen oj ikkoj a j a muuttumia. Turpeista on 82 % rahka- ja 18 % saravaltaista (kuva 51). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Ollinnevalta on otettu laboratorionäytteet yhdeltä pisteeltä suon eteläosasta (taulukko 28).

45 8 3 Ollinnevalla on noin 25 ha yli 1,5 m syvää aluetta, joka soveltuu välttävästi polttoturpeen tuotantoon. Haittana on alueen pienuus, muoto sekä paksuhko heikosti maatunut pintarahkaturvekerros. Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna tältä alueelta nostettavissa olevan polttoturpeen määrä ja energiasisältä (laskentaperusteet s. 8). Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltä milj.gj/milj.mwh alue ala (milj. ainetta kuiva turve 50 % kostea 35 % kostea (ha) suo-m3) (milj.tn) (tehollinen) turve turve Yli 1,5 m 25 0,325 0,318 0,71/0,20 0,64/0,18 0,67/0,19 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 98 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 22,4 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 10,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,7 MJ/kg. Taulukko 28. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Ollinnevalta.

46 öilinneva (kl , x = 7061,5, y = 2560,4) sijaitsee noin 16 km koilliseen ReisjÄrven kirkolta ReisjÄrven ja HaapajÄrven kunnanrajan tuntumassa. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Pinta on 122,4-126,4 m mpy ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Mustanojaa myäten pohjoiseen KalajanjÄrven laskukanavaan, jota myäten edelleen HautaperÄn tekojärveen (vesistäluokitus n :o 53.05) (kuva 52, liite 15). Taulukko 29. öijinnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. TutkimuspisteistÄ on 33 % avosuolla, 65 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla. Suo on kokonaan ojitetttu. Varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme ovat vallitsevat suotyypit. Puusto on tiheähkää riukuasteen koivikkoa ja männikkää. Turpeesta on 13 % rahka- ja 87 % saravaltaista (kuvat 53 ja 54). Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden osuus on 7 %, tupasvillan jäännäksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. YleisimmÄt turvelajit ovat rahkasaraturve (68 %) ja saraturve (19 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Liekoja on keskimääräisesti (2,5 Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 :n ja 1,0 m :n syvyysvälillä (5,1 %). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 900 (taulukko 30). NÄytteenottopisteellÄ turpeen tuhkapitoisuus on lähellä

47 86 pintaa erittäin korkea, syvyydesssä cm tavanomainen, jonka jälkeen se nousee taas korkeaksi. Samojen näytteiden rikkipitoisuudet ovat myäs korkeat. Em. seikkojen vuoksi suo ei sovellu polttoturvetuotantoon. AIJINNEVA, k ReisjÄrvi Kuva 52. öijinnevan suokartta.

48 Luukonneva (kl , x = 7052,3, y = 2556,3) sijaitsee noin 13 km kaakkoon kirkolta aivan Pihtiputaan rajalla noin 500 m Pihtiputaan tiestä etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa harjuun, muualla moreenikumpareisiin. Pinta on 124,5-129,5 m mpy j a viettää itään. Vedet laskevat kaakkoon ensin Savij Ärveen, josta edelleen MuurasjÄrveen (vesistäluokitus n :o 14.48) (kuva 55). Suo on tutkittu jo vuonna Taulukko 31. Luukonnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. TutkimuspisteistÄ on 20 % avosuolla ja 80 % rämeellä. Suon itäosassa on rahka- ja saranevaa, muualla rahkarämettä. Turpeesta on 82 % rahka- ja 18 % saravaltaista (kuvat 56 ja 57). Pinnalla on paksu kerros heikosti maatunutta, pääasiassa tupasvillarahkaturvetta. SyvemmÄllÄ on sararahka- ja rahkasaraturvetta. Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännäksiä sisältävien 25 % ja varpuainesta sisältävien 4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,8. Suon keskipaikkeilla on turpeen alla paikoitellen liejua sekä liejusavea syvimmillään 7 m :iin saakka. Pohjamaa on moreenia. Suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä laboratoriomäärityksiä varten. PisteeltÄ A 700 on kuitenkin otettu näytesarja, josta on määritetty tuhkapitoisuudet. Tuhkapitoisuus vaihtelee 3,5 m :iin asti 1,1-3,4 % ja syvemmällä 4,3-7,2 %.

