Turvetutkimusraportti 388

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 388"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 388 Tapio Toivonen ja Onerva Valo KANKAANPÄÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää, Part 3 Espoo 2008

3 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 3. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 388, 80 sivua, 44 kuvaa, 4 tauluk koa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Kankaanpään alueella vuonna 2001 valta kunnan turve varojen kartoitukseen liittyen 38 suoaluetta yhteis pintaalaltaan ha. Tutki tuissa soissa on turvetta yhteensä 30,5 milj. suo-m 3. Soiden keski syvyys on 1,4 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintakerroksen osuus on 0,3 m. Turpeen keski maatu neisuus on 5,7. Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on 547 ha, ja sen turve määrä on 15,5 milj. suo-m 3. Turpeista on rahka valtaisia 53 % ja loput 47 % sara valtaisia. Kankaanpään soille on tyypillistä vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahka valtainen pinta turvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu 82 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat rahka räme, isovarpuräme, tupasvillaräme ja lyhytkorsineva. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,1 % kuiva painosta, vesipitoisuus märkä painosta 90,4 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 91 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,17 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keski määrin 20,9 MJ/kg. Tutkituista soista 26 soveltuu turve tuotantoon. Niistä 2 suota soveltuu ainoastaan vaalean rahkaturpeen tuotantoon, 5 suota aluksi vaalean rahkaturpeen tai ympäristöturpeen tuotantoon ja sen jälkeen energia turve tuotantoon ja loput 19 ainoastaan energia turve tuotantoon. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on 566 ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 10,4 milj. suo-m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 5,4 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 140 ha ja tuotanto kelpoinen turve määrä 1,9 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Kankaanpää Tapio Toivonen ja Onerva Valo Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: ISBN ISSN

4 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 388. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 388, 80 pages, 44 figures, 4 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the town of Kankaanpää, 230 km northwest of Helsinki. The field studies took place in Thirty eight mires covering a total of hectares were studied. The studied mires contain a total of 30,5 million m 3 of peat in situ. The mean depth of the mires is 1.4 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer, which averages 0.3 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 5.7. The area deeper than 2 m covers 547 ha, and it contains 51% of the total peat quantity (15.5 million m 3 ). Fifty-three per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 47% Carex predominant. The majority of the mires are drained. The most common mire site types are Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog and cottongrass pine bog. The average ash content of peat is 3.1% of dry weight, the water content 90.4% of wet weight, the dry bulk density 91 kg per m 3 in situ, and the sulphur content 0.17% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 20.9 MJ/kg on an average. Twenty-six of the investigated mires are suitable for peat production; 5 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production, two only for horticultural peat production, and 19 mires for fuel peat production. The total area suitable for peat production is 566 ha. The available amount of fuel peat is 10.4 million m 3 in situ, and the energy content at 50% moisture content is 5.4 million MWh. The area suitable for horticultural and environmental peat is 140 ha, and the available amount of the peat is 1.9 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, Kankaanpää Tapio Toivonen and Onerva Valo Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriotutkimukset... 8 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET KANKAANPÄÄSSÄ TUTKITUT SUOT Veteläkeidas Markenneva Tahlasneva Vihannankeidas Runkankeidas Syynikeidas Lamminneva Kivijärvi Sinahmi Vääräneva Kortesneva Reuhtonmaa Haavistonkeidas Ampumaradansuo Katiskakeidas Uusineva Talvitienneva Alhonkeidas W Saarikeidas Koivistonkeidas Punainenkeidas Pöpörö Kooninkeidas Hangassuntti Kööpelinkeidas Memmokeidas Mustakeidas Puuojankeidas Heikinsuntti Kirvalankeidas Silokeidas Hevoshaankeidas Hirsikankaankeidas Kairanneva Saunakeidas Kärmesneva Kytöneva Kotoneva... 58

7 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...61 Soidensuojelu YHTEENVETO KAIKISTA KANKAANPÄÄSSÄ ERI AIKOINA TUTKITUISTA SOISTA KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET

8 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt maaperäkartoitukseen ja valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Kankaanpään kaupungin alueella vuosina 1978, 1982, 1983, 1984 ja Vuosien tutkimuksista on julkaistu kaksi Turvetutkimusraporttia (Stén ja Svahnbäck 1985 ja 1988). Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energiaturvetuotantoon ja kasvu- ja ympäristö turvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Tähän raporttiin on koottu vuonna 2001 tutkitut suot, joita on 38 kappaletta yhteispinta-alaltaan ha (kuva 1). Raportin lopussa on yhteenveto kaikista Kankaanpäässä tutkituista soista, joita on 81 kappaletta yhteispinta-alaltaan ha (kuva 44). Tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin. Kankaanpäässä on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan kaikkiaan 71 kappaletta ja ha yhtenäisiä, vähintään 20 ha:n laajuisia suoalueita (Virtanen ym. 2003). Lähes kaikki suot, joilla on tuotantoedellytyksiä, on Kankaanpäässä tutkittu. Tutkittujen ja tutkimattomien soiden ero pinta-alassa johtuu pääosin siitä, että Kankaanpäässä on ollut jo soiden tutkimushetkellä runsaasti turvetuotannossa olevia soita, ja puolustusvoimien Pohjankankaan ampuma- ja varoalueella on runsaasti soita, joita ei voi tutkia. Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suo selostukset Kankaanpäässä vuonna 2001 tutkituista soista sekä kunta kohtainen tulosten tarkasteluosa. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimuspistekartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei muuta mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta (www. gtk.fi). Raportissa esitettyjen soiden yksityis kohtaisemmat suo selostukset, jotka sisältävät suo kartan, suurimmista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkit taville soille laadittiin linja verkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen ym. 1984). Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvit tämiseksi. Pieni alaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi, mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäiden keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turve kerrostuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mahdollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuitui suus eli tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin lieju kerrostumat ja määritettiin pohja maalaji. Kaikkien vuonna 1992 tai sen jälkeen tutkit tujen soiden heikosti maatunut (H1 4) rahka turve on kenttä tutki muksen yhteydessä jaoteltu kasvi jäännekoostu muksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvi oimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymme nessä eri kohdassa. 7

9 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Laboratoriotutkimukset Useasta suosta, jotka kenttä tutkimusten perusteella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 3 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin laborato riossa ph-arvo, vesi pitoisuus paino prosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), tuhka pitoisuus prosent teina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuiva painosta. Lämpö arvot on määritetty Kuopiossa IKA (C 5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näyt teistä analysoitiin rikki pitoisuus prosent teina kuiva painosta Leco SC rikkianalysaattorilla. Tilavuus tarkoista näytteistä määri tettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3 ). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. energiaturpeen laatu uusien ohjearvojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006). 8

10 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Kuva 1. Kankaanpäässä v tutkitut suot. 1 VETELÄKEIDAS 2 MARKENNEVA 3 TAHLASNEVA 4 VIHANNANKEIDAS 5 RUNKANKEIDAS 6 SYYNIKEIDAS 7 LAMMINNEVA 8 KIVIJÄRVI 9 SINAHMI 10 VÄÄRÄNEVA 11 KORTESNEVA 12 REUHTONMAA 13 HAAVISTONKEIDAS 14 AMPUMARADANSUO 15 KATISKAKEIDAS 16 UUSINEVA 17 TALVITIENNEVA 18 ALHONKEIDAS W 19 SAARIKEIDAS 20 KOIVISTONKEIDAS 21 PUNAINENKEIDAS 22 PÖPÖRÖ 23 KOONINKEIDAS 24 HANGASSUNTTI 25 KÖÖPELINKEIDAS 26 MEMMOKEIDAS 27 MUSTAKEIDAS 28 PUUOJANKEIDAS 29 HEIKINSUNTTI 30 KIRVALANKEIDAS 31 SILOKEIDAS 32 HEVOSHAANKEIDAS 33 HIRSIKANKAANKEIDAS 34 KAIRANNEVA 35 SAUNAKEIDAS 36 KÄRMESNEVA 37 KYTÖNEVA 38 KOTONEVA 9

11 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keski maatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset ovat liitteissä 1 ja 2. 10

12 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelasku tapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyys käyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhyk keensä (0 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyys vyöhykkeeltä laske taan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon koko naisturve määrä selville. Heikosti maatuneen pinta rahkaturpeen (H1 3) ja H4-maatu neen rahka valtaisen väli turpeen määrät ja turve tekijöiden osuudet on laskettu erillisellä kasvuturveohjelmalla. Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyys kerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää ympäristölupavirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelaji koos tumuksesta, maatu neisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas sara valtainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikom minkin maatuneena. Toisinaan käyte tään myös H1 3-maatunutta rahka turvetta ja H4-maatu nutta rahka valtaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suo on tässä raportissa katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pintaturve kerros eli ns. pinta rahka on usein este palaturve tuotannon aloitta miselle. Ohutta pinta rahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotantokelpoista turve määrää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,2 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatu luokka energia turpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). 11

13 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuk sessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnus merkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahka sammalten veden ja ravinteiden pidä- tyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvu turvetuotantoon on yhtenä arviointi perus teena huomioitu Maa- ja metsä talous ministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen säädös kokoelma N:o ). Kasvu- ja maan parannus turpeen määri telmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostu mukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja maatuneisuuden H1 6. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon sovel tuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4-maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tutkittujen soiden tuotanto kelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahka turve on tässä raportissa jaettu rahkasammalkoostumuksen perusteella kolmeen päälaatuluokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 3 (Toivonen 1997). H4-maatunut rahka valtainen väli turve on jaettu kahteen laatuluokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pintakerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pintakerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, tutkimuspisteistä, ojitus tilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltu vuudesta turve tuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja -pisteet, pisteiden turve paksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumis aste. Suo kartassa on erotettu turve kerrostuman paksuutta osoit tavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkaus profiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maa lajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suo tyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3). Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 12

14 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 KANKAANPÄÄSSÄ TUTKITUT SUOT 1. Veteläkeidas Veteläkeidas (kl , x = 6854,3, y = 2424,9) sijaitsee osittain Jämijärven puolella noin 10 km Kankaanpään keskustasta itään. Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja etelässä Hämeenkankaaseen ja turvetuotantoalueeseen Suon etelä- ja länsireunaa sivuaa tie. Suolla on 60 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon tutkitun alueen kokonaispinta-ala on 143 ha, yli 1 m syvän alueen 83 ha, yli 1,5 m syvän 36 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 10 m/km. Veteläkeidas on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä vedet laskevat Sauvaojan ja Koikonojan kautta Jämijärveen, siitä Jyllinjokea pitkin Kyrösjärveen ja edelleen Kyrös kosken, Kirkkojärven, Mahnalan selän, Kulo veden, Rautaveden ja Liekoveden kautta Kokemäenjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Koikonojan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (37 %), hieta (32 %) ja moreeni (15 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Veteläkeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 42 %, turvekankaalla 55 % ja pellolla 3 %. Suon lounaisosa on pääasiassa isovarpu räme muuttumaa, ja koillisosassa esiintyy tupasvilla räme muuttumaa. Muilta osin suo on enimmäkseen puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Suon eteläpuolella on turvetuotantoalue. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on kes- kitiheää, melko varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Veteläkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 39 %, sararahkaturve (CS) 24 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonais turvemäärästä. Suon länsiosassa on paikoin puolen metrin paksuinen, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka muualta puuttuu lähes kokonaan. Itäosan pienehköllä paksuturpeisella alueella on paksu kerros rahkaturvetta. Suon muissa osissa turvekerros on yleensä ohuehko ja koostuu kohtalaisesti maatuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Veteläkeitaan yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä altaasta, joissa turvepaksuus on yleensä alle 2 m. Turvetuotantoalueen läheisyydestä johtuen niitä on mahdollista käyttää turvetuotantoon. Huomioitava seikka on paikoin kookas puusto. Suolla on kolme erillistä yli 1,5 m syvää aluetta, jotka soveltuvat turvelaadun perusteella tyydyttävästi energiaturve tuotantoon. Alueiden yhteispinta-ala on noin 30 ha ja tuotantoon soveltuvaa turvetta on 0,45 milj. suo-m 3. 13

15 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 4. Veteläkeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 14