49 9 0 ErittÄin paksun heikosti maatuneen pintarahkaturvekerroksen vuoksi suo ei sovellu polttoturvetuotantoon. LUUKONNEVA, ReisjÄrvi M Kuva 55. Luukonnevan suokartta.

50 93 5 YHTEENVETO 5.1 YleistÄ ReisjÄrven kunnan alueella on yli 20 hehtaarin laajuisia soita kaikkiaan hehtaaria, josta tutkittujen soiden kokonaispinta-ala ha on 37 % (taulukko 32). Tutkittujen soiden alasta noin 40 % on luonnontilaista. Mukana ei ole yhtään täysin luonnontilaista suota. Avosuota on alasta noin 28 % ja puustoista vastaavasti noin 72 % (liite 3). ReisjÄrvi kuuluu Pohjanmaan aapasoiden vyähykkeeseen. Alueelle luonteenomaisesti suot ovat matalahkoja. Tutkittujen soiden keskimääräinen syvyys on 1,4 m. Noin ha ylittää 1,5 m syvyyden, jota pidetään turvetuotantoon soveltuvan suon vähimmäissyvyytenä (katso s. 7). TÄllÄ syvyysalueella on turvetta keskimäärin 2,5 m, josta heikosti maatunutta pintarahkaa on keskimäärin 0,5 m (taulukko 32). Taulukko 32. ReisjÄrvellÄ tutkittujen soiden kokonaispintaalat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain.

51 Polttoturvesuot Polttoturvetuotantoon soveliasta aluetta on kahdeksalla suolla kaikkiaan ha (taulukko 33, kuva 58). Parhaiten tuotantoon soveltuu Isoneva, joka jo on osittain tuotannossa. Taulukko 33. Polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet, turvemäärät ja energiasisältä.

52 9 6 6 KIRJALLISUUS Korpijaakko, M., Uusi kairatyyppi tilavuustarkkojen turvenäytteiden ottamiseen. Suo 32, n :o 1, ss Korpijaakko, M., HÄikiä, J., Leino, j., Vesipitoisuuden ja maatuneisuuden vaikutus turpeen kuivatilavuuspainoon. Suo 32, n :o 2, ss Korpijaakko, M., Koivisto, M., HaapajÄrvellÄ tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, turvevarportti 185. Lappalainen, E., HÄikiä, J., Heiskanen, P., Oulun läänin suoinventointi. YhdistelmÄ pinta-alamittausten tuloksista. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.6/80/24. Lappalainen, E., Sten, C-G., HÄikiä, J., Turvetutkimusten maasto-opas. Geologinen tutkimuslaitos, Opas n :o 6, 46 s. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadunmääritysohje Turveteollisuus 1976 n :o 3. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadunmääritysohje Turveteollisuus 1982 n :o 3.

53 Liitteet 1. Merkkien ja lyhenteiden selitykset. 2. Polttoturpeen luokitus Soinlamminnevan, Saarisennenvan ja Ison HiisijÄrvennevan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartta no PÄÄllistennevan ja Kurkinevan tutkimuslinjat ja pisteet. 1 : peruskartta no Soidinnevan ja Kattilanevan eteläosan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartta no Kattilanevan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartta no Isonevan pohjoisosan - Katajahevan ja Varpunevan sekä Piilinevan eteläosan tutkimslinjat ja - pisteet. 1 : peruskartta no Isonevan keskiosan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartta no Isonevan eteläisen osan tutkimuslinjat ja -pisteet 10. Piilinevan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartat ja Rautamullansuon tutkimuslinjat ja pisteet. 1 : peruskartta no Suolahdennevan ja Lamminnevan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartta no RahkarÄmeen tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartta no Lonkerinnevan ja Ollinnevan (tässä kartassa nimellä Kananeva) tutkimulinjat ja -pisteet. Peruskartta no öijinnevan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartat no ja Luukonnevan tutkimuslinjat ja -pisteet. 1 : peruskartta no