16 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 2. Markenneva Markenneva (kl , x = 6845,6, y = 2427,1) sijaitsee noin 17 km Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja lounaisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvän alueen 26 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Markenneva on kokonaan ojitettu. Suon luoteispäästä vedet laskevat Riitanevanojan ja Pikkujoen kautta Vihteljärveen, siitä Isojokea pitkin Kaukojärveen, edelleen Ruojärveen, siitä Sannasjokea pitkin Susijärven kautta Karhijärveen, edelleen Lassilanjoen kautta Inhottu järveen, siitä Pomarkunjokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Pikkujoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (67 %) ja savi (33 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Markennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 73 %, turvekankaalla 23 % ja pellolla 4 %. Suon keskiosa on pääasiassa varsinaista sararäme muuttumaa, paikoin tupasvilla räme muuttumaa. Reunaosissa on puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on harvahkoa tai keskitiheää, melko varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Markennevan turpeista on rahkavaltaisia 18 % ja saravaltaisia 62 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 74 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suurimmasta osasta suota. Turvekerros on pääasiassa hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Pohjalla puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on erittäin vähän. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Markenneva soveltuu energiaturvetuotantoon. Suo on kuitenkin muodoltaan rikkonainen, pohjaltaan epätasainen ja yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä alueesta. Suon keskellä on noin 5 ha:n laajuinen, yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, jossa on 0,09 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 5. Markennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

17 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 3. Tahlasneva Tahlasneva (kl , x = 6845,2, y = 2425,9) sijaitsee noin 18 km Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 31 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Tahlasneva on kokonaan ojitettu. Suon koillisreunasta lähtee oja Riitanevanojaan, siitä Pikkujoen kautta Vihteljärveen, Isojokeen ja Kaukojärveen, edelleen Ruojärveen, siitä Sannasjokea pitkin Susijärven kautta Karhijärveen, edelleen Lassilanjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkunjokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Luoteispäästä on laskuoja luoteeseen Heikinjärveen ja siitä Kaukojärven kautta Ruojärveen samoin lounaisreunasta Katajajärven kautta Kaukojärveen. Suon itäosa kuuluu vesistö alueeseen , Pikkujoen valuma-alue, länsiosa vesistö alueeseen , Ruojärven alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), savi (38 %) ja hiesu (6 %). Liejua on suon pohjalla keskialueella ohut kerros. Tahlasnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 91 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 6 %. Suo on pääosin tupasvillaräme- ja isovarpuräme muuttumaa. Luoteislahdekkeessa on rahkaräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on yleensä riuku- ja pinotavara-asteella olevaa keskitiheää tai harvaa männikköä, seassa koivua ja kuusta. Länsiosassa on paikoin tukkipuustoa. Tahlasnevan turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Kerroksen alla on maatumisasteeltaan vaihtelevaa rahkavaltaista turvetta. Pohjaa kohti turve muuttuu saravaltaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on erittäin vähän. Tahlasnevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Tahlasnevan keskiosassa on noin 11 ha yli 1,5 m syvää turvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Pintaosassa on noin metrin kerros kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa 2a ja 2b-laatuluokan rahkaturvetta. Tuotantokelpoinen turvemäärä on 0,11 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on 0,15 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Kuva 6. Tahlasnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 16

18 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 4. Vihannankeidas Vihannankeidas (kl , x = 6848,7, y = 2421,7) sijaitsee noin 10 km Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä ja pohjoisessa osin turvepohjaisiin peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisreunan tuntumaan ulottuu tilustie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 20 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 5 m/km. Vihannankeidas on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjois- ja itäpäästä on laskuojat Isojokeen, josta vedet virtaavat Kaukojärven kautta Ruojärveen, siitä Sannasjokea pitkin Susijärven kautta Karhijärveen, edelleen Lassilanjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ruojärven alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat savi (92 %) ja moreeni (8 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin yli metrin paksuinen kerros. Vihannankeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 8 %, korvessa 8 %, turvekankaalla 42 % ja pellolla 42 %. Suo on pääasiassa puolukkaturvekangasta ja entistä peltoa (kytöheittoa). Puusto on enimmäkseen melko varttunutta, keskitiheää männyn ja koivun muodostamaa sekametsää, jossa on kuusta seassa. Vihannankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 10 % ja saravaltaisia 90 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 2 %, saraturve (C) 51 % ja rahkasaraturve (SC) 39 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 31 % kokonais turvemäärästä. Suon turvekerrostuma on kohtalaisen hyvin maatunutta sara- ja rahkasaraturvetta. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta ei tutkimuspisteiltä löytynyt. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Vihannankeidas soveltuu pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon. Noin 11 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,24 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 7. Vihannankeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

19 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 5. Runkankeidas Runkankeidas (kl , x = 6845,7, y = 1575,6) sijaitsee noin 15 km Kankaanpään keskustasta etelään, lähellä Lavian rajaa. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon. Pohjoisreunassa on peltoja. Keskiosassa on pieni Mustalammi (81,5 m mpy). Suon pohjoisreunan tuntumaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 34 ha, yli 1,5 m syvän 28 ha ja yli 2 m syvän 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Runkankeidas on kokonaan ojitettu. Suolla sijaitsevasta Mustalammista on laskuoja Vähä-Kivijärveen, mistä vedet virtaavat Saaresojan, joka virtaa suon luoteispään halki, Saunajoen ja Tuunajärvenojan kautta Karvianjokeen, edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Tuunajärvenojan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat savi (38 %) ja moreeni (62 %). Liejua on suon pohjalla keskiosassa laajalla alueella ohuelti, ja lammen läheisyydessä lähes kahden metrin paksuinen kerros. Runkankeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 71 % ja turvekankaalla 29 %. Suon keskiosa on enimmäkseen muuttumavaiheessa olevaa rahka-, isovarpu- ja tupasvillarämettä. Reunoilla on puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on keskitiheää riuku- ja pinotavara-asteen mäntyvaltaista sekametsää. Runkankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 50 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, josta noin puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Itäosassa kerros on paikoin yli 2 m:n paksuinen, joskin yläosassa on ohuehko hyvin maatunut rahkalinssi. Suon itä- ja keskiosassa turvekerros on rahkavaltainen usein pohjaan asti, mutta länsiosassa turvekerros on saravaltaista pinnasta pohjaan asti. Puun jäännökset ovat suon pohjaosassa yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Runkankeidas on turvetuotantoa ajatellen rikkonaisen muotoinen. Mustalammi jakaa suon lähes kahtia. Itä- ja keskiosassa pienimuotoinen kasvu- ja ympäristöturpeen tuotanto on mahdollista. Kahdella yhteensä noin 10 ha:n laajuisella alueella on 0,13 milj. suo-m3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta rahkaturvetta, joka kuuluu suureksi osaksi 2a-laatuluokkaan. Kerroksen alapuolisen osan hyödyntäminen vaatii todennäköisesti Mustalammin pinnan laskua tai koko lammen kuivattamista. 18

20 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Kuva 8. Runkankeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

21 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 6. Syynikeidas Syynikeidas (kl , x = 6846,2, y = 1575,4) sijaitsee noin 14 km Kankaanpään keskustasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon etelä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 22 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä etelään ja pohjoiseen. Syynikeidas on eteläpäätä lukuun ottamatta ojitettu. Suon pohjoisosasta on laskuoja Verttuunjärveen, mistä vedet virtaavat useiden pienten järvien kautta Hapuanojaan ja edelleen Karvianjokeen. Eteläosasta on laskuoja Vähä-Kivijärveen, mistä vedet virtaavat Saaresojan, Saunajoen ja Tuunajärvenojan kautta Karvianjokeen, edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suon pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Hapuanojan valuma-alue, ja eteläosa vesistöalueeseen , Tuunajärvenojan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (65 %) ja savi (35 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Syynikeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 90 % ja turvekankaalla 10 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa. Myös isovarpu- ja tupasvillarämettä esiintyy paikoin. Reunoilla on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on enimmäkseen melko tiheää riukuasteen männikköä, seassa koivua. Syynikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu pääasiassa Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäänteistä. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Pohjaa kohti turve muuttuu sarapitoiseksi tai -valtaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,4. Liekoja on vähän. Syynikeitaan 11 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,07 milj. suo-m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 3-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2a. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,17 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 9. Syynikeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 20

22 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 7. Lamminneva Lamminneva (kl , x = 6851,9, y = 1568,9) sijaitsee noin 8 km Kankaanpään keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Lamminneva on kokonaan ojitettu. Suon luoteispäästä vedet virtaavat umpeenkasvaneen Kivijärven kautta Kivijärvenojaan ja siitä Karvianjokeen, edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Iso järveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karvian joen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (50 %), moreeni (43 %) ja savi (7 %). Liejua on suon pohjalla etelä- ja pohjoispäässä ohuelti. Lamminnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 79 %, avosuolla 14 % ja turvekankaalla 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme-, isovarpurämeja varsinainen sararämemuuttuma. Paikoin on varsinaista saranevamuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on keskitiheää pinotavara- tai riukuasteen männikköä, seassa koivua. Lamminnevan turpeista on rahkavaltaisia 24 % ja saravaltaisia 76 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 73 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä. Suon turvekerros on suurimmaksi osaksi kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Paikoin on myös puhdasta saraturvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,1. Liekoja on erittäin vähän. Lamminneva on muodoltaan kapea ja rikkonainen. Yli 1,5 m syvä alue koostu kahdesta eri altaasta. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta pienimuotoinen energiaturvetuotanto on mahdollista. Kuva 10. Lamminnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 8. Kivijärvi Kivijärvi (kl , x = 6852,7, y = 1548,2) sijaitsee noin 7 km Kankaanpään keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa myötäilee kylätie. Suolla on 5 tutkimuspistettä, pistetiheys on 2,2/10 ha (kuva 11). Suon kokonaispinta-ala on 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on tasainen. Kivijärvi on ojittamaton umpeenkasvanut järvi. Vedet johtuvat suon halki virtaavaan Kivijärvenojaan, joka laskee Karvianjokeen, siitä Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, edelleen Pomarkun jokea pitkin Iso järveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karvian joen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat savi (40 %), hiekka (40 %) ja hieta (20 %). Suon pohjalla on yli metrin paksuinen kerros liejua. Kivijärven tutkimuspisteistä on rämeellä 20 % ja avosuolla 80 %. Suo on suurimmaksi osaksi ruohoista saranevaa, keskellä on myös ruohoista sararämettä. Rahkamättäitä ei ole havaittu. Vähäinen puusto on enimmäkseen kitukasvuista koivua, seassa on myös mäntyä. Suon poikki on rakennettu pengertie, joka on nostanut vesipintaa. Siksi osassa suota puut ovat kuolleet pystyyn (kuva 12). Kivijärven turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 69 % ja saraturve (C) 6 %. Tupasvillan (ER), puun (L) tai varpujen (N) jäännöksiä turpeesta ei ole havaittu. Valtaosa turvekerroksesta on vetistä, erittäin heikosti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 1,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,7 ja pohjakerroksen 3,0. Kivijärvi ei sovellu turve tuotantoon. 22

24 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Kuva 11. Kivijärven tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 12. Kuollutta puustoa Kivijärven pohjoisosassa (kuva Tapio Toivonen). 23

25 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 9. Sinahmi Sinahmi (kl , x = 6858,2, y = 1561,3) sijaitsee noin 14 km Kankaanpään keskustasta länteen, lähellä Pomarkun rajaa. Se rajoittuu loivapiirteiseen, osin kallioiseen moreenimaastoon. Suon länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 77 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 243 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti koilliseen. Sinahmi on ojittamaton umpeenkasvualue, jonka pohjoisosassa on vielä osittain avoin Jokilammi (69,1 m mpy). Vedet virtaavat suon itäosaa halkovan Risusillanojan kautta Joki lammiin ja siitä Kahilaojan kautta Karvianjokeen, siitä Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, edelleen Pomarkun jokea pitkin Iso järveen ja lopulta Merikarvian jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kahilaojan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (78 %), hiekka (13 %) ja moreeni (7 %). Liejua on koko suon pohjalla vaihtelevan paksuinen kerros. Paikoin kerros on yli 4 m paksu. Sinahmin tutkimuspisteistä on avosuolla 81 % ja korvessa 19 %. Yleisin suotyyppi koko suon alueella on luhtaneva. Lounaisosassa esiintyy myös ruohoista saranevaa ja nevakorpea, keski- ja koillisosassa myös varsinaista lettoa. Rahkamättäitä ei ole havaittu. Vähäistä puustoa on suon laidoilla, etenkin länsiosassa, ja se on enimmäkseen nuorta koivua. Sinahmin turpeista on rahkavaltaisia 67 %, saravaltaisia 27 % ja rusko sammal valtaisia 6%. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 67 %, rahka saraturve (SC) 22 %, ruskosammalsaraturve (BC) 5 %, ruskosammalturve (B) 3 % ja sararuskosammalturve (CB) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on pääasiassa heikosti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,2. Sinahmi ei sovellu turvetuotantoon, ja se kuuluu Natura-verkostoon. 24

26 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Kuva 13. Sinahmin tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

27 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 10. Vääräneva Vääräneva (kl , x = 6857,2, y = 1555,6) sijaitsee noin 20 km Kankaanpään keskustasta länteen, osittain Siikaisten puolella. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon tuntumaan ulottuu metsäautoteitä. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 26 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha, yli 1,5 m syvän 18 ha ja yli 2 m syvän 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Vääränevan pohjoispuoli (Siikaisiin kuuluva osa) on ojitettu. Suon luoteispäästä on laskuoja Vuorijärveen, siitä Hirvijärven ja Heinijoen kautta Siikaisjokeen ja edelleen Isojärven Franssinlahden kautta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vuorijärven valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (50 %), hieta (25 %) ja moreeni (19 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin yli metrin paksuinen kerros. Vääränevan tutkimuspisteistä on rämeellä 19 %, avosuolla 69 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 6 %. Suo on pääasiassa varsinaista saranevaa, Ikaalisten puoleisessa ojittamattomassa osassa luonnontilaisena, Siikaisten päässä muuttumana. Paikoin on varsinaista sararämettä ja lyhytkorsinevaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on tiheää mäntytaimikkoa suon ojitetussa osassa, luonnontilainen puoli on avosuota. Vääränevan turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 77 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosan luonnontilaisella alueella on paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata- ja Palustria-ryhmien rahkasammalien jäänteistä. Paikoin kerros sisältää myös saran jäänteitä. Kerroksen alla ja suon luoteisosassa usein pinnasta asti turve on kohtalaisen hyvin maatunutta ja selvästi saravaltaista. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä hyvin maatuneessa pohjakerroksessa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Turvepaksuuden puolesta Vääräneva soveltuu turvetuotantoon. Suon pitkä, kapea ja kiemurteleva muoto ja pintaturpeen alhainen maatumisaste ja huono laatu heikentävät soveltuvuutta turvetuotantoon. Suolla on noin 10 ha välttävästi energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jolla on noin 0,30 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 14. Vääränevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 26

28 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kortesneva Kortesneva (kl , x = 6858,9, y = 1558,0) sijaitsee noin 17 km Kankaanpään keskustasta länteen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon ja on osittain raivattu pelloksi. Suon koillisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 35 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 13 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 5 m/km. Kortesneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon eteläpäästä vedet laskevat ojia pitkin Leväojaan, siitä Virtaojaan ja useiden pienten järvien kautta Vähäjokeen ja siitä Leväsjokeen, joka laskee Isojärveen ja edelleen Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leväsjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (52 %), savi (35 %) ja hiesu (7 %) ja. Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut kerros. Kortesnevan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 87 % ja pellolla 13 %. Suo on pääasiassa puolukkaturvekangasta, pohjoisosassa on myös mustikkaturvekangasta. Koillis- ja länsiosa on raivattu pelloksi. Rahkamättäitä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Kortesnevan turpeista on saravaltaisia 99 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: saraturve (C) 92 %, rahkasaraturve (SC) 7 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 25 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta saraturvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu käytännössä kokonaan. Puun, kortteen ja varpujen jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Kortesneva soveltuu energiaturvetuotantoon. Huomioitava seikka on monin paikoin lähes puhdas saraturve, mikä voi vaikeuttaa palaturvetuotannossa palan koossapysymistä. Suolla on peltojen ulkopuolella noin 15 ha:n laajuisella alueella 0,33 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 15. Kortesnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 27

29 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 12. Reuhtonmaa Reuhtonmaa (kl , x = 6859,4, y = 1568,6) sijaitsee noin 6 km Kankaanpään keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu enimmäkseen osin turvepohjaisiin peltoihin, lännessä myös moreenimaastoon. Suon halki kulkee paikallistie. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 24 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 15 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 4 m/km. Reuhtonmaa on kokonaan ojitettu. Suon kaakkoispäästä on laskuojat Karvianjokeen, siitä Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, edelleen Pomarkun jokea pitkin Iso järveen ja lopulta Merikarvian jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karvianjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat savi (50 %), hiesu (41 %) ja moreeni (9 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut kerros. Reuhtonmaan tutkimuspisteistä on korvessa 9 % ja turvekankaalla 91 %. Suo on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta. Luoteiskulmassa on varsinaista korpimuuttumaa. Rahka mättäitä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Reuhtonmaan turpeista on rahkavaltaisia 36 % ja saravaltaisia 64 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 28 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 62 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Valtaosa turvekerrostumasta on hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,1. Reuhtonmaa soveltuu pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon. Suolla on kahdella yhteensä noin 12 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella 0,21 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 16. Reuhtonmaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 28

30 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Haavistonkeidas Haavistonkeidas (kl , x = 6858,7, y = 1572,5) sijaitsee noin 2 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu etelässä ja luoteessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon kaakkoisosan poikki kulkee suurjännite sähkölinja. Suon vieressä kulkee useita teitä, mm. kantatiet 23 ja 44. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 24 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km. Haavistonkeidas on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon eteläpäästä on laskuoja Kankaanjärveen, josta vedet virtaavat Pitäjänojaa pitkin Karvianjokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Iso järveen ja lopulta Merikarvian jokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Pitäjänojan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (43 %), moreeni (29 %) ja savi (21 %). Suon luoteispäässä on pohjalla ohut kerros liejua. Haavistonkeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, turvekankaalla 7 % ja palaturpeen nostoaluetta 36 %. Suon pohjoisosa on tupasvilla räme- ja rahkaräme muuttumaa. Keskiosassa ja luoteisreunassa on palaturpeen nostoalue. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on keskitiheää pinotavara-asteen männikköä. Haavistonkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä ohut. Turve on yli 1,5 m syvällä alueella suureksi osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, jossa on kuitenkin paksuja heikosti maatuneita rahkalinssejä tai -kerroksia. Turvetuotanto alueilla turve on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on erittäin vähän. Haavistonkeidas soveltuu pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon. Suon kahdella nykyisellä yhteensä noin 5 ha:n laajuisella tuotantoalueella turvepaksuus on keskimäärin metri. Tuotantoaluetta voi laajentaa pohjoisosan paksuturpeiselle noin 5 ha:n laajuiselle alueelle, jonka turvekerroksessa on kuitenkin suurta maatumisastevaihtelua. Alueella on noin 0,10 milj. suo-m 3 lähinnä energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 17. Haavistonkeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

31 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 14. Ampumaradansuo Ampumaradansuo (kl , x = 6860,9, y = 1576,6) sijaitsee noin 5 km Kankaanpään keskustasta koilliseen. Tutkittu suon osa rajoittuu lännessä ja pohjoisessa armeijan ampuma-alueeseen, etelässä rautatiehen ja idässä harjumuodostumaan (Pohjankangas). Suo on joka puolelta teiden ympäröimä. Parkanontie (tie 23) kulkee suon kaakkoisosan poikki ja muualla paikallis- ja metsäautotiet sivuavat suota. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 67 ha, yli 1 m syvän alueen 39 ha, yli 1,5 m syvän 30 ha ja yli 2 m syvän 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 7 m/km. Ampumaradansuon tutkittu osa on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Vedet virtaavat ojia pitkin etelään Paju ojaan, siitä Jyränojan, Lohipuron ja Tarpumenojan kautta Kyynärjärveen, siitä Karvian jokeen, Kynäs järven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kyynärjärvenojan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (88 %), hieta (10 %) ja moreeni (2 %). Liejua ei ole havaittu. Ampumaradansuon tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, avosuolla 1 % ja turvekankaalla 31 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä, paikoin on isovarpu rämettä. Reunaosissa on paikoin puo- lukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on pohjois- ja eteläosassa enimmäkseen keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa männikköä. Suon keskellä rahkarämealueella on vajaatuottoista ja harvaa männikköä. Ampumaradansuon turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 40 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros on suon eteläosassa ohut, ja se on yleensä hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Paksuturpeisella alueella suon keski- ja pohjoisosassa turve on pääasiassa hyvin maatunutta rahkaturvetta, jossa on heikommin maatuneita rahkalinssejä. Pohjaa kohti turve muuttuu sarapitoiseksi tai -valtaiseksi Puun jäännökset ovat varsinkin lähellä suon pohjaa yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on erittäin vähän. Ampumaradansuo rajoittuu Pohjankankaan ampuma-alueeseen, ja suuri osa tutkitusta alueesta kuuluu Natura 2005-alueeseen. Suota ei suositella turvetuotantoon. 30

32 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Kuva 18. Ampumararadansuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

33 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 15. Katiskakeidas Katiskakeidas (kl , x = 6860,6, y = 1563,0) sijaitsee noin 13 km Kankaanpään keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon eteläreunan tuntumaan ulottuu tilustie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 29 ha, yli 1 m syvän alueen 17 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 m/km. Katiskakeidas on reunaosiltaan ojitettu. Suon eteläpäästä on laskuoja Venesjärveen, mistä vedet virtaavat Kahilaojaa pitkin Karvianjokeen, siitä Kynäs järven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kahilaojan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (83 %) ja savi (17 %). Liejua on suon pohjalla keskiosassa ohut kerros. Katiskakeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 29 %, avosuolla 50 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 17 %. Suon keskiosa on pääasiassa kalvakkanevaa ja varsinaista saranevaa. Ympärillä on varsinaista sararämemuuttumaa, reunoilla puolukkaturve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäi- syys on 7 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suon reunaosien puusto on melko varttunutta koivikkoa, seassa mäntyä. Katiskakeitaan turpeista on rahkavaltaisia 33 % ja saravaltaisia 67 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 67 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Katiskakeitaalla heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on yleensä melko ohut. Suon keskellä on paksuhko kerros vetistä, heikosti maatunutta sararahkaturvetta. Rahka koostuu pääasiassa Palustriaryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on erittäin vähän. Katiskakeitaan 11 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu turvelajin ja maatumisasteen puolesta turvetuotantoon jyrsinmenetelmällä. Keskiosan heikosti maatunut pintaturvekerros ei sovellu palaturvetuotantoon. Alueella on noin 0,25 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 19. Katiskakeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 32

34 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Uusineva Uusineva (kl , x = 6862,1, y = 1565,2) sijaitsee noin 12 km Kankaanpään keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Itä- ja pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 18 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Uusineva on kokonaan ojitettu. Suon vedet virtaavat ojia pitkin etelään Paatluoman kautta Karvianjokeen, siitä Kynäs järven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karvianjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (43 %), moreeni (40 %) ja hiesu (11 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Uusinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Suurin osa suosta on varsinaista sararäme muuttumaa. Itäosassa on vallitsevana tupasvillaräme muuttuma, reunoilla on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää pinotavara-asteen männikköä, seassa koivua. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Uusinevan turpeista on rahkavaltaisia 25 % ja saravaltaisia 75 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 57 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suolta lähes kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on maatumisasteeltaan vaihtelevaa rahkasara- ja saraturvetta, paikoin on myös sararahkaturvetta. Puun ja tupasvillan jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Uusineva soveltuu turvetuotantoon. Suon 18 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,40 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 20. Uusinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

35 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 17. Talvitienneva Talvitienneva (kl , x = 6863,4, y = 1561,7) sijaitsee noin 16 km Kankaanpään keskustasta luoteeseen, lähellä Siikaisten rajaa. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 53 ha, yli 1 m syvän alueen 31 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään ja länteen noin 4 m/ km. Talvitiennevan keskiosa ja koillispää on kokonaan ojitettu; lounaispäässä on luonnontilaista aluetta. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet virtaavat pohjois- ja lounaisosasta lähteviä ojia pitkin Kortesnevanojaan, siitä Lavasjärveen ja Samminjoen, Hirvijärven, Heinijoen ja Siikaisjoen kautta Otamonjokeen ja edelleen Isojärven kautta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat paikoin lohkareinen moreeni (77 %) ja savi (23 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Talvitiennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, avosuolla 25 % ja turvekankaalla 20 %. Suon koillisosassa vallitseva suotyyppi on rahkarämemuuttuma. Lounais osassa esiintyy enimmäkseen tupasvillarämemuuttumaa ja lyhytkorsinevaa, muuttumana ja luonnontilaisena. Reunoilla on varpu- ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon koillisosassa paikoin tiheää varttunutta männikköä, lounaisosassa harvempaa ja kitukasvuisempaa mäntyä ja koivua. Talvitiennevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 78 %, sararahkaturve (CS) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 61 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jossa on maatuneempia rahkalinssejä. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta. Pohjalla on ohuehko kerros sarapitoista tai -valtaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Talvitienneva on muodoltaan erittäin rikkonainen, jolloin yhtenäisen tuotantokentän muodostaminen on hankalaa. Eteläosan paksuturpeisella alueella paksuhkon rahkavaltaisen pintaturvekerroksen laatu on vaihteleva. Pienimuotoinen kasvu- tai ympäristöturpeen tuotanto on suolla mahdollista. Kuva 21. Talvitiennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 34

36 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Alhonkeidas W Alhonkeidas W (kl , x = 6863,9, y = 1563,3) sijaitsee noin 14 km Kankaanpään keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu idässä Alhonjärveen (93,1 m mpy) ja muualla moreenimaastoon. Suon lounais- ja länsireunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 14 tutkimus pistettä ja 11 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Suon kokonaispintaala on 23 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Alhonkeidas on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon eteläosan vedet valuvat Alhonjärveen, siitä Venesjärveen ja Kahilaojaa pitkin Karvianjokeen, siitä Kynäs järven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Eteläosa kuuluu vesistöalueeseen , Kahilaojan valuma-alue. Suon pohjoisosasta vedet virtaavat luoteeseen, pelto-ojia pitkin Saaresojaan, siitä Samminjoen, Hirvijärven, Heinijoen ja Siikaisjoen kautta Otamonjokeen ja edelleen Isojärven kautta Merikarvianjokeen. Pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (92 %), hiesu (4 %) ja hieta (4 %). Liejua ei ole havaittu. Alhonkeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 88 %, avosuolla 8 % ja turvekankaalla 4 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa, paikoin myös keidas rämeojikkoa tai -muuttumaa. Reunemmalla on isovarpurämettä, pohjoisosassa myös lyhytkorsija rahkanevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 36 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on enimmäkseen kitukasvuista ja harvaa männikköä. Alhonkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 61 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, josta yli puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Syvemmällä on hyvin maatunutta rahkaturvetta ja pohjalla yleensä ohuehko kerros saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on erittäin vähän. Alhonkeitaan paksuturpeinen alue rajoittuu suoraan Alhonjärveen, jonka rannoilla on runsaasti kesämökkiasutusta. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 22. Alhonkeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 35

37 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 19. Saarikeidas Saarikeidas (kl , x = 6865,2, y = 1561,3) sijaitsee noin 17 km Kankaanpään keskustasta luoteeseen, osittain Siikaisten puolella. Se rajoittuu idässä ja lounaassa turvepeltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon kaakkoisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 60 ha, yli 1 m syvän alueen 36 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 1 m/km. Saarikeidas on kokonaan ojitettu. Suon vedet virtaavat pohjoisosan halki virtaavan valtaojan kautta Saaresojaan, siitä Samminjoen, Hirvijärven, Heinijoen ja Siikaisjoen kautta Otamonjokeen ja edelleen Isojärven kautta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hiekka (28 %) ja savi (26 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella alle metrin paksuinen kerros. Saarikeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 7 %, korvessa 6 %, turvekankaalla 83 % ja pellolla 4 %. Suo on suurimmaksi osaksi mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Koillisosassa on myös ruohoturvekangasta ja etelässä varpu turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäi- den korkeus 2,5 dm. Puusto on keskitiheää, enimmäkseen melko varttunutta männyn ja koivun sekapuustoa, monin paikoin hakkuukypsää tukkipuustoakin. Saarikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 14 % ja saravaltaisia 86 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 28 % ja rahkasaraturve (SC) 58 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suolta lähes kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on heikohkosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Saarikeidas soveltuu turvelajin ja turpeen maatumisasteen puolesta energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä. Huomioitavia seikkoja ovat suon halki virtaava valtaoja ja kookas puusto. Suon 25 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,40 milj. suo-m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 23. Saarikeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 36

38 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Koivistonkeidas Koivistonkeidas (kl , x = 6866,0, y = 1563,6) sijaitsee noin 14 km Kankaanpään keskustasta luoteeseen, lähellä Honkajoen rajaa. Se rajoittuu koillisessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja eteläreunaan ulottuu tie. Suolla on 109 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 220 ha, yli 1 m syvän alueen 157 ha, yli 1,5 m syvän 119 ha ja yli 2 m syvän 94 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Koivistonkeidas on keskeltä luonnontilainen, vain reunaosiltaan ojitettu. Suon koillis- ja eteläpäästä lähtee laskuoja Karvianjokeen, josta vedet virtaavat Kynäs järven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suon luoteisosan vedet virtaavat ojia pitkin Saaresojaan, siitä Samminjokeen, Hirvijärven, Heinijoen ja Siikaisjoen kautta Otamonjokeen ja edelleen Isojärven kautta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu pääosin vesistöalueeseen , Karvianjoen keskiosan alue; luoteisosa kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hiekka (37 %) ja savi (15 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa alle puolen metrin paksuinen kerros. Koivistonkeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 73 %, avosuolla 11 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 13 %. Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä. Paikoin on myös silmäkenevaa. Pohjoisosan paksuturpeisella alueella on laaja alue, jossa on runsaasti avovesiallikoita. Keidasrämealueen ulkopuolella on rahkarämettä ja isovarpurämettä. Reunemmalla ojitusalueilla on tupasvillaräme-, isovarpuräme- ja rahkarämemuuttumaa. Suon länsi osassa on mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa männikköä, reunaosissa tiheämpää pinotavaraasteen mäntyvaltaista sekametsää. Koivistonkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 73 %, sararahkaturve (CS) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon paksuturpeisilla alueilla on paksu (paikoin yli 2 m) heikosti maatunut rahkaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäänteistä. Kerroksessa on maatuneempia rahkalinssejä ja -kerroksia välissä. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä on maatuneempaa rahkaturvetta ja pohjalla on yleensä ohuehko kerros sararahka- tai rahkasaraturvetta. Ohutturpeisilla alueilla turvekerros on kohtalaisen hyvin maatunutta yleensä pinnasta pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Koivistonkeitaan paksu heikosti maatunut pintaturvekerros soveltuu varauksin kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Alapuolinen kerros soveltuu energiaturvetuotantoon. Huomioitavia seikkoja ovat pohjoisosan allikkoalue, heikosti maatuneen turvekerroksen laatuvaihtelu (hyvin maatuneet kerrokset ja linssit), Cuspidata- ja Acutifolia-valtaisen turpeen vaihtelu horisontaali- ja vertikaalisuunnassa. Suon kahdella yhteensä noin 78 ha:n laajuisilla (16 ha:n allikkoalue vähennetty), lähinnä yli 2 m syvillä alueilla on 0,55 milj. suo-m 3 H1 3-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkiin 2a ja 3a. H4-maatunutta laatuluokkaan 2b sijoittuvaa rahkaturvetta on 0,47 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 1,32 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 37

39 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 24. Koivistonkeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

40 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Punainenkeidas Punainenkeidas (kl , x = 6867,1, y = 1571,4) sijaitsee noin 8 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa tilustie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 6,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 38 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha, yli 1,5 m syvän 8 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 5 m/km. Punainenkeidas on kokonaan ojitettu ja osittain raivattu pelloksi. Suon vedet valuvat ojaa pitkin länteen Pukanluomaan, siitä Karvianjokeen ja edelleen Kynäs järven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Pukanluoman valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja savi (2 %). Punaisenkeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 50 %, turvekankaalla 19 % ja pellolla 31 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkaräme-, tupasvillarämeja keidasräme muuttumaa. Reunoilla ja keskustan ohutturpeisella alueella on puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Suon peltoalueet ovat puuttomia; muutoin suon puusto on keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa mäntyvaltaista sekametsää. Punaisenkeitaan turve on täysin rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 91 % ja sararahkaturve (CS) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä. Suon pohjoisosassa (peltoalue mukaan lukien) on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmän rahkasammalien jäänteistä. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä on maatuneempaa rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on erittäin vähän. Punaisenkeitaan pohjoisosassa on noin 5 ha:n alue, joka soveltuu pienimuotoiseen kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Osa alueesta on peltona. Alueella on noin 0,07 milj. suo-m 3 H1 4-maatunutta turvetta, joka kuuluu lähinnä laatuluokkaan 2a. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla on lisäksi jonkin verran energiaturvetta. Kuva 25. Punaisenkeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 39

41 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 22. Pöpörö Pöpörö (kl , x = 6867,3, y = 1568,4) sijaitsee noin 14 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu luoteessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 6,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 67 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Pöpörö on kokonaan ojitettu. Suon vedet virtaavat luoteispäästä lähtevää ojaa myöten Karvianjokeen ja edelleen Kynäs järven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karvianjoen keski osan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (88 %), savi (11 %) ja hiesu (1 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Pöpörön tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, korvessa 3 %, turvekankaalla 34 % ja pellolla 2 %. Suon eteläosa on pääasiassa varsinaista sararämemuuttumaa, paikoin myös tupasvilla räme muuttumaa. Pohjoisosan vallitseva suotyyppi on mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa mäntyvaltaista sekametsää. Pöpörön turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 20 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 53 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suolta lähes kokonaan. Turve on suureksi osaksi hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,1. Liekoja on erittäin vähän. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Pöpörö soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvä alue koostuu kuitenkin useasta pienestä erillisestä altaasta. Pienimuotoinen energiaturve tuotanto on mahdollista. 40

42 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Kuva 26. Pöpörön tutkimus- ja syvyyspisteet. 41

43 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 23. Kooninkeidas Kooninkeidas (kl , x = 6869,0, y = 1569,8) sijaitsee noin 16 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu idässä turvetuotantoalueeseen ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Suon kokonaispintaala on 69 ha, yli 1 m syvän alueen 48 ha, yli 1,5 m syvän 28 ha ja yli 2 m syvän 19 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 1 m/km. Kooninkeidas on reunaosiltaan ojitettu. Suon vedet virtaavat suo-ojia pitkin Ristiluomaan, siitä Karvianjokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ristiluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), savi (35 %) ja hiekka (4 %). Liejua ei ole havaittu. Kooninkeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 35 %, avosuolla 45 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 16 %. Suon keski- ja itäosa on pääasiassa lyhytkorsinevaa. Länsi- ja pohjoisosa on enimmäkseen rahkarämettä sekä tupasvillarämemuuttumaa. Suon reunoilla on ruoho- ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on suon länsi- ja pohjoisosassa tiheydeltään ja kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä, seassa koivua. Kooninkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 86 %, sararahkaturve (CS) 7 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 54 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä. Suon itäosassa on paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta suurin osa koostuu Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäänteistä. Kerroksessa on maatuneempia rahkalinssejä. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä ja länsiosassa suota lähellä pintaakin on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Turvetuotantoon vaikuttavia tekijöitä ovat suolla olevat kalliosaarekkeet ja itäosan paksu ja melko heikkolaatuinen pintarahkaturvekerros. Kooninkeitaalla on noin 20 ha turvetuotantoon soveltuvaa aluetta, joka koostuu kahdesta erillisestä altaasta. Itäosan turvetuotantoalueeseen rajoittuvalla noin 9 ha:n alueella on pinnassa noin 0,13 milj. suo-m 3 parhaiten kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka kuuluu laatuluokkiin 3a ja 3b. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,05 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 27. Kooninkeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 42

44 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hangassuntti Hangassuntti (kl , x = 6869,5, y = 1568,6) sijaitsee noin 17 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon kaakkoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä, pistetiheys on 4,0/10 ha (kuva 28). Suon kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen14 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 3 m/km. Hangassuntti on harvakseltaan ojitettu. Suon lounaispäästä on laskuoja Ristiluomaan, mistä vedet virtaavat Karvianjokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ristiluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni. Hangassuntin tutkimuspisteistä on rämeellä 30 % ja turvekankaalla 70 %. Suo on pääosin mustikka-, puolukka- ja varputurvekangasta. Keskiosassa on paikoin varsinaista sararäme muuttumaa. Rahkamättäitä ei ole havaittu. Puusto on melko tiheää, varttunutta männyn ja koivun sekapuustoa. Hangassuntin turpeista on rahkavaltaisia 16 % ja saravaltaisia 84 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 84 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa turvekerroksesta on heikohkosti tai kohtalaisesti (H4 5) maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Hangassuntti soveltuu pienimuotoiseen energiaturveturvetuotantoon. Turvekerroksen maatumis aste ei ole alle metrin syvyydessä kovin korkea. Suon noin 10 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,18 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 28. Hangassuntin tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

45 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 25. Kööpelinkeidas Kööpelinkeidas (kl , x = 6870,9, y = 1571,6) sijaitsee noin 19 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Tutkittu alue rajoittuu etelässä turve tuotanto alueeseen, idässä ja pohjoisessa peltoihin ja muualla kallioiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja eteläpuolella on ajokuntoinen tie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 48 ha, yli 1 m syvän alueen 43 ha, yli 1,5 m syvän 30 ha ja yli 2 m syvän 19 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 5 m/km. Kööpelinkeidas on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon vedet virtaavat suo-ojista Kaartiskaluomaan, siitä Pukanluoman kautta Karvianjokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Pukanluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (48 %), hieta (25 %) ja hiesu (16 %). Liejua on suon pohjalla yhdellä pisteellä ohuelti. Kööpelinkeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 82 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 16 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä. Ojitetulla alueella on monin paikoin varsinaista sararäme- ja tupasvillaräme muuttumaa. Reunaosissa on puolukka turvekangas vallitsevana suotyyppinä. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on keskitiheää, kehitys asteeltaan vaihtelevaa männikköä. Kööpelinkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 33 % ja saravaltaisia 67 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 20 %, saraturve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 60 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä. Suon keskellä on yli 0,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäänteistä. Muualla tämä kerros on ohut. Turvekerros on suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Tupasvilla on turpeessa yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Kööpelinkeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Kööpelinkeidas soveltuu turvetuotantoon. Suon 30 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,57 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutio metrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. Kuva 29. Kööpelinkeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 44

46 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Memmokeidas Memmokeidas (kl , x = 6871,9, y = 1568,9) sijaitsee noin 23 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen, lähellä Honkajoen rajaa. Se rajoittuu etelässä paikoin peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon itäreunan tuntumaan ulottuu turvetuotantoalueen tie. Suolla on 14 tutkimuspistettä, pistetiheys on 5,6/10 ha (kuva 30). Suon kokonaispinta-ala on 25 ha ja yli 1 m syvän alueen 13 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Memmokeidas on kokonaan ojitettu. Suon vedet virtaavat ojia pitkin luoteeseen Ristiluomaan, siitä Karvianjoen kautta Kynäsjärveen, Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, edelleen Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Risti luoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni. Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Memmokeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, avosuolla 14 % ja turvekankaalla 29 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillaräme muuttumaa, paikoin on lyhytkorsi nevamuuttumaa. Reunoilla esiintyy mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää pinotavara-asteen männikköä. Memmokeitaan turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 67 %, sararahkaturve (CS) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta. Pohjalla on jonkin verran rahkasaraturvetta. Tupasvilla on erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Memmokeidasta ei suositella turvetuotantoon. Kuva 30. Memmokeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 45

47 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 27. Mustakeidas Mustakeidas (kl , x = 6872,9, y = 1568,2) sijaitsee noin 24 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen, osittain Honkajoen puolella. Se rajoittuu kaakossa ja etelässä paikoin peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisreunan tuntumaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 36 ha, yli 1 m syvän alueen 25 ha, yli 1,5 m syvän 18 ha ja yli 2 m syvän 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Mustakeidas on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Suon vedet virtaavat laskuojia pitkin kaakkoon Ristiluomaan, siitä Karvianjoen kautta Kynäsjärveen, Kynäsjoen kautta Inhottu järveen, edelleen Pomarkunjokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Ristiluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (92 %) ja savi (8 %). Liejua on suon pohjalla monin paikoin alle puolen metrin paksuinen kerros. Mustakeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 67 % ja turvekankaalla 33 %. Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä. Keskustan keidasrämealueen ympärillä on tupasvillarämettä, myös muuttumana. Reunoilla on mustikka- ja puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa männikköä. Reuna-alueilla on järeämpää, keskitiheää männyn ja koivun sekapuustoa. Mustakeitaan turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäänteistä. Kerroksessa on runsaasti hyvin maatuneita rahkalinssejä. Pohjalla on ohuehko kerros sararahka- tai rahkasaraturvetta. Itäosan ohutturpeisella alueella ja reunaosissa sarapitoinen tai -valtainen turve ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Mustakeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Mustakeitaan paksuturpeinen keskiosa soveltuu varauksin kasvu- tai ympäristöturve tuotantoon. Huomioitava seikka on hyvin maatuneet rahkalinssit ja -kerrokset muuten paksussa heikosti maatuneessa rahkakerroksessa. Suon 16 ha:n laajuisella, lähinnä yli 2 m syvällä alueella on 0,32 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa pääasiassa 2a-laatuluokan rahkaturvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,10 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.20. Kuva 31. Mustakeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 46

48 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Puuojankeidas Puuojankeidas (kl , x = 6876,0, y = 1571,7) sijaitsee noin 24 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen, lähellä Honkajoen rajaa. Tutkittu alue rajoittuu lännessä peltoihin, idässä ja pohjoisessa Puuojankeitaan laajaan turvetuotanto alueeseen ja muualla moreeni maastoon. Suon itä- ja pohjoisreunaa sivuaa turvetuotantoalueen tie. Suolla on 23 tutkimus pistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 61 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha ja yli 1,5 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 1 m/km. Puuojankeidas on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet virtaavat laskuojia pitkin lounaaseen Ristiluomaan, siitä Karvianjoen kautta Kynäsjärveen, Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, edelleen Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvian jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Risti luoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni. Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Puuojankeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 3 % ja turvekankaalla 97 %. Suo on suurimmaksi osaksi puolukka turve kangasta. Paikoin esiintyy mustikkaturve kangasta, ja pohjoisosassa on pienialaisesti varsinaista sararäme muuttumaa. Rahkamättäitä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa männikköä, seassa koivua. Puuojankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 18 % ja saravaltaisia 82 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 15 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1%, saraturve (C) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 66 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on erittäin vähän. Puuojankeitaan tutkittu alue on melko ohutturpeista. Suolla on noin 10 ha pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jossa on noin 0,13 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 32. Puuojankeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 47

49 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 29. Heikinsuntti Heikinsuntti (kl , x = 6875,5, y = 1573,6) sijaitsee noin 23 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Tutkittu alue rajoittuu lännessä Puuojankeitaan turvetuotanto alueeseen, idässä sotilasalueeseen ja muualla moreenimaastoon. Suon länsireunaa sivuaa turvetuotantoalueen tie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 26 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Heikinsuntti on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suo-ojia pitkin etelään Kaartiskaluomaan, siitä Pukanluoman kautta Karvian jokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottujärveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Pukanluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat paikoin lohkareinen moreeni (64 %) ja hiekka (36 %). Liejua ei ole havaittu. Heikinsuntin tutkimuspisteistä on rämeellä 27 % ja turvekankaalla 73 %. Suon pohjoinen kieleke on pääasiassa tupasvillaräme muuttumaa. Muu osa suosta on enimmäkseen varpu turve kangasta, paikoin esiintyy karhunsammal muuttumaa. Rahkamättäitä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää tai tiheää, melko nuorta männikköä, seassa koivua. Heikinsuntin turpeista on rahkavaltaisia 59 % ja saravaltaisia 41 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 22 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 39 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä ohuehko. Kerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Ohuen turvekerroksen takia Heikinsunttia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 33. Heikinsuntin tutkimus- ja syvyyspisteet. 48

50 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kirvalankeidas Kirvalankeidas (kl , x = 6874,7, y = 1573,4) sijaitsee noin 22 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu lännessä turvetuotantoalueeseen ja idässä sotilas alueeseen. Suon luoteisreunaan ulottuu turvetuotantoalueelle johtava tie. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 34). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 57 ha, yli 1 m syvän alueen 54 ha, yli 1,5 m syvän 50 ha ja yli 2 m syvän 47 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km. Kirvalankeidas on kokonaan ojitettu. Suon vedet virtaavat ojia pitkin lounaaseen Kaartiskaluomaan, siitä Pukan luoman kautta Karvian jokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottu järveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Pukanluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (73 %), savi (14 %) ja moreeni (9 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Kirvalankeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 18 %, turvekankaalla 80 % ja pellolla 2 %. Suo on pääasiassa puolukkaturvekangasta, reunoilla paikoin myös varputurvekangasta. Pohjois osassa on pienialaisesti varsinaista sararäme muuttumaa ja sen ympärillä tupasvillaräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 0,3 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää tukkipuu männikköä, seassa koivua. Kirvalankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 6 %, saraturve (C) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 54 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suolta lähes kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on heikohkosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Kirvalankeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Kirvalankeitaan 50 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 1,45 milj. suo-m 3 energia turvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Kuva 34. Kirvalankeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 49

51 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 31. Silokeidas Silokeidas (kl , x = 6867,1, y = 1573,9) sijaitsee noin 15 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon etelä reunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 6,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 58 ha, yli 1 m syvän alueen 38 ha, yli 1,5 m syvän 28 ha ja yli 2 m syvän 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 7 m/km. Silokeidas on kokonaan ojitettu lukuun ottamatta itäistä osaa. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet virtaavat laskuojista Lautaojan kautta Pukanluomaan, siitä Karvian jokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottu järveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Pukanluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (76 %), hieta (13 %) ja hiekka (8 %). Suon pohjoisosassa on pohjalla liejua pienellä alueella ohut kerros. Silokeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 60 %, avosuolla 22 % ja turvekankaalla 18 %. Suon keskiosa on varsinaista saranevamuuttumaa. Sitä ympäröivällä vyöhykkeellä on enimmäkseen varsinaista sararäme- ja tupasvillaräme muuttumaa. Reunoilla on mustikka- ja puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä, seassa koivua. Silokeitaan turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 20 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 60 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros on monin paikoin pinnasta asti sarapitoista tai -valtaista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai puuttuu kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Monin paikoin on myös puhdasta saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Silokeitaan 25 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,45 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 35. Silokeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 50

52 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hevoshaankeidas Hevoshaankeidas (kl , x = 6868,1, y = 1574,7) sijaitsee noin 17 km Kankaanpään keskustasta pohjoiseen. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa peltoihin, idässä sotilasalueeseen ja muualla hiekkamoreeni- tai hiekkamaastoon. Suon eteläosa on sotilasalueella. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä (kuva 36). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 8 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 5 m/km. Hevoshaankeidas on harvakseltaan ojitettu. Suon vedet virtaavat länteen Myllyojaan, siitä Pukan luoman kautta Karvian jokeen ja edelleen Kynäsjärven ja Kynäsjoen kautta Inhottu järveen, siitä Pomarkun jokea pitkin Isojärveen ja lopulta Merikarvianjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Pukanluoman valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekkamoreeni (96 %) ja hiekka (4 %). Liejua ei ole havaittu. Hevoshaankeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 54 % ja turvekankaalla 46 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä ja reunat puolukkaturvekangasta. Paikoin on kangasräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on tiheydeltään ja kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä, seassa koivua. Hevoshaankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 28 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Suon keskellä on noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Muutoin turvekerros on pääasiassa hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,9. Ohuen turvekerroksen takia Hevoshaankeidas ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 36. Hevoshaankeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

53 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 33. Hirsikankaankeidas Hirsikankaankeidas (kl , x = 6871,1, y = 1578,1) sijaitsee noin 21 km Kankaanpään keskustasta koilliseen. Tutkittu alue sijaitsee puoliksi sotilasalueella ja harjujen suojelu alueella. Idässä ja kaakossa se rajoittuu peltoihin, etelässä suohon. Suon pohjois reunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 37). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Suon kokonaispintaala on 68 ha, yli 1 m syvän alueen 44 ha, yli 1,5 m syvän 37 ha ja yli 2 m syvän 28 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläkaakkoon noin 6 m/km. Hirsikankaankeidas on keskiosiltaan ojittamaton. Suon vedet valuvat laskuojista kaakkoon Kivijokeen, siitä Naurisjokea pitkin Jämijärveen, edelleen Jyllinjokea pitkin Kyrösjärveen ja edelleen Kyröskosken, Kirkkojärven, Mahnalanselän, Kuloveden, Rautaveden ja Liekoveden kautta Kokemäenjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kivijoen Jämijoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (75 %), savi (22 %) ja moreeni (2 %). Suon lounaisosassa on liejua pohjalla laajalla alueella jopa metrin paksuinen kerros. Hirsikankaankeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 96 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 2 %. Suon keskiosa on suurimmaksi osaksi rahkarämettä, sekä luonnon tilaisena että muuttumana, paikoin on myös keidasrämettä. Pohjoisosassa ja reunoilla on kangasräme muuttumaa, eteläosassa tupasvillarämemuuttumaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on tiheydeltään ja kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä. Hirsikankaankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 75 %, sararahkaturve (CS) 8 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, josta yli puolet koostuu Acutifoliaryhmän rahkasammalien jäänteistä. Kerroksen alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu sarapitoiseksi tai -valtaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Hirsikankaankeidas sijoittuu suureksi osaksi sotilasalueelle (ampuma-alueen suoja-alue), joten suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 37. Hirsikankaankeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 52

54 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kairanneva Kairanneva (kl , x = 6874,2, y = 2424,0) sijaitsee noin 25 km Kankaanpään keskustasta koilliseen. Se rajoittuu kaakossa peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon itä- ja länsireunaan ulottuu tie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 38). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 58 ha, yli 1 m syvän alueen 27 ha, yli 1,5 m syvän 16 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 4 m/km. Kairanneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat ojia pitkin länteen Kivijokeen, siitä Naurisjokea pitkin Jämijärveen, edelleen Jyllinjokea pitkin Kyrösjärveen ja edelleen Kyröskosken, Kirkkojärven, Mahnalanselän, Kuloveden, Rautaveden ja Liekoveden kautta Kokemäenjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kivijoen Jämijoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (94 %) ja hiesu (6 %). Liejua ei ole havaittu. Kairannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 38 % ja turvekankaalla 62 %. Suon keskiosassa on isovarpuräme muuttumaa. Paikoin on varsinaista sararämemuuttumaa ja lyhytkorsi nevaräme muuttumaa. Reunoilla ja länsiosassa on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, melko varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Kairannevan turpeista on rahkavaltaisia 42 % ja saravaltaisia 58 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 36 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 57 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on hyvin ohut tai se puuttuu kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,7. Liekoja on erittäin vähän. Kairannevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Kairanneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,22 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 38. Kairannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

55 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 35. Saunakeidas Saunakeidas (kl , x = 6871,3, y = 2426,0) sijaitsee noin 23 km Kankaanpään keskustasta koilliseen, osittain Jämijärven puolella. Se rajoittuu lännessä ja pohjoisessa turve tuotantoalueeseen ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon luoteisreunaa sivuaa tuotantoalueelle johtava tie. Suolla on 74 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 39). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 180 ha, yli 1 m syvän alueen 125 ha, yli 1,5 m syvän 94 ha ja yli 2 m syvän 57 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 m/km. Saunakeidas on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat eteläpäästä Kortesluoman ja Palojoen kautta Jämijärveen, edelleen Jyllinjokea pitkin Kyrösjärveen ja edelleen Kyröskosken, Kirkkojärven, Mahnalanselän, Kuloveden, Rautaveden ja Liekoveden kautta Kokemäen jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Palojoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (85 %), savi (8 %) ja hiekka (3 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Saunakeitaan tutkimuspisteistä on rämeellä 29 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 69 %. Suo on suurimmaksi osaksi puolukka- ja mustikka turvekangasta. Eteläosassa on keskellä varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäi syys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on keskitiheää, pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa männyn ja koivun sekapuustoa. Saunakeitaan turpeista on rahkavaltaisia 11 % ja saravaltaisia 89 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 8 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 42 % ja rahkasaraturve (SC) 47 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suolta lähes kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Saunakeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kolmelta pisteeltä. Saunakeidas soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva yli 1,5 m syvä alue koostuu neljästä altaasta. Alueiden yhteispinta-ala on noin 90 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä 1,62 milj. suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

56 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Kuva 39. Saunakeitaan tutkimus- ja syvyyspisteet. 55

57 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 36. Kärmesneva Kärmesneva (kl , x = 6872,1, y = 2427,4) sijaitsee noin 26 km Kankaanpään keskustasta koilliseen, lähellä Jämijärven rajaa. Se rajoittuu luoteessa turvetuotantoalueeseen, kaakossa Kytönevaan ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisosan poikki kulkee tuotantoalueelle johtava tie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 52 ha, yli 1 m syvän alueen 44 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 30 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 5 m/km. Kärmesneva on eteläosan pientä aluetta lukuun ottamatta kokonaan ojitettu. Turvetuotanto alueelta tuleva valtaoja kulkee suon itäosan kautta Kahilaluomaan, siitä vedet virtaavat Palojoen kautta Jämijärveen, edelleen Jyllinjokea pitkin Kyrösjärveen ja edelleen Kyröskosken, Kirkkojärven, Mahnalan selän, Kuloveden, Rautaveden ja Liekoveden kautta Kokemäenjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Palojoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat savi (49 %), moreeni (49 %) ja hiekka (2 %). Suon keskiosassa on pohjalla liejua lähes metrin paksuinen kerros. Kärmesnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 66 %, avosuolla 5 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 25 % ja pellolla 2 %. Suon keskiosa on pääasiassa lyhytkorsineva rämettä ja rahkarämettä, myös muuttumana. Pohjoisosa on varsinaista sararämemuuttumaa. Paikoin on tupasvillarämemuuttumaa. Reunoilla on puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on tiheydeltään ja kehitysasteeltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista sekametsää. Kärmesnevan turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 47 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on hyvin ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Kärmesnevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Kärmesneva soveltuu energiaturvetuotantoon. Huomioitava tekijä on suon halki virtaava valtaoja. Suon noin 30 ha:n laajuisella yhtenäisellä, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,81 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 40. Kärmesnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 56

58 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kytöneva Kytöneva (kl , x = 6871,6, y = 2427,8) sijaitsee noin 24 km Kankaanpään keskustasta koilliseen, lähellä Jämijärven rajaa. Se rajoittuu luoteessa Kärmesnevaan ja Kärmesjärvestä lähtevään valtaojaan ja muualla moreenimaastoon. Suon kaakkoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 41). Tutkimuspisteitä on 6,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 16 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 1 m/km. Kytöneva on kokonaan ojitettu. Suon kaakkoispäästä lähtee laskuoja Kahilaluomaan, siitä Palojoen kautta Jämijärveen, edelleen Jyllinjokea pitkin Kyrösjärveen ja edelleen Kyröskosken, Kirkkojärven, Mahnalanselän, Kuloveden, Rautaveden ja Liekoveden kautta Kokemäenjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Palojoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (90 %) ja savi (10 %). Liejua ei ole havaittu. Kytönevan tutkimuspisteistä on rämeellä 35 % ja turvekankaalla 65 %. Suon keskiosa on pääasiassa varsinaista sararämemuuttumaa ja reunaosat puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää, pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa männikköä, seassa koivua. Kytönevan turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 55 % ja rahkasaraturve (SC) 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on hyvin ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Kytönevalla on useita mineraalimaasaarekkeita. Yhtenäisen tuotantoalueen muodostaminen on vaikeaa. Pienimuotoinen energiaturvetuotanto on mahdollista. Kuva 41. Kytönevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 57

59 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 38. Kotoneva Kotoneva (kl , x = 6870,6, y = 2428,1) sijaitsee noin 23 km Kankaanpään keskustasta koilliseen, osittain Jämijärven puolella. Se rajoittuu idässä ja pohjoisessa peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon länsireunaa sivuaa kylätie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 42). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 7 m/km. Kotoneva on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet virtaavat laskuojista itään Kahilaluomaan, siitä Palojoen kautta Jämijärveen, edelleen Jyllinjokea pitkin Kyrösjärveen ja edelleen Kyröskosken, Kirkkojärven, Mahnalan selän, Kuloveden, Rautaveden ja Liekoveden kautta Kokemäenjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Palojoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %), hieta (26 %) ja savi (14 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Kotonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 40 % ja turvekankaalla 60 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja rahkarämemuuttumaa. Reunat ja itälahdeke ovat enimmäkseen puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa männikköä, seassa koivua. Kotonevan turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 52 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Kotoneva soveltuu energiaturvetuotantoon. Yli 1,5 m syvä alue koostuu kahdesta erillisestä altaasta, joista toisessa on mineraalimaa saarekkeita. Suon 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,25 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 42. Kotonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 58

60 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Kankaanpään maapinta-ala on 690 km 2. Peruskartoilta tehdyssä soiden pinta-alamittauksissa geologisia, 20 ha ja sitä suurempia, soita on kunnassa ha (Virtanen ym. 2003), mikä on 18 % maaalasta. Kankaanpään suot kuuluvat suur alueellisesti Etelä-Suomen rannikkoalueen konsentrisiin kermikeidassoihin. Suurin tässä raportissa tutkittu suoalue on 243 ha:n laajuinen Sinahmi (9), joka on umpeenkasvanut järvi. Muita laajoja soita ovat Koivistonkeidas (20) ja Saunakeidas (35). Tutkittujen soiden keskikoko on 56 ha, mutta koko vaihtelee huomatta vasti. Suot sijaitsevat eri puolilla kuntaa, painottuen kuitenkin länsi- ja pohjoisosaan. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 45 % pinta-alasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keski arvo). Rämetyypeistä yleisimpiä ovat rahka räme, isovarpu räme ja tupasvillaräme. Avosoita eli nevoja on 16 % ja korpia 3 % pinta-alasta. Lyhytkorsi neva ja rahka neva ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Luonnon tilaisen suon osuus on 18 %. tutkitusta suopinta-alasta. Ojikkovaiheessa olevaa suota on 1 % ja muuttuma vaiheessa on 35 %. Turvekankaiden, vanhojen turvepehkun nosto alueiden ja turve peltojen osuus on yhteensä 36 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota on kaikkiaan 82 %. Kaikki tutkitut suot ovatkin joko kokonaan tai ainakin osittain ojitettuja. Joidenkin soiden keski osat ovat luonnon tilassa, vaikka reunoilla on ojitusta. Suot ovat kasvilli suudeltaan yleensä karuja. Kankaanpään itä- ja koillisosa kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeseen (nro 35), länsi- ja eteläosa Karvianjoen vesistöalueeseen (nro 36) (Ekholm 1993). Suuri osa tutkituista soista sijoittuu Inhottujärven Ala-Honkajoen alueelle (36.02). Osa soista sijaitsee Otamonjoen valuma-alueella (36.06), Lassilanjoen valuma-alueella (36.09) ja Ikaalisten reitin valuma-alueella (35.5). Monille alueen soille on ominaista, että vedet kulkeutuvat hyvin monimutkaisesti useiden ojien, purojen, pienten jokien, lampien ja järvien kautta ennen kuin ne saavuttavat Kokemäenjoen. Useimpien soiden kuivatus mahdollisuudet turve tuotannon kannalta ovat melko hyvät. Jotkin suot rajoittuvat kuitenkin vesistöön, tai niillä on yksi tai useampi lampi. Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turvemäärät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti maatuneen rahka valtaisen (S) pintaturpeen (H1 4) osuus on 17 % koko turve määrästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 17 %. Koko turve määrästä 67 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Tutkittujen soiden turpeen keski paksuus on 1,4 m, josta heikosti (H1 4) maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen paksuus on 0,3 m. Suot ovat ohuempi turpeisia kuin Satakunnassa keski määrin, missä tutkittujen soiden turpeen keski paksuus on 2,0 m (Virtanen ym. 2003). Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suo alasta on 39 %. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keski paksuus on 2,0 m, yli 1,5 m syvien 2,4 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,8 m. Suurin havaittu pistekohtainen turve paksuus, 5,5 m, on Tahlasnevalla (3). Taulukko 1. Kankaanpäässä vuonna 2001 tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,82 3,44 25,19 30,45 Yli 1 m syvä alue ,59 2,37 21,23 25,19 Yli 1,5 m syvä alue 841 1,36 2,16 16,98 20,50 Yli 2 m syvä alue 547 1,10 1,78 12,59 15,47 Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 53 %, kun se Satakunnassa on keski määrin 72 % (Virtanen ym. 2003). Sara valtaisten turpeiden osuus on 47 %. Alueen soille on tyypillistä vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahka valtainen pinta kerros, jossa on usein maatu neempia rahkaturvelinssejä ja -kerroksia. Pintakerros koostuu vaihtelevasti Cuspidata- ja Acutifolia-ryhmien rahkasammalien jäänteistä, ensin mainitun ryhmän ollessa yleensä enemmistönä. Palustria-ryhmän rahka- 59

61 Tapio Toivonen ja Onerva Valo sammalien jään teitä on paikoin kohtalaisesti. Tupasvillaa on yleisesti turpeen lisätekijänä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros on selvästi ohuempi, kuin kunnan sijainti keidassuoalueella antaisi olettaa. Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen pintaturve kerroksen alla on yleensä kohta laisen hyvin maatunutta rahka valtaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu yleensä sara pitoiseksi tai -valtaiseksi. Joillakin soilla sara pitoinen tai -valtainen turve ulottuu lähelle pintaa. Pohja turpeessa puun jäännökset ovat tyypillinen lisätekijä. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 5,7 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 3,2 ja maatu neemman pohjaosan 6,2. Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on suurimmilla tutkituilla soilla yleensä alhainen, mutta monilla pienillä ja usein metsäisillä soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisäkustannuksia turve tuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pien tuotanto tai tila kohtainen pala turvetuotanto. Nykyisillä tuotanto menetelmillä se ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle. Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moreeni, jota esiin tyy 49 %:ssa suoalasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Savea esiintyy 25 %:ssa suo alasta, hiekkaa 17 %:ssa, hietaa 5 %:ssa, hiesua 3 %:ssa ja kalliota 1 %:ssa. Liejua on havaittu useimpien (29 kpl) soiden pohjalla. Lieju kerrokset ovat paikoin paksuja ja laaja-alaisia. Tutkittujen soiden tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiintymisprosentti on 30. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin 644 ha:n laajuisella alueella. Lieju on merkkinä suon synnystä vesistön umpeen kasvun tuloksena. Paksu liejukerros saattaa estää turvetuotannon, koska se aiheuttaa suolla tuotantokoneiden kantavuusongelmia. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten Kankaanpäässä otettiin vuoden 2001 tutkimusten yhteydessä 7 suosta yhteensä 10 näyte pisteeltä 142 turve näytettä. Turpeiden keski määräinen ph-arvo on 4,1. Pinta turve on happa mampaa kuin syvem mällä oleva turve. Samoin rahka valtaiset turpeet ovat sara valtaisia happamampia. Keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,1 % kuiva painosta. Tuhka pitoisuudet ovat joitakin pohjanäytteitä lukuun ottamatta alhaisia. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turve lajista, maatunei suudesta sekä suon ojituksesta. Keskimääräinen vesi pitoisuus on 90,4 % märkä painosta. Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnon tilassa olevassa tilavuus yksikössä on kuiva-ainetta. Suhde ilmaistaan tavallisesti kilogrammoina suokuutiometriä kohti. Soissa on kuiva-ainetta keski määrin 91 kg/suo-m 3. Suossa olevan turpeen kuiva-aine pitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea vesi pitoisuus sekä maatuneisuus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tär- kein vaikut taja suo kuution energia sisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pinta osan turpeen energia sisältö tilavuus yksikköä kohden on usein selvästi korkeampi luonnon tilaiseen suohon verrattuna. Energiaturpeen yhtenä tärkeänä kelpoi suuden mittana on sen tehol linen lämpö arvo. Se riippuu turvelajista, maatuneisuudesta, tuhkapitoisuudesta sekä vesi pitoisuudesta. Tutkittujen soiden turve määriin paino tettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuivalla turpeella on 20,9 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kosteu dessa on 9,2 MJ/kg. Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,17 % kuiva painosta. Energiaturpeen laatu ohjeen (liite 4) mukaan todellinen rikki pitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli se kuuluu laatuluokkaan S0.50+, eli jos rikkipitoisuus on yli 0,50 % kuivapainosta. Rikki pitoisuus nousee yleensä jonkin verran suon pohjalla, ja varsinkin järvi ruoko turpeen lisä tekijänä kohottaa arvoja. 60

62 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Kankaanpäässä on nykyisin turvetuotannossa peruskartta tarkastelun perusteella ainakin 10 suota tai suon osaa: Karttalehdellä Jäminkeidas, Honkakeidas, Kolmijaarankeidas ja Kommokeidas; karttalehdellä Kurkikeidas, Kööpelinkeidas, Puuojankeidas ja Porras keidas; karttalehdellä Viheräperänkeidas, ja karttalehdellä Haavistonkeidas (13). Turvetuotantoalueen muodostamista hankaloittaa joidenkin soiden rikkonainen muoto ja mineraalimaa- tai kalliosaarekkeet. Joillakin soilla on lampia, tai ne rajoittuvat vesistöön. Muutama suo rajoittuu suojelualueeseen tai osa suosta kuuluu suojelun piiriin. Tämän raportin soista 26 soveltuu turve tuotantoon turvelajin, maatu neisuuden ja turve määrän perusteella (kuva 43, taulukko 2). Taulukossa 2 lueteltujen soiden lisäksi on joillakin soilla pieni alaisia, lähinnä tila kohtaiseen turve tuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu tuotanto kelpoista turve määrää. Turve tuotantoon (sekä kasvu- että energia turve) soveltuvien alueiden yhteis pinta-ala on 566 ha. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon soveltuu 7 suota, joiden tuotanto kelpoinen pinta-ala on yhteensä 140 ha. Näistä kaksi soveltuu pelkästään kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Tuotanto kelpoiset, heikosti maatuneet pinta turve varat ovat 1,85 milj. suo-m 3. Turve soveltuu lähinnä vaalean kasvu turpeen tai kuivike- ja imeytys turpeen (ympäristö turve) raaka-aineeksi. Hyvälaatuista viljely turve tuotantoon soveltuvaa aluetta ja turvetta on vähän. Energiaturve tuotantoon soveltuvaa aluetta on 24 suolla, ja tuotanto kelpoinen pinta-ala on 551 ha. Kunnassa on 19 suolla yhteensä 415 ha aluetta, joka soveltuu pelkästään energia turve tuotantoon. Muilla alueilla on hyödyn nettävä ensin heikosti maatunut rahkavaltainen pinta kerros kasvu- tai ympäristö turpeena. Tuotantokelpoisen energiaturpeen kokonaismäärä on 10,44 milj. suo-m3, ja kuivan turpeen energiasisältö on 5,99 milj. MWh. Jyrsin turpeelle lasketussa tuotanto kosteudessa (50 %) energia sisältö on 5,35 milj. MWh, jolloin yhden suo kuution keskimääräinen energia sisältö on 0,51 MWh. Pala turpeen tuotanto kosteuteen (35 %) lasket tuna suo kuution energia sisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energia turpeen laatu vaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon suositeltuja pinta kerroksia mahdollista käyttää myös energiaturpeen raaka-aineeksi. Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhka pitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Mikäli heikosti maatunutta pintaturvetta käytetään energiaturpeena, sen lämpöarvoluokka on usein Q6. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaa antavia. 61

63 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 43. Vuoden 2001 tutkimusten turvetuotantoon soveltuvat suot Kankaanpäässä. 62

64 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot Kankaanpäässä (vuoden 2001 tutkimukset). Nro Suon nimi Tuotantokelp. pinta-ala ha Energiaturve Tuotantokelp. turve määrä milj. suo-m³ Energiasis. 50 %:n kos teudessa milj. MWh Kasvu- ja ympäristöturve Tuotantokelp. pintaala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m³ 1 Veteläkeidas 30 0,45 0,24 2 Markenneva 5 0,09 0,05 3 Tahlasneva 11 0,15 0, ,11 4 Vihannankeidas 11 0,24 0,14 5 Runkankeidas ,13 6 Syynikeidas 11 0,17 0, ,07 10 Vääräneva 10 0,30 0,14 11 Kortesneva 15 0,33 0,19 12 Reuhtonmaa 12 0,21 0,13 13 Haavistonkeidas 5 0,10 0,05 15 Katiskakeidas 11 0,25 0,13 16 Uusineva 18 0,40 0,22 19 Saarikeidas 25 0,40 0,21 20 Koivistonkeidas 78 1,32 0, ,02 21 Punainenkeidas 0 5 0,07 23 Kooninkeidas 20 0,25 0,13 9 0,13 24 Hangassuntti 10 0,18 0,09 25 Kööpelinkeidas 30 0,57 0,26 27 Mustakeidas 16 0,10 0, ,32 28 Puuojankeidas 10 0,13 0,07 30 Kirvalankeidas 50 1,45 0,82 31 Silokeidas 25 0,45 0,25 34 Kairanneva 14 0,22 0,12 35 Saunakeidas 90 1,62 0,80 36 Kärmesneva 30 0,81 0,29 38 Kotoneva 14 0,25 0,13 Yhteensä ,44 5, ,85 63

65 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Taulukko 3. Kankaanpäässä vuonna 2001 tutkittujen soiden pinta-ala, heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus, kokonaisturvemäärä ja vesistöalueen numero. Nro Suon nimi Karttalehti Pinta-ala ha Pintakerros H1-4S m Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m3 Vesistöalueen numero 1 VETELÄKEIDAS ,2 1,1 6,2 1, MARKENNEVA ,0 1,1 6,8 0, TAHLASNEVA ,5 1,9 6,1 0, VIHANNANKEIDAS ,0 1,8 6,4 0, RUNKANKEIDAS ,5 2,1 5,8 0, SYYNIKEIDAS ,3 1,6 6,4 0, LAMMINNEVA ,0 1,6 7,1 0, KIVIJÄRVI ,8 0,9 1,8 0, SINAHMI ,3 0,5 3,2 1, VÄÄRÄNEVA ,4 2,5 6,0 0, KORTESNEVA ,0 1,8 6,4 0, REUHTONMAA ,0 1,6 7,1 0, HAAVISTONKEIDAS ,1 1,2 6,5 0, , AMPUMARADANSUO ,2 1,5 6,9 1, KATISKAKEIDAS ,1 1,6 6,0 0, UUSINEVA ,0 1,7 6,3 0, TALVITIENNEVA ,3 1,3 5,5 0, ALHONKEIDAS W ,6 1,4 5,3 0, SAARIKEIDAS ,1 1,2 5,3 0, KOIVISTONKEIDAS ,7 2,0 5,2 4, , PUNAINENKEIDAS ,4 1,1 5,0 0, PÖPÖRÖ ,0 1,0 7,0 0, KOONINKEIDAS ,4 1,4 5,4 0, HANGASSUNTTI ,1 1,4 5,4 0, KÖÖPELINKEIDAS ,2 1,8 6,0 0, MEMMOKEIDAS ,1 1,0 5,8 0, MUSTAKEIDAS ,4 1,9 5,2 0, PUUOJANKEIDAS ,0 1,1 6,7 0, HEIKINSUNTTI ,1 1,1 5,5 0, KIRVALANKEIDAS ,1 2,9 4,6 1, SILOKEIDAS ,1 1,4 6,4 0, HEVOSHAANKEIDAS ,1 0,8 6,9 0, HIRSIKANKAANKEIDAS ,7 1,5 4,6 1, KAIRANNEVA ,0 1,1 7,5 0, SAUNAKEIDAS ,0 1,5 6,3 2, KÄRMESNEVA ,1 2,4 5,8 1, KYTÖNEVA ,1 1,5 6,3 0, KOTONEVA ,0 1,5 6,3 0, Yhteensä/Keskimäärin ,3 1,4 5,7 30,45 64

66 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Soidensuojelu Kankaanpään soista Sinahmi (9), Kahilakeidas ja Järvikeidas kuuluvat soidensuojelun piiriin. Lisäksi Pohjankankaan ja Hämeenkankaan alue kuuluu Naturan piiriin. Pohjankangas ja laaja alue sen ympärillä kuuluu sotilasalueeseen (ampuma-alue ja sen varoalue). Tällä alueella on runsaasti soita, jotka tosin ovat suureksi osaksi ojitettuja. Yleisesti ottaen Kankaanpäässä tutkitut suot ovat melko karuja, ja ojituksen vuoksi suo tyypeiltään usein pitkälle alkuperäisestä muuttuneita. YHTEENVETO KAIKISTA KANKAANPÄÄSSÄ ERI AIKOINA TUTKITUISTA SOISTA Tämän osaraportin lisäksi Kankaanpään soista on ilmestynyt aikaisemmin kaksi osaraporttia (Stén ja Svahnbäck 1985 ja 1988). Kankaanpäässä on tutkittu kaikkiaan 81 suota yhteispinta-alaltaan ha (kuva 44), mikä on 57 % kunnan kokonaissuoalasta (Virtanen ym. 2003). Tutkittujen ja tutkimattomien soiden iso ero pinta-alassa johtuu pääosin syistä, että puolustusvoimien Pohjankankaan ampuma- ja varoalueella on runsaasti soita, joita ei voida tutkia, ja että Kankaanpäässä on ollut jo soiden tutkimushetkellä runsaasti turvetuotannossa olevia soita. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 59 % pinta-alasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keski arvo). Rämetyypeistä yleisimpiä ovat rahka räme, isovarpu räme, keidasräme ja tupasvilla räme. Avosoita eli nevoja on 25 % ja korpia 3 % pinta-alasta. Lyhytkorsi neva ja rahka neva ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Tutkimushetkellä ojikkovaiheessa olevaa suota oli 24 % tutkitusta suopinta-alasta ja muuttumavaiheessa oli 22 %. Luonnon tilaisen suon osuus oli 41 %. Turve kankaiden, vanhojen turvepehkun nostoalueiden ja turve peltojen osuus oli yhteensä 13 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota oli kaikkiaan 59 %. Koska suurin osa soista on tutkittu 1980-luvulla, on ojitustilanne monilla soilla nykyisin toinen kuin tutkimushetkellä. Useimmat tutkitut suot ovatkin joko kokonaan tai ainakin osittain ojitettuja, joskin joidenkin soiden keski osat ovat luonnon tilassa, vaikka reunoilla on ojitusta. Suot ovat kasvillisuudeltaan yleensä melko karuja. Taulukossa 4 esitetään kaikkien Kankaanpäässä tutkittujen soiden turvemäärät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti maatuneen rahka valtaisen (S) pinta turpeen (H1 4) osuus on 30 % koko turve määrästä. Yli 2,0 m syvällä alueella sen osuus on 35 %. Koko turve määrästä 69 % on yli 2,0 m syvällä alueella. Kankaanpäässä tutkittujen soiden turpeen keskipaksuus on 1,9 m, josta heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen pintaturvekerroksen paksuus on 0,6 m. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keski paksuus on 2,5 m, ja yli 2 m syvien alueiden 3,2 m. Suurin havaittu pistekohtainen turve paksuus, 6,4 m, on Sahrakeitaalla (kl ). Yli 5 m syviä alueita on usealla suolla. 65

67 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 66

68 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Taulukko 4. Kankaanpäässä tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,79 28,84 92,66 133,29 Yli 1 m syvä alue ,09 26,37 82,01 119,47 Yli 2 m syvä alue ,18 23,12 59,70 92,00 Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 63 %, kun se Satakunnassa on keski määrin 72 % (Virtanen ym. 2003). Sara valtaisten turpeiden osuus on 37 %. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 5,2 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 3,4 ja maatu neemman pohjaosan 6,0. Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moreeni, jota esiin tyy 31 %:ssa suoalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekkaa esiintyy 30 %:ssa suo alasta, savea 16 %:ssa, hietaa 15 %:ssa, hiesua 7 %:ssa ja kalliota 1 %:ssa. Liejua on havaittu useimpien (54 kpl) soiden pohjalla. Lieju kerrokset ovat paikoin paksuja ja laajaalaisia. Tutkittujen soiden tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiintymis prosentti on 18. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin ha:n laajuisella alueella. Turpeiden keski määräinen ph-arvo on 3,9. Keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,4 % kuiva painosta ja vesi pitoisuus 91 % märkä painosta. Soissa on kuivaainetta keski määrin 83 kg/suo-m 3. Tutkittujen soiden turve määriin paino tettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuivalla turpeella on 20,4 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kosteu dessa on 9,0 MJ/kg. Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,15 % kuivapainosta. Kaikista Kankaanpäässä tutkituista 81 suosta on raporteissa suositeltu 53 suota turve tuotantoon. Tuotantoon soveltuvien alueiden yhteispinta-ala on ha. Tuotantokelpoista energiaturvetta on yhteensä 41,4 milj. suo-m 3 ja kasvu- ja ympäristöturvetta 7,1 milj. suo-m 3. Kasvu- ja ympäristöturvekerroksen alla on useimmissa soissa lisäksi energiaturvetta. KIITOKSET Kankaanpään turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat kesällä 2001 tutkimus assistentti Kari Lehmus koski, kausiapulainen Janne Leskinen sekä tutkimus työntekijät Jouko Pöytä laakso, Arto Koivuniemi ja Esko Terhonen. Laboratorio näytteet analysoi laboratorio apulainen Pirkko Böök GTK:n Otaniemen turve laboratoriossa. Profiili kuvien valmis- tuksesta on vastannut kartan piirtäjä Satu Moberg ja suokarttojen tulostuksesta tutkimusavustaja Tarja Tuurinmaa. Raportin on tarkas tanut tutkija Jukka Häikiö ja taittanut Edita Prima Oy. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. 67

69 Tapio Toivonen ja Onerva Valo KIRJALLISUUTTA Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/ s. Lappalainen, E., Stén, C.-G. ja Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o s. Maa- ja metsätalousministeriö Valtakunnallinen soiden suojelun perus ohjelma. 164 s. ja 1 liite. Mäkilä, M Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimus keskus, Tutkimusraportti s. Stén, C.-G. ja Svahnbäck L Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P13.4/85/ s. Stén, C.-G. ja Svahnbäck L Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti s. Suomen säädöskokoelma N:o 45-47, Maa- ja metsätalous ministeriön päätös eräistä lannoite valmisteista N:o Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti s. Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A.-L. ja Tukiainen, O Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s. 68

70 LIITE 1

71 Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat: LIITE 2 I Avosuot II Rämeet 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme LR 2. Rimpiletto RIL 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Rimpineva RIN 5. Tupavillaräme TR 6. Lyhytkortinen neva LKN 6. Pallosararäme PSR 7. Kalvakkaneva KN 7. Korpiräme KR 8. Silmäkeneva SIN 8. Kangasräme KGR 9. Rahkaneva RN 9. Isovarpuräme IR 10. Luhtaneva LUN 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneet suotyypit 1. Lettokorpi LK 1. Ojikko OJ 2. Koivuletto KOL 2. Muuttuma MU 3. Lehtokorpi LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Kangaskorpi KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Varsinainen korpi VK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Nevakorpi NK 7. Varputurvekangas VATK 8. Rääseikkö RAK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijät 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Rahkasaraturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Sararuskosammalturve CB 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP

72 LIITE 3 HEIKOSTI MAATUNEEN RAHKATURPEEN LAATULUOKITUS. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tapio Toivonen Peruslähtökohta käyttökelpoiselle suolle: Vähintään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen alue. jossa on yli 0,6 m paksu pintaker ros heikosti maa tunutta rahkatur vetta. jonka keskimaatuneisuus on kor keintaan 3,0. 1-laatuluokka eli viljelyturve Heikosti maatunutta (H1-3) turvetta. jossa on vähintään 90 % rah kasammalien jään nöksiä. Näistä yli 80 % täytyy kuulua Acutifoliaryhmään. Acutifolia-turvetekijää on oltava koko turvemääräs tä yli 72 %. Turveinven toinnissa heikosti maatunut rahkaturve jaetaan kolmeen ryhmään (A. Q. P). Lisätekijöinä saa paikallisesti olla tupasvillan. tupas luikan ja varpujen jään nöksiä. Tupasvillaturvetekijän määrä ei saisi ylittää 6 % eikä varputurve tekijän määrä 3 %. Muutamia ohuita maa tuneem pia rahka valtaisia lins sejä saa olla. Laa tuluok kaan 1 kuuluvaa turvetta on pääasias sa keidassuo alu een soissa. joiden val litsevia suotyyppe jä ovat rah kaneva. rahkarä me. kei das rä me sekä näiden ojik ko- ja muuttuma muodot. Mättäi syys on runsasta. Mikäli suolla on sarapi toisia alueita. on ne rajattava käyttö kelpoisen alueen ulkopuo lelle. Vaihtoka pasiteettimää rityk sissä näyttei den kes kiarvon tulee olla yli 100 mek/100 g. Mikäli turve koostuu lähes puhtaasta H1-3 maatuneesta Acutifolia-turvetekijästä. eikä siinä ole juuri lainkaan havaittavissa varpujen jäännöksiä. ja turvekerros on vähintään 1 m paksu. voidaan puhua EKSTRA-laatuluo kan viljelyturpeesta. Tällaiset turvealueet ovat harvinaisia. 1-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu viljelyturpeen. vaalean kasvuturpeen sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi. 2-laatuluokka Heikosti maatunutta (H1 4) turvetta. jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Keskimaa tunei suus on korkeintaan H4. Maatuneempia cm paksuja rahkavaltaisia linssejä saa olla. Turvetekijöiden kokonaismää rästä tulee yli 50 % kuulua Acutifolia- tai Palustria-ryhmään. Lisätekijöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 20 %. Tyypillisiä suotyyppe jä. joiden alueella on 2-laatuluokan turvetta. ovat 1-laatuluokan kohdalla mainittujen suotyyppien lisäksi isovarpuräme. lyhytkorsinevaräme ja silmä kene va sekä näiden ojikko- ja muuttu ma muodot. Mättäisyys on yleensä runsasta. Tämä laatuluok ka voidaan jakaa maatu misasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 2a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3. 2b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4. 2-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu osin vaalean kasvuturpeen (2a). osin tumman kasvuturpeen (2b) sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi. 3-laatuluokka Tähän ryhmään kuuluu kaikki muu heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintatur ve. jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Eli ryhmään kuuluu mm. lähes kaikki heikosti maatunut (H1 4). selvästi Cuspidata-valtainen rahkaturve. Tyypillisiä suo tyyppejä. joiden alueella on 3-laatuluo kan turvetta. ovat lyhytkor sineva. kalvak kaneva. lyhytkorsinevaräme ja tupasvillaräme sekä näiden ojikko- ja muuttuma muodot. Mättäisyys on ojittamatto malla alueella vähäistä. Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 3a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3. 3b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4. Määrittelemätön rahkaturve sijoittuu aina 3-luokkaan. Raja 1- ja 2-luo kan välillä on helppo. Se on suoraan luettavissa lannoitelaissa. 2- ja 3-luokan välistä rajaa ei ole missään määritelty. mutta käytännössä paksun heikosti maatuneen. selvästi Cuspidata-valtaisen pintaturpeen omaavat suot ovat jääneet yleensä hyödyntämättä. Edellä kuvatun luokituksen lisäksi voidaan suot esimerkiksi kunta- tai kuntainliit tokohtaisessa tarkastelussa asettaa heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen sisältämien turvetekijöi den osuuksien perusteella parem muus järjes tykseen. jolloin on entistä helpompi valita kiinnostavimmat suot lähemmän tarkastelun kohteeksi.

73 Liite 4 (1)

74 Liite 4 (2)

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä

P13,6/80/16. Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S. Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä P13,6/80/16 Erkki Raikamo HEINOLAN TURVEVARAT J A NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Osaraportti Päijät-Hämee n turvevarojen kokonaisselvityksest ä Espoo 1980 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 343 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 343 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN LASSE SVAHNBÄCK JA KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires in the western part

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON

JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti. P 13.4/83/ :13 8 Carl-Göran Sten ja Lasse Svahnback JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Espoo 1983 3 - SI SÄALLYSLUETTELq 1 Johdanto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 9

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 9 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/85/17 9 Erkki Raikamo ja Pertti Silen KRISTIINAN KAUPUNGIN SUOT JA TURVEVAROJEN K.AYTTÖMAHDOLLISUUDE T Kuopio 1985 Tekijöiden osoitteet : Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 411

Turvetutkimusraportti 411 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 411 2010 Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland, Part 2 Jukka Leino GEOLOGIAN

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 10 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 10 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 366 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 10 Abstract: The mires

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 392

Turvetutkimusraportti 392 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 392 2009 Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Tyrnävä, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985

Turveraportti 211. Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Maaperäosasto Turveraportti 211 Tapio Muurinen TURVETUTKIMUKSET TERVOLASSA VUONNA 1985 Abstract : Peat Surveys in the Municipality of Tervola in 1985 Rovaniemi 1988 Muurinen Tapio.

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 249 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Mäntsälä and their potential use. Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 417

Turvetutkimusraportti 417 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 417 2011 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 2 Abstract: The peatlands,

Lisätiedot

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 265 Riitta Korhonen PERÄSEIÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires of Peräseinäjoki and their usefulness Espoo 1993 Korhonen Riitta

Lisätiedot

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 361 Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen MERIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Merijärvi,central

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

KARKKILAN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

KARKKILAN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 270 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen KARKKILAN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the potential use of the peat reserves in

Lisätiedot

Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1

Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1 Tapio Toivone n JAALAN TURVEVARAT JA NIIDE N KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Kivimiehentie 1 02150

Lisätiedot